Palveluksessasi
taksiihanus.?
0400 741 078
Koti-Karjala
Perjantai 12.8.2016
N:o 62
Irtonumero 1,40 ?
57. Samoin rajan ylittäjien määrässä ei uskota tapahtuvan vähennystä uuden tupakkalain takia. Moskovan ja Pietarin alueen asukkaat lomailevat Suomessa. Lakimuutos tarkoittaa
käytännössä sitä, että lakia
on noudatettava. klo 12.00?19.00
Mukana myös kiteeläiset
ohjaajamme Personal Trainer
Seija Rossi ja kuntosalivalmentaja
Tintta Lintumäki-Karhapää,
jotka opastavat mielellään
sinutkin kuntosalin hyvää
tekevään maailmaan!
KEISARINKUJA 4?6 KITEE, p. Kuva: Kari Sarkkinen.
kossakin. Todennäköistä on, ettei tupakkalaki
vähennä rajaliikennettä. Kunnan
on määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai
muiden olosuhteiden vuoksi
muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua
toiselle parvekkeelle, toiseen
huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen
huoneiston sisätiloihin.
Lasten altistuminen tupakansavulle ja sen aiheuttamille terveyshaitoille halutaan
lain avulla vähentää kieltämällä tupakointia autossa, jos
kyydissä on alle 15-vuotias
lapsi. Tulli on varautunut uuteen lakimuutokseen mm. Viikonloppuiset yöpymiset Venäjän
puolella kasvavat, että tupakat ja alkoholit saadaan tuoda
laillisesti. Mm. (etusi 10`)
Vuosikortin ostajalle 13 kk samaan hintaan!
Ensimmäinen tutustumiskäynti
on maksuton!
AVOIMET OVET
Tervetuloa kuntoilemaan Viilinkiin!
15.?17.8. Varsinkin vielä loma-aikana liikenne ajoittain ruuhkautuu,
kun mm. Selvät salakuljetustapaukset, varsinkin suurempien määrien kohdalla menevät tutkintaan ja sitä kautta
rangaistavaksi, Jormanainen
kertoo ja muistuttaa samal-
la nuuskan tuonnista, missä
yli 24 tunnin maasta poissaolon jälkeen saa tuoda yhden
kilon.
Tupakkalaissa
paljon muutakin
Tupakkalain kokonaisuudistuksella pyritään edistämään erityisesti nuorten savuttomuutta kieltämällä savukkeista, kääretupakasta ja
sähkösavukkeiden nesteistä
kaikki tunnusomaiset tuoksut
ja maut, kuten vanilja ja mentoli. Lisäksi sähkösavukkeille
säädetään laissa sama ostoikäraja kuin tupakkatuotteille.
Uusi tupakkalaki antaa taloyhtiöille mahdollisuuden
hakea kunnalta tupakointikieltoa parvekkeille ja huo-
neistojen käytössä oleviin
muihin ulkotiloihin. jakamalla
tiedotteita niin suomalaisille
kuin venäläisille rajanylittäjille jo pitemmän aikaa.
. Tupakkalain muutos
on iso asia, joten siihen reagoiminen vaatii myös tullilta
tietynlaista vastaantuloa. Oletan, että tupakan osalta tulee käymään samalla tavalla kuin aikaisemmin alkoholin tuonnin osalta. Aina on kuitenkin muistettava,
että laki on laki ja sitä pitää
noudattaa.
. 050 437 2821
asiakaspalvelu@viilinki.com
Uusi tupakkalaki voimaan maanantaina
Rajanylityksissä tuskin
tapahtuu suuria muutoksia
Eduskunnan kesäkuussa hyväksymä uusi
tupakkalaki astuu voimaan ensi maanantaina.
Lakiehdotus hyväksyttiin
sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisesti. On oletettavaa, että salakuljetukseksi luokiteltavia
tapauksia tulee vastaan jat-
IT
K AIKKI NAME
Tullitarkastukset jatkuvat Niiralassa normaalisti. Venäjältä
saa tuoda savukkeita vasta 24 tunnin maassaolon
jälkeen.
www.viilinki.com
Keski-Karjalan
kansalaisopiston
liitesivut ja aluejakelu
lehdessämme pe 19.8.
Back to
School
NIIRALA
Tuomo Flinkman
Niiralan rajanylityspaikalla on tulliylitarkastaja Jouni
Jormanaisen mukaan tehty
havaintoja tihentyneistä rajanylityksistä viime viikkoina
ja kuukausina.
. Suomalaisten
osalta polttoaineen haku jatkunee normaalina.
. Tiedossamme on, että samat henkilöt ovat käyneet Venäjällä normaalia useammin.
Yleisin syy rajan takana käynteihin on polttoaineen haku ja
samalla tupakan tuonti. Kielto ei kuitenkaan
koske kulkuneuvossa olevaa
asuintilaa eikä tupakointi autossa ole rangaistavaa.
. vuosikerta
Avaamme maanantaina!
Aloita sinäkin nyt!
Viilinki-kortit 32` /kk, 340` /12 kk
Elokuussa kortin ostajalle avainkortti veloituksetta. Sanktiolinjauksista
en halua spekuloida, vaikka
kysymyksessä olisi tietämättömyys
/7
A AV OI N N A 24
VE RK KO K AU PP
KEKALE.
SYKSYN
UUTUUDET
SAAPUNEET!
FI
KITEENTIE 21, KITEE
Vaikka
Rääkkylän terveyskeskus säilyy, yksi tärkeimmistä yhdistymishallituksen tehtävistä on
palauttaa lääkärien akuuttivastaanottoajat Kiteellä ma
- pe 8 - 18 ja lauantaina sekä
arkipyhinä 8 - 16. Ei tästä eurosta ole tavalliselle talliaiselle mitään positiivista, ainoastaan vain negatiivista.
Saattaahan se aika tulla vielä, että eroamme EU:sta sekä
eurosta.
JUHANI LEHTINEN
Tohmajärvi
Suur kiitos!
Viime sunnuntaina vietettiin
Avoimet puutarhat ?teemapäivää Kytänniemen Puutarhakeijulassa. Muutaman kerran kesässä
käyn lavalla, kertoo rääkkyläläinen Pertti Lievonen. Molempien kuntien toimintatavoissa on hyvää ja huonoa. Haluaisinkin kiittää
suuresti kaikkia kävijöitä ihanasta päivästä.
ARJA TURUNEN. Kyllä se (lavatanssikulttuuri) nykyään varmasti on
heräämässä ainakin niillä kylillä, missä on lavoja ja järjestetään kesätansseja, hän
uskoo.
. Kaikki riippuu
lähivuosista, miten uusiutuminen tulee onnistumaan.
Eihän EU:iin olisi pitänyt
mennäkään, mutta kansa äänesti tyhmyyttään ja näin nyt
ollaan suurimpina maksumiehinä.
Yhteiseen valuuttaan siirtyminen oli sitten se viimeinen
naula ruumisarkkuun (näin
kuvainnollisesti sanoen).
Kyllä Suomi olisi saanut
pitää oman markkansa. Palveluiden
ja kunnan elinvoimaisuuden
kehittäminen jää helposti taka-alalle. Se
on hyvä asia, että saa liikkua
vapaasti kaikissa EU:n maissa samalla valuutalla eikä tarvitse olla aina vaihtamassa. Tulee myös
muistaa, että viranhaltijat tekevät virkavastuulla esitykset ja luottamusmiehet päättävät. Hän
sanoo käyvänsä lavatansseissa sitten useammin, kunhan
työelämä jää taakse.
. On siirrytty osa-aikatyöskentelyyn tai opiskeltu uusi
ammatti ja aloitettu uusi ura. Yleensä veneessä
oli myös peräsimessä henkilö ohjaamassa venettä oikeaan suuntaan. Nyt tulin Onkamoon, kun
tuttava kutsui.
. Karsia tyhjänpäiväisiä
direktiivejä ja kohdella kaikkia maita yhdenvertaisesti. Nyt hän valmentaa
ratsastavia yksityishenkilöitä heidän omilla hevosillaan ja tekee projekteja
bisneksen puolelle. Hyvät johtajat hallitsevat tasapuolisesti asia- ja
henkilöstöjohtamisen. Nykyään en paljoa lavatansseissa käy, mutta nuorena kävin kovastikin Tikkalasta Onkamon lavalle saapunut Erja
Kervinen kertoo.
Lavatanssi-innostus on Erjan mielestä nousemaan päin
ja siitä kiitoksen hän antaa
tanssikursseille.
Toimittajan kynästä
Downshiftaan tietämättäni
Irti oravanpyörästä. Ettei eräät maat ole vain
maksumiehiä, van saavat sieltä hyötyäkin maansa talouteen
ja ylläpitämiseen.
Yhteisessä valuutassa on
hyvät ja huonot puolensa. Downshiftaukseen vertautuvia irtiottoja nämäkin.
Mielestäni downshiftaaminen alkuperäisessä muodossaan ei todellakaan tuntunut
aivan jokaisen tavallisen maantientallaajan
mahdollisuudelta. Siivellä
eläjiä ovat - downshiftaajat.
Mutta onko sittenkään näin. Yrittämistä saatetaan kokeilla oman
työn ohessa eikä niin, että jätetään palkkatyö ja siirrytään kokonaan yrittäjiksi. Se
oli sanapari, jonka muutama vuosi sitten kuuli
usein. Näin tulee olla myös Kiteen ja Rääkkylän yhteisessä kuntaveneessä.
Meillä tulee olla johtajat, jotka hallitsevat asia- ja henkilöstöjohtamisen ja näyttävät
meille kunnan peräsimessä
oikean suunnan. 2 400 asukasta uuden yhteisen kunnan terveydenhuollon piiriin. Saan tehdä työtä,
josta pidän, asun maaseudulla lähellä luonnonrauhaa ja eivätkä ne kuukausibudjetitkaan
kovin hääppöisiä ole.
Edessäni on tarjottimella mahdollisuus siihen, että päivän työt tehtyäni voin virittellä
rantasaunaan tulia, korkkata oluen ja ympärillä on ihan hiljaista. Päivä yllätti minut iloisesti, sillä puutarhaani
saapui katsomaan lähes 250
kasveista ja kukista kiinnostunutta. Kolmas oli suorittajatyyppi,
stressaantui siitä ja halusi
työhön, jossa rennosti ottaminen kuuluu asiaan. Ilman
kesäasukkaitakin Rääkkylästä
siirtyy n. Huippuartistit ja kylälavat vetävät, Mauri toteaa.
Perjantai 12.8.2016
Katselin viikko sitten kirkkoveneitä Karelia soudussa.
Veneessä jokainen soutaja
souti samaan suuntaan. Downshiftaaminen eli kohtuullistaminen näytti trendiltä. Vapaaehtoisia
uramuutoksia tutkineen johtamisen professori Pia Heilmann Lappeenrannan teknillisestä ylipistosta on sanonut, että syy downshiftaamiseen voi olla mielekkyyden löytäminen omaan elämään. Kun pienet lavat viekottelevat tanssikansaa, se piristää koko lavakulttuuria, Pertti
arvelee.
Hammaslahdesta kotoisin
olevan Mauri Frantzi kertoo käyneensä viimeksi lavalla viisi vuotta sitten.
. Tämä on kuitenkin
Kiteen ja Rääkkylän kuntaselvittäjien selvitysraportissa ja
myös yhdistymissopimuksessa nostettu yhtenä tärkeimpänä asiana esiin, samoin kuin
alueiden tasavertainen kehittäminen.
Rääkkylän ja Kiteen viranhaltijoiden ja luottamusmiesten tulee käydä jatkossa aitoa ja rakentavaa keskustelua. Minähän
olen tehnyt sitä koko ajan. On viisautta
etsiä uusia toimintatapoja ja
luopua huonoiksi havaituista.
Uuden kunnan rakentaminen
ja uusien toimintatapojen hakeminen tulee olla todellista,
ei pelkästään käskyjä ylhäältä alaspäin. Rääkkylästä katsottuna on ollut erikoista seurata Kiteen päätöksentekoa,
jossa uuden terveyskeskuksen käyttömahdollisuuksia ei
hyödynnetä täysimääräisesti. Päätös osaltaan lisää Kiteen vetovoimaisuutta uusien ja jo kunnassa
asuvien asukkaiden keskuudessa.
KARI KULMALA
kansanedustaja
Oravanpyörästä pois
jääminen ei siis tarkoittanut lepäilyä ja yhteiskunnan tukien nauttimista
vaan sitä, että alkoi työskennellä omaehtoisemmin.
Esimerkkejä löytyy:
Joku muutti maalle kaupunkilähiöstä ja alkoi elää
alle tonnin kuukausibudjetilla. On se lavoilla käynti 70luvusta vähentynyt. Selvästi
virheelliset päätökset tulee oikaista. Siihen se elämän hienous voi kiteytyä.
kari.sarkkinen@kotikarjala.fi
Pitäisikö EU
-erosta järjestää
kansanäänestys?
Ei vielä ainakaan tässä vaiheessa, kunhan ensin katsotaan, miten Britannia selviää
ja eritoten, miten käy EU:n
uusiutuminen niin monessa
asiassa. Ihmiset luopuivat urasta ja
päättivät tyytyä niukempaan toimeentuloon. Käskyttäminen on
kriisijohtamista ja sitä tulee
käyttää harkiten. Ei siis
mitään siivelläeläjiä, kuten itsekin erehdyin
ajattelemaan.
Pokentie 8, 82500 Kitee
puh. On asiallisiakin direk-
tiivejä ja pykäliä.
Paljon on myös uusittavia
asioita mieli EU voisi jatkossa
pysyä kasassa. Toinen kauppakorkeakoulun käynyt kustannusjohtaja teki tiivistä
uraputkea ja kärsi kolmekymppisenä rytmihäiriöistä. Vaikka tarvetta moiseen
mukavuuteen olisi, useimman keskituloisen,
asuntovelkaisen ja perhettä elättävän pirtaan
se ei vain sovi.
Toisaalta sodan nähneen raatajasukupolven kasvattamana ja nyt keski-ikäistyneenä
sieluuni on vaan juurtunut ehkä vanhanaikaimnen asenne, että huithapelien ja juppien
hommaa koko downshiftaaminen. Esimerkiksi jos ollaan edelleen menossa kohti
liittovaltiota.
Euroopan unionin pitää
muuttaa säädöksiään ja lakejaan ystävällisempään suuntaan. Ja
muutenkin on vapaa liikkuvuus. Se oli silloin Lemmenlava. Sanelupolitiikkaa ei pidä hyväksyä, se ei ole enää
nykyaikaa. Viime
vuosina kunnissa on korostunut säästäminen, jolloin erityisesti henkilöstön asema ja
kuntalaisten palveluiden tarve
saattaa unohtua. Tilalle he halusivat enemmän vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään.
Downshiftaaminen on
viime aikoina painunut
taka-alalle. On ymmärrettävä, että uuden kunnan myötä terveyspalveluiden tarve myös viikonloppuisin lisääntyy. Hän opiskeli jooganopettajaksi.
Miten se downshiftaaminen tuntuikin aluksi niin kaukaiselta asialta itselle. Valtuutettujen tulee soutaa samaan suuntaan, jolloin myös alueiden
yhdenvertainen kehittäminen
voi toteutua.
