Sepänniemen Marttojen talkooporukka Kaija Halttunen, Marja Ikonen, Marja-Liisa Parkkonen ja Eeva Härkönen kokosivat lehtiä keskiviikon talkoissa Kiteen hautausmaalla. Ihan mukava, että tämänkin verran talkoolaisia tuli, iloitsee Kiteen seurakunnan vs. – Tämä lähti seurakuntalaisten aloitteesta. Niiden tekemisen hän kertoo aloittaneensa jo vaahtosammuttimen kokoisena. Perjantai 18.5.2018 N:o 39 Irtonumero 1,50 € 59. – Iso alue meillä on jo haravoitu omin voimin, Koponen jatkaa. Valmistamiaan katiskoita Veikon ei ole tarvinnut enemmälti markkinoida. hautausmaanhoitaja Päivi Koponen. 32 katiskan tekeminen on iso urakka kenelle tahansa, mutta Veikon kohdalla sen arvoa nostaa vielä korkea ikä. Osan hän on lahjoittanut läheisilleen ja osalle on ilmaantunut ostajat puskaradion välityksellä. TÄNÄ KESÄNÄ Kiteen seurakunnassa aloitetaan hautojen ja niiden hallinnoijien kartoitus. Veikon kalastusinnostus ei ole hiipunut, vaikka ikää on kertynyt jo liki 93 vuotta. Ne hävittivät lammen jättikiiskija madekannat. Hän täyttää ensi kuussa 93 vuotta. Hyvä tavara on tehnyt kauppansa. vuosikerta KITEE Kari Sarkkinen Kuivat lehdet lentelivät ja hiekka pöllysi keskiviikkona Kiteen keskustan hautausmaalla kun kymmenkunta Sepännimen Marttojen haastamaa talkoolaista kantoi hellettä uhaten oman kortensa kekoon ympäristön viihtyisyydestä. Niitäkin on vuosien mittaan kertynyt melkoinen määrä. Veikolla 32 katiskan urakka. Sota-aikaan Matolammella oli muitakin kalastajia. Hautausmaita laitetaan kesäkuntoon KITEE Jouko Väistö – 32 tein, sitten loppu tarpeet, kiteeläinen Veikko Ignatius kiteyttää tämänkeväisen katiskaurakkansa. – Tämä on minulle harrastus ja ajanviete, ei mikään ansaintakeino. Sepänniemen Martat nähdään talkoolaisina monissa tapahtumissa, mutta heinä-elokuun Eija Hakulinen sanoo antavansa vapaaehtoisille lomaa. Nämä monipuolistivat ruokavaliotaan heittämällä lampeen kasapanoksia. Hyvin niilläkin kalaa sai lapsuuskodin läheltä Matolammesta. Samalla hän korostaa, että katiskaurakassa taloudellisen edun tavoittelu ei ole ollut missään vaiheessa mielessä. Tässä hän on kokemassa tekemäänsä katiskaa Matolammella. KALANPYYDYSTEN tekeminen on Veikolle tuttua puuhaa. Koposella on viestiä myös kynttilälyhdyistä: – Ystävällisesti pyydän, että seurakuntalaiset poistaisivat haudoille tuomansa kynttilälyhdyt kesäajaksi, sillä ne ovat hautausmaan kunnossapidon tiellä. Tällä menetelmällä kalanpuute lähti nopeasti. Hän arvelee, että taajamaalueella ei talkootyö ole niin suosittua kuin sivukylillä vähäisempään talkoolaismäärään viitaten. Tänä kesänä lyhtyjen keruu on vielä omatoimista, mutta tulevaisuudessa ne tullaan poistamaan haudoilta hautausmaan henkilökunnan toimesta. Toisin on nyt. Pyydyksillä on Ignatiuksen perheessä ollut aina käyttöä. Kalastaja alkaa olla harvinainen näky, eikä kalaston rakennekaan ole enää yhtä hyvä kuin ennen. Enimmillään niitä on ennen tämänkeväistä suururakkaa valmistanut puolenkymmentä vuodessa. Kalapanoksien ampumisella oli kuitenkin kauaskantoiset seuraukset. – Ennen vanhaan Kiteenjärvelläkin oli kalastajia paljon ja kaikki saivat kalaa. Myös kaikki verkkonsa hän on pauloittanut itse. Kalasta puhuttaessa Veikko harmittelee kalastusinnostuksen hiipumista. Kalaa on pyydystetty jatkuvasti ja se on kuulunut oleellisena osana ruokavalioon ympäri vuoden. MIKÄ SITTEN saa eläkevaarin ryhtymään urakkaan, joka nuoremmiltakin jäisi kokonaan tekemättä. KATISKOITA VEIKKO muistaa tehneensä sota-ajasta lähtien. Ensimmäiset merrat ja rysät valmistuivat äidin kasvattamasta hampusta. He kysyivät miksei täällä ole talkoita, kun sivuhautausmailla niitä on. – Pitäähän sitä jotain tekemistä olla, kun aika ei muuten kulu millään, hän kuittaa kysymyksen. – Pitäähän se yhdistysten tehdä kunnan ja seurakunnan kanssa yhteistyötä, kun toisella kädellä ottaa, niin toisella antaa, muotoili, talkoolaisia kokoon kerännyt Sepänniemen Marttojen puheenjohtaja Eija Hakulinen. Keskustassa talkoot olivat laatuaan ensimmäiset moniin vuosiin, sivuhautausmailla niitä on muutaman kymmenen talkoolaisen voimin pidetty vuosittain. Päivi Koponen kertoo, että vahingot tullaan kartoittamaan ja ne korvataan seurakunnan toimesta. Päivi Koponen viestittää, että jos hautapaikan hallinnasta herää kysymyksiä, voi olla yhteydessä häneen. – Olisiko siinä yksi isän pitkän iän salaisuuksista, haastattelutuokiossa läsnä ollut Veikon poika Jouko tuumaa. Veikon mieleen on erityisen hyvin jäänyt sotilaiden kalastustyyli. Harmin paikka, sillä liki sadan gramman painoiset kiisket ja matikat olivat tuohon aikaan todellista ruokapöydän herkkua. VIIME TALVEN valtavien lumitöiden jäljiltä muutamia kynttilälyhtyjä on löytynyt rikkoutuneina. Hautapaikoille tulee asiasta kertovat merkit. Seurakunnalla on hautausmailla töissä kymmenen pitkäaikaista kausityöntekijää ja kesällä tulee lisäksi muutama kesäsetelillä työllistetty
– Ketään ei velvoiteta osallistumaan, korostaa Riitta. Ajatus, että Imatran pohjoispuolella ei ole teollisuutta, ei puunhakkuuta, ei maataloutta, eikä yleensä mitään inhimillistä toimintaa, on syntynyt jossain yläkerran aivoriihessä. Varoja retkirahastoon onkin kerätty jo pitkin kevättä. Joensuusta eteläänpäin ajettaessa Kuutostie käytännössä päättyisi Onkamoon, josta se jatkuisi Niiralaan Ysitienä osana runkotieverkkoa – jotain hyvää edes Tohmajärvelle. Esimerkiksi talkoovoimin järjestetyn discon mainoksia, koristeita ja soittolistoja lapset tekivät koulutunneilla, selventää Riitta. Ainakin leveämpää valtatietä ja parempaa valaistusta on turhaa tieosuudelle odottaa. – Vajaa kymmenen vuotta sitten olen viimeksi nähnyt kyyn marjareissulla ja postinhakureissulla. Tyttöjen mielestä kiva päivä olisi sellainen, jossa tutustutaan johonkin nähtävyyteen, käydään huvipuistossa, shoppaillaan ja syödään. Kuvassa (vas.) Enni Ihalainen, Kiira Halonen, Janika Laukkanen, Celia ja Patrick Ward, Liina-koira, Jussi Karppanen sekä Asko Halonen. ilia samalla, kun pääkaupungissa suunnitellaan merkittäviä muutoksia kansalaisten elinmahdollisuuksiin. Jos ja kun nykyisenlainen valtatie 6 katkaistaan Imatran kohdalta ja siitä pohjoiseen jatketaan alemman luokan tienä, se tarkoittaa, että korjausja ylläpitoluokitukset muuttuvat alempaan luokkaan. Tärkeintä on koiran ja ihmisen yhteispeli ja se, että parivaljakosta välittyy tekemisen ilo, painottaa idean esitellyt Riitta Ward. On ihmeellistä, kuinka vaivihkaa päätöksiä tehdään ilman, että asiasta syntyy minkäänlaista keskustelua kunnissa, joita ne koskevat. Tietoisina pääteiden siirtymisestä maakuntien vastuulle Ely-keskuksetkin ovat pitäneet matalaa pro. Koti-Karjala 2 Perjantai 18.5.2018 Liikenneministeriön, Liikenneviraston ja Elykeskusten suunnitelmissa on tiputtaa pitkä osuus Kuutostiestä Suomen runkotieverkon ulkopuolelle. Kilpailun pääpalkintona on jotain todella ainutlaatuista. Poismenneet sankarimme ovat jättäneet meille perinnöksi taistelun – ei enää sodan toimissa, vaan niissä rauhan askareissa, joita kohti myös heidän pohjimmainen kaipauksensa suuntautui. – Helsinki ja Linnanmäki olisi paras, mutta siihen meidän rahat ei taida riittää. Rääkkylän alakoulu on kokenut kevätlukukauden aikana ison mullistuksen, kun tutusta koulurakennuksesta on siirrytty muihin tiloihin sisäilmaongelman takia. ENSI SUNNUNTAINA 20.5. Kyllä vanhat Punkaharjun ja Kerimäen pitäjätkin ovat riippuvaisia Kuutostien reitistä siinä missä Keski-Karjalakin. Entä kuinka käy uusien, turvallisten liittymien. Rääkkylän Koivuniemessä järjestettävä Match show on konkreettinen osoitus vanhempien ja koululaisten omasta aktiivisuudesta ja hyvästä yhteishengestä. Matkailijoiden suosima reitti pitkin itärajaa vaihtuu kohta pitkospuiksi, noin himpun liioitellen. – Nyt kerätään kunnolla, että päästään ensi keväänä johonkin, selventää Janika Laukkanen. Koivuniemen idyllisessä miljöössä on tapahtumapäivänä myös eläinaiheinen kirpputori sekä kahvio ja lounas. Taiteilija ja itsekin 5. Kukaan ei osaa sanoa, minkälaiset vaikutukset tiennäivetyksellä Rautjärven, Parikkalan, Keski-Karjalan ja Savonlinnan talousalueilla olisivat. Kaatuneitten muistopäivänä 20.5.2018 muistelemme kunnioituksella ja kiitollisuudella teitä, jotka annoitte kaikkenne tämän rakkaan maan puolesta. Tuula Hakkarainen Niittylahti Kaatuneitten muistopäivä 20.5.2018 – Ei ole tänä keväänä vielä ollut, Soili Salo totesi. – Meidän vanhempien omasta innostuksesta ja aktiivisuudesta tämä lähti, kertoo viidesluokkalaisen isä Asko Halonen. Luulisi Savonlinnankin asukkaita ja päättäjiä kiinnostavan, mitä etelärajalla tapahtuu. LUOKKARETKIRAHAN keräämiseen syntyi tarve, kun riittäviä varoja ei saatu kasaan nelosluokalla. – Ja joskus oli käärme Hutsissa koulun suojatien luona. VAIKKA päävastuussa ovatkin vanhemmat ja itse koululaiset, on yhteistyötä tehty myös vahvasti koulun kanssa. Kaipaamme poismenneitä aina, mutta ajattelemme heitä myös kiitollisella mielellä. – Joskus on käärme mennyt hiekkatien yli, ja kerran meillä on kantavaa lehmää purrut kyy ja se lehmä jouduttiin pistämään teuraaksi, muisteli Teija Lehtonen. Merkittävä rooli on tietenkin itse koululaisilla. Tapahtumassa koululaiset ovat aikuisten apuna esimerkiksi makkaranpaistossa ja kahviossa. Vaihtuuko valtatie pitkospuihin. Toimittajan kynästä RÄÄKKYLÄ Uuna Kainulainen Rääkkylässä viidesluokkalaisten vanhemmat ovat koonneet rivinsä yhteen. luokkalaisen vanhempi Patrick Ward on luvannut tehdä näköistyön voittajakoirasta. Kiiran, Janikan, Enni Ihalaisen ja Celia Wardin toiveissa on päiväretki junalla johonkin suurempaan kaupunkiin. – Me ollaan täysillä mukana, vakuuttaa viidesluokkalainen Kiira Halonen. Yhdeksäntoista oppilaan vanhemmista noin puolet ovat aktiivisesti mukana. Kiitämme niistä onnellisista vuosikymmenistä, jotka heidän oli suotu elää itsenäisessä Suomessa – aikana, jolloin sukupolvien unelma sai ihanan täyttymyksensä. luokkalaisten luokkaretkirahastoon. Pikkutarkka mosaiikkityö tehdään valokuvasta ja se vaati taiteilijalta jopa viikon uurastuksen. – Koulun kevätkiireistä huolimatta lapset ovat saaneet käyttää aina jonkun tunnin tähänkin. Tunnemme sisimmässämme kipeän kosketuksen, kun ajattelemme puolisoita, veljiä, poikia, tovereita ja ystäviä. Aladár Bayer aladar.bayer@kotikarjala.. Kuinka käy talvikunnossapidon ja korjaustöiden. – Halutaan lapsille jotain vähän parempaa, jatkaa Halonen. Monta meille tuttua ja tuntematonta elämäntarinaa kätkeytyy kaatuneiden kumpuihin. Ensi sunnuntaina tässä pihapiirissä Rääkkylän Koivuniemessä järjestetään leikkimielinen Match show -kilpailu. Pysähdymme muistelemaan heitä, jotka taisteluvuosien vaatimina uhreina kutsuttiin keskeltämme pois. Näemme mielessämme tutun olemuksen, tunnemme kädenpuristuksen, kuulemme äänen, jonka eroittaisimme tuhansien joukosta. Kaikki tuotot menevät 5. Jouko Ilvonen näki kyyn viimeksi viime kesänä metsäreissulla, marjassa ollessaan. Kyseessä on koko perheen tapahtuma, jossa tähtiroolissa ovat kuitenkin karvaiset ystävämme, koirat. Oletko nähnyt kyykäärmeitä?. – Ja tietysti pitäisi olla myös vapaa-aikaa, vaativat tytöt. Lohdutuksenamme on tieto, että Jumala tuntee jokaisen ja muistaa jokaista. Poismenneet sankarimme ovat meille kullekin tiellemme kylväneet valoisia muistoja, rohkaisevia ajatuksia, hyvä sanoja ja rakastavia tekoja. On hienoa keskustella yleiseurooppalaisesta runkotieverkosta, johon pieni suuri Suomi liittyy, ja samalla polkea inhimilliset tarpeet ja maaseudun elinvoimaisuus ajattelemattomuuttaan aapasuohon. Olisiko kunnilla nyt paikka ryhtyä yhteistyöhön yli maakuntarajojen ja käydä kertomassa mielipiteensä asioista päättäville tahoille. Ken on koirista kaunehin leikkimielisesti Gallup 20.5.2018 vietämme helluntaita ja kaatuneitten muistopäivää. Kiitollisena ajattelemme sitä johdatusta ja armoa, joka kaikista menetyksistä huolimatta sai täyttyä kaatuneittemme maisella matkalla. Kiitoksemme ylin aihe on sanoma, jota kotoiset kirkonkellomme ovat heille ja meille kaikille elämämme ylhäisimpänä sointuna kaiuttaneet. Lapset myös kuvaavat koulun tableteilla pätkiä Match showsta. Kun liikennettä etelästä Joensuuhun nyt ohjataan läpi Etelä-Savon Viitostien kautta, myös määrärahat ropisevat läntiselle reitille. Osaltaan muutokset ovat herätelleet myös vanhempia ja yhteistyötä koulun ja kodin välillä on tiivistetty. Eemeli Penttilä kohtasi kyyn viime kesänä serkun luona Heinoniemellä ja Aatu Qvist mökillä Oulujärven rannalla. Toiminta on vanhemmille ja lapsille täysin vapaaehtoista. – Kuka tahansa voi tulla koiransa kanssa kisaamaan. Yhteistyössä koulun kanssa vanhemmat auttavat lapsiaan keräämään rahaa luokkaretkeä varten. Wardin eläinaiheisia mosaiikkitöitä on ihasteltu niin Suomessa kuin Irlannissakin. Lähde: Tohmajärven sankarihautojen muistomerkkien paljastustilaisuuden juhlaohjelma 29.9.1946. – Emme pelänneet toisiamme, sovimme samaan metsään, hän tuumasi. Match show on leikkimielinen kilpailu, jossa rodun tai taitojen sijaan arvioidaan lähinnä sitä, miten koira toimii omistajansa kanssa. – Discosta ja Lanien kahviosta saatiin aika hyvin, iloitsevat viidesluokkalaiset tytöt. Sukupolvet vaihtuvat ympärillämme olevissa taloissa ja niiden pelloilla, mutta muuttumattomana. Materiaali kootaan koulussa ja se päätyy sponsorina toimivan Hauhau Championin käyttöön. – Minulle pääasia on, että lapset osallistuvat ja keräävät omaa rahaa, kertoo Patrick. Jostain syystä keskustelu tunnelista Tallinnaan tuntuu tällä hetkellä irvokkaalta. Vanhempien aktiivisuudesta on tullut opettajilta positiivista palautetta
