UUDEN tullisääntelylain perusteella Venäjän tulli on sallinut kerrallaan vain yhden, samalle omistajalle rekisteröidyn yksityiskäytössä olevan auton saapumisen Venäjälle. Tieturva 1 17.9. TÄMÄN VUODEN Suomen osakilpailuun on mahdollista osallistua myös jälleenvalokuvaamalla historiallisia valokuvia niiden tapahtumapaikoilla. Osallistuvat kuvat julkaistaan avoimesti käytettäväksi Wikipedian kuvapankissa Wikimedia Commonsissa. Kilpailun jälkeen Museovirasto arkistoi kuvista valikoidun otoksen kuvakokoelmiinsa pysyvää säilytystä varten. Uutta päivittävää kuvaa kaipaa ainakin Koivikon kartano, jonka ilme on muuttunut terassin rakentamisen myötä. Keski-Karjalassa kulttuuriperintökohteita ovat Kiteen, Tohmajärven ja Rääkkylän kirkot sekä Kesälahden kellotapuli. 50 % 50 % JALKINEITA ovh. -palvelusta. Kulttuuriperintökohteiden valokuvauskilpailun pääpalkintona on 200€ lahjakortin Rajala Pro Shopiin. Keskiviikko 12.9.2018 N:o 71 Irtonumero 1,50 € 59. 50 % TARVIKKEITA ovh. P. Palvelemme pe 14.9.2018 Iltalennossa klo 9–19 . Loput POLKUPYÖRÄT ovh. UUSI LAKI koskee kaikkia Venäjän rajoja, ei siis pelkästään Suomea. Keski-Karjalan alueelta Finna-palvelussa on kuvia varsin vähän. Maksun saa hakemuksesta takaisin auton poistuttua Venäjältä. Kaikki kansainväliseen kilpailuun valitut 10 parasta palkitaan Museokortilla, joka oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn 280 museossa. Kirjeessä pyydetään Venäjän Tullia ryhtymään tarvittaviin toimiin, jotta saataisiin aikaan sellainen ratkaisu, jossa ajoneuvoliikenne maidemme välillä voitaisiin palauttaa lain voimaan tuloa edeltävälle tasolle. Jälleenvalokuvaussarjan palkinnoksi on valittu Juhan Suonpään kirjan Isoisä – Tampere 1918. Wiki Loves Monuments -kilpailussa kuvataan suojeltuja rakennuksia, kansallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä, maailmanperintökohteita ja arkeologisia kohteita. Näistä jo kolmasosa on käytössä Wikipedian kuvituksena. Lisätiedot Marko 0400 927 200 www.makesafe.. -30 % -30 % -20 % VAATTEITA ovh. Puheena olevaa vakuutta ei Suomen tullin tietojen mukaan ole pantu maksuun yhtään kertaa viikonlopun aikana. MAKE SAFE KY Kurssit/ Kesälahti Pivanka. Vanhoista ja uusista kuvista muodostuu ennen ja nyt -kuvapareja samalla kun kuvauspaikoista muodostuu muistopaikkoja kartalle. Tulli otti autovakuusasian esille Venäjän tullin kanssa Ennennäkemättömät inventaariopoistot KITEE Kiteentie 7. Kaikille avoimessa kilpailussa kuvataan suomalaisia kulttuuriperintökohteita. Vanhoja valokuvia voi helposti jälleenvalokuvata Ajapaik-kännykkäsovelluksella tai sopivia kuvia voi etsiä Finna.. Tarjoukset voimassa 15.9.2018 saakka. Mahdollisia kuvauskohteita ovat myös muun muassa Jouhkolan hovi, Voiniemen hovi ja Suorlahden hovi sekä Pirunpöytäuhrikivi Hummovaarassa. Käytä jatkettu aukioloaika hyväksesi! TREENI-/ JUOKSU VAATTEET Myös tarjoushinnoista! Kaikki KALASTUS ovh. Jos saman omistajan useampaa autoa halutaan viedä väliaikaisesti Venäjälle, on siitä maksettava vakuus, joka vastaa suuruudeltaan siitä maksettavaksi tulevia tulleja, veroja ja maksuja, jos auto luovutettaisiin vapaaseen liikkeeseen Venäjällä. Viikonlopun aikana uuden määräyksen soveltamisen seurauksena syntyi ruuhkia vilkkaimmilla rajanylityspaikoilla, mutta ne ovat nyt purkautuneet. Suomen tulli on ottanut lakimuutoksesta johtuvan tilanteen esille virallisella tasolla Venäjän federaation tullin kanssa sekä lähettänyt kirjeen Venäjän tullin pääjohtajalle. Venäjä soveltaa uutta lakia yhtenäisesti itärajan ylityspaikoilla. Netistä WML Suomi 2018 -sivuilta löytyy lista Suomessa kuvattavista kohteista maakunnittain ja paikkakunnittain. Valokuvauskilpailu kulttuurikohteista Kari Sarkkinen Suomen tulli on selvitti maanantaina tilannetta, joka johtuu Venäjän tullisääntelylain muutoksesta. Lain määräys koskee vain yksityiskäytössä olevia ajoneuvoja, ei kaupallista ajoneuvoliikennettä. Kiteen vanha osuuskaupan talo on yksi Wiki Loves Monuments -valokuvakilpailun kuvattavista kohteista. 010 6666 370 Palvelemme: ma–pe 9–17, la 9–14 Alennukset lasketaan tuotteen alkuperäisistä hinnoista. 4.9.2018 voimaan tullut laki rajoittaa rahoitusyhtiöiden omistamien ulkomaisten autojen pääsyä Venäjälle. Kilpailun järjestävät Wikimedia Suomi ry ja Museovirasto Suomessa nyt toista kertaa. Lain tarkoituksena on estää turistiautona tuotujen autojen jääminen veroitta Venäjälle. vuosikerta Riitta Hakulinen Kansainvälinen Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu on käynnissä syyskuun ajan. Viime vuonna kuvia kertyi 2 259 kappaletta 92 kuvaajalta. Tulityö 24.9. Kilpailusarjan erityisteemana ovat vuonna 1918 kuvatut kuvat
Heidän perustelunaan on rahapula ja tuuraajia ei kuulemma oikein löydy. Se on yhteinen etuoikeus. Vainikkala, Imatra ja Vartius rautateiden runkoverkossa kuitenkin ovat. Rengasratsiat ovat luonteeltaan neuvontahenkisiä, mutta poliisi voi puuttua räikeimpiin laiminlyönteihin huomauttamalla tai sakottamalla. – Kohteiden kirjo on hyvin laaja, ja myös tämän vuoden tukikohteista löytyy muun muassa kaikenikäisten käytössä olevia lähiliikuntapaikkoja ja liikuntapuistoja, sekä huippu-urheilumme kannalta välttämättömiä harjoitusja kilpailuolosuhteita, sanoo Veikkauksen yhteyspäällikkö Tapio Imporanta. Kampanjaviikon tavoitteena on tarkastaa tien päällä noin 10 000 rengassarjaa 40–50 paikkakunnalla. Koti-Karjala 2 Keskiviikko 12.9.2018 Rautateiden runkoverkon ulotuttava Niiralaan Liikenneja viestintäministeriö (LVM) on asettanut lausunnolle asetuksen liikenteen runkoverkoista. Hoidettavathan ovat heidän puolisoitaan, vanhempiaan, vammaisia lapsiaan ja muita läheisiään. Kuvaaja Erkki Arovainio. Kaukana vilkasliikenteisyydestä ei olla Onkamo-Niirala -välilläkään ja runkoverkkoluokitukseen löytyy ehdotuksesta myös muita perusteita, jotka tiellä täyttyvät. Palkkion pienuus, määräaikaisuus ja verollisuus ovat omaishoitajien mielestä korjauksen tarpeessa. Kummallista, kun puhutaan äidin oikeuksista, eikä puhuta Suomessa joka vuosi yli 10 000 lapsen oikeuksista. tonnia vuodessa. Runkoverkkoon kuuluisivat tavaraliikenteen perusteella rataosuudet, joilla nykytilanteessa tai vuoden 2035 ennusteissa on kuljetuksia noin tai yli 2 milj. KESKI-KARJALASSA avustuksia saivat Tohmajärven kunta monitoimikenttään 90 000 euroa ja Kiteen kaupunki Sortolammen uimapaikan rakentamiseen 10 000 euroa. Polvijärven kunta sai Vapaa-aikatalon peruskorjaukseen 750 000 euroa. Erityisesti tavaraliikennettä palvelevilla radoilla huomioon otettaisiin kuljetusmäärien lisäksi myös verkollinen yhdistävyys ja kuljetusketjujen toimivuus.” Maanteiden osalta ehdotuksessa runkoverkkoon kuuluvaksi katsottaisiin lähtökohtaisesti vilkasliikenteisimmät maantiet. Joensuun uuteen harjoitusjäähalliin ja siihen liittyvään kilpajäähallin huoltotilojen peruskorjaukseen myönnettiin 750 000 euroa. Maakunnasta lähti viesti, että runkoverkon on ulotuttava jokaiseen maakuntakeskukseen. Keski-Karjalaan 100 000 euroa veikkausvoittovaroja Rengasratsia 2018 -turvallisuuskampanja käynnistyi eri puolilla Suomea järjestettävillä rengasratsioilla. Lukijan porinat Lukijan kuva Kari Sarkkinen Opetusja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuonna 2018 yhteensä noin 41 miljoonaa euroa veikkausvoittovaroja kuntien liikuntapaikkarakentamiseen. Lomien saanti on kuitenkin ykkösasia jaksamisen kannalta. JORMA KINNUNEN Joensuu Omaishoitajat ovat arjen sankareita Monet itkut on jäljestä päin itketty, kun tietoisuuteen jysähtää, että mitä oikeastaan tulikaan tehtyä, kun tuli otettua abortti. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan syksyn 2018 aikana. Omaishoidon kustannukset pääsääntöisesti maksetaan kuntalaisten maksamista verorahoista. Maakunnan suurimmat avustetut kohteet olivat Joensuussa ja Polvijärvellä. Nyt kuutostie jatkuu runkoverkkona Joensuuhun, tosin kakkosluokituksessa ja rautateiden tavarakuljetuksen runkoverkko yltää Joensuuhun, mutta ei yhtään pidemmälle. Jokaisella riskittömästi synnyttävällä äidillä on velvollisuus suojella lastaan heti hedelmöityksestä saakka ihan samoin, kuin synnytyksen jälkeenkin. Tämä on juuri se asia, jota päättäjät käyttävät hyväkseen. Kaikkien läheisten on autettava äidiksi tulevaa, ettei tarvitsisi päätyä raskauden keskeytykseen. Merkittävä enemmistö liikuntapaikoista Suomessa on saanut tukea rakentamiseen ja peruskorjaukseen Veikkauksen pelien tuotosta. Perusteet tuntuvat hatarilta, sillä Tullin tilastojen mukaan Niiralassa kulkee nyt vuosittain tavaraa noin 1,9 miljoonaa tonnia ja kasvuodotuksia on puuteollisuuden kuljetusten ja toivotun Kiinan konttijunaliikenteen kasvun myötä. Pohjois-Karjalan ja erityisesti Keski-Karjalan kuntien, maakuntaliiton, kehitysyhtiöiden ja kaikkien vaikuttajatahojen on nyt syytä rientää asemiin puolustamaan alueemme etua kovin Eteläja Länsi-Suomi -painotteisessa runkoverkkoesityksessä. KS Pääkirjoitus Omaishoitajia arvostetaan valtion ja kuntien taholta kyllä juhlapuheissa, mutta ei riittävästi muuten. Rautateitä koskevan ehdotuksen mukaan tavaraliikenteen kuljetusten osalta runkoverkossa huomioitaisiin rataosat riittävän suuren nykyisen tai ennustetun kuljetusmäärän perusteella. Liikenneja viestintäministeri Anne Berner vierailee perjantaina Kiteellä. Heidän saamansa rahallinen korvaus ei ole kovinkaan suuri, vaikka he säästävät julkisen talouden menoja moninkertaisen määrän vuositasolla. Poliisin valvontatyön ohella Autonrengasliiton ”valkoasuiset rengastohtorit” jakavat rengastietoa ja keräävät tutkimusaineistoa renkaiden syyskunnosta. – Niiden joukossa on esimerkiksi useita urheilukenttiä. Nämä arjen todelliset sankarit hoitavat läheisiään ollen itse monesti uupumuksen partaalla. Autonrengasliiton asiantuntijat tutkivat renkaiden kunnon sekä jakavat autoilijoille ilmaisia uramittareita. Pelkonahan on taas, että kun laskusuhdanne todennäköisesti alkaa reilun vuoden sisällä, niin omaishoitajien etuja taas yritetään karsia. Yhteensä maakuntaan kanavoitui veikkausvoittovaroja 1 750 000 euroa. Nyt lausunnolle lähtevässä ehdotuksessa KeskiKarjalaa ja koko maakuntaa koskettaa eniten se, että Niiralan raja-asema on jätetty kokonaan rautateidenja maanteiden runkoverkon ulkopuolelle. LVM viime keväänä lausunnolle lähettämässä ehdotuksessa Pohjois-Karjala oli jäämässä kokonaan runkoverkon ulkopuolelle. Heidän kiintymyksensä hoidettavaansa ja vahva moraalinsa laittavat heidät ponnistelemaan äärirajoille. Miksi Niirala on pudotettu. Asetusehdotuksessakin sanotaan näin: ”Lisäksi rautateiden runkoverkkoon voisi kuulua elinkeinoelämän tarpeiden kannalta merkityksellisiä rataosuuksia. Muutamalla paikkakunnalla tarkastetaan urasyvyyksien ohella myös rengaspaineet ja rengastyyppi. PEKKA BARCK Kitee Abortti, vai äidin velvollisuudet. Valtakunnallisesti poikkeuksellisen suurten investointien, Olympiastadionin sekä Tampereen monitoimiareenan, lisäksi tämän vuoden tukikohteissa on monipuolisesti eri puolille Suomea sijoittuneita liikuntapaikkarakentamisen hankkeita. Rengasratsiat käyntiin koko maassa. Ne saavat tukirahoilla kokonaan uuden jalkapallonurmen tai edellinen pinnoite vaihdetaan entistä parempaan alustaan, Imporanta mainitsee. Ja heti on sanottava myös, että isän velvollisuudet on myös suojella ja hoitaa lapsia. Talousvaikeuksiin joutuessaan kunnat helposti nyppivät pois omaishoitajien lomapäiviä. Toivoa sopii, että ministeri saa mukaansa runkoverkkoehdotukseen liittyviä terveisiä. Merimetsot jälleen Heinäjärvellä Jo kolmantena kesänä peräkkäin kolme merimetsoa vieraili Heinäjärvellä
