040 683 1408
Koko perheen
edullinen
parturi-kampaamo.
Lauantai 19.7.2014
N:o 57
Irtonumero 1,30 ?
55. klo 9?17
Kiteen torilla
ja Mööbeli & Meriheinässä
Kiteentie 17
WANHOO TAVAROO, HYVVEE JA HALAPOO
SUATTAA OLLA JOPA ANTIIKKII...
PAIKAN PIÄLLÄ
. Pesä vuorataan höyhenillä ja heinillä. Äänilevy (EPlevy, savikiekko), 5. että me
olemme tähänkin saakka
mahtuneet samassa kanootissa melomaan, niin siten
me jatkamme myös eteenkin
päin. Sitä veikkailtiin verkon pauloittajaksi
tai tukkijätkän työkaluksi uitossa. Seinäjokea vastaan
pelattavassa ottelussa.
Niina Nyrhinen. Sitä veikattiin myös
kynttilänjalaksi, kimpisahaksi
ja matopurkiksi.
Näistä kymmenestä tunnistettavasta museoesineestä eniten päänvaivaa ja vääriä vastauksia aiheutti esine numero 7, pärepihti.
Hevosen suokenkää arvailtiin kengityssabluunaksi, setolkan puolikkaaksi ja jopa
siveysvyöksi.
Äänilevy kyllä tunnistettiin
gramofonilevyksi, mutta monet olivat halunneet tarkentaa
nimitystä vinyylilevyksi. Tulimme Eskon kanssa siihen tulokseen. Koti-Karjala
Parturi-Kampaamo
Susanna
Keisarinkuja 22, Kitee
Puh. 1,79?1,89/kpl. Keritsimet (lampaan keritsemiseen),
6. Lahjoituksen vastaanottivat Veini
Haapasalo ja Kirsi Muhonen.
KAHVI
Valiojogurtti
MAUSTETUT
T
JOGURTIT
s 6ALIKOIMISSA2UOKAMESTARIEMMEVALMISTAMAT
PAIKKAKUNNANPARHAATLIHATUOTTEET
kpl
Kulta Katriina
Ilman korttia 3,29 /kpl (8,23/kg)
Lämpimät leivät ja leivonnaiset omista uuneista.
1
00
Norm. Voimassa 3.7.?3.8.
400 g (4,98 kg)
Fazer
RUISLIMPPU
Voimassa
21.?23.7.2014
Classic
JÄÄTELÖPUIKOT
Kivikylä
HUILUNTUHTI
JA JUUSTOTUHTI
GRILLIMAKKARAT
Omista uuneista
580 g (4,15/kg)
Atria
NAUTA-SIKA
JAUHELIHA
20%
Palvelemme: ark. Hevosen kuolaimet, (nivelkuolaimet), 4. Ratsastussatula,
3. Kun arvonnan aika tuli,
kuului meidän riviltä huuto
?Mie voitin!?.
Tämä Veinin korviin kantautunut ilahtunut huudahdus
tuli apteekkari Kirsti-Liisa
Mustosen suusta.
Peli päättyi ja kanootti matkasi trailerilla uuteen kotiinsa.
Siellä Mustosen pariskunta jäi
katselemaan silmien eteen
piirtyvää näkyä mietteliäinä.
. OLLINONNI . Päätimme lahjoittaa kanootin uudestaan arvottavaksi. Siinä meillä oli kaksi samanmerkkistä ja tismalleen
saman kokoista joskin eri
väristä kanoottia vierekkäin.
Mietimme, että eihän me kahdella samanlaisella kanootilla
mitään tehdä.
. Ehdotuksena oli myös
puun kaadossa, veistossa tai
kengityksessä tarvittava väline, suksen kärjen painike,
saranatappi, portin haka, lihapiikki, rikkaruohon poistaja sekä se kuuluisa ?rman
piikki.
Toiseksi hankalin tunnistettava oli hiirenloukku, esine
numero 8, jota arvailtiin tarvittavan pitsin tekoon, langanpoimintaan, sudin sitomiseen,
makkaran valmistukseen, pellavan tekoon tai siiman kelaukseen. Meidän rivistöltä ostettiin
arpoja ahkerasti, kun arpojen
myyjä siinä kävi, kertaa ottelun muistoja kanootin arvottavaksi lahjoittanut Koneveijareiden Veini Haapasalo.
. Sukkula (kankaan kudontaan), 7. Hiirenloukku (litsku, ansa, nakki,
pyydys, litistin), 9. savikiekko eli EP-levy, mikä on
kooltaan 12 -tuumainen ja
valmistettu sellakasta (shell
lac) ja puuvillakuidusta. vuosikerta
Hyödynnä kovat Plussa-tarjouksemme ja kartuta
pistepottiasi monipuolisilla valikoimillamme.
Muistathan että meiltä saat palkintopisteet myös käyttötavaroista.
Puruveden Savukala
GRAAVI- ja
KYLMÄSAVUKIRJOLOHIVIIPALE
Voimassa 21.?23.7.2014
Grillistä
KASSLER
Suolattu, Suomi
Voimassa
21.?23.7.2014
7
23
90
kg
99
400 g (4,98/kg)
1
myös laktoositon
71?86 g
(11,63-14,08/kg)
rajoitus:
enintään
10 kpl/talous
99
pkt
kg
-16%
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman korttia 2,99 /kpl
(4,98/kg)
2
1
99
49
kpl
TOMAATTI
KU
KURKKU
URKKU
URKKU
Suomi
Suomi
uomii
1
19
kg
1
kpl
myös tumma paahto
500 g (5,98/kg)
-39%
Etu K-Plussa-kortilla
00
kg
Hinnat voimassa ma?kee 21
21.?23.7.,
23 7 ellei toisin mainita.
2
5 prk
99
2
Voimassa 31.7.2014 saakka.
0,33 l, 24-pack
(1,33 l)
sis. Tämän palkinnon vaihduttua tänä kesänä
kanoottiin saatiin kuvioon
toinenkin mielenkiintoinen
käänne.
Kanoottiarpajaiset pidettiin
viime viikon tiistain pesäpallo-ottelussa.
. ROMPE & ANTIIKKI LEHKONEN
TERVETULLOO LÄHELTÄ JA KAUKOO!!!
90
12
Taval l i sta parempi Ruok ak auppa
KUPIAINEN
Kanootti
arvotaan
uudelleen
pkt
BonAqua ja
BonAqua
SITRUUNA-LIME
200 g (2,00 kg)
ei laktoositon,
ei kerrosjogurttii
19
Kirsti-Liisa Mustonen lahjoitti alunperin Koneveijareiden
lahjoittaman kanootin, jonka
hän voitti arpajaisissa, takaisin
uudelleen arvottavaksi. Pesä on seinää vasten, kyljessä on pieni lentoaukko.
Tämän pesän poikaset saivat seurata leirielämää Akkalassa Rinkilänmäellä.
JOHAN NYT ON MARKKINAT!
Keskiviikkona 23.7. Kuppaussarvet, 10. Yhdeksän oikean
esineen tunnistaneita oli 23.
Esineet olivat: 1. Yksi pitkän perinteen omaavista arvonnoista on ollut soutuveneen arvonta. Ruutisarvi.
Rantakentän jännitysnäytelmiin kuuluvat pitkin kesää
erilaiset arpajaiset. info 0400 133 807
24PACK
MAAKUNNAN
VUODEN 2013
YRITTÄJÄ
rajoitus
enintään
2 kpl/talous
www.k-supermarket.?
Herkkutorilta
Kitee-Seura Puhoksen perinnepäivillä
Museoesineiden
tunnistusvisa
Kitee-Seuran museoesineiden tunnistusvisaan osallistui Puhoksen
Perinnepäivillä 133 kävijää. Kyseessä oli kuitenkin ns. Levyllä on vain yksi musiikkikappale puolellaan.
Kilpailu ei ollut aivan help-
po, sillä oikeita vastauksia
löytyi vain kuudesta vastauskupongista. Maalaispihapiirien
räystäiden alla poikaset odottavat ruokaa tuovia emojaan,
jotka risteilevät taitavina lentäjinä metsästäen hyönteisiä.
Wikipedia kertoo, että pääskyt tekevät pesänsä syljellään liimaamalla mudasta, savesta ja ruohosta puolipallon muotoisen kupin, johon naaras munii 4?5 valkoista munaa. www.kupiainen.net
Kiteentie 6, Kitee, puh. 8?21, la 8?18, su 12?18
petri.kupiainen@k-supermarket.. Hevosen
suokenkä, 2. Pärepihti, 8. Toivotaan, että tällä kertaa
sen saa joku, jolla ei vielä ole
aiemmin hankittua kanoottia,
Mustonen toteaa.
Mustoselle nuoret ja juniorityö ovat lähellä sydäntä.
Niinpä hän ilahtuikin kuullessaan Kirsi Muhoselta, että
arpajaisten uusintakierroksen
tuotosta puolet menee A- ja
B- poikien ja puolet Superin
joukkueen tukemiseen.
Kanoottiarpajaiset pidetään uudemman kerran tiistaina 29.7. pantin 2,40
-11%
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman korttia ja yksittäin 0,45 /prk (2,25 kg)
Kesän kivat kaverit
Räystäspääskyt ovat kesän ilo monelle. Esineiden tunnistamisessa tai arvauksessa
vastaajien mielikuvitus
lenteli rikkaruohon poistajasta ja siveysvyöstä ?rman piikkiin.
Perinnepäivien museoesineiden tunnistuksessa eniten
päänvaivaa aiheutti esine numero 7, pärepihti
on lakina tai asetuksena tulossa lääkäripäivystyksiä karsimaan maaseudulla
ja pienissä kunnissa. lähteä hakemaan kaatamalla kuntayhtymän ja perustamalla surullisen kuuluisan Hellin. Koti-Karjala
2
Lauantai 19.7.2014
Marjat
parasta
herkkua
Keski-Karjalan kesä
on tapahtumia täynnä
Jokaisella vuodenajalla on oma ruokasesonkinsa. Tähän
yhteistyön uudelleen avaamiseen ?lukija Rääkkylästä?
voisi ottaa kantaa paikallislehdissä, kun tulevaisuudessa joudumme sitä tekemään,
haluttiinpa sitä tai ei.
Emme siis hyväksy että Kitee lähtisi ennakkoon tekemään päätöksiä, joita mahdollisesti joutuisimme katumaan
ja jotka aiheuttaisivat kuntalaisille turhaa harmia ja kulua. Valitettavasti suuri
joukko kansalaisia ehti polkaista jo ns. Ne kuuluvat
niin kesään kuin talveenkin.
. Jollekin siis kiitos! Toivottavasti
väylä pysyy kunnossa niin ettei sitä ainakaan mekaanisesti
kolhita tai vahingoiteta.
Siis tyytyväinen!!!
. Tietysti vain jos tahdotte että Kiteeläisten verorahoja
käytetään myös tähän mielestämme hyvään tarkoitukseen.
Tämähän koskettaa kaikkia
kansalaisia, niin paikallisia
kuin myös lomailijoita joilla on akuutti lääkinnällisen
avun tarve. Ja kaikki marjat
yleensäkin, nimeää herkkunsa Leila Niemelä.
Kalaruuat ovat kesäaikaan
mieluisia myös. Vielä on kesää
jäljellä ja sitä voi viettää vaikkapa tänä viikonvaihteena Värtsiläpäivillä, Varmon markkinoilla, Sarvisalon ympärimelonta- ja soututapahtumassa, maitolaiturin lettukesteillä tai
Hengitysyhdistyksen myyjäisissä.
Muistakaa myös kesäteatterit, niissä on aina oma, ainutlaatuinen tunnelmansa!
Tuija Marienberg
Kiteen lääkäripäivystys
asiaan vastaus!
Lukija Rääkkylästä kyselee ihan oikeutetusti, ovatko
lääkäripalveluiden puolesta
adressin liikkeille laittaneet
tietoisia velvoitteista, mitä
?mahdollisesti jonain vuonna. Kun on kuuma
ja ikkunat auki ja nukkuakin
pitäisi ja mölinältä se ei ole
mahdollista. Mieluisinta savustettavaa on kuha.
Paksuniemeen rantautuneet
ja siitä torille poikenneet taipalsaarelaiset Jenny ja Ari
Saarnio nimeävät mustikat,
mansikat ja sienet kesäherkuikseen.
. Siis tämäkään labra/ röntgen asia
ei ole kynnyskysymys järjestää kyseistä palvelua Kiteellä. Onneksi
siinäkin on jo järki alkanut
löytymään, ettei enää jokaisen mummon mökin tarvitse
moiseen ryhtyä.
Minun harras toiveeni on
ollut, että jonain päivänä palattaisiin Keski-Karjalassa siihen vanhaan hyvään yhteistyöhön, jota kuntayhtymän
aikoina oli ja kaikki kävivät
virka-ajan ulkopuolella Kiteellä apua saamassa. Kesälomakaudella moni organisaatio sulkee muutamaksi viikoksi ovensa tai
elää porrastettujen lomaviikkojen ajan hiljaiseloa, jolloin yrityksistä ja kunnista ei tule
lehdistötiedotteita eikä toimitukseen kantaudu mistään suuria
uutisia.
Tänä kesänä KotiKarjalassa ei ole ollut uutispulaa, mistä
saamme kiittää lukuisia kesätapahtumia.
Suurten yleisöjuhlien lisäksi on ollut runsaasti pienempiä tilaisuuksia, joihin ihmiset
ovat saapuneet tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia.
Yhdistyksissä puhutaan ukkoutumisesta ja
harmitellaan aktiivisten toimijoiden vähyyttä,
mutta onneksi kesätapahtumiin on löytynyt
talkoolaisia, joiden uurastus on välttämätöntä
onnistuneen tapahtuman toteuttamisessa.
On ilahduttavaa, että Keski-Karjalan kunnissa on edelleen runsaasti niitä innokkaita,
Tyydytytön!!!
Olen odottanut jo ainakin viisi vuotta uutta päällystettä Kiteen ja Tolosenmäen väliselle
pyörätielle ja odotus on nyt
palkittu. Mitähän tässä tilanteessa pitäisi tehdä ja kenelle. Eikä
täällä ole ollut niitä aiemminkaan näinä kyseisinä aikoina
ja hyvin on pärjätty. Nämä ufot ovat onneksi ihan harmittomia, ei taivaan-, vaan muita kappaleita.
Ennen niitä kutsuttiin kesken jääneiksi käsitöiksi, tänä päivänä
ne ovat ?ufoja?. Marjat ovat parasta kesäherkkua. Parhaimmillaan paikalla on ollut samanaikaisesti peräti kuusi 3-7vuotiasta suomenhevosta ja
välillä hevosten seurassa on
kipittänyt pari shetlanninponia.
Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet toteuttamaan onnistuneen kesän. Tänä
kesänä on löytynyt mukava
treeniporukka. Kyllä nämäkin lentävät, jos kiukuspäissään seinään heittää.
Näyttelyn neuleufot olivat syntyneet esimerkiksi inspiraation
loppumisesta.
Seurantalolla voi samalla reissulla kahvitella, tehdä kirppari löytöjä ja ihastella pihalla törröttäviä puu-ukkoja.
ehdoilla.
Onnistuneen kesätapahtuman voi myös luoda itse, yhdessä ystävien kanssa. Siis tyytymätön!!!
EMERITUS
LUKIJAN KUVA
Ufot yllättivät
Akkalan Nuorisoseurantalolla näkyy ufoja. Nyt
asiaan on saatu korjaus kun:
Kesälahdella apteekissa, Pivankalla ja Onnentupa kahvilassa, Puhoksen Sivalla,
Kiteellä Kiteen-Hovilla respassa, K-Market Kupiaisella
infopisteessä ja S-Marketin
käytävällä postin vieressä on
nyt myös paperiversiot, joihin te kaikki voitte tulla mukaan. Pitäkäämme Kitee jatkossakin asukkaille ja
matkailijoille houkuttelevana
kaupunkina myös kattavien
terveyspalveluiden puolesta!
Hyvää ja aurinkoista loppukesää kaikille!
OSMO PIRHONEN. Nyt on kysymys päättäjien
halusta, eikä luvasta järjestää
tämä asia kuntoon myös jatkossa.
Tuota mahdollista asetusta
pidän osin samansuuntaisena
kansalaisten harhautuksena,
kuin tämä jätevesiasetus, jota
nyt on jouduttu täysin järjettömänä moneen kertaan muuttamaan. Kiteen
talousalue ei muuten ole pieni kunta!
Kyllä olen tietoinen, että
on suunniteltu velvoitetta joka määräisi pitämään myös
laboratorion ja röntgenpalvelun auki aina kun pidetään
lääkäripäivystystä yllä. Nämä ufot ovat tunnistettavia ja lentävät huonommin kuin nimikaimansa. Useana kesäpäivänä tai
-iltana perheemme on viihtynyt Kiteen Aimon harjoitusraviradalla.
Aiemmin olemme käyneet
siellä satunnaisesti oman hevosen tai ponin kanssa rataa kiertämässä, ilman ulkopuolista hevosseuraa. Mansikat. Kuten on todettu nyt pitää
ottaa hattu kauniisti kouraan
ja mennä jatkossakin näillä
vastaanotto-/ päivystysajoilla,
joilla on vastaanoton henkilöstön ja lääkäreidenkin mielestä hyvin pärjätty. Rääkkylän torilla vallitsee yksimielisyys siitä,
että marjat ovat kesän
herkuista parhaimpia.
