lauantaina järjestettävällä Liikkujaksi-koulutuksella. Tämä johtui jalassa olleesta ongelmasta, joka hoidettiin leikkauksella kuntoon.
. Meitä oli kololla yhdeksän henkilöä, joista jään alla
kävi viisi. Poliisi kuljetti koiran Joensuun Lammintien poliisiasemalle. Hanke kestää
vuoden 2017 loppuun. Porukkaan olisi
sopinut enemmänkin, mutta
samaan aikaan oli vaihtoehtona Vespelissä sukeltajien harjoitteluvuoro, joka kokosi hieman suuremman määrän väkeä. Poliisi vastaa koiraan liittyviin
tiedusteluihin puhelinnumerossa 0295 456 222.
Demarivalintoja
Arton silmään osui jotain outoa. Asiasta kiinnostuneet seurat ja
yhteisöt voivat ottaa yhteyttä VIRE -hankekoordinaattoriin, Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n Pasi Vilkkiin.
Toiminta alkaa Rääkkylässä 27.2. Made ja rapu seurustelivat samassa kolossa, jonka Tiiu ikuisti.
Makkara maistui seuran Valkeajärven tukikohdassa porokahvien kera. Kokemus oli hieno. Itse olen sukeltanut jään
alla kolme kertaa aikaisemmin. Sukellusparinani oli Möttösen Arto. Piti
hieman korjata välineitä. Hankkeen kolme
pääsisältöä ovat seurakehittäminen, koulutustarjonta sekä
paikallisissa liikunta- ja kerhotapahtumien suunnittelussa auttaminen. Eli sunnuntaina sukeltajat olivat ahkeria niin jään alla
kuin lämpimässä vedessä.
Seuran puheenjohtaja Jouni
Saari teki vuoden tauon jälkeen paluun sukellushommiin.
Kuvan nappasi Arto.
Innosta
vähän
liikkuvat
onnistumaan
Pohjois-Karjalan Liikunta
ry:n VIRE?hanke (vireyttä ja elinvoimaa maaseudulle) jalkautuu nyt Rääkkylässä. Siitä on reilu vuosi, kun
sukelsin edellisen kerran. Tosi
hieno kokemus reilun vuoden
tauon jälkeen, Jouni tuumi.
Laskiaissunnuntaina Valkeajärvellä oli mukana yhdeksän henkilöä. Mukava päivä oli säänkin
suhteen. Kuva: Tiiu Tamm.
Kiteen sosialidemokraattinen
kunnallisjärjestö ry on tehnyt henkilövalintoja vuosille
2016-2017.
Puheenjohtajajaksi valittiin
Birgitta Muukkonen, varapuheenjohtajaksi Matti Kosonen, sihteeriksi Vesa Parviainen sekä taloudenhoitajaksi
Alpo Jumppanen.
Heidän lisäkseen kunnallistoimikuntaan on valittu Erja
Törönen, Esa Lahtela, Petri
Hämäläinen ja Jarmo Hukka.. Katsottavaa järven tarinaan löytyi lisää, kun mm.
made ja rapu osuivat kameran
eteen, sukellusta harrastava
Tiiu Tamm kertoo.
. Sukellusvuoroaan odottavat
Tiiu Tamm ja Arto Möttönen. Palveluksessasi
taksiihanus.?
0400 741 078
Koti-Karjala
Perjantai 12.2.2016
N:o 12
Irtonumero 1,40 ?
57. Kuivapuvun vetoketju oli jäänyt
sentin auki ja siitä tuli vettä
pukuun, ja vielä kylmää sellaista.
. Oli pakko nousta ylös
avannosta. Siis järvessä on elämää
talvellakin.
. Toinen ongelma tuli eteen, kun
laskeuduin avantoon. Koulutus on avoin kaikille pienten
lasten kanssa toimintaa järjestäville tahoille.
Koira
menehtyi
kolarissa
Henkilöauto ja koira kolaroivat valtatie kuudella Tohmajärvellä Haukiojan kohdalla
keskiviikkona ennen kello
kuutta. Lämpötila oli plussalla, jäällä ei ollut vettä ja
mikä mukavinta, Valkeajärvestä uskalsi ottaa porokahviin vedet pelkäämättä mitään
pöpöjä, Tiiu naurahtaa. Grillimestarimme
Matti Immosella oli onneksi lämmintä kahvia valmiina,
joten lämmikettä sisään ja uusi yritys sukellukseen. Hanketta rahoittaa Keski-Karjalan Leader eli Jetina.
Sen tavoitteena on tuoda potkua ja lisäosaamista Rääkkylän, Kiteen ja Tohmajärven
liikuntaseuroille ja harrasteyhteisöille. Saksanpaimenkoira
uros menehtyi tapahtumapaikalle. Koulutus on suunnattu
varhaiskasvattajille ja se keskittyy vähän liikkuvien lasten
motivoimiseen käytännön liikuntavinkkien avulla. vuosikerta
Keski-Karjalan Sukeltajat
viettivät laskiaista Valkeajärvellä
Keski-Karjalan Sukeltajat avasivat talvisukelluskauden laskiaissunnuntaina. Kokemukset ovat olleet
mukavia, mutta tämä havainto
mateesta ja ravusta oli tähän
mennessä parasta.
. Siis
todellinen luontokohde!
Pientä mukavaa
ennen sukellusta
Keski-Karjalan Sukeltajien
puheenjohtaja Jouni Saarel-
Jään alla sukeltaminen edellyttää, että paikalla ovat sekä narumiehet että yksi turvasukeltaja. Henkilöauto vaurioitui
etumaskista ja konepellistä.
Kyseisellä koiralla ei ollut ollut kaulapantaa. Sunnuntaina ensimmäinen ongelma oli tekninen. Kuva: Matti Immonen.
le sattui pari yllätystä ennen
sukellusta.
. Kohteena
oli hiljattain ensi-iltansa saanut Järven Tarina
-luontodokumentin yksi
kuvauskohde Kiteen Valkiajärvi, josta oli kuvattu elokuvan kirkkaimmat
alueet.
KITEE
Tuomo Flinkman
Valkeajärvi on Keski-Karjalan Sukeltajien ykköskohde.
Tänä talvena edellisviikkojen
pakkaset mahdollistivat avannon tekemisen ja tien aurauksen rantaan, tosin sunnuntaina
alkanut vesisade tuotti tiettyjä
ongelmia tiellä.
. Narumiehinä toimivat Pekka
Sorsa, edessä, ja Eero Havukainen. Hän huomasi kivenkolossa jotain erikoista.
Tarkemmin tutkittuamme ja
Arton suunnatessa lamppunsa kiven koloon, sieltä paljastuivat sekä made että rapu
Yhteisvastuu on yhteisen
hyvän puolesta tekemistä, Vilho Mikkonen muotoilee.
. Ei ole olemassa niin pientä tai suurta
asiaa, jota ei ystävän kanssa voisi jakaa.
Veijo Meren kirjassa Sanojen synty on
esitetty, että suomen kielen sana ystävä
olisi muodostunut verbistä yskätä. Sähkönsiirtoverkkoa Carunalla on 77 000
km ja asiakkaita 640 000,
markkinaosuus sähkönsiirrosta 20 %, joka tekee siitä Suomen suurimman alallaan.
Mitä Caruna teki sitten ensi töikseen, nosti sähkönsiirto hintoja jopa 30 %. On
sallittua, että vain istuu,
kuuntelee ja katselee,
tietysti osallistuu muutamissa kohdissa yhteen
ääneen lausumiseen
ja laulamiseen, seisomaan nousemiseen kun
on sen aika. Siinä kerätään varoja vähävaraisille.
. Messut saavat
yhä enemmän uudenlaisia toteutuksia. Gospelmessu tai
Tuomasmessu.
Jo nyt messussa eivät
toimi vain pappi, kanttori
ja suntio. Monella meistä onkin
ihmisystävien ohessa eläinystäviä jakamassa arjen iloja ja suruja.
14. Mutta koolle ei tulla vain ikäänkuin johonkin tilaisuuteen yhdessä
viihtymään. Suomessa ystävänpäivää on vietetty
1980-luvulta lähtien ja kalentereissa se on
ollut virallisesti 20 vuoden ajan, vuodesta 1996.
Ystävänpäivä ei ole kerran vuodessa,
se on aina. Esimerkiksi tällä viikolla sain viestin, jossa kerrottiin erään
yhdistyksen paikallistiedottamisen siirtyvän
suljetulle Facebook-sivulle.
Mistä kaikki se aika on pois, minkä ihmiset käyttävät Facebookissa. Sähköverkoista ja muustakin kansallisomaisuudesta
kannatta pitää kiinni, eikä antaa niitä ulkomaalaisille pääomasijoittajille, sillä lopulta
me Suomalaiset joudumme
maksamaan siitä liian kovan
hinnan.
REIMA EHRUKAINEN
kunnanvaltuutettu
Tohmajärvi
Messusta yhteisöksi
Joskus joku kirja valloittaa, niin ettei siitä meinaa päästä irti. Tämän yhtiön
taas omistaa Australialainen
pääomasijoitusyhtiö First State Investments ja Kanadalainen pääomasijoitusyhtiö Borealis Infrastructure molemmat 40 % osuudella ja lisäksi eläkevakuutusyhtiöt Keva
12,5 % sekä Elo 7,5%.
Nimeksi tälle annettiin sitten Caruna Oy. Maailma heitti meidät aikanaan
eri ilmansuuntiin, emmekä olleet kuulleet
toisistamme 25 vuoteen. Parisuhteesta, lastenhoidosta, harrastuksista, työnteosta, ystäviltä?
On ollut mielenkiintoista seurata, että viime
vuosina läheisimmiksi ystävikseni ovat tulleet ne, jotka eivät käytä Facebookia. Ostajaksi ilmaantui
Suomi Power Networks Oy
ja kauppahinnaksi tuli 2,55
miljardia euroa. Vuonna 2014 maksoi 50 miljoonan liikevoitosta veroja vain
1,6% ja kierrättää rahansa ve-
roparatiiseihin. Molemmilla on perhe ja työelämä, mutta oli hienoa huomata, etteivät
vuosikymmenet ole meitä muuttaneet.
Ystävät ovat kuin tähtiä. Juttu luisti aivan
kuin ennen. Messusta
lähdetään, ja se on hyvin
olennaista koolle tulemisessa.
Messu on missio. Minulle
kävi näin 2.2.2016, kun
Joensuun pääkirjastossa
osui silmiini ja sitten tarttui käteeni kirja nimeltään
?Messusta yhteisöksi. Eivätkä iältään teinejä ole
hänelle Facebookissa vastanneetkaan.
Useat tälle ystävälle sympatiaa jakaneista ovat yhteisiä ystäviämme. radikalismi . Yskätä olisi tarkoittanut ?painaa rintaa vasten. Muilla ei ole aikaa?
Lukemattomat ovat ne tunnit, jolloin olem-
me yhdessä parhaiden ystävieni kanssa puhuneet ja parantaneet tai parjanneet maailmaa. helmikuuta vietetään ystävänpäivää,
jonka juuret ovat jopa 2 500 vuoden päässä, antiikin Rooman Lupercalia juhlassa. Miten?
Messusta on tulossa viikottainen pääjumalanpalvelus, joka muutaman
kerran vuodessa korvautuu sanajumalanpalveluksella. Ajattelin osallistua ostamalla aika paljon makkaraa
ja vohvelia, Vilho veisteli Yhteisvastuukeräyksen hyväksi
järjestetyssä tapahtumassa.
Käytännössä Jyrki Kataisen
hallitus antoi joulukuussa
2013 talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa luvan
valtionyhtiö Fortumille myydä sähköverkkonsa. toteuttamaan.
ERKKI LINTUNEN. Yksi heistä on
nimennyt minut fossiiliksi, muinaisjäänteeksi, koska minulla ei ole Facebook-tunnuksia, enkä edes henkilökohtaisia sähköposteja ehdi kovin usein lukemaan ja niihin
vastaamaan.
Ja mikä kummallisinta, minun puhelimeni ei voi ottaa vastaan valokuvia tai edes
hymiöitä eikä sillä saa yhteyttä nettiin.
Vanhanaikaista!
Vastasin, että hänen pitäisi olla ylpeä,
kun ystävissään on tällainen, katoavaa
luonnonvaraa oleva harvinaisuus, joka pitää kohdata kasvotusten tai puhelimen välityksellä, mikäli kuulumisia haluaa kertoa
ja kuulla.
Ehkä taistelen turhaan muuttuvaa maailmaa vastaan. Keräämme rahaa sinne jonnekin, missä sitä tarvitaan.
. Useita tehtäviä
hoitavat seurakuntalaiset. First State
Investments omistaa myös
Suomen viestintäverkkomonopoli Digitan. Tämä oli
EU:n säädösten takia tehtävä
kauppa ja pidän sitä tärkeänä, koska valtio sai osake- ja
äänivallan Suomen kantaverkosta. Tiedämme, että
ne ovat olemassa silloinkin, kun emme niitä näe.
Tuija Marienberg
tuija.marienberg@kotikarjala.fi
PAPIN PAKINAA
Kansallisomaisuudesta
pidettävä kiinni
Erkki Rummukainen oli
nelivuotiaan lapsenlapsensa Arttem Vaitkusin kanssa mäenlaskussa. Sanansaarnan ja ehtoollisen
ympärillä kasvaa yhteisö,
jota raamatullisesti voi nimittää Kristuksen ruumiiksi.
Tämä yhteisö ottaa todesta sanat: ?tämä on minun ruumiini...tämä malja
on uusi liitto minun veressäni?. Messun kaava ei luo
kaavamaisuutta, valmiin
lukemista käsikirjasta.
Kaava, messun järjestys
on kuin runko, josta oksat
ja lehdet kasvavat.
Kuitenkin on muistettava, ettei kaikkien tarvitse toimia messussa. Alkuaan yskä ei ole tarkoittanut sairautta, vaan
on ollut rinta tai syli. Olen toivonut tällaista.
Ja toiveitani ovat havainnot eri puolilta maata rohkaisseet.
Jumalanpalveluksemme on uudistumassa ?
vaikka joskus on mielen
vallannut epäilys. Hän asuu sen verran kaukana,
ettemme kovin usein tapaa.
Kyseessä ei ole parikymppinen nuori,
vaan ihan aikuinen nainen, jo kuusikymmentä täyttänyt. Se on uutta elämää
perinteisen rungon ympärillä. tarkoittaa. Mutta Messusta yh-
teisöksi -kirja kertoo, että
monissa seurakunnissa
messussa palvelee yhä
runsaslukuisempi joukko koolla olevista. Myös nimet voivat vaihdella sen
mukaan, mikä missäkin
tapauksessa painottuu.
Tästä on hyvä esimerkki mm. Sitähän tuo lainasana . Tarvitsemme ystäviä ihan joka päivä.
Jokin aika sitten soitin opiskeluaikaiselle
ystävälleni. Hän sai tuntea, ettei ole yksin.
Itse olin ystävääni yhteydessä puhelimitse. Mutta ihan
mykkänäkin voi osallistua
ja kokea yhteisöllisyyttä.
Siltäkin paikalta voi palata arkeen ?järjellistä jumalanpalvelusta. ja yskättävä
olisi ollut ?rintaa vasten painettava?, mikä
olisi lyhentynyt muotoon ystävä.
Ihmisten lisäksi rintaa vasten painettava
voi olla myös eläin. Heidän strategiansa onkin kuulemma sijoittaa monopoleihin ja tehdä niillä voittoa. Koti-Karjala
2
Yhteisvastuu
on yhteistä
vastuuta
Mitä sana yhteisvastuu ja Yhteisvastuukeräys toivat mieleen Tohmajärven laskiaistapahtumassa ulkoilleille lasten
vanhemmille. Joka vuosi olen laittanut,
kun kerääjät tulevat kotiin kysymään, hän kertoo.
. Sitä vastusti valiokunnassa vain ministeri Arhinmäki, joka piti
sitä niin strategisesti tärkeänä kansallisomaisuutena, joka
olisi syytä pitää kotimaisessa
ja mieluiten julkisessa omistuksessa. Messu ei ole vanhan kirjaimellista säilyttämistä. Me jotka
mietimme, miten saisimme ihmiset koolle, miten
ja millä rahalla hoidamme
seurakuntien kiinteistöt,
hautausmaat, väestörekisterin...
Kirkko on palaamassa
juurilleen, eli radikalisoitumassa. Yhteisöllisyys on ilmeistä. Hän muisti,
että Yhteisvastuukeräyksessä
kerätään varoja ulkomaille ja
kotimaahan.
. Kysyimme
myös kiinnostusta keräystä kohtaan.
. Sitä en taas ymmärrä
miksi ne oli aikoinaan annettu pois valtion omistuksesta. En ole vielä osallistunut,
pitää katsoa, miten osallistun,
Mervi vastaa.
Perjantai 12.2.2016
Toimittajan kynästä
Ystävät ovat tähtiä
Onneksi elämässämme
on ystäviä!
Kun erään ystävän parisuhde päättyi ja hän purki
tuntojaan Facebookissa, hän
sai nopeasti yli 50 kannustavaa vastausta, virtuaalisydämiä,
-halauksia ja -suukkoja. Kaikki ovat Facebookissa, joten
siellä minunkin pitäisi olla. Osallistun keräykseen
totta kai! Näin olen tehnyt
joka vuosi, Milja Juvonen
vastaa.
Mervi Pitkäsen ajatuksiin
sana toi luonnollisesti yhteisen vastuun yleisistä asioista.
. Messu jatkuu arjessa diakoniana, palveluna, rakkautena, huolenpitona, suvaitsevaisuutena, järjellisenä jumalanpalveluksena.
Niin oli alkuajan kristittyjen keskuudessa, ja sitä
me nyt opettelemme, me
jotka kuvittelemme osaavamme kaiken. Puheenvuoroja ja käytäntöjä?. Australialainen pääomasijoitusyhtiö siis
rahastaa meitä Suomalaisia
sähkönsiirrosta kuin television katselustakin.
Lisäksi vuonna 2011 valtio
ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen olivat pakotettuja ostamaan kantaverkkoyhtiö Fingridin osakkeet 650 miljoonalla eurolla Fortum Powerilta ja
Pohjolan Voimalta
Lopulta asiakas valitsee vaihtoehdoista se, jonka
sivulta löytyy riittävästi tietoa
ostopäätöksen tekemiseen.
Nettisivujen tekijäksi Rautio suositteli alan ammattilaista ja kotisivupalvelun tarjoajaksi luotettavaa toimijaa,
jossa nettisivut pyörivät. levittämiseen
ja verkon automatiikkaa tulee käyttää hyödyksi, Rautio
muun muassa mainitsi konkreettisina työkaluina.
. Seminaaria
valmistelemaan kootaan 4-5
työryhmää, joissa on mukana
KETIn, yrittäjien ja sidosryh-
mien edustajia. Haluamme unohtaa entisen strategian ja luoda sen
sijalle kokonaan uuden elinkeino-ohjelman. Niillä pitää olla yhteystiedot selkeästi.
Verkon tarjoamia palvelui-
Pasi Raution huumorilla höystetty, ehkä itsestäänselvyyksiä sisältävä esitys toi sykettä
Markkinointi-iltamiin.
ta ?ilosanoman. Parhaillaan on haku menossa Provetekille, jonne haetaan kahdeksaa kisälliä erilaisiin tehtäviin.
. Mainostoimiston tai puhelinluettelotarjoajan alustan päälle rakennettuja sivuja Rautio kehotti varomaan.
. Ilman markkinointia ei
ole myyntiä ja ilman myyntiä
ei ole yritystoimintaa. Mitä
tapahtuu jos teen väärän valinnan. Yksi epäonnistuminen ei
tarkoita, että kanava olisi huono. Päivi Kipinoinen valaisee, että käynnistävä yrittäjä
saa koulutuksessa yrittäjän
peruskurssia laajemmat valmiudet.
Omistajavaihdoskoulutukselle olisi tilausta. Se
on empaattisuutta. Samalla yritysten
?mestarien. Tai mietittävä, millä
keinoilla rahoittaa ulkopuolinen avun osto, Pasi Rautio
pohjusti esitystään.
Ennen kuin Rautio alkoi tykittää lukuisan määrän työkaluja markkinointiin, hän rohkaisi kokeilemaan.
. Sen sijaan, että antaisimme itsemme
myrkyttää omaa mieltämme
?en osaa. päivänä pidettävä
biotalouteen painottuva juhlaseminaari.
Seminaarissa julkistetaan
kevään aikana työstettävä
Keski-Karjalan elinkeinostrategia, tuttavallisemmin elinkeino-ohjelma, joka uusitaan
seudun elinvoiman vahvistamiseksi.
Elinkeino-ohjelman valmisteluun toivotaan laajaa
osanottoa, jotta saataisiin
mahdollisimman paljon ajatuksia ja näkemyksiä seudun
uusiutumiseen.
. Tuoreita avauksia tarvitaan yli toimialarajojen, KETIn toimitusjohtaja
Risto Hiltunen kannustaa.
