Kesätyö on useimmille meistä ensimmäinen kosketus työelämään. Ekopisteitä on useimmissa kylissä, ellei peräti kaikissa. Olen vain nauttinut helteistä, Marjukka Sellin Espoosta tuumasi.
Olisiko tässä ennakkoesimerkkiä Kiteelle haettuun turpeennostolupaan?
Itä-Hämeen Hartolassa kohistaan Vapon turvesuon aiheuttamista päästöistä. Paikallisten asukkaiden mukaan Vapon turvesoilta valuva kiintoaines pilaa kirkasvetisen Tainionvirran. Kalaviranomaisen mielestä turvehanke on kertakaikkiaan väärässä paikassa. Töitä on teetetty minimaalisella palkalla, työajoista ei ole sovittu, eikä työsopimuksia tehty. Kunnassa on neljä bensiininmyyntipistettä ja neljä huoltokorjaamoa, missä asiat hoituvat. Kalastajat pelkäävät tämän olevan liikaa. Kiukkua lisää se, että Vapon turpeenotolla ei ole ympäristölupaa. Kuka tahansa voi tilata porakaivon tekijän tai liittyä vesijohtoverkoston piiriin. Toisille kesätyö on ollut ponnahduslauta tulevaan ammattiin, toiset taas saivat varmuuden siitä, ettei tälle alalle ainakaan. Jokea on kunnostettu puolella miljoonalla eurolla. Ei siis ole mikään ihme, jos nuorilla on kielteinen käsitys työelämästä, mikäli ensikosketus siihen on ollut huono. Tiedustelimme Kiteen keskustassa liikkuneilta mitkä ovat olleet tämän kesän parhaat tapahtumat, joissa on tullut vierailtua.
Toimittajan kynästä
Kesäheinät ja suviuunot
Koti-Karjalan keittiön kaapissa oli kultaisella 80-luvulla omat nimikkomukinsa Kesäheinälle ja Suviuunolle. Kyllä ne jätehuoltoyrittäjät hommansa hoitavat ja käyvät hakemassa jätesäkit jopa rappusilta asti. Se on perinne, Birgitta Mölsä Helsingistä sanoi.. Laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointi oli viranomaisten mukaan puutteellista, esimerkiksi vaikutuksia kalastoon ei selvitetty. Valittamisen aihetta hän löysi myös jätepisteistä. Vapo kuitenkin kiistää olevansa yksin vastuussa veden laadusta. Ojia Tainionvirtaan kulkee sekä paikallisen yrittäjän että Vapon turvesoilta. Kesätyössä useimmat meistä ovat ottaneet ensi askelia työelämässä. Uuden lupahakemuksen käsittely on vienyt vuosia, ja tämän ajan tuotanto on saanut jatkua. Ensiksikin hän totesi Rääkkylän olevan huoltoasematon. Ei pidä paikkaansa. moneksi viikoksi työtä riittää. Nuorten kokemattomuutta on helppo käyttää hyväksi. Tänä kesänä nuorten kesätyöhön liittyvät uutiset eivät ole mairitelleet työnantajia. MÖKIN MIES
Pesäpallopelit ovat paras tapahtuma. Kesätyöntekijä on 90-luvun lamanjälkeisessä Suomessa ollut katoava luonnonvara, kun yritykset ja muut työpaikat ovat yrittäneet kesän sinnitellä vakiväellä. Kun itse olin 1970-80-lukujen taitteessa kesätöissä, työmarkkinoilla vallitsi reilu meininki. Luvan saamiseksi valtionyhtiön pitää siis selvittää monta asiaa. 2
Koti-Karjala
Lauantai 24.7.2010
Mikä on ollut paras kesätapahtuma?
Suomen kesä on tapahtumia pullollaan. Näin ne tekevät muutkin. Kirkasvetinen Tainionvirta on suosittu kalastuskohde. Ja jos tämäkään ei tepsi, suosittelen menemistä täyshoitolaan "hevonkuuseen". Jos työ oli osa-aikainen ja pesti lyhyt, se tuotiin selvästi esille jo työtä kysyttäessä. Näin nuoren oli mahdollista ottaa tai jättää tarjottu työ, tai ottaa lyhyen pestin jälkeen joku toinen työ. Siis suomeksi sanottuna, yrittäjä on siirtänyt yrittämisen riskit nuoren työntekijän harteille. On voinut mennä viikkojakin, ettei työnantajasta ole kuulunut mitään. Se on yleensäkin aina niin, että harvoin nämä kuormittajat tietää mitä he kuormittavat, sanoo suunnitteluinsinööri Tarmo Leikas Vaposta. Myös koulun ja vanhempien tehtävä on valistaa nuoria työntekijöiden ja työnantajien oikeuksista ja velvollisuuksista. Ensimmäiset kesätyöpaikat olivat mansikka-, sipuli- ja mustaherukkapellolla. Paikallisten kiukkua lisää se, että valtionyhtiön turvesuolla ei ole voimassa olevaa ympäristölupaa. Ellei nämä neuvot auta, jokainen voi tietysti muuttaa kehäkolmosen sisäpuolelle. OSMO PIRHONEN Lähellä suunniteltua aluetta asuva
Rääkkylän Kesäasukkaalle!
Kesäasukas kirjoitti viime lauantain porina -palstalla Rääkkylän palveluista. Koko kesänä on lopulta saattanut olla satunnaisia työpäiviä vaihteleviin aikoihin, vaihtelevissa työkohteissa ja kesän palkkasaldo on jäänyt huomattavasti odotettua pienemmäksi. Eikä mikään estä tilaamasta jäteautoa vaikka omaan kotiin. Jos saisin tämän asian päättää, niin tässä tapauksessa ehdottamista pitäisi kieltää, sanoo piirikalastusmestari Vesa Lehtimäki Hämeen Ely-keskuksesta. Tähänkin asiaan löytyy ratkaisuja. Osaaminen ja annetut tehtävät vastasivat toisiaan. Tämä odottaa kotonaan koko kesän mahdollisesti tulevia työkomentoja ja palkkaa. Työpaikassa tehtiin etukäteen työsopimus ja pestin jälkeen sai vielä työtodistuksen. Työntekijän ja työnantajan roolit ja vastuut olivat selvät: työntekijä oli sovitun ajan töissä ja teki työssä parhaansa, työnantaja maksoi palkan sovitun työajan mukaan. Työnantajilla oli selvät säännöt työajoista, työpäivän pituudesta, palkasta ja työsuhteen kestosta. Samalla punnitaan, kumpaa Suomessa arvostetaan, paikallisen polttoaineen hyödyntämistä vai luonnon virkistyskäyttöä ja kalataloutta. Kyllä niihin kesäasukkaankin passaa jätteensä toimittaa. Myös juomavesi tuntui närästävän. Sielläkin viljelijä kertoi työtä kysyttäessä, kuinka
Pidin Leppävirran naisten viikon lavatansseissa esiintyneen Anne Mattilan konsertista, myöskin tamperelainen Janne Salmisvuori kertoi.
Pokentie 8, 82500 KITEE Puhelin: (013) 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi
En vielä ole käynyt tänä kesänä kesätapahtumissa. Siellä palvelut kuuleman mukaan pelaavat. Taimenten kutua varten tehty sorapaikkoja, jotka ovat hyvin herkkiä kuormitukselle. Hän ei taida olla tietoinen ihan kaikista asioista. Matkailuyrittäjän mitta on tullut täyteen. Eikö niiden tehtävä ole suojella myös nuoria ja lyhytaikaisia pestejä tekeviä työntekijöitä. Vaikka palkka ei päätä huimannut, oli se kuitenkin alan minimi- ja harjoittelupalkkojen mukainen. Nyt ei enää hermo kestä tällaista, että pilataan vedet. Että tämmöstä keskustelua Hartolan seudulla. Tällaista käytäntöä on harrastettu erityisesti siivous- ja ravintola-alalla. Ketään ei roikotettu löysässä hirressä kuukausia työkutsua odottamassa, kuten nykyisin joissakin paikoissa tuntuu olevan tapana. Tältäkin osin todellisuus on toinen. Ei siis ole aivan se ja sama, millaisia kokemuksia nuoret saavat työjaksostaan. Iloa kuitenkin pilaa ojista valuva humuspitoinen vesi. Omien kokemusteni mukaan jätehuolto pelaa oikein hyvin. Käyn lomalla ollessa katsomassa yleensä 1-2 peliä. Vapo ei missään nimessä ole merkittävin kuormittaja, meidän laskelmien mukaan se kuormitus tulee muualta. Vanhemmilla työntekijöillä oli aikaa perehdyttää pystymetsästä tullut nuori työntekijä tehtäväänsä, eikä perehdytyksenkään jälkeen jätetty yksin, vaan apua oli aina saatavissa. Menneiden vuosikymmenten reilua meininkiä toivon nykyistenkin työnantajien noudattavan erityisesti nuorten työntekijöiden suhteen.
Riitta Makkonen
Mäntän musiikkijuhlassa ollut Chopinin juhlakonsertti oli hyvä, Pekka Harstila Tampereelta kommentoi.
Herääkin kysymys, miksi meillä on ammattiliitot. Arvostelusta huolimatta valtionyhtiö aikoo myös avata uuden turvesuon. Työajat olivat säännöllisiä viitenä päivänä viikossa ja työlistat vapaapäivineen olivat tiedossa hyvissä ajoin. Viime keväänä likaantuminen oli voimakasta, ja nyt Ely-keskus on vaatinut Vapolta selvitystä asiasta. On vaikea saada enää takaisin tällaista vettä, pohja rupeaa olemaan monin paikoin ihan ruskea sävyltään, sanoo matkailuyrittäjä Tuomo Piipari Hartolasta. Suhtautuminen kesätyöntekijään oli ainakin omakohtaisesti koettuna erittäin myönteistä. Menneiden kesien kesätyttöjä ja -poikia on usein muisteltu hyväntahtoisesti hymyillen ja ihmetelty, mihin ovatkaan sijoittuneet. Olen kuullut sellaistakin, että nuori on luvattu ottaa kesätöihin ja sanottu, että kutsumme, töihin, sitten kun tarvitaan
Talviohjelmaan yritämme saada mukaan myös tohmajärveläisiä ja rääkkyläläisiä yrittäjiä. Tietäväisen koululla leiriläiset on puolestaan majoitettu luokkahuoneisiin. Lapsistakin on kivaa, että voi yhdistellä kevyttä ja klassista musiikkia, Multanen kertoo. Suurimpana erona on, että Koivikolla leiriläisten majoitus oli järjestetty oppilasasunnoissa. Yksi kokonainen retkiviikko on nyt takana. Multanen on toiminut leirillä vuosien varrella niin vapaa-ajanohjaajana, järjestelyvastaavana kuin leirinjohtajanakin. Täällä tulee soitettua enemmän kuin muuten. Jonkin verran varovaista osanotto on tähän mennessä ollut, johon helteinen sääkin on varmasti osaltaan vaikuttanut. Opettajilta kuultiin kaikkea Sibeliuksesta omiin biiseihin, kansanmusiikkiin, kantriin ja Jimi Hendrixiin, Multanen kertoo.. Etenkin puhaltajia on leiriltä jäänyt pois. Tavoitteena on, että eri ohjelmapalveluyrittäjät saavat näkyvyyttä, Titta Redsven KETIn Verkkokassihankkeesta kertoo. Henkilökuntaa mukana on ollut 15 opettajan, 3 vapaa-ajanohjaajan sekä 2 leirivanhemman verran. Leiri jouduttiin siirtämään ainakin täksi kesäksi Tohmajärvelle Koivikolla käynnissä olevan remontin takia. Kaiken kaikkiaan 15. Koti-Karjala Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven, Rääkkylän ja Kesälahden puolueeton paikallislehti. Ohjelmapalvelutarjontaa ei ole tarkoitettu pelkästään matkailijoille, vaan palvelut tarvitsevat myös paikallisten ihmisten käyttöä. Eri opettajilta saa myös erilaisia neuvoja. Leirillä opetettavia instrumentteja ovat jousisoittimet, bändisoittimet, piano, harmo-
Helsinkiläinen Kerttu Kivioja oli musiikkileirillä mukana seitsemättä kertaa.
nikka ja laulu. Tänä kesänä leiriläisiä on
ollut hieman viime vuotta vähemmän. kesää musiikkileirillä mukana oleva Multanen asuu ja työskentelee Helsingissä ja välimatka hankaloittaa leirin järjestelyjä. Leirillä on tosi paljon yhteissoittoa ja bändijutut kiinnostaa leiriläisiä vuodesta toiseen. Tänä vuonna Kerttu laskeskelee olevansa mukana jo seitsemättä kertaa. Valitettavasti tänä kesänä tohmajärveläisiä yrittäjiä ei päässyt mukaan, vaan ohjelmapalvelutarjonta koostuu Kiteen ja Kesälahden tarjonnasta. Leirin yhteydessä järjestetään yhteensä kuusi konserttia, joiden huipentumana on sunnuntainen koulukeskuksen salissa järjestettävä päätöskonsertti. Päätoimittaja Jouko Väistö.
KeskiKarjalassa retkeillään
Keski-Karjalan Retkiviikko antaa mahdollisuuden niin matkailijoille kuin paikallisillekin tutustua alueemme monipuoliseen ohjelmapalvelutarjontaan. Myös talvet ovat niin täynnä opetusta ja muita musiikkihommia, että leirin suunnittelulle ja järjestämiselle ei jää enää aikaa. Osa leiriläisistä on kuullut leiristä paikallisten sukulaisten kautta. Jonkun verran kyselyjä on tullut ryhmille järjestettävästä toiminnasta ja vieraille etsitään myös tekemistä. Otamme oppeja tästä kesästä, jalostamme tarjontaa ensi kesälle ja mietimme pitääkö tarjonnasta ilmoitella eri tavalla. Elokuussa kokoonnumme isommalla porukalla käymään läpi kesän kokemuksia ja suunnittelemaan talven tarjontaa. Meillä on valtavasti tarjontaa ja myös loistavia museoita, näyttelyitä ja konsertteja, Titta muistuttaa ja kehottaa myös paikallisia käyttämään oman alueen matkailupalveluja.
Puhoksen musiikkileirin johtajan paikka on toisin sanoen ensi kesälle auki ja uuden leirinjohtajan etsintä on käynnissä. Ensi viikolla ohjelmaan lisätään myös Kiteen AIMOssa järjestettävä lentämisen esittelykurssi. Nykypäivänä myös internetin kautta googlaamalla löytyy leiristä tietoa. Kesälomakin on tarpeen, Multanen toteaa.
Maailman musiikkia vapaasti yhdisteltynä
Tämän kesän musiikkileiriä on vietetty maailmanmusiikki-teemalla. Jos leiriläisiä olisi enemmän, alkaisi majoituksen puolesta olla ahdastakin. Tänä kesänä kokeilemme ohjelmapalvelutarjontaan tutustuttamista kuukauden ajan. Onhan se ollut vähän erilaista nukkua luokan lattialla patjan päällä, mutta ei siitä ole isoa ongelmaa tullut. Voi olla, että viimeinen viikko on sitten vipinäviikko, Titta tuumii.
Puhoksen musiikkileirille saapui tänä vuonna kymmenkunta leiriläistä Etelä-Suomesta, parikymmentä Joensuusta ja viitisentoista Tohmajärven alueelta.