Johtaminen on taitolaji, jota ei opi pelkästään kirjoja lukemalla. Se on viisautta ja osa
hyvää johtajuutta.
Yksi esimerkki erikoisesta päätöksestä on Kiteen ter-
veyskeskuksen nykyiset aukioloajat. Koti-Karjala
2
Mitä kuuluu
tanssilavoille?
Onkamon tanssilavan
kuusikymppiset oli oiva
tilaisuus kysellä tanssikansalta omaa lavatanssiaktiivisuutta ja miten
he näkevät lavatanssikulttuurin jaksavan nykyään Suomessa?
Porvoolainen Tuula Stenberg kertoo käyvänsä lavatansseissa harvakseltaan, ehkä
kerran kesässä.
. Enää ei huolettomasti irtisanouduta ja heittäydytä tyhjän
päälle.
Tilalle on tullut pyrkimys tehdä työelämässä
ratkaisuja, jotka parantavat elämänlaatua. 040 684 8411, toimitus@kotikarjala.?
Johtaminen on taitolaji
. Jos
yksikin soutaja olisi soutanut eri suuntaan, olisi tullut
ongelmia. Kitee ja Rääkkylä yhdistyvät vuoden 2017 alusta ja
samalla molempien kuntien
perusturvan toiminnot siirtyvät Siun Sote kuntayhtymän
tuotettaviksi. Mikäli luottamushenkilöt
eivät hyväksy virkamiesten
tekemiä ehdotuksia, vastuun
kantaa tällöin poliittinen johto
ja luottamushenkilöt. Heilmannin mukaan
nyt tuo mielekkyys haetaan vapaa-ajalta, jos
työ ei sitä tarjoa.
Töissä käydään, mutta varsinainen elämänsisältö saattaa olla jokin harrastus.
Heilmann visioi, että harrastus voi innostaa
niin, että haluaa perustaa siihen liittyvän yrityksen
Musiikkivalmennuksessa pääsee
kokeilemaan eri soittimia ja
opettelemaan musiikin perusteita.
Tietystä soittimesta kiinnostunut lapsi voi hakea myös
soitinvalmennukseen, joka toteutetaan yksilöopetuksena.
Tunnustuksen saaja voi olla
yksittäinen henkilö, paikallinen yhdistys, talkooporukka
tai muu taho.
Alueellinen maisemateko
valitaan lokakuussa ja valtakunnallinen valinta julkistetaan joulukuussa. Minulle kirkastui se, että
olemme olleet liian kilttejä ja
vaatimattomia. Tiina Peltosen vetämä alakouluikäisille lapsille suunnattu
kuoro kokoontuu alustavasti
Kiteellä.
Tohmajärvellä ja Kiteellä lapsille on tarjolla myös
tanssia. Kurssin
aikana he jakautuvat viiteen
eri orkesteriin. Soittimia voi lainata opistolta aluksi kokeiltavaksi ennen oman instrumentin hankintaa. Kiteellä muskariopettajana toimii Niina Hiitola, Kesälahdella Anne LindebergPiiroinen, Tohmajärvellä
Reetta-Mari Kellokoski ja
Rääkkylässä Andjela Halonen.
Musiikkileikkikoulu tarjoaa leikinomaista musiikinopetusta ja tukee lapsen kokonaisvaltaista iän mukais-
ta kehitystä musiikin avulla.
Kolmen vartin kokoontumiskerroilla lauletaan, loruillaan,
soitetaan, leikitään ja liikutaan.
Muskareista lapsen on
mahdollista jatkaa musiikkivalmennukseen, joka on tarkoitettu 6-9-vuotiaille. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Musiikkiopiston lukuvuosi alkaa
Musiikin iloa ja
sosiaalista kasvua kaikille
Kesla Oyj:n tulos
koheni alkuvuonna
KITEE
Tuomo Flinkman
Kesälahdella, Tohmajärvellä, Ilomantsissa ja Joensuussa toimivan Kesla -konsernin
liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa ja kääntyi hieman
voitolliseksi. PohjoisKarjalassa tunnustus meni Pro
Kesälahti ry:lle.
Kilpailuun osallistuvasta
maisemasta otetaan valokuvia ennen ja jälkeen maisemateon. Maisemateon tulokset kuvaillaan; mitä tehtiin ja
ketkä olivat mukana. Lapset ja
aikuiset verkostoituvat luontevasti jo muskareista lähtien
ja nuoret saavat mielekästä
tekemistä.
Musiikkiopistossa voi opiskella kymmenien eri instrumenttien soittoa klassisista
soittimista puhaltimiin ja lyömäsoittimiin, sekä kansanmusiikki- ja pop/jazzsoittimiin.
. Lisäksi
perustelut miksi juuri tämä teko olisi vuoden maisemateon
arvoinen. Valtakunnallinen puhallinmusiikkitapahtuma juhlii 20-vuotista
Rehtori palasi töihin
virkavapauden jälkeen.
. Kuvailu lähetetään
syyskuun loppuun mennessä
Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Pohjois-Karjalaan Päivi
Jokiselle.
Rääkkylän kunnanjohtaja,
yhteiskuntatieteiden ja hallintotieteiden maisteri Tuula Luukkonen on hakemassa
kunnanjohtajaksi keskisuoma-
laiseen Karstulan kuntaan.
Karstulan kunnanjohtajan
virkaan kertyi kaikkiaan 23
hakemusta. Konserni päätti siirtää Ilomantsin tehtaan osaksi Kesla
Oyj:tä 1.7.2016 alkaen ja neuvottelut liiketoiminnan myymisestä ovat käynnissä.
Vuoden 2016
maisematekoa haetaan
Sirkka-Liisa Röppänen palasi elokuun alussa rehtorin tehtävään vuorotteluvapaan jälkeen. Olen hyvin
työorientoitunut ja yritän nyt
oppia varaamaan aikaa myös
omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.
. Vuoden maisemateko -tunnustus
myönnettiin ensimmäisen
kerran vuonna 2015. Meillä voi käydä kaksi
kertaa tutustumassa ennen lukukausimaksuun sitoutumista, Röppänen kertoo.
taivaltaan.
Eri puolilla Pohjois-Karjalaa ja muutaman kerran maakunnan ulkopuolellakin toteutettu tapahtuma järjestetään
nyt viidettä kertaa Kiteellä.
. Vuoden tauko opetti katsomaan asioita uusin silmin.
Kyllähän papereita vuosia
pyöritellessä sokeutuukin toiminnan tarkastelussa.
. Kyllä minulla oli hirveä
ikävä työyhteisöä. Kiteellä uutuutena on myös lasten
satubaletti.
Ruskatrööttä
Kiteellä
Lokakuussa Kiteellä kajahtaa Ruskatrööttä. Kaikki ne hienot jutut, mitä teemme, saisi
tulla paremmin esille, SirkkaLiisa Röppänen toteaa painokkaasti.
Maa- ja kotitalousnaiset
myöntävät Vuoden maisemateko -tunnustuksen vapaaehtoisesta maisematyöstä. Viikonlopputapahtumaan
osallistuu 250-300 puhaltajaa
eri puolilta Suomea. Nuppu Niemi-Henry
vetää alle kouluikäisille lastentanssia ja kouluikäisille
Dancemix-kursseja. Pidämme tärkeänä erilaisten instrumenttien esillä oloa.
Uusia soittimia kannattaa lähteä kokeilemaan ennakkoluulottomasti . Kunnassa asuu
noin 4 300 henkeä. Musiikkiharrastusmahdollisuuksien turvaaminen
on todella tärkeää. kunnanjohtaja sekä
Soinin kunnanjohtaja diplomiekonomi Stefan Sundberg
Soinista.
Karstula etsii seuraajaa
Eino Nissiselle, joka ilmoitti
toukokuussa irtisanoutuvansa
kunnanjohtajan virasta. Hakuaika päättyi
maanantaina 8. Vuorotteluvapaa antoi
minulle mahdollisuuden saada itseni fyysisesti parempaan kuntoon. Musiikkiharrastuksen sosiaalisesti kasvattava vaikutus
on myös merkittävä. Karstulan
veroprosentti vuodelle 2016
on 20,0.. Orkestereiden
johtajat vaihtuvat aina vuosittain, Sirkka-Liisa Röppänen kertoo.
Tapahtuma käynnistyy perjantaina 7.10. avajaiskonsertilla, jossa esiintyy Joensuu
Big Band solistinaan Ezmi.
Sunnuntaina koittaa päätöskonsertti, jossa kaikki kurssin
orkesterit esiintyvät.
Lapsille kuoro
ja tanssia
Musiikkiopiston rehtori Sirkka-Liisa Röppänen palasi elokuun alussa työhönsä vuoden
Musiikkileikkikoulun ja musiikkivalmennuksen lisäksi
lapsille on opistossa tarjolla
pitkästä aikaa lapsikuoro. Tähän lauseeseen voisi kiteyttää Keski-Karjalan musiikkiopiston toiminnan perusidean.
Opisto tarjoaa Pohjois-Karjalan alueella 325 opiskelupaikkaa pitkäjänteiseen soitin-, laulu- ja musiikinteorian
opiskeluun.
Lisäksi musiikkiopisto tarjoaa sadoille lapsille, nuorille
ja aikuisille mahdollisuuden
harrastaa musiikkia laulaen,
soittaen ja tanssien. Nissinen on johtanut Karstulaa
vuodesta 2013.
Karstula sijaitsee KeskiSuomessa valtatie 13:n varrella, 100 km Jyväskylästä
luoteeseen runsasvesistöisellä alueella. Kilpailussa valitaan ehdotusten
perusteella sekä maakuntien
että Suomen parhaat maisemateot. Musiikki
itsessään antaa paljon, mutta
harrastus tuo myös pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä
muuhun opiskeluun, rehtori
Sirkka-Liisa Röppänen toteaa.
. Yli kymmenen vuotta opistossa tuntiopettajana toiminut Jukka Kyllönen aloittaa puolestaan pop/jazz-opettajan virassa.
Keski-Karjalan musiikkiopistossa on alkavana lukuvuotena parisataa opiskelupaikkaa keskikarjalaisille nuorille ja
aikuisille. elokuuta.
Kunnanjohtajan paikalta
Karstulaan ovat hakemassa
myös kärsämäkeläinen hallintotieteiden maisteri Mauno Ranto, joka on Reisjärven va. hoivakodeille ja koulujen kerhotoiminnan toteuttamiseen.
. Musiikkiopisto myös myy ostopalveluina musiikkiosaamistaan
mm. Kilpailussa etsitään
pientä tai suurta maisematekoa, joka on muuttanut maisemaa paremmaksi.
Maisemateko voi olla näkymien aukaisemista, raivaamista, rakennusten tai rakennelmien kunnostamista,
luonnon monimuotoisuuden
lisäämistä, rantojen hoitoa,
kylämaiseman parantamista,
luontopolkuja ja muita erilaisia tekoja.
Kilpailun avulla halutaan
nostaa esille maakuntien ahkerat yhdistykset, talkoolaiset
ja muut toimijat, jotka huolehtivat yhteisestä kulttuurimaisemastamme.
Luukkonen haki
Karstulaan
Muskareihin
ilmoittautuminen alkaa
Musiikkileikkikouluhin ilmoittautuminen tapahtuu ensi viikon keskiviikkona ja
torstaina.
Musiikkileikkikouluryhmiä on tarjolla ikäryhmittäin
vauvoista 5-vuotiaisiin saakka. Olen aina
rakastanut tätä työtä, eikä syntynyt ajatustakaan, että vielä olisin valmis lopettamaan,
Röppänen kertoo.
. Lisäksi opisto
tarjoaa mahdollisuuden
osallistua muskareihin,
kuorotoimintaan, tanssiin ja avoimeen soittoja lauluharrastukseen sadoille lapsille, nuorille ja
aikuisille.
KESKI-KARJALA
Riitta Hakulinen
Musiikki kuuluu kaikille. Konsernin liikevaihto kasvoi 4,9 % vertailukaudesta ja oli 19,7 miljoonaa euroa (1-6/2015 18,8
miljoonaa euroa).
Konsernin liikevoitto EBIT
oli 66 000 euroa (652 000 euroa tappiollinen), kertaluonteiset kuluerät paranivat nolla
euroon (122 000 euroa).
Liiketoiminnan rahavirta oli 750 000 euroa negatiivinen, kun se vuosi sitten
vastaavana ajankohtana oli
658 000 euroa positiivinen.
Konsernin tilauskanta oli
kauden lopussa 8,2 miljoonaa
euroa (9,9 miljoonaa euroa).
Osakekohtainen tulos EPS oli
-0,06 euroa (-0,21 euroa) sekä
A- että B-osakkeille.
Keskeisiä tapahtumia katsauskaudella oli, kun Valtran
kotimaan myynnistä vastaava AGCO Suomi Oy aloitti
Keslan traktorivarusteet- tuotesegmentin edustajana Suomessa 16.01.2016 alkaen.
Pitkään jatkuneen Ilomantsin tehtaan heikon tuloksen
vuoksi konepajaryhmässä
käynnistettiin huhtikuussa yhteistoimintaneuvottelut, joissa
selvitettiin Ilomantsin tehtaan
sulkemista vuoden 2016 aikana. tällöin voi tehdä
todellisia löytöjä!
ma klo 9?11,
ti ja to klo 9?10, muulloin ajanvaraus 040-739 1933. sis. Olemme molemmat Tohmajärvellä kasvaneet ja osa lähisukulaisista on saanut hyvää
hoitoa terveyskeskuksessa. Yksi loppuvaiheen kävelijöistä oli ruotsalainen, yksi
Lahdessa asuva Venäjän kansalainen (kaksoikansalainen)
ja loput suomalaisia. Maksima, Tiihon, Noora, Tiia.
Sunnuntaina: Onerva, Kanerva, ort. Kokousohjelmaan sisältyy ekumeeninen
paneeli, johon osallistuu
Petroskoin paikallisseurakuntien edustajia eri kirkkokunnista.
SANA SINULLE
Kitee
Jumalanpalvelukset:
Messu su 14.8. Järj. 045-111 9555,
Diakoniatoim. klo 18.00 miesten ilta Hellaniemessä, saunomismahdollisuus.
La 20.8. Idea näyttelyn pystyttämiseen Tohmajärvelle syntyi
kotiseudulle luokkakokoukseen ja Potsipäiville osallistumisen myötä.. Koti-Karjala
4
12. Kävelijöitä oli
vastassa parikymmentä uhtualaista, jotka liittyivät mukaan viimeisen 3 kilometrin
matkalle. Joskus olemme kuuroja toisten hädälle, joskus
mykkiä puhumaan omista
taakoistamme. klo 14
Muljulan kyläranta sekä erä- ja
riistapolku, Anttilantie 4. Jumalanpalveluksen
aikana kuljetaan noin 2 km mittainen vaellusreitti erä -ja riistapolulla ja jumalanpalveluksen osia tapahtuu vaelluksen
aikana. ?
22.8., Leena-Susanna Mikkonen
28.7. Saarnaa Hiltunen, lit. Maria, Mari, Maija.
Tiistaina: Aulis, ort. 30.8.
Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.fi/kesalahden-kappeliseurakunta.
Kesälahden seurakuntatoimiston ollessa suljettu 15.8. Jokaiselle
meistä on annettu parantavia sanoja.
Jenni Jaakonsaari
Kiteen
seurakuntapastori
klo 9?12.
Yhteystietoja: Virasto ja taloustoim. Vaelluskirkko alkaa ja päättyy Muljulan kylä-
saa kuulemaan ja mykät
puhumaan.?
Fyysisen kuurouden
ja mykkyyden lisäksi on
olemassa myös toisenlaista hiljaisuutta, kuulemattomuutta ja puhumattomuutta. Pisteliäs sana taas voi jäädä
mieleen kytemään pitkäksi aikaa.
Sunnuntain evankeliumitekstissä (Mark. 24.8., 8.8. oli kävelytapahtuman päätöstilaisuus
Lönnrotin männyn juurella.
Kalevalan piirin hallinto luovutti kävelijäryhmän johtaja
Antti Holopaiselle kunniakirjan. Kolehti Myanmarin luterilaisen kirkon oman työntekijäkoulutuksen käynnistämiseen Yangonissa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen
kautta.
Säynejärven rantakirkko su
14.8. Petroskoin kokouksessa on mukana yhteensä 74
osallistujaa.
Kokouksen teemana on
?Luterilainen ja ekumeeninen?. 0400
185170 (ma?pe 9?14)
Diakoniatoimisto on suljettu
25.7. kiteen.seurakunta@evl.fi, www.kiteenseurakunta.fi.
Kastettu: Enni Minttu Maria
Leskinen.
Avioliittoon vihitty: Antti Mikael Lonkainen ja Heidi Henna Riikka Asikainen, Antti Kalervo Ilvonen ja Annika Emilia
Nuutinen.
Viikon sana: Kirkkaan armon
valolla murheen pilvet hajota.
Kulje tänään vierellämme, Jeesus
parhain ystävämme. Toivomme, että taulut tuovat hyvää
mieltä sekä terveyskeskuksen
asiakkaille että vaativaa työtään
tekevälle henkilökunnalle.
Kuvataidetta vuosia har-
Vuodeosaston osastonhoitaja Mari Korhonen ottaa vastaan taululahjoituksen Nanna Pietariselta.
rastaneen pariskunnan kesänäyttely sisälsi grafiikkaa, akvarelleja, lyijykynätöitä, sekä
akryyli- ja öljyvärimaalauksia. Kuurot hän
rannassa. . Tarjoilu keskustan
lähetyspiiri.
Siivoustalkoot ma 22.8. Osallistujat keskustelevat kirkkojen kansallisista
ja kansainvälisistä suhteista
muihin kirkkoihin ja kirkkoliittoihin. Neljä
kävelijöistä aloitti taivalluksensa 5.6. He olivat kuulleet, että tällä miehellä on valta parantaa sairaita. Vaellukselta palataan
kylärantaan, jossa ehtoollinen.
Kirkkokahvit jumalanpalveluksen päätyttyä kylärannassa. elokuuta 2016
Aurinko nousi tänään
klo 4.55 ja laskee klo 21.11.
Hyvää kesäpäivän jatkoa!
PÄIVÄN SANA
Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. to ko 9-14, puh.
013-684 8511 tai 045 111 9555.
16.8. mennessä virastoon 045-1119555. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyölle.
Vaelluskirkko su 21.8. Koko matkan kävelijät
olivat Antti Holopainen (projektin vetäjä) Lahdesta, Kalevi Koskela Keravalta, Sinikka Holopainen lahdesta ja
Nelly Lensu Lahdesta. Jaakonsaari. Ti 16.8 ja to 18.8.
Perjantai 12.8.2016
sen perinteen mukaan tarjoamalla leipää ja suolaa sekä
esittämällä karjalaisia kansanlauluja.
Kävelijät viettivät lyhyen kulttuuripainotteisen lepohetken lauantaina tutustumalla keskeisiin runolaulajien ja laulujen tallentajien
kuten Lönnrotin kohteisiin
ja vertailivat 1800-luvun lopun I.K. alkaen toimisto on avoinna ti ja pe klo 9?12, puh. klo 18.30 kylän rannassa,
Kurkola, Gröhn-Dimov.
Sanajumalanpalvelus su 21.8.
klo 10 kirkossa. Siksi hänen luokseen
tuotiin kuuro mies, jonka
oli vaikea puhua ja häneltä pyydettiin apua. Silloin voi
ystävällinen sana tai lämmin halaus murtaa puhumattomuuden muureja ja
huomattavasti keventää
toisen taakkaa.
Jumala on antanut meille lahjaksi korvat ja suun,
jotta kuulisimme Jumalan puhetta ja vastaisimme siihen rakastamalla lähimmäistämme. klo 10 kirkossa.
Saarnaa ja lit. Sana
tapahtumasta lähti Jeesuksen kielloista huolimatta
leviämään. Pyhäkoulu klo 12.45.
Aamurukouspiiri ma 15.8. klo 9.
Päiväkerhotyö:
KesäPappila Ison pappilan
pihapiirissä Savikontie 7 lapsiperheille ja perhepäivähoitajille lapsineen. Inhan maisemakuvia nykymaisemiin. klo
10?13.30. Jumalanpalvelus kirkossa ja
päiväjuhla seurakuntakeskuksella Rääkkylässä. 7:3137) ihmiset olivat kuulleet
Jeesuksesta hyvää. 12?14. av. Teimme
lyhyen vierailun myös Haikolaan, kansankirjailija Ortjo Stepanovin elämäntyöstä
kertovaan museoon ja kulttuurikeskukseen.
Sunnuntaina 7.8. Huoti.
Lauantaina: Jesse, Okko, ort. asti
virastoasioissa palvelee Kiteen
kirkkoherranvirasto, Kappelintie 4, Kitee ma . suljettu puh. kahdeksan kävelijän voimin. . 17.8. Mukana kehitysvammaisten pappi Minna
Snellman. av. klo 18 Rauhanyhdistyksen myyjäiset seurakuntasalissa.
Su 21.8. Room. klo 10.00 messu kirkossa, Ilmo Kurkola, Olli Mik-
konen, kolehti Myanmarin luterilaisen kirkon oman työntekijäkoulutuksen käynnistämiseen
Yangonissa Suomen Luterilaisen
Evankeliumiyhdistyksen kautta.
Virret: 202: 1-4; 174: 1,4; 204;
331: 1-; 358; 300; 329: 1,5.
Pe 19.8. 14,
perj. Mukaan ulkoiluun ja vaellukseen
sopiva vaatetus. . Vietämme jumalanpalvelusta luonnon keskellä. V. klo 13.30 seurakuntakeskuksessa. Paikkarin Torpalta
Sammatista. He toivottivat kävelijät tervetulleeksi karjalai-
Parantavia sanoja
Sanoilla on suuri vaikutus ihmisen elämässä. Kokousisäntänä toimiva
Inkerin kirkko on kutsunut
kokouksen koolle Karjalan
tasavallan pääkaupunkiin
Petroskoihin.
Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta kokoukseen osallistuu 18 hengen
delegaatio, jota johtaa Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Jeesus
lausui miehelle parantavan
sanan: effata, aukene, ja
mies sai kuulonsa ja puhekykynsä takaisin. klo
8 takkahuoneessa.
Mummonkammari Romolassa:
Ma 15.8. ma . Jumalanpalvelus wanhalla kaavalla klo 13,
Sakari Takala ja Hannu Heikki
Hakulinen. Hinta 15 . Miika.
Maanantaina: Jaana, Marjo, Marja, Marianne, Marjut,
Marita, Marjaana, Marianna, Jatta, Marjukka, Maritta,
Marjatta, ort. 22.8., tarvittaessa puh. MuljulaPiimäjärvi-Hammaskallion srkpiiri, Muljulan kyläyhdistys ja
Kiteen srk.
Kehitysvammaisten kirkkopyhä Rääkkylässä su 28.8. to klo 9 . Toimi.
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
Su 10?18 Leiripäivä Pöllänlammella.
Ti 18 Rukousilta.
To 18 Rukousilta Kesälahti.
Lisätietoja nettisivuilta.
Tervetuloa!
Palomäentie 9, Kitee
www.kiteenvapaasrk.net
La klo 18 ISRAEL-TILAISUUS, Tuija Valtanen, ICEJ.
Su ei kokousta, retkipäivä.
To 18 Rukouskokous.
Olet tervetullut!
Suomalais-ugrilainen
pappeinkokous
järjestetään
ensi kertaa Venäjällä
Neljän vuoden välein järjestettävä Suomen, Viron ja
Unkarin luterilaisten kirkkojen, Romanian unkarinkielisen luterilaisen kirkon ja
Venäjällä toimivan Inkerin
kirkon yhteinen pappeinkokous järjestetään 17.?21.8.
ensimmäistä kertaa Venäjällä. 536:3.
Kesälahden
kappeliseurakunta
Su 14.8. Matkan varrella kertyi runsaasti
aineistoa VIA KALEVALA
vaellusreittien tulevaisuuden
suunnittelua varten.
Antti Holopainen
Taululahjoitus
terveyskeskukselle
TOHMAJÄRVI
Riitta Hakulinen
Tohmajärveläislähtöiset kuvataideharrastajat Nanna
(o.s. Kehuvat ja ystävälliset sanat
voivat suorastaan pelastaa jonkun päivän ja saada
paljon hyvää aikaan. 3:23?24.
NIMIPÄIVÄT
Perjantaina: Kiira, Klaara, ort. klo 18.00 iltaseurat
seurakuntasalissa.
Tiekirkko: Kesälahden kirkko on avoinna hiljentymistä ja
tutustumista varten su?pe klo
10?18.
Lomalla: Pia Kangas 25.7. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja paikalliset toimijat
olivat onnistuneet mobilisoimaan paikalle myös nuorisoa.
Kävelytempaus sai huomattavasti huomiota Venäjän
puolella paikallismediassa,
myös venjänkielisessä mediassa niin Kostamuksessa kuin
Uhtuallakin.
Kahden kuukauden käve-
lytempaus oli haasteellinen
ja niin henkisiä kuin fyysisiäkin voimavaroja vaativa.
Silti neljä alun perin koko
taipaleelle mukaan lähteneistä jatkoi loppuun saakka. Uhtualla Vuoden 2016 Kalevala-kävely
saapui Uhtualle perjantaina
5.8. Kejonen) ja Leo Pietarinen ovat lahjoittaneet taulujaan Tohmajärven terveyskeskukselle.
Pietarisilla oli heinäkuun
ajan kirjastolla kuvataidenäyttely Yhteisellä matkalla.
Näyttelyn purkureissulla pariskunta sai idean lahjoittaa
muutamia töitään.
. Ihmiset kertoivat muille: ?Hyvin hän on
kaiken tehnyt. Jaakonsaari, kantt.
Gröhn-Dimov. Ilmoitt. 040 739 1933.
Kastettu: Miro Anton Viljami
Hermunen.
Kalevala-kävely
päättyi Uhtualle
Kalevala-kävely päättyi suunnitellusti 7.8. kuljetus + tarjoilu.
Piirit ja seurat:
Rauhanyhdistyksen seurat su
14.8. Lähtö srk-keskuksesta Kiteeltä klo
9
Ruista on viljelty
Suomessa jo esihistorialliselta ajalta lähtien. Äänilajin valinnan osaa Hannu-Heikki,
joka osaa jokaisessa esitetyssä laulussa valita oikean äänilajin, laulaako henkilö sitten
sopraanoa, alttoa, tenoria tai
bassoa. Kaivauksilta on kaivettu ikoniriipuksia ja ristejä.
. Polulle on viitoitus
ja siellä voi kulkija käydä
hiljentymässä, kertoo Hän-
Vanha maatiaisruis on hyvin pitkää ja siksi yleensä korjuuaikaan
kevyesti laossa. on Kuoppamäen tunnetuimpia, isänmaallisine teksteineen: ?Isänmaa
Ristisaaton jälkeen siirryttiin
Uukuniemen kirkolle Pitäjäntupaan, josta on viime vuosina
tullut myös ekumeeninen tila.
Tuvan ikoninurkkaus muistuttaa kahden uskonkunnan
rajamailla olevan kylän historiasta.
Ikonit on maalannut kiteeläinen Aino Räsänen.
. eli myrskystä
on kuulemma yhdeksän viikkoa talven tuloon.
Elsa Hietala
Suomen maatalousmuseo
Sarka. Ruis oli peltojemme
yleisin viljalaji pitkälle 1800lukua.
Vanha sanonta pitää edelleen paikkansa ja aika elokuun 20. voitti Yleisradion iskelmäsävellyskilpailun vuonna 1949 ja on tullut
rakkaaksi lauluksi. ja Timo
Hacklin osaa taiteilla harmonikallaan. Samulin päivän jälkeisestä
?hattutuulesta. siirrettiin
Maunosta seuraavaksi päi-
väksi (aikaisemmin Samulin päivä oli ollut kalenterissa 26.8.).
Viljaruis on kehittynyt alun
perin rikkarukiista, muista
viljakasveista poiketen pohjoisilla leveysasteillamme.
Se on tuotu Suomen alueelle
muiden viljakasvien siementen joukossa rikkamuodossa
ja osin olosuhteiden, osin tietoisen valinnan kautta kehittynyt pohjoiseksi menestys-
tuotteeksi. Ortodoksikylä autioitui
kokonaan 1600-luvulla Suomen jouduttua Ruotsin vallan
alle ja Papinniemen kylän ortodoksinen väestö pakeni Venäjän puolelle korkean verotuksen ja luterilaisen käännytystyön seurauksena.
Uukuniemi-seuran
Pitäjäntupa
ekumeeninen tila
Kiteeläinen Markku Ylönen muisteli Papinniemen ortodoksikylän arkeologisia kaivauksia Uukuniemen Pitäjäntuvassa.
UUKUNIEMI
Maija Ala-Nikkola
Perinteinen ekumeeninen
ristisaatto järjestettiin heinäkuussa Uukuniemen autioituneen ortodoksikylän kirkkokalliolla. Suositellaan, että
Hannu-Heikki ja Timo jatkossakin järjestävät yhteislaulutilaisuuksia, jotka ovat parasta
terapiaa jokaiselle.
nostuskohteissa, kuten Alvar
Aallon kirjastossa ja Eliaan
kirkossa Viipurissa, Pietarin
Eremitaasissa ja Kizin saarella.
Perinnetapoja vuoden kierrossa
Maunon ja
Samulinpäivät
Muiden laulujen lomassa Hannu-Heikki Hakulinen ja Seija
Gröhn esiintyivät yhdessä. Eero Väre
levytti kappaleen saman vuoden lokakuussa. Tutkimme ortodoksikalmistoja ja tällä alueella onkin
oma rautakauden menneisyys,
Onnistunut laulutilaisuus
Kiteen Pietarhovissa
KITEE
Olavi Lautamäki
Eräänä heinäkuisena iltana sai
runsaslukuinen yleisö osallistua onnistuneeseen laulutuokioon Kiteen Pietarhovin
huikaisevan kauniilla pihaalueella kukkien loisteessa,
lintujen lepattaessa ja laulaessa yleisön kanssa Pietarhovin yllä.
