Viimeisimpänä sopimuksena Jarkko Matikka, 25, liittyy try out-sopimuksella Kiteen Pallon Superpesis-joukkueen riveihin. marraskuuta ja lapsen oikeuksien viikko on samalla viikolla järjestettävä teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan pieni palkinto. Koronahankkeille ollaan hakemassa jatkoaikaa ensi vuoden alkupuolelle. Lainaa voi käyttää myös rahoittajan olemassa olevien saatavien poismaksamiseen. Vuoden 2020 Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 16. Avustusta voivat saada myös sellaiset yritykset, joille avustusta ei aiemmin olisi ollut mahdollista myöntää de minimis -kiintiön täyttymisen vuoksi. – Haluna oli kuitenkin järjestää jotain ohjelmaa kyseisellä viikolla ja suunnitteluryhmä ideoi luontorastit, jotka ovat vapaasti kierrettävissä 13. Finnvera myöntää yrityksille käyttöpääomalainaa koronakriisistä johtuviin rahoitustarpeisiin kuluvan vuoden loppuun saakka. Vasemmalta: Mervi Toukonen, Aimo Turunen, Marja Liisa Parkkonen, Kaija Halttunen, Riitta Väistö ja Rauni Timonen. Kiteen Pallon sopimustilanne kaksivuoriskaudelle näyttää seuraavalta: Jesse Eskelinen, 2021, Valentin Ikonen, 2021, Kasperi Kaksonen, 2022, Juuso Lattu, 2021, Joni Lehikoinen, 2021, Jarkko Matikka, try out, Sami Mikkolanaho, 2021, Sami Partanen, 2021, Hannes Pekkinen, 2022, Elmeri Purmonen, 2022, Miika Timonen, 2022, Samu-Kalle Varonen, 2021, Lassi Vasarainen, 2022 Pelinjohtaja Petri Tuuva, 2021 ja kakkospelinjohtaja Ville Liukku, 2021. Jos yrityksen lainarahoitus ei muutoin järjesty, yritys voi hakea käyttöpääomalainaa myös suoraan Finnverasta. Kiteeläiset martat ja rotaryt kävivät laittamassa luontorastit Rantapuistoon. Rasteja ovat olleet mukana toteuttamassa Kiteen kaupunki, Tohmajärven ja Rääkkylän kunnat, ammattiopisto Riveria, Siun Sote, Martat, Kiteen Rotaryklubi, Perpe-keskus ja LatVahanke. ELY-KESKUSTEN myöntämiin kehittämisavustuksiin on tehty väliaikaisia muutoksia loppuvuoden ajaksi. Rasteilla pääsee esimerkiksi tunnistamaan eläinten jälkiä, testaamaan aisteja ja taiteilemaan. – 22.11 kaikissa Keski-Karjalan kunnissa, kertoo nuoriso-ohjaaja Jaana Ahtiainen Kiteen kaupungilta. Perjantai 13.11.2020 N:o 74 Irtonumero 1,50 € 61. ALKUTUOTANNON yritykset voivat hakea väliaikaista tukea koronan aiheuttamiin talousvaikeuksiin uusilla ehdoilla kesäkuun 2021 loppuun saakka. Tukea voidaan myöntää 2000 – 80 000 euroa. Jarkko Matikka KiPan riveihin KESKI-KARJALA Mervi Venäläinen Yrittäjille suunnattuja koronatukia on edelleen haettavissa. vuosikerta KITEE Kari Sarkkinen Kiteen Pallon Superpesisjoukkueella on sopimukset 13 pelaajan sekä pelinjohtajien kanssa. Finnveran myöntämän rahoituksen pääpaino on kuitenkin edelleen takauksissa. Tuki on yrityksille de minimis -tukea. LUONTORASTIT pystytetään kuntien ulkoilualueille, ja niistä löytyy mukavaa tekemistä ja toiminnallisia tehtävärasteja koko perheelle. Sopimus on toistaiseksi voimassa hallipelien yli ja tilannetta tarkastellaan uudelleen keväällä. Kiteellä rastipolut löytyvät Hutsin ulkoilualueelta, Puhoksen seurantalolta, Sepänniemen leikkipuistosta ja Rantapuistosta, Kesälahdella Horkkanotkon urheilukentän ympäristöstä, Rääkkylästä nuorisotalon pihalta ja Tohmajärvellä Liikuntahallilta. ja teemana on lapsen oikeus tulevaisuuteen. Tukea voi hakea myös tuotantoeläinten terveyden ja yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi välttämättömien rehujen hankinnasta aiheutuviin kuluihin. KETIn koronahankkeiden kautta on edelleen saatavissa maksutonta asiantuntija-apua koronakriisistä selviämiseen. Koronatukia on edelleen haettavissa KESKI-KARJALA Kari Sarkkinen Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. Aikaisemmin alkutuotannon väliaikaista tukea saanut yrittäjä voi hakea tukea uudelleen, jos kustannuksia oli enemmän kuin tuen enimmäismäärään tarvittiin. – Perhekeskus toivoo rasteille runsaasti kävijöitä viettämään aikaa yhdessä lähiluonnosta nauttien, Jaana Ahtiainen viestittää. Tukea voi hakea uudelleen myös, jos hakijalla on rehukustannuksia, joita ei aikaisemmin hyväksytty tuen piiriin. Rastipolkujen lisäksi Kiteen kirjastolla on lapsen oikeuksien viikolla esillä kaikkien Kiteen alueen eskareiden taiteilema tähtikartta, viikkoon liittyviä tehtäviä lapsille ja kirjallisuutta esittelypöydillä. Kehittämisavustusta on mahdollista myöntää 800 000 euroon saakka. – Kiteellä perhekeskuksen toimijoilla oli aikomuksena järjestää järjestyksessään toiset Muksumessut lapsen oikeuksien viikolla, mutta valitettavasti koronatilanteesta johtuen messuja ei tänä vuonna pystytä pitämään. Kuva: Aladár Bayer Luontoon Lapsen oikeuksien viikolla. – 22.11. Kehittämisavustusta voidaan myöntää myös pienille yrityksille, jotka ovat olleet vaikeuksissa aiemmin kuin 1.1.2020
Pieniä lumiukkoja myös olen rakentanut, mutta ne on jo rikottu. Majoitusja ravitsemisalan yritysten alamäki alkoi maaliskuussa, mutta liikevaihdon lasku ensimmäisellä kvartaalilla jäi vielä pieneksi (-3,5 %). Koko maan vastaava luku oli -4,7 %. VIENTI LASKI JO vuoden ensimmäisellä kvartaalilla 14,7 %. Toisella kvartaalilla laskuksi muodostui 18,5 %. Vaikka lasku oli selvä, koronan ensimmäinen aalto ei vienyt taloutta karille aivan niin pahasti kuin keväällä pelättiin. Keski-Karjalassa alkuvuoden liikevaihto oli peräti 11,6 % pienempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Viime aikoina PohjoisKarjalassa on uutisoitu investointisuunnitelmista mm. Kysyimme Hutsin eskarilaisilta millaisiin leikkeihin lumi on innostanut. Myös sokkeloita on syntynyt. Viennin lasku selittikin yli puolet maakunnan kokonaisliikevaihdon laskusta. Alamäessä olivat sekä metalliteollisuus että metsäbiotalous. Vuoden toisella neljänneksellä alan liikevaihdon lasku eteni peräti 28,5 % syöksyksi. Kaiken kaikkiaan PohjoisKarjalan teollisuuden liikevaihdosta katosi pelkästään viennin laskun seurauksena yli 100 miljoonaa euroa. Liikevaihtolukuja veti alkuvuonna alaspäin erityisesti teollisuus, jonka liikevaihto laski 13,5 prosenttia. Erityistä mielenkiintoa kohdistuu vuoden toiseen neljännekseen, jossa näkyvät pandemiatilanteen vaikutukset. ulkomaanmatkojen peruuntuminen on puolestaan vapauttanut varoja muuhun kulutukseen. Jasmin Koistisen mielipuuhaa talvella on laskea mäkeä pulkalla ja liukurilla. työttömyyden kehityksessä – monissa osissa maata ja varsinkin Uudellamaalla tilanne heikkeni keväällä selvästi nopeammin kuin Pohjois-Karjalassa. Mäenlaskua hän ei vielä näillä lumilla ole kokeillut. Koko maassa vuoden ensimmäinen neljännes (-0,7 %) ei ollut niin heikko kuin Pohjois-Karjalassa, mutta toisella neljänneksellä (-8,5 %) myös muualla Suomessa ajauduttiin melko tarkalleen samanlaiseen tilanteeseen. Matias Niskanen kertoo heittäneensä tarkkuutta eskarin pihalla olevaan maalitauluun. MYÖS KAUPPA ON kärsinyt tilanteesta. – Koulussa olen tehnyt hyviin paikkoihin lumienkeleitä. Kiteen sahan sulkeminen näkyy liikevaihdon muutosluvuissa Valkoinen lumiharso saatiin maahan ja lapset ovat innoissaan lumileikeissä. se, että Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla Pohjois-Karjalan kaupanalalle hyvää lisäpotkua tuoneiden venäläisten ylittäjien määrä oli ollut vuoden alussa ennen raja sulkemista hyvässä kasvussa. Sillä ei kyllä ollut silmiä, suuta tai nappeja. teollisuudessa ja matkailussa. Jare Piipponen on ennättänyt laskemaan mäkeä lumisissa paikoissa. Liikevaihdon kasvu jopa kiihtyi vuoden toisella neljänneksellä. Lisäksi ajankohta on nähty sopivaksi esimerkiksi pienille kotiremonteille, mikä on näkynyt rautakaupan luvuissa. Venla Karvinen rakensi myös kotipihaansa lumihevosen heti lumen sadettua keskiviikkona. Koti-Karjala 2 Perjantai 13.11.2020 Kari Sarkkinen Pohjois-Karjalan yrityssektorin liikevaihto laski kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,8 prosenttia. Luvut käyvät ilmi Pohjois-Karjalan maakuntaliiton julkaisemasta Pohjois-Karjalan Trendit -talouskatsauksesta. SUHDANNETIETOJEN mukaan yrityssektorin henkilöstömäärä laski PohjoisKarjalassa vuoden alkupuoliskon aikana 4,5 %. Osaltaan kaupan myyntilukujen pieneksi jääneeseen laskuun on vaikuttanut se, että vaikka työttömyyden kasvu on pienentänyt kuluttajien ostovoimaa, mm. Sen sijaan sekä Joensuun seutukunnan (-5,2 %) että Pielisen Karjalan (-5,0 %) liikevaihdon muutosluvut olivat lähellä maakuntatasolla tapahtunutta kehitystä. – Kotona tein eilen lumihevosen ja annan sen jäätyä ennen ratsastamista. Katsauksen luvut pohjautuvat Tilastokeskuksen nopeisiin suhdannetietoihin. Sama asetelma näkyi myös mm. – Tuosta jäähallin pihan lumikasasta saamme opettajan luvalla käydä hakemassa lunta ja siitä olen muotoillut erilaisia lumikakkuja. NYT JULKISTETUT suhdannetiedot ulottuvat kesäkuun 2020 loppuun eli tarkasteltavana on kuluvan vuoden ensimmäinen puolisko. RAKENTAMISEEN poikkeuksellinen tilanne ei ehtinyt vaikuttaa, vaan alan kasvu jatkui vielä vuoden alkupuoliskolla vahvana. Gallup. Myös tietojenkäsittelypalveluissa ja muovituotteiden valmistuksessa uitiin alkuvuoden aikana vastavirtaan. Liikevaihdossa vuoden alkupuoliskolla päästiin tosin lähes samalle tasolle kuin vuotta aiemmin, mutta toteutumatta jääneestä potentiaalista kertoo mm. Lumipallojakin on tullut heitettyä maalitauluihin ja puiden runkoihin. Tykkään myös lumilautailla ja tehdä sokkeloita. Kuoropaikan pihalle tein myös lumienkelin eilen. Matkailulle poikkeusolot ja matkustusrajoitukset merkitsivät keväällä suoranaista romahdusta. Päätoimialojen välillä ei henkilöstökehityksessä ollut suuria eroja. Kauppa ei myöskään ole kärsinyt koronarajoituksista siinä määrin kuin esimerkiksi ravintolatoiminta ja monet muut palvelualat. – Mummolan pihaan tein lumiukon eilen. Koronaa merkittävämpi selittäjä Keski-Karjalan kehitykselle oli Kiteen sahan sulkeminen. Neljä kertaa oli jo osunut napakymppiin. Kuukausitason aineisto kertookin, että majoitusja ravitsemisalan huhtitoukokuussa kokema jyrkkä alamäki loiveni selvästi jo kesäkuun aikana. Loppukesän aikana monet kotimaan matkailukohteet ja -yritykset kuitenkin raportoivat jopa ennätyksellisistä kävijämääristä. Mitä tykkäät tehdä lumessa
