Yhteisvoimin ulkoilua, yhdessäoloa ja terveystietoa Ulkoilupäivän osallistujat olivat koolla päivän ohjelman ja alueen esittelyn ajan. – Kyllä tällaisia tapahtumia pitää järjestää. YHTEISTYÖTAHOINA ulkoilutapahtumaa olivat järjestämässä myös Riverian ja Karelia AMK:n opiskelijat ohjaajineen. Koko porukalle oli tarjolla päivän päätteeksi hernekeittolounas. Perjantai 16.3.2018 N:o 22 Irtonumero 1,50 € 59. – Kun ei ikänsä eikä kuntonsakaan puolesta oikein muuhun kykene, niin työpaja antaa yksin asuvalle kerran viikossa hyvää tekemistä, Raimo kertoi. – Haluamme, että ihmiset ajattelevat omia elämätapojaan. Kun olisi ollut vähän nätimpi ilma, olisin lähtenyt pilkille, Raimo sanoi kodassa nokipannutulien äärellä. Fysioterapeutit järjestivät jumppahetken ja Riverian lähihoitajaopiskelijat jakoivat ravitsemusta, liikuntaa ja sosiaalisia suhteita käsitteleviä kyselyitä tapahtumaan osallistuville. – Asia on sama ja työttömät on meidän kaikkien kohderyhmä, siksi tätä yhteistyötä kehitämme, Yhteen hiileen hankkeen kehittäjäkoordinoija Esko Kähkönen kertoi tapahtuman taustoista. Lähihoitajaopiskelija Jessika Mustonen jakoi elämäntapoja kartoittavia kyselyitä nokipannukahvipaikalla. RÄÄKKYLÄN työpajalta tapahtumaan lähtenyt Raimo on kokenut Eräja Riistapolun kävijä. Opiskelijat toteuttivat kyselynsä tapahtuman lomassa jakaen lomakkeita kotatulien ääressä ja käyden myös järvelle lähteneiden pilkkijöiden luona. Loput jäivät nauttimaan ohjelmasta ja yhdessäolosta nokipannukahvien ja makkaranpaiston merkeissä lähtöpaikalle. vuosikerta KITEE Kari Sarkkinen Keski-Karjalan alueella toimiva Yhteen hiileen -hanke lämmitti yhteistyötä alueella operoivien työttömien toimijoiden kanssa, kun Tohmajärven Nurkka ry:n väki, KASKI Raja-Karjala Kitee ja Rääkkylän kunnan Työpajan väki suuntasivat yhteiseen ulkoilupäivään. Raimo antaa kiitosta työpajatoiminnalle. Paikkana oli puitteiltaan viihtyisä Eräja Riistapolku Kiteellä Muljulan kylällä. Tarvittaessa voimme antaa heille myös ohjausta, lähihoitajaopiskelijat Jessika Mustonen ja Timo Tikka kertoivat. 040 684 8424. Hän tykkäsi lähteä mukaan tälläkin kertaa. Kysy edullisia SILMÄKULMAMAINOSPAIKKOJAMME! puh. Bussikyyti toi paikalle viitisenkymmentä ulkoilijaa, joista iso osa lähti Eräja Riistapolun esittelyn pitäneen Muljulan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Timoskaisen puheenvuoron jälkeen pilkille
muistolle Vieraskynä Kotona 16.3.1940 Rakas Toivoni! Lähestyn taas tällä pienellä kirjeellä. – Hiihto on minun lajini. Naurun remakoista päätellen epämääräisen näköiseksi päivä päivältä muuttuva sakki mitä ilmeisemmin käy pikakeskustelut ja heittävät oikeista ostajista mielipiteitään. Vaikeimpana talvisodan ovat kokeneet henkilöt, jotka taistelivat sotarintamalla. Keski-Euroopassa asuva mies on keskittynyt elämässään vapaaehtoistyöhön, soitinten rakentamiseen, vuorikiipeilyyn ja erilaisiin työprojekteihin. Mahdollisesti ei, toteaa Edwin Linkomies kirjoittamassaan kirjassa Vaikea aika. Talvisota-ajan selviytymiskeinoja olivat työ, yhteisvastuu, toisista huolehtiminen ja vastuuntunto yhteishengessä elämänarvoja noudattaen. Gallup – Eipä ole tullut. Vaitiololupaus sitoi vahvasti hallituksen henkilöitä. Kesätyöt teknisten viihdelaitteiden suunnittelijana olivat tuntuneet jonninjoutavilta ja sotineet vahvasti omaa sisäistä arvomaailmaa vastaan. Omasta selviytymistiestään ja saamistaan opeista Palminen on kirjoittanut kirjan Buddhan eväät (2012). Ihmeellisen valittamatta ottavat vastaan näidenkin seutujen ihmiset käskyn, siirtykää!! TUULA HAKKARAINEN kirjailija, opettaja, KK Viehätyn aina tarinoista, joiden ytimessä on ihmisen vahva halu kuulla omaa sisäistä ääntään ja tahto toimia omaa ja toisten hyvinvointia tukien. Onkos tullut käytyä latusilla. Tiedämme, että raskaat olivat askeleenne hyvät Suomen maan puolustajat taistelemaan mennessä, mutta raskaat ovat palatessakin. Eikö asialle voisi tehdä jotakin. Sota oli välttämättömyys, pääsihän Suomi lunastamaan paikan maailman itsenäisten kansakuntien joukossa. Ehkä tämän elämän hektisyyden ja jatkuvan kasvuvaateen sisällä on syntymässä isompi uusien arvojen aalto, joka lyö vastavirtaan ja tuo ihmisille ja yhteisöille syvempää hyvinvointia. Lisäksi Suomen oli vuokrattava Hanko Neuvostoliitolle. Surun ja murheen murtamia olivat lapset, joiden isä haavoittui tai kaatui sekä naiset, joiden lapsi, puoliso tai poikaystävä jäi sotarintamalle. kauppa ei ole Kiteellä ainoa, vaikka siitä onkin tullut vakiopaikka asioida ja omistaakin liikettä. Koti-Karjala 2 Perjantai 16.3.2018 Vastavirtaan Toimittajan kynästä Eletään aikaa vuoden 1939 loppupuolella. Yli 300 kilometriä olen Närsäkkälän metsäja Pyhäjärven laduilla hiihtänyt, Eila Uuksulainen sanoo. S-Marketissakin olisi mukavampi asioida, kun samat istujat ja tarkkailevat silmät eivät olisi seuraamassa, mitä kukin ostaa. Paasikivi oli neuvottelujen jälkeen tuonut esille, kuinka Stalin oli huomauttanut kysymyksessä olevan suurvallan esittämät vaatimukset ja yleensä suurvalta ottaa suoralta kädeltä tarvitsemansa. Sota kosketti henkilöitä, jotka joutuivat evakkoon Talvisodan päättymispäivän 13.3. Makean huumaava vaikutus helpotti, kun siitä pysyi kokonaan erossa. Onneksi em. Kirjeiden kirjoitus ja niiden sanoma antoi voimaa kestämään raskaina aikoina. Niissä on katsottu monen vallalla olevan näkemyksen ja meille tarjottavan mallin ohi. Seuraavan kirjeen sanoma viestittää siitä kuinka raskasta oli Suomen puolustajilla sotaan meneminen, mutta kuinka raskasta oli myös palaaminen. Neuvostoliittohan oli pyytänyt neuvotteluihin ulkoministeriä. Mikä merkitys oli sillä, ettei Suomen ulkoministeri Eljas Erkko lähtenyt neuvotteluihin, vaan sinne meni erikoisvaltuutettu henkilö. Vaikka tämä rauha on kuitenkin toivottu jokaisen sydämessä, se on tällaisena raskas Suomen kansan vastaanottaa kaikkien kärsimysten jälkeen. Siinä itsenäisyyden menettäminen oli hiuskarvan varassa, mutta yhtenäinen kansa kesti. Hiihtäminen olisi sinänsä hieno laji, Peeta Pietarinen naurahtaa. Olisihan ollut mahdollista, että Neuvostoliiton vaatimukset olisivat lisääntyneet, jos niihin olisi suostuttu vapaaehtoisesti. Mies jätti kesken hyvin sujuneet korkeakouluopinnot ja lähti reppu selässä polkupyörällä Eurooppaan. Kotirintaman henkilöt sitoutuivat toisiinsa saaden voimaa kestämään sodan rasitukset. Helmikuussa haastattelin Pihlajan perhettä (juttu 23.3. Jo 1939 kesällä Kannaksella alkuun laitetut linnoitustyöt antoi rajan asukkaille, kuin myös linnoitustöissä olleille henkilöille vakavia merkkejä mahdollisesta sodan puhkeamisesta. Elämme raskaan koetuksen aikaa, on niin kuin ei osaisi kirjoittaa. Suomi saavutti talvisodassa tärkeimmän tavoitteensa säilyttämällä itsenäisyyteensä. Koti, uskonto ja isänmaa olivat ne lähtemättömät arvot, joiden eteen jaksettiin elämää rakentaa niin sotakuin kotirintamilla. Kodeissa vallitsi usein huoli ja pelko, kuinka puolisolle tai muulle sukulaiselle ja naapurille käy sotarintamalla. Koulun käynnin ohella opittiin lisäksi tavallisten arkipäivän askareiden myötä. Ehdotukseni on, että PKO voisi siirtää S-Marketista pelikoneiden vieressä olevan ”kyttäyspenkin” vaikkapa jutussa mainitulle Funkkistalon tontille. Yhtenä ennusmerkkinä pidettiin Neuvostoliiton puolelta aamuisin kohonnutta tähystyspalloa, josta käsin seurattiin Suomen puolella suoritettuja linnoitustöitä. Riitta Hakulinen riitta.hakulinen@kotikarjala.. Uusia ei ole tullut hankittua, eikä entisiä korjattua, Tarmo Helminen kertoo. Kaikissa näissä tarinoissa ollaan vahvasti perusarvojen äärellä. Olisiko sillä ollut sota estetty, jos paikalla olisi ollut ulkoministeri. Taakse jää omasta halusta pitkä ura paperitehtaalla ja tulevaisuudessa siintävät hoiva-alan työt. Peltolassa ja Kiteenjärvellä ovat ladut hyvässä kunnossa, Aune Myllys toteaa. Ennen talvisodan syttymistä käytiin ahkerasti neuvotteluja Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Aktiivisesti harrastava perhe ei suinkaan halua asua palveluiden äärellä taajamassa, vaan luonnon keskellä jossain kylässä. Mutta tutkimattomat ovat Herran tiet. Vaatimukset olivat salassa ja Edwin Linkomies toteaakin, jos salat olisivat tulleet julki, ne olisivat olleet Neuvostoliitolle arvovaltakysymys, jolloin ei ainakaan sopuun olisi päästy. Kitee näyttäytyy heille suurena mahdollisuutena, joka tarjoaa loistavan harrastustarjonnan ja hyvät peruspalvelut. Koti-Karjalan keskiviikon 14.3.-18 Lukijan porinoissa oli juttua ”Kohennusta Kiteen keskustaan”. Niin monta kertaa on kansamme kohtalo murskattu raskaan taakan alle, vaan Jumala antaa voimaa nousemaan ja elämään. Pääministeri Cajanderin vastaus oli ollut selkeä ja todennut, kuinka hallitus voisi käydä luovuttamaan valtakunnan alueita juuri ennen vaaleja. Tilalle voisi tuoda vaikkapa Inva-merkeillä varustetut istuimet, että todelliset istuinten tarvitsijat pääsisivät lepuuttamaan jalkojaan. Linkomies on tuonut esille tiedon siitä, kuinka Ryti oli keväällä 1939 kuullut venäläisten Suomenlahden pikkusaariin kohdistuneista ehdotuksista ja oli kysynyt Cajanderilta, miksi näihin vaatimuksiin ei suostuttu. Myös kotirintamalla sodan jaloissa Karjalassa eläneet henkilöt saivat kokea pommitusten kauheudet. lehdessä), joka on kesällä muuttamassa Kiteelle Pirkanmaalta. Vaihtoehtoa olemme suunnitelleet jo pitemmän aikaa siirtymistä toisen ryhmän kauppaan. Merkittävä syy muuttoon on halu olla tukemassa perheen äidin vanhempien asumista kotona mahdollisimman pitkään. Erkon mielestä kysymyksessä ei ollut samanlaiset neuvottelut kuin Baltian mailla. 13.3.1940 talvisota päättyi ja tuli välirauha. Onko heillä siellä ruokaa ja lämmintä riittävästi. Lopulta löytyi lääkäri, joka osasi epäillä miehen kehon sokeritasapainon järkkymistä. – Taitaa olla niin, etten ole peruskoulun jälkeen suksia jalkoihini laittanut. Kuitenkin puolustusvoimien liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten muodossa toi esille sodan uhkan. Viime vuonna kuulin kiehtovan tarinan tältä seutukunnalta lähtöisin olevasta miehestä, joka valitsi hyvätuloisen ja menestyksellisen uran sijaan ulkoisesti epävarmemman ja vaatimattomamman elämän, joka tuo kuitenkin hänelle syvää onnea. Muutokseen liittyy myös perheen isän halu suunnata ammatillisesti uusille raiteille. Tällä viikolla luin ET-lehdestä jutun Seppo Palmisesta (69), joka rimpuili vuosikymmeniä omaa käytöstään ihmetellen sokerikoukussa. Keho himoitsi jatkuvasti makeaa ja olo oli jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen. Talvisota oli 100vuotiaan Suomen merkittävin ajanjakso. Paljon tuhoa oli tullut aikaan ja jopa Sortavalan kaupungissa oli vain kymmenkunta ehjää rakennusta. outoihin olosuhteisiin ja myös niitä henkilöitä, joiden tehtävänä oli päättää Suomea koskevista asioista pääkaupunkiseudullamme Helsingissä. Kuinka sodassa pärjätään kylmän keskellä. Palminen ihmetteli tempoilevaa mielenalaansa ja aggressiivista reagoimista liikennetilanteissa. Linkomies kirjoittaakin kuinka Neuvostoliitto oli hienotunteinen halutessaan neuvotella Karjalan kannaksen ja Suomenlahden pikkusaarten luovuttamisesta. Sodan puhkeamisen merkit ovat näkyvissä ja jokainen elää ajan hermoilla toivoen kaiken päättyvän onnellisesti. Kädentaitoja opittiin jo lapsesta lähtien käsitöitä tehden ja leipoen sotarintaman paketteihin. – Kyllä on hiihdetty yli 300 kilometriä. Aikanaan katkesi suksi ja hiihdot jäivät siihen. Kotoa lähetetyt paketit valmistettiin rakkaudella ja lähetettiin sotarintamalle kaikille joukkueessa oleville sotilaille eikä pelkästään omalle puolisolle tai pojalle. Siis penkki tuulettumaan ja istujat myös. Päätös kulkea vastavirtaan yleisistä olettamuksista ja toimintatavoista välittämättä vaatii rohkeutta ja vastuun sisäistämistä omasta elämästä. Suomi menetti rauhanteossa koko Kannaksen, Kuusamon ja Sallan itäosat sekä Kalastajasaarennon niemet Petsamossa. Leipä ei ole leveä, mutta elämä maistuu hyvältä. Mitä Neuvostoliitto vaati Suomelta, oli aluksi hallituksen tiedossa ja eduskuntapiirissä ei tiedetty sodan syttymisen vakavuutta. Palminen perehtyi syvällisesti ravitsemukseen ja sokeriyliherkkyyteen ja ymmärsi, että hänelle ainoa selviytymiskeino on olla täysin ilman sokeria ja nopeita hiilihydraatteja. OSTOSPAIKAN MUUTTOA SUUNNITTELEVA PERHE S-Marketin sisäpenkki sopisi siirtää ulkotiloihin Lukijan porinat. Talvisota-aikana opittiin vastuuta, kunnioitusta, työntekoa ja selviytymistä