Kaikille avoin työseminaari on 13.4. Vuonna 2015 oli vireillä 41 omistajanvaihdosprosessia, joista
toteutui kahdeksan.
. Sosiaalinen myynti on
ihmisen auttamista livenä ja
verkossa.
. Kaikki uusi pelottaa ja
vaihtoehtojen valtava määrä
tekee valinnasta vaikeaa. Tiedättekö, ketkä teidän
potentiaaliset asiakkaat ovat
ja missä he viettävät aikaansa, hän kysyi.
. Risto Hiltunen on toiveikas valmistelun
suhteen ja uskoo seminaariin
saatavan paljon uutta näkemystä.
Koulutustehtaan
mestarit ja kisällit
Keski-Karjalan koulutustehdas on käynnistynyt tammikuussa. 90 prosenttia hankintaprosesseista aloitetaan Googlesta. Risto Hiltunen pitää muutosta torjunta
voittona todeten kuitenkin, että plussalla pitäisi olla.
Yritysten määrä kasvoi jälleen viime vuonna, kun kaikkiaan seudulla perustettiin 61
uutta yritystä ja 40 lakkasi toimimasta. Jos et löydy hakutulosten sivulta 1, sinua ei ole olemassa. Taikuutta on ylivoimai-
sen hyvä asiakaspalvelu. 39,25
Kiteelle, 9,2 Rääkkylään, 12
Tohmajärvelle ja 5,5 muualle.
Teollisten työpaikkojen
määrä väheni edellisvuoteen
verrattuna 64:llä. Nettisivuille pitää luoda
sisältöä. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Markkinointiiltamat ravisti
aggressiivisia
odottajia
. Ei voi tulla löydetyksi, jos
ei pistä itseään alttiiksi, hän
huomautti.
Vaikka Rautio korosti sähköistä viestintää ja somea,
lehdet ovat hänen mukaansa edelleen hyvä mainontakanava.
. Siellä on myynnissä hyviäkin yrityksiä, mutta harmi, kun niille ei löydy jatkajaa yritysneuvoja Pekka K.
Vatanen kommentoi.
Tarve omistajanvaihdokselle on suurimmassa osassa
tullut yrittäjän ikääntymisen
kautta.
neuvonnan ja muiden palvelujen tuella perustettiin kaikkiaan 35 uutta yritystä, joista 25 Kiteelle, 3 Rääkkylään,
5 Tohmajärvelle ja 2 muihin
kuntiin.
Asiakasyrityksissä syntyi
66 uutta työpaikkaa. -höpinällä, meidän
pitää keskittyä kehittämään itseämme. KETIn yritys-. Uudet yritykset painottuvat kaupan ja hyvinvointipalveluiden aloille. Osaava Keski-Karjala
?hankkeen luomassa mallissa yritykset kouluttavat uusia
osaajia työvoimatarpeisiinsa
mestari-kisällitoimintamallin
mukaisesti.
Yrityksen henkilöstöstä
valituista kokeneista työntekijöistä koulutetaan työpaikkaohjaajat, jotka valmentavat
kisällejä yrityksen tehtävissä.
Kouluttajana toimii PohjoisKarjalan aikuisopisto.
Sirpa Ujala-Lavikainen (Fysioterapia Sulavi, Joensuu), Tarja Ikonen (Kiteen Kotileipomo), Katja
Karttunen (Wisecom, Paihola) verkostoituivat illan koulutuksen hengessä: käyntikortteja vaihtaen.
. Ilta on täynnä itsestäänselvyyksiä, jotka kaikki
tietävät, mutta kukaan ei niitä tee, kouluttaja Pasi Rautio ravisteli lähes satapäistä markkinoinnista
kiinnostunutta kuulijakuntaa Tohmajärvellä.
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Yrittäjä, tee v**tu edes jotakin, markkinoi, älä marise, rävähti Tohmajärven Yrittäjien
kokoon kutsumien Markkinointi-iltamien ensimmäiseksi diaksi. Starttirahalausuntoja kirjoitettiin vähemmän kuin edellisvuosina:
viime vuonna haettiin 13 perus- ja 11 jatkostarttia.
KETI oli mukana 26 investointi- ja kehittämisrahoitushakemuksen valmistelussa.
Työpaikkojen
määrässä
torjuntavoitto
KETIn asiakkaana oli viime
vuonna kaikkiaan 548 yritystä ja henkilöä. hiljainen tietotaito siirtyy uusille tekijöille,
Osaava Keski-Karjala -hankkeen projektipäällikkö Päivi
Kipinoinen sanoo.
Osaava Keski-Karjala -hanke vahvistaa mestari-kisälli
-toimintamallia myös yrityksen omistajanvaihdoskoulutuksen kautta. Tämä voi
olla perusta, mutta se ei Pasi
Raution mukaan vielä riitä.
Hän toi tarjolle selkeitä työkaluja, millä yritys ja erityisesti sen tuotteet ja palvelut
saavat näkyvyyttä - ja myynti
tuplaantuu!
. Siellä pitää erottua, hän
korosti.
Sosiaalinen myynti
Pasi Raution yksi viesti on,
että markkinoinnin kohde on
ihminen.
Elinkeino-ohjelma
kokonaan uusiksi
KETIn perustamisesta
tulee elokuussa 20 vuotta.
Juhlavuoden kunniaksi KETIssä halutaan
unohtaa entinen ja ottaa
kokonaan uusi suunta
elinkeino-ohjelmaan.
KESKI-KARJALA
Kari Sarkkinen
Projektimuotoisesta KeskiKarjalan Kehitys- ja tietokeskuksesta on vuosikymmenten
mittaan tullut kuntien omistama elinkeinoyhtiö.
Parhaillaan vietettävän juhlavuoden päätapahtuma on
elokuun 8. Hänen mukaansa nettisivuilla keskitytään liikaa yritysten historian
ja toiminnan esittelyyn, kun
esillä pitäisi olla se, mitä yritys tarjoaa.
. Parhaillaan on
kaksi koulutukseen valmista
paria jo siinä vaiheessa, että koulutus päästään aloitta-
maan.
Koulutus sisältää opetusta
niin luopuvalle kuin käynnistävälle yrittäjälle ja tarvittaessa myös ammatillista valmennusta. Jos mainontasi ja makinointisi näillä ohjeilla epäonnistuu olet siinä samassa tilanteessa kuin lähtiessäsikin.
Käytä
ammattilaista
Pasi Raution mukaan yrityksen markkinoinnin perusta on
nettisivut. Koulutukseen
haetaan kahdeksaa luopujajatkaja -paria. Malli on saanut kiitosta
yrittäjiltä, koska näin kouluttamalla saadaan juuri kuhunkin tehtävään vaadittava
osaaminen. Hän kertoi vilkuilleensa paikalla olevien yritysten nettisivuja ja korjattavaahan sieltä löytyi. Pasi Rautio käynnisti huumorilla höystetyn eikä
ihan totutuissa kaavoissa kulkeneen esityksensä.
Nettisivut pystyyn jonnekin tai yksi ilmoitus lehteen
ja sitten aggressiivisesti odottamaan asiakkaita. Siihen ei
tarvita rahaa, Pasi Rautio sanoi.
Tällä hetkellä on käynnissä neljä ?tehdasta?: surFactor
Finland Oy, Kiteen Tekstiilitehdas Oy, KSF Sport Oy ja
Kiteen Putkipojat Riikonen
Oy, joihin kaikkiin on saatu
kisällejä työttömistä tai työttömyysuhanalaisista
klo 18 kirkossa, Sakari Takala, Janne Piipponen, Pyry Takala. elämää viettänyt on jäänyt ulkopuolelle ja moni ?syntinen?
-- jopa omaksi hämmästyksekseen -- on päässyt
sisään. Kirkolliskokous päättää keskeisistä linjauk-
sista, jotka koskevat oppia ja
kirkon työtä.
Kirkon rakenteet, hallinto
ja talous ovat pääpiirteiltään
kirkolliskokouksen päätettäviä asioita. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan
Isäsi, joka on salassa. Mäenlaskua, liikuntaleikkejä, letun paistoa, makkaran, pullan ja kahvin myyntiä.
Tervetuloa! Järj. Lisätietoja Mari Kotilainen 050-303
8001. 18.30 miehet, 18.30 . Aalto
Ei sanaa ainoata lausuta,
vain aavistusten arka lintu lie,
mi sieluistamme siivillensä lähti
ja ikävämme iäisyyteen vie.
(Einari Vuorela)
Lapset perheineen
Lapsenlapset perheineen
Iiro-veli perheineen
Lea-sisko perheineen
Timo perheineen
Marketta perheineen
Toini
Lämmin kiitos muistamisista ja osanotosta.
Kiitos Kanervikkola-kodin henkilökunnalle
äidin hyvästä hoidosta.
-
kaikille, jotka kunnioititte
muistoa sekä kiitos Ahdin
hoitoon osallistuneille.
Aino Aira Marjatta
KANKKUNEN
G 16.9.1924
20.1.2016
Levolle lasken Luojani,
armias ole suojani.
PÄIVÄN SANA
Perjantai 12.2.2016
Piirit ja Raamattuviikonloppu:
Aamurukouspiiri ma 15.2. Oman
rauhani minä anna teille, en sellaista jonka maailma antaa. klo 10?
14 Hutsissa. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Kurkola,
Komulainen, kolehti päihde- ja
kriminaalityöhön eri järjestöille kirkkohallituksen kautta. Kolehti radiolähetystyöhön Intian
vähemmistökielille. Eikö lopulta vain sisäisellä elämällä ole merkitystä?
Tätä ajatusta voisi kehitellä vielä eteenpäin. Mitä
Jeesus tarkoittaa tuolla kasvojen pesemisellä ja hiusten voitelemisella. klo
10 kirkossa. Ke 17.2. www.kiteenseurakunta.fi/kesalahden-kappeliseurakunta. Pappien päivystysvuorot: Ilmo Kurkola ma?
ke klo 9?11, Ville Hiltunen ma klo
9?11, Jenni Jaakonsaari to klo 9?11.
www.kiteenseurakunta.fi www.facebook.com/kiteenseurakunta
Viikon sana:
Minä jätän teille rauhan. 2012
syntyneille. helmikuuta 2016
G 3.1.1926 Kitee
6.2.2016 Kitee
Aurinko nousi tänään klo 7.57
ja laskee klo 16.32.
Hyvää talvipäivän jatkoa!
Syvästi kaivaten
Iina
Mervi ja Kari
Riikka ja Erkki
Kyösti ja Marjatta
sisar perheineen ja veljen perhe
muut sukulaiset ja ystävät
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen
mieli ja lapsen ajatukset. He näyttelivät hurskas-
ta, mutta motiivi oli väärä.
Vapahtaja haastoi kuulijoitaan kysymään itseltään:
harrastanko uskonnollisia
tapoja, hurskautta vain ihmisten takia vai Jumalan
takia. klo
18.00 Paastonajan iltamessu kirkossa. Ovilla kolehti Yhteisvastuulle.
Tervetuloa!
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Urho siunataan Kiteen
siunauskappelissa lauantaina 20.2.2016 klo 12.00, minkä jälkeen
muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa.
Suuret kiitokset Kiteen Hoivakodin henkilökunnalle Urhon
pitkäaikaisesta, hyvästä hoidosta.
Yhteisadressi Kiteen Seudun Osuuspankissa Keski-Karjalan
Diabetesyhdistys ry:n hyväksi.
Kiitos
kaikki rakkaat
ystävät
muistaessanne
minua 6.2.2016!
Hyvää Ystävänpäivää!
Anja Silvennoinen-Haapala
P.s. Mistä
siinä on oikeastaan kysymys. klo 10 kirkossa.
Saarnaa J. klo 18.00 Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntasalissa.
Lähetystyö:
Su 28.2. Karjalainen SLS:stä, lit.
Hiltunen, kantt. Viittaus Daavidiin sai heidät pohtimaan
omaa käyttäytymistään.
Tuo muinainen sankarikuningas paastosi todellisen
syyn takia, mutta miten on
näiden ?tekopyhien?, ulkokullattujen fariseusten laita. 0400185710 (ma?pe) avoinna ti ja
pe klo 9 ?12. ?Silloin Daavid nousi
maasta, peseytyi, voiteli itsensä ja vaihtoi vaatteensa.?( 2 Sam 12:20).
Ehkä Jeesuksella oli
mielessään tämä muinainen tapahtuma hänen lausuessaan nuo tutut sanat,
jotka Matteus on tallentanut. klo 12?16
Kiteen seurakuntakeskuksessa.
Nuorisotyö:
Junnu-Romola 4.-6.-luokk.
avoinna maan. Isäsi,
joka näkee myös sen, mikä
on salassa, palkitsee sinut.?
(Mt 6:16-18).
Tämän sanan kohdalle olen toisinaan pysähtynyt hämmentyneenä. Entäpä jos taivaassa on paljon sellaisia ihmisiä, joita
emme olettaneet siellä olevan. klo 14 Kiteen seurakuntakeskus, Tenhonen. Kansanopistolla. Kesälahden
seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti, puh. Parempi on
olla se syrjemmällä seisova syntinen publikaani, joka lyö rintaansa ja rukoilee ?Herra armahda. Vihtavaaran srkpiiri ke 17.2. Hakulinen. klo 18.30
seurakuntakeskuksessa.
Lapsille ja lapsiperheille:
Yhteisvastuun ulkoilutapahtuma perheille la 13.2. Vapaa pääsy,
ovilla kolehti Yhteisvastuulle.
o.s. Joh. 1. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus seurakuntakeskuksella messun päätyttyä.
Uudet nimikkolähettimme Jarmo
ja Marja Karjalainen esittäytyvät
ja kertovat tulevasta työstään. Kokoontumiset kestävät
viikon.. Tuo lapsi oli hänen ja vääryydellä
hankitun vaimon, Batseban
esikoinen. Tilaisuus kestää puolisen tuntia, ja joka viikko ehtoollispöytä on avoinna.
Su 21.2. Samuelin kirjassa
kerrotaan kuningas Daavidista, joka paastosi sairastuneen lapsen takia. Saarnaa ja lit. Romolan nuorisokahvila avoinna ti klo 15?18 ja pe klo
18?23. Jos olet
kiinnostunut, ota yhteyttä. Ke
24.2. Jumala on käynyt
rajanvetoa ihmisten sydänten välillä ja lopputulos on
edellä kerrotun kaltainen.
Sisäisellä elämällä tarkoitan suhdetta Jeesukseen
ja Jumalaan. Totisesti: he ovat jo palkkansa
saaneet. Seurakuntavierailu ma 15.2. Sanajumalanpalvelus su 21.2. seurakunta
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
Su 11 Jumalanpalvelus Kesälahdella, Paavo Hakala.
Ti 18 Rukousilta.
To 18 Rukousilta Kesälahti.
Lisätietoja nettisivuilta.
Tervetuloa!
Lämmin kiitos
PETRI PAAVOLA
Veli Ahti Nupposen
la 13.2.2016 klo 12.00
Keisarinkuja 7, Kitee.
Omaiset
Tervetuloa!
Saulus-Lähetys ry ja
www.ekklesia.fi
Aaro Aaltonen ym.
su 14.2.2016 klo 11.00
Vapaakirkossa.
TERVETULOA!
Kitee
Jumalanpalvelukset ja kirkkokahvit:
Messu su 14.2. Moni ulkokohtaisesti ja näyttävästi
?uskovaisen. klo 15.30 . Kirkolliskokoukseen valittiin kaikkiaan 64 maallikkoedustajaa ja
32 pappisedustajaa kaudeksi
1.5.2016 - 30.4.2020. Tsemppikerho ti 16.2. Tervetuloa perinteiseen YV-pilkkiin!!
Musiikki:
To 18.2. 20.00 Talviuinti Hellaniemessä: 15.30 ?
16.30 naiset, 16.30 . Gröhn-Dimov. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa, toimittaa
lääninrovasti Mikko Lappalainen, kantt. klo 18.00 Paastonajan iltamessu kirkossa.
Kinkerit ja yhteisvastuutapahtumat:
Su 14.2. klo 14.00 Messu ja
Hummovaaran-Villalan kinkerit Väärämäen kirkossa Mikkonen, Kostamo. Martti.
Sunnuntaina: Ystävänpäivä, Tino, Voitto, Valentin, ort.
Soini, Kiril.
Maanantaina: Sipi, Sippo, ort. klo 18 seurakuntakeskuksessa. Lähetyksen
päiväkahvit ma 15.2. Tai toisinpäin: sieltä
saattaakin puuttua monta
sellaista, joiden oletimme
sieltä löytyvän.. klo 10.00-15.30
Yhteisvastuu-pilkki Karjalan
Kalamiesten maja, Sarvisalontie 59, Kesälahti. klo 11.00 Lähetyksen
soppalounas seurakuntasalissa.
Tulossa:
SURURYHMÄ alkaa kappeliseurakunnassa kevättalvella, jos
ilmoittautuneita löytyy. Lisätiedot ja ilmoittautumiset lapsityön toimisto 040
739 1886.
Diakoniatyö:
Diakoniatoimiston avoin päivystys on tiistaisin ja torstaisin
klo 9-11!
Yhteystietoja:
Kappalainen Leena-Susanna
Mikkonen tavattavissa torstaisin ilman ajanvarausta klo 9?11
kappeliseurakunnan toimistossa, Kirkkotie 11, tai puhelimitse 050-3038005. Mitjo, Aleksi, Aleksis.
Lauantaina: Sulo, Sulho, ort. Tervetuloa paas-
tonajan keskiviikkoisin Kesälahden kirkkoon hiljentymään
Raamatun sanan, musiikin ja rukouksen äärelle. Saattaa olla, että Jeesuksen kuulijat tunnistivat
tilanteen. Diakoniatyö sekä Rajasamoojat. KiteenlahtiHutsi kinkerit ma 22.2. klo 14?17. Raamattuviikonloppu la-su 20.?21.2. Koti-Karjala
4
Rakkaamme
Urho Johannes
MATIKAINEN
12. Onneksi raamatunselitysteos antaa tähän hyvän
vihjeen. Vilkko.
Keskiviikkona: Väinö, Rita, Karita, Väinämö, ort. La 27.2. Lisätiedot Kirsiltä 050363 3844.
Kuollut: Aino Aira Marjatta
Kankkunen 91 v.
Kastettu: Väinö Oskari Johannes Hurskainen.
Aukioloaikoja ja yhteystietoja:
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma?to klo 9?14,
perjantaisin suljettu puh. Kolehti päihde- ja kriminaalityöhön. klo 11 Veteraanitalolla, Kurkola. 20.00 naiset.
Lapsityö:
Päiväkerho Enkelinpesässä,
Taipaleentie 9, keskiviikkoisin
klo 9-11 vuonna 2010 . Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon
etuosassa jumisjatkot: kahvittelua ja keskustelua jumalanpalveluksen herättämistä ajatuksista ja
kokemuksista.
Musiikkitilaisuudet:
?Lauluja matkan varrelta?
-konsertti la 20.2. He muuttavat
muotonsa surkeaksi, jotta
kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Säynekylän lähetyspiiri ma 22.2.
klo 13 Veli Matikaisella Kivimäentie 17, Ulla Hassinen.
Kinkerit: Kinkerien aiheena
tänä vuonna lähimmäisyys.
Juurikka-Papinniemen kinkerit su 21.2. Anssi, Anto.
Tiistaina: Kai, ort. 045-111
9555, kiteen.seurakunta@evl.fi.
Diakoniatoimisto avoinna ma klo
9?11, ti ja to klo 9?10, muina aikoina ajanvarauksella 040-739
1931/040-739 1933. klo 13 Salme ja Heikki Pirisellä Pokentiellä, Kurkola. 14:27.
Kesälahden
kappeliseurakunta
Jumalanpalvelukset
Su 14.2. klo 13 Leinolan kylätalolla, Tenhonen. Se muokkaa
kirkkolain sisällön ja tekee
esitykset eduskunnalle, joka
hyväksyy tai hylkää ne.
Kirkolliskokous kokoontuu
Turussa kahdesti vuodessa,
toukokuussa ja marraskuussa. Koko perheen
puuhapäivä la 27.2. klo
12 Leinolan kylätalossa.
Rauhanyhdistys:
Vuosikokous su 21.2. Evankeliumin erilaisuus ja rikkaus.
Aihetta käsittelee pastori Kari
Pokela (ollut rehtorina opistolla).
La ja su lounas klo 11, luento alkaa klo 12 Aurinkosalissa. Rukouspiiri ti 16.2.
klo 13 Tyyne Savolaisella, Harjuntie 7 F 40. klo
8 takkahuoneessa. Paasto ei kuitenkaan tuottanut odotettua
tulosta, sillä lapsi menehtyi. LeinovaaraVihtavaara kinkerit to 25.2. Timo Kostamo, kolehti Radiolähetystyöhön Intian vähemmistökielille Medialähetys Sanansaattjien kautta.
Su 14.2. Muuten vietän merkkipäivääni perhepiirissä.
SAKARI TAKALA
SANA SINULLE
Pese kasvosi ja
voitele hiuksesi!
?Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin
tekopyhät. kuin
se tekopyhä fariseus, joka
rukoilee eturivissä näyttävästi ja itseään korottaen.
