7–22, la 7–22, su 9–22 info@kupiainen.net www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. ELLEI TOISIN MAINITA. Tuoretta kalaa palvelusta Tuoretta kalaa palvelusta Tavallista parempi ruokakauppa KUPIAINEN Seuraa meitä Seuraa meitä myös Facebookissa myös Facebookissa Palvelemme: ark. Äitiyslomalla omaa vuorokausirytmiä pystyi hieman siirtämään myöhemmäksi, Papunen taustoittaa. Näyttelyssä on nimensä mukaisesti töitä, jotka on tehty pienokaisten nokosten aikaan. Kokonaisuudessa on mukana myös kolme akryylimaalausta. Papusella on aiemminkin ollut näyttely esillä Rääkkylässä, sillä kunta on tuttu sukulointireissuilta. – Pienten lasten kanssa oli helpointa keksiä harrastus, joka ei ollut sidottu aikaan eikä paikkaan eikä vaatinut kotoa poistumista. vuosikerta Keskiviikko 20.9.2023 N:o 38 RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kirjastossa on esillä syyskuun loppuun saakka Sanna Papusen taidenäyttely Naptime art – mitä äiti tekee, kun lapset nukkuvat. Minulla ei ole taidealan koulutusta, vahva harrastuneisuus lapsuudesta lähtien kylläkin. Töissä Seven sisters ja Spaceman tussipiirros muuttaa abstraktin alkoholimusteläiskän osaksi esittävää kuvaa. – Löydän helposti eri tekniikoita, pystyn seuraamaan mitä muut tekevät. Rääkkylässä akryylimaalauksiani on ollut aikaisemmin esillä vuonna 2020. Ilman Plussa-korttia 79,99/kpl 59 59 99 99 MYWEAR MIESTEN VARSITENNARIT ABERTO Koot:40-46 Vedenpitävät -25% Plussa-etu 2 KPL 15 15 00 00 MYWEAR MIESTEN POOLO Koot: M-XXXL Puolija rullakaulus Ilman Plussa-korttia 14,99/kpl -49% Plussa-etu 27 27 95 95 MYWEAR LASTEN SOFTSHELL HOUSUT Koot: 110-160cm Ilman Plussa-korttia 34,95/kpl -20% Plussa-etu 35 35 99 99 MYWEAR NAISTEN KEVYTVANUTAKKI Pitkä Ilman Plussa-korttia 59,99/kpl Ilman Plussa-korttia 69,99-79,99/kpl MYWEAR NAISTEN NILKKURIT ISABELLA,HELGA,AIDA Koot: 36-42 49 49 99 99 -28%-37% Plussa-etu -9% Plussa-etu OMENA Suomi 33 29 29 KG AINO JÄÄTELÖT 900ml ei kaura ,kesyttymät eikä laktoositon. Kahden lapsen äiti suosii nopeasti kuivuvia alkoholimustetta ja akryylimaaleja. Silloin myös Lucinda Riley oli paljon otsikoissa, joten tietenkin naisia piti olla seitsemän, Papunen viittaa irlantilaiseen kirjasarjaan. Alkoholimusteen kanssa työskentely on nopeaa ja myös akryylimaaleissa nopea kuivumisaika on etu. 23.9.. Valokuvausta olen opiskellut, mutta palkkatyö on muulla alalla. Taidetta, joka syntyi lasten nokosten aikaan Sanna Papusen taidenäyttely on esillä Rääkkylän kirjastossa syyskuun loppuun saakka. PAPUNEN inspiroituu muun muassa sosiaalisessa mediassa toisten teoksia tutkien. Seuraavaksi Nap time art -kokonaisuus on esillä joulukuussa Kiihtelysvaarassa. Nap time art tarkoittaa juuri niitä hetkiä, jolloin lapset nukkuvat, lähinnä päiväunia, mutta todellisuudessa pisin keskeytyksetön aika oli yleensä yöllä. info 0400 133 807 Kaikki_A1_Verkkokauppa.indd 8 30.3.2020 10.35 TILAA K-Ruoka.fi TAI K-Ruokasovelluksesta Kaikki_A1_Verkkokauppa.indd 8 30.3.2020 10.35 NOUDA Kauppamme noutopisteeltä parkkihallista Ilman Plussa-korttia 5,49/kpl (8,70/kg) SIKA-NAUTA JAUHELIHA 23% 700G (7,13/KG) 44 99 99 PKT Ilman Plussa-korttia 5,69 /kpl (0,00–0,00/l) -29 % Plussa-etu TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 21.–24.9. Tällä hetkellä opettelen linolevyjen kaivertamista, eli grafiikka kiinnostaa nyt. Seven sisters lähti viivapiirroksen ja musteen yhdistämisestä. – Suurin osa näyttelyn töistä on tehty äitiysloman aikana vuosina 2021-2022. Irtonumero 3,00 64. (4,43/L) 33 99 99 RS RS -32% Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 5,85/rs (6,50/l) Katso lisää tarjouksia K-ruoka-sovelluksesta, K-Supermarket digilehdestä https://ksm-lehdet.k-ruoka.fi/ ja facebook sivuiltamme Rajoitus 2 kalaa/talous KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi 99 99 99 KG KG HERKKUTORILTA ERÄ ERÄ -40% Plussa-etu Tarjous voimassa To–La 21. – Olen Joensuusta, asun Hammaslahdessa ja Rääkkylään minua yhdistää puoliso ja appivanhemmat. Kun naishahmoja oli neljä, aloin miettiä ovatko he sisaruksia, vai mikä heitä yhdistää, ovatko he eri vuosikymmenien naisia. Jos löydän mielenkiintoisen tekniikan, alan miettiä kuinka sitä itse toteuttaisin
Liikenneministeri Lulu Ranteelta ei ole kuultu selvää kannanottoa asiaan. Apuvälineyksiköstä lainattu rollaattori sovitetaan aina luovutusvaiheessa käyttäjän mittojen mukaan oikealle korkeudelle. Selvityksestä ilmenee, että esimerkiksi Joensuusta matkattaisiin ensin Kuopioon ja sieltä lennettäisiin Helsinkiin siten, että matkan kesto on 3h 25 minuuttia. Kaaharit liikkuvat öiseen aikaan. Rollaattori olisi hyvä katsoa läpi vuosittain, että kaikki toimii kuten pitääkin. Jos rollaattori auttaa ikäihmistä liikkumaan, se on riemuvoitto ja merkittävää myös toimintakyvyn kannalta, Vasarainen summaa. Hän arvioi, että viime vuosien poikkeusolot ja lähiympäristön esimerkit autoritaarisista valtioista ovat kirkastaneet vapauden merkitystä yksilöille ja yhteiskunnalle. Tutkimukseen vastanneista kolme neljäsosaa kertoo oman arvostuksensa sananvapautta kohtaan lisääntyneen viime vuosina. Käyn ajoittain Joensuussa. Tilanne ei hälvennä niitä huolia ja pelkoja, joita maakunnissa on herännyt budjettiriihipäätöksiä koskien. Hänen vastauksensa vahvistaa käsitykseni, että poliisi on siirtynyt nollatoleranssiin liikennenopeuksia valvoessaan. Jokainen lentomatkustaja toki tietää, että todellinen matkaaika on näin toimien keskustasta keskustaan 5h, eli sama aika kuin henkilöautolla ajaen Joensuusta Helsinkiin. Iro Research Oy:n tekemän tutkimuksen vastaajista 92 prosenttia piti journalismia demokratialle tärkeänä ja 77 prosenttia erittäin tärkeänä. Rollaattori säädetään käyttäjälle sopivaksi Fysioterapeutti Niina Vasarainen (vasemmalla) totesi Maire Havukaisen ja Elsa Holopaisen rollaattoreiden olevan asianmukaisesti säädetyt. Vuosikymmeniä sitten Hannu Karpo ja Ensio Itkonen ihmettelivät, miksi tieosuuksilla joiden nopeusrajoitus on 80 km/h, lisätään kävelyja pyörätiet ja sen jälkeen perusnopeutta lasketaan alemmaksi esim. – Oltaisiin aina askel edellä sekä kivussa että säryssä kun rollaattori otettaisiin käyttöön jo ennen ensimmäistä kaatumista. Hänen johtamastaan ministeriöstä saatiin tällä viikolla selvitys, jonka perusteella lentoliikenneasiaa viedään kohta alkavaan budjettiriiheen. Autoilijana minun on vaikea ymmärtää tällaisten muutosten merkitystä. Kuljettajan auto suistui ajoradalta ja katkaisi sähköpylvään. Tervetuloa Joensuuhun! Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry TUOMO TURUNEN puheenjohtaja JYRKI PIIPARINEN varapuheenjohtaja MERJA BLOMBERG toimitusjohtaja Maakunnille lentoyhteydet ovat elinehto Ylikomisario Petri Pahkin oli vastannut kirjoitukseeni, jonka tein 31.8. Hallitusohjelmaan tehdyn kirjauksen mukaan maakuntien lentoliikenne turvataan. Demokratian säilymistä pitää tärkeänä 97 prosenttia vastaajista. KYÖSTI PARTANEN, Kitee Poliisi on siirtymässä nollatoleranssiin liikenteen valvonnassa. Demokratiaa uhkaavina tekijöinä mainitaan mm. Vakavat liikenneonnettomuudet tapahtuvat mielestäni suurten nopeuksien vallitessa. Uutismedian liitto lanseerasi demokratian päivänä uutuuspelin, joka alleviivaa journalismin merkitystä demokratialle. 15. Päivän tarkoitus on muistuttaa päättäjiä ja jokaista yksittäistä ihmistä demokratian tärkeydestä. Pahkinin ajatukset osoittavat, miten kauaksi nykyinen poliisijohto on vieraantunut normaali-ihmisen arjesta. VANHUUS yksistään ei riitä syyksi rollaattorin saamiseksi apuvälineyksiköstä, vaan maksuttoman välineen lainaan tarvitaan jokin diagnoosi sellainen voi olla vaikkapa selkeä liikuntaja toimintakyvyn lasku. Äskettäin Kiteellä sattui onnettomuus päätiellä, jossa on 40 km/h nopeusrajoitus. Tätäkin seikkaa eli aluetalouksien rakennetta ja vetovoimaa olisi kannattanut selvittää lentojen käyttäjiltä. Demokratian kerrotaan merkitsevän esimerkiksi vapautta, itsenäisyyttä, vastuuta, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, mahdollisuutta vaikuttaa, kansanvaltaa, vapaita vaaleja ja sananvapautta. Sisätiloissa liikkumisen apuvälineessä on ulkomallia ohuemmat renkaat. Nyt ei kannata tarrata kiinni siihen, mikä on selvityksessä mennyt pieleen, vaan tarttua tilaisuuteen ottaa tieto haltuun sieltä mistä sitä helposti on saatavilla. Neljä viidesosaa katsoo, että sananvapauden tila Suomessa on hyvä. Kiteen torilla järjestetty rollaattorin säätöopastus oli osa paikallisten diabetesja reumayhdistysten järjestämää ulkoilupäivää. Omia asennuksia esimerkiksi jarruihin ei saa tehdä, vaan laite on toimitettava huoltoon. Asia olisi noussut esille, jos selvitystä tehdessä asiaa olisi kysytty näiden lentojen käyttäjiltä. Selvityksestä ei lainkaan käy ilmi se, millaisia vaikutuksia vuoroliikenteen lakkaaminen tarkoittaa lentokentille tai laajemmin maakuntien aluetalouksille. Onko tarkoitus rakentaa sakkorysiä ja vaikeuttaa yksityisautoilua. Vastaajista 87 prosenttia kokee tärkeäksi, ettei Suomeen pääsisi syntymään uutiserämaita eli alueita ilman ainuttakaan paikallista uutismediaa. Kolmasosa vastaajista taas ei pidä tätä suurena uhkana. Entinen neukkupoliitikko sanoi aikoinaan: Näkyyhän tuo toimivan käytännössä, mutta entäpä teoriassa. M.V. Minusta näiden teorioiden sijoittaminen käytäntöön ei ole yksiselitteistä ja helppoa. – Huolto on aina Siun soten vastuulla, esimerkiksi jarruja ei saa alkaa kunnostamaan omatoimisesti, vaan pitää ottaa yhteyttä apuvälineyksikköön. Se ei ole yllätys, koska selvitystä valmisteltaessa ei kuultu maakuntien talouden vetureita, vientiyrityksiä, korkeakouluja jne. Ensimmäinen hallitusohjelmaan tehty budjettiesitys on kuitenkin hyvää vauhtia romuttamassa hallitusohjelman tärkeää linjanvetoa. Vasaraisen mukaan rollaattorit kestävät tiuhassakin käytössä useamman vuoden ilman huoltoja, useimmiten jarrut on ensimmäinen korjausta vaativa osa. Ajopelistä on saatavilla mallit sekä ulkoettä sisäkäyttöön. Ajoneuvon nopeus oli varmaankin enemmän kuin mitä on liikennemerkillä osoitettu. Niin ikään 92 prosenttia vastaajista sanoo journalistisen median olevan tärkeää luotettavan tiedon saatavuudelle Suomessa, ja nimenomaan sanomalehdistön eli yksityisen uutismedian, arvioi demokratialle merkittäväksi 89 prosenttia. Uutismedian liiton liittojohtaja Jukka Holmbergin mukaan suomalaiset arvostavat vapautta, itsenäisyyttä ja turvallisuutta. syyskuuta vietettiin YK:n yleiskokouksen julistamaa kansainvälistä demokratian päivää. Hän esitti kirjoituksessaan tueksi teorioita, joilla perusteli nykyistä käytäntöä. Ilmeisesti tällainen liikennekäyttäytyminen on turvallista. Vastaus ei näin ollen voi olla, että se jätetään tekemättä. Suomalaisten medialukutaidon vahvistamiselle näkee tarvetta 90 prosenttia vastaajista. Tieosuudella, jossa rikkeeni tapahtui, on molemminpuolin tietä pyörätiet, jalkakäytävät ja hyvin merkatut suojatiet. Ehkäpä ylikomisario Pahkinin olisi syytä tulla katsomaan, mitä liikenteessä todellisuudessa tapahtuu. Kaksi kolmasosaa vastaajista kokee erityisesti sosiaalisessa mediassa kärjistyneen, vastakkainasettelua ruokkivan poliittisen keskustelun suureksi uhkaksi demokratialle. Tämä ratkaisuhan on käytännössä varma tapa tappaa kaikki lentoliikenteen edellytykset. Tarvittaessa voimme tehdä kotikäynnin ja vaihtaa laitteen uuteen kun edellinen lähtee korjattavaksi, Vasarainen jatkaa. Virkamiestyönä tehty selvitys ei tue pitkäjänteistä maakuntien lentoliikenteen tukemista. Lentojen kysynnän palauttaminen koronaepidemiaa edeltävälle ajalle on poliittinen kysymys, joka on ratkaistu myönteisesti jo hallitusohjelmassa. Ajoneuvojen nopeuksia poliisi mittaa normaalityöaikana, jolloin liikenteessä mukana olevat ovat työssäkäyviä tai eläkeläisiä kauppaostoksillaan. Nyt tilanne etenee vauhdilla päinvastaiseen suuntaan. Pelejä lähetetään kaupunkien kirjastoihin ympäri maata kaikkien pelattavaksi. 40-60 km/h. – Kahvat ovat sopivalla korkeudella, hartiat pysyvät rentona ja ryhdikäs asento säilyy kävellessä, fysioterapeutti Niina Vasarainen Kiteen kotikuntoutuksesta ohjeistaa tärkeimpiä säätämisen seurauksia. Jo aiemmin oli saatu budjettiesitys, jossa päinvastoin kuin hallitusohjelmassa on todettu, budjetissa ei lentoja tuettaisi käytännössä lainkaan. Kaupungin tuloteillä ja Pekkalan sillalla on jatkuva kilpa-ajo käynnissä, jossa sadan kilomerin tuntinopeus on vain pelkkää paperia. Selvitys on tehty ajallisessa perspektiivissä tyhjiössä unohtaen kokonaan, että lentoliikenne on ollut kannattavaa kaupallista liiketoimintaa ennen koronaepidemiaa. Journalismi on tärkeää demokratialle KITEE Päivi Lievonen Rollaattorin käytössä tärkeintä on, että laite on säädetty käyttäjälleen sopivaksi. Etäisyydet ja niistä seuraava matka-aika on fakta, joka pitäisi myös ottaa faktana. Venäjä, sota, valeuutiset, sananvapauden kaventuminen, perussuomalaiset, ääriaatteet ja -liikkeet, nykyinen hallitus ja populismi. Kysymys vapaan demokraattisen yhteiskunnan uhattuna olemisesta jakaa mielipiteet: 55 prosenttia vastaajista ei koe uhkaa, 41 prosenttia taas kokee. 2 Keskiviikko 20.9.2023 Pääkirjoitus Lukijan porinat Uutismedian liiton mielipidetutkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset pitävät kotimaisen vapaan journalistisen median tuottamaa luotettavaa tietoa erittäin tärkeänä demokratialle. Selvityksen olisi pitänyt tarjota käyttökelpoinen ratkaisu siihen, miten lentoliikenne turvataan pitkällä aikavälillä
Sudet tappoivat ja söivät nyt sisällä rakennuksessa toistasataa kiloa painaneen vasikan. Kaatolupaa haettiin jo aiemminkin, silloin Riistakeskus katsoi, että lauma ei ole tehnyt riittävästi vahinkoa kaatoluvan myöntämiseksi. VÄITTEISIIN päätöksentekomenettelyä koskien lausunto muistuttaa, että asiaa on käsitelty kuudessa tulevaisuuslautakunnan kokouksessa, kerran aluehallituksessa tulevaisuuslautakunnan valmistelun pohjalta ja lopulta aluevaltuustossa 22. Samassa karsinassa pihaton sisällä oli kymmenkunta muutakin vasikkaa. PÄÄTÖKSEN valituskelpoisuuteen lausunto toteaa, että hyvinvointialueuudistuksen osalta ei vielä ole ehtinyt muodostua oikeuskäytäntöä ja aiempi oikeuskäytäntö perustuu kuntalain pohjalta tehtyihin tulkintoihin. Tässä laumassa tiedetään kaikkiaan olevan viisi sutta. kesäkuuta Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen palvelustrategiasta, johon sisältyy myös palveluverkkosuunnitelma. Kunnalle hyvinvointialueen jäsenenä hyvinvointialuelaissa säädetty valitusoikeus ei myöskään tarkoita samaa kuin asianosaisuus, lausunnossa vastataan. Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Mervi Venäläinen Kari Sarkkinen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti 22. Tilanne on kestämätön, eikä tähän auta mikään muu kuin kyseisen lauman poistaminen kokonaan. – Laumalle tehty karkotuksia viime viikosta alkaen kun saatiin karkotuslupa. Reviirin rajat ovat itärajalta suunnilleen Kiteen rajalle sekä Värtsilänlaakson pohjoisreunaan eli sudet liikkuvat Tohmajärven ympärillä, Piiroinen selventää. HAVAINTOJA pihapiireissä ja erityisesti maatiloilla liikkuvista susista toivotaan tohmajärveläisiltä, sillä kyseiselle laumalle tehdään karkotuksia. Tämän samaisen lauman reviiri on ollut murheenkryyni jo kymmenkunta vuotta; pari vuotta sitten lauma tappoi muun muassa kahdeksan eri koiraa, ja silloin siitä saatiin poistetuksi alfanaaras ja pentu, jotka olivat tappaneet koiria pihoissa. Esteellisyysväitteisiin lausunto toteaa, että ensisijaisesti Pohjois-Karjalan hyvinvointialue katsoo, että palveluverkkoa koskevalla ratkaisulla ei ole odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa millekään kunnalle ja että valitus esteellisyysväitteiden osalta tulee hylätä jo tällä perusteella. – Meillä on enää niin vähän kotieläintiloja jäljellä, että jos mainitsee kylän, jossa tilanne tapahtui, on helppo päätellä mistä tilasta on kysymys ja tilallinen haluaa pysyä anonyyminä, Piiroinen jatkaa. Viikonloppuna myös Kiihtelysvaarassa sudet tappoivat viisi lammasta pihapiiristä, mutta Piiroisen mukaan lauma on eri. Hyvinvointialueella laadittu vastine kuntien valituksiin palveluverkkopäätöksestä ” Samaiselle laumalle haettiin jo aiemmin kaatolupaa. Tiedän jo joutuvani maalittamisen kohteeksi aiheen tiimoilta aiempien kertojen perusteella. Piiroinen toimii havaintojen vastaanottajana. Kuva: Mika Piiroinen.. Alkuperäisen skenaario 2 tarkentui tulevaisuuslautakunnan kokouksessa 2. – Asia vaikuttaa koko alueen tuotantosektorin toimintaan; vaikka yhden eläimen menetys on satojen eurojen asia, kaikkiaan tämä tilanne aiheuttaa kymmenien tuhansien kulut kun tilalliset joutuvat ottamaan eläimet kuukautta aiemmin pois laitumilta ja syöttämään sisälle lisärehuilla. Asian kaikki käsittelyvaiheet on luettavissa lopullisesta aluevaltuuston pöytäkirjasta. Päätöksestä ovat Tohmajärven ja Juuan kunnat sekä ryhmä yksityishenkilöitä tehneet aluevalituksen Itä-Suomen hallintooikeudelle, joka on kehottanut Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta antamaan lausuntonsa valitukseen. Päätös on aiheuttanut laajaa vastustusta kunnissa, jotka ovat menettämässä sote-palveluitaan. Lausunto on hyvinvointialueen hallituksen käsittelyssä tämän viikon torstaina. Asia on näin ollen tältä osin tulkinnanvarainen ja se on yhteiskunnallisesti erityisen merkittävä ja kansalaisten perusoikeuksiin kohdistuva. kesäkuuta. 3 3 Keskiviikko 20.9.2023 TOHMAJÄRVI Päivi Lievonen Susilauma tappoi ja söi vasikan pihattorakennuksen sisällä Tohmajärvellä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Vaatimukseen täytäntöönpanokiellosta hyvinvointialue toteaa vastustavansa sen määräämistä. Värtsilän pohjoisosan lauma on suurin, siinä on toistakymmentä sutta, mutta silti se aiheuttaa vähiten ongelmia; lauma pyytää hirviä saloilla. Hyvinvointialueen juristin laatimassa lausunnossa todetaan ensinnäkin, että aluevaltuuston päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös muutenkaan ole lainvastainen valituksessa esitetyin perustein, joten se on hylättävä, mikäli valitusta ei jätetä kokonaan tutkimatta hyvinvointialuelain nojalla. Lisäksi lausunto toteaa, että valitus perusoikeuksien supistamisen osalta perustuu virheellisiin olettamiin, valituksessa esitetty väite on perusteeton ja valitus tulee hylätä. Tämä voi tarkoittaa kannattavuuden laskua niin, että koko tuotanto muuttuu kannattamattomaksi ja on lopetettava toiminta, Piiroinen summaa. Kannanhoidollinen metsästys auttaisi asiaa todella paljon, Piiroinen linjaa. – Todennäköistä on, että vaikka kaatolupa saataisiinkin, siitä valitetaan heti hallinto-oikeuteen. Tarkempia tietoja tapahtumapaikasta ei julkisteta. Epäoikeudenmukaisuuden tunne on Piiroisen mukaan vallitseva. Tosiasiallinen intressi ei ole asianosaisaseman perusteeksi riittävä silloinkaan, kun se saattaa olla jonkun tahon kannalta merkityksellinen. Kaikkiaan Tohmajärvellä on neljä eri susilaumaa, ja kaikissa niissä on tänä kesänä pentuja. Susilaumalle on annettava mahdollisuus oppia, joten niitä yritetään karkottaa pois laitumilta ja pihapiireistä, Piiroinen jatkaa. Esimerkiksi pelkästään päätöksestä mahdollisesti seuraava epäsuora taloudellinen etu tai haitta ei sellaisenaan riitä tuottamaan asianosaisasemaa. Asianosaisuuteen asiassa lausunto toteaa, että kunnalla ei ole ollut oikeudellista intressiä asiaan palveluverkkosuunnitelmasta päätettäessä. Lausunto toteaa vaikutusmahdollisuuksien toteutumisesta, että alueen asukkaille, hyvinvointialueen työntekijöille, vaikuttamistoimielimille ja muille toimielimille sekä kunnille on varattu vaikutusmahdollisuudet asian valmistelussa ja vaikuttamismahdollisuus on myös toteutunut. kesäkuuta versioon 2 b. – Kyseessä on sama susilauma, joka tappoi Sirolan tilalla 28 lammasta heinäkuun lopulla. Lausunnossa todetaan, että mikäli hallinto-oikeus päätyy arvioinnissaan siihen, että kyse on ollut myös palveluverkon osalta asian valmistelusta, valitus tulee ensisijaisesti jättää kokonaisuudessaan tutkimatta. – Kiihtelysvaaran lauman reviiri on heti vierekkäinen tähän laumaan. Keskustaajaman lauma, joka Sirolassakin kävi lampaita tappamassa, on kaikista ongelmallisin, Piiroinen kuvailee. Samaiselle laumalle haettiin jo aiemmin kaatolupaa, mutta se hylättiin. Lausuntopalaute on johtanut konkreettisin muutoksiin kaavaillun toimipisteverkon rakenteessa. Asian merkittävyys huomioiden hyvinvointialue pyytää hallinto-oikeutta ratkaisemaan täytäntöönpanokieltoasian mahdollisimman pikaisesti välipäätöksellä. Susilaumalle on tehtävä kolme onnistunutta karkotusta ennen kuin sille voi hakea kaatolupaa. – Sama tilanne voi tapahtua milloin tahansa uudelleen; alueella on useita karjatiloja, ja laidunkautta olisi edelleen jäljellä. Vasikasta oli syöty kokonaan takaruumis ja vatsa, muu jäljelle jääneet ruhon osat sudet olivat jättäneet karsinaan. Sudet söivät vasikan tuotantorakennuksessa Tohmajärvellä Jälkien perusteella todettiin tuotantorakennuksessa käyneen sekä aikuisia susia että pentuja. Piiroisen mukaan lupaa haetaan nyt uudelleen. Tuotantorakennus sijaitsee aivan pihapiirissä, ja sen sisään pääsee niin sanotun sisäpihan eli kahden rakennuksen välistä, Tohmajärven susitilannetta seuraava ja asian tiedotusta hoitava Mika Piiroinen kuvailee. Jos laidunalasta joutuu jättämään osan pois, se tarkoittaa, että eläinten lukumäärää on vähennettävä, että niille riittää rehua. Luonnonvarakeskuksessa susikanta arvioidaan noin puoleen mitä se käytännössä on, tämä on nähty jo useamman kerran Tohmajärvellä. Näin on käynyt ennenkin. Näin olen jää lopulta hallinto-oikeuden arvioitavaksi, onko päätös valituskelpoinen ratkaisu. Jälkien perusteella voidaan varmuudella todeta, että nyt pihatossa oli käynyt ainakin neljä eri sutta; kaksi aikuista ja kaksi pentua
