Jo
1990-luvulla päätavoite oli
keventää keskushallintoa ja
pyrkiä yksiportaiseen keskushallintoon.
Erilliset valvonta- ja lupavirastot omine alueellisine
toimipisteineen johtaisivat
sirpaloitumiseen ja olisivat
ristiriidassa keskushallinnon
uudistamishankkeen ja hallitusohjelman tavoitteiden
kanssa, joissa hallinnonalojen raja-aitoja pyritään madaltamaan tai jopa poistamaan kokonaan.
Harmaa Hovin lisäksi Pirre Väkeväisellä on rintamamiestalo
pihapiireineen. Pirre tekee myös
erilaisia nukkeja - pieniä nukkekotiin ja isompia muuten
koristeeksi.
Aluehallintovirastot esittävätkin, että valtion alueille
jäävät tehtävät kootaan kuuteen nykyiseen aluehallintovirastoon. Pihakuusessa loistavat valot ja lumilyhdyssä palaa kynttilä. Halvemmaksi tämä tulee kuin oman kodin sisutusten vaihtaminen.
Toisen roska on
toisen aarre
Pirre on ostanut osan Harmaa
Hovin huonekaluista valmiina, mutta kulahduttanut niitä
vanhaan kartanoon paremmin
sopivaksi. Kun
nukkekotiin tulee asukkaat
ja valot syttyvät, talo alkaa
elämään. 1:18 ?mittakaavassa toteutetun
kokonaisuuden on rakentanut Pirren äiti.
kaikenlaisen pientavaran tekemiseen. Pirre itse
päivittää talonsa kuulumisia
kerran tai kahdesti viikossa.
Pirre päivittää myös kuulumisia ja kuvia Harmaa Hovin sekä toisen nukkekotinsa,
Iita-Maikin ja Jalmarin rintamamiestalosta facebook-sivulla Mie nyhräsen ja minihaaveilen.
. Kalusteita, verhoja,
pientavaroita ja huonejärjestyksiä on uusittu myös moneen otteeseen.
. Kissa on hiirtä
jahdatessaan kaatanut hillopurkin keittiön matolle.
Retriikka nyhjää joulukuusen koristeiden kanssa ja Rosaliina paketoi viimeisiä lahjoja. Elina on uppoutunut tapansa mukaan lukemaan kirjaa.
Isäntä Keputsu on katsonut
parhaaksi paeta jouluhössötystä saunan rauhaan. Pirpana Väkertäväinen leipoo keittiössä torttuja ja pullia. Manta tarkistaa jääkaapin sisältöä.
Harmaa Hovin pihallakin on jouluinen tunnelma.
sisustusideoitaan vapaasti ?
tosin pienemmässä mittakaavassa. Tässä maailmassa ei
kateutta tunneta, vaan toisen
ideoita voi vapaasti lainata,
Pirre toteaa.
. Palveluksessasi
taksiihanus.?
0400 741 078
Koti-Karjala
Perjantai 15.1.2016
N:o 4
Irtonumero 1,40 ?
57. lyhtyjä, kynttelikköjä, shakkipeli, monenmoisia hyllyjä
ja kaappeja pikkuruisine tavaroineen, jääkaappi, Fairy-pullo, tehosekoitin, parvisänky ja
paljon, paljon muuta.
. Joitain tavaroita myydään
ja joitain annetaan lahjana
toiselle. Tässä harrastuksessa kyllä kehittyy minisilmä eli oppii huomaamaan, mitä kaikkea voi hyödyntää nukkekotimaailmassa. Tässä voi toteuttaa omia
Tiivis
harrastusyhteisö
Harmaa Hovin keittiössä tuoksuu pulla. Tuikkukynttilän sydänlangan kannasta saa esimerkiksi keittiövaakaan punnitusosan. Pirren äiti on myös
innostunut tekemään erilaisia kalusteita, kuten pakastimia, jääkaappeja ja liesiä.
Niitä myydään facebook-sivun kautta.
Pirre itse on erikoistunut
Aluehallintovirastot
ottavat kantaa
Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan valtion
aluehallintoa tulee uudistaa
tavoitteena tehtävien tehokas
ja vaikuttava hoitaminen sekä valtion aito läsnäolo alueilla. Joensuussa on
oma nukkekotiyhdistyksensä
ja seuraan sen toimintaa facebookin kautta.
Joka kesäiset Lahden Miniatyyrimarkkinat kokoavat
alan harrastajia yhteen jakamaan kokemuksiaan ja tekemään uusia hankintoja omiin
taloihinsa.. Pidän itse yhteyttä aktiivisesti kymmenen harrastajan
kanssa. Väkeväisten olohuoneessa lipaston päällä olevassa nukkekodissa on hengästyttävän paljon yksityiskohtia
. Tämä on aikuisten
leikkiä. On harmillista, että täällä
lähellä ei ole juurikaan muista harrastajia. Iita-Maikin ja Jalmarin koti on kuin Pirren isomummin talo Koveron korvessa. Minä tykkään kaikenlaisesta näpertelystä. Pirpana leipoo joulua varten. Valtion alue-
hallinnosta tulee lähtökohtaisesti siirtää itsehallintoalueille kehittämistehtäviä
ja tehtäviä, jotka ovat luonteeltaan itsehallintoalueille
sopivia. Lehdistä löytyy
myös paljon aitojen tuotteiden etikettejä, joita voi pienentää sopivaan kokoon. Jokainen on erikoistunut johonkin omaan juttuunsa. Tällä tavoin alueille muodostettaisiin alueellisesti kattavat, monialaiset
valtion virastot, jotka tukisivat tehokasta ja tuottavaa
asioiden hoitamista valvonta-, ohjaus- ja lupa-asioissa.
Valtion aluehallinnon
puolella esitettyyn malliin
voitaisiin siirtyä suhteellisen pienin kustannuksin ja
nopealla aikataululla. Elämää ei pitäisi ottaa
niin vakavasti, Pirre toteaa.
Pirre on vuosien aikana
vaihtanut Harmaa Hovin huoneisiin useaan kertaan uudet
tapetit. Käytössä on tällä hetkellä toimiva ohjausjärjestelmä, jota voidaan täydentää tarpeen
mukaan.
Suomen kuusi aluehallintovirastoa ovat ottaneet
keskiviikkona 13.1. Valtiolliset tehtävät
ja erityisesti tehtävät, joissa
käytetään oikeusharkintaa,
tulee säilyttää valtionhallinnossa.
Aluehallintouudistusta toteutettaessa on selkiytettävä
myös valtion keskushallinnon ja aluehallinnon roolit
ja tehtävät sekä poistettava päällekkäisyyksiä lupa-,
ohjaus- ja valvontaprosesseista.
Aluehallintovirastot suhtautuvat kielteisesti minis-
teriöiden esityksiin viedä
asioita alueilta keskusvirastoihin ja ministeriöihin tai
uusiin perustettaviin lupaja valvontavirastoihin. Näin
Harmaa Hoviinkin on tehty
aidonnäköinen pikkuruinen
Finlandia-marmeladirasia.
KITEE
Riitta Hakulinen
Joulu on tullut Harmaa Hoviinkin. Runko-osan voi muovailla fimo-massasta.
Tapetteja Pirre on leikannut sisustuslehtien kuvista ja
skannannut lisää seinäpintaalan mukaan. yhteisesti kantaa aluehallintouudistukseen.
. Hän askartelee mm.
pikkuruisia lyhtyjä, kynttelikköjä, kukkia, peittoja, tyynyjä
ja mattoja. Yhteyttä pidetään suljetun facebook-ryhmän kautta.
Pääryhmän alla on useita pienempiä ryhmiä, joissa postataan toisille kuvia omista uusista toteutuksista. Aluehallintovirastot eivät kannata valtion keskushallinnon vahvistamista ja
ministeriökohtaisen putkihallinnon perustamista alueille, vaan esittävät poikkihallinnollista, toimivaa valtionhallintoa vastinpariksi itsehallintoalueille.
Aluehallintovirastot tukevat hallituksen linjauksia
aluehallinnon uudistamiseksi
ja itsehallintoalueiden muodostamiseksi. Facebook-sivulla Pirpanan ja Äiteen puoti voi
ihailla hänen tekemiään
miniatyyriesineitä, nukkeja ja kortteja.
mitä hienoa.
. Sellaisesta tavarasta, minkä joku on heittämässä roskiin, miniatyyriharrastaja voi luoda vaikka
Nukkekotiharrastajat ovat tiivis yhteisö ja he jakavat omia
ideoitaan ja vinkkejään toisilleen. vuosikerta
Nukkekotiharrastajalle kehittyy minisilmä
Kiteeläinen Pirre Väkeväinen kiinnostui nukkekotiharrastuksesta
kymmenisen vuotta sitten. Pullo
keskiolutta ja lenkkimakkara
Turun sinapilla maistuu aina
yhtä hyvältä.
Harmaa Hovi on Pirren
luoma vanha maalaiskartano,
jossa kaikki on 1:12-mittakaavassa
On kyllä kiva, kun tuli lunta.
Ei lumisateesta mitään harmia
ole, tuumaa Eila Sivonen.
Talvi tuli!
Ensin ihmettelimme
lämmintä ja vesisateista
alkutalvea. Meillä on
ainakin tammikuu aikaa nauttia lumesta ilman pelkoa sen sulamisesta. ( Perusopetuslaki § 4 ). Olemme
menossa kohti kesää, jolloin talviurheilua
ei voi harjoittaa. Lumi on mukavaa, kun saa
tehdä lumiukkoja ja lumihevosia, Nea Toivonen iloitsee.
Kiteelle avautui syksyllä 2015 turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus
ja se vaatii Kiteen kaupungissa kotouttamisohjelman mukaista toimintaa
monelta eri sektorilta ja hyvää yhteistyötä, että kotoutuminen alkaa. Keski-Karjalan
alueellakin oli paikoin yli ?30°C, mutta lumipeite oli lähes olematon.
Tämän viikon alkupuolella sää alkoi lauhtua noin ?10°C tuntumaan. Artikkelissa ei tullut esille, että perusopetuslaki velvoittaa järjestämään perusopetusta ja laki
on yksiselitteinen.
?Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä
oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. vahvistaa oppilaan omaa kulttuuri-identiteettiä
Maahanmuuttajaoppilaiden opetus-
suunnitelma on osa kunnan/koulun
omaa opetussuunnitelmaa, jossa määritellään maahanmuuttajaopetukseen
liittyvät asiat.
Valmistava opetus on erittäin hyödyllinen vasta maahan tulleelle. kehittää valmiuksia kulttuurien
väliseen vuorovaikutukseen, monikulttuurisuuteen ja kansainvälistymiseen
. Opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmisteilla rahoituslain muutos, joka mahdollistaisi rahoituksen
myöntämisen myös oppilaista, joille
järjestetään opetusta ajanjaksona, joka
ei osu laissa säädettyihin laskentapäiviin. On runsaasta lumentulosta
pientä haittaa, mutta se ei ole
mitään sen ilon rinnalla, Aimo Turunen vastaa.
. Kotoutumisessa keskeistä on suomenkielen
oppiminen.
Turvapaikanhakijamäärän kasvulla
on ollut ja on välittömiä vaikutuksia
esi- ja perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tarpeeseen.
Valtuutettu Marko Koskinen otti
kantaa Koti-Karjalan Lukijan porinat-palstalla Kiteen kaupungin järjestämään valmistavaan opetukseen
maahanmuuttajalapsille.
Marko Koskinen toi esille, että kunta ei ole velvollinen järjestämään valmistavaa opetusta. tutustuttaa oppilaat suomalaiseen
luontoon, kulttuuriin, elinolosuhteisiin
ja yhteiskuntaan sekä koulutukseen
. 040 684 8411
toimitus@kotikarjala.fi
Vastine Marko Koskisen yleisönosastokirjoitukseen
. Valmistava opetus on pohjan
luomista perusopetukseen, opiskelulle
ja kotoutumiselle.
LILJA KONTTINENMIINALAINEN
VS. Tietoa rahoituslain muutoksesta
odotellaan.
Kiteen kaupungin on perusopetuslain mukaan järjestettävä esi- ja perusopetusta. Tämä ei suoranaisesti
vaikuta valmistavan opetuksen järjestämiseen mutta se kertoo, että kansainvälistyminen ja erilaisten kulttuurien kohtaaminen on arkipäivää ja
rikkaus meille jokaiselle myös Kiteen
kaupungissa.
Maahanmuuttajataustaisen väestön
osuus kunnan väestöstä vaikuttaa kunnan valtionosuuden määrään.
Lehden artikkelissa kannettiin huolta valmistavan opetuksen valtionosuudesta.
Opetuksen järjestäjälle myönnetään maahanmuuttajien perusopetuksen valmistavan rahoitukseen vuonna
2015 n.15 100 euroa jokaista oppilasta
kohti. On hyvin vaikea kuvitella tilanne, että peruskouluikäiset
aloittaisivat peruskoulun ilman opis-
keluun tarvittavaa, riittävää suomen
kielen osaamista eli ilman valmistavaa opetusta.
Kiteen kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 § 17 hyväksynyt yksimielisesti Kiteen kaupungin kotouttamisohjelman. Jos hetkellisesti lunta satoi, se myös nopeasti suli.
Jouluaattona oli onneksi hieman pakkasta ja hieman lunta.
Joulukuun vaihduttua tammikuuksi
lämpökäyrä kääntyi laskuun.
Vuoden ensimmäisellä viikolla pakkanen
pysytteli koko ajan kireänä. ystävyyskoulutoiminnat, eri sisältöiset projektit,
oppilas- ja opettajavaihdot. Kiteen
kaupungin opetustoimeen on valmistumassa tänä keväänä Kansainvälisyysstrategia. Kotoutumisohjelma on laadittu kotoutumista
edistämisestä annetun (1386/2010)
lain mukaan.
Kotouttamisohjelma sivulta 16:
Kunnat voivat järjestää yhteistyönä tai erikseen valmistavaa opetusta,
jonka tavoitteena on:
. Aiemmin VR oli joutunut
perumaan junavuorojaan pakkasen vuoksi,
nyt lumen vuoksi.
Länsirannikolla, Merikarvialla, runsaasti
lunta on ollut jo viikon ajan. Kai-
saniemessä mitattiin yli metrin lumipeite
maaliskuun lopulla 1941. Valmistavan opetuksen lopullinen rahoitus on määräytynyt varainhoitovuoden ja sitä edeltävän vuoden
20.9. Toisin oli talvikaudella 2007-08.
Pääkaupunkiseudun talvi oli tuolloin hyvin
vähäluminen, mihin yhdeksi syyksi arvioitiin
ilmaston lämpenemistä, ja ihmisiä varoiteltiin, että lumiset talvet Etelä-Suomessa ovat
kenties historiaa.
Tämän jälkeen lunta onkin riittänyt myös
Helsinkiin, jossa lumisade tuntuu aina aiheuttavan liikenteessä jonkinlaisen kaaoksen.
Ilmatieteenlaitoksen tilastoissa Jyväskylän
korkeudella vähälumisin talvi oli 1996-97,
jolloin lunta oli enimmillään tammikuun loppupuolella vain 23 cm. Vähälumisin talvi Helsingissä on ollut runsaat 50 vuotta sitten, jolloin lumipeite oli enimmillään 15 cm
helmi-maaliskuun vaihteessa 1964.
Keskiviikkoisen lumisateen jäljiltä autot
on kaivettu lumen alta, portaat saatu lakaistua, pihat kolattua ja tiet aurattua. Kouluilla on hankkeita, joitten tavoite on lisätä kansainvälistä toimintaa mm. Valmistavassa opetuksessa luodaan hyvä pohja perusopetukselle ja opiskelulle.
Lisäksi Kiteen kaupungin opetustoimi on vahvasti mukana kansainvälisyystoiminnassa. Minä pidän lumesta, kertoo
Iranin kurdialueelta kotoisin
oleva Ali Mradi.
. Viime viikon
perjantaina siellä satoi yhden vuorokauden
aikana virallisen mittaustuloksen mukaan 73
cm lunta, mikä on Suomen ennätys.
Juuri nyt ajankohtaisissa keskusteluissa ei
mainita ilmastonmuutoksen aiheuttamaa säiden lämpenemistä eikä Etelä-Suomeen ole
enää muutamaan vuoteen ennustettu lumetonta talvea. Onko
runsas lumentulo hyvä
vai huono asia?
. Toiseksi vähälumisin
on ollut talvi 1929-1930 (26 cm) ja kolmanneksi vähälumisin 1974-75 (32 cm).
Vastaavasti erityisen runsaslumisia talvia
on ollut kahdesti 1950-luvulla, jolloin helmi-maaliskuun vaihteessa Jyväskylän tasolla
lunta on ollut noin metri.
Helsingissäkin on ollut lumisia talvia. Lämpöasteita
oli muutamia, eikä lumesta ja pakkasesta ollut pitkään
aikaan tietoakaan. Samalla tulivat
tuulet ja tuulten mukana lumisateet.
Keskiviikkoaamuna Itä-Suomi heräsi lumiseen talveen.
Aukeilla paikoilla tuuli kinosti lunta siten,
että hetkeä aiemmin auratut ajoväylät olivat
nopeasti taas tukossa, etenkin kun koko ajan
taivaalta tuprusi lisää lunta.
Lumenauraajat, jotka alkutalven olivat
tämän toimialan osalta työttöminä, pääsivät
uurastamaan pitkää työpäivää.
Etelä-Suomi oli päässyt nauttimaan lumisesta talvesta jo päivää aiemmin. Perusopetuksen rehtori,
sivistysjohtaja. Lumesta on otettava kaikki ilo irti!
Tuija Marienberg
tuija.marienberg@kotikarjala.fi
Pokentie 8, 82500 Kitee, Puh. Hyvä, että talvella on lunta. Siellä lumi
aiheutti onnettomuussuman ja julkisen liikenteen ongelmia. Koti-Karjala
2
Perjantai 15.1.2016
Toivottu vai
ei-toivottu
lumi?
Viime päivinä itäinen
Suomikin on saanut paksun lumipeitteen. suomen kielen taidon oppiminen
oppilaan kielellisen kehityksen mukaisesti ja pitäen tavoitteena toimivaa
kaksikielisyyttä
. oppilasmäärien keskiarvon mukaisesti. tukea oppimista ja edistää valmiuksia oppilaiden siirtyessä suomalaisen peruskoulun opetusryhmiin
. Sääennusteissa
ei ole lämpöasteita luvassa lähiviikoiksi.
Nyt sukset, pulkat, kelkat ja reet esille!
Valoisa aika on pidentynyt talven pimeimmästä ajankohdasta jo noin tunnin
Tulemme näkemään loistavia solisteja, jotka laulavat
Merikantoa ja Sibeliusta suomeksi, suomalaista musiikkia, Nightwish-musiikkia,
kansanmusiikkia, Plamen Dimov kertoo.
. Kiteen Evankelisen kansanopiston rehtori Ulla Kakkonen kysyi minulta kerran,
että etkö voisi joskus tuoda
Tuomas Holopaisen opistolle
jakamaan vaikka nimmareita tai jotain vastaavaa, jonka
ympärille me organisoisimme
tapahtuman.
. Tavallaan tämä tapahtuma
yhdisti monet asiat, Eeva Nygren lisää.
arkipäivää. Monimediaisuus on
Mistä Keski-Karjalan imagoteoksi noussut tapahtuma sai
aikoinaan alkunsa?
. Kaksi päivää mietin ja
aloin ideoida, mitä pitää tehdä. Tämä on varmasti paras
palkinto, jonka Eeva ja minä
saamme, Plamen Dimov kiitti
palkitsemistilaisuudessa. Jos
kotipöydässä luetaan päivittäin aamun lehti, on hyvin todennäköistä, että myös lapset
vanhempien esimerkillä tekevät samoin - tosin todennäköisesti kyllä eri välineillä.