Laulutuokiota johti tunnetulla taidollaan Hannu-Heikki Hakulinen ja säestyksestä
huolehti Timo Hacklin harmonikallaan ja pääosaa esitti
runsaslukuinen yleisö.
Lauletut laulut edustivat
suomalaisuutta parhaimmillaan. on
myöhäinen merkkipäivä, se
tuli kalenteriin vasta vuonna
1705 ja samaan aikaan Samulin päivä 20.8. Ristisaatto on kunnioitus
sille elämälle, jota elettiin
ennen pitkään tällä alueella.
Menneitten sukupolvien kunnioittaminen vahvistaa ihmisten elämää, mainitsi ristisaatossa mukana ollut kiteeläinen
Markku Ylönen.
Matkamiehen ristillä Lappeenrannan ortodoksiseurakunnan kirkkoherra Timo
Tynkkynen toimitti panihidan eli muistopalveluksen
alueella sijainneen muinaisen
ortodoksikylän hautausmaan
vainajien muistoksi.
Ristisaatto vie ajatukset
menneisyyteen, paikalliseen
historiaan, keitä paikalle haudattiin ja millainen oli heidän
elämänsä.
Ylönen on osallistunut arkeologi Ville Laakson johtamille kaivauksille Papinniemessä. Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta ja Parikkalan seurakunta haluavat
yhteisellä ristisaatolla kunnioittaa menneitä sukupolvia.
. Koti-Karjala
Perjantai 12.8.2016
5
Historian havinaa
ekumeenisessa ristisaatossa
kertoi Ylönen.
Pyhäjärven rannalla on sijainnut Uukuniemen ortodoksinen pääkirkko, kalmisto ja
kylä. Kuvassa elonkorjuuta Loimaalla 1930-luvulla.
Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka.
?Kun maununpäivänä kylvää
rukiin, niin se kasvaa, oli maa
silloin märkää taikka kuivaa?
(Iitti)
?Samuli kylvön aloittaa ja
Mooses lopettaa. Umpi- eli
köyryruis saatettiin kylvää
juuri ennen talven tuloa myöhään syksyllä. Kitee-Seura oli aikanaan valinnut yleisölle jaettuihin lauluvihkoihin ainoastaan suomalaisista lähteistä
kotoisin olevia lauluja.
Yleisö sai valita lauluvihkosta mieleisensä kappaleen,
joka aina soi oikealla äänialalla.
Isä Timo Tynkkynen toimitti panihidan Papinniemen ristisaatossa.
ninen.
Rakennuksien restauraattorina Hänninen on toiminut
asiantuntijana monissa kansainvälisesti tunnetuissa kun-
Kitee-Seuran kulttuuritoimikunnan puheenjohtaja Jorma
Gröhn oli tyytyväinen yhteislaulutapahtuman antiin.
kun taakse jää, mietin hiljaa
mielessäin?
Kullervo Linnan ?Kultainen nuoruus. Ei koskaan tarvitse
miettiä ?tuo meni liian korkealta tai matalalta. Myös kydötystä käytettiin pellon parantamiseen
viljellyillä mailla.
Kaskeaminen ja viljankuivaus riihessä pitivät torajyvien määrän vähäisenä suomalaisessa rukiissa. päivän jälkeen on
edelleen rukiin kylvöaikaa.
Samulin päivän jälkeen sanottiin, että yönpimittäjä alkaa
toimia ja väläytellä valkeata. , joka on kaihomielinen
slaavilainen sävelmä. Timo Hacklin on tunnettu ja suosittu säestäjä.
Tuoksuissa tuomien
Seija Gröhn ja Hannu-Heikki Hakulinen lauloivat tunteikkaasti ?Tuoksuissa tuomien. (Nousiainen)
Maunonpäivä 19.8. Pietarhovin ylle kajahtelivat myös
?Satumaa?, jota on monissa
yhteyksissä kutsuttu myös
Suomen kansallistangoksi,
Jukka Kuoppamäen säveltämä ja sanoittama ?Sininen
ja valkoinen. Juhannusruis
puolestaan kylvettiin nimensä mukaan keskikesällä. Myrkyllisistä torajyvistä kehittyi Suomessa terveysongelma 1800luvulla paloviljelyn vähenemisen myötä. Suuri
osa rukiista kylvettiin kaskimaihin. Tsasounan sisällä mahtuu
toimittamaan pieniä hetkipalveluksia. Muinaisruis
kylvettiin usein muun kasvin
juureiseksi, jolloin suojakasvin sato korjattiin syksyllä ja
rukiin seuraavana vuonna.
Suomessa kehitettiin myös
valinnalla eri aikoihin kylvettäviä ruiskantoja. Ruis oli ennen
miehen mittaista ja pysyi harvoin pystyssä elonkorjuuseen
saakka. Pyhän Nikolauksen ikoni
on pyhitetty Papinniemen ortodoksiselle kirkolle ja apostoli Jaakobin ikoni on pyhitetty Uukuniemen luterilaiselle
kirkolle, näyttää Räsänen.
Tilaisuuden jälkeen oli
mahdollisuus tutustua Andreas Hännisen rakentamaan
tsasounaan Uukuniemen Akkakalliolla.
Kyllä ihmiset tarvitsevat
perinnetietoutta, Eskelinen
painottaa.. Farkuista valmistui vaaramaisema-aiheinen tyyny.
UUKUNIEMI
Maija Ala-Nikkola
Mitä kaikkea voikaan tehdä
vanhoista farkuista. Tulevaisuudessa
tullaan myös järjestämään erilaisia tapahtumia, kuten hyväntekeväisyyskonsertti 100vuotisen Suomen kunniaksi.
. Kyllä meillä on todella
vahva tilanne. Toivoisin, että tää ois perinteenä, Sepänniemen Marttojen puheenjohtaja Eija Hakulinen tuumii.
Martan päivän -tapahtuma
järjestettiin vanhassa ladossa Potoskavaarassa Annikki Matikainen-Partasen ja
Kyösti Partasen luona. Yhdestä suusta ladossa
kajahti muun muassa Marttalaulu. Sen penaalin halu-
Heinäkuun lopussa päästiin nauttimaan
mummolan tunnelmasta Mummola-päivässä,
jossa palattiin 50-luvun
maalaiselämään töiden
ja esinekulttuurin muodossa.
sivat luokkakaveritkin. Nykyään arvostetaan omatekoista.
Tuunaajamutsi-nimistä blogia kirjoittava yrittäjä päätti
tehdä harrastuksesta itselleen
ammatin.
Kilpinen pitää tuunauspajoja pääkaupunkiseudulla
kierrätyskeskuksissa, kirjastoissa ja yritysten tiloissa, kuten henkilökunnan virkistystilaisuuksissa.
. Martan
päivää musiikin ja hyvän
ruuan merkeissä.
KITEE
Roosa Sallinen
Aiemmin Martan päivä ei ole
useinkaan koonnut marttoja
yhteen Kiteellä. Nuorten mukaan tulo toimintaan tuo uutta virkeyttä
ja näkemyksiä. Kaipasin
konkretiaa ja luovuutta työhöni.
Kilpisen asiakkaina on
myös kaveriporukoita ja yksittäisiä ihmisiä jotka haluavat
kokoontua yhdessä tekemään
vanhasta uutta ja päästämään
luovuutensa lentoon, eettisesti
ja ekologisesti.
. Syksyllä Pohjois-Karjalan piirin
neuvoja tulee pitämään vauvanruokakurssin. Ihasteluja ja ihmettelyä sateli monen
kävijän huulilta.
. Harrastus lähti käyntiin,
kun perin käsityönopettajaäitini vanhat käsityöt, materiaalit ja välineet. Ketkä ovat lasten kanssa käyneet, niin ovat tykänneet, kun ovat päässeet esittelemään esineitä ja perinteitä,
Eskelinen kuvailee.
. Kehittämällä yhdistysten välistä yhteistyötä saisimme toimintaamme uusia ajatuksia, marttailun
edistämistä- ja tunnettavuutta, vertaismartta ja PohjoisKarjalan Marttojen piirin hallituksen jäsen Kaija Halttunen toivoo.
Martat ovat valtakunnallisestikin edistäneet marttailua positiivisesti ajan hengessä uusilla toiminnoilla,
avoimuudella ja yhteistyöllä.
Halttunen ja Hakulinen suosittelevatkin liittymään marttoihin, sillä yhdistystoiminta
on heistä loistava tapa rentoutua sekä nähdä ihmisiä hektisen ajan keskellä.
Lämminhenkinen mummola
KITEE
Roosa Sallinen
Heinäkuun viimeinen lauantai vietettiin Taipaleella vanhoja muistellessa ja perinteitä nuoremmille sukupolville
kertoessa. Koti-Karjala
6
Tuunaajamutsi
opastaa farkkujen
uusiokäyttöön
Tuotteilla tarina
Kesäasukas Annakaisa Kilpinen vaihtoi It alan käden taitojen
työhön. Paloista tehdään
farkkukoruja ja koristeita liimaamalla tai ompelemalla.
. Mummolan pihamaalla
lapset pääsivät kokeilemaan
käpylehmien tekoa, puujaloilla kävelyä sekä kaarnaveneiden uittamista.
Kauniin maalaistalon sisällä puolestaan oli avattu mummon kaapit ja piirongin laatikot vierailijoiden nähtäväksi.
Esillä oli entisajan arjen työvälineitä, ja kävijät pääsivät
kokeilemaan tuvassa kahvimyllyllä kahvin jauhamista
sekä korppujauhojen tekoa.
Mummolassa käymisen
jälkeen ei tunnetusti tarvitse
nälkää nähdä, eikä Mummo-
Vuokko Timonen ja Maija-Liisa Sallinen näyttivät mallia, kuinka vettä aikaisemmin kannettiin.
Vappu Eskelisen synnyinkodissa vietettiin Mummola-päivää.
la-päivä ollut tässä suhteessa
poikkeus. Vierailijoita mummolassa
kävi noin kaksisataa. Luontokin kiittää, kun tekeminen on
ekologista. Vauvat ovat
olleet marttojen sydäntä lähellä aiemminkin, vauvasukkia
lahjoittaen ja neuvolapäivään
osallistuen. Mukava, että nuoretkin
4-vuotias Sira Mecklin pääsi kokeilemaan mummolassa monia
perinteisiä arkiaskareita sekä entisajan leikkejä.
näkee, millaista ennen on ollut, Andelin iloitsee.
Eskelinen kertoo, ettei
Mummola-päivä jää suinkaan
hänen viimeiseksi perinnetapahtumakseen. Ensi vuodek-
si Eskelisellä on suunnitteilla
päivä Suomi 100 vuotta -teemaan liittyen.
. Ihana, että ollaan saatu nuoriakin mukaan
toimintaan. Paimiolaisen Vappu Eskelisen synnyinkodissa
vietettiin Mummola-päivää,
jossa tehtiin aikamatka 50luvulle Eskelisen omaan lapsuuteen.
Vanhan maalaistalon pihapiirin idyllisessä miljöössä
nähtiin päivän aikana vanhoja työtapoja aina kehräämisestä ja kudonnasta, vastan
tekoon ja pyykin käsittelyyn
asti. Täällä on niin hyvä tunnelma. Ikänsä kun on lasten ja
vanhusten kanssa ollut tekemisissä, niin ois mukavaa, että molemmille ryhmille olisi
jotain, Hakulinen pohtii.
Yhteistyöstä voimaa
Tällä hetkellä Keski- ja Pohjois-Karjalan marttatoiminta
on hyvällä mallilla ja talkoohenkeä löytyy.
. Ihana, että on vielä tällaisia paikkoja olemassa, Aila
Andelin jatkaa.
Andelin oli erityisen tyytyväinen Mummola-päivän
tarjoamasta entisajan tunnelmasta ja perinteiden eteenpäin
viemisestä.
. Kierrätetyt ja tuunatut
tuotteet ovat persoonallisia
ja tuotteilla on taustalla aina
jokin tarina. Kierrätyspajoissa leikataan farkut
niin, että jokaisen palan voi
uusiokäyttää. Kilpisen tuunasi ensin tyttärelle farkuista
penaalin. Halusin työskennellä arvojeni mukaisesti ja edistää
kierrätystä ja kestävää kehitystä. Kesäaikaan ja joskus talviviikonloppuisin asun Kiteellä sijaitsevalla suvun kesämökillä.
Kilpinen on vaihtanut IT alan
myyntitehtävistä kiertotalouden pariin.
. Kiteeläinen kesäasukas Annakaisa Kilpinen eli Tuunaajamutsi opasti farkkujen luovaan
uusiokäyttöön Uukuniemen
Kummun Korkeakoululla
. Hakulinen uskoo, että
marttojen taidoista olisi monelle nuorelle hyötyä. Heille on tärkeä
opettaa taitoja, Hakulinen painottaa.
Marttojen riveihin toivotaan kuitenkin edelleen lisää
nuoria. Martat saivat illan aikana nauttia myös pienestä iltapalasta, yhteislaulusta sekä
Kultaisen Harmonikan voittaja Anniina Luukkaisen soitosta. Tapahtumaan oli ilmoittautunut etukäteen 60 marttaa,
mutta kuuma sää ja yhteensattumat verottivat osaltaan
osallistujien määrää noin 50
osallistujaan.
Marttakanta vahva
Marttojen tilanne on Kiteellä vahva.
Kaija Halttunen ja Eija Hakulinen pitävät Marttojen eri toimintaryhmien ja yhdistysten yhteisiä tapahtumia tärkeinä.
. Kauniissa ja nostalgisessa miljöössä iltaa vietettiin vapaan
seurustelun ja tutustumisen
parissa. Taipaleen kyläyhdistyksen buffet tarjosi mummolan vierailijoille muun muassa herkullisia kaurakeksejä
sekä mehua.
Perinteet tutuksi
Eskelinen iloitsee Mummo-
la-päivän saamasta suosiosta. Digitalisoituvassa maailmassa työn tulokset katoavat bittiavaruuteen. Jos vain naputtelet näppäimistöä ja hipaiset tablettia,
tällainen tekeminen rentouttaa ja ruokkii ongelmanratkaisukykyä.
Perjantai 12.8.2016
Martan päivä täynnä
iloista yhdessäoloa
Kiteen martat viettivät tiistaina 26.7. Aivotutkimuksissa on todettu, että yksinkertainen käsillä tekeminen vaikuttaa aivoihin kuin musiikki ja edistää oppimista, tietää
Kilpinen.
Farkut voi uusiokäyttää
ihan kokonaan, viimeistä langanpätkää, pikkusilppua, nappia ja nepparia myöden. Tänä vuonna
Kiteen Sepänniemen Martat
kuitenkin järjestivät Martan
päivänä tapahtuman, jonne
kutsuttiin koolle kaikki Kiteen seudun yhdistykset ja toimintaryhmät
-Hyvin harvoin järjestetään. Silloin tuotetta
arvostaa enemmän
Kyse on tietenkin Nianticin Pokèmon Gopelistä, joka on vienyt mukanaan niin lapset kuin aikuisetkin, nuorista puhumattakaan. AR tulee sanoista
augmented reality eli paranneltu todellisuus. Nintendo kehitti vuonna 1996 Pokèmon-pelin, ja
pokèmonit esiintyvät myös
tv-sarjassa.