Parempi siis paastota sisäisesti kuin ulkonaisesti.
Voitele siis hiuksesi, pese
kasvosi ja hymyile! ?Silloin sinun paastoasi eivät
näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa.?
Mikko Lappalainen
kirkkoherra
Tohmajärven
ev.lut. Toinen on saanut
?palkkansa. Kun sinä paastoat,
voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Vaalilautakunnat vahvistavat vaalien tulokset 15.2.2016.
Kirkolliskokous on evankelis-luterilaisen kirkon ylin
päättävä elin. klo 12
Isossa pappilassa. klo 14.00 Messu ja
Hummovaaran-Villalan kinkerit Väärämäen kirkossa Mikkonen, Kostamo, kinkeriaiheena
lähimmäisyys, YV-keräyslistat
jaetaan. klo 13
seurakuntakeskuksessa.
Harrastukset:
Jumppa ma 15.2. jo täällä maan
päällä ja toinen vasta taivaassa. Kirkolliskokous
vaikuttaa merkittävästi kirkon
lainsäädäntöön. Jaakonsaari, kantt. Feodor, Heikki, Marianne, Marjaana.
?Lauluja matkan varrelta?
Konsertti Kiteen kirkossa la 20.2.2016 klo 18.00
Sakari Takala, Janne Piipponen, Pyry Takala.
Vapaa pääsy. klo 13 Papinniemen saunatuvalla. Ilmoittautumiset helmikuun loppuun
mennessä puh. Kiteen Ev. Perhelentopallo ke 17.2. 045-111 9555.
Hellaniemi:
La 13.2. Kor.13:11.
NIMIPÄIVÄT
Perjantaina: Elma, Elmi, ort. kesalahden.kappelisrk@evl.fi.
Perälä valittiin kirkolliskokoukseen
Tohmajärven kirkkovaltuuston puheenjohtaja, teologian
tohtori Matti Perälä on valittu kirkolliskokouksen pappisjäseneksi Kansankirkon
rakentajat -listalta
Annikin
veljen perhe asui silloin Liperissä, nyt Joensuussa.
. Jatkosodan alkaessa Airalla oli ikää vasta 17
vuotta. Siellä tehtäviä
oli naistoimikunnassa, hallintoneuvostossa ja hallituksessa. Totta kai asiaan vaikuttaa
se, että olen tänne kotiutunut.
Olen maalaisihminen, ei ole
syytä muuttaa pois. Lähden Helsinkiin juhlimaan. Tuntui
kotoisalta, kun rippikoulussa
rupesin puhumaan murretta ja
kukaan ei nauranut.
Moninkertainen
mummo
Eläkkeelle kanttorin tehtävästä Annikki jäi vuonna 2009.
Vaikka hänellä ei ole synnyinjuuria Rääkkylään ja lapsetkin
ovat jo kauas lennähtäneet,
hän on itse juurtunut niin syvälle paikkakunnan maaperään, ettei ole harkinnut poismuuttoa.
. Molemmilla pojilla on
kolme lasta. Nuoruudesta asti Airalla
oli ollut elävä kiinnostus runoihin ja myöhemmin hän
esiintyi lukuisissa juhlissa
niiden tulkitsijana. Aira sopeutui siihenkin elämäntilanteeseen hyvin, eikä valittamisen
aiheita ollut. Hänen valtuustovuotensa sattuivat seudun parhaisiin kehittymisaikoihin, vuoden 1969 alusta vuoden 1984
loppuun. Niinhän ei tietenkään ollut, mutta
ollessaan Tirrin Anna-Mari
Airasta säteili uskomatonta
lämpöä, elämänymmärrystä ja sydämellisyyttä. Vaiton lähtö tuli
ensin, nyt Aira seurasi häntä suureen tuntemattomaan.
Jäljelle jäi iso tyhjä tila. Laulan kuorossa niin kauan
kuin ääni kestää. Aluksi asuin sukulaisten
luona, mutta reilut kaksi vuotta minulla on ollut Helsingissä mummokortteeri.
. Kanttoriksi valmistuin
1972.
Annikki oli ensin muutaman vuoden Malmilla, Tapanilan kirkolla kanttorina. Nehän
olivat hänen ominaisuuksiaan siviilielämässäkin.
Kotikyläänsä Aira edusti Kiteen kunnanvaltuustossa neljä kautta, yhteensä 16
vuotta. Musiikkimakuni kallistuu klassiselle puolelle, mutta
tykkään kyllä kuunnella myös
kansanmusiikkia tai Lauantain toivottuja sekä Muistojen
Bulevardia.
. Isä oli Hämeestä Kiteelle jo 1920-luvulla
muuttanut mäkiurheilumies
ja maanviljelijä Heikki Aalto. Saimme onneksi kuoron
vetäjäksi Pirkko Myllerin
Pyhäselästä. Viimeiset vuodet
lopulliseen uupumiseen asti kuluivat kiteeläisessä hoivaympäristössä. Kun
muutimme tänne, muistan sen mukavan tunteen, että nyt ei tarvitse
lähteä tästä luonnon keskeltä mihinkään, kuvailee lauantaina 70 vuotta
täyttävä Annikki Logren
ensikosketustaan Rääkkylään.
RÄÄKKYLÄ
Tuija Marienberg
Varmaankin kaikki Rääkkylässä tuntevat Logrenin Annikin, onhan hän asunut paikkakunnalla jo yli 31 vuotta,
josta 25 ensimmäistä hän toimi Rääkkylän seurakunnan
kanttorina.
Syntyisin Annikki on Vesannolta, Pohjois-Savosta,
hieman Rääkkylää pienemmästä, järvien ympäröimästä
maalaiskunnasta.
. Niin voi sanoa kulttuuripariskunta Aira
ja Vaito Kankkusesta. Radiosta kuuntelen sellaistakin, mitä en itse osaisi
valita. Kun juttelimme tuntui heti, että tällaista
asuntoa olin hakenut. Minun on helpompi mennä sinne kuin heidän
rahtautua lasten kanssa tänne. Keskikoulun jälkeen läksin Savonlinnaan, kansakoulunopettajaseminaariin, Annikki kertoo nuoruusvuosistaan.
. Täällä on
selkeät vuodenaikojen vaihtelut. Elokuussa, jolloin aloitin työt, oli rippikoulu. Mielelläni touhuan edelleen kaikenlaista. Helsingin seudulla on
konserteista mahtava tarjonta. Molempien muuten eheät vanhuusvuodet rikkoi sama liikenneonnettomuus kotikylän
maantiellä. Nuoruuden kouluopinnoissa oli vuoden mittainen kansanopistokurssi Lahdessa. Sieltä hänet
palkittiin stipendiaattina vuodeksi Ruotsiin Mölnlycken
kansanopistoon. Harrastajana Aira toimi muun muassa naapurikylän, Kiteenlahdenkin lapsille, uimakoulun
opettajana ja uintimaisterisuoritusten valvojana. Helsingin seudulla on suuri keskittymä muutakin lähisukua.
Kun on elämässä tehnyt ja
saanut paljon, on hyvä seitsenkymppisenä keskittyä itseensä ja läheisiinsä.
. Hän nukkui kuolonuneen tammikuun 20. Koko ajan mielessä
oli paluu Järvi-Suomeen, itäsuomalaiselle murrealueelle.
. Hän oli soittaja numero kaksi. 1950-luvun
lopulta aina 1980-luvun vuosiin Aira näytteli lukuisissa
kokoillan esityksissä ja erityisen rakkaiksi tulivat Kyllikki Mäntylän näytelmät.
Niistä Kala-Tirri oli ohjelmistossa kahteenkin kertaan:
1960-luvun alussa ja toistamiseen vielä 1980-luvulla.
Aira Kankkusen tulkitsema
Tirrin emäntä oli niin uskottava, että monelle katsojalle
tuli ajatus kirjailijasta, joka
roolia kirjoittaessaan ajatteli juuri Airan henkilöä. Muutamia vuosia sitten tapahtunut liikenneonnettomuus vaikutti pahasti loppuelämään. Tuomakselle
on tulossa neljäs. Vuonna 1984 Rääkkylässä oli kanttorin paikka auki.
Hain paikkaa ja tulin valituksi tänne.
Kun Logrenin perhe muutti Rääkkylään, he eivät entuudestaan tunteneet paikkakunnalta ketään. Ainoa syy
muuttaa olisi päästä lähemmäs lastenlapsia, mutta Helsinkiin on hyvät junayhteydet.
Muutaman kerran olen myös
tullut lastenlasten kanssa junalla tänne.
Ollakseen lähellä perhettään, Annikki viettää Helsingissä viikon tai pari lähes joka
kuukausi.
. Silti muistot säilyvät niin oman
perheen, ystävien, kuin kyläkunnan ihmistenkin mielissä.
Pekka Havukainen
Airan naapuri, ystävä, sekä
harrastus- ja luottamustyötoveri.. Arkkiatri Risto Pelkonen on sanonut, että me naiset elämme vanhoiksi, jotta
voimme olla hoitamassa lastenlapsia.
. Lähellä oli
kuitenkin sukulaisia. Nautin elämästä ja olen
kiitollinen, että olen saanut
tähän ikään elää ja vieläpä terveenä, Annikki tuumaa.
. Jokelassa oli
hyvä olla, mutta emme halunneet jäädä pysyvästi EteläSuomeen. Kun Aira valittiin hallituksen jäseneksi, Suomessa ei silloin ollut montakaan
naista vastaavaan tehtävään
kelpuutettu.
Rannan Kankkusessa naapurit otettiin tervetulleina
vieraina vastaan. On suuri
ilo, että voin olla lastenlapsille avuksi.
. Siellä saa upeita elämyksiä. Koti-Karjala
Perjantai 12.2.2016
Annikki Logren 70 vuotta
Koti Rääkkylässä,
mummokortteeri Helsingissä
. Muistan sen haikeuden, kun oltiin oltu lomilla jossakin sukulaisten luona Järvi-Suomessa
ja piti lähteä pois. Etelä-Suomen vesisade tammikuun pimeydessä ei
mieltä virkistä.
Kolmesta lapsesta Johanna asuu Moskovassa, Lassi
ja Tuomas Helsingissä. Vielä vanhuusvuosinaan Aira jaksoi
vuosi vuoden jälkeen pyytää ison joukon kylän väkeä
kotiinsa joulupuurolle. Meinaan Maritta Kakkiselle soittaa, että laittaisit-
luraatiin kuulunut Kaarina
Virolainen sai aiheen julkisesti kehua tyttöjen hyvää
suomenkielen sanojen lausumista.
Kiteenlahden nuorisoseura ja sen näytelmäryhmä olivat tärkeä asia Airan lisäksi
myös Vaitolle. Kangaspuut ovat tällä
hetkellä tyhjät, mattokangas
valmistui jo.
. On mukavaa, kun voi
kuunnella musiikkia niin paljon. Lastenlapsia on kuusi; seitsemän-
Aira
Kankkunen
on poissa
Aira Kankkunen oli syntynyt
16.9.1924. Olin kaksi vuotta tuntiopettajana Tuusniemellä, kunnes pääsin Sibelius-Akatemiaan. Rääkkylän
kirkkokuoro kokoontuu lähes
joka viikko, meitä aktiivisia
on 22, Annikki kertoo harrastuksistaan.
. Sitten hän alkoi hivuttautua pohjoisempaan.
. Laitoin Kirkko ja kaupunki -lehteen ilmoituksen,
että reissumummo tarvitsee
kortteerin.
. Valtuutetun työnsäkin hän hoiti kokosydämisesti, kuten kaiken muunkin
mihin ryhtyi. Kilpailutilanteissa tuli menestystä ja
eräässä sellaisessa arvoste-
5
nen odotetaan syntyvän huhtikuussa.
. Kun työvoimasta muutenkin oli kova
Aira Kankkunen 16.9.1924 . Vastauksia tuli paljon.
Asun alivuokralaisena toisen
mummon luona. päivänä 2016. Kun
nykyisin aiheellisesti kannetaan huolta yhteisöllisyyden
hiipumisesta kylissä, Rannalla yhteenkuuluvuutta vaalittiin pyyteettömin mielin.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Silti hän teki osansa
sodassa toimien Kiteen kirkonkylän ilmavalvonnassa.
Sieltä ilmoitettiin sotilasviranomaisille lähestyvistä viholliskoneista. Radiosta minulla on auki
YLE 1, mutta kuuntelen tietysti myös levyiltä konserttikokonaisuuksia ja läppärinkin
voin välillä aukaista.
. Järjestely on toiminut hyvin, Annikki
kiittelee.
ko lisää lointa, Annikki suunnittelee.
Käsitöitä ja muita kotiaskareita tehdessä hän nauttii
musiikista.
. Itse toimin paikallisena koordinaattorina ja
pidän välillä harjoituksia, jos
Pirkko ei pääse tulemaan.
Eläkeläisen päivät kuluisivat kotonakin hääräillessä.
Lukeminen on Annikille jo
lapsuusajalta tärkeä harrastus,
samoin käsityöt.
Tuolilla on lankakerä, puikot sekä valmistumassa olevat
lapaset. Kiteen osuuskauppa ja sittemmin Keski-
Juhlat
perheen seurassa
Karjalan osuuskauppa saivat
hänestä pitkäaikaisen luottamushenkilön. Yhteiskunnallinenkin työsarka oli harvinaisen monipuolinen.
Emäntä Aira Kankkunen
tuli Kiteenlahteen Rannan
Kankkuseen miniäksi kesällä 1951. Varsinaisen työelämän alussa Aira Kankkunen ennätti toimia
muutamia vuosia Kiteen kunnan rakennustoimistossa toimistovirkailijana.
Nelilapsisessa perheessä
oli nuorimman Lea-siskon lisäksi Airaa vanhempi ja nuorempi veli, Pertti ja Iiro, jotka molemmat joutuivat rintamalle. Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin viikoittaisissa konserteissahan on mukana myös
uudempaa musiikkia.
Musiikki tarjoaa
elämyksiä
Huomenna olevaa syntymäpäiväänsä Annikki Logren
viettää lähipiirinsä kanssa.
. Kahdeksan vuotta olin
Annikki ja musiikki kuuluvat yhteen.
kanttorina Tuusulassa, Jokelan kirkolla. 20.1.2016
puute, nuoren naisen piti tarttua kirjaimellisesti ohjaksiin.
Syyskynnöt kahden hevosen
auralla eivät olleet tavallisinta naisten työtä - siihenkään
aikaan.
Perheenäitinä hänellä ja
aviomiehellään Vaito Kankkusella oli Tuomo-poika ja
tyttäret Ulla, Reetta ja Mari.
Lapset olivat vielä alle kouluiän, kun Aira kokosi ym-
pärilleen muitakin kylän lapsia ja alkoi heidän kanssaan
harjoitella ryhmälausuntana
Kantelettaren runoja kylän
tapahtumissa esitettäviksi.
Siitä sai alkunsa vuosikymmeniä jatkunut perinne ja Airan johtama Kalevan Neietryhmä tunnettiin kohta muuallakin Suomessa. Silti kaari
kantoi yli 90 vuoden ikään.
Monella tavalla rikkaaseen
elämään ennätti sisältyä paljon työtä perheenäitinä ja talon emäntänä
Pitkään Tohmajärvellä asuneen
opettajan äidinkieli on englanti, mikä oli myös kurssin
opetuskielenä.
. Kurssilla oli lopulta kymmenen osanottajaa.
Kurssille tultiin niin Värtsilästä kuin Kiteeltäkin, mutta suomalainen syntyperä jäi
kurssilla vähemmistöksi. Ne asetetaan myyntiin. Tohmajärvelle tulee kaksi ja
Rääkkylään yksi ekopiste.
laan jätteet ekopisteisiin. Kurssia ei oltu suunniteltu kotouttamiseen, mutta siinä se taisi hyvin toimia,
vieläpä ilmeisen helpolla tavalla.
Riitta Mikkonen
. Uuden Kiteen alueella
on ekopisteitä 36. suhteessa asukasmäärään jätehuoltomääräykset huomioiden.
. Hänenkään
puheensa ei heti paljasta, ettei suomi ole äidinkieli. Tavallinen
kädentaitokurssi muiden joukossa.
ollut vasta muutaman päivän
Suomessa, hän on se Niiralan raja-aseman ensimmäinen
turvapaikanhakija.
Mutta kun yhteistyössä saadaan kieli kiristettyä ja siitä
ensimmäinen sävel näppäiltyä, ilo on yhteinen. Ekopisteiden tyhjennyksistä olemme tehneet so-
pimukset eri jäteyhtiöiden
kanssa. Kiteellä toimivat 36 ekopistettä korvataan viidellä metallin-,
lasin- ja kartongin RINKI-ekopisteellä. RINKI-ekopisteiden kautta kerätään noin 80
prosenttia koko maan ekopistekertymästä. Valtiovallan päätöksellä toiminnan piti loppua tämän vuoden alussa. Veikko Niemisen (oikealla) kanteleen kiristystappeja testaa
kurssin opettaja Roderick Welch.
Veikko Niemisen jouhikko sai kurssilla uudet kiristystapit.
Kurssi jo peruuntuikin osanottajien vähyyden vuoksi, mutta kurssin opettaja ja kunnalla
työllistettynä ollut Roderick
Welch ehdotti, että voisi si-
sällyttää sen niihin hommiin
ja kysellä myös lisää osanottajia.
Kunnasta tuli suostumus,
some ja puskaradio tekivät
tehtävänsä. Keski-Karjalan alueelle saamme ekopisteemme maaliskuun aikana. Englantia ymmärtää paljon ja opettaja puolestaan ymmärtää suomea, sanoo kantelettaan viimeistelevä Ari Pulkkinen. Viivästyskustannuksista emme ole vielä keskustelleet.
. Työtunteja ei tässä
lasketa.
Viereisellä höyläpenkillä
omaa kanneltaan työstää Nikolai Syryguine. Tämä on viivästynyt, mutta olemme halunneet joustaa
asiassa. Vaikka kunnilla ei enää ole ekopistevelvoitetta, ne voivat halutessaan
täydentää tulevaa verkostoa,
Koivunen jatkaa.
Kitee myy
nykyiset
ekopisteensä
Kun vastuu kuluttajien pakkausjätteiden keräämisestä on
siirtynyt kunnilta pakkausten
tuottajille eli kaupalle ja teollisuudelle, tulee Kiteen kaupunki luopumaan nykyisistä
ekopisteistään.
. Ensimmäinen sointi herkistää koko porukan, siihen ehkä sisältyy koko soitinrakennuksen ydin. Ekopisteet siirtyvät pikku hiljaa kauppojen läheisyyteen, kun toiminta siirtyy Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:lle. Mitä tulee asian kiireellisyyteen, jokaiselle ekopisteelle on saatava lupa maaalueen omistajalta, kaupalta
sekä kunnalta. Talouksista ja yrityksistä
kerättävän sekajätteen osalta kaupungilla on sopimus
Ekokem Oyj:n kanssa ja se
toiminta jatkuu nykyisenä.
Vastaavasti paperinkeräystä
jatkaa Kiteen Jätehuolto Oy,
joka toimittaa keräyspaperit
Suomen keräyspaperille, kuntatekniikan päällikkö Kauko
Hirvonen kertoo.. Pitää sitä kuitenkin jotain
tehdä, toteaa Nylund elämänsä ensimmäisen kanteleen
kaikukoppaa taltalla kaivertaessaan. Parhaimmillaan pisteitä oli 48 ja niistä
vähennettiin huomattavasti,
mutta tekninen lautakunta palautti osan takaisin.
. Käytännössä tämä merkitsee Keski-Karjalassa sitä, että ekopisteitä
kolmen kunnan alueelle jää kahdeksan.
koulun läheisyyteen. Mahonkiset tapit saadaan
kunnolla kiristyviksi, kun
opettajalla on siihen kunnon
työvälineet.
Kun Nieminen kiristää ensimmäistä kieltä kanteleeseensa, auttavat kätensä tarjoaa Daniel Mecan. Periaatteessa jätteet
toimitetaan samoihin paikkoihin kuin kuntavetoisten
pisteiden aikana, virallisesti
1.5.2014 alkaen tuottajayhteisöjen osoittamiin paikkoihin.
Pakkauslasin kuljetamme terminaalien kautta Porvoon satamaan, josta se toimitetaan
laivoilla lajitteluun ja uusien
lasipakkausten raaka-aineeksi
Englantiin.
. Lisäksi pakkausasetuk-
sessa on määritelty ekopisteiden sijainneista tarkemmin.
Ekopisteet tulee sijoittaa mm.
päivittäistavarakauppojen yhteyteen erikokoiset taajamat
huomioiden.
. Hän
houkutteli myös Mecanin heti mukaan.
Zyaden tuli Suomeen yksin, Kiteelle lokakuussa. On hyvä olla jotain mielekästä tekemistä, toteaa Syyriasta tullut Ahmad Zyaden.
Turvapaikkapäätöksen saaminen vie monta kuukautta. Vanhoja ekopisteitä täydennetään uusilla keräyssäiliöillä, niin että kaikissa RINKI-ekopisteissä on vähintään
lasi- ja kartonkipakkausten
sekä metallin keräyssäiliöt.
