pantit 3,60
50
Juissi
MEHUJUOMAT
marinoitu,
700 g (5,69/kg)
VOICROISSANT
kg
Etu K-Plussa-kortilla
Atria
Porsaan
ohut
KASLERIPIHVI
III OLUT
24-pack
rasia
pkt
kg
1
Meiltä saa
UÊ >?«ÕÀ?>?Ã?>
UÊ iL>L?>
UÊ>??>À>?
«iÀÕ???Ì>
UÊ->>>ÌÌ?>
29
49
Perhekokki
MAKSAPIHVIT
" Ê
Ê 1 t
200 g (6,45 kg)
Ei hyla,
ei rasvaton.
400 g (3,73/kg)
Herkkutorilta
Omista
uuneista
Valio
RAEJUUSTO
Atria
Wilhelm
GRILLIMAKKARAT
MAAKUNNAN
VUODEN 2013
YRITTÄJÄ
www.k-supermarket.?
8
90
11
90
Grillistä
nejärjestelyjä ollaan laajentamassa.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 3,7 milj.
euroa (sis. Uudet kaistat tulevat
sisämaasta rajanylityspaikalle ja rajanylityspaikalta valtakunnan rajalle.
Rakennushankkeen myötä
raja-asemalle valmistuu kaksi uutta tarkastuskaistaa sekä
lähtevälle että saapuvalle lii-
kenteelle.
Uusi ajorata liitetään rajalla nykyiseen ajorataan eli valtakunnanraja ylitetään jatkossakin nykyisestä aukosta.
Ratkaisu on tältä osin väliaikainen, muta tiedossa ei
myöskään ole, millä aikataululla Venäjän puolen liiken-
Liikennejärjestelyjen muutoksilla ennakoidaan kasvavan rajanylitysliikenteen tarpeita. Etenkin Värtsilän risteyksestä Tohmajärven suuntaan olevalla viidenkympin
-11%
Etu K-Plussa-kortilla
pkt
-23%
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman korttia 4,19 /pkt (4,98 kg).
Voimassa 2.7. alv 24 %). 3.4.2014 alkaen.
19
3
Taval l i sta parempi Ruok ak auppa
Palvelemme: ark. Uusille kaistoille päästään osittain
ajamaan mahdollisesti jo elosyyskuussa.
Uusien kaistojen rakentaminen tapahtuu pääsääntöisesti nykyisten liikenneväylien ulkopuolella. Tapahtumat on lähiopastettu ?Avoimet Kylät. Palveluksessasi
taksiihanus.?
0400 741 078
Koti-Karjala
Lauantai 28.6.2014
N:o 51
Irtonumero 1,30 ?
55. asti.
Hinnat voimassa ma?ke 30.6.?2.7., ellei toisin mainita.
KUPIAINEN
24pack
6x70 g (7,60/kg)
ei laktoositon
Suomi
rasia
Avoinna:
Ma-la 11-18, su 12-18
Kiteentie 6, KITEE
Pingviini
TUUTTI
TOMAATTI
99
96
3 24
Ilman korttia 0,98 /tlk (0,98/l)
99
TERVETULOA!
24x0,33 l (2,70/l)
sis. Vuonna 2013 rajan
ylitti noin 1,6 miljoonaa matkustajaa.
Niiralan rajanylityspaikan
liikenteen kasvu ja ajoittaiset
ruuhkahuiput sekä ennusteet
liikenteen tulevasta kehityksestä muun muassa Suomen
ja Venäjän mahdollisen viisumivapauden vuoksi edellyttävät valtatiellä 9 ja rajaasemalla toteutettavia tie- ja
liikennejärjestelymuutoksia
sekä rajatarkastusten sujuvuuden parantamista.
Rajanylitysliikennemäärien kasvuennusteen mukaan
rajanylittäjien määrä kasvaa
nykyisestä 1,6 miljoonasta vuoteen 2030 mennessä
enimmillään neljään miljoonaan ja vähintäänkin 1,9 miljoonaan.
Kari Sarkkinen
Kylät
avautuvat
Pohjois-Karjalassa järjestetään tänä vuonna Satakunnan, Hämeen ja Pohjois-Savon mallin mukaisesti ensimmäisen kerran Avoimet Kylät
-tapahtumia 1.-14.7.
Tällä kertaa mukana on 27
kylää ympäri Pohjois-Karjalaa. 8?21, la 8?18, su 12?18
petri.kupiainen@k-supermarket.. Tarjous voim. -tunnuksella merkityillä tauluilla.
Keski-Karjalassa Avoimet
Kylät -tapahtumia ovat lähteneet järjestämään Oravisalon ja Varpasalon yhteinen
Saimaan saariston kehittämisyhdistys ry Rääkkylässä,
Järventauksen kyläkirppis ja
kahvio sekä Akkalan ja Jouhkolan Tohmajärven eteläiset
kylät ry Tohmajärvellä.
Sinilevästä
ei vielä
havaintoja
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksella on leväseurannassa
22 paikkaa. info 0400 133 807
Niiralan tietyöt
etenevät hieman etuajassa
Niiralan tietöistä rajaliikenteelle koituva haitta
on ollut pientä.
Autoilijoiden tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota nopeusrajoituksiin.
Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtama hanke Valtatie
9 perusparantamisesta Niiralan rajanylityspaikan alueella käynnistyi rakennustöiden
osalta toukokuun alussa. Aikataulun mukaan hanke valmistuu marraskuussa 2014.
Uusien tiepohjien kantavien rakenteiden tekoon ollaan
pääsemässä heinäkuun alussa ja kuun puolivälin jälkeen
alkavat päällystystyöt. vuosikerta
EDULLISTA KESÄÄ
Broilerin
RINTALEIKE
kg
1
-10%
50 g (7,80/kg)
n. Urakoitsija
Oteran Oy:n työmaapäällikkö Markku Savolainen lähettää autoilijoille kuitenkin
terveisiä, että varovaisuutta
ja etenkin nopeusrajoituksia
tulisi noudattaa,
. Pienten
lapsien ja kotieläinten pääsy
veteen tulee estää, mikäli vedessä on runsaasti levää.. www.kupiainen.net
Kiteentie 6, Kitee, puh. Hankkeelle on myönnetty EU:n ENPI (European
Neighbourhood and Partnership Instrument) -osarahoitusta.
Ennakoidaan
tulevaa
Niiralan rajanylityspaikan tietyöt ovat pääsääntöisesti nykyisin liikennöitävien väylien ulkopuolella.
rajoitusalueella tuntuu autoilijoilla olevan liian kiire, Savolainen kertoo.
Uusia kaistoja
kolme kilometriä
Pohjois-Savon ELY-keskus
rakennuttaa uusia ajokaistoja
noin kolmen kilometrin matkalle. Työt
valmistuvat marraskuussa
2014. 0,39/kpl
7
1 l (0,88/l)
ei sokerittomat
80
Voimassa
30.6.?5.7.
3
rasia
Atria
Nauta-sika
JAUHELIHA
400 g (4,97/kg)
4 tlk
99
1 0
kg
Ilman korttia 27,60 /24-pack (3,03 l) sis.
pantit 3,60. Mukana olevat kylät ovat
valmistautuneet esittelemään
omaa kyläänsä, minkä lisäksi kaikissa paikoissa on myös
jotain muuta mielenkiintoista
ohjelmaa.
Tarjonta vaihtelee kylittäin,
mutta mukana on kirpputoreja, myyjäisiä, erilaisia kilpailuja ja näyttelyitä. Niirala on itärajan rajanylityspaikoista neljänneksi
vilkkain. Näissä kohteissa kesäkuun viimeisen viikon havaintopäivinä (24.25.6.2014) ei havaittu sinileviä, mutta juhannusviikonloppuna tehtiin kaksi runsaan
leväkukinnan havaintoa Heposelän Siikasalmesta ja Pyhäjärven Sorvanniemestä.
Kiteen Säynejärvessä havaittiin myös runsaasti levää.
Pyhäjärven alueelta tuli useita havaintoja vähäisestä leväesiintymästä.
Mikäli veteen ilmaantuu
silminnähden runsaasti levää, veden käyttöä uimiseen
tulee välttää, eikä leväpitoista
vettä tule käyttää talous-, sauna- eikä löylyvetenä
Kaupungin eteläisen kaupunginosan asukkaina haluamme
tuoda julki yhteisen näkemyksemme liittyen Kesälahden yläkoulun lakkauttamissuunnitelmiin vuonna 2018,
vedoten samalla kuntiemme
yhdistymissopimuksessa mainittuihin, tunnettuihin ja yhteisesti sovittuihin asioihin,
joiden toteutumisesta oikeutetusti haluamme pitää kiinni.
Mielestämme yläkoulun
lakkauttaminen huonontaa
lapsiperheiden asemaa, vaarantaa yläkoulu-ikäisten varhaisnuortemme terveyden ja
jaksamisen sekä heikentää
merkittävästi Kesälahden taajaman houkuttelevuutta lapsiystävällisenä ja peruspalveluita tarjoavana taajamana.
Lapselle / nuorelle kouluvuodet on ratkaiseva vaihe koko tulevan elämän kannalta. Lapselle /
nuorelle koulunkäynti merkitsee heidän omaa työtään,
jonka puitteisiin ja sisältöön
hän itse ei voi juuri vaikuttaa enempää kuin vanhempansakaan.
MLL Kesälahden vetoomuksen vastaanotti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Musikka
MLL:n puheenjohtaja Anne Lindeberg-Piiroiselta. Tansseissa käyn ja ehkä
jonkun kaljan otan.
Potsipäiviä hän kommentoi
seitsemän vuotta Tohmajärvellä asuneen kokemuksella:
. Se alkoi maanantaina kello 17.00
ja päättyi minun osaltani kello
22.00. Se ei
ole mahdollista, jos koulumatkoihin kuluu kohtuuttomasti aikaa.
Haluamme myös, että perheet saavat vastinetta verorahoilleen nykyisissä tiloissaan toimivan kirjaston palvelujen muodossa, joita koulu voi hyödyntää. Potsipäivät on ilman muuta hyvä tapahtuma. Ihmiset
näkevät siellä toisiaan. Kaupunginhallitus äänesti periaatteessa samoista säästöistä, joista muutamat
valtuutetut käyttivät
nimitystä kulukurssiasia, kun ei ole
rahaa mitä säästää.
Kaupungilla ei todellakaan ole säästöön
laitettavaa rahaa.
Halukkuuden osalta
on ryhmiä, joita ei
voi lomauttaa. On selvää, että
nyt tarvitaan tekoja eikä omien etujen ajamista.
?Turhoo kulunkii. Olemme
valmiita ja halukkaita osallistumaan talkoisiin, mutta emme lasten kustannuksella.
MLL:N KESÄLAHDEN
PAIKALLISYHDISTYS. Mukava tapahtuma. Tykkään Potsipäivistä.
Kun on pieniä lapsia, Potsipäivät on myös lapsille yksi
kesän tapaus.
Pauli Väisänen sanoo kiertelevänsä ja katselevansa.
. Sillä on suuri merkitys sosiaalisten ongelmien
ehkäisemisessä ja varhaisessa puuttumisessa ongelmatilanteisiin, liittyvätpä ne sitten
nuoren oppimiseen, sosiaaliseen käyttäytymiseen tai jo-
honkin asiaan perheen omassa tilanteessa, mikä heijastuu
lapsen koulunkäyntiin.
Kesälahden koulu on antanut oppilailleen hyvät lähtökohdat pienuudestaan huolimatta, ja esimerkiksi kansainvälinen ystävyyskouluyhteistyö sekä tukioppilastoiminta
ovat vuosikymmenten ajan
näkyneet koulun työssä. Siksi
lapsen / nuoren työhön ei pidä
mennä lisäämään rasitustekijöitä ylipitkien koulumatkojen ja siitä koituvien ylipitkien työpäivien muodossa.
Koululta on lupa odottaa
ihmisen kokoista toimintaa,
mikä tarkoittaa sitä, että työyhteisö - oppilaat, opettajat ja
muu henkilökunta - tuntevat
toisensa ja vanhemmatkaan
eivät jää kasvottomiksi toisilleen. Kesälahden yläkoulussa
tämä on ollut mahdollista, ja
se on luonut tärkeän viihtyvyys- ja turvallisuustekijän,
mikä meille merkitsee arvoa
sinänsä. on vältettävä!
Kieltämättä kaupungin likvidit rahavarat
ovat vähissä. välisenä aikana.
Jotta koulunkäynti olisi
tehokasta ja täyttäisi tavoitteensa, se on kaikin keinoin
pyrittävä järjestämään siten,
että oppimisolosuhteet olisivat parhaat mahdolliset. Se sisältää
karsintoja, mutta ei varsinaisesti toimintojen lopettamisia. Tervetuloa vaan sinnekin
käymään Potsipäivien aikaan,
hän toivottelee.
. Nyt
vaan ei taida tulla kovin lämmin keli.
Lauantai 28.6.2014
Toimittajan kynästä
?Turhoo kulunkia. Sen
sanelee valtiovallan päättämä laki. Matkakorvaukset ovat luonnollisesti eri asia.
Kaupunginjohtajan esittämä ja
eri hallintokuntien kokoama säästöohjelma onneksi säilyi pieniä muutoksia lukuunottamatta. Valtuutetut ja kaupunginhallituksen jäsenet olivat käsitelleet samat asiat etukäteen jo kolmessa iltakoulussa suljettujen ovien takana.
Uskoisi päätöksenteon onnistuvan nopeammin.
Kyse oli siis kaupungin kulujen pienentämisestä. Minun mielestä on tosi
mukava, että Potsipäiväperinne on säilynyt Tohmajärvellä ja siellä on jokaiselle
jotakin.
Me kesälahtelaiset olemme
huolestuneina seuranneet uutisia Kiteen kaupungin taloustilanteesta ja siitä seuraavista
toimenpidekaavailuista. Koti-Karjala
2
Potsipäivistä
tykätään
Potsipäiväpöhinät ovat
tämän lehden ilmestyessä
täydessä käynnissä Tohmajärvellä.
Kävimme kysymässä millaisia Potsipäiväsuunnitelmia kauppaostoksiaan tekevillä tohmajärveläisillä oli
torstai-iltapäivällä ja mitä
mieltä he yleensä ovat Potsipäivistä?
Emilia Sorsa kertoo menevänsä Potsitorille Muuten hänellä ei ole tarkempia suunnitelmia.
. Puheet, perustelut, sorinat ja äänestykset oli käyty ennen tätä. Haluamme,
että nuoremme pääsevät harrastamaan liikuntaa hyvin varustetussa voimistelusalissa
tai urheilukentällä sekä koulupäivän aikana että halutessaan sen jälkeen, ilman että
käyttövuoroista täytyy tinkiä
liian monien käyttäjäryhmien takia.
Haluamme, että he voivat
harrastaa musiikkia omalla
kotipaikkakunnallaan, ja kokoontua omassa Nuokkaritalossaan asiantuntevan ja luotettavan valvonnan alla, niin
että mekin tiedämme, missä
he liikkuvat.
Ymmärrämme täysin kaupungin päättäjien hädän ja
säästötarpeet kaupungin nykyisessä tilanteessa. Onko heillä sitten tahtoa osallistua vapaaehtoiseen säästämiseen
vaikkapa opettavaisessa
mielessä?
Poliittista tahtoa luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poisjättämisestä nousi myös keskusteluasteelle,
mutta ei johtanut esityksen tekemiseen.
15 kokouksen vuosivauhdilla olisi
kuullun mukaan kertynyt 40 000?
50 000 euroa vuodessa eli 200 000
euroa suunnitelmakaudella.
Palkaton kokouskäytäntö on käytössä Kiteen seurakunnassa. Tähän
verraten yksikään kaupungin luottamushenkilö ei tunnu olevan hengenihmisiä. säästöön
Olipa jälleen mielenkiintoinen Kiteen kaupunginvaltuuston kokous. Siis neljä vuotta, mutta Kiteellä käytännössä viisi
vuotta.
Kiteellä uusi kaupunginjohtaja käynnisti jo viime marraskuussa säästötoimien ka-
saamisen ja nyt ne olivat päätettävinä. Se on
motivoinut oppilaita ja opettajia yhteiseen työskentelyyn
ja tuonut mukavaa vaihtelua
koulunkäynnin arkeen.
Emme halua luopua näistä
hyvistä perinteistä emmekä
siitä, että koulupäivän jälkeen
nuorelle jää aikaa ja energiaa vielä läksyjen lukuun ja
omille harrastuksille. Itse kokous jatkui vielä
reilun tunnin.
