Kiteen Arppen koululla vieraili jälleen kansainvälinen terveysalan ammattilaisista koottu, innostunut joukko tutkailemassa, kuinka projektin oppeja sovelletaan käytännössä.
Pohjois-Karjala -projektin käytäntöön oli Arppen koululla tutustumassa yli kaksikymmenpäinen, kansainvälinen joukko. Kyläkirjan tekeminen vaatii ajan lisäksi myös rahaa ja laajaa yhteistyötä kyläläisten ja eri sidosryhmien kesken. Kyläkirja-hanketta esitellään laajasti 13. Syrjänen on vetänyt perinteen tallentamispiiriä tällä opintokaudella ja toteaa, että pelkästään ääninauhojen sisältämän materiaalin saattaminen kirjalliseen muotoon on aikaa vievä prosessi. Sitten, kun kierrämme maakuntaa, he sisäistävät, että "näinkö se menikin se, mistä te puhuitte". Mikä on kokemuksesi mukaan projektin maakuntakiertueitten parasta antia ulkomaalaisille vieraillesi. Noilta ääninauhoilta on kuultavissa aikalaisten kertomuksia mm. Yleisesti ottaen on joka kerta niin, että kun me Helsingissä kaksi, kolme päivää puhumme teoriaa, he kuuntelevat mielenkiinnolla, Pekka Puska kertoo. Tilaisuudessa tullaan vetoamaan kyläläisiin, että he penkoisivat omia valokuvaarkistojaan. vuosikerta
Pohjois-Karjala -projekti kiinnostaa aina
Kiinnostus PohjoisKarjala -projektia kohtaan maailmalla jatkuu. Koulun vieraslistalle oli päässyt terveysalan ihmisiä Vietnamista, Japanista, Etiopiasta, Australiasta, USA:sta, Bahrainista ja Suomesta. Isäntänä toimi rehtori Erkki Kontro.
Vesa Korpelaisen ja Pekka Puskan vetämä kansainvälinen vierailijajoukko tutustui Arppen kouluun ja pääsi heti luokkakuvaan. Vierasjoukkoa vetivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Pekka Puska sekä Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen johtaja Vesa Korpelainen. huhtikuuta järjestettävässä kyläillassa, jossa samalla tehdään selkoa maakunnallisesta Kyläkumppani-hankkeesta. Etiopialaisvieraan ihmetyksenaiheisiin kuuluu myös sairaaloiden ja terveyskeskusten monipuolinen ensivaiheen hoito.
Omin silmin
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Pekka Puska laittoi aikoinaan alulle Pohjois-Karjala -projektin. Abebe Bekele Abelayneh on kolmas vasemmalta.
Oppeja Etiopiaan
Etiopian terveys- ja ravitsemusinstituutin kehitystyössä työskentelevä Abebe Bekele Abelayneh pyrkii parhaansa mukaan soveltamaan suomalaisia oppeja sekä toimintatapoja omalla laitoksellaan. Elintavat ovat tulleet länsimaisiksi. Rehtori Erkki Kontro kuuntelee myös kiinnostuneena.
Akkala, Jouhkola ja Riikola puuhaavat yhteistä kyläkirjaa
Vuosisatainen asutushistoria, ihmisen elo kaikessa laajuudessaan aikojen virrassa on ollut kansalaisopiston Akkalan, Jouhkolan ja Riikolan kylien perinteentallennuspiirin pohdinnassa kuluneen opistokauden aikana.
Yhteinen kyläkirja on nyt vakaasti suunnitteilla. Perinnepiirin osanottajat totesivat seinällä olevat kuvat tarkoitustaan vastaaviksi.
toiminnasta, Niina Syrjänen sanoo. vuodenkiertoon kuuluvista askareista ja vuotuisiin juhliin liittyvistä tavoista. KITEEN TAKSIPALVELU
0500 674 897
Myös paari- ja pyörätuolikuljetukset
Lauantai 26.3.2011
Koti-Karjala
N:o 24 Irtonumero 1 52. Aikoja ja tapoja kuten myös laajemmin koko maan historialliseen kehitykseen liittyviä muistelmia on etenkin Akkalan ja Jouhkolan kylien osalta tallennettu vuosina 1995-1997 ääninauhoille reilut 100 tuntia. He siis näkevät omin silmin esimerkiksi, mitä kotitalousluokassa tapahtuu.
Kotitalousopettaja Tarja Sirainen selvittää kansainväliselle joukolle ravinto-opillisia totuuksia. Olen kiinnittänyt huomiota täällä Suomessa kahteen asiaan: ihmisten ystävällisyyteen muukalaisia kohtaan ja ihmisten omistautumiseen oman maansa kehittämiseen, Abebe Bekele Abelayneh hehkuttaa. Tietoa on tallennettu myös kylien tie- ja tietoyhteyksien sekä kouluolojen kehittymisestä ja harrastusAkkalan-Jouhkolan Nuorisoseura ja sen seurantalo on tarjonnut kylien nuorisolle tyyssijan, jossa erilainen toiminta on kukoistanut. Toivomme, että näin saisimme vanhoja valokuvia julkaistaviksi kyläkirjan sivuilla, Syrjänen vihjaa.. Meitä on nyt tullut tänne joka puolelta maailmaa ottamaan oppia tämän (P-K-pro-
jekti) pioneeriprojektin käytännön toteuttamisesta. Seuran toiminnasta kertovat valokuvat elävöittävät aikanaan kyläkirjan sivuja. Sydän- ja verisuonisairauksien sekä muitten kroonisten sairauksien määrä on kasvamassa maassamme, Abelayneh kertoo. Hän arvioi, että aikaa tarvitaan vähintään kaksi vuotta ennenkuin kyläkirja on kansien välissä. Historiallisten asiakirjojen lisäksi kyläkirjaa elävöitetään henkilökohtaisilla sattumuksilla ja muisteluilla. Ruokavalio kehittyvissä maissa muuttuu koko ajan huonompaan suuntaan ja liikunnan määrä vähenee
Tee U-käännös heti kun mahdollista! Tee nyt U-käännös! Lasketaan uudelleen. Luotin siihen, että laite laskee uuden reitin ja ohjaa minua, jos pidän sitkeästi pääni. Noh, siitä en ole kovin huolissani, kuka tykkää mistäkin. 2
Koti-Karjala
Lauantai 26.3.2011
Miksi olet hurahtanut koiriin?
Koiraihmiset ovat ihan oma ihmisryhmänsä. Raskaammat palvelut, kuten terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut järjestettäisiin maakunnallisesti. Nykyisin Pohjois-Karjalassa toimivat maakuntavaltuusto, sairaanhoitopiirin sekä koulutuskuntayhtymän valtuusto. Ja sitten se alkoi. Jos olisin luovuttaja, olisin takuuvarmasti lyönyt hanskat tiskiin ja nostanut kytkintä. Yks kaks rouva Navigaattori nielaisi loppuäänteet U-käännös sanastaan, kun se komensi ponnekkaasti aivan uuden ohjeen ilmoille. Se on ratkaistavissa siksi, ettei muuta mahdollisuutta ole. Sydän kylmänä onkin pelättävä, mitä seuraavan mutkan tai mäen takana odottaa. Virkamiehet ja luottamushenkilöt eivät kykene etsimään kompromisseja riitoihinsa, vaan kärhämät selvitellään oikeussaleissa. Et kirjoituksessasi tullut huomioineeksi meitä työssäkäyviä. Lisäksi toimivat kuntien omat päätöksentekoelimet. Ei hemmetti, en varmana aja! Yhtä fiksua, kuin olisi "oikaista" Osuuspankilta S-marketille Rokkalan kautta! Tiesin, että tiedän itse nopeamman ja lyhyriä, kun käännyin vasemmalle. Parhaimpana olen pitänyt avointa keskustelua ja reilua päätöksentekoa. Kesälahden, Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven tilanne on ratkaistavissa. Ensitöikseen laite kertoi olevansa päivityksen tarpeessa. Siksi alueellisista lähipalveluista, kuten päivähoidon tai perusopetuksen järjestämisestä tulisi vastata alueellisten lautakuntien, joilla olisi myös taloudellista päätäntävaltaa. Enemmän huolta aiheuttavat ne lukuisat läheltä piti -tilanteet, joita te ulkoilijat, varmaan ajattelemattomasti, aiheutatte. Keinoja on. Ja minä ryhdyin oitis näsäviisaaksi ja kyselin rouva Navigaattorilta, että eiköhän minun sittenkin kannattaisi tehdä U-käännöstä. Mitä. En osaa ajatella, mitä elämä olisi ilman näitä. Uskon sisukkuuteen ja tahtoon puhaltaa yhteen hiileen. Koiran avulla saa uusia ystäviä ja joka ilmalla tulee lähdettyä lenkille, kertoo Pyry-lapinkoiran omistaja Eeva Kaakko. Illalla asia tuntui selkeälle, mutta aamulla aloin epäillä itseäni. Käänny oikealle! 900 metrin jälkeen saavut määränpäähän oikealla. Mutta kun on esim. Tiedän, että moni muukin uskoo. Juu juu, niinhän me kaikki ollaan, naurahdin rouva Navigaattorille. Se on kuntien määrän raju vähentäminen nykyisestä 336 jonnekin 100-150 kunnan tietämille. Sellainen elinkeinopolitiikka olisi typerää, sillä edullisemmaksi tulee pitää koko maakunta hyvinvoivana ja pyrkiä saamaan myös reuna-alueet toimimaan omillaan, eikä niin, että maakuntakeskuksesta pumpataan vain rahaa heikosti pärjääville alueille. Vapaa on vain umpihanki, sanoi aikanaan Aaro Hellaakoskikin, joten minä en ala sinun vangiksesi, huikkasin rouva Navigaattorille juuri ennen kuin kipaisin ratin takaa keikkapaikalle. Näihin luottamuselimiin jäsenet on valittu puolueiden välisillä sopimuksilla ja kansalaisten äänestyskäyttäytymisellä on ollut vain suuntaa-antava vaikutus henkilövalintoihin. Itsekin harrastan ulkona liikkumista, mutta ei todellakaan tule mieleen lähteä "leikkimään kujanjuoksua" liikenteen sekaan. Monellekaan heistä koira ei ole lemmikki tai harrastus, vaan perheenjäsen ja elämäntapa. Todennäköisesti kuntaverojen nousu saataisiin pysähtymään ja palvelujen järjestämiseen ja kehittämiseen saataisiin vihdoinkin pidempi ja yhtenäisempi linja. Ei se tarkoita, että antibioottia sieltä oltaisiinkaan hakemassa. Tietä käyden tien on vanki. Niina Nyrhinen
Olen hurahtanut koiriin jo aikojen alussa. Väistäkää silloin kun auto tulee vastaan, vaikka sitten penkalle nousemalla. Tämä vähentäisi byrokratiaa ja lisäisi päätöksenteon läpinäkyvyyttä, kun ylintä päätösvaltaa maakunnassa käyttäisi vaaleilla valittu yhteinen maakuntavaltuusto. Hävettää olla osa tätä sakkia. AUTOILIJA
Kohti terveempää kuntarakennetta
Positiiviset uutiset Keski-Karjalasta ovat hukkuneet huonojen uutisten alle. Suuntavaistoni kun ei ole niitä kaikkein parhaita. Kesälahden kunnan mahdollisuudet panostaa elinkeinoelämän hyvinvointiin ovat olleet mitättömät. Keskusta ei tähän kilpalaulantaan ole lähtenyt mukaan. Tämä mahdollistaisi osaltaan myös näiden toimintojen välisten raja-aitojen poistamisen. Oikeus lähipalveluihin tulee säätää lakiin. Lasketaan uudelleen. Ja jos sinne Kehätielle on aivan pakko mennä, käyttäkää nyt herran nimessä TURVALIIVIÄ!!!! Poliisilta toivoisin opastusta Kehätiellä liikkujille, onhan se ajoradalla kävely myöskin liikenteen vaarantamista! Olen kuullut joidenkin sanovan , että jos Kehätein varteen rakennettaisiin kevyenliikenteen väylä, missä ne ihmiset sitten liikkuisivat, että saisivat tiellä kävellä. Ne ovat aitoja ystäviä ja parhaita kavereita, vastaa kolmen villakoiran emäntä Armi Torni, sylissään toyvillakoira Luka.
emmän reitin perille, jos vain osaan kääntyä oikeista risteyksistä. Nämä eduskuntavaalit ovat myös kuntavaalit. En siis ajanut lähellekään 30,3 kilomet-
Olen ottanut koiran metsästyskaveriksi, tuumaa Siposen Eino, jonka elämään metsästyskoirat ovat kuuluneet jo reilusti yli 40 vuotta. Keskustalaisessa kuntauudistuksessa kuntien rajat säilyisivät ennallaan, mutta palvelut järjestettäisiin isommissa kokonaisuuksissa maakunnallisella tasolla. Olen sitä mieltä, että kunnilla itsellään on paras tieto siitä mitä kunnat tarvitsevat. Nöyryyttä ei tunnu löytyvän puolelta eikä toiselta. liukasta, äkkijarrutuksia on vaarallista tehdä. Rajusti heikkenevä huoltosuhteemme sekä työkykyisen työvoiman saatavuus ovat sen luokan tulevaisuuden haasteita, että jos niistä aiotaan selvitä, on toimet aloitettava nyt.
Minulla on niin paljon vapaa-aikaa ja elämäntilanne tuntui sellaiselta, että koiralle on aikaa, perustelee Soile Korhonen, jolle bullmastiffi Eeva on ensimmäinen oma koira.
Sinulle Tyytyväinen, aina hoitoa saanut vaivainen
Minulla on aina ollut koira, joten en osaisi elää ilman koiraa. Nyt se pääsisi tositoimiin. Syötin osoitteen, rouva antoi topakan ystävälliseen sävyyn lähtökäskynsä: "AJA!" Erimielisyydet laitteen kanssa alkoivat heti Kiteentielle päästyäni. Varmaan se ois Puhokseen päin, kun Tolosenmäen ja Tohmajärven suuntaan on kevyenliikenteen väylät jo rakennettu, jos ette ole huomanneet. Pohjois-Karjalan maakunnalla sen sijaan mahdollisuuksia voisi olla. Mutta ei, rouva oli hyvin vakuuttunut siitä, että olin saapunut perille. Aika moni muu on jo niin tehnyt. Monesti tulee mieleen, että onko se niin ihanaa, kun lumi, loska, hiekka ja muu p..ka lentää päin naamaa. Negatiivisimmat tuhahtaisivat nyt, että kaikki kehitys keskittyisi kuitenkin vain Joensuun seudulle. Jos meidän autoilijoiden on huomioitava teidät ulkoilijat, niin toivoisin että te huomioitte myös meidät autoilijat. Tee U-käännös! Hermoja koetteleva rankutus jatkui ja jatkui ja jatkui. Rouva Navigaattori kehotti minua ajamaan 30,3 kilometriä suoraan ja sitten kääntymään vasempaan. Myös elinkeinopolitiikan kehittämisessä maakunnallisesti meillä on enemmän voimaa yhdessä, kuin yksin. Rouva Navigaattori. Ja minä olin samaa mieltä. Sinipuna on esittänyt linjauksensa. Tämänhetkinen eräkumppani on suomenajokoira Aku.
Äly hoi! Älä jätä!
Meille on aikoinaan rakennettu Ohiajotie-Kehätie, jonka ajatuksena on ohjata liikenne sujuvasti keskustan ohi. On yksin, kaksin ja kolmin kävelijää, sauvojen kanssa tai ilman, on juoksijaa ja koirien ulkoiluttajaa. Nyt olen useamman vuoden ajan kiinnittänyt huomiota siihen, että ulkoilijat ovat "vallanneet" tien. Mutta eipä hätää. En usko luovuttamiseen. SE NUHAINEN ODOTTAJA
KATJA ASIKAINEN kansanedustajaehdokas (kesk.) Kesälahti. Edellisenä iltana olin selvittänyt kartan ja seudut tuntevan ihmisen kanssa mitä reittiä minun kannattaa käyttää. Eikö todellakaan löydy muuta paikkaa ulkoiluun. Kaikilla on myös omat hallituksensa. Myönnämme, että tsaarin aikaisessa kuntarakenteessamme on päivittämisen paikka, mutta emme usko pakkoliitosten parantavan syrjäseudulla asuvien ihmisten palvelujen laatua. Järeämpiäkin keinoja on, mutta niistä päätetään toisaalla. Sopivasti ennen lähdön hetkeä muistin, että minullahan on kirjahyllynkoriste, josta voisi olla apua. Minä koetin sietää rasittavasti nalkuttavaa rouva Navigaattoria samalla kun etsin oikeat risteykset, käännyin monta kertaa ja ajelin tyytyväisenä eteenpäin tekemättä yhden ainoata U-käännöstä. Mikä on saanut ihmiset ottamaan koiran?
