Takaisinmaksuaika verrattuna suoraan sähköön on maalämpöjärjestelmällä 13 vuotta ja kaukolämmöllä 18 vuotta. Rääkkylän kirkkoa ei lämmitetä talvella, joten jumalanpalvelukset on viime vuosina järjestetty seurakuntasalissa. Aiheeseen liittyvää facebook-julkaisua on luettu noin 1 900 kertaa ja tehty 16 jakoa. KAIKKI lasten/aikuisten KITEE Kiteentie 7 P. Nuoret vetoavat siihen, että Romola on ollut viihtyisä ja turvallinen, valvottu paikka nuorille. Tämä päätös hyväksyttiin. Kirjoituksessa kerrotaan, että Kiteen seurakunnan erityisnuorisotyön ohjaajan siirryttyä muihin tehtäviin virka on jäänyt avoimeksi. Esillä on tähän asti ollut suora sähkölämmitys, joka olisi 78 000 euron investointi, kaukolämpö vesikiertoisella patterilämmityksellä 235 000 euron investointina tai maalämmön ja suoran sähkölämmityksen yhdistelmä 263 000 euron investointina. Ota yhteyttä niin teemme tarkemman tarjouksen! 3,0 kWp -järjestelmä asennettuna alk. Nuoret vetosivat Romolan perjantai-iltojen puolesta Lukiolainen Siiri Sivonen ojensi Romola-adressin kirkkoherra Ilmo Kurkolalle. 0400 380 703 www.evsahko.. Perjantai 28.9.2018 N:o 76 Irtonumero 1,50 € 59. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle. että se vahvistaa Kiteen seurakunnan tuloveroprosentiksi 1,8 vuodelle 2019. He epäilevät, että ilman Romolan kaltaista, valvottua kokoontumispaikkaa monenlainen häiriökäyttäytyminen lisääntyy, joka osaltaan lisää syrjäytymistä. alv. Etusivun silmäkulma. RÄÄKKYLÄN KIRKON lämmitystapavertailua jatketaan vielä eri vaihtoehtojen puntaroinnilla. UUDEN JÄRJESTELYN seurauksena Romolaa ei voi avata perjantai-iltaisin, koska nykyiset nuorisotyöntekijät ovat kiinni oman työalansa tehtävissä. Muistotilaisuuksien pitopaikkana Osuuspankin yläkerran kokoustila on jo aikaisemmin osoittautunut sopivaksi. Rääkkylän kappeliseurakunnan työntekijät ovat elokuun lopulta lähtien työskennelleet väistötiloissa Rääkkylän Osuuspankilla. Neuvoston puheenjohtaja teki kuitenkin toisen päätösesityksen, että ketään ei palkattaisi sijalle, vaan virasta 50 prosenttia siirrettäisiin toiselle nuorisotyöntekijälle oman toimensa lisäksi. Adressin ojensi kirkkoherra Ilmo Kurkolalle lukiolainen Siiri Sivonen, joka myös selvitti neuvostolle, mistä nimenkeräyksessä oli kyse. Kaupasta pyydettiin tarjouksia, joita tuli 14.9.2018 mennessä viisi. Rääkkylän seurakuntataloa ei kunnosteta Dorogalla seizoa, dorokalla kyzy sivu 10. Kirkkoneuvosto esitti toukokuun lopun kokouksessaan, että virkaan palkattaisiin sijainen. 010 6666 370 Palvelemme: ma–pe 9–17, la 9–14 Tarjous voimassa 28.9.–6.10.2018 –20 % M Y Ö S T A R J O U S H I N N O I S T A ! Kesportissa SYYSTAKKIPÄIVÄT SYYSTAKIT (ei topat) ma–pe 7.00–16.30 Niittytie 2 A, 82500 Kitee p. PERJANTAIN 21.9. TALOUDELLINEN jaosto on päätti viime huhtikuussa Rääkkylässä sijaitsevan Huuronsaaren määräalan myynnistä. Soita ja kysy tarkemmin vapaista paikoista. Waltteri Kainulainen, vasemmalla, Veeti Viertola, Joona Ahonen, Siiri Sivonen, Misha Lötjönen ja Jake Kinnunen olivat mukana luovuttamassa adressia. KotiKarjalan mielipidepalstalla oli laaja nuorisotyöntekijöiden ja opiskelijoiden allekirjoittama selvitys Romolan nuorisokahvilan tilanteesta. vuosikerta 040 684 8424, 040 684 8411, markkinointi@kotikarjala.. 5.200 e (sis. Näiden perusteella kirkkoneuvosto päätti myydä Huuronsaaren määräalan suurimman tarjouksen tehneelle Sami Karppaselle 36 363 euron hinnalla. Tiistaina kokoontunut kirkkoneuvosto päätti seurakuntatalon tilannetta pohtineen työryhmän ja taloudellisen jaoston lausuntojen perusteella, että seurakuntataloa ei tulla kunnostamaan vaan se pyritään myymään. Energiankulutuksen vuosikustannukset olisivat suorasähköllä 18 124 euroa, kaukolämmöllä 9 130 euroa ja maalämmöllä 5 904 euroa. Adressin allekirjoitti 442 henkilöä, joiden joukossa on muiden muassa nuoria, nuorten vanhempia, nuorisotyöntekijöitä, opettajia ja muita viranhaltijoita. 24%) Älä osta sikaa säkissä, ota aikalisä päätökseen Kysy paikalliselta, säästät paljon rahaa Takuut pelaa pitempään kuin perävalot Muista 14 vrk perumisoikeus Keski-Karjalan alueella AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT kotiisi ja kiinteistöösi saat EDULLISIMMIN PAIKALLISELTA TOIMITTAJALTA.. KITEE-RÄÄKKYLÄ Kari Sarkkinen Rääkkylän seurakuntatalolla viime maalisuussa tapahtunut vesivahinko johti sittemmin sisäilmaongelmiin ja toimintojen siirtämiseen väistötiloihin. Tehokas mainospaikka! 040 684 8424 040 684 88411 KITEE Aladár Bayer Kuusi Riverian Kiteen koulutusyksikön ja Kiteen lukion opiskelijaa kävi jättämässä kirkkoneuvostolle adressin Romolan nuorisokahvilan perjantai-iltaisen aukiolon puolesta. Jumalanpalvelusten sopivaksi paikaksi on ajateltu siunauskappelia, johon mahtuu noin 60 henkeä
Sama soittolista soi niin Suomessa, Ruotsissa kuin Saksassakin: kolme naisesiintyjää, kolme miestä, joista ainoastaan yksi muun kuin englanninkielinen. Sepot ovat tuttu näky monissa harmonikkatapahtumissa ja pitkän linjan muusikoina viihdyttäneet jo vuosien ajan kuulijoita sanavalmiudellaan ja rennolla otteella. Ja niin edespäin. Mikä voisi olla paremmin?. Sepot ja Henna sattuivat esiintymään samassa harmonikkakonsertissa ja päätyivät lopulta soittamaan kolmestaan yhtä sun toista, ennalta sopimatta. Myös erään maisterin tarinat klassisesta musiikista sekä tunnetun vauhtipianistin opetusohjelmat ovat tuottaneet hienoja hetkiä muuten harmaaseen elämään. Radiossa soitettu pop-musiikki jakaantui siihen aikaan, ja vielä 80-luvullakin, selkeästi kahteen kategoriaan: kaupallinen ja eikaupallinen. Sepot saavat mukaansa konserttilavalle harmonikkataiteilija Henna Leppäsen. – Vanhustenhoito. Radio City, joka ei valitettavasti kuulunut pahemmin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Höttöä melkein joka tuutista Toimittajan kynästä Arvoisat seurakuntalaiset ja hyvät kanssavaltuutetut kirkkovaltuustossa, nyt jos koskaan on aihetta ottaa kantaa ja pohtia nykyhetkeä, tulevaisuutta ja kenties muistella menneitäkin. Lokakuun alussa on uusi tiedotustilaisuus luottamushenkilöille, toivottavasti kaikki valtuutetut pääsevät tulemaan paikalle sillä tämä on suurin ja vaikein päätettävä asia kuluvalla valtuustokaudella. Seppo Soittila ja Seppo Lankinen ovat keikkailleet yhdessä jo 15 vuoden ajan – ja se näkyy ja kuuluu. Radiossa soiva musiikki alkoi muuttua siksi yksipuoliseksi hötöksi, mitä se tänä päivänä valitettavasti on. Ajoin kesällä läpi Euroopan Välimerelle ja pidin radiota auki koko matkan ajan. Silloin kappaleissa oli tunnistettava melodia ja jokin viesti useimmiten. Seppo Soittila on puolestaan kotoisin Hauholta ja hänet tunnetaan loistavana laulajana ja sanavalmiina hanuristina, jonka jutut saavat paatuneimmankin kuulijan nauruhermot herkistymään. Kuullostaa vähän lapselliselta nykyihmisen korvin. Tämän jälkeen ajatus yhteisestä konsertista kirkastui ja Henna otti ohjat käsiin ehdottamalla kiertuetta Pohjois-Karjalaan. Tohmajärvellä ja Kiteellä nähdään myös Timo Hacklin oppilaineen esiintymässä. Konsertit ovat lokakuun ensimmäisellä viikolla Liperissä, Tohmajärvellä ja Kiteellä. Pohjois-Karjalassa tämä kaksikko ei olekaan vielä vieraillut uransa aikana. Rahanteosta tuli vuosien mittaan kuitenkin monen radioaseman ainoa tarkoitus. Iskelmä oli jo käsityskyvyn ulkopuolella. Harmonikkaviihteen monitaiturit Henna Leppänen, Seppo Lankinen ja Seppo Soittila astuvat parrasvaloihin monipuolisella ohjelmistolla. – Paperiversio pitäisi saada kaikesta. Tarjonnan perusteella en olisi voinut sanoa, missä maassa kulloinkin olin. Se täytyy vain kaivaa esiin. Seppo Lankinen on kotoisin Lopelta ja tehnyt päivätyönsä harmonikansoiton opettajana Riihimäen ja Hyvinkään seuduilla. Hienoa ja edistyksellistä oli kaikenlainen improvisointi sekä juurimusiikki, blues, rock, folk, country rock... Maailmanmusiikilla on oma ohjelmansa, samoin jatsilla, entisten nuorten musiikilla ja vanhalla iskelmällä. – Pitäisi saada aikaan toimiva rinki, että tieto kulkisi avuntarvitsijalta auttajille, Kaija Halttunen ehdottaa. Tarvitaan tiedotuskanava netin rinnalle, Pirjo Salmelainen tietää. Aladár Bayer aladar.bayer@kotikarjala.. Kappaleiden välissä tulee yleensä asiantuntevaa taustatietoa soitettavasta musiikista. Useimmiten se hyvä tulee Yle:n radiokanavilta. Jako oli tosin aivan samanlainen myös muualla maailmassa. Ikäihmisillä on vaikeaa ilman tietokonetuntemusta, Iivari Silvennoinen sanoo. Sitä ennen toivoisinkin että kaikki kiteeläiset, kesälahden pitäjän asukkaat ja rääkkyläläiset tutustuisivat selvitykseen ja toisivat omia ajatuksiaan ja mielipiteitään meille luottamushenkilöille päätöksenteon tueksi. Henna & Sepot – Täysin palkein Lukijan porinat Gallup – Pankkipalvelut. Millaisin keinoin vanhusten elämästä tehtäisiin elämisen arvoista, Ahti Ilvonen vastaa. On siis aika vaikuttaa seurakuntamme tulevaisuuteen, meidän luottamushenkilöiden on tuotava kantamme esille viimeistään kirkkovaltuuston kokouksessa marraskuussa. Meille luottamushenkilöille on ollut matkanvarrella tiedotustilaisuuksia ja tapaamisia joissa olemme kuulleet hankkeen etenemisestä ja meillä on ollut mahdollista kysyä asioista jotka ovat mieltä askarruttaneet tämän asian tiimoilta. Toivon runsasta keskustelua ja vilkasta mielipiteiden vaihtoa tähän syksyyn, BIRGITTA MUUKKONEN, seurakuntalainen ja kirkkovaltuutettu Isoja asioita tulossa päätökseen omassa seurakunnassamme Kari Sarkkinen Pohjois-Karjalassa pääsee nauttimaan harmonikkamusiikin helmistä kolmena iltana, kolmella eri paikkakunnalla ja kolmen soittajan tulkitsemana. Onko meistä toimimaan itsenäisenä seurakuntana, miten meille käy suuressa seurakuntayhtymässä. Sisältö alkoi määräytyä aseman tekemien diilien perusteella. Kaikki tämä liittyi 60-luvulla alkaneeseen nuorison maailmanlaajuiseen liikehdintään, unelmaan paremmasta maailmasta. Hän on myös Suomen Harmonikkaliiton varapuheenjohtaja. Kyselimme Kiteen vanhusneuvoston jäseniltä, mikä asia voisi Keski-Karjalan ikäihmisillä olla nykyistä paremmin. Olen vuosia seurannut paikallisten muusikonalkujen tekemisiä. Jaon tekivät muutamat radiotoimittajat sekä pari ”edistyksellistä” musiikkilehteä. Sormet käyvät ja suu melkein yhtä nopeasti, kun huumorin siivittämänä he vetäisevät palkeet suoriksi. Koti-Karjala 2 Perjantai 28.9.2018 Ovatko radiomaailmasta nuotit loppuneet. Kysymysten kirjo on moninainen ja eikä yhtä ainoaa oikeaa vastausta mieleen nouseviin kysymyksiin ole olemassa. Touhu oli tuoretta ja tarjonta rohkeaa ja monipuolista. Harmonikkaviihteen monitaiturit Henna Leppänen, Seppo Lankinen ja Seppo Soittila astuvat tulevalla viikolla parrasvaloihin monipuolisella ohjelmistolla Kiteellä, Tohmajärvellä ja Liperissä. Idea Täysin palkein -konserttiin tuli viime keväänä. Hän on Tohmajärvellä syntynyt monipuolinen muusikko, aurinkoinen ja energinen esiintyjä, joka on soittimensa kanssa kotonaan niin konserttilavoilla kuin teatteriestradeilla, yksin tai orkesterin jäsenenä. Mäkki vai Hese, niinku. Syntyi mm. Radion kaupallistuminen oli aluksi hieno asia. Aina olen jaksanut ihmetellä, miten pop-puolella teini-ikäiset valitsevat soitettavakseen musiikkia 70-luvulta, jopa varhaisemmaltakin ajalta. Henna lupailikin kesäisessä haastattelussa, että syksyllä saattaisi olla pientä konserttikiertuetta luvassa. Radiosta toki tulee paljon hyvääkin. Teemaa kehitettiin koko sen kolmen minuutin keston ajan, eikä tyydytty saman asian koneelliseen toistoon ja studiokikkailuun. Pitäisikö 12-vuotiaille antaa äänioikeus. Kappaleiden välissä tuli samaa puoliksi englanninkielistä puhehöttöä näennäisen tärkeistä aiheista kuin Suomessakin: Pitäisikö puistossa olla enemmän penkkejä. Tai, ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Kirkkoneuvosto tekee esityksen 23.10.2018 valtuustolle ja Kiteen kirkkovaltuusto tekee päätöksen 27.11.2018. Mitään mainostajan arvoja loukkaavaa ei kohta sallittu. Siun seurakunta -hanke on saanut yhteistyöselvityksen tehtyä ja päätöksenteon paikka lähestyy meillä seurakunnissa. Ehdottoman kaupallisiksi luokiteltiin kaikki sladet, sweetit, baycityrollersit ja niin poispäin. Luvassa on harmonikkamusiikin helmiä yhdellä, kahdella ja kolmella harmonikalla soitettuna ja laulettuna
