Merisäännöt on oltava hallussa ja aina on tiedettävä missä on pohjoinen. – Sen alle kun kurkkaa, niin muistaa miksi pitää lähteä käymään kotona vaimon luona, selittää kippari virnistäen. LAUANTAINA laivat avasivat ovensa yleisöllä ja innokkaita kävijöitä riitti ruuhkaksi asti vielä pitkälle iltapäivään. Kiinnostus veneisiin lähti jo pikkupoikana puuveneestä. Perjantai 27.7.2018 N:o 58 Irtonumero 1,50 € 59. Pohjois-Savon ja Suur-Saimaan Wanhat Laiwat juhlivat 30. – Mies haki juuri sellaista laivaa, joka on vielä perinteisessä asussaan, kertoo Kerttu Jäntti. Wanhojen Laiwojen -tapahtumassa tunnelma on kuitenkin yllättävän autenttinen. – Parasta tässä on se vapaus. Laivassa on myös kolmea eri sähköä ja viileällä säällä konehuoneen kuumailma lämmittää kajuuttaa. M/s Nerkoon kannella istuu kippari Erkki Tirkkonen Leppävirralta. Mandoliini on erityinen, sillä sen on omistanut Esa Pakarinen. – Kyllä tässä pitää olla kiinnostusta vanhoihin laitteisiin, toteaa mies. Tärkeää on myös historian siirtäminen tuleville sukupolville. – Jos meitä ei olisi, . Erkki on seilaillut merelläkin, mutta kotoisat Saimaan vesistöt ovat mieluisampia. Nykyisten omistajien myötä kotisatamaksi palautui jälleen Kuopio. 1919 Kuopion konepajalla valmistunut hinaaja on osallistunut myös miinanraivaukseen. Ajoa kesässä tulee 60 tuntia, kilometrejä reilut 700. lokikirjoina ja kattilantarkastuspöytäkirjoina aina 1930-luvulta saakka. MENNEINÄ AIKOINA Paksuniemi sijaitsi vilkkaan vesireitin varrella. Historiaa laivasta on taltioitu mm. – Kerta Rääkkylässä ollaan, niin pyysin lainaksi tämän, paljastaa Erkki. – Aika rennosta ottavat, kommentoivat omistajat. – Sen taakse kurkkaamalla kipparit ovat muistaneet, miksi pitää lähteä käymään kotona vaimon luona, selventää Erkki.. -Meillä on parempi tilanne kuin monella muulla, kun tyttären aikuiset lapset ovat kiinnostuneita ja haluavat jatkaa perinnettä, selventää tyytyväinen isäntä Jorma Leskinen. Laiva on alkuperäisessä ulkoasussaan ja perinnelaivana se aiotaan jatkossakin säilyttää. Nippu-uitto oli raskasta ja usein vaarallistakin työtä. Suurin osa 10-25 metrisistä työaluksista on kuitenkin rakennettu vasta 1910-luvulla puuteollisuuden käyttöön. Nyt rahtialukset ovat vaihtuneet huvipursiin. yhteistä, koko Saimaan kattavaa, regattaa. Nyt reissussa ollaan vaimon kanssa. Erkki soittaa laivan edustalle kerääntyneen väkijoukun toivekappaleita. rmat olisivat myyneet nämä romuraudaksi. Wanhoja laiwoja ja markkinahumua Kippari Erkki Tirkkonen esittelee merikarttoja 1962 valmistuneen m/s Nerkoon kajuutassa. Vanhojen laivojen joukosta löytyy myös 1912 Venäjän valtiolle alkujaan miinanlaskulaivaksi rakennettu m/s Koski. Monia vaiheita ja sattumuksia laivojen historiaan mahtuukin. Tapaturmia sattui, kun raskas tukkinippu keikautti laivan nurin. Laivalla leppävirtalaisten Kerttu ja Timo Jäntin lisäksi matkaa myös kaksi laivakoiraa Luna ja Ella. – Tämä on kesän kohokohta, iloitsee m/s Koivuniemen emäntä Eila Leskinen. Sisällä remonttia on kuitenkin tehty, sisustus on luonnollisesti merihenkistä. vuosikerta Uuna Kainulainen Viime viikonloppuna Rääkkylässä oli vilskettä, kun yli 30 huvikäyttöön muutettua entistä työalusta saapui Paksuniemen satamaan. Mutta miten on tulevaisuuden laita, kun monet laivanomistajat ovat jo eläkeikään ehtineitä. – Aivan ihanaa nähdä vanhoja laivoja, iloitsee liperiläinen Ninka Reittu. – Merellä käy aina maininki, täällä vesi tyyntyy välillä, kuvailee mies. Sotien jälkeen joitakin laivoja pakko-otettiin metsäyhtiöiltä miinanraivaustyöhön. – Ja kun pääsee vielä sisälle ja voi kuulla mielenkiintoisia tarinoita, jatkaa joensuulainen Ritva Ojanen. Wanhojen Laiwojen juhlaregatta houkutteli satamaalueelle niin paikallisia kuin matkailijoitakin. Vesillä ollaan muutamasta viikosta kuukauteen. Viimeksi Paksuniemessä juhlaregatan merkeissä kokoonnuttiin 20 vuotta sitten. Nykyinen alus on jo Erkin toinen vanha vene. Taustalla näkyy myös humoristinen ”kipparin peili”. Tapahtuman vanhin laiva oli Puhoksen telakalla Kiteellä 1881 valmistunut Rapid -hinaaja. Tankkiin mahtuu 1000 litraa ja nopeus on 8,5 solmua. Regatta kertojakin on lähes täydet 30, mutta niilekin muutamille poissaoloille on ollut painavat syyt. Erkin veneestä löytyy muutaman mandoliinin ja vanhojen merikarttojen lisäksi myös seinään asennettu konjakkiautomaatti ja kipparin peili. – Pojan häät, kolari ja konevaurio, luettelee mies. ORIVEDEN RANNOILTA kuuluu kesäillassa mandoliinin soittoa. Isoimmat laivat toimivat linjahinaajina, pienemmät järjestelyhinaajina, muutama kuljetti postiakin. Sunnuntaina puolenpäivän jälkeen teki Poku jo lähtöä. Isoimmille laivoille oli tehty lisätilaa tukkinipuista. Kun lähdetään satamasta, niin kaikki huolet unohtuu, kuvailee Eila tuntojaan
Ei jää epäselväksi, mitä vesipeto kesällä tekee. On ollut niin paljon helpompi olla ja kevyempi hengittää sen jälkeen. Kukapa ei haluaisi nukahtaa laineiden liplatukseen tai lintujen lauluun. Katselen kesäyön viimeisiä auringonsäteitä unisena. – Vaan eipä tuolla ole tullut käytyä kuin kolme neljä kertaa koko tänä aikana. – En minä sanoisi itseäni vanhukseksi. Ovat kieltäneet jakkarallekin nousemasta ja olen minä heitä yrittänyt uskoa, Hirvonen hymyilee. Sen voi ripustaa vaikkapa mökin rantaan, omakotitalon pihalle tai kerrostalon parvekkeelle. Kuulostaa kätevältä eikö vain. ”Sukkana ja säkkinä olen saanut olla menossa” Gallup Kesäkohtaamisia 3-vuotias Jare on selvästi saanut innostusta kesän aikana pyörineistä jalkapallon MMkisoista. HYVÄN TERVEYDEN ja korkean iän salaisuutena Hilkka Hirvonen pitää painonpudotusurakkaansa. Riippumatossa kiikkuu mukavasti yläilmoissa. Tuttavallisimmin eräilypiireissä hammockina kulkeva yöpymispaikka tuudittaa uneen kuin vauvan kapaloissa tai perhosen toukan kotelossaan. Kaustajärvellä syntyneen Hirvosen lapsuudenperheessä asui 11 henkeä yhdessä huoneessa, eikä kerrossänkyjä tunnettu. – Tyttäret hommasivat tuota turvaranneketta, mutta alkuun se sai tuolla pöydällä olla. Emmi 4 vuotta viihtyy kesäisin vesistöjen tuntumassa. Lisämukavuutta riippumattoon saa laittamalla pohjalle retkipatjan, mutta myös pelkkä makuupussi riittää hyvin rauhoittavaan ulkona nukkumiseen. Aina ei edes tarvitse lähteä vaeltamaan hammockin kanssa. Rollaattorilla minä käyn ostokset tekemässä, vastaa Hirvonen naurahtaen kyselyyni kauppa-asioiden hoitamisesta. Kuka hullu yöpyy riippumatossa, kun ympärillä on satoja verenimijöitä. – Kävelin tästä Kemmiistä isoa mäkeä alas Risteeseen ja siitä Kirkkoniemeen, jossa samalla kävin haudoilla. TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Harvempi ihminen pääsee kokemaan sadatta elinvuotta ja vielä harvempi niin hyväkuntoisena ja toimeliaana kuin tohmajärveläinen Hilkka Hirvonen. Omia lapsia tuli kolme tytärtä ja jälkeläisiä on jo viidennessä polvessa. – Olen minä saanut olla sukkana ja säkkinä menossa seurakunnan kuorossa, martoissa, käsityöharrastuksissa ja muissa. – Tykkään kiikkua ja käydä leikkipuistossa parkouraamassa. Tentsile on oiva ratkaisu, jos haluaa yöpyä puussa hieman isommalla porukalla. Toimitus kävi kysymässä Päiväkoti Kiepin Hunajanallet-ryhmän lapsilta, mikä on heille mieluisinta kesätekemistä. Hammockin ”pystyttämiseenkään” ei mene kuin muutama hassu minuutti. – Mie meen ainakin kiikkumaan. Ystävystymään hän sanoo olevansa hidas ja kertoo kuulostelevansa aina, ”mitä vastapuoli menovaa”. Jos siis haluaa muuttaa riippumatosta hieman parempaan lukaaliin, niin voi hankkia itselleen modernin puumajan. Miehensä kanssa Hilkka Hirvonen pitivät maatilaa Lahdenperällä ja Peijonniemessä. Säännöllistä juttuseuraa ja toimintaa hän saa keskiviikkoisin Emmalassa pidettävässä päivätoiminnassa. Kevyt hammock kulkee rinkassa mukavasti, eikä vie niin paljon tilaa tai paina niin paljoa kuin teltta. Tietenkin ininää verkko ei poista, mutta tässä tapauksessa voi napata mukaan korvatulpat. Ihmeen terveenä olen saanut olla, eikä mitään vakituisempaa sairautta ole ollut harmina. Kesällä tykkään kiikkua ja käydä järvellä uimassa. Suurempia suunnitelmia minulla ei tässä ole. Liun liukumäestä. – Näläkähän sitä tullee, jos ei kaupalla kävisi. – Nämä nuoremmat ei taho uskoa, minkälaisesta on miun pitänyt aloittaa elämä. 18 vuotta olen siellä saanut käydä, Hirvonen kiittelee. Yleensäkin ottaen douple ja kingsize hammock yleensä ostetaan siksi, että siinä voisi nukkua poikittain. Enää ei tarvitse pohtia onko maasto teltan alla kalteva tai sattuuko alla olemaan kiviä tai kantoja. – Mie tykkään käydä uimassa uimahallissa. Ulkomaanmatkat Hirvonen jätti taakseen viitisentoista vuotta sitten ja useista mieluisista harrastuksistakin hän on luopunut. Roosa Sallinen Keinuen uneen Miksi nukkua kivien ja käpyjen päällä, kun voi keikkua mukavasti yläilmoissa. Toisaalta ininä on osa luonnon ääniä, joita ulkona nukkuja juuri haluaakin kuulla. 34 vuotta sitten Antintien osakkeeseen asettuessaan Hirvosella oli tieto, että lähelle rakennetaan Tohmajärven uusi terveyskeskus, joten tärkeä palvelu ei olisi kaukana. Mitä Jare sitten kertoo pelaavansa lämpimällä säällä pihalla: – Jalkapalloa isin kanssa kotona pihalla. Myöskään sade ei haittaa, kunhan ottaa mukaan tarpin, jonka voi ripustaa maton yläpuolelle tarvittaessa. Poikittain nukkumisessa selän saa parempaan asentoon, joten kannattaa hankkia suosiolla hieman isompi riippumatto. 5 vuotta täyttänyt Kiia viihtyy kesäisin myös pallopelien parissa. Päivä kerrallaan mennään ja illalla aina hyvällä mielellä nukkumaan. Ilmassa nukkumista voi siis kokeilla myös ilman, että ostaa oman hammockin. Edelleenkin Hirvonen kutoo 20 sukat vuodessa ja virkkuutyö on usein käsissä televisiota katsellessa. Lapsena piti lähteä elantoa hankkimaan ensin piikana taloissa ja sitten Värtsilän tehtaalla katiskaverkon teennissä. – Pelaan pesäpalloa, kotona ja joskus pesiskentällä. Tätä noin 13 kilometrin kunnioitettavaa kävelylenkkiä Hirvonen reippaili kolmesti viikossa. – Kyllä minä olen itseäni kiittänyt, kun aloin siihen hommaan. Parasta on lyyä ja kopitella. Vaikka periaatteessa hammockiinkin voi majoittua kahdestaan, voi se kuitenkin olla käytännössä hieman vaivalloista. Toinen vaihtoehtoinen puumajoite on viime aikoina markkinoille tullut tentsile, joka on ilmaan puiden väliin ripustettava teltta. Ratkaisu tähän on 360 asteen hyttysverkko, joka peittää hammockin täydellisesti. Koti-Karjala 2 Perjantai 27.7.2018 Toimittajan kynästä Kevyt tuulenvire pyyhkäisee kasvojani ja vierestäni kuuluu molskahdus. Hilkka Hirvosen rivitalo-osakkeen pihamaa kukkii ja kotia kaunistaa lukuisat hienot virkkaustyöt. Mitä teet mieluiten kesällä?. Vaikka olen minä tietysti kokenut vanhentuneeni ja sen myötä on pitänyt asettua pienempään pyöriöön. Joskus käyn isin ja papan kanssa veneilemässä. Yksi ongelma riippumaton kanssa kuitenkin on, sillä sen ripustamiseen täytyy löytää sopivat puut. – Oman äitini iän minä olen elänyt kohta jo kahteen kertaan. Kotiin palasin Oravaaran kautta. MONET Hirvosen ystävistä ovat jo kuolleet. Mila 3 vuotta tykkää tehdä kesällä kaikkea mahdollista. Kesäkuun puolivälissä 99 vuotta täyttänyt Hirvonen on Antintien rivitalojen kantaasukkaita. Päiväkodin pihalle Milalla on selvät suunnitelmat. Kotonaan Mila kertoo leikkivänsä hiekkalaatikolla värikkäillä pikkuautoillaan. Kilojen putoamista vauhditti Hirvosen tekemät pitkät kävelylenkit. – Viisvuotiaana pääsin jo kiertokouluun ja aloin oppia lukemaan. Riippumattoilu tarjoaa matalan kynnyksen ulkona nukkumiseen. Siivooja käy kerran kuukaudessa tekemässä perusteellisemman siivouksen, mutta muuten Hirvonen huolehtii itse päivittäisistä askareista. Hauki hyppää kaislikossa. Sanovat jotta satua haastat. Painoa lähti yli 20 kiloa noin kymmenen vuoden aikana ja urakan alussa Hirvonen oli jo yli 80-vuotias. – Siellä meillä on aamulla hartaushetki, ruokailut, jumppatuokiot ja usein pelataan bingoa. Yksinäisyydestä Hilkka Hirvonen ei ole kärsinyt, vaikka juttuseura onkin vähentynyt. Nykyisin myös monet matkailualan yrittäjät ovat alkaneet tarjota elämysyöpymisiä riippumatoissa tai tentsileissä. Upeita pitkiä virkattuja pitsiverhoja on syntynyt vuosien aikaan kaikkiaan 30. Ensimmäisenä lukijalle tulee varmasti, että entäs ne piinaavat itikat. Toki Suomessa ei tätä ongelmaa pitäisi olla muualla kuin Lapissa. On aika ummistaa silmät ja aloittaa yö riippumaton syleilyssä