Toimittajan kynästä
U-käännösvastaisuutta
Ajelin kuluneella viikolla kylillä, joiden kanssa en ole niin sanotusti "kartalla". Toistaiseksi emme ole tässä onnistuneet. 30,3 kilometriä. Kuntien välinen luottamuspula on ennätyksellisen suuri ja kansalaisten tyytymättömyys ja turhautuneisuus kasvaa kasvamistaan. Emme me voi vaan jäädä kotiin apteekin kautta lepäämään, työnantaja kun vaatii sen sairaslomatodistuksen jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Sen sijaan, että rustailemme yhteistoimintaan pakotettuina monimutkaisia sopimuksia ja sekoamme hallintomallien kanssa olisi kuntareformi syytä tehdä maakuntamallin pohjalta. 200 metrin jälkeen tee U-käännös! Tee U-käännös! Lasketaan uudelleen. Kahden ajoneuvon kohtaamistilanteessa ei juurikaan jää ylimääräistä tilaa tien reunaan, ja joskus on väistettävä niin läheltä ulkoilijaa, että itseäkin säikäyttää
Diakonian viran viransijainen on ollut haettavana, mutta yhtään hakemusta ei ole tullut. Ministeri ehtikin keskustelemaan tovin heidän kanssaan.
Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen toivoi kunnan viestissä, että ihmisiä ja norp-
pia kohdeltaisiin samanveroisina. Anttilan mukaan mepit Hassi ja Pietikäinen veivät norppa-asian EU:n tietoon. Riitta Makkonen
Terveyspommi
Yhdistyksen puheenjohtaja on huolissaan ikääntyvää Eurooppaa uhkaavasta vaarasta. Koti-Karjala Koti-Karjala
Puheenjohtaja Matti Väistö pohti sanaparin "hyvä elämä" merkitystä Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen paikallisosaston iltapäivätilaisuudessa Kiteen seurakuntatalolla.
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Väistö valotti seurakuntatalon tilaisuudessa hyvän elämän käsitettä monesta eri suunnasta. Sama sairastelevan, ylipainoisen ja muistamattoman väestön uhka on koko ikääntyvällä Euroopalla. Viime vuosina olemme yhä useammin havahtuneet otsikoihin, joissa muistutetaan tulevina vuosina hyvinvointimme kantokykyä koettelevasta "terveyspommista". Perusteena esitykselle kirkkoneuvosto selvittää, että virka on ollut haettavana useaan otteeseen, mutta virkakelpoisia hakijoita ei ole ilmaantunut. Aristoteles toteaa, että yksi pitää onnellisuutena nautintoa, toinen kunniaa, kolmas rikkautta. Niin viran tilapäinen hoitaja kuin seurakuntakin olisivat valmiit jatkamaan työsuhdetta. Tehtävien hoitaminen on sujunut kaikkien osapuolten mielestä hyvin ja hyvässä yhteistyössä. Suomi on EU:n maaseutuvaltaisin maa, Sirkka-Liisa Anttila kertoi. Yhdistyksen tehtävänä on samalla valvoa syöpään sairastuneiden yleisiä ja yhteisiä yhteiskunnallisia etuja sekä toimia jäsenten yhdyssiteenä.
Toiminnassa on keskeisellä sijalla ollut monimuotoisten tukipalveluiden, kuten potilasneuvonta-, terveysneuvonta- ja vertaistukipalvelujen tarjoaminen syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen.
Sirkka-Liisa Anttila norpan vapaaehtoisen suojelun kannalla
Kielloilla suojeleminen ei onnistu. Hänen mukaansa jo ne seitsemän miljardia euroa, jotka Suomi saa maataloustukina on riittävä syy pysyä EU:ssa. He keskustelivat ministerin kanssa eläkkeistä ja kuntapalveluista. Pysähdyksissä ollut kirkkokuorotoiminta ja musiikkitoiminnan kehittäminen ovat alkaneet viritä. Seurakunta on saanut palkattua tämän vuoden alusta kanttorin tehtäviä hoitamaan henkilön, joka voisi hoitaa tehtäviä pidemmäkin aikaa, pitkäjänteisesti. Kukaan ei ole liian vanha lisätäkseen omaa liikuntaansa ja vahvistaakseen omaa lihaskuntoaan - siis lisää askelia arkeen, Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Väistö kannustaa.
Syöpäyhdistyksen rooli
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen tarkoituksena on työskennellä toiminta-alueellaan syöpäsairauksien ehkäisemiseksi ja näiden sairauksien
seuraamusten vähentämiseksi ja torjumiseksi. Vapaaehtoisuus onkin ministeriön keinovalikoimassa ensimmäisenä, norpan asetuksella suojeleminen tulee kysymykseen vasta sitten, jos suuri ja tärkeä norppa-alue uhkaa jäädä suojelun ulkopuolelle. Myös sama henkilö voi elämän eri vaiheissa arvostaa asioita eri tavoin. Kunnanjohtaja halusi ymmärrystä Rääkkylän ratkaisul-
le sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa. Hilkka Hirvonen sekä Ulla ja Kyllikki Pitkänen olivat tulleet Keskustan vaalitilaisuuteen aivan ministeri Sirkka-Liisa Anttilan takia. Ei voi suojella, jos ihmiset eivät ole motivoituneet, maaja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila korosti vapaaehtoisuuden merkitystä saimaan norpan suojelussa Rääkkylässä vieraillessaan maanantaina.
Saimaan norpan suojelu etenee maa- ja metsätalousministerin mukaan Suomessa, 90 prosenttia EU:n vaatimasta norpansuojelualueesta on suojeltu jo vapaaehtoisesti. Hän toivoi myös, ettei kalastajia rajoitettaisi liialli-
sesti norppaa suojeltaessa. Henkilöltä puuttuu virkakelpoisuus, mutta pätevyys on. Käsitys onnellisuudesta ja hyvästä elämästä on eri henkilöillä erilainen. Sairastunut arvostaa aiempaa enemmän terveyttä, työttömäksi joutunut taloudellisia arvoja, yksin jäänyt taas läheisen ihmisen seuraa, Matti Väistö pohdiskelee.
Kiteen, Tohmajärven, Rääkkylän ja Kesälahden puolueeton paikallislehti. Tässä tilanteessa on entistä tärkeämpää pysähtyä miettimään, mitä voimme itse kukin tehdä terveyden edistä-
Matti Väistö Kiteellä:
Kukaan ei ole liian vanha lisätäkseen liikuntaa
miseksi. Ministerin mielestä kaikkien pitää päästä terveyskeskukseen ja vanhuksille pitää olla riittävästi hoitoa. Lisäksi Rääkkylän kunta. Riitta Makkonen
Hilkka Hirvonen, Ulla ja Kyllikki Pitkänen olivat tulleet Rääkkylän torille maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan vuoksi. Kirkkoneuvosto valitsi kesän ajaksi tehtävää hoitamaan diakoniaopiskelijan. Päätoimittaja Jouko Väistö.
Rääkkylä jatkaisi tilapäisellä kanttorilla
Rääkkylän kirkkoneuvosto esittää Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille, että Rääkkylän seurakunnan kanttorin virkaa ei julisteta haettavaksi. SirkkaLiisa on OK, naiset nostivat peukalonsa pystyyn. Meidän pitää olla mukana yhteisessä päätöksenteossa, ministeri korosti. Näin mepit tekevät töitä meitä vastaan, Anttila korosti.
odottaa nykyistä parempaa perustienhoitoa sekä valtion tukea laajakaistan rakentamiseen, sillä operaattoreiden korkea hintataso uhkaa nopeiden tietoliikenneyhteyksien rakentamista.
Unionissa pysyttävä
Vaikka Anttila suhtautuukin osin kriittisesti EU:n suojeluvaatimuksiin, hänen mielestään Suomen eroaminen EU:sta ei ole realistista
Hyvää kevätpäivän jatkoa!
Eero Petter Johannes BARCK
Kirsti Sinikka HAVERINEN
10.5.1941 Kesälahti 24.2.2011 Jämsä Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi. klo 10.00 messu kirkossa. Leipä murretaan ja jaetaan seurakunnan kesken Jeesuksen esimerkin ja opetusten mukaan, tä, että musiikillinen anti on vahvaa. Lapsi- ja nuorisotyö Ma 28.3. Aamen
La 26.3. Tiemme erkani näin yllättäen se raskasta kestää on. klo 12.30 14.00 Villalan koululla, Kertun pesässä alle kouluikäiset (neljästä vuodesta ylöspäin) ja eskarit sekä eka- ja tokaluokkalaiset. Ti 29.3. klo 15.30 srk-salilla yhdessä riparilaisten kanssa. Maria sai elämänsä aikana kokea oman tehtävänsä siunauksen, mutta myös sen painolastin. klo 15.3016.45 srksalilla. Tervetuloa! Ti 29.3. klo 10 Tarinatupa ja kirpputori avoinna 1014. lapset Rakkaamme siunataan Kiteen siunauskappelissa lauantaina 2.4.2011 klo 12.00. Ma 28.3. Rippikoulu: seuraava tapaaminen pe 8.4. Siunaus tulee aina Jumalalta. Marian tehtävä oli siunaus. Kiteeläisessä tuomasmessussa luvassa on ainakin akustista soitantaa, uusia hengellisiä lauluja ja nuoren seurakunnan veisuja. Marian asennoitumisessa tulevaan tehtävään näkyy luja luottamus, kunnioitus Jumalaa kohtaan ja iloinen palvelutehtävä. Leena-Susanna Mikkonen, Veijo Komulainen, Teija Jalkanen laulaa. Elisabet tervehtii Mariaa kovaan ääneen sanoen: "Siunattu olet sinä...". avantouinnit Hellaniemessä: klo 15.3017.00 ja 18.3020.00 naiset, klo 17.00 18.30 miehet. Mukana voi olla vapaaehtoistyöntekijänä, aktiivisesti rukousalttareilla kiertävänä tai olla vain läsnä, istua penkissä, kuunnella, katsella ja laulaa. Klo 12 Tarinatuvan hartaus. Anneli On isän neuvot loppuneet, päättynyt arkinen aherrus. Keskiviikkona: Usko, ort. Su 27.3. Ke 30.3. klo 10 Sanajumalanpalvelus seurakuntasalissa, 4. klo 10 Yhteisvastuun kahvitus S-marketilla klo 1016. Su 27.3. Lämmin kiitos osanotosta. Kesäaika alkaa, ort. Perhekerho 7.4. Pe 1.4. Olet lämpimästi tervetullut! To 31.3. Ti 29.3. Rakkaamme
Opetuslapset kysyivät häneltä: "Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?" Hän vastasi: "Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella." Mark. Kerhot: Ti 29.3. Elisabetin sanat Marialle kaikuvat välillä meidänkin korvissamme: "Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!" Anna- Mari Kaskisen sanoin rukoilemme: Sinä annat lupauksen. Klo 17 Tuomas-tiimi seurakun-
tasalissa. MUISTA VIHKO mukaan ja olethan ajoissa. klo 15.30 avantouinnit Hellaniemessä. Kiitos, että saamme luottaa sanaan pyhään ikuiseen. Nyt suosittu ja kaivattu tuomasmessu tekee paluun Kiteen seurakuntaan.
Tuomasmessu on luterilainen jumalanpalvelus, jossa nautitaan ehtoollinen. Klo 18 Raamattupiiri Lehvosella os. klo 17.30 18.30 eskarit ja ykkös-kakkoset srk-salilla. klo 13 Lähetyspiiri Tarinatuvalla. Ke 30.3. Kuollut: Aino Siviä Vermonen, 90 v. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." Maria ei kapinoi Jumalan tahtoa vastaan, ei katkeroidu eikä sulje pois omaa elämäänsä. klo 1718 sählykerho liikuntasalissa 1-4 lk. Johannes, Juhani, Juha.
Kristityt yhdessä
Jeesus voi parantaa sinut Kiteen Huvikeskus, Välttimäentie 4, auditorio, to 31.3. Klo 1819 sählykerho liikuntasalissa 5-6 lk. Ristinteologian mukaisesti Jumala kätkeytyy joskus kärsimykseen ja kuolemaan. Klo 11 Tarinatuvalla päiväkerholaiset 1113. Ke 30.3. Su 3.4. Klo 1819 sählykerho liikuntasalissa 5-6 lk. Klo 1920.30 sählykerho yläkoululla.
Tuomasmessu tekee paluun Kiteelle
Kymmenisen vuotta on ehtinyt vierähtää aikaa siitä, kun Kiteellä vietettiin viimeksi tuomasmessua. (013) 126 454 www.joenkivituote.com
Kauniit HAUTAMUISTOMERKIT
SANA SINULLE
Siunattu Maria
Marian ilmestyspäivä tuo valkean värin ja odotuksen ilon kirkkoihimme, paaston ja katumuksen keskelle. Ke 30.3. Nuoret: seuraava isoskoulutus pe 8.4. klo 14.0015.00 Villalan koululla, Kertun pesässä isot koululaiset. Rauhanyhdistyksen pyhäkoulu klo 12.45 ja seurat klo 13.30 srk-salissa. klo 1718 sählykerho liikuntasalissa 1-4 lk. Ilon ja riemun hetkissä koemme vahvana siunauksen, mutta ahdistuksessa ja surussa kaipaamme Jumalan läsnäoloa, emmekä ymmärrä Jumalan suurta suunnitelmaa. klo 1819 isojen kerho srksalilla (kolmasluokkalaiset ja sitä vanhemmat). Markus, Markku, Kirilä, Joonas. Siunaus ei ole yksiulotteista onnea ja hyvinvointia. Ti 29.3. Ilari, Ilkka, Teppo, Teppana, Tapani. ja la 2.4. Tiistaina: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni, ort. klo 18.30. Laupeudentyön lähetysjärjestö
Joensuusta Puh. Naistenpäivä Tohmajärvellä 27.3. klo 11.00 Villalan virikekerho Kertunpesässä. On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen. Emme sua vielä antaneet ois, on meiltä paljon pois. Su 3.4. Tuomasmessu sisältää tavallista messua enemmän ja erilaista musiikkia. Elät muistoissamme sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 25.3.2011 läheisten läsnä ollessa. Hän tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: "Minä olen Herran palvelijatar. klo 911 srk-
Kesälahti
salilla alle kouluikäisten päiväkerho (3 vuodesta ylöspäin). paastonajan sunnuntai, saarnaa ja liturgi Pertti Venäläinen. Messussa lauletaan paljon yhdessä, minkä lisäksi lauluryhmä ja bändi vastaavat osaltaan siikoa. Kolehti kerätään uusien seurakuntien lapsi- ja nuorisotyöhön Etiopiassa, Japanissa ja Venäjällä. Matja. Klo 14.00 Missiolauluryhmän vierailu Annalassa ja klo 14.45 Annala-kodissa. La 2.4. On kotipiha hiljainen, ei tiellä tuttua kulkijaa. Kaivaten Jukka perheineen Jarmo perheineen Jaana perheineen Olli perheineen ystävät ja tuttavat Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa.
5.12.1937 Kitee 12.3.2011 P-KKS Kaivaten Anneli Marko Kari, Hanna ja Vili Minna ja Kalle sukulaiset ja ystävät On kotimme nyt tyhjä hiljainen, ei kuulu sun äänesi rakkahin. Siunaus voi olla läsnä pimeimmässäkin hetkessä. Ma 28.3. Marian ilmestyspäivänä klo 10.00 messu kirkossa, saarna Sirkka Kotro, lit. Kiteellä eri-ikäisiä vapaaehtoisia on mukana toistakymmentä ja joukkoon mahtuu vielä mukaan lisää asiasta innostuneita. Jo siinä hetkessä oli läsnä muutakin kuin yhden ihmisen elämän mittainen matka. Ehtoollisleipänä käytetään vapaaehtoisten itse leipomaa leipää, joka murretaan ja jaetaan Jeesuksen antaman esimerkin ja ohjeen mukaan seurakunnan kesken.