Osassa on myös muovipakkausten keräyssäiliö.
. Kieltämättä aikataulu on
ollut todella kireä. Mm.
maitotölkin hinta sisältää 0,5
sentin kierrätysmaksun, kertoo Rinki Oy:n aluepäällikkö
Jari Koivunen.
Rinki Oy on
entinen PYR Oy
KITEE
Tuomo Flinkman
Kesällä 2014 voimaan tullut
pakkausasetus lisäsi pakkausjätteiden kierrätystavoitteita.
Käytännössä uusi ekopistetoiminta piti käynnistää jo tämän vuoden alusta Suomen
Pakkauskierrätys Rinki Oy:n
toimesta.
. Rinki Oy:n piti aloittaa
ekopistetoiminta vuoden alusta. Erillistä ekopistemaksua ei peritä, vaan se lisätään myytävien tuotteiden hintoihin. Tavoitteemme on, että
Rinki Oy täyttää kansalliset
ja EU:n asettamat kierrätystavoitteet. Suomi on onnistunut pakkausten kierrätyksessä hyvin.
Yli puolet pakkauksista kierrätetään jo nyt. Tässä suhteessa
olemme jyvittäneet sijoituspaikat mm. Tohmajärvelle yksi piste
sijoitetaan S-Marketin tontille
ja toinen Onkamoon vanhan
Kiteellä toimii 36 ekopistettä. Muun muassa kartongin, lasin ja metallin
kierrätystulokset ovat useita
vuosia ylittäneet Suomessa ja
EU:ssa asetetut tavoitteet, ja
myös muovipakkausten kierrätystavoitteet on saavutettu.
Daniel Mecan sijoitettiin Kiteen vastaanottokeskukseen,
jossa ohjaajana toimiva Maru Grönroos on osallistunut
kurssille kahden asukkaan
kanssa.
. Kaupunki on hoitanut tyhjennykset omalla kustannuksella, mutta asia pitää
saada muuttumaan. Mm. Idea ekopisteiden toiminnassa on se, että kuluttajat toimittavat kauppamatkal-
Suomen Pakkauskierrätys
Rinki Oy (aiemmin: Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR
Oy) on kaupan ja teollisuuden
omistama, voittoa tavoittelematon palveluyritys.
Yhtiö myös rekisteröi tuottajavastuulliset yritykset, kerää niiltä rahoituksen pakkauskierrätystä varten sekä
tuottaa tilastoja ja lain vaatimat raportit tuottajavastuun
toteutuksesta viranomaisille.
Lisäksi se tiedottaa pakkauskierrätyksestä ja Rinki-ekopisteistä sekä neuvoo ja auttaa
yrityksiä ja kuluttajia.
. Syryguine kertoo olevansa koulutukseltaan sähköasentaja ja
puutyöt ovat vain harrastus,
ainakin toistaiseksi.
Kaustajärveläisellä Veikko Niemisellä oli myös valmistumassa kantele, kunhan
ensin aiemmin valmistetun
jouhikon kiristystapit uusittiin. Kiteelle ekopisteet tulevat
Tokmannin, Puhoksen Siwan,
Neste-Väärämäen sekä kaksi
pistettä S-marketin ja Kesälahdella K-Marketin tonteille. Ja vastaavasti,
mitä tulee ekopisteiden määrään, se perustuu eduskunnan
päätöksiin. Vaimo ja lapsi jäivät kotimaahan.
Viestiyhteys sinne on ahkerassa käytössä, valmistuvasta soittimestakin on jo lähtenyt kuvia.
Sekä Daniel Mecan että
Ahmad Zyaden puhuvat englantia, joten yhteisymmärrys
opettajan kanssa löytyy siksikin hyvin.
Yhteistä kurssilla on myös
kokemus maahanmuuttajuudesta. Hän
kertoo tulleensa yli 20 vuotta
sitten Venäjältä Suomeen. Mecan on
Ekopistetoiminta siirtynyt Rinki Oy:lle
Keski-Karjalaan jää
vain kahdeksan ekopistettä
Ekopistetoiminta tulee muuttumaan ratkaisevasti koko maassa, kun
eduskunta hyväksyi uudet pakkaus- ja jäteasetukset. Rääkkylässä sijoituspaikaksi on suunniteltu S-Marketin aluetta.
. Yhteisen kielen puuttuminen ei käsityöryhmässä
haittaa, työvaiheet pitää näyttää joka tapauksessa.
Yhteinen tavoite
Uusi-Värtsilästä kurssille on
tuli Dennis Nylund, joka kertoo olevansa se ainoa ruotsinkielinen tohmajärveläinen.
Hänellä on puusepän koulutus, mutta töitä tällä hetkellä ei.
. Koti-Karjala
6
Perjantai 12.2.2016
Kansainvälistä soitinrakentamista
Kun Tohmajärven kansalaisopiston opintosuunnitelmaan kirjattiin kurssi, jolla valmistetaan suomalaiskansallisia perinnesoittimia, jouhikkoja ja kanteleita, ei osattu odottaa mitään erityistä. Kansallisuudet tai
yhteisen kielen puuttuminen
on täysin sivuseikka.
Turvapaikkapäätöstä odotellessa
Daniel Mecan (keskellä) pääsi tutustumaan suomalaisten perinnesoittimien valmistamiseen heti ensimmäisellä Suomen viikollaan
siinä, että valikoimista poistuu tarpeettomia
tuotteita ja toisaalta tuotteet,
joita asiakkaat ostavat, saavat
enemmän tilaa.
. Tohmajärvi-Seura asiasta vastustavalla
kannalla. Ne tehostuvat ja saavu-
tettujen säästöjen avulla pystymme jatkamaan syksyllä
aloittamaamme ruoan hinnan
alentamista, Petri Kupiainen
painottaa.. Myymälän ilme muuttuu
uudistuksessa modernimmaksi ja käyttötavaraosaston lattiaan laitetaan mosaiikkilaatat.
. Samalla tulemme huomioimaan asiakaspalvelussa entistä paremmin myös ilta-asiakkaat. Seuraavana vuonna
seura oli aktiivisena perustamassa Tohmajärven ja Värtsilän alueelle omaa Tohmajär-
KITEE
Jouko Väistö
K-Supermarket Kupiainen remontoi myymäläänsä ja uudistaa toimintatapojaan.
. Uudistusten ansiosta
voimme jatkaa ruoan hinnan
alentamista ja helpottaa asiointia kaupassamme.
. Hankkeen tarkoituksena oli tehdä suunnitelma
Potsipäivien toteuttamisesta
tulevina vuosina.
lin mukaisia.
Nimitys ?Stride. Toini ja Veli Karhulta Onkamosta ostettiin tuulimylly, joka siirrettiin seuraavana vuotena museotontille.
Vuonna 1964 merkittiin Tohmajärven luultavasti ensimmäinen luontopolku.
Vuonna 1966 seura perusti yhdessä kiteeläisten kanssa
Kitee-Tohmajärvi -lehden.
Lassilan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin
vuonna 1968 kirjoitus- ja piirustuskilpailu koululaisille.
Seura sai vuonna 1969 uudeksi puheenjohtajakseen
Teuvo Erosen. Pekka Leinonen kehitteli seuran myyntiartikkeliksi Tulitikkuja lainaa-
Stride Guitar Duets
Kinnunen & Saksa soittaa 2040 -lukujen viihdemusiikkia
uniikkeina orkestraatioina
kahdelle kitaralle Kiteesalissa torstaina 25.2.
Kinnunen & Saksa on ammattilaiskitaraduo, joka on
nyt muutaman vuoden ajan
uppoutunut omien sovitusten ja orkestraatioiden tekemiseen laajentaakseen kitaroilla soitettavaa ohjelmistoa.
Heidän uusin projektinsa on
20 - 40 -lukujen viihdemusiikkia sisältävä ?Stride Guitar Duets?, joka hyödyntää
vanhojen automaattipianojen
paperirullille tallennettua musiikkia. Kylmäkalusteistahan hyödynnetään
jo nykyisellään kaikki lauhdelämpö.
. on lainattu säveltäjä James P. Alkutaipaleen merkkipaaluja olivat
1957 Jouhkolan Maanviljelyskoulun 100-vuotisjuhlat
Kunnallistalolla sekä Maiju
Lassilan muistojuhlan järjestäminen 1958.
Vuonna 1959 Maiju Lassilan vaiheita esiteltiin Tohmajärveltä tehdyssä radio-ohjelmassa. Perjantai 12.2.2016
Koti-Karjala
Tulevana sunnuntaina
60-vuotisjuhlaansa viettävän Tohmajärvi-Seuran historiaan sisältyy
monia vaiheita kotiseututyön hyväksi.
Seuraavaan on koottu muutamia poimintoja vuosikymmenten varrelta.
Tohmajärvi-Seuran
kuusi vuosikymmentä
7
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Tohmajärvi-Seuran juuret yltävät 1940-luvulla perustettuun Kotiseutu- ja museoyhdistykseen. Tuvassa toimii jatkossa seuran ylläpitämä kesäkahvio.
Leader-rahoituksen turvin
kunnostettu Kemien luontopolkua. Kalusteuudistuksiakin tulee jonkun verran, mutta suurimmaksi osaksi pärjäämme
entisillä kalusteilla. Museotoiminta jatkui erittäin vilkkaana
ja 1988 Maiju Lassilan aitta siirrettiin uudelle paikal-
leen. Samana vuonna seura
hankki yhdessä Tohmajärven
kunnan ja seurakunnan kanssa muistolaatan 9. Siirrettiin Maiju Lassilan patsas kunnan keskuspuistoon.
Vuonna 1995 seuran puheenjohtajana aloitti Matti
Laasonen.
1998 Potsi-projekti saatiin
päätökseen. Kesällä luetteloitiin kunnan ostaman Nymanin talon
esineistö.
Vuonna 1982 seura perusti
kolme rahastoa. Sodat kuitenkin
keskeyttivät pitäjänmuseotoimintaan liittyvät suunnitelmat.
Niitä päästiin virittelemään
uudelleen vuonna 1954, jolloin Kemien Hirvolassa pidetyssä kokouksessa Veijo Saloheimo tarkasteli vaihtoehtoja
museorakennukseksi.
2000-luku
50-luku
Kolmen valmistelevan kokouksen jälkeen perustettiin
Tohmajärvi-Seura 23. Täten sekä tunnelma,
että musiikin yksityiskohdat
ovat tarkasti aikakauden tyy-
lehden henkilökunnalle.
1994 seurasta on osallistuttu Pro tapuli-liikkeen järjestämiin tervaksien pilkkomistalkoisiin. Potsipäivien aikana
pidettiin korjatun Renkituvan
avajaiset. Stride
-tyyliä on aikaisemmin sovitettu soolokitaralle, mutta tämä Kinnusen & Saksan
projekti kahden kitaran duosovituksineen kykenee tuomaan esille monimutkaisemmin tekstuurin alkuperäisistä
pianosovituksista.
Konsertin järjestävät yhteistyössä Keski-Karjalan
musiikkiopisto ja Kiteen kaupungin kulttuuritoimi.
massa -romaania esittelevän
tulitikkurasiasarjan.
70-luku
Vuoden 1975 tärkein tapahtuma Tohmajärvi-Seuran toiminnassa oli ensi kertaa vietetty kolmipäiväinen kotiseutujuhla Potsipäivät.
Vuonna 1978 seuran johtoon tuli Marjatta Hämäläinen. Lisäksi kehitettiin alueen luontopolkuja, luetteloitiin merkittävä määrä museoesineitä.
Museot olivat kesäisin avoinna matkailijoille, ja niitä olivat esittelemässä TohmajärviSeuran palkkaamat työllistetyt nuoret.
Vuonna 2006 seura sai museotoimintaan mittavan lahjoituksen entisajan apteekkitoimintaan liittyviä esineitä
Pirkko Tervolalta sekä testamenttilahjoituksena AnjaRiitta Porthanilta suuri määrä
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maatalouteen liittyviä työvälineitä.
Pohjois-Karjalan Sähkö
lahjoitti Saarioon entisajan
sähkön tuottamiseen käytettyjä koneita ja laitteita.
2010-luku
2012 Museoalueella kaadettiin puita, sahattiin ja hakattiin
haloiksi. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Toimi
Karttunen, varapuheenjohtajaksi Toivo Murtola ja sihteeriksi Helli Saloheimo.
Perustamisasiakirjassa yhdistyksen tarkoitukseksi on
määritelty yksinkertaisesti
kotiseututyö, jota oli määrä tehdä kansantieteellisellä,
historiallisella, taloudellisella, luonnonhistoriallisella ja
maantieteellisellä alalla, sekä
kaikin puolin toimia Tohmajärven pitäjän parhaaksi.
Seura alkoi heti näkyä Tohmajärven kylillä. Vuonna 1989 seura otti
omistukseensa edellisvuonna
vuokraamansa Saarion voimalaitoksen museokäyttöön.
Seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Marjatta Hämäläinen luovutti tehtävänsä Aulis Reijoselle.
90-luku
Vuoden 1990 suururakkana
voidaan pitää pitäjänmuseon
eli Walleniuksen vaunuliiteriaitan siirtoa Nymanin pihapiiriin. Yhden lehtiyhtiön perustamista, toisen
Tohmajärven historian kirjoittamista ja kolmannen vanhan
museon saneeraamista varten.
Seura otti kantaa Tohmajärven tilaan ja päätti esittää turvesoilta lähteviin ojiin saostusaltaita humuksen järveen
pääsyn ehkäisemiseksi.
Museotoiminta alkoi vilkastua, kun 1987 alettiin keskustella Saarion voimalaitosmuseohankkeesta. Suurin osa työstä on
tehty talkoilla.
2013 Käynnistettiin omien internet-sivujen laatiminen
seuralle
2014 Siirrettiin hirsinen navettarakennus museoalueelle
Kirkkoniemestä osana Nymanin alueen kehittämishanketta, joka näin saatiin päätökseen. Johnsonin käyttämästä soittotyylistä
pianolla (?Stride Piano?), jossa pianistin vasen käsi hyppii
koskettimistolla pitkiä loikkia ( = strides, engl.) soittaessaan bassokuviota. Jatkossa myyntiesittelyt ovat kunnossa iltaan asti,
kauppias Petri Kupiainen kiteyttää ja jatkaa:
. Erkki Erosen aloitteesta alettiin myös suunnitella
Kemien kylään pystytettävää
Maiju Lassilan muistomerkkiä.
Perustamisasiakirjassa Tohmajärvi-Seuran tarkoitukseksi on määritelty kotiseututyö. 90-luvulla uusi museoalue yhdessä Nymanin
talon ja kesäteatterin kanssa
alkoi muodostaa todellisen
menneisyyden tietopankin ja
virkistyskeitaan talonpoikaisja säätyläiskulttuureja edustavine esineineen, rakennuksineen ja puutarhoineen.
Vuonna 1992 jatkuneen
lehtitoiminnan jälkeen Tohmajärven-Värtsilän Lehden
omistuksesta luovuttiin kokonaan myymällä osakkeet
2000-luvun alkupuolella seuran toimintaa hallitsivat perinteisen vuositapahtumat. syyskuuta
1810 kirkkomatkalla Tohmajärveen hukkuneiden 30 ihmisen muistoksi.
Kiteen-Tohmajärven lehti
muutti nimensä Koti-Karjalaksi vuonna 1979, mikä ennakoi levikkialueen laajenemista Rääkkylään. Seuran hoidossa oli
Renkituvan kesäkahvio.
K-Supermarket
Kupiainen uudistuu
Eiköhän nämä uudet mosaiikkilaatat ainakin seuraavat kymmenen vuotta kestä, Martti ja Petri
Kupiainen naurahtavat.
ole järin suuri. Investointina muutos ei
ven-Värtsilän Lehteä.
80-luku
Vuonna 1981 todettiin jäseniä olevan 338. Käytännössä uudistukset
näkyvät mm. Suurin muutos
tapahtuu toimintatavoissamme. Sitä seura on tehnyt merkittävästi muun
muassa kehittämällä Nymanin alueella museo- ja näyttelytiloja.
60-luku
Karjalan kuninkaan aitta siirrettiin museotontille 1961.
Kotiseutumuseon avajaiset ja
Maiju Lassilan patsaan paljastustilaisuus järjestettiin
22.7.1962.
Tohmajärvi-Seura hyväksyttiin 1963 Kotiseutuliiton
jäseneksi. Potsipäivien
ja talkkunajuhlien järjestäminen oli joka vuotista perinnettä. toukokuuta 1955 Kunnallistalossa
pidetyssä kokouksessa
alv. 17,50 e)
Tilaan Koti-Karjalan
Tilauksen voit maksaa
(vain kestotilaus)
Usean merkin
huoltoliike
tässä on selvä jako kesän ja
talven kanssa.
. 10%)
Kestotilaus
. Koti-Karjala
8
Perjantai 12.2.2016
Valtakunnallinen palkinto Konekeskolta
Kiteen Pienkonehuolto Oy
Suomen paras huoltopiste
Kiteen Pienkonehuolto Oy on valittu vuoden
2015 Yamaha Motor Suomen parhaimmaksi huoltopisteeksi. Itse olen suorittanut
hopeatason ja pojat pronssitason, automaatioasentajatutkinnon Kiteen ammattikoulussa suorittanut Jari Havurinne kertoo.
Kesällä veneet,
moottoripyörät ja
mönkijät,
talvella kelkat
Koti-Karjala
Tunnus 5007530
00003 VASTAUSLÄHETYS
TILAUSHINNAT
2016 (sis. Meillä on huoltoedustukset Yamaha-, Suzuki- ja
Honda laitteisiin. Se
toi yritykselle mainetta, jota
me nyt jatkamme parhaalla
mahdollisella tavalla, vuodesta 2005 mekaanikkona ja nyt
yrittäjänä toimiva Havurinne,
28 v, kertoo.
Anna
Ystävänpäivänä
lahjaksi
Koti-Karjala!
PUOLEEN HINTAAN
2 kk
rostaa, että itse olen saanut
parhaat opit juuri Hanskilta,
Havurinne kiittelee.
96,00 m
2 x 48,00 m
3 x 32,00 m
4 x 24,00 m
NÄKÖISLEHTI (sis. Jo ainoa työnantajani
Hannu Möttönen opetti, että vika on pystyttävä selvittämään niin pitkään kuin nämä
menopelit toimivat bensalla.
. Mitä pitemmälle menemme sähköisten
toimintojen kehittämisessä,
sitä vaikeammaksi muodostuu todellisen syyn löytymi-
Kiteen Pienkonehuolto Oy:lle myönnettiin vuoden 2015 Yamaha Motor Suomen parhaimman
huoltopisteen tunnustus viime viikonvaihteessa. 4 erässä
Varaosamyynti
seuraava askel
Kiteen Pienkonehuolto on
tehnyt pitkään yhteistyötä
vieressä toimivan Koneveijarit Oy:n kanssa.
. Hiljaisempina hetkinä teemme
näihin sovitut huollot ja korjaukset. Viikonvaihteessa Helsingissä moottoripyörämessujen yhteydessä julkistetussa tunnustuksessa erikoismainintana tuotiin esille mm.
positiiviset asiakaspalautteet ja aktiivinen tietotaidon päivittäminen.
KITEE
Tuomo Flinkman
Huoltopistepalvelu -tunnustusta ei ole myönnetty vuosittain. Kesällä huolto- ja korjaustehtäviä on eniten moottoripyörien, mönkijöiden ja
venemoottoreiden parissa.
Talvella vastaavasti kelkat
työllistävät eniten.
. Kattavan varaosavaraston
hankkinen ei ole pieni asia,
mutta olemme kiinnostuneita siitä, Jari Havurinne paljastaa.
Pienkonehuollon tehtäväken-
(Norm. tai
e-mail: tilaajapalvelu@kotikarjala.?
tai soittamalla 040 684 8411.
Käyntiosoite:
Pokentie 8, 82500 Kitee
Tarjous on
voimassa
16.2.2016
saakka
ja se koskee
kotimaan
tilauksia.
Yksi
ystävätilaus/
kestotilaaja.. 3 erässä
. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koulutukseen on
tehtävä satsauksia sekä testauslaitteiden hankintaan ja
niiden ohjelmapäivityksiin.
Henkilöstöön kuuluu minun
lisäkseni velipoika Jarkko
ja toisena asentajana toimiva
Henri Tahvanainen.
. Periaatteessa tälle
porukalle on töitä joka hetki, sillä pyörävarasto on tupaten täysi.
. Tässä asiassa olen samaa
mieltä ja haluan samalla ko-
Koti-Karjalan kestotilaajana
Sinulla on mahdollisuus
tilata ystävällesi lehti
VAIN
8,75 m
KotiKarjala
maksaa
postimaksun.
Q Kestotilauksena
QMääräaikainen 4 kk 33,50 m
QYstävätilaus 2 kk 8,75 m
Q 1 erässä Q2 erässä Q 3 erässä Q 4 erässä
Tilaajan nimi:............................................................................