Miksi sitten lähdin pois kesken kokouksen, vaikka hyväksyttävänä oli
yksi kaupungin tärkeimmistä suunnitelmista, Kiteen kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelma ja toimenpideohjelma vuosille 2014-2018.
Mielestäni kysymyksessä oli kokous, jonka lopputulos oli ratkennut juuri 22.00 paikkeilla. Oppivelvollisuus on
lapselle sekä oikeus että yhteiskunnan asettama velvoite,
ja yhteiskunnan tehtävänä on
tarjota sopivat, oikein mitoitetut edellytykset tuon velvoitteen täyttämiseksi. Vai olivatko. Säästökohteita varmasti on,
jos halukkuutta ja poliittista tahtoa löytyy.
Tuomo Flinkman
Kesälahden yläkoulun säilyttämisestä
Ari Iittiläisen tärkeimmät Potsipäivien tapahtumat
ovat Katri Helenan konsertti
ja Potsitanssit.
. Vain muutama
asia jäi seuraavan päivän tehtäviini.
Aikaa siis kului kokouksessa jälleen kerran ruhtinaallisesti. 11,1 miljoonan alijäämä on katettava vuoden 2018 loppuun mennessä. Säästettiinkö jälleen
kokouspalkkioissa. Kannatan, että niitä jatketaan.
Johanna Juntunen kertoo,
että Potsipäivät menevät hänellä töissä oppaan tehtävissä kirkolla.
. Vetoomuksen oli ehtinyt allekirjoittaa peräti
717 henkilöä 14.6.-23.6
Natasha Podkolzinan aloitteesta
italialaistaiteilijat veistävät nyt kuvia hänestä.
työskentely on aikaisemmin
moottorisahaveistoa harrastaneelle Karille uusi aluevaltaus.
. Ja se on kyllä Maxin
syytä Jouko, naurahtaa.
Erityisen kiitoksen Jouko
Kinnunen antaa Puun Sielun
tarjoamalle kurssipaikalle
maaseudun rauhassa.
Tuomas
Holopaisestako
seuraava teema?
Natasha Podkolzina toivoo
nyt alkaneelle kansainväliselle yhteistyölle jatkoa.
. Olemme tutkineet Katri Helenaa internetistä keskittyen
hänen kuviinsa. Hyttisen varahenkilönään toimii aluekehityspäällikkö Eira Varis.
Seurantakomitean työtä
valmistelee sihteeristö, jossa
Itä-Suomen maakuntien edustaja on kehittämisjohtaja Risto Poutiainen.
Seurantakomitean puheenjohtajana toimii aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä
työ- ja elinkeinoministeriöstä. Tärkein oppi minulle on,
että valmis työ on mallinsa
näköinen ja että osaan ottaa
puuhun kaiverrettavaan kuvaan oikean etäisyyden, Kari
Hassinen sanoo.
Viitasaarelainen moottorisahataiteilija Jouko Kinnunen oli Max Solinasin opissa Ilomantsissa jo viime syksynä.
. Se heijastuu muotoiluun.
. Merkittävinä
taustavaikuttajina yhteistyölle
ovat olleet MSL Suomessa ja
eurooppalaisten kuvanveistäjien Olympus -yhdistys.
Kuvia internetistä,
musiikki inspiroi
. Kyllä naishahmon veistäminen on vienyt miehen mennessään. Olli Koivula omaa pitkäaikaisen kokemuksen erilaisista esimies- ja johtotehtävistä
OP-Pohjola-ryhmässä.
Toimitusjohtaja Koivula aloittaa Kiteen Seudun
Osuuspankin palveluksessa
viimeistään 1.10.2014. veistos, joka syntyy satavuotiaaseen lehtikusilankkuun.
Natashalla olisi ajatuksia
tulevien vuosien henkilöteemoille: Tuomas Holopainen,
Sari Kaasinen, Jaakko Teppo, urheilijat, hän luettelee.
Erityisen kiitoksen Natasha
antaa veistokurssin mahdol-
Viitasaarelainen moottorisahaveistäjä Jouko
Kinnunen sanoo, että on täysin Max Solinasin ?syytä?, että hän on innostunut veistämään
naishahmoja.
listaneille hyville yhteistyökumppaneille.
. Olli Koivula siirtyy Kiteen
Seudun Osuuspankkiin Rääkkylän Osuuspankista, jossa
hän on ollut toimitusjohtajana. EU-rahoitus seitsemän vuoden kaudelle on
lähes 1,3 miljardia euroa ja
kansallista vastinrahoitusta on
käytössä vastaava määrä.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto nimettiin huhtikuun lopulla annetussa aluekehitysasetuksessa Itä-Suomen koordinoivaksi liitoksi. Jäseniksi on nimetty edustajia ministeriöistä ja muista
valtion viranomaisista, maakuntien liitoista, keskeisistä
työmarkkina- ja elinkeinojärjestöistä sekä kansalaisyhteiskuntaa edustavista järjestöistä. Tunne, tapaaminen, taide,
runo, luonto, Katri Helena,
Max hehkuttaa italialaisella
iloisuudella ja antaa kunnian
suomalaisessa metsässä kasvaneelle puulle, johon kaikki
tämä voidaan veistää.
Odotettu hetki molemmille taiteilijoille on tapaaminen
Katri Helenan kanssa.
Oppia ja innostusta
taiteilijoilta
Katri Helena -hahmoa yli satavuotiaasta lehtikuusesta sahattuun lankkuun kaivertava
tikkalalainen Kari Hassinen
kiittää italialaisia saamastaan
arvokkaasta opista. Naapurit ovat auttaneet,
metsänhoitoyhdistykseltä,
Metsä Groupilta ja Stora Ensolta olen saanut puuta, Natsha kiittelee.
Puunveistokurssin tuotokset jäävät yleisön nähtäväksi
Puun Sieluun sekä Renkituvalle rakennettavaan näyttelyyn.
Kari Sarkkinen
Valtioneuvosto on asettanut
EU:n rakennerahastojen Suomen ohjelman seurantakomitean. Kun saavuimme Puun Sieluun saimme kuunnella levyltä Katri
Helenan musiikkia, mikä inspiroi. Suomlaislaulaja alkoi kuitenkin tulla
tutuksi, kun Tohmajärvellä
toimivat taidenäyttely Puun
Sielun yrittäjä Natasha Podkolzina esitti heille pohjoisitalialaisessa Sutrion kylässä
pyynnön tulla pitämään puunveistokurssia, teemana Katri
Helena.
Natashan yhteys italialaistaiteilijoihin on kehittynyt
vierailuilla ja vastavierailuilla Ilomantsissa, Tohmajärvellä ja Sutriossa pidetyillä
puunveistokursseilla ja taiteilijatapaamisilla. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Onkamossa italialaiset veistäjät
yhdistävät suomalaisen puun
ja Katri Helenan
Moottorisaha on laulanut ja talttoja on naputeltu viikon ajan Puun
Sielussa Onkamossa italialaisten taiteilijoiden
tehdessä puisia muotokuvia Katri Helenasta.
Taiteilijoiden vetämällä puunveistokurssilla aiheen ympärillä
on tekijöitä ympäri Suomea.
Kiteen Seudun Osuuspankin
uudeksi toimitusjohtajaksi on
valittu kauppatieteen maisteri, agrologi Olli Koivula, 58
v. Pankin nykyinen toimitusjohtaja
Ari Karhapää jää pois pankin palveluksesta 30.6.2014.
Pankinjohtaja Jani Pakarinen
toimii toimitusjohtajana siihen saakka, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa pankin
palveluksessa.
Katri Helena oli vielä vuosi sitten Davide Burgiolle ja
Max Solinasille täysin tuntematon henkilö. Uuden rakennerahastokauden toteutus
alkoi toukokuussa avatulla
hankehakukierroksella.. Itä-Suomen maakuntia
seurantakomiteassa edustaa
maakuntajohtaja Pentti Hyttinen. Jos saisimme joka vuosi
kansainvälisiä taiteilijoita tekemään puuveistoksia suomalaisista julkkiksista, voisimme rakentaa teoksista puiston
Tohmajärvelle ja se olisi matkailunähtävyys.
Tikkalalaisen Kari Hassisen työn alla on Katri
Helena -aiheinen ?Puhelinlangat laulaa. Taltalla
Olli
Koivula
Kiteen
Seudun
Osuuspankin
toimitusjohtajaksi
EU-rahojen
seurannassa
maakunnan
vahva
edustus
Katri Helena oli vielä vuosi sitten Max Solinasille ja Davide Burgiolle täysin tuntematon henkilö. Katri Helenan musiikki
teki meihin heti vaikutuksen.
Hän laulaa myös käännettyjä
italialaisia kappaleita, tuntuu
kuin olisin palannut pikkulapseksi, kun niistä löytyi omia
lapsuusajan suosikkejani, Davide hehkuttaa.
Suomalaisen laulajan muotokuvien veistäminen suomalaisesta puusta on Max Solinasille elämys.
. Kaikkiaan seurantakomiteassa on 25 jäsentä.
Suomen rakennerahastoohjelma on valtakunnallinen
ohjelma, joka sisältää sekä
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että Euroopan
sosiaalirahaston (ESR) toimenpiteet
puh. Varpasalon Nuorisoseura 110 vuotta. TEUVO JA PAPERITAIVAS ensi-ilta su 29..6. (1 Ms 49:9).
Uudessa Testamentissa
sanalle on löytynyt uutta
käyttöä. Kuntalaiset voivat nauttia myös
omia eväitä nurmialueella. kesäkuuta 2014
Aurinko nousi tänään klo 3.11
ja laskee klo 22.54.
Hyvää kesäpäivän jatkoa!
PÄIVÄN SANA
?Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Teatteri
Pensas esittää ke 2.7. (Nah.
2:12). Jumalanpalveluksen jälkeen
kirkkoherra Pertti Venäläisen läksiäiskahvit seurakuntatalolla. Raija Puukko:
?LUOVUUDEN PUUTARHA?, installaatio-taidetta
luonnon materiaaleista.
RÄÄKKYLÄ
. raamattutunteja ja Pekka Simojoen konsertti).
Matkan hinta on 50 ?, joka sisältää matkat, opastetun kierroksen
Valamossa, lounaan ja osallistumisen Kirkastus-juhlille. WANHAN AJAN ILTAMAT ke
nuntai helluntaista. Hän
on kyyristynyt, käynyt makuulle kuin leijona, kuin jalopeura.. ?Leijona raateli
pentujensa ruoaksi, saalisti naarailleen. Kiikkutuolivieraana klo 13 nimikkolähettimme Anne ja Pauli Rantanen. Pietari, Petri, Pekka, Paavali, Paavo, Pauli.
Maanantaina: Päiviö, Päivö, ort. Jatkamme taas elokuussa
tiistaisin klo 10-14.
Lähetystyö: Kirpputori Tarinatuvalla avoinna tiistaisin
ja torstaisin klo 10-14. (Jes 65:25).
Hyvää Leon päivää!
Mikko Lappalainen
Tohmajärven
srk:n kirkkoherra
Tuleeko
maailmanhallitusta?
Moniin eri uskontoihin kuuluvat rukoilevat Isä meidän
-rukouksessa, että Jumalan
valtakunta tulisi. Korkeakankaantie 355
. klo 11?17.
Lähde tutustumaan kesäiseen maaseutuluontoon
ja tule tekemään hyviä
ostoksia, lisäksi joissakin
paikoissa on tarjolla suuhunpantavaa. Kappeliseura-
Lauantai 28.6.2014
kunnan seurakuntaretki Heinävedelle ja Uuteen Valamoon. klo 10 Messu, 4. Seinätekstiilejä, rukoussydämiä
ja kortteja. Sama lämpimien seutujen eläin, joka on livahtanut edustamaan myös tätä
pohjoista kansaa sen vaakunassa. näinhän
sanotaan laissa Suomen
vaakunasta. Koti-Karjala
4
avoinna 1.6. Avoinna ma?pe klo
10?17, la. Johanna
Lumme ja Pentti Lumme: ?MAASTA AVARUUTEEN?, maalauksia ja
veistoksia. 2.6.?15.8. Ahtaat, nationalistiset rajat ovat murtuneet ja
vain yksi on se ainoa oikea
leijona, Vapahtaja, Jeesus
Kristus: ?Mutta yksi vanhimmista sanoi minulle:
Älä itke. klo 19.00 Varpasalon
kylätalolla. klo 8 aamurukouspiiri srk.keskuksessa. (1 Piet 5:8), Jeesus
Kristus on kunniassaan se
oikea Leijona, joka on uhrikuolemallaan kukistanut
kaikki turmiovallat. Ohjelmassa mm.
musiikkiesityksiä ja lopuksi tanssitaan. alkaen avoinna
normaalisti ma ja to klo 9-11.
Kesälahden seurakuntatoimisto, puh. ma?pe 10?17
sekä la 28.6. Leo Karppasen SAIHO
ATELJEE avoinna sopimuksesta puh.040 770
3577. klo 18 Kirkkokuoron harjoitus kirkossa.
Pe 4.7. klo 15.00 Lauluseurat
Sinikka ja Jouko Kainulaisella,
Mustanlahdentie 2, Hummovaara, mukana L-S Mikkonen.
Su 6.7. METSÄN VAATTEET
ympäristötaidenäyttely
Puhoksen Kosolan luontopolulla 15.6.?31.8.
. Lapset
ja katsojat voivat laskea
kukkia veteen. Sananl.
30:30. - 18.7.
suljettu. ?Hän väijyy piilopaikassaan kuin leijona tiheikössä. Os:
Tiinan Taikamatto, entinen
linja-autoasema, Leipurintie 4. HUOVUTUSTÖIDEN
?Aasien matkassa edelleen. Se täytti
pesänsä riistalla, luolansa tuoreella lihalla.. 2.6.?15.8. 0400-185710, Kirkkotie 11 Kesälahti, on 23.6. Konventeissa kastettiin 80 uutta Jehovan todistajaa. Klo 10?18 Kihausmelonta (Koivuniemi
. klo
19.00 Sovintolassa Kesälahdella. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa. JUHLASOUTU JA
MESSU 1870-LUVUN
HENGESSÄ. NIGHTWIS ART . Heinäveden kirkossa osallistuminen Kirkastusjuhlien ohjelmaan (mm. ?MUISTOJA MENNEILTÄ AJOILTA- SOKERISAKSISTA SIRPPIIN -NÄYTTELY. SOVINTOLAN KESÄNÄYTTELYT 14.6.?16.8.
Avoinna ma?pe klo 10?
18, la 10?15. sunnuntai helluntaista. Kukaan ei tee pahaa,
kukaan ei vahingoita ketään
minun pyhällä vuorellani,
sanoo Herra.. Pelottavien mielikuvien rinnalla kulkee kuitenkin ajatus Jumalan omasta
kansasta ?leijonana. Lähtö noin klo 7 Kesälahdelta Villalan
kautta, paluu klo 21 mennessä.
Matkan varrelta kyytiin tulevat,
mainitkaa siitä ilmoittautuessa.
Uudessa Valamossa noin klo 10
opastuskierros ja tutustuminen
Valamoon sekä lounas luostarin
ravintolassa. KAMARIMUSIIKKIA
HAVOLASSA ke 9.7.
klo 19.00 puupuhallintrio
?Puun takaa?.
. ja saarna
Hiltunen, lit. Nämä konventit ovat osa maailmanlaajuista satojen konventtien sarjaa.
Kaikkialla maailmassa
Jehovan todistajia on lähes
8 miljoonaa ja seurakuntia
114 000.
Kitee
Su 29.6. kansojen keskellä: ?Juuda, sinä nuori leijona, saaliilta
olet noussut, poikani. Miettinen.
Ma 7.7. ?NUORTA OSAAMISTA. Klo 12-14 mummonkammari Romolassa. 10?14. - 1.8.
avoinna perjantaisin klo 9 - 12.
Kesälahden seurakunnan adresseja (kirkon sisä- tai ulkokuvalla)
on myytävänä seurakuntatoimistossa, 7 ?/10 ?.
Kuollut: Siiri Maria Immonen,
94 v., Kirkonkylästä.
Rääkkylä
Su 29.6. Taitokeskuksen ULLAKON KESÄNÄYTTELY Evakkoarkun aarteet
- siirtokarjalaisten perinnekäsitöitä sekä Natasha Podkolzinan intarsiatauluja, puukoruja ja öljyvärimaalauksia. klo
14.00 Kesäteatterilla.
. Apajalahti, Varpasalo).
Klo 12?16 Rokkimamman Mesta: Reilunkaupan kahvio ja myymälä
avoinna, Hypönniementie
24, Oravisalo.
