Siitepöly on mehiläisvauvojen ruokaa ja pesän kuningattaren ruokintaan mehiläiset käyttävät erityisen ravitsevaa emomaitoa, jolla pesän valtiatar kasvaa työläisiä suuremmaksi. Se on lääkeaine, joka suojaa mehiläisiä ja pesää pöpöiltä. Innostus alaan syttyi maatalousopintojen aikana. – Tässä pesässä on karhun kynnen jäljet, kun se Kirkkotien varrella kävi pesiä tutkimassa, Riikonen näytti. PÖLYTTÄJÄT ovat äärimmäisen tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja ihmisten ruuantuotannon kannalta katsottuna, mutta niiden määrä on vähentynyt ihmisten toimien vuoksi. Tutustumiskäynnillä opittiin sekin, että mehiläispesän sisäpuolella lämpötila on noin 35 astetta. RIIKONEN aloitti mehiläistarhauksen vuonna 1967. Hän myös kannustaa muita mehiläistarhaajia ja ottaa alan uudet tulokkaat hyvin vastaan, PohjoisKarjalan Mehiläishoitajat ry:n puheenjohtaja Emilia Rösch taustoittaa. Kansallista teemapäivää on vietetty vasta viiden vuoden ajan; tietoisuuden kasvattamiseksi YK päätti vuonna 2017 julistaa toukokuun 20. Yhdistys jakaa vuoden mehiläistarhaaja-tunnuksen vuosittain ansioituneelle toimijalle ja Riikosen palkitsemistilaisuus pidettiin viime viikon perjantaina, jolloin yhdistys myös juhlisti 60-vuotista toimintaansa. Lähes 90 prosenttia maailman villeistä kukkivista kasveista on riippuvaisia kokonaan tai ainakin osittain pölyttäjistä. – Mustialassa oli lehtorina Jorma Härmä, joka piti peruskurssin mehiläistaloudesta. Jokaisena vuonna mehiläispesän kuningattaret merkataan eri väreillä, ja näiden väripilkkujen ansiosta tiedetään myöhemmin, minkä ikäinen kuningatar pesässä on, Riikonen avasi värien taustaa. – Mehiläiset kuljettavat meden pesään niin sanotussa mesimahassa, Salonen kuvaili hunajanvalmistuksen alkuvaihetta. Aluksi opittiin, että mehiläiset valmistavat hunajan kasvien medestä. – Välillä on ollut välivuosiakin, mutta tällä hetkellä on kaksikymmentä yhdyskuntaa. TOHMAJÄRVI Päivi Lievonen 60-luvulta lähtien mehiläisiä harrastanut Veikko Riikonen sai Pohjois-Karjalan mehiläishoitajat Ry:ltä vuoden mehiläistarhaajatunnustuksen. – Viirin värit ovat kuningattarien värejä. Jos mehiläinen kuitenkin pääsee pistämään ihmistä, piikki kannattaa heti nyppäistä pois ihosta, ettei myrkkyä erity niin paljoa, Riikonen vinkkasi. Mehiläisten hoitoa Riikonen kuvailee sisältörikkaaksi harrastukseksi, joka on erityisen mielenkiintoista kesän kasvukaudella luontoa seuratessa. vuosikerta Perjantai 27.5.2022 N:o 40 TOHMAJÄRVI Päivi Lievonen Viime viikon perjantaina vietettyllä maailman mehiläispäivällä muistutetaan pölyttäjien tärkeydestä. Propolista on jopa pesien sisäänkäynnissä, sillä mehiläiset puhdistavat siihen jalkansa, Salonen havainnollisti. – Mehiläiset osaavat tehdä myös liimaa, jota sanotaan propolikseksi. Virallinen liputuspäivä se ei ole, mutta koululaiset laittoivat Riikosen kodin lipputankoon teemaviirin päivän kunniaksi. Mehiläispäivänä tutustuttiin hunajantuotantoon Sara Matsson ja Elsi Tiainen kurkistivat mehiläispesään Veikko Riikosen opastamana.. Osa on omassa pihapiirissä, osa naapurin marjatilalla pölyttäjinä ja loput Uusi-Värtsilässä tattaripeltojen kupeessa, Riikonen kuvailee. päivän Maailman mehiläisten päiväksi. Pörisijöiden elämään tutustuminen kiinnosti, mutta myös pikkuisen jännitti. KOULUKKAILLE mehiläisten merkityksestä kertoi myös Suomen mehiläishoitajain liiton tutkija Anneli Salonen Hoilolasta. Maailman ruokakasveista pölyttäjiä tarvitsee 75 prosenttia ja pölyttäjien vaikutus koskee 35:tä prosenttia maailman viljelymaasta. Riikonen esitteli kierroksen aikana niin hunajan linkouksessa käytettävän kaluston kuin petovahinkoja aikoinaan kokeneen pesälaatikonkin. Irtonumero 2,00 63. Kaikkiaan viime viikolla Riikosen tarhalla piipahti satakunta koulun oppilasta perehtymässä pörriäisten maailmaan. – Veikko on yhdistyksessä hyvin aktiivinen jäsen myös sosiaalisen median keskusteluissa. Myös notkean hunajan maistelu toi sellaisen alkusysäyksen mehiläisten pariin, Riikonen muistelee. Riikonen vakuutti hänellä olevan vain kilttejä mehiläisiä, jotka näin viileällä säällä viihtyvät vielä pesän uumenissa. Veikko Riikonen palkittiin vuoden mehiläistarhaajana Pohjois-Karjalan vuoden 2022 mehiläistarhaajana palkittu Veikko Riikonen on harrastanut mehiläistenhoitoa yli viisi vuosikymmentä. Maiju Lassilan koulun ekaluokkalaiset kävivät teemapäivän kunniaksi ihmettelemässä mehiläistenhoitoa Veikko Riikosen luona. Riikosen luona koululaiset pääsivät kurkistamaan oikeaan mehiläispesään, tuoksuttelemaan mehiläisvahaa sekä kuulemaan tietoutta hunajantuotannon eri vaiheista. – Mehiläinen ei tahallaan pistä. Mehiläiset tuottavat pesässään sekä vahaa että hunajaa, ja mesi on hunajan raaka-aine
Siun sotella on edessään kova työ palvelujen kehittämisessä. Yhteinen asia Isä meidän -rukouksen pyyntö ”anna meille jokapäiväinen leipämme” johtaa muistamaan riippuvaisuutemme Luojasta ja hänen luomakunnastaan. Niin saisi olla koulussakin, mutta se on todella hankalaa jos monet ihmiset kommentoivat miten pukeutuu, mitä tekee, miten on. Lannoiteja muut tuotantokustannukset ovat nousseet rajusti niin, että menot ovat suuremmat kuin työstä saatu tulo. Tärkeintä on huolehtia siitä, että jokaisella Suomessa asuvalla on kaikissa oloissa ruokaa. Loppusuosionosoitusten jälkeen Jaakko soitti yleisölleen miellyttävän, vähän kevyemmältä musiikinlajilta kuulostavan oman sävellyksensä. Kiusaaminen voi olla henkistä tai fyysistä kiusaamista. On useita tapauksia, joissa leikkauksiin keskussairaalaan on annettu aikoja puolen vuoden päähän ja sitten peruttu nekin ajat lääkäripulan takia. Pohjoiskarjalan keskussairaalan tilanne on monen mielestä kaoottisessa tilassa. Maataloustuottajilla on yhteiskunnassa erityinen tehtävä. Maatalousyrittäjien ahdinko tuntuu vain kiristyvän. Maataloustuottajien ja kotimaisen tuotannon tilanne on yhteinen asiamme. Kaikki haluavat varmistaa oman asemansa ja paikkansa, eivätkä missään nimessä halua jäädä ulkopuolelle laumasta. 2 Perjantai 27.5.2022 Jaakko Kilpeläinen halusi esittää Sibelius-Akatemian pianonsoiton C-tutkinnon ohjelman myös kotiseudullaan, ja niin saimme eräänä kevätiltana Kiteesalissa kuulla runsaasti pianomusiikkia. Suomalainen yhteiskunta rakentuu vahvalle eri viranomaisten ja toimijoiden yhteistyölle. Ei välttämättä kiusattu osaa sanoa vastaan tai ei uskalla sanoa. Puustisen kirjoituksessa tuli ilmi se tosiasia, että tilastoja myös kaunistellaan Lääkäriresurssien osalta terveysasemilla. Pekka Puustinen kirjoitti täyttä asiaa mielipiteessään 15.5. Silloin jokaisen kansakunnan tulisi selvitä omillaan, ehkä pitkiäkin aikoja. Et kerro itsestäsi samoja asioita kaikissa tilanteissa. Ihan hirveää on, että aletaan kiusaamaan, jos tykkää tietystä bändistä, mutta jos on oma juttu, mene sitä kohti, koska ei kukaan voi sanoa sinulle mistä pidät ja mistä et saa. Monet ajattelee, että fyysinen kiusaaminen on pahempaa kuin henkinen, mutta molemmat ovat yhtä pahoja. On täysin inhimillistä seurata muiden reaktioita jakamastamme sisällöstä, koska me kaikki haluamme kuulua laumaan ja olla varmoja, ettemme joudu ulkopuolisiksi. Maatalous on erityisasemassa, koska ruoantuotanto ei ole vain talouden asia. Asia on noussut esille seurakunnissakin, joissa maataloustuottajista on tullut seurakuntien diakoniassa uusi kohderyhmä. Jaakko Kilpeläinen opiskelee musiikin teoriaa, säveltämistä ja pianonsoittoa. Suosimalla kotimaisia tuotteita ja maataloustuottajien lähituotantoa toimimme niin maailmanlaajuisesti hyvinvoivan luonnon hyväksi kuin oman maamme maatalousyrittäjien tukemiseksi. Opettajienkin työ on vaikeaa siinä mielessä, että heille kukaan ei kerro kiusaamisesta. Henkinen kiusaaminen on sen takia pahaa, koska kukaan ei tiedä mitä se kiusattu tuntee tai mikä olo hänellä on haukkumisen jälkeen. Minätarina mukautuu niin tilanteen kuin seurankin mukaan, kukaan ei halua antaa itsestään huonoa kuvaa. Ihminen on laumaeläin, joka ei halua joutua laumasta erilleen. JORMA KINNUNEN Terveysasemien resurssien minimointi Eräs tuttavani kertoi, että hän on varmaan jollain tavalla riippuvainen somesta, kun jatkuvasti seurailee kuka hänen tarinoitaan ja julkaisujaan katsoo/kommentoi. Opintojen ohella hän on aktiivinen sovittaja ja orkestroija, joka on muun muassa tehnyt tiivistä yhteistyötä Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan kanssa. Tuttujani on ohjeistettu kysymään aikaa Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta, mutta sielläkin on odotusajat yli puoli vuotta. Onko se riippuvuutta vai epävarmuutta omasta asemasta. SEPPO HÄKKINEN, Mikkelin hiippakunnan piispa JARI JOLKKONEN, Kuopion hiippakunnan piispa MATTI SALOMÄKI, Lapuan hiippakunnan piispa Ruokaturva on osa yhteiskuntamme kokonaisturvallisuutta Kaikissa kouluissa löytyy yleisesti kiusaamista, mutta monesti kiusaaminen tapahtuu ilman, että joku opettaja tai avustaja näkee sitä. Yksilön valinnat heijastuvat aina lähipiiriä laajemmalle. Elämme globaalissa maailmassa, mutta viime vuodet ovat opettaneet sen, että tuotanto ja jakelukanavat voivat helposti halvaantua. Jokainen voi vaikuttaa ruokaturvaan. Lohduttelin ja sanoin, että se taitaa olla nykyään aika yleistä. Myös viljelijöiden jaksamisen ongelmista on kirjoitettu eri medioissa. Karjalaisessa. Luonnollisesti koronapandemian ja Ukrainan sodan seuraukset koettelevat myös maataloustuottajia. Joku ei saata välittää ollenkaan ja jollekin se saattaa tuntua ihan hirveältä jos on sanonut jotain pahaa. Merkittävä osa turvallisuutta on riittävästä ruoasta huolehtiminen. Se on väärin. Jos koulussa kiusataan se voi olla todella ahistavaa tulla kouluun tai jopa pelkää kouluun tulemista. Sitten opettajille saatetaan laittaa vihaisia viestejä siitä, että lasta kiusataan, mutta kukaan ei puutu siihen sen takia, koska heillä ei ole todisteita kiusaamisesta. Kouluun tuleminen voi olla jollekin painajainen. Kiusaaminen aiheuttaa paljon mielenterveysongelmia joten se voi vaikuttaa tulevaisuuteen monella eri tavalla. Tähän tarvitsemme kotimaista kannattavaa tuotantoa ja jaksavia tuottajia. Maataloustuottajien ahdinko on taakka, jota on kannettava yhdessä. Mikään kiusaaminen ei ole oikein missään vaiheessa. En ymmärrä jos joku ihminen kiusaa siitä miten toinen pukeutuu, meikkaa tai minkälainen on omana itsenään, sitä että haukutaan minkälainen toinen ihminen on vaikka hän yrittää elää omaa elämäänsä rauhassa. Tarkkailemme ja seuraamme ympäristöämme sosiaalisissa tilanteissa ja mukaudumme tilanteen mukaan itsellemme eduksi, ettei riskinä olisi jäädä ulkopuoliseksi. MEERI KÄHKÖNEN Kun lauma on viety someen Maataloustuottajien ahdinko Maataloustuottajien kiristyneestä taloudellisesta tilanteesta ja jopa ahdingosta on puhuttu pitkään. Ruoan tuotanto riippuu sääoloista ja siitä, että ympäristö ja ilmasto mahdollistavat viljelyn. Fyysisestä kiusaamisesta voit saada näkyviä vammoja, henkisestä kiusaamisesta ei näy näkyviä vammoja, mutta itsensä sisällä saattaa tuntua murskatulta ja rikotulta. Menestystä toimintaan laajalla sydämellä musiikin maailmassa! KIITOLLINEN KUULIJA Kiitos musiikista, Jaakko! ” Taitavia muusikoita koulutetaan Suomessa. Luonto opettaa nöyryyttä: olemme riippuvaisia maasta, olemme sidoksissa Luojaan. Sen aiheuttamat tunteet saattavat olla isompi ongelma, kuin itse sisältö mitä toiset ihmiset lisäävät someen. He tuottavat yhteisen ruokamme ja ylläpitävät hyvinvoivaa maaseutuympäristöä. Perusterveydenhoidon puutteet kuormittavat erikoissairaanhoitoa ja se on kallista. Siksi isovanhempamme tekivät leipomansa leivän päälle ristinmerkin. Pelkää, että kiusaajat tulevat ja tekevät jotain tai haukkuvat. Tykkäysten, seuraajien, katsojien tarkkailu on tehty nykyään todella helpoksi, osakseen siitä syystä koska ihminen kuitenkin tekee niin. Muutoin koko uudistus menee vatukkoon. Opeteltava asia on saada nämä virrat liikkumaan sopusointuisesti yhdessä. Jos löydät oman juttusi ja se tuntuu hyvältä niin antaa mennä, ei kukaan saa estää sitä. Fredrik Chopinin etydissä oikean käden musiikki etenee samanmittaisten sävelten virtana, niin myös vasemman, mutta yksikkö on vähän eri kuin oikeassa. Einar Englundin sonatiini oli mielenkiintoinen eikä liian moderni. Sosiaaliseen mediaan välitämme tietysti mieluisen minäkuvan itsestämme, jotta olisimme mahdollisimman suosittuja ja tykättyjä. Mozartkin aloitti teoksensa useilla eriluonteisilla muunnelmilla suloisesta teemasta. Jos kiusaaminen ei olisi edes kestänyt monia vuosia, silti se voi tuhota itsevarmuuden ja saada ihmisen todella huonoon kuntoon. Nykyään kun lauma on viety someen, on sieltä ihmismassan seasta vaikea omaa paikkaansa löytää. Vauhdikkaasti saivat sormet liikkua koskettimilla. Sinäkään et varmaan haluaisi päivittäistä huutelua tai potkimista kokea. Jos joku opettaja esimerkiksi kysyy kiusataanko sinua, niin kiusattu saattaa vastata ei, koska hän pelkää, että saa pahemmin vielä niskaan mitä on jo saanut. Otamme vaikutteita muista ja vertailemme itseämme toisiin, joka on täysin inhimillistä ja kuuluu ihmisyyteen. Maaseutu ja maanviljelys ovat elämän edellytys. Kaikki saa olla minkälaisia vaan. On selvää, että minätarinamme, eli kerrottu tarina itsestämme, vaihtelee tilanteen mukaan. Kiusaamisella