www.kupiainen.net
Kiteentie 6, Kitee, puh. Ajatuksena on
juhlistaa viikkoa kiteeläisen
taustan ja täältä juurista tulevan musiikin juhlimisena.
Täältä on ponnistettu ja muutkin voivat ponnistaa.
Musiikki-iltatori
Osana Nightwish-viikkoa järjestetään perjantaina 11.7. Toritapahtumaan tulee Nightwish-fanien
lisäksi esiintymään ?Kitee All
Stars?, johon kuuluu joukko
erinomaisia kiteeläislähtöisiä
Kiteen Pallo -90 ja SuperJymy ovat yhdessä päättäneet
purkaa määräaikaisen seurasiirron koskien Saku Hakkaraista.
SuperJymy vuokrasi viime
syksynä Hakkaraisen Kiteelle
kauden 2014 kattavalla sopimuksella. koko kansan toritapahtuma Ki-
Nightwish-fanit järjestävät monta konserttia. Nightwish viikko
huipentui tietenkin suosikkibändin tapaamiseen Ilosaarirokin yhteydessä.
. tykkäämiset, lukijoiden kommentit) on ollut tähän
mennessä yli 1 700 000 kpl.
Viikon aikana pidettiin taidenäyttely ympäri maailmaa
olevien Nightwish-fanien tekemistä tauluista ja saksalaisen taiteilijan ja Nightwish-
Vuoden 2013 Nightwish-viikon osallistujat Kuva: Martti Rosendahl
fanin Katharina Benkwitchin näyttely lukion aulassa
oli suosittu. 8?21, la 8?18, su 12?18
petri.kupiainen@k-supermarket.. Lapsille on omaa
ohjelmaa sekä lastenmusiikkia, jota esittää Anni Sarasti.
Kansanmusiikkipuolesta huolehtii Anniina Luukkainen.
. Olemme saaneet koottua yhteistyöverkoston, joka
mahdollistaa toritapahtuman
järjestämisen, Eeva Nygren
iloitsee.
. Musiikkiryhmään valikoituu vain lahjakkaimmat
nuoret ympäri maailmaa, sillä
Plamen on aloittanut jo syyskuussa 2013 valitsemaan hänelle lähetetyistä demoista
parhaimpia.
. Koti-Karjala
Palveluksessasi
taksiihanus.?
0400 741 078
Lauantai 31.5.2014
N:o 43
Irtonumero 1,30 ?
55. tapahtumalle sekä
sen nimelle. Nightwish-yhtye ei ole
mukana tapahtuman järjestelyissä, mutta on antanut ?siunauksensa. Osallistujat jaetaan kolmeen ryhmään; musiikki, taide ja media. Kaikki osallistujat opiskelevat lisäksi suomen kieltä ja kulttuuria, josta he ovat
hyvin kiinnostuneita.
f
Hakkaraisen
sopimus
puretaan
Latz
KISSANRUOKAMONIPAKKAUKSET
A.Le Coq
PREMIUM
23
kpl
600 g (5,48 kg)
-26%
kpl
Lisätietoa verkosta!
Valio
Oivariini
1 kg (5,89 kg)
89
1
00
3
Taval l i sta parempi Ruok ak auppa
KUPIAINEN
Etu K-Plussa-kortilla
ilman korttia 3,39 /pkt (6,78 kg)
150 g (2,22 kg)
pl
Yksittäin 0,39/kpl
Ilman korttia 7,99 /kpl (7,99 kg)
89
Lavalla ??Saiderimiehet Newgrass??
-bluegrass-, newgrass-,
countrycovereita!
-41%
400 g (4,98 kg)
Arla Natura
kermajuusto
Etu K-Plussa-kortilla
pkt
Jyrki-siiderien
esittely & Highlanderhampurilaisen ensi-ilta!
1
-14%
99
Arla
Perinteinen
jogurtti
Ilman korttia 2,85 /rs (7,13 kg)
Fazer MAALAISJÄTTIPATONKI
1
perjantaina 6.6. vuosikerta
Pudotimme yli 3000 tuotteen hintaa
Porsaan
KASSLERLEIKE
5
35
2
49
Etu K-Plussa-kortilla
kpl
ilman korttia 2,75 /kpl
(6,71 kg)
JÄÄSALAATTIPUSSI
Suomi
100 g (8,90 kg)
0
pss
Hinnat voimassa ma?ke 2.?4.6., ellei toisin mainita.
Vapaa pääsy!
Ovet avautuvat kello 19.
-30%
Etu K-Plussa-kortilla
5
Etu K-Plussa-kortilla
Kiteentie 6
(Kauppakeskus
Kupiainen), Kitee
4,5 %, 0,33 l tlk
24-pack (2,57 l)
sis. Saku Hakkarainen
ei pelaa Kiteen kokoonpanossa huomenna Vimpelissä.
Sopimuksen purku on tehty yhteisymmärryksessä molempien seurojen sekä Saku
Hakkaraisen kanssa
muusikkoja, kuten Niina Sallinen, Jesse Ojajärvi, Joonas
Tuuri, Timo Timonen ja Matti Leinonen. kello 20
HK
SIKA-NAUTA
JAUHELIHA
rasia
kpl
JYRKI-KLUBI!
Rajoitus
2 pkt/talous
-40%
kpl
99
Omista uuneista
410 g (5,73 kg)
500 g (3,98 kg)
Ilman korttia 2,49 /kpl
pl (6,23?7,78
(6,23 7,78 kg)
kg
Kokonainen
BROILERI
320?400 g
(3,73?4,66 kg)
Rajoitus: 5 kpl/talous
49
90
Grillistä
Kulta Katriina
KAHVI
1
maustettu ja
maustamaton
7
Atria
HIILLOS
www.k-supermarket.?
Herkkutorilta
teen keskustassa. Toritapahtuman organisoinnista ja toripöytien myynnistä vastaa Kiteen Seudun
Matkakolmio ja Kiteen kaupunki on mukana yhteistyössä
kumppanuussopimuksella.
. Opiston opettaja Plamen
Dimov kokosi joukon lahjakkaita nuoria Nightwish-faneja
tutustumaan bändin kotikaupunkiin ja pitämään yhdessä
hyväntekeväisyyskonsertin
?Tribute-Nightwish -against
racism, bullying and rapes?.
Osallistujia oli yhteensä 17.
Heitä saapui Bulgariasta, Saksasta, Englannista, Israelista,
Romaniasta, Ruotsista, Venäjältä ja Suomesta, joukossa todella lupaavia artisteja.
Osa osallistujista kuului
mediaryhmään, joka kirjoitti juttuja tapahtumasta ja ylläpiti internet-sivujen lisäksi ryhmän Facebook-sivua
(NightwishDaysInKitee), jonka kautta erilaisia aktiviteetteja (mm. Kuva: Martti Rosendahl. Kysymys on Kiteen kaupungin, Pohjois-Karjalan ja
Suomen imagosta maailman
kartalla, kulttuurin edistämisestä ja nuorten hyvinvoinnista, Plamen Dimov kertoo
Myös muut kiteeläiset uskovat Nightwish-viikon mahdollisuuksiin, sillä Kiteen
kansanopisto sai Nightwishviikon konseptin kehittämi-
seen hanketukea Leader-yhdistykseltä Jetinan kautta. Kiteen kaupunki, paikalliset yritykset ja yhdistykset ovat lisäksi tukemassa toimintaa.
Kesän 2014
tapahtumat
Kesällä 2014 Nightwish-viikko järjestetään heinäkuun toisella viikolla. Suunnitelmissa on vakiinnuttaa Nigthwish-viikko vuotuiseksi kulttuuritapahtumaksi, jonne kutsumme taitavia
nuoria soittajia ympäri maailmaa. info 0400 133 807
MAAKUNNAN
VUODEN 2013
YRITTÄJÄ
Nightwish viikko järjestetään jälleen
Kiteen Evankelinen
Kansanopisto järjestää
heinäkuussa Nightwishviikon viime vuotta laajemmassa mittakaavassa.
Mukaan ohjelmaan tulee
myös kaikille avoin musiikki-iltatori.
Kansanopisto järjesti viime
heinäkuussa muutaman paikallisen sponsorin tuella ainutlaatuisen nuorisotapahtuman. Tällä hetkellä
ilmoittautuneita on noin 40 ja
mukana on osallistujia myös
todella kaukaa, kuten Kanadasta ja Australiasta.
. pantin 3,60
-17%
rasia
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman korttia 3,99 /kpl (6,65 kg)
12 x 100 g (3,13 kg)
7
50
2
99
kpl
3
29
Voimassa 5.5.?31.8.
kpl
Yksittäin 3,99/kpl.
Palvelemme: ark. Musiikkiryhmä
järjestää kolme konserttia Kiteellä, taideryhmä pitää taidenäyttelyn ja mediaryhmä
huolehtii viikon julkisuudesta ja opiskelee valokuvausta
ja nettisivujen tekoa, opiston
apulaisrehtori Eeva Nygren
kuvailee.
Odotammekin innolla maaorjuutta takaisin.
Aladár Bayer
Aatteellisesti puhdas
vai puutteellisesti ahdas
Serkkulan kunnantalon
tärkeimmässä hermokeskuksessa, valtuuston kokoushuoneessa oli nuupahtanut tunnelma. Oma äitini oli hoidettavana pari päivää kyseisessä
paikassa ja ehti siinä ajassa
saada makuuhaavat ja meni
nielemiskyky kokonaan tuon
parin päivän aikana. Valtuuston kokous oli kestänyt jo reilusti yli tavanomaisissa työehtosopimuksissa mainitun työpäivän pituuden. Muutama kannatuspuheenvuorokin kuultiin lähinnä henkilöiltä, joiden sukulaiset
eivät olleet saaneet kunnan virkaa tai tointa yrityksistä huolimatta. Eräässä naapurimaassa kun on selvästikin siirrytty demokratian seuraavaan asteeseen, suoraan keisarinvaltaan. Sovittamaton
riitahan siitä syntyi. Parantakaa siis myös
asiakaspalvelua ja ystävällisyyttä omaisia ja vanhuksia
kohtaan..Jos ymmärrätte niin
olemme huolissamme omasta rakkaasta mummosta. Välipäätöksessään oikeusasiamies on
pyytänyt paikallista poliisia etsimään karannutta
mopoa ja tutkimaan, onko kunnantalolla kulisseja
ja niiden takana konnankoukkuja. Vahingossa oli kuitenkin lipsahtanut samoin
numeroin läpi päätös siitä, että tiistaiöisin klo 0203 päivystyksen ovet ovat
kiinni. Miten
ihmeessä olette onnistuneet
noissa asioissa parissa päivässä?. Lopullista päätöstä odotellaan tulevaksi
ennen seuraavia kunnallisvaaleja.. Tiedän, että nokkosesta
saisi ruokaa ja asia kiinnostaakin, mutta ei vain ole tullut otettua asiakseen hankkia
tarpeeksi tietoa, Kaisa Reponen tuumii.
. Hävetkää...saati se ettei ole kykenevä enää itse syömään.
Onko teillä kenties liian
pitkät kahvi-ja juoru tauot
jos ei ole aikaa hoitaa omaan
työnkuvaan kuuluvia tehtäviä.
Tiedän myös että välillä on
kiirettä vuodeosastoilla mutta
tuo on pöyristyttävää että vanhus palaa omaan hoitokotiin-
sa takaisin teiltä huonomassa
kunnossa. Lopulta
äänestettiin ja neiti Kalkkunan esitys hävisi selvin
numeroin. Hoitokodissa ollut pitkän aikaan jo eikä ole koskaan tullut makuuhaavoja saati sitä että ei osaisi
enää syödä/niellä itse. Kerrottiin monta karmeaa susitarinaa. Mikä olisi silloin äänestysprosentti?
Varsinkin syrjäseutujen ihmisten on tärkeää saada edustajansa Brysseliin. Kirjuri
oli heidän mielestään lykännyt h-kirjaimen jokaiseen susi-sanaan. KeskiKarjalassa 70 prosenttia äänioikeutetuista
kansalaisista ei äänestänyt eurovaaleissa.
Nämä haamut eivät ole vammautuneita,
syyntakeettomia eivätkä myöskään asu mahdottoman erämaataipaleen takana. Hän oli biologian maisteri, joka oli päättänyt aloittaa uuden elämän sähköttömässä ja
kantoveden varassa olevassa mökissä. Eikä
ole varmaan ainoa kuka on tylyä kohtelua saanut tavalla tai
toisella teiltä.
VIHAINEN
SUKULAINEN
(ENKÄ OLE AINOA ASIASTA SUIVAANTUNUT SUKULAINEN.)
hyke ja Pohjoinen ulottuvuus, Die Nördliche
Dimension, jotta Angelakin ymmärtää.
Ymmärrän kyllä epä-äänestäjiä ja EUskeptikkojakin, sillä eihän rahan lapioiminen
sinisilmäisesti maailmalle ole järkevää, jos
pitää punasilmäisesti tapella, että saa edes
osan takaisin. Viikon jokaisesta
päivästä ja vuorokauden
jokaisesta tunnista oli jouduttu äänestämään erikseen. Olen kyllä lukenut ja huomannut, että villivihannekset
ovat nyt pinnalla, espoolainen
Essi Ruotsalainen kertoo.