. Kansanopisto jatkaa tapahtumassa
edelleen yhteistyökumppanina, järjestämällä taidekurssit
sekä suomenkielen opetusta,
jota on tarjolla koko vuoden
Tapahtuma on
yhdistänyt
Keski-Karjalan imagotekopalkintona kiertää kiteeläisen Leo Karppasen veistos ?Sarastus?. On uskallettava uudistua.
Se on paras tapa pysyä pinnalla. Palkinnon ottivat vastaan tiistaina pidetyn Ketin tulevaisuusseminaarin alussa musiikinopettaja Plamen Dimov sekä Kiteen Evankelisen Kansanopiston apulaisrehtori
Eeva Nygren, joka edustaa myös Kiteen kansainvälinen taidefoorumi ry:tä.
internetissä etäopiskeluna.
Keski-Karjalan imagotekopalkinto jaetaan vuosittain.
Kiertopalkintona on kiteeläisen Leo Karppasen veistos
?Sarastus?.
Ensi kesänä
laajempana
Palkinnon ottivat vastaan
tiistaina pidetyn KETIn tulevaisuusseminaarin alussa Plamen Dimov sekä Kiteen evankelisen kansanopiston apulaisrehtori Eeva Nygren, joka edusti myös Kiteen
kansainvälinen taidefoorumi
ry:tä.
. Ihmiset lähettivät demoja ja kysyivät mielipidettä,
että voisiko heistä tulla laulajia. Lehdistö
ja MTV3 ovat uutisoineet viikon tapahtumista. Niinpä hän heitti kolme
teesiä lehdille.
. Erityisesti tykkään siitä,
että viime kesänä oli jo muutama kuorolle sovitettu Nightwish-kappale ja ensi kesänä
niitä tulee olemaan vielä lisää., Eeva Nygren iloitsee.
PPY:n kautta aikain ensimmäiset veistokset ojennettiin Minun lehteni -veistoksen suunnittelijalle,
kuvanveistäjälle ja eläkkeellä olevalle päätoimittajalle Liisa Ääryselle, yhdistyksen ensimmäiselle
puheenjohtajalle Eero Lehtiselle, ensimmäiselle sihteerille Helena Holmroosille ja pitkäaikaiselle
tilintarkastajalle Heikki Rädylle. Vaikka kotoa lähtevä esimerkki on vahva, myös koulussa tehtävä työ lukemiseen
innostamiseksi on kullanarvoista, Grahn-Laasonen tähdensi.. Tämä koskee tietenkin
myös itse medioita. Tilaisuudessa julkistettiin myös
yhdistyksen kautta aikain ensimmäinen historiikki.
Paikallisuus on ministeri Grahn-Laasosen mukaan
tulevaisuudessakin vahvuus.
Yksi konsertti tulee olemaan
Röskössä, aivan Suomen
luonnon keskellä, Eeva Nygren esittelee tulevaa.
Kun aikaisemmin Nightwish viikoille on tullut edustajia 23 eri maasta Plamen Dimov ennakoi, että ensi kesänä Kiteellä nähdään jopa 28
maan edustajia. Kuva: Juha Kosonen.
taitavia nuoria soittajia ympäri maailmaa.
. Hyväksy se ja opi,
Grahn-Laasonen totesi.
Digitaalisuus tuo myös
valtavasti mahdollisuuksia.
Sanomalehdet ovat panostaneet painetun lehden rinnalla
vahvasti digitaalisten palveluiden kehittämiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen. Muodostimme tiimin Eevan kanssa ja ideoimme lisää. Päätoimittaja, joka ei ole Facebookissa tai Twitterissä, jättää
ministerin mukaan hyödyntämättä paitsi aivan valtavan
potentiaalin saada uutisvihjeitä, myös valtavan potentiaalin saada palautetta, kehittyä,
keskustella, elää mukana.
. Tapahtuman nimi jo kertoo, että ei enää keskitytä pelkästään Nightwishiin vaan
yleisesti Suomen kulttuuriin.
Tänne tulevat ovat todella
kiinnostuneita siitä.
. Kaikki omassa tahdissaan, osa nopeammin kuin
toiset.
Sanomalehtien lukeminen ja median käyttö yleensäkin periytyy vahvasti. Uuden tapahtuman repertuaariin kuuluu runoja, kuvataidetta ja kansanmusiikkia.
Vaikka maailma avautuu ja
kansainvälistyy, ihmisillä on
aina tarve tietää, mitä heidän
naapurissaan tapahtuu.
Ministeri kuitenkin muistutti päätoimittajia siitä, että tuleen ei saa jäädä makaamaan, koska muutosvyöry jatkuu. Parhaillaan
työn alla on myös Ylen tuottama kansainvälinen dokumentti, joka kertoo Nightwish-faneista ympäri maailmaa.
Kansainvälinen tapahtuma
on vakiintumassa Keski-Karjalan kesään. Täytyy sanoa, että ilman
Eevaa ja ilman näitä kaikkia
ihmisiä ympärillämme, tämä
tapahtuma ei olisi onnistunut,
Plamen kiittää.
. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kymmeniä nuoria ympäri maailmaa Kiteelle
esiintymään tuonut, konsertteihin noin tuhat ihmistä koonnut ja internetin kautta maailmalla
65 000 ihmisen seuraama sekä vuosittain miljoonia aktiviteetteja sosiaalisessa mediassa sekä valtakunnallista mediahuomiota kerännyt
Nightwish Week in Kitee
ansaitsi KETIn myöntämän Keski-Karjalan vuoden 2015 imagotekopalkinnon.
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Vuoden 2015 imagoteko
on Nightwish Week in Kitee
KITEE
Kari Sarkkinen
Keski-Karjalan Kehitysyhtiö
KETIn valintaraati perustelee valintaa toteamalla, että Nightwish Week in Kitee
kokosi heinäkuussa 2015 jo
kolmannen kerran kymmeniä nuoria Nightwish-faneja
ympäri maailmaa Kiteelle tutustumaan Nightwishin kotikaupunkiin sekä tekemään
yhdessä musiikkia ja taidetta.
Kesän konsertteihin osallistui
yhteensä noin tuhat ihmistä.
Lisäksi konsertit lähetettiin livenä netin kautta ja lähetykset
saavuttivat noin 65 000 seuraajaa.
Lisäksi raati huomioi, että tapahtuma kerää vuosittain
miljoonia aktiviteetteja sosiaalisessa mediassa. Se oli ihmeellistä, että jo
ennen tapahtumaa Plamen sai
satoja yhteydenottoja maailmalta. Se on alalle hieno kunnianosoitus, totesi opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.)
Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen (PPY) 25-vuotisjuhlassa Helsingissä. Heiltä on luvassa kuusi konserttia, joista
yksi on Ilosaarirockin aikaan
Joensuun torilla.
. Pitää uskaltaa heittäytyä uusiin välineisiin. Uuteen digitalisaation
aikaan pitää myös uskaltaa
panostaa resursseja.
Paikallismedian pitää
Grahn-Laasosen mielestä olla
rohkeasti vuorovaikutuksessa
asiakkaidensa kanssa. Aiemmin tapahtuman järjestelyistä vastasi
Kiteen Evankelinen Kansanopisto, mutta viime vuonna
perustettiin tapahtumaa toteuttamaan Kiteen kansainvälinen taidefoorumi ry. Hän
sanoi Nightwish Week in Kiteen korostavan koko alueen
imagoa.
Tulevana kesänä tapahtuma laajenee entisestään, kun
järjestetään ?Kitee International Music and Art Festival?.
Sen on tarkoitus vakiinnuttaa
korkeatasoiseksi kulttuuritapahtumaksi, jonne kutsutaan
Paikallisuus pysyy vahvuutena
Ministeri haastoi lehtiä syvempään
vuorovaikutukseen ja uudistumiseen
HELSINKI
Jari Niemi
Kaiken digitaalisen murroksenkin keskellä sanomalehdet
tavoittavat painetussa tai digitaalisessa muodossa edelleen
yli 90 prosenttia suomalaisista
joka ainoa viikko.
Siinä Jeesus opettaa,
ettei meidän tule rukoilla
näön vuoksi . klo 13.00 Kappelin
kammari Osuuspankin kokoushuoneessa. to klo 9
. Kiteen ev.lut. Klo 18.30 Närsäkkälän seurakuntapiiri Sirkka ja Auvo Havukaisella, Kurkola.
Ti 19.1. Klo 12
Juurikan srk-piiri Kerttu ja
Kauko Raekorvella, Hiltunen.
Klo 18 kaikille avoin jumppa
srk-keskuksessa. Romolan nuorisokahvila avoinna
tiist. klo 13 Lähetyksen
päiväkahvit Toini Juvosella Kiteentie 11 B 9, Kurkola. klo 10.00 Messu kirkossa, Jaakonsaari, Komulainen,
musiikissa avustaa Esa Kosonen,
laulu, kolehti Parikanniemisäätiön lastenkodille julistus- ja dia-
koniatyöhön.
To 21.1. Aiheena: Alkuseurakunnasta alkaen . 20.00 Talviuinti Hellaniemessä: 15.30 ?
16.30 naiset, 16.30 . 0400 185710 (ma- pe)
avoinna ti ja pe (ei pe 15.1.) klo
9 ?12.
Päiväkerho:
Päiväkerho Enkelinpesässä,
Taipaleentie 9, keskiviikkoisin
klo 9-11 vuonna 2010 . www.facebook.com/
kiteenseurakunta.
Diakoniatyö tarvitsee asiakkaalleen: pakastinta, astianpesukonetta, mikroa, pinnasänkyä ja
syöttötuolia. Klo
13.15 kahvi. Yksi hyvä mahdollisuus yhteiseen rukoukseen
avautuu kristittyjen yhteisellä rukousviikolla.
Paavo Hakala
pastori
Kiteen
helluntaiseurakunta
Toivottu Kässäkahvila aloittaa toimintansa Rääkkylässä.
Kahvila kokoontuu 21.1. Jokainen voi tuoda
omat käsityöt mukanaan.
Ohjaajaa tai opetusta kahvilassa ei ole, vaan ideoita ja
vinkkejä jaetaan toinen toiselle ja apua annetaan vastavuoroisesti. Esillä Pia Kankaan
valokuvaesitys päiväkahvin kera. Onpa rukousta verrattu jopa hengittämiseen.
Raamatussa kerrotaan
monista rukoilijoista. Kurkola.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma . Paavali, Paavo, Pauli, Johannes, Juhani, Juha.
Lauantaina: Ilmari, Ilmo, ort. Koti-Karjala
4
Perjantai 15.1.2016
Rakkaamme
Arvo Aulis
HAKULINEN
15. sen takia, että
muut näkisivät kuinka hartaasti tai monisanaisesti rukoilemme. klo 19.00 Miesten ilta
seurakuntasalissa.
La 16.1. 18.30 miehet, 18.30 . 14, perjantaisin suljettu 045111 9555. Klo 11.00 lounas. Tapahtuma
on myös savuton.. Gröhn-Dimov.
Kolehti Parikanniemisäätiön lastenkodille julistus- ja diakoniatyöhön. Raamatussa kerrotaan tapauksesta, jossa Jeesus lähti vuorelle läheisimpien opetuslastensa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa yksinäisyyteen
rukoilemaan. Klo 18 Hammaskallio-Piimäjärvi-Muljula
srk-piiri Toropaisilla Piimäjärventie 13. Päätimme kokeilla
kässäkahvilaa aluksi pääsiäiseen saakka, Onnen Kaupan aktiivi Heli Kinnunen
kertoo.
Kahvilassa voi piipahtaa
hetkisen tai viipyä pidempään. Lienee kuitenkin niin, että parhaana esikuvana rukoilijasta
voimme pitää Jeesusta: hän
sekä opetti, että näytti itse
esimerkkiä rukouksesta.
Nostan Jeesuksen rukousopetuksista esiin vuorisaarnan ?kammiorukouksen?. klo 15.30 . klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa ja lit.
Kurkola, kantt. opisto. perjantaista lauantaihin
kestävä verkkopelitapahtuma
Lanit@Rääkkylä.
Tapahtumassa nuoret (tai
vanhemmatkin) kokoontuvat
pelaamaan pelejä omilla tie-
tokoneillaan Internetin välityksellä.
Ohjelmassa on verkkopelaamisen lisäksi muun muassa lautapelejä, kilpailuja,
musiikkia ja kahvio, joten
tapahtumaan voi tulla tutustumaan myös ilman omaa tietokonetta.
Yleisö pääsee seuraamaan
tapahtumaa perjantai-iltana.
Yleisötapahtuman jälkeen
vain pelipaikan lunastaneet,
vähintään 12-vuotiaat pelaajiksi ilmoittautuneet jäävät
pelaamaan yön ajaksi. 20 naiset.
Su 17.1. Vapaamuotoista käsityökerhoa ja yhdessä tekemistä
on meiltä Onnen Kaupalta
kyselty. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Hiltunen,
Mikkonen, Kostamo, rippikoululaiset osallistuvat.
Ke 27.1. Klo
12.00 Lähetys ja risti Uudessa
testamentissa, Manu Ryösö. klo 8 aamurukouspiiri srk.keskuksessa. Makari, Kari.
Siunaus toimitettu sukulaisten ja ystävien saattamana.
Lämpimät kiitokset kaikille meitä muistaneille
suuressa surussamme.
KRISTITTYJEN YKSEYDEN
RUKOUSVIIKON ILLAT KITEELLÄ
Ma 18.1.
Ti 19.1.
Ke 20.1.
To 21.1.
klo 18.00
klo 18.00
klo 18.00
klo 18.00
Vapaakirkossa
Helluntaikirkossa
Ortodoksisessa kirkossa
Tuomasmessu kivikirkossa
Tervetuloa rukoilemaan yhdessä!
Järj. Klo 14 Säyneenkylän srk-piiri Reino Toropaisella, Säynejärventie 59, Hassinen.
Klo 18 Tuomasmessu siunauskappelissa, osa ekumeenista rukousviikkoa.
Su 24.1. Klo 14
Tsemppikerho srk-keskuksessa,
Rouvinen, Tenhonen.
Ke 20.1. Rukouksen yhteydessä opetuslapsille paljastui jotakin uutta
Jeesuksesta. klo 9.00 Kappelin
kuppila Osuuspankin kokoushuoneessa.
To 28.1. Järj: SLEY, STI ja
Kiteen ev. klo 8.30- Raamattupäivä Kiteen evankelisella
opistolla. Lanit
-tapahtumissa on tapana pelata verkkopelejä koko yön yli,
mutta väsymyksen yllättäessä
paikalla voi levätä ja nukkua.
Järjestävät ovat valvomassa
tapahtumaa koko ajan.
Tapahtumaa koordinoi
Rääkkylän 4H-yhdistys. Kiteen vapaakirkossa,
ti 19.1. Tuomasmessu siunauskappelissa.
Ma 18.1. klo 12.30 seurakuntavierailu Peltolan kerhossa,
Rouvinen. Virret 199; 134:3,4; 367;
543:1-; 329:4,5.
Kristittyjen yhteyden ekumeenisen rukousviikon tilaisuudet klo 18.00:
Ma 18.1. klo 15-18 ja perj. 2012
syntyneille. seurakunta,
Joensuun ortodoksinen seurakunta,
Kiteen helluntaiseurakunta ja Kiteen vapaaseurakunta
-
Kiitos
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
Su 11 Jumalanpalvelus.
Ti 18 Rukousilta, kristittyjen yhteinen rukousviikko,
to 18 Rukousilta Kesälahti.
Lisätietoa nettisivuilta.
Tervetuloa!
merkkipäivääni
muistaneille.
PENTTI KARVINEN
Vihtavaara
Kesälahden
kappeliseurakunta
Pe 15.1. Tit. Raamatuntut-
kiskelua varhaisten kristittyjen
kanssa. Lisäksi pelipaikan lunastaneiden pelimaksu sisältää ilta- ja aamupalan.
Alkoholi- ja energiajuomat on kielletty. tammikuuta 2016
G 16.9.1938 Kiteellä
25.12.2015 Joensuussa
Aurinko nousi tänään klo 9.06
ja laskee klo 15.12.
Hyvää talvipäivän jatkoa!
Kun vielä paloivat joulun valot maan,
sinä muutit juhlaan suurempaan.
Ovet aukesi kirkkaan uuden maan.
Sen rannoilla koskaan ei myrsky lyö,
on poissa sairaus, tuska ja työ.
PÄIVÄN SANA
Tämän Hengen hän vuodatti
runsaana meidän päällemme
Vapahtajamme Jeesuksen
Kristuksen kautta. Päätöshartaus. Leonilla, Leila.
Sunnuntaina: Toni, Anton, Antto, Anttoni, ort. Lisätiedot ja ilmoit-
Kitee
Su 17.1. Myös meille
Jumala haluaa rukouksen
yhteydessä puhua ja paljastaa monia asioita.
Toivottavasti tämä pieni Jeesuksen opetus rukouksesta ja esimerkki, mitä
rukoillessa voi tapahtua,
kannustavat meitä rukoilemaan monin eri tavoin
ja monessa eri yhteydessä. avoinna maan. Sanoma Kristuksesta.
Klo 8.30 aamuhartaus, Manu
Ryösö, klo 9.00 ?Sana tuli lihaksi?, TT Ville Auvinen (streaming). alkaen torstaisi-iltapäivisin Onnen Kaupalla.
. Klo 13.45 Uuden
testamentin naiset Kristuksen
todistajina, Kirsi Ryösö. Kahvin ja kahvileivän saa pikkurahalla.
Kässäkahvila tarkoittaa vapaamuotoista käsityökerhoa ja yhdessä tekemistä.
Verkkopelitapahtuma
Lanit@Rääkkylä
RÄÄKKYLÄ
Tuija Marienberg
Niemisen urheilutalolla järjestetään ensi viikolla 22.?
23.1. Huom päivä! Klo
18.30 perhelentopallo srk-keskuksessa.
To 21.1. Vaikka rukoukselle on näin pyhitetty oma erityinen viikkonsa,
on tärkeää muistaa, että rukous on kristityn päivittäinen voimavara. Lisätiedot Kirsiltä 050-363
3844.
Kuollut: Matti Hakanen 89 v,
Arvo Aulis Hakulinen 77 v, Anna Maija Loikkanen 71 v, Teuvo
Kalevi Rupponen 56 v.
Kastettu: Niklas Onni Kristian
Sutinen, Leevi Valtteri Heiskanen, Leevi Elias Pakarinen, Jasper Arttu Kalevi Muhonen, Siiri
Helena Linnea Muhonen.
Kässäkahvila aloittaa Rääkkylässä
SANA SINULLE
Jeesus
rukoilijan esikuvana
Ensi viikolla vietetään jälleen perinteistä rukousviikkoa, jolloin kristityt
kokoontuvat rukoilemaan,
erityisesti kristittyjen yhteyden puolesta. Muita
järjestäjiä ovat Piuhasta Palveluksi -hanke, Rääkkylän kunnan vapaa-aikatoimi, Valopiuha sekä Niemisen ja Sintsin
seudun kyläyhdistys ry.
Perjantaina paikalla toimii
kyläyhdistyksen pitämä kahvio, mutta mukaan voi ottaa
myös omia eväitä. klo 10 messu kirkossa, saarnaa Jaakonsaari, lit. Myös verhot ja matot ovat tervetulleita.
Nuorisotyö: Junnu-Romola
4.-6.-luokk. Kiteen ortodoksisessa kirkossa, to 21.1. Kässäkahvilaan on vapaa pääsy. Tervetuloa !
Diakoniatoimiston avoin päivystys on tiistaisin ja torstaisin
klo 9-11!
Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11 Kesälahti, puh. Kiteen helluntaiseurakunnassa, ke 20.1. Siellä opetuslapset saivat nähdä Jeesuksen kirkastettuna. Anttoni,
Toni.
Maanantaina: Laura, ort. Lisätietoja Mari Kotilainen 050-303 8001. klo 1823. Ahvo, Ohvo, Kirilä, Kiril.
Tiistaina: Henri, Henna, Heikki, Henrik, Henni,
Henriikka, Henrikki, ort. 3:6.