Lauantaina: Syyspäiväntasaus, Minja, Miisa, Mielikki, ort. Kahvila on kaikille avoin lasten ja aikuisten kohtaamispaikka, jossa leikki / jutteluseuraa ja vartaistukea. Kirkkoneuvosto velvoittaa merkityn hautapaikan haltijaa kunnostamaan haudan vuoden kuluessa tämän kuulutuksen julkaisusta. siis pyöreitä vuosia juhliva. Ihmisten näkökulmasta on luonnollista pohtia, miten Jumala mahtaa suhtautua meidän tekoihimme – tunteeko hän tekemisistämme iloa tai surua. 37:18. Hyvää syyspäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä. Ti 26.9. klo 9.30 Läheisensä menettäneiden aamukahvit srk-keskus. klo 10 Messu kirkossa, Komulainen, Karaksela. Lämmin kiitos osanotosta. Su 1.10. 4 Keskiviikko 20.9.2023 Sana sinulle Seurakunnat Päivyri 20. Su 1.10. Messun jälkeen kirkkokahvit ja seurakuntalaisten kuulemista jumalanpalvelusajoista. Eikä meidän tarvitse pohtia, minkälaisessa ihmisen kuvittelemassa tunnetilassa Jumala ottaa meidät vastaan. Tohmajärvi Ke 20.9. Kuolleita: Kerttu Anita Parikka 94 vuotta. Ma 25.9. klo 18 messu kirkossa. Vanhustenviikon messu srk-talolla klo 10, Happonen, Honkonen, Hakulinen, Kiteen mieskuoro. Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka. Su 1.10. Jumalanpalvelus srk-talolla klo 10, Happonen. Innokkaasti suunnittelemme ja kuvittelemme, että itse määräämme elämästämme. Vanhusten kirkkopyhä ja sadonkorjuujuhla. syyskuuta 2023 Aurinko nousi tänään klo 6.37 ja laskee klo 19.08. Ti 26.9. klo 13 etsijäinpiiri Tarinatuvalla. klo 13 Säyneenkylän srk-piiri. Hermann Aistrichin uusi Raamattukurssi ”Joonan kirja” alkaa. Tervetuloa! Rakkaamme g 25.5.1955 Kitee = 27.8.2023 Kitee Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Tuukka, Joona, Joonas. Virasto: Virasto on auki yleensä ma ja ke klo 9-12 Maiju Lassilan tie 16, p. To 28.9. Viisasta olisi luottaa siihen, että Kaikkivaltias tietää mikä on meille tarpeellista. Kuollut: Unto Aulis Pitko 96 v., Tuovi Anneli Hurskainen 85 v. Rakkaudella muistaen Eeva-Liisa, Niko ja Toma sisaret ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Veli Pekka Juhani PENNANEN Siunattu läheisten saattamana. Lisätietoja asiasta hautausmaantoimisto p. klo 10 (huom. Messun jälkeen kahviossa Mikkelin kaali (-keitto), vaihtoehtona kasvissosekeitto ja kahvit (yhteistyössä vanhusneuvoston kanssa). Lisäksi hoitamattomien hautojen luettelo löytyy seurakunnan verkkosivuilta. Ti 26.9. Ps. Lähetyksen päiväkahvit Värtsilässä (Lampelantie 2A) Auralanrannassa klo 13.30. Jesto, Olli, Helge. Perhekahvila Perhonen klo 9.30-11 Kemien srk-talolla. aika!) Mikkelinpäivän perhemessu kirkossa. Su 1.10. Kirkkokuoro Kaiuttarien harjoitukset srk-talolla klo 17, Hakulinen, uudet laulajat, tervetuloa! To 21.9. Toki Hänellä on huumorintajua, ja haluankin ajatella, että Jumalan nauru on hyväntahtoista, rakkaudellista hymyilyä Hänen ajatellessaan meitä ihmispoloja. NIMIPÄIVÄT Keskiviikkona: Varpu, Vaula, ort. ei jumalanpalvelusta Rääkkylässä. Kiittäen ja kaivaten Kari ja Taru Timo ja Taina perheineen Jarmo ja Terhi perheineen Jukka-Pekka ja Taina perheineen Vesa ja Tuija perheineen Terttu-sisko perheineen. Su 24.9. Tehtävän Hän on meille antanut: se on rakkauden harjoittaminen, ja siinä me ihmiset olemme melko huonoja. Jos haluat syntymäpäivähaastattelun, niin otathan jutun tekoa varten yhteyttä toimitukseemme puh. Mikkonen, Hakulinen. klo 9.30 11 srkkeskuksessa. Tekla, Silvo. Huomasin Facebookissa kaverini päivityksessä sanonnan: ”Ihminen suunnittelee ja Jumala nauraa.” Tätä en ollut aiemmin kuullutkaan. Sergei. klo 14 Tsemppikerho srk-keskus. Kun näät, ettei rakkaasi piittaa.” kysyy Juha Tapio laulussaan. 045 111 9555. Maanantaina: Kullervo, ort. Kiitos teille jotka muistitte minua merkkipäivänä ja annoitte tukenne Aivohalvausja afasiakerholle. Hartaushetki, lähettien kuulumisia. klo 10 liturgia. Tämä pohdinta on vain inhimillistä ajattelua, sillä onhan Jumala pyhyydessään maallisen tunteellisuuden yläpuolella. ”Itketkö sinäkin Jumala. Su 1.10. Joskus meitä harmittaa, kun asiat menevät mielestämme pieleen. Kiitämme Kiteen hoivakodin henkilökuntaa Tuovin hyvästä hoidosta. Varhaiskasvatus: Perhekerho to 21.9. Rääkkylän kappeliseurakunta Ilmoitukset vko 38 lehtiin, 20.9.-1.10.2023 Su 24.9. Pyhä Kolminaisuus Keski-Karjala, Valamontie 4, Kitee: To 21.9. Sunnuntaina: Alvar, Auno, ort. Ti 26.9. Tiistaina: Kuisma, ort. ... Kurssilaisille jaetaan kurssimateriaali. Pahasti me ihmiset olemme maailman asiat sotkeneet ja on helppo ajatella, että Jumala itkee. klo 17 ehtoopalvelus; klo 17.30-18.30 kirkkoherran vaali kirkossa. Torstaina: Mervi, ort. Maanpuolustus on oikeutettua, mutta monet ja ristiriitaiset ovat tunteet sodan uhreja ajatellessa. Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka. Dimitri, Miska, Mitja. Seurakuntatoimisto: Kappelintie 4, ma – to klo 9 – 12 puh. Sen seuraukset tiedetään: ihmisiä kuolee. Saamme luottaa Hänen ylimaalliseen armoonsa ja rakkauteensa. Kesälahden kappeliseurakunta Su 24.9. Lomalla: Kirsi Hukka 21. Jumalan tunnetila tulee myös mieleen niistä uutisista, joissa kerrotaan sotavarustelun lisäämisestä. Sauvo. Mutta nauraako Jumala silloin. Avioliittoon vihitty: Jarkko Tapani Tukiainen ja Eeva-Marita Niemeläinen Kuolleet: Eila Anneli Multanen 91 v. Su 1.10. Mikäli hautaa ei ole kunnostettu mainitussa ajassa, voi kirkkoneuvosto julistaa hautaoikeuden menetetyksi (Kirkkolain 3 luku 33 §, 10 luku 26 §) ja poistaa haudalta muistomerkit. Messun jälkeen ateria ja ohjelmaa Alasalissa. 040 739 1881. 0400 967 601, sähköposti tohmajarven.seurakunta(at)evl.fi. Olen viime aikoina miettinyt Jumalan tunnetiloja. Sinut luokse isän nukkumaan kantaa. Sinulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa. To 28.9. Ihmisen keksimän tietotulvan keskellä pyristelemme oman tahtomme mukaisesti. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Rakkaamme Tuovi Anneli HURSKAINEN g 12.10.1937 Kitee = 4.9.2023 Kitee o.s. klo 18 mikkelinpäivän iltakirkko. klo 17.30 – 19.15 Raamattu-kurssi srk-keskuksessa. klo 15 Vauvakirkko Kiteen kirkossa. Mikkelinpäivä. Keskiviikkona: Vesa, ort. Silloin voi sanoa Jumalalle: ”Jätän asiani Sinun käsiisi.” Hänen huolenpitoonsa luottaminen tuo meille rauhan. klo 10-14 peittotalkoot Alasalissa. Monipuolista viikoittain vaihtuvaa tekemistä. Saarna Markku Komulainen, Mikkonen, Hakulinen. Ke 27.9. Pe 29.9. Tervetuloa kaikki Raamatusta kiinnostuneet! Ti 26.9. Lämmin kiitos kaikille Pekan muistoa kunnioittaneille. klo 10 perhekerho Säteen Taskussa. Perjantaina: Mauri, ort. Kitee Su 24.9. – 30.9. Marja Multanen Tohmajärven seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Itkua ja naurua KUULUTUS Kiteen seurakunnan kirkkoneuvosto on kokouksessaan 7/2023 todennut, että Palomäen hautausmaalla osastoilla 4, 5, 6, 7 ja 8 on hautoja, joiden hoito on olennaisesti laiminlyöty. klo 9.30-11 perhekerho Enkelinpesässä. Tarjoilu, ei maksua. klo 12 Tarinatuvan hartaus. Etsimme onnea erilaisista oppaista ja opeista. Hoitamattomat haudat on merkitty vastaavilla kuulutus merkillä. Saukkonen Side viimeinen kotiimme lapsuuden, näin katkesi hiljaa sammuen. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän. 040 684 8411 tai sähköpostilla toimitus@kotikarjala.fi (Vinkin voi antaa myös ystävä tai tuttava.) Pokentie 8, 82500 KITEE Syntymäpäiväjutun julkaiseminen Koti-Karjalassa Sinulle, joka täytät tänä vuonna 50, 60, 70, 80 vuotta ... klo 10 Messu. Filiapiiri Maija Kukkosella (Sarvikankaantie 25) klo 17, mukana Marja ja Pertti Kostamo. Toisenlaistakin tunnetilaa mietin. Jos meitä tämä ahdistaa, niin mitä tuntee Jumala. Kiteen seurakunnan kirkkoneuvosto KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.fi Su 15 Lähetysjumalanpalvelus, Jyrki Palmi Kahvit klo 14. On tietysti niin, että ihmisen suunnitelmat eivät aina toteudu, ja meidän tulee luottaa Jumalan tahtoon ja ohjaukseen. Riitta Hukalla, Säynejärventie 55C. Arvo Kinnari Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa
Emme kuitenkaan tavoittaneet tehtaan toimitusjohtaja Harri Nymania kommentoimaan tarkemmin uutta tilannetta. En voi olla tässä mainitsematta tapahtumaa, joka osoitti oppilaspolvissa Kyllikki Takalan jalon muiston säilyneen. Lapsena kodistaan Kiteen Koivikosta lähtenyt Eva muisteli myöhemmin isäänsä ja kaunista lapsuuskotinsa puutarhaa, Koivikon puutarhan innoittajana on ollut Nils Ludvigin ulkomaanmatka Eurooppaan tutustumassa eri taidelajeihin, maanviljelykseen ja puutarhanhoitoon. 312 sivua, runsaasti kuvia). Hän toimi opettajanani Vaalan lukion rehtorina vuosina 1962 – 65. Verohallinto jätti 19. Toivo Hyyryläinen. Kappelirakenteen purkaminen on toteutettava puolen vuoden sisällä lakimuutoksen säätämisestä eli kuluvan vuoden loppuun mennessä. Rääkkylä kuuluu nykyisin Kiteen seurakuntaan kappeliseurakuntana. Vuoden 2022 lopussa päättyneellä tilikaudella yhtiöllä oli 14 työntekijää. Annelin isän ”poliisi Laurin” tekemässä kätkyessä on mInua ja kaksoissisartani Ritva Ylöstä lapsina tuuditeltu Puolangan Puokiovaaran Kiiskilässä. Kirja on elämäkerta Laura Harmajasta (1881—1954), runoilija Saima Harmajan äidistä, tiedenaisesta, taloustieteen, kotitalousopetuksen ja naisasialiikkeen merkkihenkilöstä, kirjailijasta ja lehtinaisesta (Warelia 2022. ” Seuraavaksi asia on hyväksyttävä vielä Kiteen kirkkovaltuustossa.. Kuvan om. Takala pöydän päässä, hänestä oikealla Raili Lönnqvist, Katri Tiainen, vasemmalla Sanni Pärkkä ja Oskari Heinonen. Kotoa Koivikosta Eva sai kipinän kukkaja hedelmätarhoihin Lohjan Ahtialassa, missä Harmajat myöhemmin viettivät kesiään. Paitsi kesäpaikkamme naapurina Kitee on läheinen toisistakin syistä. Luottamushenkilöt päättävät, että kaikilla kirkkoalueilla on riittävät taloudelliset, henkilöstölliset ja toiminnalliset mahdollisuudet toteuttaa tehtävänsä. Ritva Ylönen innostui tutkimaan Saima Harmajan elämäkerran jälkeen äidin, Lauran, elämää havaittuaan äidin ansiot merkittäviksi, myös tyttärensä tuotannon tunnetuksi tekemisen. Kirjoittaja rehtorista vasemmalla olevassa pöydässä. Anja Hyyryläisen s. Kullekin kirkkoalueelle on mahdollista asettaa vapaaehtoinen työryhmä, joka tarvittaessa voi antaa lausuntoja kirkkoaluetta koskevista valmisteilla olevista asioista. Laura Harmajan isä Arvid Genetz (1.7.1848—3.5.1915) oli runoilija, kielitieteilijä, suomalaisuusmies, professori ja senaattori. Koivikon sukuhautausmaassa lepää rehtori Kyllikki Takala (1.12.1901-15.3.1999). Opettaja elämänuran Kiteellä suoritti kajaanilainen serkkuni Anneli Hyyryläinen yhdessä puolisonsa Antti Helvelahden kanssa. Kappeliseurakunnissa on sen asioiden hoitamista varten kappelineuvostot, jonka jäsenet kirkkovaltuusto on valinnut toimikaudekseen kappeliseurakunnan alueella asuvista seurakunnan jäsenistä. Liikevaihto laski 23,5 prosenttia. Kirkkoherra Markku Komulainen selvitti elokuisessa Kiteen kirkkovaltuustossa tulevaa muutosta niin, että jatkossa henkilöstön sijoittuminen lähikirkkojen alueelle tapahtuu virkamääräysten mukaisesti. Laura Harmajan äiti, Julia Eva Maria Arppe (1851—1931), syntyi Kiteellä Koivikon kartanossa. Ennen kuin tervehdimme, aloimme lausua Heinrich Heinen runoa Die Lorelei, jonka molemmat tiesimme Kyllikki Takalan opettamaksi. Entisten kappelineuvostojen kappalaisten työtehtävät, virkapaikat sekä lähiesimiesasema tiimeihin Kesälahdella ja Rääkkylässä säilyvät muuttumattomina, kuin myös oikeus osallistua kirkkoneuvoston kokouksiin. Taustalla on heinäkuun alussa voimaan astunut kirkkolaki eikä muutos liity Tohmajärven ja Kiteen seurakunnan väliseen liitosprosessiin. Toinen sytyke Kiteen Koivikossa käyntiin oli kaksoissisareni kirjallisuustutkija FT Ritva Ylösen uusin kirja Järjellä ja tunteella. Uuden lukion opetus oli taitavan ja kokeneen opettajapersoonan käsissä. Koivikon kartanon puistossa tunnusomaisina kasvavat lukuisat lehtikuuset, joita Arppen aikana istutettiin. Kiveen oli kirjailtu vanamoita. KESÄLAHDEN kappeliseurakunta perustettiin vuonna 2013 ja Rääkkylän kappeliseurakunta vuonna 2017. heinäkuuta Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen Kiteen Tekstiilitehdas Oy:tä koskevan konkurssihakemuksen. Liikevoittoprosentti oli miinuksella 9,5 prosenttia. Kesäpaikastamme Rääkkylästä matka sinne on alle tunnin. KITEEN Tekstiilitehdas Oy on perustettu vuonna 2013 Marimekon lopetettua tuotannon Kiteen tehtaalla. Kiteen Tekstiilitehdas Oy:n kotipaikka on Kitee, ja pääasiallinen toimiala Tekstiilipalvelut. Vanamon tuoksu. Koti-Karjalan lähteiden mukaan yhtiöllä on suunnitelmia jatkon suhteen. Todellinen päätöksenteko tapahtuu tiimeissä työalojen sisäisen yhteistyön ohjauksessa. Myös kaksi edellistä tilikautta olivat tappiollisia. Eva-äiti, jäätyään orvoksi 10-vuotiaana, joutui setänsä yliopiston rehtorin Adolf Edvard Arppen perheeseen helsinkiläiseen kulttuurikotiin, missä vierailivat kansallisen herätyksen edustajat Lönnrotia ja Snellmania myöten. Albumissamme on Annelin ylioppilaskuva ja hänen vanhempiensa hääkuva. Asiasta ensin uutisoinut sanomalehti Karjalainen kertoi perjantaina, että konkurssihakemus on vedetty pois. Toivo Hyyryläinen Rovasti, kotiseutuneuvos Kitee kulttuurin kehtona Vaalan lukion rehtori Kyllikki Takala ”potkiaisissa” opettajatovereiden ja oppilaiden keskellä keväällä 1964. Keskiviikko 20.9.2023 5 KITEE Kari Sarkkinen Kiteen tekstiilitehdas on maksanut velkansa velkojalle tai maksujärjestelyistä on päästy sopimukseen. Rehtorin pitkää ja ansiokasta työtä muistetaan kiitollisuudella myös Kiteellä. Mainittakoon että Kyllikki Takalan tavoin Vaalan lukioon tuli opettajaksi Kiteeltä Elli Putkonen, nykyisin Pelkonen. Kappeliseurakuntien lakkautus valmisteilla tilalle lähikirkot ”Jokainen metsä on Jumalan puisto pudonnut lehti eletty elämä.” Sylvi Kekkonen Kuluvan kesän mieleen painuneisiin tapahtumiin kuului käynti Kiteen Koivikon kulttuurimaisemassa. Isä oli Karjalan teollisuuden kärkihahmo Nils Ludvig Arppe (1803—1861), Wärtsilä-Yhtymän perustaja ja Suomen ensimmäisen höyrylaivan Ilmarisen rakennuttaja. Yhtiön liikevaihto oli viimeisimmän, vuodelta 2022 olevan tilinpäätöksen mukaan 644 000 euroa ja tilikauden tulos 67 000 euroa tappiollinen. Kappeliseurakunnan kappalainen on kappelineuvoston jäsen virkansa puolesta. Kiteen Tekstiilitehdas välttämässä konkurssin KESKI-KARJALA Päivi Lievonen Kiteen kirkkoneuvosto hyväksyi päätösesityksen, jolla esitetään Kesälahden ja Rääkkylän kappeliseurakuntien lakkauttamista kuluvan vuoden loppuun mennessä. Vänskän kanssa Koivikosta, merkittävästä kulttuurimaisemasta Kiteellä ja koko maassamme. Tunsimme olleemme saman opettajan oppilaita. Heidän tyttärensä oli opettaja Eevi Amalia (7.9.1846— 6.4.1933), joka avioitui kansanopiston johtajan, nuorisoseuraliikkeen edistäjän, lehtimiehen ja Santeri Alkion työtoverin Esa Eetu Takalan kanssa (1864—1914). Hänen haudalleen halusimme viedä kukkia. Kuinka merkittäviä ja ansioituneita nämä suvut ja niiden edustajat olivatkaan! He olivat Karjalan kansan valistajia, koulujen ja oppilaitosten perustajia, Suomen teollisuuden ensimmäisiä tien raivaajia, eurooppalaisen sivistyksen välittäjiä, poliitikkoja, vapaan sivistysharrastuksen edistäjiä. Seurakuntatyön tavoite on, että hallintomuodollinen rakenne vastaa sitä, miten seurakuntatyö nykyään suunnitellaan ja toteutetaan. Kartanon osti Nils Ludvig Arppelta Kyllikki Takalan isoisä FM Axel Emil Brander (1839—1924), jonka puoliso oli Anna Amalia Telén, Kiteen yhteiskunnallisesti valistuneen kirkkoherran Uuno Telénin tytär. Eino Leinon Nocturnen runon säkeet palautuivat siinä ajatuksiin. Työntekijämäärä kasvoi 40 prosenttia edelliseltä tilikaudelta. Muistorikkain ja kiitollisin ajatuksin poistumme rääkkyläläissyntyisen puolisoni dir.cant. Seuraavaksi asia on hyväksyttävä vielä Kiteen kirkkovaltuustossa. Muutamia vuosia sitten kohtasin Vaalan lukion ensimmäiseen oppilaspolveen kuuluneen vaalalaissyntyisen professori Esko Kalaojan. Heille syntyi tytär, sittemmin rehtori Anna Kyllikki Takala, jota tässä lämmöllä muistelemme. Eva syntyi Nils Ludvigin toisesta avioliitosta Mathilda Porthanin (1826—1855) kanssa neljäntenä lapsena. Työryhmän koollekutsujana ja puheenjohtajana toimii alueen pappi. Nyt tänään huomaamme suuren merkityksen siinä, että Kyllikki Takala tuli perustetun Vaalan lukion ensimmäiseksi rehtoriksi