Meiltä kysyttiin, että olisiko meillä lääkäreitä tekemään iltavastaanottoa heidän tiloissaan, mutta meillä eivät kyllä resurssit olisi siihen riittäneet, Resetin toimintaa johtava lääkäri Jorma Rytkönen selvittää taustoja. Kaikkineen kohteen kustannukset vuonna 2017 kunnalle olivat noin 28 000 euroa ja tulot 25 000 euroa. Nurkka ry on kunnan merkittävin sosiaalinen työllistäjä ja kuntouttavan työtoiminnan järjestäjä. – ALOITE järjestelyyn tuli Siun sotelta päin. Nyt ainakin pitäisi pystyä pitämään kisoja paremmin, kunhan ajanottokoppi valmistuu, hiihtojaoston puheenjohtaja Sauli Tuomisto kertoo. – Seuraavaksi tarkoituksena on hankkia uusi ajanottolaitteisto, Tuomisto suunnittelee. Yläkerrassa on neljä asuntoa, joita kunta vuokraa. Talolla on merkittävä rooli työllistämisessä. Tällä hetkellä Tohmajärvellä on parisenkymmentä nuorta hiihtäjää. tyhjillään olevan kioskin osalta. Päällystystyö alkoi Kitee-Tohmajärvi -tiellä Saattoauto vie letkan työmaan toiseen päähän. Ajanoton lisäksi koppi toimii myös hyvänä paikkana kisojen selostajalle. Muina aikoina soitetaan keskussairaalan yhteispäivystyksen puhelinneuvontaan. Sivutieltä päällystystyömaa-alueelle tulevan on kuitenkin oltava tarkkana, sillä välttämättä ei tiedä kumpaan suuntaa saattoauto on jonoa juuri sillä hetkellä viemässä. Kuukausivuokra on kunnalle tällä hetkellä 800 euroa. Yhdistys maksaa katutason tilojen sähkö-, vesija jätehuoltolaskut ja huolehtii kiinteistönhoidosta. Suurin osa talkoolaisista on hiihtojaostosta, mutta koppi palvelee myös muita. Rakennuksen tontti sijaitsee kolmella erillisellä kiinteistöllä ja tontilla on lisäksi tyhjillään oleva entinen kioski sekä varastorakennus. Yhdistyksellä on päätoiminen toiminnanjohtaja sekä osa-aikainen kokki. JETINAN Leader-rahoitus mahdollisti pari vuotta vanhan ajanottokopin muokkaamisen tarkoitukseen sopivammaksi. alkaen vuoden loppuun saakka Lääkäriasema Resetti Oy. Tämän takia Tohmajärven Urheilijoiden hiihtojaosto päättikin tehdä asialle jotain. TOHMAJÄRVI Roosa Sallinen Viime vuonna maakuntaviesteissä huomattiin, että Tohmajärven ajanottokoppi on ongelmallinen sen matalan rakenteen takia. – Huomattiin maakuntaviestissä viime vuonna, että ajanotto ei onnistu, kun rakennus on niin matala. Akuuttivastaanotolle Resettiin otetaan potilaita vastaan ainoastaan ajanvarauksella, sillä asiakkaita pystytään hoitamaan vain rajoitettu määrä. Tohmajärven Urheilijoiden hiihtojaosto rakennutti Tohmajärvelle uuden ajanottokopin. Nyt näkee ottaa aikaa KITEE Aladár Bayer Siun sote ja Lääkäriasema Resetti Oy ovat solmineet sopimuksen, jolla Siun soten Kiteen terveysaseman iltojen ja lauantain akuuttivastaanotot tuottaa 10.9. Akuuttivastaanotto pyörii Resetti Oy:n omissa tiloissa Ilmarisentiellä arki-iltaisin klo 16–18 ja lauantaisin klo 9–15 välisenä aikana. Kiteen akuutti-vastaanotto siirtyi arki-iltaisin ja lauantaisin Lääkäriasema Resetti Oy:lle. Lisäksi molemmat seurat pitävät talven aikana myös kahdet iltakisat harjoitusmielessä. Urakka sujui nopeasti, mutta ei ilman haasteita. 3 Keskiviikko 12.9.2018 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Tohmajärven kunta ostaa Maiju Lassilantie 2:ssa sijaitsevan Nurkkala-kiinteistön 35 000 eurolla. Rahoituksen saamiseksi hiihtojaosto työskentelee kopin rakentamiseksi 400 tuntia. Kunta ostaa Nurkkala-kiinteistön KITEE-TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Odotettu Kitee-Tohmajärven tien päällystäminen alkoi maanantaina. Voitelukoppi ja kahviotila yhdistettynä ajanottopaikkaan ei ollut toimiva ratkaisu. Arkisin klo 16–18 ja lauantaisin 9-15 soitto ohjeistetaan Lääkäriasema Resetti Oy:n ajanvaraukseen. YRITTÄJÄKSI hankkeeseen valikoitui paikallinen urakoitsija Hannu Väistö. Vaikeasti sairaat ja sairaankuljetusta vaativat potilaat hoidetaan kyseisinä kellonaikoina keskussairaalan yhteispäivystyksessä. Tohmajärven kunta on vuokrannut Jukka-Pekka Revon omistaman kiinteistön Tohmajärven Nurkka ry:n toimitiloiksi syksystä 2012 alkaen. Reseptien uusinta ja muut kiireettömät asiat hoituvat entiseen tapaan terveysasemalla. Kunta on vuokrannut alakerran ja kellarikerroksen tilat edelleen Nurkkala ry:lle 824 eurolla. Kunnan näkökulmasta kauppojen tekeminen oli perusteltua, koska kunta on jo vuosien ajan ollut talon vuokraajana, tiloille on jatkuva tarve, eikä kunnalla ole osoittaa korvaavia vastaavia tiloja talossa oleville toiminnoille. Kunta on tehnyt kustannuksellaan kiinteistöön remontteja, joiden kustannuksia on vähennetty maksettavasta vuokrasta. Haasteista huolimatta rakenteet saatiin nopeasti paikoilleen. Tohmajärven hiihtojaosto tekee tulevana kautena laajempaa yhteistyötä Kiteen hiihtojaoston kanssa. – Palvelee kaikkia, niin hiihtoa kuin maastojuoksuakin, Tuomisto painottaa. Rytkönen sanoo, että tällä hetkellä lääkäriasemalla ei ole tämän väliaikaisen lääkäripalvelujen myymisen ja röntgenpalveluiden ostamisen lisäksi muuta merkittävää yhteistoimintaa Siun soten kanssa. Tulevana kautena heillä on mahdollisuus osallistua Tohmajärven keskiviikkoisten harjoitusten lisäksi myös tiistaina Kiteen hiihtojaoston harjoituksiin, ja vastaavasti kiteeläiset pääsevät treenaamaan Tohmajärven harjoituksiin. – Katon rakenne oli erilainen kuin ajattelin, joten se aiheutti hieman päänvaivaa, Väistö selitti. Kunta vastaa kiinteistön lämmityskuluista sekä vesija sähkömenoista niiltä osin, mitä Nurkka ry ei suoraan maksa. Ensimmäistä kertaa koppia testataan kuun lopussa maastojuoksukisoissa. – Näin se on helpompaa, kun se on jatkoa omalle vastaanotolle, eikä tarvitse muuttaa paikkaa ja ympäristöä. Rakennus on valmistunut vuonna 1947 ja kerrosalaa siinä on 843 neliömetriä. KITEEN terveysasema palvelee maanantaista 10.9. Nyt entisen rakennuksen katolle rakennettiin lisäosana koppi, josta näkee hyvin sekä ladulle että pururadalle. Ajanottokoppi on hyödyllinen myös naapurikaupungille. Auton katolla oleva ”SEURAA” ja OHITA” -opaste kertoo selkeästi, miten pitää toimia. Yhdistyksen tiloissa toimii myös Stean (Rayn) Yhteen hiileen -hanke. alkaen arkisin klo 8–16. Resetti Oy:llä on käytössään Siun soten potilastietojärjestelmä palvelujen tuottamisen ajan katkeamattoman hoidon turvaamiseksi. Omistajuuden siirtyminen kunnalle selkeyttäisi vastuita ja turvaisi työllistämistoiminnan jatkuvuuden tiloissa sekä antaisi kunnalle päätösvallan tontin käyttöön ja taajamakuvan kohentamiseen mm. Arkisin klo 8–16 akuuttia hoitoa tarvitseva ohjeistetaan soittamaan Kiteen terveysaseman ajanvaraukseen. – Tässä ovat mukana meidän kaikki viisi lääkäriä. Talkootöitä tehdään siis urakalla. Henkeä uhkaavassa tilanteessa näppäillään yleinen hätänumero 112. Tällä hetkellä asunnoista kolme on vuokrattuna. Uutta päällystettä valmistui ensimmäisenä päivänä Likaisten risteyksestä Vääränlahteen saakka. Päällystystyömaan ohitus tapahtuu saattoauton vetämässä jonossa. Nurkkalalla on katutason tiloissa ruokala-, ja pesulatoimintaa sekä nettipiste ja alakerrassa kirppis, ekotori ja atk-nurkka
ikkaa, kuivapastelliteoksia, öljymaalauksia ja kiinalaisia tussimaalauksia. Torstaina: Orvo, ort. Valokuvat ovat paikallisilta ja Kesälahteen sitoutuneilta kuvaajilta. Lauri Viita Jari on siunattu Kesälahdella läheisten saattamana. Tervetuloa keskustelemaan kiinnostavista kirjoista mukavaan porukkaan. Unikuvia taidenäyttely Rääkkylän kunnantalolla 28.9. Messun jälkeen mikkelinkaali jpryhmien jäsenille ja neuvottelutilaisuus syksykaudesta. Tervetuloa. Su 23.9. Siunaus toimitetaan Tohmajärven kirkossa lauantaina 22.9.2018 klo 12.00. . . Eeva Karabayn maalauksia Rääkkylän kirjastossa 24.8.–28.9. RÄÄKKYLÄ . Opiskelijavuosien määrän lisäykset on kohdennettava nimenomaan osaajapulasta kärsiville aloille ja kasvun kannalta keskeisille aloille. Hyvää syyspäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Kunpa jälleen kääntyisit puoleemme ja virvoittaisit meidät, niin kansasi saisi iloita sinusta. a Hakulinen. o.s. Jenni Hyttisen näyttely käsittelee ihmisten sisäistä kauneutta. . Kirkkomaahan saattelimme isän viereen nukkumaan. Kuolleita: Irja Hiltunen 97 v, Seppo Tapio Jääskeläinen 66 v. Mun paimen Herra on. Muistotilaisuus lähiomaisten ja suvun kesken. Omaishoitajien päiväkahvit Kiteen srk-keskuksessa klo 13–15. Tapahtuma päättyy Nordic trinity -jazzkonserttiin Kiteesalissa klo 19.00. Reittikarttoja ja opasvihkoja saatavilla kunnanvirastolta ja Renkituvalta. Gra. Näkövammaisten kerho Rääkkylässä (Tarinatupa, Kinnulankuja 4) klo 13–15. Ma 17.9. Iltalento Kitteelle pe 14.9. Maalaukset ovat syntyneet vastapainona nykyiselle helpolle elämälle muistutuksena ihmisten entisajan elämästä. Maritta Laitisen ”Inspiraatioita” -näyttely Koivikon Kartanossa 15.9.2018 asti. Valokuvanäyttely ”Meijän ilot” Sovintolassa. Öljy-, akryylija tussitöitä. Haverinen Siunaus toimitettu 1.9.2018 läheisten läsnä ollessa. Erityisesti Heinävedelle kaavailtu gra. Kehitysvammaisten kirkkopyhä. Eläkeläisten ryhmä srk-talon kahviossa klo 12. pe-päivinä virasto on kiinni, puh. Jumalanpalvelukset ovat pääsääntöisesti Kemien seurakuntatalolla su 2.9. Lisäpaikkoja osaajapulasta kärsiville aloille Tiedot Kulttuuri-ikkunaan: Kulttuuriohjaaja Markus Pulkkinen, p. Kesälahden kirjaston lukupiirin retki Mäntyniemeen ke 12.9.klo 12.00– 13.00. Niila. Piispojen mukaan hankkeen ympäristövaikutuksista tarvitaan lisää selvitystä. klo 13.00–14.30. Kyösti Kovasen Muodon vuoksi savea ja vesiväriä -näyttely Kiteen kirjastossa syyskuun ajan. Tohmajärvi To 13.9. Ruokailu (5 €) ja kahvit, hartaus ja arvuuttelua aistiympyrän äärellä. klo 18.00. M A I J U L A S S I L A -KULTTUURIREITTI Algot Tietäväisen (1868– 1918) eli kirjailija Maiju Lassilan lapsuus-ja nuoruusajan Tohmajärveen. Kastettuja: Ronja Saaga So. Kiteen kirjaston lukupiiri aloittaa to 13.9. Su 16.9. Ole iäti muistettu Äiti Petri Juhani, Jenny Sami ja Tiina Väinö-Topias, Aleksandra, Isabella Saata, Herra lepoon, nukkuneen palvelijasi sielu, pyhien joukkoon. Hän kaitsee mua viheriäisillä niityillä. Messu Värtsilän kirkossa klo 10, Lappalainen, Moilanen. Koti-Karjala 4 Keskiviikko 12.9.2018 30 vuotta sitten Päivyri 12. ja 26.9. Kulttuurikohteet kertovat Algotin elämästä synnyinkunnassaan, mutta myös elämästä Tohmajärvellä yli sata vuotta sitten. Peltola. Kauko ja Airi Veikko ja Päivi Esko ja Maija perheineen Väinö ja Päivi perheineen Pirkko ja Jukka perheineen Pentti ja Marja Matti ja Julia Heikki ja Svetlana perheineen Rakkaamme Jari Pekka PUTKURI 8.11.1966 Kitee 10.8.2018 Helsinki Tosin loppuvat kerran askeleet vaeltajan. Tästä akuutteihin työvoimakoulutuksen tarpeisiin on varattu 55 lisäopiskelijatyövuotta. Ke 19.9. Jaettavalla rahoituksella on tarkoitus helpottaa osaavan työvoiman alueellisia ja ammattialoittaisia saatavuusongelmia. Ps. Näyttely on avoinna 30.9.2018 saakka lauantaisin kello 10.00–13.00. PIISPAT TOTEAVAT, että Heinäveden kaivoshankkeessa joudutaan punnitsemaan erityisesti luonnon suojelemiseen ja ihmisten työllistämiseen liittyvien arvojen välillä. Rakkaamme Lea Vuokko Iris KEINONEN 20.5.1927 Sysmä 1.9.2018 Tohmajärvi Syvästi ikävöiden lapset lastenlapset lastenlastenlapset sukulaiset ystävät Mun paimen Herra on ei multa mitään puutu. Tiedoksi: ”Eini-kanttorin virsikoulu” löytyy seurakunnan internetsivuilta. . . Diakoniatyö: Diakoniapäivystys yleensä ma–ti klo 9–11, torstaisin ei päivystystä. Kesälahti-Seuran perinteinen Huttujuhla Kesälahden museoalueella la 15.9. Järjestää Kesälahden kulttuuriseura. alkaen. Taivaan Isä pyynnön kuuli, kypsän viljan korjasi. Piispat huolissaan kaivossuunnitelmista Kari Sarkkinen Opetusja kulttuuriministeriö on myöntänyt Riverialle 95 lisäopiskelijavuotta PohjoisKarjalan osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi. NIMIPÄIVÄT Keskiviikkona: Vilja, Valma, ort. Lukupiiri kokoontuu kerran kuussa torstai-iltapäivisin kirjaston ryhmätilassa. Rakas äiti, mummo, isomummo, anoppi Kerttu Kyllikki LIPSANEN 10.7.1930 23.8.2018 Tähtitarhain tuolle puolen äidin katse tähysi. KITEE . 0400 967 601. Seurakunnat Kulttuuri-ikkuna Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ovat julkaisseet yhteisen kannanoton luonnon ja ihmisen puolesta liittyen Saimaan vesistöalueen kaivossuunnitelmiin. syyskuuta 2018 Aurinko nousi tänään klo 6.17 ja laskee klo 19.33. Su 30.9. Kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan. Hartaus Aatoksessa klo 14, Honkonen. Perjantaina: Iida, Isla. Vaan katso, kaikki he mukana ovat, nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan. asti arkisin klo 9.00–15.00. KESÄLAHTI . . Rakkaudella, kiitoksella jäimme häntä kaipaamaan. Jumalanpalvelusryhmien kirkkopyhä. . Todistustaakka on heidän mukaansa kaivosyhtiöillä, ei alueen asukkailla. ittikaivoshanke koskettaa koko pohjoisen Saimaan aluetta ja ylittää näin kuntien, maakuntien ja hiippakuntien rajat. . Messu srk-talolla klo 10, Happonen, Lappalainen, Moilanen. Virasto on auki yleensä ma–to klo 9 – 12, huom. Ihminen sisältä -valokuvanäyttely Tohmajärven kirjastossa 29.8.– 28.9.2018. 86:7. Värtsilän lähetyspiirin päiväkahvit Värtsilän srkkodilla klo 13. Kaiku-kuoro: Ei kuoroharjoituksia 19.9. Ahti, Simeon, Siimana, Simo. Tarvittaessa tavoitettavissa puhelimitse 050 301 9959. alkaen klo 16.00. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme osanotosta. 040 105 1162 markus.pulkkinen@kitee.. o.s. TOHMAJÄRVI . To 20.9. Messu Kemien srk-talolla klo 10, Minna Snellman, Happonen, Kivivuori, Honkonen, Roosat. Syksyinen kaupunkitapahtuma, jossa monipuolista näkemistä, kokemista ja tekemistä koko perheelle