OP Kiteen YT-neuvottelut: Viiden työsuhde päättyy, Tohmajärven konttori kiinni toukokuussa. Monikaan ei ole tietoinen, että ilmaista neuvontaa on saatavilla, Saarelainen kertoi. – Kassapalveluita konttorissa käyttää pankkimme asiakkaista vain alle puoli prosenttia ja käyttöuseus sekä käyttömäärät ovat erittäin voimakkaassa laskusuunnassa. KORJAUSNEUVONNAN avulla rakennukseen voi tehdä suunnitelmia muutostöistä, jotka helpottavat ikääntyneen liikuntakyvyn tai toiminnallisen kyvyn heikkenemisen tuomia haasteita. Korjausneuvonta ja avustukset eivät koske vapaa-ajanasuntoja, vaan ne ovat saatavilla vain siihen osoitteeseen, jossa asiakas on kirjoilla. Avustus on varallisuussidonnaista ja se on haettavissa jatkuvalla haulla ympäri vuoden. Ikäihmisillä oikeus ilmaiseen korjausneuvontaan. Lisäksi voidaan muuttaa oviaukkoja, poistaa kynnyksiä, lisätä tukia ja parantaa valaistusta, Saarelainen kertoi esimerkkejä. On otettava selvää asiakkaan henkilökohtaisista tarpeista ja tiedettävä erityisesti esteettömyysvaatimuksista, Saarelainen kertoi. Konkreettisesti se näkyy konttoriasioinnissa. Itse olen työskennellyt alalla jo 34 vuotta. Tohmajärvi jää ilman pankkikonttoria Tohmajärven viimeinen pankkikonttori sulkee ovensa ensi toukokuussa. TOHMAJÄRVEN Kemie jää Kiteen Seudun Osuuspankin ratkaisun jälkeen Keski-Karjalan ainoaksi kunnan keskustaajamaksi ilman omaa pankkikonttoria. KITEE Riitta Hakulinen Vanhustyön keskusliitto tarjoaa kaikille 65 vuotta täyttäneille ilmaista rakennuksen korjausneuvontapalvelua. Kotikäynnillä rakennusalan koulutuksen saanut korjausneuvoja keskustelee asiakkaan tarpeista ja toiveista sekä tekee talon rakenteellisia tarkistuksia. Pohjois-Karjalan alueen korjausneuvoja Raimo Saarelainen oli kertomassa palveluista Kiteen Eläkeliiton torstaikerhossa pari viikkoa sitten. Jos korjauksiin päätetään lähteä, voin auttaa myös urakoitsijoiden etsinnässä. Korjausneuvoja Raimo Saarelainen kertoi Kiteen Eläkeliiton torstaikerhossa korjausneuvonnan ilmaispalveluista. Muutos kiihtyy ja muuttuu pysyväksi, Kiteen Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Olli Koivula perustelee. Pyrin tietysti sopimaan useamman käyntikohteen samalla suunnalle. KORJAUSNEUVOJA tekee yhteistyötä muun vanhustyön kanssa ja voi saada vinkkiä tarpeista myös kotihoidon puolelta. – Nopeimmillaan minut voi saada kotikäynnille viikon sisällä. – Sisäänkäyntiin ja portaikkoihin liittyviä muutostöitä tehdään myös paljon. Korjausneuvoja tekee kartoitusta ja suunnitelmaa myös rakennuksen peruskorjaustöistä: vesijohtojen ja viemärin kunnosta, lämmitysjärjestelmästä, ikkunoiden toimivuudesta ja ulkomaalin suojaavuudesta. – Meillä korjausneuvojilla on kaikilla vähintään 15 vuoden kokemus rakennusalasta. Neuvontaa on saatavilla, kun taloudessa yksi ihminen on täyttänyt 65 vuotta. 3 Perjantai 16.3.2018 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen KITEE-TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Kiteen Seudun Osuuspankki yhdistää Tohmajärven konttorin toiminnot Kiteen konttoriin ja uudistaa kassapalveluiden tarjonnan Kiteen konttorissa. Me emme myöskään suorita itse korjaustoimenpiteitä, vaan annamme pelkästään neuvontaa. OP Kesälahden konttorit ovat joka arkipäivä avoinna Kesälahden ja Uukuniemen taajamissa. Toimintojen tehostamisen ja uudelleen järjestelyn seurauksena viisi työsuhdetta päättyy. – Kartoitus ja suunnittelutyö ei velvoita mihinkään jatkotoimenpiteisiin. – Meiltä päin ei koskaan lähestytä asiakasta ensin. Tohmajärven konttorissa palvelu päättyy 18.5.2018. – FINANSSITOIMIALAN raju muutos Suomessa ei voi olla kohtaamatta omaa toimialuettamme. Uudistettu kassapalveluiden tarjonta alkaa Kiteen konttorissa 21.5.2018 siten, että kassapalvelut ovat käytettävissä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10 – 12.00. – Yleisimpiä tällaisia toiminnallisia korjauksia kohdentuu pesuhuoneen, saunan ja wc:n tiloihin. – Tässä työssä on hallittava vanhusten asumisen erityispiirteet. Tarkistusten pohjalta neuvoja tekee korjaussuunnitelmia ja mahdollisia luonnoksia. Veikkausvaroin rahoitetulla Kodinturva-hankkeella on 14 alueellista korjausneuvojaa, jotka avustavat remonttitarpeiden kartoittamisessa, suunnittelussa, avustusten hakemisessa ja tarvittaessa myös muutostyöt suorittavan urakoitsijan etsimisessä. – Nyt tehdyillä päätöksillä osuuspankki varautuu ennakoiden toimialan murroksen jatkumiseen ja tehokkuusvaateiden kasvuun, Koivula toteaa. OP Rääkkylällä on joka arkipäivä avoinna oleva konttori Rääkkylässä. NEUVONTAPROSESSI käynnistyy sillä, että asiakas soittaa korjausneuvojalle ja pyytää kotikäyntiä. Saarelainen opastaa myös ARA:lta haettavien korjausavustuksien hakemisessa ja tarvittavien asiapapereiden hankkimisessa. Digitalisaatio ja automatisaatio ovat tuoneet uudet tavat toimia ja käyttää palveluita. Asiakkaidemme palvelutarve ja palveluiden käyttö on muuttunut ennakoimattoman nopealla rytmillä. – Tietoisuus palvelusta vaihtelee vielä paljon. – On ollut myös pari yli 90vuotiasta, jotka ovat suunnitelman pohjalta toteuttaneet itse talon korjaukset, Saarelainen totesi. – Konttoreiden yhdistäminen ei edellytä Tohmajärven konttorin asiakkailtamme mitään toimenpiteitä, tilit, kortit ja sopimukset säilyvät nykyisellään. Hyvä on olla tarkkana erilaisten palveluntarjoajien kanssa, Saarelainen painotti. Kontioniemessä asuva Saarelainen toteaa, että hänen vanhin korjausneuvonnan piirissä oleva asiakkaansa on 97-vuotias. Jatkossa pankki toimii yhdessä toimipisteessä 18 toimihenkilön voimin
o.s. klo 9.30 Kiteentie 15. Su 25.3. Kirkkovuosi: Marian ilmestyspäivä Su 10 ”Peilityöpaja”, Sami Westerholm. To 22.3. Rakkaamme Helvi Maria VALO 24.3.1920 Kitee 19.2.2018 Kitee Tuli uupumus hiljaa hiipien, vei voimat ja unen antoi. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus ruokki tuhannet ihmiset viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Talviuinti Hellaniemessä lauantaisin klo 15.30 – 20.00, naiset 15.30 – 16.30 ja 18.30 – 20.00, miehet 16.30 – 18.30, saunamaksu 6,00 €. Koti-Karjala 4 Perjantai 16.3.2018 Sana sinulle Päivyri 16. Tulossa: Su 8.4. Su 1.4. Su 16 ”Täyttykää hengellä” -teematilaisuus, Heikki Lindqvist. Lisät. klo 18. klo 7.00 piirakkatalkoot YV-keräyksen hyväksi. www.kiteenseurakunta.. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Ilkka, ort. mennessä Arjalta puh. Jaakko, Sera. klo 11, Takala. Säyneenkylän srk-piiri ma 19.3. maaliskuuta 2018 Aurinko nousi tänään klo 6.14 ja laskee klo 18.03. Lauantaina: Kerttu, Kerttuli, ort. Su 11 yhdistyksen vuosikokous jäsenille. Tähän kaipuuseen, tyhjyyteen saamme elämän leipää. Ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa pyhää vietetään vakituisesti 25. Lasten pääsiäiskirkot ke 21.3. Yle TV1 lähettää Marian ilmestyspäivän messun Helsingin Viikin kirkosta 18.3. Musiikki: Kiteen kirkkomusiikkiyhdistyksen vuosikokous to 22.3. Evankeliumiyhdistys Sley Lämpimäs tervetuloa!. Tilaisuuden jälkeen kahvi ja YV-leivos 5 €. Darja, Tarja, Klaudia, Larja. Veteraanitalojen kerho ma 19.3. 0400-183509. Kirilä, Kiril Maanantaina: Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä, Juuso, Jose. Muuten paastonajan värinä kirkoissa on violetti. Ilmoittautuminen lähtöalueella klo 16.30 alkaen. Herättäköön hän meissä halun ruokkia toinen toistamme lähimmäisenrakkaudella, leivällä ja Jumalan sanalla. Kinkerit: Ruppovaara su 18.3. Ruokailu 5,00 €/perhe. La 13 Kerho, 10–13 Kaivolla. Suorlahden srk-piiri ke 21.3. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.” Ilm. Jos joku ateria jää väliin, tulee nälkä. Tervetuloa! www.kitee.helluntaiseurakunta.. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Mikkonen, Stöckell, kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Kappeliseurakunnan toimisto (ent. Mariaa pidetään kristikunnassa kristittyjen esikuvana ja äidin osassaan samaistumisen kohteena. Tilaukset 20.3. To 9 Aamurukous. 050-4670376. Ilosanomapiiri ti 20.3. klo 10 kirkossa, Kurkola, kantt. Kastettu: Elli Isla Aleksandra Heiskanen. La 24.3. klo 14 suuren perjantain ehtoopalvelus. Kuollut: Helvi Maria Valo 97 v. Ke 28.3. Yhteisvastuun iltapilkki Piikkeessä Taipaleen selän puolella klo 17.30 – 20.00 (siirtymät 15 min ennen ja jälkeen kisa-ajan). ina, Joose, Jooseppi, Joosef, ort. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. Perhelentopallo ke 21.3. klo 16 päädyssä. Suomen luterilaisessa kirkossa Marian ilmestyspäivää vietetään ensisijaisesti sinä sunnuntaina, joka sijoittuu 22.–28.3. Su 25.3. Diakoniatoimisto on avoinna torstaisin klo 9–11, puh. klo 19 Kiteen ev kansanopstolla, Kurkola. klo 17.30 srk-keskus, Aistrich. Jeesus pysähtyi opettamaan heitä. Enkeli Gabriel ilmoitti tuolloin Jeesuksen syntymästä. klo 8 takkahuone. Kolehti Kirkon ulkomaanapu. klo 13.00 eteläisten kylien kinkerit Purujärven kylätalolla. Päivän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen Neitsyt Marialle. Su 11 Jumalanpalvelus, Heikki Lindqvist. klo 12.00 lähetyspiiri Tarinatuvalla. To 22.3. Jos sunnuntai osuu palmusunnuntaiksi tai pääsiäispäiväksi, päivää vietetään palmusunnuntaita edeltävänä sunnuntaina. Harrastusryhmät srk-keskuksessa: Gospel-jumppa ma 19.3. Kuollut: Taisto Simo Petteri Laakkonen 77 v. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 18.3. klo 13 srk-keskus, Kirsi Hukka. Palmusunnuntain sanajumalanpalvelus su 25.3. Närsäkkälä-Kontiolan kinkeri ke 21.3. Raamattu-kurssi ma 19.3. Vaikka vatsamme olisi täysi, voi meillä silti olla nälkä, sisimpämme kaipaa jotain, sydämessämme on tyhjyyttä. maaliskuuta. klo 13 Säynejärventie 55B Riitta & Terho Hukka, Stainer. klo 16 Pastori MANU RYÖSÖ. Imberg Siunattu läheisten läsnä ollessa. Jeesus ruokki ensin ihmiset tavallisella leivällä. 0407391885. To 22.3. ja to 29.3. klo 10 liturgia, palmusunnuntai. kirkkoherravirasto) avoinna tiistaisin, klo 9 – 13. Hinta 0,60 €/kpl. Lut. Pe 30.3. Se löytyy Jumalan sanasta, Raamatusta, se löytyy ehtoollispöydästä. Se löytyy pienoisevankeliumista: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh 3 :16) Täyttäköön Jumala nälkäisen sydämemme armolla, rakkaudella ja uskolla. puh. Miesten saunapiiri ma 19.3. Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko Valamontie 4, Kitee La 24.3. Kirpputori avoinna ti ja to klo 10 – 14. luokkalaisille ma klo 14 Romolassa. 045-111 9555, diakonia 040-739 1933. 9–17, la 9–13, puhoksenpuutarha@gmail.com Kiteen Kukkaja Hautauspalvelu – Kysy peruspalvelupakettiamme! ARMON SANAN ÄÄRELLÄ Valamon e 4, su 18.3. klo 10.00 messu seurakuntasalissa, Kirsi Hukka, Pertti Häkkinen. klo 10 kirkossa, Hukka. Piirit: Aamurukouspiiri ma 19.3. klo 18.30. 21:6. klo 9 – 11 Kappelin kuppila Osuuspankin kokoushuoneessa. 0503038003. Aikaisemmin pyhä tunnettiin nimellä Marian päivä, mutta vuonna 2000 kirkkokäsikirjojen uudistamisen myötä päivän nimi palautettiin nykyiseen muotoonsa. klo 18 kirkossa Sakari Takala ja Jukka-Pekka Mattila. klo 17 vigilia, virpovitsojen siunaus. Tervetuloa katsomaan ja ihmettelemään pääsiäisen salaisuutta! Nuoret: Alakoululaisten futsalkerho ti klo 17 srk-keskukessa. Ke 18 Kari Halonen ja Venäjän työ. ma – to klo 9 – 14, perj. 050-3767091. klo 23.30 alkaen pääsiäisyöpalvelus. Aleksi, Aleksis, Patrik. Kaivaten Elli ja Matti Esa ja Maija Anja lastenlapset lastenlastenlapset veli muut sukulaiset Kaikki hautausalan palvelut – arkut – kuljetukset – kukat – perunkirjoitukset – hautakivet Kiteen Kukkaja Hautauspalvelu Kiiskinen, Kiteentie 4, Kitee p. Yhteystietoja: Virasto av. klo 18 srk-keskus. Närsäkkälä-Kontiola ke 21.3. Miesten Luppokotailta ke 21.3. Pe 23.3. Lähtöalue Piikkeen sillan P-alue. Vaikka päivää vietetään keskellä pääsiäispaastoa, kyseessä on jouluun liittyvä erityispyhä. Hän tyydytti ihmisten ruumiillisen nälän ja myös hengellisen nälän. Sarjat nuoret alle 15 v./2 €, aikuiset 10 €, ja joukkue (3 henk.) 15 €. Gröhn-Dimov. Su 25.3. Kesälahden kappeliseurakunta Su 18.3. Maksuton ruokailu. To 18 Rukousilta Kesälahdella. Tilaukset Kirsiltä puh. klo 10.00. m. Kirsiltä 050-3633844. Marian ilmestyspäivän liturginen väri on valkoinen. klo 10.00 Palmusunnuntain sanajumalanpalvelus seurakuntasalissa, Juha Aronen, Pertti Häkkinen. Sen jälkeen hän ruokki heitä taivaallisella leivällä, Jumalan sanalla. Marian ilmestyspäivän lisäksi Marialle on omistettu luterilaisessa kirkossa neljäs adventtisunnuntai. 0400-183509. Merviltä p. klo 17 Outi ja Esko Sarastilla, Ruppovaarantie 4. klo 9.30 ja 10.15 kirkossa. Katriina Tenhonen diakoni Kiteen ev.lut. Lisät. klo 18 konsertti kirkossa, saksofonisti Esa Pietilä. Ti 20.3. Ke 21.3. La 31.3. Lisätietoja nettisivuilta. Hyvää kevätpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. klo 18 Unto Väkeväisellä. suljettu, puh. klo 18.00 kirkkokuoron harjoitus seurakuntasalissa. väliselle ajalle. /kesalahden-kappeliseurakunta. Messussa saarnaa Malmin kirkkoherra Heikki Arikka. klo 18 Ojamäentie 38. Kastettu: Luka Petri Olavi Paakkunainen. Tarinatupa avoinna tiistaisin klo 10 – 14. 0500 907 792, 044 975 0228 Palvelemme ark. ja sitä vanhemmille ti klo 15–18 ja pe klo 18–23. Tiistaina: Kevätpäiväntasaus, Aki, Kim, Kimi, Joakim, Jooa, Jaakkima, ort. Junnu-Romola 4.-6. Lähetyspiiri ke 21.3. Sulo, Opri. klo 12.00 Tarinatuvan hartaus. Raamattupiiri pe 23.3. Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti, on pe 23.3. Pe 23.3. Marian ilmestyspäivä vakiinnutti asemansa 500-luvulla. Raamattupiiri su 25.3. klo 18 Unto Väkeväisellä. klo 7.00 piirakkatalkoot seurakuntasalilla. klo 9.30 takkahuone. klo 9.00 kolmen polven perhekerho Enkelinpesässä. ”Kukkivat roudan maat” virsi-ilta su 25.3. Ti 18 Yhteisen rukouksen ilta. Lapset: Romolan perhekerho to 22.3. Puhelinasiointi ma – pe klo 9 – 14 puh. Lukiessa Johanneksen evankeliumin kuudetta lukua eteenpäin huomataan, että kansa vaelsi Jeesuksen perässä tämän ruokkimisihmeen jälkeen ja kyseli lisää tunnustekoja Jeesukselta. Hän kertoi, että jokainen joka uskoo häneen saa ikuisen elämän. Päivähoitoväen ja lapsiperheiden yhteinen kirkkohetki. klo 10 – 12 perhekerho seurakuntatalolla. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa, pois äitimme luokseen kantoi. Seurakunnat Seurakunnat Marian ilmestyspäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 18.3. . Ruokailut rytmittävät päiväämme. Lapsityö: Päiväkerho keskiviikkoisin klo 9 – 11 Enkelinpesässä. Pe 23.3. klo 10.00 elintarvikejakelu Tarinatuvalla. Savina, Risto. klo 19.00 miesten ilta seurakuntasalissa. Hän kertoi olevansa elämän leipä. seurakunta Jeesus, elämän leipä Kitee Jumalanpalvelukset: Messu su 18.3. Lämmin kiitos osanotosta. Syntymästään lähtien vauva huutaa nälkäänsä. Tämän vuoden keräysvaroin pyritään torjumaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja ulkomailla. klo 15 Pirkko Ahosella Heinoniemessä Kurkola. Keskiviikkona: Pentti, ort. Ma 17.15 Lastenkerho* Ke 18 Miestenpiiri To 18 Rukousilta HELLUNTAISEURAKUNTA Lassintie 21 Tohmajärvi www.saalem.info La vastuunkantajien päivä. Romolan Nuorisokahvila yläkoulul. Ma 19.3. klo 9 – 13, puhelinasiointi ma – pe 9–14 puh. klo 13 Lepolahdentie 16 Heinosella, Stainer. Ke 13 Päiväpiiri. Yhteisvastuukeräys on menossa. klo 10.00 Palmusunnuntain sanajumalanpalvelus kirkossa, Mikkonen, Stöckell. Kolehti Yhteisvastuukeräykselle. Sunnuntaina: Marian ilmestyspäivä, Eetu, Edward, ort