Perusteluina muun muassa Tikkalan houkuttelevuuden kasvu lapsiperheiden asumaalueena. Tämän lainan lisäksi kunnalla on kaksi muuta lainaa, joiden korko on molemmissa alle 1,5 prosenttia. Emme ole päässeet kartalle mistä päätetään ja on käynyt ilmi, että (hyvinvointialueen) päättäjät eivät itsekään tienneet pistä päättävät, Tommi Pesonen (kok.) ja useat muut valtuutetut puheenvuoroissaan laukoivat. Hän oli myös kyläläisten keskuudessa erittäin pidetty henkilö. • Joka kuukaudelle arvotaan kaksi Mersua, joten toimi nyt. 040 560 6867 www.greengold.fi Ostetaan metsätiloja TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Kunnanhallitus sai valtuustolta tuen toimien aloittamiseen hyvinvointialuetta vastaan koskien aluevaltuuston tekemää palveluverkkopäätöstä. – Ongelma häviää kokonaan, Tiikkainen sanoo. Nyt tämä rautatien ylittävän sillan kohdalla oleva kuoppa tulee peittymään. – Tuollainen liikennemäärä ja vettä sataa, niin ei tahdo kestää, Tiikkainen sanoo. Tuolloin käytössä on vain yksi kaista. Uusien väylien lisäksi myös huonoon kuntoon menneitä vanhoja väyliä tulisi kunnostaa, todettiin evästyspuheenvuoroissa. Kyseisen lainan takaisinmaksuun tuli merkittävä kohotus; lainan korko nousi 1,9 prosentista 5,1 prosenttiin. – Hän pyrki tasa-arvoon ja tunsi kuntalain. Hakkaraisen tilalle valtuustoon ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi nousee Marjo Viitakoski (sd) ja keskusvaalilautakuntaan Sami Haaranen (sd.). Lisäksi valtuutettujen kymppitonnit investoinnista tehdään 20 000 euron siirto teollisuuskiinteistön katon korjaukseen. Tohmajärven valtuusto valmis taistelemaan sote-palveluista RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kunnan talouden tulosennuste vuonna 2023 on positiivinen sen sijaan seuraavasta vuodesta on tulossa huomattavasti vaikeampi. Kuluvana vuonna Rääkkylän kunnalla oli lyhytaikaista lainaa Kuntarahoitukselta kesäkuun lopulla 131 000 euroa. – Kunnan on hyvä miettiä, mitä tuotetaan omana työnä, mitä ostetaan palveluna ja mitä toteutetaan kumppanuussopimuksilla yhdistysten kanssa, Löppönen sanoi viitaten kunnan rooliin ennalta ehkäisevässä ja terveyttä edistävässä toiminnassa. 040 752 1492 Tarja Peltomaa p. KORKOJEN nousua ennakoitiin lyhentämällä lainaa jo maksusuunnitelmaa nopeammassa tahdissa. Sote-uudistuuksen aiheuttama muutos kunnan talouteen vaatii sopeutumista, koska valtionosuuksien ennustetaan laskevan ensi vuonna noin 682 000 euroa tähän vuoteen verrattuna. – On oltu ylimielisiä kuntia kohtaan ja laiminlyöty yhteydenpito, Kuittinen tiivisti. KUNNANVALTUUSTO päätti jatkaa edunvalvontaa kevyenliikenteen väylän rakentamiseksi valtatie 6 varteen välille Tikkalan Koulu ja Hernevaara (pohjoinen liittymä). Myös 14,8 prosentin työttömyysaste mainitaan kunnanhallituksen tiedotteessa liian korkeaksi. Päällystämisessä ei mene Tiikkaisen mukaan kuin yksi päivä. Sitä ennen hyvinvointialueen suunnitelmille olisi kuitenkin saatava toimenpidekielto hallinto-oikeudelta. Merkittävin kiistan aihe tulee olemaan se, onko kunta asianosainen, kuten hallintolaki sanoo vai ei, kuten hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta sanoo. Tilikauden tulos näyttää tällä hetkellä 819 289 euroa, joka on hieman vajaa 300 000 euroa parempi mitä talousarviossa on arvioitu. klo 17 alkaen.... Työn ajankohta riippuu Tiikkaisen mukaan myös keliolosuhteista, sillä vesisateella työtä ei voi tehdä. 044 244 8390 Ari Jäntti p. Ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta kertoo, että sillankansi päällystetään kokonaan lähiviikkoina. Mikko Löppönen totesi kuitenkin, että loppuvuoden aikana tulee toteutumaan vielä paljon investointeja, kuten muun muassa Keltasen talon ulkovuoraus, jonka urakoitsijan valitseminen on juuri meneillään. Huomattava myös on, että kiinteistökantaan sisältyy myös korjausvelkaa, jota ei voi loputtomiin siirtää tulevaisuuteen, kunnanhallituksen tiedotteessa selvitetään. Muistopuheessa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jouni Martiskin kuvasi noin 40 vuotta valtuutettuna toiminutta Hakkaraista aidoksi vanhan liiton mieheksi. Myös kuntien hallituksissa toimivien henkilöiden toimiminen hyvinvointialueen hallinnossa nähdään Tohmajärvellä kyseenalaisena esteellisyyskysymysten vuoksi. VALTUUSTO antoi siunauksensa ns. Paikkaamiset eivät ole olleet pitkäaikaisia ratkaisuja. – Tässä on ollut todella epädemokraattinen toimintatapa. Toteutuessaan kyseinen päätös jättäisi Tohmajärven ainoastaan liikkuvien sote-palveluiden varaan. MFG-hallin katon korjaukseen. Määrärahat hankkeeseen otetaan investointiohjelman osasta kiinteistöjen korjaus, nimeämättömät kohteet 60 000 euroa. • Kysy kampanjatarjousta! SOITA 013-713 0890 ARVOM ME 10 KPL SÄHKÖMERSUJ A! Tilaa kattotai salaojaremontti, VOITA SÄHKÖMERSU KOLMEKSI VUODEKSI! vesivek.fi/arvonta Päivi Kaisto p. – Nyt jää nähtäväksi, mikä on hyvinvointialueen valta suhteessa hallintolakiin, Reima Ehrukainen (sd.) kiteytti. Talouspäällikkö Tuula Pieviläisen mukaan tulosta parantavat edellisvuotta paremmat osingonjaot Pohjois-Karjalan Sähkön ja Pohjois-Karjalan Energiaholding Oy:n osalta. Valtatie 6:n kuoppa Onkamossa korjataan lähiviikkoina Kuoppa sijaitsee sillan kohdalla. Aluevaltuustossa palveluverkkopäätöstä vastustanut Matti Kuittinen (kesk.) piti hyvinvointialueen toimintaa pöyristyttävänä. RITVA Simosen (ps.) ”jippii”-huuto ja Vuokko Väistön (sd.) kiitospuhe olivat vastauksina 22 vuotta sitten ensimmäisen kerran puheeksi tulleiden invaparkkipaikkaja kunnanviraston esteettömyyshankkeiden toteutumiselle. KUNNANVALTUUSTO aloitti syyskauden ensimmäisen kokouksensa muistosanoilla, hiljaisella hetkellä ja muistosoitolla elokuun alussa menehtyneen Pauli Hakkaraisen muistolle. Pauli Hakkarainen pyysi eroa kunnallisista luottamustehtävistään kesäkuussa, mutta valtuusto ehti käsittelemään asian vasta Hakkaraisen menehtymisen jälkeen. 6 Keskiviikko 20.9.2023 Arvomme remontin tilaajien kesken kymmenen Mercedes Benz EQA -täyssähköautoa kolmen vuoden veloituksettomalla käyttöoikeudella. – Niin ikään kunnalla on ylisuuri ja osin vajaakäyttöinen kiinteistökanta, joka on sopeutettava nykyiseen ja tulevaan tarpeeseen. 0400 414 290 Mikko Laitinen p. Valtuutetut kiinnittivät huomionsa myös ikäihmisten digiosaamisen vajeeseen ja kaiken ikäisten henkilöiden kokoontumispaikkojen puutteeseen. KUNNANVALTUUSTO hyväksyi talousarvioon nähden positiivisempia lukuja näyttävän puolivuotiskauden osavuosiraportin. Pitkäaikaisia lainoja oli lyhennetty kesäkuun loppuun mennessä 130 522 euroa. Valtuusto evästi, että asia tullaan katsomaan korkeinta hallinto-oikeutta myöten, koska kyseessä tulee olemaan ennakkotapaus. Se koskee sekä kunnan vuokrataloyhtiötä ja itse emokuntaa. Väkiluvun lasku huolettaa Rääkkylässä TOHMAJÄRVI Miikka Kivinen Valtatie 6:ssa, hieman Onkamontien risteyksestä pohjoiseen on asfaltin pinnassa ollut pitkään kuoppa pohjoisen suuntaan menevällä kaistalla. Pitkäaikaistyöttömien osuus on peräti 26,8 prosenttia, mikä aiheuttaa kunnalle niin sanottuja sakkomaksuja, jotka voivat olla jopa 700 euroa yhtä pitkäaikaistyötöntä kohden kuukaudessa. Nuorisovaltuustosta paikalla ollut puheoikeudellinen edustaja Lassi Rannasalo lupasi nuorisovaltuuston puuttuvan asiaan heti seuraavassa kokouksessa. Hyvinvointiraportti huolestutti valtuustossa Kiteen Kotileipomo Kiteen Kotileipomo www.kiteenkotileipomo.fi Myyntiauto Näpsä HERKKUINEEN Tohmajärven Hämärätoritapahtumassa pe 22.9. Pitkäaikaista lainaa vastaavana ajankohtana on 4,8 miljoonaa euroa. Tähän mennessä kunnan tekemästä valituksesta ei ole tullut vielä hallintooikeudelta minkäänlaista päätöstä. Kunnanjohtaja Mikko Löppönen totesi aiemmin valtuustoaloitteessa vaadittujen vanhusvastaavaja digineuvojapalveluiden olevan alkamassa yhteistyössä Kaivo-yhdistyksen tuottamana. Hyvän kassatilanteen vuoksi Kuntarahoitukselta otettua lainaa, jossa jäljellä ollut pääoma oli 2,4 miljoonaa euroa, lyhennettiin ylimääräisesti miljoonalla eurolla heinäkuussa. Nyt Mikko Löppönen sai invaparkkipaikan lisäksi esitellä hissin ja invawc:n valmistuneiksi. Valtuutetut näkivät myös alikäytävän Hernevaaran suuntaan välttämättömäksi. Tätä sopeutumistyötä tehdään jatkuvasti. TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportin tiedot saivat valtuutetut lausumaan erityisesti nuorten hyvinvoinnista huolestuneita evästyspuheenvuoroja. Puheenvuoroissa nousivat esiin lasten ja nuorten käytöshaasteet, yksinäisyysja mielenterveysongelmat sekä nuorten parissa työskentelevien työssä jaksaminen. Tulevaisuuden kannalta huolestuttavimpia asioita ovat kunnan väkiluvun jatkuva lasku, joka johtuu kuolleisuuden enemmyydestä syntyviin nähden. Investoinneista osavuosiraportti näyttää toteutuneen 34 prosenttia. Yhteenlaskettu lainamäärä asukasta kohden maaliskuun lopulla on 2 561 euroa
– 30. Kun patruunat otettiin myyntiin, kauppa alkoi heti ihan mukavasti. Lisäksi myös omat taustat tarkastetaan, eli ei saa olla mitään rikosrekisteriä. 010 6666 370 ma–pe 9–17, la 9–14 KITEE Tarjoukset voimassa 30.9.2023 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Tohmajärvellä on keräyspäivä lauantai 30. Myyjällä on myös oltava aseenkäsittelylupa, Mikkonen luettelee. Saat meiltä keräysliivin ja -lippaan sekä tarvitsemasi perehdytyksen keräämiseen, on osastojen viesti. Vaatimuksensa myyntihuoneistolle on poliisin ja turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin lisäksi myös pelastuslaitoksella ja vakuutusyhtiöllä. Kaikki ovat tervetulleita keräämään, ja yksikin tunti kerääjänä on arvokas apu. syyskuuta Kiteen ja Kesälahden keskustoissa ja lippaan voi hakea osaston toimitiloista Kappelintieltä. Lipaskerääjäksi pääsee kuka tahansa tulemalla osastojen lippaidenjakopaikoille keräyksen aikana tai ilmoittautumalla kerääjäksi etukäteen esimerkiksi punainenristi.fi/nalkapaiva -osoitteessa. Uusia asiakkaita on tullut Kiteeltä jonkin verran. ” Huomasimme asiakaskunnassa olevan paljon metsästyksen harrastajia. Ampumatarvikkeiden myynti on kuulunut valikoimaan vuodesta 2015 lähtien, ja valikoima määrittyy pitkälti kysynnän mukaan. PATRUUNOIDEN myyntisesonki starttaa jo kesällä kun kiekkojen ampuminen alkaa radoilla. syyskuutta järjestettävän Nälkäpäiväkeräyksen alla. Paljon tuotteita edullisin TASAHINNOIN! KALASTUS TARVIKKEE T -20 20 %% Kaikki SUKAT 33 22 Ota maksa Edullisin sukkapari ilmaiseksi. Kiteellä viime kevääseen saakka toimineen Eräkuninkaan liikkeen lopettaminen näkyy jonkin verran rasivaaralaisen rautakaupan asiakasmäärässä. Kauppias on itsekin metsämiehiä, joskin perheellisen yrittäjän kiireet ovat jättäneet harrastuksen vähemmälle. Kerääjäksi mukaan lähtemiseen tarvitsee vain iloisen ja auttavaisen mielen, säähän sopivat ulkovaatteet ja kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. – Alkujaan ajatus lähti siitä, että huomasimme asiakaskunnassa olevan paljon metsästyksen harrastajia. Kiteen osasto kerää perjantaina 29. Metsästyspuolen markkinointi on jäänyt vähän vähemmälle, sortimenttia kun kaikkiaan on niin paljon rautakaupassa, yrittäjä Harri Mikkonen kuvailee. Lipaskerääjänä jokainen voi auttaa, ja keräyksen voi perustaa myös verkossa. ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE INVENTAARIOALE 69 69 90 90 River Dx Jacket Tuulenja vedenpitävä monikäyttöinen kuoritakki vaihtuviin sääoloihin. Savikiekkoja meiltä ostetaan suoraan radoillekin, Mikkonen jatkaa. Kanalintumetsästyksestä tykkäisin, mutta ei niitä raaski ampua näin pienistä kannoista, Mikkonen tuumaa. Tikkalan osasto tarjoaa vapaaehtoisille keräysmahdollisuuden 28. Kaupparinteellä myymälään rakennettiin entisestä maitokylmiöstä oma erillinen tilansa patruunakauppaa varten. PATRUUNOIDEN myynti on tarkkaan säädeltyä, ja kaupanteko vaatii omat lupaprosessinsa niin myyjille kuin tiloillekin. Tyhjennäm me POISTOTEL TAN talven alta. – Ihan viime viikkoina on tullut tavanomaista enemmän kyselyitä, millaisia patruunoita on valikoimissa. Metsästyskauden aloitus luo seuraavan myyntipiikin. SPR osastot tarvitsevat Nälkäpäivän lipaskerääjiä Tarttumalla lippaaseen kerääjänä on yksi hyvä tapa auttaa SPR:n Nälkäpäivänä. Tukesilla puolestaan oli suoritettava räjähdekaupan tutkinto. Luvat on myös uusittava määräajoin. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Keski-Karjalan alueella ampumaharrastuksissa tarvittavia patruunoita on tällä hetkellä kaupan vain yhdessä liikkeessä Kaupparinteellä Rääkkylässä. Rääkkylässä kerätään 29. Osallistu Nälkäpäivään lipaskerääjänä, viestittävät SPR:n osastot 28. Lisäksi on pidetty valikoimassa myös muita oheistarvikkeita, kuten asehihnoja, patruunavöitä ja aseiden puhdistusvälineitä. – Sorsastuskauden alku ja hirvikoekausi näkyvät heti myynnissä. Mikkonen on suorittanut tarvittavia koulutuksia Kuopiossa ja Riihimäellä. – 30.9. – Poliisilta tarvitaan ampuma-aselain asetuksen mukainen ase-elinkeinoharjoittajan vastuuhenkilön koe, joka oikeuttaa asealan kaupan harjoittamiseen. (139,-) Kiteentie 7 , P. Harri Mikkonen Patruunakauppa on keskittynyt Keski-Karjalassa yhteen liikkeeseen Harri Mikkonen rakensi maitokylmiönä toimineeseen huoneeseen patruunakaupan vaatimukset täyttävän, erillisen myyntitilan. Pääosa patruunapuolen asiakkaista on toistuvasti ostavia, mutta on joukossa myös satunnaisia metsästäjiä, jotka ovat jahtikavereiltaan kuulleet, että meilläkin valikoimaa on. syyskuuta. syyskuuta hernekeittotarjoilun kera yhteistyössä Järventauksen Marttojen kanssa. – Nuorempana olin aktiivinen metsästäjä, nykyisin tulee käytyä enää lähinnä jänismetsällä kavereiden kanssa. Punaisen Ristin Kiteen, Rääkkylän, Tikkalan ja Tohmajärven osastot kutsuvat kaikki mukaan kerääjiksi Nälkäpäivään. Kysynnän mukaan kasvatetaan valikoimaa. Tuplalukollinen ja salvallinen palo-ovi, räjähdeasetuksen mukainen valaisin, kameravalvonta ja liiketunnistin yhdistettynä hälytysjärjestelmään sekä hyllyjen rajaaminen asiakkaiden ulottumattomiin ovat minimivaatimukset myyntitilalle. Naisten ja miesten mallit. Ukrainassa käytävä sota näkyy ongelmina tavarantoimituksissa; nalleja ei saa lainkaan ja lyijyhaulisen kiekkopatruunan saatavuudessa on ongelmia, joskin teräshauliinhan sitä ollaan nykyisin siirtymässä kun vesistöjen läheisyydessä ja kosteikoilla on lyijyhaulikielto. Keskiviikko 20.9.2023 7 KESKI-KARJALA Kari Sarkkinen Haluatko auttaa katastrofien uhreja Suomessa ja maailmalla. – 30. Kesport Kitee @kesport.kitee. – Et tarvitse aiempaa kokemusta ja voit kerätä juuri sen ajan kuin haluat. Haulikolle ja kiväärille pidetään yleisimmät kaliiberit valikoimissa, niitä menee eniten. Vesilintujahan ei saa ylipäätään ampua lyijyhauleilla, mutta esimerkiksi metsäkanalintuja saa, Mikkonen vertailee. Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei sidota ennalta tiettyyn kohteeseen, jotta niillä voidaan auttaa nopeasti siellä, missä apua kulloinkin tarvitaan
– Monessa talossa olisi sotaan liittyvää materiaalia, ja kaikenlaista otetaan vastaan. Huomasin armeijan tunnuksen tuolin pohjassa, kun aloin korjailla tuolin liimauksia. – Jo pikkupojasta lähtien olen ollut kiinnostunut sotahistoriasta, ja aiheeseen liittyvää materiaalia olen kerännyt parikymmentä vuotta, samoin kuin tehnyt historiantutkimusta ja matkoja taistelupaikoille. Seinustalla on myös muuta Suomen armeijan esineistöä, kuten esimerkiksi paarit. Kunnantalon alakerran neuvotteluhuoneeseen on nyt laadittu vanhaa aikaa mallaavaa seinää, jonka edessä on sotilasja lottapukuun puetut, aidonkokoiset mallinuket. Perinnehuoneella halutaan tuoda kosketuspintaa nykysukupolville, mistä historia koostuu, sillä seuran tehtävänä on vaalia muistoja, Karttunen jatkaa. – Rääkkylään kantautui sodan jymy, ja varoitukset väestön evakuoimisestakin annettiin. PERINNEHUONEEN valmistelu sai uutta pontta, kun tamperelainen Antti Maunuksela ilmoitti lainaavansa ukkinsa kotipitäjälle sotaaikaan liittyvää materiaalia. Ukkini Kyösti Tolvanen asui Rääkkylässä, ja käyn paikkakunnalla vähintään kerran kesässä pyöräilemässä, lisäksi täällä asuu edelleen sukulaisiani. – Ilmeisesti kirpputorilahjoitusten myötä Tarinatuvan liiteriin oli päätynyt SA-tuoli ei ole tietoa, mistä se on sinne alkujaan ilmaantunut noin vuosi sitten. Salpalinjan rakentamisen muistomerkki on yksi konkreettinen muistutus noista ajoista, ja niitä Rääkkylässä on kaksittain. Housut ovat sarkaa, ja pari vuotta nuorempaa vuosikertaa, Maunuksela esittelee. Esimerkiksi asetakkien hinnat ovat noin 200-300 euroa kappale. Onneksi evakuointia ei tarvinnut panna käytäntöön, vaan väki sai pysyä kotiseudullaan. ENSIMMÄISET paikallisetkin lahjoitukset on jo aseteltu perinnehuoneeseen. Esikuntia on Rääkkylässä tiettävästi ollut kaksittain, kirkonkylällä ja Oravisalon Sallilassa, Rouvinen kuvailee. Salpalinjan rakennustyöt Rääkkylässä kestivät rauhanteon jälkeen vielä lokakuulle 1944, ja niihin osallistui sekä sotilasettä siviilirakennusyksiköitä, enimmillään 2 500 miestä, kerrotaan Hypönniementien varrella olevan muistomerkin opastetaulussa. Tavoitteena on, että perinnehuone saadaan avatuksi yleisölle ensi vuonna kun on Rääkkylän juhlavuosi, Mika Karttunen Rääkkylän perinneyhdistyksestä kuvailee. 8 Keskiviikko 20.9.2023 Perinnehuone muistuttaa sotahistoriasta rääkkyläläisiltä kaivataan lahjoituksia RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kunnantalon alakertaan on rakentumassa perinnehuone, jonne koostetaan sotahistoriaan liittyvää esineistöä. Huoneeseen halutaan esille rääkkyläläisten sotaan liittyvää tavaraa. Aarne Rouvinen toimitti tilaan seurakunnan lahjoituksen, sillä Tarinatuvan kirpputorin esineistön joukossa oli aiheeseen liittyvää materiaalia. Vanhempi, vuonna 2011 entisen seurojentalon tontille pystytetty Salpalinjan muistomerkki on Oravisalossa, aivan Hypönniementien alkupäässä. Valtaosa esineistöstä on militariaa harrastavan Maunukselan kokoelmasta. MAUNUKSELAN hallussa on puolensataa sotaan liittyvää asukokonaisuutta, joista nyt kaksi on Rääkkylässä. – Teen löytöjä eri paikoista;huutokaupoista, puolustusvoimien poistomyynnistä ja joskus jotain on pelastunut ihan kaatopaikkakuormista. Pois lukien isot esineet, sillä tila rajoittaa esineistön määrää. Hämeenniementien varrella Oravisalossa oleva merkkipaalu paljastettiin elokuussa vuonna 2020. Rääkkylän perinnehuoneen sotilastakki on vuodelta 1942 ja materiaaliltaan lumppua. Kuva: Antti Maunuksela. – Keräystoiminta alkaa nyt, ja yhteyshenkilöksi tavaralahjoituksiin on lupautunut perinnetoimikunnan jäsen ja rehtori Rauni Ronkainen. Tarpeistoani on Rääkkylän perinnehuoneessa pitkäaikaisessa lainassa, sillä kotona alkaa olla jo vähän säilytystilan puutetta, Maunuksela linjaa. Veteraanijärjestöjen aktiivisuuden hiipuessa jokaiseen kuntaan Pohjois-Karjalassa perustettiin Sotien 1939-1945 perinnetoimikunta, Rääkkylässä uusi yhdistys aloitti vuonna 2018. Sota-aikaan oli lähellä, Rääkkylästäkin jouduttu lähtemään evakkoon. Kymmenkunta vuotta sitten esineistöllä oli suurempi kysyntä kuin nyt, mutta on huutokaupoissa kisaa hinnoista vieläkin. Sotahistoriaan liittyvää esineistöä on laitettu esille aikakauden mukaisesti. Tällä hetkellä yhdistyksessä on puolenkymmentä aktiivista toimijaa. Esimerkiksi Kiteellä sotahistoriaa on esillä uudessa näyttelykeskuksessa. Projektin takana on paikallinen perinneyhdistys, ja vastaavia huoneita on valmistumassa kaikkiin PohjoisKarjalan kuntiin. NYT meneillään on tarpeiston keruun vaihe, johon toivotaan lahjoituksia rääkkyläläisiltä. Mika Karttunen ja Antti Maunuksela asettelivat Rääkkylän perinnehuoneen esineistöä paikoilleen. RÄÄKKYLÄSSÄ yksi sota-ajan merkittävimmistä, pitäjän rajojen sisällä tapahtuneista asioista oli Salpalinjan rakentamiseen liittyneet, keväällä 1940 alkaneet linnoitustyöt Oravisalossa, jotka jatkuivat vuoden 1944 lokakuulle saakka