Rästiin jääneet kirjastomaksut kuntoon TOHMAJÄRVI Jouko Väistö Susista on tänä syksynä muodostunut todellinen riesa koiran omistajille. Tilanne eteni kuvitteelliseen vaunun räjähdykseen ja henkilöevakuointiin saakka. Väyläviraston ylitarkastaja Atte Kanervan mukaan suunnitelmissa on, että ensi vuonna Niiralaan rakennetaan sammutusvesijärjestelmä, mikä takaa pelastuslaitokselle riittävän vedensaannin massiiviseen sammutustoimintaan. Mies menehtyi sortuneen murskekasan alle Vaara-kirjastoissa on käynnistynyt jälleen perinteinen maksukampanja, jonka aikana asiakkaiden toivotaan maksavan rästiin jääneet kirjastomaksunsa. KITEE Kari Sarkkinen Kiteen Saramäessä keski-ikäinen menehtyi jäätyään soramontulla sortuneen murskekasan alle. Mies löytyi murskekasan alta, pyöräkoneen läheisyydestä. Niiralan alueella esimerkiksi raja ja tulli ovat hyvänä tukena evakuointiin liittyen. Oikeasti propaanivaunu pysyi ehjänä ja veturissa ei ollut kuumaa muu kuin tyhjäkäynnillä käyvä dieselmoottori. Eli kun ensimmäisenä paikalle saapuu Värtsilän paloaseman sammutusauto, vettä siinä riittää kaasusäiliön jäähdytykseen kymmeneksi minuutiksi. NIIRALAN harjoitukseen osallistuu pelastushenkilöstöä Kiteen, Tohmajärven, Joensuun, Värtsilän, sekä Hammaslahden paloasemilta. Jälleen yksi koira suden suuhun. Rainer Riikonen Jos tuli uhkaisi kaasuvaunua Niiralassa Harjoituksen johtaja Lauri Hirvonen seurasi tilanteen etenemistä. KEHITTÄMISKOHTEENA on myös Niiralan ratapihan turvallisuus. – Harjoitus onnistui, ja kehittämiskohteitakin löytyi, Hirvonen totesi kokonaisuuteen tyytyväisenä. Niiralassa pelastustoiminnan johtajana toimivat henkilöt harjoittelevat omaa toimintaansa ja käytännön tason henkilöt harjoittelevat omaa toimintaansa. Mistä syystä ja mihin aikaan onnettomuus oli tapahtunut ei ole selvinnyt pelastushenkilöstölle, mutta tapahtumapaikan olosuhteiden perusteella on pystytty toteamaan, että uhri oli ollut murskekasan alla niin kauan, ettei ensihoidon toimenpiteillä ollut mahdollista pelastaa uhria. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen lisäksi harjoitukseen osallistui eri rooleissa Niiralassa useita eri toimijoita; Aluehallintovirasto, VR Yhtymä Oy, Väylävirasto, Tulli, Rajavartiolaitos, sekä rataisännöinti (Ramboll). Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Tällaisella skenaariolla harjoiteltiin suuronnettomuustilannetta keskiviikkona Niiralan ratapihalla. Onneksi ei ole mitään tapahtunut kymmeniin vuosiin, Riikonen sanoo. Kun nestekaasua sisältävä rautatievaunu joutuu liekkien nuolemaksi, siihen on saatava jäähdytysvettä tuhat litraa minuutissa ja järeää letkuvarustusta. Pelastushenkilöstö hälytettiin soramontulle ihmisen pelastustehtävälle, koska pyöräkoneen kuljettaja oli ollut kadoksissa. Maksukampanjan avulla kirjasto haluaa estää ylisuurien maksujen kertymisen asiakkaille. Tiistaina Joensuussa vastaavalla skenaariolla järjestettyyn ns. Muiden toimijoiden henkilöstöä Niiralan harjoitukseen osallistui noin 10 henkilöä. Vertailun vuoksi pelastuslaitoksen sammutusautot pystyvät tuomaan alueelle mukanaan noin kymmenen kuutiota per auto. Todellisuuden tuntua toi savukoneen tuottama savu, harjoituksen johtaja Lauri Hirvosen sanalliset kuvaukset tapahtumista ja pelastushenkilöstön tositilanteen mukainen toiminta. 3 Perjantai 13.11.2020 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen VÄRTSILÄ Kari Sarkkinen Jos ratapihalla oleva propaania eli nestekaasua sisältävä säiliövaunu altistuu vieressä palavan veturin tulenlieskoille, on kiire. ” Vaarallisten aineiden kuljetus rautateitse on äärimmäisen turvallista. Kohteessa pyöräkoneen lähellä oleva murskekasa oli romahtanut osittain pyöräkoneen päälle noin 1,5-2 metrin paksuisesti. Alueelle tulee 600-800 kuutiometrin vesisäiliöt, mikä takaa pitkäaikaisen tehokkaan sammutusveden saannin. – Tuleva sammutusesijärjestelmä parantaa merkittävästi ratapihan turvallisuutta, Kanerva toteaa. Hän korostaa, että vaarallisten aineiden kuljetus rautateitse on äärimmäisen turvallista. työpöytäharjoitukseen osallistuivat lisäksi Siun Sote Joensuun keskussairaala, Upm Joensuun vaneritehdas ja Riveria. Maksut voi maksaa minkä tahansa Vaara-kirjaston asiakaspalvelussa. Vaunua pitäisi päästä jäähdyttämään tuhannella litralla vettä minuutissa, jotta vältyttäisiin räjähdykseltä. – Pelastushenkilöstön käytännön toiminnan lisäksi harjoittelimme viranomaisten yhteistoimintaa. Yli euron suuruiset maksut voi maksaa myös verkkokirjastossa. Kirjastoista tiedotetaan, että mikäli kirjastokortille kertyneitä maksuja ei ole maksettu vuoden loppuun mennessä, lainauskielto astuu voimaan 1.1.2021. VR Transpointin ryhmäesimies Rainer Riikonen jatkaa, että turvallisuuden lisääminen on tärkeää, sillä Niirala on merkittävä kemikaalien kuljetusreitti. Harmaaturkkien rohkeudesta ja julkeudesta kertoo paljon se, että ne eivät välittäneet mitään lähellä olevasta passiketjusta, vaan raatelivat koiran kuoliaaksi ketjun sisällä. Mikäli jäähdytys ei onnistu, pelastushenkilöstö joutuu vetäytymään säteeltään yli puolen kilometrin laajuisen vaara-alueen ulkopuolelle ja vaara-alueella olevat ihmiset joudutaan myös evakuoimaan. Kielto raukeaa välittömästi, kun maksut on maksettu. Viime viikonloppuna ne tappoivat hirvihaukussa olleen jämtlanninpystykorvan Jänisjoen Erän jahtimailla. Pelastuslaitoksen henkilöstöä Niiralan harjoitukseen osallistui harjoittelevassa roolissa vajaa 20 henkilöä. – Osa kemikaaliliikenteestä menee suoraan ohi, mutta osa pysähtyy ratapihalle useammaksi päiväksi. Lisäksi pääsimme testaamaan hieman yhteistyötä VR:n organisaatiossa toimivan ratatilannepäivystäjän kanssa, Lauri Hirvonen kertoi. Pelastushenkilöstö kaivoi lapioilla ja kaivinkoneen avustamana sortunutta mursketta pyöräkoneen ympäriltä. Siitä eteen päin tulee saada nopeasti lähipaloasemien autoja vedenkuljetukseen. Lainauskiellossa oleva asiakas ei pysty myöskään uusimaan lainojaan tai tekemään varauksia
Erityiskiitos kaikille Hilkkaa hoitaneille. Osallistujia pyydetään tuomaan omat kasvomaskit. Su 22.11. Kolehti: Suomen Lähetysseuralle. Klo 18 iltakirkko kirkossa. Hautapaikka-asiat perjantaisin klo 9–12 puh. Lehteä levitetään laajasti suurelle yleisölle, yrityksiin sekä kuntien ja valtion viranomaisille. klo 17.30 Raamattukurssi srk-keskus, Aistrich. klo 17–19 raamattupiiri Tarinatuvalla, Irma Käyhkö. Diakoniatyö: Päivystys srkkeskuksessa ma klo 9–11, to klo 9-10. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Kristian, Ano, ort. 045 1119555. Hautausmaantoimisto av. Kiteen kaupunginvaltuuston jäsenille lehti toimitetaan kirjeitse tämän viikon aikana. Hyvät, oikeaan aikaan lausutut sanat ovat kuin ”kultaomenoita hopeamaljoissa” (Sananl. Samoin Sanalaskujen kirjassa hyvää vaimoa ylistetään hänen ”ystävällisistä sanoistaan” (Sanal.31:26). Kiteen Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko Valamontie 4, Kitee To 19.11. Ajan epävarmuus ja syksyn pimeys: miten jaksan kaikesta huolimatta. klo 18 ”Elämää suurempi armo” -Sanan ja sävelen ilta kirkossa Jouko Puhakka, Pekka Barck , Juha Aronen, Irma Käyhkö ja Sami Harinen. Jokaiseen päivään tulisi kuulua hyviä sanoja, niitä kuuluisia ”kultaomenia hopeamaljoissa”. Guri, Paisi. Lämmin kiitos osanotosta. Minkälainen on meidän sisimpämme. klo 17.30– 18.45 srk-keskuksessa, Kappelintie 4. Tarjoilua. Johannes, Jussi, Juha. Ti 17.11. Eikä pelkästään puheiden, vaan myös sydämen täytyy kääntyä. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. 3:9. 045-111 9555 asiointi puhelimitse kiteen.seurakunta@evl.. Muistojen kaunis kaari lohdutuksen suo. Kappeliseurakunnan toimisto Kinnulantie 3 (käynti takakautta), avoinna keskiviikkoisin klo 10 – 12 (papin ja diakonin vastaanotto). ma – to klo 9 – 11. Otathan yhteyttä Satuun p. Rakkaudella kaivaten Arto, Tarja, Henri ja Jani Eija Toivo-veli perheineen sukulaiset ja ystävät o.s. ma – to klo 9 – 12, puh. 013 225 455 Kirkkotie 1, Tohmajärvi, puh. klo 17 kirkkokuoron harjoitus srk-salissa. Ke 18.11. Hinta 0,60 € /kpl. Kuollut: Eine Irene Jääskeläinen 92 v., Hilkka Tellervo Hukka 84 v., Kaija Sinikka Hirvonen 83 v. 25:11), mutta mitä ovatkaan pahat, ilkeät ja säälimättömät. Olet lämpimästi tervetullut jutustelemaan! Ti 24.11. Virkatodistustilaukset, toimitusvaraukset ja muu puhelinasiointi ma – to klo 9 – 12 puh. klo 10–12 perhekerho OP:n yläkerrassa. Ohjeet ovat seuraavat: mene aikaisin vuoteeseen nouse varhain aamulla oleskele auringonpaisteessa niin paljon kuin suinkin voimistele päivittäin ole siisti ruokaile määrättyinä aikoina syö hitaasti ole kohtelias kuuntele tarkkaavaisesti puhu ystävällisesti puhu selvästi ja oikein ole täsmällinen Nämä ohjeet lienevät edelleenkin päteviä lukuun ottamatta tuota auringonpaisteessa oleskelua. Lopuksi yhteinen iltatee. 050-4670375. klo 18.30 Närsäkkälän srk-piiri Sirkka Havukaisella, Hukka Laukkalantie 8. Gröhn-Dimov. Leena-Susanna Mikkonen, kantt. Seurakunnat Seurakunnat Marraskuussa 2020 Jehovan todistajat kaikkialla maailmassa osallistuvat kampanjaan, jossa levitetään Vartiotorni-lehden erikoisnumeroa ”Mikä on Jumalan valtakunta?” Vastaus tähän kysymykseen on kiehtonut moniin eri uskontoihin kuuluvia ihmisiä vuosisatojen ajan. Ma 16.11. Maanantaina: Aarne, Aarno, Aarni, ort. Aika täyttyi – sydän kultainen taivaan rauhaan siirtyi. Seukkarin perhekerho to 19.11. Seurakunnan tilaisuuksissa on voimassa maskisuositus. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen. Ei kovin kehuttava. Mikko Lappalainen kirkkoherra, rovasti Tohmajärven ev.lut, seurakunta Kultaisia omenia Sana sinulle Päivyri 13. Hautausmaan toimisto (käynti srk-salin ovista) avoinna perjantaisin klo 9–11. Kolehti Suomen Raamattuopiston Pohjois-Karjalan aluetyölle. Kuollut: Hellin Elina Matilainen 93 v., Terttu Hellin Pykäläinen 92 v. 040 739 1933 tai 040 739 1931. Osallistujia pyydetään tuomaan omat kasvomaskit. 040739 1886. Kirjapöytä. Puh. Piirakoiden ennakkotilaukset Satulle p. Tiistaina: Eino, Einari, ort. Koti-Karjala teyttä p. Gregori, Riiko, Riku, Reijo. Lasten ja aikuisten yhteinen kerho liikunnan merkeissä. klo 10 Messu kirkossa, saarnaa Kirsi Hukka, lit. Itse kukin meistä tietää, kuinka hyvältä tuntuu kohdata ystävällinen ihminen ja toisaalta kuinka ahdistavaa ja masentavaa on ottaa vastaan tylyjä ja loukkaavia sanoja. Hartaus ja iltatee. Lämmöllä muistaen Marja perheineen Juhani perheineen Kaija perheineen Kalevi Anja perheineen Anne-Maria ja Saila (Aki Sirkesalo). Nepalissa ja Tansaniassa SLS:n kautta. Tarinatupa avoinna tiistaisin klo 10–14. Kiteen seurakunta ja Suomen Raamattuopisto. Maskeja on jaossa rajoitettu määrä heille, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia itse maskia. To 19.11. Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Jehovan todistajilla maailmanlaajuinen kampanja Kiteentie 14 a, Kitee, puh. klo 7 piirakkatalkoot alasalissa lähetystyön hyväksi. Ota yh4 Perjantai 13.11.2020 Sain luettavakseni ikäihmisen ”muistelukansion”. Ma 16.11. Olet lämpimästi tervetullut! Ma 16.11. , www.kiteenseurakunta.. klo 14 etsijäinpiiri Tarinatuvalla. To 12 Päivärukous. Tänä vuonna laulamme Kauneimpia joululauluja ulkona. klo 12 Tarinatuvan hartaus. Ti 17.11. Ma 16.11. Sunnuntaina: Janina, Janika, Janette, Janita, ort. Su 15.11. 