Reijonen puhui myös tulevaisuudesta. PÄIVÄN aikana julkistettiin myös Vuoden Takoja. Hän kertoi, kuinka tärkeitä kesäiset tapahtumat ovat. Kylätalon pihalla sijaitsevan navetan vintillä esiintyi tanssiryhmä Djoi venäjältä ja myöhemmin siellä pääsi katsomaan Värtsilän kesäteatterin Rakkausresepti -näytelmää. Puheessaan kansanedustaja Reijonen tarttui myös koulutukseen. Vuoden Takojat takovat liikunnan puolesta Päivä avattiin virallisesti lipunnostolla. – Mikään juhlahan ei tule itsestään, vaan siinä täytyy olla talkoohenkeä. – Hyvät ystävät, Suomi ikääntyy, se on tosiasia. Mirja on ollut Värtsilän Kisa -aktiivi ja Erkki on tehnyt vuosikausia talvisin latuja Värtsilän alueelle, kertoo Värtsilän Pitäjäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Jaatinen . – Värtsiläläisten seura on ollut aktiivinen. – Kesätapahtumat yhdistävät sukuja, sukupolvia ja se on äärettömän tärkeää Suomessa. Palkinto meni tänä vuonna Mirja ja Erkki Kinnuselle . – Me tiedämme sen, että huoltovarmuus on tärkeässä roolissa ja sen takia, kun tänä vuonna on ollut maatalouden osalta kuuma vuosi eli vettä on tullut vähänlaisesti ja satotoiveet ovat heikot, on tärkeätä turvata huoltovarmuus ja se, että suomalaista ruokaa – lähiruokaa – on myöskin jatkossa saatavilla. Kun kuulin tuossa, että 44 kerta on nyt jo kun näitä kesäjuhlia pidetään, se on osoitus siitä, että täällä on aktiivista väkeä. Tarjolla oli paljon kaikenlaista toimintaa ja katseltavaa. Toimintaansa esittelemässä oli muun muassa Pelastuslaitos, Rajavartiolaitos ja Tulli. Reijonen haluaa turvata tieverkon hyvän kunnon myös syrjäseuduilla. – Vuoden Takojan perusteena on, että on tehnyt pitkäaikaisesti tai merkittävästi töitä paikkakunnan hyväksi. – Koulutus on hyvin keskeisessä merkityksessä kun puhutaan työstä ja työpaikoista. Vuoden Takoja palkitaan joka toinen vuosi. SPR oli tuonut paikalle Nallesairaalan, johon sai tuoda pehmoleluja hoidettavaksi. – Hyvältähän tämä tuntuu, hän kuitenkin lisäsi. Riistamiehet esittelivät linnunpönttösorvia, metsästyskoiria ja ekoaseammuntaa. Ihmiset tekevät ne tilaisuudet. Lopuksi kansanedustaja kiitteli paikallisia päivän järjestämisessä. 3 Perjantai 27.7.2018 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Aladár Bayer VÄRTSILÄ Kaisa Gröhn Värtsilässä järjestettiin tänä kesänä jo 44 Värtsilä-päivät. – Nyt kun talous ja työllisyys on saatu kohentumaan ja on oikeassa suunnassa, on tärkeätä, että me kaikki päättäjät pidämme huolen siitä, että vanheneva väestö saa hoitoa ja hoivaa. Tämän jälkeen avajaispuheen piti kansanedustaja Eero Reijonen . Myös palolaitos huomioi erityisesti lapsia tuomalla paikalle sähköauton, joka saikin suuren suosion pienempien osallistujien keskuudessa. – Koulutuksen avulla me voimme turvata nuorille näilläkin alueilla työmahdollisuuksia, jos se koulutus kohdennetaan oikein niille aloille, joilla sitä työtä on tarjolla. – He ovat tehneet vuosia yhdessä työtä Värtsilän liikunnan eteen. Edistänyt tätä yhteisöllisyyttä, mitä tällaisella pienellä paikkakunnalla on, kertoi päivän juontaja Jorma Summanen . Kylätalolla taas oli esillä useita näyttelyjä. Työuransa Erkki teki rajavartijana ja Mirja kaupan puolella. – Tämä oli aika yllättävä juttu, totesi Mirja. VÄRTSILÄ-PÄIVÄT avattiin lipunnostolla ja seppeleiden laskulla Nils Ludvig Arppen muistomerkille. Illalla oli myös mahdollisuus osallistua ”Taas kukkasilla kukkulat” -virsilauluiltaan Värtsilän kirkossa. Elävää musiikkia Kyläpäivillä esitti Kuisma Lipponen haitareineen sekä Vesa Honkanen ja Hannu Tikkanen , jotka musisoivat Martti Tahvanaisen runoja. Haluankin lausua parhaat kiitokset värtsiläläisten seuralle, että tämä kesäpäivä on jälleen saatu kasaan ja yleisöäkin on erittäin runsaasti. Ensimmäinen Takoja valittiin vuonna 1976, joten nyt valittiin historian kahdeskymmenestoinen Vuoden Takoja. Pilvisestä ja välillä sateisestakin ilmasta huolimatta paikalle saapui mukavasti ihmisiä. Lapsille oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimesta neljä pomppulinnaa, joissa viettää aikaa. – Me kaikki tiedämme sen, että tapaamiset kesän aikana ovat aina juhlaa ja kesäpäivät kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan. – Minusta on tärkeää se, että me päättäjät turvaamme sen, että maatalouden kannattavuus näissäkin olosuhteissa, jotka ovat poikkeuksellisia, voidaan turvata. – Liikenteen merkitys näillä alueilla on aina suuri. REIJONEN puuttui puheessaan myös maatalouteen. Mirja Kinnunen vastaanotti Vuoden Takoja -tittelin. Värtsilä-päivien aikana navetan vintillä esiintyi venäläinen tanssiyhtye Djoi.. Erkki Kinnunen ei itse päässyt paikalle. Siellä tanssittiin myös illan päätteeksi Laila Eskelisen ja Jorma Turusen tahtiin. Itse näen, että työpaikat ovat paras lääke syrjäytymisen ehkäisyssä. Nykyään molemmat ovat jo eläkkeellä. Ei pelkästään täällä PohjoisKarjalassa, vaan myöskin muualla
To 2.8. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 29.7. ja 14.8. Nämä tapaamiset ovat hyvin mieluisia. Koti-Karjala 4 Perjantai 27.7.2018 Sana sinulle Päivyri Seurakunnat 27. klo 8 takkahuone. Kiitos osanotosta. Mikko saatettiin haudan lepoon läheisten, sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa. Puvun yllesi sait. Timo. – 15.8., Pia Kangas 12.8. Piirit ja seurat: Yhteiskristillinen Yhtä perhettä-iltapäivä su 29.7. Ma 30.7. Olen kokenut sen suurena lahjana ja tuntenut vastuuta hoitaessani heitä. Ne ovat rakkauden tulosta, Luojamme aikaansaannoksia. Vapaapäivillä ja lomalla: Leena-Susanna Mikkonen 30.7. Mutta mitä kaikkea heiltä saankaan! Opin hetkessä elämistä, kiireen unohtamista. 16 Lähetysjumalanpalvelus, Dafoen perhe, tarjoilua. ei elintarvikejakelua, seuraava jakelu maanantaina 13.8. Toimisto on suljettu tiistaina 31.7., 7.8. Haapasalmentie 923. klo 18.00 Konevitsa -kvartetin konsertti kirkossa. asti, tarvittaessa yhteys Kiteen diakoniatoimistoon. klo 10.00 sanajumalanpalvelus, Kansanlähetyksen kirkkopyhä kirkossa, saarna Gerson Mgaya, lit. Kuollut: Sulo Henrik Kinnunen 88 v. Eläkeliiton P-K:n piirin kirkkopäivä. asti. Ei enää hän järvelle verkkojaan souda, ei metsistä rauhaa ja antimia nouda. /kesalahden-kappeliseurakunta. Lapsi on Jumalan lahja, ”Luojan kaunein ajatus” kuten Pia Perkiön sanoittamassa laulussa lauletaan. Ruokailu 10 €, ennakkoilmoittautuminen perjantaihin mennessä Kaisa Haloselle, p. Hepr. seurakuntatalo, Maiju Lassilan tie 16, to 2.8. Vivamon Raamattukylän Tuhlaajapoikanäytelmä ja Lavrenchukien konsertti. Klo 14.00 pihaseurat Olavi Sieviläisellä, Ruokkeentie 6 b, Mgaya, Kukkonen. 12:16. Kiteen kirkkoherranvirasto, Kappelintie 4, avoinna ma – to klo 9.00 – 14.00. Joskus pappikin saa olla mukana näissä juhlissa. Su 5.8. alkaen, klo 9 – 13. Niissä on olemassa eräs yhteinen piirre. klo 9 13, suljettu pe 10.8. ma – to klo 9 – 14, pe suljettu, puh. Kappeliseurakunnan toimisto (ent. Tuo pienokainen on Luojan lahja vanhemmille. Tääl on monen kesäpaikka, iso, taikka pieni vaikka. Pyydän ilmoittamaan mahdolliset ruoka-allergiat 0400 809 090 (Tuula) 12.8. Tulevan sunnuntain aihe on uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Täällä väki paikallinen, lunteeltansa karjalainen. Sera. mennessä. 045-111 9555, diakonia 040-739 1933. Jeesus on luvannut: ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. ima, Fiina, Olavi, Olli. Musiikki: Konevitsa -kvartetin konsertti Rääkkylän kirkossa ti 7.8. Lomalla: Satu Kinnunen 30.7. Jotenkin yhdistän heistä huolehtimisen juuri uskollisuuteen Jumalan lahjojen hoitamisessa. ja 17.8. Heistä juttuseuraa saa, olkoon aihe mikä vaan. Pieni lapsi on myös rakkauden tulos: vanhempien rakkauden, mutta myös Jumalan rakkauden. Diakoniatoimisto on suljettu 12.8. Kuollut: Aili Rauha Päivinen 99 v., Aili Katri Vanhanen 91 v., Kyösti Kalevi Tynkkynen 83 v., Viljo Isak Heinonen 77 v., Mikko Pietarinen 75 v., Viljo Olavi Rouvinen 73 v. Nyt maallisen arkemme murhetta vailla, tulet hän sytyttää toisilla mailla. Su 29.7. Kiteen kirkkoherranvirasto, Kappelintie 4 Kitee, avoinna ma–to klo 9 – 14. Siinä aikuisellekin hyvä ohje: ei pidä ottaa elämää liian vakavasti vaan muistaa aina myös leikki. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. ja tiistaisin 21.8. klo 12 Romolassa. – 12.8. – 22.8., Kaisamarja Stöckell 30.7. Tiistaina: Helena, Elena, ort. Käymmehän onnittelemassa syntymäpäiväsankareita myös seurakunnan puolesta, kun ikää on karttunut yli 80 vuotta ja meidät toivotetaan tervetulleeksi. Tarjoiluvastuu: Hutsi-Kiteenlahden piiri. 0400183509. JORMA KINNUNEN Luonnonkaunis Rääkkylä Kesä on perhejuhlien aikaa. Kiikkutuolivieras klo 13 Kirsi Hukka. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. Tarinatupa kesälomalla 3.9. klo 10.00 messu kirkossa, Mikkonen, Stöckell, kolehti MAF-Suomen Lähetyslentäjät ry:lle. www.kiteenseurakunta.. Lämmin kiitos osanotosta. Tervetuloa! KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.?. 6:37) ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Su 5.8. Keskiviikkona: Maire, ort. Tänne moni rientää kesän aikaan, ei matkan pituus haittaa lainkaan. Klo 11.00 Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus seurakuntasalissa, Gerson Mgaya, Raimo Kukkonen. Kitee Jumalanpalvelukset: Sanajumalanpalvelus Wanhan ajan tyyliin su 29.7. Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko Valamontie 4, Kitee Tohmajärven ev.lut. Mutta mieleenpainuvimmat työtehtävät ovat kesällä kuitenkin avioliittoon vihkimiset ja lasten kasteet. Silvo, Herman, Hemmo. 0400-183509. Leimo, Pauno, Nikolai, Niilo. Lapsityö: Päiväkerho v. ja 6.8. klo 10 kirkossa, Hukka, Gröhn Dimov. kirkkoherravirasto) avoinna perjantaina 27.7. 040 739 1886. klo 15-18 Yhteiskristillinen Yhtä perhettä -iltapäivä Puutarhatila Halosella, os. Jos olet syntynyt toukoja elokuun välisenä aikana, juhlit ”pyöreitä vuosia” keskellä suven suloisuutta. heinäkuuta 2018 Aurinko nousi tänään klo 4.11 ja laskee klo 21.59. Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11 Kesälahti, suljettu pe 27.7., avoinna pe 3.8. Loppuhartaus Ilmo Kurkola. On tapahtumaa moneen makuun, voi siitä antaa vaikka takuun. Tarkemmat tiedot Rääkkylän kappeliseurakunnan ilmoituksissa. Ilmo Kurkola, kanttorina Annikki Logrén. Sunnuntaina: Olli, Olavi, Uolevi, Uoti, ort. Vaellusmessu su 5.8. asti. Lapsi on täysin minun ”armoillani”: hän ei vielä yksin pärjää. On hyvät sieni, sekä marjamaat, ja järvistä myös kalaa saat. Sanotaanhan Laulujen laulussa ”Sen (rakkauden) hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.” Jumalan johdattamina kaksi ihmistä ovat löytäneet toisensa. Yhteystietoja: Virasto av. Haapasalmentie 923. Tarjoiluvastuu: Lähetyspiiri. puhelinasiointi ma – pe 9 14 puh. Hänen sanansa on Nyt! ; ei kohta tai huomenna. Yksi suurimmista Jumalan lahjoista on rakkaus ihmisten välillä. 