Saman vuoden marraskuussa Joensuusta lähti myös ensimmäinen matkustajajuna. Esimerkikiksi varhaiskasvatukselle on omat teemalaukkunsa ja Muistat sie -muistelulaukut on suunnattu ikäihmisten luovaan toimintaan. Paljon on hitsaamista, osa on myös kiinnitetty pulteilla ja katiskaverkkoa puristellaan paikoilleen. Hummovaaran taideteoksen on suunnittellut Ahti Pitkänen, ja pienoismalli ohjaa lopullisen taideteoksen valmistamista. Viimeisimmäksi etsinnässä oli vielä sormipalkkiniittokone, siitä kaivattiin osia teokseen, mutta kaikkiaan aikamoinen ruko tavaraa on jo työstettävänä, projektia luotsaavan Maaseudun sivistysliiton Erkki Martikainen kuvailee. Kuva: Kari Sarkkinen. Halusimme laittaa tämän esille, kun vitriini oli vapaana. Lauantaisin kylätalolle on kokoonnuttu romuraudan pariin ja valmistumassa on noin kuusi metriä pitkä, veneen muotoinen teos, jota täydennetään kalaverkolla ja henkilöhahmoilla. Jokaisella kylällä on taideprosessissa ollut mukana ohjaamassa oma kylätaiteilija. Veneen rungon lisäksi teemme kyytiin hahmoja, ja veneestä laskeutuu myös verkko, jossa on kaloja. Karjalan rata -laukku tuli meille Pyhäselän kirjastosta, Kiteen kaupungin kirjastotoimenjohtaja Kirsi Neuvonen kertoo. Karjalan rata -näyttely Kiteen kaupunginkirjastossa Rahankuljestuspussia käytettiin välillä Hammaslahti-Joensuu.. Moskovan rauhan myötä suurin osa tuolloisesta radasta jäi luovutetulle alueelle ja Suomen alueelle jäi vain Joensuun ja Niiralan välinen rata. Materiaalia on saatu hyvin; joustopiikkija lapiorullaäkeet, hevosvetoinen niittokone ja maitokärrin runkokin on päätymässä teokseen. MYÖS Rääkkylässä taideteoksen tekeminen on parhaillaan meneillään, ja tavoitteena on julkistamistilaisuus lokakuussa. – Tavoitteena on, että syyskuun aikana tulisi valmista. Karjalan rata -näyttelyn tekstiaineistoista selviää muun muassa, että ensimmäinen Karjalan rata valmistui vuonna 1894 ja kulki Viipurista Sortavalan kautta Joensuuhun. Juhani Päivinen ja Ari Tolvanen hitsasivat Hummovaaran teoksen runkoa elokuussa. Kuva: Kari Sarkkinen. Kesän taidetalkoot, hitsaukset, levyjen leikkaus ja verkkojen taivuttelu, ovat jo muovanneet nähtäville veneen runkoa kaloineen ja aaltoineen. – Parin viikon verran vielä menee ennen kuin teos valmistuu ja viedään paikoilleen. – Teos on hyvällä mallilla. Vitriiniin on koottu mielenkiintoista esineistöä Karjalan radan historian varrelta. – Näitä voi käyttää myös näyttelymateriaalina. KITEE Miikka Kivinen Kiteen kaupunginkirjastossa on syyskuun loppuun saakka nähtävillä Karjalan rata -aiheinen näyttely. Taiteilijaksi valittu Patrick Ward työstää Hyvärisen pajalla luonnollisen esikuvansa kokoista rautahevosta, jonka materiaalina on pääasiassa vanhat, hevosvetoiset maatalouskoneet. Projekti halutaan mahdollisimman valmiiksi niin sanotusti sulan maan aikaan, vaikka hanke vuoden loppuun saakka kestäkin, Martikainen summaa. TEOKSEN on suunnitellut taiteilija Ahti Pitkänen, ja hänen kanssaan projektia toteuttamassa on kymmenkunta kyläläistä. Hummovaarassa taideteosta on valmisteltu pitkin kesää. Rasivaaran teos tulee Rasihovin pihatien ja urheilukentän väliselle penkereelle. – Kyläyhdistys järjestää ruokailun teoksen rakennuspäivinä, joten huoltojoukkoineen meitä on mukana noin 15 henkilöä, Anu Kastikainen Hummovaaran kylältä kuvailee. Koululaisilta tulee vielä teokseen omat esineensä, jotka sijoitetaan mukaan. Vaara-kirjastojen teemalaukkuja voi lainata kirjastokortilla, ja niissä on erilaisia sisältöjä. Teosksen sijoituspaikka on Savonlinnaan vievän tien 71 varrella, Hummovaaran risteyksessä. Nähtävillä on esimerkiksi Hammaslahden aseman viimeisen asemapäällikön hattu, vanha merkinantolamppu, nahkainen rahankantopussi sekä tarkastuspäiväkirja Onkamon asemalta vuosilta 1940–1969. Maaseudun Sivistysliiton Tuunaajan romuralli -hanke on kutsunut kylät mukaan innostumaan ja inspiroitumaan kierrätysmateriaaleista ja luomaan niistä kylälle taidetta. Keskiviikko 20.9.2023 9 Kierrätystaideteokset valmistumassa Hummovaaraan ja Rasivaaraan KESÄLAHTI/RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Viidellä pohjoiskarjalaisella kylällä toteutetaan kuluvan vuoden aikana kylän ja mukaan valitun taiteilijan yhteistyönä kierrätystaideteos. Vene itsessään tulee tolpan nokkaan, Kastikainen selventää. Taiteilijalle on varattu kuukauden verran aikaa tehdä teosta. Keski-Karjalasta hankkeessa mukana ovat Hummovaara Kesälahdelta ja Rasivaara Rääkkylästä. Tämän kuun aikana se valmistunee. Materiaalina on kaikenlaista jäterautaa; jääkiekkokaukalon reunoja, tikapuut ja yksi huuvakin. Vuonna 1966 valmistunut rataosa Parikkalasta Tohmajärven Säkäniemeen yhdisti muita rataosuuksia Niiralan rataan, jolloin syntyi Kouvolasta Joensuuhun kulkeva nykyinen Karjalan rata. Näyttely on rakennettu Vaara-kirjastojen Karjalan rata -aiheisen teemalaukun sisällöstä, joka on peräisin Pyhäselän kotiseutumuseon kokoelmista. Teoksen lähellä on myös esi-isiä mallaavia hahmoja, ja istutamme teoksen alle vuorimäntyjä
Sodan seurauksena Hartikaisen vetämä neuvontaoperaatio sai koko joukon uusia tehtäviä. – Toki on muistettava, että 14. RK toimi erittäin tiiviisti osana suurempaa kokonaisuutta, Karjalan Armeijan ja sen VII AK:n alaisten joukko-osastojen, erityisesti 7 D:n alaisuudessa, mikä oli välttämätöntä mm. Rajakomppanian muistomerkki on nyt oikealla paikalla Pulkkisen veljekset Ari ja Arvi saivat kunnian toimia Nenosenlammen rantaan siirretyn muistomerkin paljastajina.. – Erityisen aktiivista muistomerkkien pystyttäminen on ollut Pohjois-Karjalassa. Presidentti Zelenskyikin kuuluu tähän joukkoon. VENÄJÄN aloittaessa laajamittaisen hyökkäyksen aamuyöstä 24. Täällä 14. – Nyt tavoitteenamme on saada kaikki muistomerkit kartalle. tulituen ja huollon järjestämisen kannalta. evp. – Niin Suomessa jatkosodan aikana kuin Ukrainassa nyt lähtökohtana on ollut, että vihollinen on vallannut maan alueita ja niitä on pyritty valtaamaan takaisin. Yhdeksi isoksi mutkaksi voi muodostua korruptio. evp. Puolustamalla tehtävä ei tietenkään onnistu, joten joukkoja on jouduttu käyttämään melko kokonaisvaltaisesti hyökkäystehtäviin. siinä, että operaation puitteissa on tehty kymmeniä lakialoitteita, tuettu neuvomalla satoja muita lainsäädäntöhankkeita, osallistuttu yli 15 000 ukrainalaisen viranomaisen kouluttamiseen ja lahjoitettu runsaasti materiaalia Ukrainan turvallisuusviranomaisille. Toiminta käynnistyi vuonna 2014 pian Krimin valtauksen jälkeen, jolloin Ukraina pyysi Euroopan Unionilta apua Ukrainan integroitumiskehityksen tukemiseksi. RK:n roolia jatkosodassa ja vertasi sitä Ukrainan rajajoukkojen tehtäviin käynnissä olevassa sodassa. Käytännössä tämä on näkynyt mm. Tero Kaakinen totesi muistomerkkien pystyttämisen ja siirtämisen kuuluvan keskeisenä osana rajakiltojen ja perinneyhdistysten toimintaan. euroa. Jos onnistut potAntti Hartikaisella iso rooli Ukrainan auttamisessa Antti Hartikainen teki Tohmajärvellä 14 Rajakomppanian muistomerkin paljastustilaisuuden juhlapuheessaan selkoa Ukrainan rajajoukkojen roolista ja toiminnasta parhaillaan käynnissä olevan sodan aikana. Kaikesta näkee, että Ukrainalla on kova halu päästä EU:n jäseneksi. Tehtäväksi on määritelty sisäisen turvallisuuden reformin tukeminen niin strategisella kuin operatiivisellakin tasolla. Työtä jouduttiin runsaan puolen vuoden ajan tekemään Ukrainan ulkopuolelta käsin. Olen vakuuttunut, että hänen johdollaan hanke saadaan vietyä maaliin, hän jatkoi. Viimeksi viime syksynä olimme paljastamassa 43. – Nyt muistomerkki on oikealla paikalla. Jo puolilta päivin oltiin maanteitse matkalla ohjusiskujen kohteeksi joutuneesta Kiovasta ja eri puolilla Ukrainaa sijaitsevista aluetoimistoista kohti Moldovaa ja Puolaa, missä työ jatkui välittömästi. Rajakomppanian muistomerkkiä Kontiolassa ja vuotta aiemmin rajajääkäripataljoona 4:n muistomerkin opastetaulua Hoilolan Talikkajärvellä. Operaation tavoitteena on ollut tukea maan poliittista johtoa, auttaa turvallisuusviranomaisia toiminnan uudistamistyössä, palauttaa kansalaisten luottamus viranomaisiin ja tätä kautta vakauttaa maan turvallisuustilannetta. Antti Hartikainen. EU:N Ukraina-operaation juuret ulottuvat yhdeksän vuoden päähän. TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen 1990-luvun alussa Tohmajärven Rajakomppanian entiselle komentopaikalle Kirkkoniemeen pystytetty 14. SODASTA huolimatta Ukrainan viranomaiset ovat pystyneet keskittymään hämmästyttävän hyvin reformihankkeisiin. – Suomessa on paljon paikkoja, missä rajaja merivartiojoukot ovat voimansa näyttäneet ja joiden kunniaksi on pystytetty muistomerkkejä. Korruptiota on vaikea poistaa, kun järjestelmä ruokkii itseään. Korruptio on syöpynyt syvälle hallintokoneistoon. Tämä tuli Hartikaisen mukaan ilmi syyttäjille tehdyssä ammattitaitotestissä; läheskään kaikki eivät testiä läpäisseet. helmikuuta Hartikaisen ensimmäisenä tehtävänä neuvonanto-operaation päällikkönä oli työntekijöiden evakuointi. MUISTOMERKIN paljastuksen jälkeen Sivistyskeskus Ahjossa pidetyssä juhlatilaisuudessa juhlapuheen piti yli kuusi vuotta Ukrainassa asunut ja viimeiset neljä vuotta EU:n Ukrainan neuvonanto-operaation päällikkönä toiminut ev. Työtä Ukrainan viranomaisille ei keskeytetty missään vaiheessa, vaan toiminta sopeutettiin nopeasti sodan ajan olosuhteisiin sopivaksi. Sodan aikana se on vähentynyt merkittävästi, mutta sen kitkemiseksi on tehtävä vielä paljon työtä. Henkilöstöä operaatiossa on noin 300 ja vuosibudjetti liki 30 milj. Pesti alkoi neljä vuotta sitten ja päättyi kesäkuun alussa, jolloin hän palasi koti-Suomeen. Hän tarkasteli puheessaan 14. Tätä varten olemme käynnistäneet hankkeen, jonka vetäjäksi on nimetty kiteeläinen Timo Päivinen. Takaisin entisiin työpisteisiin päästiin palaamaan viime syksynä. Matti Majoinen sanoi avatessaan viime sunnuntaina Nenosenlammella pidetyn muistomerkin paljastustilaisuuden. – Ymmärtääkseni 14. 10 Keskiviikko 20.9.2023 Jouko Väistö Tohmajärveläislähtöinen Antti Hartikainen on nähnyt helmikuussa 2022 alkaneen Ukrainan sodan ja sen vaikutukset läheltä toimiessaan EU:n Ukrainan neuvonantooperaation päällikkönä. Se tapahtui nopeasti. Mariupolin ja Bahmutin alueiden taisteluissa, missä ne ovat olleet aivan eturintamassa ja kärsineet erittäin kovia kalustoja miehistötappioita. Paljastuspuheen pitänyt Rajan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja ev. Toiminta kattaa koko Ukrainan ja siinä on mukana kaikkiaan 25 EU:n jäsenmaata. Yhteistyökumppaneina ovat olleet kaikki keskeiset yhteiskunnan toimijat poliisista, syyttäjälaitoksesta, turvallisuuspalvelusta, rajavartiolaitoksesta ja tullista lähtien aina parlamenttiin ja presidentin hallintoon asti. – Hyökkäyksen alkaessa helmikuussa 2022 Ukrainan rajajoukot joutuivat heti etulinjan taisteluihin reilusti yli 1 000 kilometriä pitkällä maasodan rintamalinjalla. Jäsenyyden tiellä on kuitenkin monta mutkaa. Sotakokemusta on karttunut siten runsaan vuoden ajalta. Kuluneen talven Hartikainen myöntää olleen vaikean jatkuvien ilmahälytysten, pommitusten, ilmassa pörräävien dronien ja lennokkien sekä sähkönja lämmönjakeluongelmien takia. RK kesäkuun alussa 1941 perustettiin ja täältä siihen kuuluneet seitsemän upseeria, 38 aliupseeria ja 239 miehistön jäsentä lähtivät kohti Sortavalaa ja sieltä edelleen Syvärin taakse turvaamaan synnyinmaan itsenäisyyttä, evl. varustetuen organisointia, sotaa paenneiden ihmisten auttamista niin lähtökuin paluutilanteissakin, humanitäärisen avun järjestämistä, uusien rajanylityspaikkojen avaamisen maataloustuotteiden viennin helpottamiseksi, satelliittitietojen välittämistä Ukrainan tiedustelupalvelulle ja sotarikosten tutkintaa. – 14. Ajoittain on tosin näyttänyt siltä, että osa kansalaisista on jo turtunut nykyiseen tilanteeseen, eikä hälytyksien tullessa vaivaudu enää menemään pommisuojiin. Rajakomppanian muistomerkki siirrettiin viime kuun puolivälissä Tohmajärven perinneyhdistyksen ja Kiteen Rajakillan voimin Nenosenlammen rantaan. Rajakomppaniaa käytettiin paljon hyökkäystehtäviin jalkaväen tapaan, mihin ainakaan nykyisin rajajoukkoja ei kouluteta eikä varusteta. Työsarka laajeni kattamaan mm. Vähitellen tilanne on kuitenkin vakiintunut niin, että niin EU-operaation henkilöstö kuin paikallinen väestökin ovat tottuneet toimimaan vallitsevissa olosuhteissa. RK:n alueja paikallistuntemusta hyödynnettiin hyökkäysvaiheessa aktiivisesti käyttämällä komppaniaa kärkijoukkona Värtsilän ja Sortavalan valtaamisessa ja sieltä hyökkäyksen jatkamisessa ainakin vanhalle rajalle Lemetin-Kolatselän alueelle saakka. Valmius hyökkäystehtäviin tuskin oli erityisen suuri, vaikka joukon kantahenkilökunnan määrä olikin iso. – Ukrainan rajajoukoilla oli merkittävä rooli mm. – Ukrainan rajavartiopalvelulla oli jo ennen sotaa erittäin merkittävä tehtävä myös Valko-Venäjän vastaisen rajan suojaamisessa, mikä sitoo nykyiselläänkin erit14. Hartikaisen mielestä hän ottaa riskejä, joita moni muu valtionjohtaja ei ottaisi
Samalla Hartikainen sanoi suuresti ihmettelevänsä sitä, että matkapuhelinverkko ja internet ovat toimineet Ukrainassa lähes moitteetta lähes koko sodan ajan.. – Kaikki kolme Karttusen poikaa kaatuivat puolen vuoden sisällä sodassa. MAUNUKSELAN mukaan kirjojen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään joukko-osastojen koostuvan yksittäisistä henkilöistä, joilla on kullakin oma elämäntarinansa. – Sodan ajan tehtävien lisäksi rajavartiopalvelu huolehti myös länsirajan valvonnasta sekä passintarkastustehtävistä EU:n jäsenmaiden vastaisilla rajanylityspaikoilla. Univormustaan Napuen karoliinit tunnetaan Isokyröläiset Juha Savinainen, Erkki Hölsö, Raimo Suhonen ja Juha Savinainen saapuivat Tohmajärvellä pidettyyn muistomerkkijuhlaan komiasti karoliinisotilaiden asepuvussa, joka nykyään on heidän edustamansa Napuen Perinne ja Tykit -järjestön juhla-asu. He kaikki olivat sonnustautuneet 1700-luvun taitteesta peräisin olevaan karoliinisotilaiden asepukuun. Mutkia matkaan voivat aiheuttaa myös naapurimaat. Maunukselan Pioneeriveljekset kertoo hänen mumminsa Ida Tolvasen veljistä. – Ne ovat arvokkaita tarinoita; sotilaat ovat myös isiä, veljiä tai serkkuja, jokaisella on oma elämänsä takana. He olivat läsnä myös viikko sitten Tohmajärvellä Nenosenlammen rannassa pidetyn 14. Parhaiten järjestön toimintaan pääsee tutustumaan sen kotiseudulla vuonna 1714 käytyjen Napuen taistelujen miljöössä vuosittain pidettävien Laurin päivän markkinoiden aikaan. ENSIMMÄISEN kirjan varsinainen kirjoitusprosessi oli nopea. HÖLSÖ, Savinainen ja Suhonen kertoivat, että järjestön jäsenten käyttämät univormut on valmistettu jokaista tinanappia myöten käsityönä. Tämä Reino Arminen oli ollut talvisodassa ukin kanssa samassa porukassa, ja Arminen oli julkaissut omat muistelmansa, joista löytyi myös viittauksia ukkiin. – Mitä enemmän sotaa tutkii, sitä järjettömämmältä se tuntuu. Kirjoista ensimmäinen on Maunukselan ukin, Kyösti Tolvasen tarina, joka on kansissa nimellä Kasarmilasta Laatokalle: Kyösti Tolvasen varusmiespalvelus ja sotaaika. kimaan henkilön oman edun tavoittelun takia virastaan, on tämä lyhyen ajan sisällä jo uudessa virassa nauttimassa järjestelmän eduista, hän konkretisoi. Rajajääkärikomppanian tien Tohmajärveltä ja Värtsilästä Syvärille. Tolvasen varusmiespalvelus alkoi vuonna 1938 Sakkolan Kiviniemessä. Tämä kirja on uusin, se ilmestyi viime vuonna. Kiteelläkin Napuen karoliinit kävivät pari vuotta sitten pidetyn sotahistoriallisen viikonlopun yhteydessä jysäyttelemässä valmistamillaan mustaruutitykeillä. Hentoisille käyttäjille asepuku ei sovellu, sillä kaikkine lisävarusteineen se painaa 27 kiloa. Sodan mielettömyys on korostunut asian parissa työskennellessä. LÄHTEENÄ käytetty Antti Hartikaisen artikkeleita 2.6.2022 Maanpuolustus -lehdessä sekä 5.7.2023 eurooppatiedotus.fi -sivustolla sekä Tohmajärvellä 10.9.2023 14. täin paljon resursseja. On selvää, että Puola, Romania, Slovakia ja Unkari voivat asettaa kapuloita Ukrainan haaveille, sillä suurella todennäköisyydellä ne joutuisivat nettomaksajiksi sen jäsenyyden myötä. – Tämä luonnollisesti heikentää rajavalvonnan tasoa länsirajalla, mutta en usko rajaturvallisuuden tästä merkittävästi vaarantuvan, koska EU-maat ovat tehostaneet merkittävästi omaa rajavalvontaansa ja sekä EU että monet kansainväliset toimijat ovat aktiivisesti Ukrainan tukena. Napuen Perinne ja Tykit ry on tullut tunnetuksi myös tykeistään. Mahdollista on, että samojen tykkien jysäyksiä kuullaan Kiteellä myös ensi kesänä. Talvisodassa hän taisteli Karjalan kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella ja jatkosodan vuosina taival kulki muun muassa Viteleen rannikkotykistörykmenttiin. Perinne alkoi vuonna 2010, jolloin he kävivät Kiteellä tekemässä pohjatyötä Kuivalaisen kukkulan taistelujen muistomerkin pystyttämiseksi Välivaaraan. Miten paljon näillä selustassa toimivilla joukoilla saadaan lisäarvoa verrattuna siihen tietoon, joka on jo muuten saatavissa. Hintaa univormulle kaikessa komeudessaan kertyy 3 000 euroa. – Siitä se napsahti kun materiaalia oli jo niin paljon valmiina. Tänäkin vuonna markkinat keräsivät Isokyröön lähes 20 000 kävijää. Rajakomppanian muistomerkin juhlassa hänen pitämäänsä juhlapuhetta. Pelkästään manttelilla painoa on yli kolme kiloa. Rauhan aikana henkilövahvuus oli noin 37 000, sodan alettua 60 000 ja tällä hetkellä jopa 100 000, Hartikainen selvitti Ukrainan rajavartiopalvelun tilaa. Kyöstistä kertovan kirjan kirjoittaminen lähti liikkeelle siitä, kun äitini jäämistöstä löytyi hänen lapsuudenkotinsa vieraskirja, jossa oli merkintä aseveljen vierailusta ukkini luona. Itse kirjan kirjoittaminen vei vain noin puolisen vuotta. On mahdollista, että rauhanneuvottelut ovat käynnissä jo kuluvan vuoden lopussa, mutta aivan yhtä mahdollista on, että sota kestää vielä pitkään. Ne ovat isökyröläisen räätälin tekemiä ja valmistettu ruotsalaisesta villakankaasta. Näin viisikymppisenä tuntuu järjettömältä ajatella, mitä parikymppiset pojat siellä joutuivat tekemään. Olin jo tätä ennen kerännyt aineistoa sotaan liittyen parin vuosikymmenen ajan ja tehnyt useita matkoja vanhoille taistelupaikoille, Maunuksela taustoittaa. Samalla tyylillä ovat syntyneet myös kaksi muuta kirjaa; kun taustamateriaalia on ollut, on tarvinnut enää vain kirjoittaa kirja. Maunukselan kolmas teos, Valtaalasta Vuosalmelle: Juho Maunukselan varusmiespalvelus ja sota-aika kertoo puolestaan Maunukselan isokyröläisen isän vaiheista. Sodan loppumista Hartikainen ei lähde ennustamaan. – Ukkini oli lääkintämies, ryhmänjohtaja ja sairaankantaja. Rajakomppanian muistomerkin paljastustilaisuudessa ja sitä seuranneessa maanpuolustusjuhlassa. Rääkkyläläisen ukin sotataival kirjaksi Antti Maunuksela on tutkinut sotavuosia parin vuosikymmenen ajan. Entä miten nämä tiedusteluosat pystyvät suojautumaan vihollisen miehittämättömiä ilma-aluksia massamaisesti hyödyntävältä tiedustelulta. Kun miettii, minkä ikäisinä he siellä joutuivat touhuamaan, se pistää miettimään. Tolvanen muutti Rääkkylän Koivuniemeen rippikouluikäisenä ja asui siellä loppuelämänsä perheineen. Miten mm. Sankarivainajien kuolinilmoitukset olivat aikoinaan lehden etusivulla. Kirja ilmestyi vuonna 2021. Vierailu ei jäänyt keneltäkään juhlaan osallistuneelta huomaamatta. Se on nykyään Isokyrön kotiseutuperinnettä vaalivan Napuen Perinne ja Tykit -järjestön juhla-asu. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Sotahistoria on innoittanut Antti Maunukselaa kirjoittamaan kolme faktapohjaista kirjaa, joissa kussakin kerrotaan sukulaisten vaiheista sota-aikana. Kirjat eivät ole pelkkää sotahistoriaa, vaan ne tuovat esiin henkilöitä. Lähestymistapa on faktapohjainen ja kirjoissa kuljetaan mukana henkilöiden sotataipaleella. Keskiviikko 20.9.2023 11 Antti Hartikaisella iso rooli Ukrainan auttamisessa Muistomerkin viereen pystytetty opastaulu kertoo 14. – Ukrainan rajavartiopalvelulla on perinteisesti ollut käytössään merkittävät henkilöstöresurssit. – Paikallistuntemusta ei voi kovin hyvin korvata tekniikalla, vaan alueen tunteva on aina etulyöntiasemassa, hän kiteytti. – Uskoisin, että taktisella ja operatiivisella tasolla tarve käyttää rajajoukkoja tiedustelutehtäviin selustassa säilyy, mutta strategisen tason tietoa lienee jatkossa saatavilla melko lailla riittävästi muillakin keinoilla. HARTIKAINEN pohti myös Ukrainan sodasta saatujen oppien vaikutusta rajajoukkojen tuleviin tehtäviin. Tampereella asuva Maunuksela työskentelee projektipäällikkönä ohjelmistopuolella. Hänen sukujuurensa ovat Rääkkylässä äitinsä puolelta. – Länsirajoilta rintamajoukkoihin tappioita korvaamaan ja joukkoja vahventamaan siirretyn henkilöstön tilalle on rekrytoitu runsaasti uutta henkilöstöä, jolle on tässä vaiheessa voitu antaa vain tehtävien kannalta välttämätön koulutus. miehittämättömien ilma-alusten käyttö ja NATOn kautta saatava satelliittien ja muun teknisen tiedustelun avulla saatava tieto vaikuttaa rajajoukkojen tiedustelutehtäviin vihollisen selustassa. TOHMAJÄRVI Jouko Väistö Isokyröläiset Erkki Hölsö, Juha Savinainen ja Raimo Suhonen ovat osallistuneet aktiivisesti täkäläisiin sotamuistomerkkien paljastustilaisuuksiin
