vuosikerta. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
N:o 102 Irtonumero 1 51
Hellistä omalla päätöksellä irtaantunut Rääkkylä on itsenäinen kunta ja voi tehdä omat ratkaisunsa. Aika näyttää, kuinka valtiovalta asian käsittelee. On vaikea kuvitella, että ne loukkaisivat ketään tai olisivat ristiriidassa yleisen mielipiteen kanssa. Eiku tuumasta toimee, mie jouvuin kuskiks, kun korttia ei oo meistä ku kahella ja se toinen ei oo ajanna monnee vuotee. Olenko ajatellut asioita vain tunteella, enkä järjellä. Siinä män monta tuntii, ku niitä tiirailtii ja näläkähä siinä tul. Piästiihä myö siitä valtatielle ja sitte mutkan kautta kuutostielle Puhoksen maisemiin. Tullessa koukattii kyläkauppaa jiätelölle, ei sitä kuumuutta ois muute kestännä. Nämä ohjelmanumerot ovat perinteisesti kuuluneet koulujen joulujuhlien ohjelmaan ja toivottavasti kuuluvat jatkossakin. Mie luuli, jotta sitä kartanon paikkoo ei ennee ois, mutta olha se talokkii tallella vielä, mukava ol sekkii nähä. Oikeella tiellä kuulemma oltii, ei ku etteenpäin. Perille taiteen mualimaa osattii, ku seurattii muita sinne mänijöitä. Eihä sitä kortilla ejeta, uattelin ja tartun rattiin kotpihassa. Tiijättähä sen naestaiteilijan, joka mualovaa tauluja Suomessa ja Ranskassa ja nyt se on ostanna vanahan talon ja tehny siitä ateljeen itelleen. Sottailtii, männöökö se tie sinne Retrettii Savonlinnan kautta vai piäsöökö sinne jotennii muuvalta. Ai nii, miullaha on ne 60-vuotispäivät kohta, sitte tuas tavataan. Mukava ol tuas yhessä olla, nyt pittää keksii seuraavviin kokkoontumisajojen aihe. Muisteltii muutennii äit-Hilimoo ja juttuu ois riittännä vaikka mite, vuan pit sitä kuitennii lähtii ajelemmaa. Olenko kantanut omia huolia repussani ja antanut toistenkin kärsiä omasta pahasta olosta. Joku alotti lauloo Savonmuan Hilimoo ja sitte Suhmuran Santroo ja myö kaikki hoilattiin ilosesti kaikkija tuttuja lauluja. 2
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Hyvää Tahtoa sanoihin ja tekoihin!
Koulujen joulujuhlan ohjelma nousi jälleen suosituksi puheenaiheeksi joulun lähestyessä. Oikeesti äit synty marraskuun 21. Hyvillä mielin käveltii au-
Pokentie 8, 82500 KITEE Puhelin: (013) 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi
Kannanotto Rääkkylän päätöksiin
Tohmajärven SDP:n valtuusto- ja kunnanhallitusryhmä ei anna avointa valtakirjaa kunnanjohtajalle, kunnanhallituksen puheenjohtajalle eikä valtuuston puheenjohtajalle vastatoimien käynnistämiseksi Rääkkylää vastaan. Osa jäi yöks Närsäkkällää, mie ajelin yksi Joinsuuhun ja kertailin mielessäin päivän tapahtummii. Mutkailtii vähä matkoo ja pyöräätettii auto ympäri. Kaunista ol kaikki, taitee näköstä se näytti oleva. En kehanna mittää sannoo muille, sottailin vuan, jotta mitehä tää reissu männöö, ku aatossa helemat muata viistää het lähtiissä. Sitä tarvitaan, Olenko vilpittömästi kuunnellut toista, kun hänellä on ollut huolia ja murheita. Olenko omalla tylyllä käytökselläni aiheuttanut toiselle syyttä suotta mielipahaa. Kun keväällä esitettiin kriittisiä kannanottoja suvivirren tarpeellisuudesta, nousivat nyt keskusteluun Enkeli taivaan -virsi ja seimikuvaelma. Aurinko paisto jokkaise piähä vuorotelle tulomatkalla, se ol sillo se helleheinäkuu. Ei ku kysymää kievarista. Suvaitsevaisuuden merkitystä ei toki voi väheksyä. Se luki nuita tienviittoja ihan sujuvasti ja varottel, millo ollaa lähellä Punkaharjun tietä. Äit nimittäin ol kartanon torpparin tyttö ja kerto aina siitä lapsuuvestaa. Syönni jäläkee lähettii ehtimää sen kallankukkataiteilijan ateljeeta. Sisällä luolassa ol pimmeetä. Myö piettii varmuuve vuoks toistemme helemosta kiinni, jotta ei kuavuta. Käveltii alas satamaan, huomattii, jotta ei se näyttely tiällä oo. Ylikkii männöö jonnii verran, vua en kehtoo sannoo paljonko. Kävin hakemassa kaks siskoo Mökkikylästä ja sitte hurruutettii Närsäkkällää hakemaa kahta muuta. Nyt kiännä oikeelle, ollaa mänössä oikeesee suuntaa, se huasteli miulle. Vieressä istu mualiman paras kakkoskuski, meijän Emppu. MATTI GRÖHN, kunnanhallitusryhmän psta VUOKKO VÄISTÖ, valtuustoryhmän psta
tolle ja vyöräävyttii kotmatkalle. Olenko muistanut kiittää toista, kun kiitokseen on ollut aihetta. Tuemme Rääkkylän rohkeaa päätöstä. Ylläälä tauluja ol mahottoman paljo, kaikki hienoja. Ei ku takasi mäelle, siinähä se ois ollu Retretin vieressä koko ajan se ateljee, vuan ku ei kukkaa huomanna aikasemmin. Illasuussa oltii ja matka ol tehty, purkaavuttii siinä yks kerrallaa pois kyyvistä, jokkaine kottiisa. Mitäpä jos joulun aikaan rauhoittuessamme pohtisimme vaikkapa seuraavaa kysymyksiä: Olenko ollut itsekäs ja toiminut vain omaa etua tavoitellen?
Hiliman tytöt Retretissä
Äit sano aina, jotta etuottoo elekee tytöt ottoo, mutta myö nyt otettii ja piettiin äitin 100-vuotismuistelot jo heinäkuussa. Pit vielä käyvvä Kytäniemessä äitin kotkonnulla, käveltii siitä serkkujen pihan halaki kylymästi vuan. Olenko muistanut auttaa kaveria, kun kaveri on ollut avun tarpeessa. Miulla on tuo auto semmonen pikkunen kirppu ja kun lähettii siinä uamutuimaa ajelemmaa, nii eihä se auto meinanna jaksoo meitä vettee etteenpäin. Se ol semmonen juttu, jotta myö porukalla mietittii, missä sitä yhessä käytäs ja vanahin sisko, se Eela, sano, jotta männää Retrettii. Muisteltii sitä, kun äit ol aika suulas suustaa ja laulokkii välillä askareita tehessää. päivänä, eli Hiliman päivänä. Myö pennut osattii ne jutut ulukoo, mutta äit vuan kerto niitä uuvestaan. Jouvuttii jonottammaa näläkäjonossa muihen kanssa, niilläkkii ol sammaa aikaa näläkä tullu. Kerrottii samalla äitille päivän tapahtummii. Kaikki siellä sitte piästii alennuksella sissää, ku ollaa Kelan kirjoissa ja siellä sanotaa, jotta tämä immeine on eläkeläine. Olenko valmis menemään itseeni ja muuttamaan tapojani. Miekii näin sitte ensimmäistä kertoo sen Kytäniemen kartanon. Siellä mökillä nielastii kahvit ja lähettii matkaan. Meitä ol viis meleko sutjakkoo tyttöö, vuan kyllä niistäkkii kertyy painoo kolomisesattoo killoo. Jospa edellä olevia kysymyksiä pohdiskelemalla Hyvää Tahto sai sijaa ajatuksissamme ja olisi ohjaamassa elämäämme uusille suvaitsevaisuuden raiteille jo tulevana vuonna 2011.
myös yksilötasolla. Muutamat maamme johtavista poliitikoista ovat jo ehtineet tuomitsemaan kristillisten jouluperinteiden lynkkauksen perustellen kantaansa sillä, että kristilliset joulutraditiot eivät ole uskonnon harjoittamista, vaan osa suomalaista kulttuuria. Joulu on Hyvän Tahdon juhla. Olenko ollut itsekeskeinen ja unohtanut toisen mielipiteiden arvostamisen. No, ensin kuitennii tytöt otti äitin kunniaks napanterit, kuski jäi iliman. EINE ERONEN. SDP:n valtuustoryhmä ei ota vastuuta Tohmajärven kunnanjohtajan ja keskustaryhmän tekemiin esityksiin ja ratkaisuihin asiassa. Olenko muistanut pyytää anteeksi, kun on ollut anteeksipyytämisen aika. Taiteelija ite ol esittäätymässä paikan piällä ja voi tokkiisa mite on ihmiselle annettu taiteen lahjoja reppu täytee, ja näkkyy se niitä käyttelevännii meleko sujuvasti. Samalla he ovat muistuttaneet siitä, että suvaitsevaisuuden ei tarvitse merkitä sitä, että omista hyvistä perinteistä luovuttaisiin. Ensimmäisessä ylämäissä pit panna ykkönen silimää ja vejättee mäk ylös sillee. Sitte kiännettii vielä auto hautausmualle ja siinä piettii suakkunoita. Ei se oikeesti männy katollee, vaihettii vua kulukusuuntoo. Mie siinä lähtiissä pyöräätin rattija vasempaa, ku ois pitäny vettee oikeelle. Muutamat äitin laulut ol vähän hävittömmii kylläkkii, liekö meihi tyttölöihi rivahtanu vähä sammoo vikkoo! Loppumatka ollii yhtä juhloo, kun maisemat ol nii nättijä, voi tokkiisa. Tuntuu perin oudolta, jos lapsilta ruvetaan kieltämään joululaulujen laulaminen. Siellä on niitä tauluja paljo ja taitaa ollakkii tänä vuonna naistaiteilijoihen tauluja kaikki
Koti-Karjala
KARJALANPAISTILIHAT
800 g (4,99 kg)
K-supermarke tit pa jouluaattona lvelevat jouluna seuraava sti: pe 24.12. klo 12 asti, joulup Tapaninpäivä äivänä la 25.12. ja nä su 26.12. pantit 0,80 rajoitus: 2x2-pack/talous Ilman korttia 3,27/2-pack (0,82 l)
sis. olemme kiinni .
Iso
ULKOROIHU
3
Tuore Norja
99
rs
-38 %
4
Havi
00
kpl
3
(1,49/kpl)
Ilman korttia 6,45 rs (8,06 kg)
TUIKKU
LOHIFILEE
9 9 2
kg kg
Ruod oton
95
1 5 6
ps
95
9 8 9
pkt
99 2
pkt
-30 %
95 pkt
LOPUT
Voimassa 2.1.2011 saakka.
Atria takuumurea
Paulig Presidentti
NAUDAN SISÄ- ja PAAHTOPAISTI
palana, Suomi
KAHVI
KUUSENKORISTEET
500 g (5,98 kg) rajoitus: 2 pkt/talous ei Gold Label
Ilman korttia 4,30 pkt (8,60 kg)
Myllyn Paras
rajoitus: 2 fileetä/talous
-40%
(ei valot)
TINAKAUHA TINAKENKÄ
Heimon Gourmet
PUURORIISI
KLEMENTIINI
1,5 kg (1,33 kg), Espanja
99 95
kpl
KYLMÄSAVUja GRAAVIKIRJOLOHISIIVUT
500 g (19,90 kg)
95 95
kg
1 kg (0,99 kg)
Ilman korttia 1,69 ps (1,69 kg)
Valio
OLTERMANNI
800 g-1 kg (6,24-4,99 kg)
Ilman korttia 6,59 kpl (8,24-6,59 kg)
Saaristomeren Kala
JOULUTÄHTI
monilatvainen, Suomi
SAVUSIIKA
n. info 0400 133 807
KUPIAINEN. 721, la 718, su 1221 petri.kupiainen@k-supermarket.fi www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. pantit 0,80
-12 %
Hinnat voimassa ke-pe 22.-24.12., ellei toisin mainita.
0 4 8 1
99
ps
-41 %
99
kpl
-24 %
70
3 rs
-18 %
99
2-pack
-51 %
11
1
00 50 pss kpl
TYKIN LAUKAUS
ALKAA MA 27.12. 600 g
Fazer
MAKEISRASIAT
320-350 g (9,06-8,29 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 3,55 rs (11,09-10,14 kg)
AMARYLLIS
Suomi
Ilman korttia 7,95 kpl
95
kpl
Ruokamestarin laadukas
KARJALANPAISTI
Voimassa ke-to 22.-23.12.
90
kg
Coca-Cola
VIRVOITUSJUOMAT
2 x 1,5 l (0,40 l) sis. KLO 9.00
ONNENPÄIVÄT KURSSIT KIITOON
10 10
00
(12,00)
KORTTELIN KAUHU
5
00
(8,90)
250
00
(7,50)
EMÄNNÄN EHDOTON
1500
ILOPILLERI NÄTTI JUTTU
29
PAKETTIHINT
00
00
(15,00)
29
5
50
OHJUSPATTERI 20
Ta v a l l i s ta p a r e mpi R u ok ak au ppa
Palvelemme: ark
Veijo Komulainen. klo 13 Jouluaaton hartaus Niemisen kappelissa. Kolehti oman seurakunnan lapsi- ja nuorisotyölle. Tuotteet tekivät kauppansa, vaikka monilla on vielä vuosiakin sitten ostettu Jari Sallisen kranssi priimakunnossa, vain väreiltään vähän vaalenneena. Tuulo Perjantaina: Aatami, Eeva, Eevi, Eveliina, ort. Olka- ja kantohihnat syntyvät vanhoista turvavöistä. Maria Niinivaara, lit. Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Tervetuloa! Toimisto kiinni 27-31.12.2010. 18.00 Tapaninpäivä seurat. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, saarna ja lit. Tukevuutta laukkuihin oli saatu. Leena-Susanna Mikkonen, kantt. NUORISOTYÖ: Puuhapäivän arvonnassa elokuvalippuja voittivat: Petri Kinnari, Katri Karppanen, Miia Matikainen ja Olivia Hartikainen. keskuksessa. klo 10.00 messu kirkossa, saarna past. Kolehti: Suomen Lähetysseuran työhön. 21:1-2
Rääkkylä
Ke 22.12. Lapsi- ja nuorisotyö toivottaa rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta.
Keski-Karjalan omaishoitajat ry / Kekoja-projekti kiittää yhteistyöstä ja toivottaa
Hyvää Joulua ja Uutta-Vuotta!
Kiitän yhteistyökumppaneitani kuluneesta vuodesta 2010 ja toivotan kaikille
Lämpimät kiitokset
Kiteen terveyskeskuksen henkilökunnalle Erkki Halosen hyvästä ja ystävällisestä saattohoidosta. Mirva Lehtinen, kantt. Hyvää, rauhal-
Diakoniatoimisto on suljettu to 23.12.2010-2.1.2011. Leena Gröhn-Dimov. Klo 10 Jouluaamun jumalanpalvelus Heinoniemen kirkossa, Kurkola, Gröhn-Dimov. La 25.12. Marja-Liisa Pykäläinen oli koristellut neuleitaan Kiinan matkansa tuomisilla, kauniilla helmillä. Toivotamme Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Romola nuorisokahn ila v
kiittää kuluneesta vuodesta ja tuesta Kotipesää ja Kiteen Kotileipomoa!
Marja-Liisa Pykäläinen kaunistaa kintaat Kiinasta tuomillaan helmillä.
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
rinen oli koristellut huovuttamiaan töppösiä mm. klo 15 Jouluaaton hartaus Lepokankaan kappelissa, Ville Hiltunen, Kaisa Saari. Aino
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaisille, ystäville ja naapureille!
Toivottaa
Rauhallista Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta
toivottavat Närsäkkälän kirkkovaltuutetut Saila ja Kirsi
Palomäentie 9, Kitee www.kiteenvapaasrk.net
TERTTU VASARAINEN
To 23.12. klo 13.30 partiolaiset sytyttävät sankarihaudoille kynttilät (kiitos Kesälahden Lions Clubille kynttilöiden lahjoittamisesta!) Kunniavartio sankarihaudoilla. Kolehti diakoniatyölle. Su 2.1. Saarnaa ja liturgi Sirkka Kotro, kanttorina Samuli Niiles. Klo 13.00 Jouluaaton sanajumalanpalvelus kyläkirkossa, Rinkinen, Käkelä. Romuttamoilta, kertoo miehet asialle patistanut tekijä. klo 8 aamurukouspiiri srk. Uudenvuodenpäivänä klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Rinkinen, Komulainen. 18.30 Rukousilta. Lomalla: Hannu Käkelä 26.12.-7.1. "Hei, kuka puhuu nyt?" Jouluaatto, pe 24.12. joulukuuta
PÄIVÄN SANA
Kesälahti
lista Joulua kaikille ja Jumalan siunaamaa Uutta Vuotta! Kuollut: Kauko Mikael Santala, 83 v Kirkonkylästä
Kuolleita: Aili Maria Silvennoinen 86v Armas Juhani Koistinen 61v.
Aurinko nousi klo 9.25 ja laskee klo 14.31. Klo 23 Jouluaaton hartaus Valkeavaaran rukoushuoneessa, Mirva Lehtinen, Leena Gröhn-Dimov. Eikä tuttujen tekijöitten lapasia ja sukkiakaan, muista neuleista puhumattakaan, ihan yhdessä tal-
vessa puhki saa. Kuollut:Sirpa Irene Leinonen 65 v. Jenni Lauantaina: ort. (Reserviläisten kunniavartio Kirkkoniemessä aattohartauden ja yömessun yhteydessä. Lisäksi kiitän saamastani tuesta sekä toivotan hyvää joulua ja onnea vuodelle 2011.
Maire Halonen Kitee
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2011!
Jouko Karppanen
Uutta ja uudeksi vanhasta luotua
Rääkkylän tämänvuotinen joulumyyjäistapahtuma iloinen yllätys. Rauhallista Vapahtajan syntymäjuhlaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!
NIMIPÄIVÄT
Keskiviikkona: Raafael, ort. Kolehti: Oman srk:n evankelioimistyölle (Missiotyölle). Lämmin kiitos kaikille yrityksille ja järjestöille, jotka mahdollistivat diakoniatyön kautta lahjoituksillaan monille paremman joulun. Kolehti kirkon ulkomaanavulle. Ja pohjiin voi suihkuttaa pitoa, neuvoo hän. Mieslaulajat laulavat kirkkopihassa. Kolehti: Kirkon Ulkomaanavulle ajankohtaiseen kohteeseen. Moos. Makutuomarina ostoksilla lienee ollut brasilialainen miniä. Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
Ke 22.12. klo 13.00 (huom. joulupäivä), su 26.12. päivä!). Jouluaattona klo 11.00 aattohartaus Vuodeosastolla, Mikkonen, Käkelä. Virasto kiinni pe 24.12. klo 10.00 Joulupäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Mikkonen, Käkelä, Pirkko Muttonen laulu. Illan aiheena: Jeesus vanhassa testamentissa, osa 3. klo 10 Messu seurakuntasalissa, 2. Kolehti raamattutyöhön. klo 10 Sanajumalanpalvelus seurakuntasalissa, uudenvuodenpäivä. Tellervo Paka-
Hyvän Joulun toivotus sukulaisille, ystäville, tuttaville ja naapureille!
Minna ja Vesa Havukainen perheineen
Kiitoksemme Teille kaikille kuluneesta vuodesta. kukkasilla ja omenoilla. klo 18.30-20 raamattuopetus seurakuntakeskuksen kahviossa, Hiltunen. La 1.1. Immanuel Sunnuntaina: Tapani, Teppo, Tahvo, ort. Ville Hiltunen, Kaisa Saari. khra Mikko Rinkinen, kantt. Tablettien toiselle puolelle oli laminoitu salaisuuksia, vanhoja ja uusia hyväksi havaittuja reseptejä. Su 26.12. Ma 27.12. (huom. klo 11.30 aattohartaus Aurinkotalossa, Mikkonen, Käkelä. Päivystävän papin numero on 0400-967602. Messu Kemien srk-talossa klo 10 (35, 600, 447:1-3, 141:1-, 222, 225, 447:4, 26:5-8), Happonen, Mattila. La 1.1. 0400-967601. Jouluyön messu Tohmajärven kirkossa klo 23 (30, 18, 33, 24:1-, 28:6, 21:1-3, 10), Lappalainen, Mattila. Rauhallista joulua!
Kitee
Tohmajärvi
Pe 24.12. Filiaryhmä Maija Kukkosella klo 18, Mk 9:42-). La 25.12. Siunattua Joulua!
Pe 24.12. aika!) messu kirkossa, saarna rovasti Markku Tommola, lit. Kolehti: Kirkon Ulkomaanavulle ajankohtaiseen kohteeseen. Reilun kaupan kahvista tehty kassi on kannanotto, jota kannattaa mainostaa. Innovatiivista, luonnehtii moni ostaja. Tarjolla oli uutta ja uudeksi kierrätettyjä tuotteita. Tapaninpäivä. Kastettu: Luka Oliver Tiainen.
Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. Kolehti Kirkon ulkomaanavulle Su 26.12. Nuorisotyö: Koululaisten kerhotoiminta päättyy syksyn osalta ma 13.12. Klo 15.00 Jouluaaton sanajumalanpalvelus kirkossa, Rinkinen, Käkelä, kirkkokuoro. Jehki Maanantaina: Hannu, Hannes, Hans, ort. Tarinatupa ja kirpputori kiittävät kuluneesta vuodesta ja toivottavat Hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta! Toiminta käynnistyy jälleen 11.1.2011. 4H keitti kahvia ja seurakunta viihdytti lapsia vesilotollaan. Aattohartaus Värtsilän kirkossa klo 15, Happonen, Kivivuori. Pakkastalven hitti on lämmin sisätossu. Anastasia, Nasti, Asta Torstaina: Senni, ort. Kirkkokuoro avustaa. Diakoniatyö: Ke 22.12 klo 12.00 kaiken kansan jouluruokailu ja joululaulukaraoke srk-talolla. 1. Klo 15.30 avantouinnit Hellaniemessä (huom. Molemmilla hautausmailla on paikka, mihin muualle haudattujen omaisten muistoksi voi sytyttää kynttilän. Joulupäivänä 25.12. Joukossa kulki joulupukki vielä viime hetken kiltteyshuomioita tekemässä.. Saarnaa ja liturgi Pertti Venäläinen, kanttorina Pertti Häkkinen. Pe 24.12. klo 10 Messu seurakuntasalissa, Tapaninpäivä. Domna, Vilja Keskiviikkona: Rauha, ort. Pertti Venäläinen, Samuli Niiles ja kirkkokuoro La 25.12. Joulupäivä, la 25.12. Kerhot jatkuvat viikolla 2 vuonna 2011. Kirkkokuoron harjoitukset srk-talolla klo 19. Saarna ja liturgi Sirkka Kotro, kanttorina Samuli Niiles. Jumalanpalvelus Värtsilän kirkossa klo 8 (27, 20:1, 25:1-3, 19:1-, 21:10, 25:4-7), Tolvanen, Mattila. Klo 16 Jouluaaton hartaus kirkossa, Mirva Lehtinen, Leena Gröhn-Dimov. Väkeä kierteli kiitettävästi. Aattona kynttilät syttyvät myös sankarihaudoille). Teppo, Tapani, Feodor, Heikki Tiistaina: Piia, ort. Kirpputoreilla tavara hupeni halvalla. Tiedoksi: Virasto auki mape klo 9-12 p. klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa ja liturgi Pertti Venäläinen, kanttorina Samuli Niiles, mukana kirkkokuoro. Tapaninpäivänä 26.12. Pertti Venäläinen ja Samuli Niiles klo 15Jouluaaton hartaus kirkossa. klo 8 Jouluaamun jumalanpalvelus kirkossa, saarna Ilmo Kurkola, lit. Aili Asikainen, Missiolauluryhmä. Tapaninpäivä (2. Kekseliäisyys on keksitty.
Innostavinta oli Marja Hirvosen kahvipussiosastolla, missä tavanomaisten kassien lisäksi tarjolla oli niin ikään kahvipusseista ommeltuja olka- ja käsilaukkuja, puunkantokasseja ja pöytätabletteja. Markko, Marko
Joulurauhaa sukulaisille ja ystäville!