0405860205. Kiittäen ja kaivaten Raimo perheineen Juhani perheineen Eila Taimi perheineen Heta perheineen Seija Veli perheineen Su 29.7. Paljon toki lapset vaativat huomiota ja hoitoa. Asiantuntevaa kukkaja hautauspalvelua Rakas veljemme Viljo Olavi ROUVINEN 7.12.1944 Kitee 26.6.2018 Kitee Metsien mies polkunsa päähän kulki, väsynyt matkaaja silmänsä sulki. Kolehti MAF-lähetyslentäjille. Vihkitoimituksessa pappi rukoilee avioparin puolesta ja pyytää Jumalan siunausta liitolle. 10: 14) Itse olen tänä kesänä saanut ihmetellä lapsen maailmaa ja kehitystä puuhaillessani omien lastenlasten kanssa. Kiikkutuolivieras klo 13 Matti Kostamo. Ti 7.8. Rakkaudella kaivaten Heikki ja Seija perheineen Sylvi ja Juha perheineen Liisa ja Erkki perheinen Taimi ja Seppo Tervetuloa viettämään rentoa iltapäivää seitsenkymppisen seurassa Vesa Tiittanen 18.8.2018 kello 14.00 alkaen Neulaniemeen, Neulaniementie 8, Juurikka. . Lauantaina: Atso, ort. Väliajalla mahdollisuus ruokailla ja kahvitella. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 2015 2013 syntyneille alkaa viikolla 36 Enkelinpesässä, ilmoittautumiset 17.8. Rukoillen käännyn illoin Jumalan puoleen. ”Hän on kaikessa kanssasi ja kantaa taakkojasi. mennessä puh. Ohjelma 12 €. Moni suku kokoontuu kesällä yhteen sukuseuran tapaamiseen. Opin huomaamaan, mikä riittää elämässä: ruoka, uni, ihmisen hellä kosketus ja sylissä olo. Kirsi Hukka, kanttorina Salla Kostamo. Soile, Soili, Ele. 18 Rukousilta. Kuollut: Tyyne Siviä Hirvonen 89 v. 9 Aamurukous, 18 Rukousilta Kesälahdella. Aamurukouspiiri ma 30.7. Vehmas luonto, puhtaat veet, ne täällä ei oo saastuneet. Olet ihme, taivaan lapsi, Luojan kaunein ajatus.” Siihen saan luottaa katsoessani rakkaita lapsia. Seurakunnat Alue tää kauniin kunnan, paikka monen mökkirannan. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Juha Aronen, Pertti Häkkinen. klo 10 liturgia. Mummon Kammari ma 6.8. Mummon Kammari ma 30.7. Messu su 5.8. Kun vanhemmat tuovat lapsen kasteelle parin kuukauden ikäisenä, hän pääsee Jumalan ikuisen varjelun ja rakkauden osalliseksi. klo 10 Tarinatuvalla. klo 10.00 messu kirkossa, Esikoiset ry:n kirkkopyhä, saarna Aarno Konttinen, lit. Ilmo Kurkola. Meillä ikävä on suunnaton. Ja välillä vähän leikitään. klo 18.00. Vietetään syntymäpäiviä ja juhlitaan hopeaja kultahäitä. Kim, Kimmo, Joosef. Säynejärven kyläkirkko su 5.8. klo 18.30 kylänrannassa, Kurkola. klo 10 kirkossa, saarna Sara Kurkola, lit. klo 12 Romolassa. Hyvää kesäpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Eesau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Unikeonpäivä, Heidi, ort. Puhelinasiointi ma – pe klo 9 – 14 puh. Kesälahden kappeliseurakunta Su 29.7. Maanantaina: Asta, ort. klo 13 Muljulan eräja riistapolulla, Hukka. Konsertti koostuu ortodoksisesta kirkkomusiikista ja venäläisistä ja ukrainalaisista kansanlauluista. Ti 31.7. Kirsi Hukka Kiteen srk-pastori ”Luojan kaunein ajatus” Rakas veljemme Mikko PIETARINEN 19.3.1943 9.7.2018 Jätit tuvan tutun, polut rakkaat ja pihamaat. klo 15-18 Puutarhatila Halosella, os. Kirpputori avoinna ti ja to klo 10 – 14. Iso kiitos kaikille Mikon hoitoon osallistuneille. Lisätietoja nettisivuilta. Kiitos kaikille Viljon hoitoon osallistuneille
Ehkä tuo luku on ollut hiljalleen laskemassa, mutta syitäkin lienee useita. Tänä kesänä uutta oli Puhoksen vanhan maantien suunnasta alueelle tuova komea silta. Laila Pullinen in Memoriam -näyttely esittelee taiteilijan viimeisimpiä töitä. klo 16. TIPU SUUTARISEN EMALITÖIDEN NÄYTTELY 30.6.–4.8. klo 14, ke 1.8. Ulkona pääasiallisesti katseltavat esillepanot ovat hyvä syy odottaa kunnon säätä. Pursiseura Ilmarinen on lukuisina vuosina auliisti kantanut oman kortensa kekoon. Valokuvaajana Raimo Rouvinen, kuvantekijänä Sari Rinkinen. Vuosi on silloin 2023, jolloin samalla tulisi juhlituksi suomalaisen höyrylaivaliikenteen 190-vuotismerkkipaalu. Nymanin museoalueella. . Maiju Lassila –näyttely 28.6.-5.8. Rääkkylän oma Riäkkyteatteri tuo Paksuniemen uudelle näyttämölle versionsa klassikkoteoksesta Jäniksen vuosi. klo 14 ja 18 ja su 5.8. Heppakorttinäyttely Rääkkylän kirjastossa heinäkuun loppuun saakka. Leo Karppasen Saiho -ateljee avoinna sopimuksen mukaan, soita 040 770 3577. ikkaa, maalauksia ja piirustuksia. . TOHMAJÄRVI . . KESÄLAHTI . Kuvat ja esineistö : Vappu Eskelinen. Luontovalokuvanäyttely 25.6.–5.8. Värtsilän kesäteatteri: RAKKAUSRESEPTI 24.6.–5.8. Vapaa pääsy. ma– to 10–17 ja pe 10–15 . Keskustelussa Jens Andersenin teos ”Astrid Lindgren: tämä päivä,yksi elämä.” . Onneksi hyvin pahoja sadepäiviä on sattunut Puhostapahtumaan harvoin. Työnäytökset ovat Puhoksessa perinteistä näkemistä. Saarion voimalaitosmuseon näyttely 30.6.–28.7. Valokuvia ovat koonneet Helena Suvanto, Maija Hakulinen, Eerika Hakulinen, Tuomo Flinkman, Jorma Gröhn ja Hannu-Heikki Hakulinen. Lukupiiri Satamakahvilassa pe 27.7. Kesälahti-seura. Museossa perusnäyttelynb lisäksi Watteja, voltteja ja virtaa –näyttely. Aittanäyttelyssä Lea Grönqvist-Hausenin Rakukeramiikka ja taidetekstiilejä, Raili Ahon maalauksia ja installaatio ”Lapsen muistoja 1950 -luvulta”. Silkkipartion taidekahvilan Vohvelitorstait 28.6.– 9.8. ikkaa, kuivapastelliteoksia, öljymaalauksia ja kiinalaisia tussimaalauksia. Mietinnän tarvetta on monilla suunnilla. Gra. ikkaa ja piirroksia. JOTAKIN UUTTA ovat puuhamiehet ja -naiset joka kesälle onnistuneet tuomaan ja luomaan. Tohmajärveläissyntyisen musiikkitaiteilija Katri Helenan omista materiaaleista koottu ainutlaatuinen nimikkonäyttely. Riihijärven Matkaparkissa. Vielä nelisen vuotta sitten Kuhmo ja Nurmes kokosivat parhaimmillaan yhteensä noin 14.000 kävijän joukon. Se näkyi erityisesti maamottorien, traktorien ja muiden koneiden määrässä. Ei ole aihetta vähätellä sen enempää Potsipäiviä, Kihausta, tai Värtsilä-päivien kotiseututapahtumia. . Esitykset Paksuniemen kesänäyttämöllä la 28.7. . Puhos mitä tämän jälkeen. Gra. Galleria Tienkorvassa, Pellikkalantie 2. Osa maalauksista ja piirustuksista teemalla ”Hetkiä Nymanin talossa”. . Aktiivisen joukon jäsenistä moni osallistuu myös Kyläparin Myllyteatterin toimintaan. Heinoniementie 27. 60-luvun musiikkia suomeksi ja englanniksi. . Oravinsalontie 1420. Parhaimmillaan on puhuttu kaksipäiväisen tapahtuman kokonaisyleisön määrän ylittäneen viidentuhannen kävijän kunnioitettavan luvun. ”VAHVASTI MAASSA” -taidenäyttely 2.7 – 4.8. Siellä on perinnettä pitkältä ajalta ja toimintaa kesätapahtumina on Kuhmon lisäksi Nurmeksessa ja kahtena viimeisenä kesänä Lieksassakin. Vaikka innostusta onkin paljon, säiden haltijaan asti sen voima ei riitä. PUUTARHASSA 2018 -taidenäyttely 2.7.–5.8. . Kaisa Jussilan ”Pieni vahva tyttö” -näyttely 14.6. Uusi ja iloinen komedia Rakkautta ja trasselia on lämmin kertomus kolmesta veljksestä, isä Ukko Armastuksesta, autokorjaamosta ja pikkukylän omalaatuisesta elämästä. Järkevältä tuntuu sekin, ettei etelän kalliita artisteja haluta jakamaan jo päältä ison työn takana muutenkin olevaa kassavirtaa. . Sen sijaan kuhmolaisten omia näytteillepanijoita oli selvästi aikaisempaa vähemmän. Värtsilän kesäteatteri esittää kesällä 2018 Tanja Puustinen-Kiljunen kirjoittaman komedianäytelmän Rakkausresepti. ma–pe 10–18, la 10–16. klo 14. Rinkilänmäki, Akkala 20 , joka pv. Kesänäyttely ateljeessa ja aitassa. . Onkohan jonkinlainen näyttelyväsymys iskenyt muuten niin sitkeäksi tunnettuun Kainuun kansaan. klo 12– 15. Niistä ajoista suunta on ollut jokseenkin tasaisesti aleneva. Näyttely on avoinna 11.6.–27.7. Kyläntie 9, Hummovaara. Niille on Keski-Karjalassa omat puuhaajansa. klo 18, pe 3.8. Oli ”höyrytanssiaisia” Puhoksen navetalla, joskus osuuskaupan piha-alueella kirkonkylässä. klo 19, su 5.8. Jäniksen vuosi –kesäteatteriesitys. Hieman eri suunnassa, mutta miltei ”alueellamme”, ovat Puruveden Masinistit. klo 14. klo 15. Maiju Lassilan juhlavuoden kunniaksi pystytetty näyttely kertoo Algot Untolan vaiheista. . Eläkööt ja voikoot hyvin kaikki! VUONNA 1983 Puhoksessa juhlittiin teemalla ”Höyrylaiva 150 vuotta Suomessa”. Monia vuosikymmeniä sitä ennenkin yriteltiin höyrylaivateemaista kesätapahtumaa niin Puhoksessa kuin Kiteen keskustassakin. Ohjaus: Veijo Tikka. Järj. Jämeriä kantoja on olemassa, ettei tänne olla luomassa uusia musiikkifestivaaleja. klo 15. Varmaa on että talkooporukka laittaa taas mietintämyssyt päähän tulevien perinnepäivien sisällöstä. On ilman muuta selvää, että Keski-Karjala ansaitsee omat kesätapahtumansa. Taidenäyttely ja kirpputori Heinoniemen maamiesseuran talolla 26.7.– 29.7., 2.8.–5.8. Perusasioista tärkeäksi koetaan plus-merkkinen lopputulos, vaikka sen summa ei niin hirmuinen olisikaan. Veistoksia, gra. – 11.8. . Kesälahden Sovintolassa. Mustavalkovalokuvia maaseudun elämästä 70 luvulta alkaen ja ajatuksia herättäviä maalauksia elämästä. su 29.7. RÄÄKKYLÄ . ke 1.8. Perinnekoneteema ja perinne yleensä ovat saaneet oman osansa ohjelmasisällössä. Navetta alkaa olla hienossa kunnossa. . Silti saattaisi olla ainakin kokeilun arvoinen juttu palauttaa Puhos-tapahtumaan entisten aikojen ”höyrytanssiaiset” navetan suojiin lauantai-illaksi. . Lemminkäiset konsertti Kesälahden torilla su 29.7. Ohjaus Kirsi Koskelo. Maritta Laitisen ”Inspiraatioita” -näyttely Koivikon Kartanossa 15.9.2018 asti. Mieluiten sellaiset, joitten taakse koko alue voisi kokosydämisesti asettua. . Ohjaus ja käsikirjoitus: Tarja Jänis. juhlaregatta saatiin Saimaan Wanhat höyrylaivat-osastona käymään myös Rääkkylässä. Juhlavuosi 150 antoi pysyvän sysäyksen jatkolle juuri Puhoksessa. Kesälahden museoalueella, avoinna ma-pe klo 11–17, la 10– 15. Entisistä kesälahtelaisista koostuva flowerpowerloveandpeace –bändi. . RAKKAUTTA JA TRASSELIA 27.6.-4.8. EHKÄ KANNATTAISI yrittää yhteistyön apua vaikkapa konekentän ilmeen uudistamiseen. . Nyt rompemyyjiä paikalla oli tähänastinen ennätys, kaiketi lajissaan Suomen suurin joukko tänä kesänä. Koti-Karjala Perjantai 27.7.2018 5 Kulttuuri-ikkuna KITEE . Heillä on omiakin tapahtumia, mutta kysyvää ei laiteta! Jos taas haluaa oppia ”alalla” pitempään olleilta, kannattaisi vaihtaa mielipiteitä vaikka Kuhmon Mobilistien puuhamiesten kanssa. Tuomo Erosen kuvaama ja kokoama luontovalokuvanäyttely Järventauksen Seurapirtillä. Navettagalleriassa ja rauniopuutarhassa Hellyysveistoksia ja ”Häähuone” –installaatio. Kauppakeskus Kupiaisessa. Katri Helena -näyttely Nymanin Renkituvan kahviossa 25.6.–5.8. – 5.8. Komea tillirakennus vuodelta 1908 jossa alkuperäinen koneistus. 12 – 18 . Esitykset su 29.7. TALKOOPORUKKA on kasvanut. Avoinna joka päivä klo 12-18. Ilomantsissa on innostunut porukka, samoin Polvijärvellä. . Sovintolan Martta -kammarissa ESSI PITKÄSEN NÄYTTELY ”Variksia” 9.6. Jopa tasavallan presidentti kunnioitti läsnäolollaan tilaisuutta. Kiteen kirjastossa heinäkuun loppuun Kiteeläistä elämänmenoa entisaikaan – valokuvanäyttely, Kitee-Seura 60 vuotta juhlanäyttely. (loppuunmyyty) klo 19 ja la 4.8. Pekka Havukainen Taustalla on melkoinen valikoima mopoja. KESÄNÄYTTELYT 21.7.–4.8.2018 Suorannantie 5, avoinna päivittäin 14–18. Jos se ajoitettaisiin perinnepäivien viikonloppuun, kyseessä olisi merkittävän iso yleisömagneetti ja tuki koko tapahtumalle. Kyläparin myllyteatterissa. OLI HIENO JUTTU, että Suomen Höyrypursiseuran Lappeenrannasta lähtenyt 50v. Rooleissa Anna Antikainen, Kalevi Harinen, Mammu Koskelo ja Anne Salin. Useimmat ovat Kantosyrjän kakstahti -porukan ajokkeja. Palautekaronkka lienee pian esillä. klo 18, la 4.8. Onhan meillä lähiseudulla tasokkaita omia artisteja, joiden esiintymispalkkiot eivät sentään kääntäne järjestäjien taskuja nurin. Tohmajärven museoalueella. klo 14 ja 18, su 29.7. Juhanantuvalla Katharina Benkwitzin Live Lemminkäinen taidenäyttely ja Leo Karppasen puuveistoksia. Tuskin sentään missikisat palaavat Puhokseen. Konsertti päättyy Mamas and Papas yhtyeen hittiin vuodelta 1966, sen on suomentanut bändin jäsen ja se kertoo Kesälahden ihanuudesta. Seuraava ison juhlan sijaintipaikka Höyrypursiseuralle voisi viiden vuoden kuluttua olla höyrylaiva Ilmarisen vesillelaskupaikka, Puhos. Tohmajärven taitokeskuksen kesänäyttelyssä Ristiin Rastiin on kirjottuja tekstiilejä sekä paikallisten posliinimaalareiden maalaamia kuvioita kirjontapistoin. Vapaa pääsy. Tässä eräs innokkaimmista puuhamiehistä, Kalle Hurskainen, syöttää kauraa maamoottorin pyörittämään puimakoneeseen.. Johannes Hämäläisen fantasiaja maisemamaalauksia 1.7.–31.7. . klo 15, ti 31.7. Riihijärven Maalaispäivät 29.7. Minulla on ehjät kädet, minä en pelkää kuolemaa -LAILA PULLISEN MUISTONÄYTTELY 9.6.–11.8. Joka torstai klo 12–19. klo 19, ke 1.8