Vastaanotolle voi kuka tahansa lapsi, nuori tai heidän vanhempansa varata aikaa. Rantalan koululla ja sen pihapiirissä toimiva Kesäkaverit on suunnattu 3. – Taustalla tässä on myös kehittää perhekeskus-ajatusta eli luoda kohtauspaikkaa, johon lasten, nuorten ja perheiden on helppo tulla. – Nuokkaritoiminta on saanut runsaasti kävijöitä kummassakin paikassa, joten tuntui luonnolliselta ja inhimilliseltä tarjota nuorille mahdollisuus kokoontumiseen myös kesän alussa, totesi nuorisoohjaaja Esa-Pekka Turunen. Lapsista kokkaaminen ja leipominen on mukavaa ja ryhmässä on turvallista maistella uusia makuja. Ässäkokeissa kantavia ajatuksia ovat iloinen yhdessä tekeminen, arjen ruokataidot, . Vuoto paikallistettiin ja korjattiin nopeasti. lk) ja isojen nuokkaria (7.lk ja siitä vanhemmat). – Tämä kuuluu hallituksen kärkihankkeen (Lapsija perhepalveluiden muutosohjelma eli LAPE) mukaiseen toimintaan kehittää oikea-aikaisia perhepalveluita, kertoi Siun soten ennaltaehkäisevien palveluiden palveluesimies Hanne-Mari Pöyhönen. Lapsissa ja nuorissa on suomalaisen ruokakulttuurin tulevaisuus, PKO:n viestintäjohtaja Petri Vähä toteaa. Lapset saavat kurssilta vielä mukaansa reseptivihkosen, jonka ohjeilla on helppo kokata kotona, kertoo Kolehmainen. – Uimakouluryhmiä on lisätty suuren kysynnän vuoksi. – Vastuullisuus on käytännön tekoja, ja tämä on yksi tavoista, joilla haluamme antaa lapsille ja nuorille käytännön vinkkejä arkeen. Kurssille mahtuu 10 osallistujaa. – Nuokkarilla voi tietysti puuhailla tutuissa tekemisissä ja tarttua tarpeen mukaan hihasta, kun on juttukaveria vailla, Turunen muistuttaa. kesäkuuta. Selvityksen tekevät Tohmajärven kunnan lomituspäällikkö Salla Heinonen ja suunnittelija Miika Korhonen Valtimolta. Kiteen lapsille ja nuorille uudenlaista kesätoimintaa Tiistaina katkesi Kaurilassa runkovesijohto. Kärkihanke korostaa ennen kaikkea eri toimijatahojen yhteistyön tehostamista. kesäkuuta. 3 Perjantai 18.5.2018 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Aladár Bayer Aladár Bayer Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) ja Pohjois-Karjalan Marttojen yhteistyössä järjestämät alakouluikäisten kokkauskurssit saavat jatkoa tulevana kesänä. Selvityksen aikana kuullaan maatalousyrittäjiä, -lomittajia ja sidosryhmiä. Nuorena opitut järkevän kuluttamisen sekä hyvän ruoanlaiton perustaidot ovat hyödyksi koko elämän ajan. Selvityksessä esitellään erilaisia järjestämisja tuottamisvaihtoehtoja. Ajatuksena meillä on, että kaikki halukkaat pääsisivät mukaan toimintaan, korosti vapaa-aikapäällikkö Tapio Niskanen. Rääkkylän kurssi on Rääkkylän koululla 20. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti Martat PohjoisKarjala -verkkosivuilla. – Lisäksi olemme tavattavissa koko juhannuksen alusviikon, kun yhteiskoetulokset tulevat, kertoo Kattelus-Uuksulainen. Kiteellä kurssi pidetään Arppen koululla 6. Ruuan arvostaminen ja monipuolinen syöminen versovat iloisesta yhdessä tekemisestä. – 6. Toimessa ovat Kiteen alueen koulukuraattorit Miia Kattelus-Uuksulainen ja Arto Hernetkoski. Miten maatalouslomitus hoidetaan PohjoisKarjalassa. KESÄKURAATTORIT toimivat tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Ohjelmassa on erilaista pelailua ja yhdessä oloa. – Lukuvuoden aikana meillä koulukuraattoreilla on paljon kävijöitä, joten toiminnan saumaton jatkaminen kesäajalle tuntui todella tarpeelliselta. Ensimmäisellä viikolla nuoret pääsevät kuvaamaan ja videoimaan oman kotikylän parhaita puolia ja osallistua Miun kotikylä –kilpailuun. – Aikaisemmin me kuraattorit olemme kesän ajaksi siirtyneet sosiaalipuolen töihin, mutta tänä kesänä koettiin tärkeäksi jatkaa samaa ennaltaehkäisevää työtä kuin koulujen lukuvuoden aikana. – 6. Tietojen keräämistä varten on käynnistetty alan toimijoille kohdennettu kysely, johon palveluiden saajien toivotaan vastaavan runsaasti. Ruuanlaiton ohessa kursseilla keskustellaan terveellisyydestä, keittiöhygieniasta, lajittelusta ja kierrätyksestä. – Ässäkokki-kursseilla halutaan synnyttää kiinnostus ruoanlaittamista kohtaan. Junnut kokoontuvat Linkillä torstai-iltapäivisin ja Kesälahdella tiistaisin, isompien vuoro on Kiteellä maanantaiiltapäivisin ja Kesälahdella keskiviikkoisin. Pelipiknik on puolestaan yläkouluikäisille tarkoitettu keskiviikkoinen (20.6. Tulevaisuudessa siis PohjoisKarjalan maakunta, kertoo selvityksen käynnistänyt projektijohtaja Jarno Turunen Pohjois-Karjalan maakuntaja sote-uudistuksen valmistelutiimistä. Liikuntatoimen kesätyöntekijät vetävät liikuntaryhmiä ja avustavat myös Kiteen Urheilijoiden yleisurheilukoulussa. Selvitys valmistuu kesäkuun loppuun. Uudenlainen kesätoiminta toteutetaan Kiteen kaupungin nuorisoja vapaa-aikatoimen ja sivistystoimen sekä Siun soten eteläisen alueen perhepalveluiden yhteistyönä. Keittiössä viihtyvästä lapsesta kasvaa usein utelias, ruokaan kiinnostuksella ja kokeilunhaluisesti suhtautuva nuori. – Tällä hetkellä lomituspalveluja hoitavat PohjoisKarjalassa Tohmajärven, Valtimon ja Liperin kunnat. Kesäkavereissa liikutaan, pelataan, askarrellaan ja opetellaan lisäksi lapselle tärkeitä taitoja, kuten tunteiden hallintaa ja sosiaalisia taitoja. Kumpaakin ryhmää vetävät yhteistyössä Kiteen alueen kesäkuraattorit ja kaupungin nuorisotyöntekijät. Maanantaisin ja torstaisin (11.6. Kumppanuussopimuksella tehdään yhteistyötä myös kansanopiston Lasten kesätoiminnan kanssa ja Villalan liikuntaryhmän kanssa. luokan käyneille. Nuorisotyöntekijä Esa-Pekka Turunen ja kesäkuraattori Miia Kattelus-Uuksulainen kohtaavat lapsia ja nuoria kesän toimintaryhmissä. ksu kuluttaminen ja satokausiajattelu. Vapaa-aikatoimessa lasten ja nuorten kesätoiminta on huomioitu monella muullakin tavalla. Selvityksen tavoitteena on tarjota tulevalle Pohjois-Karjalan maakunnalle kattavaa tietoa maatalouslomituksen nykytilasta. – Tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia tekemällä asioita paremmin yhdessä. Vesijohto katkesi. – 4.7.) kohtauspaikka Linkillä. Tarjolla on myös pieni välipala. – 6.7.) aamupäivästä kokoontuvaan ryhmään otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. – Maatalouslomitus on merkittävä kokonaisuus jo siksikin, että ala työllistää Pohjois-Karjalassa lähes 200 henkilötyövuotta. – Kursseilla innostutaan ja koetaan onnistumisia. Sopivissa tilanteissa vertaillaan myös itse tehdyn ja valmiina ostetun ruoan hintoja. Ryhmien tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille kokoontumishetkiä, mielekästä tekemistä ja mahdollisuus myös jutella aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. 8-12-vuotiaille suunnatut kurssit ovat osallistujille maksuttomia. Ryhmien ohjaamisen lisäksi kesäkuraattoreilla on pop up –vastaanotto Linkillä perjantaisin. KESÄN UUDET toiminnat ovat osa paikallisia käytännön ratkaisuja parantaa lasten, nuorten ja perheiden ennaltaehkäisevää palvelua. Näin rakentuva ruokataju kantaa tutkitusti pitkälle aikuisuuteen, Pohjois-Karjalan Marttojen toiminnanjohtaja Katja Kolehmainen toteaa. Pohjois-Karjalassa on nyt käynnistetty selvitys maatalouslomituksen hoitamisen eri vaihtoehdoista tulevaisuudessa. Vika vaikutti lyhyehkön ajan vedenjakeluun alueella. KITEE Riitta Hakulinen Kiteellä käynnistyy kesäkuun toisella täydellä viikolla aivan uudenlaiset koululaisille suunnatut kesätoimintaryhmät ”Kesäkaverit” ja ”Pelipiknik”. PKO ja Martat järjestävät ilmaisia lasten kokkikursseja Maakuntaja sote-uudistuksen myötä maatalousyrittäjien lomituspalvelut ja maaseutuhallinnon tehtävät siirtyvät kunnista ja ELY-keskuksesta maakunnan vastuulle vuonna 2020. KURSSILLA valmistetaan maistuvaa arkiruokaa, isketään kädet jauhoihin sekä harjoitellaan helppojen välipalojen kokkausta. – 29.6.) alakouluikäisille suunnattua junnujen nuokkaria (3. Seuraavilla viikoilla on mahdollisuus tehdä porukalla yhteisötaidetta ja askarrella bofferiaseita kaupunkisotaa varten. LINKIN ja Kesälahden nuokkarit jatkavat kesäkuun ajan (11.6. Linkki on muotoutumassa tällaiseen toimintaa oivalliseksi paikaksi, Pöyhönen toteaa. Jokaiselle viikolle on oma teemansa kummassakin paikassa
luvussa sanotaan, Varas (paholainen) ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. /kesalahden-kappeliseurakunta. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. Sitovat ilmoittautumiset to 31.5. klo 15 Röskön leirikeskuksessa Pertti Kallio, Jouko Kauhanen ja Jouko Puhakka SRO:sta. Tervetuloa! KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.. Yhteystietoja: Virasto av. klo 8 takkahuone. Miesten erähenkinen viikonloppu pe 8.6. Kiitämme Kiteen terveyskeskuksen henkilökuntaa Arin hyvästä hoidosta. 1:23. mennessä puh. Osallistumismaksu 50 €. Evankeliumiyhdistys Sley Lämpimäs tervetuloa! Asiantuntevaa kukkaja hautauspalvelua Rakkaamme Ari Johannes TOSSAVAINEN 18.9.1951 Nilsiä 18.4.2018 Kitee Unen purppurasiltaa pitkin tule kun kaipuu on lohduton, pidä kädestä kiinni silloin, kun minulla vaikeinta on. seurakunta@evl.. Mikael, Mikko, Maria, Maija, Marja, Leino, Onni. ma – to klo 9 – 14, perj. Lauantaina: Emma, Emilia, Milla, Emmi, Milja, Mila, Milka, Amalia, ort. mennessä Satulle puh. Raamattu sanoo,että Jeesus kuule rukoukset ja vastaa niihin. Patikointia ja jutustelua elämästä. 013-411 293, 0400 272 301 ”Kun rakkaus siirtyy yli rajan, kivi kertoo maisen ajan.” hautakivet ja pihakivet & -työt Teemme myös kotikäyntejä! Aspitie 18 80100 JOENSUU sulokivi.fi 013 822 226 hautakivet ja pihakivet & -työt Olliboy Hyvät ystävät, kiitos muistamisesta 28.4.2018! Su 16 Gideonien vierailu To 18 Rukousilta ARMON SANAN ÄÄRELLÄ Valamon e 4, su 20.5. Vanhemman väen kirkkopyhän ja kaatuneiden muistopäivän tilaisuus srk-salissa yhdessä eläkeliiton kanssa. klo 18 Kiteen eräja riistapolku, Muljula. – Ja luokses´ kun tulen – milloin. Lapsityö: Romolan perhekerho 24.5. Paholainen oli saanut varastettua, tapettua ja tuhottua ystäväni elämän. ”Istuin kannon nokassa keittämässä pontikkaa ja ajattelin Jumalaa. 0503038003. Hinta 15,00 €, sisältää matkan ja ruuan Hyvärilässä. klo 10 kirkossa, Kurkola. klo 7.00 piirakkatalkoot seurakuntasalilla. klo 11 – su 20.5. ”Roomalaiskatolisen kirkon sakramentit.” Aiheesta luennoi uskonnonopettaja Vesna Galic´ Kroatiasta. Lämmin kiitos hautausmaan siivoustalkoisiin osallistuneille! Diakoniatoimisto on avoinna torstaisin klo 9–11, puh. La ja su lounas klo 11, luennot alkavat klo 12. Suurella rakkaudella kaivaten Alli Päivi, Harri ja Milla Pekka ja Anu Jouko veljet sukulaiset ja ystävät HELLUNTAISEURAKUNTA Lassintie 21 Tohmajärvi www.saalem.info La 12 Keidas. Piirit ja seurat: Aamurukouspiiri ma 21.5. Hyvää kevätpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. Pasi, Kari, Heikki. Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti, avoinna perjantaisin, ei 26.5., klo 9 – 13, puhelinasiointi ma – pe 9–14 puh. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Eero, Erkki, Eerika, Eerik, Erkka, Eerikki, ort. Tiistaina: Hemmo, Hemminki, ort. . Jos sinusta tuntuu, että sinunkin elämästäsi on varastettu, tapettu ja tuhottu jotain kallisarvoista, ala etsiä todellista yhteyttä Jeesukseen rukouksen kautta. klo 12.00 Tarinatuvan hartaus. klo 16 Ison pappilan puutarhassa, Hukka, Gröhn-Dimov. Tervetuloa!. Kappeliseurakunnan toimisto (ent. Lisätietoja Pekalta 0400-901 622. Patrik, Niila. Nämä ovat Jeesuksen omat sanat Raamatussa. 050-4670375. Musiikki: Suvilinnun lauluseurat su 27.5. Veteraanitalojen kerho ma 28.5. mennessä lastenohjaajille kerhoissa tai puhelimitse numeroon 040 739 1886. Hukka, kantt. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ystäväni oli etsijä ja eräänä päivänä hän sai kokea omalla kohdallaan nuo Jeesuksen sanat tuosta edellä mainitusta jakeesta todeksi. Kuollut: Aili Kinnunen 93 v., Irma Sylvia Hirvonen 88 v. klo 11 Jumalanpalvelus. klo 10 liturgia ja ehtoopalvelus (polvirukoukset), helluntai. Siunattua kesän odotusta ja yhteyden löytymistä sinulle. Su 11 Jumalanpalvelus, Kyösti Erkinkorpi, kuoro. 045 111 9555 tai kiteen. Syksyllä 2018 alkaviin päiväkerhoihin otetaan ilmoittautumisia vastaan. Kolehti SLS. Konsta, Kosti, Helena, Jelena, Leena, Mikael, Mikko, Heikki, Feodor. klo 17 – su 10.6. 31.5. Ma 21.5. 0400-183509. Lämmin kiitos osanotosta. toukokuuta 2018 Aurinko nousi tänään klo 3.58 ja laskee klo 21.56. Rauhanyhdistyksen seurat su 27.5. Lut. klo 10 Kiteen kirkossa. 0400-183509. Maanteitä päällystetään Itä-Suomen alueella yhteensä noin 340 kilometrin matkalla. Johanneksen evankeliumin 10. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden. Maanantaina: Konsta, Kosti, Konstantin, ort. Päiväkerhot on tarkoitettu 2013–2015 syntyneille lapsille. ole minua vastassa silloin. klo 10.00 Helluntaipäivän messu, vanhemman väen kirkkopyhä Kesälahden kirkossa, Mikkonen, Stökell, Kesälahden kirkkokuoro, kolehti Suomen Lähetysseuralle. klo 13.30 srk-keskus. Pyhäkoulu klo 12.45. Ti 22.5. Pe 1.6. Helluntaipäivänä klo 10.00 kaatuneiden muistopäivän messu kirkossa, Juha Aronen. Sanajumalanpalvelus, K-K:n hengitysyhdistyksen kirkkopyhä su 27.5. Keski-Karjalan ainoa kohde on väli Kiteen Kytänniemi-Tohmajärvi. klo 11, Takala. Tarjoilua. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden. Ohjelmassa muun muassa tutustuminen Nurmeksen kirkkoon ja Bomban ympäristöön. Naisten nuotioilta to 24.5. 1993 KARJALAN MUISTOKIVI OY tutustumaan! PUH. Pauli, Petri, Antti, Kristiina, Stiina, Tiina, Klaudia, Faina, Julia, Ulla. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Kirsi Hukka, Anu Hirvonen. Puhelinasiointi ma – pe klo 9 – 14 puh. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. klo 18 Rukousilta. Hän sai olla vuosikymmenten aikana auttamassa monia ja monenlaisia ihmisiä, aivan tavallisena suomalaisena uskovana miehenä. Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleen päällystämisestä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta. Pelkästä ajattelemisesta ei kuitenkaan ollut mitään apua, sillä en elänyt Hänen yhteydessään.” Tältä ystävältäni oli elämässä hajonnut lähestulkoon kaikki. Aleksanteri, Lyydia. Ilmoittautumiset 25.5. Kari Korhonen pastori Tohmajärven helluntaiseurakunta Yhteys voidaan korjata! Kitee Jumalanpalvelukset: Messu, vanhemman väen kirkkopyhä su 20.5. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 20.5. Kuollut: Liisi Kyllikki Hamnström 87 v., Seppo Kalevi Koponen 81 v. Su 20.5. www.kiteenseurakunta.. Ti 22.5. Lämpimästi tervetuloa kaikki kappeliseurakunnan vapaaehtoistehtävissä toimineet! Kappeliseurakunnan retki Nurmekseen ti 5.6. klo 14 Kansanopiston Aurinkosalissa. suljettu, puh. Lauluseurat ti 29.5. klo 18 vigilia. Heräsin pakkasaamuna roskalaatikossani, taas saatoin ajatella Jumalaa. Se avasi yhteyden Jeesukseen, joka oli ollut häneltä hukassa. Ef. Yhteislähtö Tarinatuvalta klo 9.30. klo 12 Riitta Saurikoskella, Tappuniementie 10, Gröhn-Dimov, Kurkola. klo 9 Aamurukous, 18 Rukousilta Kesälahdella. Klo 13–15.45 Sanasta sanoma 2. Ma 28.5. klo 10.00 elintarvikejakelu Tarinatuvalla. Saarnaa Heikki Pirinen, lit. Koko alueen päällystetyn tieverkon pituus on noin 8 500 kilometriä. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1 Joh1:9) Kaikki muuttui ystäväni kohdalla kun hän tunnusti ja hylkäsi syntinsä. Kuollut: Ari Johannes Tossavainen 66 v. klo 13 Valkeavaaran hautausmaalla, Hukka. Lähtö klo 8.00 Tarinatuvalta, paluu klo 18 mennessä. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Mikkonen. Ei elämä tuonut rikkauksia ei mainetta, eikä kunniaa, mutta se toi sisäisen yltäkylläisyyden, rauhan ja elämän isolla E:llä. klo 17.00 kouluun lähtevien siunaaminen kirkossa. Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko Valamontie 4, Kitee La 19.5. GröhnDimov. klo 17.00 Medialähetyspiiri Anja Mertasella Kangastiellä. Koti-Karjala 4 Perjantai 18.5.2018 Sana sinulle Päivyri Eräs edesmennyt uskonystäväni tilitti elämäänsä seuraavanlaisesti. Päällystystyöt aluillaan Su 20.5. 18. Ma 21.5. Käytettävissä oleva rahoitus on noin 6 miljoona euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. klo 16 Pastori MANU RYÖSÖ. Messun jälkeen seppelten lasku sankarihaudoille ja kirkkokahvit srkkeskuksessa. Sunnuntaina: Helluntaipäivä, Kaatuneitten muistopäivä, Karoliina, Lilja, Lilli, ort. Tilaukset 30.5. Kastettu: Elias Samuel Timonen. Lapsityö: Ilmoittautuminen syyskuussa alkavaan 3 – 5 v. Su 27.5. Su 20.5. Lisätietoja nettisivuilta. jatkuvassa myyntinäyttelyssä kivenveiston ammattilaiselta v. Hengellinen viikonloppu la 19.5. Ke 30.5. mennessä Arjalta puh. Ilm. klo 9.30 Kiteentie 15. Vaikka hän ajatteli monissakin elämänsä tilanteissa Jumalaa, hän ei elänyt Jumalan yhteydessä. Seurakunnat Pohjois-Savon ELY-keskus käyttää tänä vuonna päällystetyn tieverkon päällysteiden ja tiemerkintöjen ylläpitoon Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä noin 17 miljoona euroa. klo 10.00 Toukosiunaus Pässikallion puutarhatilalla, Jaamantie 105. 050-3767091. Päällystettävä tieosuus on pituudeltaan 15,1 km. klo 10 – 14.30 vapaaehtoisten virkistyspäivä metsästysmajalla (Metsästysmajantie 126). Keskiviikkona: Lyydia, Lyyli, ort. lasten päiväkerhoon toukokuun aikana Mariitalle puh. Seppelen lasku su 20.5. 045-111 9555, diakonia 040-739 1933. Nuotion äärellä pientä iltapalaa. To 24.5. kirkkoherravirasto) avoinna tiistaisin, klo 9 – 13. Vankilassa kaivaessani suota, ajattelin Jumalaa. Su 27.5. Kesälahden kappeliseurakunta Su 20.5. 050 4670374
