Ne kiinnitetään laattojen tapaan paikoilleen valmiina kokonaisuuksina Patrick Wardin toteuttamia mosaiikkimaalauksia ja seinäkokonaisuuksia on paitsi julkisissa tiloissa myös omakotitaloissa, keittiössä, kylpyhuoneissa, suihkutiloissa, saunoissa, seinissä ja lattioissa. Entistä laajempi valikoima maaleja, tapetteja ja lattiamateriaaleja. – Vaikka sana sinänsä tarkoittaa pientä lasinpalaa, miettii melkein siis mistä vaan taidetta tekevä mies. Edelleen edulliset hinnat ja ammattitaitoinen palvelu. Hevonen symboloi voimaa. Tarjoukset voimassa 26.2.–3.3.2018 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. – Valmista mosaiikkia ei saa mistään muulta, vain tekemällä, muistuttaa taiteilija. Se on jotain aivan muuta kuin valkoinen kaakeliseinä. – Se menee maalausta syvemmälle. – Hevonen symbolisoi voimaa ja vesi rauhaa, kertoo taiteilija työnsä sisällöstä. MOSAIIKKITYÖ mielletään usein kalliiksi taidehankinnaksi, mutta sitä sen ei tarvitse olla, ei etenkään remontin yhteydessä tehtynä. Kodin sisustuksessa se on jotain aivan muuta kuin sisustusjuliste. Näissä töissään hän kuvaa paljon Suomen luontoa, lintuja ja metsän eläimiä. TYÖT taiteilija tekee pääasiassa kotonaan Rääkkylässä. Yksi parhaista töistä on yläkerran kylpyhuoneen seinä, missä hevonen kirmaa vesipärskeissä. Töitä on sekä rakennuksissa sisällä että kuisteilla ja ulkoseinillä. Vesi rauhoittaa, mieli virkistyy. Perjantai 23.2.2018 N:o 16 Irtonumero 1,50 € 59. Hän tekee työtä yhtä lailla omien ideoittensa pohjalta kuin asiakkaan tilaamasta aiheestakin. – Mosaiikki on enemmän kuin maalaus, määrittelee kaakeleista ja laatoista pysyviä taidenautintoja tekevä kuvataiteilija Patrick Ward. 1 vuosi täyteen Keisarinkujalla Cesso-kylpyhuonekalusteryhmä 149 00 Osallistu arvontaan! Voita olohuoneen tapetit. Varastomallit –45 % RemonttiÄssä 38 90 3,6 l (10,80 l) • Sävytys veloituksetta Muovimatot • Leveys 4 metriä 8 90 m 2 14 90 m 2 24 90 m 2 Lattialaattoja alk. WARDIEN kodissa seiniä kiertävät toinen toistaan innostavammat mosaiikkimaalaukset. Seinälaattoja • 20 x 40 cm 7 90 m 2 alk.. Nämäkin työt sopivat hyvin niin yksityiskoteihin kuin julkisiin tiloihinkin. Perinteisen mosaiikin lisäksi Patrick Ward on tullut tunnetuksi sekä Suomessa että entisessä kotimaassaan Irlannissa omintakeisista puunrungoista halkaistusta pohjistaan. Työ sopii erinomaisesti juuri talon hoitohuoneeseen. vuosikerta RÄÄKKYLÄ Kaarina Kainulainen Taide voi olla jokapäiväistä arkea myös keittiön kaakeleissa tai seinän laatoissa. Mosaiikkityö syntyy melkein mistä vaan, kaakeleiden ja laattojen kappaleista, meren huuhtelemista lasinpalasista, kivistä, koruista... Kannattaa laskea, mitä seinän laatat ja laatoitus maksavat ja mitä sama maksaisi laatan paloista uniikkityönä tehtynä. • 3 väriä Vinyylilankkulattiat alk. 8–17, la 9–13. Tule tutustumaan myös muihin tarjouksiin. – Erinomaisesti vaikka metsästysseurojen palkinnoiksi, ideoi tekijä. MOSAIIKKI muotoutuu moneksi ja sopii niin seinään, lattiaan kuin vaikka pöydän pintaan. Meillä nyt Tikkurilan väristudio. Mosaiikki sisustuksessa Tervetuloa nopean palvelun apteekkiin! Nyt kotisi pinnat kuntoon edullisesti Keisarinkuja 4–6, Kitee 0400 188 166 Ark. – Eläimistä, luonnosta, ihmisistä, tapahtumista
Myöhemmässä vaiheessa tapahtuva asian korjaava käsittely vaatii usein jopa käräjöinti käsittelyä. Suomen mitalisaalis olisi voinut olla suurempi, Erkki Toropainen tuumaa. – Sovimme Paavon kanssa, että hän hoitaa omien asiakkaittensa avustamiset loppuun. Asianajoja lakipalvelut ovat keskittymässä suuremmiksi yksiköiksi, joissa yrittäjänä on useampia juristeja sekä joukko palkattuja lakimiehiä taikka asianajajia. Keskustelun yhteydessä Paavo esittelee Yrjölle ensimmäistä hankkimaansa lakikirjaa. Koti-Karjala 2 Perjantai 23.2.2018 Toimittajan kynästä TOHMAJÄRVI Tuomo Flinkman Vaikka Lakiasiaintoimisto Paavo Saastamoinen Co lopettaa toiminnan Tohmajärvellä, lakiasioiden palvelujen saatavuus Tohmajärvellä ei pääty. Joensuun toimistonsa hän avasi 2008 ja Kiteen toimipisteen 2010. Velkakellon lyönnit ovat siihen selvä signaali. Hyvää puhutaan ja taustalla mietitään, miten pärjätään. Oikeustieteen opinnot hän suoritti Rovaniemellä Lapin yliopistossa vuonna 1991. – Suurempien, aikaa vievien ja hinnakkaampien asioiden hoitamisessa on asiakkaalle hyvä tapa kertoa, missä mennään ja paljonko kuluja on kertynyt. Maamme hallituksen toimikauden ohjelmassa oli ykkösasiana velan vähentäminen. Puhutaan miljardeista. Kaikissa toimipisteissä työskentelen yksin. Hyvä talous on tärkein asia niin valtion, kuntien, yritysten kuin yksityistenkin talouksienkin hoidossa. Kuitenkin näissä asioissa kannattaa aina ensin kysyä neuvoa lähellä toimivalta tutulta lakimieheltä, koska suurin osa asioista kuitenkin hoituu myös yhden miehen toimistolta. Yksinkertaisesti sanoen suurimmista menokohdista säästöt on haettava, vaikka ne koskevat juuri henkilöstöä. Saastamoinen aloitti työt Tohmajärven kunnan oikeusavustajana marraskuussa 1977. Ei raha riitä Kiteelläkään, jos ei toteuteta niitä vastatoimia, mihin aikanaan on kulutettu. Minä aloitan työt Tohmajärvellä maaliskuun alusta. Siihen eivät poliitikot ole antaneet vastausta. Sitten on tietysti asioita, jotka vaativat oikeuskäsittelyn, jossa asia ratkaistaan käräjillä, Kahelin kertoo. Mihin rahaa kuluu näin paljon. – Kyllä ja tiiviisti. – Eipä ole tullut seurattua. Olen enemmän musiikin harrastaja ja laulu on minun lajini, Mira Kultamaa kertoo. – Kuten mainitsin, en varsinaisesti laajenna toimintaani. TÄNÄ PÄIVÄNÄ yhden miehen toimistot alkavat olla historiaa. Näitä neuvoja tarvitaan Suomessa enemmän kuin tämä yksi. – Kyllä, mutta vähän eli ei aktiivisesti. Talousneuvot tarpeen joka sektorilla Rakkaan yli 100-vuotiaan maamme velkakello käy siihen tahtiin, ettei ainakaan meikäläinen pysy enää sen perässä. Tohmajärven kunnan oikeusavustajan tehtävistä Paavo siirtyi loppuvuodesta 1982 Kiteen Seudun Osuuspankin palvelukseen, ensin pankkilakimieheksi ja sen jälkeen Tohmajärven konttorin johtajaksi. Yrjö Kahelin jatkaa juristina Paavo Saastamoisen entisissä tiloissa Viikon ammatti Gallup – Vähälle on seuranta jäänyt. Siis luottamushenkilöiden tehtävä on ottaa asioista selvää, varsinkin korkeamman asteen valtakirjan saaneiden, mikäli he siihen pystyvät. Saman alan toimintaa tulee jatkamaan Asianajotoimisto Yrjö Kahelin Oy. Kahelin on alun perin taustaltaan tohmajärveläinen ja hänellä on ennestään toimistot Joensuussa ja Kiteellä. Mikäli nämä kaikki toimivat vain oman hyvän eteen, valtion velkakello raksuttaa viime kädessä entistä tiheämpään. Luonnollisesti eteen tulee sellaisia asioita, joiden hoitamiseen resurssit eivät riitä. Myös riskeistä on asiakkaan hyvä tietää. Varatuomariksi hän valmistui 1992 ja on toiminut asianajotehtävissä vuodesta 2004 lukien. Sama linja pitää ottaa käyttöön myös valtion talouden hoidossa. PALVELUN HINTA on hyvin usein kysytty asia. Koosteita olen katsellut ja tietysti jännittänyt Kaisan puolesta, Piia Björn kertoi. Suurempien juttujen yhteydessä hintaa toki muodostuu, mutta pienempien asioiden hoito liikkuu varsin maltillisella hintatasolla. – Tämä ei ole yrityskauppa vaan kysymyksessä on puhtaasti uuden toimipisteen avaaminen. Silloin on asiakkaalle vastattava rehellisesti, että minun on suositeltava jotain muuta toimistoa. Vaikka hinta on tärkeä asia, vähintään yhtä tärkeä on luottamus ja ammattitaito. Miten on käynyt. Paavo Saastamoinen, vasemmalla, pistää pillit pussiin ja lopettaa toimistonsa Tohmajärvellä. Velkaa Suomi on joutunut ottamaan asetettuihin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin nähden huomattavan määrän. – Itse olen yleisjuristi ja hoidan laidasta laitaan kaikenlaisia oikeudellisia siviili-, rikosja hallinnollisia asioita. Halttunen totesi, että me emme ole pyytämässä ministeriltä rahaa vaan annamme neuvoja, miten rahaa saadaan jäämään valtion kassaan. Kolmen toimiston taustalla ei ole toiminnan laajentaminen vaan pikemminkin KeskiKarjalan alueen asiakkaiden palvelun parantaminen, Yrjö Kahelin sanoo. Väheksymättä naapurikuntien talousasiantuntijoita, uskon heidän pyrkivän Kiteen lailla samaan taloustilanteeseen, mutta raha ei yksinkertaisesti riitä. – Juridiset palvelut mielletään yleensä kalliiksi. Yrjö Kahelin jatkaa omaa toimintaansa Saastamoisen entisissä tiloissa. Lopulta niihin voi löytyä ratkaisu jo hyvinkin nopeasti. Palataksemme paikalliselle tasolle, siis Keski-Karjalaan, toiminta on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta sama kuin valtion kirstunvartijoilla. Kuten Kiteellä, tulen käymään Tohmajärvelläkin sovittuna aikana. Hiljattain Kiteellä vieraillut liikenneja viestintäministeri Anne Berner sai kuulla varsin osuvan vinkin kiteeläiseltä yrittäjä Esa Halttuselta. Opiskelupaikka oli Turun Yliopistossa samaan aikaan kuin presidentti Sauli Niinistölläkin. Tuomo Flinkman tuomo.. Tällä yhdellä poikkeuksella tarkoitan Keski-Karjalassa Kiteen kaupunkia, joka on onnistunut nostamaan talousasiansa siihen kuntoon, miten niiden pitää olla. Yölähetyksiä en ole juuri seurannut, mutta päivätapahtumat lähes kaikki, Aarni Löppönen sanoo. YRJÖ KAHELIN toimi ennen lakimiesuraansa pankkialalla. inkman@kotikarjala.?. Päätoimistoni sijaitsee Joensuussa, jossa asiakasmäärästäni on 70 prosenttia. Jatkan edelleen yhden miehen toimistona, vaikka nämä toimistot taitavat jäädä vähäisemmälle osalle. – Monesti asian selvittäminen vaatii enemmän tai vähemmän aikaa vievää pohjatyötä ja keskustelua asiakkaan ja juttuun liittyvien todistajien kanssa. Mielestäni heidän onkin parempi pitää suu supussa, sillä sieltä tuleva tieto on niin sanottua muunneltua totuutta. Paavo Saastamoisen lakimiesuralle Keski-Karjalassa mittaa on kertynyt yli 40 vuotta. Se ei riitä nyt, eikä jatkossa. Se on sitä myös kuntatasolla, jossa samalla tavalla virkahenkilöt ohjaavat asioita. Aina ei voi oikeudessa voittaa, mutta maksua tulee joka tapauksessa. – Alusta asti juridisesti oikein hoidetut asiat ovat asiakkaalle kokonaisuutena taloudellisesti edullisempia. Yrittäjä hänestä tuli kesällä 1991, jolloin Jorma Tuovinen pyysi osakkaaksi Kiteelle aiemmin perustamaansa asianajotoimistoon, jonka toiminta lopetettiin viitisen vuotta sitten, minkä jälkeen Saastamoinen jatkoi työuuraansa nyt lopetusvaiheessa olevassa Lakiasiaintoimisto Paavo Saastamoinen Co:ssa. Oikeudessa hinnan määrää oikeusistuin, Kahelin valottaa palvelun kustannuksia. Oletko seurannut olympialaisia. Ainakin tähän saakka ja hyvin monissa asioissa
Savukekoirat etsivät savukkeita junista ja ajoneuvoista, joissa savukkeita yritetään salakuljettaa ajoneuvon rakenteissa, ovissa sekä renkaissa. Kimmo Pöntinen, Jope ja harmaata arvokkuutta jo kuonoonsa saanut heinäkuussa yhdeksän vuotta täyttävä Einari. Einari näyttää Kimmon ohjaamana tapojaan puolestaan Itä-Suomen tullialueen ensimmäiselle tupakkakoiralle, labradorinnoutaja Jopelle. Koiranohjaaja valitaan Tullin henkilökunnasta, jolloin etuina on hyvä tullityön tuntemus sekä valitsijoiden kannalta ohjaajan tunnettuus työyhteisössä. Tullikoiriksi pyritään valitsemaan sosiaalisia, tarmokkaita, rohkeita, yhteistyöhaluisia ja terveitä yksilöitä, Jari Timonen kertoo. Virkauraansa kuukaudenpäivät aloitellut Niiralan uusin vahvistus Roihu on aivan erilainen ohjattava Piialle kuin Veikko. Useimmiten tulevat tullikoirat varataan huolellisesti valikoiduista pentueista jo ennen niiden syntymää. Koirien toimialue on koko Suomi, pääsääntöisesti Itä-Suomen alue. Eläkepäiviään Veikko viettää lapsiperheessä saaden sen niin rakastamia rapsutuksia ja sylikäyntejä. Koirat kuuluvat Savo-Karjalan liikkuvaan ryhmään ja niiden virkapaikka on Niiralan tullissa. Jopea Kimmo haluaisi nimittää Hessu Hopoksi. Nykyään tullin tehtävissä on 37 huumekoiraa ja viisi savukekoiraa, joista Niiralaan tuleva on viides. Tullikoirilla vahdinvaihto Niiralassa Roihu on iso ja rauhallinen kaveri, mutta kyllä sekin innostuu lumileikkeihin. 3 Perjantai 23.2.2018 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Aladár Bayer VÄRTSILÄ Kari Sarkkinen Tullin huumekoirista ehkä seuratuin, tullitarkastaja Piia Parkkisen ohjaama cockerspanieli Veikko on reilun parin viikon ajan saanut nauttia hyvin ansaitsemistaan eläkepäivistä. Koirat toimivat lentokentillä, satamissa, postissa ja kotietsinnöissä. Hieman vakavamielinen labradoriherra on nopeaoppisena päässyt jo hieman jyvälle, mitä tulevaisuus virkakoirana ehkä pitää sisällään. – Einarilta eivät jää vaikeatkaan kätköt löytämättä. Koiria on erikoistunut lisäksi raha-, aseja räjähde-, nuuska ja ruokakoiriksi. Taipuisa Jope onnistuu saamaan itsensä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. – Jope on vilkas ja innokas ja tunkee hyvän tullikoiran tavoin nenänsä joka paikkaan. – Kun päätös uuden koiran hankinnasta Tulliin on tehty, valitaan koiranohjaaja halukkaiksi ilmoittautuneista tullitarkastajista. – Ohjaajavalinnan jälkeen koirakoulu ryhtyy etsimään sopivaa pentua yksityisiltä kasvattajilta. – Veikko keskittyy eläkepäivillään pehmomajavien hoivaamiseen ja kevyeen harrastustoimintaan, Piia kertoo. Savukekoira Jopen treeneihin kuuluu myös palloleikit.. Kriteerit ovat tiukat niin koirien kuin niiden ohjaajienkin valinnassa. TULLILLA ON ollut koiria vuodesta 1969 lähtien. ELOKUUSSA eläköityvä Einari on tarkka huumekoira, joka tekee töitä aina innolla. Muun muassa rekan renkaan ja lokasuojan väliin mahtuu labradori, ainakin jos Jopelta kysytään, Kimmo Pöntinen vitsailee. Jos Einari on rauhallinen Jopella on virtaa. Veikon tempaukset vaativat välillä emännältä ja muilta kollegoilta hyvää huumorintajua, Piia Parkkinen kertoo. Aamukampa alkaa harventua myös tullitarkastaja Kimmo Pöntisen ohjaamalla labradorinnoutaja Einarilla, joka työskentelee vielä elokuulle saakka. Veikon tilalle huumekoiraksi tuleva labradorinnoutaja Roihu oppii toimintatapoja Piian ohjauksessa virkeän eläkeläisen rinnalla. – Veikko oli tosi energinen työkoira, joka teki hommansa itseään säästelemättä ihan satasella. KUN ASETTELEMME Veikkoa kuvattavaksi, ei näytä alkuunkaan, että on kyse eläkkeelle jäävästä vanhuksesta. Yksi koira voi yhden päivän aikana tarkastaa 20–50 ajoneuvoa, tulliylitarkastaja Jari Timonen kertoo. Einari on sosiaalinen koira, joka seuraa isäntäänsä kaikkialle, Kimmo Pöntinen kertoo. Tilalle tulevien koirien oppimisjakso on jo menossa. Piia Parkkinen sanoo Veikon keskittyvän eläkepäivillään pehmomajavien hoivaamiseen ja kevyisiin harrastuksiin. Energiaa Veikolla onkin ja seitsenvuotisena se voisi vielä pari vuotta toimiakin, mutta synnynnäinen lonkkavika kipeyttää koiran selkää niin, että eläkepäivät ovat edessä. – Tullin savukekoirat on koulutettu huumeiden etsinnän lisäksi suurten yksittäisten savuke-erien etsintään. – Iso ja rauhallinen kaveri