Kiteeläiset vapaaehtoiset leipovat itse leivän, joka toimii tuomasmessun ehtoollisleipänä. Siunaus tulee tietoisuuteemme silloin, kun avaudumme näkemään asioissa enemmän kuin välittömästi läsnä olevan ajallisen merkityksen. Sinä työn viet päätökseen. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, aina muistaen, ikävöiden. Marian saamassa lupauksessa näkyy Jumalan armon koko rikkaus. Tuomasmessusta erityisen tekee se, että sen toteuttamisesta vastaa suuri joukko vapaaehtoisia maallikoita yhdessä seurakunnan henkilöstön kanssa. Klo 18 Hengellisten laulujen ilta seurakuntasalissa, kahvit yhteisvastuun hyväksi. Klo 19 Tarinatuvalla Raamattu- ja keskustelupiiri. Luukkaan evankeliumin alussa Marian ja Elisabetin, kahden lasta odottavan, kohtaaminen on täynnä riemua. maaliskuuta
PÄIVÄN SANA
Aurinko nousi tänään klo 5.43 ja laskee klo 18.29. Ke 30.3. klo 18.30 Missiolauluryhmän harjoitus srk-salissa. 4
Koti-Karjala
2011
Rakkaamme
Lauantai 26.3.2011
Rakkaamme
26. Kolehti kerätään nuoriso- ja opiskelijatyöhön. Sunnuntaina: Sauli, Saul. klo 1012 perhekerho. klo 18.30 kirkkokuoron harjoitus srk-salissa. Rastista. Maanantaina: Armas, ort. Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Tuomasmessu on erilaisia uskonnollisuuden ilmentämistapoja salliva messu. Alttarilla voi myös keskustella lyhyesti rukousavustajien kanssa tai pyytää papilta öljyllä voitelun. Maria sen tiesi ja otti tämän tehtävän hämmentyen, mutta ilolla vastaan. Tuomasmessuun kuuluvan rukousjakson aikana seurakuntalaisilla on mahdollisuus kiertää rukousalttareilla, joita on sijoitettu eri puolille kirk-
Mirva Lehtinen. klo 10 Messu seurakuntasalissa, Marian ilmestyspäivä, saarnaa ja liturgi Pertti Venäläinen, kanttori Samuli Niiles,
Rääkkylä
mukana kirkkokuoro. klo 16.3017.15 musiikkikerho. Muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa, mikä täten kutsuna ilmoitetaan.
NIMIPÄIVÄT
Lauantaina: Manu, Manne, Immanuel, Immo, ort. Kemien srk-talolla: Messu klo 10, lähetyslounas ja ohjelmaa naisille, vieraana past. Ke 30.3. klo 10 Tarinatupa ja kirpputori avoinna 1014. Enkeli Gabriel ilmoittaa Marialle Jeesuksen syntymästä. Tervetuloa suunnittelemaan yhdessä Tuomasmessua. klo 1012 srksalilla. Hän kantoi Jumalan rakkautta. Saavathan ihmiset osallistua siihen kukin oman mieltymyksensä mukaan. Siunaus liittyy tapahtumiin, joissa Jumalan rakkaus erityisesti näkyy maailmassa. Kilpeläinen 22.7.1931 7.3.2011 Suo surun muuttua hiljaa kauniiksi muistoksi. Klo 1315 kaakaopyhäkoulu. 9:2829.
Kaija Margareeta MELASAARI
o.s. Se on Jumalan läsnäoloa kaikissa elämän vaiheissa, myös tuskassa ja kärsimysten keskellä. Oravisalontie 1269. Rukousalttarilla voi rukoilla yksin, yhdessä rukousavustajien kanssa tai kirjoittaa oman rukousaiheensa paperilapulle. Siunaus on kätketty elämän ja olemisen lahjaan. To 31.3. Kolehti: Nuoriso- ja opiskelijatyöhön, Herättäjäyhdistys ry. Kahvitarjoilu! Klo 18 Kirkkokuoro seurakuntasalissa. Siunaus ja jumalallinen rakkaus kohdataan myös siellä, missä niitä ei osata odottaa. Liisa Seppänen. Jokainen Jumalan palvelija ihmettelee, iloitsee ja kärsiikin, mutta samalla lepää ikiaikojen Jumalan sylissä. Kansainvälinen evankelista
Ester Aili Heinonen.
Sydämellisesti tervetuloa!
Järj. Gabriel, Kauri, Alli, Larissa, Maisa. Kiteellä viikon päästä sunnuntaina illalla vietettävässä tuomasmessussa myös ehtoollinen on ulkoisesti tavallisuudesta poikkeava. Niin Maria kuin Elisabetkin näkivät ja kokivat, että Maria kantoi jotakin paljon enemmän. klo 13.00 srk-kerho srk-salissa. Minä yksin saan matkaani jatkaa, sydän hiljaa itkien kaipaa. Klo 11 Tarinatuvalla luetaan raamattua
klo 19, su 3.4. Olen matemaattisten aineiden opettajana Iittalan yhtenäiskoulussa. koulukeskuksen auditoriossa. Paikka, joka vetää katsojan hiljaiseksi. TOHMAJÄRVI Kaisa Jussilan TAIDENÄYTTELY "Kaupunki" kirjastossa 28.2.31.3. Toimintaa täydentävät omat retket ja Pohjois-Karjalan Rajamieskillan retket mm. 0400 253 722 tai www.puunsielu.fi.
5
Mitä kuuluu?
Kuorossa laulaminen helpottaa kotiutumista
Viime lauantaina Suomen Paras Kuoro -ohjelman viimeisestä alkuerästä yleisöäänillä jatkoon pääsi hämeenlinnalainen Vanajan Laulu. Kuoron eturivissä lauloi rääkkyläläisille tuttu mies, Vesa "Wesku" Lehtomäki. klo 17, la 16.4. Lisätiedot ja ryhmävaraukset puh. Kiteen Kirja-Infossa. Sellaista, mitä ei ollut koskaan aiemmin kokenut. Takana vasemmalla Jussi Raerinne, Timo Päivinen ja Oiva Kostamo.
pahtuma järjestetään tänäkin vuonna ja samalla juhlitaan 45-vuotista taivalta. ALEKSEI JA AARNE KONSERTOIVAT la 2.4. huhtikuuta. Järj. KESÄLAHTI KEVÄTTALVEN TAIKAA -OPPILASKONSERTTI ke 30.3. klo 14, su 10.4. Laulaminen on Weskulle tärkeää ja kuoro on yksi laulamisen muoto. Lukion päätyttyä paluu Pohjois-Karjalaan tuntui luontevalta, joten opiskelukaupungiksi Wesku valitsi Joensuun. Toiminnantarkastajina jatkavat Valto Ellonen ja Kaarlo Holopainen, varalla Kaarina Eskelinen ja Unto Hirvonen. Kenraaliharjoituksissa jännitti enemmän kuin varsinaisessa lähetyksessä, mutta työryhmän ammattilaiset saivat pelkoa purettua ja hyvä tunnelma hälvensi jännitystä. Yhdessä sotaveteraanien kanssa osallistuttiin pilkkikilpailuun Pyhäjärvellä ja omat onkikilpailut pidettiin Humalajoella. VIIHDEKONSERTTI "TANGON JUHLAA JA IKIVIHREITÄ SÄVELIÄ." ke 6.4. Koti-Karjalan lukijoille kuorolaulaja lähettää terveisiä: Kaikki innolla äänestämään. "NAISEN ELÄMÄÄ BURKINA FASOSSA". Vanajan Laulu oli kuitenkin enemmän yleisön makuun ja meni katsojien äänillä suoraan semifinaaliin. Silloin on liputuspäivä, Mikael Agricolan päivä. klo 18 Varpasalon kylätalolla, Varpasalontie 629 b. klo 17.00. Avoinna kunnantalon aukioloaikoina. Olli soittaa Kuopion VI pianokilpailun ohjelmistoansa: Rachmaninov, Bach, Nordgren, Beethoven, Liszt, Chopin. Miltä tämä tuntui. Koulussa on luokat yhdestä yhdeksään, mutta käytännössä minä opetan vain yläkoulussa. Entisinä jatkavat Kalervo Rinne ja Olavi Lautamäki.. Keski-Karjalan Reuma ja Tules, MLL Kiteen yhdistys. K-K:n musiikkiopistossa opiskelevien nuorien ja lupaavien pianistien Aleksei Zaitsevin ja Aarne Ruokokoskenyhteiskonsertin ohjelma on valmisteltu tulevaa Kuopion VI pianokilpailua varten. klo 17.00, ke 30.3. Toimintasuunnitelman mukaan perinteinen rantakalata-
Kiteen Rajakillan juhlavuoden pöytästandaari on suunnittelun alla. Kun tulos sanottiin, olin varma, että olin kuullut väärin, Wesku muistelee tulosten jälkeistä tunnelmaa.
Piirun verran parempia
Vanajan Laulu esiintyy seuraavan kerran ohjelman kolmannessa eli viimeisessä semifinaalissa 9. Vanajan Laulun kuoroon hän liittyi mel-
ko pian seudulle muuttamisen jälkeen. Piti selvittää, onko kyse lyhytaikaisesta sijaisuudesta vai onko työssä mahdollisuus jatkaa tulevaisuudessakin, ja täältä sain vakituisen viran. Kiteesalissa. heinäkuuta luovutettiin Onttolassa tohmajärveläiselle kersantti Hannu Pitkäselle killan ainaisjäsenyys ja kunniakirja hyvin suoritetusta varusmiespalveluksesta. klo 18.30 Kunnanvirasto, valtuustosali, Pyhäjärventie 3. Lisäksi järjestetään onginta- ja pilkkikilpailut, osallistutaan raja- ja hiihtojotoksiin yhdessä reserviläisyhdistysten kanssa sekä Kuivalaisen kukkulan taistelun alkamisen 70-vuotismuistojuhlaan heinäkuulla. Viime lauantain ohjelmassa Sekakuoro Kulkuset sai tuomaristolta suurimmat kehut. RÄÄKKYLÄ Oravisalon ja Varpasalon saarten yhteinen kylämatkailuhankkeen TIEDOTUSTILAISUUS kyläläisille ja tiedotusvälineille maanantaina 28.3. Sepänniemen Marttojen toimintapiiri ja Kiteen kulttuuritoimi. Tilientekijä-rahastonhoitajaksi valittiin Kristiina Hartikainen. klo 14.00 Rantalan koulun salissa. Lukion hän kävi Elimäellä sukulaisten luona asuen. Rääkkylästä, juuriltaan, Wesku läksi jo peruskoulun jälkeen vuonna 1984. Käsikirjoitus ja ohjaus Tarja Jänis. Kilta on osallistunut myös varusmiesten kotiuttamistilaisuuksiin. Edessä vasemmalla killan puheenjohtaja Kalervo Rinne, killan perustajajäsen Eino Konttiaho ja Auvo Havukainen. Helsingin seudulle kesäkuulla. Päivikki Karvisen kokoama näyttely Marttojen kansainvälisestä toiminnasta Rääkkylän kirjastossa 31.3. TALVIMUSEO KAMMARI Rääkkylän kunnantalolla. Kun ensimmäisen kerran olimme suorassa lähetyksessä, oli Minna Canthin päivä, joka on myös liputuspäivä, Wesku kertoo toivottavasti hyvänä ennusmerkkinä. PAJARI-näytelmä Kyläparin Myllyteatteri. Kalervo Rinne jatkaa killan puheenjohtajana. Olemme semifinaalissa vähintään yhtä hyviä kuin viimeksi, ehkä piirun verran parempiakin!
Suomen Paras Kuoro -ohjelman yksi semifinaaliin päässeitä on Vanajan Laulu, jossa laulaa rääkkyläläisille tuttu mies, Vesa Lehtomäki.
Laulaminen tärkeää
Miten vilkkaitten ja puheliaitten karjalaisten seuraan tottunut sopeutuu perushämäläiselle seudulle. Varapuheenjohtajaksi valittiin Timo Päivinen. Yksi osa kotiutumista on kuoroelämä. Järj. Lisäksi on suunnitteilla oma kunniakirja. klo 19.00. Jo perinteiseksi muodostunut rantakala keräsi viime vuonnakin mukavasti väkeä yhteen. SALLA - SELLING THE SILENCE dokumenttielokuva Kiteesalissa to 7.4. Lauantai 26.3.2011
Koti-Karjala
KULTTUURIIKKUNA
KITEE OLLI MIKKOSEN PIANOKONSERTTI la 26.3. LASTEN KONSERTTI Pikku Kakkosesta tuttu Siina Hirvonen su 27.3. asti. Hämäläinen mentaliteetti on hieman erilaista kuin Pohjois-Karjalassa, mutta tähänkin tottuu. Tunnustus saatiin mm. Sen jälkeen kuorolaiset ovat päässeet esiintymään suoraan televisiolähetykseen.
Kiteen Rajakilta 45 vuoden ikään
Kiteen Rajakilta täyttää kesällä 45 vuotta. Kuoroihmiset tuntuvat mukavilta ja ovat ihan samalla tavalla menneet sekaisin musiikista kuin minäkin.
Jännitystä suorassa lähetyksessä
Suomen Paras Kuoro -ohjelman esittelyjakso oli nauhoitettu. rajaperinnehaastatteluista, joissa jututettiin rajavartiolaitoksen palveluksessa olleita veteraaneja. Kilta perustettiin kesällä 1966 pidetyn maanpuolustusjuhlan yhteydessä Kiteen kirkonkylässä. Lisäksi Rajakilta on osallistunut Tohmajärven rajavartioalueen tapahtumiin, Immolan veteraanipäiville ja muille retkille.
Rajajoukkojen Perinneyhdistykseen
Vuosikokouksessa tehdyn päätöksen mukaan Kiteen Rajakilta liittyy syksyllä 2010 Immolassa perustettuun Rajaja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistykseen. Tätä kautta luodaan suhteita muihin kiltoihin. KYLÄSUUTARIT MUISTELUNÄYTTELY jatkuu huhtikuun loppuun. klo 19, la 2.4. Ihmisiin ei täällä niin helposti tutustu, tai ainakin tutustuminen vie pitemmän aikaa. Mietin muitakin vaihtoehtoja, joista yhtenä oli Rovaniemi. klo 19, su 17.4. klo 14. klo 19, la 9.4. klo 19.00 Kiteesalissa. Esillä suomalaista huippu puuosaamista taideteoksista käyttöesineisiin. Johtokuntaan kuuluvat Auvo Havukainen, Olavi Lautamäki, Aulis Hukka, Terttu Pulkkinen, Vilho Pulkkinen, Tuomo Leppänen, Oiva Kostamo ja Otto Juntunen. Yliopiston jälkeen mies kokeili muutaman vuoden savolaiselämää Kuopiossa asuen ja työn ohessa opintoja viimeistellen. Kiteesalissa su 27.3. Myös semifinaalissa kuullaan suomalaista popmusiikkia. Vuosikokouksessa hyväksytystä toimintakertomuksesta ilmeni, että Kiteen Rajakilta sai rajavartiolaitoksen 91-vuotisjuhlapäivänä vastaanottaa rajavartiolaitoksen päällikön, kenrltn Jaakko Kaukasen myöntämän ja luovuttaman ansiomitalin tunnustuksena rajaperinteen hyväksi tehdystä työstä. Erkki Räsänen & Liisa Karhu ja Timo Hacklin orkestereineen. Perinteinen pikkujoulu ja siihen liittynyt Paha Pajari näytelmä sai myös hyvän vastaanoton. Miten Pohjois-Karjalan mies on eksynyt hämäläisen kuoron riveihin?
Muutin Hämeenlinnaan työn perässä kymmenen vuotta sitten, Wesku kertoo. Vapaa pääsy. 9. Valmistumisen jälkeen joku tuttu tiesi kertoa, että täällä olisi työpaikka avoinna. klo 17.00 Kiteesalissa. Riäkkyteatterin farssiilottelu KAIKKI VOROT EIVÄT TULE VARKAISIIN su 3.4. Viimeksi kuoron esitettävänä oli Tavaramarkkinoiden kappale Kevät. klo 15.00 Kiteesali, Koulutie 3. heinäkuuta pidettävään rantakalatapahtumaan mennessä. Killan vuosikokouksen yhteydessä esiteltiin ja hyväksyttiin muutamia juhlavuoteen liittyviä toimia kuten oma pöytästandaariluonnos, joka valmistuu 2. Jännäähän se oli. PUUN SIELU näyttely Onkamossa avoinna joka päivä klo 1219. Pohjois-Karjalan Rajamieskilta ry:n johtokuntaan valittiin vuodeksi 2011 Timo Päivinen. Rääkkylässä käyn edelleen muutaman kerran vuodessa, Wesku lisää
Tuloverolaissa yhteismetsä katsotaan yhteisetuudeksi. Vastuunkantajat ovat kortilla jo nyt. Mikäli osakaskunta niin sallii, alkuperäisen maansa voi saada osakkuudesta erotessaan takaisin tiettyyn hintaan, ilmaiseksi tai jopa korvausta saaden. Ennen toimituksen hakemista kannattaa olla yhteydessä maanmittaustoimistoon. Terveystupa on fyysinen paikka, josta asiakas saa tiedon ja ohjauksen omassa tilanteessaan. Tällä hetkellä osakkaita on 24 ja he asuvat pääosin Tohmajärvellä Järventauksessa sekä Kiteellä Suorlahdessa ja Lohelassa. Metsänomistajat voivat perustaa yhteismetsän tekemällä sitä koskevan sopimuksen, mikäli heidän tiluksensa muodostavat tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Omistajalleen se on vaivaton omistusmuoto, Assinen kuvailee. Naapuriyhdistyksien tietojen mukaan Kesälahdella toiminta on vedetty alas. 1950-luvulla perustettu Onkamon yhteismetsä on runsaan tuhannen hehtaarin laajuinen asutusyhteismetsä, jossa on alkuaan ollut 29 osakasta. Luukkainen kerää kentällä toimivien heliläisten ja sekä heidän yhteistyötahojensa ajatuksia tulevaisuudesta, mahdollisuuksista, uhkista, vahvuuksista ja parannusta kaipaavista asioista järjestötyössä. Tämä tarkoittaa, että jo nykyisin vaivaava pula järjestöjen vastuunkantajista pahenee. Mietinnän pohjaksi Luukkainen kertoi madonlukuja siitä, mitkä yleiset ja koko valtakuntaa koskevat muutokset järjestösektorille ovat luvassa. Hyvä ja helppo muoto metsänomistukselle on yhteismetsän osakkuus. Potilasjärjestöillä olisi selkeitä synergiaetuja saatavissa, sillä moni jäsenistä kuuluu useaan potilasjärjestöön.