TOHMAJÄRVI
. klo
17.00.
. klo 7.45 Kivisalmipuisto: Saimaan
saariston kehittämisyhdistyksen kirkkoveneen
kastajaiset ja siunaus. MANNERHEIMIN JALANJÄLJILLÄ, valokuvanäyttely, koulumuseo,
kahvila 23.6?17.8 klo
10?15 Koulunmäentie17
Kaurila (kylätalo).
. PURUVEDEN LOHIKUNINGAS soutu-uistelukilpailu ja Muikkumarkkinat 28.?29.6.
. Ehkä juuri
tuon takia pysähdyn tänään
pohtimaan tuon sanan merkitystä. näyttely Ravintola Reinossa
20.6.?15.8. Ilmoittautuminen 11.7. 12:15.
NIMIPÄIVÄT
Lauantaina: Leo, Sergei, Herman, Kyrö, Johannes.
Sunnuntaina: Pekka, Petri, Petra, Petteri, Pietari,
Pekko, ort. Klo 19
Elämä on konsertti kirkossa
Enolainen kuoro ja orkesteri
Veräjä esittää tunnettuja riparilauluja.
Su 6.7. Heinoniementie 27.
. Messun jälkeen kirkkokahvit
seurakuntasalissa.
Diakoniatyö: Diakoniatyöntekijän päivystys tiistaisin klo
9-11. La
28.6. Olli Mikkonen.
Kolehti seurakuntien toiminnan
tukemiseen ja kehittämiseen lapsi- ja nuorisotyön alueilla Mikkelin hiippakunnassa.
Ma 30.6. klo 10 Messu, 3. Saarnaa ja liturgi Markus Kontiainen, kanttori
Annikki Logrén, mukana kirkkokuoro. Klo 12-14
mummonkammari Romolassa.
Kiikkutuolivieraana klo 13 Mervi
Kekäle. Kiteen ja
Tohmajärven sekä EteläSavon seurakunnista osallistujia oli noin 400.
Yksi konventin kohokohtia on aina kaste. Pellikkalantie 2, Niinikumpu.
. Tarjoiluvastuussa seurakuntakeskuksen piiri.
Diakoniatoimisto on suljettu
30.6. Hänen
lopullisen voittonsa jälkeen
?susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö
heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Klo 9.009.15 Rantautuminen Koivuniemeen ja juhlakulkue
kohti Rääkkylän kirkkoa.
Klo 10.00 Juhlamessu
Rääkkylän kirkossa. Näyttelyssä
on Nuori Kulttuuri Moves
-Itä-Suomen aluetapahtuman tanssin vahvoja
tunnelmia sekä nuorten
valokuvaajien omia tärkeitä aiheita ja tarinoita.
Valokuvanäyttely on osa
Keski-Karjalan nuorten
mediakasvatushanketta.
Valokuvaajien ohjaajana
toimi Martti Rosendahl.
. sun-
KITEE
. Juudan heimon
leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän
avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä.. Tapahtuma on
yksi Kihaus -viikon tapahtumista ja osa Rääkkylän
saarten ?Avoimet Ovet?
-päivää. mennessä kappeliseurakunnan toimistoon puh.
0400-185710. Luuk. KITEEN KIRPPISKIERROS 28.?29.6. Puutarhassa opastettuja kierroksia, Sovintolan
myymälät, kahvila ja näyttelyt ovat myös avoinna.
. ?AVOIMET OVET
RÄÄKKYLÄN SAARILLA
2.7.2014. Leo on latinaa ja
tarkoittaa suomeksi ?leijonaa?. 050 467 0375.
Tarinatupa on suljettu heinäkuun. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa, L-S Mikkonen, Santeri Kaipiainen.
Tulossa la 26.7. klo 10.00 Messu kirkossa, Ville Hiltunen, Salla Kostamo, kolehti seurakunnan toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen lapsi- ja nuorisotyön alueilla
Mikkelin hiippakunnassa..
Ke 2.7. Saarnaa
Pertti Venäläinen, liturgi pappisasessori Heikki Holkeri, kanttorina Pertti Häkkinen. Järventauksen Seurapirtillä
23.6.?3.8. Klo
8.00 Kivisalmipuisto: juhlasoutu starttaa. POTSIPÄIVÄT 23.?
30.6.
. - 31.8.2014 ma - to
klo 9-14, perjantaisin suljettu.
Kuollut: Viljo Armas Tiainen
91 v., Kaino Kyllikki Saukkonen
89 v., Simo Nenonen 85 v., Kirsti
Orvokki Käyhkö 63 v., Yrjö Ahti
Ilvonen 61 v.
Kastettu: Jasmin Jenny Aurora Koistinen.
Avioliittoon vihitty: Timo Pekka Muukkonen ja Päivi Hannele
Hirvonen.
28. Jehovan
todistajien konventissa selitettiin, mikä tämä valtakunta on ja miten se voi vaikuttaa myönteisesti jokaisen
ihmisen elämään.
Tämän vuoden ohjelman
teema oli: ?Etsi jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa!. Ma 21.7. Kolehti
seurakuntien toiminnan tukemiseen Kuopion hiippakunnan
kasvatus- ja perhetyön välityksellä. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa ja lit.
Miettinen, kantt. tarinan kaikenikäisille tyhjentyneestä
Kaipuun kaupungista ja
kahdesta lapsesta, jotka joutuvat taistelemaan
hirvittävää pelikonetta
Ahmattia vastaan pelastaakseen muut lapset ja
päiväkodin.. työnäytöksiä kehruusta ja kirjonnasta.. Kolehti diakoniatyöhön
Kirkon diakoniarahaston kautta. Konventin pääpuheessa: ?Kuka on pätevä maailman uudeksi hallitsijaksi??
käsiteltiin näitä teemoja.
Konventissa korostettiin
perhearvoja ja sitä, miten Raamatun periaatteet auttavat sel-
viytymään elämän huolista.
Tämänkertainen aluekonventti pidettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Katharina
Bemkwitzin taidetta.
. klo 16 Kirkon esittely,
esittelijänä Annikki Logrén klo
19.30 konsertti kirkossa, Classics-Art Ensemble johtajana Alexander Posikora.
La 5.7. Hän vaanii siepatakseen heikon, kaappaa
köyhän verkkoonsa.. Valtakunnallinen AVOIMET PUUTARHAT -TEE-
KULTTUURI-IKKUNA
MAPÄIVÄ Sovintolan puutarhassa su 29.6 klo 12?
18. PUUTARHASSA 2014
-taidenäyttely 30.6.?3.8.,
avoinna joka päivä klo 1018. Kosma, Kuisma, Tami.
SANA SINULLE
Leon päivä (28.6.)
Isäni syntyi vuonna 1918
Leon päivänä ja sai syntymälahjanaan itselleen juuri tuon nimen. Tarjoiluvastuussa Muljula-Piimäjärven piiri.
Su 6.7. Toivomme osallistujien
pukeutuvan ajan hengen
mukaisesti.
. Maarianvaaran kesäteatterin esitys: KILPAKOSIJAT -komedia klo
19 Tohmajärven kesäteatterilla.
. Ei kukaan voi
rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä
olisi kuinka paljon tahansa.. klo 10 kon?rmaatiomessu kirkossa, konf. -valokuvanäyttely Kesälahden kirjastossa 1.?31.7. Buffetti.
. Leijona kuin
leijona, vaikka karhu lienee
ollut sopivampi eläin kuvaamaan tätä metsän keskellä elävää kansaa.
Leijona esiintyy Raamatussa useissa kohdin.
Yleensä leijonan olemusta
ja käytöstä käytetään vertauskuvana. Nonna
Takala, aasitaiteilija.
KESÄLAHTI
. kirkkoherra Pertti Venäläisen eläkkeelle läksiäiset.
Ma 30.6. (Ps.
10:9). Näytelmä sisältää paljon elävää musiikkia.
. - 21.7.
Kirkkoherranvirasto/seurakuntatoimisto ja taloustoimisto
Kesälahden
kappeliseurakunta
Su 29.6. MUSIIKKIMATKA LÄNSI-AFRIKKAAN -LASTENKONSERTTI Koivikon Kievarilla ke 2.7. ?AHMATTI. klo 9?14. Vaikka sielunvihollista
verrataankin ?ärjyvään leijonaan. Tarkemmat
tiedot paikoista: www.kitee.?/tapahtumat
. RÄÄKKYLÄN KUNTA 140 VUOTTA! su 29.6. klo 9-11, 30.6. (Ilm
5:5). klo 13.30 Kirkon
esittely, esittelijä Juha Alanen,
klo 15.30 Kirkon esittely, esittelijä Veikko Sallinen. Matka toteutuu, jos
lähtijöitä on vähintään 20.
Diakoniatoimisto on avoinna
to 26.6. Eläimen saalistustavat tunnetaan ja niitä
pelätään: ?Leijona, urhein
eläimistä, joka ei väisty kenenkään tieltä,. Avoinna
9.6.?29.8. Kihauksen aikana kirpputori on avoinna
myös pe 4.7 klo 12-16 ja la 5.7
klo 12-16.
2.7. ?Punaisessa kentässä
kruunupäinen leijona, joka
pitää oikean etujalan sijalla
olevassa haarniskoidussa
kädessä iskuun kohotettua
miekkaa ja polkee takajaloillaan sapelia,. Andreas, Simo, Petri,
Jaakko, Juha, Tani, Matti, Tuomas.
Tiistaina: Aaro, Aaron, ort
Ne ovat avaintekijöitä,
joiden varaan tulevaisuutta
rakennetaan.
Jouko Väistö. Kuvien arvostus on
myös koko ajan nousussa.
Kirja on vielä
kirjoittamatta
vin luonnonläheisiä. Se on
mitoitettu 10 miljoonan euron
liikevaihdon mukaan.
Kärnä harmittelee sitä, ettei
yrityksellä ole viime vuosina
ollut rekrytointitarvetta, eikä ammattiopiston puupuolen
koulutuksen jatkumista saatu
Kiteellä turvattua.
Puupuolen koulutuksen saaneiden ei kuitenkaan
kannata heittää pyyhettä kehään.
. Töitä tehdään kolmessa
vuorossa ja välillä viikonloppuisinkin, ensi keskiviikkona 50 vuotta täyttävä Kidex Oy:n toimitusjohtaja
Mika Kärnä iloitsee.
Talouselämän käänteet ovat
nykyään nopeita. Merkkipäivää hän kertoo viettävänsä kaverien ja sukulaisten kanssa, minkä jälkeen edessä on ansaittu kesäloma.
kaan pysty tekemään. Näyttelyssä ei ole erityistä teemaa. Hän sanoo olevansa matkoilla tai ainakin kalassa.
Tuomon harrastukset ovat hy-
Kari Sarkkinen
50 vuotta täyttävä toimitusjohtaja Mika Kärnä:
On tämä melkoista vuoristorataa
. Mutta kyllä tässä tyytyväinen saa olla siihen, että melkein kaikkea on saanut
kokeilla, hän sanoo.
Syntymäpäivänään Tuomoa ei löydä kotoa. Lintuharrastukseen riittää hieman vähemmän aikaa, mutta sielläkin on menossa vuoden mittainen melko rankka kisa, jossa joka
kuukaudelta tulee ilmoittaa
paras henkilökohtainen lajipäivä.
. Pitkälle meneviä johtopäätöksiä toisen vuosineljänneksen perusteella ei kuiten-
Rekrytoinnit
tarkasti
harkittuja
Kymmenisen vuotta Kidex Oy:n tehdasta johtanut Mika Kärnä täyttää ensi keskiviikkona 50
vuotta. Tällä hetkellä bongaamatta on enää 30
Suomen kuntaluettelon kuntaa, jonka maa-alueella Tuomo ei ole vielä elämänsä aikana käynyt.
Erityisesti häntä harmittaa
Pielisensuun kunta, jonka ehtivät yhdistää Joensuuhun ennen kuin hän kävi Tikkamäellä syntymässä.
Mitä haluaisit vielä harrastaa?
. Tällä hetkellä tehtaallamme on kova vauhti päällä. Kaikki rekrytoinnit joudutaan kuitenkin harkitsemaan tarkasti. Alueena on
Keski-Karjala ja välineinä
viehekalastusvehkeet.
. Olemme juuri tutustuneet Tuomo
Erosen ensimmäisen valokuvanäyttelyyn ?Heittolaukauksia?.
Tarinointimme polveilee
työssä, harrastuksissa, elämänarvoissa, jotka kaikki
näyttävät kulkevan käsi kädessä miehen mukana.
70-luvulla alkunsa saaneen
valokuvausharrastuksen tuotokset nostavat esiin Tuomon
lintuharrastusta kuten myös
muuta kiinnostusta luontoon.
Aktiivisemmin vuodesta 2005
kuvanneen Tuomon muistikorteille kertyy noin 30 000
ruutua vuodessa.
. Olen koonnut tähän kuvia retkiltäni. Menot on tilanteessa
kuin tilanteessa sopeutettava
tuloihin.
Kärnän mukaan asioiden
hoidossa on löydetty henkilöstön kanssa yhteinen sävel.
Kaikki ymmärtävät, että maailma on muuttunut ja työelämä sen mukana.
Kidex Oy:n henkilöstömäärä on asettunut 65:een. Etätyö
on loputon urakka, jota pitää
osata säädellä, Tuomo sanoo.
Kylät lähellä
sydäntä
Yhteisökehittäminen ja kylät
ovat olleet Tuomo Erosen sydäntä lähellä läpi koko työ- ja
harrastusuran.
Toiminta Pohjois-Karjalan Kylät ry:n puheenjohtajana 2000-luvun alussa, Keski-Karjalan Jetinan puheenjohtajuus ja Leader -toiminta
kehittyivät vähitellen leipätyöksi.
Rooli Pohjois-Karjalan
Tuomo Erosen elämänarvot
perustuvat ajatuksiin maaseudusta, perinteistä, paikallisesta tekemisestä ja tasapuolisesta elinvoiman jakautumisesta.
Hän vastustaa keskittymistä ja haluaa edistää luontoarvojen ja kestävän kehityksen
ajatuksia.
Arvojensa eturiviin Tuomo
nostaa perheen, lapset ja kolme lastenlasta.
Tietynlainen luovuus, visuaalisuus, tekstit ja estetiikka,
ovat vahvasti ajatuksissa.
. Tyylini
on ehkä liian staattinen kilpailuihin, Tuomo pohtii kuviensa äärellä.
Tuomon heittolaukauksia
voi käydä katselemassa Hotelli Joella heinäkuun ajan.
Maaseutuhenkiset
elämänarvot
Heittolaukauksia on heinäkuun 1. Koti-Karjala
Lauantai 28.6.2014
5
Tuomo Eronen 60 vuotta:
Koko ajan on ollut uuden tekemisen vire
Kylät ry:ssä on muuttunut
palkkatyöksi kyläasiamiehenä. Ne ovat aina
kiinni suhdanteista ja markkinatilanteesta, hän painottaa.
Vahvuudet
tehdasaidan
sisäpuolella
Nykyään ei taida olla enää
alaa, millä kilpailu ei olisi kovaa. Koko ajan on ollut
uuden tekemisen vire,
hän sanoo.
Istumme Värtsilässä, Hotelli
Joen aulakäytävällä. Puoluepolitiikan Tuomo
on jättänyt kokonaan.
. Kylätoiminta on Suomen
suurin kansalaisliike, mutta
huonosti järjestäytynyttä ja
resurssoitua. Aika tekee tehtäväänsä ja
meille kaikille tulee ikämittariin joka vuosi yksi merkintä lisää. Alkuvuosi oli ennätyksellisen hiljainen. Lomautustenkin osalta
yhteistä näkemystä on haettu luottamusmiesten kanssa.
Käytössä on selkeät mittarit,
joiden pohjalta tilapäiset työvoiman vähentämisratkaisut
tehdään.
. Kidexissäkin eläköitymiset lisääntyvät ja uusia,
hommansa hallitsevia alan
ammattilaisia tullaan vielä
tarvitsemaan.
. Talousennusteiden tekijät
eivät tosin vielä nopeaa kasvua lupaa. Kylillä on paljon toimijoita ja ?pöhinää?,
mikä on hyvä asia, mutta
myös perusrakenteiden pitäisi olla kunnossa, hän kommentoi.
Aikaisemmin virkamies, maanviljelijä, yrittäjä ja poliitikko.
Nykyään työssään yhteisötoimija, maaseudun puolestapuhuja ja harrastuksissaan luontoihminen.
Pian kuusikymppinen
Tuomo Eronen on ehtinyt
kokeilla kaikenlaista ja
on siihen tyytyväinen.