LAPPALAISEN lähes 40 vuotta kestäneen uran aikana sekä Tohmajärvellä että seurakunnassa on tapahtunut monia muutoksia. Alkuperäisten runojen maailma on ronskimpi, raaempi ja realistisempi kuin Lönnrotin Kalevalaan muokkaamat versiot. Esimerkiksi runo Kun myö laululle lähemme on Elias Lönnrotin vuonna 1828 Pielisjärveltä muistiin merkitsemä ja lienee tuon ajan kansan keskuudessa viljeltyä suorasukaista sukupuolikasvatusta. Kirkkoniemi on inspiroinut kirkkoherraa runoilemaan. Lappalaisen eläkesuunnitelmiin kuuluvat muun muassa hyötykasvien viljely, valokuvaus, lukeminen ja runoharrastus. Antautua tekemään sitä, mihin on kutsuttu. Runossa voi halutessaan havaita luopumisen tunnelmia: Kirkkoon tullessa pysähdyn. Tarttua siihen tuuleen, joka puhaltaa järveltä ja leikkii aalloilla […] Tarttua sen ojennettuun käteen, lentää sen mukana. Sirkka Kosonen on kansanmusiikin eri tyyleihin ja äänenmuodostuksiin erikoistunut laulaja, kansanmusiikin opettaja, musiikkitieteen tohtori ja keikkaileva artisti. Täällä on kaikkien tuntema ja silmien alla, Lappalainen kertoo Tohmajärven kirkon sakastissa. […] Tahtoisin vain – sen jo tiedän – katsella järvelle. Tuulessa, joka ujeltaa vanhan kirkon ikkunoissa ja ovissa etsien sisäänpääsyä. – On ollut vähän ongelmiakin. Taivalkoskella syntyneen Lappalaisen vaimo oli kotoisin Kiteeltä, joten valinta oli lopulta helppo. Seitsemän vuoden opinnot Helsingin yliopiston teologian laitoksella olivat takana, ja Lappalainen oli tyytyväinen päästessään käyttämään taitojaan. Lopuksi jokainen saa kirjoittaa ja halutessaan myös laulaa oman tekstin kalevalaista nelipolvista trokeeta mukaillen. Hän on kotoisin Kerimäen Silvolasta, jossa hänet ja hänen sisarensa Eila tunnettiin jo lapsina ja tunnetaan yhä – esiintyvänä duona Perriin Tyssit. – Nuorena varsinkin sitä vauhtia riitti. Aluksi runolaulutuvassa lauletaan Kososen perässä kertauksena, mutta sitten jo suoraan yhteislauluna ”moniäänisesti”. Nykyisin on kaksi vapaapäivää viikossa, aiemmin oli yksi. TOHMAJÄRVI Miikka Kivinen Tohmajärven kirkkoniemi on inspiroinut myös kirkkoherra Mikko Lappalaisen runoja. 12 Keskiviikko 20.9.2023 TOHMAJÄRVI Miikka Kivinen Kun nykyinen kirkkoherra, rovasti Mikko Lappalainen 38 vuotta sitten tuli Tohmajärvelle kirkkoherran viralliseksi apulaiseksi, oli hän intoa täynnä. LAULETTAVAKSI valitut runot eivät ole niitä tunnetuimpia toisintoja. – Olen ollut joskus päiväkerhossakin sijaisena, Lappalainen naurahtaa. – Silloin 1985 oli papeista pulaa. Näissä lauluissa kuuluvat päivän tapahtumat, luontokokemukset ja jollakin jopa sydämen syvimmät tunnot. – Töitä tehdään ja vapaaaika on vapaa-aikaa, jos sitä jää. Lappalainen myöntää, että välillä on ollut rankkaa. – Jumalanpalvelukseen osallistujien määrä on pudonnut koko ajan tasaisesti, mutta meillä ei ehkä niin paljon kuin kaupungeissa. Sitten illalla oli taas joku tilaisuus. Nyt sitten pitää kaiken maailman papereita pyöritellä. Tässä alkaa ikä painaa, haluan luovuttaa nuoremmille tämän homman. ENSI vuoden maaliskuun alussa eläkkeelle jäävä Tohmajärven seurakunnan kirkkoherra Lappalainen kuvailee Tohmajärveä juurevaksi alueeksi, jossa vietetään perinteistä kirkollista elämää. Muuhun ei sitten jäänytkään aikaa. […] En tahtoisi mennä, en todellakaan haluaisi pukea päälleni albaa ja stolaa avata kirjaa ja puhua, niin kuin on käsketty ja opetettu. Pappeus oli kutsumusammatti ja siinä ei katsota aikaa eikä tunteja, eikä työaikaa tietysti olekaan. Olen ollut sairaslomilla ylirasituksen takia. Hän uskoo oppineensa asenteensa työhön edellisten sukupolvien papeilta. Enää en ollut tuntematon, vaan edustin itseni lisäksi myös seurakuntaa ja kirkkoa. – Työtä on riittänyt. Lappalainen oli soittanut Mikkelin tuolloiselle piispalle Kalevi Toiviaiselle, joka oli saman tien kysynyt, menisikö Lappalainen Tohmajärvelle töihin. Erityisen merkittävänä asiana Lappalainen pitää ihmisten määrän vähenemistä. Suljen auton oven ja katselen järvelle. Siitä huolimatta hän oli heinäkuun lopussa ensimmäistä kertaa Juhanantuvalla ja Lönnrotin petäjän juurella Hummovaarassa. KESÄLAHTI Mirja Hurskainen Kalevalainen runonlaulanta on Sirkka Kososelle ominaista äänen käyttöä ja Elias Lönnrotin kokoama kansanrunous tuttua. Olin päivän töissä ja neljän jälkeen tulin kotiin. Vaahtopäiset aallot tai jäätynyt, kirkas, valkoinen pinta. Lappalainen kertoo laskeskelleensa jo pitkään, että vuosittain syntyy noin 30 henkeä ja 60 lasketaan hautaan. Hyvillä mielin eläkkeelle Tohmajärven kirkko on ollut kirkkoherra Mikko Lappalaisen työpaikka kaikki nämä vuodet. Myös hallinnon määrä on lisääntynyt seurakunnissa. LAPPALAINEN sanoo, että ajatus eläkkeelle jäämisestä tuntuu erittäin hyvältä. Eihän siinä nyt kauaa kotona oltukaan. Suunnitelmissa on kenties jopa runokirjan julkaiseminen. Lappalainen kertoo olevansa luonteeltaan sellainen, että periksi ei anneta. Asetelemaa korosti vielä se, että Lappalainen muutti vaimoineen kerrostaloon Tohmajärven keskustaan, kaiken elämän keskelle. – Se olisi hyvä sana ehkä kaikin puolin. – Ja se suhdeluku on oikeastaan tuostakin vielä huonontunut. Runolauluklubit ovat osa Eteläsavolainen runolaulu -hankketta. Kalevalaseura-säätiön rahoittamassa hankkeessa paneudutaan tiedettä ja taidetta yhdistellen alueelta kerättyihin runolaulutapoihin ja niiden käyttöön. – Rooli oli erilainen kuin opiskelijan rooli. Alussa oli vähän sellainen olo, että vähän niin kuin lasikaapissa eläisi. Jos nyt talteen merkityistä runoista koottaisiin uusi Kalevala, olisivat naiset varmasti paremmin esillä, Kosonen tuumii. Runonlaulutuvassa Juhanan jalan jäljissä Sirkka Kosonen Juhana Kainulaisen ja Elias Lönnrotin jalanjäljissä petäjän juuressa. – Kalevala kuvaa ihmisen elämää miesten tekemisten kautta. Vaimo oli kotona ja hoiti lapset. Hän kertoo antautuneensa seurakuntatyölle. Lappalainen kertoo, että runo on sijoitettu Tohmajärven kirkon parkkipaikalle kohtaan, josta näkyy järvelle. Keski-Karjalan Kalevalaisten Naisten kutsumana hän tuli vetämään runolaulutupaa. Seuraava lyhennelmä on Lappalaisen runosta Kirkkoniemessä. – Kyllä se alkaa vähän käpälään painua, kun on tehnyt niin paljon työtä. Olen joskus miettinyt, että meidän perheessämme työ on tullut aina ensin ja perhe sitten toisena. Hän luonnehtii kirkkoa sanalla ”kodikas”. Itse rekrytointi oli ollut nopea. – Eräs vanha kirkkoherra sanoi, että ennen vanhaan sai viettää aikaa seurakuntalaisten kanssa. Myös seurakuntaelämä on hiljentynyt. Lappalaisen mukaan uusia määräyksiä ja käytäntöjä tulee koko ajan lisää. Lappalainen kertoo joskus vitsailleensa, että on tehnyt seurakunnassa kaikkea, paitsi talouspäällikön töitä ja haudankaivuuta. – Tohmajärvi on maalaispaikkakunta
Se lisää myös kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä kautta yhteiskunnan haluamia säästöjä ja ennen kaikkea hyvinvoivia ihmisiä. Ensi vuodelle Rinkinen valmistelee uuden näyttelyn teoksia. Kirkon isännöitsijä Markku Ylönen kertoo, että samalla juhlittiin myös Joensuun ortodoksisen seurakunnan 130-vuotisjuhlaa. TOHMAJÄRVI Päivi Lievonen Pitkän kokemuksen taiteen ja terveydenhuollon yhdistämisestä omaava Sari Rinkinen on yksi tämän vuoden kuntataiteilijoista Tohmajärvellä. Aina kun edellinen tuli valmiiksi, niin sitten kohta aloitti seuraavaan, kertoo yhteensä noin 50 käsipaikkaa tehnyt Smura. Lopulta työ alkoi sujua. Smura kertoo löytäneensä aikaa käsitöille jäätyään eläkkeelle. – Liinojahan meiltä löytyy mihin kirjoa. Kiteen ortodoksisessa kirkossa tutustuttiin käspaikkoihin Isännöitsijä Markku Ylönen piti puheen käsipaikoista Kiteen ortodoksisessa kirkossa. Rinkisen mukaan toiminta, virike, taide ja luovuus eri tavoin kuuluvat kaikille, ikään katsomatta. Etualalla punavalkoisia käsipaikkoja asetettuna ikonien alle analogille eli lukupöydälle. – Olen pohtinut sekä maalatessani että omassa elämäni rajoja. ristinylentämisen juhlan yhteydessä. Smuran suku on kotoisin Suojärveltä, ja hän kertoo kiinnostuksensa käsipaikkoihin kumpuavan perheen ortodoksisesta ja karjalaisesta taustasta. Tätä Suomen ortodoksisen kirkon satavuotisjuhlaa vietettiin myös Kiteen ortodoksisessa kirkossa torstaina 14.9. – Esimerkiksi harvalla mielenterveyspotilaalla on sanat sanoittaa pahaa oloaan, maalamalla se voi avautua ihan uudella tavalla. – Yhden talven purin ja kerin, purin ja kerin, kun se ei lähtenyt oikein kulkemaan, hän sanoo naurahtaen. – Kurssien ohjaajana olen sellainen rinnalla kulkija, joka johdattelee pohtimaan, kuinka voimaannutaan ja saadaan hyvää oloa taiteen keinoin. KUNTATAITEILIJANA Rinkinen toteutti virikeja taidetuokioita Tohmajärven vanhustenhoitoyksiköissä asuville ikäihmisille. Mikä on miun paikka, sitä mietin nyt. Käsipaikat tai karjalan kielellä ”käspaikat” ovat pellavaisia ja kapeita koristeltuja liinoja. Muistisairaat voivat löytää taiteen avulla toimintakyvystään paljon sellaista, joka lisää hyvinvointia. Keskiviikko 20.9.2023 13 KITEE Miikka Kivinen Tänä vuonna on kulunut sata vuotta siitä, kun Suomen ortodoksinen kirkko liittyi Ekumeeniseen patriarkaattiin. – Karjalaisessa perinteessä vieraanvaraisuutta osoitettiin siten, että annettiin lahjaksi ristikoristeltuja käsipaikkoja. – Se sitten otti mukaansa, jotenkin niitä vaan tuli tehtyä. Tohmajärven kansalaisopistossa tulevalla kaudella Rinkinen ohjaa mandala-maalauskurssia sekä Taivaanrannan maalarit ja Luovaa maalausta -ryhmiä. – Sen systeemin kun opin, niin sitten minulla olikin jo ihan helppoa suunnitella ja tehdä. Smuran tavoin Räsänen aloitti käsipaikkaharrastuksen vasta eläkkeelle päästyään. – Minä vain päätin, että nyt minä sen opettelen, kyllähän ne ennenkin naiset sen opettelivat, Räsänen sanoo. Vuorovaikutus oli näissä tuokioissa kaikista tärkeintä, antaa aikaa pysähtymiseen. Tilaisuus alkoi kirkkosalissa Ylösen käsipaikka-aiheisella puheella, jonka jälkeen vieraat pääsivät tutustumaan esillä olleisiin käsipaikkoihin. TAPAHTUMASSA käsipaikkoja esitteli kiteeläinen Eila Smura. Hän asui perheineen 13 vuoden ajan Akkalan vanhalla koululla, jossa he pitivät viime syksyyn saakka Rinkilänmäen perhekotia. Tätä seurasi kahvittelu ja yhteinen seurustelu. ” Rinkinen toivoisi taiteen olevan enemmän läsnä hoitotyössä. – Kohtaaminen, kuulluksi tuleminen ja menneisyyden muistelu kuvan kautta ovat osa taidetuokioita. Smura kertoo tekevänsä käsipaikkoja, tai ”käspaikkoja”, kuten hän asian ilmaisee, ennen kaikkea perinteen vuoksi. Elämän ei tarvitsisi olla vanhuudessakaan yksinäistä ja tylsää, vaan kaikilla, iästä riippumatta tulisi olla oikeus luoda, omalla laillaan. Talvella hän järjesti mandalakurssin Tohmajärvellä, kesällä vuorossa oli Vedic Art -kurssi ja mandalakurssi Itärajan helmessä. Myös taustalla oikealla olevan ikonin päällä on käsipaikka. Toiminimi Rinkilän alaisuudessa hän tekee vapaan taiteilijan lisäksi työnohjausta, mentorointia ja ohjaa taidekursseja. Tällä hetkellä eniten vetää voimavarakeskeinen taidetyöskentely, jonka voi liittää kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tuokioissa maalattiin muun muassa silkkihuiveja, joihin mietittiin ensin kesäisiä värejä. Pidän luovuutta yllä maalaamalla jatkuvasti jotakin. SMURAN lisäksi käsipaikkoja oli esittelemässä Aino Räsänen. Myös syyskuussa Rinkinen suuntaa Itärajan helmeen Vedic Art -menetelmää ohjaamaan. Vieraita juhlaan oli saapunut yhteensä parisenkymmentä henkeä. – Tämähän ei ole mikään halpa harrastus, nämä materiaalit maksavat, Smura toteaa. Nyt oma koti on siirtynyt Tohmajärven keskustaan ja perhe on pienentynyt kahden aikuisen kodiksi. Rinkinen toivoisi taiteen olevan enemmän läsnä hoitotyössä. Rinkisen elämässä on meneillään muutoksen aikajakso. Isännöitsijä Ylönen kertoo, että tapahtumaan osallistujat ilmaisivat kiinnostuksensa käsipaikkapiiriä kohtaan. – Kaikessa muutoksessa on uuden alku. Tämän vuoden olen myös pitkästä aikaa saanut keskittyä itseeni muista huolehtimisen sijaan ja tehnyt terveysremonttia, Rinkinen summaa. Juhlavuoden päätapahtuma oli syyskuun alkupuolella tapahtunut Ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen vierailu Suomessa. Juhlien kunniaksi tilaisuudessa esiteltiin ortodoksiseen ja karjalaiseen käsityöperinteeseen kuuluvia käsipaikkoja. Ylösen mukaan ne ovat kristillisen elämän symboleja. Hän kertoo haaveilleensa käsipaikkojen tekemisestä jo pitkään, mutta hektinen työelämä ei antanut mahdollisuutta niin suurta tarkkuutta vaativalle harrastukselle. Vedic Art-tekniikassa pohditaan kuvan kautta, tutkitaan omaa sisäistä maailmaa. Hän on tehnyt käsipaikkoja noin 30 vuoden ajan. Kirjontapiirin synnyttäminen on täysin mahdollista, jos vain halukkaita löytyy, Ylönen toteaa. Ne ovat konkreettinen hengellinen lahja sille, jota rakastettiin ja josta välitettiin, Ylönen kertoo. ”Taide ja luovuus kuuluvat kaikille ikään katsomatta” Sari Rinkinen on pohtinut viime aikoina omia rajojaan, mikä näkyy myös taiteessa.. Myös lapsuuden muisteluista tehtiin maalaus. Rinkinen on opiskellut mielenterveyshoitajaksi, työnohjaajaksi, askartelunohjaajaksi ja VedicArt-ohjaajaksi
Solisteina ovat mm. Joukossa on myös jotakin roolia varta vasten tehtyjä asuja, joista useimmat on ommellut pitkään teatterin puvustajana vaikuttanut Helena Paakkinen. Voiton arvoa nostaa vielä se, että Sohvi oli kansainvälisellä nostolavalla ensimmäistä kertaa. Uusia kisaennätyksiä Sohvi pääsee tavoittelemaan jo ensi kuussa, jolloin hän osallistuu Budapestissä pidettäviin nuorten EM-kilpailuihin. Villakankaisia talvitakkeja, erikoisempia kuoseja omaavia puuvillakankaisia vaatteita ja muita puvuston antimia voisi hyödyntää myös jatkojalostukseen. Näytteille laitetaan muun muassa kuvia, julisteita ja tarpeistoa, tiedossa on myös kirjailijavierailuita. Puvustoa on kahden täyteen ahdetun varastohuoneellisen verran; sieltä löytyy toissa kesänä Anna mulle tähtitaivaassa Katri Helenan roolihahmon vaatteena toiminut sähkönsininen haalari, Krokotiili Genassa käytetty kirjava mekko kuin mittava kokoelma Saiturin jouluun varattuja talvihattujakin. Maastanostossa hän ylsi ennätyslukemiinsa, mutta jalkakyykyssä ja penkkipunnerruksessa tavoitteet olivat korkeammalla. – Sarjassani on kaksi kovaa nostajaa, joiden molempien ennätys on 430 kilon luokkaa. Ihmissuhdedraaman sävyttämässä näytelmässä on mukana myös livebändi. syyskuuta esitetään tallenne Työmiehen vaimosta, 27. Gabriele Corrado, Beatrice Carbone, Timofej Andrijashenko ja Nicoletta Manni. Kolmen vuosikymmenen historiaa avaava näyttely on tulossa kirjaston viereisen rakennuksen alakertaan ennen Joulupuodin avautumista. Kuva: Vincent Pontet. Sohvi nosti PM-kultaa Tohmajärveläinen Sohvi Mikkonen voitti nuorten Pohjoismaiden mestaruuden klassisessa voimanostossa yhteistuloksella 357,5 kiloa. Kaikkia teoksia esitetään kerran, aina torstai-iltaisin. lokakuuta on vuorossa Kuin ensimmäistä päivää. MONELLE jouluun laskeutuminen tapahtuu Pähkinänsärkijä-baletin myötä, ja siihen on nytkin mahdollisuus, kun unenomaiset lumihiutaleet, hiirten ja nukkesotilaiden taistelu ja Tshaikovskin suurenmoiset valssit täyttävät valkokankaan. Koreografian on luonut mestaritanssija Rudolf Nureyev. William Shakespearen näytelmään pohjautuvan maailman tunnetuimman rakkaustarinan tulkitsee tällä kertaa Opera de Paris yhteistyössä Madridin Teatro Realin kanssa. Roolivaatteiden joukossa oli muun muassa retromekkoja, jotka ovat vintageharrastajien parissa hyvin kysyttyjä. Voittotulos oli 357,5 kiloa, mikä on Sohvin kisaennätys. Pähkinänsärkijä on Teatro alla Scalan tuotantoa ja baletin rooleissa nähdään mm. KAUDEN avaa Charles Gounod’n rakastettu oopperaklassikko Romeo ja Julia. Unkariinkin Sohvi lähtee mitalitavoittein. Hän voitti nuorten klassisen voimanoston Pohjoismaiden mestaruuden viime viikonvaihteessa Lilleströmissä Norjassa pidetyissä kilpailuissa. TOHMAJÄRVI Jouko Väistö Riikolassa päästään tänä syksynä juomaan mitalikahvit. Marraskuun 11. He ovat kilpailun suurimmat ennakkosuosikit, mutta pronssimitalista tullaan käymään kova kisa ja siinä minäkin haluan olla mukana, hän sanoo luottavaisena. JUHLAVUODEN ohjelmassa on seuraavaksi leffailtoja, joissa on nähtävillä videotallenteita näytelmistä. Tuumattiin, että tarpeiston penkojaisia voisi kyllä pitää ainakin kerran vuodessa, ja jos ei etene, niin viedään sitten kierrätykseen, Riäkkyteatterin Mammu Koskelo toteaa. päivä ensi-iltaan tulevaa Punahukka-näytelmää harjoitellaan parhaillaan seitsemän näyttelijän voimin, ja rääkkyläläisten lisäksi näyttämölle saadaan vahvistusta myös Kiteeltä. Ilta Jonas Kaufmannin kanssa – konsertissa kuullaan kauneimpia ooppera-aarioita ja unohtumattomia elokuvasävelmiä. Syksyn aikana esitetään yksi ooppera, yksi konsertti ja yksi baletti. – Tarjolla on tarpeistoa koko teatterin historian ajalta. Aiempi ennätys oli 340 kiloa. Jalkakyykyssä en päässyt riittävän hyvin kyykkyyn pitkän kisamatkan aiheuttaman jäykkyyden takia ja punnerruksessa oli hieman ongelmia telineiden kanssa, hän kertoili. 29. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Riäkkyteatterin varastohuoneiden uumenissa on kolttuja ja asuja moneen rooliin. ITALIAN taivaan alle, Veronan upealle areenalle johdattaa konsertissaan Jonas Kaufmann, yksi maailman suosituimmista tenoreista. Muutamia mekkojen vähennys loi teatterilaisiin kuitenkin sen verran intoa, että viimeiseksi tempaus ei kuitenkaan jäänyt. – Treenisalilla olen nostanut kyykystä yli kymmenen ja penkistä viisi kiloa kovemman tuloksen. NÄYTTELIJÄN puvuilla on tiettyjä vaatimuksia; asujen on toimittava kaikissa tilanteissa kuten esimerkiksi nopeissa vaatteiden vaihdoissa, joten osa puvustosta on roikkunut henkareillaan tyhjän panttina. 14 Keskiviikko 20.9.2023 Elokuvateatteri Kino-Hovissa saadaan jälleen kokea suurenmoisia tunteita, kun valkokankaalle saapuu tallenteina upeita ooppera-, konserttija balettielämyksiä. Ne nautitaan Sohvi Mikkosen kultamitalin kunniaksi. 30-vuotista taivaltaan juhlistava Riäkkyteatteri järjesti tarpeiston penkojaiset, joissa tarjonta ei valitettavasti kohdannut laajamittaisempaa yleisöä. Elsa Dreisig, Benjamin Bernheim, Jean Teitgen, Huw Montague Rendall, Lea Desandre ja Sylvie Brunet-Grupposo. Arkistokuva.. Riäkkyteatteri tuuletti tarpeistoa Riäkkyteatterin Auli Partio, Anne Salin ja Mammu Koskelo esittelivät puvuston lahjoitettavina olevia vaatteita. Oopperaa, konserttia ja balettia KinoHovin syksyssä Romeo ja Julia avaa Kino-Hovin ooppera-, konserttija balettisarjan. Kulta tuli alle 18-vuotiaiden sarjassa 63-kiloisten painoluokassa. Kaufmannin lisäksi näyttämölle nousevat myös Sonya Yoncheva sekä Ludovic Tezier. – Puku voi näyttää kivalta ja käydä arkielämään, muttei toimi näyttämöllä, Koskelo linjaa. Ensimmäisen SM-mitalinsa hän saavutti tammikuussa, jolloin Pomarkusta oli tuomisina hopeaa. PM-KISASSA voittotulos koostui jalkakyykyn 135, penkkipunnerruksen 75 ja maastanoston 147,5 kilosta. – Tuunaajalle täällä olisi vaikka mitä materiaalia, Riäkkyteatterin riveissä tällä kaudella näyttelevä Auli Partio tuumaa auditorioon rekkeihin katseltavaksi aseteltuja vaatteita setviessään