. Tulin niin onnelliseksi siitä, etten ihan äsken
muista näin kehränneeni. Metsämansikoita
on tänä kesänä ihan erikoisen paljon, niitä olemme keränneet nyt, Marjatta Tolvanen kertoo.
Leipomuksista parhaita
herkkuja ovat Tolvasen mielestä piirakat. Leivonnaisista kukot ovat Niemelän erikoisalaa ja -herkkua.
Hyvin usein
kesä on paikallislehden toimituksessa rauhallista aikaa. palautetta, kun on ollut vain nettiversio tästä adressista. siihen ihteensä
rakennuttamalla kalliit ja osin
toimimattomat panospuhdistamot pihamailleen. Palvelun
nimitys ei ole ratkaiseva vaan
sen toimivuus ja tarve.
Hyvät lukijat, olemme saaneet myös ?negatiivista. Tämä
jonain vuonna mahdollisesti
tuleva velvoite ei estä Kiteetä järjestämästä lääkärien normaali vastaanottoa virka-ajan
jälkeen 16 -18 ja lauantaisin.
Sitä paitsi varsin harvat lääkärissä kävijät röntgeniä tarvitsevatkaan ja nyt on myös olemassa pikatestit korvaamassa oikeita laboratorio testejä,
joilla saadaan jo paljon tietoa
yleisimmistä vaivoista. Marjastus ja sienestys
ovat meille yhteinen perheharrastus.
jotka hyödyntävät aikaansa ja energiaansa,
tarjotakseen yleisölle viihdyttävän viikonvaihteen, ikimuistoisen teatterikokemuksen,
tunnelmallisen musiikkinautinnon, upean taidenäyttelyn tai jonkin muun kesäisen tuokion, joka kokoaa ihmiset yhteen viettämään
kesäistä päivää tai iltaa hyvässä seurassa.
Toimittajan ammatissa pääsen osallistumaan monipuolisesti erilaisiin tilaisuuksiin.
Tämän lisäksi koko meidän perhe on viettänyt aktiivista kesälomaa ja olemmekin osallistuneet monenlaisiin tapahtumiin, lasten
Kysyisin, että onkohan Kiteellä mahdollisesti joku järjestyssääntö ja mitä se sanoo
yöllä puoli viiden aikaan ravintolan edustalla mölisevistä
känniläisistä. Mansikkakakku ja savukala kuuluvat vahvasti kesään,
kertoo joensuulainen Aleksi
Nevalainen.
Nevalainen kertoo kalastavansa ja savustavansa saaliinsa itse. Mutta
ketkähän ne halusivat silloin
sitä ?parasta
Ilmanlaatuongelmien vuoksi purkutuomion saaneen vanhan
terveyskeskuksen purkutyöt
alkavat jo 11.8.
Uusiin tiloihin pääsy, uudet
ergonomiset ja kullekin sopivaksi säädettävät työpisteet,
terve ja raikas sisäilma sekä
eri tahojen erikoisosaamisen
saaminen takaisin yhteen saman katon alle ja kaikkien yhteiseksi hyödyksi on henkilöstön keskuudessa ilolla odotettu asia.
Asiakkaiden kannalta tärkeintä on muistaa aluksi mitkä kaikki toiminnot muuttavat
takaisin Arppentielle. Sen
osalta muutto Kesälahdelta takaisin Kiteelle on kuun vaihteessa, 31.7 ja 1.8.
Terveyskeskussairaalassa
on 20 akuuttihoidon paikkaa.
Kymmenen paikkaa on varattu henkilöille, jotka ovat
joko kotiutumassa sairaalasta tai siirtymässä palveluasumiseen, mutta jotka joutuvat
odottamaan lyhyen ajan, että
heidän tarvitsemansa palvelut
saadaan järjestettyä.
Pisin katko toiminnoissa
tulee muuton vuoksi röntgeniin. Samoissa tiloissa toimiminen on
tässä tärkeä apu, sillä asiakas
voi olla monen erikoisosaajan
yhteinen asiakas ja nyt kokonaisuuden huomioiminen helpottuu, Laine kiteyttää.
. Työterveyshuolto jää entisiin tiloihinsa
Pajarintielle, hammashoitola
sekä välinehuolto Kuikantielle ja eläinlääkäri Hovintielle. Saksasta tuleva työryhmä on jo saapunut Kiteelle
ja aloittanut erikoisosaamista vaativan työnsä laitteiston
siirron parissa. Se huomioon ottaen on hyvä, että Kiteellä
asiat eivät tule olemaan ainakaan kiinni tiloista, sillä ne on
suunniteltu, rakennettu ja kalustettu muunneltaviksi monitoimitiloiksi.
Lähitulevaisuuden lääkäritilanne näyttää Kipinän mukaan valoisammalta kuin oli
osattu odottaakaan. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Uusi terveyskeskus käyttöön 4. Muutto
uusiin tiloihin on alkanut ja
muuton osalta kaiken oltava
valmista viikon sisään siitä,
kun toiminta uudessa kiinteistössä on alkanut. Kaikki vanhan terveyskeskuksen tiloista siirtyvät
tavarat ja esineet käyvät läpi homepölypuhdistuksen ennen uusiin tiloihin siirtoa, vastaanoton esimies Päivi Laine
kertoo.
Hoitokäytäntö
ajanmukaiseksi
Tilaa uudessa terveyskeskuksessa on 600 neliötä vähemmän, kuin vanhassa. Lisää positiivista virettä vastaanottotoiminnan kehittämiselle antaa se, että erikoissairaanhoito
alkaa jalkautua Tikkamäeltä
Kiteelle. Kaikki kuvaukset tehdään Joensuussa kes-
Neuvolan puolella värimaailmassa näkyy se, että lapsiasiakkaat on haluttu ottaa huomioon jo
suunnittelusta alkaen. elokuuta
Kiteen uusi terveyskeskus on valmistumassa. Uudet tilat mahdollistavat sen, että voimme tehdä
työtä ja antaa hoitoa ajanmu-
Käytävillä on selkeät opasteet, joiden avulla löytää oikean palvelun äärelle.
kaisin menetelmin ja miten
se on kaikkien järkevintä. Silti
alkuun on varauduttu antamaan asiakkaille apua uusissa
tiloissa suunnistamiseen. Viimeistelyt, kalustaminen ja muutto ovat
meneillään, jotta toiminta voi alkaa maanantaina
4.8.2014.
lun vuoronumeron saa.
Parkkeerauksen osalta asiat
tulevat elämään vielä jonkin
aikaa, sillä vanhan terveyskeskuksen purkutyöt vaikuttavat piha-alueisiin vielä ainakin tämän syksyn ajan. Uuteen
terveyskeskukseen sijoittuvat
lääkäreiden ja sairaanhoitajien vastaanotot, päivystys, fysioterapia, röntgen, laboratorio, diabeteshoitaja ja -lääkäri, neuvolat sekä aikuisten
terveysneuvonta. Uudesta kahviosta vastaa
kaupungin ruokapalvelut.
Kahvio toimii kahvipaikkana, siitä voi ostaa lounaan niin
henkilökunta kuin talon asiakkaatkin ja lisäksi tiloissa käy
ruokailemassa lähiseudun tukipalveluasiakkaat.
Terveydenhuollon rakenteet elävät muutosta eikä kukaan tiedä vielä tässä vaiheessa, millainen palvelu-rakenne Kiteelle tulevaisuudessa
muodostuu. Se
on luovutettu jo kaupungille. Aulaemäntä neuvoo ensimmäisinä päivinä, mistä mitäkin löytyy, minne tarvitaan vuoronumerot ja mistä kunkin palve-
Terveyskeskuksen kahvio ja
palvelukeittiö valmistuvat ja
avautuvat muuta terveyskeskusta myöhemmin syyskuussa. Syksyn aikana kirurgi alkaa käydä pitämässä
vastaanottoa Kiteellä ja toimintaa on tarkoitus laajentaa
muidenkin erikoislääkäreiden
vastaanottojen puolelle.
Niina Nyrhinen. Perusturvajohtaja Markku Kipinä ja vastaanoton esimies Päivi Laine tutustuvat uuteen kalustukseen.
kussairaalan röntgenissä siihen saakka, kunnes uusi terveyskeskus aloittaa toiminnan 4.8.
Kaikki vanhasta terveyskeskuksesta evakkoon lähteneet tahot eivät palaa takaisin
lähtösijoilleen. Myös hallinnosta suurin
osa jää Savikontien valkoi-
Vuoronumerot helpottavat asioinnin sujuvuutta.
seen taloon.
. Syksyn säät ja talven tulon ajankohta voi vaikuttaa pihatöiden
valmistumiseen paljonkin.
Tämän vuoksi aikaa pihojen
ja parkkeerausjärjestelyjen lopulliseen valmiiksi saamiseen
on annettu ensi kesäkuun loppuun saakka.
Kiteen terveyspalvelujen
evakkomatka ympäri keskustaa on päättymässä. Hallinnosta
uusiin tiloihin muuttavat johtava lääkäri ja johtavan lääkärin sihteeri.
Kirurgin puheille
pääsee Kiteellä
Pääsisäänkäynti uuteen terveyskeskukseen on Arppentielle päin.
Osastolle uusi
paikkajako
Terveyskeskussairaalan toiminta jatkuu entisissä, mutta
remontoiduissa tiloissa. Tämä ei
kuitenkaan aiheuta tilanahtautta sillä hallinnon ja muualle jäävien toimintojen sekä
tilojen monikäyttöisyyden ja
muunneltavuuden ansioista
kokonaistilantarve on lähtökohtaisestikin aiempaa pienempi.
. Pääsemme kehittämään
toiminnan sisältöä asiakaslähtöisempään ja hoitoa kokonaisvaltaisempaan suuntaan,
kun saamme koottua erikoisosaamista takaisin samoihin
tiloihin ja moniammatillisen
työn toimimaan. Pirstaloituminen eri paikkoihin ei ole ollut asiakkaille hyvä asia, sillä
he joutuivat juoksemaan luukulta luukulle, perusturvajohtaja Markku Kipinä kuvaa
tulevaa parannusta.
. Suurin haaste tullee olemaan vanhasta toimintakulttuurista pois oppiminen, Laine ja Kipinä arvelevat.
Myös erikoisolojen ja -tilanteiden toimintavarmuus
nousee uudelle tasolle, kun
uudet tilat varustellaan kahdella varavoimasysteemillä.
Osa tiloista toimii tarvittaessa
myös väestönsuojatiloina.
Uusissa tiloissa on hyvät
opasteet sen suhteen, mitkä
palvelut ovat missäkin
Saarnaa ja liturgi
Sirkka Kotro, kanttori Pertti Häkkinen.
Su 27.7. Maria, Johannes, Juhani,
Juha, Simeoni, Simana.
Tiistaina: Leena, Matleena, Leeni, Lenita, ort. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa ja lit.
Kurkola. Hän
on kirjoittanut rukoukset koneella ja jäljentänyt vihkojen
piirroskuvituksen painettuun
kirjaan alkuperäisessä järjestyksessä.
. klo
11.30 luostarin ravintolassa sekä osallistuminen Kirkastusjuhlien ohjelmaan iltapäivällä (mm.
Pekka Simojoen konsertti.). Klo 12?14
mummonkammari Romolassa.
Kiikkutuolivieraana klo 13 Jenni Miettinen. lut. Klo 19 ?Rauha
ja rakkaus. Vihkosiin oli koottu lasten keksimiä rukouksia erilaisiin arjen tilanteisiin. Miettinen. Tarinatupa on suljettu heinäkuun. Meitä
kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. kansanopiston 1950-luvulla pidettyjen pyhäkoulujen satoa.
Kiteen evankelisella kansanopistolla työskentelevä Tuula
Hakkarainen on julkaissut viidennen kirjansa. heinäkuuta 2014
G 20.2.1926 Kitee
28.6.2014 Kitee
Aurinko nousi tänään klo 3.50 ja
laskee klo 22.20. Ei naisen syntisyys tee syyttäjien
syntisyyttä tyhjäksi. Gröhn-Dimov.
Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piirin kirkkopäivä. Keskustelu
päättyy Jeesuksen sanoihin:
?En tuomitse minäkään. klo 18 Lähetyksen
nuotioilta Kylmäpohjan rannassa.
Diakoniatyö: Diakoniatyöntekijän päivystystä ei ole 21.7.?
17.8. On harmillista, että tarkempia tietoja rukouskirjan
taustoista ei ole. Ja yksinomaan armosta.
Jeesuksen kehotus ?Mene. Maria,
Magdalena.
Keskiviikkona: Olga, Oili, ort. Alle
kolme vuotiaille ja sen alle huoltaja mukaan. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan
anteeksiantamuksesta.. Pelaajien ja katsojien ilmeistä
oli pääteltävissä, että väärin
tuomittu, ainakin virheestä
rokotetun pelaajan ja joukkueen kannattajien mielestä.
Kukaan ei mielestään omalla
teollaan ansainnut keltaista tai
jopa punaista korttia.
Tuomiosta on kyse viikon
evankeliumissakin (Joh. Jeesus ei
vastaa kysyjille mitään, vaan
alkaa piirtää maahan jotain,
mistä kukaan ei saa selvää tai
ei halua saada selvää.
Vastausta tiukataan Jeesuk-
selta. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä,
toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. 18.30 Säynejärven kyläkirkko kylän rannassa, Kurkola, Gröhn-Dimov
Ma 28.7. 0400-185710, Kirkkotie
11 Kesälahti, on 1.8. Saarnaa ja liturgi Markus Kontiainen, kanttori
Pertti Häkkinen. Ei
Jeesus päästä naista pälkähästä noin vain. klo 10 messu Kiteen
ev. Uskoisin
kuitenkin, että Kiteeltä löytyy varmaan ihmisiä, jotka
ovat tuolloin olleet pyhäkoulussa ja saattaisivat muistaa
kirjaan tallennettuja omia rukouksiaan, Tuula Hakkarainen arvioi.
Lasten rukouskirja on löytänyt tiensä jo muutamaan
kirjastoon ympäri Suomen.
Lisäksi sitä on saatavilla Kiteen Kirja-Infosta, Tohmajärvellä Kaivolta ja myös suoraan Tuula Hakkaraiselta.
Riitta Hakulinen. klo 18.00 Miesten ilta Hellaniemessä, saunomismahdollisuus.
Su 20.7. Jeesus kantoi
ristille niin tämän naisen kuin
sinunkin syntisi. klo 18.00 Sinun
Rääkkylä
Kesälahden
kappeliseurakunta
To 17.7. klo 10.00 Messu, kesävieraiden kirkkopyhä kirkossa.
klo 11.30 Lähetyksen rantakala
Hellaniemessä.
Diakoniatoimisto on avoinna
ma ja to klo 9-11.
Kesälahden seurakuntatoimisto, puh. Lunnaat on
jo maksettu, velka on jo kuitattu. Maksu: aikuiset 5 e
ja lapset 4 e. klo 19 Musiikkihartaus Niemisen kappelissa. kirkon esittely, Kurkola. Vapaa pääsy, kolehti
matkakuluihin. Kiikkutuolivieraana klo 13 Leena-Susanna Mikkonen. klo 7.00 Heinävedelle
seurakuntaretkelle lähtö (ilmoittautuneet) S-marketin pihasta. Kolehti
diakonisen perhetyön kehittämiseen seurakunnissa Kirkkopalvelujen kautta.
Ma 21.7. riippuen osanottajien
määrästä, draama on ilmainen),
ilm. klo 10 messu kirkossa,
saarna ja lit. klo 12?14 mummonkammari Romolassa. klo 18 konsertti
kirkossa; lauluyhtye ?Connection?, vapaa pääsy, vapaaehtoinen maksu
Lapsityö: LASTEN RANTAPÄIVÄ ti 12.8 Papinniemen leirikeskuksessa. Ilmoittautumiset 6.8
mennessä 013 684 8511 tai 045
111 9555 Muista mainita ruokaaineallergiat.
Retket: la 9.8. Jatkamme jälleen elokuussa tiistaisin klo 10?14.
Lähetystyö: Kirpputori Tarinatuvalla avoinna tiistaisin ja
torstaisin klo 10-14.
Kuolleet: Veikko Pekka Hirvonen 81 v, Pirkko Tuulikki Jaakkola 51 v.
Lasten rukouksia
vuosikymmenten takaa
Tuula Hakkarainen
on julkaissut tänä keväänä Lasten rukouskirjan.
Kirjan rukoukset ovat
Kiteen ev. klo 10 Messu Apostolien päivä. Hän vastaa: ?Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä,
heittäköön ensimmäisen kiven.. Klo 13 päiväjuhla Kiteen
ev. Matkalla kahvitauko (omakustanteinen), opastus ja lounas
(sisältyy matkan hintaan) n. Ja jälleen Jeesus alkoi
kirjoittaa.
Jeesuksen sanat saavat tuomiota vaativat hiljentymään.
Omatunto alkaa puhua. kirkossa.
Su 27.7. Messussa mukana kirkkokuoro ja miesyhtye Virosta, Pühjan seurakunnasta.