– Kuvia on kertynyt Kiteellä, Värtsilässä ja lapsuuden kylässä Hoilolassa. Luontoharrastajan kuvissa näyttäytyvät valojen leikit ja kesäiset värisävyt. Kuluva paastonaika puhuu meille Jumalan rakkauden uhritiestä, siitä, kuinka isä antoi poikansa kärsimykseen ja ristinkuolemaan meidän puolestamme. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Aslak, ort. Sunnuntaina: Tuija, Tuire, Vanessa, ort. LUKUPIIRI pe 23.2. Kuluneina päivinä on käyty tiukkaa kilpailua olympiamitaleista. Joen Severi ry:n Nettikioskin järjestämää ajanvarauksetonta neuvontaa ikäihmisille tietotekniikan käyttöön kirjastossa ti 27.2.2018 klo 10.00–11.30. Usein juuri elämän vaikeuksien kautta opimme, enemmän kuin silloin, kun kaikki onnistuu ja pyyhkii hyvin. On hiljaisuus ja suru sanaton, mut´ tiedämme – sun hyvä olla on. Joen Severin Nettikioski tuo tietotekniikkaohjauksen maakunnan kirjastoihin. Meidän askeleemme ovat syntisen ihmisen askeleita, mutta silti Jeesus sanoo meille: ”En minä sinua tuomitse. Pakkasten keskelle Jormanaisen kuvat tuovat kesän odotuksen. – Siellä tapaa villieläimiä, lintuja, perhosia, kasveja ja ötököitä. Hänen askeleensa olivat puhtaat. Tule siis mukaan kertomaan omat terveisesi ja ideasi. Riiko, Riku, Reijo, Tarasi. KYLÄKIERROS – MEIJÄN NURKILLA ke 28.2. Nettikioskilta apua tietotekniikkapulmiin KITEE Maija Ala-Nikkola Luontoharrastaja Erkki Jormanaisella kamera on roikkunut kaulalla 50 vuotta. Eläkepäivinä valokuvaaminen on jatkunut. Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. TUOLIN TARINA Koululaisten käsityöja tarinanäyttely 3.2.–28.2. Nettikioskitoiminta alkaa torstaina 8.3. Järj. Ruokailu opiston hyväksi. Mm. Historiankirjoittaja Jaana Juvonen kerää muistitietoa ja vanhoja valokuvia teemasta tohmajärveläinen kulttuuri. – Kamera kuului varustukseen, kun 1960-luvun lopulla aloitin työni toimittajana. RÄÄKKYLÄ . Tuloksena oli parikymmentä otosta, sanoo Jormanainen. KESÄLAHTI . Johannes, Juhani, Jussi, Juha. Kiitos Marilan vuorohoitoyksikön henkilökunnalle Vienon pitkäaikaisesta vuorohoidosta. Nettikioskin opastaja vastaa kysymyksiin ja opastaa niin älypuhelimen, tietokoneen kuin tabletin käyttöön. HISTORIANKIRJOITTAJAN AVOIMET OVET ke 28.2. klo 17.00 KUNNANVIRASTO. Pronssimitalikin on tuntunut hyvältä näissä kovissa kisoissa. Hoivaa sekä rakkautta paljon äiti annoit. Järj. Opastaja on paikalla parillisen viikon torstaisin Kiteen ja Tohmajärven kirjastolla, jolloin on mahdollisuus tulla kysymään apua mieltä askarruttaviin pulmiin tietotekniikan käytössä. klo 15.00 Kiteesali. . TOHMAJÄRVI . Paula Keinäsen MANDALOITA JA MUOTOKUVIA kirjastossa 22.1.– 1.3. Aina ei voi voittaa. Jeesuksen tie ei ulkoisesti ollut kunnian ja menestyksen tie, mutta kärsimyksen ja kivun jälkeen se oli lopulta voiton tie: Jeesus toi meille Jumalan anteeksiannon. Varttuneenkin lapsen vuoksi aina huolta kannoit. Eikä se, että elämässä tulee takkiin ja tulee vastoinkäymisiä ole kaiken loppu. Keski-Karjalan Jetina ry, Maaseudun Sivistysliitto ja Rääkkylän kunta. saakka. To 9 Aamurukous. Monesti juuri vaikeudet ja vastoinkäymiset saavat meidät pysähtymään ja miettimään elämämme tarkoitusta ja suuntaa. Lämmin kiitos osanotosta. KEVÄÄN KAIKUJA -OPPILASKONSERTTI ke 28.2.klo 18.30 Kiteesali, Koulutie 3. Lions Club Rääkkylä ja yhteistyökumppanit. Kuoroa johtaa Joutsenon kanttori Toni Pussinen. Ajanvaraukseton ja maksuton mahdollisuus kysyä tietotekniikan käytöstä on suunnattu ikäihmisille. Kiteen kirjastossa on luontoharrastaja Erkki Jormanaisen VALOKUVANÄYTTELY LUONNON ELÄMÄÄ 8.3. klo 14.00 NIEMISEN URHEILUTALO, to 1.3. Tervetuloa! www.kitee.helluntaiseurakunta.?. . klo 16.00 Kiteesali. To 18 Rukousilta Kesälahdella. Kiittäen ja kaivaten Anja lapset ja lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Vieno Siviä MUSTONEN 27.6.1917 Kitee 31.1.2018 Kitee Muuttuvassa maailmassa jotain on myös pysyvää. Prokko, Okko, Simo. Sovintolassa ti klo 13– 17, ke klo 13–17, la klo 10–13. Kirjana TaoLin Suomen taivaan alla. Tässä mielessä elämämme tappiot ja vastoinkäymiset voivatkin olla väärin ymmärrettyjä myötäkäymisiä. o.s. klo 12–15 liikuntasalilla. Erkki Jormanainen metsissä, soilla ja vesillä Kulttuuri-ikkuna facebook.com/ Koti-Karjala Rakkaamme Teuvo Kalevi PIRINEN 17.9.1933 4.2.2018 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. . Maire Veikko ja Paula Esko Eeva-Liisa ja Pekka Enkeli vuoteen vierellä kulki, mummon silmät hiljaa sulki. Vaikka harrastus on helpottunut digivälineitten ja tietokoneen myötä, lähtökohta säilyy ennallaan, valokuvan ottaa ihminen. . Perinteinen LASTEN JA PERHEIDEN TAPAHTUMA su 25.2. Immonen Rakkaamme siunataan läheisten saattamana. Maanantaina: Nestori, ort. Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen, on paistava mummolle ikuinen. Miten saisin lisättyä puhelimeen yhteystiedon tai miten päästään lukemaan uutisia verkosta. Tänä paastonaikana saamme laittaa askeleemme Jeesuksen askeliin hänen matkallaan Golgatalle. JOKERI POKERI BOX 40-VUOTTA – JUHLATAIKASHOW la 3.3. Moni suomalainen on viettänyt jännittäviä hetkiä talviurheilijoiden suorituksia seuraten. Äidin muisto sydämessä aina mieltä lämmittää. Lisätietoja nettisivuilta. Lämmin kiitos osanotosta. Kaiken teit sä parhaaksemme, siitä lämmin kiitoksemme. Hyvää talvipäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi. . Hiljaa yritän hiiviskellä, vaikka joskus tekisi mieli hihkaista. Viljo, Nasari. Pirkka, Svetlana. Ilveksen ilmestyminen linssiin keskellä korpea on erittäin harvinaista. Minä menen sinun puolestasi ristille tuodakseni sinulle Jumalan anteeksiannon ja ikuisen elämän.” IImo Kurkola Kiteen seurakunta Tappioiden kautta voittoon KITEE . 013-411 293, 0400 272 301 ”Kun rakkaus siirtyy yli rajan, kivi kertoo maisen ajan.” Asiantuntevaa kukkaja hautauspalvelua Su 11 Ehtoolliskokous Su 13 Keskustelua tila-asioista Ma 17.15 Lastenkerho* To 18 Rukousilta Su 11 Jumalanpalvelus, Marko Halttunen. klo 15.00 kunnanvirastolla. Hepr. Se, että voittaa ja saavuttaa kaiken haluamansa, ei välttämättä aina ole paras asia ihmiselle. Tiistaina: Torsti, ort. Kylätilaisuuksissa on hyvä tarttua oman kylän kehittämiseen. 2:17. Toimintaa rahoittaa Veikkaus ja kaikki osallistuminen on maksutonta. Vapaa pääsy. Lämpimät kiitokset Perhekoti Nenoselle ja Kiteen kotihoidolle Teuvon hyvästä hoidosta. Lauantaina: Matti, Matias, ort. taikuri Simo Jokeri Pokeri Box, Pippuri Soikoon sekä monipuolista toimintaa. Kuvia on Kiteen kirjastossa näytteillä kolmisen viikkoa. LAULUA ELÄMÄ SOI Joutsenon Naislaulajien konsertti su 4.3. . Koti-Karjala 4 Perjantai 23.2.2018 Sana sinulle Päivyri 23. helmikuuta 2018 Aurinko nousi tänään klo 7.22 ja laskee klo 17.05. Iso Kirja opistolta. Ti 18 Yhteisen rukouksen ja kiitoslaulujen ilta. Tietotekniikka tarjoaa paljon mahdollisuuksia niin sähköiseen asiointiin, ajankuluksi kuin yhteydenpitoon, mutta herättää myös paljon kysymyksiä. Luontoharrastaja kertoo liikkuvansa metsissä, soilla ja vesillä katsellen ja kuulostellen. Kesälahden koulu, Kulttuuriseura, Sovintola-yhdistys. 1993 KARJALAN MUISTOKIVI OY tutustumaan! PUH. lastenlapset ja lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät jatkuvassa myyntinäyttelyssä kivenveiston ammattilaiselta v. Itärajan luonto näyttäytyy rikkaana ja yllätyksellisenä. . Monet kuvista ovat sattuman tulosta. klo 16.00 Kirjastossa
/kesalahden-kappeliseurakunta. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. 1,5 miljoonaa fania. klo 10 – 12 kolmen polven perhekerho Enkelinpesässä. klo 10.00 messu seurakuntasalissa, Juha Alanen, Laura Vuorjoki-Elo. Su 25.2. Myyntinäyttely avoinna sopimuksen mukaan. klo 13. 237,-) Laminaatti 5552 valkotammi 7 mm, käyttöluokka 31 Kaunis aidon puun oloinen vaaleansävyinen laminaatti, joka sopii kodin kaikkiin kuiviin tiloihin. luokkalaisille maanant. klo 17 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia. klo 8 takkahuone. Kuusi muusikkoa. Kuollut: Anna Korhonen 87 v., Anne Maria Asikainen 64 v. Vaihto eri mittaustoimintojen välillä yhtä painiketta käyttämällä. Lähetyksen päiväkahvit ke 28.2. 2,96m 2 /pkt 9 90 m 2 (Norm. www.kiteenseurakunta.. Like Kustannus on julkaissut metallimusiikkiin erikoistuneen toimittaja Timo Isoahon reportaasikirjan Nightwish – We Were Here. Lähettäkää vauvan kuva ja tiedot vauvasta: Nimi, syntymäaika, pituus, paino ja vanhempien nimet sekä osoite osoitteeseen toimitus@kotikarjala.. LC-näytön antamien ohjeiden avulla käyttö on helppoa ja luotettavaa. Lukemattomia hikipisaroita. Perhekerho seurakuntatalossa klo 10 – 12, ruokailu 5,00 €/perhe. Miesten saunapiiri ma 26.2. Klo 14.00 Etsijäinpiiri Tarinatuvalla. Piirit: Aamurukouspiiri ma 26.2. 0400-183509. klo 14 Romolassa. klo 14.00 Lutherin jalanjäljissä -lähetyspiiri seurakuntasalissa, Tommolat. klo 19 Kiteen ev opistolla, Kurkola. Nuoret: Alakoululaisten futsalkerho tiist. Koti-Karjala julkaisee vuonna 2018 syntyneiden keskikarjalaisten vauvojen kuvia Syntyneitä-palstallaan maksutta. klo 10 – 12 Koko perheen ulkoilupäivä Kesälahden kirkon piha-alueella. talutusratsastusta, alpakan rapsutusta, makkaranpaistoa, mäenlaskua ja muuta mukavaa talvista puuhaa. ja sitä vanhemmille tiist. Tapahtuma on maksuton. klo 18. Saarnaa Hukka, lit. Su 25.2. Lapset: Kiteenlahden Lumirieha la 3.3. klo 10 kirkossa, diakoniatyöntekijä Sanna Stainerin tehtävään siunaaminen. klo 17 srk-keskukessa. Kolehti Kirkon Ulkomaanapu. Nightwish – We Were Here on syväsukellus Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän rockbändin kulissien taakse. Kirja kertoo yhtyeen viimeisimmän studioalbumin, keväällä 2015 ilmestyneen Endless Forms Most Beautifulin syntytarinan ja pureutuu myös levyn jälkeisen värikkään maailmankiertueen vaiheisiin. klo 9.30 – 11 Kiteentie 15. Merviltä p. Messu rakentuu Taize-messulaulujen ympärille. Lounas la ja su klo 11-12, luennot alkavat klo 12 Aurinkosalissa. 045-111 9555, diakonia 040-739 1933. ma – to klo 9 – 14, perj. Tarinatupa avoinna tiistaisin klo 10 – 14. Talviuinti Hellaniemessä lauantaisin klo 15.30 – 20.00, naiset 15.30 – 16.30 ja 18.30 – 20.00, miehet 16.30 – 18.30, saunamaksu 6,00 €. Keski-Karjalassa 2018 syntyneiden vanhemmat!. Säilytysjärjestelmät –20% Kanttorintie 19, p. Tsemppikerho ti 27.2. tai tuokaa aineisto toimistoomme. klo 12 – 15 lasten tapahtuma Rääkkylän yläkoulun liikuntasalissa. Kaappi toimitetaan koottuna. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 5 Kesälahden kappeliseurakunta Pe 23.2. klo 9.30 takkahuone. Ma 26.2. 44 95 (Norm. klo 10 kirkossa, Kurkola. klo 13 kylätalo-Leinolassa, Kurkola. Allaskaapin materiaali on MDF-levyä, jonka väri on musta puukuvio tai mattaharmaa. Klo 19.00 Vierellä -ilta, Puhakka, Pekka Barck, sanaa, rukousta, musiikkia, kirjaja äänitepöytä. klo 18.30 Projektikuoron harjoitus srk-salissa. Diakoniatoimisto on avoinna torstaisin klo 9 – 11, puh. Kansanopiston Aurinkosalissa. klo 14, Leena-kanttori. Harrastusryhmät srk-keskuksessa: Gospel-jumppa ma 26.2. La 24.2. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Sanajumalanpalvelus su 4.3. Pe 23.2. Sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen Gideon järjestöä esittelee Tapani Ylhäinen. Jatkoa Nightwish-tarinalle HUONEISTOSANEERAUKSET Saunat, kylppärit, keittiöt, ym. Seurakunta mukana Yhteisvastuu 2018 keräyksen merkeissä. klo 12.00 sanan ja yhteislaulun hetki Tarinatuvalla. fty-sixty”, eli kumpaakin osastoa on luvassa runsain mitoin.” – Ensimmäiset ruudut otettiin ja haastattelut tehtiin Suomessa kevättalvella 2014, ja viimeiset Tokiossa lokakuussa 2016. Hutsi-Kiteenlahti srk-piiri ma 26.2. klo 19.00 Miesten ilta Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. klo 14 Kitee Ev. klo 18 Kaija ja Juhani Ilvosella. Kirsiltä 050-3633844. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 25.2. Ke 28.2. Tule mukaan mäenlaskuun. 3 000 rumpukapulaa. Pe 2.3. klo 13.00 sanajumalanpalvelus seurakuntasalissa, Kirsi Hukka, Pertti Häkkinen. Seurakunnat Aladár Bayer Kiteen metalliteollisuuden ja ulkomaankaupan veturi, Nightwish, on jälleen tapetilla. Kappeliseurakunnan toimisto (ent. Lauantaina Pelastusarmeijaa esittelee luutnantti Anna Liisa Piiparinen Mikkelistä. klo 10.00 elintarvikejakelu Tarinatuvalla. Mukana Jouko Puhakka ja paikallisia toimijoita, Suomen Raamattuopisto. To 1.3. 0400-183509. Kirkkokahvit, Sanna Stainerin ja Rauni Ikosen tulojuhla srk-keskuksessa. 49,95) Linnunpöntön lentoaukonsuojapelti 32 mm neliö 5 kpl/pkt 5 00 pkt Saatavana myös 28 mm, 34 mm ja 50 mm aukkoihin. klo 15–18 ja perjant. Raamattuopiston ilta seurakuntasalissa: klo 18.00 Sana pysyy! Vahvistu Kristuksen sanassa, opetus Jouko Puhakka. kirkkoherravirasto) avoinna tiistaisin, klo 9 – 13. klo 11 – su 4.3. klo 10 liturgia. klo 18–23. klo 18.00 Rukouslaulumessu kirkossa, Mikkonen, Stöckell, projektikuoro, kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. 