AR-peli: Pokèmon Go on
AR-peli. Onnistuukohan ja toimiikohan se oikeasti. Onneksi erikoisempia toisissa
maissa asustavia pokèmoneja
voi saada myös pokèstoppien
pokèmonien munista.
. Peli alkoi näkyä nopeasti myös Kiteen
katukuvassa.
KITEE
Roosa Sallinen
Yhä useampi ja useampi vaeltaa Kiteen keskustassa puhelin kädessä, välillä pysähtyen
ja kaukaisuuteen puhelimellaan osoittaen. Pokèmonit on vaa niin
hyviä, oon pelannu siitä asti
kun ne tuli, Arttu kertoo.
Kaikilla neljällä on jäänyt
jonkinlainen suhde taskuhirviöihin lapsuudesta asti.
. Kolme
askelta on noin 300 metriä.
Pokèpallo: puna-valkoisia palloja, joihin pokémoneja pyydystetään. AR-ominaisuuden voi
myös sulkea, jolloin pokèmonit näkyvät ainoastaan pelissä.
Jäljitys tassut: Pelissä näkyvät tassut kertovat, kuinka
kaukana pokèmon on. Pokèmoneja
otetaan pelissä kiinni tutussa
ympäristössä, johon ne ilmestyvät. Ei siis kannata ihmetellä, että varsinkin ilta-aikaan
liikenne kirkonmäellä on lisääntynyt huomattavasti. Koska pelissä
viehättää juuri kaikkien pokémonien itselleen nappaaminen, on yöllinenkin metsästys
ymmärrettävää, sillä tiettyjä
pokèmoneja saa tietyistä paikoista vain tiettyihin aikoihin. Kaikki on pakko saada,
Arttu painottaa.
. Muna, jonka käyttämällä saa kokemuspisteet
tuplana puolen tunnin ajan.
Muna: Munista kuoriutuu
pokemoneja.
Hatchaaminen: Pelissä
löytyvien munien kuoriutuminen. Pokèmonit ilmestyvät siis
tuttuun ympäristöön.
. Pelin tultua
Suomeen kaikki kuitenkin
yllättyivät positiivisesti pelin toteutuksesta. Kuvassa Vaporeon, joka
on Eeveen kehittyneen muodon vesityyppi.. Yön pikkutunneille metsästys ei kuitenkaan
ole vielä virunut.
Pokèmon Go on mobiilipeli, jossa käytetään paranneltua todellisuuta. Yhden pelaajan laittamasta luresta voivat muutkin hyötyä.
Incense: Houkuttelee
pokèmoneja sinne, missä pelaaja on, puolen tunnin ajan.
Potionit: Potion voi auttaa
pokèmonia, jos se vahingoittuu taistelussa.
Revive: Jos pokèmon pyörtyy taistellessaan muita pokèmoneja vastaan, pelaajan tulee käyttää revive, jotta pokèmon herää.
Pokèmon GoSuomi-Pokèmon Go
Riina Suomi ja Thanathorn Thongchamrat jahtaavat innoissaan Pokèmoneja Kiteen keskustassa.
Pokèmon: Pokèmonit ovat
pieniä hirviöitä; nimi tulee
englannin kielen sanoista
pocket monsters, eli taskuhirviöt. Alkajaisiksi peli pitäisi saada toimimaan ilman epämääräisiä kaatumisia
ja ulosheittämisiä.
. Kiteen katukuva on vilkastunut
muutenkin. Parhaimmillaan
Pokèmon Go:n pelaajia saattaa kuljeskella keskustassa jopa aamun pikkutunneilla.
Rakkaudesta peliin
Neljä Kiteellä Pokèmon Go:ta
pelaavaa nuorta aikuista,
Thanathorn Thongchamrat, 21,
Riina Suomi, 19, sekä Arttu, 22, ja Riku Lötjönen,18,
latasivat pelin lapsuudesta
aikuisuuteen asti kestäneen
Pokèmon fanituksen takia.
Kiteeläinen Arttu on jopa
pelannut kaikki Nintendon
Pokèmon pelit läpi.
. Valitsen mieluummin
nukkumisen, ainakin toistaiseksi, Riku nauraa.
Gotta catch´em all
Isommissa kaupungeissa,
kuten Joensuussa, Pokèmon
Go:n pelaajia saattaa istua
paikallisissa puistoissa isojakin laumoja. Mä en oo koskaan päässyt
irti Pokèmoneista, vaikka lapsuus meni jo, turkulainen kesälomalainen Riina nauraa.
Kaikilla neljällä oli Pokèmon Go-peliä kohtaan omia
epäilyksiään. Esimerkiksi
viime viikolla Kiteen Seudun Osuuspankissa Pokèmon
Go:n pelaajille tarjottiin mehua sekä ilmaisia latauspisteitä puhelimen latausta varten,
jos varavirtalähde oli jostain
syystä jäänyt kotiin. Ne valtaavat toistensa
taistelusaleja.
Razz Berry: Yksi itemi.
Marja, jonka voi antaa löytämälleen pokèmonille, jolloin
sen saa kiinni helpommin.
Lure: Lure houkuttelee
puolen tunnin ajan pokèmoneja pokèstopeille. Kun kokemusta on tarpeeksi, pelaaja
pääsee seuraavalle tasolle.
Lucky Egg: Pelissä käytettävä esine. Kun pelaaja kehittyy, hän saa myös
parempia palloja, esimerkiksi
sinisiä great-palloja.
Pokèstop: Paikka, jossa voi kerätä pokèpalloja ja
Pelissä voi kehittää esimerkiksi kiinnisaamansa Eeveen yhteen
sen kolmesta paremmasta muodosta. Kouluttajien on siis vierailtava myös
muissa kaupungeissa saadakseen pokèmoneja mahdollisimman monipuolisesti. Gotta catch´em all, Riina
komppaa.
pokèmonin munia sekä muita
pelissä tarvittavia asioita.
Pokèmon-candy: Karkkeja, joilla voi kehittää pokèmonejaan.
Pokèdex: Pelistä löytyvä
tietokanta, jossa pelaaja näkee
omistamansa pokèmonit.
Evolve: Kehittää pokèmonia paremmaksi.
Itemi: Pelissä käytettävä
esine. Lisäksi pokèmonien jäljitystoiminnon toivotaan paranevat pikaisesti, että
pokèmonien metsästys muuttuisi helpommaksi.
Riku kertoo metsästäneensä veljensä Artun kanssa parhaimmillaan pelin julkaisua
seuranneena päivänä 12 tuntia
pokèmoneja. Serverit on tosi huonot,
mutta ei se haittaa, kun pääsee kuitenkin pelaamaan, Riina pohtii.
Pelaajat odottavat innoissaan, että peliin saadaan toiminto, jolla pystyy ottelemaan
toisia pokèmonkouluttajia
vastaa muuallakin kuin pokèmonsaleilla. Muna kuoriutuu, kun
pelaaja liikkuu pelatessaan.
Muna voi vaatia esimerkiksi
2 kilometrin, 5 kilometrin tai
10 kilometrin kävelyn.
Incubator: Incubator hautoo munat valmiiksi.
Gym: Kun pelaaja on tarpeeksi korkealla tasolla, hän
voi liittyä gymiin eli taistelusalille, jolla taistellaan muita
pelaajia vastaan.
Tiimit: Tiimejä on kolme erilaista: Instinct: Keltainen joukkue, Mystic: Sininen
joukkue ja Team Valor: joukkue. Kuulosti
mahdottomalta, että peli voisi toimia, Thanathorn kuvaili
tuntemuksiaan.
. Tulee englannin sanasta item.
HP: HP eli hit point tai
health point kertoo, miten terve pelihahmo on, tai miten
paljon vahinkoa se kestää.
CP: CP eli combat power
kertoo, miten voimakas pokèmon on.
XP: Kokemuspisteet eli
experience point. Muutamassa viikossa
jopa paikalliset palveluntarjoajat ovat napanneet pokèpallon haltuun. Kukaan ei
osannut odottaa, että pelistä
tulisi näin suuri hitti.
. Koti-Karjala
Perjantai 12.8.2016
7
Pikapikaa
pokettamaan
Heinäkuun puolessa
välissä Suomessa julkaistu Pokèmon Go- mobiilipeli sai heti räjähdysmäisen suosion. Aluks olin vähän, että
meh, mut sitten tää otti suosiota ja nosti hirveen haipin.
Ekan päivän kun pelas, nii jäi
kiinni, Riku myöntää.
Parannuksia
odotetaan
Pelissä on vielä kehitettävää,
ja päivityksiä vasta vauvan
kapaloissa olevaan peliin onkin tulossa. Lisäksi OP Kitee tarjosi pelaajille
luren Kiteen linja-autoaseman
pokèstopilla.
Pokèstoppeja on Kiteen
keskustan alueella yhteensä
seitsemän, esimerkiksi kirkonmäellä pokèstoppeja on
kaksin kappalein, ja tänne
monet pelaajat laittavatkin
taskuhirviöitä houkuttelevia
lureja. Pokèmonien ilmestyvyys
on myös sidoksissa paikkaan,
esimerkiksi maaseudulla pienissä kaupungeissa pelaajat
joutuvat nappaamaan kyllästymiseen asti pidgeyta, rattatoja sekä weedleja
Kehitys on myös synnyttänyt lisää
keskustelua siitä, miten kenttää voitaisiin jatkossa parantaa. Turkistarhaus lähti liikkeelle Pentti Lipsasen
isän ammatin kautta.
. Tällä hetkellä Venäjän taloustilanne vaikuttaa vahvasti
turkisten myyntiin. Lisäksi katsomoiden korjauksia on aloitettu ja katsomoiden alustoja siivottu. Kentän kehittämistä tullaan jatkamaan
tulevanakin vuonna.
KITEE
Roosa Sallinen
Kiteen Pallo-90 johtokunnan
jäsen Pentti Lipsanen nimettiin Rantakentän uudistusten
vastuuhenkilöksi. Turkistarhaaja
kertookin, että tilalle tutustumaan ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet, kunhan vain
ajasta sovitaan etukäteen.
Pitkäjänteistä työtä
Itä-Suomessa turkistarhaus on
elinkeinona pienessä roolissa.
Turkistarhaus on pitkäjänteistä työtä, joka vaatii yrittäjältä
sitoutumista.
. Avain tähän on Lipsasen mielestä vahva tukijaporukka.
. Keski-Karjalan Minkki Oy on kuitenkin toiminut Keski-Karjalan alueella jo kymmenien vuosien ajan eikä loppua ole
näkyvissä.
Tohmajärvi
KESÄLAHTI
Roosa Sallinen
Rantakenttä . Päämarkkina-alue on
Kiinassa, Venäjällä, Keski-
Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Etelä-Koreassa.
Nahkat huutokaupataan Saga Furs Oyj:n pääkonttorissa
Vantaalla.
. Tästä pitää tulla niin niin
hyvä, että täällä viihtyy ja tänne tulee myös uudestaan, Lipsanen painottaa.
Lipsanen kokee, että Rantakenttä toimii vitriininä yhdelle Kiteen loistavalle tuotteelle, pesäpallolle. Liikunta ja
urheilutapahtumat ehkäisevät syrjäytymistä, Lipsanen
muistuttaa.
Urheiluseuran tukeminen
on Lipsasesta tärkeää myös
siksi, että hän pitää seuraa
loistavana brändinä alueelle.
Pesäpallo ei ole ainoa asia,
minkä Lipsanen uskoisi antavan Keski-Karjalaan nostetta.
. Lipsanen painottaakin,
että tänä päivänä pitää pystyä
näyttämään tuotteen koko valmistusprosessi. Keski-Karjalan
Minkin turkiksia onkin palkittu useissa eri kilpailuissa,
joten laadusta ei ole epäselvyyttä. Mennään aina eläinten ehdoilla, Lipsanen painottaa.
Lipsanen kuvailee, kuinka eläimet oppivat luotta-
maan hoitajiinsa. Lipsanen on
ollut tekemisissä turkiseläinten kanssa jo 6?vuotiaasta asti. Viime viikolla VIP-tila
valmistui lopullisesti, kun tilaan saatiin laitettua peltikatto. Isäni oli kiertävä suutari,
joten hän oli aina jollain tapaa
nahkojen kanssa tekemisissä,
Lipsanen kuvailee.
Lipsanen pyörittää yhdessä
veljensä Heikin kanssa Keski-Karjalan Minkissä tehokkaasti kiertotaloutta, esimerkiksi käyttää kalanperkuujätteitä turkiseläinten ravintona. Rantakentän kunto onkin siksi Lipsaselle tärkeä, sillä kenttä on
hänestä kuin ikkuna Kiteen
kaupungille.
Kesälahdella Varmossa kasvatetaan minkkejä ja supikoiria jo toisen sukupolven voimin. Jo nuoressa iässä Lipsanen
tajusi turkisten olevan hyvä
myyntituote. Keski-Karjalan alueella
on mielettömiä tuotteita, kun
vaan saatas semmonen systeemi, millä voitas markkinoida
niitä paremmin muualle, Lipsanen toivoo.
Rantakentän kehittämisestä vastaa Pentti Lipsanen.
Talkoolaiset tärkeitä
Lipsanen toivoisi, että Kiteellä saataisiin aikaan samanlainen liikehdintä kuin Vimpelissä, jossa katsomossa istuu
lähestulkoon saman verran ihmisiä kuin kunnassa on asukkaita. Tajusin jo nuorena, että turkis on huipputuote,
Lipsanen kertoo.
Muodin lisäksi pesäpallo
on lähellä Lipsasen sydäntä.
Keski-Karjalan Minkki onkin
yksi Kiteen Pallo?90 sponsoreista.
. Ilman heitä tämä ei pyöri,
Lipsanen kiittelee.
Minkki on maailmanlaajuisesti tärkeimpiä turkiseläimiä.. Keski-Karjalan Minkki
Oy:n turkistarhalla ollaan harjoitettu yritystoimintaa jo yli
60 vuoden ajan aina marjanviljelystä turkiseläinten kasvatukseen. Lipsanen päätyikin tästä syystä seuraamaan
isänsä jalanjälkiä.
. Kiteen
Pallon vitriini
Kuluneen vuoden aikana Rantakentän ilmettä on paranneltu pikkuhiljaa. Koti-Karjala
8
Perjantai 12.8.2016
Keski-Karjalan Minkki Oy:n Pentti Lipsanen painottaa, että turkistarhauksessa mennään eläimen ehdoilla.
Laadukasta
turkistarhausta
Turkistarhaus on ItäSuomessa pienessä roolissa. Erityisesti talkoolaisten
antama palaute on Lipsasesta
tärkeää. Eläimiä tilalla on lähes
14 000.
Turkikset puolestaan menevät 99 prosenttisesti vientiin. Hattua pitää nostaa talkooporukalle, joka jaksaa touhuta, vaikka käyvät päivätöissä. Tila on myös sertifioitu. Talkoolaiset ovat olleet mielissään varsinkin tel-
toista, joissa kommunikointi
talkoolaisten välillä ja tavaroiden siirtely on konttikioskeja helpompaa.