on vakavia seurauksia. Kun jokainen hoitaa oman vastuualueensa ja tehtäväkenttänsä, kaikki asiat hoituvat. Tässä ruokaketjun eri toimijoilla on vastuunsa ja tehtävänsä. Riittävä ruoka on elintärkeää kaikelle elämälle. MEIJU HALONEN Koulukiusaamisen eri puolet Lukijan porinat. Taitavia muusikoita koulutetaan Suomessa. Emme voi vaikuttaa toisten tuottamaan sisältöön, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten koemme sen. Kiusaaminen voi vaikuttaa oman itsensä löytämiseen negatiivisella tavalla. On outoa, että jotkut luulee, että kiusata saa tai nimitellä. Sosiaalinen paine vaikuttaa käyttäytymiseemme jo yhdenkin henkilön ollessa seurassamme tiedostamatta itse sitä välttämättä ollenkaan. Ruokaturvasta huolehtimisen kohdalla on nyt tummia pilviä. Opettajilla usein ei ole tietoa koko kiusaamisesta. Ruoka ei ole kulutushyödyke, vaan välttämättömyystarvike. Kyse ei ole ainoastaan sotilaallisesta turvallisuudesta, vaan jokaista koskevasta kokonaisvaltaisesta asiasta. Kun ei ollut melodioita, mieleen hahmottui kuva elämän kokonaisuudesta. Työhaastattelussa eroaa varmasti siitä, mitä kertoisit Tinderissä treffikumppaneillesi itsestäsi. Kaikkien pitäisi saada olla sellaisia kun he haluavat. Jos on vaikka joutunut esittämään jotain kiusaajan edessä monta vuotta niin ei välttämättä enää tiedä kuka on ja mitä haluaa. Se johtaa yhä useammat maatalousyrittäjät umpikujaan. Pystymme 24/7 tarkkailemaan toisia ja itseämme, sekä varmistelemaan omaa asemaamme laumassa. Kiusaamisesta voi seurata luottamisongelmia, pelko, että joku tekee sinulle jotain pahaa, pelko olla oma itsensä tai tuntee olevansa ainoastaan huono, ei mitään hyvää. Yhteistyö turvallisuuden perustana Yhteiskunnassamme käydään parhaillaan laajaa turvallisuuskeskustelua. Traumoja voi jäädä ja se voi vaikuttaa siihen miten ajattelet, toimit ja miten varuillasi olet eri tilanteissa En voi koskaan hyväksyä kiusaamista, en edes nimittelyä. J.S.Bachin peluri ja fuuga g-mollissa oli kauneutta ja ”Elämän leipää”. Toisen osan Menuetossa oli myös pontevuutta. Se, mitä kerrot itsestäsi esim. Toivo Kuulan Lampaanpolska-muunnelmat ovat varmaan monille tutut samoin kuin konsertin viimeisenä sävellyksenä kuullun W.A.Mozartin laajan A-duurisonaatin kolmas osa Turkkilainen marssi. Miettikää mitä teette, koska sillä voi olla iso vaikutus toiseen ihmiseen. Kaikki ihmiset tuntevat eri tavalla. Terveysasemien resurssien minimointi säästömielessä oli virhe Siun sotelta. John Adamsin Kiinalaiset portit tarjosi erilaista musiikkia, joka lähes samana jatkui jatkui vain vähäisin soinnun siirtymin. Epävarmuus tulevaisuudesta luo paineita yrittämiseen
Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen Energiapuun paikallinen kysyntä kasvussa – löytyykö leimikoita. – Jos alueen isännät myisivät yhdessä lähekkäin olevia harvennuksia, se vähentäisi korjuukuluja, Petteri Hurskainen suosittelee. Varoja on tälle vuodelle käytettävissä koko maassa 57 miljoonaa euroa, sanoo rahoitusja tarkastuspäällikkö Mikko Korhonen Suomen metsäkeskuksesta. Hän laskee myös, että kasvaneeseen kotimaisen hakkeen tarpeeseen tarvitaan nykyistä useampi korjuuketju. 3 3 Perjantai 27.5.2022 KESKI-KARJALA Kari Sarkkinen Koti-Karjala uutisoi huhtikuussa Kiteen taajaman lämpiävän nyt kotimaisella hakkeella. Kun ensiharvennusmetsästä haketta saa keskimäärin 50 kiintokuutiota hehtaarilta, harvennusalaa tarvittaisiin 460 hehtaaria. Viime vuonna Metsäkeskus maksoi kemera-tukia metsänomistajille puuntuotantoon 42,3 miljoonaa euroa ja metsäluonnonhoitoon 9,8 miljoonaa, josta ympäristötukia oli 9,3 miljoonaa euroa. YKSITTÄISEN harvennusleimikon ei tarvitse olla valtavan suuri. Vatanen Kiteen Lämpö Oy:stä toivovat markkinoille lisää energiapuuta. Valtion kemera-tukea metsänhoitotöihin saa vuosittain noin 70 000 metsänomistajaa. Yrittäjä Petteri Hurskainen BioForest Common Oy:stä laskee, että kannattava hakkuu syntyy, kun haketta saa alueelta 50 kuutiota vetävän rekkakuormallisen. Metsään.fi-palvelussa metsänomistaja voi käynnistää myös suojeluselvityksen. Pekka K. Eli hehtaarin alue riittäisi. VENÄLÄISEN puun tuonnin tyrehdyttyä ovat puunostajat kääntäneet katseensa kotimaan metsiin. Kyse on vain siitä, että maanomistajat voisivat tienata metsillään muutenkin kuin kuituja tukkipuuta myymällä.. Vatanen kertoo Kiteen Lämmön uutta laitosta suunniteltavan uusiutuvalle puuenergialle. Kari Sarkkinen Suomen Metsäkeskuksen tuoreen tiedotteen mukaan Kemera-tukea on käytetty alkuvuodesta metsänhoitotöihin Pohjois-Karjalassa edellisvuotta selvästi vähemmän. METSÄKESKUS edistää nuoren metsän hoitoa ja pienpuun korjuuta tänä vuonna Energiaa metsästä -kampanjalla. Puun korjuu-, myyntija loppukäyttäjäketjua edustavat myyntipäällikkö Janne Hurskainen Idän Metsäkoneesta, yrittäjä Petteri Hurskainen BioForest Common Oy:stä ja Pekka K. Janne Hurskainen ja Petteri Hurskainen korostavat puolestaan, että pystyäkseen toimittamaan kuivaa haketta lämpölaitokselle, leimikoita pitäisi olla tiedossa vähintään vuoden päähän. – Energiapuun hintakin on lähtenyt nousuun, kun Venäjän tarjonta ei ole kilpailemassa Itä-Suomessa Toimijat huomauttavat, että he eivät halua hakehankinnoillaan häiritä kuitupuumarkkinoita. Kemera-tukea käytetty Pohjois-Karjalassa edellisvuotta selvästi vähemmän – Tämän vuoden kesäkuulle hakataan vielä ensi talven lämmityskauden haketta. Ostajat herättelevät metsänomistajia katselemaan puustoa sillä silmällä, että olisiko sieltä hakkeeksi myytävää. – Metsänomistajilla olisi nyt aika hoidattaa metsänsä. Harvennuksella tehdään tulevaisuuden metsää. Kiteen Lämpö Oy:lle haketta toimittava Idän Metsäkoneen energiatuotteiden myyntipäällikkö Janne Hurskainen toivoo alueen metsänomistajien aktivoituvan. – Kun hake hankitaan lähialueelta ja käytetään paikallisesti eurot jäisivät paikkakunnalle, Hurskainen muotoilee. Tukea myönnetään myös luonnonhoitotöihin ja ympäristötukena metsänomistajille. – Nuoren metsän hoidolla voidaan turvata kasvatettaville puille riittävä kasvutila. Raaka-ainetta on hakekäyttöön riittävästi. Ahkeralla työllä voidaan kuitenkin vielä yltää viime vuoden työmääriin. JATKUMO lämmityshakkeen hankinnassa on ensiarvoisen tärkeää. Eli kulutuspäässä on markkinaa pitkälle ajalle. Siitä eteen päin tuleva hake on kuivaa vasta seuraavan talven lämmityskaudelle. Kemera-tukea voi hakea taimikon varhaishoitoon, nuoren metsän hoitoon ja pienpuun korjuuseen, suometsien hoitoon, metsäteiden kunnostukseen ja rakentamiseen ja terveyslannoitukseen. Metsäenergialla on jatkossa kasvava merkitys osana energiansaannin huoltovarmuutta ja omavaraisuutta, toteaa metsänhoidon asiantuntija Juha Tuononen Suomen metsäkeskuksesta. Äkikseltään luvut tuntuvat suurilta, mutta KeskiKarjalassakin olemassa oleviin metsäalueisiin suhteutettuna pinta-ala ei kuitenkaan mitenkään mahdoton ole. Työn yhteydessä on suositeltavaa huomioida monimuotoisuus esimerkiksi jättämällä lehtipuustoa ja riistatiheikköjä sekä säästämällä lahot ja kuolleet puut. Petteri Hurskainen toimii Keski-Karjalassa puun ostajana ja korjuu-urakoitsijana Idän Metsäkoneelle. Vatanen kertoo haketta tarvittavan noin 23 000 kiintokuutiota vuodessa. Taimikon varhaishoidon sekä nuoren metsän hoidon ja pienpuun korjuun tukihakemus kannattaa täyttää Metsään.fi-palvelussa. – Nuoren metsän hoidon yhteydessä on mahdollisuus kerätä pienpuuta, jota voidaan ohjata energiakäyttöön. Jotta hake olisi lämpölaitoksille mahdollisimman kuivaa, sen pitää olla mieluummin ylivuotista, Janne Hurskainen esittelee. Hakepuu pitäisi vaan saada liikkumaan metsäpalstoilta puunostajille. Jotta lämpöä riittäisi, Kiteen Lämmön toimitusjohtaja Pekka K. – Huolestuttavaa on, että Pohjois-Karjalassa uusien nuoren metsän hoitotöiden suunnittelu on pienentynyt kolmanneksella edellisvuodesta. – Mutta jos leimikoita olisi, tekijöitä kyllä saataisiin kasaan, hän vakuuttaa
040-739 1933/Katriina, 040739 1931/Sanna. Yhteystiedot: Suntio Ilpo Hirvonen p. 050 594 8385/ Hanne Karaksela. Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka, Päivö, Terho. – 7.7. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Logistiikka toimii myös Etelä-Suomeen, kun mieheni vie työreissuillaan sinne jonkin verran asiakkaille niin kukkia kuin marjojakin, Boehm-Tiainen kuvailee. Lähetystyössä voi olla mukana rukoilemalla lähetystyön puolesta, keräämällä varoja ja osallistumalla seurakunnan toimintaan. Lähetystyö on Jumalan rakkauden välittämistä sanoin ja teoin, kaukana ja lähellä. Su 5.6. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Klo 10 jumalanpalv. Klo 13 pyhiinvaelluksen lähtö Ekum. Kukkamyyntiä, kahvitus. Jonkin verran asiakkaita käy myös Kiteeltä ja Joensuusta. Vuodet puutarhurina ovat osoittaneet ammattivalinnan oikeaksi, vaikka ala onkin fyysisesti raskas. Pe 10.6. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Ritva, ort. Hänen seuraajiensa tehtävänä on viedä ilosanomaa Jeesuksesta kaikkialle maailmaan. Etsimme viljelyyn sopivaa tilaa. Tulevaisuudessa on toiveissa kasvattaa valikoimaa hieman monivuotisten kukkien suuntaan – Suunnittelua ja hautojenhoitoa on silloin tällöin harvakseltaan. toukokuuta 2022 Aurinko nousi tänään 3.35 ja laskee klo 22.19. mennessä ritva.hilke@gmail.com Diakoniatyö: Diakoniapäivystys Olkontie 4 ma ja ke klo 9-11. Puh. Boehm-Tiainen myös jatkojalostaa itse tilan satoa muun muassa hilloiksi, joita hän kauppaa myyjäisissä ja Rääkkylän toripäivillä. Ma 30.5. Me rukoilemme sinua: Lähetä meille Pyhä Henkesi ja suo evankeliumin levitä kaikkialle maailmaan. Lauantaina: Alma,Tyko, Helena, Jelena, Leena. Tämän viikon torstai, helatorstai, sijoittuu 40 päivän päähän pääsiäisestä. Tuo Apostolien tekojen teksti jatkuu seuraavasti: ”Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. koulun kevätkirkko Rääkkylän kirkossa. klo 9 Mummon Kammarin siivoustalkoot Romolassa. Pe 3.6. yhteydessä, mihin osallistut ja tarvitsetko lounaan ja kyytejä. Heidi, Luukas. Ma 6.6. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 4 Perjantai 27.5.2022 Sana sinulle Seurakunnat Päivyri 27. Hautausmaantoimisto avoinna Palomäentie 12b ma – to klo 9-12 puh. 045-111 9555. Herramme Jeesus Kristus, sinä astuit ylös taivaaseen, mutta olet luvannut olla kanssamme joka päivä. puh. Ma 30.5. 6.6. Kesälahden kappeliseurakunta Kesälahden kirkko avoinna hiljentymiseen koko kesän ajan arkisin klo 9-14. lapsikirkolta (Pahtaistentie 6). Satu Kinnunen, diakoni, Rääkkylän kappeliseurakunta Helatorstain sanomaa RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Jaamalla toimiva Pässikallion puutarhatila juhlistaa tulevana lauantaina yhdettätoista toimintavuottaan teemapäivällä kahvitarjoilun kera. Toiveissa on jatkaa puutarhaa eläkeikään saakka. klo 19 Matti Turusen 40-v. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Hukka, Gröhn-Dimov. Itärajan tuntumassa kävelemme hiljaa yhdessä ja pysähtelemme kuuntelemaan muutamia tekstejä ja rukouksia. ja Kaisamarja 26-31.5. klo 12 Miestä väkevämpi erähenkinen miestapahtuma Kolin Freetimessa Kopravaarantie 27, Ahmovaara, Jouko Malinen, Jouko Kauhanen, Juha Malinen, Pekka Barck ja Mikko Huhtala. Klo 13 diakoniamessu Rääkkylän kirkossa. Omaishoitajien päiväkahvit entisille, nykyisille tai tuleville omaishoitajille ja kaikille omaishoidosta kiinnostuneille. Tarjoiluvastuussa Juurikka-Papinniemen srk-piiri. – Valikoima on kasvanut vuosien aikana. Ti 31.5. Pe 3.6. Perinteisen puutarhatoiminnan ohella Boehm-Tiainen tarjoaa myös puutarhan suunnittelupalvelua ja lähialueille hautojen hoitopalvelua. Pystykahvit messun jälkeen kirkossa. klo 16 Ilosanomapiiri päädyssä. Diakoni Satu Kinnunen satu. Tiistaina: Helka, Helga, ort. Keskiviikko: Teemu, Nikodemus, ort. Usti. Su 5.6. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.” (Ap.t. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Iisakki. Tuo sama apostolien tekojen kohta kertoo meille myöskin Jeesuksen antamasta lähetystehtävästä. Su 29.5. Huomioi paikka! Seurakuntatoimisto Olkontie 4. Alkuun oli vain mansikkaa ja vadelmaa, sitten tuli kesäkukkapuoli mukaan. Su 29.5. Kevät on kiireisintä aikaa kun kasvihuoneissa on paljon hoidettavaa ja kasteltavaa, ja samalla myyntikausi on vilkkaimmillaan. Ilmoittautumiset syksyllä alkavaan 3 –5-vuotiaiden päiväkerhoon toukokuun aikana Mariitalle! Kuollut: Mika Olavi Hirvonen 55 v. Siihen ei ole enää montakaan päivää.” Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” Hän vastasi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Ja tästä päivästä alkaa Pyhän Hengen odottamisen aika. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 30.5. Pässikallion puutarhatilalla synttärit Puutarhuri Aija Boehm-Tiainen on tuttu näky Rääkkylän torilla. Ma 30.5. Lounas klo 12 Tervajoen retriittikodissa (5€), jonka jälkeen siirtyminen Ekumeeniselle lapsikirkolle. Kiteen kirkossa. Tänä vuonna tulee kymmenen vuotta ensimmäisen kasvihuoneen rakentamisesta, yrittäjä Aija Boehm-Tiainen summaa. Diakoniatyön vastaanotto ajanvarauksella puh. Ma 30.5. klo 12 Mummon Kammari Romola. pikkulasten kirkkohetki Rääkkylän kirkossa. Päivän evankeliumitekstissä tuo sama asia sanotaan näin: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Lomalla ja vapailla: LeenaSusanna 23.5.