Keskustelua taloudesta ja toimeentulosta Kulttuuri-ikkuna VIIKONLOPPUTARJOUS KITEE Kiteentie 7 P. Mikko Vaismaa on ammattikoomikko ja hyvän tilannetajun omaava esiintyjä. Mooseksen lakiin, joka sekin edusti Jumalan tahtoa aikanaan. Kun Elisa ja hänen kollegansa Zelda (Octavia Spencer) löytävät laboratorioon kätketyn salaisuuden, Elisan elämä muuttuu lopullisesti. Ajankohtaiskatsauksen toimeentulotuesta ja työttömyysturvan aktiivimallista antavat Kelan, Siun soten ja Te-palveluiden asiantuntijat. Baletti kertoo Siegfried-nimisestä prinssistä ja joutseniksi taiotuista neidoista. . torstaina 22.3. Hopeatähti-esityksenä keskiviikkona 21.3. Sopii kaiken ikäisille, varsinkin aikuisille ja lapsille. Vanhoja ja uusia virsiä, JukkaPekka Mattila ja Sakari Takala. Konventin teemana oli ”Älä luovu Kristuksen lain noudattamisesta”, ja se perustui Raamatun Galatalaiskirjeen 6:2:een: ”Kantakaa edelleen toistenne taakkoja ja täyttäkää siten Kristuksen laki”. klo 18.30 Tohmajärven ev.lut seurakuntatalo. Pro Kesälahti, Maaseudun sivistysliitto, Kiteen kulttuuritoimi. Valtion salaisessa laboratoriossa työskentelevä Elisa (Sally Hawkins) on yksinäisyytensä vanki. klo 15.00, pe 23.3. Kaikki kiertueen koomikot esiintyivät Nelosen Stand up ohjelmassa syksyllä 2017. Letkeä sisältö yhdistää musiikkia, draamaa, tietoviihdettä ja osallistavia elementtejä luoden yhteisen illanvieton ja iloisen kylätapahtuman. Hän vertaili Kristuksen lakia mm. Baletti, Oscar-elokuva ja Hopeatähti Kino-Hovin ohjelmistossa Kevään Hauskin Stand Up -kiertue naurattaa kansaa ympäri Suomen jälleen keväällä 2018. Kevään Hauskin Stand Up -kiertue huomenna Kiteellä Tulevana keskiviikkona Sivistysja kulttuurikeskus Ilmarisessa Kiteellä järjestetään iltapäivän mittainen kaikille avoin infoja keskustelutilaisuudet talouteen ja toimeentuloon liittyvistä asioista. an Marius Petipan ja Lev Ivanovin mukaan. Kristuksen lain erinomaisuus tuli korostetusti esiin. . HOPEATÄHTI-esityksenä keskiviikkona 21.3. Keski-Karjalan Kansalaisopiston TALVITEATTERI: LEHMÄNMAITOA JA MANSIKOITA Kiteesali su 18.3. TOHMAJÄRVEN HISTORIANKIRJOITTAJAN AVOIMET OVET to 21.3. Elokuva sai myös kolme muuta Oscar-palkintoa, mm. klo 13.00 PEKKA PUUPÄÄ -ESITYSKIERTUE, Teatteri Traktori + HUAVEILUPÄIVÄ eli järjestöjen yhteinen ideointija suunnittelutilaisuus, annetaan vapaasti ehdotuksia toisille teemalla ”saa käyttää muttei oo pakko”. Kevään Hauskin Stand Up –kiertue on nähtävissä, kuultavissa ja koettavissa Kiteesalissa lauantai-iltana. Mikon älykäs ja yleisöä pilke silmäkulmassa haastava komiikka jättää kuulijan nauruhermot kutisemaan moneksi päiväksi. The Shape of Water esitetään KinoHovissa sunnuntaina 18.3. klo 18.00 ja su 25.3. . Matin komiikkaa ilmentää rauhallinen entisen rajamiehen katse maailmaan ja arkielämän pieniin kummallisuuksiin. . RÄÄKKYLÄ . klo 17.30 Haapasalmen kylätalolla. Matti Patronen, Jape Grönroos ja Mikko Vaismaa avaavat sanaiset arkkunsa ja salaiset aivoituksensa. Ne koskettavat kaikkia elämänalueita, ja niiden noudattaminen osoittautuu myös monin tavoin hyödylliseksi. Vankeina olevien teatterilaisten on nauratettava yleisöään, jotta heidän tuomiotansa ei panna täytäntöön. Käsikirjoitus Marita Kärkkäinen, ohjaus Tarja Jänis. Paikalliset yhdistykset, yritykset ja asukkaat ovat oman ympäristönsä ja yhteisönsä parhaita asiantuntijoita. 050 408 0793 (pvm/mpm) www.kiteenapteekki.. klo 10.00–13.00 LASTEN LAULUESITYKSIÄ. klo 18.00 Kaurilan kylätalolla. PARHAAN elokuvan Oscarilla palkittu The Shape of Water saapuu Kino-Hovin ohjelmistoon sunnuntaina. Su suljettu. Kylätilaisuuksissa on hyvä tarttua oman kylän kehittämiseen. MAALISKUUN MAINIOT MUSIIKIT! – OPPILASKONSERTTI ke 21.3. Sovintolassa la 17.3. KESÄLAHTI . klo 15.00. . . Esitys ponnistaa iltamaperinteestä ollen kuitenkin kiinni tiukasti tässä ajassa ja ajankohtaisissa ilmiöissä. esitetään Heikki Kujanpään ohjaama Suomen hauskin mies, joka on mustan huumorin sävyttämä elokuva elämänhalusta ja naurun voimasta. Järj. PURON SOLINAA – OPPILASKONSERTTI ti 20.3. Konventin päätöspuheessa Konsti toi pohdittavaksi kysymyksen: Rakastatko toisia niin kuin Jeesus on rakastanut sinua. Taika raukeaa, jos joku lupaa rakastaa neitoa ikuisesti. klo 18.30 Kiteesali, Koulutie 3. klo 18.00 Kiteen kirkossa. Tule siis mukaan kertomaan omat terveisesi ja ideasi! TOHMAJÄRVI . Puheissa käsiteltiin mm. klo 14.00 aseman koululla ohjelmassa pulkkamäki, moottorikelkka-ajelua, kylien välinen potkurikisa, SPR:n ensiapunäytös, MSL:n vähähiilisten kylien esittelyä. Tarinankerronnan mestarin Guillermo del Toron elokuva on romanttinen fantasiaelokuva, joka sijoittuu kylmän sodan aikoihin, vuoden 1962 Pohjois-Amerikkaan. . esitetään Kino-Hovissa Heikki Kujanpään ohjaama Suomen hauskin mies. HAAPASALMEN JA JAAMAN KYLÄILTA to 22.3. Tällä kiertueella nauretaan Suomen hauskimpien miesten tahtiin, kun Matti Patronen, Jape Grönroos ja Mikko Vaismaa avaavat sanaiset arkkunsa ja salaiset aivoituksensa. . Jape Grönroosin viattoman hymypoikapatsasta muistuttavan kuoren alta paljastuu muutakin kuin anopin hurmaava koomikko. Ilkeä velho von Rothbart on noitunut neidot joutseniksi, ja he saavat ihmismuotonsa takaisin vain öisin. Suunnitellaan myös elokuun maakuntapäivää. parhaasta ohjauksesta ja parhaasta musiikista. Todettiin, että Kristuksen laki koostuu kaikista Jeesuksen opetuksista ja käskyistä. Teatterilaisten joukkoa johtaa Suomen hauskimmaksi mieheksi mainittu Toivo Parikka, jota esittää Martti Suosalo. KeskiKarjalan Jetina ry, Maaseudun Sivistysliitto ja Rääkkylän kunta kiertävät tiedotuskierrosta alueen kylillä. 010 6666 370 Palvelemme: ma–pe 9–17, la 9–14 Ka ikk i, my ös las ten -20 % KITEEN APTEEKKI Palvelemme: ma–pe 8.00–18.00, la 9.00–15.00. Pekka Puupää – esitykseen vapaaehtoinen kahvija ohjelmamaksu. Tšaikovskin ensimmäisen balettiteoksen musiikki on tulvillaan syvää nostalgiaa kuvastaen säveltäjän omaa kokemusta rakkaudesta saavuttamattomana ihanteena. Jehovan todistajat sitoutuvat Kristuksen opetukseen Kino-Hovin kevään balettiesityksenä nähdään Pjotr Tšaikovskin säveltämä hurmaava baletti Joutsenlampi. Esitys Kino-Hovissa lauantaina 17.3. Tilaisuuden alussa Takuusäätiön aluekoordinaattori Hanna Pieviläinen antaa vinkkejä rahankäytön suunnitteluun ja seurantaan, velkatilanteen selvittämiseen, mahdollisia ratkaisukeinoja ylivelkatilanteeseen sekä esittelee velkatilanteessa auttavia tahoja. Historiankirjoittaja Jaana Juvonen kerää muistitietoa ja vanhoja valokuvia teemasta kunnallisja seurakuntahallinto. klo 15.30. HOPEATÄHTIELOKUVA 21.3. PEKKA PUUPÄÄ -ESITYSKIERTUE pe 16.3. Sunnuntaina noin 500 Jehovan todistajaa Savon ja Karjalan seurakunnista kokoontui Varkauden konventtisalissa. KEVÄÄN HAUSKIN STAND UP -KIERTUE la 17.3. Konventissa palveli vierailevana puhujana Teemu Konsti Jehovan todistajien Suomen haaratoimistosta. klo 9–16.. Esitys on tallenne Opera de Paris’n näytöksestä. Siinä jo kerran kuolemaan tuomitut vangit valmistavat näytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi. Purujärven kylätalolla la 17.3. ”Kukkivat roudan maat” VIRSI-ILTA yhteisvastuun hyväksi su 25.3. Rudolf Nureyev on tehnyt baletin koreogra. Kiteen Apteekissa vietämme LÄÄKEHOIDON PÄIVÄÄ apteekkari Kirsti-Liisa Mustosen LÄKSIÄISKAHVIEN MERKEISSÄ. klo 15.00–17.00 valtuustosali. KOKO PERHEEN TALVIRIEHAN su 18.3. klo 19.00, la 24.3. Tilaisuuden toinen puoliaika on varattu infoja keskustelutilaisuudelle toimeentuloon liittyvistä asioista. klo 13.00 KinoHovissa, Heikki Kujanpää: SUOMEN HAUSKIN MIES. kysymyksiä: mikä on Kristuksen laki, miten noudattaa tätä lakia silloinkin kun kukaan ei näe meitä, miten toteuttaa sitä perhepiirissä tai koulussa, sekä miten osoitamme rakastavamme lähimmäistämme niin kuin Jeesus on rakastanut meitä. Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. Tämä tilannetajuinen mies soljuu yleisönsä mukana, kunnes täräyttää takaviistosta katsojan nauruhermoon. ja keskiviikkona 21.3. Puh. Koti-Karjala Perjantai 16.3.2018 5 KITEE . Matti Patronen on oululainen koomikko, joka nousi Suomen kansan tietoisuuteen vuoden 2016 Naurun Tasapaino -kilpailun voittajana. klo 19.00 Kiteesali
Tarkoitus olisi myös selvittää, löytyisikö joku yhdistys tai muu vastaava taho, joka kykenisi ottamaan vastuun talon toiminnasta, taloudesta ja korjaustoimien organisoinnista. POHJOIS-KARJALAN Yrittäjät ry herättelee päättäjiä, sillä jos muutosta ei tapahdu, niin pk-yritykset eivät pysy hengissä ja markkinoilla valinnanvapauden alkuun saakka. Pohjois-Karjalan Sähkö Oy on ilmoittanut, ettei se tule kunnostamaan Puhoksen voimalaitosta lähivuosina, jos koskaan. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 prosentin omavaraisuutta. Investointien vähyyden vuoksi investointien tulorahoitus oli 170,6 %. Tällöin Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry yhteistyökumppaneineen nosti esille sen, että etukäteen määritellyt vaatimukset sekä hinnasta, että laatutasosta, voivat olla uudistuneen hankintalain mukaan syrjiviä. Lyhyen, alle yhden viikon, kommenttikierroksen jälkeen kilpailutus avattiin ja alueen yrittäjät huomasivat, että suurin osa hankintamalliin esitetyistä rakentavista kommenteista oli jätetty huomioitta, tiedotteessa todetaan. Tähän yhtenä merkittävänä syynä on Siun soten harrastama hankintaja kilpailutuspolitiikka. Kunnanjohtaja Olli Riikonen käytti valtuuston kokouksessa puheenvuoron ja sanoi, että Tommi Pesosen yllä oleva vastaesitys on sisällöltään epäselvä ja ristiriitainen ja totesi, että kunnanhallitus ja sen esittelijä asetetaan mahdottoman tehtävän eteen päätöksen toimeenpanossa. Voimala-kalataloudelliset näkökohdat eivät ole vastakkaisia tai toisiaan poissulkevia järkevästi toteutettuna. Yrittäjät jälleen huolissaan Siun soten kilpailutuksista TOHMAJÄRVI Aladár Bayer Tohmajärven Kunnallistalon tulevaisuudelle haettiin jälleen suuntaa. KUNTA TEKEE ostopalvelusopimuksen yhden toimittajan kanssa. Aloitteessa todetaan, että jo 1 600-luvulla Puhos ja Hiiskoski toimivat kruununkalastamoina, jotka tuottivat lohta ja siikaa. Tulorahoitus on riittävä lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. – Jotakin tapahtui kuitenkin loppuvuoden 2017 aikana ja tammikuussa 2018 esitelty lopullinen hankintamalli oli täysin erilainen, kuin aiemmin valmisteltu. Nämä Puhoksen ja Hiiskosken entiset kosket tulee hyödyntää arvokalojen, kuten uhanalaisen järvilohen kulkupaikaksi Oriveden ja Karjalan Pyhäjärven välille. Maakunnan vaihto jää vaihtoehdoksi, ja se ei elinvoimaa paljoa edistä. Oriveden ja Pyhäjärven vesiyhteyden saaminen lähti valmisteluun Pohjois-Karjalan Yrittäjien huoli siitä, että Siun soten kilpailutukset vaarantavat alueen pk-yritysten tulevaisuuden on jälleen noussut pinnalle. Kunnanhallitus jatkaa tilinpäätöksen käsittelyä seuraavissa kokouksissa. Talon tulevaisuuden arviointia varten on saatu hankerahaa ja kunnanjohtaja kutsuikin infotilaisuuteen mahdollisia kartoituksen toteuttajia. Tämä tunnusluku kertoo kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Yrittäjäjärjestö huomauttaa, että käyty kilpailutus sisältää paitsi alueen elinkeinoelämää ja yritysten menestymisen edellytyksiä haittaavia tekijöitä, myös suoranaisia hankintalainvastaisuuksia. Maakunnallinen yrittäjäyhdistys toteaa, että Siun sote kuntayhtymä on toiminut nyt vähän yli vuoden. SOSIAALISEN asumisen palvelut -hankintamalli esiteltiin ensi kerran yrittäjille syyskuussa 2017. Tämä tunnusluku kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. ”Ehdotamme, että purkupäätös ja siihen varatut määrärahat jätetään voimaan. Kaikkialta Saimaalta olisi vesitse pääsy Pyhäjärveä pitkin Venäjän rajalle saakka ikiaikaista kauppaja eräreittejä myöten. Viime kesänä käytiin keskustelua julkisuudessa saakka ikäihmisten asumispalvelukilpailutuksesta. Aloitteessa toivotaan edelleen, että Kiteen kaupunki ryhtyy välittömästi toimiin hankkeiden eteenpäin viemiseksi aina toteutukseen saakka. Aikaisemmin, kun puutavaranippujen siirtovaunu oli kunnossa, veneidenkin siirto onnistui vaivatta. Rapistunut laitteisto tulee saada päivitettyä ja kunnostettua, jolloin Puhoksen kanava saadaan vastaamaan siihen haasteeseen mitä jatkuvasti lisääntyvä veneily yhtenä matkailun ja turisminmuotona tuo tullessaan. Sosiaalisen asumisen palvelut -hankinta vaikuttaa hankintalainasiantuntijoiden mukaan