0400 579 266 Asiantuntevaa kukkaja hautauspalvelua Kukkakauppa & Hautaustoimisto Lahjatavaraliike Rakkaamme Hilkka Tellervo HUKKA 7.3.1936 Kitee 20.10.2020 Kitee Oli iloa täynnä ne päivät, jotka luonamme viivyit. marraskuuta 2020 Aurinko nousi tänään klo 8.07 ja laskee klo 15.20. Kitee Su 15.11. klo 13 Lähetyspiiri seurakuntakeskus. Ystävällisyyttä on opeteltava ollakseen ihminen toiselle ihmiselle. Mikkonen, Stöckell. 040-562 2612. Realistisesti on kuitenkin todettava, että taistelu pahaa vastaan – sanoissa, ajatuksissa ja teoissa – jatkuu yhä edelleen. La 21.11. Ma 16.11. Lopuksi pientä tarjoilua. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. klo 16 Ilosanomapiiri päätyhuoneisto. Maskeja on jaossa rajoitettu määrä heille, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia itse maskia. Osallistujia pyydetään tuomaan omat kasvomaskit. klo 17 ehtoopalvelus. Siinä asiassa terveydelliset ohjeet ovat muuttuneet päinvastaisiksi. Maskeja on jaossa rajoitettu määrä heille, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia itse maskia. Kyseinen kampanja on käynnissä myös Kiteellä. Keskiviikkona: Max, Tenho, Jousia, ort. klo 18 Tuomasmessu kirkossa, Hukka, Gröhn-Dimov. 6:45). klo 12.45 Rauhanyhdistyksen pyhäkoulu ja 13.30 Rauhanyhdistyksen seurat srk-salissa. Siunaus toimitettu 30.10.2020 läheisten läsnä ollessa. klo 10 sanajumalanpalvelus Kylän kappelissa, Matti Perälä, Pertti Häkkinen, Kestävyyden puolesta -Kolehti ilmastotyöhön, yhteisölliseen puidenistutusja metsiensuojelutyöhön mm. Sen takia ei siis liene ihme, että oppi-isät jaksoivat puhua kääntymisen ja parannuksenteon tarpeellisuudesta. Ti 17.11. Seurakunnan tilaisuuksissa on voimassa maskisuositus. Kirpputori avoinna tiistaisin klo 10–14 ja torstaisin klo 13–17. klo 18 Naisten keskustelupiiri srk-keskuksen takkahuoneessa, Hukka. klo 18.30 perhelentopallo srk-keskus. ei jumalanpalvelusta Rääkkylässä. To 19.11. Kuollut: Maire Helena Pennanen 93 v., Sylvi Sanelma Karjalainen 87 v. 050-4670375. Puh. klo 9.30–11 srk-keskuksessa alle kouluikäisille lapsille vauvasta alkaen oman aikuisen kanssa. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Hukka. Kolehti: Suomen Lähetysseuralle. Su 15.11. 040-739 1933, 040739 1931. Ke 18.11. klo 14 Tsemppikerho Kiteen srk.keskus mielenterveyskuntoutujille. Lämmin kiitos osanotosta. Ke 18.11. Gröhn Su 16 Lupa palvella -diakoniaviikon jumalanpalvelus To 18 Rukousilta Välttimäentie 4 KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.. Mutt´ sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Kesälahden kappeliseurakunta Seurakunnan tilaisuuksissa on voimassa maskisuositus. Kiinnitin kansiossa huomiota elämänohjeisiin, joiden mainittiin olevan vuodelta 1952. Lisätiedot puh. Mukana tuomasryhmä. Päiväkerhotyö: Liikuntaperhekerho ti 17.11. klo 10 elintarvikejakelu Tarinatuvan pihassa. 040 562 2612. Su 11 Jumalanpalvelus. Ikää muistelijalle oli kertynyt jo lähes 100 vuotta. Rukousta, Sanaa ja lauluja Viisikielisestä. puh. Kampanjan yhteydessä huomioidaan koronaviruspandemiaan liittyvät terveysviranomaisten ohjeet, ja lehteä voidaan jakaa myös sähköisenä versiona. Hyvää talvipäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. klo 8 Aamurukouspiiri takkahuone. klo 9 liturgia, Neitseen Marian temppeliintuominen. Galatalaiskirjeessä mainitaan yhtenä Hengen hedelmänä ”ystävällisyys” (Gal. Ti 18 Rukousilta. Rauno, Romana. Pääsit valoisaan lepoon, lempeiden laulujen luo. Ilpo, Grigori, Reijo, Riiko, Riku. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” (Lk. Sen ohjeen voisikin muuttaa muotoon: ”oleskele ulkona ja erityisesti metsässä niin paljon kuin suinkin.” Kolmanneksi viimeinen ohje on mielenkiintoinen. 1. Ma 23.11. 013 225 855 Hautausasioissa Kesälahdella puh. Su 22.11. Virasto av. Diakoniatyön vastaanotto ensisijaisesti puhelimitse. 0505204160. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan pyydä ystäväsikin! Järj. Järjestämme Kauneimmat joululaulut -vaelluksen kirkonkylälle. Tervetuloa! Rakas veljemme Pekka Antero KUITTINEN 6.11.1947 Liperi 12.10.2020 Kitee Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Matti. Ke 18.11. Nyt on mahdollisuus toivoa missä pihapiirissä joululauluja lauletaan. Piet. Lauantaina: Iiris, ort. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 15.11. 5:22). Jeesus tuntee ihmisen sisimmän ja sen, kuinka se vaikuttaa hänen puheenparteensa: ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa
Hänen uistelukokemuksensa ja tietonsa lohikalojen käyttäytymisestä nousivat suureen arvoon, kun matkailuyrittäjät alkoivat miettiä keinoja uusien turistien houkuttelemiseksi Kesälahdelle. Viimeisimmässä työpaikassaan hän vastasi talopuolen vetämisestä hoitaen yhtiön kaikki keskeiset rakennusprojektit. Kirkkaita mitaleja tuli SM-kilpailuja myöten, saaliit tuppasivat kasvamaan suuriksi ja sopivan tilaisuuden tullen niihin saattoi tulla ripaus myös hyvän kalamiehen lisää. unssaoireiden tai karanteenin vuoksi. peltisepän töistä, huoltamoalalta, autokaupasta ja matkailuauton vuokraustoiminnasta. Selkäsaunan hän siskonsa Airan mukaan vältti tuomalla kalastusreissultaan repullisen matikoita kotiin. Lohikuninkuuskisan ohella Haverinen osallistui aktiivisesti muuhunkin Karjalan Kalamiesten toimintaan. Koti-Karjala Perjantai 13.11.2020 5 Karjalan Kalamiehet menetti kuluneena kesänä riveistään kaksi pitkän ja ansiokkaan vapaaehtoistyörupeaman tehnyttä kalamiestä, Raimo Haverisen ja Pentti Silvennoisen. Ilomantsin ja Joensuun ortodoksisten seurakuntien valtuustot pitivät yhteisen kokouksen maanantaina 9.11.2020. Toivotamme seurakunnan jäsenet tervetulleeksi seurakunnan toimintaan, viestittävät seurakuntien tiedotteessa kirkkoherrat Tuomas Järvelin Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta ja Ioannis Lampropoulos Ilomantsin ortodoksisesta seurakunnasta. Ilomantsin ortodoksinen seurakunta muodostaa kappeliseurakunnan Joensuun ortodoksisen seurakunnan yhteyteen. Hänelle oli selvää, että talouden ja toiminnan on kuljettava käsi kädessä. Koronavirustilanteen vuoksi lautakunta antoi erilliset ohjeet kokelaille, jotka eivät voineet osallistua kokeeseen esimerkiksi . Rakennusalan perustutkinto: Ketolainen Ville Kitee, Kosonen Tomi Kitee, Väistö Esa Tohmajärvi. Puhtausja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto: Nuutinen Sini Kitee. Tämän lisäksi hän ehti monipuolisena ja idearikkaana miehenä tehdä paljon muutakin. UUDEN seurakunnan toiminnan kehittäminen on aloitettu vuoden 2020 alusta lähtien. Hommat piti hoitaa niin, että lehti tuotti seuralle rahaa. Yksi läheisistä yhteistyökumppaneista oli Raimo Harjunen, joka on vuosikaudet toiminut kisatapahtuman juontajana. Seuran ruorissa Silvennoisella oli talousmiehen otteet. Seurakuntien työntekijät ovat tehneet yhteistyötä maaliskuusta 2020 lähtien. Koneja metallialan perustutkinto: Luukkainen Kasperi Kitee. Heillä molemmilla on ollut iso rooli Karjalan Kalamiesten toiminnassa. Kilpailutoiminnassa palkintoihin käytetty raha oli suorassa suhteessa osallistumismaksuihin ja tiukka taloudenpito näkyi myös lohikuninkuuskisan mainoslehteä tehtäessä. Kalastuksen kilpailutoimintaan Silvennoinen ei henkilökohtaisesti osallistunut. Eläkevuosinaan Haverinen tunnettiin ennen kaikkea innokkaana pilkkijänä. Silvennoisen kätten jälki näkyy myös seuran tukikohdassa Kalamiesten majalla. Silvennoisen jälkikasvuun kuuluva Pekka uskoo, että työelämässä hankitusta kokemuksesta oli paljon hyötyä myös Kalamiesten puheenjohtajan tehtävässä, etenkin taloudenpidossa. Nuoruusvuosina aikaa ei kalastusharrastukseen jäänyt, kun tie vei työn perässä jo 17-vuotiaana Kouvolaan VR:n veturitalleille. Työurastaan pääosan Haverinen vietti pääkaupunkiseudulla autonkuljettajana tilausajoliikenteessä. Hän tuli hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja hänen positiivisessa elämänasenteessaan oli paljon opiksi otettavaa. Hän ei jäänyt murehtimaan eteen tulleita vaikeuksia. Seurakuntien välinen liittymissopimus hyväksyttiin seurakunnanvaltuustoissa joulukuussa 2019 ja kirkollishallituksessa helmikuussa 2020. Kaksi kokenutta kalamiestä on poissa Pentti Silvennoisen toimenkuvaan Kalamiesten kipparina kuuluivat myös Puruveden Lohikuninkuuskisan johtajan tehtävät. Hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2001 lähtien kuolemaansa asti. KESKI-KARJALA Mervi Venäläinen Keski-Karjalaan saatiin syksyn yliopilaskirjoituksissa kaksi uutta ylioppilasta. Paljon onnea! Ammattiin valmistuneita. Seurakuntalaisilla on ollut mahdollisuus arvioida seurakunnan toimintaa ja esittää ajatuksia kehittämiskohteista elokuussa toteutetulla jäsenkyselyllä. Niin harrastuksissaan kuin työssäänkin Haverinen oli sosiaalinen ja elämään myönteisesti suhtautuva ihminen. Hotelli-, ravintolaja catering-alan perustutkinto: Ahtiainen Jaana Kitee. Vuosi 2023 on hieman ylijäämäinen 8 401 €. Suurimmat menokohdat talousarviossa ovat henkilöstökulut, kiinteistönhoito ja kirkon keskusrahastomaksut. Kirkon toimintasuunnitelman mukaisesti seurakunta tukee jäsentensä hengellistä kasvua, pitää esillä kirkon arvoja, kantaa diakoniavastuuta jäsenistöstään, luo uusia toimintatapoja ihmisten sitouttamiseksi kirkon elämään ja jakaa osaamista sekä voimavaroja työntekijöiden, seurakuntalaisten, lähiseurakuntien ja yhteistyötahojen kanssa. SYKSYN ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautui kaikkiaan noin 46 500 kokelasta, joista ylioppilaaksi valmistuu noin 3 500 henkilöä. Talousarvion mukaan verokertymä vuodelle 2021 on noin 1,7 milj. – Isäni oli loistava esimerkki siitä, mitä asioita pitää hoitaa. Seurakuntien kirkkoherrat ja luottamuselimet ovat valmistelleet hyvässä yhteistyössä liitoksen hallinnollisia päätöksiä. Haverinen oli yksi avainhenkilöistä, kun Puruveden Lohikuninkuuskisa pyöräytettiin käyntiin vuonna 1983. Kiteen lukiosta valkolakin saavat Veikka Hakulinen ja Johanna Immonen (kahden tutkinnon suorittaja). Kokouksessa hyväksyttiin tulevan seurakunnan toimintaja taloussuunnitelma 2021 – 2023. Heti puheenjohtajan nuijaan tartuttuaan hän laittoi talouden kuntoon ja hoiti sitä järkevästi koko pestinsä ajan. Uuteen seurakuntaan kuuluvat nykyiset Joensuun ja Ilomantsin ortodoksiset seurakunnat. Jouko Väistö Raimo Haverinen oli koko ikänsä innokas kalamies. – Kiitämme kaikkia, jotka ovat tehneet työtä uuden seurakunnan toiminnan aloittamisen eteen. Tohmajärven lukiosta ei valmistunut yhtään ylioppilasta. Haverinen kuoli kesäkuussa 87ja Silvennoinen elokuussa 