Su 27.7. Kivet
kirpoavat käsistä. Mene, äläkä enää tee syntiä.. Tarjoiluvastuussa Heinoniemen piiri.
Ke 30.7. kirkossa, saarna ja lit.
Kurkola, kantt. Arvioisin että vihkot ovat
koostaneet lastenohjaajakoulutuksessa olleet opiskelijat,
jotka ovat pitäneet pyhäkouluja ja mahdollisesti tehneet
jonkinlaisena näyttökokeena
lasten kanssa yhdessä tällaiset rukouskirjat.
Tuula Hakkaraisen toimittama ja tänä keväänä julkaistu Lasten rukouskirja on lähes näköispainos alkuperäisistä kahdesta vihkosta. asti avoinna
PERJANTAISIN klo 9 - 12.
Kesälahden seurakunnan adresseja (kirkon sisä- tai ulkokuvalla) on myytävänä seurakuntatoimistossa, 7 ?/10 ?.
Kuollut: Hilja Mirjam Tolvanen, 90 v.
NIMIPÄIVÄT
Lauantaina: Sari, Saara, Sara, Salla, Salli, ort. Elias, Eelis, Ilja.
Maanantaina: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna,
Hannele, Hanne, Joanna, ort. Eeva Hirvonen kirjoitti Varpasalon saaren elämästä ja nuorisoseuran
toiminnasta kertovan kirjan
yhdessä sisarentyttärensä Irmeli Liukkosen kanssa, ei siis
veljentyttärensä.
Valmistunut
Jaana Kähkönen on valmistunut sosionomiksi
(AMK) 30.6.2014 Karelia-ammattikorkeakoulusta,
Joensuusta. on
kehotus lain ja synnin alta vapauteen ja armoon.
Markus Kontiainen
Rääkkylän kirkkoherra
To 24.7. mennessä.
Kuollut: Elsa Rosti 88 v.
Avioliittoon vihitty: Miika Topi Kristian Karhapää ja Tiia-Riina Pauliina Lintumäki.
Su 27.7. psalmikuoro ja
tanssiryhmä Virta, kirkkodraaman jälkeen jatkot (lettuja, kahvia/teetä, musiikkiohjelmaa) kirkonmäellä n klo 19-20, lähtö klo
16.30 seurakuntakeskukselta, paluu n klo 21.00 (bussimatkan hinta 10?15 . Paluu noin klo 21.
Su 20.7. Saksa vei jalkapallon maailmanmestaruuden
nimiinsä neljäksi vuodeksi.
Pelaajien lisäksi jokaisessa ottelussa uurasti neljä tuomaria,
jotka olivat helteessä kirjaimellisesti sään vuoksi, mutta
myös tehtäviensä takia. klo 15 konsertti kirkossa. sunnuntai helluntaista. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa Ilmo Kurkola, Salla Kostamo, kolehti diakonisen perhetyön kehittämiseen
seurakunnissa Kirkkopalvelujen
kautta.
La 26.7. Rukoukset on kirjoitettu vihkoihin käsin kirjoittaen ja niihin on liitetty
piirroksia. 8:
2-11). - jutussa 9.7. Hänen aiemmissa kirjoissaan on koostettu
sotaveteraanien muistoja ja
sota-ajan kirjeenvaihtoa kotirintamalle.
Uusin kirjahanke sai sytykkeen kansanopiston arkistoja
järjestellessä. Armahdettuina tunnistamme, että olemme syntisiä ja tuomion ansaitsevia.
Vain syyllisiä voi armahtaa,
ei syyttömiä. virastoon puh. Ohjelmassa: aamupala, leikkejä, pelejä, askartelua,
lounas. kansanopiston arkistojen kätköistä.
vaa.
Kiteeläisten lasten rukouksia 50-luvulta
Alkuperäiset vihkoset on
koottu 1950-luvulla kansanopistolla järjestetyissä pyhäkouluissa. 045 111 9555
ke 30.7. Sitä
ensimmäistä ei joukosta löydy, kakkos- ja kolmosheittäjiä
on kyllä vuoroaan odottamassa, sillä heillehän ei vaatimusta asetettu, mutta ensin pitäisi
olla se ensimmäinen.
Ainoa synnitön on Jeesus.
Hänellä olisi oikeus heittää
se ensimmäinen kivi. Rohkima, Runo, Tuure,
Viljo, Tuukka.
Kiitos!
Kiva kun kävitte,
mukava kun muistitte.
Ei
juhlia.
Aini
KAIJA KAKSONEN
Oikaisu
Koti-Karjalan ?Hirvoselle
Hermanska-arvonimi. Klo 12.45 Kiteen ev.lut. Linja-autokyyditys srk:n pihasta klo 9.00, paluu klo 15.00. Virolainen kirkkokuoro ja miesyhtye
Pühjan seurakunnasta esiintyy.
Vapaa pääsy, kolehti matkakuluihin. Tuomitseminen
on helppoa, mutta eläminen
syntiä tekemättä on vaikeaa.
Kitee
Su 20.7. 2:1.
Siunaus toimitettu.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos kaikille tätimme hoitoon osallistuneille.
tiesi -kirkkodraama Kerimäen
puukirkossa.(kirkkodraamaa sanan, musiikin ja liikkeen kielellä) Mukana mm. klo 10 Messu 7. Tervetuloa!
Su 27.7. Riina,
Teijo, Sera?m.
Sunnuntaina: Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret,
Margareeta, ort. Oppineet miehet
näkevät tilaisuutensa koittaneen: nyt pannaan se Jeesus
tiukoille.
Väkijoukko tungeksii yhä
lähemmäksi, ilmapiiri sähköistyy, kun nainen raahataan
Jeesuksen eteen. Ne liittyvät muun muassa äitien- ja
isänpäivään, retkellä oloon,
liikenteeseen ja leikkeihin, ja
niissä pyydetään siunausta läheisille.
. Tarjoiluvastuussa
Juurikan piiri. Tuomareista tulee tuomion alaisia. Kukaan ei rohkene heittää. Tervetuloa!
Ke 30.7. Vihkoissa oli ole
tekijätietoja eikä tarkkaa ajankohtaa.
. klo 8 aamurukouspiiri srk.keskuksessa. Virolainen kirkkokuoro ja
miesyhtye Pühjan seurakunnasta esiintyy. Arkistojen uumenista löytyi pari vuotta sitten kaksi pientä vihkosta, joiden sisältö ja alkuperä herättivät Tuulan kiinnostuksen.
. Puolustaudumme helposti ihmisten
edessä vetoamalla muidenkin
syyllisyyteen, mutta muiden
syyllisyys ei lievennä omaa
syyllisyyttämme Jumalan Pyhyyden edessä.
Myös tälle muiden tuomitsemalle naiselle Jeesukselle
on omat sanansa. Hyvää kesäpäivän
jatkoa!
Kaivaten
veljien lapset perheineen
muut läheiset
Lämmöstä armon auringon
jo linnut visertää,
vaan sitten suvi aina on,
kun matka taakse jää.
PÄIVÄN SANA
Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka,
sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. -konsertti kirkossa,
ohjelmassa runoa sekä laulua;
oopperalaulaja Sauli Tiilikainen,
näyttelijä-ohjaaja Juha Kandolin,
pianisti-urkuri Pentti Savolainen;
ohjelma 10 euroa.
Jeesuksen sanat ovat armon
sanat
Kirkkokäsikirjassa viikon
aihetta kuvataan näin: ?Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta
kuuluu yksin Jumalalle. Koti-Karjala
4
Lauantai 19.7.2014
Rakkaamme
Elsa
ROSTI
19. lut. uintia, välipala ym. Armahdettunakin elämä on jatkuvaa
taistelua synnin houkutuksia
vastaan.
Naisen synti sai kuolemantuomion, kun Jeesus naulittiin
Golgatan ristille. Aviorikoksesta tavattu nainen on jo itse asiassa
tuomittu, ainakin lainopettajien ja fariseusten mielestä.
Kivitettäväksi vain, mokoma
nainen, niinhän Mooseksen
laki vaatii. oli virhe sukulaisuussuhteissa. Onnittelut!
Me kivittäjät
Kuukauden mittainen suururakka on ohi. Rukoukset ovat hyvin
avoimia, herkkiä ja lapsen
ajatusmaailmaa kuvaavia.
Ne ovat rukouksia lapsen sydämeltä Jumalan sydämelle
ja ne puhuttelevat tänäkin aikana, Tuula Hakkarainen ku-
Tuula Hakkaraisen Lasten rukouskirjan alkuperäinen versio löytyi Kiteen ev. Room. Armahtaminen ei merkitse synnin hyväksymistä, vaan päinvastoin. Jeesuksen eteen
tuodun naisen syyllisyydestä
ei ollut epäilystäkään
Kurssilla on valmiit pajut. Se ja
avaamattomaksi jäänyt kirje
jättävät ajattelemaan, minkä
varaan ihminen rakkauttaan
rakentaa.
Riitta Hakulinen
Pätsissä tulee hienosti esille
Valmis työ on parasta pajunpunonnassa
Tohmajärvellä Kirkkotien varrella olevalla
riihellä toistakymmentä ahkeraa pajunpunojaa on töidensä parissa.
Välillä on hiljaista, välillä puhe sorisee ja nauru
kaikaa.
Tohmajärven kansalaisopiston pajunpunontakurssi on
muodostunut monelle lomalaiselle ja kesävieraalle yhdeksi kesän harrastushetkeksi.
Kurssin vetäjä Raili Näätänen jäi pajunpunonnan koukkuun 14 vuotta sitten.
Aloittelijan kokemukset
ovat edelleen Railin mielessä. Edelleen
kysellään puhelimitse, onko
kurssilla tilaa.
. Jos kuitenkin haluaa kerätä omat pajut, niin se
kannattaa tehdä syksyllä heti lehtien pudottua. Sodan ja ihmiskohtaloiden kuvauksessa olisin kaivannut lisää tummempia tasoja ja yksityiskohtia, jotta tarina olisi pysäyttänyt ja ravistellut
kunnolla. Onneksi menin vielä seuraavana vuotena kurssille ja tässä sitä nyt ollaan,
Raili kertoo.
Hän tituleeraa itseänsä kuitenkin vielä pajunpunonnan
harrastajaksi, vaikkakin hänen työskentelyänsä voisi
luonnehtia ammattimaiseksi.
Raililla oli muutama vuosi
sitten pajutyönäyttely omalla pihallaan ja hänen töitä on
riittänyt myyntiinkin. Tämä on kiva harrastus,
kun täällä maaseudun rauhassa voi tehdä esineitä luonnon
pajusta, hän sanoo ensi kertaa kurssilla olevan kokemuksellaan. Tuttavuutta hierotaan, salatansseja
järjestetään ja välillä selvitellään, kuka nälkäinen tappoi
talon lampaan.
Taustalla viriää sodan lähestymisen odotus. Tällä
hetkellä yleisesti nähtävillä
on Railin tekemät pajutyöt
Järventauksen seurapirtin pi-
. Joskus soittelevat ja
kysyvät, että voisivatko tulla
töitäni katsomaan ja olenhan
minä niitä ihmisille näyttänyt. Kuinka elämä rakentuu kotirintamalla. Hänellä on työn alla pajuinen
koristevene.
. Koti-Karjala
Lauantai 19.7.2014
5
Myllyteatteri sodan ja tunteiden pätsissä
Kiteen Myllyteatteri
kunnioittaa jatkosodan
loppumisen 70-vuotisjuhlaa kertomalla tarinan Pätsinmäen taisteluista. Maininta Juurikan poltetusta oli mainio.
Viimeinen kappale Lennä
mun lempeni laulu jää soimaan huulille vielä näytäntöä seuraavana päivänä. Tytär ja tyttärentytär tutkivat lottana toimineen Lahjan
jäämistöjä, ja rintamalta tulleiden kirjeiden kerronta vie
tarinan sota-aikaan.
Avaamattomana löytynyt kirje herättää arvailuja ja
odotuksia menneiden tapahtumien paljastumiselle. Seuraavan kerran
on tarjolla talvikurssi ja ensi
kesänä on luvassa peräti kolme kahden päivän kurssia.
Harrastukseen pääsee kiinni helposti. Taivas on kattona ja seinät laajat, Raili on sanonut
toivotellessaan tervetulleeksi kurssille. Severi Ollikaisen sotamies Variksen
ehrottomuus ja hullunkiilto
silmissä antaa oman säväyksensä reteeseen pohjalaisjoukkoon.
Miehet laulavat komeasti ja naiset kauniisti - iloiten kuuntelee tämän joukon
lauluesityksiä, jotka istuvat
luontevasti tarinaan ja kertovat ihmisten tuntemuksista ja
asennoitumisesta haastavassa
tilanteessa.
Pätsi tulee iholle
se, kuinka lopulta hyvinkin
vaikeissa tilanteissa huumori
on se tekijä, joka auttaa jaksamaan ja yhdistää ihmisiä. Näytelmä
on sodan tapahtumien kuvauksen ohella ennen kaikkea
kertomus eri murre- ja kulttuuripiireistä tulevien ihmisten kohtaamisesta ja yhteentörmäyksistä. Räiskintää ja kahakoita
ei nähdä, mutta yleisölle välittyy tunne, että tosi on kyseessä.
Pätsi koskettaa ja lopussa
myös herkistää katsojaa. Tietysti
erehdyin heti ensimmäiseksi
tekemään koria ja meinasin
tympääntyä koko hommaan,
kun paksu paju ei taipunut
millään. Riina Havurinne on
Lahja-lottana hyvin luonteva
ja hän elää roolissaan hyvin
herkkänä. Hermanni Nieminen tuliluonteisena pohjalaisena on ilmeikäs, rehvakka,
mutta myös syvästi tunteva.
Marja Kanula karjalaisevakkona on loistava ja murrekin taipuu luontevasti. Näyttelijätyö on
harrastajateatteriksi ihailtavan tasaista, mutta tähtihetkiäkin löytyy.
Pääpari, Hermanni Nieminen Antti Ylitalona ja Riina
Havurinne Lahjana, loistaa
onnistuneesti ja parin välillään voi aistia aitoa tunnejännitettä. Nyt en ole enää näyttelyä
pitänyt. Keräämisen jälkeen ohkaiset oksattomat pajut laitetaan nippuihin
kuivumaan puolesta vuodesta
vuoteen. Ennen käyttöä pajuja
liotetaan kaksi viikkoa, Raili
Näätänen ohjeistaa.
Kari Sarkkinen. Anneli kertoo veneen
syntyvän aloittelijankin käsis-
sä päivässä.
Kiteeläinen Saila Matikainen on jo useamman kurssin kävijä. Timo
Saukkosen sotamies Lanteri
on hauska vastarannan kiiski ja vääräleuka. Pääosin onnistuneesti toteutettu
eri murteilla puhuminen tuo
myös oman lisämausteensa
herkullisiin kohtaamisiin.
Sodan kuvaaminen on
haastavaa niin kerronnallisesti kuin näyttämölle panon kannalta. Uhkaava tieto vihollisen varustautumisesta ei kulje johdolle
asti ja miehet astuvat toivot-
tomaan tulipätsiin.
Tarja Jänis on kirjoittanut
näytelmään peräti kaksikymmentäviisi roolia ja jokainen
hahmo on sopivan esittäjän
löytänyt. Raili Näätänen (toinen vasemmalta)
opettaa kurssilaisia 14 vuoden kokemuksellaan pajunpunonnasta.
hassa kylätaideteoksena.
. Kirjeen avaamattomuus paljastaa
lopulta merkittäviä motiiveja Lahjan elämän valinnoille
ja halulle vaalia rakkauden
muistoa.
Eteläpohjalainen jalkaväkirykmentti saapuu Kiteelle
kesällä 1941 tavoitteenaan
vallata Kuivalaisen kukkula.
Reteesti tullahan ja laulu raikaa - ei ihme, että paikalliset
naiset heräävät eloon. Se näyttää inhimillisesti, kuinka erilaisilla
Antti Ylitalon (Hermanni Nieminen) kirje Lahjalle (Riina Havurinne) avautuu vasta Lahjan kuoleman jälkeen.
tavoilla erilaiset ihmiset pyrkivät selviytymään. Olin ensikertalaisena kerännyt paksuja pajuja. Tarina on kuvitteellinen,
mutta historiallinen viitekehys pohjalaisen jalkaväkirykmentin Kiteen Pätsinmäen taisteluineen on totta. Hän ei vielä silloin tiennyt,
että pajujen pitää olla ohkaisia, vuoden kasvuja eikä niissä saa olla oksia.
. Pätsissä sodan
ja taisteluiden kuvaus on ratkaistu mielenkiintoisella tavalla. Tarina alkaa nykypäivästä ja päähenkilö Lahjan
hautajaisten jälkeisistä hetkistä. Aihe on vallan
ajankohtainen tänäkin päivänä.
Pohojalaaset tuloo
Pätsissä liikutaan sujuvasti ja
mielenkiintoisesti eri aikatasoilla. Kurssille on
ilmoittautunut paljon ensi-
kertalaisia ja moni on käynyt
kurssin aikana katsomassa,
mitä täällä tehdään. Ja kyllähän minä pajutöitäni myynkin, muuten tämä riihi täyttyisi niistä, Raili
naurahtaa.
