Tulevalle kesälle on jo ulkomaalaisiakin lomalaisia tulossa muun muassa Sveitsistä, Saksasta ja Ranskasta, mökkivuokraaja Minna Hirvonen kuvailee. Kesän suhteen vapaat viikot ovat jo harvinaisuus oravisalolaisella Topin Tuvalla. – Omaa rauhaa kiitellään. KORONA-AIKA on näkynyt ulkomaalaisturistien poissaolona, mutta vilkastunut kotimaanmatkailu on paikannut tilannetta. Lähistöllä on Salpalinjasta muistuttava Salpapolku, ja myös maastopyöräilyreitti Saaristo trail on äärellään. Muista aktiviteeteistä kysellään yllättävän vähän, ilmeisesti niistä otetaan omatoimisesti selvää jo ennen mökin varaamista. – Osa varaa vain yhden yön etapiksi matkan varrelta, toiset mökin useammaksi viikoksi kerrallaan. Hirvosen Jaana-sisar vuokraa tilan toista mökkiä, ja sisarukset tekevät yhteistyötä. Kysy lisää: Jari Sivonen, 040 183 1813, jari.sivonen@cemagro.fi Tiedot ja kuvat: https://bit.ly/teollisuustie5 Katso myös muita vapaita yritystiloja Keski-Karjalassa: keti.toimitilapalvelut.fi ” Kalastusta vieraat harrastavat eniten Minna Hirvonen Kesän mökkilomat ovat jo varattuna Topin tupien perustaja Toivo Hirvonen siirsi vetovastuun mökkivuokrauksesta tyttärilleen viisi vuotta sitten. Osa kävijöistä on vakiovieraita, jotka varaavat seuraavan loman ajankohdan jo pois lähtiessään, Hirvonen jatkaa. Suosituimmat vapaa-ajan puuhat löytyvät monen asiakkaan mielestä mökiltä pihapiiristä. Aika moni matkaaja tulee mökille ihan vain rauhoittumaan. Viikon yritystila Vuokrattavana toimistoja kokoustilaa Niiralassa – myös etätyöskentelyyn. Kalastusta vieraat harrastavat eniten, Hirvonen luettelee. – Jos oma mökki on jo buukattuna ja tulijoita olisi, kysytään heti olisiko toisella vapaata, Hirvonen linjaa. Vierailulla kädentaitajan Ihmemaassa Päivi Muukkonen vanhimman, tonttutaloksi sisustetun nukkekotinsa vieressä. RITOSALMEN tuntumassa niemenkärjessä sijaitseva Topin tupa on niittänyt kehuja erityisesti omasta rauhastaan. Irtonumero 2,00 63. – Perheet ja pariskunnat ovat meillä tyypillisimpiä kävijöitä. Joensuulainen Hirvonen on vuokrannut Pässiniemessä sijaitsevaa Topin tupaa vuodesta 2017 lähtien, kun tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos Toivo ja Anja Hirvosen eläköityessä. Peruspalveluista kysytään jonkin verran; eniten kiinnostaa lähimmän ruokakaupan sijainti, Hirvonen toteaa. Laivaväylä kulkee mökkirannan läheisyydessä. Saunominen on sellainen aktiviteetti, jota kaikki kävijät harrastavat ja erityisesti kesäisin pieni hirsinen ulkosauna on tykätty. – Kesälle on enää yksi viikko vapaana. vuosikerta Perjantai 4.3.2022 N:o 17 RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Keskitalven hiljaisempi aika vaihtuu hiihtolomaviikkojen myötä vilkkaampaan eloon mökkivuokrauksessa. TYYPILLISTÄ matkailijatyyppiä ei ole, vaan majoitustarpeet vaihtelevat kävijöiden mukaan. Lisää sivulla 8.. Lähimpään naapuriin on matkaa kilometrin verran
Valtakunnallisesta rippikoulukyselystä selviää, että myös nuorten kokemus rippikoulusta on ollut erittäin positiivista koronasta huolimatta, Jari Pulkkinen sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa. Tulee liian lähelle. Onnettomuuden kasvot. Suomen Punainen Risti käynnistää lipaskeräyksen Ukrainan kriisin uhrien auttamiseksi Tohmajärvellä ja Rääkkylässä. MobilePaylla numeroon 10900. Varat ohjataan kansainväliselle Punaiselle Ristille, joka toimittaa apua kontaktilinjan molemmin puolin sitä tarvitseville. Sielun ytimeen. – Mutta valistunut arvaukseni ja osittain laskettukin arvio on, että noin 80 – 85 prosenttia kirkkoon kuuluvista nuorista käy rippikoulun. Vain yksi ryhmä ehti käymään rippikoulun leirimuotoisena. Vuonna 2020 rippikoulun kävi 90 nuorta. Niin merkilliset. Saappaat kiiltävinä, soittokunta soittaa marssia, jossa soi voitto ja kunnia. Nuoren miehen kasvoille on jähmettynyt kysymys: miksi. Repaleinen joukko. – Keväällä 20 pidettiin osa rippikoulusta etänä, kesän leiriä lyhennettiin päivällä ja sen ajankohtaa siirrettiin, mutta muuten olemme pystyneet viemään rippikoulut läpi suunnitelmien mukaan. Katastrofirahaston tili OP FI52 5000 0120 4156 73 viite 5186. Avulla turvataan ihmisten perustarpeita. Lukuihin on laskettu kaikenikäiset rippikoululaiset. Kukkia poikien hiuksissa ja raiteilla. KITEEN seurakunnan nuorisoja rippikoulutyön pappi Leena-Susanna Mikkonen ja erityisnuorisotyönohjaaja Kirsi Hurskainen kertovat, että rippikouluille kuuluu koronapandemiasta huolimatta Kiteellä hyvää ja rippikoulun suosio on pitänyt pintansa haastavasta ajasta huolimatta. Huulilla rakkaan suudelma ja häivähdys ruusuntuoksua. Tunkeutui elimistön joka sopukkaan. – Rippikoulujen suosion pohjana lienee sen erittäin vahva nuorisokulttuurinen asema. Kutsumattomana vieraana tuli. Pirstoutuneen akaasian juurelle, johon mehiläiset eivät enää kesäkuussa saavu, tuuli lennättää pölyä ja palavan talon kitkerää savua. Mikko Lappalainen rovasti Selitystä hunajalle: Ukraina tuottaa paljon valeakaasiahunajaa esim. Meillä se tarkoittaa, että ikäluokastansa 1-3 nuorta jättää vuosittain rippikoulun käymättä, syystä tai toisesta.’ – Toisaalta silloin tällöin tulee rippikouluun myös nuoria, jotka eivät kirkkoon kuulu. Murheen kasvot, tarjoaa lohtua itkusta, kyyneleistä. Vuonna 2021 rippikoulun kävi 98,9 prosenttia kirkkoon kuuluvista rippikouluikäisistä nuorista ja rippikoulut pystyttiin järjestämään lähestulkoon suunnitellusti. Kiovan eteläpuolella on iso tuotantoalueiden vyöhyke. Pitää otteessaan. – Sinä voit auttaa osallistumalla hätäapukeräykseen, viestittää Suomen Punainen Risti. Nuoret tulevat rippikouluun usein yhdessä kavereidensa kanssa ja suurelle osalle yhteinen rippikoulukokemus ystävien kanssa onkin tärkeä. Pakoyritys vaan pahentaa tilannetta. Loput rippikouluryhmät pidettiin päivärippikouluina. Rääkkylässä Punaisen Ristin kerääjät liikkuvat lippaiden kanssa viikkoa myöhemmin, lauantaina 12.3. Suomen Punainen Risti on myöntänyt katastrofirahastosta 100 000 euroa Ukrainan konfliktin uhrien tukemiseen. TOHMAJÄRVEN seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ritva Salopuro kertoo, että rippikouluryhmät ovat olleet suht pieniä, joten seurakunnassa on selvitty koronavuosista aika mukavasti rajoituksista huolimatta. Monelle myös uusien asioiden oppiminen kristinuskosta ja yleisesti elämästä ovat syitä osallistua rippikouluun. Syynä on se, että osa nuorista käy rippikoulun muualla kuin omassa seurakunnassa tai käy sen esimerkiksi vuotta myöhemmin kuin muu ikäluokka, jolloin todellisia lukuja ei saa vertailemalla ikäluokkaa ja rippikoulun nimilistaa. Lääkitsijän kasvoiksi. Armon suuruus; ihmisen vaivassa ja surussa. Suomen Punainen Risti on valmiina auttamaan myös kotimaassa ja tilannetta seurataan aktiivisesti. Lähetä viesti SPR20 numeroon 16499 (20 €). Toki varautuminen tämän pandemian vuoksi on ihan eri tasolla kuin aikaisemmin, mutta siihenkin on jo opittu tässä matkan varrella. PK, 28.9.2013. Vuonna 2021 rippikoulun kävi noin 49 600 henkilöä, kun vuonna 2020 vastaava luku oli noin 46 800. Yksi leirimuotoinen ryhmä jouduttiin muuttamaan päivärippikouluksi kokoontumisrajoitusten vuoksi, mutta kesän leirit saatiin pidettyä suunnitellusti. Käsittämättömät. Osa heistä sitten rippikoulun jälkeen liittyy kirkkoon, mikä on tietenkin vapaaehtoista. Surun suuruus mittaamaton. Näytti monenmuotoiset ahdistavat ja julmat kasvonsa. He tekevät kunniaa, he, jotka vielä elävät. Vuoden 2021 rippikouluihin osallistumiseen edellisen vuoden muutokset eivät vaikuttaneet. Otti hallintavallan; täysimääräisesti. Pirstoutuneen akaasian juurella, kun tuuli lennättää pölyä ja palavan talon kitkerää savua, seisoo harvennut ja repaleinen joukko. Pimeät kasvot. Tohmajärvellä kerääjät ovat liikkeellä Kemien taajamassa huomenna lauantaina 5.3. Kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista nuorista rippikoulun kävi 90,5 prosenttia ja kaikista 15-vuotiaista nuorista 74,5 prosenttia. Aikuisrippikouluun osallistui yhteensä 882 henkilöä vuonna 2021, kun vuotta aiemmin vastaava lukumäärä oli 900. Muuttui uskollisen ystävän kasvoiksi. Perheet pakenevat kodeistaan. Räjähdyksen äänet lähenevät… ”Ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.” (Ps.103:16) Runo on omistettu Ukrainan kansalle ja kaikille niille nuorille miehille, jotka on kutsuttu sotaan, olipa sotajoukko mikä tahansa. Sinne, ihmisen pyhän paikkaan. 