Pienistä Silmuista yksi isompi?
Helin alaisena Keski-Karjalassa ovat joka paikkakunnalla toimineet omat Silmu-paikallisyhdistykset. Suurin, Kuusamon yhteismetsä, on lähes 85 000 hehtaaria. Alkuperäiset omistajasuvut ovat hyvin pitkälle säilyneet mukana, Assinen kertoo. Karua puhetta puheenjohtajalta, mutta näen, että seutukunnan pienet Silmut olisi hyvä yhdistää. Siellä kunta on kutsunut koolle potilasjärjestöt, joilla on paljon erikoisosaamista omalla sarallaan ja pyytänyt ne yhteistyöhön osuuskunta Terveystuvan puitteissa. Yhteismetsän osakkaaksi pääsee usealla tavalla. Kokouksessa osakkaalla on äänioikeus osakasluetteloon merkityn yhteismetsäosuuden mukaan. EU kuitenkin pakottaa RAY:n luopumaan monopoliasemastaan rahapelien suhteen. Osakas voi luopua yhteismetsän osakkuudestaan myymällä osuutensa joko osakaskunnalle tai ulkopuoliselle. Yhteismetsän muodostamistoimituksesta aiheutuvat toimituskustannukset maksetaan valtion varoista. Kokouksen puheenjohtajaa valittaessa ja kokouksen äänestysluetteloa hyväksyttäessä jokaisella kokoukseen osaa ottavalla on yksi ääni. Pinta-alaltaan pienin yhteismetsä on 19 hehtaaria. Maanmittaustoimisto ilmoittaa Metsäkeskukselle perustetun yhteismetsän merkitsemisestä kiinteistörekisteriin. Luukkainen toimii Hengitysliitto Helillä saattaen päätökseen Helin Paras-hanketta. Toiminta voisi jatkua siitä huolimatta paikkakunnilla ennallaan tai jopa vilkastua, kun voimavaroja vapautuisi hallinnosta, Tohmajärven Silmujen puheenjohtaja Malla Pulkkinen visioi. Yhteismetsää on hoidettava Metsäkeskukselle lähe-
Tulossa suuria muutoksia
Onko järjestöillä mahdollisuuksia selvitä?
EU on pistämässä järjestöjen toimintaa rahoittavan RAY:n rahahanoja kiinni. Tilaisuudessa todettiin, että uusia keinoja työlle järjestöissä tarvitaan ja on syytä aloittaa avoin keskustelu eri toimijoiden välillä kuntarajoista piittaamatta.
Uusi yhteismetsä tai osakkaaksi entiseen
Yhteismetsiä on perustettu Suomessa 1800-luvulta alkaen. Kiteellä on hyvin jäseniä, mutta yhdistykseltä puuttuu puheenjohtaja. Veroprosentti on 26, joka on kaksi prosenttia pienempi kuin yksityisen metsänomistajan pääomatulojen vero. Miten vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta selviää tästä?
Joukko Tohmajärven ja Kiteen yhdistysaktiiveja kokoontui pohdiskelemaan Esa A. Hyvä osoitus siitä oli naistenpäivän juhla, joka oli usean eri järjestön yhteinen voimainnäyte ja joka onnistui vetämään seurakuntasalin täyteen väkeä. Kun yhteismetsä on merkitty kiinteistörekisteriin, Metsäkeskus kutsuu yhteismetsän osakkaat ensimmäiseen kokoukseen kolmen kuukauden kuluessa. Tilaisuudessa myönnettiin toki sekin, että kateuskin jyllää ja estää yhdistymisiä ja yhteistyötä. Tämän puitteissa tulevaisuuden tutkimiseen erikoistunut Luukkainen kartoittaa Helin lisäksi muidenkin järjestöjen tulevaisuusnäkymiä. Rääkkylässä ollaan aktiivisia, mutta Tohmajärvellä toimin-
Olisiko Siilinjärvestä malliesimerkiksi?
Luukkainen tekee maakuntamatkojaan Pohjois-Karjalassa ja Savon puolella yhteensä 22 tilaisuuden verran. Yhteismetsä muodostetaan kiinteistötoimituksessa. Tämä muutos tulee tiputtamaan RAY:n antamien avustusten määrää rajusti, Luukkainen pohjusti. Muutoinkin yhteistyön voimaan uskotaan. Olemassa olevaan yhteismetsään voi liittyä uusia osakkaita, jolloin liittyjälle annetaan tiluksiaan vastaava osuus yhteismetsään. Odotettavissa on jäsenkato ja samaan aikaan jäljelle jäävä jäsenistö ikääntyy. Samalla kun Terveystupa tuottaa konkreettisia palveluja, se toimii myös erilaisten järjestöjen ja palvelusektorin toimijoiden kohtauspaikkana. Yksi mielenkiintoinen esimerkki löytyy Siilinjärveltä. 6
Tuottava metsätalous vaatii ammattitaitoa ja kiinnostusta metsänhoitotöihin. Joitakin osakkaita on ostettu ulos ja joitakin tiloja on ostettu yhteismetsälle lisämaaksi, mutta uusia osakkaita ei ole tullut liittymisen kautta. Luukkaisen kutsumana vapaaehtoistoiminnan tulevaisuusnäkymiä. Yhteismetsän osakas ei joudu maksamaan veroa saamastaan ylijäämästä. Yhteismetsä on kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen ja josta osakastilat hyötyvät.
Kiteeläinen metsätalousteknikko Veikko Assinen on ollut Onkamon yhteismetsän osakkaana kolmisenkymmentä vuotta ja toiminut Onkamon yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja 24 vuotta. Nyt rahoitus tulee hyvinkin monille järjestöille RAY:ltä. Osakaskunnalla on oltava vähintään kaksi tilintarkastajaa, joista yhden valitsee Metsäkeskus. ja Rääkkylään. Vaihtoehtona on antaa metsätalouteen liittyvien asioiden hoito metsänhoitoyhdistykselle, muulle metsäalan toimijalle tai palkata omat toimihenkilöt.
Koti-Karjala
Lauantai 26.3.2011
Yhteismetsä vaihtoehtona metsänomistukselle
Sallassa ja Kemijärvellä. Ennusteen mukaan puolet nykyisistä resursseista häviää viiden vuoden sisällä. Metsänhoidon osaamista löytyy omasta piiristä, kuuluuhan osakaskuntaan metsäalan ammattilaisia, jotka pystyvät huolehtimaan metsän hoitotoimenpiteiden suunnittelusta. Viiden vuoden sisällä vähintään puolet järjestökentän resursseista häviää! ta osoittaa hiipumisen merkkejä. Terveystupa neuvoo, mihin tulee ottaa yhteyttä päästäkseen oikean hoidon ja palvelujen pariin, mistä saa tietoa ja vertaistukea ja niin edelleen. Työnsä päätteeksi hän tekee vielä tänä keväänä esityksen siitä, kuinka Helin tulisi järjestää toimintansa Itä-Suomen alueella vuodesta 2012 alkaen. Luukkainen halusi kuulla mielipiteitä muiden seutujen ja kuntien tavoista järjestää toimintaa. Nuoria on vaikea saada mukaan, vastuunkantajia ei löydy, kokouksia pitäisi voida karsia minimiin, rahoituksen löytyminen on haasteellista ja väkeä ei saada liikkeelle. Muut suuret yhteismetsät ovat
Säännölliset metsätulot
Yhteismetsä antaa yleensä säännöllisen metsätulon vuosittain. Osakaskunnan on pidettävä vähintään yksi varsinainen kokous vuodessa. Samaan aikaan järjestöjen jäsenistö vähenee ja ikääntyy. Metsäkeskus pitää toimialueensa yhteismetsistä julkista rekisteriä. Vastaava ilta, jossa kenttäväen ajatuksia ja visioita kuullaan ja kirjataan ylös, on tulossa vielä tämän kuun aikana Kiteelle. On turhaa tehdä samat työt ja pitää samat kokoukset joka kunnassa erikseen. Paikalla olleiden eri järjestöjen edustajien mukaan ongelmat, joita Silmuissa esiintyy, ovat yleisesti tiedostettuja. Yhdistymisellä vähennettäisiin päällekkäistä työtä. Onkamon yhteismetsä toimii melko itsenäisesti. Kultakin tilikaudelta on laadittava tilinpäätös. tetyn metsäsuunnitelman mukaan. Keski-Karjalan alueella yhteismetsiä on Onkamon lisäksi Kutsu-Oskolan yhteismetsä Tohmajärvellä sekä useassa kunnassa toimiva Miihkalin yhteismetsä, johon kuuluu myös metsää Kiteeltä. Myynnissä olevia yhteismetsän osuuksia voi myös ostaa, mutta osakaskunnalla voi olla tietyssä tilanteessa etuosto-oikeus, mikäli ohjesääntöihin on niin kirjattu. Yhteiskunta tukee yhteismetsien perustamista ja toimintaa, jotta metsät eivät pirstoutuisi
Pöllöille sopivia isoja koloja on metsissä vähän, joten pöntöt tulevat KENTTÄSIRKKELISAHAUS tarpeeseen. Jos kohdalle osuu pöllö tai kaksi, voi tulosta pitää hyvänä - pöllöttömiäkin retkiä on tehty paljon. Hyvinä pöllöjen ravinto-
eli myyrävuosina voi joskus päästä kuulemaan kymmeniä huhuilijoita retkellään. 0503700024.
Maksaja: Keskustan Kesälahden paikallisyhdistys
Olli Riikonen a
OLLI RIIKONEN
31
Markku Halonen
Moni pöllö pulassa
Ikävää, kun ruoka on paksun hangen alla. Sekä suurin pöllömme huuhkaja että pienin koukkunokkamme varpuspöllö laulavat mielellään myös ilta- ja aamuhämärässä, varpuspöllö jopa valoisaan aikaan. Lajin ääni on pehmeä ja tasaisesti toistuva huuhuttelu. Viime vuosien säännöllisin reviiri on ollut Värtsilän kirkon luona, mutta näitä kauniisti huhuilevia pöllöjä on kuulunut myös Tohmajärven rantametsissä, Kiteen Puhoksessa ja Rääkkylän keskustassa, satunnaisemmin muuallakin. Kun myyränpyynti ei ota onnistuakseen, hakeutuvat pöllöt monesti pikkulintujen ruokintapaikkojen lähelle saaliin toivossa. klo 12.3013.30
Tohmajärvi, S-market
Nämä nappisilmät helmipöllö on ikuistettu rengastusvaiheessa. Keski-Karjalassa pesii keskimäärin vain yksi huuhkajapari kuntaa kohden, mikä on naapurimaakuntiin verrattuna vähän. Lehtopöllö sinnittelee täällä levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Laji hakeutuu ihmis-
asutuksen tuntumaan vanhoille kulttuurimaille. Itä-Suomessa rastosta lasketut 40 myyräse tarkoittaa muun muassa Venäsaaliista. Jostain kuusikon kätköistä kuuluu yksitoikkoinen vihellys - varpuspöllö on herännyt. Viirupöllö pesii tasaisesti koko alueella noin sadan parin voimin. Varsinkin peltomyyriä vaikuttaa olevan jo nyt runsaasti. Pöllöhavaintojen reaaliaikaista kehitystä voi seurata osoitteessa www.tiira.fi. Pöllöretkellä tärkeä elementti onkin lähestyvän kevään tunnelma, mahdollisesti talvikauden komein tähtitaivas ja ulkona olo. Kuva: Kari Antikainen.
Lisää teemoista ja Katjasta: www.katjaasikainen.fi katja.asikainen1@gmail.com p.044-3141324
Puputusta, vihellystä ja huhuilua
Kullakin pöllölajilla on omintakeiset soidinäänet ja ne suosivat hieman toisistaan poikkeavaa metsäympäristöä. Viirupöllö on suuri ja jyhkeästi huhuileva ja "vuhutteleva" pöllö. kokemus kunnossa Pohjois-Suomessa on parhaillaan menossa suuri myyrähuippu, ja karvapalleroiden kannat ovat jälleen nousussa myös etelässä. Illan punertava kajastus viipyy puiden takana. Pohjois-Karjalasta havaintoja on toistaiseksi melko vähän, mikä johtunee niukasta kuuntelusta. Pöllöretkellä sen kuuleminen on kuitenkin onnenkantamoinen, sillä matalasti pumppaava huhuilu ei kanna kauas. Kiteen Väärämäen "city-huuhkajaa" ovat monet käyneet kuuntelemassa ja katsomassa. Sen soidinlaulu on pehmeä yksitoikkoinen puputus. Pöllöjen menestymistä voi auttaa pöntöillä. Toivottavasti sinä kuitenkin selviät, tuntuu Markus tuumivan viirupöllölle.
Maksaja:Ollin vaalitiimi. Kun linnun ruuansulatus ei enää toimi kunnolla, ei syöttäminenkään enää auta, sanoo kesälahtelainen lintuhoitaja Kimmo Martiskainen. Leuto ilma lisää intoa, vaikkakin huhuilu voi soida raikkaana jopa 20 asteen pakkasessa. Rääkkylän Jaamankankaalla huuhkajan huhuilua on kuulunut jo vuosia. Tosin aamuyökin on kuuntelemisen arvoinen, sillä silloin häiritsevää liikenteen melua on vähän. viirupöllönpönttöjä ja piesaunat, aitat, rakoliiterit, hirsikalusteet nempiä kokopuuaihioita voi saada Keski-Karjalan Luonto Pekka Väistö, 0400 465781 -yhdistyksen puheenjohtajalta Kari Antikaiselta, puh. Lauantai 26.3.2011
Koti-Karjala
7
Pöllöretkelle!
Maaliskuun aurinko laskeutuu taivaanrannan taakse. Se piippaa aikansa kuusen latvassa ja sitten vaikenee. Rehevät rantametsät ja niiden välissä olevat viljelysmaat ovat lajin ominta elinympäristöä, sillä sieltä löytyy lihavia vesimyyräpaisteja. Huipun aikaan myyrien tiheys saattaa kohota jopa 300- 400 yksilöön hehtaarilla. Nälkiintyneen pöllön selviytymisennuste on hyvin huono. Yleisin helmipöllö viihtyy kuusivaltaisissa vanhoissa metsissä, missä on vanhoja Paksu hanki hankaloittaa pöllöjen ravinnonsaantia. Lämmin juotava ja eväät kuuluvat asiaan. Sarvipöllö lukeutuu muuttolintuihin, joka hyvinä myyräkeväinä saapuu ja soidintaa jo varhain. klo 15.0017.00
Kitee, Kupiaisen P-alue, paikalla myös Eero Reijonen
To 31.3. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä pöllöelämyksenä voi pitää retken jälkeen lämpimään ja nukkumaan pääsyä.
22
Tahdolla ja tunteella!
Katja Asikainen
La 26.3. Huuhkajan ääni on harvakseltaan toistuva jyhkeä huu-u. Hyvinä ravenäjän kieli." vintovuosina poikueet ovat suuria ja aikaisessa, kun taas Lue lisää: nälkävuosina pesintä saattaa ZZZROOLULLNRQHQÀ www.olliriikonen.fi jäädä kokonaan väliin. Vielä keskiviikkona se oli lentänyt, mutta torstaina se kyhjötti vain maassa paikallaan. Parhaat kuunteluajat ovat vasta nyt alkamassa. Lapinpöllö pesinee KeskiKarjalassa vuosittain, ja hyvän myyräkannan aikana niitä saattaa löytyä enemmänkin. Reviirillä kuulee monesti myös erikoista läiskettä, joka lähtee linnun innostuessa läpsyttelemään siivenpäitään yhteen soidinlennon aikana.