0407391885. Ti 27.2. Allaskaapin leveys on 539 mm, syvyys 236 mm, korkeus 525 mm. 149 keikkaa. Hengellinen viikonloppu: la 3.3. Näkövammaisten kerho ke 28.2. klo 11 Kiteenlahdentie 31. Siinä välissä käytiin muun muassa USA:ssa, Venäjällä, Brasiliassa ja hyvin useissa Euroopan maissa, Timo Isoaho kertoi Soundille. Su 4.3. Tervetuloa!. 190,(Norm. Lisät. Romolan perhekerho to 1.3. Kitee Jumalanpalvelukset: Messu su 25.2. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE Cello Pluto allaskaappi ja allas Cello Pluto 550 -allaskaapissa on kaksi ovea, joissa on tyylikkäät kromiset vetimet. Romolan Nuorisokahvila yläkoulul. Yhteystietoja: Virasto av. Puhelinasiointi ma – pe klo 9 – 14 puh. Muiden muassa LevykauppaX myy kirjaa hieman yli kolmenkympin hintaan. Kirpputori avoinna ti ja to klo 10 – 14. Pe 23.2. klo 13 srk-keskuksen päädyssä. Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko Valamontie 4, Kitee Su 25.2. klo 10 – 14 peittotalkoot seurakuntasalissa. Tervetuloa KiteeRääkkylä-Tohmajärvi alueen näkövammaiset! Perhelentopallo ke 28.2. KAIKKI KODIN REMONTIT. Aihe: Historiaa, työtä ja tarinoita, laulua ja kitaran soittoa. Pokentie 8, Kitee, puh. 040 684 8411 Avoinna ma–ke 8.30–16.00, to–pe 8.30–15.30 www.kotikarjala.?, markkinointi@kotikarjala.?, toimitus@kotikarjala.?, tilaajapalvelu@kotikarjala.. Raamattupiiri pe 2.3. Ohjelmassa mm. Kurkola, kantt. Junnu-Romola 4.-6. klo 18.30. Stöckell. Lapsityö: Päiväkerho keskiviikkoisin klo 9 – 11 Enkelinpesässä. 0503038003. Kuollut: Aarre Olavi Pakarinen 85 v, Teuvo Kalevi Pirinen 84 v. Ti 27.2. Kustantaja kertoo uutuuskirjasta näin: ”Yksi studioalbumi. 040 524 2464 Kitee www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Ma 26.2. Järjestäjinä eri järjestöt, mukana myös kappelin lapsija nuorisotyö. Oma parsinneula mukaan. 11,90) Rakenneilmaisin Laserliner Starfinder Plus Elektroninen paikannin tunnistaa seinärakenteen palkit ja jännitteelliset sähköjohdot. Kirjan kirjoittaja Timo Isoaho on reissannut bändin mukana ympäri maailmaa ja vie nyt lukijan haastattelujen ja laajan kuvamateriaalin kautta niin studion uumeniin kuin maailman suurimmille festivaalilavoille.” Soundi-lehden Mikko Meriläinen taas kuvailee kirjan olemusta: ”Tekstin ja kuvamateriaalin suhde on niin sanotusti ”. Vihtavaaran srk-piiri ma 26.2. Pe 2.3. Lisät. 20 000 olutta. Kinkerit: Muljula-Piimäjärvi-Hammaskallio su 4.3. klo 13 Marinella ja Väinö Hännisellä Juurikantie 4, Kurkola. Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti, on perjantaisin klo 9 – 13, puhelinasiointi ma – pe 9 – 14 puh. suljettu, puh. . klo 18.00 kirkkokuoron harjoitus seurakuntasalissa. Lapsille Onnenpyörä (1 €/pyöräytys). Su 4.3
14.30 Yhteislähtö, miehet 15 km 17.10 Yhteislähtö, naiset 12,5 km Kontiolahti Biathlon Events KlahtiBiathlon KlahtiBiathlon #kon18 KISAOHJELMA KULJETUS KONTIOLAHDELLE Perjantai 9.3.2018 Kesälahti 16.00 Tori 15 € hlö Kitee 16.30 ABC 10 € hlö Tohmajärvi 16.55 linjakas 10€ hlö Sunnuntai 11.3.2018 Kesälahti 11.45 Tori 15 € hlö Kitee 12.15 ABC 10 € hlö Tohmajärvi 12.35 linjakas 10 € hlö A-Katsomossa paikkavaraus 30 € aikuinen 25 € eläkeläinen Tiedustele ja ilmoittaudu 26.2. 14.40 Sekapariviesti 17.45 Sekaviesti Sunnuntai 11.3. 18.45 Pikakilpailu, naiset 7,5 km Lauantai 10.3. MAR 2018 KONTIOLAHTI BMW IBU WORLD CUP BIATHLON KONTIOLAHTI | JOENSUU NORTH KARELIA Torstai 8.3. 18.45 Pikakilpailu, miehet 10 km Perjantai 9.3. mennessä Tilausliikenne E Karhu 013 423 515. -11. Koti-Karjala 6 Perjantai 23.2.2018 06
– Kahden vuoden päästä meillä tulee Maijan kanssa 50 vuotta yhteistä elämää. PÄÄTÖS MUUTOSTA tapahtui nopeasti. – Toinen mahdollistaja oli ammatinvalinta. Siinä on hyvä rentoutua kahvikupposen ääressä. LÄHITULEVAISUUTTA Matti Majoinen suunnittelee rennoissa, mutta toisaalta työteliäissä merkeissä. unssaa. Siellä koulua käyvät oppilaat ruokailevat yläkoululla, missä myös pidetään osa oppitunneista, liikunta-, musiikkija käsityötunnit. – Ensimmäinen mahdollistaja oli hyvä lapsuuskoti ja vanhemmat, jotka halusivat antaa lapsilleen paremman elämän kuin mitä heillä oli. – Eräänlainen jakso elämässä oli kuntapäättäjänä olo. Tilaa järjestyi yläkoululta ja alakoulun onneksi toimintansa lopettaneelta perhekodilta Puhdistetut tavarat siirretään uusiin tiloihin talviloman aikana, jonka jälkeen esikoululaiset, ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan oppilaat jatkavat koulunkäyntiä yläasteen tiloissa. Varusmiespalvelukseen lähtiessä oli selvä päämäärä pyrkiä kadettikouluun ja sieltä rajavartiolaitoksen upseeriksi. Taikasanahan siihen on koulutus. Mikään himohiihtäjä en ole koskaan ollut, sain jo työaikana hiihtää sissikomppaniassa kouluttajana reppu selässä kyllikseni, mutta kevätauringossa on hiljakseen mukava hiihdellä Maijan kanssa, tulevana tiistaina 70 täyttävä pitkän ja monipuolisen sotilasuran tehnyt everstiluutnantti, evp toteaa. Niinpä Matti totesi tavatessamme tiistai-iltana yhteisessä kuoroharrastuksessa, että jospa juteltaisiin kahvin äärellä hänen kotonaan. Niissä tehdään vielä pieniä muutostöitä. Rääkkylän alakoulu siirtyy yläkouluun ja perhekotiin Rääkkylän ala-asteen nykyiset toimitilat jäävät tyhjäksi, kun koulunkäynti jalkautetaan eri paikkoihin. Aamuisin se onnistuu, iltapäivän kuljetuksia vielä suunnitellaan. Pelkohan siinä on, että suuret jyrää ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Joensuu sanelee. Oppilailla ja henkilökunnalla on ollut silmäja iho-oireita ja pitkittynyttä . Lattia avattiin ja kuivattiin. Kokenut kunnallispoliitikko ei ole hylännyt kuntaelämääkään. – Päivät on rytmitettävä uudelleen, kertoo rehtori. – Ammatinvalinta mahdollisti myöhemmin reserviin siirryttyä mielenkiintoisen kouluttajauran Baltiassa, Keski-Aasiassa ja Indonesiassa. Sotahistoria, elämänkerrat ja dekkarit kiinnostavat, hän vielä lisää. Vettä oli päässyt maton alle. Evakkoaikaa kestää muutamia vuosia, Rauni Ronkainen arvelee jo vuonna 2023 kaikkien oppilaiden mahtuvan yläkoulun puolelle. Veteraanijärjestön hän nostaa kohdallaan näkyvimmäksi yhdistystoiminnaksi. Kerrotaan, että äiti oli naapurissa puhunut, että se meidänkin Matti pääsi kyllä lukioon, mutta ei taida päästä pois sieltä. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 7 TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Ajattelimme Matti Majoisen kanssa, että tapaamme syntymäpäiväjutun merkeissä hiihtoladun lähtöpäässä Oravaarantien parkkipaikalla. YHDISTYSELÄMÄSSÄ Matti Majoinen on edelleen monessa mukana. Syynä ovat turvallisuusnäkökohdat. – Ja ahkera kirjastonkäyttäjä. Kaikkein lähintä sydäntä Matilla on lauluharrastus. – Olin sotilastarkkailijana Kashmirissa. PERHEKODIN tilat ovat hyvät ja valoisat. Vaikeuksien kautta voittoon, hän naurahtaa. Koulukuljetukset pyritään järjestämään suoraan alakoulun toimipaikoille. – Menestymiseen työssä edesauttoivat hyvät alaiset, Matti Majoinen toteaa ja nimeää heistä kaksi: Tohmajärvellä varapäällikkönä toiminut Antti Hartikainen, nykyinen tullin pääjohtaja sekä Vesa Blomqvist, joka myös oli Tohmajärvellä varapäällikkönä ja on nyt PohjoisKarjalan rajavartioston komentaja. ENTISEEN verrattuna Matti Majoinen tuntee elinpiirin kuitenkin kaventuneen. Kokeneena kunnallismiehenä Majoinen ei lähde kommentoimaan Tohmajärven kunnan kiemuroita. – Ennen kesää on Kiteen Mieskuoron matka Rodokselle ja sen jälkeen kiivaasti metsään, koska hehtaarin ala odottaa taimenistutusta Kenraalinkylässä. Meistä molemmista se tuntui mukavammalta. – Silloin asiaa ei kannata enää pitkittää, perustelee Rauni Ronkainen. – Nyt on aikaa hiihdellä ja lauleskella. Raivaussahaa pitää ulkoiluttaa sopivin välein. Mutta erityisesti Matti Majoinen haluaa sanoa, että hyvän elämän on ennen kaikkea mahdollistanut perhe: Maija -vaimo ja lapset Eeva-Riitta, Laura ja Heikki sekä lapsenlapset, Lauran kaksi tyttöä Elsa ja Martta. Nykyisiin tiloihin ei enää palata. Sitten koulutin Schengen sopimuksia rajatarkastuksista, olin ETYJ:n rajatarkastuskouluttajana Keski-Aasiassa ja ensimmäisessä EU:n kriisinhallintaoperaatiossa Indonesiassa. Seuraavalle vuodelle tietysti on, muta kahden vuoden päähän on tehtävä. Iltapäiväkerhon uusi toimipaikka on nuorisotalolla. Toiminta siirtyy talviloman jälkeen yläkoulun, tyhjäksi jääneen perhekodin ja nuorisotalon tiloihin. Ilmastointia parannetaan kesällä. Keväällähän alkaa ahvenenpyynti Onkamosta. – On vaikea ruveta katsomosta huutelemaan, kun ei tiedä kaikkia yksityiskohtia. Oireilu alkoi talvella. – Kunnissa eletään epävarmuudessa, koska ei tiedetä maakuntahallinnon lopullista rakennetta ja roolia. – Ja vuoden 2020 polttopuut on tekemättä. Keskiviikolle lupaili kuitenkin yli 20 asteen pakkasta. Kausikortit KiPan otteluihin on jo ostettu. Muutaman vuoden kuluttua kaikki oppilaat mahtuvat yläkoulun tiloihin.. – Olen vanhusneuvoston jäsen, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, Keskustan kunnallisjärjestön johtokunnan jäsen, Onkamon kyläyhdistyksen sihteeri, Osuuspankin edustajistossa neljättä kautta, sukuseuran puheenjohtaja, lionstoiminnassa ollut 90-luvun alusta lähtien, Majoinen luettelee. Sitä hän pitää yllä musiikkiopiston sekakuoro Soneticissa, Kiteen Mieskuorossa ja Eläkeliiton karaokekerhossa. Matti Majoinen: En ole vielä vetäytynyt uuninpankolle RÄÄKKYLÄ Kaarina Kainulainen Rääkkylän alakoulu tyhjenee pysyvästi. Matti Majoinen pitää nykyistä kuntien tilannetta vaikeana. Hauska sattuma on, kun meidän molempien isovanhempien nimet ovat Heikki ja Hilma. Vaimo Maija tarjoili kahvia ja me tarinoimme. Neloset, viitoset ja kuutoset siirtyvät perhekodilta vapautuneisiin tiloihin. Alakoulun tiloihin ei enää palata. Keski-Karjala-henkisenä Matti Majoinen tuntee pettymystä, kun alueen yhteistyö tyssäsi Helliin. – Mahdollisesti ongelma oli muhinut jo pidempäänkin. Kymmenen vuotta TohmajärvenVärtsilän sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtajuutta, Pohjois-Karjalan piirin ensimmäinen varapuheenjohtajuus sekä Sotaveteraaniliiton liittovaltuuston jäsenyys ovat siihen vahvoja meriittejä. – Uuninpankolle en ole vielä vetäytynyt, hän naurahtaa. – Pane siihen juttuun, että ensi viikon tiistaina en ole onnitteluja vastaanottamassa vaan olen Maijan kanssa kylpylälomalla, Matti Majoinen vielä muistuttaa. Rajaupseerina oli päämäärä rajakomppanian päälliköksi pääsy. Kaksi kautta valtuustossa, joista valtuuston puheenjohtajana jälkimmäisen kauden. Matti Majoisen koti sijaitsee upealla paikalla Kangaslammen maisemissa Onkamossa. HYVÄN 70 VUODEN elämän mahdollistajiksi Matti Majoinen nimeää lapsuuskodin ja ammatinvalinnan. Marraskuussa koulun tiloissa havaittiin vesivahinko, pistemäinen vuoto putkistossa. Värtsilässä kasvaneena oli tietysti luonnolliset yhteydet rajamiehiin ennen kaikkea urheilun merkeissä. – Syynä ovat tyypilliset sisäilmaongelmat, kertoo koulun rehtori, sivistystoimenjohtaja Rauni Ronkainen. Minä olen kokenut, että se on tähtiin kirjoitettu ja meidät oli luotu yhteen, Matti herkistyy
Koti-Karjala 8 Perjantai 23.2.2018 TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Olipa nostalginen hetki parkkeerata Tohmajärvellä entisen Risteen koulun pihaan. – Päähänpistoja päätimme huutaa koulun. Kellariin on suunnitteilla sauna ja ehkä harrastetiloja. Ajattelimme, että jollain aikataululla niitä voisi saada menemään, Sami kertoo projektinsa taustoja. Näin huonekorkeus saatiin säilytettyä. Vanhaan asuntoosaan putkisto upotettiin leikkaamalla betonilattiaan urat. Myllykylä on viimeisten viiden vuoden aikana laittanut taloa kokonaan uuteen uskoon. Talo on se, jossa aloitin oman ”I-savottani” vuonna 1969. Edelleen on tekemistä muutamassa asunnossa ja kellaritila on kokonaan rakennustyön alla. Vanhan koulun uusi elämä Luokkatilat ovat remontin myötä muuttuneet asunnoiksi. Upeassa maisemassa sijaitseva Risteen koulu on muuttunut ulkoisesti vain ikkunoiden osalta. – Talossa oli viimeksi maalämpö, mutta se oli tehty alitehoiseksi, Myllykylä kertoo. – Kellari on nyt lämmintä tilaa. ”Alaluokista” ”yläluokkiin” johtava portaikko on lähes entisellään, mutta käytäväaulat ovat nyt asuinhuoneina. Itse rakennuksessa näkyvin ulkoinen muutos on ikkunat, jotka on vaihdettu isoista koululuokan ikkunoista nykyaikaisiksi huoneistoikkunoiksi. Oppilaita koulun pihalla ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Remonttia Sami ja Jukka ovat tehneet ”rauhallisella aikataululla”. Piha-alueella on uudistettu autokatos ja lämpökontti puhkuu pellettilämpöä taloon. Koulu lakkautettiin vuonna 1996. – Neljässä asunnossa on jo vuokralaiset ja loppuihinkin pyrimme hakemaan pidempiaikaisia asukkaita. ASUNTOSIIVESSÄ koululla on ollut neljä asuntoa. Totean hänelle, että olen jo useamman vuoden ohi kulkiessani miettinyt, mitähän tuolla koululla nykyään tapahtuu. USEAMPIA kiinteistöjä lähinnä Etelä-Suomesta isänsä Jukka Myllykylän kanssa omistava Sami kertoo Risteen koulun osuneen kohdalle huutokauppasivustolta. Koulun vanha lämmitysjärjestelmä tuhoutui talon jäädessä välillä kylmilleen. Myllykylän tekemissä remonteissa kaikki vanhat asunnot ovat saaneet nykyaikaisen ilmeen. Yhdestä kahteen makuuhuonetta, vessa/suihku pesukoneliitännät, olohuone, vaatehuone ja keittiönurkkaus kuuluvat jokaisen huoneen varustukseen. Visiona on, että kellariin tehdään sauna ja on siellä mahdollisuus myös harrastetiloille. Myös kouluosan neljä luokkaa on muutettu asunnoiksi. Nyt talossa on asuntoja. – Sitten tuli muutama ihminen kysymään vuokra-asuntoa. Kaiteet ovat vielä viimeistelyä vailla. Rakenna – sisusta – remontoi. – Meillä on rakennusprojekteja Etelä-Suomessa ja hyödynnämme niitä tarvikehankinnoissa myös tänne. Lämpöjen lisäksi sähköt, vedet ja viemärit on uusittu. Nyt talossa on vesikiertoinen lattialämmitys. – Kiinteistö Oy Hämälänhovi on vastannut talon remontoinnista asuntokäyttöön, kertoo kättelemään tuleva koulurakennuksen nykyinen omistaja Sami Myllykylä. Välillähän koulun tiloissa toimi äänitysstudiokin toisen omistajan aikaan
