Suunnitelmassa kunnostamistoimenpiteiden kokonaiskustannuksiksi on kirjattu yhteensä 76 500 euroa, josta konetyötä on 73 000 euroa. 2021 1 Paikallislehtikilpailun # Voittaja # Kunniamaininnan saaja. Poistettavaa massaa on noin 80 senttimetrin syvyydeltä, sen alapuolella olevaan kantavaan savikerrokseen ei kosketa. – Osa rahoituksesta on Hydrologia-hankkeen kautta, mutta suurin osa tulee Helmi-elinympäristöohjelman kautta, Eskelin summaa. Työt aloitettiin lintutornin läheisyydestä, läjittäen pohjalietettä penkereeksi rantaan. – Näin matalassa järvessä kasvittuminen alkaa nopeasti, mutta savipohja ei ole niin edullinen kasvien kasvulle, joten vesistö pysyy auki pidemmän aikaa, Eskelin arvottaa. Päätyeenlahden lintutorni on poissa käytöstä koko loppuvuoden ajan vesistössä tehtävien kunnostustoimien takia. Kaivurit aloittivat työnsä Päätyeenlahdella Päätyenlahden pohjukan kunnostustyöt alkoivat keskiviikkona. – Olosuhteet vaikuttavat, mutta noin kahden ja puolen viikon aikana urakan pitäisi valmistua, Helmi-lintuvesikohteiden suunnittelija Toni Eskelin Metsähallituksen Järvi-Suomen Luontopalveluuista laskee. Helmi-lintuvesikohteiden suunnittelija Toni Eskelin ja Päätyeenlahden kunnostuksen suunnittelija Juha Siekkinen seurasivat muutostöiden aloitusta. – Ojien virtausta muutetaan niin, että vesi kiertää enemmän pohjoisosan kautta. MUUTOSTYÖT suuntautuvat umpeenkasvaneeseen osaan, joka on Metsähallituksen Natura-aluetta. Kosteikkohankkeen pinta-ala on 12 hehtaaria, josta uuden avovesialan laajuus on noin kolme hehtaaria. Myös alueella oleva hiekkasärkkä kaivetaan esiin, Eskelin kuvailee. Irtonumero 1,50 62. Kunnostustoimien tavoitteena on lisätä avovesialueen määrää Päätyeenlahdella. Nykyisellään lahti on umpeenkasvanut ja avoveden aluetta on lintutornista katsottuna oikealla vain pieniä lampareita. – Vesistötarkkailua suoritetaan Kiteenjärvelle saakka ensi vuoteen asti, Eskelin toteaa. MUUTOSTÖIDEN takia alueella tarkkaillaan muutoksia veden laadussa. vuosikerta Perjantai 3.12.2021 N:o 84 Lue lisää takasivulta. Koti-Karjalalle menestystä paikallislehtikilpailussa Maakunta-Antti Vaara-kirjastoille KITEE Päivi Lievonen Päätyeenlahden kunnostaminen entistä paremmaksi lintuvedeksi starttasi keskiviikkona kun kaivurit aloittivat maansiirtotyöt lintutornin Haarajärven puoleisessa reunassa. Valmista pitäisi tulla hyvissä ajoin ennen joulua
RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kunnanjohtajan virka avautunee haettavaksi aikaisintaan kevättalvella. SIUN soten yoimitusjohtaja Ilkka Pirskasen mukaan talousarvion toteutumiseen tavoitteiden mukaisesti liittyy merkittäviä riskejä. Talousarvion laatimisen lähtökohtana on ollut omistajakuntien antama talousraami. Koronaepidemian jatkuminen on myös tästä näkökulmasta iso epävarmuustekijä, hän toteaa. – Budjettiraami on niin tiukka, että olosuhteiden täytyy olla meille otolliset. Lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva Janne sanoo itsenäisyyden tuovan ensimmäisenä mieleen vapauden. – Itsenäisyys merkitsee vapautta ilman rajoitteita. 2 Perjantai 3.12.2021 Gallup Mitä itsenäisyys merkitsee. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että hallitus saisi päättää kunnanjohtajan viranhaun aloittamisen ajankohdasta. joulukuuta. – Olen samaa mieltä kuin muutkin, että itsenäisyys on vapautta. – Vapaus tarkoittaa, että voi tehdä mitä haluaa. Kuntien maksuosuuksilla kerättävän rahoituksen muutos kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna on sosiaalija terveydenhuollon palveluissa 3,0 prosenttia, pelastuslaitoksella 6,2 prosenttia ja ympäristöterveydenhuollossa 2,0 prosenttia. Vuoden 2022 talousarviossa eroa lähdetään kuromaan erityisesti palvelujen ostoja ja työvoiman vuokrausta vähentämällä. Tämä edellyttää rekrytoinnissa onnistumista, ennaltaehkäiseviin palveluihin panostamista sekä toimintaprosessien kehittämistä, jotta kalliita ostopalveluja voidaan vähentää ja muuttaa omaksi toiminnaksi. – Vapaus ja itsenäisyys tarkoittaa, että voi turvallisesti olla juuri sellainen kuin on. Euroissa ero Siun soten tarpeen ja omistajakunnilta saadun rahoituksen välillä on noin 11,4 miljoonaa euroa. Kari Sarkkinen Siun soten vuoden 2022 talousarvio on tiukka, mutta henkilöstövähennyksiä ei ole suunnitteilla. Päätöstä perustellaan kunnan arviointimenettelyn keskeneräisyydellä. – Henkilöstön jaksaminen on keskeinen huolenaiheemme tässä niukassa taloustilanteessa. kunnanjohtajana on toiminut vuoden 2020 keväästä alkaen hoitanut virasta eläköitynyt Yrjö Eronen. Tohmajärven lukiolaisille itsenäisyys merkitsee ennen kaikkea vapautta. – Itsenäisyys on sitä, että on vapaus ajatella mitä haluaa ja elää vapaasti. Siun sote sinnittelee tiukalla taloudella Kunnanjohtajan haku siirtyy ” Virka avautunee haettavaksi aikaisintaan kevättalvella.. Esimerkiksi palvelutarve ei voisi oleellisesti kasvaa vaikkapa lastensuojelussa. – Itsenäisyys on tärkeä asia, mutta hankalasti määriteltävissä. Kuntavaalien siirtyminen viime keväänä siirsi viran auki julistamista, ja kuluvan vuoden toukokuussa tuumattiin, että kunnanjohtajan virka laitetaan hakuun vasta uuden kunnanvaltuuston ja hallituksen aloittaessa syksyllä. Maanantaina juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää. Henkilökunta on tärkein resurssimme, jonka avulla voimme tuottaa pohjoiskarjalaisille mahdollisimman hyvät sotepalvelut kuntien antaman talousraamin puitteissa, linjaa Siun soten yhtymähallituksen puheenjohtaja Jertta Harinen. Valtiovarainministeriön asettama arviointiryhmä saa esityksensä kunnan tulevaisuudesta valmiiksi tammikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen esitys tulee seuraavaksi kunnanvaltuuston käsittelyyn. Rääkkylän vs. Siun soten laskelmien perusteella tarve ensi vuoden kuntarahoituksen nousulle sosiaalija terveydenhuollon palveluissa olisi ollut 4,8 prosenttia. – Ilman itsenäisyyttä ei olisi vapautta, elämä olisi rajoitettua. Talousarvioesityksen hyväksymisestä päättää Siun soten yhtymävaltuusto 14. – Ilman itsenäisyyttä ei olisi vapauttakaan. Ensimmäisen vuoden lukio-opiskelija Leevi kokee itsenäisyyden tärkeänä, mutta vaikeasti määriteltävänä. Myöskään yhtymävaltuuston hyväksymästä palvelutuotantosuunnitelmasta poikkeavia muutoksia toimipaikkoihin ei ole suunnitteilla. Lukiossa kolmatta vuotta opiskeleva Aada kokisi olonsa turvattomaksi ilman itsenäisyyttä. SIUN soten yhtymähallitus käsitteli vuoden 2022 talousarvioesitystä kokouksessaan maanantaina. Ensimmäistä vuotta lukiossa opiskelevalle Erikalle kysymys itsenäisyyden merkityksestä oli vaikea
– Sijainti Pohjois-Karjalan biosfäärialueella on rahoittajan kannalta hyvä lähtökohta kiertotaloudellisen koetuotantotilan käynnistämiselle. KETIn ELOT-hankkeessa yritysasiantuntijana toimiva Päivi Karhunen kertoi käyneensä alustavia keskusteluja ELYn suuntaan vastaavan hankkeen käynnistämisestä Tietäväisen kiinteistön tiloissa. – Vastaavanlaisten tuotekehitystilojen toteuttaminen olisi tilojen puolesta mahdollista myös täällä, Fagerlund suunnittelee. – Olen jo ollut asian tiimoilta yhteydessä Pro Agriaan sekä Maaja metsätaloustuottajain Keskusliittoon. – Toivotaan, että kiinteistö jäisi henkiin. Keskusteluissa on tullut esille hankerahoituksen tarve lehmien testaamiseen liittyen, kertoo Tuottajien Talo -hankkeen projektityöntekijä Kaisa Lehtipuro. TIETÄVÄISEN kiinteistökokonaisuudesta on toistaiseksi myyty kooltaan pienin pajarakennus. Tuottajien Talon projekKestävän kehityksen mallialue Tietäväiselle. Hänellä on laajat verkostot, ja paljon osaamista hyödynnettäväksi. Taustalla vaikuttaa myös halu hyödyntää jo olemassa olevia rakennuksia, mikä osaltaan puoltaa hankesuunnittelua. Ellei tällaista ostajaa pian löydy, poliittinen tahto tällä hetkellä on, että tilat jäävät kylmilleen vuoden vaihteessa, Anne Hyttinen tiivisti tilannetta. MaitoKarelian yrittäjä Tanja Surmalla on A2-maidon jalostuksessa vahva osaaminen, ja tällä hetkellä toiveissa on maitotilallisten löytäminen yhteistyökumppaneiksi. – Paulalla on jo tekstiilipuolelle valmis konsepti kiertotalousajatukseen. Maanantaina järjestetyn tilaisuuden jälkeen kunnanhallituksen joulukuun kokouksen esityslistan postittamiseen on aikaa kolme päivää, mutta tilaisuudessa mukana olleet toimijat uskovat mahdollisuuksiinsa. Joitakin kiinnostuneita on ollut, mutta ei vielä mitään konkreettista. Olennaista hankkeessa on oppilaitosyhteistyö. Painopisteenä on kuivausmenetelmät perinteisillä kuivureilla, infrapunakuivureilla ja pakastekuivausmenetelmällä. Rohkeita ideoita ja tarjouksia kannattaa siis esittää. – Poliittiset päättäjät ovat linjanneet, että ostotarjouksen yhteydessä tulee esittää uskottava liiketoimintasuunnitelma. TILAISUUDESSA vieraillut Heidi Fagerlund toimii projektipäällikkönä Etelä-Savon ammattiopiston Luonnoneväistä elinvoimaa -hankkeessa Mikkelissä. – Tässä vaiheessa jo jatkoaika tilojen kylmilleen jättämiselle olisi hyvä asia, Lehtipuro toteaa. Unohtamatta luonnon keruutuotteita. Jäljellä ovat runsaan 2 000 neliön Tietävä-rakennus sekä Oppiva, jossa neliöitä on kaikkiaan yli 4 300. – Tänne olisi mahdollista toteuttaa tuotekehitystilat myös maidolle, lihalle tai kalalle. KARHUNEN kertoo, että biosfäärialueella pyritään edistämään yritysten ja toimijoiden kestäviä, luontoon kytkeytyviä elinkeinoja paikallista osaamista lisäämällä. Tohmajärven kunnan kehittämispäällikkö Anne Hyttisen mukaan loppusuoralla olevan Tuottajien Talo -hankkeen myötä tarjoutui hyvä tilaisuus yrittää löytää tiloille käyttöä ja kehittämismahdollisuuksia. Lisäksi kiinteistöön kuuluu parinsadan neliön kokoinen asuntolarakennus. Esimerkiksi erilaiset opintokokonaisuudet olisivat mahdollisia, Lehtipuro kaavailee.. – Meillä olisi mahdollisuus perustaa Keski-Karjalaan kansainvälisesti merkittävä kestävän kehityksen mallialue, jonka keskiössä on ihminen, Karhunen tiivistää. Suurin osa rahoituksesta tulee Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta. – Kannustan myös pohtimaan mahdollisuutta osuuskuntamuotoisen toiminnan käynnistämiseen, Fagerlund innostaa. Tämän jälkeen käynnistyisi varsinainen hankesuunnitelman laadinta, mikäli kunnanhallitus näyttäisi suunnittelulle vihreää valoa. Hankkeessa on muun muassa toteutettu ammattioppilaitoksen tiloihin tuotekehitystilat ja oppimisympäristö, jossa keskitytään luonnontuotteiden ja vihannesten jatkojalostamiseen ja tuotekehitykseen. TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Tietäväisellä järjestetyn ideariihen konkreettisena toimenpiteenä syntyi hankeidean valmistelu mahdollisesti jo joulukuun kunnanhallitukseen pohdittavaksi. Etenkin keittiötilat laitteineen voisivat tarjota mahdollisuuksia moneen. A2-maidon tuotantoon kelpaavat lehmät selviävät testaamalla. 3 3 Perjantai 3.12.2021 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Marraskuun puolivälissä Värtsilässä osana Tuottajien Talo -hanketta järjestetyn seminaarin jälkimainingeissa syntyi ideointitilaisuus Tohmajärven tyhjilleen jääneissä Tietäväisen koulukeskuksen tiloissa. Idea hallitukselle pohdittavaksi tityöntekijä Kaisa Lehtipuro toteaa, että kiertotalous, luonnontuotteet, rajan läheisyys ja olemassa olevat tilat ovat potentiaalinen lähtökohta hankkeelle. Mukana ideoimassa on ollut myös Värtsilän koululla kiertotalouteen pohjautuvaa Upcyckling-valmennusta pitävä ompelijamestari Paula Malleus. – Olen todella huolissani tämän kiinteistön kohtalosta. Tanja Surma (vasemmalla) ja Heidi Fagerlund tutkivat Tietäväisen koulukiinteistön keittiötilojen mahdollisuuksia. Rypsisikatuotteista tuttu yrittäjä Jarmo Hasunen toi esille huolen rakennuksista, joissa voisi olla potentiaalia monenlaiseen toimintaan. Keskiössä on opetus ja kehittäminen, paikallisten ratkaisujen löytäminen globaaleihin ongelmiin. Tässä vaiheessa hankkeen kärkenä on beetakaseiinia A2 sisältävän, myös maitoallergikoille sopivan A2-maidon tuotannon kehittäminen. Tilaisuuteen saapui parikymmentä kiinteistön tiloista sekä paikallistuotteiden tuotannosta ja jatkojalostuksesta kiinnostunutta yrittäjää sekä hankeja yhdistystoimijaa. Jos nämä rakennukset jäävät kylmilleen, menee kiinteistö ja laitteet äkkiä pilalle, Hasunen toteaa. Jos yritysja oppilaitosyhteistyö saataisi käyntiin, olisi hankkeelle hyvät mahdollisuudet, Karhunen toteaa. MIKKELIN hankkeessa mukana on oppilaitoksen lisäksi kymmenkunta yhteistyöyritystä omarahoitusosuuksineen