Myyrä- ja pöllökannat nousussa
Tänä keväänä helmipöllöjä on kuultu varsin paljon halki Suomen aina Virolahdelta Kemiin. Rääkkylän Mesussa oli torstaina heikkokuntoinen viirupöllö erään talon pihassa. Kesälahden huuhkaja viihtyy Karjalanjärven ja Hummovaaran välisellä laajalla salolla. Ilta onkin kaikkinensa hyvää ja tavallisinta pöllönkuunteluaikaa. klo 18.30
Tohmajärvi, Kassan baari, vaaliiltamat; stand up -komiikkaa, musiikkia ja keskustelua
La 2.4. Jos olet kiinnostunut viemään pöllönpöntön PELKKA- JA PYÖRÖHIRSIVEISTO maastoon, valmiita lautaisia teen mittojen mukaan käsityönä mm. Vastaavia nälkiintyneitä pöllöjä on tavattu useita eri puolilla Keski-Karjalaa viime päivinä. Varpuspöllö on synkkien kuusikoiden eläjä, vaikkakin se majailee mielellään asutuksen ja pikkulintujen suosimien lintulautojen tuntumassa. Näin oli viimeksi keväällä 2009, jolloin Rääkkylässä kuului yhdellä retkellä yli sata pöllöä. Ilmeisesti myös varpuspöllönaaraat osallistuvat piippailuun ja lajin soidinta kuulee syksylläkin. Lappalainen onkin helpompi huomata kevättalven päivähangilta myyrää kyttäämästä. On tullut raikas alkukevään tähtimöilta ja on siis aika lähteä pöllöretkelle. Naaraan ääni muistuttaa oravan maiskautusta. klo 10.0012.00
Kitee, S-market
La 2.4. Pakkastai sadejakson jälkeen tapahtuva sään paraneminen saa pöllöt virittäytymään kevättunnelmaan. Tärkeintä on sään tyyneys, jolloin äänet kuuluvat kauas. Esimerkiksi Kesälahden Varmossa kuului eräänä alkukevään aamuna yhdeksän eri viheltäjää. toivat myyriä pesiinsä odotYläkoulussa oppilaan on voitava tamaan hautovan naaraan tai halutessaan valita ruotsin sijasta poikasten nälkää. Varsinkin yleisimmät helmi- ja sarvipöllöt hakeutuvat pesimään parhaille myyräalusiat hallussa eille, jolloin niiden reviiritiheys voi olla suuri. Muutkin lajit varasjän naapuruuden hyödyntämistä. klo 14.3016.30
Kesälahti, S-market; tarjolla grillimakkaraa
Pe 1.4. Sen huhuilusäe on pitempi kuin huuhkajalla. Samaan aikaan kun osa pöllöistä on kuolemassa nälkään, jatkavat hyväkuntoiset kuitenkin edelleen kevätsoidintaan.
palokärjen koloja pesäpaikaksi. Koska pöllöjen löytäminen on useimmiten vaativaa, kannattaa kuunteluretkelle lähteä vain hyvässä säässä. Pöllöt ovat tehokkaita myyräntorjujia, mistä kertoo "Alueiden on saatava käyttää eräästäkin varpuspöllön vaomia vahvuuksiaan
Vanhemmat rajavartijat Timo Haukijärvi ja Anssi Laukkanen puolestaan saivat ylirajavartijan palvelusarvon. Keskellä Niiralan rajantarkastusaseman päällikkö kapteeni Heikki Juntunen ja vasemmalla rovasti Sakari Takala.
ollut merkittäviä vaikutuksia operatiivisiin toimintoihin, eikä se aiheuttanut muutoksia rajavartioasemien lukumäärään tai sijaintiin. Kunnan edustaja on myös paikalla. Muualla tekniikan ja toimintamenetelmien kehittymi-. Rajavartioston yhtenä kes-
keisenä tavoitteena vuonna 2011 on vakiinnuttaa kaksiportaisen organisaation mukaiset toiminnot ja varmistaa operatiivisen toiminnan sujuva jatkuminen.
Lähivuosina voimavaroja keskitetään erityisesti pääkaupunkiseudulle ja kaakkoisrajalle. rajavartija Marko Immosen ylikersantiksi. Ajatuksena on saada kylien ihmiset ja uudet asukkaat mukaan kertomaan tärkeäksi näkemiään oman kylän kehittämisideoita, kertoo Aarnio. Kurssit järjestetään valmiiksi. (OL)
Tohmajärven rajavartioaseman päällikkö kapteeni Mika Susi, oikealla, toi katsauksessaan esille, että tekniikan ja toimintamenetelmien kehittyminen mahdollistavat rajaturvallisuuden ylläpitämisen myös aiempaa pienemmillä henkilöstöresursseilla. Kuluvana vuonna rajanylittäjien määrän ennakoidaan kasvavan edelleen. Rajavartioston komentaja ylensi rv-mestari Risto Möttösen vääpeliksi ja vanh. Kirjoitamme ideat muis-
Näin riemukkaasti vievät hankeasioita kylille Suvi Kaljunen ja Marjaana Aarnio.
Kapteeni Mika Susi 92. Nyt annetaan kylille tavallaan työkaluja ja kapasiteettia lisävirran saamiseksi.
Kyläkumppani -hanke kestää Keski-Karjalan alueella vuoden 2012 loppuun. Tasavallan presidentti ylensi juhlapäivänä Aarne Tiaisen majuriksi, Mika Suden kapteeniksi ja Matti Väistön luutnantiksi (res). Tasavallan presidentin myöntämä virka-ansiomerkki ojennettiin vanhempi rajavartija Pentti Vanhaselle. Esimerkiksi tiedotuskoulutusta voidaan Laiffia landella -hankkeen puitteissa järjestää asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti räätälöitynä paketteina kuuden henkilön ryhmistä ylöspäin. Marjaana Aarnio kertoo olevansa hankkeessa eräänlaisena työrukkasena kylille ja järjestöille. Kerho voidaan järjestää vaikka kotiin, jos siitä on kiinnostunut vähintään viisi henkilöä. Siellä on järjestetty tiedotus- ja järjestötoiminnan koulutusta ja järjestysmies- ja tulityökoulutukset ovat suunnittelilla. 8
Koti-Karjala
Kyläkierros kokoaa ihmiset kyläiltoihin miettimään, mitä kylillä tullaan lähivuosina tekemään.
Lauantai 26.3.2011
tiin niiden eteenpäin viemiseksi. Rajavartiolaitoksen ansiomitalin saivat mm. nen mahdollistavat rajaturvallisuuden ylläpitämisen aiempaa pienemmillä henkilöstöresursseilla.
Liikkeelle toiminnallisesti
Maaseudun Sivistysliiton koulutussuunnittelija Suvi Kaljunen kertoo, että liikkeelle lähdetään hyvinkin toiminnallisesti. Suvi Kaljunen selvittää, että kyläilloissa syntyy myös hyödyllistä kyläläisten ja kunnan vuorovaikutusta. Hankkeeseen liittyvät koulutukset ovat tarkoitettu kaikille maaseudun asukkaille Pohjois-Karjalassa. Selvitämme sopivia koulutusvaihtoehtoja. Vanhempi rajavartija Risto Laitinen palkittiin Rajavartioston komentajan myöntämällä Rajakiikarilla ja Pohjois-Karjalan rajavartioston vuoden 2010 parhaan urheilijan huomionosoituksen sai vanhempi rajavartija Lauri Nousiainen. KaurilaMuskon, Niiralan ja Värtsilän kylät kutsutaan yhteiseen kyläiltaan Värtsilän kylätalolle (entinen kunnantalo).
Kursseista kysyntää ja tarvetta
Marjaana Aarnio jatkaa, että kursseista ja niiden maksuista osataan kertoa kyläilloissa paremmin. Kyläiltoihin kutsumme kaksi-kolme kylää ja kerromme hankkeesta sekä kyläkumppanin tehtävistä. Rajavartiolaitoksen päällikön myöntämän pronssisen ansiolevykkeen ja Rajamme Vartijat-säätiön myöntämän stipendin saivat emäntä Eila Ikonen ja vanhempi rajavartija Tarmo Häkkinen sekä eläkeläinen Juhani Pitkänen Kuopiosta. Ilomantsissa on aloitettu puolestaan turvallisuusteemalla. Tällä 2013 loppuun kestävällä hankkeella on ELY-keskuksen ja kuntien osarahoitus. Suureen pakettiautoon on lastattu tavallaan liikkuva käsityökerho. rehtori Arto Juntunen, rajavartiomestari Kari Havukainen, vanhempi rajavartija Isto Ojala, ylil Arvi Pulkkinen ja ylil Teemu Wilen. Hän toteaa, että Maaseudun Sivistysliitto on kokoava toimija kyläasioissa, kylien kehittämistoimintaa on tehty 20 vuotta. Kyseessä oli aiemmin toteutettujen organisaatiomuutosten jälkeen lähinnä hallinnollinen järjestely, jolla ei
Ylennykset ja palkitsemiset
92-vuotisjuhlan yhteydessä palkittiin ansioituneita virkamiehiä ja yhteistyötahoja. Sisäministerin päätöksellä rajavartioalueet ja niiden johtopaikat lakkautettiin kuluvan vuoden alussa, jolloin rajavartiostossa siirryttiin kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään. Rahoittajana on Keski-Karjalan Jetina ry. Resurssit säilyvät myös Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla ja Värtsilästä
etelään sijaitsevalla maastorajalla valtakunnallisen painopistealueluokituksen ansiosta. Taitobussin toimintaa hoitaa Keski-Karjalassa Minna Hirvonen. Koko Pohjois-Karjalan kattava Laiffia landella -hanke puolestaan on väylä järjestö- ja kylätoiminnan tuunaukseen ja oman osaamisen kartuttamiseen.
Mukana Taitobussi
Keski-Karjalan kierroksella on mukana Taitobussi. Jos sellainen löytyy, voidaan koulutus järjestää myös ostopalveluna.
Ideat esiin ja toimeksi
Keski-Karjalan kyläkumppani -hanke auttaa viemään kylien omia kehityssuunnitelmia ja yhteistyöasioita eteenpäin, tiivistää kyläaktivaattori Marjaana Aarnio Maaseudun Sivistysliiton Leader -hankkeesseen kuuluvan osion ydintä. Rajavartioston toiminta painottuu rajatarkastuksiin Niiralassa sekä rajojen valvontaan maastorajalla, sanoi Tohmajärven rajavartioaseman päällikkö kapteeni Mika Susi rajavartiolaitoksen 92-vuotiskahvilla Tohmajärven rajavartioasemalla maanantaina.
Rajaylitysliikenne Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla kääntyi nousuun viime vuonna ja rajantarkastusaseman kautta kulki yli miljoona rajanylittäjää. Tämä on ikään kuin jatkoa Kylätarjotin-hankkeelle. Nurmeksen seudulla on lähdetty energisesti liikkeelle. Toimimme kuntien kanssa yhteistyössä. Keski-Karjalan kyläkierros alkaa ensi tiistai-iltana Tohmajärvellä. Rajavartioston tutkintavastuulle kuuluvien rikosten määrässä tai luonteessa ei ole tapahtunut tai nähtävissä merkittäviä muutoksia, Susi jatkoi. Erilaisista kursseista on ollut selkeästi kysyntää ja tarvetta. EU-rahoitteinen Laiffia landella on koko maakunnan kattava hanke, joka alkoi viime syksynä. vuosipäivänä
Raja pysynyt rauhallisena
Rajaturvallisuustilanne Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella on säilynyt vakaana ja rauhallisena, eikä tiedossa ole merkittäviä muutoksia
Luvassa oli myös yhteislaulua. Suorahankintapäätöksestä oleva riita ei kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan. Tiedettiin myös, mikä on Tintin koiran nimi. Käydään pian lenkillä, että päästään pelaamaan korttia, kannustivat Tuulikki Parviainen ja Leena Penttinen toisiaan. Mutta minähän en ehdi nyt ollenkaan pilkille, huolestui hän. Sopimuksen päättyminen ei vaaranna potilasturvallisuutta missään sopijakunnassa. Tytötkin lukevat tietokirjoja, jos ne sivuavat heidän harrastuksiaan; esimerkiksi hevosia harrastavat lukevat heppakirjoja. Eräs tyttö halusi suurentaa hiiret kilon painoisiksi ja toinen tyttö välitunnit tunnin pituisiksi. Hänellä oli esillä toistakymmentä kirjaa, mutta yhden oppitunnin aikana hän ehti esitellä viitoskuutosille kymmenkunta kir-
jaa alkaen Ota mamma mato -kompakirjasta seikkailukirjaan Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka ja kätketty lipas. Hän on havainnut, että poikiin kolahtavat eniten tietopuoliset ja seikkailukirjat. Nämä eivät ole kilpailut, vakuutti Helmi Vänskä. Osa odotteli jo Haapasalmen kylätalon sisätiloissa kortille pääsyä ja boccinpeluuta. Suotta, ensimmäinen kala taisi hätyytellä moninkertaisen pilkkimestarin syöttiä jo ennen kuin tämä ehti sitä pyytämäänkään. Rääkkylä katsoo, että itse päasiassa on kysymys purkuperusteiden arvioinnista. Oppilaat saivat tunnin päätteeksi lainata kirjoja. Tänä vuonna on luvassa mm. Henkilöstö, joka palaa Rääkkylän kunnan palvelukseen, työskentelee jo nyt lähes kokonaan tehtävissä, jotka palvelevat Rääkkylää. Rääkkylän kunnanhallitus antoi vastauksensa Kuopion hallinto-oikeudelle Kiteen, Tohmajärven ja Kesälahden kuntien valituksista. Yksi halusi suurentaa rahan arvon ei kolikkoja, yksi sängyn, yksi järvessä uivat lohet ja yksi traktorin kirjaston kokoiseksi. Heille Pötsönen oli valinnut muun muassa ajatusleikkikirjan ja tietovisailukirjoja. Niistä vinkkari luki
otteita ja kysymyksiä. Kysymykseen Minkä haluaisit suurentaa. Puutteet ovat olleet niin olennaisia, että kunnalla on ollut oikeus sopimuksen purkamiseen. ulkoiluttavat kerran viikossa kirkonkylän vanhuksia. Merkillepantavaa oli, että kaikki ne kirjat, joita vinkkari ehti esitellä lainattiin, mutta ne, jotka jäivät käsittelemättä, jäivät kirjaston pöydälle. Lauantai 26.3.2011
Koti-Karjala
9
Ota mamma mato ja monia muita kirjoja
Kirjavinkkari innosti lapsia lukemaan
Rääkkylä vaatii hallintooikeudelta naapurikuntien vaatimusten hylkäämistä
Rääkkylän kunta kiistää Kesälahden ja Tohmajärven kunnan sekä Kiteen kaupungin vaatimukset kieltää Rääkkylän kunnanvaltuuston 13.12.2010 tekemien päätösten täytäntöönpano yhteistyösopimuksen purkamisen ja yhteistoiminta-alueesta eroamisen osalta. Rääkkylän kunta katsoo olleensa pakotettu sopimuksen päättämiseen, koska kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain ja yhteistoimintasopimuksen tarkoitus ja tavoitteet eivät ole täyttyneet eikä kunnan lakisääteisiä velvoitteita ole pystytty asianmukaisesti täyttämään. Talvi kauniissa kevätsäässä taittui rattoisasti, ei kuitenkaan vielä lopullisesti, sillä ensi torstaina samoilla jäillä mitellään Pohjois-Karjalan eläkkeensaajien piirinmestaruuksista.
Ulkoilua arjessakin
Rääkkylän eläkkeensaajilla on ympäri vuoden vilkasta toimintaa. Rääkkylän mukaan joulukuussa tehty päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Hallinto-oikeus ei Rääkkylän näkökannan mukaan voine määrätä Hellin kanssa tehdyn sopimuksen noudattamista, vaan pelkästään todeta, onko Rääkkylän kunta rikkonut sopimusta vai ei. Siinä samalla pysyy kuntosalilla ja boccianpeluulla treenattu oma kuntokin hyvänä. Riitta Makkonen
Kirjavinkkari Ulla Pötsönen esitteli muun muassa kirjan, jossa neuvotaan tekemään varjokuvia.
Kesälahden kirjastossa vieraili koulun lukuviikon torstaina maakuntakirjaston informaatikko Ulla Pötsönen, joka voitti Suomen Mestaruuden kirjavinkkauksessa muutama vuosi sitten.
Kirjavinkkaus oli hänen tehtävänään nytkin. Yhdistyksessä on 142 jäsentä. Rääkkylän kunnan mukaan kyseisen valtuuston päätösten täytäntöönpanon kieltäminen ei ole tarpeen eikä enää mahdollistakaan. yhteinen patikkaretki Ollin laavulle. Viikon aikana opeteltiin tekemään myös kirjaarvosteluja.