Koppiin vai ei?
Maailman turhin kysymys
kuuluu: Onko äänestäminen
oikeus vai velvollisuus. Pakurikääpää käytän ja
muutkin luonnon ruoka-ainekset kiinnostaa. Joku
väitti totena, että stadin
murteessa susia sanotaan sushiksi. Kantelussa pyydettiin oikeusasiamiestä tutkimaan,
onko kunnanhallitukselta
karannut mopo käsistä ja
virittelevätkö virkamiehet
kulissien takana konnankoukkuja. Muissa asioissa valtuuston nuorin
jäsen, junan tuoma LyytiSiviä Kalkkuna pyysi puheenvuoroa. Kirjuri oli tarkkana,
mutta antoi asian olla.
Onpahan pöytäkirjan tarkastajilla pähkäilemistä,
hän tuumi.
Porukka alkoi jo luulla,
että pohtuutunti on ohi,
mutta erehtyi. Kysyimme onko villiherkkujen käyttö yleistynyt jo kotikeittiöihin.
. Johtaisiko
se tilanteeseen, jossa kansanäänestyksessä
äänestettäisiin äänestämispakkoa vastaan
tai sen puolesta. Nyt on
vain kyseessä vanerikoppi.
Pelkäävätkö kotiin jättäytyneet, äänivaltaiset Keski-Karjalan asukkaat, että Brysselin
sokkeloissa tehdään toisin kuin täällä koti-
maassa ensin on kerrottu. Niin
ja vielä huippuna päälle että
kysyttiin, että olisiko hoitajalla aikaa keskustella mummosta, niin vastattiin tylysti että ei
ole.. Valtuusto oli käynyt läpi lääkäripäivystyksen uusia järjestelyjä. Unionin kanssa on kyseessä
samanlainen rakkaussuhde kuin valtion ja
kunnan välillä: ?Nyt teet niinkuin sanotaan
tai et saa omiasi takaisin!?
Pitää äänestää vielä, kun se on mahdollista. ?Muuten
vaan ei viitsi, kun ei siellä mikään muutu.?
No ei varmasti muutu, kun ei viitsi! Se on
sama homma siivoamisen kanssa: se ensimmäinen ponnistus kohti pölynimuria. Neiti Kalkkuna oli syntyperäinen helsinkiläinen ja valtuuston
ensimmäinen vihreä valtuutettu. Kirjuri
taas väitti, että Lyyti-Siviä
oli puhunut nimenomaan
sushista. Ja, onhan
koko Suomi yhtä syrjäseutua, vaikkapa Berliinistä katsoen. Monenmoiset hankerahat ja tuet ovat meille elintärkeitä;
niitähän meille syrjäsuomalaisille aina tarjotaan, jos vain ottaa älyäisimme. Teidän pääsääntöinen työ pitäisi olla vanhuksista huolehtiminen ja heidän
mahdollinen tervehtyminen ei
tarkoitus ole aiheuttaa toiselle
lisää kipua ja tuskaa.
Koettakaahan hoitaa työnne ja opetelkaa pitämään vanhuksista parempaa huolta. Mutta ei siinä
vielä kaikki.
Pöytäkirjan tarkastajat huomauttivat kirjuria
kirjoitusvirheestä. Tyttöni on ollut töissä muualla
päin suomea vuodeosastolla
ja tietää mistä puhuu. Tällä kertaa Lyyti-Siviä vaati,
että Serkkulaan oli saatava sushia. On teillä mahtavat työntekijät...Kyllä omaisia pitäisi sen verran kunnioittaa että
heille kerrotaan hoidettavasta vanhuksesta jos teiltä kysytään...eihän omaiset siellä
silloin voi olla kun teillä olisi aikaa. Jos
on liian rankkaa, eikä mielenkiintoa kyseiseen ammattiin
löydy, niin sit olis varmaan
syytä vaihtaa työpaikkaa. Käytän kaupasta ostettuja ja kasvatettuja yrttejä.
. Kieltämättä itsekin olen taipuvainen luulosairauteen, mutta
pienin jäynä, jonka voin tehdä, on äänestää
jotakuta, joka ajattelee edes hieman samaan
suuntaan kuin itsekin ajattelen.
Entäpäs, jos ehdotettaisiin sakkoja ja kuritushuonetta äänestämättömyydestä. Äänestyksen tulos
oli laidasta pitäen 18 -17
läpi vuorokauden toimivan päivystyksen suuntaan. Kunnanhallitus päätti äänin 5 - 4,
että pöytäkirjantarkastajat
ovat oikeassa ja nyt kiista
on edennyt Korkeimpaan
hallinto-oikeuteen saakka. Onneksi olemme keksineet
tuolle hirveälle syrjäseutu-sanalle hienoja
kiertoilmaisuja: reuna-alue, subarktinen vyö-
Pokentie 8, 82500 KITEE
Puhelin: 040 684 8411
toimitus@kotikarjala.?
Olisi vähän
kommentoitavaa
Kesälahden
terveyskeskuksen
vuodeosastosta
Sain ikävän viestin siskoltani. Aktivoisiko se ihmiset ajattelemaan. Sen verran täytyy olla aikaa että ehtii
välillä kääntämään vanhuksia,
jos ei vanhus siihen itse pysty,
jottei tulisi kipeitä makuuhaavoja. Keskustelun viesti
oli yksiselitteinen: susia
on tarpeeksi ja tappaa nekin pitäisi. Sieltä arveltiin, että
päätös voi tulla jo 2 - 3
vuoden kuluttua.
Oman sivujuonteensa
toi se, että kunnanhallituksen laillisuusvalvojana
esiintyvä jäsen oli tehnyt
kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Valtuustoon
hän oli päässyt huikealla äänimäärällä vakuutettuaan, että hänellä ei
taatusti ole yhtään sukulaista kunnan töissä, eikä
tule! Ensimmäisessä kokouksessa neiti Kalkkuna onnistui hankkimaan
heti suuren joukon vihamiehiä vaatimalla, että
Serkkulan kaikessa päätöksenteossa oli otettava
käyttöön subsidiariteettiperiaate. Voi kertoa lapsenlapsilleen, että ?meillä
oli vielä silloin äänioikeus?. Mieluisin
oli löytynyt juuri Serkkulan kunnasta. Kyllä jotkut vaan voivat. Muistan villivihanneksista
vain sen, kuinka lapsena nokkonen poltteli kinttuja, nauraa vantaalainen Pekka Asikainen.
. Ei vain tule aina mieleen, että niitä voisi
kerätäkin.
. Kalkkuna yritti
huutaa väliin, että sushia,
sushia, mutta se oli kuin
nakkaisi bensaa liekkeihin. Koti-Karjala
2
Lauantai 31.5.2014
Vieraat
villivihannekset
Villiyrtit ja -vihannekset ovat juuri nyt parhaimmillaan ja suurinta
muotia ruokamaailmassa. Jos jokaisella täysikäisellä on ihan talon puolesta oikeus äänestää ja vaikuttaa laillisin keinoin oman elinpiirinsä asioihin,
voiko tilaisuuden mitenkään jättää käyttämättä. Kerrostalossa asuessa ei ole
oikein paikkoja, mistä voisi
kertätä mitään. Valtuuston varttuneimmat tutkijat vastustivat periaatteessa nuoren kaupunkilaistytön esitystä ja nolasivat itsensä,
kun tämä kertoi, että se
tarkoittaa läheisyysperiaatetta eli päätöksenteon tuomista mahdollisimman lähelle ihmistä. Ja siitähän häly nousi! Tilanne oli kuin
kasarmin käytävällä viisi
sekuntia sen jälkeen kun
oli karjaistu maaginen sana: hälytys.
Puheenjohtaja oli läkähtyä puheenvuoropyyntöihin. Ei tule kyllä käytettyä villivihanneksia.
. Taitaa jäädä saunavastaan vihreiden luonnonantimien käyttö meillä.
Pasi Hartikainen muistelee
maistaneensa nokkosesta tehtyä ruokaa, mutta siitäkin on
kulunut jo tovi.
. Miltä itsestä tuntuisi, jos
olisi kipeät haavat, etkä pystyisi siitä puhumaan. Eihän tarkoituksena ole
saattaa vanhusta huonompaan
kuntoon, missä hän on teille
tullut hoidettavaksi.
Tiedän myös sen miten tylysti vanhuksia joskus kohdellaan vuodeosastoilla
Tänä aikana niin täällä
Kiteellä kuin muuallakin oppilaitoksissa on eletty jatkuvan muutoksen ja kehittämisen aikaa.
. Yksi näistä avaintaidoista on vuorovaikutus ja
yhteistyö.
. Omaa toimintamme
tehokkuutta ja onnistumista
mittaamme ulkopuolisen arvioitsijan toimesta aika-ajoin
tulosanalyysillä ja kilpailukykyarvioinnilla, Parkkonen
kertoi.
Lähihoitaja: Toivanen
Elisa, Kitee, Ammatillinen
+ yo; Varis Pauliina, Kitee
Merkonomi: Juvonen Jena,
Tohmajärvi, Kamppuri Ville, Rääkkylä, Karjalainen
Johanna, Kitee, Mikonsaari Iida-Julia, Kitee, Partanen
Iina-Maija, Kitee.
ICT-asentaja: Ihanus Eetu, Kitee.
Koneistaja: Aimasmäki
Tero, Kitee.
Putkiasentaja: Rahunen
Jere, Kitee.
Puuseppä: Vaittinen Antti, Kitee.
Talonrakentaja: Pellya
Yury, Kitee.
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Kitee/Automaatioasentaja: Närhi Otto, Kitee,
Tiainen Tuomas, Kitee, Tuhkanen Petri, Kitee, Ammatillinen + yo.
Eläintenhoitaja: Tarkkonen Paula, Tohmajärvi.
Kokki: Karvinen Roosa,
Kitee, Korsikko Veera, Kitee,
Nenonen Katarina, Kitee.
Levyseppähitsaaja: Haapala Kalle, Tohmajärvi, Hakkarainen Joni, Kitee, Harti-
kainen Vesa, Kitee, Pakarinen
Juha-Matti, Kitee, Romppanen Joni, Kitee, Varonen Ville, Tohmajärvi.
Lähihoitaja: Avedeniy
Olga, Kitee, Hirvonen Verna,
Kitee, Kamova Daria, Tohmajärvi, Ketolainen Birgitta,
Kitee, Kolehmainen Tanja,
Tohmajärvi, Matikainen Jonna, Kitee, Matikainen Tanja, Kitee, Tarkkonen Armi,
Kitee.
Merkonomi: Hirvonen
Mari, Rääkkylä, Hyvönen
Annika, Kitee, Laatikainen
Satu, Tohmajärvi, Mononen
Reetta, Kitee, Nenonen Laura, Tohmajärvi, Pölönen Elli,
Tohmajärvi, Ruokolainen Sami, Kitee, Saavalainen Antti,
Kitee, Silvennoinen Asta, Kitee, Toivanen Roosa, Kitee,
Toivanen Santeri, Kitee, Varonen Milla, Tohmajärvi.
Sisustaja: Hirvonen Katriina, Rääkkylä, Hirvonen
Susanna, Kitee, Koistinen
Marko, Kitee, Silvennoinen
Heidi, Kitee.
Talonrakentaja: Hurskainen Tatu, Kitee, Juvonen
Antti, Kitee, Konttinen Tero,
Kitee, Pirhonen Janne, Kitee,
Aki Parkkonen on toiminut
myös koulutuskuntayhtymän
poliittisena päättäjänä.
. Nelisen
vuotta sitten saimme Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon -todistukset emäntäni kanssa.
. työharjoittelut jatkossa tapahtuvat,
Parkkonen kertoi.
Tuomo Flinkman
Pulkkinen Sami, Kitee, Rouvinen Tomi, Kitee, Tanninen
Sami, Kitee, Timonen OlliPekka, Kitee.
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Lieksa/ Datanomi:
Sushkov Oleg, Tohmajärvi.
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu/ Kuva-artesaani: Alenius Mikko, Kitee.
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimo/ Metsäkoneenkuljettaja: Lievonen
Sauli, Tohmajärvi, Purmonen Eetu, Kitee, Vuorjoki,
Mikael, Kitee.. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä on saanut
useita kansallisia tunnustuksia ja laatupalkintoja tekemästään työstä. Täältä Koivikolta maatalouden oppimisympäristö ei katoa mihinkään vaan
ennemminkin nykyaikaistuu
esimerkiksi uuden tuotantorakennuksen myötä, jossa
työssäoppimiset ym. Sekä tietopohja
että kokemuspohja nuorena
miehenä moniin asioihin laajeni. Nykyaikana maatila on
yritys muiden yritysten jou-
Keski-Karjalan ammattiin valmistuneet
Tänä keväänä on Pohjois-Karjalan ammattiopistosta valmistunut
ammattiin 65 keskikarjalaista opiskelijaa.