Kiittäen ja kaivaten
Seija
Suoma perheineen
Ritva perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
NIMIPÄIVÄT
Perjantaina: Solja, ort. Päinvastoin Jeesus kehottaa meitä rukoilemaan jopa salaa muilta.
Kun olemme yksin Jumalan kasvojen edessä, silloin
voimme rukoilla Jumalaa
aidosti, avata sydäntemme
tunnot hänelle kokonaan.
Opetusten lisäksi Jeesus oli meille käytännön
tautumiset lapsityön toimisto 040
739 1886.
esimerkkinä rukoilijasta.
Silloin tällöin hän vetäytyi opetuksensa mukaisesti yksinäisyyteen rukoilemaan, mutta hän myös
kokosi muita ympärilleen
rukoillakseen heidän kanssaan. klo 18.00 Kirkkokuoron harjoitus srk-salissa.
Su 24.1. klo
14-17
Heillä
on suuri riski joutua ihmiskaupan uhriksi. Hän kertoo olleensa vielä ennen rippikouluikää melko kylmä Jeesuksen
sanomalle. Kauneimmat Joululaulut tilaisuuksissa kerättiin laulutapahtuman ohessa varoja lähetystyölle konfliktialueilla.
Lähetystyön rahoittaminen
perustuu vapaaehtoisuuteen.
Lähetysseurat keräävät varoja toimintaansa muun muassa
seurakunnissa toimivilla lähetyspiireillä ja erilaisilla toiminnoilla, joista yhtenä esimerkkinä on Tohmajärvellä
Kirkkoniemessä toimiva Kesäkahvila.
Kirkon lähetystyön kanavia
Suomessa ovat seitsemän lähetysjärjestöä, jotka toimivat
yli 30 maassa ja yli 400 lähe-
Anu Melkkala lähtee työskentelemään pienen syrjäytyneen
ja syrjityn kristittyjen kansanryhmän pariin Etu-Aasiaan.
tystyöntekijän voimin. piirijärjestön puheenjohtajana, ja myöhemmin 9
vuotta Keskustan piirin varapuheenjohtajana. Ja opiskelu on kuulunut kuvioihin
koko yrittäjänä olon ajan, viimeisimpänä yritysjohtamisen
erikoisammattitutkinto.
Työ kotitilalla jatkui, vain
armeija vuosina 1986 - 1987
katkaisi rutiinin.
Sukupolvenvaihdos
Tilalla tehtiin sitten vuonna
1999 sukupolvenvaihdos.
. Meidän tärkeä tehtävä on kertoa tytöille, että heidän ei ole pakko
alistua.
. Nyt olen siirtynyt sotepuolelle. Kansanlähetyksen työntekijä Anu
Melkkalan siunaamista Kiteen ja Tohmajärven seurakuntien nimikkolähetiksi EtuAasiaan.
Lähetystyö on
minun juttuni
Kari Sarkkinen
Kristillisen kirkon tekemä
lähetystyö kosketti lukuisia
ihmisiä joulun aikaan. Haluamme suojella alueen kristittyjä, mutta myös
itseämme, joten puhumme
Etu-Aasiasta. Viime kesänä
minut siunattiin kansanlähetyksen lähetystyöntekijäksi.
Nuorisotyötä
tyttöjen parissa
Maassa, johon Anu Melkkala
menee on hyvin pieni joukko
kristittyjä. Tämä on ihan meidän oma
viritys. Hän
on tehnyt meille myös henkilökohtaiset suunnitelmat.
. Siinä vaiheessa, kun su-
kupolvenvaihdos tapahtui,
olivat uuden pihattonavetan
piirustukset valmiina, ja samana kesänä käytiin jo rakentamaan uutta.
. Tämän valtuustokauden
olen ollut sairaanhoitopiirin
hallituksen ja valtuuston jäsen, ja olen myös perusturvalautakunnan puheenjohtaja
tällä hetkellä. Emäntä
Anu Eskelinen hoitaa lypsypuolen ja vasikat Akin hoitaessa ruokinnan ja puhtaa-
Kahdeksanvuotiasta Arttua ei tarvinnut isän viereen houkutella.
napidon.
. Sen jälkeenkin jatkoin lyhytkurssimuotoista opiskelua
ennen isännäksi tuloa. Maidon tuottajahinnan
putoaminen 10 centillä on pitänyt huolen siitä, että tulorahoituksella ei ainakaan lisäinvestointeja tehdä.
5
Edustus jos
toinenkin
Parkkosen tilan isäntä on ollut
maakunnan yhteiskunnallisissa riennoissa mukana yhtäjaksoisesti n.30 vuotta, ensin
Keskustan nuorisojärjestössä, mm. Aloitin
Ryttylässä kansanlähetyksen
lähetyslinjalla. Metsästyksen
ja muun luonnossa liikkumisen lisäksi Aki harrastaa myös
sosiaalista liikuntaa.
. Vuodesta 1999 olen ollut
itse isäntänä tässä, Aki kertoo.
. Kaikki laina- ja lupa-asiat olin jo hoitanut ennen hhetkeä, kun tila vaihtoi omistajaa.
Peltoala on Akin isännyyden aikana kasvanut 17 hehtaarista nykyiseen 46 hehtaariin.
Uusia rakennussuunnitelmia ei Parkkosen maatilalla
ole pakollisten korjausten lisäksi. Nykyisin
lähellä sydäntä ovat sosiaali- ja terveysalan asiat.
KITEE
Aladár Bayer
Jo vuodesta 1857 on Parkkosen tilalla Kiteen Juurikassa totuttu ottamaan leipä
omalla työllä omasta pellosta. Jonot eivät
ole niin pitkät kuin monessa
muussa kunnassa. Kun Aki Parkkonen sai
sukupolvenvaihdoksen kautta tilan isältään itselleen, oli
peltomaata työstettävänä 17
hehtaaria.
Isolla ja pienellä riskillä tilan karjan määrää on voitu
kasvattaa useiden navettalaajennusten myötä. Sitä valmisteltiin pitkän
aikaa ja vappuna tila vaihtoi
omistajaa, työn päivänä, Aki
muistaa.
. Tulin saattohoitovaiheessa olevan Liikelaitos
Hellin johtokunnan puheenjohtajaksi sen viimeiseksi toimintavuodeksi.
. Nähtiin
jo silloin, että se on turvallisin
tuotantosuunta.
. Olemme saaneet kohdemaalta luvan toimia, hän kertoo.
Anu Melkkala kertoo työskentelevänsä kohdemaassa
erittäin syrjäytyneen ja syrjityn kansanryhmän parissa.
. Oli jotenkin itsestään selvää, että jään
tilalle jatkamaan ja suunnitelmia tehtiin sen mukaan.
Aki meni heti nuorena miehenä opiskelemaan maatalousalan oppilaitokseen Parikkalaan ja valmistui sieltä maatilateknikoksi 1984.
. Viime vuosina on toteutettu monia isoja rakennusinvestointeja perusturvassa ja
koulupuolella, nämä ovat olleet tärkeitä ja välttämättömiä
toteuttaa.
Viljelijöiden oma
liikuntaryhmä
Omastakin terveydestä on pidettävä huolta. Kohdemaata hän ei
halua mainittavan nimeltä.
. Ajattelin, että wow! Onpa
mahtavaa, kun on olemassa
Jumala, joka rakastaa. Jotta lähetti voisi toimia, hän tarvitsee rahoitusta monen seurakunnan toimesta.
Hämeenlinnalaislähtöinen
Anu Melkkala on 33 vuoden
iästään noin puolet omistanut
lähetystyölle. Tällä on vaikutusta myös erikoissairaanhoidon
kuluihin. Kyllä nyt on tullut tämä
sote-asia tutuksi. Vuosien aikana rahaa on sijoitettu tilan
hyväksi huomattava määrä,
mutta järki on aina ollut mukana, eivätkä velat ole nousseet pääosaan ja vieneet yöunia.
Työhön kasvanut
Parkkosen lypsykarjan määrä
on vakiintunut 35:n paikkeille. Seuraavaksi suurin ongelma kansanryhmän parissa
on koulutus, jota he eivät saa
omalla äidinkielellään. Tietysti kaikki tuotantotilat on näiden yli 15 vuoden
aikana rakennettu uudelleen
ja peruskorjattu vanhoja.
. Seurakunnat tekevät sopimuksen
lähetysseurojen kanssa kanavoidakseen tukensa tietyille
alueille, kohteille tai ihmisille.
Yhtenä konkreettisena toimintamuotona ovat seurakuntien nimikkolähetit. Suurin unelmamme on,
että saamme paikallisista miehistä koulutettua pappeja, Anu
Melkkala kertoo.. Meillä on tällä hetkellä
semmoinen kuntokuuriryhmä, johon kuuluu 18 viljelijää, Aki kertoo.
. Koko ajan oli selvää, että
maitotilana jatketaan. Vaikka tilanne näyttää
toivottomalta, tärkeintä on
kuitenkin tuoda toivoa toivottomuuden keskelle evankeliumin kautta.
Kieleen ja
kulttuuriin
tutustumista
Kohdealueelle on syntynyt on
kaksi luterilaista seurakuntaa.
Maahan on jo lähtenyt kolme
lähetystyöntekijää ja Anu menee sinne neljäntenä.
Ensimmäiset pari vuotta Anu opiskelee paikallista
kieltä, historiaa ja kulttuuria.
Viikonloppuisin hän osallistuu paikallisen seurakunnan
toimintaan.
. Olin myös kolme valtuustokautta koulutuskuntayhtymän hallituksen pöydän ympärillä valtuuston varapuheenjohtajan roolissa .Sen
jälkeen olin pari kautta Ammattiopisto Kiteen johtokunnan puheenjohtajana, Aki luettelee.
. Lähdin
mukaan seurakunnan toimintaan, tein uskonratkaisuni ja
koin, että lähetystyö on minun juttuni.
Kokemusta lähetystyöstä
Anulle on kertynyt vuoden
mittaisesta pestistä Virossa.
Seurakuntatyötä hän on tehnyt Etelä-Karjalassa Luumäellä nuorisotyönohjaajana ja
lähetyssihteerinä.
Kiteen ja Tohmajärven seurakunnat siunasivat nimikkolähettinsä Anu Melkkalan Kansanlähetyksen tehtäviin.
. Käymme kuntosalilla ja
muuten liikkumassa. Myös monia ostopalveluita on siirtynyt kunnan
omaksi toiminnaksi mm. Kaupungin
valtuustossa Aki istuu neljättä kauttaan.
. Meillä
on erilaisia pelejä ja kuntopiirejä, hyvin monipuolista ohjattua liikuntaa.
. Kun työni Luumäellä tuli päätökseen, otin yhteyttä
Kansanlähetykseen. Tyttöjen osalta koulutus voi jäädä kokonaan saamatta, kun
heidät naitetaan todella nuorina.
. Kiteen hoivakodin toiminta.
. Olen ikään kuin kasvanut
tähän työhön tilalla. Pyrkimyksenä on pitää palvelut hyvinä.
. Suurin ongelma kansanryhmän parissa on huumeet,
puolet heistä on huumeriippuvaisia.
. Tällä hetkellä on hyvä
lääkäritilanne ja vastaanottoaikoja saa hyvin. Olemme
pystyneet panostamaan päivävastaanottotoimintaan voimakkaasti. Lukiossa tapaamansa tuttavuuden kautta Anu
sanoo saaneensa kosketuksen
Jumalaan.
. Nuorkarja mukaan lukien
asustaa karjasuojassa kuutisenkymmentä eläintä. Anu emäntä oli siinä
aktiivinen ja kasasi tämän porukan ja saatiin 18 isäntää ja
emäntää koko Keski-Karjalan
alueelta kasaan.
Myös Lions-toiminta on
tullut tutuksi päivänsankarille.
Aki juhlii syntymäpäiväänsä huomenna lauantaina Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa.
Kiteen ja Tohmajärven seurakuntien
nimikkolähetti siunattiin tehtäväänsä
Anu Melkkala vie
toivoa syrjäytyneitten
ja syrjittyjen pariin
Lähetystyöntekijän
työkenttä saattaa näyttää
hyvin toivottomalta, mutta hän tuo sinne toivoa
evankeliumin kautta.
Seurakunnissa lähetyksen hyväksi tehtävä
vapaaehtoistyö kanavoituu kohdealueille lähetysseurojen avulla.
Viime sunnuntaina vietettiin Suomen Ev.lut. Tulen tekemään nuorisotyötä tyttöjen parissa. Käymme säännöllisesti
ryhmässä liikkumassa ammattilaisen ohjauksessa. Tulin valituksi
myös Siun sote-valtuustoon.
Aki on ollut myös sosiaalilautakunnan jäsen , ympäristölautakunnan puheenjohtajana 8 vuotta, tarkastuslautakunnan jäsenenä ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana yhden kauden.
Kysyn Akilta, onko jokin
erityinen asia ollut lempilapsi kunnalliselämässä.
. Koti-Karjala
Perjantai 15.1.2016
Sote-asiat lähellä sydäntä
Ylihuomenna sunnuntaina 50 vuotta täyttävä
Parkkosen maatilan isäntä, Aki Parkkonen, on kerinnyt leipätyönsä ohella
osallistumaan yhteiskunnallisiin edustustehtäviin
monen edestä
Valtran
traktoreita myydään yli 75
maassa.
Valtra työllistää 2 100 henkilöä, jotka työskentelevää
monipuolisissa tuotannon,
suunnitellun ja huollon tehtävissä. Konsernin
liikevaihto oli vuonna 2014 tilikaudella 45,1 miljoonaa euroa. Yhteydenotot
044 972 4663/Auli.
. Asiakkaat saavat samasta talosta koko kokonaisuuden, jolloin on helppo varmistaa tuotteiden saumaton yhteensopivuus, Kallio jatkaa.
Valtra osa
kansainvälistä
AGCO-konsernia
AGCO:n ja International
Valtra valmistaa
24 000 traktoria
vuodessa
Kesla Oyj valmistaa mm. Koti-Karjala
6
Perjantai 15.1.2016
Markkinajohtajat yhteen
Kesla ja Valtra aloittavat yhteistyön
Globaalisti johtava
traktoreiden metsävarusteiden valmistaja Kesla
Oyj ja traktoreiden Skandinavian markkinajohtaja Valtra ovat sopineet
yhteistyöstä. su 17.1. 18.
käynnissä Japanista aina Brasiliaan välisellä akselilla. kuormaimet ja
metsäperävaunut, puutavarametsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit.
Kesla on tytäryhtiönsä
kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Yhteisiä projekteja on
KULTTUURI-IKKUNA
. MIELEN VUODENAJAT . Tuotevalikoimat täydentävät toisiaan hienosti. On loogista, että vahvistamme tarjontaamme myös
lisälaitepuolella.
. Tekstejä on
mm. Markkinajohtajat ovat nyt
saman katon alla myös tässä
segmentissä. Näen huonona sen, että
poliisin vähät resurssit joutuvat vahtimaan muun työn
ohessa myös näitä ?partiopoikia ja -tyttöjä?.. klo 15
Silkkipartion ateljee, Oravisalontie 1420, Rääkkylä. Jazzkonsertti NORDIC TRINITY su 24.1.
klo 18.00 Kiteesali. Partioinnin perusteista antoi osoituksen toiminta Iisalmessa, jossa juuri perusteilla ollut partiointi
päätettiinkin purkaa, kun ilmoitus kaupungissa toimivan turvapaikanhakijoiden
hätämajoituksen loppumisesta saatiin.
Kari Kulmala tähdentää,
että yleisen järjestyksen ja
turvallisuuden ylläpito kaikkialla Suomessa kuuluu ammattitaitoiselle ja koulutetulle poliisille. AGCO Suomi Oy myy Suomessa Valtraa sekä AGCO:n sisarmerkkejä Fendtiä ja Challengeria
Kulmala ei hyväksy maahanmuuttovastaisia katupartioita
Kari Sarkkinen
Kansanedustaja Kari Kulmala (PS) vastaa ykskantaan, että hän ei hyväksy maahanmuuttokriittisiksi tai kiihkoisänmaallisiksi luonnehdittuja
katupartioita.
Keskustelu katupartioista
ryöpsähti käyntiin, kun Soldiers of Odin rantautui hiljattain Joensuuhun sekä useille vastaanottokeskuspaikkakunnille. harvesterikouria.
GmbH:n ja Keslan välille
laadittu sopimus mahdollistaa yhteistyön laajentamisen
myös muille markkina-alueille.
. www.skr.fi
KITEE
. luonnosta, yhteiskunnallisista kipukohdista, kansanperinteestä, rakkaudesta.
. En
hyväksy mitään epävirallista
ryhmittymää kyseisten tehtävien hoidossa.
Hallitustasolla on keskusteltu Odinin soturien kaltaisten katupartioiden kieltämistä lailla. Keslan tuotteita ovat mm. AGCO ja Valtra ovat
meille optimaalinen yhteistyökumppani.
. Uskon, että poliisiedustajat saavat yhdessäkin vietyä turvallisuusasioita
eteenpäin. Keslan tuotteista
edustukseen tulee koko traktorivarusteet -tuoteperhe aina
metsäperävaunuista hakkureihin, isäntälinjan tuotteista aina järeisiin urakoitsijatuotteisiin. POHJOISTA VALOA
-konsertti ja valokuvanäyttely su 17.1. TIEN VARSILLA RUNOT Elsi Komun runoohjelma. Tuotteet tulevat myyntiin kaikkiin
Valtran myynti- ja varaosapisteisiin. Tulevaisuudessa tulemme
näkemään myös tuotekehityksellistä yhteistyötä?, kertoo puolestaan Valtran markkinointijohtaja Mikko Lehikoinen.
Keslalle suotuisin
yhteistyökumppani
Kesla Oyj:ssa uskotaan traktorin lisävarusteisiin liittyvän toimialan muuttuvan ja
keskittyvän tulevaisuudessa
vahvemmin vahvojen traktorimerkkien ympärille.
. Jokaisella meistä on myös
velvollisuus harkintansa ja
mahdollisuuksiensa mukaan
estää rikoksen tai häiriön tapahtuminen vähintäänkin ilmoittamalla siitä poliisille hätäkeskuksen kautta. Nyt asiakkaita pystytään
palvelemaan yhteisestä näkökulmasta. Kari Kulmala ei usko katu- tai kansalaispartioinnista syntyvän kovin pitkäaikaista ilmiötä eikä hän
näe tällä hetkellä tarvetta
puuttua siihen mitenkään.
Yksittäisten partioiden kohdalla hän kuitenkin toteaa,
että mikäli sen toimesta tapahtuu ylilyöntejä ja jonkin
rikoksen tunnusmerkistö
ylittyy, tulee tapaukset tutkia normaalisti.
Kari Kulmala uskoo eduskunnasta löytyvän riittävästi
asiantuntemusta kansalliseen
järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviin päätöksiin.
. Kolmen naisen
vuosi. Joka vuosi valmistuu
24 000 yksilöllisesti räätälöityä traktoria Suomen ja Brasilian tehtaissa.
Vuoden 2012 alusta Valtran
kotimaan myynti-, huolto- ja
varaosatoiminnot yhdistettiin
AGCO Suomi Oy:ksi. Nordic Trinitykokoonpanossa kolmen
eri sukupolven soittajat
yhdistävät voimansa!
Yhtyeen esittämä materiaali perustuu soitto-
hetkessä tapahtuvaan
luovaan improvisointiin
sekä soittajien väliseen
mahdollisimman kuuntelevaan ja reagoivaan
kommunikointiin.
RÄÄKKYLÄ
. Jokainen edustaja voi myös omalla aktiivisuudellaan tehdä paljonkin,
vaikka monesti kuvitellaan,
ettei yksi edustaja saa mitään
aikaiseksi.
Kari Kulmala arvelee, että partioissa eivät kaikki ole
varmuudella kiihkoisänmaallisia henkilöitä vaan huolissaan yleisen turvallisuuden
heikkenemisestä.