Pajunpunonta kiinnostaa
yhä enemmän. Mukavinta tässä on valmis tuote, Saila sanoo seuraavaa kissaa punoessaan.
Pajunpunonnan kurssin toinen osa on ensi maanantaista
tiistaihin. Tarinan tapahtumat ja kerronta
antavat todentuntuisia - paikoin tosin siloteltujakin - vastauksia siihen, mitä elämä on
voinut olla monin paikoin sodan jaloissa.
Tarja Jäniksen käsikirjoittama Kiteelle jatkosodan alkuun sijoittuva Pätsin tarina
rakentuu loogisesti ja sen juoni punoutuu odotuksia ja mielenkiintoa herättävällä tavalla. Valmiina pöydällä on jo pajusta punottu kissa
ja kori.
. Kokonaisuutena tarina on
ehjä, uskottava ja elämänmakuinen.
Pätsistä välittyy halu ymmärtää ihmistä. Eri heimot kohtaavat, huumori kukkii
ja rakkaus roihahtaa.
Kuinka ihmiset selviävät sodan kaltaisissa
poikkeusoloissa. Mitä miehet
joutuvat kokemaan tositoimissa?
Myllyteatterin Pätsi piirtää
yhden kuvan sodan varjoista paikallisesta näkökulmasta. ?Parissa
viikossa se selvää?, arvellaan,
mutta todellisuus avautuukin
paljon raadollisempana. Pajunpunonta on kiva harrastus, Anneli Hakulinen sanoo
ja ilmeet sen todistavat.
Saila Matikaisella on kokemusta jo useammalta kurssilta ja on tehnyt edessä olevan kissan. Haittaa ei olisi ollut siitäkään, että paikallisia
viitteitä olisi ollut enemmän.
Se olisi naulannut katsojan
kokemaan, että tämä kaikki
todella saattoi tapahtua juuri
tässä. Ja jokaisella on
varmasti joku pajuesine mukanaan, kun lähtee kurssilta,
hän lupaa.
Helsingistä kolme vuotta
sitten Tohmajärvelle muuttanut Anneli Hakulinen sanoo
löytäneensä hauskan harrastuksen pajunpunonnasta
Järventauksen Seurapirtillä 23.6.-3.8. KATRI-HELENA . Koti-Karjala
6
Lauantai 19.7.2014
Meiltä neuvot ja
niksit maalauksiin
e
e
sti
+
ey
rv
Te
nti
pe
Arp
KULTTUURI-IKKUNA
KITEE
. Avoinna
5.8. . Nonna
Takala, aasitaiteilija.
. klo 11.30 LETTUKESTIT maitolaiturilla, klo
14.00 Hiukan Teatteri esittää näytelmän ?HOTELLI
HUIKKA?.
. Valokuvaaja Tero Makkosen ?VINSKI - ERÄÄN KISSAN MUOTOKUVIA. Seur. saakka
ke-su klo 12?18.
. Susanna Haverinen
kommentoi tähän napakasti ja
kysyi Pirhoselta, että eikö valtuutetun kuulu ottaa selvää,
ellei tiedä?
. mape 10?17.
Purujärven kylätalolla keskusteltiin Kesälahden tulevaisuudesta, Kiteen kaupungin säästösuunnitelmat koettiin kohdistuvan liiaksi vain Kesälahteen. klo
14, ke 23.7. Johanna Lumme
ja Pentti Lumme: ?MAASTA AVARUUTEEN?, maalauksia ja veistoksia. Leo Karppasen SAIHO
ATELJEE avoinna sopimuksesta puh.040 770
3577. KESÄTAPAHTUMA la
26.7. Kolmesta pojastamme
kaksi on työssä, jota voisi tehdä
kotona. Ei riitä, että
vain Kesälahden pitää tehdä
toimia, vaan Kiteen kokonaisuutena pitää tehdä niitä.
neensä seikan kuntaliitosta.
Hän kehottikin kesälahtelaisia aktiivisuuteen seuraavissa kunnallisvaaleissa.
Ihmettelyä herättää, miksi jopa hämmästyttävän hyvässä yhteisymmärryksessä
laadittu kuntaliitossopimus,
ja sen myötä yhteisen taipaleen suunnittelu, kääntyikin
yht?äkkiä kissanhännän vedoksi. klo 19 oopperalaulaja Sauli Tiilikainen, näyttelijä-ohjaaja Juha Kandolin, urkuri Pentti
Savolainen.
. Monella suulla kysyttiin, miksi esimerkiksi koululaisten pitäisi kulkea vain yhteen suuntaan, eli Kesälahdelta Kiteelle. ?PÄTSI. PUUTARHASSA 2014
. klo
12. klo 19, to
24.7. NIGHTWISH ART EXHIBITION 23.6.?15.8., Ravintola Reino. saakka Sivistys ja kulttuurikeskus Ilmarisen aulassa (Koulutie
3) Arkisn klo 9-15,la-su klo
12-15.
. Raija Puukko: ?LUOVUUDEN
PUUTARHA?, installaatiotaidetta luonnon materiaaleista.
RÄÄKKYLÄ
. Tiinan Taikamatto, Leipurintie 4. HUOVUTUSTÖIDEN
näyttely ?Aasien matkassa edelleen. Kustannus Kesälahden
koulussa per oppilas on toki tällä hetkellä noin kolmetuhatta euroa suurempi kuin
valtion kustannuslaskelma ottaa huomioon, ja josta lasketaan valtion myöntämä tuki,
mutta jo vaikkapa kymmenen
oppilaan lisäyksellä kustannus per oppilas putoaisi huomattavasti.
Anne Lindeberg-Piiroinen, ja moni muukin, muistivat kuinka Varmo oli laittanut
Helsingin Sanomiin ilmoituksen houkutellakseen lapsiperheitä kylälle koulun lakkautusuhan alla. Korkeakankaantie 355
. PIRJO TIKKISEN MAALAUKSIA, KERAMIIKKAA
JA VALOKUVIA Paksunimen Meijerisalissa 11.6.?
3.8. MAAILMAN SUURIN
PINSSIKOKOELMA - Guinness World Record Kiteen
PajarinHovissa 1.7.?31.8.
. valokuvanäyttely Paksuniemen
Satamakahviossa, Paksuniementie 241. näyttely Nymanin renkituvassa
(Kirkkotie 14) 10.8. klo
19.
. Avoinna 9.6.?29.8. Ihmetyttää, miten päättäjät eivät tiedä asioista, joista tekevät päätöksiä, Susanna jatkoi.
. TEUVO JA PAPERITAIVAS Tohmajärven kesäteatterilla ti 22.7. Purujärven kylätalo la
19.7. klo 19, su 27.7. Järj. Avoinna ma-pe klo
10?17, la. esitykset: su 20.7
klo 15 ja 19.00, ke 23.7.
klo 19.
. Kesälahdella
tyhjien asuntojen puute ei ainakaan torpedoisi vastaavaa
hanketta.
Tietoa, ei oletuksia!
Uukuniemeltä aiemmin tulleiden oppilaiden kohtalo nousi esiin moneen otteeseen.
Esa Lahtela (sdp) totesi asian olevan menetetty uukuniemeläisten suhteen, mutta
myönsi kuitenkin olevan lain
mukaan mahdollista, että oppilaita tulisi jälleen Uukuniemeltä ja myös Punkaharjun
puolelta.
. Muiden muutot olivat valitettavasti kariutuneet
asuntopulaan. Kustannuslaskelmien julkaiseminen olisi tässä
kohdassa kohtuullista. asti su-to klo 9.00?
21.00, pe ja la klo 9.00?
01.00 Näyttely on omistettu
Vinski kissan muistolle sekä kaikille kissoille.
TOHMAJÄRVI
. Värtsilän kesäteatterissa YKSINÄISTEN SYDÄNTEN KERHO Ensi-ilta pe
18.7. Lähdöt Piikkeestä (Kesälahti) tai Papinniemestä
(Uukuniemi)
. klo 19.
. Kuntaliitossopimukseen präntätyt
tekstit koetaan tällä hetkellä
kesälahtelaisten keskuudessa monilta osilta lähinnä sanahelinäksi.
. . METSÄN VAATTEET
ympäristötaidenäyttely Puhoksen Kosolan luontopolulla 15.6.- 31.8.
. 10?14. Mielestäni Kiteen kau-
Kesälahden yläkoulun lopettamisuhka puhutti tilaisuudessa eniten. Pellikkalantie 2, Niinikumpu.
. Yhteydenottoja
oli tullut nelisenkymmentä ja
yksi perhe olikin muuttanut
Varmoon. SOVINTOLAN KESÄNÄYTTELYT 14.6.-16.8.
Avoinna ma-pe klo 10?18,
la 10-15. Lapsetkaan eivät matkusta kymmeniä kilometrejä ilmaiseksi, niin mikä olisi todellinen
säästö?
. -valokuvanäyttely Ke-
sälahden kirjastossa 1.31.7. Taitokeskuksen ULLAKON KESÄNÄYTTELY
Evakkoarkun aarteet - siirtokarjalaisten perinnekäsitöitä sekä Natasha Podkolzinan intarsiatauluja, puukoruja ja öljyvärimaalauksia. ke-su klo 12-18
. Kyläparin Myllyteatterilla Potoskavaarassa. SARVISALON YMPÄRIMELONTA JA SOUTUTAPAHTUMA la 19.7. ja Kesälahden alueen raja-aita vaikuttaa edelleen korkealta.
Herman Aistrich antoi tästä palautetta kaupungille.
. Jos oppilasmäärä
ei tipu tästä, tulee koulu mielestäni säilymään, Ari Asikainen sanoi.
. klo 13 Jouhentalolla Puhossalossa, pienoisnäytelmiä, musiikkia, runoja, arvontaa. ?Vanhan Kiteen. Kesälahden tulevaisuus huolestuttaa ja epätietoisuutta on paljon ilmassa. taidenäyttely 30.6.?3.8.,
avoinna joka päivä klo 10?
18. Kuka vain maksaa kyydit,
Lahtela kysyi.
Valtuutettu Osmo Pirhonen (ps.) sanoi, ettei uukuniemeläisten kohtalosta äänestettäessä ollut ?tiennyt Kesälahden asioista?, vaan oli tehnyt päätöksensä virkamiesten
mukaan. . ?NUORTA OSAAMISTA. esitykset
la 9.7. Kuinka houkutella
alueelle uusia lapsiperheitä,
jos koulun loppuminen on uhkana. Jos kesälahtelaiset haluavat muutoksia, on ikävä asia,
jos asioista ei voi neuvotella,
vaan pitäisi toimia Esa Lahtelan kehotuksen ?valittakaa
hallinto-oikeuteen. mukaan,
Matti Kosonen harmitteli.
Esille nousivat myös terveyskeskuspäivystys, kirjasto
ja kutsutaksisysteemi.
. NIGHTWISH-FAN ART
. ?MUISTOJA MENNEILTÄ AJOILTA- SOKERISAKSISTA SIRPPIIN -NÄYTTELY. Onko kunnallispolitiikka sellainen juna, joka liikkeelle lähdettyään ei pysähdy, vaikka menisi päin seinää,
Esa Rahunen kysyi.
Purujärven kylätalo ääriään myöten täynnä
Tulevaisuus
puhuttaa Kesälahdella
pungin pitäisi hoitaa koko
aluetta, ei vain ?vanhaa Kiteetä?, Aistrich sanoi ja listasi monta kaupungin tekemää
?tyhmää päätöstä?.
Pro Kesälahti yhdistyksen järjestämässä
avoimessa keskustelutilaisuudessa Purujärven
kylätalolla otettiin napakastikin kantaa Kiteen
kaupungin säästötavoitteisiin, jotka toteutuessaan karsivat Kesälahden palvelut hyvin niukoiksi.
Kesälahdella ovat sekä vakituiset asukkaat että lomaasukkaat heränneet vaatimaan
tasapuolisuutta säästökuurin
kourissa. Näyttelyssä on Nuori Kulttuuri Moves -Itä-Suomen aluetapahtuman tanssin vahvoja tunnelmia sekä nuorten valokuvaajien
omia tärkeitä aiheita ja tarinoita.
. Uhka vaikuttaa alueen houkuttelevuuteen. Koulun lakkauttamisasian esille ottamisessa juuri nyt
ei ollut järjen häivääkään. klo 16, su 20.7. näyttely 10.8. klo 10?15
Koulunmäentie17 Kaurila
(kylätalo).
. Konsertti RAUHA JA
RAKKAUS Kiteen kirkko ma 21.7. Tosin kuntalaki sanoo,
että liitossopimukset sitovat
joka tapauksessa vain kolme
vuotta, ajan voi sopia lyhyemmäksi, muttei pidemmäksi, valtuutettu Ari Asikainen
(kesk.) sanoi ja kertoi selvittä-
Nuorisoa yksinään napakasti edustanut Susanna Haverinen ihmetteli, kuinka valtuutetut voivat tehdä päätöksiä asioista, joista eivät tiedä
mitään.
Koulu,
terveyskeskus,
kyydit...
Kesälahdelle pari vuotta sitten paluumuuttanut Pekka Ketolainen kertoi tekevänsä etätyötä. klo 19, seur. Turha meidän kesälahtelaisten on täälläkään pohtia
asioita keskenämme, vaan pitäisi koota kaikki kiteeläiset
yhteen ja saada tästä sellainen
kunta, että toimisimme yhteisten tavoitteiden eteen.
. kertomus sodasta, urheudesta ja rakkaudesta. Mutta, miten houkutella tänne lisää ihmisiä, jos kaikki lakkautetaan. ?HILJAINEN RUKOUS?
Marketta Kostamon näyttely ikoneista Kiteen ortodoksikirkolla 30.6.?31.7.,
ma-pe klo 10-16.
. Kutsutaksia ei lopeteta,
sen reittiä katsotaan syksyllä,
valtuutettu Kari Pennanen
(kesk.) kertoi.
Pro Kesälahden facebooksivujen päivittäjä kommentoi
tilaisuuden jälkeen sivuilla:
?Sain vahvistuksen sille näkemykselle, että Kiteen suurin ongelma on se, ettei kyetä,
eikä haluta hahmottaa kokonaisuuksia.?
Sari Helin. 2.6.-15.8. VÄRTSILÄ-PÄIVÄT 18.?
20.7.
. Heinoniementie
27.
. Esillä ja myynnissä saksalaisen taiteilijan Katharina Benkwitzin
teoksia.
. MANNERHEIMIN JALANJÄLJILLÄ, valokuvanäyttely, koulumuseo, kahvila 23.6.?17.8. kyläyhdistys.
Tapahtuman tekee silti viimekädessä yleisö.
Ilman yleisöä me järjestäjät
tekisimme työmme ihan turhaan, joten suuri kiitos kuuluu
kaikille kävijöille, Karppanen
summaa viikonloppua.
. Saadun
palautteen perusteella ensi kesän 10 vuotis juhlavuoden tapahtumalta odotetaan paljon
jo nyt, tapahtuman ?isäntä?
Jouko Karppanen kertoo.
. Erityisen hyvilläni olen
positiivista palautteesta, jota
saimme kävijöiltä 4H-nuorten
Puhoksessa valmistettu Höyrylaiva Rapid vieraili synnyinseudullaan yleisön ihasteltavana.
iloisella asenteella hoitamasta pysäköinnin ohjauksesta.
Uusi yleisöennätys näkyi ihan
ensimmäisenä siinä, että ennakkoon varatut pysäköintitilat täyttyivät molempina päivinä jo ennen puoltapäivää.
Perinteisten työtapojen,
taitojen, esineiden ja työvälineiden sekä tuotteiden lisäksi esillä oli myös nykypäivän
elämään sopivaa tietoa. Näin kävi nytkin. Lauantai 19.7.2014
Koti-Karjala
Lapset ja eläimet löytävät yleensä hyvin helposti yhteisen sävelen. Mauri Turusen neuvoja hakemassa kävi paljon väkeä.
Tunnelmia perinnepäiviltä
Puhoksen perinnepäivät onnistuivat saavuttamaan
jälleen kerran uusia ennätyksiä. Tapahtuman tekijät ja
esilleasettajat ovat olleet aina innostuneita ja tämä tapahtuma on minusta osoitus juuri siitä, mitä monen eri tahon
yhteisellä innostuksella saadaan aikaan. Kiertelyn, kokemisen ja katselun
keskellä mukavan lepotuokion soi lettukahvit rantanurmella.
Vanhat traktorit ovat oleellinen osa perinnepäivien kalustoa. Niin yleisöä kuin
esilleasettajiakin oli tänäkin vuonna enemmän kuin
koskaan ennen. Kaikkiaan palaute on jälleen ollut hyvin positiivista
ja kiitosta on tullut monelta
suunnalta. Tapahtuma saavutti yli 6000 kävijän rajan.
Eipä tainnut Hurskaisen perhe aikanaan arvata, mitä he
pistivät alulle järjestäessään
ensimmäiset perinnekonepäivät Puhokseen. Vuosi vuodelta tapahtuma on kasvanut ja
Perinnepäivät sai liikkeelle Vaittisen perheen kolme sukupolvea. Tapahtumasta saattoi ammentaa osaamista omaan arkeen
niin kalaruokien valmistuksen
helpottamiseksi kuin jätteiden
lajitteluun tai jätevesiasioihin.