T. Klo 23.00 Jouluyön messu kirkossa, Mikkonen, Käkelä. 8.00 Joulukirkko. Aattohartaus Tohmajärven kirkossa klo 15 (32, 31, 23, 27, 30), Lappalainen, Mattila.. Koulukkaat kartuttivat luokkaretkivarojaan. Laukkuja ja kasseja oli moneen makuun. paikka!) Su 26.12. sunnuntai joulusta. N. Uutta vanhasta tarjosi Kynttilän pöytä. 4
Koti-Karjala
2010
Keskiviikko 22.12.2010
22. Aattohartaus Tikkalan kappelissa klo 17, Happonen, Mattila. Su 2.1
Näin paluumuuttajaperhe pääsi vähitellen uuden elämän alkuun, mutta toimeentulo oli niukkaa. Hänen kynästään syntyi tuolloin runo- ja aforismiteokset "Runoja polun varrelta" ja "Hiljainen satama" sekä muistelmateos "Kuusi vuotta Argentiinassa". Ihmisen pää ei pysty kaikkea käsittämään, Otto jatkaa filosofisella linjalla. Niinpä houkutus etsiä leipä jostain muualta kasvoi perheen myötä. PUUN SIELU näyttely Onkamossa avoinna tilauksesta, puh. Kiteeläiset ottivatkin uuden kauppiaan avosylin vastaan, ja liiketoiminta menestyi. Vuonna 1924 Lahja-tytön täytettyä seitsemän vuotta, tuolloin nelilapsinen perhe liittyi kiteeläisten muuttoaaltoon paremman huomisen toivossa. Ja jos missä tekee väärin, niin korjaa sen sitten ja tekee paremmin uudelleen. Silti vaatimattomuuteen taipuvaiselle Otolle oli suuri häpeän paikka, kun opettaja luki Oton ainekirjoituksen koko luokalle. Sitä ne on muutkin kyselleet. Kesällä mies nauttii siitä, kun saa upottaa kädet multaan ja talvella tehdä lumitöitä ja lämmitellä uunia. Maa on meistä iso, mutta sekin on vain pieni hiukkanen koko kaikkeudessa. Järjen ja kirjallisen ilmaisun lahjat ovat olleet myös ahkerassa käytössä. 1981 myytyään sitä ennen liikkeensä. Minusta tuntuu, että jos sitä rupeaa vaan lepäämään, ei ikää riitä. Opettaja näki Oton lahjat ja vannotti nuorukaista hakeutumaan Sortavalan opettajaseminaariin heti kun tarvittava 17 vuoden ikä olisi saavutettu. Pitää olla liikuntaa. Uudessa kotimaassa Lahja pääsi lapsista ensimmäisenä kouluun. Ruumiillista työtä ikänsä tehneenä Otto ei lepää laakereillaan vieläkään. Onneksi kiteeläisen kotitilan myynnistä saadut rahat olivat olleet talletettuina pankkiin kaiken varalta. Vapaalla ollessaan hän omistautui myös lempiharrastukselleen runoudelle. Kirjoittamisen kipinä syttyi jo kouluvuosina. Suurta seikkailua kesti kuusi vuotta. Lahja Malisen läheiset muistavat hänet suoraselkäisenä ja vilpittömänä ystävänä, jonka mielipiteistä heijastui usein laaja elämänkokemus ja ihmistuntemus. Mutkainen urapolku yrittäjänä johti myöhemmin Kiteelle, jonne Lahja Malinen v. Opiskelunhalu ei silti jäänyt unholaan. Niinpä paluumuutosta alettiinkin keskustella jo varhain. Kun opintokerho toiminta ratautui Värtsilään, oli Otto innolla mukana. Sen, minkä verran hän kirjoittaa nykyisin ihan vain omaksi ilokseen, Otto jättää arvailujen varaan. 1961 perusti Malila-nimisen tekstiililiikkeen. Marraskuun lopulla 1939 syttyi talvisota, joka ajoi perheen evakkotaipaleelle. Poltto-
ta halutaan, kuin otan vanhasta uuden painoksen, Otto nauraa. Keskiviikko 22.12.2010
Rummukaisen Otto se vaan jaksaa porskuttaa. Hän oli vihdoin luonut omin avuin itselleen uran, joka antoi hänelle kosolti itseluottamusta ja tyydytystä. Niitä pitää käyttää itse parhaaksi näkemällään tavalla. Perhe joutui toistamiseen evakkoon. Jo parissa vuodessa lähes kokonaan velaksi hankittu tila oli maksettu. Järj. Ja toisaalta onko se sitten sallimus tai Jumala tai miksi kukakin haluaa sitä sanoa, jonka vallassa asiat lopulta on, Otto pohtii ikäkysymystä. Televisiojulkisuuden jälkeen Otto joutui jo ottamaan välillä puhelimen irti seinästä, kun kirjaa kysyttiin joka puolelle. srk. Välillä mukana oli tv-dokumentin kuvausryhmäkin. Sitä paitsi kielitaidottomuus ja paikallisolojen tuntemuksen puute sekä asuinpaikan syrjäinen sijainti maan pääkaupungista, Buenos Airesista, vaikeuttivat suuresti paluumatkan toteutusta. Lyhytmuotoinen omaelämänkerta "Elämänpituinen matkareitti" syntyi vielä hänen täyttäessään 90 vuotta. Opintokerhossa korostettiin kirjallisen ilmaisun tärkeyttä sanomalla, että päivä, jolloin ei kirjoita edes yhtä lausetta, menee hukkaan. Kiteen Juurikasta ostettiin pieni maatila, ja leivän jatkeeksi isä ryhtyi pitämään pientä kauppaa. Suomalaisten siirtokunta, Colonia Finlandesa, josta tuli Malisen perheen uusi kotipaikka, sijaitsi maan pohjoisosassa, Misionesin siirtokunnassa. saakka.
Kirja vuodessa
Kahdenkymmenen vuoden ajan Otolta ilmestyi uusi kirja joka vuosi. Askel on toki lyhentynyt vuosien saatossa, mutta ehtii sitä hitaamminkin kiiruhtamalla. Oton perheellä ei ollut varaa kustantaa pojan opiskeluja, joten pokasaha olalla Otto lähti tienaamaan leipää savottamailta. Meiltä jää paljon selvittämättä ja selittämättä asioita. Jo varsin pian muuton jälkeen perheelle kävi selväksi, että sikäläisistä elinoloista oli saatu liian ruusuinen kuva. Kotikontu ei juuri tarjonnut toimeentuloa pienviljelijäperheelle. Haapaniemi, basso. Kyllä minä vaan edelleen tykkään elää, vaikka kävely onkin jo vähän köpöttelyä ja kuulo mennyt heikoksi. Edessä oli vastoinkäymisiä, mutta sinnikäs puurtaja otti niistä opikseen ja menestystäkin alkoi vähitellen tulla. Tämä valinta johti hänet lopulta itsenäiseksi yrittäjäksi. 0400 253 722.
Sinnikäs yrittäjä on poissa
Kauppias Lahja Malinen nukkui hiljaa pois 29. Kai se täytyy vain olla geeneissä sellainen lähtökohta, että ylipäätään voi elää vanhaksi. Eläkevuosinaan hän matkusteli ahkerasti. Onni Malinen. Lahja Malisen elämä oli monipolvinen seikkailu. Kirjoittamisesta tuli opintokerhojen kautta iso osa Oton elämää.
RÄÄKKYLÄ
MUSTAA & VALKOISTA Studio Tomin valokuvataidenäyttely Rääkkylän kirjastossa 31.12. Hän kävi mm. Perhe palasi lähtöruutuun Kiteelle kesällä 1930, yhtä varattomana kuin lähtiessään, mutta toki monta kokemusta rikkaampana. Sitten suuret voimat puuttuivat peliin. Lahja Malinen oli tuohon mennessä jo varttunut aikuiseksi, mutta hän oli vailla ammattia. Hän alkoi kouluttautua ompelijaksi. Nyt ei Otto enää lupaile uutta kirjaa, mutta ei kiellä sitäkään, etteikö tekstejä edelleenkin syntyisi edes silloin tällöin. Paikka olikin hyvin tuottoisa. Muutoin olen aina sanonut, että kirjoitan mieluummin uuden kirjan jos kirjojani ker-
Laakereillaan ei passaa levätä
Otto itse on käyttänyt sekä saamaansa järkeä että jäseniä läpi elämänsä ahkerasti. Lippuja ovelta. Haaveesta oli kuitenkin pitkä matka toteutumiseen, sillä matkakassan kerryttäminen siellä osoittautui hyvin vaikeaksi. viulu, Anni Puittinen, 2. Pianomusiikkia huipulta! OLLI MUSTOSEN PIANORESITAALEJA Kiteesalissa la 8.1. Mukavaahan tämä eläminen on, kun vain riittää tekemistä, Otto tuumii.
TOHMAJÄRVI
IRJA JA HEIMO UJALAN TAIDENÄYTTELY Tohmajärven kirjastossa 7.12.2010-27 .1.2011. Tuntui siltä, että saisi maa minut niellä. Viattomien lasten päivänä Otto täyttää 100 vuotta.
Koti-Karjala
5
KULTTUURIIKKUNA
Kiteen kulttuuritoimi toivottaa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille kumppaneilleen sekä kulttuurin kuluttajille Keski-Karjalassa!
KITEE
Rummukaisen Otto ei ylläty, kun joukko toimittajia kyselee häneltä pitkän iän salaisuutta. ja Kiteen kulttuuritoimi.
Kirjailija ja kotiseutuneuvos Otto Rummukainen viettää 100-vuotisjuhliaan Viattomien lasten päivänä.
100 vuotta täyttävä Otto Rummukainen:
Mukavaa elää, kun vaan tekemistä riittää
puupuiden teko sujuu yhä ja uunin lämmitys sekä osa kotipihan lumitöistä antaa liikettä näin talviaikaan. Solisteina (Sibelius-Akatemia): Reetta Haavisto, sopraano, Maarit Aura, mezzosopraano, Marko Nuutinen, tenori, Antti Pakkanen, baritoni, Sampo J. Siinä sitten Lahja-tyttönenkin sai ensi kosketuksen kauppiaan rooliin. Ihmiselle on kuitenkin annettu järki ja jäsenet. Koti oli menetetty lopullisesti. Tuottaja: Eiku ry. Syksyisin Otto teki kirjan markkinointimatkoja polkupyörällä polkien. Sen jos minä tietäisin, niin sanoisin muillekin. Paavo Joensalon pienoisooppera JOULUKSI KOTIIN ke 29.12. Asemasodaksi vakiintunutta sotatilaa kesti kolmisen vuotta, kunnes vihollinen jyräsi massiivisella ylivoimallaan Karjalan kannaksen jälleen alleen. Hyvin ansaitulle eläkkeelle hän jäi v. Argentiinassa tervehtimässä sinne jääneitä ystäviään ja verestämässä lapsuuden muistojaan. viulu, Liisa Karhu, alttoviulu, Piritta Gröhn, sello, Leena Hirvonen, koskettimet, Olli Mikkonen. Suuntana oli kaukainen Argentiina, jonne tuohon aikaan haalittiin maahanmuuttajia ympäri Eurooppaa uudisraivaajiksi maan harvaan asutuille reuna-alueille. 1937 tila pantiin myyntiin ja hankittiin uusi olinpaikka Horttanasta, Viipurin läheisyydestä. päivänä marraskuuta 2010 Kiteen terveyskeskuksen vuodeosastolla. Viime kesänä hän kasvatti edelleen itse perunaa ja porkkanaa kasvimaalla ja tomaatit kypsyivät kasvihuoneessa. Lyhyen tauon jälkeen sodan liekit syttyivät uudestaan, ja menetetty Karjalan kannas vallattiin takaisin. Kasveissakin toiset kuolevat jo puolessa kesässä ja jos on hyvät geenit, voi elää pitkällekin. Niille oli nyt käyttöä. 2011 klo 17.00. Kamariyhtye: 1. klo 19 Kiteesalissa. Hän oli syntynyt 11.12.1916 Kiteen Misolassa viisilapsisen perheen esikoisena. Hänen taitonsa olikin arvossaan mm. Perhe palasi kotikonnulleen heti Viipurin valtauksen jälkeen ja alkoi kunnostaa sodan runtelemia paikkoja. Kiteen ev.lut. Niinpä hänestä tuli ensimmäinen espanjan kieltä taitava perheen jäsen. Esillä Irja ja Heimo Ujalan maalauksia sekä valokuvia. Myös nuorin perheen jäsen syntyi Argentiinassa. Horttanan unelmakoti jäi rauhan teossa uuden rajan taakse. paluumuuttoon liittyvissä asioissa, vaikka hän oli tuolloin vielä lapsi. Niinpä v. Silloin jouduin ottamaan toisen painoksen kirjasta
Siksi kristinuskon marginalisoiminen tai sen julkisen merkityksen ja tehtävän kieltäminen koituu loppujen lopuksi ihmisen itsensä vahingoksi. Englanninkielen sanan "history" voi jakaa kahteen osaan: his story, hänen kertomuksensa. Sitä ei osteta eikä anasteta, se annetaan aina lahjaksi. Ruotsalainen pappi ja kirjailija Peter Halldorf on todennut: "On vaikea löytää perille ilman edellä kulkeneiden johdatusta ja ankkuroitumista yhteisöön, jonka kautta arvomme juurtuvat omaa minäämme syvempään multaan." Joulu sitoo meitä historiaan. 11:1 "Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa." Hes. Jumalan rauha onkin paras mahdollinen joululahja. Taivaasta lähetettiin enkelisoittokunta vahvistamaan kirjoitusten lupaus Messiaan syntymisestä ja johdattamaan ensimmäiset juhlavieraat syntymäpaikalle. 1:1-4). Ei ollut hänellä vartta
eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet." Mikä on tämä mies, Herraksi ja ylistettäväksi kuvattu. Sen sijaan hän aina korostaa "jouluevankeliumissaankin" ylösnoussutta Kristusta ja Jeesukseen liittyvän pääsiäisevankeliumin voimaa. Luukas korostaa, kuinka kaikki tapahtuu historiassa, tämän maan kamaOn suurta Jumalan armoa, että taas kerran saamme hiljentyä viettämään Herramme ja Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Et vain tunne tätä hyväntekijää ja siksi paha riippuu sinussa kiinni. Kyse on ennustuksesta, joka toteutui Jeesuksen tulossa maailmaan. Luuk. Miksi näitä kansan hyväntekijöitä vainotaan, on sitten kyse kiinalaisesta toisinajattelija nobelistista, rotusorron vastustajasta tai Jumalan rakkauden osoituksesta langennutta ihmiskuntaa kohtaan. Jumala antoi paremman
joululahjan, mitä ihminen voi toivoakaan; Jumala tuli ihmisten keskuuteen pelastamaan syntiset kuoleman pimeästä valon valtakuntaan. Kaikille ei ole mieleen tasapuolisuuden arvostus ja toiselle hyvän toivominen. Kun kirjoitamme vuosiluvun, myönnämme epäsuorasti, että kulttuurimme ja uskontomme lähtökohtana on tuon pienen lapsen syntymä. Joulu on merkki siitä, kuinka kristinusko näkyy monella tavalla historiassamme ja kulttuurissamme. Sen nostalgisiin alkuhetkiin meitä yleensä saattelee Luukkaan jouluevankeliumi tai Matteuksen esittämät Jeesuksen syntymään liittyvät kertomukset. Juurien puuttuessa ihminen ajelehtii kevyesti arvojen ja mielijohteiden ristiaallokossa. 1: 2-4) Paavalin aikaan joka sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä, vietettiin Herran päivää eli juhlittiin Jeesuksen ylösnousemusta. Ilman historiaa ei ole nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. Tämä joulun lapsi, Jeesus Kristus nimittäin kuoli ristillä noin kolmikymmenvuotiaana, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Kuka hän on, jota vastaan kovin taistellaan ja mitättömänä pidetään. Aiempi vuoden 1938 Kirkkoraamattu toi esille nykyistä käännöstä paremmin Luukkaan pyrkimyksen historiallisuuteen: "Ja tapahtui niinä päivinä .". Historian ymmärtäminen on itseymmärryksen edellytys, niin yksilölle kuin yhteisöllekin. 18:38 "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Tämä huuto kuului Jeesuksen aikaan Juudean maalla useita kertoja ihmisten kaivatessa apua elämäänsä. Siksi hän mainitsee keisari Augustuksen ja käskynhaltija Qviriniuksen. Ihminen saa juuret, kun hänellä on historia. Jospa huutomme olisi vieläkin sama, vaikka elämme erilaisessa maailmassa. Päinvastoin juuri se näyttää historian kieltämiseltä. Vieraammat saavat jäädä oven ulkopuolelle. Evankeliumikirjansa alussa hän sanoo pyrkivänsä tekemään mahdollisimman tarkan selon ja kirjoittamaan yhtenäisen esityksen "niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet" (Luuk. Tätä eivät valtaapitävät ymmärtäneet ja sen tähden hänet haluttiinkin raivata pois kansan suosiosta ja mielistä. Kertomus Jeesuksen syntymästä ja hänen vaiheistaan, merkityksestään ja vaikutuksestaan on länsimaisen historian pääjuuri. 33:15 "Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskauden vesan, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa." Vaikka näissä puhutaan Daavidista, ei kuitenkaan ole kyse Israelin maan toisesta kuninkaasta, joka oli oikeudenmukaisuuden ja Jumalan mielisuosion mies. 53:2 "Hän kasvoi Herran edessä niin kuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta. Kristinusko on eurooppalaisuuden ja suomalaisuuden sydän. Se sitoo hänet osaksi yhteisöä, joka kurottaa ajassa taaksepäin. Ajanlaskumme määräytyy Jeesuksen syntymästä. Annetaan lahjoja ja niitä myös toivotaan saatavan. Kenties sinullekin on joskus tullut mieleesi löytää Joulun lapsi tai Jumalan ilmoittama Vapahtaja, joka vapauttaa elämäsi varjopuolista ja antaa mahdollisuuden jatkaa puhtaalla omatunnolla. Hän on kulkuri, joka kulkee paikasta toiseen, muttei kuulu mihinkään eikä tiedä päämäärää. 34:23 "Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa." Jer. Nykyihminen haluaa elää tässä hetkessä, vailla menneisyyden siteitä. Jes. Joulua pidetään hyvän mielen juhlana. Historiattomuus johtaa juurettomuuteen, joka on todennäköisesti aikamme pahin sairaus. Tule tapaamaan Auttajaasi ja vastaanottamaan paras joululahjasi. Jouluevankeliumi ei ole satua tai legendaa, myyttiä tai tarinaa, vaikka siihen sisältyykin ylihistoriallista ainesta. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Ovi on avattu sinua varten. Luukkaalle oli tärkeää sitoa ensimmäisen joulun tapahtumat historiaan. Tulkoon siis joulun lapsi sydämeesi ja valloittakoon hän
sen sillä uskolla, toivolla ja rakkauden Hengellä, jonka ylösnoussut Kristus läsnäolollaan voi meille antaa. Tule Vapahtajamme!
Olavi Huovinen Kiteen vapaaseurakunta. Joulun sanoma Jeesuksen syntymästä voi muuttaa kulkurin pyhiinvaeltajaksi, joka tietää, mistä tulee ja minne on menossa. Ei ole lainkaan häpeällistä toivottaa Jerusalemin lasten tavoin Jeesusta tervetulleeksi joulumme päähenkilöksi ja elämämme pelastajaksi. Olihan Rauhanruhtinas, Ihmeellinen neuvonantaja, maailman valo, ylösnoussut Jeesus Kristus syntymäpäivänsäkin ansainnut.
ralla. Ketä tänään huudetaan avuksi. Seppo Häkkinen Mikkelin hiippakunnan piispa
Kiitollisina saamme sitä viettää tänäkin jouluna pyytäen enkelten kosketusta ja joulurauhaa koko maanpiirille, rajoillemme, seurakuntaamme, sisimpäämme ja perheisiimme. Vain he, jotka odottivat Vapahtajaa, ymmärsivät Jumalan ilmoitukset vuosisatojen ajalta toteutuvan tässä vaatimattomassa lapsessa. Siitä lähtien Jeesus vaikuttaa elävänä Herrana, Jumalan valittuna, Poikana, jolle on annettu valta toimia taivaassa ja maan päällä. Apostoli Paavalin sanoin: "Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Hän on Jumalan Poika, joka ilmestyi jouluevankeliumin kertomana ihmislapsena ihmisten keskelle. "Hän saapuu, kuninkaamme", lauletaan hengellisessä laulussa. Latinankielinen Vulgata-käännös ilmaisee tämän vielä iskevämmin: "Factum est .", siis "on tosiasia, että .". Se on niin vah-
vasti kulttuurimme syvärakenteissa, ettei sitä saa sieltä pois kuin tuhoamalla samalla koko kulttuurimme. Apostoli Paavali, varhaisin Uuden testamentin kirjoittajista, puolestaan ei halunnut tuntea Jeesusta "lihan mukaan" ollenkaan. Oikeudenmukaisuuden toteuttamisen luulisi olevan välttämätön ominaisuus valittaessa vastuunkantajia yhteiskunnallisiin tehtäviin. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme." (Room. 6
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Joulu sitoo historiaan Joulurauhaa!
Historiattomuus on aikamme tyypillinen piirre. Jeesuksen syntymä liittyi historiaan, tiettyyn aikaan ja tiettyyn paikkaan. Teitä kaikkia lämmöllä ajatellen ja siunaten
Wille Riekkinen Kuopion hiippakunnan piispa
Luvattu Vapahtaja
Jes. Lääkäri Luukas oli historioitsija. Ystävälle ei haluta jäädä velkaa. Vain sitä kautta voi suuntautua kohti tulevaa. Siitä kasvavat juuremme. Vasta 180luvulla Jeesuksen syntymäjuhlaa ruvettiin julkisesti viettämään, ensin Egyptissä, sittemmin eli 300-luvulta lähtien koko Rooman valtakunnassa. Asiaa ei muuta, vaikka lyhenteen "j.Kr." tilalla käyttäisimme joidenkin suosimaa "j.a.a"-lyhennettä
Monikulttuuriseen ja suvaitsevaan maahan kuuluu myös sen oma kulttuuri. Seimen ääreen on silti hyvä seisahtaa, tavallisena, keskeneräisenä kulkijana, rauhaa ja Jumalan läsnäoloa kaipailevana. Kristuksessa Jumala on uhrautunut meidän puolestamme. Mutta ketään ei näy, ihan koskematta on mökin tie, hyvin hiljainen pihapiiri Hyvin yksin Joulu tulla voi kuin salaa sinne hiipii... Kiitollisina elämän lahjasta vanhemmat luovat katseensa pienokaiseen ja kaikilla on lupa tulla ihmettä katsomaan. Meidän Jumalamme ei ole uhreja vaativa jumala, Hän on uhrin antanut Jumala. Uskonnollisten johtajien kohtaamisissa Suomen muslimiyhteisön johtaja on sanonut, että suomalaisessa kouluissa täytyy pitää kristillinen joulujuhla ja kevätjuhlassa täytyy laulaa Suvivirsi, koska se on vakiintunut perinne. Joosef jo vanhempana tiesi matkanteosta, nuori Maria kantoi lapsen lisäksi harteillaan ihmisten katseita ja häpeääkin. Elämää ja tapahtumia riittää myös seimen hetken edelle ja sen jälkeen. Kanssais Joulun saan, syvyydestä suuren sydämen. Seimelle ja tuohon historian hetkeen on ollut vaivalloista kulkea. Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa! Mirva Lehtinen Kirkkoherra Kiteen ev.lut. Meitä kasvatetaan suvaitsevuuteen, mutta usein varsin ahdasmielisellä tavalla. Sulle ainoan, tien oikean, Suurin suunnan näyttää Joulun rauhan julistaa. Hiljaisuus Joulun täyttää, jokaiselle ja Teillekin, näyttää tien oikean, Suurin suunnan näyttää, Joulun rauhaa julistaa. Yksi hyvä syy muuttaa Suomeen on juuri maan itsenäisyys. Hänen Isän kaikkivaltiaan ja pojan Isän Jumalan Joulun rauhan juhlistan. Seimellä totta ovat ilo, rauha ja Jumalan läsnäolo. Jokaisen kuva joulusta muodostuu vähitellen, täydentyy vuosien kuluessa ja muuttuukin. Tähtien helminauha mielen jouluun johtaa."