Läh.os: ........................................................................................
LS (heittolaatikon nro): .........................................................
Postinumero:............................................................................
Postitoimipaikka: .....................................................................
Maksajan nimi:........................................................................
Maksajan osoite: .....................................................................
......................................................................................................
......................................................................................................
Kiteen Pienkonehuolto Oy on
keskittynyt vapaa-ajan koneiden huoltoon ja korjauksiin.
Moottorisaha- ja leikkurikorjuut yritys ohjaa niiden erikoisliikkeelle, kuten vastaavasti tapahtuu toisinpäin.
. Maahantuojan tietoon ei
ole tullut meidän osalta yhtään tapausta, etteikö vian syy
olisi selvinnyt. Palkinnon vastaanottanut Kiteen Pienkonehuolto
Oy:n omistaja Jari Havurinne kertoi, että valinnan kriteerejä oli kolme, joista edellä mainittujen lisäksi yhdeksi
tärkeimmäksi nousi vikojen
selvitys.
. Eli vika
on jossakin niistä. Asiakaskuntamme muodostuu ympäri Suomea. Tämä vaatii sitten asentajalta tietoa ja
taitoa paljastaa se oikea vika-alue.
. 2 erässä
. Koneveijareiden omistaja Pasi Mikkosen kanssa on
käyty keskusteluja mahdollisen varaosamyynnin siirtämisestä kokonaan yhtiölleni.
Nykyään varaosamyynti jakautuu molemmille yrityksille.
. Menestyksen taustalla ovat yrityksen omistaja
Jari Havurinne, vasemmalla, Jarkko Havurinne ja Henri Tahvanainen.
nen.
. 24%)
Kestotilaus 12 kk 96,00 m
Määräaikainen 1 kk
8,58 m
Määräaikainen 2 kk
17,17 m
Määräaikainen 3 kk
25,74 m
Määräaikainen 6 kk
51,50 m
Määräaikainen 12 kk 103,00 m
Tilauksen voit tehdä oheisella
kupongilla, internetissä
osoitteessa: www.kotikarjala.. alv. Yamahan osalta koulutus
on jaettu kolmeen eri tasoon,
pronssi, hopea ja kulta, jota ei
kuitenkaan ole vielä ole otettu
käyttöön. Tämä myös
pitää paikkansa. Kaikkiaan valmiutemme
huoltaa ja korjata on koulutuksen osalta noin kymmeneen eri merkkiin.
. Lisäksi meillä on varsin hyvät säilytystilat moottoripyörille talviajaksi. Digitalisoitumisen lisääntyessä vikojen selvittely aloitetaan testauslaitteiden avulla.
Ne ilmoittavat vikakohdan,
mutta kytkentöjä voi samaan
kohtaan olla useita. Siitä kertoneen yrityksen historia, toimihan Möttösen Hannu päämekaanikkona aina
kansainvälisellä tasolla. Lisäksi on
joukko muita merkkejä, joiden markkinaosuus ei yllä
näiden kolmen rinnalle, kuitenkaan vähättelemättä niitä
saakka. Näyttely on
avoinna lauantaisin klo
10?14.
. MAISEMAKUVISSA NELJÄ VUODENAIKAA. Youmans, G.
Gershwin. klo
18.00. Ohjelmassa
mm. klo 18.30, musiikkia kahdelle kitaralle 20ja 30- lukujen pianorullien
tyyliin: E. KOKO PERHEEN TALVITAPAHTUMA Hutsin
urheilukeskuksessa la
20.2. Miten
vanhat, tutut laulut sekä hieman uudemmatkin soveltuvat
kuoron esitettäväksi?
Hyvin soveltuvat, todis-
Laulutuuli-kuoron laulujen välissä ohjaaja Markku Pölönen kertoi elokuvamusiikin historiasta.
ti Joensuun seudulla toimiva
sekakuoro Laulutuuli.
Kuorolaisten ikähaarukka
on noin 30?70 vuotta ja ammatillinen tausta lähes mikä
tahansa sairaanhoitajasta lakimieheen ja opettajasta rakennusinsinööriin.
Viime syksynä Laulutuuli
järjesti 30-vuotisjuhlakonsertin esiintymällä LuoTu-lauluyhtyeen kanssa. Carmichael, J. Hutsin ulkojäällä
vapaata luistelua, erilai-
sia leikkimielisiä kisailuja
(lumicurling yms.), MLL/
Kiteen kahviossa myytävänä makkaraa, kahvia/
teetä, mehu- ja piparitarjoilu! Toimintapisteet ovat
maksuttomia! Tapahtuman järjestää: Kiteen
kaupungin liikuntatoimi,
MLL Kiteen Paikallisyhdistys, Isämies Elämässä
?hanke ja Kippon ry.
. Ohjelmassa mm. Tytön aika täyttyi luistelemisesta, hiihtämisestä, pesäpallosta
ja yleisurheilusta. Kuva: Merja Havukainen.
KITEE
Maija Ala-Nikkola
Reetta Meriläisen lämpöinen
ja konstailematon kynänjälki kirjassa näkyi Kiteen kirjaston tunnelmassa. Lippujen ennakkomyynti Kiteen Kirja-Info ja
tuntia ennen ovelta.
. Johnson, T.
Layton, V. Ohjelmaosuus
alkaa klo 13. Käynnit
sopimuksen mukaan. Koti-Karjala
Perjantai 12.2.2016
9
Laulutuulta, LuoTua ja kotimaista elokuvamusiikkia
Musiikki luo tunnelman elokuvaan
. 18.
Pölönen, joka esitteli laulut
elokuvien kautta.
Musiikki jää
elämään
Konsertin avasi suomalaisen
elokuvataiteen klassikko vuodelta 1941, Kulkurin valssi,
Jokaisella on omat muistonsa
ja henkilökohtaiset laulusuosikkinsa.
Mikäli yleisön reaktioista
ja ablodien voimakkuudesta
voi jotakin tulkita, kiteeläisyleisö piti Laulutuulen tulkitsemana erityisesti kappaleista Nuoruustango sekä Nuotiotunnelma, jotka kumpikin
johdattivat kuulijan menneisyyteen ja nuoruusvuosiin.
Suurin osa suomalaisista
ei varmaankaan osaisi nimetä
1970-luvun elokuvia näiden
kauniiden laulujen taustalle.
Nuoruustango on Peter von
Baghin ohjaamasta elokuvasta Kreivi ja Nuotiotunnelmia
Risto Jarvan elokuvasta Jäniksen vuosi.
. Musiikki antaa katsojalle luvan tuntea syvemmin ja
avaa kyynelkanavia.
Sekakuoro ja trio
Kotimaisen elokuvamusiikin
tuominen ihmisten kuultavaksi kuorolauluna tuntuu ensin
ajatuksena erikoiselta. Lähes
70 kiinnostunutta oli saapunut kuulemaan millainen oli
Tytön tie.
Pesunkestävän pohjoiskarjalaisen kerronta nosti monille kuulijoille tuttuja muistoja.
Kuulijoiden joukossa näkyi
Meriläisen koulutovereita ja
opettajia.
Meriläisen kirjan alkuosa on kertomus sodan jäl-
keen syntyneen sukupolven
elämästä. Koululaisten oma taidenäyttely . 1950-luvulla Suomi oli yhteneväinen tavoissa, ruuassa, koulutuksessa ja
lasten kasvatuksessa.
Urheilu kuului polvijärveläisen tytön elämään jo pienestä Pirhosesta pitäen. Meriläisen kolumneja ilmestyy
edelleen Helsingin Sanomien
palstoilla.
Tilaisuuden järjesti Kiteen
kaupunginkirjasto.. OOPPERA: LENTÄVÄ
HOLLANTILAINEN KinoHovissa to 18.2. mäenlaskua
(muista ottaa laskuväline
mukaan), lumikenkäilyn
kokeilumahdollisuus, lasten moottorikelkalla ajoa,
hiihtoa (omat välineet),
poniratsastusta, esittelyssä metsäkone, Kipponin järjestämää toimintaa. Vesa Honkasen sävellyksiä ja kahvittelun jälkeen tuttuja
laulelmia esittäjinä Vesa
Honkanen, laulu ja kitara, Katri Tolvanen, viulu,
Erkki Gröhn, basso, Timo
Hacklin, harmonikka.
. Itsekin istun tuolla verhon takana ja nieleskelen kyyneleitä.
vapaa pääsy.
RÄÄKKYLÄ
. Pohjoista VALOA -valokuvanäyttely Satu Juvosen revontuliteoksista Silkkipartion ateljeessa 28.2. Helsingin Sanomien ensimmäinen naispäätoimittaja, eläkeläinen,
kävi läpi elämänkaartansa, joka jatkuu edelleen erilaisissa
asiantuntijatehtävissä kuten
Naisten pankin ohjausryhmän puheenjohtajana. LAULUJA YSTÄVÄLLE pe 12.2. Vapaa pääsy. klo 13 seurakuntatalolla. Ihan
piti kyyneleet silmissä olla, oli niin ihana, tuumasi
Kuin elokuvissa -konsertin
päätyttyä eräs kuulijoista.
Konsertin suunnitelleilta
ja toteuttaneilta oli erinomainen idea yhdistää kotimainen elokuvamusiikki ja sekakuorolaulu sekä
täydentää sitä niin musiikin kuin elokuva-alan ammattilaisilla.
KITEE
Tuija Marienberg
Mitä olisivat Hyvät, pahat ja
rumat sekä muut Sergio Leonen ohjaamat lännenelokuvat
ilman musiikkia. Jos taputatte oikein kovasti, saamme kuulla ehkä
jotakin lisää, lupasi Markku
Pölönen esitelleessään kolme
viimeisintä kappaletta, 2000luvun elokuvamusiikkia.
Ja yleisö taputti.
Encorena LuoTu tarjosi
konsertin kenties hienoimman esityksen, jossa erityisen upeana soi Timo Turusen ääni.
Kappalevalinta ei olisi voinut olla sopivampi: Markku
Pölösen ohjaaman, Kontiolahden Kontioniemessä kuvatun ja televisiossa vuosina
2007-2012 kolmena tuotantokautena esitetyn Karjalan
kunnailla -sarjan tunnusmelodia Yö väistyy.
Juuri tähän konserttiin erityisen sopivaksi laulun tekee
se, että kappaleen on säveltänyt Pölösen hovisäveltäjänä toimiva Vesa Mäkinen ja
sanoittanut itse ohjaaja Markku Pölönen.
Kirjailijavieras kokosi
Kiteen kirjaston täyteen
Reetta Meriläisen Tytön tie kiinnosti laajalti, kuulijoita oli saapunut Kiteen kirjastoon laajalti lähikunnista. -KONSERTTI Kiteen kirkossa lauantaina 20.2.2016 klo 18.00.
Sakari Takala, Janne
Piipponen, Pyry Takala.
Konsertti ohjelmineen ilmainen. MIELEN VUODENAJAT . Liput 5 euroa,
Musiikkiopiston oppilailla
jonka jälkeen laulut etenivät
aikajärjestyksessä 2000-luvulle ja nykypäivään.
Välissä Markku Pölönen
kertoi elokuvien ja elokuvamusiikin historiaa Lumièren
veljeksien ensimmäisestä
kaupallisesta elokuvasta lähtien. Vuonna 1896 Lumièren
veljesten Juna saapuu asemalle -elokuva teki katsojiin
niin suuren vaikutuksen, että
se aiheutti jopa paniikin ihmisten luullessa veturin ajavan valkokankaalta yleisön
joukkoon.
Tuohon aikaan elokuvista puuttui ääni, mikä hieman
myöhemmin korvattiin musiikilla. klo 19.
. Nuotiotunnelmia oli viimeinen kappale, jonka Risto
Jarva kuuli. Valokuvanäyttely,
Maritta Kakkinen, Pirkko
Kaasinen, Kaisa Jussila. SAKARI TAKALA
70V. Kolmen naisen
vuosi. Elokuvalaulut ovat jääneet elämään, vaikkei elokuvasta kukaan mitään muista,
Pölönen tuumasi ja mainitsi
illan aikana kuultavan monia
koskettavia kappaleita.
. Ja vaikka äänielokuvat
nousivat suosioon 1920-luvun loppupuolella, elokuvamusiikki on säilynyt nykypäiviin.
. Jarva kuoli auto-onnettomuudessa Jäniksen
vuosi -elokuvan kutsuvierasnäytöksen jälkeen.
Yö väistyy
Kuoron ohessa estradin valloitti LuoTu, jonka laulavassa
triossa ovat sopraanot Henna-Mari Luolamo ja TalviMaaria Turunen sekä tenori
Timo Turunen.
Jo heidän ensimmäinen esityksensä Akselin ja Elinan
häävalssi sai yleisön haltioitumaan, onhan kappale ollut
myös monen oma häävalssi.
Konsertin loppuosasta esille nousi erityisesti Laulutuulikuoron esitys Tuomittu kulkemaan, joka on elokuvan Tie
Pohjoiseen tunnusmelodia
vuodelta 2010.
. klo 10?13. Yhteydenotot
044 972 4663/Auli.
TOHMAJÄRVI
. P. Puun Sielu Vehkavaarantie 250, Onkamo.
Avoinna joka päivä klo
12 . KITARADUO KINNUNEN & SAKSA Kiteesali
to 25.2. Isän kanssa radiosta kuunneltu viidenkympin hiihto jätti kymmenvuotiaan tytön mieleen voimakkaan jäljen.
Koulutie alkoi Polvijärven
kansakoulusta ja paikkakunnalle kokeiluna perustetusta
keskikoulusta, eteni yhteiskouluihin Kiteellä ja Joensuussa.
Monissa liemissä on pohjoiskarjalaista Polvijärven tyttöä pyöritelty. Sovintolan kulttuurikammarissa
6.2.?29.2. Ihana konsertti! En
ole aiemmin näin hienossa konsertissa ollut. Tällaiset sävelet kantavat
muistoja, ja joskus haikeitakin
sellaisia, Pölönen kiteytti.
. Laulu Tohmajärvelle
ja muuta musiikkia, juhlapuhe Tuomo Eronen, lausuntaa, historiikki, muistamiset ja vapaa sana.
. Blake, H. Lähtiessä kolehti
ovilla Yhteisvastuun hyväksi.
. JOKERI POKERI BOX!
Simon Super TaikaShow
Kiteesali ke 24.2. TOHMAJÄRVI-SEURAN 60-VUOTISJUHLA
su 14.2. Ohjaaja käyttää musiikkia kuin raviohjastaja piiskaa.
Se on merkinantoväline, annetaan merkki, että nyt saa
juosta, tilaisuuden juontajana toiminut ohjaaja Markku
Pölönen vertasi.
. Samalla
kuoro julkaisi tuoreen levynsä Kuin elokuvissa.
Nyt Laulutuuli toteutti levyn nimeä noudattavan kolmen konsertin kiertueen, joka
alkoi Kiteeltä, jatkui seuraavana päivänä Kontiolahdella
ja päättyi viikkoa myöhemmin Lieksaan.
Kolmesta laulajasta ja
säestäjästä koostuva LuoTu
oli mukana tälläkin kertaa.
Kuoron taiteellisena johtajana toimii Pekka Varonen, jo-
Haikeitakin
muistoja
LuoTun laulava trio.
ka oli myös tehnyt suurimman
osan sovitusyöstä, ja kiertueen säestäjänä oli LuoTu-yhtyeen joensuulaistaustainen
pianisti, nykyisin Ranskassa
asuva Tuomas Turunen.
Lisäväriä konserttikiertueeseen toi elokuva-alan ammattilainen, ohjaaja Markku
KULTTUURI-IKKUNA
KITEE
. Entäpä Alfred Hitchcockin Psyko, jos
sen suihkukohtauksen aikana
olisi vallinnut hiljaisuus?
Musiikin avulla ohjaaja saa
elokuvateatterissa koko salillisen ihmisiä lennähtämään
tiettyyn vuosikymmeneen tai
ihan tiettyyn hetkeen.
. klo 19.00.
Ilmarisen ravintolasali,
Koulutie 3. Tohmajärven kotiseutuyhdistyksen 60-vuotisjuhla alkaa
kahvitarjoilulla ja tervehdysten vastaanottamisella klo 12
Tultuani apulaisrehtoriksi 1993 tein luokattoman
lukion työjärjestyksiä käsin,
sillä Untis ei oikein soveltunut siihen. Ensimmäi-
Applen aikana saimme käyttöömme myös jonkinlaisen
hallinto-ohjelman, jolla kirjoitimme todistukset jo keväällä 1982 päättötodistusta
lukuunottamatta, sillä meillä ei ollut niihin kelpaavaa
kirjoitinta. Siirretyt tiedostot tulivat paluupostissa. Hänellä oli mukana kaksi vanhaa,
vuodelta 1945 otettua valokuvaa, joissa hänen ukkinsa,
maalaiskirjeenkantaja Antti Lampinen oli työnsä ääressä.
Antti Lampinen jakoi postia hevosella Kiteen keskustasta Ojamäen kautta Juurikkaan. Toukokuussa oli Kiteen,
Saksasta Bensbergin ja Italiasta Rapallon lukioiden opettajien suunnittelupalaveri Rapallossa. Muissakin Populusta käyttäneistä kunnista kuulin samanlaisia kommentteja.
Sirpa Ruhanen
Antti jakoi
postia
Juurikassa
Urho-hevosella
KITEE
Tuomo Flinkman
Tässä päivänä eräänä piipahti toimituksessamme kiteeläinen Elvi Hirvonen. Järjestin itselleni rehtorin luvalla viimeisen jakson vapaaksi, jotta sain
rauhassa tehdä työjärjestystä.
Olihan meillä silloin oppilaita
300 paikkeilla eikä tekeminen
ollut yksinkertaista. Jopa pääkaupunkiseudulta
asti rehtorit kävivät vierailulla. Minä osaltani tein
NORUn nettisivut projektin
aikana.
Opetushallituksen päätöksellä lopetettiin keväällä
1999 akvaariotoiminta. Niin
siirryttiin Koski TL:n lukion
rehtorin Seppo Pakkasen ohjelmaan, Koulun ATK. Henkilöstö- ja taloushallintoon tuli Populus 2004. Yleensä postimatkalla
Juurikkaan vakituisena tauko-
Maalaiskirjeenkantaja Antti Lampinen hoiti postinjaon
Juurikassa.
Keisarinkujaa ei tuohon aikaan vielä ollut, joten matka Kiteen kirkolta Juurikkaan tehtiin Savikon kautta.
paikkana oli Savikon silloinen
?kauppakeskus?.
Kesällä posti kulki Urho
-hevosen hevoskärryssä ja tal-
vella reessä.
Tauno Lampinen oli kuvan
ottamishetkellä 68-vuotias.
Pienempi kuva on otettu Sa-
vikon kartanon pihassa. Toisena kautena
(2004-2006) saatiin jokaiselle
opiskelijalle omat tunnukset
tietokoneelle kirjauduttaessa
ja kansiot töiden tallentamista varten. Moodle-oppimisympäristö otettiin myös
käyttöön.
Jo aiemmin oli ollut viruksista haittaa. Heikki pyysi apua Seppo
Pakkaselta. Nyt tein
käsinajon parin viikon välein.
Samoilla oppilailla saattoi olla 30 tartuntaa. Se oli
mielenkiintoista puuhaa. Tämän
projektin johtamisessa minua
nen virus oli Cap-A, joka levisi WordStarin yhteydessä.
Muutaman kuukauden välein
ajoin koneissa läpi käsin viruksentorjuntaohjelmat ja se
kesti pari tuntia. Sillä
hoituivat oppilasrekisteri, arvostelu ja ryhmäjaot. Lampinen.. ?Miten te saatte
opiskelijat tulemaan kesällä
kouluun?. Sen käyttö
aiheutti monesti hankaluuksia
opettajille ja kanslistille. Seppo kehitteli ohjelmia myös
matematiikan opetukseen.
Peruskoulussa Niilo Hirvonen ja lukiossa Heikki Pirinen
tekivät lukujärjestyksiä Untiksen avulla vuodesta 1986
lähtien. Akvaariokoulun ideana
oli, että muut koulut ja opettajat voivat tulla näihin kouluihin vierailukäynneille ottamaan oppia ja katsomaan, mitä siellä tehdään opetustyössä. Myös
muut käytössämme olleet
ohjelmat siirrettiin serverille. Jokaisen tuli syöttää siihen tietonsa virkavapauksista ja lomista. Ensimmäisenä akvaarioteemana meillä oli arvioinnin
kehittäminen. Toinen kuva, jossa näkyy hevonen ja ihmisiä, ilmeisesti osa
kyytiläisiä, on otettu kartanon
vanhan meijerin edustalla lähellä maakauppaa.
Kuvat omistaa Elvi Hirvonen, os. Taas olivat tunnukset hukassa.
Microsoft muutti lisenssijärjestelmäänsä siten, että
Office-paketit asennettiin palvelimelle eli serverille ja sieltä ne otettiin käyttöön. Ensimmäisenä kautena
(2001-2004) rakennettiin verkot kaikille kouluille, saatiin
OPIT-ympäristö ja ADSL-tason yhteydet. Syksyllä 2006 otettiin
käyttöön StarSoftin Primusohjelma.
