Talo tarjosi
talkooeväät ja useimmiten illan tullen talkoita tanssittiin
ladossa.
Silloin leikattiin myös ruista, josta tehtiin postelit eli olkipatjat tulevaksi talveksi.
Olipa käynyt niinkin, että kun
veljekset tai siskokset nukkuivat samalla patjalla, yleensä
vanhempi ja vahvempi keräsi
kaikki oljet itselleen ja kaveri sai tyytyä pelkkään kovaan
patjanpäälliseen.
Kalevalaisten Naisten joulumyyjäisissä on myös lyhteitä kaupan.
Terttu ja Martti Kankkunen
olivat keväällä pähkäilleet,
mitäpä jos kylvettäis kauraa
kun on vapaata peltoa.
Tuumasta toimeen, kauraa
kylvettiin. Erikoista tässä pähkinä-
pensasesiintymässä on sen
erillisyys. Ne tuskin ehtivät kypsymään, sillä linnut ja oravat ehtivät napata ne ennen sitä.
Kuusien varjostusta
voidaan ehkäistä
Olipa kysymyksessä luonnon
relikti tai puutarhasta luontoon sopeutunut esiintymä,
pähkinäpensaita kannattaa
Hakaliston mukaan luonnossa vaalia.
. Lähimpiin luonnonvaraisiin pähkinäpensasesiintymiin on matkaa, Hakalisto kertoo.
Pähkinäpensaslehtoja esiintyy pohjoisimmillaan Hämeen
lehtokeskuksessa. Linnut voivat levittää
pähkinöitä jopa kilometrien
Kauranleikkuutalkoissa Kankkusen pellolla
naisia, olipa miehiäkin mukana, kokoontui Kankkusten
pellolle aurinkoisena syyskuunlopun päivänä. Kiitokset Kankkusille kun teitte tämän mahdolliseksi! Leikkaajat saivat lyhteen muistoksi linnuille jouluruuaksi.. Suurimmissa
on jo muutamia pähkinöitä.
. Kuusettuminen olisi hyvä
estää, sillä kuusi varjostaa ja
happamoittaa maaperää, mikä
on haitaksi pähkinäpensaalle,
joka on kalkinsuosijakasvi.
Pähkinäpensas tekee pähkinöitä vain riittävän valoisassa kasvupaikassa.
. Lämmin harjurinne on
auttanut näiden selviämistä
näin pohjoisessa, Reittu kuvailee paikkaa.
Kummassakin paikassa yksilöitä on useita. Jos kysymyksessä on
todella täysin alkuperäinen
esiintymä, sillä on luonnon
monimuotoisuuden kannalta erityisiä arvoja, Hakalisto
kertoo.
Toinen esiintymistä on
Rääkkylän kunnan omistamalla maalla.
Arvokkailla metsäkohteilla
yksityinen maanomistaja voi
niin halutessaan neuvotella
myös luonnonsuojelualueen
perustamisesta.
. Hyvin
kaura katkesi, lapsena ja nuorena opitut taidot eivät olleet
ruostuneet.
Lyhteidenkin sitominen sujui oikeaoppisesti - ilman nippusiteitä! Terttu oli ehdottomasti kieltänyt nippusiteiden
käytön. Ihmeiden ihme, PohjoisKarjalan ELY-keskuksen
luonnonsuojelun johtava
asiantuntija Sirkka Hakalisto yllättyi harvinaisesta kasvilöydöksestä.
. Lajia tavataan jäänne-esiintyminä jääkauden jälkeiseltä lämpökau-
delta Päijänteen pohjoispäähän saakka. Esiintymän läheltä
löytyi muun muassa tammi
ja puutarhasta peräisin olevia
perinteisiä kukkakasveja. Metsästä löytyi pähkinäpensas.
Luonnonjäänne vai
puutarhakarkulainen
. vuosikerta
Rääkkylässä Suomen pohjoisin
pähkinäpensasesiintymä
Asko Reittu teki juhannuskävelyllään Rääkkylän kirkonkylän tuntumassa erikoisen löydön
. Vapaaehtoisesta suojelualueen perustamisesta maksetaan maanomistajalle käypä
korvaus, Hakalisto toteaa.
Pähkinäpensaissa kypsyy pähkinät.
Asko Reittu teki marjaretkellään erikoisen löydön. Rääkkylässä on aiemmin löydetty luonnonvaraisia metsälehmuskasvustoja,
jotka myös ovat peräisin jääkauden jälkeiseltä lämpimältä
jaksolta, joten mahdotonta ei
olisi sekään, että myös nämä
pähkinäpensasesiintymätkin
olisivat luonnonvaraisia jäänteitä samalta ajalta, Hakalisto pohtii.
. Sataprosenttista varmuutta siitä,
onko kysymyksessä luonnonvarainen esiintymä vai puutarhakarkulainen emme välttämättä voi saada.
Toisen esiintymän läheisyydessä on lähde, lampi;
pienilmastoltaan lämmin ja
lehtoinen harjurinne vaikuttaa
pähkinäpensaalle luontaiselta
elinympäristöltä, joten se voisi Hakaliston mukaan puoltaa
luonnonvaraisuutta.
RÄÄKKYLÄ
Riitta Makkonen
Reittu löysi pähkinäpensaita kahdesta eri paikasta saman harjumuodostelman eri
puolilta.
. Kaurahalme kasvoi
hyvin aurinkoisella pellolla
yli oman tarpeen.
Mitenkäs valmistunut kaura korjataan. aikoja,
kuinka pidettiin talkoita koko kylän väelle. useita pähkinäpensaita
luonnossa.
Pähkinäpensasta ei
tunneta luonnonvaraisena Pohjois-Karjalan korkeudelta.
päähän. Koti-Karjala
Lauantai 24.10.2015
N:o 85
Irtonumero 1,40 ?
56. Idempänä lajin
esiintymiä tunnetaan myös
Parikkalasta.
. Työkaluina oli tietenkin aittojen kätköistä kaivetut sirpit. Muutaman kilometrin päässä on ollut talo ja on
ollut mahdollista, että pihassa
on kasvanut joskus pähkinäpensasta. Toisaalta jaloja lehtipuita
ja pähkinäpensaita voi kasvaa
puutarhakarkulaisina luonnossa. Terttu on aktii-
vinen Keski-Karjalan Kalevalaisten Naisten jäsen ja tuumi,
jospa pidettäis talkoot.
Niinpä talkookutsu kävi
ja joukko iloisia kalevalaisia
Aila Silvennoinen
Näissäkin talkoissa Terttuemäntä tarjosi talkoolaisille mehut ja makoisat talkookahvit.
Mukavaa oli. Leikatessa muisteltiin vanhoja ?hyviä
Aika tuo aina mukanaan myös uusia
mahdollisuuksia. Uutta tuotannollista
ja työllistävää aktiivisuutta synnyttävää veromallia
kannattaakin viedä eteenpäin Kiteen veromallina.
Päättäjät eivät tällöin koe
alemmuutta muualta tuodun mallin vuoksi, ja tokihan teemme siitä vielä paremman, jolloin se hyödyttää kaikkia.
Kun esittelin asiaa eräälle kansanedustajalle, hän
kysyi, miten käy Kiteen ympäristökuntien, kun Kitee
nousee yksin. Pimeää pyöräilijääkään ei
tiellä erota vasta kuin kohdalle sattuu. joulukuuta 1955.
Suomen YK-liitto oli kuitenkin
perustettu jo edellisenä vuonna.
Joulukuussa YK:n apulaispääsihteerinä ja YK:n väestörahasto
UNFPA:n hallinnosta vastaavana
varapääjohtajana aloittaa suomalainen Laura Londén. lokakuuta 1945 voimaan tullut
Yhdistyneiden Kansakuntien eli
YK:n peruskirja, jonka 70 vuotta
sitten allekirjoitti 51 valtiota.
Vuodesta 1948 lähtien tätä lokakuista päivää on vietetty kansainvälisenä YK:n päivänä, joka
on Suomessa vakiintunut liputuspäivä.
YK on itsenäisten valtioiden
vapaaehtoinen turvallisuus- ja
yhteistyöjärjestö. Koti-Karjala
2
Halloweenin
viettoa
rennoissa
merkeissä
Ensi viikonloppuna
vietetään Halloweenia.
Suomessa sen juhliminen ei ole kovin yleistä,
mutta muutamalla oppilaalla oli kuitenkin suunnitelmia mietittynä.
. Meitä lähinnä on
Itä-Ukrainan kriisi, jossa YK:n
ilmoituksen mukaan on kuollut
ainakin 6 400 ihmistä.
Tasa-arvoinen, oikeudenmukainen ja turvallinen maailma ilman sotia on edelleen haaveena.
Yhdessä muiden YK:n peruskirjan allekirjoittaneiden valtioiden
kanssa olemme toivottavasti matkalla kohti sitä maailmaa, johon
peruskirjassa uskotaan.
Tuija Marienberg
tuija.marienberg@kotikarjala.fi
Vieraskynä
Suomi nousuun
. Siinä on oikeaa tekemistä.
Tuotannollisena yrittäjä olen kasvanut tunnistamaan ne pullonkaulat, joita en tuntisi ilman nykyistä
työtäni. 20.11.1989 hyväksytty Lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin
vahvistettu ihmisoikeussopimus,
jonka tärkein tavoite on taata kaikille lapsille perusoikeus tervey-
teen, koulutukseen, tasa-arvoon
ja turvaan.
YK:n toiminnan ansiosta yli 80
entistä siirtomaavaltiota on saavuttanut itsenäisyytensä ja noin
170 alueellista konfliktia on ratkaistu rauhanomaisesti.
Monta kertaa YK on ollut mahdollistamassa vapaita vaaleja sekä auttanut usean poliittisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen sekä ihmisoikeuksiin liittyvän sopimuksen täytäntöönpanossa.
Historian oppitunnilta mieleen
jäi opettajan sanoma lause: ?Ihmiskunnan historia on sotien historiaa ja miesten historiaa.?
Yli 10 000 uhria vuosittain
vaatineita sotia käydään edelleen
Nigeriassa, Syyriassa, Etelä-Sudanissa ja Irakissa. Viimeisimmäksi jäseneksi on liittynyt Etelä-Sudan vuonna 2011.
Muita 2000-luvulla jäsenmaaksi liittyneitä ovat Serbia, Tuvalu, Itä-Timor, Sveitsi ja Montenegro.
13 vuotta sitten jäseneksi tullut Sveitsi kieltäytyi pitkään liittymästä, koska ei katsonut sen
soveltuvan yhteen maansa puolueettomuuden kanssa.
Suomi haki YK:n jäsenyyttä
vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksen tultua voimaan. On liian paljon
keksittyjä ja oletettuja tavoitteita, joiden tiedetään
jo lähtiessä kariutuvan.
Lopputulemana on usein
enemmän istuttuja tunteja
kuin mitään näkyvää jäljelle jäävää. Nyt on lupausten aika.
Usein kuulee päättäjien
sanovan, että pitää uskaltaa kokeilla kaikenlaista
uutta. Olen itsekin ihmetellyt koko EU-ajan kirjoittajan kuvaamaa seminaarien
ja hankkeiden tavoitteiden
sulamista. Olen kaveriporukalla jossain, ei mitään sen ihmeellisempiä suunnitelmia, yhdeksäsluokkalainen Jere Karvinen kertoo.
Kuva: Liikenneturva
Heijastin vasta
kun kopsahtaa?
Ekaluokkalainen Anniina
Silvennoinen on innoissaan
Halloweenista.
. Olen yrittänyt viisitoista vuotta avata päättäjien silmiä suomalaisen
yritysverotuksen haitoista,
joiden seurauksena kotimainen omatuotanto on lähes loppunut.
Saatuani esitellä viime
joulukuussa Viron yritysveromallia Ajankohtaisessa
kakkosessa aihe sai uuden
hyvän käänteen. Nyt siitä
on oltu monenlaista mieltä
aina valtionjohdosta useimpiin alempiin portaisiin asti.
Mielestäni Viron yritysveromallin lopullisia vaikutuksia
ei kuitenkaan ole vielä täysin ymmärretty, mutta tästä
on hyvä jatkaa.
Olen tavannut muutamien puolueiden kansanedustajia ja poliittisten ryhmien puheenjohtajia, joille
on avautunut keskustellessa oikeansuuntaisia käsityksiä Viron veromallin vaikutuksista.
Kun Kiteen Yrittäjät kouluttivat kansanedustajia
eduskuntavaalien alla Kiteellä, he kaikki nostivat kä-
tensä, kun kysyin, kannattavatko he, että Kiteestä
tehdään kokeilualue Viron
veromallille. Suurvaltapoliittisista syistä Suomi ja useat muut maat hyväksyttiin jäse-
niksi vasta 14. Silloin voi autoili-
jan olla jo myöhäistä väistää
ja jälki on pahaa. Tämä on ollut
tämän ajan malli.
Emme kuitenkaan jämähdä tähän. Tällä hetkellä
YK:lla on 193 jäsenvaltiota. Niistäkään kaikki eivät aina onnistu, mutta oikein yritettynä mahdollisuus on suuri.
Yhteinen tavoite on saada
ensin oma pesä kuntoon.
Siinä on mallia muillekin, ja
lopulta saamme koko Suomen kuntoon. Tien päällä
näkee polkupyöriä, joissa ei
ole edes kissansilmää.
Sitten vielä hyvät vaatetehtailijat, laittakaa vaatteisiin
heijastimet jo tehtaalla!
VALOISA MUMMO
Turusen pyssyssä kirjoitettiin hiljattain hyviä huomiota. Somalian sisällissodassa on kuollut jo noin
puoli miljoonaa ihmistä, Darfurin konfliktissa Sudanissa noin
300 000 ja Meksikon huumesodassa 150 000. Aiemminkin apulaispääsihteerinä on ollut
suomalaisnainen, Helvi Sipilä.
Lisäksi Martti Ahtisaari on toiminut apulaispääsihteerinä, pääsihteerin erityisedustajana Namibiassa ja erityislähettiläänä Kosovo-neuvotteluissa. Harri Holkeri
toimi yleiskokouksen puheenjohtajana ja Ensio Siilasvuo YK:n
apulaispääsihteerinä johtaessaan
Lähi-idän rauhanoperaatioita.
Onko mikään muuttunut YK:n
olemassaolon 70 vuoden aikana?
Peruskirjassa päätettiin yhteisin voimavaroin tavoitella tulevaisuutta ilman sotia, kaikkien ta-
LUKIJAN PORINAT
sa-arvoa, oikeudenmukaisuutta,
sopimusten kunnioittamista, suvaitsevaisuutta, elämää rauhassa
hyvinä naapureina, voimien yhdistämistä kansainvälisen rauhan
ja turvallisuuden ylläpitämiseksi
sekä kansainvälisten toimielinten
käyttämistä kaikkien kansojen
taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi.
YK:n erityisjärjestöistä tunnetuimpia ovat Lasten rahasto UNICEF, Kansainvälinen kasvatus,
tiede ja kulttuurijärjestö UNESCO, Maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO sekä Kansainvälinen
työjärjestö ILO.
YK:n ihmisoikeuksissa on
huomioitu erityisesti lapset, naiset ja vammaiset. Aion katsoa jonkun kauhuelokuvan siskojeni kanssa ja
viettää aikaa kaveriporukalla, Leonora Lyyluoma toteaa iloisesti.
Iida Kontio aikoo viettää
rauhaisaa Halloweenia perheen kesken.
. Ei ole vielä varmoja suunnitelmia, mutta ainakin käyn
kirjaston Halloween-juhlissa ja haluaisin leipoa kotona Halloween-aiheisia herkkuja.
Näin syksypimeillä luulisi jo
maalaisjärjenkin sanovan, että ulos lenkille tai asioille lähtiessä kannattaisi laittaa heijastin hihaan tai ottaa vaikka tuikku mukaan ihan vain
oman turvallisuuden vuoksi. Oli helppo
vastata, että laajennetaan
heti naapureille ja saatetaan vaikka koko Suomi
nousuun
ESA HALTTUNEN
Kiteen Yrittäjien pj.. Käyn
myös haudoilla pyhäinpäivän
kunniaksi.
Lauantai 24.10.2015
Toimittajan kynästä
Onnea 70-vuotias YK!
?Me Yhdistyneiden
Kansakuntien kansat,
vakaana tahtonamme pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta, joka jo kahdesti nykypolven eläessä on
tuottanut ihmiskunnalle
sanomattomia kärsimyksiä...?
Näillä sanoilla alkaa 24. Meinasin leipoa Halloween aiheisia keksejä, joiden
ohjeen löysin lehdestä
(Kuvat: TET-harjoittelijat Iida Silvennoinen
ja Veera Hirvonen)
asia.
. Esimerkiksi, kun tehdään hoito- ja palvelusuunnitelmaa.
. Moni tuntee olevansa kiinni siinä, kun on luvannut hoitaa
läheistään.
. Palo pääsi
tunkeutumaan puolen metrin
syvyyteen ja valtasi arviolta
10 neliön alan.
Palokunta joutui ottamaan
avuksi kaivinkoneen ja kaatamaan puita saadakseen palon
sammutettua. Suunnitelmaan on sovitusti kirjattu, että PohjoisSavon ELY-keskuksen ja Tohmajärven kunnan välisestä
mahdollisesta kustannusjaosta sovitaan myöhemmin.
Pelti
rytisi
Kiteellä
Puolenpäivän jälkeen keskiviikkona törmäsi naisautoilija henkilöautollaan paikoitusalueelta Kiteentielle tulleen
henkilöauton etuoveen. Poliisi tutkii
kolaria.
Kytevä
nuotiotuli
levisi
maastoon
Tohmajärven Teerisuolle menevän tien kääntöpaikan penkassa useita päiviä kytenyt tuli levisi keskiviikkona lähimaaston turvepitoiseen maahan.
Paikalla oli pidetty nuotiota, joka oli rajattu asianmukaisesti kivillä, mutta sammutettu huonosti. Tarvittava valtatien
levennys tehdään kokonaan
yritystien puolelle. Tunteille pitää
antaa tilaa
ja niitä
tulee
käydä läpi.
. Myös hoitohenkilökunnan tulisi kysyä apua tarvitsevalta, mietityttääkö tehdyssä
ratkaisussa joku
Vuonna 2005 perustettu Omaishoitajat ja Läheiset ry:n jäsenjärjestö Omaisena edelleen ry on julkaissut materiaalia omaisyhteistyön edistämisestä. Palo ei päässyt
leviämään Teerisuolle.