. Meidän vahvuuksiamme
ovat nopeat toimitukset, korkea toimitusvarmuus ja sovitusta laadusta kiinnipitäminen. Järjestötyö ei tunne toimistotyöaikaa, millä on tietysti puolensa.
Vapaus voi myös kostautua,
kun töitä kantaa kotiin. Toivottavaa tietenkin olisi, että puolitoista vuotta kestänyt hiljaisempi jakso olisi
nyt takanapäin, ja näköpiirissä alkaisi olla pysyvämpiä piristymisen merkkejä.
. Siksi on parempi
olla lupailematta liikoja, sillä
kalustekauppa kulkee yleensä
samaa rataa yleisen talouskehityksen kanssa, hän jatkaa.
Muutoksiin
reagoitava nopeasti
Nopeat tilauskantojen muu-
tokset edellyttävät aina nopeita toimenpiteitä tuotantoprosessissa. Kilpailluilla markkinoilla
elää Kidexin. Töitä on ollut niin paljon,
että olemme joutuneet rekrytoimaan ulkopuolista työvoimaa parinkymmenen työntekijän verran.
. Tilapäinen työn väheneminen on hoidettu lomautuksin.
. päivänä 60 täyttävän Tuomo Erosen ensimmäinen valokuvanäyttely. Seuraan kuitenkin päätök-
siä ja vaikuttamisrooleja löytyy toisaaltakin, Tuomo sanoo
mainiten esimerkkinä harvaan
asutun alueen teemaryhmän.
Siinä hän voi vaikuttaa kylätoiminnan edustajana.
Liikkuva työ on mahdollistanut monet harrastukset. Siinä tuli kiintiö täyteen.
Nyt politiikkaan kuluneen
ajan voi käyttää työhön ja
harrastuksiin.
. Näyttely kuvaa läpileikkauksen omaisesti tekijänsä suhdetta luontoon.
Pellot ja puoluepolitiikka taka-alalle
Vielä kymmenkunta vuotta
sitten Tuomo Eronen tunnettiin maanviljelijänä sekä aktiivisena kunnallispoliitikkona.
Pellot ovat nyt pääosin vuokralla. Lienen tällä hetkellä kisan kolmas tai neljäs, Tuomo
kertoo.
Kuntabongaus on liikkuvan
miehen harrastus. 130 lajinkaan päivillä
en vielä siinä kisassa pärjännyt. Välillä mennään hiljaa ja välillä todellista huippuvahtia. Kirjan kirjoittamista pitää
päästä vielä kerran kokeilemaan. Nykyisessä työssä Tuomon toimintaa kantavat kunnalliselämästä jääneet hyvät
verkostot, kuten myös hanketyössä saatu kokemus ohjelmatoiminnasta.
Kylätoiminnassa Tuomo
Eronen haluaa saada perusrakenteet kuntoon ja asettaa
kylätoiminta-aatteen sille
kuuluvan asemaan.
. Luontokuvakilpiluihinkin olen kuvillani osallistunut vuodeta
2008 lähtien, mutta ei niissä
menestystä ole tullut. Isot sopeuttamisratkaisut
tehtiin jo vuosia sitten, eikä
ketään ole irtisanottu kolmeen
vuoteen. Entistä enemmän ajattelen ja dokumentoin asioita valokuvina. Tehdas toimi
puolella teholla ja sopeutustoimiin oli pakko turvautua.
. Kevään korvalla tilanne muuttui nopeasti. Tässä tilanteessa menestystekijöiden on löydyttävä
tehtaan aitauksen sisältä.
. Syksyllä edessä voi olla taas täysin
uusi tilanne, jota kukaan ei
voi ennustaa, Kärnä sanoo.
. Lintujen
bongaus ja kuvaaminen ovat
lohkaisseet suuren osan ajasta, mutta viimeisen vuoden aikana on 80-luvulla taka-alalle
jäänyt kalastus kokenut uuden
tulemisen.
Tällä hetkellä kalastusharrastajaa motivoi meneillään
oleva suvun miesten välinen
kalalajikilpailu. Onhan tämä melkoista
vuoristorataa. Ne yllättävät kokeneenkin teollisuusyrityksen johtajan.
. Toinen
kvartaali on ollut ennätyksellisen hyvä ja koko kesä näyttää kiireiseltä.
. Lisäksi se joutuu antamaan kilpailijoilleen
tasoitusta sijaintinsa takia.
. Ei meilläkään
kukaan olisi voinut muutamia
kuukausia sitten ennustaa, missä tilanteessa nyt ollaan.
. Niin raaka-aineiden kuin
valmiiden tuotteidenkin kuljetusmatkat ovat kilpailijoihin
verrattuna pitkät, eikä aluepoliittista tukeakaan kuljetuksiin ole enää tarjolla samalla
tavalla kuin muutama vuosikymmen sitten.
Samalla suoristui lattia ja seinän
kokoinen hyllykkö.
. Vanhat sähköjohdot vaihdettiin uusiin, tosin ns. vanhanmallisiin johtoihin, katkaisimiin ja lamppuihin. Tämä on kerrassaan erikoinen, jopa harvinainen.
Näin vanha rakennus ja erin-
omaisessa kunnossa. Hieman
tuli mukaan nykypäivääkin,
mutta ne eivät suoraan osu
katsojan silmiin.
. Vuosi sitten kevättalvella rakennuksen yksi laskeutunut nurkka oikaistiin. vanhoja kassakoneita ja muuta kaupan esineistöä seuran varastoista.
Kassakoneita varten rakennetaan lisää hyllytilaa.
Kahdet
talkoot pidetty
Kauppamuseolla seura on järjestänyt kahdet talkoot.
Savikon maakaupan -nimellä toiminut vanha rakennus on saanut uutta ilmettä niin ulkoa kuin
sisältäkin. Myös P-K:n museonjohtaja Tarja Raninen-Siiskonen oli tutustumassa Kitee-Seuran hankkeeseen.
kauttamiseksi ja Karjalan
Pyhäjärven vesiensuojelutoimenpiteiden edistämisen. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
Kaupunki osti
ja vaihtoi maata
Aimo-alueelta
Kiteen kaupunginhallitus
hyväksyi kolme kauppakirjaa, joilla kunta ostaa
noin 45 hehtaaria maata
Itä-Suomen monitoimikeskus AIMO-alueelle.
Ostettavat alueet ovat ampumarata-alueen kannalta
välttämättömiä.
Soppi-nimisestä tilasta kaupunki osti 7,6 hehtaaria. Puh. Kaupan runsas esineistö
ja rekvisiitta on suurimmalta
osalta luetteloitu museoviraston ohjeiden mukaan.
. pidettiin katselmus,
jossa olivat mukana PohjoisKarjalan museon edustajat.
. Ei tunnu homeen haju,
museonjohtaja Tarja Raninen-Siiskonen ja amanuenssi
Ulla Härkönen tuumivat.
Tuomo Flinkman. Kauppa tehtiin Tuomo
Makkosen kanssa.
Kaupunki ostaa Tohtorila-tilasta 18,6 hehtaarin
määräalan 55 000 eurolla. Kyllä
nykyrakentajien pitäisi ottaa
oppia entisajan rakentajista.
. Osa
kauppatavaroista on jo saanut
paikkansa.
. Miesten ja naisten paitapaketti sisältää kaksi paitaa, mustan ja värillisen.
Miehille musta + sininen tai lime. Edelleen kauppamuseoon
tuodaan mm. Avustushakemus liittyi Metsäkeskuksen osana
Lumo-hanketta laatimaan
kosteikkosuunnitelmaan
Kiteen Juurikan kanavan
alueelle.
Hankkeesta muodostuu
Karjalan Pyhäjärvi ry:lle
noin 10 000 euron kustannukset. romu vietiin
hävitettäväksi kaatopaikalle.
Tämän jälkeen imuauto kävi
puhdistamassa yläkerran, Pirinen jatkaa.
Viime keskiviikkona ?työmaalla. Ikkunapokat
ja ovet maalattiin myös alkuperäisen värisiksi.
. Luettelointi jatkuu vielä tämän kesän ajan, jonka jälkeen esineitä päästään
asettelemaan hyllyihin. Myyjät Iiris Salmi Heinävedeltä ja Irma Lappalainen Kaavilta saavat maksuna 18 000
euroa ja vaihtomaata 5,5
hehtaaria Untola -tilasta.
Lukkarin puustelli- ja
Kankaala -tilojen kesken
kaupunki tekee tilusvaihdon. Viime syksyyn mennessä
luetteloidut esineet aseteltiin
näyttelyksi. Kauppamuseo avataan vuoden kuluttua matkailukohteeksi.
. Koti-Karjala
6
Lauantai 28.6.2014
Kesportissa
kesä ale
Uusia eriä alennettu!
Kaksi Haltin
teknistä paitaa
YHTEISHINTAAN!
Mallit: Sami ja Sanni. Myyjinä olivat Pentti Sallinen Valkealasta,
Mirja Pippuri Vantaalta
ja Martti Vuolle-Apiala
Kiteeltä.
Karjalan Pyhäjärvi ry ei
saanut hakemaansa 5 000
euron avustusta taloudellisen toimintakykynsä va-
Amanuenssi Ulla Härkönen, oikealla, jatkaa kollegansa Erkki Matikaisen jalan jäljille maakuntamuseoasioissa. Pari viikkoa sitten kaupan yläkerta tyhjennettiin ja siellä olleet näyttelyesineet lajiteltiin luetteloitavaksi ja ns. Pohjois-Karjalan
ELY-keskus on sitoutunut
maksamaan puolet kosteikon rakentamisesta, joten
Karjalan Pyhäjärvi ry on
päättänyt toteuttaa hankkeen.
Rahoituksesta on keskusteltu myös riistanhoitoyhdistysten ja osakaskuntien kanssa, mutta
oma rahoitusosuuteen ei
ole löydetty muita rahoittajia kuin Karjalan Pyhäjärvi ry itse.
Kaupunginhallitus päätti, ettei se myönnä haettua
avustusta, koska kaupungin heikossa taloudellisessa tilanteessa uusia määrärahoja ei talouden tasapainottamistarpeen vuoksi ole
mahdollista myöntää.
Tuomo Flinkman
Kitee-Seuralle siirtyneen Savikon maakaupan
kunnostaminen kauppamuseoksi on edennyt
suunnitelmien mukaan.
Näyttelyksi se avataan
kesällä 2015.
Seuran puheenjohtaja Heikki
Pirisen mukaan viime vuonna
alkanut kunnostaminen on rakennus- ja sähkötöiden osalta
lähes valmis.
. Lisäksi kaupunki myy
19,265 hehtaarin Korkiakangas-tilan 58 000 eurolla. Naisille musta +
turkoosi tai pinkki.
19,90
(59,90)
Erä
Mori
JUOKSUKENKIÄ
4990
pr
(95,00?
120,00)
SANDAALI
sNAISILLE
sMIEHILLE
(39,90)
2990
pr
Kitee-Seura uurastanut Savikolla
Kauppamuseo muuttuu
näyttelyksi pikku hiljaa
KITEE
Kiteentie 7 . 010 6666 370.
Palvelemme: ma?to 9?17, pe 9?18, la 9?14
Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min.
Matkaviestiverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Kaupparakennuksen ulkokuori sai samalla uuden punamultamaalin
Suomalaisen
sielunmaiseman lisäksi karavaanimusaa inspiroivat muun
muassa slaavilaisuus ja afrikkalaiset rytmit.
Tuure on kasvattanut suosiotaan tasaisesti ja noussut
Suomen musiikkitaivaan kestotähdeksi. Musiikkia syntyy tien
päällä yhteisen tunnelmoinnin ja ilottelun kautta. Ilot ja suruthan ovat olleet
samoja vuosisatojen ajan. Hän esitteli asian jo vuosia sitten meille Helsingin seudun riäkkyläläisille. Karjalainen - basso, laulu, Rocka Merilahti kitara, laulu, Sampo Haapaniemi - rummut, laulu, Aarne Riikonen - perkussiot, laulu
met Ovet -tapahtuma, joka
antaa mahdollisuuden tutustua saarten yritysten ja yhteisöjen tarjontaan. Emma-patsaalla sekä Luonnotar-,
Larin Paraske- ja vuoden teatterimusiikkitekopalkinnoin.
Tänä vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävä
Sari Kaasinen nähdään pitkästä aikaa kotilavalla Rääkkylässä! Kihauksen konsertissa saamme kuulla Sarin soolotuotantoa mm. haitari, melodika, Janne Viitanen . Koivuniemen ja Hämeenselän vesillä
käytävä kisa alkaa iltakuudelta ja kestää neljä tuntia.
Perinneuistelussa ei uistella
nykyajan vehkeillä. heinäkuuta. zabumba ja Elina Heikkinen
. Festivaalien ehkä odotetuin suomalainen esiintyjä on Tuure
Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, jota kuullaan Konserttiravintolassa jo ensimmäisenä iltana.
Tuure yhtyeineen kutsuu
omaa musiikkiaan kaihomareiksi. Tiistaina kunnostetaan
savusaunaa Paksuniemessä
Rääkkylä-Seuran johdolla.
Samassa paikassa pidetään
illalla vapaa-ajanasukkaiden
tapaaminen Kihaus Folk Pelimannien säestyksellä. keväällä ilmestyneeltä uudelta albumilta
?Aika riemulle ruveta?.
. Tapahtuma
on osa Pohjois-Karjalan Kylät
ry:n Avoimet Kylät -tapahtumaviikkoa.
Samana päivänä voi osallistua myös Karelia Cottages´in
järjestämään Kihaus kanooteilla -retkimelontaan. Motoran lapsiryhmien lisäksi Rääkkylään
saapuu Unkarista näyttävä 37 hengen The Bocskai Folkdance Ensemble,
jonka ohjelmisto tuo esiin
Karpaattien alueen rikasta
kansanperinnettä.. basso, Riku Nissilä ?
perkussiot, Tuomas Saikkonen
. Tämän jälkeen
vene soudetaan juhlallisesti
Kivisalmipuistosta Koivuniemeen, josta tie vie juhlajumalanpalvelukseen Rääkkylän kirkkoon.
Heti maanantaina alkaa
Rääkkylä Folk ry:n pelimannileiri. Suomeksi esiintyvä Tuomi-kuoro on ylläpitänyt suomalaista kulttuuria, lauluperinnettä ja
suomenkielen taitoa kotikylässään jo 55 vuoden
ajan, Rääkkylä Folk ry:n
puheenjohtaja Jutta Anttonen kertoo.
Besedaine ja nuorisoryhmä Iloinen tuovat festivaalille puolestaan karjalaisia
laululeikkejä, joihin yleisökin pääsee osallistumaan.
Kihauksen kansantanssiohjelmisto on tänä vuonna näkemisen arvoinen. Rokkimamman Mestassa Oravisalossa voi tiistaina ja keskiviikkona opetella iltakurssilla shamaanirummun rakentamista. Kauniina kesäiltana järvimaisema
antaa katsojalleen rauhoittavan
ja miellyttävän ?iliksen..
. kitara, Ville Husgafvel
. Koti-Karjala
Lauantai 28.6.2014
7
Vipinää koko alusviikon ajan
Banda
Madrugada
Kihaus Folk pärähtää
käyntiin perjantaina
Banda Madrugada - sananmukaisesti Aamunkoin yhtye
- on mielenkiintoinen, brasilialaiselle forró-musiikille
omistautunut kulttuurisekoitus Helsingistä. Maakunnissa kiertäessään yhtye
on imenyt aihioita kaikesta
näkemästään, kuulemastaan
ja kokemastaan. Kilpailu järjestetään torstaina 3. Uistelukilpailu, jossa ei
käytetä nykyajan virveliä, on
mukava kokemus osallistujille. Yhtyeen ensimmäinen albumi Valon pisaroita (2010) myi kultaa, seuraavat levyt Erämaa (2011) ja
Afrikan Tähti (2012) platinaa.
Afrikan Tähti palkittiin myös
vuoden iskelmäalbumin Emma-pystillä.
Arttu Wiskari Ikuisesti
kahdestaan
Toinen kuuma, kotimainen
nimi on Arttu Wiskari, joka
viihdyttää Konserttiravintolassa lauantai-iltana.
Arttu on laulanut itsensä
suomalaisten sydämiin pureutumalla koskettavasti ihmiselon iloihin ja suruihin.
Hänen läpimurtosinglensä
oli kesällä 2010 julkaistu
Mökkitie, minkä jälkeen radiossa ovat soineet ahkerasti
mm. Voittajille on luvassa palkinnot.