Pääosa rakentamisesta perustui tilausrakentamiseen, mutta teimme myös omaa tuotantoa paikallisen kiinteistökeskuksen kanssa, tulevana suvena viralliselle eläkkeelle jäävä Jukka Pekkinen kertoo. Korjausvelka on kovin yleisestä ja näyttää vaan kasvavan. TÄTÄ ENNEN Tehotuuma Oy.ssä on tehty omistajavaihdoksia heti perustamisvuoden jälkeen, kun Timo Alhainen myi osuutensa kahdelle muulle perustajajäsenelle. 050 544 0495 Kalapolku 11, 82500 Kitee Puh. Aikanaan yrityksen perustajia olivat vuonna 1981 Timo Alhainen, Hannu Pennanen ja Jukka Pekkinen. 80-luvun ja tämän päivän välissä on tapahtunut kehitystä valtavasti. Hyvä rakentamistapa määräytyy aina sen hetkisen tiedon mukaan. – Rakennusliike Tehotuuma Oy:ssä työskentelin alkuun timpurina. –Tehotuuman alkuvuosina rakennetuissa taloissa tämä ikähaarukka on täyttynyt lähes joka sektorilla, mikäli korjauksia ei ole tehty. Tätä ennen Jere toimi yrityksessä palkallisena timpurina yli kymmenen vuotta. Tuolloin rakennettiin kauppakeskus Iso Myytä, joka antoi hyvän pohjan siihen, mitä on työskennellä vieraan palveluksessa. – Hilma on yrityselämässä kova sana. Töiden perässä pitää tarvittaessa olla valmis ajamaan aamuin illoin pitempi siirtymä. 30 % MYYMÄLÄ AUTOHUOLTO RENGASMYYNTI www.satuma.fi Happolantie 16 Hammaslahti Satuma Oy Satun Evelace Kotiputiikki OPTIMOI AUTOSI JOENSUU 040 717 8276 ark. Opiskelu tapahtuu töiden ehdoilla. Tuolloin rakentaminen oli Keski-Karjalassa ja varsinkin Kiteellä todella vilkasta. 0400 215 665 Teemme ulkoja sisämaalaukset, tapetoinnit sekä lattiapäällystykset. www.rakennushannonenoy.. 040 596 9274 reijo.hannonen@spynet.. KAR-WOOD OY Puh. Toropainen Puh. – Rakennuksille on laskettu niin sanottu tekninen ikä, joka täyttyy vesiputkistoissa, talojen katoissa ja muissa osatekijöissä tiettyjen vuosien tai vuosikymmenten aikana. Keski-Karjalaan rakensimme 1980-90 lukujen vaihteessa yli 30 omakotitaloa, joista kolmannes nousi Kytänniemeen. Vuodesta 2006 yrityksen osaomistajana oli myös Jouko Vasarainen. 040 727 7007 Kiteen Tapetti ja Maalaustyö Ky T. – Silloin puhuttiin todellisista rakentamisen buumivuosista. Nyt keväällä tulee 10 vuotta täyteen samassa talossa. – Varusmiespalveluksen jälkeen työskentelin pari vuotta vieraan palveluksessa Joensuussa. Mm. 013 313 444, Eeva 040 739 9765, Vesa 040 522 6112 e-mail: eeva.mononen@kolumbus.fi www.raakkylankukkajahautaus.fi ALE viherkasvit osa kukkivista 30 % Liikkeemme on suljettu 5.–6.4.18. YRITYSKAUPAN myötä uusi omistaja on suunnannut katseensa myös Keski-Karjalan ulkopuolelle. Tavoitat meidät puhelimitse. Itselläni niitä on hanskalokero täynnä. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 9 Rakenna – sisusta – remontoi KITEE Tuomo Flinkman Kiteellä 37 vuotta toiminut rakennusalan yritys Tehotuuma Oy siirtyi helmikuun alussa täysin Jere Pekkisen omistukseen. Tämän jälkeen tuli rivitalokohteita ja suurin urakkamme oli VesPeli -uimahallin uudelleen rakentaminen. 8:30-16:30 050 362 4022. Sen kautta tulee tarjouspyynnöt niin Kiteeltä kuin muualtakin Suomesta julkisen sektorin puolelta. Helmikuussa hän myi omistuksensa yhdessä Jouko Vasaraisen kanssa pojalleen Jere Pekkiselle. Omassa yrityksessä olisi ollut töitä tarjolla, mutta ilmeisesti se jokin johti ulkopuolisen kokemuksen saamiseen. Ehdin olla useita vuosia palkallisena ennen kuin nyt teimme isäni Jukka Pekkisen ja Jouko Vasaraisen kanssa kaupat koko osakekannasta. – Omistimme yhtiön aina vuoteen 2006 yhdessä Hannu Pennasen kanssa puoliksi. – Itse olen asennoitunut positiivisesti vapaaseen kilpailuun. Jere Pekkinen jatkaa Rakennusliike Tehotuuma Oy:n toimintaa KESÄLAHDEN KONESAVOTTA OY 0500 325 509 Rakennus Hannonen OY Uudisja korjausrakentaminen Reijo Hannonen puh. – Se, miksi rohkenin lähteä jatkamaan yrityksen toimintaa, perustuu hyvin pitkälle tähän laskelmaan. Asiassa on hyviä puolia, mutta osan voisi sulkea pois, maastopyöräilyä ja hiihtoa harrastava toimitusjohtaja Jere Pekkinen sanoo. TULEVAISUUDEN suunta on yhtiön jatkaja Jere Pekkisen mukaan korjausrakentamisessa. – Lisäksi on muistettava, että tämän päivän rakentamiselle asetetut vaatimukset ovat huomattavasti tiukemmat kuin 80-luvulla. ALE lahjatavarat (ei Heimo-vaaput) Rääkkylän Kukkaja Hautauspalvelu Mononen Kinnulantie 5 (käynti Kylätieltä), p. Luottoa tulevaan antaa erittäin ammattitaitoiset ja luotettavat työntekijät, joiden käden jälki näkyy pitkin Kiteetä sekä maakuntia, joista voi hyvillä mielin olla erittäin tyytyväinen. Jukka Pekkinen on toiminut omistaja-yrittäjänä Tehotuuma Oy:n perustamisesta alkaen. Toinen ”iloa” herättävä asia ovat vaadittavat`työlupakortit. Halu itsensä kehittämiseen on jäänyt päälle ja tänä vuonna olisi tarkoitus valmistua rakennusinsinööriksi Karelian amk:sta. Jere Pekkinen ei tullut yhtiön omistajaksi suoraan koulun penkiltä. Kehityksessä pitää kestää mukana, jotta työt tulee tehtyä muuttuvien määräyksien mukaan, Jere Pekkinen sanoo. Neljä vuotta sitten valmistuin rakennusmestariksi Savonian amk:sta joka antoi hyvän pohjan työnjohtajan tehtäviin
Kitee, puh. – Jokainen remontti on yksilö, eikä yleisiä kustannusarvioita voi esittää. Soittele Pekka Pennanen 050 532 1258. Joensuussa, joka on merkittävä kasvukeskus, omakotitalojen hinnat nousivat viime vuoden 7 ensimmäisen kuukauden aikana jopa 15,7 prosenttia uusista liitosalueista huolimatta. Tilanne on kehittynyt vieläkin dramaattisemmin hajaasutusalueilla. Toisaalta halvin hinta on harvoin paras. – Joissain vanhoissa remontoitavissa kohteissa on pudotus voinut olla jopa enemmänkin kuin 25 prosenttia, ja on ihan selvää, että alas on tultu kautta linjan, Sanio toteaa. KITEEN TAAJAMASSA sijaitsevan 100 000 euron omakotitalon hinnasta oli vuoden 2017 alusta heinäkuun loppuun mennessä kadonnut 25 prosenttia. KESKI-KARJALAN omakotirakentaminen oli viime vuonna myyntihintakehityksen mukaista. Teerisuontie 212, 82360 Onkamo Puh. Uusien omakotitalojen rakennuslupia myönnettiin Kiteellä 8, Tohmajärvellä vain 3, Rääkkylässä ei yhtään. Keski-Karjalan kunnista noihin tilastoihin pääsi ainoastaan Kitee. – Hinnat ovat saavuttaneet nyt tietyn tason, mutta monista seikoista riippuen hinnat voivat tapauskohtaisesti muuttua suuntaan tai toiseen, myyntipäällikkö Esko Sanio korostaa. Mutta kuka sen tekee. Muutoslupia vapaa-ajanasunnon tai muun rakennuksen muuttamiseen asumiskäyttöön myönnettiin Kiteellä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä kussakin kolme. Jos kilpailutilannetta ei ole, hinta saattaa nousta merkittävästi remontin arvoa korkeammaksi. Koti-Karjala 10 Perjantai 23.2.2018 Rakenna – sisusta – remontoi KITEE Aladár Bayer Viime syksynä Ilta Sanomat ja Taloussanomat julkaisivat Maanmittauslaitoksen tietojen pohjalta artikkelit asemakaava-alueella sijaitsevien omakotitalojen myyntihintakehityksestä Suomessa. Kaikki vakuutusyhtiöt, myös Venäjältä. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry on LVI-asennusalalla toimivien yritysten toimialaja työnantajajärjestö. Sen enimmäismäärä vuonna 2018 on 2 400 euroa henkilöä kohti ja puolisot voivat yhdessä tehdä 4 800 euron vähennykset. Talonomistajan kannattaa selvittää alueen hintatason pyytämällä useita tarjouksia. Tuo 100 000 euroa on seudun edellisvuotinen mediaanihinta. Pelkkä hinta ei riitä valintakriteeriksi. www.hinauspalvelukuittinen.. Keski-ikään tulleiden omakotitalojen hinnat putosivat vuodessa neljänneksellä Keski-Karjalan asemakaava-alueilla. www.tanskanenoy.. – Remontin yhteydessä on hyvä tilaisuus uusia kylpyhuone ja vaihtaa vesikalusteet energiatehokkaampiin laitteisiin tai parantaa talon lämmitysjärjestelmää. Sen tehtävänä on jäsenyritysten ja toimialan liiketoimintamahdollisuuksien edistäminen. 040 653 1855 Voit ottaa yhteyttä myös päivystysasioissa. – Korjausrakentamisen voimakas kasvu houkuttelee alalle kokemattomia tekijöitä. 30 40-vuotiaiden omakotitalojen hinnat tuntuvat kuitenkin nyt löytäneen uuden perustasonsa. Kun Keski-Karjalassa tehtiin miinusta, hinnat olivat nousseet samalla aikavälillä Oulussa 5 prosenttia, Turussa 3 prosenttia ja Espoossa 2 prosenttia. – Vapaita, edullisia rakennuspaikkoja olisi kunnassa runsaasti, mistä rakentajia, Tohmajärven kunnan rakennustarkastaja Pentti Kesti ihmetteli sähköpostiviestissään. Tarjoukset kannattaa käydä urakoitsijan kanssa yksityiskohtaisesti läpi. Putkija ilmastointityöt sekä lämmitysjärjestelmät Kaipaatko uutta tai korjausta vanhaan. – Muuten riskinä on, että aikataulut venyvät, laatuasiat ovat retuperällä ja lakisääteiset velvoitteet ovat hoitamatta. – Putkistosaneerauksia myydään myös kotimyyntinä. KITEEN SEUDUN OPKiinteistökeskuksen myyntipäällikkö Esko Sanio tunnistaa ja tunnustaa tilanteen. OMAKOTITALON putkiremontissa yleensä vesijohdot uusitaan. Kaikentyyppiset remontit ja kunnossapitokorjaukset sisä + ulkopuolelle kokemuksella. Tärkeitä valintaperusteita on urakoitsijan osaaminen ja kokemus. PUTKIREMONTIN työkustannukset kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin. Kaikki nämä vaikuttavat remontin hintaan. Pahimmassa tapauksessa työ jää kesken, toimialapäällikkö Arvo Ylönen LVITekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo. Jotkut poliitikot ovat jo vakavissaan puhuneet purkupalkkioista. Myös asuintalojen arvo lainan vakuutena on samalla tippunut lähes nollaan. Kotimyynnissä kuluttajalla on oikeus peruuttaa kauppa 14 vuorokauden kuluessa, Ylönen opastaa. Moni jo tiesikin asian laidan, mutta yhtä moni myös äimistyi alle vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta: hinnat olivat tulleet rytinällä alas. Puh. Putkiremontissa kannattaa vertailla hintaa ja osaamista Jari 0500 497 619, Esa 046 922 5310 • Nuohouspalvelut • Ilmanvaihdon puhdistus • Hormisaneeraus • Hormikuvaus www.hormikone.. Muissa seudun kunnissa kun talokauppa ei ylittänyt vuoden aikana viiden myydyn omakotitalon kynnystä. 24H. Suomeksi sanottuna myyntihinta putosi neljänneksellä. Taustoihin ja sopimusehtoihin kannattaa perehtyä rauhassa. Viemäriputket voidaan joko uusia tai korjata. Monessa niistä käyttövesija viemäriputket ovat tulossa elinkaarensa päähän ja edessä on remontti. On syytä varmistaa, että urakoitsijalla on pidempi puhdas yrityshistoria sekä kokemusta ja referenssejä vastaavista kohteista. 0400 418 011, kiteenjatehuolto@gmail.com Miksi et vaihtaisi paikalliseen jätehuoltoon?. Liiton jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 1,2 miljardi euroa, ja ne työllistävät reilut 7 000 henkilöä. Taajamatalojen hinnoista liukeni neljännes Tuomo Flinkman Suomessa on reilut miljoona omakotitaloa. 040 170 8344. – 30 40-vuotiaiden talojen, joissa on ehkä tehty jotain remonttia, hinnat ovat voineet tullakin 20 000 30 000 euroa alaspäin ja kauppoja on alkanut syntyä
WC:n pintaremontti valmiiksi viikonlopussa Pohjois-Karjalan Maalausyhtymä maalausyhtyma@gmail.com Arppentie 26, 82500 Kitee • Sisäja ulkomaalaukset • Tapetointi ja muut sisustustyöt Kari 0400 457 512/Asko 0500 750 302 sisältää kaiken tarvittavan: • Full HD kamerat, Yö-/päiväkamerat IR-valoilla • Sis. Toisen vuoden opiskelijat Samu Ikonen ja Juuso Vartiainen ovat saaneet kokemusta esimerkiksi seinäelementtien tekemisestä koulun rakennushallissa. Jukka Luoto luettelee opiskelutavassa hyvinä puolina myös, että opiskelijat oppivat kohtaamaan asiakkaita ja he oppivat kantamaan vastuuta työn tuloksista. naaliin. – Levy on hyvä asentaa ja kyllä se onnistuu myös kätevältä tee-se-itse-mieheltä. Ajatus, että kaikki, mitä ammattiin opiskelevat rakentavat päätyvät oikeaan käyttöön motivoi opiskelijoita. Pienehkön kylppärin mainostetaan valmistuvan viikonlopussa. – Vaikka levy ei ole ihan laatan veroinen laadultaan ja pintatunnultaan, niin näkisin sen hyvin varteenotettavana vaihtoehtona remonttikohteissa, Toropainen toteaa. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 11 KITEE Kari Sarkkinen Riverian Kiteen koulutusyksikön rakennusalalla ei tehdä tyhjää työtä. Rakenna – sisusta – remontoi KITEE Riitta Hakulinen Fibo-Trespo-kosteantilanlevyjä on ollut kansainvälisillä markkinoilla jo vuosikymmeniä, mutta suomalaisten kuluttajien tietoisuuteen helposti asennettavat levyt ovat vasta tekemässä tuloaan. Me kuitenkin vastaamme virheistämme eli hankimme koulun puolesta tilalle uutta jos esimerkiksi leikkaamme levyjä väärin. hiiren • Suomenkielinen käyttöliittymä • Älypuhelinsovellus (iOS/Android) NYT ERÄ ERIKOISHINTAAN! KAMERAVALVONTAPAKETTI www.kiinteistovalvonta.com 0400 557 932, 0400 557 934 Pyydä tarjous!. – Työssäoppiminen on työnantajalle ilmaista, mutta opiskelijoilla teetettävän työn tulee olla tavoitteellista. – Tietysti pitää varmistua, että saneerattavassa kohteessa ei ole vesivaurioita. – Fibo sopii erityisen hyvin saneerauskohteisiin, sillä sen voi laittaa suoraan esimerkiksi entisen kaakelin päälle, kertoo remontoija Tuomo Toropainen Kiteen Tapetti ja maalauksesta. Kuluttajilla ei vaan ole vielä paljoa tietoa tästä vaihtoehdosta. – Meidän tärkein tehtävä on opettaa opiskelijoillemme kirvesmiehen taitoja. AIKA ON TÄRKEIN asia, jota rakennusprojektiin kannattaa varata, jos haluaa hankkeelleen opiskelijarakentajat. Nuorilla miehillä on kokemus viime syksyltä myös pääsystä Taitaja-kisan semi. Muutamia koirataloja, pienehköjä kuljetukseen sopivia varastoja ja saunoja olemme rakentaneet, Jukka Luoto kertoo. TOISEN VUODEN opiskelijat Samu Ikonen ja Juuso Vartiainen kertovat saaneensa hyviä kokemuksia työssäoppimisesta. Työ on sopivan monipuolista ja olen päässyt eri paikkoihin tekemään töitä eri tavalla. Parasta, kun saa tehdä oikeita töitä Lehtori Jukka Luoto sekä opiskelijat Samu Ikonen ja Juuso Vartiainen tarkistavat Kajaaniin lähtevää elementtikuormaa. Juuso on tykännyt erityisesti sisävalmistustöistä ja Samun mielitehtäviä ovat olleet kattotyöt. Riverian Kiteen yksikössä on suuri rakennushalli, jossa valmistuvat sisätiloissa omakotitalojen seinäelementit ja pienemmät kokonaiset rakennukset. Pohjalle laitetaan liimamassa ja nurkkiin nurkkalistat. Ammatillisia teoriatunteja meillä on äärimmäisen vähän eli oppi tulee käytännön kautta. RAKENNUSLINJAN ulkooven edessä seisoo rekkavaunu, johon on lastattu rakennuselementit Kajaaniin pystytettävälle omakotitalolle. Kostean tilan seiniin tarkoitetut levyt kiinnitetään ruuveilla ja asentaminen onnistuu näppärältä kotinikkaroijalta selkeiden ohjeiden avulla. – Pitää tietysti varmistaa, että pohja on tasainen ja suora. Opiskelijoiden toteuttamilla rakennustyömailla pitää normaaliin tapaan olla vastaava mestari, jos se luvissa vaaditaan. Muutoin ei pohjatöitä tarvitse tehdä. – Olemme saaneet kohteita kohtalaisen hyvin. Fibo-Trespo-levyt saumataan nurkkalistoilla. – Rakennusalan perustutkinnon ammatillinen opetus toteutetaan käytännön opettamisen ja työssäoppimisen kautta. Kyllähän ne oikeat projektit asiakkaitten luona aluksi vähän jännittivät, mutta kun homma tuli tutuksi, niin siitä se alkoi sujumaan, Samu ja Juuso sanovat. 