Pelastuslaitoksen vanhaa ja
uutta kalustoa vertailemalla
pääsi jyvälle siitä, miten ajat
ovat muuttuneet ja mitä ensivaste toiminta on.
. Kiteen Käsikkäiden osastolla äänestyksen
äärellä moni pohti pitkään sitä, mikä patalapuista onkaan se kaikkien kaunein.. Pelkästään rompetorin
myyjämäärä kasvoi liki 50
prosenttia viime vuodesta.
Moni myyjistä kiitteli järjestelyjä ja varasi paikan jo ensi
vuoden tapahtumaan. Vanhat rakennukset yhdistettynä
vesielementin suomiin mahdollisuuksiin ja tunnelmaan
tekee Puhoksen perinnepäiviin oman leimansa, Karppanen toteaa.
Niina Nyrhinen
Patalaput ovat arjessa kulkevaa ja elävää perinnettä. Lapinlehmän vasikka nautiskeli joensuulaisen
Iida-Mari Pitkäjärven antamista ruohotuliaisista ja rapsutuksista.
7
Kalankäsittely on sekä väline- että tekniikkalaji, jossa on omat
niksinsä. Tapahtuma jatkoi
jälleen kasvuaan ja kehitystään monella eri mittapuulla
mitaten.
. Se, miten meidän
tapahtuma erottuu muista vastaavista, on tämä paikka. Niiden äärellä kerrotaan ja kuullaan
monia muistorikkaita tarinoita.
vastuuta on jaettu aina vain
suuremmalle järjestäjä- ja talkoojoukolle.
Nyt jo yhdeksännen kerran
järjestettyjen Puhoksen perinnepäivien järjestäjillä ja noin
parillasadalla talkoissa mukana olleella on syytä tyytyväisyyteen
(kuva. Jarkko Torni)
Perjantai-iltana oli Kiteen torilla Musiikki-iltatori, jossa
sekä suomalaiset että ulkomaalaiset muusikot esittivät
musiikkia laidasta laitaan.
Kotimaisia voimia edustivat
harmonikantaitaja Anniina
Luukkainen, pianisti Anni Sarasti sekä Kitee All Stars -yh-
Brasilialainen Nayara Camarosano oli Nightwish-viikon kaukaisin vieras. Koti-Karjala
8
Lauantai 19.7.2014
Tapahtuipa Nightwish-viikolla
Kiteen kansainvälisin kulttuuritapahtuma,
Nightwish-viikko, on takanapäin ja mieli on hieman haikea. Viikon pituisen rupeaman seremoniamestari Plamen Dimov rakentaa jo täyttä
höyryä ensi kesän entistäkin monipuolisempaa ja
laadukkaampaa kokoontumista.
Kiteen Evankeliselle Kansanopistolle joka puolelta maapalloa kokoontuneet Nightwish-ihmiset ovat jo palanneet koteihinsa. Konseptina on, että emme
treenaa ollenkaan esimerkiksi Kiteesalissa tai Montulla,
vaan vuokraamme leiripaikan,
mahdollisesti Röskö, Riihijärvi tai Papinniemi, jossa konserteissa esiintyvät muusikot
oleilevat yhdessä ja harjoittelevat, Plamen Dimov valottaa
ensi kesän ruljanssia.
Kaikki osallistujat taidoista
ja taustasta riippumatta ovat
ensi vuonna mukana laulamassa jotain Nightwishin
kappaletta musiikinopettajan
treenaamina. Vierailut ja tykkäykset lasketaan nykyisin miljoonissa.
Nightwish Fan Art -taidenäyttely on nähtävissä Ilmarisen aulassa aina koulujen
alkamiseen saakka.
Nightwishviikko 2015
Nyt seuraa julkinen sanojen
peruminen ja synkkä katumuksen hetki.
. Kaukaisin vieras oli laulajatar Nayara Camarosano
Brasiliasta.
. On ehkä liian aikaista hahmottaa, kuinka
onnistuneesti tämänkesäinen
Nightwish-viikko toteutui, silti voi sanoa, että hyvän mielen saivat sadat konsertti- ja
näyttelyvieraat Kiteellä sekä
sadattuhannet fanit facebookin ja Youtuben ääressä maailmalla.
Tyytyväinen on myös
Nightwishin taustahahmo ja
koko Nightwish-viikon alullepanija, musiikinopettaja
Plamen Dimov.
. Jotkut sanoivat odottaneensa ehkä yhden jäsenen näkemistä
ohi mennen tai sattumalta.
Alun hämmästyksen jälkeen alkoi armoton nimikirjoitusten raapustaminen kalentereihin ja ties mihin. Kuulimme kirkossa mm.
Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maijan sekä Rauno
Lehtisen laulun Hetki. Tällä kertaa osanottajia
oli 34, joista neljä oli kuvataiteilijoita. Dimovin haastattelun 15 viimeisen minuutin aikan tuli facebookiin 77 kommenttia. jatkoivat
pitkäksi venyneen konsertin
jälkeen ravintola Reinoon
täysin tietämättöminä, mitä
vastaan tulisi. Torilla nähtiin myös pieni
sirkusesitys ja samaan markkinahenkeen oli myös ostettavaakin tarjolla käsilaukuista grillimakkaraan, tuohitöistä
ruoka-annoksiin.
Viikko huipentui sunnuntaiseen Nightwish tribute -konserttiin Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisen Kiteesalissa.
Konserttia seurasi 500 ihmistä ympäri maailman suorana
streaming-lähetyksenä internetissä. Kun ryhmä astui ravintolaan sisään, valahti
monelta suu ammolleen hämmästyksestä: pöydässä odotti koko Nightwishin porukka hollantilaissolistinsa Floor
Jansenin kanssa. (kuva: Martti Rosendahl)
likoituikin Kiteelle, ja tulos kuultiin konsertissa. Minä viestitin takaisin,
että se oli liian klassillinen
ja pyysin tekemään sen uudestaan enemmän pop-laulun
suuntaan, Dimov selittää.
Elmas Mehmet sitten va-
Kirkosta ?leiriläiset. Ensi kesänä ei ole mitään
kilpailuja. Vuonna 2015 Nightwishtapahtuma on kaksiviikkoinen. Martti Rosendahlin
video- ja valokuvausryhmässä oli viisi osallistujaa, joista
neljä Suomesta ja yksi ulkomailta. Floorin, Tuomaksen, Empun, Marcon ja Jukan kynät savusivat
omistuskirjoituksista. Facebookiin virtasi
koko viikon ajan tykkäyksiä
yhtenä virtana.
Välillä facebook sivut ?tilttailivat?. Olen ylpeä siitä, että kiteeläisen säveltäjän Tuomas
Holopaisen musiikki yhdistää
niin paljon ihmisiä kaikissa
maanosissa, Dimov tiivistää.
. Tuo
milanolainen konservatorio
muuten tuottaa laulajia Milanon La Scala -oopperaan.
Yllätys
Plamen Dimov yllättyi kirkkokonsertin yleisömäärästä.
tä. Pianisti-säveltäjä Andrew Wrangler
lahjoitti Tuomas Holopaiselle
oman sovituksensa Nightwishin kappaleesta ?The Life and
Times of Scroog?. Yllätyin, että torstain
kirkkokonsertissa oli tapahtumista eniten yleisöä, kolmisensataa kuulijaa, Plamen
Dimov sanoo.
Kirkossa
Kirkkokonsertin teemana oli
suomalainen musiikki Nightwish-fanien suomeksi tulkitsemana. Kuvataide on
luonnollisesti mukana kuvioissa myös 2015 kesällä.
Tämänvuotista Nightwishviikkoa olivat tukemassa:
Lions, KiPa -90, Fantasia Art,
Kiteen Evankelinen Kansanopisto, Kiteen Apteekki, KotiKarjala, Kitee-Seura, Kiteen
Seudun Osuuspankki, Jetina,
Flame Music ja Leader.
Aladár Bayer. Dimov olikin harjaannuttanut jokaista laulajaa
ja hionut jokaista kappaletta
kahdeksan kuukauden ajan
netissä. Yksi viikko ei riitä, se
on varma.
. Paikalla oli
myös MTV3.
Kukaan ei tahtonut uskoa,
että koko bändi oli läsnä. Hento varsi pitää sisällään voimakkaan, sielukkaan äänen.
tye. Taisin vähän innos-
tua MTV3:n haastattelussa,
Dimov nauraa.
. Sekä kirkossa, torilla että Kiteesalissa esitetetyt
kappaleet Dimov valitsi aina
esiintyjän ominaisuuksien ja
kykyjen mukaan.
. Joku halusi
poseerata Marcon kanssa, toinen Floorin, kolmannelle riitti
kädenpuristus.
Myönnettävä on, että yhtye kantaa vastuun faneistaan,
eikä kukaan pettynyt, kaikki
otettiin lämmöllä huomioon
ja jokaiselle riitti ystävällinen sana.
Äänessä jälleen
Ravintola Reinossa odotti yllätys. Esimerkiksi Elmas Mehmet, joka opiskelee Luigi
Cherubini -konservatoriossa
Romanialais-turkkilais-italialaisen Elmas Mehmetin lämmin sopraanoääni sulatti paatuneimmankin sielun.
Milanossa, lähetti kaksi viikkoa Nightwishin viimeisen
levynjulkaisun jälkeen oman
versionsa yhdestä hittikappaleesta. Kuvat ja viedot tulevat aikoinaan Youtubeen ja
facebookiin.
Dimov valitsi Kiteen
Nightwish-tapahtumaan tuhannen muusikon ja kuvataiteilijan joukosta lahjakkaimmat tai muuten sopivimmat
34. Musiikkia kuultiin
kymmeneltä eri säveltäjäl-
Nightwish-viikon taiteilijat poseerasivat yhdessä kirkkokonsertin jälkeen. Nämä
kaksi, ja moni muukin musiikkiesitys, saivat kuulijoilla
tunteet pintaan ja kyyneleet
poskipäille
21-vuotias Andrew on soittanut pianoa viisivuotiaasta.
. Jokin Nightwishin musiikissa sai minut taistelemaan.
Jokin musiikissa sai minut
tuntemaan, että joku maailmassa ymmärtää mitä joudun
kärsimään ja miltä minusta
tuntuu, Bailey kertoo.
Lääkärit kertoivat Baileylle, että hänellä on alle yhden
prosentin todennäköisyys toipua.
. Muutaman minuutin päästä lapseni kuoli. Kaupunkinne on kaunis,
puhdas ja ihmiset ovat lämminhenkisiä. Otin gradussani erityistarkasteluun kappaleen ?Ghost
Love Score?.
Andrew halusi tulla Kiteelle koska hän halusi tutustua samanhenkisiin ihmisiin,
jotka nauttivat Nightwishin
musiikin kuuntelusta ja soittamisesta.
. Haluaisin myös luoda
nuotit pianoa varten kaikille
Nightwishin albumeille, kuten tein Imaginaerum-albumille.
Tulevaisuudessa Andrew
haluaisi tehdä kaikista Nightwishin kappaleista videot,
joissa hän tulkitsee kappaleet pianolla.
. Minulla oli mukanani ?Imaginaerum?-levy, joten laitoimme sen soimaan
ja aloin laulamaan, Veronika sanoo.
. Soitin paljon koulun bändeissä, Adrew kertoo.
. ensimmäistä kertaa, makasin sairaalan
sängyssä.
Musiikki auttoi Baileytä
toipumaan vakavasta sairaudesta.
. Joku keksi että
Veronika on ollut laulajana ja
hän voisi lievittää kipua laulamalla.
. kappaleen säveltäjälle Tuomas Holopaiselle. Teillä on jotain,
josta olla todella ylpeitä!
Hollantilainen Veronika
La Vero päätti tulla Kiteelle Nightwish Days-tapahtumaan kertomaan koskettavan
tarinansa liittyen Nightwishin
musiikkiin. -kappaleen
antama voima sai minut taistelemaan.
. Hänen vatsastaan löydetty kuollut sikiö nimettiin
?pikku-Janeksi?. Lääkärini konsultoivat
toisiaan ja päätyivät siihen,
että voisin synnyttää lapsen
noin 7 kuukauden raskausajan
jälkeen, Veronika kertoo.
. Kiteeläiset tekivät kaikkensa majoittaakseen liikuntarajoitteisen ihmisen ja kuljettivat minua pyörätuolini
kanssa, Bailey kiittää.
. Vuonna 2012 hän
sai yllätyksekseen tietää olevansa raskaana, vaikka hän oli
sterilisoitu vakavien terveysongelmien vuoksi.
. Kun tunsin ensimmäistä
kertaa lapsen sydämen lyönnit vatsassani, olin todella onnellinen.
Pian alkoi kuitenkin ilmetä
ongelmia. Minulle sanottiin, että jos
selviydyn, minusta tulee aivokuollut; en enää kävele tai puhu ja olen vain varjo entisestäni, Bailey muistelee.
. Koti-Karjala
Lauantai 19.7.2014
9
Andrew
Australiasta
Australialainen Andrew
Wrangel on musiikin maisteri. Veroni-
ka halusi esittää kiteeläisille
ja kuolleille enkelilapsilleen
Nightwish Days -tapahtuman
tribuuttikonsertissa kappaleen
?Turn loose the mermaids?,
joka tunnetaan nykyisin hänen perheessään ?Joeyn lauluna?.
. Kitee on taianomainen
ja lämmin paikka, Bailey kehuu.
. Olen hyvin kunnianhimoinen ja sitoudun rakastamiini asioihin.
Andrew Wrangelilla oli mahdollisuus antaa pianosovituksensa kappaleesta . Halusin tutkia tapaa, jolla
orkesteri on integroitu Nightwishin musiikkiin, Andrew
selventää.
. (kuva: Martti Rosendahl)
Bailey saa voimia
Veronika La Veron
Nightwishin musiikista enkelilapset
Bailey Coty tulee Kanadasta.
. Kahdeksan tunnin synnytyksen jälkeen lääkärit halusivat tehdä keisarinleikkauksen.
Hollantilainen La Vero tapasi Tuomas Holopaisen kirkkokonsertin jälkeen.
Lapseni oli kuitenkin toista
mieltä.
. Veronikan vatsa alkoi kasvaa todella nopeasti ja
hän sai pahan suolisolmun.
. Minulle oli todella tärkeää että sain kertoa kokemuksistani yleisölle ja muistella lapsiani, Veronika kertoo.
Luultavasti tämä on viimeinen kerta kun esitän julkisesti
Joeyn laulua.
. Tästä lähtien keskityn
muihin kappaleisiin ja laulan
uudessa bändissäni, jonka nimi on ?Heavenqueen?.. The Life and Times of Scrooge. Tulevaisuudessa haluaisin oppia soittamaan kaikki
Nightwishin kappaleet pianolla. Hän teki loppututkielman aiheesta ?The
Function of the Orchestra in
Symphonic Metal Music?
(=orkesterin tehtävä sinfonisessa metallimusiikissa).
. alkoivat
soida, ja poikani syntyi elävänä. Poikani antoi
elämänsä vuokseni. Nightwish Days-tapahtuman kon-
Bailey Coty pääsi Nightwishin Floorin kanssa samaan kuvaan.
Kirkkokonsertissa Bailey esitti Nightwishin kappaleen ?Eva?.
(kuva: Fiona Neumann)
serteissa Bailey esitti kappaleen ?Eva?.
Bailey haluaa sanoa kiteeläisille, että hänen päällimmäinen mielikuvansa Kiteestä on järvien ja metsien kauneus.
. Osaan soittaa montaa soitinta, mutta piano on
pääinstrumenttini.
Lukion jälkeen Andrew
suoritti musiikin tutkinnon
Queenslandin konservatoriossa ja opiskeli säveltämistä
kolme vuotta. Lääkärit sanoivat että tämä olisi todennäköisesti viimeinen mahdollisuuteni, mutta ?Ocean soul. Olin sairaalassa ja kärsin
pahanlaatuisesta, kuolettavasta aivokasvaimesta. Haluaisin saada Youtubetililleni tuhat seuraajaa ja saada miljoona katsojaa videoilleni, Andrew haaveilee.
Andrewin äiti on puoliksi
suomalainen ja hän oli mukana Suomen matkalla kuuntelemassa poikansa esiintymisiä
konserteissa.
. Kun
kuulin Nightwishin kappaleen ?Ocean soul. Kuitenkin apuvälineet
aiheuttivat pahat infektiot ja
lääkärit antoivat minulle kaksi vaihtoehtoa: voisin kuolla
lapseni kanssa tai synnyttää
lapsen ennenaikaisesti ja kenties selvitä itse hengissä.
Veronika valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja synnytys
käynnistettiin. Kuulin Nightwishin laulun ensimmäistä kertaa kun
olin 12-vuotias, Bailey sanoo.
. En millään pystynyt kieltäytymään kutsusta tulla Kiteelle, Andrew muistelee.
. Sain pitää häntä sylissäni,
suudella häntä ja kertoa että
hänen äitinsä on tässä ja hän
voisi nukkua rauhassa, Veronika huokaisee.
. Vakavasti puhuen, luulen
että suomalaiset sukujuureni vaikuttavat minuun paljon,
Andrew pohtii.
. Kolmen viikon sairaalassa olon jälkeen tulin niin kipeäksi että minulle piti laittaa
sisäisiä apuvälineitä, joiden
kautta sain ravintoa ja happea,
Veronika muistelee.