Puhoksen musiikkileiri huipentuu sunnuntain päätöskonserttiin
Poikkeuksellisesti Tohmajärven Tietäväisen koululla järjestetty Puhoksen Musiikkileiri on jälleen koonnut 55 innokasta musiikinystävää yhdessä musisoimaan. Ollaan erittäin iloisia siitä, että saatiin näin hyvät tilat koulukeskuksesta käyttömme. Leiriläisillä on päivittäin oman instrumentin yksityistunti ja sen lisäksi yhteismusisointia. Yhteissoittoa harrastetaan niin jousiorkesterin, 4 bändin, rytmiorkesterien, leirikuoron kuin kaikkien leiriläisten yhteisen musisointiryhmänkin voimin. Leirillä parasta on soittaminen ja että tutustuu uusiin ihmisiin. Myös leirin opettajat esiintyivät leirin alussa omassa kesäkonsertissaan. Erityiskiitokset rehtori Arto Juntuselle ystävällisestä vastaanotosta, Multanen kiittelee. Niin Koivikon kuin Tietäväisen koulun tiloissa on Multasen mukaan omat hyvät puolensa. Mahtuupa joukkoon myös muutama aikuisoppilas. Musiikin lisäksi leirillä on järjestetty perinteiset olympialaiset, vesisotaset sekä leiridisco.
Musiikintäyteinen leiriviikko
Viesti musiikkileiristä levi-
ää Helsinkiin asti esimerkiksi opettajien mukana, sillä monet heistä asuvat Multasen tavoin Helsingissä. Voi olla niin, että tällä hetkellä matkailijat ovat vähän lamaantuneita lämmöstä ja ovat mieluummin mökillä viilentymässä. Kuluneella viikolla ohjelmapalvelutarjontaan on voinut tutustua muun muassa vierailemalla Kiteen Suolakammarissa Riihivalkeassa, osallistumalla mönkijäajelulle Kiteen AIMOssa, kokeilemalla Eräretkeily Willijoen totetuttamaa melontaa Ruokkeella, tekemällä veneretken Karjalan Kievarilta Linnasaaren kauniille hiekkarannalle tai nauttimalla ratsastuksesta Hepovaarassa Puhoksessa. Ensi vuodelle muutoksia on luvassa myös, sillä neljä vuotta leirinjohtajana toiminut Mari Multanen on viimeistä kesää mukana leirillä.
Edellinen leirinjohtaja Timo Nykänen valmentaa leirikuoroa oppilaskonsertteihin.
Paikallismatkailu tärkeää
Alueen ohjelmapalvelutarjonta on monipuolista periaatteella jokaiselle jotakin. Pianoa soittanut äiti on ollut leirillä aikoinaan, joten sitä kautta tulin tänne, Kerttu sanoo. Nuorimmat leiriläiset ovat 7-vuotiaita ja vanhimmat 16vuotiaita. Helsinkiläinen Kerttu Kivioja on ollut musiikkileirillä mukana melko tarkalleen niin pitkään kuin on soittanut selloakin. Ehkä syynä on sekin, että ihmiset ovat uudelle arkoja. Leirin järjestämisestä on vastannut Pohjois-
Karjalan Musiikkiyhdistys yhdessä Tohmajärven kunnan ja Keski-Karjalan Musiikkiopiston kanssa. Mitään raja-aitoja musiikissa ei enää ole, vaan bändissäkin voi olla esimerkiksi viulu mukana. Aktiviteettia on tarjolla suolahuonehoidoista veneretkeilyyn ja kangasmaalaukseen. Kiva on tulla leirille, kun on ollut ennenkin
Eräänä iltana äiti palasi treffeiltä huonotuulisena, kun uusi miesystävä ei tullutkaan. Kukkaloisto kotona Onnelassa on rikkaampi kuin koskaan. Konsertin järjestämistä tukee Kiteen kulttuuritoimi ja Kiteen ev.lut. Jotain teistä jää elämään, rinnallamme kulkemaan. Toivotamme
Su 25.7. Kuljemmeko totuudessa vai harhassa, kenen ja-
Kenen jalanjäljissä kuljet?
lanjälkiä seuraamme. klo 10-14 Tarinatupa ja kirpputori avoinna, klo 12 hartaus. Nuorisotyö: Markku Saarinen lomalla 13.7.-19.8. RUSKARETKI LAPPIIN Pyhätunturin maastoon ja Kairosmajalle 4.11.9. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Ti 27.7. Saarnaa ja liturgi Pertti Venäläinen, kanttorina Anu Lievonen. asti. Janne Jääskelä soittaa osia Bachin soolosonaatista C-duuri. Nyt kuultava Vivaldin teos on tehty matalalle naisäänelle ja jousiyhtyeelle. "Varokaa vääriä profeettoja. Maanantaina: Martta, ort. Hän soittaa urkuja Antonio Vivaldin Stabat Mater teoksessa. Vihitty: Marika Liisa Pauliina Malonen ja Tapani Kai Antero Kanervamaki.
Valssi soi, mieleen toi...
Pirkko ja Kake!
45 vuotta sitten sanoitte "tahdon" . klo 10 Sanajumalanpalvelus, 9. Kylvösi kantavat kaunista satoa. heinäkuuta
2010
Valma Kaarina HANNONEN
o.s. Jos rippikoululainen valitsi oikein, sai hän jättää syntitaakkansa ja pääsi ahtaasta portista sisälle taivaaseen, ja jos hän taas valitsi väärin, hän joutui sivuraiteille. TOIVO LEVANKO Kalliosta
Elma ja Onni Hannosen muistolle
Rakkaat isovanhemmat, jäi jälkeenne suru pohjaton, jäi kaipaus hiljainen. Ilm. Kuules äiti, mä haluaisin kertoa sulle vain pienen sadun... Ikävää kannan kauan, mutta muistoja kauemmin. Nyt saat levätä ilman kipua ja iloita Luojan ruusutarhan väreistä. Monet säveltäjät, mm. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Osmo Kapanen, Hannu Käkelä. sunnuntai helluntaista. Teoksen sanat on painettu ohjelmaan suomeksi, mikä auttaa syventymään teoksen sanomaan. Lopulta tytär halusi kertoa iltasadun, mutta äiti ei halunnut kuulla sitäkään... 040 591 7294.
Onni Partisen hoidosta/palvelusta Hummovaaran kotihoidolle, Anja Holopaiselle, Sonja Ruokolaiselle, Siwan ja Nordean henkilökunnille. Harmaaseen elonarkeen piristystä voi tuoda pienet tarinat ja hupaisat hetket. Haydn, Rossini ja Verdi ovat sen säveltäneet. "Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä." Väärät profeetat ovat henkilöitä, jotka esiintyvät Jumalan lähettäminä kansan johtajina, mutta johtavat harhaan. 1.8. Se on pihasaunan lämmössä ja hiihtoladun jäljissä. Tytär yritti keventää tilannetta parhaansa mukaan, mutta mikään ei tuntunut kelpaavan. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta he ovat raatelevia susia" ... Hyvää kesäpäivän jatkoa!
PÄIVÄN SANA
"Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella. Teoksessa on huikeita rytmejä ja kauniita melodioita, joista myös nykyajan kuulija voi nauttia. Ti 27.7. Sunnuntaina: Jaakko, Jaakob, Jimi, Jaakoppi, ort. Bachiin. Saarnaa ja liturgi Pertti Venäläinen, kanttorina Anu Lievonen. 4:1-6 antaa meille selvän ohjeen siitä, mistä tiedämme, että ihminen on Jumalan asialla. mennessä p. Vivaldi on ensimmäinen barokkiajan suurista säveltäjistä. Konsertin kesto on vajaan tunnin. Kiitämme osanotosta.
Aurinko nousi tänään klo 4.03 ja laskee klo 22.07. 050-3639176. klo 10.00 messu kirkossa ja klo 13.00 kyläkirkossa. Tänäkin päivänä meillä jokaisella on mahdollisuus tarkastella omaa elämäämme ja sitä, mihin suuntaan olemme matkalla. Kiitollisena yhteisestä ajasta Pentti Markku ja Riitta perheineen Erkki ja Annamaria perheineen Liisa Maija, Raimo ja Aimo perheineen
Eino Antero VATANEN
21.8.1932 Kiteellä 25.6.2010 kotonaan Kaivaten sisko ja veljet sisarusten lapset perheineen sukulaiset ja naapurit Elo uuras on ehtinyt iltaan, käsi ahkera väsynyt. Sunnuntain evankeliumiteksti on osa vuorisaarnaa (Matt. kirkonkylästä.
Työkaverit, entiset ja nykyiset Hellistä ja kunnista
tervetuloa
tiistaina 10.8.2010 klo 18.00 kanssani iltakahveille Hummovaaran Juhanantuvalle.
SIRPA Vp. Su 1.8. sunnuntai helluntais-
Rääkkylä
ta. Kristiina, Kirsti, Kirsi, Tiina, Boris. klo 18.00 lauluseurat Marjukka ja Pentti Suoniolla Mehonmäellä, Leena-Susanna
Kesälahti
Mikkonen, Veijo Komulainen. Alttoviulua soittaa Heikki Vilpponen ja kontrabassossa on kiteeläinen Joonas Tuuri. He ovat Joensuun ammattikorkeakoulun musiikinopiskelijoita. Ihailtavasti keskusteluissa yhtä köyttä vedettiin ja toisiaan tuettiin milloin milläkin tavalla. Kuollut: Arvo Ensio Pennanen, 84 v, kirkonkylästä, Veli Mikko Vihanta, 70 v. Uurna lasketaan Kiteen hautausmaalle 7.8.2010 klo 13.00. Soinnuissa valssin voin kuulla sen, se tuo hymyn ja pois vie tuskan. Sijaisena Leena-Susanna Mikkonen. Tiistaina: Unikeonpäivä, Heidi, ort. klo 10 Messu, 10. Anna, Anni, Piia, Ruusa. La 31.7. kirkkoherranvirastoon, puh 013-6881120. Stabat Mater on vanha, 1200-luvulta peräisin oleva katolinen hymni. "Rakkaat ystävät, älkää us-
koko kaikkia henkiä. Keskiviikkona: Atso, ort. Konsertissa soittavat myös viulistit Janne Jääskelä ja Anni Puittinen sekä sellisti Leena Hirvonen. Vivaldin Stabat Mater teoksen laulaa mezzosopraano Kirsti Rautiainen. 2. Leimo, Pauno. Kolehti: Raamattuopetukseen ja nuorisotyölle, Suomen Raamattuopiston säätiö. Seinänaapurikseen he saivat mieshenkilön, joka oli hankkinut itselleen uuden kuulolaitteen. klo 10.0016.00 LEIRIPÄIVÄ PERHEILLE Ruokkeen Lomakylässä. Pääkaupungin keskustassa eräässä kivitalossa yksinhuoltajaäiti asui 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Evankeliumiteksti sanoo: "Hedelmistä te siis tunnette heidät." 1 Joh. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. 1:1718.
NIMIPÄIVÄT
Lauantaina: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja, ort. Kolehti kirkon ulkosuomalaistyöhön. Klo 16.20 Missiolauluryhmän lähtö Kiteelle S-marketin edestä. Tahtomattaankin hän joutui kuulemaan värikkäitä ja opettavaisia keskusteluja. Itselleni tulee sanoista ensimmäisenä mieleen oma rippikoululeirini vuosia sitten. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Kuuluisin on varmaan Giovanni Pergolesin sävellys kahdelle naisäänelle. Eveliina. Heillä on hurskas ulkokuori, mutta heidän sisäinen tilansa ei vastaa sitä. seurakunta.
Iltasatu...
On ilta ja iltasadun aika... Jorma, Jarmo, Paraske, Eeva. Siunattuja kesäisiä päiviä sinulle! Satu Kinnunen Diakoni Rääkkylän seurakunta
yliopistossa lääketieteen lisensiaatin tutkinnon. tytöt perheineen
Su 25.7. Työpäivä pitkä on päättynyt, lepo iäinen on saapunut. Se on vaniljajäätelön maussa, väriloistossa syksyn ruskan. Su 1.8. Hän on ideoinut Kiteen kirkossa 29.7. kuultavan konsertin. Kuulija voi toki antaa vain musiikin "viedä" ja ilmentää teoksen tunnelatauksia raastavasta tuskasta haltioitumiseen ja ylimaalliseen riemuun. Hän jätti suuren vaikutuksen mm. 4
Koti-Karjala
Rakkaamme
Lauantai 24.7.2010
Veljemme, enomme ja setämme
24. Yhteisistä vuosista lämpimästi onnitellen lapset perheineen
Sydämelliset onnittelut
rubiinihääpäivänä 25.7.2010!
Tv. Kolehti raamattuopetukseen ja nuorisotyöhön. 7:15-23) ja käsittelee vääriä profeettoja. Seija ja Maija-sisko
Kiitos
Kutsu tai kiitä KotiKarjalassa!
Tutkintoja
Kiteeläissyntyinen Anu Karasola on suorittanut Tarton
Sunnuntain aiheena on "totuus ja harha". Timo, Irene.
Siunattu Espoossa läheisten läsnä ollessa. Yhteislähtö S-marketin pihasta klo 17.30. Lisäksi hän esittää Bachin ja Buxtehuden urkukoraaleja. Vaittinen 4.5.1941 Kitee 9.7.2010 Espoo Rakastit perhettäsi, annoit itsesi opettajan työlle ja pidit arvossa elämän kauneutta. Sen esittäminen ei ole otsa rypyssä vääntämistä, vaan siinä on tekemisen meininki, kertoo Juha Hurskainen. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Mikko Rinkiselle puh. Sivuraiteella oli enkeli, joka kävi sitten kysymässä, olisitko kuitenkin halunnut valita toisin. Hedelmät taas tarkoittavat ihmisen ulkoista vaellusta, sitä, mitä hän sanoo, miten tekee työnsä, mikä on hänen sydämensä laatu. Parhaat onnittelut!
Mätäkuun juttu
Joki Ensemble ammentaa barokkimusiikin helmiä
Barokkimusiikki ei ole tylsää. Lämmin kiitos Valmaa hoitaneille, saattaneille ja myötäeläneille.
siunattua kesää. Lomalla ja virkavapaalla: Mikko Rinkinen 5.8. No kerro nyt sitten! Olipa kerran, muttei toista kertaa... Hinta 10 eur/ perhe. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen ei ole Jumalasta..." "Oi Luoja, lohduttajamme, ja Henki Pyhittäjämme, opettajamme oikea, totuuteen meitä johdata ja armollasi kaunista." (Virsi 115:1) Kulkekaamme siis Jeesuksen jalanjäljissä, niin pysymme oikealla tiellä. Siellä oli eräänä iltana kristityn vaellus, jossa piti tehdä valintoja Jumalalle mieluisan ja epämieluisan elämän välillä. Piet
Kerran olen käynyt myös Ponutaipaleella. Neljä vuotta myöhemmin Heli valmistui traden-
omiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja on siitä asti tehnyt assistentin töitä ITalalla. Tilintarkastajina jatkavat samoin Seppo Åkerlund ja Reetta Naumanen Joensuusta, varalla Kari Ilvonen ja Esko Laasonen. Heli kertoo seuraavansa missikisoja edelleen, joskin julkisuuden puolesta pitää kisojen kehityssuuntaa negatiivisena. Kyllä missivuoden aikana saatuja kontakteja yritysmaailmaan on pystynyt hyödyntämään. Kaksikolmasosaa kokousten osanottajista on jatku-
vasti tullut Pohjois-Karjalan alueelta. Sukuseuran erovuoroiset hallituksen jäsenet Ahti Ilvonen Kiteeltä, Jussi Ilvonen Joensuusta, Veijo Ilvonen Rääkkylästä ja Mirva Lindström Helsingistä valittiin edelleen jatkamaan seuran 12-jäsenisessä hallituksessa. Veikö nykyinen hektinen elämä ja rahan hankinta minun aikani aiemmin. Silloin voi vielä kysyä heiltä terveydentilasta ja suvustakin. Ihan hyvää kuuluu, kun tällä hetkellä olen koko heinäkuun kesälomalla. Haudoillakäynti on tavallaan oman sielun hoitoa, kun ei tullut käytyä läheisen luona hänen eläessään. Päivän varaan reissuun. Tampereella pakollisena valintana on ollut joko Ilveksen tai Tapparan kannustaminen. Se on jännä, että murre aina muuttuu paikan mukana.
kaverilta tarttuneen innostuksen myötä. Alkuhartaudessa Kirsti Pasanen Ilomantsista kertoi mm. Moottoripyöräihmiset ovat aika rentoa porukkaa ja tulevat aina juttelemaan, kertoo Heli.