76-vuotiaana. Työn ohessa Silvennoinen suoritti rakennusmestarin tutkinnon, mikä osaltaan mahdollisti paluun takaisin kotiseudulle. Kuva: Koti-Karjalan arkisto. – 31.10.2020 ammattiin valmistuneet keskikarjalaiset: Energia-alan ammattitutkinto: Näätänen Simo Kitee. Oppilaitokset päättävät ylioppilasjuhlien järjestelyistä. Euro oli mielessä kaikissa ratkaisuissa. Kokemusta tuli mm. Hän kantoi päävastuun sen rakentamisesta. Hyvänä näyttönä tästä on kummallekin myönnetty Suomen Vapaa-ajankalastajien kultainen ansiomerkki. MYÖS KITEEN Riihijärveltä lähtöisin oleva Pentti Silvennoinen kuuluu Karjalan Kalamiesten keskeisiin lipunkantajiin. Innostus oli niin kovaa, että koulupäiväkin saattoi kalastuksen takia jäädä väliin. Kumpikin lähti viimeiselle matkalle vaikean sairauden uuvuttamana. Kaksi kokenutta, paljon vastuuta kantanutta kalamiestä on nyt poissa, mutta muisto elää. Hän oli myös avulias ja kekseliäs mies, joka ei jäänyt murehtimaan eteen tulleita vaikeuksia, vaan pyrki löytämään niihin aina toimivan ratkaisun. Taloussuunnitelman vuodet 2021 ja 2022 ovat alijäämäiset -121 235 € ja 9 170 €. Uusi työpaikka löytyi 1970-luvun alkupuolella Kesälahden kunnasta, mistä hän pari vuotta myöhemmin siirtyi työuransa loppuajaksi Kesälahden Rakennus Oy:n palvelukseen. Ensimmäiset kalastusreissunsa Puruvedelle hän teki isänsä kanssa oppien jo lapsuusvuosina tuntemaan erilaiset kalastusmuodot ja kalastukseen liittyvät niksit. Kymenlaaksosta työmatka jatkui pari vuotta myöhemmin Helsingin talonrakennustyömaille. Seuran puheenjohtajan tehtäviä hän hoiti kolme vuotta, minkä lisäksi teki pitkän uran hallituksessa varapuheenjohtajana ja jäsenenä. Kilpailemisen sijasta hän rauhallisena miehenä keskittyi talviverkkojen pitämiseen yhdessä kalakaveriensa kanssa. Seurakunnan kiinteistöjen korjaukset ja investoinnit vaikuttavat tulokseen. Seurakunnanvaltuustojen päätöksen mukaan uuden seurakunnan veroprosentti on 2 %. Kari Sarkkinen Uusi Joensuun ortodoksinen seurakunta aloittaa toimintansa 1.1.2021. Vapaa-ajan kalastukseen liittyvät tehtävät lankesivat Haveriselle luonnostaan, sillä hänet tunnettiin Kesälahdella innokkaana kalamiehinä ja monipuolisena kalastuksen harrastajana. Seurakunnan eri työalojen ja maantieteellisten alueiden työntekijät vastaavat oman työalansa ja alueensa suunnittelusta ja seurannasta yhdessä paikallisten ihmisten kanssa. Tässäkin lajissa hänellä oli taito hyppysissä. €. TOIMINTAja taloussuunnitelman mukaan uusi seurakunta on avointa päätöksentekoa kunnioittava, jäsenistöään osallistava, rukoileva ja läsnä oleva yhteisö. Ylioppilastutkintolautakunta muutti koronan takia syksyn koepäiviä niin, että kokeita oli mahdollista järjestää aiempaa pienemmissä ryhmissä ja suuremmilla turvaväleillä. Kuva: Koti-Karjalan arkisto. Esillä oli useitakin ajatuksia matkailuelinkeinon kehittämiseksi, mutta seulontavaiheen jälkeen päädyttiin lohikuninkuuskilpailun järjestämiseen Haverisen idean ja Tekniikan Maailman päätoimittajanakin toimineen Matti Janssonin laskelmien pohjalta. Uusi Joensuun ortodoksinen seurakunta aloittaa toimintansa ” Seurakuntien työntekijät ovat tehneet yhteistyötä maaliskuusta 2020 lähtien. Hänen kikkakirjastaan löytyi ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan, eikä kilpailuhenkisyyden puutteestakaan häntä voi moittia, Espoossa asuva Janne-poika kiteyttää. Maatalousalan perustutkinto: Holopainen Arttu Kitee. Siinä samalla tuli arvokasta tietoa kalojen käyttäytymisestä ja hyvistä kalapaikoista niin Puruvedellä kuin Pyhäjärvelläkin. Kalastus tuli Silvennoisen kuvioihin vasta aikuisiällä. Onnittelut uusille ylioppilaille! Syksyn ylioppilaat Riveriasta 1
Uusi rehtori aloittaa työnsä joulukuun alussa, tai erillisen sopimuksen mukaan. Pesonen myöntää, että reissutyö vaatii paljon koko perheeltä. Kotitoimistolla päivisin seuraa pitää Bono-koira. Tohmajärvellä lapsuutensa viettänyt Pesonen aloitti kaupallisen uransa kesätöissä tohmajärveläisessä Kinnusen kaupassa. VÄRTSILÄN KOULU, Kemien koulu ja Tietäväisen koulu yhdistyivät Maiju Lassilan kouluksi kuluvan lukuvuoden alusta. Digitaalisuuden muutos on tuonut mukanaan myös sosiaalisen median osaksi kauppojen arkea. KASSA-, tilausja toiminnanohjausjärjestelmien lisäksi Pesonen vastaa työssään muun muassa verkkokauppa-asioista ja kauppojen muutostilanteista, kuten remonteista, uusien liikkeiden avaamisista ja kauppiasvaihdoksista. – Palkitsevinta on, kun muutoksen saa vietyä ensin henkilökunnalle, ja sitten näkee hyödyt myös asiakkaan näkökulmasta. Pesonen korostaakin, että kaupan ala on paljon enemmän kuin pelkkää myyntityötä. Neljä hakijaa haastatteluun Tohmajärven vs. Haastatteluun kutsun saivat Mona Lotta Savinainen FM, Eeva Kaisa Puumalainen FM, Ruut Kyyrö LitM ja Arto Juntunen FM. Maiju Lassilan koulu toimii vuoden loppuun saakka koulukeskuksella, jonka jälkeen se siirtyy sivistyskeskus Ahjoon. Maiju Lassilan koulu ja Tohmajärven lukio aloittavat toiminnan uusissa tiloissa tammikuussa. – Verkkokauppojen myynti on kevään jälkeen kasvanut monta sataa prosenttia. sivistysjohtaja ja lukion rehtori Mikko Löppönen esitteli tulevia koulun tiloja sivistyskeskus Ahjon rakennustyömaalla elokuussa. – Ihmissuhdetaidot ja ajan hallinta ovat tärkeässä roolissa. – Olin jo aiemmin ottanut käyttöön tietoteknisiä ratkaisuja ja pyrkinyt pois papereista. Suomen maantiet ja maisemat ovat tulleet tutuksi vuodesta 1997 alkaen reissutyötä tehneelle miehelle. – Reissatessa näkee, miten muualla hommat hoidetaan. – Pyrin ennakoimaan kotihommia reissuun lähtiessä, mutta eihän se aina ole mahdollista. – Itä-Suomea ajatellen Tohmajärvi on kaiken keskellä. Joustavuutta ja tilanteen lukutaitoa vaaditaan. Itä-Suomen tiimissä kaupan toimintojen valmentajana työskentelevä Pesonen pitää Tohmajärven sijaintia reissutyön kannalta loistavana. TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Tohmajärveläinen Tommi Pesonen on työskennellyt Keskon palveluksessa 90-luvun alkuvuosista lähtien. – Tällä hetkellä viedään taas uusia järjestelmiä kauppoihin, ja olen reissun päällä 3 – 4 päivää viikosta. – Somen kautta saadaan helposti näkyvyyttä myös paikallisille tuotteille, joita kauppojen valikoimissa halutaan pitää. T T T T T T T T T T T T T T. kokoukseen. – Enemmän kyse on ollut yhteisestä oppimisesta kuin haasteesta. Ajankäyttö on tehostunut paljon, kun matkustusaika on vähentynyt. Pesonen arvelee, että iso osa uusista käytänteistä jää kaupoissa pysyväksi. Tapaan paljon ihmisiä, mikä on ehdottomasti koko työn suola ja sokeri. Sivistyslautakunnan valitsema haastatteluryhmä kutsuu neljä hakijoista haastatteluun. Järjestelmien käyttöönoton ja testauksen lisäksi työ on kouluttamista ja monipuolista asiakaspalvelutyötä. Työn saantiin vaikutti usean vuoden kesätyökokemus alalla. mennessä, jolloin perinteisten joulunavajaisten sijaan avataan kaikkien yhteinen joulukylä! Ilmoittaudu mukaan 040 747 4908. – Pääsin Keskolle töihin opintojen viimeisen harjoittelun jälkeen ollessani 17-vuotias. Samoin kotiinkuljetusja noutopalveluita on otettu käyttöön monin paikoin. – Kun istuu paljon autossa, on tärkeää pitää kunnosta huolta. Tanja-vaimolle kuuluu kiitos ja kunnia, hän on paljosta vastuussa. Haastavassa ajassa on tullut tunne, että kaupoissa taustalla työtä tekevänä olen tärkeä osa huoltovarmuutta. – Sosiaalinen media on osa kauppojen viestintää ja asiakaspalvelua. Oman kotipaikan arvostus kasvaa, kun muualla aikaa viettäessä monenlaiset elämisen muodot tulevat tutuksi. Ja tarvittaessa tästä on helppo lähteä työreissulle kauemmaksikin. Nykyään Tommi Pesosella kulkee kaikki töissä tarvittava mukana tabletin muodossa. KYMMENISEN vuotta sitten Kuopiosta Tohmajärvelle muuttanut perhe on hyötynyt digitaalisuuden lisääntymisestä, kun työn vaatima matkustaminen on vähentynyt. ja maanantaina 16.11. Hyviä käytänteitä voi tuoda myös omalle paikkakunnalle. Koronan myötä työmatkustaminen väheni huomattavasti koko Suomessa, kun eri aloilla siirryttiin etätyöhön. Koti-Karjala 6 Perjantai 13.11.2020 TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Tohmajärven Maiju Lassilan koulun rehtorin virkaa haki määräaikaan mennessä seitsemän hakijaa. Aikatauluissa on pysyttävä, mutta kaupassa asiakkaat palvellaan aina ensin. Avajaispäivänä toimijat voivat halutessaan järjestää jouluista ohjelmaa omissa tiloissaan, koronarajoitteet huomioiden. Pesonen näkee muutoksen positiivisena. – Vaikeaa näitä maisemia on päihittää, Pesonen tuumaa katsellessaan vaaramaisemaa Risteen kotinsa ikkunasta. Haastattelujen jälkeen haastatteluryhmä tekee esityksen sivistyslautakunnalle valittavasta rehtorista tiistain 17.11. Haastattelut toteutetaan perjantaina 13.11. Kaupan toimintojen valmentaja on osa huoltovarmuutta Laadukasta hirsiveistoa toiveittesi mukaan KITEEN HIRSI&VEISTO OY 046 953 27 65 hirsiveistooy@gmail.com Tehdään Tohmajärvestä ihana joulukylä! Tohmajärven Yrittäjät haastaa yrittäjät, muut toimijat ja kyläläiset valaisemaan ja koristelemaan oman toimitilansa, pihansa tai tyhjän kiinteistön ikkunan jouluisen tunnelmalliseksi 20.11. PESONEN kertoo, että verkkokauppaa on K-ryhmässä viety eteenpäin jo vuosia. Maiju Lassilan koulun rehtorin viransijaisena on toiminut elokuusta alkaen haastatteluun kutsuttu Eeva Kaisa Puumalainen. Some on tuonut kaupat ja kauppiaat lähemmäs asiakkaita, ja toimii myös palautekanavana. Se onnistuu reissussa, kun iltaisin on hyvin aikaa. Pesonen toteaa, että oman työuran aikana ala on muuttunut lähes kokonaan toiseksi. DIGITAALISUUS on ottanut kaupan alalla isoja harppauksia jo ennen koronaa. Koronan myötä käyttöönottoja on ollut erityisen paljon. Matkustuspäivien määrä vaihtelee sen mukaan, missä vaiheessa projekti on. – Esimerkiksi omat työtehtäväni ovat monipuolisia ja päivät erilaisia
Koti-Karjala Perjantai 13.11.2020 7 Hinnat voimassa kaikissa PKO:n S-marketeissa Aukioloaikamme löydät osoitteesta www.pko.fi VIIKONLOPPUIHIN MEIDÄN KESKEN. 1 59 Marli Perinteinen glögijuoma 1 l 2 39 Castello Homejuustot 150 g (15,93/kg) Original Long Drink 5,5 % tlk 0,5 l (7,60/l) (sis. alk. 24.3.2020 3 95 Espanja Persimon I-lk. Hinta voimassa 13.–17.11.. 1 69 kg Kotimaista Kuhafilee Säävaraus 300 g (28,33/kg) 8 , 50 Suomalainen 1 89 Kotimaista Saunapalvi tai keittokinkku 300 g (6,30/kg) Suomalainen 5 95 Kotimaista Jauhelihamureke 700 g (8,50/kg) E 1 98 Töysäläinen Piparkakku 400 g (4,95/kg) 2 99 Ingman Creamy Kermajäätelöt (ei laktoositon) 0,85 l (3,52/l) Rajoitettu erä! Hinta voimassa 13.–15.11. 3,80 + pantti 0,15) Voim