. Nämä tehtävät
on mainittu poliisilain ensimmäisen luvun ensimmäisessä
pykälässä.
Kansanedustaja Kari Kulmala
(PS) uskoo itsekin poliisitaustaisena yleisen järjestyksen ja
turvallisuuden ylläpidon kaikkialla Suomessa ammattitaitoiselle ja koulutetulle poliisille.
Kulmalan mukaan on kuitenkin samalla muistettava,
että poliisi ei toimi yksin turvallisuuden ylläpitämiseksi vaan yhteistyössä muiden
viranomaisten sekä yhteisöjen
ja asukkaiden kanssa.
. Poliisitaustaisia kansanedustajia on tällä hetkellä
eduskunnassa seitsemän ja
kaikki ovat hallituspuolueiden jäseniä. Pitkän tähtäimen yhteisenä tavoitteenamme on kehit-
tää metsävarusteiden ja metsävarusteltujen traktoreiden
tuotteistusta tuotekehityksen,
markkinoinnin, myynnin ja
huollon sekä tietysti asiakkaan näkökulmista niin, että yhdessä pystymme tarjoamaan parhaat tuotteet ja palvelut kilpailukykyisesti kautta
koko AGCO:n laajan toimipisteverkoston, Keslan myynti- ja markkinointijohtaja Mika Tahvanainen toteaa.
Kesla Oyj aloitti
Kesälahdelta
Kesla on metsäteknologian
Valtra Oy Ab on Pohjoismaiden johtava maataloustraktoreiden valmistaja ja palveluiden tarjoaja. Lisäksi uudistuneet tuoteperheet
N4 ja T4 tuotteiden osalta tukevat vahvasti metsäsegmenttiä. Valokuvanäyttely,
Maritta Kakkinen, Pirkko
Kaasinen, Kaisa Jussila. Puun Sielu, Vehkavaarantie 250, Onkamo.
Avoinna joka päivä klo
12 . Näemme yhteistyössä
vahvan kansainvälisen yhteistyön mahdollisuudet .
Meillä on jo nykyisin useita yhteisiä jälleenmyyjiä eri
puolilla maailmaa ja uusia
markkinoita on avattu koko ajan,
. Juhani ?Junnu. Asiakaspalveluverkostomme on maan kattavin ja se
tukee vaativienpienkin maaja metsätalousasiakkaiden ja
koneyrittäjien tarpeita, toteaa
AGCO Suomen myyntijohtaja Matti Kallio.
Metsäsektorilla useimmissa tapauksissa Valtran perässä on jo aikaisemminkin ollut
Keslan perävaunu.
. Valtran kotimaan myynnistä vastaava AGCO Suomi Oy
aloittaa Keslan traktorivarusteet tuotesegmentin edustajana Suomessa. Yhteistyö käynnistyy
välittömästi.
kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka
hallitsee aines- ja energiapuukorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Duo Hallavan (Laura Vuorjoki-Elo, piano ja
Leena Hirvonen, sello)
konsertti juhlistaa Satu Juvosen revontuliteoksista koostetun valokuvanäyttelyn avajaisia.
Valokuvanäyttely on nähtävillä sopimuksen mukaan helmikuun loppuun
saakka. klo
14.00 Kiteen Evankelisella Kansanopistolla.
Monisisältöinen runoohjelma esittäjän lausuntaharrastuksesta yli
kuudenkymmenen vuoden ajalta. SUOMEN KULTTUURIRAHASTON PohjoisKarjalan rahaston apurahat haettavana 10.1.?
10.2.2016. Tähän kehitykseen liittyen kahden alansa johtavan
toimijan liittoutuminen on
luonteva askel Keslan strategiassa. Tässä yhdistyy kaksi tärkeää voimaa markkinoilla ja
uskomme sen olevan eduksi
Valtran ja Keslan asiakkaille. Valtran Unlimited varustelutoiminta on ollut vahvassa kasvussa ja metsävarustelu on tärkeä osa tätä toimintaa. Aaltonen,
tenorisaksofoni, huilu,
Mikko Iivanainen, kitara, Klaus Suonsaari,
rummut. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli
70,2 %.
Vuonna 1960 Kesälahdelle perustetulla Keslalla on
tuotantolaitokset myös Joensuussa, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Sinzheimissa, Saksassa.
Keslan palveluksessa on noin
280 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Helsingin
pörssissä.
KESÄLAHTI/JOENSUU
Tuomo Flinkman
Tämä on merkittävä uudistus metsäpuolen tuotevalikoimassa.
Virkaa hoitamaan valittiin Siun soten valmistelutiimin vetäjä, Joensuun
kaupungin tuotantojohtaja
Pekka Kuosmanen. Keskikarjalaisia on valtuustossa
seitsemän. 59,90)
29
90
-30%
Kaikki miesten
puuvillakerrastot
OVH.
koot 130-160
NYT
99900
6990
Tohmajärvi, Kauppakatu 5, puh. ATK-kerho pyörii keskiviikkona. Aina yritetään keksiä uutta näkemistä, Toivo kertoo.
Oma merkkipaalunsa Kiteen Eläkkeensaajat ry:llä on
45-vuotisjuhlavuosi, jota tullaan juhlimaan jossakin muodossa.
Eläkeläisjärjestön tärkeänä
tehtävänä on järjestää jäsenilleen yhdessäolon mahdollisuuksia, mutta toisaalta se
tekee osaltaan myös edunval-
KITEE
Kari Sarkkinen
Hymy on herkässä vasta valitulla Kiteen Eläkkeensaajat
ry:n puheenjohtaja Toivo Pykäläisellä, kun hän esittelee
maanantaina Kiteen VesPelissä kokoontuvan bocciakerhon
lisäksi yhdistyksensä muita
toimintamuotoja.
. Toimitusjohtajan virka laitetaan
välittömästi hakuun ja se
pyritään täyttämään kesään
mennessä.
7
Seppo Eskelinen Oy
UÊ6?i?BÀi?`i?ÊÃÕ>ÌÕ?ÃiÌ
ÊÊÊ>Ê>Û>Õ?ÃiÌ
UÊ BÞÌÌ?ÛiÃ?«ÕÌ??i?ÊÃÕ>ÌÕ?ÃiÌ
-i««?Ê
Ã?i??i?Ê"Þ
ä{äÊÇx?ÊÓ£ÎÈ
ÜÜÜ°iÃ?i??i??Þ°V??
Päivystys
24 h.
TALVIVARASTON LOPPUUNMYYNTI
A
JOP
LAATUTOPPAA
naisille,
lapsille
ja miehille!
% 5 0 % 70 %
%
0
0
4
-3 -
Skila
TOPPAPUKU
TOPPAPUKU TOPPAPUKU
(79,90)
(99,90) NYT (89,90) NYT
5990 4590 3990
est
es
esten
ste
ten
Skila naisten-miesten
TOPPATAKKEJA
(ovh. Kiteen Eläkkeensaajat on muiden eläkeläisjärjestöjen tapaan mukana kaupungin vanhusneuvostossa.
Eläkkeensaajien väki tekee
jonkin verran myös vapaaehtoistyötä kaupungin vanhusten hoivapalveluissa ulkoiluttamalla vanhuksia.
Kiteen Eläkkeensaajat ry:n bocciakerho valmistautuu keväämmällä pidettävään haasteotteluun
Tuupovaaran vastaavan kerho kanssa.
päätoimista eikä tästä osaa
oikein luopua, sanoo nykyään eläkeläinen Toivo Pykäläinen.
Eläkkeensaajayhdistyksen
puheenjohtajaksi Toivo sanoo
suostuneensa ?kun oli jonkun
verran kysyntää?.
Tanssista
tietokoneisiin
Mutta, mennäänpä Kiteen
Eläkkeensaajat ry:n kuulumisiin, joista Toivo Pykäläinen kertoo mielellään.
. Nelisenkymmentä vuotta on erilaisissa tehtävissä kulunut muun
muassa ammattiosastossa lastulevytyöntekijän työuran aikaan.
. Se onkin
meidän paras tulonlähde.
. Torstaisin on käsityökerho Kansantalolla, jossa 15 sukankutojaa ja pöytäliinantekijää valmistaa myytävää ja
arpajaispalkintoja. Nyt tämä alkaa olla jo
Yhdistyksen uusi puheenjohtaja Toivo Pykäläinen on tyytyväinen yhdistyksensä vilkkaaseen toimintaan.
vontatyötä. 59,90)
NYT
2990
Lasten TOPPAPUKU
Nyt
Miesten
isoille miehille
Skila
TOPPAPUKUJA
TOPPAPUKU
TTOPPAPUKU TOPPAPUKU
koot 58-62
(79,90)
(69,90)
(89,90) NYT (89,90) NYT
5990 2990 4990 3990
Loput Luhta
naisten
TOPPATAKIT
OVH.
-40%
Useita erilaisia
Miesten
pitkävartinen
NAHKASAAPAS
Lyhytvartinen
(ovh. Tosin kyllähän heitä poistuukin toisesta päästä.
Mutta, meidän yhdistyksessä
on tärkeintä, että ihmiset lähtevät mökeistään toimimaan,
Toivo Pykäläinen sanoo.
Toivo on itse pitkän linjan järjestöihminen. s a a s t o m e s t a . Meillä on nelisensataa jäsentä, viime vuona tuli
27 uutta. Toiminta on vilkasta ja kerhojen
osanottajamäärät ovat lisääntymässä. Nyt aloitimme 3.1.
Huvikeskuksessa. Sinnekin parketille tulee
aina reilut sata henkeä, Toivo
Pykäläinen kertoo.
. f i
Anttilan kauppakäytävä, puh. Tiistaijumpissa meitä käy
seurakuntakeskuksella 80-100
henkeä.
. 040 160 2033
Tohmajärvi avoinna
MA-TO 9-17, PE 9-18, LA 9-15
Joensuu avoinna:
ma-pe 10-18, LA 10-15
Viikon yhdistys
Kiteen Eläkkeensaajilla
toimintaa melkein jokaiselle päivälle
Kiteen Eläkkeensaajien kerhot pyörähtivät jälleen käyntiin.
Yhdistyksellä on toimintaa tarjolla melkein
jokaiselle arkipäivälle ja
osallistujiakin tuntuu olevan mukavasti.
vo Pykäläinen kertoo, että
suunnitteilla on teatterimatka. Kiteeltä valtuustoon kuuluvat Aki Parkkonen, Esa Lahtela, Kristiina
Hartikainen ja Arja Havukainen.
Tohmajärveä edustavat
valtuustossa Jukka Haaranen ja Vuokko Väistö.
Rääkkylän edustajana on
Kaisa Laitinen.
Valtuusto valitsi jäsenet
yhtymähallitukseen. Koti-Karjala
Perjantai 15.1.2016
Siun soten yhtymävaltuusto valitsi puheenjohtajat ja hallituksen
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän valtuusto kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Eila Heinonen, sd., Joensuusta.
Ensimmäinen varapuheenjohtajaksi tuli Hannu Urjanheimo, kesk.,
Ilomantsista ja toiseksi
varapuheenjohtaja Anssi Törmälä, kok., Joensuusta.
JOENSUU
Tuomo Flinkman
Yhtymävaltuustossa on jäseniä kaikkiaan 57, joista
22 on joensuulaisia. 045 236 9986
Pop-Up myymälä
JOENSUU
Kauppakeskus METROPOL
w w w. Meille kuuluu hyvää. Jumppakerholla on perinteisesti ollut kauden päätökseksi oma kevätretkensä, jolloin on kahden linja-autolastin voimin suunnattu milloin
Kuopioon ja milloin vaikkapa
Imatralle.
. Eikä meillä jäsenkortteja kysellä tansseihin ja jumppiin tullessa, mutta aika hyvin
osallistujat ovat jäsenmaksunsa maksaneet, hän jatkaa.
Juhlavuosi
alkamassa
Täällä on niin mukava ja on harmitonta hauskanpitoa, kommen-
Tulevasta ohjelmasta Toi- toi bocciapelin kirjurina tällä kertaa toiminut Liisa Viertola.. Aiemmin
tanssit ovat olleet Puhoksessa. He ovat
Kämäräinen Matti, Nur-
mes (varajäsen Halonen
Pirjo, Juuka), Kuusela Mika, Kontiolahti (Hölttä Anna, Valtimo), Parikka Tuula, Joensuu (Kaituri Harri,
Polvijärvi), Hirvonen Kirsi, Kitee (Laasonen Harri,
Rääkkylä), Kärkkäinen Eero, Lieksa (Väyrynen Sinikka, Juuka), Meriläinen Juhani, Joensuu (Nygren Merja, Outokumpu), Muukkonen Birgitta, Kitee (Martiskin Jouni, Tohmajärvi),
Kokko Osmo, Joensuu
(Antikainen Sanna, Outokumpu), Meriläinen Jaana, Nurmes (Pirhonen Osmo, Kitee), Tolvanen Mauri, Liperi (Huovinen Tuija,
Joensuu), Mannelin Maarita, Joensuu (Silvennoinen
Esa, Heinävesi).
Kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Kämäräinen, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Eero Kärkkäinen
ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Osmo Kokko.
Valtuusto hyväksyi perussopimuksen ja piirien
välisen sopimuksen, jonka
mukaan pysyvä läsnäolo- ja
puheoikeus hallituksen kokouksiin myönnetään edustuksetta jääneille kunnille.
Heinävedeltä kokouksiin
voi osallistua Esa Silvennoinen, Juuasta Pirjo Halonen,
Outokummusta Merja Nygren, Polvijärvi Harri Kaituri, Rääkkylästä Harri Laasonen, Tohmajärveltä Jouni
Martiskin ja Valtimolta Anna Hölttä.
Kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan valittiin
Eskelinen Sulo (Hiltunen
Liisa), Karjalainen Mira
(Karjalainen Teuvo), Kukkonen Pekka (Pietarinen
Airi), Turpeinen Jari (Tolonen Mervi), Öystilä Kaija
(Wickström Pertti), Tohkanen Matti (Hälli Sinikka),
Kaverinen Maija (Happonen Aarno).
Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Matti Tohkanen Joensuusta, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Mira Karjalainen ja
toiseksi varapuheenjohtajaksi Jari Turpeinen.
Kuntayhtymän valtuusto
perusti toimitusjohtajan viran. Sielläkin parikymmentä henkeä opettelee perusasioita netin käytöstä sekä kuvan- ja tekstinkäsittelystä.
. Tanssit meillä on joka kuukauden ensimmäinen
sunnuntai
Kiteen myymälä on pysynyt toiminnassa hyvin isompien kaupunkien yksiköiden rinnalla, todettiin.
Rääkkyläläisten Tero Tolvasen ja Jaana Nikkilän Sikiönmäen luomutila sai Luomuliiton Vuoden Luomuyrityspalkinnon.
Vuoden yrityksinä Kiteellä
palkittiin Tilausliikenne Lauri Möttö Ky, Kesälahdella M.
Kupiainen Oy, Rääkkylässä
Karjalan Ruusu ja Tohmajärvellä Nordic Koivu Oy.
Kunnalliselämän
kiemuroita
Kiteen kunnalliselämää värittivät vanhojen pöytäkirjojen
tarkastukset, lääkäripäivystys
ja koululaisten välipalat sekä
tehostetun palveluasumisen
tarjouskilpailun loppuselvittely, jonka lopputuloksena
kilpailutettu toiminta siirtyi
kaupungille.
Tohmajärvellä vuosi alkoi
juhlien, kun uusi Tohmajärvi vietti kymmenvuotissynttäreitään.
Rääkkylässä juhlistettiin
viittä vaille valmista valokuituverkkoa. Tammikuussa hävisivät Toyota merkit Waschkon
katolta. Kerrostalon peruskivi muurattiin
hankkeessa mukana olevien
yrittäjien ja kaupunginjohdon
toimesta elokuun alussa.
Tohmajärvellä sijaitseva
Nordic Koivu Oy on nousukiidossa. (17.1.) Toinen kolhu
kiteeläiseen autokauppaan tuli kesäkuussa Autotalo Laakkosen sulkiessa ovensa. Hieman balsamia haavoihin saatiin elokuussa, kun Delta-auto
aloitti yhteistyön Koneveijareiden kanssa.
Venäläisasiakkaiden kato
koetteli rajaseudun kauppiaita. Koti-Karjala
8
Perjantai 15.1.2016
Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna pidetyt Keski-Karjalan messut vietettiin vilkkaissa merkeissä yleisön suhteen,
kävijöitä oli 6 000, tuhat yli tavoitteen.
KESKI-KARJALA
Kari Sarkkinen
Uutisvuosi toi Keski-Karjalan
alueella eteen lukuisia ilon,
mutta myös murheen hetkiä.
Valtakunnallista huomiota on
alueella niitetty niin kunnallis- kuin yrityselämänkin saralla ja alueen historia näyttäytyi lukuisissa tapahtumissa
ja tapaamisissa.
Kiteeläinen muotitalo Kekäle juhli syyskuussa 50-vuotista taivaltaan. Myöhemmin syksyllä Tohmajärven Vuoden
Yrityksenäkin palkittu Susanna ja Arto Maarasen luotsaama yritys on laajentanut
ja suunnittelee laajentavansa
toimintaa uusien markkinoiden myötä.
Lintutalvi oli mielenkiintoinen. Keski-karjala
sai pitkästä aikaa oman edustajan Arkadianmäelle, kun rääkkyläläinen Kari Kulmala (PS) valittiin ensimmäiselle kaudelleen.
Tuore kansanedustaja juhlisti valintaansa kuntalaistilaisuudessa vaimonsa Airin kanssa. Sittemmin Rääkkylälle tuli kylmää vettä niskaan marraskuun alussa, kun
valtiovarain ministeriö ehdot-
Luontoa,
ympäristöä ja
erästelyä
Katsaus vuoden
2015 uutistapahtumiin
ti kuntaa liitettäväksi suurempaan kokonaisuuteen vuoden
2017 alusta.
Kitee päätti luopua piikkipaikastaan maan korkeimpana verottajana laskemalla
veroprosenttiaan puolella yksiköllä, Tohmajärvi piti prosenttinsa ennallaan ja Rääkkylä nosti puolikkaalla.
Kaikki Keski-karjalan kolme kunnanvaltuustoa päättivät 26.10. Tohmajärven Säästömestan Eila ja Kalevi Sivonen
tuskailivat toppavaatevaraston kanssa ja rautakauppiaat
Markku Kinnunen Tohmajärvellä ja Minna Hurri-Hyvärinen Kiteellä sanoivat vähenemisen olleen selkeää.
Kiteeläinen BioKymppi
palkittiin esimerkillisestä bioenergian tuotannostaan valtakunnallisella HINKU (hiilineutraali kunta) -palkinnolla.
Rääkkylässä sijaitsevan
Paksuniemen Juomatehtaan
Jyrki-siideri sai kansainvälistä menestystä keväällä Englannissa järjestetyssä Cider &
Perry ?kilpailuissa.
MFG Components Oy:n
liiketoiminta alkoi Tohmajärvellä 40 vuotta sitten. Muun muassa taviokuurnia nähtiin parvipäin pihlajissa.
Roskalahnnaa pyydettiin
Kiteenjärvestä huhtikuussa
kymmenen tonnia.
Erikoisen leveät railot ja
rantaviivoja jylläävät jäät olivat tunnusmerkkejä kevätmaisemassa.
Erähenkiset harrastukset
kiehtovat nuoria, todettiin ItäSuomen alueen Metso-leirillä
Kaurilassa.
Tohmajärven kunnostushanke, joka sai pontta kansanliikkeen keräämästä 837
nimestä ja perustetusta yhdistyksestä.
Puruversi-seminaari kokosi
vuosittaiseen tapaamiseensa
heinäkuussa vaikuttajaihmisiä
kuulemaan, että Puruveden
suojelu harppaa isoin askelin EU-rahoitteisen Sisävesi
Life IP Puruvesi ?hankkeen
pukkaamana.