Kaupunki perusti Tilikkeen
yhdessä Kesälahden ja Rääkkylän kanssa 2003. oli ihmettelyn aiheena Heinolan kursseilla. Olimme
myös hänelle ohjelmaa arvioiva ja kehittävä koulu. Populus
oli meille kaikille ?kirosana?
siihen aikaan. Nimittäin
Populus ei hyväksynyt lomiani ja vapaapäiviäni. Syksyllä oli rauhallista, kun valinnat oli tehty ja jokainen tiesi,
mille kurssille mennä.
Numerot suoraan
koneelle
Luokattoman lukion tultua
1995 siirryimme ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoiden osalta Tieto-Enatorin
Pallas-ohjelmaan, mutta abit
olivat vielä Pakkasen ohjelmassa. Tuolloin minulla
oli käytössä yhteinen sähköposti Niilon kanssa. Kerran kanslistimme Ulla vastasi
palkanlaskijan kysymykseen
?En minä ole palkanlaskija?.
Rehtorina ollessani palkanlaskija sanoi minulle muutaman
kerran, että kyllä sinä olet sitten vaikea ihminen. Olin projektin koordinaattori ja mukana meiltä
olivat myös Marja-Leena YliKoski ja Veikko Makkonen.
Projekti oli 3-vuotinen ja yhteyttä hoidimme faxien ja sähköpostin välityksellä sekä leirikouluissa. Niilo teki lukion ensimmäiset
nettisivut 1995 ja tekee niitä
edelleen. Salasanat olivat
usein hukassa, mutta kummasti muisti alkoi parantua,
kun kysely maksoi 2 euroa
(stipendirahasto karttui).
2000-luvulla kaupungin
tukihenkilöinä olivat Päivikki Juuti, Mikko Kokkonen ja
Reima Perho. Opettajat naputtelivat
omien oppilaittensa numerot suoraan tietokoneelle. Keväällä 1997 saimme EU:n Sokrates/Comenius
-ohjelman myönteisen päätöksen NORU (Nature Observation, Road to Understanding) -hankkeen rahoituksesta. Koti-Karjala
10
Perjantai 12.2.2016
Osa 4
ATK:n kehitys Kiteen lukiossa 1981 . Ei
meillä ollut vaikeuksia. Näille oppilaille pidin puhuttelun ja uhkasin käyttökiellolla, mikäli
heidän jäljiltään löytyy vielä
viruksia.
Hallinto-ohjelmat
Noru-projektin kokoontuminen Bensbergissä.
auttoi suuresti opetushallituksen järjestämä Kansainvälinen rehtori -koulutus, jossa
olin mukana 1997-99.
Koulutuksen aikana vierailimme Brysselissä,
Maastrichissa ja Lontoossa.
Brysselissä selkäni teki tenän
ja Maastrichissa makasin luentosalin perällä lattialla selälläni.
Kuvankäsittelyohjelmia alkoi ilmestyä myös ja silloin
ostimme PaintShopPron. 2006
Kiteen lukiosta eläkkeelle jäänyt matematiikan lehtori Sirpa Ruhanen muistelee juttusarjassaan uuden tietotekniikan alkuaikoja ja kehitystä Kiteellä ja KeskiKarjalassa.
Kouluhallituksen tilalle tuli
opetushallitus, joka kehitteli
akvaariokoulu-idean. He helpottivat
työtämme laitteiston hoidossa, mutta toisaalta muuta tuli tilalle.
Keski-Karjalan
virtuaalikoulut
Alueverkon rakentamiseen
saimme opetushallitukselta tukea ja projektin nimeksi
tuli KeViKo, jota veti Matti Kontiainen Rääkkylästä
ansiokkaasti vuodet 20012006. Tästä
iloinneena opettajat antoivat
Heikille lahjaksi omenan.
Uusien koneiden myötä tuli
uusi hallinto-ohjelma HALTI.
Kesällä täytyi tehdä luokalta
siirrot ja ohjelman toimittajalla työ ei edistynyt lomien takia. Tässä pyrittiin
ohjaamaan oppilaita ja opettajia oman työskentelynsä arviointiin.
Toisena teemana oli työtapojen kehittäminen ja monipuolistaminen.
Kansainvälistyminen
Kolmas teema oli kansainvälisyys. Niilon aloitteesta alettiin kehittää
alueverkkoa, jossa olivat mukana Kesälahti, Kitee, Rääkkylä, Tohmajärvi ja Värtsilä.
Keski-Karjalan messuilla elokuussa 1997 kansanedustaja
Esa Lahtela avasi kouluverkon, joka yhdisti kuntien koulut. Olimme mukana
maailmanlaajuisessa ympäristökasvatuksen Globe-projektissa. Se
helpotti kanslistin työtä valtavasti. Korppusulkeiset päättyivät viimein. Enää ei tarvinnut
laskea keskiarvoja, eikä kirjoittaa todistuksia käsin. Kaikkien
toiveita en voinut järjestää ja
sanomistahan siitä tuli.
Tuleville opiskelijoille oli
ennen juhannusta valintainfo
ja -tilaisuus. Me
jatkoimme kuitenkin teemoja koulutyössämme.
Alueverkko
Vuoden 1997 alussa kaupunki palkkasi ensimmäisen pelkästään ATK:hon keskittyvän
henkilön, ja tässä työssä Jorma Hirvonen oli 3 vuotta. Verkon ja
Internetin myötä levisi yhä
enemmän viruksia torjuntaohjelmista huolimatta. Meistä tuli yksi akvaariokouluista
1995. Seuraavana vuonna oli Tiedonhallinta ja julkaiseminen Internetissä -kurssi.
Vuoden 1998 alussa saatiin sähköpostipalvelin, jolloin kaikkien Keski-Karjalan
koulujen oppilaat ja opettajat saivat oman sähköpostitunnuksen, jonka loppu oli @
edu.kitee.fi. Heti ensimmäisenä alueverkon vuotena Keski-Karjalan kansalaisopisto järjesti
meille verkkotukihenkilöille
mittavan koulutuksen. Ensimmäisen
kaaossyksyn jälkeen työjärjestys oli valmis toukokuussa
ja lukiossa olevat voivat valita
kurssinsa silloin
Parin löytäminen
voi olla hankalaa siinä vaiheessa, kun kaikki on jo varattu. Ensimmäiset parit on solmittu jo yläasteella, kaksikko
nauraa, mutta ymmärtää hyvin miksi. Teemana nähdään
usein elokuvamaailma tai vastaava. Henkilö siis
asettaa itselleen tai muille tietyt kriteerit, joista poikkeamista ei sallita.
Perfektionisti usein tulee
vältelleeksi sellaisia tilanteita, joissa hän saattaisi osoittautua epätäydelliseksi. Valitettavasti tämä perinne on
saanut väistyä. Samoin kyvyttömyys päästä yli
asioista, joissa on osoittautunut epätäydelliseksi, on perfektionistille tyypillistä. Rauhoittaako toisten epäonnistuminen sinua?
Koetko, että aina voit parantaa. Juopi paljon kahvia.
En tykkää kahvista, Ellonen
naurahtaa.
. Perfektionismi usein
juontaa juurensa epäonnistumisen pelkoon. Kaksikon mielestä alun vaikeudesta ja ristiriitaisista mielipiteistä huolimatta asioissa on päästy suurinta osaa miellyttävään lopputulokseen.
Rankimman osuuden,
suunnittelun, jälkeen ajatuksissa pyörii enää h-hetki.
Jännitystä ei tyttöjen sanojen
mukaan ole ilmassa - liekö
sitten taitavien järjestelyiden
ansiosta.
Tansseja odotetaan positiivisin mielin, eikä kauhuskenaarioita vaivauduta murehtimaan. Parin ei
myöskään tarvitse olla paras
kaveri, mutta hyvä pari tekee
päivästäkin rattoisamman.
Parin lisäksi tanssiais-look
on puhuttanut paljon. Näin ollen
henkilö miettii jatkuvasti, mitä muut mahtavat ajatella sen
sijaan että oikeasti kehittäisi
itseään.
Pohjimmiltaan kyse voi olla huonosta itsetunnosta, jonka pönkittämiseksi herkkä ja
haavoittuvainen ihminen on
kehittänyt tietynlaisia toimintatapoja. Vaikka kyseessä
onkin vain yksi päivä, on sen
takana paljon työtä, toiveita
ja odotuksia.
Kiteen lukiota käyville Anna-Kaisa Hacklinille ja Maria
Elloselle oli alusta asti selvää,
että he osallistuisivat tähän
perinteeseen.
. Sairaalloisena
ja hellittämättömänä kyseessä
voi olla jopa fobia, jota kutsutaan nimellä ?atykifobia?.
Perfektionistit antavat kaikkensa ja hieman enemmänkin
tavoitellessaan täydellistä ja
täysin virheetöntä suoritusta.
Tavoitteet ovat useimmiten
jopa niinkin korkealla, ettei
niitä koskaan saavuteta, vaikka esimerkiksi paras mahdollinen kouluarvosana olisikin
tullut hankittua. Kuorma-autot
usein koristellaan usein suurin valkoisin lakanoin, joissa
lukee jotain hauskaa teemaan
Vanhojentanssifiiliksiä
Maria Ellonen (vasemmalla) ja Anna-Kaisa Hacklin.
Iiris Mäki
Lukion kakkosluokkalaisilla on enää viikko vanhojen
tansseihin. Uupumuk-
sesta huolimatta henkilö pyrkii jatkamaan täydellisyyden
leimaavaa linjaansa, jolloin
loppuun palaminen on väistämätöntä, eiväthän ihmiset
mitään ikuisuuksiin jaksavia
koneita ole.
Perfektionismia on ajateltu olevan kolmenlaista: oman
itsen täydellisyyttä (itselleen
korkeiden normien asettamista), sosiaalisesti määräytynyttä perfektionismia (usko, että muut asettavat liian
suuria odotuksia) sekä toisiin kohdistuvaa perfektionismia (muille ihmisille asetetut
suuret odotukset). Siitä huolimatta rankka
päivä on edessä.
Ohjelmaan kuuluu kahden
varsinaisen tanssinäytöksen
lisäksi myös aamunavaus Kiteesalissa, vierailuja kouluilla, päiväkodissa ja vanhainkodissa, juhlaruokailu ja illalla
vielä jatkot. Homma pakkautuu niille,
jotka ovat valmiita näkemään
vaivaa asioiden eteen, Hacklin kiteyttää.
. Sitä paitsi, sitä enemmän päivä antaa
takaisin, mitä enemmän on
nähnyt itse sen eteen.
Älä kehuskele
perfektionismilla!
Karoliina Kapanen
Tunnetko usein syyllisyyden
tunnetta. (bänk tarkoittaa
penkkiä, skudda ravistamista tai puhdistamista ja gille
juhlaa).
Päivä on abeille, ja koko
Lukiolaisten karnevaalit
koululle, hauska ja riehakas.
Abit järjestävät abigaalan ja
koristelevat koulun teeman
mukaisesti. Perfektionismi nimittäin altistaa vakaville mielenterveyden ongelmille kuten pakko-oireiselle häiriölle
ja kliiniselle masennukselle,
ja siten riski kuolla nuorena
kasvaa. Sen lisäksi kuulemma myös paljon, paljon
harjoituksia.
. Aikainen herätys ja pitkä päivä tulossa, mutta eipä se
haittaa. Mukavia päiviä
niille, jotka niitä viettävät!
Lähteet:
http://www.suensaari.tornio.fi/luuppi/index.
php?option=com_content&
view=article&id=360%3Al
ukion-vanhat-perinteet-saeilyvaet&Itemid=131
https://fi.wikipedia.org/wiki/Penkinpainajaiset
liittyvää.
Nykypäivänä varmaan joka lukiossa Suomessa vietetään penkkareita, mutta ennen
toista maailman sotaa, penkkarit olivat vain helsinkiläisten juttu ja heidän keksimä
rekiajelunsa päättyi usein ra-
vintolaan, jossa he saivat ostaa ensimmäisen kerran alkoholia.
Kuitenkin jo ennen abien
hulinapäivää, vietetään vanhojen tanssit, joissa toisluokkalaiset opiskelijat saavat pukeutua hienosti ja viettää päi-
ruokailusta, koristeluista, puheista ja myös vanhojenjatkopaikasta. Oon jossain kolmen aikaan ajatellut herätä, koska
meikissä ja hiuksissa menee
aikaa. Täydellisen mekon metsästys, kampauksen ja meikin suunnittelu
muistuttavat panostus asteeltaan jo häitä.
Siinä missä hääpäivä on ollut perinteisesti joka naisen
päivä prinsessana on vanhojen tansseista muutaman vuoden aikana muotoutunut tässä
mielessä verrattavissa oleva
juhlallisuus, eräänlaiset esihäät.
. Taakkaa leimaavat myös alhainen
tuotteliaisuus sekä työnlaadun
laskeminen, vaikka toista voisi luulla. Vanhojen
perinteinen tarkoitus oli silloin pukeutua vanhoihin, kotoa löytyviin, vaatteisiin. Tytöt pohtivat meneekö
päivä jo hieman ?överiksi?,
mutta toisaalta harvoin saa
laittautua samalla tavalla ja
jälkeenpäin on kiva katsella
kauniita kuvia.
Muutama kuukausi sitten
aloitettiin tanssiharjoitukset.
Perinteisten tanssien lisäksi
rakenteilla on ollut myös oma
tanssi, jonka tekemiseen molemmat tytöistä ovat osallistuneet. Se on sellanen prinsessapäivä, Hacklin kertoo.
Kokonaisuuden suunnittelu, lähentyminen oman ikäluokan kanssa ja tietenkin
tanssiminen ovat miellyttäneet tyttöjä.
Ajatus päivästä on alkanut
hahmottua usealle jo vähintään vuotta aiemmin.
. Myös se, kokeeko
perfektionisti juuri täydellisyydellään saavansa rakkautta ja hyväksyntää, vaikuttaa
pitkälti kyseisen taakan kehitykseen.
Jos vielä kehuskelet olevasi perfektionisti, kannattaisi
lopettaa. Se näkyy, kuinka paljon
on panostanut, Ellonen toteaa. Vastaavanlaista päivää ei tunneta naapurimaissa.
Molemmat päivät toki
poikkeavat paljon eri kouluissa, mutta suurin piirtein näin
se tapahtuu joka lukiossa ympäri Suomen. Abeilla on ollut perinteenä pukeutua myös teeman
mukaisesti ja heitellä karkke-
ja ympäri koulua. Muutoinkin päivä on
vaatinut oppilailta oma-aloitteisuutta, sillä he ovat vastanneet päivänohjelmasta, juhla-
vän opiskelun ulkopuolella.
Vanhojen tanssien ?perinteet?
ovat tosin muuttuneet vuosien myötä.
Ennen puku saattoikin olla oikeasti vanha ja sopi päivän teemaan, mutta nykyään
yhä useampi ostaa tai vuokraa uuden puvun. tehtäville askareille parantaen suorituskykyä, mutta
pitkittyessään ihmisen keho
käy jatkuvasti ylikierroksilla
ja lopulta pohjamudissa, kuten perfektionisteille usein
valitettavasti käy. Sitä paitsi, onhan elämässä muutakin tärkeää kuin
ainainen pilkun viilaaminen.
Tämä tulee lukea: Ota rennosti ja nauti elämästä!
4H on mukana
tukemassa
NUKKtoimitustiimiä.. Kuitenkin ennen sitä
abit juhlivat koulun päättymistä perinteisesti viettämällä penkinpainajaisia eli penkkareita.
Penkkarit ovat abeille kuin
siirtymäriitti tai karnevaalit
ennen sitä viimeistä puristusta eli ylioppilaskirjoituksia.
Niitä on vietetty melkein yhtä
kauan kuin on ollut kirjoituksia, mutta varsinaisesti karnevaaleiksi ne muodostuivat
vasta toisen maailmansodan
jälkeen.
Penkkareiden nimi juontaa juurensa ruotsinkielestä:
ruotsin kielen sana bänkskuddag tarkoitta näin vapaasti
suomennettuna ?penkin ravistamisjuhla. Jos vastasit kyllä, olet
mitä todennäköisimmin perfektionisti eli täydellisyyden
tavoittelija.
Perfektionismissa määrätietoisuus on viety äärimmilleen ja täyspäiväisen perfektionistin on siten mahdotonta
nauttia elämästään, kun kaikki aika kohdistuu kohtuuttomien vaatimusten täyttämiseen. Hetkellinen stressi
yleensä antaa pientä ?boostia. Koti-Karjala
Perjantai 12.2.2016
11
NUORTEN SIVU
Riikka Hirvonen
Lukiolaisille on koittamassa
uusi aika, kun abit siirtyvät
lukulomalle ja antavat vallan kakkosvuotisille opiskelijoille. Mie tykkään kahvista.
En mitään muuta teekään,
kun juon kahvia sinä päivänä, Hacklin vastaa huvittuneena.
Vaikka kokonaisuudessaan
vanhojen tanssit vaativatkin
enemmän kuin päällepäin
näkyy, eikä aina ole selvitty
stressittä tai vältytty erimielisyyksiltä, on se silti yksi lukion kohokohdista. Pari viikkoa sitten
aloitettiin myös lauluharjoitukset päivänavauskappaletta varten.
. Koulupäivän lopuksi abit vielä kiertävät kuorma-autoilla kaupungin ympäri heitellen karkkeja niin ikään. Melkein kaikki tanssii
vanhat. Tyttövaltaisessa koulussa kavaljeereja ei riitä kaikille, joten nopeat syövät hitaat.
Tämän takia koulun ulkopuoleltakin voi etsiä paria, joten
yleensä kaikille halukkaille
löytyy tanssikaveri. Aluksi kaikki oli kaaosta,
Ellonen lisää
Elimäellä
sanottiin, että ?Sipristä sika
seinustalle, kynttilästä kukko
tunkiolle?. Sinipaitainen Mikko Huotari oli susipapoille vaikea
pideltävä.
KITEE
Jouko Väistö
Pesäpallossa ratkaisevat juoksut ja jääkiekossa maalit. Voitto jäi kuitenkin vielä ottamatta, vaan JoMa kuittasi sarjapisteet lukemin
2-0 (1-0, 4-3).
KITEE
Jouko Väistö
Sipinpäivästä lähtien siipikarja sai etsiä itse ruokansa lumen alta paljastuvista pälvistä. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu, kun paloton ajo kuihtui neljään tuloksettomaan kotiutusyritykseen.
Toisen jakson voiton JoMalle ratkaisi Aleksi Rautiainen, joka juoksutti kolmannessa vuorossa vastustamattomalla välilyönnillä Timo Kallion tupaan.
Tilastojenkin valossa ottelu
oli tasainen: KiPa voitti kolmostilanteet 12-10 ja JoMa
kärkilyönnit 33-28.
Vakuuttavinta sisäpeliä kipalaisista esitti kakkosena
lyönyt Topi Hurskainen. Päivä on alkujaan 1000-luvulla eläneen Pyhän Sigfridin
muistopäivä. Sanonnan ?kynttilä. päivä on kalenterissa Sipin ja Sipon sekä Sigfridin nimipäivä. KiPan
superpesismiehistö piti tämän
kaikille tutun tosiasian mielessään pelatessaan viime lauantaina perinteisen talviklassikon
Kiteen susipappoja vastaan.
Pesäpalloilijat antoivat
pappojen hyökätä ja järjestää
painostusjaksoja, mutta maaliverkon soimisen he onnistuvat varsin tehokkaasti estämään.
Taitavan puolustusryhmityksen ohella kipalaisten on
kiittäminen maalin suulle talviklassikon ajaksi ostettua Toni Pölöstä. Ensimmäinen tuli
siepparin tontilla pelanneen
Antti Kiiskisen räpylän kautta, toinen Juha Niemen varsilyönnillä ja kolmas Tuomas
Jussilan kakkosrajanäpäyksellä.
KiPa ei tästä hätkähtänyt,
vaan tasoitti pelin Sami Joukaisen ja Sami Partasen lyönneillä 3-3:een. olevaan kynttilänpäivään.
Elikoilla oli osansa myös
enteissä, joista Sipin päivänä
otettiin. Sigfrid kohosi
urallaan Växjön piispaksi.
Hänellä on Ruotsissa samanlainen asema kuin meidän
piispa Henrikillämme.
Suomessa Sigfridin eli
Sipin-päivä on rytmittänyt
maatalouden työkalenteria ja
antanut vihjeitä kevään tulosta ja säästä.Kanoja ja sikoja
oli tietysti ruokittu sydäntalven ajan sisätiloissa, mutta
Etelä-Suomessa Sipistä lähtien ne saivat etsiä osan ruuastaan omin neuvoin ulkosalta seinänvierustojen pälvistä ja tunkiolta. Tuloksekkainta peliä esittivät Simo
Rahunen, Hannes Pekkinen ja
Mikko Huotari. sisusta
. Simo upotti
pikkumustan kolmesti ja Hannes sekä Mikko kerran vastustajan pömpeliin.. Kuva:
Nils Westermarck/Suomen maatalousmuseo Sarka.