Kerhon oman toiminnan lisäksi vuokrataan muun muassa 250-neliöistä juhlatelttaa. Sitä todistaa kerhon tiloja kaunistava osallistumispokaalien rivistö. Lisäksi Kuopion kaupungin alueella toteutetaan 2 000 asukkaan lisäotanta. Kari Kosonen miehen ikään Kari ja Sanna omassa pihapiirissä. Kari kotiinsa johtavan tien haarassa. Pyyteetöntä työtä on tehty moottoripyöräilyn ja kilpailutoiminnan hyväksi useallakin saralla. Tutkimuksilla kartoitetaan asukkaiden liikkumistottumuksia sekä mielipiteitä liikenneolosuhteiden kehittämistarpeista. Tutkimukseen on valittu eri-ikäisiä asukkaita Joensuun, Keski-Karjalan, Kuopion, Mikkelin, Pielisen Karjalan, Savonlinnan, Keski-Savon ja Ylä-Savon seuduilta. SANNA ON ollut hengessä mukana miehensä harrastuksissa. Perhekin tarvitsee huomiota. KESKUSTELEN muutaman MC-Kiteen riveissä pitkään toimineen motoristin kanssa Kososen johtamisotteesta. Tutkimukset toteuttaa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Viimeiset neljä pyttyä tuotiin pari viikkoa sitten, eri perustein ansaittuina, Lieksan Sudenajosta. Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella toteutetaan syyskuun puolivälissä kahdeksan seudullista liikkumistutkimusta. Juhlapaikat ovat juhlatiloiksi remontoiduissa ladossa ja kivijalkanavetassa, Karin vanhemmillahan oli aikanaan lypsykarja. Ponutaival-tapahtumassa hän on myös täydessä työssä. Hänen käskyjään totellaan, vaikka tehtävien jako tapahtuukin vähäeleisesti ja ääntä korottamatta. ”Vapaaehtoistoiminnassa oikea tapa johtaa on tehdä se työ toverillisesti, samalta tasolta porukan kanssa”, sanotaan. Sen pystytykset ja purkamiset, sekä lisänä kerhon toimintaan kuuluva järjestysmiespalvelu, ottavat toiminnan johtajalta oman aikansa. Sen asenteen Kari on vaistomaisesti omaksunut. seuduittain, maakunnittain, asuinaluetyypeittäin ja väestöryhmittäin. Karin tutut ja monet muutkin ovat saattaneet ”bongata” hänet vaikkapa paikallisen matkailuyrityksen vesimaailman mainoksista lapsikatraansa kanssa. KARIN AJOKKINA on kauan ollut Kawasakin matkapyörä GTR 1000. MC-KITEE työllistää miehen kesää merkittävästi. Postikyselynä toteutettavilla liikkumistutkimuksilla selvitetään satunnaisesti valittujen asukkaiden yhden arkipäivän aikana tekemiä matkoja sekä heidän mielipiteitään liikenneolosuhteista eri kulkutavoilla liikuttaessa. Karilla taas on puusepänalan teräja laiteasentajan ammattipätevyys, jolla alalla hän takavuosina oli yli 25 vuotta. Se on tulossa museoikään ja jokunen vuosi sitten hankittu Yamaha FJR 1300 palvelee nyt pääasiallisena ajopelinä. Päätyönään, terveydenhoitajan ammatti taustana, Sanna toimii perhehoidon koulutuksen ja tuen koordinaattorina sekä kouluttajana Kiteen Evankelisessa Kansanopistossa. Koti-Karjala Keskiviikko 12.9.2018 5 KITEE Pekka Havukainen Kiteeläistä motoristikerhoa puolen ikäänsä, 25 vuotta, johtanut Kari Kosonen tulee 50-vuotiaaksi kuluvan kuun 14. Tätä nykyä vanhin pojista, Jan, on pian 18-vuotias, sitten on kevari-ikäinen poika Joona, 14-vuotias tytär Aino ja vielä nuorin poika Aaron, iältään 11 vuotta. Kiteen kerho muitten jäseniensä voimin ajelee niissä laajallakin alueella. On tärkeää, että mahdollisimman moni osallistuu tutkimukseen, jotta liikkumistarpeista saataisiin riittävän monipuolinen ja totuudenmukainen kuva. Vanha motskari kertoo miehen harrastuslajin. Tutkimustuloksia hyödynnetään monin eritavoin seutujen ja maakuntien liikennejärjestelmän suunnittelussa ja liikennejärjestelmän tilan seurannassa. päivänä. Sen tuloksena Kiteen moottoripyöräkerho onkin menestynyt hyvin moottoriurheilun eri lajeissa. Kerhon oma tapahtuma Ponutaival antaa motoristijohtajalle paljon töitä, mutta muutamiin ympäristön kokoontumisiin Karikin sentään ennättää osallistua. Tällä hetkellä hän työskentelee huoltoasentajana. Edellisen kerran vastaavat tutkimukset on toteutettu vuosina 2012 ja 2015. Kaikki heistä ovat pienestä pitäen ajaneet crossija enduro-pyörillä sekä mönkijöillä. Itäsuomalaisten liikkumistottumuksia kartoitetaan jälleen. Kullakin seudulla tutkimuslomake postitetaan 2 000 asukkaalle. Merkkipäivää juhlitaan sitten lauantaina sukulaisten, ystävien ja harrastustoverien kanssa miehen kotona. Tuloksia tarkastellaan mm. Tutkimustulosten avulla muodostetaan yleiskuva itäsuomalaisten liikkumisesta ja heidän kokemistaan ongelmista. Neljä lasta ja puoliso, Sanna, ovat miehelle läheiset ja tärkeät ihmiset. Lapset ovat seuranneet vanhempiaan näiden harrastuksissa ja Ponussakin he ovat olleet mukana syntymästään saakka
Lisäksi rakennuksessa on saattohoidolle omistettu huone, jossa on tähtitaivaaksi maalattu ja led-valoilla somistettu katto. Väistö kertoi, että osasto halusi tukea paikallista yrittäjää. Tohmajärvi ostaa mainostilaa Reijolasta Pohjois-Karjalan Liikunta ry tarjoaa tänäkin syksynä mahdollisuuden osallistua maksuttomiin koko kansan kuntotesteihin. Koti-Karjala 6 Keskiviikko 12.9.2018 TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Tohmajärven kunta tarttuu tarjoukseen, jossa on 6/9tien varrella Reijolan taajaman kohdalla etelään päin on valaistu ulkomainospaikka kooltaan 854 x 275 cm. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui lähes 160 eläkeläistä Kiteen, Kesälahden, Tohmajärven, Värtsilän sekä Rääkkylän yhdistyksistä. Syöpäyhdistys teki lahjoituksen Aatokselle Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen Tohmajärven paikallisosasto antoi Dementiahoitokoti Aatokselle 2000 euron lahjoituksen, jonka ojensi puheenjohtaja Vuokko Väistö (vas.). Kilpailun voiton veivät Aulikki Luukkainen ja Sulo Rouvinen 38 pisteen erolla toisena tulleeseen Kesälahteen. Testejä järjestetään Joensuun lisäksi Tohmajärvellä, Kiteellä, Liperissä ja Polvijärvellä. Erityisen tärkeä laite on saattohoidossa, se helpottaa oloa, Laakkonen kertoo. Jokainen huone onkin asukkaansa näköinen ja kotoisan oloinen. LÄMMIN JA ILOINEN tunnelma täytti Puhoksen Perinnenavetan ruokailutilan, kun aamun reippailun jälkeen eläkeläiset istahtivat pirttipöytien ääreen nauttimaan lounaasta. Pokali testaa maakunnassa TOHMAJÄRVI Roosa Sallinen Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen Tohmajärven paikallisosasto antoi Dementiahoitokoti Aatokselle 2 000 euron lahjoituksen, jolla hoitokodille saatiin ostettua imulaite. klo 18.00 on cooperin testi. Polvijärvellä järjestetään vain 2 km:n kävelytesti. Laakkosesta näkyy, että työssä on kyse sydämen asiasta. Pahoinpitely ravintolassa KITEE Roosa Sallinen Eläkeläiset liikkuivat viiden yhdistyksen voimin Puhoksen Perinnenavetan pihapiirissä lenkkeillen, jumpaten sekä kilpaillen viisiottelun merkeissä. Nyt päädyttiin paikallisen yrittäjän tukemiseen, ja halutaan samalla korostaa ja nostaa arvoon paikallista hoitotyötä, Väistö kuvaili. Laakkosella itsellään on pitkä kokemus niin hoitotyöstä kuin yrittäjyydestäkin. UKK-kävelytestissä kävellään rivakasti kaksi kilometriä ja lopussa mitataan kävelyyn kulunut aika ja syke. Kunnassa on keskusteltu paljon markkinoinnin tehostamisesta ja selvitetty mm. – Olen ollut hoitoalalla 28 vuotta ja yrittäjänä 20 vuotta, Laakkonen kertoo. – Kitee vei epäkohteliaasti järjestäjäyhdistyksenä voiton, Kiteen yhdistyksen liikuntavastaava ja varapuheenjohtaja Erkki Kinnunen nauroi. Lisäksi on esitetty uuden suojatien merkkaamista kauppaliike Tiilikaisen kulmalle Otto-automaatin välittömään läheisyyteen. – Jokainen asukas saa itse rakentaa tyhjästä pohjasta itselleen oman pesän, Laakkonen kuvailee esitellessään tyhjillään olevaa huonetta. Uusi laite on myös kätevä, koska sitä on helppo kuljettaa asukkaiden luo sen pienen koon vuoksi. Liikuntaa pilke silmäkulmassa TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Talluksentien alkupäähän välille Kauppakatu-torin Kaivonpuoleinen liittymä on tulossa pysähtymiskielto. Joensuussa testit pidetään keskuskentällä tiistaina 18.9., jolloin klo 18.00 on 2 km:n kävelytesti ja keskiviikkona 19.9. Viisiottelussa heitot sujuivat erityisesti Kiteen yhdistyksen edustajalta Sulo Rouviselta. – Kaikessa on koitettu käyttää keskikarjalaisia tuotteita, esimerkiksi portaat ovat kiteeläiset, Laakkonen kertoo. Reijolassa oleva mainospaikka on saatavissa käyttöön heti, kun aineisto saadaan tehdyksi. kunnat. Pysähtymiskielto ei koske invalideja ja heikosti kulkevia henkilöitä. ELÄKELÄISTEN liikuntatapahtumat ovat tärkeitä monessa mielessä. Ensihoito paikkasi miehen otsan. – Nämä ovat välttämättömiä ikäihmisille. Poliisi otti naisen kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn. Suojatiellä turvattaisiin suora liikenneturvallinen jalankulkuyhteys Kunnallistalon ja torialueen autoparkeista Otto-automaatille. – Hyvää eilistä yrittäjän päivää, tämä vierailu ei olisi voinut sattua parempaan saumaan, Tohmajärven paikallisosaston puheenjohtaja Vuokko Väistö toivotti. – Yhdistysten välinen yhteistyö erilaisten tapahtumien merkeissä on erittäin tärkeää, Kiteen yhdistyksen tiedotussihteeri ja matkanjärjestäjä Aila Silvennoinen painottaa. VLV-mainos tarjoaa kunnalle mainospaikkasopimusta, joka olisi 12 – 36 kuukautta, josta kunnanhallitus valitsi 36 kuukauden sopimuksen hintaan 375 euroa kuukaudessa. Kunnanhallituksen mielestä se on myös näyttävä paikka tehdä Tohmajärveä tunnetuksi valtatiellä kulkijoille. Lyönnistä aiheutui miehelle verta vuotava haava otsaan. Nainen oli lyönyt tuopilla otsaan 28-vuotiasta miestä. Ongelmaksi on erityisesti muodostunut Otto-automaatin käyttäjien usein tiealueella pitämien ajoneuvojen tielläliikkujille aiheuttama liikennehaitta. Muualla maakunnassa molemmat testit ovat samana päivänä. Laakkonen kuvailee, että laite on hyödyllinen ikäihmisten parissa, koska sillä voidaan auttaa hengittämistä, kun yskiminen ei ole enää niin tehokasta. AATOKSEN puolesta lahjoituksen vastaanotti Kirsi Laakkonen, joka iloitsi lahjoituksesta kovasti. Laitteen lahjoitus sattui sopivaan saumaan. Lahjoituksen imulaitteen muodossa vastaanotti Kirsi Laakkonen (oik.). Tällä hetkellä uutukaisuutta huokuvassa rakennuksessa majoittuu 17 asukasta. Tapahtumat saavat myös yksinäisemmät ikäihmiset liikkeelle ja ne toimivat myös hyvinä tuttujen kohtaamispaikkoina. Päivän aikana vallitsikin reipas ja kannustava tunnelma. Näin esimerkiksi teematai tapahtumamarkkinointi onnistuu. Testien järjestämisessä mukana ovat PKO ja PKS sekä ko. sekä Polvijärvellä 27.9. Lisäksi tulee mainosaineiston painatus 500 € + kiinnitys 250 € (hinnat ilman arvonlisäveroa). JOHTOKUNTA vieraili Aatoksessa, ja pääsi tutustumaan dementiahoitokodin toimintaan Laakkosen johdolla. Aatos valikoitui lahjoituskohteeksi sen paikallisuuden sekä tärkeän hoitotyön takia. Uudessa hoitokodissa on ajateltu niin asiakkaiden viihtyvyyttä kuin paikallisuuttakin. Jalankulkijat ovat joutuneet väistämään pysäköijiä katualueelle. Tavoitteena on, että pysähtymiskielto edistää osaltaan alueen liikenneturvallisuutta. Imulaitteella saadaan puhdistettua hengitysteitä limasta. Mainosta on mahdollista päivittää sopimuskauden aikana joko vaihtamalla koko taulu tai osa siitä. 25-vuotiaan naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn ravintolassa Kiteellä sunnuntain aamutunneilla. Kunnan isot tieinfotaulut ja tonttitaulut on kesän aikana uudistettu, samoin Tikkalan päiväkodin rakentamisesta kertova mainostaulu on kiinnitetty 6-tielle näkyvälle paikalle koulun pihaaitaan. Yhdistysten välejä koeteltiin kuitenkin leikkimielisesti viisiottelun merkeissä. Otteluun osallistui jokaiselta yhdistykseltä kaksi edustajaa, jotka kilpailivat vuorollaan tikan-, hevosenkengän-, frisbeen-, ketjunsekä grillitikunheitossa. Jos ei ole lainkaan harrastanut hölkkää/juoksemista, suositellaan testiksi kävelytestiä. Kesälahtelainen Aila Makkonen pitää eläkeläisille järjestettäviä tapahtumia erittäin tärkeinä. Cooperin testi on maksimaalinen suoritus, jossa juostaan 12 minuutissa mahdollisimman pitkä matka. Mahdollinen oma sykemittari nopeuttaa testin suorittamista. digitaalisten mainostaulujen hankintakustannuksia ja sijoituspaikkavaihtoehtoja. Tohmajärvellä testattiin eilen, Kiteellä 20.9., Liperissä Paloaukean kentällä 24.9. Taustalla on Reima Ehrukaisen (sd.) tekemä valtuustoaloite. Puheena olleet digimainostaulut ovat kymmenien tuhansien eurojen investointeja, edellyttävät budjettipäätöksiä ja ovat pystytettävissä aikaisintaan ensi kesäkaudella. Kaikkea on ajateltu suurella sydämellä ja Laakkonen lupaakin, että sisustusta tullaan entisestään muokkaamaan aina asukkaiden tarpeiden mukaan. Ottelun aikana oli ilmassa myös suuremman urheilujuhlan tuntua, vaikka kisailu tapahtuikin pilke silmäkulmassa. Pysähtymiskielto Talluksentien päähän. – Silloin tällöin, kun meille siunautuu ylimääräistä rahaa, niin halutaan tehdä lahjoitus. Tapahtumien avulla irtautuu hetkeksi kotioloista, Makkonen painottaa. Niiden avulla edistetään niin ikäihmisten fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin hyvinvointia. – Imulaite on todella tärkeä hankinta hoitokodille. Makkonen iloitsee päivän kulusta ja sanookin osallistuvansa aina liikuntatapahtumien ohjelmaan. Voiton ottelussa vei tapahtuman järjestävä Kiteen yhdistys toista kertaa putkeen