Ahti soi antejaan
Talvea taitettiin sankoin joukoin
Tällä kylällä on elämää, tuumi muuan ohikulkija Haapasalmella viime keskiviikkona. Toinen ryhmä koostui kolmenelosista. Juhannuksen alla on mahdollisuus osallistua Ruotsin risteilylle. He mm. Tiedettiin muun muassa, kuka Muumi-
laaksossa ei pelkää mitään ja kuka kirjoittaa muistelmia. Koulun lukuviikon ohjelmaan kuului myös oppilaiden itsensä pitämiä kirjavinkkaustapahtumia. Hyvin oli oppilailla hallussa sarjakuvatietous. Rääkkylän kunta katsoo, että hakijoiden vaatimus perustuu siihen, että sopimus on irtisanottu ennen sopimuksenmukaista irtisanomisaikaa. Joululauluvihkosista, nauroi Helmi Vänskä ja tunnusti kiireessä ottaneensa mukaan väärät laulumonisteet. Ellei Helli-liikelaitos ole tähän valmis, palveluita ryhtyvät suorittamaan ne työntekijät, jotka itse haluavat palata kunnan palvelukseen ja lisäksi tarvittaessa Attendo Medonen rekrytoimat työntekijät. tuli vastauksia runsaasti. Hakijoiden tiedossa on se, että Rääkkylän kunta on halunnut päättää sopimuksen ennen kalenterivuoden loppua sopimusrikkomusten vuoksi. Ajatusleikki sai oppilaat innostumaan. Ulkoilun ja muistia petraavan kortinpeluun lomassa vaihtuivat myös kuulumiset.
Valmiina jäälle vas. Teuvo Parviainen, Martti Kuronen ja Matti Räty.
Jäykemmätkin kielenkannat kirposivat makkaranpaistossa ja kahvinjuonnissa. Pötsösen mukaan kirja-
vinkkauksen tarkoitus on innostaa lukemaan ja se toimii erittäin hyvin kuten torstainakin nähtiin. Rääkkylän tavoitteena on, että sen vanhat, nykyisin Helli-liikelaitoksen palveluksessa olevat työntekijät, siirtyisivät entisin ehdoin yhteistoimintasopimuksen mukaan takaisin kunnan palvelukseen. Niihin oppilaat saivat itse valita kirjoja, joita he olivat lukeneet ja niihin tykästyneet. Autoja tuli ja meni, naisia ja miehiä käveli pitkin kylänraittia ja 35 talven taittajasta riitti vielä jäällekin.
Rääkkylän eläkkeensaajien talventaittajaiset, kertoi eri puolilta pitäjää olevia osanottajia ohjaileva Helmi Vänskä. Teksti ja kuvat: Kaarina Kainulainen. Attendo Medone ottaa kaikki palvelut hoitaakseen 1.5.2011 lähtien siihen saakka, kunnes palvelut on kilpailutettu ja lopullinen palveluntarjoaja ottaa tehtävät hoitaakseen. Osa on pilkillä, osa sauvakävelyllä tai muuten vaan kävelemässä ja osa hiihtämässä, jos sukset sattuu olemaan mukana. Pötsösen puhe oli niin mukaansatempaavaa, että vanhemmatkin kuulijat istuivat korvat höröllä
Ylärinne oli melko loiva, joten pituutta ennen hyppyrinnokkaa sille kertyi viitisenkymmentä metriä. Nuutinen muistaa aurinkoisia aamuja kevätpakkasilla parikymmentä vuotta sitten: Ikää oli jo liki 55 vuotta, kun tämä Hepomäen isäntä ja "mäkikotka" viimeiset lennot kotimäessään hujautti. Sen alkuunpanija oli Karppala-tuttavamme Lemetin Hesso. Paitsi laji, myös sukunimi oli näillä mäkimiehillä yhteinen. Mikkonen teki 1980-luvun alussa lisää vauhtimäkeä 6-7 metrin korkuisella "tornilla." Sitten hypyt kantoivat 29 metrin mittoihin. Myöhemmin apumiehiksi tulivat Havukkalanmäen veljekset ja Alatuvan Arvi Havukainen. Torni tehtiin talkoilla ja naulat saatiin Kiteen Urheilijoilta, jonka puheenjohtajana oli tuolloin Teuvo Auvinen.. 10
Koti-Karjala
Lauantai 26.3.2011
Mäkimiehiä lajin marginaalista
Kahdessa kiteeläisessä kilpailupaikassa, Karppalassa ja Juurikan Pyrinnön mäessä Koposten pellonreunassa, järjestettiin vielä reilut viisikymmentä vuotta sitten säännöllisesti talvikisoja. Tähän mäkeen tulivat 1970 -80 -luvuilla hyppääjinä mukaan vielä Olavi Mikkonen Ojamäestä ja Hepomäkeen asumaan muuttanut maalarija päällystemies Eino Nuutinen. Muuallakin pitäjällä hypättiin, Kiteenlahden Havukkalanmäelläkin oli Kulleri, luonnonmäki, jossa tehtiin yli 25-metrisiä hyppyjä. Eino Nuutinen ja Olavi Mikkonen pitivät lopulta kahteen mieheen mäkeä kunnossa harrastuksensa loppuvuosina. Pekka Havukainen
Tämä otos on Hepomäen talvikisoista ja tornimäen avajaisista.
Nuorempiakin hyppääjiä Närsäkkälästä löytyi.
Myös Taipaleella on harrastettu mäkihyppyä. Alpo Jääskeläinen lähetti toimitukseen filmin, jossa oli otoksia Saunamäen hyppytornista ja paikallisista hyppääjistä. Huomattavasti myöhemmältä ajalta tiedetään mel-
Eino Nuutisen tyylinäyte kotimäestä 1980-luvun alkupuolelta.
Hepomäen hyppyrinnokalta avautuu näkymä alarinteeseen.
ko iso harrastemäki Kiteen Närsäkkälässä: Hepomäen Tuhkasen veljekset rakensivat sinne hyppyrin, jossa niin ikään vauhdinottomäkikin oli luonnonvarainen. Alarin-
Eino Nuutinen, mäkimies ja maalari, viettää nykyisin eläkepäiviä.
ne olisi mahdollistanut vielä puolenkymmentä metriä pituutta lisää, mutta vauhtia oli liian vähän
Niin paljon on kiitosta tullut, että järjestämme laturetken myös ensi vuonna.. Havainnoista pyydetään soittamaan Kiteen poliisille numeroon 071 875 6100.
Pula oppilaista
Kuvataidekouluun on tähän saakka mahtuneet kaikki halukkaat tulijat, joten pääsykokeita ei ole tarvinnut järjestää. Itse tykkään tehdä abstrakteja maalauksia ja lyijykynätöitä. Nuorimmat koululaiset, 8 9-vuotiaat ovat muovanneet unelmansa saveen. Riitta Makkonen
11
Kuviskoulussa toteutetaan unelmia
Kissa, koira, rakkaus, oma koti, maailman rauha. Kiteen lasten ja nuorten kuvataidekoululaiset ovat luoneet unelmiaan paperille, pahville ja saveen.
Kiteen kuvataidekoululla Pajarintiellä viimeisteltiin maanantaina näyttelytöitä. Kiteen kuvataidekoulun molemmat opettajat Kaisa Jussila ja Taru Heikura-Toropainen ovat kumpikin olleet joskus pieniä kuvataidekoululaisia, joista vuosien myötä tuli lopulta kuvataiteen ammattilaisia.
Pyhäjärveen järvilohta 2 000 eurolla
MUSTALISTA
·Kiteen ABC liikenneasemalta anastettiin viime tiistaina klo 17.35 röyhkeästi bensiiniä samaan aikaan kahteen henkilöautoon. Varkaat tankkasivat ensin autot ja tämän jälkeen vielä kanisterit ja poistuivat tämän jälkeen maksamatta. Kuviskoulussa on ollut tosi kivaa. Vähän suuremmat, 10 11-vuotiaat, ovat rakentaneet unelmiensa taloja ja koteja pahvista ja muista materiaaleista. Lauantai 26.3.2011
Koti-Karjala
toteuttaa unelmiaan kuvataiteen keinoin. 19901995, avara pakoputki, vetokoukku, alumiinivanteet ja takaikkunoissa tummennuskalvot. Kuvataidekoulussa pystyy kuvataiteen eri muotoihin
tutustua paljon syvällisemmin kuin koulun kuvaamataidon tunneilla, kuvataideopettajat Kaisa Jussila ja Taru Heikura korostavat. Latu oli koko matkan erinomaisessa kunnossa, kyllä siinä on vaivaa nähty, tuumasi Markku Heikkinen laturetken päätteeksi. Kuvataidekoulussa tutustutaan eri materiaaleihin ja eri tekniikoihin. Poliisi pyytää havaintoja seuraavista autoista: BMW 500 sarjaa, Sedan, musta, vm. Kuvataidekoulu on taiteen perusopetusta. Kissoja, koiria, hevosia, Kaisa Jussila kertoo. Koko viikko on ollut hyviä säitä, joten kannattaa tällaiset päivät käyttää hyväksi, tuumaa ahkeraksi hiihtäjäksi tunnustautuva Heikkinen, jolla talven hiihtokilometrejä on jo tonni täynnä alkutalven kovista pakkasista huolimatta.
Laturetki myös ensi vuonna
Laturetken järjestelyihin osallistuivat Värtsilän Kisa, Värtsilän Riistamiehet ja Värtsilän Takojat. Unelmat pääsevät kaiken kansan katseltaviksi Kiteen kirjastolle kuvataidekoulun omaan näyttelyyn, joka avataan tiistaina 29. Ne ovat hienossa kunnossa ja siellä on hyvä jäällä aurinkoa ottaa. Siinä edetään kurssien mukaan samoin kuin esimerkiksi musiikkiopistossa. Yhdessä olo on myös tärkeää, Kaisa Jussila muistuttaa.
Mitä nämä kädet tekevät?
Tämän talvikauden ajan Kiteen lasten ja nuorten kuvataidekoululaiset ovat saaneet
Värtsilän laturetki sai osallistujilta kehuja
Erinomainen latu, vaihteleva maasto ja upea sää
Hyvin suunniteltu ja hyvässä kunnossa oleva latu. Honda Civic, Sedan, vm 1994-1998, met.hohto vihreä, korin värinen spoileri ja kattoluukku. Jokainen piirtää tai maalaa työhönsä omat käden- ja jalanjäljet. Tarkoitus ei ole tehdä voittoa, vaan tarjota kylälle tapahtuma ja saada kulut jotakuinkin piiloon. Emmi on maalannut omat käden- ja jalanjäljet pinkillä värillä. Unelmoin siitä, että ihmisillä ei olisi vihaa toisiaan kohtaan, ja että sodat unohdettaisiin ja ihmiset auttaisivat toisiaan, Emmi kertoo työstään. Olen oppinut erilaisia tekniikoita. Vanhemmat ehdottivat hänelle kuviskoulua. Opinnoista saa myös todistuksen, josta on nuorelle tulevaisuudessa hyötyä monille ammattialoille pyrittäessä. Lähtöpaikkana oli Riistamaja, jonka lisäksi huoltopisteet olivat Urheilutalolla ja Niiralassa. Ajatuksena on, että nuoret pohtisivat, mitä nämä kädet tekevät ja missä nämä jalat kulkevat kymmenen vuoden päästä, Taru Heikura kuvailee. Saariossa asuvana maastot olivat hänelle kohtalaisen tuttuja, vaikka Värtsilän laturetkilenkkiä hän ei ollut aiemmin hiihtänyt. Hyvin vaihtelevaa, muttei kuitenkaan liian raskasta. Kuvataideharrastus voi kantaa pitkälle. Jatkan varmaankin kaikki kurssit loppuun, Emmi suunnittelee. Näissä unelmien taloissa on kierrätys ollut kunniassa, vaikka unelmat saattavat olla ylellisiä katolla olevine uima-altaineen ja omine diskoineen. Kuvataideluokan pöydällä on läjäpäin aikakauslehtiä, joista tytöt leikkaavat unelmiensa kuvia kollaaseihinsa. Samoin on käynyt muutamalle muulle kuvataidekoulun kurssille. Kiteen kuvataidekoulu toimii Keski-Karjalan kansalaisopiston siipien suojassa. Tekijät toimivat harkitun suunnitelman mukaan, koska heillä oli varattu kanisterit takakonttiin. Sitä ennen oli laturetkessä kymmenen vuoden tauko, kertoi
kaikissa järjestelyihin osallistuneissa seuroissa aktiivisena toimiva Mika Piiroinen. Maastot olivat upeat. Myös valokuvaus, digikuvan käsittely, tuotesuunnittelu ja median lukutaito kuuluvat opetussuunnitelmaan. Meillä edetään lasten ja nuorten ehdoilla, opettajat tähdentävät. Unelmat luodaan paperille piirtämällä, maalaamalla, kuvakollaasina. Anastetun bensiinin määrä on yhteensä 183 litraa. Sää oli mitä parhain. Reitin oli suunnitellut ja ladut tehnyt Kinnusen Erkki, jolle hiihtäjät ahkerasti kiitoksia esittivätkin.
Keli oli ihanteellinen ja latu kaikin puolin kiitettävä, kehuivat Liisa ja Matti Laasonen.
Hiihtämisen ohella Seppo Kinnunen ehti ihailemaan Värtsilän monipuolisia maisemia.
Maasto on sekä tasaista että mäkistä, mutta hiihdettävää. Päinvastoin kaikkien nuorimpien 4-6-vuotiaiden sekä 7-8-vuotiaiden ryhmä jäi toteutumatta osallistujapulan vuoksi. Erittäin mukava maasto. Ladut olivat loistavassa kunnossa. Vuosi sitten, kun järjestimme edellisen laturetken, hiihtäjiä oli hieman yli 60. Vaikka lasten ja nuorten kuvataidekoulussa oppiminen on tavoitteellista, niin opettajat välttävät suorituspaineita. Täällä voi rentoutua
ja purkaa paineita. maaliskuuta. Mitä pidemmälle kursseilla on päästy, sitä enemmän nuoret voivat erikoistua omaan suosikkitekniikkaansa. Tämä on talkoilla tehty. Osallistujia on ollut noin 80. Kuuntelen maalatessa musiikkia, se inspiroi. Jäljissä risteilee erikokoisia rauhanmerkkejä. Vastaavaa kiitosta jakoivat myös muut 30 kilometrin hiihtotaipaleen suorittaneet.
Yhtäkään negatiivista kommenttia ei hiihtäjien suusta kuulunut Värtsilän laturetken toteutuksesta. Piirtämisen
Emmin kädet ja jalat kulkevat rauhan merkeissä.
ja maalaamisen lisäksi tehdään grafiikkaa, keramiikkaa, veistoksia. Median kuvat, tuotesuunnittelu, kollaasit ja julisteet ovat olleet 12 - 13-vuotiaiden nuorten aiheena. Oli mäkiä, peltoaukeita ja autiotaloja. Olen hiihtänyt Tohmajärven laduilla. Eikä seurassakaan ollut moitittavaa, niin hyväntuulisia kaikki olivat. Kuvataidekoulussa on mahdollisimman vähän koulumaista. Reitti on sama kuin edellisvuonna, laduntekijä kuvaili. Maasto oli todella upea, kun oli korkeuseroja ja avaruutta ihailla, kiitteli kiteeläinen Seppo Ilvonen Värtsilän laturetken antia. Eri kursseilla on unelmia toteutettu eri tavoin. Hän on käynyt kuvataidekoulussa kahdeksanvuotiaasta saakka
Kuiskailin avannolla, että täällä Kake, tulkaahan kalat tänne! Sukunimellä ei passannut kutsua esittää, kun kisassa sattui olemaan muitakin samannimisiä. Kappalemäärää ei edes viitsi alkaa arvioimaan, mutta voidaan sanoa, että aivan riittävästi. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi lauantain Koti-Karjalassa.
Kaunis kevätsää suosi Eläkeliiton SM-pilkkejä Kiteellä Pajarinselällä, jonne kilpailijoita kertyi 247.
Joensuulainen Pauli Takala sai pienen avohaavan sormeensa. Kyllä näitä kiiskiä tarttuu tästäkin, Korpi naurahti.