Palokunta ohjeistaa sammuttamaan nuotiot huolellisesti.. Erityisesti hän painotti omaishoitajille sitä, että yksin ei pidä
jjäädä asioita hautomaan.
Omaishoitajasuhteissa tulevat esiin myös perhetilanteet, joissa pitkäaikaissairas
tai vammainen nuori muuttaa pois lapsuudenkodistaan.
Näissä tilanteissa vanhemmat
jja sisarukset joutuvat miettimään rooliaan uudessa tilanteessa.
Tuija Kotiranta toteaa olevan yleistä, että hoivarooli
säilyy vanhempien ja sisarusten osalta hyvin vahvana
näissä tilanteissa.
Tohmajärven kunnalla ei ole
huomautettavaa Valtatien 9
katuliittymäjärjestelyistä Yritystien kohdalla Niiralassa.
Suunnitelma sisältää toimenpiteinä muun muassa valtatielle rakennettavat kääntymiskaistat Yritystien kohdalle idän ja lännen suunnista,
keskialueet rakennetaan korotettuna. Kiteentien toinen ajokaista oli hetken aikaa
poikki liikenteeltä. Koettu huoli pitää uskaltaa nostaa esille kaikissa neuvottelutilanteissa. Jos muu ei auta, on todettava, että nyt minä olen niin
väsynyt, että meillä on kohta kaksi hoidettavaa. Tästä seuraa hoitotyöhön liittyvä uupumus.
Kotiranta korostaa yhteistyön merkitystä tulevan hoitopaikan tai esimerkiksi kotihoidon kanssa. liikenteenohjauksen täydentäminen.
Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 410 000
euroa. Muutostilanteessa moni
tuntee myös huolta tulevasta.
Jos hän ei pääse työstämään
sitä tunnetta, voi se purkautua
kiukkuna, ärsyyntyneisyytenä tai suruna, Kotiranta mainitsee.
Yksin ei pidä jäädä
miettimään
On hyvin yleistä, että omaishoidettava ei halua ottaa vastaan lyhytaikaishoitojaksoja.
Miten tällaisissa muutosvastarintatilanteissa tulisi sitten
toimia?
. Molemmat
auto kolhiintuivat, mutta pysyivät ajokuntoisina.
Paikalla on 40 km/h nopeusrajoitus. Omaishoitotilanteessa
rakkaus ja pitkä kiintymyssuhde auttaa jaksamisessa. Pääsääntöisesti näitä hoitojaksoja hyödynnetään aivan
liian myöhään ja aivan liian
vähän. ohjaa ja auttaa elämään
muutoksen edessä.
KITEE
Kari Sarkkinen
Omaisena muutostilanteessa, muutoksen mukanaan tuomia tunteita, kohtaamisia ja
omaisyhteistyötä käsiteltiin
Keski-Karjalan Omaishoitajat ry:n, Kiteen kaupungin ja
Omaisena edelleen ry:n yhteistyönä järjestämässä tilaisuudessa.
Omaisyhteistyön päällikkö Tuija Kotiranta Omaisena edelleen ry:stä korostaa
monin perusteluin, miten tärkeää niin omaishoitajan kuin
omaishoidettavankin kannalta
on tehdä molempia kuormittavat päätökset ajoissa.
Usein päätösten tekemistä ovat Kotirannan mukaan
kuitenkin jarruttamassa niin
omaishoidettavan muutosvastaisuus kuin omaishoitajan velvollisuudentunto. Myös
omasta elämästä on oikeus
pitää kiinni, Tuija Kotiranta
rohkaisee omaishoitajia.
Tunteiden läpikäymisessä
jja ajatustensa työstämisessä
Tuija Kotiranta neuvoo nostamaan esiin asioita, mitkä ovat
tuottaneet hyvää mieltä.
Syyllisyydentunnetta Kotiranta kehottaa käymään läpi
konkreettisilla faktoilla.
. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Niiralan
tiejärjestelyille
hyväksyntä
. Ensihoitajat toimittivat lievästi loukkaantuneen naisen terveyskeskukseen tarkistettavaksi. Monet omaishoitoperheet
tuntevat olevansa näissä tilanteissa yksin, mutta näin ei tarvitse olla. Vastapuolena ollut mies
selvisi vammoitta. Suunnitelmaan kuuluu myös uusi
katuyhteys, Yritystie kuuluu
suunnitelmaan 120 m matkalta, tievalaistusten täydentäminen ja uuden rakentaminen
sekä. Omaisyhteistyön kohtaamiseen muutostilanteessa sisältyy luottamuksen rakentamista, huolenaiheiden kuuntelemista ja turvallisuuden vahvistamista.
Luottamuksen rakentaminen on pitkä prosessi ja se rakentuu myönteisistä ja hyvistä
kokemuksista, Tuija Kotiranta
kiteyttää.
Tunteita vihasta
rakkauteen
Muutostilanteessa omaiset
voivat kokea hyvin ristiriitaisia tunteita. Apua on saatavissa,
Tuija Kotiranta valaisi.
Omaishoitajallakin
oikeus lepoon
Jo vuorohoitojaksojen aloittaminen saattaa olla monelle liian iso asia. Omaishoitaja tarvitsee
unta ja voimaa, Kotiranta
mainitsi esimerkkinä. Omaishoitajalta pitäisi muistaa kysyä, miten itse
jaksat, sillä hänellä ei aina ole
aikaa ja voimavaroja miettiä
omaa jaksamistaan, Tuija Kotiranta painottaa.
. Palokunta ohjasi liikennettä ja siirsi ajoneuvot läheiselle pysäköintialueelle. Kuitenkin vuorohoito antaisi omaishoitajalle
mahdollisuuden lepoon.
. Luottamus
rakentuu myönteisistä ja hyvistä kokemuksista, Omaisena edelleen ry:n omaisyhteistyön päällikkö Tuija Kotiranta sanoo.
?Kun on luvannut hoitaa läheistään?
Omaishoitajien ja
-hoidettavien on vaikea
luopua hoitosuhteestaan
Siirtyminen omasta kodista sen ulkopuoliseen hoitoon on eräs kuormittavimmista elämänkaaren vaiheista.
Jos samalla on kyse omaishoitajasuhteen muutoksesta, se kuormittaa myös omaishoitajaa.
Omaisena edelleen ry. Omaisyhteistyön kohtaamiseen muutostilanteessa sisältyy luottamuksen rakentamista, huolenaiheiden kuuntelemista ja turvallisuuden vahvistamista. Niihin sisältyy
muun muassa hämmennystä,
vihaa ja katkeruutta, pelkoa,
mutta myös rakkautta.
. Omaishoitajille voidaan esimerkiksi tarjota
mahdollisuus tutustua hoivapalveluihin.
. Muutostilanteet nostavat esiin kuitenkin
turvattomuudentunnetta
Kun kuolema tulee, onko se kaiken loppu?. SUMMERBAY ROCKS
. Mukana myös
Plamen Dimov, Soraja Bollström, Anniina Luukkainen,
Kari Lauronen ja Aino Laine. Lisätietoja Merviltä 040-739 1885. SARJAKUVA GO-GO!
Tohmajärven alakoulujen 5-6 -luokkalaisten
tekemiä sarjakuvia Tohmajärven kirjastossa 6.23.10. Entisten
nuorten leiri Papinnimemessä, leiri on tarkoitettu kaikille
lähetystyöstä kiinnostuneille,
jotka ovat joskus olleet nuoria.
Leirin hinta 15 ?. Kurkola. Lisätiedot Merviltä. 013-6848511. Tervetuloa entiset
ja uudet harrastajat!
Su 25.10. pyhäkoulu klo
12.45. saakka. VOINKO
ITSE TEHDÄ JOTAKIN...?
ke 28.10. klo 18.00 Kiteesalissa, Kainuun prikaatin
Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikkö, eversti
Jouni Mattila kertoo syväjohtamisesta puolustusvoimissa, sen hyödyntämisestä virkatehtävissä ja
harrastustoiminnassa. Heikki Pirinen kertoo lyhyesti hautausmaan historiasta
ja Hannu Heikki Hakulinen laulaa, jonka jälkeen vietämme totuttuun tapaan ehtoollishetkeä,
Jaakonsaari, Gröhn-Dimov. QUIETLY INTO THE NIGHT
Koulukeskuksen auditorio, pe 30.10. Kiteen ev.lut.srk ja Kiteen
kulttuuritoimi.
. Jari Mäkinen kitata ja laulu, Timo Hacklin harmonikka. tiedämme, siellä sun olla on hyvä.
PÄIVÄN SANA
Parempi leipäkannikka ja
rauha kuin juhlapidot ja riita.
Sananl. Valokuvat Pia
Kangas. Kostamo, kolehti koulutus- ja diakoniatyöhön juutalaisten parissa
Israelissa Evankelisluterilaisen
Lähetysyhdistys Kylväjän kautta. Yhteistyössä virallisten auttajatahojen kanssa voimme tehdä näiden
ihmisten sopeutumisesta
uusiin olosuhteisiin hieman helpomman ja inhimillisemmän.
Ilmo Kurkola
Kiteen kirkkoherra
Marjatta ja Aarno
Juho ja Anu Emilia
Paavo
Aino, Einari ja Eevi
Emma
Helena ja Heino
Mari, Oskari, Atro ja Verna
Simo ja Linda
Esko ja Sirkku
Minna, Jarkko, Leevi, Veeti,
Vili ja Lenni
Mikko, Mervi, Martta ja Maisa
Matti ja Väinö
keen haudattujen seurakunnan jäsenten muistolle. Kun heitä kohtaamme ja heistä puhumme, on
hyvä muistaa lähimmäisen hädänalainen tilanne. Konserttiin on
vapaa pääsy. Järj. Kurkola. Klo 18.30
Närsäkkälän srk.piiri Pirkko ja
Pentti Pekkisellä, Kurkola.
Ti 27.10. Kolehti koulutus- ja
diakoniatyöhön juutalaisten parissa Israelissa Kylväjän kautta. vapaaehtoinen kahvimaksu. Järj. 28.
To 29.10. Kahvitarjoilu.
Ke 28.10. Vapaa pääsy.
. KANSANMUSIIKKIYHTYE FREIJAN 10-vuotis-
juhlakiertueen konsertti
Rääkkylän koulun auditoriossa ke 28.10. Ihmisiä on joutunut
pakolaisen kovaan osaan.
Raamatussa kerrotaan Israelin kansasta, joka jouti elämään orjuudessa ja
pakkotyössä yli neljäsataa
vuotta Egyptissä. Rauhanyhd. Messun jälkeen kahvitarjoilu.
Klo 18.00 Pyhäinpäivän iltamessu kirkossa, Mikkonen, Komulainen. Petroskoilainen SUDARUSHKA . LAULUJA SYDÄMESTÄ Uuden hengellisen
musiikin konsertti Heinoniemen kirkossa to 29.10.
klo 18.00. Pohjois-Karjalan syöpäyhdistys r.y. Kahvitarjoilu
klo 17.30 alkaen.Tilaisuus
on maksuton. klo 8 aamurukouspiiri srk.keskuksessa. Klo 18.00 Naisten Raamattu- ja rukouspiiri srk-salissa, Ps.
22, Ap.t. Klo 18 Lauluja
sydämestä, uuden hengellisen
musiikin konsertti Heinoniemen kirkossa. Arpajaiset.
Järj. mennessä virastoon
p. Klo
18.00 Kirkkokuoron harjoitus
srk-salissa.
Pyhäinpäivänä La 31.10. Kesälahden kulttuuriseura.
RÄÄKKYLÄ
. Klo 18 Kahvikonsertti
Yhteisvastuun hyväksi seurakuntakeskuksen salissa. Vapaaehtoinen pääsymaksu
ohjataan klubin hyväntekeväisyysprojekteihin.
Kahvio Kipakka avoinna
ennen tilaisuuden alkua.
. Tämä hypnootti-
nen ja osin pelottava esitys sisältää mykkäfilmien
päälle livenä kerrottua tarinaa ja pianomusiikkia.
Esitys ei groteskiutensa vuoksi sovellu alle 13
-vuotiaille, kun Leighton
vie meidät erään miehen
sielun syövereihin, hänen
muistellessaan elämäänsä taaksepäin viimeisinä
hetkinään maanpäällä.
TOHMAJÄRVI
. nouto klo 14?
15 srk.keskukselta.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma-to klo
9?14, perjantaisin suljettu. Klo 13 sanajumalanpalvelus
Heinoniemen kirkossa, Kurkola,
Kaisa Saari. Romolan nuorisokahvila avoinna tiistaisin klo 15?
18 ja perjantaisin klo 18?23. On hyvä mielessään
asettua tällaisen ihmisen
osaan. Koti-Karjala
4
Lauantai 24.10.2015
Rakas isämme, pappamme
ja isopappamme
24. Klo 10.30 raamattupiiri takkahuoneessa.
Pyhäinpäivä 31.10. hanke yhteistyössä Rääkkylä Folk
ry:n kanssa. 17:1.
Lämmöllä muistaen
NIMIPÄIVÄT
Lauantaina: YK:n päivä, Rasmus, Asmo, ort. Gröhn-Dimov. SARA KURKOLAN KON-
SERTTI su 25.10. klo 9?11 Kappelin
kuppila Osuuspankin kokoushuoneessa. klo 13 rukouspiiri
Tyyne Savolaisella Harjuntie 7
F 40. kuoro konsertoi esittämällä venäläistä
kansanmusiikkia Kiteesalissa to 29.10. Luennoijana yleiskirurgian ylilääkäri EevaKaisa Titov. Nestori.
Keskiviikkona: Simo, ort. Lisätietoja Merviltä 040-739 1885.
Tilaa karjalanpiirakoita lähetystyön hyväksi puh. Klo 15 Hannu-Heikki Hakulisen 70-vuotisjuhlakonsertti
Kiteen kirkossa. Messussa sytytetään
kynttilät viime pyhäinpäivän jäl-
Su 25.10. Klo 15.30 raamattupiiri Pirkko Ahosella Heinoniemessä, Kurkola.
Ti 10. Lisätiedot Kirsiltä 050-363 3844.
Kuollut: Einar Henrikki Suomalainen 91 v, Heikki Härkönen 79 v.
KULTTUURI-IKKUNA
. Hannu-Heikki
Hakulinen laulu, Hanna-Leena
Savolainen piano, Johannes Hakulinen viulu, Lauri Savolainen
alttoviulu, Kalevi Kiviniemi urut.
Ohjelma 15 ?. Tervetuloa!
Ma 26.10. Marjatta
Pennasen, Kyllikki Tikan ja
Ritva Solosen akvarelleja
ja öljyvärimaalauksia Sovintolan Kulttuurikamarissa lauantaisin klo 10?13
7.11. klo 18.00 Iltakirkko
seurakuntasalissa, Mikkonen.
Diakoniatoimiston avoin päivystys on tiistaisin ja torstaisin
klo 9?11!
Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti, puh. ke 11.11. SADONKORJUUJUHLA su 25.10. Jaakonsaari, kantt. Su 25.10. Silloin kohtaamme heitä kunnioittavasti
ja haluamme auttaa heitä. Paistopäivä ke 11.11. klo 10
sanajumalanpalvelus kirkossa
saarnaa ja lit. Tero, Neonilla, Teppo, Teppana, Tapani, Arseni, Arsi, Paraske, Eeva.
SANA SINULLE
Pakolaiset
keskellämme
Miltä tuntuisi jättää oma
koti, tuttu kotimaa, tutut ihmiset, kaiken mitä
omistaa taakseen lopullisesti ja siirtyä aivan toiselle puolelle maailmaa?
Miltä tuntuisi siirtyä aivan
tuntemattomien ihmisten
keskelle maahan, jossa
kaikki puhuvat vierasta
ja outoa kieltä ja kaikki
on aivan erilaista mihin
on tottunut?
Kyllä silloin varmasti
on orpo olo.
Kautta aikojen tässä
levottomassa maailmassa on ollut sotia ja vainoja. Seuraavana
päivänä yhtye esiintyy koulukonserteissa sekä Rääkkylässä että Kiteellä.
. Puh.
013-684 8511. Tohmajärven osasto.. MIELEN VUODENAJAT
- Kolmen naisen vuosi.
Valokuvanäyttely, Maritta
Kakkinen, Pirkko Kaasi-
nen, Kaisa Jussila. Järj. 3 Moos
19: 33?34.
Täällä Kiteellä on keskellemme tullut kuin yllättäin suuri joukko pakolaisia. klo 15.30?20.00 Talviuinti Hellaniemessä: klo 15.30?
16.30 naiset, 16.30?18.30 miehet, 18.30?20.00 naiset, uintimaksu 6,00 ?. Maiju Lassilan tie 16).
Seurakunnan tervehdys,
kirkkoherra Mikko Lappalainen. Musiikki:
Sakari Takala, Katriina Tenhonen, Sanna Rouvinen ja Leena
Gröhn-Dimov. Syksyn kuvataidenäyttelyn, AJAN SATOA Sovintola, Kesälahti. Kohdelkaa joukossanne olevia
siirtolaisia ikään kuin he
olisivat heimolaisianne
ja rakastakaa heitä kuin
itseänne, sillä te olette
itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.. klo 10 messu kirkossa, saarnaa Kurkola, lit. näyttely jatkuu kirjaston kiinni olon jälkeen
9.-20.11.
. Lisätiedot ja ilmoittautumiset lapsityön
toimisto 040-739 1886.
Kuollut: Tyyne Ester Molarius, 95 v.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Einarin hyvästä hoidosta Hoitokoti Annalan
henkilökunnalle ja muille hoitoon osallistuneille.
Kitee
Kesälahden
kappeliseurakunta
La 24.10. Kynttilät syttyvät viime
Pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneiden seurakuntalaisten muistoksi, Hiltunen.
Su 1.11. Marko.
Maanantaina: Nina, Niina, Amanda, Ninni, Manta, ort.
Dimitri, Miska, Mitja.
Tiistaina: Helli, Helle, Hellin, Hellä, ort. Kaikki Keski-Karjalan
KIRJASTOT OVAT KIINNI
26.10.?8.11. He tiesivät jotain muukalaisuudesta. Klo 18 miesten saunapiiri Papinniemen leirikeskuksessa, Kurkola.
Ke 28.10. Puun
Sielu Vehkavaarantie 250
82360 ONKAMO Avoinna
joka päivä klo 12 - 18 Tiedustelut, tilaukset ja ryhmävaraukset puhelimitse
+358 500 253 722 sähköpostilla natalia.onnela@
gmail.com
. www.facebook.
com/kiteenseurakunta.