2 Perjantai 4.3.2022 Lukijan runot KESKI-KARJALA Kari Sarkkinen Rippikoulun suosio on kasvanut koronatilanteesta huolimatta. Tuli suru lupaa pyytämättä. Voitosta ja kunniasta ei kukaan puhu, koska kellään ei ole sanoja. – Hienoa huomata, että rippikoululaisten määrä on jälleen kasvussa. Motittaa selustan, sivuilta, edestä. Runneltu ruumis lasketaan varoen ja hellästi matalaan kuoppaan. Yksi Jumalan käsittämättömimmistä ihmeistä. Vangitsijan kasvot. Astuu suru omalla Surun kasvot Juna lähtee asemalta. Soittokunta ei soita, koska sitä ei ole. Punainen Risti toimittaa ihmisille vettä, ruokaa, suojaa ja terveyspalveluita, sekä auttaa kadonneiden etsinnässä. Valtiaan kasvot. Lähestyvän Jumalan varjo. Koronapandemian keskellä myös tarve tulla yhteen toisten vertaisten kanssa on kasvanut, ja se näkyy varmasti osittain rippikoulujen suosion kasvussa, LeenaSusanna Mikkonen ja Kirsi Hurskainen pohtivat. Kiteen seurakunnan rippikoululaisille suunnatun alkukyselyn mukaan myös kummiksi pääseminen ja kirkollinen avioliittoon vihkiminen ovat tärkeitä syitä miksi rippikouluun tullaan. Ei jätä pakoaukkoa, ei pienintäkään. Rippikoulunsa käyneistä Salopurolla ei ole tarkkoja tilastoja. Rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkisen mukaan nyt näyttää siltä, että notkahdus oli väliaikainen, vaikka pandemia vaikuttaakin edelleen yhteiskunnassamme. Punainen Risti tarjoaa myös seuraavia lahjoitustapoja: Lahjoita netissä punainenristi.fi/lahjoita. Koronapandemia on haastanut seurakuntien rippikoulutyötä kahden vuoden ajan. – Nyt olemme taas hiihtolomalla lähdössä leirille nuorten kanssa ja tietenkin hyvällä mielellä, Ritva Salopuro iloitsee. Hautaus akaasian juurelle vallallaan, ihmisen syvimpään. Syvältä kouraisten, täyttää suru menetyksen ammottavan aukon. Rippikoulu on pitänyt pintansa – pandemiasta huolimatta Rippikoulu on pitänyt pintansa tärkeänä osana nuoruutta. Surun kasvot. Tästä huolimatta rippikoulut on pystytty järjestämään turvallisesti ja ammattitaitoisesti varsin muuttuvissa olosuhteissa. Sumentaa näkökyvyn. Vuonna 2020 rippikoulun järjestelyissä jouduttiin Kiteellä tekemään moneen otteeseen muutoksia poikkeusolojen vuoksi. RÄÄKKYLÄ/ TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Hätä Ukrainassa on valtava. Piirittäjän kasvot. Ensimmäisenä koronavuotena 2020 rippikoulujen osallistujatilastot notkahtivat. Siinä, missä kaikki on menetetty. Kuvituskuva konfirmaatiosta Tohmajärvellä. Pakenemisen mahdottomuus. Katse ei tarkenna. – Sama prosentti näyttäsi toteutuvan tänäkin vuonna. Rakkaan vihollisen kasvot. SPR:n Ukraina-keräykset Rääkkylässä ja Tohmajärvellä Vieraan kasvot. Parantajan kasvoiksi. Vuonna 2020 kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista nuorista rippikoulun kävi 88 prosenttia ja kaikista 15-vuotiaista nuorista 74 prosenttia. Rohkeuden ja voiman antajan kasvoiksi. Pysyi seurassani haluamattani. Surun siunaus
3 3 KITEE Kari Sarkkinen Kiteeläinen BioKymppi Oy aloittaa biokaasun jalostamisen liikennekäyttöön vuoden 2023 alkuun mennessä. Laitoksella käsitellään biojätteitä ja -lietteitä noin 20 000 tonnia vuodessa tuottaen niistä sähköja lämpöenergiaa sekä hygienisoituja kierrätyslannoitteita. RÄÄKKYLÄN kunnan lausunnossa todetaan, että ylijäämät tulee tilittää sopimuskunnille palautusmaksuina oppilaspaikkoihin suhteutettuna. Musiikkiopisto haluaisi tilinpäätöksen ylijäämät käyttöönsä – Kitee ja Rääkkylä vastustavat Keski-Karjalan musiikkiopistolle on kertynyt tilinpäätökseen ylijäämää, joka pohjautuu muun muassa etäopetuksen takia ennakoitua pienemmiksi jääneisiin tuntiopettajien matkustuspäivien määrään. – Joensuun asemalle kaasu toimitetaan paineistetussa pullokontissa ja paluukuormassa joensuulaisten jäteyhtiö Puhaksen keräämät biojätteet tulevat Kiteelle liikennebiokaasun raaka-aineeksi. Kiertoja aluetaloutta parhaillaan, painottaa Juvonen. Mikäli valtionosuus ja tulot ylittävät toiminnasta syntyvät kulut, voidaan tilinpäätöksen perusteella todeta ylijäämää, joka lähtökohtaisesti palautetaan kuntaosuuksia maksaville kunnille. Joensuuhun biokaasun tankkausasemaa on suunniteltu useita kertoja vuosien varrella, mutta vasta nyt palikat loksahtelivat paikoilleen. Wega teki investointipäätöksen kaasun tankkausaseman rakentamisesta Joensuuhun samanaikaisesti BioKympin kanssa. Kuntien oli toimitettava lausunnot asiasta helmikuun loppuun mennessä. Alussa kaasusta iso osa menee sähkön ja lämmön tuotantoon nykyiseen tapaan, toteaa Juvonen. Säästöä on kertynyt myös viestintätuottajan palkanmaksun lykkääntymisestä noin neljän kuukauden ajalta rekrytointihaasteiden vuoksi. Perjantai 4.3.2022 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Mervi Venäläinen Ensi talvena paikallista biokaasua tankkiin Kiteeltä BioKympin toimitusjohtaja Mika Juvonen esittelee Puhoksentien varressa paikkaa, mihin paineistetun biokaasun tankkausasema tulee. BIOKYMPIN Kiteen biokaasulaitos aloitti toimintansa vuonna 2010. Laitoksen rakennustyöt alkavat keväällä heti lumien sulettua maansiirtotöillä ja putkistojen asennuksella. – Yhtiön laskelmien mukaan tämänhetkinen kaasun kokonaistuotanto riittäisi lähes 1000 henkilöauton vuosittaiseen kulutukseen. KESKI-KARJALA Päivi Lievonen Keski-Karjalan musiikkiopisto esitti sopimuskunnille, että ne antaisivat suostumuksensa käyttää tilinpäätöksen ylijäämät lisäopetuksen antamiseen määräajaksi tai kuluvan tilikauden oppilaitoksen toimintaan kohdistuvista paikallisista säästötavoitteista vastaamiseen. Kokonaisinvestointi menee yli 2,5 miljoonaan euroon. Rääkkylän hyvinvointilautakunnalle ja kunnanhallitukselle lausunto annetaan vain tiedoksi kokouksissa, jotka ovat maaliskuun puolella, sillä musiikkiopisto ei myöntänyt lisäaikaa lausunnon antamiselle. TOHMAJÄRVEN kunnanhallitus antoi musiikkiopistolle suostumuksensa käyttää vuoden 2021 osalta syntyneen ylijäämän musiikkiopiston toimintaan. Paineistetun biokaasun tankkausasema Kiteelle tulee Puhoksentien varteen, reilun parin kilometrin päähän Kiteen keskustasta. Useampia opettajia on myös ollut virkavapaalla, ja sijaisilla on ollut pienempi palkka. Yhtiön tavoitteena on saada ensimmäiset oman maakunnan jätteistä tuotetut biokaasut auton tankkiin tammikuun 2023 loppuun mennessä. – Siis biokaasulaitoshankkeen alusta lähtien. On ollut selvää, että pelkästään Kiteellä ei saavuteta liikennebiokaasulle riittävää kysyntää. Rääkkylän lausunnon on laatinut rehtori Rauni Ronkainen, ja sen on hyväksynyt hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Timo Mölsä. Liikennebiokaasun tuotantomäärää kasvatetaan kysynnän mukaan. LIIKENNEBIOKAASUN tuotannon aloittamista Kiteelle on suunniteltu jo yli 15 vuoden ajan. Ehtona oli ylijäämien kohdentaminen tohmajärveläisten oppilaiden harrastamisen tukemiseen. Kuvituskuva.. Asiakaskuntaa on siis löydettävä siis isommista kaupungeista. – Laitoskokonaisuus sisältää tankkausaseman lisäksi jalostuksen, paineistuksen ja siirtokontit. Tankkausasema soveltuu kaasukäyttöisille henkilöja pakettiautoille kuin myös raskaallekin kalustolle. Biojätteiden ravinteet palautetaan hygienisoituina lannoitteina luomuruuan tuotantoon. Ylijäämä pohjautuu aiempia vuosia vähäisempään tuntiopettajien matkustuspäivien määrään, kun opetus on tapahtunut etänä koronatilanteen takia. KeskiKarjalan musiikkiopiston sopimuskuntien maksujen kautta kertyneet ylijäämät vaikuttaisivat Tohmajärven kunnan tilinpäätökseen, sillä kuntataloudessa yksittäisten toimialojen ylijäämät vaikuttavat koko kunnan kumulatiivisen ylijäämän kertymiseen. Kunnat maksavat musiikkiopiston toiminnan kuntaosuuden ennakkomaksuna talousarvion ja perussopimuksen mukaisesti. Kiteen kaupunginhallitus päätti, ettei kaupunki anna suostumusta Keski-Karjalan musiikkiopistolle käyttää ylijäämiä lisäopetukseen tai paikallisiin säästötavoitteisiin vastaamiseen. Investointitukea tähän on saatu tukea Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta sekä Energiavirastosta, kertoo BioKympin toimitusjohtaja Mika Juvonen