20 m kamerakaapelit 4 kpl • Full HD tallennin, 1 Tb, sis. Tosin aivan lähialueella ei niitä kovin paljoa ole. Kiteen opiskelijat ovat matkustaneet tekemään elementtien asennustyön paikan päälle. – Ehdottomasti suosittelemme alaa sellaiselle, joka tykkää tehdä käsillä ja on rakennusalalle kiinnostusta, Samu ja Juuso viestittävät ammattia pohtiville. Talon pystytysvaihe on tämän jutun ilmestymisen aikaan jo loppusuoralla. Luoto toivoo, että timpuriporukat ottaisivat viimeisen vuoden opiskelijoita enemmän työssäoppimaan mukaan työmaille. – Tälle vuodelle kaipaamme sellaisia töitä, joita pystymme tässä hallissa tekemään, Jukka Luoto kertoo. – Rakennuspiirustukset olisi hyvä olla tarkemmat kuin kokeneille ammattilaisille, Jukka Luoto suosittelee. TOROPAINEN teki Fibo-levyillä pintaremontin yhdessä työkohteessaan pari vuotta sitten. Työn tuloksen Jukka Luoto sanoo olevan kilpailukykyinen. Varsinaisia harjoitustöitä, joissa ensin rakennetaan ja sitten puretaan ei meillä tehdä yhtään, lehtori Jukka Luoto kertoo. Asiakas hankkii rakennusmateriaalit. Pienen wc-suihkuhuoneen seinät olivat valmiit kahdelta mieheltä yhdessä päivässä. Levyjä myydään 240x60 cm:n kokoisina ja niitä voidaan leikata haluttuun mittaan. – Ennen työn alkua sovimme asiakkaan kanssa kustannuksista työn osalta. Siinä ei kiire saa olla etusijalla. Autotalliprojekti valmistuu opiskelijoilla suunnilleen vuodessa. – Erittäin paljon olen tykännyt
Usein betonivalun päältä unohtuu hioa sementtiliima pois, jolloin kuivuminen on hitaampaa eikä sitä osata tai muisteta ottaa huomioon, kun aikataulutetaan jo seuraavia toimenpiteitä. Näin meillä on valmiina piilevä pommi, kertoo Raksystems Insinööritoimisto Oy:n johtava asiantuntija Matti Kaijomaa. Tällöin minimoidaan virheet, Kaijomaa tarkentaa. Tältä osin on palattu menneeseen. Koti-Karjala 12 Perjantai 23.2.2018 Tuomo Flinkman Laadukkaasta rakennusalan koulutuksesta huolimatta rakennustyömailla pääsee yhä tapahtumaan suuriakin virheitä, joista ei voida aina edes syyttää puutteellisia määräyksiä tai asetuksia. Katto on mäntylautaa, jota ei ole sahattu muotoon, vaan puun leveys ja oksat näkyvät laudoissa. Yksi syy on kiireellinen rakentaminen, mutta yhtälailla huolimaton tilojen siisteyden hoito. – Lisäksi luulen, että emme ehkä yhteiskuntana vielä hallitse ja tunne kaikkia etenkin sisäilmaongelmiin liittyviä tekijöitä tarpeeksi tarkasti, jotta osaisimme ottaa kaiken huomioon nykyajan rakentamisessa sekä vanhoja rakennuksia tutkiessamme. On tehty hirsiä, joita on laitettu seiniin, on tehty lautaa ja pärettä. Aina yhtä erinomainen puu Katossa lauta on hyvin puunmukaista ja seinät jakuvat siitä kauniisti, henkien mennyttä uutta. Rakenna – sisusta – remontoi. Tätä ominaisuutta tutkija Tiina Vainio-Kaila kävi selvittämään 10 vuotta kestäneessä tutkimuksessaan. – Puuta ei ole käsitelty. – Rakennustyömaiden aikataulussa valmistumisesta maksettavat työntekijöiden rahalliset bonukset ruokkivat myös huonoa laatua, sillä raha varmasti kutkuttaa työntekijöiden mielissä, joten löytänemme syytä myös juuri rahasta. – Määräykset on juuri päivitetty, koulutus on korkeatasoista ja tutkimus erinomaista sekä ymmärrämme menneiden vuosikymmenten rakentamistapojen hyvät ja huonot kohdat, mutta tahtotila, toteutus ja kiire sekä raha vievät tekemistämme toisaalle. Puusta on ollut moneksi. Luonnon materiaalina puu soveltuu hyvin rakentamiseen. Kosteuden aiheuttamat vauriot ovat lisääntyneet. Työmaalla jokainen vastaa omasta alueestaan ja kommunikointi ontuu. KAIKKI edellytykset hyvään ja laadukkaaseen rakentamiseen on käsissämme. PUUN KYKY sitoa kosteutta, akustiset ominaisuudet ja lämmönjohtavuus tunnettiin jo varsin hyvin. Sitä emme kuitenkaan voi syyttää yksinään rakentamisen huonosta laadusta. Usein jopa pintakosteudentunnistimellakin tehdyt tutkimukset unohtuvat. Ne ovat alkoholeja, aldehydejä ja terpeenejä, jotka Vainio-Kailan tutkimuksen mukaan ovat haitallisia bakteereille, mutta eivät ihmisille, toisin kuin VOC-yhdisteet yleensä. YHTÄ LAILLA isoilla rakennustyömailla on laadussa parantamisen varaa. Sen sijaan antibakteerisuus on puututkijoille uusi havainto, ja varsin vähän tutkittu. 20 °C ja suhteellisen kosteusprosentin 60 tai alle. Siinä ajassa ei ole mikään ihme, mikäli valvontapöytäkirjat jäävät tekemättä eikä kukaan ole katsomassa päältä, että kaikki menee suunnitellusti oikein. Osittain määräykset eivät kata kaikkea tarvittavaa, jolloin ymmärrykselle ja ajattelulle tulisi antaa sijaa. Ihmiset sairastuvat sisäilmaongelmille erittäin vaihtelevasti ja raja-arvot ovatkin yksi tulevaisuuden kompastuskivistämme, Kaijomaa korostaa. – Valvonta pidetään minimissä jopa parissa tunnissa viikkotasolla. Lattiakin on vaaleaa korkkilaminaattia, joten seinien tummuminen on otettu huomioon. Tällä hetkellä on myös tuotteita, kuten öljyt, jotka antavat puun hengittää, vaikka ne olisi käsiteltykin. Uusia tutkimuksiakin puun eduista on tehty ja puu on edelleenkin hyvä ja kaunis monellakin tavalla. – Bisnesmaailmassa taloudellinen kannattavuus on korkea-arvoista. Tutkimuksessaan VainioKaila toteaa, että mänty on hieman kuusta antibakteerisempaa. Tutkimuksen perusteella esimerkiksi kolija listeriabakteerit kuolivat vähitellen puupinnalla. Useimmiten rakennuksen sisälämpötila jää reippaasti alle vaadittavan, jolloin kuivuminen kestää odotettua pidempään, Kaijonmaa jatkaa. Puun uuteaineet tuhosivat kohtuullisen tehokkaasti myös sairaalabakteereja eli antibioottiresistenttejä MRSA-bakteereita. – Puu elää tässä talossa kuten ennen konsanaan. Jokaisen tekijän tulee olla asiantuntija aina arkkitehdistä lopputarkastajaan. Isot rakennusliikkeet pilkkovat urakat niin pieniksi kokonaisuuksiksi, että kokonaisvastuu pääsee hukkumaan. Se tummuu jonkin verran, mutta siksi ikkunan pielet ja ovet ovat valkoisia. Tämän vuoksi puu on esimerkiksi lasipinnoitettua kaakelia hygieenisempi valinta saunan sisustukseen tai muovia hygieenisempi leikkuulautaan. Kenellä vastuu rakentamisen laadusta KITEE Sari Helin Niin kauan kuin ihminen on rakentanut, ainakin näin pohjoisessa kuin Suomessa, on käytetty puuta. – Etenkin pientalorakentamisessa rakenteiden kuivumiselle ei jätetä tarpeeksi aikaa. – Koska samaan aikaan rakennusmääräyksissä ei ole määritelty esimerkiksi pakollisia porareikämittauksia lattiarakenteeseen sen kuivumisen varmistamiseksi. – Kuivumisolosuhteet ovat erittäin tärkeät; sisälämpötilan tulisi olla n. – Kolmanneksi syntipukiksi voidaan nostaa urakoiden pilkkominen niin pieneen kuin mahdollista, joka johtaa kadonneeseen kokonaisuuteen ja kokonaisvastuuseen. Kokonaisuutena puu on rauhallinen ja neutraali. – Ehyen kokonaisuuden saaminen ei ole helppoa. KIIRE, se nykyajan perisynti. Pinnan elävyys on omaa luokkaansa moneen muuhun verrattuna ja uuden tutkimuksen mukaan puupinta on myös terveellinen. Selitys löytyy niin puun uuteaineista, ligniinistä kuin puun tuoksusta. KITEELLÄ remontoitu talo on sisustettu puulla. – Kun omakotitalon rakennustyömaalla yleisimmin vastuussa on itse tuleva kodin asuja, isoilla rakennustyömailla lopullisen vastuun kantaa monesti rakennusliike. Vastuu on tällöin häilyvää ja helposti välteltävissä olevaa, Kaijonmaa luettelee. KOSTEUS ON YKSI suurimmista rakennustyömaan ongelmista, johon ei vielä nykyaikanakaan osata kiinnittää tarpeeksi huomiota, ei vaikka viime vuonna saimme rakennustyömaille tehtävään tarkoitetut Kosteuskoordinaattorit. Sen seinät ovat mäntypaneelia ja katto mäntylautaa. Puun tuoksu syntyy erilaisista haihtuvista orgaanisista yhdisteistä eli VOC-yhdisteistä (Volatile Organic Compounds). Se on suhteellisen helppo muotoilla, siitä saa erilaisia pinnoitteita, se on kaunis, siitä ei haihdu ilmaan liimoja tai muita haitallisia aineita. – Seinät näyttävät käsinvuollulta hirreltä, mutta ovat panelia, kertoo omistaja. Juuri maalaamaton tai lakkaamaton puu on ominaisuuksiltaan paras. Välillä puun suosio hiipui, mutta se on taas tullut suositummaksi. Koska valvonta ei ole rakennusta konkreettisesti pystyssä pitävä betonielementti tai käytännöllinen tekninen laite, koetaan etenkin valvonta yhä nykyään erittäin turhaksi taloudelliseksi satsauksesi, vaikka se on yksi laadukkaan rakentamisen peruspilareista. Hän halusi selvittää väitöstyössään, miksi moni bakteeri kuolee puupinnalla
Mujeen äiti oli käynyt Ateneumin taidekoulun ja hammaslääkärinä toiminut isä oli hyvin kiinnostunut taiteesta. Vuosi sitten Silja Muje sai itselleen isänsä teettämän ruokaryhmän tuoleineen. ikka Moonlight, jonka Muje hankki Sovintolassa olleesta kesänäyttelystä. n sain isältäni, kun täytin kymmenen vuotta. Kartanon vinttikamarissa olleelle vanhalle kirjoituspöydälle halusin myös oman nurkkauksen, jossa pöydän takana on ikkuna. Monet esineet muistuttavat Silja Mujetta hänen rakkaasta isästään, joka kuoli Mujeen ollessa vain 11-vuotias. Tämän talon on suunnitellut arkkitehti Stefan Ahlman. Isäni halusi tukea taiteilijoita ostamalla heidän teoksiaan. Tämä kirjoituspöydän yläpuolella oleva maalaus on Kyrösjärveltä, isäni lapsuuden maisemista. Hänelle rakkain teos on Kuutti Lavosen gra. Taide-esineisiin ja arvohuonekaluihin Silja Mujeella liittyy vahva tunneside ja ne kantavat muistoja menneestä. Viime vuosisadan alkupuolella monella taiteilijalla oli taloudellisesti vaikeat olot ja teoksista sai heikosti rahaa. Tämä tuntuu teoksista kaikkein eniten omalta, ehkä siksikin että olen sen itse valinnut itselleni. Olohuoneeseen haluttiin selkeä oma paikka Rauman kodista saadulle pianolle. Ryhmään kuuluivat myös tällainen senkki, sohva ja nojatuolit, Muje esittelee huonekaluista säilyneitä rakennekuvia. Yrjö Liipolan enkelirelie. TARINAT seuraavat toisiaan, kun Silja Muje esittelee kotinsa esineistöä. Taulun katseleminen saa minut aina ajattelemaan isää. Reissusta tultuaan hän toi aina lahjoja ja tämä valaisin oli yksi noista hyvittelylahjoista. Rakenna – sisusta – remontoi. Silja Mujeen olohuoneessa ovat sulassa sovussa antiikkihuonekalut ja Alvar Aallon nojatuolit. Voi sanoa, että melkein jokainen esine kertoo omaa tarinaansa menneestä, Silja Muje toteaa. Viereinen katumaisema Rauman keskustasta muistuttaa puolestaan aina siitä, kuinka koulumatkalla poikettiin kadun varrella olleeseen kahvilaan nauttimaan keltaista mehua ja berliininmunkkeja ja parantamaan maailmaa. Isotätini mies oli apteekkari ja hän telkesi Rosan aina lukkojen taakse lähtiessään itse matkoille. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 13 KESÄLAHTI Riitta Hakulinen Kesälahtelaisen Silja Mujeen kotona on vahvasti läsnä hänen lapsuudenkotinsa ja sukunsa kulttuuriperimä. Se on Yrjö Liipolan tekemä. Tämän Lavosen työn ja Vikaisen puurelie. Ruokaryhmän päällä on upea kristallein koristeltu valaisin, joka kuului Mujeen isoisän Rosa-siskolle. SUVUN rakkaiden huonekalujen sijoittaminen osaksi sisustusta vaikutti osaltaan Silja Mujeen ja hänen edesmenneen miehensä Unto Mujeen vuonna 1979 rakennuttaman talon pohjaratkaisuihin. Enne ja Arvo Iissalon maalaus perheen Rauman kesäpaikasta muistuttavat myös lapsuuden onnellisesta ajasta. Kuutti Lavosen Moonlight. Nyt se on pusikoitunut, Muje viittaa ruokailutilan seinällä olevan taulun maisemaan. Vanhemmilta perityistä taidehankinnoista Mujeen olohuonetta koristavat muun muassa Wäinö Aaltosen herkkä äiti ja lapsi -relie. . Tämä ruokaryhmä kuului kalustekokonaisuuteen, jonka isäni tilasi tamperelaiselta Bertel Strömmeriltä vuonna 1915 ennen äitini tapaamista. Kotini sisustuksessa on melko vähän uusia huonekaluja tai esineitä. Jussi Vikaisen Enne-teoksen Muje ottaisi mukaan palvelukotiin. Sen kaunis väritys viehättää. SILJA MUJE on hankkinut myös itse taidetta. ”Jokainen esine kertoo omaa tarinaansa” Venny Soldán-Brofeltin maalaus. n ehkä valitsisin mukaani, jos joskus muutan palvelutaloon. Muistan hyvin tämän ihanan puistokujan, joka johti kartanolle. Nuorena pöydän ääressä ollessa tunsin, että koko maailma avautuu vintin ikkunasta. Maalaukset suvulle kuuluneesta Metsämäen kartanosta tuovat Mujeelle mieleen ajan hänen lapsuudestaan ja avioliiton alkuvaiheesta. , Ellen Favorinin miniatyyrimaisemat ja Venny Soldán-Brofeltin maalaus. Useat antiikkiset huonekalut ja taide-esineet ovat peräisin Metsämäen kartanosta, jonka Mujeen isoisä, Turun klassillisen lukion rehtori Markus Ahlman hankki perheelleen 1800-luvulla. Isän 60-vuotislahjaksi saadut Jussi Vikaisen herkkä puurelie. Juhani Ahon kanssa naimisissa olleen Soldán-Brofeltin upeassa öljyvärimaalauksessa on taiteilijapariskunnan yhteinen poika ja tanssija Maggi Gripenberg. Tämän enkelirelie