Rääkkylässä tehtiin elokuussa eduskunnan erähistoriaa, kun karhujahdin avauspäivänä jahdissa vieraillut
Eduskunnan eräkerho kaatoi
toimintahistoriansa ensim-
Eduskuntavaalit käytiin huhtikuun puolivälissä. Muualla oltiin yksimielisiä, Kiteellä äänestettiin. Tohmajärvi päätti
joulukuun kokouksessa jatkaa
niukan äänestyksen tuloksena
Attendossa vuoteen 2019.
Juhlaa ja arkea
yrityselämässä
Kiteeläinen autokauppa koki
kaksi menetystä vuoden aikana. Äänestysprosentti Keski-Karjalassa
oli 64,6.. Kaurila ?hyvän elämän kylä sai myöhemmin syksyllä valtakunnallisen kunniamaininnan.
Alajääski kertoi työn merkeissä juhlivassa konepajassa.
Ikäihmisille suunnatun HyvänElämän KotKonnun ensimmäisenvaiheen rakennustyöt käynnistyivät Kiteen Postinrannassa toukokuussa. Tekniikka on mennyt eteenpäin,
MFG:n toimitusjohtaja Timo
Tohmajärven Kaurilan kylä on Pohjois-Karjalan vuoden kylä 2015. liittymisestä maakunnalliseen Siun Sote sosiaali- ja terveydenhoitoalan
kuntayhtymään. Ylpeydenaihe
oli 1496 liittymää ja huolenaihe se, että liittymistä 700
on uinuvaa.
Arppen yhtenäiskoulun
kolmikerroksinen ykkösvaihe oli edennyt harjakorkeuteen maaliskuussa. Rääkkylässä mentiin
melkein puoli miljoonaa miinukselle. Uskoa tulevaisuuteen Rääkkylän kuntapäättäjillä kuitenkin on, vaikka ministeriö ottikin kunnan erityistarkkailuun. Löytyisikö
alueen kehittämiseen sittenkin
yhteinen sävel, pohdittiin.
Tohmajärven ruokahuolto keskittyi yhteen keittiöön,
kun terveyskeskuksen keittiöremontti valmistui toukokuussa.
Kitee ja Tohmajärvi julkaisivat voitollisia tilinpäätöksiään. Oppilaat
pääsivät uuteen kouluun syksyllä.
Keski-Karjalan kuntien
seutuseminaari kokoontui uudistettuna ensimmäistä kertaa
huhtikuun lopulla
Kaikkiaan
132 alokasta antoi lupauksensa puolustaa isänmaataan.
entistä vahvemmin?, oli piispan viesti.
Lokakuun alussa avattiin
vajaa 300 paikkainen vastaanottokeskuksen avaamisesta
Koivikolle. Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden järjestämää Tengtools-rallia ajettiin alueen teillä elokuun 22.päivä ja
viikkoa myöhemmin ?Suomen parasta. Marraskuulla kouluikäiset aloittivat
koulunsa ja Puhoksen koulu
sai kolmattakymmentä uutta
oppilasta ja eskarilaista.
Tohmajärvellä syntyi kansanliike nimikkojärven kunnostamiseksi ja sen pohjalta perustettiin yhdistys. Koti-Karjala
Perjantai 15.1.2016
mäisen mesikämmenen.
Kirjanpainajatoukkatuhot
todettiin Kiteellä ennätyssuuriksi. Seurakunta sai kiitosta ja evästystä. endurokisaa kaasuteltiin
Tohmajärven Enduroseuran järjestämänä Tohmajärvellä.
Onkamon entiset nuoret kunnostivat talkoilla kylälavan ja järjestivät tapahtuman, joka kokosi tuttuja vuosikymmenten takaa. Kolarit vaativat Keski-Karjalasta
kuolonuhreja viisi, joista neljä Tohmajärvellä ja yksi Kiteellä.
Kiteen Koivikolle avattiin lokakuun alussa vajaa 300 paikkainen vastaanottokeskus.. Puhdas Tohmajärvi
logon suunnitteli Ida Vaittinen. Yhden tammikuisen viikon aikana tiellä
kolaroitiin kolme kertaa. Kolarisuma johti tien leventämiseen loppuvuodesta.
Vuosi oli liikenteen osalta
synkkä koko Keski-Karjalassa. Pidettiin kyläiltoja ja ensimmäiset turvapai-
kanhakijat saapuivat entisiin
maatalousoppilaitoksen tiloihin lokakuun alussa. ?Sitoutumista
seurakuntaelämään tarvitaan
9
Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppanian alokkaat marssivat valalleen Kiteelle Elokuun 21. Seuraavana iltana menehtyi omakotitalon
tulipalossa mieshenkilö.
Monenlaisia juhlia
ja tapahtumia
Tohmajärven-Värtsilän Reserviläiset juhli 60. heinäkuuta, puin Vannisenmäen ja Kumurin taistelujen muistolle osoitettu muistomerkki paljastettiin.
Värtsilässä vietettiin 40.
Värtsiläpäiviä. Tapahtumassa esiintyi muun muassa lauluyhtye Onkamo
systers.
Vuosi oli synkkä liikenteessä. Kuolonuhreja kolarit vaativat viisi, joista neljä Tohmajärvellä.
1800 ?luvun alkupuolella
rakennetun Niemishovin palo järkytti tammikuussa Rääkkylää. Varhain lauantaiaamuna menehtyi kaksi nuorta ulosajossa. Yksi tuhotapaus löytyi
syksyllä Onterhuhdasta.
Ukkoetanat ovat rantautuneet Keski-Karjalaankin.
Kesälahdella on Anneli Tuhkanen saanut taistella kaivon
vallanneita ukkoetanoita vastaan pariinkin otteeseen.
Tohmajärveläinen Raimo
Harjunen valittiin Suomen
parhaaksi kalastuksenvalvojaksi.
Synkkä vuosi
liikenteessä
Rajantie muodostui talven
aikana erityisen vaaralliseksi
liikenneväyläksi. Yhdistyksen puheenjohtajana
toimii Yrjö Tolvanen.
Keski-Karjala oli elokuun kahtena viikonloppuna moottoriurheilun keskittymä. Avajaisissa
vedettiin salkoon juuri julkistettu Värtsilä-viiri Värtsilän Pitäjäyhdistyksen ensimmäisten kunniajäsenten Heino
Turusen ja Raimo Tiittasen
toimesta.
Paikallisuus ja yhteisöllisyys ovat kotiseututyön
avainkäsitteen, todettiin kotiseutuliiton hallituksen jäsen
FM Pia Puntasen sanomana
Kesälahti ?Seuran 60-vuotisjuhlassa.
Pro Kesälahti syntyi, kun
kuntaliitoksen tummat pilvet leijuivat Kesälahden yllä. päivänä. Hovin isäntäperheen,
Hirvosten tueksi järjestettiin
Rääkkylän koulukeskuksen
auditorion täyttänyt tukikonsertti.
Tohmajärvellä oli 12.-13.9.
synkkä viikonloppu Kirkkotien varrella. Yhdistyksen viisivuotisjuhlaa vietettiin lokakuun 10.
päivä todeten vuosien olleen
aktiivista toimintaa.
Kaksi vuosikymmentä kansainvälisenä rajanylityspaikkana toiminutta Niiralaa juhlittiin Tohmajärvellä kansainvälisissä merkeissä.
Marimekon tytöt muistelivat menneitä Armi elokuvan
ennakkonäytöksessä maaliskuun lopulla.
Toukokuussa menneitä
muistelivat puolestaan Puhoksen tehtaan veteraanit,
kun 44 vuotta tuli täyteen ensimmäisen laastulevyn puristamisesta.
Mikkelin hiippakunnan
piispa Seppo Häkkinen vieraili piispantarkastuksen merkeissä Tohmajärven seurakunnassa. vuosipäi-
väänsä 15.2.2015.
Kiteellä Valkeavaaran kylässä Pahtaistentien varrella
oli isänmaallinen juhlahetki
12
imitaatioistaan.
Kuluneella viikolla surtiin
rock-musiikin futuristin, taitavan lavaesiintyjän ja sanansaattajan David Bowien kuolemaa. luokalla Joensuun
Mutalan koulussa. Itselleen ei kuitenkaan kannata
asettaa liian tiukkaa aikataulua. Hänellä oli hyvä ääni sekä ennen kaikkea esiintymistaitoa, hän lisää.
Väinö mainitsee myös Motörheadin keulahahmon Ian
?Lemmy. Kiteelle muut-
Väinö Maslov poseeraa yhdessä presidenttimme Sauli Niinistön kanssa Kiteen kaupungin
kirjastossa.
Uusi vuosi, uudet kujeet
Riikka Hirvonen
Uusi vuosi alkoi jo ja monilla vuoden lopussa ja varsinkin vuoden viimeisenä päivänä varmaan kävi mielessä tehdä uudenvuodenlupauksia. Lupausta ei tarvitse tehdä koko vuodeksi vaan vaikka vain muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Eikä pidä
unohtaa, että lupauksia vaikka terveellisemmästä elämäs-
tä, voi tehdä myös muulloinkin kuin uutena vuotena. . Koti-Karjala
10
Perjantai 15.1.2016
NUORTEN SIVU
Pää pystyssä laulun haasteita kohti
Karoliina Kapanen
Nuorten sivujen ensimmäisessä numerossa vuonna 2016
haastattelussa on 9. Myös Väinö kommentoi tapausta ikäväksi:
. Väinö teki niin ja tykästyi yleisön suosionosoituksiin
niin kovasti, että päätti jatkaa
harrastustaan. luokkalainen Väinö Maslov, laulaja ja
esiintyjä. Kuuntele itseäsi ja lupaa vain asioita joita pystyt pitämään. Hänet tiedetään ennen kaikkea Michael Jackson
. Niissä hän lupaa
keskittyä enemmän yleisöön,
sillä on tottuneesti joutunut
keskittymään täysin itseensä ja omaan tekemiseen. Kilmisterin, joka
kuoli Bowien tavoin syövän
uuvuttamana viime vuoden
joulukuussa. Joten tehkää lupauksia ja
haastakaa itseänne. Toisinaan,
kun kokeet painavat päälle,
ei laulamiselle välttämättä
olekaan aikaan. Älkää luovuttako vähällä.. Tämän vuoksi
lupauksen tekeminen vaikka kaverin kanssa motivoi
itseäkin yrittämään ja pitämään lupauksensa. Edellä mainitut, kuten lukuisat muutkin
muusikot, käyttivät rönsyillen
huumeita ja alkoholia elinaikanaan. Haluan päästä venyttämään ääntäni, sillä haluan siten erottua joukosta,
Väinö sanoo. tanssin, jolloin
suostutteli poikaa ottamaan
osaa Koulun Talent-kilpailuun. Vain pimeällä voi nähdä
tähtiä eli pahassakin voi olla
jotain hyvääkin, hän sanoo.
Aika ajoin kuullessaan kritiikkiä niin pukeutumisestaan
kuin esiintymisestään, Väinö
pyrkii pitämään päänsä pystyssä. Hänen silloinen opettajansa Kaisu Jormalainen näki Väinön Michael Jackson . Popin kuninkaan lisäksi Elvis Presleystä
sekä Sergei Jeseninin ja Pushkinin runoista.
luvan kanssa antaa periksi ja
kokeilla jotain muuta tai pienentää tavoitettasi. Suunnitelmissa
on selkeästi lukio, jossa Väinö
on suunnitellut ottavansa musiikkia ja teatteria, sillä häntä
kiehtoo näyttelijän työ.
Musiikillisesti vuonna
2016 Väinö tulee Plamen
Dimovin opetuksella opiskelemaan uusia ääniä falsetista
bassoon. luokkalainen laulaja, joka laulaa suomeksi, venäjäksi, englanniksi ja jopa portugaliksi.
. Aiemmin Väinö on esiintynyt
muun muassa steel pan -bändi
Sweet Panicin mukana Outokummussa sekä Arppen koulun vappukonsertissa, jossa
lauloi ja tanssi Michael Jacksonina.
?Iso kiitos
kuuluu
Kaisulle!?
Väinö kertoo saaneensa kipinän esiintymishalulleen ollessaan 4. Ja onnea
uuden vuoden lupausten pitämisen kanssa. Sen lisäksi hän
kertoo usein pohtivansa äänen
rajoja ja sitä, mitä kaikkea sillä voikaan tehdä.
. Plamen ei tosin aina ole
ollut innoissaan, Väinö kertoo
viitaten siihen, kuinka lauloi
ihailemansa Grigorij Lepsin
ääntä mukaillen kahden vuoden ajan, menettäen siten osan
äänensä kirkkaudesta.
Vuosi 2016 tuo Väinölle mukanaan myös lukuisia
konsertteja. Tiedetään parhaiten
Michael Jackson -imitaatiostaan.
. Tässä tilanteessa voit ihan
taessa alkoi myös laulaminen
ja tässä sitä ollaan.
Näin ollen Väinö kannustaakin olemaan positiivinen,
tarttumaan niin hetkiin kuin
haasteisiin.
. Tämä ei, kuten
monet luulevat, useimmiten
johdukaan siitä, että ihminen
olisi liian heikko pitämään lupauksensa, vaan siitä ettei ole
kuunnellut itseään lupauksia
tehdessään.
Tämä tulee hyvin esille
esimerkiksi ihmisen luvatessa aloittaa kuntoilu, mikä
on lupauksena hieno, mutta
kannattaa muistaa ettei kuntoilun aloittaminen aina olekaan niin helppoa kuin miltä
se kuulostaa. Plamen Dimovin lauluopetuksessa.
. Tämä luonnollisesti kismittää Väinöä.
Keväällä lähestyvä yhteishaku ei kuitenkaan näytä häntä
stressaavan. Alun perin Joensuusta,
asuu nykyisin Kiteellä ja käy
Arppen koulua.
. Ja monet teistä olette varmaan niitä tehneetkin.
Toiset aikovat viettää enemmän aikaa perheen kesken ja
vähemmän töissä, toiset lupaavat syödä terveellisemmin tai liikkua enemmän, kuka mitäkin.
Kuitenkin valitettavan moni lupauksista rikkoutuu jo parin ensimmäisen kuukauden
4H on mukana
tukemassa
NUKKtoimitustiimiä.
Koti-Karjala
Facebookissa
jälkeen, mikä on vähän surullista, sillä monilla lupaukset
on tehty terveellisemmän elämän toivossa. Kaveri
lisäksi osaa kannustaa ja innostaa jos oma motivaatio
tai into olisikin lopahtanut.
Tämä pätee tietysti kaikkiin
lupauksiin uuden vuoden ulkopuolellakin.
Lisäksi kannattaa muistaa jo lupauksia tehdessään,
ettei tee niitä vain jos joku
muukin tekee. Ja totta kai niistä
saa myös haastetta itselleen ja
sehän ei ole koskaan pahaksi. Se ei ole
luovuttamista, se on rohkeutta
myöntää omat heikkoutensa.
Mutta kannattaa yrittää ja ei
sillä oikeasti ole väliä jos välillä ailahtaa tai unohtaa lupauksensa, sillä ei se niin vakavaa ole.
Lupauksia on hyvä välillä
tehdä, koska silloin voi löytää
vaikka uuden harrastuksen tai
juurikin aloittaa terveellisemmän elämän. Tykkää em. Mistä sitä
tietää, jos vaikka innostuisi
asiasta enemmänkin ja lupauksesta tulisikin vapaa-ajan
vietto tapa.
Jos kuitenkin käy niin,
ettet enää koe jaksavasi pitää lupausta, vaikka stressaat
liikaa sen pitämisestä tms.,
niin älä turhaan rasita itseäsi. Sellainen elämänasenne olisi monelle hyväksi vuodelle 2016!
Kuka on
Väinö Maslov?
. Väinö sanoo vahvasti paheksuvan sitä eikä siksi
aio ottaa niitä mukaan omaan
muusikon elämäänsä.
Uusi vuosi,
uudet haasteet
Koulutyöstä huolimatta Väinö
kerkeää ja jaksaa harrastama
luonnostaan kumpuavan energiansa ansiosta. 9
Koti-Karjala
Perjantai 15.1.2016
11
Omannäköistä elämää
Kasvintarkastajasta
puodin pitäjäksi
Ritva Majoinen on monelle keskikarjalaiselle
viljelijälle tuttu ihminen
Ely-keskuksen kasvintarkastajana. Myös
opettajat käyttivät paljon näitä ohjelmia. Muuten jotain olennaista puuttuu.
Aina ei kannata ajatella liian
pitkälle, vaan mukana voi olla pikkuisen hulluutta, Ritva
Majoinen kannustaa.
Osa 3
ATK:n kehitys Kiteen lukiossa 1981 - 2006
Kiteen lukiosta eläkkeelle jäänyt matematiikan lehtori Sirpa Ruhanen muistelee juttusarjassaan uuden tietotekniikan alkuaikoja ja kehitystä Kiteellä.
Keväällä 1992 Kiteen lukio
juhli 30-vuotistaivaltaan. Näin meitä
oli kolme hoitamassa konei-
ta. Tässä täytyy olla hyvin
tilanteen tasalla ja tiedettävä
uusimmat trendit, Ritva Majoinen kertoo.
. Sieltä
sai paljon tietoa ja valmiuksia
yrittäjäksi lähtemiseen.
Majoinen teki kurssilla
myös selvityksen puodin ympäristön asukaspohjasta ja potentiaalisista asiakkaista.
. Yrittäjä suunnittelee myös nettimyynnin käynnistämistä.
. Luokat olivat myös oppilaiden käytössä, ellei siellä
ollut opetustunteja. Kirjoneulesukat ovat menneet
kuin kuumille kiville.
kahvilan, kun Majoisen siskon mies tuumasi, että Ritvaltahan on aina syntyneet monenmoiset herkut. Pyrimme, että jokainen opiskelija ottaa tämän
kurssin opetusohjelmaansa.
Syksyllä 1995 aloitettiin
luokaton lukio ja seuraavana
syksynä tuli uutena tutkielmakurssi kaikille yhteisenä puolen kurssin laajuisena. Luokat
olivat todella ahkerassa käytössä. Haluan tarjota
asiakkaille iloa ja elämyksiä.
Asiakkaiden yksilöllinen palveleminen on minulle hyvin
tärkeää.
. Pöydän
alle joutui menemään, kun halusi yhdistää piuhoja.
Meillä oli englannin, ruotsin, saksan, ranskan ja venäjän kielioppiohjelmat, jotka
olivat erittäin suosittuja, varsinkin ennen kokeita. Jo pidemmän aikaa koneet olivat olleet yhteiskäytössä päivät ja illat. Monilla tiloilla elämä on
aika tiukilla. Oppilaat kertoivat, että muilla oli hankaluuksia tehdä tutkielmia, mutta heille se oli helppoa, kun
lähdeviitteiden tekeminen oli
tuttua. Lerppukaudesta
oli siirretty korppukauteen ja
edelleen tuotokset tallennettiin jokaisen omalle korpulle. verbejä tietokoneella, koska palautteen
sai heti. Siinä oli korppusulkeista tarpeeksi.
Hankinnat
vuorovuosina
Kansalaisopiston puolelta
Hyvösen Markku ehdotti, että ostetaan koneet vuorovuosina. Vaati hiukan
harjoitusta, ennen kuin kuvasta tuli kelvollinen.
Vaikka niukkuutta jaettiin jo tuolloin, oli kaupunki kuitenkin myötämielinen
hankinnoillemme. Koska verkkoa ei ollut olemassa, niin jokainen
ohjelma täytyi käsin asentaa
koneille. Normaalilla tunnil-
la saattoi oppilas olla hyvin
passiivinen, mutta koneella
hän joutui tekemään kaiken
itse. Yrittäjyys
istuu minulle hyvin.
Lähtölaukauksen yrittäjäksi lähtemiseen antoi Ely-keskuksella käydyt yt-neuvottelut. Miten te olette
päässeet sellaiseen sopimukseen. Tieto-
tekniikan luokkia oli nyt 3
ja kaikissa 1+16 konetta ja
tulostimet. Ihmisten olisi ylipäänsä
hyvä kirkastaa itselleen, mitä
oikeasti haluaa tehdä. Kuvan yli vedettiin skannerilla hitaalla, tasaisella liikkeellä. Minä olen vähän tällainen taiteilijaluonne ja siihen
sopii, että vastaan itse itsestäni ja tekemisistäni. Saatoin olla vain
kuuntelijana ja antaa henkistä tukea.