toteutetun niin, että sillä suositaan suuria yrityksiä pienten kustannuksella. Jos näin käy, on vaikea saada myöskään sote-alan ammattilaisia pysymään Pohjois-Karjalassa. Yrittäjäjärjestö toteaa tiedotteessaan, että tuolloin Siun sote halusi korjata hankintamenettelyään ja poisti ns. Nyt on mahdollisuus selvittää, miten voisi toteuttaa ennallistamalla Saimaan vesistön arvokalojen nousu Pyhäjärvelle niin kuin se tapahtui ennen Pyhäjärven laskua 1 800-luvun alkupuoliskolla. Työn tuloksena tulisi elokuun loppuun mennessä syntyä kirjallinen raportti ja esittelyaineisto työn tuloksista. Juuri päättyneeseen sosiaalisen asumisen palvelut -kilpailutukseen olivat nuo samat hinnat jälleen ilmestyneet käyttöön. PKS OHIJUOKSUTTAA vettä myllyn eteläpuoleista vanhaa uomaa pitkin ilman sähkövoimayhtiön omia taloudellisia tarpeita. VAIVATON KANNAKSEN ylitys veneilijöille avaisi uuden reitin ja kiinnostuksen kohteen. Kunta maksaa valitulle tekijälle kiinteän korvauksen 9 500 euroa (alv 0). Vastaavasti lainakanta oli 4,17 miljoonaa euroa, joka on 1 860 €/ asukas. Kunta kutsui infotilaisuuteen Kunnallistalon tulevaisuuden kartoittamisesta kiinnostuneita yrityksiä ja yhteisöjä. Tämä tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Nyt kalusto ruostuu paikoillaan. Velkojen ja vastuiden osuus käyttötuloista on 29 %. Veneilijän euro olisi tervetullut seutukunnan matkailun piristäjänä. Puhoksen sähkövoimala voi pysyä paikallaan odottamassa aikaa, milloin se päivitetään vesivoiman tuotantoon. KANTONA KASKESSA ja kivenä kengässä tuntuu omituinen valtuustopäätös joulukuulta 2016. Vuoden 2017 lopussa asukasmäärä oli ennakkotiedon mukaan 2243. Valituksi tulleen toimijan tehtävänä on kartoittaa rakennuksen tekninen kunto ja esittää arvio välttämättömimmistä ja suositeltavista korjaustarpeista ja niiden kustannuksista sekä selvittää, millaisia tarpeita ja toiveita talon nykyisillä käyttäjillä on toimitilojen suhteen ja mitä muuta kuin nykyistä toimintaa taloon haluttaisiin. Korvaussumma sisältää kaikki toteuttajalle aiheutuvat kustannukset. Koti-Karjala 6 Perjantai 16.3.2018 KITEE Tuomo Flinkman Kiteen kaupunginhallitus siirsi Oriveden ja Pyhäjärven vesiyhteyttä koskevan SDP:n valtuustoaloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Pyhäjärven vedenpinnanlaskun ja patoamisen yhteydessä arvokalojen kutuun nousu ja edestakainen liikkuminen Suur-Saimaan vesistöstä estyi. KUNNANVIRASTOLLE saapuivat hakijoille pakolliseen infotilaisuuteen Matti Romppanen, kaksi Karelia-ammattikorkeakoulun Rakennuslaboratorion miestä Aleksanteri Juvonen ja Ville Kämäräinen, Mervi Venäläinen Elämään heränneet runoilijat ry:stä sekä Rakennussuunnittelu Immosen Niina ja Jukka-Pekka Immonen. Kunnan taseeseen kertynyt ylijäämä on 2,07 miljoonaa euroa, joka on 920,77 €/asukas. tavoitetai kattohinnat kilpailutuksesta. Toteuttaja vastaa veroista, työnantajamaksuista ja kaikesta tähän liittyvästä hallinnoinnista. Vuoden vaihteessa rahatilanne on ollut hyvä, 1,47 miljoonaa euroa. Vuosikate on vuoden 2016 tilinpäätöksen vuosikatteeseen verrattuna 403 590 euroa parempi. Ihailemista riittää, on kirkasta vettä, kauniita maisemia, luonnon rauhaa, rantautumispaikkoja yöpymiseen tai vaikka tulla ihmettelemään kalliomaalauksia, jotka kivikauden ihmiset ovat aikanaan rajan läheisiin kallioseinämiin taiteilleet. Toteuttaja myös sitoutuu esittelemään työn tuotoksia hankkeen osallisille ja kuntapäättäjille erikseen sovittavissa tilaisuuksissa. Kun tunnusluvun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa, realisoimaan kunnan omaisuutta tai vähentämään rahavaroja. Siinä ehdotus talon purkamisesta jäi moniselitteisesti voimaan, samoin operaatioon varatut 70 000 euroa odottavat jossakin hakijaansa. Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja sen kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä. Mikäli purkamiseen päädytään, talossa oleville toimijoille on etsittävä korvaavat tilat. Taseen tunnuslukuja ovat omavaraisuusaste, joka on 62,6 %. Kunnanhallitus merkitsi tilikauden tuloksen ja tilinpäätöslaskelmat tietoonsa saatetuksi. Korvaus maksetaan, kun työ on suoritettu hyväksyttävästi ja tulokset saatu tilaajalle. Kassan riittävyys oli 25 päivää. LAINANHOITOKATE oli 3,29. Monenlaisten poliittisten intohimojenkin kohteena ollut rakennus vaikuttaa näillä näkymin pelastuvan purkamiselta ainakin toistaiseksi. KELKKA ON selvästikin kääntynyt Tohmajärvellä, ja Kunnallistalo on saanut enemmistön sympatiat taakseen. Kunnanjohtaja Olli Riikosen johdolla pohdittiin Kunnallistalon tulevaisuutta. Tässä ajassa alueemme pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytykset ovat heikentyneet. TOISENA ASIANA aloitteessa tuodaan esille veneiden siirto järveltä toiselle. Joensuun miehet Juvonen ja Kämäräinen vaikuttivat selkeästi kaikkein innokkaimmilta ottamaan kartoitustehtävän vastaan. Kunnallistalon tulevaisuudelle haetaan kartoittajaa RÄÄKKYLÄ Tuomo Flinkman Rääkkylän kunnan viime vuoden tulos on 986 534 euroa ylijäämäinen. Toimintatuotot kattaa toimintakuluista 11,9 %. Tunnusluku osoittaa verorahoituksen osuuden toiminnan kuluista. Tilikauden tulos on vuoden 2016 tulokseen verrattuna 421 194 euroa parempi. Hän näpäytti, että kunnanvaltuustossa tehtävien päätösten tulisi olla ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä. Kunnallistalo puretaan vasta sitten, kun keskustaajaman yleisilmeen kehittämishankkeen lopulliset suunnitelmat ovat valmiit ja on selvitetty saadaanko talolle korjausja hankerahaa sekä muu taho kuin kunta, joka ottaa korjaushankkeen ja talouden hoidettavakseen. Tällä hetkellä sotealan yrittäjyyttä ei kannata harkita, kun linja näyttää olevan, ettei markkinalle pääse. Rääkkylän tulos nousi lähes miljoonaan. Vuosikatteeksi muodostui 1,5 miljoonaa euroa, joka on 670,65 €/asukas. Toteuttaja voi olla yritys, yhdistys, osuuskunta, yksityishenkilö tai näiden muodostama yhteenliittymä. Tällöin yrittäjiltä pyydettiin kommentteja aiheeseen ja tilanne vaikutti lupaavalta. Kunnan lainanhoitokyky on hyvä, kun tunnusluvun arvo on yli 2, tyydyttävä, kun tunnusluku on 1-2 ja heikko, kun tunnusluvun arvo jää alle yhden. Esitys koskee Puhoksen kanavan kautta tapahtuvaa arvokalojen liikehdintää sekä veneliikennettä. Tilaisuuteen osallistuminen oli ennakkoehtona tarjouksen tekemiselle. Kunnanhallitus päättää purkamisen.” kerrotaan kokouspöytäkirjassa. SUHTEELLINEN velkaantuneisuus on 29 %
4.-luokkalaista lasta. SOVINTOLAN merkityksen paikallisten ihmisten hyvinvoinnin kannalta Tapio Niskanen näkee tärkeäksi. – Lisäksi meillä on yläkerrassa kaksi huoneistoa, joita myymme kesäisin B&Bkäyttöön. Kesälahden Martoilla on talossa 60 neliön tila, jota käyttää satunnaisesti myös Pelastakaa Lapset ry. Kulttuurikammarissa ja Hekmannin kammarissa kesäisin vuokralla oleva Kesälahden Kulttuuriseura on toteuttanut menneinä vuosina monia tasokkaita näyttelyitä. Ennen viime kevään valtuustoaloitetta Sovintolan yhdistysten vuokra oli 3 euroa neliöltä. Tänä vuonna kulttuuriseura juhlii 40-vuotisjuhlavuotta monin tavoin. Tämän myötä toimintaan on saatu mukaan myös lasten vanhempia, totesi marttojen sihteerinä toimiva Malinen. Tulevana kesänä päästään nauttimaan kuvanveistäjä Laila Pullisen muistonäyttelyistä. Talkoita tehdään yhdessä, kehui yhdistyksen ja pitäjäneuvoston puheenjohtaja Raimo Oksman. Sovintolan käytön Niskanen toteaa poikkeavan selvästi Kiteen yhteisötalo Linkin toiminnasta. Noin 400 jäsenen emoyhdistyksen lisäksi tiloissa kokoustaa myös Pro:n alaisuudessa toimiva Kesälahden pitäjäneuvosto. – Kyllä tämä on ihan ehdottoman tärkeä paikka Kesälahdella. – Talossa on hirveän hyvä yhteishenki ja jokainen jelppaa toisiaan. – Selvää on, että vanha talo vaatii elämää, jotta se pysyy kunnossa. Esillä on ollut muun muassa Jukka Mäkelän maalauksia ja Kalevala Korun juhlavuoden näyttely. PRO KESÄLAHDELLA on ollut oma toimitila Sovintolassa kahden vuoden ajan. – Tilannetta helpottaisi, jos vuokra vaikka puoliintuisi viime vuoden alun 3 eurosta neliöltä, Oksman arvioi. Itse kannatan ainakin pientä maksua, sillä se sitouttaa käyttäjiä, Niskanen toteaa. He pitivät myös mahdollisena markkinoinnin kumppanuussopimuksen tekemistä kaupungin kanssa. Koulurakennuksen vanha puoli rakennettiin v. – Tilojen vuokratulot ovat noin 10 000 – 15 000 euroa vuodessa eli ne kattavat noin neljänneksen talon kokonaisvuosimenoista, Niskanen toteaa. Raimo Oksman ja Marjaleena Malinen totesivat, että koko Sovintolan markkinoinnista kannattaisi tehdä markkinoinnin kumppanuussopimus Kiteen kaupungin kanssa. Keski-Karjalan yhteisötalot, osa 2. Tulevaksi kesäksi olemme saamassa yrittäjän pitämään Sovintolan kahvilaa, Malinen iloitsi. Koti-Karjala Perjantai 16.3.2018 7 KESÄLAHTI Riitta Hakulinen Sovintola on todellinen yhteisötalo monine palveluineen ja toimijoineen. – Tämä on kaupungin puutarha, mutta me maksamme 4 500 – 5 000 euroa kesältä puutarhatyöntekijälle, Malinen totesi. Sovintolan vuokrat kattavat neljänneksen talon kokonaiskuluista Sovintola on avoinna talvella lauantaisin ja kesällä maanantaista lauantaihin.. Riverian aikuisopiskelijat ovat tehneet puutarhaan kokonaissuunnitelman, jota toteutetaan vähitellen. KESÄNÄYTTELYITÄ Sovintolaan tullaan katsomaan kauempaakin. Sovintolan kesänäyttelyitä hän pitää hyvin merkittävinä laajemminkin nähtynä. – Sovintola yhdistyksellä on talossa käytettävänä yli 100 neliötä tilaa, joihin on sijoitettuna Kirjakammari, Käsityöpuoti Korento ja kahvila, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Marjaleena Malinen avoimien ovien päivänä tehdyssä haastattelussa. Valtuuston hyväksymänä vuokrat pienenivät 25 prosentilla ja uudet päivitetyt vuokrasopimukset 2,25 euron neliöhintaan vahvistettiin viime kesänä. Tämä on kuin pubi, johon ihmiset tulevat kesäisin ja talvilauantaisin kahvittelemaan, seurustelemaan ja kohtaamaan toisiaan, totesi avoimien ovien päivään tullut Kesälahti Seuran puheenjohtaja Pentti Ojajärvi. Oksman ja Malinen kokevat haasteellisena tilojen vuokranmaksun, joka on täysin jäsenten talkootyön varassa. ”Meillä on talossa hyvä yhteishenki” KITEE Riitta Hakulinen Kiteen kaupungille vuositasolla kustannuksia Sovintolasta tulee noin 40 000 euroa. 1947. Talossa toimii viisi yhdistystä, joista ainakin osa tekee tiivistä yhteistyötä ja mahdollistaa pitäjään monipuolisesti erilaisia tapahtumia. 1894 ja uusi puoli v. Uusimpana vuokralaisena Sovintolassa on aloittanut muutama viikko sitten muusikko Jarmo Moilanen, jolla on yläkerran vanhassa luokkahuoneessa treenikämppä ja soitto-oppilaiden opetustila. – Kaupungilta saamme kesän aukioloajoiksi kolme matkailuopasta, jotka päivystävät Kulttuurikammarissa ja opastavat myös näyttelyyn tulijoita, Marjaleena Malinen kertoo. – Martoilla on aktiivista pikkukokki-toimintaa, jonka piirissä on oli 40 1. – Vuokran suhteuttaminen on pitkälti poliittisesta tahtotilasta kiinni. Monelle Kesälahdella kävijälle poikkeaminen Sovintolaan on must-juttu. – Viime vuosien suurin korjaustoimenpide talossa on ollut muutama vuosi sitten tehty kattoremontti, kertoo vapaa-aikapäällikkö Tapio Niskanen. – Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että talossa olisi tarvetta lähivuosina isommille korjaustöille. – Talossa on valtavasti vaikka mitä mahdollisuuksia, mutta aktiivisten tekijöiden joukko ikääntyy, joten olisi hyvin tärkeää saada mukaan uusia nuoria ihmisiä, Marjaleena Malinen totesi. Sovintolan sydämessä toimii vuonna 2003 perustettu Sovintola yhdistys, joka vaalii ja kehittää vapaaehtoispohjalta Kesälahden vanhimman kansakoulun tiloissa olevia toimintoja. Kulttuuritoimi vuokraa tiloja edelleen talossa toimiville yhdistyksille. Luvassa on muun muassa paikallisten kirjoittajien teksteistä koostettava antologia. – Sovintola alkaa olla tunnettu varsin laajasti ja sillä on suuri merkitys koko kaupungille. Lisäksi Sovintolaan kuuluu kiinteästi yli sata vuotta vanha puutarha, josta on löydettävissä opetuspuutarhan alkuaikojen kasvilajeja. Jos toimintaa ei tuettaisi, sen myötä häviäisi yksi merkittävä kulttuurin kehto. Puutarhaa on tarkoitus hyödyntää monin tavoin erilaisissa tapahtumissa, kahvittelupaikkana ja tutustumiskohteena. – Sovintolassa jokaisella yhdistyksellä on oma tilansa, kun taas Linkissä samat tilat ovat vuorollaan nuorisotoimen ja eri yhdistysten käytössä, Niskanen kertoo. Malinen ja Oksman tuumasivat, että koko talon toimintojen kehittämistä voisi toteuttaa erillisen hankkeen avulla. Asuntotoimen kautta rakennuksen asunnossa on lisäksi yksi vuokralainen. – Rakennus on keskeisellä paikalla ja taloa käyttävät ihmiset ovat eläneet ja hengittäneet talon kulttuurihistoriallista perimää