Muistoja missivuodelta
Missivuodesta Helille on jäänyt positiivisia muistoja. Positiivisiin asioihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Parhaimpina muistoina jäi mieleen Miss Universumkisoihin osallistuminen Namibiassa, jossa tapasin Martti Ahtisaaren. He saivat nauttia talon maukkaista juhla-antimista. Mukana oli kuumasta säästä huolimatta väkeä varsin paljon, jopa Ruotsista asti. Esimies korosti kuitenkin edelleen, että määrä ei ole ratkaiseva, vaan se tiivis tunnelma, joka on vallinnut joka kokouksessa. Viitisen vuotta sitten ajoin itselleni synttärilahjaksi moottoripyöräkortin ja ostin Honda Shadow-pyörän. Käykää katsomassa läheisiänne silloin, kun he ovat elossa. Irja tiivisti toiveensa kaikkien kuulijoiden puolesta näin: "Kun vain riittäisi aina voimia ja kuntoa tulla seuraavaankin kokoukseen tapaamaan sukulaisia ja tuttuja."
Ilvosten sukukokous pidettiin tänä vuonna Rääkkylässä Sintsin Tähtitaivaassa. Helin valinnaksi päätyi Tappara, jonka asiakastilaisuuksissa hän toimi juontajana kolmen vuoden ajan opiskeluaikoinaan.
Kun menin oikeisiin töihin en sen jälkeen ole juontotöitä tehnyt. Ajattelin, että vähän vaihtelua oli saatava, kun olin samassa firmassa koko tuon ajan. Sukuseuran jäsenmäärä on jatkuvasti pysytellyt 200 kahta puolen. Edelleen uusia ihmisiä tavatessaan Heli kuulee olevansa tutun näköinen ja niminen, vaikka liikkuukin nykyisin aivan eri kuvioissa. Miksi vasta haudalla. Heli kertoo myös ajaneensa mopolla jo pienenä ja taitavansa myös traktorilla ja kuorma-autolla ajon, joten moottoripyörällä ajamisen opettelu ei ole ollut vaikeaa. Sami Harinen ja Seppo Ilvonen esittivät uskonnollisia lauluja kitaran säestyksellä. Lauantai 24.7.2010
Koti-Karjala
5
Ilvosten sukuseura vietti 25-vuotisjuhlia
Ilvosten sukuseura kokoontui 25-vuotisjuhlakokoukseen toissa sunnuntaina Rääkkylässä Sintsin Tähtitaivaassa. Murre on ehkä kaikista suurin ero karjalaisuuden ja hämäläisyyden välillä. Nykyisin tuodaan liikaa esille skandaaleja, Heli miettii.
Helin loma on mennyt siskonsa 2,5-vuotiaan Olavi-pojan kanssa touhutessa ja mansikoita poimiessa. Sukuseuran esimiehenä jo 25 vuotta toiminut Ahti Ilhopeamitalit Veikko Ilvoselle Lieksaan, Pirkko Jokiselle Kontiolahteen, Anja Kalliolle ja Kirsti Pasaselle Ilomantsiin. Innostuneena ja hyvillä mielin aloitan uuden työn, vaikka vähän jännittääkin. Luuletteko, että hautausmaan multiin kätketty ruumis tai jopa pelkkä tuhka tästä kostuvat. Nykyisin tunnen itseni sekä karjalaiseksi että tamperelaiseksi. Valitettavasti se tuntuu kuitenkin ulkokultaiselta. Sukuseuran 25-vuotisjuhlan päätteeksi Rauno Satuli Helsingistä, Kirsti Pasanen Ilomantsista ja Irja Ilvonen Rääkkylästä kertoivat, mitä he ovat saaneet sukukokouksista ja mitä he toivovat tulevista kokouksista. Puhetta pitämässä Ahti Ilvonen.
vonen esitti lyhyesti juhlahistoriikin. Perinteisessä sukupuheessaan esimies korosti, että emme ole vainajien palvojia, vaikka keräämme sukutietoutta. Siitä käy selville mm., että sukukokouksiin on vuosikymmenten aikana ottanut osaa liki 3 000 jäsentä, keskimäärin 115 osanottajaa 26 paikkakunnalta ja 2-3 eri maasta aina kokousta kohti. Joka kesä olen tullut Kiteelle pyörällä ja pysähtynyt matkan varrella Lappeenrannassa. Musiikista huolehtivat tällä kertaa suvun omat soittajat, hanurilla Aulis Laasonen Kotkasta ja viululla Pertti Ilvonen Joensuusta. Koitereen luontokirkosta. Ilvosten sukuseura kuuluu edelleen maamme yli 1 000 sukuseuran joukossa jäsenmääränsä perusteella suurempien puoliskoon.
Sukuseuran mittavana tavoitteena on saada Ilvosten sukua entistä enemmän luettavaksi kirjan lehdille. Kotiseudullaan Heli vierailee edelleen lomallaan, kuten tänäkin kesänä. Tosin viime vuosina osanottajamäärä on usein jäänyt al-
le sadan. Turha on muistaa nurmen alla nukkuvaa, sanoi entinen kansanedustajakin. Ehdottomasti kiva on tulla täällä aina käymään, Heli iloitsee.
Vaikka Heli onkin viettänyt monta vuotta hämäläisten keskuudessa, palautuu karjalaisuus mieleen ainakin kotiseudulla vieraillessa, kun puhe muuttuu karjalanmurteeksi. Kun läheinen on poissa, ei voi enää kysyä ja kirjata muistoja talteen. Tampereeseen Heli kertoo tykästyneensä, koska kaupunki ei ole liian iso, mutta tarjoaa kuitenkin paljon tapahtumia, kuten jokakesäisen Tammerfestin. Aikansa kutakin, Heli tuumaa.
Vaihtelua elämään
Elokuun alussa Heli siirtyy uuteen työpaikkaan aloittaessan työn johdon assistenttina Metsolla, joka on Pirkanmaan toiseksi suurin työllistäjä.
Olin 10 vuotta töissä ITalalla assistenttina. Juhlapäivän kunniaksi sukuseura luovutti ansiokkaasta toiminnasta Pertti Ilvosen suunnitteleman ilvesaiheisen pronssimitalin Seppo Ilvoselle Kiteelle sekä sama-aiheiset
Mitä kuuluu?
Heli huristelee kesäisin Hondalla
Vuoden 1995 Miss Suomi Heli Pirhonen on jäänyt lähtemättömästi monen kiteeläisen mieleen, vaikka onkin asunut Tampereella jo vuodesta 1996. Sukuseura pitää sääntömuutoksen jälkeen kokouksia joka toinen vuosi.
Varsin leikkisän tervehdyspuheen piti hallituksen jäsen Veijo Ilvonen Rääkkylästä. On hyvä asia, kun saa aina pitkästä aikaa tavata sukulaisia ja muita tuttuja. Vaihtelua Helin elämään on tuonut myös 30-vuotissynttäreiden kunniaksi alkanut uusi harrastus, moottoripyöräily,. Heli lähettää terveisiä kaikille Koti-Karjalan lukijoille.
Opiskelun myötä maisema vaihtui
Muutto Tampereelle ratkesi opiskelupaikan myötä vuonna 1996. Pesäpallon seuraaminen Tampereelle muuton jälkeen
on vaihtunut jääkiekoon, vaikka Heli kertookin edelleen käyvänsä pesäpallo-ottelussa ainakin kerran kesässä. Tampereellakin erilainen puhetapa edelleen tunnistetaan, vaikka Heli on sulautunut uuden kotikaupunkinsa murteiden sekamelskan keskelle hyvin
Karjalan Pyhäjärvi ry:n henkilöjäsenmaksuksi päätettiin 10 euroa ja perhejäsenmaksuksi 20 euroa.
Karjalan Pyhäjärvi -yhdistyksessä on jäseniä noin 300. Tämänkertaiseen konserttiin limittyvät myös runotekstit. Viime vuonna suoritetussa kunnostushankkeessa todettiin, että rakennetuista 140:sta kohteesta 46 kaipasi peruskorjausta tai huoltoa. Juurikkajärvi on kokonaan irti tästä hankkeesta, Heinonen kertoi.
Kosteikot yksi vaihtoehto
Arvo Ohtonen Ely-keskuksesta kertoi kosteikkojen perustamisesta LEADER-rahalla. Konsertissa esiintyvät lehtori Liisa Karhu (viulu ja alttoviulu) ja opettaja Timo Hacklin (hanuri). Lasse Lind. Loput noin 100 kohdetta toimivat edelleen moitteettomasti. Lisäksi riistonhoitopiirit saivat merkittävän summan sellaista avustusta, joka voidaan kohdistaa niille alueille, jotka eivät välttämättä kuulu nor-
Tuokiokuvia Tohmajärveltä
Luukkosen sävellyskonsertti vanhassa pappilassa
Viulutaiteilija Kari Luukkosen sävellyskonsertti Blue Lake Jewels, järviaiheisia impressioita, järjestetään Tohmajärven Kirkkoniemessä sijaitsevassa vanhassa pappilassa 1. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Jouko Turkka. Myös Kiteen kaupunginhallituksen lausunto on vastoin tuotannon käynnistämistä.
Toimintaa riittää
Karjalan Pyhäjärvi ry:n toimintasuunnitelmaan on kirjattu merkittävä määrä muita tekemisiä: hoitokalastusta ja näkösyvyysmittauksia jatketaan, ojitushankkeiden valvontaan ja seurantaan tarvitaan kaikkien ranta-asukkaiden panosta, valtakunnallinen leväseuranta Pyhäjärvellä jatkaa toimintaa... Vuonna 2002 alkanut hoiKokouksen puheenjohtajana toimi talvet Espanjassa asuva ja kesät Kiteellä viettävä luontoharrastaja Veikko Makkonen.
maali kosteikkojen rakentamiseen. Seremoniamestarina toimii kapteeni evp. elokuuta. Turvetuotantosuunnitelmista ovat kirjelmöineet Karjalan Pyhäjärvi ry sekä KeskiKarjalan Luonto ry sekä yksityiset henkilöt. Kari Luukkonen kertoo, että kaikki konsertissa soitettavat sävellykset ovat syntyneet tilauksesta syksyllä 1988. Kosteikot ovat yksi keino vähentää vesistöihin pääseviä rehevöittäviä aineita. Yhdistyksen lausunnoista poiketen Kesälahden ja Kiteen kunnat hyväksyivät Pyhäjärven rantaosayleiskaavan. Erikoisiksi kohteiksi keskiviikkona Kesälahdella kokoontunut vuosikokousväki asetti Juurikankanavan ja Ätäskön välille laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien saamiset. Särki ja lahna ovat yleisesti tuomittuja ruokakaloja kansansuussa, mutta kokouskahvien yhteydessä asiasta oltiin eri mieltä.
Ätäskössä on tapahtunut lievää parantumista. Kosteikkojen osalta yksi myönteinen asia on siinä, että niiden hoitotukea maksetaan viiden vuoden ajan rakentamisen jälkeen. Tuulinen ilma vastaavasti saa edelleen pohjassa olevat aineet sekoittamaan veden. Ely-keskuksen edustajat muistuttivat lisäksi yhdistyksiä Kiteen Matolamminsuon turvetuotantohankkeessa. Sävellys on myös tulevan konsertin ohjelmistossa. Pohjois-Karjalassa on sisällä parasta aikaa 15 eri hakemusta. Hallituksen jäseniksi tulivat Anniina Kontiokorpi, Tuomas Ojanen, Pentti Hämäläinen, Topi Rautio, Mikä Lännenpää, Aimo Karttunen, Kari Pöllänen ja Marja Simola. Mm. Vuonna 2006 vastaavassa konsertissa Tohmajärvellä esiintynyt laulaja Viktor Klimenko esitti Luukkosen Blue waves -kappaleen, joka on nimetty Tohmajärven kirkolle. Tämän seurauksena yhdistys teki valituksen Kuopion hallinto-oikeuteen ja seuraa kaava-asiaa edelleen. Viime vuonna tuki oli 4 000 euroa/ha ja nyt 11 500 euroa/ha. näkösyvyys tyynellä ilmalla on parantunut. Kosteikkosuunnitelmat Pohjois-Karjalassa on tähän asti tehnyt Riistakeskuksen Reijo Kotilainen, Ohtonen opasti. Mainittakoon, että Kari Luukkosen isän serkku ja Kari ja Marjatta Luukkosen vihkipappi Eero Vertanen on asunut puolison-
Konsertti koostuu Kari Luukkosen sävellyksistä.
sa Raijan kanssa pappilassa pienen ajan kesäpappina ollessaan.
Sävellyskonsertin teemana ovat järvet.. Käytännössä kosteikkojen suunnittelu ja kohteiden valinta tehdään yhdessä riistanhoitopiirin kanssa. Vuosikokoukseen saapui 17 aktiivia.
totyön toteutus käsitti kaikkiaan 16 000 hehtaarin valuma-alueen kartoittamisen ja valumavesien huomioimisen. Jotakin on siis saatu aikaan, kuten tutkimustuloksetkin kertovat. Ätäskön osalta nykyinen kunnostushanke päättyy ensi vuoden maaliskuussa. Ely-keskuksen tutkimustulosten mukaan
Puheenjohtajaksi edelleen valittu Jouko Turkka toi terveisiä Pyhäjärven kalasaaliiden muodossa. Mm. Tämän vuoden aikana puhdistamme altaita ja rakennamme muutamia uusia lisää. Tukea voivat hakea niin viljelijät kuin yhdistyksetkin. Tässä yhteydessä rakensimme 140 erilaista allasta, patoa, valutuskenttää... Kosteik-
kojen rakentamiseen on mahdollisuus hakea valtion avustusta, joka on lisääntynyt koko ajan. Vanha pappila sopii mainiosti tämän pienimuotoisen konsertin pitopaikaksi, ja järviaiheiset sävellykset saavat siellä uutta kantoa. Tämä siitä syystä, että voidaan paremmin hyödyntää vesilintukantojen säilyminen. 6
Koti-Karjala
Lauantai 24.7.2010
Karjalan Pyhäjärvi ry vuosikoukouksessaan:
Ätäsköön laskevat vaativat edelleen lisätoimenpiteitä
Karjalan Pyhäjärvi ry on asettanut yhdeksi päämääräksi Pyhäjärven suojelussa Ätäskön ja Juurikkajärven kunnostustoimenpiteiden jatkamisen. Yhdistyksen omien rahoitustoimenpiteiden lisäksi päärahoitusta haetaan Metsäkeskukselta ja Ely-keskukselta.