Ke 9.3. klo 18 Raamattuluento ja iltaseurat srk-keskus, Malinen, Komulainen, Barck, Savolainen. Ke 9.3. –Pisteytyksessä painotetaan erityisesti yritysten ja alueiden välistä yhteistyötä, digitaalisuutta ja uusia markkinointiideoita, Kokkonen kertoo. Pohdin, mistä joutaisi lisää koristekiviä kukkapenkkieni reunuksiin. Kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon sekä mukaan kestävän kehityksen huomioivaan elämäntapaan. Kuuno, Marko, Markus, Feodor, Heikki, Teo, Teppo, Teuvo. Eräänä toukokuisena aamuna katselin kimaltavaa merta Utön majakkasaaren eteläisimmässä kärjessä. – Meillä on lukuisia järvija jokikohteita, joiden potentiaalia ei ole hyödynnetty matkailussa. Diakoniatyön vastaanotto ajanvarauksella puh. Su 6.3. Kampanja käynnistyy tuhkakeskiviikkona 2.3. Kampanjan taustalla on syvä huoli luonnosta ja ilmastonmuutoksesta ja halu suojella luontoa omia elämäntapoja ja valintoja kohtuullistamalla. Hengellinen viikonloppu Kiteen Ev. Se oli puolustajani ääni, joka saattoi minut kiveä keveämpänä ihailemaan taas käsillä olevaa kevättä. Tarinatupa avoinna klo 11 – 13, klo 12 SRO:n tilaisuus Tarinatuvalla, mukana Pietari Savolainen ja Jouko Malinen. Nyt edessäni aukenivat Utön aarteet. Anne Kokkonen kertoo, että yhteistyön kautta rahoitettavat kampanjat tulee toteuttaa elokuun 2022 loppuun mennessä ja niiden tulee kohdistua oman maakunnan ulkopuolelle kotimaan kohderyhmiin. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Ps. Meillä on tehty todella hienoja ja rohkeita tekoja järvilohija taimenkantojen elvyttämiseksi. klo 18.30 Perhelentopallo srk-keskuksessa. klo 13 Onnenpäivä srk-salissa. Vasili, Vilho, Ville, Ilmari, Ilmo, Toivo, Paavali, Paavo, Pauli. Ti 8.3. Kampanja rohkaisee kohtuuteen ja vastuullisuuteen. Keskiviikkona: Auvo, Edvin. klo 10 Päiväkävely keskustan alueella, kahvia, sanaa ja musiikkia, Kortelahti, Malinen, Savolainen, Komulainen, Barck. Toteutettavat kampanjat valitaan pisteytyksen perusteella. Su 13.3. klo 10 Messu kirkossa, saarna Petri Kortelahti, lit Markku Komulainen, kantt. Su 13.3. 050 520 4160 ilpo.hirvonen@evl.fi Toimitusvaraukset ja muu asiointi ma–to klo 9–12 p. Ma 7.3. Toimitusten varaukset Kiteen kirkkoherranvirastosta puh. Yksi heistä on kesälahtelainen Janne Saarinen, joka kilpailee autokorikorjauksessa. ja saarna Petri Kortelahti, kanttorina ja musiikissa Pietari Savolainen. Tiistaina: Kansainvälinen naistenpäivä, Vilppu, ort. Ti 8.3. Sunnuntaina: Tarmo, ort. 045-111 9555 kiteen.seurakunta@evl.fi. Ke 9.3. Tavoitteena on kotimaisen kalastusmatkailun edistäminen ja yritysten kilpailukyvyn, kasvun ja toimintaedellytysten parantaminen. To 10.3. klo 13.00 Lähetyspiiri srk-keskuksessa. Kun otteeni lipesi ja kivi molskahti mereen, tunsin tuulahduksen vapautta ja rauhaa. 040739 1933/Katriina (lomalla 7.– 13.3.) , 040-739 1931/Sanna. ja kestää seitsemän viikkoa pääsiäislauantaihin asti. Markkinointikumppanuushaku on auki maaliskuun loppuun saakka. VUONNA 2022 Ekopaastoa vietetään jo yhdettätoista kertaa. 050 4090778, diakoni Satu Kinnunen satu.kinnunen@evl.fi (lomalla 7.–13.3.), lastenohjaaja Mariitta Saarinen p. Päädyin lopulta pitkän laivalaiturin nokkaan. Tarkastelin rannalta poimimaani ja taakakseni päätynyttä pyöreää kiveä. 4 Perjantai 4.3.2022 Sana sinulle Seurakunnat Päivyri 4. Hirvosen mielestä kalastusmatkailun kasvu kaipaa erityisesti palveluverkkoa eli yrittäjiä ja hyviä liikenneyhteyksiä. Työryhmän tehtävänä on tehdä 30.9.2022 mennessä esitys maaja metsätalousministeriölle uudeksi kalastusmatkailun kehittämisohjelmaksi. Messun jälkeen iltaseurat, Jouko Malinen. Ti 8.3. Kitee 6. Vastuu markkinointikampanjan käytännön toteutuksesta on kumppanuuden hakijalla, mutta VisitKarelia antaa myös vinkkejä kampanjan toteutukseen, markkinointikoordinaattori Anne Kokkonen kertoo VisitKarelian tiedotteessa. Riveriasta finaalissa kilpailee 22 opiskelijaa 14 eri lajissa. 050 594 8385/Hanne Karaksela. Lomalla: Kaisamarja Stöckell 6.3. Hyvää kevätpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun uskollisuutesi ylös pilviin. Kuollut: Aino Ester Koskinen 88 v., Aula Raija Anneli Asikainen 86 v. klo 18.00 Naisten keskustelupiiri takkahuoneessa, mukana Kirsi Hukka, keskustelua, hartautta, teehetki. Päivien tarkempi ohjelma löytyy seurakunnan nettisivuilta. klo 18 Yhteisen jakamisen ilta Wilhelmiinassa Kiteentie 9–11, Kortelahti, Malinen, Komulainen, musiikissa Pietari Savolainen, juonto Pekka Barck. klo 17–18.30 kirkkokuoron harjoitukset Osuuspankin yläsalissa. (rippileirillä) ja lomalla 12.3.–17.3. Lasari, Lassi, Ahvo, Ohvo, Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka. 050 467 0374 mariitta.saarinen@evl.fi (lomalla 7.–11.3.) Kastettu: Eljas Henrik Mikael Makkonen. Ekopaasto kutsuu metsään facebook.com/ Koti-Karjala. Seurakunnissa ympäri Suomen osallistutaan Ekopaastoon. Kesälahden kappeliseurakunta Su 6.3. Gröhn-Dimov, musiikissa Pietari Savolainen, ehtoollisella avustaa Jouko Malinen, kolehti Suomen Raamattuopiston työlle. Sain sieluni syöksykierteestä kiinni ja havahduin. Jostain sisikuntani pohjalta kuulin kuiskauksen: ”Kerää vähemmän, katsele enemmän kerää vähemmän, katsele enemmän”. – Ideana on, että kumppanuuden hakija ja VisitKarelia jakavat markkinointitoimenpiteiden kustannukset puoliksi. 040 562 2612. Siihen kiteytyi haluni ja paloni. Antti Kulmala Tamperelainen diakoni, joka elää ruuhkavuosiaan, mutta kiirehtii hitaasti ”Kerää vähemmän, katsele enemmän” KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.fi Su 11 Ehtoollisjuhla, Raija Soikkeli. Kampanja näkyy verkossa ja somessa, ja tarjoaa kokemuksellisuutta ja hiljentymistä sekä käytännön osallistumisvinkkejä. klo 10 messu Rääkkylän kylän kappelissa. To 10.3. VisitKarelian matkailumarkkinointituki haettavissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon luotsaama Ekopaasto-kampanja käynnistyi tuhkakeskiviikkona 2.3.2022. Kirpputori ei ole avoinna. Ekopaaston verkkosivuilla ja somekanavissa tarjotaan kokemuksellisuutta, hiljentymistä, tietoa sekä käytännön osallistumisvinkkejä. klo 18 Iltamessu kirkossa liittyen Suomen Raamattuopiston päiviin Kiteellä. Itse kohteissa luonnollisuus on se paras valtti. Hautapaikka-asiat perjantaisin Ilpo Hirvonen p. Arvo. Oloni oli tyyni ja pitkä viikonloppu hiljaisuuden retriitissä vasta alkamassa. klo 10 messu Rääkkylän kylän kappelissa. Ohjelmaesityksen tulee sisältää kalastusmatkailun nykytila, kehittämistarpeet ja selkeät kehittämistoimenpiteet. klo 15.30 Musiikillinen tilaisuus nuorille srk-keskuksessa, Pietari Savolainen. – 8.3. klo 16 Ilosanomapiiri päädyssä. klo 13.00 Parikanniemen ystäväseurat srk-keskuksessa, Tiusanen, Kostamo. Tervetuloa! POHJOIS-KARJALA Ammattitaidon SM-kilpailut järjestetään Porissa 16. 