Siellä tätä positiivisuuden pedagogiikkaa on käytetty jo monta vuotta. – Olen itse ollut todella innoissani jo tästä lyhyestä kokemuksesta. Kiteen koulut kansainvälistyvät KITEE Riitta Hakulinen Tänä syksynä Kiteellä aloitti uudenlaista toimintamallia jalkauttava metsäeskari. – Teemme paljon yhteistyötä Hutsin eskarin kanssa. Hanke rohkaisee oppilaita vieraiden kielten käyttöön, madaltaa kulttuurien välisiä rajoja ja kannustaa oppilaita kansainväliseen toimintaan. – Hankkeen aikana yhteensä 98 opettajaa ja oppilasta matkustavat viikon mittaisiin hanketapahtumiin, joita koulut vuorollaan järjestävät. – Vahvuusvaris-hahmon avulla autetaan aikuisia ja lapsia etsimään ja tarkastelemaan jokaisen luonteen vahvuuksia. Partcipation in Society through Classroom Activity and Cooperation nimellä kulkevassa 2-vuotisessa hankkeessa on mukana kouluja Suomen lisäksi Virosta, Sloveniasta, Espanjasta, Unkarista ja Tsekin tasavallasta. edistää eri kulttuurien ja oman kulttuurin arvostusta, erilaisen kielitaidon ja luovuuden merkitystä sekä oman kielitaustan arvostusta. Toinen vakiintunut metsäseikkailupaikka on Vesitornin mäellä oleva metsä, johon on tulossa nuotiopaikka. Luonnonmateriaaleja käytetään myös paljon askarteluun ja kädentaitojen opetteluun. Koulu on ollut mukana ystävyyskouluja hanketoiminnassa aktiivisesti 90-luvulta saakka. 3 Perjantai 28.9.2018 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen KITEE-KESÄLAHTI Kari Sarkkinen Opetushalliuksen alaisuudessa toimiva Kansainvälisen yhteistyön ja liikkuvuuden keskus CIMO on myöntänyt 132 000 euron rahoituksen Arppen koulun koordinoimalle kuuden eurooppalaisen koulun ERASMUS + hankkeelle. – Kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma perustuu positiivisuuden pedagogiikalle, jossa käytetään ”huomaa hyvä” -menetelmää, Lukkarinen kertoo. Lapset oppivat aktiivisesti havainnoimaan puita, kasveja, sieniä, eläimiä ja maastonosia. – Yleensä ruokailemme sisätiloissa, mutta joka toinen viikko teemme pidemmän metsäretken, jolloin meillä on myös eväät mukana, Lukkarinen kertoo. Metsäeskarilaiset tutkivat Taru Lukkarisen opastuksella kuusen juurien rakennetta. Hankkeen tavoitteena on erityisesti kehittää yhteistyötä järjestöjen ja koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. – Kesälahden koulun yksi toiminnan painopistealue on kansainvälisyyskasvatus. Se jaksaa hämmästyttää, kuinka metsässä lapsilla alkaa mielikuvitus laukkaamaan ja kuinka hienosti on opittu ryhmässä toimimisen taitoja, Lukkarinen kehuu. Haastavissakaan tilanteissa ei edetä kiellon kautta, vaan vahvistetaan lapsen sinnikkyyttä, itsesäätelytaitoa, reiluutta ja ystävällisyyttä. Heti aamusta ryhmä kuitenkin starttaa aina metsäretkellä lähimaastoon, ellei sada kaatamalla vettä. Hanketapahtumia järjestetään yhteensä kuusi, kertoo kansainvälisen toiminnan koordinaattori Jouni Ahlholm Arppen koululta. Opettajat seuraavat hanketapaamisissa opetusta, suunnittelevat ja toteuttavat opetustilanteita yhteistyössä eri maiden kollegojen ja järjestöjen kanssa. Suurennuslasilla tutkitaan kantojen eliöstöä tai kasvien rakennetta. METSÄESKARISSA retkeilyyn ja metsään tutustumiseen kasvaa tottumus. – Metsässä myös luontevasti opettelemme lukumääriä, numeroita ja kirjaimia. Yhdeksästä pojasta koostuva esikouluryhmä on päivittäin metsässä vähintään pari tuntia lastentarhanopettaja Taru Lukkarisen ja ohjaaja Erja Leinosen opastuksella. – Metsäeskareita ja metsäpäiväkoteja löytyy Suomesta useampia. VAHVUUSVARIS on tuttu hahmo kaikille Kiteen varhaiskasvatuksen lapsille ja metsäeskaritkin ovat tehneet lukuisia varishavaintoja. Kerran viikossa ryhmällä on mukana metsäkori, jossa on mukaan pakattuna muun muassa köysiä, pressuja, naruja, kuorimaveitsiä ja tutkimusvälineitä. Oppilaat pääsevät puolestaan osallistumaan hankkeen puitteissa toteuttavaan opetukseen. Hankkeessa etsitään uusia keinoja asennekasvatukseen. Hankkeen aikana Kesälahden koulun opettajat osallistuvat kansainvälisille kursseille ja seuraavat opetusta eurooppalaisissa kouluissa. Uusi ERASMUS-hanke jatkaa vahvasti tätä perinnettä Kesälahdella, Korjus-Kiviaho toteaa. Kyniksi sopivat hyvin oksanpätkät, kertoo Lukkarinen ja kehottaa lapsia piirtämään pururadan hiekkaan ensimmäisiä opeteltuja numeroita. Peltolan pururadan kupeessa olevan Peikonkäsimetsän lapset ovat itse nimenneet kiven päälle käpertyvän peikon kättä muistuttavan puun juurakon mukaan. Vahvana teemana opetuksessa on luonnon ja ympäristön kunnioittaminen. – Metsässä ollessa ei tarvitse mitään erillisiä leluja, vaan lapset keksivät joka päivä uusia leikkejä yhdessä. Kiteellä tämä alkoi varhaiskasvatuksen päällikön Eine Kettusen ideasta, kertoo Taru Lukkarinen. Metsäeskarissa opitaan kunnioittamaan luontoa. Käytämme kuitenkin teknologiaa hyväksemme ja kuvaamme paljon ja etsimme tietoa metsässä tehdyistä löydöistä. Tavoitteena on mm. UUSI HANKE tarjoaa opettajille mahdollisuuden kehittää ammattitaitoa kansainvälisessä yhteistyöverkostossa. – Hankkeessa pureudutaan erityisesti siihen, mitä keinoja opettaja voi käyttää edistääkseen oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin rakentumista ja miten edistetään arvostavaa suhtautumista toisen ihmisen kulttuuritaustaan, kertoo kansainvälisen toiminnan yhdyshenkilö, kielten lehtori Sari Korjus-Kiviaho Kesälahden koululta. Metsäeskarin pesäpaikka on Kellonsoittajantiellä kolmen muun varhaiskasvatusryhmän ohella. KESÄLAHDEN koulu on puolestaan aloittanut ERASMUS + liikkuvuustoiminnon joka tukee koulun opetushenkilöstön lyhytkestoista opetustyötä ja kouluttautumista ulkomailla. Satumetsältä näyttävässä maastossa lapset ovat päässeet tekemään ”avohakkuuta” aluskasvillisuutta karsimalla ja metsästystäkin on leikitty
syyskuuta 2018 Aurinko nousi tänään klo 6.58 ja laskee klo 18.41. Konsertissa Sepot (Seppo Soittila ja Seppo Lankinen) saavat mukaansa konserttilavalle harmonikkataiteilija Henna Leppäsen. klo 18.30 srk-salissa. To 4.10. Jenni Hyttisen näyttely käsittelee ihmisten sisäistä kauneutta. Pieniä lapsia ei päästetä mielellään ravintoloihin. Klo 12 alkaen Juhlasalissa muistellaan yhdessä opiston pitkäaikaisen rehtorin Ulla Kakkosen elämäntyötä. ”He kulkevat edelläsi ja suojelevat sinua.” Näin Jumala on luvannut. Lapsiperheet ovat tervetulleita kirkkoon joka sunnuntai. klo 9 – 11 kappelin kuppila Osuuspankin kerhohuoneessa. klo 14.00 kolmen polven perhekirkko ja sadonkorjuun kiitosjuhla Väärämäen kyläkirkossa, Mikkonen, Stöckell, kolehti Nuori Kirkko ry:lle. klo 9.30–11, Kiteentie 15. klo 13 Seurakuntakeskuksen Lähetyspiiri. Ma 1.10. Jeesus salli lasten tulla luokseen ja kehotti kaikkia ihmisiä tulemaan lapsen kaltaisiksi. Vanhemmat pelkäävät vauva-arkea ja sen vaikeuksia. Tervetuloa Tuomasmessuun! Su 7.10. klo 18) varten pe 28.9., ma 8.10. klo 14 Kiteen Ev. Ti 2.10. Tilannetta eivät helpota pätkätyöt ja alhaiset lapsilisät. Kiteen kirkkoherranvirasto, Kappelintie 4, avoinna ma – to klo 9.00 – 14.00. Su 7.10. klo 12.00 Tarinatuvan hartaus. Unikuvia taidenäyttely Rääkkylän kunnantalolla pe 28.9. . klo 9.30 Raamattupiiri takkahuone. Saarnaa Antero Rasilainen, lit. KESÄLAHTI . klo 13.00 Varpasalon seurakuntapiiri Aino Ihalaisella. 045-111 9555, diakonia 040-739 1933. Koti-Karjala 4 Perjantai 28.9.2018 Sana sinulle Päivyri 28. Ruskarieha Tasapään kylätalolla la 29.9. Tervetuloa myös rääkkyläläiset laulamaan ja rukoilemaan yhteiseen messuun. Harrasteryhmät srk-keskuksessa: Ma 1.10. klo 11 Karjala-lähetystilaisuus, piispa Fedor Akimenko, tarjoilua. Ke 3.10. Lähetyslounas ja lähettien tulojuhla seurakuntasalissa. Kiteesalissa klo 18. klo 18.30 Perhelentopallo. Kuollut: Kirsti Aino Pitkänen 92 v. Perhekerho Romolassa to 4.10. Vauvat saavat tulla! Näin meidän tulee ajatella. klo 10.00 sanajumalanpalvelus siunauskappelissa, Juha Aronen, Laura Vuorjoki-Elo. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Mikkonen, Stöckell. Yksi tapa tutustua seurakuntaan on perhekerho. Romolan nuorisokahvila 7.-luokkal. Reittikarttoja ja opasvihkoja saatavilla kunnanvirastolta ja Renkituvalta. RÄÄKKYLÄ . Lauantaina: Mika, Mikko, Miika, Mikael, Miikka, Miska, Miko, Mikaela, ort. klo 15 Raamattupiiri Tuula ja Ilpo Nyrhisellä Heinoniemessä, Kurkola. Onko meidän seurakuntamme poikkeus yleisestä mielipiteestä yhteiskunnassamme. Kyösti Kovasen Muodon vuoksi savea ja vesiväriä -näyttely Kiteen kirjastossa syyskuun ajan. Su 7.10. Avioliittoon vihitty: Asko Tapani Sorsa ja Tanja Pauliina Kirmanen. Valokuvanäyttely ”Meijän ilot” Sovintolassa. Lapsi on avoin ja luottavainen, ennakkoluuloton. Tervetuloa! KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.. Monet ovat sitä mieltä, että Suomessa on lapsija vauvanegatiivinen ilmapiiri. Ohjelmassa mm. Kun lapsi kasvaa, hän on tervetullut seurakunnan päiväkerhoihin ja koululaisten iltapäiväkerhoon. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 30.9. Tervetuloa mukaan uudetkin laulajat! Diakoniatoimisto, Kirkkotie 11, avoinna perjantaisin klo 12.30 – 14.00 (ilman ajanvarausta), muuna aikana ota tarvittaessa yhteys Kiteen diakoniatoimistoon. Lisät. Samalla kävijöille tulevat tutuiksi Raamattu ja lasten hengelliset laulut. alkaen keskiviikkoisin klo 10 – 12 (hautapaikka-asiat, toimitusvaraukset). Kiteen kirkkoherranvirasto, Kappelintie 4, Kitee, avoinna ma–to klo 9 – 14. Ti 2.10. Kiteellä kirkon etuosasta löytyy lapsille tarkoitettu nurkkaus, jossa he voivat piirrellä ja leikkiä vanhemman ohjauksessa kirkonmenojen aikana. klo 10 Messu, ELY:n kirkkopyhä kirkossa. www.kiteenseurakunta.. Se on merkki siitä, että Kristuksen kirkolla on tulevaisuutta. Kulttuurikohteet kertovat Algotin elämästä synnyinkunnassaan, mutta myös elämästä Tohmajärvellä yli sata vuotta sitten. 40 vuotta viihdettä -konsertti Maiju Lassila -salissa pe 5.10. /kesalahden-kappeliseurakunta. 0400-183509. klo 10.00 Mikkelinpäivän perhemessu kirkossa, Leena-Susanna Mikkonen, Kaisamarja Stöckell, sadosta kiittäminen, vanhusten kirkkopyhä, enkelikulkue, lasten laulua, kirkkokuoro. Kolehti Nuori Kirkko ry:lle. klo 9 Aamurukous, 18 Rukousilta Kesälahdella. Seurakunnat KITEE . Molemmissa välipala. klo 18 Kiteen siunauskappelissa. Vanhemmuutta harkitsevat ovat myös tietoisia tutkimustuloksista, joiden mukaan parisuhdetyytyväisyys laskee lapsen tulon myötä: oma aika loppuu ja harrastukset jäävät. Perhekerho on yhteisö, jossa äidit ja lapset tapaavat toisiaan ja samalla voivat saada kenties ensikosketuksen siihen hyvään sanomaan, jota kirkko tarjoaa. Tervetuloa!. Kirkkona olemme mukana VauvaSuomi -ryhmässä. Pienet vauvat liitetään kasteessa Jumalan lapsiksi. Tarinatupa avoinna tiistaisin klo 10 – 14. Ti 2.10. Su 7.10. klo 19. klo 10 Vauvakirkko. To 4.10. Etsikäämme tuo pieni lapsi sisältämme! Hyvää Mikkelinpäivää! toivottelee Kirsi Hukka Kiteen srk-pastori Vauvat ja lapset kirkkoon! Kulttuuri-ikkuna facebook.com/ Koti-Karjala Su 11 Ehtoolliskokous Ke 18 Miestenpiiri Tuomasmessussa. klo 16 Ilosanomapiiri päädyssä. Vauvoja tulisi syntyä enemmän kuin tällä hetkellä, jotta meillä jatkossa olisi veronmaksajia, mutta syntyvyys on laskenut vuosi vuodelta. Miten meillä kirkossa suhtaudutaan vauvoihin ja lapsiperheisiin. To 18 Rukousilta. Messun jälkeen kaalikeittoa, pientä ohjelmaa ja kahvit seurakuntasalissa. Konsertissa vierailee myös Timo Hacklin oppilaineen. Kitee-Seuran 60 v. To 4.10. Kuorot: Kirkkokuoron harjoitus srk-salissa torstaisin klo 18.00. Lapsityö: Su 30.9. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. La klo 11 lounas. . Nuorisotyö: Junnu-Romola 4.-6. klo 8 Aamurukouspiiri takkahuone. Siunaamme vuoden aikana kastetut vauvat. Projektikuoro harjoittelee Rukouslaulumessua (su 21.10. Lähtö srk-keskukselta klo 12.45. klo 13 Päiväpiiri. Tiistaina: Valio, ort. Ma 1.10. He leikittävät lapsia ja aikuisia. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Näyttely on avoinna 30.9.2018 saakka lauantaisin kello 10–13. Hengellinen viikonloppu pe 5.10. Su 30.9. Hariton, Harri. 13.30 Rauhanyhdistyksen seurat srk.keskus. klo 17.00 kirkkokuoron syyskokous ja harjoitus seurakuntasalissa. klo 18 ruokasalissa. Mitä seurakunta tarjoaa perheelle sen jälkeen. Ke 3.10. HELLUNTAISEURAKUNTA Lassintie 21 Tohmajärvi www.saalem.info La 13 Kerho. ja pe 19.10. klo 12.45 Tsemppikerhon retki maatilalle. Kansanopistolla. Kari Kuronen ja Timo Hacklinin juhlaorkesteri. Alkaa pe 5.10. Ke 3.10. Järjestää Kesälahden kulttuuriseura. Perhekerhossa aikuinen saa tulla lapsen kanssa tutustumaan toisiin vanhempiin ja lapsiin. . Mukana vanhusneuvosto, MTK Rääkkylä ja Maaja kotitalousseura. Valokuvat ovat paikallisilta ja Kesälahteen sitoutuneilta kuvaajilta. Hämärätori pe 28.9. klo 10.00 elintarvikejakelu Tarinatuvalla. Kiprian, Stiina, Antti, Antero. Pe 5.10. klo 18 Tuomasmessu kappelissa ”Vaikka tuuli ulvoo ulkona on lämmin sisällä.”, Hukka, Gröhn-Dimov. Raamatussa on kertomuksia, joissa enkelit ovat Jumalan apureita: hänen työtovereitaan ja sananviejiään. Voisimmeko kuin lapsi luottaa Jumalan varjelukseen ja uskoa johonkin, mikä ei näy. Vanhemmat kertovat saavansa paheksuvia katseita, kun he liikkuvat pienen lapsen kanssa julkisilla kulkuvälineillä. Su 7.10. klo 17.30 Raamattu-kurssi srk-keskus, Aistrich. Su 30.9. Ke 3.10. Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti, avoinna perjantaisin klo 9 – 13, puhelinasiointi ma – pe 9 – 14 puh. suljettu puh. Me aikuiset olemme ”siivonneet” monet uskon ihmeelliset asiat pois maailmankuvastamme, koska uskon kohdetta ei voi empiirisesti todistaa eikä se ole nähtävissä. klo 10 Vauvakirkko, Hukka, Gröhn-Dimov, lapsikuoro. Kappeliseurakunnan toimisto on muuttanut Osuuspankin taloon Kinnulantie 3:een (käynti takakautta, kukkaja hautauspalvelun vierestä, diakonin vastaanotto ja seurakuntatoimisto avoinna 3.10. . Tänään vietämme Vauvan päivää. Gal. Kahvit alkaen klo 14. Seurakunnan lastenohjaajat ovat paikalla. pyhäkoulu klo 12.45. musiikkia, aarteenetsintää ja tulishow. Ma 1.10. Ke 18 Sana ja rukous. Koko perheen ohjelmallinen iltatori-tapahtuma nyt neljännen kerran. Muotia muun muassa ikäihmisille, kahvitarjoilu ja arpajaiset lähetyksen hyväksi. Su 7.10. Tuomasmessu ke 3.10. Konsertissa Sepot (Seppo Soittila ja Seppo Lankinen) saavat mukaansa konserttilavalle harmonikkataiteilija Henna Leppäsen. Kurkola. klo 18 su 7.10. . Enkelit elävät maailmassa, joka ei näy silmin. Perhekerho Op:n yläkerrassa klo 10 – 12, ruoka 5 €/perhe. 