Kiteen Terveystalossa, Maahanmuuttajayhdistys ALJANSin tiloissa. Kiteellä Lego-robotiikan lyhytkurssia on pidetty Arppen yläkoululla ja suunnitteilla on ollut teknologiakerho. Legot oppimisvälineiksi ja kerhoihin Valmetilla Vantaalla töissä oleva Pekka Pihola on aktiivinen FLL-talkoolainen. Minulla oli myös useita yksityisnäyttelyjä. – Meillä Imatralla on käynnistynyt aina välillä Lego-kerhoja se on niin paljon aktiivisista vetäjistä kiinni, kertoi Ismo Aavaharju – Jos kerhoa on käynnistämässä, kokemuksesta voin sanoa, että palikoita kannattaa hankkia lahjoituksina tai kirpputoreilta. Vaimo sattuu olemaan Kiteen Närsäkkälästä kotoisin.. Koti-Karjala 8 Perjantai 16.3.2018 KITEE Aladár Bayer Kuvataiteilija Sergei Pietilän ja Laila Puchkovan Pitkä reissu -näyttelyn töitä voi ihailla viikon ajan 24.3.-1.4. Siihen osallistuminen ei edellytä opettajalta tai ohjaajalta aiempaa kokemusta ohjelmoinnista tai roboteista. – Suomi taisi olla viimeinen Euroopan maa, johon FLL rantautui. Täällä tämä Legorobotiikkaa hyödyntävä ohjelma on alkanut vähitellen levitä kouluihin, kertoi FLL-aktiivi Pekka Pihola Vantaalta. Muutamia tunteja joutui tekemään perehtymistyötä, mutta sen jälkeen luokassa ei kuulema ole ollut järjestyshäiriöitä. FLL on Suomen ja maailman suosituin ja laajimmalle levinnyt luonnontieteiden ja tekniikan opetusta tukeva ohjelma. – Viime keväänä minulla oli pääsiäisen aikoihin näyttely Saksassa. Väkivaltakulttuurista huolimatta Pietilältä syntyi peukalonhangallinen herkkiä maisemakuvia, joissa näkyy usein niin Jeesus-patsas kuin hökkelikaupungit, favelat. Pihola toimii Robotiikka ja tiedekasvatus ry:n puheenjohtajana ja vie sen kautta tietoa FLL:n mahdollisuuksia kouluihin ja harrasteryhmiin. Imatran Leiki palikoilla -näyttelyssä oli upea paikallisin voimin rakennettu kaupunkikokonaisuus. Pietilä on opiskellut taidetta ja taiteenopetusta Kostroman yliopistossa, Moskovan koillispuolella, sekä Lahden Muotoiluja taideinstituutissa. Hän kertoo romantiikan olleen siellä kaukana, pistoolinpauke piti siitä huolen. – Maailmalla FLL tekee koulujen lisäksi aktiivista yhteistyötä myös partion ja 4H-yhdistysten kanssa. FLL on uutta opetussuunnitelmaa (OPS 2016) tukeva monialainen, oppiainerajat ylittävä sisältökokonaisuus. Luettelosta puuttuvat siis useat yhteisnäyttelyt ja muut esiintymiset. – Siellä oli useita taidetapahtumia ja kilpailuja. On tutkittu, että Lego-robotiikkaan peruskoulussa ja lukiossa perehtyneet ovat olleet tekniikan alan opintoja aloittaessaan melkoisesti edellä muita. Oppilaat lähtevät Lego-robotiikkajuttuihin todella innokkaasti mukaan, Pihola toteaa. NÄYTTELYSSÄ esittäytyi myös First Lego League (FLL) -ohjelma, joka hyödyntää opetuksellista robotiikkaa. – Olin juuri Rio de Janeirossa puolitoista kuukautta, Sergei Pietilä sanoo. Aavaharju on käynyt pitämässä Lego-leirejä aina Ilomantsia myöten ja totesi olevansa käytettävissä, jos Keski-Karjalassakin halutaan leiritoimintaa tai Lego-kerhoohjaajien perehdytystä. Sitten ajoin asuntoautoni Pohjois-Ranskaan, Normandiaan ja Bretagneen. Hutsin koululla puolestaan selvitellään Lego-kerhon käynnistämisen mahdollisuuksia. SERGEI PIETILÄ asustaa tätä nykyä Lahdessa, mutta oleilee nyt Kiteellä auttelemassa leikkauksesta toipuvaa äitiään. FLL-ohjelma sopii niin alakuin yläkouluun ja kerhoihin. Näyttely alkaa 24.3. Kuin vitsinä Sergei kertoo voittaneensa neljä taidekilpailua Ranskassa, ja nauraa päälle rehevään tapaansa. Ensimmäiset omat näyttelyt syntyivät vuonna 2000 Venäjällä, mutta jo vuonna 2004 hänen töitään nähtiin ensin Valamossa, sitten Pariisissa. – Eräs ulvilalainen opettaja kertoi, että robotiikkaan perehtyminen todella kannatti. Lista viime vuoden yksityisnäyttelyistä kertoo paljon: Galleria AVA, Rio de Janeiro, Brasilia; Canto da Carambola, Rio de Janeiro, Brasilia; Veules les Poses, Ranska; Drei Bären, Altenau, Saksa; Galleria Gemrantti, Lahti; 4eme salon de Peinture et Sculpture, Brionne, Ranska ja Orange soubmarime Lahti. Pitkä reissu maailman ympäri Kiteelle IMATRA Riitta Hakulinen Palikkatakomo on Suomessa toimiva Lego-harrastajien yhdistys ja yhteisö, joka järjestää muutaman kerran vuodessa näyttelyitä eri puolella Suomea. Imatralla on toiminut monta vuotta yhdistykseen kuuluva aktiivinen porukka käytännössä kolme perhettä joka on toteuttanut Imatralla omia näyttelyitään. PIETILÄ MATKUSTAA jatkuvasti, ja se näkyy myös taiteilijan töissä; milloin hikoillaan Riossa, milloin vaelletaan Loiren rantateillä ihailemassa linnoja puutarhoineen ja muureineen. Yleisö pääsi rakentamaan yhdessä valtavaa sinistä linnoitusta tai kokeilemaan luovaa rakentamista palikkakasojen äärellä. Vanha kaksikerroksinen puutalo sijaitsee kaupungintalon kupeessa. Omien Legojen tuominen tahtoo lainauskuvioineen aina päätyä välienselvittelyihin. Sergei Pietilä pitää väliaikaista ateljeetaan Terveystalon yläkerrassa. Pari viikkoa sitten Imatran kylpylässä järjestetyssä Leiki palikoilla -tapahtumassa oli mahdollisuus ihailla Legoharrastajien upeita pilvenpiirtäjiä, yksityiskohtaisia kaupunkirakennelmia ja tarinallisia maaseutumaisemia. Pohjois-Ranska on mukana tuoreissakin töissä
Haluamme luoda mahdollisimman kodinomaisen hyvän elämän asiakkaillemme, Anne Haapala painottaa. ALKUJAAN Pihlajaharjun kiinteistö oli ammattikoulun asuntolana, josta se vuonna 2011 remontoitiin asumispalveluyksiköksi. Henkilökuntaa talossa on hoitotyössä noin 16, suurin osa heistä on lähihoitajia. Monipuolinen viriketoiminta tuo vaihtelua päivään. PÄIVÄKESKUKSESSA Anne Mustonen oli työskentelemässä lähihoitaja Mari Hakulisen ohjauksessa. Tarjolla on myös intervallihoitoja ja taloon otetaan myös akuutissa tilanteessa ihminen hoitoon. – Asiakkaamme ovat mielenterveyskuntoutujia, jotka tarvitsevat tukea arjessa selviytymiseen. Ykköskodin toimintaan on mahdollista tutustua myöhemmin keväällä tulevan avointen ovien päivän yhteydessä. Tarjoamme täällä tehostettua palveluasumista ja palveluasumista. Tässä on menossa bingopelit. Meille omaiset ja ystävät ovat aina tervetulleita käymään. Tavoitteenani on kuntoutua asumaan omassa kodissa, Anne Mustonen kertoo. Ykköskoti Pihlajaharjussa on 36 asiakaspaikkaa. Koti-Karjala Perjantai 16.3.2018 9 KITEE Kari Sarkkinen Viime lokakuun lopussa ItäSuomen Hoitokodit Oy:ltä Mehiläiselle siirtynyt mielenterveyskuntoutujien palvelukotikoti Pihlajaharju jatkaa tutulla, vuonna 2011 alkaneella linjallaan. Asiakkaat muun muassa valmistavat ruokaa päivätoimintakeskuksessa ja heille järjestetään paljon erilaista viriketoimintaa. HOITOTAPA Ykköskoti Pihlajaharjussa on asiakasta tukeva ja hänen omia voimavarojaan hyödyntävä. Arkielämään valmentaminen on hoidon yksi päätavoite. – Tämä on todella hyvä paikka ja olen omasta mielestäni kuntoutunut. – Tavoitteenamme on, että asiakkaat kuntoutuvat omaan kotiinsa tai kevyemmin tuettuun palvelusasumiseen, Anne Haapala selvittää. – Asiakkaiden sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen on myös tärkeä osa kuntoutumisprosessia, jota tuemme muun muassa yhteydenpidolla omaisiin. Pihlajaharju jatkaa tutulla linjalla Lähihoitaja Mari Hakulinen ohjasi kuntoutuksessa olevan Anne Mustosen työskentelyä päiväkeskuksessa. – Me perustamme työmme toiminnalliseen kuntoutukseen, keskusteluun ja aivan normaaliin valmentautumiseen elämässä selviytymisessä. Mehiläisen yksikönjohtajat Anne Haapala Ykköskoti Pihlajaharjusta, Tarja Jumppanen Ykköskoti Kaarikujasta Kiihtelysvaarasta sekä Heli Pirhonen Mainiokoti Toivonlahdesta Ilomantsista tapaavat työn merkeissä.. Uuden omistajan myötä nimi muuttui Mehiläisen nimeämislinjan mukaisesti Ykköskoti Pihlajaharjuksi. – Uutena on toimintaamme tullut tuettu asuminen, jossa asiakas voi asua omassa kodissaan Kiteen alueella ja käyttää meiltä tiettyjä palveluja, yksikönjohtaja Anne Haapala kertoo. Tällä hetkellä nuorimmat asiakkaat ovat parikymppisiä ja vanhin 85-vuotias
Muuttojen syynä oli ensialkuun pääasiassa ”ruotsien” taholta ortodoksiväestöön suunnattu varsin voimaperäiseksi koettu uskonnollinen käännytystyö. Iltapäivän ja illan päätteeksi olinkin jo valmis ostamaan itselleni oman laudan. SAVOLAISTEN kiinnostusta tulla Karjalan autioituneisiin kyliin lisäsi sinne rajan muututtua jalkautunut ”ruotsinusko” ja myös kohtuullisemmaksi arvioitu verotus. Miksi ihmiset sitten lopettavat vanhetessaan usein uusien taitojen opettelun. Voin sanoa, että siinä toivoo muutaman kerran, että vanhemmat olisivat tyrkänneet minut heti kävelemään opittuani alas Mustavaaran rinteitä. Vuoteen 1636 mennessä Käkisalmen läänistä oli kaikkiaan paennut enemmän kuin 2 000 perhettä. Mutta kuten tiedämme, nämä asiat olivat suomalaista arkea jo ennen sitä aikaa ”kun isä lampun osti”. NIIHIN AIKOIHIN nähtiin viereisen maakunnan Savon puolella, että eräät hallinnossa olevat eroavuudet saattaisivat Karjalassa antaa mahdollisuuden selviytyä yhteiskunnan asettamista velvoitteista silloista asuinseutua helpommin. Miksei voisi aloittaa jääkiekkoa, temppuilua tai lumilautailua, vaikka ei olekaan enää leikki-ikäinen. ilis oli mahtava. Näistä alueista muodostettiin Narvan ja Käkisalmen läänit. Niinpä esimerkiksi Keski-Karjalan nykyinen väestö koostuu pääosin noitten savolaismuuttajien jälkipolvista. Etureisien krampista huolimatta kasvoilla loisti kuitenkin hymy ja . Roosa Sallinen Vuonna 1617 Jaakko De la Gardien johtamat ruotsalaiset ottivat haltuunsa pääosan Karjalasta joka aiemmin oli kuulunut Novgorodin valtaan. Läänityslaitos, linnaleirit (siis sotaväen ylläpito), kirkon vaatima verotusosuus sekä monet ylimääräiset korvamerkityt maksut aiheuttivat ankaran verokuorman ja sen, että Savossa oli jatkuvasti käräjäjuttuja, paljon enemmän kuin Karjalassa, rästiin jääneiden verojen perimiseksi. Olin varma, että toistamiseen lumilautailun kokemisesta ei tulisi sen helpompaa kuin aikaisemminkaan. Harva lähtee enää parinkymmenen ikävuoden jälkeen opettelemaan voltin tekemistä tai aivan uutta liikuntalajia. Näin he takasivat läänittäjälle sovitun veromäärän ja yrittivät tietysti saada välimiehinä itselleenkin mahdollisimman hyvän työpalkan. Suurin ero oli, että vero oli luonteeltaan jakovero, joka oli merkitty alueellisena kokonaismääränä. Se oli perua Vatjan viidenneksen ajoilta, eikä sitä ollut muutettu vaikka vallanpitäjä vaihtuikin. Kaatuminen ei ole enää samanlaista pyllähtelyä ja ylösnousua kuin kävelemään opetellessa, vaan mustelmia ja kuhmuja kertyy huomattavasti enemmän. Erikoista oli, että Käkisalmen läänissä oli säilynyt muusta Ruotsin vallan alueesta poikkeava verotusjärjestelmä. Koti-Karjala Hiihtoloma-aikana rinteet täyttyvät pelottomasti mäkeä alaspäin syöksyvistä pienistä laskijoista. Useimmiten ne kuljetettiin linnanvoudille Viipurin linnaan. Tuo kokeilu jäi silloin siihen. Seuraavan viidentoista vuoden aikana, vuoteen 1650 mennessä, Karjalasta muuttaneita oli jo noin 25 000. Niihin saattoivat kuulua jyvät (ohra ja ruis), kaura, voi, tali, suolakala, kapakala, hevoset, naudat, lampaat, karitsat, hanhet, kanat, munat, siat, pavut, herneet, tuohet, niinet, hiilet, halot, hirret, laudat ja torpparilaitoksesta tutut päivätyöt. Ei haitannut, vaikka kaaduin kolmen tunnin aikana varmasti kolminumeroisen luvun verran. Oivallukset antavat elämälle tarkoitusta ja oppiessa oppii myös itsestään. yboardia testanneena olin päässyt hökölle siitä, miten lauta oikeasti toimii. Silloisen valtakunnan eri verotusalueilla kekseliäisyys oli sekin erilaista, joten luettelon lisäksi muitakin parseeleita verotuksessa saattoi olla. Vaikka usein sanotaan, että tietyt lajit pitää aloittaa mahdollisimman nuorena, niin silti pitäisi myös aikuisena lähteä rohkeasti kokeilemaan uusia asioita. Kitee oli osa mainittua pogostaa. NÄILLÄ MENTIIN aikansa, muuttajat asettautuivat pysyvästi uusille asuinsijoilleen. Verot ja uskonto ohjasivat muuttoliikettä Kaatumisten kautta voittoon. Ratsutilalaitostakaan ei Karjalassa ollut talonpoikia rasittamassa. Jonkin verran lähempänä oleva Viipuri kuitenkin säilyi ainakin suurimman osan ajasta luontoissuoritusluontoisten verojen kokoamispaikkana. Kuulen vieläkin elävästi, kuinka takaperin pepullani rinnettä alas valuessani ohitseni pyyhkäisevä, ensimmäistä kertaa lumilaudalla laskemassa ollut, brasilialainen vaihto-opiskelija nauroi minulle. Niinpä esimerkiksi Rantasalmella vuotena 1561 sai 107 talonpoikaa sakkoja laiminlyönneistä verojen maksussa. Kiteeläisperheitä tässä joukossa oli kolmisensataa. Ensimmäisellä lumilautailukerralla koordinaationi ja ajatukseni olivat olleet nimittäin aivan hukassa, eikä oppimisesta tullut yhtään mitään. Sellainenkin vaihe oli, että nämä sittemmin tympääntyivät suoraan verojen perintään ja myivät veronkannon arrendaattoreille. Nyt kuitenkin hieman vanhempana halusin yrittää lautailua uudelleen, sillä syksyllä . Vuosisatoja sitten täälläkin oli aika, että eri perustein verotusoikeuden saaneet läänitysten haltijat olivat verojen kokoajina. Yhteistä on, että verotus on yleensä koettu raskaaksi. Fakta: Parseelit veronmaksuvälineinä Iso osa vanhan ajan veroista suoritettiin luontoistuotteina, jotka tunnettiin nimellä parseelit. IKÄÄN KUIN huutokauppahinnoittelulla he veronsaannin riskit arvioituaan ottivat veronkannon käytännön tehtävät hoitoonsa. TOSIN OLI NIIN, että väestön poismuuttotilanteessa täten asetettu vero kiristyi voimakkaasti, kun sama veron määrä oli koottava pienentyneeltä maksajien joukolta. Itsesuojeluvaistosta ei näillä syöksylaskua vilahtavilla puolimetrisillä ole, vaan uutta taitoa opetellaan vanhempien tai isompien sisarusten perässä tarmokkaasti. Päivän päätteeksi mäkiä voi laskea, jopa ilman yhtään ainutta kaatumista, ja 15 minuutin trampoliinilla pomppimisen jälkeen voi uskaltautua viimeinen tekemään voltin. He olivat välimiehiä, jotka useinkin tunsivat verotusalueet läänittäjää paremmin. MUUTON SUUNTA oli Venäjänmaa; Tverin Karjala ja monet muut paikkakunnat jopa Moskovan kupeella. Itsensä voittamisen ja oppimisen tunnetta ei voita mikään. Uusia hokaisuja siitä, miten laskeminen helpottuu, tuli koko ajan, ja tämä motivoi oppimaan entistä enemmän. Kahakointia oli jatkunut 1580-luvulta asti ja iso muuttoliike oli tyhjentänyt jo silloin Sortavalan pogostan asutuksesta 699 taloutta, jäljellä oli enää 114 kattilakuntaa. Kuitenkin uuden oppiminen on erittäin antoisaa. Oli pakko myöntää köyhtyneille alueille tuntuvia verohelpotuksia, jopa vapaavuosia, jotta jäljellä oleva asutus säilyisi ja saataisiin alueelle myös muuttajia. Veronkanto on vuosisatoja sitten yhtenäistynyt koko valtakunnan aluetta kattaville säännöksille. RASKAIKSI koettujen maksujen lisäksi toinen veronkannon kohtuuttomuus Savossa oli se, että kymmenysaittaan, pitäjän veronkokoamispaikkaan, parseeleina kootut verot piti vielä kyyditä määräpaikkaansa. STOLBOVAN RAUHA merkitsi uuden suuren muuttoaallon käynnistymistä, joka kasvoi erityisesti vuosina 1623, 1630 ja 1635 varsin mittavaksi. 