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu palvelut/
Datanomi: Revkov Ivan,
Kitee.
Kosmetologi: Hiltunen
Piia, Kitee.
Leipuri-kondiittori: Murtonen Jere, Tohmajärvi.
kossa. Olemme osallistuneet useisiin lyhyisiin
koulutuksiin, mutta myös pidempiä opintokokonaisuuksia
olemme suorittaneet. Koulutuksella on ollut
suuri vaikutus yrityksen kehittämisessä. Olette opiskelleet
ammatillisen perustutkinnon ja valmistuneet
alanne ammattilaisiksi.
Olette uuden elämänvaiheen kynnyksellä, siirtymässä työelämään, mainitsi Pohjois-Karjalan
Ammattiopisto Kiteen
rehtori Jaana Homanen
juuri valmistuneille 120
yhdeksän eri koulutushaaran oppilaalle keskiviikkona Koivikolla.
Jaana Homanen kysyikin,
millaisista taidoista on hyötyä työelämään ja työyhteisön
jäseneksi siirtyessä?
. Kuntayhtymän talous on kunnossa, se on vaatinut jatkuvaa talouden tarkkaa seurantaa ja puuttumista
rakenteisiin.
. Olemme noudattaneet elinikäisen oppimisen strategiaa omassa yrityksessämme. Maatilateknikon ensimmäisen vuoden kesäharjoit-
Oppilaiden puolesta puheenvuoron käytti kaksoistutkinnon
suorittanut Petri Tuhkanen, joka heti juhlan jälkeen matkasi
pääsykokeisiin Lappeenrannan
teknilliseen yliopistoon. Paikat ovat olleet näköalapaikkoja maakunnalliseen ammatilliseen opetukseen. Elinikäisen oppimisen avaintaidoilla
tarkoitetaan osaamista, jota
tarvitaan jatkuvassa oppimisessa, tulevaisuuden ja uusien
tilanteiden haltuunotossa sekä
työelämän muuttuvissa olosuhteissa selviytymisessä.
. Meidän yritykselle on
luotu visio ja strategia, millä tavoitteisiin pyritään. Nämä helpottavat johtamista ja
tekemistä.
. Hakekaa aktiivisesti ja
rohkeasti työtä sekä kouluttautukaa myös jatkossa. Keskustelussa tulee esille varmasti
monenlaisia näkökulmia.
. Uskon, että olette nopeasti tilanteessa, jossa uutena
työntekijänä ja ammattiin valmistuneena keskustelette työkavereiden kanssa esimerkik-
Hyviä
näköalapaikkoja
Kiteen ammattiopistosta valmistui tänä keväänä 120 nuorta eri ammattiin aloille. Vuorovaikutus ja yhteistyö avaintaitona kuvattuna
merkitsee esimerkiksi sitä,
että osaatte toimia tilanteen
vaatimalla tavalla erilaisissa
vuorovaikutustilanteissa sekä
ilmaista erilaisia näkökantoja
selkeästi, rakentavasti ja luottamusta herättäen.
. Tällä hetkellä tuotamme maitoa
noin 350 000 litraa, vähän yli
10 000 litran keskituotoksella.
Samassa suhteessa on kasvanut tilan liikevaihto.
. Tähän haluan teitä hyvät valmistuvat kannustaa:
olkaa aktiivisia, osallistukaa
työyhteisön kehittämiseen,
keskustelkaa ja kuunnelkaa,
suunnatkaa ajatukset ja keskustelut tulevaisuuteen, jossa luotte mahdollisuuksia niin
työn kehittämiselle kuin työn
tekemisen mahdollisuuksille,
unohtamatta ammattitaitonne
kehittämistä.
. On jouduttu tekemään
myös kipeitä päätöksiä, joilla on turvattu toiminnan jatkuminen, kehittyminen ja kilpailukyky.
. Joukossa oli viisi kaksoistutkinnon suorittanutta.
Juhlapuheen piti Koivikolla omat opintonsa viimeistellyt maanviljelijä Aki Parkkonen, kuvassa toinen vasemmalta.
si työmenetelmistä. Lauantaina on vuorossa ylioppilasjuhlat Kiteellä.
telun tein Parikkalan maatalousoppilaitoksen maatilalla
ja toisen vuoden koko kesän
kestävän maatilaharjoittelun
täällä Koivikon koulutilalla
vuonna 1985.
. Teoriaopetus nykymuodossaan
loppuu täällä ja toimintaa ollaan keskittämässä Savikolle. Välillä on pysähdyttävä ja arvioitava ja mitattava
omaa onnistumista ja tarvittaessa tehtävä korjaavia liikkeitä. Kun toimitte työyhteisön
jäsenenä, olette vuorovaikutuksessa työyhteisön jäsenten
kanssa. Oppimisen tiellä reittejä riittää!
Kokemuksia
opiskelusta ja
työelämästä
Päätöstapahtuman juhlapuhuja, maanviljelijä Aki Parkkonen nosti esille omia kokemuksia, opiskelusta, yrittämisestä ja luottamushenkilönä
toimimisesta koulutusorganisaatiossa.
dokseen, joka toteutui vuonna 1999.
. Elinikäisen oppimisen
avaintaidot kuvastavat yksilön kykyä selviytyä erilaisista
tilanteista. Vuorovaikutus edellyttää aina vähintään kahta
osapuolta, jotka pyrkivät sovittamaan yhteen omia näkökulmia ja edistämään yhteisiä
tavoitteita työyhteisössä.
. Nyt suuret muutokset
tapahtuvat Koivikolla. Koulutus vastasi näihin
odotuksiin. Yrityksen johtamisessa
kouluttautumisen ohessa on
tärkeää tulosten mittaaminen
ja arvioiminen.
. Ammattiopintojen ja armeijan jälkeen olin kotitilalla
töissä ja opiskelin erilaisilla
kursseilla ja hankkeiden järjestämissä koulutuksissa valmistautuen sukupolvenvaih-
. Maatalousalan opinnot
aloitin Parikkalassa syksyllä
1983, jolloin olin 17 -vuotiaana innokas oppimaan niin
elämästä kuin yrittämisestäkin. Valmentavilla koulutuksilla on ollut suuri merkitys muutosten kohtaamisessa omassa yritystoiminnassa.
Suurimpia muutoksia maataloudessa ovat olleet EU-jäsenyys ja sukupolvenvaihdokset.
Tuotanto
kasvuun
Rehtori Jaana Homanen innosti ammattiin valmistuvia jatkamaan opiskelua.
. Olin oppimassa vastuun
ottamista omasta oppimisesta
ja elämästä.
. Kun aloitin yritystoiminnan vuonna 1999, maitokiintiömme oli 70 000 litraa. Näkökulmien rikkauden
muodostavat työyhteisön jäsenet. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Rehtori Jaana Homanen Koivikolla
Oppimisen tiellä reittejä riittää
Teillä on iso urakka takana. Parhaimmillaan te yhdessä luotte uusia työmenetelmiä ja kehitätte työyhteisöä ja
sen menestystä yhdessä. Kolme valtuustokautta
olin kuntayhtymän hallituksen pöydän ympärillä ja sen
jälkeen kaksi kautta Kiteen
ammattiopiston johtokunnan
puheenjohtajana.
. Tämä on rikkaus ja voimavara.
. Ne lisäävät kaikilla aloilla tarvittavaa ammattisivistystä ja kansalaisvalmiuksia. Tärkeä osa ammattitaitoa ovat elinikäisen oppimisen avaintaidot, joita olette
opiskelleet opintojen aikana
niin oppilaitoksella kuin työssäoppimisessakin
klo 9?10.30 Perhekerho Enkelinpesässä. Alkaen 21.7. Rääkkylästä - bluegrass-, newgrass-, ja countrycovereita! Vapaa pääsy.
KESÄLAHTI
. vanhemman väen leiripäivä Hellaniemessä. luokan käyneille
22.7.2014. Esillä
erilaisilla tekniikoilla ja
moninaisista materiaaleista valmistettuja käsitöitä.. klo 10?15 Vanhemman väen leiripäivä Hellaniemen leirikeskuksessa. Hinta 10
. -valokuvanäyttely
Kiteen kirjastoissa 27.6.
saakka. klo 12?14 mummonkammari Romolassa. Se on niin käsittämätön asia, että sivuutan sen
mielelläni, jos puhun omasta uskostani. luokan käyneille 23.
ja 24.7.2014. 050 467
0375. 040-7391885 ja
Hellanniemen leireistä Marilta
p. luokan käyneille 24.?26.6. 0400-185710! Muis-
ta ilmoittaa myös ruoka-aineallergiat!
Diakoniatoimisto on avoinna kesäkuussa 2.6.,12.6., 19.6.,
26.6. 050 5618307
(Ansku). Kurkola, Messun jälkeen keittolounas ja tilaisuudet klo 12 ja 13 seurakuntakeskuksessa. 050-303 8007.
Ilmo Kurkola lomalla 11.6.?
11.7.
Päiväkerhotyö: Kesäkahvila:
Lapsiperheille ja perhepäivähoitoväelle Ison pappilan pihapiirissä 5.?26.6. Loppu
on Jumalan käsissä, enkä siksi tiedä, onko ihmisen kovin
viisasta päättää Jumalan puolesta näistä asioista. 050-3038001.
Rääkkylä
Su 1.6. ja 24.7.2014.
Hinta 10 ?. Kolehti seurakunnissa tehtävän nuoriso-, erityisnuoriso- ja rippikoulutyöhön,
sekä nuorten aikuisten parissa
tapahtuvan toiminnan kehittämiseen ja tukemiseen Nuorten Keskuksen kautta.
Ma 2.6. klo 9?11
Päiväkerho Enkelinpesässä. Järj: Kesälahden
kulttuuriseuran kuvataidejaosto.
TOHMAJÄRVI
. Runojen tulee olla valmiit 15.6.2014
mennessä. Puh. Myytävänä kukkia, multaa ym. Etsijäinpiiri on kesätauolla, jatkamme syksyllä.
Lähetystyö: Kirpputori Tarinatuvalla avoinna tiistaisin ja
torstaisin klo 10?14.
Syksyllä alkaviin päiväkerhoihin ilmoittautuminen toukokuun aikana Mariitalle, puh.
050 4670374. Lavalla ?Saiderimiehet Newgrass. Kerhot jäävät kesätauolle, toiminta alkaa
syyskuussa (vko 36). ?MAASTA KATSOEN?, kuva- ja
tekstiilitaidetta Merja Kupiainen, Ahti Pitkänen ja
Anneli Timonen. 1.6. - 2.
luokan käyneille 22.7.2014. to
klo 9?14, perjantaisin suljettu.
Kiteen seurakunnassa on aloittanut vs. klo 17 Haka-talojen
kesälaulajaiset asukastuvan pihapiirissä. klo 9?11 hautojen
hoitopäivä Valkeavaaran hautausmaalla. Kissakin menee tikapuita pitkin taivaaseen kuoltuaan ensin seitsemän kertaa.
Mutta miksi pitää olla seitsemän elämää, jos taivas on
niin kaunis. klo 10 messu kirkossa,
saarnaa ja lit. Näin saamme huoletta ja vapaina elää oman tehtävämme todeksi. 6:7?8.
Heittäkää arkulle hellien multaa,
siellä on ukki, siellä on kultaa.
lastenlapset ja
lastenlastenlapset
NIMIPÄIVÄT
Lauantaina: Helka, Helga, ort. Ilmoittautumisia päiväkerhoon otetaan puh.
045-1114917 ja 040-7391886.
Varhaisnuorisotyö: Leiripäivät Kesälahden Hellaniemessä: 0. Meidän
tehtäväksemme jää elää tämä lahjaksi annettu ainutkertainen elämä niin hyvin kuin
taidamme. Runot voi esittää myös itse. klo 10.00 Messu kirkossa.
Ke 11.6. Ilmoittautuminen Kesälahden
kappelisrk:n virastolle 9.6. 040
739 1886, 045 138 5798 tai 045
111 4917.
Nuorisotyö: Tyttöjen ja Poi-
kien leirit Papinniemessä kesällä 2014: 1. sisältäen lounaan, kahvin ja ohjelman. Kilpailuun voi osallistua useammallakin runolla. mennessä, puh. klo 18.00 Runon ja
kuvan ilta Hellaniemen leirikeskuksessa.
Su 15.6. Avoinna la klo 10?13 ja su klo
12?16. Erjo.
Sunnuntaina: Teemu, Nikodemus, ort. Kolehti kasvavien kirkkojen
julistus- ja seurakuntatyöhön.
Diakoniatyö: Huom! Diakoniatyöntekijän päivystystä
ei ole 28.4.?13.6.2014. Puhoksen
puutarha paikalla.
Su 8.6. ?NUORTA OSAAMISTA. Tervetuloa!
Ti 17.6. 2. Valo, Paula, Pauliina.