. Aiemmin tavaroita piti
hakea kioskiin aina muualta.
Lipsanen haluaa korostaa
talkoolaisten panosta myös
seuratoiminnan jatkumon
kannalta.
. Pesäpallo on älyttömän
iso voimavara. Mutta turkistarhaus on aina yhtä vahvasti ylä- kuin alamäkeäkin,
Lipsanen myöntää.
Lipsanen kuitenkin muistuttaa, että kun tuote on kunnossa ja laadukas, niin aina
löytyy ostaja. Jotenkin on aina kiinnostanut muoti ja yrittämisen polte on kova. Hyvä, että talkoolaiset
antavat vinkkejä, sillä hehän
siellä työskentelevät, Lipsanen painottaa.
Teltoissa kaikki tarvittavat
ruuat ja juomat ovat samassa
yhteydessä kylmiöiden ansiosta. Säännöllisyys onkin eläinten kanssa
tärkeää, koska eläimet luottavat esimerkiksi siihen, että ruokinta tapahtuu tiettyyn
aikaan päivästä. Lipsanen kertoo, että myös mainostauluja tullaan laittamaan
uuteen uskoon.
. Kevään ja
kesän aikana Rantakentälle
on ilmestynyt uudet kioskiteltat sekä laajennettu VIPtiloja. Ankaran kovaa työtä, kun
ollaan eläinten kanssa tekemisissä. Kolme kuukautta pesäpalloa vaatii 360 päivän työn,
Lipsanen muistuttaa.
Kevään aikana tehdyt uudistukset ovat saaneet paljon
positiivista palautetta. Tulevaisuudessa tavoitteena on
vielä maalata jäätelökioski,
hankkia kioskien yhteyteen
pöytä- sekä istumatilaa
Lammas- ja karjalaumojen siirto ja paimennus
onnistuvat luonnonlaitumilla,
kansallispuistoissa ja muilla
kulttuurisesti, maisemallisesti ja biologisesti arvokkailla
suojelualueilla.
Maailmalla yleisimmin
käytetyn paimenrodun bordercollien kotimaan, Brittein saarten, hienot nummimaisemat ovat lähes täysin
lampureiden, paimenien ja
paimenkoirien työn tulosta.
Usein erittäin vaikeakulkuisia
ja hankalasti hallittavia alueita ei pystytä täysmääräisesti
hoitamaan muuten kuin hyvin koulutettujen työkoirien
ja ammattimaisen eläintenkäsittelijän toimesta. Suuri osa heistä vaikuttaa
vahvasti eurooppalaisen luonnon monimuotoisuuteen, koska työkoirat mahdollistavat
valtavan määrän lisämahdollisuuksia tilallisten hoitaa laidunalueita. Pesäpallo vetää, Hannu sanoi.
. kilpailevat torstaina 25.8.
on samalla pellolla Young
Handler, alle 22-vuotiaille
tarkoitettu avoimen luokan
kilpailu.
Työkäyttöön tarkoitettujen
paimenkoirien käytön ja määrän lisääntyminen Brittein
saarten ulkopuolella Man-
Suomella täysi
joukkue
Minna Eronen ja Heili. Pelaajasopimuksia on tehty ja pelit
jatkuvat.
9
Möttönen ripein
KeKaRan iltarastit kierrettiin
03.08. Nyt ei ole enää omaa
joukkuetta, vain harrastajia,
Partanen summasi.
. Suunnistajia lähti maisemaan 52.
A-rata 5,3km: 1) Risto Möttönen 45,47 2) Tommi Torni 53,57
3) Pasi Hirvonen 54,23 4) Mikko
Kaartinen 55,32 5) Arto Salminen
56,44 6) Vesa Tolvanen 57,13 7)
Veeti Miikki 1.01,22 SK-Vuoksi 8) Petri Leskinen 1.02,27 9)
Juha Hinkkanen 1.05,24 RaPSu 10) Pentti Torni 1.19,15 11)
Päivi Anttonen 1.19,24 ViPa 12)
Martti Sivonen 1.24,59 KR 13)
Matti Supponen 1.30,08 14) Päivi Pennanen 1.30,49 15) Henri
Vaittinen 1.52,40.
B-rata 3,8km: 1) Ella Hirvonen 50,07 2) Martti Rosendahl
50,32 3) Satu Kainulainen 54,05
4) Veijo Karttunen 56,36 5) Auli Hirvonen 56,51 6) Juha Hakulinen 57,13 7) Sanna Kaartinen 57,33 8) Henna Hirvonen
Rääkkylän
hyppymestaruudet
Rääkkylän pitäjänmestaruuskilpailujen hyppyosuus käytiin pienessä sateessa viikko
sitten torstaina, muttei se urheilijaa kuulema haitannut.
Tulokset:
Pituus
T 6: 1) Helmi Koskelo 1.82, 2)
Kiira Pitko 1.72, 3) Emma Kinnunen 1.24.
P 8: 1) Riku Hännikäinen
1.90.
T 10: 1) Maria Karppanen 2.90,
2) Anni Vänskä 2.71.
P 10: 1) Viljo Nykänen 3.36, 2)
Johannes Lamminsalo 3.35, 3)
Jere Lamminsalo 2.87, 4) Rasmus Päivinen 2.64, 5) Ville Ahonen 2.35.
T 12: 1) Johanna Ahonen 2.01
P 12: 1) Kasper Kamppuri
4.02
T 14: 1) Aino Vänskä 3.21
Kiteeläinen Minna Eronen
paimennuksen EM-kilpailuihin
Emo- ja lammastilan emäntä Minna Eronen Kiteeltä on karsinut
tiensä Juvalla elokuun
viimeisenä viikonloppuna kilpailtaviin paimennuksen EM-kilpailuihin.
Minna Erosen kisakoira bordercollie Heili on hänen omakasvattinsa.
Paimennuksen Euroopan
mestaruuskilpailut eli Continental Sheepdog Championship järjestetään joka vuosi jossain Euroopan maassa.
Tällä kertaa kilpailuaikka on
Juvalla Inkilänhovissa. Kesälahden Sortolammella. Ensimmäistä kertaa Suomessa
järjestettävissä paimennuksen
EM kilpailuissa starttaa vajaat
100 eurooppalaista handleria.
Se on Manner-Euroopan suurin paimennustapahtuma vuosittain.
Taoahtuman ?varaslähtönä. Suomen
karsinta ja joukkue varmistui viikonloppuna 30.-31.7.
Kukin osallistuva koira on
avoimen luokan (Open) koulutustasolla ja suuri osa niistä on vielä erittäin kokeneita
ja työssä harjaantuneita työkoiria. Keskikarjalalaisia
niin Rääkkylästä kuin Tohmajärveltäkin, mutta myös pesäpallon ystäviä hieman kauempaa, kuten Parikkalasta. Olen ollut katsomassa
alusta saakka Kiteen nousua
maakuntasarjasta alkaen. Yli 40 vuotta olen käynyt
Rantakentällä, rääkkyläläinen
Ari Vaittinen kertoi ja totesi
perään, että kohtahan sitä ollaankin katsomassa näitä pelejä omassa kunnassa, viitaten
Kiteen ja Rääkkylän yhdistymiseen.
. Valtakunnallisia iltapäivälehtiä myöten Eko on
noteerattu pelaajana ja vahvana hengen nostattajana joukkueessa.
Hän pelasi myös itä-länsi-ottelussa kuluneena kesänä kuten myös toinen Kiteen
Keijo Partanen Parikkalan Saarelta seuraa peliä vuosien kokemuksella.
pelaaja, Ville Posti.
Keijo Partanen harmitteli,
että harrastajamäärät ovat pienentyneet, joka näkyy yleisönkin määrässä. Mikä
vetää ihmisiä kentälle?
Suuntaako naapurisi kesäisin autonsa keulan mystisesti
kohti Kiteetä useimmiten joko
tiistaina, torstaina tai sunnuntaina. Eikä mitkä tahansa sellaiset, vaan miehet, joista koostuu yksi Suomen parhaista pesäpalloa palaavista
joukkueista.
Pelin huuma, omien kannustus ja vahva me-henki saavat väen vuosi, jopa vuosikymmen, toisensa perään, tulemaan Kiteen rantakentälle
kannustamaan Kiteen Pallon
Super- joukkuetta.
. Meistä on muodostunut
tällainen ukkokerho, naurahtaa Väkeväinen.
Miehiä yhdistää kiinnostus
urheiluun ja he näkevät myös
sen merkityksen suurena, että
alueella on oma huipputason
joukkue.
. MannerEuroopasta kisoihin osallistuu noin sata koirakkoa.
Koirat ovat oman kotimaansa huippuja ja karsineet
paikkansa kilpailuihin kansallisilla areenoilla. Parasta on voitto Joensuusta, sillä se on rahalla ostettu joukkue, Väkeväinen
kommentoi myhäillen kysyttäessä mikä pesäpallossa on
parasta.
Koko kolmikko toivoo peleihin lisää katsojia, niitäkin
ihan uusia.
. Saarikin on
aikanaan ollut kova pesäpallopitäjä.
. Silloin pelattiin vielä hiekkakentällä ja muutenkin olosuhteet
olivat vaatimattomammat.
Pitkäaikaisia kannattajia oli
myös katsomosta tavoitettu
mieskolmikko.
. Vuonna 1985 kilpailtiin
Sveitsissä ensimmäisen ker-
ran Euroopan mestaruudesta.
Suomessa kisat ovat ensimmäistä kertaa.
58,19 9) Juha Lipponen 58,28
10) Kari Pennanen 59,17 11)
Janne Lipponen 59,24 12) Salli
Wetterstrand 1.06,26 13) Martti Matikainen 1.12,56 14) Anu
Happonen 1.13,24 15) Veikko
Kolu 1.30,10.
C-rata 3,2 km: 1) Sanna Hinkkanen 42,16 RaPSu 2) Heimo
Ketolainen 42,37 3) Päivi Pelkonen 43,07 4) Martti Hynninen
44,09 5) Tiina Eskelinen 44,45 6)
Taija Kostamo 46,08 7) Pentti
Pelkonen 50,30 8) Elli Pelkonen
53,31 9) Aulis Sinkkonen 1.12,00
10) Marja Päivinen 1.13,04 11)
Jaana Kuittinen 1.17,57 12) Tanja Kuittinen 1.17,57. Luontevaa onkin nyt
suunnata kannustamaan lähintä kovan tason joukkuetta
eli Kiteetä.
Mukanaan Partasilla oli
myös saarelainen Tapani Tiainen.
Kymmenien
vuosien kannustus
Kitee-Vimpeli pelin katsomosta löytyi myös kesälahtelainen Hannu Surakka.
. Tervetuloa kaikki laajemmaltakin alueelta, miehet innostivat mukaan pesäpallon
maailmaan.
Kesä 2016 alkaa olla paketissa pelien osalta, mutta
valmistautuminen seuraavaan
kauteen on jo aloitettu. Karsintoja on käyty
pitkin kesää ja nyt Somerolla
kilpailtiin paikoista tulisesti.
Suomen edustusjoukkueessa
kilpailevat: Minna Erosen ja
Heilin lisäksi Anja Lehtiö Sipoosta (BB Coel) ollen myös
joukkueen kapteeni joukkueen kapteeni, Elisa Kotikoski Somerolta (Bell), Leena
Jussila Kangasalaasta (Cowlow Jess), Jonna Paasila Vantaalta (Borderliz Magdalena),
Anja Lehtiö Sipoosta (Kemi
Rhys), Elisa Kotikoski Somerolta (Musti) ja Marika Klossner Somerolta koirallaan Jymy.
Varakoirina kisaan lähtevät
Michaela Wikberg Korsnäsita
(Borderliz Sune) ja Johanna
P 14: 1) Jere Päivinen 2.07
P 18: 1) Jerry Räty 4.01
N: 1) Kati Pitko 3.30
2) Annika Keronen 3.01 (ulkop)
M: 1) Jouni Ilvonen 2.20
Korkeus
P 8: 1) Riku Hännikäinen
0.80
T 10: 1) Maria Karppanen 1.10,
2) Anni Vänskä 1.00.
P 10: 1) Johannes Lamminsalo
1.15, 2) Rasmus Päivinen 1.10,
3) Ville Ahonen 0.85.
T 12: 1) Johanna Ahonen
0.85.
P 14: 1) Väinö Nykänen 1.25,
2) Jere Päivinen 1.05.
P 18: 1) Jerry Räty 1.45.
N 1): Annika Keronen 1.15 (ulkop), 1) Kati Pitko 1.05.
M: 1) Kari Kulmala 1.30, 2)
Sauli Kamppuri 1.25, 3) Jouni
Ilvonen 0.95.
Hirvonen Juvalta (Ronja).
Young Handler -luokassa
kilpailee Aada Teittinen Juvalta koirallaan BB Mitch.
Karjatilallisten ja
lampureiden työtä
Vaikka paimennus ja paimenkoiran käyttö ja koulutus kiinnostaakin nykyisin myös ei
karjaa itse omistavia harrastajapaimenia, paimenkoiraihmiset ovat edelleen suurelta
osin lampureita ja karjatilallisia. Syynä saattaa hyvinkin
olla miehet. Eko,
jolla nimellä Sami myös tunnetaan, onkin tällä hetkellä
joukkueen valovoimaisimpia
tähtiä. Kuva: Tarja Vahtera.
ner-Euroopassa synnyttivät
halun omaan mestaruuteen,
varsinkin, kun Brittien mesta-
ruuskilpailuihin ei muilla olla
asiaa. Lähempänä ei tämän tasoista pesäpalloa näe, liki jokainen peli käydään katsomassa, Keijo Partanen Parikkalan Saarelta, aloitti listansa
Rantakentälle tulon syistä.
Partasella on tosin vahvasti oma lusikkansa pesäpallosopassa, sillä Keijon ja Riitta-vaimon poika, Sami, pelaa Kiteen joukkueessa. Vuodesta -65 olen käynyt katsomassa lähes jokaisen
pelin. Laiduntava eläin on paras maiseman ja
monimuotoisuuden edistäjä.
Koulutettu työkoira on siinä
työssä ohjaajansa elintärkeä
kumppani.. Tämä on kuin terapiaa.
Yrittäjällä ne hetket, jolloin
ei ole puhelimen tavoitettavissa, ovat harvassa. Täällä peliä
seuratessa on kolme tuntia puhelimetonta aikaa.
Seuranaan Vaittisella oli kiteeläiset Kauko Väkeväinen
ja Aulis Päivinen.
. 4 suunnisti
ilman aikaa.
D-rata 1,4km: 1) Eevi Kaartinen, Mikko Kaartinen 19,392)
Senni Miikki, Jussi Miikki 25,08
SK-Vuoksi 3) Matti-Petteri Hinkkanen 27,49 4) Jere Hinkkanen
27,49.