l . 040-739 1933/Katriina, 040-739 1931/Sanna. Lisätiedot 040 739 1886. Tilaisuudet järjestetään koronatilanteen salliessa. 4 Perjantai 3.12.2021 Sana sinulle Seurakunnat Päivyri Kulttuuri-ikkuna 3. Järjestöä on johtanut viimeiset neljä vuotta mainostoimistoyrittäjä Perttu Kouvalainen. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Room. 050 467 0374 mariitta.saarinen@evl. Seukkarin perhekerho to 9.12. Ke 15.12. Toivo on sana, joka on minulle sekä kirkon että oman uskoni ydinasia. hiippakuntasihteeri, joka viihtyy maalla ja merellä kaukaisuuteen katsellen. Kolehti Suomen Lähetysseuralle maailman lasten hyväksi. Kirkon viestintä 17.11.2021 Hartaudet verkossa: evl.fi/sanasinulle Odota ja toivo! KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.fi Su 11 Ehtoollisjuhla. Kesälahden kappeliseurakunta Su 5.12. Kahvitarjoilu klo 13.15 alkaen. Odota on myös sana, jonka toivoisin kuulevani tulevaisuudessa vähintään yhtä usein kuin tähän saakka. – Tärkeää on koko maakunnan huomioiminen ja haluan olla avuksi aina, kun se vain on mahdollista. klo 12 Diakonian joulujuhla Kiteen srk-keskuksessa. Yhteystiedot: Kappalainen Heli Kinisjärvi p. Seurakuntatoimisto av. klo 19.00 Kulttuurikeskus Ilmarinen Kiteesali koulutie 3E. adventtisunnuntai, Selma, ort. Kurouma-kollektiivi esittää Vierellä -nykytanssiteoksen arkisesta yhteyden kokemuksesta ja myötäelosta. RÄÄKKYLÄ l. Ammattitaikuri ja mentalisti Pete Poskiparta saapuu Kiteesaliin. Diakoniatyö: Päivystys srkkeskus Kitee ma klo 9-11, to klo 9-10. Pöytävaraukset 045-1119555. klo 18.30 Närsäkkälän srk-piiri Teuvo ja Mirja Tiittasella, Kajoontie 19 A. Klo 13 Rauhanyhdistyksen joulujuhla srk-keskuksessa. lut. Su 12.12. Seimeen syntyvää Jumalan Poikaa ja maailman valoa, joka sanoo sinulle tänään: ”Odota ja toivo! Minä olen matkalla.” Mari Mattsson Kirjoittaja on pappi ja vs. 045-111 9555, kiteen.seurakunta@evl.fi. 13:11 –12. Klo 18 Reservijärjestöjen Joulutulet Hutsin maastossa. Kastettu: Iivo Leo Ilari Kinnunen. Yö on jo kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. nouto srk-keskukselta klo 14-14.30. KESÄLAHTI l. Klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa. Seppelten lasku sankarihaudoille. klo 14 Kauneimmat joululaulut Villa Ruusulassa. Pe 10.12. Sivistyskeskus Ahjo. klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Rääkkylän kylän kappelissa. Kaupungin järjestämä kahvitarjoilu srk-salissa. Kuolleet: Erkki Johannes Silvennoinen 84 v., Erkki Kalevi Varis 68 v., Esa Matti Olavi Väkeväinen 67 v. Ohjelmassa on Joonas Kokkosen ja Jean Sibeliuksen musiikkia. Aluejärjestön tärkeimpiä tehtäviä on yksittäisen yrittäjän, paikallisyhdistysten ja elinkeinoelämän tukeminen. fi (tavattavissa ma-ke) www.kiteenseurakunta.fi Kastettu: Matias Alexander Moazezi. klo 17 kirkkokuoron harjoitus srk-salissa. Viikonlopun aiheeseen, Su 12.12. Turunen on myös Suomen Yrittäjien valtuuston jäsen. Itsenäisyyspäivän vietto Kiteellä ma 6.12.2021. l. La-su 11.-12.12. Klo 13 Jumalanpalvelus Valkeavaaran rukoushuoneella. klo 14 Kauneimmat joululaulut Rääkkylän kylän kappelissa. Toimitusten varaukset Kiteen kirkkoherranvirastosta puh. Ma 6.12. Savva, Sauvo. Klo 18.30 Kauneimmat Joululaulut Kiteen kirkossa. To 16.12. l . Klo 13 Kauneimmat joululaulut Kiteen kirkossa. klo 13 Säyneenkylän srk-piiri Riitta Hukalla, mukana Sanna Stainer. Näyttelyitä, esityksiä, asiatietoa ja kulttuuria siivekkäistä. Yhdistänyt sen, mikä on ollut erillään. Paistopäivä ti 14.12. 050 594 8385/ Hanne Karaksela. Ti 7.12. To 9.12. Hengellinen viikonloppu Kiteen Ev. klo 11 alkaen Tarinatuvan joulupuuro, klo 12 hartaus. adventin messu kirkossa. Ma 6.12. Toivo on kantanut yli elämän vaikeimpien hetkien. Puh. Enon Yrittäjien puheenjohtajana sekä ollut Pohjois-Karjalan Yrittäjien hallituksen jäsenenä sekä viimeisimpänä varapuheenjohtajana. TOHMAJÄRVI l. Tervetuloa! Kari Sarkkinen Pohjois-Karjalan Yrittäjien puheenjohtajaksi valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi metsäalan yrittäjä Tuomo Turunen, Metsäpalvelu Turunen Oy Joensuun Enosta. Ma 6.12.klo 10 kirkossa itsenäisyyspäivän palvelus, Komulainen. Se pysäyttää kohtaamaan itsensä ja toiset – joskus lempeästi ja joskus vaativammin. Lauletaan Kauneimpia joululauluja. Tilaukset virastosta 045 1119555. klo 13 Parikanniemen ystäväseurat Joulusanoman ja -laulujen parissa srkkeskuksessa Komulainen, Kostamo, Tervetuloa! Pe 10.12. Toivo on korjannut sen, mikä on ollut rikki. Keskiviikkona: Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä, Kyllikki, Kylli, ort. Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka, Sauvo, Savva, Tiihon. Tapio, Kirilä, Kiril. Su 12.12. 045-111 9555. Varaudu tarvittaessa näyttämään koronapassi. Tiistaina: Sampsa, ort. Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €. Maanantaina: Itsenäisyyspäivä, Niko, Niilo, Niklas, Niki, Niila, Nikolas, Nikolai, ort. ma – to klo 9 – 12, puh. klo 12 Itsenäisyyspäivän juhla Kiteesalissa ja kahvit. klo 13 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Valkeavaaran rukoushuone, Hukka, Hakulinen. Kauneimmat joululaulut 5.12.2021 klo 14-15 Villa Ruusula, yhteislaulua. klo 10–15 Kaikille avoin jouluvaellus Rääkkylän kappeliseurakunnan tiloissa (Kinnulantie 5) klo 10–15, alkaen alasalista. Ke 8.12. Ke 15.12. Seppelen lasku sankarihaudoille. Ke 8.12. Ma 13.12. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Heinoniemen Kotipirtissä Tervetuloa laulamaan! Kauneimmat joululaulut tilaisuuksissa kerätään kolehti maailman köyhimpien auttamiseksi Suomen Lähetysseuran kautta. Pöytä 10 € lähetystyön hyväksi. Klo 11:15 Kahvitilaisuus Kesälahden seurakuntatalolla. Järjestää Kiteen kaupunki ja Kiteen ev. Odota on sana, jonka koen Jumalan sanoneen minulle kohtaamieni ihmisten kautta monta kertaa oman elämäni aikana. Ambrosius, Anton, Anttoni, Toni. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Tilaa piirakoita lähetystyön hyväksi 70 snt/kpl. Kokoonnutaan lähetyksen hyväksi jouluisissa merkeissä. klo 8 Aamurukouspiiri srk-keskus. Tohmajärven kirjasto. Sunnuntaina: 2. Perttu Kouvalainen on Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen ja keskittyy kattojärjestön hallitustyöskentelyyn. Hautausmaantoimisto avoinna maanantaisin klo 9 – 11 ja 11.30 – 14 Kappelintie 4, puh. ei papin ja diakonin vastaanottoa. 050 467 0375 Lastenohjaaja Mariitta Saarinen p. Klo 10 Jumalanpalvelukset Kiteen kirkossa ja Kesälahden kirkossa. Varvara, Johannes, Juhani, Jussi, Juha, Damaskinos. Varhaiskasvatus: Liikuntaperhekerho ti 7.12. Hyvää talvipäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Su 5.12. La 11.12. Su 12.12. Hän on ratkaisuhakuinen ja valmis oppimaan uutta. Ti 7.12. pidetyssä syyskokouksessa. Klo 18 Kauneimmat Joululaulut Valkeavaarassa. klo klo 17.30 – 18.45. Valinta tehtiin 25.11. Itsenäisyyspäivän vietto Tohmajärvellä. 045 – 1119 555. Kulttuurikeskus Ilmarinen Kiteesali koulutie 3E. Kappeliseurakunnan toimisto Kinnulantie 5 avoinna keskiviikkoisin klo 10–12. Arpajaiset. Turunen haluaa puolustaa yrittäjien etuja, olla tekemässä uusia avauksia ja viedä niitä eteenpäin. klo 18 Naisten keskustelupiiri srk-keskuksessa. Tuomo Turusella on yrittäjäkokemusta useissa yhtiöissä ja laajat sidosryhmäverkostot. Hänellä on useita maakunnallisia luottamustehtäviä ja hän toimii myös METO Metsäalan Yrittäjät ry:n puheenjohtajana. Diakoniatyön vastaanotto ajanvarauksella puh. Lähetystyö: Perinteiset joulumyyjäiset srk-keskuksessa ke 8.12. To 9.12. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Meri, Vellamo, ort. klo 18.30 Kiteesali, Sivistysja kulttuurikeskus Ilmarinen. Ti 7.12. Toivo on vienyt läpi kaikista harmaimmankin kiven. Ja tänään se kuljettaa askel kerrallaan, kynttilä kerrallaan, yksi ajatus kerrallaan kohti maailman suurinta Toivoa. Tarinatupa avoinna tiistaisin klo 11–13. Me olemme yrittäjiä varten, painottaa tuore puheenjohtaja. joulukuuta 2021 Aurinko nousi tänään klo 8.58 ja laskee klo 14.39. To 16.12. Uuden puheenjohtajan valinta tuli ajankohtaiseksi, kun Kouvalainen ilmoitti, ettei ole asettumassa jatkokaudelle. KITEE l . Toimitusvaraukset ja muu asiointi ma-to klo 9–12 p. l. Klo 13 Kauneimmat joululaulut Kylätalo Leinolassa. Diakoniatyön ryhmien ja ikäihmisten yhteinen joulujuhla. Nightwish -story, Kitee tourist information: avoinna joka päivä 10.00–17.00. Vierellä -nykytanssiesitys 8.12.2021 klo 11. klo 10–14 lähetystyö mukana joulumarkkinoilla kunnantalolla. Nikolai, Niko, Niilo. Kansanopiston Aurinkosalissa. Kirpputori avoinna ti klo 10– 14 ja to klo 13–17. klo 19 ”SYLIIN JOULUN”; konsertti kivikirkossa Satu Suhonen ja Markku Uhlbäck, laulu; Reetta Karhunen, piano. Kreivi on kulkenut pitkän matkan ja kokenut elämän monet puolet, jonka seurauksena hän tiivistää kaiken inhimillisen viisauden kahteen sanaan: Odota ja toivo! Voisiko näissä sanoissa tiivistyä myös adventin ja uuden kirkkovuoden sanoma. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Kinisjärvi, Gröhn-Dimov. klo 10 3. seurakunta. Odottaminen pysäyttää elämään hetkessä, juuri siinä mikä on käsillä. Lauantaina: Airi, Aira, ort. Juhlapuhe: Jouni Martiskin, kunnanv.pj. 050 – 520 4160. klo 10 itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja seppeleenlasku Kesälahden kirkossa ja kirkkopihassa. La 11.12. Huom. 6.12.2020 klo 14. Ma 13.12. klo 9.30 11. klo 10 Messu Rääkkylän kylän kappelissa. Katri Ylander la 4.12.2021. 050 409 0778 heli.kinisjarvi@evl.fi (vapaapäivät maanantai ja tiistai) diakoni Satu Kinnunen satu.kinnunen@ evl.fi p. Turunen on toiminut moninaisissa luottamustehtävissä mm. klo 18 Kauneimmat joululaulut Rääkkylän kylän kappelissa. Suomalaisen musiikin päivän konsertti 8.12.2021. Avoinna lauantaisin klo 10 – 14, sunnuntaisin klo 12 – 15. Seppeleiden lasku. l. Kitee Su 5.12. klo 12-15. Su 12.12. Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 5.12. Ma 6.12. Turunen maakunnallisen yrittäjäjärjestön johtoon facebook.com/ Koti-Karjala. Valaissut siellä, missä on ollut pimeää. Hautapaikka-asiat perjantaisin Ilpo Hirvonen p. olevan joulupolun seiminäyttelyyn kaivataan kaikenlaisia seimiasetelmia. Su 12.12. Pete Poskiparta 11.12.2021 klo 19. Se pysäyttää hengittämään, katsomaan ja kuuntelemaan. 040 562 2612. l. Ja juuri tänään se pysäyttää sytyttämään toisen adventtikynttilän, rauhan kynttilän, ja odottamaan Rauhan ruhtinaan syntymää. Ota yhteyttä työntekijöihin, jos voit lainata asetelmaasi. 040-562 2612. Hautausmaan toimisto avoinna keskiviikkoisin klo 9 – 11 puh. ”Kaikki inhimillinen viisaus sisältyy kahteen sanaan: odota ja toivo!” Näin kirjoittaa Alexadre Dumasin kirjallinen hahmo Monte-Criston kreivi jäähyväiskirjeessään, jossa hän samalla myöntää olleensa väärässä asettuessaan aiemmin Jumalan asemaan ja rangaistuksia jakelevaksi ”Jumalan ruoskaksi”. Janne Mertasen Tuusulanjärven sävelsilta -pianokonsertti. Kolehti kolmen veteraanijärjestön hengelliseen työhön Veteraanivastuu ry:n kautta. Toivo on auttanut kääntämään katseen kohti tulevaa. Sovintolan Lintuviikot 13.11.202122.12.2021, Sovintola, Pyhäjärventie 8. aloitamme lauantaina lounaalla klo 11.30, sunnuntaina jatkamme jumalanpalveluksen ja lounaan jälkeen klo 12.00. Kolehti oman srk:n varhaiskasvatustyöhön