Kauko hallitsi kalojen narraamisen
Kiteenlahden Eräpokien Kauko Väistö hallitsi parhaiten kalojen narraamisen Loukunvaaran Eränkävijöiden Pitkäjärvellä järjestämissä yhteislupa-alueen pilkkikisoissa. 12
Koti-Karjala
Lauantai 26.3.2011
Paikkana Pyhäjärven Pajarinselkä
Eläkeliiton SM-kisat kokosi 247 pilkkijää
Eläkeliiton SM-pilkkimestaruudet ratkottiin toissa keskiviikkona Kiteellä. Yksi heistä oli Kokkolasta 20 henkilön ryhmän mukana saapunut Jussi Korpi. Joukkuekilpailussa Pohjois-Karjala oli ylivoimaisesti paras lähes 14 kilon yhteissaaliilla. kuluvaa kuuta pidettyjen kilpailujen tuloksia: M 55, 5 km: 1) Veijo Lievonen 24.28. Tämä on kymmenes kerta, kun osallistun SM-pilkkiin. Suurin kala: 1) Kauko Väistö Pohjois-Karjala 1055 g, 2) Jorma Hietamies Kymenlaakso 670 g, 3) Leo Pekonen Karjala 500 g, 4) Martti Knuutinen Pohjois-Pohjanmaa 354 g, 5) Vuokko Kiviniemi Pohjois-Karjala 352 g, 6) Matti Kärpänen Karjala 309 g, 7) Taimi Knuutinen Pohjois-Pohjanmaa 299 g, 8) Kerttu Turunen Etelä-Savo 172 g. Ohessa viimeisten, 19. N 55, 4 km: 1) Anneli Makkonen 25.12.
P 12, 1 km: 1) Väinö Pennanen 10.27. T 5, 300 m: 1) Kiira Halonen 4.08. Kilpailun suurimman ahvenen, joka oli ainut kilpailukala, sai kiteeläinen Kauko Väistö. Tulokset: Yleinen sarja: 1) Kauko Väistö Kiteenlahden Eräpojat 3020 g, 2) Martti Tiainen Kiteenlahden Eräpojat 2145, 3) Seppo Väistö Kantosyrjän Erä-Veikot 1950, 4) Tenho Pakarinen ja Jouko Väistö Kantosyrjän Erä-Veikot 1590, 6) Jukka Timonen Kiteenlahden Eräpojat 1390, 7) Jarno Timonen Kiteenlahden Eräpojat 1280, 8) Pertti Pirhonen Loukunvaaran Eränkävijät 1175, 9) Markku Vanhanen Kantosyrjän Erä-Veikot 1155, 10) Seppo Pakarinen Kiteenlahden Eräpojat 1025, 11) Harri Matikainen Kiteenlahden Eräpojat 845, 12) Arvo Salmelainen Kiteenlahden Eräpojat 825, 13) Martti Holopainen Loukunvaaran Eränkävijät 790, 14) Lauri Meriläinen Loukunvaaran Eränkävijät 770, 15) Simo Timonen Kiteenlahden Eräpojat 265. P 5, 300 m: 1) Akseli Laukkanen 4.24.
Tehtävä nro 152, helppo
Tehtävä nro 151:n ratkaisu.
Täytä ristikko siten, että jokaisella pysty- ja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. All rights reserved.. Distributed by Tribune Media Services. Olipa joukossa kilpailijoita, jotka pikemminkin tulivat nauttimaan karjalaisista vaaramaisemista ja auringosta. Moottorikelkat olivat apuna, kun joku vanhempi tarvitsi kyytiä. P 8, 600 m: 1) Ilmari Laukkanen 7.54. Kokkolassa ei ole tällaista silmän ruokaa kuin täällä Itä-Suomen vaaramaisemissa.
Kalaa nousi 260 kiloa
Kiteen Kala-Kavereiden organisoimassa pilkkikisassa kokonaissaalismääräksi muodostui 260,768 kiloa. Kisat pidettiin entiseen tapaan Haapasalmen koulun maastossa. P 8, 300 m: 1) Joona Pennanen 4.20. Nuoret: 1) Joni Matikainen Kiteenlahden Eräpojat 410 g. Joukkuekilpailu: 1) Kiteenlahden Eräpojat (Kauko Väistö, Martti Tiainen, Jukka Timonen) 6555 g, 2) Kantosyrjän Erä-Veikot (Seppo Väistö, Tenho Pakarinen, Jouko Väistö) 5130 g, 3) Loukunvaaran Eränkävijät (Pertti Pirhonen, Martti Holopainen, Lauri Meriläinen) 2735 g.
Sisu hiihdätti
Jussi Korpi ei kertomansa mukaan ole mikään pilkkimies, vaikka viihtyikin aurinkoisella jäällä vapa kädessä. Joukkuetulokset: 1) Pohjois-Karjala 13 933 g (Asko Myller, Jouko Lempinen, Urpo Korhonen, Elsa Tiainen, Otto Huovinen), 2) Kymenlaakso 11 286 g, 3) Karjala 10 540 g, 4) PohjoisPohjanmaa 9 777 g, 5) Etelä-Savo 8 660 g, 6) Itä-Savo 8 471 g, 7) Keski-Pohjanmaa 6 810 g, 8) Kainuu 5 758 g, 9) Päijät-Häme 5 374 g, 10) Pirkanmaa 4 206g.
Nuoriso- ja urheiluseura Sisu järjesti kuluneen talven aikana jäsenilleen kahdet hiihtokilpailut. Itse pilkkiminen ei ole minulle verissä. Nytkin halusin tulla niitä katselemaan. Naiset yli 70 vuotta: 1) Elsa Tiainen PohjoisKarjala 2522 g, 2) Aila Pölönen Kymenlaakso 1945 g, 3) Maire Myyry Pohjois-Karjala 1825 g, 4) Eedith Venäläinen Etelä-Savo 1813 g, 5) Paula Syvänen Pirkanmaa 1585 g, 6) Eeva-Liisa Tarvainen Pohjois-Karjala 1585 g, 7) Kyllikki Hirvonen Pohjois-Karjala 1575 g, 8) Eeva Tammisuo Pohjois-Karjala 1551 g, 9) Elli Asikainen Etelä-Savo 1456 g, 10) Edith Teräväinen Karjala 1351 g, 11) Ritva Åman Pohjois-Karjala 1324 g, 12) Ritva Viertola Pohjois-Kar-
jala 1242 g, 13) Raija Sinkkonen Karjala 1236 g, 14) Elli Heinonen Pohjois-Karjala 1161 g, 15) Hilkka Soikkeli Pohjois-Karjala 1008 g. Mitään merkittäviä asioita ei SPR:n porukankaan tarvinnut hoitaa. Kokonaisuutena järjestelyt onnistuivat hyvin. Miehet yli 70 vuotta: 1) Asko Myller Pohjois-Karjala 3614 g, 2) Leo Pekonen Karjala 3199 g, 3) Veikko Mönttinen Pohjois-Karjala 2433 g, 4) Osmo Inkinen PohjoisKarjala 2284 g, 5) Kyösti Pulkkinen Pohjois-Karjala 2268 g, 6) Jouko Varis Pohjois-Karjala 2255 g, 7) Kauko
Väistö Pohjois-Karjala 1960 g, 8) Raimo Haverinen Pohjois-Karjala 1817 g, 9) Kalevi Venäläinen Etelä-Savo 1742 g, 10) Tauno Kekäläinen ItäSavo 1570 g, 11) Veli Pölönen Kymenlaakso 1563 g, 12) Olli Tuovinen Etelä-Savo 1554 g, 13) Timo Ruuskanen ItäSavo 1544 g, 14) Veikko Kosonen Itä-Savo 1526 g, 15) Tauno Pulkkinen Etelä-Savo 1421 g. T 10, 600 m: 1) Venla Laukkanen 7.55. Ahven painoi peräti 1 055 grammaa.
Pyhäjärvellä kilpailijoita suosi aurinkoinen ja lämmin sää. SPR:n Ensio Kankkunen ja Heli Pirhonen laittoivat asian kuntoon.
Copyright: 2005 Michael Mepham. Menestyksen salaisuuden mestari paljasti vasta kilpailun jälkeen. Näihin kaikkiin oli kuitenkin varauduttu, KiKa:n puheenjohtaja Mauri Turunen kertoi. Miehet alle 70 vuotta: 1) Eino Marttila Kymenlaakso 3315 g, 2) Jouko Lempinen Pohjois-Karjala 2698 g, 3) Urpo Korhonen PohjoisKarjala 2617 g, 4) Otto Huovinen Pohjois-Karjala 2482 g, 5) Tuure Jäneskari KeskiPohjanmaa 2357 g, 6) Jorma Hietamies Kymenlaakso 2312 g, 7) Esko Mustonen Pohjois-Karjala 2286 g, 8) Juhani Ronkainen Pohjois-Karjala 2283 g, 9) Keijo Lehikoinen Pohjois-Karjala 2246 g, 10) Heikki Matikainen PohjoisKarjala 2206 g, 11) Reijo Saira Karjala 2166 g, 12) Matti Matilainen Kymenlaakso 2151 g, 13) Esko Meriläinen Pohjois-Karjala 2143 g, 14) Risto Soikkeli Karjala 2135 g, 15) Matti Knuutinen PohjoisPohjanmaa 2048 g. Periaatteessa en lähde 30 metriä kauemmaksi rannasta. Sitä vastoin jään paksuus, noin 70 senttiä, oli monelle yllätys. Toiseksi tullut Kymenlaakso sai reilun 11 kilon saaliin. Ajoin tilausmatkoja ympäri Suomea ja siinä jäivät karjalaiset maisemat mieleen. Pajarinselälle saapui ympäri Suomea lähes 250 kilpailijaa. Tulokset: Naiset alle 70 vuotta: 1) Taimi Knuutinen PohjoisPohjanmaa 3020 g, 2) Leena Rahikkala Pohjois-Pohjan-
maa 2076 g, 3) Pirjo Vähäniitty Pohjois-Karjala 1885 g, 4) Eila Virkkunen Kainuu 1734 g, 5) Sirpa Repo Itä-Savo 1662 g, 6) Kaisa Huovinen Pohjois-Karjala 1647 g, 7) Eila Tuovinen Etelä-Savo 1504 g, 8) Pirkko Asikainen Pohjois-Karjala 1402 g, 9) Annikki Laurikainen Itä-Savo 1351 g, 10) Seija Soikkeli Karjala 1277 g, 11) Kirsti Pöllänen Pohjois-Karjala 1275 g, 12) Maija Turunen Pohjois-Karjala 1272 g, 14) Vuokko Kiviniemi Pohjois-Karjala 1201 g, 15) Terttu Huhtiniemi Karjala 1150 g, 16) Anja Ilvonen Pohjois-Karjala 1131 g, 46) Galina Harjunen Pohjois-Karjala 0 g. Kiteellä olen käynyt useita kertoja paitsi eläkeläisten mukana myös työni puolesta. Suurin osa ahvenista oli pieniä
Tervetuloa! Hoitokunta
Sanomalehti on aktiivisen ihmisen valinta.
TNS Gallup 2010
ISÄNNÄNVIIREJÄ
tulee myyntiin Keski-Karjalan Messuille.
Tee ennakkovaraus p. Tarkempia tietoja saa opiston toimistosta, p. Tervetuloa!
Nivungin tiekunnan
Suorlahden kalaveden osakaskunnan
sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS
ma 11.4.2011 klo 18.00 Ravintola Pajarinhovissa. Kahden istuttavat, kuomulliset rattaat, hinta 40 . P. P. 0400 578 507.
Kiteen Marttayhdistys ry. 044 9435522. Erä nosto-ovia edullisesti. 040 7202904/Satu, www.hyvaolostep.fi
JÄÄHDYTIN JA KONEKORJAAMO J. 0400 324705.
Opistontie 7, 82500 KITEE, puh. 0400 573263. Kokoontuminen Kyläparin saunalle. Käteisellä vintti-/aittaromut, kirjat, astiat, lelut, kaikki vanha esineistö/irtaimisto. 050 3098406. Esillä vuosikokousasiat. Lievä II-laatu. 050 5228204.
Lauantai 26.3.2011
Tervetuloa seuraamaan kevään viimeisiä
JÄÄKIEKKO-OTTELUITA
Kiteen jäähalliin!
Jääsudet E-99 KalPa PK
Menossa mukana:
Timo Soininen
MIROTEX
KESÄLAHDEN MAANSIIRTO OY
Kulttuuri- ja kansalaisuuslinja tekee kaikille avoimen kulttuurimatkan
SORTAVALAAN JA VALAMOON 11.12.6.2011.
Matkan hinta 235 /henkilö, sis. P. Maksuunpanoluettelo on nähtävissä Esa Laukkasen talossa Himontie 55, Puhos. Tervetuloa! Esa Laukkanen hoitokunnan puheenjohtaja
VUOSIKOKOUS
pidetään torstaina 7.4.2011 klo 18.30 Veikko Assisella, Suorlahdentie 9 A. Käsitellään yksityistielain 64 §:n mukaiset vuosikokousasiat. (013) 224 341, 0500 857 876 Avoinna: MAPE 8.0016.30. 2h+kk 47,5 m2 hyväkuntoinen, Pokentiellä Kiteellä. Vuosikokouspöytäkirja on nähtävänä samassa paikassa 1.17.5.11. 040 7353336. 044 9907855. P. 0400 956 090. P. 0400 223825. Esillä sääntömääräiset asiat. Kysy lisätietoja: Kiteen Evankelinen
myytävänä OSTETAAN
Toyota Hiace vm. Sääntömääräiset asiat. 21 ). KäsityöKammarilla kevättuuletus! Mm. Kahvitarjoilu. P. Tule opettelemaan isoäidin neliön virkkausta tai kuinka tehdään huovutettu laukku. 040 561 6211. Ilm. 0400 956 090 keko@edu.kitee.fi, www.kiteenkansanopisto.fi
KANSANOPISTO
Kitee-Seura ry:n
Ok-talo 34 h+k+s Keski-Karjalan alueelta. 2h+k(+s) Kiteeltä. Ponchot 80 (norm. 0400 276391. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Hallitus
KEVÄTKOKOUS
su 3.4.2011 klo 13.00 Kotipirtillä. yksiö Kiteen kesk., täysin remontoitu. Lisäksi päätetään mahdollisesta Iitalan rannan hallinnoinnin siirtämisestä kalaveden osakaskunnalle. Tervetuloa! Johtokunta
Kevätkirppikselle
myymään ylimääräiset lastenvaatteet ja -tarvikkeet! La 9.4.2011 klo 912 Helluntaisrk. 29.3. kiteeläiset kiinteistöjen omistajat! Uusi erä 4 m
Kantosyrjän ja Potoskan osakaskuntien pilkkikisat su 3.4.2011 klo 9.3013.00 Isolla Heinäjärvellä. Rengastyöt myös lauantaisin.
Tule MLL:n Kiteen paikallisyhdistyksen
Kiteen Sydänyhdistys ry sääntömääräinen
PuhossaloJouhenvaaran kyläyhdistys ry:n
VUOSIKOKOUS
Jouhentalolla su 3.4.2011 klo 13.00. Sääntöjen määräämät asiat. P. Osallistumismaksu 5 euroa. Kokouksesta laadittu, tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kokouspaikalla 8.4.30.4.2011 välisen ajan. Oma koukku ja langat mukaan. Koivulantie 3, Kitee.
Pöytävaraukset puh. Eri kokoja/värejä. Virkkausilta Marttalassa, Pokentie 3, ke 30.3.2011 klo 18.00. ROUVINEN KY
Lohelantie 1, Kitee, puh. Otamme vastaan myymättä jääneet erät.
KEVÄTKOKOUS
ke 6.4.2011 klo 15.00 Kiteen Osuuspankin kerhohuone. Tvins-kuntolaite, sohvapöytä mahongin rusk., lipasto kuultovalkea sekä muuta kodin irtainta. P. Soita 050 4346340. Tervetuloa! Kylätoimikunta
myytävänä SEKALAISIA
Osallistu painonpudotushaasteeseen alk. Tervetuloa! Johtokunta
myytävänä TYÖSUORITUKSET
Danirella Spa luontaisja hemmotteluhoidot. 10 vk, 39 , Kiteellä. kuljetukset, majoituksen puolihoidolla, käynnin Valamossa ja viisumin. Ajokuntoinen, vanha mopo. Lisätietoja Sirpa 050 4432457.. 14
Koti-Karjala
myytävänä MYYTÄVÄNÄ
tai vuok. P. -86 92. P. 050 3544082.
VUOSIKOKOUS
pidetään perjantaina 1.4.2011 klo 17.30 Koti-Karjalan toimistolla.
Esillä vuosikokoukselle kuuluvat asiat. P. 125 ), Kruunuputtikynttilät 12 /13 kpl (norm. P. 050 4649019 klo 16.00 jälkeen. Tervetuloa! Hallitus
HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOJEN RENKAAT ja RENGASTYÖT
HUOLLOT/KORJAUKSET
Huom. 050 5771424.
Keski-Karjalan Hengitysyhdistys ry:n
Heinoniemen kyläyhdistys ry
KEVÄTKOKOUS
pidetään ti 5.4.2011 klo 18.00 alkaen Kansantalolla, Leipurintie 3, Kitee. Yksiö Kiteeltä. Toyota Hiace tai Corolla pikaisesti
Tapahtumassa esiintyy 13 bändiä.
Nimiehdotukset 31.3.11 mennessä sähköpostilla tilaajapalvelu@kotikarjala.fi. osoitteessa mtk.fi/vaalit Luvassa mm. Lisätietoja voi kysyä Rääkkylän koulutoimistosta gsm. 0200 71000, la klo 6.0012.00 p. 040 105 2103. 20 lahjakorttiarvonta JOKA PÄIVÄ!