040-739 1885/ Mervi. Rauhanyhd. Kirpputori avoinna ti ja to klo 10 – 14. klo 15. Lisätietoja nettisivuilta. Virkatodistustilaukset ja muu puhelinasiointi (toimitusvaraukset ym.) ma – pe klo 9 – 14 puh. 5:22. Ensi sunnuntaina vietämme Mikkelinpäivää, enkelien sunnuntaita. . Nymanin museoalueella klo 17–20. Kyrö. Yhteystietoja: Virasto av. 0400-183509. Kastettu: Elmeri Juho Veikko Kankkunen. Maiju Lassila -näyttely myös avoinna. ma – to klo 9 – 14, perj. maanantaisin klo 14–17. Elämän koko kaari – Ullan aika. Kitee Jumalanpalvelukset: Su 30.9. asti arkisin klo 9–15. Henna & Sepot, Täysin palkein -harmonikkakonsertti to 4.10. M A I J U L A S S I L A -KULTTUURIREITTI Algot Tietäväisen (1868– 1918) eli kirjailija Maiju Lassilan lapsuusja nuoruusajan Tohmajärveen. Konsertissa vierailee myös Timo Hacklin oppilaineen. Su 16 Jumalanpalvelus, vieraita Venäjältä, tulkkaus. Diakoniatyö: Ke 3.10. ja sitä vanhemmille tiistaisin klo 15–18. luokkal. ohjelmisto koostuu perinteisistä harmonikkamusiikin helmistä esitettynä yhdellä, kahdella ja kolmella harmonikalla, laulettuna ja mukavilla jutuilla höystettynä. Voisimmeko kuitenkin ajatella lasten lailla. Perhekirkot muutaman kerran vuodessa ovat erityisesti lapsiperheille suunnattuja: niissä sanamuodot ja musiikki on valittu lapset huomioiden. . klo 18 Rukousilta. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. . klo 12-15 EU-ruokakassijakelu Kiteen srk-keskuksessa. Ma 1.10. klo 12–15. Vauvaperheessä äiti viettää usein paljon aikaa yksin lasten kanssa kotona. klo 10 – 12 kolmen polven perhekerho Hummovaaran kylätalolla, Mikkonen, Stöckell. Lapset ovat usein eläväisiä ja äänekkäitä, mutta juuri elämän ääntä me tarvitsemme kirkkoomme. Sunnuntaina: Mikkelinpäivä, Siru, Sirja, Sorja. klo 12.30 Siionin kanteleen lauluja Ruokasalissa. La 10–13 Kaivolla. Tervetuloa! Piirit ja seurat: Su 30.9. Hyvää syyspäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Vauvan päivää luotsaa VauvaSuomi ry, jonka päätavoitteena on lisätä vauvaystävällisyyttä ja vauvaperheiden ja vauvojen huomioimista yhteiskunnassa, kirkossa ja työpaikolla. 040-739 1884/Hannu. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Arja, Lenni, ort. Kotipirtissä klo 18. -juhlakonsertti Kiteesalissa su 30.9. Lisät. Ke 3.10. Henna & Sepot, Täysin palkein –harmonikkakonsertti ke 3.10. Kesälahden kappeliseurakunta Pe 28.9. Ihminen sisältä –valokuvanäyttely Tohmajärven kirjastossa 29.8.– 28.9.2018. Siunaamme vuoden aikana kastetut vauvat. klo 18 Gospeljumppa. klo 13.00 kirpputorin muotinäytös Tarinatuvalla. Maanantaina: Rauno, Raine, Rainer, Raino. ohjelmisto koostuu perinteisistä harmonikkamusiikin helmistä esitettynä yhdellä, kahdella ja kolmella harmonikalla, laulettuna ja mukavilla jutuilla höystettynä. Vauvojen teemapäivä on vielä melko uusi asia, sillä päivää vietetään vasta toista kertaaa. TOHMAJÄRVI . To 4.10
Sitä on vietetty enkelien ja lasten yhteisenä juhlapyhänä, koska Jeesus antoi lapsille erityisen arvon. Raamatun enkeleillä on monenlaisia tehtäviä. Näillä lauluilla hauskuutit vielä eläkkeellä ollessasi meitä nuorempia. Hyvää valikoimaa ylläpitämällä haluan ainakin omalta osaltani yrittää hidastaa tätä kehitystä, ettei kulutusvirta suuntautuisi paikkakunnalta ulospäin. Täällä tehdään todella hyvää seuratyötä. Seurakuntien lapsityössä se on yksi kirkkovuoden tärkeimmistä päivistä. Elämänkumppanin Martin menettäminen oli sinulle kova isku, menetit samalla kotisi ja osan itsetuntoasi, näistä menetyksistä tuskin toivuit koskaan kokonaan, mutta meille sisariesi lapsille olit aina hyvä ja vieraanvarainen täti. – Peruspalveluiden aito toimivuus vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka ihmiset valitsevat asuinpaikkakuntansa. Kirkkovuosi: Mikkelinpäivä on enkelijuhla Palatkaamme ajassa aina vuoteen 1952 asti: Olit juuri päättänyt koulusi ja 15 vuotiaana elämä oli edessäsi. Tämä on kuitenkin yrittäjälle ollut tietoinen valinta. Päivä on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelista, joka mainitaan Raamatussa viidesti. MERKKIPÄIVÄÄNSÄ Markku juhlistaa perhepiirissä matkaillen liikunnan merkeissä. OMANA yrittäjänaikanaan Markku on kokenut monenlaisia muutoksia. Kyllähän liiketilojen tyhjentymistä ei voi olla huomaamatta, kun ajaa Kiteentietä pitkin. syyskuuta. Tällä vuosikymmenellä ruplan kurssin heilahtelut on pitänyt tämän asiakasryhmän vähäisenä. Kun laskemme sinut tänään lauantaina 29.9.2018 Kiteen kirkkomaahan, isäsi ja äitisi viereen, teemme sen kiitollisena, mutta haikeana. – Kiteellä on hyvät mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ja onneksi liikunnan harrastajamäärät eivät kuitenkaan ole merkittävästi vähentyneet. Arkkienkeli Mikaelin päivää alettiin viettää Italiassa jo 400-luvulla. Hänelle omistettu päivä oli 29.9. Isäni oli vuotta aikaisemmin saanut siirron Ivalon rajakomppanian Virtaniemen vartioasemalle, missä meitä asui vain kaksi perhettä, puolijoukkueellinen rajamiehiä ja emäntä. Usein heidät kuvataan Jumalan sanansaattajina. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa mikkelinpäivää vietetään em. – Ihmiset harrastavat paljon huviretkiä isompiin kaupunkeihin ja samalla tehdään ostoksia. Samalla tavalla paikalliset ihmiset alkavat nähdä ja kokea sen, jos ostoja paikallisiin yrityksiin ei tehdä ja liikkeitä joutuu lopettamaan. Hänelle on omistettu Suomessa kymmenen keskiaikaista kirkkoa. Enkeli Mikaelia on pidetty myös taivaallisten sotajoukkojen johtajana. Aikanaan palasit takaisin Kiteelle ja toimit rahastajana Joensuu-Helsinki linjalla ”Ruposen ruskeissa” ja olit toivottu vieras kotonamme, kun me muutimme Helsinkiin vuonna 1965. Mikkelinpäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 30. Eltamixin perustaneet Tauno ja Elma Karhapää olivat jäämässä eläkkeelle ja he ehdottivat vuonna 1997 Markulle yritysosakkaaksi ryhtymistä poikansa Mika Karhapään kanssa. Oman isäsi vastustelusta huolimatta lähdit mukaamme, olihan äitini sisaresi ja isäni setäsi, joilla oli sinun äitisi täysi luottamus ja häneltä lupa lähtöösi myös saatiin. Laadukasta ja laajaa valikoimaa pitämällä olemme halunneet palvella paikallisia asiakkaita. – Olen keskustellut useiden perheiden kanssa, jotka ovat harkinneet Kiteelle muuttoa. VIIMEISEN VUODEN aikana Markku Pesonen kertoo huomanneensa, että ihmiset ovat heräämässä paikallisten palveluiden suosimisen tärkeyteen. Sakari Partinen Sipoo Irma Partinen 1937–2018. Kun perheemme kesäasuntoa Rääkkylässä kunnostettiin, sinä et empinyt tarttua sementtilapion varteen, tai kottikärryn kahvoihin ja aina syntyi valmista. – Oma vapaa-aika kuluu pitkälti liikunnan parissa, kesäisin golfaten ja talvella hiihtäen, kiekkoillen ja kuntosalilla käyden. Keväällä 1954 menit Kaunispään retkeilymajalle töihin, missä sinulla oli oma huone asuntona. Mikkelinpäivä on suomalaisessa nimipäiväkalenterissa Mikaelin, Mikon, Miikan, Mikan, Miskan, Mikon ja Mikaelan nimipäivä. Siellä sinulle tuli tutuksi monet saksalaiset laulut, kun lappiin tutustuvat saksalaiset turistit retkeilymajalla yöpyivät. Kaupungilta Markku toivoo peruspalveluihin panostamista ja toimenpiteitä uusien yritysten alueelle saamisen mahdollistamiseksi. Mikkelinpäivästä alkaa myös iltarukousviikko. Markun viehtymys entisiin omiin kilpalajeihin, pesäpalloon ja jääkiekkoon, ovat saaneet pitkänlinjan seuratoimijan edelleen pysymään KiPan ja Jääsusien toiminnassa mukana. Kesällä 1953 isäni sai siirron Ivalon rajakomppaniaan, sinä pääsit ripille Ivalon kirkossa ja aloitit työelämäsi ”saunamajurina”. Myöhemmin sitten siirryit Kiteen Matkahuoltoon töihin, kävit välillä muutaman vuoden Joensuun Matkahuollossa, mutta palasit takaisin Kiteelle, mistä pääsit ansaitulle eläkkeelle. Vanhempani Viljo ja Kaarina Partinen olivat kotiseudullaan Kiteellä kesälomalla, meidän neljän lapsen kanssa ja pyysivät sinua mukaansa Lappiin. – Totta kai väestöpohjan muutokset ovat vaikuttaneet myyntiin, samoin nettikaupan yleistyminen. ”Ihmiset ovat heräämässä paikallisten palveluiden suosimisen tärkeyteen” Mikkelinpäivä on luterilaisen kirkon ainoa enkelijuhla ja kirkkovuoden syyskaudelle sijoittuva suuri juhlapäivä. – On aivan selvää, että me yrittäjät tarvitsemme paikallisia asiakkaita, turisteja unohtamatta. Markku toteaa, että Kiteen Kesportissa on paikkakunnan kokoon nähden aivan liian laaja tuotevalikoima. Peruspalveluiden toimivuutta kouluista liikuntapaikkoihin ja perusterveydenhuoltoon päivystyksineen selvitetään tarkkaan. päivää seuraavana sunnuntaina. – Jos katsotaan kymmenen vuoden päähän, niin eihän tilanne näytä kovin ruusuiselta, jos emme saa paikkakunnalle uusia isompia yrityksiä ja niiden myötä lisää työpaikkoja. – Omat harrastukset urheilun parissa oli se tärkein tekijä hakeutua tälle alalle, kertoo pesäpalloa ja jääkiekkoa aikanaan kilpatasolla harrastanut Pesonen. Koti-Karjala Perjantai 28.9.2018 5 KITEE Riitta Hakulinen Tulevana sunnuntaina 60 vuotta täyttävä Markku Pesonen on ennättänyt 38 vuoden ajan seurata läheltä kiteeläistä urheiluvälinekauppaa. Rääkkylän mökillä istuttiin monet illat huvimajassa, maailmaa parantaen, kun ensin olimme huuhtoneet päivän pölyt pois, hirsisaunan lämmössä. Hän aloitti myyjänä Urheiluaitassa, eteni myymäläpäälliköksi ja päätti lopulta ryhtyä itse yrittäjäksi. – Koko Kiteen kannalta on tärkeää, että saisimme täällä säilytettyä kaupan alan erikoisliikkeitä. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kauppa vilkastui merkittävästi venäläisten asiakkaiden lisääntyessä. – Urheiluvälineiden lisäksi olemme laajentaneet merkittävästi vapaa-ajantuotteisiin, kuten kenkiin ja vaatteisiin. – Jonkinlainen ajatusja tiedostamismuutos tässä on ollut kyllä nähtävissä niissä lukuisissa keskusteluissa, mitä olen ihmisten kanssa käynyt. – Alusta lähtien teimme Mikan kanssa vastuujaon niin, että hän hoitaa lukkoja turvapuolen ja minä vastaan urheiluvälinekaupasta. Jääkiekko on kiertynyt Markku Pesosen elämään niin entisen kilpaharrastuksen, seuratoiminnan kuin yrittäjätyönkin puitteissa
– Ja, senpä takia, kun meillä on puheenjohtajuuskausi vuoden päästä käsillä, niin tarvitaan todella semmoista keskitien kulkijaa. Europarlamentissa on vuoden aikana 9 vihreää viikkoa, jolloin edustajien on tarkoitus kiertää oman maansa ja alueensa äänestäjien parissa. – Meidän näkökulmasta Britannia on ollut se meidän iso kaveri, joka nyt menetetään. Kataisen mielestä ehdotus menee melkoisen varmasti läpi, joten ne raamitkin saataisiin ehkä aseteltua. Mepin mietteitä Euroopan menosta 133 harrasteja liikuntapaikkaa on saanut Leader-rahoitusta Pohjois-Karjalan maaseudulla. Kitee haluaa jatkoa akuuttivastaanotolle. Mikäli akuuttivastaanoton halutaan jatkuvan myös vuonna 2019, Kiteen kaupungin pitää ilmoittaa asiasta Siun sotelle marraskuun 2018 loppuun mennessä. Kaupunginhallitus päätös on myös, että Siun sotelle ilmoitetaan, että Siun sote voi alkaa valmistella samansisältöisen palvelun tuottamista Kiteen terveyskeskuksen tiloissa ajalle 1.1.2019-31 .12.2021. – Maatalous ja aluekehitys ovat suurimmat siivut parlamentin ja koko unionin budjetissa, Katainen korostaa. On vahva, yhtenäinen unioni isoissa asioissa, missä tarvitsemme toisiamme, mutta sitten on terveesti vahvoja kansallisvaltioita. Leader-ryhmissä on jatkuva hankehaku. Voi sanoa, että se on tasapainossa. Europarlamentaarikko Elsi Katainen tarinoi kiteeläisille Euroopan asioista maataloudesta terrorismiin. – Perin samalla myös toimiston väen, eli minulla on siellä kokenut henkilökunta tukena ja apuna, Elsi Katainen kertoo. Kiteen terveysasemalla järjestetyn akuuttivastaanottopalvelun kustannukset arki-iltaisin kello 16-18 ja lauantaisin kello 9-15 ajalla 1.2.–9.9.2018 ovat olleet 200 000 euroa. Jotta Strasbourgissa, Brysselissä ja Luxemburgissa pystyttäisiin budjetti edes jollain tavalla laskemaan, on ehdotettu, että brittien jättämän aukon täyttämiseksi loput jäsenvaltiot maksaisivat BKT:sta yhden prosentin verran lisää EU:n kassaan. Hallitus esittää valtuustolle vuoden 2018 akuuttivastaanoton järjestämiseen enintään 62 500 euron määrärahan lisäyksen osa-vuosiraportin II/2018 käsittelyn yhteydessä. – Yhtenä isona asiana brexit, joka veisi 12 miljardia vuositasolla yhteisestä potista pois. Kiteellä Katainen tapasi kannattajiaan sisustuskahvila Wilhelmiinassa. Vaara-Karjalassa harrastepaikkoja on kunnostettu 46. Tuore meppi peri myös paikan sekä maatalousvaliokunnassa että aluekehitysvaliokunnassa, joissa kummassakin hän on ainoa suomalaisjäsen. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto marraskuussa. alkaen Kiteen terveysaseman akuuttivastaanoton arki-iltaisin ja lauantaisin on tuottanut Lääkäriasema Resetti Oy omissa tiloissaan. KYSYN europarlamentaarikko Elsi Kataiselta, kuinka brittien mahdollinen lähtö EU:sta vaikuttaa Unionin jokapäiväiseen työskentelyyn. Minun mielestäni vääränlainen kansallismielisyys nostaa koko ajan päätään ja polarisoituminen näiden kahden ryhmän välillä kasvaa. Esimerkiksi Kiihtelysvaaran perinnenavetta, josta on kuoriutunut harrastetoimijoiden toimintakeskus ja Kontiolahden Kontiopolut, josta on poikinut useita reististöhankkeita maakuntaan. Kiteen urheilijoiden sekä Haarajärven metsänkävijöiden kohteet Kiteellä. Hyviä esimerkkejä ovat mm. Ajalla 10.09.–31.12.2018 kustannukset ovat yhteensä enintään 62 500 euroa, koska Resetti Oy:n tuottaman palvelun veloitusperuste on toteutuneiden työtuntien mukaan. – Ja, kyllä nationalistinen ajattelutapa brittien lähdön myötä syvenee. Katainen kokee nimen omaan maatalouden omimmaksi alakseen. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Valtimon puukoulu, Ahmovaaran monikäyttötalo Juuassa, Tainionvaaran ampumaurheilukeskus, Monola ja Metka-talo Lieksassa. PIELAVETINEN opettaja ja maatalon emäntä pongahti varapaikalta mepiksi maaliskuun alussa Hannu Takkulan siirryttyä tuomariksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen. Leader liikuttaa! Värtsilän Kisan Mirja Kinnunen ja Tohmajärven liikunnanohjaaja Arja Pirhonen testasivat vuosi sitten Leader-rahalla rakennettuja likuntalaitteita Värtsilässä, Patsolan kentällä. Uuden ohjelmakauden budjettiraamithan ovat juuri työn alla. Koti-Karjala 6 Perjantai 28.9.2018 KITEE Aladár Bayer Suomalainen europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk) teki vihreällä viikolla juuri sitä, mitä viikon aikana on alunperin tarkoitettukin tehtävän ja vieraili eri tilaisuuksissa Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjoiskarjalan alueella. Joensuun seudulla paikkoja on kunnostettu 49. Vuodesta 2013 lähtien Leader-ryhmät ovat mahdollistaneet monen ihmisen kokoisen idean toteuttamisen pienen tulipaikan ehostamisesta liikuntahallien rakentamiseen. Elsi Katainen on jäsenenä myös kansainvälisen kaupan valiokunnassa, jonka hän kokee yhtälailla mielenkiintoiseksi, onhan sillä kytköksiä elintarvikekauppaan ja näin ollen myös maatalouteen. Paikkoja on maakunnassa kunnostettu 1,12 miljoonalla eurolla ja mikä on parasta, mukana on rahoituksen lisäksi roppakaupalla yhdessä tekemistä. 10.9. Akuuttivastaanoton kustannukset vuonna 2018 ovat yhteensä enintään 262 500 euroa. Pienet ja suuret hankkeet ovat viimeisten vuosien aikana liikuttaneet pohjoiskarjalaisia talkoissa useita tuhansia tunteja. Euroopassahan on tämä mannerlaattojen liikkuminen kovasti esillä; on oikeistopopulistit, hyvin nationalistiset, ja sitten on ne, jotka kannattavat yhä syvenevää integraatiota. – Kyllä brexit näkyy koko ajan. Resetti Oy:llä on käytössään Siun soten potilastietojärjestelmä palvelujen tuottamisen ajan katkeamattoman hoidon turvaamiseksi. KITEEN kaupunginhallitus on maanantaina päättänyt hyväksyä ostopalvelusopimuksen Kiteen akuuttivastaanottopalvelusta Kiteen kaupungin ja Siun soten välillä siten, että kustannukset ajalla 1.2.-9.9.2018 ovat yhteensä 200 000 euroa ja ajalla 10.09.31.12.2018 yhteensä enintään 62 500 euroa ja valtuuttaa vs. KITEE Tuija Marienberg Kiteen kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan viime joulukuussa varata lääkärin akuuttivastaanoton järjestämiseen Kiteellä 200 000 euron määrärahan. talousja hallintojohtajan viimeistelemään sopimuksen. – Voi myös sanoa, että unioni kulkee kahdella jalalla. Keski-Karjalassa harrastepaikkoja on kunnostettu yhteensä 35
Suurimmat lukumääräiset vähennykset työttömissä olivat Joensuussa (768 henkilöä) ja Lieksassa (219 henkilöä). – Ensimmäinen asia, joka toistuu jatkuvasti, on se, että yrityksessä ei ole tavoitteita olemassa tai on olemassa tolkuton määrä erilaisia numeroita. Anttilan resepti myynnin kasvuun. – Me yrittäjät olemme tänä päivänä aika eksyksissä sen takia, että myynnin kenttään tulee tolkuttomasti uusia välineitä, toimitusjohtaja Anttila totesi Elinvoimaseminaarissa. Kiteellä työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa 12,9% ja Rääkkylässä 14,3%. Jos ette laita tonnia kuussa Googleen, ette ole olemassa, ja niin pois päin. PROJANT OY:N kaava yrityksen kasvattamiselle on yksinkertainen. Alkutilanteessa uusi yrittäjä tarvitsee kannustavaa keskustelua, esimerkiksi TEkeskuksessa, palkatakseen työvoimaa tai aloittaakseen yhteistyön toisen yrittäjän kanssa. – Kaupanteko on sikäli paska laji, että siinä ei kakkossijoja jaella. Työttömien osuus työvoimasta oli pienin Kontiolahdella ja suurin Tohmajärvellä. Maakunnan korkeimmat työttömyysprosentit ovat Tohmajärvellä (16,0%), Ilomantsissa (15,2%) ja Outokummussa (15,1%). Esimerkkinä hän kertoo, että usein pankin työntekijätkään eivät tiedä, mitä kaikkia palveluja heiltä saa; pankit tekevät niin kiivaaseen tahtiin uusia digitalisia tuotteita, ettei kukaan kestä perässä. Koti-Karjala Perjantai 28.9.2018 7 KESKI-KARJALA Kari Sarkkinen Vaikka työttömien määrä on koko ajan vähentynyt, Pohjois-Karjala on pysynyt maan pahimpana työttömyysalueena. Jos voittaa loppukilpailun, on täytynyt olla kilpailuetua. Työttömyys alenee, mutta on seutukunnalla edelleen maakunnan korkein KITEE Aladár Bayer Yrittäjäyhdistysten, kaupungin ja KETIn organisoimassa Elinvoimaseminaarissa oli illan toisena luennoitsijana toimitusjohtaja Jouni Anttila Projant Oy:stä. Seuraavaksi korkeimmat osuudet olivat Keski-Suomen (11,1 %), Lapin (11,1 %) ja Kaakkois-Suomen (11,0 %) alueilla. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Karjalassa maan korkein, 13,3 %. Usein aloittavilla yrittäjillä on korkea kynnys palkata ensimmäinen työntekijä. POHJOIS-KARJALAN ELY-keskuksen alueella oli elokuun lopussa 9 692 työtöntä työnhakijaa. – Asiakas loppujen lopuksi välittää vain siitä, kellä on paras tarjous. Myyjä saattaa tyytyväisenä esittää numeroina ihmeellisiä tuloksia, kun toimitusjohtaja on samaan aikaan sitä mieltä, että myyjä on luurikammoinen ”liimaperse”, joka vain istuu näyttönsä takana piilossa vailla tavoitteita, eikä tee aktiivista myyntityötä. – Mielestäni Suomeen ei tarvita yhtään lisää yrityksiä, vaan lisää 2-3 hengen yrityksiä. Illan teemana Anttilalla oli yrityksen kasvattaminen. Anttilan mielestä yrittäjän koulutodistuksessa pitää lukea: uskonto 10, matikka 4. Jouni Anttila totesi, että kilpailuetua ei pidä sotkea kilpailukykyyn ja käytti urheiluvertausta: Jos pääsee heittämään keihästä EM-kisoissa, on tulosraja kilpailukykyä. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli elokuussa 9,2 %. Toimitusjohtaja ehdotti heti perään Kiteen viranhaltijoille ja päättäjille pohdittavaksi, miten Kiteelle saataisiin lisää 2-3 hengen yrityksiä. Neljäs asia on kilpailuetutekijä, miksi me olemme parhaita, miksi meiltä pitäisi ostaa. Toisena asiana Anttila ottaa esiin kohderyhmät. Työttömien osuudet työvoimasta olivat pienimpiä Kontiolahdella (9,2 %) ja Liperissä (9,9 %). Ovatko ne selvillä. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisen vuoden elokuuhun verrattuna kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa. Työttömyysprosenteissa on aleneva suunta kaikissa kunnissa. ANTTILA HALUSI aluksi ottaa esiin erään yritysmaailman kompastuskiven. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna työttömien määrä väheni 1 528 henkilöä. Yhteensä Keski-Karjalassa oli elokuun lopussa 990 työtöntä. JOUNI ANTTILAN teorian mukaan yrityksen myynnin kasvattamisen ongelmat kiteytyvät neljäksi asiaksi. – Nuo ovat puolitotuuksia. SEUTUKUNNITTAIN tarkasteltuna Pielisen Karjalan alueella työllisyystilanne parani vuoden takaisesta 18% (työttömyysprosentti 13,5) , Keski-Karjalassa 13% (työttömyysprosentti 13,9) ja Joensuun seutukunnassa 13% (työttömyysprosentti 13,2). Harvoin tarjouskilpailussa toiseksi tulemista juhlitaan kakkukahveilla. KOLMANTENA täytyy tietää, mitä myydään millekin kohderyhmälle. Anttila on toiminut aktiivisesti Suomen Yrittäjissä kehittämässä kasvuyritysverkostoa Suomeen. Sitten tulee näitten välineitten messiaita, jotka kertovat omaa totuuttaan oman välineensä kautta. Viime vuoden elokuun loppuun verrattuna työttömien määrä väheni koko maassa 16 % ja Pohjois-Karjalassa 14 %. Työttömien määrät vähenivät eri ELYalueilla 12 25 %, kaikkein eniten Pirkanmaan alueella (25 %). – Teille on kerrottu, että jos ette ole somessa, ette ole olemassa ja että printti on kuollut. – Se on maailman yksinkertaisinta hommaa, myytte vain pikkuisen enemmän kuin viime vuonna, kuuluu Jouni Anttilan ydinajatus. – Jos näitä asioita ei ole määritetty, niin kuinka me voimme lähteä tekemään markkinointitoimenpiteitä. Alimmat työttömien osuudet työvoimasta olivat Pohjanmaan (6,4 %) ja Etelä-Pohjanmaan (6,6 %) ELYkeskusten alueilla. – Me yrittäjät olemme tänä päivänä aika eksyksissä sen takia, että myynnin kenttään tulee tolkuttomasti uusia välineitä. Suurimmat suhteelliset vähenemät olivat Lieksassa (25 %) ja Juuassa (19 %). Yritys tarjoaa mm. Heistä Kiteellä 563, Rääkkylässä 121 ja Tohmajärvellä 306. Sillä on merkitystä, missä bisneksessä ollaan mukana ja mitä kohderyhmää tavoitellaan. ratkaisuja markkinoinnin ja myynnin suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä asiakaspalvelun tehostamiseen. Vuosi sitten osuus oli koko maassa 11,0 % ja Pohjois-Karjalassa 15,4 %
Aihe on monisäikeinen, mutta lopulta meistä ihmisistä kiinni. Mistä syntyy kuulemistilaisuudessa esiintulevien lukuisten omaisten kokemus siitä, että Attendossa heidän läheisiään hoidetaan huonosti ja mitä asialle tehdään. Kuinka pieni hoivapalveluyrittäjä pärjää ison pörssiyrityksen rinnalla. Kuntouttavan työotteen ansioista Pikkupihaan tulleista asukkaista lähes kaikkien liikkuminen ja toiminnallisuus ovat parantuneet. Toiminnan laadun takeena on se, että yrittäjä tekee työtä omilla kasvoillaan, kuten yrittäjä Kirsi Laakkonen toteaa. Millä arvoilla ja toimintamahdollisuuksilla hoitoa tulevaisuudessa toteutetaan. Määttänen on Tohmajärveltä lähtöisin ja dokumentin keskiössä on hänen oma Anna-äitinsä, jonka kokemusmaailmaa seurataan hoitopaikan vaihtuessa Pikkupihasta Attendon Takkunurmentupaan. Näitä kysymyksiä herättelee Ylen Erkki Määttäsen uusin dokumentti Tasemummot, joka antaa näkökulman tohmajärveläisten esimerkkien kautta. Voi täysin yhtyä Mika Piiroisen toteamukseen, että jos olisi mahdollista, kaikki mummot saisivat asua tämänkaltaisissa kodinomaisissa yksiköissä. Muistisairas Anna Määttänen on hersyväsanainen nainen, joka antaa kuulua ja näkyä, kuinka hän elämänsä kokee. – Vanhusten hoiva on ykköspuheenaiheita julkisuudessa, koska se on kallista yhteiskunnalle. Ja, kuinka paljon olemme valmiita siitä veroeuroina maksamaan. Yle Kuvapalvelu/Erkki Määttänen Dokumentti Tasemummot kertoo vanhuspal Riitta Hakulinen YLEllä 38 vuotta työskennellyt arvostettu dokumentaristi Erkki Määttänen jäi eläkkeelle tänä kesänä. Tämän myötä Anna Määttänenkin joutui muuttamaan muutaman muun asukkaan kanssa Takkunurmentupaan. Dokumentti jättää katsojalle paljon kysymyksiä ja pohdittavia ajatusketjuja muutosmahdollisuuksien konkretian etsimiseksi; Miksi kunta päätyy yksityistämään. Käsikirjoitus ja ohjaus Erkki Määttänen. MÄÄTTÄSTÄ huolestuttaa vanhustenhoidon tulevaisuus Suomessa kokonaisuudessaan. Ihmisläheisestä lähestymistyylistään tunnetun Määttäsen tohmajärveläisiä elämäntarinoiden päähenkilöitä ovat olleet muun muassa karjatilallinen Eero Taattola, kirjailija Otto Rummukainen ja onkamolainen Mylly-Helvi (Simonen). Ensiesitys YLE TV1 1.10. Yle Kuvapalvelu ”Dokumentin tärkein osanen on kuv. Toteutuuko hoidossa ikäihmisen tarve tulla inhimillisesti kohdatuksi. Tohmajärveläislähtöisen Määttäsen viimeinen YLE-dokumentti Tasemummot kertoo vanhusten hoidosta Tohmajärvellä ja se esitetään tulevan viikon maanantaina. Pikkupiha ja Aatos näyttäytyvät ihanteellisilta ympäristöiltä ikäihmisten palveluasumiselle. Katso itse ja muodosta oma mielipiteesi. Aikaa vietetään yhdessä huulta heittäen, piirakoita leipoen, viriketapahtumia järjestäen ja kunnioittavasti toiselle puhuen. Yritys myös käyttää pitkälti paikallisia palveluita. Pienet ja intiimit hoivakodit jäävät vähitellen historiaan. Hoivakoteja myydään tiuhaan tahtiin ympäri Suomea ja ostomiehet kiertävät tekemässä tarjouksia yksityisistä, pienistä hoivakodeista. Tämä on dokumentin esittelemä lähtötilanne. Dementiahoitokoti Aatoksessa syödään yhdessä ruokasalin pöytien ääressä. Millaiset mahdollisuudet on oikeasti valvoa yksityistetyn palvelun laatua. – Tasemummojen yhtenä päähenkilönä on oma äitini Anna. Toisena päähenkilönä dokumentissa on Tohmajärven kunnanvaltuutettu Mika Piiroinen (kesk), jonka ajatukset inhimillisemmästä vanhustenhoidosta tulevat hyvin esiin. Äitini sukupolven ihmiset ovat olleet rakentamassa hyvinvointi-Suomea ja nyt tuntuu siltä, että tätä Suomea ollaan ajamassa alas. Toimiko Attendo sopimuspykälien mukaisesti jättäessään sijoittamatta asiakkaita Pikkupihaan. ”Mie kuolen ikävään täällä, mie en tunne ketään täällä”, on Annan tuskastunut toteamus kameran takana olevalle pojalleen. Valtuutettuna hän voi järjestää kunnan ulkoistaman vanhuspalvelun järjestäjän Attendon aluejohtajan kuulemistilaisuuden, mutta muuten päätöksenteko on karannut Attendolle ja sitä valvovalle Siun sotelle. TASEMUMMOT on hyvä ja tarpeellinen herättäjä ennen kaikkea yksityisen ja yleisen arvopohjan miettimiseksi. klo 21.30. Kuinka ikäihmisiä hoidetaan Suomessa. Tasemummot kertoo tohmajärveläisen Hoitokoti Pikkupihan ja sen entisen asukkaan Anna Määttäsen (edessä) tarinaa. Tohmajärveläiset Hoitokoti Pikkupiha ja Dementiahoitokoti Aatos kieltäytyivät kaupoista ja alkoivat kamppailla olemassa olostaan. – Pikkupiha oli kuin paratiisi verrattuna suuriin laitosmaisiin vanhusten hoitopaikErkki Määttänen on kuvannut ja ohjannut yli 100 dokumenttia. Parin viime vuoden aikana pörssiyhtiöt ovat ostaneet 200 pientä vanhusten hoivakotia. Hoitajat tekevät kaikkia töitä hoitamisesta ruuanlaittoon ja pyykkihuoltoon, ja lisäksi aikaa jää vielä seurusteluun ja asukkaiden kanssa yhdessä oloon. Koti-Karjala 8 Perjantai 28.9.2018 Riitta Hakulinen Yle-dokumentti Tasemummot. Dokumentin lopussa todetaan, että uudessa paikassa Annan mielialalääkitys on tuplattu syynä on univaikeudet, rauhattomuus ja ikävöinti. Uusi paikka näyttäytyy dokumentissa hyvin toisenlaisena kuin tuttu ja turvallinen Pikkupiha. Elina Martiskinin Hoitokoti Pikkupihasta huokuu lämpö ja aito välittäminen asukkaiden hyvinvoinnista. – Tohmajärveltä olen tehnyt vuosien varrella kymmenkunta pitkää ja lyhyttä dokumenttia ja tuntuu, että toiset kymmenen voisi vielä tehdä jos vaan eläkkeeltä ehtii vielä kameraan tarttua, Määttänen tuumailee. Yksi tällaisista oli äitini Annan hoivakoti Pikkupiha. Millaista hoitoa minä itse ja minun vanhempani tulevaisuudessa saamme millaiseen hoitoon meillä jokaisella on oikeus. DOKUMENTTI on tunteisiin käyvä ja lähestymiskulmana näyttäytyy vahvasti omaisen huoli hoidettavana olevan läheisen saamasta hoidosta ja kohtelusta. Kuvissa hoitajia ei juurikaan näy ja vanhukset vaeltavat käytävillä yksin toisiaan omiin huoneisiin ohjaten. Kuten paikallisesti saimme tietää jo viime vuoden puolella, Pikkupiha joutui lopettamaan toimintansa kannattamattomana, kun Attendo ei enää tehnyt uusia sopimuksia Martiskinin kanssa