ä s s e d h y ä ti ö t ä d h e t a j t a h i h ä ir ä ä k a k i a n o t y N , e m m a t s o v r A . ä s s e d h y ä ti ö t ä d h e t a j t a h i h ä ir ä ä k a k i a n o t y N , e m m a t s o v r A . PÄÄTÖSTÄÄN yrittäjäksi ryhtymisestä Paula ei ole katunut, vaikka työpäivät tuppaavat venymään pitkiksi ja lomat jäämään vähiin. Takana leima Studio Icarus. n o t si j a t s u d e ä ly k k ä ä R , n e n i ä l e k ä l e , ö k ki ll ä ä p u l e vl a p , a k k ri S n e n o v e i L ä ly k k ä ä R ,i r e t si a m n e d i e t e it a t n u k si e t h y , ö jr Y n e n o r E ä ly k k ä ä R , n e n i ä l e k ä l e ,il e V n e n ir a t s o u L ä ly k k ä ä R , ö li k n e h i m i o t ö t s e jr ä j , M F ,i m m o T n e n ill a S ä ly k k ä ä R , a j a t n e s a e n o k ,i s s u J n e n a p p r a K ik n is l e H , a jil e k si p o , a n n a S n e n ir a t s o u L u u s n e o J ,i g o l o r g a , ä j ä tt ir y s u o l a t a a m ,i d i e H n e n o ri i P ä ly k k ä ä R , a j a tt i m i o t a a p a v , M F , a tt ii R n e n o k ki M ä ly k k ä ä R , ä j ä tt ir y , a vi O n e n i a l a p p a L ä ly k k ä ä R ,i g o l o r g a , ä j ä tt ir y u t u e s a a m , a m r o J n e n il u k a H ä ly k k ä ä R ,i r e e t h is a ki a a a p a v ,i k r y J n e n i ä l ä m y K ik n is l e H ,I D , a ll E n e n i a l o v a S u u s n e o J , ö k ki ll ä ä p e u l a ,i tt n e P n e n o v e i L ä ly k k ä ä R , n e n i ä l e k ä l e , ä j ä tt ir y , e n r a j B m l o h y N ä ly k k ä ä R , n e n i ä l e k ä l e , ä jy y m ,i r e k n I n é d n a r t S : a ll a r a V ä ly k k ä ä R , a j a ti o h i h ä l , ä t n ä m e , a jr e M n e n it ti a V ä ly k k ä ä R ,i g o g a d e p ö si e t h y ,. n o t si j a t s u d e a n n i M n e n o n i e H il l O n e n o v ri H o m r a J a k k u H o t n U n e n i a k s r u H a ll E n e n u tt u H i v a l O n e n o k k e K it t a M n e n it ti u K a s E a l e t h a L o m i S n e n o n i e L a n a a jr a M n e n it t e i M o h li V n e n o k k i M si l e E n e n o n e N o k i N n e n i h r y N it h A n e n i a n u k k a a P a k k e P n e n a t r a P a si i L n e n o h ri P ir a K n e n i k k r a S ir n e H n e n i a n a v h a T a si a K n e n u r u T i n i S n e n ö r ö T . Tuolloin hän lähtee mielellään joko Lapin lumille tai etelän lämpöön. Asiakaskunnan kirjo on Paulalla laaja. VUODEN Yrittäjäksi valinta tuli Paulalle yllätyksenä. Löysin isäni Esa Takalan valokuvista oheisen kuvan. Muistamisen yksityiskohdista lopullista päätöstä ei ole vielä tehty. Paula Pekkinen on pyörittänyt yritystään runsaat kymmenen vuotta. Studio Icarus on toiminut Lappeenrannassa, on ottanut koulukuvia mm. Omat liiketilat sijaitsevat ihanteellisella paikalla Kesälahden keskustassa. Kuvaamon kuva-arkisto on Lappeenrannan museossa, mutta ennen vuotta 1955 on hyvin vähän kuvia tallella. a ti a k k o d h e a ti e ll o a n a k u m a s si e l a a v a i k k i a k e m m ä ti i K a s s a m a tt u k i a v a n a k u m a ll o t a v a u l a h e m m a a k k a is a a j a t si m o ä tt e . Heiltä sai yrittämiseen hyviä neuvoja. Hän ei vähättele myöskään niitä oppeja, joita ammattikoulussa yrittämisestä annettiin. a a j a t s u d e 2 n ii tt il a v is k e d u a k si t o u v il e N . a a j a t s u d e 2 n ii tt il a v is k e d u a k si t o u v il e N . Ensi keväänä tulisi 70 vuotta siitä, kun he ovat lopettaneet koulunsa. PAULA on todellinen yksinyrittäjä. a ti a k k o d h e a ti e ll o a n a k u m a s si e l a a v a i k k i a k e m m ä ti i K a s s a m a tt u k i a v a n a k u m a ll o t a v a u l a h e m m a a k k a is a a j a t si m o ä tt e . Kuvan takana on kaikkien oppilaiden nimet, joukossa tunnettuja kiteeläisiä. Sitä oli omiaan mataloittamaan perhetausta. Puskaradio toimi pienessä pitäjässä tehokkaasti ja toiminta pääsi odotetulla tavalla käyntiin. Kymmenen vuotta sitten Kesälahdella oli puolenkymmentä alan yritystä. a ti a k k o d h e a ti e ll o a n a k u m a s si e l a a v a i k k i a k e m m ä ti i K a s s a m a tt u k i a v a n a k u m a ll o t a v a u l a h e m m a a k k a is a a j a t si m o ä tt e . e lli e n ä t s e n ä ä a s si e l a a v e ll o d h e t ä v it s e n ä ä e m m a a k k a is a a j a t si m O n ä l y k k ä ä R P O a t si a k k a is a a j a t si m o a t si e n u t u a tt i o m li . ä s s e d h y ä ti ö t ä d h e t a j t a h i h ä ir ä ä k a k i a n o t y N , e m m a t s o v r A . Nuorimmat palveltavat ovat 1-vuotiaita ja vanhimmat lähentelevät sadan vuoden ikää. a a j a t s u d e 2 n ii tt il a v is k e d u a k si t o u v il e N . – Hyvä tässä olisi kaveri olla, hän sanoo. Korona-aikaan heitä on ollut jopa tavallista enemmän, kun kesämökillä vietetty aika on venynyt entistä pitemmäksi. Niistäkin sai tärkeää perustietoa tulevaa yrityselämää varten. e lli e n ä t s e n ä ä a s si e l a a v e ll o d h e t ä v it s e n ä ä e m m a a k k a is a a j a t si m O n e e ti K P O a t si a k k a is a a j a t si m o a t si e n u t u a tt i o m li . e lli e n ä t s e n ä ä a s si e l a a v e ll o d h e t ä v it s e n ä ä e m m a a k k a is a a j a t si m O n e e ti K P O a t si a k k a is a a j a t si m o a t si e n u t u a tt i o m li . n o t si j a t s u d e a n n i M n e n o n i e H il l O n e n o v ri H o m r a J a k k u H o t n U n e n i a k s r u H a ll E n e n u tt u H i v a l O n e n o k k e K it t a M n e n it ti u K a s E a l e t h a L o m i S n e n o n i e L a n a a jr a M n e n it t e i M o h li V n e n o k k i M si l e E n e n o n e N o k i N n e n i h r y N it h A n e n i a n u k k a a P a k k e P n e n a t r a P a si i L n e n o h ri P ir a K n e n i k k r a S ir n e H n e n i a n a v h a T a si a K n e n u r u T i n i S n e n ö r ö T . a ti a k k o d h e a ti e ll o a n a k u m a s si e l a a v a i k k i a k e m m ä ti i K a s s a m a tt u k i a v a n a k u m a ll o t a v a u l a h e m m a a k k a is a a j a t si m o ä tt e . n o t si j a t s u d e a n n i M n e n o n i e H il l O n e n o v ri H o m r a J a k k u H o t n U n e n i a k s r u H a ll E n e n u tt u H i v a l O n e n o k k e K it t a M n e n it ti u K a s E a l e t h a L o m i S n e n o n i e L a n a a jr a M n e n it t e i M o h li V n e n o k k i M si l e E n e n o n e N o k i N n e n i h r y N it h A n e n i a n u k k a a P a k k e P n e n a t r a P a si i L n e n o h ri P ir a K n e n i k k r a S ir n e H n e n i a n a v h a T a si a K n e n u r u T i n i S n e n ö r ö T . a ti a k k o d h e a ti e ll o a n a k u m a s si e l a a v a ik ki a k e m m ä ti i K a s n ik k n a p s u u s o a s s a m a tt u ki a v a n a k u m a ll o t a v a u l a h e m m a a k k a is a a j a t si m o . – En osannut sitä odottaa, mutta hyvältähän tämä tuntuu, hän kuvailee tuntemuksiaan. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. n o t si j a t s u d e a n n i M n e n o n i e H il l O n e n o v ri H o m r a J a k k u H o t n U n e n i a k s r u H a ll E n e n u tt u H i v a l O n e n o k k e K it t a M n e n it ti u K a s E a l e t h a L o m i S n e n o n i e L a n a a jr a M n e n it t e i M o h li V n e n o k k i M si l e E n e n o n e N o k i N n e n i h r y N it h A n e n i a n u k k a a P a k k e P n e n a t r a P a si i L n e n o h ri P ir a K n e n i k k r a S ir n e H n e n i a n a v h a T a si a K n e n u r u T i n i S n e n ö r ö T . n e e t u u si a v e l u t – s u u k k a is a a j a t si m O n e t r a v is ä ä m ä l e Lukijamme Marja Simola lähetti meille oheisen kuvan ja saatetekstin. n e e t u u si a v e l u t a s n i k k n a p s u u s o n e t r a v is ä ä m ä l e – s u u k k a is a a j a t si m O n o is e n ä ä ,s a k a is a a j a t si m O e lli ki a k s o ti i K .t u n a tt u ki a v . Huomionosoituksen kunniaksi hän lupaa ennen joulua muistaa myös asiakkaitaan. Koulukuva 70 vuoden takaa KESÄLAHTI Jouko Väistö Kesälahden Vuoden Yrittäjä pitää huolen siitä, että kesälahtelaiset saavat tarvitsemansa kampaamoja parturipalvelut läheltä omalta paikkakunnalta. a ti a k k o d h e a ti e ll o a n a k u m a s si e l a a v a i k k i a k e m m ä ti i K a s s a m a tt u k i a v a n a k u m a ll o t a v a u l a h e m m a a k k a is a a j a t si m o ä tt e . ä s s e d h y ä ti ö t ä d h e t a j t a h i h ä ir ä ä k a k i a n o t y N , e m m a t s o v r A . n e e t u u si a v e l u t a s n i k k n a p s u u s o n e t r a v is ä ä m ä l e – s u u k k a is a a j a t si m O n o is e n ä ä ,s a k a is a a j a t si m O e lli ki a k s o ti i K .t u n a tt u ki a v . Yrittäminen tuli tutuksi jo varhain, kun sekä äiti että isä olivat yrittäjiä. n o t si j a t s u d e a n n i M n e n o n i e H il l O n e n o v ri H o m r a J a k k u H o t n U n e n i a k s r u H a ll E n e n u tt u H i v a l O n e n o k k e K it t a M n e n it ti u K a s E a l e t h a L o m i S n e n o n i e L a n a a jr a M n e n it t e i M o h li V n e n o k k i M si l e E n e n o n e N o k i N n e n i h r y N it h A n e n i a n u k k a a P a k k e P n e n a t r a P a si i L n e n o h ri P ir a K n e n i k k r a S ir n e H n e n i a n a v h a T a si a K n e n u r u T i n i S n e n ö r ö T . a a j a t s u d e 2 n ii tt il a v is k e d u a k si t o u v il e N . Vuosien saatossa markkinaasema on vahvistunut entisestään, kun moni kilpailija on lopettanut toimintansa. n e e t u u si a v e l u t a s n i k k n a p s u u s o n e t r a v is ä ä m ä l e – s u u k k a is a a j a t si m O n o is e n ä ä ,s a k a is a a j a t si m O e lli ki a k s o ti i K .t u n a tt u ki a v . Täysi kymppi tuli täyteen viime keväänä. Kun eteen tuli ehdotus sopimusyrittäjäksi ryhtymisestä, päätti hän jättää hyvästit pääkaupungille ja palata takaisin entiseen kotikuntaan. n e e t u u si a v e l u t a s n i k k n a p s u u s o n e t r a v is ä ä m ä l e – s u u k k a is a a j a t si m O n o is e n ä ä ,s a k a is a a j a t si m O e lli ki a k s o ti i K .t u n a tt u ki a v . Tässä tilanteessa oli aiheellista pohtia kysymystä: Löytyykö uudelle yrittäjälle vielä markkinarakoa. Työpäivän pituus määräytyy palvelujen kysynnän mukaan ja lomille lähdetään vain vuoden