– Jouluna nämä ovat tiernapoikina ja kylän lasten urheilukilpailujen aikaan näille on puettu myös numerolaput rintaan. – Kuvauksia tehdään koko ajan kolmella kameralla yhtä aikaa. Kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston tekemät vuoden 2018 talousarvion muutokset. – Mitenkään erityisesti näyttelijöitä ei ole valmennettu elokuvanäyttelemiseen. Koti-Karjala 6 Perjantai 27.7.2018 TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Maiju Lassila -teatterissa päättyi kesän näytäntökausi viime sunnuntaina, mutta alkuviikosta Ihalainen ja Vatanen jatkoivat edelleen teatterilla seikkailujaan. Kirkkovaltuusto päätti pappilan myyntihinnaksi 120 000 euroa, joka pohjautuu saatuihin kiinteistöarvioihin ja alueella myynnissä olevien vastaavien kiinteistöjen hintapyyntöihin. Festivaalin loppuhuipennusksena toimi Vivaldi Metal Project-konsertti, joka oli tapahtuman pääkonsertti, vaikka tapahtuma loppuikin Röskössä järjestettyyn hyväntekeväisyys konserttiin. Kesän näytöksen useammankin kerran nähnyt löytää elokuvasta kuitenkin varmasti jotain uutta. Ideoita sinkoili roolin toteuttamisesta. – Joissain kohdissa olemme tehneet tiivistyksiä ja vähän fuskaammekin katsojaa. Jaatinen kertoo olleensa intoa täynnä saadessaan tekstin käsiinsä ja sukeltaessaan Jussi Vataseksi. Kuva: Hannu Putkuri. Hyvin se lopulta on itselle istunut ja taitaa olla niin, että minun Vatasessa on aika paljon Teemu Jaatista. Katsomossa on saanut seurata toisten esiintymistä ja välillä menee väkisin nauruksi. Tuloja menosuuntia on muuteltu ja muutenkin kohtaukset näyttäytyvät katsojalle hieman eri tavalla kuin näytelmäversiossa. Tiistaina kokoontunut kirkkovaltuusto teki päätöksen kirkkoneuvoston esityksen mukaisesti antaa kiinteistön myyntitoimeksianto Joensuun Kiinteistömaailma Oy:lle. – Sopentieltä ostimme talon kesäpaikaksi vuonna 2005 ja muutama vuosi sitten asetuimme tänne mieheni kanssa pysyvästi. Mervi Venäläinen ohjasi näyttelijöitään elokuva. TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Akkalan-Jouhkolan nuorisoseuran talolla on esillä kylällä asuvan ITE-taiteilijan Leena Rauhalan akvarellimaalauksia. SEURAKUNTA on myymässä myös kolme Tohmajärveen rajautuvaa rantatonttia, joiden myyntihinnan kirkkovaltuusto hyväksyi neuvoston esityksen mukaan. ilis kuin näytelmäharjoituksissa. Sitten otetaan taas uudelleen kuvaus, Jaatinen naurahtaa. – Olemme tekemässä näytelmän elokuvamaista tallennetta, kertoi ohjaaja Mervi Venäläinen. Esitysajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon, Mervi Venäläinen kertoo. Kirkkovaltuuston tekemä myyntipäätös alistetaan vielä kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kyläkahvilan ja kesäkirpputorin toiminnan aloittaessa kymmenisen vuotta sitten Rauhala teki tien varsilla edelleen käytetyt mainoskyltit. Kirkkovaltuusto vahvisti vanhan pappilan myyntihinnan Viime perjantaina 20.7.2018 lehdessä ilmestyneessä Kitee International Music and Art Festival -kokonaisuudessa oli virheellisesti mainittu Jaana Rautiaisen sukunimeksi Lötjönen. lmattiin kesäteatterilla Katso video www.kotikarjala.. – Kolme päivää näin alkuviikosta meillä on varattuna kuvauksiin. Alunperin alijäämäiseksi jäänyt talousarvio korjaantunee kirkkovaltuuston puheenjohtaja Matti Perälän mukaan ylijäämäiseksi. lmauksissa on ollut melkein vielä hauskempaa kuin lavalla näytellessä. – Maiju Lassilan juhlavuoden kunniaksi halusimme tehdä jotain pysyvää, joka jää muistoksi ja koettavaksi myös tuleville sukupolville. – Kukaan meidän ryhmästä ei ole aiemmin tehnyt tällaista näytelmän . Taloutta tasapainottaa myös mahdolliset kiinteistökaupat. Muutamia vuosia sitten nuorisoseuran talon pihaan ilmestyivät Akkalan Akat eli puunkarahkoista ja kierrätysmateriaaleista Rauhalan tekemät hahmot, joiden asustus muuttuu ajankohdan mukaan. Kesäkodin ja rantatontin myyntihinnaksi vahvistettiin 40 000 €. – Asun itse tien alkupäässä ja Topi-koiraani lenkittäessä talot ja maisemat ovat tulleet tutuiksi. ELOKUVA noudattelee Venäläisen mukaan pitkälti näytelmän juoksutusta ja juonta. Maanantaina saimme kuvattua kohtaukset ensimmäiseen puoliaikaan saakka, kertoi Venäläinen tiistaina kuvaustauolla tehdyssä haastattelussa. Ylioppilashatut puolestaan ilmestyvät päähän silloin, kun kylällä juhlitaan uusia ylioppilaita, Rauhala kertoo yhteisön mukaan elävästä taiteesta. Se millaisessa formaatissa elokuva tulee saataville, jää vielä nähtäväksi. – Treeneissä sitten tuntui, ettei hommasta tule mitään, kun roolissa on niin paljon näyteltävää. päivänä tulee kuluneeksi tasan 150 vuotta Lassilan eli Algot Untolan syntymästä ja tavoite on, että sitä ennen elokuva on nähtävillä. Nyt ne tuntuvat suorastaan vilvoittavilta katsella. – Ajattelin että talvimaisemat sopivat hyvin näin kesään. lmatisointi toteutuu Tohmajärven kunnan rahoittamana ja teatteriyhdistyksen tuottamana. – Meille on iso etu siitä, että pääsimme kuvaamaan heti näytöskauden jälkeen. Kaikki ovat jaksaneet hyvin odottaa kuvauspaikalla omaa vuoroaan. Tapulin kunnostukseen on saatu puolestaan 7 500 euron rahoitus. ELOKUVA valmistuu syyskuun loppuun mennessä, mutta ensiesitysajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Näin säästytään monilta eri otoilta ja saadaan monipuolista kuvamateriaalia kerralla purkkiin. – Miulla on ollut lystiä! Näissä kuvauksissa on ollut vähän samanlainen . Tulitikkuja lainaamassa -elokuvaa . Nyt repliikit ovat vielä hyvässä muistissa ja tunnelma kohdallaan, Venäläinen toteaa tyytyväisenä. Myyntihinta pohjautuu saatuun kiinteistöarvioon ja paikallisten vastaavien rantatonttien myyntihintoihin. Lähikuvilla ja leikkauksilla saadaan Vatasen ja Ihalaisen ilmeisiin ja reaktioihin lisää eloa. lmatisointia ja useimmilla ei ole entuudestaan kokemusta elokuvan teosta, joten tilanne on hyvin herkullinen. Hyvin olemme edenneet. Työuraansa hän teki pitkään Kiteellä ja viimeisimmäksi Raumalla. seurakunta on laittamassa myyntiin Kirkkoniemessä sijaitsevan Vanhan Pappilan. RAUHALA on lähtöisin Timolasta. Kesäniemen tontin myyntihinnaksi vahvistettiin 25 000 euroa ja Kesärannan tontin hinnaksi 15 000 euroa. lut. Rauhalan töillä on pysyvä sija nuorisoseuran talon koristuksena. – Tuossa on Inkisen talo, Savolainen, senaattorin lato… ja viimeisenä tien päässä metsästysseuran Mutteri, Rauhala esittelee tauluja järjestyksessä. lmatisoinneissa. Tiedotusasiana kokouksessa todettiin, että Värtsilän kirkon ulkomaalausurakka annetaan kirkkoneuvoston valmisteltavaksi siten, että urakkatarjouspyynnöt lähetetään syksyllä 2018 niin, että ulkomaalaustyö tulee toteuttaa kevätja kesäkaudella 2019. Eivät ne valokuvamaisia ole kuitenkaan, vaan olen käyttänyt taiteilija vapautta. Oikaisu. – Joka tapauksessa näyttävä ensi-ilta ja yleisönäytös on luvassa. Nuorisoseurantalon pihamaalla laiduntavat Leena Rauhalan lapioista ja muusta kierrätysmateriaalista toteuttamat lehmät. Kuvauksesta, tekniikasta ja editoinnista vastaa Rookie Communications Ukko Tornin johdolla. – Marraskuun 28. Elokuva. Neuvoston tekemästä esityksestä laittaa rantatonttikiinteistöt OP:n Kiinteistökeskuksen välitykseen käytiin runsas yleiskeskustelu. Lisäksi toisin kuin pianisti Iiro Rantala itse muistaa, on hän vieraillut Kiteellä aiemmin kurssittaen Keski-Karjalan Musiikkiopiston oppilaita sekä samassa yhteydessä myös konsertoinut Kiteesalissa. Äänestyksen jälkeen kirkkovaltuusto päätyi palauttamaan myyntitoimeksiantopäätöksen uudelleen kirkkoneuvoston valmisteltavaksi. Leena maalasi Sopentien maisemia TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Tohmajärven ev. Rauhalan maalaukset valmistuivat viime talven aikana ja useissa kuvissa onkin mielenkiintoista valojen ja varjojen leikkiä hangella. Heinäkuun loppuun asti esillä oleva näyttely sisältää yksitoista taulua, joista jokaisessa on pihamaisema Akkalassa sijaitsevan Sopentien varrelta. – Otin sopivista kuvakulmista kännykkäkameralla kuvat ja niiden pohjalta maalasin omassa ateljeessani taulut. Tonteilla ei ole seurakunnan omistamia rakennuksia. Talousarvion laadinnan jälkeen kirkkohallitus on myöntänyt seurakunnalle 50 000 euroa harkinnanvaraista avustusta. Lisäksi konserteissa kävi yhteensä liki 1 000 kuulijaa. Lähes jokaisessa konsertissa vieraili ainakin 150 – 200 kuuntelijaa. Rohkeaan ja teatteriyleisössä hilpeyttä herättäneeseen saunakohtaukseen tulee elokuvassa savutehosteita. JUSSI VATASENA esiintyvä Teemu Jaatinen toteaa, että
Kitee 2 – Imatra 15.00 Suomisarja Su 29.7. 15) Kenet haluaisit nähdä sunnuntaina Rantakentän katsomossa. Millaista kanssakäyminen heidän kanssaan tänä päivänä on. Itse ne kaikki asiat pitää oppia kantapään kautta. Viikottain niitä tulee poikien kanssa tehtyä. Kyllä sitä ehtii muutakin urheilua harrastamaan; aika montaa eri palloilulajia. Saan myös hyvät edellytykset juoksujen lyömiseen, kun numero on sopiva. 8) Pari viikkoa sitten teit KiPan kanssa kolmen vuoden jatkosopimuksen. Mikä on suurinta herkkuasi. Paikallispelissä on hieman erilainen jännite ja tuntuu, että melkein koko kauden itsevarmuus on ollut esillä paljon meidän peleissä. Ja kyllä se rentous syntyy erilaisten tilanteiden kokemuksesta. Varsinkin KiPalla on ottelussa paljon pelissä. Ensimmäisen kerran KiPa ja JoMa iskivät yhteen Mehtimäellä kesäkuun puolivälissä. Kumurat ei pomppaa yli. Ei mitään erityistä ollut valmistautumisessa, samalla hyvällä kaavalla mentiin. Kitee – Joensuu 17.00 Super Pe 3.8. 13) Vieläkö isä-Mikko antaa vinkkejä pelaamiseen. Kavereita ollaan keskenään kaikki ja Pekkisen sekä Kettusen kanssa tulee aikaakin vietettyä enemmän. On mahdollista, että paikka on varmistunut torstai-illan toiseksi viimeisellä kierroksella, mutta yhtä lailla mahdollista on, että ylemmän jatkosarjan joukkueet ovat selvillä vasta päätöskierroksen jälkeen. Entä ne saaliit. Kunnareita tulee mietittyä vain siinä hetkessä, kun saa pelissä pesät kierrettyä. 10) Kevätkierroksen ottelu Mehtimäellä päättyi 0-1. Maistuiko. Miten ne naisasiat. Kiteeläisiä kiinnostaa varmasti myös Ville Postin rooli. Nyt viimeistään konkretisoituu kolmen pisteen voittojen arvo. Jokerina, koska on pelottavan pitkä takakentälle. Jussila on tuonut tähän mennessä 35 juoksua ja lyönyt 140 kärkilyöntiä. Terveisesi hänelle. Varmaan siitä, että takapuolella on toisen pesiskentän verran tilaa, minne jännitettäessä pallo menee herkemmin. Mistä ammennat rentouden. 11) JoMan joukkueessa pelaa neljä viime syksynä KiPan riveissä A-poikien SM-kultaa huuhtonutta pelaajaa (Konsta Piironen, Konsta Kettunen, Hannes Pekkinen ja Matias Hänninen). Sytytystä ei tarvitse yhtään mistään hakea. 6) Lyöjätilastossa olet 22 ottelun jälkeen 6+28 juoksulla 19. Se haluaisi nähdä mahdollisimman monta Karjalan hegemoniakamppailua. Hän siirtyi kesken kauden JoMaan loukkaantumisista kärsineen Lauri Kivisen paikalle. Näin kesäisin kuuluu aika usein. Voisi kuvitella, että KiPa olisi JoMalle ja JoMa KiPalle mieluisin vastustaja, kun ottelut mitalipeleihin pääsystä alkavat. JoMa tulee varmasti sisuuntuneena edellisen derbyn jäljiltä. 