Pappien päivystysvuorot: Ilmo Kurkola ma-ke klo 9?11, Jenni Jaakonsaari to klo 9?11.
Nuorisotyö: Alakoululaisten
Futsalkerho tiistaisin klo 17-18
srk.keskuksessa. Monet vapaaehtoiset
ovatkin jo olleet liikkeellä. Kiteen Rotaryklubi järjestää YLEISÖTILAISUUDEN yrittäjille, järjestöille ja muille yhteisöille ke
28.10. klo 18.
Konsertin järjestää Rääkkylän kunnan Piuhasta
Palveluiksi . klo 13 seurakuntakeskuksen lähetyspiiri, Kurkola. klo 10.00 Messu kirkossa, L-S Mikkonen, T. Järj. klo 10 messu kirkossa, saarnaa Hiltunen, lit. klo 9?11 Papin päivystys kappeliseurakunnan toimistossa: kappalainen LeenaSusanna Mikkonen on tavattavissa toimistossa tai puhelimitse, 050-3038005, ilman ajanvarausta torstaisin klo 9?11. kirjastojärjestelmän vaihdon takia.
KITEE
. Tuomasmessuryhmä avustaa jumalanpalveluksessa. klo
13.00 Rauhanyhdistyksen pyhäinpäiväseurat srk-salissa.
Klo 14.00 Pyhäinpäivän messu
Väärämäen kirkossa Mikkonen,
Komulainen, kolehti kristilliseen
nuoriso- ja opiskelijatyöhön Kansan Raamattuseuran kautta. Kiteen
srk ja Kiteen kulttuuritoimi.
Pe 30.10. klo 18 Kiteen
sk-sali; ILTA YHTEISVASTUULLE KUVIN JA SÄVELIN (Pia Kangas, Sakari Takala, Sanna Rouvinen, Katriina Tenhonen,
Leena Dimov).
. Klo 14.00 Israel-tilaisuus
seurakuntasalissa, mukana Ulla
Järvilehto ICEJ:n Suomen osas-
ton emeritus puheenjohtaja, L-S
Mikkonen ja Tuomaskuoro. Messussa sytytetään kynttilät viime
pyhäinpäivän jälkeen Väärämäen hautausmaahan haudattujen
seurakunnan jäsenten muistolle. Klo 13.30 Rauhanyhdistyksen seurat srk.keskuksessa. Hinta 60 snt/kpl. lokakuuta 2015
Einar Henrikki
SUOMALAINEN
Aurinko nousi tänään
klo 8.07 ja laskee klo 17.19.
Hyvää syyspäivän jatkoa!
G 17.11.1923 Rääkkylä
1.10.2015 Kitee
Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää,
vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää.
Ota isä syliisi, taivaaseen kanna,
hellästi peittele, levätä anna.
On paikkasi tyhjä, on surumme syvä,
mut. bändikurssin PÄÄTÖSJAMIT su 25.10 klo 15 Kesälahden yläkoulun salissa, Pyhäjärventie 3. Junnu-Romola 4.-6.-luokkalaisille avoinna
maanantaisin klo 14?17. Ohjelma 5 ?. Yleisöluentotilaisuus
?ONKO MITÄÄN UUTTA
SYÖVÄSSÄ. Messun jälkeen
kahvitarjoilu srk-salissa.
Su 1.11. Kun kansa lopulta oli siirtymässä omaan
uuteen kotimaahansa, Jumala muistutti kansalleen,
miten sen tulee kohdella
muukalaisia.
?Kun maahanne tulee
muukalaisia asumaan
keskuudessanne, älkää
sortako heitä. Jari Mäkinen,
laulu ja kitara, Timo Hacklin, harmonikka. Ilmoittautumiset 4.11. klo 18.
Rääkkyläläisen Leighton
Richard Phoenixin sekä
hammaslahtelaisen Jussi Sinkkosen yhteistyössä
tekemä poikkitaiteellinen
esitys, joka juhlistaa samalla Phoenixin samannimistä kuudetta studioalbumia. Aarre.
Sunnuntaina: Sointu, kesäaika päättyy, ort. klo 12.00 Juhanantuvalla. Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset
ry ja Juhanantupa.
. Klo
18 kaikille avoin jumppa seurakuntakeskuksessa. 0400-185710 (ma?pe)
avoinna ti ja pe (ei 30.10.) klo
9?12.
Päiväkerho: Päiväkerho Enkelinpesässä, Taipaleentie 3, keskiviikkoisin klo 9?11 vuonna
2010?2012 syntyneille. Lounas ja
ohjelmaa. klo 18 Hammaskallio-Piimäjärvi-Muljula srk.piiri Juhani Ilvosella Piimäjärventie
75, Jaakonsaari. Kirkkokahvit
messun päätyttyä kirkkotilassa.
Virret: 176; 133:2,3; 170; 181:1-;
300; 229; 42. 0136848511. klo 18.00.
. 100-vuotiasta
Palomäen hautausmaata muistaen. klo 18.00
Kiteesalissa. Klo 13.00 Raamattupiiri Sirpa Hiltusella, Tapiontie 4
as 2. Klo 19
Pyhäinpäivän kirkkoilta kirkossa. Klo
18.30 perhelentopallo srk.keskuksessa.
To 29.10. Klo 18.30 arki-illan ehtool-
linen kappelissa. Vapaa pääsy.
. . klo 18.00 Tohmajärven seurakuntatalo
(os
Melko perinteistähän tämä on, mutta
mukavasti olemme saaneet
osallistujia, Eeva jatkaa.
. Toiveenamme on, että yhdistys jatkaa toimintaansa ja
tätä toiveikkuutta tukee se, että kylälle on saatu nuoria perheitä. Olen viihtynyt, enkä ole
tänne muuttoa hetkeäkään katunut.
Kirkkokonsertti
merkkipäivä on 29. Kun pärjäsin hyvin eri yhdistysten järjestämissä laulukilpailuissa, niin jo silloin tuli mieleen, että musiikista ja
laulusta saattaisi tulla minulle
ammatti tulevaisuudessa.
Kiteen Mieskuorossa Hannu-Heikki lauloi jo lukioiässä. Se on siitä omituinen juttu, kun oikeastaan siinä ei mikään ole muuttunut.
. Taustalla on
vastaanottokeskuksen käynnistyminen Koivikolle, joka
siis tarkkaan ottaen kuuluu
Niinikummun kylään.
. Suomi ei taida ollakaan
enää kylän valtakieli, väki vitsailee ja toivottaa vastaanottokeskuksen asukkaineen tervetulleeksi kylälle. Mutta tällaista kansalaisopiston kurssia ei ole ennen
ollut, Eeva Ruutiainen sanoo
ilahtuneena ja antaa kiitosta
asiassa aloitteellisena olleelle kursin ohjaaja Martti Matikaiselle.
Lohelassa asuva Marttikin
sanoo olevansa Niinikumpulaisia. Niinikummun Kyläyhdistys re-
Tapahtumia
ympäri vuoden
Syntyisiköhän tuosta se tuohisormus, Martti Matikainen opastaa Niinikummun kyläyhdistyksen
puheenjohtaja Eeva Ruutiaista.
kisteröitiin vuonna 2003.
. Äänialaltaan Hannu-Heikki on
baritoni.
. Musiikki
on sittemmin kulkeutunut su-
vussa ainakin jo seuraavalle
sukupolvelle: Hannu-Heikin
molemmat lapset saavat leipänsä musiikista.
Opissa
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi
Kiteen yhteiskoulun ensimmäisten joukossa edessä oli
armeija Kontiorannassa sekä
RUK Haminassa. Mieltymykset voivat olla
kodinkin perua, siis klassinen
musiikki.
Laulumies luettelee liudan
klassisia säveltäjiä Bachista
Merikantoon, joiden musiikki on läheistä, mutta jotenkin
vaikuttaa, että Schubert on
kuitenkin se läheisin - ehkä.
. Ja näinhän se on, jos
laajan Niinikummun nähdään
ulottuvan Päätyeltä Puhoksen
kulmille ja Papinniemeen.
Mukava kylä
Niinikummun asukkaat ovat
vanhimmasta nuorimpaan
tyytyväisiä kylän sijaintiin
Kiteen taajaman ja Puhoksen
välillä. Nykyisin hän johtaa sitä.
Molemmat vanhemmat olivat tiiviisti mukana Sortavalan musiikkielämässä. Olen niin kotirakas, ja
tuntui jotenkin hirveän vieraalta ajatella, että lähtee ihan
kokonaan toiselle kielialueelle ja työhön, mikä ei välttämättä tuntunut omalta.
Vieraille kielialueille on
matka vienyt jälkeenpäin sekä kuorojen kanssa että laulajana: Unkari, Viro, Saksa,
Espanja, Sveitsi...
Kotipaikka vaihtui opiskeluaikojen Helsingistä kuudeksi vuodeksi Tampereeksi,
jonka jälkeen Hannu-Heikki
siirtyi Lahteen, jossa hän teki
elämänsä pisimmän työrupeaman, 26 vuotta, kanttorina.
. En ole sitä
vastustanut, mutta en ole siihen mieltynyt.
. Täällä on vielä paljon nuoruusaikaisia tuttuja ja ystäviä,
tutut hiihtomaastot, tuttu kirkko ja mieskuorostakin otettiin
yhteyttä.
. lokakuuta. Minulla ei ole mitään vastaan minkäänlaista musiikkia,
ei niin, että minä periaatteessa
vastustaisin jotakin genreä.
. Koti-Karjala
Lauantai 24.10.2015
5
Hannu-Heikki Hakulinen 70
?Olen saanut tehdä,
mitä halusinkin?
Kohta 70 vuotta täyttävää Hannu-Heikki Hakulista on vaikea jututtaa
puhumatta musiikista.
Siis, puhukaamme musiikista - ja vähän muustakin.
KITEE
Aladár Bayer
Hannu-Heikki Hakulinen puhuu aina tavatessamme joko
musiikista tai sen tekemisestä.
Musiikki on kuulunut miehen
elämään lapsuudesta lähtien.
Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Kiteen Alavaaralla,
Savikon naapurissa.
Hakulisten musiikkiharrastusten täyttämässä kodissa oli aluksi urkuharmoni ja
sittemmin myös oikea piano.
Kiinnostus lauluun syntyi jo
varhain.
. Hän on
paluumuuttaja noin kymmenen vuoden muualla asumisen jälkeen vuoden vaihteessa
kylälle saapuneena.. Olen aina ollut mieltynyt
orkesterimusiikkiin, sinfoniseen musiikkiin, ja tietenkin
lauluun, mutta vapaa-aikana
en välttämättä juuri kuuntele
laulumusiikkia.
Suomi voitti
. Talon rakenteet ovat kuitenkin
erinomaiset, sillä akustiikkakin toimii, vaikka sisällä olisi
kuinka paljon ihmisiä.
*Konsertin tiedot lahjatilinumeroineen löytyvät erillisilmoituksesta Koti-Karjalassa.
Hannu-Heikin varsinainen 70.
Viikon yhdistys
Perinteinen kylätoiminta kokoaa niinikumpulaisia
Niinikummun kylän nimen arvellaan juontavan
alkunsa kumpuilevasta
maastosta ja niinipuusta eli metsälehmuksesta,
jota kylän metsissä jonkin verran on esiintynyt
luonnonvaraisena.
Pinta-alaltaan laajan
kylän kokoontumispaikaksi on muodostunut
Kyläranta.
. Se myös innostaa, kun
tapahtumien osallistujamäärä
kasvaa koko ajan, Eeva Ruutiainen sanoo.
Tämä meidän toiminta antaa yhteenkuuluvaisuutta ja
kytköksen kylään. Toinen
yleistä iloa antava asia on jo
vuodesta 2001 alkanut perinne Niinikummun kohdalle Puhoksentien varteen rakennettavasta jouluseimestä.
Niinikummun kyläläiset
ovat mukana myös Pajarinhiihdon järjestelyissä.
. Äiti
ja isä lauloivat monissa kuoroissa etenkin äidin esiintyessä solistitehtävissä. Olimme Kalevin kanssa
aikoinaan samassa työpaikassa töissä, Lahden Ristinkirkossa.
. Varsinaisia laulajan virkoja kun Suomessa on niin
vähän, on vain yksi ooppera,
niin siirryin sitten kirkkomusiikkiin, kun en oikein opettajan hommista tykännyt.
Maku ei muutu
Kysyn Hannu-Heikiltä, onko
hänen musiikkimaussaan vuosien myötä joku asia muuttunut.
. Kun viime juhannuksena
järjestimme juhannusjuhlan,
paikalla oli noin 250 ihmistä,
eli siis enemmän kuin kylän
asukasluku, Eeva Ruutiainen
kertoo.
Juhannusjuhla on Ruutiaisen mukaan esimerkki kylän
ulkopuolellekin suuntautuvasta ohjelmatarjonnasta. Eihän tähän meidän yhdistykseen nyt tunkua ole,
mutta olemme me nuoriakin
toimintaamme mukaan saaneet.
. Siitä osoituksena vastaanottokeskuksen
väelle käydään tarjoamassa
pullakahvit samaan tapaan
kuin yleensäkin on uusille
asukkaille tarjottu.
. Meillä on ollut tapana
viedä oman kyläläisille vauvaperheille myös rotinat, kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Eeva Ruutiainen kertoo.
Kyläranta on muodostunut kylän yhteiseksi kokoontumispaikaksi. Kyllähän sitä tanssimusiikkia kuunneltiin ja harrastettiin, käytiin tanssilavoillakin ja on se mukava vieläkin
joku humppa tempaista välillä, mutta pop-musiikkipuoli
on minulta jäänyt. Sitten tie
vei kaksivuotiseen opettajakoulutukseen Jyväskylään.
Vasta sen jälkeen tuli vuoroon
korkeampi musiikkikoulutus
Sibelius-Akatemiassa: solistiselta linjalta diplomilaulajaksi, kirkkomusiikkiosastolta
kanttori-urkuriksi ja vielä musiikin maisteriksi jälkeenpäin
erikseen Sibelius-Akatemian
muututtua yliopistoksi. Liikenneyhteydet toimivat ja osa työikäisistä saa
elantosakin omalta kylältä.
Kyläyhdistykseenkin riittää
vielä toimijoita.
. Siellä järjestetyt tapahtumat ovat saavuttaneet hyvän suosion.
Kylärannassa vietetään perinteisesti äitienpäivää, pidetään uistelukisat, keitellään
lammaskaalia Mikkelinpäivän tienoilla ja pidetään pikkujoulu.
Kesäisin kokoontuu joka
torstai enemmän tai vähemmän runsaslukuinen talkooporukka kohentelemaan Kylärannan seutua ja rakennuksia.
. Sanotaan, että olen saanut
tehdä sitä työtä, mitä olen halunnutkin.
Mikä sai sitten lähtemään
eläkepäiviksi Kiteelle?
. Meidän ystävyys, yhteistyö ja avunanto on kyllä säilynyt kautta vuosien, HannuHeikki nauraa.
Konsertin tuotot käytetään
kokonaisuudessaan Havolan
konserttitapahtumien hyväksi. Eikös tämä ihan perinteiseltä kylätoiminnalta näytä, naurahtavat Niinikummun
Kylärannan saunan takkatupaan kokoontuneet tuohitöidensä parissa.
Menossa on kansalaisopiston tuohityökurssi, joka kokoaa pari kertaa viikossa kymmenkunta kyläläistä ja muutaman kylän ulkopuoleltakin
sorminäppäryyttä vaativan askartelun pariin.
Kylän väkimäärä
moninkertaistui
Lokakuussa kylän väkimäärä
moninkertaistui. Syntymäpäivää vietetään
kuitenkin vasta kahta päivää
myöhemmin sunnuntaina
konsertin merkeissä, Kiteen
harmaakivikirkossa.
Pianistityttären, HannaLeena Savolaisen, viulistipojan, Johannes Hakulisen ja
alttoviulistivävyn, Lauri Savolaisen, järjestämässä syntymäpäiväkonsertissa esiintyvät
heidän lisäkseen urkutaiteilija
Kalevi Kiviniemi ja tietenkin
päivänsankari itse.
Kysyn, miksi juuri kansainvälisestikin tunnettu Kiviniemi on mukana.
. Neljän kesän aikana on konsertteja ollut toistakymmentä, ja jatkoa
on toivottu.
Havolan huvilatyylisiin,
kauniisiin tiloihin on parhaimmillaan saapunut satakin kamarimusiikin ystävää,
joten vanhoilla hirsiseinillä on
ollut ajoittain kestämistä. Mukava kylä tämä on, sanoo nuorempaa polvea edustava Elli Ruutiainen. Oopperaan minulla on hieman kaksijakoinen suhtautuminen; olen sitä kyllä tehnyt
ja mielelläni laulanut oopperaa, ollut mukana rooleissa,
mutta oli hirveän vaikeaa ajatella sitä ammattina ja työympäristönä, jossa viettäisin loppuikäni, ja varmaan juuri siksi
siirryin kirkkomusiikkiin.
Hannu-Heikillä oli mahdollisuus käydä Saksassa tutustumassa oopperantekoon ja
työmahdollisuuksiakin olisi
ollut, mutta koti-Suomi voitti.
. Meidän kylän latupätkä
tarjoaa oikeaa maastohiihtoa,
miesväki kehaisee.
KITEE
Kari Sarkkinen
Kun väki väheni maalaiskylissä 1960-70-lukujen vaihteessa, kulttuuriharrastukset
ja muu yhteistoiminta väheni.
Niinikummussa ei jääty suremaan kylätien hiljenemistä,
vaan koottiin voimat yhteen
ja alettiin etsiä yhteisiä mahdollisuuksia.
Jo tuolloin nähtiin, että
Kitee tulee teollistumaan ja
kasvamaan ja kasvusta pääsi
osalliseksi myös Niinikumpu.
Niinpä perustettiin kylätoimikunta vuonna 1981.
Yksimielisesti kyläläiset
ovat toimikunnan järjestämiin
rientoihin osallistuneet ja ottaneet vastaan uusia haasteita.
Kylätoimikunta on järjestänyt
lukuisia jo perinteisiksi tulleita kilpailuja ja kampanjoita.
Sittemmin todettiin tarpeelliseksi kylätoiminnan rekisteröiminen yhdistykseksi. Sukulaisten kanssa keskustellessa kypsyi ajatus palata takaisin synnyinseuduille. Yleisöä Kiteen kamarikonsertit ry:n kesäiset, korkeatasoiset kamarikonsertit ovat
saaneet houkuteltua EteläSuomea myöten
Kiteen kaupunki kuuluu saaristo-osakuntiin nykyisen asetuksen mukaan.