–1.6. Kahvia ja käsitöitä lähetystyön hyväksi. Sunnuntaina: Oliver, Olivia, Oiva, Oivi, ort. Jokainen voi tehdä lähetystyötä omalla tavallaan. 050 467 0374. Pe 3.6. Hyvää kevätpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Rukoilen, että Isä sanomattomassa kirkkaudessaan Hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. klo 9.45. Su 29.5. Ekumeeniselta lapsikirkolta Valkeavaaran rukoushuoneelle. Ef. klo 16 mennessä Jouko Malinen 050 516 4743 jouko. 050 409 0778, lomalla ja vapailla 5.6. klo 13 Omaishoitajien päiväkahvit srk-keskuksessa. klo 10 messu kirkossa. 16: 15,16) Kiteen seurakunnassa toteutetaan myös tätä Jeesuksen antamaa tehtävää. Asiakaskunta koostuu pääasiassa rääkkyläläisistä, ja näin toukokuussa mökkiläisten saapumisen huomaa puutarhallakin. 040 562 2612. Tervetuloa! Laitetaan yhdessä Mummon Kammari kuntoon kesää varten. Sen jälkeen kyyti tarvitseville (30km) Närsäkkälään Tervajoen retriittikotiin (Honkasillantie 33). Rääkkylään muutimme perheeni kanssa vuosi sen jälkeen, kun valmistuin puutarhakoulusta. Voit liittyä mukaan, mihin aikaan päivästä tahansa. Arkistokuva.. Koronan takia varsinaiset kymppisynttärit jäivät viime keväänä viettämättä ja juhlat siirtyivät tälle keväälle. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Kastettu: Livia Hilja Annikki Tiainen. Kuolleet: Himmi Maria Hirvonen 99 v., Meeri Sinikka Ryynänen 81 v., Yrjö Pekka Timonen 76 v. 045 111 9555. 1: 4-9) Kuten edeltä voimme lukea, Jeesus siis korotettiin taivaisiin. klo 8 Aamurukouspiiri takkah. Hautausmaan toimisto suljettu toistaiseksi. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. klo 9.30 koulun kevätkirkko. kinnunen@evl.fi (tavattavissa arkisin) p. Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa sanotaan, että Jeesus näyttäytyi 40 päivän aikana usein opetuslapsille ja puhui heille Jumalan valtakunnasta. Mainitse ilmoitt. Joka sen uskoo ja saa kasteen on pelastuva.” (Mark. Kitee La 28.5. 045 1119 555 kiteen.seurakunta@ evl.fi Kappalainen Heli Kinisjärvi heli.kinisjarvi@evl.fi p. 050 4670375, vastaanotto keskiviikkoisin 10-12, Kinnulantie 5. Hautausmailla saa kuitenkin halutessaan vapaasti osallistua yleisen siisteyden ylläpitoon. – Teen nyt sitä, mistä tykkään. malinen@sro.fi. Kiikkutuolivieraan pitämä hartaus ja ohjelmatuokio klo 13. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 29.5. Diakoniakolehtiin voi lahjoittaa esimerkiksi säilykkeitä, jauhoja, puurohiutaleita, hygieniatuotteita. Tarinatupa on lomalla kesäelokuun ajan. TAIMIMYYNNIN lisäksi Pässikalliolla harjoitetaan myös avomaanviljelyä. https://sro.fi Pieni pyhiinvaellus su 12.6. klo 15 su 12.6. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Erjo, Ermo. juhlakonsertti kirkossa ”Oopperasisarusten juhlakonsertti”; Matti ja Maria Turunen, laulu; Armaan Madar, piano; Aune-Inkeri Keijonen, iltahartaus. Maanantaina: Pasi, ort. Viljelyssä on muun muassa saskatoonia, tyrniä ja vadelmaa. Toimitusten varaukset Kiteen kirkkoherranvirastosta puh. Tarinatupa on suljettu seurakuntaretken takia. Toimitusvaraukset ja muu asiointi ma-to klo 9-12 p. klo 13.30 Rauhanyhdistyksen seurat srk-keskuksessa. Toimitusten ja tilojen varaukset ma – to klo 9 – 12. Su 5.6. Helatorstai onkin Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Muuna aikana ajanvarauksella. Jonkin verran niitä on jo myynnissä, Boehm-Tiainen kertoo. Ilmoitt. Ke 1.6. Mukaan pääsee tulemalla rohkeasti tilaisuuksiin tai ottamalla yhteyttä työntekijöihin. Messussa kerätään tavallisen kolehdin lisäksi diakoniakolehti vähävaraisille. Siunattua kesää kaikille! Kirpputori on suljettu toistaiseksi. Aamen. Pyhiinvaelluksen lopussa kirkkoherra Markku Komulaisen hartaus Valkeavaaran rukoushuoneella (Valkeavaarantie 7) ja päiväkahvi n klo 15 Tervajoen retriittikodissa. 050 520 4160 ilpo.hirvonen@evl.fi, hautapaikka-asiat. klo 10 Messu kirkossa. Hartaus klo 14. klo 10 messu kirkossa ja vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen sekä kirkkokahvit. Lastenohjaaja Mariitta Saarinen mariitta.saarinen@evl.fi p. Uskontunnustuksessakin sanomme: astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella. klo 12 alkaen hautojenhoitopäivä Niemisen hautausmaalla. Perennapuolen kasvattaminen on vähän suunnitelmissa, ne kun itseäkin kiinnostavat. Varsinaiset hautausmaan siivoustalkoot järjestetään jatkossa syksyisin molemmilla hautausmailla. 3:16 –19. klo 9.30
Henkilöautolla, lentokoneella ja junalla taitetun matkan aikana ylittyi useampi aikavyöhyke. Se tuntuu erityiseltä, Stephanie sanoo ja viittaa sanoihin ”you are wellcome”, mikä englannin kielessä tarkoittaa ole hyvä. ICISP-opettajavaihto Illinoisin osavaltion ja Riverian välillä on toiminut jo parikymmentä vuotta. – Ja suomalainen pesäpallo on paljon jännittävämpää katsottavaa kuin amerikkalainen baseball! Olemme käyneet katsomassa kaksi pesäpallo-ottelua Kiteellä. Työpajan ohjaajan virka täytettiin RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Kunnanhallitus myönsi Rääkkylä Folk ry:lle 1 500 euron tuen Kihauksen markkinointikustannuksiin. – Ihmiset, joilla ei ole vakuutusta, saavat kyllä akuutin hoidon, mutta saattavat joutua muuten odottamaan pidempään hoitoon pääsyä. Hoitoon pääsee vakuutusyhtiöiden hyväksymille lääkäriasemille, joissa hoidosta peritään erillinen, pienempi maksu vakuutusmaksujen lisäksi. Suomen kaltaista sosiaaliturvajärjestelmää ei ole. Lisäksi pelimannileiriläisten käyttöön opetustilaksi myönnettiin Koulutiellä sijaitseva, perhekotinakin toiminut väistötila, jonne leiriläiset mahtuvat myös majoittumaan. – Suomessa koulutusjärjestelmä on tasa-arvoinen. kesäkuuta 3. – Olemme huomanneet, että opetuksessamme ja arvioinneissamme painotamme pitkälti samoja asioita ja Amerikan opetussuunnitelmat muistuttavat suomalaisia. Highschoolista valmistuttuaan nuori on 18-19-vuotias. Tämän jälkeen he voivat opiskella ammatilliset opinnot collegessa tai aloittaa opinnot yliopistossa. Virka tuli avoimeksi edellisen ohjaajan irtisanouduttua tehtävästään huhtikuun lopulla eikä virkaa saatu täytettyä kunnan henkilöstöä uudelleen järjestelemällä. Tilojen siivous Kihausviikon jälkeen on yhdistyksen vastuulla. Täällä on vehreää ja kaunista, hirvittävän paljon puita ja järviä. – Suomella on Amerikassa maine maailman onnellisimpana maana ja ihanana paikkana, niin kuin tämä onkin. Sivistystoimelta saadun arvion mukaan tilojen käyttökustannukset viikon ajalta ovat noin 2 000 euroa, sisältäen sähkön, veden ja jäteveden kustannukset. Soininen aloittaa tehtävässä kesäkuun alussa, ja työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Amerikassa kaikki käyvät ensin highschoolin, mikä käsittää 12-vuotisen oppivelvollisuuden neljä viimeistä vuotta. Se on erityislaatuista Suomessa, Stephanie toteaa. Amerikkalainen ”small talk” ei onnistu helposti, mutta kahvitauolla muutaman päivän jälkeen puhetta on riittänyt englanniksikin. STEPHANIE yllättyi, että Suomessa ammatilliset opinnot voidaan aloittaa heti perusopetuksen jälkeen. Jokaisella nuorella on mahdollisuus kouluttautua haluamalleen alalle, eikä se ole kiinni vanhempien varallisuudesta. Kotiinviemiset löytyivät Marimekon liikkeestä, brändi on arvostettu myös PohjoisAmerikassa. Auli Kempas matkustaa vastavierailulle Amerikkaan lokakuussa.. Aulin ja hänen puolisonsa Jounin kotona majoittunut Stephanie pääsi myös patikoimaan mm. Nämä lienevät osasyy suomalaisten onnellisuuteen, Stephanie naurahtaa kahvikupposen äärellä haastattelussa istuessaan. Auli ja Stephanie toteavat, että vaikka monet asiat maiden välillä eroavat toisistaan, perusasiat ja ammattitaitovaatimukset ovat samankaltaiset. Lisäksi yhdistys saa entiseen tapaan käyttöönsä tapahtuman ajaksi koulukeskuksen ja Käspelin tiloja ja pihaalueita. Lokakuussa on Aulin vuoro matkustaa Illinoisiin vastavierailulle kahdeksi viikoksi. – Stephanie pääsi mm. Junamatka Helsingistä Kiteelle oli minulle kokemus, sillä junalla matkustaminen ei ole Amerikassa tavallista. heinäkuuta välisenä aikana. Harjoittelimme suoniverinäytteiden ottamista kotihoidon esimiehiltä tulleen toivomuksen tiimoilta jo ennen kesää, jotta kesälomien sijaistamiset onnistuivat paremmin, Auli kertoo. On todella mielenkiintoista päästä lokakuussa tutustumaan amerikkalaiseen koulutusjärjestelmään ja kulttuuriin sekä nauramaan taas yhdessä Stephanien kanssa, Auli sanoo. Meillä on hyvin samanlaiset liikunnalliset harrastukset ja huumorintaju. VIERAILUN alussa Joensuussa järjestetyssä yhteistapaamisessa Stephanie ja Auli pääsivät tapaamaan samaan aikaan Amerikasta, Unkarista, Italiasta, Virosta, Hollannista ja Liettuasta vaihdossa olevia opettajia ja opiskelijoita. Tänä vuonna festivaali järjestetään viikon mittaisena konserttisarjana, ja osa tapahtumista on maksuttomia. ” Suomalaiset ovat Stephanien mukaan miellyttäviä ja ystävällisiä. – Suomessa kaikki sanovat wellcome toivottaessaan tervetulleeksi. ICISP-opettajavaihto-ohjelma toi Stephanie Turnerin Amerikasta Suomeen Stephanie Turner (vasemmalla) ihastui suomalaiseen luontoon. Kunta vastaa myös yhdistyksen käyttöön annettujen kunnan tilojen vuokrakuluista sekä sähkön, veden ja jäteveden kulutuskustannuksista Kihausviikon aikana. Riveriassa sosiaalija terveysalan lehtorina työskentelevä Auli Kempas tutustutti vierailun aikana Stephanien Riverian toimintaan, mutta myös laajemmin suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja yhteiskuntaan. Kihaus ja Riäkkyteatteri myös markkinoivat tapahtumiaan yhteisesti, sillä kesäteatterin musiikkinäytelmää esitetään myös Kihausviikolla. Stephanie kertoo, että amerikkalainen perhe joutuu maksamaan noin 20 000 dollaria jokaisesta lukuvuodesta, minkä perheen lapsi opiskelee collegessa tai yliopistossa. Osa esiintymistä on eri puolilla kuntaa, päätapahtumat painottuvat koulukeskukseen. Tehtävään saapui yhteensä kaksi hakemusta, jotka täyttivät asetetut kelpoisuusehdot. Lopulta Kiteellä Stephanieta odotti outo yöllinen valoisuus ja erityisen tervetullut olo. Kunta myönsi tukea Kihaukselle ” Tänä vuonna festivaali järjestetään viikon mittaisena. On tavallista, että mitä korkeatasoisempaa opetus on, sitä enemmän asukkaat maksavat veroja alueellaan. AMERIKASSA ostetaan terveyspalveluita varten vakuutuksia. Vanhemmat usein valitsevat asuinalueensa koulupiirin mukaan, koska opetuksen taso voi vaihdella paljonkin eri koulupiireissä. – Tiedän, että te ette ole ylpeä kansa, mutta teidän pitäisi ehdottomasti olla ylpeitä puhtaasta luonnostanne ja ilmaisesta koulutuksestanne sekä sosiaalija terveydenhuoltojärjestelmästänne, Stephanie evästää suomalaisia. Rääkkylä Folk ry järjestää Kihaus Folk -festivaaliviikon 27. Heidän hoitokulunsa maksetaan kollektiivisesti veroina ja korkeampina vakuutusmaksuina. seuraamaan Siun soten oppisopimusopiskelijoiden laboraatio-päivää koululla. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kunnan työpajan vastaavaksi ohjaajaksi on valittu sosiaaliohjaaja, sosionomi Matti Soininen Rääkkylästä. Perjantai 27.5.2022 5 KITEE Mervi Venäläinen Stephanie Turnerin matka Kiteelle Mahometin kaupungista, kahden tunnin ajomatkan päässä Chigacosta Illinoisin osavaltiosta Amerikasta, kesti kaikkiaan 14,5 tuntia. Muljulaan ja Kolille sekä pyöräilemään keväiseen luontoon ja tutustumaan monipuolisesti paikalliseen kulttuuriin. – Karjalanpiirakat ovat niin hyviä, Stephanie toteaa maisteltuaan Riverian opiskelijoiden paistamia herkkuja. – Tämä opettajavaihto on ollut hyvin onnistunut. – Amerikassa ei ole tapana pitää kahvitaukoja. FYSIOTERAPIAN opettajana toimiva Stephanie on seurannut Aulin opetusta ja näyttöjen arviointeja sekä tutustunut eri terveydenhuollon yksiköihin, joissa Riverian opiskelijat tekevät harjoittelujaksojaan. Suomalaiset ovat Stephanien mukaan miellyttäviä ja ystävällisiä, vaikkakin monet hieman arkoja puhumaan englantia. KAHDEN viikon matka Suomeen kuuluu Illinoisin osavaltion ja Riverian väliseen ICISP-opettajavaihtoohjelmaan