Kalastuskilpailun päätyttyä
Koivuniemen grillikatoksessa
vietetään yhteistä grilli-iltaa
laulun, soiton, makkaran paiston ja rupattelun merkeissä.
Perinneuisteluidean isä on
rääkkyläisten hyvin tuntema;
Helsingin seudun rääkkyläläisten kunniapuheenjohtaja
Pekka Halttunen.
. Tiistai-iltana Koivuniemessä kokeillaan afrikkalaista
tanssia.
Puuhiksesta
jameihin
Keskiviikkona ja torstaina
Rääkkylän 4H-yhdistys pitää lapsille koulukeskuksessa Folk Puuhis -päiväleiriä.
Saimaan saariston kehittämisyhdistys ry:llä on keskiviikkona Oravisalossa Avoi-
Omasta takaa
ja läheltä
Tuure Kilpeläinen - laulu, kitara, Jiri Kuronen - koskettimet, haitari, laulu, Jarno T. kappaleet Tuntematon
potilas, Sorateiden sankari
sekä Kihaus Folkin konsertin nimikkokappale Ikuisesti
kahdestaan.
Perinneuisteluun osallistujia lähtöpuuhissa vuonna 2013.
Aladár Bayer
Karjalasta ja
Karpaateilta
Perinneuisteluperinne
jatkuu Koivuniemessä
Rääkkylässä uistellaan tänäkin vuonna perinteiseen tyyliin. Toivottavaa olisi, että perinneuistelusta tulisi vuosittainen tapahtuma, joka toisi
osallistujia tulevinakin vuosina runsaasti läheltä ja kaukaa,
Helsingin seudun rääkkyläläisten nykyinen puheenjohtaja Kalevi Tikkinen toivoo.
Venäjän Karjalasta, Petroskoin läheltä saapuu Kihaus Folk -festivaalille kolme ryhmää: Tuomi-kuoro,
Besedaine ja Iloinen.
. laulu, Larri Himma . Onneksi Rääkkylän Kalakerhon puheenjohtaja Ari
Harinen tuli mukaan ja näin
saatiin perinneuistelukilpailu
käynnistettyä.
. Banda Madrugada esiintyy Tsaijuteltassa perjantaina myöhään illalla.
Vaikka Kihaus Folk
-festivaaliportit avataankin vasta perjantaina 4.7., on Rääkkylässä jo
alkavalla Kihaus-viikolla monenlaista tapahtumaan liittyvää toimintaa.
Tämänvuotisen Kihaus
Folkin tunnettuja nimiä
ovat mm.Tuure Kilpeläinen, Arttu Wiskari ja Sari Kaasinen.
Kihaus Folk -viikon aloittaa
sunnuntaina liittyen Rääkkylän 140-vuotisjuhlallisuuksiin
Saimaan saariston kehittämisyhdistyksen kirkkoveneen
kastajaiset ja siunaus, jonka
suorittaa Kirkkoherra Pertti
Venäläinen. Kilpailuun
osallistuvat venekunnat saavat
käyttää vain yhtä perinteistä
puukelaa ja vieheenä yhtä 10
cm:n Professor uistinta. alttoviulu. Forró on perinteinen brasilialainen paritanssi, ja sanan alkuperä on
railakasta juhlintaa tarkoittavassa forrobodó-sanassa.
Rytmin juhlaa on luvassa,
kun Banda Madrugada antaa
oman säväyksensä brasilialaisten säveltäjien kappaleisiin.
Yhtyeessä musisoivat: Mirkka
Kivilehto . Retki
alkaa Koivuniemestä ja päättyy Varpasalon Apajalahden
luonnonsuojelualueella musiikilliseen iltanuotiopiiriin.
Päivän voi päättää myös Varpasalon nuorisoseuran järjestämissä Wanhan ajan iltamissa Varpasalon kylätalolla.
Torstaina illankorvalla on
mahdollisuus osallistua Rääk-
kylän kalakerho ry:n järjestämään Rääkkylän perinneuisteluun ja samoihin aikoihin
illalla pidettäviin jameihin
Rokkimamman Mestassa.
Portit auki:
Tuure Kilpeläinen ja
Kaihon Karavaani
Kihaus Folk -festivaaliportit
avataan perjantai-iltana. Siinä yhdistyvät kilpailun
jännitys ja kaunis luonto. Minä laulan niistä vuonna 2014
näin, Sari Kaasinen kuvaa.
man toteuttamiseen tarvittiin
kuitenkin yhteistyökumppani kotiseudulta, koska meidän on vaikea järjestää asioita täältä pääkaupunkiseudulta käsin.
. Tapahtu-
Kihauksen runsaslukuiseen
esiintyjäjoukkoon kuuluu tietenkin useita paikallisia ja melkein paikallisia muusikkoja.
Monen musiikinystävän toive
toteutuu, kun Sari Kaasinen
saapuu Konserttiravintolan lavalle lauantaina iltapäivällä.
Värttinä-yhtyeen keulahahmona ja Kihaus-festivaalin
puuhanaisena tunnetuksi tullut
Sari on jatkanut uraansa sooloartistina sekä yhdessä Sari
Kaasinen & Otawa ja Set´akat
-yhtyeiden kanssa, nyttemmin
Etelä-Karjalassa asuen.
Kansanmusiikin hyväksi
tehdystä työstään Kaasinen
on palkittu useasti mm
Remontti olisi valmis
syyskuussa.
Tällä hetkellä Säästömestalla on käytössään Troikasta
vuokraamaansa tilaa 617 neliömetriä ja toimintansa lopettavalla Ravintola Wäkällä
416 neliömetriä. Kolmen päivän
aikana keräysautot kiersivät yhteensä 42 paikassa eri kylillä.
. sähkötyöt ja
ilmastointikanavien palopellit
osastoivien seinien kohdalle.. Esitetyn uuden tilajaon mukaisesti Säästömestalle tulisi tilaa noin 753
neliömetriä ja ravintolakäyttöön noin 280 neliötä.
Tiloissa vielä kesäkuun loppuun toimivan Wäkän yrittäjä
Sami Haapaharjun mukaan
tila riittäisi hyvin vastaamaan
nykyistä tarvetta.
Kaupan osalta tilamuutoksella olisi kiire. Keski-Karjalan alueella ilmiö näkyi täydellisenä.
Valituslautakunta:
Lohikisassa alamitta
on 60 senttimetriä
Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on hylännyt yksimielisesti Karjalan Kalamiesten jättämän valituksen, joka
koski ELY-keskuksen päätöstä alentaa lohikalojen alamitta 60 senttimetristä 50 senttimetriin. Kävimme Piipunpihassa syömässä. Ennen täällä oli paljon
vilkkaampaa, joskus kymme-
nenkin traktoria oli peräkkäin
odottamassa. Puruvesi on aluetta, jossa
ei liiku ns. Säästömestan
käyttöön saneerattava lisätila olisi noin 136 m² sisältäen
kauppatilojen lisäksi mm.
wc-, varasto- ja lastaustiloja.
Tarvittava tilamuutos toteutetaan mahdollisimman
kevyenä vähäisin kustannuksin muun muassa rakentamalla palo-osastoiva väliseinä kauppa- ja ravintolatilojen välille sekä tehokkaampi
valaistus kauppakäyttöön tulevalle osalle.
LVIS- muutoksia tehtäisiin
remontissa vain aivan välttämättömät mm. Päivän aikana yritimme
puhua niin paljon kuin osasimme venäjän kieltä. Yksi
niistä olisi ollut alamittaraja,
kun kysymyksessä ovat istutuskalat.
. Niistä kilpailun yhteydessä tulee punnitukseen
parikymmentä.
. Ursan Taivaanvahti -sivustolle ilmiöstä
kertyi useita havaintoja ympäri Suomea. Mielestämme täällä, jos missä, olisi voitu tehdä laista poikkeava päätös ja
vieläpä laillisesti, KKM:n puheenjohtaja kertoo.
Tuomo Flinkman
Käsityönuket, oppilaat opettajat ja huoltajat yhteiskuvassa Ruskealan koulun rappusilla.
Kauppakeskus
Troikassa tilamuutoksia
Tohmajärvellä sijaitsevassa Kauppakeskus Troikassa
alkaa heinäkuussa remontti,
jossa Säästömestan ja ravintolan käytössä oleva tila palautetaan vastaamaan kutakuinkin tilannetta ennen 2006 toteutettua tilamuutosremonttia.
Kustannukset Kauppakeskus
Troikan muutostöistä olisivat
selvityksen mukaisesti yh-
teensä 25.500- 30.000 . Sortavalan retkelle lähtivät Tohmajärven alakoulujen venäjän
opiskelijoista ne, jotka halusivat lähteä ja joilla oli viisumi.
Oli myös mahdollista lähteä,
jos oli passi ja ostaisi ryhmäviisumin.
Tultuamme tullista ja ajettuamme vähän matkaa pysähdyimme Kolmas plussassa syömään eväitä ja sai käydä nopeasti kaupassa. Asiapaperit
tulevat jälkikäteen.
Karjalan Kalamiehet vetosivat valituksessaan mahdollisuuteen muuttaa lakia sen
sallimassa laajuudessa. Ehkä hiljaisuuteen ovat syynä heinätyöt ja
se, etteivät mökkiläiset ole
vielä saapuneet.
Moni vie Kiteellä ongelmajätteensä suoraan Sopensuon
jäteasemalle, mikä myös vaikuttaa siihen, ettei kyläläisillä
ole ongelmajätteitä enää keräyspaikoille tuotavaksi.
Tärkeintä on, ettei vaarallinen jäte päädy saastuttamaan
luontoa.
Tuija Marienberg
Harvinainen
haloilmiö
Ruskealan koulussa syntyi nukkeja käsityönä venäläisten kuudennen luokan oppilaiden avustamina.
Alakoulujen venäjän
opiskelijat Sortavalassa
Lähdimme Sortavalaan tiistaina 13.5.2014 aamulla klo 8.00
Tietäväisen koululta. Meidän
mielestämme ruoka oli hyvää.
Kävimme ruokailun jälkeen
myös Piipunpihan kioskissa.
Sen jälkeen lähdimme bussilla kiertoajelulle. Joimme Ruskealan koululla perinteiseen venäläiseen tapaan
teetä ja söimme piirakoita.
Matkalla Sortavalaan rehtori Arto Juntunen ja opettaja Nina Kabedeva kertoivat
meille Venäjän ja Sortavalan
historiasta. vaelluslohia. Ensimmäisenä kävimme tutustumassa Ruskealan kouluun.
Me teimme siellä nukkeja ve-
näläisten kuudennen luokan
oppilaiden avustamina. Jokainen osasi sanoa Zdrastvuite!
ja Spasibo! Paluumatkalla kävimme Tohmajoen koskella ja
söimme loput eväät. Kun kaikki olivat syöneet, joimme teetä. Auringon
ympärillä oli useita ympyröitä ja koko taivaan kiertävä rengas
sekä neljä sivuaurinkoa. lk Kemien koulu
Aamutaivas tarjosi tiistaina harvinaisen haloilmiön. Kyllä tämä päätös kuulostaa hieman yllättävältä ja
vaikuttaa, ettei päättäjillä ole
todellista tietoa kilpailualueestamme. Tasaisesti on ollut vähän väkeä, tuumasi keräysauton kuljettaja Markku Numminen
yllättyneenä hiljaisuudesta
keräyspisteissä.
. Kalamiehet anoivat
poikkeuslupaa alamittaan tänään alkavaan ja huomenna
päättyvään Puruveden Lohikuningas -kilpailuun.
Valituslautakunta ei kertonut asiasta muuta kuin päätöksen, että valitus on hylätty yksimielisesti. Söimme
kasvissalaattia, borssi-keittoa, sianlihaa ja perunamuusia. Silloin Nina kertoi meille Sortavalan
nähtävyyksistä. Koti-Karjala
8
Lauantai 28.6.2014
Ongelmajätteitä lastataan Niinikummun keräyspisteessä auton
peräkärrystä Ekokemin jäteautoon, josta jätteet kuljetetaan Riihimäelle ja sieltä edelleen hävitettäviksi.
Jätekeräyspaikoilla
oli hiljaista
Kiteellä toteutettiin
kesäkuun toisella viikolla vaarallisten jätteiden
keräys. (alv.
0%). Tuleville neljäsluokkalaisille suosittelemme venäjän kielen opiskelun
aloittamista.
Tekijät:
Liisa Surovtseva ja
Tiuku Salmi,
5. Meidän mielestä kaunein paikka Sortavalassa oli Runonlaulajanpatsas.
Kiertoajelun jälkeen saimme
puolitoista tuntia omaa aikaa
olla kaupungissa.
Mukana Sortavalan matkalla oli 16 oppilasta, 11 huoltajaa, venäjän kielen opettajat
Nina Kabedeva ja Päivi Kivivuori sekä rehtori Arto Juntunen. Nousimme rappusia pitkin kalliolle.
Suosittelemme matkaa seuraaville venäjän opiskelijoille. Kaikki lohikalat ovat istutettuja.
Keskimäärin istutamme vuosittain kilpailualueelle 3 000
poikasta. Matka oli meidän mielestämme hyvä
Juhani Kurjen kanssa kyllä suunnittelimme, että loppukesästä pitänee alkaa
laskea palotkin. Ajatus kotiseudulle paluusta on ollut mielessäni jo
jonkin aikaa ja sopivien tilojen löydyttyä keskustasta,
tänne tulo tuntui luontevalta,
Taina kertoi.
. Niiden valmistukseen käytetään esimerkiksi
tyrniä ja mustaherukkaa.
. aineet ovat Eco Pharman
suomalaiselle iholle suunnittelemia, kotimaisia luonnontuotteita. Esimerkiksi Kiteen maakuntasarjan joukkue
ja Kiteen C-pojat ovat käyneet pelaamassa harjoituspelejä harrastajia vastaan.
. . Annan mielelläni vinkkejä kotona tapahtuvaan ihonhoitoon
s0ONTIKKAPERINNETTË
s3OTAHISTORIAOSASTOs2AJAOSASTO
Koiranheisin kukkaloisto
ja minulta voi ostaa tuotteita
mukaan.
Jos ihmettelette, minne toimittaja on unohtanut yrityksen nimen, niin ei ole unohtanut, vaan ihana byrokratia eli
Kaupparekisterikeskus viivyttelee nimi-asian kanssa.
. Sopivan rehevällä ja valoisalla paikalla esimerkiksi koiranheisi voi villiintyä
kukkimaan huomiota herättävän runsaasti. Ei liian vakavaa, vaan sellaista iloa kuin ennen kyläpeleissä, Arja Pirhonen kertoo.
Pääpaino harrastepesiksessä on hyvässä pelihengessä. Pitäähän meidän harjoitella vähän enemmän tosimielellä loppukesästä
tohmajärveläisten kanssa käy-
Harrastepesis on hauskaa, mutta toki siinäkin pesiä tavoitellaan kilpaa pallon kanssa.
tävään Rantakentän turnaukseen, Tiainen jatkaa.
Tohmajärven Likaisten
kentällä turnaukseen valmistautuu kiteeläisten kanssa
suurin piirtein samankokoinen porukka. Meitä voi sanoa olevan
vauvasta vaariin. Käyttämäni puhdistusym. Naisiakin on mukana ja
on joukossa entisiä SM-tason
pelaajiakin, hän jatkaa.
. Meillä on omat säännöt.
Paloja ei lasketa ja kopit pudotetaan. Syksymmällä on tulossa
uusia, mukavia hoitokokonaisuuksia, Taina mainitsee ja
sanoo, että hänelle voi esittää
myös toiveita.
. Tervetuloa vaan
pelaamaan ikään katsomatta.
Jos vaan nuorena on joskus
pesäpalloa pelannut, niin kyllä se pelitaito sieltä löytyy. Kuvan poikkeuksellisen runsaskukkainen yksilö on kuvattu Rääkkylän
Haapasalmessa.. Kyllä tässä saa myös hyvää liikuntaa. Koti-Karjala
Lauantai 28.6.2014
9
4ULEJATUTUSTUPERINTEESEEN
+)4%%.+/4)3%545-53%/33!
+ITEENTIE AIVANKESKUSTASSA
%SILLË
EDELLEEN
AVOINNA
NËYTTELY
3.6.?31.7.2014
4
Ti?pe klo 11?17, la 11
11?15
15 jja su 12
12?15.
15
/PASTUSTA
AUKIOLOAIKOJEN
ulkopuolella
VOIKYSELLË
NUMEROISTA
040 586 3853,
050 321 4155.