hiljaisimpina aikoina. e lli e n ä t s e n ä ä a s si e l a a v e ll o d h e t ä v it s e n ä ä e m m a a k k a is a a j a t si m O n e e ti K P O a t si a k k a is a a j a t si m o a t si e n u t u a tt i o m li . n e e t u u si a v e l u t a s n i k k n a p s u u s o n e t r a v is ä ä m ä l e – s u u k k a is a a j a t si m O n o is e n ä ä ,s a k a is a a j a t si m O e lli ki a k s o ti i K .t u n a tt u ki a v . Vakioasiakkaat ovat pääosin paikkakuntalaisia, mutta hyvän jalansijan Paulan ParturiKampaamo on saanut myös kesäasukkaiden keskuudessa. Pohjois-Karjalassa. Omissa liiketiloissa tapahtuvan toiminnan lisäksi hän vie palvelujaan myös koteihin ja hoitolaitoksiin. Kesälahden Vuoden yrittäjäpalkinto Paulan Parturi-Kampaamolle Paulan Parturi-Kampaamoon on helppo osata. ä s s e d h y ä ti ö t ä d h e t a j t a h i h ä ir ä ä k a k i a n o t y N ä tt e , e m m a t s o v r A . YRITYKSEN perustamiskynnys osoittautui Paulan kohdalla matalaksi. Ennen oman yrityksen perustamista hän ehti olla vuoden verran Helsingissä vieraalla töissä. d r o o k s y y si ll ö y t ,i r a S n e n a s e V ä ly k k ä ä R , ä j ä tt ir y ,i s ri K n e n a vl o T ä ly k k ä ä R , n e n i ä l e k ä l e , a j a tt e p o n ik ii s u m ,i tt r e P n e n ik k ä H ä ly k k ä ä R , a j a tl o u h a li ti m i o t , ä j ä tt ir y s u o l a t a a m , a j n a T n e n o k k a M . Eniten ajattelemisen aihetta yrityksen perustamisvaiheessa antoi kilpailutilanne. a a j a t s u d e 2 n ii tt il a v is k e d u a k si t o u v il e N . Perjantai 3.12.2021 5 n o is e n ä ä ,s a k a is a a j a t si m O e lli ki a k s o ti i K .t u n a tt u ki a v . Siinä on Kiteen keskikoulun ylin luokka syksyllä 1951 eli 70 vuotta sitten. Vuoden yrittäjäpalkinnon sai tänä vuonna Paulan Parturi-Kampaamo. e lli e n ä t s e n ä ä a s si e l a a v e ll o d h e t ä v it s e n ä ä e m m a a k k a is a a j a t si m O n e e ti K P O a t si a k k a is a a j a t si m o a t si e n u t u a tt i o m li . Kymmenen vuoden yrittäjäuraan mahtuu tosin ajanjakso, jolloin hänellä oli vierellä sopimusyrittäjä, mutta nykyisin hän järjestää parturija kampaamopalvelut yksin. ä s s e d h y ä ti ö t ä d h e t a j t a h i h ä ir ä ä k a k i a n o t y N , e m m a t s o v r A . Ajatusta uuden sopimusyrittäjän ottamisesta hän ei ole kuitenkaan unohtanut. a a j a t s u d e 5 1 n ii tt il a v is k e d u a k si t o u v il e N . e lli e n ä t s e n ä ä a s si e l a a v e ll o d h e t ä v it s e n ä ä e m m a a k k a is a a j a t si m O n e e ti K P O a t si a k k a is a a j a t si m o a t si e n u t u a tt i o m li . KYSYNTÄÄ uuden yrityksen tarjoamille palveluille kuitenkin löytyi. Parturi-, kampaamoja ripsipidennyspalvelujen lisäksi erilaisten hiustenhoitotuotteiden myynti kuuluu luonnollisena osana Paulan toimenkuvaan.. Paula pyrkii ottamaan irtioton arkisesta aherruksesta kahdesti vuodessa keväisin ja syksyisin
Yhteistyö näkyi joulunavauksessa myös uudenlaisena joulupolkuna, jossa eri yhteisöt pääsivät esille sekä joulunavauksesta alkavalla näyteikkunajoulukalenterilla. – Ensimmäinen vaihe on se, että uskoo joulupukkiin. Ja vaikka juhlitaan niin meidän on hyvä muistaa että kotien aikavälillä asiaa tarkastellen ihmiskunta elää juuri nyt inhimillisempää aikaa kuin ehkä koskaan. Pystymme kyllä vaikka pieniin ihmeisiin. KITEEN Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Esa Halttunen näki Keski-Karjalassakin elettävän tällä hetkellä hyviä aikoja, mutta varsinaista kasvua on ollut kuitenkin vaikea saada. Ohjelma alkoi Nadezha Pashkinan marinkielisellä laululla ja myöhemmin kuultiin Ilia Dmitrievin italiaksi ja venäjäksi esittämät oopperaesitykset, Nadezha Pashkinan tataarinkielinen laulu ja Khalid Atiton arabiankielinen laulu sekä Vahva äidinkieli vahva suomenkieli hankkeen ja Aljansin lasten ohjelmaa. Avaussanat lausunut Kiteen Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Päivi Häkkinen totesikin tapahtumassa näkyvän maahanmuuttajien osaaminen ja into osallistua yhteiseen tekemiseen. Leena Gröhn-Dimovin ohjaaman ev.lut. MYÖS Kiteen kaupungin puheen pitänyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sinikka Musikka sai todeta Kiteellä menevän tällä hetkellä hyvin. Pakkasukko sai rinnalleen muun muassa nuorkaupakamarilaisia. – Tarvittaisiin aika paljon enemmän rohkeutta päättäjille, jotta täällä saataisiin sellaisia toimenpiteitä syntymään, joka loisivat työtä ja hyvinvointia. Musikka oli poistanut kuitenkin puheesta sanoja ja kysellyt kuntalaisilta sanoja ja muokkaillut puheen uuteen uskoon. – Uudet hyvinvointialueet eivät meidän sote-palveluihin tuo juurikaan muutoksia. Yhteisyys löytyy yhdessä tekemisestä, siitä, että yhdessä kehitämme Keski-Karjalan aluetta. Vaikutetaan päättäjiin yhdessä, että saadaan työllisyys nousemaan. Samalla hän kiitti Kiteen kaupunkia ja paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä torimyyjiä ja kaikkia muita toimijoita joulunavauksen toteuttamisesta. Joulupukin virkaveli Pakkasukkokin kävi tervehtimässä yleisöä ja tämänvuotista Jouluhenkilöä. – Joulu on aikaa, jolloin pystyy toimimaan jonkun hyvän asia puolesta. Kolmas vaihe on se, että on joulupukkina. – Taloustilanne on hyvä ja tuleviin haastaviin vuosiin on pyritty varautumaan. Yrittäjyys kantaa Kiteetä ja Suomea Halttunen painotti. Siinä mielssä joulunavaus on esimerkki siitä, että täällä olevat yrittäjät, Kiteen Nuorkauppakamari ja me kaikki olemme mukana hyvää joulua tekemässä. KIRKKOHERRA Markku Komulainen oli löytänyt jouluun sopivat neljä ikämääritelmää miehille ja miksei myös soveltaen naisille. Kunnan tärkein moottori olette kuitenkin te, arvoisat kiteeläiset. Kiteellä monikulttuurinen joulunavaus Lumiukko Aljansin lasten kuoronjohtajana. Hän oli pyytänyt ja saanut kaupunginjohtaja Pekka Hirvoselta hänen vanhan puheen. – Meillä on huippuvirkamieskunta ja taitavat valtuutetut. seurakunnan lapsiryhmän joululaulut kajahtivat raikkaina. Käytetään niitäkin yhdessä hyväksi mahdollisimman paljon, Komulainen puhui. Niinpä tämä puhe lähti kulkemaan seuraavalla tyylillä (muokatut sanat kursiivilla): Kanssakulkijat maassa ja ihmisille talvinen tahto, näitä kransseja olen aistinut täällä Kiteellä näin valon lähestyessä, siitäkin huolimatta että ympärillä juhlitaan. Toinen vaihe on se, että ei usko enää joulupukkiin. – Hengenravinnoksi helluntaiseurakunta, vapaaseurakunta, luterilainen seurakunta ja Kiteen kaupunki tarjoavat konsertteja ja tilaisuuksia. Haasteet ovat enemmän rahapuolella. Viimeinen vaihe on, että näyttää joulupukilta. Suomen Karvakavereitten koirat ottivat mielellään vastaan rapsutuksia torilla, ja pönötyskuvakin tältä porukalta onnistuu.. 6 Perjantai 3.12.2021 KITEE Kari Sarkkinen Kiteen kansainvälinen opiskelijamaailma antoi väriä tämänvuotiseen joulunavaukseen sunnuntaina. – Uskon siihen, että tällä seutukunnalla eletään hyvin vielä jatkossakin, kun vain muistetaan, että työllä eletään ei tekemättömyydellä. Aluillaan olevan valtuustokauden tärkeimmäksi tehtäväksi Musikka nosti työpaikkojen saamisen. Puheensa toisen osan Sinikka Musikka toteutti kierrätysteemalla
– Yöllä oli vähän viileä nukkua, ja aamupalalla väsytti vähän, Nelli listaa. Juhlaan kuuluvat myös kakkukahvit ja ilmainen bingon kokeilukierros. – Oli hauskaa, ja voisin tulla uudelleenkin, Annika ja Tuuli linjaavat vastauksissaan. – Isosten iltaohjelma ja kun oltiin lamppusta pimeässä kirkossa olivat kaikista parasta, Tuuli jatkaa. – Oli ihana nähdä, miten innoissaan leiriläiset leikkivät lamppusta, kaikki olivat mukana ja yrittivät keksiä parempia piiloja. – Bingo kuuluu parasta Rääkkylää-kategoriaan; olemme seuratoiminnassa omalta osaltamme saaneet tänne tulemaan väkeä muualtakin, Mölsä linjaa. – Uni ei meinannut tulla kun hihitettiin kaverin kanssa. – Nukuin kavereiden kanssa leikkialueella, Milla kertaa. Tuuli ei meinannut saada unen päästä kiinni. Huvin äärelle tullaan pääasiassa naapurikunnista. Jutta toteaa monen muun tapaan yön olleen kiva kokemus. Aiempina vuosina bingon ympärillä pyörinyt tavararalli oli melkoinen, ja joulun aikaan kinkkuja kulki pelin kautta kasamäärin. MISSÄ nukuit. – Pallot kuluvat, ja nyt on menossa jo kolmannet jos ei peräti neljännet pallorummutkin, Pitkänen tuumaa. Pallot pyörineet puoli vuosisataa Bingorummut ovat tulleet tutuiksi vuosikymmenten aikana Timo Mölsälle ja Pentti Pitkäselle.. KESKI-KARJALAN Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Raimo Keränen, muut hallituksen jäsenet ovat Kai-Niklas Ikonen, Liisa Pirhonen, Tuija Parkkonen (uusi), Talvikki Hannonen, Terho Pölönen, Kauko Turunen ja Alpo Jumppanen. Erno puolestaan halusi hyödyntää harvinaisen mahdollisuuden. – Yöpyminen tuntui mukavalta ja jännittävältä. Mikähän olisi se houkutin, jolla nuorempia osallistujia saataisiin mukaan, kolme vuosikymmentä järjestelytouhuissa mukana ollut Pentti Pitkänen tuumailee. Ajatuksemme on yöpyä kirkossa lasten kanssa joka toinen vuosi, Kiteen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Mervi Kekäle taustoittaa. – Yö kirkossa-tapahtuma lanseerattiin laajasti koko kirkossa pari vuotta sitten ja näitä saman tyylisiä tapahtumia vietetään alakoululaisten kanssa kirkoissa ympäri Suomen. Edellisten tasavuosijuhlien perusteella tiedetään odottaa runsasta osanottoa. MIKÄ oli hienoin hetki. BINGON taival Niemisessä oli katketa 70-luvulla. Taskulampun valossa leikitty lamppusilla olo nousi esille monessa vastauksessa tapahtuman kohokohtana. – Sakastin puolella saarnatuolin takana, Miia kuvailee. Bingo on edelleen merkittävä tulonlähde seuralle, mutta tärkeintä ovat sen sosiaaliset vaikutukset, Mölsä kuvailee. Pääasiassa tulot menevät urheilutalon ylläpitoon ja osin myös urheilutoimintaan. Illalla oli rauhallista. Esillä on muun muassa toiminnan alkuvuosien puisia pelialustoja, joihin on kirjattu runsaasti kommentteja. Kirkossa yöpyminen koettiin erityiseksi, ja useammassa vastauksessa mainittiin myös, että toistekin voisi kokeilla samaa. Perjantai 3.12.2021 7 KESKI-KARJALA Kari Sarkkinen Keski-Karjalan omakotiyhdistyksen syyskokouksessa keskusteltiin nuohouksen pitkistä toimitusajoista. Nämä valinnat on tehnyt Pohjois-Karjalan piiri vuoden 2020 syyskokouksessa. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Niemisen Urheilijoiden vetämä bingo juhlii 50-vuotista taipalettaan tulevana sunnuntaina. – Alttarin vieressä, ja ilmapatjani narisi niin kovaa, että se kuului kirkon toiseen päähän asti, yksi isosista sanailee. Piirihallituksen jäsenenä jatkaa Alpo Jumppanen ja varalla Liisa Pirhonen. Palloja on pyöritetty Niemisen linnana tunnetulla kylätalolla puolen vuosisadan ajan, vaikka välillä harraste on ollut jo hiipumassa. – Kun sai nukkua ja leikkiä kirkossa, Erno tuumaa. Tempaus toteutettiin nyt toistamiseen. Omakotiliiton liittokokous Rovaniemellä (marraskuu 2020) on lisäksi valinnut yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Keräsen Omakotiliiton liittohallituksen jäseneksi kaudeksi 2021–2024. Hallitus keskustelee seuraavassa kokouksessa nuohouksen aikatauluun vaikuttamismahdollisuuksista. PITKÄNEN vastaa, että talolla on paikat ja pelivälineet kunnossa numeroiden ympärillä pyöriviä iltoja varten. Raimo Keränen toimii piirihallituksen puheenjohtajana. Myös kotimökkitalkkarin toiminnan tuottamisesta yhdistysten jäsenille puhuttiin. Rahapuolesta vastaava Timo Mölsä kävi ensimmäisissä bingoissa pikkulapsena vanhempiensa vanavedessä. Sittemmin on tarkasteltu aina palkintoja, jos väkimäärä on alkanut illoissa vähenemään, Mölsä taustoittaa. – Silloin oli heikkoja vuosia, ja johtokunta oli päättänyt, että kokeillaan vielä kerran. – Käytiin korkealla tornissa, Alvari tunnelmoi. – Kavereiden kanssa nukuttiin pääoven vieressä, penkkien takana, Tuuli sanoo. – Bingo aloitettiin aikanaan varainhankintakeinona seuran toiminnan rahoittamiseksi, ja sitä se on yhä. Hengellistä puoltakaan ei unohdettu; kirkon tiloihin tutustuttiin ohjatusti, harjoiteltiin jumalanpalvelusta varten ja pidettiin iltahartaus. Yksi isosista puolestaan havainnoi ulkovalojen kajastuksen luoneen sisään tunnelmaa. Laulamaankin pääsi. Yöpymisen ohessa leikittiin sekä ulkona että sisällä, oltiin lamppusilla kirkon sisällä ja syötiin pitsaa. Kiteellä tämä toteutettiin nyt toista kertaa. Omakotiyhdistys perää nuohoojia KITEE Päivi Lievonen Kiteen kivikirkossa vietettiin viime viikonloppuna yö kirkossa-tapahtumaa, joka on suunnattu 4.-6.luokkalaisille. Kuva: Mervi Kekäle. Esille laitetaan myös historiapöytä, jossa on aiheeseen liittyvää rekvisiittaa eri vuosikymmeniltä. – Pelaajia on illassaan noin 55-60 osallistujaa. Nykytilanne on, että nuohous suoritetaan tilauksesta noin kahden kuukauden päästä. Isosena toiminut Miia iloitsee leikin yhdistävästä voimasta. Millaista oli yöpyä kirkossa. Nykyisin palkinnot ovat kauppaketjun lahjakortteja. Koti-Karjala kysyi leirikoululaisilta kokemuksia kirkossa yöpymisestä kysymysvastaus-tyylillä. Kirkossa yökyläiltiin Iltaa vietettiin kotoisasti alttarin edustalla piiriin kokoontuen. – Yöpyminen tuntui erikoiselta, koska kirkko on niin vanha ja niin voi tehdä tosi harvoin. Myös 80-luvun loppuun sijoittuneet pakkastalvet verottivat kävijämäärää. Aamulla sormet ja nenä oli ihan jäässä. – Sali oli täynnä 40-vuotisjuhlissa ja nytkin paikalle odotetaan toistasataa kävijää, Mölsä summaa. Bingon järjestämisessä on tänäkin päivänä oma hommansa, mutta tavararuljanssi on jo jäänyt pois, Mölsä kertaa NIEMISEN Urheilijoiden järjestämässä juhlabingossa tulevana sunnuntaina muistetaan kolmea perustajajäsentä, Pentti Hirvosta, Jorma Rouvista ja Esko Pakarista. – Kinkkubingot olivat aikanaan hyvin suosittuja, mutta rinnalle tuli myös rahapalkinto kun kinkkuja alkoi kertyä useampia samaan talouteen. Paikallisia ei pelaajissa nytkään juuri ole, vaan he tulevat Hammaslahdesta, Kiteeltä ja Tohmajärveltä. Väkeä bingoilloissa yhä käy, osallistujia on tällä hetkellä suunnilleen yhtä paljon kuin on juhlavuosiakin. – Alttarikaaren vieressä, en saanut nukuttua yhtä hyvin kuin kotona, Jutta tuumaa. Vastauksista ilmenee, että kokemus oli mieliin painuva, vaikkakin viileys mainittiin useissa vastauksissa
– Mukavaa on, että kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat saivat pisteitä yleisöäänestyksessä. – Kuvaan paljon teitä, rautateitä ja liikkuvaa vettä. Mutta siellähän on vaikka mitä, on vaan katsottava tarkemmin, uudesta näkökulmasta ja eri tasoilta, yksityiskohtien kuvaamisesta nauttiva Henna toteaa. 8 Perjantai 3.12.2021 TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Tohmajärven kunnan syksyllä avaama Parhainta Tohmajärveä -valokuvakilpailu ratkaistiin 35 kuvan kesken. Teissä viehättää estetiikka ja symmetria, liikkuvassa vedessä ja aalloissa luonnon voima ja kauneus. En meinannut edes lähettää voittajakuvaa kilpailuun, Henna hymyilee. Auringon sävyttämät maisemat miellyttivät äänestäjiä, sillä myös toinen palkinto ojennettiin Hennalle kuvasta Kun sininen tie punastuu. marraskuuta Tohmajärven kirjastolla, jossa kilpailuun osallistuneet valokuvat olivat kaikkien äänestettävissä. Osa osallistujista lähetti kolme kuvaa, osa vähemmän, kertoo Tohmajärven kehittämispäällikkö Anne Hyttinen. Vaikka Tohmajärvi on tuttu paikka, joutui valokuvaamisen kannalta otollisia kuvauskohteita etsimään. Koskematon luonto puhuttelee erityisesti, olen onnellinen, että meillä on täällä puhdas luonto ja raikas ilma. Voittokuva toi kuvaajalleen 200 euron lahjakortin valitsemaansa tohmajärveläiseen yritykseen. Kolmanneksi eniten ääniä sai Markku Martikaisen Peili -niminen valokuva veden pintaan heijastuvasta kesäisestä taivaasta. Kuvauskohteita etsiessä tuli ajeltua aika pitkiä matkoja kaikenlaisia pikkuteitä, Henna naurahtaa. – Monen mielestä ulkona ei ole mitään katsottavaa marraskuun harmaudessa. Kolmanneksi yleisöäänestyksessä sijoittui Markku Martikaisen Peili -niminen valokuva.. Kolme yleisön suosikkia palkittiin 26. Yleisöäänestyksen voiton vei Henna Taivaanloimun Hyvää yötä aurinko! Toiseksi eniten yleisöäänestyksessä sai ääniä Henna Taivaanloimun valokuva Kun sininen tie punastuu. Kuvissa hän tuo esille luonnon monimuotoisuutta. Luontokuvat lumosivat valokuvakilpailussa Kunnan suosikki, Arja Kaajasen valokuva nimeltään Koivikko. Koivikko -kuvasta tehdään myös jättibanderolli kunnan markkinointia varten. Kaikkia kilpailuun osallistuneita kuvia voidaan käyttää kunnan markkinointitarkoituksiin. KUNNAN suosikiksi kilpailussa valikoitui Arja Kaajasen valokuvaama Koivikko, jossa kesäisessä maisemassa on kuvattu maastopyörä reitillään. HENNA kuvaa puhelimen kameralla. Yleisöäänestyksessä suurimman äänisaaliin sai Henna Taivaanloimun Hyvää yötä aurinko! -niminen kuva, jossa taivaanranta värjäytyy punasävyihin auringon laskiessa peltojen taakse. Instagramissa Henna julkaisee kuviaan nimimerkillä loimuava_taivas. – Omista kuvistani olen kovin kriittinen. Puhelimen valintaan on vaikuttanut juuri kameran laatu ja ominaisuudet, sillä Henna kuvaa paljon luonnossa säässä kuin säässä, maalla ja veden äärellä. Erityisesti korona-aikana kuvaaminen on noussut liikunnanohjaajana tutuksi tulleen Hennan elämässä tärkeään rooliin. – Olen käynyt töissä Tohmajärvellä, mutta en silti tunne täältä paikkoja niin hyvin. YLEISÖN suosikiksi nousseen valokuvan kuvannut Henna Taivaanloimu on kotoisin Kesälahdelta, ja asuu Kiteellä. Myös yleisöäänestyksen palkintoina lahjoitettiin lahjakortteja paikallisiin yrityksiin. Ajatuksena on, että kilpailu järjestetään toistekin. HENNAN auto on tuttu näky milloin missäkin tien varressa tai polun päässä, sillä hän kuvaa paljon luonnossa. – Kilpailuun pystyi osallistumaan kolmella kuvalla. – Pysähtyminen on ollut osittain pakollista, mutta myös tarpeellista. – Kesälahdella meillä on upeat harjumaisemat, Tohmajärvellä taas erityspiirteenä ovat korkeat vaarat. Olen kuvannut paljon, ja samalla myös oppinut kuvaamisesta paljon
15.00 SuomiLOVE 16.00 Downton Abbey 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Belgravia 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Karppi 21.55 Savuava ase 22.45 Ulkolinja: Talibanien Afganistan 23.40 Ykkösaamu Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 5.12. 6.53 Kiri ja Lolo 6.58 Hei Taavi 7.08 Olivia 7.20 Suomipuu 7.26 Jyrkin ja Neposen kommervenkkejä 7.35 Ryhmä Hau 8.00 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 8.10 Galaxi 8.11 Sherlock Jakki 8.24 Aliisa ja yksisarvinen 8.35 Unna Junná 8.45 Tiikeri keittiössä 9.10 Pikku Kakkosen lastenkonsertti: Aika metka matka 10.00 Uusi Päivä 10.30 Casualty 11.15 Kummeli 11.45 Topi – Nuoren miehen elämää 12.10 Talvisydän 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Spotlight: Kissoja kaupan 13.30 Lauman uusi jäsen 14.00 Unelmakoti 15.00 Pulkkinen 15.30 Kyllä isä osaa 15.58 Kyllä isä osaa 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 17.49 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 18.00 Kaukasia 30 päivässä 18.45 Suomalainen sauna – Finnish Sauna 19.00 Sohvaperunat 19.50 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 20.00 Suurperheen maalaiselämää 20.48 Luottomies 3 21.00 Peltsin toinen luonto 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa 21.55 Tuntematon sotilas 0.50 Pulkkinen 1.15 Normaaleja ihmisiä MTV3 7.55 Aamusää 8.00 Mimmit musapatti 8.20 Mimmit musapatti 8.45 Mimmit musapatti 9.05 Kuinka Myyrä sai housut 9.20 Myyrän seikkailut 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Neljän tähden illallinen 11.00 Formula 1: Saudi-Arabian osakilpailu 13.30 Kaiken maailman ennätykset 14.00 Talent Suomi: Parhaat hetket 15.25 Tunturin tarina – luontotrilogian huipennus 15.30 Suurmestari 16.30 Suurmestari 17.30 Salatut elämät 18.00 Kauniit ja rohkeat 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Elokuva: Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti 21.15 Jarkko Tamminen Show – Livenä lavalla 21.50 Best of Posse 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Päivän sää 22.20 Tulosruutu 22.30 ESPN dokumentti: Baltimoren pojat 0.10 Lauma 1.10 Suomalainen menestysresepti 2.10 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 3.15 Vaimot vaihtoon USA 4.10 Ensitreffit lennolla Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Bing 6.05 Rusty Rivets 6.30 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 6.50 Pyjamasankarit 7.15 Sunny Bunnies 7.20 Kindi Kids 7.25 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.40 LEGO Ninjago 7.55 Tobot Galaxy Detectives 8.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 8.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 8.55 Arthur ja minimoit 9.20 Elokuva: Paavo Pesusieni -elokuva 11.10 Elokuva: Madagascar 2 13.00 Elokuva: Kaikki kaikessa 15.00 Elokuva: Hobitti – Viiden armeijan taistelu 17.55 Radio Suomipop û Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa 18.00 Selviytyjät Suomi 20.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Lupaus 23.20 NCIS Rikostutkijat 0.20 Suomen huutokauppakeisari 1.20 Narcos 2.25 Amerikan rajavartijat 2.55 Amerikan rajavartijat 3.25 Astral-TV Yle Teema & Fem 8.10 YLE FEM 8.10 Lumimaa 8.35 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 9.00 Ensimmäiset ruotsalaiset 10.00 Sokerileipurin jouluherkut 10.30 Daniel Olin 11.00 Bonusperhe 11.45 Gen Z 12.00 YLE TEEMA 12.00 Tuntematon sotilas 14.50 Sibeliuksen Kuusi 15.00 RSO:n itsenäisyyspäivän juhlakonsertti 17.25 YLE FEM 17.25 Joulukuume 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 18.24 Lumileikkejä 18.30 Erityislapset ja heidän vanhempansa 19.00 Lauman uusi jäsen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Elokuva: Etulinjan edessä 21.40 Efter Nio 22.40 Solsidan – Onnea onkimassa 23.05 Operaatio Playa 0.05 Exit Yle TV1 7.00 Suru ja minä 8.00 Avara luonto: Kiehtova Kiina 8.55 Perjantai-dokkari: Ilman varasuunnitelmaa 9.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Politiikka-Suomi: Maailmanparantajat 12.15 Nätti ja Matti 13.20 Kaikki irti eläimistä: Kadonnut sika 13.50 Marja Sannikka 14.20 Perjantai: Voiko herkkyys olla supervoima. Sunnuntai 5.12. 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Me postilaiset 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 10 22.00 Elokuva: Passengers 0.25 NCIS Rikostutkijat 1.25 Amerikan rajavartijat 1.55 Amerikan rajavartijat 2.25 Amerikan rajavartijat 2.55 Arman ja viimeinen ristiretki 3.55 Astral-TV Yle Teema & Fem 7.43 YLE FEM 7.43 Lumimaa 8.05 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 8.