Kokoukseen mukaan kutsuttu Metsäkeskuksen metsäneuvoja Pertti Heinonen palautti mieliin 10 vuotta sitten käynnistetyn Ätäsköjärven hoitotoimenpiteet
Mistään pienestä yksilöstä ei ollut kysymys, ainakaan tassun koon perusteella. Eipä jäänyt pyöräilijäkään ihastelemaan karhua. 2,19 + pantti 0,80)
99
5
Pouttu
95
PORSAAN MARINOITU ULKOFILEEPIHVI 1 kg alkuperämaa Saksa
1
05
HK
POPRILLI 400 g (2,63/kg)
18
90
KOFF III
24 tlk, 7,92 l (1,93/l) (sis.15,30 + pantti 3,60)
Palvelemme ma-pe 721, la 718, su 12-18
Karhu säikytti pyöräilijän Keijolle komea järvitaimen
Kiteeläisen Keijo Vattusen suuta veti messingille, kun hän palasi maanantaiaamuna kalareissulta Hiekanpäänselältä Pyhäjärveltä. Karhu ei jäänyt tervehtimään pyöräilijää vaan jatkoi matkaansa tien yli metsään. Kelpaapa siitä valmistaa kalaherkkua.
Hiekanpääselkä on tunnettua lohikalojen vesialuetta.
Kiteeläinen mieshenkilö koki elämänsä ainutlaatuisen elämyksen pyörälenkillään. Ja löytyiväthän ne. Torstaiaamuna Korkeakangas-Närsäkkälä tiellä Hirvolanmäen tienhaaran tuntumassa hyppäsi tiheästä horsmikosta suurikokoinen karhu tielle. Painoa kalalla oli tarkasti ilmaistuna 5 425 grammaa. Hänen 60-milliseen verkkoonsa oli sotkeutunut komea taimen. Elämys jäi kuitenkin vaivaamaan ja pyöräilijä päätti sittenkin jatkaa matkaansa. Känykkäkamera tallensi jäljet ja vertauskuvana olleen ajohansikkaan. Lauantai 24.7.2010
Koti-Karjala
7
Uudistunut S-market KITEE tarjoaa!
1
Hinnat voimassa S-market KITEE 26.7. Tapahtuman ikuistamisen jälkeen pyörälenkki jatkui ja kilometrejä kertyi torstaiaamun aikana 44.
Pyöräilijän ja karhun kohtaaminen tapahtui 50-70 metrin etäisyydellä.. Ero kohtaamishetkellä oli 50-70 metriä. Miestä kiinnosti pulssin tasaannuttua, jäikö tienvarteen karhun jälkiä. Hän kääntyi vaistomaisesti tulosuuntaansa. 31.8.2010
99
Meira
500 g (3,98/kg)
KULTA KATRIINA
0
69
Marli JUISSI MEHUJUOMAT 1l
2
PEPSI, PEPSI MAX TAI JAFFAT 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) (sis
Lankomies Timosen Simo Kiteeltä oli vastaavana mestarina. Antti Ilvonen pakkasi tavaransa peräkärriin, jonka veturina toimi vanha Valmet 502 -traktori. Siinä samalla vedän uistinta. Järvelle on mukava pysähtyä mato-ongelle tai saunomaan. Lahdessa oli hyvä asua ja tehdä töitä, en minä kadu sinnekään lähtemistä. Töitä riitti, sen minkä ehti tekemään. Antti Ilvonen oli 15 vuotta Peugeotin merkkikorjaamossa töissä ja 25 hänellä oli oma yhden miehen korjaamoyritys. Peräkärrin takalaudassa luki isolla: Minä lähden Pohjois-Karjalaan! Kaksi päivää köröttelin traktorin pukilla kahdeksan tuntia päivässä. Telkkarista tuli joku englantilainen sarja tai elokuva, jossa miehet pilkkivät keskellä järveä pienessä mökissä. Menin siskon luo Lahteen perjantaina ja maanantaina menin autokorjaamolle töihin. Vielä 60 vuotta sitten Onkamon vesi oli juomakelpoista, hän muistelee. Puolessa matkassa yövyin Juvalla, Ilvonen muistelee muuttoaan. Mielelläni lähden puhdistustalkoisiin. Enkä ole katunut pätkääkään.
Antti Ilvonen ehti asua Lahdessa 40 vuotta. Työssä ollessa täällä tahtoi viikonloppuisin aina aika loppua kesken. Entisen työnantajan kanssa meillä oli todella hyvä yhteistyö. Sitten jalostin ajatusta, että miksei lautalla voisi olla sauna. Ajattelin tehdä siihen uuden maitolaiturin. Syksyllä 2008 se sitten tapahtui. Joskus olisi kiva tutustua Pienen-Onkamon maisemiin. Kuutostien varrella Rääkkylään ajaessaan hän oli nähnyt Luumäellä tynnyrisaunoja. Kesälomat hän vietti kesämökillä Sintsissä, kotitilalta lohkaistulla rantapaikalla. Marjaan ja sieneen menen aina tuolla skootterilla, se on helppo parkkeerata minne vaan. Kolme vuotta sitten hän muutti mökin vakituisesti talviasuttavaksi. Saunan Ilvonen sijoitti on lautalle, jonka alla on kuusi ponttoonia. Kyläläiset ovat ottaneet sen hyvin vastaan, rakentaja myhäilee. Yksi nikkaroinnin tulos on nähtävillä Kokonsalon tietä Sintsiin ajaville. Antti Ilvonen on jo kolmen vuoden ajan oma-aloitteisesti parantanut Onkamojärven vedenlaatua. Lautalla on pieni tynnyrisauna. Tekemisen puute ei ole vielä päässyt yllättämään. Sieltä ohjattiin minulle vanhempia Peugeotin malleja korjattavaksi. Lääkäriinkin siellä on helppo päästä. Työpäivät venyivät pitkiksi varsinkin touko- ja kesäkuussa ennen kesälomaa ja elokuussa kesäloman jälkeen. Autonasentajalle ei löytynyt työtä Pohjois-Karjalasta, Rääkkylästä puhumattakaan. Mutta jo muuttaessani tiesin, että palaan Rääkkylään, kun pääsen eläkkeelle. Lauttasauna seilaa tänä kesänä neljättä kesää. Viimeiset 15 vuotta Antti Ilvosen auton keula kääntyi kohti Rääkkylä kesälomien lisäksi joka viikonloppu, myös talvella. Saunaan mahtuu viisi kylpijää samanaikaisesti. Automies haluaa myös saada sormensa rasvaan, ta-
Antti Ilvosen nikkaroima maitolaituri Murtoniementien varressa on tuonut mukavia muistoja tekijälleen ja monille kyläläisille.
Minä lähden Pohjois-Karjalaan! luki Antti Ilvosen traktorin peräkärrissä, kun hän muutti majansa Lahdesta Rääkkylään.. Ilvonen on myös myönteisesti yllättynyt hyvistä palveluista. Rakennusyritys teki Ilvoselle mittatilaussaunan. Olisi hienoa, jos saataisiin järvi puhdistettua. Aikaisemmin tässä lahdella kasvoi niin tiheä lumpeikko, että sa muodosti vedenpinnalla keinuvan maton. Varalla on vielä toinen pienempi moottori. 8
Koti-Karjala
Lauantai 24.7.2010
Onnellinen paluumuuttaja
40 vuotta suunnittelin, että palaan Rääkkylään, kertoo Sintsissä Suur-Onkamojärven rannalla asuva Antti Ilvonen. Nyt on aikaa tehdä polttopuuta, kalastaa, marjastaa ja sienestää. Pienenä harmina on, että läheinen Salmensuunsilta on niin matala, että saunalautta ei mahdu sen alta. Muuttoon liityi se tavallinen tarina. Olen joka kesä niittänyt lumpeita pois ja nyt ne ovat huomattavasti vähentyneet. Sauna painaa 350 kiloa, joten kyytiin voi tulla isompiakin miehiä. Ponttoonit kantavat 2000 - 2500 kiloa. Riitta Makkonen
Antti Ilvonen käy usein kalassa saunalautallaan.
Moni on katsonut kahdesti ja hieronut silmiään, kun on nähnyt Antti Ilvosen saunoineen SuurOnkamon vesillä.
Hyvät palvelut, mukavat ihmiset
Ihmiset ovat ihan erilaisia
täällä Rääkkylässä, kuten yleensäkin Pohjois-Karjalassa, mukavia ja lupsakoita.
Siellä maailmalla heti erottuivat ne, jotka ovat PohjoisKarjalasta lähtöisin. Lauttaa hän ohjaa vanhalla Puegeotin ratilla. Usein käymme Pyhäsaaressa grillaamassa. Paljon hommia jäi tekemättä. Siinä samalla paikalla oli ennen suuri maitolaituri, jossa ennen kylän nuoret kokoontuivat toisiaan tapaamaan ja riiamaankin. Murtoniemen tien risteyksessä on uusi maitolaituri. Ajattelin, että tuollainen kalastusmökki olisi kiva. Rääkkylään pääsin hammaslääkäriin viikon sisään, Lahdessa piti jonottaa kaksi vuotta, hän vertailee.
Kyläkauppa on seitsemän kilometrin päässä Kompakalla ja isommat ostokset onnistuvat Joensuusta. voitteena olisi entisöidä 1964 vuosimallin Peugeot 404.
Seilaava sauna
Antti Ilvosen rannassa laiturissa on kiinni vähän erikoisempi lautta. Pihalla on kookas halli, jossa voi nikkaroida yhtä ja toista. Runsas vuosi sitten suunnitelmista tuli totta. Lauttasaunallaan Antti Ilvonen seilaa pitkin Suur-Onkamojärveä. Hammaslahden terveyskeskukseen pääseen labora-
torioon etukäteen ilmoittelematta ja enemmälti jonottamatta. Saunalautta liikkuu kahdeksan hevosvoiman perämoottorilla
Lisäksi pidetään arpajaiset ja mopoaiheista visailua. (013) 684 8424/Jouko Kaasinen (Marko Torni lomalla 13.7.7.8.)
Koti-Karjala Koti-Karjala
puh. Tiistaina vuorossa oli tutustuminen Suomen suurlähetystöön sekä Eiffel-tornin valloittaminen! Keskiviikon
ohjelmaan kuuluneet Seinen risteily, Vallankumouksen aukiolla vierailu sekä kävely Champs-Élyséen halki Riemukaarelle jäivät varmasti kaikkien mieleen. heinäkuuta Varpasalon kylätalolle. Alkuillasta on kylätalon pihamaalla näytillä on siis uudempia ja vanhempia mopoja ja moottoripyöriä. Lopuksi tanssia Kinnusen Karin tahdittamana. Maanantaina Pariisiin saapumisen ja majoittautumisen jälkeen suuntasimme Louvren taidemuseoon, jossa kiertelimme suomalaisen oppaan johdolla. Viimeisenä päivänä halusimme myös katsastaa Riemukaaren sekä Eiffeltornin ilta-aikaan ja se todellakin kannatti! Matkamme sisälsi myös itsenäistä aikaa, jolloin opim-
...sekä Eiffel-torni.
me Pariisin metron salat ja ranskalaisten tapakulttuuria. Vasemmalta Terhi Kosonen, Heini Manner, Sohvi Honkanen, Katri Lappalainen, Inka Alvila, Niina Salmelainen, Veera Timonen, Elisa Ikonen ja Noora Hakulinen. klo 15.00 mennessä.
Soita ja varaa mainospaikkasi pikaisesti puh. Riemukaari...
Matkan aikana tutustuimme muun muassa Pariisin tunnetuimpiin nähtävyyksiin, joista olimme tehneet ennen matkaa esitelmiä muille pidettäviksi. Yllättävän monelta martalta tai martan mieheltä löytyi liiteristä mopo tai vanha moottoripyörä, oman pappatunturin omistava Ulla Hirvonen kertoo. Mopo- ja moottoripyöräteeman mukaisesti voi onneaan koettaa onnenpyörässä. (013) 684 8411, Fax 414 593 sähköposti: markkinointi@kotikarjala.fi. Yllätykset ovat erittäin mahdollisia. Autollakin saa tulla, lupaa puheenjohtaja Ulla Hirvonen. Kaiken kaikkiaan matkamme oli onnistunut ja toivom-
me lisää vastaavanlaisia projekteja järjestettävän tulevaisuudessakin! Rakastuimme Pariisiin ja kaikki matkalaiset vakuuttivatkin palaavansa sinne vielä uudestaan. Sinne he toivottavat lämpimästi tervetulleiksi kaikki mopoilijat ja moottoripyöräilijät läheltä ja kaukaa. Mopoilla päristelevät mopomartat Irja Ihalainen, Sari Hirvonen ja Ulla Hirvonen.
Varpasalon martoilla Mopoiltamat
Varpasalon Martat päristävät mopoilla ja moottoripyörillä - kypärät päässään tietenkin - omiin Mopoiltamiinsa keskiviikkona 28. Mopoiltamat ovat jatkoa pari vuotta sitten järjestetylle vanhojen autojen iltamille. Myöhemmin illalla ovat Mopomartat vauhdissa: tarjolla on sketsejä, musiikkia ja muuta mopoaiheista ohjelmaa kylätalon täydeltä. Tohmajärveltä ja Kiteeltä matkalaisia oli opettajan lisäksi yhteensä yhdeksän. Kontiolahden ryhmä koostui kymmenestä opiskelijasta sekä heidän opettajastaan ja oppilaanohjaajastaan.
Koti-Karjala
9
Ranskanopiskelijat kieli- ja kulttuurimatkalla Pariisissa
Tohmajärven ja Kiteen ranskanopiskelijoiden ryhmä Vallankumouksen aukiolla. Pääsylipputuloilla järjestetään toimintaa Varpasalon martoille ja muillekin ympäri vuoden.
koulujen alkamisesta.
Lehti jaetaan täyspeittojakeluna jokaiseen talouteen Kesälahden, Rääkkylän sekä Tohmajärven alueella.
ASIAA
Mainosaineistot viimeistään pe 30.7. Heini Manner
Vauhtia kaupankäyntiin ilmoitus
Kauppias!
Koti-Karjalan SUURJAKELUUN
keskiviikkona 4.8.2010
Varpasalon Martat päristävät helmat lepattaen pappa-Tuntureiden sarvissa Mopoiltamiin. Lauantai 24.7.2010
Osa Tohmajärven ja Kiteen lukion ranskanopiskelijoista sekä vastaava ryhmä Kontiolahden lukiosta toteuttivat keväällä Opetushallituksen avustaman kieli- ja kulttuurimatkan Pariisiin.
Matkan oli alun perin tarkoitus toteutua viikolla 16, mutta Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttama tuhkapilvi esti ensimmäisen yrityksemme. Matkan ajankohta saatiin kuitenkin onnistuneesti siirrettyä viikolle 20, jolloin Pariisin aurinkoinen sää suosi meitä. Kuva: Helena Sorsa.
Pariisin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvat mm. Kaupoissa asioiminen ranskan kielellä sekä paikallisten puheen ajoittainen ymmärtäminen olivat kaikille hienoja kokemuksia. Sain sen äitienpäivälahjaksi, hän nauraa. Kahviosta saa maittavia leivonnaisia, myymälästä leivonnaiset ja käsityöt voi ostaa mukaan. Torstaina tutustuimme nykytaiteenmuseo Centre Pompidouhun sekä Notre Damen katedraaliin
Merja Kostamo oli tyttömäinen Siljana. Ällistyttävintä on se, että homma todella toimii. Myönteistä oli sekin, että näyttelijät rohkenivat laulaa. Miestä alkaa lappaa talossa, kuka muiskun, kuka tilusten ja kuka emännän toivossa. Luvassa on vielä yksi esitys Huvikeskuksessa. Tapahtumat voisivat hyvinkin sijoittua vaikkapa Tohmajärvelle. Lähes hengittämättä ympärille kerääntyneet oppilaat seurasivat Rintalan työskentelyä, viivan irtonaista lentoa, sitä perhosen keveyttä, millä pensseli tai liitu tavoitti märän paperin, sitä intensiteettiä, millä hän valitsi värit ja lennätti ne juuri oikeaan kohtaan. Kauko Myyryläinen Antti Hermanni Juikurisena oli mainio savolainen piällys-
mies. Esityksiä on vielä luvassa kaksi. Roolivalinnat olivat osuneet kohdalleen. Rakennustyöt toivat kylille miehiä eri puolilta Suomea, läheltä Savosta ja kaukaa Pohjanmaalta. Ymmärrettiin, mitä hän oli tarkoittanut sanoillaan. Riitta Makkonen
Jukka Rintala Kesälahden akvarellikurssilla:
Pitää vaan tehdä ja tehdä, perhostellen!