JOKAISELLA PITÄÄ OLLA VARAA SYÖDÄ HYVIN. Halpuuttaminen tarkoittaa, että kun hintoja kerran lasketaan, ne myös pysyvät halpoina. JOKA PÄIVÄ HALVAT HINNAT 2 79 kg Suomi Omena I-lk. 1,09 + pantti 0,40) 2 99 Kotimaista Broilerin fileesuikale 300–350 g (8,54–9,97/kg) Suomalainen Suomalainen Hinta voimassa 12.–17.9.. 3 09 Kotimaista Mysli 1 kg Saarioinen Ruukkuateria 300 g (9,30/kg) 2 79 3 98 Lounas Hetki Salaatti 210–315 g (12,63–18,95/kg) 2 49 Juustoportti Hyvin Sokeroimaton jogurtti 1 kg 1 49 Rainbow Vitamiinivesi 1,5 l (0,73/l) (sis. Koti-Karjala Keskiviikko 12.9.2018 7 Hinnat voimassa kaikissa PKO:n S-marketeissa Aukioloaikamme löydät osoitteesta www.pko.fi Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu
Terassille on tulossa lämmitin ja lisäksi vilttejä. TAPAHTUMAAN on saatu arvovaltainen vieras maakunnan ulkopuolelta, sillä perjantaina Kiteellä vieraileva liikenneja viestintäministeri Anne Berner on lupautunut puhumaan Iltalennossa. – Lapsille tulee oma buffet-pöytä ja sen sisältöä vielä suunnittelemme tarkemmin. Neljällä leimalla on oikeutettu osallistumaan arvontaan, jossa palkintona on arvokkaita lahjakortteja. Tapahtumaa odottavat innolla sekä yrittäjät että yleisö. YRITYKSISSÄ on illan aikana erilaisia tarjouksia sekä tempauksia. Koti-Karjala 8 Keskiviikko 12.9.2018 KITEE Riitta Hakulinen Kiteen Kotileipomo on osallistunut useamman kerran Iltalento-tapahtumaan, kun yrittäjä Tarja Ikonen on kurvannut Näpsä-autollaan markkina-alueen ytimeen. Illan aikana julkistetaan myös Vuoden Pöllö 2018, jonka ominaisuuksia ovat aktiivisuus, tekojen kauaskantoisuus, viisaus ja yhteisöllisyys. Kondiittorit Päivi Ihanus ja Tiina Raappana loihtivat Kakkubuffettiin lukuisia suolaisia ja makeita maistiaisia. Partiolaiset esittelevät omaa toimintaansa, KotKonnulla ovet ovat avoinna ja vierailla voi myös Kiteen kotiseutumuseossa. – Tilaa meillä on 30-40 hengelle kerrallaan, jos terassikin otetaan lukuun. TARJOLLA Kakkubuffetissa on ”sen seitsemää sorttia” suolaisia piirakoita ja vielä runsaampi määrä erilaisia täytekakkuja, torttuja ja juustokakkuja. Sytyke siihen tuli leipurikollegoiden kokoontumisessa. Alle kolmevuotiaat pääsevät herkuttelemaan ilmaiseksi, Ikonen kertoo. Aiempina vuosina kyseisen arvonimen ovat saaneet Tapio Niskanen (2017), EevaLiisa Auvinen (2016), Heikki Pirinen (2015) ja Plamen Dimov (2014). – Katamme buffet-pöydän kahvilan uudelle puolelle ja pöydästä kukin saa omaan tahtiinsa käydä maistiaisia ottamassa. luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille 18.00 Satutun kirjastolla 19.00 Nordic Trinity -jazzkonser Kiteesalissa KAUPUNGILLA TAPAHTUU: Iltalento Ki eelle 2018 -tapahtuman mahdollistavat Annen Jalkahoito, Fenno Op ikka Aken Op ikka Oy, Ev-Sähkö Oy, Herkkuvasu, Hotelli Kiteenhovi Oy, Kaisan Kemikalio ja Kauneushoitola, Kammarin Kirpputori, Karelian Ko lot/KotKontu, Keski-Karjalan Kehitysyh ö Oy KETI, Keski-Karjalan Paikallisleh Oy, Kesport Kitee, Keski-Karjalan Ras ry, Kevätkaiho Oy, Kiteen Apteekki, Kiteen kaupunki, Kiteen Kello ja Kulta Ruotsalainen Ay, Kiteen Kenkäkulma, Kiteen Kirja-Info, Kiteen Ko leipomo, Kiteen Ko seutumuseo, Kiteen Yri äjät ry, Kuntoja Liikuntakeskus Viilinki, Mainostamo Oy, Marin AskelHoiva, Marimekko Kitee, Photo Sky, PKO, Pohjolan Matka Kitee, Ra lainen Ky, AITO hyvä olon kauppa, Riveria Kitee, R-kioski Kitee, Sisustus Laukkanen Oy, Televirmi Oy DataGroup Kitee, Tuneko Oy, Turvatalo Kitee. Toimintaa on myös ympäri Kiteen taajama-aluetta, sillä monella yrityksellä ovat ovet avoinna normaalia pidemmin aukioloajoin. Lisäksi kaupungintalolla on lipas, johon iltalentovierailijat voivat laittaa rahaa Kiteen seurakunnan diakoniatyölle. Kirjastossa on satutuokio lapsille ja kaupungintalon yläkerrassa on kirpputori, jonne jokainen voi tulla tavaroitaan myymään ilman pöytämaksua. Iltalento Kitteelle saa jälleen perjantaina ihmiset liikkeelle ja toimii yhteishengen nostattajana. – Haluamme tapahtumalla osoittaa, että on sitä elämää kesän jälkeenkin. Tällä kertaa yrityksen herkkutuotteet on tarjolla keskustan konditoriakahvilassa aivan uudenlaisella konseptilla Kakkubuffetissa. 16.15 Tanssiesitys liikunnanohjaaja Henna Hirvonen Ministerin tervehdyssanat 18.00 Kiteen Yri äjien tervehdys Esa Hal unen 19.00 Tanssiesitys liikunnanohjaaja Henna Hirvonen 19.30 Vuoden Pöllö -arvonimen saajan julkistus 19.40 Pöllörata-palkintojen arvonta Tapahtumien aikaisista musiikkiesityksistä vastaa Timo Hacklin. ” Ajankohdaksi valitsimme hetken, jolloin lomalaiset ovat lähteneet ja pimeys alkaa. Maija Timonen Iltalento tuo valoa syksyn pimeyteen ILTALENTO KITTEELLE PE 14.9.2018 KLO 16-20 PÄÄLAVALLA TAPAHTUU: 16.00 Avaussanat Maija Timonen, Kiteen Yri äjät ry. Kiteen kaupunki tarjoaa Iltalentoon kyydityksen Kesälahdelta Kiteelle ja takaisin. Linkki ja VesPeli ovat avoinna normaalisti. Kakkubuffetuutuus tarjolla Iltalennolla ILTALENTO KITTEELLE KITEE Tuija Marienberg Keväällä 2014 pieni, mutta aktiivinen porukka kiteeläisiä ideoi syksyn pimeyttä vastaan tapahtuman, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset liikkeelle sekä toimia yhteishengen nostattajana. Lähtö on Kesälahden torilta ja paluukyyti Pohjolan Matkojen luota. – Nyt ajankohta oli sopiva ja toivottavasti kokemukset ovat sen suuntaiset, että uudelleenkin järjestämme vastaavaa, Tarja Ikonen tuumaa. He ovat iltatapahtumassa myös kertomassa tuotteista. www.facebook.com/iltalentoki eelle 16.00–20.00 Avoimet ovet KotKonnussa 16.00–20.00 Matkabussi tutustu avissa Pohjolan Matkan pihalla, etokilpailu 16.00–19.30 Harakanmetsästys Kiteen Kirja-Infossa lapsille ja lapsenmielisille 16.00–20.00 Seudun matkailutoimijat KETIn pisteellä suljetulla Kiteen e-osuudella 16.00–20.00 Tiehöylä ja museoautoja tutustu avissa tapahtuma-alueella 16.00–20.00 POP-UP Kirppis kaupungintalolla – Omaan kirppispöytään mahdollisuus pöytä-per-myyjä & nopeat syövät hitaat -periaa eella 16.00– Pöllökaraoke Ravintola Karhussa 14.00–18.00 Nuoriso la Linkki auki 4.–6. Tämän viikon perjantaina pöllöt lentelevät Kiteen hämärtyvässä illassa jo viidennen kerran. – Idea tässä buffetissa on nimenomaan se, että ihmiset saavat mahdollisuuden maistella erilaisia tuotteitamme ja hyödyntää tätä esimerkiksi juhlien tarjoilun suunnittelussa. Kakkubuffetin idea on kiinteä asiakasmaksu, jota vastaan saa kahvia tai teetä ja lisänä suolaisia ja makeita leivonnaisia oman valinnan mukaan. Musiikkia iltaan tuo Kiteesalissa järjestettävä Nordic Trinity The Art of Sound -jazzkonsertti, jonka jälkeen jatkoille voi illan päätteeksi mennä Sutkin Krouviin, jossa on perjantainen karaokeilta. Idea Kakkubuffetista Ikosella on muhinut jo jonkin aikaa. Annoskoot ovat pieniä ja tämä mahdollistaakin useamman sortin maistelun. Kiteen Kirja-Infossa voivat lapset käydä metsästämässä harakoita, Kiteen Kotileipomossa on katettuna kakkubuffet ja Kuntokeskus Viilinkiin voi mennä tutustumaan uudistuneisiin tiloihin. Pääkatu eli Kiteentie on suljettuna autoliikenteeltä Pokentien ja Opistontie välistä perjantai-iltana, jolloin tieosuus muuttuu kävelykaduksi ja tapahtuma-alueeksi. – Kakkubuffet on meille aivan uusi kokeilu ja taitaa tämä olla vallan uutta koko Kiteellä, Tarja Ikonen toteaa. ILTALENTO KITTEELLE on vakiinnuttanut paikkansa Kiteen syksyssä. – Ajankohdaksi valitsimme hetken, jolloin lomalaiset ovat lähteneet ja pimeys alkaa, eikä pimeyteen ja hiljaisuuteen ole vielä totuttu, Iltalento Kitteelle -tapahtuman koordinaattorina ensimmäisestä vuodesta alkaen toiminut yrittäjä Maija Timonen kertoo. Yrityskohtaisia tapahtumaja tarjous etoja OHJELMA JA OSALLISTUVAT TAHOT: Tule tekemään hyviä lähiostoksia! Kiteen Yri äjät ry Ota pöllöpassi mukaan, ja palauta se KETIn pisteelle, (suljetulla Kiteen en osuudella), osallistut arvontaan. luokkalaisille junnuille 18.00–20.00 Nuoriso la Linkki auki 7. Paikalla on myös Taito Pohjois-Karjalan käsityöauto Taitobussi, jonka tunnistaa pitsikuvioin koristellusta punaisesta autosta. Eri toimipisteissä kiertäessä leimoja kannattaa kerätä pöllöpassiin
KAKKUBUFFET Konditoriakahvilassamme pe 14.9.2018 klo 16.00–20.00 Olkontie 4, Kitee Buffet-pöydässä tarjolla... – Jatkan tutuksi tulleella paikalla osuuspankin talossa ja Iltalennon yhteydessä juhlistan uutta nimeä ja liikkeen uusiutuvaa ilmettä, Turunen kertoo. kuljetukset, jouluruokailun ja iltapäivätanssit orkesterin tahdissa. Järvisydämelliset pikkujoulut Rantasalmen Hotel & Spa Resort Järvisydämessä 14.11. – Illan päätteeksi osallistujien kesken arvotaan Harakan aarteita -värityskirjoja sekä värikyniä. Katri Parikan harakka on piiloutunut perjantai-iltana Kiteen KirjaInfoon, jonne koko perhe voi tulla harakoita metsästämään. Tuulalta saa kuitenkin minun käyntikorttejani, Kähkönen kertoo. – Toimin yksinyrittäjänä ja aukiolomuutoksilla haen itselleni jaksamista yrittäjänä. Haluan tehdä työtä aidosti omana itsenäni ja aidosti olla auttamassa ihmisiä. Nimi kertoo hyvin ketjun ja omistanikin arvoista. Syksyn alkaessa Turunen on ottanut käyttöön uudet aukioloajat. – Harakoita voi tulla etsimään koko perhe. Kevään aikana olen kerännyt asiakkailtani palautetta suunnitelmistani ja vastaanotto on ollut ymmärtäväinen, Turunen toteaa. TURUNEN on saanut uudeksi alivuokralaiseksi Jaana Kähkösen, joka tekee liikkeen hoitohuoneessa erilaisia luontaishoitoja. Iltalento-tapahtumassa Turusen liikkeellä on luvassa maistatuksia, arvontaa ja tarjouksia. Tervetuloa! Olemme mukana Iltalennolla klo 20.00 saakka! Syystarjouksiamme Silja Europan 22 h -risteily Tallinnaan 26.9. – Nyt olemme sitten AITO-kauppoja. – Ketju on 100-prosenttisesti suomalainen, tuotteet mahdollisimman luonnonmukaisia ja ihmisten hyvinvoinnista välittäminen aitoa. – Olen piilottanut harakoita kirjojen väliin, hyllyihin ja ikkunoihin. Nimi on uuden uusi Kiteen katukuvassa, mutta yrittäjänä on tuttu luontaistuotekauppias Tuula Turunen. Lisäksi hän tekee muun muassa vyöhykehierontaa ja kukkaterapiaa. – Ketju johon kuulun on toiminut 35 vuotta ja nyt oli uudistumisen aika. ilmainen www.kiteenkotileipomo.fi AVOIMET OVET KOTKONNULLA pe 14.9.2018 klo 16–20. Ketjulla on myös lanseerattu on oma nimikkotuotesarja. – Luontaishoitojen perusajatus on tasapainottaa elimistön toimintaa ja saada keho hoitamaan itseään. Kiteen Kotileipomo Osta meiltä lahjakortti illan hillittömään herkutteluun! SYÖ NIIN PALJON KUIN HALUAT, MITÄ TAHANSA HALUAT! Aikuisten buffet 11,90 c/henkilö sis. PARIKALTA on tänä vuonna ilmestynyt lasten värityskirja Harakan aarteet, jossa harakka opettaa lapsille kierrätystä. Minuun kannattaa olla yhteydessä ja yhdessä suunnittelemme asiakkaalle parhaiten soveltuvat hoidot. Kähkönen on lisäksi esittelemässä toimintaansa ja tarjoamiaan hoitomuotoja. tuplasuklaakakkua lakkatuorejuustokakkua mustikkarahkakakkua ”Valentina”-mansikkavalkosuklaakakkua valkosuklaa-tyrnikakkua omenakaneli-kinuski kermakakkua appelsiinituorejuustokakkua gluteeniton/maidoton vegaanikakku Suolaiset cocktailpalat... alk./hlö C4 29 € sis. – TÄSTÄ TULEE mukava ilta, Katri Parikka lupaa perjantai-iltaa innolla odottaen. Myytävänä käsitöitä ja kahvia. – Itselleni tuotteiden kotimaisuus ja luonnonmukaisuus ovat tärkeitä asioita. – Harakat voivat välillä vaihtaa paikkaa, joten ei ole oikeaa vastausta, montako harakkaa kirjakaupassa on piilossa. kahvin tai teen Lasten buffet 5,90 c/nassikka, alle 3 v. Metsästä harakoita Kirja-Infossa KITEE Riitta Hakulinen Yksi Iltalento Kitteellä -tapahtumaan osallistuvista yrityksistä on AITO hyvän olon kauppa. Koti-Karjala Keskiviikko 12.9.2018 9 KITEE Tuija Marienberg Iltalento Kitteelle -tapahtumassa on puuhaa koko perheelle. Hinta 69 €/hlö. Kiteen Kirja-Infossa lapset ja lapsenmieliset pääsevät metsästämään Katri Parikan harakoita. 