Toivotamme asiakkaillemme ja ystävillemme Valoisaa Joulun aikaa ja Onnellista tulevaa vuotta 2011!
kuva on vain sen hetken tallenne. Karjalan kielessä "suvaitseminen" tarkoittaa nimenomaan rakaseivät ole suomalaisia. Missähän muualla kieltäydyttäisiin kansallispäivän vietosta sillä perusteella, että maassa asuu ulkomaalaisia. Vapahtaja tulee jouluna meidän tavallisten ihmisten luokse kysymään yhden kysymyksen: onko minulle vielä tilaa. Kun tunnemme oman kulttuurimme ja arvostamme sitä, on meillä paremmat valmiudet arvostaa myös muita. Joko kuusikin tuotu tupahan lämpiämään, jota lapset kilpaa käy koristamaan. Isä saunankin laittoi lämpiämään, _ äiti uunihin valmistaa puroaan. 226 155 Keisarinkuja 10 A, Kitee
Lääkäriasema
RESETTI
Joulukorttirahat lahjoitamme kansalaisjärjestö Werdelle avustustoimintaan Filippiineillä.
www.werde.fi
Sana tuli lihaksi
Keskellä talven pimeyttä ja kylmyyttä meitä valaisee ja lämmittää joulun sanoma, sanoma siitä, että Kristuksessa Jumala on tullut ihmiseksi. 040 170 2050
Kiteentie 5, KITEE, 0400 142 755, mape 917, la 915, aattona suljettu. 040 484 7475 MaTo 917, Pe 918, La 914
Joulun rauhaa
Hiljaisuus tienoot täyttää, kuulu ei koiran haukku ei laulu linnunkaan. Rakkauteen kuuluu myös suvaitsevuus. Nuoren vaimon matkanteko oli vaikeaa, odotus oli edennyt viimeisille päivilleen. Joensuun ortodoksien seurakunnan puolesta toivotan siunattua Kristuksen syntymäjuhlaa. Jokaisessa kuvassa, ikuistetussa hetkessä tallentuu myös historiaa. TOIVO LEVANKO Kalliosta
Saako Joulu jo tulla?
Saako joulu jo tulla pirttihin pienoiseen. Pian valmista on joulun jo tulla. Joulusta eivät halua poistaa kristillistä ainesta toisuskoiset maahanmuuttajat, vaan kristinuskoon kielteisesti suhtautuvat suomalaiset, jotka pyrkivät käyttämään toisuskoisia hyväkseen. Paraskin
Hyvää Joulua ja Antoisaa Vuotta 2011
kaikille asiakkaille, omaisille sekä yhteistyökumppaneille.
Lämmintä ja Rauhaisaa Joulumieltä!
Kiittäen vuodesta 2010 sekä Menestystä ja Onnea Uudelle Vuodelle 2011!
Kukkakulma S. Voisiko meidän joulustamme saada samanlaista, vakaata ja rauhallista valokuvaa, vai pitäisikö turvautua kuvanmuokkaukseen. Sitäkin tulee vaalia ja kunnioittaa. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta seimellä, tallin reunamilla on rauha. Sitä voisi sitten muistella tulevina vuosina. Suomalaisen väki
"Joulun sininen rauha, kuusi hangella hohtaa. Joosef ja Maria tekivät hiljaisina matkaa. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa
7
Keski-Karjalan Hoivapalvelut Oy
Kuva joulusta
Jouluun kuuluu yksi tietty maisema: pyhä perhe tallin suulla, eläimet, paimenet ja enkeli seuraamassa kaikkea tapahtunutta. Meidän itse kunkin tulee sisäistää tuo sanoma niin, että sana tulisi lihaksi meissä itsessämmekin, että Jumalan hyvyys ja rakkaus eläisi meissä. Hiljaisuus aaton täyttää nään maan valkean. Tämä kuva on piirtynyt mieliimme ja sydämiimme ja monelle meistä seimi huokuu rauhaa, vakautta ja pysyvyyttä, ikuista sanomaa. Tämän ilon, tämän kuvan ulkopuolelle ei rajata ketään. Selkein merkki rakkaudesta on uhrautuminen. Suurin suunnan näyttää, Joulun rauhaa julistaa. Takana on synnytyksen tuska, epävarmuus, monet pelot. Onko polku jo puhdas, lakaistu luminen. Sana tuli lihaksi, niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa. Joidenkin koulujen joulujuhlista on suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden nimissä riisuttu pois kristillinen aines. Hiutaleet maahan leijaa, kaiken valkoiseksi saa, Joulun rauhaa julistaa. Ahdasmielinen suvaitsevuus on tuottanut erikoisia ilmiöitä. Puh. Mutta yhtä asiaa kaivataan jokaiseen jouluun. Emme enää elä yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa. Enkelten ylistys olkoon rukouksemme ja toiveemme tänä jouluna:
"Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Olkoon rauha, tulkoon joulu. Joissakin kouluissa on lopetettu itsenäisyysjuhlien vietto, koska kaikki oppilaat
Kenkä-Santerin henkilökunta toivottaa
Jouluista Joulua!
Palvelemme aattona 912
Tervetuloa ostoksille!
KENKÄ-SANTERI Oy
Kiteentie 8, KITEE. Jos kerran muualta tulleet toisuskoiset kunnioittavat meidän perinteitämme, miksi emme itse niin tekisi. Enkelten viesti ensimmäisestä joulusta lupaa taivaallisen rakkauden juuri meille. Hiljaisuus on seuranain, yksin et ole silloinkaan. Nyt eteisen ovi aukeaa, jokos joulupukki tulla saa . Myös jouluperinteitä halutaan muuttaa. Me vietämme Kristuksen syntymäjuhlaa, jotta muistaisimme, kuinka paljon Jumala meitä rakastaa ja kuinka paljon Hän meidän puolestamme tekee. Kauppaa on käyty, kalusteita, kaappeja, kiikkuja kaupattu, kahviakin kuppiin kaadettu!
Kiitoksia hyvät asiakkaamme! Toivotamme Oikein Rauhallista ja Leppoisaa Joulun aikaa sekä Hyvää Uutta vuotta 2011!
Puh. Maassamme kansallisuuksien, kielten, uskontojen ja kulttuurien kirjo monipuolistuu. Haluaisimme täydellisen hetken ja kuvan joulustamme. Mikään valokuva ei kätke täydellisesti sen hetken tunteita ja tunnelmaa. seurakunta
Fysikaalinen Hoitolaitos KUNTOPALVELU
Arja Pakarinen Svetlana Ellonen puh. Oikeaa suvaitsevuutta on se, että kaikki voivat tuoda esille omat perinteensä. Seimi korvaa valokuvat ensimmäisestä joulusta. Tämä perhe oli kaikkea muuta kuin tavallinen. Toisiin seimiasetelmiin liittyvät myös lähestyvät arvovaltaiset vieraat, tietäjät idästä. Joululla on maassamme vahva perinne, sitä meidän tulee kunnioittaa, erityisesti sen kristillistä traditiota. Liittäisimme kuvaan ne ihmiset, jotka eivät päässeet paikalle, rajaisimme kuvan ulkopuolelle ne, joita emme halunneet kuvaan mukaan. 226 266 puh. Käy rapuilla koputtaa ei tule ovelle avaajaa, silti Joulu saa tulla! AJATTELIJA
Vuosi on jälleen kulunut... "Kristus syntyy - kiittäkää." isä Iivo Suvanto Joensuun ortodoksinen seurakunta
Hyvää Joulua ja Terveyttä vuodelle 2011!
tamista
Kuntapuolella ajattelutapa on ehkä erilainen, kun tulopuoli kootaan pääasiassa verotuksen kautta. Yrittäjien on vaikea ymmärtää kunnallisen päätöksenteon hitautta ja lillukan varsiin sotkeutumista. Pienistä, itseä lähellä olevista asioista puhutaan turhauttavan paljon, mutta suuret miljoonaluokan päätökset hyväksytään yhdellä nuijan kopautuksella. Jatkossa tähän seikkaan pitää kiinnittää entistäkin enemmän
Johtotehtävissä pitää hallita kokonaisuus
Kunnallista päätöksentekoa moititaan Holopaisen mielestä usein myös aiheetta. Hän sanoo ymmärtävänsä myös Rääkkylän ratkaisua, kun se päätti irtautua kuntien sote-sopimuksesta. 8
Lämpimät kiitokset asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta.
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Liikkeemme suljettu 24. Tätä kautta löytyy ratkaisuja, joilla palvelut voidaan tuottaa tehokkaasti ja rahat saadaan riittämään. Pentti Holopainen on oikea henkilö vertailemaan yritysten ja kuntien päätöksentekokulttuuria. Jo nyt näyttää siltä, että asiasta tulee paha sotku, riitaa ja rahan menoa. Yrityksissä jokainen menokohta on harkittava tarkkaan, kun mistään ei tule ilmaista rahaa. Holopaisen mielestä kuntapuolen päättäjillä olisi kuitenkin opiksi otettavaa hommansa hallitsevilta yritysjohtajilta. Meillä on hyvät suhteet lapsiin ja välit sisarusten kanssa ovat läheiset, hän iloitsee.
KAUKOLÄMPÖ
KITEEN LÄMPÖ OY
Arppentie 26 b, 82500 Kitee Puh. Merkkipäivää hän juhlii perhepiirissä.
Lämmöllä jouluna muistaen ja Kiitos kuluneesta sekä menestystä vuodelle 2011!
70 vuotta täyttävä Pentti Holopainen:
Minulla ei ole ollut tapana äksyillä
Hän on mies, joka ei ole koskaan sanonut pahasti. On hienoa, että olen saanut olla siinä mukana. Hänellä on oltava kyky nousta asioiden yläpuolelle ja nähdä tulevaisuuteen. 70 vuotta tulee täyteen joulun jälkeen tiistaina.
Hyvältähän tuollaiset mielipiteet tuntuvat ja kuvaavat perusluonnettani. Tässä yhteydessä Holopainen haluaa korostaa yhteisöllisyyden, porukkaan kuulumisen ja toisaalta porukalla tekemisen merkitystä. On paljon tapauksia, joissa päätöksen tekoon käytetty aika on kääntäen verrannollinen päätettäviin rahoihin. Hänellä on kummaltakin saralta pitkäaikainen kokemus. Toista osapuolta pitää silti kuunnella ja yleensä se oikea totuus löytyy niiden varmojen totuuksien puolivälistä. Minulla ei ole ollut tapana äksyillä, vaan olen yrittänyt hoitaa yhteisiä asioita rakentavasti, toisten mielipiteitä kunnioittaen. Niitä esitetään asiantuntevasti, vaikka asiantuntemusta ei riittävästi olisikaan. Kaikki on työllä tienattava. Hän on ollut meille kannustava ja innostava isähahmo. Se on rohkea, ennakkoluuloton irtiotto. Ongelmana ovat ilmeisesti monimutkaiset organisaatiorakenteet ja ontuva päätöksenteko. On kuitenkin tilanteita, joissa ei voi olla toisten mieliksi, vaan on oltava luja ja oma mielipide on tuotava selkeästi esiin. Siinä joutuu hyväksymään myös oman mielipiteen vastaisia päätöksiä. Minusta se on ollut erittäin mieluisaa ja mielenkiintoista työtä. LIIKKEEMME SULJETTU
0400 158 416 0400 158 418
Ensi viikon tiistaina 70 vuotta täyttävä Pentti Holopainen viettää oloneuvoksen päiviä synnyinkodissaan Heinäjärven rannalla. Tiedossa on paljon ratkaisuja, joita tekovaiheessa on kritisoitu kovasti, mutta jotka pitkässä juoksussa ovat osoittautuneet oikeiksi, hän tiivistää. Toisaalta Rääkkylä on ottanut ison riskin. Jokaisen pitää ymmärtää, että ilmaisia palveluja ei ole, vaan niiden järjestämiseen tarvitaan aina rahaa. Ihmisten kanssa keskusteltaessa ja päätöksiä tehtäessä kuulee usein ehdottomia mielipiteitä ja "varmoja totuuksia". Parempaakaan systeemiä ei ole keksitty. Edellä olevat kaksi lausetta on kahden yrittäjän äskettäin esittämiä luonnehdintoja kiteeläisestä Pentti Holopaisesta tämän 70-vuotispäivän kynnyksellä. Ihmetyksen aihetta kunnallisessa päätöksenteossa herättää myös se, että eurojen ja palvelujen välillä ei koeta olevan yhteyttä. Samanlaista ajattelutapaa odottaisin kuntapäättäjiltäkin. Sellainen tuntuma minulle on tullut, että taloudellinen tarkkuus ei ole kunnissa samassa asemassa kuin yrityksissä. huomiota. Jouluaattona liike suljettu.
Eurot ja palvelut kytköksissä keskenään
Rahan käytössäkin Holopainen näkee yritysten ja kuntien sekä kuntayhtymien välillä eroja. Hierarkiset rakenteet eivät enää kuulu nykypäivään. Menneisyyteen ja tähän päivään on turha tuijottaa. Siihen jokaisella on oikeus, hän pohdiskelee. 0400158 416, 0400158 418, 0400158 419
JOULUAATTONA pe 24.12. Kunnallinen päätöksenteko pohjautuu enemmistövaltaan ja sen kanssa on elettävä. Strategista ajattelua ja suunnittelua on Kiteellä toki tehtykin. Hyvän esimerkin yhteisöllisyydestä hän sanoo löytyvän myös omasta perhepiiristä. johtotehtävissä oleva on, sitä pitemmälle tulevaisuuteen katseet on suunnattava. Minusta on upeaa, kun toimimattomaksi koettuja toimintamalleja rohjetaan kyseenalaistaa ja samalla ruvetaan miettimään vaihtoehtoisia tapoja tuottaa palveluja. Pitkän työhistorian aikana olen oppinut, että jyrkkä asioihin suhtautuminen ei ole viisasta. Yrityksen johtotehtävissä olevan pitää hallita kokonaisuuksia. Mitä korkeammalla pallilla. ja 31.12.10 sekä 6.1.2011
ARPPENTIE 21 KITEE O4O 018 3166 WWW.SISUSTUSLAUKKANEN.FI SISUSTUSLAUKKANEN@CO.INET.FI
Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta sekä
toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
SIIRRYMME TALVIAIKAAN
Palvelemme 1.1.2011 alkaen MAPE........817, LA.......SULJETTU 1.1.31.3.2011
Puh. Olen monen palvelutyötä tekevän kuullut sanovan, että tämä on hyvä työpaikka ja meillä on hyvä porukka, mutta meitä on liian vähän. Kuntalaivan ruorissa olevien on nähtävä kauas ulapalle ja löydettävä kurssi, jolla eteen tulevat karikot kierretään. 040 105 1350
Joulu joka kotiin!
Lämpimästi Kiittäen toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Me käymme joulun viettohon... Toivon, että tällaiset ratkaisut panevat laajemminkin ajattelemaan asioita uudella tavalla, ja miettimään, onko palvelujen organisoinnissa toimittu aina kuntalaisten parhaaksi
Vuosit-
Kiittäen menneestä vuodesta toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!
Puh. Näistä korteista Sanni rakensi kolme vuotta sitten näyttelyn Rääkkylän kirjastoon. Moneen muuhun harrastukseen tai keräilyyn verrattuna korttien kerääminen on halpaa ja kortit mahtuvat kohtalaisen pieneen tilaan. Toivotamme kaikille
tain hän pistää postiin noin 40 korttia. Joulukorteista löytyy molempia. Lopulta Sanni keräsi kaikenlaisia joulukortteja. 010 768 4018
Yrittäjäntie 2, KITEE. Aarteisiin kuuluvat myös Rudolf Koivun, Martta Wendelinin, Heljä LiukkoSanni Kinnusen keräilyharrastus alkoi enkelikorteista. Tapa levisi kaupunkien vauraiden ihmisten parista kohtalaisen nopeasti maaseudulle kaikkien kansanosien tavaksi laajan luku- ja kirjoitustaidon ansiosta. Sanni Kinnunen ei ole koskaan laskenut joulukorttejaan, mutta varmasti niitä on useita satoja, ehkä jopa tuhansia. Kirjoitan joulukortit jo marraskuussa kaikessa rauhassa.
Rauhallista Joulua ja Siunattua Vuotta 2011!
Kitee-Seura ry:n museotoimikunta
Englantilainen keksintö
Ensimmäinen joulukortti valmistettiin ja lähetettiin Englannissa vuonna 1843. Jouluyön tapahtumista kertovia kortteja on myös tallessa iso määrä. Hän alkoi kerätä joulukortteja 1980-luvulla Olen ostanut kortteja kirpputoreilta, tyttäret ja siskot ovat myös niitä minulle hankkineet ja olen ostanut uusiakin.
Kiitos kuluneesta vuodesta.
Kaunista Joulua ja Onnellista tulevaa Vuotta 2011!
Kiitos asiakkaillemme Kuluneesta Vuodesta!
050 555 7443
0445 227 226
Postileima kertoo joulukortin lähetysvuoden. Enkelikorteista se alkoi, keräilijä kertoo. Korttien joukossa on harvinaisuuksiakin. Toiset saattavat myydä keräämistään korteista ensin postimerkit ja sitten koko kortin. Moniko tietää, että Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi myös joulukortteja. Hän nimittäin kerää joulukortteja.
Joulukortti säilyy vuosikymmenet eikä niihin kyllästy, Sanni Kinnunen kertoo. Kortit kuvaavat joulun tapahtumat aina Marian ja Josefin tulosta Betlehemiin aina Itämaan tietäjien vierailuun ja pakoon Betlehemistä. Korteista voi rakentaa jopa pieniä kertomuksia. Niitä on lähetetty tämänkin joulun seutuun noin 50 miljoonaa. Viktor & Albert museon johtaja Sir Henry Cole päätti muistaa liiketuttaviaan painetulla joulukortilla. Riitta Makkonen
Kari Suomalainen piirsi myös joulukortteja.
Sundströmin ja Marja-Liisa Pitkärannan kortit. Olen aina tykännyt kuvista ja väreistä. Joskus Sanni Kinnunen joutuu tutkimaan leimoja suurennuslasin kanssa.
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
"Eletään arkea, eletään juhlaa"
Ruppovaarantie 28 82500 KITEE puh. Kortti valmistettiin kirjapainossa kivipainotekniikalla ja väritettiin käsin. Enkelit liittyivät luontevasti uskonnollisiin aiheisiin. Sanni kerää kortteja sillä perusteella, mikä silmää miellyttää, eikä mieti erityisemmin keräilyarvoa. Kirjapainotekniikan kehittyminen ja hintojen laskeminen lisäsi joulukorttien suosiota nopeasti. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
Jouluista Iloa ja Lämpöistä Oloa asiakkailleni!
Onnea & terveyttä vuodelle 2011!
Hierontapalvelu TUIJA PARKKONEN Keisarinkuja 7
9
Joulukorttien lumo säilyy
Olisipa lähettänyt mieluummin joulukortin, tuumaa rääkkyläläinen Sanni Kinnunen saatuaan joulutervehdyksen tekstiviestillä. Joulukorttien lisäksi hän on kerännyt taide- ja onnittelukortteja sekä maisema- ja ulkomailta tullelita kortteja. 0400 910 004 www.hoitokotieerika.fi
Kitee-Seuran museotoimikunta
Uusvanhat kortit kauneimpia
Kokoelman vanhimmat joulukortit ovat vuodelta 1955. Sanni Kinnusen kokoelman vanhin joulukortti on vuodelta 1955.
KIITTÄÄ kaikkia tahoja,
jotka loivat pohjaa Kiteen kotiseutumuseon toiminnan onnistumiselle kaudella 2010.
Kiitämme Kitee-Seuraa, Kiteen kaupunkia, Museovirastoa, Pohjois-Karjalan museota, reippaita oppaita Jennaa, Jonnaa, Emmiä, Susannaa, luetteloija Johannaa, Kiteen Maataloustilit Oy:tä, museovieraita ja lahjoittajia. Korttipainos oli tuhat kappaletta. Niissä tontut ovat työn touhussa. Viestintäteknologian kehittyminen ei ole merkittävästi vaikuttanut joulukorttien suosioon. Tässä ensimmäisessä kortissa tontut lapioivat tietä saunalle, toisessa vievät puita ja vettä saunaan ja kolmannessa menevät vastat kainalossa jonossa saunaan, Sanni kuvailee joulukorttisarjan tapahtumankulun. Ensimmäiset suomalaiset joulukortit painettiin 1900luvun alussa. Eniten hän pitää uusvanhoista korteista, joita on tehty etenkin amerikkalaisista joulukorteista. Suomen ensimmäinen joulukortti on lähetetty 1870-luvulla. Sanni lähettää itsekin mielellään joulukortteja. 0400 910 002 www.hoitokotieerika.fi Ruppovaarantie 28 82500 KITEE puh. Yksi sellainen on Sanni Kinnusen kokoelmassa. 1850-luvulla joulukorttimaaksi tuli Saksa, jossa osattiin tehdä värikkäitä ja korkealaatuisia joulukortteja verrattain edullisesti
Se kulkee hänen rinnallaan vessaankin, mutta varoo visusti tönäisemästä. Jos isäntä on allapäin tai hänellä on kipuja, Aapo laittaa suuren mustan päänsä tämän polvelle kuin lohduttaen. Timoskainen Ky
Piimäjärventie 15, 82380 TOLOSENMÄKI Puh. Ääni muuttui kellossa, kun Aapo pisti etukäpälänsä miehen hartioille ja ärjäisi kovasti. Karpola 0500 655 059 J. 0400 377 861
Puh. Matti muistaa, miten Aapo oli koko sairauskohtauksen ajan hyvin huolissaan. Jos joku käyttäytyy isäntää kohti uhkaavasti, Aapo menee väliin ja varoittaa kumealla murinalla. Hän meni sellaiseen tilaan, ettei itse pystynyt herättämään vaimoaan Pirjoa, puhumattakaan, että olisi pystynyt soittamaan ambulanssin. Siitä mies itkemään, että elä hyvä Matti anna tuon syyvvä minua, Matti nauraa. 050 534 1993
sähköposti: jussi.malinen@kolumbus.fi OLKONTIE 6 KITEE P. Suomessa niitä koulutetaan nimenomaan palveluskoiriksi. 0400 914 427 Pirkko Sihvonen
TAKSI TAKSI SEPPO KOFFERT SEPPO KOFFERT Puh. Uimaan sen kanssa ei kuitenkaan kannata lähteä, sillä se pyrkii heti pelastamaan veden varassa olevaa ihmistä. 013-224 341, 0500 857 876
Terkkuja maailmalta!. Briard on vanha ranskalainen rotu, jota vuosisatojen aikana on käytetty palveluskoirina ja vuoristoseuduilla hengenpelastajina. Aapo ei ole koskaan käynyt kiinni kehenkään. Eronen 0400 676 959
JM-MAALAUS JA TAPETOINTI
Puh. (013) 412 172
Kiteen Kala-Kaverit ry
OOTTORIKONEISTAMO AY
Tolosentie 1, 82380 TOLOSENMÄKI Puh. Jos Aapoa ei olisi ollut, olisi hengenlähtö ollut hyvinkin lähellä. No kynnen jäljethän siitä uimareissusta muistoksi tuli, kun Aapo pyrki häntä pelastamaan järvestä.
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuo vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
MARTTI MUUKKONEN Ahostie 14 0400 377 927
Kunonniementie 12 B, 82500 Kitee Puh. 0400 681 132
AP TEOLLISUUSKONEPALVELU KY
Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry
www.keskikarjalanua.fi
KITEEN TRAKTORI- JA RINNEKONEURAKOINTI
M. Tarkkaan se vahtii vieläkin, ettei kukaan pääse tietämättä lähelle. Meille tämä Aapo on lähinnä kaveri ja senkin se on oppinut erittäin hyvin. Kehotin miestä lopettamaan,
Matti pystyy tekemään pihalla pikku lenkkejä kainalosauvojen avulla ja kukas muu hänellä on kaverina kuin Aapo, joka vahtii visusti joka askeleen.
mutta tämä vain yltyi, vaikka varoitin toisenkin kerran. Jos olisin mennyt sairaalaan varttitunnin myöhemmin, en enää istuisi tässä, hän sanoo. Oli aamuyö, kun Matilta räjähti paksusuoli. 0400 377 861
Metsäpalvelu
Esko Juvonen
puh. En pystynyt edes puhumaan. Sen muistan, että Aapolla oli hirmuinen hätä. 013-224 500
KORJAAMO
Keisarinkuja 17, 82500 Kitee Puh. Aapo toimi minun hengenpelastajanani. Matti oli pitkään sairaalassa ja häntä jouduttiin leikkaamaan peräti seitsemän kertaa. Tervejärkinen kyllä ymmärtää lopettaa jo siinä vaiheessa, onhan koiralla kokoa pienen karhun verran.