14) Joko JoMa voittaa tällä kaudella SM-kultaa. Huippu ilmapiiri joukkueessa ja se, että saa Rantakentällä pelata. Se riippuu ihan joukkueen loppukauden kunnosta ja avainpelaajien ratkaisukyvystä. Suurimmalta osin se perustuu itseluottamukseen ja ratkaisuhalukkuuteen. Aleksi Rautiaisella lyötyjä juoksuja on 39. Hän on pelannut sekä kakkoskopparina että jokerina. KiPa on niiden suhteen Raahea ja Hyvinkäätä vastaan heikoilla. 7) Olemuksesi kentällä etenkin ulkopelissä on rennon oloinen. Viime vuoden runkosarjan ykkönen ajattelee varmasti samalla tavalla kuin muutkin kärkijoukkueet; se haluaa puolivälieriin mahdollisimman helpon vastustajan. Mikä painoi eniten vaakakupissa sopimusta tehdessäsi. Henkseleitä paukuttelemalla ei saa lisää onnistumisia, joten pidetään napit vielä toistaiseksi kiinni. Kyllä Poika saisi minun puolesta itärajalle päin hivuttautua. Potentiaalinen joukkue, jolla on ainekset vaikka mihin. Tätä ennakkojuttua kirjoitettaessa ylemmän jatkosarjan paikka ei ole vielä varma. Haluaisin nähdä Onttolan kovimman alokkaan Valtteri Räsäsen. Olisivatko menneet kuumuutta pakoon niin kuin kalatkin. Edellä ovat vain Teemu Nikkanen ja Pertti Ruuska. ja kärkilyöntitilastossa 105 pisteellä 31. Sen verran saa aina saalista, että ruokapöytään asti riittää. JoMan kotiutusvastuu on tänä kesänä ollut aikaisempien kausien tapaan pitkälti jykevän Juha Niemen harteilla. Kuluvalla kaudella JoMan pistejahtia ovat vaikeuttaneet lukuisat loukkaantumiset. Ainahan se ahven maistuu. Kuva: Niilo Hirvonen. Joukkue ei ole päässyt läheskään aina pelaamaan parhaalla rosterillaan, kun pelaaja toisensa jälkeen on joutunut olemaan sivussa erilaisten vaivojen takia. Sivullisen silmin katsottuna KiPan pelistä huokui itsevarmuus. Niitä näitä –palstalla saadaan tällä kertaa lukea SamuKalle Varosen mietteitä tulevasta pelistä ja vähän muustakin. Kitee – Vimpeli 18.00 A-pojat puolivälierä. 9) Tulevana sunnuntaina alkusarjan päätösottelussa vastassa Joensuun Maila. Pysyvätkö paidan napit kiinni. 5) Olet 22 ottelun jälkeen kuudes kunnaritilastossa yhdessä Matti Latvalan ja Mikko Kanalan kanssa. Tällä kaudella jännitettä ovat olleet omiaan lisäämään pelaajasiirrot, kun Hannes Pekkinen siirtyi viime kauden päätteeksi joensuulaismiehistöön ja SamuKalle Varonen teki päinvastaisen siirron. KITEE Jouko Väistö Pesäpallon runkosarja huipentuu alkusarjan osalta sunnuntaina Rantakentällä pelattavaan Kiteen Pallon ja Joensuun Mailan paikallisderbyyn. PAIKALLISDERBY herättää aina tavallista enemmän mielenkiintoa. sijalla, kun esimerkiksi Hannes Pekkisellä on 20 pelin jälkeen koossa 10 juoksua (68.) ja 43 kärkilyöntipistettä (136.) Mihin menestyksesi perustuu. Hän on ennen kahta viimeistä kierrosta lyönyt 1+80 juoksua. Ne ovat valmiina tallessa. 12) Ville Posti siirtyi kesken kauden JoMan riveihin. Miltä se sinusta pelaajana tuntui ja oliko peliin valmistautumisessa jotakin spesiaalia. Joensuun ja Kiteen yhteenottoa odottaa myös täkäläinen pesiskansa. Suurin herkku on oikein paistettu possun pihvi! 3) Onko tullut tehtyä uusia kalastusreissuja. Kuusi kunnaria tällä kaudella kiertäneen Samu-Kalle Varosen mukaan JoMa –peliin ei tarvitse sytykkeitä hakea. Etenijöinä ja pelin tekijöinä JoMan kärkikaksikon muodostavat kokeneet Tuomas Jussila ja Juha Puhtimäki. Mikäli ratkaisut jäävät sunnuntai-iltaan, on KiPa pakkopisteiden edessä kukistaakseen pahimmat kilpailijansa. Alkusarja huipentuu paikallisderbyyn KOTI-OTTELUT 2018 RANTAKENTÄLLÄ Pe 27.7. Kitee – Sotkamo 18.00 B-pojat La 28.7. Kummassa roolissa haluaisit nähdä hänet Rantakentällä. Tuli syötyä. Nyt pahin loukkaantumissuma alkaa olla takana, sillä viime tiistain pelissä Kouvolaa vastaan joukkueesta puuttui vain Konsta Kettunen sekä pitempiaikainen poissaolija Lauri Kivinen. Tuolloin ottelu oli äärimmäisen tasainen ja päättyi KiPan voittoon supervuoron jälkeen 0-1 (3-3, 3-3, 0-1). Miltä tuntuu kuulua kunnarikunkkujen joukkoon. 2) Kuuluuko kala jatkuvasti ruokapöytääsi. Saalista tulee melko hyvin, kunhan ei ole Hurskaisen Topin veneessä! 4) Ehditkö harrastamaan muuta kuin kalastusta. Puhtimäen vastaavat lukemat ovat 27 ja 137. Millaisia tuntemuksia JoMa herättää. PISTEITÄ himoitsee JoMakin. Aika vähän ja näen sen hyvänä asiana. Se on jo valmiina tallessa tätä peliä varten. Koti-Karjala Perjantai 27.7.2018 7 Tule, näe, viihdy! Niitä näitä 1) Samu-Kalle Varonen, tuliko se 1,5-kiloinen köriläs syötyä. Naisrintamalla on hiljaista näin helteillä
Väliaikaruokailuun (10 €) ennakkoilmoittautuminen perjantaihin mennessä Kaisa Haloselle, p. Luvan numero on RA/2017/882 ja se on myönnetty Itä-Suomen poliisilaitoksen alueelle. Tarjalla on aiempaa kokemusta yrittäjyydestä Kokemäen liikuntaopiston kahvila-ravintolan pitäjänä ja lemmikkieläin hoitolan yrittäjänä. Nyt kaikki tarvittavat luvat ovat luotiratojen osalta kunnossa ja rakennustöitäkin on jo päästy aloittelemaan. Hopeatulos oli 224 pistettä. klo 9–17 Kukkapellolla on jo runsaasti kukkia ja perhosia! Karjalanruusun kukkapelto ja kuivakukkavarasto avoinna ma–la klo 10–16 ja su klo 12–16 syyskuun puoliväliin saakka. – Toimintaa on tarkoitus jatkaa edeltäjän linjoilla. Uusilla yrittäjillä on selvä työnjako – Tarja hoitaa keittiön puolen ja Jani palvelee asiakkaita tiskillä ja tekee juoksevia töitä. – Etsimme Yrityspörssin kautta majoitustai ravitsemusalan yritystä eri puolilta Suomea, Tarja kertoo. Jäsenyhdistykset ovat Kiteen ja Joensuun kaupungeista sekä Tohmajärven ja Rääkkylän kunnista. Hirvikisan voitti Pohjois-Savon Tarja Nyyssönen 182 ja luodikkokisan Kainuun Titta Pääkkönen 175 pisteellä. Voittoon ampuneesta Pohjois-Savon joukkueesta Pohjois-Karjalan tytöt jäivät 13 pisteen päähän. – Kehittämisideoita on kyllä syntynyt ja niitä harkinnan mukaan toteutamme, kertoi Tarja, 66. Paikalla myös kahvipuffetti. Karaoke-mahdollisuus voisi olla myös hyvä, kertoo Jani suunnitelmista. Saatuasi haasteen toimi näin: Ole hyvä ja maksa sopivaksi katsomasi haastemaksu, mielellään vähintään 10 euroa Keski-Karjalan Ampumaratayhdistyksen haastetilille FI66 5153 0420 1527 65 ja kirjoita nimesi sekä kahden tai kolmen haastamasi henkilön nimet viestiosioon. Minna saavutti metsästyshirvessä seitsemännen (161 pist.) ja metsästysluodikossa kahdeksannen (154) sijan. Uudet haasteet:. – Kysyntää olisi anniskelupaikalle ja olemme kumpikin suorittaneet juuri anniskelupassit. Jouko Ignatius tähtäsi SM-hopeaa Jouko Ignatius saavutti hopeaa viisikymppisten metsästyshirvessä viime viikonloppuna Kuopiossa. Kukkakuhhaus la–su 18.–19.8. Meiltä saa lounaaksi hyvää kotiruokaa ja kahvilassa on tarjolla leivonnaisia, Jani, 42, kertoo. Keski-Karjalan Ampumaratayhdistys on saanut luvan keräykselle Itä-Suomen Poliisilaitokselta. Haasteet julkaistaan viikottain Koti-Karjalassa. Hankkeessa on edetty lupaprosessi edellä. Vaihtoehtoina olivat muun muassa Inarissa oleva matkailuja elämysyritys, Yyterin kausiluontoinen ravintola ja kahvila-ravintola Aavasaksalla. 040 730 2067/Markku Lähde mukaan ampumaurheilukeskuksen haastekampanjaan Keski-Karjalan Ampumaratayhdistys on koko kuluvan vuosikymmenen ajan tehnyt valmistelutöitä ampumaurheilukeskuksen saamiseksi Tolosenmäkeen Aimon monitoimikeskukseen. Nyt Sinäkin pääset mukaan kauan vireillä olleen ja kovasti odotetun hankkeen toteutukseen osallistumalla kampanjaan ja viemällä haasteviestiä eteenpäin. Hyvin ovat ihmiset meidät vastaan ottaneet, Jani kertoo. Nyt kun toiminta on saatu hyvin käyntiin ja käytänteet tutuiksi, yrittäjät kutsuvat ihmisiä avajaisiin. Jarin tulos oli 171 ja Martin 149 pistettä. Jani on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja hän on toiminut aiemmin tulliylitarkastajana, tilintarkastajana ja Rikosvahinkoyksikön esittelijänä. – Olemme joka päivä auki aamukuudesta iltakuuteen. VÄRTSILÄÄN Tarja ja Jani päätyivät vuoden kestäneen etsinnän tuloksena. Kilpailun voitti PohjoisSavoa edustava Markku Jetsonen, jonka taulusta löytyi 192 pinnaa. 040 5860205. Ampumaratayhdistyksen jäsenistö koostuu metsästysja ampumaseuroista sekä reserviläisjärjestöistä. Mitään kaljakuppilaa emme kuitenkaan lähde tekemään. – Asiakkaat ovat olleet pääasiassa paikallisia, mutta jonkin verran myös venäläisiä ja Venäjällä tankkaamassa käyviä ihmisiä. YHTÄ PERHETTÄ -ILTAPÄIVÄ su 29.7. – Ihmiset vaikuttavat oikein mukavilta ja täällä puhutaan mukavaa murretta. Heinäkuun alussa toimeen tarttuivat Tarja ja Jani Joki, äiti ja poika, jotka muuttivat Värtsilään Suomen toiselta puolelta Porista. Mitaleitta Minnan ei kuitenkaan tarvinnut Kuopiosta kotiin palata, sillä hän kuului metsästysluodikossa Pohjois-Karjalan naisten hopeajoukkueeseen. Iloa kukista läpi kesän... Yleisen sarjan metsästysluodikon voitti Suur-Savon Aleksi Hännikäinen (186) ja ikämiesten metsästyshirven Keski-Suomen Hannu Kauppinen (178). Toistaiseksi olemme tehneet töitä kahdestaan, mutta toiveissa on saada palkattua yksi ekstraaja, Jani kertoo. Itä-Suomen poliisilaitokselle tehdyn lupahakemuksen mukaisesti tavoitteena on kerätä varoja tiestön, ratarakenteiden ja ampumakatosten rakentamiseen. – Omaa jaksamista on muistettava ajatella myös, hän toteaa. Hammaslahtelaisen, Tohmajärven-Värtsilän Metsästysseuraa edustavan Jari Leväniemen tarkkuus oikeutti kymmenenteen sijaan yleisen sarjan luodikkokilpailussa ja Martti ylsi niin ikään kymmenenneksi 70-vuotiaiden hirviammunnassa. P. Hän paukutteli 168 pinnaa, kun mestariksi ampuneen Uudenmaan Juha-Pekka Tissarisen tulos oli 181. Minnan kavereina mitalin ampuivat Tiina Hassinen ja Outi Konttinen. – Yrittäjänä olen nyt ensimmäistä kertaa ja tilintarkastuksetkin olen ulkoistanut, vaikka itselläkin olisi osaamista, hän naurahtaa. Osallistuminen käy kätevästi. Peruselintarvikkeita on tarjolla jo nyt. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu 28 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä noin 2.250 henkilöjäsentä. Mitali tuli viisikymppisten metsästyshirvessä 186 pisteellä. Finaaleihin Keski-Karjalan metsästysseuroja edustavista ampujista ylsivät myös Petri Karjalainen, Minna Suomalainen, Jari Leväniemi ja Martti Väistö. Hankkeen vauhdittamiseksi ja omarahoituksen kasaamiseksi ampumaratayhdistys on nyt yhteistyössä Koti-Karjalan kanssa käynnistämässä haastekampanjaa. klo15.00–18.30 yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. – Muutimme Niiralaan tähän ravintolan yläkertaan kesäkuussa. Vivamon Raamattukylän Tuhlaajapoika -näytelmä ja Lavrenchukien konsertti. Petri sijoittui 50-vuotiaiden metsästysluodikossa seitsemänneksi. Lupa on voimassa 4.7.–30.9.2018. Tarja ja Jani Joki pitävät Cafe Niiralassa avajaisia ensi viikon lauantaina. Halonen/ Puutarhatila Halonen Haapasalmentie 923, Rääkkylä Opasteet Kitee-Rääkkylä-Liperi -tieltä www.karjalanruusu.. Täytekakkukahvit on luvassa ensi viikon lauantaina. Tulevia tapahtumia: Karjalanruusu M. LOUNASTA Jokien ravintolasta saa viikon jokaisena päivänä. Koti-Karjala 8 Perjantai 27.7.2018 VÄRTSILÄ Riitta Hakulinen Kahvila-ravintola Cafe Niirala ennätti olla keväällä ja alkukesästä muutaman kuukauden kiinni edellisen yrittäjän lopetettua toimintansa. Cafe Niiralaan uudet yrittäjät Jouko Väistö Kiteeläislähtöinen Jouko Ignatius saavutti hopeaa viime viikonloppuna Kuopiossa pidetyissä Suomen Metsästäjäliiton SM-ammunnoissa. Pitää välillä ihan keskittyä kuuntelemaan, nauroi Tarja. Ajatuksissa yrittäjillä on ollut pieni ruokatavarakauppa ravintolan tyhjänä oleviin tiloihin. Haastekampanjassa kerätyt varat tilitetään 31.3.2019 mennessä. Tavoitteena on saada aikaan ampumaurheilukeskus, joka luo monipuoliset edellytykset ampumaurheilun ja metsästysammunnan harrastamiselle ja kilpailutoiminnalle Pohjois-Karjalan maakunnassa