0201 303 430 • www.pohjolanmatka.fi Puhelujen hinnat 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min.. Harakka on mustavalkoinen, koska se on väritettävä, mainitsee Parikka, jonka voi tavata Iltalennon aikaan Kiteen Kirja-Infosta. Entinen nimi Luontaistuntija koettiin vähän pitkäksi ja vaikeasti muistettavaksi, Turunen kertoo taustoista. – Ajanvaraukset hoitoihini tehdään suoraan minulle mieluiten puhelimitse. Tapahtuman aikana tehdyt varaukset ilman palvelumaksua! Viisumitarjous 30.9. Tuula Turusen luontaistuotekauppa on nyt nimeltään AITO-kauppa Kitee. vaihtoehtoina kinkku, savulohi, palvilammas, broileri, kasvis, riista ja kantarelli Lapsille mehua, pehmytjäätelöä, kakkua... – Kirjan oheistuotteena on harakkapehmoleluja ja -kestokasseja. Naiset ovat itsenäisiä toimijoita, mutta heitä yhdistää aito auttamisen halu. Aidosti ihmisiä auttamassa ILTALENTO KITTEELLE HEITTÄYDY HILLITTÖMÄÄN HERKUTTELUUN... Alivuokralaisena oleva Jaana Kähkönen tarjoaa erilaisia luontaishoitoja. – Räätälöin hoitoja asiakkaan tarpeiden mukaan. Hän on suorittanut diplomin shiatsusta ja aromaterapiasta. Liike on kiinni lauantaisin, mutta viikolla kahtena päivänä aukiolo on pidentynyt kuuteen saakka. asti! 12 kk 139 € 24 kk 229 € 36 kk 345 € Olkontie 4, KITEE • Puh. Sis. kuljetukset, bussi mukana. Kähkösellä on monialainen koulutus erilaisiin luontaishoitoihin
– Näin eräässä museossa vastaavanlaisen aarrejahdin, ja ajattelin, että lähdetään toteuttamaan vastaavaa tänne, niin saadaan vähän jotain uutta, Nevala kuvailee. – Täällä on kivoja ihmisiä sekä mahdollisuus tehdä museotyötä, Nevala listaa. ILTALENTO KITTEELLE Kiteen kaupunki mukana Iltalento Ki eelle -tapahtumassa 14.9. Illassa mukana Katri Parikka. KAKSI KESÄÄ sitten kotiseutumuseolle tuli E-museo, ja viime vuonna museota muokattiin entisestään. Vihjeet on laitettu runomuotoon, ja ne johdattavat kävijöitä ympäri museota tutustuttaen paikalliseen historiaan. Kiteelle Nevalan on tuonut kaksi asiaa. Aarrejahti sopii myös aikuisille, sillä vihjeet eivät ole turhan helppoja. Yläkerrassa järjestetään kirppis, jonne voi tulla myymään ilmaiseksi omia tavaroitaan. – Varmasti vaikuttaa se, että vanhemmat ovat vieneet pienestä asti museoihin. Kaupungintalo on yksi pöllöpassin leimauspaikoista. Tarjolla on pöytäpaikkoja (max. Kaikki museot ovat erilaisia. Museoista Nevala on ollut kiinnostunut lapsesta asti. Kiteesalissa Nordic trinity: The Art of Sound -jazzkonsertti klo 19. Myymään voi tulla 16-20 ja paikat ovat vapaasti valittavissa. Olemme avoinna pe klo 20 saakka. Osastolle tuotiin muun muassa Kiteen Kirkkaan historiasta kertovia opastetauluja. – Mun ajatus on aina ollut, että on olemassa hienoja esineitä, mutta kokonaisuus ratkaisee, Nevala vakuuttaa. ilmaiseksi. Kiteen kaupunginkirjasto on auki kello 19:ään. Kotiseutumuseossa jahdataan vihjeitä Kotiseutumuseon pontikan historiasta kertova osio on uudistunut viime vuonna. Aarrejahtia seuraamalla kävijät näkevät museon peruselementit. Kirjastossa on kello 18.00 – 18.30 Maijan satutuokio. klo 10–19. VesPeli auki normaalisti kello 20:een. Kiteentie 3, 82500 Kitee | puh. Kiteen Kirja-Info Kiteentie 8, 0440 226 255 I kirjainfo@kiteenkirjakauppa.. klo 16.00–19.30. kotiseutuyhdistys Pääsymaksu 1 €/aikuinen, alle 18 v. maistajaisia Tule etsimään pehmoleluharakoita hyllyjen välistä pe 14.9. Kiteen kaupungintalolla kierrätetään. Illan aikana kierrätetään myös hyvää. Harakan metsästys!. Kahtena kesänä museotyöntekijänä Kiteellä toiminut Elise Nevala kehitti museolle aarrejahdin, jossa ratkotaan arvoituksia QR-koodien antamien vihjeiden perusteella. Kaupunki tarjoaa kyydityksen Kiteelle ja takaisin Kesälahdelta – tervetuloa mukaan! Lähtö Kesälahden torilta kello 16.30 ja paluukyyti lähtee n. Digitalisaation tuulissa myös museoiden pitää uudistua ja pysyä ajan hermolla. Kiteen kaupunki lahjoittaa summan, mutta myös iltalentovierailijat voivat halutessaan antaa lahjoituksen. 013 221 333, 044 321 0464 h p://kitee.aitokauppa.. Kiteen Kotiseutumuseossa vetonaulana on jo vuosia ollut pontikan lisäksi Nightwish. Vaikka niissä olisi samoja esineitä, on niillä eri tarina, Nevala painottaa. ILTALENNOSSA JUHLITAAN! Luontaistuntijasta tuli AITO AVOINNA ma, ke, pe 10–17 ti, to 10–18 kertomassa hoidoistaan klo 16–19. Koti-Karjala 10 Keskiviikko 12.9.2018 KITEE Roosa Sallinen Kiteen Kotiseutumuseossa tarjotaan puuhaa lapsiperheille ja leikkimielisille aikuisille. – Tällä tavalla tehdään museokäynnistä mielekkäämpi lapsille, ja samalla tutustutetaan kävijöitä Kiteen historiaan, Nevala kertoo. Kaupungintalolla on lipas, johon rahaa laittamalla lahjoittaa summan Kiteen seurakunnan diakoniatyölle. kello 20.15 Pohjolan Matkan edustalta. PONTIKAN historiasta kertova osiokin on uudistui viime kesänä. – On tärkeää säilyttää niin vanhaa kuin uuttakin historiaa. Tykkään myös oppia uutta, ja museoissa on lisäksi kiva tunnelma, Nevala kertoo. Elise Nevala suunnitteli ja toteutti Kiteen Kotiseutumuseoon aarrejahdin, jossa vihjeet löytyvät QR-koodien takaa. Liike avoinna pe 14.9. Oulun yliopistossa opiskeleva Nevala on iloinen, että saa tehdä kesäisin oman alansa töitä. Tervetuloa! Kaikki Aito-ravintolisät ja Aito Raikas -tuo eet -20 % normaalihinnasta. 1 pöytä/myyjä) ja kaupungintalon aulassa on tilaa vilteille ja/tai rekeille. Aarrejahdilla on Kotiseutumuseossa selkeä tavoite. Osallistuneiden kesken arvonta
(ei sis. Sijoista 5 ja 6 pelasivat Ketterä ja KooKoo White. syyskuuta. Siinä Niina Immonen ja Tuomo Makkonen selättivät Eero Hirvosen ja Antti Swahnen tuloksella 2-0 (21-10, 21-13) Alkusarjan perusteella turnauksen seitsemänneksi sijoittui pelipari Sisko Swahne ja Jari Vlasoff. Myös tämä ottelu päättyi Jääsusien voittoon 5-2. Jännittävien vaiheiden jälkeen Swahne / Immonen nappasivat mitalin luvuin 2-0 (21-18, 21-19) Sijat 5-6 ratkaistiin myös kaksieräisessä ottelussa. Vastustajaksi selvinneet Lea Ursin ja Jukka Immonen pistivät kuitenkin . KURKOPIITSI lopputulokset: 1) Sini Ignatius, Lari Sistonen, 2) Lea Ursin, Jukka Immonen, 3) Jorma Swahne, Joona Immonen, 4) Teemu Pitkänen, Matti Pirhonen, 5) Niina Immonen, Tuomo Makkonen, 6) Eero Hirvonen, Antti Swahne, 7) Sisko Swahne, Jari Vlasoff. Lauantaina ensimmäisessä pelissä oli vastassa tuttu Ketterä, jota vastaan oli pelattu jo edellisellä viikolla voittoisat harjoitusottelut. klo 10–16! Koeajopaikka: Kiteentie 46 Koeajettavana ŠKODA Rapid, Octavia ja Kodiaq! Laakkonen JOENSUU Veljekset Laakkonen Oy Voimatie 1 80100 Joensuu Puheluhinnat 010-yritysnumeroon: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Vaikka kesän ilmasto oli suotuisa ulkopeleille, niin Potsipiitsin tapaan juuri turnauspäivänä säiden haltija päätti järjestää luonnolle pitkään kaivattua kosteutta ja häätää palloilijat sisätiloihin. Koti-Karjala Keskiviikko 12.9.2018 11 Jääsusien D-05 joukkue osallistui kuluneena viikonloppuna 8.-9. Tiukan väännön jälkeen kotijoukkue oli 2-1 parempi. säätöä) 10 HUOMENNA ŠKODA ON KITEELLÄ ! TULE PAIKALLE! Tervetuloa koeajolle torstaina 13.9. Tarjoukset voimassa avajaispäivänä 13.9. Turnaus oli hyvää harjoitusta tulevia sarjapelejä varten. 040 362 7690 TÄYSIN UUSI MONIPUOLINEN PALVELEVA T FIXUS AUTOKORJAAMO Älä anna pimeän yllättää! Philips X-TremeVision +130% • Polttimot paripakkauksessa • Valoteho jopa +130 % (45 metriä pidempi valokeila) verrattuna tavalliseen polttimoon 19 90 pari H1 100-12258XV+S2 H4 100-12342XV+S2 H7 100-12972XV+S2 Alkaen 23,90 /pari 19,90 /pari 19,90 /pari harrastehuolto Harrastehuolto • mopo • mopoauto • mönkijä • perämoottori • moottorikelkka • puutarhakone – automaalaamo ja peltikorjaamo – rengasmyynti – tuulilasien vaihdot – nelipyöräsuuntaus – ym. Sunnuntain ensimmäinen peli pelattiin KooKoon Black joukkuetta vastaan aamupäivällä. TARJOAMME TÄYTEKAKKUKAHVIT 13.9. Mestarit leivottiin numeroin 2-0 (21.18, 21-11). Jääsudet pelasi pronssista KooKoo Blackiä vastaan. Tuomo Makkonen Kurkot ja kurkottaret sulassa sovussa Ignatius passaa ja Sistonen lyö kohti mestaruutta. 45,Avajaispäivänä huollon ajan varanneiden kesken ARVOMME TYÖKALUVAUNUN JÄÄKAAPILLA. Vahinkotarkastukset Cabas-vauriolaskentaohjelmalla. Finaalipeli jäi yhden maalin päähän, johon molemmat SaPKon joukkueet etenivät. Jääsusien D-05 joukkue pelaa Kymi-Saimaa sarjaa, jonka ensimmäinen sarjapeli pelataan Kiteellä 23. LAAKKONEN AUTOKORJAAMO) Kiteentie 48, Kitee (ent. Turnaukseen osallistuivat Jääsusien lisäksi kaksi joukkuetta Savonlinnan SapKolta ja Kouvolan KooKoolta, sekä Imatralta Ketterä. Pronssipelissä Jääsudet hallitsi ottelua selvästi ja voitti turnauksessa pronssia numeroilla 4-0. Toinen erä meni selvästi ennakkosuosikeille. Toisessa ottelussa joukkue voitti KooKoo Whiten 4-0. (vuorojärjestyksessä) Vakuutusyhtiöiden hyväksymä kolarikorjaamo. Tällä kertaa naisten sarjaan ei saatu riittävästi osallistujia, joten hynttyyt lyötiin yhteen, peliparit arvottiin ja pelattiin sekasarja. klo 9–16. Ketterä voitti KooKoo Whiten 6-2 ja sijoittui viidenneksi. naalin ensimmäisessä erässä tiukasti hanttiin tilanteeseen 18-18 saakka, mutta siihen pyristely päättyi. Alkusarjassa Jääsudet sijoittuivat kolmanneksi SaPKon sinisen kanssa samoilla pisteillä, mutta heidän parempi maalisuhde ratkaisi lopullisen järjestyksen. Loppuottelussa SaPKo valkoinen voitti SaPKo sinisen 5-3. Lauantain viimeinen ottelu oli SaPKo valkoista vastaan, joka meni loppuhetkille asti 0-0 tilanteessa. Seuraava turnaus on kinkkuralli marras-joulukuussa, joten treenit käyntiin ja taitoja hiomaan. Elokuun lopulla kokoonnuttiin Tohmajärvellä Kurkopiitsiin, kesän toiseen beach volleyturnaukseen. Turnauksen pistepörssin voitti Jääsusien Jere Toivanen ja toiseksi sijoittui Niko Halttunen. Piitsiväki osoittaa suuret kiitokset liikunnanohjaaja Arja Pirhoselle, jonka kanssa liikuntahallin käytöstä on aina sujuvaa ja joustavaa neuvotella. Tähän Jääsudet eivät olleet vielä ihan heränneet ja KooKoo oli parempi 2-3. Kuva: Niina Immonen TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUSIIN KORJAAMOTILOIHIN to 13.9.2018 klo 9–16 Kiteentie 48 (ent. Pasi Immonen Jääsusille PikkuPässiturnauksen pronssia Jääsusien D-05 joukkue toi Tanhuvaarassa pidetystä PikkuPässi-turnauksesta pronssia. Ajoneuvon kuntotarkastus veloituksetta. Kesäpelikausi alkaa olla päätöksessään ja on aika siirtyä sisätiloihin. PRONSSIOTTELUSSA Jorma Swahne ja Joona Immonen saivat tiukan vastuksen Teemu Pitkäsen ja Matti Pirhosen muodostamasta joukkueesta. Myös maalivahtien tilastossa Topias Kaksonen oli toisena. alv. Sini Ignatius ja Lari Sistonen tykittivät koko alkusarjan vakuuttavasti häviämättä erääkään ja olivatkin selvä suosikki loppuottelun alkaessa. Aina on myös hyvään ratkaisuun päästy. Toinen peli oli taas isäntien toista joukkuetta SaPKo sinistä vastaan ja aamupelistä sisuuntuneena Jääsudet voittivat ottelun 1-4. Syyskuuta Tanhuvaarassa pidettyyn PikkuPässi 05 turnaukseen. Laakkonen korjaamo) p. Nexen rengas maahantuojan edustaja paikalla. Lasinpesuneste 3 L/pussi 4 pussia Avajaispäivänä varatut pyöräsuuntaukset Fixus-ketjun korjaamoasiantuntija paikalla. 24 %) Avoinna Ma-pe 9-18, la 10-15 Myynti 010 309 2329