Suomella on täysi joukkue eli
8 kilpailupaikkaa. Koti-Karjala
Perjantai 12.8.2016
Pesäpallo yhdistää yli rajojen
KITEE
Sari Helin
Kiteen Pallon Super-joukkueen otteluissa käy säännöllisesti katsojia myös naapurikunnista
Todella iso kiitos Onkamon Entisille Nuorille, kun
ovat järjestäneet talkoita lavan korjaamiseksi, Åke Lihavainen sanoo.
Onkamon Entisten Nuorten
puheenjohtaja Kari Hirvonen
sanoo lavankunnostustalkoiden olleen se sosiaalinen tapahtuma, joka hitsasi Onkamosta
lähtöisin olevat perustamaan
yhdistyksen.
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Onkamon Entiset Nuoret
ry:n toiminta linkittyy vahvasti Åke ja Vuokko Lihavaisen nykyään omistamaan
Onkamon lavaan. Uusi alku lavalle tuli nyt Onkamon
Entisten Nuorten toimesta.
Åke ja Vuokko Lihavainen
kertovat ostaneensa lavan 1517 vuotta sitten, kun toimintansa lopettanut Onkamon
Työväenyhdistys oli luopumassa siitä.
. Jo syksyllä 2014 yhdistyksen nykyinen sihteeri Anja Hacklin (os. 3 keskeytti.
C-rata, 3,5 km: 1) Jouko
Heinonen 44,26, 2) Susanna
Jaatinen 47,31, 3) Taija Kostamo 54,28, 4) Kari Pennanen
55,30, 5) Martti Hynninen
56,16, 6) Pertti Nyberg 56,51,
7) Ulla Multanen 58,49, 8)
Heimo Ketolainen 59.03, 9)
Jorma Reponen 59,44, 10)
Päivi Pennanen 1.03,29, 11)
Otto Peltonen 1.07,08, 12) Esko Juvonen 1.07,30, 13) Veikko Kolu 1.10,56, 14) Aulis
Sinkkonen 1.15,51, 15) Anne
Timonen 1.15,59, 16) Marja Päivinen 1.19,36, 17) Arto Laaksonen 1.22,18, 18)
Pentti Hyttinen 1.25,28, 19)
Maija Hyttinen 1.37,28, 20)
Iivo Raitahila 1.38,38. Tapahtuma on
Yhdistyksen väeltä satelee
vastaavasi kiitosta omistajalle, että ovat saaneet lavan toimintansa keskipisteeksi ja rakennustarpeet talkoisiin.
osa Pohjoismaista Purjelentopäivää.
. Toiseksi sijoittunut Pohjois-Savon Esa
Savolainen jäi neljän ja pronssia napannut Suur-Savon Vesa Kekkonen viiden pisteen
päähän.
Kilpailu ratkesi ampumaikalla, missä Petri paukutteli
täydet 600 pistettä. 1 ilman aikaa.
B-rata, 4,3 km: 1) Voitto
Valtanen 51,22, 2) Ella Hirvonen 52,43, 3) Henna Hirvonen 55,33, 4) Auli Hirvonen 56,29, 5) Vesa Tolvanen
57,51, 6) Juha Hakulinen
1.01,28, 7) Maiju Karjalainen 1.04,13, 8) Sanna Kaar-
tinen 1.05,25, 9) Anu Happonen 1.25,28, 10) Veijo Karttunen 1.43,44. 1 ilman aikaa.
D-rata, 1,1 km: 1) Veikka Vanhanen 15,18, 2) Leevi
Väistö 17,05, 3) Taika Hyttinen 18,00, 4) Martta, Eevi
ja Mikko Kaartinen 21,19, 7)
Tiina Kostamo 22,46, 8) Hanna Kostamo 23,17, 9) Kaisa
ja Pekka Kostamo 24,42, 11)
Leevi ja Veeti Multanen sekä
Kaisa Reponen 42,13.
juoksun
SM-kulta
KITEE
Jouko Väistö
Kiteeläislähtöinen Petri Vartiainen saavutti kultaa Vesannolla viime viikonloppuna
järjestetyissä hirvenjuoksun
SM-kilpailuissa.
Hän voitti yleisen sarjan
1138 pisteellä. Se lähti siitä, kun näin
unen entisestä lavasta, Anja
kertoo.
Loppu onkin sitten historiaa: Viime kesänä tuhat miestai naistyötuntia uurastanut
talkoojoukko kunnosti lavan
ja järjesti juhlavat avajaiset.
. Esittelylento sisältää
lyhyen teoriaosuuden ja lennon lennonopettajan kanssa.
Tapahtumalla on säävaraus.
vonen jatkaa.
Anjan tytär Heidi Peltoniemi kertoo, miten hän on
lapsesta saakka saanut kuulla
äidiltään tarinoita Onkamosta
ja onkamolaisista.
. Ikonen) kutsui joukon
Onkamosta lähtöisin olevia
kotiinsa asianaan Onkamon
tanssilavan kunnostaminen.
. Kentällä on avoimet ovet
ja toivotamme kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan purjelentoon ja kerhomme toimintaan, Joensuun Ilmailukerhon purjelentojaoston puheenjohtaja Aki Vartiainen tiedottaa.
LUKIJAN KUVA
Paikalla purjelennon kalustoesittelyjä, sekä mahdollisuus päästä maksulliselle esittelylennolle lennonopettajan
kanssa. Nyt, kun lava on kunnossa pääsemme suunnittelemaan
sen puitteissa toimintaa, Hir-
Kiteellä voi
kokeilla purjelentoa
Eri puolella Suomea toimivat
ilmailukerhot järjestävät ensi
viikonloppuna Purjelentopäiviä, jolloin lajista kiinnostuneet voivat kokeilla purjelentoa. Hän sijoittui 60-vuotiaiden sarjassa viidenneksi 1121
pisteellä.
Kullan vei Pohjois-Savon
Kalervo Jänkälä (1133), hopean Lapin Kyösti Petäjäjärvi (1130) ja pronssin Pohjanmaan Olavi Metsälehto
(1129).. Yhdistyksen perustamiskirjassa lukee,
että yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja ylläpitää vuonna 1956 rakennetun Onkamon
Juhla täytti lavan
Onkamon lavan kuusikymppisiä vietettiin yli 200 hengen voimin perinteisen iltamameiningin merkeissä kakkukahvein.
Tapahtumassa kuultiin Esko Laasosen (88) kokoama
kylän historiakatsaus 30-luvulta tähän päivään Eskon tyttären Lotan esittämänä.
Onkamon Entisten Nuorten näytelmäkerho esittämän
sketsin tapahtumat sijoittuivat Onkamon entisten nuorten
vanhainkoti Onnelaan, joka
kuulema on yhdistyksen väen
unelma ja visio. Kyllä ne talkoot oli niin
sosiaalinen tapahtuma, että se
hitsasi meidät yhteen sanoo
Onkamon Entisten Nuorten
puheenjohtaja Kari Hirvonen.
. Onnelan hyväksi kerättiin juhlassa jo rahaa leikkimielisellä lotolla.
Ohjelmaosuuden jälkeen
parketti sai liukastuksekseen
perunajauhoa ja tanssin oli aika alkaa.
Onkamon lavaa isännöiviltä
Åke ja Vuokko Lihavaiselta heruu suurkiitos talkootyöllänsä
lavaa kunnostaneille.
Nuoria ja hieman vanhempia Onkamon entisiä nuoria: Heidi Peltoniemi, Kauko Lihavainen, Anja Hacklin, Osmo Lihavainen ja Jaana Hirvonen ovat menettäneet sydämensä Onkamon kylälle
ja sen tanssilavalle.
tanssilavan kulttuuriperintöä
ja saattaa yhteen entiset ja nykyiset onkamolaiset erilaisin
tapahtumin.
Perustamiskirjan mukainen
toiminta alkoi pari vuotta ennen yhdistyksen virallista rekisteröimistä, joka tapahtui
viime heinäkuussa. Joensuun Ilmailukerho
järjestää purjelentopäivän tapahtuman Kiteen lentokentällä tulevana lauantaina ja
sunnuntaina. Juoksusta
hän keräsi 260 ja arvioinnista
278 pinnaa.
Mallikkaasti sujui Vesannolla myös tohmajärveläisen Pekka Kinnusen kilpailu. Muiden ratojen ykkössijat menivät Voitto Valtaselle,
Jouko Heinoselle ja Veikka
Vanhaselle.
Tulokset:
A-rata, 5,6 km: 1) Tomi Hyttinen 48,47, 2) Juha
Ilvonen 50,45, 3) Pasi Hirvonen 54,37, 4) Pekka Kinnunen 55,13, 5) Taito Jeskanen 57,07, 6) Arto Salminen 1.02,03, 7) Ari Hirvonen
1.05,06, 8) Mikko Kaartinen
1.05,56, 9) Jouko Vasarainen
1.06,46, 10) Jyri Vuorinen
1.07,37, 11) Sauli Tuomisto 1.14,26, 12) Tommi Torni
1.17,09, 13) Matti Supponen
1.41,32. Kyseinen kokoonpano
tuli tutuksi monilla lavoilla
vuodesta 1959 aina vuoteen
1975 saakka.
Lavan toiminta hiljeni 60luvun lopulla muutamia metsästysseuran järjestämiä tansseja ja huutokauppatilaisuuksia lukuun ottamatta. Koti-Karjala
10
Onkamon kylä ja
muistot sen ihmisistä ja
vaiheista yli kuuden vuosikymmenen ajalta sekä
tanssilava ja yhteishenki sen remontoimiseksi.
Siinä ainekset onkamolaisten muistoja vaalivan
yhdistyksen synnylle.
Perjantai 12.8.2016
Viikon yhdistys
Onkamon Entiset Nuoret ry
syntyi kotiseuturakkaudesta
vonen kertoo, että lavan alkuaikojen musiikkitarjonnasta
piti huolen Osmo Lihavaisen
yhtye. Osmo Lihavainen (lavan
rakentajana myös vuonna -56
ollut) oli aina ensimmäisenä
talkoopaikalla, Anja kertoo.
. Halusin nähdä Onkamon
ja kaikki tarinoiden onkamolaiset, Heidi Peltoniemi kertoo.
Onkamon Entisillä Nuorilla on siis jatkuvuutta sillä toista polvea ja kolmattakin pyörii tiiviisti toiminnassa.
Lihavaisten lava
Historiikkia esitellyt Kari Hir-
Kankaanrinteillä Petrille
60 suunnistajaa hirvenKITEE
Jouko Väistö
Viime keskiviikon kuntorastit
keräsivät Kantosyrjään Kankaanrinteille 60 kuntoilijaa.
Kovinta vauhtia piti tällä kertaa Tomi Hyttinen, joka kiersi A-radan 48,47 minuutissa
Mukana oli myös huikea määrä
vapaaehtoisia sekä Suomen
Partiolaisten yhteistyökumppaneita.
Itse leiriltä ei aktiviteetteja
puuttunut. Se
on kuin urheilusuoritus, joka
vaatii tekijänsä tekemään parastaan.
Jos haluat tulevaisuudessa kirjoittaa ammatiksesi, on
syytä harjoitella päivittäin. eläimiä ja huonepakopeliä, joiden lisäksi yksi päivä vietettiin Virvatulessa. Olihan
se ollut kevyesti tämän kesän
kohokohta. Tä-
män tiimoilta yli 18-vuotiaat
pääsivät nauttimaan esimerkiksi paljuista ja hieronnoista.
Lisäksi vaeltajille oli tarjolla
omaakin ohjelmaa.
Omasta puolestani voin sanoa, että oli huikeaa nähdä,
kun 17 000 ihmistä pakkaantuu avajaisiin, keskiäisiin ja
päättäreihin. Omaan ohjelmaan kuului
ollut näin isolla leirillä tai tapahtumassa ylipäätään. Minun kohdallani se löytyy Anja
Snellmanin (ent. Kauranen)
romaanista Syysprinssi: ?Lupasin miehelle etten kertoisi
hänen tarinaansa.. Helppoa on myös
kirjoittaa jonkun elokuvan tai
kirjan pohjalta. Kirjoittaminen
on paitsi harrastus, myös voimavara!
Metsätarinakilpailu
Kiteen 4H-yhdistyksen toiminnan aikana silloiset kerholaiset istuttivat
Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi oman metsikön.
Ensi vuonna Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on hyvä aika
uuden metsikön istutukselle.
Mutta mitähän tuolle 50 vuotta sitten istutetulle metsikölle
mahtaakaan kuulua tänä päivänä?
Löytyisikö Sinulta tarina 50-vuotiaista metsän puista asukkeineen
ja vuosikymmenten aikaisista tapahtumista?
Anna mielikuvituksesi lentää ja kirjoita tarina metsän puiden
ja asukkien näkökulmasta!
Lähetä tarinasi viimeistään 30.11.2016 sähköpostitse
keski-karjala@4h.fi niin osallistut Leffailta-paketin arvontaan!
Lisäksi kunkin ikäluokan parhain tarina palkitaan erikseen.
Tarinakilpailuun osallistumisen ohjeet
Alkuperäinen tarina voi olla käsin kirjoitettu, mutta kilpailuun
osallistumiseksi tulee tarina lähettää puhtaaksi kirjoitettuna sähköpostin
word-muotoisena liitetiedostona viimeistään 30.11.2016 sähköpostiin
keski-karjala@4h.?. Ei hätää, et ole yksin! Harrastan itsekin kirjoittamista muussakin muodossa kuin lehtitekstien parissa.
Olen koonnut tähän ne harjoitukset, joiden avulla olen itse
päässyt parhaaseen kirjoittamisen makuun.
Kaksitoista
minuuttia
Resepti minusta
Omasta itsestään kirjoittaminen on useimmiten helpointa.
Leikkimielinen ?resepti minusta. Uusia ystävyyssuhteitakin tuli solmittua, mutta oli mukavaa nähdä
niitäkin kavereita, joita ei pahemmin tule nähtyä muuten.
Monet luulevat, että partiossa opetellaan solmuja, kerrataan ensiapujuttuja ja retkeillään metsässä. Miksei minäkertoja saisi kertoa miehen
tarinaa. En ole koskaan
4H on mukana
tukemassa
NUKKtoimitustiimiä.
Oikeassa paikassa
oikeaan aikaan
Kuva: Iiris Mäki.
Iiris Mäki
Harvoin kaikki menee, kuten on suunnitellut. Kun
pitää silmät ja suunnitelmat
avoinna, saattaa huomata olevansa aina jotain asiaa varten
oikeassa paikassa oikeaan aikaan, oli se sitten torikirppis,
rantakävely dyyneillä tai Euro Pride.
Kirjoittaminen
voimavarana
Karoliina Kapanen
haaksi näkemälläsi tavalla.
Voit esimerkiksi kirjoittaa
vaihtoehtoisen juonenkäänteen tai ujuttaa lempihahmojesi välille kiihkeän romanssin.
Syyhyääkö kätesi kirjoittamisesta muulloinkin kuin koulussa. Sinä
päätät ja kirjoitat jatkon.
Fanifiktio
Parhainta tarttumapintaa kirjoittamiselle ovat omat kokemukset esimerkiksi matkustelusta. Kellon tikitys on usein hyvä painostus
kirjoittaa ajatuksenvirtaa. Tyssääkö kirjoittaminen siihen, ettet yksinkertaisesti keksi, mistä tai miten
aloittaisit. merkit.