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 8.50 Viikinkien aikaan 9.50 Tobias leipoo joulutarinan 10.20 Egenlandin matkakohteet 10.30 Strömsö 12.30 YLE TEEMA 12.30 Yle Live: Linda Fredriksson Juniper 13.30 Kulttuuridokumentti: Suomalainen salaisuus 14.20 Norjan RSO: Sibeliuksen toinen sinfonia 15.15 Rantahotelli 16.05 Milanon naisten paratiisi 16.55 Tervetuloa tulevaisuuteen 17.25 YLE FEM 17.25 Joulukuume 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 18.23 Lumileikkejä 18.30 Skavlan 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Dos vidas – Kaksi elämää 21.00 Ainsleyn Välimeren herkut 21.45 Psykosia 23.10 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 23.40 Uusi Kino: Atelier de conversation Yle TV1 5.55 Minun maatilani 6.25 Ylen aamu 9.30 Kansanradio – runonlaulajien maa 10.00 Murha paratiisissa 10.55 Luontosinfonia 12.10 Oddasat 12.25 Nätti ja Matti 13.20 Korkein voitto 14.50 Itse valtiaat 15.05 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Unen arvoitus 20.00 Akuutti: Migreenin kourissa lapsesta asti 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Tyttö, joka lopetti puhumisen 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Syyttäjä 23.00 Oddasat 23.15 Perjantai: Voiko herkkyys olla supervoima. 1.05 Jahti 2.00 Suomalainen menestysresepti 2.55 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 3.55 Amazing Race 4.55 Teknavi Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Bing 6.05 Rusty Rivets 6.30 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 6.50 Pyjamasankarit 7.15 Sunny Bunnies 7.20 Kindi Kids 7.25 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.40 LEGO Ninjago 7.55 Tobot Galaxy Detectives 8.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 8.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 9.00 Hauskat kotivideot 9.30 Hauskat kotivideot 10.00 Huikeat kakkutaiturit 10.30 Huikeat kakkutaiturit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.25 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 The Wall Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Me postilaiset 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Madventures Suomi 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Pirates of Caribbean: Kuolleen miehen kirstu 0.05 NCIS Rikostutkijat 1.05 Kaverille ei jätetä: Pikkujoulut 2.05 Rantavahdit 2.35 Rantavahdit 3.05 Amerikan rajavartijat 3.35 Amerikan rajavartijat 4.05 Astral-TV Yle Teema & Fem 7.35 YLE FEM 7.35 Lumimaa 8.00 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 8.25 Elämää meren armoilla 9.05 Efter Nio 10.05 Erityislapset ja heidän vanhempansa 10.35 Lauman uusi jäsen 11.05 Aurora borealis – hetki revontulia 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe 13.25 Ihmisen kaupunki 14.20 Yle Live: Crystal Murray 15.00 Rantahotelli 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Arkistojen salat 17.24 YLE FEM 17.24 Joulukuume 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 18.26 Jazzoo 18.30 Tanskalaisten jouluisia antiikkiaarteita 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Dos vidas – Kaksi elämää 21.00 Simon Schama ja romantiikan aika 22.00 Ennen elokuvaa: Kovat ratsastajat 22.05 Kino Suomi: Eros ja Psykhe 23.40 Uusi Kino: Kontekstin ulkopuolella 23.45 Kill Anneli Yle TV1 7.00 Metsien kätkemä – Australia 7.30 Puoli seitsemän 8.00 Kansanradio – runonlaulajien maa 8.30 Konepistooli Suomi 9.20 Suomi eilen itsenäisyyspäivänä 10.00 Ruusun ja leijonan matkassa 11.00 Ihantalan ihme 11.55 Jumalanpalvelus 13.10 Itsenäisyyspäivän paraati 14.00 Itse asiassa kuultuna: Matti Salminen 15.00 Kohti Linnan juhlia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Itsenäisyyspäivän paraati 18.00 Yle Uutiset 18.10 Kohti Linnan juhlia 19.15 Linnan juhlat 20.30 Yle Uutiset 20.45 Linnan jatkot 21.45 Juha Tapio – Suurenmoiset laulut 23.15 Karppi 0.05 Oddasat 0.20 Prisma: Digitaalinen lapsuus Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.12. Tiistai 7.12. TV-ohjelma sunnuntai 5.12. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. 7.39 Pii ja Poju 7.50 Viiru ja Pesonen 8.07 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 8.17 Galaxi 8.18 Pok ja Mok 8.24 Aika härdelli! 8.37 Hirveä Henri 9.00 Holby Cityn sairaala 9.45 Uusi Päivä 10.15 LAKEUSlife 10.40 Näin Norjassa 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 Suuri keramiikkakisa 14.10 Unelmakoti 15.15 Pulkkinen 15.40 White Wall 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 17.48 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 18.00 Punkaharjun pojat 18.30 Salibandyn MM: puolivälieräottelu 19.15 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 19.25 Salibandyn MM 21.00 Modernit miehet 21.25 Modernit miehet 21.50 Pulkkinen 22.15 Topi – Nuoren miehen elämää 22.45 Das Boot – Sukellusvene U-612 23.45 Hakkeroi kroppaasi MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 13.00 Talent Suomi: Parhaat hetket 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti: Joulukodit 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Tolpalla 21.00 Kirppiksen Kingi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.20 Karkurit 0.20 Bull 1.20 Luokkajuhlat 2.50 Vaimot vaihtoon UusiSeelanti 3.50 Super-Jahti 4.45 Amazing Race Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Bing 6.05 Rusty Rivets 6.30 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 6.50 Pyjamasankarit 7.15 Sunny Bunnies 7.20 Kindi Kids 7.25 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.40 LEGO Ninjago 7.55 Tobot Galaxy Detectives 8.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 8.35 My Little Pony 9.00 Hauskat kotivideot 9.30 Hauskat kotivideot 10.00 Huikeat kakkutaiturit 10.30 Huikeat kakkutaiturit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.25 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 The Wall Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Haluatko miljonääriksi. Keskiviikko 8.12. 6.53 Hau Hau, Piip ja Veli 7.04 Nappulat 7.15 Robo ja riiviöt 7.21 Urheat pupuset 7.29 Kiri ja Lolo 7.35 Liisa ja Leo 7.46 Oktonautit 7.59 Ryhmä Hau 8.22 Salasaaren seikkailijat 8.50 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 8.59 Galaxi 9.00 Näin meillä 9.22 Haukku ja Poku 9.34 Avaruuden aarteet 10.00 Urheilustudio 10.15 Hiihdon MC, miesten viesti 4 x 7,5 km 11.50 Urheilustudio 12.00 Lumilautailun MC, Big Air 12.30 Urheilustudio 12.40 Hiihdon MC, naisten viesti 4 x 5 km 13.30 Ampumahiihdon MC, naisten viesti 14.50 Salibandyn MM: FIN – LAT 17.20 Salibandyn naisten MM 19.50 Painin Arvo Haavisto -turnaus 20.20 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 20.30 LAKEUSlife 21.00 Free Fire 22.30 Topi – Nuoren miehen elämää 22.55 Punkaharjun pojat 23.25 Theroux ja oikeus kuolla MTV3 8.00 Muumilaakson tarinoita 8.25 Muumilaakson tarinoita 8.50 Myyrän seikkailut 8.55 Winx-klubi 9.20 Lucky Luken uudet seikkailut 9.45 Viidakon veijarit 10.00 Suomen kaunein koti: Joulukodit 11.00 Aarrepaja 12.00 Lauma 13.00 Tolpalla 14.00 Strongman Champions League 15.00 Tanssii Tähtien Kanssa 17.00 Game of Games Suomi 18.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 UCL Extra 19.30 Elokuva: Olen suomalainen 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Game of Games Suomi 0.35 Formula 1 kooste: SaudiArabian osakilpailu 1.35 Selviytyjät 2.35 Selviytyjät 3.30 ESPN dokumentti: Tuntematon Bo 5.05 Killing Eve Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 7.00 Pyjamasankarit 7.25 LEGO Friends 7.40 LEGO Ninjago 7.55 Arthur ja minimoit 8.20 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Mental Samurai Suomi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Elokuva: Monsteriperhe 12.30 Radio Suomipop û Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa 12.35 Rempalla tuloja 13.05 Remppa vai muutto Vancouver 14.05 Elokuva: Paavo Pesusieni -elokuva 15.55 Radio Suomipop û Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa 16.00 Suomen huutokauppakeisari 17.00 Me postilaiset 18.00 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi 19.30 Selviytyjät Suomi 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Koskinen 22.30 NBA LIVE: Cleveland Cavaliers – Utah Jazz 1.00 Elokuva: The Expendables 2 3.05 NCIS Rikostutkijat 4.05 Astral-TV Yle Teema & Fem 8.00 YLE FEM 8.00 Jennifer Erica 8.05 Lumimaa 8.30 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 9.00 Tanskalaisten jouluisia antiikkiaarteita 10.00 Elämää Grönlannin syrjäkylässä 10.30 Tobias leipoo joulutarinan 11.00 Skavlan 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Virittäjä 14.35 Enemmän elokuvasta: Kauhun kilometrit 14.55 Tyttö ja sotamies 15.05 Ammatti: kirjailija: Kirsi Kunnas 16.00 Clevelandin orkesterin juhlakonsertti 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUUklubbenin joulukalenteri 2021 18.30 Joulukuume 19.00 Daniel Olin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 På spåret 21.00 Bonusperhe 21.45 Elokuva: Tsamo 23.15 Ole hiljaa ja ui!. 23.55 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 7.12. 6.53 Pusse 7.04 Tilkkupeiton tarinoita 7.08 Henrietta 7.18 Ritari Mikke 7.30 Nukketeatteri Sampo esittää: Laiva on lastattu 7.33 Mitä ihmettä. Maanantai 6.12. 6.53 Saara ja Sorsa 7.03 Killi ja Kiki 7.08 Hanna Ankka 7.20 Petran poppoo 7.32 Simo 7.41 Robottijunat 7.53 Askarrellaan 7.59 Viiru ja Pesonen 8.16 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 8.25 Galaxi 8.26 Tipu Touhukas 8.28 Eksynyt Ozissa 9.00 Casualty 9.45 Uusi Päivä 10.15 Luottomies 2 10.45 Kummeli 11.15 Huijattu! 11.45 Kaukasia 30 päivässä 12.35 Tanskalainen maajussi 13.05 PMS Forever 13.45 Noitapiirit 14.10 Unelmakoti 15.15 Pulkkinen 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 17.47 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 18.00 Kaukasia 30 päivässä 18.45 Lauman uusi jäsen 19.15 White Wall 20.00 Joulukalenteri: Korvatunturin Pulmapiste 20.10 Suuri keramiikkakisa 21.10 Kyllä isä osaa 21.37 Kyllä isä osaa 22.10 Pulkkinen 22.35 LAKEUSlife 23.00 Ihmiskaupan jäljillä 23.50 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Neljän tähden illallinen 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Grand Designs – Unelmien kotikatu 13.30 Lauma 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Kaiken maailman ennätykset 15.30 Ensitreffit alttarilla 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti: Joulukodit 21.00 Ensitreffit alttarilla – mitä heille kuuluu nyt. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 Tolpalla 0.05 Ensitreffit alttarilla – mitä heille kuuluu nyt. keskiviikko 8.12.2021 Yle TV1 5.55 Eränkävijät 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murha paratiisissa 10.55 Yle Oddasat 12.30 Midsomerin murhat 13.15 Jääkärin morsian 14.45 Itse valtiaat 15.00 Ylen aamun parhaat 16.10 A-studio viittomakielellä 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Totuus neandertalilaisista 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Les Misérables – Kurjat 23.00 Oddasat 23.15 Marja Sannikka 23.45 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.12. Perjantai 3.12.2021 9 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia
lllll Sunnuntaina 5.12. Hän oli ensin konnan roolissa otettuaan kampituksesta kahden minuutin jäähyn, mutta heti jäälle päästyään nousi joukkueensa sankariksi tekemällä voittomaalin vain pari minuuttia ennen päätösvihellystä. lllll Suosittu Sutkin KARAOKE Vapaa pääsy! klo 21.00–01.30 Maanantaina 6.12. Jouluilta -kappaleen on säveltänyt Teleks -yhtyeen Pepe Johansson ja sanoittanut samaisen yhtyeen Markus Koskinen. Holttinen keräsi kahdesta maalista ja kahdesta syötöstä neljä tehopistettä ja Nissinen kolme yhdestä tehdystä maalista ja kahdesta syötöstä. – Tänä vuonna on jälleen erityisen tärkeää kiittää puhtausalan ammattilaisten tekemää työtä, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä työpaikoilla, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa, muistuttaa SSTL Puhtausala ry tiedotteessaan. Seuraavan kerran äänijänteitä päästään Hutsinkaaressa virittämään ensi viikon lauantaina, jolloin vastustajaksi Lieksan Hurtat. Vuoden 2022 alussa julkaistaan ensimmäinen single seuraavalta albumilta. Sarjapisteiden valossa harmi, että Jääsudet oli tällä kertaa kotijoukkue. Latasin tekstiin asiat, joita joululta kaipaan ja odotan: melu lakkaa hetkeksi, läheisten kanssa oleminen ja jo menneiden ihmisten muistelu. – Puhtauspäivän merkitys korostuu etenkin tässä ajassa, jossa vastuullisuus, henkilöhygienia ja puhtaus ovat arjen keskustelun keskiössä. 6.12. JÄÄSUSIEN parhaat hetket ajoittuivat toisen erän loppuun ja kolmannen alkuun. Silloin tulee koonneeksi ajatuksia ja kokemuksia kuluneelta vuodelta. TULOKSEKKAINTA peliä kotijoukkueesta esittivät Teemut Holttinen ja Nissinen. toimisto SULJETTU. 0400 164 646 juha.kukkonen2@pp.inet.fi Alkoi uusi kokemus aivan tuntematon tanssi Israelilainen Askeleet sivulle eteen taakse välillä ympäri Muodostamme piirin menemme myötäpäivään vaihtoehtoisesti vastapäivään Piirin keskelle kädet mukaan Ylistämme Jumalaa Palaamme kehälle tempo vaihtelee toistot opettaa Yhdessä niin mukavaa tämä ehkäisee dementiaa liikkuminen tuo iloa, rentouttaa Lopuksi rukoilemme annamme siunauksen Israelille Kiitos Hanne Karakselalle Toini 17.11.2021 YHTEISÖTALOLLA on syysloman jälkeen kokoontunut Israelilaisen tanssin ryhmä, noin 15 henkilöä viikoittain. He muodostavat Jääsusien kärkikaksikon myös koko kauden pistepörssissä. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi Tervetuloa! www.kiteenhovi.com Hovintie 2, Kitee, puh. Toissa lauantaina harmaanutut hakivat niukan 7-8 -voiton sarjan hännillä majailevasta Nurmeksen Seppojen miehistöstä. toimisto SULJETTU. Uuden harrastuksen tiimoilta syntyi yllä oleva runo. PIPS ratkaisi ottelun edukseen päätöserässä, jossa se nousi kahden maalin tappioasemasta maalin voittoon. Hyvää Itsenäisyyspäivää! puh. Kari Sarkkinen Katri Ylander julkaisi tuoreen joulusinglen, Jouluilta ja lähtee ensimmäistä kertaa joulukonserttikiertueelle bändinsä kanssa joulukuussa 2021. Puhtausalan ammattilaisten tekemää arvokasta työtä tuskin huomaa silloin, kun kaikki toimii, mutta siivoamisen puute huomataan heti. Ihmisen elämä on pieni välähdys kahden pitkän ikuisuuden välissä, kertoo Markus. – Tykkäämme kovasti Katrin ihanasta äänestä ja teimme joululaulun, jota haluaisimme itse kuunnella. Häly ja kiire saa jäädä ja konserteissa haluankin välittää tätä jouluun rauhoittumisen tunnelmaa, tunnelmoi Katri tulevia konsertteja. MAALIVAHTIEN torjuntojen valossa voitto ei mennyt lauantaina väärälle joukkueelle. Kotivoiton toiveet nousivat entisestään kolmannen erän alussa Teemu Holttisen lauottua Teemu Nissisen syötöstä tulostaululle 7-5 -lukemat. Jotta voimme elää turvallisessa ympäristössä ja maailmassa, on syytä nostaa puhtaus ja sen tekijät esiin todellisina arjen sankareina. Kiitä siivoojaa valtakunnallisena Puhtauspäivänä ” Etenkin terveydenhuollon kohteissa siivous on kriittinen tekijä. Ryhmää ohjaa Kesälahden Kappeliseurakunnan diakoni Hanne Karaksela. Olemme suljettu. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta Katrin ensimmäisestä albumista. Puhtaus ja sen tekijät ovat tärkeitä meille jokaiselle, toteaa SSTL Puhtausala ry.:n toiminnanjohtaja Sari Mattila. Syksyn 2021 syyskiertueen lisäksi artisti halusi toteuttaa pitkään hautuneen ideansa joulusinglestä ja joulukonserteista. Holttisella on koossa 17 (3+14) ja Nissisellä 13 (7+6) pinnaa. PiPS osoitti ottelun loppuhetkillä olevansa piikkipaikan arvoinen joukkue tekemällä 12 minuutissa täyteen pistepottiin tarvittavat kolme maalia. 040 171 5110 Perjantaina 3.12. Pääosaa pelin ratkaisuhetkillä näytteli PalloSeppojen Konsta Sikanen. – Joulu on aina rauhoittumisen aikaa, jolloin tulee kokoonnuttua perheen ja tärkeiden ihmisten kanssa saman pöydän ääreen. Puhtauspäivä on valtakunnallinen teemapäivä, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota siivoustyön merkityksellisyyteen. Katri kertoo olevansa otettu saadessaan esittää ihailemiensa musiikintekijöiden kappaleen. Valitettavasti kahden maalin johto ei tällä kertaa riittänyt. KATRIN herkkää tulkintaa ja rauhallista tunnelmaa Jouluiltana -konsertin merkeissä on tarjolla lauantaina Kiteesalissa. Ensimmäisen kerran johtoasemaan kotijoukkue pääsi ajassa 37.13, kun Olli Ikonen laukoi tämän kauden ensimmäisen maalinsa Eemil Juvosen syötöstä. Joulukiertueen lisäksi Katri on keikkaillut ahkerasti koko syksyn. Ystävällisin terveisin Toini Heikkinen Israelilainen tanssi Kari Sarkkinen Valtakunnallista Puhtauspäivää vietetään perjantaina 3.12. Yleisöä lehtereillä oli tasan sata. – Olen kiitollinen saadessani laulaa työkseni, kiertää ympäri Suomea ja tavata kuulijoitani, Katri kertoo. Yleensä taustalla soi rauhallinen joulumusiikki. Loppunumerot olivat täsmälleen samat myös viime lauantaina Hutsinkaaressa, kun vastassa oli Savo-Karjalan lohkoa puhtaalla pelillä johtava PiPS Pieksämäeltä. Kappaleen keskiössä on jouluilta, sen pysähtynyt rauha ja tunnelma läheisten kanssa. Katri Ylander joulukonserttikiertueellaan Kiteelle KITEE Jouko Väistö Jääsudet pelaa tasaisia otteluja niin sarjan tyvikuin kärkipäänkin joukkueita vastaan. 10 Perjantai 3.12.2021 RAVINTOLAT Itsenäisyyspäivänä maanantaina Itsenäisyyspäivänä maanantaina 6.12. Jääsudet kärsi maalin tappion sarjajohtajalle ” Jääsusien parhaat hetket ajoittuivat toisen erän loppuun ja kolmannen alkuun.. Konserteissa kuullaan uuden singlen lisäksi Katrille tärkeitä joululauluja. Kotijoukkueen veskarina pelanneelle Mikko Humalojalle torjuntoja kertyi 43, kun niitä kentän toisessa päässä maalia vartioineella Rudolf Hirvosella oli 23. Etenkin terveydenhuollon kohteissa siivous on kriittinen tekijä, mutta puhtaus vaikuttaa myös jokaisen arkeen työpaikoilla, päiväkodeissa, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa. Palvelemme klo 12.00–18.00 OSTETAAN Ostetaan METSÄTILA p
aiesopimus (2. 0100 5445 ma–pe klo 9–16. klo 12–16 Suorannantie 5. seurakunta ITSENÄISYYSPÄIVÄ KITEELLÄ 6.12.2021 Varaudu tarvittaessa näyttämään koronapassi. 12.12. klo 19 Teuvo Oinas -joulukonsertti tai vuokrataan kt-kaksio Kiteellä, 2. alv. Suorannantie 5. Tervetuloa! Johtokunta MTK-Keski-Karjala ry:n ja MTK-Rääkkylä ry:n SYYSKOKOUS JÄÄKIEKKOA Kiteen jäähallissa U14 sarjaottelu Liikuntaikkuna Su 5.12. ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTO TOHMAJÄRVELLÄ 6.12.2021 Klo 9.00 Seppeleenlasku Värtsilän sankarivainajien muistomerkille. MTK-Rääkkylän ylimääräisessä kokouksessa käsitellään yhdistyksen purkautuminen (2. seurakunta, eri yhteisöt torstaina 9.12.2021 klo 11.00 Ravintola Kiteenhovissa (Hovintie 2, Kitee) MTK-Rääkkylä ry yhdistyy MTK-Keski-Karjala ry:n vuoden 2022 alusta. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi perjantain Koti-Karjalassa. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Klo 10.00 Jumalanpalvelus Tohmajärven kirkossa Klo 10.45 Seppeleenlasku vuoden 1918 ja vuosien 1939 – 1944 sankarivainajien muistomerkeille. 040 105 4103. puh. P. krs, ei eläimiä. Ulkona glögiä. Näköislehti: Kesto 86 € /vuosi, määräaik. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. P. klo 19 Katri Ylander -joulukonsertti la 11.12. Tilaisuus kestää noin 45 minuuttia. klo 14.30 Jääsudet – Jokipojat Valpurin aitta: La–su • joulupöytäkattaus – 80-luvun punasavella • Pienoisjouluseimiä. OSTETAAN KUNTIEN ILMOITUKSIA Noudetaan ns. alv. Briketit ja pelletit noudettuna tai toimitettuna 190 € /lava. Distributed by Tribune Media Services. Sääntömääräiset asiat. MTK-Rääkkylä käsittelee syyskokouksessaan aiesopimuksen (1. Perjantai 3.12.2021 11 MYYTÄVÄNÄ RIVI-ILMOITUKSIA TAPAHTUMAT KOKOUKSIA TAPAHTUMAT Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Yhteisen jouluhiljentymisen päätteeksi nautimme aamukahvin. Ei ennakkoilmoittautumista, piipahda glögillä itsellesi sopivassa hetkessä. käsittely), sääntöjen 10§ 2 momentin syyskokoukselle määräämät asiat, päätetään sääntömuutoksesta (2. All rights reserved. alv. Klo 9.00 Seppeleenlasku Tikkalan sankarivainajien muistomerkille. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 25,30 € , sis. MTK-Keski-Karjala ry:n syyskokouksessa käsitellään mm. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Su. TERVETULOA! KLO 13.00 14.30 KITEESALISSA KOULUTIE 3E, 82500 KITEE klo 10:00 Jumalanpalvelus Kiteen ja Kesälahden kirkoissa Seppeleiden lasku klo 11:15 Kahvitilaisuus Kesälahden seurakuntasalissa klo 12:00 Itsenäisyyspäivän juhla Kiteesalissa ja kahvit klo 13:00 Jumalanpalvelus Valkeavaaran rukoushuoneella Järjestää Kiteen kaupunki ja Kiteen ev. alv. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. käsittely) ja siihen liittyvät toimet. mv 1,66 € 1,62 € 1,40 € 1,40 € 1,40 € 4-väri 2,11 € 2,07 € 1,85 € 1,85 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,55 € , sis. 3.12. Puh. TohmajärviSeura ry:n SYYSKOKOUS to 16.12.2021 klo 18.00 kunnanvirasto, Järnefeltintie 1. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,20 € , sis. 040 7571640, mppatsola.fi Copyright: 2006 Michael Mepham. MP Patsola Oy. Tonttuakkojen Liiterijoulu 4.–5.12. Janne Mertasen Tuusulanjärven sävelsilta -pianokonsertti. 0400 194001, 050 4960776. 12 kk 91,50 € . Klo 14.00 Itsenäisyyspäivän konsertti. alv. 040 7429005. P. alv. 2021 TILAISUUTEEN ON VAPAA PÄÄSY. Ilmoittautumiset kokousjärjestelyjä ja etäyhteyttä varten tiistaihin 7.12.2021 mennessä mtk.keski.karjala@ gmail.com. Taksikyyti ilm. Järjestäjät: Tohmajärven kunta, Tohmajärven ev.lut. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,45 € , sis. Tervetuloa! Johtokunta sääntömääräinen Heinoniemen kyläyhdistys ry:n SYYSKOKOUS 14.12.2021 klo 11.30 Kotipirtillä. alv. Tulossa Kiteesaliin la 4.12. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Aladár Bayer 040 684 8425 Päivi Lievonen 040 580 0430 Tuija Marienberg 040 684 8430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Mainos/markkinointi 040 684 8424 Viivi Klemm-Gröhn 040 684 8432 Laskutus 040 684 8431 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2021 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. romuakut. klo 19 Mentalisti-taikuri Pete Poskiparta ke 15.12. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,00 € /vuosi, määräaik. RIVI-ILMOITUKSIA SEKALAISIA RIVI-ILMOITUKSIA VUOKRATTAVANA Siisti, hyväkuntoinen, valoisa yksiö Risteentie 101. 0500 177485. Tehtävä numero 210. 2x30 pmm 50,00 € , sis. Kiteentie 9–11 B, Kitee www.keti.fi KETIN JOULUGLÖGIT YRITTÄJILLE Tule tapaamaan ja keskustelemaan meidän ketiläisten kanssa ajankohtaisista asioista. klo 14. käsittely), purkautumisen (1. Pe suljettu (ajanvaraus) KESKI-KARJALAN KANSALAISOPISTO Esittää DOKUMENTTIELOKUVAT: KESKI-KARJALAN KANSALAISOPISTO 50VUOTTA KATKELMIA OPISTON 50-VUODEN TAIPALEELTA KITEELLÄ JA RÄÄKKYLÄSSÄ KARJALAN MAINIO ARPPE DOKUMENTTIELOKUVA TEOLLISUUSMIES NILS LUDVIG ARPPESTA. Tervetuloa! Kylätoimikunta KITEE Lämpimästi tervetuloa! Yrittäjille ja yritysten henkilökunnalle yhteinen Jouluhiljentyminen Kiteen seurakuntakeskuksessa perjantaina 17.12.2021 klo 8.00. Sudoku tehtävän 209 ratkaisu. Laskutuslisä 3,20 € , sis. Kättentöitä – uutta ja vanhaa. Koti-Karjala Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin. P. Sivistyskeskus Ahjo, Wärtsilä-sali, Kirkkotie 10. Kahvitarjoilu klo 13.15 alkaen. Tilaushinnat (sis. Juhlapuhe Jouni Martiskin, kunnanvaltuuston pj. Avoinna: Ma–ke 8.30–16.00, to 8.30–15.30. alv., seuraavat rivit 2,60 € , sis. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. lut. käsittely) ja varojen siirron. 12 kk 113,50 € . käsittely) ja valitaan uusi johtokunta. Kesälahti tiistai 14.12.2021 klo 17 ?19 Eväshelmi Oy, Poroniementie 2 B Kitee keskiviikko 15.12.2021 klo 7 ?9 Irman Tupa, Kiteentie 26 Tohmajärvi torstai 16.12.2021 klo 7 ?9 Meijän Kammari, Kirkkotie 14 Rääkkylä perjantai 17.12.2021 klo 7 ?9 Marttakahvio, Kinnulantie 1 Tervetuloa!. Kerromme myös ensi vuoden toimenpiteistä