Yritykset ovat hyvin sijoittuneet eri puolille KeskiKarjalaa. KESÄMORO TEIDÄN KATOLLE! Suomen suvessa kelpaa remontoida, mutta tarkastetaanko ensin katon kunto. Maakuntaliitto ei muuta kaavaratkaisua. Voi olla oma keittiö, josta palvelun voi viedä melkein mihin vaan, tai palvelua järjestetään vain asiakkaan tiloissa. Maakuntavaltuustolle hyväksyttäväksi esitettävään maakuntakaavaan osoitetaan EO/tu -merkinnällä jo tuotannossa olevat tai tuotantoon luvitetut turvetuotantoalueet (2 995 ha). Uusilla yrittäjillä ei kuitenkaan liene helppoa tässä tilanteessa alalla aloittaa. – Kilpailu on kovaa, mutta asiakkaat ovat myös valmiita maksamaan, kun saavat mitä tilaavat. Maakuntakaava maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi Pitopalvelulle riittää kysyntää Kun juhlitaan isommalla porukalla, pitopalvelulle on tarvetta.. Kaikki tarjottava valmistetaan itse piirakoita, sultsinoita ja pyörösiä myöten, leivonnaisia myydään myös erikseen. ja 29.4. – Nyt koronan aikaan tuntuu tarjontaa olevan riittävästi, mutta mahtuuhan tänne. Nyt hän pääsee kantamaan vastuuta asiasta hieman eri näkökulmasta, kommentoi Tolvanen yhdistyksen tiedotteessa. He saattavat toimia muiden töiden ohella, eivätkä haluakaan laajentaa palvelua täyspäivätyöksi. Varaa maksuton katon tai kattoturvan kuntotarkastus! 013-713 0890 | vesivek.fi TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Puhdas Tohmajärvi ry:n vuosikokous valitsi 9-jäseniseen hallitukseen uutena jäsenenä entisen kunnanjohtajan ja nykyisin kunnallisliitossa työskentelevän Olli Riikosen. Pieniä, noin kymmenen hengen tilaisuuksia voi järjestää Irman tuvalla, mutta yrittäjä vie palvelua sen keittiöstä käsin myös muualle. Samoin majoituksen järjestymisellä on merkitystä. Ehdotukseen annettiin 19 muistutusta. Tai valmistella soppatykki toisten tarjoiltavaksi Ilomantsiin. Maakuntakaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 28.3. Luomuruoka ja paikalliset tuotteet sekä alueen historia luovat oman lisäarvonsa. Kysyntäkin on kasvanut, perhejuhliin halutaan ulkopuolinen tekijä poistamaan stressiä. Kiinteiden ravintolapalveluiden ja perinteisten pitojen lisäksi tuntuu olevan yhä kasvavaa tarvetta monenlaisille koteihin ja vapaa-ajan asunnoille vietäville lounasja muille ruokapalveluille. Hän järjestää muistotilaisuuksia seurakunnan tiloissa ja perhejuhlia Myllytuvalla Kesälahti-seuran tilassa. – Vien pitopalvelua asiakkaan kotiin tai hänen vuokraamiinsa tiloihin, esimerkiksi seurakuntasaleihin, kylätaloille ja muihin vastaaviin paikkoihin. – Kaikilla paikoilla on oma erityisluonteensa, upeasta kartanomiljööstä kotaruokailuun, sanovat yhtiötä edustavat Merja Huhtilainen ja Jarkko Laasonen. Kaava perustuu laadittuihin selvityksiin, vaikutusten arviointiin sekä laajaan kuntaja sidosryhmäyhteistyöhön. Myös ilmastovaikutusten arviointia on täsmennetty. – Asiakkaiden toivomusten mukaan, alkaen yksittäisistä lounastoimituksista tai leivonnaistilauksista aina suuriinkin juhliin. – Tällä hetkellä lähinnä Kesälahdella, mutta kysyntää tuntuisi olevan lähialueillakin, joten saatan laajentaa. EväsHelmi Oy:n yrittäjä Kikka Kosonen tekee pitopalvelua oman ravintolan tilojen lisäksi myös asiakkaan kotona ja esimerkiksi seurakunnan tiloissa. TIMONEN korostaa, että jokainen tilaus on hoidettava kuin tekisi itselleen. Soidensuojelualueita haluttaisiin myös lisättävän. Turvetuotannon osalta kritiikki kohdistuu muun muassa turvetuotannon ilmastovaikutuksiin. Luonnonsuojelullisesti arvokkaita soita kaavaehdotuksessa on 26 kappaletta (4 372 ha) luonnonsuojelualuetta osoittavalla merkinnällä (SL). Hyttinen toteaakin, että Rääkkylässä on nykyään pulaa pitopaikoista, kun ainakin kaksi aiemmin suosittua juhlien järjestämispaikkaa on joko vaihtanut omistajaa tai jäänyt pois käytöstä. Merkinnän alla on 95 uutta kohdetta ja kuusi uutta aluetta. välisen ajan. kesäkuuta. Kuljetuskalusto ja käytettävissä oleva apuhenkilöstö taas määrittävät miten kauas palvelua kannattaa viedä. TOIMINIMEN Elämänpolku yrittäjä Pirjo Koffert sanoo toimintansa olevan pienimuotoista, koska hänellä ei ole omaa keittiötä. Maija Timonen sanoo myös, että lähteä pitää. Maijan juhlaja pitopalvelun tukikohta on entisellä Ojamäen koululla. – Ollin suostuminen hallitukseen ilahduttaa suuresti, toteaa puheenjohtaja Yrjö Tolvanen. Pirkkalan ja Orimattilan tehtaillamme terästä riittää, joten tarvittaessa remontoimme ripeästi. Kaiken pohjalla tuntuu kuitenkin olevan kokemuksen tuoma varmuus, oma ammattitaito ja hyvät työntekijät. Maakuntavaltuusto kokoontuu 13. Kotileipomo Anu Hyttinen tarjoaa pitopalvelua enimmäkseen Rääkkylän alueella, mutta tarvittaessa muuallakin, asiakkaan järjestämissä tiloissa. SEUDULLA on toki runsaasti myös epävirallisemmin toimivia pitoemäntiä, joista tietää vain oma suku tai muu lähipiiri. Kun homma on hallussa, ei pelota lähteä vaikka Joensuuhun tai Enoon. – Sydämellä tehtävää käsityötähän tämä on, korostaa alan konkari Maija Timonen, Maijan juhlaja pitopalvelun yrittäjä. Pitopalvelu Tsupukan yrittäjä Lea Malinen toimii oman pitäjän lisäksi laajalla alueella SavonlinnaSavonranta-Kesälahti-Joensuu-akselilla. Maakuntahallituksen tiedotteen mukaan palaute oli pääosin maltillista ja hyväksyvää, mutta myös kriittistä palautetta saatiin. Savonlinnakin on toiminta-aluetta. Maakuntakaavaselostukseen on tehty lisäys, joka koskee huoltovarmuutta. Merkintä yhdistetään voimassa olevan maakuntakaavan vastaavaan merkintään. Annin Kartano korostaa verkostojen merkitystä ja paikallista erikoistumista. 6 Perjantai 27.5.2022 KESKI-KARJALA Riitta Mikkonen Ketin yritysrekisteristä poimituista pitopalveluyritysten 15 sähköpostiosoitteesta seitsemän vastasi tarjoavansa pitopalveluja seudulla, Kiteellä tarjontaa on eniten. Kaavaehdotus sisältää 326 kohdetta ja 22 aluetta maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä osoittavalla merkinnällä (ma/km). KITEELLÄ toimii myös Irma Kinnarin Irman tupa. – Hintataso seudulla on kohtuullinen työmäärään ja tarjoilun kustannuksiin nähden. Samoin mökeille kysytään yhä enemmän tarjoiluja, erilaisiin loman kohokohtiin tai juhliin. Uutena osoitetaan 29 tuotantopotentiaalista suota (4 021 ha) turvetuotantoon soveltuvan osa-aluealuerajauksen (tu) sisäpuolelle (5 611 ha). Rakennetun kulttuuriympäristön osalta määräyksiä pidetään oikeansuuntaisina, mutta toisaalta ohjausvaikutus nähdään tulkinnanvaraisena. Tilaa on sekä muualle vietävien tarjoilujen valmisteluun, että omien tilaisuuksien järjestämiseen. – Hän on pitkään ollut kiinnostunut ja innostunut oman kotijärvemme parhaaksi tehtävästä työstä. Jarkko Laasonen toteaa, että nykyiselle pitopalveluiden tilauskannalle varmasti tekijöitä riittää, kunhan hinnat pidetään kohtuullisina. On myös varauduttava monenlaisiin ruokarajoitteisiin, vaikka se joskus tarkoittaisi viittä erilaista kastiketta. Maakuntaliitto on laatinut muistutuksiin vastineet ja ne on käsitelty maakuntakaavatyöryhmässä. Kiteeläinen Annin Kartano Oy toimii pääosin kolmessa kohteessa: omissa tiloissa Annin Kartanolla Muljulassa sekä yksityisomisteisessa Koivikon Kievarissa ja kaupungin omistamassa Lastun paikat -tilassa Puhoksessa. He myös toteavat, että vakiopaikkojen lisäksi tilanteen salliessa järjestävät tilaisuuksia esimerkiksi Röskön leirikeskukseen sekä Eräja luontopolun kodalle. Olli Riikosesta PuhTo:n varapuheenjohtaja Kari Sarkkinen Maakuntahallitus hyväksyi maakuntakaava 2040:n ensimmäisen vaiheen kaavaehdotuksen ja esittää sitä maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi. Asiakkaat mielellään maksavat, kun saavat palvelua mittatilaustyönä juuri heidän tarpeisiinsa sovittaen. KESÄLAHTELAISIA pitopalvelua tarjoavia yrittäjiä on ainakin kolme. Pitopalveluyritykset eivät ole suoraan keskenään verrattavissa, jokaisella on toimintaan omat lähtökohtansa. Hallitus valitsi hänet järjestäytyessään varapuheenjohtajaksi. – Onneksi on osunut niin huippuja työntekijöitä, ei näitä yksin pystyisi tekemään
– Päädyin vaihtamaan alaa kauneudenhoitoalalla tapahtuneen murroksen vuoksi. – Toisille kalenterin käyttäminen on helpompaa, toisille haastavampaa. Lean on paljolti ihmisten ja itsensä johtamista. – Suunnittele ajankäyttösi. – Pienen on vaikea pärjätä yksin. Asioita voi aina tehdä laadukkaammin, turvallisemmin tai yksikertaisemmin, Maija korostaa. Yrittäjien vapaamuotoiset kahvitilaisuudet ovat tähän oiva avaus, Marjut toteaa.. Yhdessä kehittymismahdollisuuksiakin on enemmän. Työn mittaamisesta ja mittareista puhuttiin myös ja niiden osalta joudun asioita vielä pohtimaan, Marjut miettii. Sitä ennen hän toimi kauneudenhoitoalalla. – Valitettavan moni ottaa käyttöön yksittäisen tekniikan, jota ei tunne omakseen, ja sitten toteaa, ettei lean toimi meillä. Työyhteisöissä vieraillessaan Maija oppii aina itsekin uutta. Sain valmennuksesta käytännöllisiä vinkkejä ja vahvistusta omiin valintoihini, Marjut kuvaa. reettömiin. Johtaminen on varmasti erilaista pienissä ja isoissa yrityksissä. Sovelluksen kehittämisessä ja testaamisessa on ollut mukana joukko PKS Sähkönsiirron asiakkaita. – Valmennuksen nimi ei heti sytyttänyt, mutta sisältö kiinnosti. Kyllästyin pimeän työn tekijöiden ja isojen ketjujen aiheuttamaan hintojen polkemiseen. – On se käynyt mielessä monta kertaa, että arki voisi olla helpompaa. Maija muistuttaa, että lean on paljon muutakin kuin yksittäisiä ongelmanratkaisutyökaluja. Säpin kautta asiakas voi käydä keskustelua asiakaspalvelun kanssa ja ilmoittaa havaitsemastaan viasta. AJANHALLINTAAN liittyen tärkeimpänä ohjeena Maija neuvoo ottamaan työn alle vain 1-3 asiaa kerrallaan ja aloittamaan uuden homman vasta kun edellinen on tehty. Säppi-sähköäppi -nimeä kantava sovellus kertoo asiakkaalle tietoja hänen sähkön käytöstään, sähköverkon tilanteesta sekä mahdollistaa suoran yhteyden asiakaspalveluun. Joillekin vapaa-ajan kalenteroiminen voi tuntua vaikealta, mutta kehotan aina kokeilemaan pari viikkoa, Maija vinkkaa. Marjutin mielestä yhteinen valmennus voisi lähentää näkemyksiä. WILHELMIINA työllistää Marjutin lisäksi yhden kokoaikaisen ja yhden osa-aikaisen työntekijän. Säpissä näkyvät hintaja laskutustiedot koskevat vain sähkönsiirtoon liittyviä palveluita. Myös Säppi-nimi tuli asiakaskyselyn pohjalta. MARJUT osallistui KETIn Pre Act -hankkeessa järjestettyyn Johda yritystä ja itseäsi -valmennukseen, josta koki saaneensa selkeyttä arkeen. Työn ja oman elämän yhtälö on melkoista palapeliä, ja ihmisten kanssa toimimisessa on omat haasteensa. Tämä mahdollistuu, kun tutustuu ja verkostoituu. MAIJA puhuu valmennuksissaan leanista. Erityisesti pienyrittäjillä voi olla haasteita tunnistaa olennainen epäolennaisesta. PKS Sähkönsiirron kumppanina Säpin kehittämistyössä on ollut jyväskyläläinen energiayhtiöiden sovellusratkaisuihin erikoistunut Akamon Innovations Oy. – Toisen kunnioittaminen ja työn arvostaminen on kaiken lähtökohta. PIENILLE yrityksille suunnattu valmennus oli Marjutin mukaan tiivis, mutta monipuolinen ja hyödyllinen kokonaisuus, josta voisi hyötyä myös työntekijät. – Lean tarkoittaa, että asioita tehdään asiakastarvetta miettien, eli pohditaan tuottavatko työvaiheet asiakkaalle lisäarvoa, vai onko kyseessä hukka. Tiedote kertoo, että Säppiä on suunniteltu ja rakennettu reilun vuoden ajan. Perjantai 27.5.2022 7 KITEE Mervi Venäläinen Kahvila Wilhelmiinan yrittäjälle Marjut Muukkoselle yrittäjyys on aina tuntunut omalta. LEAN on ajattelumallina Maijalle luonteenomainen. Työpäiviäkin tuli herkästi jatkettua illasta ja päivät venyivät liian pitkiksi. – Arjessa on uskallettava haaveilla isosti ja muistettava iloita pienistä, Marjut hymyilee. Erityisesti iski osio oman ajan hallintaan liittyen. – Edellä mainitut asiat eivät ole yrittäjän syytä, vaan asiat helposti kasaantuvat ja mutkistuvat ajan myötä. Myös Ukrainan tilanteella on vaikutuksensa. Lisäksi Säppi ilmoittaa, onko asiakkaalla käytössä hänelle edullisin mahdollinen verkkopalvelutuote. Nyt kahvilan ovi sulkeutuu klo 17, ja vaikka sen jälkeen on usein vielä kirjallisia hommia, on aikataulut kuitenkin hieman selkeämmät. Säpissä eivät näy asiakkaalle sähköä myyvän yhtiön hintatai laskutustiedot. Kahvilayrittäjä Marjutista tuli vuonna 2017. Säppiin kirjaudutaan ensimmäisellä kerralla pankkitunnuksilla. Mervi Venäläinen KETIn Pre Act -hankkeessa pienyrityksille suunnatusta johtamisvalmennuksesta vastannut Maija Holopainen Mflow Improvement Oy:stä valmentaa yrityksiä ympäri Suomen. Marjutin mielestä toisen yrittäjän tuki on tärkeää, oli kyseessä saman tai eri alan toimija, haasteet kun ovat usein yhteiset. Esimerkiksi Lumouksen yrittäjien kesken voimme vaihtaa näkemyksiä ja ideoita, eikä ikinä tarvitse jäädä yksin pähkäilemään ongelmiaan. Useimmiten hänen valmennuksissaan keskitytään yhden yrityksen haasteisiin ja tarvittaviin muutoksiin. On kyseessä palaveri, myyntityö tai kuntosalille meno, varaa sille aika kalenterista. Kaikki on tärkeää, mutta mikä kaikki on elintärkeää. Leanissa asiakas on aina numero yksi. – Kun tekee montaa asiaa yhtä aikaa, asioita voi unohtua ja asiat valmistuvat hitaasti. Punainen lanka ei ole enää niin monella sykkyrällä. Hänen valmennuksissaan vilahtaakin usein ”vie mennessäs, tuo tullessas” -tyyliset tutut toteamukset. Yksinkertaisimmillaan se voi olla sitä, että laitetaan paikat järjestykseen ja luodaan toimiva malli, niin ettei enää tarvitse käyttää aikaa tavaroiden ja tiedostojen etsimiseen. PKS Sähkönsiirron Säppi on maksuton ja sen voi ladata sekä Google Play että Apple App Store -sovelluskaupoista. Leaniin ei kuulu syyllisen etsiminen, vaikka taustalla on jatkuva parantamisen ideologia. Asiakkaiden onnistuminen leanin opeilla on myös valmentajalle palkitsevaa ja motivoivaa. Lisäksi arkiseen toimintaan liittyvä viranomaisvalvonta ja byrokratia tuntuu kiristyvän jatkuvasti. Säppi-sovelluksessa näkyvät tiedot asiakkaan sähkön kulutuksesta, verkkopalvelusopimuksesta, sähkönsiirtoon liittyvien kustannusten jakautumisesta, laskuista, sähkönjakelun tilanteesta sekä hänen käyttöpaikallaan olleista sähkökatkoista. Arjen selkiyttämisen avuksi valmennuksessa keskityttiin muun muassa kalenterin käyttöön ja sovitussa pysymisen merkitykseen ja tekemättömien tehtävien jaotteluun kiireellisiin ja kiiKari Sarkkinen PKS Sähkönsiirto on julkaissut asiakkailleen oman kännykkäsovelluksen. Korona pakotti sulkemaan ovet ja siihen oli sopeuduttava. Säpin rinnalla palvelevat vielä perinteiset kanavat puhelinpalvelusta henkilökohtaisiin tapaamisiin. Maijan kokemuksen mukaan yrittäjiä yhdistää jatkuva kiireen tunne ja kokemus, ettei mitään valmista synny vaikka koko ajan tekee jotain. – Kaikki lähtee toisen työn kunnioittamisesta sekä avoimesta ja rehellisestä suhtautumisesta. – Sain vahvistusta myös yrityksen strategiatyöskentelyyn. PKS Sähkönsiirron asiakkaille kännykkäsovellus ” Myös Säppi-nimi tuli asiakaskyselyn pohjalta. Arvostan kuitenkin yrittäjyydessä vapautta päättää omista ja yrityksen asioista. Työyhteisössä voi olla monenlaisia käsityksiä asioista ja esimerkiksi ongelmia lähestytään hyvin eri tavoilla. Myös epävarmuus tulevasta usein rassaa. – Lean ei ole pelkkää tehostamista, vaan paljon muutakin. Olennainen työkalu on kalenteri. – Ihan tavallisia, käytännöllisiä keinoja selkiyttää tekemistä. Yhteistyöllä voimme tarjota asiakkaille parempaa palvelua, ja sitä kautta varmistamme palveluiden pysyvyyttä paikkakunnalla. Muuttuva toimintaympäristö on tuonut lisäväriä jo valmiiksi värikkääseen yrittäjäarkeen ja maailman mullistukset ovat kysyneet joustavuutta ja kykyä muuntautua. Kun kaikki tehdään itse, vapaa-ajalle ja itsestä huolehtimiselle ei jää välttämättä riittävästi aikaa. Uskon, että kaikissa yrityksissä on mahdollisuuksia tehdä asioita fiksummin. 