– On tärkeää entistä enemmän pitää huolta omasta mielestä. Itse olen aikonut olla vuoden ilman sähköä ja juoksevaa vettä, Piia kertoi. Minulle tulee kaikki Suomen 163 paikallislehteä enkä pikku-uutisia esittelemällä millään tavalla naureskele paikallismedioille. – Itsemyötätunto on armollisuutta itseä kohtaan. Ystävykset osallistuivat Sini Törösen Hyvinvoinnin tukipilarit -pajaan ja Anne Oksasen Henkinen hyvinvointi -pajaan. – Paikallislehti on loistava markkinapaikka paikallisille palveluille, Halme napautti. ”Panosta tarinaan jossa on poikkeus” KITEE Riitta Hakulinen Jani Halmeen esiintyminen ja Ketin vahvuuksien etsimisen työpajat keräsivät kiitosta tapahtumaan osallistuneilta Piia Hämäläiseltä ja Tiina Ahposelta. Mediavalta Parikkalan Likolammen kylällä järkkyi, kun naapurin Juha-poika perusti Väänäsen Sanomat. – Tämän päivän pajat olivat tärkeä muistutus hengittämisen ja pysähtymisen tärkeydestä. Ihminen voi itse tehdä valintoja, kuinka suhtautua vaikeuksiin ja positiivisiinkin asioihin. On tärkeää antaa itselle aikaa ja tilaa katsoa asioita toisin, Anne kertoi. Pelkäämme tuoda esiin poikkeusta, mutta se on juuri se, millä erotumme. Markkinoinnin tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Halmeen peruskoulun päättötodistukselle nojaava ura on edennyt vuosien aikana mm. Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaisesti maaliin. HALME painotti, että tuotteista, ihmisistä, viesteistä ja yrityksistä innostutaan enemmän, kun niissä on tarinallisuutta. Kuvassa vasemmalta Jukka Suontausta, Marita Kähkönen, Anne Oksanen, Hanna Ikonen, Sini Törönen, Niina Hasunen, Jani Halme ja Markus Pulkkinen. JULKISUUTTA Halme on saanut paikallisuuden puolesta puhujana. Tuote tai palvelu voi olla vaikka kuinka hieno, mutta siitä pitää asiakkaiden tietää. Vastikään hän on suorittanut verkkokauppakoulutuksen. – Kyllä tämä oli todellinen henkireikä tähän korona-arkeen. Esimerkkinä poikkeuksen ja vastavoiman merkityksestä tarinallisuudessa Halme nosti esiin paikallisuuden esiinmarssin globaalisuuden hehkutuksen jälkeen. Saa nähdä toisia ihmisiä ja tehdä yhdessä asioita, Piia totesi. Halmeen mukaan hyvän tarinan roolitukseen kuuluu aina päähenkilö, vastustaja ja rohkea avustaja. Nuorena sitä keskittyi pinnallisempiin asioihin, mutta iän kertyessä työhyvinvoinnin merkitys on korostunut, Tiina totesi. iktin. – Yritys voi olla karismaattinen vain jos sen työntekijöissä on karismaa. Isot hahmottomat trendit ovat saaneet vastavoimaksi juurevan paikallisuuden ja kulttuuriperinnön korostamisen. Painos oli yksi lehti ja lukijakuntana meidän perhe. Kun oma porukka alkaa olla kurkkuaan myöten täynnä viestiä, siinä vaiheessa suuri yleisö alkaa vasta kiinnostua. Tätä voidaan helpottaa tietoisella hengittämisellä. – Asian rummuttaminen ja suurentelukin lisäävät tehoa ja tavoittavat yleisöä. – Mieli ja keho ovat vahvassa yhteydessä toisiinsa ja hengitykseen keskittymällä voi rauhoittaa mielen toimintaa. – Tarina edellyttää poikkeusta. – Vagushermo lähtee aivoista ja vaikuttaa suoliston alueella. Itä-Savon, MTV:n, YLE:n, Helsingin Sanomien palvelukseen. Karismaattisen yrityksen ilmapiiri ja toiminta sallii vapautta, rohkeita kannanottoja ja poikkeusyksilöitä, Halme painotti. Riitta Hakulinen Luentonsa päätteeksi Jani Halme tempaisi ”6 minuutin markkinoinnin kauppakorkeakoulun”. ”Tämä oli tervetullut henkireikä!” Piia Hämäläinen (keskellä) ja Tiina Ahponen (oikealla) osallistuivat Anne Oksasen vetämään hyvinvoinnin työpajaan. – Täytyy muistaa ostoprosessi ja samaistua asiakkaan näkökulmaan. Ekologisuus, kierrättäminen ja vaihtotalous kiinnostaa meitä molempia. Piia pitää Tähtituulentaloblogia ja opiskelee parhaillaan yrittäjän ammattitutkintoa. Kosmetiikkayritys Loreal laittaa 80 prosenttia kuluistaan markkinointiin. – Elämme paikallissankareiden aikakautta. Tarinaan kietoutuu myös karismaattiset ihmiset sellaiset joilla on vapautta, riippumattomuutta ja kykyä olla pienentämättä itseään. – On tärkeää, kuinka käsittelee negatiivisuutta. – Tunnen suurta arvostusta paikallislehtien toimintaa kohtaan. Mediapersoona ja toimittaja Jani Halme veti aiheesta vauhdikkaan ja lavean lavashow´n Ketin viikonlopputapahtumassa, mutta napautti ytimen tiiviiseen pakettiin: ”Pue kerrottavasi tarinan muotoon ja kerro siitä toisille aktiivisesti markkinoiden.” Tarinan muotoon paketoi Halme oman media-alan menestyksen alkuvaiheetkin: – Koulupoikana perustin Halmeen Sanomat. ”Markkinointi on pakollinen kulu”. – Kukaan ei voi harkita ostamista, jos palvelun tarjolla olo ei ole tiedossa, Halme kiteytti perusasian. Hän sai Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon vuonna 2018 paikallislehtien pikku-uutisia esiin nostavasta Twitterissä julkaistavasta Kotimaankatsaus-ohjelmasta. Joogaan ja meditaatioon perehtynyt Oksanen kertoi myös autonomiseen hermostoon kuuluvan vagushermon eli kiertäjähermon aktivoinnista. Ihastumme ja kiinnostumme tavallisuudesta poikkeaviin asioihin. Jani Halme heittäytyi luentonsa jälkeen yhteiskuvaan Ketin Hyödynnä vahvuutesi ja innostu intohimostasi -tapahtuman työpajaohjaajien kanssa. – Toisto lisää viestin tehoa. – Kun vastoinkäyminen osuu kohdalle, sen voi nähdä haasteena ja kasvunpaikkana. Yrittäjyys kiinnostaa myös Tiinaa, jonka koulutustaustalta löytyy lähihoitajan, tradenomin, artesaaniompelijan ja puusepän opintoja. Halme korosti sitä, että markkinointi ei ole vapaaehtoista, vaan se pitäisi nähdä pakollisena kuluna aivan kuten sähköja vesilaskukin. – Ilmauksen Things don’t happen to you, they happen for you kiteytyy tärkeä sanoma. Joillakin stressi saa aikaan vatsaoireita. Kiehtovuus syntyy vastavoiman uhmaamisesta ja onnistumisesta. Yrityksen tarinassa päähenkilönä ei ole suinkaan yritys, vaan asiakas, jonka tarpeisiin ja tavoitteisiin yritys on auttamassa ohi ikävien vastavoimien (rahapula, ajan vähyys, asenteet). NIINA Hasusen ohjaamassa työpajassa keskusteltiin asenteen merkityksestä tilanteessa, jossa elämä potkii päähän ja mattoa vedetään jalkojen alta. Koti-Karjala 8 Perjantai 13.11.2020 KITEE Riitta Hakulinen Kuinka hyödyntää omat vahvuudet ja innostua intohimosta. Esimerkkinä Halme nosti Suomen parhaimmaksi paahtimoksi nostetun lappeenrantalaisen Lehmuksen, joka on nimennyt kahvinsa kaupungin ”huonomaineisimpien kaupunginosien mukaan”. Halme osti toiminnan jäätelötikulla ja perusti Likolammen Sanomat, lehden joka levisi pakkotilauksilla viiden talon kylän paikallisaviisiksi. ANNE OKSANEN nosti työpajassaan käsittelyyn itsemyötätunnon tarpeellisuuden. Työelämässä pitäisi olla yhteinen päämäärä, jota kohti pyritään positiivisessa hengessä, Valoaho kiteytti. Pajaan osallistunut Kiteen sivistysjohtaja Matias Valoaho totesi, että keskustelussa nousi paljon tuttua asiaa, joka vahvisti omia kokemuksia. Pakotin vanhemmat ostamaan lehdestä mainostilaa perheen ruokalistaa varten ja kerroin uutisia perhettämme koskevista tärkeistä asioista, Halme kertoi. – Tarina vaatii pyrkimyksen ja kon
t alttarilla 3.55 First Dates UK 4.50 Pitääkö olla huolissaan. 7.00 Talot huokuvat historiaa 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Mantereiden planeetta 9.00 Yle Uutiset 9.05 Flinkkilä & Kellomäki 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Itse asiassa kuultuna: Anneli Jäätteenmäki 12.15 Hercule Poirot: Mykkä todistaja (12) 14.00 Nenäpäivä 2020 – parhaat palat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Kuolema maalaa taulun (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Pimeä historia: Suomalaiset terroristit 21.30 White Wall (12) 22.15 Ministeri (12) 23.05 Ulkolinja: Trumpin ensimmäinen kausi 0.00 Ykkösaamu 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 15.11. 9.10 Emmerdale 9.40 Tanssii Tähtien Kanssa 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 13.00 Teknavi 13.30 Ensitref. t alttarilla 11.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 11.30 Teknavi 12.00 Maajussille morsian 13.00 MasterChef 2020 14.00 Tuttu Juttu Show 15.00 Yökylässä Maria Veitola 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa 18.00 Penkinlämmittäjät 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 21.30 Täydellinen kesä (S) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Formula 1 kooste: Turkin osakilpailu 0.05 Aallonmurtaja (16) 1.00 Metsästäjät (16) 2.00 Pietarin kapellimestari (16) 2.55 Myytinmurtajat 4.00 Aaveiden jäljillä (12) 4.55 Kansalainen Turhapuro (S) 5.00 Astral-TV 6.00 Vili Vilperin seikkailut (7) 6.15 Vili Vilperin seikkailut (S) 6.30 Bing (S) 6.40 Rusty Rivets (S) 7.05 Ritariprinsessa Nella (S) 7.30 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 7.45 My Little Pony: Pony Life (S) 8.00 Angry Birds Blues (S) 8.05 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 8.30 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.55 HS Lasten uutiset 9.05 Et sä tiedä kuka mä oon. 9.10 Emmerdale (7) 9.40 Koko Britannia leipoo 10.35 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 MasterChef 2020 21.00 Ensitref. Sunnuntai 15.11. t alttarilla 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef 2020 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. an kanssa 10.00 Daniel Olin 10.30 Pummin päiväkirja (12) 11.00 Aika on meidän (12) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto esittää 12.01 Paska juttu 12.13 Miljöörakentaminen: Oulu – ihmisen mittainen kaupunki 12.50 Kulttuurikanavalla: Tapaaminen Oulussa 13.25 Yösydän (S) 14.00 Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on. heinäkuuta (12) 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 15.03 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Pieni talo preerialla (12) 17.00 YLE FEM 17.00 Född i Farstun 17.15 Teiden sankarit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Taivaallista menoa: Leipäjonot 19.00 Oikeus kuolla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Närbild 20.30 Spotlight : Sairas pula psykoterapiasta 21.00 Efter Nio 22.00 Tappajan kantapäillä (12) 22.45 Skavlan 5.55 MOT: Vanhan velan metsästäjät 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Toivon orpokoti (7) 13.10 August järjestää kaiken (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Toivon orpokoti (7) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Jäähyväisten kesä (12) 20.00 Akuutti: Varaslähtö vaihdevuosiin 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Älypuhelin vei lapseni 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 22.45 Oddasat 23.00 Timanttinen keikka 0.00 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 17.11. 