. Meille se oli
luonnollista, mutta muilla ei
ollut toivoakaan samanlaisesta yhteistyöstä. Ei meillä koskaan voida tehdä niin.. Minä nautin kovasti tästä ratkaisusta. Kun kerroin tästä jollakin
Heinolan kurssilla, niin kaikki ihmettelivät ?Miten se on
mahdollista. Tohmajärveltä
kotoisin oleva ja nykyisin Kontiolahden Selkiellä asuva Majoinen päätti
viime vuonna irtisanoutua vakituisesta työstään
ja ryhtyi lahjatavaroita
myyvän Holvin puodin
yrittäjäksi.
HEINÄVAARA, JOENSUU
Riitta Hakulinen
Marraskuun puolivälissä Holvin puoti Joensuun Heinävaarassa on pukeutunut jouluun.
Esillä on moni-ilmeisiä tonttuja ja enkeleitä, lyhtyjä, kimaltavia kuusenkoristeita,
huovasta tehtyjä piparitaloja
ja monenlaista muuta jouluista kauneutta.
Hyllyille ovat kirmanneet
Suomessa syntyneet Keijokettu, Lempi-pöllö ja Sakarinalle. Käyttöjärjestelmissä siirryttiin CP/M:stä Dosin kautta
Windowsiin (1980-luvun lopulla). Tuolloin vain rehtorilla ja Niilolla olivat nuo tunnukset. Edustaja tuli kerran tietotekniikan
luokan ovelle ja kysyi, että
missä teillä on opettaja, johon
pojat vastasivat, että tuolla se
on pöyvvän alla. Soveltavana kurssina oli puolen
kurssin laajuinen metodikurssi: lukio-opintojen metodeja
ja tietotekniikkaa uusille opiskelijoille. Lahjatavaramyynti rytmittyy pitkälti sesonkien mukaan. Ilkivaltaa
ei esiintynyt.
Tarjonta
monipuolistuu
Syksyllä 1994 otettiin käyttöön ensimmäisellä luokalla uudet opetussuunnitelmat
ja koeviikkojärjestelmä. Kömpiessäni sieltä ylös oli miehen ilme
näkemisen arvoinen. Maanviljelijöiden tilanne on käynyt koko ajan vaikeammaksi . Tietotekniikasta voi
nyt valita 9 kurssia: tietotekniikan peruskurssi, tietotekniikan työpaja, ohjelmointi, askelia toimittajan maailmaan,
Internet - tiedon hakeminen ja
tuottaminen, hypermedia, esitysgrafiikka ja kuvankäsittely,
tietokone tutkimuksen apuvälineenä sekä tietokoneen ja lähiverkon ylläpito.
Sirpa Ruhanen. Ensimmäinen Officepaketti hankittiin tuon vuoden
aikana.
Opettaja
pöydän alla
Teimme tietotekniikan ryh-
mien kanssa paljon julkaisuja, mm. Kirjoittamalla oppiminen jatkui edelleen. Tykkäsin kovasti viljelijäperheiden kohtaamisista, mutta työ alkoi käydä vähitellen
raskaaksi, Majoinen kertoo.
. Juhlan kunniaksi teimme tietotekniikan ryhmässä Lukioopetusta Kiteellä 30 vuotta
-julkaisun. Olihan se
koko kaupungin etu. Meillä oli jo silloin
käytössä skanneri, tosin käsikäyttöinen. vuosikertomukset kolmena keväänä, pieniä
opetusohjelmia Välttimäen
koululle ToolBookin avulla,
yritysesittelyjä, jne. Olimme siis
siinäkin edistyksellisiä.
Ensimmäinen varsinainen
sähköpostiyhteys saatiin 1993
Teknillisen korkeakoulun
alaisena tunnuksella Freenet.
hut.fi. Minulla on puutarha-alan
koulutus, joten tuntui luontevalta ottaa valikoimiin mukaan
myös juhlapyhien kukka-asetelmat ja ruukkukukat.
Holvin puodin liikeidea ja
toimintakonsepti on elänyt
ja muuttunut suunnitteluvaiheessa ja yrittäjällä on mielessään monia uusia ideoita.
Lahjatavarapuoti sai kylkeensä myös pienimuotoisen
Holvin puodissa on myynnissä monipuolisesti persoonallista
lahjatavaraa.
Hiljaisempina aikoina Ritva Majoinen neuloo myyntiin käsitöitä. Suunnitelmissa on myös täytekakkujen ja muiden leivonnaisten
myynti tilauksesta.
Irtisanoutumalla
kohti omaa unelmaa
Vaikka Ritva Majoinen on-
kin kasvattanut kukkia, leiponut ja tehnyt käsitöitä ahkerasti nuoresta lähtien, työura suuntautui alkuun aivan
muulle alalle. Vaikka
kurssi oli monen mielestä työläs, oli siitä suurta hyötyä jatko-opinnoissa. Irtisanomiskorvaus antoi mahdollisuuden käydä rauhassa suunnittelemaan, mitä
kaikkea hankituissa tiloissa
voisi käydä tekemään.
Yrittäjäkurssilta
hyvää pohjaa
Tämän vuoden alussa Ritva Majoinen kävi yrittäjyyskurssin ja laati siellä yrityksen
toimintaa erittelevän liiketoimintasuunnitelman.
. Suosittelen yrittäjäkurssia kyllä ihan kaikille. Lahjatavarapuodissa on
saatavilla myös yrittäjä Ritva
Majoisen itse neulomia sukkia,
lapasia ja muita käsitöitä.
Holvin puoti avautui lokakuun alussa vanhoihin pankin tiloihin Heinävaarassa.
Puodin logossa toistuu entisen pankin tuttu oranssi väritys. Minäkin saatoin
joitain kertoja oman työni
ohessa vaihtaa vauvoille vaippoja ja siivota talossa.
Ritva Majoisen mielessä
oli muhinut pitemmän aikaa
oman yrityksen perustaminen.
. Hän ennätti
työskennellä Pohjois-Karjalan ely-keskuksen kasvintarkastajana liki 15 vuotta.
. Tässä on Heinävaaran,
Alavin ja Selkien alueella
paljon nuoria perheitä, joten
uskon asiakkaita riittävän.
Tärkeää olisi saada myös Ilomantsin tiellä kulkevat poikkeamaan puotiin.
Markkinointiväylänä Majoisella toimii Holvin puodin
omat nettisivut ja facebooksivu, johon hän lisää joka päivä uusia kuvia tuotteista näin
joulun alla. Vanha pankkiholvi saa
puolestaan toimittaa lanka- ja
kangasvaraston virkaa.
. toivottomuutta
ja uupumista esiintyy paljon.
Tunsin voimattomuutta siinä,
kun en pystynyt auttamaan
enempää. Ritva Majoisella oli pyrkimys uuteen ja toisaalta hän
ymmärsi, että itse irtisanoutumalla hän voisi mahdollistaa
toisen töiden jatkumisen.
Lopullinen päätös lähdöstä kypsyi viime huhtikuussa.
Tuolloin Majoinen oli jo tehnyt kaupat entisen pankin tiloista. Oli mukava harjoitella esim
Matka kesti n. omaa kehonhallintaa ja rohkeutta eläytyä.
Valita voi myös erä- ja
luontoryhmän. 12
min. Siinä oli matka Puhoksessa. Matka meni juttelemalla.
Ensimmäisenä me syötiin
Perjantai 15.1.2016
Kaivonkatsojat työssään.
mahat täyteen makkaralla, lihapiirakalla ja hirvenlihapullilla. Myös erilaiset ulkoleikit ja vaikkapa se nuotiolla
?kährääminen. luokan opettaja
Kiteen Rhy:n pj.
Retkitarinat
Olimme retkellä Puhoksessa
laittamassa nuolukiveä paikalleen. Laavulla etsittiin pajulla kaivolle hyvää paikkaa. Ja
sen jälkeen piti lähteä kotiin.
Koulu loppu klo 14:10.
Mikko
Menimme eräryhmän kanssa Puhokseen viemään nuolukiveä. Joillakin ei toiminut. Sen jälkeen kiipesimme
hirvitorniin. luokkien erä- ja luontovalinnaisryhmä lähti Puhoksen Erän
laavulle. Joimme pillimehua
ja juissia.
Sitten menimme asetta-
maan nuolukiveä metsään ja
matkalla pois saimme käydä
hirvitornissa. Käytiin myös muutamissa hirvitorneissa. Ja sää oli todella
hyvä reissulle, vaikka olikin
vähän kylmä, mutta kun käveltiin jonkin verran, niin tuli
jo lämmin. Sitten me lähettiin kotiin.
Reissu meni hyvin.
Veeti H
Arppen koulun Rantalan 4.
luokan syksyn ensimmäisessä
valinnaisjaksossa valittavana
oli lyhytelokuvien tekoa alusta loppuun eli aiheen keksimisen kautta kuvauksesta editointiin ja julkistamiseen.
Valita voi myös pihaleikkija lautapeliryhmän. Lisää nuoria
tarvitaan mukaan harrastukseemme, jos eräharrastukselle halutaan jatkuvuutta.
Nuorten innostamiseksi
tarvitaan käytännön tekoja.
Pelkkä puhe ei enää riitä.
Hannu Tahvanainen
toiminnanohjaaja
Kiteen
riistanhoitoyhdistys. Matkalla takaisin
laavulle osa tyypeistä meni
pitkään heinään vakoilemaan
toisia. Matka oli minusta kiva.
Niko H
.
6.11.2015 oltiin Puhoksen Erän
laavulla. Ja sitten
tulin Marjo Niskasen kyydillä kotiin.
Retkellä mukana oli Topi,
Veeti, Niko, Veikka, Jasperi, Niko, Topias, Anni, Onni,
Mikko, Roni. Retken tarkoitus oli viedä
hirvelle nuolukivi, mutta siellä myös söimme, leikimme ja
kävimme hirvitorneissa.
Ruokana meillä oli makkaraa, lihapiirakoita, kurkkua, tomaattia ja hirvilihapullia. kuuluvat eräretkeilyyn.
Riistanhoitoyhdistysten
ja alueen metsästysseurojen
tulisikin panostaa enemmän
nuorisotyöhön. Sitten käveltiin mehän reunaan laittamaan
hirville nuolukiveä.
Ensin kaadettiin puu moottorisahalla. Sitten mentiin viemään hirville nuolukivi. Erä- ja luontoryhmän huipennus oli retki
Puhokseen, josta ohessa retkitarinat.
Erä- ja luontoryhmä touhusi retken lisäksi koulun pihan ?geokätköilyn. luokkien erä- ja luonto ?valinnaisryhmä lähti Puhoksen Erän
laavulla. Ensin söimme ruoan,
ruokana oli makkaraa ja lihapiirakkaa. Sitten, kun oltiin tultu pois, saimme vielä
olla jonkin aikaa ja sitten lähdimme kotiin. Siellä oli näytillä hirven
sarvet ja kallo. Valinnaistunti mahdollistaa yksityiskohtaisemman syventymisen jonkin oppiaineen
sisältöihin tai antaa mahdollisuuden tutustua asioihin ja ilmiöihin tämänhetkistä oppiainejakoa
laajemmin.
Eräretki Puhoksen Erän
metsästysmaille
Etsittiin vesisuonta pajunvarrella. Sen jälkeen
mentiin laittamaan nuolukiveä. Siellä oli mukana:
Niko, Topi, Topias, Roni, Anni, Onni, Niko, Veikka, Veeti,
Mikko, Jasperi.
Ekana me syötiin makkaraa, lihapiirakoita, kurkkua,
tomaatteja ja juotiin. Sitten me
kokeiltiin kepillä etsiä vesisuonia. Sitten lähdettiin
koululle päin ja sitten sieltä
kotiin. Sinne minä menin
Hannu Tahvanaisen kyydillä. Juotiin mehua.
Sitten mentiin laittamaan
nuolukivi. Laavulla oli näytillä
hirvensarvet, hirvenkallo ja
hirven talja. luokalla on yksi
vuosiviikkotunti valinnaisaineita. Opeteltiin myös etsimään vesisuonia pajun oksalla. Kun
lähettiin laavulle päin, sillä
matkalla käytiin hirvitorneissa. Sitten
me mentiin viemään nuolukivi.
Sitten me mentiin leikkimään vuorelle. Kiipeiltiin hirvitorniin, juoksenneltiin metsässä.
Hirvitornissa.
Teimme retken Puhoksen
Erän vieraaksi perjantaina
6.11.2015. Ensimmäisenä me syötiin makkaraa ja lihapiirakoita ja juotiin
pillimehua ja juissia. Seikkailtiin metsässä ja
teimme multaan ison reijän.
Käytiin hirvitornissa ja etsittiin vesisuonija ja leikittiin
tulella.
Tulin takasin Hannu Tahvanainen kyyvissä ja kyydissä
oli myös Jasperi ja Onni. Ensiksi juotiin ja syötiin. Matka kesti noin 20
min. Mukavaa oli.
Topias
Teimme retken Puhoksen erän
alueelle. Halutessaan sai maistaa hirvenlihapullia.
Sitten mentiin laittamaan
nuolukivi ja kiivettiin hirvitorniin. Tutustuimme myös
yhteen Puhoksen erän kotaan ja tutustuimme uusiin
ihmisiin.
Sitten kokeilimme etsiä vesisuonta pajukepillä ja kähräsimme nuotiolla. Automatkan aikana juteltiin.
Ensiksi tultiin autoista
ulos ja syötiin lämmin ruoka.
Ruokana oli hirvenlihapullia,
makkaraa ja lihapiirakka.
Sitten mentiin asettamaan
nuolukiveä maastoon. Minulla vääntyi kovasti. Retki oli kiva ja
mukava.
Jasperi
6.11.2015 Rantalan 4. Kauniilla
säällä perinteisiä ja modernimpia pihaleikkejä ja huonolla säällä mukaansa tempaavia lautapelejä.
Tarjolla oli myös musiikkiliikuntaa, jossa sai eläytyä ja
kokea mm. Sitten lähdettiin kotiin.
Niko K.
Matkalla hirvitorniin.
6.11.2015 Rantalan 4. Ennen, kun lähdimme laittamaan nuolukiveä,
söimme ruokaa. Kun saavuimme
laavulle, niin syötiin makkaraa, lihapiirakoita ja hirvenlihapullia. Retki oli mielestäni kiva.
Veikka
?Eräretket. luontoon, metsään nuorena luovat pohjaa
mahdolliselle myöhemmällä
iällä alkavalle metsästysharrastukselle.
Koululuokkien kanssa tapahtuva retkeily luonnossa
on mukavaa puuhastelua nuotiontekoineen, makkaratikun
vuolemisineen ja makkaranpaistoineen.
Retkeilyyn sisällytetään
myös riistanhoitoon liittyviä
tehtäviä, niin tälläkin retkellä asettamalla hirville nuolukivi.
Retkillä tunnistetaan myös
nähtyjä jälkiä, linnun sulkia
tai höyheniä ja erilaisia jätöksiä. Koti-Karjala
12
Kiteen kaupungin tämänhetkisen opetussuunnitelman tuntijaon mukaan 4. Sitten saatiin pillimehut, heijastimet ja
avaimenperät. Ja saimme heijastimet, avaimenperät ja pillimehut. Retki oli erittäin mukava.
Roni T.
Marjo Niskanen
4. Retki oli kiva.
Onni
Retkelle mentiin Tero Hakulisen kyydillä ja tultiin Marjo
Niskasen kyydillä.
Retken tarkoitus oli viedä
nuolukivi, mutta siellä myös
syötiin kodassa makkaroita,
lihapiirakoita, hirvilihapullia,
leikittiin metsässä, kährättiin
nuotiolla, käytiin hirvitorneissa, etsittiin vesisuonta pajukepillä ja tutustuttiin yhteen
Puhoksen Erän kotaan.
Retkellä mukana oli Roni,
Veeti, Niko, Niko, Jasperi, Topias, Topi, Veikka, Anni, Mikko ja Onni.
Topi
Lähdimme perjantaina 6.11.
2015 klo 10.45 Puhoksen
Erän laavulle valinnaisen tunnin retkelle. Sitten testattiin missä on
pohjavettä sellaisella pajunoksakepillä.
Oli myös hirvensarvia ja
talja näytillä. Sitten me sörkimme
nuotiota. parissa,
lajintuntemuskortitkin tehtiin,
käytiin Kiteen kotiseutumuseossa tutustumassa entisaikojen eränkäyntiin sekä opeteltiin tulen tekoa ja erävälipalan
(suklaabanaanit) tekoa Kiepin
grillikatoksessa.
Kiitokset Rinteen Kalervolle museoesittelystä, Kiepin henkilökunnalle tulipaikan käytöstä, Puhoksen Erän
ja Piimäjärven Erän edustajille sekä Kiteen Rhy:n toiminnanohjaajalle retken mahdollistamisesta.
Nuolukiven maistelua.
Teimme retken Puhoksen erän
alueelle. Oli hauskaa.
Kiipeiltiin hirvitorneissa.
Ja etsittiin pajulla kaivoa. Olin Marjon Niskasen kyydissä ja kyydissä oli
Onni, Niko, Anni.
Vietiin suolakivi ja syötiin
makkaroita ja hirvenlihapullija. Ja sitten
vähän ajan päästä lähdettiin.
Anni
Lähdimme retkelle 6.11.2015
Puhoksen erälaavulle koulun
valinnaisen tunnilla
muotitalon
tarina (7)
19.45 Mittatilaustyönä
20.00 Walt Disney
21.00 Historia: Elämää
keskiajalla
22.00 Elävä arkisto: Pakolaiset
22.01 Kaukoitä Korsossa ?
venepakolaiset
22.27 Arkistovieraana: Luis
Alvarez
22.42 Muukalaisena Suomessa
23.15 Naisten oikeus (S)
0.10 Teematieto
Keskiviikko 20.1.
TV 1
5.55 Akuutti
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Kotiin takaisin (12)
10.45 Päivä Ruotsissa
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 Pikku Suorasuu (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuo-
meksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset
alueeltasi
17.10 Kotiin takaisin (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kulutustavaratarkastajat
19.30 8 myyttiä työstä
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.50 KulttuuriCocktail
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 8 myyttiä työstä
23.55 Ulkolinja: Rajojen
Eurooppa
0.50 Puoli seitsemän
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.52 Nimipäiväonnittelu:
20.1.