Vuokranantaja pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. alv. 178
PILKKIKISAT
jäsenille perheineen Kiteenjärvellä lauantaina 9.4.11 klo 9.00 13.00. 040 7765583.
PILKKIKISA
Kesälahdella 3.4.2011 klo 10.0013.00.
Ilmoittautuminen ja aamupala klo 9.00 alkaen Karjalan Kievarilla.
Tule koko perheen hiihtotapahtumaan tiistaina 29.3.2011 klo 17.30
Lähtö ja maali kirkonkylän jääkiekkokaukalon ympäristössä. Laskutuslisä 3,20 , sis. 040 105 0215. Mukana vaalikeskustelussa: lista ehdokkaista, lista ehdokkaista, lista ehdokkaista, lista Mukana vaalikeskusteluissa: Kansallinen Kokoomus, Perussuomalaiset, ehdokkaista, lista ehdokkaista, lista ehdokkaista, lista ehdokkaista Suomen Keskusta, Suomen Kristillisdemokraatit, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Vasemmistoliitto ja Vihreä Liitto.
OIKEUSAPUTOIMISTO
Hovintie 3, 82500 KITEE 010 3660901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571
Tule paikalle ja anna äänesi kuulua!
Tule paikalle ja anna äänesi kuulua!
MTK:n Vaalikisa alkaa 13.3. Kiteen Reserviupseerit ry ja Kiteen Reserviläiset. alv. kiperiä ja kentän toiveita. Nimiehdotuksen jättäneiden kesken arvotaan TAVARAPALKINTOJA! Järjestäjät: Keski-Karjalan musiikkiopisto Keski-Karjalan kunnat Koti-Karjala
Pokentie 8, 82500 Kitee
Puh. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 , sis. Järjestöpalsta 1-5 riviä 4,65 , sis. 040 105 3102. Yhteislähtö omilla ajoneuvoilla ABC-asemalta klo 8.00. alv., seuraavat rivit 2,25 , sis. Sotahistoriallinen retki Kannakselle 10.12.6.2011. Tule kysymään, keskustelemaan ja kuulemaan alueemme ehdokkaiden ajatuksia. 013-684 8411
Fax 013-414 593
toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi etunimi.sukunimi@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi AVOINNA: MaKe 8.3016.00 ToPe 8.3015.30
TOIMITUSJOHTAJA Marko Torni PÄÄTOIMITTAJA Jouko Väistö TOIMITUS: Tuomo Flinkman Riitta Makkonen Aladár Bayer Veijo Mustonen Niina Nyrhinen MAINOS/MARKKINOINTI Jouko Kaasinen LASKUTUS
684 8422 684 8425 684 8426 684 8427 684 8430 684 8428 684 8429 684 8424 684 8431
ISSN 1236-4495
KUSTANTAJA: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy PAINO: Lehtisepät, 2011
ILMOITUSTEN SISÄÄNJÄTTÖ: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. 040 105 0215. Ilmoittautuminen Närsäkkälän entisellä rajavartioasemalla klo 8.30. Lisätietoja voi kysyä päivähoidon palveluohjaajalta gsm. Kahvit ja sämpylät tarjotaan Kidexin ruokalassa kisan jälkeen! Tervetuloa! Vapaa-ajan toimikunta
Taipaleen kyläyhdistyksen talvitempaus 27.3.2011 peruttu osanottajapulan vuoksi.
Cafe Rajapysäkki ay
TIEDOTAMME 26.3.2011 PELLONVUOKRAUS
Kiteen kaupungin tekninen lautakunta tarjoaa vuokrattavaksi 1.5.201131.12.2016 väliseksi ajaksi maanviljelyksen harjoittamista varten seuraavat omistamansa peltoalueet: Kylä Päätye Päätye Päätye Suorlahti Tila Nurmela Kytänniemi Lampakko Teollisuusalue Rno 17:20 16:355 26:352 25:10 Pinta-ala ha 4,00 8,11 3,82 1,20
mape 719, lasu 918
Saatko äänesi kuuluviin?
Varmista, että ehdokkaasi on valmis tekemään töitä sinulle tärkeiden asioiden puolesta. Opistontie 7.
Vaalikeskustelu alkaa kahvitarjoilulla, jonka jälkeen etunimi edustaja esittelee MTK:n Vaalikeskustelu alkaa kahvitarjoilulla, jonka jälkeen MTK:n sukunimi esittelee vaalitavoitteet. Lisätietoja voi kysyä Kesälahden koulutoimistosta gsm. 040 105 1000 Fax (013) 411 342 www.kitee.fi
maalta on vastaus Suomen haasteisiin
Eduskuntavaalit 2011
Päivähoitoon ja esiopetukseen hakeminen toimintakautena 2011 2012
Päivähoitopaikkaa on haettava viimeistään 4 kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Kiteen Rajakillan pilkkikilpailut pidetään Pyhäjärvellä ma 28.3. Lisäksi kaupunki pidättää itsellään oikeuden ottaa tila käyttöönsä vuokraaikana. 010 289 0800. Mahdollinen menetetty sato korvataan vuokraajalle. Lauantain lehteen torstaina klo 11.00 mennessä.
ILMOITUSHINNAT: mv 4-väri 1.28 1.73 Etusivu 1.22 1.67 Takasivu 1.10 1.55 Teksti Tekstin jälkeen 1.10 1.55 Kuolinilmoitukset 1.10 Hintoihin lisätään arvonlisävero 23 % Pienin väri-ilmoitus 100 pmm.
Rivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 2,70 , sis. Kiteen ja Tohmajärven esikoulupaikat ovat haettavana 1.4.2011 mennessä. Lähtönumeroiden jako klo 17.00 alkaen, tulethan ajoissa paikalle. Hiihtäjille mitalit! Kaikille kahvia, mehua ja pullaa. Lasten ja nuorten palvelujohtaja
Jatkoa viime vuoden
BÄNDITAPAHTUMALLE!
Pokentie 8 82500 KITEE
Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti.
ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN JA LAUANTAISIN
NIMIKILPAILU
tapahtumalle, joka on perjantaina 27.5.11 Tohmajärvellä, Tietäväisen koululla. Sarjat: Veteraanisarja miehet, veteraanisarja naiset (veteraanit, puolisot ja lesket), kannattajajäsenet, kiltasarja miehet ja kiltasarja naiset. Ilmoittautuminen meijerin rannassa klo 8.30 alkaen. Sarjat: vuosittain, tytöt/pojat 19992007 tai myöhemmin syntyneet, kaukalon ympäristössä. Kaikki sotahistoriasta kiinnostuneet mukaan! Lisätietoja Mika Matikainen p. 3 km, kirkonkylän pururadan laduilla. Sarjat: Miehet yli 50 vuotta ja yleinen, naiset ja nuoret alle 17 v. Kiteen päivähoitopaikkoja haetaan päivähoidon palveluohjaajalta, osoite: Kiteentie 25, 82500 Kitee, gsm. Sarjat: naiset/miehet alle 40, 45, 50, 55, 60 ja yli 61 v, n. klo 9.00. 040 105 1219. alv. Rääkkylän esikoulupaikat ovat olleet jo haettavana. TILAUSHINNAT: Kesto 76,50 /vuosi, määräaikainen 12 kk 83,00 .
Jakeluhäiriöissä ota yhteys mape klo 8.0020.00 p. Yritysrivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 4,10 , sis. Ilmoittautumiset viim. Lauantai 26.3.2011
Koti-Karjala
TAPAHTUMAT
Keski-Karjalan Yrittäjäyhdistysten yhteinen
15
Sotiemme Veteraanit. MAANANTAINA 28.3.2011 klo 16.00, puh. 2x30 pmm 48,60 , sis. jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää ehdokkaille kiperiä myksiä kysymyksiä ja kentän toiveita. 0200 71400.
Seuraa ilmoittelua!. Tule kysymään, keskustelemaan ja kuulemaan alueemme ehdokkaiden ajatuksia.
MTK:n vaalikeskustelu 31.3.2011 klo 19.00 alkaen
MTK:n Kiteen evankelinen kansanopisto,ja aika Kitee, vaalikeskustelu tilaisuuden paikka os. Arppentie 26 B, 82500 Kitee, 15.4.2011 mennessä. Tarjouksessa tulee antaa tiloittain eriteltynä hehtaarivuokra/vuosi. Kuoreen merkintä "Pellonvuokratarjous". Kesälahden esikoulupaikat ovat olleet jo haettavana. Tervetuloa!
Tervetuloa!
Kesälahden Yrittäjät ry.
Kiteen Puutyöntekijät ry. Kiteen varhaiskasvatuspalvelut säilyvät osana Helli-liikelaitoksen toimintaa syksyyn 2012 saakka. Kuntien esikoululaisille on postitettu ilmoittautumislomake kotiin. Varmista, että ehdokkaasi on valmis tekemään töitä sinulle tärkeiden asioiden puolesta. Hiihtotapahtuman järjestää LC-Rääkkylä. Paikkoja vapaana. 040 105 0215. os. Kuumia makkaroita myy LC-Rääkkylä. KITEEN KAUPUNKI Kiteentie 25 82500 KITEE Puh. Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, päivähoitopaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Tämän Tämän jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää ehdokkaille kysyMTK:n vaalitavoitteet. Näiden kuntien päivähoitohakemukset voi jättää edelleen 31.7.2011 saakka Helli-liikelaitokseen päivähoidon palveluohjaajalle, osoite: Kiteentie 25, 82500 Kitee, gsm. Lisätietoja asiasta antaa kaupunginpuutarhuri Ritva Multanen-Kattelus, p. alv. Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven varhaiskasvatus siirtyy kuntien omaksi toiminnaksi 1.8.2011 alkaen. alv. alv. Kirjalliset tarjoukset tulee toimittaa Kiteen kaupungin tekniseen keskukseen, os
(013) 684 8411, Fax 414 593 sähköposti: markkinointi@kotikarjala.fi
Yhteisvastuu-hiihtoa
Kiteen seurakunta keräsi isosista, tukioppilaista sekä muista elämäntaiteilijoista kootun joukon hiihtämään rahaa maailman yksinäisten nuorten kassaan. Verkkopyynti on Nenosenlammessa sallittu Peijonniemen osakaskunnan osakkaille ajalla 1.-31.10.2011. Tässä lajissa kakkoseksi sijoittunut Vesa Rautanen jäi seitsemän pisteen päähän. Ilmaluodikossa Jarnon tie katkesi alkukilpailuun. Hän sijoittui ilmaluodikossa neljänneksi.
Jesse paukutteli kaksi kultaa SE-tuloksin
Kiteeläinen Jesse Hyttinen venyi viime viikonloppuna Kuopiossa järjestetyissä ilmahirven ja -luodikon SM-kilpailuissa mahtavaan saavutukseen. Kalastus- ja metsästyslupien myynti on Tohmajärven Aktiivit ry:llä ja Matti Majoisella. Lauantaina:
PULLA ja KAHVI
2e
Maksutonta neuvontaa alkaville ja toimiville yrityksille Keski-Karjalassa. Nenosenlammessa katiskapyynti on sallittu 1.4-30.6 ja iskukoukkupyynti jään aikana. Jouko Kaasinen, puh. Hän voitti 20-vuotiaiden hirviammunnan 190 pisteellä. Hän voitti ainoana kilpailijana molemmat lajit SE-tuloksin.
Ilmaluodikossa Jesse ampui alkukilpailussa täydet sata ja loppukilpailussa 98 pistettä. Zumban, rokan ja poninklopsutuksen tahtiin lippaisiin kolahti taas muutamia satasia.. Kovimman vastuksen hän sai luodikkokisassa treenikaveriltaan Inka Havukaiselta. Hänen tuloksensa oli 177 pinnaa, kun pronssia saavuttaneen Mika Heikkilän hirvitaulusta löytyi kaksi pistettä enemmän. Kesäpyynnissä yli kolmen metrin syvyydessä verkon silmäkoon on oltava vähintään 50 mm ja talvipyynnissä koko vesialueella vähintään 50 mm. Kuvassamme ampuva Jesse Hyttinen saavutti kaksi kultaa, Inka Havukainen hopeaa ja Jarno Havukainen kultaa. (013) 684 8422, 040 546 2057
jen oissivu Erik eena aih jalan ki-Kar t! Kes Messu
Koti-Karjala Koti-Karjala
Puh. (013) 411 400 Faksi (013) 411 404 www.keti.fi
33 x 60 cm, musta, 1,2 m2/pkt pakkasenkestävä
Lattialaatta Argus
www.plussa.com
mape 917, la 915 Kiteentie 5, Kitee, puh. 41,88 m/pkt)
-50%
Peijonniemen osakaskunnalta kielteinen kanta turvetuotantoon
Peijonniemen osakaskunta suhtautuu kielteisesti Vapo Oy:n hakemukseen turvetuotannon aloittamiseen Kotkanpesänsuolla ja Konnunsuolla. Osalla Peijonniemenlahtea on liikkumisrajoitus ajalla 1.5.-31.7. Tilaajien lisäksi lehti jaetaan jokaiseen ei-tilaajatalouteen Kesälahdella, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä sekä messupaikalla.
Varaa mainospaikkasi teemalehteen viimeistään to 7.4.2011 mennessä. 50-vuotiaiden sarjassa Rauno Myllys saavutti ilmaluodikossa 13. Tällöin saa pitää yhtä 3-metristä ja 30 m pitkää verkkoa/ talous, ja silmäkoon on oltava vähintään 60 mm.
Nenosenlammen virvelöintikielto päätettiin poistaa. Sorsastuslupa maksaa 20 . Perusmaksu 2 , yksikkömaksu 2 /yksikkö ja viehelupa 5 /kausi. Inka Havukainen putosi täpärästi palkintopallilta. Yksikkömäärät ja hinnat vahvistettiin seuraavasti: kesäpyynti 8 yksikköä/talous ja talvipyynti 4 yksikköä/talos. 040 833 0661 www.rautia.fi
(norm. sijan. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Matti Majoinen, varapuheenjohtajana on Ahti Reijonen ja jäseninä Kalle Lehtinen, Petri Aaltonen, Martti Majoinen sekä Pekka Laatikainen.
Kiteen nuorilla ampujilla oli Kuopiosta tuomisina neljä mitalia. Hän tähtäsi 88 pinnaa, millä irtosi lopputuloksissa 12. 040 170 2050
Lisätiedot: www.kesko.fi/ Ympäristö ja yhteiskunta
Palvelemme: MaPe 8.0017 .00 La 9.0014.00
Puhoksentie 3, 82500 Kitee, puh. Hopealle ampunut Sami Heikkilä jäi kahden pisteen päähän. ja hirvessä 20. Lähellä mitalia oli myös miesten pääsarjassa kilpaileva Joni Juvonen. Myytävät yritykset www.keti.fi
Poistoerä!
Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy Kiteentie 13 A, 82500 KITEE Puh. Ilmahirvessä Riikka oli sijalla 11 ja Minna 13., ja ilmaluodikossa sijoitukset olivat vastaavasti 14 ja 16.
Tulossa Keski-Karjalan Messut 16.17.4.2011
TA EEMAS ! T TEHOA
MESSULEHTI
Koti-Karjala
SUURJAKELU
keskiviikkona 13.4.2011
Ilmoittaja!
Nyt kannattaa olla mukana viestittämässä palveluistasi niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille.
Koti-Karjalassa
mainosviestisi menee perille koko Keski-Karjalaan. Neljännen mitalin Kiteelle toi Jarno Havukainen. Kolmanneksi sijoittunut Saana Peltonen jäi voittajasta jo 15 pisteen päähän. Asiasta on lähetetty yhteinen lausunto Kemien osakaskunnan kanssa Itä-Suomen Aluehallintovirastolle Kuopioon ja Pohjois-Karjalan ELYkeskukselle Joensuuhun. (013) 684 8424, Marko Torni,
0400 578 507 puh. Lähellä mitalia oli myös Joni Juvonen yleisen sarjan luodikossa. Kalastuksen valvontaa suoritetaan yhdessä PohjoisKarjalan Kalatalouskeskuksen edustajien kanssa. Inkan hopeatulos oli 190 pistettä. sija. Mitali ratkesi vasta uusinnassa, jonka Holmberg voitti 40-37. 20 sakkiin ylsivät myös Riikka Vuorikari ja Minna Suomalainen naisten sarjassa. Hän paukutteli saman tuloksen (194) kuin pronssia ampunut Krister Holmberg. Osakaskunta päätti pitää rauhoitusalueen Tohmajärvessä entisenä: Tolvasen niemi 50 metriä molempiin suuntiin. Ilmahirvikisassa Jessen voittotulos oli 190 pistettä