Rakenna – sisusta – remontoi TOHMAJÄRVI, Kauppakatu 5 puh. Kiteen hallintosäännön mukaan sivistysja vapaa-aikalautakunnassa on puheja läsnäolo-oikeus kahdella Rääkkylän kunnan valitsemalla edustajalla silloin, kun käsitellään kansalaisopistoa koskevia asioita.” Valtuusto myönsi Tarja Leikkaalle eron luottamustoimista. – Ja näistä tarjoiluvadin kappaleista, näyttää hän. – Nämä samaan sarjaan kuuluvat, ehjät lautaset löytyvät kirpputorilta. Uunin reunaa kiertävät Arabian voipytyt kertovat kotimaasta, Taalainmaan puuhevoset taas Ruotsissa, missä Jutta kasvoi lapsuutensa. 045 236 9986, 013 621 114 MA–TO klo 8.30–17.00, PE 8.30–18.00, LA 8.30–15.00. Ovh. Esillä olevat astiat on pestävä pari kertaa vuodessa. Lakana päätyy kesämökin ikkunaverhoksi. Parikkalasta löytyi kaunis lakana, jonka pitsiin on virkattu Nuku suloisesti -toivotus. 56–64, musta Naisten KEVYT TOPPATAKKEJA 34 90 AURINGONKUKANSIEMENET 20 kg (0,85 kg) 16 95 Erä naisten PIPOJA (8,95) • Eri värejä 3 95 NYT 19 90 (11 (11 (11 111 111 11,90 ,90 ,90 900 ,900 900000 ,90000 , 00 ,90))) NNNNYYYY NNNNNYYYYYYYYYTTTTTT YYYYYTTTTT E E N i tttt i t N Naisten, miesten FLEECETAKKEJA 10 00 (21,95) –30 % –50 % TOPPATAKIT • puuvilla -elastaani Maiju Lassilan juhlavuodeksi 2018 Moniaistinen runoteos "Elämään heränneet" opettaja kirjailija toimittaja kapinallinen heikompien puolustaja Hän syntyi Tohmajärvellä 150 vuotta sitten ja kuoli traagisesti 1918. Koti sisustaa itse itseään Vanhat käsilaukut ovat saaneet uuden elämän paikasta, missä ne varmaan aina huomataan. – Tämä on Reijon lautanen, esittelee emäntä keittiön seinään naulattua emalilautasta, mistä talon isäntä on lapsena syönyt. Leikas on kunnanhallituksessa Liisa Ahosen henkilökohtainen varajäsen ja varavaltuutettu. Koti-Karjala 14 Perjantai 23.2.2018 RÄÄKKYLÄ Kaarina Kainulainen Lämpimän ulkoeteisen katseenvangitsijana torkkuu harmaa kissa. LISÄALE –20 % TARJOUSHINNASTA (ei koske Luhtaa) Naisten, miesten, lasten TOPPATAKEISTA ERÄ 19 90 • Eri värejä Lasten TOPPAHAALARIT (69,90) (ei kosk RIT NYT 49 90 2 kpl 90,Lassie lasten FLEECEHAALARI (29,90) 20,NYT 7-veljestä VILLALANKA • Yksivärinen 150 g/kerä (4,49) NYT 2 kerää 7 50 7-veljestä RAITA 150 g/kerä (7,99) 2 kerää 12 95 Hau Hau Champion Premium 6 kg säkki KANA-RIISI TÄYSRAVINTO kaikille aikuisille koirille (12,95) 10,NYT Lasten TOPPARUKKASET (6,95) 10,3 kpl VAHAKANKAAT alk. iliksen. – Kirpputoreilta, kertoo niitä innokkaasti kiertävä keräilijä. Monot eteisen ikkunalla kertovat tarinoita luistavista keleistä. ESINEILLÄ on tarinansa. Ikkunalautaa koristavat vanhat monot. – Ennen kevättöitä ja syksyllä rospuuttoaikaan. Kunta on sopinut KeskiKarjalan kansalaisopiston toiminnan järjestämisestä yhdessä Kiteen kaupungin kanssa. – Minulle rakas muisto, kertoo kotihoidossa työskentelevä Jutta Anttonen. Jutan äiti kaunisti kotiaan tauluilla; Jutan vanhin tytär on kuvataiteilija, nuorin koulutukseltaan sisustussuunnittelija. – Täältä löytyneet, kertoo taloa kymmenen vuotta emännöinyt ja sisustanut Jutta Anttonen. – Tämä on aarteeni, avaa Jutta peltipurkin, missä on hänen 60-luvulla edesmenneen isoäitinsä kahvipapuja. MAKKOSEN TALON elämästä kertovat monojen lisäksi monet vanhat tarveja työkalut, jotka emäntä on puhdistanut ja nostanut paraatipaikoille, matkalaukut pinoon pöydäksi, sukset seinälle ja toiset rappuun. – Astioilla ja eletyllä elämällä, täsmentää hän sisustustaan. TOPPATAKKEJA koko perheelle NOUTOHINTAAN. Aarteita ovat muun muassa Arabian vanhat posliiniset mittakannut, joihin Jutta Anttonen hurahti äitinsä vanhalta kotipaikalta löytyneestä mittakannun palasesta. PYSYVÄÄ silmäniloa ovat kaappien päällyksiä kiertävät purkit ja purnukat. – Ja . Teemme teoksen, joka on matkaoppaasi Algotin maisemiin ja elämään! Elävää kuvaa, lausuttuja runoja, historiallisia maisemia, musiikkia... Jutta Anttosen suvussa ei omena ole pudonnut kauas puusta. Lautasessa oli juuri sopivasti naulan mentävä reikä. Silmänilo aiheuttaa myös työtä. Ne pääsevät vuorollaan päivänvaloon vuodenkierron mukaan. www.saastomesta.. Sisustuselementtejä talossa on niin paljon, että osan on oltava aina välillä huilimassa piirongin laatikoissa ja muissa kätköissä. 3 95 metri Miesten Artic Thermo SAAPPAAT • Irrotettava lämpövuori (hajakoot) (34,90) NYT Miesten FLEECEPAITA (11,90) 10,NYT ERÄ Naisten NAPPANAHKARUKKASET • Eri värejä Naisten, miesten FLEECEVÄLIASUT (16,90) 10,NYT Miesten KUOSIKERRASTO 100% puuvilla (18,95) 12 95 NYT Miesten vanhan ajan PAKSUT 100% VILLAHOUSUT (39,90) 30,NYT Miesten PITKISALUSHOUSUT (9,95) 20,7 95 NYT Miesten SUORAT HOUSUT • Koot: C-mit. 48–58 ja D-mit. Valtuusto valitsi Leikaksen tilalle Elsa Kamppurin. Kaikkea tätä ja kartta! osallistu joukkorahoituskampanjaan ja tue teoksen toteutumista! Osta upeita vastikkeita osoitteessa: mesenaatti.me/runoteos Kiitos! Maiju Lassila eli Algot Untola (Tietäväinen) (28.11.1868-21.5.1918) Joukkorahoituskampanja (3.3.2018 asti) : mesenaatti.me/runoteos Tukiyhdistys: elamaan.heranneet.runoilijat@gmail.com Rääkkylä Tuomo Flinkman Rääkkylän valtuusto valitsi Kiteen sivistysja vapaa-aikalautakuntaa kunnan edustajiksi Markku Laasosen (Tellervo Hurskainen) ja Aune Laakkosen (Saila Tarkkonen). Valintoja Rääkkylässä. Astioita talossa, kaapeissa ja kaappien päällä on toki muualtakin kuin talon varastoista. Yläkerran pöydällä oleva ompeluarkku on hänen nykyisen työuransa aikaisen asiakkaan jäämistöstä ostettu
Maksajan osoite: ................................................................. Rakentavaa uutisointia!. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 15 Kestotilaus 102,50 €/vuosi 4 kk määräaikaistilaus 35,50 € Tilauksen voi tehdä Tilaan Koti-Karjalan Kestotilaus 102,50 euroa Määräaikainen 4 kk/35,50 euroa Näköislehti 1 kk/8,58 euroa, tilaan kk Tunnus 5007530 00003 VASTAUSLÄHETYS Kestotilauksen voit maksaa 1 erässä 2 erässä 3 erässä 4 erässä Tilaajan nimi: ......................................................................... Postitoimipaikka: .................................................................. Maksajan nimi, jos eri kuin tilaaja: .............................. ...................................................................................................... Postinumero:.......................................................................... KotiKarjala maksaa postimaksun. ...................................................................................................... Läh.os: ...................................................................................... .....................................................................................................
25.3. Esillä vuosikokousasiat. Metsästäjät ovat halunneet tehdä paikallisesti paljon metsästysharrastukseen eteen talkootyötä. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Vaikea Tehtävä numero 485. Myös se suurpetojen aiheuttamien ongelmien tuomat tehtävät lisäävät maksuosuutta. Vuosikokouksen lakisääteisten asioiden ohella käsiteltiin riistanhoitoyhdistysten mahdollisuutta kartoittaa halukkuutta vapaaehtoiseen yhdistysten yhdistämisasiaan. 31. Luonnollisesti kaikki yhdistämiseen liittyvä tapahtuu riistanhoitoyhdistyksen sääntöjen ja lainsäädännönkin pohjalta. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 15.4. Tervetuloa! Akkala-JouhkolaRiikolan Erä ry:n VUOSIKOKOUS Riikolan koululla 7.3.2018 klo 19.00. Sudoku-tehtävän 484 ratkaisu. Kokouksen tahdon mukaisesti neuvottelut aloitetaan riistakeskuksen hankevastaavan avustamana. 046 896 1545 Osanottomaksut: Aikuiset 15 €, nuoret 5 €, alle 10 v. Jokaisen toimivan tahon on kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen ansaittava olemassaolonsa. Maksutonta korjausneuvontaa ja arkitegnologian avulla turvallisempaa asumista. Paikalla olevien jäsenten määrä oli vähäinen, vain muutama prosentti jäsenistä, joita on yhdistyksen kirjoilla 433 henkilöä. Viimevuosina kuitenkin on tullut hiljenemisen merkkejä. Riistakeskuksesta Juha Kuittinen valotti riistakeskuksen käynnistämän vapaaehtoisen yhdistymishankkeen taustoja ja tavoitteita. KITEE TOHMAJÄRVI Kesälahden riistanhoitoyhdistyksen lopun alkusanat lausuttiin vuosikokouksessa Kesälahden riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous pidettiin tiistai iltana Pivankalla. Sarjat: Nuoret 10, 15, 18, N, N+65, M, M+65 (moottorikaira sallittu veteraanisarjoissa yli 65 v.) Alle 10 v. Tervetuloa! Hallitus Kiteen Kennelkerho ry:n VUOSIKOKOUS 13.3.2018 klo 18.00 Kansantalolla, Leipurintie 3. Riistanhoitoyhdistysten toimintaan tulee jatkossa vaikuttamaan uusi maksuperustelaki, joka on asetuksen osalta vielä keskeneräinen. Tervetuloa! Johtokunta Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Sekä tulevaisuuden näköaloja metsästäjä harrastuksen hiipumisen näkökulmasta. Tehtävä nro 485, vaikea Pötsönlahden Martat ry:n VUOSIKOKOUS Rääkkylässä, Osuuspankin kokoustilassa pe 2.3.2018 klo 19.00. Tervetuloa joukolla mukaan laulamaan ja kannustamaan laulajia! Copyright: 2006 Michael Mepham. Henkilökohtaisesti kiitän kaikkia tähän saakka yhdistyksen eteen toimineita oman yhdistyksen arvostamisesta ja sen eteen tehdystä työstä. Tervetuloa! Suomi-VenäjäSeuran Kesälahden osaston VUOSIKOKOUS ma 5.3.2018 klo 17.30 Myllytuvalla. Distributed by Tribune Media Services. 26.4. koululla os. viim. Siis, mitä enemmän hirvikolareita rhy:n alueella tapahtuu ja niitä tehtäviä suoritetaan, sitä enemmänvarojakin saadaan. Johtokunta Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. Ilmoittautuminen 2.3. 040 560 4854 Auvo Hukka p. Vuosikokouksen vähäinen osallistujajoukko (19 jäsentä paikalla ja 26 ääntä) teki toimintasuunnitelmaan lisäyksen Matti Kososen esityksestä ja Ari Asikaisen kannattamana riistanhoitoyhdistyksen yhdistämisneuvottelujen aloittamisesta. 8.4. Yhteyshenkilöt: Pekka Silvendoinen p. Itse työsuhteisena toiminnanohjaajana halusin antaa kaikille aktiivisesti riistanhoitoyhdistyksessä toimineille mahdollisuuden ottaa kantaa asiaan tiedottamalla kokouksesta ja mahdollisesta yhdistymisasiastakin, samoin tuomalla erilaisia näkökulmia kokouksen tietoon. 21.3. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Eläkeliiton Tohmajärven yhdistys ry. 5.3. 20.3. Sarjat: naiset ja miehet 50–69 ja 70+. Kesälahden riistanhoitoyhdistyksen toiminta on ollut pitkään energistä ja tehokasta. Korjausneuvoja Raimo Saarelainen Vanhustyön keskusliitosta. Ja koetetaan löytää naapuri riistanhoitoyhdistyksistä halukas taho ottamaan kesälahden alueen tehtävät haltuunsa. Teatteriretkelle, Viulunsoittaja katolla, Kuopion kaupunginteatteriin pe 6.4.18 on vielä paikkoja! Katso ilm. 17.3. Kilpailualue on rauhoitettu 5 vrk ennen kilpailua. Runoja ohjelmakerhossa Kiteen kirjastossa ti 27.2.18 klo 13–15 on mukana joensuulainen lausuja Elsi Komu. Veikko Ihanus Kesälahden rhy 405 toiminnanohjaaja Kesälahden riistanhoitoyhdistys pohtii yhdistymistä Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. Musiikista vastaa Willen karaoke. Uusi-Värtsiläntie 5, Uusi-Värtsilä. Järjestelyvuorossa Pirjon ryhmä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:n kevätkokouksen käsiteltäviksi määräämät asiat. All rights reserved. Oman toiminnanohjaajakauteni aikana esimerkiksi hirvikolarit on saatu pudotettua vuosittain viidesosaan aiemmasta, samoin metsätuhot, tästä ei siis palkita uusissakaan maksuperusteissa. mennessä Marketalle p. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Toisin sanoen, mitä huonommin huolehdit hirvikannasta liikenneturvallisuuden näkökulmasta, sitä enemmän saa valtion avustusta. Johtokunta kokoontuu klo 18.00. ilmaiseksi. Pilkkiin ilmoittautuminen paikan päällä. yhdistyksen kotisivulta. Eläkeliiton Keski-Karjalan karaokekarsinnat ja tanssit 4.3.2018 klo 13.00 Peijonniemen ent. 25.3. Kokouksessa kuultiin yksi puheenvuoro myös toiminnan jatkamisesta niin kauan kuin toimijoita riittää. Tervetuloa! Hallitus. Tied. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Kokouksen kulkua sen päätyttyä yhteen vetäessäni tulin itsekin siihen tulokseen, että mikäli paikallisia palveluja ei tarvita ja tekeminen on muuttunut väkinäiseksi, on ehkä parasta että asialle saadaan piste mahdollisimman nopeasti. Tervetuloa! Kiteenjärvellä sunnuntaina 4.3.2018 klo 10–14. 18.3. Tervetuloa! Kitee-Tohmajoen kalastusalueen osakaskuntien VUOSIKOKOUKSET 9.3. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi perjantain Koti-Karjalassa. ja ilm. SRVA-tehtävien lukumäärä (hirvieläin onnettomuudet jne). ja yli 80 v. Koti-Karjala 16 Perjantai 23.2.2018 SANOMALEHTI – TOTTA, TÄRKEÄÄ JA KIINNOSTAVAA. Kerho to 1.3.2018 klo 10.00 Osuuspankilla. Lähtöpaikka Kiteen Jätehuolto Oy:n piha, Kytänniemi. 6.5. Sinänsä maksuperustelaki on hieman erikoinen, kun siellä yhtenä perusteena mainitaan mm. Siirtymäaika ½ tuntia ennen ja jälkeen kilpailun. Koti-Karjala -pilkki Karjalan Kalamiehet ry Eläkeliiton Kesälahden yhdi styksen KEVÄTKOKOUS pidetään ma 12.3.2018 klo 13.00 Kesälahden Osuuspankin kokoushuoneessa. Tervetuloa! Hallitus Kiteen Rajakilta ry:n VUOSIKOKOUS Kiteen Evankelisella Kansanopistolla ruokalassa ma 5.3.18 klo 12.00 alkaen. (2 h klo 10–12, ei osanottomaksua, ei siirtymäaikaa, kaikki kalat, parhaimmalle erikoispalkinto, kaikki palkitaan, vanhemmat saavat opastaa, mehu+pulla osallistujille) Kilpailukalat: Kaikki lain sallimat. mennessä Teppo 0400 355424 tai Aila 044 3272710. Esillä sääntömääräiset asiat. 25.3. 050 3200 795. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.30. Toimintarahaa tullaan jatkossa saamaan suoritettujen tehtävien määrän suhteessa. Kahvitarjoilu. 21.3