Keskiviikkona: Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, Toivo, ort. Saarnaa ja liturgi Matti
Perälä, kanttorina Pertti Häkkinen. klo 8 aamurukouspiiri srk.keskuksessa. Virret
124; 339:2; 123:1,2,5; 310:1-;
299; 311; 568:1,5. Teidän
Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.. Se on
kaikki, mitä meillä on. Tarinatupa on avoinna kesä- ja elekuussa tiistaisin klo 10?
14. klo 15.
Kirkkoherranvirasto/seurakuntatoimisto ja taloustoimisto
avoinna 1.6.. mennessä. - 6. Hautojenhoitopäivä,
hautausmaahartaudet: klo 9 Kylän hautausmaa, klo 9.30 Kankaan hautausmaa ja 10.30 Niemisen hautausmaa.
Su 8.6. Hinta 5 ?. 050-3038001.
Kuollut: Matti Kalervo Ilvonen 75 v.
Kastettu: Selma Kerttu Annikki Tiainen, Alex Tapio Holopainen.
Kesälahden
kappeliseurakunta
Su 1.6. seurakuntapastorina Jenni Miettinen p. . klo 10 sanajumalanpalvelus, 6. Jumala hoitakoon loput.
Tuomas Pitkänen
rippikoulutyön pastori
Helsingin Mikaelin
seurakunta
Kitee
Su 1.6. Ensimmäisenä mieleen tulee
Led Zeppelinin Stairway to
Heaven. - 2. Aiheena elämän kestävä pohja.
Ti 3.6. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Ilm. Kts. Ota tarvittaessa yhteyttä, puh. Näyttelyssä on
Nuori Kulttuuri Moves -ItäSuomen aluetapahtuman
tanssin vahvoja tunnelmia
sekä nuorten valokuvaajien omia tärkeitä aiheita ja
tarinoita. Lähtö
Kiteen seurakuntakeskukselta
klo 10, Turinatuvalta klo 10.15.
Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 6.6. lisää nettisivuilta.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
En juhli
merkkipäivääni.
HEINO MAKKONEN
Hummovaara
Kristilliset motoristit
Keski-Karjalassa
He pakenevat
henkensä edestä!
Rauhallisessa Suomessa emme tule ajatelleeksi, että yli
200 miljoonaa kristittyä kokee
jatkuvaa vainoa kristillisen uskonsa vuoksi. Hinta 10 ?. Paistellaan makkaraa, lettuja ja laulellaan kesälle!
Mukana, Sanna, Riina, Leena ja
Jenni sekä asukasyhdistys. 31.8.2014 ma. hautojen hoitopäivät
Heinoniemen hautausmaalla
klo 9?11, Lepokankaan hautausmaalla klo 11.30?13. mennessä puh.0136848511. Puhoksen puutarha
myy kukkia ko. Klo 18 seurat Eila Hirvosella Ruoritie 15
B 3, Raamattuopiston työryhmä,
Kurkola.
Ti 10.6. Kurkola. Järj. Ilmoittuneille lähetetään leirikirje. Runo voi käsitellä
myös vaikka jotakin omakohtaista Puhokseen liittyvää kokemusta. Klo 9 mummonkammarin siivoustalkoot
Romolassa. Pe
30.5. leiri 4.-6. Runojen
pituus on maksimissaan
kolme arkkia, runomitta
on vapaa (laulu, räppikin
käy) ja arvostelun suorittaa tehtävään valittu raati. luokan käyneille 23. Matt. sunnuntai pääsiäisestä.
Saarnaa ja liturgi Matti Perälä,
kanttorina Pertti Häkkinen. Lisäksi kirjoittajan on
ilmoitettava nimensä ja
yhteystiedot erillisessä
suljetussa kirjekuoressa,
jotka toimitetaan KiteeSeuralle Koti-Karjalaan,
os. Jo päivällä
Kiteen torilla esiintyy Gospel Riders kristilliset motoristit yhdessä Stefanus-Lähetys
/ Marttyyrien Ääni -järjestön
sekä Laupeudentyö Lähetysjärjestön kanssa.
Päivän teema on ?me saamme kokoontua vapaasti, mutta monet pakenevat henkensä
edestä.. Kirjoitukset
toimitetaan nimimerkillä. klo 18.00 Kansanlaulukirkko ja kirkkokahvit
Malisella, Marjoniementie 61,
Kesälahti.
Ti 17.6. Kätevät kädet 2.?30.6.
Tohmajärven kirjastossa. Paluu n. klo 17.30 Kirkkokuoron harjoitus srk-salissa.
Pe 6.6.2014 klo 18.00 Kesäillan musiikki kirkossa, mukana
Kesälahden ja Ristijärven kirkkokuorot. Valokuvanäyttely on osa Keski-Karjalan
nuorten mediakasvatushanketta. Tohmajärven kansalaisopiston Kädentaitoryhmien näyttely. Ei
ehkä Jumalasta, mutta ihmisen uskosta Jumalaan ja johonkin syvempään merkitykseen, joka saa täyttymyksensä tuonpuoleisessa. Päiväkerhon voi
aloittaa 3-vuotiaana.
KULTTUURI-IKKUNA
. Leirien
hinta 20 ?. Kolme parasta runoa
palkitaan (300/150/100
euroa) ja esitetään Puhoksen Perinnepäivillä
12.?13.7. (täynnä). Miksi ihmiset itkevät hautajaisissa, jos arkkukaveri sai siirron parempaan
paikkaan?
Se, että Jeesus nousi kuumailmapallon tavoin taivaaseen, kuulostaa minusta uskomattomalta. Ilmoittautumiset Hellaniemen leireille 12.6. klo 10 Messu, helluntaipäivä. SINUSTAKO RUNOPATRUUNA Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset
järjestää kaikille avoimen
RUNOKILPAILUN, jonka
aiheena on Puhoksen ja
lähialueen historia, myös
lähihistoria nykypäivään
asti. 3. 3. aikana. leiri 1.-3.luokan
käyneille 16.?18.6.2014 (täynnä). Ilmoittautumiset Hellaniemen leireille 12.6. toukokuuta 2014
G 3.7.1925
6.5.2014
Aurinko nousi tänään klo 3.28
ja laskee klo 22.28.
Hyvää kevätpäivän jatkoa!
Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka laskettu on.
lapset perheineen
PÄIVÄN SANA
?Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat,
jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Edeltävinä päivinä
ryhmä esiintyy Kesälahdella
ja Tohmajärvellä, jossa Kemien seurakuntatalolla on perjantaina 6.6. klo 18.30 lauluilta Säyneenkylän kylärannassa, GröhnDimov.
Pe 6.6. Ehkä tuo monitulkintainen kappale kuvaa sitä
mysteeriä, jonka äärellä olemme, kun puhumme taivaasta. ja 5.?21.8. Pokentie 8, 82500 KITEE.
KITEE
. Klo 19
kirkkovaltuuston kokous seurakuntakeskuksessa. Esityslista
nähtävillä kirkkoherranviraston
ilmoitustaululla.
Ke 11.6. mennessä. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa Ville Hiltunen, kolehti seurakunnissa
tehtävän nuoriso-, erityisnuoriso- ja rippikoulutyön sekä nuorten aikuisten parissa tapahtuvan
toiminnan kehittämiseen ja tukemiseen Nuorten Keskuksen
kautta.
Ma 2.6. Ilmoittautumiset virastoon p. Ti klo 12 hartaus, heinäkuun
Tarinatupa on suljettuna. Hinta 5 ?. Voitto, Johannes, Juhani, Juha.
Tiistaina: Orvokki, Viola, ort. Silloin, kun omat
taidot eivät riitä, Jeesuksen
ristinkuoleman tuoma anteeksianto antaa mahdollisuuden
aloittaa uudestaan puhtaalta
pöydältä. Usti, Teino.
Maanantaina: Venla, ort. - 6. JYRKI-KLUBI Ravintola Reinossa pe 6.6 klo
20. klo 10 Kiteen Helluntaijuhlat: messu kirkossa, saarnaa Markku Liukkonen, lit. 013-6848511.
Lisätietoja Papinniemen leireistä Merviltä p. 0400-185710, Kirkkotie
11 Kesälahti, on avoinna vko 23
ja 24 ma ja to klo 9?12, vko 25
(16.?20.6.) SULJETTU. Monien tilanne
on niin ahdistava, että he pakenevat henkensä edestä.
Uutiset ovat viimeaikoina
kertoneet sadoista kidnapatuista tytöistä Nigeriassa terroristiryhmä Boko Haramin
toimesta. Toimintaa
tiistaisin ja torstaisin klo 9?12.
Ilmoittautumisia ensi syksyn
kerhoihin otetaan vastaan touko- kesä- ja elokuussa. Valokuvaajien
ohjaajana toimi Martti Rosendahl.
. Mutta kun tulen
kuoleman pelon äärelle hautajaisissa, omissa vanhemmissani tai itsessäni, toivo herää.
Ihminen uskoo, koska ei ymmärrä kuolevansa.
Mutta mistä se todistaa. Suurin osa heistä
on kristittyjen kotien lapsia.
Kirkkohyökkäykset, pommiräjähdykset ja muu tuhotyö
on tappanut pelkästään Nigeriassa viime vuonna yli 1000
kristittyä.
Viikon kuluttua lauantai-
na Kiteen Huvikeskuksessa
kuullaan aiheesta viimekäden tietoa videoraportin kanssa samalla kertoen, miten me
voimme auttaa. Mitro.
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
Lastenleiri 2001?2007 syntyneille Pöllänlammella
11.?14.6. klo 9?11. Kolehti Nuorten Keskus ry:lle.
Pe 6.6. Koti-Karjala
4
Lauantai 31.5.2014
Rakkaamme
Pauli
TOIVANEN
31. Kiteen
srk ja Parikanniemisäätiö.
Ma 9.6. Lisätietoja leireistä
Marilta p. 23.6.?
1.8. toimisto on avoinna perjantaisin klo 9?12.
Kesälahden seurakunnan adresseja (kirkon sisä- tai ulkokuvalla) on myytävänä seurakuntatoimistossa, 7 ?/10 ?.
Lapsityö: Ke 28.5. Klo 18 keskusteluilta nyyttäreiden merkeissä Isossa
pappilassa. Kiikkutuolivieraana klo 13 Katriina Tenhonen. Päivän hinta 10 ?. Leirimaksu paikan päällä. Ilmoittautumiset virastoon p.
013-6848511. Leiripäivät Kesälahden Hellaniemessä: 0. Konsertin jälkeen iltapala srk-salissa kirkkokuoron
työn hyväksi.
Su 8.6. illan tilaisuus.
SANA SINULLE
Taivas on
Jumalan asia
Taivaaseen astuminen. Tarjoiluvastuussa
Närsäkkälän piiri. Kevätnäyttely Sovin-
tolan kulttuurikamarissa 17.4. ma
ja to klo 9?11.
Kesälahden seurakuntatoimisto, puh
Harrastan lukemista. Siinä tuntui
markkinoita olevan.
. Kenties jo Potsipäiville
saadaan lingottua ensimmäiset hunajat, joita nuoret pääsevät torille myymään.
Tuija Marienberg. Kesäkaudella 2,5 kuukauden ajan avoinna olevan Puhoksen Puutarha lisäksi Kaisu
on kahdeksan vuotta pyörittänyt Kiteen Kukka- ja Hautauspalvelua.
. Mehiläispesä puutarhaviljelyksen reunassa on siten
hyödyllinen sekä viljelijälle
että mehiläistarhaajalle.
. Suvun uusin jäsen on
seitsemän kuukauden ikäinen Kastanja-tyttö, vanhimman pojan lapsi, kertoo ylpeä
mummo.
Syntynyt yrittäjäksi
Kaisu kokee syntyneensä yrittäjäksi, vaikka yrittäjän arki
onkin täynnä työtä ja vastuuta. Niinpä rupesin kasvihuoneyrittäjäksi. Opiskelen nyt avoimessa
yliopistossa teologiaa.
. Sukunimi on säilynyt läpi vuosikymmenten,
vaikka liitto päättyikin jo vuosia sitten.
. Olisi pitänyt laajentaa, mutta ala ei jaksanut kiinnostaa. Puutarhakoulun jälkeen
opiskelin agrologiksi Koivikolla ja tein opiskeluaikaan
kaksi tyttöä. Ja kyllä mieskuskikin
löytyy, jos tarvitaan. Vauva kainalossa olin koulussa. Vein maanantaina neljä
yhdyskuntaa luomuviljelijä
Paavo Karvisen mansikkapellon luo, jossa jo ennestään
talvehti neljä pesää, Veikko
kertoi yhteistyöstä.
Tohmajärvellä on helmikuusta lähtien kokoontunut parin viikon välein
mehiläisharrastuskerho.
Talvella ja alkukeväästä
kerho kokoontui Saalemtemppelillä, jossa käynnistyi mehiläiskaluston
tekeminen talkootyönä.
Säiden lämmettyä kerholaiset siirtyivät Veikko ja
Eila Riikosen pihapiiriin,
jossa mehiläispesät sijaitsevat.