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Leijonan luola USA 11.30 Leijonan luola USA 12.30 Eläinsairaala (S) 13.00 Pientä pilaa 13.10 Elokuva: Mitä odottaa kun odotat (7) 15.30 Suurin pudottaja Suomi 16.30 All Together Now Suomi 18.00 Ennakkostudio 19.00 UEFA Nations League: Bulgaria – Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Elokuva: Millerit (12) 0.50 Panttilainaamo 1.20 Panttilainaamo 1.50 Panttilainaamo 2.20 Astral-TV 8.25 YLE FEM 8.25 Jennifer Erica 8.30 BUU-klubben 9.00 Puhutaan seksistä – Ottarin elämä 10.00 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta! 10.30 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 11.00 Aika on meidän (12) 12.00 Jumalanpalvelus: Kirkkopäivien ehtoollisjumalanpalvelus 13.00 YLE TEEMA 13.00 Yle Live: Ismo Alanko 40/60 14.30 Tarinoita korville 15.35 Elina Garancan matkassa 16.30 Taiteilijoiden mielimaisemat 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Aika on meidän (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Daniel Olin 20.30 Pummin päiväkirja (12) 21.00 Elinkautinen (12) 21.45 Dok: Samuel pää pilvissä 22.55 West of Liberty (16) 23.40 West of Liberty (16) 0.25 Sisällä (12) TV-ohjelma sunnuntai 15.11. 1.45 Kuutamolla 2.40 Myytinmurtajat 3.45 First Dates UK 4.40 Pitääkö olla huolissaan. 6.53 Kimmo Kuu (S) 7.14 Kuminakuja 19 (S) 7.23 Pikin eläimet (S) 7.31 Simo (S) 7.38 Ninni ja Nestori (S) 7.50 Askarrellaan 7.56 Puu Fu Tom (S) 8.20 Galaxi 8.21 Urheiluhullut (S) 8.23 Lassie (7) 8.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 9.00 Casualty (12) 9.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (7) 10.50 Koiraperheet käytöskoulussa 11.30 Ilman isää 11.55 Suuret tunteet (7) 12.30 Cup Iran 12.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Tuhkimotarinoita 14.30 Kekseliäs nikkari 15.10 Ambulanssi apuun! 15.50 Jens erämaaseikkailulla 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Taivaan tulet (12) 19.50 Kummeli Retro (7) 19.54 Kummeli Retro (7) 20.00 Karhunpennut ja minä 21.00 Ina Mikkolan Tilipäivä 21.45 Tilipäiväkirjat 22.00 Spitting Image (12) 22.25 Elinkautinen (12) 23.10 22. t alttarilla 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 The Affair (12) 0.20 Teknavi 0.50 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night – Tien päällä 23.05 Penkinlämmittäjät 0.05 Kolmistaan (S) 0.35 Kolmistaan (S) 1.05 Koko Suomi leipoo 2.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 2.55 Myytinmurtajat 4.00 First Dates UK 4.55 Pitääkö olla huolissaan. 5.00 Astral-TV 6.00 Vili Vilperin seikkailut (7) 6.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 6.30 Rusty Rivets (S) 6.55 LEGO City Adventures (S) 7.10 LEGO Ninjago (S) 7.25 Arthur ja minimoit (7) 7.50 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 8.15 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.40 Bakugan: Battle Planet (7) 9.05 Remppa vai muutto 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Neljät häät Britanniassa 15.00 Remppa vai muutto 16.00 Pientä pilaa 16.05 Pientä pilaa 16.15 Onnenarpa 16.20 Leijonan luola USA 17.20 MasterChef Australia 19.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 19.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Suomen huutokauppakeisari 23.30 Panttilainaamo 0.00 Panttilainaamo 0.30 Riku Rantala & 100 kysymystä ilmastosta 1.30 48 tuntia rikoksesta (12) 2.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 3.30 Arman Pohjantähden alla (S) 4.30 Astral-TV 8.32 YLE FEM 8.32 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta! 9.00 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa: Leipäjonot 10.30 Oikeus kuolla 11.00 Närbild 11.30 Spotlight : Sairas pula psykoterapiasta 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12) 13.10 Marcel Duchamp ja mahdollisuuksien taide 14.05 Historia: Mullistavat keksinnöt 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Pieni talo preerialla (12) 16.50 Islanti saagojen valossa 17.25 YLE FEM 17.25 Almost never (S) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.53 Arkistosta: Maailman ympäri – 80 paikannimeä 20.00 YLE TEEMA 20.00 Zarah (12) 21.00 Historia: Windsorien dynastia 21.45 Kino Suomi: Kulkuri ja joutsen (7) 23.40 Uusi Kino: Cosplayland – nuoruuden maantiede (7) 5.55 Eränkävijät 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Toivon orpokoti (7) 13.10 Me (12) 14.50 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT: Vanhan velan metsästäjät 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Toivon orpokoti (7) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Pitkän elämän salaisuudet 20.00 Topi – nuoren miehen elämää 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Digihuijatut 22.30 Dokumenttiprojekti: Wheels of Freedom (S) 23.45 Oddasat 0.00 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 18.11. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. – keskiviikko 18.11.2020 TV 2 TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 TV 1. Maanantai 16.11. Perjantai 11.00 Formula 1: Turkin osakilpailu 13.30 Penkinlämmittäjät 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Olet mitä syöt 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Koti-Karjala Perjantai 13.11.2020 9 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Tiistai 17.11. 5.55 Noin Viikon Studio 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Kyläsairaala (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Akuutti: Kuinka erosta pääsee yli. 6.53 Tiketi Tok (S) 7.04 Poppelikumpu (S) 7.09 Maijuli (S) 7.16 Kettu ja Jänö (S) 7.27 Sanni Sateenkaari (S) 7.40 Pii ja Poju (S) 7.51 Sohvatiikerit 7.56 Ässäluokka (S) 8.20 Galaxi 8.21 Aappo ja Tööt (S) 8.28 Otso ja sopulit (7) 8.36 Näin meillä (7) 8.50 Jumppahetki 9.00 Casualty (12) 9.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (7) 10.50 Hymy Pyllyyn 11.20 Meille tulee koiranpentu 11.50 Unelmakoti 12.50 Jumppahetki 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Tuhkimotarinoita 14.21 Some deep story 14.35 Sairastunut mieli 15.10 Tornionjokilaakson arkiralli 15.40 Taivaan tulet (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Taivaan tulet (12) 19.50 Kummeli Retro (7) 19.54 Kummeli Retro (7) 20.00 Ray Winstonen Sisilia 20.45 Synnytyskipuja (7) 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Ina Mikkolan Tilipäivä 22.40 Kun tomu laskeutuu (16) 23.35 Koukussa strippaukseen (12) 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 6.53 Tik Tak 6.58 Jääkarhu Otto (S) 7.10 Rytmimunashow (S) 7.14 Petran poppoo (S) 7.27 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S) 7.40 Stella ja Sami (S) 7.52 Oktonautit (S) 8.07 Ryhmä Hau (S) 8.30 Salasaaren seikkailijat 8.59 Galaxi 9.00 Näin meillä (7) 9.12 Aliisa ja yksisarvinen (7) 9.23 Mahti-Mopsi (7) 9.31 Lasten tasavalta (7) 10.00 Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho (7) 11.25 Uusi päivä (S) 11.52 Uusi päivä (S) 12.20 Uusi päivä (S) 12.48 Uusi päivä (S) 13.20 Holby Cityn sairaala (12) 14.30 Miesten välisiä keskusteluja (12) 16.00 Noin Viikon Studio 16.30 Putoavia enkeleitä (12) 18.10 Taivaan tulet (12) 18.55 Taivaan tulet (12) 19.45 Sotalaiva: Elämää merellä 20.30 Naissotilaat 3 21.00 Austin Powers – kumma jätkä (12) 22.25 Ina Mikkolan Tilipäivä 23.10 Miesoletuksia (16) 23.20 Miesoletuksia (16) 23.31 Miesoletuksia (16) 23.42 Miesoletuksia (16) 23.55 Silicon Valley (7) 8.00 Puuha-Pete (S) 8.10 Puuha-Pete (S) 8.20 Muumilaakson tarinoita (S) 8.45 Muumilaakson tarinoita (S) 9.10 Nuori Robin Hood (S) 9.25 Nuori Robin Hood (7) 9.40 Mia ja minä (7) 10.05 Ensitref. 12.30 Toivon orpokoti (7) 13.10 Onni pyörii (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Toivon orpokoti (7) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Neuschwanstein, linnan tarina 20.00 MOT: Vanhan velan metsästäjät 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 White Wall (12) 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Pitkän elämän salaisuudet 23.55 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 16.11. 5.00 Astral-TV 6.00 Vili Vilperin seikkailut (7) 6.15 Vili Vilperin seikkailut (S) 6.30 Rusty Rivets (S) 6.55 LEGO City Adventures (S) 7.10 LEGO Ninjago (7) 7.25 Arthur ja minimoit (7) 7.50 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 8.15 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.40 Bakugan: Battle Planet (7) 9.05 Remppa vai muutto 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Neljät häät Britanniassa 14.55 Remppa vai muutto 15.55 Eläinsairaala (S) 16.25 Onnenarpa 16.30 Leijonan luola USA 17.25 MasterChef Australia 18.30 Suomen huutokauppakeisari 19.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 20.30 Temptation Island Suomi 8 (12) 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Ennakkostudio 21.45 UEFA Nations League: Wales – Suomi 23.45 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 0.45 Narcos (16) 1.50 Panttilainaamo 2.20 Panttilainaamo 2.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 3.50 Astral-TV 8.35 YLE FEM 8.35 Tämä tästä 8.50 Elvis elää Hudikissa 9.50 Teiden sankarit 10.32 Rawdah – unelma mallinurasta 11.00 Strömsö 11.30 Taivastiellä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yle Live: Twisted Sister Las Vegasissa 13.35 Klassinen Suomi 14.30 Viipurin henki 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Pieni talo preerialla (12) 16.50 Islanti saagojen valossa 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Skavlan 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.15 Junamatka Australiaan 22.15 Kino: Jupiterin kuu (12) Keskiviikko 18.11. 9.10 Emmerdale 9.40 Olet mitä syöt 10.35 Suomen surkein kuski 12.30 Siipan saappaissa 13.30 Ex-Onnelliset (7) 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 6.53 Hirviökoulu (S) 7.00 Pipsa Possu (S) 7.07 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 7.20 Emmi ja Kuru (S) 7.33 Ryhmä Hau (S) 7.59 Galaxi 8.00 Karvinen (7) 8.12 Belle ja Sebastian (7) 8.25 Muumlie’KK (7) 8.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 9.00 Casualty (12) 9.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (7) 10.50 Viholliset vastakkain 11.20 Tornionjokilaakson arkiralli 11.51 Omalla tavalla aikuiseksi 12.20 Luontoretkellä: Patikkareissulla Norjassa 12.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Tuhkimotarinoita 14.21 Some deep story 14.35 Unelmakoti 15.35 Harvoin tarjolla (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Elton John: suoraa puhetta 19.50 Luottomies 2 (7) 20.00 Holby Cityn sairaala (12) 21.00 Naissotilaat 3 21.30 Saalistajat (16) 22.15 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12) 23.00 Strike Back (16) 23.45 Avoimena: Nikita ei pääse eteenpäin 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Penkinlämmittäjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Billions (7) 0.15 Tuttu Juttu Show 1.10 Suomen surkein kuski 2.05 MasterChef 2020 3.00 Ensitref. 5.00 Astral-TV 6.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 6.15 Vili Vilperin seikkailut (S) 6.30 Rusty Rivets (S) 6.55 LEGO City Adventures (7) 7.10 LEGO Ninjago (7) 7.25 Arthur ja minimoit (7) 7.50 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 8.15 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.40 Bakugan: Battle Planet (7) 9.05 Remppa vai muutto 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Neljät häät Britanniassa 15.00 Remppa vai muutto 16.00 Eläinsairaala (S) 16.30 Pientä pilaa 16.40 Onnenarpa 16.45 Leijonan luola USA 17.45 MasterChef Australia 19.00 Riku Rantala & 100 kysymystä ilmastosta 20.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 23.30 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! 0.30 Panttilainaamo 1.00 Panttilainaamo 1.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 2.30 Arman Pohjantähden alla (S) 3.30 Astral-TV 8.30 YLE FEM 8.30 Unelmakoti Sisiliassa 9.00 Unelmana muotisuunnittelija 9.39 Kotijumppaa So