19-, 10ja 5-vuotiaiden lasten äiti on ajoittain pohtinut palkkatyön mahdollisuuttakin. Viikon päätteeksi on hyvä tarkastella saitko asiat tehtyä, mitä jäi tekemättä ja miksi. Hän kuvaa sitä tavaksi toimia, toimintakulttuuriksi, eräänlaiseksi filosofiaksi. – Pienissä yrityksissä myös yrittäjä on mukana päivittäisessä arjessa työntekijöiden kanssa samojen asioiden äärellä. Lisäksi tiedote kertoo, että Säppi on tehty PKS Sähkönsiirron asiakkaille, mutta myös muut näkevät sen kautta sähkön jakeluhäiriöiden tilanteen kartalla sekä voivat jättää vikapaikkailmoituksia. Säppi kokoaa tietoja useista PKS Sähkönsiirron taustaja asiakastietojärjestelmistä ja yhdistää ne käyttäjäystävälliseen sekä tietoturvalliseen pakettiin asiakkaita varten. Kaikille löytyy uusia ajatuksia leanin parista, kunhan on itse valmis muuttamaan omia toimintamallejaan. MARJUT iloitsee siitä, että Kiteelle on saatu uusia yrittäjiä, mutta harmittelee aika ajoin päätään nostavaa kateuden ilmiötä, mikä on usein esteenä hedelmälliselle yhteistyölle. Mieti myös miten voisit jatkossa suunnitella aikasi paremmin. Aika hallintaan paremmalla itsensä johtamisella Johtamisvalmennuksesta potkua ja selkeyttä yrittäjyyteen Kahvila Wilhelmiinan yrittäjä Marjut Muukkonen sai johtajuusvalmennuksesta selkeyttä arkeen
– Minun kvartaalini ei ole neljännesvuosi, vaan neljännesvuosisata, hän konkretisoi toimintaansa ja strategiaansa. Asetin tavoitteeksi, että maidosta ainakin osa pitää saada jalostettua paikan päällä. Kun isommilla lyöntinumeroilla pelanneista myös Ilkka Uski, Aappi Alhainen, Tatu Hurskainen, Elmo Partanen ja Saku Nenonen iskivät kertaalleen etenijän tupaan, oli ottelu taputeltu. KiPa II kovassa iskussa Jyväskylässä ” KiPa oli kaikilla mittareilla kotijoukkuetta parempi.. LähiTapiola Itä harkitsee ehdotusten perusteella, minne lahjoitukset kohdistetaan. Koskaan ei etukäteen tiedä, miten mikin idea lähtee vetämään. Nyt visio on jäätelön valmistuksen osalta toteutumassa. Koivikon Kartanolla luonnon ehdoilla toimiminen näkyy kemiallisten aineiden käytöstä luopumisena. KIPAN kärki oli Jyväskylässä huippuiskussa. Osa niistä on toteutunut, mutta osa jäänyt toteutumatta. Partanen totesi visioita olleen ja olevan paljon. On uskottava itseensä. Juho ja Kasperi kirjauttivat tilastoihin 83 prosentin ja Jonne 60 prosentin teholukemat. Se haki viime sunnuntaina makean voiton Jyväskylän Kiristä & Kirittäret Junioreista lukemin 0-2 (1-4, 1-10). Juho ja Kasperi sivalsivat etenijän tupaan kolme ja Jonne kaksi kertaa. Suomessa hukkuu edelleen vuosittain keskimäärin noin 150 ihmistä, mikä on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Niiden osalta Partanen otti vertailukohdaksi Uuno Turhapuron. Muutto tapahtui tänä vuonna hieman keskimääräistä aikataulua edellä ja muuton vilkkain ajankohta osui viime viikolle. Koivikon Kartano Oy:n Pekka Partanen tiivisti tähän tapaan yrittäjän toiveita viime torstaina Koivikolla vierailleille Karelia-ammattikorkeakoulun ja Riverian opiskelijoille. ARVOISTA päällimmäisenä Partanen nosti esiin luonnon ehdoilla toimimisen. Hanhimuutto loppusuoralla Kari Sarkkinen LähiTapiola Itä lahjoittaa toiminta-alueelleen kymmenen pelastusrengasta. Lahjoittamalla pelastusrenkaita haluamme osaltamme tehdä itäsuomalaisten kesänvietosta turvallisempaa, sanoo viestintäja sidosryhmäpäällikkö Hanna Plosila LähiTapiola Idästä. Samalla tuli kuitattua korkojen kanssa samalle seuralle poikien surperpesisottelussa edellisenä maanantaina kärsitty niukka tappio. Entä lomat. Ensiaskeleet Ilomantsissa on jo otettu ja tänä vuonna yrittäjien ja opiskelijoiden yhteistyötä lisätään myös KeskiKarjalan ja Pielisen Karjalan alueella. LähiTapiola Itä lahjoittaa 10 pelastusrengasta – Ehdota, minne tarvitaan! JYVÄSKYLÄ Jouko Väistö Kiteen Pallon II-joukkue antoi vakuuttavan näytön osaamisestaan tämän kauden toisessa sarjapelissään. – Olin jo kymmenen vuotta sitten sitä mieltä, että kauppa ottaa tuotetusta maidosta liian ison siivun. Hankkeen perusajatuksena on sovittaa yrittäjien ja opiskelijoiden intressejä yhteen. Rengaslahjoitukset ovat osa LähiTapiolan ja SUH:n yhteistyötä vesiturvallisuuden lisäämiseksi. Pelastusrenkaat pyritään toimittamaan paikoilleen mahdollisimman pian alkukesän aikana. PARTANEN painotti tarinassaan pitkäjänteisyyden ja suunnitelmallisuuden merkitystä. Kotijoukkueesta ykkösenä palkittiin lukkari Noel Koivu ja kakkosena nelosta hihassaan kantanut Julius Pajunen. Yritystoiminnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että työ ja tekijä kohtaavat toisensa ja oikeat ihmiset saadaan tekemään töitä oikeaan paikkaan ja että rekrytoitavat työntekijät ajattelevat samalla tavalla kokonaisvaltaisesti kuin yrittäjä itse. 8 Perjantai 27.5.2022 KITEE Jouko Väistö – Ammattitaitoisen ja sopivan työvoiman saanti ei ole nykyään helppoa. – Ihmisen ei pidä lähteä sorkkimaan luontoa vastaan. On myös oltava valmis ottamaan kolhuja vastaan ja on oltava valmis jatkamaan päivää. – Näissä rakennetuissa paikoissa ylösnouseminen voi olla vaikeaa, ellei paikalla ole varta vasten asennettuja tikkaita tai muita rakenteita, joista ottaa tukea. Koivikon Kartanolta hyvät eväät Karelian ja Riverian opiskelijoille Pekka Partasen tarinat Koivikon kartanon yritystoiminnasta ja sen kehittämisestä kävivät hyvästä oppitunnista Riverian ja Karelia-ammattikorkeakoulun sekä Y-Akatemian opiskelijoille. Ehdotus tulee jättää 5. Numeroilla 1-3 pelanneet Jasperi Purmonen, Topias Litmanen ja Niko Halttunen tekivät mailassa sataprosenttista työtä ja eteneminenkin sujui mallikkaasti. Siksi LähiTapiola Itä lahjoittaa 10 pelastusrengasta omalle toimialueelleen. Kuluvalla viikollakin muuttavia hanhia on havaittu Pohjois-Karjalassa päivittäin tuhansia. Tutustumiskäynnillä oli opiskelijoita matkailu-, ravitsemus-, liiketalousja media-aloilta sekä Karelian Y-Akatemiasta. PELASTUSRENGASTA ei hätätilanteessa voi lähteä hakemaan kaukaa, vaan sen tulisi olla heti käsillä. Y-AKATEMIASSA yrittäjälinjan valmentajana toimiva Daniel Bågeberg näki aiheelliseksi esittää kysymykset tulevaisuuden visioinnista ja arvoista. Renkaiden paikat valikoituivat paikallisilta saatujen ehdotusten pohjalta. Pikavoitot ovat monelle yrittäjälle harvinaista herkkua ja tulos syntyy vasta vuosien työn tuloksena. KIPA oli kaikilla mittareilla kotijoukkuetta parempi. Ottelun parhaina pelaajina KiPasta palkittiin Jasperi Purmonen ja Topias Litmanen. Tehokasta oli myös nelosena, viitosena ja kuutosena lyöneiden Juho Törrösen, Kasperi Laasosen ja Jonne Matikaisen mailapeli. TUTUSTUMISKÄYNTI liittyi viime syksynä käynnistyneeseen Osaajia harvaan asutulle alueelle -hankkeeseen. Yrittäjien tavoitteena on saada itselleen työvoimaa. kesäkuuta mennessä. BirdLife Suomen Tiiralintutietopalvelun mukaan suurimmat muutot viimeisen viikon aikana havaittiin Pohjois-Karjalassa. – Ilmojen lämpeneminen houkuttelee vesistöjen äärelle. Jasperi eteni neljä, Topias kolme ja Niko kaksi juoksua. Projektipäällikkö Tanja Rimpilän mukaan hankeidea sai alkunsa Ilomantsin yrittäjien ja yrittäjäyhdistyksen aloitteesta. Valkoposkihanhien viimeiset isot joukot lähtenevät keskiviikkona, sillä alkuviikon hyvä muuttosää muuttuu loppuviikosta sateisemmaksi. LähiTapiokan tiedotteen mukaan tavoitteena on tehdä ajanvietosta rannoilla ja vesillä entistä turvallisempaa. Edessä on katastrofi, jos tälle tielle lähtee, hän tiivisti. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä hän mainitsi jäätelön valmistuksen. – Noin kolmasosa hukkumisista tapahtuu ihmisten pudottua syystä tai toisesta veteen. Opiskelijoilla on tarve päästä tekemisiin yritysten kanssa, löytää opintoja tukevia harjoittelupaikkoja ja mahdollisesti myös kiinnostavia opinnäytetyön aiheita. Nykyään puhutaan paljon kvartaaleista ja niiden aikana viivan alle syntyneistä tuloksista. Kuka tahansa voi ehdottaa sopivaa sijaintipaikkaa Internet-osoitteessa lahitapiola.fi/minnerengas. KESKI-KARJALA Päivi Lievonen Kevään valkoposkihanhimuutto alkaa olla lähes kokonaan ohittanut PohjoisKarjalan. Isoja asioita Partasen arvomaailmassa ovat myös eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, energiaomavaraisuuteen pyrkiminen ja ylipäänsä kestävä kehitys sekä oman paikkakunnan kehittäminen. Toiminta painottuu hankkeen nimen mukaisesti harvaan asutuille alueille. Oleellista toiminnassa on, että investointien pitää olla tasapainossa tulojen kanssa. Hanhien lähtö useassa erässä näkyi hyvin sadetutkassakin. Luonto on tästä jo palkintoa antamassa; pelloilla on nähtävissä merkkejä sellaisten luonnon organismien toiminnasta, joita kemiallisten aineiden käyttö tuhoaa. Tohmajärven Nikunvaarassa laskettiin viime viikon keskiviikkona 19 000 ja perjantaina 89 000 muuttavaa valkoposkihanhea. Viime viikon perjantaina Pohjois-Karjalasta lähti arviolta jopa 300 000 valkoposkihanhea. Tällöin on tärkeää, että tilanteen nähneillä on jotain kättä pidempää, kuten pelastusrengas, jonka voi heittää pudonneelle kelluttavaksi apuvälineeksi, sanoo LähiTapiolan tiedotteeseen haastateltu SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen. Tekemisessä pitää olla pohjalaisille ominaista otetta… sinnikkyyttä ja intohimoa. Viime päivien suurin määrä oli maanantain 11 000 hanhea Tohmajärven Värtsilässä. Joskus jalka lipeää kalliolla tai muualla luonnonvesien ääressä, mutta usein tippumisia tapahtuu myös laitureilla, satamissa tai jokien penkoilta. PEKKA Partasen tarinat Koivikon Kartanon yritystoiminnasta ja sen kehittämisestä kävivät hyvästä yrittäjyyden oppitunnista. Intohimoiselle yrittäjälle loma on vieras käsite aivan samaan tapaan kuin Uunolle oli työ. Paikallisia hanhia on vielä paikoin tuhansia yksilöitä PohjoisKarjalassa ja Parikkalassa, mutta määrät pienenevät päivä päivältä valkoposkihanhien jatkaessa muuttoaan Barentsinmerelle. Hanhia laskettiin olevan eniten Tohmajärvellä, jossa ennen päämuuttoa oli kunnan alueella noin 150 000 paikallista hanhea. Se voitti kärkilyönnit 43-27, kolmostilanteet 26-6 ja kärkilyöntiprosentit 70-45. Kotikentällä KiPan II-joukkue nähdään ensimmäisen kerran tositoimissa tulevana sunnuntaina, jolloin jyväskyläläiset tekevät vastavierailun Kiteelle. Koivikon Kartanon lisäksi opiskelijat pääsivät KeskiKarjalan vierailullaan tutustumaan Annin Kartanon, Kiteen Kalusteen ja Villa Ruusulan toimintaan. Karjalaisille tyypillinen en mie ossoo tai ei miusta oo mihinkään -mentaliteetti pitää hänen mielestään unohtaa alkuunsa