Idea kerhosta, jossa perehdytään mehiläishoitoon, on
lähtöisin Veikko Riikoselta, joka hankki ensimmäisen
pohjoismaalaista rotua olleen
mehiläisyhdyskunnan vuonna 1966. Saa olla oman työnsä herra, vaikka olisi naisyrittäjä.
. Tämä
kesä on 17., jolloin pyöritän
puutarhaa Kiteellä, Kaisu laskeskelee.
. Mehiläiset ovat tärkeitä
pölyttäjiä. Alalle ei ole koulutusta.
Vainajissa on kaikenikäisiä,
sairaudet vievät nuoriakin.
Joudun työssäni näkemään
niin auto-onnettomuudessa
kuin hukkumalla menehty-
Ahkeria kuin mehiläiset
siota. Ihmisten toiveita kunnioitetaan ja
noudatetaan.
Puhoksen Puutarhan ja Kiteen Kukka- ja
Hautauspalvelun yrittäjä Kaisu Kiiskinen juhlii
huomenna työn merkeissä puolen vuosisadan elämäntaivaltaan. Rääkkyläläinen Kaisu
Kinnunen hänestä tuli noin
puolivuotiaana, kun tyttövauva adoptoitiin Hypönniemeen,
maatilalle.
. Perusluonteeni on optimistinen:
asioilla on tarkoitus järjestyä.
Vaikka yhtenä päivänä joku
lyö palikalla päähän, toisena päivänä siinä on kuhmu
ja kolmantena se jo laskeutuu pois. Haaveenani olisi kiertää
Euroopan kaikki maat, ennen
kuin elämä sammuu. Oman surutyöni olen vanhempieni kanssa tehnyt, kun olen menettänyt heidät muutaman vuoden
välein, Kaisu kertoo.
. Nyt on hyvä matkustaa,
kun pää ja jalat pelaa.
. Matkustelusta on tullut
minulle tärkeää. Sen jälkeen olin yhden vuoden ammattikoulussa,
mutta en kiinnostunut alasta
ja vaihdoin opiskelemaan Joensuun kauppakouluun, josta
valmistuin merkantiksi.
Kaisu avioitui nuorena, 19vuotiaana, jolloin hänestä tuli
Kiiskinen. Yhdessä
asiakkaiden kanssa muistelemme vainajan elämänkaarta ja toisinaan itkemme, toisinaan nauramme, kun joku
omaisista kertoo mukavan
muiston vainajan elämästä.
Elämänkaari on tämmöinen,
siihen kuuluu monenlaisia
tunteita.
. Tänä päivänä naisyrittäjä
otetaan jo vakavasti ja saa olla tasa-arvoinen miesyrittäjien rinnalla, vaikka vielä löytyy niitä, joille papin ja hautausauton kuljettajan on oltava
mies. Tulevasta kesästä on mahdotonta ennakolta arvioida, millainen hunajasato saadaan,
mutta pesät ovat vahvoja ja
ne talvehtivat hyvin, Veikko
informoi.
. Rääkkylässä
meillä oli puutarhayritys nelisen vuotta. Tämä on kerho, missä
on niin mummot kuin lapset,
osallistujien varttuneempaa
Ammattinsa myötä Kaisua
on alkanut kiinnostaa ihmisen elämänkaari syvemminkin, Raamatun aikakaudelta
asti.
. Ei tämä herkkua ole ollut.
Sitkeä pitää todella olla, että
jaksaa tehdä nämä hommat.
Hautaustoimisto on paikka,
jossa suru on usein läsnä ja
pinnalla ovat monenlaiset tunteet.
. Siitä käynnistyi kasvihuoneura. Peruskoulun kävin Rääkkylässä. Sain hyvän ja turvallisen
kodin, Kaisu kiittelee vanhempiaan, jotka eivät biologisia lapsia saaneet.
. Päivänsankari tarjoaa kakkukahvit Puhoksen Puutarhalla, kukkien ja taimien
äärellä.
. Viime vuonna olin Budapestissä, Unkarissa, nyt Dubrovnikissa, Kroatiassa. Oma usko Yläkerran Isäntään on sellainen kuin monella meistä. Kun vanhimmat pojat
olivat pieniä, kävin puutarhakoulun aikuisopiskeluna
Muuruvedellä. Siitepöly on luontaistuotealalla arvokas luonnontuote.
Mehiläishoitajan asuun pukeutunut 8-vuotias Daniela Frostell on nuorin kerholaisista.
haviljelijöitä.
. Olen ikuinen opiskelija,
tietoa pitää etsiä, muutoin tulee atsaleatauti.
Kolikoita
matkakassaan
Vaikka yrittäjän arki onkin
pitkälti työntekoa, Kaisu Kiiskinen on osannut jättää tilaa
myös vapaa-ajalle.
. Ja jossakin vaiheessa minusta tuli viiden lapsen yksinhuoltaja.
Vanhimmat pojat ovat nyt
aikuisia ja asuvat Rääkkylässä, keskimmäinen tytär opiskelee ammattiopistossa ja
kaksi nuorinta, tytär ja poika, käyvät peruskoulua.
. Minusta on mukava jutella ihmisten
kanssa ja esiintyä. Riikosen
opastamassa mehiläisharrastuskerhossa on sekä eläkeikäisiä ihmisiä että innokkaita nuoria, joista osa saa toivottavasti elinikäisen kipinän
mehiläishoitoon ja yrittäjyyteen.
. Lämmin jakso oli mehiläisille erittäin hyvä. Sitten tuli avio-
Hautaustoimistossa
suru on läsnä
Syntymäpäivänsä aattona päivänsankari palvelee muun muassa myymällä ylioppilas- ja muita
valmistujaisruusuja.
eron kautta elämänmuutos ja
18 vuotta sitten muutin Kiteelle.
Simanaisen Ilkka, joka
oli tuolloin kunnanjohtajana
Rääkkylässä, oli tuumannut
Kaisulle, että vielä sinä tänne takaisin tulet.
. Koti-Karjala
Lauantai 31.5.2014
5
Kaisu Kiiskinen 50 vuotta
neitä. Läksin teologiaa
opiskelemaan, että saisin jonkinlaisen käsityksen asioista.
Raamatun historia kiinnostaa
myös, Kaisu mainitsee.
. Lisäksi
olin Rääkkylän Pelimannien
solistina 1990-luvulla.
. Kotitilallani tehtiin sukupolvenvaihdos. Sukulaisille laitoinkin lahjavinkkinä, että matkakassa kaipaa
kolikoita.
Tuija Marienberg
joukkoa edustava Sisko Martikainen tuumasi.
. Ei ehkä pappia,
mutta kyllä minä tykkäisin
papinkin ammatista. Suunnitelmissa on, että viimeistään
syksyllä näistä pesistä olisi
myytävänä hunajaa, jonka
tuotolla kustannetaan kerholaisten kuluja ja loppu menee
lähetystyön hyväksi.
. Siitä asti mehiläiset
ovat kuulunut Veikon harrastuksiin, hyödyntäen hunajantuotannon ohella omaa puutarhaa ja lähiseudun puutar-
Kerhon
käytössä
kaksi pesää
Veikko Riikonen kokoaa kerholaisten kanssa mehiläispesän siitepölynkerääjää. En ole takaisin mennyt,
mutta 15 vuoden päästä, jos
pääsen normaalisti eläkkeelle, voin ehkä Suomen suurimpaan mummolaan muuttaa.
Viisi lasta ja
yksi lapsenlapsi
Uuden liiton myötä Kaisun
lapsikatras kasvoi viiteen.
. En tiedä mikä minusta
tulee isona. Me palvelemme ja kuuntelemme. Juuri nyt luonnossa on paras aika pölytykseen,
EU:n alueella on tutkittu,
että hyönteispölytys tuottaa
keskimäärin 8 %:n sadonlisäyksen, mistä suurin osa, noin
85 %, on tarhamehiläisten an-
kun sekä marjapensaat että
omenat kukkivat ja mansikkakin aloittelee kukintaansa,
Veikko mainitsi.
Mehiläistarhaus on monelle
harrastus, toisille ammatti tai
ainakin merkittävät lisätulo
muun työn ohella. Pään pitää kestää tätä työtä.
En tiedä mikä minusta tulee isona
Ikuinen
opiskelija
Periksi ei pidä antaa, vaikka
vastoinkäymisiä tulisikin. Samalla tämä toimii yrittäjyyskoulutuksena nuorille.
Mehiläiset ovat omalla työskentelyllään erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka paljon
täytyy työtä tehdä, että saa tuloksia, Veikko vertasi.
Hän on luovuttanut kerhon käyttöön kaksi mehiläisyhdyskuntaa, yhden nuorille
ja toisen lähetyspiirille. Pari vuotta jaksoin
lehmiä hoitaa, kunnes tuumasin, ettei tämä ole minun
hommaa. Pidimme maatilaa. Lisäksi olen ollut Puutarhayhdistyksen reissulla Latviassa ja
Virossa, Kaisu luettelee.
. Päätin 45vuotiaana, että jossakin pitää
saada lomia pitää ja sen jälkeen olenkin reissannut joka
vuosi. Tällä alalla tehdään
sunnuntainakin töitä,
perustelee Kaisu työn ja
syntymäpäiväjuhlien yhdistämistä.
Kaisu syntyi kesäkuun ensimmäisenä päivänä, 50 vuotta
sitten. Sitä ei osaa ennakolta miettiä, ennen kuin se osuu
omalle kohdalle. Tykkään myös edelleen musiikista, mutta se harrastus on jäänyt ajanpuutteen vuoksi.
. Lisäksi meillä on
oltava taito joustaa. Tykkäsin
esiintymisestä jo koulun joulu- ja kevätjuhlissa. Yrittäjyydessä hyvää on
vapaus. Surun kokeminen on yksilöllistä. Haavat parantuvat,
Kaisu vertaa.
Viime
vuonna Pohjois-Karjalan
Järjestöasiain neuvottelukunta myönsi Sarkkiselle
JärjestöStara 2013 -palkinnon pitkäaikaisesta yhdistystoiminnasta SPR Tohmajärven hyväksi.
Kesäaikana toimittajat
ja muu henkilökunta ovat
jokainen vuorollaan kesälomalla, joten kaikki lehteemme tuleva materiaali,
kuvat, uutiset, ilmoitukset,
haastattelutoiveet ja tapahtumatiedotteet tavoittavat
toimituksen varmimmin
osoitteesta toimitus@kotikarjala.. Olen hakenut jo virkoja muualta Suomesta, Kejonen sanoi.
Kejonen on valittu haastatteluun Mäntyharjun kunnanjohtajan virkaan kahdeksan
muun hakijan kanssa.
Rääkkylän kunnanjohtaja Teemu Kejonen
irtisanoutui koeajan viimeisinä päivinä. Ilmapiiri varsinkin luottamushenkilöiden osalta oli sellainen, että katsoin parhaimmaksi tehdä omat ratkaisuni
ja erota ennen koeajan loppumista. Hän olisi
toivonut avoimia kehityskeskusteluita luottamushenkilöiden kanssa. Somero päätti sovittaa sävellyksen
pianolle yhden miehen soitettavaksi.
Musiikkimatka klassisen
musiikin historiaan päätyi lopulta Suomeen ja Sibeliukseen. Miten vanha olet?
. Oletko soittanut muuta
kuin pianoa?
. Koti-Karjala
6
Lauantai 31.5.2014
Ilmapiiriongelma
Kejosen lähdön taustalla
laatimassa kuntaan elinvoimaohjelmaa yhdessä yrittäjien ja
maatalousyrittäjien kanssa.
. Oletko säveltänyt?
. Menestyksessä 70 prosenttia on työtä ja 30 prosenttia lahjakkuutta, Somero kannusti koululaisia ahkeruuteen
ja innokkaaseen harjoitteluun
niin läksyissä kuin harrastuksissakin.
Somero soitti pikakelauksen klassisen musiikin historiaan. Musiikin ihmelapselta pianotaituri
oli valinnut Mozartin kahdeksanvuotiaana säveltämän pienoisteoksen Das Butterbroot
eli Voileipä.
Romantiikan aikakauteen
sopi hyvin Frans Lisztin pianosovitus Felix Mendehlssonin Häämarssista, joka on musiikkia Shakespearen näytelmään Kesäyön uni.
Lähes mahdottomalta tehtävältä kuulosti se, kun Some-
Jouni Someron soitto osui ja upposi Rääkkylän alakoulun oppilaisiin, nimmarijonossa oli pian
kymmeniä jonottajia.
ro oli päättänyt selvitä kymmenellä sormella 110-miehisen orkesterin urakasta eli
Hatsaturjanin Sapelitanssista. Niillä ja alakoululaisiin uppoavalla jutustelulla pianisti Jouni Somero
hurmasi Rääkkylän alakoululaiset.
Klassisen musiikin
koulukonsertit tarjosi 90
vuotta täyttävä Rääkkylän
Osuuspankki.