Kesälahtelaiset akvarellistiharrastajat saivat viikonloppuna tuhdin annoksen uutta oppia akvarellitaiteen jalossa työstännässä.
Kesälahden Kulttuuriseuran järjestämälle kurssille osallistui parikymmentä innokasta taiteilijan alkua Kesälahdelta ja muualtakin Suomesta. Mamman-Liisan talossa on kolme naimatonta naista: Liisa, Silja ja ruotiakka EevaStiina. Närsäkkälän näytelmäryhmä on myös kiertävä teatteriseurue. Närsäkkälän ryhmä onnistui tekemään myös rehevän ja jouhevasti etenevän Lassilatulkinnan. Se kokoontuu puhtaasti teatterin tekemisen ilosta, sillä mikään opisto tai muukaan taustayhteisö ei sitä velvoita. Kivinavetan näyttämö oli lavastettu Mamman-Liisan tuvaksi. Erityisesti he pitivät siitä, että opettajat olivat koko ajan läsnä ja antoivat yksilökohtaista palautetta. Tarjokkaita on molemmin puolin. Oikeastaan ketään muuta ei olisi voinut kuvitellakaan riuskaotteisen Mamman-Liisan rooliin kuin Leila Uuksulaista, joka oli luonteva ja temperamenttinen Liisa.Yksi näytelmän herkullisimmista roolitöistä oli Irma Kostamo Ruotiakka Eeva-Stiinan roolissa. Nyt he tarttuivat toisentyyppiseen komediaan, Maiju Lassilan perinteiseen maalaiskomediaan, Kun ruusut kukkivat. Hän korosti, että kaikki tavat työskennellä ovat oikeita. Heidän kotinäyttämönsä on Kontiolan maamiesseuran talolla, mutta tänä kesänä he ovat ehtineet näytellä jo Puhoksessa ja Kiteenlahdessa Partalanmäellä. Närsäkkäläiset ovat aikaisemmin näytelleet farssin puolelle kallistuvia näytelmiä Tatu Pekkariselta, Agapetukselta ja muilta farssinikkareilta. Ulkoisesti hän onnistui tehtä-
vässä niin hyvin, että vain käsiohjelmasta saattoi päätellä, että näyttämöllä saapastelikin Mikon lapikkaissa nainen. Oppilaille kasvoi opinnälkä niin kovaksi, että Rintalaa ja Hännistä vaadittiin tulemaan uudemman kerran kurssinpitoon. Vetääkö pitemmän korren Simo Matikainen (Hannu Lappalainen) vasemmalla vai Antti Juikurinen (Kauko Myyryläinen)?
Mitä mahtaa Silja vastata Jorkka Jurtikan kosintaan?
volaisen ja viekkaan karjalaisen. Hiljaisiksi katsojat sai myös Hännisen esimerkki muotokuvan tekemisestä. Partalan kivinavetta oli sunnuntaina täynnä väkeä. Lassila piirtää luonnekuvia suomalaisista heimoista, tappelunhaluinen eteläpohjalainen tapaa sanavalmiin sa-
Mamman-Liisa (Leila Uuksulainen) mielii miehelään. Hän näytti, ettei akvarellin tekeminen ole vain pientä ranneliikettä, vaan se on koko kehon työskentelyä. 10
Koti-Karjala
Lauantai 24.7.2010
Lassilaa rehevästi
Närsäkkälän näytelmäryhmä Maiju Lassila: Kun ruusut kukkivat Rooleissa: Leila Uuksulainen, Merja Kostamo, Irma Kostamo, Päivi Hakulinen, Ritva Wetterstrand, Pertti Karttunen, Hilja Pakarinen, Aarne Kostamo, Kauko Myyryläinen, Hannu Lappalainen
Närsäkkälän näytelmäryhmä on monella tapaa poikkeuksellinen. Lisää vain rohkeutta näyttämölle, niin hyvä tulee. Sanassa se on Savon mahti, istutti Lassila Antti Hermanni Juikurisen suuhun, ja taisi vähän ihaillakin savolaisten taitoja sanailun saralla. Päivi Havukainen oli hätkähdyttävästi romanin näköinen Ruusa-mustalaisena. Näyttelijät ovat hyvissä väleissä keskenään ja yleisö saa sitä, mitä on tullut katsomaan: hyvät naurut tai vähintäänkin hauskan hetken komedian parissa. Aarne Kostamo Jorkka Maijanpoika Jurtikkana oli oppinut pohjalaisen murteen ja äänenpainon ja henki pohjalaisuutta koko olemuksellaan. Vaativin urakka lienee kuitenkin ollut Hilja Pakarisella, joka eläytyi rautatierakentaja Mikko Siunatun rooliin. Hyvältä tuntui myös lopuksi pidetty palautekeskustelu, jossa kaikki työt käytiin läpi. Jukka Rintalan ohje akvarellisteille oli: Pitää vain tehdä ja tehdä, ikäänkuin perhostellen! Ei kurttuotsaisesti! Hän ja Hänninen todettiin siitä erikoisiksi opettajiksi, että he näyttivät oppilailleen, miten he itse työskentelevät. Kurssipaikkana oli Kesälahden kunnanviraston valtuustosali. On vain löydettävä oma itsensä maalaamisessa, oma tapa työskennellä, tehdä kuvia omalla käsialalla. Sekä paikan akustiikka että näyttelijöiden äänenkäyttö ansaitsee kiitoksen, varsinkin, kun näyttelijöillä ei ollut mikrofoneja. Oppilaat kokivat kurssin erinomaisena ja innostavana. Rintala lupautuikin ja sovittiin, että seuraava kurssi tai kaksikin Kesälahdella on ensi kesänä.
Jukka Rintalan mielestä akvarellien maalaaminen on ikäänkuin perhostelua. Hannu Lappalainen hoiti epäkiitollisen umpikieron kerimäkeläisen Simo Matikaisen roolin hienosti. Olipa rakennettu kookas uunikin
liesineen. Kun ruusut kukkivat sijoittuu aikaa, jolloin Suomeen rakennetaan rautateitä eri puolille Suomea. Ryhmä on siinä mielessä demokraattinen, että teatteriseurueen jäsenet ohjaavat toinen toisiaan. Oppilaat seurasivat hänen työskentelyään lähes hengittämättä.. Närsäkkäläisillä ei ole myöskään ohjaajaa. Taiteilijan olemus oli niin keskittynyt työhönsä, ettei kukaan uskaltanut virkkaa mitään. Rekvisiittaa näyttämöllä oli kohtalaisen paljon, mutta kaikkea kuitenkin käytettiin, eikä tavaramäärä vaikeuttanut pienellä näyttämöllä liikkumista. Viiva on tärkein, Rintala sanoi ja ryhtyi maalaamaan kurssilla vallitsevaa tunnelmaa. Tieto on mennyt rautatieläisillekin. Närsäkkälän näytelmäryhmän kunniaksi on sanottava sekin, että kuuluvuus oli yhtä hyvä, istuipa etupenkissä tai ylhäällä takana. Myös Pertti Karttunen laukkuryssä Miihkulina onnistui hyvin roolissaan. Opettajina heillä oli oivat opinantajat, taiteilijat Kaija-Leena Hänninen ja Jukka Rintala
Viime kaudella pelasin pari peliä Mestiksessä. Tulevaisuudessa Eemeli haluaisi ammattikiekkoilijaksi. Realistisempi tavoite on kuitenkin SM-liiga. Suomen maajoukkuekuvioihin Aapi nousi puolitoista vuotta sitten.
18-vuotiaiden maajoukkuetta valmentavan Mika Laurikaisen edeltäjänä toiminut Sami Vehkakoski kävi seuraamassa pelejäni Espanjassa. Keskipitkä rata, 4,2 km: 1) Emmi Kaalimaa 43.06, 2) Auli Hirvonen 49.14, 3) Pertti Nyberg 49.37, 4) Olavi Turunen 50.40, 5) Tuula Matikainen 52.15, 6) Salli Kaalimaa 52.55, 7) Veikko Kolu 53.41, 8) Marko Martiskin 1.05.18, 9) Roope Reponen 1.07.56, 10) Ville Happonen 1.13.50, 11) Anu Happonen 1.14.06, 12) Marja Päivinen 1.14.58. Ei osaa enää olla treenaamatta, pakko olla koko ajan menossa, Eemeli toteaa. Hauskaa hommaa.
Kasvattava kokemus
Kiteellä ei ollut yhtä pal-
jon treeniä kuin Tampereella. Ratamestarina toimi Pentti Torni ja apumiehenä hänellä oli Pentti Pelkonen. Alan työaika ei sovi kaksi kertaa päivässä treenaavalle jääkiekkoilijalle, joten hän hankki lisää koulutusta liikunta-alalta. On mukava saada koppeja ja pitää joukkue pystyssä. Kovissa seurajoukkueissa pelaaminen on Aapin mielestä äärimmäisen tärkeää. Kasvattava kokemus, opin elämään yksin. Tärkeintä on tässä vaiheessa, että saa pelata. Hän kuitenkin pyrkii pääsemään ykkösvahdin paikalle. Hän on pelannut futista kymmenkunta vuotta. Se tuntui enemmän omalta, mutta työn sovittaminen urheilijan arkeen on haasteellista.
Jaaman rasteilla 31 suunnistajaa
Keski-Karjalan Rastin viime viikon viikon kuntosuunnistukset juostiin Rääkkylässä Jaaman maastoissa Timo Ojenin laatimilla radoilla. Jos saisi valita, niin rapakon taakse menisin. Aapi on päässyt pelaamaan mm. Sopimus kirjoitettiin pari kuukautta sitten. Aapi Helvelahti kääntää tältä osin historian lehden. En muista, oliko se pakosta vai ei, mutta hyvin olen viihtynyt. Hän on vakiinnuttanut paikkansa Suomen edustusjoukkueessa alle 18-vuotiaiden ikäluokassa.
Penttien rasteilla 46 suunnistajaa
KeKaRan kesäkuun viimeiset kuntorastit pidettiin Puhoksen maastoissa. Ravintoa ja lepoa ei saa tarpeeksi. Aloitin vuonna 1997 kenttäpelaajana. Maalivahdin homma kiinnosti, mutta joukkueella oli jo kaksi veskaria. Minulla on nyt ammatteja valmiina, jos sattuu vaikka loukkaantuminen. Hän ei saanut vapaata, koska kiekkoleiri sattui palveluksen viimeiselle viikolle. Ensi kaudeksi seura vaihtuu. En tiedä, olinko kentän huonoin vai mikä se syy oli, hän vitsailee. Nyt pääsin edustusjoukkueeseen, kun oli hyvä kausi. 6 ilman ajanottoa. Ne saivat liikkeelle 46 suunnistajaa. Itsenäistyminen alkoi nuorena. Kiekkoa ei saa pelätä, vaikka ne tulisesti tulevat kohti, Eemeli Sivonen pohtii.
Hauskaa hommaa
Peruskoulun penkiltä lähtö Tampereelle oli iso muutos.
Ennen Tapparaan lähtöä Eemeli pelasi Kiteellä. Ei ole samanlaista harjoittelua kuin siviilissä. Pelipaikka on topparin tontti.
Aapi Helvelahti käy kesäisin seuraamassa 3-4 Kiteen Pallon Superin yhdeksikön peliä. Kyllä Suomesta on lähdettävä ulkomaille, jos haluaa kehittyä ja päästä huipulle, hän sanoo. Treenejä on päivittäin, jopa useamman kerran päivässä, minkä päälle tulevat sarjapelit. Siinä tapahtuu kehitystä. Aapi on tälle tielle lähtenyt ja aikoo sillä myös pysyä. Joensuuhun Eemeli tuli, koska siellä pääsee pelaamaan enemmän kuin Tampereella. Mestis on puoliammattilaistaso. Eemeli lähti peruskoulun jälkeen Tampereelle, missä pelasi Bpoikien SM-sarjaa Tapparassa. Suomessa se on paljon. Viime kaudella sain kolmisenkymmentä peliä alle. Puoli vuotta oli sopiva palvelusaika maalivahdille. Ruotsia, Viroa, Liettuaa, Venäjää, Itävaltaa, Kreikkaa, Irlantia, Islantia ja FärSaaria vastaan. Rasteille lähti 31 pihkaniskaa Lyhyt rata, 1,6 km: 1) Juha Lipponen 18,14, 2) Janne Lipponen 18,29, 3) Kalevi Tarvainen 19,18, 4) Antti Lipponen 19,25, 5) Minka Suomela 19,44, 6) Saimi ja Katri Suomela 23,42, 7) Ville Multanen ja Jorma Reponen 25,09. Oli kulttuurishokki, kun täällä harjoiteltiin kolme kertaa ja Tampereella kymmenen kertaa viikossa. Nyt maajoukkueen pelejä on takana jo toistakymmentä. Tulokset: Pitkä rata, 5,95 km: 1) Jouko Vasarainen 48.04, 2) Juha Ilvonen 50.02, 3) Harri Happonen 54.34, 4) Mitja Lievonen 55.54, 5) Tero Hynninen 58.12, 6) Arto Tiainen 1.01.17, 7) Pasi Hirvonen 1.03.21, 8) Petri Leskinen 1.03.23, 9) Pekka Kinnunen 1.04.58, 10) Jouko Hakulinen 1.06.31, 11) Arto Salminen 1.09.05, 12) Martti Matikainen 1.13.25, 13) Juha Pakarinen 1.21.09. Tokkopa koskaan. Lauantaina oli päättöjuhla ja maanantaina muutin, hän muistelee.. Hänen isovanhempansa Anneli ja Antti Helvelahti sekä Salme ja Esko Purmonen asuvat Kiteellä ja Tohmajärvellä. Kävin Itä-Suomen liikuntaopiston erikoisryhmien liikunnanohjaus -kurssin toissa talvena, Eemeli kertoo. A-ikäisenä hän siirtyi Joensuuhun.
Ensi vuoden pelaan Mestistä. Viimeiset kolme kautta Joensuussa ovat tuoneet Eemelille runsaasti pelikokemusta. Hän haluaa jalkapalloammattilaiseksi ja sen lisäksi tavoitteena on päästä pelaamaan Suomen A-maajoukkueessa. Joskus Eemeli kertoo miettivänsä, missä pelaisi, jos olisi jatkanut kenttäpelaajana. Kanadassa junnut pelaa kuutisenkymmentä ottelua kaudessa, SM-liigassa pelataan saman verran.