6.53 Tiketi Tok (S)
7.04 Musatoosa
7.11 Q Putti 5 (S)
7.22 Ritari Mikke (S)
7.35 Noksu (S)
7.40 Pusse (S)
7.52 Richard Scarry (S)
8.18 Galaxi
8.19 Martine (7)
8.32 Joraavat juurikkaat
(S)
8.35 Sherlock Jakki (S)
9.00 Holby Cityn sairaala
(12)
10.00 Eläimet lähellä sydäntä
10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa
11.30 Tulevaisuuden tekniikkaa
12.00 Teiniäidit
12.27 Teiniäidit
13.00 Kioski: Rakelin
kuplassa
13.30 Tunturikuningatar
14.30 Silicon Valley (12)
15.00 Narkomaaniäidit
15.30 Villi kortti
16.20 Ahmed ja Team Physix
16.40 Näin Norjassa
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.00 Silicon Valley (12)
19.30 Kioski: Kaarlen
maailma
20.00 Ja?mie: Private School
Girl (S)
20.30 Hello Ladies (12)
21.00 Mr. Pahan suudelma (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Mentalist (12)
23.35 Rikoksista pahin (12)
0.35 Legends (16)
1.35 Voittostudio
5.00
7.00
8.30
9.00
Ennustaja-TV
Onnenarpa
Jaksa paremmin
Hurja painonpudotus
UK
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 MasterChef Australia
11.40 MasterChef Australia
12.50 Neljän tähden illallinen
13.25 Neljän tähden illallinen
13.55 Neljän tähden illallinen
14.30 Neljän tähden illallinen
15.00 Suomen huutokauppakeisari
16.05 Elokuva: Saapasjalkakissa (7)
17.55 Hauskat kotivideot
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Elokuva: Mustan
ritarin legenda
(12)
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Roller Girl
(12)
23.15 SM-liigan viikkomakasiini
23.45 Quantico (12)
0.45 Holmes NYC (12)
1.45 Metcalfe: Kiirastuli
(16)
3.35 Zero Hour (12)
4.35 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
10.00 Elävä arkisto: Eero
Koivistoinen
10.01 Arkistovieraana: Eero
Koivistoinen
10.16 Pori Jazz 1976: Eero
Koivistoinen Quintet
11.02 Jazzia studiossa
11.17 Pariisi juhlii
12.50 Lumikuningatar
14.40 Minna Lindgren &
konserttivieraat
15.00 Tiededokumentti:
Luiden salat
15.50 Velvet . natsi ja
isänmaanystävä
18.00 Supersankarit
19.00 Velvet . kotihälytys
(12)
0.10 Hotellit kuntoon, Gor-
don Ramsay
1.10 Himohamstraajat (7)
2.10 Hurja painonpudotus
UK
3.10 Ennustaja-TV
6.25 Red Caps (S)
6.55 Bumba (S)
7.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
7.25 Transformers Rescue
Bots (7)
7.50 Hauskat eläinvideot
8.20 Eläinten ABC
8.50 Merieläinten pelastajat
9.20 Suomen kaunein mökki
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Hauskat eläinvideot
14.20 Hauskat eläinvideot
14.30 Himohamstraajat (7)
15.30 Vino Show
17.00 Onnenarpa
17.05 Neljän tähden illallinen
17.35 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hurja painonpudotus
UK
20.00 Ummikot ulkomailla
20.58 Keno
21.00 Suomen huutokauppakeisari
22.00 Elokuva: Brooklyn?s
Finest (16)
0.35 Paratiisihotelli (S)
1.35 Himohamstraajat (7)
2.35 Hurja painonpudotus
UK
3.35 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
17.00 Oopperan voimahahmo
18.00 Historia: Veristä
kuparia
19.00 Velvet . muotitalon
tarina (7)
19.45 Mittatilaustyönä
20.00 Jälki elämässä (7)
21.00 Volga 30 päivässä
21.50 Kino: Gingerá&
Rosaá(7)
23.20 Jäitä hattuun
23.50 Saaren vangit (S)
0.50 Teematieto. Robot (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Theroux ja syyntakeettomina tuomitut
23.00 Kioski: Kaarlen
maailma
23.30 Seksiministeriö
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
13.30 Jamie Oliverin säästöateriat
14.30 Elixir Life
15.00 Upeat skandikodit
15.30 Ensisilmäyksellä (7)
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Pomo piilossa
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Klikkaa mua (S)
21.00 Rouva Ministeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Myytinmurtajat
23.45 Miehitetty (12)
0.45 Bosch (12)
1.45 Louie (7)
2.15 Voittostudio
5.00
6.00
6.25
6.55
7.00
7.25
Ennustaja-TV
Lazy Town (S)
Red Caps (S)
Bumba (S)
My Little Pony (7)
Transformers Rescue
Bots (7)
7.50 Hauskat eläinvideot
8.20 Eläinten ABC
8.50 Merieläinten pelastajat
9.20 Suomen kaunein mökki
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Hauskat eläinvideot
14.25 Hurja painonpudotus
UK
15.25 Himohamstraajat (7)
16.25 Onnenarpa
16.30 Neljän tähden illallinen
17.00 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Suomen huutokauppakeisari
Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. muotitalon
tarina (7)
16.35 Velvet . Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
20.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.58 Keno
21.00 Quantico (12)
22.00 Holmes NYC
23.00 SM-Liiga: Illan
Parhaat
23.05 Hyvät ja huonot
uutiset
0.05 Paratiisihotelli (S)
1.05 Mustat lesket (S)
2.05 Himohamstraajat (7)
3.05 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
17.00 Schalburg . muotitalon
tarina (7)
17.20 Velvet . muotitalon
tarina (7)
19.45 Mittatilaustyönä
20.00 Valitut sanat: Graniittimiehen Pietari
20.30 Jäitä hattuun
21.00 Made in Africa
21.30 Uusi Afrikka
22.00 Kotiseutu (7)
23.00 Uusi Kino: Kakara
(7)
23.12 Uusi Kino: Ei kenenkään maa (16)
23.45 Schalburg . muotitalon
tarina (7)
18.05 Kino Klassikko: Aavikon laki (12)
19.30 Valitut sanat: Rakkaudesta Idioottiin
20.00 Oikea Maija
Poppanen
21.00 A Band Called
Death
22.35 Yle Live: M1-studiossa
Anssi Kela
23.30 Ensisuudelma (7)
0.05 Teematieto
Maanantai 18.1.
TV 1
5.55 Jään kirkot
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Liikkeellä luonnossa:
Puiston ahertajat
10.00 Kotiin takaisin (12)
10.45 Mittatilaustyönä
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Prisma: Oudoimmat
luonnonilmiöt
12.00 Rikottu rakkauden
nimessä (S)
12.50 Murdochin murhamysteerit (12)
13.35 Asessorin naishuolet
(S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Digitaalinen kultakaivos
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittoma-
kielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Kotiin takaisin (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Akuutti
19.00 Historia: Maailman
sota
20.00 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Muukalaisia kylässä
22.25 Newsroom (12)
23.25 Yle Uutiset
23.30 Nuuskija (16)
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
18.1.
6.52 Taikakaruselli (S)
7.04 Pingu (S)
7.09 Katso tarkemmin
7.11 Puuharit (S)
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Lääkärit
13.30 David Hasselhoff Show
14.30 Amazing Race
15.30 Fresh Off the Boat
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Britannian hovi lähikuvassa
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Vuosia nuoremmaksi
21.00 Bones (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Legends (16)
23.35 Scorpion (12)
0.35 Bones (16)
1.35 Voittostudio
5.00
6.00
6.25
6.55
7.00
Ennustaja-TV
Lazy Town (S)
Red Caps (S)
Bumba (S)
My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
7.25 Transformers Rescue
Bots (7)
7.50
8.20
8.50
9.20
Hauskat eläinvideot
Eläinten ABC
Merieläinten pelastajat
Suomen kaunein mökki
10.20 Hauskat eläinvideot
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Mitä tuli tehtyä
15.10 Suhdekoukerot (S)
15.40 Suhdekoukerot (S)
16.10 Onnenarpa
16.15 Himohamstraajat
(7)
17.15 Neljän tähden
illallinen
17.45 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hurja painonpudotus
UK
20.00 Mustat lesket (S)
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Beverly Hills
kyttä (12)
23.10 Poliisit . Koti-Karjala
Perjantai 15.1.2016
13
TV-OHJELMA
Sunnuntai 17.1.
TV 1
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Elämän
tarina
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.45 KulttuuriCocktail
9.55 Yle Uutiset
10.00 Prisma: Oudoimmat
luonnonilmiöt
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Pressiklubi viittomakielellä
11.45 Perjantai
12.40 Tanskan salaisuuksia
13.00 8 myyttiä työstä
14.00 8 myyttiä työstä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.15 Akuutti
15.45 Seniori työssä
16.00 Doc Martin (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks
17.25 Uutisvuoto
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Eläintarinoita
18.40 Peter Lund Madsen
opintomatkalla
19.00 Foylen sota (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Isänmaallinen mies (12)
22.40 Nuuskija (16)
23.35 Ykkösaamu
TV 2
7.45 Pikku Kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu:
17.1.
7.48 Hyrräpäät (S)
8.00 Niksi-Nella (S)
8.06 Katti Matikaisen kirjamylly
8.17 Anniina Ballerina (S)
8.44 Babar ja Badun seikkailut (S)
9.00 Galaxi
9.01 Karvinen (7)
9.15 Pelihaaste
9.28 Tenavat (7)
9.35 Villi tulevaisuus (7)
10.00 Erätulilla
10.35 Urheiluviikonloppu
10.45 Hiihdon Suomen Cup:
Miesten yhdistelmäkilpailu
12.00 Ampumahiihdon MC:
Naisten viesti
13.25 Hiihdon Suomen Cup:
Naisten yhdistelmäkilpailu
14.25 Ajo mahdottomasta
maailmanmestariksi
15.05 Urheiluviikonloppu
15.10 Lentomäen MM
17.20 Suomen Urheilugaala :
parhaat palat
18.30 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Yle Live: Juha Tapio
20.10 Meren armoilla
21.00 Uusi Sherlock: The
Abominable Bride (16)
22.30 Girls (16)
22.53 Girls (16)
23.17 Girls (16)
23.46 Girls (16)
0.13 Girls (16)
0.45 SuomiLOVE
1.45 Game of Thrones (16)
7.23 Arvaa kuinka paljon
sinua rakastan (S)
7.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S)
7.51 Martta puhuu (S)
8.17 Milin miljoona kysymystä (7)
8.25 Roni Neutroni (7)
9.00 Tunturikuningatar
10.00 Ihmiskokeita
10.30 Haaste Kongojoella
11.30 Omin silmin maailmasta
12.00 Teiniäidit
12.27 Teiniäidit
13.00 Kioski: Mamu-Suomimamu
13.30 SuomiLOVE
14.30 Silicon Valley (12)
15.00 Luontoretkellä: Elämäni kevät
16.00 Teinipomo
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.00 Silicon Valley (12)
19.30 Kioski: Aleksi´s wonderland
20.00 Ja?mie: Private School
Girl (S)
20.30 Au pairit Los Angelesissa
21.00 Marja Hintikka Live
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Game of Thrones (16)
22.55 Au pairit Los Angelesissa
23.25 Kioski: Aleksi´s wonderland
23.55 Labyrintti (12)
6.00 Voittostudio
8.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S)
8.20 Chuggington (S)
8.35 Littlest Pet Shop (S)
9.00 Tom & Jerry Kids
Show (S)
9.25 Pokémon (7)
9.55 Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Elixir Fitness & Sport
10.30 Elixir Life
11.00 Vuosia nuoremmaksi
12.00 Kädettömät kokit
13.00 Tanskan kaunein koti
13.30 Pilanpäiten
13.50 Night at the Museum ?
yö museossa (12)
15.55 Selviytyjät
16.55 Rouva Ministeri (7)
17.55 Pop?n?Roll
18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport Extra
19.30 Solsidan (S)
20.00 Amazing Race
21.00 Vares . natsi ja
isänmaanystävä
0.45 Teematieto
Tiistai 19.1.
TV 1
5.45 Aamusydämellä
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Kotiin takaisin (12)
10.45 Päivä Ruotsissa
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 Tulitikkuja lainaamassa (S)
14.35 Horisontti: Britannian upporikkaat ja
rutiköyhät
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Jään kirkot
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Kotiin takaisin (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kulutustavaratarkastajat
19.30 8 myyttiä työstä
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Varsovan vakoojat
(12)
23.00 Yle Uutiset
23.05 Kotikatsomo: Isänmaallinen mies (12)
0.40 8 myyttiä työstä
1.40 Puoli seitsemän
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
19.1.
6.53 Lauran tähti (S)
7.04 Millä mennään
7.10 Lulu kilpikonna (S)
7.24 Saku & Vaakku (S)
7.35 Neppajymykerho
7.41 Kuminakuja 19 (S)
7.49 Kimmo Kuu (S)
8.08 Vekarat! (S)
8.34 Ötökät (S)
8.37 Jack (7)
9.00 Holby Cityn sairaala
(12)
10.00 Omin silmin maailmasta
10.30 Haaste merellä
11.30 Ihmiskokeita
12.00 Teiniäidit
12.28 Teiniäidit
13.00 Kioski: Aleksi´s wonderland
13.30 Niklaksen keittiössä
14.00 Moone Boy (7)
14.30 Silicon Valley (12)
15.00 Intohimona höyryveturit
15.40 Näin Norjassa
16.00 Teinipomo
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.00 Silicon Valley (12)
19.30 Kioski: Rakelin
kuplassa
20.00 Ja?mie: Private School
Girl (S)
20.30 Kätevän emännän
juhlat (S)
21.00 Villi kortti
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 True Detective (16)
22.57 True Detective (16)
23.55 Kioski: Rakelin
kuplassa
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
13.30 Grand Designs Australia
14.30 Piilokamera
14.55 Elixir Fitness & Sport
15.25 Cristela (S)
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Vuosia nuoremmaksi
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Pomo piilossa
21.00 Miehitetty (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: CHL
Extra
22.45 Mentalist (12)
23.45 Rush (16)
0.45 Tyrant (12)
1.45 Astral Tv
5.00 Ennustaja-TV
6.00 Lazy Town (S)
4.00 Teematieto
17.00 Nils Olof Bonnier,
kadonnut taiteilija
18.05 Pepi egyptiläinen:
Lapsuuteni Niili (S)
18.30 Made in Africa
19.00 Velvet
Mm. 1.70 ?
Teksti
Tekstin jälkeen 1.25 . Vakiovarusteena oli ajovoimanotto,
Koivula jatkaa.
Tohmajärveläinen Anna Maria Karttunen
on valmistunut terveystieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnasta
Kuopiosta.
Onnittelut!
Koti-Karjala
Pokentie 8
82500 Kitee
Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja
Tohmajärven puolueeton paikallislehti.
Ilmestyy
keskiviikkoisin
ja perjantaisin
Puh. Seuraavaksi käynnistyy purkutyö Keski-Karjalan perinnekoneyhdistyksen tiloissa Kytänniemessä. alv. (max 5 riviä)
Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,65 ?, sis. Onneksi Kiteellä on alan erikoisliike, josta saa tähän merkkiin lähes
kaikki osat tarvittaessa, Koivula sanoo.
Purkutyö alkoi
traktorin pesulla
Massey Ferguson on seissyt
kaksi viimeistä vuotta vajassa ajamattomana.
. Kaikki peltiosat käydään myös läpi ja maalataan
alkuperäiseen väriin, kuten
moottori, vaihdelaatikko ja
perä.
. 0200 71000 klo 8.00?18.00
ja viikonloppuisin p. Onneksi varaosia saa vielä tähän malliin Kiteeltä.
niin omia kuin vieraidenkin
tilojen töitä.
. Massikasta tuli entistäkin
tutumpi, kun isäni lupasi, että saan pitää traktorilla hankkimani rahat itselläni. (max 5 riviä)
Järjestöpalsta 1-5 riviä 5,15 ?, sis. Viimeinen niitti oli, kun
traktori kaatui ja isäntä oli vähällä jäädä sen alle. Siksi apu on
tarpeen.
. 1.86 ?
Takasivu
1.25 . Periaatteessa tämän pitäisi olla ajokuntoinen. Kotitilalleni se hankittiin käytettynä. Koti-Karjala
14
Perjantai 15.1.2016
Perinnekone 1.
Olli kunnostaa vanhan työkaverinsa museotraktoriksi
Uudessa juttusarjassamme tulemme seuraamaan kuinka kiteeläisen,
pankinjohtaja Olli Koivulan traktorihanke lähtee etenemään. alv.
Tilaushinnat (sis. Yhdeksi talkoomieheksi
on lupautunut Heikki Arpinen.
Massikan penkistä näkyy, että se on ollut todella käytössä. Öljyt ja
suodattimet on tietenkin vaihdettu tarpeen mukaan matkan
varrella.
. Samana vuonna
MF:n väri muuttui harmaasta
punaiseksi.
. 0200 71400 klo 6.00?12.00.. Tämä Massikka tuli
minulle tutuksi ja samalla
rakkaaksi jo nuoruudessani. Vaihteita on kuusi
eteen ja kaksi taakse. moottorin väri
on lähellä kullan väriä. Naapurikylän mies osti sen uutena,
mutta vaikeilla Kemijoen
rantapenkkaviljelyksillä se
osoittautui enemmän vaaralliseksi kuin hyödylliseksi
välineeksi.
. 1.70 ?
Kuolinilmoitukset 1.25 ?
Hintoihin lisätään
arvonlisävero 24 %.
Pienin väri-ilmoitus 100 pmm.
Rivi-ilmoitus, rivi 3,05 ?, sis. alv.
Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 ?, sis. etukammio diesel, joka tunnetusti on heikko käynnistymään.
Heinäkiireiden aikaan pidimme tätä yleensä käynnissä koko päivän. alv. Itse aion osallistua kunnostamiseen mahdollisimman paljon. Onneksi
perinnekoneyhdistyksen miehet ovat luvanneet olla apuna.
Eikä kaikkea osaa eikä pysty
Valmistus
alkoi 1956
Ferguson 35:n valmistus alkoi Englannissa 1956. Sekös
innosti kaasuttelemaan vieläkin enemmän, Olli Koivula kertoo tulevan museopelin
historiasta.
yksin tekemään. Tuleehan siinä
tavallaan entiset ajat mieleen
ja taidotkin toivottavasti irtoavat ?ruosteesta?. alv.
2x30 pmm 48,60 ?, sis. Perinnekoneyhdistyksellä on hyvät tilat purkaa ja
koota. 040 684 8411
ISSN 1236-4495
toimitus@kotikarjala.?
markkinointi@kotikarjala.?
tilaajapalvelu@kotikarjala.?
www.kotikarjala.?
Avoinna
Ma?ke 8.30?16.00
To?pe 8.30?15.30
Asiakaspalvelu
040 684 8411
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Marko Torni
040 546 2057
Toimitus:
Aladár Bayer
040 684 8425
Tuomo Flinkman
040 684 8426
Tuija Marienberg
040 684 8430
Kari Sarkkinen
040 684 8427
Mainos/markkinointi 040 684 8424
Laskutus
040 684 8431
Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy
Paino: Lehtisepät, 2016
Ilmoitusten sisäänjättö:
Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä.
Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä.
Ilmoitushinnat:
mv 4-väri
1.48 . Koivula
toi trailerilla Rovaniemeltä kotitilaltaan 1959
vuosimallia olevan Massey Ferguson 35 traktorin
Kiteelle entisöitäväksi.
Pesun jälkeen paljastui, että kysymyksessä on moottorin värin
perusteella niin sanottu Kultamaha -malli.
KITEE
Tuomo Flinkman
Entisöinti tapahtuu KeskiKarjalan Perinnekoneyhdistyksen tiloissa Kytänniemessä.
. Silloin
hän päätti myydä sen ja niin
traktori siirtyi meidän tilalle.
Meillä pellot olivat tasaisemmat ja Massikka sopi työvälineeksi hyvin.
. tammikuuta.
Hallitus valitsi PohjoisKarjalan Yrittäjien varapuheenjohtajiksi Kyösti Kakkosen, Joensuusta, Miika Sunikan Joensuusta ja Ville Vänskän Lieksasta.
Pohjois-Karjalan Yrittäjien
työvaliokuntaan valittiin Erkki Nylund Liperistä, Tuomo
Turunen Enosta, Hillevi Turunen Kontiolahdelta ja Tuomo
Vatanen Joensuusta.
Vuoden
paikallisyhdistyksiä
palkittiin
sanomalehtien liitto
Koti-Karjala
Koti-Karjala
LOGO
Pohjois-Karjalan Yrittäjät
palkitsivat Tohmajärven Yrittäjät ja Nurmeksen Yrittäjät
vuoden 2015 aktiivisesta toiminnasta.
Vuoden Paikallisyhdistyksen titteleistä kisataan vuosittain paikallisyhdistysten
itsensä ja aluejärjestön tekemän arvioinnin perusteella
ensin alueellisesti, joista valitut osallistuvat valtakunnalliseen arviointiin.
min Massey Fergusoniksi ja
se tunnetaan myös nimikirjaimista MF. 10 % tai 24 %)
Paperi: Kesto 96 ?/vuosi, määräaik. Voimanlähteenä on
nelisylinterinen dieselmoottori, joka kehittää 37,5 hevosvoimaa. Nyt
se joka tapauksessa puretaan
juurta jaksaen osiksi ja tarkastetaan kokonaisuutena. alv.,
seuraavat rivit 2,46 ?, sis. Koulutukseen liittyi luonnollisesti myös maatalousala.