TYÖSSÄÄN Määttänen kertoo tavanneensa paljon ihmisiä ja saaneensa useita pitkäaikaisia ystäviä. Tanssi sujuikin kuin tanssi. Tähtäimessä oli terveys. Piiroinen päätyi ajatuksineen dokumentin yhdeksi päähenkilöksi. Inhan valokuvissa. Koti-Karjala koihin, joihin tällä hetkellä ollaan vanhuksiamme laittamassa yhä enemmän. Tuntuu siltä, että tehtyjä päätöksiä haluttaisiin miettiä uusiksi ja ottaa päätöksissä jopa pari askelta pakkia takaisin päin. Teimme myös yhteistyötä venäläisten kanssa ja kaukaisin studiokeikka oli Sahalinin saarella Japanin pohjoispuolella. Asuin hirsimökissä, jonka olin nähnyt aikaisemmin I. Viime talvena tehtyjen kuvausten aikana Määttänen tutustui värtsiläläiseen maitotilalliseen, Tohmajärven kunnanvaltuutettu Mika Piiroiseen, joka kantoi huolta niin lasten kuin vanhusten isoihin yksiköihin ajamisesta. Nämä siirtolaisten jälkeläiset olivat vaalineet kieltä vuosikymmenien ajan, vaikka eivät olleet koskaan Suomessa käyneetkään. Saatoin mennä aamuneljältä kuvaamaan vaikkapa Hasusen Jarmon pihamaan kurkia, ilman että tein siitä ennakkotilauksen kuukautta etukäteen. Työaikoja en ole itselleni määritellyt ja kelloa vilkaisen yleensä vain ehtiäkseni seuraavaan kuvaukseen. Porakaivot Porakaivojen puhdistukset Lämpökaivot Ilmaista, ikuista energiaa Porakaivot Lämpökaivot. Saanko luvan. Pertti Häkkinen ja Tapsa Lappalainen takasivat tahdit vanhalla tanssimusiikilla. Terveysteemalla jatketaan lokakuun toinen päivä, ulkoilulla 11.10. Tanssi sujuu kuin tanssi. j VASTAUS ON PINTAA SYVEMMÄLLÄ Itä-Suomi, puh. 050 567 0003 myynti@porakaivo-pojat.. – Kuvasin 80-luvun Neuvostoliitossa dokumenttia Vuokkiniemen kylässä rajan takana. Määttänen toteaa, että yleensä tekeillä olevan dokumentin aihe johtaa toiseen dokumenttiin. Tasemummoissa Määttänen vastaa dokumentin käsikirjoituksesta, ohjauksesta, kuvauksesta, äänityksestä ja musiikista. Pörssiyhtiöt ovat tulleet Suomen sote-kentälle jäädäkseen. Jokaisella kunnalla on oma tapahtumansa. Tunsin kirjaimellisesti liikkuvani Lönnrotin jalanjäljissä. Varsinainen tavoite oli tanssittaa tapaamiseen tulleita, saada heidät tanssimaan. Kun ennen vanhusten hoidon maksuilla katettiin kiinteistö-, palkkaja hoivakulut, nyt lisäkuluna on vielä sijoittajille tilitettävät osingot. – Hoitohenkilökunnan työoloihin tässä muutoksessa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota ja lopulta vanhus on se, joka tämän joutuu nahoissaan kärsimään. TYÖURANSA aluksi Erkki Määttänen toimi mm. – Vanhat ihmiset, jotka kertoivat minulle elämäntarinoitaan ja lauloivat vanhoja laulujaan, tekivät sen ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa kameran edessä. Erkki Määttänen vattava ihminen” RÄÄKKYLÄ Kaarina Kainulainen Säpinää seniorit -tanssipäivä tiistaina kokosi koko joukon naisia ja muutaman miehenkin Rääkkylän alaasteen liikuntasaliin päiväkahville. Hän koki, että suuren tuotantotiimin pyörittäminen vie turhaan huomiota ohjelman sisällöstä ja siksi hän päätyi 90-luvulla tekemään dokumentteja, jossa tuotannossa olisi vain välttämätön määrä ihmisiä. YLEn Puolan kirjeenvaihtajan Jarmo Jääskeläisen assistenttina ja kuvaussihteerinä. Muutamissa miehissä oli tanssittajia, mutta kavaljeerin puute ei haitannut. Iltapäivä piristi mieltä, kirvoitti kieltä ja notkisti niveliä. Pääsin alueille, jossa muita dokumentin tekijöitä Naukkarisen Lassea lukuun ottamatta ei ollut vielä liikkunut. Lähihoitajan yövuoron kuvaamiseen en tarvinnut esimieheni kuittausta. Tanssi sujui tyttöparissakin. – Assistentin ja kuvaussihteerin työt vaihtuivat ohjaajan pestiin 80-luvulla ja ohjasin vuosien aikana satoja suoria studiolähetyksiä. – Vuodesta 1962 lähtien, laskivat he yhteistä tanssitaivaltaan. Eeva ja Pertti Lievonen eivät olleet ensi kertaa ”pappia kyydissä”. Odottamaan jäämme, mitä freelancer-eläkeläisen mieleen on jäänyt muhimaan Tasemummojen liepeiltä. – Joustavuus, jonka olen saavuttanut sillä, että kuvaan, äänitän, roudaan ja järjestelen kaikki kuvaustilanteet itse, tuntuu ja näkyy toivottavasti myös kuvaustuloksessa. K. Määttäselle on jäänyt elävästi mieleen 20 dokumentin sarja Amerikan suomalaisista Michiganissa ja Minnesotassa. www.porakaivo-pojat.. Kuka tämän lisän joutuu maksamaan. – Kun näytin dokumenttini ennakkonäytöksessä Tohmajärvellä Potsipäivien aikaan, paikalla oli myös kunnanvaltuuston edustajia paikalla. Määttäsen lähtökohtana on ollut, että kuvattava ihminen on tuotannon tärkein osa. – Minulla ei enää ollut ennalta määriteltyjä päivittäisiä työaikoja rasitteena. Mutta löytyykö kepuvetoisesta kunnasta tahtoa taistella tuulimyllyjä vastaan. – Koska olin harrastanut kuvausta ikäni, opettelin videokaluston käytön ja olen sen jälkeen tehnyt yksin jo yli sata itse kuvaamaani ja äänittämääni dokumenttielokuvaa. Monet innostuivatkin tanssimaan, toiset nauttivat pelkästä musiikista ja hyvästä seurasta. – Olin yhtäkkiä seuduilla jossa minulle puhuttiin suomen kieltä eri murteilla. Eeva ja Pertti Lievonen ovat tanssineet yhdessä jo 56 vuotta. 9 Perjantai 28.9.2018 lvelusta Tohmajärvellä ” Työaikoja en ole itselleni määritellyt ja kelloa vilkaisen yleensä vain ehtiäkseni seuraavaan kuvaukseen. Kuvaus on antanut mahdollisuuden päästä koteihin ja paikkoihin, joihin turistina ei ehkä olisi pääsyä. Tilaisuuden järjesti kunta yhdessä seitsemän maakunnallisen terveyttä tahon kanssa
– Vanhaa kulttuuria ja esineistöä pidetään näkyvillä museoissa. Lihoslav sijaitsee noin 200 kilometriä Moskovasta Pietarin suuntaan. Koti-Karjala 10 Perjantai 28.9.2018 KITEE Maija Ala-Nikkola Kuvat: Markku Ylönen Kiteeläinen Markku Ylönen opiskeli viikon karjalan kieltä Suojärven pitäjäseuran järjestämällä kurssilla Tverin Lihoslavlissa. Lähteet: Saloheimo Veijo: Entisen esivallan alle, uusille elosijoille Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys Tampere 2010 Virtaranta Helmi ja Pertti: Kauas läksit karjalainen WSOY 1986 Vanhaa kulttuuria ja esineistöä pidetään näkyvillä Tverin Karjalan museoissa. Juhliin osallistui noin 6 000 vierasta Suomesta, Valko-Venäjältä ja Venäjän Karjalasta. – Kurssilaiset olivat suomalaisia, pietarilaisia ja tverinkarjalaisia. Tverissä Pyhän Katarinan luostarin johtajana on suomalainen nunna, äiti Juliana. Jutut julkaistaan karjalan kielen tverin murteella, venäjän ja suomen kielellä, kertoo Ylönen. Huomattava karjalaisjoukko, noin 40 000 henkeä, suuntasi 40 vuoden aikana Tverinmaata kohti. Kaunis sana esimerkiksi tarkoittaa tverinkarjalaksi soma. Kurssilla oli kotoisa ja vapautunut olo. Savolaisia muutti Kiteelle ja muualle Pohjois-Karjalaan sotaväenottoja ja veroja pakoon. Tutkijat ovat painottaneet hieman eri asioita arvioidessaan joukkopaon muuton syitä. Kenties mielestä löytyy juakkeri eli ankkurikivi. Opettajana kurssilla toimi tverinkarjalaa äidinkielenään puhuva Irina Novak. Kävimme Lihoslavlin marmeladimuseossa. Nykyisten Tverin ortodoksikarjalaisten esivanhemmat lähtivät Laatokan liepeiltä ja Pohjois-Karjalasta aina Liperistä ja Ilomantsista asti. ”Yhtänä karjalaista pruasniekkua ei pietä ilman makeita šyömisie, huttu, potakka ta rahka.” Kurssi huipentui Tolmaccu-kylässä Kalitta-praasniekkaan. Monelle on tuttu myös ruaje ja ruataa. Saloheimo on koonnut lähtöaikoja ja muuttoja paikkakunnittain teokseen Entisen esivallan alle, uusille elosijoille. Karjalan tutkimuslaitoksen entisen johtajan ja pitkäaikaisen tutkijan, professori Veijo Saloheimo on tutkinut ortodoksikarjalaisten muuttoa Venäjälle. Kiteeltä muutti noin 2 700 henkeä. Vuosina 1621-1658 lähti Tohmajärveltä 215 perhettä, joista Tverin alueelle muutti ainakin 28 perhettä. Parikymmentä vuotta myöhemmin menettivät pääosan alkuperäisistä asukkaista Kontiola, Niinikumpu ja Ruppovaara. Sanastossa näkyy suomalaistausta, johon on sekoittunut lainoja venäjänkielestä, sanoo Ylönen. Ohjelmaa värittivät upeat tanssiesitykset ja laulut. Tverinkarjalaiset ovat onnistuneet säilyttämään oman äidinkielensä yli 400 vuotta, vaikka ovat eläneet kaukana alkuperäisiltä kotiseuduiltaan. Kurssin diplomit jaettiin juhlallisesti Kalitta-praasniekassa.. Broninon kylässä paikalliset asukkaat opettivat paistamaan karjalanpiirakoita. Kieli on varsinaiskarjalaa ja enemmistö kielen puhujista on iäkkäitä tverinkarjalaisia. Luostari sijaitsee keskellä kaupunkia, ja siellä hoidetaan vanhuksia. Hänen kotonaan on puhuttu karjalan kieltä. Tverin karjalaiset pitävät yllä vanhojen käsityötaitoja. Väestö joutui uuden yhteiskunnallisen, taloudellisen ja hengellisen kulttuurin piiriin. Dorogalla seizoa, dorokalla kyzy -kielikurssilla Tverissä Tolmaccu-kylän Kalitta-praasniekassa nähtiin lasten nukketeatteriesityksiä. Piirakka oli paksumpaa ja täytteet erilaisia. Kiteen puhetavassa on säilynyt karjalan kielen piirteitä. Kulttuurit kohtasivat ja karjalainen vaikutus näkyi monella tavoin. Kiteeltä poismuuttaneista yli 400 perheestä on Saloheimo lähteitä tutkimalla löytänyt tietoa ainakin 61 kiteeläisen perheen päätymisestä Tverin alueelle. Löysimme samoja sanoja ruokasanastostamme. Poismuuttoon liittyneitä asiakirjoja on säilynyt venäläisten ja ruotsalaisten veroluetteloissa, joten muuttosuuntia on voinut jäljittää. Mitä sie ruajat. Ensimmäisten joukossa lähti juurikkalaisista neljäsosa, Loukunvaarasta parikymmentä prosenttia ja vähemmän kirkonkylästä, Kytänniemestä, Kunonniemestä ja Suorlahdesta. Kantosyrjän, Säynejärven ja Kangasjärven väki kaikkosi vasta 1650-luvulla. Kesälahdelta muuttaneista tiedetään 67 perheen menosuunta. Ortodoksien joukkomuutto paremman elämän toivossa Venäjälle alkoi 1500-luvun lopulla, ja se sai uutta voimaa Stolbovan rauhan teon jälkeen vuonna 1617. – Välittömyys ja rehellisyys on tverinkarjalaisilla samankaltaista kuin meillä Suomessa. – Tverinkarjalaista kansallistunnetta on pidetty yllä myös omakielisen sanomalehden, Karielan Sanan julkaisuilla. – Kurssilaiset kutsuttiin juhlallisesti esiintymislavalle ja saimme kurssidiplomit, näyttää Ylönen. TVERINKARJALAISIA on jäljellä noin 23 000. Kieli oli ymmärrettävää Suomen karjalaisille, vaikka vuosisatojen aikana lauserakenteet ja sanojen taivutukset ovat hiukan muuttuneet. Lähtörytmi vaihteli Kiteen kylissä. – Kurssi oli kielen rikastuttamisja perspektiivimatka, kertoo Ylönen. Kiteen kylien väki alkoi vaihtua heti Stolbovan rauhan jälkeen. Kontiolan kylä kartoissa saa puheessa muodon Kontiila, mikä karjalaksi olisi Kodiela. KIELI JA KULTTUURI kulkevat Tverissä käsi kädessä