Voimassa olevassa laissa
saariston kehittämisen edistämisestä todetaan, että saaristokuntia ja kunnan saaristo-osia määrättäessä on perusteena pidettävä saariston vaki-
naisen väestön määrää ja sen
osuutta kunnan väestöstä sekä
liikenneoloja ja peruspalvelujen saannin vaikeutta.
Kiteen kaupungin saaristoisella ja vesistöjen rikkomalla alueella asuu edelleen
kuntalaisia, jotka ovat suurelta osalta iäkkäitä ihmisiä.
Näillä alueilla on palveluverkosto harventunut ja erityisesti julkinen liikenne vähentynyt, lähes loppunut. Kaupungin
selvityksen mukaan kenttäalueen alle on haudattu REFjätettä eli poltettavaa energiajätettä, jonka määränpää
Kiteellä on Ekokemin polttolaitos.
Samassa kaupungin tekemässä tarkastuksessa huomattiin, että kenttäalueelle oli tehty purkutyömaalta tuodusta
betonimurskeesta pintakerros.
Rakentamissuunnitelmaa ei
ole esitetty valvontaviranomaisille, eikä sillä ole rakentamisen jälkeenkään haettu
viranomaishyväksyntää.
Lassila & Tikanoja Oyj
teetti alueella maaperätutkimuksen, jonka mukaan alueella on 0,1?2,5 metriä paksu kerros murskattua betonia
Ostaja vastaa
jätekasoista
Lassila & Tikanoja Oyj teetti alueella maaperätutkimuksen, jonka mukaan alueella on 0,1?2,5
metriä paksu kerros murskattua betonia ja tiiltä, jonka alapuolelta on tutkimuksessa paljastunut
vaihtelevasti 0,1?1,6 metrin kerros REF-jätettä, 0?1 metrin kerroksia puuperäisiä aineksia sekä
välikerroksesta vaihteleva määrä täyttömaata.
ja tiiltä. Saksan tytäryhtiön erään asiakkaan konkurssiin ja luottotappiovarauksiin
liittyvä runsaan 90 000 euron
erä painoi liikevoiton lievästi
tappiolliseksi.
. Lupavelvollinen olisi ollut rakennushankkeesta vastaava taho.
REF-jätteen ja puuperäisten jäteainesten käyttöä maarakentamisessa ei voida katsoa hyödynnettäväksi, vaan
kyse on tavanomaisesta jätteiden sijoittamisesta maaperään
eli luvattomasta kaatopaikkatoiminnasta.
Koska alue, jonne jätteitä
on sijoitettu, ei täytä valtioneuvoston kaatopaikoista an-
Luvan haltijan vaihtuessa
mahdolliset siivoustoimet,
kuten jäljellä olevien puu- ja
REF-jätteiden siivoamisen
olisi voinut ELY-keskuksen
mukaan sisällyttää toimijoiden keskinäisiin sopimuksiin,
koska ne todennäköisesti olivat nähtävillä sopimuksen
tekohetkellä ennen kuin ne
uuden toimijan toimesta haudattiin nykyisen betonikentän alle.
Lähtökohtaisesti uuden toimijan voidaan katsoa ostaessaan hyväksyneen alueen sen
hetkisen tilanteen ja ottaneen
vastattavakseen jätekasat sekä ympäristöluvassa asetetut
velvoitteet, jos keskinäisessä sopimuksissa ei ole muuta
Kesla Oyj:n
tulos jää
ennakoitua
pienemmäksi
Kesla -konsernin näkymät liikevaihdon suhteen ennakoidaan jäävän
selvästi edellisvuotta matalammalle tasolle ja tuloksen tappiolliseksi.
KITEE
Tuomo Flinkman
Toimitusjohtaja Simo Saastamoisen mukaan metsäkoneryhmän kolmannen kvartaalin liikevaihto jäi runsaat 12
% edellisvuoden heinä-syyskuukuun liikevaihtoa matalammaksi. Konsernin tilauskanta oli
kolmannen kvartaalin lopussa
8,9 miljoonaa euroa. Euroopan ulkopuolisilla
markkina-alueillamme on hyvä vire, joka näyttää jatkuvan
myös lähitulevaisuuteen.
. Perinteisesti vahvojen markkina-alueidemme
Venäjän ja Euroopan kysynnän heikkous voi johtaa voimistuvaan hintakilpailuun.
. Konepajaryhmän ulkoisten asiakkaiden liikevaihto
jäi edellisvuoden vastaavan
kvartaalin tasosta runsaat 7 %.
Konsernin sisäinen kysyntä
konepajaryhmälle pysyi edelleen matalana ja tulos jäi näin
selvästi tappiolliseksi.
. Osana tulosparannusohjelmaa konepajaryhmä käynnistää yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut Ilomantsin tehtaan henkilöstömäärän sopeuttamisesta pysyvästi vallitsevaa kysyntätilannetta vastaavaksi.
Epävakautta
vienti puolella
Keslan liiketoimintaympäristöä Euroopassa leimannut
epävarmuus näyttää jatkuvan
erikseen sovittu. KAJO-keskuksen hanke jatkaisi Reimarin
aiemmin tekemää yhdistystyöllistämisen tukemista.
toksen hakemista tai Maraasetuksen mukaisen ilmoituksen tekemistä. Kiteen
kaupungin mielestä lisävaltionosuus tulee palauttaa, koska palvelujen järjestäminen
saaristoisessa kunnassa on
kallista.
Kiteen kaupungin osalta
asetuksen voimassa pitäminen siinä mainittujen alueiden
osalta on edelleen erittäin tärkeää. Pohjalla on luonnollisesti ELYkeskuksen lausunto, Lintinen
kertoo.
eikä selkeää käännettä parempaan yritysten investointiaktiivisuudessa ole vielä nähty.
. Julkisten palveluiden tuottaminen
ja järjestäminen näille alueille
tulee erityisen kalliiksi.
Saaristo-osakuntien lisävaltionosuudet poistettiin
vuoden 2015 alussa. Tämän alapuolelta
on tutkimuksessa paljastunut
vaihtelevasti 0,1?1,6 metrin
kerros REF-jätettä, 0?1 metrin kerroksia puuperäisiä aineksia sekä välikerroksesta
vaihteleva määrä täyttömaata.
Yhtiö pyysikin ELY-keskuksen kantaa, voidaanko betonin vastaanotto hyväksyä
jälkikäteen tehtävällä Marailmoituksella (maanrakennus), ja mikä on ELY-keskuksen kanta betonin alapuolisten
kerrosten osalta.
Näin ELY-keskus
vastasi tiedusteluun
Jätteiden ammattimainen
hyödyntäminen on ympäristönsuojelulain mukaan ympäristöluvanvaraista toimintaa
ja Mara-asetuksen mukaisessa rakennushankkeessa ilmoituksen vaativaa toimintaa.
Koska purkubetonista tehdyn kentän rakentaminen ei
sisältynyt kumpaankaan alueella myönnettyyn ympäristölupaan, olisi sen rakentaminen
vaatinut ympäristöluvan muu-
Kitee pitää kiinni
saaristo-osakunnastaan
KITEE
Tuomo Flinkman
Kiteen kaupunki täyttää
edelleen saaristolaissa olevat saaristoisuuden kriteerit,
jonka vuoksi Kiteen kaupunki tulee edelleen nimetä asetuksen tarkistuksessa saaristo-osakunnaksi. Konserni on käynnistänyt neuvottelut rahoittajiensa kanssa rahoitusjärjestelystä, jonka tavoitteena on luoda
edellytykset tulosparannusohjelman toteuttamiselle.
. 397
henkilöä ja osuus kaupungin
asukasmäärästä 3,65 %.
KAJO-keskus -hanke
jatkaa Reimarin toimintaa
KITEE
Tuomo Flinkman
Kiteen kaupunginhallitus
lähtee mukaan Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n
KAJO-keskus -hankkeeseen.
Pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen tähtäävä hanke alkaa ensi vuoden alussa ja kestää kolme vuotta. Kolmannen kvartaalin liiketoiminnan nettorahavirta jäi
lomakaudesta johtuen lievästi negatiiviseksi, jonka vuoksi
konsernin kassatilanne kiristyi. Asiakkaiden rahoitustilanne, asiakasrahoituksen
saatavuus sekä Keslan omat
luottoriskeihin liittyvät kontrollit voivat aiheuttaa viiveitä
tilauskannan muuntumisessa
liikevaihdoksi, Saastamoinen
kertoo.
Tammi-syyskuu
2015 lyhyesti
Konsernin liikevaihto laski 16,8 % vertailukaudesta
ja oli 27,2 miljoonaa euroa
(1-9/2014, 32,7 miljoonaa
euroa).
Liikevoitto oli 827 tuhatta
euroa tappiollinen (564 tuhatta euroa voitollinen), kertaluonteiset kuluerät olivat 122
tuhatta (0 euroa).
Liiketoiminnan rahavirta
oli 629 tuhatta euroa positiivinen (1 509 tuhatta euroa negatiivinen).
Konsernin tilauskanta oli
kauden lopussa 8,9 miljoonaa euroa (10,3 miljoonaa
euroa).. Kymmenen henkilöä / kuukausi hankkeen asiakkuudessa tarkoittaa 10 000
euron avustusta / vuosi.
Keski-Karjalassa Kiteen
hallinnoimana toimiva Reimari-hanke päättyy vuoden
2015 lopussa. Kolmannen kvartaalin lopusta selvityskauden
loppuun mennessä tilauskanta
on kasvanut 9,6 miljoonan euron tasolle.
. Koti-Karjala
6
Lauantai 24.10.2015
ELY-keskus antoi lausuntonsa Sopensuolla rakentamisesta
Kyse on luvattomasta kaatopaikasta
Pohjois-Karjalan ELYkeskus on antanut lausunnon Kiteen Sopensuon alueella tehdystä
kenttärakennuksesta.
Lausuntoa pyysi jätekuljetusyritys Lassila &
Tikanoja Oyj, joka aloitti jätetoiminnan Kiteellä
heinäkuussa.
netun asetuksen vaatimuksia,
tulee kyseiset jätteet ELY-keskuksen näkemyksen mukaan
poistaa alueelta ja toimittaa
asianmukaisen luvan omaavalle vastaanottajalle.
Puu- ja REF-jätteiden varastointi maan pinnalla on
ollut luvan mukaista ja siten
laillista. Saaristokuntaa koskevia
säännöksiä sovelletaan Kiteen
kaupungissa oleviin saariin,
joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä seuraaviin saariin ja
muihin alueisiin, vaikka niihin on kiinteä tieyhteys. Euroopassa suotuisa kehitys painottuu Etelä-Eurooppaan ja euroalueen ulkopuolisiin maihin. Olemme olleet yhteydessä ELY-keskukseen ja samalla
odotamme nykyiseltä toimijalta suunnitelmaa, joka on
valmisteilla. Tämä edellyttää ennen rakentamista asianmukaisen viranomaishyväksynnän joko ympäristöluvan
tai Mara-ilmoituksen kautta,
ELY-keskuksen lausunnossa
todetaan.
Lassila-Tikkanojalla
suunnitelma vireillä
Kitee kaupungin ympäristönsuojelusihteeri Marketta
Lintisen mukaan kaupunki
ei vielä ole ryhtynyt toimenpiteisiin.
. Venäjän ja Venäjän taloudesta voimakkaasti riippuvaisten markkinoiden lähitulevaisuus on epävarma maailman- ja talouspoliittisen tilanteen vuoksi. Kiteen kaupungin
myöntämän ympäristöluvan
määräyksen mukaan alue on
siivottava, kun ympäristöluvan mukainen toiminta alueella lopetetaan. Suunnitelman sisällöstä riippuu, miten asiassa
ryhdytään etenemään. Loppusiivousvelvoite koskee toimijaa,
joka vastaa luvan mukaisesta
toiminnasta sen loppuessa.
KITEE
Tuomo Flinkman
Kiteen kaupunki sai asiakaspalvelun kautta ilmoituksen, että kenttäalueen alle
olisi haudattu jätteitä, ja ettei
kyseessä oleva alue ole kaatopaikka-aluetta. Näin vastaa
kaupunginhallitus Työ- ja
elinkeinoministeriölle.
Nykyinen valtioneuvoston
hyväksymä asetus on voimassa tämän vuoden loppuun. Tilauskannasta poistettiin kuluneen
kvartaalin aikana runsaan miljoonan euron arvosta tilauksia, joiden toteutuminen oli
tullut epätodennäköiseksi asiakkaiden rahoitusongelmis-
ta johtuen. Näitä
ovat Sarvisalo, Pellavasniemi, Kiurusaari, Pöllänniemi,
Lentteenniemi ja Mustolanperä, Varmonniemi, Asikonsaari, Puhossalo-Enanniemi, Ikolansaari, Suoparsaari-Suorlahti ja Heinonniemi.
Saaristoväestön määrä Kiteen kaupungissa on n. Myös kotimaan
kysynnän elpymisestä on
hienoisia heikkoja signaaleja. Kitee varaa
hankkeesta kymmenen asiakaspaikkaa.
Hankkeeseen haetaan työllisyyspoliittista avustusta
Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta sekä avustuksia kuntakumppaneilta omarahoitusosuuden kattamiseksi.
Hankkeen tavoite on kasvattaa yhdistysten osaamista
työllistämispalveluiden tarjoajina, edesauttaa KAJOkeskuksen kautta asiakasyhdistyksiin palkkatukityöllistyneitä löytämään työjakson
aikana tai sen jälkeen työ-tai
koulutuspaikan sekä pitää yllä
maakunnan muiden hankkeiden, TE-toimiston ja kuntien
välistä yhteistyötä.
Kiteen kaupungin hankkeelle maksama avustuksen
määrä on suhteessa asiakasmäärään. Konsernin tulosparannusohjelma tähtää runsaan miljoonan euron positiiviseen
vaikutukseen vuositasolla erilaisin rakennejärjestelyin sekä myynnillisin toimenpitein.
Tulosparannusohjelmaan liittyvä taustatyö on merkittäviltä osin jo käynnistynyt.
. Ympäristöluvan tai ympäristösuojelulain perusteella ei voida velvoittaa luvan aikaisempia haltijoita siivoustoimiin, mikäli
toiminta on silloin ollut luvan
tai lakien mukaista.
Jätteiden poistamiseen tulee ELY-keskuksen näkemyksen mukaan velvoittaa toimija, joka on ne sinne haudannut.
Toimivaltainen viranomainen
asiassa on Kiteen kaupungin
ympäristönsuojeluviranomainen, joka voi antaa tarkempia
määräyksiä puhdistustyötä ja
puhdistustasosta.
Purkubetonin voidaan ELYkeskuksen mukaan hyödyntää
varastokentän rakentamisessa alueella sen jälkeen, kun
rakentamisen kannalta hyödyntämiskelvottomat jätteet
on poistettu
Se korostaa ihmisten eikä asioiden johtamista.
Mallin kantavana ajatuksena
on myös johtajan kasvaminen ja kehittyminen johtajana. Tapahtuma
on ilmainen, mutta samalla
voi kartuttaa vapaaehtoisella maksulla Kiteen Rotaryklubin kassaa, joka käytetään
erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin.
7
VERENLUOVUTUS
KITEELLÄ
ke 28.10. On muistettava, ettei kukaan ole koskaan valmis joh-
taja, vaan kehittyminen jatkuu
koko ajan.
. Tilaisuus pidetään Kiteesalissa. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801.
Ota vira . klo 12?17
Urheilutalo/Uimahalli Vespeli,
Urheilutie 4
Tervetuloa!
OJENNA KÄTESI. Syväjohtamista hyödynnetään paitsi puolustusvoimissa myös monissa vapaa-
ajan harrastuksissa. rotaryklubin presidenttinä Joensuussa, eversti Mattila kertoo illan
aiheesta.
Kiteen Rotaryklubin presidentti Ellen Turusen mukaan
yleisötilaisuus on tarkoitettu
yrittäjille, järjestöille ja muille yhteisöille.
. Syväjohtamiseen kuuluvan johtamiskäyttäytymisen peruskulmakivet ovat luottamuksen rakentaminen, inspiroiva
tapa motivoida, älyllinen stimulointi sekä ihmisen yksilöllinen kohtaaminen.
. itse
olen hyödyntänyt työssä saamiani johtamistaitoja harrastustoiminnassa mm. Se ei ole suljettu tilaisuus
vaan sinne voi tulla kuka hyvänsä maanpuolustusasioista
kiinnostunut. Koti-Karjala
Lauantai 24.10.2015
Eversti Jouni Mattila
luennoi syväjohtamisesta
KITEE
Tuomo Flinkman
Kiteen Rotaryklubi järjestää
ensi keskiviikkona yleisötilaisuuden, jossa eversti Jouni Mattila luennoin aiheesta
syväjohtaminen puolustusvoimissa ja sen hyödyntäminen
virkatehtävissä ja harrastustoiminnassa. Syväjohtamisen käsittää
johtajan valmiuden johtaa
alaisiaan, itse johtamiskäyttäytymisen ja käytöksen aikaansaaman vaikutuksen. Kainuun prikaatin Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikkö kertoo lisäksi sotilaallisesta ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta
pohjolassa.
. Mm. Syväjohtaminen on evers-
tiluutnantti evp, kasvatustieteen tohtori Vesa Nissisen
kehittämä johtamismalli, joka antaa johtajalle perusteet
kehittyä ja kasvaa johtajana.
Mallia on käytetty puolustusvoimien johtajakoulutuksessa
vuodesta 1998.
. Tämä malli on koottu hyväksi havaituista johtamisperiaatteista
Vaikka kasvu on vielä
kesken, käärmeestä on jo tullut parimetrin komistus.
. Pakastetipuja ja pakasterottia piti
käydä Joensuusta ostamassa,
he perustelivat lemmikistään
luopumista.
KITEE
Tuija Marienberg
Syyskuun loppupuolella Kiteen Huvikeskuksella järjestetyssä matelijanäyttelyssä pääsi tutustumaan myrkyttömiin
lemmikkikäärmeisiin ja liskoihin sekä hieman muihinkin otuksiin.
. Ne tarvitsevat ison terraarion sekä
omalle lajilleen sopivat lämpö-, valo- ja kosteusolosuhteet.
Mikä on saanut Rissasen
perheen mieltymään käärmeisiin, hämähäkkeihin ja muihin
eksoottisiin eläimiin.
. Omalta paikkakunnalta ei ruokaa saanut. Nämä ovat vaihtoehtoisia lemmikkejä allergiselle.