Tohmajärven taitokeskuksella on 31.5. Muutaman tunnin lento vaikkapa Malagaan vie matkaajansa kokonaan uuteen ilmastovyöhykkeeseen. Etelässä viihtyviä kiteeläisiä Olavin vieraina. saakka näyttely Sini Hyvärisen NEULAHUOVUTTAMALLA tehdyistä huovutustöistä. Hän oli juuri palannut armeijasta, kun Puhoksen lastulevytehtaalle alettiin kouluttaa sen tarvitsemaa työvoimaa. Tiloja käyttää hyväkseen ainakin 25 erilaista harrastuspiiriä. TURUNEN EI OLE oppinut väistelemään vastuuta. Keski-Karjalan kansalaisopiston Lapsija nuorisoteatteri Polento esittää näytelmän ”MAISA JA LUOKKA 8.A” Kiteesalissa pe 18.5. klo 14.00 Tietäväisen koulun sali, Asemantie 35. SANAMYRSKY Tohmajärven työväentalolla 20.5.2018. Olavi kokee olevansa oman tiensä kulkija, mutta silti on joskus tarpeen vilkaista elämänpolkua taakse päin. Kiteeläisen Iiris Mäen valokuvia katusoittajista ja taiteilijoista Kiteen kirjastossa kesäkuun loppuun saakka. . Alueella toimii myös suomalainen koulu ja So. OLAVI TIETÄÄ syitä, jotka ovat vetäneet yli 20 000 suomalaista talvien viettoon Manner-Espanjaan. Maisaa kiusataan erityisesti änkyttämisen sekä ystävyyssuhteisiin liittyvien ongelmien takia. Suomelan mieskuoro Örisevät onnittelukäynnillä. Kesto noin 30 min. klo 18.00. . Sinne muodostunut suuri suomalaisyhteisö on kotoisa ympäristö monelle harrastustoiminnalle. Kiteen Omakotitaloyhdistystä hän luotsasi kymmenen vuotta. Hetken mietittyään mies vastaa: Ehkä kaikkein tärkeintä on, että minulla on lähelläni puoliso, Ulla, poika ja tyttö, kaksi elämässään menestyvää lasta tuolla kehäkolmosen sisällä, sekä yhteensä kuusi lastenlasta. Kolmen sukupolven käsitöitä 11.5.– 21.6.2018 Rääkkylän kirjastossa. Kun nämä silloin tällöin pyrähtävät luoksemme on tunne, ettei elämästä enää mitään puutu. Sen jälkeen keskustelutilaisuus Juha Hurmeen johdolla. . Sanamyrsky kertoo Maiju Lassilan myrskyisästä vuodesta Satakunta -lehden päätoimittajana klo 18.00. Otos on Suomelasta. Tohmajärven kansalaisopiston KUVATAIDERYHMÄN N Ä Y T T E LY 4 . Opiskelu ei silti unohtunut, sillä työn ohessa Olavi valmistui teknikoksi. klo 12.00. OLAVILLA puolisoineen on ollut kolme retkivenettä. Mies oli mukana ”Puhos I”ammattikurssin opiskelijoissa. klo 18.00 Kiteesali, Koulutie 3. Arkistomateriaalia kertyi niin paljon, että Olavi on parhaillaan laatimassa tuosta vuoden kestäneestä ”purjehduksesta” kirjaa. Aiheina ovat luonto ja eläimet. . Kulttuurisuunnittelija Markus Pulkkinen esiintyy, kuuntelee ja ideoi yhdessä kiteeläisten kanssa kulttuurikentän mahdollisuuksista alueella. Täälläkin yhdistyksen säännöt ovat olleet hyvä selkänoja hallitukselle ja puheenjohtajalle. Sama määrä puheenjohtajuutta kertyi Pursiseura Ilmarisen kommodorina. Talo on kännykän kautta etävalvonnassa ja maalämpöön kytkettynä melkoisen toimintavarma. a-opisto koulutuspalveluineen. RÄÄKKYLÄ . Olavi Turunen seniori-ikään Olliboy III poseeraa juhlaliputettuna Savonlinnassa. Koti-Karjala Perjantai 18.5.2018 5 KITEE . Oman sanontansa mukaan hänelle on yleensäkin ollut tyypillistä ajautua aina haasteellisimmille paikoille. . Vitriinissä esillä Tarja Katajiston sekä hänen isänsä Keijo Riissasen ja ukkinsa Aleksanteri Riissasen töitä. Turusen aikana Suomela-yhdistyksen kerhotiloja on kunnostettu mittavasti ja toiminnan laajuus kasvanut entisestään. Vapaa pääsy. ASOCIACIÓN Finlandesa Suomela -yhdistyksessä on jäseninä noin tuhat suomalaistaustaista ihmistä. Mikä sinusta on nyt tärkeintä, kysyn. Helpotuksena kevätkokouksessa päätettiin, että puheenjohtaja vaihtuu ensi kesäkuussa. Puhossalosta lähtöisin olevalla Olavi ”Olli” Turusella on takanaan mielenkiintoinen elämä työn ja harrastusten parissa. Viimeisin, 14-metrinen teräsrunkoinen matkaja asuinvene Olliboy III, on heillä ollut jo viitisentoista vuotta. TOHMAJÄRVI . Yksi matkoista ulottui Välimerelle saakka. Taustaksi voi lisätä veneilyharrastuksen, jota on jatkunut jo 35 vuotta. Kulttuuriikkuna. Pekka Havukainen Ukki ja lastenlapset kuvattiin Kiteellä pidetyissä kekkereissä. Lautakuntatyö, tilintarkastustoimi, myös toiminta käräjäoikeuden lautamiehenä, tulivat tutuiksi. Sillä on tehty lukematon määrä risteilyjä Saimaan vesireiteillä. . Tällä näkymällä siihen tulee noin 300 runsaasti kuvitettua sivua. Merja Harisen TIFFANYLASITÖITÄ kirjastossa 4.–31.5. Uusi karvaisempi Seppo -keskustelutilaisuus Kiteen Kirjastossa ma 21.5. MIES TÄYTTI 70 vuotta menneenä kevättalvena. Ota ideasi mukaan, älä jätä kotiin. MUSIIKKIOPISTON TYÖKAUDEN PÄÄTÖSJUHLA to 24.5. Seitsemäntoista viimeistä talvikautta hän vaimoineen on asunut Espanjan Aurinkorannikolla, Fuengirolassa. Lastulevytehtaan käynnistyttyä siellä meni työnjohtajan pestillä seuraavat 34 vuotta. Yhdistyksen puitteissa golfharrastajia on pyöreät 400, on kuoroa ja monta muuta mahdollisuutta toimia yhdessä. VAIKKA TALVET kuluvat nykyisin Espanjan talvikodin maisemissa, kotimaa on silti monessa suhteessa ykkönen. OLAVI SATTUU olemaan ikäluokkaa, jonka aikuisiän työura osui erääseen Kiteen parhaista kehityskausista. – 31.5.2018 Tohmajärven kirjastossa. Lähin naapuri, entinen poliisimies, antaa ainakin henkisessä mielessä turvallisuudentunnetta, joka ulottuu Los Pacosiin saakka. Paikka saattaa olla tuulinenkin: moni edeltäjä on lentänyt leppäkeihään lailla ulos jo kesken tuon ajanjakson. MELKO VARHAIN mies joutui mukaan kiteeläiseen kunnallispolitiikkaan. Omat kerhotilat Los Pacosissa tarjoavat 200 neliön salin, keittiön ja kirjastotilat. Vapaa pääsy. . Kerronta kulkee arjen ja toisaalta Maisan unikuvien kautta. Viimeisin niistä on ollut Suomelan puheenjohtajuus, jota on kestänyt tähän kevääseen mennessä kuusi vuotta. Sepänniemessä sijaitseva omakotitalo ja parin vuokrattavan lomamökin yritys vaativat oman panoksensa hoitotöissä kesäajan kuukausina. MUSIIKKIOPISTON 30-VUOTISJUHLAKONSERTTI la 19.5. Vapaa pääsy
– Seuraa velvoittaa tietyt säännökset museotiloissa toimimiseen, mutta kaikkineen toivon, että alueelle syntyisi enemmän ja matalalla kynnyksellä syntyvää toimintaa. – Moni ei ollut koskaan käynyt suihkussa, jatkaa Kulmala. Erilaiset museot ja paikallishistoriikit ovat kuuluneet olennaisena osana Hirvosen uusiin asuinpaikkoihin tutustumisessa, niin myös Tohmajärvelle asettumisessa. Viime kesänä Hirvonen teki syväsukelluksen apteekkari Karl Nymanin suvun elämään ja historiataustoihin tutustumalla Nymanin talon esineistöön, materiaaleihin ja Maakunta-arkistossa olevaan Nyman-kokoelmaan. Meillä on oikeastaan asiat täällä Rääkkylässä aika hyvin, toteaa kansanedustaja. Rääkkylästä kummiksi valikoitui Kari Kulmala, joka otti tehtävän ilolla vastaan. perinteisen kahvituksen maailmanlaajuisen Punaisen Ristin viikon kunniaksi. Hän kuitenkin toivoo olevansa sopivasti ulkopuolelta tulija pystyäkseen näkemään asioita eri tavalla. – Kyllähän se avasi silmiä, kun oikeasti näkee mihin niitä avustusrahoja käytetään. Kuvataiteilijana, mahlatuottajana ja metsätilallisena toimiva Hirvonen kertoo olleensa aina kiinnostunut paikallishistoriasta. 10 000 euron sijoitus on kuitenkin näin eurooppalaisittain pieni summa, kertoo Kulmala. Hirvonen näkee tärkeäksi, että toimintaan saadaan mukaan uutta väkeä. Kannattaa muistaa, että joka päivä eletään tulevaisuuden historiaa, Anne Hirvonen painottaa. – On hyvä muistaa, että kotiseutu kuuluu kaikille, myös juuri paikkakunnalle muuttaneille. Tällä hallituskaudella kehitysyhteistyön määrärahoja on kuitenkin leikattu noin 40 prosenttia. KOTISEUTUTYÖTÄ Anne Hirvonen haluaisi kehittää tulevina vuosina erityisesti sisältötuotannon osalta. Lasten ja nuorten synkkä tulevaisuudenkuva huolettaakin kansanedustajaa. Ennen naisilla meni neljä tuntia veden hakuun, nyt aikaa jää muuhunkin. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen parantaa usein koko perheen oloja, mutta tyttöjen saaminen kouluun on hankalaa, koska heitä tarvitaan kotona. – Rohkeutta kaipaisin myös paikallisilta. Matkaa syrjäiseen vuoristokylään taitettiin ensin lentäen, sitten autolla ja vielä lopuksi tunti kävellen. – Jokaisen sukupolven olisi hyvä välittää sukupolvikokemuksensa ja oman aikansa paikkakuntatietous tuleville sukupolville. – Pitäjänmuseo on mielestäni hyvä kotouttamisen paikka. Koti-Karjala 6 Perjantai 18.5.2018 RÄÄKKYLÄ Uuna Kainulainen SPR:n Rääkkylän osasto järjesti 7.5. Edeltävänä kesänä Anne Hirvonen loi Nymanin sisustustyylejä esittelevän Mööbeliaitan ja toiminnallisuutta alueelle tuovan Lasten aitan. Tärkeää on saada avattua paikallisille ja matkailijoille, kuinka hieno historia Tohmajärvellä ja esimerkiksi Nymanin talolla on, Hirvonen painottaa. Ollaan kyllä keskusteltu hätätilanteessa toimimisesta ihmisten kanssa, selventää Rääkkylän osaston puheenjohtaja Marjukka KonttinenLappalainen. Uusiutuneessa Tohmajärvi-Seuran johtokunnassa tilanne onkin tällä hetkellä varsin hyvä, sillä toimijoissa on useita 40-50-vuotiaita. Omat vahvuuteni suuntaavat myös tälle toiminta-alalle, Hirvonen toteaa. Kymmenen vuotta sitten hän muutti perheineen Murtoille tilalle, joka oli aikanaan hänen mummolansa. Nymanin talossa näyttelyitä toteuttanut Anne Hirvosella on suunnitelmat apteekkimuseon uudistamiseksi. Varoja kerätään katastrofirahastoon. Marjukka Konttinen-Lappalainen ja SPR:n Rääkkylän osaston kummiksi valittu Kari Kulmala näyttävät Anne-nukella miten elvytetään. RÄÄKKYLÄN paikallisosastossa on 97 jäsentä, mutta aktiivisia ja erityisesti nuoria toimijoita kaivattaisiin lisää. Ennen saatoin ajatella, että rahat vaan menee jonnekin tai, että joku vetää välistä. Se kertoo, kuinka pitäjässä on eletty ja se ohjaa kävijän osaksi oman kotiseudun tarinaa. Kansainvälisten ja paikallisten järjestöjen työssä tärkeää on ihmisten sitouttaminen toimintaan sekä toiminnan jatkuvuus. – Jokaisen meistä pitäisi osata toimia hätätilanteessa, painottaa Kulmala. Hirvonen korostaa, että kuntalaisille ja matkailijoille pitäisi enemmän vielä synnyttää ”Tämä on meidän” -tunnetta alueesta. Kaisa on kouluttanut myös paikallisosaston toimijoita. Kari Kulmala Rääkkylän SPR:n kummiksi TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Tohmajärvi-Seuran uutena puheenjohtajana aloitti tämän vuoden alussa murtoilainen Anne Hirvonen. RÄÄKKYLÄN OSASTO sai toiminnalleen kummin, kun kansanedustaja Kari Kulmala otti tehtävän vastaan. Hirvonen on toteuttanut Nymanin talolle ja museoalueelle näyttelyiden uudistamista kahtena edeltävänä kesänä seuran Museovirastolta hakeman avustuksen turvin. SPR:n Vapaaehtoisiin voi törmätä erilaisissa tapahtumissa ja syksyisin Nälkäpäivä-keräyksen tiimoilta. Tänä vuonna teemana on auttaminen. – Näkisin tärkeäksi luoda erilaisia palvelupaketteja, jotka avaisivat paikkakunnan historiaa ja omaleimaisuutta. Helpommin saatavilla oleva puhdas vesi ja saniteettitilat myös vähentävät tauteja merkittävästi. HIRVONEN on syntynyt ja kasvanut Kainuussa Vuolijoella, mutta Tohmajärvelle hänellä oli aina yhteys. – Valitettavasti kukaan ei ole uskaltanut kokeilla elvytystä, vaikka kiinnostusta selvästi on. Tärkeää olisi myös saada palestuskoulutus jokaiseen kouluun oppiaineeksi. Kehityspoliittisen toimikunnan jäsenenä Kulmala on vieraillut Nepalissa, jossa edelleen korjataan kahden vuoden takaisen maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja. Tuloksena syntyi Suomen juhlavuotta kunnioittava näyttely, joka toi esille talon elämää sata vuotta sitten. – Noiden poikien olisi kuulunut olla koulussa, painottaa Kulmala. – Valmiit paketit palvelisivat myös kouluja, joiden uusissa opetussuunnitelmissa korostetaan nimenomaan kokemuksellista paikallishistoriaan tutustumista. Tällä haetaan toiminnalle näkyvyyttä ja nostetta, perustelee Marjukka. Anne Hirvonen toteaa, että hänen Tohmajärven historiatietoisuutensa on kirjaviisautta verrattuna syntyperäisiin tohmajärveläisiin. -30 painallusta ja kaksi hengitystä, kertaa ensiapukouluttaja Kaisa Halonen. Ihmiset peseytyivät joessa, johon myös joen varrella poltettavien vainajien tuhkat päätyvät. KEHITYSYHTEISTYÖ on myös tullut eduskuntatyöskentelyn myötä Kulmalalle tutuksi. – Meillä oli kummitapaaminen Kiteellä, jossa päätettiin, että jokaiselle alueosastolle etsitään paikkakunnalla hyvin tunnettu henkilö kummiksi. Tietoa on valtavasti, mutta ihmisillä on arkuutta tuoda esille omia näkökulmiaan ja perinnetietoaan. – Näen museoalueella todella isoja mahdollisuuksia nyt, kun museoalueen puitteet on aiempien kotiseutuaktiivien uurastuksen tuloksena loistokunnossa. Kävijä sai välähdyksenomaisen kokemuksen v. – Ihmiset olivat niin iloisia, kun kylään oli saatu vihdoin vesijohto ja saniteettitiloja. – Kyllä montaa asiaa osaa ihan eri tavalla arvostaa. Nymanin alueen kehittämisestä on pidetty palavereita ja yleisötilaisuuksia. Rääkkylän S-marketin aulassa mukana menossa oli myös Anne-nukke, jolla saattoi kokeilla hengen pelastavaa auttamista, elvytystä. ” ”Joka päivä eletään tulevaisuuden historiaa” ”Kotiseutu kuuluu kaikille”. – Kotiseutuharrastukseni Tohmajärvi-Seurassa ryöpsähti valloilleen Katri Helena -näyttelyn Renkituvalle koostamisen myötä neljä vuotta sitten. Toivon että eri tahot ottavat rohkeasti yhteyttä ideoineen Tohmajärvi-Seuraan. Silloin ajoin itseni sisään museoalueelle ja seurassa nappasivat minut pari vuotta sitten mukaan johtokuntaan, Hirvonen kertoilee. – Tänään aloitin, varmistaa Punaisen Ristin liiveihin sonnustautunut Kulmala. ALUEEN VÄESTÖ on köyhää ja esimerkiksi lukutaidottomia on paljon. – Oli lohdutonta nähdä pienten poikien etsivän siivilällä likaisesta vedestä vainajien kultahampaita. Miestä puhuttelee erityisesti Punaisen Ristin ystävätoiminta. 1917 vietetyistä apteekkarin vaimon Emma Nymanin hautajaisista, Tohmajärven suojeluskunnan perustamisvaiheista ja säätyläistalossa vallinneessa itsenäistymishengestä. Rahaston avulla autetaan hädänalaisia ihmisiä sekä Suomessa, että maailmalla