HAUTAMUISTOMERKIT ovat muuttuneet yksilöllisemmiksi Esa Havukaisen neljännesvuosisadan mittaisella kiviyrittäjän uralla. Hän kohtaa työssään ihmisiä, jotka ovat juuri menettäneet läheisensä, ja he tulevat asiakkaina suunnittelemaan muistomerkkiä pois menneelle. Elokuvan pääosissa ovat mahtavat veteraaninäyttelijät Diane Keaton, Jane Fonda, Candice Bergen, Mary Steenburgen, Craig T. Pinnalle nousevat tunteet voivat joskus keskeyttää työn Nimien kultaus tapahtuu aidolla saksalaisella lehtikullalla. Miehestä, joka nautti vauhdista, amerikkalaisista autoista, aplodeista ja alkoholista. – Se ei ole kiireisen ihmisen työtä, Esa Havukainen sanoo. Yksi löytää uuden rakkauden ja toinen saa vanhan rakkauden syttymään uudelleen. Elokuvan muissa osissa ovat mm. Musiikkipitoinen draama nähdään kuitenkin ennakkonäytöksenä Kiteen KinoHovin Hopeatähti-sarjan elokuvana jo keskiviikkona 3.10. Varsinainen fyysinen työ tapahtuu vasaralla, temmillä, hiekkapuhalluksella niin, että kivitehtaalta tulevasta hiotusta aihiosta eli lankusta muotoutuu asiakkaan toivoma muistomerkki koristeineen ja teksteineen. KARJALAN Muistokivi Oy:n vilkkain työkausi painottuu kesään. Diane on jäänyt leskeksi neljänkymmenen vuoden avioliiton jälkeen, Vivian nauttii miehistä ilman kahleita, Sharon käy vielä läpi vuosikymmenten takaista eroaan ja Carolin avioliitto on lässähtänyt 35 vuoden jälkeen. lokakuuta. Se on elokuva miehestä, joka rakasti kauniita naisia ja jota kauniit naiset rakastivat. Silloin Esa Havukainen palkkaa kaverikseen sesonkityöntekijän. Niitä voisi olla esimerkiksi hautakivien kunnostus, Esa Havukainen sanoo. Silloin tuo ajatus jäi vielä miehellä huomion asteelle. Myös kiviin tehtävät nimilisäykset ja muistokivet lemmikeille kuuluvat palveluvalikoimaan. Viikon ammatti. Elokuvassa tutustutaan neljään upeaan ikäleidiin. Koti-Karjala Perjantai 28.9.2018 11 KITEE Kari Sarkkinen Kun Esa Havukaisen isä kuoli vuonna -83, Esa mietti, että jonkun se pitää tehdä hautamuistomerkitkin. Timo Koivusalon ohjaama Olavi Virta –elokuva saa Suomen ensi-iltansa perjantaina 5. Siinä tapahtuvan virheen korjaa vain kiven palauttaminen uudelleen hiottavaksi louhimolle, Esa havainnollistaa. Mutta 90-luvun yleinen lama vähensi töitä, ja Esankin piti miettiä uutta. Nyt hautamuistomerkit saavat lopullisen ulkoasunsa Esa Havukainen käsissä. Hautamuistomerkin hankkiminen ei ole omaisillekaan mikään läpihuutojuttu. KOKO MAAILMAN väreilemään saanut Fifty Shades of Grey -kirja kääntää lukupiirin naisten elämät hilpeästi ylösalaisin hyväntuulisessa, KinoHovin matineasarjassa sunnuntaina nähtävässä elokuvassa Book Club – Väreileviä lukunautintoja. – Kiven muotoilu vaatii malttia. – Kesän töitä jos pystyisi siirtämään talviaikaan, olisi hyvä. Rauhallinen luonteenlaatu on avainsana niin asiakkaiden kohtaamisessa kuin kivien muotoilussa. Timo Koivusalon ohjaamassa elokuvassa Olavi Virtana nähdään Lauri Tilkanen. Neljä elinikäistä ystävätärtä inspiroivat toisiaan tekemään elämänsä seuraavasta luvusta sen kaikista parhaimman luvun. Elokuvan on ohjannut Bill Holderman. Martti Suosalo, Vesa Vierikko, Seela Sella, Heikki Nousiainen, Hannu-Pekka Björkman, Esko Roine, Raimo Grönberg, Jonna Järnefelt ja Juhani Niemelä. Muistot ja tunteet ovat siinäkin usein pinnassa. Kun uudet ajat toivat tullessaan uudet tähdet, oli vanhojen aika astua sivuun. Nelson, Andy Garcia ja Don Johnson. Liian isoa palaa ei kannata yrittää irrottaa, Esa Havukainen kertoo. TUNTEIDEN pinnalle tuloa työssä ei voi aina välttää. Vasta menetettyään kaiken, perheensäkin, Olavi Virta ymmärsi, että hänen elämänsä suurin rakkaus oli koko ajan ollut siinä aivan lähellä, mutta silloin kaikki oli jo liian myöhäistä. – Ikänsä paikkakunnalla asuneena tulee työssä raskaita vaiheita, kun on paljon tuttuja. Sen myötä kymmenkunta vuotta sitten orastanut ajatus konkretisoitui vuonna -93 Karjalan Muistokivi Oy -nimiseksi yritykseksi. Olavi Virta on elokuva Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta laulajasta. – Vain muutama prosentti louhimoiden kivistä kelpaa muistomerkkikäyttöön. Tuo elämänjanoa kiihkeänä sykkivä ajanjakso, viisikymmenluku uusine tuulineen, muutti koko maailman myös Suomen. Syntyi sadoittain levytyksiä ja ikivihreitä lauluja. Työn joutuu joskus keskeyttämään, kun ajatukset ottavat liian kovan otteen. TYÖSSÄÄN hautamuistomerkkien tekijä on elämän perimmäisten kysymysten äärellä. Huikealla menestyksellä on kuitenkin myös aina hintansa. Koko sodanjälkeinen Suomi halusi kiihkeästi unohtaa ankeat ajat – tanssia, juhlia, unelmoida ja rakastaa. Virran vaimon Irenen roolissa nähdään Malla Malmivaara. Hopeatähdessä ennakkonäytöksenä elokuva Olavi Virrasta Timo Koivusalon ohjaamassa elokuvassa Olavi Virtana nähdään Lauri Tilkanen. – Hiekkapuhallus vaatii malttia. – Muotoilu on tullut mukaan ja kiviin laitetaan esille ihmisten harrastuksia. Hän kertoo kivien laatueron syntyvän jo siinä, että suomalaisilla louhimoilla kiviaihiot tehdään sahaamalla kalliosta, kun ne venäjällä tehdään räjäyttämällä. – Se, mitä kiveen laittaa on ikuista, Esa sanoo. – Paljon keskustelen omaisten kanssa, kun suunnittelemme kiveä. Tähän tarpeeseen Olavi Virta vastasi. Esa Havukainen käyttää ainoastaan suomalaisten louhimoiden kiviä. Hänellekin on tarjottu Venäjältä halpakiveä, mutta sitä hän ei ole ottanut laatuongelmien takia. Hän näyttää kiven muotoilua, ottaen lankusta muutaman sentin paksuisen lohkon. Miehestä, jonka unelman sota katkaisi, miehestä, joka nousi köyhyydestä huipulle ja Suomen kansan rakastamaksi esiintyjäksi niin estradeilla kuin elokuvissakin, ja joka menetti lopulta kaiken muun paitsi ainutlaatuisen äänensä. Esa mainitsee lisäksi suomalaisen graniitin olevan maailman kovinta. Maalaustyöt ja pienet rakennustyöt toivat elannon tuolloin vielä hyvin. Erityisen raskaita tehtäviä ovat kivet lapsille ja nuorille
Toiveissa on, että kumpaankin lajiin löytyisi uusia nuoria harrastajia. Kiteen Urheilijoiden perinteiset kesäkisat järjestetään Hutsissa tänään ja huomenna järjestettävän mäkija yhleirin yhteydessä. Iltaviideltä pelattavan Karelian Hurmoksen ja Maaningan Mahdin 1-sarjan lentopallo-ottelun lisäksi nuoret mäkihypyn ja yhdistetyn harrastajat ottavat mittaa toistaan iltapäivällä pidettävissä kisoissa. Avantosaunan lämmittäminen on vapaaehtoistyötä. Avannossa on ollut 86 eri kävijää. Pelinjohto:Raimo Bragge. Korkeakoski suosittelee tutustumaan saunalla oleviin turvaohjeisiin. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi perjantain Koti-Karjalassa. Sauna lämpiää perinteiseen tapaan kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Käyntikertoja avantosaunalla oli keväällä loppuneella avantouintikaudella yli 900. KiU:n mäkijaoston puheenjohtaja Jaakko Laamanen toivottaa kaikki mäkihypystä tai yhdistetystä kiinnostuneet seuraamaan kilpailuja. Naisten tuntia kokeiltiin, mutta ei saavuttanut kovinkaan suurta suosiota, joten siitä luovuttiin. Distributed by Tribune Media Services. KYLMÄN KOUKKUUN on jäänyt Rääkkylässä moni. Lentopalloa, mäkihyppyä ja yhdistettyä Kiteen Pallo ja Juha Toikka, 31, ovat solmineet 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen. Lokakuun kolmas päivä on taas mahdollisuus kokea kylmän koukun tuoma mielihyvä, kun Rääkkylän Kisa-Veikot aloittavat uuden avantouintikauden. – Meillä kävi vakituisten avantouimareiden lisäksi paljon lomalaisia, Korkeakoski kertoo. Heti tämän jälkeen käynnistyy yhdistetyn juoksuosuus. Kolmivuotias Veeti odottaa jo avantouintikauden alkua. Sauna on hänen mukaansa erittäin hyvässä kunnossa. Keskiviikkona sauna lämpiää illalla kuudesta yhdeksään ja sunnuntaina neljästä kymmeneen. Mäkikisa alkaa 16-vuotiaiden kilpailulla kello 13.30 ja viimeisenä mäkeen pääsevät 10-vuotiaat tytöt puolitoista tuntia myöhemmin. Kiteen Pallon sopimustilanne 2019: Jani Ahonen, Jesse Eskelinen, Topi Hurskainen, Valentin Ikonen, Ville Kotro, Ville Liukku, Juhani Myyryläinen, Jiri Pippola, Oskari Purmonen, Veli-Matti Sigvart, Juha Toikka, AnttiJussi Toropainen, Samu-Kalle Varonen. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Helppo Tehtävä numero 512. – Kunta omistaa saunan ja hankkii polttopuut, avantouimarit talkoilla pilkkovat ja pinoavat ne, Korkeakoski kertoo. – Emme ole halunneet pilata hyvää harrastusta korkeilla maksuilla, Korkeakoski tuumaa. Tehtävä numero 512, helppo. Naisia avantouinti kiinnostaa hieman enemmän kuin miehiä, hyisessä harrastuksessa kävijöistä 60 prosenttia on naisia ja 40 miehiä. HUOMISEEN kisaan on tulossa vajaat 30 urheilijaa. Koti-Karjala 12 Perjantai 28.9.2018 RÄÄKKYLÄ Riitta Makkonen – Avantouinti on koukuttava harrastus. Keskikarjalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu yhdistetyn Hopeasompa -ryhmään kuuluvien Arsi ja Erno Tietäväisen tekemisiin. Sudoku-tehtävän 511 ratkaisu. Avantouimareita oli keskimäärin 14 lämmityskertaa kohti. – Avantoon ei pidä mennä väkisin, jos se ei tunnu hyvältä. Toukokuisissa halkotalkoissa oli mukana 11 henkilöä. Siihen jää hyvin helposti kiinni, kuvailee Raimo Korkeakoski. Avantouinnin kertamaksu on yksi euro ja kausimaksu 15 euroa. Avantouimareiden ikähaitari on laaja, pikkukoululaisista yli 70-vuotiaisiin. Kuva: Raimo Korkeakoski Koukussa kylmään KITEE Jouko Väistö Hutsin urheilukeskuksessa on huomenna lauantaina kunnon kattaus urheilua. Saunanlämmittäjille, siivoojalle ja talkoolaisille avantouinti on ilmaista. Toikka siirtyy Kiteelle Haminan Palloilijoista. Reilu kuukausi veljekset näyttivät kuntonsa Oberstdorfissa pidetyissä Youth Cupin kisoissa, missä Arsi voitti niin sprintin kuin normaalimatkankin kilpailun kovassa kansainvälisessä seurassa. – Lämmittäjiä on ollut kymmenen, mutta enemmänkin saisi olla, Kisa-Veikkojen puheenjohtaja Korkeakoski tuumaa. Paksuniemen avantosauna on yhteissauna naisille ja miehille. Juha Toikka KiPaan Copyright: 2006 Michael Mepham. Taustalla näkyvä avantosauna on jo lämpiämässä. Leiri järjestelyistä vastaavat KiU:n ja Siilinjärven Ponnistuksen mäkijaostot. Saunaa lämmitettiin 63 kertaa. All rights reserved
10.31 Ruokamakasiini 11.00 Strömsö 11.30 Spotlight 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe 13.15 Mesenaatti (S) 14.25 Kylänmies Uudu (S) 15.00 Voguen sata vuotta 16.00 Mercur (7) 16.50 Saunabaletti 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Älä kokeile tätä kotona 19.00 Sportmagasinet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 21.00 Simon Reeve Turkissa 22.00 Kino: Elämän tanssi (16) 0.10 Yle Live: Ellinoora 5.55 MOT: Kauppaneuvos voittaa aina 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 10.50 Kuvakirjeitä maailmalta 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.20 Laivan kannella (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Metsien kätkemä 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Billy Connollyn Amerikan seikkailu 20.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Valkoinen prinsessa (16) 22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.35 Yle Uutiset 22.40 Oddasat 22.55 Perjantai 23.50 Prisma: Kaksosten arvoitus 0.40 Puoli seitsemän 6.51 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 2.10. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (12) 10.05 Kotoisa 11.00 Formula 1: Venäjän osakilpailu 13.30 Pitääkö olla huolissaan. (16) 0.05 NCIS: New Orleans (12) 1.00 Duudsonit tuli taloon 1.55 Arrow (12) 2.50 Americans (12) 3.50 Treffaa mun vanhemmat UK 5.00 Astral-TV 6.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.35 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Blues (S) 6.55 Angry Birds Blues (S) 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 LEGO Ninjago (7) 7.50 Rusty Rivets (S) 8.15 Vili Vilperin seikkailut 8.30 Angry Birds Piggy Tales 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Heikoin lenkki 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Wedding Town (S) 15.25 Wedding Town (S) 15.55 Hauskat kotivideot 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 MasterChef Australia 19.00 Idols 20.00 Et sä tiedä kuka mä oon. Koti-Karjala Perjantai 28.9.2018 13 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto 9.00 Yle Uutiset 9.05 Flinkkilä & Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Matematiikan taikaa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Historia: Hullu vuosi 1956 (12) 12.10 SuomiLOVE 13.10 Dokumenttiprojekti: Joiun voima (S) 14.10 Palanen: Minnesota tango 14.30 Sannikka & Ukkola 15.00 Yle Uutiset 15.05 Perjantai 16.05 Hyvät katsojat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kennedyt – kun Camelot murtui (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Elävät puut: Suomen vanhin puu 18.45 Arto Nyberg 19.30 Murroksessa 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (12) 22.00 Nousuvesi (16) 22.45 Ulkolinja: Myanmarin kuoleman pellot (12) 23.40 Ykkösaamu 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.9. (12) 0.00 Diili 0.55 Posse 2.50 Arrow (12) 3.45 NCIS: New Orleans (12) 4.40 NCIS: New Orleans (12) 5.00 Astral-TV 6.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.35 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Blues (S) 6.55 Angry Birds Blues (S) 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 LEGO Ninjago (7) 7.50 Rusty Rivets (S) 8.15 Vili Vilperin seikkailut 8.30 Angry Birds Piggy Tales 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Heikoin lenkki 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Merinäköala haussa 15.25 Hauskat kotivideot – uudet jaksot 16.25 Onnenarpa 16.30 Leijonan luola USA 17.30 MasterChef Australia 19.00 Idols 20.00 Grillit huurussa (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki (16) 23.00 Keisari Aarnio (12) 0.00 Keisari Aarnio Talk Show 0.30 48 tuntia rikoksesta (12) 1.30 Tähän aikaan ensi vuonna (S) 2.30 Mad Cook Show (S) 3.30 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Tämä tästä 9.15 Riistametsällä 10.00 Melkein unplugged: Maria Ylipää 10.45 Vakisuhteessa 10.55 Norjaa ristiin rastiin 11.00 Skavlan 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto: Metsä 12.01 Kansallispuisto vai hakkuuaukea. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Gaala 23.30 Haluatko miljonääriksi. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Kotoisa 11.00 Treffaa mun vanhemmat UK 13.00 Fort Boyard Suomi 14.25 Joe Wicks: kroppakoutsi 15.25 Pelastavat enkelit 16.25 Duudsonit tuli taloon 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Taivaallista menoa: Kuoronjohtajan erikoiset kengät 19.00 Kirje isoäidille 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Egenland 21.00 Efter Nio 22.00 Arne Dahl: Pudotuspeli (16) 23.29 Arne Dahl: Pudotuspeli (16) 5.55 Elävät puut: Suomen vanhin puu 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 10.50 Kuvakirjeitä maailmalta 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.20 Kipparikvartetti (7) 14.45 Ikimuistoinen: Olavi Virta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Kauppaneuvos voittaa aina 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Totuus lihasta 20.00 Akuutti: Selittämätön selkäkipu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Särkynyt enkeli (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.01 Sannikka & Ukkola 23.30 Puoli seitsemän 6.51 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 3.10. 