. Hän on
minun sankarini, kaikkeni.
Myöhemmin selvisi että
Veronika oli odottanut kaksosia. Lapsivesi tuli kun ensimmäiset sävelet laulusta ?Turn
loose the mermaids. Tunne, että joku ymmärtää kokemukseni sai minut
ajattelemaan että maailma
ei ole niin hirvittävä paikka,
Bailey kertoo.
Nightwishin nykyinen laulaja Floor Jansen on auttanut Baileytä internetin kautta hengitystekniikan opettelussa, jotta hän oppisi laulamaan yleisön edessä
Kauppaa tehdään silti talvellakin, joskin vain kerran
kuussa ja kaupantekopaikka
siirtyy sisätiloihin muokkautuen enemmän myyjäismäiseksi. -tyylillä.
Katkelma Raimo Rouvisen
voittajarunosta Torpparin päiväkirja 1918:
?Pekka uitolle uskalsi,
puomipojaksi
Puhoslammelle,
virtapaikkoihin
vinssimieheksi.
Kantoi lankut laivoihin,
höyrypursiin
Puhoslahdella,
aamuauringon noustessa,
vielä iltaehtoollakin.
Loppui torpparin touhut,
laivarannan lastaukset,
syksyn synkän sylissä,
ankaran talven alkaessa.
Pekka, Pellikan poika,
räknäsi raadanta rahoja,
uittokäsöörin kantamia,
koko kesän
keksihommista,
lankunkannosta laivoihin:
Jo setelit lompsaa
longottivat,
pennit pussia pullisti.?
Niina Nyrhinen
Syksy vei keluvenehet,
jäät jo järvilaivatkin.
Rääkkylän kesässä perjantai on toripäivä
Kesä ja torielämä kuuluvat yhteen. Mutta sama iloinen
henki se vallitsee silloinkin.
Niina Nyrhinen
Inkeri Strandenin pöydästä löytyy kirppistavaraa, monipuolinen
valikoima leivonnaisia ja esimerkiksi kotitekoista sinappia.. Koti-Karjala
10
Puhoksen perinnepäivillä julkistettiin ensimmäisen Runopatruuna
-tittelin saaja. Ilmeisesti kone ei kovin
Runopatruuna -kilpailusta on tarkoitus tehdä uusi perinne. Suvun historiaa, perinteitä ja tarinoita läpi käydessä
löytää mukavia sanoja joilla
on mukava riimittää runoa.
Rouvinen on kirjoittanut
runonsa aina ?mutkat suorik-
si Kalevalaa. Syksyä
kohti puutarhojen antimet tulevat kuvaan laajemmalla kirjolla. Ja kai se, kun on
40 vuotta ollut kaupanalalla
aikanaan töissä, niin se tuo
kaupanteko on mennyt veriin,
nauraa Inkeri Stranden.
Stranden on perinteiseen
tapaan viettänyt torstai illan,
alku yön ja vielä perjantaina
aamun varhaiset hetket leipoen monipuolisen setin myytä-
vää torin asiakkaille.
. Raimo Rouvinen sai vastaanottaa ensimmäisen Runopatruunan -tittelin.
pahasti ole vielä ruosteessa,
kun niinkin pitkän tauon jälkeen heti ensiyrittämällä irtosi
voitto, tuumaili Rouvinen palkintojenjaon jälkeisissä tunnelmissa.
Voittaneen runon kirjoittaminen oli Rouvisen mukaan
helppoa. Heinäkuu on kaikkien vilkkainta,
kun lomalaiset ovat liikkeellä, juttelevat pöytien takana
olevat myyjät.
Rääkkylän torillakin nähdään sama vuoden kiertokulku sesonkituotteiden osalta,
kuin missä tahansa muualla
torilla, jossa nyt ylipäätään on
elämää. Mukana on
viikosta toiseen jo vakiintunut
perusporukka myyjiä, joiden
lisäksi käy välillä vierailevia
myyjiä, esittelijöitä tai kesäasukkaita pitämässä kirpputoripöytää.
Kesätorille kuuluvat oleellisena osana kahvittelut. Leivonnaiset, vaatteet,
korut, käsityöt ja kirpputoritavaran myyjät ovat vakiokalustoa aina.
Suurin osa vakiomyyjistä pitää toripäiviä mukavana harrasteena, mutta joukossa on myös paikallisia käsityöläisyrittäjiä, jotka tahtovat palvella kotimarkkinoita.
Myös Selänteen sienen koju
monipuolisten sienituotteiden
kera on tuttu näky Rääkky-
län torilla.
. Kaiken kaikkiaan kirjoittajat olivat tavoittaneet hyviä oivalluksia omasta
kotiseudusta.
Puhoslaulun
ensiesitys
Perinnepäivillä pidetyssä palkitsemistilaisuudessa jaettiin
kolme kunniamainintaa ja
kolme mitalisijaa.
Kunniamaininnat saivat
Saara Immonen, jonka runoa kiitettiin muun muassa
kepeän hauskasta hengestään,
Ulla Kiiski, jonka runossa oli
värikkäitä kielikuvia ja hyviä
oivalluksia sekä Raija Pitko,
joka osallistui kisaan sanoittamallaan ja säveltämällään
Puhoslaululla. Hän on tehnyt ja tutkinut makrosukuhistoriaansa kahden ja puolen vuoden
ajan joten teema oli sitä kautta
mielessä jo valmiiksi.
. Torikahvion pito on jaettu vuoronperään eri tahoille. Runojen kirjoittamisessa
oli välissä 15 vuotta taukoa.
Nyt Runopatruuna -kilpailun
ilmoituksessa perinne -sana
oli se, joka innoitti ja sai kirjoittamaan runoa uudestaan.
. Myyjät ovat jo valmiina, kohta tulevat myös asiakkaat.
kat ja muut marjat. Tuomaristo kiitti runojen tasoa
hyväksi, yhtään huonoa runoa
ei joukossa ollut.
Runot olivat hyvin erilaisia
keskenään. Ilmat vaikuttaa toripäivien suosioon paljon. Runo
toi esille Puhoksen seurojentalon tanssien merkitystä ja
omakohtaisia muistoja kultaisista nuoruusajoista.
Hopealle sijoittui SuviTuuli Reittu, jonka runo välitti alakoululaisen näkemyksen lapsuudesta Puhoksessa,
jossa aikaa kulutettiin muun
muassa kaupan portailla tiedostaen tehtaiden läheisyys.
Sukututkimus
innoitti runoon
Voittoon runoili niinikumpulainen Raimo Rouvinen. Parasta tässä on se, kun
kauppa käy ja ihmiset ovat
tyytyväisiä.
Syksyn tullen Rääkkylän
iloisista ihmisistä ja puheensorinasta täyttyvä tori hiljenee. Keväällä väriloistoa
luovat kukka- ja taimimyyjät,
seuraavaksi saapuvat mansi-
Lettukahvit torilla ovat mieluisaa koettavaa Helsingistä lomailemassa olevalle Leena Tupaselalle.
Aamu Rääkkylän torilla. Niistä löytyi
hyviä alueen, teollisuuden ja
tavallisten ihmisten elämän
kuvauksia, hurttia huumoria
ja jopa kritiikkiä nykyistä menoa kohtaan. Viime
viikon perjantaina torikahvion pidosta vastasi Helluntaiseurakunta, joka oli järjestänyt paikalle myös ohjelmaa,
musiikkia ja keräsi suositulla
lettukahviollaan varoja vankilatyöhön.
. Kieli taipuu Rouviselta niin runomittaan, novelleihin kuin lehtitekstiinkin.
Rouvisen matkakertomukset
ovat olleet Koti-Karjalan tuttua antia menneinä vuosina.
. Puhoslaulun
ensiesitys kuultiin palkintojen jaon päätteeksi.
Varsinaisista palkintosijois-
Lauantai 19.7.2014
Raimo Rouvisesta Runopatruuna
Raija Pitko lauloi itse tekemänsä Puhoslaulun palkintojenjaon
päätteeksi.
ta pronssia otti Raili Raivela
runollaan Tanssimatka. Niissä oli käsitelty omakohtaisia kokemuksia
ja muistoja Puhoksesta yhtälailla kuin sivusta tehtyjä
havaintojakin. Hänen runonsa, Torpparin päiväkirja 1918, sai kiitosta muun
muassa eheästä kerronnastaan, hauskoista kielikuvistaan sekä Koivikon ja Puhoksen alueiden, teollisuuden ja
elinkeinojen kehittymisen kuvaamisesta.
Rouvinen on kirjoittanut
nuoruudestaan saakka, välillä
paljonkin. Mie aloitin joskus aikanaan joulumyyjäisistä ja siitä
innostuin muutama vuosi sitten tänne torillekin lähtemään.
Torikauppa on ollut miusta aina mukavaa. Rääkkylässä tori herää kesään toukokuulla, jolloin alkavat
joka perjantaiset kesätorit.
Kesätori on kunnan organisoimaa toimintaa. Tittelin runoili itselleen Raimo Rouvinen.
Keski-Karjalan Kalevalaiset
Naiset järjestivät yhteistyössä kaupungin kulttuuritoimen,
Kitee-seuran ja Osuuspankin
kanssa kaikille avoimen Runopatruuna runokilpailun,
jonka aiheena oli Puhoksen
ja sen lähiympäristön historia,
lähihistoria ja nykypäivä.
Määräaikaan mennessä kisaan saapui runoja yhdeltätoista eri kirjoittajalta
Voiton jälkeen tietysti
helpompi lähteä pelaamaan,
mutta mitään ei saatu ilmaiseksi tänään. Elokuun alussa lähden
Suomen nuorten joukkueessa
pelaamaan Englantiin ja myöhemmin elokuussa Ruotsiin.
Syyskuussa on kisat Liettuassa, lokakuussa Suomi cupin
kisoja ja marraskuussa maajoukkueleiri, Eetu luetteli loppukauden ohjelmaa.
. KaMa oli lähellä siirtyä jo kolmen juoksun johtoon, mutta Postin huikea polttoheitto
merkkaamattomasta kakkosjatkeen välilyönnistä tuhosi
tuplajuoksua yrittäneen Topias Liljan kotipesään.
KiPa aloitti kirin heti toisessa vuorossa, kun ensin Jukka Latvalan välilyönnillä velipoika Matti juoksi kotiin ja
Mika Laukkanen esitteli viimeisenä lyöjänä suorastaan
maagisen koukkunäpyn, jolla
Jussi Hurskainen ehti kevyesti kotipesän turvaan. Toukokuussa Dragons, jossa Eetu pelaa,
voitti maalipallon Suomen
mestaruuden, Eetun tehdessä
jatkoajalla ratkaisevan voittomaalin.
. Matin
peli loppui tähän, mutta KiPa
jatkoi hyvin taisteluaan.
Partanen karkasi heti Matin loukkaantumisen jälkeen
Laakson koppilyönnillä, joka ei kestänyt kankaanpääläisten räpylöissä kotipesään
ja KiPa siirtyi 5-4-johtoon.
Kolmannessa vuorossa vieraat eivät saaneet lisäjuoksuja
aikaiseksi, mutta isännät jatkoivat juoksujen tekoa myös
viimeisessä vuorossaan.
Ensin Laakso iski Postin
juoksi, seuraavaksi Jukka Latvala näpytti numerolle kolme
vaihtuneen Laukkasen kotiin
ja jakson kahdeksannen kiteeläisjuoksun iski Simo Rahunen, jonka läpilyönti etutilanteessa tuotti Jussi Hurskaisen
tuoman juoksun.
KaMa ei saanut viimeisessä enää mitään aikaiseksi ja
näin kaikki kolme sarjapistettä jäivät komeasti Kiteelle.
. Kukaan ei
huutanut väärää, mutta lyöjä
jätti lyömättä viimeisen lyöntinsä ja pallo kopsahti syöttölautaseen. Ennen ottelua kilpailijoilta teipataan silmät kiinni, jonka lisäksi pelaajille laitetaan
tummennetut lasit. Treenit, leirit ja pelit kotimaassa
sekä ulkomailla ovat täyttäneet alkuvuoden. Näin Jukalla oli
helppo työ tehdä viimeinen
palo ykköspesälle.
Matti Latvalan jalka
petti toisella jaksolla
Toinen jakso alkoi jälleen hyvin kotijoukkueen kannalta,
kun Laakso kotiutti Postin
kovalla saumalyönnillä heti
avausvuorossa. Topi Hurskainen juoksi edellä kotiin ja Eko pääsi
tuulettamaan kunnaria.
. Iranin kanssa tuli tasapeli ja muut pelit voitimme,
Eetu Eronen luetteli.
A-lohkossa Suomea vastaan pelasivat Tsekin ja Iranin lisäksi Ukraina, Espanja,
Saksa, Algeria ja USA. Pallo, jonka sisällä on kulkusia,
painaa 1250 grammaa, Eetu
esitteli lajia, joka on monelle
varsin vieras.
. Tuolloin Suomi
voitti maalein 8-1.
. Kankaanpää
kuitenkin tuli peliin mukaan
heti omalla tasoittavallaan,
kun vieraiden ykköspalkittu
Topias Lilja puhkaisi virhepompun avustuksella KiPan
kakkospuolen etupesien ollessa täynnä.
Pallo katosi rantapusikkoon ja tuloksena oli kunnari sekä kaksi tavallista. Joka päivä on jotakin:
kuntosalia, treenejä tai pelejä.
Eetu valmistui toukokuussa käsityöntekijäksi. Välierässä Suomen vastustajana oli
toistamiseen USA ja ?naalis-
11
Eetu Eroselle tämä vuosi on ollut menestyksekäs. Presidentti tuli pukuhuoneeseemme, esittäytyi, että
sanokaan vaan Sakke ja kätteli kaikki, Eetu mainitsi.
Maalipallon maajoukkueeseen kuuluminen pitää nuoren miehen kiireisenä. Myyrän on tehnyt Olli Kytöviita, joka on itsekin näkövammainen.
Paikka 2016
paralympialaisiin
. Eetu on yksi Suomen voitokkaan maajoukkueen
pelaajista.
Maalipallon Suomen joukkueen menestystä juhlittiin Kiteellä
MM-hopeaa ja mansikkakakkua
Presidentti
kätteli
Suomi isännöi tänä vuonna
maalipallon MM-kilpailuja,
jotka järjestettiin Espoossa
27.6.-6.7.
Ensi viikolla 21 vuotta täyttävä Eetu Eronen oli Suomen
miesten joukkueen nuorin kilpailija. Arvokkaimmat palkinnot ovat maalipallon MM-kisojen hopeamitali sekä
Suomen mestaruus -pokaali.
sa Brasilia.
. Joukkueen jäsenistä
Erkki Miinala, Petri Posio,
Jarno Mattila ja Toni Alenius ovat jo lajin konkareita,
joiden parhaana kilpailusaavutuksena on vuodelta 2012
paralympiakulta Lontoosta.
MM-joukkueen kuudentena
jäsenenä oli Petteri Peitso, jolla on arvokisamitaleja myös
näkövammaisten kuulantyönnöstä ja kiekonheitosta.
Suomen maajoukkueen
valmentajana toimii Timo
Laitinen.
Mansikkakakun koristeena oleva maalipalloasuinen myyrä kuvaa Eetu Erosta. Pelaamassa on kerrallaan
kaksi kolmen hengen joukkuetta. Jukka vastasi yhtä selkeästi: ?Selevä!. Pelasimme MM-kilpailussa
kymmenen peliä, joista hävisimme ensimmäisen lohkoottelun Tsekkiä vastaan sekä
loppuottelun Brasiliaa vastaan. Tällä
hetkellä urheilu menee tärkeysjärjestyksessä työn ja kaiken muun ohi.
Tuija Marienberg
johtoaseman uudelleen toisen
tasoittavalla, kun Elias Lilja
onnistui kotiutuksessa KiPan
ulkokentän avustuksella. Välissä
on kolmen minuutin tauko,
jolloin juodaan ja vedetään
henkeä.
. KiPa iski nopeasti
johtojuoksun omalla vuorollaan, kun Jukka Latvalan kotiutuslyönti polttolinjaan riitti
erinomaisesti edenneelle Ville Postille.
Seuraava juoksu nähtiin
toisen tasoittavalla, kun KiPan kakkospalkittu Topi
Hurskainen iski niin sanotun
ajantappolyönnin laittoman
jälkeen ykköstilanteessa läpi kakkosrajasta. Brasiliaa vastaan hävisimme 9-1. Topi kiersi
kunnarin Postin laskiessa hänet ohitseen ennen kolmospesää.
Kiteeläisillä riitti tiistaina aihetta tuulettaa.
KaMa kehitteli hyvin tilanteita jokaisessa vuorossa,
mutta kotiutusyrityksen olivat
ponnettomia. En nähnyt meidän pojilta tänään peliä. MM-kisoissa kultaa
voittaneen Brasilian ja hopeaa
saavuttaneen Suomen lisäksi osallistumisoikeuden seuraaviin paralympialaisiin sai
pronssille sijoittunut USA.
Kaikkiaan Espoon MMkilpailuihin osallistuu 28
joukkuetta 20 maasta. Jokunen kerta tuota lyöntiä on tullut kokeiltua. Lontoon paralympialaisten loppuottelussa
vastakkain olivat myös Suo-
mi ja Brasilia. Kaikki mitalijoukkueet
saivat paralympiapaikan Brasiliaan, Eetu kertoi.