Helmikuun 15. Heidän
paikallaan pelasivat Sotkamon Jymyn nuoret Antti Kiiskinen, Jussi Korhonen ja VeliMatti Sigvart.
Muutoksia kokoonpanoon
tuli vielä lisää, kun lukkari
Joni Tervo sai heti kättelyssä
Teemu Juntusen lyöntivuorolla pallon poskeensa ja joutui
jättämään kentän leukaluun
murtumisen takia. Viime kaudelta tutusta kokoonpanosta puuttuivat
Ville Posti, Jussi Hurskainen
ja Ville Hämäläinen. Hän
keräsi kuusi kärkilyöntiä kahdeksasta yrityksestä.
JoMasta 70 kärkilyöntiprosentin rajan ylittivät Mikko
Kemppainen, Timo Kallio.
Aleksi Rautiainen ja Teemu
Juntunen.
KiPa murjoi
rankat 5-1 lukemat
talviklassikossa
Teemassa asiaa
RAKENTAMISESTA,
REMONTOINNISTA
sekä SISUSTAMISESTA.
ILMOITTAJA!
Tilaajien lisäksi lehti jaetaan jokaiseen talouteen
Kesälahden ja Tohmajärven alueella.
Toimita mainosaineisto meille viimeistään
tiistaina 23.2.2016 klo 11.00.
soita 040 684 8424, 040 684 8411
Koti-Karjala
Koti-Karjala
sähköposti: markkinointi@kotikarjala.?
PAIKALLINEN ALUELEHTI . Tervon
paikalle lukkariksi tuli Sami
Partanen ja Robert Tallbacka
siirtyi jokeripaidasta räpylähommiin.
Kaksisesti ei sujunut avausvuoro muutenkaan, sillä JoMan lukkari Mika Väisänen
onnistui ottamaan siinä kaksi
kärpästä kakkoselta.
Alkuhämmennyksestä toivuttuaan KiPa tarjosi kapellimestarinsa Eko Partasen johdolla joensuulaisille kelpo
vastuksen.
Joensuulaisillekin taisi
tulla yllätyksenä, kun Ekon
syötöt suuntautuivat tarkasti
takalautaan ja taktiset väärät
napsahtelivat jatkuvasti oikeisiin paikkoihin. Hän torjui lähes
kaiken torjuttavissa olevan.
Vain kertaalleen papat onnistuivat Pölösen yllättämään.
Maalin laukoi pojastaan Jiristä mallia ottanut Jari Pippola.
Kipalaiset sen sijaan olivat hyökkäyspäässä tehokkaita tehden viisi maalia. Tasatilanteessa
kiteeläisillä oli hyvät saumat
myös johtojuoksun tekemiseen. Perjantain
perusteella Roopella on
KiPalle paljon annettavaa.
Lyönnit lähtevät puhtaasti
ja kovaa.
Kaikkinensakin KiPan
esityksestä jäi vahvasti plusmerkkinen mielikuva. Koti-Karjala
12
Perjantai 12.2.2016
Maanantai on Sipin päivä Hallipelissä kaksi juoksua
Joukaisen
tehot tallella
Kiteen Pallon pelissä
oli paljon hyviä aineksia,
kun se kohtasi viime perjantaina SM-hallisarjan
avauksessa Joensuussa
paikallisen Mailan. Kärpästen määrällä mitattuna Eko
ei jäänyt vähääkään kollegansa Mika Väisäsen varjoon.
Avausjakson ratkaisuksi muodostui Mikko Kemppaisen kakkospesän jatkeelle
suuntaama lyönti. Hyvä vuosi oli tiedossa, jos vesi tippui räystäältä jo sen verran, että kana
sai juodakseen. viittaa 2.2. Mutta jos Sipinä pyryttää,
on jäljellä vielä 40 pyryä, uskottiin ainakin Heinolassa.
Iina Wahlström
Suomen maatalousmuseo
Sarka
Rakenna . remontoi
Tulossa!!!
TEEMASIVUT
K o ti -K a rj alassa
perjantaina 26.2.2016
Yksi suurista ilon aiheista oli
Sami Joukaisen lyöntipeli.
Hän on selättänyt menneen
kauden vaikeudet ja maila alkaa kilahdella jyskymäiseen
tyyliin.
Kiinnostuneina KiPan
kannattajat seurasivat myös
alajärveläislähtöisen, Jyväskylän Kirissä viimeksi pelanneen Robert Tallbackan otteita. TEHOKAS MAINOSVÄLINE
Ulottuvuudesta on hyötyä jääkiekossakin. Hän saatteli sillä Lauri Kivisen suoraan
kakkoselta kotiin.
Kolmen juoksun
tappioasemasta
tasoihin
Toisen jakson alussa JoMa
näytti menevän menojaan,
kun se tekaisi heti ensimmäisellä lyöntivuorolla kolme tikkiä. Sipin
päivän vesisade tietää vihreää ruohoa ja hiirenkorvia lehdissä toukokuun alkupuolella. Vuoden aikana saatavien munien määrä
oli sama kuin kuinka monta
tippaa kana sieltä joi. Legendan mukaan Sigfrid tuli Englannista Ruotsiin kuningas Olavin
pyynnöstä saarnaamaan kristinuskoa ja käännyttämään
pakanoita. Pelissä oli sopivasti rentoutta ja
kovuutta.
Tervo
sivuun jo
avausvuorossa
KiPa joutui lähtemään hallisarjan avaukseen varamiehi-
senä
Robot (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Tyger tutkii: Homo vai
hetero. talvisen Perämeren
työjuhta
22.37 Jää murtuu
22.45 Päiväkirja jäänsärkijältä
23.15 Keikka (7)
0.50 Teematieto
Keskiviikko 17.2.
TV 1
5.55 Akuutti
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Hercule Poirot (12)
10.55 Yhteisvastuukeräys
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset
Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 Miriam (7)
14.45 Arkistokuvia (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 MOT: Lääkkeillä vaiennetut vanhukset
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.09 Hercule Poirot (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Prisma: Ihmisen universumi
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.50 KulttuuriCocktail
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Ulkolinja: Vapaakauppasopimuksen vaarat
23.45 Kiehtova maailma:
Matka Mekong-joella
0.40 Puoli seitsemän
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu: 17.2.
6.53 Tiketi Tok (S)
7.04 Musatoosa
7.10 Q Putti 5 (S)
7.21 Ritari Mikke (S)
7.35 Noksu (S)
7.40 Pusse (S)
7.52 Richard Scarry (S)
8.19 Martine (7)
8.33 Joraavat juurikkaat (S)
8.35 Sherlock Jakki (S)
9.00 Holby Cityn sairaala
10.00 Eläimet lähellä sydäntä
10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa
11.30 Tulevaisuuden tekniikkaa
12.00 Kukkaron herraksi
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Kioski
13.30 Unelmamatka
14.30 YK-miehet moottoripyörillä
15.00 Vihreät Valot . Väärät
bileet (12)
16.30 Noin viikon uutiset
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.00 About a Boy (7)
19.30 Kioski: Aleks?in Wonderland
20.00 Vihreät Valot . muotitalon
tarina (7)
19.45 Ruotsin salaiset
huoneet
20.00 Simon Reeve kahvin
jäljillä
21.00 Volga 30 päivässä
21.45 Kino: Kamarineidon
päiväkirja (12)
23.20 Kino: Yö ilman armoa
(16)
0.50 Jäitä hattuun (S)
1.20 Teematieto. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
22.00 Holmes NYC (12)
23.00 SM-Liiga: Illan
Parhaat
23.05 Hyvät ja huonot uutiset
0.05 Haluatko miljonääriksi?
1.05 Paratiisihotelli (S)
2.05 Leijonan luola USA
3.05 Mustat lesket (12)
4.05 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.00 Television uranuurtajat
17.00 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
18.00 Rokokoon aika
19.00 Velvet . muotitalon
tarina (7)
18.00 Kino Klassikko: Yhteiskunnan vihollinen
(12)
19.20 Oh Purity in Watching
Landscapes
20.00 Made in Africa
20.30 Uusi Afrikka
21.00 Rockin klassikkolevyt:
The River
22.00 Yle Live: Bruce
Springsteen, Tempe
1980
23.00 Ensisuudelma (7)
23.40 Uhrijuhla (16)
1.05 Teematieto
Maanantai 15.2.
TV 1
5.55 Kuningaskuluttaja
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Elämä pelissä
10.00 Hercule Poirot (12)
10.55 Yhteisvastuukeräys
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Kiinalainen haaste
12.10 Kuninkaallinen henkivartija (7)
12.40 Murdochin murhamysteerit (12)
13.25 Synnin puumerkki
(7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.09 Hercule Poirot (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Akuutti
19.00 Historia: Syväluotauksessa Omaha Beach
20.00 MOT: Lääkkeillä vaiennetut vanhukset
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Kannaksen kierros
22.50 Yle Uutiset
22.55 Newsroom (7)
23.50 Nuuskija (16)
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
15.2.
6.52 Taikakaruselli (S)
7.03 Pingu (S)
7.09 Katso tarkemmin
7.11 Puuharit (S)
7.27 Arvaa kuinka paljon
sinua rakastan (S)
7.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S)
7.50 Martta puhuu (S)
8.17 Milin miljoona kysymystä (7)
8.24 Roni Neutroni (7)
9.00 Naapurisotaa
10.00 Ihmiskokeita
10.30 Karaokea Klippanissa
11.00 Kultaa, kunniaa ja
raakaa työtä
11.30 Omin silmin maailmasta
12.05 Kukkaron herraksi
12.32 Kukkaron herraksi
13.00 Teemestarin opissa
13.30 Stacey Dooley: Uusi
huumesota
14.30 Poikien preppauskurssi
15.00 Vihreät Valot . Chelsea
23.50 Kioski: Rakelin
kuplassa
0.20 Jalkapallon Mestarien
liiga
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Emmerdale (12)
11.05 Lääkärit
13.30 David Hasselhoff Show
14.30 Amazing Race
15.30 Fresh Off the Boat
15.55 Manitbois (S)
16.25 Britannian hovi lähikuvassa
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (S)
18.55 Mitä tänään
syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Vuosia nuoremmaksi
21.00 Bones (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Legends (16)
23.35 Scorpion (12)
0.35 Bones (16)
1.35 Voittostudio
5.00 Ennustaja-TV
6.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7)
6.25 Lazy Town (S)
6.50 Bumba (S)
6.55
7.00
7.25
7.40
7.55
8.25
Bumba (S)
Pound Puppies (S)
Tashi (7)
Tashi (7)
Hauskat eläinvideot
Merieläinten
pelastajat
8.55 Paul OÆGrady û
rakkaudesta koiriin
9.25 Hotellit haltuun
10.20 Hauskat eläinvideot
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Suhdekoukerot (S)
14.50 Suhdekoukerot (S)
15.20 Neljän tähden
illallinen
15.50 Onnenarpa
15.55 Leijonan luola USA
16.55 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Mustat lesket (12)
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Indiana Jones
ja tuomion temppeli
(12)
23.25 Poliisit . muotitalon
tarina (7)
16.29 Velvet . Väärät
bileet (12)
15.30 Sohvaperunat
16.30 Häähumua Kakanin
seurassa
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.00 About a Boy (7)
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Lääkärit
13.30 Grand Designs Australia
14.55 Elixir Fitness & Sport
15.25 Isän tyttö (7)
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Vuosia nuoremmaksi
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Saturday Night Live
21.00 Miehitetty (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Mentalist (12)
23.35 Ensimmäisen asteen
murha (12)
0.35 Tyrant (12)
1.35 Astral Tv
5.00 Ennustaja-TV
6.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7)
6.25 Lazy Town (S)
6.50 Bumba (S)
6.55 Bumba (S)
7.00 Pound Puppies (S)
7.25 Tashi (7)
7.40 Tashi (7)
7.55 Hauskat eläinvideot
8.25 Merieläinten pelastajat
8.55 Paul OÆGrady û
rakkaudesta koiriin
9.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
10.20 Neljän tähden
illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Vino Show
15.45 Neljän tähden
illallinen
16.15 Onnenarpa
16.20 Leijonan luola USA
17.25 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Ummikot ulkomailla
20.58 Keno
21.00 Suomen huutokauppakeisari
22.00 Elokuva: Joy Ride ?
Ajojahti (16)
0.05 SM-Liiga: Illan Parhaat
0.10 Leijonan luola USA
1.10 Suomen huutokauppakeisari
2.10 Paratiisihotelli (7)
3.10 Hurja painonpudotus
UK
4.10 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.00 Television
uranuurtajat
17.00 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
17.50 Musiikin muisti :
Runolaulu
18.05 Pepi egyptiläinen:
Elämän henkäys
(S)
18.30 Made in Africa
19.00 Velvet . muotitalon
tarina (7)
19.45 Ruotsin salaiset
huoneet
20.00 Rubensin XL-naiset
21.00 Historia: Meren yli
Amerikkaan
21.50 Elävä arkisto
21.52 Valtion jäänsärkijä
Sisu
22.00 J/M Sisu
. jääshow
11.05 Merkintöjä valkeasta
kaupungista
12.00 Prinsessa Ruusunen
13.55 Hitler, Stalin ja pikku
Anja
14.25 Prisma Studio
14.55 Tiededokumentti: Sairauksien alkuperä
15.45 Velvet . Väärät
bileet (12)
15.28 Vihreät Valot . Huhtikuun
tytöt (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Mentalist (12)
23.35 Rikoksista pahin (12)
0.35 Legends (16)
1.35 Voittostudio
5.00
7.00
8.30
9.00
Ennustaja-TV
Onnenarpa
Jaksa paremmin
Hurja painonpudotus
UK
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Ruotsi
11.00 MasterChef Australia
12.05 MasterChef Australia
13.15 Leijonan luola USA
14.15 Leijonan luola USA
15.20 Leijonan luola USA
16.20 Rantavahdit (7)
16.50 Hauskat kotivideot
17.50 Äidin ja isän autokoulu
(S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Haluatko miljonääriksi?
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Rakkauskirjeitä Julialle (S)
23.10 SM-liigan viikkomakasiini
23.40 MM-ralli: Power Stage,
Ruotsi
0.10 Quantico (12)
1.10 Holmes NYC (12)
2.10 Elokuva: Koston liekki
(16)
4.00 Teematieto
10.00 Elävä arkisto: Rahkamo ja Kokko
10.02 Susanna Rahkamo &
Petri Kokko
. (12)
23.00 Kioski: Kaarlen
maailma
23.30 Seksiministeriö
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
13.30 Jamie Oliverin säästöateriat
14.30 Elixir Life
15.00 Upeat skandikodit
15.30 Ensisilmäyksellä (S)
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Saturday Night Live
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (S)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Klikkaa mua (S)
21.00 Rouva Ministeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Myytinmurtajat
23.45 Miehitetty (12)
0.45 Bosch (12)
1.45 Voittostudio
5.00 Ennustaja-TV
6.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7)
6.25
6.50
6.55
7.00
7.25
7.40
7.55
8.25
8.55
Lazy Town (S)
Bumba (S)
Bumba (S)
Pound Puppies (S)
Tashi (7)
Tashi (7)
Hauskat eläinvideot
Merieläinten pelastajat
Paul OÆGrady û
rakkaudesta koiriin
9.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Hurja painonpudotus
UK
15.15 Hotellit kuntoon, Jyrki
Sukula!
16.10 Onnenarpa
16.15 Neljän tähden illallinen
16.45 Leijonan luola USA
17.45 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Suomen huutokauppakeisari
20.00 Äidin ja isän autokoulu
20.58 Keno
21.00 Quantico (12)
Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Väärät
bileet (12)
15.30 Villi kortti: Jalkapalloetkot
15.45 Viikinkiaarteen jäljillä
16.20 Ahmed ja Team Physix
16.30 Yksineläjä Severin
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Syke (12)
19.00 About a Boy (7)
19.30 Kioski: Kaarlen
maailma
20.00 Vihreät Valot . kotihälytys (7)
0.25 Leijonan luola USA
1.25 Hurja painonpudotus
UK
2.25 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.00 Television uranuurtajat
17.00 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
18.00 Historia: Yhdysvallat
vuonna 1964
19.00 Velvet . Väärät
bileet (12)
20.30 Au pairit Los Angelesissa
21.00 Marja Hintikka Live
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Game of Thrones (16)
22.51 Game of Thrones (16)
23.47 Game of Thrones (16)
0.45 Game of Thrones (16)
1.35 Game of Thrones (16)
2.35 Au pairit Los Angelesissa
3.05 Kioski: Aleks?in Wonderland
3.35 Banshee (16)
6.52
7.04
7.10
7.25
7.36
7.42
7.49
8.08
8.34
8.37
9.00
19.30 Kioski: Rakelin
kuplassa
20.00 Vihreät Valot . Väärät
bileet (12)
20.30 Kätevän emännän
juhlat (S)
21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot
21.15 Jalkapallon Mestarien
liiga : PSG . Väärät
bileet (12)
15.56 Vihreät Valot . Koti-Karjala
Perjantai 12.2.2016
13
TV-OHJELMA
Sunnuntai 14.2.
TV 1
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Elämän
tarina
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.45 KulttuuriCocktail
9.55 Yle Uutiset
10.00 Kiinalainen haaste
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Pressiklubi viittomakielellä
11.45 Perjantai
12.40 Rikottu rakkauden
nimessä (S)
13.30 Elämä pelissä
14.05 Historia: Ku Klux Klan
ja USA
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Akuutti
15.40 Tanskan
salaisuuksia
16.00 Naiskonstaapeli 56
(12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks
17.25 Uutisvuoto
17.55 Yhteisvastuukeräys
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Erikoisia
ekosysteemejä
18.45 Arto Nyberg
19.30 Kettu (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Harjunpää ja pahan pappi
(16)
22.50 Nuuskija (16)
23.45 Ykkösaamu
TV 2
7.45 Pikku Kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu:
14.2.
7.48 Hyrräpäät (S)
8.01 Niksi-Nella (S)
8.08 Katti Matikaisen kirjamylly
8.18 Anniina Ballerina (S)
8.45 Babar ja Badun seikkailut (S)
8.59 Galaxi
9.00 Galaxi Play
9.20 Late Lammas (S)
9.27 Tenavat (7)
9.35 Villi tulevaisuus
(7)
10.00 Jalkapallon Mestarien
liigan makasiini
10.25 SM-viikko
13.25 Pikaluistelun MM
14.00 SM-viikko
15.15 Pikaluistelun MM
15.50 SM-viikko
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Uuden Musiikin
Kilpailu
20.40 Ampumahiihdon MC:
Naisten viesti
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Marja Hintikka
Live
22.55 Sohvaperunat
23.45 Game of Thrones
(16)
6.00 Voittostudio
8.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S)
8.20 Chuggington (S)
8.35 Littlest Pet Shop (S)
9.00 Tom & Jerry Kids
Show (S)
9.25 Pokémon (7)
9.55 Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Elixir Fitness & Sport
10.30 Elixir Life
11.00 Vuosia nuoremmaksi
12.00 Kädettömät kokit
13.00 Jamie Oliver Italiassa
13.30 Piilokamera
13.55 MTV.doc: Susien
valtakunta
14.55 Selviytyjät
15.55 Rouva Ministeri
16.55 Enbuske, Veitola &
Salminen
17.55 Saturday Night Live
18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport Extra
19.30 Solsidan (7)
20.00 Amazing Race
21.00 Vares . muotitalon
tarina (7)
17.14 Velvet . Väärät
bileet (12)
20.30 Väärät miehet (12)
21.00 Mr. muotitalon
tarina (7)
19.45 Ruotsin salaiset
huoneet
20.00 Valitut sanat: Vanhusten hoivahelvetti
20.30 Jäitä hattuun (S)
21.00 Made in Africa
21.30 Uusi Afrikka
22.00 Kotiseutu (7)
23.00 Uusi Kino: Kummitusjuna (12)
23.16 Uusi Kino: Tyhjyys (S)
23.35 Kino: Taking Off ?
Otetaan hatkat (16)
1.05 Teematieto
Tiistai 16.2.
TV 1
5.45 Aamusydämellä
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Hercule Poirot (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 Kulkurin tyttö (S)
14.30 Kolme Tuhkimo-sisarta
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.09 Hercule Poirot (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma
20.00 Elämä pelissä
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Deutschland 83 (16)
22.20 Kotikatsomo: Harjunpää ja pahan pappi
(16)
0.00 Prisma: Ihmisen universumi
1.00 Puoli seitsemän
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
16.2.
Lauran tähti (S)
Millä mennään
Lulu kilpikonna (S)
Saku & Vaakku (S)
Neppajymykerho
Kuminakuja 19 (S)
Kimmo Kuu (S)
Vekarat! (S)
Ötökät (S)
Jack (7)
Holby Cityn sairaala
(12)
10.00 Omin silmin maailmasta
10.35 Stacey Dooley: Uusi
huumesota
11.30 Ihmiskokeita
12.00 Kukkaron herraksi
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Kioski: Aleks?in Wonderland
13.30 Veljesten keittiössä
14.00 Teinipomo
15.00 Vihreät Valot
Naapurin rouva sai minut houkuteltua mukaan Puruveden Lauluun, Hannu kertoo.