Tampereella Eemeli opiskeli LVI-alaa Pirkanmaan taitokeskuksessa. Kun molemmat maalivahdit lopettivat, hänet passitettiin tolppien väliin. Lyhyt vaativa rata, 2,9 km: 1) Samuli Saukkonen 37.07, 2) Jorma Reponen ja Martti Hynninen 37.22, 4) Veikko Parviainen 48.01, 5) Elli Pelkonen 50.57, 6)Aulis Sinkkonen 54.09, 7) Veijo Ilvonen 54.55, 8) Ulla Multanen 59.11, 9) Maiju Karjalainen 1.00.16, 10) Eemeli Saukkonen 1.09.54, 11) Tuomo Saukkonen 1.15.05, 12) Antti Lipponen ja Juha Lipponen 1.19.48. Tammikuussa hän meni armeijaan Kontiorantaan. Lauantai 24.7.2010
Koti-Karjala
iloitsee. Niitäkin kertyy kauden mittaan runsaasti, sillä Andalusi-
an lohkossakin on kaikkiaan 16 joukkuetta, jotka pelaavat kaksikertaisen sarjan. Aapilla on tähän selkeä selitys: Ne ovat huipputaitavia ja osaavat pelata hyvin yhteen. Intti sotki jonkin verran, kun kunto tippui siellä. Ykkösvahdin paikka ei olisi auennut Tapparassa. Menestystäkin on tullut mukavasti, fifty-fihty -tahtiin, hän täsmentää.
11
Aapi tekee futishistoriaa
Keski-Karjalasta on harvemmin noustu jalkapallon maajoukkueeseen. Lyhyt vaikea rata, 3,4 km: 1) Martti Hynninen 38,15, 2) Veijo Ilvonen 40,27, 3) Kimmo Martiskin 40,36, 4) Päivi Pelkonen 44,21, 5) Auli Hirvonen 44,50, 6)Veijo Karttunen 45,29, 7) Eino Vasström 45,58, 8) Ulla Multanen 54,00, 9) Marko Martiskin 1.01,58. Keskipitkä rata 5,2 km: 1) Timo Hynninen 1.00,40, 2) Anu Happonen 1.09,29, 3) Ari Hirvonen 1.10,48. Menneellä kaudella hän pelasi Fuengirolan A-juniorien joukkueessa. Jos kenttäpelaaja tekee virheen, sitä ei huomata, mutta veskarin toheloidessa tulos on yleensä maali, hän pohtii pelipaikkansa luonnetta. Aapille jalkapallo on henki ja elämä. Parikymppinen Eemeli on asunut jo viisi vuotta poissa vanhempien luota. Nykyisin treenaaminen on jo elämäntapaa. Ihan hyvää kesäviihdettä, hän tuumaa.
Takana toistakymmentä maaottelua
Espanjassa harjoittelutahti on
junioritasollakin kova. Olen lähtökohtaisesti kakkosvahti, kun (Antti) Härmä tuli ykköseksi, Eemeli kertoo. Kai sitä on vähän sekopää, että menee maaliin. Peli-
paikkavalinta ei kuitenkaan harmita. 1 ilman aikaa. Moni kiekkoilija opiskeli alaa, joten päätin kokeilla. Kiekkoa ei saa pelätä, vaikka ne tulisesti tulevat kohti. Lisäksi edustusjoukkuetta on rakennettu niin, että siihen on otettu mukaan seuratason tutkapareja kuten Barcelonan Iniesta ja Xavi, hän tietää.
Aapin juuret ovat Keski-Karjalassa. Vastustajien listakin on pitkä. Pitkä rata, 6,4 km: 1) Jouko Vasarainen 48,09, 2) Juha Ilvonen 52,39, 3) Harri Happonen 55,17, 4) Pasi Hirvonen 55,38, 5) Tero Hynninen 1.04,44. 1 ilman aikaa. Ei se kuitenkaan ollut minun juttu. Armeija oli myös syy, miksi Eemeliä ei nähdä CCMkiekkokoulun ohjaajana tänä vuonna. 2 ilman aikaa.
Puoli vuotta palvelusta
Keskityn tässä vaiheessa kiekkoon. Lyhyt helppo rata, 1,2 km: 1) Janne Lipponen 20.20, 2) Ville Multanen 22.23.
Tähtäimessä ammattilaisuus
Aapin ohella 18-vuotiaiden maajoukkueessa on pari muutakin ulkomailla pelaavaa kaveria. 1 ilman aikaa. Aapi itse on asunut jo pitkään Espanjassa isänsä Juhan siirryttyä vuosituhannen vaihteessa Aurinkorannikon Suomalaisen koulun eli Escuela Finlandesan rehtoriksi. Kaisu Salminen
Kai sitä on vähän sekopää, että menee maaliin. Siitä se lähti, hän
Tampere kasvatti, Joensuussa saa pelata
Toiveissa maalivahdin ura
Tohmajärveläinen Eemeli Sivonen pelaa tällä hetkellä Jokipoikien Mestis-joukkueessa maalivahtina. Miksi sitten espanjalaiset ovat jalkapallossa maailman parhaita. Aapi siirtyy A-juniorien ylimmälle sarjatasolle Andalusian lohkossa pelaavan malagalaisen San Andresin riveihin. Samaan aikaan käydyn Fin5 Rastiviikon ja paahtavan 33 asteen helteen takia suunnistajia oli hieman tavanomaista vähemmän
RUNOJA RIIHESSÄ Annikin ja Kyöstin runonäyttely Potoskavaarantie 61:ssä. Raimo Turula, ohj. KYLLIKIN TALO (Norotie 3) auki 28.6.-13.8. Avoinna ti pe klo 11 - 17, la klo 11 - 15, su klo 12 - 15. Korutaiteilijat/muotoilijat Heli Kauhanen, Essi Sikanen 11.6.-14.8.. Tiedustelut 044 253 1250.. Liisa Heiskanen, ohjaus Seija Pirhonen. Vapaa pääsy. Mikään tyyli ei tunnu vieraalta, Ari kertoo. Marjo-Riina Alhaisen lasimaalauksia, lasinsulatus- ja mosaiikkitöitä. Ari on tehnyt lauluja 16vuotiaasta lähtien, vuodeesta 1975. Ensimmäiset sanoitin englanniksi, koska arastelin sanoa suomeksi, mitä ajattelin ja tunsin. 12
Koti-Karjala
On täysin laskematonta, kohtaavatko tekijän ja kuulijan ytimet konsertissa tai levyä kuunnellessa. Tiedustelut 050 331 2672. Pakkastalven kauneus ja paksu kuura vaikuttivat selkeimmin Taigan kehtolauluun. klo 13 Kiteen Huvikeskuksessa.. Vapaa pääsy. Viimeisten neljän vuoden aikana musiikki on tullut takaisin elämääni - eturiviin suorastaan. En kerro, mitä yleisesti ajattelen, vaan mitä nimenomaan ajattelen. Ikuisuuden toinen ääni oli ensimmäinen kokemus sävelletyksi tulemisesta. Bach, c-duurisonaatti viululle, Janne Jääskelä. Peilikuvana -konsertti kuullaan Rääkkylän lisäksi keskiviikkona Kesälahdella.
Tee sä duetot, tokaisi Päivi Arille, kun yhteistyön jatkoa viime syksynä mietittiin. avoinna klo 11- 17 Kesälahden koulun juhlasali, Pyhäjärventie 3 Sovintolassa Galleria Luokka: "SININEN ON SITRUUNAA KIRPEÄMPI". Rinkilänmäellä, vanhalla Akkalan kou-lulla (Akkalantie 20) on muistonäyttely kaikille lakkautetuille kyläkouluille. Raili Näätäsen PAJU- JA KUKKAPIHANÄYTTELY, Susonpolku 4, avoinna heinä- elokuussa sopimuksen mukaan. Sanoitusten aiheet nousevat omista kokemuksistani, joiden annan tulla esiin sellaisenaan. kesäkuuuta. Ohjelmassa mm. Ensimmäinen yhteinen
Omat polut
Päivi otti nuoruudessaan seitsemän vuoden ajan laulutunteja Karkkilassa Raili Pajulta. Kiteen kirkossa klo 18.00. klo 19. Kulttuuri-ikkunaan tulevat tiedot Kesämatkailuinfo Kauppakeitaa-seen, Kiteentie 5, 14.6. +35840 105 1021, sähköposti: kitee@kitee.fi. Avoinna joka päivä klo 10-18. Säveltäjänä pyrin olemaan monipuoinen. Tutustumisen ohella vierailijoita pyydetään tunnistamaan valokuvia.
RÄÄKKYLÄ
PEILIKUVANA - KONSERTTI Koivuniemessä su 25.7. Kesäteatterin ja ent. Janne Jääskelä, viulu; Anni Puittinen, viulu; Heikki Vilponen, alttoviulu; Leena Hirvonen, sello; Joonas Tuuri, kont-rabasso; Juha Hurskainen, urut; Kirsti Rautiainen, laulu;. KAURILAN KOULUMUSEO avoinna tilauksesta vähintään 10 hengen ryhmille. Hänen ensimmäinen sävellyskonserttinsa oli tilaustyö Suomen Reumaliiton kesäpäiville Joensuussa 2005.
KULTTUURI-IKKUNA
Kiteen kulttuuritoimisto suljettu 12.7.-22.8. Konsertit järjestää Pohjois-Karjalan Musiikkiyhdistys ry. Arin kanssa laulaminen tuntui ekasta biisistä lähtien hyvältä ja luontevalta, eikä yleisön pyyntöön duettojen laulamisesta tarvittu monesti yllyttää. Vedic Art -taideryhmäläisten maalaamia sielunkuvia. Se oli luottamusta toisen olemiseen ja tekemiseen ensimmäisestä henkäyksestä, Ari luonnehtii.
Peilikuvana - kaksiääninen kohtaaminen Koivuniemessä
Sunnuntaina Rääkkylän Koivuniemessä seuraa jatkoa rääkkyläläisen Päivi Kölhi-Hirvosen ja kesälahtelaisen Ari Koskelan kiitettyihin duetoihin. Akkalan- Jouhkolan Ns-talolla (Akkalantie 68) Auki 11-15. Pääosa Arin ja Päivin lauluista kertoo ihmisen kuvastumisesta toisessa ihmisessä: rakkauden kokemisesta ja kokemattomuudesta, empimisestä ja rohkeudesta, horjumisesta ja vakaudesta, meneisyydessä ja tässä hetkessä. Tuloksena työstä oli 16 melodiaa, joihin kaikkiin hän sävelsi myös toisen äänen. Kuvataiteilija Anu Turunen, Kesä-galleria: "HERKISTYMISEN JÄLJET". klo 13, ti 27.7. Nautin sanojen monimerkityksisyydestä ja tekstien monitasoisuudesta, Ari kertoo.
Lauantai 24.7.2010
esiintyminen Arilla ja Päivillä oli Verso Visual Artistien näyttelyn avajaisissa heinäkuussa 2008 Rääkkylän Paksussaniemessä. Myllytu-vassa esillä Arvo Ahokkaan ottamia koulu- ja rippikuvia kuudelta vuosikymmeneltä. ma-pe klo 1416. Avoinna 1.7.-30.7. Rääkkylään muutettuani parikymmentä vuotta sitten 1991 tammikuussa työ ja perhe veivät suurimman osan aikaani, musiikki ja laulu jäivät taka-alalle. Veijo Tikka. Kaksiääninen laulu antaa mahdollisuuden kuvastaa kohtaamista ja sen vaikutuksia sävelin, Ari kertoo. SAARA TIKKA - MAALAUKSIA Rääkkylän myllymeijerillä 7.-31.7. Järventauksen Seurapirtti hei-
KITEE
KESÄTAPAHTUMA la 24.7. Joki Ensemble esittää BAROKKIMUSIIKIN HELMIÄ TORSTAINA 29.7. Kokemus osoittautui villiksi, virkistäväksi, aikaa ja voimia vaativaksi. LASIRIINAN KESÄGALLERIA, myyntinäyttely 2.-31.7. TAIDENÄYTTELY "PUUTARHASSA" Pellikkalantie 2, Niinikumpu 5.7.-1.8. Elämyskeskus Tipin Nokassa (Kopolantie 5, Särkijärvi) mm. Taiteen merkitys on siinä, että se tulee ytimestä ja menee ytimeen.
Runosuonen pallolaajennus
Peilikuvana -projekti tuotti uusia elämyksiä myös Päiville. Keskustelusta Arin kanssa syntyi idea lauluun. ma-pe 10-17. Vapaa pääsy, paitsi kesäteatterinäytöksiin AFRIKAN MORSIAN Tohmajärven kesäteatterissa su 25.7. Useimmat tein varhaisaamun kävelylenkeillä pimeydessä. Järjestää Puhossalon Jouhen-vaaran kyläyhdistys. Ari on nyt säveltänyt viisi runoani, joista yksi, Sänkisonaatti, on kymmenisen vuotta sitten laulunopettajalleni synttärilahjaksi tehty ja muut uusia. KESKIVIIKKOISET MUSIIKKITUOKIOT ke 28.7. Anne Hakala, Heli Hyytiä, Satu Loukkola, Maritta Kakkinen, Merja Kupiainen, Matti Happonen, Ahti Pitkänen, Lasse Lassheikki ja Pekka Syväniemi. Anneli Timonen, Auli Partio, Sari Rinkinen, Merja Kupiainen, Kaisa Jussila, Merja Kovanen, Anne Pehkonen, Ari Koskela. Yhteisesti kirjoitettu Häävalssi taisi tehdä pallolaajennuksen runosuoneeni ja seuraavat tekstit syntyivät pyytämättä. Teemana leirillä maailmanmusiikki. avoinna joka päivä klo 10-20. PUHOKSEN MUSIIKKILEIRIN KONSERTIT Tohmajärvellä Tietäväisen koululla, auditorio la 24.7. kunnantalon piha-alue, Hopeakalliontie, Värtsilä.Monipuolista ohjelmaa, kesäteatteria, melontaretki ja näyttelyitä. Tähän mennessä omia lauluja, toisten tekemien runojen sävellyksiä ja vieraskielisten laulujen suomennoksia on kertynyt 150. Puhossalon näytelmäryh-män esittämä, Topiaksen käsikirjoittama näytelmä EI IKINÄ sekä kilpailuja. klo 19, to 29.7. klo 16, ke 28.7. Voin vain olla itse rohkea, en vaatia sitä muilta. Käsikirj. Kun Ari ei ideaan tarttunut, Päivi päätti kirjoittaa tekstin itse. MYLLYTUVAN MUSEOALUE JA KAHVILA (Kirkkotie 9) auki heinäkuun loppuun ma-pe klo 12-17. JÄLKEEMME VEDENPAISUMUS. Kuvissa kyläläisiä, koululaisia ja erilaista kylän toimintaa. klo 19, Yhteislaulutilaisuus kesäteatterilla, Vesa Honkanen laulattaa. Kiteentie 4, avoinna ti-la 12-17. klo 16, su 25.7. Avoinna ma - pe 10 - 16.
KESÄLAHTI
KOKO PERHEEN KONSERTTI Myllytuvan museoalueella (Kirkkotie 9) ti 27.7. - 13.8.2010 ma - pe klo 10 - 17, Puh. Suomen ympä-ristökeskus on koonnut kiertävän julistenäyttelyn ilmaston muutoksista ja merien suojelun ekologisista kyn-nysarvoista. Heti kun opin soittaman kitaraa. Avoinna: ma-pe klo 10-17, la klo 10-13, muina aikoina sovi Irmeli Loukkaanhuhta 050 366 2197.
sesta toisessa ihmisessä. ke-su klo 12-18 Verso - ryhmän TAIDEPOLKU Myllymeijerin ympäristössä 17.6.-29.8.