16.30 Kaappaus keittiössä 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 11.00 Strömsön puutarha 11.30 Spotlight : Kulkurista kotikoiraksi 12.00 YLE TEEMA 12.00 Bloomsburyn ryhmä – elämä ja rakkaus (12) 13.00 Kalevalanmaa 15.05 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 16.05 Velvet – muotitalon tarina (7) 16.50 Tanskan tyyli-ikonit 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.01 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 13.31 Peter Nyman 14.00 Manuela leipoo 14.30 Jamie Oliverin keittiössä 15.30 Tinan matkassa 16.30 Suomen surkein kuski 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Vaahteramäen Eemeli 18.30 Lippu rakkauteen 19.00 Sportmagasinet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Isältä tyttärelle (12) 21.00 Ellan matkassa: EteläItalia 21.30 Kino: Siskokset (12) 23.35 Sokurovin ääni (16) 0.55 Sami Yaffa – Sound Tracker Keskiviikko 28.2. Sunnuntai 25.2. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Modus 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.36 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 0.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 0.55 Kohde (16) 1.50 American Horror Story (18) 2.50 American Horror Story (16) 3.50 Paimelan autoparoni 4.45 Ota rahat ja juokse 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.40 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 7.20 K3 (S) 7.35 K3 (S) 7.45 Angry Birds Toons (S) 7.50 Rusty Rivets (S) 8.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Soppa365 9.10 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.15 Tulossa: MasterChef Suomi 16.20 Onnenarpa 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Leijonan luola USA 18.25 Kadonneen jäljillä (S) 19.25 Tulossa: MasterChef Suomi 19.30 Poliisit 10 vuotta 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Napakymppi 23.00 Haluatko miljonääriksi. (7) 10.25 Historiaa kolmessa minuutissa (S) 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 På spåret 12.00 YLE TEEMA 12.00 Monty Pythonin paremmat pilat (S) 13.25 The Length (S) 13.40 Arvo Pärtin lastenlauluja: Arvo Pärtin lastenlauluja , osa 1 14.30 Arvo Pärtin lastenlauluja: Arvo Pärtin lastenlauluja, osa 2 14.45 Aatamin passio 16.20 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsön puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tanskalainen maajussi 19.00 Yksin lavalla: Iiris Viljanen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Kuvakirjeitä maailmalta 20.00 Skavlan 21.00 Elokuva: Armoton kujanjuoksu (7) 22.35 Spotlight : Rotusoturit Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Lande 17.30 Putous 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 X Factor Suomi 21.00 Aallonmurtaja (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Bull (S) 23.25 Rikospaikka 23.55 Rikoksista pahin (12) 0.45 Voitolla yöhön 2.15 Stadi vs. – keskiviikko 28.2.2018 5.55 Seniorit somessa 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Pisara 11.05 Sydämen kutsumus (12) 11.50 Valtiot velkakierteessä 12.45 Sydämen kutsumus (12) 13.30 Kyökin puolella (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Holokaustin pakotunneli (12) 20.00 MOT: Lottien jättipotti 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Sodan näyttämö (16) 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.20 Yle Uutiset 23.25 Oddasat 23.40 Kotikatsomo: Jättiläinen (12) 1.15 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 26.2. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 17 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Kätketty Intia 9.00 Yle Uutiset 9.05 Flinkkilä & Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Historia: Kuuban lapset (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Rodeo (12) 13.55 Kun Suomesta tuli Suomi 14.15 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Neiti Marple: Tuijottava katse (12) 16.35 Mittatilaustyönä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Isän eläintarha (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 18.45 Arto Nyberg 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Kotikatsomo: Jättiläinen (12) 22.35 Nousuvesi (16) 23.20 Ykkösaamu 0.05 Hiljainen todistaja (16) 4.55 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu 7.30 Korean olympialaiset: Hiihto 10.15 Korean olympialaiset: Jääkiekko 10.30 Korean olympialaiset: Kisojen kertaus 10.50 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 12.15 Korean olympialaiset: Kansainvälinen kertaus 13.00 Korean olympialaiset: Päättäjäiset 15.00 Kohteessa: Erikoisjakso 15.45 Mersusta seuraava (S) 16.00 Motorheads 16.50 Rallin SM: Mikkeli 17.20 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 17.45 Kohti Fifan jalkapallon MM-kisoja 2018 18.10 Koripallon MM 2019 karsinta: FIN – BUL 20.30 Torpedot (12) 21.15 Malishan – Kanjonien valloitus 22.06 Yle Uutiset 22.10 Urheiluruutu 22.20 Reggie Yates: Australian nuoret (16) 23.10 Donna (12) 23.35 Totuuden tref. 0.00 Poliisit (S) 0.30 Amerikan rajavartijat 1.00 Kuudes aisti (12) 2.00 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Efter Nio 10.00 Ainoa oikea tie 10.30 Vem vet mest. 1.05 Stadi vs. 6.53 Humps (S) 7.00 Meidän vauva 7.04 Dinotassut (S) 7.19 Sasu (S) 7.30 Noksu (S) 7.35 Timppa (S) 7.45 Nuottiavain 7.54 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 8.21 Galaxi 8.22 Tenavat (7) 8.30 Jack (7) 8.41 Late Lammas (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Kohteessa: Eristyksissä 11.00 Ali Show: Raisa Omaheimo 11.30 Lähiö – Reunalla 12.00 Lääkekoukussa 12.30 Laivakokin matkassa 13.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 13.30 Kekseliäs nikkari 14.15 Tanskalainen maajussi 14.45 Luonto lähellä sydäntä 15.40 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Naissotilaat 19.30 Syrjäisen saaren lumo 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Moone Boy (12) 21.00 Downshiftaajat (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Banshee 22.48 Banshee 23.32 Banshee 0.28 Banshee 1.18 Banshee 2.10 The Late Late Show with James Corden 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 16.31 Stadi vs. 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 6.52 Hyrräpäät (S) 7.03 Musarullaa! 7.28 Kim ja Kai (S) 7.35 Pipsa Possu (S) 7.41 Ninni ja Nestori (S) 7.54 Ryhmä Hau (S) 8.18 Oktonautit (S) 8.45 Äänimies-Anssi (S) 8.59 Galaxi 9.01 Aappo ja Tööt (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.21 Törmäyskurssi (S) 9.25 Otso ja sopulit (7) 9.32 Urheiluhullut (S) 9.34 Lassie (7) 10.00 YLE FEM 10.00 Zorro the chronicles (7) 10.22 Knietzsche – maailman pienin . 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Myytinmurtajat 0.10 Pitääkö olla huolissaan. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 Maanantai 26.2. Lande 3.05 Taikuuden tuolla puolen 4.05 Elämää Philadelphiassa 4.30 Elämää Philadelphiassa 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.15 Hisse Hoksausmaassa 6.25 K3 (7) 6.40 K3 (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Rusty Rivets (S) 7.20 My Little Pony (S) 7.40 Angry Birds Piggy Tales 7.45 Angry Birds Stella (S) 7.50 LEGO Ninjago (7) 8.15 Transformers Rescue Bots (7) 8.40 LEGO City (S) 8.45 Angry Birds Toons (S) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Eläinpotilaiden pelastaja 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Remppa vai muutto 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.00 Suomen hauskin tavis 14.55 Tulossa: Heikoin lenkki 15.00 Hyvät ja huonot uutiset 16.00 Elokuva: Autot (S) 18.25 Tulossa: Heikoin lenkki 18.30 Haluatko miljonääriksi. 6.52 Niksi-Nella (S) 6.58 Ystäväni Ronja 7.04 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.16 Astroset (S) 7.28 Nallepaini 7.30 Kaapo (S) 7.58 Pingu (S) 8.08 Galaxi 8.09 Neljä ja puoli kaverusta 8.33 Unna Junná 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Kohteessa: Bukarest 11.00 Ali Show: Karita Aaltonen 11.28 Ali Show: Matti Johannes Koivu 12.00 Yksineläjä Severin 12.30 Linen mukana maailman ympäri 13.00 Ikuisesti nuori 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit 14.00 Unelmatyö 15.00 Donna (12) 15.30 Uusi päivä (S) 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Malishan – Kanjonien valloitus 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Rouva varapresidentti 21.00 Naissotilaat 21.30 Syrjäisen saaren lumo 21.57 Yle Uutiset 22.02 Urheiluruutu 22.05 Game of Thrones (16) 23.05 Looking (16) 23.31 Looking (16) 23.59 Looking (16) 0.25 Looking (16) 0.52 Looking (16) 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Lande 2.00 Suomen surkein kuski 2.55 Bull (S) 3.50 Scorpion (12) 4.40 Sääilmiöiden Top 10 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.40 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Disneyn esikoulu (7) 7.20 K3 (S) 7.35 K3 (S) 7.45 Angry Birds Toons (S) 7.50 Rusty Rivets (S) 8.15 My Little Pony (S) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Soppa365 9.10 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.15 Tulossa: MasterChef Suomi 16.20 Onnenarpa 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Leijonan luola USA 18.25 Tulossa: MasterChef Suomi 18.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.30 Poliisit 10 vuotta 20.00 Leijonan luola (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kadonneen jäljillä (S) 22.00 Elokuva: The Expendables 3 (12) 0.35 Supertähdet (S) 2.05 Poliisit (S) 2.35 Amerikan rajavartijat 3.05 Astral-TV 9.15 YLE FEM 9.15 Koskaan ei ole liian myöhäistä 10.00 Piha kuntoon 10.30 Vem vet mest. loso. 19.30 Napakymppi 20.30 Selviytyjät Suomi (7) 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa1 (12) 0.35 Poliisit (7) 1.05 Poliisit (S) 1.35 Poliisit (7) 2.05 Poliisit (7) 2.35 Astral-TV 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Kauneuden hinta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (7) 23.30 Putous 1.00 Kauneuden hinta 1.55 Kaappaus keittiössä 2.50 Paimelan autoparoni 3.45 Pomo piilossa 4.40 NCIS: New Orleans (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Hisse Hoksausmaassa 6.40 Hisse Hoksausmaassa 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 K3 (S) 7.10 K3 (S) 7.20 Angry Birds Piggy Tales 7.25 Angry Birds Stella (S) 7.30 Rusty Rivets (S) 7.50 My Little Pony (7) 8.15 Transformers Rescue Bots (7) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Soppa365 9.10 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.15 Tulossa: Heikoin lenkki 16.20 Onnenarpa 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Leijonan luola USA 18.25 Suomen hauskin tavis 19.25 Tulossa: Heikoin lenkki 19.30 Poliisit 10 vuotta 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Elokuva: Muuttohaluton poikamies (7) 0.05 Poliisit (7) 0.35 Amerikan rajavartijat 1.05 Kuudes aisti (12) 2.05 Astral-TV 9.15 YLE FEM 9.15 Kysymyksiä kulttuurista 10.00 Yksin lavalla: Iiris Viljanen 10.26 Yksin lavalla: Iiris Viljanen & Simon Zion 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Skavlan 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto 12.02 Tallinnaa aamusta iltaan 12.21 Aivo Tartosta 12.47 Itäprojekti: Jytinää Virossa 13.25 Historia: Naisten nousu 14.25 Taidetutkimukset 15.25 Tiededokumentti: Origamikoodi 16.20 Velvet – muotitalon tarina (7) 17.05 Vaiheessa: Unelmien nainen 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. TV 2 TV 1. TV-ohjelma sunnuntai 25.2. Tiistai 27.2. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.01 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 13.30 Älä jäädy 14.00 X Factor Suomi 15.30 Pitääkö olla huolissaan. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.01 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (S) 13.30 Manuela leipoo 14.00 Punk’d Suomi 15.00 Putous 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 6.52 Kuiske (S) 7.00 Katinkontti 7.10 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 7.24 Babar ja Badun seikkailut (S) 7.35 Askarrellaan 7.42 Dinojuna (S) 8.08 Petteri Kaniini (S) 8.24 Galaxi 8.25 Harri & Bip 8.27 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Kohteessa: Moldova 11.00 Ali Show: Matti Johannes Koivu 11.28 Ali Show: Raisa Omaheimo 12.00 Luonto lähellä sydäntä 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 Syytettynä isät 13.40 Dok: Erilaiset kaksoset 14.35 Rouva varapresidentti 15.05 Kätevän emännän juhlat 15.30 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.10 Rakas kiven sisässä 20.00 Uusi päivä (S) 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Vuohia tuijottavat miehet (12) 23.30 Reggie Yates: Australian nuoret (16) 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Ainoa oikea tie 19.00 Ystävällisesti Lars Lerin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Dok: Matka kohti kapinaa 21.00 Efter Nio 22.00 Matkan pää (12) 23.00 Petra rakastaa itseään 23.30 Retkikohteena: Hardanger 5.55 MOT: Lottien jättipotti 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.10 Irmeli seitsentoistavuotias (7) 14.30 Ikimuistoinen: Romantiikan Helmiä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Seniorit somessa 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Matka Keski-Amerikkaan 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Victoria (7) 23.45 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta 0.45 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 27.2. 11.00 Närbild 11.30 Ystävällisesti Lars Lerin 12.00 YLE TEEMA 12.00 Suojasää (12) 13.00 Soundbreaking 13.50 Soundbreaking 14.40 Sami Yaffa – Sound Tracker 15.30 Ellan matkassa: EteläItalia 16.00 Velvet – muotitalon tarina (7) 16.50 Tanskan tyyli-ikonit 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Yakari 18.30 Design 3000 ja Kasper Strömman 19.00 Spotlight : Kulkurista kotikoiraksi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valitut sanat: Binet & Nevanlinna 20.30 Arkistojen salat 21.00 Historia: Vietnamin sota 21.55 Kino Suomi: Kaivo (16) 23.40 Uusi Kino: Tangokuninkaan tytär (S) 23.53 Uusi Kino: Yövaras (7) 5.55 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.15 Vihaan sinua – rakas (S) 14.30 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Lottien jättipotti 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta 20.00 Akuutti: Julia syntyi pojaksi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Doctor Foster (12) 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.45 Yle Uutiset 22.50 Oddasat 23.05 Ulkolinja: Ihmissalakuljettajat 0.05 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.2. t 8.05 Palomies Sami (S) 8.15 Littlest Pet Shop (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita (S) 9.05 Kung Fu Panda (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Taikuuden tuolla puolen 11.00 Kauneuden hinta 12.00 Manuela leipoo 12.30 Kaappaus keittiössä 13.30 Kotoisa 14.30 Suomen surkein kuski 15.30 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Stadi vs