045-111 9555. Asiointi koronatilanteen vuoksi puhelimitse. – 19.5.2022. Kampanja on käynnissä seitsemän viikon ajan ja päättyy pääsiäislauantaina. maaliskuuta 2022 Aurinko nousi tänään klo 6.53 ja laskee klo 17.31. Ma 7.3. Janne Saarinen Taitaja-finaaliin POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen on valittu maaja metsätalousministeriön asettamaan työryhmään toimintakaudelle 1.3.–16.9.2022. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 6.3. Tällä kertaa Ekopaasto kutsuu metsään, ja sen aiheena on monenlaiset metsäsuhteet ja metsän kutsu. Lauantaina: Leila, Laila, ort. MARKUS Hirvonen pitää työryhmään pääsyä henkilökohtaisesti merkittävänä asiana, koska Pohjois-Karjalassa riittää tällä saralla mahdollisuuksia ja annettavaa. Puolen päivää olin pakahtua kiusaavien kivien sisäiseen painoon, kunnes väsyin tunteeseen. Matkailuyritykset, yritysryhmät, matkailuyhdistykset ja matkailualueet voivat hakea tukea tulevan kesän kotimaan markkinointitoimenpiteisiin. Maanantaina: Tarja, Taru, Taika, ort. klo 8 Aamurukouspiiri takkah. YHTEISTYÖMUODON tavoitteena on kannustaa toimijat markkinoimaan kotimaan kohderyhmille ja osallistumaan maakunnan matkailun kasvutavoitteiden saavuttamiseen. Ma 7.3. Tule mukaan osallistumaan! 12.-13.3. Kulkuni jatkui rantoja mukaillen poukamaan, jonne kätkeytyi lähes loputon luku kiusauksen sytykkeitä meren pyöreäksi hiomia kiviä. Merellisiin maisemiin unohtuessani en arvannut, että orastavaan rauhaani tulisi heti häiriö. Ke 9.3. 57:11. Su 6.3. Ti 8.3. 045 1119 555 kiteen.seurakunta@ evl.fi Yhteystiedot: Kappalainen Heli Kinisjärvi heli.kinisjarvi@ evl.fi (vapaapäivät maanantai ja tiistai) p. Kansanopiston Aurinkosalissa Huom! Aloitamme lauantaina 11.30 lounaalla. Kuolleet: Rusko Ensio Ignatius 89 v., Irja Annikki Vaittinen 79 v., Toini Anita Jumppanen 70 v., Tapio Eino Olavi Immonen 70 v. Seurakuntatoimisto toimitusten varaukset ma – to klo 9 – 12, puh. Olin tullut retriittiin elpymään, päästämään arjestani irti. Viivähdin pylvään päälle ja tunsin kevätauringon lupaavan meille varhaista kesää. Hautausmaan toimisto avoinna ke klo 9 – 14 puh. Hanne ja Petri Karaksela. Sunnuntaina jatkamme jumalanpalveluksen ja lounaan jälkeen klo 12.00 Pastori Erja Kalpio ELY ry:stä ohjaa meidät pohtimaan viikonlopun aihetta: Raamatun pyhikset ja pahikset: mitä voimme oppia Raamatun henkilöiltä. Lit. –17.3., Leena-Susanna Mikkonen 6.–11.3. Su 12.3. Feodor, Heikki, Teo, Teppo, Teuvo, Kosti, Kyösti, Viljo, Jopi. Retriittiä edeltävinä päivinä olin siistinyt kotini puutarhaa talven jäljiltä. klo 12.30 Kirkkokahvit ja SRO:n päivätilaisuus srk-keskuksessa, Petri Kortelahti, Jouko Malinen, Pietari Savolainen, Markku Komulainen, Pekka Barck. Päivien aikana kerätään kolehteja Raamattuopiston aluetyölle, sekä musiikkityölle. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Hukka, Gröhn-Dimov Diakoniatyö: Diakoniapäivystys srk-keskus Kitee ma klo 9–11, to klo 9–10. Miten pyöreiden kivien kuumeinen pohtiminen auttoi minua siinä. klo 16.30 Tuomasmessun suunnittelupalaveri srk-keskuksessa. Ma 7.3. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Ari, Arsi, Atro, ort. Puh. Maakuntajohtaja kehittämään kalastusmatkailua POHJOIS-KARJALA VisitKarelian tuki kesäkauden matkailumarkkinointiin on haettavissa. Ma 7.3. Olin taittanut matkaa rantakallioille hitaasti hengitellen. Huomasin pian suunnittelevani kivisaaliin rahtaamista mantereelle. klo 10 elintarvikejakelu yhteistyössä Rääkkylän SPR:n alaosaston kanssa Tarinatuvan pihalla, keittoa annosrasioihin pakattuna. Suomen Raamattuopiston Raamattupäivät Kiteen seurakunnassa
– Nyt voimme taas osallistua tapahtumiin, kokoontumisiin ja pitkään kaivattuun yhteiseen tekemiseen. PKO:lla ennätyssuuret investoinnit ja palautukset omistajille. Tilanne itärajalla vakaa ja rauhallinen ” Itärajalla rajatilanne on vakaa ja rauhallinen. Työtyytyväisyystutkimuksessa saimme historiamme toiseksi parhaan tuloksen: 77,3. Itärajalla rajatilanne on vakaa ja rauhallinen, eikä toimintaan ole ollut tarpeen tehdä muutoksia, varapäällikkö luutnantti Tomi Timonen sanoo. Rajavaltuutettujen yhteydenpito jatkuu samalla tavalla kuin ennenkin. Harjoitustoiminta on näkynyt myös Keski-Karjalassa Kiteen ja Tohmajärven alueella. – Rajatilannetta seurataan toki aktiivisesti koko ajan. PKO:N palveluista vastasi 2021 keskimäärin 1 445 henkilöä. Jos tautitilanne muuttuu tai sairaalakuormitus nousee merkittävästi, valtioneuvosto harkitsee ravitsemisliikkeitä koskevia rajoituksia uudelleen. PKO laskee, että vuonna 2021 sen toiminnan suorat hyödyt omaan maakuntaan olivat 130,3 miljoonaa euroa: verot (4,0 M€), palkat ja palkkiot (50,2 M€), investoinnit (28,9 M€), ostot omasta maakunnasta (24,0 M€), omistajahyödyt (22,0 M€) sekä yhteiskuntavastuuseen käytetty (1,2 M€), joka sisältää nuorten kesätyöllistämisen sekä lukuisille urheilu-, kulttuuri ja järjestöalan toimijoille annetun tuen sekä hyväntekeväisyyden. Hartikaisesta vuoden 2022 luomun edistäjä Pasi Hartikainen palkittiin luomun edistäjänä. Viimeisimmät ravintolarajoitukset ovat koskeneet ravintoloiden aukioloja anniskeluaikaa ja asiakasmäärää sekä istumapaikkavaatimusta. Hän kokeilee ensimmäisenä uusia luomuhyväksyttyjä lannoitteita ja viljelymenetelmiä sekä jakaa mielellään kokemuksiaan niistä toisille viljelijöille. – Pasi on luomun edelläkävijä. Tulevana kesänä PKO palkkaa kesätöihin 1 000 nuorta, joista 100 on erityisnuoria ja heidän avustajiaan. Varapäällikkö, luutnantti Tomi Timonen KITEE Päivi Lievonen Savo-Karjalan luomuyhdistys valitsi vuoden 2022 luomutoimijaksi Pasi Hartikaisen Kiteeltä. PKO:n edustajistolle tullaan esittämään, että jakokelpoisesta 13,3 miljoonan euron tuloksesta jaetaan omistajille 68%:a (9,0 M€) ja PKO:n toiminnan sekä palveluiden kehittämiseen käytetään 32%:a (4,3 M€). Uusia omistajia liittyi 5 823. PKO:n operatiivinen tulos oli 20,1 miljoonaa euroa (17,0 M€/2020), josta valtaosa palautuu osuuskaupan omistajille eli pohjoiskarjalaisille kotitalouksille. Viranomaiset seuraavat koronatilannetta tarkasti ja varmistavat terveysturvallisen arjen muuttuvissakin tilanteissa. PKO on kuluttajaosuuskunta, jolla oli vuoden 2021 lopussa 103 212 asiakasomistajaa, mikä on 89,3 prosenttia (87,6%/2020) alueen talouksista. Parikymmentä vuotta luomuviljelyssä olleella tilalla kasvatetaan muun muassa puhdaskauraa, heinäkasvien siemeniä, syysrypsiä ja hernettä. Yhdistys perusteli valintaansa Hartikaisen vuosikymmenten aikana tekemällä monipuolisella työllä luomun eteen. Koko henkilökunta on tulospalkkauksen piirissä. Harjoitus alkoi viime lauantaina ja jatkuu huomiseen saakka. VAIKKA rajoituksia puretaan monilla alueilla, ei koronapandemia ole vielä ohi. Muistetaan turvavälit, suojaudutaan rokotteilla ja jäädään oireisena kotiin, aluehallintovirastista muistutetaan. LÄNSI on viime päivinä asettanut paljon erilaisia taloudellisia pakotteita Venäjää kohtaan ja rajoittanut yhteistoimintaa venäläisten kanssa. Vaikka rajoituksia puretaan, ovat tartuntatautilain hygieniavaatimuksia ja -velvoitteita koskevat pykälät yhä voimassa 30.6.2022 asti. Palautus on keskimäärin 214 euroa per jäsen. Hän tarttuu rohkeasti uusiin ideoihin ja tekee pelloillaan myös viljelykokeita, Savo-Karjalan luomuyhdistyksen tiedotteessa perustellaan valintaa. Asiakasomistajapeitto on S-ryhmän osuuskaupoista suurin. Pykälä velvoittaa yleisölle avoimista ja asiakkaille ja osallistujille varatuista tiloista vastaavia esimerkiksi huolehtimaan siitä, että asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja että tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan. Niin partiointi kuin tekninen valvontakin jatkuvat rajalla entiseen malliin, eikä henkilöstösiirtoja ole Ukrainan kriisin takia tehty. Myös vartiolentolaivueen koordinoimien valvontalentojen osalta tilanne on pysynyt ennallaan. Voimassa on vastaavia hygieniavaatimuksia myös ravitsemisliikkeille. PKO:N verollinen myynti kasvoi edellisvuoden 487,4 miljoonasta eurosta 36,3 miljoonaa euroa (+7,4 %) ollen vuonna 2021 yhteensä 523,7 miljoonaa euroa. – PKO on maakunnan suurin yksityinen työnantaja. Olemme korkealla suomalaisten yritysten yleisnormin 68,6 yläpuolella, Kivelä sanoo. – Tuloksen maksimoinnin sijaan osuuskaupan tavoite on maksimoida jäsenhyöty. Jotta yhteiskuntamme voi pysyä auki ja pystymme palaamaan mahdollisimman tavalliseen arkeen, jokaisen oma vastuu terveysturvallisesta toiminnasta korostuu. Muutoksia ei tullut myöskään venäläisen rajavartiopalvelun kanssa tehtävään yhteistyöhön. 