Nimikirjoitusten hakijoiden
jono kiemurteli Someron konsertin jälkeen pitkälle Rääkkylän auditorion ylimpiin
penkkiriveihin. Myös Rääkkylän
osalta Koti-Karjalassa julkaistavaksi toivotut uutiset ja juttuvinkit kannattaa
siis kesäkuun alusta lähtien ilmoittaa suoraan lehtemme toimitukseen.
Vastaavasti henkilökuntaamme on tullut lisävoimaa Tohmajärveltä, kun
kesäkuun alussa Koti-Karjalan uutena toimittajana
aloittaa Kari Sarkkinen.
Aiemmin Sarkkinen on
toiminut toimittajana Uutisalasimessa ja sitä edeltäneessä TohmajärvenVärtsilän Lehdessä.
Keski-Karjala ja koko maakunta ovat tulleet
Pitkään toimittajana työskennellyt Kari Sarkkinen
siirtyy kesäkuun alussa Koti-Karjalan toimittajaksi.
Sarkkiselle tutuiksi järjestötoiminnan kautta. Myöhemmin 12vuotiaana hän vaihtoi pianoon
ja soitti tosissaan ja paljon.
. Se kännykkäkappale, Somero nauratti yleisöä.
Toccata sai kahdeksanvuotiaan koulupojan kiipeämään urkujen ääreen. Oletko itkenyt mistään
pianokappaleesta?
. Säveltäjä sävelsi sen balettimusiikiksi 110-henkiselle sinfoniaorkesterille. Kysymyksiä alkoi
sadella.
. Arvasinhan minä, että te
Hämähämähäkin tunnette,
pianisti testasi kuuntelijoiden nauruhermoja.
Riitta Makkonen. Mikä on lempikappaleesi?
. Laasosen mukaan kunnanhallituksen ja
valtuuston on päätettävä ensin aikataulusta, julistetaanko virka haettavaksi jo kesäkuussa vai ryhdytäänkö toimeen vasta kesälomien jälkeen elokuussa.
. Voiko pianolla soittaa
rokkia?
. Hän ehti toimia Rääkkylässä kahdeksan kuukautta,
joista kuusi kunnanjohtajana.
Koeaika päättyi toukokuun
viimeinen päivä.
Kejonen koki, ettei saanut
riittävää tukea ja ohjausta tehtäväänsä.
. Oletko voittanut palkintoja?
. Bachin Toccatasta
1600-luvulta hän siirtyi Mozartiin 1700-luvulle. Rääkkylän kunta ja melkein koko Suomi on kiinni
heinäkuussa, joten silloin asiat eivät oikein etene, Laasonen tuumaa.
Kunnanjohtaja viransijaisena toimii hallintojohtaja
Tuula Luukkonen.
Riitta Makkonen
Riemastuttavaa klassista
Pianossa on 88 kieltä. Säveltäjämestarilta Somero valitsi minuutin mittaisen Etydin eli harjoitelman.
Rauhallisempia tunnelmia
nuori yleisö sai kuulla Someron lempisäveltäjän Heino Kasken Yö merenrannalla
-kappaleessa.
Pienoiskonsertin jälkeen
yleisö sai tentata taiteilijaa
ja auditorioon nousikin käsien metsä, kun tiedonjanoiset
kuulijat pyysivät kysymysvuoroaan. Tehtävässään hän koki jäävänsä yksin.
Teemu Kejosen pesti Rääkkylän kunnanjohtajana jäi lyhyeksi. Meillä
ei ollut ristiriitoja tai ongelKunnanjohtaja Teemu Kejonen uskoo, että hänellä olisi ollut vielä annettavaa, mikäli tukea olisi tullut luottamushenkilöiden suunnalta.
Eläkkeelle, freelanceriksi
ja uutena työntekijänä
toimitukseemme
Muutoksia
Koti-Karjalan
henkilökunnassa
Koti-Karjalan toimituksessa alkuvuosi on ollut muutosten
aikaa.
Nuoret miehet ovat päässeet virallisesti miehen
ikään ja siirtyneet nauttimaan vapaaherran arjesta, kun kaksi pitkäaikaista Koti-Karjalan työntekijää jäi tammikuun lopussa
eläkkeelle: Jouko Kaasinen markkinoinnista ja
Veijo Mustonen toimittajan työstä.
Toukokuun lopussa
freelanceriksi eli vapaaksi toimittajaksi omasta toivomuksestaan on siirtynyt
Riitta Makkonen, joten
hän ei kuulu enää varsinaiseen Koti-Karjalan henkilöstöön. Kejonen oli
Ei painostusta
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Laasosen mukaan Kejosen ero oli tämän
oma ratkaisu, eikä tätä painostettu millään tavalla irtisanoutumaan.
. Klassinen
musiikki ei ole tylsää vaan
hauskaa.
Koulukonsertissa syttyi Someronkin rakkaus musiikkiin.
Se tietty kappale oli Johan Sebastian Bachin voimallinen
Toccata.
. Yleensä on tavoitteena,
että muut itkee mutta minä
en. tai puhelimitse
vaihteen numerosta 040684 8411.
ma keskenämme, Laasonen
kertoo.
Kejosen lyhyttä pestiä ja
koeajalla irtisanoutumista
Laasonen luonnehtii valitettavaksi, mutta hänen mukaansa jokaisen pitää tehdä sellaiset ratkaisut, jotka tuntuvat
parhailta.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tapio Hämäläinen ei
halunnut kommentoida Kejosen irtisanoutumista millään
tavalla.
Rääkkylän on taas ryhdyttävä hakemaan uutta kunnanjohtajaa. Olen musiikkia kuunnellessa kyllä liikuttunut, taiteilija kertoi.
Somero päätti konserttinsa
Oskar Merikannon sovitukseen Carl Mikael Bellmannin kappaleesta ja arvuutteli, mikähän laulu mahtoi olla kysymyksessa, kun soitti
Ukko Noan.
. Kuinka kauan piano on
ollut lempisoitin?
. Teemu on mukava ihminen ja hyvä työntekijä. Tämä oli ensimmäinen
kunnanjohtajan virka minulle ja tehtävän hoitoon liittyi
paljon uutta asiaa, mutta jäin
yksin haasteiden kanssa, Kejonen tilittää.
Kejonen olisi toivonut luottamushenkilöiltä ja virkamiehiltä konkreettisia ohjeita.
Hänen mielestään monia
hyviä kehityshankkeita, joista olisi ollut hyötyä Rääkkylälle, jäi nyt kesken
Koska rotinoilla oltiin,
Yhteinen
taideteos
Kun parikymmentä taiteilijaa
maalaa yhdessä, niin jälkeä
syntyy ja valmista tulee. Kortissa oleva koodi vain skannattiin lipuntarkastuksessa ja
asia oli sillä selvä.
. Hienon sään johdosta lapset polskasivat järvessä
makkaroiden paistuessa nuotiolla. Taulu pursuaa
kukkia, jotka ovat tekijöidensä signeeraamia.
Kivet saivat tapahtumas-
Välillä käytiin polskimassa viileässä vedessä.
Seuraava tapahtuma Muljula-Piimäjärven seudulla onkin perinteinen juhannuskokko vanhan puottolaiturin rannassa.
. Toki on myönnettävä, että nurinoita olemme saaneet
vastaanottaa. tapahtumaa kylällä, niin yhdistimme rotina-ajatukseen lasten touhupäivän.
Kutsujen lähettäminen ei
ollut turhaa, sillä kylärantaan
kokoontui aurinkoisena lauantaipäivänä lähemmäs neljäkymmentä kyläläistä, joista yli puolet oli lapsia ja nuoria.
. Kun lippu tai mobiilipu-
helimeen tallennettu koodi on
kerran skannattu sisääntuloportilla, koodi ei toimi enää
toista kertaa. Nopeutta perinteiseen lipunmyyntiin olemme saaneet
sillä, että tulostamme pääsylippuja jo ennakkoon tietyn
määrän. Syksyllä siirretään perinnettä ja harjoitellaan himmelin tekoa, jos vain olkia saadaan. Nyt lipunmyynnissä on
päästy siihen, että jonotukset
ovat täysin normaalitasolla,
jopa hieman aikaisempia vuosia lyhyemmät. Ovatko kävijät opiskelijoita, aikuisia vai eläkeläisiä. Rantakentällä on lisäksi
käytössä muitakin kuin Piletti-lippuja. Tietoa saamme jokaisen ottelun jälkeen ja pyrimme myös vastaamaan käyttäjiemme tarpeisiin.
Tuomo Flinkman. Tarkoituksena
on vähentää lippuluukulla jonotusta, sillä liput voi
ostaa ennakkoon vaikkapa kotikoneelta. Tämä on tärkeää tietoa
meille. Toisessa ottelussa tämä
ongelma oli jo poissa, kun
Uusi lippujärjestelmä nopeuttaa sisälle tulemista. Nuorille perheille ei ole
oikein muutenkaan ollut mitään ?omaa. kipalaisille muissa sarjoissa pelaajilla on kortit, joilla pääsee sisälle mm. pallopojan työvuorolle. Kausikortteja ostettiin lippuluukulta yllättävän paljon, mikä samalla
aiheutti jonoja.
. Edelleen on
Tyky -seteleitä, lehdistökortteja jne., joille on tehty omat
koodit, Muhonen sanoo.
Tietoja
paremmin
otteluissa kävijöistä
Muhosen mukaan uuden lippujärjestelmän avulla seura
saa parempaa tietoa esimerkiksi siitä, minkä ikäiset ihmiset käyvät otteluissa.
. Toinen sisääntulo onnistuu
leimalla, Muhonen selvittää.
. Niinpä ajattelimme sitten
kutsua koko kylän lapsiperheet rotinoille, Kaija kertoi
kylärotina-idean synnystä.
. Nuorin vieras oli neljä
kuukautta, Kaija totesi iloisena kylän monista pikkuasukkaista.
Lopuksi kaikki laittoivat nimensä muistotauluun tekemänsä kuvan alle.
Lapsille riitti taiteellista puuhaa rotinoilla. Mikäli havaitsemme,
etteivät arviomme osu kohdalleen ja tarvitsemme lippuja lisää, pistämme tulostimen
?laulamaan?.
. Mikäli katsoja
haluaa käydä kesken ottelun
vaikkapa autollaan, hänen käteen lyödään leima merkiksi,
että lippuasiat ovat kunnossa. Lippu skannataan sähköisesti joko paperilta tai mobiilipuhelimen näytöltä.
Tietoja hyödynnetään jatkossa muussa mielessä.
Uusi lippujärjestelmä ei ollut päällimmäinen syy KiPan ensimmäisen ottelun katsojajonoihin.
Moni osti kausikortin lippuluukulta, jossa ne kirjoitettiin vielä käsin.
kausikorttilaiset pääsivät jonon ohi suoraan sisälle. Vaikka elämme atk-aikakautta, yllätyksiä-
kin voi sattua. Näiden osalta
olemme luoneet omat tekniikkamme, miten liput toimivat.
Mm. Tällä tiedolla haluamme
omalta osaltamme järjestää
palvelumme käyttäjien mukaan. Tänä vuonna ei ole kyläyhdistyksen kahveja, mutta omat piknik eväät voi ottaa mukaan, nuotiopaikkahan
rannassa on.
. Ensimmäisessä kotiottelussa jonotukset
eivät johtuneet niinkään uudesta lippujärjestelmästä vaan
kausikorttien kirjoittamiseen
menneestä ajasta. Koti-Karjala
Lauantai 31.5.2014
7
Koko kylän rotinat Muljulassa
Rotinaperinnettä virkistettiin Muljula-Piimäjärven kyläyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa kylänrannassa.
Kylän kaikki lapsiperheet oli kutsuttu mukaan
ja mukavaa yhdessä tekemistä riitti useaksi tunniksi.
Muljula-Piimajärven kyläyhdistyksen naiset, Laasosen
Maija, Ilvosen Kaija, Eskelisen Helka, Musikan Sinikka
ja Kinnarin Irma, olivat pohtineet, kuinka hiipunutta karjalaista rotinaperinnettä voisi
kivasti herätellä henkiin.
. Keskittyminen
on kaiken A ja O.
kahvit juotiin karjalanpiirakoiden, rotinapullan ja täytekakun kera, kuten kuuluu.
-Saattaapa olla, että touhupäivästä tulee jonkinlainen perinne, niin moni niin
toivoi.
Kylätoimintaa
sa myös uutta väriä pintaansa innokkaiden maalareiden
käsissä.
. Vanha
lippuluukulla maksettava
systeemi toimii edelleen,
tosin uudistuneena.
Kiteen Pallon90:n toiminnanjohtaja Kirsi Muhosen mukaan uusi Piletti-käytäntö on
lähtenyt hyvin liikkeelle.
. Siihen meillä
on valmiina hätäkeinot, ettei
lipunmyynti pysähdy.
Leima käteen
Uusi Piletti -lippukäytäntö ei
ole vielä täysin sataprosenttisesti automatisoitu.
. Myös leipäkurssi on tulossa, kunhan uunin lämmityskausi taas alkaa.