NÄHTÄVILLÄ mm:
Kosmetologi Taina Kankkunen virkistää ja kaunistaa asiakkaansa päästä varpaisiin. Nuorin on
kahdeksanvuotias ja itse taidan edustaa vanhinta päätä 65
-vuotiaana, yksi kiteeläispelaajien koollekutsujista Raimo Tiainen kertoo.
. Olin joitain vuosia matkailun- ja kaupan alalla, kunnes kiinnostuin kauneudenhoidosta ja kouluttauduin kosmetologiksi. Kosmetologi Taina Kankkusen uunituore hyvinvointikeskus tarjoaa virkistystä ja kohennusta kokonaisvaltaisesti.
Kauneuspalveluita tarjoavan
yrityksen avajaisia vietettiin runsaslukuisella joukolla herkkujen ja kahvin merkeissä kuluvan kuun puolivälissä.
Monenlaisten Kesälahtea
koskevien lakkautusuhkien
rinnalla avajaiset olivat piristävä positiivinen tapahtuma.
Kävijät kiittelivätkin nuoren
yrittäjän uskoa tulevaisuuteen
ja rohkeutta tulla Kesälahden
taajamaan suurempien keskusten sijaan.
. Puhdistukset ja hieronnat tekevät hyvää
myös miesten ja nuorten iholle, Taina muistuttaa.
Kasvot kauniiksi ja
varpaat virkeiksi
Sanonta, että kauneus
on katoavaista, rumuus
sen kun vain lisääntyy,
ei pidä paikkaansa ainakaan Kesälahdella. Tämä on sellaista
hauskaa yhdessäoloa.
. Tämä näkyi esimerkiksi jutuntekohetkellä, kun
Tohmajärvelle saapui pelaamaan naisvoittoinen harrastajajoukkue Hammaslahdesta.
Joukkueet tasoitettiin pelaajamääriltään samankokoisiksi.
Herrasmiesmäisyyttä osoitti esimerkiksi, että lukkarin
vääristä ei tultu vapailla kotipesään.
Harrastajien pelikyvyille
on ollut käyttöä myös sarjajoukkueille. Koulun ohessa
työskentelin joensuulaisessa
kauneushoitolassa.
Tuore hyvinvointikeskus
tarjoaa perinteisiä hierontoja ja hoitoja ajan hittijuttujen
keralla.
. Peli-iltaan kokoonnutaan sunnuntaisin ja
keskiviikkoisin.
Pelien toinen vetäjä Arja
Pääsylippujen hinnat:
aikuiset
2m
lapset (6?12 v.) 1 m
Ryhmät
?10 henkilöä 1,50 m/hlö
yli 10 hlö
1,00 m/hlö
Pirhonen toteaa harrastajatasoisen pelailun saaneen Tohmajärvellä uutta voimaa, kun
TiVe:n pelaajat, kemieläiset
sekä Keski-Karjalan urheilu-
autoilijoiden pesäpalloharrastajat yhdistivät väkensä.
Kunnon pelejä alkoi syntyä, mutta mailaan, räpylään
ja palloon tartutaan Tohma-
järvelläkin herrasmiesmäisin
ottein ja onhan joukossa pari
naistakin.
. Tavoitteena on enemmän liikunta
ja hauskanpito kuin vakava pelaaminen.
Kiteen rantakentällä käy keskiviikkoisin parikymmentä
pelaajaa ja joskus enemmänkin viihtymässä harrastuksensa parissa.
. Lapsille ja nuorille sarjassa on omat tuotteensa. Kuva: Markku Halonen
Tunnelma on kuin ennen aikaan kyläkentillä
Kiteen ja Tohmajärven pesäpallokentillä pelataan viikoittain harrastetunnelmissa. Muut asia ovat kunnossa,
mutta Kaupparekisterin vahvistusta nimelle olen odottanut jo toista kuukautta, Taina ihmettelee viraston hidasta
toimintaa.
. Kunhan tässä vielä hetki
kuunnellaan ajan solinaa, niin
eiköhän se nimiasiakin vahvistu, yrittäjä hymyilee.
Sari Helin
Puutarhan jalostetut koristepensaat esittävät usein runsaita kukintoja, mutta joskus todellisen kukkijan voi löytää
myös luonnossa kasvavien lajien joukosta. Itsekin huomaan, että kunto on
kohonnut, toinen Tohmajärven peli-iltojen vetäjistä Timo Murtonen kannustaa.
Kari Sarkkinen
Putlauslaitoksen rakennus aloitettiin syksyllä
1 859. Harkkoraudan valmistusprosessia kankiraudaksi kokeiltiin muualla. PKM.
Värtsilän rautatehtaan alue. Rautatuotteiden tullia
viennin osalta Venäjälle kevennettiin. Masuuni ja valimon
katto tuhoutuivat tulipalossa marraskuussa 1 859. Kuitenkin kankirautakoneistosta tuli suorit-
Värtsilän tehdas. Tehtaan
paikka oli kruunun- ja verotila n:o 3 Värtsilän kylästä. Värtsilä kasvatti tuotantoaan ja
samalla raudan hinta nousi.
Arppe ilmoitti vuonna 1 855
rautaa myydyn 272 000 ruplan arvosta.
Seuraavan vuoden tammi-toukokuun aikana raudan
myynnin arvo oli 140 000 ruplaa. Wärtsilän tuotannon myynti suuntautui muun
muassa Pietariin ja Baltiaan.
Wärtsilästä reitti kulki Laatokalle ja Nevajokea myöten
Pietariin.
Möhkön tehtaan rauta kuljetettiin Saimaalle, Puhokseen ja 1 856 valmistunutta
Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin. Arppe totesikin muutamien toimintaviikkojen jälkeen, että
tehdas toimi jatkuvasti hyvin.
Tuotto oli helmikuun loppuun
1 853 mennessä 80 000 puutaa
(1 puuta = 16,3805 kg).
Vuosina 1 854, 1 855 ja
1 856 tuotanto oli keskimäärin 56 kippuntaa/vrk (1 kippunta rautaa = 136 kg). Suomi sai täyden tullivapauden jo aiemmin vapautetun järvimalmista valmistetun harkkoraudan rinnalle
myös kankiraudan myynnin
sekä rajoittamattoman myyntimäärän.
Jatkuu...
Tarvittiin
ulkomaista
osaamista
Arppe ei itse ollut raudanvalmistuksen osaaja. PKM.
taa vasaraverona kolme kippuntaa kankirautaa kummastakin ahjosta viiden vuoden
ajan.
Tämän jälkeen suoritettaisiin uusi katsastus, jonka perusteella määritettäisiin uusi
vasaravero. Värtsilän vuosituotannon
keskiarvo oli 1854 - 1856 noin
20642 kippuntaa. Muualla vuorokauden tuotanto ei
yleensä noussut yli 20 kippunnan. Marraskuussa 1 860 korjaus- ja
asennustyöt saatiin valmiiksi. Tehtaan perustamislupa sisälsi kankirautavasaran asentamisluvan, jota ei
Värtsilässä ollut kuitenkaan
käytetty. Tehdas
ei saanut olla esteenä Värtsilän kosken perkaukselle.
Käyttövesi johdettaisiin sahan padosta kanavan kautta.
Tehtaan toimintavalmius tuli
saavuttaa kahden vuoden sisällä. Vuorineuvos Gustaf Idestam näki tämän vasta aloitetun teollisuuden alan taloudelliseen
hyötyyn liittyvän myös kulttuuria edistämiseen.
Senaatti myönsi kahden
masuunin rakennusluvan
30.11.1 850 järvi- ja suomalmien sulattamiseen. Polttoainetarvetta varten Arppella oli
Arppen aikalainen Ruotsin 8 killinkiä 1836. Arppe näki mahdollisuuden jalostusasteen nostamiselle. Arppe
suunnitteli jo 1 856 valssilaitoksen perustamista kankiraudan valmistamiseksi.
Syyskuussa 1 859 Arppe jätti senaatille lupa-anomuksen
höyrykäyttöisen putlaus- ja
valssilaitoksen rakentamiseksi Värtsilään. Englantilainen Hill jatkoi töiden teknisten töiden johtamista. Veden
patoamisessa tuli noudattaa
aiempia määräyksiä. PKM.. Arppe omisti tilasta ¼:n
ja loput ¾ muut ruukin rakentamiseen osallistuneet.
Raaka-ainelähteiksi tehtaan
toimintaa varten Arppe oli
hankkinut Kiteen Ruokojärven, Pälkjärven pitäjään kuuluneet Jänisjoen osat sekä järviä ja soita Tohmajärveltä ja
Kiihtelysvaarasta. Tehtaan nimeksi
vahvistettiin Wärtsilä ja yritykselle oma leima. Luvan
piiriin kuuluivat kaksi ahjoa,
ahjon kankivasara, nippuvasara, kaksi naulavasaraa, kupoliuuni ja konepaja. Lupa myönnettiin. Hankkeelle löytyi puoltaja. Mainittakoon,
että Värtsilän suunnitelmia ja
piirustuksia käytettiin myös
vuonna 1 851 valmistuneen
Möhkön ruukin rakentamisessa.
Smith johti Värtsilän ruukin rakennustyötä. Ruotsin raha oli
Suomessa virallisesti voimassa vuoden 1842 loppuun.
verotilansa Tohmajärvellä.
Lisäksi hänellä oli mahdollisuus ostaa puuta Jouhkolan rälssitiloilta ja kruununmetsistä Kiteeltä ja Tohmajärveltä.
Möhkön ruukilla noin 1 000
puutaa. Tullitarif?en alentaminen avasi väylät englanti-
laiselle harkkoraudalle.
Uudessa kilpailutilanteessa
Arppe vähensi raudan valmis-
tusta. Tämän jälkeen tehtaan
toiminta oli verovapaata 15
vuoden ajan. Se sisälsi kankirautavasaran asentamisluvan, jota ei
Värtsilän tehtaalla ollut käytetty. Hän kutsui
ruotsalais-englantilaisen vuorimekaanikko Nikolai Smithin suunnittelemaan Värtsilän masuunin, konepajan ja
rautavalimon. Koti-Karjala
10
Lauantai 28.6.2014
Nils Ludvig Arppe IV
Värtsilän rautaruukki loi pohjan
maakunnan rautateollisuudelle
Opetusneuvos, tohtori Raimo Vänskän Arppe -artikkeli Nils Ludvig
Arppesta jatkuu.
Arppe näki Värtsilän sahaustoiminnalle vaihtoehdon: rautaruukkien perustamisen. Päivittäinen tuotanto oli
tuolloin sekä Värtsilässä että
Värtsilän tehtaan masuuni 1910 -luvulta. Värtsilän valssilaitos otettiin käyttöön elokuussa 1 861.
Kuljetusmahdollisuudet ja
Venäjän tullitarif?t kuuluivat
raudantuotannon avaintekijöihin. Hän
katsoi saavansa riittävästi ja
edullisesti suo- ja järvimalmia
kohtuullisten hankintamatkojen piiristä.
Arppe jätti 30.3.1 850 lupa-anomuksen rautaruukin
perustamiseksi Värtsilään.
Asian käsittely eri hallintoportaissa eteni hitaasti. Möhkön ja
Värtsilän raaka-aineen haittana oli raudan fosforipitoisuus.
Krimin sodan vaikutukset näkyivät 1 850-luvun puolivälissä raudan kysynnässä
Tilannetta teemme pelistä
toiseen riittävästi, mutta kotiutuksiin tulisi saada tarkkuutta. Tosi hyvä ulkopelijoukkue vastassa ja noilla heikoilla lyönneillä ei tuollaisesta ulkokentästä mitään saa, raahelaisten ykköspalkittu Topi
Kosonen sanoi.
Kiteeläisille voitto oli Raahessa ensimmäinen yhdeksään vuoteen.
. Kyllä silloin on hirveän vaikea voittaa pelejä.
. Pisteet tietysti tyydyttää,
mutta peli ei ollut vieläkään
sen näköistä, mitä sen pitäisi olla.
. Peli, treenaaminen ja
kaikki muu tekeminen kyllä
maistuu. Valitettavasti tämä ei riittänyt nostamaan SurMaa johtoon.
Virkeämmin pelannut Roihu laittoi kotijoukkueen taipumaan edessään ja ensimmäinen jakso päättyi sen riemukkaaseen 2-4 voittoon.
Tuuletuksia ei turhaan peitelty, ja jo ensimmäiseltä jaksolta napattu piste sai helsinkiläiset kokoamaan voitontanssiringin.
Pakan sekoituskaan
ei auttanut
Toista jaksoa varten kotijoukkue muutti kokoonpanoaan
Susirajalta ykköspalkinnolla palkittiin Eeva Mäki-Maukola.
Voitto nosti kiteeläiset sarjataulukossa Vimpelin ohi toiseksi, tosin Vimpelillä on peli
vähemmän pelattuna.
KiPa aloitti ottelun erittäin vahvasti ja rakensi heti avausvuorossa kotiutustilanteen. Varmaan ainoa onnistunut lyönti itseltä koko ottelussa. Ykköstilannetta ei saatu purettua, tuli kopinnostopaloja sekä kahden palon lyöntivuoroja.
. Sisäpelin osalta surkea
esitys, eikä ulkopelikään ollut ihan parasta, Tahkon kokenut viuhkamies Sami Sirviö tuskaili.
Topin kunnari
avausjakson
ratkaisu
Avausjaksolla vierailijat siirtyivät johtoon toisessa vuorossa, kun ykköspalkinnon
pokannut Petri Kulmala yllätti kiteeläiset kolmosrajaleikkurillaan.
Mika Laukkasen kumura alkaa olla kohdallaan. Kertoo meidän pelistä
aika paljon, että sillä saa ykköspalkinnon, Kulmala totesi
pelin jälkeen.
KiPa ei tappioasemassa
pitkään viihtynyt, kun Mika
Laukkanen kotiutti merkkaamattomalla välilyönnillä Toni Laakson heti toisen tasoittavalla.
Lisää seurasi kakkoskärjestä. Tuloksena oli komeasti kolme pistettä, kun Pattijoen
Urheilijat kaatui Raahessa 0-2 (0-2, 1-6).
Kiteen Pallo jatkoi tiivistä ulkopeliään myös
juhannuksen jälkeen ja
palasi voittokantaan yhden tappiollisen ottelun
jälkeen kaatamalla Hyvinkään Tahkon tiistaina
Rantakentällä puhtaasti
2-0 (3-1, 2-0).
Molempien joukkueiden sisäpeliä leimasi kauttaaltaan tietynlainen nihkeys, mutta KiPalla se näkyi vasta kotiutuksissa, ei tilanteiden tekemisessä. Kolmostilanteita kotijoukkue onnistui rakentamaan
mukavat 17 kappaletta.
. Toisella jaksolla
vieraat onnistuivat vain kertaalleen saamaan miehen kolmospesälle, senkin viimeisessä vuorossa. Hyvään paikkaan tuli
kauden ensimmäinen kunnari ja vielä ihan hyvällä lyönnillä, Laakso kommentoi.
Mika Laukkanen kaunisteli vielä lukemia samassa vuorossa 1-6:een kotiuttaen tuplajuoksun tuoneen Laakson.
Raahen molemmat kotiutusyritykset viimeisessä vuorossa päättyivät paloon ja näin
kaikki kolme pistettä matkasi itärajalle kiteeläisten mukana.
Yhdeksän vuoden
tappioputki poikki
. Merkkaamaton
lyönti saatteli tällä kertaa kotiin erinomaisia otteita mailan varressa esittäneen Ville
Postin.
Laukkasen lyömä 2-0-johtojuoksu oli hänen superpesisuransa 600:s. Kuusi kolmostilannetta ja
meidän kärjen onnistumisprosentit 38, 30 ja 25. Huomionarvoista on
myös se, että isännät eivät
saaneet sarjan kovinta ulkokenttää vastaan yhtään kolmostilannetta koko jaksolla.
. Kärki
toimi erinomaisesti ja tilanteita saatiin rakennettua oivasti
myös kakkoskärjellä.
Sami Mielonen
kaan tsempata joukkuettaan
ja saikin sotkettua vastustajaa taktisilla väärillä. Sami Partasen yritys päättyi paloon, mutta seuraavana lyömään tullut Jukka
Latvala onnistui kotiuttamaan
Toni Laakson.
Lisää seurasi heti seuraavasta tilanteesta, kun Mika Laukkanen löi ja Partanen juoksi kiteeläiset kahden
juoksun johtoon.
Tämän jälkeen alkoi todellinen ulkopelin juhla, sillä seuraava kolmostilanne tuli
vasta neljännen aloittavalla,
mutta Jukka Latvala ei onnistunut lisäämään vieraiden
johtoa.