2021 PKO investoi 28,9 miljoonalla eurolla, jonka työllisyysvaikutus maakunnan yrityksille oli 491,3 henkilötyövuotta. PÄIVITTÄISTEN työtehtävien lisäksi Tohmajärven rajavartioalue on mukana parhaillaan käynnissä olevassa paikallispuolustusharjoituksessa. Omistajille palautetaan ylijäämänpalautuksena 2,4 %:a vuoden 2021 aikana tehdyistä ostoista (7,8M€) ja osuusmaksulle maksetaan 12 %:n korko (1,2 M€). Ravintolarajoitukset päättyivät VÄRTSILÄ Jouko Väistö – Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan ei ole ollut vaikutusta Tohmajärven rajavartioalueen toimintaan. Vuodelle 2022 PKO on budjetoinut 33,3 miljoonan euron investoinnit, minkä työllisyysvaikutus on 566,1 henkilötyövuotta. Lisäksi tiedote kertoo, että PKO on pudottanut oman toimintansa hiilipäästöjä vuodesta 2015 vuoden 2021 loppuun 70 prosenttia. maaliskuuta. Palkkoja ja palkkioita sivukuluineen maksettiin 4,5 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna summan ollessa 50,2 miljoonaa euroa (45,7M€/2020). Luottamus PKO:hon ja sen palvelutarjontaan on erittäin vakaa ja kasvaa koko ajan, mistä kiistattomasti kertovat esimerkiksi vuoden 2021 kasvanut omistajamäärä ja merkittävästi markkinakehitystä kiivaammin kasvaneet myyntiluvut, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo kaupan tiedotteessa. Lisäksi pykälä velvoittaa antamaan osallistujille, kuten kuntosalin asiakkaille tai opetukseen osallistuville toimintaohjeet siitä, miten etäisyyden ylläpitäminen, käsien puhdistaminen ja muiden tartuntoja estävien käytänteiden noudattaminen onnistuu tilassa sekä järjestämään asiakkaiden ja osallistujien oleskelun niin väljästi, kuin on juuri kyseisessä toiminnassa mahdollista ja sijoittamaan mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan. PKO:sta erosi tai siirtyi muihin osuuskauppoihin 3 181 omistajaa, joten nettolisäys oli 2 642. Niiralan rajanylityspaikan toimintaan pakotteet eivät ole ainakaan toistaiseksi vaikuttaneet. Kuva: Tero Tolvanen. Niiden mukaan asiakkaiden saapuminen ja oleskelu järjestetään riittävän väljästi ja että asiakaspaikat ovat riittävän etäällä toisistaan. Kari Sarkkinen Kaikki PKO:n toimipaikkoihin käytetyt eurot palautuvat oman maakunnan hyväksi, kertoo tiedotteessaan Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, PKO. Tilojen terveysturvalliseen käyttöön velvoittavat määräykset ovat päättymässä monilla alueilla. Valmiutta säädellään tarpeen mukaan ja noudatetaan valtion ylimmän johdon antamia linjauksia, Timonen painottaa. Lentoja tehdään entiseen tapaan. VAIKKA aluehallintoviraston asettamat tilojen terveysturvalliseen käyttöön velvoittavat määräykset ovat päättymässä ja valtioneuvosto purki ravintolarajoituksia, voimassa ovat edelleen hygieniavaatimuksia koskevat tartuntatautilain pykälät kesäkuun loppuun asti koko Suomessa. Talvikaudella Hartikainen toimii luomuasiantuntijana ProAgria Itä-Suomessa. Perjantai 4.3.2022 5 Kari Sarkkinen Ravintoloiden anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää ja istumapaikkoja koskevat väliaikaiset rajoitukset poistuivat tiistaina 1. Viljelyssä otetaan huomioon niin taloudelliset tekijät kuin ympäristö ja luonnon monimuotoisuuskin. Neuvojatyönsä ohella Hartikainen viljelee itsekin luomutilaa Heinoniemellä. Hän edistää luomua myös MTK Itä-Suomen luomuvaliokunnan toiminnassa. 2021 PKO:n omistajille maksettiin ennätysmäiset 22,0 miljoonaa euroa (+1,9M€) omistajahyötyjä: bonusta eli jäsenalennusta 14,4 M€ (+1,1, M€), maksutapaetua 0,44 M€, ylijäämänpalautusta 6,1 M€ (2,0 %), osuuspääoman korkoa 1,1 M€ (12 %)
Tämä on huolestuttavaa, Petri Pasanen tiivistää. Geeniperimän lisäksi sairauden kehittymiseen vaikuttavat monet muut asiat, kuten elämäntilanne. Arramiehen mukaan jopa 400 000 suomalaista on sairastunut päihderiippuvuuteen, ja heistä 250 000 on työelämässä. SEISKALUOKASSA keskustelua aiheutti ryhmässä koettu paine. Lopulta Espanjassa krapulan helpotukseksi vedetty kokaiiniviiva avasi portin tielle helvettiin, kuten Marko Jantunen itse kuvaa. – Tärkeintä on suora puuttuminen ja puheeksi ottaminen. – Nuoressa voi tapahtua muutoksia kaveripiirissä, habituksessa ja käyttäytymisessä. – Olkaa itsekkäitä ja tehkää itsellenne hyviä valintoja. – Potilaan tulohetken motivaatio ei ennusta hoidon tulosta, Jantunen ja Arramies korostavat. ILLAN tilaisuudessa nuorten huoltajia evästäneen Jantusen mukaan entistä nuoremmat kokeilevat päihteitä. Rahaa ja myytävää tavaraa saatetaan haalia vaihdettaviksi päihteisiin. Kiekkotähden omat valinnat päihteiden suhteen ovat olleet usein vääriä. – Päihdetietoisuuden levittäminen on todella tärkeää. En olisi ikinä arvannut, että sairastun päihderiippuvuuteen, Jantunen toteaa. 2015 Marko Jantusen saattoi hoitoon pitkäaikainen ystävä ja nykyinen kollega, jääkiekkouransa ja melkein elämänsä huumeille uhrannut Pasi Tuomaila. Yhteisesti sovituilla säännöillä ei välttämättä ole enää merkitystä. – Nuoret kokivat, että he saivat päivästä lisää tietoa ja vastauksia mielessä pyörineisiin kysymyksiin. TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Kouluterveyskyselyn huolestuttavat tulokset käynnistivät Tohmajärvellä tarpeen päihdeasioiden laajempaan käsittelyyn. Avoimesti ja rehellisesti tarinaansa kertova jääkiekkolahjakkuus ei nosta itseään jalustalle, vaan on elämän edessä nöyränä. – Kyselyn vastausten perusteella tohmajärveläiset nuoret käyttävät myös alkoholia enemmän kuin muualla nuoret käyttävät. – Riippuvuudet tuottavat tietynlaista elämää, ei tietynlaisia ihmisiä, Arramies sanoo vastauksena monen päihderiippuvaisen häpeän tunteeseen. – Puhukaa, tuntekaa, luottakaa. Kokaiinin jälkeen löytyi rakas vihollinen amfetamiini, jota vastaan hän on käynyt merkittävimmät ottelunsa. – Kyselyyn vastanneista 8ja 9-luokkalaisista 20 prosenttia kertoi tupakoivansa päivittäin. Samaan aikaan noin puolet tehohoidon potilaista on siellä päihteiden takia, eikä siitä tilanteesta jaeta tietoa. Päihderiippuvuus ei katso kohteensa pankkitiliä tai sosiaalista asemaa, vaan siihen voi sairastua kuka vaan. Osa voi säilyttää huumeita kotonakin. Jantunen kehottaa nuoria terveeseen itsekkyyteen Luentonsa jälkeen Marko Jantunen jalkautui Marjo Vepsäläisen kanssa tapaamaan nuoria luokkiin. JANTUSEN ja Arramiehen tärkein sanoma on, että päihderiippuvuus on sairaus, josta ei voi parantua, mutta siitä voi toipua. AAMULLA yläkoululaisille ja lukiolaisille suunnatun tilaisuuden, kuin myös illalla järjestetyn avoimen tilaisuuden, avasi sivistysjohtaja Petri Pasanen tuoden julki huolensa tohmajärveläisten nuorten myönteisistä päihdeasenteista. Teemapäivän taustalla on myös ehkäisevän päihdetyön hanke, jossa Tohmajärven kunta on mukana. NUORILLE kokemuksiaan avannut Marko Jantunen painotti valintojen