. Heille tuotiin sovitusti noin 6-vuotias kuningasboapoika.
Kovin usein Rissaselle ei
käärmeitä tällä tavoin tarjota. Hämähäkkejä meillä on
parikymmentä. Käärmeet eivät kaipaa
lääppimistä. Aivan sama, minkä ottaa ensimmäiseksi
käärmeeksi, kunhan ei
myrkkykäärmettä ota.
Pureman saattaa saada
ja ehkä toisenkin, mutta
kolmas on jo omaa hölmöyttä, tuumaa juukalainen matelijaharrastaja
Timo Rissanen.
. Lapset suhtautuvat usein ennak-
Terraario on
kuin huonekalu
Nelivarvaskilpikonna on lasten suosikki.
koluulottomasti kaikkiin eläimiin, aikuiset ovat huomattavasti varautuneempia.
Kun Timo Rissanen tarjosi
kuningaspytonin tai luolarottakäärmeen näyttelyvieraiden
hartioille, ei aluksi vapaaehtoisia meinannut löytyä. Käärme jäi meillä liian
vähälle huomiolle. Hämähäkeissä on selkeitä eroja. Mukana on
myös maakilpikonna sekä
isoja torakoita, Timo Rissanen esitteli paikalla olleita
eläinlajeja.
Yksi uusimmista tulokkaista on siilinjärveläiseltä kasvattajalta hankittu Pandinus
cavimanus -lajin skorpioni,
jota Rissanenkaan ei ota paljaaseen käteen, vaan siirtää
eläimen valokuvattavaksi
varovasti pinseteillä. Kun terraario
rakennetaan, se on samalla
tavalla osa kalustusta kuin
huonekalu.. Nykyiset skorpionilajit ovat melko samanlaisia
kuin 450?425 miljoonaa vuotta sitten maapallolla eläneiden
Helmi ja Alexey Prokopovich tutustumassa Timo Rissasen käsissä olevaan Aada-kuningaspytoniin.
skorpionien fossiililöydöt.
Myrkyllisiä
hämähäkkejä
Timo ja Noora Rissasen käärmeissä ei ole myrkyllisiä yksilöitä, hämähäkeissä on.
. Tällä kertaa kuningasboapojalle oli tarjota sopiva
terraario, jossa asusti ennestään kaksi samaa lajia olevaa
boatyttöä.
Kuningasboa lukeutuu jättiläiskäärmeisiin. Osa hämähäkeistä puolustautuu mieluummin karvoja potkimalla kuin puremalla,
jolloin karvat polttavat iholla
nokkosen tavoin.
Näyttelyn erikoisimpia lajeja on erittäin harvinainen,
Intian eteläosasta kotoisin
oleva hämähäkki Poecilotheria metallica, joka on väriltään kauniin metallinsininen
ja voi kasvaa noin 20 cm:n
kokoiseksi. Lisäksi ruoan hankinta oli
vaikeaa. Voisi myös kysyä, miksi
ihminen ottaa akvaarion. Kaikki skorpionit ovat myrkyllisiä, mutta muiden suosittujen lemmikkinä pidettävien
skorpionilajien tavoin tämäkään ei kuulu kaikkein myrkyllisimpiin.
Skorpionit ovat eläinlajina
dinosauruksiakin paljon vanhempia. Mukana olevista käärmeistä ja liskoista mitkä vain
sopivat hyvin lemmikiksi.
Hämähäkitkin pienellä varauksella.
. Aikuinen
naaras voi kasvaa jopa 3-4
metriseksi, koiraat ovat hieman pienempiä.
Kiteeläisperheeseen tullessaan kuningasboan poikanen
oli ollut muutamien kymmenien senttien mittainen, kastemadon kaltainen pikkukäärme. Niistä kannattaa perehtyä, minkä
ottaa ensimmäiseksi.
Nykyiset skorpionilajit ovat
melko samanlaisia kuin 450?
425 miljoonaa vuotta sitten
eläneiden skorpionien fossiililöydöt.
sä kuin ottaa käärmeen itselleen. Poikasena se oli helppo ottaa kainaloon televisiota katsoessa,
mutta kun se kasvoi, sitä tuli
enää vähemmän syliin otettua, omistajat kertoivat.
.
www.kotikarjala.?
Monen käärmepelko kaikkoaa matelijanäyttelyssä
Lemmikiksi käärme tai hämähäkki
. Pienen mietinnän ja tutustumisen
jälkeen useampi uskaltautui
ensin käärmettä koskettamaan
ja lopulta ottamaan sen käsiensä varaan tai hartioilleen.
Eivät käärmeet kovin pelottavia olleetkaan.
Käärme voi kyllä purra hoitajaansa, mutta silloin syynä
on yleensä ruoan haju hoitajan käsissä. Yleensä hän mieluummin
auttaa uuden kodin etsimises-
Käärmeet ja liskot ovat haasteellisia hoidettavia. Käärmeet ovat
pääasiassa lihansyöjiä, Kun
ruoka tuoksuu, nälkäinen
käärme ei paljon katso, mihin se hampaansa iskee.
. Se ei kuulu myrkyllisimpiin hämähäkkilajeihin, eikä lajin puremaan ole
raportoitu ainoatakaan ihmisen kuolemaan.
Käärmeet
kiinnostavat lapsia
Karvaiset lintuhämähäkit voivat kasvaa yli 20 cm:n suuruisiksi.
Matelijanäyttely kiinnostaa
matelijaharrastajien lisäksi
erityisesti lapsiperheitä. Käärmeistä viljakäärme
ja kuningaspyton ovat lemmikkinä yleisimmät, Rissanen mainitsi.
Kuningasboa
vaihtoi kotia
Noora ja Timo Rissasen eläinkatras lisääntyi Kiteen vierailun aikana. Purema ei
tapa, se on vähän niin kuin
palovamma.
. Kissat on pelottavia, puput vielä pelottavampia ja
koirat on työläämpiä, Timo
vastasi.
. Sen
verran ihmisillä on onneksi
järkeä, etteivät myy aloittelijalle haasteellisempia hämähäkkejä, Timo mainitsee.
. Meillä on näytteillä hämähäkki, joka on niin kovamyrkkyinen, että sen lajitovereiden pureman seurauksena
maailmalla on joudutte tekemään ihosiirteitä. Kun puhutaan nopeista
ja kovamyrkkyisistä hämähäkeistä, eivät ne sovellu ensimmäiseksi hämähäkiksi
Meillä on yksi
venäjänkielentaitoinen myyjä,
Pasi Mikkonen kertoo.. Kaikki kaikessa on asiakas. piirirajojen ulkopuo-
lella. Itä-Suomi on kiinnostanut itseäni aina kauppa-alueena. Erkki
Kainulaiselta Shell -huoltoaseman paikaksi, Veini muistelee.
Oma koneyritys
kaiken taustalla
Kymmenen vuoden myyjäkokemuksen jälkeen Haapasalo
teki yhdessä Jari Ikosen ja
Hannu Möttösen kanssa elämänsä suurimman päätöksen.
Tarkennusta
jäähallin
valaistukseen
Viime lauantain lehdessä olleessa Kiteen jäähallin valaistusremonttia
käsittelevässä jutussa oli
muutamia epätarkkuuksia ja olipa allekirjoittaneella menneet hieman
sekaisin sekä puurot että
vellitkin.
Olin laittanut EVSähkön Erkki Vuorikarin sanomaksi kaukalovalaistuksen sähkönkulutuksen olevan 70 000100 000 kWh. moottorikelkkatoimintaa talvella palvelee erinomaisesti vieressä
oleva Kiteenjärvi, Haapasalo
kertoo yhtenä esimerkkinä.
pitkän iän salaisuudeksi Veini
Haapasalo sanoo kaksi asiaa:
rehellinen toiminta asiakkaiden kanssa ja yrittäjän mukana olo harrastustoiminnassa.
. Sen
yhteydessä Keski-Karjalaan
saatiin oma virallinen kelkkareitistö, joka on laajentunut
myöhemmin muihinkin kuntiin, K-K:n Moottorikelkkailijoiden 1. Maatalon pojalle ensimmäinen työpaikka konemyyjänä oli unelma-aikaa. Olimme
hankkineet maamme johtavien konemerkkien edustukset.
Ohessa toimi myös huolto.
. Sama päivä,
kun itse täytin 32 vuotta. Rehellisellä tavaralla tarkoitan juuri sitä, ettemme tule
myymään uusia edustustuotteita ns. Toinen ryhmä on asiakkaita, jotka hankkivat parasta
mahdollista.
. Nyt tämä
valaistuksen osuus sähkönkulutuksesta likipitäen puolittuu.
Valaistus ei aivan tuplaannu, kuten olin väittänyt vaikka kirkastuminen ja valon laadun paraneminen onkin huomattavaa. Edelleen on huomioitava
itänaapurimme Venäjä. Pauliina sai tehdä päätöksen jatketaanko vai
myydäänkö yritys. Uusi omistaja löytyi Liperistä. Pikku
hiljaa se laajeni koko KeskiKarjalaan ja varsin nopeasti
alkoi tuttavien kesken syntyä kauppoja ympäri Suomea.
Yksi ongelma meillä oli liiketilojen saaminen ennen kuin
ne löytyivät vielä silloin syrjäiseltä alueelta Sumpputieltä.
. ja Veinin lähtökahvit juodaan tulevana torstaina, kauppias Pasi Mikkonen
sanoo.
Mikkosella on muutakin
kerrottavaa yrityksen tulevaisuudesta. Nyt asia on
?tapissa. Hänet tuntien jo ennestään, mieli on helpottunut.
Liike jatkaa toimintaansa ja
samalla uusia toimintoja kehittämällä.
Veini Haapasalo jättää työt perustamassaan yrityksessä ensi
torstaina. Vaikka myymälän sijainti tuntui alussa syrjäiseltä,
jälkeenpäin ajateltuna tämä
oli paras vaihtoehto meidän
alan liikkeelle. Miten maahantuojat suunnittelevat tuotteidensa edustuspaikat, se on
mielenkiintoinen asia.
. Täällä tarvitaan juuri niitä
koneita ja laitteita, joita yrityksemme myy ja edustaa.
. Tämä johtui
puhtaasti siitä, että Veinin tilinpäätösjakso päättyi vasta
syksyllä.
. Lisäksi hän on tyytyväinen, että yrityksen toiminta on hyvissä käsissä.
. Takana on 26 vuotta yrittäjänä. Mm. Ensisijaisesti myynti
suunnattiin Kiteelle. Venäjän kaupan osalta
olemme panostaneet monien
muiden yritysten tavalla kommunikointiin. Viime vuoden pääsiäisenä Koneveijarit Oy:n osakkeet myynyt
Veini siirtyy hoitamaan metsiään ja kiinteistöjään.
Sitä ennen hän sanoo pyörähtävänsä ?maailmanympärysmatkalla?.
KITEE
Tuomo Flinkman
Haapasalo aloitti kauppiasuransa K-Rautamaatalouskeskus Hurrissa.
. Saman vuoden pääsiäisenä allekirjoitetun
esisopimuksen ja siinä
sovittujen ehtojen toteutumiseen hän on tyytyväinen.
KITEE
Tuomo Flinkman
Yrityskaupat ovat monivaiheisia.
. Hän on aina oikeassa ja
häntä ei pidä pötöstää missään
tilanteessa. Taskisen
toimitilat sekä ?Suomen kalleimman perunamaan. Kahdeksan vuoden konekaupan jälkeen tuli muutto autoalalle. Ja, niin se
päätettiin myydä.
. maaliskuuta 1989. kunniapuheenjohtaja kertoo.
Tekemistä riittää
?eläkepäivilläkin?
Haapasalo on tyytyväinen
paitsi menneisiin vuosiin ja
asiakkaisiinsa, joita on saanut
palvella. Kuten autokaupassa myös
konekaupassa eletään muutoksen aikoja. Tätä ennen hän
harjoitti kauppatoimintaa vieraan palveluksessa kymmenen
vuotta.
Rehellisyys ja
mukana oli tärkeitä
Yrityksen menestymisen ja
Pasin tiimi jatkaa yritystä
Koneveijarit Oy:n uudeksi omistajaksi tuli virallisesti noin vuosi sitten
liperiläinen Pasi Mikkonen. tavaraa.
. Autotalo Laakkosella palvelin kaksi vuotta.
Tuolloin yritys panosti Kiteelle merkittävästi, ostihan yritys
Matikaisen autokorjaamon,
Rakennusliike A. Täällä olemme olleet koko ajan. Tuolloin avattiin kone- ja veneliike Koneveijarit Oy. Venäläiset ovat hyviä asiakkaita.
. Valoteho nousee
nykyisestä 800 luxista liki tuhanteen luxiin.
Aikaisemmin käytössä olleet lamput eivät ole
monimetallihöyrylamppuja vaan monimetallilamppuja.
Kari Sarkkinen
Kaverukset perustivat Koneveijarit Oy:n, minkä toimintaa
jatkaa nyt liperiläinen Pasi
Mikkonen.
. Sieltä
tulee paljon asiakkaita, jotka hankkivat pääasiassa varaosia. Veinin kanssa teimme esisopimuksen noin puoli vuotta ennen virallisen kaupan
vahvistumista. Oma harrastustoiminta on jatkunut pitkään moottorikelkkatoiminnassa. Toiminta tulee
laajentumaan ainakin aluksi
Joensuun suuntaan.
. Maatalouskauppa oli tuolloin vilkasta ja kilpailu eri ryhmittymien kesken kova. Se oli perjantai 17. Työn
ohella olin mukana Keskon
koulutuksessa, mistä jäi suorittamatta ainoastaan K-kauppiastutkinto.
. Ja, kuten Veinikin korostaa, kaupan pitää olla muutenkin rehellistä.
Neljän tiimi jatkaa
kauppaa Kiteellä
Koneveijarit Oy:n toiminnan pääpaikka säilyy Kiteellä. Tyttäreni Pauliina oli yhtiön hallituksessa ja kysyinkin
häneltä mielenkiintoa jatkaa
yrittäjänä. Tähän olemme varautuneet siten, että laajennamme
Veneet siirtyvät pikkuhiljaa talvivarastoon ja tilalle tulevat moottorikelkat ja muut talvituotteet. Koti-Karjala
8
Lauantai 24.10.2015
Veini päättää kauppiasuransa,
edessä ?maailmanympärysmatka?
36 vuotta kauppahommia tehnyt Veini Haapasalo
hiljentää vauhtiaan ensi torstaista lukien. Edelleen sovimme, että
Veini jatkaa myyntipäällikkönä tämän vuoden loka-marraskuulle saakka. Kyse on
kuitenkin koko hallin kulutuksesta ja valaistuksen osuus siitä on noin
kolmannes. Mielestäni näillä eväillä liike on saanut asiakkaiden luottamuksen myös
venäläisiltä asiakkailtamme.
. Me haluamme palvella
niin kotimaisia kuin venäläisiäkin asiakkaita tasapuolisesti. Tulemme
avaamaan Joensuuhun oman
myyntipisteen, jossa on tarjolla vaihtokoneita, veneitä sekä
muuta ?rehellistä. Pasi Mikkosen, oikealla, tiimiin
kuuluvat lisäksi Heikki Matikainen, Artjom Hasala sekä Jouni Hyttinen.
toimintaamme käytetyn kaluston myynnillä Keski-Karjalan ulkopuolelle
Maistuu varmaan talkooporukallekin.. Lauantai 24.10.2015
Koti-Karjala
9
Kyläparilaiset vaalivat puintiperinnettä
KITEE
Jouko Väistö
Kyläparin alueella tehdään
muutakin kuin esitetään näytelmiä ja ajetaan Pappa-Tuntureilla. Kantosyrjässä pistettiin pystyyn talkoot, joissa
muisteltiin menneitä perinteisen viljanpuinnin merkeissä.
Pellolle kaurakuormien
kuljetukseen oli hommattu
Juvosen Tapsa pääsi Tuavetin pukille. Hänen tehtävänään oli siirtää kaurat seipäiltä puimakoneen viereen.
Annetaanhan koneelle pieni ryyppy, eihän se muuten lähde käyntiin, Väistön Hannu tuumasi Wickströmiä käynnistäessään.
Sitten kammesta kiinni, remmistä lisää vauhtia ja vanha palvelija on tulilla ja jäähdytyskin pelaa.
Jyväkupit alkavat Kaalimaan
Tapsan mukaan olla täynnä
ja ensimmäinen säkki täyttyy.
Varsin puhtaita jyvät ovat ja
vieläpä suhteellisen kuiviakin.
Alahan polkea, tuntuu Könösen Timo tuumivan kuorman päällä olevalle Juvosen Eskolle.
Puimakoneen omistaja Pelkosen Matti sai itseoikeutetusti hoitaakseen syöttäjän tehtävät.
tyylikäs Tuavetti peräkärryineen ja puintihommiin vanha
kunnon Wickström sekä Teijon tehtaiden puimakone aitoon entisaikojen tyyliin.
Tapahtuman henkeen kuului, että talkooväki oli sonnustautunut viiden vuosikymmenen takaisiin työasuihin ja
että talkoolaisille oli vaivan
palkaksi tarjolla myös suuhun pantavaa.
Tapsan pestiä kesti siihen asti, kun ensimmäinen seiväs oli nurin.
Ja vielä siirappia, jotta remmi
pysyy päällä.
Nyt voi konemieskin laittaa piipun palamaan ja kaivaa kylkeä?.
Juvosen Tuulikin tehtäväksi lankesi pehkujen ja ruumenten siirtäminen sivummalle puinnin jälkeen.
Pelkosen Tuula ja Kasperin Tiina pitivät huolen siitä, että pellolle ei jäänyt yhtään ylimääräisiä kauran ripsiä sadonkorjuun jälkeen.
Onpa hyvää kaljaa
Kaivon seinissä
oli kymmeniä ukkoetanoita, joista suurimmat olivat
jopa 20-senttisiä. Puhdistus täytyy uusia
ja kansi tiivistää viimeisen
päälle. Omituiset vatsavaivat
alkoivat minulla heinäkuussa. Vähäisemmän
oppilasmäärän ansiosta opet-
tajien on helpompi ottaa yksittäiset tapaukset huomioon,
esimerkiksi epäonnistuneen
kokeen uusiminen tai tukiopetukset.
Kiteeltä löytyy kattavat
harrastus mahdollisuudet,
kuten monipuolisen liikunnan harrastaminen ja itsensä
ilmaiseminen, kuten musiikki ja näytelmäkerho. . Lisää etanoita kellui alhaalla vedessä kuolleina, vaaleina limaisina klöntteinä.