0.10 Ykkösaamu Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.5. Maanantai 30.5. 6.53 Hei Taavi 7.00 Rikke 7.05 Unelmajuttu 7.13 Ella, Oskari ja Huu 7.26 Kiri ja Lolo 7.33 Puu Fu Tom 7.58 Ryhmä Hau 8.24 Galaxi 8.25 Salainen museo 8.36 Aliisa ja yksisarvinen 8.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 LAKEUSlife 10.40 Au pairit Panamassa 11.07 Au pairit Panamassa 11.35 Au pairit Panamassa 12.02 Au pairit Panamassa 12.35 McLeodin tyttäret 13.20 Sotalaiva: Elämää merellä 14.05 Tanskalainen maajussi 14.35 Kummeli 15.05 Yliopistollinen eläinsairaala: Papukaija Jaakko 57v. Sunnuntai 29.5. keskiviikko 1.6.2022 Yle TV1 5.55 Jokiemme helmet: Tenojoki 6.25 Ylen aamu 9.30 Ulos luontoon: Käärmeen kosketus 10.00 Kansan palvelija 10.27 Kansan palvelija 10.55 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.13 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.29 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.37 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.45 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.53 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.09 Yle Uutiset Lappi 12.17 Yle Oddasat 12.21 Oddasat 12.35 Viidakkoperhe 13.25 Meidän poikamme ilmassa – me maassa 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 Yle Uutisten erikoislähetys 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Ulos luontoon: Liikettä kesäyössä 19.00 Historia: Kaasuputken rakentajat 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paha paikka 22.45 Oddasat 23.00 Flinkkilä & Tastula 23.50 Tosi tarina: Utsjoen diakonissa Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 1.6. Tiistai 31.5. uuden edessä 15.35 Velipuolikuu 16.00 Velipuolikuu 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Sotalaiva: Elämää merellä 18.45 Uusi Kino: Kovat miehet 19.05 Elämää vankilan jälkeen 19.55 Luottomies 20.05 Suurperheen maalaiselämää 20.50 Yksittäistapaus: Pysäkki 21.00 Kakarat 21.37 Kakarat 22.20 Jukka Lindströmin Sivuhistoria 22.45 Ketonen & Myllyrinne 23.10 Kimppakämppä 23.55 Everything’s Gonna Be Okay 0.16 Everything’s Gonna Be Okay MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit 13.30 Grand Designs UusiSeelanti 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Masked Singer USA 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 21.00 Suomen surkein kuski 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans 23.30 NCIS: New Orleans 0.30 Kova laki 1.25 Kirppiksen Kingi 2.20 Maalla, merellä ja lautasella 3.15 First Dates Suomi 4.10 Kaunis elämä Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 Smurffit 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Angry Birds Stella 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Me postilaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 16.55 Onnenarpa 17.00 Elokuva: Hobitti – Viiden armeijan taistelu 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Erikoisjoukot 22.30 Madventures Suomi 23.30 Huvila & Huussi 0.30 4D: Haluan näyttää julkkikselta 1.30 Narcos: Mexico 2.40 Poliisit 2019 3.40 Stand Up! Yle Teema & Fem 8.30 YLE FEM 8.30 Unelmakoti Sisiliassa 9.00 Luontomatkalla 9.58 Voimistelija, joka oppi kävelemään 11.20 Vuonokalastajan elämää 12.00 YLE TEEMA 12.00 Romantic Comedy 13.15 Uusi Kino: Rekonstruktio 13.33 Arkistojen salat 14.00 Hetkiä kaupungissa 14.27 Hetkiä kaupungissa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Lyijykynätehtaan tyttö 17.05 YLE FEM 17.05 Tiettömän taipaleen takana 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tämä on sinun maasi 19.00 Hakkeroitu 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Maailman rohkeimmat sukeltajat 21.00 Efter Nio 22.00 Blackport 22.45 Sisällä 23.28 Lähiruokaa Färsaarten tapaan Yle TV1 7.10 Maailman ympäri 80 päivässä 8.00 Avara luonto: Serengeti II 8.55 Perjantai-dokkari: Näpit irti saamenpuvusta 9.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 11.15 Mikaela & Thomas 11.30 Ykkösdokumentti: Kallis lääke 12.20 Komisario Lewis 13.50 Ulos luontoon Kevätseuranta 14.16 Ulos luontoon Kevätseuranta 15.00 Itse asiassa kuultuna 16.00 Victoria 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Singaporen kosketus 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Elämäni Biisi 19.30 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 19.45 Erikoisryhmä Potsdam 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kaikki synnit 21.49 Kaikki synnit 22.35 Raastava tunnustus 23.20 Ulkolinja: Kerran vielä Trump. TV-ohjelma sunnuntai 29.5. 6.52 Pusse 7.04 Henrietta 7.11 Pikku Kakkonen 7.12 Kaapo 7.36 Tellustajat 7.45 Jepu Neulanen 7.58 Gudrun, viikinkiprinsessa 8.06 Kallen keittiö 8.20 Galaxi 8.21 Keskiajalla keksittyä 8.25 Aika härdelli! 8.37 Minä, Elvis Riboldi 8.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 LAKEUSlife 10.45 Saaren nuoret asukkaat 11.30 McLeodin tyttäret 12.15 Tanskalainen maajussi 12.50 Kummeli 13.20 Yliopistollinen eläinsairaala: Elmo-koira shokkitilassa 13.50 Ketonen & Myllyrinne 14.10 Karjalan kunnailla 15.05 Kakarat 15.45 Kakarat 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.05 Sportliv 18.15 Yleisurheilun GP, Tampere 21.00 Kakarat 21.39 Kakarat 22.20 Raid 23.00 Mr. Keskiviikko 1.6. 6.52 Hyrräpäät 7.04 Hau Hau, Piip ja Veli 7.15 Tilkkupeiton tarinoita 7.19 Maijuli 7.25 Simo 7.31 Robo ja riiviöt 7.36 Osku 7.45 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 8.00 Barbapapa 8.11 Oktonautit 8.24 Ryhmä Hau 8.46 Jarin ja Karin kesäloma 9.00 Galaxi 9.01 Näin meillä 9.12 Haukku ja Poku 9.23 Lasten tasavalta 9.49 Jälki, joka jää 10.00 Unelmakoti Sisiliassa 10.30 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 11.20 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 12.09 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 12.57 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 13.47 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 14.37 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 15.26 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 16.16 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 17.06 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 18.00 Moves Like Summeri -finaali 19.00 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 19.50 Jalkapallon Nations League -makasiini 20.15 Raid 21.00 Au pairit Panamassa 21.27 Au pairit Panamassa 22.00 Get the Gringo 23.35 Prinssien mediasota MTV3 8.00 Muumilaakson tarinoita 8.25 Muumilaakson tarinoita 8.50 Puuha-Pete 9.00 Palomies Sami 9.10 Paavo Pesusieni 9.35 Paavo Pesusieni 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 11.00 Kotoisa 12.00 Aarrepaja UK 13.00 Sukuni salat 14.00 Myyrä 15.00 MM-kisastudio 15.15 Jääkiekon MM: Pronssiottelu 16.05 Jääkiekon MM: Pronssiottelu 16.55 Jääkiekon MM: Pronssiottelu 17.40 MM-kisastudio 17.50 Parhaat! 18.00 Kaiken maailman ennätykset 18.30 Sunnuntailounas 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 MM-kisastudio 20.15 Jääkiekon MM: Finaali 21.05 Jääkiekon MM: Finaali 21.45 Kymmenen uutiset ja sää 21.55 Jääkiekon MM: Finaali 22.40 MM-kisastudio 23.30 Karalahti 0.25 Murha Helsingörissä 1.25 Murha Helsingörissä 2.20 Hamilton 3.15 Poliisit UK: Ajojahti 4.10 First Dates Suomi Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 CoComelon 6.35 Kindi Kids 6.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 7.00 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.25 Pyjamasankarit 7.50 LEGO City Adventures 8.00 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda 8.20 Sunny Bunnies 8.25 Arthur ja minimoit 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Huvila & Huussi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 11.30 Elokuva: Madagascar 3 13.25 Pientä pilaa 13.35 MasterChef Australia VIP 14.40 Elokuva: Hobitti – Viiden armeijan taistelu 17.35 Rikkaat ja rahattomat 18.35 Elokuva: Baywatch 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Jack Ryan: Shadow Recruit 23.15 Elokuva: The Expendables 3 1.50 Suomen Tulli rikosten jäljillä Yle Teema & Fem 8.05 YLE FEM 8.05 BUU-klubben 8.35 Mumindalen 8.57 Watt Nytt 9.04 Sankarilapset 10.04 Päivä elämässä 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Raskaana 11.15 Raskaana 11.33 Raskaana 11.50 Strömsöstä poimittua 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Tohtori Mabuse – ihmispeto 14.30 Auringonpistos 14.45 Helmut Newton: Naisten kuvaaja 16.15 Uusi Kino: Barcelona 16.30 Shanghain sinfonikkojen tarina 17.25 YLE FEM 17.25 Ei myytävänä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 YLE TEEMA 18.30 Sibelius-viulukilpailu 2022 19.30 YLE FEM 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sibelius-viulukilpailu 2022 22.30 YLE FEM 22.30 Typhoon mama 23.50 Meidän piti kuolla – kun AIDS saapui Tanskaan. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. Robot 23.50 Kapinalliset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 13.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 13.30 Unelma-asunto auringon alta 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 48h 21.00 Kirppiksen Kingi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Suurmestari 23.35 Billions 0.35 Unelma-asunto auringon alta 1.30 MasterChef Suomi 2.25 Tuttu Juttu Show 3.20 Menu Finnjävel 4.15 Neljän tähden illallinen 4.45 Siipan saappaissa Nelonen 6.00 Bing 6.05 Rusty Rivets 6.30 Tuire ja Sateenkaarimaa 6.55 Pyjamasankarit 7.20 Sunny Bunnies 7.25 Smurffit 7.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.50 LEGO Ninjago 8.05 Angry Birds Stella 8.10 Tobot Galaxy Detectives 8.25 Sonic Boom 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Hauskat kotivideot 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Huikeat kakkutaiturit 16.25 Huikeat kakkutaiturit 17.00 Onnenarpa 17.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 18.05 MasterChef Australia VIP 20.00 Suurin pudottaja Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Madventures Suomi 22.00 Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli 0.25 Koskinen 1.25 Stand Up! 2.25 Suomen huutokauppakeisari Yle Teema & Fem 8.20 YLE FEM 8.20 Kotijumppaa Sofian kanssa 8.40 Luontomatkalla 9.40 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 Tiettömän taipaleen takana 11.00 Ei myytävänä 11.30 Rakkauden koodi 12.00 YLE TEEMA 12.00 ZZ Top: That Little Ol’ Band From Texas 13.30 Arkistojen salat 14.00 Hetkiä kaupungissa 14.27 Hetkiä kaupungissa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Vidago Palace 16.55 Rakkaudesta keramiikkaan 17.30 YLE FEM 17.30 Makuja ja mietteitä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Raskaana 18.48 Raskaana 19.05 Raskaana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen 21.00 Eksoottiset junamatkat 21.45 Kino: Capote 23.35 Sodankylän parhaat 23.45 Kylmäverisesti Truman Capote Yle TV1 5.55 Yle Uutisten erikoislähetys 6.25 Ylen aamu 9.30 Ulos luontoon: Naamioitumisen mestarit 10.00 Kansan palvelija 10.29 Kansan palvelija 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.24 Yle Uutiset Häme 11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.12 Yle Uutiset Lappi 12.20 Yle Oddasat 12.24 Oddasat 12.40 Viidakkoperhe 13.25 Meidän poikamme merellä 15.10 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Ulos luontoon: Käärmeen kosketus 19.00 Prisma: Australian terveysvallankumou 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Jari raiskasi minut 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Varjojen maa 23.00 Oddasat 23.15 Ykkösdokumentti: Kallis lääke Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 31.5. Perjantai 27.5.2022 9 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. 6.52 Humps 7.01 Killen kimppakyyti 7.14 Lasten Suomi 7.23 Pikku perunat 7.26 Laura 7.40 Retki-Roope 7.51 Askarrellaan 7.56 Utelias Vili 8.21 Galaxi 8.22 Tipu Touhukas 8.24 Villit futarit 8.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 LAKEUSlife 10.45 Saaren nuoret asukkaat 11.30 McLeodin tyttäret 12.15 Sotalaiva: Elämää merellä 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Nesta-gekkon iho-ongelma 14.40 Ketonen & Myllyrinne 15.05 Kakarat 15.45 Kakarat 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Sotalaiva: Elämää merellä 18.45 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma 19.00 Karjalan kunnailla 19.50 Ihmisten puolue 20.05 Velipuolikuu 20.31 Velipuolikuu 21.00 Kakarat 21.43 Kakarat 22.25 Ketonen & Myllyrinne 22.50 Rikostutkijat 23.50 Kapinalliset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Menu Finnjävel 13.30 Masked Singer USA 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 MasterChef Suomi 21.00 Aarrepaja 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull 23.35 Bull 0.35 Masked Singer USA 1.30 Tuttu Juttu Show 2.25 Neljän tähden illallinen 2.55 Neljän tähden illallinen 3.25 Maalla, merellä ja lautasella 4.20 Kaunis elämä Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 Smurffit 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Angry Birds Stella 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Rempalla tuloja 10.30 Jaksa paremmin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Huikeat kakkutaiturit 16.25 Onnenarpa 16.30 Rikkaat ja rahattomat 17.30 4D: Luksuslomien kauhutarinat 18.30 Huvila & Huussi 19.30 Erikoisjoukot 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Koskinen 22.05 Tulossa: Koskinen 22.10 Elokuva: The Lone Ranger 1.10 Koskinen 2.10 Suomen huutokauppakeisari Yle Teema & Fem 8.00 YLE FEM 8.00 Puutarhatiistai 9.00 Efter Nio 10.00 Tämä on sinun maasi 10.30 Hakkeroitu 11.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe 13.00 Historia: Windsorien dynastia 13.40 Ruotsin salaiset huoneet 14.00 Hetkiä kaupungissa 14.27 Hetkiä kaupungissa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Lyijykynätehtaan tyttö 16.55 Rakkaudesta keramiikkaan 17.29 YLE FEM 17.29 Malory Towers 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Ihastuttava tarina tytöstä, joka halusi lentää 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Iskelmä-Suomi: Show must go on 21.00 Historia: Osama Bin Laden 21.50 Sodankylän parhaat 22.00 Uusi Kino: Ihmissoihtu 22.05 Uusi Kino: Maa joka nousee ja laskee 22.25 Kino: Likainen ansa Yle TV1 5.55 Metsien kätkemä 6.25 Ylen aamu 9.30 Ulos luontoon Kevätseuranta 10.15 Kansan palvelija 10.44 Kansan palvelija 11.12 Pisara 11.15 Jumalanpalvelus 12.30 George Gentlyn tutkimukset 13.15 Meidän poikamme 14.55 Ylen aamun parhaat 15.45 Prisma: Änkytyksestä eroon 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Ulos luontoon: Naamioitumisen mestarit 19.00 Peribrittiläinen skandaali 20.00 Yle Uutisten erikoislähetys 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Kaikki synnit 22.44 Kaikki synnit 23.30 Oddasat 23.45 Seksi-Suomen historia Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.5