. Sen näppäämisen samoin kuin ilmoittautumislomakkeen täyttämisen voi jättää myös
toimituksen tehtäväksi.
Kilpailuun osallistuvista kaloista on ilmoitettava kahden viikon kuluessa kalan saamisesta eli viimeinen ilmoituspäivä on 13.1.2017. 40 m³ Kesälahden Villalassa. Pituus: ................................
Saantiaika: pvm.....................................................Kello .................................................
Paikkakunta.............................................Vesistö: ...........................................................
Paikka tarkemmin ............................................................................................................
Saantitapa: Verkko
Katiska
Uistin
Onki
Muu
Mikä?. Distributed by Tribune Media Services.
All rights reserved.. 050 3060739.
KIRKON KESÄOPPAAKSI!
Kiteen ev. Lomakkeita saa myös toimituksesta.
LEIKKAA TÄSTÄ
Koti-Karjalan kalakisan palautuskuponki
Varaslähtö
ystävänpäivään
Noutopöytälounas
kaksi yhden hinnalla!
Noutopöytälounas
katettuna
ma?la klo 11.00?15.00.
Kalalaji...................................Kalan paino:........................ Toivottavaa olisi, että jokaisesta kilpailuun ilmoitetusta kalasta olisi myös kuva. Ihan tarkoituksella, ja pilke silmäkulmassa, Hanskin
Painopalvelu aloitti aprillipäivänä, yrittäjä naurahtaa.
Mitäpä laitetaan?
Jos alkaisi yksitellen luetella,
mitä kaikkea Lehto yrityksessään tarjoaa, lista tulisi aivan
liian pitkäksi tähän juttuun.
. 044
2693540.
Osoite ...............................................................................................................................
Kupongin palautus:
Koti-Karjala, Pokentie 8, 82500 KITEE
LAUANTAINA 13.2.
www.kiteenhovi.com
Hovintie 2, Kitee, puh. Se on tämä luonto ja vedet, innokas kalamies vastaa.
. Oman yritylksen perustaminen kuitenkin kasvoi ja
vahvistui siinä sivussa ja lopulta kävin Riitta Vaittisen
kolmen ja puolen kuukauden
yrittäjäkurssin Joutsassa.
. Vene on trailerilla kesää
odottamassa. 040 7391923, Ilmo Kurkola.
Saisiko olla kirja, esite tai ihan mikä tahansa painotuote?
Hanskin Painopalvelu
aloitti Purujärvellä
Paikkakunnalle muuton ansiosta Keski-Karjalassa toimii nyt Hannu
Lehdon yritys, joka tarjoaa hyvin monipuolista
palvelua painotuotteiden
muodossa.
ja ?värit saa kätevästi kauttani. kirkon esittelyä ja suntion kanssa
erikseen sovittavat tehtävät.
Lähetä hakemuksesi 29.2.2016 mennessä osoitteella
Kiteen seurakunta, Kappelintie 4, 82500 Kitee.
Kuoreen merkintä kesäoppaaksi.
Tiedustelut p. Lehto kertoo työhistoriastaan ja se vakuuttaa miehen
elävän laajan painotuoteverkoston sisällä.
Lehto työskenteli 33 vuotta
Kirjapaino Karin palveluksessa Jyväskylässä.
. Joudun nyt vastaavasti
reissaamaan aika paljon työasioissa, esimerkiksi Jyväskylässä, mutta olen tottunut
siihen. lut. 2016.
Tehtävä on tarkoitettu kahdeksantoista vuotta
täyttäneelle reippaalle ja kielitaitoiselle nuorelle.
Työhön kuuluu mm. 040 171 5110
Kalastajan nimi. Kaikista
niistä kaloista, joita ei ole tuotu toimitukseen nähtäväksi ja kuvattavaksi,
on oltava kahden henkilön todistus kalan painosta ja saantipaikasta.
Kilpailun voittajat palkitaan ensi vuoden alkupuolella. Tykkään ajaa autolla.
Haittapuoli on, että aikaahan
siihen kulkemiseen menee.
Paikkakunnalle kotiutuminen on lähtenyt sujuvasti
käyntiin.
. 1000 ?.
P. seurakunnassa on haettavana
kirkon kesäoppaan tehtävä ajalle 6.6.?12.8. Se alkoi vuoden alussa ja jatkuu joulukuun viimeiseen päivään.
Kilpailu kattaa aikaisempien vuosien tapaan Keski-Karjalan vesialueet ja
kilpailukaloina ovat hauki, ahven, made, siika, lahna, kuha ja taimen/järvilohi/nieriä.
Saaliista tulee ilmoittaa oheisella lomakkeella. 050 4108811.
Ylivuotisia 1 m:n koivuhalkoja n. Kannattaa ottaa rohkeasti
yhteyttä ja kysyä, onnistuuko
mieleen tulleen idean työstäminen valmiiksi tuotteeksi,
Lehto opastaa.
. Tutuiksi tulivat kaikki
kirjapainon työtehtävät, juoksupojasta työnjohtoon ja asiakaspalveluun, mies toteaa ja
lisää, että hän tykkäsikin tehdä aivan kaikkea.
. Olen laulanut kuorossa
muuallakin ja nyt jo täälläkin. Olipa mielessä kirja, esite, käsiohjelma, käyntikortti
tai mainosbanderolli, tai mikä
tuote vaan, joka voidaan painaa tai tulostaa, niin puhelin
käteen ja kyselemään.
Painopalveluiden lisäksi
yritys myy esimerkiksi kortteja, adresseja, lahjapapereita
ja lahjakasseja.
. 0500 375015.
Toyota Corolla 1.6SI
sedan -97, hp. Konttori- ja askartelutarvikkeet sekä tulostuspaperit
Sudoku-tehtävän 391 ratkaisu.
Tehtävä numero 392.
Täytä ristikko siten, että
jokaisella pysty- ja vaakarivillä ( ja paksuilla
viivoilla rajatuissa 3 x 3
laatikoissa) on jokainen
luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa:
www.sudoku.org.uk
Täytä ristikko siten, että jokaisella pysty- ja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa)
on jokainen luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa
www.sudoku.org.uk
Ratkaisu ensi lauantain Koti-Karjalassa.
Copyright: 2006 Michael Mepham. Kireitä siimoja ja
kalaisaa vuotta kaikille kalastuksen harrastajille.
Leikkaa oheinen lomake talteen ja täytä se, mikäli haluat osallistua kalakisaan. Viimeistään siellä sitten
tullaan tutuiksi, yrittäjä rohkaisee tulemaan juttusille.
Hanskin Painopalvelu on toiminut jo lähes viisi vuotta ja
sillä on vakiintunut asiakaskuntansa Keski-Suomessa.
Muuton myötä yrittäjä Lehto
toivoo tietenkin uusia asiakkaita myös Keski- ja PohjoisKarjalasta.
. Koti-Karjala
14
Perjantai 12.2.2016
Kalakisa jatkuu 2016
Jo perinteiseksi muodostunut Koti-Karjalan kalakisa jatkuu myös tänä
vuonna. Myös metsästys ja keilaus
kuuluvat harrastuksiini, mutta
katsotaan mihin kaikkeen aika
riittää, mies tuumaa.
Hanskin Painopalvelu on
hyvin todennäköisesti mukana keväällä, Kesälahden messuilla.
. Tuttuja ovat jo
ennestäänkin Pyhäjärvi ja Puruvesi, mutta nyt ne ovat huomattavasti kätevämmän matkan päässä, kuin aiemmin.
. P. Kirjapaino Karin jälkeen
olin kaksi lyhyempää pätkää myyntipäällikkönä sekä
Jyvässeudun Painossa Vaajakoskella, että Alduksessa,
Lahdessa.
. ...............................................................................................................
Tarkka osoite....................................................................................................................
Hyvää
Ystävänpäivää!
Lauantaina 13.2.
myytävänä
VUOKRATTAVANA
Rt-yksiö Mäyräntiellä,
Kitee. ....................
Todistaja ...........................................................................................................................
Ystävänpäiväbileet
K-18, liput 8 ?
Sone&Silver www.kattaakarjalan.fi
Tervetuloa!
Tohmajärven kunta hakee toistaiseksi
voimassa olevaan virkaan
LOMITUSPÄÄLLIKKÖÄ
maatalouden lomituspalveluihin
myytävänä
MYYTÄVÄNÄ
Hakuaika päättyy 26.2.2016 klo 15.00.
Hakuilmoitus kokonaisuudessaan ja tarkemmat
hakuohjeet www.tohmajarvi.?/kuulutukset
Autotalli Kiteen keskustassa P. Vankan yhteistyökumppaniverkoston avulla pystyn
tarjoamaan todella monipuolista palvelua kilpailukykyisin hinnoin, Lehto sanoo ja
kertoo haluavansa kartoittaa
myös lähialueiden yhteistyömahdollisuudet.
Tietoa ja taitoa painotuotteista mieheltä todellakin löytyy. P. Asiakaspalvelussa ja
työnjohdossa ollessanikin tein
kaikkia töitä, jos omat työt
sen aikataulullisesti sallivat.
Tehtävä
nro 392, helppo
Taso: Helppo
Mikä sai
muuttamaan
Purujärvelle?
Hannu Lehto työhuoneessaan, josta löytyy tärkeimmän työkalun,
tietokoneen, lisäksi myös pieni varasto myyntituotteita: kopiopaperia, kirjekuoria, kortteja, lahjapapereita ja niin edelleen.
. Myös kaikenlaiset tarrat,
kyltit ja suurkuvatulosteteet
kuuluvat tuotantoon.
KESÄLAHTI
Sari Helin
Hannu Lehdon ei tarvitse paljon vastausta miettiä.
+ alv.
Ilm. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa! Johtokunta
Kiteesali
keskiviikkona
24.2.2016 klo 18.00.
Kyläpari ry:n
VUOSIKOKOUS
su 28.2.2016 klo 18.00
Kyläparin rantasaunalla.
Kahvitarjoilu. viim. 26.2.
TULITYÖKURSSI
18.3.2016 klo 8.00?16.00
Hinta 90 . + alv.
Ilm. Tervetuloa!
Johtokunta
Liput 10 ?,
perhelippu 4 hlö 35 ?
(alle 2 v. Kevyttä
klassista musiikkia kahvihetkeen tarjoilee
Jaakko Kilpeläinen.
Kiteen paloasemalla
YRITYKSEN JA LAITOKSEN TURVALLISUUSJOHTAJAN PK.
10.3.2016 klo 8.00?16.00
Hinta 100 . 4.3.
P-K:n Pelastusalanliitto ry.
Puh. viim. maksutta sylissä)
Ennakkomyynti: Kiteen Kirja-Info.
Ovimyynti alkaa
tuntia ennen esitystä.
Kitteen
Käsikkäät
www.taikurisimoaalto.com
VUOSIKOKOUS
ma 22.2.2016 klo 18.00
Marttalassa (Pokentie 3).
Tervetuloa!
Hallitus
Wanhojen tanssit 2016
Kiteen VesPelissä
perjantaina 19.2.2016.
Ensimmäinen näytös klo 13.45?14.30
ja toinen näytös klo 18.00?19.00.
Sydämellisesti tervetuloa!
Kiteen lukion Wanhat
Keski-Karjalan Omakotiyhdistys ry järjestää
Sisustusteemaillan
maanantaina 15.2.2016 alkaen klo 17.30
kahvitarjoilulla, Sivistys- ja kulttuurikeskus
Ilmarinen, Ilmarinen kabinetti/kahvio. 013-229 029,
040 480 4966
Lisätietoja palomestari
Rauno Suomalainen
0400 920 076.
Haluatko vinkkejä kodin sisustukseen?
Ammattilaisten neuvot ja vinkit antaa
sAluepäällikkö 4ONI0UUSKA7INLED/YsToimitusjohtaja
-ATTI,AUKKANEN. Koti-Karjala
Perjantai 12.2.2016
15
TAPAHTUMAT
JOKERI POKERI BOX!
Haarajärven
Metsänkävijät ry:n
VUOSIKOKOUS
Simon Super
TaikaShow
su 21.2.2016 klo 18.00
Huikkolan koululla
10 % tai 24 %)
Paperi: Kesto 96 ?/vuosi, määräaik. 3ISUSTUS,AUKKANENsSisustussuunnittelija Minna Turunen, P.O.L.T.E design
Tervetuloa!
Keski-Karjalan Omakotiyhdistys ry
www.omakotiliitto.?/keski-karjala
LIIKUNTAIKKUNA
. 040 105 4103.
www.tohmajarvi.?
Mikko Koukku
mikko.koukku@nuohoojat.?
TALLETA KÄNNYKKÄÄSI!
Taksitilaukset Ennakkotilaus
TAKSI ITÄ-SUOMI
JOENSUU KONTIOLAHTI LEHMO LIPERI OUTOKUMPU
s+)4%%s+%3¯,!(4)s*/%.355s+/.4)/,!(4)
,%(-/
LIEKSA KESKUSTA KITEE KESÄLAHTI
s,)0%2)s/54/+5-05s,)%+3!+%3+534!
0601 10100
Taksin tilaus 1,24 /puh.
+25 c/10 sek
Kesälahden Osuuspankin jäsenet kutsutaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään
22.2.2016 klo 18.00 Kesälahden Osuuspankin
kokoustiloissa, osoitteessa Kesälahdentie 30 A,
59800 Kesälahti. 1.70 ?
Teksti
Tekstin jälkeen 1.25 . alv.
Laskutuslisä 3,20 ?, sis. Karhu
Puh. Kiteen
hoivakoti tutuksi. B-luokan
2 henk. (max 5 riviä)
Järjestöpalsta 1-5 riviä 5,15 ?, sis. alv. 0200 71400 klo 6.00?12.00.
Kiteenlahden
Eräpojat ry:n
TALVIKOKOUS
su 21.2.2016 klo 14.00 Kiteenlahden seurantalolla.
Käsitellään talvikokoukselle kuuluvat asiat.
Tervetuloa! Johtokunta
KITEE
Kiteen Sydänyhdistys ry.
Sydänkerho 16.2.2016 klo
13.00 Op:n kokoushuoneessa. ja maksu suoritettava
15.3. Tiedustelut p. Kerho to 18.2.2016 klo
10.00 Osuuspankilla. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Hummovaaran
Erä ry:n
KESKI-KARJALA
KeKaRan kauden 2016
iltarastien suunnittelupalaveri pidetään keskiviikkona
17.2.2016 klo 18.30 kaupunginhallituksen kokoushuoneessa Kiteen kaupungintalolla.
Mikäli et pääse tilaisuuteen ja
sinulla on toiveita ratamestarivuorosta, ota yhteys Artoon,
puh. 044 327 3688
Nuohous- ja
ilmastointipalvelu
Teatterimatka
Varkauteen 1.4.2016
Erittäin suosittu ?Taivaan
tulet?, hinta 55 ?, sis. 0200 71000 klo 8.00?18.00
ja viikonloppuisin p. matkat, liput ja
ruokailun). alle 12 v. 040 684 8411
ISSN 1236-4495
toimitus@kotikarjala.?
markkinointi@kotikarjala.?
tilaajapalvelu@kotikarjala.?
www.kotikarjala.?
Avoinna
Ma?ke 8.30?16.00
To?pe 8.30?15.30
Asiakaspalvelu
040 684 8411
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Marko Torni
040 546 2057
Toimitus:
Aladár Bayer
040 684 8425
Tuomo Flinkman
040 684 8426
Tuija Marienberg
040 684 8430
Kari Sarkkinen
040 684 8427
Mainos/markkinointi 040 684 8424
Laskutus
040 684 8431
Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy
Paino: Lehtisepät, 2016
Ilmoitusten sisäänjättö:
Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä.
Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä.
Ilmoitushinnat:
mv 4-väri
1.48 . 1.70 ?
Kuolinilmoitukset 1.25 ?
Hintoihin lisätään
arvonlisävero 24 %.
Pienin väri-ilmoitus 100 pmm.
Rivi-ilmoitus, rivi 3,05 ?, sis. 013 423 515
TOHMAJÄRVI
Laskettelu- ja kylpyläretki Siilinjärvelle 7.3.2016.
Hinta 35 . 1.93 ?
Etusivu
1.41 . (sis. Järjestelyvuorossa Eeva-Liisan ryhmä.
Tervetuloa!
Osuuskunnan kokouksessa käsiteltävät asiat:
1 Esitetään tilinpäätös ja toimintakertomus,
tilintarkastuskertomus sekä hallintoneuvoston
lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta.
2 Päätetään edellisen tilikauden tuloslaskelman ja
taseen vahvistamisesta.
3 Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä
hallituksen jäsenille, hallintoneuvoston jäsenille
ja toimitusjohtajalle edelliseltä tilikaudelta.
4 Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen
mukainen ylijäämä antaa aihetta.
5 Määrätään hallintoneuvoston puheenjohtajan ja
jäsenten sekä tilintarkastajien palkkiot.
6 Vahvistetaan hallintoneuvoston jäsenten lukumäärä
ja valitaan tarvittavat jäsenet hallintoneuvostoon.
7 Valitaan tilintarkastaja ja mahdollinen
varatilintarkastaja.
8 Valitaan 4 kpl jäsenten edustajaa nimitysvaliokuntaan.
9 Osuuspankin lahjoituksista päättäminen.
Kokousasiakirjat
Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ja tarkemmat tiedot
ovat jäsenten nähtävänä 15.2.2016 pankin internetsivuilla www.op.?/kesalahti.
Kiteellä 10.2.2016
Hallitus
VUOSIKOKOUS
su 28.2.2016 klo 9.00
Hummovaaran kylätalolla. alv.
Tilaushinnat (sis. 12 kk 105 ?.
Näköislehti: Kesto 96 ?/vuosi, määräaik. 050 380 6132. Kiteen jäähallissa su 14.2.2016 klo 13.10
Jääsudet F-06 ?
KalPa E Yellow
Koti-Karjala
Koti-Karjala
Pokentie 8
82500 Kitee
Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja
Tohmajärven puolueeton paikallislehti.
Ilmestyy
keskiviikkoisin
ja perjantaisin
Puh. 12 kk 103 ?.
Jakeluhäiriöissä arkisin ota yhteys p. mennessä tilille FI88
5153 0420 1135 69. hytissä 69 ?/
henk., B-luokan 4 henk.
hytissä 60 ?/henk.
Ilmoittaudu 3.3.2016
mennessä.
Tilausliikenne E. alv. innosta vähän liikkuvat
onnistumaan -koulutukseen
Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n VIRE-hanke
kouluttaa Keski-Karjalassa:
Aika:
Lauantai 27.2.2016 klo 10.00?17.00
Paikka: Rääkkylän alakoulu,
Paksuniementie 7, Rääkkylä
Koulutuksen hinta: 60 euroa sisältäen materiaalit.
Lisätietoja koulutuksesta saat
kuntasi liikuntatoimesta.
Tervetuloa koulutukseen!. kuljetuksen, laivapaikat ja auton
Tallinnassa. Hinta sis. alv. ja 45 . Alle 14 vuotiaat vain vanhempien kanssa.
Lisätietoja: www.tohmajarvi.?/retket-ja-tapahtumat
Ilmoittautuminen koulutoimisto puh. Yhteydenotot klo 20.00 jälkeen.
Kutsu varsinaiseen
OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN
www.taksiitasuomi.?
Tervetuloa Liikkujaksi
. (max 5 riviä)
Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,65 ?, sis. 050 320 7557.
Kiteen Sepänniemen Martat
Risteily
Baltic Queenillä
6.?7.3.2016 (su?ma)
Ajo Kitee, Saari, Parikkala. alv.
Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 ?, sis. alv.,
seuraavat rivit 2,46 ?, sis. Sääntöjen määräämien
asioiden lisäksi käsitellään
sääntöjen uudistamista.
Tervetuloa! Johtokunta
OIKEUSAPUTOIMISTO
Hovintie 3, 82500 KITEE
029 566 0901, 050 4058131
perunkirjoitukset
ositukset ja perinnönjaot
kauppakirjat ja kaupanvahvistukset
muut oikeudelliset asiat
&
YLEINEN EDUNVALVONTA
0400 818327, 050 3082571
Tohmajärven
PIIRINUOHOOJA
P. matkat, majoituksen, rinneliput, osan
ruokailuista). alv.
2x30 pmm 48,60 ?, sis. Vieraana pankkilakimies
Tommi Väinölä. Alle 12 vuotiaat vain vanhempien kanssa.
Lasketteluretki Ukkohalla, Ruka, (Pyhä) 9.?11.3.2016.
Hinta 140 . Aiheena
testamentti ja perintöverotus.
Tervetuloa!
Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. lipun, kyydin ja väliaikakahvit + välipala menomatkalla. yli 12 v. 1.86 ?
Takasivu
1.25 . (sis. Kiteen jäähallissa su 14.2.2016 klo 12.00
Jääsudet F-06 ?
KalPa E Black
. Lähtö klo 15.00
ABC-asemalta.
Sitovat
ilm