sijalle. Kaikki muut maajoukkuemiehet jäivät Pertun taakse. Arsi Tietäväinen sijoittui samassa sarjassa kahdeksanneksi. Ulkona pelipaikka on ollut 3-vahdin tontti. Kuva: Niilo Hirvonen.. HENKILÖKOHTAINEN kilpailu sujui Antilta kaikkea muuta kuin hyvin. Kuluneella kaudella hän toi 18 pelaamassaan runkosarjan ottelussa 20 juoksua, millä sijoittui imatralaisten keskinäisessä tilastossa 26 peliä pelanneen ja 24 juoksua tuoneen Miitri Pesosen jälkeen toiseksi. Sen tulosluettelosta hänen nimensä löytyy vasta 17. Menneenä kesänä hän sijoittui etenijätilastossa 13. Kärkilyöntipisteitä Mäkelä keräsi menneen kesän peleissä 65,6 prosentin teholla 80, joista 71 tuli kentälle menoista. Kärkilyöntejä Jakobsson nakutti 121 kappaletta, millä irtosi kärkkäritilaston 26. Hän kukisti toiseksi sijoittuneen Puijon Hiihtoseuran Henri Kavilon 34,7 ja pronssille leiskauttaneen Kuusamon Erä-Veikkojen Vilho Palosaaren 38 pisteellä. Erityisen hyvin hän on jäänyt mieleen vakuuttavasta ulkopelistään elokuun alussa pelatussa Tahko-KiPa -ottelussa. Nuorten superpesiksessä Tuomi ehti kuluneella kaudella pelaamaan seitsemän peliä. TUOMELLA ikää on 19 vuotta. Pronssi irtosi 503,5 pisteellä. PRONSSIA tuli Pertun ja Antti Aallon hyppäämänä myös joukkuemäestä. Kummassakin joukkueessa Mäkelä on pelannut sisällä pääasiassa kärkimiehenä ja ulkona polttolinjassa. KiPa saa haluamaansa nopeutta Joona Mäkelä tunnetaan nopeakinttuisena kärkimiehenä. Kuusamolaiset keräsivät neljällä hypyllä 519,0 ja lahtelaiset 509,0 pistettä. Hän on Kouvolan Pallonlyöjien kasvatti, joka on tullut pesisyleisölle tutuksi Imatran Pallo-Veikkojen ja Haminan Palloilijoiden joukkueista. KUOPIOSTA Kiteelle siirtyvällä Moisiolla on ikää 24 vuotta. TORSTAINA kahden vuoden sopimuksen tehneen 25-vuotiaan Jakobssonin pesisura alkoi Vaasassa. ja kärkilyöntitilastossa 26. Kolmen hypyn jälkeen KiU oli neljäntenä, mutta toisella kierroksella Antti vetäisi koko kilpailun parhaan siivun, mikä nosti pojat mitalipallille. Kulunut kausi sujui Jakobsonilta loistavasti. sijalta. Nelossijan napannut Ylistaron Kilpa-Veljien Otto Niittykoski jäi kahdeksan ja viitoseksi hypännyt ja hiihtänyt Kainuun Hiihtoseuran Arttu Mäkiaho 19 sekunnin päähän. sijalle. Lyötyjen saldo komistui kahdella kunnarilla. He kaikki ovat pelaajia, jotka tuovat joukkueeseen kaivattua nopeutta ja joiden parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin. Kuluneella kaudella hän toi Imatran Pallo-Veikkojen yhdeksikössä 18 pelaamassaan ottelussa 20 juoksua. Kärkilyöntejä kertyi 58,6 kl-prosentilla 75 kappaletta, joista suurin osa vaihtotilanteista. Perttu ja Antti ponnistivat pronssille Puijon SM-kisoissa Antti Aalto ja Perttu Reponen hyppäsivät jo toisena vuonna peräkkäin joukkuemäen SMkisassa mitalipallille. 26-VUOTIAAN Mäkelän sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta. Kuva: Niilo Hirvonen. KiPan pelaajista yläpuolella oli vain Kauppinen 135 pisteellä. Keskiviikko 20.9.2023 15 KUOPIO Jouko Väistö Kiteen Urheilijoiden Perttu Reponen ja Antti Aalto pysyivät mitalikannassa viime viikonloppuna Puijolla järjestetyissä yhdistetyn ja mäkihypyn Kesä SM-kisoissa. Mielenkiintoinen yksityiskohta, että hänen entinen seurakaverinsa Otto Kauppinen ylsi täsmälleen samaan saldoon. KiPaan Tuomi siirtyy suoraan kasvattajaseurastaan Hyvinkään Tahkosta, jonka riveissä hän on pelannut tusinan verran otteluita, joista yhdeksän kuluneena kesänä. Takana on kahdeksan kautta pääsarjan pelejä. Niissäkin hän ehti todistaa lahjakkuutensa lyömällä 1+7 ja tuomalla 17 juoksua. Kärkilyöntipisteistä 68 tuli 1-2-vaihdosta ja 45 kentällemenoista. Tähän mennessä seura on tehnyt sopimuksen neljän uuden pelaajan kanssa. Siinä kilpailu himmeimmästä mitalista oli kova. Viimeiset kaksi kautta hän on pelannut Puijon Pesiksen ykkössarjajoukkueessa ja pelaamisen ohessa hoitanut myös kapteenin hommia. Hän nousi kohinalla sekä etenijäettä kärkilyöntitilastossa. Sieltä tie vei Koskenkorvan Urheilijoiden joukkueeseen, missä hän on pelannut koko superpesisuransa. Joukkuemäen mestareiksi leiskauttivat Kuusamon Erä-Veikkojen Kalle Heikkinen ja Vilho Palosaari ja kakkoseksi Lahden Hiihtoseuran Mico Ahonen ja Kasperi Valto. Onneksi mäkihypyssäkin voi yhdessä yössä tapahtua paljon! Ylivoimaiseksi ykköseksi henkilökohtaisessa kilpailussa hyppäsi Paimion Urheilijoiden Niko Kytösaho. Imatralla hän pelasi kaksi edellistä kautta ja sitä ennen kaudesta 2015 lähtien Haminassa. Superpesiskokemusta Moisiolla on kahden ottelun verran kaudelta 2021 Joensuun Mailan riveissä. KITEE Jouko Väistö Kiteen Pallo saa paikattua edustusjoukkueesta lähteneiden Juuso Latun, Joni Lehikoisen, Matias Litmasen, Otso Mäkelän ja Paavo Pellon jättämät aukot. Hankinnoissa on noudatettu myös seuran toiminta-ajatusta; Kiteelle halutaan pelimiehiä, joilla on halu ja valmius kehittää itseään KiPan edustusasussa. KiPan miehistöön ovat tulossa Joona Mäkelä, Nestori Moisio, Joonas Tuomi ja Anttoni Jakobsson. Anttoni Jakobssonista KiPa saa hyvän vahvistuksen sekä sisäettä ulkopeliin. Perttu aloitti mitaliketjunsa jatkamisen lauantaina yhdistetyssä, jossa hän sijoittui Jyväskylän Hiihtoseuran Eero Hirvosen ja Puijon Hiihtoseuran Ilkka Herolan jälkeen kolmanneksi. Niissä tilastoihin tuli yksi lyöty ja kaksi tuotua juoksua sekä 17 kärkilyöntiä. Hänen sopimuksensa kattaa kaudet 2024 ja 2025, minkä lisäksi vielä kaudesta 2026 on optio. Kehuja Jakobsson on saanut myös ulkopelistään, missä hän on poiminut palloja räpyläänsä kakkospolttajan tontilla. Hän on aloittanut pesisuransa Varkaudessa. Kuluneella kaudella hän löi 1+6 ja toi 14 juoksua. Vuosi sitten he saavuttivat Lahdessa hopeaa ja tänä syksynä Puijolla pronssia. Hirvoselle Perttu hävisi 1.59 ja Herolalle 1.38 minuuttia. Lyötyjen sarake kaunistui kahdella kunnarilla. sija. Tuotuja juoksuja kertyi 37 kappaletta, millä hän sijoittui koko sarjan etenijätilastossa 13
6.52 Poppelikumpu 6.59 Sanni Sateenkaari 7.11 Retki-Roope 7.25 Fluugalaiset 7.36 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen 7.50 Ryhmä Hau 8.16 Galaxi 8.17 Haukku ja Poku 8.29 Minä, Elvis Riboldi 8.40 Lulu ja lehmä 8.50 Jumppahetki 9.00 Erätulilla 9.40 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 10.00 Paluumuuttajat 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.10 Luontoretkellä 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Hulluja urheilulajeja 14.05 Syömishäiriö 15.05 Meri joka katosi 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Painin MM 18.45 Palvelus 19.00 Kimmo 19.30 Jopet-show 20.00 Rannikon suojelijat 21.00 Luottamuksella, Ronja Salmi 21.45 Epänormaali 22.00 Kohtalon vuodet 22.25 Stacey Dooley yökylässä 23.10 Vaarallinen somevaikuttaja MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.00 Huomenta Suomi 8.00 Huomenta Suomi 9.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Baywatch 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Huimat huushollit 13.30 Dirty House Rescue 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Grand Designs Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 MasterChef Suomi: Professionals 21.00 Siltsu 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Asian ytimessä 23.55 Maajussille morsian 0.50 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 1.20 Aarrepaja 2.15 Exät illallisella 2.45 Exät illallisella 3.15 Hääpäiväkirjat 3.40 Hääpäiväkirjat 4.10 Hääpäiväkirjat 4.40 Hääpäiväkirjat Nelonen 6.00 Bing 6.05 Pyjamasankarit 6.30 Smurffit 6.40 Angry Birds Blues 6.45 Angry Birds Blues 6.50 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta 7.15 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.40 S.M.A.S.H! 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Remppa vai muutto 9.00 Koti koiralle 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Super Deals 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Leijonan luola USA 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Haluatko miljonääriksi. lauantai 23.9.2023 Yle TV1 7.00 Kadonneet perijät 8.00 Yle Uutiset 8.00 8.05 Prisma: Korkean iän salaisuus 9.00 Yle Uutiset 9.00 9.05 Historia: Espanjantauti 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.44 Yle Uutiset Uusimaa 10.49 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.54 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.59 Yle Uutiset Häme 11.04 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.09 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.14 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.19 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.29 Yle Uutiset Lappi 11.34 Yle Oddasat 11.38 Oddasat 11.55 Luostarien kutsu 12.25 Pisara 12.30 RSO Musiikkitalossa 13.30 Kulttuuricocktail Live 14.10 Kirppisvinkit 14.20 Kätilöt 14.50 Antiikkimakasiini 15.20 Metsien kätkemä 15.50 Pimeä historia: Verinen Viipuri 16.20 Elossa 24h 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Kahden joen välissä 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Serengeti III 19.40 Grantchester 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi 22.15 Koukussa 23.05 Kaija Koo (Ruisrock 2015) Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 23.9. Torstai 21.9. 6.52 Hyrräpäät 7.04 Humps 7.11 Pipsa Possu 7.16 Killi ja Kiki 7.21 Miio työn touhussa 7.32 Heimo ja Hemmo 7.35 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 7.50 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.14 Ninni ja Nestori 8.26 Kengulahti 8.37 Kotisaari 8.44 Pelastajapartio 9.00 Galaxi 9.01 Late Lammas 9.07 Eka & Helmi 9.19 Kun olin ikäisesi 9.30 Eksynyt Ozissa 9.52 Råtta Booris 10.00 Naissotilaat 10.27 Naissotilaat 10.55 Naissotilaat 11.23 Naissotilaat 11.51 Suuri keramiikkakisa 12.50 Meri joka katosi 13.45 Luontoihmeitä 2017 14.55 Luontotuokio 15.10 Vierastaistelijana Ukrainassa 16.05 Karaokeparatiisi 17.20 Jopet-show 17.45 Jopet-show 18.10 Sisäilmaa 19.10 Sohvaperunat 20.00 Kimmo 20.22 Kimmo 20.48 Luottomies 3 21.00 Black Sea 22.50 Painin MM 23.30 Ihmiskaupan jäljillä MTV3 7.00 Unelma-asunto auringon alta 7.55 Monchhichi 8.05 Muumilaakson tarinoita 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Huomenta Suomi 12.00 Suomen kaunein koti 13.00 Elokuva: Kaunotar ja Monsteri – Seikkailu Pariisissa 15.00 Tanhupallon oma ohjelma 15.30 Suurmestari UK 16.30 Hockey Night Live 17.00 Jarkko Tammisen maailma 17.30 Tietäjät tietää 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Jarkko Tammisen maailma 20.00 Masked Singer Suomi 21.00 Tämä on tämä 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: The Rock – paluu helvettiin 1.20 Rikospaikka 2.10 Siltsu 3.05 Veitola.doc 4.00 The Beast Must Die 5.00 Kova laki Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.15 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 6.35 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.00 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 7.20 Tashi 7.35 Tobot Galaxy Detectives 7.50 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda 8.10 LEGO City Adventures 8.25 Arthur ja minimoit 8.50 Angry Birds Stella 8.55 Angry Birds Stella 9.00 Vain elämää 11.05 MasterChef Australia 12.10 Remppa vai muutto 13.10 Elokuva: Risto Räppääjä ja väärä Vincent 15.00 100 Places to Be 15.05 100 Places to Be 15.10 Poliisikoira Rex 16.10 Veikkausliiga 16.15 Suomen huutokauppakeisari 17.15 Tulossa: Amazing Race Suomi 17.20 Petolliset 18.50 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. 18.00 Vain elämää 20.00 Petolliset 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Leijonan luola Suomi 22.40 Suomen huutokauppakeisari 23.40 Veikkausliiga – Oletko valmis. 6.53 Martta puhuu 7.17 Tilkkupeiton tarinoita 7.21 Petran poppoo 7.34 Enni ja Roi 7.46 Kettu ja Jänö 8.00 Vegesaurukset 8.05 Ystäväni Marlon 8.23 Galaxi 8.24 Athleticus 8.26 Ollaan kavereita 8.36 Näin meillä 8.50 Jumppahetki 9.00 Erätulilla 9.40 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 10.00 Paluumuuttajat 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.10 Luontoretkellä 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Hulluja urheilulajeja 14.05 Naissotilaat 2 14.32 Naissotilaat 2 15.05 Kimmo 15.30 Jopet-show 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Futsalin MM-karsinta, ARM – FIN 20.00 Suuri keramiikkakisa 21.00 Sisäilmaa 22.00 Urheilulukio 22.27 Urheilulukio 22.55 He ovat paenneet MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.00 Huomenta Suomi 8.00 Huomenta Suomi 9.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Baywatch 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 13.00 Masked Singer Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Aarrepaja 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Grand Designs Suomi 21.00 Asian ytimessä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.25 Siltsu 0.25 Veitola.doc 1.20 Tanssii Tähtien Kanssa 3.40 Kaappaus keittiössä 4.35 Kova laki Nelonen 6.00 Bing 6.05 Pyjamasankarit 6.30 Smurffit 6.40 Angry Birds Blues 6.45 Angry Birds Blues 6.50 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta 7.15 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.40 S.M.A.S.H! 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Remppa vai muutto 9.00 Koti koiralle 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Super Deals 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Rikkaat ja rahattomat 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Poliisikoira Rex 18.00 Christoffer Strandberg Show 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Duudsonit tuli taloon 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. Keskiviikko 20.9. 16 Keskiviikko 20.9.2023 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. 22.05 Elokuva: Hitman’s Wife’s Bodyguard 0.05 Veikkausliiga – Oletko valmis. Perjantai 22.9. 0.10 Tulossa: Amazing Race Suomi 0.15 Erikoisjoukot 1.15 Leijonan luola USA 2.15 Poliisikoira Rex 3.15 Arman ja Suomen rikosmysteerit Yle Teema & Fem 7.50 YLE FEM 7.50 BUU-klubben 8.20 Iloa puutarhasta 8.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 9.05 Kysy lääkäriltä terveydestä 9.50 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Mikä on Pohjoisnavan tulevaisuus. TV-ohjelma keskiviikko 20.9. 23.45 Koskinen 0.45 Duudsonit tuli taloon 1.45 Leijonan luola USA 2.45 Poliisit 2021 3.45 Poliisit 2021 Yle Teema & Fem 8.10 YLE FEM 8.10 BUU-klubben 8.40 Irtiotto oravanpyörästä 9.20 Rahaa, rahaa, rahaa 9.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Koiraperheet käytöskoulussa 11.00 Efter Nio 12.00 YLE TEEMA 12.00 This Train I Ride 13.20 Uusi Kino: Ilman paikkaa 13.35 Jaakko Keso 14.15 Historia: Villin lännen valloitus 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.50 Ennen elokuvaa: Inho 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Milanon naisten paratiisi 17.25 YLE FEM 17.25 Holly Hobbie 17.48 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Luontomatkalla Ugandassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Bardot 20.45 Lakana 21.00 Vuosisadan taidevarkaudet 21.55 Crock of Gold: Shane MacGowan 0.00 Historia: Osama Bin Laden Yle TV1 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Ihmeiden äärellä 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kandit 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.20 Herrat täysihoidossa 14.20 Parempia päiviä kohti 15.00 Ylen aamun parhaat 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Kolmannen valtakunnan orjat 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Barcelonan pimeä puoli 22.45 Oddasat 23.00 Viimeinen sana 23.30 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 20.9. 6.53 Hei Taavi 7.00 Pikkilän katras 7.13 Pipsa Possu 7.18 Jos annat hiirelle keksin 7.31 Kuviomaa 7.42 Pikku Kakkosen posti 7.48 Anna ja ystävät 7.56 Raksajengi 8.07 Anton Siilinen ratkaisee 8.22 Galaxi 8.23 Kesäleiri 8.36 Keltainen Lumimies 8.50 Jumppahetki 9.00 Erätulilla 9.40 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 10.05 LAKEUSlife 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Villimpi maailma 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Hulluja urheilulajeja 14.05 Syömishäiriö 15.05 Kimmo 15.30 Jopet-show 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jalkapallon Nations League studio 18.20 Jalkapallon Nations League FIN – SVK 20.20 Jalkapallon Nations League studio 20.40 Luottomies 3 20.50 Luottomies 21.00 Sohvaperunat 21.50 Painin MM 22.30 Loppua odotellessa 22.55 Yle Live: Iann Dior Berliinissä 23.35 YleXPop 2020: Yeboyah MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.00 Huomenta Suomi 8.00 Huomenta Suomi 9.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Baywatch 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Huimat huushollit 13.30 MasterChef Suomi: Professionals 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 20.00 Tietäjät tietää 21.30 Ei saa nauraa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Olavi Virta 1.10 Made in Finland 2.15 Desperate Measures 3.10 Kova laki 4.10 Kova laki Nelonen 6.00 Bing 6.05 Pyjamasankarit 6.30 Smurffit 6.40 Angry Birds Blues 6.45 Angry Birds Blues 6.50 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta 7.15 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.40 S.M.A.S.H! 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Koti koiralle 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Super Deals 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Plus-kokoinen elämäni 15.55 Plus-kokoinen elämäni 16.55 Onnenarpa 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Hauskat kotivideot 19.00 Duudsonit tuli taloon 20.00 Vain elämää 22.10 Keno ja Synttärit 22.15 Petolliset 23.45 Elokuva: M:I III – Vaarallinen tehtävä III 2.15 Koskinen 3.15 Alaskan jäälentokenttä Yle Teema & Fem 8.11 YLE FEM 8.11 BUU-klubben 8.40 Kotijumppaa Sofian kanssa 9.00 Nytorgsmannen – sarjaraiskaaja 9.50 Studio 65 10.20 Irtiotto oravanpyörästä 11.00 Doobidoo 12.00 YLE TEEMA 12.00 Tarmo Peltokoski johtaa Latviassa 13.35 Ennen elokuvaa: Inho 13.40 Rockin klassikkolevyt: Morrison Hotel 14.30 Enemmän elokuvasta: Viskiä viskiä 14.50 Uroot 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Milanon naisten paratiisi 17.25 YLE FEM 17.25 Holly Hobbie 17.48 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Lofoottien kalamestari 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Bardot 20.55 Ennen elokuvaa: Inho 21.00 Kino: Elle 23.05 Crock of Gold: Shane MacGowan. Lauantai 23.9. 22.00 Elokuva: Forrest Gump 0.55 Elokuva: Morsiusneidot 3.25 Piiritys Yle Teema & Fem 8.05 YLE FEM 8.05 Superapulaiset 8.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 9.05 Pienet kodit 9.35 Unelmakoti 10.35 Piispat 10.55 Kirppisvinkit 11.04 Luontomatkalla Ugandassa 12.00 YLE TEEMA 12.00 Bardot 12.45 Bardot 13.30 Bardot 14.30 Veeran maaginen elämä 15.55 Koyaanisqatsi 17.15 Ennen elokuvaa: Inho 17.25 YLE FEM 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Muumilaakso 18.22 Fantti ja työkoneet 18.30 Oppimislabra 18.45 Ruby ja toivomuskaivo 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita Yle TV1 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Ihmeiden äärellä 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kulttuuricocktail Live 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.20 Viimeinen vieras 14.50 Lappi nousee 14.55 A-studio 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.40 Yle Oddasat 15.45 Novosti Yle 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä 15.55 Yle Uutiset alueeltasi 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Joanna Lumley maustematkalla 20.00 Koivisto 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Maailman vaarallisin asekauppias 22.45 Oddasat 23.00 Trauma – itsemurhan jäljet 23.30 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 21.9. 11.00 Strömsö 11.29 Pienet kodit 12.00 YLE TEEMA 12.00 Billie 13.35 This Train I Ride 14.50 Uroot 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Milanon naisten paratiisi 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Syntynyt vuonna 2010 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.25 Kino: Lamb Yle TV1 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Ihmeiden äärellä 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Elossa 24h 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.20 Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi 14.30 Elävä arkisto: Syyssaaristo 14.50 Savon suurkatselmus 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hyvän karman sairaala 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Top Dog 22.45 Oddasat 23.00 Ridley Road 0.00 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 22.9