10 Perjantai 16.3.2018 Tämä rahavakka oli käytössä Antin talossa Säkylän Korvenkylässä. Pekka Havukainen Artikkelin lähteinä ovat kirjoittajan aikaisemmat tutkimukset historian tietokannoista. Mieli ja kehon pienet, unholaankin jääneet, lihakset saavat aivan erilaista rasitusta, kun yritetään opetella jotain uutta. Vakka kuuluu Kansallismuseon Seurasaaren kokoelmiin. Sinnikkyys ja ahkera harjoittelu takaavat palkinnon. Oppimisenhalu ja asiansa osaava opettaja antoivat kuitenkin ison motivaation tekemiseen. Kun Stolbovan rauha tehtiin 23.2.1617, Inkerinmaa ja Käkisalmi siirtyivät Ruotsille. Huonostihan siinä kävi. Lukioaikoina ainaisena suksilla laskettelijana päätin kerran kokeilla, miten laudalla laskeminen sujuisi. Mutta mitä käy sitten, kun amatööri aikuinen laitetaan ensimmäistä kertaa suksille tai laudalle. Toki iän kasvaessa kasvaa myös itsesuojeluvaisto. Väestön kokonaismäärä Suomessa oli niihin aikoihin alle 350 000 henkeä. Uudessa tilanteessa asian kohtuuttomuus oli vallanpitäjänkin tunnustettava. Oppiessa mieli myös lepää, sillä ajatukset täyttyvät vain opeteltavasta asiasta. Eräässä vaiheessa vaadittiin jopa että ne olisi toimitettava Kuninkaalliselle Majesteetille Santahaminaan
Koti-Karjala Perjantai 16.3.2018 11 Talviristikko Ristikon ratkaisu ke 21.3. lehdessä.
Samassa sarjassa kilpaileva Riku Ikonen hiihti Tampereella Miron tavoin vain luistelukisan saavuttaen 34. Pieksämäkeläiselle Pisaballe kärsitty 8-10 –tappio merkitsee sitä, että joukkueen pelit jatkuvat karsintasarjassa. sijaan. Ratkaisun makua alkoi olla ilmassa, kun Pisaba siirtyi päätöserässä seitsemän sekunnin pelin jälkeen kahden maalin johtoasemaan ja kasvatti maalieron kolmeen erän puoliväliin mennessä. Tietäväisen koulun Arsi Tietäväinen osoitti viime talven hopeasompakisojen tapaan kuuluvansa ikäluokkansa terävimpään kärkeen sijoittumalla 14-vuotiaiden poikien 7,5 kilometrin kilpailussa neljänneksi. Varsinainen thrilleri koettiin puolentoista viimeisen peliminuutin aikana, jolloin KiPa haki 6-9 –tappioasemasta tasoitusta vaihtamalla maalivahdin kuudenteen kenttäpelaajaan. Ville hävisi kiteeläisvalmisteisilla suksilla kilpailevalle Vaasan Hiihtäjien kasvatille 3.05,7. Kotijoukkue onnistui yllättämään vastustajan veskarin neljä ja Pisaba KiPan Antti Swahnen viisi kertaa. – Aikaa on kulunut ja elinkeinoelämä sen myötä muuttunut. Kauppakamarit jatkavat yhteistyötään rajan yli. Tässä syntyi rystynostolla KiPan toinen maali Topi Hurskaisen esityöstä. 15 kilometrin luistelukisassa Ville nappasi 13. Reipas riskinotto tuotti tulosta, kun Topi Hurskaisen pisti reikäpallon pömpeliin ajassa 58.35 ja Henri Kärki nosti joukkueen jo maalin päähän pelikellon näyttäessä 58.56. Koti-Karjala 12 Perjantai 16.3.2018 Jouko Väistö Kiteen Urheilijoiden Minerva Karppanen ja Ville Happonen sijoittuivat kymmenen sakkiin Tampereella viime viikonloppuna käydyissä nuorten SM-hiihdoissa. Perttu pohjusti viestivoiton jättämällä kovimmat kilpakumppanit avausosuudella kymmenen sekunnin päähän. Hän kaunisteli pistesaldoaan kahdella maalilla ja yhdellä syötöllä. Hän käytti kolmeen peninkulmaan aikaa 1.20,29, kun voittoon hiihtänyt Pyhäjärven Pohdin Joni Mäki pysäytti kellot lukemiin 1.16.01. Perinteisellä tyylillä suksitussa 15 kilometrin kilpailussa Minervan vauhti oikeutti 14. Minerva ylsi seitsemänneksi vapaalla hiihtotavalla käydyssä 18-vuotiaiden tyttöjen kymmenen kilometrin kilpailussa. NUORTEN SM-hiihtojen yhteydessä käytiin myös Koululiikuntaliiton SM-kilpailut. Kultamitalista Minerva jäi 2.52,7 ja pronssista 1.16,8. Perjantain pelistä ei jännitystä puuttunut. Tohmajärven Urheilijoiden Olli Kosonen ja Elias Liukka olivat vapaan tyylin kilpailussa 53. Elias hiihti myös yhteislähdöllä käydyn 30 kilometrin pertsan kisan lykkien maaliin sijalla 36. Arsin veli Erno edusti KLL:n kisoissa Tikkalan koulua. Kotijoukkueen niskoja tämäkään ei taittanut ja yleisö sai vielä ottelun viime hetkillä nähdä todellisen loppuhuipennuksen. Ex-kiteeläinen Perttu Reponen pääsi Kuhmossa jatkamaan pitkää mitaliketjuaan. Pistepörssiin ykkössijan jo aiemmin varmistanut Tapio Niskanen keräsi neljä tehopistettä yhdestä maalista ja kolmesta syötöstä. Avauserässä maalitilanteet jäivät vähiin, kun kumpikin joukkue puolusti ansiokkaasti ja eliminoi tekopaikat tiukalla miesvartioinnilla. 20-VUOTIAIDEN poikien sarjassa Miro Karppasen suksi ei suihkinut aiemmista SM-kisoista tutulla tavalla. Tällä kertaa hän voitti kultaa Liperin Hiihtoseuran viestijoukkueessa 16-vuotiaiden poikien sarjassa. Hän joutui tyytymään 15 kilometrin luistelukilpailussa 16. Henkilökohtaisessa kilpailussa Perttu sijoittui Kuhmossa kymmenenneksi ja Tampereella hän oli 16. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasalukemissa 1-1. Hänkin ansaitsee edustustehtävästään hyvän arvosanan oltuaan 13-vuotiaiden poikien viidellä kilometrillä 21. Vastustajaksi siinä tulee FBI Iisalmesta. – Haluamme pitää kumppanuuden aktiivisena ja aidosti molempien osapuolien toimintaa virkistävänä. Katsoimme, että myös yhteistyön tapoja on syytä päivittää, kertoo Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Vuojärvi. sijaan hävittyään mestariksi hiihtäneelle Siilinjärven Hiihtoseuran Arsi Ruuskaselle 2.14,5. Minerva seitsemäs ja Ville kahdeksas nuorten SM-hiihdoissa KITEE Jouko Väistö Kiteen Pallon salibandyjoukkue ei saanut himoitsemaansa sarjapistettä viime perjantaina pelatulla runkosarjan päätöskierroksella. Ajassa kiulaiskaksikon eroksi tuli 2.17,3. sijan. Pohjois-Karjalan kauppakamarilla ja Karjalan tasavallan kauppaja teollisuuskamarilla on takanaan pitkä kumppanuus, jonka avulla on pyritty kehittämään molempien alueiden elinkeinoelämää. Himoittu tasoitusmaali jäi kuitenkin tekemättä ja Pisaban Manu Rytkönen sinetöi loppunumerot laukomalla pelivälineen tyhjään maaliin 37 sekuntia ennen päätösvihellystä. Rajat ylittävä yritysten ja organisaatioiden liikkuvuus liiketapaamisten sekä kansainvälisiin näyttelyihin ja tapahtumiin osallistumisen merkeissä on yksi keino, jota aiomme aktivoida, sanoo Vuojärvi. Perinteisen tyylin kilpailuun Miro ei lähtenyt lainkaan. päivä maaliskuuta tapaamassa Karjalan kauppaja teollisuuskamarin edustajia. KOTIJOUKKUEEN ykköstykkinä runkosarjan päätöskamppailussa hääri Henri Kärki. Kovinta vauhtia tälläkin matkalla piti Joni Mäki. Pohjois-Karjalan kauppakamarin edustusto vieraili Petroskoissa 2. Minerva Karppanen ilmoitti pari kuukautta sitten Tampereen SM-hiihdot tämän talven pääkilpailuikseen. Hän lykki 14-vuotiaiden perinteisellä vitosella 12. Edellisen kerran yhteiset tavoitteet kirjattiin sopimukseksi yli kaksikymmentä vuotta sitten. Arsi oli puolustamassa Keski-Karjalan hiihtomainetta myös edellisenä viikonloppuna Kuhmossa pidetyissä Hopeasomman loppukilpailuissa. Ihan hyvin hiihtäminen Mansen maastoissa sujuikin; hän saavutti vapaan hiihtotavan kympillä seitsemännen sijan. JOS OLI OTTELU jännittävä, oli se myös vaiheikas. Sopimuksella halutaan edistää kaupallisten suhteiden kehittämistä alueiden liike-elämän välillä. sijan. Myös Sami Partanen osoitti tehojen olevan tallella. Hän laukoi kolme maalia ja syötti kaksi. Kullan Arsi hävisi 32,2, hopean 26,7 ja pronssin 21,9 sekunnilla. ja 54. Himoittu pinna jäi saamatta Pohjois-Karjalan kauppakamarin ja Karjalan tasavallan kauppaja teollisuuskamarin 1990-puolivälissä allekirjoittama yhteistyösopimus uudistettiin Petroskoissa maaliskuun 2018 alussa pidetyssä tilaisuudessa. Ville puolestaan sivakoi kahdeksanneksi 23-vuotiaiden poikien perinteisellä 30 kilometrillä. Toisessa erässä pelin luonne muuttui; tunteet nousivat pintaan, puolustuspeli alkoi rakoilla ja maaliverkot soivat tiuhaan tahtiin. Henri Kärki haistoi loistavasti maalipaikat. sijan
19.30 Napakymppi 20.30 Selviytyjät Suomi (S) 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Kaameat pomot 2 (12) 0.15 Poliisit (7) 0.45 Poliisit (7) 1.15 Poliisit (S) 1.45 Poliisit (S) 2.15 Stand Up! (S) 3.15 Astral-TV 8.15 YLE FEM 8.15 Unna Junná 8.30 BUU-perjantai 9.00 Junajengi 9.15 Koiruli ja Kaija (S) 9.16 Kysy Laralta (7) 9.29 Hevostila Mistral (7) 9.51 Keltapaita (S) 9.53 Viidakkojytä (S) 9.58 Zorro the chronicles (7) 10.19 Knietzsche – maailman pienin . 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Katastro. TV 2 TV 1. Kikka: Kaksi Kikkaa 13.35 Historia: Ihmeellinen Silkkitie 14.30 Jäitä hattuun (12) 15.05 Tiededokumentti: Ihmisen kaupunki 16.00 Velvet – muotitalon tarina (7) 16.50 Kirjailijan kaksi maailmaa 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 12.45 Tanskalainen maajussi 13.30 Tuntematon perillinen: Vakoilijan poika 14.30 Rouva varapresidentti (S) 15.00 Alina idässä 15.30 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.01 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Reggie Yates: Sisäpiirissä 20.00 Uusi päivä (S) 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Viimeinen illallinen (S) 23.31 Rikos ilman rangaistusta 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Lande 2.00 Suomen surkein kuski 2.55 Bull (7) 3.50 Scorpion (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Bubble Guppies (S) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.35 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Angry Birds Toons (S) 7.00 Sonic Boom (7) 7.15 Sonic Boom (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 Kung Fu Panda (S) 8.10 Tashi (7) 8.25 Tashi (7) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Soppa365 9.10 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Rantavahdit (7) 15.55 Rantavahdit (7) 16.25 Onnenarpa 16.30 Remppa vai muutto 17.30 Leijonan luola USA 18.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.30 Poliisit 10 vuotta (S) 20.00 Leijonan luola (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Mad Cook Show 22.00 Temptation Island Suomi 4 23.00 Supertähdet (S) 0.30 Poliisit (7) 1.00 Amerikan rajavartijat 1.30 Rantavahdit (7) 2.00 Rantavahdit (7) 2.30 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Eurooppa tänään 10.00 Piha kuntoon 10.30 Vem vet mest. 6.53 Touhukkaat (S) 7.15 Niksi-Nella (S) 7.21 Neljä nenää 7.31 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.44 Astroset (S) 7.56 Nallepaini 7.59 Pingu (S) 8.08 Galaxi 8.09 Neljä ja puoli kaverusta 8.33 Unna Junná 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Lähiö – Reunalla 11.27 Lähiö – Reunalla 12.00 Yksineläjä Severin 12.30 Koiramies kiertää Färsaarilla 13.00 Ikuisesti nuori 13.30 True sel. 9.10 Kauniit ja rohkeat (7) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Katastro. 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Taitoluistelun MM: Naisten lyhytohjelma 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Moone Boy (12) 21.00 Karppi (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Banshee (16) 22.50 Taitoluistelun MM: Parien lyhytohjelma 0.00 The Late Late Show with James Corden 0.40 Rouva varapresidentti (S) 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 0.00 Mad Cook Show (7) 1.00 Poliisit (S) 1.30 Amerikan rajavartijat 2.00 Rantavahdit (7) 2.30 Rantavahdit (7) 3.00 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Efter Nio 10.00 Ainoa oikea tie 10.30 Vem vet mest. 11.00 Närbild 11.30 Från jord till bord 12.00 YLE TEEMA 12.00 Suojasää (12) 12.55 Ted Hughes, kuolematon runoilija 13.55 Requiem (12) 14.20 Päivä miehenä (7) 16.00 Velvet – muotitalon tarina (7) 16.50 Kirjailijan kaksi maailmaa 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. TV-ohjelma sunnuntai 18.3. – keskiviikko 21.3.2018 5.55 Seniorit somessa 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Päivä Ruotsissa 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Kandit 12.35 Sydämen kutsumus (12) 13.15 Naiskohtaloita (7) 14.45 Ikimuistoinen: Olavi Virta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Itse asiassa kuultuna: Kaisa Korhonen 20.00 MOT: Kun home asettui taloksi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Over The Limit (S) 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Oddasat 23.15 Kotikatsomo: He ovat paenneet (16) 0.55 Puoli seitsemän 6.51 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 19.3. kokki 11.01 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (7) 13.30 Peter Nyman 14.00 Manuela leipoo 14.30 Jamie Oliverin keittiössä 15.30 112 uudet jaksot (7) 16.30 Suomen surkein kuski 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Stadi vs. 6.54 Kuiske (S) 7.01 Katinkontti 7.11 Tilda ja hänen ystävänsä 7.24 Killen kimppakyyti (S) 7.35 Babar ja Badun seikkailut (S) 7.47 Askarrellaan 7.56 Dinojuna (S) 8.23 Galaxi 8.24 Harri & Bip 8.26 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Lähiö – Reunalla 11.30 Lähiö – Pieniä ihmeitä 12.05 Miksi kala syö. Talkshow 12.35 Arkistovieraana: Laura Gustafsson 12.53 Sata salamaa. Sunnuntai 18.3. 