Sari Helin
KiPa tyytyväinen uudistukseen
Pesislipun superin otteluun
saa jonottamatta netistä
Superpesiksessä otettiin tänä keväänä käyttöön uusi pääsylippujärjestelmä. Sen verran oli tuulenvirettä, että lasten puhaltamat
saippuakuplat nousivat hienosti yläilmoihin, Kaija kertoi.
Kyläyhdistys oli hankkinut
kaikille omat saippuakuplapullot. Lapset taiteilivat yhdessä tuumin
taideteoksen, joka sai kunniapaikan kyläyhdistyksen mökin seinällä
Hurskainen kuuluu varsinkin ulkopelissä KiPan tärkeimpiin lenkkeihin.
Huomiseen otteluun Muri lähtee luottavaisin mielin ja uskoo KiPan vahvan ulkopelin
siivittävän joukkueen kauden
kolmanteen kotivoittoon.
Viisi nopeaa Murille:
1. Kunhan saadaan Paa-
vo Pelto ja Lauri Kaartokallio siitä kärjestä kiinni, alkaa
heidän pelinsä varmasti yskähdellä.
4. Miksi yleisön kannattaa tulla huomenna Rantakentälle?
. Mies on
tehnyt kovan nousun takaisin huipulle vaikeuksiensa
Näin
viime
vuonna
Viime kaudella miesten Itä-Lännessä debytoinut Kiteen takakentän johtaja Jussi Hurskainen on
jatkanut tällä kaudella erinomaisia otteitaan kopparin tontilla.
jälkeen. Kuopio
Kitee . lipun hinnasta.
Voita
Su 1.6.2014 klo 18
Kiteen Rantakentällä
Volkswagen UP!
KiPa-90
vs.
järjestää
lista-arpajaiset,
jossa palkintona on
Pattijoki
Kiteen Pallo -90/
Super
Volkswagen UP
-henkilöauto.
Arvan hinta
on 20 euroa ja
arpoja on myynnissä
Superin otteluissa.
Ma
To
Pe
La
Su
Ti
Ke
Pe
Ke
Ma
2.6.
5.6.
6.6.
7.6.
8.6.
10.6.
11.6.
13.6.
18.6.
23.6.
Kitee . KiPan annettujen keskiarvo ottelua kohden
on 3,25 ja Raahella 4. Raahe on jutun
kirjoitushetkellä pelannut jo kuusi peliä ja voittanut niistä puolet ja on
yhdeksällä pisteellä sarjataulukossa sijalla 3.
mahdollisimman vähän etenijöitä, alkaa raahelaisille varmasti tulla ongelmia sisäpelinsä kanssa.
. Mutta täysin voitettavissa oleva peli, kunhan vaan
ulkopelissä ei tule mitään suurempaa repsahdusta.
2. Ja
nyt meillä on sellainen joukkue, joka jättää kaiken sinne
kentälle.
5. Patun pelissä mailan
varressa suuressa roolissa ja
ulkopelissä jos satutaan ottamaan kakkosrajanäpyllä kotiin, kannattaa seurata, kun
Topi hakee näpyn ja ykkösvahti juoksee kotipesään ottamaan heiton kiinni.
3. Sitten lisäksi tietenkin välissä on aina
tilaa ja sieltähän me olemme
niitä juoksuja paljon ottaneetkin, Jussi miettii Raahen ulkopelin heikkouksia.
Koulujen kesälomien alkamisen kunniaksi huomenna
Rantakentällä on tarjolla lapsiperheille ja nuorisoryhmille huippupesistä erikoishinnoin. Hämäläisen Ville ratkaisee ainakin ensimmäisen jakson lyömällä kunnarin.
Murikan mainitsema etenijöiden vähyys voi muodostua
erittäin ratkaisevaksi tekijäksi
huomenna. Juoksumääriä vertaillessa Raahe on ollut alkukaudella sisäpelissään hieman
kotijoukkuetta tehokkaampi.
Vierailijat ovat tehneet keskimäärin 6,5 juoksua ottelua
kohden, kun KiPalla vastaava
luku on 5,5.
Ulkopelissä taas KiPa on
tilastojen valossa hieman vieraitaan edellä. Kuka ratkaisee?
. Ensimmäisenä tulee
mieleen Sami Ahola, vaikka onkin KiPan miehiä,
mutta raahelaislähtöinen.
Ja se että, siellä pelattiin
joskus sellainen outo peli,
että siellä oli myötätuuli ja
helle, mikä on sinne harvinaista ja raahelaiset kotiuttivat ihan tavallisilla vaihtotilannepompuilla.
KOTIOTTELUT 2014
RANTAKENTÄLLÄ
Otteluisäntänä:
Karjalaisen etukortilla ?2 . Kouvola
Kitee . Siinä Raahen keulassa on
tapahtunut muutosta, kun Timo Kallio on pois, mutta Pelto on pystynyt paikkaamaan
Kallion poislähdön hyvin tiistain peliä lukuun ottamatta.
Kosonen tietenkin tärkeänä
lenkkinä siinä kakkosena ja
Jussi Kemilän pelaaminen numerolla kolme tuo rauhallisuutta PattU:n sisäpeliin, Jussi miettii.
KiPalla otteluita on kirjoitushetkellä alla vasta neljä ja pisteitä kahdeksan, joka oikeuttaa neljänteen tilaan sarjataulukossa. Lomat ovat alkaneet ja
tarjolla on paikkakunnan ja
alueen parasta viihdettä. Kova haaste taas huomennakin. Raahe pelaa rohkeasti myös kakkoskärjestään
ja varsinkaan Vihtkarista ei
koskaan tiedä mitä se keksii.
Täytyy olla ulkokentällä koko
ajan varuillaan, Jussi analysoi
vierailijoiden kakkoskärkeä.
Ulkopelistä Raahelta ei mitään selkeää heikkoa lenkkiä
Jussin mukaan löydy, mutta
vaihtotilanteissa Murikka uskoo lyhyiden lyöntien toimivan hyvin, kunhan ne vaan eivät jää lukkari Kososelle.
. Kouvola
Kitee . Siilinjärvi
18.00
18.00
18.00
16.00
15.00
18.00
18.00
18.00
18.00
18.00
A-pojat
A-pojat
Mks
Super (ilm.)
C-tytöt
Super
C-tytöt
A-pojat
B-pojat
C-tytöt. Joten nyt jos koskaan
kannattaa kaikkien kynnelle
kykenevien herätä pesäpallokesään 2014!
Sami Mielonen
Kuva: Niilo Hirvonen
Konkarin
nurkka
Maestro Pirisen muisto
Raahesta?
. Kapea materiaali etenijöissä. Topi Kosonen. Siilinjärvi
Kitee 2 . Joensuu 3
Kitee . Kitee-Raahe
Seuraava haaste: Raahe
Superpesis ja mitalikandidaattien haastaminen jatkuu Kiteen Pallon
osalta jälleen huomenna,
kun Pattijoen Urheilijat
Raahesta saapuu Rantakentälle. Näiden
lukujenkin valossa voidaan
huomisesta kärkikamppailusta odottaa tiukkaa ja melko
vähäjuoksuista ottelua.
KiPa - Raahe 2013
Voitot: 0-2 (Playoffs 0-3)
Pisteet: 1-5
Juoksut: 8-20 (19-34)
Lyödyt:
Antti Korhonen, Raahe
1+13
Mika Laukkanen, KiPa
1+11
Tuodut:
Topi Kosonen, Raahe 16
Topi Hurskainen ja Toni
Laakso, KiPa 5
Kärkilyönnit:
Timo Kallio, Raahe 39
Toni Laakso, KiPa 25
Vieraiden etukenttä
haavoittuvainen
Raahella vähän
etenijöitä
Kiteen Pallon takakentällä
suurta lääniä hallitseva Jussi
?Murikka. Koskenkorva
Kitee . Raahen vahvuus?
. Kajaani
Kitee . Raahen heikoin lenkki?
. Joensuu
Kitee . Pelto ja Korhonen eivät
ole aivan niitä laadukkaimpia
etumiehiä, joten siitä kyllä pitäisi saada vaihtoja. Ensimmäiset ajatukset
huomisesta ottelusta?
. Koti-Karjala
8
Lauantai 31.5.2014
Su 1.6. Joensuu
Kitee . Jos kiteeläiset saavat Kososen alta etenijät pois
ja Mäkelä-Pelkonen kaksikon
tullessa lyömään kentällä on
Vaikka kovimmat paukkunsa
Raahen pelinjohtaja Jari Törmänen luonnollisesti käyttääkin ykköskärkeen, myös kakkoskärjestä löytyy taitoa ja
vaarallisuutta muun muassa
Anttien Korhonen ja Vihtkari muodossa.
. Kokenut ja menestymään tottunut porukka vastassa
Koti-Karjala
Lauantai 31.5.2014
9
TV-OHJELMA
Sunnuntai 1.6.
TV 1
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Kaksi
valkoista leijonaa
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.45 Palanen: Laatokan
ympäri . (12)
22.09 Rauhanjuna
22.55 Hetkinen: Ydinaseeton
Pohjola
23.10 Teematieto
Keskiviikko 4.6.
TV 1
5.55 Elävä kulttuurimaisema
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 MOT: Punkkipainajainen
10.00 Kyläsairaala (12)
10.45 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Kreikka
12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat
12.30 Sydämen asialla (7)
13.25 Lapatossu (S)
14.45 Palanen: Muistot
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 Avara luonto: Kaksi
valkoista leijonaa
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Lippujuhlapäivän
paraati 2014
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Pelastetaan duunit
19.00 Hengen asein
20.00 Puutarhaunelmia
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.55 Keskiviikon ravisuora
22.00 Sylillinen piikkilankaa
(16)
22.45 Yle Uutiset
22.50 Syyttäjä (12)
0.20 Ulkolinja: Julma huhtikuu
TV 2
6.50 Pikku kakkonen: Neposen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu: 4.6.
6.52 Babar ja Badun seikkailut (S)
7.04 Herra Nokkelo (S)
7.09 Tiketi Tok (S)
7.20 Aamuruno
7.24 Annin keijukoulu (S)
7.34 Laulujen osto- ja myyntiliike
7.41 Arvaa kuinka paljon
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.?
Huomenta Suomi
Studio55.?
Huomenta Suomen
Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
10.15 Miehen puolikkaat
(S)
10.45 Emmerdale (S)
11.15 Emmerdale (S)
11.45 Lääkärit
14.10 Pilanpäiten
14.15 Selviytyjät
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään
syötäisiin?
15.25 Vauvaonnea (S)
15.55 Vauvaonnea (S)
16.25 Saaristoruokaa
16.55 Keidas
17.25 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Kadonneen jäljillä
21.00 C.S.I. FBItutkijat (16)
2.35 Deittikamera
3.05 Dr. Phil (7)
3.35 Start!
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.45 Rikoksista pahin (12)
23.45 Noitapiiri (12)
0.40 Monk (12)
1.40 Onnensoitto
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden
illallinen
20.00 Taste
20.57 Keno
21.00 Greyn anatomia (12)
22.00 Hyvät ja huonot
uutiset
23.00 Poliisit . Lontoo (16)
23.35 Maria Wern (16)
0.35 Labyrintti (12)
1.35 Onnensoitto
7.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
8.15 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
8.30 Jaksa paremmin
9.00 Suomen kaunein mökki
10.00 Nelonen Pro: Moor
Gääs
10.30 Guinness World
Records û Ihmeelliset
ennätysvideot
11.00 Eden
11.30 Hurja remontti
12.30 Huvila & Huussi
13.25 Merieläinten
pelastajat
13.55 Eläintarhassa
tapahtuu
14.25 Koiralle koti
15.30 Amerikan hauskimmat
kotivideot
16.00 Amerikan hauskimmat
kotivideot
16.30 Amerikan hauskimmat
kotivideot
17.00 Himohamstraajat
17.55 Victoria?s Secret Fashion Show 2013
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
19.30 Vain elämää
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Kulman pojat
(12)
22.50 Nelonen Pro: Moor
Gääs
23.20 Mustat lesket (12)
0.40 Tudors (12)
1.45 Holmes NYC (12)
2.45 Blue Bloods (12)
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
7.55 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
8.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
8.10 Onnea matkaan, Charlie! (S)
8.40 Yllätyskokki Niki
9.15 Hurja remontti
10.20 Piha kuntoon
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Yllätyskokki Niki
14.50 Huikeat kakut
15.55 Sokkokokki
16.55 Deittikamera
17.25 Suomen kaunein
mökki
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden
talkoot
19.30 Neljän tähden
illallinen
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Poliisit . FBItutkijat (16)
1.30 Criminal Minds: Epäilyksen alla (12)
2.30 Victoria?s Secret Fashion Show 2013
3.30 Deittikamera
4.00 Dr. Alcantaran perhe (7)
19.00 Saari (12)
20.10 Historia: Venäjän kaupunkien vaiheita
21.00 Kuolleista palanneet
(16)
21.55 Elävä arkisto: Rauhan
asialla
21.55 Hetkinen. Phil (12)
7.25 Disney esittää: Kim
Possible
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (7)
8.00 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (7)
8.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
8.15 Onnea matkaan, Charlie! (S)
8.45 Yllätyskokki Niki
9.15 Hurja remontti
10.20 Piha kuntoon
12.20 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Yllätyskokki Niki
14.50 Huikeat kakut
15.55 Sokkokokki
16.55 Deittikamera
17.25 MasterChef Suomi
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden
talkoot
19.30 Neljän tähden
illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 Holmes NYC (12)
22.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
23.00 Californication
(12)
23.40 Frasier (S)
0.10 Holmes NYC (12)
1.10 NCIS Rikostutkijat
(12)
2.10 Deittikamera
2.35 Dr. kotihälytys
(12)
0.00 Dexter (16)
1.05 Frasier (S)
1.35 Criminal Minds . Alcantaran perhe (7)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Sodankylä ikuisesti
21.00 Kuolleista palanneet
(16)
21.50 Kino: Junebug (16)
23.35 Teematieto. tarina valokuvan takana
21.00 Kuolleista palanneet
(16)
21.55 Kino: Tsotsi
(16)
23.30 Teematieto
Tiistai 3.6.