Esimerkkeinä Immonen mainitsee jumpan, keppijumpan ja kuntopiirin. – Kaikkea mukavaa yhdessätekemistä, uusien taitojen opettelua 4.-7. Tervetuloa! Kesälahden Pelastakaa Lapset ry SYYSKOKOUS Kiteen Ev. 013 415 010 AKEN OPTIIKKA Palvelemme teitä ma–pe klo 9–17 la 9–13 Vuodesta 1986 alkaen, neljällä yksiköllä Antsun Hinauspalvelu 0400 373 535 Hammasproteesipalvelua Ota yhtey ttä! Palveluksessanne Paikallinen Palveleva Painotalo Kiteentie S-market LVI-myymälä Olk on tie www.lampokarelia.fi Kiteentie 1, 82500 Kitee Puh. Kitee, p. Lisäksi Helinä ohjaa myös tehotreeniä. Toiminta jatkuu tutuilla liikuntamuodoilla, uutena kuitenkin FreeGym Benjamin Girayn ja Toni Erikssonin ohjaamana. FreeGym rantautui Tohmajärvelle, kun kaksi innokasta ohjaajaa Benjamin Giray ja Toni Erikssom innostuivat asiata, kouluttautuivat ohjaajiksi ja tarjosivat taitojaan Tompalle. Enna ja Oosa Koukku ja Benjamin Giray seuraavat suoritusta. Esillä sääntömääräiset asiat. 0424 475 216 Myymälä auki ma-pe klo 8-17 www.lampokarelia.. Seuran tiedottaja Niina Immonen kertoo kuulumisia, että seuran puheenjohtajana aloitti uutena Seija Laatikainen. Tervetuloa! Johtokunta Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 17.9. Parkour on 1980-luvulla Ranskassa, Pariisin esikaupungeissa kehitelty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. FreeGymiä ja muuta mukavaa Tompan syksyssä Toni Eriksson näyttää hyppymallia FreeGym-harjoituksissa. FREEGYM on Suomen Voimisteluliiton lanseeraama uusi nuorille suunnattu harrastus, joka rikkoo perinteisen voimistelun rajoja. FreeGym antaa nuorille mahdollisuuden liikkua monipuolisesti. 25.9.2018 klo 19.00 Sovintolassa. www.hinauspalvelukuittinen.. Freegymiä voi harrastaa yksin tai yhdessä kaverin kanssa ikään, taustaan tai kokemukseen katsomatta, sisällä saleissa ja ulkona. Lisenssin omaavan ohjaajan myös laji muuttui virallisesti aikaisemmasta latinomixistä Zumbaksi. Kiteentie 10, KITEE puh. 24H Kaikki vakuutusyhtiöt, myös Venäjältä. 040 170 8344. € (ovh. klo 11.00 mennessä puh. Lehdessä asiaa pelloilta, karjasuojista ja metsistä! Kysy edullista ilmoitustilaa! Maaja metsätalous -teema 21.9. Ilmoittaja! Lehti jaetaan joka talouteen Kesälahdella ja Tohmajärvellä. KITEE Peltotie 1 JH L AATTA JA R AKENNUS Pesuhuoneremontit 0400 363 500 edullinen € € Kiteen Jääsudet ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS to 27.9.2018 klo 18.00 Kiteen Jäähallilla. Parkourissa pyritään hyödyntämään kaikkia ympäristön esineitä ja rakenteita nopeaan ja katkeamattoman sulavaan liikkeeseen, Niina immonen kertoo. Kahvitarjoilu. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.. Jäsenet tervetuloa! Kiteen Naisvoimistelijat ry:n johtokunta. Tervetuloa! Johtokunta Kiteen Naisvoimistelijat ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke 26.9.2018 klo 18.00 Kiteen seurakuntakeskuksen päätyhuoneistossa, Kappelintie 4. -luokkalaisille Benjamin kertoo uudesta lajista. – Muksut treenaavat entisellä sabluunalla liikuntahallilla harjoitellen perustaitoja, Niina Immonen kertoo. Zunbaa ohjaamaan seura sai uudeksi tekijäksi Helinä Väisäsen. Sääntömääräiset asiat ja puheenjohtajan valinta. Käsitellään johtokunnan oikeutta tehdä sitoumuksia. Koti-Karjala 12 Keskiviikko 12.9.2018 TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Jumppacoctail, tehotreeni, Zumba, FreeGym sekä muksujumppa ja tenavajumppa eli melkein jokaiselle viikon arki-illalle jotakin tarjoaa Tomppa-Tohmajärven Jumppa ry viime viikolla alkaneella toimintakaudellaan. Jumppacoctail kuuluu maanantai-illan ohjelmaan tarjoten osallistujilleen vaihtuvien ohjaajien vaihtuvaa sisältöä. Perjantaina alkoi alakouluikäisille tarkoitettu puuhaparkki, jonka Tomppa tarjoaa yhteistyössä kunnan liikuntatoimen kanssa. Kansanopiston kannatusyhdistys ry:n YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS to 27.9.2018 klo 18.00 Kansanopiston Aurinkosalissa. 490 €) 0400 158 416 Jouni Tarkkonen ohjelmointi@konediesel.. www.konediesel.. – Siinä yhdistvät voimistelu, voimaharjoittelu, voltit ja parkour. Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat
6.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 7.03 Dinojuna (S) 7.27 Martta puhuu (S) 7.51 Tilkkupeiton tarinoita (S) 7.55 Nelli ja Noora (S) 8.03 Tete ja Mama (S) 8.10 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.34 Petteri Kaniini 8.46 Retki-Roope (S) 8.59 Galaxi 9.01 Otso ja sopulit (7) 9.08 Peter Pan (7) 9.31 Meidän luokka 9.56 Urheiluhullut (S) 10.00 Satuhäät 10.50 Marja Hintikka Live 11.40 Kohteessa: Filippiinit 12.30 Line ja matka kehoihin 12.55 Miss Perfect 13.30 Studio Julmahuvi (7) 14.00 Siskonpeti: Terveys (12) 14.25 Sohvaperunat 15.15 Ratsastuksen MM: Kouluratsastus 16.45 Salibandyliiga: Classic – SB Pro 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Villi kortti 20.00 Lentopallon MM: POL – FIN 22.30 Vuosaari (16) 0.30 Ratsastuksen MM: Kenttäratsastus 2.00 Muistin vanki (12) 2.40 Boy Machine (7) 8.00 Puuha-Pete (S) 8.11 Puuha-Pete (S) 8.20 Palomies Sami (S) 8.30 Muumilaakson tarinoita (S) 8.55 Muumilaakson tarinoita (S) 9.20 Alvin ja pikkuoravat (S) 9.35 Paavo Pesusieni (S) 10.30 Salatut elämät (S) 11.00 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Salatut elämät (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Elokuva: Planeetta 51 (7) 14.50 PUTOUS: Nyt juhlitaan! 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.30 Elämä Lapselle -konsertti 17.30 Jahti 18.30 Formula 1 Paalupaikka 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.35 Fort Boyard Suomi 21.00 Rakettitiedettä. Koti-Karjala Keskiviikko 12.9.2018 13 5.55 Tosi tarina: Asfaltilla syntynyt 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Koukussa: Urheilukengät 13.00 Reinikainen (S) 13.30 Taikayö (7) 14.43 Some Deep Story: Kaikki vastaan yksi 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Metsien kätkemä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Eurooppa kieltää abortit 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Melanijan tie (12) 1.25 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 13.9. (12) 21.30 Vedetään hatusta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Wallander: Valokuvaaja (16) 0.40 Ulosottomiehet 1.35 NCIS: New Orleans (12) 2.30 Pop’n’Roll 3.25 Aku ja 7 ihmettä (S) 4.20 Taikuuden tuolla puolen 5.00 Astral-TV 6.00 Transformers Rescue Bots (7) 6.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.40 LEGO City 6.45 Sonic Boom (7) 7.00 Angry Birds Piggy Tales 7.05 Angry Birds Piggy Tales 7.10 Rusty Rivets (S) 7.35 K3 (S) 7.50 Vili Vilperin seikkailut 8.05 Angry Birds Blues (S) 8.10 Disney esittää: DuckTales (7) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Vain elämää 11.00 Tulossa: Gaala 11.05 Amerikan Gladiaattorit 12.05 MasterChef Australia 13.15 MasterChef Australia 15.20 Tulossa: Gaala 15.25 Hauskat kotivideot – uudet jaksot 16.25 Idols 17.25 Tulossa: Gaala 17.30 Vain elämää 19.30 Gaala 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 Torstai 13.9. er (7) 5.55 Elävät puut: Suomen sisukkain puu 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 12.30 Koukussa: Antiikkituolit 13.00 Reinikainen (S) 13.30 Halveksittu (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Seksikauppaa yhteiskunnan takapihalla 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Kasvun salaisuus 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Särkynyt enkeli (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Cocaine Express 23.55 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.9. 9.10 Kauniit ja rohkeat (7) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Kaappaus keittiössä 11.00 Samassa liemessä 13.00 The Chefs’ Line 13.30 Rakas, ostin meille kodin 14.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät 15.25 Jahti 16.25 Enbuske, Veitola & Salminen 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Kaappaus keittiössä 11.00 Samassa liemessä 13.00 The Chefs’ Line 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät 14.30 Unelmarempat 15.25 Upeat skandikodit 15.55 Kotoisa 16.55 Viettele vaatteilla 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 11.00 Tanskan kuninkaiden perintö 11.30 Mysteerisaari (7) 11.40 Pax maan kamaralla (S) 11.53 Tappiset (S) 11.55 Bon (S) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Voguen sata vuotta 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 14.01 Isä Matteon tutkimuksia (12) 14.59 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe 17.25 YLE FEM 17.25 Sana on minun 17.40 Tämä tästä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU: Superapulaiset 18.30 Maailman vahvin Bella 18.45 Bonusperhe (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Anjan matkassa 20.00 YLE TEEMA 20.00 Betty: They Say I’m Different 21.00 Teemalauantai esittää 21.01 Kasvot, kylät 22.30 Onnen hetket (12) 23.50 Uusi Kino: Sementin maku (7) 5.55 Elossa 24h 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.45 Some Deep Story: Ulkopuolella 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Koukussa: Klassikkohuonekalut 13.00 Reinikainen (S) 13.30 Miesmalli (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio: Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Poika joka katosi musiikkiin (7) 20.00 Sannikka & Ukkola 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 SuomiLOVE 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Oddasat 23.30 Outlander – Matkantekijä (16) 0.30 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 14.9. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Jahti 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Top Gear 0.15 Jahti 1.10 American Horror Story: Cult (18) 2.10 Ulosottomiehet 3.05 Arrow (16) 4.00 Rikoksista pahin (12) 4.50 60 päivää kiven sisässä 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.25 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Angry Birds Piggy Tales 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Madagascarin Pingviinit (7) 7.25 Vili Vilperin seikkailut (7) 7.40 Sonic Boom (7) 7.50 Ritariprinsessa Nella 8.15 Rusty Rivets (S) 8.35 My Little Pony (S) 9.00 Heikoin lenkki 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Tulossa: Napakymppi 15.00 Merinäköala haussa 15.30 Onnenarpa 15.35 Tulossa: Gaala 15.40 Amerikan Gladiaattorit 16.40 Leijonan luola USA 17.40 Tulossa: Napakymppi 17.45 MasterChef Australia 18.55 Tulossa: Gaala 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Idols 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Napakymppi 22.00 Stand Up! 23.00 Tulossa: Gaala 23.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 0.05 Leijonan luola USA 1.05 Ex on the Beach Ruotsi (7) 2.05 Anthony Bourdain maailmalla 3.05 Astral-TV 9.20 YLE FEM 9.20 Norjan kovin 10.00 Grönlannin unelmakodit 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Älä kokeile tätä kotona 11.30 Sportmagasinet 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kotiseutu – kaipauksen vuodet (12) 13.45 Pariisin afroamerikkalaiset taiteilijat 14.40 Talo Ranskassa 15.25 Altai 30 päivässä 16.10 Syötävän hyvä Espanja 16.50 Syntymävika (S) 17.25 YLE FEM 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Mami Fatale (7) 18.40 ZombieLars (12) 18.55 Ruohonjuuritasolla (S) 19.00 Obs debatt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 21.00 Kino Klassikko: Rakastajatar (12) 22.35 Elävä arkisto: Syömishäiriöitä 22.37 Arkistovieraana: Leea Klemola 22.51 Kuinka katosin karkkimaahan 23.50 Elämä Mansonin jälkeen (7) 8.00 Yle Uutiset 8.05 Puutarhan pelastajat 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Murroksessa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Elävät puut: Suomen sisukkain puu 14.05 Prisma: Kasvun salaisuus 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Elossa 24h 15.45 Rebellion – verellä ja sydämellä (12) 16.35 Näin Norjassa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Amerikan kansallispuistot 19.30 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Hyvät katsojat 22.00 Nuori Morse (12) 23.30 Doctor Foster (12) 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 15.9. (S) 14.05 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin 15.05 80-luku: Minä olen muistanut 16.00 Syötävän hyvä Espanja 16.50 Levyt ja valokuvat (S) 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Älä kokeile tätä kotona 19.00 Sportmagasinet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 21.05 Altai 30 päivässä 21.50 Kino: Operaatio Avalanche (12) 23.20 Yle Live: Sideways 2018 TV-ohjelma keskiviikko 12.9. 