merkitystä. AAMUPÄIVÄN luennon jälkeen Jantunen jalkautui etsivä nuorisotyöntekijä Marjo Vepsäläisen kanssa luokkiin, joissa yhteys nuoriin syntyi pelillisen Kahootkyselyn avulla. Voi ilmetä valehtelua ja asioiden peittelyä, selittelyä. – Turvallista päihteiden käyttöä on vain se, ettei ollenkaan kokeile, Marko Jantunen toteaa. Tällä hetkellä tavoitteena on saada lähihoitajan tutkinto loppuun, sillä Avominne-klinikoiden ohjaajilta edellytetään omaa toipumiskokemusta sekä sosiaalija terveydenhuollon ammattitutkintoa. Hän ei ollut vielä ymmärtänyt sairautensa laatua. Helmikuun loppupuolella järjestetyn teemapäivän vieraiksi saapuivat riippuvuussairauksien hoitoon erikoistuneiden Avominne-klinikoiden perustaja Mika Arramies sekä klinikoilla ohjaajana ja tukihenkilönä toimiva toipuva päihderiippuvainen, entinen huippujääkiekkoilija Marko Jantunen. Aivan kuten Jantunen, joka aktiiviuransa viimeiset vuodet eli kaksoiselämää arjen ja huumemaailman välillä. Se on huolestuttavaa. Hänelle itselleen suurin unelma aikoinaan oli pelaaminen NHL:ssä. – Nuoret tietävät ketkä käyttää, ja mistä päihteitä saa. Olkaa rehellisiä vanhemmillenne, opettajille tai kenelle vaan aikuiselle. Nuorena alkoholi ei tuntunut maistuvan, mutta sosiaalinen elämä opetti juomaan. Ennen kaikkea olkaa rehellisiä itsellenne. Huumemaailmassa pätee täysin toisenlaiset lainalaisuudet. – Päihteissä jäin koukkuun niiden aiheuttamaan nousuhumalan tunteeseen. Jokainen päätös ratkaisee osaltaan elämän suuntaa. Hoitoon astuessaan Jantusta pelotti, eniten huumeista luopuminen. 6 Perjantai 4.3.2022 TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Kouluissa vieraillessaan Marko Jantunen laittaa itsensä peliin. Siellä oppii siihen, ettei tunne, puhu tai luota. En halua herättää sitä henkiin, ja siksi en voi enää koskaan nauttia mitään keskushermostoon vaikuttavia aineita, Marko Jantunen kuvaa. – Olen onnellinen, että olen elossa. Aiheen ympärille rakennettiin teemapäivä, jossa tietoa jaettiin niin yläkouluja lukioikäisille nuorille kuin heidän huoltajilleen ja muille kuntalaisille. Mahtavaa päästä koronan jälkeen taas kiertämään, Jantunen toteaa. Yleisimmin ensimmäisenä alkoholia. Päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyvissä kysymyksissä Jantunen kehottaa nuoria terveeseen itsekkyyteen ja rehellisyyteen. Vastaava luku valtakunnallisesti ja muualla maakunnassa on alle kymmenen prosenttia. – Sairaus on latentissa, uinuvassa tilassa. Päihderiippuvuudesta ei parane, mutta siitä voi toipua Mika Arramies ja Marko Jantunen vierailivat Tohmajärvellä Marjo Vepsäläisen ja Petri Pasasen kutsumana.. Ei kukaan kysele päihdehoitajilta, miten he jaksavat, Arramies tuhahtaa. Myös rajojen asettaminen on tärkeää, rajat ovat rakkautta, Jantunen toteaa. Molemmat ovat eläviä esimerkkejä toipuvista päihderiippuvaisista. – Olemme joka päivä päätösten edessä. – Tehohoidossa olevista koronapotilaista on mediassa ollut saatavilla vaikka minkälaista grafiikkaa. Monen kokemus oli, että luento pysäytti ajattelemaan, Marjo Vepsäläinen kertoo. Päihteisiin suhtaudutaan myönteisesti, ja nuorten mukaan omalta paikkakunnalta on helppo hankkia päihteitä. KAIKKIAAN 20 vuotta jääkiekkoa huipulla pelannut Jantunen kannustaa nuoria unelmoimaan ja rakentamaan tavoitteita elämään
Antabushoidosta huolimatta hän jatkoi päihteiden käyttöä. – Päihteiden käyttö ja tavallinen arki on mahdotonta sovittaa yhteen. – On suoranainen ihme, että en ole kuollut tai vankilassa. – En ollut oikeasti valmis lopettamaan rallia vielä tuolloin, Jantunen toteaa nyt. Hän korostaa, että päihderiippuvuudesta ei parane, mutta hän on hyvässä vauhdissa toipumisen tiellä. Luisuminen mustaan huumemaailmaan oli alkanut, vaikka Jantunen edelleen kävi töissä ja hoiti velvollisuutensa kiekkokaukalossa. Samana vuonna päättyi peliura. VUODEN 2015 syksyllä Jantunen kirjautui hoitoon, ja intensiivijakson jälkeen hän sai jälleen alkaa tavata lapsiaan. Pikku hiljaa kaksoiselämä alkoi kuitenkin ottaa verojaan. Perheen lomareissulla Espanjassa vuonna 2005 Jantunen teki kuitenkin väärän valinnan, kun hän päätyi ystävän kehotuksesta kokeilemaan kokaiinia krapulalääkkeeksi. Uskoin vielä tuolloin, että pärjään yksin. SOSIAALISISTA tilanteista alkanut alkoholin käyttö oli Jantusella alkuun hallussa. Kokeilusta käynnistyi ketjureaktio, joka johti amfetamiiniin vuonna 2008. Koulun alkamisen myötä alkoi myös kiekkovalmennus nimekkäiden pelikavereiden kanssa. Joukkueissaan kapteenina ja varakapteenina toiminut arvostettu pelaaja olisi tarvinnut apua jo tuolloin, mutta aika ei ollut kypsä kenenkään sitä tarjoamaan, tai Jantusen vastaanottamaan. Ennen hoitoon hakeutumistaan jääkiekkolahjakkuus kuihtui alle 60-kiloiseksi. Siihen saakka Marko oli ajoittain käynyt pariskunnan kahden pojan luona, mutta ei edelleenkään ottanut vastaan tarjottua apua. Perjantai 4.3.2022 7 TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Marko ”Jarna” Jantunen sai ensimmäiset luistimet isältään 3-vuotiaana. Elämä eteni ”amfetamiinipommista” seuraavaan.. – Surullisinta on, että en pystynyt pitämään syntymän hetkellä pojilleni antamaani lupausta rakastaa, Jantunen toteaa. KAHDEKSAN kuukauden käytön jälkeen Jantunen heräsi ikävään tavallisesta elämästä. Vuonna 2010 Marko Jantunen ohjattiin hakemaan apua A-klinikalta. Jo viimeisten pelivuosien aikana Jantunen oli tiukassa amfetamiinin kuristuksessa. Jantunen työskentelee päihderiippuvaisten ohjaajana ja tukihenkilönä, tärkeitä ihmissuhteita on korjattu, ja osaan ihmisistä on välit katkaistu. Hän yritti lopettaa aineiden käyttöä yksin, ja taisteli kamahimojaan vastaan kolme viikkoa ennen repsahdusta. Alamaailman suhteet hyvässä ja pahassa veivät Jantusta samoin kuin hän itse aiemmin vei vastustajaa kaukaloissa. 17-vuotiaana oli taskussa ensimmäinen SM-liigasopimus ja parikymppisenä varaus NHL:ään. – Minulle amfetamiini on alistaja. Lopullinen toipuminen käynnistyi, kun Jantunen sai apua velkojensa hoitamiseen. Asumusero realisoitui avioeroksi vuonna 2013, kun Sari-vaimon mitta tuli täyteen. Jantunen ei ole katkera, vaan onnellinen elämästä. Alkoholi kuului rahakkaaseen elämäntyyliin. SM-liigan maalikuninkuuden myötä ura urkeni ensin Ruotsiin ja sieltä rapakon taakse NHL:ään, jossa unelma särkyi kolmeen otteluun. 20 vuotta kestäneen jääkiekkouransa aikana Jantunen tienasi noin 2,7 miljoonaa euroa. Syytteitä oli huumausainerikoksista, rattijuopumuksista ja varkauksista. Peliura päättyi keväällä 2010, jonka jälkeen hän eli viisi vuotta huumemaailmassa ennen kirjautumistaan päihdeklinikalle syksyllä 2015. JANTUNEN oli aina suhtautunut huumeisiin kielteisesti ammattijääkiekkoon kuuluvien huumetestien ja mahdollisten pelikieltojen vuoksi. Todellisuus iski alle 60-kiloiseksi narkomaaniksi muuttuneeseen kiekkoilijaan ja koko Suomen kansaan vuonna 2014, kun Jantunen joutui vastaamaan 15 syytekohtaan käräjäoikeudessa. Hän joi illanistujaisissa, matkoilla ja viiniharrastuksensa parissa. Uransa jälkeen hänellä oli velkojat perässä 80 000 euron huumeveloista. Ongelma oli, että työssään Jantunen loisti päihteiden käytöstä huolimatta. 2000-luvun alkupuolella Jantunen kärysi ensimmäisen kerran rattijuopumuksesta ja vuonna 2006 olivat edessä juopottelusta johtuvat potkut sen aikaisesta seurasta, Jokereista. Elämäni rakkaus ja pahin vihollinen. Elämä on pikku hiljaa päässyt uusille raiteille. Rahakkaista kiekkokaukaloista huumevelkojien käsiin soramontulle Nuoret keskittyivät kuuntelemaan Marko Jantusen rehellistä kerrontaa omasta päihdekierteestään. Kiekkoilijan nousukausi alkoi, kun hän pääsi Turun Palloseuraan legendaariseen Tenavatähti-ketjuun Saku Koivun ja Jere Lehtisen rinnalle. 24-vuotiaana hänellä oli jo kaunis vaimo, esikoispoika ja sopimus Galgary Flamesin kanssa. Ensimmäinen kerta oli kuin olisi tykitetty euforiaa suoraan suoneen, sanoo Jantunen, joka ei kuitenkaan koskaan ole käyttänyt suonensisäisiä huumeita. Silloin alkoholin rinnalle olivat jo tulleet unilääkkeet ja rauhoittavat. Valintatilanteessa Marko Jantunen käänsi selkänsä pojilleen, ja valitsi huumeet. Ehkä orastava päihderiippuvuus jo vaikutti, mutta ei ollut riittävää pitkäjänteisyyttä, Jantunen pohtii. MATKALLA pohjalle Marko Jantunen menetti omaisuutensa, ammattinsa ja ihmissuhteensa. Kymmeniä tuhansia euroja kertyneitä huumevelkoja Jantuselta perittiin väkivaltaisesti syrjäisillä soramontuilla, eikä hän itsekään jäänyt osattomaksi väkivallan käytössä. NHL-kokemuksen jälkeen Jantunen palasi Ruotsiin ja sieltä loppu-uran ajaksi Suomeen. Ensimmäisen kerran kiekkoammattilainen jäi krapulan takia töistä pois 28-vuotiaana. – En osaa yksiselitteisesti sanoa miksi, mutta NHL oli pahin ammatillinen pettymykseni