Brasilian Rio de Janeiron
paralympialaiset ovat vuonna 2016. KaMan nuori
joukkue taisteli hienosti, KiPan pelinjohtaja Sami Purmonen jakoi tunnustusta myös
vastustajalle.
Kankaanpää aloitti ottelun
sisältä ja pääsi yrittämään kerran kotiutustakin, mutta Simo Rahusen erinomainen ulkopeli suoritus piti tilanteen
0-0:ssa. Suomen naisten joukkue jäi alkulohkossaan viidenneksi eikä selviytynyt puolivälieriin.
Silmät kiinni
ja korvat auki
. Maali on 9 metriä le-
veä ja 1,35 metriä korkea. Maalipallon MMkilpailujen virallinen suojelija, tasavallan presidentti Sauli
Niinistö oli myös seuraamassa muutamia pelejä.
. Valmistan koreja tilauksesta, silloin kun ehdin. Kitee iski kuitenkin tasoituksen
jälleen nopeasti, kun Jukka
Latvalan välilyönti takakentälle saatteli Topi Hurskaisen
kotipesään.
Seuraavassa kotiutusyrityksessä nähtiin illan ikävin
hetki, kun kotiin juoksemassa
olleen Matti Latvalan takareisi petti ja mies putosi tuskaisena kentän pintaan. Ei kyllä sen lisäksi montaa hyvää
lyöntiä ollutkaan ja muuten
en omaan peliini ole tyytyväinen. Koti-Karjala
Lauantai 19.7.2014
Eetu Erosen kotona Kiteen Haarajärvellä juhlittiin keskiviikkona mansikkakakun kera
Suomen maalipallojoukkueen MM-hopeaa. Yhtä lyöntiä lukuun ottamatta varmaan kauden heikoin esitys, Partanen ruoski
itseään.
Jakson loppuluvut 5-0 iski
jokeripaidassa edelleen pelannut Toni Laakso, jonka tulisella saumalyönnillä Partanen
sai tuoda hölkkäillen tuplajuoksun.
Viimeisen tasoittava loppui kiteeläisittäin komeasti.
Partanen antoi selkeän ohjeen
lukkari Jukka Latvalalle: ?Nyt
sitten ylös!. KiPa iski jakson
lopullisen ratkaisun kolmannen tasoittavalla ja siitä vastasi ykköspalkinnon napannut
kapteeni Sami Partanen.
Eko puhkaisi ykköstilanteessa kahdella palolla ja viimeisellä lyönnillä komealla
pystymailalyönnillä Kankaanpään kolmospuolen ja kenttä
rullasi. Lisäksi
tuomari tarkistaa vähän väliä, ettei kukaan pysty huijaamaan. ja nosti korkean tolpan. Maalipallo on näkövammaisten laji, jossa pelataan
lentopallokentän kokoisella
alueella. Varsinkin ensimmäinen jakso oli tosi tosi
heikko, KaMan pelinjohtaja
Jukka Karttunen ihmetteli.
Sami Mielonen. Ottelu kestää kaksi
kertaa 12 minuuttia. Puolivälieräottelussa Suomi sai
vastaansa Kiinan. Hän asuu
Espoossa ja etsii työhuonetta
Helsingistä.
. MM-kisoissakin tuomari teippasi uudestaan muutamien maiden pelaajien silmät.
KaMa jäi KiPan jalkoihin
Kiteen Pallo palasi
voittojen tielle myös kotiyleisön edessä viime tiistaina, kun vastustajaksi
astellut Kankaanpään
Maila taipui puhtaasti
2-0 (5-0, 8-4).
Avausjaksolla kiteeläisillä ei
ollut missään vaiheessa hätää,
mutta toisella jaksolla KaMa
pyristeli tiukemmin ja kävi
kahdesti johtoasemassakin.
. Merkille
pantavaa KiPan toisen jakson kolmesta ensimmäisessä
juoksussa oli se, että kaikki
syntyivät kahden palon rasittamana.
Vieraat kuitenkin ottivat
Eetun kotiväestä ?naaliottelua
Espoossa olivat katsomassa
äiti Teija Lehtonen sekä sisko
Ulriikka
Viimeaikaiset
hyvät otteet ovat nostaneetkin Jymy-Jussit aivan KiPan
kantaan sijalle kuusi. Seinäjoki
Kitee . Kouvola
Kitee . Viimeisessä ottelussa ennen taukoa
sarjajohtaja Sotkamo kuitenkin antoi kunnon löylytyksen
pohjalaisille vieden pelin puhtaasti yhteisjuoksuin 16-3 ja
kolmostilanteetkin menivät
rumasti 31-5.
Jokainen piste
elintärkeä
Tasaisessa sarjassa jokainen
piste on tällä hetkellä jokaiselle joukkueelle elintärkeä,
sillä parin ottelun tappioputkella löytää äkkiä itsensä taistelemasta pudotuspelipaikasta, kun taas parin ottelun voit-
Näin
viime
vuonna
KiPa - Jymy-Jussit 2013
Voitot: 1-1
Pisteet: 3-2
Juoksut: 13-9
Lyödyt:
Mika Laukkanen,
KiPa 0+8
Jukka-Pekka Vainionpää,
Jymy-Jussit 0+4
Tuodut:
Topi Hurskainen
ja Toni Laakso, KiPa 4
Jussi-Pekka Maunuksela,
Jymy-Jussit 4
Kärkilyönnit:
Ville Posti, KiPa 13
Ville-Pekka Jokinen,
Jymy-Jussit 13
Konkarin
nurkka
Toni Laakson paluuta lautasen äärelle ei tarvitse toivottavasti odottaa enää kauan.
toputki voi nostaa usean joukkueen kiinni kotietuun.
Suurin tavoite kaikille sijoilla 3-8 olevista joukkueista on varmasti välttää keinolla millä hyvänsä sijat 7 ja 8,
jolloin todennäköisesti välttää
avauskierroksella Sotkamon
sekä Vimpelin.
Kiteelle omat haasteensa
tulevaan otteluun ja koko loppukauteen tuo tietenkin myös
miehistön loukkaantumistilanne. Avauskierroksen ottelun sankari oli KiPan Jukka
Latvala lyöden peräti viisi kiteeläisten seitsemästä juoksusta.
Kitee pääsi juuri ennen taukoa takaisin voittavaan vireeseen kaatamalla Koskenkorvan vieraissa 1-2 ja Kankaanpään kotona selkein lukemin
2-0. Lyöjätilaston kolmosena oleva Vainionpää on pau-
kuttanut tänä kesänä huikeat
3+64 juoksua.
Jymy-Jussien kotiutus onkin ollut vahvasti Jukka-Pekan harteilla, sillä mies on
lyönyt lähes puolet koko
joukkueen juoksuista. Kesän edetessä Seinäjoki paransi
otteitaan, mutta viime aikoina
joukkueen otteet ovat jälleen
olleet varsin ailahtelevia.
Viimeisestä viidestä ottelusta Seinäjoki on kuitenkin
voittanut neljä ja joukossa
on erittäin kova vierasvoitto Vimpelistä. Mutta taustatukea mies on saanut
välillä ihan hyvin myös sukunimikaima Mikolta ja Markku Hylkilältä, joiden lyötyjen määrät ovat kuitenkin vain
vajaan kolmanneksen ykköspyssyn luvuista.
Kokonaisuutenaan joukkueiden juoksujenteko on ollut
melko tasaista, sillä JymyJusseilla on vain kuusi tehtyä enemmän kuin Kiteellä.
Sitä vastoin ulkopelissä on ollut suuremmat erot. Alajärvi
Kitee . Hyvinkää
Kitee 2 . Lisää jobin postia KiPalle tuli viimeisessä
ottelussa ennen taukoa, kun
Matti Latvalan takareisi petti kotitaipaleella KaMa-ottelussa ja lisäksi kesken kauden
mukaan tullut Saku Kapanen
on joutunut jättämään pelejä
väliin työkiireiden vuoksi.
Vainionpää
saatava kuriin
Tiistain ottelun voiton yksi
avaintekijä on, kuinka Kiteen ulkokenttä onnistuu eliminoimaan hurjavireisen jokerin Jukka-Pekka Vainionpään. Koti-Karjala
12
Lauantai 19.7.2014
Jymy-Jussit haastamaan KiPaa
Kiteen Pallon runkosarjan loppurutistus ItäLänsi-tauon jälkeen alkaa tiistaina Rantakentällä Seinäjoen Jymy-Jusseja vastaan.
Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella
avauskierroksella Seinäjoella ja tuolloin KiPa oli niukasti parempi lukemin 0-1 (3-3,
3-4). Seinäjoen
ulkokenttä ei ole ollut läheskään yhtä pitävä tällä kaudella
kuin KiPalla, sillä joukkue on
antanut 31 juoksua kiteeläisiä
enemmän.
Jos KiPa vain saa tiistaina jalkeille suhteellisen ehjän miehistön ja pystyy pitämään Jukka-Pekka Vainionpään ilman läpilyöntejä, ovat
isännät vahvoilla ottelun voittoon. Vimpeli
Kitee . Toni Laakso ei pelannut ennen taukoa tutulla paikallaan lautasen ääressä ja kiteeläisille olisi erittäin tärkeää
saada ulkopelin kapellimestari takaisin omalle tontilleen.
Laakson pelikunto ratkeaa kuitenkin todennäköises-
ti vasta lähempänä tiistain
kamppailua. Varsinkin, jos Laakso
palaa lautasen herraksi, sillä
vaikka Jukka on suoriutunut
tuurauksestaan erinomaisesti, pystyy Toni horjuttamaan
vastustajan sisäpeliä vieläkin
enemmän.
Teksti: Sami Mielonen
Kuva: Niilo Hirvonen
Maestro Pirisen muisto
Jymystä-Jusseista:
?Muutaman vuoden
minua vanhempia olivat
Jan Hautala ja Jari Tyynelä ja muistaa, kun junnuna pelattiin vastakkain
ja yritti silloin nuorempana ottaa mallia heistä,
miten tyylikkäästi pelasivat ulkokentällä. Varkaus/S
Kitee 2 . Lisäksi
Pyhälahden Maukka on
jättänyt lähtemättömän
muistikuvan siitä, millainen on hätäilemätön
pesäpallomies.?
KOTIOTTELUT 2014
RANTAKENTÄLLÄ
Ti 22.7.2014 klo 18
Kiteen Rantakentällä
+I0A
vs.
Otteluisäntinä:
Seinäjoki
Kanoottiarpajaiset!
Kiteen Karhun
NALLEROCK
25.?26.7.2014
Kiteen Rantakenttä.
Alue avataan perjantaina klo 16
ja lauantaina klo 12.
NELJÄ RUUSUA
SUVI TERÄSNISKA
6))+!4%s3!-5,)0542/
*!..!s255$/,&
KARRI KOIRA
www.nallerock.?
Liput ennakkomyynnissä
0ILETTI l
Ti
Ti
Su
To
Su
La
Su
22.7.
29.7.
3.8.
7.8.
10.8.
16.8.
24.8.
Kitee . KiPa on tasaisessa sarjassa tällä hetkellä sijalla viisi
ja tasaisuudesta kertoo paljon
se, että sijaan kolme on matkaa vain kaksi pistettä, mutta
sitä vastoin sijaan kahdeksankin vain neljä pistettä.
Tiistain vierailijoiden kausi
ei ole sujunut aivan odotetusti, sillä Jymy-Jussien povattiin olevan yksi Sotkamon ja
Vimpelin kovimmista haastajista, mutta varsinkin alku oli
seinäjokelaisille vaikea. Juva
18.00
18.00
17.00
18.00
18.00
12.00
12.00
Super
Super
Super
Super
Super
Mks
Mks
Phil (S)
2.30 Ennustaja-TV
13.25 Amazing Race
14.25 Selviytyjät
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Moderni perhe (S)
16.00 Moderni perhe (S)
16.30 Unelmakoti puoleen
hintaan
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Salatut elämät (S)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Pomo piilossa
21.00 Klikkaa mua (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (7)
23.35 Harryn laki (7)
0.30 Monk (12)
1.25 Onnensoitto
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen velhot
(7)
14.50 Merieläinten pelastajat
15.20 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.50 Deittikamera
16.20 Deittikamera
16.50 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
16.55 Himosiivoojat New
Yorkissa
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
21.55 Neste Oil Ralli Helsinki Battle
22.00 Holmes NYC (12)
23.00 Kylmäverisesti sinun
(12)
0.00 Frasier (S)
0.30 NCIS Rikostutkijat
(12)
1.25 Neste Oil Ralli Helsinki Battle
1.30 Holmes NYC (12)
2.25 Dr. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
4.00 Teematieto
16.35 Historia: Suursodan
päiväkirjat
17.30 Francon jälkeen ?
Alcantaran perhe (7)
18.58 Minuutti Kesäkinosta
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Isän tyttö
22.15 Kino: John Rabe (16)
0.25 Teematieto. Phil (12)
2.20 Dr. Lontoo (16)
Maria Wern (16)
Labyrintti (12)
Onnensoitto
5.00
8.00
8.30
9.00
9.30
Ennustaja-TV
Unelmamökki
Jaksa paremmin
Lentokenttä (S)
SM-liigan viikkomakasiini: Kesäextra
10.00 Nelonen Pro: Moor
Gääs
4.00 Teematieto
16.00 Kesäkino: Elma ja
Liisa (12)
16.40 Vauvat
18.00 Kino Klassikko:
Niagara (S)
19.25 Lähikuvassa Rauli
?Badding. Phil (S)
12.25 Eläintarhassa tapahtuu
12.55 Eläintarhassa tapahtuu
13.25 Manhattanin koirat
14.25 Amerikan hauskimmat kotivideot
14.55 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.25 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.55 Vaihdokkaat (S)
16.55 Taste
17.55 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
19.30 Vain elämää
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Tulikärpäsiä
puutarhassa (12)
23.05 Nelonen Pro: Moor
Gääs
23.35 SM-liigan viikkomakasiini: Kesäextra
0.05 Neste Oil Ralli Helsinki Battle
0.10 NCIS Rikostutkijat
(12)
1.10 Virta (12)
2.10 Ennustaja-TV
10.00 Tanskan kaunein koti
10.30 Formula 1: Saksan
osakilpailu
12.50 Tulossa: Kiiltokuvia
12.55 Suurperhe Bates
13.25 Diili: All Star
15.15 Pilanpäiten
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Isän tyttö (7)
16.00 Isän tyttö (S)
16.30 Upeat skandikodit
17.00 Upeat skandikodit
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Salatut elämät (S)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Suomen kaunein koti
21.00 Uhka (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Helppo elämä (12)
23.35 24 . pahan
onnen lintu?
11.35 Kekäläisen kesäduuni
12.05 Kaikuja tuonpuoleisesta
12.35 Sydämen asialla (7)
13.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat
14.00 Järviemme helmet
14.30 Puutarhaunelmia:
remix
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12)
20.7.
Vekarat! (S)
Kimmo Kuu (S)
Sasu (S)
Petteri Kaniini (S)
Galaxi
HulaHula
Satuhäät
Teiniäidit
Teiniäidit
Teiniäidit
Cherry Healey: Tuh
laajat
Erätulilla
Frisbeegol?n European Masters
Yleisurheilun Eliittikisat
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Matkapassi: USA:n
itärannikon keskiosat
Haaste merellä
Kerrostaloelämää (7)
Boardwalk Empire (16)
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Fresh Meat (16)
Becky ja Steve (12)
23.25 Väärät miehet (12)
23.55 The Wire (16)
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Unelmien kolhimat
(12)
22.45 Eastbound & Down
(16)
23.15 True Blood (16)
0.15 The Wire (16)
1.10 Uutisikkukna
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
21.7.