19.00 Hauskat kotivideot – uudet jaksot 20.00 Vain elämää 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Kauhea kankkunen 2 (12) 0.05 Tulossa: Arman ja viimeinen ristiretki (7) 0.10 Stand Up! – SPESIAALI: Naurupartio (S) 1.10 Elokuva: Vice (16) 3.05 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Puutarhakausi 10.00 Unelmien puutarhat 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 11.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.00 YLE TEEMA 12.00 Norjan RSO: Sibeliuksen toinen sinfonia 13.00 Historia: Kulttuurien juurilla 13.55 Elävä arkisto: Syömishäiriöitä 13.57 Arkistovieraana: Leea Klemola 14.11 Kuinka katosin karkkimaahan 15.16 Saaristo sci-. 6.53 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 7.04 Mohvelit (S) 7.09 Touhukkaat (S) 7.35 Nalle 7.42 Tiketi Tok (S) 7.55 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 8.06 Simo (S) 8.11 Vilkki Ankka (S) 8.27 Galaxi 8.28 Karvinen (7) 8.41 Lulu ja lehmä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Au pairit Lontoossa 11.28 Au pairit Lontoossa 12.00 Älä kokeile tätä kotona 12.30 Linen mukana maailman ympäri 13.00 Tyttöjen erämaaseikkailu 13.40 Jotunheimenin paimenet 14.10 Tanskalainen maajussi 14.38 Kimmo (7) 15.00 Ratsastuksen MM: Kouluratsastus 16.30 Uusi päivä (S): Uusi päivä (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 18.50 Koripallon MM 2019 karsinta: FIN – BIH 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Noin viikon studio 22.25 Bates Motel (16) 23.10 Sisällä 0.00 Ratsastuksen MM: Kouluratsastus 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 8.05 Huomenta Suomi: Duunikunto – Juoksukoulu 8.30 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.. 20.00 Idols 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Tulossa: Gaala 22.05 Elokuva: The Place Beyond the Pines (12) 0.55 Tulossa: Stand Up! (S) 1.00 Leijonan luola USA 2.00 Ex on the Beach Ruotsi (7) 3.00 Anthony Bourdain maailmalla 4.00 Astral-TV 9.05 YLE FEM 9.05 Tunturien ihmisiä 9.45 Vem vet mest. TV 2 TV 1 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. 10.30 Ruokamakasiini 12.30 YLE TEEMA 12.30 Francon jälkeen – Alcantaran perhe 13.40 Saaristo sci-. – lauantai 15.9.2018 Lauantai 15.9. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Sinulle on postia 11.00 Samassa liemessä 13.00 Fort Boyard Suomi 14.25 Rakas, ostin meille kodin 15.25 Pelastavat enkelit 16.25 Duudsonit tuli taloon 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Perjantai 14.9. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Dok: Diagnoosi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 21.00 Kino: Suljettu piiri (12) 22.35 Yle Live: Vesta 23.35 Uusi Kino: Ampli. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Elämä Lapselle -konsertti 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. 6.53 Taikakaruselli (S) 7.04 Millä mennään 7.08 Sanni Sateenkaari (S) 7.23 Ninni ja Nestori (S) 7.36 Pikku Kakkosen posti 7.41 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 7.56 Runoja & rusinoita (S) 8.03 Anton Siilinen ratkaisee (S) 8.18 Galaxi 8.19 Late Lammas (S) 8.26 Villi tulevaisuus (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Au pairit Lontoossa 11.27 Au pairit Lontoossa 12.00 Tanskalainen maajussi 12.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 13.00 Rakkauden koodi 13.30 Marja Hintikka Live 14.35 Boy Machine (7) 15.00 Ratsastuksen MM: Kouluratsastus 16.30 Lentopallon MM: FIN – CUB 19.00 Siskonpeti : Terveys (12) 19.30 Muistin vanki (12) 20.15 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla 20.30 Noin viikon studio 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Banshee (16) 22.49 Banshee (16) 23.36 Banshee (16) 0.22 Banshee (16) 1.20 Kimmo (7) 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 8.00 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. (S) 15.40 Syötävän hyvä Espanja 16.25 Pikku Kakkonen 17.25 YLE FEM 17.25 Kuka, mitä, milloin. 6.52 Humps (S) 7.00 Ludovic (S) 7.13 I-hah-haa 7.18 Rikke (S) 7.23 Kikattava Kakkiainen 7.32 Sasu (S) 7.43 Noksu (S) 7.48 Riku ja Rami 8.01 Kaapo (S) 8.27 Galaxi 8.28 Aappo ja Tööt (S) 8.35 Tenavat (7) 8.44 Eläinhoitolan tarinoita 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 12.30 Docventures-illan esittely 12.36 Docventures-illan vieraat 12.45 Docventures: Battle of the Sexes 14.04 Docventures Talk Show 15.03 Norjan kovin 15.40 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Käsipallon Mestarien liiga 20.00 Uusi päivä (S): Uusi päivä (7) 20.30 Catastrophe (12) 21.00 Vuosaari (16) 23.00 Strike Back (16) 23.45 Docventures-illan esittely 23.52 Docventures-illan vieraat 0.01 Docventures: Battle of the Sexes 1.20 Docventures Talk Show 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 23.50 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset 23.55 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S) 0.55 Elokuva: Kauhea kankkunen 2 (12) 3.00 Astral-TV 8.50 YLE FEM 8.50 Tiettömän taipaleen takana 9.30 Egenland 10.00 Obs debatt 10.30 Kuka, mitä, milloin. Keskiviikko 12.9. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Posse 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Aliens – paluu (16) 1.30 Arrow (16) 2.25 Crazy Ex-Girlfriend (7) 3.15 Last Man on Earth (7) 3.45 Last Man on Earth (7) 4.10 Kingi 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.25 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Angry Birds Blues (S) 6.55 Angry Birds Blues (S) 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 Vili Vilperin seikkailut (S) 7.40 Sonic Boom (S) 7.50 Ritariprinsessa Nella 8.15 Rusty Rivets (S) 8.35 Disney esittää: DuckTales (7) 9.00 Heikoin lenkki 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Merinäköala haussa 15.25 Amerikan Gladiaattorit 16.25 Onnenarpa 16.30 Kaikki vastaan 1 17.55 Tulossa: Gaala 18.00 Et sä tiedä kuka mä oon. Cyber (7) 23.30 Ulosottomiehet 0.30 Pomo piilossa 1.25 Arrow (12) 2.20 Nuori MacGyver (12) 3.15 Maailman kovimmat vankilat 4.10 60 päivää kiven sisässä 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.25 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Angry Birds Piggy Tales 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 Madagascarin Pingviinit (7) 7.50 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 8.10 Vili Vilperin seikkailut 8.25 Sonic Boom (7) 8.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 9.00 Heikoin lenkki 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Tulossa: Neljät häät Suomi 15.00 Hauskat kotivideot 16.00 Onnenarpa 16.05 Tulossa: Idols 16.10 Leijonan luola USA 17.10 MasterChef Australia 18.55 Tulossa: Idols 19.00 Et sä tiedä kuka mä oon
Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. 2x30 pmm 48,60 €, sis. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. 013 330 2121 – Aina kiireellisissä päivystys lanteissa soi o 112 Torstaina 13.9. edullisesti. Koti-Karjala 14 Keskiviikko 12.9.2018 Tuoreet lähijärvien kalat Kiteen torilta pe 8–10. 050 3623791. Tohmajärvellä 10.9.2018 VUOKKO VÄISTÖ kunnanvaltuuston pj. alv. alv. Tehokasta jumppaa, venyttelyä ja itsepuolustusta. Kiteentie 9–11 B, Kitee www.keti.. Kisaajien kesken arvontaa. KUNTONYRKKEILYÄ 18.9.2018–23.4.2019 tiistaisin klo 17.30–19.00 alakoulun liikuntasalissa. 0400 269 500 – Muina aikoina keskussairaalan yhteispäivystys, puh. Parantavaa ja korjaavaa, laaja-alaista fysioterapeutin antamaa hoitoa. alkaen Lääkäriasema Rese Oy:lle. P. 0100 85160 ma–pe klo 8–16. 12 kk 103 €. Kuhafileet, savukalat ym. Soveltuu naisille, miehille, tytöille ja pojille. markkinointi@kotikarjala.. Autonym. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Paras asu palkitaan + arvontapalkintoja! TORIPAIKKAVARAUKSET KE 19.9.2018 MENNESSÄ: raita.joutsensaari@raakkyla.. tilaajapalvelu@kotikarjala.. ILMOITTAUTUMISET KE 19.9.2018 MENNESSÄ: jyrki.kymalainen@raakkyla.. 12 kk 113 €. poisto/romutustodistus. Lisätietoja: Jyrki Kymäläinen, vapaaaikasihteeri p. Penan Praktiikka, Kitee, 0400 797609. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. www.siunsote.fi Muutoksia Kiteen akuu vastaanotossa 10.9.2018 alkaen Kiteen terveysaseman akuu vastaano o arki-iltaisin ja lauantaisin siirtyy 10.9. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni Toimitus: Aladár Bayer Riitta Hakulinen Tuija Marienberg Kari Sarkkinen Mainos/markkinointi Laskutus Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2018 040 546 2057 040 684 8425 040 684 8426 040 684 8430 040 684 8427 040 684 8424 040 684 8431 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. 040 171 5110 Suosittu Sutkin KARAOKE Vapaa pääsy! klo 21.00–01.30 Perjantaina 14.9. Nelihenkiset joukkueet. kerros, Kellonsoittajantie 11. Vastaano o vain ajanvarauksella. Keilaratamaksu: aikuiset työssäkävijät 8 €/h, muut 4 €/h. romuakut. avoinna joka päivä 11-22 Kerrosateria avajaistarjous 5 50 (7,90) BINGO Niemisen Urheilutalolla alkaa sunnuntaina 16.9.2018 klo 17.00, Uudet ja vanhat pelaajat tervetuloa! Niemisen Urheilijat ry jatkuen sunnuntaisin 12.5.19 saakka. Tarjolla kahvia, mehua ja keksejä, myös yleisölle. Avoinna Ma–ke 8.30–16.00 To–pe 8.30–15.30 Asiakaspalvelu 040 684 8411 myytävänä TYÖSUORITUKSET Lähi-ABC Kitee pe 14.9. Vapautuu 30.9.18. Happy hour klo 20–22 Vapaa pääsy! Iltalennon jatkot Sutkin Krouvissa Lauantaina 15.9. 040 105 3103. 013 330 2241 – Lauantaisin klo 9–15: Lääkäriasema Rese , Ilmarisen e 1, puh. www.kelpokeraaja. Sarjat: Aikuiset, nuoret – 16 v, 12 v, 9 v sekä kävelysarja (1–4 osallistujaa, ei kilpailu). TERVETULOA! www.tohmajarvi.. Alle 10 v. Säävaraus.. alv. Torstaina 13.9. 050 331 2598 Noudetaan ns. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,95 €, sis. toreilla • Kesälahti klo 11.30–12.00 • Kitee klo 12.30–13.30 • Tohmajärvi klo 14.00–14.30 • Rääkkylä klo 15.30–16.30 P. TOHMAJÄRVI Tervetuloa! www.kiteenhovi.com Hovintie 2, Kitee, puh. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Käsittelyssä Niiralan osayleiskaavan hyväksyminen, Tikkalan päiväkodin rakentaminen/rahoitus, luottamustoimesta eroaminen ja uuden jäsenen valitseminen, valtuustoaloite pysähtymiskieltomerkin asettamisesta Talluksentielle, tiedoksi/ilmoitusasiat, muut asiat. www.raakkyla.. mv 1.54 € 1.49 € 1.31 € 1.31 € 1.31 € 4-väri 1.99 € 1.94 € 1.76 € 1.76 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,25 €, sis. Asialista/kokouskutsu kokonaisuudessaan luettavissa www.tohmajarvi.?/kuulutukset. myytävänä SEKALAISIA myytävänä VUOKRATTAVANA myytävänä OSTETAAN myytävänä MYYTÄVÄNÄ Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. vain huoltajan kanssa. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan Tohmajärven kunnan tietoverkossa. 050 384 6777. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis. 013 330 2241 – Ajat arkisin klo 16–18 Rese ssä tapahtuvalle vastaanotolle annetaan arkisin klo 8–16 terveysasemalta, puh. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin Puh. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,50 €/vuosi, määräaik. Ilmoittautumiset klo 13.30 alkaen. 2h+k+s, 56,5 m², 2. Rekist. P. KATUVIESTI JA SYYSTORI LA 22.9.2018 Rääkkylän torilla klo 9.00–13.00. Kuukausikortti 20/10 €/kk. FRISBEEGOLFIN RÄÄKKYLÄN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT SU 16.9. Alkujumppa klo 9.45. 040 105 3103. net P. P. Turusen järvikala. alv. Seniorikuntosalikortti (eläk., 65 v.) 30 € vuodessa. Maksu 20 €. KEILAHALLI-KUNTOSALI on auki torstaisin klo 16–20. 0500 177485. alv. Tohmajärven kunnanvaltuuston kokous pidetään maanantaina 17.9.2018 klo 17.00 kunnanvirastolla valtuustosalissa. Viestijuoksu alkaa klo 10.00. P. Hinta alk. www.kotikarjala.. Tilaushinnat (sis. alv. omenaa, ym. 040 5464049. 0400 363500 Kitee, Lohela. P. (joukkueen nimi + osallistujat juoksujärjestyksessä) tai p. klo 9.00 Uudistetun Lähi-ABC Kiteen AVAJAISET Avajaistarjous voimassa 14.-15.9.2018, ei voi yhdistää muihin etuihin. Laskutuslisä 3,20 €, sis. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Kuntosalimaksu: aikuiset työssäkävijät 2 €/krt, muut 1 €/krt. Puolukkaa, Lapin lakkaa, sieniä, kotim. 0400 573263. tai 040 105 3010. Toimi näin, kun tarvitset akuu a hoitoa: – Arkisin klo 8–16: Kiteen terveysasema, puh. 40 €/irtokuutio. Sarjat: 10 v, 16 v, M/N yleinen ja yli 60 v. Tiistaina 18.9.2018 klo 14.00 18.00 Kiteen kaupungintalon valtuustosali, Kiteentie 25, Kitee Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet: www.keti.?/tapahtumat Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto TUOTTEISTAMINEN Tee ostamisesta helpompaa! Tilava kaksio Harjuntie 7 D, Kitee. Näköislehti: Kesto 96 €/vuosi, määräaik. metalliromut noudetaan. Suomalaista puolukkaa, omenaa, Lapin hillaa, kantarelleja, valkosipulia, täysmehuja, tyrnin marjoja, hunajaa, karpaloita ja suolasieniä ym. Varustuksena sisäliikuntavarusteet. Kokoontuminen nuorisotalon pihalla, kisa klo 14. Krouvin lauantaiillan huuma Silver & Sone klo 21.00 alkaen Metsäkoneenkuljettaja Lisätietoja: N]VOMZEMWERIR%VMZIVME T Metsäkoneasentaja Lisätietoja: SWWMVIMW%VMZIVME T Metsuri-metsäpalvelujen tuottaja Lisätietoja: QEVNEPMMWEN]VOMRIR%VMZIVME T RIVERIA.FI Valtimo Tule opiskelemaan metsäalan ammatteihin! -EOY OSYPYXYOWIIR ENEPPE ° å å Valtimo joensuu aloitus 22.10.2018 :SMX O]W]® PMW®® 8SQQM &RXXSRIR T XEM LEOYRIYZSRXE%VMZIVME XEM Katso metsäalan koulutustarjonta: å Kuivaa koivuhalkoa/klapeja. alv