– KELAn kanssa selvittelemme ihmisten esittämiä monenlaisia työttömyysturvaan liittyviä kysymyksiä. Herran siunaus on voimavara. TYÖLLISYYSHANKKEEN projektityöntekijän toimenkuvaan kuuluvat myös erilaisten koulutusten koordinoiminen. Siitä maasta, jonka päällä seisoo, siitä vedestä, joka on kaiken elämän kehto. JENNIN MIELESTÄ hänen työssään parasta on ratkaisukeskeinen työote. – Asiakkaina on myös ihmisiä, joille etsimme palkkatukityöpaikkoja lähinnä yhdistyksistä. Työttömyyden torjujana ja työllistymisen edistäjänä Viikon ammatti RÄÄKKYLÄ Kaarina Kainulainen – Papille on hieno asia päästä työhön Rääkkylään, evästi Matti Perälä helatorstaina virallistettua, Rääkkylän kappeliseurakunnan kappalaiseksi kättenpäällepanemisella ja rukouksilla siunattua Juha Arosta. Esimerkiksi hän ottaa hiljattain pidetyn hoiva-, puhdistusja kotipalvelualan perusteet -koulutuksen ja aiemmin Värtsilässä järjestetyn Tarmo työnhakuvalmennuksen. ”Papille hieno asia päästä Rääkkylään”. … vaatettaa ja tehdä eläväksi Jumalan sana. Hän torjuu työttömyyttä ja edistää työllistymistä projektipäällikkö Heli Niemelän kanssa KeskiKarjalan alueella. Minä, pappi olen ihminen, ihmisestä syntynyt: verta, luuta, lihaa ja nahkaa adamah, maan tomua, joka kuitenkin seisoo haudan ja kastemajan äärellä, ja puhuu jumalallisia sanoja, vaikka itsekin on maasta ja vedestä. Kuoro lauloi Toivo Hyyryläisen säveltämän ja sanoittaman, Pertti Häkkisen sovittaman Rääkkylän laulun. Niin, todellakin! Olla melkein kuin Jeesus tai ei ehkä sittenkään. Juha Aronen siunattiin Rääkkylän kappalaiseksi. Molemmista Jennillä on ilo kertoa, että uutta urapolkua syntyi monelle kurssilaiselle. Olemme miettineet heidän kanssaan esimerkiksi kursseille ja työkokeiluun osallistumista. Hyvin rukoiltu on puoliksi tehty. – Esittelen koulutuksia ja ilmoitan koulutuksen järjestäjille sinne tulevat henkilöt. Hänellä on kannustukseensa myös hankkeen kannalta hyvä syy. Olennaisena toimenkuvana Jenni Pölösellä on kehittämistyö yhdessä projektipäällikön kanssa. – ME TARVITSEMME toisiamme, tiivistyi juhlapäivän sanoista. Jennin työsuhde loppuu elokuussa. Ammattikuntaan kuuluvat työskentelevät pääsääntöisesti maksimissaan projektin keston mittaisissa määräaikaisissa työsuhteissa projektipäälliköiden aisapareina. – Lisäksi ohjaan ihmisiä työvoimakoulutukseen kursseille. Haluan palvella, jotta ihmisen ei tarvitse kulkea asiansa kanssa luukulta luukulle. Työllisyyskoordinaattoreiden kautta Keski-Karjalan kunnista, TEtoimiston asiantuntijoilta tai he voivat soittaa itsenäisesti ja kysyä, olisivatko he sopivia asiakkaita tälle hankkeelle. Siitä jää aina joku sana, laulu, sävel. – Ihmiset soittelevat ja ovat käyneet aktiivisemmin. LÄÄNINROVASTI Lappalainen muisti Arosta myös konkreettisesti T-paidalla ja kehotuksella muistaa lähteä vaimon, Anni Arosen kanssa lenkille. Perälä tietää, mistä puhuu. – Kun ihmiset varaavat ajan, voin tavata heitä Kiteellä tai Rääkkylässä. Osa haluaa tavata minut jossain kahvilassa ja olen käynyt kotonakin Mikä sitten niin sanotusti rassaa työssäsi. Häntä virkaan siunaamassa oli Kiteen seurakunnan kirkkoherran Ilmo Kurkolan, lääninrovasti Mikko Lappalaisen, teologian tohtori Matti Perälän ja kappelineuvoston varapuheenjohtaja Kerttu Asikaisen joukossa myös oma isä, rovasti Asko Aronen. – Onhan se työ arjessa kiinnipitävä asia ja vaikuttaa se välillisesti mielenterveyteen. Autamme lisäksi yrityksiä ja yhdistyksiä palkkatukiasioissa, Jenni Pölönen kertoo. Eivät ihmiset ole täällä pahalla mielellä käyneet tai paniikissa. – Emännän tuki pitää jalat maan pinnalla. Jennin työhön kuuluu paljon neuvontaa ja palveluohjausta. Kesälahtelaisilla laulajilla täydennetty Rääkkylän kirkkokuoro lauloi omat Herra siunatkoon sinua -toiveensa. Kappelineuvoston varapuheenjohtaja Kerttu Asikainen, vasemmalla, kirkkoherra Ilmo Kurkola, lääninrovasti Mikko Lappalainen, rovasti Asko Aronen ja teologian tohtori Matti Perälä. Uuden luominen on usein projektityön yksi motivoiva voima. Se voi olla oma polku koulutukseen tai työllistymiseen. Juha Aronen tuli kirkkoon lastenohjaaja Marita Saarisen johtamassa ristisaatossa, jota seurasi kevätauringon paiste. – Myös yrittäjät soittavat ja kysyvät, onko meillä heille sopivia asiakkaita. – Kaikista näistä on ollut paljon hyötyä hanketyössä. – Tavoitteenamme oli 290 asiakasta ja vielä pari kymmentä tarvittaisiin, jotta pääsemme tavoitteeseen. Työllistyvä Keski-Karjala -hankkeen projektityöntekijä Jenni Pölönen liikkuu asiakaskäynneillä paljon Keski-Karjalassa. Aikaisemmin hoitoalalla kiteeläisissä hoitokodeissa työskennellyt sosionomi AMK ja lähihoitaja Jenni Pölönen on nyt parin vuoden ajan saanut tuntumaa työhön työtä hakevien asiakaspalvelijana. – Järjestimme kurssin, koska tiedossa oli paljon ihmsiä, joilla oli halua opiskella, mutta kynnys lähteä opiskelemaan liian suuri, Jenni perustelee. Hän tiesi minkä tahansa kuoron toivottavat Aroset tervetulleiksi. Hän hoiti paikkakunnan papin pestiä viran edellisen haltijan, Markus Kontiaisen, siirryttyä Nurmekseen. Ja työn määräaikaisuus, joka tietysti on projekteille luonteenomaista. Työllistyvä Keski-Karjala -hakkeella on esimerkiksi ollut yhdeksän korttikoulutusta. Melkein kuin taivaaseen, selvisi laulajien keskellä istuneen miehen ajatuksiksi. Myös seurakuntalaisilta toivotaan tukea papin vaativaan työhön. – Joskus, kun joudumme odottelemaan rahoituspäätöksiä. – Teen työhön ja opiskeluun valmennukseen liittyvää asiakastyötä, jossa ihmiset voivat tulla asiakkuuteen eri lähtökohdista. Marraskuussa virkaan valittu Juha Aronen aloitti Rääkkylässä kevättalvella. Paljon puhuttu aktiivimalli on näkynyt Jennin työssä. Kanttori Annikki Lógren puolestaan muistutti kuorolaulun virkistävästä vaikutuksesta. – Nyt kannattaa ottaa yhteyttä jos haluaa käyttää palveluamme ja saada ohjausta, Jenni kannustaa. Siinä papin tehtävä sanoa ja sanoittaa Jumalansa ja Herransa sanoja... – Usko tulee sanan kautta. Viimeiseksi evästyksekseen Aronen sai kirkkoherra Ilmo Kurkolalta rohkeutta tavoittaa ´tässä ajassa elävät Rääkkylän lapset ja nuoret´. HANKKEELLA on toiminta-aikaa vielä tämän vuoden loppuun saakka. Enemmänkin he ovat etsivällä kannalla. Kirkossakäynti ei kuitenkaan mene koskaan hukkaan. Näin voidaan uskoa, kun tutustumme Tohmajärven kunnan hallinnoiman ESRrahoitteisen työllisyysprojektin ”Työllistyvä Keski-Karjala” projektityöntekijä Jenni Pölösen työhön. Asko Aronen puhui kokemuksesta, pappia ei siunata turhaan työhön. Lääninrovastin runon sanoin papin tehtävä on: Pukea sanoiksi vaatettaa ja tehdä eläväksi Jumalan sana. Työhistoriassaan Jenni on kouluttautunut myös neuropsykologiseksi valmentajaksi ja hankkeen myötä hän on opiskellut työhönvalmentajan erikoisammattitutkinnon. – Se palkitsee, kun ratkaisu löytyy ihmisestä itsestään. Koti-Karjala Perjantai 18.5.2018 7 TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Hankemaailma on parin kymmenen vuoden aikana kasvattanut työelämään uuden ammattikunnan, projektityöntekijät. Tulemme kirkkoon omine huolinemme ja iloinemme
Hän näki kirjaston digitalisaation 80-luvulla, kun hän auttoi äitiään 15-vuotiaana kirjaston tietokantojen kehittämisessä. Iällä, rodulla, sukupuolella ja politiikalla ei ole merkitystä. – Äitini työskenteli Iisalmessa kirjastonjohtajana ja oli luontevaa mennä koulun jälkeen kirjastoon. TAPAHTUMASSA pääsee kokeilemaan mm. Kiteen uusi kulttuurisuunnittelija Markus Pulkkinen on päivätyönsä ohella myös keikkamuusikko. Työssäni yhdistyy paljon erivärisiä lankoja ja punainen paksumpi lanka kaupunkilaisten palvelijana täytyy pitää päänuorana. Tarjolla on myös mm. Toisen asemaan asettautumalla ja toiveita kuuntelemalla palvellaan kyläläisiä ja kaupunkilaisia. Tiedehän on pohjimmiltaan uteliaisuutta parhaimmillaan. – Uimahallissa on WIPIT -vesiesterata, jollaista aiemmin ei Keski-Karjalassa ja Vespelissä ole ollut, Niskanen kehuu. Hän on kuukauden verran ajanut itseään sisään kiteeläiseen virkamieskulttuuriin. Yläkoululaisille ja lukiolaisille on Your Move -sporttikisa, johon kouluilla on ennakkoilmoittautuminen ja karsinta. Pulkkinen kertoo kiteeläisten ottaneen hänet hyvin vastaan. Koti-Karjala 8 Perjantai 18.5.2018 KITEE Aladár Bayer Hutsin alueella, Vespelin sisätiloissa sekä piha-alueella, on toukokuussa toimintaa ja tekemistä Keski-Karjalan nuorille ja lapsiperheille. Levyjäkin on tänä vuonna tulossa. – Haluan tarjota kohtaamisia ja elämyksiä ketään rajoittamatta, määrärahojen puitteissa. Olin kirjaston suurkuluttaja. PULKKINEN arvostaa matalaa kynnystä. – Utelias ihminen oppii uusia asioita. Karsinnoista jatkoon päässeet ottavat mittaa toisistaan tapahtumassa ja taistelevat Keski-Karjalan Your Move sporttikisan-voitosta! Keski-Karjalan Musiikkiopiston bändikoulun bändit esiintyvät tapahtuman yhteydessä. kiipeilyä, skeittausta, gol. ILTATILAISUUDESSA esitellään monia eri harrastuksia laajemminkin, kun KETIn Kotiudu KeskiKarjalaan -hankkeen kautta esittelevät toimintaansa mm. – Kutsun kaikki porukalla tapaamaan Kiteen kirjastoon ensi maanantaina puolelta päivin. Your Move pistää liikkumaan KITEE Maija Ala-Nikkola Kiteen kaupungin uusi kulttuurisuunnittelija Markus Pulkkinen kertoo olevansa pelimanni hengeltään. – Elämän matkalla muusikolla on yleisönä ollut pienimmillään neljä professoria ja isoimmillaan parikymmentätuhatta Saksassa festivaaleilla, jossa hän esiintyi duollansa Suomi –teemapäivänä Leningrad Cowboyisien kanssa. martat, riistanhoitoyhdistys, kalastusseura, Kihaus ja Onnenkauppa, Sovintola sekä teatterilaisia Tohmajärveltä. Kulttuurisuunnittelija pitää yleissivistystä kaiken pohjana ja kirjastoa perusoikeutena. Kulttuuripelimanni ja Ilmarisen isäntä. Tapahtuma on maksuton. on kahden päivän ajan useita liikunnallisia ja harrastetoimintapisteitä niin pienille kuin isoillekin, joissa osallistujat pääsevät kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja ja harrastuksia sekä voivat löytää itseään kiinnostavan harrastuksen. Ylpeydenaiheet kasvattavat juuria jollakin tasolla. Keski-Karjalan Your Move -tapahtumassa 22.5-23.5. Uusi työ ei sulje pois ensi kesänä soittokeikkoja Kihauksessa ja Ilosaarirockissa. Pulkkinen asuu perheineen Joensuussa ja työmatkaan kuluu tunnin verran. Keski-Karjalan ensimmäisessä Your Move -tapahtumassa toukokuussa 2012 tanssittiin villisti. Tiistai-iltana 22.5. Tapahtumassa on kouluaikaan 3 – 6 luokkalaisille henkilökohtainen kilpailu WIPIT -vesiesteradalla. tapahtuma on avoin kaikille. KULTTUURI KOOSTUU Pulkkisen mukaan myös historiasta ja tulevaisuudesta. Koululaiset (3-9 lk) ja toisen asteen opiskelijat käyvät tapahtumassa porrastetusti koulupäivien aikana. Kuuntelen, ja luvassa on pientä show’ta. a, frisbeegolfia, judoa, jalkapalloa, lentopalloa, Pickleballia, laserammuntaa, pyörätuolipelejä, suunnistusta, toimintaratoja ja paljon muuta. – Pyrkimykseni on välittää hyvää ja avointa dataa ihmisille, paikallisesti ulospäin ja globaalisti ajatellen. – Myös uimahalli Vespeli on tapahtuman aikaan maksuton yleisölle, jotta mahdollisimman moni halukas pääsee kokeilemaan WIPIT-vesiesterataa, Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö Tapio Niskanen lupaa. Pulkkinen on innoissaan, kun saa suunnitella kulttuuritarjontaa kiteeläisille, kesälahtelaisille ja ulkopaikkakunnaltakin tuleville. – Laitan radiosovelluksen auki, kuulokkeet korvaan ja kuuntelen ammatti-ihmisten höpöttävän asioista perustellusti, kuten Halme&Saarisen Digistä iltapäivää tai Ruben Stilleriä. – Kiteeläisessä kulttuurissa identiteetti koostuu urheilusta, pesäpallosta ja Nightwishistä. Perinteinen tapahtuma järjestetään kolmen vuoden välein ja se on järjestyksessään kolmas. KETI ja kunnat ovat lähettäneet kutsun iltatilaisuuteen parin viime vuoden aikana kuntiin muuttaneille. Josko jokin uusi harrastus löytyisi! YOUR MOVE -tapahtumaa ovat järjestämässä kaikki Keski-Karjalan kuntien vapaa-aikatoimet yhteistyökumppaneineen. – Muutamia seudun eri yhdistyksiä on lupautunut tapahtuman tukijoiksi niin toiminnallisella kuin taloudellisella panostuksella, Tapio Niskanen kertoo. erilaisia pomppulinnaseikkailuratoja ja muita ilmatäytteisiä aktiviteetteja. – Yhdessä tehden, eteenpäin kulkien, rallatellen tai itkien, hän toteaa
Tapauksen jälkeen ei rooleja enää jaettu nelivuotiaille. Kaikkiaan rääkkyläläisiä punaisia pidätettiin 101, joista oravisalolaisia oli peräti 52. Aatteellinen yhdistystoiminta on jäänyt, mutta poliittiset rajat ylittävä kylätoimikunta toimii alueella aktiivisesti. Iltamaperinteen kulta-aikaa Oli kuoroa, teatteria ja ruusutansseja, muistelee työväenyhdistyksen aktiivi Aili Kinnunen (oikealla) iltamaperinteen kulta-aikoja. ”Pekka on päästettävä pois”, oli näiden kirjeiden keskeinen sanoma. työväenyhdistyksen pöytäkirjat koottiin, järjestettiin ja saatettiin arkistokuntoon kunnallisneuvos Ilkka Simanaisen ja muiden talkootyöhön osallistuneiden avustuksella. Kahdeksan vuoden vankilatuomio kuitenkin raukesi armahduksen myötä vuonna 1920. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järkyttivät vakiintuneita voimasuhteita, kun Perussuomalaiset nousivat Rääkkylän suurimmaksi puolueeksi. – Mie olin vaan se työrukkanen yhdistyksen hommissa, naurahtaa Kinnunen ja intoutuu muistelemaan menneitä. VARSINAINEN ”puhdistustyö” alkoi, kun puheenjohtaja Kettunen ja muut johtohenkilöt pidätettiin. Kuntaan perustettiin työväenjärjestyskaarteja, joita seurasivat valkoisten suojeluskunnat. Rääkkylän esikunnassa laaditut lausunnot olivat monen pidätetyn kohdalla armottomia. Työväentalon valmistuminen oli epäilemättä suuri tapahtuma yhdistykselle. – Talo oli oravisalolaisen työväenluokan vahvuuden symboli, tiivistää Kinnunen. Oli laulukuoroa, ruusutansseja ja näytelmiä. Rääkkylässä myös leiriytyi iso miesparvi kutsuntojen välttelijöitä. – Silkkipaperista askarreltiin ruusuja koristeeksi, muistelee aktiivisena jäsenenä ja vahtimestarina toiminut, nyt yli 90-vuotias Aili Kinnunen. Vuoden 1918 tapahtumien seurauksena henkensä menetti 23 rääkkyläläistä. KIRJASSA LAAJAN huomion saa erityisesti vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat. Viimeistään 60-luvulla koko iltamaperinne alkoi menettää suosiotaan. Oravisalon työväenyhdistyksen 100-vuotisesta taipaleesta kirjoittaneen Erkki Kinnusen mielestä Rääkkylä kaipaisi laajempaakin kuntahistoriikkia. Tulehtuneesta tilanteesta kielii se, että kutsuntalautakunta luokitteli epäluotettavat henkilöt kolmeen ryhmään: punikki, paha punikki ja pirun paha punikki. Yksimielisyys on voimamme -historiateos löytyy sähköisessä muodossa Rääkkylä-Seuran sivuilta. – Aseellisiin taisteluihin ei Rääkkylässä ryhdytty, eikä kukaan rääkkyläläinen saanut surmaansa toisen rääkkyläläisen kädestä, korostaa Kinnunen. Koti-Karjala Perjantai 18.5.2018 9 RÄÄKKYLÄ Uuna Kainulainen Oravisalon työväenyhdistys käynnisti sivistystoiminnan. Sdp sinnitteli suurimpana puolueena vuoden 1933 vaaleihin saakka. Heti sisällissodan jälkeen 1919 toimintaa kannatteli jonkin aikaa työväenyhdistyksen naisjaosto, sillä moni kansalaisluottamuksensa menettänyt mies ei ollut aktiivisesti mukana. SYRJÄSEUTUJEN maalaisköyhälistö äänesti yleensä sosiaalidemokraatteja. Rääkkylässä ei ollut jalansijaa myöskään oikeistoradikalismille. – Pekka Kettunen vaikutti enemmänkin idealistilta, ei kansankiihottajalta, selventää Kettusta henkilönä tutkinut Ilkka Simanainen. Pian omaa työväentaloakin alettiin rakentaa. Myös työväentalon ylläpitäminen kävi