Matti pyytää Aapoa katsomaan kameraan ja Aapo tottelee, vaikka ei kuvauksesta muuten välittäisikään.
Rähinöidä ei kannata
Matti muistaa yhden tapauksen, jossa eräs maistissa ollut asiakas tuli rähisemään tilitoimistoon. Aapo urahti pöydän alta. Mies räpsytteli rukkasiaan ja puhui kovaäänisesti. Aapolle viestitin suunliikkeillä ja sormella osoittaen, että herätä Pirjo. Jos vieras tulee sisään, Aapo menee heti luo ja kysyy, millä asioilla sitä oikein liikutaan. Kun se haistaa vieraan vaarattomaksi, se menee Matin luo ja mötkähtää pitkäkseen. 050 537 8124
PERINNEHIRSITYÖ
Heikki Arpinen
0400 223 825
www.kiteentarvemetalli.fi
Asennus R. Ja niin se meni Pirjon luo ja käpälällään tyrkkien sai tämän hereille ja hälyttämään ambulanssia. 10
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Aapo on Matin hengenpelastaja
Koiran ja isännän välille muodostuu yleensä näkymätön side, mutta kesälahtelaisen Matti Hirvosen ja kymmenvuotiaan Aapon välillä tämä side on ainutlaatuinen.
Viime kesänä Matti sai sairauskohtauksen kotonaan. 0400 227 876 raimo.timoskainen@kolumbus.fi
PENTTI HÄMÄLÄINEN KHT
TILAUSLIIKENNE Lauri Möttö Ky
Puh. 013-413 151
A. Hirvonen
JÄÄHDYTIN- JA KONEKORJAAMO ROUVINEN KY
Juha Rouvinen Lohelantie 1 82500 KITEE Puh. Aapo odotti uskollisesti kotona ja vaikka isäntää oli ikävä, se hoiti hyvin hommansa huolehtimalla Pirjon ja tilitoimiston tyttöjen turvallisuudesta.
Uskollinen seuralainen
Aapo on ollut uskollinen seuralainen Matin palattua sairaalasta. 411 180
KYLÄPUOTI Kiteentie 31, 82500 Kitee
Puh. Se ymmärsi, että nyt on isännällä jotain pahasti vialla. Meillä oli kerran vieraana eräs saksalainen, joka meni kielloistani huolimatta uimaan
Se tarkoittaa myös sitä, Rami, että sinäkin saat vähintään yli 20 lahjaa, koska kuitenkin ostat yhden lahjan itsellesi. Kun oppikoulussa mentiin sitten aineenopettajasysteemiin, niin se kaikki tavallaan hajosi. Joku joulunäytelmähän siellä myös oli, nimeä vaan en enää muista. Opettajainhuoneessa työnjako oli se, että äidinkielenopettajat tekivät omaa ohjelmaansa (runot, näytelmät), musiikinopettajat väsäsivät kuoroa ja taitavia soittajia otettiin mukaan. Selvisin juuri ja juuri tilaisuudesta hengissä. Siihen aikaan meissä oli muusikkoja vähemmän ja musiikkipuoli jäi enemmän opettajien vastuulle. Lahjaksi oli sitten jotkut pienet pussit, jotka jaettiin kaikille - varmaankin piparkakku ja omena.
Vilkasta joulua!
Valmistuttuaan Helsingistä liikunnanopettajaksi Raimo Toropainen aloitti opettajanuransa Kiteen yhteiskoulussa vuonna -63. Se varmaan johtui aika pitkälle siitä, että kansakoulussa oli luokanopettaja, joka tunsi oppilaansa ja opetti tavallaan kaikkia aineita. Rehtorivuosinaan Raimo käsitteli kanslistivaimonsa Liisan kanssa joka ikisen joulutodistuksen ja tiedetäänhän, etteivät kaikki opettajat tietenkään ole oikeasti niin tunnollisia kuin pitäisi, vaan numeroita sai hakea viime minuuteilla joskus näitten kotoa saakka. 013-221 333
Avoinna: mape 1017, la 1013. Isä valjasti hevosen ja sitten lähdettiin joulujuhlaan Muljulan koululle. Jouluruokailua meillä ei
ollut, koska siihen aikaan ei kouluissa ollut keittolatoimintaa ollenkaan. Tietynlainen pyhä, mutta samalla kotoinen tunnelma katosi. 040 508 5088, f. Herätys oli kuuden maissa. Useimmilla kerroilla kai osuin oikeaan. Sen kyllä muistan, että kellopeli oli kallis: 28 mk. Viiden kilometrin matka Hammaskalliosta Ramin ensimmäiseen koulun joulujuhlaan sujuteltiin isän kyydissä reellä Partiissuon maisemissa. Kymmenen kilon kinkku saa kyytiä, kun kaikki parikymmentä lasta ja lastenlasta koirineen kissoineen, puolisoineen ja lahjoineen tulevat nälkäisinä joulunviettoon. Pääasiana oli kaikilla näyttää omille vanhemmille, että osaa. Aladár Bayer
Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita sekä toivotamme rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2011!
Puhoksentie 9, KITEE, p. Miksi. Liikunnanopettajan jouluvirka oli vähän ruumiil-
20 lahjaa tulossa, Rami!
Kiteen Palomäen Siilintiellä oloneuvos Toropainen aikoo viettää jälkikasvunsa kanssa jouluista juhlaa perhepiirissä. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
11
Rauhallista Joulua! Kiitos Yhteisestä Vuodesta & Siunausta Vuodelle 2011!
Kiteentie 5, Kitee puh. Varsinkin rehtorin ja kanslistin työpöytien kautta kulki takavuosina paljon paperia. JOULUAATTONA PE 24.12. Oppilaitten tunteminenkin hajosi, eikä sen takia ollut niin kiinteää yhteyttä heihin.
Raimo nimitettiin oloneuvokseksi jo 15 vuotta sitten. Itselleni ei jäänyt muuta käteen kuin karmea esiintymispelko.
lisempi. Muuten opettajan hommaksi taisi jäädä vain joulukuusen koristelu.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
KESKI-KARJALAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
Mikä muuttui?
Joulujuhlien tunnelma muuttui mielestäni paljon totisemmaksi ja arkisemmaksi, kun siirryttiin kansakoulusta oppikouluun. Se oli kansakoulussa. Se oli: "Reippahasti lietsomaan, rautaa tässä taotaan..". Aisakellot laitettiin aisaan ja sitten mentiin ajorekeen vällyjen alle, ja menoksi! Muita sisaruksia ei varmaan kyydissä ollut, oli-
Reippahasti lietsomaan
Raimon opettajana Muljulassa oli Elisabet Levola, joka tietenkin oli laatinut jouluohjelman. (013) 411 187 Asemantie 18, TOHMAJÄRVI, p. Vuonna -31 syntynyt Eetuveli saattoi olla, mutta isän ja äidin muistan hyvin mukana olleen.
Aisakellot aisaan ja vällyjen alle
Koulun joulujuhlat minua paremmin muistaa vuodesta 1963 Kiteen yhteiskoulussa ja peruskoulun yläasteella liikunnanopettajana ja rehtorina puurtanut Raimo Toropainen. Muut tuntuivat aina nauttivan esiintymisestä, kuorossa laulamisesta tai Joosefin esittämisestä. Olin jossain soittoryhmän keskivaiheilla ja yritin kauhusta jäykkänä osua johon kuhun metallikieleen. Uskonnonopettajallahan oli sitten myös aikamoinen osuus aina. Yhden ainoan juhlan sentään muistan, siinä piti kaikkien edessä soittaa orkesterissa kellopelillä. Minulla oli ohjelmana laulaa Toropaisen Pirkon kanssa. Niitä on eläkepäivillä mukava muistella.
Omista koulun joulujuhlista ei toimittaja muista juuri mitään. Laulunkin muistan. Jotain liikuntaesityksiä saattoi olla, mutta niitä tuli tytöiltä mieluummin. Entisen opettajani laulukokemukset ovat jotenkin lohduttavat. Jos jokainen Toropaisen klaanilainen jouluaattona antaa lahjan jokaiselle, se tekee yhteensä yli 400 lahjaa. Neuvos odottelee kinkun kanssa pariakymmentä jouluvierasta.
Rauhaisaa Joulun aikaa!
Kitee-Seura Rääkkylä-Seura Kesälahti-Seura Tohmajärvi-Seura
vat sen verran vanhempia. Elettiin sodan välivaihetta. Opettajainhuone on melkoisen vilkas paikka joulun alla. Raimon ensimmäinen opinahjo oli Muljulan kansakoulu. SULJETTU.
Täältä Hammaskalliosta, Toropaisen talosta, alkoi Raimon rekimatka kansakoulun joulujuhliin Muljulaan.
Ramin joulut
Kiteeläinen Raimo Toropainen on elämänsä aikana ehtinyt kokea monelaista joulujuhlaa. 040 556 4490 Palvelemme: mape klo 7.3016.30, lasu suljettu.. Pukkihan kyllä kävi. Meidän liikunnanopettajien virka joulujuhlassa oli lähinnä koota poikien kanssa näyttämötelineet saliin. Se minulle jäi mieleen; se sen verran siinä korokkeella vanhempien ja muun väen edessä jännitti, että jäi väkisin mieleen
Hinnat sis. Emme voi vaikuttaa siihen, että yhtä tyhjin taskuin kuin tänne tullaan, täältä myös lähdetään. Näin palkasta jää enemmän rahaa käytettäväksi esimerkiksi joulun jälkeisten maksu- ja luottokorttilaskujen maksamiseen. Kun omanikäisiä ihmisiä otetaan pois täältä keskuudestamme kesken täyden juoksun, niin kyllä se pistää ajattelemaan, millaista jalanjälkeä on itse jättämässä maailmaan
ja lapsilleen. alv 23%.
Elämä on aniharvoin mustavalkoista
Jouluaattona 50 vuotta täyttävä Eeva Alhainen kiteyttää elämän mottonsa lauseeseen "ei sillä ole niin väliä, mitä me koemme, vaan mitä me teemme kokemuksillamme". Olen sellainen kaulitaan ja käännetään persoona. Minusta on ollut hienoa nähdä, kuinka vanhemman tyttären ammatinvalinta rajavartijana osoittaa uskollisuutta niitä samoja arvoja kohtaan, joita itse pidän tärkeinä. Minusta suurin mahdollinen lahja on saada elää tässä yhteiskunnassa ja vapaassa itsenäisessä isänmaassa. Verohallinto on tiedottanut, että vuoden 2011 verokorttien arvioidaan tulevan voimaan 1.2.2011. Jo lapsuudessa hän omaksui myös vahvan rehellisyyden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden arvomaailman sekä peräänantamattomuuden tärkeiksi näkemiensä asioiden edessä. Jos aikoo opiskella työn ohessa, pitää olla oikeasti kiinnostunut itsensä kehittämisestä. Sen, kuinka ihminen tarvitsee toista ihmistä näissä elämän ääripäissä ja monessa muussa asiassa siinä välillä. Eeva on ehtinyt vuosien saatossa olla vastuun kantajana monissa luottamustoimissa. Nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajaksi, sosionomiksi ja ammatilliseksi opettajaksi Eeva on opiskellut työn ohessa. Haluan olla hyvä äiti lapsilleni ja kunnioitan heitä suuresti. Minulla on ollut hyvä tilanne opiskella, kun perhe on ollut siinä koko ajan tukena. Elämä on hyvin harvoin mustavalkoista, vaan asioista löytyy erilaisia puolia ja sävyjä riippuen miltä kantilta niitä katselee.
Toivotamme yhteistyökumppaneillemme
Pyhäselän Vuoden Yrittäjä 2010
Hyvää Joulua ja Menestystä Vuodelle 2011!
Karjalan Rakennuspalvelu Oy
Joulutervehdyksiin varatut varat olemme tänä vuonna käyttäneet Pyhäselän Urheilijoiden Junioritoimintaan. Eeva on ehtinyt hankkia kokemuksia monelta saralta. logiaa. Hän on kääntänyt saamansa kokemukset hyödykseen ja tiedon janon kehityksen poluksi.
Maatalon tyttönä elämän realiteetit tulivat Eevalle jo pienenä tutuiksi. Elämän itsensä, opiskelujen ja työn kautta hankittu monipuolinen näkemyskenttä on opettanut Eevaa katselemaan elämää sen eri sävyissään. Jonotusaika on maksullinen. 12
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Kesport toivottaa Rauhallista Joulua sekä Liikunnallista Uutta Vuotta 2011!
Palvelemme: Keto 918, aattona 912.
Maanantaina 27.12.2010 ALKAA
PALJON TOPPAA sekä JALKINEITA
ALE
OVH.
KITEE
SUURI SPORTTI
20% 50%
Jouluaattona 50 vuotta täyttävä Eeva juhli syntymäpäivään viime viikonloppuna ystävä- ja perhepiirin kanssa pikkujoulujen merkeissä.
Kiteentie 7 · Puh. Verokortteja aletaan postittaa joulukuun lopussa siten, että ne ovat asiakkailla 14.1.2011 mennessä. 0400 374 840
Verovinkki:
Tarkista ennakonpidätysprosenttisi tammikuulle 2011
Tammikuussa 2011 työnantaja toimittaa ennakonpidätyksen joulukuun 2010 lopussa voimassa olleen verokortin tai vuodelle 2011 annetun muutosverokortin perusteella. Eevan opiskeluista vain nuorena hankittu keittäjän ammattitutkintoon ja perushoitajaksi johtava koulutus on ollut kokopäiväistä opiskelua. Kotiseuturakkaana ihmisenä Eeva kantaa nyt sydämessään toivetta, että KeskiKarjalan seutukunta äänestäisi tulevissa vaaleissa jonkun alueemme ehdokkaista Arkadianmäelle. Näiden lisäksi hän on syventänyt osaamistaan opiskelemalla työn ohessa mm. Uusi muutosverokortti kannattaa siis tilata vuodelle 2011, jotta et maksa turhaan ylimääräistä ennakonpidätystä. Työn ohella opiskelussa on antoisaa se, että teoriatietoa voi peilata käytännön työelämän asioihin ja ottaa opitut asiat välittömästi käyttöön. Jos työntekijä on toimittanut työnantajalle erikseen tilaamansa tammikuussa 2011 voimaantulevan muutosverokortin, toimitetaan ennakonpidätys sen mukaan koko vuoden 2011. Katson ja tutkin asioita hyvin laajasti eri näkökulmilta. Rakennus- ja maanrakennusurakointia Ohvanantie 97, 82200 Hammaslahti puh. Mukavaa on ollut nyt jälkikäteen tavata myös nuorten työpajalla aikanaan ohjaamiani nuoria, jotka tulevat kertomaan, mitä heille kuuluu nykyisin ja kuinka elämä on järjestynyt uomiinsa. Pidän niitä kaikkia tärkeinä tehtävinä, mutta silti nostan uusimman luottamustoimeni yli muiden. Elämän alussa ja lopussa ei ole väliä yhteiskuntaluokilla, sillä niillä hetkillä olemme kaikki saman arvoisia. Tällä hetkellä Eeva suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelmassa. Olen saanut nähdä sen, että jokainen meistä on laulun arvoinen. Tällöin verohallinnon postissa lähetetty verokortti on aiheeton eikä sitä tarvitse toimittaa työnantajalle.
Opiskelu on palkitsevaa
Eevan elämää on sävyttänyt pitkään opiskelun ja työelämän yhdistäminen. Sen suurempaa, tärkeämpää ja vaativampaa luottamustointa kuin olla kahden pienen pojan mummo, ei olekaan. 010 6666 370 Palvelemme: mato 917, pe 918, la 914
Soitto 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 /puh + 0,059 /min ja matkapuhelimesta 0,0821 /puh + 0,169 /min. Emme me voi edes odottaa oikeudenmukaisuutta ja elinvoimaisuutta tälle alueelle, jos emme itse pidä puoliamme siinä, että meidän asioista on joku puhumassa ja ääntä pitämässä Helsingin päässä.. Työ täytyy tehdä itse. työ- ja organisaatiopsyko-
Mummouden luottamustoimi
Eeva pohtii, ettei 50-vuotias ole suinkaan vanha, mutta on se kuitenkin ikä, jossa ihminen alkaa keskustella itsensä kanssa omista arvovalinnoistaan ja miettiä ovatko ne olleet oikeita. Minun pitää itseni löytää tarvitsemani tiedot ja vastaukset, sillä kukaan ei voi vain antaa minulle osaamista ja uusia taitoja. Eevan työura on ollut monipuolinen ja liittynyt aina jollain tapaa ihmisten palvelemiseen. Jokainen uusi ihminen pitäisi osata kohdata nöyrästi ja kuunnellen. Kun huomaan jonkin puutteen omissa tiedoissani ja taidoissani, otan asioista selvää. Se, mihin voimme vaikuttaa, on miten kohtaamme toisia ihmisiä elämässä. Olen nähnyt kuinka tänne synnytään ja kuinka kuollaan. Viljelyn arjen keskellä hän näki, kuinka elämä on täynnä tiettyjä lainalaisuuksia ja kiertokulkua, johon kuuluu erilaisia välietappeja. 0400 373 088, soratoimitukset ja kuljetukset puh. Jos olet esimerkiksi korottanut loppuvuodesta 2010 ennakonpidätysprosenttiasi, on syytä huomata, että samalla prosentilla pidätetään vero tammikuun 2011 palkasta. Tärkein esikuva elämälleni on ollut siinä, miten määrätietoisesti ja millaisin uhrauksin tämän maan vapauden puolesta on taisteltu ja samalla hyökätty epäoikeudenmukaisuutta vastaan
Juurikan Martoissa mietimme, mitä voisimme ihan oikeasti tehdä, meillähän on paljon käsityötaitoisia ihmisiä, Juurikan Marttojen puheenjohtaja Marja-Riitta
Omin käsin tehtyjä lahjoja olivat luovuttamassa Martoista puheenjohtaja Marja-Riitta Väistö, Sirkka Gröhn, Salme Makkonen, Lahja Havukainen, Terttu Myyryläinen sekä vastaanottamassa Hellin puolesta Riikka Sutinen ja Eine Kettunen.
Väistö kertoo. suljettu
Lapsille on tiedossa lämmintä jouluksi
Juurikan Martat lahjoitti valtavan pinon villasukkia, -lapasia, -kaulaliinoja ja -pipoja sosiaalitoimelle lahjoitettavaksi jouluna tarvitseville, kiteeläisille lapsille ja nuorille.
Iloinen rouvaparvi on kokoontunut Kiteen kaupungintalon hallituksen huoneeseen. suljettu
S-marketit toivottavat Hyvää Joulua!
19 1
Hinta voimassa 1.9. 0,81,4 kg/kpl
2
79
Saarioinen Joululaatikot 700 g (3,99/kg)
Palvelemme ma-to 7-21, pe 24.12. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
13
Oikein maukasta joulua!
Palvelemme 22.23.12. En muista, että ennen meille olisi tullut sukkia, mutta Lähivakuutus ja Osuuspankkihan ovat tehneet pakettikeräystä. Kaikki lahjat menevät tietenkin tarpeeseen ja ovat merkittävä asia meille, Eine vakuuttaa.
Tekemistä käsille
Puheliaan naisporukan puhenaiseksi ryhtyy tuttu hahmo Hellistä. Monet ovat neuloneet armeijalle sukkia, mutta me
emme lähteneet siihen mukaan, vaan ajattelimme, että neulomme lapsille ja nuo-
rille, jotka oikeasti ovat tarpeessa. alkaen
92
Koff III 24 tlk 7,92 l (2,06/l) (sis.16,32 + pantti 3,60)
Hinnat voimassa 22.24.12.2010
Hinta voimassa kepe
129 0
/kg
2
25
Omena Red delicious Ranska 1 lk.
Boy Sillit 275550 g (8,18 4,09/kg)
2
79
39
Vaasan Tumma tai vaalea joululimppu, viipaloitu, 500 g (2,78/kg)
Atria Rosolli 550 g (5,07/kg)
Hinta voimassa kepe
89
265
Klementiinipussi 1 kg Espanja 1 lk.
Apetit Graavi- tai Kylmäsavukirjolohifileesiivut 150 g (17,67/kg)
325
Paulig Juhla Mokka 500 g (6,50/kg)
9
Hinta voimassa kepe
90
/kg
Norjalainen lohifilee pakattu, n. klo 7-21, jouluaattona klo 712, la 25. Keräys oli jo viime vuonna ja nyt sitten taas tänä vuonna, Eine Kettunen sanoo. Sosiaalitoimen kautta
saamme jaettua lahjat juuri niille, jotka niitä eniten tarvitsevat, Marja-Riitta tietää.. 7-12, la 25. ja su 26.12. Täältä sukat, lapaset, pipot ja kaulaliinat lähtevät Tohmajärvelle lastensuojelunyksikköön, jonka kautta perhetyöntekijät sitten toimittavat ne apua tarvitseville eli meidän kiteeläisille asiakkaillemme, joilla ei ehkä lähipiirissä ole itsellään sukankutojia, Riikka Sutinen selvittää. Juurikan Martat aikoo luovuttaa sosiaalitoimelle parimäärältään sadan ylittävän pinon villavermeitä, sukkia ja lapasia sekä myös pipoja ja kaulaliinoja.
Kaikki tarpeeseen
Villaista joululahjapaljoutta ovat Hellin puolesta vastaanottamassa tuore perhepalvelujen päällikkö Riikka Sutinen sekä lasten ja nuorten palvelujohtaja Eine Kettunen. ja su 26.12
Kauppa otti hänen mukaansa joulun omakseen nopeasti. Ihmisketju ulottui Virosta Latvin kautta Liettuaan ja oli 600 kilometriä pitkä. Jouluperinnettä säilyttivät ja siirsivät isoäidit.
Kairit tuli vuonna 1994 maatalousharjoittelijaksi Rääkkylän Varpasaloon. tyi uudelleen. Joulua piti kuitenkin vietää salaa ja hiljaisesti. Koululaisten todistuksessa käytösnumero laski, jos opettaja näki oppilaan joulukirkossa, hän kuvailee joulunviettoon liittyviä riskejä. Neidon tehtävä on sangen yksinkertainen; Lucia tuo valon, kynttilän, aamunavaukseen, jossa muistellaan Lucian tarinaa. Hän koki marttyyrikuoleman 300-luvulla. 040 602 1485
Joulu oli tabu
Viro oli 50 vuotta Neuvostotasavalta. Virolaiset jouluperinteet eivät Elven ja Kairitin mielestä poikkea kovinkaan paljon suomalaisista. Meille aikuisille ne olivat työpäiviä, elleivät sattuneet viikonlopuksi ja koululaisillekin koulupäiviä. Tontut liikkuivat ja pistivät karkkeja ikkunoilla oleviin joulutossuihin. 013-284 276 Avoinna mape 8.3016.00
Uskollisia asiakkaitamme vuodesta 2010 kiittäen ja myötätuulista Uutta Vuotta toivottaen Kotileipomon väki!
Joulua vietettiin verhojen takana, kuvailevat rääkkyläläiset Elve Jõgi ja Kairit Kurm-Ilonen joulunviettoa Neuvostoliiton aikaisessa Eestissä. 14
Koti-Karjala
pe 24.12.2010su 9.1.2011
Keskiviikko 22.12.2010
Lomailemme
Niittytie 2 A Puh. Nykyinen elämän rytmi kun ei oikein kasvata olemaan paikallaan hiljaa kuunnellen... Jahtiretkillä hankittu ruumiillinen rasitus ja juhlavissa maisemissa vietetyt yksinäiset hetket antavat todellista ja laadukasta rentouttavaa mielen tasapainoa, väheksymättä jahtitovereiden kanssa vietettyjä hienoja hetkiä, joissa yhdessä on saatu jakaa kokemuksia ja vapaa aikaa. Päivällä oltiin arkisesti töissä ja illalla vietimme joulua, Elve muistelee. Meillä Virossa oli pakkasukko, punaisiin pukeutunut niin kuin Suomessa joulupukki, Kairit kertoo. 013-284 275 Avoinna mape 7.0015.00 Olkontie 4 Puh. Nyt äiti ja tytär viettävät yhteistä joulua Rääkkylässä. Jo ennen virallista itsenäistymistä eestiläisten parissa alkoivat omat perinteet tulla uudelleen kunniaan. Joulun teemaan kuuluu perheen piirissä touhuaminen ja sukulaisten tapaaminen. Luciahan oli sisilialainen tyttönen, josta tuli katolisen kirkon pyhimys. Viime vuonna Elve muutti tyttärensä luo Varpasaloon. Itsenäistymisen jälkeen kirkot täyttyivät varsinkin joulun aikaan, Elve kertoo. Vuonna 1997 Kairit muutti Rääkkylään pysyvästi. Suomeen Lucian päivän vieton perinne on tullut Ruotsista, jossa tapa tunnettiin jo 1700-luvulla.