U13-37: 1) Markus Pohja Kippon, 2) Anton Pohja Kippon, 3) Lenni Auvinen Sakura Kuopio, 4) Jere Kasper Tohmajärven Urheilijat. Tässä hän on vääntämässä pistevoittoa Kipponin Daria Kildeevasta. ItäJudo Open, tuloksia: NW-Pojat: 1) Voitto Hukka Kippon, 2) Jiri Hiltunen Kippon, 3) Markus Pohja Kippon ja Anton Pohja Kippon. Järjestelyiltään kisat onnistuivat erinomaisesti. UT18-57: 1) Petra Erjansalo Lappeenrannan Kamiza, 2) Essi Lappeteläinen Iisalmen JS, 3) Jade Heikkinen Kippon. Kakkossijaan ylsivät Jiri Hiltunen, Daria Kildeeva, Mark Okulov, Nikita Kildeev, Anton Pohja, Daniil Mäkinen ja Egor Savonius. T17-57: 1) Petra Erjansalo Lappeenrannan Kamiza, 2) Eveliina Sammallahti Lapinlahden Shiranami, 3) Daria Kildeeva Kippon. NW-Miehet: 1) Henri Kaatrasalo Iisalmen JS, 2) Lucas Honkanen Kerimäen Judonoko, 3) Egor Savenius Kippon, 4) Anton Georgiev Iisalmen JS, 5) Oleg Mihailev Kippon. P13-46: 1) Vilho Korhonen Lapinlahden Shiranami, 2) Markus Nissinen Iisalmen JS, 3) Niko Hämäläinen Sakura Kuopio, 4) Leo Liukkonen Savonlinnan Shikata, 5) Valtteri Malinen Joen Yawara, Joensuu. U13+55: 1) Santeri Saarinen Savonlinnan Shikata, 2) Viljo Gynther Mikkelin Judo. U18-66: 1) Luukas Tuomennoro Joen Yawara, 2) Nikita Kildeev Kippon. Ykköseksi ottelivat Väinö Väistö ja Kasper Mikkonen, kakkoseksi Leevi Väistö ja kolmoseksi Juho Luukkonen. C-rata 2.7 km: 1) Eevi Kaartinen 36.16, 2) Voitto Valtanen 36.33, 3) Jaana Kuittinen 37.06, 4) Maija Hyttinen 45.25, 5) Elli Pelkonen 46.24, 6) Martti Matikainen 49.06, 7) Minna Mikonsaari 59.42, 7) Topias Mikonsaari 59.42, 9) Ritva Pitkänen 1.01.13, 10) Mirja Pirinen 1.03.52, 11) Helena Tapanen 1.06.43, 11) Jorma Tapanen 1.06.43. 10 Perjantai 27.5.2022 Sortolammella etsittiin maanantai-iltana rasteja muutaman välivuoden jälkeen. D-rata 2.8 km: 1) Martta Kaartinen 16.17. Kolmossijaan oikeuttavia otteita kotitatamilla esittivät Markus ja Anton Pohja, Egor Savenius, Oleg Mihailev, Jade Heikkinen sekä Daria Kildeeva kahdesti. Kipponilaisten lisäksi kilpailukoneistoa oli pyörittämässä lukuisa määrä naapuriseurojen edustajia. Kipponin Egor Saveniuksen ja Tohmajärven Urheilijoiden Nicolas Murasen keskinäisessä väännössä oltiin ajoittain melkoisessa solmussa. Tulokset: A-rata 6.6 km: 1) Risto Möttönen 52.45, 2) Tommi Torni 1.01.02, 3) Mikko Kaartinen 1.03.52, 4) Petri Leskinen 1.08.11, 5) Pekka Kinnunen 1.08.16, 6) Toni Hakulinen 1.08.27, 7) Pauli Impivaara 1.10.12, 8) Timo Heiskanen 1.13.08, 8) Pauliina Heiskanen 1.13.08. NW-64: 1) Nikita Kildeev Kippon, 2) Luukas Tuomennoro Joen Yawara, 3) Essi Lappeteläinen Iisalmen JS, 4) Kirii Romanov Kippon. UT15+57: 1) Eveliina Sammallahti Lapinlahden Shiranami, 2) Sara Toivanen Judoseura Pikadon. Tohmajärven Urheilijoiden edustajat saavuttivat Vespelissä neljä palkintopallisijaa. Sortolammella mielenkiintoiset radat Keski-Karjalan Rastin iltasuunnistukset houluttelivat Puhoksen maisemiin viikko sitten keskiviikkona rasteja etsimään 48 suunnistajaa. B-rata 4.3 km: 1) Juhani Katko 49.51, 2) Juha Hakulinen 57.38, 3) Mikko Kaartinen 59.15, 4) Sanna Kaartinen 59.20, 5) Maija Tietäväinen 59.21, 6) Oona Pirinen 1.01.08, 7) Auli Hirvonen 1.01.12, 8) Katriina Kalliokoski 1.12.34, 9) Esa Pirhonen 1.15.45, 10) Juha Kilpeläinen 1.17.31, 11) Minna Elovaara 1.20.27, kuusi ilman aikaa. D-rata 1.1 km 1) Martta Kaartinen 40.22. Miehet+73: 1) Henri Kaatrasalo Iisalmen JS, 2) Egor Savenius Kippon, 3) Anton Georgiev Iisalmen JS, 4) Nicolas Muranen Tohmajärven Urheilijat.. Menneen talven lumilla ampumahiihtäjänä kunnostautuneen Tohmajärven Urheilijoiden Leevi Väistön lajivalikoimaan kuuluu myös judo. MESTARIKSI ottelivat Voitto Hukka kahdesti ja Mikhail Kildeev, Artem Klimov, Markus Pohja, Nooa Jekkonen, Jiri Hiltunen sekä Nikita Kildeev kertaalleen. B-rata 5.0 km: 1) Juha Hakulinen 56.37, 2) Maija Tietäväinen 1.00.04, 3) Sanna Kaartinen 1.00.08, 4) Satu Kainulainen 1.00.27, 5) Oona Pirinen 1.04.44, 6) Päivi Pennanen 1.16.29. NW-60: 1) Essi Lappeteläinen Iisalmen JS, 2) Daria Kildeeva Kippon, 3) Eveliina Sammallahti Lapinlahden Shiranami. C-rata 2.8 km: 1) Kari Pennanen 47.12, 2) Tiina Eskelinen 47.50, 3) Eevi Kaartinen 53.18, 4) Osku Tietäväinen 53.30, 5) Martti Matikainen 54.51, 6) Jaana Kuittinen 57.15, 7) Markku Hämäläinen 59.10, 8) Matti Perälä 1.04.12, 9) Elli Pelkonen 1.05.02, 10) Pentti Pelkonen 1.10.32, 11) Maija Hyttinen 1.11.12, 12) Päivi Pennanen 1.11.52, 13) Pentti Hyttinen 1.13.52, 14) Veijo Karttunen 1.20.52, 15) Helena Tapanen 1.33.33, 15) Jorma Tapanen 1.33.33, kolme ilman aikaa. Puhoksessa keskiviikon iltarasteilla 48 suunnistajaa Kipponin judokat ottelivat kotikisoissa 22 podiumsijaa KITEE Jouko Väistö Kipponin judokat saavuttivat kahdeksan mestaruutta, seitsemän kakkosja seitsemän kolmossijaa viime lauantaina Kiteellä pidetyssä ItäJudo Openissa, joka samalla oli Terho Hukan muistokilpailu. Ne olivat myös malliesimerkki seurojen hyvästä yhteistyöstä. U11-33: 1) Jiri Hiltunen Kippon, 2) Oliver Luukkainen Tampereen Judo, 3) Sten-Henrik Mägi Sakura Kuopio, 4) Veikko Oinonen Tohmajärven Urheilijat, 5) Valtteri Husso JS Sakura Kuopio. U13-53: 1) Voitto Hukka Kippon, 2) Rasmus Taavitsainen Judoseura Pikadon, 3) Valle Lepistö Judoseura Pikadon. U15-55: 1) Kasper Mikkonen Tohmajärven Urheilijat, 2) Juho Hakkarainen Joen Yawara, 3) Kirill Romanov Kippon ja Juho Luukkonen Tohmajärven Urheilijat. Mielenkiintoiset radat, joissa oli pohdittavaa parhaasta reitin valinnasta laativat Olavi Hirvonen ja Pentti Hyttinen. U9-40: 1) Verner Korelin Toodokan Joroinen, 2) Mark Okulov Kippon. Hän oli kotikisoissa nimensä mukainen saavuttaen kaksi sarjavoittoa. U11-38: 1) Nooa Jekkonen Kippon, 2) Onni Löppönen Savonlinnan Shikata, 3) Toni Hämäläinen Sakura, Kuopio. U15-46: 1) Artem Klimov Kippon, 2) Leevi Väistö Tohmajärven Urheilijat, 3) Daria Kildeeva Kippon, 4) Pyry Kainulainen Iisalmen JS, 5) Sampo Löppönen Tohmajärven Urheilijat. Vasemmalla otteleva Voitto Hukka jatkaa tyylikkäästi sukunsa judoperinteitä. Tatamilla kaikki on sallittua mikä ei ole kiellettyä. KILPAILUT keräsivät Vespeliin seitsemisenkymmentä judokaa eri puolilta Itä-Suomea. P18+66: 1) Lucas Honkanen Kerimäen Judonoko, 2) Eemeli Partanen Mikkelin Judo, 3) Oleg Mihailev Kippon, 4) Elias Löppönen Tohmajärven Urheilijat, 5) Magnus Koskelo Judoseura Pikadon. Tulokset A-rata 7.0 km: 1) Risto Möttönen 55.10, 2) Juha Vornanen 59.52, 3) Tommi Torni 1.07.53, 4) Pasi Hirvonen 1.18.16, 5) Arto Kalliokoski 1.24.14, 6) Petri Leskinen 1.24.30, viisi ilman aikaa. U9-30: 1) Mikhail Kildeev Kippon, 2) Aada Toivanen Judoseura Pikadon. U9-23: 1) Väinö Väistö Tohmajärven Urheilijat, 2) Felix Luukkainen Tampereen Judo. U11-45: 1) Eevert Kordelin Toodokan Joroinen, 2) Daniil Mäkinen Kippon
Mukaan voivat lähteä muutkin monipuolisesta reissusta kiinnostuneet. 040 684 8411, 040 684 8424 markkinointi@kotikarjala.fi Koti-Karjala ilmestyy kesä-elokuussa kerran viikossa, KESKIVIIKKOISIN. 2700 € . Tervetuloa! TAPAHTUMAT Mainosmateriaalit keskiviikon lehtiin toivomme perjantaisin klo 11.00 mennessä. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,35 € , sis. Tule kuuntelemaan kuinka hoitamaton kuulo voi vaikuttaa muistiin ja toimintakykyyn, saat myös vinkkejä oman muistin ja aivoterveyden ylläpitämiseen. 12 kk 97 € . Ilmoittautuminen ja tiedustelut 31.5. Laskutuslisä 3,20 € , sis. alv. Lisätietoja: Katariina Eskelinen, 040 140 7505. 0100 5445 ma–pe klo 9–16. Tervetuloa Närsäkkälään! Kiteen kuulokerholla on kaikille avoimen etäluento maanantaina 30.5.2022 klo 13–14.30 Kiteesalissa, Koulutie 3. -94, vain 53400 km, hp. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Klo 9.30 KiPa – Ilu, klo 11.00 Ysit – Ilu, klo 12.15 Ysit – SoJy. Distributed by Tribune Media Services. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,60 € , sis. klo 15 Rantakenttä, maakuntasarja, Itärajan Ponnistus – Nerkoo • Su 29.5. Samalla TE-toimistoissa otettiin käyttöön uusi työvoimapalvelumalli. 010 255 4288 lea.eskelinen@opkk.fi OP Koti Kiteen Seutu Oy LKV Mp Suzuki GSX 1100 F vm. alv., seuraavat rivit 2,65 € , sis. Mainostaja, 65 prosenttia lukijoista saa ideoita ostoksille ja tapahtumiin lähtemisestä tästä lehdestä. lehteen aineiston jättö pe 27.5. Kiteentie 9–11 B, Kitee www.keti.fi Liikuntaikkuna PESÄPALLOA • La 28.5. Tapahtuma alkaa klo 16.00. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. alv. Sudoku tehtävän 231ratkaisu. Tuettu loma 7.–12.11.22 Lomakeskus Huhmarissa haettavissa 7.6.–7.8. Avoinna: Ma–to 8.30–15.30, pe suljettu (ajanvaraus) Laskut perille ja kirjanpito ajantasalle ajasta ja paikasta riippumatta! YRITTÄJÄ SÄHKÖISTÄ TALOUSHALLINTOSI Taloushallinnon ammattilaiset valmiina auttamaan. Esitän Kiteen Pajariksi/Oitiksi: 1) ......................................................................................................... Puhelinnumero ................................................................................... Palauta oheinen kuponki 31.5.2022 mennessä Koti-Karjalan toimitukseen. Opastus parkkipaikalle alkaa Kajoontieltä. P. Tehtävä numero 232. alv. Matkan maksu 75 euroa yhdistyksen tilille FI12 5139 0320 0504 23, viitenro 725, viimeistään 8.6.. P. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI ja Pohjois-Karjalan TE-palvelut. Lähde mukaan Havukaisten sukuseuran matkalle Raaheen – Hailuotoon – Tornioon – Haaparantaan 25.–28.7.2022. mv 1,70 € 1,66 € 1,43 € 1,43 € 1,43 € 4-väri 2,15 € 2,11 € 1,88 € 1,88 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,65 € , sis. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Päivi Lievonen 040 580 0430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Mainos/markkinointi 040 684 8424 Viivi Klemm-Gröhn 040 684 8432 Laskutus 040 684 8431 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Kitee-Seura ry. 3) ......................................................................................................... Luento on Kun kuulet, pystyt myös muistamaan. facebook.com/ Koti-Karjala KESKI-KARJALA KITEE KESÄLAHTI Eläkeliiton Kesälahden yhdistys ry: Yllätysmatkan aikataulu: Kesälahden tori klo 7.30, Väärämäentietä Villalan Nesteelle klo 8.00. Näköislehti: Kesto 91 € /vuosi, määräaik. 12 kk 119,50 € . Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Perjantai 27.5.2022 11 JÄRJESTÖPALSTA RIVI-ILMOITUKSIA MYYTÄVÄNÄ PALVELUJA TARJOTAAN MATKAT/RETKET TAPAHTUMAT Koti-Karjala Pokentie 8, 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. alv. Kaurila-Muskon kyläyhdistyksen hallitus KeKaRan iltarastit Kajoon uudella kartalla ke 1.6. Vastaajan nimi .................................................................................... Mainostaja, 65 prosenttia lukijoista saa ideoita ostoksille ja tapahtumiin lähtemisestä tästä lehdestä. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista tehdä netissä, hakemuslomakkeita saa Kiteen ja Kesälahden Apteekeista. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 108,00 € /vuosi, määräaik. 2) ......................................................................................................... Osoite ................................................................................................. Tervetuloa yhdessä miettimään KAURILAN KYLÄTALON TULEVAISUUTTA ke 1.6.2022 klo 18.00 Kaurilan kylätalolle. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin. 050 536 6954. 65 prosenttia lukijoista saa ideoita ostoksille ja tapahtumiin lähtemisestä tästä lehdestä. mennessä: bit.ly/rekry080622. mennessä p. Ilmoittaja! Keskiviikon 1.6. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 26,00 € , sis. Puh. 2) ......................................................................................................... 3) ......................................................................................................... Järjestäjänä on Kuuloliiton Itä-Suomen piiri yhteistyössä Kuule ja muista -hankkeen kanssa. Mainostaja, 65 prosenttia lukijoista saa ideoita ostoksille ja tapahtumiin lähtemisestä tästä lehdestä. alv. klo 11.00 mennessä. NYKYAIKAINEN REKRYTOINTI TE-palvelut ja KETI yrittäjän apuna Keskiviikkona 8.6.2022 klo 17.30 . Tilaushinnat (sis. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. klo 18 Rantakenttä, E-poikien kilpasarjan ottelu KiPa – JoMa Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 2x30 pmm 51,50 € , sis. alv. Hutsissa: klo 14.00 KiPa – SoJy • Ke 1.6. E-tyttöjen turnaus Rantakentällä. Copyright: 2006 Michael Mepham. Ota yhteyttä! Lea Eskelinen p. alv. Tervetuloa kuulemaan näistä sekä muista TE-palveluiden rekrytointia tukevista ja KETIn tarjoamista palveluista yrityksille! Ilmoittaudu 3.6. 19.30 Etänä tai paikan päällä Kiteellä (paikka vahvistetaan) Työmarkkinatori.fi korvasi toukokuun alussa valtakunnallisen sivuston te-palvelut.fi. All rights reserved. Kiteen Sydänyhdistys ry. Asiantuntijoina Maarit Honkasola ja Tiina Ahonen. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi keskiviikon Koti-Karjalassa. 040 514 5926 Leena. Lyhyt perustelu henkilö/numero 1) ........................................................................................................