040 5610856. Kunnanvaltuuston kokous pidetään ma 26.2.2018 klo 18.30 valtuustosalissa. Asialista löytyy ilmoitustaululta ja kunnan verkkosivuilta. -KIEKKOKOULU KITEELLÄ 2.–6.7.2018 JO VIIDETTÄTOISTA KERTAA! 2003–2009 syntyneille. mukaan. Maksimituki: 300 euroa/hakija. Myydään tarjousten perusteella, myyjä pidättää oikeuden hylätä tai hyväksyä tarjoukset. Illan teemana Martta-lehden patalapputempaus ja voileipäkakkukurssin suunnittelu. 050 550 5193 OP-Kiinteistökeskus www.siunsote.fi Siun sote edo aa Kiteen terveysaseman kiireellisen hoidon aukiolo 1.3.2018 alkaen Aukioloajat: Arkipäivinä klo 8–18, arkipyhinä terveysasema ja kiireellinen vastaano o sulje u. Soita ja sovi näyttö p. Pöytäkirja on nähtävänä 28.2.2018 alkaen kunnan verkkosivuilla. tai vuokrataan juuri remontoitu rt-yksiö Kiteen keskustassa. Soita, kun kiinnostuit! Erja Pulkkinen 0400 013 191 tai Pasi Pulkkinen 040 531 5554. Vapaa sop. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan on luettavissa Kiteen seurakunnan verkkosivuilla http://www.kiteenseurakunta.?/ Hakemukset osoitetaan Kiteen seurakunnan kirkkoneuvostolle, Kappelintie 4, 82500 Kitee. Velaton hinta 30 000 €, omistaja myy. RAHTISAHAUSTA P. Kiteen Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy Kiteentie 3, 82500 Kitee Esko Sanio, LKV, YKV, puh. maaseuturahasto www.raakkyla.. 040 700 4002, pentti.mahonen@kiinteistolaatu.. 9200 m 2 :n määräalatontilla piharakennuksineen. Koulutamme työhön, joten alan koulutus ei ole välttämätön. 040 328 8912. Ei e-tod.* Asuinkerroksessa erityyppisiä huonetiloja, kellarissa sauna/pukuh. Tukea voivat hakea sekä yksityishenkilöt että harrastusseurat. Haemme hankkeelle vetäjää. iltaisin 3h+k+kph/wc, 2h+k+kph/wc Risteentie 101, Tohmajärvi. OIKEUSAPUTOIMISTO Hovintie 3, 82500 KITEE 029 566 0901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571 MATKAILUASIANTUNTIJA määräaikaiseen työsuhteeseen KETI toteuttaa leader-rahoitteisen hankkeen Matkailuliidejä Keski-Karjalaan 1.3.2018 – 31.8.2019. Työaika on 6–8 tuntia päivässä. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 31.3.2018 mennessä: lcilmarinen@gmail.com Lisätietoja: Pentti Mähönen, puh. 0500 378 366 Sinikka Rautiainen, LKV, puh. 050 321 2139. Oman auton käyttömahdollisuus on suositeltavaa, josta maksetaan km-korvaus. P. Tohmajärven PIIRINUOHOOJA P. Haemme taloyhtiöiden yleisten tilojen KIINTEISTÖHUOLTO KY Pasi Pulkkinen puh. miel. Soita 040 8470414. 013 330 2121.. Kari Kulmala, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Savikontie 7, Kitee, Isopappila Monien mahdollisuuksien 1830-luv. Kiteentie 9–11 B, Kitee www.keti.. 040 531 5554 Kiteen Luotettavaa talohuoltoa Kiteen alueella kiteen.kiinteistohuolto@co.inet.. Saunallinen yksiö, järvinäkymät! Hienot yhteiset tilat. +358500182606 Kimmo Haaranen vuodesta 1990. P. Kirjalliset tarjoukset 15.4.2018 klo 15 mennessä OPKK:n toimistolle. P. Traktori, nelivetoinen, kuormaaja. 612 442 Katso kaikki kohteemme op-koti.. Yhtiö on toiminut vuodesta 1989 ja toimintamme on vakiintunutta. Huom! Kiiree ömät asiat ja takaisinsoi opalvelu arkisin klo 8–16 sama numero. Koti-Karjala 18 Perjantai 23.2.2018 TOHMAJÄRVI SIIVOUSTYÖNTEKIJÄÄ Kiteen Kiinteistöhuolto tuottaa huoltoja siivouspalveluja Kiteen taajama-alueella asuntoja kiinteistöosakeyhtiöissä. Lauantaisin klo 9–15. Ota mukaan virkkuukoukku ja lankakerä. rakennettu vanha pappilarakennus (n. Palkkaus on alan TES:n mukainen tai neuvoteltavissa. Tohmajärven keskustassa, rt 2h,k+s, 58 m². 236/266 m²) n. Katso tarkemmat hakuohjeet: www.keti.?. S O O O Leirin hinta vain 450,sisältää: Yhteistyökumppaneina: ccmhockey.com reebokhockey.com KITEE LC-Kitee Ilmarinen jakaa kiteeläisten lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tukemiseksi Harrastus voi olla niin urheilua kuin kulttuuria. Kiteen seurakunnassa on haettavana TALOUSSIHTEERIN TOIMI Hakuaika päättyy 15.3.2018 klo 15.00. yhteensä 3000 euroa. ja tekniset tilat, avoin yhtenäinen ullakko. Kiteen terveysasema osoite Arppen e 6, 82500 Kitee puhelinnumero 013 330 2241. Heti vapaa. myytävänä MYYTÄVÄNÄ myytävänä OSTETAAN Tohmajärvi Kemien Martat! Kokoonnutaan Kaivolle 28.2.2018 klo 17.30. 044 327 3688 Nuohousja ilmastointipalvelu Mikko Koukku mikko.koukku@nuohoojat.. 050 561 5442. Emäntänä Leena. Tarvi aessa ohjataan yhteispäivystykseen hoidon tarpeen arvioinnin ja lanteen mukaan. Yhteispäivystyksen puhelinneuvonta ja hoidon tarpeen arvioin PKKS:ssa, Tikkamäen e 16 toimii 24/7, puh
Lähtö maamiesseurantalo klo 8–10. Kiteentie 9–11 B, Kitee www.keti.. Koti-Karjala Perjantai 23.2.2018 19 . Kiteenlahden Lumirieha la 3.3.2018 alk. Ennakkomyynti: Kiteen Kirja-Info. alv. markkinointi@kotikarjala.. Lähtö Värtsilän kylätalo klo 8–10. www.taikurisimoaalto.com Kiteen AIMOn AVOIMET OVET lauantaina 24.2.2018 klo 12.00–15.00 Tervetuloa kokeilemaan: Tiistaina 27.2.2018 klo 18.00–20.00 KETI Oy, Kiteentie 9-11 B (2. alv. III-divarin kauden päätösmatsi Kiteen jäähallissa la 24.2. Lähtö liikuntahalli tai Akkalan kylätalo klo 8–11. Laturetket: Värtsilässä su 25.2.2018. Perhe/ryhmälippu 4 hlö 42 €. 2x30 pmm 48,60 €, sis. mv 1.54 € 1.49 € 1.31 € 1.31 € 1.31 € 4-väri 1.99 € 1.94 € 1.76 € 1.76 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,25 €, sis. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni Toimitus: Aladár Bayer Tuomo Flinkman Tuija Marienberg Kari Sarkkinen Mainos/markkinointi Laskutus Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2018 040 546 2057 040 684 8425 040 684 8426 040 684 8430 040 684 8427 040 684 8424 040 684 8431 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. 0100 85160 ma–pe klo 8–16. tilaajapalvelu@kotikarjala.. alv. alv. KITEESALI lauantai 3.3. Lisätiedot: Kyösti Partanen, 040 686 0886, kyosti.partanen@keti.. klo 15.00 Liput 12 € (alle 2 v. alv. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin Puh. J U HL A TAI KA S H OW Vain Lapsille. alv. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. Avoinna Ma–ke 8.30–16.00 To–pe 8.30–15.30 Asiakaspalvelu 040 684 8411. Vatanen ja Katariina Eskelinen, KETI Oy Ratkaisuja yrityskaupan rahoitukseen aluepäällikkö Hannu Puhakka, Finnvera Omistajanvaihdokset (kasvurahoitusta kotimaisille pk-yrityksille) ja joukkosijoittaminen yhteysjohtaja Kari Pankka, Privanet Capital Markets Oy Loppukeskustelu Ilmoittautumiset ja lisätiedot 26.2.2018 mennessä: pekka.k.vatanen@keti.?. Tervetuloa! Mukana myös Kiteen Ev.lut. 12 kk 113 €. Ovimyynti alkaa tuntia ennen esitystä. D2 AAA jatkosarja, lohko 2, su 25.2. klo 11.00, Kiteenlahdentie 31, Kitee. Tilaisuuden lopussa on mahdollisuus tavata asiantuntijoita ja sopia henkilökohtainen tapaaminen. Näköislehti: Kesto 96 €/vuosi, määräaik. Laskutuslisä 3,20 €, sis. seurakunta ja Kiteen Rajasamoojat MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN NUORISO-CUP Kiteen hyppyrimäellä lauantaina 24.2.2018 Terveisin mäkijaosto Vapaa pääsy! Tervetuloa! tarjoaa taas ilmaiset kisamakkarat! Menossa mukana 70. OHJELMA: Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen Tilaisuuden avaus toimitusjohtaja Merja Blomberg, Pohjois-Karjalan Yrittäjät Esimerkki yrityskaupasta yrittäjä Vesa Luukkonen, Karelian Suunnittelupaja Oy Omistajavaihdokseen valmistautuminen, OSUVA-yrityspörssin esittely, KETIn palvelut yritysneuvojat Pekka K. Saarion laturetki 11.3. Esittelemme käytettävissä olevia asiantuntijoita ja organisaatioita sekä niiden palveluja. Siirin hiihto 4.3. Esittelyssä Mottimaster, Palax ja Hakki Pilke. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Pilkepäivän järjestää Poveria biomassasta –hanke. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis. maksutta). Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. klo 14.30 Jääsudet – SaPKo Sininen Liikuntaikkuna . kerros), Kitee Suunnitteletko yrityksesi myyntiä tai yrityksen ostoa! Tietoa yrityksen yrityskaupassa huomioitavista asioista. 12 kk 103 €. Ja Aikuisille. maaseuturahasto KITEEN JÄÄHALLISSA LA 21.4.2018 klo 18.00–02.00 ESSI LEPPÄKOSKI MEIJU SUVAS ELIAS KASKINEN E L LAIDUNKAUDEN 2018 AVAJAISET JOKERI POKERI BOX! 40 V . www.kotikarjala.. . (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,95 €, sis. KITEEN TALVIKISAT 2018 ! "#"$%&'"( )*,)-.%** !! "# " //0&(%"%1/'/ Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Tilaushinnat (sis. klo 16.00 Jääsudet – PoU Polvijärvi PILKEPÄIVÄ perjantaina 2.3.2018 klo 11 15 Keisarinkuja 56, Kitee Tervetuloa tutustumaan pilkekoneisiin. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. alv. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,50 €/vuosi, määräaik. YRITYKSEN OMISTAJAVAIHDOS Kiteentie 9–11 B, Kitee www.keti.. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä
Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna työttömien määrä väheni 1 691 henkilöä. Iloinen ilmekkin joskus voi riittää, silläkin tavoin voi ystävää kiittää. Erätulien loisteessa metsästäjät pääsivät puheissaan metsästämään uudelleen yhden jos toisenkin hirven sekä karhun. 0400 800 140 | www.lampoidea.. Ei ystävyys perustu valtaan ja rahaan, vaan aitoon sielujen sympatiaan. Jätkänkynttilöiden loisteessa ja hirvikeittoa maistellen erätulilla muisteltiin myös menneitä vuosia. Monta hyvää syytä valita laadukkaat Artic-kaihtimet Myynti sekä mittausja asennuspalvelu Kodin sisustajille • Verhoja sisustuskankaita saapuu viikoittain • Paljon erilaisia sisustustyynyjä • Muista myös, meiltä saat: verhotangot, kiskot, tarvikkeet Ompelupalvelusta • Kodin tekstiilit • Vaatteiden korjaukset. Kun ystävää aina auttaa saa, aito ystävyys silloin on arvossaan. Talvisessa miljöössä, luonnon helmassa, metsästäjät perheineen ja koirineen nauttivat hyvästä ruuasta. Erätulilla perinteitä kunnioittaen Erätulilla lahjoitettiin karhunlihoista saadut rahat yhteiseksi hyväksi ampumarataprojektiin. ja facebook-sivut. EI ETUMAKSUJA VIISUMISTA. Tohmajärvellä työttömien osuus oli 18,6%, Kiteellä 16,5% ja Rääkkylässä 16,4%. WWW.BELLABIT.FI Romolantie 23, Kitee Puh. Puheessaan Raekorpi totesi, että nyt on nuoremman sukupolven aika jatkaa erätuliperinnettä. Rahoilla pyritään edistämään kaikkien seurojen hyväksi rakennettavaa ampumarataa. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli tammikuussa 10,9 %. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Karjalassa maan korkein, 15,3 %. PohjoisKarjalassa 11 210 työtöntä fixuskitee@jdh.fi KITEE Kuukauden Fixut Merkillisen reilu. Ruokailun lomassa Lauri Kostamon kaataman karhun lihoista saadut rahat lahjoitettiin yhteiseen käyttöön Kiteen ampumaratayhdistykselle. 99,90 Valopeili Tammiholma 60x60 cm Kylpyhuoneeseen soveltuva valopeili on/off-kytkimellä. Järnefeltintie 8, 82600 Tohmajärvi Puh. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Herkulliset täytekakut ja leivokset! www.kiteenkotileipomo.fi Niittytie 2 A Puh. Kirkkaammat päivät on ystävän myötä, olkoonpa juhlaa tai arkista työtä. 134,90) Hurri Ky KITEE www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. 013 284 276 Avoinna ma–pe 8.30–16.00 SÄÄSTÄ ENERGIAA Soita 050 464 9973 Maksuaikaa jopa 24 kuukautta. Hyvän ystävän jos sinä omistaa saat, hänen kanssaan ilot ja surut jaat. info@karjalanviisumit.. jdh.fi Merkillisen reilu. KOLMENKYMMENEN vuoden ajan on neljä metsästysseuraa kokoontunut vuorovuosin toistensa järjestämille yhteisille erätulille. Mukana erätulilla oli Kiteenkylän metsästysyhdistys, Kiteen Eräveikot, Tasapään Erä sekä Lietson Erä. 050 309 6337 viisumi@lampoidea.. JORMA KINNUNEN Ystävää tarvitaan aina Tee lähiostoksia Keski Karjalassa KITEE Roosa Sallinen Röskössä vietettiin perinteikkäitä erätulia hyvän ruuan ja metsästysjuttujen äärellä. Kysy tarjous! Valtuutettu jälleenmyyjä TESTATUSTI PARAS: C&H VIP TÄHÄN EI MUUT PYSTY: UPEA ULKOMUOTO JA HUIPPUTEHO VIELÄ –30 O C • KAKSOISKOMPRESSORITEKNIIKKA 1090 www.kiinteistovalvonta.com 0400 557 932, 0400 557 934 O,+ Asennus TM Rakennusmaailma –30 O C testi: Paras pakkaspumppu! GSM-ohjaus kaupan päälle. Alkujaan Lietson Erän Kauko Raekorven ajatuksesta liikkeelle lähtenyt talvinen tapahtuma kokoaa yhteen metsästysseurojen jäseniä. Vuosi sitten osuus oli 13 %. Viisumihakemuksen täyttö: www.lampoidea.fi Ammattitaitoista viisumipalvelua! VALOKUVAUSPALVELU ilmaiset viisumija passikuvat viisumiasiakkaille.e. – Ajateltiin, että käytetään rahat yhteiseksi hyväksi, sillä muuten rahat olisivat menneet karhupeijaisiin, Lietson Erän sihteeri ja rahastonhoitaja Hannu Sallinen kertoi. (Norm. Valuuttakurssit www.lampoidea.. Matkapalvelut Venäjän Karjalaan! Rantakatu 26 B, 2 krs, 80100 Joensuu p. 013 284 275 Avoinna ma–pe 7.00–15.00 Olkontie 4 Puh. Yhdessä elämän kolhutkin kestää, ystävyys niidenkin kovuutta estää. 040 151 0200 ma–pe 9–17, la 10–14 Netin kautta 24/7 Tehokasta näköja häikäisysuojaa RULLAja SÄLEKAIHTIMILLA! • Näköja häikäisysuojaus • Pimennys • Lämpösäteen esto • Jne... Raekorpi jakoi tilaisuudessa kaikille seuroille muistelon erätulista kautta aikain. Istuinlämmitin Termini TM -sisätilanlämmitin 66 00 Jäänestoaine UUTUUS! 24 90 koko 18 90 5 50 Diesel Bensiini 3 50 2 90 Suksipidikesarjat Valuutanvaihto, kilpailukykyisellä vaihtokurssilla, myös pankkikortilla. Valopeilissä tehokas 2x13 W loisteputkivalaisin, roiskevesisuojattu IP44. www.lampoidea.. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen alueella oli tammikuun lopussa 11 210 työtöntä työnhakijaa. RÖSKÖN KALLION juurella tammikuun lopussa vietetyssä tapahtumassa tehtiin myös hyvää. Kaikki VIISUMITYYPIT Myös Venäjän rajavyöhykeluvat