Esimerkiksi kattopaanut on vuoltu puukolla. Samaan hengenvetoon hän kertoo, että kodin eri asetelmat ilmentävät hänen omaa maailmaansa, eivät vaikka jonkun hänen lukemansa kirjan, vaikka hän kirjafriikiksi tunnustautuukin. Kun kuvittaa kirjaa varten, se luo hyvän tukirakenteen koko projektille, mutta samalla voi hypätä uuteen. ” Meneillään oleva projekti on intuitiivisempi ja jättää tilaa tulkinnoille Liisa Kallio Luonto tarjoaa työrauhaa kuvittajalle Liisa Kallio on nauttinut työskentelystään Hakoniemen ateljeessa, jossa hän työstää ihmisen ja ihmisyyden ympärille rakentuvaa kokonaisuutta.. Pidän vielä tuntosarvet tarkkana ja lopullisen konseptin avoimena kokonaisuuden suhteen. Ne ovatkin pirtin tuvassa aitiopaikalla. – Ympäristö näkyy tekemisessä rauhana. kirjastonjohtajana ja Kiteeltä virkavapaalla. Nyt meneillään oleva projekti on intuitiivisempi ja jättää tilaa tulkinnoille. Teksti yleensä siinä vaiheessa lyhenee, sillä kuva on niin väkevä, että se tiivistää tekstiä, Kallio kuvailee. – Lastenkirjaa tehdessä kirjoitan ensin tarinan, johon teen kuvakäsikirjoituksen ennen kuvittamista. Kuva: Päivi Muukkonen Kaikki nukkekodit sisältävät uskomattoman tarkasti toteutettuja pieniä yksityiskohtia. Rääkkylässä eniten on lumonnut runsasluminen maisema ja luonnonrauha. Projekti on käynnistynyt hyvin täällä ollessani, ja vähän vinksahtanut päivärytmikin on asettunut residenssiaikana paikoilleen. Tässä vaiheessa uraa tekeminen on vakiintunut, joten on inspiroivaa ottaa uusia askeleita. Päivän pitenemisen huomaa, ja valkoista valoa on ollut paljon. PUUPIIRISSÄ sai alkunsa myös vanha pirtti, jonka hän on rakentanut alusta alkaen itse. Seuraavien vuosien teemana on hakea uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia piirtämiseen, Kallio arvottaa. Kirjojen esittelypöytiin hän näyttelyitä laittaessaan taikoo teeman mukaiset somisteet. HAKONIEMEN taiteilijaresidenssi on ollut Kallion tukikohtana kolmen viikon ajan. KOTI on täynnä herkullisia yksityiskohtia. – Tämän talon sisustin tonttutaloksi, niin joulun lapsi olen, jouluaattona syntynyt Päivi toteaa. Erilaisissa pajoissa on oppilaiden kanssa askarteluprojekteja ja tapahtumiin on tehty itse rekvisiittoja. – Idea siihen lähti ystävältä saaduista minikokoisesta rukista ja Singer-ompelukoneesta. Pirtti on vaatinut valtavasti käden taitoa. Yhtenä residenssiviikkona paikalla oli myös toinen taiteilija. Täällä on ollut tilaa levittäytyä ja uppoutua syvemmälle. 8 Perjantai 4.3.2022 KITEE Mirja Hurskainen Kurkistus kaninkoloon niin kuin Lewis Carrollin kirjassa Liisa Ihmemaassa. Luomisprosessia voi suojella paremmin ja ajantaju välillä katoaa piirtäessä. Keskeistä on, kuinka kuvat ja tarina saadaan yhteen. Vanha pirtti valmiine rakennuksineen oli joulukuussa näyttelyssä Kesälahden kirjastolla, ja heinäkuussa osa nukkekodeista on esillä Rautjärven pääkirjastolla. Siltä tuntuu, kun pääsee käymään Päivi Muukkosen ja Jonipentti Järvisen kodissa. – Lähestyn kuvataidetta kirjan formaatin kautta, sillä se on tuttua. Pääasiassa ovat tietysti nukkekodit, joita on nyt kuusi hyvin erilaista. TYÖSSÄ kirjastossa Päivin käden jälki näkyy monilla tavoilla. Piharakentaminen, remontoiminen ja kasvien kasvattaminen on yhteinen harrastus avopuolison kanssa. Hän on tuttu Kiteen, Puhoksen ja Kesälahden kirjastojen käyttäjille, sillä niissä hän on työskennellyt 26 vuotta kirjastovirkailijana. Luonnossa oleminen on voimauttavaa, nautin järvenselän avaruudesta kävelyretkillä. Nyt työn alla on niin sanottu sanaton kuvakirja aikuisille, joka on Kallion oma projekti. Vanhin on Päivin jo edesmenneen Eino-isän vuonna 1975 hänelle rakentama kaksikerroksinen talo, jonka Päivi peruskorjasi ja laajensi Leinolan kylätalolla kansalaisopiston puutyöryhmässä. Lumikin on täällä ihan erilaista kuin Helsingissä. Korttiaskartelu on hänellä myös veressä ja hänen upeat korttinsa ovat ihastuttaneet monia merkkipäivinä, jouluna ja ystävänpäivinä. – Kuvittaminen on yksinäistä työtä, joten toisen luovan alan tekijän kanssa keskustelu on tarjonnut näkökulmaa tekemiseen. Uusimman Jokainen-teoksen Kallio on kuvittanut puuvärikynillä. Tämä kirjallinen viittaus varmaankin sallitaan, sillä Päivi on ollut kirjojen kanssa tekemisissä koko ikänsä. KALLIO on työstänyt Hakoniemen taiteilijaresidenssissä aikuisille suunnattua sanatonta kuvakirjaa. – Näyttely on vähintään yhtä tärkeä kuin kirja ja teen nyt kuvamateriaalia näyttelyä ajatellen. Tekniikkana aikuisten kuvakirjassa Kallio käyttää nyt hiilipiirroksia. Tällä hetkellä hän on Simpeleellä Rautjärven vs. Residenssissä ollessa vajotaan omaan kuplaansa, ollaan virittyneemmässä tilassa ja syvällisissä keskusteluissa avaa itseään. Vierailulla kädentaitajan Ihmemaassa Vanhassa pirtissä on niin aito tunnelma, että sinne tekisi mieli muuttaa sisään. Työskentelytapa on erilainen aiempiin lastenkirjoihin verrattuna. Residenssielämä on ollut kuvittajan haaveena jo pidempään, ja takana on useampia eri residenssijaksoja Suomessa. Kouluyhteistyö on hänelle mieluisaa. Osa tavaroista on hankittu alan liikkeistä ja nukkekotikirppisryhmistä, mutta monet kalusteet ja esineet ovat syntyneet kierrätysmateriaalista: vitamiinipurkki muovautuu Päivin käsissä saunan kiukaaksi. NELJÄ Lundby-nukkekotia on myös kalustettu viimeistä piirtoa myöten. Kallio tunnetaan parhaiten Pikku Papu-lastenkirjoistaan. Se on laajenemassa perinnepihapiiriksi, kun valmisteilla oleva sauna ja suunnitteilla oleva navetta valmistuvat. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Helsinkiläinen kuvittaja Liisa Kallio on työstänyt Oravisalossa ihmisen ja ihmisyyden ympärille rakentuvaa kokonaisuutta. Kevään tullen siirrytään pihalle. Maakellari, huussi ja kesäaitta ovat jo valmiina. – Lastenkirjan kuvittaminen on tietoista toimintaa, ilmaisun on oltava täsmällistä ja kohderyhmä on muistettava. Tämänhetkinen projekti on vasta muotoutumassa, mutta ajatuksissa on koota ihmisyyden ympärille kuvakirjan lisäksi myös näyttely. Eivätkä Päivin askartelut tähän lopu