Tarinakilpailun järjestävät yhteistyössä
+ESKI
+ARJALAN (
YHDISTYSRYJA+OTI
+ARJALA. Suunnitelmien ja toiveiden vesittyminen tuovat vauhdilla maahan, vaikkeivat odotukset olisikaan olleet pilviä hipovia.
Hauskaksi tarkoitetut asiat
muuttuvat hetkessä tylsiksi,
tyhmiksi ja turhiksi.
Itsestäni tunnistan tämän
täysin. Vaikka oli hetkiä, jolloin olisi vain
halunnut hetken omaa rauhaa
tai päästä ihan oikeaan suihkuun, niin en kadu yhtään, että lähdin Roihulle. Sen ei tarvitse olla juuri kaksitoista minuuttia, se voi olla enemmän tai
vähemmänkin. Se on elämyksiä, seikkailua ja uusia ystäviä. Se
vie aikaa ja voimiakin, mutta on loppujen lopuksi palkitsevaa.
Kirjailijaksi ei kuitenkaan
ole pakko ryhtyä, sillä jokapäiväistä kirjoittamista voi
harrastaa vaikka mielenrauhan saavuttamiseksi.
Omien ajatusten dokumentointi on uskomattoman puhdistavaa ja opettavaistakin:
parhaillaan se tuo oivalluksia itsestään. Syntymäpäivät, joulu
ja muut juhlapyhät ovat pahimpia, mutta kaikki odotuksen arvoiseksi koettu saa helposti osakseen liikaa tunnela-
tausta, joka jossain pisteessä
kääntyy negatiiviseksi.
Vaikka pessimisti ei petyasenne tuntuu vieraalta, joskus tosiaan on parempi jättää
ylimääräinen taivaanrannanmaalailu, normalisoida odotuksia tai ehkä jättää kokonaan suunnittelematta. Tätä kaikkea Roihu oli
minulle ja 17 000 muulle.
Kuva: Tuukka Lehtinen.
mm. Koti-Karjala
Perjantai 12.8.2016
11
NUORTEN SIVU
9 päivää elämystä!
Riikka Hirvonen
Puolitoista viikkoa sitten, kun
kömmin jälleen omaan sänkyyn nukkumaan, ei sitä voinut olla muistelematta edellistä yhdeksää päivää. Siis viettää viikko Evon retkeilyalueella Roihu2016 Finnjamboreella.
Roihu oli partiolaisten järjestämä elämys nuorille ja
aikuisillekin, joka huipentui
reilun viikon mittaiseen leiriin yli 17 000 partiolaisen ja
ei-vielä-partiolaisen kesken.
Kansalaisuuksia leirillä oli yli
30 ja ulkomaalaisia vieraita
yli kaksi ja puoli tuhatta. Mikä on hänen suhteensa tähän mieheen. Omaelämäkerrallinen fiktio on paitsi uskottavaa, myös luontuvaa kirjoitettavaksi. Onhan se
sitäkin, mutta Roihun kaltaiset kokemukset tiivistävät aika hyvin sen mitä partio todellisuudessa on. Eri-ikäisille järjestettiin erilaista ohjelmaa leirin
jokaiseksi päiväksi. Tarpojat
eli 12?15-vuotiaat kiersivät
eri ohjelmalaaksoissa tutustumassa esimerkiksi yrittäjyyteen ja globaalikasvatukseen. Itse
vietin yhden päivän Suomen
armeijassa.
Vaeltajien ja aikuisten leiriin kuului pääosissa pestiä,
mutta ilman heidän panostustaan ei koko leiriäkään olisi
voinut kunnolla toteuttaa. Samoajat eli 15?18vuotiaat tekivät leirillä oman
ohjelmansa lisäksi myös töitä itse valitsemassaan pestissä. Fanifiktiossa saat muokata ja laajentaa
alkuperäisen tekstin juonta,
genreä tai näkökulmaa par-
Asettamalla kirjoittamiselle
liukumattoman aikarajan saat
parhaassa tapauksessa puristettua itsestäsi yllättävän paljon tekstiä. Kilpailuun osallistuvat suostuvat osallistuessaan
tarinoidensa julkaisuun kilpailunjärjestäjän hyödyntämissä medioissa
ilman erillistä korvausta.
s n
VUOTIAATALAKOULULAISETLAPSET
Tarinan pituus 800?1000 merkkiä, sisältäen välilyönnit ym. merkit.
s n
VUOTIAATYLÊKOULUIKÊISETNUORET
Tarinan pituus 1500?2000 merkkiä, sisältäen välilyönnit ym. on siis kirjoitustehtävä,
jossa leipomusreseptin tapaan
kerrot itsestäsi: ruokalusikallinen yhtä ja teelusikallinen
toista ominaisuutta.
Mittoja voit hyödyntää desilitrasta kourallisiin ja hyppysellisiin, jopa yliannostukseksi asti.
Yksi lause riittää
Ota käsiisi lähin sanomalehti, romaani, novelli- tai runokokoelma ja poimi sieltä ensimmäinen lause, jonka ympärille alat kirjoittamaan
Tässä työssä tarvittiin asiantuntijan apua. Jarruihin tehtävät muu-
Turvakaarten pitää olla lujat ja laadukkaat.
tokset ?sanelee. Punaisesta kauppakassista tuli
vitivalkoinen kilpuri. ja ratkaiseva ottelu.
WWW.KIPA90.COM
KESKI-KARJALAN
MINKKI OY
Minipudotuspelien
VS.
LIPUT 12?/10?/7?
Pääyhteistyökumppanit
kaudella 2016:
Annalakodit Oy
Seinäjoen JymyJussit
alle 12-vuotiaat, omat juniorit ja sotiemme veteraanit vapaa pääsy
HOITOKOTI ANNALA. Vakioautossa ei saa olla
myöskään vetopyörästön lukkoa ja pakoputken saa vaihtaa
vain pakosarjasta eteenpäin.
. Siihen on tehty suurimmat
satsaukset Clio-projektissakin. Kokonaisuutena Susiraja
cup meni hyvin. Hän kaunisteli
tilastojaan kolmella tuodulla
ja oli joukkueensa ainoa 100
prosentin teholukemaan yltänyt lyöjä.
Kotijoukkueesta ykköspalkinnon pokkasi 1+3 lyönyt
Valtteri Hämäläinen ja kakkospystin sai Jesse Valve, jonka saldo oli vieläkin komeampi: 1+3 lyötyä ja 3 tuotua.
Sunnuntain pelissä kalakukon purijoiden ykköskulmuttajaksi voi tilastojen valossa
nimetä Jarkko Matikan.
Hän iski puijolaisten kentästä kaksi kunnaria ja niiden
lisäksi sai tililleen yhden tavallisen lyödyn ja tuodun juoksun.
Kärkilyöntejä Matikka keräsi
käyttöön teettää paljon työtä. Iso
kiitos hänelle, Jorma lähettää
terveisiä rallikaverilleen.
Samaan syssyyn auto sai
myös uuden maalipinnan. Itse rakennettu
auto on kuitenkin aina itse rakennettu.
Vaikka itse tekemällä autolle kertyy hintaa enemmän
kuin ostoautolle, ei Jorma ratkaisuaan kadu.
. Tänä vuonna suosituimmaksi osakilpailuksi nousi Kontiolahden turnaus, jossa
pelattiin myös plus 80 -vuo-
tiaiden sarja. Sitä löytyi
läheltä Barckin Markolta. Moottorin hengityksen
parantaminen sen sijaan on
kiellettyä.
. päivänä.
myös nuorten kärkikuljettajien kokemukset sekä käyttökustannukset. Jos auton tekninen
ohjekirja ei kiellä levyjarruja, eivät ne ole kiellettyjä
myöskään ralliautossa, Jorma tietää.
Eniten ralliauto poikkeaa
vakioautosta jousituksen osalta. Jorma ja Kimi päätyivät Renault Clioon. auton valmistaja. Osallistujia
oli yli 30 paria, joista muutamat kiersivät kaikki osakilpailut cupin voitto mielessään,
Marko Räsänen Susiraja
Volleysta kertoo.
Ensimmäistä kertaa kyseisellä konseptilla järjestetty
cup aiotaan järjestää myös ensi vuonna. Sisustus purettiin peltejä ja kojelautaa myöten niin,
että jäljelle jäivät vain ?luut
ja nahka?.
Seuraavaksi edessä oli turvakaarten rakentaminen ja
asentaminen sekä penkkien
kiinnikkeiden hitsaaminen ja
lujittaminen. Koti-Karjala
12
Perjantai 12.8.2016
Jorma ja Kimi Hirvosella kiintoisa Clio-projekti
Kauppakassista
täysiverinen kilpa-auto
Ralliauton voi hankkia
joko ostamalla tai itse rakentamalla. Se vie satoja tunteja aikaa
itseltä ja asiasta innostuneilta kavereilta. Clioon löytyy
varaosaa lompakkoa miellyttävään hintaan.
Merkin valinnan jälkeen
edessä oli auton hankinta.
Sopivantuntuinen menopeli
löytyi Hakulisen Antilta Rantasalmelta.
Turvallisuudesta
ei tingitä
1 600-kuutioinen, 16-venttiilinen vakioauto oli aiemmin
ollut tieliikenteessä ja samaan
rooliin se joutui aluksi Kiteelläkin. Ensi vuodeksi
tavoitteena on saada mukaan
entistä enemmän harrastajia,
jotka ovat mukana pelaamassa hupimielellä.
Kiteen turnauksen voitto
miesten sarjassa meni Jari
Säisälle ja Miikka Räsäselle, jotka nappasivat samalla
myös Susiraja cup 2016 voiton.
. Se
lähtee liikkeelle merkin valinnasta. Pienen utelun jälkeen epäilykseen tulee vahvistus:
. Vaihdelaatikolle ei saa
tehdä mitään ja moottoriinkin voi tehdä vain ihan pieniä
muutoksia kuten suuttimien
ja ohjausyksikön vaihtamisen. Siitä tuli Hirvosen perheen kauppakassi.
Pitkiä aikoja se ei kuitenkaan saanut kauppakassina
olla, kun Jorman ja Kimin
sormet alkoivat syyhytä. Kakkospalkinnon
sai yhden juoksun tuonut Kasperi Laasonen.
Kotijoukkueen ykköspystin
pokkasi lukkari Ville Pirinen yhdellä kärkkärillä ja kakkospystin jokerietenijä Kalle Miettinen
kolmesta kentällemenosta.
Tilastojen perusteella palkinto olisi kuulunut ainakin
Ville Pietiselle, joka löi 1+3,
toi 2 ja keräsi 8 kärkilyöntiä,
mikä oli kotijoukkueen selvästi kovin lukema.
Tämän kauden viimeisen
ottelunsa KiPa:n II-joukkue
pelaa Rantakentällä huomenna lauantaina, jolloin vastustajaksi saapuu Kiri.
MIESTEN SUPERPESISTÄ
KITEEN RANTAKENTÄLLÄ
SU 14.8 KLO 17
MAHDOLLINEN
3. Oli
aika aloittaa Clio -projekti.
Se aloitettiin auton purkamisella. Tiedän erittäin tarkasti, mitä autolle on tehty ja
millaisia osia siihen on laitettu. Tälläkin
hetkellä sarjan kärki on Cliokuskien miehittämä.
Merkkiä valittaessa
vaa´assa painoivat paljon
Tästä auton rakentaminen alkoi huhtikuun 23. Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden
Jorma Hirvonen päätyi
jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Punaisesta kauppakassista tuli vitivalkoinen kilpuri.
KITEE
Jouko Väistö
Ralliauton hankkiminen tuli
Hirvosen perheessä ajankohtaiseksi aiemmin kartingia harrastaneen Kimi ?pojan kasvettua rallikuskin ikään. Säisä ja Räsänen voittivat kaikki osakilpailut, joten
ei ollut epäselvää ketkä cupin
voittavat, Marko pohtii.
Ravintola Karhun edustalle
kootussa beach volley kentässä naisten sarjan puolestaan
kuittasi pari Lyytikäinen ja
Heiskanen.
Sarjataulukossa Kiteen yläpuolella kakkosena oleva Koplan
II-joukkue kaatui lauantaina
lukemin 1-2 (6-2, 10-12, 0-1)
ja sarjataulukon nelospaikalle
asettunut kalakukkokaupungin
yhdeksikkö päivää myöhemmin 0-2 (1-3, 6-7).
Kouvolassa lyöjinä KiPasta
kunnostautuivat Janne Matikainen ja Teemu Repo, jotka
iskivät kolme tikkiä mieheen.
Kahden juoksun miehiä lauantaina olivat Tuukka Hurri
ja Juho Haapala.
Ykköspalkinto ojennettiin
kärjessä pelanneelle Nino Muuruvirralle, joka löi kunnarin tyhjään kenttään ja sen päälle eteni
kolme tavallista juoksua.
Kakkospalkinnon sai kolmosta hihassaan kantanut Ville Kyröläinen. Turvarakenteiden pitää olla sellaisia, että ne
kestävät koviakin kolhuja.
. Lopulli-
nen ulkoasu muotoutuu vasta
ajan myötä, kun teippauksetkin saadaan tehtyä.
Jousitukseen
eniten rahaa
Ralliauton rakentajan on tunnettava tarkkaan, mitä autolle
saa tehdä ja mitä ei.
. Hän pääsee ensi vuoden alusta lähtien
ikänsä puolesta ajamaan rallissa Nuorten Cupin kisoja.
Auto rakennetaan V1 600
luokkaan, jolloin sillä voi rallin lisäksi kilpailla rallisprintissä, radalla ja rallicrossissa.
Jorman tuntien voisi kuvitella, että hänellä itselläänkin
on autohankkeessa oma lehmä ojassa. Pitäähän niitä säätöjä tehdä ja testikisoja ajaa, hän naurahtaa.
Auton rakentaminen on
monivaiheinen prosessi. Päätös oli Jorman mukaan helppo tehdä.
Clio on osoittautunut kilpailukykyiseksi kilpuriksi
Nuorten Cupissa. Iskunvaimentimet ovat
koko hankkeen merkittävin
kuluerä.
Itse rakennettu on
aina itse rakennettu
Auton rakentaminen ralli-
KiPa II-joukkueella
viiden pinnan vieraskiertue
Kiteen Pallon II-joukkue kukisti neljän ottelun
mittaisen vieraspelikiertueensa päätteeksi sekä
Kouvolan että Kuopion.
KITEE
Jouko Väistö
Susiraja cupia tullaan pelaamaan Kiteellä myös ensi vuonna.
Beachvolley liikutti
Karhun edustalla
Susiraja cup 2016 viimeinen Beach Volley 2016 osakilpailu pelattiin heinäkuun
viimeisenä viikonloppuna
Kiteen Ravintola Karhun
edustalla.
. Ostoautosta ei voisi sanoa samaa, vaikka se
juuri nyt tuntuisikin houkuttelevalta vaihtoehdolta,
hän tuumii.
11 kappaletta 15 yrityksestä.
KiPan ykköspalkinto annettiin kaksi juoksua lyöneelle ja kaksi tuoneelle Ville Kyröläiselle