TOHMAJÄRVI
24.-25.7. Tiedustelut, ryhmävaraukset / yksityistilaisuu-det puh 0400 253 722. Harjoituksissa kolme viikkoa aikaisemmin ihmettelin, miten helposti taivuttiin samoihin nuotteihin. Tunnen vain oman sisimpäni. klo 13 Jouhentalolla Puhossalossa. klo 14. VÄRTSILÄPÄIVÄT on yli 30 vuotta vanha perinnetapahtuma. PUUN SIELU näyttely Onkamossa avoinna joka päivä 1219. klo 14 leirin päätöskonsertti Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy. LEO KARPPASEN ATELJEE Heinoniemessä avoinna heinäkuussa 12-18, la 10- 15. Päivi Kölhi-Hirvonen ja Ari Koskela laulavat uutta, yhteistä tuotantoaan ihmisen kuvastumi-
näkuu la-su klo 10 - 16 VANHOJEN VALOKUVIEN NÄYTTELY. Ari aloitti loppiaisena ja viimeinen sävel vingahti 7. klo: 12 - 19. 26.7.-8.8. Vapaa pääsy TAIDENÄYTTELY PUHOKSESSA Kesägalleria Voikoi, Kantatie 30, 7.7.-1.8. Kiteen Tilkkukilta "Vuosien varrelta". TAITOKESKUKSEN ULLAKON NÄYTTELY Hannele Rusilan tekstiilejä. VANHAN KOULUN LUMOISSA -NÄYTTELY 1.7.-31.8. PYSYVÄ IKONINÄYTTELY Kiteen Pyhän kolminaisuuden kirkossa, Valamontie 4. Närsäkkälän kesäteatteri esittää Maiju Lassilan komedian KUN RUUSUT KUKKIVAT su 25.7. Esiintyy perheorkeste-ri Intiankuu. KÄSTEKOSEN PIHA-AITAN KESÄNÄYTTELYT Ilmarisentie 5, avoinna joka päivä klo 1117. REPOSEN ONNI Värtsilän kesäteatterissa la 24.7. Vi-valdi, Stabat Mater, Buxtehude, urkuteos. Riihi avoinna ilman ohjausta ja aikarajoitusta. klo 18 Kiteen-lahden Partalanmäellä ja su 1.8. PONTIKKANÄYTTELY. klo 18. klo 19 bändikonsertti, sali su 25.7. klo 18 oppilaskonsertti, auditorio la 24.7. Vailla aikaisempaa kokemusta kaksiäänisten laulujen säveltämisestä hypähdin henkisesti lentoon ja suostuin yhdellä henkäyksellä, Ari kuvailee. klo 19 käsikirj. Leo Karppasen KALEVALA 175-VUOTTA JUHLANÄYTTELY Juhanantuvalla avoinna masu klo 11-17. Taidenäyttely SYVÄLTÄ - SISÄLTÄ 2.7.-8.8. VANHOJA KAMEROITA JA VALOKUVIA -NÄYTTELY Kiteen kotiseutumuseossa. avoinna ke-su klo 12-18. Aittanäyttelyssä Arvo Ahokkaan ottamia "Eri-näisiä mukavia kuvia Kesälahdelta". -JULISTENÄYTTELY Tohmajärven kirjastossa 5.29.7.. AURINKOKUNNAN KUVANTEKIJÖIDEN TAIDENÄYTTELY 1.-31.7
Tohmajärvi ja Värtsilä perustivat omansa. Tämän esityksen myös Kesälahden päättäjät hyväksyivät. Tätä Kesälahti ja Rääkkylä eivät voineet hyväksyä. Maaherra Timonen ja sosiaalineuvos Helenius lääninhallituksesta toimivat sovittelijoina. 0200 71400 arkisin klo 6.0014.00 ja viikonloppuisin klo 6.0012.00.. Me autamme.
toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi AVOINNA: MaKe 8.3016.00 ToPe 8.3015.30
TOIMITUSJOHTAJA Marko Torni PÄÄTOIMITTAJA Jouko Väistö TOIMITUS: Tuomo Flinkman Riitta Makkonen Aladár Bayer Veijo Mustonen Niina Nyrhinen MAINOS/MARKKINOINTI Jouko Kaasinen LASKUTUS
684 8422 684 8425 684 8426 684 8427 684 8430 684 8428 684 8429 684 8424 684 8431
ISSN 1236-4495
KUSTANTAJA: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy PAINO: Lehtisepät, 2010
ILMOITUSTEN SISÄÄNJÄTTÖ: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi lauantain Koti-Karjalassa.
Copyright: 2005 Michael Mepham. Näin kuntainliiton asioista voitiin hyvin pitkälle päättää terveyskeskuksen hallinnon sisällä. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 , sis. Järjestöpalsta 1-5 riviä 4,49 , sis. Karpola oli tuolloin ministeri. alv. 2x30 pmm 48,59 , sis. Kesälahden kanssa olimme tästä täysin yksimielisiä. Laskutuslisä 3,20 , sis. Pääterveysaseman suunnittelua voitiin jatkaa ja päästiin rakentamaan. Tätä tukkilaisnäytelmää lauluineen esitetään tänä kesänä Punkaharjulla, metsämuseo Luston kesäteatterissa ja myös Kesälahdella on pari esitystä. alv., seuraavat rivit 2,17 , sis. alv. Kuntainliiton toimesta ei rakenneta tiloja muualle kuin Kiteelle. Lauantain lehteen torstaina klo 11.00 mennessä.
Täytä ristikko siten, että jokaisella pysty- ja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Tämä Arto Niemisen kirjoittama näytelmä valottaa vuoden 1952 kesää, jolloin metsätöitä ja uittoja tehtiin vielä käsivoimin ja puuta kuljetettiin vesireittejä pitkin. Ongelmaan ratkaisun toi erityisesti se, että kovan lobbauksen jälkeen vanhainkotien vuodeosastopaikat kaikissa kunnissa saatiin käyttötalousmenojen osalta valtionapuun oikeutettaviksi vuodeosastoiksi. Olinhan terveyskeskuksen hallinnossa yhtäjaksoisesti tuon 25 vuotta. Kuntainliitto rakensi sitten Rääkkylään vuodeosaston. Käytännön toiminta alkoi vuonna 1973. 14
Koti-Karjala
Lauantai 24.7.2010
Vanhan mestarin joutsenlaulu
Reissumiehen poika Myllyteatterissa
Simanainen muistelee:
Keski-Karjalan terveyskeskuskuntainliiton perustamisesta
Rääkkylän pitkäaikaisin kunnanjohtaja Ilkka Simanainen on ollut eläkkeelle jäätyään 14 vuotta hiljaa. Kukapa vielä muistaa, että
pääterveyskeskuskin Kiteelle rakennettiin Kiteen kunnan varoin, valtionosuudet tulivat jälkikäteen. Teatteriryhmä koostuu pääosin savonlinnalaisista teatterintekijöistä, mutta mukana on myös muutama punkaharjulainen ja kesälahtelainen esittäjä sekä laulavana tukkilaisena Paavo Hakulinen Helsingistä. Minua ihmetyttääkin nyt, miksi kuntainliiton loppuvuosina kuntainliiton sisälle sekä omistajakuntien välille syntyi jatkuvaa riitaa.
PL 34 82501 KITEE
Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti.
ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN JA LAUANTAISIN
Tehtävä nro 119:n ratkaisu.
Asiantuntevaa vakuutuspalvelua!
Vain If vakuutuksista saa nyt myös S-bonusta, kysy lisää!
Pokentie 8, 82500 Kitee
Puh. Vuosi muistetaan myös olympialaisista, miss universumista, viimeisistä sotakorvausjunista itään ja CocaColan rantautumisesta Suomeen. 040 181 2535 timo.soininen@if.fi Ole huoletta. Vuokra sovittiin määräytyvän samoin kuin tuohon aikaan kunta rakensi teollisuustiloja yritykselle. Tämän jälkeen kuntainliiton sisällä ei ollut luottamushenkilöitten eikä virkamiesjohdon kesken ongelmia. Ongelmaan piti saada ratkaisu. Eräs keskustaryhmän neuvottelu, jossa olin mukana, käytiin Karpolan kotona. Myöskään Kiteen, Rääkkylän ja Kesälahden kuntien välillä ei ollut erimielisyyksiä koko minun virka-aikanani. Kesälahdelle ja Rääkkylään voi tulla joitain vastaottopisteitä. Nyt hän on avannut sanaisen arkkunsa ja kertoo Rääkkylän kunnan menneisyydestä ja Keski-Karjalan kuntien yhteistyön kehittymisestä 1960-luvulta lähtien nykypäivään. Rääkkylä ja Kesälahti rakentavat omat terveyskeskuksensa omalla kustannuksellaan ja kuntainliitto vuokraa toimitilat. Kohtaamiseen liittyy kolmiodraama. alv. Kesälahdella ja Rääkkylällä oli määräysvalta kuntainliitossa. Kesälahti kuitenkin rakensi vuodeosastonsa itse. Kuntainliiton hallitukseen oli tuolloin valittu keskeiset päättäjät jokaisesta kunnasta. alv. Yritysrivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 3,99 , sis. Sopu syntyi heti ja talousarvio valmistui lopullisesti. Toisessa kirjoituksessaan hän muistelee terveyskeskuskuntayhtymän vaiheita.
Kansanterveystyön kuntainliitto perustettiin Kiteen, Kesälahden ja Rääkkylän kesken. All rights reserved.
OIKEUSAPUTOIMISTO
Hovintie 3, 82500 KITEE 010 3660901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 010 3652434, 050 3082571
Kesälukemiseksi Koti-Karjala tilaa
www.kotikarjala.fi
ILMOITUSHINNAT: mv 4-väri 1.24 1.69 Etusivu 1.18 1.66 Takasivu 1.06 1.51 Teksti Tekstin jälkeen 1.06 1.51 Kuolinilmoitukset 1.06 Hintoihin lisätään arvonlisävero 23 % Pienin väri-ilmoitus 100 pmm.
Rivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 2,60 , sis. TILAUSHINNAT: Kesto 74,00 /vuosi, määräaikainen 12 kk 80,00 .
Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Se tapahtui sitten, kun Keski-Karjalan vuoro tuli lääninhallituksen ja valtion rahoitusohjelmaan. Idea ongelman ratkaisemiseksi syntyi Rääkkylässä Osmo Hirvosen, Arvo Kurjen ja kunnanjohtajan toimesta. Kiteeläisille esitettiin, että valtiovallalta saatavat rakennusavustukset käytetään Kiteelle pääterveysaseman ja siihen liittyvien vuodeosastopaikkojen rakentamiseen. Piti olla selvää, että pääterveyskeskus rakennetaan Kiteelle ja terveysasemat Kesälahdelle ja Rääkkylään kuntainliiton toimesta. Vuokrahan oli hyvä. alv. Pääterveysasemaa jo suunniteltiin. Käytännössähän tämä merkitsi sitä, että kuntainliitto pitkällä aikavälillä maksoi Rääkkylän ja Kesälahden sivuasemien investoinnit vuokran muodossa. Kun hankkeita lähdettiin toteuttamaan, Kiteen päättäjät sanoivat, että toiminta keskitetään Kiteelle. 013-684 8411
Fax 013-414 593
Timo Soininen
Kitee, puh. Esityksen on ohjannut Martti Luukko, joka myös vetää Jätin Martin, tukkilaisen ja reissumiehen roolin.
Tehtävä nro 120, vaikea
edennyt liittohallituksessa. alv. Talousarvion käsittely ei
Reissumiehen poika nähdään vierailevana esityksenä Kiteellä tiistaina ja keskiviikkona.
Teatteri-Esitystaide ry:n ryhmä vierailee kesäteatterinäytelmällä Reissumiehen poika Kyläparin Myllyteatterissa Kiteen Potoskavaarassa. Esitykset nähdään ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona. Erimielisyys meni niin pitkälle, että Rääkkylä ja Kesälahti kieltäytyivät ottamasta talousarvioon pääterveysaseman rakentamiseen määrärahoja ennen kuin sovitaan, miten pitemmällä aikavälillä kuntainliiton toiminnot ja rakennushankkeet eri kunnissa järjestetään. Rääkkylä ja Kesälahti rupesivat suunnittelemaan omia terveyskeskuksiaan ja aikanaan ne rakensivat. Poliittiset ryhmät kävivät omia neuvottelujaan. Tukkilaisten arkipäivään
tuovat vaihtelua kaupustelevat romaninaiset ja lähiseudun kesäsiirtolan väli, mutta kaiken yläpuolella liikkuu rahan valta Valtamon emännän hahmossa. Vuokraksi tulee rakennuskustannukselle
laskettava korko ja lainan lyhennys sekä vuotuiset käyttökustannukset. Viimeisellä uitollaan oleva vanha tukkilainen ja hänen rakastettunsa tapaavat 17 vuoden jälkeen. Distributed by Tribune Media Services. Neuvottelu kesti yli puolenyön, sopua ei syntynyt. Kiteen kunnanjohdolla oli kova työ saada terveyskeskuksen rahoitus kasaan. Terveyskeskuksen rakentamiseen saatavat valtionavut käytetään Kiteelle. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin kuntien oli hyvin vaikeaa saada lainaa rakennushankkeisiinsa
Johtokunta
myytävänä VUOKRATTAVANA tai myydään kaksio Kuikantie 7, Kitee. P. Mökki mukavuuksin Rääkkylässä. Katso www.nettimokki.com id 4110 P. P. P. klo 20.0000.30
Tulipunaruusut
KesU
Opistontie 7, 82500 KITEE, puh. Vaikka itse poimien.
Karjalanruusu M. TUKES hyväksyntä. Ota mukaan pieni tyyny ja huopa, rennot vaatteet ja iloinen mieli!
PS. Tuottajailta
Simpauttajan merkeissä!
Hemmo karaoke
klo 21. Emit-leimaus. 044 3622922.
myytävänä MYYTÄVÄNÄ
tai vuokr. Rt-osake 46,5 m2 2h+k+ s+ak. klo 1216
myytävänä SEKALAISIA
Kiteen Reserviupseerien ja Kiteen reserviläisten prosenttiammunnat maanantaina 2.8.10 Närsäkkälän Erän ampumaradalla klo 17.00 alkaen. Ryhmään mahtuu 15 henkilöä. syksyllä. Rt 4h+k+s Kitee. ja rintamatunnuksella ilmaiseksi, yli 20 hengen ryhmät alennus 1 e/lippu. METALLI ROMUT NOUDETAAN.
P. Lauantai 24.7.2010
Koti-Karjala
Kyläparin Myllyteatterissa
Lauantaina 31.7.2010 klo 1201.00
15
Tikkala, p. (013) 684 6600 keko@edu.kitee.fi, www.kiteenkansanopisto.fi
KANSANOPISTO
Kiteen Evankelinen
myytävänä TYÖSUORITUKSET
Suoritan as. 7/10. Kolmio Kiteeltä, mahd. klo 19.00
Ke 28.7. Ohjaajana joogaopettaja Merja Vihavainen. Kerhot tarjoavat kyydin ja kustantavat patruunat kerhojen aseisiin. Hoitokunta
VUOSIKOKOUS
su 1.8.2010 klo 13.00 Juurikan koululla. klo 16.00 Su 25.7. klo 18.00 Kauppakeitaan aulaan.
Ilmoittautuminen ennakkoon puh. 221 333.
RAJAVAARAN LAVA
Kesälahti
Ti 27.7. Saab 9000 CD, -93, 450000 km, kats. Rak. 040 5227786. 10 e, lapset 5 e Järjestää: Teatteri-esitystaide ry.
Tervetuloa Yin-Joogaan
keskiviikkona 28.7. Kokouksen jälkeen HIRVI- ja KARHUPALAVERI metsästykseen osallistuville.