Kaksi juoksua riitti kuitenkin tuomaan KiPalle jaksovoiton. Heti pelin alussa näki, että kaksi kovaa ulkopelijoukkuetta on vastakkain. Toisen palkinnon nappasi lukkari Jannika Kärnä.
Kotijoukkue SurMalta palkinnot menivät kakkospolttajana häärineelle Eeva MäkiMaukolalle ja lukkari Senni
Salliselle.
Keskiviikkoisen ottelun jälkeen Susirajalla on edessään
enää yksi runkosarjan ottelu.
Tätä seuraa jatkosarja, jonne
SurMa on johtoasemansa ansiosta pääsemässä.
Roosa Sallinen. lyöty
Toisella jaksolla juoksut olivat
tiukassa molemmilla, vaikka
kotijoukkue loi tilanteita edelleen hyvällä tahdilla.
Jakson avausjuoksu nähtiin
vasta kolmannessa vuorossa,
jolloin Tahkon kakkospuoli
joutui jälleen antautumaan.
Jukka Latvala juoksutti Saku Kapasen kotiin paukautettuaan pallon rantapusikkoon
Roihu syttyi Rantakentällä
Keskiviikkoiltana
Rantakenttä täyttyi tyttö energiasta Susirajan
saadessa vastaansa pääkaupunkiseudulta Roihun. Jakso menikin lopulta helsinkiläisille 1-4.
Voitto merkitsi vieraille
täyttä kolmen pisteen pottia
johtoon. Kaikki putket loppuu aikanaan, Laakso naureskeli.
Sami Mielonen
ja lisäsi entisestään pääkaupunkiseutulaisten riemua.
Lukkarit
palkittiin
Voiton vieneeltä Roihulta palkittiin parhaimpana kolmosvahtina pelannut Anni Haukkamaa. Voittajasta
ei jäänyt kyllä epäselvyyttä,
PattU:n pelinjohtaja Jari Törmänen mietti.
Osansa isäntien surkeaan
sisäpeliin oli kiteeläisten ulkopelillä ja tämän raahelaisetkin myönsivät.
. Varsinkin lyöjäjokeri Erika Haapalehto oli vahvassa vireessä
lyömällä joukkueelleen kolme juoksua.
Kotijoukkueen epäonnistuttua sisävuoroillaan vieraat
jatkoivat pelissä johtoasemassa. Minulle tämä oli kaikkien
aikojen ensimmäinen voitto
Raahessa. Ratkaisun arkkitehtina toimi kiteeläisten ykköspalkinnon pokannut Laakso,
joka iski pallon läpi etutilanteessa, tuloksena kunnari sekä
Postin ja Hämäläisen tuomat
juoksut.
. Koti-Karjala
Lauantai 28.6.2014
Voitokas paluu
juhannustauolta
KiPalla vihdoin
onnistunut Raahen reissu
Kiteen Pallo pelasi
torstaina ensimmäisen
vierasottelunsa juhannustauon jälkeen. SurMan peli oli läpi ottelun vaisua ja vierasjoukkue pääsi tuulettamaan puhdasta voittoa
lukemin 0-2 (2-4,1-4).
Kaksintaistelu tyttöjen superpesiksen runkosarjan A-lohkoa johtavan SurMan ja neljännellä sijalla olevan Roihun
välillä alkoi kotijoukkueelta
nahkeasti. Peli ei tuntunut lähtevän millään käyntiin.
Kiteellä viime kaudella pelannut SurMan lukkari Senni
Sallinen yritti parhaansa mu-
11
etupesien ollessa täynnä.
Lopullinen sinetti toiselle jaksolle ja koko ottelulle
saatiin neljännen aloittavalla,
kun Laukkanen onnistui välilyönnissään. Kapteeni Partanen
hassutti Raahen etukenttää
ja KiPan kakkospalkittu Ville Hämäläinen toi johtojuoksun.
Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin kolmannen tasoittavalla. Jätettiin PattU nollaan kolmostilanteeseen, eikä monta tehty
itsekään, mutta yhdessä vuorossa saatiin onneksi sisäpeli rullaamaan, KiPan käskijä
Sami Purmonen sanoi taiston
tauottua.
Laakso ratkaisi
Toisella jaksolla isännätkin
saivat hieman otetta pelistä,
mutta juoksujen teon aloitti
silti KiPa, kun Jukka Latvala saatteli heti ensimmäisessä
vuorossa Ville Postin kotipesän turvaan.
Raahelaiset saivat ensimmäisen kotiutuspaikkansa koko ottelussa toisen aloittavalla
ja onnistuivat avaamaan juoksuhanat Antti Korhosen lyömällä ja Jussi Kemilän tuomalla juoksulla. Läpärillä ja
välilyönneillä saatiin peli auki, Purmonen iloitsi.
Raahelaisten tunnelmat
olivat ottelun jälkeen hieman
vaisummat.
. Sisäpelissä oltiin terävämpiä
ja nyt kotiutusprosenttikin oli
jo parempi (8/11). Tahko -pelissä hän juoksutti etenijän kahdesti
tupaan välilyönnillä.
. Tulee liikaa kahden
palon lyöntivuoroja, Kiteen
pelinjohtaja Sami Purmonen
analysoi joukkueensa sisäpeliä.
Tahkolla oli vaikeuksia
löytää kiteeläisten ulkokentästä aukkoja edes vaihtolyönteihin ja joukkue jäikin
koko ottelussa kuuteen kolmostilanteeseen.
Näistä viisi syntyi avausjaksolla. Seuraavat
kolme yritystä vieraat kuitenkin torjuivat.
Toisen tasoittavalla oli jälleen kiteeläisten aika siirtyä
saadakseen pelinsä rullaamaan.
Tämä ei kuitenkaan tehonnut, vaan SurMa näytti jatkavan ensimmäiseltä jaksolta
tuttua vaisua pelaamistaan.
Vierasjoukkue sen sijaan
onnistui mailan varressa ja alkoi kuroa nopeasti eroa kotijoukkueeseen.
Roihun jokereiden ulkovuorojen aikana tekemät
lämmittelyt hyppynarujen ja
kuntopalojen kanssa antoivat
mailoille lisää vauhtia. En muista milloin olisi
viimeksi kotona jääty kahdeksaan kolmostilanteeseen,
mutta nyt jäätiin. Lisäintoa pelaamiseen saa käymällä välillä kalassa, Topi kommentoi hymy
suupielessä pelin jälkeen.
Porolle 600. Kaiken huipuksi
sekin kuivui kasaan, kun KiPa nappasi kaksi takapaloa ja
Pasi Kokkonen kuivui kolmoselle kotiutusta odotellessa.
. Samaan määrään ylsi Jukka Latvala edellisessä ottelussa Kouvolaa
vastaan.
Betonisen ulkopelin lisäksi
Kiteen pelissä oli paljon muitakin hyviä elementtejä. Ulkopeli oli ihan hyvää,
mutta sisäpeli surkeaa. Lyhyeltä sairaslomalta
kehiin palannut ja kotijoukkueen ykköspalkinnon napannut
Topi Hurskainen täräytti pallon etutilanteessa läpi kakkosrajasta ja kenttä rullasi.
Topin edellä kotiin juoksu
serkkupoika Jussi Hurskainen
ja Topi itse kiersi kunnarin.
Topin kunnaria tosin edesaut-
toi se, ettei polttoheitto tarttunut Tahkon kolmosvahti Valentin Ikosen räpylään.
On
vain se yksi heikko peli Hyvinkäällä, muuten on ulkopeli
ollut erinomaista.
. Laukkasen ratkaisevan voiton kotijoukkueelle.
Viisi nopeaa Topille:
1) Ensimmäiset ajatukset
tiistain ottelusta?
. Mutta jos paikan ykköskärjessä saan, pystyn jo pelaamaan täysillä, Topi valaisee
jalkansa kuntoa.
KiPan alkukausi on ollut
erinomainen ja tämä on varmasti yllättänyt monet, ehkä
osan pelaajistakin. Milloin
onkaan KiPa viimeksi ollut
sarjassa kakkosena tässä vaiheessa kesää.
5) Kuka ratkaisee?
?Poro!
Ulkopeli täyden
kympin arvoista
Erittäin kovan heittokäden
omaavan Topin jalkavaivat alkavat olla takana ja nyt nuori
mies on jo sataprosenttisessa
kunnossa.
. Kankaanpää 18.00
Kitee 2 . Ulkopeli etenkin
on ollut hyvää. Aika hyvin
olen uudella paikalla vaihtotilanteissakin onnistunut pelaamaan. Joensuu
18.00
Kitee . Extra respect!?
KOTIOTTELUT 2014
RANTAKENTÄLLÄ
Otteluisäntänä:
KESÄLAHDEN
MAANSIIRTO OY
Voita
Ti 1.7.2014 klo 18
Kiteen Rantakentällä
Volkswagen UP!
KiPa-90
vs.
järjestää
lista-arpajaiset,
jossa palkintona on
Pattijoki
Kiteen Pallo -90/
Super
Volkswagen UP
-henkilöauto.
Arvan hinta
on 20 euroa ja
arpoja on myynnissä
Superin otteluissa.
Ke 2.7.
Pe 4.7.
Ma 7.7.
Ti 8.7.
Ma 14.7.
Ti 15.7.
Ke 16.7.
Ti 22.7.
Ti 29.7.
Su 3.8.
ToPo . Sisäpeli ei ole ollut mitenkään erikoista, ehkä sel-
Näin
viime
vuonna
Konkarin
nurkka
Maestro
Pirisen
muisto Raahesta
KiPa - Raahe 2014
Voitot:
1?1
Pisteet:
3?2
Juoksut: 10?4
Lyödyt:
Toni Laakso, KiPa 1+3
Jarmo Viittanen,
Raahe 0+2
Tuodut:
Ville Hämäläinen,
Toni Laakso ja
Ville Posti, KiPa 3
Jussi Kemilä, Raahe 2
Kärkilyönnit:
Ville Posti, KiPa 14
Paavo Pelto, Raahe 10
?Tulee mieleen se, että Rasinkankaan Make on ollut
aina siellä etukentällä ja
parhaimmillaan oli ylivoimaisesti Suomen paras ottamaan vaihtotilannekovia
kiinni.
Ja viime vuosilta se, että Topi Kosonen on tehnyt sellaisen tempun, mihin
moni ei olisi pystynyt, eli
noussut lautaskammohaudasta takaisin huippulukkariksi. Kehitettävää tietysti
löytyy edelleen.
Alkukauden hyvät otteet
ovat nostaneet pelaajien itseluottamusta ja hyvät edesottamukset kentällä antavat
uskoa loppukautta kohti.
. Se on etenijäpuolella.
Torstaina näkyi hyvin, kun
Topi Kososella oli huono päivä ja saatiin useamman kerran
1 ja 2 pois kärjestä, niin heidän sisäpelinsä oli melkeinpä
pelattu. Vimpeli
17.00
C-pojat
A-pojat
B-pojat
Super
A-pojat
Super
Mks
Super
Super
Super. Tässä on tällaiset minipleijarit nyt. Kun alkukesää arvioidaan arvosanoin,
on varsinkin ulkopelin arvioiminen melko helppoa.
. Ne pelit, mitä nyt olen
pelannut, ovat menneet ihan
mukavasti. Seinäjoki
18.00
Kitee . Alajärvi
18.00
Kitee . Alkaa olla jalka täydessä
iskussa. Henkilökohtaisesti tavoite on se, että pysyisin kunnossa, kun on ollut nyt noita vaivoja, Topi päättää.
Teksti: Sami Mielonen
Kuva: Niilo Hirvonen
Topin jalkavaivat ovat taakse jäänyttä elämää.
. Varkaus/J 18.00
Kitee . Joensuu
18.00
Kitee . Jyväskylä
18.00
Kitee . Ulkopelistä voisi antaa kouluarvosanoilla täyden kympin. Koti-Karjala
12
Lauantai 28.6.2014
KiPa?Raahe uusintana tiistaina
laisen 7-8 arvosanan voisi
antaa, Topi arvioi joukkueen
otteita.
Kiteen Pallo ja Pattijoen Urheilijat Raahesta iskevät yhteen toisen
kerran viikon sisällä ensi tiistaina Kiteen Rantakentällä.
Joukkueiden tämän kesän ensimmäinen koitos päättyi kesäkuun alussa raahelaisten
voittoon Kiteellä, mutta KiPa sai revanssin torstaina hakemalla kolme pistettä Pohjois-Pohjanmaalta.
Molempien joukkueiden
ulkopeli on ollut erittäin tiivistä ja kiteeläisten ulkokentästä on lyöty vähiten juoksuja koko sarjassa ja raahelaistenkin ulkokenttä on ollut
kolmanneksi pitävin.
Sisäpelissä molemmilla on
ollut hieman hiljaisempaa, eivätkä joukkueet kuulu 91 lyödyllä juoksulla sarjan kovimpiin joukkueisiin.
Sarjataulukossa joukkueilla
on eroa viisi pistettä kiteeläisten hyväksi ja sijoitukset ovat
jutun kirjoitushetkellä toinen
ja viides.
Alkukauden 14 ottelustaan
KiPa on voittanut 9 ja hävinnyt 5, kun taas Raahella vastaavat luvut ovat 7 voittoa ja
7 tappiota.
Alkukaudesta jalkavaivoista kärsinyt ja juhannustauon
jälkeen paluun kokoonpanoon
tehnyt Topi Hurskainen uskoo
raahelaisten tulevan tiistain
otteluun huomattavasti kovempaa, mitä torstaina Raahessa.
Topi kuitenkin luottaa Mika ?Poro. Kannattaa tulla katsomaan, kun ollaan pelattu nyt
hyvin ja pärjätään. Raahe tulee varmasti kovempaa, kun olivat
aika heikkoja torstaina. Ollaan ehkä jopa hieman
ylempänä, mitä odotin. Nyt on muutama peli
menty vielä lyöntijärjestyksen
peräpäässä, ettei ole tullut heti
täyttä rasitusta jalalle.
. Sitten on oikeastaan
enää vain yksi etenijäjokeri
juoksijapuolelle.
4) Miksi yleisön kannattaa tulla huomenna Rantakentälle?
. Sotkamo
18.00
Kitee . Kun näin hyvin ollaan
pelattu, voisi melkein sanoa,
että kotietu pitää olla tavoitteena.
. Tosin
tähän vaikutti tietysti myös
meidän ulkopelin hyvyys.
2) Raahen vahvuus?
. Kun sisäpeli
on ollut heilläkin vähän takkuista, niin ulkopelillä ovat
kestäneet peleissä mukana ja
se on tuonut tärkeitä pisteitä.
3) Raahen heikoin lenkki?
Kotietu pitää
olla tavoitteena
Omiin suorituksiinsa Topi on
tyytyväinen varsinkin ulkokentällä.
. Ulkopeli, ihan samalla tavalla kuin meillä. Joensuu
18.00
Kitee
Phil (12)
2.30 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.50 Aurinkokuntamme
seitsemän ihmettä
17.40 Francon jälkeen . 2A
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1B . 2C
6.52 Nimipäiväonnittelu:
30.6.
6.54 Leijulaakso (S)
7.14 Arvaa mikä
7.16 Nelli ja Iiro (S)
7.25 Oiva-nallen oivallukset (S)
7.33 Herra Heinämäki (S)
7.42 Kuminakuja 19 (S)
7.53 Anniina Ballerina (S)
8.18 Lauludiplomi
8.41 Late Lammas
8.50 Ruohonjuuritasolla
(7)
9.00 Laivakokin matkassa
9.30 Laivakokin apulaisen
uudet seikkailut
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri (7)
11.29 Summeri (7)
12.00 Fifan jalkapallon MM
2014
13.45 Tuhkimotarinoita
14.30 McLeodin tyttäret (7)
15.15 Onnenkantamoinen
(12)
16.00 Summeri (7)
16.30 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1E . 2A
21.20 Kätevä emäntä
(S)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Ihmebantu
(12)
22.35 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1D . Phil (16)
2.15 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.55 Suojele minua!
17.45 Francon jälkeen ?
Alcantaran perhe
(7)
18.35 Väylä (S)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Mies varjossa
(S)
21.00 Naisia taiteen historiassa
22.00 Elävä arkisto: George
de Godzinsky 100
vuotta
22.00 George de Godzinskyn sävelkansio
22.48 Kotikunnailta lännen
kultalaan
23.10 Teematieto
Keskiviikko 2.7.