Tule erämiehen Joulu
Joulun aikaan saamme rauhoittua ja totutella hiljaisuuteen. Jahdeissa on saattanut syksyn aikana kulahtaa liiankin moni viikonloppu! Rauhoittuminen ei niin helppoa olekaan, se saattaa olla monelle ylivoimaisen vaikeaa. Eestin lippu oli neuvostovallan aikaan valtaapitäville niin arka asia, ettei Elven mukaan edes villapaidassa saanut olla sini-musta-valko -yhdistelmää. Ehdin muutamassa kuukaudessa kasvattaa juuret tänne, Kairit hymyilee. Virossa, Liettuassa ja Latviassa muodostettiin Baltianketju elokuussa 1989. joulukuuta. Myös eestiläiseen jouluun kuuluu joulukuusi, joululaulut, joulukirk-
Kodin ja perheen juhla
Vuonna 1991 Eesti itsenäis-
Maijusta tuli Lucia
Kahdeksanvuotias tokaluokkalainen, Maiju Romppanen Riihikylästä, sai viettää päivän Lucianeitona. Näärilahjat muuttuivat joululahjoiksi. Kaipasin paljon omaa perhettäni. Kiteen Juurikan koulussa on ollut tapana antaa yhdelle toisen luokan oppilaalle Lucia-neidon kunniatehtävä. Tapahtumalla haluttiin kiinnittää huomiota Baltian maiden ihmisten kohtaloon. Luonnon järjestyksen tuntuessa epäoikeudenmukaiselta, on osamme kuitenkin vain sopeutua hyväksymään kipeältä tuntuvat menetykset. Juurten kasvamista edisti harjoittelutilan isäntä Hannu Ilonen ja varpasalolaiset, jotka ottivat nuoren sukulaiskansan tyttären lämpimästi vastaan. Elven ja Kairitin perhe asui Pärnussa. Kairit ja Elve osallistuivat itsenäisyyttä edeltävään laululiikkeeseen. Silloin ei hyväksytty uskontoa eikä uskonnollisia juhlia. Neuvostoaikana Virossa
Juurikan koulun tokaluokkalainen Maiju Romppanen on koulun Lucia-neito 2010.
Elve Jõgi ja Kairit Kurm-Ilonen ovat eläneet senkin ajan, ettei joulua olisi saanut viettää. Vuoden aikana joku on saattanut menettää ystävänsä, rakkaan jahtikaverinsa iäksi. Kuitenkin tarvitsemme lepoa myös henkisen tasapainon ylläpitämiseen ja rauhoittumiseen. Erästelijä on luonnostaan oppinut kunnioittamaan luontoa ja siellä vilisevää elämää. Silloin tuli pakkasukko, näärivana, ja jakoi lahjat. Pääsin jopa televisioon, Kairit naurahtaa. Yhteiset hienot kokemukset ja muistot lohduttakoot heitä. Kuuntelimme Suomen radiokanavilta joululauluja, Kairit kertoo. Jouluun yhdistyy elementtejä virolaisesta ja suomalaisesta joulusta.
Kiittäen menneestä vuodesta toivotamme Rauhallista Joulua sekä Hyvää Uutta Vuotta!
KITEEN VESIKUNTA PALO-OJAN VESIOSUUSKUNTA KITEEN ETELÄINEN VESIOSUUSKUNTA
Kalapolku 11 82500 KITEE Puh. Isänäiti valmisti meille joulun ja piti kiinni jouluperinteistä. Olkoon siis joulun aika erä- ja luontoharrastajille rauhaisaa ja mielen tasapainon täyttämää aikaa. Kaksi miljoonaa ihmistä otti toisiaan kädestä kiinni. Kaupungeissa järjestetään joulumarkkinoita ja joulutoreja. Elämänmeno on usein niin hektistä, että aikaa on vain hereillä pysymiseen vaadittavaan lepohetkeen. Erä harrastuksen yksi hienoimpia kokemuksia onkin juuri nauttiminen hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä. Toivokaamme, että osaisimme ja olisimme kykeneviä huomaamaan ja huolehtimaan samanlaisella pyyteettömyydellä myös lähimmistämme, vieläpä niin, että oppisimme muistamaan porukan hiljaisintakin jahtikaveria ja tuomaan yksinäisyyteen iloa ja ystävyyttä.. Itsenäistymisen jälkeen joulu tuli sille paikalle, jona sitä muualla Euroopassa vietetään. Tiedon harjoittelupaikasta Kairit sai äidiltään Elveltä, joka oli saanut vinkin Hannun tädiltä, tämä oli ollut Pärnussa lomamatkalla. Siellä joulukauppa alkaa myöhemmin, adventilta. Erästelijätkin laittavat pyydyksensä jouluksi lepoon, hetken aikaa kaikki saa olla rauhassa. R
Mummot säi jouluperinteen
vietettiin nääriä uudenvuoden aattona. Vietimme joulua 24.-26. 040 727 7007 Fax. Itsensä kuuntelemisen taitokin on hyvä säilyttää. kuunnellen, kellä olisi mitäkin sanottavaa ja keneltä mitäkin opittavaa. Kansalaiset harrastivat kuitenkin passiivista vastarintaa ja varsinkin maalla joulua vietettiin luterilaisissa perheissä ja suvuissa. Tapahtuma vei Baltian maat itsenäisyyden tielle. Nyt Kairitin ja Hannun perheellä on kolme lasta. Erästelijöille hiljaisuuden ei pitäisi olla pelottava kokemus, ovathan he herkän luonnon keskellä vuoden mittaan monta kertaa viettäneet aikaa yksin hiljaisuuden ympäröimänä. Kairitin isoäiti oli se, joka piti jouluperinteitä yllä, laittoi jouluruokia ja lauloi joululauluja
Jennillä itsellään on palloilutausta, niinpä perjantai-illan kerhossa usein pelataankin pallopelejä. Kiitoksen Raimolta sai Jenni itsekin. Jouluyönä oli tärkeää syödä monta kertaa, ettei seuraavana vuonna tulisi ruuasta pulaa, Elve kertoo. Joulu on lasten, perheen ja suvun juhla samalla tavalla kuin Suomessakin. Hapankaalin olen maustanut kuminalla ja meiramilla. Kukkakimpun ja kirjekuoren, iloitsee huomion kohteeksi joulumyyjäisten yhteydessä 4H-pöydän takaa joutunut tyttö. Perheet kokoontuvat yhteen. Lahja piti ansaita. Ilman hapankaalia ei ole joulua, Kairit naurahtaa. 918, pe 31.12. Taikinan annetaan olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Hunaja sulatetaan ja kiehautetaan fariinisokerin, liköörin ja mausteiden kanssa. ja jatkuu 31.12. Erittäin hyvä hinta/laatusuhde!
20% 15
Ovh.
KITEE
TOPPAVAATTEIDEN TALVIALE ALKAA
%
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
t: Sportian väki
Kiteentie 9, KITEE. Ruskistan hapankaalia vähän pannulla värin ja maun vuoksi. Lapsille oli kunniaasia harjoitella runo tai laulu ja laulaa lahjojen jakamisen yhteydessä. Joskus raastan joukkoon omenaa tai porkkanaa. Hapankaali saa olla hapanimelää, joten valutan päälle siirappia. Seos jäähdytetään ja lisätään voi ja vatkataan kananmunat. Joulun kahvipöytään kuuluvat suomalaiseen tapaan joulupullat ja piparkakut. Väliin laitan siivutetun possunkyljen ja loput hapankaalista niiden päälle. 914.
Nordea Pankki Suomi Oyj. Puh. Nykyaikaisiin eestiläisiin piparkakkuihin käytetään mausteeksi Vana Tallin -likööriä. Lahjan sai vasta sitten, kun oli esittänyt laulun tai runon. Mukana on parhaimmillaan täysi tusina nuoria.
Onneksi olkoon, onnittelee ja kiittelee Raimo Korkeakoski Jenni Nykästä, joka on vastannut liikuntakerhosta syksyn ajan.
Runsaan vuoden ikäinen Melina viettää nyt toista jouluaan.
ilyttivät n Virossa
ko, leivonnaiset, ruuat ja lahjat. Nykyisin Ilosen tuvassa tuoksuvat jouluna niin hapankaali, kinkku, lanttulaatikko kuin piparkakutkin. Riitta Makkonen
15
Kiitämme asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta.
Toivotamme Rauhallista Joulua
ja
Onnellista Uutta Vuotta!
KITEEN MAATALOUSTILIT OY
Olkontie 6, Kitee, puh. Hänen kanssaan samaa mieltä on lasten liikuntakerhosta syksyn ajan vastannut Jenni Nykänen. Jos tuli paljon lahjoja, piti olla varattuna paljon runoja ja lauluja. Eestiläiseen jouluun kuuluu enemmän leikkiä ja hauskanpitoa kuin suomalaiseen, Elve arvioi.
Hapankaalia ja mustaa makkaraa
Eestiläisten jouluherkut poikkeavat jonkin verran suomalaisesta. Sen jälkeen pistän uuninkestävään astiaan pohjalle puolet hapankaalista. Vietetään siis rauhaisa ja rentouttava Joulu ja kokekaamme syvällä sisimmässä, että siitä ei saa lööppiä tekemälläkään. Joillakin on tapana syödä hanhea, Elve ja Kairit kertovat. Itse lauloin mielelläni, Kairit hymyilee. Piparkakut paistetaan 200 asteessa, Elve kertoo. Lasten piti harjoitella runo tai laulu jokaiselle lahjalle. asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
Erästelijää ei pitäisi hiljaisuuden pelottaa, eikä aiheuttaa juhlapyhille ominaista patoutumien hallitsematonta purkautumista. Enkelitkin kävivät ruokailemassa joulupöydässä. Palvelemme: ke 22.12.to 23.12. Mustan mak-
Meiltä ILOTULITUS OY:n LAATURAKETTEJA TAIVAAN TÄYDELTÄ
TUTKITTUJA TESTATTUJA TURVALLISIA
KOLMENKYMPIN KRIISI
Lyömätön hinta!
Rakettimyynti alkaa 27.12. Se oli mukavaa. Virossa ei syödä kinkkua. Eestiläiseen joulupöytään kuuluvat myös sillisalaatti, rosolli, lihahyytelö sekä mausteinen ja etikkainen kurpitsasalaatti. Vuokaan lisätään niin, että hapankaali peittyy. 919, jouluaattona 912, ma 27.12.to 30.12. Hapankaalin lisäksi tähän eestiläiseen jouluherkkuun tarvitaan possunkylkeä, porkkanaa, siirappia, kuminaa ja meiramia. (013) 411 104. Nykyisin lahjat jaetaan jouluna. Possua kyllä syödään, mutta se on yleensä savustettua tai uunissa paistettua kylkeä tai niskaa. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
karan ja puolukkahillon kanssa nautitaan hapankaalia, joka on haudutettu uunissa pehmeäksi sian sivun kanssa. Näihin piparkakkuihin tarvitaan: 1,5 dl hunajaa, 2 dl fariinisokeria, 2 tl neilikkaa, 1 tl inkivääriä, 2 tl Vana Tallin -likööriä, 2 tl kardemummaa, 2 tl kanelia, ripaus suolaa, ripaus vaniljaa, 250 grammaa voita, 2 munaa, 3 tl soodaa, 3 tl sitruunamehua, 1 dl jauhettua pähkinää tai mantelia, 7 dl vehnäjauhoja. Ja kun on aika uuden vuoden, olkoon mielemme vapaa vanhasta taakasta ja edessämme oleva polku kuin uuden tuoreen lumen peittämä
maisema, jossa ei vanhasta ole jälkeäkään! Hyvää Joulua ja Antoisaa Uutta Vuotta Veikko Ihanus
30 rakettia
50 29
TARJOUSTUOTTEISTA LISÄALE
SUOJALASIT KAUPAN PÄÄLLE!
Tässä pakkauksessa 30 rakettia! Raketit lentävät voimalla 3080 m korkeuteen ja räjäyttävät voimakkaat avauspanokset ja monipuoliset värikylläät tähtiefektit. Hapankaali saa hautua uunissa monta tuntia. Lopuksi lisätään jauhot, joihin on sekoitettu sooda ja jauhetut pähkinät tai mantelit. Virolainen jouluherkku on mustamakkara, siis verimakkara, joka on tehty ryynimakkaran tapaiseksi. 045 311 2773, 045 311 2774
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Teemme sen mahdolliseksi
Kiteentie 13 Kitee nordea.fi
Liikunnasta ja paikoista kiitos
Rääkkylässä on hyviä liikuntapaikkoja ja ne ovat hyvässä kunnossa, kiittelee Rääkkylän Kisa-Veikkojen puheenjohtaja Raimo Korkeakoski
Fonzie on todella kiltti poni, kuvailee Julia omaa valmennettavaansa. Jetinan hallituksen jäsenet edustavat tasapuolisesti yksityisiä henkilöitä, yhdistyksiä ja julkista sektoria. Viimeinen joulujuhla potilaiden kanssa oli täynnä tunnelmaa ja ikimuistoisia esityksiä.
Osastonhoitaja Päivi Laine on ollut osastolla töissä vuodesta -79 ja oli mukana muuttamassa vanhalta Rantatien sairaalalta. Osasto siirtyy tammikuussa entisen Vuodeosasto 2. Kerran viikossa treenilenkki tehdään ratsastaen.
Illalla ajamme oman pellon ympäri ja meillä on ajaessa kypärät sekä otsalamput, Jonna kuvailee kouluiltojen ajolenkkejä. Vieraista se ei tykkää. Se kiintyy yhteen ihmiseen. Russit ovat kookkaampia kuin shetlanninponit ja kilpailevat ponilähdöissä B-kategoriassa, jossa poni saa olla 107,1-130 cm korkea ja ohjastajan on oltava vähintään 12-vuotias.
Koko perheen harrastus
Jonnan ja Julian viikko-ohjelmaan kuuluu poneilla ajaminen tiistai- ja torstai-iltaisin sekä viikonloppuisin. Illan helmenä oli osaston työntekijöiden viimeisen päälle hyvin harjoiteltu ja kaikin puolin pieteetillä toteutettu Tiernatyttö-kuvaelma. Hanketta hallinnoi Niemisen ja Sintsin seudun kyläyhdistys. Yhdistyksiä edustavat Kesälahdelta Jari Moström (Heikki Tuhkanen), Kiteeltä Mika Timonen (Nina Syrjänen, Tohmajärvi) sekä Tohmajärveltä Marjaana Aarnio (Matti Jaatinen). Kiteen keskustaan matkaa on lähes 20 km, Tohmajärven kuntarajalle puolisen kilometriä ja Venäjän puolelle muutama kilometri. Se on myös aika ravivarma ja laukkaa vain jos sitä häiritään tai jos täällä kotona ajaessa on epätasainen tie.
Haaveena monte
Tähän asti Jonna ja Julia ovat ohjastaneet vain kärrylähdöissä, mutta ensi vuodelle suunnitelmissa on osallistua myös raviratsastus- eli montelähtöihin. Osaston on oltava tyhjänä tammikuun 10. Maaseudun kehittämisen pariin syyskokous valitsi kuusi uutta henkilöä. Seutu on varsin rauhallista, mutta ponit eivät autoja säiky, vaikka niitä joskus ajolenkillä kohtaavatkin. Ponit ovat kuitenkin ehdottomasti ykkösenä, onhan raviurheilu hieno harrastus ja ravireissuille lähteekin yleensä koko perhe.
Kenkä-Santerin näyteikkuna kaupungin kaunein
Kiteen Nuorkauppakamari valitsi kenkäkauppa Kenkä-Santerin joulusomisteisen näyteikkunan kaupungin kauneimmaksi jouluikkunaksi. Shetlanninponin ohella toinen tunnettu raviponirotu on gotlannin russ. paikalle ja nimi muuttu Terveyskeskussairaalaksi (TK-sairaala). Ja olihan keittiöltä vielä laitettu aikamoiset joulukahvitarpeet!
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Teddybears & CountryLiving
Riikka Lievonen
0400 253 911
lievonen.riikka24@gmail.com www.enkelinallen.nettisivu.org
EV-SÄHKÖ OY
Niittytie 2 A, 82500 KITEE P. Valot asuvat itärajan tuntumassa, lähellä Kari-isän lapsuuskotia. Molemmilla tytöillä on runsaasti muitakin harrastuksia, kuten musiikki, yleisurheilu ja taitoluistelu. Kyynelkin vierähti poskelle illan aikana, sen verran työpaikkaan on Päivikin kiintynyt. Julkisen tahon edustajina ovat Tohmajärveltä Reino Löppönen (Liisa Laasonen), Rääkkylästä Lasse Korhonen (Riitta Soininen) sekä Kesälahdelta Marko Koskinen (Hannu Putkuri, Kitee). Vuoden 2011 alussa voimaan tulevat uudet kilpailusäännöt, jolloin shetlanninponilla monteohjastajana voi toimia enintään 14-vuotias poniajoluvan haltija, jonka enimmäispaino varusteineen
on 50 kg ja ponin on oltava säkäkorkeudeltaan vähintään metrin, mutta alle 107 cm. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
17
Poniraveissa Fonzien valmentajana ja ohjastajana on toiminut Julia ja Pompulan Jonna.
huonolla kelillä ponit ovat lämpimässä tallissa. Viimeisen joulujuhlaillan ohjelmaan kuului niin yhteislaulua kuin hienoja laulu- ja soittoesityksiä. Jetinan puheenjohtajana jatkaa Reino Löppönen ja varapuheenjohtajana Marjaana Aarnio.
Vuodeosaston viimeinen joulujuhla
Kiteen terveyskeskuksen Vuodeosasto 1. Uusi sairaala alkaakin sitten pyöriä 10.1. Mieli on haikea, mutta olen itsekin nähnyt tämän muutoksen tarpeen, Päivi sanoo. Valintaa juhlistavan todistuksen otti vastaan yrittäjä Kirsi Tarkkonen ja sen luovutti Kiteen Nuorkauppakamarin varapuheenjohtaja Jussi Multanen. alkavalla viikolla. Hanke on lisännyt Leader-tietoisuutta ja saanut runsaasti julkisuutta. 0400 375 755
Saavat tiernapojat ottaa mallia Vuodeosasto yhden Tiernatytöistä.
RÄÄKKYLÄ FOLK RY. Jonna mainitsee Pompulan olevan poneista johtaja: Se on kiltti, mutta joskus villi ja vähän pukittelee. Valinnan perusteluina olivat talkootyön iso osuus, hankkeen laajuus ja iso osallistujajoukko mukaan lukien kyläläiset ja kesäasukkaat. Fonzien korkeudeksi on mitattu 101 cm ja Pompulan 98 cm, joten Jonna voi ensi kesänä kilpailla Fonziella montessa. Mainoskuva/Koti-Karjala
Vedet Puhtaaksi -hankkeelle tunnustusta
Maaseudun kehittämisyhdistys Keski-Karjalan Jetina on valinnut vuoden 2010 Leader-hankkeeksi "Vedet Puhtaaksi" -esiselvityshankkeen, josta käynnistyi mittava Onkamojärvien tilan parannustyö. (013) 220 251 www.evsahko.fi
Taksi
Jukka Lipponen
Kitee, puh. Lisäksi hankkeessa ovat mukana kaikki alueen kunnat ja useat viranomaistahot. Yksityistä tahoa hallituksessa edustavat Riikka Toropainen, Kitee, (varalla Karoliina Arvilommi, Tohmajärvi), Juha Forsblom, Tohmajärvi, (Ulla Asikainen, Kitee), Hanna Kaihoniemi, Kesälahti, (Antti Saukkonen, Kitee), Sakari Vesanen, Rääkkylä, (Milla Korhonen, Tohmajärvi). Kyllä on aika erilainen tunnelma. joulujuhlat ovat nyt historiaa. Julialle on etsinnässä russponi, jotta myös hän voi osallistua monteen, Sari kertoo suunnitelmia. Viikonloppuna, kun on valoisaa, ajamme tiellä hevosen mukana, Julia lisää. Vuoden hankkeen muistamistilaisuus on Jetinan kevätkokouksen yhteydessä. Itse ommellut vaatteet ja muu rekvisiitta kertoivat siitä, että vaivaa oli nähty todella paljon. päivään mennessä
040 727 0798 Pauli Väyrynen
SUUNNITTELU- JA ATK-PALVELU E. Ilmoituksien mukaan Kesälahdella on nähty karhuja, ilveksiä ja silloin tällöin susiakin. 013-413 075 E-mail: suunnittelu.atk@co.inet.fi
Siivouspalvelu
Kyllikki Heikura
Puh. Ari Tynkkynen uskoo, että siitä tulee oikein hyvä hirven sekä karhun haukkuja.
Taipale, Kitee puh./fax 422 180
Kesälahden Vuoden Erämies Ari Tynkkynen:
Opistontie 7, 82500 Kitee puh. 0400 445 861
KULJETUS J. Helmikuussa Ari aikoo viedä Saken näyttelyyn; jos vaikka saisi sieltä sertin, niin sitten koira olisi kaksoisvalio. Kerran näin, kun kaksi hirvenvasaa oli kaurapellossa aterioimassa. Sakke täyttää tammikuussa kaksi vuotta. Riista koostui saksanhirvistä, villisioista ja kauriista. Nämä kutsuivat purujärveläiset vastavierailulle. seurakunnan Romolan nuorisokahvilan työn tukemiseen.
Kiteen Sotainvalidit ry
Piakkoin parivuotias Korvenkiertäjän Sakke on käyttövalio ja nyt myös Kesälahden Vuoden Eräkoira. Nenonen
Kitee, puh. Samoilla tulilla nimettiin myös Arin metsästyskaveri norjanharmaahirvikoira Korvenkiertäjän Sakke Vuoden Eräkoiraksi.
MAATALOUSTUOTTAJAIN KITEEN YHDISTYS MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAITOS
OLKONTIE 6, KITEE
KAIVU JA KONE H. Se sai viime lauantaina viimeisen ykkösen Kangasniemen haukkukokeissa, joten se on nyt käyttövalio. Karhu tuli suhahtelemaan pellon laitaan. Arin korviin ei tullut sellaista meiningistä esimerkkejä Kesälahdelta, mutta omin silmin hän näki, miten karhu käytti hyväkseen kaurapellon antimia. 0400 956 090 keko@edu.kitee.fi
CNC Kakkonen Oy
Parturi Eeva Haverinen
Tervahaudantie 18 B Puh. Hyllystä löytyy myös lukuisa määrä ampumaja muista kilpailuista saatuja palkintoja.
Unkarin matkalta muistona on komea saksanhirven sarvitrofee.