Hain hienovaraisuutta, mutta myös todellisuutta ja aitoutta. Harvoin saa tehdä tällaisia juttuja. Myös taittoa ja kuvitusta kiitettiin. Se pystyi ripeästi luomaan viestintäja tiedotuskulttuurin, joka tuki poikkeuksellisessa tilanteessa uutismedioiden toimintaa pienistä paikallislehdistä lähtien. Hän tunsi kummatkin haastateltavat entuudestaan, mistä heräsi ajatus, että pariskunnan tarina on sellainen, jonka haluaa nostaa esille. Uutismedian liiton paikallislehtijaosto, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys ja Suomen Paikallismediat Oy jakavat valtakunnallisen Antti-patsaan vuosittain Antin päivänä tunnustuksena yhteisölle tai henkilölle, joka on toiminnallaan edistänyt paikallislehdille tärkeitä arvoja. Juttu oli raadin mielestä koskettava tarina, jossa välittäminen kääntyy surusta huolimatta positiiviseksi elämänasenteeksi. Teho 2000 W. Maakunnan kirjastojen perinteisiä kirjastopalveluja täydentävät verkkokirjasto ja kirjastojen yhteiset modernia lukutaitoa edistävät hankkeet, sanoo paikallislehtikerhon puheenjohtaja Anu Saarelainen. Palkitut jutut julkaistaan Koti-Karjalan tulevissa numeroissa. Molemmat painottavat yhteistyön ja luottamuksen merkitystä toimittajan ja haastateltavien välillä. Toisen kunniamaininnan kisassa sai Suvi Palosaari Pielisjokiseudusta jutulla 50 vuoden veikkausputkessa. Tilanteessa, jossa tietoa kaivattiin, sitä myös saatiin, mainitaan perusteluissa. SUOMEN paikallislehtien myöntämän vuoden 2021 Antti-patsaan sai Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Vaara-kirjastot ovat valtakunnallisestikin mukana edistämässä lukutaitoa. – Pitää antaa aikaa ja tilaa haastateltavalle kertoa tarinansa. Aihe käsitteli viikon mittaista nuorisokurssia, jossa tiimi loksahti kasaan niin tiiviisti, että erotessa kaikki itkivät, Sarkkinen muistelee. suljettu Öljylämmitin Prof 2000 W 9-lamellia Öljylämmitin Prof 2000 W 9-lamellia 49,95 MAKSUTONTA NEUVONTAA alkaville ja toimiville yrityksille Keski-Karjalassa. – Yhdessähän näitä tehdään, joten lopputulos on koko työyhteisön tekemisen summa, Venäläinen jatkaa. Kun näin heidän välisensä kemian, tiesin että jutussa mennään syvälle, Sarkkinen muistelee. – Karsin niin sanottua yliavoimuutta jo kirjoittaessakin, ja oikoluvussa muutamia yksityiskohtia jäi vielä pois, Sarkkinen kuvailee. Halusin juttuun mukaan sairastuneen näkökulman lisäksi puolison kokemukset. ANTTI-PATSAS luovutettiin Vaara-kirjastoille tiistaina Joensuun pääkirjastossa. Kari Sarkkinen voitti koko kisan Sanna ja Ville Kivivuoren yhteistä elämänpolkua käsittelevällä jutulla, Huomasimme, että meillä on paljon yhteistä. Mietin paljon, mitä asioita nostan esille ja millaisin sanoin niistä kerron, Venäläinen taustoittaa. TOIMITTAJAT korostavat onnistumisen takana olevan haastateltavien avoimuus ja tiimityö. Molemmissa on tarjolla tietoa tiedonjanon tyydyttämiseen, ja molemmat ovat tärkeä osa paikallisyhteisön elämää. Itsenäisyyspäivänä ma 6.12. Tunnustus THL:lle tuli paikallislehtien työn tukemisesta poikkeusaikana ajantasaisella ja alueellisella tiedolla. – Halusin, että sydän läikähtää juttua lukiessa. – Kerho haluaa Antti-palkinnolla kiittää maakunnan kirjastoja hyvästä yhteistyöstä paikallislehtien kanssa ja siitä työstä, jota kirjastot tekevät lukutaidon edistämiseksi. Toimittajan on suodatettava saamansa aineisto, ja poimittava siitä olennainen tekstiin. – Koronapandemia on koetellut kriisitiedottamisen taitoja ja rajoja. Antti-patsas annetaan vuosittain taholle, joka tekee hyvää yhteistyöstä paikallislehtien kanssa ja joka jakaa samanlaisia arvoja paikallislehtikentän kanssa. – Paikallinen media on merkityksellinen pandemiauutisoinnissa, koska tällaiset uutiset on tärkeää lukea omasta lähimediasta, ei vain valtakunnan mediasta. Mervi Venäläisen henkilöhaastattelu Vielä ei ole itkun aika Petri ja Tiina Uosukaisesta kertoo kuinka parantumaton ALS-sairaus on vaikuttanut pariskunnan elämään. Kilpailuraadissa toimivat tänä vuonna toimittaja ja viestintäyrittäjä Keimo Lehtiniemi sekä toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen. Rajauksen jälkeen ilmeet ja puolisoiden välinen lämpö tuli paremmin esille, Venäläinen viittaa Viivi Klemm-Gröhniin, joka taittoi molemmat kilpailujutut. Aikaa meni tavallista enemmän ja muistiinpanoista joutui karsimaan paljon. Savikontie 21, Kitee • kunnossapito, sähkö ja mekaaninen • automaatioja asennustyöt • sähkötyöt • aurinkosähköjärjestelmät, • sähkötyöt • antennityöt • aurinkosähköjärjestelmät • sähköautojen latausasemat Savikontie 21, Kitee • kunnossapito, sähkö ja mekaaninen • automaatioja asennustyöt • sähkötyöt • aurinkosähköjärjestelmät, Savikontie 21, Kitee • kunnossapito, sähkö ja mekaaninen • automaatioja asennustyöt • sähkötyöt • aurinkosähköjärjestelmät, Savikontie 21, Kitee • kunnossapito, sähkö ja mekaaninen • automaatioja asennustyöt • sähkötyöt • aurinkosähköjärjestelmät, www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Palkinnon ottivat vastaan Joensuun seutukirjaston kirjastopalvelujohtaja Suvi Pirnes-Toivanen ja Ilomantsin kirjastonjohtaja Pia Viitala. – Visio jutusta sivulle taitettuna oli jo olemassa keikasta sopiessa. THL:lle lankesi iso vastuu nopean, ajantasaisen ja oikean tiedon välittäjänä. Urani aikana olen tehnyt kaksi tunnejuttua; tämän nyt voittaneen ja vuonna 1991 sain tallennettua huikean yhteenkuuluvaisuuden tunteen Kirjatyöntekijäin liiton lehteen. Jutusta on myös tultava haastateltavan näköinen, Sarkkinen korostaa. Jutun kuvituksessa on vahva tunnelataus puolisoiden välillä, mikä tuntuu myös tekstissä. – Taittajamme Viivi rajasi kuvaa paljon tiukemmaksi alkuperäisestä, jossa pariskunnan koiratkin näkyivät. – Toimittajan työ on pitkälti ihmisten kohtaamista, ja siinä on oltava mukana omana persoonana. Onni voi löytyä, vaikka olisi miten surkeaa ja mustaa tahansa, Venäläinen arvottaa. Ota yhteyttä! 050 502 0367 • keti@keti.fi • www.keti.fi Kari Sarkkinen Pohjois-Karjalan paikallislehtikerho on antanut vuoden 2021 Maakunta-Antin kirjastokimppa Vaara-kirjastoille eli yhteisesti maakunnan kaikille kirjastoille. IDEAN haastatteluun Sarkkinen sai kesälomallaan ollessaan Kivivuorien konsertissa Tohmajärvellä, jossa heidän tarinaansa sivuttiin rakkausrunojen ja musiikin lomassa. Juttu sai ilmestyessään paljon palautetta, ja se koettiin koskettavaksi, Venäläinen kuvailee. Haastatteluhetkellä Kivivuorien häihin oli kolme päivää aikaa; rakkaus leijui ilmassa ja tunteiden vuoristorata oli läsnä hetkessä. Vaarakirjastojen osalta paikallislehtikerho näkee, että kirjastot ja paikallislehdet tekevät molemmat työtä lukutaidon ja lukuharrastuksen edistämiseksi. ”Kohtaaminen tärkeintä toimittajan työssä” 2021 1 Paikallislehtikilpailun # Voittaja # Kunniamaininnan saaja Mervi Venäläinen ja Kari Sarkkinen toivat Koti-Karjalaan kaksoisvoiton Pohjois-Karjalan paikallislehtikerhon juttukilpailussa.. Jutussa kuvaillaan, kuinka työ musiikin parissa yhdisti kahden nuorena leskeksi jääneen elämänurat avioliitoksi. Kirjastojen vapaaehtoisessa yhteistoiminnassa eli Vaara-kirjastoissa ovat mukana Pohjois-Karjalan kaikki 31 kirjastoa ja seitsemän kirjastoautoa Valtimolta Kesälahdelle ja Heinävedeltä Ilomantsiin. Paikallislehtien Antti-palkinto Vaara-kirjastoille KESKI-KARJALA Päivi Lievonen Koti-Karjalan toimittajat saivat kaksoisvoiton Pohjois-Karjalan paikallislehtikerhon positiivinen juttu-kilpailussa. Takuuaika 24 kk. – Toivon, että haastatteluhetki antoi voimia myös heille, kun asioita käytiin läpi. Kiitosta saa myös se, että vaikka haastateltavat ovat olleet hyvin avoimia, jutusta ei jää kiusallinen tai hämmentynyt olo. – Koen merkitykselliseksi sen, että omalla työlläni voin tuoda esille paikallisten ihmisten tarinoita ja sitä, että ollaan kiitollisia tästä hetkestä. Antti-palkinto on saanut nimensä ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä julkaisseelta Antti Lizeliukselta. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kiitti Anttipatsasta vastaanottaessaan, että paikallismedia on tehnyt hyvää työtä koko korona-ajan. Venäläinen kiittää haastateltavia avoimuudesta, ja myöntää liikuttuneensa useampaan kertaan. Kirjastokimppa on mukana ItäSuomen kirjastojen Lukutaito kuuluu kaikille -hankkeessa, joka puolestaan on ollut mukana laatimassa kansallista lukutaitostrategiaa, joka julkistettiin pari viikkoa sitten. Monta kertaa nousi pala kurkkuun, ja keikka herätti tosi paljon tunteita ja ajatuksia. VENÄLÄINEN työskenteli ennen toimittajan uraansa sairaanhoitajana, mikä auttoi rankan juttuaiheen käsittelyssä. Sekä Sarkkinen että Venäläinen vuorottelevat Koti-Karjalan toimitussihteerinä, joten myös visuaalisen ilmeen sommittelu on heille arkipäivää. Lähikirjastot ovat meille kaikille tärkeitä. Säädettävä termostaatti. Palkintoraadin mukaan juttu oli aito, vahva ja koskettava tarina ja rohkea avautuminen haastateltavalta. Sarkkinen koki suurimmaksi haasteeksi kirjoittaessaan sen, kuinka saisi välitettyä haastattelun tunnelman lukijoille. – Tämä oli yllätys, ja iloinen sellainen, vaikka toki tiedämme, että me molemmat – sekä paikallislehdet että kirjastot – teemme työtä lukemisen edistämisen ja paikallisyhteisön eteen, PirnesToivanen sanoo. Vaikeaa aihetta on käsitelty taitavasti haastateltavien ehdoilla ja heitä kunnioittaen. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com KITEE Hurri Ky KITEE Energiaa säästävä ja turvallinen lisälämmitin, jota on helppo siirtää pyörien avulla. Kuva ja otsikko toimivat raadin mukaan hyvin. Tiesin jutun rakentuvan lohtuiltamien ympärille, joissa käsiteltiin surua ja kriisien kohtaamista