TV 1
5.55 Elävä kulttuurimaisema
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Antiikkia, antiikkia
10.00 Kyläsairaala (12)
10.45 Löytöretkiä
maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Petoeläinten paratiisi
(7)
12.00 Rakkaudesta puutarhaan
12.25 Sydämen asialla (7)
13.15 Kaksi Vihtoria (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Pelastetaan duunit
19.00 Kartanopuutarhojen
aatelia
20.00 Viimeiset sanani
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Mr Selfridge (12)
21.45 The Trip . New York (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
7.00 Disneyn esikoulu: Jake
ja Mikä-Mikä-Maan
merirosvot (S)
7.25 Lego Ninjago (7)
7.40 Lego Ninjago (7)
7.55 Lego Ninjago (7)
8.10 Onnea matkaan, Charlie! (S)
8.40 Yllätyskokki Niki
9.15 Hurja remontti
10.20 Piha kuntoon
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Yllätyskokki Niki
14.50 Huikeat kakut
15.55 Sokkokokki
16.55 Deittikamera
17.25 MasterChef Suomi
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Alcantaran perhe (7)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7)
20.00 Lähikuvassa Philip
Roth
20.35 Magnum . Lontoo (16)
0.35 Monk (12)
1.35 Onnensoitto
7.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso (S)
7.25 Disney esittää: Kim
Possible
4.00 Teematieto
16.50 Aurinkokuntamme
seitsemän ihmettä
17.45 Francon jälkeen . rakennussuojelun historiaa
17.35 Francon jälkeen . Matkamiehet Brydon ja Coogan
(12)
22.15 Syyttäjä (12)
23.45 Prisma: Eläinmaailman
valtaajalajit
TV 2
6.50 Pikku kakkonen: Nallen
aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu: 3.6.
6.52 Planeetta Kosmo (S)
7.06 Tarinoita maailmalta:
Kaivinkone
7.10 Pikku kakkonen: Nallen
aamu
7.11 Jussin matkat (S)
7.24 Jessin kanssa (S)
7.34 Neppajymykerho
7.40 Ritari Mikke (S)
7.55 Muumilaakson tarinoita (S)
8.19 Disney esittää: Mainio
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.?
Huomenta Suomi
Studio55.?
Huomenta Suomen
Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
10.15 Miehen puolikkaat (S)
10.45 Emmerdale (S)
11.15 Emmerdale (S)
11.45 Lääkärit
14.10 Pilanpäiten
14.15 Selviytyjät
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Moderni perhe (7)
15.55 Moderni perhe (S)
16.25 Kaappaus keittiössä
17.25 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Saaristoruokaa
20.30 Keidas
21.00 Kohde (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (7)
23.35 Harryn laki (12)
0.35 Monk (12)
1.35 Onnensoitto
7.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso (S)
4.00 Teematieto
16.40 Valitut talot . kotihälytys
(12)
22.00 Elokuva: Timanttikyttä
(12)
0.00 Frasier (S)
0.30 Criminal Minds . Phil (S)
4.00 Teematieto
10.00 Frau Bergman
10.30 Arabialainen kättely
11.00 Tyhmiä kysymyksiä
musiikista
11.30 YleXPop 2014
14.15 8 mm katse: Poika
14.30 Buddenbrookit (12)
16.00 Mielen salattu
voima
17.00 Saari (12)
18.00 Kino Klassikko: Lännen mies (12)
19.35 Unelma hyvästä
elämästä
20.30 Magnum . kohti
unelmaa
16.30 Kohti Fifan jalkapallon
MM-kisoja 2014
17.00 Tenniksen Ranskan
avoin
19.00 Yle Uutiset
19.05 Matkapassi: Englannin
rakentajat
20.00 Bonneville Speedway
21.00 Hat?elds & McCoys
(16)
21.40 Minun New Yorkini
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Fresh Meat (16)
22.41 Fresh Meat (16)
23.25 Becky ja Steve (12)
23.55 Boardwalk Empire (16)
0.50 Boardwalk Empire (16)
7.34 Närpiäiset (S)
7.46 Kuminakuja 19 (S)
7.56 Muumilaakson tarinoita (S)
8.20 Lauludiplomi
8.40 Late Lammas
8.50 Ruohonjuuritasolla (7)
9.00 Laivakokin matkassa
9.30 Matkapassi: Englannin
rakentajat
10.20 Minun New Yorkini
10.30 Uranuurtaja Englannista
11.00 Summeri
12.00 Merta päin!
12.30 Keittiössä tuoksuu
ruoka
13.00 Tuhkimotarinoita
13.50 Luontoretkellä
14.05 Minun maisemani
14.25 McLeodin tyttäret (7)
15.10 Onnenkantamoinen
(12)
16.00 Summeri
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hullu juttu
20.00 Uusi päivä (S)
20.27 Uusi päivä (S)
21.00 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Unelmien kolhimat
(12)
22.45 Eastbound & Down
(16)
23.15 Ihmebantu (12)
23.45 This Is England ?88 (16)
Manu (S)
8.42 Klassikkotarina (S):
Klassikkotarina
8.50 Keittiössä tuoksuu
ruoka
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.35 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.45 Yle Uutiset LounaisSuomi
9.50 Yle Uutiset Häme
9.55 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.10 Yle Uutiset
Pohjanmaa
10.20 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.25 Oddasat
11.00 Summeri
12.00 Uusi päivä (S)
12.30 Uusi päivä (S)
13.00 Cherry Healey: Eka
kerta
13.55 Hullu juttu
14.25 McLeodin tyttäret (7)
15.10 Onnenkantamoinen
(12)
16.00 Summeri
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hullu juttu
20.00 Uusi päivä (S)
20.27 Uusi päivä (S)
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Sodan lapset (16)
0.00 This Is England ?88 (16)
sinua rakastan (S)
7.54 Muumilaakson tarinoita (S)
8.18 Disney esittää: Mainio
Manu (S)
8.41 Late Lammas
8.50 Elämäni eläimet
9.20 Yle Uutiset Uusimaa
9.30 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.40 Yle Uutiset LounaisSuomi
9.50 Yle Uutiset Häme
10.00 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.10 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.20 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.30 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.40 Oddasat
11.00 Summeri
12.00 Uusi päivä (S)
12.30 Uusi päivä (S)
13.00 Ajankohtainen kakkonen
13.55 Hullu juttu
14.25 McLeodin tyttäret (7)
15.10 Onnenkantamoinen
(12)
16.00 Summeri
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hullu juttu
20.00 Uusi päivä (S)
20.28 Uusi päivä (S)
21.00 Alamaailma (16)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Billie Porter: Erikoinen
Etelä-Amerikka
22.55 Hit and Miss (16)
23.40 Silminnäkijä: Päättymätön painajainen
0.05 Hat?elds & McCoys
(16)
6.00
8.05
8.20
8.30
9.00
9.25
Onnensoitto
Chuggington (S)
Professori Balthazar (S)
Katti kaiken tietää! (S)
Pokémon (7)
Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7)
9.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Angry Birds Toons (S)
10.20 Loton ja Jokerin
tulokset
10.25 Pientä mökkiremonttia
11.25 Remonttimestari
11.55 Saaristoruokaa
12.25 Keidas
12.55 Kaappaus keittiössä
13.55 Sydänjää (12)
14.50 Tähdet kertovat
15.45 Oikeustaistelu (S)
17.55 Suuret setelit
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Tähdet, tähdet -konsertti
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 24 . tarina valokuvan takana
21.00 Elokuvamusiikin kultaaika
21.55 Yle Live: Coldplay Los
Angelesissa
22.50 Yle Live: Emeli Sandé
Albert Hallissa
23.55 Teematieto
Maanantai 2.6.
TV 1
5.55 Elävä kulttuurimaisema
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Antiikkia, antiikkia
10.00 Kyläsairaala (12)
10.45 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Viipurinlahti kesällä
1944
12.03 Kysymyksiä luonnosta
12.33 Sydämen asialla (7)
13.25 Pekka ja Pätkä puistotäteinä (S)
14.25 Luontoretkellä: Suden
jäljillä Oslossa
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Kreikka
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Antiikkia, antiikkia
19.00 Prisma
19.50 Kuvakirjeitä maailmalta
20.00 MOT: Punkkipainajainen
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Sotungin kylähullut
22.25 Kotikatsomo: Enon
opetukset (S)
23.20 Yle Uutiset
23.25 Kuollut mies kävelee
(12)
TV 2
6.50 Pikku kakkonen: Jyrkin ja Neposen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu: 2.6.
6.52 Leijulaakso (S)
7.12 Ystävykset (S)
7.17 Nelli ja Iiro (S)
7.26 Oiva-nallen oivallukset
(S)
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.?
Huomenta Suomi
Studio55.?
Huomenta Suomen
Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
10.15 Miehen puolikkaat (S)
10.45 Emmerdale (S)
11.15 Emmerdale (S)
11.45 Lääkärit
14.10 Diili: All Star
16.00 Alueellinen sääennuste
16.05 Mitä tänään
syötäisiin?
16.10 Pilanpäiten
16.25 Tähdet, tähdet -konsertti
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Kaappaus keittiössä
21.00 Nym?t (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 24 . Vitele
9.55 Yle Uutiset
10.00 Kartanopuutarhojen
aatelia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Rakkaudesta puutarhaan
11.40 Iloa puutarhasta
12.10 Viimeiset sanani
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat
14.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Pyhäniemen
kartano
14.30 Puutarhaunelmia
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Vielä virtaa (S)
15.40 Tarinateltta
15.55 Historia: Suursodan
tunnelinkaivajat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Ravisuora
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki
18.45 Löytöretkiä maailmaan
19.00 Kettu (12)
20.00 Antiikkia, antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Enon
opetukset (S)
22.00 Rikospaikalla (12)
23.30 Ykkösaamu
TV 2
7.45
8.00
8.01
8.02
8.22
8.34
Unna Junná
Pikku kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 1.6.
Kimmo Kuu (S)
Sasu (S)
Maukka ja Väykkä (S)
8.46 Petteri Kaniini (S)
9.00 Galaxi
10.00 Ihan sama (7)
10.28 Ihan sama (7)
10.56 Ihan sama (7)
11.25 Ihan sama (7)
11.53 Ihan sama (7)
12.22 Ihan sama (7)
12.50 HulaHula
13.45 Cherry Healey: Eka
kerta
14.42 Freestyler Extreme
14.55 Tanssiurheilua : Vakiotanssien EM
15.50 Mestarien liigan makasiini
16.15 Juoksukoulu . Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
4.00 Teematieto
16.20 Afrikan jako
17.45 Francon jälkeen
Koti-Karjala
Lauantai 31.5.2014
än
s
t
e
m
a
Taik
ir
e
e
t
s
y
m
leirit
Topi Nallen kultainen kirstu on kadonnut! Lähde
ratkomaan mysteeriä yhdessä taikametsän asukkien
kanssa ja koe hauska ja mieleenpainuva leiri!
Leireillä ratkotaan pulmatehtäviä, seikkaillaan
metsässä, pannaan jalalla koreasti, askarrellaan,
pelaillaan ja pidetään hauskaa taikametsän
asukkien johdolla.
Henkilönostimen
vuokraus,
kattopesut/
pinnoitukset
ja soodapuhallus
kauttamme.
11
On jälleen aika hieman irrotella
KESÄKAUDEN AVAUS
RIIHIVALKEASSA 7.6.2014
Tanssitaan ja lauletaan
TIMPAN KARAOKEN tahdissa!
Tarjolla makkaraa ja shashlikkia.
Rajarock-liput ennakkoon Kesportista ja Riihivalkeasta.
Valkeavaarantie 18
82500 KITEE
sTohmajärvi 17.6.?19.6. Onkamon entisellä koululla,
Metsäkouluntie 22, 82360 Onkamo. Klo 10?15
s+ESËLAHTI n +ESËLAHDENNUORISOTILALLA
Klo 10?15
s+ITEE n 4AIPALEENENTISELLËKOULULLA. Myllytie 20, 59800 Kesälahti