Mielenkiintoinen reissu Unkariin
Arin seuralla Purujärven Erällä oli eräänä vuonna jahtivieraita Unkarista. 18
Koti-Karjala
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme
Keskiviikko 22.12.2010
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
HiusStudio Mari, Kati & Marjut
0400 195 995 Opistontie 8 A 13, 82500 Kitee
SUPERPESISJOUKKUE JUNIORIT
Kiteen Evankelinen Kansanopisto toivottaa Hyvää Joulua asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! Joulutervehdyksiin käytettävät varat lahjoitetaan Kiteen ev.lut. Hänestä on hyvä, että nykyisin saa poliisilta helposti luvan ampua häirikkökarhuja. Petoyhdyshenkilönä Ari on toiminut siitä lähtien, kun toiminta pyöräytettiin aloitettiin. Se on jo ehtinyt näyttää isännälleen, ettei tämä tehnyt turhaa sijoitusta koiraa hankkiessaan. Sakke on hänen kolmas koiransa. JUMPPANEN KITEE POKENTIE 2, 82500
PUH. Ensimmäinen on jo koirien taivaassa, mutta toinen koira Jupe viettää eläkepäiviä pihatarhassa Saken naapurina. Ari on ampunut niistä viisi, joista muistoina hyllyssä on viisi valkoista kalloa ja pari siitinluuta. Ihmiset soittavat havainnoistaan ihan kiitettävästi. Ilman koiraa ei kehtoo, eikä kannatakkaan lähtee metälle, ennen istuu tuvassa, hän hymyilee. 0400 377 470 A-ryhmän sähköurakointia
Kiteen Malliveistämö Oy
Leinovaarantie 41 A, 82430 Puhos Puh. Matkan aikana Ari sai kaadettua saksanhirven, josta muistona on komea sarvitrofee. 013-412 444, 0400 673 014
Kurenrinteentie 37, 82500 Kitee 0400 273 503
SEPPO ESKELINEN OY
Piimäjärventie 71, 82380 Tolosenmäki Puh. Arin mielestä lainsäädännössä ollaan menossa parempaan suuntaan. Vasat tietysti lähtivät karkuun ja kun ne olivat poissa, karhu itse tuli syömään kauroja, Ari muisteli.. 050 305 0836
KITEEN PALVELUTAKSIT AY
0500 273965 0500 373755
013-414 401
Koirat ovat Arille hyvin tärkeitä kumppaneita metsälle mentäessä. Viime syksynä, kun metsissä ei ollut syötävää, karhut tulivat pihapiireihin syömään marjoja pensaista ja omenoita puista. Sikäläiseen metsästyskulttuuriin oli mielenkiintoista tutustua. Seurat alkavat ukkoutua ja nuorta verta tarvittaisiin toimintaan. Kesälahden Riistanhoitoyhdistys on miehen erätaidot noteerannut ja palkitsi hänet viime viikon perjantaina pidetyillä Kesälahden Erätulilla Vuoden Erämies- tittelillä. 315 515, 050 325 9988
Miika 050 366 4338 Tomi 050 336 0192
KESKI-KARJALAN SÄHKÖ KY IIVARI SILVENNOINEN
Pajarintie 10, 82500 KITEE Puh. 040 515 1106 FAX. 050 527 6915
Ilman koiraa ei kannata metsälle lähteä
Kesälahtelainen Ari Tynkkynen on pitkän linjan metsästäjä. Sakkea ei tarvitse viedä karhunhaukkuoppiin konekarhu Penalle, sillä oikeita karhuja on Kesälahdenkin metsissä ihan riittävästi. Metsästyksen pariin
hän pääsi jo pienenä poikana veljiensä kanssa, ja toivoo, että nykynuoretkin innostuisivat asiasta. Metsästys ja riistanhoito ovat Arille hyvin tärkeitä harrastuksia. 0400 276 331
PAULIN SISUSTUSTYÖ Harjuntie 7 H 58, 82500 KITEE
Puh. Kun ilmoitus tulee, käyn tarkastamassa jäljet ja teen ilmoituksen eteenpäin. HIRVONEN OY KITEE 013-225 333, 0500 671 896,
KESÄLAHTI 0440 226 333, FAX 013-225 332
KITEEN MAATALOUSKONEHUOLTO
Tervahaudantie 3, 82500 Kitee Puh
Seurakuntasalissa osallistujat pääsivät kokeilemaan laserammuntaa, joka vaikutti olevan erityisesti poikien mieleen. 050 320 5635
PIRJO ja JUKKA TIMONEN
Kantosyrjäntie 9, 82500 Kitee Puh. 013-422 222
"SEPARAATTI"
Hallitus
Keski-Karjalan Kierrätyskeskusyhdistys ry
TAKSI KYÖSTI NOUSIAINEN
Tolosentie 10, 82380 Tolosenmäki
Joulurauhaa ja Siunattua vuotta 2011 keskikarjalaisille lukijoille Jeesuksen syntymäjuhlaa Joulua!
Keisarinkuja 7, KITEE (013) 412 433
www.joensuunlaivaus.fi
Heinoniementie 58 A, 82490 Heinoniemi Puh. 050 526 6729
Rakennus- ja koneurakointi
Markku Liukku
0400 676 930
KAIVINKONEURAKOINTI MARKKU KOSTAMO
Puh. Koko perheen tapahtumat ovatkin hyvin suosittuja ja odotettuja tilaisuuksia, joista jää hyvä mieli ja muistoja pitkäksi aikaa.
Pikkuväen peuhulasta löytyi rauhallisia ratsuja perheen nuorimmille.
jaajia, joita tarvittiinkin runsaasti, olihan tarjolla monipuolista puuhaa koko perheelle. Monelle lapselle ratsastuskokemus ja lähikontakti hevoseen on ensimmäinen ja siten ikimuistoinen. Mikäli omat taidot eivät riittäneet, paikalla oli useita ohjaajia auttamassa ja opastamassa askartelussa.
Puuhapäivästä jää hyvä mieli
Tänään kaikki on ollut kivaa. 013-423 103, 0500 374 653
KONEURAKOINTI
Johannes Laukkanen p. Islanninhevosten lisäksi ulkona pääsi tutustumaan pienempiin eläimiin, kun Kiteen Kennelkerho järjesti koirien rotuesittelyn ja agilitynäytöksen, vaikka pakkasessa koiraosallistujien tassut hieman palelivatkin ja pienimmät koirat mieluilivat omistajan sylin lämpöön. Vaikka vuohipukki saHilkka Kosonen avusti jouluaskartelupisteessä enkeleiden ja tonttujen teossa.
nan pohjalta olisi voinut niin olettaa, jouluvuohi ei tarkoittanut joulupukkia, vaan poroa.
Laserammunta kiinnosti poikia
Koko perheen puuhapäivä on Kiteen seurakuntakeskuksella jo perinteisesti toteutettu tapahtuma, johon osallistuminen on ilmaista. Ei tällaista päivää ole olemassakaan, tuumasi Kiteen seurakunnan järjestämään puuhapäivään osallistunut lapsi, jolla oli mukavien muistojen lisäksi kotiinviemisenä itsetehtyjä joulukoristeita sekä upea rintanappi.
Täällä on tonttuja, mutta jouluvuohi ei ole missään, kuului noin 3-vuotiaan osallistujan kommentti heti ulkoovelta. Kahvioon oli varattu erittäin runsaasti ja monipuolisesti jouluaskartelumateriaalia. Vanhempiensa, isovanhem-
pien tai sisarusten seurassa mukaan pääsivät myös perheen nuorimmat, joille oli varattu oma pikkuväen peuhula palloineen sekä pehmohevosratsuineen. 0500 325 526, 0500 315 798
www.maintpartner.fi Teollisuuden kunnossapitoa, käyttöä ja käynnissäpitoa.
0400 150 560
Serve i Ky
Kappelintie 4, 82500 Kitee Puh. On hienoa, että paikkakunnalla on hevosalanyrittäjiä, jotka tuovat hevosensa tällaisiin koko perheen tapahtumiin. Tontut olivat tonttulakkeihin sonnustautuneita puuhapäivän toimintapisteiden oh-
Hevosia ja koiria pakkasilmassa
Ulkoilman lumisessa pakkassäässä jokainen pääsi halutessaan kokeilemaan talutusratsastusta Hepovaaran islanninhevosilla Molilla ja Aglalla, jotka ovat riittävän pieniä, ettei ensikertalaistakaan ratsastajaa pelota, mutta tarpeeksi vahvoja kantamaan myös aikuisratsastajan. 0400 320 172, 0400 173 171
metsänhoitoyhdistys
POHJOIS-KARJALA
Kiteen Urheilijat
Hiihtojaosto
AUTO-KONETALO
WASCHKO KY
KITEE, PUH. Päivän aikana napsahti useita napakymppejä,
kun tarkkasilmäiset ampujat onnistuivat tähtäämään ja laukaisemaan juuri oikealla hetkellä. Kasvomaalauspisteessä pienen, maalatun kuvan sai ottaa paitsi kasvoihin, myös ranteeseen. Tekemisen ohella lapsille tärkeää on saada olla toisten lasten ja aikuisten seurassa. (013) 227 300. 040 550 3978
Kiitos kuluneesta vuodesta.
TAKSI VELI HAAPASALO
0400 272 941
LAUPEUDENTYÖN LÄHETYSJÄRJESTÖ R.Y.
045 268 7977
RAKENNUSPALVELU HALTTUNEN
Puh. 013 684 8533, 050 584 4014
PITOPALVELU
Kaivinkone- ja Metsäkoneurakointia
Koneurakointi Aalto
Tero Aalto p. Suosittuja kuvia olivat ainakin autot, lemmikkieläimet ja sarjakuvien sekä
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vu vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
METSÄURAKOINTI
Halttuset Ay
puh. Askartelupisteitä oli useita, ja niissä syntyi sekä kauniita joulukortteja että -koristeita. Lisäksi kotiinviemisenä oli upea ja ainutlaatuinen rintanappi, johon kuvan sai itse valita haluamastaan lehdestä. Lattialla oli jopa pieni trampoliini, jolla sai kokeilla pomppimista. 0400 376 179
TEHOKASTA LAIVAUSPALVELUA
LIKOLAMMEN LEIRINTÄALUE Likolammentie 4, 82380 Tolosenmäki
Puh. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
19
lastenohjelmien hahmot
Tuli jouluaatto. 0500 881 437
Rakennuspalvelu P. 20
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Mansikat kasvaa mainiost
Raija Autio ojensi kotihoidon työntekijöille joulupaketin, jonka sisältö auttaa kotihoidon työtä. He
pohtivat asiaa tukka ja parta savuten ja raapustivat paperille suunnitelmiaan. Kukkutimurusista kerrottiin syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Raija Aution lukemassa sadussa. Rääkkylässä on toiminut 15 vuoden ajan Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen Rääkkylän paikallisosasto, joka on antanut monin tavoin tukeaan syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Raappana
Pokentie 2 A 1, p. Pukki tuumiskeli, että kyllä tontuiltakin jätöksiä tulee, joskin paljon vähemmän kuin ihmisiltä, mutta tulee kuitenkin. 224 888, 0400 571 712
KOTILEIPOMO
H. Omat kukkutimurusensa, joulukukkaset, saivat myös syöpäyhdistyksen hallituksen veteraanijäsenet Saimi Behm ja Irja Ilvonen. Vuoden mittaan Joulupukki oli tarkoin seurannut ihmisten jätevesikeskusteluja ja lainsäädännön koukeroita. Kirkkoherra Pertti Venäläisen mukaan syöpäyhdistyksen jäsenet ovat löytäneet yhdistyksen piiristä omat kukkutimurusensa, jotka ovat antaneet rohkeutta vaikean sairauden äärellä.
Edellisjouluna Joulupukki oli järjestänyt riihitonttu Rätinän kylässä liian paljon ihmisiä matkiville tontuille mahtavan jekun, jolla hän sai tontut luopumaan sikainfluenssarokotteen ottamisesta. Pukki piti tonttukansaa jännityksessä eikä ollut tietääkseenkään tonttujen täpinöistä. Saliin oli kertynyt perinteistä joulujuomaa maistelemaan tonttuja muistakin tonttukylistä. Hän oli tutustunut salaa ihmisten jätevesijärjestelmiin ja lisäksi hän pistäytyi vaimonsa PutsiPirkon kanssa Japanissa asti tutustumassa uusimpaan teknologiaan. Pukin järjestämä kilpailu otettiin Rätinän kylässä innostuneesti vastaan. Koska aikaa oli niin vähän,
pukki sanoi kelpuuttavansa kilpailuun idea-asteellakin olevat keksinnöt. 413 243
Sisko 511 Kiteentie 6, puh. Ilman täytti kuumeinen kihelmöinti, kun jokainen jätevesi-idean jättänyt tonttu jännitti Joulupukin tuloa. Pukki julisti tonttukansalle kilpailun, jossa piti keksiä uusia keinoja, millä jätevedet ja muut jätökset käsiteltäisiin niin, ettei niistä olisi vesistöille, pohjavesille eikä muutenkaan luonnolle haittaa. Syöpäyhdistys on lahjoittanut adressilahjoituksista saatuja varoja Rääkkylän terveyskeskukseen sähköisen tutkimuspöydän hankintaan, vuodeosastolle on ostettu erikoispatjoja, lääkepumppuja. 040 566 6369
Itä-Suomen Tekstiilihuolto Ky
Puh. Kun oli syöty ja juotu muutamat maljat, pukki viimein armahti kärsimättömäksi käyneitä tonttuja, rykäisi ja sanoi: Tonttukansalaiset. 013-224 206, 050 348 6719
KARJALAN PELTI OY
Kiteentie 7, p. Kiitän kilpailua kohtaan tuntemastanne mielenkiinnosta. Syöpäyhdistys vähentää tiedottamalla syöpään liittyvää pelkoa ja ahdistusta, Raija Autio kertoi. Innokkain oli tietysti Spurttitonttu, jota kaikkein eniten ihmisten tekoset kiinnostivat. toivottaa
ja kiittää kannattajajäseniä sekä yrityksiä ja yhteisöjä, jotka vuoden 2010 aikana ovat tukeneet yhdistyksen toimintaa.
OSTAA MYY VAIHTAA
OSTO- JA MYYNTILIIKE
S. Vaittinen Ky
ENEMMÄN ELÄMÄLTÄ
Luotettavaa talohuoltoa Kiteen Kiteen alueella
KIINTEISTÖHUOLTO KY
Pasi Pulkkinen puh. 013-313
TT-konepalvelu Ky
Puh. 040 517 4048
KITEEN LT-HITSAUS AY
Puhoksentie 7, 82500 Kitee Puh. Hän myönsi, että kerrankin ihmiset ovat oikeassa ollessaan huolissaan järviensä ja Maa-äidin tilasta, vaikka muuten hassaavatkin luonnonvaroja ihan sumeilematta. 050 466 1365
Anne ja Timo Pietarinen Lounas-Kahvila
RIISTATILA
Hyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille Rauhallista Joulua ja menestyksellistä Uuttavuotta 2011 Riihivalkea Oy
Lohelantie 1, 82500 Kitee Puh. Sallinen
KITEE
KESMAC OY
www.kesmac.fi
Kampaamo
Kurenrinteentie 38 Ruppovaara, Kitee P. Hän ajatteli, ettei haittaisi, jos tontutkin keksisivät jotain uutta ratkaisua jätevesi- ja tonttujätösasiaan. Tontut aloittivat hurjan ideoinnin. Kylän yhteinen juhlasali oli koristeltu tavallista komeammin. 413 130
RATEMEX OY TOLOSENMÄKI
0207 210240
050 464 9973
KULJETUSPALVELU PEKKA TOIVANEN
Kiteentie 54, 82500 Kitee Puh. 050 584 3709
KITEEN MAATALOUSSEURA
Olkontie 6, 82500 Kitee
KITEEN SOTAVETERAANIT r.y. Kilpailuun tuli oikein mukava määrä ehdotuksia ja varmasti niistä
*****
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme v vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
TYÖOSUUSKUNTA
RUORI
puh. Voittajat palkittaisiin jouluyönä perinteisessä Rätinän kylän joulunvietossa. Tonttuemännät olivat kattaneet silmäähivelevän joulupöydän kinkkuineen, rosolleineen ja muine jouluhörtöineen. Kun Joulupukki ja Joulumuori tulivat, tontut tietenkin hurrasivat ja kohottelivat maljojaan joulun kunniaksi. Aikaa keksinnön tekemiselle hän antoi syksyyn asti. JUVONEN
Keisarinkuja 13, 82500 Kitee Puh. Tukea ovat antaneet kymmenen tukihenkilöä. Hänestä kun ei ollut hyvää eikä soveliasta, että tontut matkivat liikaa ihmisten tekemisiä. Kun ideoiden jättöaika tuli, postiharakat saivat kannettavakseen aimo säkillisen postia pukille vietäväksi. Tällä kertaa joulupaketin sai kotihoito. Hyödyllisiä hoitotarvikkeita hoitolaukkuihin, verenpaine- ja kuumemittareita, Raija Autio raotti kotihoidon jouluyllätystä. Paketin ottivat vastaan Sirpa Mononen ja Irma Käyhkö.
Kukkutimurusia jouluiloksi
Kotirinteen joulujuhlasta Rääkkylästä kaikilla oli kukkutimurusia kotiin vietäväksi. 040 531 5554
kiteen.kiinteistohuolto@co.inet.fi
HYVÄÄ JOULUA
Markku Suomalainen 0400 346 801
Eläkeliiton Kiteen yhdistys. 010 239 8500 www.istex.fi
KITEEN MATKAHUOLTO
Olemme osoittaneet joululahjarahat KiPan Junioreille.
Kiteentie 46 A, puh. Syöpäyhdistys, kotihoito ja Kotirinteen vanhustentalot yhdistivät voimansa joulujuhlassa.
Kukkutimuruset ovat asioita, jotka saavat ihmiset iloiselle mielelle. Vuodeosaston saattohoitohuonetta on sisustettu viihtyisäksi. 050 336 0192
TILITOIMISTO
H
Kun nauru oli asettunut, pukki sanoi, että hän antaa kunniamaininnan Spurtin anopille, Liisukalle. Yhden vitsin perusteella sain ajatuksen, että puuseejätöksethän voisi kuivattaa ja kuivan pulverin voi pöllyttää sitten maanparannukseksi. Kilpailuraati piti parhaana Spurtin jo osittain toteuttamaa ideaa. 0500 486 329, 050 430 5402
Karjalan Muistokivi Oy Esa Havukainen
Maljakiventie 19 B, 82500 KITEE Puh. Mutta sehän ei ollut se sinun varsinainen keksintösi, pukki huomautti. intervallihuoneisiin, korosti Pihlajakodin, kotihoidon sekä hoivasairaalan esimies Kirsi Räsänen. Lomapaikoille eli ns. Muut likavedet viedään ämpärillä suoraan luontoon ja saunavedetkin valuvat suoraan maaperään, Spurtti aloitti selostuksensa. 0400 175 122
Kiteentie 14 · 82500 KITEE Puh. 412 128
E. Riitta Makkonen
Puh. Kaikkein onnellisin oli Spurtti, joka edesottamuksiensa vuoksi oli liiankin usein joutunut toisten pilkan ja kiusanteon kohteeksi. Pukki ja muorikin yhtyivät yleiseen naurunremakkaan niin, että mahat hytkyivät. 0400 272 641 (Esa)
Oy
Puh. Ai niin, puhumalla pellon reunalla sitä itseään, hekottelivat tontut. Mökkiä piti remontoida ja siinä yhteydessä minä laitoin siihen vesijohto- ja viemäriputket, ettei muorin tarvitse kantaa jätevesiä kipeällä selällään. Lomapaikkahuoneisiin tulevat omaishoitajien hoitamat vanhukset hoitajiensa loman ajaksi. Ainakin yhden kesän kokemuksella imeytyskenttä toimii hyvin, hän jatkoi. Kävin minä siellä Japanissakin, mutta siellä olosuhteet ovat niin toisenlaiset kuin meidän tonttukylässämme, ettei heidän tekniikoistaan oikein ollut sovellettavissa meidän oloihimme. Kiteen yhdistyksen "matkailijat" kiitämme hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme
050 542 2297
kiteensahkopalvelu@suomi24.fi
Rauhallista Joulua ja Matkailullista Uutta Vuotta!
Matkojen järjestäjät Teppo ja Aila
TAKSIPALVELU
P. Heillähän on vesiklosetit ja jätevesilinjat, joita pitkin taajamissa jätevedet pökäleineen menevät puhdistamoihin. 0400 581 667, www.ravintolalinkki.com
Kotipalvelu
Marleena
Puh. Minulla on tässä kuivatuslaitteen ja puhalluskoneen piirustukset ja pääsemme mestaritonttu Yrjänän kanssa rakentamaan prototyypin joulun jälkeen, Spurtti kertoi. (013) 423 515, Fax 423 516 Sammutinhuolto myynti
www.rajaforest.fi Kauko Happonen 050 566 8979
TILAUSLIIKENNE
WASASAFE OY
Ravintola Linkki
Leipurintie 4, Kitee, p. Ehdin rakentaa käymälästäkin putket, joita pitkin nesteet valuvat imeytyskenttään. Tontut hurrasivat, kun Liisukka tuli palkittavaksi kärryjä työntäen. Lahjoituksen luovuttivat Timo Mölsä, Hannu Helmi ja Sinikka Pakarinen.
TAKSIPALVELU
Muttonen Oy
Kitee Puh. 040 708 9916
KITEEN KELLO JA KULTA
RUOTSALAINEN
Kiteentie 16, 82500 Kitee Puh. Se oli se viitsi, kun kysytään, tiedätkö miten laihialainen lannoittaa pelton-
sa, Spurtti hymyili. 411 293, 0400 272 301
Savikontie 35, 82500 KITEE
KITEEN MEIJERI OY
Hitsaajantie 11 Kitee
Tehontie 45 Kouvola
Pihlajakodilla joulupukki kävi etuajassa Rääkkylän leijonien hahmossa ja toi viihde-elektroniikkaa lomahuoneisiin. (013) 229 490, 050 349 9922
Leijonapukki vieraili Pihlajakodilla
Rääkkylässä Pihlajakodin joulujuhlassa joulupukin tehtäviä hoitivat Lions club Rääkkylän presidentti Timo Mölsä, Hannu Helmi ja ladyjen edustaja Sinikka Pakarinen. Olen tutkinut melko tarkasti ihmisten jätevesiratkaisuja. 050 350 5611 (Pertti)
KITEEN PAINO OY
Hanhentie 13, 82500 Kitee. Oli kuulemma liikesalaisuus. Kuten tiedätte, niin vaimoni Pirkon äiti eli anoppini, Liisukka-muori, muutti kevään korvalla asumaan tuonne järven rantaan vanhaan räätälitontun torppaan. Mikä se vitsi oli, kysyivät tontut. Nyt hän tunsi, että kerrankin hänet hyväksyttiin ja että häntä jopa kunnioitettiin ja ettei hän ihan pösilö tainnut ollakaan.
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
IKONEN EERO
Tiikonrannantie 5, 82500 Kitee Puh. Pihlajakodin asukkaiden ja heidän omaistensa joulujuhlaa viihdyttivät Rääkkylän Eläkkeensaajien naiskvartetti ja tontut sekä Annikki Vänskä, Timo Wuorio ja Pekka Sallinen. Lentokoneessa sain idean, kun kuulin liikemiesten kertovan vitsejä toisilleen. 0400 180 989
HYVÄÄ JOULUA
www.karjalanhelmi.fi - 0400-475 404
KITEEN PIENKONEHUOLTO
Sumpputie 2, 82500 Kitee Puh. Tämä oli keksinyt istuttaa imetyskentän täyteen mansikoita, jotka menestyivätkin siinä maaperässä mainiosti. KARHU KITEE KY Huikkolantie 26, 82500
Puh. Pitkänhontelo Spurtti kömpi tonttukansan eteen punastellen ja kakistelleen kurkkuaan. 040 508 7839
kotipalvelu.marleena@luukku.com
Kiteen ähköpalvelu A-ryhmän sähköurakoitsija
S
El. Blu ray -laite tulee kaikkien yhteiseen käyttöön. Hyttinen Ky, Puhos
auto 0400 372 290 Kiteen Airport Taxi 040 531 4244
Maaseudun kehittämisyhdistys Keski-Karjalan Jetina ry
ST-KIINTEISTÖPALVELU OY
puh. Sitten vasta tontut hurrasivatkin, kun näkivät, mitä Liisukan kärrissä oli. Liisukka napitti visusti suunsa, kun toiset kysyivät, miten hän oli mansikat saanut säilymään tuoreina kesästä saakka. Siinä köllötti valtava täytekakku, jonka päällä oli keko tuoreita mansikoita. Niin jouluyö kului tonttujen juhliessa. Komeat aploodit Spurtille. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme
21
ti imeytyskentässä
joitain voimme toteuttaakin käytännössä. Nämä laitteet on tarkoitettu Pihlajakodin, niitä ei saa siirtää muualle, Timo Mölsä korosti. Meillähän ei sellaisia järjestelmiä ole, vaan meillä on puuseet, missä käymme tarpeillamme. Ei niin. Ihmisil-
*****
tä opin, että noin rannalla olevissa asumuksissa tulee olla harmaille jätevesille imeytyskentät, kun viemäriverkostoa ei ole. Ole hyvä ja tule itse kertomaan, miten tulit ajatelleeksi tällaista ratkaisua, Pukki kehotti. Leijonat lahjoittivat Pihlajakodille viihde-elektroniikkaa, kaksi taulutelevisiota ja dvdlaitteen
Lopuksi Takala toivotti kaikille Jumalan siunausta taivaan jouluun, joka meille kaikille on ominta. Olemme kuitenkin kaikki yhteisellä asialla jouluihmisinä, jotka ajattelevat toisia ja murehtivat toistensa taakkoja. Pyydän Riittaa vähän selvittämään, että mikä tämä jouluhulabaloo oikein on. Tällä kertaa meillä on ruoka varattuna yli sadalle hengelle, Riitta kertoo.