Suomessa monet palvelut toimivat sähköisesti, Venäjällä paperilla. – Kaikissa kansalaisuuksissa on helposti ja vaikeasti lähestyttäviä ihmisiä. – Tämä on ollut innokas, keskusteleva ryhmä, Tatjana kertoo. Uudet toimielimet uudistavat päätöksentekoa Tehokas mainospaikka! TAKASIVUN SILMÄKULMA. Tänä vuonna kaikkien kolmen lautakunnan painopisteinä ovat palvelujen järjestämisen turvallinen siirtymä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointialuestrategian ja vuoden 2023 talousarvion valmisteluun osallistuminen. Aljans onkin yksi syy sille, miksi Kitee on venäjänkielisten maahanmuuttajien keskuudessa tunnettu paikka. Esimerkiksi Kesälahdella ja Rääkkylän alueella on isot haasteet, miten henkilöstön saatavuus saadaan turvattua se on rahoitustakin suurempi riski, turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan esittelijänä toimiva pelastusjohtaja Markus Viitaniemi ennakoi. www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Kiteen kaupunki ja Tohmajärven kunta ovat mukana hankkeessa. Ensi vuonna koittava ensimmäinen uuden hyvinvointialueen toimintavuosi näyttää haastavalta. – Aljansin tiloissa voi käydä ilmoittautumassa mukaan niin pääsee kielikahvilan whatsapp-ryhmään, jossa ilmoitellaan kokoontumisista. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com KITEE Hurri Ky KITEE Kekkilä Kasvimaakate sopii kaikille satoa tuottaville kasveille kasvimaalla ja viljelylaatikoissa. SUOMEN kieli on maahanmuuttajien suurin haaste. VALMENNUKSEEN osallistuneet saivat työelämän kannalta tärkeää tietoa muun muassa koulutusmahdollisuuksista, työehtosopimuksista, ammattiliitoista ja työsopimuksen tekemisestä. – Valmennukseen osallistuvat tutustuvat samalla meihin, joten kynnys madaltuu tulla tarvittaessa asioimaan kanssamme, lisää Katja. Kirsi Miettinen ja Katja Näätänen ToKi-hankkeesta toteavat, että valmennus on toiminut eräänlaisena pilottina, josta voisi jatkossa kehittyä työkalu Aljansille. Päivi Lievonen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lautakunnat ovat jo järjestäneet ensimmäiset kokouksensa. Moni ei osaa suomen kieltä, tai sen puhumiseen on korkea kynnys. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä.. Tarjotaan organisaatiolle todelliset toiminnan edellytykset, että se pystyy järjestämään ensihoidon ja pelastuksen palvelut. – Tykkään siitä, että uusi hallintomalli lisää vuoropuhelua. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Valmennus syntyi tarpeeseen. 040 684 8424, 040 684 8411 markkinointi@kotikarjala.fi Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Avoimella ja positiivisella mielellä keskustelun aloittaminen onnistuu, sanoo Larisa Matveeva. – On ollut tärkeää saada tietoa ja käytännön neuvoja omalla äidinkielellä. Ryhmävalmennus toteutettiin kolmen viikon aikana. Etäja digipalveluiden laajempi käyttö on myös ydinkysymyksiä, tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja Sinikka Musikka (kesk.) taustoittaa. Samalla voi kehittää myös omaa venäjänkielen taitoaan, Aljans ry:n puheenjohtaja Natalia Haikara ja Tatjana innostavat. VALMENNUKSESTA vastannut Tatjana Swahne on asunut Suomessa vuodesta 1996 lähtien. Siksi on ollut hyvä puhua asioista venäjän kielellä, Oleg toteaa. Tatjana kertoo, että Aljansissa alkaa kesäkuussa 1,5 vuotta kestävä hanke, joka keskittyy maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyviin asioihin. – Sivutoimista pelastushenkilöstöä on erityisesti pienillä paikkakunnilla ja Kiteelläkin vapaapalokunta on ollut aktiivinen. Murresanoja on vaikea ymmärtää, jatkaa Oleg. – Haluan laajentaa sanavarastoani, että keskustelu olisi helpompaa. Soita ja kysy tarkemmin vapaista paikoista. Valmennukseen osallistuvien mielestä suomalaiset eivät ole vaikeita keskustelukumppaneita, mutta suomen kielen perustaso ei riitä syvällisempään keskusteluun. – Nyt on alkanut lautakunnissa strategiatyö, jolla luodaan askelmerkkejä tulevaan, muutosjohtaja Elina Felin linjaa. Intensiivivalmennukseen osallistui kuusi urahaaveensa toteuttamiseen tähtäävää maahanmuuttajaa, jotka ovat asuneet Suomessa parista kuukaudesta kymmeneen vuoteen. Vastaavaa toimintaa käynnistellään myös muilla paikkakunnilla. – Suomessa kaikki toimii hyvin eri tavalla kuin Venäjällä. Kiteeltä muualle Suomeen muuttaneet maahanmuuttajat ovat innostuneet perustamaan vastaavia yhdistyksiä, ja meiltä kysytään usein neuvoja toiminnan käynnistämiseen, kertoo Natalia Haikara. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. Se on todella hyvä koko maakunnan asukkaiden suuntaan, sillä jäseniä on ympäri maakuntaa, jolloin asukkaiden on helppo lähestyä heitä. Riveriassa opiskeleva Oleg Shchennikov on asunut Suomessa 1,5 vuotta. Lautakuntien tavoitteena on lisätä päätöksentekojärjestelmän avoimuutta niin, että asioita käsitellään entistä laajemman joukon kesken aiempaa varhaisemmassa vaiheessa. Idea sai alkunsa KETIn järjestämästä samankaltaisesta, suomen kielellä toteutetusta hankkeesta. Kyllä yli 50 kilometriä terveyskeskukseen on se raja, siitä ylöspäin matka on jo liian pitkä. – Siellä puhutaan suomeksi erilaisista asioista. KUNNILTA hyvinvointialueelle tapahtuva pelastuspalveluiden siirtyminen on yksi uudistuksen merkittävistä asioista. On tärkeää saada opastusta suomalaiseen yhteiskuntaan omalla äidinkielellään, ja päästä kiinni töihin tai opintoihin hyödyntämään koulutustaan, Tatjana sanoo. Hän on opettanut Tohmajärvellä kansalaisopistossa suomea ja venäjää kymmenen vuoden ajan, ja tuntee hyvin Venäjältä Suomeen muuttavien ihmisten haasteet. Se sopii myös viljelyrivien välien kattamiseen sekä perennapenkkeihin. ALJANSIN toiminnasta on tullut tärkeää maahanmuuttajien keskuudessa. – Kävimme aiheesta keskustelua Aljansin kanssa, ja melko nopealla aikataululla saimme koulutuksen kasaan ja osallistujat mukaan, kertoo Kirsi. Muutama kuukausi sitten Suomeen muuttanut, Venäjällä peruskoulun opettajana toiminut Natalia Sologubova kiittää valmennuksesta, jonka koki erityisen hyödylliseksi. Tatjana sanoo, että on eri asia opetella kirjakieli, kuin oppia puhekieli, varsinkin kun puheeseen sekoittuvat murresanat. Kasvimaakate Kekkilä 150 L Kasvimaakate Kekkilä 150 L 27,95 27,95 KITEE Mervi Venäläinen ToKi-hanke ja Keski-Karjalan Maahanmuuttajayhdistys Aljans ry yhdistivät osaamisensa ja toteuttivat keskikarjalaisille venäjänkielisille maahanmuuttajille Urapolku uusiksi haaveet todeksi -valmennuksen. Kokoontumisia oli kaksi viikossa. – Keskeisiä asioita poliitikon näkökulmasta on varmistaa rahoituksen riittäminen. Hän on motivoitunut kehittämään kielitaitoaan, jotta työllistyminen olisi tulevaisuudessa helpompaa. Aluevaltuuston ja aluehallituksen rinnalla toimivat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, tulevaisuuslautakunta sekä turvallisuuden ja varautumisen lautakunta. – Olemme käyneet opinnoissani samoja asioita läpi suomeksi, mutta en ole ymmärtänyt kaikkea. Talouden ja toiminnan ennakointi on yksi iso asia, ja kaksi ensimmäistä vuotta eivät helpolta näytä, mutta sitten toivottavasti helpottaa, Musikka jatkaa. – Venäjän puolella meidän toiminta tunnetaan hyvin. Toivoisimme sinne lisää suomalaisia puhumaan. – Omasta mielestäni tärkein asia tulee olemaan palveluverkon järjestäminen niin, että palvelut ovat pitkin maakuntaa saatavilla mahdollisimman lähellä. MUUN muassa tutkimusja kehittämistoiminnasta vastaava tulevaisuuslautakunta, ennakoi taloutta ja toimintaa sekä arvioi palveluja ja seuraa kustannuksia. Rahoituksen riittävyys ei ole ainoa huoli pelastuspalveluiden osalta. Urapolku uusiksi venäjän kielellä Larisa Matveeva, Oleg Shchennikov, Nataliia Podgornaia, Natalia Sologubova ja Natalia Haikara ovat tyytyväisiä venäjänkieliseen uravalmennukseen. KeskiKarjalan alueella pelastustoimen henkilöstöä on saatu täydennettyä kohtuullisesti, mutta tulevaisuus vaikuttaa haastavalta henkilöstöresurssin osalta. Suomen kielen oppimisen tueksi ja kielen käytön rohkaisemiseksi Aljansin tiloissa kokoontuu lauantaisin kielikahvila. Vähintäänkin nykyinen rahoitustaso pitäisi pyrkiä pitämään tulevaisuudessa. Kun kyliltä porukka vähenee niin se näkyy meilläkin haasteina saada lisää sivutoimista henkilöstöä. Sen lisäksi jokainen on saanut yksilöohjausta, jossa asioihin on voitu paneutua syvällisemmin. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Ryhmäja yksilövalmennuksesta koostuvassa kokonaisuudessa venäjänkieliset maahanmuuttajat saivat ohjausta ja tukea urahaaveisiinsa omalla äidinkielellään. Monelta puuttuu rohkeutta lähteä puhumaan uutta kieltä, eikä ymmärtäminen vahvalla murrealueella ole helppoa. – Kielitaito on välttämättömyys työllistymiselle, Oleg toteaa. Lisäksi ovat myös osallisuusvaliokunta, nuorisovaltuusto, vanhus-, vammaisja lapsija perheasiainneuvostot sekä henkilöstö-, yksilöasioiden ja ympäristöterveydenhuollon jaostot. Henkilökohtaisessa valmennuksessa on asioita käyty läpi yksilöllisen tarpeen mukaan. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. Työelämään liittyvät termit ja asiat ovat uusia ja tärkeitä ymmärtää. Lautakuntien tarkoituksena on käsitellä ja valmistella päätöksentekoa entistä avoimemmin. Tulevien vuosien haaste on henkilöstöriittävyys kun suuret ikäluokat vanhenevat, turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan puheenjohtaja Timo Vornanen (ps.) linjaa. Tai voi tulla suoraan tapaamiseen