Maanantai 25.9. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. Keskiviikko 27.9. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.05 Koskinen 23.05 Tulossa elokuvateattereihin: Michael Monroe -dokumenttielokuva 23.10 Selviytyjät Suomi 0.40 Veikkausliiga – Oletko valmis. 6.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 7.21 Rikke 7.26 Killen kimppakyyti 7.38 Suurenmoinen herra Kunkku 7.46 Kiri ja Lolo 7.54 Muru 8.05 Askarrellaan 8.10 Mimosa ja Lennu 8.24 Galaxi 8.25 Dronettajat 8.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 9.00 Ahvenanmaan sankarit 9.30 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 10.00 LAKEUSlife 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Villimpi maailma 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Kovin kuski haussa 14.15 Naissotilaat 2 14.42 Naissotilaat 2 15.10 Sohvaperunat 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Naissotilaat 2 18.35 Sportliv 18.45 Jalkapallon Nations League ROU – FIN 20.55 Ibe: WEST SIDE BABY 21.00 Kakarat 21.37 Kakarat 22.20 Koukussa 23.10 Liike MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.00 Huomenta Suomi 8.00 Huomenta Suomi 9.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Baywatch 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Ei saa nauraa 13.00 Tietäjät tietää 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Aarrepaja 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Kansan vihollinen 23.35 Näin tehtiin elokuva Spede 23.45 MasterChef Suomi: Professionals 0.45 Grand Designs Suomi 1.40 Masked Singer Suomi 2.35 Suurmestari Ruotsi 3.50 Kaappaus keittiössä 4.45 Kova laki Nelonen 6.00 Bing 6.05 Pyjamasankarit 6.30 Smurffit 6.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 7.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.15 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.40 S.M.A.S.H! 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Huvila & Huussi 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Super Deals 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Rikkaat ja rahattomat 15.55 Poliisikoira Rex 16.55 Onnenarpa 17.00 MasterChef Australia 19.00 Leijonan luola Suomi 20.00 Haluatko miljonääriksi. 23.40 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri 1.35 Poliisit 2021 2.35 Poliisit 2021 3.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit Yle Teema & Fem 8.10 YLE FEM 8.10 BUU-klubben 8.40 Mikä on Pohjoisnavan tulevaisuus. 6.52 Hyrräpäät 7.04 Urheat pupuset 7.11 Kuminakuja 19 7.23 Barbapapa 7.35 Ryhmä Hau 8.00 Galaxi 8.01 Tero hoitaa 8.13 Taruvaeltajat 8.25 Mumenvággi 8.47 Tipu Touhukas 8.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 9.00 Ahvenanmaan sankarit 9.30 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 10.00 LAKEUSlife 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Villimpi maailma 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Hulluja urheilulajeja 14.05 Syömishäiriö 15.15 Luottamuksella, Ronja Salmi 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Naissotilaat 2 18.25 Naissotilaat 2 19.00 Riistametsällä 19.40 Riistametsällä 20.00 Sohvaperunat 21.00 Urheilulukio 21.30 Borg/McEnroe 23.15 Rannikon suojelijat MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.00 Huomenta Suomi 8.00 Huomenta Suomi 9.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Baywatch 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Tanssii Tähtien Kanssa 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Jokerit 16.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Maajussille morsian 21.00 Kansan vihollinen 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night – Tien päällä 23.05 Liiga doc: Porin Ässät 23.35 Tämä on tämä 0.35 Tietäjät tietää 2.05 Suurmestari Ruotsi 3.20 Kaappaus keittiössä 4.15 Kova laki Nelonen 6.00 Bing 6.05 Pyjamasankarit 6.30 Smurffit 6.40 Angry Birds Blues 6.45 Angry Birds Blues 6.50 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta 7.15 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.40 S.M.A.S.H! 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Korkeasaari 9.00 Koti koiralle 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Super Deals 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 100 Places to Be 15.00 100 Places to Be 15.05 Rikkaat ja rahattomat 16.05 Rikkaat ja rahattomat 17.05 Onnenarpa 17.10 Tulossa: Amazing Race Suomi 17.15 4D: Tahdon näyttää nuoremmalta 18.15 MasterChef Australia 19.25 Tulossa: Amazing Race Suomi 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Leijonan luola Suomi 22.05 Petolliset 23.35 Veikkausliiga – Oletko valmis. Keskiviikko 20.9.2023 17 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Tiistai 26.9. 6.53 Martta puhuu 7.17 Tilkkupeiton tarinoita 7.21 Petran poppoo 7.35 Enni ja Roi 7.46 Kettu ja Jänö 8.01 Vegesaurukset 8.06 Ystäväni Marlon 8.23 Galaxi 8.24 Athleticus 8.26 Ollaan kavereita 8.36 Näin meillä 8.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 9.00 Ahvenanmaan sankarit 9.30 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 10.00 LAKEUSlife 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Antiikkikaksintaistelu 11.30 Kaikkea kaupan 12.00 Villimpi maailma 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Kovin kuski haussa 14.10 Naissotilaat 2 14.40 Synnytyskipuja – kokemuksia synnytysväkivallasta 15.11 Synnytyskipuja – kokemuksia synnytysväkivallasta 15.30 Piikki sydämessä 15.56 Synnytyskipuja – kokemuksia synnytysväkivallasta 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Naissotilaat 2 18.25 Naissotilaat 2 19.00 Kimmo 19.30 Jopet-show 20.00 Suuri keramiikkakisa 21.00 Sisäilmaa 22.00 Urheilulukio 22.30 Edge of Seventeen MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.00 Huomenta Suomi 8.00 Huomenta Suomi 9.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Baywatch 12.00 Grand Designs Suomi 13.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 13.30 Masked Singer Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Aarrepaja 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Grand Designs Suomi 21.00 Asian ytimessä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.25 Siltsu 0.25 Veitola.doc 1.20 Tanssii Tähtien Kanssa 3.15 Kaappaus keittiössä 4.10 Kova laki Nelonen 6.00 Bing 6.05 Pyjamasankarit 6.30 Smurffit 6.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 7.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.15 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.40 S.M.A.S.H! 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Huvila & Huussi 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Super Deals 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Rikkaat ja rahattomat 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Poliisikoira Rex 18.00 Christoffer Strandberg Show 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Duudsonit tuli taloon 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. 6.52 Minimuksut 7.10 Hau Hau, Piip ja Veli 7.22 Tete ja Mama 7.30 Remi ja Ubu 7.41 Auvo Raitanen 7.52 Sankarikoulu 8.04 Oktonautit 8.16 Ryhmä Hau 8.39 HYRRÄ 9.00 Galaxi 9.01 Näin meillä 9.11 Kärpästen Harri 9.22 Supersisarukset 9.34 Voihan Poni 9.46 Swang 10.00 Naissotilaat 10.28 Naissotilaat 10.56 Naissotilaat 11.24 Naissotilaat 11.51 Naissotilaat 12.25 Kellot soi 13.13 Kellot soi 13.39 Kellot soi 14.04 Kellot soi 14.31 Kellot soi 14.49 Kellot soi 14.56 Kellot soi 15.23 Kellot soi 15.49 Kellot soi 16.14 Kellot soi 16.45 Tanskalainen maajussi 17.15 Jalkapallon Veikkausliiga, SJK – HJK 19.40 Urheilulukio 20.05 Urheilulukio 20.35 Siskonpeti 21.00 Stacey Dooley yökylässä 21.45 Luottamuksella, Ronja Salmi 22.30 Painin MM 23.15 Petra Olli – kun liekki sammuu MTV3 7.00 Unelma-asunto auringon alta 8.00 Monchhichi 8.10 Muumilaakson tarinoita 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Huomenta Suomi 12.00 Maajussille morsian 13.00 Aarrepaja 14.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat 14.30 MasterChef Suomi: Professionals 15.30 Tanssii Tähtien Kanssa 18.00 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 21.30 Jarkko Tammisen maailma 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Jokerit 23.35 Desperate Measures 0.35 Bachelor Suomi 1.30 Olet mitä syöt 2.25 Kaappaus keittiössä 3.20 Dirty House Rescue 4.20 Penn & Teller: Naruta meitä Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.15 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 6.35 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.00 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 7.20 Tashi 7.35 Tobot Galaxy Detectives 7.50 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako 8.10 LEGO City Adventures 8.25 Arthur ja minimoit 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.35 Remppa vai muutto 12.30 Hauskat kotivideot 13.30 Poliisikoira Rex 14.30 Veikkausliiga – Oletko valmis. 9.10 Makuja saamelaisesta keittiöstä 9.40 Unelmakoti 10.40 Määränpäänä Santiago de Compostela 11.00 Lofoottien kalamestari 12.00 YLE TEEMA 12.00 Vuosisadan taidevarkaudet 12.55 Frida Kahlon elämä ja kohtalo 13.50 Enemmän elokuvasta: Inho 14.10 Kaupunkeja rakennetaan 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 17.00 YLE FEM 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Piispat 18.50 Kirppisvinkit 19.00 Rahaa, rahaa, rahaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Nytorgsmannen – sarjaraiskaaja 20.45 Näin Norjassa 21.00 Efter Nio 22.00 Heikolla jäällä 22.45 Vierastaistelijana Ukrainassa Yle TV1 7.00 Unelmakoti 8.00 Avara luonto: Serengeti III 9.00 Unelma Lapista 9.30 Peltsin toinen luonto 10.00 Studiokirkko 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Joanna Lumley maustematkalla 12.00 Isien sota: Ukko Kärkkäinen 12.30 Sadan vuoden sankarit 12.55 Perjantai 13.35 Viimeinen sana 14.05 Kandit 14.35 Koivisto 15.05 Veden saartamat: Saimaa 15.35 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Invisible Heroes 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan 18.22 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan 18.30 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan 18.37 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan 18.45 Kaarle XVI Kustaan 50 vuotta vallassa 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Hormonit! 21.50 Kakarat 22.27 Kakarat 23.10 Ulkolinja: Maailman vaarallisin asekauppias 23.55 Ykkösaamu Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 24.9. 14.35 Elokuva: Forrest Gump 17.30 Haluatko miljonääriksi. 22.05 Elokuva: Rocketman 0.35 Erikoisjoukot 1.40 Leijonan luola USA 2.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit Yle Teema & Fem 7.50 YLE FEM 7.50 BUU-klubben 8.20 Iloa puutarhasta 8.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 9.05 Kysy lääkäriltä terveydestä 9.50 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Mikä on Pohjoisnavan tulevaisuus. 11.00 Strömsö 11.30 Pienet kodit 12.00 YLE TEEMA 12.00 Veeran maaginen elämä 13.25 Lasikatto 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Milanon naisten paratiisi 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Syntynyt vuonna 2010 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Fosca 21.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 21.30 Kino: Rakas Thomas. 18.30 Duudsonit tuli taloon 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Rocketman 23.30 Elokuva: M:I III – Vaarallinen tehtävä III 2.00 Burgerimiehet Pohjolassa 3.00 Burgerimiehet Pohjolassa Yle Teema & Fem 8.00 YLE FEM 8.00 Superapulaiset 8.30 Andersin kanssa kalassa 9.00 Mikko Mallikkaan ja Gunilla Bergströmin maailma 10.00 Älä kokeile tätä kotona 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Syntynyt vuonna 2010 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Kiitos tilauksestasi 13.40 Enemmän elokuvasta: Inho 14.00 Kino Klassikko: Seitsemän mahdollisuutta 15.00 Jaakko Keso 15.40 Tämäkin on totta 15.50 Wienin filharmonikot Prahassa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Katto-Kassinen 18.24 Pikku tiikeri 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Doobidoo 21.00 Elokuva: Oikeuden metsästäjät 22.50 Munuainen haussa 23.35 Kids in Crime Yle TV1 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Kaikki hänen salaisuutensa 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kandit 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.20 Kuningas kulkureitten 14.40 Rakkaudesta taloon 14.49 Rakkaudesta taloon 15.00 Ylen aamun parhaat 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Spencerin kartanon kaivaukset 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Barcelonan pimeä puoli 22.45 Oddasat 23.00 Viimeinen sana 23.30 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 27.9. keskiviikko 27.9.2023 Yle TV1 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Kaikki hänen salaisuutensa 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 MOT 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.20 Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä 14.47 Yhteisvoimin maatamme rakentamaan 15.00 Ylen aamun parhaat 15.50 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Korkean iän salaisuus 20.00 Trauma – itsemurhan jäljet 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Silmästä silmään 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Babylon Berlin 22.50 Oddasat 23.05 Perjantai 23.45 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 26.9. 0.45 Erikoisjoukot 1.45 Alaskan jäälentokenttä 2.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit Yle Teema & Fem 7.45 YLE FEM 7.45 BUU-klubben 8.14 Koiraperheet käytöskoulussa 8.55 Efter Nio 9.55 Piispat 10.15 Sportliv 10.25 Rahaa, rahaa, rahaa 10.55 Nytorgsmannen – sarjaraiskaaja 11.45 Näin Norjassa 12.00 YLE TEEMA 12.00 Aktivistit 12.55 Viimeinen etappi 14.00 Historia: Tuntematon Kanada 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Milanon naisten paratiisi 17.25 YLE FEM 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Hirvimetsällä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Fosca 21.00 Historia: Villin lännen valloitus 21.45 Kino Klassikko: Mississippi palaa 23.50 Uusi Kino: Allas 0.05 Uusi Kino: Yöui Yle TV1 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Ihmeiden äärellä 10.55 Pisara 11.00 Studiokirkko 12.00 Lääketieteen uudet kuviot 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.20 Avoveteen 15.00 Ylen aamun parhaat 15.35 Kaarle XVI Kustaan 50 vuotta vallassa 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Sanditon 19.50 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hormonit! 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Korkean iän salaisuus 23.50 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 25.9. Sunnuntai 24.9. TV-ohjelma sunnuntai 24.9