KESÄLAHTI
Sari Helin
Anneli Tuhkasen asumista
Sarvisalossa ovat eläinkunnan edustajat vaivanneet useaan otteeseen aiemminkin.
. Kaivo näyttää ehjältä ja
tiiviiltä, mutta etanat ovat todennäköisesti menneet kannen reunan viisteestä sisälle. Tämän jälkeen katson
kyllä itsekin joka kevät ja
syksy, että kaivo on kunnossa,
Tuhkanen vakuuttaa.
Puhdistus
Hätiin kutsutut Seppo Eskelinen Oy:n miehet tyhjensivät
kaivon, jonka jälkeen se desinfioitiin, pestiin ja tyhjennettiin uudelleen.
. Ensimmäisen kerran yli
kahdenkymmenen vuoden aikana tuli mieleen, että mitä
hittoa mie teen täällä metässä yksin, Anneli kuvaa tun-
Kaivojen tarkastus ja huolto unohtuvat helposti. Sitten vuorostaan metsämyyrät olivat riesana ja Lapin
torakat. En olisi silti ikinä osannut
kuvitella, että etanoista koituu
tällainen riesa, Anneli Tuhkanen sanoo.
. Sen pitää antaa laskeutua, mutta muuten
kaivo on heti käyttökunnossa,
miehet opastivat ja totesivat,
ettei ole tämmöistä etana-kaivoa ennen vastaan tullut.
Yleensä eläinten, yleisimmin hiirten ja sammakoiden,
pääsy kaivoihin johtuu vaurioituneista renkaista.
. Järkytyksekseen hän laski taas yli kymmenen etanaa
vaeltamassa kaivonrenkaita
myöten alaspäin. Ne ovat metsän torakoita, ei niitä entisajan russakoita (saksantorakka).
. Yleensä toimenpiteisiin havahdutaan vasta siinä vaiheessa, kun haju- tai
makuhaitta on havaittavissa. Koska vesi
oli näytteiden mukaan hyvää,
ei tullut mieleenkään katsoa
kaivoon. Kiteen lukiossa on kattava opetus ja lukio tarjoaa monipuolisia ja mielenkiintoisia kursseja. Ukkoetanat syövät
lähinnä lahonneita lehtiä ja
sieniä, joten ne eivät juurikaan aiheuta tuhoa ihmisten
viljelyksille, kuten eräät muut
etanalajit.
Lähde: Wikipedia
Kiteen hyvät puolet
Lukiolaiset Mimosa Nuutinen ja Emma Hirvonen pohtivat iloisina vastauksia.
Monesti erityisesti nuorten
keskuudessa kuulee valitusta
pienestä paikkakunnastamme
Kiteestä. Ukkoetanoita löytää
varmimmin sammalikosta sekä maahan kaatuneiden puunrunkojen tai irtonaisen kaarnan alta. Elokuussa otettiin vedestä näytteet ja kaikki oli ihan
kunnossa. Ukkoetanat elävät
enimmäkseen luonnonmetsissä, ja laji suosii erityisesti
mustikkatyypin sekametsiä.
Laji on myös liikkeellä lähin-
nä öisin. Monesti kuulee lukiolaisten kehuvan
opettajien huumorintajua sekä
tapaa opettaa. Täällä on rauhallista ja
hyvät urheilu mahdollisuudet, Emma toteaa.
. Kun etana
päätyy veteen, se hukkuu ja
taas kaivossa kelluu kuolleita
limanuljaskoita.
. Täällä puolestaan pääsee helposti metsiin
ja veden äärelle nauttimaan
Suomen kauniista luonnosta.
Silloin tällöin
tapahtumiakin
Silloin tällöin Kiteellä järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Kuntosalejakin löytyy. Opettajat myös huomioivat oppilaat tunneilla. Varvikot ovat ukkoetanoiden suosikkimaisemaa, joten
kannustankin alueen asukkaita katsomaan kaivonsa, ettei
heillä ole sama ?etanapommi?
odottamassa.
. Jotain bakteeria
oli vähän, mutta se ei kuitenkaan ollut tutkimuksen mukaan vaarallista. Olemme yksi suuri yhteisö, sanoo Mimosa.
. Kuitenkin Kiteessä on paljon positiivisiakin puolia.
Juuri valmistunut Arppen koulun ylä-aste on tuonut innostusta koulunkäyntiin. Saa nähdä, miten tämä
etana-taistelu päättyy, miettii
Tuhkanen hiljaisena.
Aikaisemmat
eläinkoitokset
Ennen ukkoetanoita Anneli
Tuhkasen kotia ovat yrittäneet valloittaa monet muutkin
eläinkunnan edustajat.
. Kun taloa oli laajennettu
ja uusi osa saatu valmiiksi,
ajautui telkkä jostain kumman
syystä piippuun, putosi uunin alaosaan ja kuoli sinne.
Se tukki ilmankierron ja koko talo peittyi sisältä mustaan
nokeen. Kiteellä on hyvät mahdollisuudet urheilla ja Kitee
on sopivan kokoinen, ei liian
pieni eikä suuri, pojat keskustelevat. Muutamina
Pojat välitunnilla uuden koulun oleskelutilassa.
edelliskesinä PKO:n Nallerockiin on saapunut monista
eri ikäluokista ihmisiä kuuntelemaan suomalaista musiikkia.
Hyvänä puolena Kiteessä
on myös lyhyet kulkumatkat,
jotka voit kulkea kävellen tai
pyörällä.
Vaikka pieni paikkakunta
saattaakin tympiä välillä, on
täällä paljon hyviäkin puolia.
Näiden asioiden pohjalta huomaa, että Kiteellä on loppujen
lopuksi ihan hyvä asua.
Lukion toisen vuoden opis-
kelijat Mimosa Nuutinen ja
Emma Hirvonen pohtivat
hyviä puolia Kiteestä.
. Viime keväänä järjestettiin esimerkiksi Your Move
-tapahtuma, joka veti erityisesti lapsiperheitä sekä nuoria joukkoonsa. Valituksen kohteena on yleensä vähäiset vapaaajanviettopaikat ja paikkakunnan pieni koko. Vasta viime viikolla kraanasta otetun veden haju laittoi avaamaan kannen,
Tuhkanen selostaa.
. Kaikki on lähellä, eikä
tarvitse mennä sinne hevonkuuseen, Mimosa naurahtaa.
Tytöt myös tuumaavat suvaitsevaisuuden ja kulttuurisuuden kasvaneen viime aikoina.
Seitsemännen luokan op-
pilaat Toni Putkonen, Joel
Kinnunen ja Andrey Yudenkov miettivät mikä on parasta
Kiteessä.
. Mitä
kaivosta löytyi, yllätti todenteolla. Täällä on hyvät
pururadat, joille pääsee lenkkeilemään.
Isommissa kaupungeissa
on yleensä huonommat mahdollisuudet päästä luonnon
läheisyyteen. Ensin tulivat hevosmuurahaiset.
Kun talo saatiin niistä puhdistettua ja remontoitua, tulivat
rotat. Kantava rottaemo asettui juuri remontoidun mökin
vinttiin ja pesueen häätö oli-
kin kunnon taistelu, Tuhkanen
muistelee.
. Ukkoetanoita tavataan Suomessa noin
Tornio-Suomussalmi-linjalle saakka. Uudistuneessa koulussa
on enemmän oleskelutiloja ja
luokat ovat avarampia uusine kalusteineen ja tiloineen.
Kouluun on myös tullut paljon uutta teknologiaa, kuten
tabletit sekä Smart-taulut. Olen asunut tässä kaksikymmentäneljä vuotta. Ruumiin väri
vaihtelee harmaan tai ruskean
eri sävyissä, mutta myös täysin mustia tai hyvin vaaleita
yksilöitä tunnetaan. Useimmiten veden haju paljastaa, ettei kaikki ole
kunnossa.
Etanoiden paluu
Kahden päivän kuluttua kaivon puhdistuksesta Anneli
meni tarkastamaan tilannetta. Hutsissa
voi harrastaa monia eri urheilulajeja, esimerkiksi jääkiekkoa, tennistä, yleisurheilua
ja jalkapalloa. Se voi kasvaa jopa 20
Ukkoetana menossa kohti vettä Tuhkasen kaivossa.
cm pituuteen. Katsokaa kaivoihinne säännöllisesti, että mahdolliset ongelmat tulevat esiin ajoissa, kehottaa
Anneli Tuhkanen.
tojaan.
. Ei ne kovin suurta rakoa
tarvitse.
. Myös ABC pääsi esille keskustelussa.
Iida Silvennoinen ja
Veera Hirvonen
Koti-Karjalan työelämääntutustujat. Eilen löytyi naapurinkin
kaivosta näitä samoja tyyppejä, muttei onneksi määrällisesti yhtä paljon.
. Koti-Karjala
10
Lauantai 24.10.2015
Taistelu
etanoita
vastaan
Kummallisten vatsaoireiden ja lopulta etovan veden hajun vuoksi Kesälahden Sarvisalossa asuva
Anneli Tuhkanen avasi vesikaivonsa kannen. Seuraavaksi lepakot
majoittuivat hormeihin ja nyt
sitten nämä etanat, Anneli puhelee ja toteaa, että oppia ikä
kaikki.
Ukkoetana
Ukkoetana (Limax cinereoniger) on harjaetanoihin kuuluva Euroopan suurin maaetana. Vuorokauteen ei tule ottaa vettä, koska vesi nousee
paineella ja hiekkaa nousee
samalla veteen
Pikkuhiljaa pääsin
takaisin koulurytmiin. Koti-Karjala
Lauantai 24.10.2015
11
Sara konsertoi
kotiyleisölle
Sara Kurkola ja Kiteen
lukio järjestävät sunnuntai-iltana Kitee-salissa
kaikille ilmaisen konsertin, jossa Sara säestäjineen esittää itselleen tärkeitä lauluja, joista muutama on hänen omaa tuotantoaan.
KITEE
Tuija Marienberg
Kaksi vuotta sitten keskikarjalaiset saivat jännittää nuoren kiteeläisen Sara Kurkolan menestymistä television
Idols-kilpailussa, jossa Sara
ylsi loistavasti semifinalistien
kärkinelikkoon.
Ohjelman kautta hän pääsi
matkustamaan, tutustui musiikkialan ammattilaisiin, sai
esiintyä suorassa televisiolähetyksessä suurelle yleisölle
ja kokea, mitä on olla julkisuuden henkilönä.
Kilpailun päätyttyä oli
edessä paluu arkeen ja opintojen pariin Kiteen lukioon.
. Heinäsirkat sirittävät
siellä täällä ja kuulen, kuinka sammakot toivottavat ke-
säiset terveiset kurnutuksillaan. Ensi kuusta lähtien kaikki lähtisivät kukin
omalle taholleen ympäri Suomea. Katson kaukaiseen
työharjoittelussa koko edeltävän vuoden. Aino soittaa uudempia
biisejä, mutta halusin mukaan
myös Plamenin, onhan hän
vaikuttanut minun musiikilliseen kehittymiseeni ja meillä
on joitakin yhteisiä kappaleita, Sara mainitsee.
Bassoa soittaa Kari Lauronen, rumpuja Soraja Bollström ja haitaria Anniina
Luukkainen, jonka kanssa Sa-
Karoliina Kapanen
Kuva: Raili Nenonen
Katson ulos bussin ikkunasta; ohi kiitävät sateiset syksyn maisemat. Näkyä kehystää punaisen kirjava
taivas violetteine ja oranssine
raitoineen ja laineineen. Olen valinnut mukaan niitä lauluja, joita tykkään laulaa
ja jotka itseäni koskettavat.
Konsertissa Saraa säestää
kaksi pianistia: Plamen Dimov ja Aino Laine.
. Siihen kuuluu mahdollisuus pitää konsertti, joten
tietenkin haluan pitää sen.
. Se oli
ollut hänen toiveammattinsa jo pitkään, aina siitä lähtien, kun oli nähnyt velipuolensa valmistuvan poliisiksi.
Tuosta oli kohta kymmenen
vuotta. Hento tuuli tarrautuu hiuksiini, hieman silittää ja sekoittaa. Kävelen lehtien ja lammikoiden päällystämällä tiellä illan hämärtyessä,
mutta katuvalojen heijastuessa lammikoista voin muistaa
kesän. Hän kuvitteli
juoksevansa rikollisia kiinni.
Jose halusi poliisiksi. Bussipysäkki ja ihanat
kesäillat mökkirannassa jäävät taakseni. On aika nostaa
jalat kesäiltojen lämpimästä
vedestä koleaan syysilmaan.
Kiitän bussikuskia ja aukaisen sateenvarjoni, kun ilokseni huomaan, ettei ulkona enää
sada. Nyt on meneillään abivuosi, Sara kertoo tämänhetkisiä kuulumisia.
. Pohdin usein, mitä
mahtaisi tapahtua, jos laituri
irtoaisi tolpistaan ja lähtisinkin yhtäkkiä seilaamaan kohti ulappaa.
Laineiden liplatuksen lisäksi kuulen käen kukkuvan
jossain kaukana metsikössä.
Lokit ovat päivän mittaan ilmeisesti väsyneet ja onneksi lopettaneet ainaisen huutonsa. Jose oli ollut tuolloin
neljäntoista.
Jose hymyili juostessaan.
Valmistuminen oli huomenna.
Jose oli kuitenkin halunnut
tuulettumaan ja oli lähtenyt
juoksemaan viileään kevätiltaan. Tarkoituksena on valmistua ylioppilaaksi ensi keväänä, samaan aikaan muiden
kanssa.
Osa
musiikkidiplomia
Sunnuntai-illan konsertti on
osa Saran opintoja.
. Se jatkaa matkaansa ohitseni, syvänsiniset aallot sitä
seuraten. Haikein mielin katselen harmaaseen kaukaisuuteen, muistellen kesän
valoa ja lämpöä sekä etenkin
mökkirantaa.
Pian onkin lämmin kesäilta. Ne eivät pysy perässä, vaan törmäävät levän peittämiin pieniin pyöreisiin rantakiviin, ja minun jalkoihini,
jotka hakevat suomalaisesta
järvestä helpotusta kuluneen
päivän paahteeseen. Veli oli muuttanut
tyttöystävänsä kanssa Pohjanmaalle, kauas Joutsasta, missä
Josen vanhemmat asuivat.
Joselle kaupungilla ei ollut
väliä, kunhan töitä vain löytyi. Sen
Jose oli tajunnut kauan ennen
tätä päivää. Häntä oli pyydetty
jäämään sinne, eikä Jose ollut
nähnyt aihetta kieltäytyäkään.
ra on esiintynyt paljon myös
Kesäsoittajissa.
Konserttipaikka, Kitee-sali,
on Saralla erittäin tuttu paikka. Mutta enää ei
nähtäisi koko porukalla kerran tai pari vuodessa.
Poliisin ammatti vaatii kuitenkin jonkin verran uhrautumista työpaikan suhteen. Sain
tehdä vähän enemmän töitä
ja jouduin työskentelemään
itsenäisesti, mutta vähitellen
sain kurssikaverit kiinni, joten kyllä tästä selvitään.
. Vain Jose jäisi Tampereelle. Kauempana kuulen nuotion ratinaa ja puheen sorinaa. Haistan ilmassa savun ja
Unelma
Riikka Hirvonen
Jose juoksi. Tampereelle hän oli päätynyt loistavien arvosanojensa takia. Konserttiin on vapaa pääsy. Värien kirjo on aivan uskomaton: koivujen lehdet hohtavat eloisaa vihreää ja sininen
järvi kaksinkertaistaa taivaan
väriloiston peilaamalla sen ja
häikäisemällä kasvoni kauneudellaan. Silloin, kun Idols päättyi, minua kiinnosti vain laulaminen. Opiskelijatoverit olivat vallanneet ammattikorkeakoulun oleskeluhuoneen
viettääkseen viimeisen illan
keskenään. Suoritan lukion musiikkidiplomia. Puinen
laituri allani keinuu aaltojen
mukana. Sieltä hän on ensimmäi-
vastarantaan ja voin erottaa
siellä korkeita mäntyjä. Toivon, että sinne tulee
paljon ihmisiä. Konsertissa esitän pääasiassa kappaleita, jotka merkitsevät itselleni jotakin.
. Enää ei tarvinnut
kuntoilla niin ahkerasti, kunhan muisti pitää sitä yllä.
Jose juoksi koulun portille,
näytti kulkulupansa päivystävälle vartijalle ja hölkkäsi loppumatkan ulko-ovelle.
Hän ei enää tuon päivän jälkeen kävellyt tuosta ovesta
sisään.
sen kerran esiintynyt isolle
yleisölle ja sieltä ponnistanut
maailmalle.
. Olisi mukavaa, jos yleisössä olisi myös
tuttuja ihmisiä sekä niitä, jotka ovat olleet keikoillani aikaisemminkin.
Laula
mut uneen
Laula mut uneen
Tulevatko
unelmani toteen?
Sängyssä on
kovat reunat,
kilometriset
tammipuut kapeat
Häilyn ja huojun
Enhän putoa?
Olin niin täynnä
rakkautta
naiivia odotusta
Enää ei kiinnosta
Älkää antako
mun langeta
Laula siis dinoista,
kultakutrista
kolmesta karhusta
Katkeran makeista
kesäöistä
rokin soidessa
Iiris Mäki
4H on mukana
tukemassa
NUKKtoimitustiimiä.. Ei se häntä harmittanut, että kaikki uudet kaverit
lähtisivät, olivathan he olleet
kärähtäneen makkaran kesän
tuoksulla höystettynä.
Edessäni avautuu kaunis
kesäilta. Ehkä osa kesänrippeistä onkin vielä jäänyt kellumaan lehtien ja käärepapereiden tapaan lammikkoihin
tai voihan olla, että ne ovat
jo jääneet tallatuiksi lukuisten
kumisaappaiden alle.
Toiset olivat hakeneet itse valitsemiinsa kaupunkeihin ja
osa oli päässyt haluamaansa, osa oli joutunut hakemaan
muualle.
Jose kääntyi kadun kulmasta takaisin ammattikorkeakoulua päin ja hidasti vähän vauhtia. Mukana on niitä lauluja,
joita olen ensimmäisenä laulanut, kappaleita, joita olen
esittänyt keikoilla sekä pari
omaa biisiä, jotka olen itse
säveltänyt ja sanoittanut, Sara esittelee.
. Huokaisen ihastuksesta ja heilutan varpaitani
järvivedessä.
Päätepysäkki; todellisuus
kutsuu jälleen
Väylä on oivallinen paikka markkinoida
omia tuotteita ja palveluita venäjäksi.