Peli ei ole vielä loksahtanut uomiinsa, eikä osaaminen ole näkynyt pisteinä tulostaululla. krs. Sen verran paljastettakoon, että ravintolan pitsapuoli siirtyy lähitulevaisuudessa uusiin tiloihin kadun toiselle puolen. Pajokka palasi lounaskantaan Igor, Okyay ja Mervan pyörittävät Pajokkaa kolmestaan. Lapset pääsevät siis liikkumaan ohjatusti ja samaan aikaan vanhemmilla on myös mahdollista kohdata kahvin merkeissä. Siisti kaksio 57 m² Harjuntie 6. – Kun vertaa meidän vanhoihin listoihin, nykyinen on kyllä aika monipuolinen. Ne tulevat esiin kauden vanhetessa. Oikaisu KITEE Aladár Bayer Ravintola Pajokka tarjoaa jälleen lounasruokaa, nyt kahden kokin voimin. Mukana on aina vähintään yksi vegaanivaihtoehto, Mervan huomauttaa. RAVINTOLAN omistaja, Mervan Giray, suunnittelee jo tulevaa vuotta ja uusia ulottuvuuksia. Hän on varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana on Otto Toropainen. laatoitettu, keittiön ja eteisen kaapistot uusittu. Voiton makuun joukkue pääsi Puijo Wolleyta vastaan pelaamassaan ottelussa. Toiveena on että syntyisi aitoa kumppanuutta ja yhdessä tekemistä perhetyön hyväksi. Rääkkylässä koordinaattorina toimii Jyrki Kymäläinen. P. Vähän aikaa oli ravintola kokonaan suljettu, Mervan kertoo. Perhekahveille kutsutaan järjestöjen edustajia esittelemään toimintaansa ja miettimään yhteistyömahdollisuuksia perheiden ja lasten kanssa. Okyay on nyt laajentanut Facebookissakin ilmestyvän listan viikon pituiseksi. Perheet keskiöön -hankkeessa tehdään myös arviota perhekeskusten kohtaamispaikkojen toiminnasta. Hiljaisuudessa sikäli, että nuorten peleihin on koronan takia katsojilta pääsy kielletty. – Meillä on Rääkkylässä hyvät pohjat perhetyölle ja järjestöt ovat olleet aktiivisesti mukana. lähtien aina joka toinen lauantai. Soita ja sovi näyttö p. Vieraiksi oli saatu Marika Hurskainen Perheet keskiöön -hankkeesta ja Kati Saurula Honkalampisäätiöstä. Heti vapaa. – Käyn jakamassa maanantaiaamuisin henkilökohtaisesti listat yrityksille ja samalla vaihdetaan kuulumiset. Edullinen kt-kaksio Juhontiellä, Kiteellä, 3, krs., apk ja pyykkikone on, vapaa 15.11. Jyle oli parempi 2-1 ja Sampo 2-0. Lounaslista voisi vallan hyvin olla jostain Välimeren rantakaupungista, tosin himpun verran suomalaisittain sovellettuna. Soita 040 7681565. Perhekeskus yhteensovittaa kuntien ja kuntayhtymien sekä järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa. Perjantain listalla oltiin Italiassa: . Siisti ja hyväkuntoinen 3h+k+kph+vh Risteentie 101, Tohmajärvi. Tällä kaudella joukkueen muodostavat Lassi Vasarainen, Oskari Pirinen, Waltteri Kainulainen, Tatu Lehmussaari, Joonas Tiainen, Jami Heiskanen sekä savonlinnalaiset Niklas Makkonen, Juho Rusko ja Veeti Kosonen. Tämän kauden ensimmäiset tappionsa KiU kärsi jyväskyläläiselle JyLelle ja Pielaveden Sammolle. Kokouksessa syntyi päätös, että perhekerhoa ryhdytään jälleen toteuttamaan nuorisotalolla lauantaisin 14.11. Siellä ohjat ja omistuksen ottaa Mervanin nuorempi veli, Cekdar. Toisessa kotikentällä viime viikon lauantaina pelatussa turnauksessa verkon toiselle puolelle asettuivat Nurmon Jymy, Raision Loimu ja helsinkiläinen PuMa. Perhekahvila on vain ollut keskeytyksissä nyt koronan vuoksi, kertoi vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen. AIKAISEMMIN Pajokan lounasruokalistat olivat päiväkohtaiset. PERHEKESKUS-asiaa ja -ajattelua on jalkautettu Siun soten alueella Lape-hankkeen voimin ja jokaiseen kuntaan on perustettu perhekeskusten kohtaamispaikka. Perhekahvila ja pomppukerho käynnistyvät Rääkkylässä Keskiviikon Verkosta virtaa -jutussa oli mainittu Toivo Pykäläinen virheellisesti Kiteen Eläkkeensaajien puheenjohtajaksi. Koti-Karjala 10 Perjantai 13.11.2020 KITEE Jouko Väistö A-pojat ovat kaikessa hiljaisuudessa aloittaneet pelinsä lentopallon SM-sarjassa. Turkissa Okyay Ödzemir aloitti työt ravintolakeittiössä jo 16-vuotiaana ja valmistui kokiksi 21-vuotiaana. – Perhekeskus kokoaa kaikki lapsiperhe-elämään liittyvät palvelut yhteen, niin että perheet löytävät tarvitsemansa palvelut joustavasti ja oikeaaikaisesti. – Järjestöt voisivat lähestyä paikallista perhekeskuskoordinaattoria ja kertoa yhteistyömahdollisuuksista. Vs. renzeläistä tilapiaa pinaatin ja aurinkokuivatun tomaatin kera, napolilaista spagettia kasvisten kera, rosmariiniperunoita ja välimerensalaattia. rehtori-sivistystoimenjohtaja Eveliina Sivonen lupasi viedä ehdotuksen kunnan johtoryhmään. Neljännen turnauksen pelipaikka ei ole vielä tiedossa. Kokouksessa syntyi myös idea luoda kunnan kotisivuille tapahtumakalenteri, joka helpottaisi tapahtumisen koordinointia ja tiedottamista. 040 5578435 Leena. – Eri järjestöissä perhetyötä voidaan lähestyä eri tavoin. Kotiturnauksessakin pistesaldo kasvoi kahdella, kun PuMa kaatui puhtaasti 2-0. On vielä monia kuntapäättäjiä, jotka eivät tiedä perhekeskus-toiminnasta, kertoi Marika Hurskainen Perheet keskiöön -hankkeesta. Keski-Karjalan kohtaamispaikat toimivat popup-mallilla ja paikkoina ovat Rääkkylässä nuorisotalo, Kiteellä Linkki ja Tohmajärvellä Stoppi. Joukkue on jonkin verran uusiutunut viime kaudesta, kun Elias Asikainen, Ville Pitko ja Antton Vehkonen ovat siirtyneet sivuun. – Perhekeskustoimintaa pitää edelleen tehdä tunnetummaksi. – Toivetta on tullut myös alle kouluikäisten pomppukerhosta ja se toteutetaan samaan aikaan alakoulun salissa. Seuraavaksi KiU pelaa 28. Nurmo ja Raisio sen sijaan olivat niskan päällä kukistaen turnausisännät erin 1-2 ja 0-2. – Järjestöissä on laaja-alaista osaamista ja yhteisöllisyyttä. Evaliina Sivonen (vasemmalla) ja Jyrki Kymäläinen (keskellä) päättivät esittää tapahtumakalenterin luomista kunnan sivuille. Kt-kaksio Kiteellä, Harjuntiellä, 3. Kummassakin turnauksessa KiU:n poikien otteissa näkyi yhteisharjoitusten vähäsyys. Toinen kokeista, Okyjay Ödzemir, on jo vanha tuttu vuodelta 2018, jolloin hän kävi Kiteellä väläyttämässä kansainvälisen keittiön tuntemustaan ja ruoanvalmistustaitojaan. PERHEET keskiöön -hanke on STEA-rahoitteinen Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima valtakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa perhekeskustoimintaa niin, että järjestöjen ja seurakuntien tarjoama toiminta, tuki ja palvelut tulisivat vahvemmin osaksi perhekeskustoimintaa. – Kohtaamispaikoilla perheet ja palvelut voivat kohdata konkreettisesti, mutta ennen kaikkea perhekeskus on toimijoiden pään sisällä. Kiteen Urheilijoiden joukkue pelasi ensimmäisen turnauksensa syyskuussa Kuopiossa, mistä oli tuomisina yksi voitto ja kaksi tappiota. Arviointimallin mukaan etsitään kohtaamispaikkojen kehittämiskohteita. Pisteet tulivat kotiin erin 2-1. P. Ikkunallinen kylpyh. Jokaisessa kunnassa on nimettynä perhekeskuskoordinaattori, joka edistää perhekeskustoiminnan ajatusta. Lisäksi kaikkia pelaajia ei ole saatu mukaan sarjapeleihin armeijan ja muiden perusteltujen syiden takia. Marika Hurskainen (oikealla) toi tietoa Perheet keskiöön -hankkeesta Rääkkylä lapsiperhetyöryhmän kokoukseen. Tarjoa! Vapautuu pian. Siitä voi olla kuitenkin varma, että taidot eivät ole mihinkään kadonneet. Jaan kyllä niitä kyllä sähköpostillakin, Mervan selvittää. Keittiön kakkosmiehenä työskentelee kokiksi valmistunut nuorimies, Igor Härkönen. OIKEUSAPUTOIMISTO Hovintie 3, 82500 KITEE 029 566 0901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571 myytävänä VUOKRATTAVANA myytävänä MYYTÄVÄNÄ Kemie 2h+k, sauna ja autotalli. Suomessa hän on viihtynyt jo 16 vuotta. P. kuluvaa kuuta Kempeleessä ja tämän jälkeen 19. Esimerkiksi metsästysseurat voisivat tarjota mahdollisuuden lapsille tutustua metsästyksen perusteisiin ja luonnossa liikkumiseen, Hurskainen esitti. 040 7705523. 040 7429005.. 0500 675400. Hankkeessa on mukana 54 järjestöä. – Sen jälkeen emme löytäneet mistään kokkia ja kutsuin Okyayn takaisin, koska hän oli vapaana ja tykkää olla Kiteellä. – Kun koronapandemia alkoi ja iski koko maahan, lopetimme kokonaan lounastarjoilun. KiU:n pojille kaksi voittoa kuudesta pelistä RÄÄKKYLÄ Riitta Hakulinen Rääkkylässä kokoontui viime viikolla lapsiperhetyöryhmä pohtimaan, kuinka perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä voitaisiin vahvistaa. Samalla Pajokan keittiössä vapautuu tärkeää tilaa, kun isot uunit siirtyvät muualle. joulukuuta. Järjestöjen edustajia on perheiden varmasti mahdollista matalalla kynnyksellä kohdata