TV 1
6.25 Kaikuja tuonpuoleisesta
6.55 Ylen aamu-tv
9.30 Lupaus
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Kiehtova maailma:
Kartanon vuosi
12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat
12.30 Sydämen asialla (7)
13.25 Kaksi vanhaa tukkijätkää (7)
14.50 Arkistokuvia: Huoleton loma (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Avara luonto: Maapallo lintujen silmin
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Lupaus
19.00 Flora ja Aladar, rakkautta ja vakoilua
19.50 Uutisvuosi
20.00 Puutarhaunelmia:
remix
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.35 Monroe (12)
22.20 Keskiviikon ravisuora
22.25 Syyttäjä (12)
23.25 Yle Uutiset
23.30 Ulkolinja: Brasilia
stadionien varjossa
TV 2
6.50 Pikku kakkonen:
Neposen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu:
2.7.
6.53 Timppa (S)
Herra Nokkelo (S)
Tiketi Tok (S)
Aamuruno
Annin keijukoulu (S)
Laulujen osto- ja
myyntiliike
7.39 Lauran tähti (S)
7.53 Anniina Ballerina (S)
8.19 Disney esittää: Mainio Manu (S)
8.42 Late Lammas
8.50 Ruohonjuuritasolla
(7)
8.55 Ruohonjuuritasolla
(7)
9.00 Elämäni eläimet
9.30 Elämän palapeli
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri (7)
11.25 Summeri (7)
12.00 Fifan jalkapallon MM
2014
13.45 New York, amerikkalainen unelma
14.45 Luksusristeilyä merikajakilla
15.10 Onnenkantamoinen
(12)
6.00 Onnensoitto
7.45 Aamusää
8.00 Menestyksen takana
9.05 Farm Kings
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
12.55 Saaristoruokaa
13.25 Unelmakoti puoleen
hintaan
14.25 Kadonneen jäljillä
UK
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Ensisilmäyksellä (S)
16.00 Ensisilmäyksellä (12)
16.30 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.00 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Salatut elämät (7)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Duudsonit tuli taloon
(7)
21.00 Klikkaa mua (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
5.00 Ennustaja-TV
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (S)
14.50 Eläintarhojen elämää
15.20 Hauskat eläinvideot
15.50 Deittikamera
16.20 Deittikamera
16.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
16.55 Neljät häät
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Taste
Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. salattu
luonto
9.00 Farm Kings
10.00 Tanskan kaunein koti
10.30 Lääkärit
12.55 Suurperhe Bates
13.25 Pomo piilossa
14.25 Diili: All Star
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Isän tyttö (S)
16.00 Isän tyttö (S)
16.30 Upeat skandikodit
17.00 Upeat skandikodit
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Salatut elämät (7)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Suomen kaunein
koti
21.00 Uhka (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 24 . Matkani huipulle
1.30 NCIS Rikostutkijat
(12)
2.25 Tudors (12)
3.30 Blue Bloods
(12)
4.20 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.35 Yön selässä
18.00 Kino Klassikko:
Ihmismetsästys
(12)
19.50 8 mm katse: Y ja
Mirri
20.00 Homomiesten maailma (7)
20.30 Homomiesten maailma (7)
21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina
21.45 Yle Live: Samuli
Putro
22.30 The Rolling Stones:
Some Girls Live
23.55 Teematieto
Maanantai 30.6.
TV 1
6.25 Pohjoismaisia puutarhoja: Glorup
6.55 Ylen aamu-tv
9.30 Johtaja korkeuksissa
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Uneton elämä
12.00 Kysymyksiä luonnosta
12.30 Sydämen asialla (7)
13.25 Pekka ja Pätkä neekereinä (S)
14.40 Löytöretkiä maailmaan
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Kiehtova maailma:
Kartanon vuosi
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Wenzelin antiikkikoulu
19.00 Prisma: Vuorovesilammikoiden
elämää
20.00 Arvokas kuolema
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Tasa-arvon puolesta
23.25 Yle Uutiset
23.30 Kotikatsomo: Risto
(12)
0.30 Vuosi Georgiassa
(12)
TV 2
6.50 Pikku kakkonen: Jyrkin ja Neposen aamu
6.00 Onnensoitto
7.45 Aamusää
8.00 Cosmos . Lontoo (16)
0.35 Monk (12)
1.30 Onnensoitto
5.00 Ennustaja-TV
10.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (7)
14.50 Eläintarhojen elämää
(7)
15.20 Hauskat eläinvideot
15.50 Deittikamera
16.20 Deittikamera
16.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
16.55 Huippumalli
haussa
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: 17 Again ?
Täydellinen muodonmuutos (7)
23.05 Kylmäverisesti sinun
(12)
0.10 Frasier (S)
0.40 Criminal Minds:
Epäilyksen alla (16)
1.35 Dr. Alcantaran perhe (7)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Mies varjossa
(S)
21.00 Naisia taiteen historiassa
22.00 Kino: Setä Boonmeen
edelliset elämät (12)
23.50 Teematieto
Tiistai 1.7.
TV 1
6.25 Arvokas kuolema
6.55 Ylen aamu-tv
9.30 Wenzelin antiikkikoulu
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Jumalanpalvelus
12.05 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
12.35 Sydämen asialla (7)
13.30 Me tulemme taas
(S)
14.50 Arkistokuvia: Paimenen tarina (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Lupaus
19.00 Maailman kauneimmat puutarhat
20.00 Kaikuja tuonpuoleisesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Murtuva maailma
(12)
22.05 Syyttäjä (12)
23.05 Yle Uutiset
23.10 Prisma: Vuorovesilammikoiden elämää
TV 2
6.50 Pikku kakkonen:
Nallen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu:
1.7.
6.52 Planeetta Kosmo (S)
7.06 Arvaa mikä
7.08 Jussin matkat (S)
7.21 Jessin kanssa (S)
7.32 Neppajymykerho
6.00 Onnensoitto
7.45 Aamusää
8.00 Cosmos . 2E
21.20 Kätevä emäntä
(S)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Ihmebantu (12)
22.35 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1H . Alcantaran perhe (7)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
19.58 Minuutti
Kesäkinosta
20.00 Mies varjossa (S)
21.00 Naisia taiteen historiassa
22.00 Kino: Submarino (16)
23.50 Teematieto. Phil (S)
3.20 Ennustaja-TV
22.45 Rikoksista pahin (12)
23.40 Noitapiiri (12)
0.35 Monk (12)
1.30 Onnensoitto
20.57 Keno
21.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
22.00 Criminal Minds ?
FBI-tutkijat (12)
23.00 Castle (12)
0.00 Frasier (S)
0.25 Red Widow (12)
1.20 Dr. 2F
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1E . salattu
luonto
9.00 Farm Kings
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
12.55 Teknavi
13.25 Amazing Race
14.25 Selviytyjät
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Moderni perhe (7)
16.00 Moderni perhe (S)
16.30 Unelmakoti puoleen
hintaan
17.30 Salatut elämät (S)
18.00 Salatut elämät (S)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Pomo piilossa
21.00 Klikkaa mua (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (16)
23.35 Harryn laki (7)
0.35 Monk (12)
1.30 Onnensoitto
5.00 Ennustaja-TV
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (7)
14.50 Eläintarhojen
elämää
15.20 Hauskat
eläinvideot
15.50 Deittikamera
16.20 Deittikamera
16.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
16.55 Neljät häät
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
22.00 Holmes NYC
(12)
23.00 Kylmäverisesti sinun
(12)
0.05 Frasier (S)
0.35 NCIS Rikostutkijat
(12)
1.30 Holmes NYC (12)
2.25 Dr. 2H
7.38 Ritari Mikke (S)
7.54 Anniina Ballerina (S)
8.19 Disney esittää: Mainio Manu (S)
8.42 Klassikkotarina (S)
8.50 Ruohonjuuritasolla
(7)
8.55 Ruohonjuuritasolla
(7)
9.00 Keittiössä tuoksuu
ruoka
9.30 Uusi aika ja arjen
haasteet
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri (7)
11.29 Summeri (7)
12.00 Fifan jalkapallon MM
2014
13.45 Cherry Healey: Addiktiot (12)
14.45 Koiranpennun vuosi
15.15 Onnenkantamoinen
(12)
16.00 Summeri (7)
16.29 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1F . Koti-Karjala
Lauantai 28.6.2014
13
TV-OHJELMA
Sunnuntai 29.6.
TV 1
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Maapallo lintujen silmin
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.45 Palanen: Kaipuu
9.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Iloa puutarhasta
11.35 Kekäläisen kesäduuni
12.05 Kaikuja tuonpuoleisesta
12.35 Sydämen asialla (7)
13.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat
14.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Mustion linna
14.30 Puutarhaunelmia
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12)
15.40 Tarinateltta
15.55 Historia: Tyynenmeren kadonnut manner
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittoma-
kielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Karjalan kunnailla
(7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
18.45 Luontoretkellä Huippuvuorten vesillä
19.00 Kettu (12)
20.00 Antiikkia, antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Risto
(12)
22.05 Foylen sota (12)
23.40 Kymmenes päivä
(12)
TV 2
7.45 Pikku kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu:
29.6.
7.47 Vekarat! (S)
8.11 Musapoksi: Leppäkerttu moi
8.15 Kimmo Kuu (S)
8.36 Sasu (S)
8.48 Maukka ja Väykkä
(S)
9.00 Galaxi
10.00 HulaHula
10.55 Cherry Healey: Addiktiot (12)
12.00 Fifan jalkapallon MM
2014
13.45 Fudiksen lyhyt oppimäärä (S)
14.15 Yleisurheilua : Keihäskarnevaalit
16.00 Huippuhiihtäjien
kesäkilpailu
17.00 Suomen vahvin
18.00 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1B . 2F
21.20 Kätevä emäntä (S)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Ihmebantu (12)
22.35 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1G . Phil (S)
13.20 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
13.30 Eläintarhassa tapahtuu
14.00 Eläintarhassa tapahtuu
14.30 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.30 Amerikan hauskimmat kotivideot
16.00 Vaihdokkaat
(S)
16.55 4D: Metrinmittainen
tyttö (S)
17.55 Taste
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
19.30 Vain elämää
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Iron Man
2 (12)
23.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs
0.00 SM-liigan viikkomakasiini: Kesäextra
0.30 Mika Kallio . 2E
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1F . Matkani huipulle
11.30 Tervetuloa kotiin
12.30 Dr. Lontoo (16)
23.35 Maria Wern (12)
0.35 Labyrintti (12)
1.35 Onnensoitto
5.00
8.00
8.30
9.00
9.30
Ennustaja-TV
Unelmamökki
Jaksa paremmin
Lentokenttä (S)
SM-liigan viikkomakasiini: Kesäextra
10.00 Nelonen Pro: Moor
Gääs
10.30 Mika Kallio . 2G
7.04
7.09
7.20
7.22
7.33
16.00 Summeri (7)
16.28 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Hullu juttu
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Alamaailma (16)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 David Beckham
Brasiliassa
23.40 Yle Live: Von Hertzen
Brothers
6.00 Onnensoitto
8.05 Chuggington (S)
8.20 Professori Balthazar
(S)
8.30 Katti kaiken tietää!
(S)
9.00 Pokémon (7)
9.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7)
9.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Loton ja Jokerin
tulokset
10.20 Pientä mökkiremonttia
11.20 Remonttimestari
11.50 Meidän safkaa
12.20 Keidas
12.50 Hansin grillibileet
13.50 Sydänjää (7)
14.50 Pilanpäiten
14.55 Koirahotelli (7)
16.55 Duudsonit tuli taloon
(S)
17.55 Suuret setelit
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Pulttibois (S)
20.00 Tuubi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 24 . Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
4.00 Teematieto
16.50 Historia: Suursodan
päiväkirjat
17.42 Minuutti Kesäkinosta
17.45 Francon jälkeen
P. Päiväjuhla klo 13.00
ev.lut. kirkossa. 044
5748369.
Kesälahden
MANSIKKAA
MYYNTIPAIKKA KAUPPAKUJALLA
Kiteen AIMO JM rata, Tolosenmäki
16.?17.8.2014
Myyntipaikkavaraukset
Arto Pirinen p. + uimar. kirkossa. Tilaisuudet alkavat klo 10.00 Kiteen ev.lut kirkossa ja Kiteen
ort. Eläkeliiton PohjoisKarjalan piirin kirkkopäivä on
to 24.7.2014 Kiteellä. 046
5563157.
Metalliromut, romuautot,
(rom.tod. P. T:mi Raine
Vatanen. +
grillikatos Riihijärvellä,
70 ?/vrk. 050 3081591.
Kaksio 57 m2 Harjuntiellä. P. Kuljetus kirkosta Kipakkaan ja takaisin
kirkkoon järjestetään. P. Ohjelmassa rantakalan
lisäksi Rajavartioston katsaus, tervehdyksiä, arpajaiset,
musiikkia, tanssia ym. P. Runsaasti hyviä kesäkukkia. P. 044 3351254.
myytävänä
VUOKRATTAVANA
Uusi rantasauna + koulun päärak. 0500 310424.
Ti 1.7. 040 8313880.
Kiteen ydinkeskustassa 1. Tieturvakortti pakollinen.
P. Keittolounas ja
kirkkokahvit klo 11.30 Arppen koulukeskus ravintola Kipakka. 046
6684505 Eastmineral.
Löydetty uistinviehepakki pieni, sis. P. vieheitä, Kiteenlahti?Havukkalanmäen -tieltä. heti) ym. 046 6866119.
Tervetuloa!
RAJAVAARAN LAVA
Kesälahti
1 h + keittiö, Harjuntie 2,
Kitee. 040
7096188.
Autonromut+muut metallit, rom.tod.Ykköskierrätys Oy. www.kiteentarvemetalli.fi 040 8455444.
myytävänä
SEKALAISIA
Töitä tarjolla viheralueiden trimmeröintiin. Kaikki tervetuloa!
KITEE
Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry. Tilaukset
. Rivi-ilmoitukset
. Kiteen
yhdistyksen ilm. P. 0400 278851
myytävänä
OSTETAAN
Lautasniittokone. alk.
mansikkakauden ajan.
TEEMU
HARJUKARI
KesU
s,IPUT ?
4I 3AIJA4UUPANEN
Puhoksen Puutarhalla
taimiale 28.6.?4.7. P. P.
0500 548284.
Tohmajärveltä
siisti
kt-kaksio saunalla tai
ilman, pitempiaikainen.
Varma vuokra. 040 7315745.
Noudetaan romuakut,
vanhat sähkömoottorit,
katalysaattorit. P. Tervetuloa!
Tehtävä
nro 308, helppo
Taso: Helppo
Peräkärryllä
80 km/h
KITEEN PALLO -90 RY JUNIOREIDEN
TAVARA-ARPAJAISTEN VOITTOLUETTELO
s 3+//44%2)+%%7!9. P.
050 5359740 E. kerroksen esteetön 74 m2 3h+k+s+lasit.
parveke+autokatos.Heti
vapaa. 040 7315745.
Betonilattioiden valutyöt ammattitaidolla.
Tmi Risto Päivinen. klo 20.00?00.30
Tohmajärvellä
Säästömestan
edessä 1.7. 0400 755 308.
Lauantai 28.6.2014
TEATTERIA
Heinäkuun ajan
SULJEMME
klo 15.00.
KITEEN
MATKAHUOLTO
Kiteentie 46 A
Puh. Ohjelma ja tarjoilu 10 ?. 050 3548740.
. 013 413 130
Kiteen Rajakilta ry:n perinteinen yleinen rantakalatapahtuma Kiteen Neulaniemessä 12.7.2014 alkaen klo
18.00. Tied.
p. Koti-Karjala
14
myytävänä
MYYTÄVÄNÄ
Edullinen 2h+k Kesälahden kesk. Ei varauksia. Osoitteenmuutokset
kotikarjala.fi
myytävänä
TYÖSUORITUKSET
Rakentajat huom!
Höylään rakennustarvikkeenne paikan päällä
edullisesti ja nopeasti. Ota rohkeasti yhteyttä. 7.7. mennessä Teuvo Saarinen 0400
355424 tai Aila Silvennoinen
044 3272710. P. Tiainen.
Kesantopeltojen yms.
murskausta. 0500
907792.
Orastupa+kirppis auki
joka päivä klo 11?18,
Puhoslahdentie 16,
Puhos. P. Myös
nouto- ja vaihtolavapalvelut. 050 5630080.
Liike- tai toimistotilaa
40 m² Kiteen kesk., 2.
krs
+ONEVEIJARIT
Hemmo Mustonen, Kitee
s 65/$%3/(6!
+ITEEN+ALUSTE9KKÚNEN
Tarja Löppönen, Tohmajärvi
s -!*/)453 62+ (,½!!-)!)3%,,!