Ilmoita yrityksesi tarjonnasta
marraskuussa 2015
ilmestyvässä lehdessä.
Lehden painomäärä on 15 000 kpl (+ nettiversio).
Lehti ilmestyy viikolla 48/2015.
Koti-Karjala
ILMESTYY
viikolla 44
Lehti jaetaan ilmaisjakeluna mm. Hän pelaa lisäksi
ykköspesiksen Imatran PalloVeikoissa. Hän siirtyy KiPaan Jyväskylän Kiristä. Sekä
Huotarin että Havukaisen sopimukset ovat yksivuotiset.
Uudeksi pelaajaksi KiPaan
siirtyy Alajärven Ankkurien
kasvatti Robert Tallbacka,
24. + alv. Hän
toimi viime kaudella KiPan
pelinjohtajana ensimmäistä
kautta. Joukkueen kakkospelinjohtajaksi tulee kipalainen Saku Havukainen. I §:n sääntömuutosasia (siirrytään 1. Robert on Tuomas Tallbackan veli. Itähuolinnassa,
matkailuopastuspisteissä, KareliaExpertin toimipisteissä,
K-K:n kuntien esitepisteissä, kauppaliikkeissä, huolto-asemilla,
matkailuyrityksissä ja vuokramökeissä.
Näköislehti on luettavissa myös Venäjällä ja sitä
markkinoidaan venäläisissä sanomalehdissä.
Ilmoituksen käännös suomi-venäjä sisältyy ilmoitushintaan.
Ilmoitushinnat:
Ilmoitustilavaraukset
ja lisätietoja:
Koti-Karjala
Ilkka Kansonen
p. Arpajaiset.
Tervetuloa!
Hallitus
K-K:n Reuma
ja Tules ry.
sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
Tehtävä numero 376.
Sudoku-tehtävän 375 ratkaisu.
Täytä ristikko siten, että
jokaisella pysty- ja vaakarivillä ( ja paksuilla
viivoilla rajatuissa 3 x 3
laatikoissa) on jokainen
luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa:
www.sudoku.org.uk
Täytä ristikko siten, että jokaisella pysty- ja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa)
on jokainen luku yhdestä yhdeksään.
Kerran ja vain kerran!
Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa
www.sudoku.org.uk
Ratkaisu ensi lauantain Koti-Karjalassa.
ke 4.11.2015 klo 18.00
Kiteen kaupungintalon
valtuustosalissa. 040 546 2057
marko.torni@
kotikarjala.fi
1?554 pmm
1,20 ?/pmm
555?1109 pmm 1,10 ?/pmm
1110. Distributed by Tribune Media Services.
All rights reserved.
Koti-Karjala
Facebookissa
Kakkospelinjohtajaksi nousee
Saku Havukainen. Joukkueen lukkarina ensimmäistä
KiPan pelinjohtajana jatkaa Mikko Huotari. 040 684 8435
ilkka.kansonen@
kotikarjala.fi
Marko Torni
p. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa! Johtokunta
Copyright: 2006 Michael Mepham. Pelinjohtajana
jatkaa Mikko Huotari. Aluksi
apteekin puheenvuoro v.
2016 lääkkeiden korvauskäytännön muutoksista
ym. Seuran A-poikajoukkue voitti hopeaa ja Bpojat pronssia.
. Kuva: Niilo Hirvonen.
KeskiKarjalan
Perinnekoneyhdistys ry
kautta viime kaudella pelannut Joni Tervo jatkaa KiPassa
vuoden sopimuksella. 040 684 8411,
markkinointi@kotikarjala.?
toimitus@kotikarjala.?. Käsitellään
vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Neuvotteluja kuitenkin käydään edelleen muutamien uusien pelaajien kanssa.
Kiteen Pallolla oli menestyksekäs viime kausi juniorisarjoissa. Tervon
sopimuksessa on lisäksi vuoden optio.
KiPan harjoitusrinkiin liittyy ensi kaudeksi myös Juuso Lattu. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Tervetuloa!
Hallitus
Lauantai 24.10.2015
KiPa teki
uusia sopimuksia
KITEE
Tuomo Flinkman
Kiteen Pallo -90 on tehnyt
uusia pelinjohto- ja pelaajasopimuksia tulevalle superpesiskaudelle. vuosikokouksen käytäntöön). 24 %
Katso edellinen numero
www.kotikarjala.fi/tuotanto/russia
Varaa ilmoitustilasi hyvissä ajoin!
Koti-Karjala
www.kotikarjala.fi
KESKIVIIKKONA 28.10.
Ilmoitusaineisto
viimeistään ma 26.10.
klo 11.00 mennessä.
PERJANTAINA 30.10.
Ilmoitusaineisto
viimeistään ke 28.10.
klo 11.00 mennessä.
Koti-Karjala
Koti-Karjala
Puh. Kuva: Niilo Hirvonen.
Venäjänkielinen
Väylä-matkailulehti
ilmestyy jälleen!
Varaa ilmoituspaikkasi!
Venäläiset asiakkaat on edelleen hyvä muistaa seudun
palveluiden ja tuotteiden markkinoinnissa.
Koti-Karjala ja KETI Oy julkaisevat venäjänkielisen Väylä-lehden
marraskuussa ennen joulun ja uudenvuoden lomasesonkia.
KONTAKTEJA
KAUPPAA
KULTTUURIA
Väylässä on tuttuun tapaan juttuja ja ilmoituksia alueen yrityksistä ja palveluista. pmm
1,00 ?/pmm
etu- ja takasivulla + 10 %
Esim. Seuran pelaajatulevaisuus
näyttää hyvältä, Seppo Hakulinen sanoo.
Lukkarityöskentelystä vastaa tulevallakin kaudella Joni Tervo.
Kuva: Niilo Hirvonen.
Uutena miehenä KiPan rinkiin
tulee Alajärven Ankkureiden
kasvatti Robert Tallbacka, joka
siirtyy Kiteelle Jyväskylän Kiristä. Kuva: Anssi Honkanen.
VUOSIKOKOUS
8.11.2015 klo 15.00 Annin
Kartanossa. 2x50 mm 120 . 2016.
Kahvitarjoilu. Jo viime kaudella
KiPan harjoitusrinkiin kuuluneet Kasperi Laasonen ja
Oskari Purmonen jatkavat
harjoitusringissä myös tulevalla kaudella.
Kiteen Pallo -90:n pelaajasopimusneuvotteluista vastaava Seppo Hakulinen kertoo,
että joukkueen runko on nyt
kasassa. Koti-Karjala
12
K-K:n Hengitysyhdistys ry.
Tehtävä
nro 376, keskivaikea
Taso: Keskivaikea
SYYSKOKOUS
Kiteen kansanopiston ruokasalissa, Opistontie 7,
Kitee, to 12.11.15 klo 17.30.
Sääntömääräiset asiat ja
sen jälkeen apteekin edustaja kertoo lääkkeiden korvausmuutoksista v. Tallbackan sopimus on yksivuotinen
kotihälytys
(7)
23.45 Elokuva: World War
Z (16)
2.00 HS Uutisraportti
2.30 Criminal Minds
(12)
3.25 Frasier (S)
3.50 Deadwood (16)
7.25 Lego Legends of Chima
(7)
7.50 Suomen paras leipomo
8.50 Neljät häät Amerikassa
9.50 Hauskat eläinvideot
9.55 MasterChef Suomi
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 MasterChef Australia
14.55 Guinness World
Records û Ihmeelliset
ennätysvideot
15.25 Suomen paras leipomo
16.20 Frasier (S)
16.55 Kaverille ei jätetä
(S)
17.55 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset (S)
20.00 Hottikset (S)
20.58 Keno
21.00 Paratiisihotelli (S)
22.00 Katastrofin anatomia
(12)
23.00 SM-Liiga: Illan
Parhaat
23.05 Kanadan rajalla
23.35 Kanadan rajalla
0.05 Criminal Minds (16)
1.05 Poliisit . pelit ja
vehkeet
15.30 Yle FOLK
16.00 Imettäjät
16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
17.59 Jalkapallon naisten
Euroopan karsinnat
20.00 Kioski
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Voimistelua: Telinevoimistelun MM
23.30 Kioski: Rakelin kuplassa
0.00 Ye FOLK
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Mitä tänään syötäisiin?
9.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit
13.35 Grand Designs Australia
14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Pilanpäiten
14.45 Pilanpäiten
14.55 Elixir Fitness & Sport
15.25 Cristela (S)
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Erilaiset perheet
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Merta lähemmäs
kalaan
21.00 Bosch (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Roba (12)
23.35 Broadchurch (12)
0.35 Mentalist (7)
1.35 Astral TV
5.00 Ennustaja-TV
7.00 Pound Puppies (S)
4.00 Teematieto
17.00 Muinaisen Egyptin
taideaarteet
18.00 Sami Yaffa . me maassa
(7)
14.45 Ruotsin salaiset
huoneet
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Euroopan eläkeläiset
töissä
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset
alueeltasi
17.07 Murha paratiisissa
(12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Nyt tai ei koskaan
19.50 Opi ja elä
20.00 Muisti: Tarkka-ampuja
Simo Häyhä
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Downton Abbey
(7)
21.50 Kahden keikka (12)
22.50 Yle Uutiset
22.55 Prisma: Kyllä lääkäri
tietää
23.45 Puoli seitsemän
TV 2
4.05 Yle FOLK
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
27.10.
6.52 Lauran tähti (S)
7.09 Lulu kilpikonna (S)
7.25 Saku & Vaakku (S)
7.36 Neppajymykerho
7.42 Kuminakuja 19 (S)
7.53 Harri ja dinot (S)
8.14 Puu Fu Tom (S)
8.36 Karvinen (7)
8.50 Kerrostaloelämää (7)
9.00 Erämaan armoilla
10.00 Ikuiset arvet
10.30 Onnistuuko elämä
maalla?
11.30 Tätä on rakkaus
12.00 Hehku
12.30 Hehku
13.00 Kioski
13.30 Erätulilla
14.00 Spy . Sound
Tracker
21.50 Kuolleista palanneet
(16)
22.40 Uusi Kino: Takaperin
juoksu (7)
22.44 Uusi Kino: Kirjaston
naiset (S)
23.40 Kirje Mandelalle
1.05 Teematieto
Tiistai 27.10.
TV 1
5.45 Aamusydämellä
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Murdochin murhamysteerit (12)
13.10 Meidän poikamme
ilmassa . New York (16)
23.35 Americans (12)
0.35 Formula 1: osakilpailu
1.35 MTV Sport: F1 Extra
1.45 Rizzoli & Isles (12)
2.45 Voittostudio
5.00
7.00
8.30
9.00
Ennustaja-TV
Onnenarpa
Jaksa paremmin
Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs
11.00 Guinness World
Records û Ihmeelliset
ennätysvideot
11.30 Hauskat eläinvideot
12.00 Paul OÆGrady û rak-
kaudesta koiriin
12.30 Frasier (S)
13.00 Frasier (S)
13.30 Frasier (S)
14.00 Frasier (S)
14.30 Kanadan rajalla
15.00 Kanadan rajalla
15.30 Hyvät ja huonot uutiset
16.25 Hottikset (S)
17.25 Kauppaneuvos Jethro
18.25 HS-uutiset
18.28 HS-sää
18.30 Vain elämää
20.00 Tripla
21.25 Keno
21.30 Elokuva: World War
Z (16)
23.50 SM-liigan viikkomakasiini
0.20 Nelonen Pro: Moor
Gääs
0.50 Rantavahdit (7)
1.20 Rantavahdit (12)
1.50 Team Ahma (7)
2.25 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
10.00 Elävä arkisto: Salama
ja sananvapaus
10.01 Hannu Salama keskustelee
10.37 Kahden kesken: Hannu
Salama
11.20 Kalaharista Saamenmaalle
12.00 Taivaallisia ääniä
13.00 Sibelius ja Luonnotar
(S)
13.30 Luonnotar (7)
13.40 KC: Viljakkalan
kuningas
14.05 Prisma Studio
14.35 Tiededokumentti:
Uhkana puutiaiset
15.30 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
16.19 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
17.07 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
18.00 Kino Klassikko: Kuningas New Yorkissa (S)
19.40 Pieni elokuva sisaruussuhteista (S)
20.05 Ei mikään naurun asia
21.00 Don?t Think I?ve
Forgotten
22.45 Yle Live: Ola Salo
23.45 Kadonneet sankarit
0.35 Teematieto
Maanantai 26.10.
TV 1
5.55 Euroopan eläkeläiset
töissä
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Muisti: Metsäkaartilaiset
10.00 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Kuningas Bjarne ja
hänen valtakuntansa
12.20 Murdochin murhamysteerit (12)
13.10 Meidän poikamme
merellä (S)
14.35 Ruotsin salaiset
huoneet
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi
17.07 Murha paratiisissa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Akuutti
19.00 Historia: Varsovan
geton pikkusankarit
20.00 MOT: Kidu ensin,
kuole sitten
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Rakkauden nimeen (S)
22.25 Kotikatsomo: Haamukirjoittaja (7)
23.15 Yle Uutiset
23.20 Newsroom (7)
TV 2
4.10 Yle FOLK
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
26.10.
6.53 Oiva-nallen oivallukset
(S)
7.00 Taitoset
7.06 Pingu (S)
7.11 Arvaa mikä
7.13 Mohvelit (S)
7.20 Arvaa kuinka paljon
sinua rakastan (S)
7.31 Satuja Soitosta
7.41 Pasin ja Kielon valtakunta (S)
7.55 Stella ja Sami (S)
8.08 Stella ja Sami (S)
8.20 Viidakkojytä (S)
8.25 Hillitön hotelli: Taikanukke (7)
8.50 Kerrostaloelämää (7)
9.00 Holby Cityn sairaala
(12)
10.00 Norja maahanmuuttajien silmin
10.30 Noidankehässä
11.30 Ikuiset arvet
12.00 Hehku
12.30 Hehku
13.00 Kioski: Mamu . isä agenttina (7)
14.30 Villi kortti
15.20 Rauhassa . kotihälytys (7)
2.05 Frasier (S)
2.40 Deadwood (12)
3.50 Ennustaja-TV
23.10 Hybe
23.40 Myytinmurtajat
0.45 Voittostudio
20.58 Keno
21.00 Paratiisihotelli (S)
22.00 Hyvät ja huonot
uutiset
23.00 SM-Liiga: Illan
Parhaat
23.05 Suomen Tulli
0.05 Rantavahdit (7)
0.35 Katastrofin anatomia
(12)
1.35 Criminal Minds (16)
2.35 Frasier (S)
3.05 Deadwood (12)
4.10 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
17.00 Muinaisen Egyptin
taideaarteet
18.00 Historia:
Napoleon
19.00 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
20.00 Valitut sanat
20.30 Magnum . Sound
Tracker
19.00 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
20.00 Television
uranuurtajat
21.00 Historia: Amerikanitalialaiset
21.55 Elävä arkisto: Toni
Edelmann
21.56 Odota minua
22.06 Lasimaalaus
22.33 Arkistovieraana: Toni
Edelmann
22.47 Sonetteja Pariisissa
23.15 Kino Klassikko: Mies
Riosta (12)
1.05 Teematieto
Keskiviikko 28.10.
TV 1
5.55 Akuutti
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Murdochin murhamysteerit (12)
13.10 Justus järjestää kaiken
(S)
14.35 Luontoretkellä: Lohestusta ja lystinpitoa
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 MOT: Kidu ensin,
kuole sitten
16.25 Luontohetki
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi
17.07 Murha paratiisissa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Prisma: Syömmekö
pian keinolihaa?
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Ulkolinja: Dnestr ?
syvä joki
23.55 Puoli seitsemän
TV 2
4.00 Yle FOLK
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
28.10.
6.53
7.01
7.06
7.17
Max ja Meeri (S)
Jokeri Pokeri Box
Q Putti 5 (S)
Nyt mennään!: Haravointi
7.23 Ritari Mikke (S)
7.35 Noksu (S)
7.42 Taavi-tiikerin naapurissa (S)
7.58 Touhukkaat: Lämmintä Vilukissalle (S)
8.20 Martine (7)
8.34 Joraavat juurikkaat (S)
8.36 Kesäleiri (7)
8.50 Kerrostaloelämää (7)
9.00 Hunnutetut norjalaiset
10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.30 Luontomatkalla Costa
Ricassa
11.30 Norja maahanmuuttajien silmin
12.00 Hehku
12.30 Hehku
13.00 Kioski: Rakelin kuplassa
13.30 Erätulilla
14.00 Rune . Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
4.00 Teematieto
17.00 Muinaisen Egyptin
taideaarteet
18.00 Odessan kummisetä
(12)
19.00 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
20.00 Muistikuvaputki:
Lapset
21.00 Simon Reeve
Karibialla
22.00 Kino: Motivaatio
kateissa (12)
23.40 Taitavat kirjekyyhkyt
0.35 Teematieto. tarina
valokuvan takana
21.00 Sami Yaffa . Suomi
- mamu
13.30 Ykskaks paksuna (12)
14.00 Uusi päivä (S)
14.28 Uusi päivä (S)
14.55 Uusi päivä (S)
15.30 Yle FOLK
16.00 Kimppakolmoset (12)
16.30 Noin viikon uutiset
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Taitoluistelun Grand
Prix
19.00 Imettäjät
19.30 Kioski: Aleksi´s wonderland
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Siskonpeti
21.00 Marja Hintikka Live
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Villi kortti
22.50 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16)
23.40 Imettäjät
0.05 Kioski: Aleksi´s wonderland
0.35 Yle FOLK
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Mitä tänään syötäisiin?