6.53 Humps (S) 7.00 Meidän vauva 7.05 Dinotassut (S) 7.18 Sasu (S) 7.29 Noksu (S) 7.34 Timppa (S) 7.45 Nuottiavain 7.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 8.20 Galaxi 8.21 Tenavat (7) 8.29 Jack (7) 8.40 Late Lammas (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Lähiö – Pieniä ihmeitä 11.30 Soramonttuprinsessat 12.00 Ruokamatkailua 13.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 13.40 Kielletyt koirarodut 14.10 Tanskalainen maajussi 14.50 Miksi kala syö. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Modus (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.36 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 0.05 112 (7) 1.00 Kohde (16) 1.55 American Horror Story (16) 2.50 American Horror Story (18) 3.45 Yövahti (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Bubble Guppies (S) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.35 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Angry Birds Toons (S) 7.00 Sonic Boom 7.15 Sonic Boom (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 8.10 Kung Fu Panda (7) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Soppa365 9.10 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Rantavahdit (7) 15.55 Rantavahdit (7) 16.25 Onnenarpa 16.30 Remppa vai muutto 17.30 Leijonan luola USA 18.30 Heikoin lenkki 19.30 Poliisit 10 vuotta (S) 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Napakymppi 23.00 Haluatko miljonääriksi. loso. 11.00 Strömsön puutarha 11.30 Spotlight : Susipelko leviää 12.00 YLE TEEMA 12.00 Pikku Quinquin (12) 13.00 Suomen tarina ranskalaisittain 14.00 Kahlitsematon renessanssi 15.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 16.00 Velvet – muotitalon tarina (7) 16.50 Tanskalaisgalleristit 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. kokki 11.01 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 13.30 Manuela leipoo 14.00 Punk’d Suomi 15.00 Kingi 16.30 Pitääkö olla huolissaan. kokki 11.01 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 13.30 Sääilmiöiden Top 10 14.30 X Factor Suomi 16.00 Kaappaus keittiössä 16.55 Onnela (S) 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 Maanantai 19.5. e 14.00 Elämäni eläimet 15.00 Donna (12) 15.30 Uusi päivä (S) 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.10 Moottoripyörällä halki Afrikan 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Rouva varapresidentti 21.00 Fleabag (12) 21.22 Fleabag (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Game of Thrones (16) 22.56 Game of Thrones (16) 23.51 Game of Thrones (16) 0.55 Looking (16) 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Tiistai 20.3. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 112 uudet jaksot (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Kingi 0.05 Kaappaus keittiössä 1.00 NCIS: New Orleans (12) 1.55 Gåsmamman (16) 2.50 Gåsmamman (12) 3.45 Midnight Sun (16) 4.55 Valkyrien (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Bubble Guppies (S) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.35 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Angry Birds Toons (S) 7.00 Sonic Boom (7) 7.15 Sonic Boom (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 Kung Fu Panda (7) 8.10 Tashi (7) 8.25 Tashi (S) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Soppa365 9.10 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Rantavahdit (7) 15.55 Rantavahdit (7) 16.25 Onnenarpa 16.30 Remppa vai muutto 17.30 Leijonan luola USA 18.30 Suomen hauskin tavis (7) 19.30 Poliisit 10 vuotta (S) 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12) 0.00 Poliisit (7) 0.30 Amerikan rajavartijat 1.00 Rantavahdit (7) 1.30 Rantavahdit (7) 2.00 Astral-TV 9.15 YLE FEM 9.15 Kysymyksiä kulttuurista 10.00 Yksin lavalla: Frida Andersson 10.20 Yksin lavalla: Frida Andersson & Moa Lignell 10.25 Norjan salaiset huoneet 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Skavlan 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto 12.01 Sabatti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Design 3000 ja Kasper Strömman 19.00 Spotlight : Susipelko leviää 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Teeman elokuvafestivaali esittää 20.01 Lumiere! (7) 21.40 Dheepan (12) 23.30 Fantomas (7) 0.30 Uusi Kino: Baby Box (7) 0.38 Uusi Kino: Radio Dolores (7) 5.55 Erämaan lumo 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.10 Hätävara (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Kun home asettui taloksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Aurinkokunnan valtameret 20.00 Akuutti: Selittämätön selkäkipu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Doctor Foster (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Libanonin ruutitynnyri 23.55 Puoli seitsemän 6.51 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 21.3. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. (7) 10.22 Historiaa kolmessa minuutissa (S) 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Rita (12) 11.40 Sana on minun 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Gregory’s Girl – Nykypäivän romanssi (S) 13.30 Thru The Wire (7) 13.35 Disko ja ydinsota (7) 14.55 Arve Tellefsenin juhlakonsertti 16.25 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsön puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tanskalainen maajussi 19.00 Yksin lavalla: Frida Andersson 19.20 Yksin lavalla: Frida Andersson & Moa Lignell 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Kuvakirjeitä maailmalta: Brasilia 20.00 Skavlan 21.00 Vangit (16) 21.50 Uudista minut 22.00 Dok: Kuinka pilvenpiirtäjä suunnitellaan Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. 16.00 Maajussille morsian 17.00 Onnela (S) 17.30 Kingi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 X Factor Suomi 21.00 Aallonmurtaja (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Bull (7) 23.30 Rikospaikka 0.00 112 uudet jaksot (7) 0.55 Voitolla yöhön 2.20 Rizzoli & Isles (12) 3.15 Rizzoli & Isles (7) 4.10 Taikuuden tuolla puolen 5.05 Bob’s Burgers (7) 5.00 Astral-TV 6.00 Bubble Guppies (S) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.35 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Stella (S) 7.00 K3 (S) 7.15 Rusty Rivets (S) 7.35 Disney esittää: DuckTales (7) 8.00 Kung Fu Panda (7) 8.20 LEGO City (7) 8.25 LEGO Star Wars (7) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Eläinpotilaiden pelastaja 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Remppa vai muutto 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Hauskat kotivideot 14.00 Suomen hauskin tavis (7) 15.00 Heikoin lenkki 16.00 Hyvät ja huonot uutiset 17.00 Elokuva: Pokémon Heroes: Latios & Latias (7) 18.30 Haluatko miljonääriksi. 9.10 Kauniit ja rohkeat (7) 9.35 Emmerdale (12) 10.05 Katastro. 1.05 Stadi vs. 6.52 Hyrräpäät (S) 7.04 Musarullaa! 7.27 Kim ja Kai (S) 7.34 Pikku perunat (S) 7.37 Pipsa Possu (S) 7.43 Ninni ja Nestori (S) 7.56 Ryhmä Hau (S) 8.21 Uula ja Kuu (S) 8.34 Oktonautit (S) 8.49 Äänimies-Anssi (S) 8.59 Galaxi 9.01 Aappo ja Tööt (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.21 Törmäyskurssi (S) 9.26 Otso ja sopulit (7) 9.33 Urheiluhullut (S) 9.35 Lassie (7) 10.00 Sohvaperunat 10.55 Urheiluviikonloppu 11.00 Korean paralympialaiset: Päivän kooste 12.50 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu 13.40 Korean paralympialaiset: Päättäjäiset 15.10 Pikaluistelun MC 15.40 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti 17.05 Pikaluistelun MC 18.00 Urheiluviikonloppu 18.10 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 18.35 Kohti Fifan jalkapallon MM-kisoja 2018 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Motorheads 20.00 Torpedot (12) 21.00 Moottoripyörällä halki Afrikan 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Reggie Yates: Sisäpiirissä 22.55 Donna (12) 23.20 Isä, äiti ja fetissi 0.05 Moone Boy (12) 8.00 Palomies Sami (S) 8.15 Littlest Pet Shop (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Kung Fu Panda (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Taikuuden tuolla puolen 11.00 Kotoisa 12.00 Myytinmurtajat – Top 25 Special 14.00 Suomen surkein kuski 15.00 Pitääkö olla huolissaan. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Myytinmurtajat 0.10 Pitääkö olla huolissaan. Koti-Karjala Perjantai 16.3.2018 13 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto 9.00 Yle Uutiset 9.05 Flinkkilä & Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Tehtävä Venäjällä (S) 13.45 Kandit 14.20 Vaiheessa: Kaipuu Sisiliaan 14.30 Puhuva katse 15.00 Yle Uutiset 15.05 Historia: Kuoleman enkelin metsästys (12) 16.05 Uutisvuoto 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Isän eläintarha (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Erämaan lumo 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Erikoislähetys Venäjän presidentinvaaleista 21.30 Kotikatsomo: He ovat paenneet (16) 23.10 Nousuvesi (16) 23.55 Ykkösaamu 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 18.3. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tanssi heikolla jäällä (S) 19.00 Sportmagasinet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Teeman elokuvafestivaali esittää 20.05 David Lynch: The Art Life 21.35 Eraserhead (16) 23.08 Fantomas (7) Keskiviikko 21.3. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Ainoa oikea tie 19.00 Från jord till bord 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Dok: Theseuskompleksi 21.00 Efter Nio 22.00 Laava (12) 22.45 Petra rakastaa itseään 23.15 Retkikohteena: Helgeland 5.55 MOT: Kun home asettui taloksi 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Päivä Ruotsissa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.10 Nina ja Erik (7) 14.35 Hirmuliskojahti 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Seniorit somessa 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Matka Keski-Amerikkaan 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Victoria (7) 23.50 Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus 0.45 Puoli seitsemän 6.51 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 20.3
paluumuuttajista. Bomballe virkistyspäivään lähtijät pe 23.3. Kysy edullista ilmoitustilaa! Suurjakelu pe 23.3.2018 Kitee-Seura ry:n johtokunnan kokous pidetään ke 21.3.2018 klo 17.00 KotiKarjalassa. klo 11.00 mennessä puh. Lämpimästi tervetuloa! Suksjoen Erä ry., osakaskunnat. 040 7061602 Aune. Pentti Hietanen, Anna-Maija Tuokko ja Päivi Pylvänäinen. Esillä runsaasti henkilöjuttuja mm. Lisäksi lehti postitetaan keskikarjalaisille vapaa-ajan asukkaille, jotka asuvat vakituisesti muualla Suomessa. mennessä p. OPH Eläkeläiset PohjoisKarjala. Torstaikerho Osuuspankilla 22.3.2018 klo 10.00. Tervetuloa mukaan! Copyright: 2006 Michael Mepham. Eila V. Kiteentie 9–11 B, Kitee www.keti.. K-K:n Hengitysyhdistys ry. torstaina 22.3. Lue lisää työtehtävistä, koulutuksesta ja siihen hakemisesta www.keti.. hartaushetki: Kesälahden kappeliseurakunnasta mukana Mikkonen ja Stöckell, kahvitus, arpajaiset ja mahdollisuus omien makkaroiden paistoon nuotiolla. Tervetuloa! Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. Kotipullakahvit. Distributed by Tribune Media Services. Bussi lähtee Linkiltä klo 15.20 ja ABC:ltä 15.30. Kokoontuminen Rantapirtille klo 9.00. Tervetuloa Olavinlinnaan nauttimaan upeasta musiikista! Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. Tervetuloa tanssimaan! Kiteen Kala-Kaverien seuranmestaruuspilkkikisa 25.3.2018. 044 9719178 viim. Lähtö S-market klo 14.00, ABC 14.15. Tied. KOULUTUKSEN KAUTTA TÖIHIN Asentajaksi Karjalan Yhdistelmäjarrut Oy:lle. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Ilm. Retki toteutuu jos saamme vähintään 40 varausta. Kiirastulet 29.3.2018 klo 13.00 Purujärven Kylätalolla. ja Ritva K.. Arpajaiset. ja sitovat ilm. mennessä p. Vertaistukea nivelrikkoon ja tekoniveliin liittyvissä asioissa to 22.3.2018 klo 17.00 Kiteen kaupungintalolla, Kiteentie 25, Kitee. Olavinlinna kutsuu jälleen! EloJubilee Olavinlinnassa la 18.8.2018 klo 19.00. Euroopan unioni Euroopan sosiaalirahasto Haussa ajoneuvoasentaja ja prosessinhoitajia Kiteen Sydänyhdistys ry. KESKI-KARJALA KITEE-KESÄLAHTI KITEE KITEE SANOMALEHTI – TOTTA, TÄRKEÄÄ JA KIINNOSTAVAA. 25.3. Tervetuloa! Puheenjohtaja. Ajoreitti on Vesilinnuntie – hammashoitola klo 14.40 – linja-autoasema klo 14.45 – Kellonsoittajantie – ABC klo 15.00. Yhteislupa-alueen metsästysseurojen sekä Kantosyrjän ja Potoskavaaran osakaskuntien pilkkikilpailut la 24.3.2018. mennessä Teppo 0400 355424 tai Aila 044 3272710. Lähtö klo 12.15 S-market takapiha, klo 12.20 ABC. Tervetuloa! Hallitus. EKL:n Pohjois-Karjalan piirin pilkkikilpailut ke 21.3.2018 klo 10.00–14.00 Pajarinselällä. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.. Lämpimästi tervetuloa! OIKEUSAPUTOIMISTO Hovintie 3, 82500 KITEE 029 566 0901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571 Kiteen nivelpiiri. Ohjelmassa mm. Olemme varanneet 50 lippua. Ilmoittautuminen Topille puh. Hakuaika päättyy 1.4.2018. Jyväskylän Sinfonia, Heikki Elo, kapellimestari. Koti-Karjalassa. Solisteina mm. Lehteä jaossa myös Oma mökki -messuilla Helsingissä. Osallistumismaksu 10 € sis. Rekrytoinnissa hyödynnetään Keski-Karjalan Koulutustehdas työvoimakoulutusta, jonka järjestää Koulutustehtaasta kasvua -hanke. Prosessiteollisuuden tuotantotehtäviin Surfactor Finland Oy:lle. All rights reserved. ja sitova varaus 29.3. klo 8.30 alkaen Pajarinhovilla. Ilmoittaja! Lehti jaetaan joka talouteen koko Keski-Karjalan alueella. Hei Kiteen Osuuspankin ja Kiinteistökeskuksen eläkkeellä olevat toimihenkilöt. Tehtävä nro 488, helppo Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 19.3. Kiirastulet 29.3.2018 klo 13.00 Purujärven Kylätalolla. (3–5 paikkaa). Musiikista vastaa Marko Jolkkonen. Koti-Karjala 14 Perjantai 16.3.2018 oZlmnneeblmZchnkgZeblfbZ'Û Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Mukana fysioterapeutti Tiina Kärnä. Tanssit alkavat klo 17.00. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi perjantain Koti-Karjalassa. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Helppo Tehtävä numero 488. Tied. Cats, My Fair Lady, West Side Story ja Viulunsoittaja katolla -musikaaleista. Kokoontuminen ABC:lle klo 8.30, jossa arvonta. Tied. Kitee-Kesälahti Syöpäosasto. Lähtö klo 12.15 S-market takapiha, klo 12.20 ABC. Tanssit Kiteen Huvikeskuksessa su 18.3.2018 klo 13–17. ja sit. Kokoonnutaan Hotelli Kiteenhoviin 21.3.2018 klo 12.00 omakustanteiselle lounaalle. Ohjelmassa mm. Konsertissa kuullaan aarioita mm. 050 4125790/Helena. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Ruokailu ennen konserttia. kahvit ja makkarat. Sudoku-tehtävän 487 ratkaisu. Lehdessä teemana Oma mökki. ilm. Potkurin, suksien ja akkukairan käyttö sallittu. Lisätietoja Timolta 040 809 3440. Tervetuloa! Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. 25.3. Teemme tanssiretken ”Ruplalle” Joensuuhun su 25.3.2018. Tarkemmin 21.3. hartaushetki: Kesälahden kappeliseurakunnasta mukana Mikkonen ja Stöckell, kahvitus, arpajaiset ja mahdollisuus omien makkaroiden paistoon nuotiolla
(max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis. www.kotikarjala.. markkinointi@kotikarjala.. ja kirjoilla Tohmajärvellä, peruskoulu suoritettu. tai postitse os. tilaajapalvelu@kotikarjala.. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. kehi ämisasiantun ja Päivi Puhakka, paivi.puhakka@siunsote.. Siun valinnanvapaus (SiVa) Pop-up työpajoihin ovat tervetulleita aiheesta kiinnostuneet palvelunkäy äjät, vammaisalan työntekijät, yri äjät, järjestöt ja kuntalaiset. Rompetori Marttalassa ke 21.3.2018 klo 17.30. Tule mukaan kehi ämään henkilökohtaisen budje n mallia Kiteelle 20.3.2018 klo 15.00–17.00 Koulukeskus Ilmariseen, Koulu e 3, Kitee. 12 kk 113 €. Tervetuloa ostamaan/myymään/vaihtamaan. Esillä sääntömääräiset asiat. Koti-Karjalan ilmestyminen ja ilmoitusten jättöaikataulu pääsiäisen aikaan: Rt 2h+k+s Tohmajärvi, Talluksentie. Avustus 50 % palkkakuluista, max 250 euroa/ nuori. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ilmoittautumisia otan vastaan p. Tohmajärven Kemien Martat! Voileipäkakkukurssi kokoontuu Kemien seurakuntatalolle 22.3.2018 klo 17.00. 040 105 1128. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin Puh. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni Toimitus: Aladár Bayer Tuomo Flinkman Tuija Marienberg Kari Sarkkinen Mainos/markkinointi Laskutus Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2018 040 546 2057 040 684 8425 040 684 8426 040 684 8430 040 684 8427 040 684 8424 040 684 8431 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. tiinapihlaja76 @gmail.com VUOSIKOKOUKSEEN 28.3.18 klo 17.30 yhdistyksen toimistolle (Kanttorintie 3, Kitee). klo 11.00 Pe 6.4. Tervetuloa! Hallitus SPR:n Tikkalan osaston KEVÄTKOKOUS ma 26.3.2018 klo 18.30 Tikkalan koululla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ruoka ja kakkukahvit 110vuotiaan yhdistyksen kunniaksi tilaisuuden alussa. Tervetuloa! Hallitus sääntömääräinen www.tohmajarvi.. Tervetuloa! Johtokunta Lehti Ilmoitusten ilmestyy: jättöaika viimeistään: Ke 28.3. Avoinna Ma–ke 8.30–16.00 To–pe 8.30–15.30 Asiakaspalvelu 040 684 8411 myytävänä OSTETAAN myytävänä MYYTÄVÄNÄ myytävänä VUOKRATTAVANA Rääkkylän Suojakotiyhdistys ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS 27.3.18 klo 13.30 Palvelukoti Viherpolulla Rääkkylässä. 040 566 4153 Tervetuloa! www.sirolantila.com valmiiksi pakastettuna savuleikettä ja savu?leetä karitsan juhlapaisti putkiluulla! Pääsiäisen ennakkomyynti Sirolan Lammastilan puodissa Martva ry:n KEVÄTKOKOUS su 25.3.2018 klo 14.00 kaupungintalon kahviossa. alv. alv. Tervetuloa Jetinan maaseuturahasto Liput 12,Avoinna: pe–la 18–04 www.siunsote.fi Siun valinnanvapaus (SiVa) Pop-up työpajat Siun sote kehi ää vammaisten ja kehitysvammaisten asiakkaiden valinnanvapau a osana hallituksen Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke a. toimitus@kotikarjala.. Tervetuloa! Johtokunta Kiteen kirjastossa OPASTUSTA DIGITOINTIPAJAN KÄYTTÖÖN Ajanvaraus p. TOHMAJÄRVI Yksiö, Kesälahti, Tiittalantie. tilaajapalvelu@kotikarjala.. Kiteen Sydänyhdistys ry KEVÄTKOKOUS ti 27.3.2018 klo 14.30 Kiteen Seudun Osuuspankin kokoushuoneessa, Kiteentie 3, Kitee. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. Rokkalan-Riihijärven Erämiehet ry. Heti vapaa. Hakemukset 30.4.2018 mennessä. P. Tervetuloa! Johtokunta K-K:n Reuma ja Tules ry VUOSIKOKOUS pe 23.3.2018 klo 18.00 Kiteen kaupungintalon valtuustosalissa. ma 26.3.2018 klo 14–18 ja 16.4. Noudetaan ns. Kahvitarjoilu klo 14.15 alkaen. 12 kk 103 €. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,50 €/vuosi, määräaik. Lisätietoja Sari Vesanen, 050 433 5802. Hakemukset 31.3.2018 mennessä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. YRITYKSET JA YHDISTYKSET: Kunta avustaa palkkakuluissa, kun otatte tohmajärveläisen nuoren kesätyöhön. Jääsudet F08 pelaa F1 leijonaliigaa Kiteen jäähallissa su 18.3.2018 Klo 12.00 Jääsudet Musta – Jokipojat Punainen Jääsudet Punainen – Jokipojat Musta Klo 13.00 Jääsudet Punainen – Jokipojat Punainen Jääsudet Musta – Jokipojat Musta KITEE TOHMAJÄRVI Omakotitalo maalta, max 10 km Kiteen keskustasta. Ke 4.4. Lisä etoja: projek päällikkö Leena Suhonen, leena.suhonen@siunsote.. alv. alv. alv. 0100 85160 ma–pe klo 8–16. 040 684 8411 markkinointi@kotikarjala.. mv 1.54 € 1.49 € 1.31 € 1.31 € 1.31 € 4-väri 1.99 € 1.94 € 1.76 € 1.76 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,25 €, sis. Tervetuloa! Hallitus Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Kahvitarjoilu. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,95 €, sis. Koti-Karjala Perjantai 16.3.2018 15 Liikuntaikkuna . Esillä sääntömääräiset asiat. Ohjaajana Heljä Leinonen. VUOSIKOKOUS su 25.3.2018 klo 12.00 Riihijärven Matkaparkissa. Kansanopistolla. Vaatimukset; olet 16–25 v. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja Leader-hanketilanne. 2x30 pmm 48,60 €, sis. P. P. lehti ei ilmesty (Postilla ei ole perusjakelua) Ke 4.4. alv. Käsitellään vuosikokousja sääntömuutosasiat. Sääntömääräiset asiat. alv. Tervetuloa! Hallitus www.kitee.elakkeensaajat.. Laskutuslisä 3,20 €, sis. Ke 28.3. Kahvitarjoilu alkaa klo 13.30. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Tervetuloa! Hallitus Kiteen Marttayhdistys ry. klo 11.00 Pe 30.3. NUORI, kysy ensisijaisesti töitä yrityksestä ja kerro, että Tohmajärven kunta avustaa palkkakuluissa. 0500 177485. Ajanvarauksetonta neuvontaa tietotekniikan käyttöön torstaisin klo 10.30–12.30, Joen Severi ja kirjaston digitalkkari. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. D2 AAA jatkosarja, lohko 2 Kiteen jäähallissa su 18.3.2018 klo 14.30 Jääsudet – Jokipojat Musta . sääntömääräinen Tervetuloa! Hallitus. klo 11.00 Yhteystiedot: Asiakaspalvelu p. Näköislehti: Kesto 96 €/vuosi, määräaik. 050 3256128 Anki. Ma 26.3. Tilaushinnat (sis. 040 7351908. romuakut. Tarvikkeiden hinta jaetaan osallistujien kesken. Tohmajärven kunta/Kesätyö, Järnefeltintie 1, 82600 Tohmajärvi tai tuomalla kunnanvirastotalolle. SPR:n Rääkkylän osaston KEVÄTKOKOUS ti 27.3.18 klo 18.00 osaston tiloissa, Kylätie 10 B 10. klo 12–18. Hakemusten palautus sähköpostilla kesatyo@tohmajarvi.. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Tervetuloa! OAJ:n Kiteen paikallisyhdistys ry KEVÄTKOKOUS 26.3.2018 klo 18.00 Kiteen Ev. Työpajoissa saat lisä etoa henkilökohtaisesta budje sta ja valinnanvapaudesta sekä pääset kertomaan omia ajatuksiasi aiheesta. KUNNAN KESÄTYÖ: Kunnassa on noin 20 kesätyöpaikkaa. 050 5615442. Tilapuodissamme alkaa remontti! perjantaina 16.3.2018 klo 12.00–18.00 ja lauantaina 17.3.2018 klo 10.00–16.00 Sininentie 553, Tohmajärvi, p. Kiteen Eläkkeensaajat ry:n KEVÄTKOKOUS pidetään ma 26.3.2018 klo 14.00 Osuuspankin kokoushuoneessa. Hakulomakkeita www.tohmajarvi.?
– Melkein päivittäin täällä käy ainakin yksi koiras ja kaksi aiemmin rengastettua naarasta, Tupu Vuorinen mainitsi. Viisihenkinen haastatteluryhmä (johtokunnan pj. – Totesimme, että kaikki hakijat olisivat tulleet kyseeseen, mutta kun toinen toistaan parempien hakijoiden joukosta on tehtävä valintoja, hakemuksista ja haastattelusta syntyneen kokonaiskuvan perusteella muodostui tämä esitys. Taustalla on Itä-Suomen maakuntaliittojen ehdotus junaliikenteen kehittämiseksi, joka lyhentäisi Joensuu-Helsinkijunamatkaa kolmeen tuntiin. ENSIMMÄISTEN tuntien jälkeen päivän rengastussaldona joensuulaisilla oli runsaasti talitiaisia, joitakin sinitiaisia ja muutamia keltasirkkuja. Aulis Tiainen Kiteeltä, kunnanjohtaja Maarika Kasonen Heinävedeltä, sivistysjohtaja Rauni Ronkainen Rääkkylästä, johtokunnan jäsen Pirkko Hyvärinen Liperistä ja kunnanjohtaja Olli Riikonen Tohmajärveltä), haastatteli kuusi opiston johtokunnan pätevimmäksi arvioimaa hakijaa (Raija Pesonen, Marjo Vattulainen, Reima Raijas, KatriHelena Rautiainen, Soile Tikka ja Susanna Ertolahti-Mertanen) keskiviikkona 14.3. Aivan ilman tikkoja rengastajien ei kuitenkaan tarvinnut koko päivää olla. Jopa 6 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Kiteentie 14 a, KITEE Jos haluat tehdä asetelmia tai kimppuja, ilmoita tulostasi p. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE 10 00 4 kpl (Norm. Soppela on uunituore rengastaja ja Tanskanen vasta harjoittelee alaa. Käpytikkoja ruokintapaikan lähistöllä oli samaan aikaan ainakin neljä, joista kaksi jäi rengastajien verkkoon – toinen jopa useamman kerran. Ota yhteyttä! 050 502 0367 • keti@keti.fi • www.keti.fi Pinottava säilytyslaatikko 23 l Mitat 35x42x23 cm. Keskustanuoret nopean junayhteyden kannalla MAKSUTONTA NEUVONTAA alkaville ja toimiville yrityksille Keski-Karjalassa. – Hakijoiden ja haastateltavien määrä ja laatu viestivät siitä, että meillä on erinomainen musiikkiopisto, joka kiinnostaa musiikkialan huippuammattilaisia, Riikonen toteaa. 050 555 7443 Tervetuloa!. Entäpä valkoselkätikat. Ertolahti-Mertanen haastatteluryhmän esitys musiikkiopiston rehtorin virkaan Pohjois-Karjalan Keskustanuoret suhtautuvat myönteisesti ehdotukseen niin sanotusta Porvoon oikoradasta. Maiju Tanskanen kirjaa tiedot ylös ja Karoliina Hämäläinen rengastaa talitiaisen, joka oli tiistaina rengastetuista lintulajeista yleisin. Värit: sininen tai musta. Kolmikosta hänellä on rengastajana pisin kokemus. Niin nytkin. 013 225 455 . TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Keski-Karjalan musiikkiopiston rehtorin paikka on ollut haettavana, kun opiston koko 30-vuotisen historian ajan sitä ansiokkaasti johtanut Sirkka-Liisa Röppänen on siirtymässä eläkkeelle. Päätöksen rehtorin viran täyttämisestä tekee musiikkiopiston johtokunta, joka kokoontuu seuraavan kerran 11.4. Hyvin usein lintujen rengastajilla – varsinkin Joensuussa – on taustana biologian yliopisto-opintoja. – Harmaapäätikkapariskunta käy myös ruokinnalla. – Pohjois-Karjalan kansanedustajilla on nyt näytön paikka, Kekustanuorten puheenjohtaja Pietu Heiskanen sanoo. Kyseisenä tiistaina valkoselkätikkoja tai harmaapäätikkoja ei kuitenkaan näkynyt. Soppela totesi olevansa rengastajaksi hyvin erilaisen alan opiskelija: hänestä tulee kokki. Toinen linssi tai aurinkolasit veloituksetta ostaessasi silmälasit (valitut pinnat veloitetaan) Laatu silmälasit ja aurinkolasit Tervetuloa pääsiäisaiheiseen ASIAKASPÄIVÄÄN KITEELLE ke 21.3.2018 klo 12.00–19.00. Rengastettu! Käpytikkakoiras sai renkaan jalkaansa. 3,95/kpl) KEHYSEDUSTAJA KE 21.3.2018 klo 12–17 Kevään uudet KEHYSVÄRIT JA -MALLIT Tervetuloa! Voimassa 1.3.–31.3. – Erinomaisten haastateltujen joukosta päädyimme esittämään musiikkiopiston johtokunnalle, että rehtorin virkaan valittaisiin Susanna Ertolahti-Mertanen ja hänen varalleen Marjo Vattulainen, kunnanjohtaja Olli Riikonen kertoo Tohmajärven kunnan Facebookpäivityksessä. KITEE Tuija Marienberg Joensuulaiset Karoliina Hämäläinen, Maiju Tanskanen ja Ilari Soppela olivat viime viikon tiistaina Kiteen Potoskavaarassa, Jyri ja Tupu Vuorisen pihapiirissä, rengastamassa lintuja. Hämäläinen tekee väitöskirjaa käävistä ja Tanskanen opiskelee metsätieteitä sekä biologiaa. www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. – Valkoselkätikan perässä tässä ollaan, Hämäläinen tuumasi. (Maksat vain kukista ja tarvikkeista.) Ammattitaitoista parturi-kampaamopalvelua Asta, Elina Kiteentie 5, Kitee P