Lietson Erä ry
KESÄKOKOUS
pe 6.8.2010 klo 18.00 Alli ja Oiva Gröhnillä. Avoinna: mape 1017, la 1013 Kesä- ja heinäkuussa lauantait suljettu.
VUOSIKOKOUS
8.8.2010 klo 12.00 Veijo Pakarisella. Olemme lomalla 26.7.7.8.2010.
KeKaRa:n iltarastit 28.7.10 klo 16.00 alkaen Koivikonkankaan kartalla. Vapaa pääsy.
Avoinna: keto 1622, pe 1602, la 1302 www.kassanbaari.com
Kirj. 221 333. 040 5064410. 050 3727512. sedan, aj. 0400 573 263
RÄÄKKYLÄN SAHA OY
Oravisalontie 136, Rääkkylä, 050 586 5041
Rekist. 050 3467699, Kattelus, Tohmajärvi. Olen lomalla 24.7.-1.8. klo 14.00 Liput: aikuiset 10 e, 514-v. Yhdistysten hallitusten kokous klo 18.30. Vap. 0500 428211. 0400 222411. Soita ja varaa aika p. Siisti ja ruosteeton auto. rt 3h+k+s 74,5 m² päätyhuoneisto Telkäntiellä. Tervetuloa!
AUTON- YM. P. Tervetuloa! Johtokunta
OLEN LOMALLA
26.7.1.8.2010.
Kiteen Maatalouskonehuolto
Tervahaudantie 3, KITEE
Suljettu. Muutama vapaa aika iltapäivälle. Muutama peruutuspaikka. Tule 10-luokalle tai musiikkilinjalle! Mahdollisuus ilmaiseen opiskeluun opintosetelillä!
Ti 27.7. krs. 0400 932 300
La 24.7. käynteinä kaasulaitteet, huollot ja tarkastukset. 040 730 2067/Markku Haapasalmentie 939 Rääkkylä
Kukkapelto runssaalen näyttää, niin jotta kukkia vuan jos käyttää, kukkaispellolle tänne tok käykkää. 013-221 333. Yhteislähtö Kiteen ABC:ltä klo 16.30. P. Kokouksen jälkeen Elotori-palaveri. 0500 674057. 5 e, alle 5-v. tai vuokr. Käsitellään kesäkokousasiat. Yksiö 35 m² Kitee, Olkontie, 3. 050 5311978. 0500 273837.
2h+k+lämmin autotalli Kiteen kesk., ei kotieläimiä. -99 Kiteellä. Lisätiedot: Veijo Tikka 0500 742 975 Majatalo Sinilintu 0400 803 943 www.vartsila.fi/kesateatteri
Tule katsomaan potkiiko onni Onnia vai oletko Sinä onnenpotkima?
LEIKKO- ja KUIVAKUKAT
suoraan kasvattajalta. 0400 215 129/Maria.
TEATTERI
VÄRTSILÄN KESÄTEATTERI Esittää kesällä 2010 Raimo Turulan kirjoittaman hupaelman Ohjaus Veijo Tikka.
Varaukset 050 526 6729.
PIRJO JA JUKKA TIMONEN
Kantosyrjäntie 9, Kitee
Puhossalon Erä ry:n
KESÄKOKOUS
8.8.2010 klo 12.00 Jouhentalolla. Tuoreet ja kestävät
Natalia Elegia
tarjoaa tuorepellava ja Rääkkylän torilla la 24.7. klo 19.00 Su 1.8. P. Opastus 6-tien ja Tehdastien risteyksestä. Kiteenjärven rannalla. Soita 0500 242637. Halonen/ Puutarhatila Halonen
puh. P. nopeasti. P. Johtokunta
VADELMAA
itsepoimittuna ja valmiiksi poimittuna.
Hyväkuntoinen ok-talo/ maatila Kiteen ympäristöstä. 0400 164231, 040 8250607.
REPOSEN ONNI
Näytelmä on kertomus pienten ihmisten ponnisteluista elinehtojensa puolesta.
Kiteen Eräveikot ry:n sääntömääräinen
KESÄKOKOUS
su 1.8.2010 klo 18.30 metsästysmajalla. Ammunnan jälkeen tarjolla sauna ja uintimahdollisuus (omat pyyhkeet). Hirvipalaveri kokouksen jälkeen. P. Puh. 040 7193997. poisto/romutustodistus.
www.kelpokeraaja.net
www.kotikarjala.fi. Soveltuu hyvin myös liikuntaesteisille. 1h,kk,s, nettiasunto-id 31747 P. 050 4619971.
Nuuvinlahden yksityistien
Juurikan Seudun Eränkävijät
Kiteentie 5, Kitee puh. klo 16.00 Ke 28.7. Päivällä luuntiheysmittaus. Pyyhe mukaan. Teen kotisiivouksia, myös ikkunanpesut Tohmajärven alueella. Tervetuloa myöskin reserviläistoiminnasta kiinnostuneet tutustumaan toimintaamme. Jäsenet tulkaa hoitamaan prosenttiammuntavelvoitteen-
Lähde mukavassa porukassa Saarenmaalle 5. 8.8. Osallistumismaksu 5 euroa. Tervetuloa! Johtokunta
Esitysajat: La 24.7. 2200 . Kokouksen jälkeen hirvijahtiin osallistuville palaveri. Hirvijahtiin osallistuvien tulee ilmoittautua viimeistään kesäkokouksessa. Vadelmaa valmiina rasioissa tai itsepoimien. Hp. Sääntömääräiset asiat. P. P. Arkeen ja juhlaan. Rt pääty 3h+k+s Ainontiellä. P. klo 19.00
"Yin-Jooga on lempeää joogaa, jossa venytykset ovat rauhallisia ja pitkäkestoisia."
Liput: aik. Verkkokoppi, uusittu soutuvene ja kalastustarv. 040 5913267. VW Polo 1.4 -98, 4-ov. P. Hyvä ohjelma. P. 0400 378578. 12 e, eläk. klo 18.00 Ke 14.8. 204 tkm. Leipomo RuisRouva.
Keskustan Kiteen kunnallisjärjestön ylimääräinen YLEINEN KOKOUS
ke 11.8.2010 klo 19.00 Maijan Juhla ja Pitopalvelussa Ojamäessä. Arto Nieminen
REISSUMIEHEN POIKA Ohjaus
Martti Luukko
RIIHIJÄRVEN
MAALAISPÄIVÄ
Riihijärven lavan ympäristössä
Jäitkö ilman opiskelupaikkaa?
Haluatko viettää mukavan välivuoden. klo 19.00 Su 15.8. Kokouksen aiheena eduskuntavaaliehdokkaan nimeäminen. 0400 872219
Mailaa on ruvettu puristamaan aika huonoon aikaan, Vesku ihmettelee. Oona uskoo, että finaaliin vaaditaan noin 60 metrin heitto. Kiteeläisten ainoasta onnistumisesta vastasi jälleen Aleksi Rautiainen. Viime sunnuntain hengetön esitys Nurmoa vastaan sai jatkoa keskiviikkona Ulvilassa, jossa sarjajumbo otti kiteeläisiltä kaksi pistettä numeron 2-1 (2-0, 3-4, 0-0, 2-1).
Kotijoukkueelle pisteillä ei ollut todennäköisesti muuta kuin henkistä merkitystä, mutta KiPalle täysi pistepotti olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Suurimmaksi ongelmaksi kiteeläisten pelissä muodostuikin ykkös- ja kakkospesän väli, jonka purkamisessa joukkue onnistui vain seitsemän kertaa. Kotiutuskisassa ilman vatsatautista Petri Raittilaa pelanneesta kotijoukkueesta onnistui kaksi viimeistä paria. Tomi Mielonen
Jesse Ojajärvi - rummut, Mikko Puhakka - kitara, Joonas Tuuri - basso
keikka oli vasta porukan kolmas yhteinen.
Perinteeksi asti?
Myllytuvan museoalueen Savutuvasta on selvästikin moneksi. Soittajia hemmoteltiin niin runsailla loppuaplodeilla kuin tiuhaan tahtiin räjähtävillä välisuosionosoituksilla ja innostuksen ja kannustuksen hihkaisuillakin. Paljon kertoo se, että avausjaksolla KiPa sai etenijän kolmoselle ainoastaan kaksi kertaa. Se on kuin pesä, jossa monenlainen elämä saa turvallisen olosijan jotenkin kuin itsestään, luonnollisesti ja konstailematta. Ottelun ensimmäisen jakso oli varmasti yksi huonoimpia esityksiä, joita olen itse ollut todistamassa paikan päällä. 040 833 0661 www.rautia.fi
99
PORSAAN KINKKUSUIKALE
SUIKALE
5 0
95
/kg
/
/
99
/
Oona EM-kisoihin
Tohmajärven Urheilijoiden keihäänheittäjä Oona Sormunen valittiin edustamaan Suomea Barcelonan EM-kisoihin. Lähtö kisoihin on lauantaina. Savutuvan akustiikka on sekä kuulijalle että soittajalle hellä ja armelias. kaksi ja Janne Korhonen yhden. Karsinta on maanantaina 27.7.
Kesälahtijazz 2010!:n järjestäjät voivat kehuskella sillä, että konsertissa kuultiin taatusti jazzia.
Ensimmäinen Savutupajazz:
Tohmajärven Oona Sormunen varmisti Barcelonan EM-kisapaikan.
Tunnelma ja soittajat hurmasivat yleisön
Torstai-iltainen Savutupajazz Kesälahdella oli kuin morsiuspuku jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä. Luukkainen. Soitto etenee kuin sujuva, monipolvinen itä-suomalainen puheenparsi. Yhden Ulvila lahjoitti harhaheitolla. Ennätystä lähdetään hakemaan. Pienetkin äänet, hienostuneimmat nyanssit kuuluvat, kuulijan ei tarvitse pinnistellä kuullakseen eikä soittajan olla epävarma, tavoittavatko herkät sävyt yleisön. Peruspelikin tuntui olevan kadoksissa. On sanomattakin selvää, että tämänpäiväisellä JoMaottelulla on suuri merkitys KiPan pudotuspelihaaveiden kannalta. Putki- ja remonttityöt Keski-Karjalassa
Putki- ja remonttityö
putkijaremontti@gmail.com
Tervetuloa palveltavaksi!
P. 050 555 7443 Kiteentie 26, KITEE
Askelmatasotikas
3 askelmainen. Ensimmäistä kertaa Myllytuvan alueella vieraillut, kiteeläinen Mikko Kolehmainen - soittaja hänkin - totesi, että Savutupa on ihanteellinen paikka soittajalle. Nuori joukkue puristi mailaa, eikä saanut itsestä parastaan irti. Tupa säilyttää ja kuljettaa herkkyyden, mutta hirsien pehmeys myös pyöristää, taittaa kovilta ääniltä kärjen, niin etteivät ne seinistä kimmotessaan ole repiviä. Euroopan kärki on tosi tasainen. Sekin paikallisen puheenparren erityisyys sai torstai-illan konsertissa sijansa, jossa puheenvuoro selvästikin otetaan, sitä ei anneta. Ero yhdeksäntenä olevaan Nurmoon on pisteen verran, kun joukkueet ovat pelanneet yhtä monta ottelua. Tämä pisti Vesa Varosenkin mietteliääksi. Finaalipaikkaan mahdollisuus, jos menee nappiin. Kuviteltiin ilmeisesti, että sarjajumbolta saadaan odottelemalla helpot pisteet. Jakson juoksuista Aleksi Rautiainen löi
erityisen maukkaan sopan. Korvien väli ei ole tällä hetkellä siinä kunnossa, missä sen pitäisi tällä tasolla olla. Supervuorossa Kitee sai etenijän kolmoselle, mutta ilman tulosta. Tästä sujuvuudesta voisi päätellä, että pojat ovat soittaneet jo pitkäänkin tällä kokoonpanolla, mutta Kesälahdella kuultu
Sarjajumbo Ulvila pääsi yllättämään Kiteen
KiPan peli täysin lukossa
Kiteen Pallon miehistön henkistä kanttia koetellaan kovasti juuri nyt. Joka tapauksessa Kesälahtijazz 2010!:n järjestäjät voivat kehuskella kahden konsertin kokonaisuudestaan toisin kuin vähän isompi karkelo Porissa sillä, että jokaisessa tapahtuman konsertissa kuultiin taatusti jazzia. Ja tarjoilee samaa herkkua toisillekin. Kohta kolmesataa vuotta vanha savutupa ei hätkähtänyt Puh O´s Trion uusia tulkintoja vanhoista jazzstandardeista ja yleisö sai vaipua rauhassa sinisiin ajatuksiinsa ja nauttia menneen, nykyhetken ja tulevan erikoisesta yhdistelmästä.
Puh O´s Trion (Jesse Ojajärvi - rummut, Mikko Puhakka kitara, Joonas Tuuri - basso) tulkinnat muun muassa Miles Davisin, Charlie Parkerin ja Sibeliuksen (!) sävelmistä saivat yleisön varauksettoman suosion. Kovalla teholla (8/10) itsensä tyhjälle kentälle hoitanut Juha-Matti Sirviö palkittiin keskiviikkona ansaitusti joukkueensa parhaana. Ei mikään ihme, jos alkujaan sattuman kaupalla alkunsa saanut Savutupajazz ja sittemmin pilke silmäkulmassa nimetty Kesälahtijazz 2010! löytäisi tulevaisuudessa paikkansa osana Kesälahden kulttuurikesän vakio-ohjelmistoa. Hänen kauden parhaansa on kantanut 57,50 ja se syntyi toukokuun lopussa. Osaavat ja notkeat soittajat voivat huoletta myös antaa tilaa leikkisälle, yllätykselliselle soitannalle ja iloitella hulvattomasti niin keskenään kuin yleisönkin kanssa. Kokonaisonnistumisprosentti oli vaatimaton 41. Puh O´s Trion soitossa viehättää erityisesti soittajien loistava keskinäinen vuoropuhelu. Mutta ei hätää, aina soitossa - niin kuin puheessakin - tulee uusi käänne, josta avautuu uusi polku ja mahdollisuus uudelle soololle. Korkeus 66 cm.
Mustonen 050 322 8176
26,90
www.plussa.com
Lisätiedot: www.kesko.fi/ Ympäristö ja yhteiskunta
Palvelemme: MaPe 8.0018.00 La 9.0014.00
Puhoksentie 3, 82500 Kitee, puh. Kaikkiaan kuudesti kotiuttamista yrittäneen Mika Laukkasen kotiutusyritys painui kopiksi takakentälle. Puh O´s Trion rumpali Jesse Ojajärvi teki aivan oikein valitessaan Kesälahden keikkapaikaksi nimenomaan Savutuvan - rohkea syö joskus
Juha-Matti Sirviö palkittiin parhaana Ulvilassa.
Välähdys paremmasta
KiPa väläytteli osaamistaan ottelun toisella jaksolla, jossa se nousi viimeisessä sisävuorossaan 2-1 tappioasemasta jaksovoittoon. Tuvassa kuulija voi todella keskittyä kuuntelemaan, mikä on soittajalle tietenkin parasta mahdollista palautetta soitosta. Yrityksiä oli kuitenkin kaikkiaan 23. Leila M. Mikä pahinta, peliesityksessäkään ei totisesti ollut hurraamista. Tappio tuli pahaan ja arkaan paikkaan ja Ulvila vaikeutti kauden toisella kotivoitollaan pahasti Kiteen pudotuspelihaaveita. Lauantain jälkeen Kitee kohtaa jäljellä olevissa runkosarjan otteluissa vielä Hyvinkään, Sotkamon ja Koskenkorvan