Namusia ja autoileva pukki
Hilkka Naukkarinen Kesälahden Elinkaaren hoivakodilta tuli innoissaan pikkujouluun. Autolla saattaa olla vaikka, Hilkka epäilee. 22
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Tällä kertaa Tohmajärvellä
Tohmajärvi isännöi ravintola Marinkassa tämänvuotista Keski-Karjalan alueen kehitysvammaisten pikkujoulujuhlaa.
Toimintakeskusten väki ajeli taksikyydillä ravintola Marinkaan jouluaterialle, ketkä Kiteeltä, ketkä Kesälahdelta, ketkä Tohmajärveltä. Juuri näin itsenäisyyspäivän jälkeen tätäkin hetkeä sävyttävät sinivalkoiset värit, rovasti Sakari Takala sanoi puheessaan. Sitten illalla käy pukki,
mutta en tiedä, millä se ajaa. Joka tapauksessa jokin tuonpuoleisuus ja taivaan kosketus näihin hetkiin, näihin iltoihin ja pimeisiin hetkiin kuitenkin sisältyy. Aladár Bayer
Rovasti Sakari Takala joulutulilla:
Näitä hetkiä sävyttävät sinivalkoiset värit
Kiteen seurakunta ja kiteeläiset reserviläisyhdistykset järjestivät viime torstaina perinteisen joulutulitapahtumansa Hutsin kesäteatterin maastossa. Tällä kertaa jylhässä kuusikossa lauletuista lauluista päällimmäisenä jäi mieliin lumen keskeltä kaikuva "Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas". Meillä on täällä tänä päivänä Keski-Karjalan alueen kehitysvammaisten yhteinen pikkujoulu, Riitta selvittää. Joululomalla autan hoita-
jia keittiöhommissa ja raivaan vaatteita pois. Hilkka otti mukaansa pikkujouluun myös hyvän ystävänsä Kesälahden toimintakeskuksen vastaavan ohjaajan Auli Nousiaisen. Hilkka on pukin apuna tehnyt lahjaksi joitakin kudonta- ja
Oikealla, ylhäällä, juhlahumun saartamina: Riitta Hasunen, Hilkka Naukkarinen ja Auli Nousiainen.
kirjontatöitä. Juhla on jonkinlainen perinne. Tälläkin kertaa vaelsi paikalla toistasataa henkeä ja ilahduttavaa oli, että joukossa oli paljon nuortakin väkeä. Sakari Takala itse uskollisesti Hutsin joulutulilla jo vuosien ajan olleena kiitti Kiteen reserviläisiä, jotka ovat vuodesta toiseen uskollisesti juhlavaa tapahtumaa toteuttaneet. Yritämme joka vuosi kokoontua isolla porukalla ja vaihdella vähän paikkaa. Viime vuonna olimme Kesälahdella ravintola Karjalan Kievarissa, tänä vuonna täällä Marinkassa Tohmajärvellä ja ensi vuonna toivottavasti Kiteellä. Sitten käyn joka päivä lenkillä.
Elinkaaressa saadaan jouluaattona sitten kahvit ja joulutorttuja ja joulupuuro. Aika monet meistä tuntevat olevansa jouluihmisiä ja moni on laskeutunut tuota rinnettä alas tänne joulutulille hyvillä mielin. Puheensa lisäksi Takala on yhdessä harmonikkataiteilija Timo Hacklinin säestyksellä opastanut kansan joululaulujen pariin. Rääkkylän porukalle tuli, kurjuuksien kurjuus, jokin tekninen este.
Jo perinne
Ravintolan hälinän ja vilskeen keskeltä vedän syrjään vanhan tutun, Riitta Hasusen, joka on isäntäkunta Tohmajärven toimintakeskuksen vastaava ohjaaja. Toivon pukilta, että toi-
si uuden rahapussin ja namusia, lakuja, Hilkka sanoo topakasti. Lahjoja haluttaisi saada itsekin. Se on taivaan liekki, joka meille on annettu ja joka meidän sydämissämme elää ja saa tilaa,
Kiteen joulutulilla ovat vuodesta toiseen uskollisesti ohjanneet kansaa joululaulujen pariin rovasti Sakari Takala, vasemmalla, ja Timo Hacklin. Hilkan vuoden kaksi kohokohtaa ovat syntymäpäivä ja joulu, varsinkin joulu. Aina on saatteeksi kotimatkalle laulettu jokin koskettava joululaulu. Keskellä joulukansan tervetulleeksi toivottanut reserviläisten edustaja Markku Hyvönen.
hän jatkoi. Kirjoitin joulupukille kirjeen. Toisaalta monen askeleet ovat saattaneet olla raskaita monien elämänkohtaloiden kautta. Hänen mukaansa täällä kohtaavat sininen ja valkoinen kahdessa elementissä: valkoisessa lumessa ja sinisyyttä heijastavassa taivaassa nuotion ja rakotulien loimussa. Moni laskee mielellään kätensä toisen olkapäälle ja lausuu oikeat sanat oikealla hetkellä tai ajattelee itsekseen. Aulia tarvitaan välillä vähän tulkkinakin Vaikka Hilkalle on jo ikää kertynyt, ei usko joulupukkiin ole hävinnyt mihinkään. OL
Suomi 93 vuotta isäntäparina elokuvalipuilla palkittiin Laura Toropainen ja Roope Reponen. 411 320, 0400 677 021
Tilauksesta yksilölliset koneneuleet LUONNONMATERIAALEISTA
RST-PELTI
82500 KITEE Puh. OP:n lahjoittamien palkintojen luovuttajina toimivat rehtori Erkki Kontro ja Anita Kärkkäinen.
Tervahaudantie 18, KITEE 040 180 6070
Puh. Kolmen parhaan piste-erot olivat 0,5:n välillä. Tiimiläisistä palkittiin Noora Tiusanen, Julia Hukka, Tatu Hurskainen, Jesse Huuho, Tuomas Tiainen ja Janne Hakulinen. Joukkueeseen kuuluivat Jesse Huuho, Riina Havurinne, Elisa Muhonen ja Marcus Torni. Entisöinti- ja verhoilutyöt, myös julkiset tilat
www.moobelimeriheina.fi
KARJALAN YHDISTELMÄJARRUT OY
Tolosentie 6, 82380 Tolosenmäki Puh. Näillä rahoilla hankitaan Romolaan mm. Jouluruoan jälkeen palokunnan vuoden aikana ansioituneita jäseniä palkittiin pienin lahjoin, kiertopalkinnoin ja kunniakirjoin. 013 - 411 523, 040 547 9083
KTK
RUOTSALAINEN
Kiteentie 16, 82500 Kitee Puh. Oppilaskunta luovutti syksyn taksvärkkituotoista 350 euroa seurakunnan ylläpitämälle Romolan nuorisokahvilalle ja saman summan Tyttö-talolle. 050 535 9707
PIRKKO SIHVONEN, Kantatie 47, PUHOS 0400 914 427
Sisustustuotteet ja lahjatavarat. Taitajat -kilpailujoukkue sai elokuvaliput. 412 128
VPK juhli ja palkitsi
Kiteen VPK vietti pikkujoulujuhlaa Kiteen kansanopistolla. Tytti-talon puolesta paikalla ollut Leila Uuksulainen kertoi hankintalistalla olevan ompelukoneen ja tarvikkeita. 050 344 0136 Tanja
Arppen koulu päätti lukukauden palkitsemisiin
Arppen koulu päätti syyslukukauden palkitsemis- ja muistamistapahtumalla. Salibandycup -tiimi sai Cup-Lehden. tamo, Anssi Hakulinen, Aatu Laamanen, Stina Parantainen, Roope Reponen ja Mervan Giray. 020 761 4718 Stora Enso Wood Products Oy Ltd Kiteen saha
Kiteen Urheilijat ry
Tie- ja metsäpalvelu
METSÄ-MATTI
Matti Majoinen
p. Vuoden vapaapalokuntalaiseksi valittiin Olli Pirinen ja vuoden nuorisopalokuntalaiseksi Ira Turunen.
Veljekset Mustonen Oy
Piimäjärventie 88, 82380 Tolosenmäki Puh. Saajina olivat Noora Ratinen, Arttu Laisi, Risto Hämäläinen, Eetu Mälkiä, Sami Putkonen, Aleksi Väkeväinen, Ilona Anttila, Touko Herranen, Ate Pakarinen ja Veikko Tochilov. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2010 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme
23
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Siivouspalvelu Seppänen
Matematiikka -kilpailussa palkittiin Vili Mustonen, vasemmalla, Emma Alhainen ja Eeva Kopperi. Salibandy -cupin tsemppaajapalkinnot, juomapullot, ojennettiin Thanathorn Thongchamille, Niko Pennaselle, Perttu Lötjöselle, Lari Rautiaiselle, Inka Havukaiselle, Maija Taskiselle, Juho Haapalalle sekä Toni Muhoselle.
Hitsaajantie 10, 82500 KITEE puh. Luonnontuotevisa 2010 Suomen parhaat luokkalaiset saivat kunniakirjat ja pinssit. Koulun parhaana palkittiin Eeva Kopperi, toisena Emma Alhainen ja kolmantena Vili Mustakallio. 0400 683 909, Aki 050 540 7319
Joensuuntie 1 VIINIJÄRVI (013) 641 642 Patteristontie 2 YLÄMYLLY (013) 851 911
HIERONTAPALVELU
Paavo Asikainen
Vesilinnuntie 30, 82500 Kitee, 040 543 9072
Keisarinkuja 2 KITEE 040 510 6368
KITEEN MOTO OY
0400 672 666
KITEEN KELLO JA KULTA
Kiteen
Vasemmalta: Seppo Törönen, Juha Kupiainen, Olli Pirinen, Samuli Hyvärinen, Eve Nousiainen, Anssi Saukkonen, Ira Turunen ja Ahti Paakkunainen.
Hitsaajantie 8, 82500 KITEE Puh. Tulkaapa kaikki tytöt ompelemaan, Leila hehkutti. Opettaja Anita Kärkkäisen mukaan kilpailu oli arppelaisten osalta tasaväkinen. 0400 376 751, 0400 376 752
Mööbeli & Meriheinä
Kiteentie 17 Puh. viisi uutta pelikonsolia, kertoivat lahjoitusta vastaanottamassa olleet Kirsi Hurskainen ja Mervi Kekäle. 013-413 251, 0400 742 969
KONE JA METALLI HAVUKAINEN OY
Rakentajantie 1, 82500 Kitee 013-413 162, fax 411 375
KITEEN
Yrittäjäntie 2 82500 KITEE Puh. 0400 193 710
AVAIN ELÄMÄSI HELPOIMPAAN REMONTTIIN
Kahvio VesPeli
TERÄ H. Vapaaehtoiseen kisaan osallistui 30 arppelaista. TORNI
Karhutie 2, 82500 KITEE
Muut palkitut
Koulu palkitsi lisäksi muita menestyjiä. Samoin elokuviin pääsevät KLL:n kisoissa menestyneet Cekdar Giray, Vili Kos-
040 523 9189
ksp@co.inet.fi Rysätie 20, 82500 KITEE 0400 755 315, www.kiteensaneeraus.com
T:mi KITEEN Nenonen KONEISTUS E.
Niittytie 4 B, 82500 Kitee Puh. 0400 142 835, 0400 239 661
Kesälahden Urheilijat ry
RAJAVAARAN LAVA, BINGO. Palkittavina oli oppilaat ja oppilastoimikunnan välityksellä seurakunta ja Tyttö-talo.
Arppen koulu oli mukana valtakunnallisessa Matematiikka -kilpailussa. 050 568 5747
KAAPPI & KALUSTE KLEMM
Peltotie 9, 82500 Kitee Puh
Hurahuhhahhaa, kuinka monta vaan, laulun tämän enää mahtaa muistaakaan.
Keskiviikko 22.12. Kiteen kirkonkylän jätevedenpuhdistamolla on näin ollen edellytykset saavuttaa jatkossa erinomainen puhdistustulos, Pohjois-Karjalan ELY -keskuksessa työskentelevä Heikkinen kiitteli.
18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Hurja remontti 20.57 Keno 21.00 NCIS Los Angeles (K13) 22.00 Kylmäverisesti sinun (K15) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Asema 62 (K15) 0.45 Oikeuden edessä 2.00 Älypää-TV YLE Teema 4.00 Teematieto 16.00 Pilvenpiirtäjiä ja maamerkkejä 16.30 Veitsen terällä : Rytmihäiriön hoito 17.00 Tiededokumentti: Paksut piltit 17.45 Lapsuuden historia 18.00 Venäläisiä tarinoita 18.30 Huumeluokka 18.55 Kootut askeleet: Liisa Pentti 19.05 Verhon takaa (K13) 20.00 Ranskalainen kylä 20.50 Islamilainen Espanja 22.45 Film noir: Kohtalokas tapaaminen (K15) 0.30 Lapset puhuvat 0.37 Teematieto
Torstai 23.12.
YLE TV1 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tohtorit 10.00 Tohtorit 10.30 Katkolle 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Sydän paikallaan 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Se päivä muutti Suomen: Kännykkä 13.30 A-studio 14.05 A-plus 14.30 Tosi tarina : Ruiskurembrandt 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.50 Ensyklopedia 16.00 Eläinten elämää maalla ja merellä 16.15 Silmän lumo. 105 numeroa vuodessa. Kaikkiaan koulu toimi vajaat kymmenen vuotta. 21.55 Vikinglotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Fringe rajamailla 23.35 Pohjanmeri 0.35 Rillit huurussa 1.10 Joulupotti 2.10 Se Oikea Nelonen 6.35 Blobo 7.00 Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit 7.25 Paavo Pesusieni 7.50 Herra Valtteri 8.00 Avatar 8.30 Äidit ja aikuiset tyttäret 9.00 Mitä ruokamme sisältää. vesistökuormituksen vähentämiseksi kaikilla kuormitusta aiheuttavilla sektoreilla. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Joulupotti 11.10 Emmerdale 11.40 Emmerdale 13.10 Karvinen 13.40 Edessä uusi elämä 14.10 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Tosi tarina: Miehet valoa etsimässä 14.30 Sydämeen kätketty 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.50 Veteraanimuistoja 16.00 Avara luonto: Venäjä 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Emilien tytär 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Sukupuu 19.00 Kotikatsomo:Tauno Tukevan sota 19.45 Veteraanimuistoja 19.55 Vielä virtaa 20.25 Viking Lotto ja Jokeri 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Celtic Thunder Irlantilaistunnelmaa 22.55 Tv-uutiset 23.00 Clarence Streetin lääkäriasema YLE TV2 4.00 Sudoku 5.00 Mikämikä-tvpeli 6.00 Tellus-tietovisa 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Tallin joulu 7.02 Joulu Nuottiavain 7.10 Tonttutupa: Joulu 7.18 Ludovic 7.31 Hemmo Hölmöläinen 7.36 Viivi ja Leevi: Joulukuusi 7.41 Joulukalenteri 7.49 Neppajymykerho 7.58 H. Hurahuhhahhaa kaksi poikaa vaan kyläämme koulutietä tallustaa. Hyvän tilan saavuttamiseksi Kiteenjärvellä tarvitaan toimia mm. 20.30 Perho tuli taloon 21.00 Mentalist (K13) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Puumanainen
Paikallinen
Koti-Karjala
Uusille KESTOTILAAJ ILLE loppuvuosi 2 010 ILMAIS EKS I!
Juhlavuosi 19602010
välittää asiat julki pienistä sekä suuremmistakin tapahtumista Keski-Karjalan seutukulmilla. (Arvo 12,88 m) Til k Tilauksen voit t hdä it tehdä oheisella kupongilla, internetissä osoitteessa: www.kotikarjala.fi tai E-mail: tilaajapalvelu@kotikarjala.fi tai soittamalla (013) 684 8411.
Tilaajan nimi:............................................................................ Pitkänen, löysi nämä vuonna 1955 tehdyt Hovinsalon koulusta kertovat laulun sanat arkistojensa kätköistä. Ei pienuudessa liene nähty toista kouluu moista. Sanat ovat oppilaiden käsialaa ja ne on sepitetty koulun seitsemäntenä toimintavuonna. Andersen: Se on totinen tosi/ Nukku-Matti 8.24 Hylätyt lelut 8.49 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 9.31 Selimin lahja 10.00 Lukio 10.30 Pieni talo preerialla 11.20 Matkalla Beetlehemiin 13.05 Tarinateltta 13.15 Unelma bändistä 14.50 Ajankohtainen Kakkonen 15.43 Lentävät lääkärit 16.30 Norsujen orpokoti 17.00 Anniina Ballerina 17.25 Pikku Kakkonen 17.50 Joulukalenteri 18.00 Inhimillinen tekijä 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Suomi express 20.00 Lukio 20.30 Wallace ja Gromit: Paakarin painajainen 21.00 Taivaan tulet (K11) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli (K15) 22.50 Dokumenttiprojekti: Mikko Niskanen ohjaaja matkalla ihmiseksi 23.50 Ensiapuosasto (K13) 0.35 Aarresaari (K13) 2.10 Mikämikä-tvpeli 3.00 Piilosana MTV3 5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Näen myös, että Kiteen Vesikunnan henkilökunnan työskentelyote on edellytetyn mukainen. Kyll´opettaja onpi meillä suurenmoinen aivan, kun koulupostin tänne keksi maksaa kyllä vaivan Hurahuhhahhaa kun siihen kirjoittaa niin vastauksen saa joka perjantai. Kiteen kirkonkylän jätevedenpuhdistamon osalta hakemus ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä vuoden 2012 loppuun mennessä, Heikkinen sanoi.
Koulumme tunnuslaulu
On Hovinsalon koulullekin nyt jo laulu saatu ja yhteisvoimin sepitetty sille ompi laatu. 24
Koti-Karjala
Keskiviikko 22.12.2010
Diplomi-insinööri Mari Heikkinen:
Kiteen Vesikunta ja puhdistamo esimerkillisiä
Työtä varten Suomen seitsemälle vesienhoitoalueelle on laadittu vesienhoitosuunnitelmat, jotka valtioneuvosto on vahvistanut joulukuussa 2009. LS (heittolaatikon nro): ......................................................... Postinumero: ............................................................................ Anja Ilvonen, os. 14.15 Ennätystehdas 14.45 45minuuttia 15.40 Biisikärpänen 16.40 Joulupotti 17.00 Uutiset 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Läh.os: ........................................................................................ C. Pohjois-Karjala on osa laajaa Vuoksen vesienhoitoaluetta. Hurahuhhahhaa, nyt surra ei saa, kun Hovinsalon koulusta rallattaa. 9.30 Vauva tulossa 10.00 Tyylimatkalla 10.30 Asuntotarjous päivässä 13.00 Vauva tulossa 13.30 Tyylimatkalla 14.00 Asuntotarjous päivässä 14.30 Mitä ruokamme sisältää. 14.10 Ensisilmäyksellä 14.40 Tuntemattomat 15.35 Kadonneen jäljillä USA 16.35 Joulupotti 17.00 Uutiset 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Postitoimipaikka: ..................................................................... Oppilaitoksen nimi: ...............................................................
Koti-Karjalan
Tunnus 5007530 00003 VASTAUSLÄHETYS. Hyvin toimiva jätevedenpuhdistamo ei kuitenkaan synny pelkästään mekaanisesti. Tänä vuonna Anja teki lauluun vielä yhden lisäsäkeistön: Viisikymmentäviisi vuotta mennyt on jo siitä, kun tämä laulu ilmoille on lauletuksi saatu. On oppilaita varsin vähän seitsemäntoista. 15.00 Lavalla Liza Minnelli 16.05 Elokuva: Helinä-keiju 17.35 Lumilyhty-arvonta 17.40 Nelosen sää 17.45 Dr. Puhdistamolla voidaan toteutuneen laajennuksen myötä nyt katsoa luottavaisin mielin tulevaisuuteen. C. Tämänsuuntaisia toimenpiteitä siltä olisi tultu edellyttämään toiminnan ympäristölupaa tarkistettaessa. No eipähän nyt muuta enää jouda laulamaankaan, kun oman koulun laulukin jo alkaa valmistumaan. Phil 18.45 Nelosen uutiset
Puhdistamo mittava hanke
Kiteen kirkonkylän jätevedenpuhdistamon toiminnan vastuuvalvojana minulla on ilo todeta Vesikunnan toimineen hankkeessaan varsin esimerkillisesti. vain 0,70 e/lehti.
KESTOTILAUS LAUS 1 vuosi
74 ,00m
TUTUSTUMISTARJOUS 4 kk
25 ,50m
Koti-Karjala on myös sopiva lahja kortti kenelle vaan!
2 erässä 2 x 37,00 m 3 erässä 3 x 24,67 m 4 erässä 4 x 18,50 m
TILAUSHINNAT Kestotilaus 74,00m
Tilaan Koti-Karjalan
Kestotilauksena 74,00 m Tarjous 4 kk 25,50 m Opiskelijatilaus ....... Maksajan nimi:........................................................................ Mä kotona oon kohtelias myöskin kouluteillä. Helena Kara 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Mercy Peakin lääkäriasema 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Sukupuu 19.00 Ihmisten puolue 19.14 Ihmisten puolue 19.30 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Joulumiehet 21.55 Monk 22.35 Tv-uutiset 22.40 Naisen viemää YLE TV2 4.00 Sudoku 5.00 Mikämikä-tvpeli 6.00 Tellus-tietovisa 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Taikakaruselli 7.05 Joulu Nuottiavain 7.15 Totte 7.28 Pikku tarinat 7.35 Joulukalenteri 7.44 Neppajymykerho 7.51 H. Hurahuhhahhaa nytpä lauletaan kun oman koulun laulumme valmistuu. Ja tästäkös on riemuu meille ihan aikaverran kun saatiin tämä laulukin jo kerätyksi kerran. Hurahuhhahhaa nytpä toivotaan että koulumme vieläkin elää saa. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Ennätystehdas 20.00 T.i.l.a. ...................................................................................................... Sä hymystä ain hyvän tunnet ompi tunnus meillä. Se on oma-aloitteisesti, mutta myös valvovaa viranomaista kuunnellen, toteuttanut varsin mittavan saneerauksen. Se tarvitsee ammattitaitoisen, motivoituneen ja työhönsä sitoutuneen henkilökunnan. Luokittelu perustuu käytössä olleeseen tietoon järven pohjaeläimistöstä, kasviplanktonista, veden laadusta sekä rantojen rakentamisen aiheuttamista muutoksista. Kiteen kirkonkylän jätevedenpuhdistamon osuudeksi Kiteenjärven kuormituksesta on arvioitu 15 prosenttia. YLE TV1
6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tohtorit 10.00 Se päivä muutti Suomen: Kännykkä 10.30 Luontohetki: Kanaalisaarilla 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Sydän paikallaan 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Sir Attenborough: Lintujen elämää 13.50 Mikä liikuttaa. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Joulupotti 11.05 Emmerdale 11.35 Emmerdale 13.05 Kämpät kuntoon 13.35 Kaikki haluavat tyyliä 14.05 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Ennätystehdas 20.00 45minuuttia 21.00 C.S.I. Maksajan osoite: ..................................................................... Kiteen Vesikunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon kuormitus kohdistuu Kiteenjärveen, jonka tila on vesienhoitosuunnitelmassa luokiteltu tyydyttäväksi. kk 4,50 m/kk
Tilauksen voit maksaa (vain kestotilaus) 1 erässä 2 erässä 3 erässä 4 erässä
KotiKarjala maksaa postimaksun.
Opiskelijatilaus 4,50 m/kk Kestotilausetuna viiden rivin RIVI-ILMOITUS veloituksetta. On tämä meidän koulumme tääl Kiteen pitäjässä ja seitsemäs on vuosi sillä olla elämässä. Vesienhoitosuunnitelman hyväksymisen jälkeisissä lupapäätöksissä on kerrottava, miten hoitosuunnitelma on päätöksissä otettu huomioon. Hurahuhhahhaa jopas passaa vaan ihan ikiomaa laulua rallattaa. Andersen: Kuusi 8.17 Joulun tarina 9.03 Hippunen jouluiloa! 9.33 Hupsisen perhe: Hupsisten joulu 10.00 Lukio 10.30 Pieni talo preerialla 11.20 Matkapassi: Kambodza 12.15 Eläinsairaala 12.45 Akuutti 13.25 Ihmeellinen on elämä 15.30 Norsujen orpokoti 16.00 Norsujen orpokoti 16.30 Kyllä isä osaa 17.00 Dinojuna 17.23 Pikku Kakkonen 17.51 Joulukalenteri 18.00 Seitsemäs taivas 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Hyötyhiki: Hikeä ja draamaa! 20.00 Siska 21.00 Lauri Tähkä elämä on hieno laji 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kakola 22.35 Silminnäkijä: Tunnustus ja katumus 23.05 Taivaan tulet (K11) 23.55 Pirunpeli (K15) 0.40 Flight of the Conchords 1.10 Vaarallinen kevät 2.00 Mikämikä-tvpeli 3.00 Piilosana MTV3 5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Hurahuhhahhaa hymy kaunistaa ja hymyillen on elämäkin hauskempaa
(013) 684 8422.