raskaaksi. Rääkkylässä asevelvollisuuden vastustaminen oli maakunnan voimakkainta. Oravisalon työväenyhdistys otti heti vallankumouksen jälkeen muutosten vaatijan roolin. Sadan vuoden taival Oravisalon työväenyhdistyksen vaiheita. RÄÄKKYLÄ Uuna Kainulainen Oravisalon työväenyhdistyksen 100-vuotisesta (19122012) taipaleesta kertova Yksimielisyys on voimamme -historiateos julkaistiin Rääkkylässä 25.4. Vihjeen haettavasta avustuksesta esitti liperiläinen kotiseutuaktiivi Raimo Virkkunen silloiselle työväenyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Päiviselle. Pitäjässä ei innostuttu valkoisten rintamapalveluksesta ja yhteisellä päätöksellä boikotoitiin kutsuntoja. AJATUS jonkinlaisen historiikin kokoamisesta kyti vuosia, mutta vasta Museoviraston rahallinen tuki mahdollisti aineiston keräämisen ja selvittelytyön. Yhdistyksen järjestämässä kansalaiskokouksessa vanhaa valtaa palvelleita viranomaisia vaadittiin eroamaan. Kokonaisuudessaan aineisto löytyy Joensuun maakunta-arkistosta. Kettusen ja työmies Hjalmar Hännisen vetäminä toiminta lähti sutjakkaasti käyntiin. Sen jälkeen valtikka siirtyi maalaisliitolle ja sen seuraajille. Jotain kertoo sekin, että jo vuonna -23 Pekka Kettusesta tuli Rääkkylän kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja vuonna 1933 kansanedustaja. Lopullisesti talo valmistuikin vasta 1922. Tapahtumista kerättiin pientä sisäänpääsymaksua ja kävijöitä riitti. –Se on suuri puute, painottaa Kinnunen. Todellinen aikansa jytky sen sijaan oli Suomen Pienviljelijäin Puolue, joka nousi kerta heitolla Rääkkylän toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Keväällä 1950 Oravisalon työväenyhdistys järjesti perinteiset vappujuhlat. Paikalla julkistamistilaisuudessa oli kirjan kirjoittajan ja taustavaikuttajien lisäksi kymmeniä kuulijoita ja työväenyhdistystoiminnan veteraaneja. Rääkkylässä sodan taakka ei kuitenkaan ollut likikään niin raskas kuin monilla muilla seuduilla. TYÖVÄENYHDISTYKSEN toiminta Oravisalossa alkoi 1912 torppari ja räätäli Pekka Kettusen toimesta. Oma talo mahdollisti monipuolisen toiminnan ja yhdistyksen talouden kohenemisen. Suuren työn ovat historiikin kirjoittaneen Erkki Kinnusen (keskellä) lisäksi tehneet myös kunnallisneuvos Ilkka Simanainen, Raimo Virkkunen ja Jouko Päivinen. Äidin harmiksi luvattiin Terttu-tytölle uuden mekon sijaan kissanpoika ja kaksi kukkopoikaa, vaikka kissa perheessä jo ennestään olikin. Aineisto, mm. Ohjelmaan kuului näytelmä, jossa Aili Kinnusen 4-vuotiaan tyttären oli määrä esittää kerjäläistyttöä. Viihdettä ja sivistystä tarjonneilla iltamilla kerättiin myös varoja yhdistykselle. Sisällissodan seurauksena työväenliike kuitenkin jakautui kahtia, maltillisempien sosiaalidemokraattien vieden lopulta voiton. Lopullisesti talosta luovuttiin kuitenkin vasta 2009. Kuvassa Jouko Päivinen, Erkki Kinnunen, Marjatta Tolvanen, Raimo Virkkunen sekä Ilkka Simanainen. – Pekan pidättäminen tuli rääkkyläläisille yllätyksenä ja monet saarelaiset poliittisista näkökannoista riippumatta kirjoittivat anomuksia ja luonnetodistuksia Pekan hyväksi, jatkaa Simanainen. Kokouksia ja viihteellisiä iltamia järjestettiin milloin missäkin. Erityisesti näytelmäharrastus ja urheilutoiminta olivat vahvasti edustettuina työväenyhdistyksessä. Lausunnoissa Pekka Kettusta pidettiin Rääkkylän punakaartin perustajana. ”Kaikenlainen kurittomuus pitäjässä lakkasi”, kutsuntakarkureita pidätettiin ja kymmeniä lähetettiin Sortavalaan vankileirille. – Oravisalon työväenyhdistys ei suinkaan ollut Rääkkylän ensimmäinen, mutta ehdottomasti se merkittävin, painottaa teoksen kirjoittanut historiantutkija Erkki Kinnunen. Teos kuvaa kattavasti työväenyhdistyksen ja samalla koko kunnan poliittisen historian aina vuoteen 2012 saakka. Seuraavalla vuosikymmenellä erityisesti maaltapako verotti työväenyhdistyksiä. Talo valmistui vesikattoon keväällä 1917, mutta rakennustyöt jäivät kesken, kun väliin tuli sisällissota. Oravisalon työväenyhdistys saavutti sadan vuoden merkkipaalun muuttuneissa oloissa. Edellisenä iltana kenraaliharjoituksissa ilmeni kuitenkin yllättäviä vastoinkäymisiä, kun tyytymätön näyttelijätär esitti tiukan vaatimuksen: ”Huomenna mie en virka mittään, jos tää retalemekko ei lähde pois!” – Siinä ne työväenyhdistyksen ukot istuivat rivissä ja olivat ihan ihmeissään, kertoo Kinnunen. Lisäksi kiinnostus poliittiseen osallistumiseen heikkeni ja työväenyhdistyksen toiminta alkoi hiipua. Tilanteeseen puuttui lopulta ylipäällikkö Mannerheim, joka lähetti Rääkkylän suojeluskunnalle aseita
12) Olet pelannut alkukauden sarjapeleissä lyöjäjokerina. Lopulta tulos on kuitenkin ainut, mikä merkkaa ja se onkin urheilussa hienoa. Jymy osaa tarvittaessa rikkoa pelillistä kaavaa, mutta perussapluuna ja vahvuudet ovat niin selvät, että mitään ylläreitä harvemmin nähdään. Pitkiä aikoja se ei kuitenkaan ehdi huilaamaan, sillä seuraava peli on jo ensi keskiviikkona, jolloin vastustajaksi saapuu Sotkamon Jymy. Annettuja juoksuja on tähän mennessä vain kymmenen. Veto taisi olla viime syksynä vahvempi. Tunnetko sympatiaa kasvattajaseuraasi kohtaan. Jos voitto jollakin tulee, niin rohkealla ja omiin vahvuuksiin uskovalla pelillä. Isossa kuvassa koen, että hetki happea lukkarin paikalta ja pesäpallon kokemista eri vinkkelistä tekee varmasti sekä mielelle että kropalle hyvää. Otanta on siis todella pieni ja Jymyn peli hakee vielä uomiaan kevätkierroksella. Miten vietät aikaasi, kun pelejä ei ole. Pienen huilin jälkeen Sotkamon kimppuun 1) Joni Tervo, keskiviikkona vastassa Jymy. 3) Kumpi ompi syksyllä parempi, Jymy vaiko Veto. Alkaneellakin kaudella Jymy kuuluu sarjan suurimpiin suosikkeihin. oppikirjan mukaista jymyläistä pesistä ja luottavat vahvuuksiinsa. Jymy toimii myös erinomaisena mittarina, missä tässä hommassa sarjan eliittiin nähden mennään. 5) Mikä tekee Jymystä vaikean vastustajan. Toistaiseksi vaaka ei ole kallistunut suuntaan eikä toiseen. Kuva: Niilo Hirvonen. Jaa-a.. Otetaanko tavallista enemmän riskejä. Hieno paikka haastaa itseä ja yrittää auttaa joukkuetta sitä kautta. Se on kolmessa ensimmäisessä pelissään kärsinyt jo kaksi pistemenetystä. Koen, että kaikkien pr-tehtävien hoitaminen hyvin on kunnia-asia ja ehdoton edellytys niin joukkueen, seuran kuin lajinkin kannalta. Saavatko ne sinut innostumaan. Musiikkia on laidasta laitaan, hyvästä huonoon ja koko lista on kuunneltavissa superpesiksen sivuilta/Spotifysta. Potentiaalinsa se näytti jo hallisarjassa nappaamalla SM-kultaa. Käynnissä olevassa sarjassa Jymy ei ole vielä lähtenyt liitoon. 9) Millainen musiikki soi pukukopissa ennen ottelun alkua. Jymyllä on valtavasti sekä etenemisettä lyöntivoimaa laajalla arsenaalilla vaihtotilanteista alkaen, joten liian lähelle ei kärsi tulla tojottamaan, mutta pakittelemallakaan ei paloja taululle saada. Läpi kun ei anneta lyödä, niin ulkopeli antaa kyllä mahdollisuuden voittoon ja sen jälkeen sisällä on jokaisen kohdaltaan haluttava onnistua ja kantaa vastuuta. Mielenkiintoista on ollut seurata myös Roope Korhosen ja Lauri Rönkön kamppailua ykköskotiuttajan tittelistä. TÄMÄN KAUDEN peleissä Jymyn tähtenä on loistanut Niilo Piiponniemi. Ulkopeli on myös Jymyn tavaramerkki ja pelillinen selkäranka. Pelaajien mietteitä Niitä näitä -palstalla kasvattajaseurastaan Jymystä valottaa Joni Tervo. (Ei sovellu ihan perheen pienimmille) 10) Ovatko KiPan ensimmäiset pelit sujuneet ennakko-odotusten mukaisesti. Tiedostan kuitenkin, että uusi rooli jokerina ottaa aikansa, kun on ikänsä tottunut ajattelemaan ja elämään peliä ulkopelin kautta. Saadakseen on annettava ja siksi yhteistyökumppaneiden ja fanien huomioiminen on ehdottoman tärkeää myös kentän ulkopuolella. Reijolan Chuck Nolandin ja Suomen nopeimman vaatemyyjän sekä loistavan seuramiehen, eli Niko Tahvanaisen. Otetaan pallot kohdalta kiinni ja vähän myös vierestä. Viikonloppuna on hyvä aika tehdä niin huoltavaa kuin kehittävää fysiikkaharjoittelua lajiharjoittelun ohella. 7) Mitä uutta Jani Komulainen tuo Jymyn peliin. – Sillä paikalla ja numerolla pelataan, missä pystyy auttamaan joukkuetta parhaiten, Joni Tervo sanoo roolistaan KiPassa. Jos aikaa on, koitan olla myös tekemättä mitään. Ulkopeli Jymyllä on ensimmäisissä otteluissa ollut tiivistä ja liikkuvaa. Ensimmäinen kolmen pisteen voitto tuli keskiviikkona Haminassa, missä jaksolukemat olivat 0-1 ja 1-5. Heidän tilalleen Jymy nappasi Antti Korhosen Oulusta, Lauri Rönkön Imatralta ja Matias Litmasen Kuopiosta. Yksi merkittävimmistä muutoksista on kolmen kovan K:n koplan hajoaminen: Toni Kohonen ja Roope Korhonen jatkavat vielä pelaajina, mutta Jani Komulainen on siirtynyt Mikko Kuosmasen paikalle pelinjohtajaksi. Lisänä opinnäytetyön viimeistelyä sekä kotiaskareita ja laatuaikaa avopuolison kanssa. Ennakko-odotuksista en osaa sanoa, mutta kaksi voittoa kolmesta ottelusta on todella hyvä startti kauteen. En. Tuloksen valossa en ole. 8) Muuttuuko KiPan taktiikka, kun vastassa on yksi sarjan suurimmista ennakkosuosikeista. 2) Ovatko Jymyn alkukauden pelit vastanneet odotuksiasi. Tämän puolesta Jymy on mieluisa vastus. Toivottavasti osaamme käyttää ennakkoon altavastaajan asemaamme hyväksi ja se purkaantuu kentällä raikkaana ja ennakkoluulottomana pelinä. 6) Mikä tekee Jymystä mieluisan vastustajan. 13) KiPalla on edessä pelitön viikonloppu. Jääköön arvoitukseksi, koska on vielä arvoitus itsellenikin. Mitään suurta pelillistä muutosta Jymyn peliin on tuskin tulossa, vaan he pelaavat ns. Komulaisen lisäksi vakiokaartiin kuuluneista pelaajista lähtivät Rautiaisen veljekset Immo ja Kosti, Mikko Korhonen sekä Kalle-Tapio Huusko. ”Hinnalla millä hyvänsä” ei voida pelata, vaan ulkona tarvitaan sopiva sekoitus tilanteen tunnistamista, kärsivällisyyttä ja rohkeita voittavia suorituksia. KIPAN TAVOIN Jymyssäkin on tapahtunut viime kauden jälkeen vaihtuvuutta. Koti-Karjala 10 Perjantai 18.5.2018 Tule, näe, viihdy! KITEE Jouko Väistö Kiteen Pallon superpesismiehistöllä on voitokkaan Alajärvi-pelin jälkeen edessä vapaa viikonloppu. Entä muut seuran pr-tehtävät. 15) Kenet haluaisit nähdä ensi keskiviikkona Rantakentän katsomossa. 11) Oletko tyytyväinen omaan panokseesi. He molemmat olivat menneellä kaudella joukkueidensa johtavia pelaajia ja tuovat Jymyyn entisestään lisää kotiutusvoimaa. Sillä paikalla ja numerolla pelataan, missä pystyy auttamaan joukkuetta parhaiten. Varsinkin Korhonen ja Rönkkö ovat mielenkiintoisia tuttavuuksia. Ensimmäisessä vieraspelissä Koskenkorvalla loppunumerot olivat 1-2 ja toisessa Helsingissä Tahkoa vastaan pelatussa kotiottelussa niin ikään 2-1. Miten kurssi käännetään. Kysymyksiin vastatessani Jymy on pelannut vieraissa Koskenkorvaa ja Helsingissä jalkapallokentällä Hyvinkään Tahkoa vastaan voittaen ne molemmat. Kakkosta hihassaan kantava haapajärveläislähtöinen pelimies on hoitanut vaihtolyöjän hommat kovalla prosentilla ja palkittu jo kahdessa ottelussa joukkueensa parhaana pelaajana. Vielä ei ole (torstai-iltana) ehditty Jymyä käydä läpi, mutta siinäpä katsojille mielenkiintoinen seurattava asia, jota voi spekuloida vieruskaverin kanssa tai pelin jälkeen Sutkin krouvissa. Oletko tyytyväinen rooliisi vai tekisikö mieli palata lautasen ääreen. Suoritusvarmoja ja hyvät fyysiset avut omaavia pelureita on usealle paikalle, mutta hyvälle lyönnille on aina tilaa. Niitä näitä. Talvesta asti peli on parantunut pala palalta ja aletaan olla kaikki samalla sivulla. 14) Nähdäänkö sinut Kesälahden Messujen muotinäytöksessä. Roope on lyönyt tähän mennessä etenijän tupaan kolme ja Lauri neljä kertaa. 4) KiPa ei saanut Jymyltä menneellä kaudella jaksoakaan
Taitavasti suunnitellussa ja iloisesti toteutetussa esityksessä välittyi lasten ja ohjaajien yhteinen riemu lukuvuoden aikana kuljetusta yhteisestä oppimatkasta. – Halutaan tarjota perheille juuri vappuna mukavaa ohjelmaa, jatkaa Saarinen. Toimintaa oli aina limboamisesta vanteiden pyörittelyyn. naalipelitunnelmiin ja hetken päästä unelmoitiin uusista Iivo Niskasen manttelinperijöistä. Välillä otettiin suora yhteys Rantakentän . Yläkoulun liikuntasalista löytyi mm. Varhaiskasvatuksen palvelusuunnittelija Päivi Lappalaisen eläytyvästi juontamassa ohjelmasikermässä matkattiin kesän uimarantaleikeistä, syksyn sateenvarjotansseihin ja talven revontuli-ilotteluihin. Illan mittaiseen ohjelmaan mahtui esiintyjien lisäksi kilpailuja ja monenlaisia toimintapisteitä. 9-vuotias Leevi osallistui antaumuksellisesti Kids`action tapahtuman kaikkiin toimintapisteisiin ja kokeili rohkeasti uusiakin juttuja. Eskarilaisilla oli oikein joukkosaunakohtaus kevätesityksessä. – Ainakin 10 vuotta ollaan tapahtumaa järjestetty, muistelee Rääkkylän kappeliseurakunnan nuorisotyönohjaaja Markku Saarinen. Myös pientä syötävää sekä munkkeja ja simaa oli tarjolla. LEEVI MULTASEN ja Ville Vesasen suosikkeja olivat pomppulinna ja onnenpyörä. Mikäpä muukaan kuuluu suomalaisuuteen kuin saunominen. – Saatiin onnenpyörästä ihan samat palkinnotkin, intoilevat 9-vuotiaat kaverukset. pomppulinna, autorata ja trampoliini. Koti-Karjala Perjantai 18.5.2018 11 RÄÄKKYLÄ Uuna Kainulainen Vappuaaton lastentapahtumassa Rääkkylässä oli menoa ja vilskettä. Kynsiä oli lakkaamassa Sirja Halonen. – Kiitos kaikille vanhemmille, kun toitte lapsenne tänne. – Okei, lupaan käydä lakkauttamassa kynnet, vannoo Leevi ja pinkaisee samantien välistä jääneelle toimintapisteelle. Vapputunnelmissa olevat pojat vakuuttavat kiertäneensä jo kaikki toimintapisteet, vaikka todisteet viittaavatkin pieneen vilppiin. Minun Suomeni -esityksessä käytiin matkaa suomalaisuuteen neljän vuodenajan läpi ja esiteltiin hauskasti suomalaisille tärkeitä asioita. Edellisen kerran parivaljakko musisoi Rääkkylässä neljä vuotta sitten. Kids´ action lastentapahtuma huipentui ilmapallosateeseen. Sitten vaan väriä valitsemaan! Televisiostakin tutut Pekka Laukkarinen ja Matti Laitinen viihdyttivät lapsia. – Mukava olla täällä taas, vakuuttavat Pekka ja Matti. Se ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, näin vappuaattonahan voisi moni vanhempi olla mieluummin jossain aivan muualla, kiittelee Pekka Laukkarinen vanhempia. Sormissa ei nimittäin näy kynsilakkaa. Suo, kuokka, Jussi ja Sisu siitä kaikki lähti. KITEE Riitta Hakulinen VesPelin liikuntasalissa saunottiin, käytiin lypsyllä, pelattiin pesäpalloa ja jääkiekkoa ja lisäksi pyöriteltiin lumiukkoja. TAPAHTUMAN aloitti MTV 3 Junioristakin tutut Pekka Laukkarinen ja Matti Laitinen. Esityksen myötä päättyi myös VesPelin aulassa esillä ollut samaisten eskariryhmien paljon iloa tuottanut näyttely. Lapset saivat kotiin viemisiksi sylin täydeltä ilmapalloja. Asialla olivat Puhoksen, Hutsin ja Kiepin eskariryhmät, jotka juhlistivat tämän vuoden aikaansaannoksiaan perinteisessä kevätesityksessä. Seurakunnan lisäksi muita järjestäjiä olivat helluntaiseurakunta, MLL ja kunnan nuorisotoimi. Perheen pienimmille iloa toi erityisesti vajaan metrin korkuinen liukumäki. Menoa ja vilskettä Kids`actionissa Leevi Multasen kynnet saivat taivaansinisen sävyn. Hetken päästä oltiin jo Hevisauruksen tahdittamana liikunnallisella temppuradalla. Suomalaisia juttuja eskareiden kevätesityksessä Lumiukkojen meressä seilasi hienosti toteutettu laiva.. Jo perinteeksi muodostuneeseen Kids` action tapahtumaan osallistui arviolta parisataa kävijää
Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. – Judoa voi harrastaa monella tasolla. Tänä vuonna jouduin tosin tyytymään hopeaan, koska . Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Kolmikko päätyi kamppailuun ippon-pisteistä, mikä aiheutti sen, että tilanteesta tuli tasavoitot ja -pisteet. Tästä huolimatta onnistuin esittämään mielestäni hyvää judoa koko viikonlopun ja kehitystäkin on pienistä loukkaantumisjaksoista huolimatta tullut, Eetu kertoo. Avoinna Ma–ke 8.30–16.00 To–pe 8.30–15.30 Asiakaspalvelu 040 684 8411. Koti-Karjala 12 Perjantai 18.5.2018 KITEE Roosa Sallinen Kiteeläiset judokat toivat menestystä Helsingissä järjestetyissä SM-kilpailuissa. numerossa olleessa jutussa, jossa kerrottiin Kesälahden messujen yhteydessä turvallisuudesta, oli epätarkkuuksia. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. tilaajapalvelu@kotikarjala.. Jokaisella on myös oma kamppailutyylinsä, millä pyritään voittamaan otteluita, Aatu selittää. Kipponin judokan sarjassa kilpaili neljä osallistujaa, jossa kärkikolmikon otteluiden voitot menivät tasan, kun Hukka ja Jyväskylän Jigotain judokat Anni Kolari ja Laura Syrjälä voittivat toisensa ristiin. Laskutuslisä 3,20 €, sis. Aatusta judon parhaita puolia on se, että siinä omaan tekemiseen vaikuttaa itse eniten. Supervuorossa Jymy pisti taas tuulemaan pyörittäen lyöntirulettia lähes kahden kierroksen verran. Judossa hienointa on Hukan mielestä yhteisöllisyys, vaikka kyseessä on yksilölaji. markkinointi@kotikarjala.. Kilpailua Hukka aikoo ehkä jatkaa ensi vuonna, mutta lopullisen päätöksen hän jättää myöhemmäksi. 28 asteen helteessä se murjoi tulostaululle 3-15 –lukemat. Tilaushinnat (sis. SM-kilpailuihin valmistautumisessa ei Aatun osalta ollut mitään sen suurempaa, sillä kilpailut olivat judokalle kauden viimeiset. Eetun sarjan voitti Nummelan Judon Arttu Määttä. – Tavoitteet ei ollu korkealla, lähinnä vain se, ettei loukkaisi itseään, Hukka naurahtaa. Voi toimia tuomarina, valmentajana, ohjaajana, harrastajana tai kilpailijana, Hukka kuvailee. 12 kk 103 €. – Periaatteena lajissa on, että kaikki tehdään yhteisen hyvän eteen, Hukka havainnollistaa. 0100 85160 ma–pe klo 8–16. Seuraavat kilpailut ovat heinäelokuussa. naalissa tein virheen, Eetu harmittelee. 040 684 8435 tai Marko Torni p. – Nyt oli poikkeuksellisen kova 90-kiloisten sarja, sillä moni osallistujista oli maajoukkueesta. alv. – Kamppaileminen on kivaa, siinä on eniten itsestä kiinni, mitä milloinkin tekee. – Otteleminen on mukavaa, mutta en ajatellut viedä nuorempien paikkaa maajoukkueessa, Hukka vitsailee. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,50 €/vuosi, määräaik. Hukka kiittelee lapsenvahtejaan sekä valmentajaansa menestyksestään otteluissa. Lopulta otteluihin käytetty aika ratkaisi naisten sijoitukset: Kolari nappasi kultaa, Hukka hopeaa ja Syrjälä pronssia. – Tämän kauden tavoitteet ovat toukokuun lopussa alkavassa, ja kaksi vuotta kestävässä judon Olympiakarsinta jaksossa, joten SM-kilpailuihin ei mitään erityistä valmistautumista ollut, Eetu kuvailee. 040 546 2057 Lehti jaetaan ilmaisjakeluna mm. Pelaaja toisensa jälkeen pujotti palloa ulkopelaajien ulottumattomiin seitsemän juoksun arvoisesti. Itähuolinnassa, matkailuopastuspisteissä, Karelia Expertin toimipisteissä, K-K:n kuntien esitepisteissä, kauppaliikkeissä, huolto-asemilla, yrityksissä. Voiton pohjusti Samu-Kalle Varonen, joka niittasi neljännen aloittavalla kakkosluukusta kunnarin ja tavallisen. – Vähän ois paremmin voinut mennä. Äitiyslomalla parhaillaan oleva Hukka haaveili kilpailemisesta jo viime vuonna, mutta vasta tänä vuonna paluu yli kymmenen vuoden ottelutauon jälkeen onnistui. alv. – SM-kilpailuviikonloppu oli tiukka savotta, joka käsitti itselläni sekä yksilökilpailun että joukkuekilpailun, eli yhteensä 5-10 ottelua kahden päivän aikana, Eetu kertoo Eetu valmistautui kisoihin haastavissa olosuhteissa loukkaantumisten takia. Eurooppa Cupissa Kroatiassa Aatu oli kolmas. naalin nykyiselle seurakaverilleen, Tampereen Judon Samuli Viitaselle. Hän niittasi avausjaksolla 1+1 kakkosrajasta. mv 1.54 € 1.49 € 1.31 € 1.31 € 1.31 € 4-väri 1.99 € 1.94 € 1.76 € 1.76 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,25 €, sis. – Toki harjoittelua kevennettiin kilpailuviikolla reilusti. alv. Lähellä palkintoa oli myös Teemu Repo. Kuva: Siiri Vuorinen. Laamanen hävisi . Kehitystä on tullut, ja kausi on ollut nousujohteinen. Tänä vuonna hyviä vastustajia irtosi myös Suomen puolella Helsingin SMkilpailuissa. Jymystä palkittiin 7 juoksua lyönyt jokeri Roope Haapsalo sekä 1+1 lyönyt ja 5 tuonut Misa Märsylä. – Usein ajatellaan, että kilpaurheilu on tarkoitettu vain alle 30-vuotiaille, mutta sopii se vanhemmillekin, Hukka pohtii. Avausjakson perusteella vaikutti vahvasti siltä, että Jymy vie kaikki kolme sarjapistettä Kainuuseen. Näin kävi viime maanantaina Kiteen Pallon ja Sotkamon Jymyn A-poikien yhteenotossa Rantakentällä. Väylä-matkailulehti Venäjänkielinen ilmestyy kesän alussa. Kaikilla ryhmillä on ollut tehtäviä myrskyjen aikana. – Judossa viehättää lajin monipuolisuus ja se, että koskaan ei ole valmis vaan aina löytyy kehitettävää, Eetu pohtii. alv. Tuntuu, että on kehittynyt sitten viime kilpailemisen, Hukka iloitsee. Siinä voi saada sarjapisteen, vaikka häviää ottelun juoksuin 26-8. Enimmäkseen valmistauduin Kipponin loistavilla lihaskuntotreeneillä, joita Hanna Väistö on meille ohjannut, Hukka kertoo. Sini Hukka oli lähellä saada SMkultaa naisten yli 78-kiloisten sarjassa. 12 kk 113 €. KiPan parhaana palkittiin Samu-Kalle Varonen ja kakkosena Joona Sikiö. AATU ON KIERTÄNYT keväällä kilpailuja enimmäkseen ulkomailla. Lajina judo on Hukan mielestä sopiva kaikenikäisille monipuolisuutensa takia. 90-KILOISISSA mitalin nappasi ex-kipponlainen Aatu Laamanen, joka kamppaili itselleen hopeaa. alv. EETUN TAVOITTEET SMkisoissa olivat kirkkaimmissa mitaleista. Painosmäärä 15.000 kpl. – Koska Suomen mestaruuksia löytyy kaapista useita, niin tavoitteet ovat luonnollisesti aina mestaruudessa sekä yksilöettä joukkuekilpailussa. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni Toimitus: Aladár Bayer Tuija Marienberg Kari Sarkkinen Mainos/markkinointi Laskutus Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2018 040 546 2057 040 684 8425 040 684 8430 040 684 8427 040 684 8424 040 684 8431 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. alv. Hukan lisäksi Kipponilta Helsingin SM-kisoissa otteli Pavel Avedeniy, joka hävisi avausottelunsa ja karsiutui. Näköislehti: Kesto 96 €/vuosi, määräaik. Judokat nappasivat hopeaa Koti-Karjalan 16.5. Alkuvuoden kilpailut menivät Eetulla vielä tuntumaa hakiessa, koska hän joutui olemaan sivussa lajiharjoittelusta loppuvuoden 2017. Menestystä Avedeniylle kuitenkin tuli seuraavalla viikolla Ruotsissa, kun judoka kamppaili itsensä hopealle. KILPAURHEILU ei ole tarkoitettu Hukan mielestä vain nuorille. 2x30 pmm 48,60 €, sis. Kesälahdelle perustettiin viitisen vuotta sitten samanaikaisesti kolme pelastusryhmää: Kesälahden pohjoinen-, keskinenja eteläinen pelastusryhmä (lehdessä Villalan pelastusryhmä). Kahdeksan ottelun viikonloppu antoi kuitenkin Eetulle hyvän tuntuman kisamatoille, ja hän uskookin, että tästä on hyvä jatkaa kohti kesän kansainvälistä harjoitteluja kilpailujaksoa. Kotijoukkue ei tästä enää toipunut jääden tasoittavallaan juoksuitta. Finaalissa en ollut parhaimmillani, kun oli tuttu treenikaveri vastassa, Aatu kertoo. – Jäimme myös Tampereen Judon joukkueella hopealle joukkuekilpailussa. – Tekniikkaa oon harjoitellut niin kauan, että se tulee takaraivosta. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. Nyt edessä on peruskuntokausi ja kesän leirit, joista ensimmäisenä vuorossa on leiri Japanissa. Tauon jälkeen kotijoukkuekin alkoi lämmetä ja vei toisen jakson 5-4. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Pahoittelemme virheitä! Toimitus Oikaisu Jouko Väistö Pesäpallo on mielenkiintoinen peli. Oli hienoa saada kovia otteluita myös Suomen puolella, Aatu iloitsee. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,95 €, sis. HOPEAA 73-KILON sarjassa kamppaili Aatun veli Eetu Laamanen. A-poikien pelissä juoksujuhlat facebook.com/ Koti-Karjala Lehdessä asiaa kesämatkailusta Keski-Karjalan alueella! Tiedustelut ja ilmoitustilavaraukset: Ilkka Kansonen p. Aatu Laamanen, Sini Hukka ja Eetu Laamanen nappasivat judon Suomen mestaruuskilpailuista hopeaa. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis. Lisäksi, koska asun ja harjoittelen Pariisissa, kuului kilpailuviikolle luonnollisesti vielä matkustus Suomeen, Eetu jatkaa. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin Puh. Tuli kohtuu paljon otteluita, joista tuli myös paljon voittoja. -Tämä kausi meni kevään osalta hyvin. alv. www.kotikarjala.. – Oli mukava huomata, miten hyvin pystyi ottelemaan teknisesti
21.00 Karppi (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Top of the Lake: China Girl (12) 23.00 The World’s End (12) 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kenen kotona. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (7) 10.35 Salatut elämät (7) 11.05 Maajussille morsian 13.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Upeat skandikodit 15.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 16.00 Teknavi 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 9.10 Kauniit ja rohkeat (12) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 10.35 Salatut elämät (S) 11.05 Maajussille morsian 13.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Kenen kotona. 21.00 112 uudet jaksot (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rouva Ministeri (12) 23.30 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta 0.25 Pinnan alla (12) 1.20 Deadly Women – Naistappajat (16) 2.20 Deadly Women – Naistappajat (16) 3.15 I Dated a Psycho 4.10 I Dated a Psycho 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Disneyn esikoulu: So. n anatomia 2.00 Rajavalvojat (S) 2.30 Rajavalvojat (S) 3.00 Grillit huurussa (S) 4.00 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Hyvää tarkoittava kehitysapu 10.00 Piha kuntoon 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Strömsö 11.30 Spotlight : Kulkurista kotikoiraksi 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 13.10 Luciferin viimeinen elämä (7) 15.05 Yhteinen sävel: Mä mistä löytäisin sen laulun 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.05 Klik! 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Stafettkarnevalen 2018 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 La Señora (12) 21.00 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin 22.00 Kino: Kirsikkapuiden alla (7) 23.50 To Nightwish with Love Keskiviikko 23.5. 15.30 (7) 16.25 Olipa kerran elämä 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. – keskiviikko 23.5.2018 5.55 Vintage-valtakunta 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Doc Martin (7) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Sisällissodan yhteinen muistohetki 13.05 Putkiremontti 13.35 Miehen kylkiluu (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Nuori Hyacinth (S) 19.00 Historia: Jack Londonin tarina 20.00 MOT: Suurin suomalaisten joukkomurha 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Ennen rikosta (S) 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Sorjonen (16) 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 21.5. TV-ohjelma sunnuntai 20.5. 6.53 Hyrräpäät (S) 7.04 Anniina Ballerina (S) 7.30 Kim ja Kai (S) 7.38 Mimmi Lehmä ja Varis 7.46 Katinkontti 7.57 Ninni ja Nestori (S) 8.09 Ryhmä Hau (S) 8.32 Uula ja Kuu (S) 8.45 Oktonautit (S) 8.59 Galaxi 9.01 Kesäleiri (7) 9.13 Otso ja sopulit (7) 9.20 Urheiluhullut (S) 9.22 Robomestarit 10.00 Kynsin hampain (S) 10.21 Kynsin hampain (S) 10.45 The Late Late Show with James Corden 11.25 Uusi päivä (S) 11.52 Uusi päivä (S) 12.21 Uusi päivä (S) 12.48 Uusi päivä (S) 13.16 Uusi päivä (S) 13.44 Uusi päivä (S) 14.13 Kynsin hampain (S) 14.35 Kynsin hampain (S) 15.05 Extremeä ympäri maailmaa 15.10 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 15.35 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2018 16.00 X-games 17.50 Tissit (7) 18.10 Villi kortti 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Kohteessa: Eristyksissä 20.00 Our Girl (12) 21.00 Operaatio Kultakuume 21.52 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Theroux ja anoreksia 23.05 X-games 1.15 Odyssey (16) 8.00 Monchhichi (S) 8.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita (S) 9.05 Zak Storm (7) 9.30 Paavo Pesusieni (S) 9.55 Chaplin (S) 10.00 Erikoiset eläimet 11.00 Koiralle koti 11.30 Koiralle koti 12.00 Piha ja parveke 12.30 Piha ja parveke 13.00 Kotoisa 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 London Spy (12) 23.10 Operaatio Kultakuume 00.02 Our Girl (12) 5.35 Aamusää 6.00 Huomenta Suomi: Duunikunto – Juoksukoulu 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 0.00 Mad Cook Show (7) 1.00 48 tuntia rikoksesta (S) 2.00 Rajavalvojat (S) 2.30 Rajavalvojat (S) 3.00 Grillit huurussa (S) 4.00 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Efter Nio 10.00 Elämä käännekohdassa 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Närbild 11.30 Från jord till bord 12.00 YLE TEEMA 12.00 Bodo – kabareekuningas (12) 13.00 Ranskalainen kylä (12) 14.00 Elämä on melkein ihanaa (S) 15.25 Otto Heino – keramiikan mestari 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.05 Klik! 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Norjalaisarkkitehtien koteja 19.00 Spotlight : Kulkurista kotikoiraksi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Egenland 20.30 Arkistojen salat 21.00 Historia: Anarkismin historia 21.55 Kino Suomi: Anna (12) 23.15 Uusi Kino: Koti (12) 23.35 Uusi Kino: Samaa kansaa (S) 5.55 Ulos luontoon Kevätseuranta 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Ne kesät Intiassa (12) 13.20 Avoveteen (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Suurin suomalaisten joukkomurha 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Prisma: Kyllä lääkäri tietää 20.00 Seksi-Suomen historia (12) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 The Collection – muotitalon salaisuus (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 23.5. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Kaappaus keittiössä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Saknad (12) 0.40 Modus (12) 1.40 Bull (7) 2.35 The Affair (12) 3.40 The Affair (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.25 Disneyn esikoulu 6.50 Angry Birds Piggy Tales 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 Peukaloisen uudet retket 8.05 Angry Birds Toons (S) 8.10 My Little Pony 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Vaaleanpunainen pantteri 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Eläinpotilaiden pelastaja 15.55 Onnenarpa 16.00 Maailman parhaat hupivideot 16.30 Huvila & Huussi 17.30 Remppa vai muutto 18.30 Leijonan luola USA 19.30 Leijonan luola (S) 20.30 ANTTI TUISKU: Mun on pakko twerkkaa LIVE 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Temptation Island Suomi 4 (7) 23.00 Arman Pohjantähden alla (S) 0.00 48 tuntia rikoksesta (7) 1.00 Katastro. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 22 Jump Street (12) 23.20 Arman Pohjantähden alla (7) 0.20 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12) 2.40 Kupla 3.40 Katastro. 15.00 Versus 16.30 MM-kisastudio 16.40 Jääkiekon MM: Pronssiottelu 17.30 Jääkiekon MM: Pronssiottelu 18.20 Jääkiekon MM: Pronssiottelu 19.05 MM-kisastudio 19.15 Seitsemän Uutiset 19.25 Tulosruutu 19.35 Vedetään hatusta 20.00 MM-kisastudio 21.10 Jääkiekon MM: Loppuottelu 21.50 Kymmenen Uutiset 21.55 Jääkiekon MM: Loppuottelu 22.40 Viikon sää 22.45 Jääkiekon MM: Loppuottelu 23.35 MM-kisastudio 0.00 Bull (7) 0.55 112 (7) 1.50 Rizzoli & Isles (12) 2.45 Rizzoli & Isles (16) 3.40 Bob’s Burgers (S) 4.05 Bob’s Burgers (S) 4.35 Weird Loners (S) 5.00 Astral-TV 6.00 Transformers Rescue Bots (7) 6.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 6.45 Hisse Hoksausmaassa (S) 7.00 Angry Birds Stella (S) 7.05 Angry Birds Piggy Tales 7.10 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhm (7) 7.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 7.55 LEGO City (S) 8.00 Tashi (7) 8.10 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 8.35 Sonic Boom (7) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Maailman parhaat hupivideot 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Leijonan luola (S) 12.00 Leijonan luola USA 13.00 Leijonan luola USA 14.00 Hauskat kotivideot 15.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S) 16.00 Heikoin lenkki 17.00 Pallon ympäri (S) 18.00 Elokuva: Toy Story 2 (7) 20.00 Haluatko miljonääriksi. 6.53 Touhukkaat (S) 7.15 Niksi-Nella (S) 7.20 Neljä nenää 7.28 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.40 Astroset (S) 7.52 Puutarhan tonttu 8.00 Pingu (S) 8.08 Galaxi 8.09 Neljä ja puoli kaverusta (7) 8.34 Unna Junná 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.27 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 12.00 Yksineläjä Severin 12.30 Koiramies kiertää Islantia 13.00 Kun sydän särkyy 13.30 Petra rakastaa itseään 14.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 14.30 Isä, äiti ja lapset 15.00 Noin viikon studio 15.30 Imettäjät 16.00 Uusi päivä (S) 16.28 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Koripalloliiga: Miesten 7. a ensimmäinen (S) 6.50 Angry Birds Piggy Tales 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Peukaloisen uudet retket 7.15 Peukaloisen uudet retket (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 Tashi (7) 8.05 Angry Birds Toons (S) 8.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Vaaleanpunainen pantteri 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Hauskat kotivideot 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Eläinpotilaiden pelastaja 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Remppa vai muutto 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S) 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kupla 22.00 Elokuva: Poliisiopisto 3 (12) 0.00 48 tuntia rikoksesta (12) 1.00 Rekkakuskit jäällä (7) 2.00 Rajavalvojat (S) 2.30 Rajavalvojat (S) 3.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S) 4.00 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Minun totuuteni: Bo Holmström 10.00 Unelmakoti 11.00 Rantahotelli (7) 11.46 Metten kesäiset jälkiruokaherkut 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto: Elämän kevät 12.01 Elämän kevät: Kale 13.00 Historia: Kaivossodat 14.00 Il capo (S) 14.15 Kilpajuoksu (S) 14.30 Olipa kerran. 6.52 Kuiske (S) 6.59 Pelle Hermanni (S) 7.11 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 7.26 Killen kimppakyyti (S) 7.39 Pusse (S) 7.50 Askarrellaan 7.57 Dinojuna (S) 8.24 Galaxi 8.25 Urheiluhullut (S) 8.27 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.28 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 12.05 Norjan kovin 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Perhe, joka riskeerasi kaiken 14.00 Avoimena: Karlin on pelastettava isänsä 14.30 Lastenosasto 15.15 Kynsin hampain (S) 15.36 Kynsin hampain (S) 16.00 Uusi päivä (S) 16.28 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Theroux ja anoreksia 20.00 Puuttuminen (7) 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Hello Ladies – The Movie (7) 23.20 Yle Live: Mikael Gabriel 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. TV 2 TV 1. TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 Maanantai 21.5. 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. a ensimmäinen (S) 6.50 Angry Birds Piggy Tales 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.10 LEGO Elves (7) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Vaaleanpunainen pantteri 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Eläinpotilaiden pelastaja 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Remppa vai muutto 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Heikoin lenkki 20.00 Pallon ympäri (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman Pohjantähden alla (S) 23.00 Haluatko miljonääriksi. e Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. 6.53 Humps (S) 7.00 Lasten leikkiä 7.06 Rikke (S) 7.15 Sasu (S) 7.26 Noksu (S) 7.31 Timppa (S) 7.41 Ota koppi! 7.52 Richard Scarry (S) 8.20 Galaxi 8.21 Tenavat (7) 8.27 Jack (7) 8.39 Tallitytöt 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.28 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 12.00 Lastenosasto 12.45 Minun luontoni 13.25 Ruotsin lihavimmat koirat 13.55 Tanskalainen maajussi 14.25 Norjan kovin 15.10 Villi kortti 16.00 Uusi päivä (S) 16.28 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Sannikan supervuoro 20.00 Miss Zahra (S) 20.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. Koti-Karjala Perjantai 18.5.2018 13 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Afrikan villi länsi 9.00 Yle Uutiset 9.05 Nyt tai ei koskaan 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Putkiremontti 13.10 Tammisunnuntai 1918 14.00 Sisällissodan yhteinen muistohetki 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pitkä taival kotiin 16.05 Uutisvuoto 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Mökki (S) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Ulos luontoon Kevätseuranta 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Sorjonen (16) 22.05 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (16) 23.05 Ykkösaamu 23.45 Historia: Jack Londonin tarina 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 20.5. Tiistai 22.5. Lost in Translation 15.20 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.05 Klik! 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Elämä käännekohdassa 19.00 Från jord till bord 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Dok: Ponape, unelma merestä 21.00 Efter Nio 22.00 Monster (12) 22.55 Elokuva: Kun peto herää (16) 5.55 MOT: Suurin suomalaisten joukkomurha 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Nuori Hyacinth (S) 10.00 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.15 Palanen: Yrittäjäpatsas 12.30 Ne kesät Intiassa (12) 13.20 Tulitikkuja lainaamassa (S) 14.35 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Vintage-valtakunta 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Puutarhan pelastajat 19.45 Eläinten ystävät 20.00 Putkiremontti 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Victoria (7) 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 Prisma: Kyllä lääkäri tietää 23.40 Elisabet II ja hänen pääministerinsä 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 22.5. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 10.35 Salatut elämät (7) 11.05 Maajussille morsian 13.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Upeat skandikodit 15.10 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.15 Leila kokkaa maalla 16.45 Leila kokkaa maalla 17.15 Pilanpäiten 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (12) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. loppuottelu 20.30 Syrjäisen saaren lumo 21.00 Au pairit Miamissa 21.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. n anatomia (12) 4.40 Astral-TV 8.15 YLE FEM 8.15 Unna Junná 8.30 BUU-perjantai 9.00 Minun kaksi perhettäni (S) 9.15 Koiruli ja Kaija (S) 9.16 Minä ja ritarini 9.28 Hevostila Mistral (7) 9.50 Keltapaita (S) 9.51 Viidakkojytä (7) 9.56 Veljeni Leirikunkku (7) 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Kauppakaupunkien aarteita 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Taloni Umbriassa 13.40 To Nightwish with Love 14.40 Young Men 15.51 Näin tehtiin Young Men 16.25 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Rantahotelli (7) 20.35 Parturin Amerikanmatka 21.00 Missä kuljimme kerran (16) 21.53 Strömsöstä poimittua 22.00 Dok: Isoisäni salainen sota 23.00 True sel. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Remonttipiiskuri 21.00 Kaunis elämä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta 23.35 112 uudet jaksot (7) 0.30 Pomo piilossa 1.25 Farang (16) 2.20 American Horror Story: Roanoke (18) 3.05 American Horror Story: Roanoke (18) 3.55 Tappajanaiset 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.25 Disneyn esikoulu: So. Sunnuntai 20.5. e 23.30 True sel
Hallitus Härkähuhdan yksityistien VUOSIKOKOUS pidetään pe 1.6.2018 klo 13.00 Kiteentie 13, (R-kioskin alakerrassa). ja 29. RAUTIAISEN perheessä kuninkuusravit kuuluvat jokakesäiseen perinteeseen. Se suurin ja arvostetuin kuitenkin puuttuu: Ravikuninkaan tai Ravikuningattaren titteli. naali, Pikkupelimanni-ajo, Oulu Express, Pikkuprinssi ja Pikkukunkku. Oriiden rankingissä toisena on Taisto Rautiaisen kasvattama Tähen Toivomus. klo 9 kaukalon viereisellä puistoalueella. heinäkuuta. Olivatpa kuninkuusravit miten kaukana tahansa, Taisto ja Sirpa Rautiainen sinne suuntaavat Joensuun raviradan toteuttamalla yhteiskyydityksellä. Päätoimikuuta valitsee kilpailuun osallistujat keskiviikkona 18.7. – Eiköhän matka ole tällekin kesälle jo varattuna, Mari nauraa. Liikenneturva muistuttaa, ettei kevytperävaunuissa saa kuljettaa ihan mitä ja miten paljon vain, vaikka rautakauppalista olisi kuinka pitkä. Maksajan osoite: ................................................................. Koti-Karjala 14 Perjantai 18.5.2018 Tuija Marienberg Kolme vuotta sitten Koti-Karjalan Kesälehteen haastateltiin kuninkuusraveista rääkkyläläistä pitkän linjan suomenhevoskasvattajaa, Taisto Rautiaista. ...................................................................................................... Kuninkuusravit eivät kuitenkaan kuulu tämän kauden suunnitelmiin. Maksimikuormaan vaikuttavat sekä vetoauton että itse kärryn ominaisuudet. Seuraavaa ravikilpailuvoittoa hevonen tavoittelee huomenna Kuopiossa. Kahvitarjoilu. Metelintie 4, to 24.5.2018 klo 13–15. Tervetuloa! OMENAPUIDEN ISTUTUSTAPAHTUMA ma 28.5. Postinumero:.......................................................................... Rautiaisen kasvattamilla hevosilla on runsaasti arvokilpailuvoittoja: Kriterium, Tawastjernan Muistoajo, Kylmäveristen Suur-Hollola-ajo, Kirppu-ajo, Varsat Vauhdissa -. Sitä ennen julkaistaan touko-heinäkuun aikana viisi kuninkuusraviranking-listaa, joka kertoo suuntaa antavasti, mitä hevosia on mahdollisesti pääsemässä kilpailuun mukaan. 7-vuotias tamma on päässyt mukaan kuninkuusravien kuningatarkandidaattien rankinglistalle. KotiKarjala maksaa postimaksun. Kesälahden Vanhustentukiyhdistys ry sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään 30.5.2018 alkaen klo 14.00 Elinkaari-talossa, Taipaleentie 5, Kesälahti. – Isälle sen kyllä soisin, että hänen kasvattinsa olisi ravikuningas tai ravikuningatar. Hevosta valmentava ja yhdessä Teri-tallin kanssa omistava Pauli Raivio nimesi jo viime vuonna kauden 2018 päätavoitteeksi kuninkuusravit, joten Tähen Toivomus tullaan mitä todennäköisimmin näkemään kuninkuusmittelöissä. Huvia ja hyötyä! Tilaa Koti-Karjala! Koti-Karjala mukana Kesälahden messuilla 19.–20.5.2018!. Kuninkuusranking-listalla Tähen Toivomus ja Piskon Pouta Lähestyvä kesä tietää monelle mökkikauden käynnistymistä ja jos jonkinmoista rakennusurakkaa tai piharemonttia. TAMMOJEN LISTALLA jaetulla yhdeksännellä sijalla on Taisto Rautiaisen kasvattama ja omistama Piskon Pouta, joka on tällä kaudella voittanut jo viisi kertaa. Kaavoittaja Markus Hytönen on tilaisuudessa mukana. KUTSU KUULEMISTILAISUUTEEN Maanomistajat, kuntalaiset ja muut asiasta kiinnostuneet kutsutaan ma 21.5.2018 klo 18 alkaen Oriveden rantaosayleiskaavan jatkovalmistelua koskevaan kuulemistilaisuuteen. Muista peräkärryn 80 km/h www.raakkyla.. Läh.os: ...................................................................................... – Olen sanonut kaikille, että emme lähde Rovaniemelle, hevosta valmentava Mari Rautiainen toteaa. Rovaniemi jäänee Piskon Poudalta väliin, mutta tähtääkö tamma vuoden 2019 kuningatarkilpailuihin, jotka ovat Lahdessa. Peräkärryä vedettäessä on muistettava myös 80 km/h nopeusrajoitus. Esillä sääntömääräiset asiat. ...................................................................................................... Hän tekee tätä niin sydämellä. – Hevoselta puuttuu vielä rutiinia. RÄÄKKYLÄN KUNNANHALLITUS AVOIMET OVET Kunnan Työpajalla os. Postitoimipaikka: .................................................................. Tilaisuus järjestetään kunnantalolla, valtuustosalissa, Kinnulantie 1. – Meidät on yllättänyt, miten pitkälle Pouta venyy, sillä se on vain meidän Pouta. Kestotilaus 102,50 €/vuosi 4 kk määräaikaistilaus 35,50 € Tilauksen voi tehdä Tilaan Koti-Karjalan Kestotilaus 102,50 euroa Määräaikainen 35,50 euroa/4 kk Näköislehti 8,58 euroa/1 kk, tilaan kk Tunnus 5007530 00003 VASTAUSLÄHETYS Kestotilauksen voit maksaa 1 erässä 2 erässä 3 erässä 4 erässä Tilaajan nimi: ......................................................................... Piskon Poudan menestys on yllättänyt Rautiaisen perheen. Tämän vuoden kuninkuusravit ravataan Rovaniemellä 28. KOLME VUOTTA SITTEN Taisto Rautiainen totesi, että on realistisempaa saada kuninkuustasolle oma kasvatti kuin oma hevonen, vaikka tietysti oman hevosen menestyminenkin aina haaveena on. Maksajan nimi, jos eri kuin tilaaja: .............................. – Menemme kilpailun kerrallaan. Sen pitemmälle ei ole suunniteltu. Kolmessa vuodessa haave on tullut monta raviaskelta lähemmäksi. ENSIMMÄINEN ranking julkaistiin maanantaina 7.5. .....................................................................................................