19.30 Kaikki vastaan 1 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Keisari Aarnio (12) 22.00 Keisari Aarnio Talk Show 22.30 Elokuva: John Wick (16) 0.35 Stand Up! 1.35 Arman ja viimeinen ristiretki (12) 2.35 Astral-TV 8.15 YLE FEM 8.15 Unna Junná 8.30 BUU-klubben 9.00 Hullunkuriset perheet (S) 9.24 Kalsaripiraatit (7) 9.27 Kolmikko ja Keplerin timantit (7) 9.52 Ruohonjuuritasolla (S) 9.57 Mysteerisaari (7) 10.07 Lohikäärmesydän (7) 10.21 Viidakkojytä (S) 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Kotikenttä (7) 11.52 Metten kesäiset jälkiruokaherkut 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Murhaaja asuu numerossa 21 (7) 13.20 Paholaisen torvi: saksofonin tarina 14.55 Kuusi vuodenaikaa 15.45 Norjan RSO: suomalais-kiinalainen teema 16.20 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Vakisuhteessa 18.45 Melkein unplugged: Maria Ylipää 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Skavlan 20.50 Lenan matkassa 21.00 Aika on meidän (12) 22.00 Dok: 69 minuuttia 86 päivästä 23.10 Mies Tiettömän taipaleen takana 5.55 Metsien kätkemä 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 10.50 Kuvakirjeitä maailmalta 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 11.50 Vaiheessa: Töölön tähti 12.05 Antiikkikaksintaistelu 12.35 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.25 Tytön huivi (S) 14.30 Tosi tarina: Naurun pisaroita 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Mussolinin viimeiset päivät (12) 20.00 MOT: Kauppaneuvos voittaa aina 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Tasemummot 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (12) 23.55 Puoli seitsemän 6.51 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 1.10. Dickin toinen todellisuus 15.05 Tiededokumentti: Erityisherkät 16.05 Ranskalainen kylä (12) 17.00 YLE FEM 17.00 Anjan matkassa 17.10 Vem vet mest. 6.53 Ludovic (S) 7.05 Hertan maailma (S) 7.08 Nipa ja Pete (S) 7.14 Unelmajuttu 7.20 Kerkko Kukko (S) 7.27 Kikattava Kakkiainen 7.35 Fluugalaiset (S) 7.46 Noksu (S) 7.51 Riku ja Rami 8.01 Kaapo (S) 8.27 Galaxi 8.28 Aappo ja Tööt (S) 8.35 Tenavat (7) 8.43 Eläinhoitolan tarinoita 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Au pairit Los Angelesissa 11.27 Au pairit Los Angelesissa 12.00 Docventures-illan esittely 12.05 Docventures-illan vieraat 12.14 Docventures: Paha poliisi (S) 13.27 Docventures Talk Show 14.30 Lääkekoukussa 15.00 Norjan kovin 15.40 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Käsipallon Mestarien liiga 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Catastrophe (12) 21.01 Syysprinssi (12) 22.30 Strike Back (16) 23.20 Docventures-illan esittely 23.25 Docventures-illan vieraat 23.34 Docventures: Paha poliisi (S) 0.47 Docventures Talk Show 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 6.53 Metkat Mesiläiset (S) 7.00 Titta Pikkanen 7.09 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.22 Astroset (S) 7.34 Pingu (S) 7.40 Ryhmä Hau (S) 8.06 Galaxi 8.07 Lassie (7) 8.30 Unna Junná 8.45 Kujeilevat eläimet (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Au pairit Australiassa 11.27 Au pairit Australiassa 12.00 Lukujärjestyksessä luovuutta 12.50 Ihmeellinen villilohi 13.30 Silicon Valley (12) 14.00 Noin viikon studio 14.30 Uusi päivä (S) 14.58 Uusi päivä (S) 15.26 Uusi päivä (S) 16.00 Rallicrossin MM 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 The Bold Type (12) 19.42 Se tyyli 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Pudonnut Minnikissa hengenvaarassa 21.00 Siskonpeti : Akkojen kotkotuksia (7) 21.25 Studio Julmahuvi (7) 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Marja Hintikka Live 22.55 Rouva varapresidentti (7) 23.25 Banshee (16) 5.35 Aamusää 6.00 Huomenta Suomi: Duunikunto – Juoksukoulu 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.21 Metsä muutoksen kourissa 12.50 Mitäpä metsästä 13.10 Historia: Vietnamin sota (12) 14.05 Philip K. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.. Cyber (12) 0.05 Ota rahat ja juokse 1.00 Suomen kaunein koti 1.55 Ulosottomiehet 2.50 Arrow (12) 3.45 60 päivää kiven sisässä 4.40 Treffaa mun vanhemmat UK 5.00 Astral-TV 6.00 My Little Pony (7) 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.35 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Blues (S) 6.55 Angry Birds Blues (S) 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 LEGO Ninjago (7) 7.50 Disneyn esikoulu (7) 8.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 8.30 Angry Birds Piggy Tales 8.35 Disney esittää (7) 9.00 Heikoin lenkki 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Wedding Town (S) 15.25 Pientä pilaa 15.35 Pientä pilaa 15.45 Hauskat kotivideot 16.45 Onnenarpa 16.50 Leijonan luola USA 17.55 MasterChef Australia 19.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 14.30 Diili 15.25 Posse 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Idols 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Konttori (S) 22.30 Elokuva: Sherlock Holmes (12) 1.05 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 1.35 48 tuntia rikoksesta (12) 2.35 Tähän aikaan ensi vuonna (S) 3.35 Mad Cook Show (7) 4.35 Astral-TV 9.10 YLE FEM 9.10 Tunturien ihmisiä 9.50 Vem vet mest. – keskiviikko 3.10.2018 Keskiviikko 3.10. 6.53 Hyrräpäät (S) 7.04 Pikku perunat (S) 7.07 Anniina Ballerina (S) 7.33 Kim ja Kai (S) 7.43 Planeetta Kosmo (S) 7.56 Uula ja Kuu (S) 8.10 Ryhmä Hau (S) 8.32 Pii ja Poju (S) 8.47 Yökyöpelit (S) 8.59 Galaxi 9.01 Aappo ja Tööt (S) 9.08 Näin meillä (7) 9.19 Late Lammas (S) 9.27 Villien Toiveiden Virasto 9.35 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset 10.00 Uusi päivä (S) 10.28 Uusi päivä (S) 10.56 Uusi päivä (S) 11.25 Sohvaperunat 12.15 Siskonpeti : Toivo (7) 12.40 Wendy and The Refugee Neverland (12) 14.00 Villi kortti 14.50 Suomen Vahvin: Naisten kilpailu 15.50 Futsal: KaDy-LeiF 17.50 Lentopallon MM: Pronssiottelu 20.40 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla 20.55 Noin viikon studio 21.20 Lentopallon MM: Loppuottelu 23.30 Silicon Valley (12) 0.00 Girls (16) 0.30 Uncle (12) 8.00 Monchhichi (S) 8.11 Puuha-Pete (S) 8.20 Palomies Sami (S) 8.30 Muumilaakson tarinoita (S) 8.55 Muumilaakson tarinoita (S) 9.20 Alvin ja pikkuoravat (7) 9.35 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Suomen kaunein koti 11.00 Maajussille morsian 12.00 Teknavi 12.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 13.00 Rakettitiedettä. TV 2 TV 1 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. (12) 13.30 Ota rahat ja juokse 14.25 Fort Boyard Suomi 15.50 Duudsonit tuli taloon 16.50 Posse 18.50 Tulosruutu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Diili 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Urheiluextra: UEFA Champions League 22.45 Formula 1: osakilpailu 23.45 Theroux ja USA:n vihatuin perhe 1.00 Americans (12) 1.55 Billions (12) 3.10 Enbuske, Veitola & Salminen 4.05 Paimelan autoparoni 5.00 Astral-TV 6.00 Transformers Rescue Bots (7) 6.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.40 LEGO City (S) 6.45 Sonic Boom (7) 7.00 Angry Birds Piggy Tales 7.05 Rusty Rivets (S) 7.30 K3 (S) 7.45 Vili Vilperin seikkailut (S) 8.00 Disney esittää: DuckTales (7) 8.25 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.45 MasterChef Australia 12.55 Merinäköala haussa 13.25 Tulossa: Bachelorette Suomi 13.30 Leijonan luola USA 14.30 Hauskat kotivideot – uudet jaksot 15.30 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 16.00 Idols 17.00 Gaala 18.30 Haluatko miljonääriksi. (S) 13.55 Luciferin viimeinen elämä (7) 15.55 Ranskalainen kylä (12) 16.55 Saunabaletti 17.25 YLE FEM 17.25 Ruokamakasiini 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Grönlannin unelmakodit 19.00 Spotlight 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Muotipiirtäjä Yves Saint Laurent 21.00 Historia: Kulttuurien juurilla 21.55 Kino Suomi: Insiders (16) 23.40 Uusi Kino: Kylkiäinen (12) 23.54 Uusi Kino: Ei yhteyttä (S) TV-ohjelma sunnuntai 30.9. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (12) 10.05 Kotoisa 11.00 Treffaa mun vanhemmat UK 13.00 Tuija tähtien kanssa 13.30 Tanssii Tähtien Kanssa 15.25 Suomen kaunein koti 16.25 Maajussille morsian 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Duudsonit tuli taloon 21.00 Ota rahat ja juokse 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 C.S.I. TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 Maanantai 1.10. Sunnuntai 30.9. 6.53 Viljami (S) 6.57 Kuminakuja 19 (S) 7.05 Tilda ja hänen ystävänsä 7.18 Lasten Suomi 7.26 Pusse (S) 7.40 Askarrellaan 7.46 Mimosa ja Lennu (S) 7.57 Vekarat! (S) 8.24 Galaxi 8.25 Urheiluhullut (S) 8.26 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Au pairit Australiassa 11.27 Au pairit Los Angelesissa 12.00 Ruokamatkailua 13.00 Tyttöjen erämaaseikkailu 13.45 Jotunheimenin paimenet 14.15 Lippu rakkauteen 14.45 Linen mukana maailman ympäri 15.15 Siskonpeti : Akkojen kotkotuksia (7) 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Kimmo (7) 19.20 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla 19.32 Uncle (12) 20.01 Uusi päivä (S) 20.30 Studio Julmahuvi (7) 21.00 Docventures-illan esittely 21.05 Docventures-illan vieraat 21.15 Docventures: Paha poliisi (S) 22.27 Docventures Talk Show 23.26 Hyvää seksiä (12) 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Maajussille morsian 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 C.S.I. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 C.S.I. Tiistai 2.10. 0.30 48 tuntia rikoksesta (7) 1.30 Tähän aikaan ensi vuonna (S) 2.30 Mad Cook Show (7) 3.30 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa: Kuoronjohtajan erikoiset kengät 10.30 Koiramies kiertää Islantia 11.00 Närbild 11.30 Kirje isoäidille 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit (12) 13.45 Haluatteko kuulla tarinan
Itä-Suomen poliisilaitokselle tehdyn lupahakemuksen mukaisesti tavoitteena on kerätä varoja tiestön, ratarakenteiden ja ampumakatosten rakentamiseen. Tied. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. 12 kk 113 €. KE 10.10. Tohmajärven kunta pyytää tarjouksia LATUJEN KUNNOSSAPIDOSTA ajalle 1.11.2018–31.3.2019 ja 1.11.2019–31.3.2020 maanantaihin 15.10.2018 klo 14.00 mennessä. alv. Jäsenyhdistykset ovat Kiteen ja Joensuun kaupungeista sekä Tohmajärven ja Rääkkylän kunnista. SU 7.10. Avoinna Ma–ke 8.30–16.00 To–pe 8.30–15.30 Asiakaspalvelu 040 684 8411. Nyt kaikki tarvittavat luvat ovat luotiratojen osalta kunnossa ja rakennustöitäkin on jo päästy aloittelemaan. alv. Luvan numero on RA/2017/882 ja se on myönnetty Itä-Suomen poliisilaitoksen alueelle. Tervetuloa! Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Ampumaratayhdistyksen jäsenistö koostuu metsästysja ampumaseuroista sekä reserviläisjärjestöistä. Hankkeen vauhdittamiseksi ja omarahoituksen kasaamiseksi ampumaratayhdistys on nyt yhteistyössä Koti-Karjalan kanssa käynnistämässä haastekampanjaa. Jyrki Kymäläinen, vapaa-aikasihteeri p. Rääkkylän kappeliseurakunta järjestää muotinäytöksen Tarinatuvalla klo 13.00 alkaen. Tiedustelut 045 852 0688 Anastasia Parviainen. Keski-Karjalan Ampumaratayhdistys on saanut luvan keräykselle Itä-Suomen Poliisilaitokselta. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. D-tyttöjen lentopalloturnaus VesPelissä Kiteellä su 30.9. Eläkeläisjärjestöt ulkoiluttavat Kotirinteen asukkaita klo 13.00. Eläkeläisjärjestöt järjestävät ulkoilutusta Pihlajakodin, Viherpolun ja Virsun asukkaille klo 13.00 alkaen. Saatuasi haasteen toimi näin: Ole hyvä ja maksa sopivaksi katsomasi haastemaksu, mielellään vähintään 10 euroa Keski-Karjalan Ampumaratayhdistyksen haastetilille FI66 5153 0420 1527 65 ja kirjoita nimesi sekä kahden tai kolmen haastamasi henkilön nimet viestiosioon. alv. TI 9.10. alv. www.raakkyla.. VANHUSTENVIIKON AVAJAISJUHLA auditoriossa klo 13.00. alv. Näköislehti: Kesto 96 €/vuosi, määräaik. TERVETULOA TILAISUUKSIIN! VANHUSNEUVOSTO KYLIEN LIIKUNTARYHMÄT 8.10.2018–25.4.2019 Maanantai Haapasalmen kylätalo klo 10.00–10.45 Oravisalo, Koiton talo klo 13.00–13.45 Varpasalon kylätalo klo 14.00–14.45 Torstai Niemisen urheilutalo klo 10.00–10.45 kk kuntosali klo 14.00–15.00 Maksu: 20 €. PE 12.10. Ohjemassa mm. Laskutuslisä 3,20 €, sis. tilaajapalvelu@kotikarjala.. Tavoitteena on saada aikaan ampumaurheilukeskus, joka luo monipuoliset edellytykset ampumaurheilun ja metsästysammunnan harrastamiselle ja kilpailutoiminnalle Pohjois-Karjalan maakunnassa. markkinointi@kotikarjala.. Matkat 11 ja 5 km. 12 kk 103 €. Ryhmä on suunnattu kaikille halukkaille. Lähtö apteekin edestä, lenkin jälkeen apteekki tarjoaa juotavaa. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. Kukkovaarajuoksu ja Selännekävely Värtsilässä su 30.9.2018 klo 11.00. klo 11.00 alkaen. Liikuntaikkuna . Hiski ja Salomon Arto Tarkkosen esittämänä ja Vuoden seniorin julkistaminen. alv. Kahvitarjoilu. Haasteet julkaistaan viikottain Koti-Karjalassa. Tohmajärvellä 27.9.2018 TOHMAJÄRVEN SIVISTYSLAUTAKUNTA TOHMAJÄRVI ETSINTÄKUULUTUS Kirjoittamisesta kiinnostunut 14–17-vuotias HAE KOTI-KARJALAN NUORTEN SIVUN TOIMITUSTIIMIIN 30.9.2018 mennessä lähettämällä noin 1500 merkin kuvaus itsestäsi yhteystietojen kera s-postiin keski-karjala@4h.. Lähde mukaan ampumaurheilukeskuksen haastekampanjaan Keski-Karjalan Ampumaratayhdistys on koko kuluvan vuosikymmenen ajan tehnyt valmistelutöitä ampumaurheilukeskuksen saamiseksi Tolosenmäkeen Aimon monitoimikeskukseen. Uudet haasteet: Niinikummun kyläyhdistys keittelee Mikkelinpäivän lammaskaalia Kylärannassa ensi sunnuntaina 30.9.2018 kello 13.00. Värtsilän Kisa. Järj. Nyt Sinäkin pääset mukaan kauan vireillä olleen ja kovasti odotetun hankkeen toteutukseen osallistumalla kampanjaan ja viemällä haasteviestiä eteenpäin. www.kotikarjala.. VANHUSTENVIIKON OHJELMA RÄÄKKYLÄSSÄ 2018 LA 6.10. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. alv. Tilaushinnat (sis. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,95 €, sis. Hankkeessa on edetty lupaprosessi edellä. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. kerros) ja kunnan www-sivulta. – WANTED Osuuskunnan SYYSKOKOUS pidetään tiistaina 9.10.2018 klo 17.30 alkaen Kiteen Vesikunnan toimistolla, osoitteessa Kalapolku 11. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. mv 1.54 € 1.49 € 1.31 € 1.31 € 1.31 € 4-väri 1.99 € 1.94 € 1.76 € 1.76 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,25 €, sis. Pertti Häkkinen laulattaa yleisöä Viherpolulla klo 14.00–15.00. TO 11.10. Lupa on voimassa 4.7.–30.9.2018. <OHLV|WLODLVXXGHQ RKMHOPDVVD RQ DMDQNRKWDLVNDWVDXV \OHLVVXXQQLWHOPDQ OlSLNl\QWL YDLNXWXVPDKGROOLVXXNVLHQ HVLWWHO\ MD YDSDDPXRWRLVWD NHVNXVWH OXD (ULOOLVWl LOPRLWWDXWXPLVWD HL WDUYLWD /lPSLPlVWL WHUYHWXORD Lisätietoja DQWDYDW 3RKMRLV6DYRQ (/<NHVNXNVHVVD 7LPR -lUYLQHQ S WDL HWXQLPLVXNXQLPL#HO\NHVNXVIL VHNl NRQVXOWWLQD WRLPLYDVVD 6LWRZLVHVVl 0DWWL 5RPSSDQHQ S WDL HWXQLPLVXNXQLPL#VLWRZLVHFRP +DQNNHHQ ,QWHUQHWVLYXW KWWSZZZHO\NHVNXVILZHEHO\HO\ SRKMRLVVDYRWLHKDQNNHHWYDOWDWLHRQNDPRQLLUDOD .XRSLRVVD 3RKMRLV6DYRQ HOLQNHLQR OLLNHQQH MD \PSlULVW|NHVNXV ZZZHO\NHVNXVILSRKMRLVVDYR Haetaan 2–3 henkilöä GRILLITYÖHÖN Kiteen torille avattavaan grilliin. facebook.com/ Koti-Karjala www.tohmajarvi.. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu 28 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä noin 2.250 henkilöjäsentä. Jumppaa, venyttelyä ja tasapainoharjoittelua. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,50 €/vuosi, määräaik. 2x30 pmm 48,60 €, sis. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavissa kokonaisuudessaan koulutoimistosta (Kirkkotie 6, 2. Tervetuloa! KITEEN VESIKUNNAN HALLITUS Yleisötilaisuus 9DOWDWLHQ SDUDQWDPLQHQ YlOLOOl 2QNDPR1LLUDOD \OHLVVXXQQLWHOPD 7RKPDMlUYL 3RKMRLV6DYRQ HOLQNHLQR OLLNHQQH MD \PSlULVW|NHVNXV RQ ODDWLQXW \OHLVVXXQQLWHOPDQ YDOWDWLHQ SDUDQWDPLVWD YlOLOOl 2QNDPR 1LLUDOD 9DOPLVWD \OHLVVXXQQLWHOPDD HVLWHOOllQ torstaina 4.10.2018 klo 17:00 Tohmajärven kunnanvirastolla valtuustosalissa (Järnefeltintie 1). Sauvakävelyä kirkonkylällä klo 13.00. Osallistuminen käy kätevästi. 040 1053103. Koti-Karjala 14 Perjantai 28.9.2018 . Ohjelmassa haitarimusiikkia ja kahvit. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni Toimitus: Aladár Bayer Riitta Hakulinen Tuija Marienberg Kari Sarkkinen Mainos/markkinointi Laskutus Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2018 040 546 2057 040 684 8425 040 684 8426 040 684 8430 040 684 8427 040 684 8424 040 684 8431 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Käsitellään sääntöjen 13 §:ssä mainitut syyskokoukselle kuuluvat asiat. Koululaiset järjestävät musiikkiesityksen Pihlajakodin ruokalassa klo 9.15–10.30. Koululaiset tekevät käsitöitä ikäihmisten kanssa Kotirinteen kerhohuoneella klo 9.45–10.30. Haastekampanjassa kerätyt varat tilitetään 31.3.2019 mennessä. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin Puh. 0100 85160 ma–pe klo 8–16
k l o 1 8 , K i t e e s a l i / K i t e e Mukana myös Timo Hacklin oppilaineen Henna & Sepot: K o n s e r t t i s i s ä l t ä ä v ä l i a j a n . matkahuolto). 050 367 9100 vapaita tehostetun palveluasumisen paikkoja. k l o 1 8 , K o t i p i r t t i / T o h m a j ä r v i t o 4 . maanantaina 8.10.2018 klo 12–14 Tohmajärven seurakuntatalolla. P. Autokatos, ovellinen, Savikontie 3. OIKEUSAPUTOIMISTO Hovintie 3, 82500 KITEE 029 566 0901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571 Kuivaa koivuhalkoa/klapeja. Hinta alk. yksiö Kiteen kesk. Kuulolaitteiden huoltoa sekä paristojen ja väliletkujen myyntiä. Lehdessä kerrotaan yrityselämän uusia kuulumisia. 1 . 040 7004002. 0500 674057. Veteraanien leskien ja puolisoiden virkistyspäivät 16.–19.10.2018. 40 €/irtokuutio. 0400 956090. Ilmoittaja! Lehti jaetaan joka talouteen Kesälahdella, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä. P. P. Veteraanitunnuksen omaavien virkistyspäivät 18.–21.10.2018. P. 050 531 3642. Palvelusta saa kotitalousvähennyksen. myytävänä SEKALAISIA. klo 11.00 mennessä puh. Paritalo Kiteellä, kokonaan tai asuntokohtaisesti, kauniilla rinnetontilla. Ilmoittautumiset opiston toimistoon 10.10.2018 mennessä puh. Tukija liikuntaelinongelmien aiheuttaman kivun poistaminen, elämänlaadun parantaminen manuaalisesti sekä ravinnon merkitys jaksamiseen. Tarjoamme myös kotiavun palveluja. TERVETULOA JOUKOLLA VIRKISTYMÄÄN! Karjalan Kalamiehet ry. P. Vieraana muistihoitaja Eila Suomalainen. 040 5567438. Kiteen Evankelisella Kansanopistolla järjestetään Osallistujille jalkahoito. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Järjestää: Tohmajärven kunnan vanhusneuvosto ja Tohmajärven ev.lut. Veteraanien lesket ja puolisot voivat osallistua virkistyspäiville. 043 8200263. P. kotiseutuyhdistys Juhlakonsertin Keski-Karjalan musiikkiopiston jouset, johtaa Katri Tolvanen Sweet Panic – steelband, johtaa Tuula Tiainen Keski-Karjalan Puhallinorkesteri, johtaa Raimo Maaranen Anniina Luukkainen, harmonikka ja Iina Pöntinen, piano Suurkuoro: Feminetti, Sonetic, Kesälahden Mieslaulajat ja Kiteen Mieskuoro laulavat yhdessä Kahvitarjoilu ja mahdollisten tervehdysten vastaanotto alkaa klo 14.00. Luentoja järjestetään kaksi jokaisen maakunnan alueelle. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan! tai vuokr. Seuran työtä voi tukea lahjoituksilla Op Kitee FI83 5153 0440 0026 36 Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 15.10. Kysy edullista ilmoitustilaa! Yrittäjyys KeskiKarjalassa -aluejakelu 19.10.2018 Kiteen kuulokerho kokoontuu ma 1.10.2018 klo 12–14 Nuorisoja Yhteisötila Linkissä (ent. 18.10.2018 vietetään kahden kurssin yhteistä päivää hirvipaistin merkeissä. Seuranmestaruus onkikisa su 7.10.2018 klo 9.00. Sauna ja pyykkitupa samassa rak. P. Meille käy palveluseteli. Hyvä taloyhtiö. Puhujina kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen, Tanhuvaaran urheiluopiston valmennuspäällikkö Jarmo Hirvonen ja kirkkoherra Mikko Lappalainen. Vuorohoito ja lyhytaikainen hoito myös mahdollista, esimerkiksi omaishoidon vapaapäivät. seurakunta Arvokas vanhuus -tapahtuma www.tohmajarvi.. Musiikkia Vesa Honkasen säestyksellä. Autotalli, myös myynti, Eevantiellä. Parturi Eeva Haverinen. TOHMAJÄRVI Eläkeliiton perinteinen Huttujuhla Murtoin seuratupa, Murtointie 717 keskiviikkona 3.10.2018 kello 12.00. Tervetuloa! Tilaisuuteen on vapaa pääsy. AVOIN MAKSUTON TERVEYSLUENTO Tilat 277:lle. Paikka: Kiteesali, Sivistysja kulttuurikeskus Ilmarinen, os. 1 . 0400 363500 Kitee, Lohela. Kiteen Evankelinen KANSANOPISTO Opistontie 7, KITEE, toimisto@kiteenkansanopisto.. P. Katso ajankohdat www.kalevalainen.. Osallistujille lääkärintarkastus, hieronta ja jalkahoito. Osallistujien kesken arvotaan hoitopaketteja. Tervetuloa! Eläkeliiton Tohmajärven yhdistys ry myytävänä VUOKRATTAVANA myytävänä MYYTÄVÄNÄ Dementiahoitokoti Aatoksessa Kysy tarkemmin Kirsi Laakkonen p. 0400 413 107, 044 9393862. ”Perinnehoitojen tietoisuuden levittäminen” – Suomi 100 vuotta – Täysin palkein k e 3 . Kokoontuminen toimiston pihaan, Myllytie 20. 60-vuotisjuhlana Kitee-Seura järjestää Kiteesalissa sunnuntaina 30.9.2018 kello 15.00. Loistopaikka, hissitalon remontoitu 1h+kk Kappelintiellä. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.. L i p u t 1 5 € Henna Leppänen Seppo Soittila ja Seppo Lankinen Yksiö, 2h+k, 3h+k Kiteen Puhoksessa. Koti-Karjala Perjantai 28.9.2018 15 Olen lomalla 4.10.– 9.10.2018. Heti vapaa. Rt-yksiö 35 m² Tohmarivintie, Tohmajärvi. Järjestäjänä Kalevalainen kansanparannus -säätiö ja rahoittajana STEA. 050 3734972. Koulutie 3, Kitee Aika: Tiistai 2.10.2018 klo 18.30–20.30 Luennoitsijana perinnehoitojen neuvottelukunnan puheenjohtaja Päiviö Vertanen
Sammalen matka suolta jatkojalostuspaikalle on alkanut, tietenkin sapilailla. Sellainen löytyi Tohmajärveltä Murtoin kylästä Pentti Varosen tilalta. – Mukavia autoilijoita, kiitteli tulokseen tyytyväinen Alanen lossilla liikkuneita. Lipaskeräys järjestettiin ympäri Suomen 20. Toivottavasti keskikesällä sammal on kuivempaa kuin nyt syyssateiden aikaan. Sytyttämisen aikana voit pitää Syttistä turvallisesti kädessä. Aika oli tehnyt tämänkin myllyn osalta tehtävänsä, mutta muutaman tunnin entisöinnin jälkeen se oli käyttökunnossa. SPR:n Kiteen osaston kerääjät saivat kokoon 2 809 euroa (sisältää Kesälahden), Rääkkylässä kerättiin 1 021 euroa, Tikkalassa 444 euroa ja Tohmajärvellä 1 355 euroa. Rääkkylässä kerääjät olivat kahden päivän aikana liikkeellä toritapahtumassa, perjantaina muutaman iltapäivätunnin ajan myös lossilla. www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. iktien ja onnettomuuksien uhreja sekä Suomessa että maailmalla. Homma lankesi luonnostaan vanhan Wickströmin hoidettavaksi. KITEE Jouko Väistö Kesä-heinäkuun vaihteessa lehdessämme oli perinnejuttu sammalennostotalkoista Kantosyrjässä. (13,95) 9,95 Tarjous voimassa 6.10.2018 asti. Perinteitä vaalittiin myös sammalmyllyn pyörityksessä. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE Ammattitaitoista parturi-kampaamopalvelua Asta, Elina Kiteentie 5, Kitee P. Lopulliseen tulokseen lasketaan mukaan muut lahjoitustavat, kuten tekstiviesti-, verkkoja MobilePaysekä Pivo-mobiilisovelluslahjoitukset. ENNEN VANHAAN kuivat tuukat hajotettiin kuivikkeeksi käsipelissä. Yksi pallo riittää, sillä paloaika on noin 14 minuuttia. SPR:N NÄLKÄPÄIVÄN lipaskeräys tuotti valtakunnallisesti noin 1 170 000 euroa. Viime vuonna Suomen Punainen Risti auttoi 121 tulipalotapauksessa yhteensä 345 ihmistä. 2 10 UUTUUS! Nyt myös Moilas Gluteeniton piirakoita myymälässämme!. Niinpä viime lauantaina tartuttiin tuumasta toimeen ja pistettiin toiset talkoot pystyyn, tietenkin perinteitä kunnioittaen. – 22.9. Useimmat talkoissa mukana olleet näkivät sammalmyllyn ensimmäistä kertaa. Varoilla autetaan kon. Tänä vuonna kerätyillä varoilla autetaan muun muassa Myanmarista väkivaltaa paenneita ihmisiä Bangladeshissa sekä Mangkhut-taifuuniin uhreja Filippiineillä. 050 555 7443 Tervetuloa! Lämpimästi tervetuloa! Tarjoukset voimassa 1.–31.10.2018 Palvelemme ma–pe 9.00–16.00 Savikontie 35, 82500 KITEE (Maakaupan vieressä) Elintarvikemyymälä 050 5636101, Polttoainemyynti 050 3808528 Itä-Suomi Luonto+ JOGURTTI 1 kg Vain hedelmien sokeria uutuus! LOKAKUUN TARJOUKSET pss Arla Posketon RAASTE 500 g (6,98/kg) Syttis-sytykepallossa on oma sytytystikku ja pakkauksessa raapaisupinta, joten et tarvitse tulitikkuja sytytykseen. KESKI-KARJALA Kaarina Kainulainen Kari Sarkkinen Punaisen Ristin Nälkäpäiväkerääjät olivat viime viikonloppuna näkyvästi liikkeellä. Keräyksen lopullinen yhteenlaskettu tulos selviää marraskuussa. 040 665 9898 HAAPASALO Ruohomattopala Easy Turf 56x84 cm Sisäänkäynnin ruohomatto, joka nappaa tehokkaasti roskat ja lian. Hyvän käsityksen myllyn toiminnasta jokainen paikalla ollut silti sai. Se löytyi Tohmajärveltä Pentti Varosen tilalta. – Mistä kukaan ei pääse karkuun, vitsaili joku lippaan ja varmuuden vuoksi myös sadevarusteiden kanssa liikkeellä olleelle Juha Alaselle. Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Valitettavasti se ei tällä kertaa päässyt oikeuksiinsa, kun tuukkien kosteusprosentti oli rankkasateiden jäljiltä turhan korkea. Talkoissa heräsi myös ajatus sammalmyllyn tuomisesta ensi kesän Perinnepäiville. Hyvin tämä pelittää, kun sammalet ovat kuivia, Timo Saukkonen, Matti Pelkonen ja Hannu Väistö tuumivat. Suomessa katastro. Kantopuuhissa Matti Pelkonen ja Tarmo Häkkinen. Yksi jos toinenkin oli valmis sanomaan, että aina se konepeli käsipelin voittaa. rahastosta autetaan muun muassa tulipalon uhreja. Nyt käytössä oli sammalmylly. Sen verran matkalla oikaistiin, että latovaihe jätettiin sammalladon puuttumisen takia väliin ja tuukat kannettiin suolta sapilailla suoraan traktorin lavalle ja siitä edelleen ”jatkojalostukseen”. Sammaltuukat murskaksi konepelillä Talkoolaiset pääsivät sammaltuukkien murskauksessa helpolla, kun käytössä oli sammalmylly. Jo tuolloin tehtiin selväksi, että sammalseipäitä ei pystytetty Kurkisuon koristeeksi, vaan ajatuksena oli ottaa kuivuneet tuukat myöhemmin kesällä parempaan talteen. Keski-Karjalasta Nälkäpäivänä yli 5 600 euroa Auttamisvuorossa rääkkyläläinen Jenni Örn, kerääjänä Juha Alanen. tlk 3 49 80 kpl:n SYTTIS pkt 19 00 80 kpl:n pakkauksen ostaneille 6 kpl:n TERWAN TUOKSU RETKIPAKKAUS KAUPAN PÄÄLLE! NYT saatavana myös meillä. Harmaa ja tummanharmaa. Juha käytti tilaisuutta ja taitojaan hyväksi, kertoi elävien esimerkkien avulla rahan perillemenosta, sillä sitähän aina joskus epäillään. ja se innosti tuhansia ihmisiä mukaan. Kuva: Uuna Kainulainen MYYDÄÄN/VUOKRATAAN 360 m 2 Kytänniemi, Sumpputie 3, 82500 Kitee Hinta: 159.500 /tarjous Vuokra: 1.500 /kk, alv p