Kokouksessa käsitellään osastojen johtosäännön 2 luvun 5 §:n määräämät asiat. alv. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. 0100 85160 ma–pe klo 9–16. Tervetuloa! Johtokunta Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Kokouksessa käsitellään säännöissä syyskokoukselle käsiteltäväksi määrätyt asiat. Esillä sääntömääräiset asiat. Tarjous voimassa 30.11.2020 saakka. Mukavaa yhdessä oloa. alv. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,05 €, sis. Avoinna: Ma–ke 8.30–16.00, to 8.30–15.30. ilmoitukset@kotikarjala.. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin. sääntömääräinen Tervetuloa! Hallitus Eläkeliiton Tohmajärven yhdistys ry. All rights reserved. Tervetuloa! Hallitus SPR:n Rääkkylän osaston SYYSKOKOUS ti 24.11.2020 klo 18.00 osaston asunto-osakkeessa, Kylätie 10 B 10. Pe suljettu (ajanvaraus) Copyright: 2006 Michael Mepham. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Pikkujoulu Puuro ja torttukahvit. Kahvitarjoilu. alv. Rääkkylän Sydänyhdistyksen VUOSIKOKOUS pe 20.11.2020 klo 14.30 kunnantalon valtuustosalissa. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. mv 1,62 € 1,58 € 1,37 € 1,37 € 1,37 € 4-väri 2,07 € 2,03 € 1,82 € 1,82 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,45 €, sis. ABC KITEEN RAVINTOLA ON UUDISTUNUT! AVAJAISTARJOUKSENA NOUTOPÖYTÄ 9,90€ Noutopöytä tarjolla ma-pe klo 10.30-14, la-su klo 11-15. Kerho ke 18.11. Ohjelmaa ja arpajaiset. Tervetuloa! Hallitus sääntömääräinen myytävänä HENKILÖKOHTAISTA ¥áÿ Í á T áá Í l ¼ô ¼ i¼ ô ¼ Gô ÝÝ ò ô p Ý Ý ¼¼ òÝ ôÝòÝ Ý Ýô Ý ÝÙ ¼ ¼ K¼ ¼ ¼ Gô ÝÝ GÝ ¼ HÜ Ü ÷ ÷ Ü Kiteen Sydänyhdistys ry SYYSKOKOUS ti 24.11.2020 klo 14.00 Kiteen kaupungin valtuustosalissa, Kiteentie 25, Kitee. Käsitellään vuosikokousasiat. Kahvia tarjolla klo 9.30 alkaen. alv. alv. Ilmoittautumiset klo 9–16 Marja-Leena 050 3552073, Rauni 040 5179490 Tervetuloa! Kiteenhovissa ma 7.12.2020 klo 17.00. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. www.kotikarjala.. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis. Tilaushinnat (sis. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 108,00 €/vuosi, määräaik. Ilmoita siinä tapauksessa osallistumisestasi soittamalla numeroon 050 3611963. Laskutuslisä 3,20 €, sis. mennessä. 2020 klo 10 kunnanviraston valtuustosalissa. Tehtävä numero 162. Tervetuloa! Hallitus Punainen Risti Kiteen Keskusta-Klubin SYYSKOKOUS pidetään su 22.11.2020 klo 17.00 Maija Timosen kotona, Rantatie 10, Kitee. alv. 12 kk 119,50 €. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Mukaan mahtuu 70 ensiksi ilmoittautunutta. Erno. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. Distributed by Tribune Media Services. Noutopöytä tarjolla ma-pe klo 10.30-14, ABC Kitee, Kiteentie 20 ma–pe 6–21, l a–su 8-21 KeskiKarjalan Perinnekoneyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään 29.11.2020 klo 15.00 Irman Tuvalla. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Aladár Bayer 040 684 8425 Riitta Hakulinen 040 684 8426 Tuija Marienberg 040 684 8430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 050 573 2389 Mainos/markkinointi 040 684 8424 Viivi Klemm-Gröhn 040 684 8432 Laskutus 040 684 8431 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2020 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. 2x30 pmm 48,60 €, sis. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Puheenjohtaja Kiteen Eläkkeensaajat ry. Tervetuloa!. markkinointi@kotikarjala.. Sudoku tehtävän 161 ratkaisu. Tervetuloa! Hallitus Kiteen osaston sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään ti 24.11.2020 klo 18.00 osaston toimitiloissa, Leipurintie 2, Kitee. Puh. alv. 12 kk 91,50 €. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja kevätkokousasiat. Kahvitarjoilu. tilaajapalvelu@kotikarjala.. Tervetuloa! Hallitus Kiteen Pallo -90 ry:n SYYSKOKOUS ma 30.11.2020 klo 18.30 Kiteesalissa. Kokoukseen voi osallistua myös etänä. Rääkkylän Kisa-Veikot ry:n SYYSKOKOUS ma 23.11.2020 klo 17.00 Rääkkylän Osuuspankin kokoushuoneella. Tervetuloa! Johtokunta Vanginniemen yksityistien TIEKOKOUS pe 27.11.20 klo 16.00–17.00 Kiteen kaupungintalon keskikerroksen kahviossa. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi torstain Koti-Karjalassa. Näköislehti: Kesto 86 €/vuosi, määräaik. Hinta 5 € jäsen, 11 € ei jäsen. Käsitellään sääntöjen mukaan syyskokoukselle kuuluvat asiat. Maksuunpanoluettelo nähtävänä 13.–27.11.20 Reino Toivasella, Vanginniementie 6 C. Koti-Karjala Perjantai 13.11.2020 11 TOHMAJÄRVI RAVINTOLAT TAPAHTUMAT Keski-Karjalan Omakotiyhdistys ry YLEINEN SYYSKOKOUS Sivistysja kulttuurikeskus Ilmarisen ravintolasali, Koulutie 3, Kitee, ti 24.11.2020 klo 18.00. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. Esillä sääntömääräiset asiat. Ilmoittautuminen 30.11. Tervetuloa! Mirjam ota yhteyttä, olisi asiaa
Kaupunki laskuttaa välittömästi ylityksestä ylöspäin. Kunnassa oli vähällä aikaa loppunut teollisuuslaitoksia ja oli mennyt leipomo, kirjakauppa, pesula ja mattotehdas. – Selvästi on nähtävissä, että käsitöitä osataan arvostaa ihan eri tavalla kuin vaikka kymmenen vuotta sitten, Malinen lisää. Naisten talo -ajatus oli silloin muodissa ja itse ideoin, että Kesälahdelle saataisiin naisia yhteenkokoava paikka, hän jatkaa. – Kaiken tämän alkujuuret on 90-luvun lopulla toteutetussa Joensuun yliopiston vetämässä Me Kehittäjät -hankkeessa, kertoo Silja Muje. Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 16.11. Kotimaan matkailu on selvässä nousussa nyt, toteaa Marjaleena Malinen. Kyllä täällä kuitenkin käydään ja seurataan, mitä uutta kenellekin tullut esille ja mikä omien tuotteiden menekki on, Malinen kertoo. – Jokainen meistä Sovintolan aktiiveista oli joka päivä täällä kesällä, kertoo Soile Heinonen. Jetinan suotuisaa suhtautumista useiden hankkeiden mahdollistajana naiset kiittelevät vuolaasti. – Käytännössä, mikäli perheen varaamat tunnit eivä kalenterikuukauden aikana syystä tai toisesta riitä, perheeltä laskutetaan maksujen määräytymisperusteissa ilmoitetun taulukon mukaisesti se seuraava kuukausimaksu, johon se ylitys sijoittuu. Ilmoittaja! Lehti jaetaan joka talouteen Kesälahdella, Kiteellä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä. – Ihmiset ovat ihmetelleet ihmettelemästä päästyään, kuinka tällaista käsityötarjontaa voi olla ja näin edullisesti. Jos on, demarit esittävät aamutoiminnan järjestämistä joko kokonaan kaupungin toimesta, yhteistyössä seurakunnan kanssa tai kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. SOVINTOLAN toiminta käynnistyi Naistentalo-hankkeen jälkeen ja kulttuurikeskuskokonaisuudesta puhutaan nykyisin Keski-Karjalan helmenä. – Tällä hetkellä näissä maksuperusteissa määritellään, että tuo kolme kuukautta on se raja, jonka tuntisopimus on voimassa. Villit ja vapaat ideat kantaneet Korennosta löytyy esimerkiksi upeita kirjoneulelapasia. KITEE Aladár Bayer Sosiaalidemokraattien valtuutettu Mervi Holopainen toi kaupunginvaltuustoon kaksi valtuustoryhmänsä aloitetta. Aloitteessa todetaan, että suuret investoinnit Meijerinrantaan ja Rantakenttään eivät saa olla esteenä viihtyvyydelle ja turvallisuudelle asuinalueilla. – Mikäli ylityksiä tulee kaksi, tuntisopimusta tarkistetaan seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi ylitysten mukaisesti. klo 11.00 mennessä puh. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE Säänkestävä kotimainen katuharja pohjoisiin oloihin. Kaupunginvaltuustossa kuultiin runsaasti aloitteita KESÄLAHTI Riitta Hakulinen Paikallisten käsitöiden myynti on ollut aina Sovintolan toiminnan keskeinen osa. ja heti itsenäisyyspäivän jälkeen olemme avoinna maanantaista lauantaihin, Malinen kertoo. Lokakuussa tuli täyteen 20 vuotta siitä, kun toiminta käynnistyi KitiKatin porstuasta. – Meitä oli useampi nainen siinä mukana ja kaikilla oli jokin idea. juhlalehti 60 vuotta Talvimatkailu & inti@kotikarjala.. Yläkerrassa ja toisessa päädyssä oli asuntoja, muistelee Sovintola yhdistyksen puheenjohtaja Marjaleena Malinen. – Se hanke toimi kolme vuotta ja sinä aikana järjestettiin paljon erilaisia kursseja. Mattoja ihaillaan erityisesti, toteaa Pirkko Tiainen. – Mennyt kesä oli kaikkien aikojen vilkkain. Hakuaika päättyy marraskuun lopussa. – Mutta on mielestäni mielenkiintoista, että mikäli lapsi tarvitsee kuukaudessa varattua enemmän tunteja, perhe saa ne ylitetyt tunnit käyttää. – Joulukausi meillä käynnistyy pitäjän yhteiselle jouluavauksella 5.12. Nykyinen määrä on reilu 20 aktiivista toimittajaa. Aloitteessaan Uuksulainen kysyy, mitä kaupunki aikoo tehdä sopimuksen noudattamiseksi. Teemasivuilla asiaa matkailusta Keski-Karjalassa! Kysy edullista ilmoitustilaa! SUURJAKELU to 19.11. – Katri Tirkkosen KitiKati toimi täällä toisessa päädyssä silloin ja Kesälahden Kulttuuriseuralla oli käytössään jo Hekmannin kammari. Harjassa on 152 cm:ä pitkä epoksimaalattu metallivarsi. Alaspäin niitä ei saada kuin neljästi vuodessa, Leskinen selvittää aloitteessaan. 4 000 kävijää on arvio, mutta se voi olla enemmänkin. Ideoita pursui ja oltiin villejä ja vapaita toteuttamaan vaikka mitä, Silja Muje naurahtaa. Ensimmäisessä pyydetään kaupunkia selvittämään, onko 1-2-luokkalaisilla koululaisilla tarvetta aamutoimintaan. – Alkuun yritettiin käsityöläisten yhteisiä kokoontumisia, mutta se jäi. Aloitteessa esitetään, että kaupungin ympäristötoimi selvittää mahdollisuutta saada ELY-keskuksen kautta vesialueiden kunnossapitoon tarkoitettua valtionavustusta ranta-alueiden niittämiseen ja kunnostamiseen. 10,95 /kpl • Päälämmönlähteeksi • Puutai öljykattilan rinnalle SOITA JA SOVI ARVIOKÄYNTI ILMA-VESILÄMPÖPUMPUT. Kiinteistöharja Sini Reima www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Toimijajoukkoon kaivattaisiin mukaan erityisesti nuorempaa väkeä. – Minulla oli puolestaan mielessäni koota käsitöiden tekijöitä yhteen ja saada töitä näytille ja myyntiin, kertoo Pirkko Tiainen. Perusuomalaisten aloitteessa kehotetaan teknistä toimea selvittämään kaupungin pimeät kohteet ja valtuustoa varaamaan määrärahan valaistuksen suunnitteluun ja rakentamiseen. Harjaosan koko on 30 cm x 4 cm. Leskinen haluaisi muutoksen ennakkoon vähintään kolmeksi kuukaudeksi ilmoitettavien tuntimäärien laskutukseen. Perussuomalaisten Jaakko Uuksulainen perää aloitteessaan kuntaliitossopimuksen mukaisia lääkäripalveluja Kesälahdelle. KESKUSTAN Anna Leskinen jätti aloitteen varhaiskasvatuksen maksujen määräytymisperusteiden tarkistamisesta. Kestävä metallivarsi ja rungon muoviosa kierrätysmuovia. 040 684 8424 tai markkinointi@kotikarjala.. Uuksulaisen mukaan sopimuksessa taataan kesälahtelaisille lääkäripalvelut viitenä päivänä viikossa. Tämä vihonviimeinen kilpailuttaminen vei mahdollisuuksia paikallisilta toimijoilta, Käsityöharrastajat saivat mahdollisuuden toteuttaa luovia ideoitaan ja saada hyvää lisää peruselantoon. Toinen demarialoite koskee Kiteenjärven ranta-alueiden kasvamista umpeen. – Haluttiin tuoda eloa ja intoa vähän apaattiseen tunnelmaan. Silja Muje, Soile Heinonen, Pirkko Tiainen ja Marjaleena Malinen varustautuvat jo Sovintolan Korento-käsityömyymälän joulukauteen. Vuonna 2001 kirjoilla oli peräti 52 tavarantoimittajaa. PERUSSUOMALAISTEN Osmo Pirhonen toi valtuuston ryhmänsä aloitteen Kiteen keskustaajaman katujen ja kevyen liikenteen väylien valaistuksen järjestämiseksi tietyillä asuinalueilla. Lisäksi lehti postitetaan keskikarjalaisille vapaa-ajan asukkaille, jotka asuvat vakituisesti muualla Suomessa. SYKSYLLÄ 2000 nykyisin Sovintolana hyvin tunnetussa entisessä koulurakennuksessa käynnistyi Naistentalo-hanke, joka toi kymmenien harrastekäsityöläisten töitä myyntiin