Traktorilla tein varsin paljon
Massey Ferguson 35:n ensimmäinen työvaihe, traktorin pesu, on toteutettu. Itse opiskelin tuolloin
Rovaniemen maatalousoppilaitoksessa, josta valmistuin
maanviljelys- koneteknikoksi. 56 vuotta vanha Ferkku on Olli Koivulalle, oikealla, tuttu työkaveri nuoruusvuosilta. alv.
Laskutuslisä 3,20 ?, sis. Edellisen kerran olen remontoinut sen vuonna 1970. Sen nimi muuttui vuotta myöhem-
Valmistunut
maisteriksi
PohjoisKarjalan
Yrittäjien
hallitus
järjestäytyi
Pohjois-Karjalan Yrittäjien
hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin maanantaiiltana 11. 12 kk 103 ?.
Jakeluhäiriöissä arkisin ota yhteys p. Työtä on hankittava myös
ulkopuolelta, kuten maalauksen ja mahdollisesti koneistuksen osalta. Tämä versio on ns. 1.93 ?
Etusivu
1.41 . 12 kk 105 ?.
Näköislehti: Kesto 96 ?/vuosi, määräaik. Ensimmäinen vaihe on
jo kunnostuksessa suoritettu,
kun traktori pestiin ja alkuperäiset vähäiset maalit saatiin
näkyviin. alv. Siksi tätä mallia kutsutaan myös
lempinimellä Kultamaha.
kalaruuat.
Kurssin vetäjänä Jarkko
Tenhonen. mennessä p. 7.3.2016
. Kiteen Jäähallissa
sunnuntaina 17.1.2016
klo 14.00
Kuivaa koivuklapia 35
cm/50 cm Kitee, Kytänniemi, kuljetusmahdollisuus. Rääkkylän Kristillinen
Eläkeyhdistys . 050 5210043.
Kaksio Tohmajärven taajamasta. 3.2. 28.4.2016 klo 13.00
KERHOT OVAT AVOIMIA KAIKILLE!
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys ry KiteeKesälahti osaston
VUOSIKOKOUS
to 28.1.2016 klo 13.00 Koivikon Kievarilla, Koivikontie,
Puhos. Vieraana Tuija Kosonen . Koti-Karjala
Perjantai 15.1.2016
Kevät 2016 Rääkkylässä
IKÄIHMISTEN KERHOT
Kirkonkylä:
Kerhot kylillä:
Kotirinteen kerhohuone
joka toinen maanantai
klo 13.00
. Tervetuloa!
Eläkeliiton Kiteen yhdistys
ry. 3.3.2016 klo 13.00
Oravisalo, Koiton talo
. P.
045 6356645.
myytävänä
TYÖSUORITUKSET
KESKI-KARJALA
Tehtävä
nro 388, keskivaikea
Taso: Keskivaikea
Keski-Karjalan Hengitysyhdistys ry. 044 327 3688
Nuohous- ja
ilmastointipalvelu
Mikko Koukku
mikko.koukku@nuohoojat.?
myytävänä
VUOKRATTAVANA
TOHMAJÄRVI
Kemien Martat. Käsitellään toimintaohjeen kohdassa 8 määrätyt asiat. mennessä
Pohjolan Matka, josta saa retkiohjelman, p. riistaruuat
(Huom! Jos kenellä on riistaa, niin voisi tuoda tullessaan.) ja 10.2. P. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa! Johtokunta
15
Kiteen Sepänniemen
Martat järjestävät
MIESTEN
RUOKAKURSSIN
Arppen koulun kotitalousluokassa, 3.2. Rääkkylän Asukasyhdistys ?
Pohjois-Karjalan syöpäyhdistys, Rääkkylän osasto . Rääkkylän Sydänyhdistys . Kesäretki
13.?16.6.2016 Tampere?Pori?Kaskinen?Vaasa?Pietarsaari?Kokkola. Kokouksessa
mukana yhdistyksestä toiminnanjohtaja Suvi Jolkkonen. Marttatuokio Kaivolla ti 19.1.2016 klo
17.30. Heti
vapaa. Rentouttavat hoidot. 27.1. Esillä sääntöjen määräämät asiat ja
SML:n jäsenyysasia.
Tervetuloa!
Hallitus
LIIKUNTAIKKUNA
. 25.1.2016
. Tarkemmat
tiedot ja ilm. Distributed by Tribune Media Services.
All rights reserved.
KULUTTAJA
HALUAA
MAINOKSET
MIELUITEN
PAINETUSTA
LEHDESTÄ.
Lähde: Yhteisöllistyvä media 2013.
MARKKINOINNILLA!
Koti-Karjalan
ALUEJAKELU
perjantaina 29.1.2016
Tilaajien lisäksi lehti jaetaan jokaiseen
talouteen Kesälahden ja Tohmajärven alueella.
MAINOSMATERIAALIT
keskiviikkona 27.1.2016 klo 11.00 mennessä.
040 684 8424, 040 684 8411,
markkinointi@kotikarjala.?
Koti-Karjala
Koti-Karjala. 18.4.2016
Haapasalmi, kylätalo
. Helmin ryhmä. 4.4.2016
. P. Teuvo Saarinen 0400 355424.
Sudoku-tehtävän 387 ratkaisu.
Tehtävä numero 388.
Täytä ristikko siten, että
jokaisella pysty- ja vaakarivillä ( ja paksuilla
viivoilla rajatuissa 3 x 3
laatikoissa) on jokainen
luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa:
www.sudoku.org.uk
Täytä ristikko siten, että jokaisella pysty- ja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa)
on jokainen luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa
www.sudoku.org.uk
Ratkaisu ensi lauantain Koti-Karjalassa.
Copyright: 2006 Michael Mepham. Rääkkylän
eläkeliitto . Jos karaokelaulu
kiinnostaa Sinua, Tervetuloa
laulelemaan mukavaan joukkoomme! Tied. 21.3.2016
. Musiikista vastaa Willen Karaoke. 8.2.2016
. P. 14.4.2016 klo 13.00
Nieminen, urheilutalo
. Ilm. Kiteen Apteekista prov.
Pirjo Silvennoinen kertomassa lääkekorvausuudistuksesta. Rääkkylän seurakunta . 044 0105113.
Koivukuitua Tohmajärven
Timolassa. P.
050 3626910.
Tehoa myyntiin
KITEE
Eläkeliiton Kiteen Yhdistys ry. 18.2.2016 klo 13.00
Varpasalo, kylätalo
. 040 4166424
tai 050 3067789.
OIKEUSAPUTOIMISTO
Hovintie 3, 82500 KITEE
029 566 0901, 050 4058131
perunkirjoitukset
ositukset ja perinnönjaot
kauppakirjat ja kaupanvahvistukset
muut oikeudelliset asiat
&
YLEINEN EDUNVALVONTA
0400 818327, 050 3082571
Tohmajärven
PIIRINUOHOOJA
P. 31.3.2016 klo 13.00
Rasivaara, Rasihovi
. Kerho to 21.1.2016 klo
10.00 Osuuspankilla. Tervetuloa!
JÄÄSUDET D-02 ?
KALPA PENGUINS
Kolmio Kiteen kesk. Jatkossa
joka toinen viikko sama aika
ja paikka, muutoksista ilmoitamme. Järjestelyv. Kevätkauden hinta 10
?/henkilö. SPR:n Rääkkylän yhdistys.
TALVIKOKOUS
su 31.1.16 klo 18.00 Kirsi
ja Hannu Sallisella, Sirkkajoentie 1. 31.3. 050 3207557.
TALLETA KÄNNYKKÄÄSI!
Taksitilaukset Ennakkotilaus
TAKSI ITÄ-SUOMI
JOENSUU KONTIOLAHTI LEHMO LIPERI OUTOKUMPU
s+)4%%s+%3¯,!(4)s*/%.355s+/.4)/,!(4)
,%(-/
LIEKSA KESKUSTA KITEE KESÄLAHTI
s,)0%2)s/54/+5-05s,)%+3!
+%3+534!
0601 10100
Taksin tilaus 1,24 /puh.
+25 c/10 sek
www.taksiitasuomi.?
myytävänä
MYYTÄVÄNÄ
Lietson Erä ry
Mukana toiminnassa: Keski-Karjalan Hengitysyhdistys
. 0201 303431
tai 0201 303432.
Koti-Karjala
Koti-Karjala
Tarjoan siivouspalveluja Kiteen alueella. Karaokekerho kokoontuu
ke 20.1.2016 klo 12.00?14.00
Turinatuvalla, Kellonsoittajantie 10 A. ja 10.2.
klo 17.00. 22.2.2016
. 0400 671812.
Saunallinen rt-kaksio
Kiteen keskustassa
Nuoret
18v: 1. Pekka Val-
tonen KKM 1401g; 8. Onni
Karhinen Kitee 95g. Liisa Kuvaja P-KUK 844g.
Miehet: 1. Tällöin taimenen
pituus voi olla enintään 45
cm. Niihin kohdistuvaa kalastuspainetta on välttämätöntä
vähentää etteivät kannat
lopullisesti häviäisi. Päivi Purmonen
KIKA 721g. Juhani
Koti-Karjalan lahjoittamien Kiertopalkintojen voittajat: Lieksan Kalamiesten Ritva Viertola ja Pohjois-Karjalan Urheilukalastajien Otto Huovinen.
Virtanen LKM 3513g; 3. Hannu Haverinen KKM 4255g; 2. Muualla Vuoksen vesistössä nieriä on rauhoitettu
ajalla 1.9.-30.11. Antero Käyhkö KIKA
2073g; 6. Veikko Kinnunen
P-KUK 1192g; 11. Ilmari Lehkonen KIKA 1367g; 9.
Martti Silvennoinen KIKA
1255g; 10. Timo Jalkanen KIKA
2277g.
Miehet 60v: 1. Kyllikki Hirvonen KIKA 982g; 8. Kovat
pakkaset olivat jäädyttäneet
Kiteenjärven tasaisesti eikä
jään pintakaan ollut liukas.
Kilpailuun osallistui 27
pilkkijää, viikolla ollut kova
pakkanen hillitsi ilmeisesti
monen pilkkijän intoa lähteä
jäälle aloittamaan pilkkikauttaan. Nieriän tärkeimpiä elinalueita ovat Kuolimo ja eräät eteläisen Saimaan alueet (mm. Rauhoitus ei
koske taimenta, joka on pyydetty sellaisesta purosta tai
lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä. rasvaevän leikkausmenetelmä, jolla kalat jaetaan
kalastettaviin ja rauhoitettuihin. Saara Silvennoinen
KIKA 1346g.
Naiset: 1. Jäällä liikkuminen oli kerrankin
helppoa ja turvallista, ei ollut lunta liikaa, eikä tarvinnut
pelätä jään heikkoutta. Koukkupyydyksen kieltoalue ja kesä-elokuun kalastuskieltoalue ovat yhteneväiset ja
ne on merkitty kartalle.
Nieriän kalastus
Nieriän on järvilohen tavoin
luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Vaeltavan, rasvaeväleikatun taimenen alamitta on
50 cm. 040 833 0661 www.rautia.fi
39,95
Uhanalaisten
kalalajien kalastuksen
uudet käytännöt
Vuoksen vesistöalueella kalalajeista nieriä, järvilohi, järvitaimen ja harjus on määritetty uhanalaisiksi kalalajeiksi. Harjus ja nieriä ovat paikallisia lajeja järvilohen ja
taimenen vaeltaessa laajemmilla alueilla.
Rauni voitti Biokymppi Oy:n Farmivirtaa
Vuoden 2016 alusta voimaan
astuva kalastuslaki ja -asetus
sisältävät määräyksiä, jotka
kalastajan on ensi vuoden
alusta lähtien otettava kalastuksessa huomioon.
ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalveluiden
johtava kalatalousasiantuntija
Veli-Matti Kaijomaa kertoo,
että uudet kalastusta rajoittavat säännöt saattavat alussa
vaikuttaa monimutkaisilta.
. Veikko
Askolin Tohmajärvi 534g.. Harjus muodostaa harvalukuisia kantoja
eri puolilla Vuoksen vesistöä.
Kannat ovat pelastuneet koska niihin ei ole kohdistunut
voimakasta kalastuspainetta.
Harjus on rauhoitettu kutuaikana 1.4.-31.5. Harjuksen tärkeimpiä elinalueita Vuoksen
vesistöalueella ovat Pielinen,
Pihlajavesi, Puruvesi, SuurSaimaa ja Lieksanjoki.
Koti-Karjala/Mainoskuva
Kaveripilkki 2015
Kiteen Kala-kaverit järjestivät perinteisen Kaveripilkin
2015 kuluvan vuoden puolella jäätilanteen takia. Taimen on rauhoitettu
joessa ja purossa ajalla 1.9.30.11.
Vuoksen vesistön tärkeimpiä taimenen elinalueita ovat
Eteläinen Saimaa - Partakoski, Korpijärven reitti, SuurSaimaa - Heinäveden reitti ja
Joroisvirran reitti sekä SuurSaimaa - Pielisjoki ja Pielinen
- Lieksanjoki.
Harjuksen kalastus
Harjus on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Luonteri,
Ruokovesi ja Yövesi). Ehjä
evä kertoo, että kala voi olla
luonnossa syntynyt tai sitten
evä on jätetty laitosvaiheessa leikkaamatta. Nieriä on kokonaan
rauhoitettu Kuolimossa ja Saimaassa Puumalansalmen ja
Vuoksenniskan välisellä alueella. Otto Huovinen P-KUK 5209g; 2. Reijo Viertola LKM 2707g; 4.
Pertti Myyry P-KUK 2218g;
5. Ville
Vauhkonen KIKA 2979g; 3.
Raine Kortet P-KUK 2612g;
4. Menetelmä on ollut käytössä pitkään mm. Ruotsissa. Anu Törrönen JUO96 1327g; 7. keskeisellä vaellusreitillä Vuoksen vesistössä. Ja onnea hän tarvitsi myös poliisin
suorittamassa arvonnassa, kun oikeita arvauksia löytyi kaikkiaan kahdeksan kappaletta.
Rauni Hannoselle palkinnon luovutti Biokymppi Oy:n toimitusjohtaja Mika Juvonen,
vasemmalla, ja LC:n puolesta Jouko Kaasinen.
Säätilaveikkauksen muut palkinnot menivät seuraaville henkilöille:
Mattsonkeittiöhana: Hannu-Heikki Hakulinen, sisustuslahjokortti: Pentti LIpsanen,
KiPan kausikortti kesä 2016: Irja Ropponen, Rahastolahjakortti: Eija Nieminen,
Fenix-otsavalaisin: Pertti Leminen, Rannekello: Jouni Lipponen, Öljynvaihto: Sara
Hakulinen, Yamaha Kevyttakki: Pertti Purmonen, Työkalusarja: Jonna Laaksonen,
Galix-sisätilapuhallin: Markus Ruotsalainen, Tuotepalkinto: Kaija Leinonen, Termoja viileäpullo: Jouko Vasarainen.
Lämpimät Onnittelut voittajille ja Iso Kiitos kaikille sääveikkaukseen osallistuneille!
LC-Kitee Ilmarinen
kaksi on määritetty äärimmäisen uhanalainen ja vuoden 2016 alusta lähtien lajin
rasvaevälliset yksilöt on lailla
määrätty rauhoitetuksi kokonaan Vuoksen ja Hiitolanjoen
vesistöissä. Armas Töppönen
KKKM 1465g; 7. Rasvaevättömän
järvilohen alamitta on 60 cm.
Vuoksen vesistöalueella on
sallittua ottaa saaliiksi enintään yksi rasvaeväleikattu järvilohi kalastajaa ja vuorokautta kohti.
Kalastus kohojen avulla
pinnan läheisyyteen tai väliveteen asetetulla kalatäkyisellä koukkupyydyksellä
on kielletty järvilohen keskeisellä vaellusreitillä (SuurSaimaa-PIelisjoki, Pielinen,
Lieksanjoki) sekä Kuolimossa. Ritva Åman LKM 2509g; 4.
Raili Kinnunen KIKA 1659g;
5. 050 555 7443
Tervetuloa!
Puhoksentie 3, 82500 Kitee, puh. - 31.8. Naiset 60v: 1.
Ritva Viertola LKM 4135g; 2.
Eeva Tammisuo KKM 2735g;
3. Nieriän alamitta on 60 cm. Tätä seuraa rauhoitus
joessa ja purossa, joka kestää
1.8. Rasvaevällisellä kalalla
tarkoitetaan yksilöä, jolta ei
ole leikattu rasvaevää. Lisäksi rasvaevätön järvilohi on rauhoitettu
kesällä 1.6. Kilpailun suurimman
saaliin 5 209g pilkki PohjoisKarjalan Urheilukalastajien
Otto Huovinen.
Tulokset:
Nuoret alle 12v: 1. TEHOKAS MAINOSPAIKKA!
Kysy takasivun
vapaista silmäkulmista.
Koti-Karjala
Koti-Karjala
040 684 8424, 040 684 8411,
markkinointi@kotikarjala.fi
Ammattitaitoista
parturi-kampaamopalvelua
Lumikola Prof
Muotoiltu, ergonominen aisa.
Kuupan leveys 74 cm. Hän voitti pääpalkintona Biokymppi Oy:n Farmivirtaa 10 000 kWh.
Onnea Rauni tarvitsi ensiksikin siinä, että hän osasi veikata oikein Kiteen torin vuoden vaihteen lämpötilan, joka oli ?6,2 astetta. kaikelta kalastukselta. Sirkka Kinnunen P-KUK
1612g; 6. Lohikaloilta on Vuoksen vesistöalueella vapaaehtoisesti leikattu jo
useiden vuosien ajan rasvaevä
pois, jos kala on istutettu kalastusta varten (rasvaevätön).
Jos pyrstön etupuolella oleva pieni rasvaevä on leikattu,
sen tunnistaa helposti, koska
evästä on vain tylppä tyviosa
jäljellä. Harjuksen alamitta on 35 cm. Kalaa tuli kaikille pilkkijöille. Tavanomaiseen talouskalojen kalastukseen ei tule kovin suuria muutoksia ja kalastettaessa vuodesta toiseen
samoilla kalavesillä säännöt
on huomattavasti helpompi
omaksua, Kaijonmaa selventää.
Uhanalaisten
kalalajien
kalastuskäytäntöjen
lajikohtaiset
muutokset
Kuhan alamitta asetuksessa nousee 42 senttimetriin ja
kalastajan tai pyyntiporukan
suurin sallittu pyynnissä oleva verkkojen kokonaismäärä
240 metriä kannattaa muistaa.
Näiden lisäksi lähes kaikilla
vesillä on solmuväli- ja muita rajoituksia sekä muutettuja
alamittoja, jotka kalastajan on
erikseen selvitettävä.
Uutena säätelykeinona kalastuslaissa otetaan käyttöön
mm. Kantokahva.
Asta, Elina, Piia
www.plussa.com
Kiteentie 5, Kitee
Palvelemme:
Ma?Pe 8.00?17.00
La
9.00?14.00
P. Rasvaevällinen taimen
on rauhoitettu kokonaan mm.
sisävesissä leveyspiirin 64,00
N eteläpuolella. Nieriän
kalastuksen säätelyssä ei asetuksessa ole otettu käyttöön
eväleikkaus -merkintää.
Taimenen kalastus
Taimen on luokituksen mukaan erittäin uhanalainen kalalaji. - 30.11. Leikkaus tule pakolliseksi vuoden 2017 alusta.
Järvilohen kalastus
Järvilohen uhanalaisuusluo-
Kiteeläinen Rauni Hannonen oli onnekkain LC Kitee Ilmarisen perinteisessä sääveikkauksessa