9.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Formula 1: osakilpailu
13.30 Pilanpäiten
13.40 Amazing Race
14.40 Mitä tänään syötäisiin?
14.45 Pilanpäiten
14.55 Friends with Better
Lives (S)
15.25 Salatut elämät (S)
15.55 Voitolla yöhön
17.25 Kauniit ja rohkeat
(S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Erilaiset perheet
21.00 Roba (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (7)
23.35 Scorpion (12)
0.35 Roba (12)
1.35 Voittostudio
5.00 Ennustaja-TV
7.00 Pound Puppies (S)
7.25 Lego Legends of Chima
(7)
7.50 Zoo Tales Special 1
(S)
8.50 Hurja painonpudotus
9.50 Hauskat eläinvideot
9.55 Tavaa ja voita
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.50 MasterChef
Australia
14.55 Malibu Country (S)
15.25 HS Uutisraportti
15.55 Frasier (S)
16.25 Kaverille ei jätetä
(7)
17.20 Team Ahma (S)
17.55 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.00 Kauppaneuvos Jethro
(S)
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Korso (12)
22.45 Poliisit . eläinten kuningas
14.30 Ajankohtainen kakkonen
15.30 Yle FOLK
16.00 Haussa uudet mallit
16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala
(12)
19.00 Imettäjät
19.30 Kioski: Kaarlen
maailma
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Isot ja pienet (7)
21.00 Docventures: elokuvan
esittely
21.05 Docventures: studiovieraat
21.15 Docventures: Hymyjen
maa (7)
22.14 Docventures: jälkikeskustelu
23.15 Voimistelua: Telinevoimistelun MM
0.25 Imettäjät
0.50 Kioski: Kaarlen maailma
1.20 Tom Felton: Superfani
2.15 Yle FOLK
5.30
6.00
6.25
9.05
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
9.30 Huomenta Suomen
Uutiset
9.35 Mitä tänään syötäisiin?
9.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit
13.35 Haaveiden talo hartiapankilla
14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Pilanpäiten
14.45 Pilanpäiten
14.55 Elixir Life
15.25 Ensisilmäyksellä (S)
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Merta lähemmäs
kalaan
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Yökylässä Maria
Veitola
21.00 Rouva Ministeri (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Teknavi
5.00 Ennustaja-TV
7.00 Pound Puppies (S)
7.25 Lego Legends of Chima
(7)
7.50 Suomen paras leipomo
8.50 Neljät häät
Amerikassa
9.50 Hauskat eläinvideot
9.55 MasterChef Suomi
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.50 MasterChef Australia
14.55 Guinness World
Records û Ihmeelliset
ennätysvideot
15.25 Suomen paras leipomo
16.25 Frasier (S)
16.55 Kaverille ei jätetä (7)
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hottikset (S)
20.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Koti-Karjala
Lauantai 24.10.2015
13
TV-OHJELMA
Sunnuntai 25.10.
TV 1
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Villi
Kaakkois-Aasia
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.55 Yle Uutiset
10.00 Kuningas Bjarne ja
hänen valtakuntansa
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Pressiklubi viittomakielellä
11.45 A-studio
12.15 Tartu Mikkiin
13.05 Sibelius, Lintu ja RSO
14.05 Historia: Uponneen
sukellusveneen tarina
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.15 Akuutti
15.45 Mittatilaustyönä
16.00 Doc Martin (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks
17.25 Uutisvuoto
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki:
Attenborough?n
erikoiset
18.45 Arto Nyberg
19.30 Pohjolan luonto
19.40 Midsomerin murhat
(12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Haamukirjoittaja (7)
22.00 Silta (16)
23.00 Nyt tai ei koskaan
23.50 Ykkösaamu
TV 2
4.05
7.45
8.00
8.01
8.03
8.07
8.20
8.46
9.00
9.01
Yle FOLK
Unna Junná
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu:
25.10.
Pikku perunat (S)
Katinkontti
Anniina Ballerina (S)
Babar ja Badun seikkailut (S)
Galaxi
Karvinen (7)
9.14 Late Lammas (S)
9.22 Tenavat (7)
9.30 Galaxi: Säbämestari
2012
10.00 Uusi päivä (S)
10.30 Taitoluistelun Grand
Prix
11.55 Urheiluviikonloppu
12.00 Jalkapallon Mestarien
liiga: Makasiini
12.25 Futiskierros
15.15 Ratsastus:
Horse Show
18.10 Urheiluviikonloppu
18.30 Kohti Rioa: Huipulla
18.54 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Tennistä Tukholman
avoin turnaus
20.05 Karl Pilkington
20.50 Tom Felton: Superfani
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Marja Hintikka Live
22.55 Naurun tasapaino
23.45 Noin viikon uutiset
0.10 Borgiat, maan ja
taivaan valtiaat (16)
1.00 Siskonpeti
1.25 Yle FOLK
6.00
7.55
8.10
8.25
8.40
9.10
Voittostudio
Chuggington (S)
Tuomas Veturi (S)
Ystävien kylä (S)
Seikkailija Dora (S)
Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S)
9.25 Winx-klubi (7)
9.55 Viidakon veijarit (S)
10.10 Loton ja Jokerin
tulokset
10.15 Elixir Fitness & Sport
10.40 Elixir Life
11.10 Merta lähemmäs
kalaan
12.05 Kädettömät kokit
13.05 Yökylässä Maria
Veitola
14.00 Selviytyjät
14.55 Teknavi
15.25 Alppihiihdon maailmancup
15.55 Rouva Ministeri (12)
16.55 Putous
18.25 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport: F1 Extra
19.30 Voitolla yöhön
21.00 Broadchurch (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 C.S.I
Lisät. klo 9?17 Sisustuskahvila Wilhelmiinassa. P.
050 5615442.
RuisRouvan leipää ke
28.10. (max 5 riviä)
Järjestöpalsta 1-5 riviä 5,15 ?, sis. alv.,
seuraavat rivit 2,46 ?, sis. 050 5313642.
Jouhentalolle 31.10.2015
klo 18.00 alkaen.
s(IRVENLIHANMYYNTI
KYLÊLÊISILLEJASEURANJÊSENILLE KLO
Puhossalon Erä ry
HIRVISOPALLE
maanvuokraajat, seurojen jäsenet,
seurojen alueella asuvat perheineen
sekä naapuriseurojen edustajat
Ruppovaaran Erän majalle (Ruppovaaransalontie 37)
su 1.11.2015 klo 12.00 alkaen.
Ruppovaaran Erä ry ja Kiteen Metsästysseura ry
myytävänä
VUOKRATTAVANA
Kt-yksiö 32,5 m² Kiteen
keskustassa, siisti. Järjestelyvuorossa
Eilan ryhmä. 050 4661365 Anne.
Rt- tai kt-kaksio/kolmio
Kiteen keskustasta, ensimmäisestä kerroksesta. 195 ?, kerta
79 ?. P. 040 684 8411
ISSN 1236-4495
toimitus@kotikarjala.?
markkinointi@kotikarjala.?
tilaajapalvelu@kotikarjala.?
www.kotikarjala.?
Avoinna
Ma?ke 8.30?16.00
To?pe 8.30?15.30
Asiakaspalvelu
040 684 8411
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Marko Torni
040 546 2057
Toimitus:
Aladár Bayer
040 684 8425
Tuomo Flinkman
040 684 8426
Tuija Marienberg
040 684 8430
Kari Sarkkinen
040 684 8427
Mainos/markkinointi 040 684 8424
Laskutus
040 684 8431
KOULUT/KURSSIT
tu!
oistu ja ero
ik
r
e
?
n
u
u
halt
osaajia!
Ota homma
Teollisuudessa tarvitaan
Toteutamme monimuoto-opiskeluna kone- ja metallialan koulutusta, jossa on
mahdollisuus suorittaa alan perustutkinto, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja
tai niiden osia tarpeen mukaan. kuljetukset, majoituksen A2-hengen hyteissä, jouluateriat mennen tullen, aamiaiset sekä tervetuliaiskahvin. Seppo Vanhaselle 050 3477230 la 31.10.
mennessä.
SAISIKO OLLA
PALSTALLINEN
PAIKALLISTA?
Koti-Karjala
Koti-Karjala
Pokentie 8
82500 Kitee
Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja
Tohmajärven puolueeton paikallislehti.
Ilmestyy
keskiviikkoisin
ja lauantaisin
Puh. 040 8677613.
Yksiö 37 m² Kalapolku
6 B 16. ja ilm. Kysy
lisää p. 0200 71400 klo 6.00?12.00.
Yhteistyössä mukana:. P.
050 3439844.
Kt 1h+tupakeittiö+s 44
m²+mahdollinen autokatos, vapautuu 1.12. (max 5 riviä)
Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,65 ?, sis. P.
0400 373879.
Kt-kaksio 58 m² Kiteen
keskustassa, vuokra
450 ?/kk+vesi+sähkö.
P. tanssitaan klo 13?17
Puhoksen seurojentalolla, os.
Huvitie 7, Puhos. alv.
Tilaushinnat, sis. Tervetuloa!
Kiteen Rajamieskilta järjestää pikkujouluristeilyn Tukholmaan 29.11.?1.12.2015.
Matka sis. 0400 130360.
Kt saunallinen kaksio,
Kiteen kesk., lasit. Koulutusta toteutetaan yhteistyössä Outokummun
kone- ja metallialan yritysten kanssa, jotka tarjoavat työssäoppimismahdollisuuksia alan opiskelijoille.
lan osaajia!
me metallia
Me työllistäm
Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy
Paino: Lehtisepät, 2015
Ilmoitusten sisäänjättö:
Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä.
Lauantain lehteen torstaina klo 11.00 mennessä.
Ilmoitushinnat:
mv 4-väri
1.44 . alv. Saarijärven matkatoimisto 040 4149595.
myytävänä
OSTETAAN
Koivurankaa tai koivuhalkoja Närsäkkälästä.
P. alv.
2x30 pmm 48,60 ?, sis. 1.67 ?
Teksti
Tekstin jälkeen 1.22 . Kahvit ja arpajaiset! Tervetuloa laittamaan
jalalla koreasti!
Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. Muistathan, huomenna
su 25.10. alv.
Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 ?, sis. Koti-Karjala
14
Lauantai 24.10.2015
Toimistomme suljettu
perjantaina 30.10.2015
Henkilökuntamme
?jalkautunut. alv. Kerho to 29.10.2015
klo 10.00 Osuuspankilla.
Hannele Nyyssönen kertoo:
Perusturvan kotiin annettavat
palvelut. 0200 71000 klo 8.00?18.00
ja viikonloppuisin p. Opiskelupolkusi rakennetaan yksilöllisesti sinun
kehittymistarpeidesi mukaan. 0400 943539.
HIRVISOPALLE
Huikkolan koululle la 31.10.2015 klo 12.00.
Haarajärven Metsänkävijät ry
Tervetuloa
metsästysalueiden vuokraajat, seuran
jäsenet ja kyläläiset sekä naapuriseurojen edustajat perheineen
HIRVISOPALLE
Riihijärven Matkaparkkiin la 31.10.2015 klo 12.00.
Rokkalan-Riihijärven Erämiehet ry.
KITEE
KITEE
Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. 0500 895999.
Yksiö 35,5 m2 Harjuntie 2. P. Omavastuu 10 ?/hlö,
maksettava tilille FI79 5153 0440 0549 91.
Tervetuloa!
METALLI COM
Tervetuloa
HIRVISOPALLE
myytävänä
MYYTÄVÄNÄ
Kitee, keskusta 5?6
h+k+s 120 m², 2. 050 355 9621
tai työpaikkojen luottamusmiehille. 040 171 5110
Kiteen Metallityöväen
ammattiosasto 333 ry.
Jäsenet + avec!
PIKKUJOULU ja teatterimatka SAVONLINNAAN
la?su 28.?29.11.2015.
s*OULURUOKAILU0IETARI+YLLIÊISESSÊKLO
s4EATTERIESITYS3/)44/+)%,4/KLO
s9ÚPYMINEN0IETARI+YLLIÊISESSÊ
s!AMUPALA
Sitovat ilmoittautumiset 13.10.2015 mennessä
matti.pitkanen@pp4.inet.?/puh. Kokoustila käytössä. alv.
Laskutuslisä 3,20 ?, sis. 040 8369386.
Rt 3h+k+s Kiteen keskustassa. Vastaukset pikaisesti p. parveke. 1.67 ?
Kuolinilmoitukset 1.22 ?
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %
Pienin väri-ilmoitus 100 pmm.
Rivi-ilmoitus, rivi 3,05 ?, sis. Vapaa, h. 1.82 ?
Takasivu
1.22 . 040 684 8411
www.kotikarjala.fi
Tervetuloa
Noutopöytälounas
katettuna
ma?la klo 11?15
UÊ,Õ?Ã>ÃÊÃ>>>ÌÌ?«?ÞÌB
UÊ i?ÌÌ??Õ?>Ã (ei la)
UÊÓÊB????ÌBÊÛ>??Ì?i?Ì?>
UÊ ?Ì?Õ??>Ì
UÊ B??ÀÕ??>
UÊ >?Û?ÉÌii
/iÀÛiÌÕ?>t
www.kiteenhovi.com
Hovintie 2, Kitee, puh. krs.,
lämmin talli, 112000 ?.
P. P. 1.89 ?
Etusivu
1.37 . 10 %.
Kesto 93,00 ?/vuosi, määräaikainen 12 kk 102,00 ?.
Jakeluhäiriöissä arkisin ota yhteys p. Hyvästä
musiikista vastaa Duo Aave:
Anneli Laaksonen ja Veli
Muttilainen. lehtipäivään
Kesälahdelle
ja Tohmajärvelle.
Palvelemme normaalisti
ma
m 2.11.2015 klo 8.30 alkaen.
Koti-Karjala
Puh. Tarjoilu klo 12.00?15.00.
Närsäkkälän Erä ry
Tervetuloa metsästysmaiden vuokraajat,
seuran jäsenet, seuran alueella asuvat
sekä naapuriseurojen edustajat
Vapaita asuntoja Tohmajärven asemalla. 0400 413107
Tuija.
Tervetuloa metsästysmaiden vuokraajat,
seuran alueella asuvat, naapuriseurojen
edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
HIRVIPAISTILLE
Heinoniemen Erämiesten majalle
sunnuntaina 1.11.2015 klo 13.00?16.00.
Heinoniemen Erämiehet ry.
TERVETULOA HIRVIPAISTILLE
metsästysmaiden vuokraajat, seuran
jäsenet ja kyläläiset perheineen sekä
naapuriseurojen edustajat
seuran metsästysmajalle lauantaina
31.10.2015. 050 3846790.
Kaksio Kiteen Puhoksessa, 63 m², siisti. 050 4942065.
myytävänä
SEKALAISIA
Venäjän viisumit! 1v.
133 ?, 2 v. alv. 28950
?
040 684 8411,www.kotikarjala.fi
HAKKAPELIITTA R2
Kitkarengas
HAKKAPELIITTA 8
Nastarengas
Turvallisesti
. LL-89
. Ämmät ja äijät -ryhmän liikunta jatkuu
tänään lauantaina jalkapallon parissa.
Kokoontuminen Hutsin kentälle klo 11.00.
Ohjaajina KiU:n jalkapallojaoston edustajat.
Kaikki jalkapallosta kiinnostuneet
ämmät ja äijät mukaan!
Taksitilaukset Ennakkotilaus
NÄYTÄ
ESIMERKKIÄ
ja anna lapsellesi
lukemista arvostava
ilmapiiri.
TAKSI ITÄ-SUOMI
OIKEUSAPUTOIMISTO
Hovintie 3, 82500 KITEE
029 566 0901, 050 4058131
perunkirjoitukset
ositukset ja perinnönjaot
kauppakirjat ja kaupanvahvistukset
muut oikeudelliset asiat
&
YLEINEN EDUNVALVONTA
0400 818327, 050 3082571
JOENSUU KONTIOLAHTI LEHMO LIPERI OUTOKUMPU
s+)4%%s+%3¯,!(4)s*/%.355s+/.4)/,!(4)
,%(-/
LIEKSA KESKUSTA KITEE KESÄLAHTI
s,)0%2)s/54/+5-05s,)%+3!+%3+534!
0601 10100
Taksin tilaus 1,24 /puh.
+25 c/10 sek
www.taksiitasuomi.?
perjantaina
j t i
30.10.2015
30 10 2015
5
klo 9.00?15.00!
+%3,!(4) 3
-ARKET
KET
4/(-!*26)
-ARKET
+
MARKET4IILIKAINENJA3
-ARKET
Tule vaihtamaan kuulumisia!
a!
Koti-Karjalan edustaja paikalla.
s+!(6)4!2*/),5
s 4!2*/5+3)! s !26/.4!
,EHTIPÊIVÊMYÚS2ÊÊKKYLÊSSÊJA+ITEELLÊMYÚHEMMIN
3EURAAILMOITTELUAMME
Koti-Karjala
Puh. klo 13.45
Jääsudet D-02 . Koti-Karjala
Lauantai 24.10.2015
ISÄNNÖINNIN
AVOIMET OVET
OP-Kiinteistökeskuksella, Kiteentie 3
29.10.2015 klo 13?16
Hyvä
isännöinti
kannattaa
15
Kiteen Rotaryklubi järjestää
YLEISÖTILAISUUDEN
keskiviikkona 28.10.2015 klo 18.00
Kiteesalissa, Koulutie 3, Kitee.
Hannu-Heikki Hakulisen
70-vuotisjuhlakonsertti
Kiteen kirkossa
su 1.11.2015 klo 15.00
Kainuun prikaatin Pohjois-Karjalan aluetoimiston
päällikkö, eversti Jouni Mattila kertoo syväjohtamisesta
puolustusvoimissa, sen hyödyntämisestä
virkatehtävissä ja harrastustoiminnassa.
Hannu-Heikki Hakulinen
laulu
Lisäksi ohjelmassa on lähialuekatsaus sotilaallisesta
ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta täällä pohjolassa.
Hanna-Leena Savolainen
piano
Vapaaehtoinen pääsymaksu ohjataan
klubin hyväntekeväisyysprojekteihin.
Johannes Hakulinen
viulu
Kahvio Kipakka avoinna ennen tilaisuuden alkua.
Lauri Savolainen
alttoviulu
Tervetuloa mukaan!
Kalevi Kiviniemi
urut
Kiteen Rotaryklubi ry
LIITY VAIKUTTAJIIN I VAIHDA IDEOITA I RYHDY TEKOIHIN www.rotary.org
Kutsumme naapurit ja
toiminnastamme kiinnostuneet
Taloyhtiön osakas ja asukas,
tule keskustelemaan isännöinnistä
kahvikupposen äärellä.
Esittäydymme ja kerromme
isännöinnin tehtävistä klo 13.00 ja 14.30.
AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄÄN
Kokoontuminen tehtaan pääportilla,
osoitteessa Teollisuustie 20 B, Puhos
tiistaina 27.10.2015.
Ohjelmassa mm.
Merikanto,
Chopin,
Sibelius,
Bach, Liszt
Ohjelma 15 ?
Lahjatili Kiteen kamarikonserttien musiikkityön
tukemiseen: FI52 5153 0420 1344 90
Kuva: Martti Rosendahl
Tilaisuudet klo 13.00 ja 17.00.
TERVETULOA!
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
TALLETA KÄNNYKKÄÄSI!
LIIKUNTAIKKUNA
. Kiteen jäähallissa la 24.10