Ohjelmallinen iltatoritapahtuma, myyjiä, esittelyjä, musiikkia, tanssiesityksiä, ilotulitus ym. 050 4324101 viimeistään la 23.9.2023. 029 566 0920 Kiteen Sydänyhdistys ry. Toimitusinsinööri Tiia Repo-Kajokulma, 040 801 7328, tiia.repo-kajokulma@ maanmittauslaitos.fi https://www.maanmittauslaitos.fi/ kuulutukset/2023-715295 TAPAHTUMAT JÄRJESTÖPALSTA Keski-Karjalan Reuma ja Tules Ry ja Kiteen kaupunki järjestää Sunnuntaina 1.10.2023 klo 18.00 Hyväntekeväisyyskonsertin Kiteesalissa Konsertissamme esiintyvät: Kuun Kulettamat Kesälahden yksinlaulajat Merja Haakana ja Tuomo Pennanen Steel pan Konserttimme tuotto käytetään jäsentemme hyvinvointiin ja virkistykseen. Hämärätori pe 22.9. PALVELUJA TARJOTAAN Eläkeliiton Kiteen yhdistyksen tiistaikerho ortodoksisen kirkon kerhohuoneessa, Valamontie 4, 26.9. l. Muistihoitaja Mari Mustonen luennoi muistista ja muistisairauksista.Tilaisuus avoin kaikille. Koko perheen sieninäyttely Tohmajärven kirjastossa syksyn ajan esillä. Tuotto Keski-Karjalan Reuma ja Tules Ry:n jäsenten hyvinvointiin ja virkistystoimintaan. klo 17-18. Sovintolan galleriassa palkitun luontokuvaajan Antti Strangin Peukaloisen tarina -valokuvanäyttely ja Jonna Puolamaan mustepiirroksia otsikolla Unien maisemissa. Ulkoilun jälkeen kahvit Juurikan vapaa-aikakeskuksessa, Juurikkajärventie 3. Tule tutustumaan sukututkimukseen Kiteen kirjastoon ma 25.9. Ryhmävaraukset myös normaaliaukioloaikojen ulkopuolella. klo 18.00 Kiteen kaupungin Valtuustosali. Kulttuuri-ikkuna. Ilmoittautuminen Riitalle puh. (46,00 € /julkaisukerta+alv.) 6 kk/24 kertaa 1040 € +alv. klo 1216. Lähtö S-marketin takaa klo 11.30 kimppakyydeillä. klo 10. Mummonmökki 3h+k. Sanna Hirvosen Keskeneräisen toivon vallassa (osa 2) tanssiesitys Akkalan-Jouhkolan NS-talolla klo la 23.9.12:30-13. To 21.9. Kiteen kaupungin valtuustosalissa. Tilaisuuden ohjelma 17.15 Kahvitarjoilu – verkostoitumista 17.30 Tervetuloa, tilaisuuden avaus 17.35 Pyhäjärven vesienhoitosuunnitelman ja Natura 2000 -alueen hoitoja käyttösuunnitelman esittely 17.50 Puhoksen satama-alueen kehittämiskyselyn tuloksia 18.05 Pyhäjärven kalatalousalueen ajankohtaisia asioita 18.20 Tauko 18.30 Karjalan Pyhäjärvi ry:n kuulumisia ja Ympäri käyvään – yhteen tullaan! -hankkeen tuloksia 18.40 Matkailijan Karjalan Pyhäjärvi 18.55 Metsästysmatkailun mahdollisuudet Pyhäjärvellä 19.10 Yhteistyö Pyhäjärven ja Puruveden välillä Lisätietoja: www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala MYYTÄVÄNÄ Kiteen torilla pe 22.9. RÄÄKKYLÄ l. TOHMAJÄRVI l. Tervetuloa! POHJOIS-KARJALAN OIKEUSAPUTOIMISTO KITEE Hovintie 3 Puh. väliaikakahvin/teen ) Lippuvaraukset p. 013 415 010 SILMÄLÄÄKÄRIN JA OPTIKON VASTAANOTOT AJANVARAUKSELLA. Näyttelyn on toteuttanut Tuovi Simonen. (43,34 € /julkaisukerta+alv.) KATTOTYÖT AMMATTITAIDOLLA 100% SUOMALAINEN ILMAINEN ARVIOKÄYNTI! JOUSTAVA RAHOITUS! 040 663 3377 katonmaalauskitee.fi Y: 2016815-0 KATTOJEN pesut, maalaukset ja pinnoitukset vartti,-, peltija tiilikatot Kattoremontit (myös pienemmät kohteet) Kattoturvatuotteet ja vesikourujen asennukset Kiteentie 10, KITEE puh. l. Vieraanamme Anja Hentunen-Varis. Barbiet valtasivat kirjaston -näyttely Tohmajärven kirjastossa syyskuun ajan. CPAPlaitteen käyttö. 0400 380 703 Toistoissa on tehoa! Varaa tämä edullinen ilmoituspaikka! Pokentie 8, Kitee Puh. klo 12 ulkoilun merkeissä Juurikan Riuttavuorella. Kiteen ydinkeskustassa P. Esiintymässä Kuun Kulettamat, Kesälahden yksinlaulajat, Merja Haakana, Tuomo Pennanen ja Sweet Panic. Liput 20e vain käteinen ( sis. AVOINNA: MA–PE 9 – 17, LA 9–13 100% Pohjoi Karjalast pa lv el ev a paikallinen pa ino talo • Lakineuvot elämän eri tilanteissa PUH. 040 105 1000 • kitee@kitee.fi • kitee.fi 2h+k 52 m 2 . l. Kitee Hovintie 3 Joensuu Siltakatu 14 B 20 www.teraskulma.com TESTAMENTTI PERUNKIRJOITUS PERINNÖNJAKO EDUNVALVONTAVALTUUTUS ASUMINEN JA RAKENTAMINEN RIITAJA RIKOSASIAT Romuautot ja romu metallit ilmainen nou to ja käteismaksu. (48,00 € /julkaisukerta+alv.) 3 kk/12 kertaa 552 € +alv. 040 684 8424 1 kk/4 kertaa 192 € +alv. 045 3490853. (Uniapnea). Pohjois-Karjalan sukututkijat ry kertoo sukututkimuksesta harrastuksena digiaikana ja yhdistyksestä harrastuksen tukijana. Lörtsyt, kukot, piirakat, lanttusup., markkinarink. P. 18 Keskiviikko 20.9.2023 VUOKRATTAVANA RIVI-ILMOITUKSIA OSTETAAN Ota yhteyttä! Palveluksessanne www.evsahko.fi Niittytie 2 A , p. Lämpimästi tervetuloa! KONSERTTEJA ely-keskus.fi Pyhäjärvi-ilta, 20.9.2023 klo 17.15–19.30 Neulaniemi, Neulaniementie 8, 82580 Juurikka Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Pyhäjärven alueen kehittämisestä! Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Vapaa pääsy. klo 17-21 Nymannin alueella. 010 419 4336 Kiteellä ajanvarauksella palvelee asianajaja Marketta Laurikainen. Saila M. Keittiövuorossa Merjan ryhmä. Toimitus aloitetaan tiistaina 31.10.2023 klo 9:00 (osoite: Marjoniementie 20, Kitee) Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Näyttelykeskus Kitee avoinna ti-la klo 11-18. Näyttelyt avoinna 30.9. Toimituksessa käsitellään tieoikeuksien perustaminen kiinteistöjen 260-440-1-47 Yhtymä ja 260-440-1-48 Kesämaa alueella. edullisesti Puhossalossa. 013-220 251 Avoinna ma-pe 7-16.30 Sähköasennuksetja suunnittelu Sähkömoottorikäämintä ja -tarvikemyynti Kitee, p. Hyväntekeväisyyskonsertti su 1.10 Kiteesalissa klo 18. Kauden aloitus ti 26.9. P. Hakoniemen residenssitaiteilijat Jutta Biesemann (Saksa) ja Hermann Vierke (Hollanti) esittelevät valokuvatöitään, jotka ovat syntyneet residenssin aikana Hakoniemessä, sekä Saksassa ja Hollannissa. 0500 851 367. l. Aika: klo 12-13.30 Paikka: Kaivo, Talluksentie 1, 82600 Tohmajärvi. Tervetuloa! Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry. 050 0674057 K-K Reuma ja Tules ry. Vapaa pääsy. MML MAANMITTAUSLAITOS Kutsu maanmittaustoimitukseen Kiteen kunnan kiinteistöllä 260-440-46-2 Tyytivaara tehtävän lohkomistoimituksen yhteydessä tehdään toimituksen toteuttamisen kannalta tarpeelliset rajankäynnit kiinteistöä 260-440-1-22 Suomela, 260-440-1-31 Niemelä, 260-440-27-10 Lammenpoukama, 260-440-2-16 Rintapalsta vastaan. saakka lauantaisin klo 10-15 ja sunnuntaisin 12-15. Sydämellisesti tervetuloa! Keski-Karjalan senioriopettajat. KESÄLAHTI l. l. Arabian astioita, miniatyyrimaailmoita, perinnehuone, minikino, taidegalleria, taidelainaamo ja pienoisrautatie. Tohmajärven hyvinvointiryhmä kokoontuu syyskaudella 2023 Päivi Eteläpään johdolla 22.9., 6.10., 27.10., 3.11., 17.11., ja 1.12. Pienoisrautatiekerho maanantaisin klo 18. Tervetuloa! KITEE TOHMAJÄRVI KESKI-KARJALA KITEE l. 050 320 7557 k i r k o n k y l ä 1 6 3 1 | k a u p u n k i 1 9 9 2 y h t e i s ö , l u o t t a m u s , p a l v e l u t , t u l e v a i s u u s KITEEN KAUPUNKI | Kiteentie 25 • 82500 Kitee • Puh. Sydänkerho ti 26.9.23 klo 14.00. Navetta-gallerian Avoimet ovet: Jutta Biesemann & Hermann Vierke la 23.9
Tervetuloa tanssimaan! Musiikki TrioH-Hetki TOHMAJÄRVI Asukasilta Onkamon ja Tikkalan kyläläisille Kunnanhallitus kutsuu Onkamon ja Tikkalan kylien asukkaat vapaamuotoiseen keskustelutilaisuuteen Tikkalan koululle maanantaina 25.9.2023 klo 18.30 (kahvitarjoilu klo 18). Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. Avoinna: Ma–to 9.00–15.30, pe suljettu (ajanvaraus) KUNTIEN ILMOITUKSIA k i r k o n k y l ä 1 6 3 1 | k a u p u n k i 1 9 9 2 y h t e i s ö , l u o t t a m u s , p a l v e l u t , t u l e v a i s u u s KITEEN KAUPUNKI | Kiteentie 25 • 82500 Kitee • Puh. alv. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Näköislehti: Kesto 91 € /vuosi, määräaik. Tervetuloa kuuntelemaan, kysymään ja evästämään. 040 105 1000 • kitee@kitee.fi • kitee.fi k i r k o n k y l ä 1 6 3 1 | k a u p u n k i 1 9 9 2 y h t e i s ö , l u o t t a m u s , p a l v e l u t , t u l e v a i s u u s KITEEN KAUPUNKI | Kiteentie 25 • 82500 Kitee • Puh. 040 665 9898 Haapasalo OSTETAAN Traktoreita, 4x4 mönkijöitä, henkilötai pakettiautoja k i r k o n k y l ä 1 6 3 1 | k a u p u n k i 1 9 9 2 y h t e i s ö , l u o t t a m u s , p a l v e l u t , t u l e v a i s u u s KITEEN KAUPUNKI | Kiteentie 25 • 82500 Kitee • Puh. Kiteen Eläkkeensaajat ry. 0400 967 661. Sosiaalija potilasasiamiehen selvitys vuodelta 2022 5. 0100 5445 ma–pe klo 9–16. Pertti Vaittisen eroilmoitus luottamustoimista 8. alv. 040 105 1000 • kitee@kitee.fi • kitee.fi OSTETAAN TAPAHTUMAT Tarvittaessa noutopalvelu Käteismaksu/tilisiirto. Olli Salmelaisen eroilmoitus ympäristölautakunnan jäsenyydestä 6. alv. hinta13,90) VIIKONLEIKE 9 90 € HUVEJA T anssit Lippu 10 € . Ilmestyy keskiviikkoisin. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. 29.9.2023 mennessä kiteen.ampujat@hotmail.fi tai Minna 050 344 9783. Keskiviikko 20.9.2023 19 SEKALAISIA Ystävällisen palvelun Neste-asema! www.plussa.com TILAA VERKKOKAUPASTA KOTIPIZZA.FI Tervetuloa! Lauantaina 23.9. Tarjoukset tulee toimittaa Tohmajärven seurakunnan taloustoimistoon 29.9.2023 kello 12.00 mennessä, osoitteella Maiju Lassilan tie 16, 82600 TOHMAJÄRVI. TARJOUSPYYNTÖ Tohmajärven evl seurakunta pyytää tarvittavan kaluston omistavilta (ennakkoverovelvollisilta) yrittäjiltä kirjallisia tarjouksia Tikkalan hautausmaan, Kemien seurakuntatalon, Värtsilän kirkon ja hautausmaan, Kaustajärven hautausmaan ja Kirkkoniemen kiinteistöjen lumitöistä 1.11.2023 alkaen. alv. 12 kk 111,50 € . 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 100,00 € /vuosi, määräaik. 12 kk 97 € . (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,60 € , sis. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Päivi Lievonen 040 580 0430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Mainos/markkinointi Minna Ikonen 040 684 8430 Laskutus 040 684 8411 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen edellisen viikon torstaina klo 12.00 mennessä. Ilm. Hallintosäännön muuttaminen antolainojen myöntämisestä yhteisöille avustusrahoitteisten hankkeiden tilapäisen rahoittamisen osalta 4. • porsaanleikettä pippurikastikkeella • ranskalaiset, lohkot tai muussi • salaatin, leivät, juomat sekä kahvin tai teen Keittiö avoinna 10.00–20.30 Avoinna: ma–pe 6.00–22.00, la 7.00–21.00, su 8.00–22.00 (norm. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,51 € , sis. Kaisu Kiiskisen eroilmoitus ympäristölautakun nan jäsenyydestä ja teknisen lautakunnan varajäsenyydestä 7. luku § 2.1.2 9. Paikalla on kunnanhallituksen lisäksi viranhaltijoita. 040 105 1000 • kitee@kitee.fi • kitee.fi KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN VALTUUSTOSALISSA (OS. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Tarjous tulee tehdä kestoltaan ajalle 1.11.2023 – 31.5.2025 ja tarjouksessa tulee ilmetä aurauksen veloitushinta € / tunti (alv %). Puh. TERVETULOA! Kiteen Ampujat ry Kiteen Urheilijoiden SEURAVAATTEET sovitettavissa sekä tilattavissa Bellabitissa, Romolantie 23, 27.9.2023 mennessä. Mahdolliset muistamiset voi ohjata seuran tilille nuorten ampumatoimintaan FI74 515 304 2000 5278, viite KitA70. alv. Kiteen Ampujat ry:n täyttäessä 70 vuotta Kutsumme seuran jäsenet ja yhteistyökumppanit Kiteenhoviin la 7.10.2023 klo 14.00 vietettävään juhlaan. ARPAJAISET! sunnuntaina 1.10.2023 klo 13.00–16.30 Pajarinhovissa, Pajarinniementie 1, Puhos Järj. 040 105 1000 • kitee@kitee.fi • kitee.fi TULE TUTUSTUMAAN SUKUTUTKIMUKSEEN Kiteen kirjastoon ma 25.9. 2x30 pmm 53,57 € , sis. KITEENTIE 25) TORSTAINA 28.9.2023 KELLO 17.00 Kokouksen asialista: 1. klo 17-18. mv 1,74 € 1,70 € 1,47 € 1,47 € 1,47 € 4-väri 2,21 € 2,17 € 1,93 € 1,93 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,76 € , sis. Kiteellä 20.9.2023 Mervi Holopainen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja TAPAHTUMAT Ajankohtaiset uutiset Keski-Karjalasta helposti ja nopeasti osoitteesta www.kotikarjala.fi Koti-Karjala koti_karjala Paperilehden kestotilaajille digitilaus 3€/kk Digitilaus 91€/ vuosi Facebookissa ja Instagramissa Koti-Karjala koti_karjala ELOKUVAT SUOMEN ENSI-ILTA. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 26,78 € , sis. alv., seuraavat rivit 2,65 € , sis. Sidonnaisuusilmoitukset 4. Auraustarjouksen voi jättää kaikista aurattavista alueista tai vain yhdestä alueesta. Tervetuloa! Järjestäjinä: Pohjois-Karjalan sukututkijat ry ja Kiteen kaupunginkirjasto k i r k o n k y l ä 1 6 3 1 | k a u p u n k i 1 9 9 2 y h t e i s ö , l u o t t a m u s , p a l v e l u t , t u l e v a i s u u s KITEEN KAUPUNKI | Kiteentie 25 • 82500 Kitee • Puh. Tilaushinnat (sis. Muut asiat Kokouksesta laadittu tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä 6.10.2023 kaupungin verkkosivuilla. alv. Laskutuslisä 3,20 € , sis. Koti-Karjala Pokentie 8, 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Kuoren päälle tunnus ”auraustarjous”, tai sähköpostitse osoitteella jukka-pekka.pakarinen@evl.fi Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa talouspäällikkö p. alv
Talossa on tehty laajat remontit. Maksu 22 €. 040 105 3103) viimeistään tiistaina 10.10.2023. Sähköt ja porakaivo. IKÄIHMISTEN KERHOJA HARRASTETOIMINTA 2023–2024 Sydänyhdistyksen kuntosalivuoro Yrittäjätalon kuntosalilla 2.10.202331.5.2024 maanantaisin klo 12–13. Hilkka Asikainen p. www.kotikarjala.fi LKV, YKV, kaupanvahvistaja Esko Sanio P. Päärakennuksessa on tehty laajat remontit viime vuosina. Tied. 050 586 5041. Silppuamistoiminto pitkäikäisillä metallisilla silpputerillä. KUNTONYRKKEILYÄ tiistaisin klo 17.30–19 26.9.2023-25.4.2024 alakoulun liikuntasalissa. Vesikatto on uusittu vuonna 2008.MH 55.000 €. Tutustutaan muistelulaukkuun, joka vie meidät 1900-luvun elämään ja rupatellaan kahvin lomassa. Molemmista taloista tehty kuntoarviot. Ensi kevääseen saakka kirjaston lapsiperheille tarkoitettuja toimintamuotoja kehitetään hankerahoituksella. Tarjoukset 8.10.2023 mennessä. Silppuamissuhde 16:1. Niemisen ryhmäperhepäivähoito saa oman eteiskirjastonsa kuun lopussa. Tehokasta jumppaa, varusteina sisäliikuntavarusteet. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kirjastossa alkoi elokuussa aluehallintoviraston rahoittama Lukeva perhe -hanke, jonka tavoitteena on kartoittaa lapsiperheiden toiveita kirjastopalveluista sekä kokeilla ja kehittää kirjaston lapsiperheille tarkoitettuja toimintamuotoja. klo 10 Tietovisa kirjastossa. su 8.10.2023 klo 13 Vanhusten viikon juhla koulukeskuksen auditoriossa (os. Eläkeliiton Rääkkylän yhdistyksen liikuntaja kuntosaliryhmä Pihlajakodin seniorisalilla 31.5.2024 tiistaisin klo 10–11 ja perjantaisin klo 14–15. Tutustumisen jälkeen makkarat ja kahvit kodalla. ja 29.11.2023. Tied. Aluehallintoviraston hankkeelle myöntämä summa on 18 000 euroa, ja avustuksen osuus hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 80 prosenttia. KAIKKI MYYTÄVÄT KOHTEET LÖYDÄT: WWW.ETUOVI.COM TERVETULOA TUTUSTUMAAN KOHTEISIIN! LIIKUNTAA JA VANHUSTENVIIKKO 2023 www.raakkyla.fi KATUVIESTI JA SYYSTORI pe 29.9.2023 Rääkkylän torilla klo 9–13. Paras asu palkitaan! Ilmoittautumiset ti 26.9.2023 mennessä: jyrki.kymalainen(at)raakkyla.fi (laittakaa myös osallistujien nimet) tai 040 105 3103. HP. Syyskuussa Rääkkylän kirjastossa alkavat satutunnit ja lorutuokiot, lisäksi satutunnit jalkautuvat Niemisen ryhmäperhepäivähoitoon. Maksu: 22 €. Tied. Haluaisimme, että perheet löytäisivät kirjastopolun heti lapsen synnyttyä tai kuntaan muutettua. 040 835 7642 lkv@eskosanio.fi METSÄTILA PIHAPIIREINEEN VARMONTIE 70, KESÄLAHTI, KITEE. 050 586 5041. Kuntosalimaksut: aikuinen työssäkävijä 2 €/krt, muut 1 €/krt. Ei e-tod. Kokoontuminen kunnantalon edessä. 040 105 3103. Keilaratamaksut: aikuinen työssäkävijä 10 €/h, muut 5 €/h KYLIEN LIIKUNTARYHMÄT 25.9.2023–29.4.2024 Maanantai Oravisalo, Koiton talo klo 13.00–13.45 Haapasalmen kylätalo klo 15.00–15.45 Torstai Niemisen urheilutalo klo 10.00–10.45 Rasivaaran Nuorisoseuran talo klo 13.00–13.45 kk kuntosali klo 14.00–15.00 Jumppaa, venyttelyä ja tasapainoharjoittelua. Esiintyjät Henry Räsänen ja Timoi Munne. OMAKOTITALO SIILINTIE 16, KITEEN KESKUSTA OKT, 4h+k+phja saunatilat, khh, wc, vh, eteistilat, autotalli ja varastot. Boccia-kerho yläkoulun liikuntasalissa 31.5.2024 asti maanantaisin klo 15–17. Teatteriesitys Lenkki legendaarisen Pohjois-Karjala-projektin kunniaksi. MH 85.000 €. Kahvitarjoilu. eri järjestöjen vetämänä. Tied. Tervetuloa keskustelemaan, kyselemään ja tapaamaan Siun soten työntekijöitä ja alueen järjestöjä. Rääkkylän Sydänyhdistys järjestää arpajaiset ja Pertti Häkkinen laulattaa. Lapsiperheille suunnattuja palveluja ja tapahtumia kirjastoon on tulossa syksyn ja kevään aikana. 050 366 5177. Leikkimielinen yleistietovisa. Paras tietäjä palkitaan. Tied. 120 000€. Nelihenkiset joukkueet. 0503465053. Aiheena ikäihmisten alkoholinkäyttö ja lisäksi keskustellaan kylillä järjestettävistä ikäihmisten kerhoista. Viestijuoksun lähtö klo 10. Kahvitarjoilu. Tied. KUNTOSALI-KEILAHALLI on auki torstaisin klo 16–20. Kotirinteen kerhohuoneen liikunta-/harrastekerho +kahvit 24.4.2024 asti tiistaisin klo 14–15. Syyskuun alussa hankkeen myötä avautui Rääkkylän päiväkodille eteiskirjasto, jossa on kotiin lainattavia lastenkirjoja. Tied. Kunnantalon ala-aula. Hankkeessa pilotoidaan, miten kirjasto voisi muistaa syntyviä lapsia ja heidän perheitään tai kuntaan muuttavia perheitä. pe 6.10. Kirjaston henkilökunnasta Maija Laasonen ja Minna Tikka työskentelevät osa-aikaisina hanketyöntekijöinä projektissa. Tied. Toripaikkavaraukset ti 27.9.2023 mennessä raita.joutsensaari(at)raakkyla.fi tai 040 105 3010. Kunnan omarahoitusosuus on 20 prosenttia. Rääkkyläläisten lapsiperheiden toiveiden kartoittaminen on myös hankkeen ensimmäisistä toimenpiteistä, ja verkkokyselyyn toivotaan vastauksia jokaiselta perheen huoltajalta. OMAKOTITALO PALOMÄENTIE 19, KITEEN KESKUSTA OH+K+MH 3 kpl+ WC+ PHja saunatilat, eteistilat sekä takkahuone, asuinala 125 m 2 ja rak.ala 165 m 2 . Lisäksi hankkeessa kehitetään kirjaston ja kunnan alueella toimivien lapsiperhetoimijoiden yhteistyötä, Rääkkylän kirjaston tiedotteessa todetaan. Maija Pakarinen p. to 5.10. Päivämäärät 27.9., 11.10., 25.10., 8.11., 22.11. Ilmanpuhallus 375km/t, ja mahtava 14m³/min ilmanvirtaus. Kaikki sarjat ovat sekajoukkueita (vähintään yksi t/n tai p/m). Ilmoittautumiset Jyrkille (p. Öljylämmitys/sähkö/leivinuuni. 040 568 9271. Arkistokuva satutunnilta. Piha-alue on etuosasta asfaltoitu, uusi laatoitus sekä terassi. Toteutukset valikoidaan kyselystä nousseiden toiveiden perusteella. Mikko Hirvonen, puh. klo 13 Senioreiden päiväkahvit kirjastossa. Sarjat: aikuiset, nuoret – 16 v, 12 v ja 9 v. Matti Räty p. Ryhmä on suunnattu kaikille halukkaille. Eläkeläisten lentopalloa yläkoulun liikuntasalissa 31.5.2024 maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17–19. ke 4.10.2023 klo 10. Tied. Kyselyssä tiedustellaan muun muassa sopivimpia ajankohtia ja sisältöjä tapahtumille sekä perheen lukutottumuksia. Katri Hirvonen p. Samaisessa tilaisuudessa jaettiin myös koronavuosina myönnettyjä tunnustuksia, joihin lukeutui myös Vuoden Kantele 2022-palkinto, joka myönnettiin Lähde-koululaisoopperan työryhmälle, johon kuuluvat kanteletaiteilijat Senni Eskelinen ja Anna-Karin Korhonen sekä rääkkyläläinen säveltäjä Sari Kaasinen. Marja-Liisa Lamminsalo p. Pihapiiri rakennuksineen. asuinala noin 128 m 2 . Kahvitarjoilu. Vuoden seniorin julistus ja kahvitarjoilu ti 10.10.2023 klo 9–11 Mitä sinulle kuuluu, teemapäivä ikäihmisille. Maija Pakarinen p. Heikki Hakkarainen p. ENSI kevääseen saakka jatkuvan hankkeen tavoitteena on myös tuoda esille lukemisen merkitystä ja innostaa lapsiperheitä yhdessä lukemiseen. Tied. – Tärkeää on lapsiperheiden hyvinvoinnin tukeminen kirjallisuuden ja lukemisen avulla. VANHUSTENVIIKON OHJELMA 2023 ma 2.10.2023 klo 10 Ilmiökahvila, valtuustosalissa. Kevyt ja mukava käyttää. 0500 188 155. Sähkökäyttöinen puhallin/imuri 3000 W. Palkintoa oli vastaanottamassa Hannu Koistinen Rääkkylästä. Lapsiperheiden kirjastopalveluita kehitetään hankkeilla Koistiselle innovaatiopalkinto Satutunnit kuuluvat kirjaston arkeen. Jumppaa, yhteislaulua, askartelua ym. Lisäksi talon päädyssä autotalli ja varastotilat. Kuukausimaksut 22 €/11 €. Koistinen Kanteleen luoma yhteissoittokannel tuli markkinoille vuonna 2021, ja useamman soittajan yhteissoittoon soveltuvan kanteleen käytettävyyttä on testattu muun muassa sairaalakoulussa, kulttuurifestivaaleilla ja musiikkiterapiassa. Tied. la 14.10.2023 Ikäihmisten terveyspäivä Joensuun Areena, lähtö klo 9.00. Jyrki Kymäläinen, p. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com KITEE Hurri Ky KITEE. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylässä kanteleita valmistava Kantele Koistinen sai viime viikonloppuna Kanteleliitolta Kanteleinnovaatiopalkinnon, joka myönnettiin yhteiskanteleesta. Vapautuu sopimuksen mukaan. Sydänyhdistyksen kuntosalivuoro Pihlajakodin seniorisalilla 2.10.202331.5.2024 maanantaisin klo 14–15 ja torstaisin klo 14–15. Rääkkylän eläkkeensaajat ry:n kuntosaliryhmä Pihlajakodin seniorisalilla 31.5.2024 asti tiistaisin klo 9–10 ja torstaisin klo 13–14. Kiinteistön vieressä erillinen metsäpalsta 2,51 ha. Paksuniementie 7). 99,90 99,90 Puutarhapuhallin Ryobi RBV3000CSV 3000W Puutarhapuhallin Ryobi RBV3000CSV 3000W www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Kelan lääkekorvaukset, lääkelistan ajan tasalla pitäminen ja reseptien uusiminen apteekissa. Suomen Seniorikodit ja Pohjois-Karjalan Liikunta järjestävät Ikäihmisille maksutonta jumppaa yläkoulun isossa liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 11–12. Pirkko Vänskä, puh. Kävelysarjassa 1–4 osallistujaa, ei kilpailu. Metsätilan pinta-ala 15,9 ha. Boccia-kerho Niemisen Urheilutalolla 31.5.2024 asti tiistaisin klo 12–14. Uusiin ulkokuntoilulaitteisiin tutustuminen. 040 105 3103. Jyrki Kymäläinen p. 050 508 4381. ti 3.10.2023 klo 13 Apteekkarin luento, valtuustosalissa. 050 345 5968. Perheille tarjotaan mahdollisuus napata kirja mukaan kotiin luettavaksi lasta hoidosta haettaessa. 040 575 8176