Lisäksi osallistut muiden laitosmiesten tavoin päivystystehtäviin. romuakut. Puh. 040 939 1474 Avoinna ma–pe 9–19, la 9–17, su 10–18 Pässikallion Puutarhatilan KEVÄT Toukosiunaus tilallamme ma 21.5. kuljetuksen, opastetun kierroksen ja ruuan. tai kirjeitse osoitteella Kiteen Lämpö Oy, Arppentie 24, 82500 KITEE (kirjeeseen merkintä ”Laitosmies”). klo 10.00 – kukkaloisto kauneimmillaan Yhteystiedot: Asiakaspalvelu p. Matkan hinta 30 €, sis. 3, Saari. Kirkkopyhä su 27.5.2018 klo 10.00 Kiteen kivikirkossa. mennessä Pirjo Rouvinen 040 105 4103 (kyyditys järjestetty). Kävellen Sortolammen laavulle tiistaina 22.5.2018. Koti-Karjala Perjantai 18.5.2018 15 Liikuntaikkuna Tohmajärven liikuntatoimi tiedottaa: • 21.5.–25.6. Yhdistys tarjoaa retkieväät. tilaajapalvelu@kotikarjala.. 0500 177485. Yhtiön osakkeista omistaa Kiteen kaupunki 90 % ja Pohjois-Karjalan Sähkö Oy 10 %. 050 4071733. Tervetuloa! Kiteen Nivelpiiri. mennessä. Mahdolliset havainnot p. Ilmoitukset viimeistään ma 21.5. Ok-talo 3h+k+ulkosauna Valkeavaarassa rauhallisella, kauniilla paikalla. Kiteen Lämpö Oy on lämpöenergiaa tuottava ja jakava osakeyhtiö Kiteellä. mennessä asianajotoimisto@pietarinen.inet.. Odotamme Sinulta automaatioja sähköalan tai kunnossapidon osaajan peruskoulutuksen lisäksi työkokemusta vastaavista tehtävistä sekä itsenäistä, vastuuntuntoista ja oma-aloitteista otetta työhön. 0500 130394. P. 8 m 2 , esillä Kesälahden messuilla 19.–20.5. OIKEUSAPUTOIMISTO Hovintie 3, 82500 KITEE 029 566 0901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571 Noudetaan ns. Kevään viimeinen kokoontuminen on kevätretken merkeissä. Pihakirppis ti 22.5. Lähdetään yhdessä luontoon, nuotiokahville ja makkaran paistoon to 24.5. Lähtö uimahalli VesPelin edestä. toreilla • Kesälahti klo 8.30–9.00 • Kitee klo 9.30–10.00 • Tohmajärvi klo 10.30–11.00 • Rääkkylä klo 13.00–13.30 P. Kitee-Kesälahti syöpäosasto Lähtö Kesälahti, tori 9.00, Kitee, ABC 9.45. Siikli, Pito, Rosamunda, Asterix, Puikula, ym. Perjantaina 25.5. Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Ilkka Hämäläinen, puh. ryhmää. Uimakoulut Kiteen VesPelissä, 2. ilm. P. Aunelle 040 706 1602 su 27.5. Tehtäviisi kuuluvat monipuoliset toimistotyöt mm. 040 5793953.. Puutavaran loppuunmyynti Rääkkylän Saha. P. Hinta 120 euroa. Nenonen Oy. Terveisin Olli kesäretki Valamon Luostariin ke 6.6.2018. Kokoonnutaan klo 10.00 urheilukentän parkkipaikalle. Palkkaus määräytyy Avaintyönantajat AVAINTA ry:n TES:n mukaan. 040 700 4002/Pentti Mähönen. 040 684 8411 markkinointi@kotikarjala.. toimitus@kotikarjala.. KITEE KESKI-KARJALA KESÄLAHTI Laajennamme myymäläauton reittejä Puhoksen seudulla. ilmestyy KESÄLEHTI Ilmoitukset viimeistään ma 21.5. Vap. 040 727 7007. Tarjoukset Asianajotoimisto Aki Pietarinen Oy, Rantakatu 25 A 1, 80100 Joensuu tai sähköpostilla 8.6. 20 vuotta eikä suotta. asiakaspalvelu, ostoja myyntireskontra ja palkanlaskenta nykyaikaisilla atk-ohjelmistoilla. 050 331 2598 Keski-Karjalan Hengitysyhdistys ry. 0500 907792. Tiedustelut ja näyttö p. Kaiken kansan kävelytesti ja cooper alkaen klo 17 keskusurheilukentällä, Urheilutie 1. Siirrett. P. Konepalvelu J. Myydään vuokrattuna 30.4.2019 saakka. Haemme LAITOSMIESTÄ Tehtäviisi kuuluu kaukolämpötoimintaamme liittyvät ennakkohuolto-, korjaus-, kunnossapitoja laitosten käyttöön liittyvät työt. Uusista aikatauluista ilmoitetaan netissä ja reitillä. KeKaRan iltarastit ke 23.5 klo 16.00 alkaen Kiteellä, Hutsissa. Ollin saat kiinni soittamalla 040 354 5257 tai sähköpostilla sekatyoliike.hirvonen@gmail.com Muistathan, että meidät tavoittaa myös Facebookissa nimellä Ollin myymäläauto Ja netissä osoitteesta www.myymala-auto.. 050 466 1365 Käsi ei kestä leivän tekoa, mutta sydän ei unohda teitä asiakkaat! Tervetuloa! Jaamantie 105, Rasivaara. klo 17.00. Toiminta perustuu voimakkaasti uusiutuviin energialähteisiin. Kiteen Vesikunta hakee OSA-AIKAISTA TOIMISTOAPULAISTA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Abit 1998 kokoontuvat Krouville 9.6.2018. 0500 378485. Tied. Olet yhteistyötaitoinen, vastuuntuntoinen ja joustat työssäsi eri tuotantotilanteiden vaatimusten mukaisesti. P. klo 11.00 mennessä. ja ke 23.5. myytävänä MYYTÄVÄNÄ myytävänä OSTETAAN myytävänä VUOKRATTAVANA myytävänä SEKALAISIA Hyvää SIEMENJA RUOKAPERUNAA edullisesti, mm. 050 598 8492. Lisätietoja v_leminen@ hotmail.com Lopetan puoti/kahvilan 31.5.2018 osoitteessa Kiteentie 31, Kitee RuisRouva Anne Pietarinen P. Lisäksi odotamme Sinulta halua pätevöityä lämpölaitoksen käytönvalvojaksi. 050 5865041. sauna 4 m 2 /oleskelutila 4 m 2 , yht. Tiistaina 22.5. Ilmoittautuminen 23.5. Otamme vastaan pysäkkitoivomuksia! Lähetäthän toivomuksen pysäkin paikasta ja ajankohdasta 30.5.2018 mennessä! Aloitamme liikennöinnin uusien pysäkkien ja aikataulujen mukaisesti viikolla 24. Lisätietoja tehtävästä antavat toimitusjohtaja Sami Ikonen ja toimistonhoitaja Aila Tarkkonen puh. koulu, Kylänseläntie 3. Työsuhde alkaa mahdollisimman pian erikseen sovittavana ajankohtana. Hakemukset pyydämme toimittamaan viimeistään 11.6.2018 sähköpostilla ilkka.hamalainen@kiteenlampo.. Opastus Keisarinkujalta. Tervetuloa mukaan! 4h+k+kph 95 m² Ruppovaaran ent. Sit. Organisaatiomme koostuu ammattilaisista, jotka haluavat jatkuvasti kehittyä ja kehittää toimintojamme. Retki kaikille avoin. 0500 294217. KAUKOLÄMPÖ KITEEN LÄMPÖ OY Eläkeliiton Kesälahden yhdistys ry. Tervetuloa! Sorat, murskeet, sepelit ja mullat toimitettuna. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työnpaikan vastuullisessa yrityksessä. • 4.6.–8.6. Hakemukset 30.5.2018 klo 15.00 mennessä sähköisenä info@kiteenvesikunta.?, kirjallisena Kiteen Vesikunta, Kalapolku 11, 82500 Kitee. P. Pienta Oy, Teollisuust. Tervetuloa! Koiratarha, koko 7x4,3 m, alumiiniset tolpat. Toimea täytettäessä noudatetaan 3 kk:n koeaikaa. klo 11.00 mennessä. Ensi viikolla Koti-Karjala ilmestyy vain keskiviikkona 23.5. Myydään kuolinpesän selvittämiseksi 2 h+k huoneisto, Harjuntie 6, Kitee. Kunto hyvä, pinta-ala 57 m 2 , sijaintikerros III. maksuttomat puistojumpat alkavat klo 17.30 Kemien lähiliikuntapaikalla tai sateen sattuessa liikuntahallilla, Kirkkotie 10. 1.5. klo 12–19 Lohelantie 6. Avoinna ma–pe 8–16. Tervetuloa! Ykköskoti Pihlajaharjulla, Savikontie 18, Kitee 24.5.2018 klo 12–15 Tervetuloa tutustumaan talon toimintaan! Avoimien ovien päivä Puhoksen Puutarha on avoinna joka päivä klo 9–18. Kadonnut Kytänniemestä punaraidallinen kissa. • 24.5
Tappion tunteelta ei voinut välttyä keskiviikkona, vaikka KiPalla oli Alajärveltä tuomisina 1-2 –voitto. Lopullisen ratkaisun keskiviikkona sivalsi Valentin Ikonen, joka kotiutti supervuorossa Topi Hurskaisen paikalle vaihdetun Veli-Matti Sigvartin. Voitosta kamppailemassa oli myös kiteeläisen Ulriikka Lehtosen omistama shetlanninponi Ponikujan Milos, jonka sijoitus maalissa oli kolmas. Miehet 5,1 km 1) Harri Mikkonen 27.41 2) Oiva Lappalainen 28.32. Suomenhevosten maakunnan mestaruuskilpailu muodostui rääkkyläläisten tallikaverusten Sohvin Santerin ja Kartellin kamppailuksi. ENSIMMÄISELLÄ jaksolla KiPalta tuntui onnistuvan kaikki. Pojat 12, 1,7 km: 1) Toni Juntunen 7.22 2) Kaapo Karttunen 7.24 3) Eljas Lievonen 8.10. Toisessa vuorossa juoksuja syntyi kolme ja kolmannessa yhdeksän. Antti Turunen on osaomistajana myös Sohvin Santerille yhdessä Lauri Turusen kanssa. Varsinkin toinen ja kolmas vuoro olivat todellista lyöntipelin näytöstä. Puutarhamulta Goodiy 40 l 8,95 (0,056/l) 4 säkkiä yhteensä Yksittäin 3,50/sk MAKSUTONTA NEUVONTAA alkaville ja toimiville yrityksille Keski-Karjalassa. Samu-Kalle iski avausjakson saldokseen 2+3. Villari johti lähtöä, kunnes sortui maalisuoralla laukkaan vapauttaen keulapaikan Sohvin Santerille. Pojat 14, 1,7 km: 1) Santeri Lappalainen 7.53. Tytöt 12, 1,7 km: 1) Anni Vänskä 9.08 2) Suvi-Tuuli Kinnunen 10.02 3) Maiju Mikkonen 10.03. Pääpäsmäreinä kakkospuolen pommituksessa häärivät Samu-Kalle Varonen ja Sami Partanen. 39,90 g (14,78g/l). Tytöt 16, 1,7 km: 1) Tiina Korkeakoski 8.59. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE Puutarhamulta sopii kaikkialle puutarhaan, nurmikolle, kukkapenkkeihin, koristekasveille, kasvimaalle, hedelmäpuille ja marjapensaille. Sekä Pakariselta että Ryynäseltä oli hevonen myös ravi-illan aiemmissa lähdöissä: Pakarisen Laurila’s Denethor voitti illan neljännen lähdön ja Anni Ryynäsen Löten’s Nobody tuli viidennessä lähdössä toiseksi. 044 300 6148 Ruskea, musta ja kelonharmaa. Voittoon ylsi Lauri Turusen ajama Sohvin Santeri, jonka kausi on käynnistynyt hyvin. Tästä innostuivat muutkin. Hän löi kunnarin tyhjään kenttään pistettyään pallon kakkosrajasta Kitron kenttää ympäröivälle mäntykankaalle. Sohvin Santeri ravasi maakunnan mestariksi Rasivaaran pururadalla 16.5.2018 Rääkkylän maastojuoksu cupin toinen osakilpailu. Ilmoittaja! Lehti jaetaan joka talouteen Keski-Karjalan alueella ja lisäksi Keski-Karjalassa vapaa-ajan asunnon omistaville! Kesälehti 25.5.2018 Painosmäärä n. Tuija Marienberg Joensuun Linnunlahden raviradalla kilpailtiin tiistaina suomenhevosten ja lämminveristen maakunnan mestaruuksista sekä maakunnan ponimestaruudesta. Naiset 3,4 km 1) Tanja Lamminsalo 19.25 2) Anu Hirvonen 19.40 3) Heli Lappalainen 20.38 Naiset 60, 3,4 km: 1) Anneli Makkonen 19.05. LÄMMINVERISTEN mestaruuskilpailussa mukana oli kaksi osittain keskikarjalaisomistuksessa olevaa hevosta, rääkkyläläisen Katri Pakarisen valmentama Eyebelieve sekä värtsiläläisen Anni Ryynäsen valmentama Wallander. Tätä ennen hän ehti kunnarin lisäksi lyödä kymmenen kärkilyönti kymmenestä yrityksestä ja kirmata neljästi ehjänä kotiin. Villarin ollessa toukokuun alussa Mikkelissä hivenen parempi. Sami puolestaan löi ekajaksolla neljä tikkiä yksitellen sadan prosentin teholla. Samalla syntyi myös pesishistoriaa, sillä molemmat kunnarit tulivat samassa vuorossa. Hän oli valinnut pommituskohteekseen kakkoskoppari Antti Pukkisen. Tytöt 8, 700 m: 1) Helmi Koskelo 4.12. Tuuriakin taisi Heikkisellä olla hieman mukana, sillä hän pisti pallon tolpasta kakkospesän kaarelta ulkopelaajien ulottumattomiin. Pojat 10, 1 km: 1) Topias Juntunen 4.19 2) Aleksi Lappalainen 4.25. Tarjous voimassa 31.5.2018 asti. Se oli valmis panemaan kotiuttajajokerinsa jo kahden lyöntivuoron jälkeen vaihtoon. klo 11.00 mennessä puh. 19.500 kpl www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. KiPa voitti sen peräti 13-2. Avausjakson voimasuhteet käyvät hyvin ilmi myös ottelun pöytäkirjasta. Hetkeä myöhemmin KiPan henkistä kanttia koeteltiin toisenkin kerran, kun Topi Hurskainen joutui jättämään kentän jalkakrampin takia. Tytöt 14, 1,7 km: 1) Liisa Korkeakoski 7.55. Hän johdatteli joukkueensa toisen jakson 4-2 –voittoon lyömällä kaksi juoksua. Tulokset: Tytöt 6, 350 m: 1) Alisa Karttunen 1.36 2) Anni Kostamo 1.44. Tytöt 10, 1 km 1) Vilja Hirvonen 5.04 2) Lotta Lievonen 5.28. Myös Joensuun ravi-illassa N.P. Alkutahdit hurlumheille antoi Topi Hurskainen. Pojat 8, 700 m: 1) Veikko Mikkonen 3.08 2) Sami Kinnunen 3.10. Molempia hevosia valmentaa Kirsi Tolvanen, joka omistaa Kartellin yhdessä Antti Turusen kanssa. Pojat 6, 350 m: 1) Atso Kostamo 2.19 2.) Veeti Oinonen 2.30 3) Ossi Hirvonen 3.13. TOISELLE JAKSOLLE Ankkurit vaihtoi Rami Mäkisen Valtteri Kleemolan paikalle kakkoseksi. TÄMÄN VUODEN ponimestaruuden nappasi kontiolahtelainen Dacon Dark. Ainoat juoksunsakin se sai vasta viimeisessä vuorossa KiPaa aiemmillakin kausilla kulmuttaneiden Rami Mäkisen ja Sami Mikkolanahon lyönneillä. KiPa tuplasi pistepottinsa Alajärvellä Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 21.5. Ota yhteyttä! 050 502 0367 • keti@keti.fi • www.keti.fi KAUPPARINNE TEPPO MONONEN OY VALTTI KALUSTEJA TERASSIÖLJY 2,7 L Kauppa e 8, Rasivaara www.kaupparinne.. Kolmesta viimeisestä startista kaksi on päättynyt voittoon ja yksi niukkaan kakkoseen kilpakumppani N.P. Miehet 60, 5,1 km: 1) Juhani Kärkkäinen 24.05. Maastojuoksu Cup Rasivaarassa Jouko Väistö Joskus kahdenkin pisteen voitto tuntuu pesäpallossa häviöltä. Rahasijoille näistä ei yltänyt kumpikaan, vaan maakunnan mestaruus meni Juukaan Boulder Cannonille. Vaihto piristi myös Kleemolaa. Samu-Kalle Varosen kelpaa tuuletella. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.. Jaksovoiton pohjusti kuitenkin Henri Heikkinen, joka nosti Ankkurit toisessa vuorossa kahden palon tilanteessa viimeisenä lyöjänä viimeisellä lyönnillä 2-1 –johtoon. Tämä toi lisää tehoa isäntien peliin. Kuva: Niilo Hirvonen. PattU –pelissä lyömänsä kunnarin jatkoksi hän löi keskiviikkona Alajärvellä kaksi kunnaria samassa vuorossa. Unelma kolmesta pisteestä nousi ajatuksiin upeasti sujuneen avausjakson jälkeen. Kotijoukkue alistui avausjaksolla helposti kohtaloonsa. Kovimman vastuksen tarjosi Antti Turusen ohjastama Kartelli, joka kiri Sohvin Santerin rinnalle juuri ennen maalitolppaa. Muutoin Mikkolanahon peli ei kotiyleisöä tyydyttänyt. KiPa voitti kolmostilanteet 19-7 ja kärkilyönnit 37-17