Lahjakortteja hyvänolonhoitoihin. Sääntöihin lisätään uusi säännös osuuspankin lahjoituksista. alv. alv. Vuonna 2007 valitun edustajiston toimikautta jatketaan siten, että edustajiston toimikausi päättyy kuudentena valinnan jälkeisenä tilikautena 2013 uuden edustajiston valintaan. 26
Koti-Karjala
Varusmiehille villasukat -operaatio jatkuu. Sääntöihin ja vaalijärjestykseen tehdään muutokset, jotka mahdollistavat OP-Pohjola ryhmään kuuluville osuuspankeille samanaikaisten edustajiston vaalien toimittamisen. P. Osuuskuntalain mukaan edustajiston toimikauden on päätyttävä viimeistään kuudentena valinnan jälkeisenä tilikautena uuden edustajiston valintaan.
Avoinna ma-pe klo 7.00-16.30
050 303 1210
EV-SÄHKÖ OY Niittytie 2 A, 82500 Kitee
p. Säännöksen mukaan edustajiston kokous voi päättää lahjan antamisesta yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen, jos lahjoituksen määrää voidaan käyttötarkoitukseen sekä osuuspankin tilaan ja muihin olosuhteisiin katsoen pitää kohtuullisena. P. (013) 684 8411 tilaajapalvelu@kotikarjala.fi
Jakeluhäiriöissä ota yhteys mape klo 8.0020.00 p. Palauta valmiit sukat 3.1.2011 Marttalaan tai 8.1.2011 mennessä Seijalle. alv. 2 kpl nupoja ay-lehmävasikoita, 9 ja 11 kk, tarkkailukarjasta. Yritysrivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 3,99 , sis. 0200 71000, la klo 6.0012.00 p. 0200 71400.
Hallitus. 040 1733588. P. Lauantain lehteen torstaina klo 11.00 mennessä.
ILMOITUSHINNAT: mv 4-väri 1.24 1.69 Etusivu 1.18 1.66 Takasivu 1.06 1.51 Teksti Tekstin jälkeen 1.06 1.51 Kuolinilmoitukset 1.06 Hintoihin lisätään arvonlisävero 23 % Pienin väri-ilmoitus 100 pmm.
Rivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 2,60 , sis. Rääkkylän Osuuspankki kuuluu osuuspankkien yhteenliittymään. Sääntöihin ja vaalijärjestykseen tehdään täsmennyksiä, joiden tarkoituksena on turvata jäsenten osallistuminen ja äänioikeuden käyttäminen sähköisesti toimitettavissa edustajiston vaaleissa. Laskutuslisä 3,20 , sis. alv., seuraavat rivit 2,17 , sis. 6. Kokousasiakirjat Hallituksen ehdotus sääntömuutoksesta sekä muutetut säännöt ja vaalijärjestys ovat jäsenten nähtävinä 20. Tilaa raitis, laulava, 700vuotias joulupukki Kokkomäeltä. www.elonvirta.fi Urakoitsijat edull. 050 5931156. Muutoksen taustalla on osuuspankkien yhteenliittymään kuuluvien osuuspankkien edustajistovaalien aikataulujen yhtenäistäminen. Lankoja saa Marttalasta. Koe Unelmien Elämysloma. P. P. P. päivästä joulukuuta 2010 alkaen pankin pääkonttorissa osoitteessa Kinnulantie 3, Rääkkylä. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17,04 snt/min (sis. Edustajiston kokouksen ajankohta ja päätösehdotusten pääasiallinen sisältö ilmoitetaan jäsenille, jos kokouksessa käsitellään osuuskuntalain 4 luvun 12 §:ssä tarkoitettuja asioita. Kahvio 013-222 201 Huolto 013-222 242
Vartioimispalvelut ja hälytyslaiteasennukset
15 vuoden kokemuksella!
TOHMAJÄRVEN VARTIOINTI KY
SÄHKÖALAN ERIKOISLIIKE
- ULKO- JA SISUSTUSVALAISIMET - KORJAUKSET, -URAKAT - MOOTTORIHUOLTO JA -KÄÄMINTÄ - SÄHKÖTARVIKKEET, -SUUNNITELMAT
TARJOAMME SIVUNVALMISTUSTA
suunnittelusta valmiiksi tuotteeksi ammattitaidolla ja kilpailukykyisillä hinnoilla! Tiedustelut Marko Torni p. Lisäksi sääntöihin tehdään lähinnä teknisluonteisia korjauksia ja täsmennyksiä mm. 044 045 5250. Järjestöpalsta 1-5 riviä 4,49 , sis. 7. 040 7602416.
RÄÄKKYLÄN OSUUSPANKIN JÄSENELLE
Rääkkylän Osuuspankin ylimääräinen edustajistonkokous pidetään tiistaina 25.01.2011 klo 18.30 alkaen Rääkkylän Osuuspankin toimitiloissa osoitteessa Kinnulantie 3, Rääkkylä. alv. 040 8156746. Lailla kumottiin osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain yhteenliittymää koskevat säännökset. Kaikkien yhteenliittymään kuuluvien osuuspankkien säännöt tulee saattaa yhteenliittymälain mukaisiksi. 2x30 pmm 48,59 , sis. katk. 050 348 8392
50%
23.30.12.2010
MAAKUNTAVIESTIKATSASTUKSET JA SARJAHIIHDOT
Tiistaina 28.12.2010 klo 18.00 HUTSIN URHEILUKESKUKSESSA
KUSTANTAJA: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy PAINO: Lehtisepät, 2010
ILMOITUSTEN SISÄÄNJÄTTÖ: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Talletuspankkien yhteenliittymästä annettu laki tuli voimaan 1.7.2010. blogspot.com Raitis, autoileva joulupukki 40 vuoden kokemuksella. 013-684 8411
Fax 013-414 593
toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi etunimi.sukunimi@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi AVOINNA: MaKe 8.3016.00 ToPe 8.3015.30
TOIMITUSJOHTAJA Marko Torni PÄÄTOIMITTAJA Jouko Väistö TOIMITUS: Tuomo Flinkman Riitta Makkonen Aladár Bayer Veijo Mustonen Niina Nyrhinen MAINOS/MARKKINOINTI Jouko Kaasinen LASKUTUS
684 8422 684 8425 684 8426 684 8427 684 8430 684 8428 684 8429 684 8424 684 8431
ISSN 1236-4495
Hyvää Joulua ja Lennokasta Uutta Vuotta!
t: TIINAN TAIKAMATTO, p. 050 5501245/Ahti.
Vielä ehdit jouluostoksille Keski-Karjalassa!
3. Hallitus saa käyttää sanottuun tarkoitukseen varoja, joiden merkitys osuuspankin tila huomioon ottaen on vähäinen. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 , sis. 5. Kirjaa voi tilata myös postitse. Sääntömuutoksen pääasiallinen sisältö: 1. Kirjan hinta 15 / kpl + mahdolliset postikulut. laikka 125 mm ja 230 mm. päivänä joulukuuta 2010
PL 34 82501 KITEE
Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti.
ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN JA LAUANTAISIN
ikamat o i i n a nLTaN T O OtN .l ä.h t e e T E .
KAIKKI Taikamaton tuotteet KÄSITYÖKAMMARILTA (Tiimarin talo)
Pokentie 8, 82500 Kitee
Puh. 013-413022.
22 vuoden kokemuksella, neljällä yksiköllä
Viralliset
Antsun Hinauspalvelu 0400 373 535
PASSIKUVAT
12,KIRJA
6 kpl
Laatua edullisesti
Palvelemme mape 917
P. Rääkkylässä 9. P. met. Kiteen Marttayhdistys ry
Keskiviikko 22.12.2010
PALVELUKSESSANNE
- OTA YHTEYTTÄ Ilmoita edullisesti Koti-Karjalan palveluhakemistossa keskiviikkoisin!
KITEEN TEBOIL
Uutta! Nyt myös luontaishoidot (ke-to) Daniela Holopainen 050 577 1424
myytävänä MYYTÄVÄNÄ
AUTOHUOLTOPOJAT OY
www.orkideaspa.com
Puh. TILAUSHINNAT: Kesto 74,00 /vuosi, määräaikainen 12 kk 80,00 .
Koti-Karjala -lehden 50-vuotishistoriikki on ilmestynyt
Kirja on myynnissä Koti-Karjalan toimistolla. alv. Osuuspankkien yhteenliittymää koskeva sääntöjen 4 §:n sisältö muutetaan vastaamaan talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain edellyttämiä vaatimuksia. alv 23 %)
myytävänä TYÖSUORITUKSET
Maalaan muotokuvat ihmisistä ja eläimistä. Edustajiston kokouksessa käsitellään Rääkkylän Osuuspankin hallituksen ehdotusta sääntöjen muuttamisesta. Jäljennökset asiakirjoista lähetetään niitä pyytävälle jäsenelle viivytyksettä. Tavoitteena on se, että mahdollisimman moni OP-Pohjola ryhmään kuuluvista osuuspankeista pitäisi edustajiston vaalit saman aikaisesti syksystä 2013 alkaen. 4. www.riutta.fi
Kiteen1 kirppis, Kauppakeidas. alv. 013-220 251, www.evsahko.fi
myytävänä SEKALAISIA
Hyvän ja Rauhallisen Joulun toivotukset kaikille lukijoilleni! Katso blogi: kankaalanpekalta. hallituksen toimikauden osalta. Lisäksi asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä pankin Internet-verkkosivuilla www.op.fi . 010 422 4000, Asemantie 2, Tohmajärvi
Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: lankapuhelimesta 8,28 snt/puh+5,95 snt/ min (sis. Muutoksilla ei ole vaikutusta pankin toimintaan tai jäsenen asemaan. 2
10-16 Pe 24.12. 31.12. Keskiviikko 22.12.2010
Koti-Karjala
Hyvää Joulua ja Räiskyvää Uutta Vuotta 2011!
KiU/Jalkapallojaosto
27
Jouluviikolla palvelemme:
Ravintola klo Krouvi klo
To 23.12. 24.12. 12-20
itämaisen tanssin show klo 21-22
Karaoke klo 22-02 Karaoke klo 22-02 ok k
Vapaa pääsy!
Makkara perunat HUIPPUTARJOUS KOKO PERHEELLE, PIZZA KUIN PIZZA 4 KPL YHT.
Hyvä yrittäjä,
Tarvitsetko osaavia työntekijöitä. Su 26.12. La 25.12. Oma paikallinen työ- ja elinkeinotoimistosi auttaa löytämään oikeat henkilöt ja kouluttamaan heidät osaajiksi yritykseesi tai vahvistamaan nykyisen henkilöstösi osaamista.
Joulupäivänä
5
JOULUN AIKAAN JA JÄLKEEN
Ke To Pe Ma Ti Ke To Pe Ma 22.12. Pe 24.12. (013) 684 8411, Fax 414 593 sähköposti: markkinointi@kotikarjala.fi
$XUDXVYLLWDW DON
6RLWD 6DYHQPDDOOH
RAJAPYSÄKKI. 7 e) I K-18 I Klo 22-03
Kotileipomo H Vaittinen Ky SULJETTU 24.12.106.2.11
Kiitämme myös kaikkia juhlavuotemme tapahtumiin osallistuneita.
Keski-Karjalan Paikallislehti Oy henkilökuntineen
SU 26.12.
KINKUN SULATTAJAISET
Vapaa pääsy I Klo 12-02
klo 18.0004.00
Lippu 10
Tervetuloa viihtymään!
Hovintie 2, Kitee, puh. RekryKoulutus on hyvä vaihtoehto, kun työnantaja ei löydä ammattitaitoisia työntekijöitä. klo 23.00 klo 8.00 14.00 klo 12.00 20.00 klo 8.00
KITEEN TEBOIL
Täyden palvelun huoltoasema p palvelee
Tervetuloa
PIZZALLE!
·Anniskeluoikeudet
ELINTARVIKKEET KAUPASTAMME MYÖS JOULUN AJAN!
www.plussa.com
Toivotamme asiakkaillemme
Ystävällisen palvelun Neste-asema!
Hyvää Joulua!
AUTOHUOLTOPOJAT OY
PE 24.12.
Puh. Peruskorjattuja vanhusten asuntoja Rääkkylässä palvelujen äärellä
K-K:n vanhustentaloyhdistys P. (013) 629 388
TäsmäKoulutus
Työt muuttuvat tekijät mukaan! TäsmäKoulutuksella kehitetään yrityksen henkilöstön ammatillista osaamista muutostilanteissa. Torstai 23.12.
Rajantie 690, 82675 Niirala Puh. Työnantajan maksuosuus on 30 % koulutuksen kokonaiskustannuksista.
Toivotamme Rauhallista Joulua!
Avoinna: Pe 12-17, La 12-02, Su 12-22
Kylväjäntie 1, Kitee Puh. Suunnitellaan yhdessä tarpeisiisi sopiva kokonaisuus! Lisätietoja lähimmästä työ- ja elinkeinotoimistosta sekä internet-sivuilta www.mol.fi.
$UP NXPLVDDSSDDW LUU ,YXRUL
Koti-Karjala
Puh. Kahvio 013-222 201, Huolto 013-222 242
SULJETTU
Lauantaina 25.12.
Kiitämme
kaikkia suuresta luottamuksesta ja valinnasta Kiteen vuoden 2010 yrittäjäksi. 23.12. 050 438 8666
.DWVR :::6$9(1), $UP DOXVKRXVXW 3RRORSDLWD
JOULULOUNAS
Keskiviikko 22.12. Pe 24.12. Su 26.12.
921 913 1804 1020
902 913 1802 1023
Hotelli suljettu 24.12.2010.
Tervetuloa!
Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää ja Rauhallista Joulua!
Hovintie 2, Kitee, p. 30.12. 661446, 0400 177079
Juha Pöntynen Band
The Joulupäivä Bilebändi
Hyvää ja Lämmintä Joulumieltä asiakkaillemme!
LA 25.12.
JOULUPÄIVÄN BILEEET
Liput FunCardilla 5 e ennen klo 24 (norm. Suljettu La 25.12. Työnantajan maksuosuus vaihtelee yrityskoon ja koulutuksen luonteen perusteella 20 - 75 %. 28.12. 29.12. La 25.12. 226 600, fax 226 655 ravintola.marinka@elisanet.fi www.ravintolamarinka.com
Ravintola
PIKKU-PIRTILLÄ TAPAHTUU!
La 25.12.10
HUIPPUESIINTYJÄ
Palvelemme: To 23.12. 3.1. 18-03 Su 26.12. klo 8.3014.00 toimisto suljettu toimisto suljettu klo 8.3016.00 klo 8.3016.00 klo 8.3016.00 klo 8.3015.30 toimisto suljettu klo 8.3016.00
Palvelemme Sinua
DJ Silver
03
Lippu 6
20
RekryKoulutus
RekryKoulutuksella koulutetaan uusia osaavia työntekijöitä yrityksen tarpeisiin. 040 171 5110
www.pko-ravintolat.fi
Yhteishankintakoulutus
uusia osaajia, lisää osaamista
Rauhallista Joulua!
Marinka
Kauppakatu 5, 82600 Tohmajärvi Puh. 040 171 5110, www.kiteenhovi.com
toimijoita, vanhempia, junioreita, tukijoitaan sekä yhteistyökumppaneitaan jalkopallovuodesta 2010.
kiittää lämpimästi
Palvelemme joulun aikaan:
To 23.12. 27.12
Suunnitelma oli tehty alkujaan 2014 saakka.
Soten selvitys ei riittävä
Äänestykseen johti myös Matti Kososen esitys, jossa hän vaati Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnalta uutta ja tarkempaa selvitystä Helli -liikelaitoksen palveluista, joiden yhteissumma on noin parisataatuhatta euroa. i
Valmisviipaloitu
JOULUKINKKU
Euroshopper METVURSTI 600 g (6,65 kg)
Atria LANTTU-
3
99
/pkt
ja PORKKANALAATIKOT 400 g
10 1
95
/kg
INVENTAARIO TYHJENNYS MATO 9.00-17.00
POISTAMME
60
/ras.
alk.
3
m /m
esittely- ja poistuvia malleja, alk. Valtuuston puheenjohtajis-
Calix SlimM-Filtersuodattimet Line 1400 W 930-1768030
2490 -35% 6500
10 l
to ei muuttunut. Noin viiden miljoonan arviossa oli heittoa 12 000 euroa. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti, että taloussuunnitelma ulotetaan vuosille 20112016, mihin mennessä nykyinen kriisikunnan alijäämä on
katettu. (013) 225 455
Jouluaattona liikkeemme on suljettu.
Toivotamme kaikille asiakkaillemme
Rauhallista Joulua!
www.plussa.com
Ilmalämpöpumput
Maksuaikaa jopa 24 kuukautta.
www.ita-suomenilmalampo.fi
Soita 050 464 9973
Palvelemme: Lisätiedot: MaTo 8.0017.00 www.kesko.fi/ Jouluaattona suljettu Ympäristö ja yhteiskunta Puhoksentie 3, 82500 Kitee, puh. Matti Kosonen sai puolelleen 19 valtuutettua, kun Sote-lautakunnan puheenjohtaja Kari Pennanen ja valtuutettu Reijo Pulkkinen äänestivät toisin.. Ensi vuoden talousarvion osalta valtuusto äänesti kerran ja hyväksyi toisen muutoksen yksimielisesti ilman äänestystä. Sivistysjohtaja Mikko Sairasen ilmoituksen mukaan esiopetus nostaa kustannuksia noin 1 600 euroa. Hinnat sis. Veijo Tuunanen pyysi kirjeellään 22.11.2010 eroa Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinaisen jäsenen tehtävästä. Soile Karhinen
=pSPWpP]PUp ¶
Hallitus ei puolla Tuunasen eroa
Tohmajärven kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei se myöntäisi eroa Veijo Tuunaselle Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä. 040 151 0100
VETTÄ PORAKAIVOSTA
ympäri vuoden, ympäri Suomen Porakaivot vesitakuulla Maalämpökaivot Vesipumput asennettuna Urheilutie 4 Tohmajärvi
NYT KIIRE KANNATTAA!
Puhoksen syväväylällä on liikennettä aina tammikuun puolelle saakka, joten jäänmurtajat liikkuvat Oriveden, Paasveden ja Jänisselän ja Pyhäselän alueella. Jonotusaika on maksullinen. Rääkkylän ja Kiteen Oriveden saaristossa väylän taakse jääminen tietää kymmenien kilometrien ylimääräistä lenkkiä.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Haussa aitoa paikallistuntemusta?
Sitä löytyy kädestäsi.
Kiitän kuluneesta vuodesta asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani sekä toivotan menestystä tuleville vuosille uudelle toimintaa jatkavalle Keski-Karjalan Isännöintikeskus Oy:lle. käytettyjä
50m
Romolantie 23, 82500 KITEE, p. Parinsadantuhannen euron osalta on asioita, jotka kaipaavat tarkempaa ja jo ennestään pyydettyä selvitystä, Kosonen mainitsi tilaajajohtaja Päivi Hakuliselle osoittamassaan kritiikissä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valtuusto valitsi yksimielisesti kaksi vuotta nuijaa heiluttaneen Jaakko Uuksulaisen. Keskustan edustajina ovat Seija Makkonen (Arja Rahunen), Mirja Uutela (Raili Puolakka) sekä Asikaisen varahenkilönä Marko Koskinen. Eroanomuksen syynä Tuunanen esitti mm., että häneltä on toistuvasti kokousmenettelyllä evätty mahdollisuus osallistua lautakuntapäätöksiin.
(6,77(/<$872
]HPO[VH[VU VZ[HQHU THYRRPUH[
Ä ÄLIPÄIV V FIXUT
a 27. t voimass Tarjoukse välisenä aikana 10 31.12.20
PEUGEOT 308 SW Volkswagen BORA 1.6 SPORT VTI 120 ..................... Hän muistutti samalla tehdystä selvityksestä, joka jatkossa vaikuttaa positiivisesti koko varhaiskasvatukseen. 040 833 0661 www.rautia. Uuksulaisen varahenkilönä toimii Jari Nousiainen. -09 Firstline 4d ........................... Marko Koskinen toivoi, että asiaa vielä viirataan ja pohditaan. Samaa linjaa veti valtuutettu Kari Pennanen ja korosti, että lapsella on mahdollisuus päivähoitoon siellä kunnassa, missä on vanhempien työpaikka. Saariin kesämökeille ja ulkoilemaan menevien pitää ottaa syväväylän läheisyydessä ottaa tämä asia huomioon, varoittaa ylitarkastaja Jukka Väisänen Merenkulkulaitokselta. Ari Asikainen muistutti, että Helli tarjoaa palveluja mm.
työssäkäyntikunnan mukaan. Puheenjohtajana jatkaa Raimo Oksman, Keskusta, ensimmäisenä varapuheenjohtaja Matti Kosonen, SDP, ja toisena vrpj:nä Lilja Konttinen-Miinalainen, Kokoomus. Valtuusto korotti yksimielisesti nuorten palvelusetelityöllistämisestä maksettavan työnantajaosuuden 100 eurosta 200 euroon, kun yritys maksaa vähintään 300 euron palkan ja sotumaksut. -03 ajettu 10 tkm ajettu 115 tkm
3HHRRVULU 2P[LL
XL-sarjan moottoriöljyt
=LSQLRZL[ 3HHRRVULU 6` 2P[LLU[PL I 2P[LL WO
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa kiinteän verkon liittymästä 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min ja matkaviestinverkon liittymästä 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. Muutosta esittänyt Matti Kosonen sai taakseen 17 valtuutettua, kun 4 halusi säilyttää hoidon ja opetuksen Hellin tuottamana. Juha Repo muistutti, että työssäkäyntialue voi olla Hellin toimialueen ulkopuolellakin, joten hoitoasiat onnistuvat paremmin kotikunnassa. Kokoomuksen edustajana jatkaa Timo Rahunen (Kalervo Jaatinen). Äänestyksen kautta ratkaistiin varhaiskasvatuksen (päivähoito ja esiopetus) maksun suuntaaminen Helli -liikelaitoksen menoista sivistystoimen menoihin. Suuruudeltaan määrärahamuutos oli 147 000 euroa. Kososen lailla varhaiskasvatuksen siirtämistä kunnan omaksi palveluksi kannattivat Lilja Konttinen-Miinalainen sekä perussuomalaiset. Kunnanhallitus katsoi, ettei eroanomuksesta ilmene sellaista lainmukaista pätevää syytä, jonka johdosta luottamustoimesta voisi erota. SÄÄSTÄ ENERGIAA
ilmalämpöpumpulla!
Kysy tarjous!
Valtuutettu jälleenmyyjä
Palvelemme
22.23.12......9.0019.00 24.12............8.0012.00 Joulupäivänä suljettu Tapaninpäivänä 11.0014.00 Kukkakauppa ja Hautaustoimisto
Kiteentie 4, Kitee, puh. Sote-lautakunta on syyttänyt Kesälahden valtuustoa alibudjetoinnista. arvonlisäveron 23 %
18
X-treme Vision -polttimot
100-12258XVS2
pr
90
UUTUUS!
Ari Asikainen luotsaa Kesälahden kunnanhallitusta
100-12972XVS2
+ 100 % lisää valotehoa teille!
100-12342XVS2
pr
2000 2100
Pakkasneste
2800
pr
Suomen Keskustan edustaja Ari Asikainen luotsaa seuraavat kaksi vuotta Kesälahden kunnanhallitusta. Valtuusto hyväksyi samalla ensi vuoden talousarvion sekä -suunnitelman vuosille 2011-16.
Kunnanhallituksen jäseniksi tulivat Paula Tolvanen (henkilökohtainen varajäsen Laila Lerkka) ja Juha Repo (Pekka Kankkunen) SDP