– Ilmainen linja-autokuljetus Joensuu Areenalle 40 ensimmäiselle osallistujalle. Lähtö klo 9.00 Kesälahden tori, klo 9.30 Kitee ABC. – Osallistujien kesken arvotaan sangollinen kahvia. Peltotie 4, KITEE Puh. MATKA KÄDENTAITOJA HYVINVOINTIMESSUILLE KUOPIOON 29.9.2018 EL:n Rääkkylän yhdistys. – Tanssittajana Markku Leinonen. TAPAHTUMAT Kitee-Seuran johtokunnan kokous 19.9.2018 klo 17.00 Koti-Karjalassa. – Senioreiden päivätanssit VesPelissä klo 14.00–16.00. Potoskavaaran maamiesseurantalo, Kantosyrjäntie 5, Kitee KYLÄN SYYSTAPAHTUMA 16.9.2018 klo 14.00. pantit Meiltä myös LEVYPYÖRÄT SEKÄ ALUVANTEET EDULLISESTI. – Ohjattu ulkoilulenkki Kiteen Hutsissa klo 13.00, kokoontuminen VesPelin sisäänkäynnin eteen. TANSSIN PÄIVÄ 25.9. Tervetuloa! Ystävällisen palvelun Neste-asema! www.plussa.com AAMUPUURO MA–PE klo 5.00–8.00 Neste Tolosenmäen Kyläkauppa tarjoaa Karhu OLUT 5,3% 6x0,33 l/tlk, 6-pack (6,06 €/l) Voimassa 1.9.–31.10.2018 12 90 6-pack sis. Kahvitarjoilu. (013) 411 188 Palvelemme: Ma–Pe 8–17 42 HAKKA GREEN 2 Luonnollisesti turvallinen . 040 105 4118. 040 105 4118. Tapsa ja Pertti soittavat vanhaa tanssimusiikkia. Voimaja tasapainoharjoittelua Senioreille liikuntahallin kuntosalilla klo 9.00–11.00 ja Värtsilän kuntosalilla klo 12.00–13.00. Arja, p. Tervetuloa kyläläiset, talkoolaiset, näyttelijät ja Myllyteatterin kesätyöntekijät juhlistamaan Pohjois-Karjalan Vuoden kylä 2018 valintaa! Ohjelmassa mm. 2.10. Katso www.tilausliikennekarhu. Kaikkien kuntien ulkoilutapahtumissa mukana Riveria Kiteen lähihoitajaopiskelijat. pantit 5 00 Battery ENERGIAJUOMAT 0,33 l/tlk (7,12 €/l) 1 40 TUPLA-PATUKAT 48–50 g (14,00–14,58 €/kg) 2 kpl 1 90 Heinosen JYVÄSÄMPYLÄ 8 kpl/pussi, 400 g (4,75 €/kg) pussi 2 kpl sis. p. Kyyditys, tapahtuma ja kahvitarjoilu ilmainen, keittolounasmahdollisuus 6 €. Omat lautaset ja lusikat mukaan. 25.9. – Ohjattu ulkoilulenkki klo 10.00, kokoontuminen liikuntahallille. – Virkistyshetki kotihoidon asukkaille Kotipihan grillipaikalla, Talluksentie 26 J. TOHMAJÄRVI VOIMAPÄIVÄ 18.9. Kimppakyydit klo 13.00 Kunnantalolta. 040 1051189. – Klo 13.00 sauvakävelyn ohjausta ja lenkki. Jyrkille p. SUOMEN ENSI-ILTA!. TANSSIN PÄIVÄ TI 25.9. Tervetuloa! Puheenjohtaja. – VesPelin kuntosalilla opastusta ja ohjausta klo 9.00–11.00. Ilmoittaudu viimeistään 25.9. ”Ratsaa renkaasi ajoissa” Muistithan, että k ä k id Ratsaa VÄLTÄ VESILIIRTO Kyläparin Rantapirtti, kylätalo, ent. – Kesälahden Paloaseman kuntosalilla opastusta ja ohjausta klo 14.00–16.00. Karhu Mahdollisuus käydä Matkuksen kauppakeskuksessa. Ja rengasalan palvelut ammattitaidolla ja nopeasti. 040 684 8424 tai markkinointi@ kotikarjala.. Kaikissa tapahtumissa järjestäjänä liikuntatoimi, Arja, p. IKÄIHMISTEN TERVEYSPÄIVÄ JOENSUUN AREENASSA Tapahtuma ja kahvitarjoilu ilmainen, keittolounas 6 €, kyytimaksu €. 040 105 3103. mennessä VesPeliin tai Tapio N. 013 423 515. Lauletaan, leikitään ja paistetaan makkaraa sekä kahvitellaan. com tarkemmat tiedot. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia ja ne järjestää liikuntatoimi, Tapio N. Tervetuloa! Ohjelmassa mm. Ilmoittautuminen viimeistään ti 25.9. Muistithan, että kesärenkaiden suositeltava urasyvyys on 4 mm sadekelillä. Senioreitten päivätanssit Työväentalolla (Työväentie 2) klo 13.00–15.00. SÄPINÄÄ SENIORIT – KESKI-KARJALASSA KITEE VOIMAPÄIVÄ TI 18.9. Kerho alkaa klo 10.30. – Klo 15.00–17.00 kuntosalilla (Kotitie 17) opastusta ja ohjausta. klo 15.00. Huttujuhla Kesälahden museoalueen Savutuvassa, Kirkkotie 9, la 15.9.2018 klo 18.00. IKÄIHMISTEN TERVEYSPÄIVÄ TI 2.10. muistetaan kylälle syntyneitä, muuttaneita ja kyläosaajia! Kyläpari on Vuoden kylä 2018 Keittotarjoilu! Tilausliikenne E. – Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Tanssittajina Ari Mononen ja Mikko Myllyniemi, vapaa pääsy ja buffetti. – Järjestää yhteistyössä liikuntatoimi ja Kiteen Eläkkeensaajat ry. Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu. ULKOILUPÄIVÄ 11.10. TANSSIPÄIVÄ Alakoulun liikuntasalilla tanssit klo 14.00–16.00. Marjaleena Malisen huttupuhe ja Reijo Ahokkaan lyhytelokuva Kesälahti-Seuran perinteinen Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. RÄÄKKYLÄ 18.9. Hinta 25 €/henkilö. Kauden kerhotoiminta aloitetaan ke 19.9.2018 klo 13.00 tutustumalla Aari ja Elina Hirvosen kotimuseoon, osoitteessa Oikotie 9, Rasivaara. 040 105 3103. – Ulkoillaan Kesälahden Annalassa klo 13.00–15.00. VOIMAPÄIVÄ – Klo 13.00–15.00 seniorisalilla Pihlajakodilla opastusta ja ohjausta. mennessä p. Osallistujien kesken arvomme sankollisen kahvia. 11.10. IKÄIHMISTEN TERVEYSPÄIVÄ 2.10. p. Ilmainen linja-autokuljetus Joensuu Areenalle 40 ensimmäiselle osallistujalle lähtö klo 9.30 liikuntahallilta, paluu n. – Osallistujien kesken arvotaan sangollinen kahvia. Torstaikerholaisille tiedoksi! Kerhon järjestelyryhmä pääsee Osuuspankin tiloihin klo 10.00. ULKOILUPÄIVÄ – Klo 13.00 palvelukotien ja kotipalvelun asiakkaat ulkoilevat eläkeläisjärjestöjen ohjaamana. 040 105 1189. Lähtö apteekin edestä, lenkin jälkeen apteekki tarjoaa juotavaa. Pääsymaksu 7 €, sisältää hutun. Lisätietoja Jyrkiltä, p. Ilmoittaudu 21.9. Ilmoittaudu viimeistään 25.9. Osallistujien kesken arvomme sankollisen kahvia. – Kiteen Kotkontu ulkoilee klo 9.30–11.00. RENGASKAUPAN KESKUKSESTA! Saat turvalliseen autoiluun kaikki johtavat rengasmerkit. Mainosmateriaalit viimeistään ma 17.9. Lehti jaetaan joka talouteen Kesälahdella ja Tohmajärvellä. Lähtö: kunnantalo klo 9.30, Rasivaaran pysäkki klo 9.40, Kompakka klo 9.50, myös matkalta kyytiin. ULKOILUPÄIVÄ TO 11.10. Koti-Karjala Keskiviikko 12.9.2018 15 Maaja metsätalousteema 21.9. klo 11.00 mennessä puh
Siun soten aloittaessa toimintansa vuoden 2017 alussa ratkaisut vaihtelivat jäsenkuntien välillä: – Tilanne on ollut meillä se, että osassa jäsenkunnistamme on ollut hankintasopimus annosjakelusta, mutta muutaman kunnan kohdalla palvelua ei ole ollut lainkaan tarjolla, kertoo palvelujohtaja Leena Laaninen Siun sotesta. – Matalin kynnys osallistua kampanjaan on lähteä ulos oman iäkkään vanhemman, naapurin tai tutun kanssa. Koko 88x40x25 cm. Ratkaisu on uudenlainen myös valtakunnallisesti, sillä Siun sotella ei ole tiedossa muita alueita tai paikkakuntia, joissa annosjakelu toteutettaisiin palvelusetelin avulla. – 11.10. Apteekkien näkökulmasta valmisteluprosessi on edennyt hyvin: – Olemme oikein tyytyväisiä siihen, miten Siun sote on ottanut Pohjois-Karjalan apteekit mukaan valmisteluun. 24,95 Muotia, tyyliä, persoonallista ilmettä JAAKON silmin. Postinumero:.......................................................................... Lääkkeiden hintaa palveluseteli ei kata. Kirjaamalla omat tai yhteisön kanssa tehdyt ulkoilukerrat vievanhusulos.. Vaihtoehtoina olivat palvelun kilpailuttaminen, omaksi toiminnaksi ottaminen tai toteuttaminen palvelusetelin avulla. Osta nyt maksa tammikuussa. Mielipiteitämme ja näkemyksiämme on kuultu. Läh.os: ...................................................................................... Aiemmin myös Siun soten alueella lääkkeiden annosjakelu on hankittu kilpailutuksen perusteella palveluntuottajiksi valikoituneilta apteekeilta. Tilauksen voi tehdä Tilaan Koti-Karjalan Määräaikainen 4 kk/35,50 euroa Kestotilaus 102,50 euroa Iltalentotarjous 2 kk vain 9 euroa Tunnus 5007530 00003 VASTAUSLÄHETYS Kestotilauksen voit maksaa 1 erässä 2 erässä 3 erässä 4 erässä Tilaajan nimi: ......................................................................... -verkkosivuille on mukana kasvattamassa yhteistä kampanjan ulkoilupottia. KotiKarjala maksaa postimaksun. www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Siun sote ottaa käyttöön palvelusetelin lääkkeiden annosjakelussa ensi vuoden alusta alkaen. Viime vuoden kampanjassa kirjattiin kuukaudessa lähes 28 000 ulkoilukertaa, 128 paikkakunnalta. Järjestöjen vapaaehtoiset, työpaikkojen tyhyläiset tai koululuokat voivat sopia yhteisestä ulkoiluhetkestä läheisen palvelutalon kanssa. – Päädyimme rohkeasti kokeilemaan uutta, sillä haluamme, että palvelu on saavutettavissa koko Siun soten alueella ja että kaikilla alueen apteekeilla on mahdollisuus olla siinä mukana. Lääkkeiden annosjakelun palveluseteli käyttöön Vie vanhus ulos -kampanja 11.9. Palveluseteliin siirtymisen perusteluna oli myös asiakkaiden kokonaislääkehoidon turvallisuus: – Asiakkailla on jatkossa mahdollisuus keskittää kaikki lääkeostoksensa samaan apteekkiin, jolloin apteekeissa nähdään aiempaa paremmin asiakkaan lääkityksen kokonaisuus ja pystytään huomioimaan muutokset nopeallakin aikataululla, perustelee Laaninen. Maksajan osoite: ................................................................. ...................................................................................................... Nyt myös pienillä paikallisilla apteekeilla on mahdollisuus osallistua annosjakeluun ja kilpailussa ratkaisevinta on palvelun laatu, toteaa Karjalan apteekkariyhdistyksen puheenjohtaja Eero Suihko. Vie vanhus ulos -kampanja käynnistyi Polkupyöräteline FXA 3 pyörälle sinkitty Materiaali on kuumasinkittyä metallia. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE Valikoimissamme telineitä myös 4:lle ja 5:lle pyörälle. Olemassa olevat sopimukset päättyvät vuoden 2019 alkupuolella ja palvelun jatkoa mietittiin työryhmässä yhdessä paikallisten apteekkien kanssa. Postitoimipaikka: .................................................................. Palvelusetelin odotetaan helpottavan myös asiakkaiden elämää, sillä he voivat itse valita sen apteekin, josta hankkivat lääkkeiden annosjakelun. Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä kokee vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä. Jos ei vielä tiedä kenen kanssa lähtisi yhdessä ulos, niin vievanhusulos.. Jaakko Selin Aken Optiikassa pe 14.9. ...................................................................................................... ILTALENTOTARJOUS: 9 2 kk VAIN SÄÄSTÄ ENERGIAA Soita 050 464 9973 Maksuaikaa jopa 24 kuukautta. Palkinnoksi saa takuuvarmasti hyvän mielen, niin itselle kuin iäkkäälle, kannustaa suunnittelija Eveliina Hovinen Ikäinstituutista. 013 415 010 Avoinna ma-pe 9-17 ja la 9–13. Palveluseteli kattaa annosjakelun pussituksen ja jakelun kustannukset, eikä asiakkaalle jää siitä omavastuuosuutta maksettavaksi. Ajanvarauksella saat tyylivinkin henkilökohtaiseen kehysvalintaan. -sivuilta löytyy kuntien ulkoilukoordinaattoreiden yhteystiedot. innostaa jälleen vapaaehtoisia tukea tarvitsevien iäkkäiden ulkoilukavereiksi. ...................................................................................................... Hyvään vanhuuteen kuuluu mahdollisuus säännölliseen ulkoiluun. Heiltä voi myös kysyä hyviä ulkoilutarinoita. Palveluseteli täyttää nämä kriteerit hyvin, jatkaa Laaninen. Kiteentie 10, Kitee puh. Maksajan nimi:...................................................................... Asiakkaille palveluseteliä aletaan myöntää ensi vuoden alussa, palveluntuottajiksi haluavien apteekkien haku avautui viime viikon lopulla. Liian usein ulkoilu jää vähäiseksi heikentyneen liikkumiskyvyn, muistiongelman, yksinäisyyden tai kaatumisen pelon vuoksi. Kysy tarjous! Valtuutettu jälleenmyyjä. Hankintamallin ja palvelusetelin käyttöönottoa on valmisteltu tiiviissä ja jatkuvassa yhteistyössä apteekkien kanssa