6.52 Leijulaakso (S)
7.12 Pikku Toni (S)
7.17 Nelli ja Iiro (S)
7.27 Oiva-nallen oivalluk-
13.00
13.30
14.30
15.10
16.00
16.25
17.00
set (S)
Herra Heinämäki (S)
Kuminakuja 19 (S)
Anniina Ballerina (S)
Lauludiplomi
Late Lammas
Ruohonjuuritasolla
(7)
Rannalla tuoksuu
savukala
Matkapassi: USA:n
itärannikon keskiosat
Kuvakirjeitä EteläAmerikasta
Blogistania
Summeri (7)
Summeri (7)
Veneillen pitkin Norjan rannikkoa
Annen espanjalaisherkut
Väärä ovi (12)
Teinipomo
McLeodin tyttäret (7)
Doctor Who (12)
Summeri (7)
Summeri (7)
Pikku Kakkonen
18.16
18.20
18.30
19.00
8.42 Klassikkotarina (S)
8.50 Ruohonjuuritasolla
(7)
9.00 Annen espanjalaisherkut
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.37 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.44 Yle Uutiset LounaisSuomi
9.51 Yle Uutiset Häme
9.58 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.30 Blogistania
11.00 Summeri (7)
11.25 Summeri (7)
12.00 Uusi päivä (S)
12.28 Uusi päivä (S)
12.55 Cherry Healey: Tuhlaajat
13.55 Tulli
14.25 McLeodin tyttäret (7)
15.10 Doctor Who (12)
16.00 Summeri (7)
16.25 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.49 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Ajankohtainen kak
konen
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Tora! Tora! Tora! (12)
0.25 The Wire (16)
7.29 Urpo ja Turpo (S):
Urpo ja Turpo sairastavat
7.37 Lauran tähti (S)
7.52 Anniina Ballerina (S)
8.18 Disney esittää: Mainio
Manu (S)
8.41 Late Lammas
8.50 Ruohonjuuritasolla
(7)
9.00 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.37 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.44 Yle Uutiset LounaisSuomi
9.51 Yle Uutiset Häme
9.58 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.30 Blogistania
11.00 Summeri (7)
12.00 Uusi päivä (S)
12.28 Uusi päivä (S)
12.55 Ajankohtainen kakkonen
13.45 Tulli
14.15 McLeodin tyttäret (7)
15.00 Doctor Who . Lontoo (16)
0.35 Monk (12)
1.30 Onnensoitto
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Big Stan
(16)
23.10 Kylmäverisesti sinun
(12)
0.10 Neste Oil Ralli Helsinki Battle
0.15 Frasier (S)
0.45 Criminal Minds:
Epäilyksen alla (12)
1.40 Dr. salattu
luonto
9.00 Farm Kings
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
12.55 Teknavi
5.00 Ennustaja-TV
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
4.00 Teematieto
16.55 Suojele minua!
17.45 Francon jälkeen ?
Alcantaran perhe (7)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Savonlinna 100-vuotisjuhlagaala
21.40 Kootut askeleet: Arja
Raatikainen
22.00 Elävä arkisto: Kesäjazz
22.00 Nancy Wilson Helsingissä
22.45 Sarah Vaughan
23.40 Teematieto
Keskiviikko 23.7.
TV 1
6.25
6.55
9.30
10.00
10.50
11.00
11.05
11.58
12.25
13.15
14.30
15.00
15.05
15.10
16.00
16.50
16.55
17.00
17.10
Kuoleman edessä
Ylen aamu-tv
Kuningas Alkoholi
Kyläsairaala (12)
Päivän kasvo
Yle Uutiset
Kiehtova maailma:
Euroopan ruokatoreilla
Jaakko ja maailman
valloittajat
Sydämen asialla (7)
Kasvot kuvastimessa
(7)
Viimeiset lohitilalliset
Yle Uutiset
Yle News
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
Avara luonto: Norsujen taipaleelta
Novosti Yle
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Kyläsairaala (12)
18.00
18.13
18.16
18.20
18.30
19.00
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Yle Uutiset sää
Päivän kasvo
Kuningas Alkoholi
Historia: Suuruudenhullu Führer-kultti
20.00 Puutarhaunelmia:
remix
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.35 Monroe (12)
22.20 Keskiviikon ravisuora
22.25 Kahden keikka (12)
23.25 Yle Uutiset
23.30 Ulkolinja: Itämeren
toinen saasteaalto
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
23.7.
6.52 Paula (S)
7.01 Herra Nokkelo (S)
7.06 Tiketi Tok (S)
7.17 Tanssi tarttuu
7.18 Timppa (S)
6.00
7.45
8.00
9.00
10.00
10.30
12.55
13.25
14.25
15.25
15.30
16.00
16.30
17.00
17.30
18.00
18.30
19.00
19.15
19.25
19.30
20.00
21.00
22.00
Onnensoitto
Aamusää
Menestyksen takana
Farm Kings
Suurin pudottaja
Lääkärit
Saaristoruokaa
Unelmakoti puoleen
hintaan
Kadonneen jäljillä
UK
Alueellinen sääennuste
Ensisilmäyksellä (S)
Ensisilmäyksellä (12)
Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
Salatut elämät (S)
Salatut elämät (7)
Salatut elämät (12)
Seitsemän Uutiset
MTV Sport Uutiset
Päivän sää
Suurin pudottaja
Duudsonit tuli taloon
(7)
Klikkaa mua (S)
Kymmenen Uutiset
15.20
15.50
16.20
16.50
16.55
17.55
18.25
18.55
18.58
19.00
Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Phil (7)
3.15 Ennustaja-TV
17.55
18.55
19.00
19.10
19.20
19.30
19.55
20.00
21.00
22.00
22.15
22.20
22.35
22.45
23.45
0.45
1.40
(7)
Suuret setelit
Naapurit-arvonta
Seitsemän Uutiset
MTV Sport Uutiset
MTV Sport: F1 Extra
Pulttibois (S)
Tulossa: Kiiltokuvia
Tuubi
Kosto (12)
Kymmenen Uutiset
Viikon sää
MTV Sport Uutiset
MTV Sport: F1 Extra
24 . Koti-Karjala
Lauantai 19.7.2014
13
TV-OHJELMA
Sunnuntai 20.7.
TV 1
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Norsujen taipaleelta
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.45 Palanen: Venezuelan
missiakatemia
9.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus:
Nojatuolikirkko
10.45 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Huuhkaja . Hyökkäys jouluna (12)
16.00 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Alamaailma (16)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Ei oikea raiskaus?
23.05 Silminnäkijä: Lääkäri
lähti Suomeen
23.35 The Wire (16
15.40 Tarinateltta
15.55 Historia: Kuningatar
Elisabetin anoppi
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Ravisuora: St.
Michel-ajo
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
18.45 Näin tehtiin Jäinen
planeetta
19.00 Kriminalisti (12)
20.00 Antiikkia, antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Tehdas
(12)
21.55 Foylen sota (12)
23.25 Rupert Murdoch,
lööppien kuningas
TV 2
7.45 Pikku Kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu:
7.47
8.12
8.32
8.45
9.00
10.00
10.55
11.45
12.12
12.41
13.10
14.10
14.40
16.30
19.00
19.05
19.10
20.05
20.53
21.00
21.57
22.02
22.15
22.55
6.00 Onnensoitto
8.05 Chuggington (S)
8.20 Professori Balthazar
(S)
8.30 Katti kaiken tietää!
(S)
9.00 Pokémon (7)
9.25 Nakke Nakuttaja (S)
9.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Loton ja Jokerin
tulokset
10.20 Grand Designs ?
unelma-asunnot
11.20 Hännänheiluttajat
11.50 Meidän safkaa
12.20 Hansin grillibileet
13.20 Purjehdusta: 49er
Grand Prix
13.50 Sydänjää (7)
14.50 Tulossa: Kiiltokuvia
14.55 Pilanpäiten
15.00 Hiiri jota ei saatu
hengiltä (7)
16.55 Duudsonit tuli taloon
10.30 Neste Oil Ralli Helsinki Battle
10.35 Neljät häät
11.35 Dr. Somerjoki
20.00 Historia: USA:n 1930luvun pölymyrskyt
21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina
21.45 Yle Live: Pet Shop
Boys
23.15 Paluu 80-luvulle
0.10 Teematieto
Maanantai 21.7.
TV 1
6.25
6.55
9.30
10.00
10.50
11.00
11.05
12.00
12.30
13.20
14.35
14.55
15.00
15.05
15.10
15.55
16.50
16.55
17.00
17.10
Järviemme helmet
Ylen aamu-tv
Kuningas Alkoholi
Kyläsairaala (12)
Päivän kasvo
Yle Uutiset
Pääskysestä ei päivääkään (S)
Kysymyksiä luonnosta
Sydämen asialla (7)
Köyhä laulaja (S)
Ylös tunturiin
Pisara
Yle Uutiset
Yle News
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
Kiehtova maailma:
Euroopan ruokatoreilla
Novosti Yle
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Kyläsairaala (12)
18.00
18.13
18.16
18.20
18.30
19.00
20.00
20.30
20.55
21.00
21.30
23.15
23.20
0.10
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Yle Uutiset sää
Päivän kasvo
Kuningas Alkoholi
Prisma: Katastro?n
kynnyksellä
Kauneuskirurgian
varjot
Yle Uutiset
Urheiluruutu
A-studio
Dokumenttiprojekti:
Ensin tulee rakkaus
Yle Uutiset
Kotikatsomo: Tehdas
(12)
Kannabiskysymys
TV 2
7.35
7.45
7.55
8.21
8.41
8.50
9.00
9.30
10.20
10.30
11.00
11.25
12.00
12.30
6.00 Onnensoitto
7.45 Aamusää
8.00 Cosmos . salattu
luonto
9.00 Farm Kings
5.00
10.50
13.20
14.20
14.50
15.20
15.50
16.20
16.50
16.55
17.55
18.25
18.55
18.58
19.00
19.30
20.00
Ennustaja-TV
LIVE: Tiedä ja Voita
Hurja remontti
Waverly Placen velhot
(S)
Merieläinten pelastajat
Amerikan hauskimmat kotivideot
Deittikamera
Deittikamera
Vaaleanpunainen
pantteri (S)
Himosiivoojat New
Yorkissa
Eden
Frasier (S)
HS-uutiset
HS-sää
Neljän tähden illallinen
Neljän tähden illallinen
Huippumalli haussa
4.00 Teematieto
16.45 5 kulmaa kosmologiaan: Missä kaikki
ovat
17.45 Francon jälkeen ?
Alcantaran perhe (7)
19.00 Sallisen Kullervoooppera
22.20 Kino: Kauhunkierre
(16)
0.00 Teematieto
Tiistai 22.7.
TV 1
6.25 Kauneuskirurgian
varjot
6.55 Ylen aamu-tv
9.30 Kuningas Alkoholi
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Jumalanpalvelus:
Nojatuolikirkko
11.50 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
12.20 Sydämen asialla (7)
13.10 Vaivaisukon morsian
(12)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
Yle Uutiset sää
Päivän kasvo
Kuningas Alkoholi
Maailman kauneimmat puutarhat
20.00 Kuoleman edessä
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Murtuva maailma
(12)
22.30 Kahden keikka (12)
23.30 Yle Uutiset
23.35 Prisma: Katastro?n
kynnyksellä
TV 2
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
22.7.
6.53 Planeetta Kosmo (S)
7.06 Ajatuksia (S)
7.09 Jussin matkat (S)
7.22 Jessin kanssa (S)
7.32 Neppajymykerho
7.38 Ritari Mikke (S)
7.54 Anniina Ballerina (S)
8.19 Disney esittää: Mainio
Manu (S)
6.00 Onnensoitto
7.45 Aamusää
8.00 Cosmos . Phil (S)
3.20 Ennustaja-TV
22.20
22.25
22.30
22.45
23.40
0.35
1.35
Päivän sää
Viking Lotto ja Jokeri
MTV Sport Uutiset
Kallista kipua (7)
Noitapiiri (12)
Monk (12)
Onnensoitto
5.00
10.50
13.20
14.20
14.50
Ennustaja-TV
LIVE: Tiedä ja Voita
Hurja remontti
Shake It Up (S)
Merieläinten pelastajat
Amerikan hauskimmat kotivideot
Deittikamera
Deittikamera
Vaaleanpunainen
pantteri (S)
Himosiivoojat New
Yorkissa
Eden
Frasier (S)
HS-uutiset
HS-sää
Neljän tähden illalli-
nen
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Taste
20.57 Keno
21.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
22.00 Criminal Minds ?
FBI-tutkijat (16)
23.00 Castle (12)
0.00 Frasier (S)
0.30 Red Widow (12)
1.30 Dr
Palauta liput henkilötietoineen tilinumeroineen
sekä teatterin nimi. Onni suosi tällä kertaa VEIKKO ROUVISTA Joensuusta. Laskut osoitteella:
Matti Pitkänen Kannuskuja 4 D 3 59800 Kesälahti.
Keski-Karjalan suurin kesätapahtuma
Lisätietoja Matti Pitkänen p. klo 20.00?00.30
NELJÄNSUORA
s,IPUT ?
KesU
4I -IKKO-ÊKELÊINEN -YRSKYLYHTY
Kesälahti
Kitee-Seura ja Keski-Karjalan Perinneyhdistys
Alue avataan perjantaina klo 16 ja
lauantaina klo 12
la
N E LJÄ RU USUA
Puhoksen Perinnepäivät kiittää
Ensi vuonna Puhoksen Perinnepäivät
viettää 10-vuotisjuhlavuotta.
25.?26.7.2014 Kiteen Rantakenttä
25
JANNA . Kiitos kaikille osallistuneille.
www.nallerock.fi
Lähde
asuntomessuille!
K-K:n Omakotiyhdistys järjestää matkan
Jyväskylän Asuntomessuille 2.8.2014.
Matkan hinta jäsenille 35 ?, sis. 050 3559621
matti.pitkanen@pp4.inet.fi
Tietoja myös sivulta metalli333.com
SU V I TER ÄSNISKA
kaikkia vierailijoita, näytteilleasettajia,
työtapojenesittelijöitä, sponsoreita ja
yhteistyökumppaneita!
V I I K AT E . Opastus
Savikontien ja Rauhankujan
risteyksestä (Hyppyrimäelle
johtava tie). www.kiteentarvemetalli.fi 040 8455444.
Autonromut+muut metallit, rom.tod.Ykköskierrätys Oy. Pohjolan Matka, Kaija Alvila, p. kuljetus+lippu, ei jäsenille 40 ?. Työkalua oli arvuuteltu mm.
salaattiottimiksi ja heinän puristuslaitteeksi. Lähtö ABC:ltä
kimppakyydein klo 11.00.
Ruutiaisen Puutarhalle
mansikkaan!
myytävänä
OSTETAAN
Metalliromut, romuautot,
(rom.tod. Lähdetään
kesäretkelle to 31.7.2014.
Matkaamme Leo Karppasen
ateljeehen Saihoon sekä tulomatkalla tutustumme Arabian
kahvikuppimuseoon ja Puutarhassa 2014 -näyttelyyn Niinikummussa. Työkalua käytettiin nahkojen
yhteen puristamiseen ommeltaessa.
Kaikkien arvanneiden kesken arvottiin mökkiviikonloppu
Riihijärven Matkaparkissa. Koti-Karjala
Lauantai 19.7.2014
15
Kiteen Metallityöväen
ammattiosasto 333 ry.
kustantaa yhdet teatteriliput toimintaalueen kesäteattereihin jäsenille/avec,
maksimi 30 ?.
Myös SAK:n paikallisosaston rantakalalle osallistuminen
korvataan. 050 466 1365
KITEE. 044 3351254.
!" $ % & $
& $ %
' ( ' " & &
! "
) $ & * +, !! $ &
"
# $ "
%& '''($ $" " ()
$ $ #*
" +
Niinikummuntie 11 B, Kitee
0400 377 876 (Ismo)
040 701 1391 (Eeva)
www.ruutiaisenpuutarha.?
Kotileipomo
Kiteenkylän kalastuskunnan rantaonkikilpa su
27.7.2014 klo 10?12 ja rantakala klo 12.30 Hakulisen
perheen rannassa, Karppalantie 4. Runsaasti
arvauksia tuli myös pellavatyökaluiksi.
Oikea vastaus on Suutarin puristin, myös koiranleuaksi
ja hauenleuaksi kutsuttu. mennessä. (norm. SA M U L I PUT RO
RAJAVAARAN LAVA
Ti 22.7. Omat ruokailuastiat.
Osakkaat perheineen tervetuloa! Hoitokunta.
RUUTIAISEN PUUTARHA
p. Lähtö Kiteen ABC klo 6.00,
paluu messujen jälkeen.
Kitee-Seuran museoesineiden tunnistusvisaan
osallistui Puhoksen Perinnepäivillä 133 kävijää.
Kiitoksia kaikille
visailuun osallistuneille.
Palkinnot noudettavissa
Koti-Karjalan toimistolta.
MANSIKKAA
itsepoimintana ja valmiiksi,
kannattomaksi poimittuna.
Varaukset 050 526 6729.
PIRJO JA JUKKA TIMONEN
Kantosyrjäntie 9, Kitee
Tervetuloa
Keski-Karjalan
4H-yhdistys järjestää
SIEMENSÄKKI- ja
METALLIKERÄYKSEN
24.7. (norm. 020 1303431
pe 25.7. 45 ?)
Lauantai
S-Etukortilla 35 . 47 ?)
2 päivän lippu
S-Etukortilla 49 . 65 ?)
Lippuja myynnissä: Kiteen Karhu, ABC Kitee, Joensuun
Prisman ja Joensuun Sokoksen neuvonta, S-marketit
Kitee, Tohmajärvi, Rääkkylä ja Kesälahti sekä Piletti.fi.
Riihijärven Matkaparkki
Puhoksen Perinnepäivillä
Riihijärven Matkaparkin teltalla työkalun arvauksessa
saatiin mukavasti vastauksia. (norm. heti) ym. Ilm. RUUDOLF & KARRI KOIRA
LIPUT:
Perjantai
S-Etukortilla 29 . 0400 194 984.
Lomalla
19.?28.7.2014
RUISROUVA
KESKI-KARJALA
KeKaRan iltarastit ke
23.7.14 klo 16.00 alkaen Kiteellä Hutsin kartalla. Myös
nouto- ja vaihtolavapalvelut. . 8.8.2014
Kierrättämällä tuet paikallisten lasten ja nuorten
vapaa-ajantoimintaa! Tule
mukaan talkoisiin! Lisätiedot keski-karjala.4h.fi ja
puh. Tervetuloa!
Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset ry