Lande 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Isänmaan puolesta (12) 23.40 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16) 0.40 Rouva Ministeri (7) 1.35 Aallonmurtaja (16) 2.30 Salvation (12) 3.25 Arrow (12) 4.15 NCIS: New Orleans (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Transformers Rescue Bots (S) 6.25 LEGO Friends (S) 6.50 Angry Birds Blues (S) 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Ritariprinsessa Nella (S) 7.25 Kung Fu Panda (7) 7.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 7.55 Peukaloisen uudet retket 8.10 My Little Pony (S) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Candice sisustaa 9.30 Leijonan luola (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Suomen hauskin tavis (7) 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi. 6.53 Metkat Mesiläiset (S) 7.01 Laululeikit 7.05 Niksi-Nella (S) 7.12 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.25 Lassie (7) 7.29 Astroset (S) 7.41 Puutarhan tonttu 7.48 Pingu (S) 7.55 Ryhmä Hau (S) 8.24 Galaxi 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Playing House (7) 12.20 Playing House (7) 12.40 Playing House (7) 13.00 Playing House (7) 13.20 Playing House (7) 13.40 Playing House (7) 14.00 Playing House (7) 14.20 Playing House (7) 14.40 Kioski Show 15.00 Kummeli (7) 15.30 Latela 16.00 Uusi Päivä (S) 16.28 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Playing House (7) 19.20 Playing House (7) 19.40 Yhden illan juttu (16) 19.44 Yhden illan juttu (16) 19.47 Yhden illan juttu (16) 19.50 Yhden illan juttu (16) 19.52 Yhden illan juttu (16) 19.54 Yhden illan juttu (16) 20.00 Koukussa pornoon (12) 21.00 Luther (16) 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Kolme muskettisoturia (12) 6.30 Aamusää 6.55 Huomenta Suomi 9.05 Kesäterassi 9.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Leila leipoo Ranskassa 11.00 Formula 1: Unkarin osakilpailu 13.30 Remontilla rahoiksi 14.30 Remonttipiiskuri 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kotoisa 21.00 Stadi vs. 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.7. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (16) 23.50 Suomen huutokauppakeisari 0.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 1.50 Ex on the Beach Ruotsi (7) 2.50 Anthony Bourdain maailmalla 3.50 Stand Up! – SPESIAALI: Naurupartio (S) 4.50 Astral-TV 9.15 YLE FEM 9.15 Riistametsällä 10.00 Huutokauppakesä 11.00 Rantahotelli (S) 11.45 Herkkuja: Tryffeliunelmia 12.00 YLE TEEMA 12.00 Arvo Pärtin matkassa 13.00 Historia: Kuuban tarina 14.00 Kuninkaittemme jäljillä 15.10 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.55 Arkistojen salat 17.25 YLE FEM 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Minä osaan! (S) 18.09 Jontti tulee kylään 18.19 Maatalon elämää (S) 18.30 Elämä käännekohdassa 19.00 Jenni tapaa romaneja 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Rouvat ryöstäjinä (12) 20.30 Minun totuuteni 21.30 Elokuva: Lasketaan laituriin (7) 6.25 Toisenlaiset frendit 6.55 Ylen Aamu-tv 9.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Kahden ladun poikki (7) 14.20 Viulunrakentaja Jacob von der Lippe 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Suomi on suomalainen 16.20 Kesäksi kotiin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Prisma: Eläinäidit 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 The Same Sky – Isku sydämeen (12) 22.25 Siinä näkijä missä tekijä (12) 23.25 Yle Uutiset 23.30 Ulkolinja: Katolisen kirkon suojissa 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. a ensimmäinen (7) 7.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 7.55 Peukaloisen uudet retket (S) 8.10 Sonic Boom (7) 8.20 Sonic Boom (7) 8.35 K3 (S) 8.50 Angry Birds Piggy Tales 9.00 Maailman parhaat hupivideot 9.30 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 1 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Suomen hauskin tavis (7) 12.00 Leijonan luola USA 13.00 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 2, Power Stage 14.30 Pientä pilaa 14.35 Pientä pilaa 14.45 Maailman parhaat hupivideot 15.15 Elokuva: Asterix ja viikingit (7) 16.55 Pientä pilaa 17.00 Elokuva: Finding Neverland – tarinan lähteillä (7) 19.00 Vain elämää 20.00 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12) 23.00 Neste Ralli Finland: Sunnuntain parhaat 23.30 Elokuva: Casino Royale (12) 2.15 Pallon ympäri (S) 3.15 Suomen huutokauppakeisari 4.45 Astral-TV 8.30 YLE FEM 8.30 Alva (S) 8.43 Aisopoksen teatteri (S) 8.54 Lulun luontoseikkailut 9.00 Ystäväni Marlon (7) 9.11 Kirjajuttuja 9.12 Koiruli ja Kaija (S) 9.13 Bon (S) 9.16 Minä ja ritarini (7) 9.27 Stef. – keskiviikko 1.8.2018 Keskiviikko 1.8. Sunnuntai 29.7. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.. Koti-Karjala Perjantai 27.7.2018 9 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Villi Japani 9.00 Yle Uutiset 9.05 Katoava Pohjola: Turistien taivas 9.55 Yle Uutiset 10.00 Itse asiassa kuultuna: M.A. 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Heikoin lenkki 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Elä ja anna toisten kuolla (16) 23.30 Katastro. 6.53 Hyrräpäät (S) 7.04 Anniina Ballerina (S) 7.29 Kim ja Kai (S) 7.39 Planeetta Kosmo (S) 7.52 Onneli ja Anneli 8.05 Ryhmä Hau (S) 8.29 Uula ja Kuu (S) 8.45 Oktonautit (S) 8.59 Galaxi 9.01 Aappo ja Tööt (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.21 Otso ja sopulit (7) 9.28 Laita ittes likoon 9.34 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset 9.57 Tipu Touhukas (S) 10.00 Uusi Päivä (S) 10.27 Uusi Päivä (S) 10.55 Uusi Päivä (S) 11.23 Uusi Päivä (S) 11.50 Uusi Päivä (S) 12.18 Uusi Päivä (S) 12.50 Orankien äiti (12) 13.50 Satuhäät 14.40 Kätilömies (7) 15.02 Kätilömies (7) 15.25 Kätilömies (7) 15.47 Kätilömies (7) 16.10 Kätilömies (7) 16.33 Kätilömies (7) 17.00 Sohvaperunat 17.50 Tissit (7) 18.05 Kaikki hyvin, Pekka (12) 18.15 Kohteessa: Serbia 19.10 Jalkapallon EM U19: Loppuottelu 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Koukussa pornoon (12) 23.00 Girls (16) 23.25 Food Evolution 0.15 Uutiskkuna 8.00 Monchhichi (S) 8.15 Palomies Sami (S) 8.25 Muumilaakson tarinoita (S) 8.55 Alvin ja pikkuoravat (S) 9.10 Mona Vampyyri (S) 9.35 Kuninkaallinen akatemia (7) 10.00 Salatut elämät (7) 10.30 Salatut elämät (7) 11.00 Remonttipiiskuri 12.00 Remontilla rahoiksi 12.35 Burgerimies 13.30 Samassa liemessä 14.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.00 Top Gear 16.00 Mestareiden mestari 17.00 Kauhukeittiö 18.00 Ex-Onnelliset (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 Onnela (12) 20.00 Suomen paras palomies 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Formula 1 kooste: Unkarin osakilpailu 23.35 Vares – Kaidan tien kulkijat (16) 0.35 Sääntö-Suomi 1.30 Antti Holma ja maastamuuttajat 2.25 Kallista kipua (7) 3.20 Kallista kipua (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Transformers Rescue Bots (7) 6.25 Hisse Hoksausmaassa 6.40 LEGO City (7) 6.45 Myyrä ja Panda (S) 7.00 Angry Birds Blues (7) 7.05 Angry Birds Blues (S) 7.10 Disneyn esikoulu: So. TV 2 TV 1 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. n anatomia (12) 0.30 Arman Pohjantähden alla (7) 1.30 Napamiehet (S) 2.00 Ex on the Beach Ruotsi (7) 3.00 Anthony Bourdain maailmalla 4.00 Astral-TV 8.40 YLE FEM 8.40 Tyttöjen erämaaseikkailu 9.20 Tyttöjen erämaaseikkailu 10.00 Iloa puutarhasta 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.00 Tanskalainen maajussi 11.30 Kulutustavaratarkastajat 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 13.25 Taiteen maantiede: Ranska 14.15 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin 15.15 80-luku: Minä olen muistanut 16.05 Isä Matteon tutkimuksia 17.05 Giant (S) 17.25 YLE FEM 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7) 18.12 Inui (S) 18.19 Seikkailu Suomenlinnassa (S) 18.24 Korkeasaaren eläinlapset 18.30 Erämaan armoilla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Ajankuvia Tukholmasta 20.00 YLE TEEMA 20.00 Mercur (7) 20.45 Altai 30 päivässä 21.30 Tarinat taulujen takaa 22.00 Huuto syvyydestä (12) 23.00 Olive Kitteridge (12) 6.25 Toisenlaiset frendit 6.55 Ylen Aamu-tv 9.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Serenaadi sotatorvella (S) 14.35 Kivet kertovat 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Aarteenetsijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Puutarhan pelastajat 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Kommunismin jälkeen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Motherland – äitien sota (7) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Prisma: Eläinäidit 23.25 Raja jota ei ylitetä (16) 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 31.7. 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi. 6.52 Kuiske (S) 6.59 Kotkaperhe 7.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 7.17 Killen kimppakyyti (S) 7.28 Keppihevostalli 7.36 Pusse (S) 7.51 Askarrellaan 7.58 Vekarat! (S) 8.24 Galaxi 8.25 Urheiluhullut (S) 8.27 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Lofoottien kalamestari 13.00 Kielletyt koirarodut 13.30 Kohta 18 (12) 15.30 Kummeli (7) 16.00 Uusi Päivä (S) 16.27 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Playing House (7) 19.20 Playing House (7) 19.40 Wendy and The Refugee Neverland (12) 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 HasBeen (12) 22.13 HasBeen (12) 22.22 HasBeen (12) 22.36 HasBeen (12) 22.51 HasBeen (12) 23.03 HasBeen (12) 23.18 HasBeen (12) 23.34 HasBeen (12) 23.48 HasBeen (12) 0.09 HasBeen (12) 6.30 Aamusää 6.55 Huomenta Suomi 9.05 Kesäterassi 9.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (S) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Selviytyjät 15.30 Amazing Race 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Remonttipiiskuri 21.00 Radalla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (7) 23.35 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16) 0.35 Alasti-klubi 1.30 Billions (7) 2.35 Billions (12) 3.40 Arrow (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Transformers Rescue Bots (7) 6.25 LEGO Friends (S) 6.50 Angry Birds Blues (S) 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Ritariprinsessa Nella (S) 7.25 Kung Fu Panda (7) 7.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 7.55 Peukaloisen uudet retket (7) 8.10 Vili Vilperin seikkailut 8.25 Sonic Boom (7) 8.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 9.00 Candice sisustaa 9.30 Leijonan luola (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. Numminen 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Ensi-iltasäihkettä 12.35 He loivat Tanskan 13.25 Kaksi vanhaa tukkijätkää (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Tarinanmetsästäjät (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Historia: Maailman suurimmat juhlat 20.00 Suomi on suomalainen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Hyvä postimies (S) 22.50 Yle Uutiset 22.55 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 23.45 Murhaaja PohjoisKoreasta. Numminen 11.00 Yle Uutiset 11.05 Kesäksi kotiin 11.35 Dokumenttiprojekti: Lo and Behold (S) 13.10 Majakan kaksi puutarhaa 13.40 Historia: Kiinan unohdettu keisari 14.30 Toisenlaiset frendit 15.00 Yle Uutiset 15.05 SuomiLOVE 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Ensi-iltasäihkettä 16.35 Ruotsalaisia salaisuuksia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kennedyt (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Monimuotoinen Ranska 18.45 Tarinanmetsästäjät (12) 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 21.55 Ennen kuolemaa (16) 22.55 Pakolaishelvetti (12) 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.7. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Timantit ovat ikuisia (16) 23.25 Suomen huutokauppakeisari 0.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 1.25 Grillit huurussa (S) 2.25 Ex on the Beach Ruotsi (7) 3.25 Anthony Bourdain maailmalla 4.25 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Minun totuuteni 10.00 Elämä käännekohdassa 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.00 Leo juhlii maailmalla 11.30 Jenni tapaa romaneja 12.00 YLE TEEMA 12.00 Olive Kitteridge (12) 13.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 14.00 Viisi mestaritaloa: Le Cabanon 15.00 Punklandia 15.50 Vieraana: Suad 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.55 Arkistojen salat 17.25 YLE FEM 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Me kolme (S) 18.07 Lalla ja Mix (S) 18.12 Kaverini Tuuve (S) 18.26 BUU-arvoituksia (S) 18.30 Talot huokuvat historiaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Ajankuvia Tukholmasta 20.00 YLE TEEMA 20.00 Taiteen maantiede: Ranska 21.00 Historia: Unelma paremmasta elämästä 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) 22.50 Family Files – Perheeni tarina (S) TV-ohjelma sunnuntai 29.7. Tiistai 31.7. 6.52 Humps (S) 7.00 Ludovic (S) 7.14 I-hah-haa 7.19 Rikke (S) 7.25 Kikattava Kakkiainen 7.32 Sasu (S) 7.43 Noksu (S) 7.49 Ota koppi! 7.56 Kaapo (S) 8.23 Galaxi 8.24 Aappo ja Tööt (S) 8.31 Tenavat (7) 8.39 Tallitytöt 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Vita ja Wanda 12.18 Vita ja Wanda 12.34 Vita ja Wanda 12.55 Vita ja Wanda 13.14 Vita ja Wanda 13.35 Vita ja Wanda 13.56 Vita ja Wanda 14.15 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.18 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.20 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.23 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.26 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.40 Satuhäät 15.30 Kummeli (7) 16.00 Uusi Päivä (S) 16.27 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.10 Playing House (7) 19.30 Playing House (7) 19.50 Yhden illan juttu (16) 19.53 Yhden illan juttu (16) 19.55 Yhden illan juttu (16) 20.00 Kuinka nainen pokataan. (7) 9.39 ZombieLars (12) 9.54 Keltapaita (S) 9.55 Mysteerisaari (7) 10.06 Pax maan kamaralla (S) 10.19 Tappiset (S) 10.22 Bon (S) 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Kauppakaupunkien aarteita 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Jokapäiväinen leipämme (S) 13.15 Family Files – Perheeni tarina (S) 14.30 Jonas Kaufmann ja Puccini 16.25 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Alva (S) 18.13 Aisopoksen teatteri (S) 18.23 Lulun luontoseikkailut (S) 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Rantahotelli (S) 20.40 Tätä on vanhemmuus 21.00 Aika on meidän (12) 22.00 Dok: Demokratian hyvä viikko 6.25 Aarteenetsijät 6.55 Ylen Aamu-tv 9.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Pisara 11.05 Itse asiassa kuultuna: M.A. TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 Maanantai 30.7. 21.00 Henkesi edestä (12) 22.30 Satuhäät 23.20 Rakas kiven sisässä 6.30 Aamusää 6.55 Huomenta Suomi 9.05 Kesäterassi 9.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (7) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Rakas, ostin meille kodin 15.35 Näe minut 16.35 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Näe minut 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Radalla 0.35 Billions (7) 1.45 Billions (12) 2.50 Arrow (16) 3.45 I Dated a Psycho 5.00 Astral-TV 6.00 Transformers Rescue Bots (7) 6.25 LEGO Elves (7) 6.50 Angry Birds Piggy Tales 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Ritariprinsessa Nella (S) 7.25 Kung Fu Panda (7) 7.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.10 Vili Vilperin seikkailut 8.25 Sonic Boom (7) 8.35 My Little Pony(S) 9.00 Candice sisustaa 9.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi
Pelastuslaitos kävi sammuttamassa palon. Arkkupakastin 200 l, uutta vastaava. Kesälahdella, valtatie kuuden itäpuolella, Ylä-Kousajärven lähistöllä, hiekkakuopalla oli palanut käyttökelvottomaksi punainen Opelmerkkinen henkilöauto keskiviikkona noin kello 22. 0500 674697. Joensuulainen nainen ajoi henkilöautolla Joensuun suuntaan, kun Tikkalan suoralla, noin 200 metriä nopeusnäyttötaulusta Joensuun suuntaan, tuli hirvi tielle. Hän pomputti entisaikojen malliin onnistuen vaihtotilanteissa 100-prosenttisesti (seitsemän yritystä, seitsemän onnistumista). Autoon tuli peltivaurioita, henkilövahingoilta säästyttiin. Koti-Karjala 10 Perjantai 27.7.2018 Jouko Väistö Kiteen Pallo on tällä kaudella ottanut reippaasti Sotkamon Jymyn etumatkaa kiinni superpesiksessä. AVAUSJAKSOLLA KiPan juoksuista vastasivat Sami Partanen, Samu-Kalle Varonen ja Valentin Ikonen. Tästä saatiin oiva näyttö tiistaina, kun Jymy kuittasi kotikentällään täyden pistepotin lukemin 2-0 (5-3, 5-4). Keskustassa 2h+kk+s. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Vuokra 490 €. Jymy iski silloin kun oli iskun paikka. Läpilyönnillä kotijoukkue nousi tukalasta 2-3 –tappiotilanteesta 5-3 –jaksovoittoon. Hirvimiehet lähtivät jäljittämään mahdollisesti loukkaantunutta hirveä. Käsitellään sääntöjen kesäkokoukselle määräämät asiat. Kärkilyöntejä Topi keräsi viisi, joista neljä vaihdoista ja yhden kentällemenosta. 50 kuutiota, 1–3 m. Hallitukset. P. Saunallinen kaksio Kiteen keskustassa, hissitalo, 4. 050 5396178. Hirviporukkaan ilmoittautuminen. Puhoksen Erä ry:n KESÄKOKOUS su 5.8.2018. Hänelle siunaantui seitsemän vaihtotilannetta, joista kuusi päättyi etenijän ehtimiseen. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Hirvijaosto kokouksen jälkeen. Mallikkaasti sujui myös Topi Hurskaisen mailapeli. Se iski kummankin jakson voiton päätösvuorossa jokerien voimin. 050 4125790. Törmäyksen jälkeen hirvi jatkoi matkaansa metsään. Tervetuloa! Johtokunta 3 kpl väliovia, pyökki, uusia. 040 5917790. Johtokunta kokoontuu klo 14.00. Pauli Väyrynen Toimitsijamies Haetaan mustaherukan poimijoita Työ sopii työttömille, koululaisille/opiskelijoille ja eläkeläisille. Jymyn on voitostaan kiittäminen myös pelinrakentajia. Maksuunpanoluettelo nähtävänä 1.8.–11.8.2018 Leinovaarantie 16. Runsas osanotto suotavaa. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi perjantain Koti-Karjalassa. Koivurankaa n. Kakkosena palkittiin jälleen kerran erinomaista vaihtolyöntipeliä esittänyt Simo Rahunen. P. Ilmoittaja! Lehti jaetaan joka talouteen Kesälahdella ja Tohmajärvellä. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 16.00–18.00. Tervetuloa! Johtokunta Copyright: 2006 Michael Mepham. Huom! Mahdolliset karhujahtiin osallistuvat vieraat sekä heille nimetyt isännät on tiedettävä kesäkokouksessa. Työpaikan osoite: Nurmitie 5, 82490 Heinoniemi. 050 4038623. 2018 klo 14.00 metsästysmajalla. Kysy edullista ilmoitustilaa! Koulut alkavat -aluejakelu 3.8. Pinnat Puhtaiks, 045 3494070, pinnatpuhtaiks@gmail.com. Hän löi joukkueensa kaikki viisi juoksua. P. Sudoku-tehtävän 504 ratkaisu. 0400 917769. Jymy osoitti paremmuutensa ja kovuutensa jaksojen päätöshetkillä. Kokouksen jälkeen seuranmestaruushaulikkoammunnat. Remontoitu asunto, huippusijainnilla Rohtotiellä. 044 9155140. 0295 415 320 ma–pe klo 8.00–16.15. Lehdessä kerrotaan mm. P. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Helppo Tehtävä numero 505. Partanen sai myös yhden pelin ajan Valentin Ikosella lainassa olleen kultaisen kypärän takaisin itselleen pokattuaan ykköspalkinnon. Kirittävää silti edelleen on. P. Myös vaihtolyöjäjokeri Antti Hartikainen oli huippuiskussa. Työt alkavat 30.7.2018 ja kestää herukan satokauden loppuun. Tehtävä nro 505, helppo myytävänä MYYTÄVÄNÄ myytävänä VUOKRATTAVANA myytävänä TYÖSUORITUKSET myytävänä SEKALAISIA Suksjoen Erä ry KESÄKOKOUS su 5.8.2018 klo 15.00 Potoskavaaran majalla. Käsitellään kesäkokousasiat sekä vuosikokouksesta jääneet jäsenasiat. P. ENSIMMÄINEN jakso kääntyi Jymylle, kun kahden palon tilanteessa Lauri Rönkön lyönti ei tarttunut Samu-Kalle Varosen ”kauhaan”. Aloitetaan klo 9.00 majalla talkoilla ja kokous klo 13.00 osoitteessa Nuttulahdentie 16. 0500 271780, sähköposti: karppanen.jouko@gmail.com Kiteen Reserviupseerit & Kiteen Reserviläiset. P. 050 3669612. Hirvikolari ja autopalo Mainosmateriaalit viimeistään ma 30.7. Tohmajärvellä 4h+k+ sauna, 90 m 2 , pienkerrostalossa. klo 11.00 mennessä puh. Ykköskärjessä pelannut Jere Vikström hoiti hommansa 100-prosenttisesti (viisi yritystä, viisi onnistumista) ja kakkoskärki Saku Hakkarainen 67-prosenttisesta (kolme yritystä, kaksi onnistumista). Hänellä oli kolme kotiutustilannetta, mutta yksikään niistä ei tuottanut tulosta. Tilastojen perusteella ottelu oli tasainen. Saunalahden tiekunnan VUOSIKOKOUS lauantaina 11.8.2018 klo 13.00 Leinolassa, Leinovaarantie 4. kerros, Juhontiellä. Omat kuulosuojaimet mukaan. krs. Ottelun ratkaisuksi muodostui Jymyn rutiini. Käsitellään vuosikokousasiat sekä muut esille tulevat asiat. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Värtsilän Riistamiehet ry:n KESÄKOKOUS pidetään sunnuntaina 5.8. Siivouspalvelut KeskiKarjalassa yksityisille ja yrityksille. Yksi hyvä kotiutussauma tosin karkasi varkain käsistä, kun toisessa vuorossa Roopen lyöntivuorolla suora syöttö vedottiin vääräksi ja paloton ajolähtö vaihtui kolmeksi paloksi Toisella jaksolla Roope kuitenkin nousi pelin lopulliseksi ratkaisijaksi sivaltamalla 5-4 –voittojuoksun vastustamattomalla vedolla kakkospesän jatkeelta. Rönkkö oli muutenkin avausjakson avainpelaaja. Ykkösjokeri Roope Korhosen KiPa piti avausjaksolla hyvin aisoissa. P. Hetkeä aikaisemmin KiPakin teki kovan tempun kirimällä Antti-Jussi Toropaisen, Sami Partasen ja Valentin Ikosen kotiutuksilla 4-0 –tappiotilanteesta tasoihin. pitkää. Valitettavasti kovuus loppui tasoitukseen ja himoittu sarjapiste jäi saamatta. 040 7621784. Heti vapaa. mitä uutta lukuvuosi tuo tullessaan. Heti vapaa. Jymy jyräsi jaksojen lopussa Henkilöauto ja hirvi kolaroivat valtatie kuudella Tikkalassa keskiviikkona kello 23.05. Distributed by Tribune Media Services. P. tai poliisipäivystykseen p. Annetaan 3 kpl kaivonrenkaita. Prosenttiammunnat Närsäkkälän Erän ampumaradalla la 4.8.2018 klo 12.00 alkaen sekä ti 7.8. Kt-kaksio, 57 m 2 , valoisa ja hyväkuntoinen, 3. All rights reserved. Mahdollisia havaintoja autopaloon liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.. Tervetuloa! Johtokunta Kiteen Eräveikot ry:n KESÄKOKOUS 5.8.2018 klo 18.00 metsästysmajalla. Tervetuloa! Johtokunta Annetaan metsästäjille kiltti ja innokas suomenajokoiran/itäsiperianlaikan sekoitus, 8 vuotta. Jymy voitti kolmostilanteet 1813, mutta KiPa kärkilyönnit 39-38. Yhteyshenkilö Jouko Karppanen, p. Metsästysseura Salo-Kytät ry:n sääntömääräinen KESÄKOKOUS metsästysmajalla Rasisalossa su 5.8.2018 klo 15.00. Tervetuloa! Johtokunta Omakotitalo 116 m 2 Kiteen ydinkeskustassa. Kokouksen jälkeen karhuja hirvipalaveri. Hänellä oli KiPan korkein kärkilyöntiprosentti 71
Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. Kansanopistolla 1.8.2018 klo 12.00. www.kotikarjala.. Opastus Korkeakangas-Uusi-Värtsilä tieltä. Marketta Karhu p. Etuovi.com id: 7840861. Siistikuntoinen päätyhuoneisto. 050 320 0795. alv. klo 15 Ti 31.7. Tilaushinnat (sis. ja ilm. 0100 85160 ma–pe klo 8–16. Tervetuloa! Keski-Karjalan Rastin kuntosuunnistukset ke 1.8.2018 klo 16 Kantosyrjässä Kankaanrinteiden maastoissa. ilmaiseksi Ryhmät –10 henkilöä 2,50 m/hlö, yli 10 hlö 2,00 m/hlö aikuiset 5,00 m , lapset (6–12 v.) m –10 henkilöä 4,50 m /hlö, yli 10 hlö 4,00 m /hlö Tule ja tutustu perinteeseen KITEEN KOTISEUTUMUSEOSSA... klo 19 La 4.8. Näköislehti: Kesto 96 €/vuosi, määräaik. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni Toimitus: Aladár Bayer Tuija Marienberg Kari Sarkkinen Mainos/markkinointi Laskutus Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2018 040 546 2057 040 684 8425 040 684 8430 040 684 8427 040 684 8424 040 684 8431 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. 0400 377470.. 040 7061602. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin Puh. -näyttely! Esillä uudistettu ...JA SAVIKON KAUPPAMUSEOSSA (Savikontie 37) Esillä YLI 100 VUOTTA VANHASSA RAKENNUKSESSA: (lähellä kauppamuseota) MUSEOT AVOINNA 5.6.–12.8.2018 Ti–pe klo 11–17, la 11–15 ja su 12–15. alv. Avoinna Ma–pe 8.30–15.30 Asiakaspalvelu 040 684 8411 OIKEUSAPUTOIMISTO Hovintie 3, 82500 KITEE 029 566 0901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571 METSÄSTÄJÄKURSSI Kolmena iltana 6.–8.8.2018 klo 17.30–21.00 Koulutie 3, Kitee, kansalaisopiston kurssina. Linjaautokuljetus Kemiestä, linjaautoaukiolta, lähtee klo 9.30 Linja-auto ajaa Kirkkotietä Kirkkoniemeen. 12 kk 113 €. klo 19 Ke 1.8. alv. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,95 €, sis. 046 591 4917, ESITYKSET Su 29.7. Metsästäjänoppaita myynnissä Kiteellä, INFO-kirjakaupassa, myös www.riista.. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. 12 kk 103 €. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Tied. markkinointi@kotikarjala.. Sarvisalontie 59. ja 23.8. Opastusta aukioloaikojen ulkopuolella voi kysellä numeroista 050 401 9117, 044 273 0871 (Kotiseutumuseo) (Kauppamuseo) aikuiset 3 m, lapset alle 16 v. Veteraanit, puolisot, leskset, saattajat ja kannattajajäsenet TERVETULOA! Kyydin tarvitsijat, ottakaa yhteyttä puh. alv. tilaajapalvelu@kotikarjala.. Kuljetus tarvittaessa järjestetään. klo 20.00–00.30 Kaija Lustila RAJAVAARAN LAVA & Rubiini Eläkeliiton Tohmajärven yhdistys ry. klo 15 Lopppuunmyyty! Potoskavaarantie 47, 82500 Kitee PURUVESI-SEMINAARI JA PURUVEDEN MUIKUNPÄIVÄ 4.8.2018 Kerimäen Kirkkoranta lähialueineen Klo 10.00 – 11.40 FRESHABIT-katsauksia Valtiovallan tervehdys: Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Maastolounas (omakustanteinen, käteismaksu) Klo 12.20 – 15.00 Rasti 1: Tutustuminen Lautalahden vesienhoitorakenteisiin Rasti 2: Opastusta rantojen kunnostajille Rasti 3: Puruveden muikku ja kalojen käsittely Tilaisuuden päättäminen Kaikille avoin ja ilmainen Kahvitarjoilu klo 9.30 alkaen Tervetuloa! KITEE HUTSI RT 75,5 m 2 , hp. Tällä huoneistolla oma käyttöullakko. Kiteen Sotainvalidit, Kiteen Rintamaveteraanit ja Kiteen Sotaveteraanit Yhdistysten yhteinen KALAKEITTO Kiteen Ev. Tervetuloa! Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Soita 013 6100170. mv 1.54 € 1.49 € 1.31 € 1.31 € 1.31 € 4-väri 1.99 € 1.94 € 1.76 € 1.76 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,25 €, sis. toreilla: Liperi klo 9.00–9.30 Rääkkylä klo 10.00–10.30 Tohmajärvi klo 13.45–14.00 Kitee klo 14.30–15.15 Maukkaatmarjat.. Ilmoittautua voi netissä, www.kitee.. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. -73. Iltarastit Tolosenmäessä ma 30.7.2018 klo 16.00 alkaen. Hippo-cup. 68.000 €. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Kiteentie 23 (aivan keskustassa) NÄHTÄVILLÄ mm: KesU K e sä la h ti € Ti 31.7. 3h+k+kph +s, rv. Tervetuloa! Nyt hyvää LAPIN LAKKAA ma 30.7. alv. alv. Kitee-Kesälahden Syöpäosaston rantakala ti 14.8.2018 klo 12.00– Kesälahdella, Karjalan Kalamiesten majalla, os. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. Kiteen riistanhoitoyhdistys METSÄSTÄJÄTUTKINNOT Kiteen kaupungintalolla 9.8., 14.8. EL:n kirkkopäivä torstaina 2.8.2018. Taloyhtiössä tehty runsaasti hyviä korjauksia. Koti-Karjala Perjantai 27.7.2018 11 KESKI-KARJALA TOHMAJÄRVI KITEEKESÄLAHTI kylaparinmyllyteatteri@gmail.com sekä https://www.teatterivaraus.fi/kylaparinmyllyteatteri Liput 15/13/7 m , lippuvaraukset ja tiedustelut p. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,50 €/vuosi, määräaik. Tervetuloa! KeKaRa. 6.8.2018 mennessä Aunelle puh. 2x30 pmm 48,60 €, sis. Lisätiedot ja ilm. -sivuilta löytyy sähköinen opas. alv. Opastus 6-tie, Nesteen liittymä. Laskutuslisä 3,20 €, sis. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis
Mökkiläisten kesätapaamiseen pariskunta tuli kuitenkin suoraan Tampereelta. RÄÄKKYLÄ ON monille mökkiläisille kuin toinen koti, siellä vietetään lähes puolet vuodesta. MÖKKILÄISET TUOVAT kuntiin tuloja. 050 555 7443 Tervetuloa! Kosteantilanmatto Softstep lev. Mökkien yhteisomistus kiinnostaa nuoria aikuisia Tilat vapaa-ajan asukkaiden tapaamiselle tarjonneen Rääkkylä Folkin puheenjohtaja Mammu Koskelo kertoi Kihauksen kuulumisia. Vapaaajan asunnoista jo kolmasosa on ympärivuotisessa käytössä. Pitkienkin etäisyyksien päässä sijaitsevan omistusmökin ylläpitäminen on työlästä ja kallista. Kesäkotina on toiminut jo yli 20 vuotta vaatimaton mummonmökki. Muutos entiseen oli sen sijaan uusi paikka, Paksuniemen meijerisalista oli siirrytty Kihaus Folkin tapahtuma-alueelle koulukeskuksen tuntumaan. Mökkiläisille tarjolla on myös 150 päivän lomanettiliittymä. Kisaan osallistui 32 onkijaa. Selvitys kaksoiskuntalaisuudesta törmäsi kuitenkin perustuslaillisiin ongelmiin. – Rääkkylä Folk kutsui tänne, kun meijerisalin tila kävi jo ahtaaksi, selvensi kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kilpailussa punnittiin kilpailijan viisi suurinta kalaa. Aikuiset: 1) Jouni Asikainen 2520g 2)Timo Jalkanen 1055 3) Timo Ainola 376 4) Pirkko Asikainen 326 5) Ilmari Lehkonen 252 6) Teijo Kinnunen 206 7) Sirkka Kinnunen 174 8) Matti Räty 172 9) Raimo Riikonen 161 10) Ari Harinen 153 11) Esko Kärkkäinen 147 12) Esa Hirvonen 129 13) Anneli Makkonen 103 14) Niilo Kettunen 99 15) Esko Pakarinen 98 16) Simo Valkama 81 17) Helmi Vänskä 80 18) Saila Tarkkonen 79 19) Tuomas Eronen 54 20) Raili Kinnunen 51 21) Hilkka Asikainen 47 22) Henrik Rantanen 44 23) Nanna Nyholm 19. Kunnan järjestämän mökkiläisillan tutunoloinen ohjelma koostui puheista, musiikista ja kahvitarjoilusta. Näin käy myös Rääkkylässä, jossa on yli tuhat vapaa-ajan kiinteistöä. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE Värit: hiekka, tummanruskea, tummanharmaa, ja petroolinsininen /m (norm. Rääkkylän vetovoimatekijöitä, kaksoiskuntalaisuutta sekä asuntojen muuttamista ympärivuotiseen käyttöön. Tällöin myös mökkiläisten pääsy kunnan palveluita käyttämään helpottuisi. Kunnantalo pitää ovensa kiinni vielä elokuun ensimmäisen viikon. – Vapaa-ajan asuntojen muuttamista ympärivuotiseen käyttöön tulisi joustavoittaa. Paksuniemen onkimestaruudesta kilpailtiin viime viikon keskiviikkoiltana Rääkkylän kalakerhon ja satamakahvilan järjestämässä tapahtumassa. Rääkkylässä mökkiläisten näkemyksiä on selvitetty viimeksi kaksi vuotta sitten. Erinomainen käynnistysteho, tuote on hapotettu ja täysin käyttövalmis. Ota yhteyttä! 050 502 0367 • keti@keti.fi • www.keti.fi Ammattitaitoista parturi-kampaamopalvelua Asta, Elina Kiteentie 5, Kitee P. – Tullaan toukokuussa ja lokakuussa lähdetään sienten ja marjojen kanssa pois, kertoivat Kaarina Pesonen ja Aimo Partanen. Kaksoiskuntalaisuus puolestaan toisi maaseudulle kipeästi kaivattuja asukkaita ja verorahoja. – Uusi paikka on hyvä, väljät tilat ja luontoa ympärillä, kehui Kaarina Kihaus-aluetta. Myös terveyspalvelujen saanti huolettaa Leppästä. Rääkkylässä Kaarina ja Aimo arvostavat luontoa, rauhaa ja terveyspalveluja. fixuskitee@jdh.fi KITEE Kuukauden Fixut Merkillisen reilu. Tärkeimmän hän kuitenkin kiteytti näin: ” Rääkkylä rannoilla akkujas lattoo, vähemmän elämästäs vuosia kattoo.” Tampereelta suoraan vapaa-ajan asukkaiden tapaamiseen tulleet Kaarina Pesonen ja Aimo Partanen pitivät uusista tiloista. jdh.fi Merkillisen reilu. TERVEISET eduskunnasta toi puolestaan kansanedustaja Kari Kulmala. Työt hoituvat tarvittaessa kotoa käsin. Eläkeläispariskunnalle on tärkeää päästä välillä pois kaupungista. Mökkejä vuokrataan entistä herkemmin ja kannatusta saa myös yhteisomistaminen. Tulokset: Nuoret: 1) Leevi Pippuri 179g 2)Kaapo Karttunen 99 3) Jimi Tolvanen 52 4)Maija Karttunen 21 5) Miika Turunen nyky. Mökkiläisillassa puheen pitänyt Jorma on perillä päivän polttavista aiheista. Hyötyjiä ovat myös paikalliset yrittäjät -erityisesti ruokakaupat, rakennustarvikeliikkeet sekä puutarhat. UUTUUS! C 75 00 65 00 16 90 49 50 Vahva kotelo kestää tärinää ja kolhuja. – Miten kunnissa järjestetään asiat, että mökkiläiset voisivat rakentaa ilman lisäbyrokratiaa, kysyy Rääkkylän kesäasukas Jorma Leppänen. – Tie perille asti ja sähköt, pohtii puolestaan kansanedustaja Kari Kulmala. – Rääkkylässä on hyvä olla, painotti kansanedustaja. RÄÄKKYLÄ Uuna Kainulainen Suomessa on yli puoli miljoonaa tilastoitua vapaa-ajan asuntoa. – Täällä on väljää ja luontoa ympärillä, kehui pariskunta Kihausaluetta. Mitään jatkuvaa työleiriä nuoret aikuiset eivät halua. Sen sijaan yhteisomistuksessa vastuut ja kustannukset jakautuvat useammalle. Vielä viime vuonna tapahtuma järjestettiin tunnelmallisessa, mutta ahtaaksi käyneessä Paksuniemen meijerisalissa. 19,95/m). Syntyjään rääkkyläläisellä miehellä on ollut kesämökki Paksuniemessä jo vuodesta 1969. MAKSUTONTA NEUVONTAA alkaville ja toimiville yrityksille Keski-Karjalassa. Voittajaksi onki ylivoimaisesti 2,52 kg saaliilla Jouni Asikainen, jonka kalapussissa oli myös kaksi reilun kokoista lahnaa. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettiin perinteinen vapaa-ajan asukkaiden kesätapaaminen. Maaja metsätalousministeriön teettämän Mökkibarometri 2016 -selvityksen mukaan mökkiläiset jättävät vuosittain ympäri Suomea yli 6 miljardia euroa. Rääkkylän kunta järjestää myös ilmaisen kotitalouksien ongelmajätteiden keräyksen 1.8. KESÄISIN MAASEUTU elävöityy ja pienten kuntien väkimäärä jopa tuplaantuu. Tapahtumassa esiintyi myös Kihauspelimannit ja Duo Ikiruuhi. Pitkänlinjan kesäasukas on myös joensuulainen Jorma Kinnunen. – Nuoria kiinnostaa jakamistalous, selventää Leppänen. Sanottavaa oli niin maakuntauudistuksesta kuin vihapuheestakin. Muutostakin on havaittavissa. Kunnan ajankohtaisista asioista esille nousi ainakin Oriveden rantayleiskaavan tilanne, uudituneet kunnan nettisivut, kesätorit torstaisin sekä keväällä avattu kunnan työpaja Metelintiellä. Puheenvuorossaan hän käsitteli mm. Leppänen toimii virkamiehenä maaja metsätalousministeriön alaisessa saaristoasiain neuvottelukunnassa, joka vuosi sitten julkaisi Nuoret aikuiset mökkeilijöinä 2030 -selvitysraportin. Tässä asiassa Rääkkylä on ollut myötämielinen, iloitsi Kulmala. Rääkkylän vetovoimaisuutta lisää valokuitukaapeli. – Me halutaan vinkkejä siitä, miten mökkiläisten asioita voisi hoitaa paremmin, jatkaa Kulmala. Jouni Asikainen onki ylivoimaiseen voittoon Paksuniemen onkimestaruuskisan voittaja Jouni Asikainen nosti yli 2,5 kiloa kalaa. 60 cm 16,95 www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Näissä mökeissä on kaikki mukavuudet. Selvityksen mukaan mökkeily näyttäisi säilyttävän vahvan asemansa myös tulevaisuudessa. – Äiti oli täältä kotoisin, taustoitti Aimo. Myös 100 000 vakituista asuntoa on muutettu vapaa-ajan asunnoiksi. – Yhteys ei katkea, lupaili Valokuitu-osuuskunnan uusi puheenjohtaja Jukka Laasonen. Tilaisuuteen osallistui arviolta 70 mökkiläistä. Lisäksi tilastoimattomia mökkejä on arviolta vielä 100 000 lisää