6.52 Kiri ja Lolo 7.00 Hei Taavi 7.08 Ella, Oskari ja Huu 7.21 Puu Fu Tom 7.44 Ryhmä Hau 8.10 Galaxi 8.11 Sherlock Jakki 8.23 Aliisa ja yksisarvinen 8.35 Unna Junná 8.45 Joraavat juurikkaat 8.50 YLE FEM 8.50 Uudista minut 9.10 Ulkolinja: Uhattu Ukraina 10.00 Arkistosta revittyä: Hevonen 10.30 Daniel Olin 11.00 Koiraperheet käytöskoulussa 11.45 Suzannen vieraana 12.00 YLE TEEMA 12.00 Luovia suhteita 12.30 Carl Nyrén tyttärenpojan silmin 13.30 Uusi Kino: Terveydeksi! 14.05 Ihmisen kaupunki 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.43 Uusi Kino: Pilkkihiihto 17.05 YLE FEM 17.05 Tiettömän taipaleen takana 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Taivaallista menoa: Voimattomana huumeiden edessä 19.00 Saariston sankarit 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 ”Totuus” Palmen murhasta 21.00 Efter Nio 22.00 Mustaa hiekkaa 22.50 Pää puristuksessa Yle TV1 7.15 Kaikenkarvaiset ystäväni 8.00 Avara luonto: Vuorten kovakallot 8.55 Perjantai-dokkari: Sennin sairas suoli 9.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Some deep story 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Kieltolaki: Nousu 12.05 Vaiheessa: Viimeinen kesä 12.25 Viimeinen sana 12.55 Perjantai: Ukrainan sota – hätä ja häpeä 13.35 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu 14.30 SuomiLOVE 15.55 Yhdistetyn MC, miehet hiihto 10 km 16.30 Some deep story 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ruoasta ja rakkaudesta 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Monimuotoinen Kiina 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Sorjonen – Muraalimurhat 21.55 Ridley Road 22.55 Ulkolinja: Uhattu Ukraina 23.45 Ykkösaamu Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.3. Sunnuntai 6.3. 15.00 Bachelor 2022 16.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 17.30 Putous 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 21.00 Pitääkö olla huolissaan. keskiviikko 9.3.2022 Yle TV1 5.55 Linna 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hope Street 13.15 Vieras mies tuli taloon 14.55 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 MOT 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Hope Street 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vaietut arktiset sodat 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paha paikka 22.45 Oddasat 23.00 Viimeinen sana 23.30 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 9.3. 1.00 Kuutamolla 1.55 Suomen paras palomies 2.50 First Dates UK 3.45 Remontilla rahoiksi 4.40 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 My Little Pony: Pony Life 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Sunny Bunnies 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset 15.25 Remppa vai muutto Vancouver 16.25 Onnenarpa 16.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 17.30 Farmi Suomi 19.00 Poliisit 2022 20.00 4D: Haluan näyttää julkkikselta 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 22.00 Tulossa: Suomen Tulli rikosten jäljillä 22.05 4D: Elämäni friikkinä 23.15 4D: Seksikäs somea varten 0.15 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 1.15 4D: Seksin saloja 2.20 Australian rajalla 2.50 Australian rajalla 3.20 Australian rajalla 3.50 Amerikan kovimmat keräilijät Yle Teema & Fem 8.25 YLE FEM 8.25 Aito kullankaivaja 9.05 Efter Nio 10.05 Taivaallista menoa: Voimattomana huumeiden edessä 10.30 Saariston sankarit 11.00 ”Totuus” Palmen murhasta 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe 13.15 Historia: Richard Nixonin nousu ja tuho 14.05 Ihmisen kaupunki 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Arkkitehdin kotona 17.25 YLE FEM 17.25 Pingviinejä ja pieniä ihmeitä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Kuningatar Margareetan 50 vuotta valtaistuimella 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto 20.40 Aalto-dialogi 21.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 22.00 Ennen elokuvaa: Mies joka tiesi liikaa 22.05 Kino Suomi: Kalervo Palsa ja Kuriton käsi 23.15 Uusi Kino: Shake! 23.22 Uusi Kino: Kuka on nainen. Päästäkää Minut Pois! 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Supernanny 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Aallonmurtaja 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night – Tien päällä 23.05 Pitääkö olla huolissaan. 12.00 YLE TEEMA 12.00 Phil Lynott – kun olen poissa 13.55 Cinecittà – elokuvastudion tarina 14.50 Uusi Kino: Pilkkihiihto 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Arkkitehdin kotona 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.35 Uudista minut 18.45 Koska olet nainen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.15 Aalto-dialogi 22.25 Ruokamatka Cornwalliin 22.55 Kino: Hummeri Yle TV1 5.55 MOT 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hope Street 13.15 Riihalan valtias 14.35 Timo ja kylän viimeiset lehmät 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Hope Street 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Lapset ja roskaruoka 20.00 Akuutti: Apu ahdistaviin pakko-oireisiin 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hollington Drive 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai: Ukrainan sota – hätä ja häpeä 23.40 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.3. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. Maanantai 7.3. Perjantai 4.3.2022 9 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Tiistai 8.3. 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Paras vuosi ikinä 13.00 Olen Julkkis. Päästäkää Minut Pois! 0.05 Bachelor 2022 1.00 Paras vuosi ikinä 1.25 Paras vuosi ikinä 1.55 Asian ytimessä 2.50 Remontilla rahoiksi 3.50 First Dates UK Nelonen 6.00 CoComelon 6.20 Rusty Rivets 6.45 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.10 Pyjamasankarit 7.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.45 LEGO Ninjago 8.00 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma 8.25 Heinähattu ja Vilttitossu 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Nyt jos koskaan 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 11.25 Tulossa: Tähtikokkien Bocuse d´Or 11.30 Rempalla tuloja 12.00 Remppa vai muutto Vancouver 13.00 Remppa vai muutto Vancouver 14.00 Remppa vai muutto Vancouver 15.00 Elokuva: Koskemattomat 17.20 Tulossa: Huvila & Huussi 17.25 Koti koiralle 18.25 Farmi Suomi 19.55 Tulossa: Huvila & Huussi 20.00 The Voice of Finland 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Elokuva: The Hitman’s Bodyguard 0.00 Elokuva: Mr. TV-ohjelma sunnuntai 6.3. 6.52 Pusse 7.03 Tilkkupeiton tarinoita 7.07 Henrietta 7.16 Kaapo 7.39 Runoja & rusinoita 7.46 Neposen seikkailut 8.02 Kallen keittiö 8.16 Galaxi 8.17 Pok ja Mok 8.24 Aika härdelli! 8.36 Minä, Elvis Riboldi 8.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 Pekingin paralympialaiset 11.15 Tytöt 18 11.45 Jopet-show 12.10 McLeodin tyttäret 12.53 Tanskalainen maajussi 13.20 Casualty 14.10 Paksut pariskunnat 14.40 Ahdistaa non stop 15.05 Siskonpeti 15.30 Myrskyluodon Maija 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 18.30 Enemmän kuin jalkapalloa – Huuhkajat EM-kisoissa 19.00 Myrskyluodon Maija 20.00 Michael Palin: Elämäni matkat 20.45 Luottomies 3 21.00 Napamiehet 21.20 Napamiehet 21.45 Siskonpeti 22.10 Tytöt 18 22.40 Sotalaiva: Elämää merellä 23.25 Mr. Keskiviikko 9.3. 0.05 ESPN dokumentti: Neljä lokakuun päivää 1.15 Rikospaikka 2.00 Rouva Ministeri 2.55 Rouva Ministeri 3.50 First Dates UK 4.45 Remontilla rahoiksi Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 My Little Pony: Pony Life 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Sunny Bunnies 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Onnenarpa 16.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 17.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 18.30 The Voice of Finland 19.55 Tulossa: Vain elämää: Unohtumaton ilta 20.00 Poliisit 2022 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman Pohjantähden alla 22.00 Elokuva: Elysium 0.15 Poliisit 2022 1.15 Narcos 2.20 Paratiisihotelli Suomi 3.20 Paratiisihotelli Suomi 4.20 Australian rajalla Yle Teema & Fem 6.50 YLE TEEMA 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 7.3. 23.35 Rockin klassikkolevyt: The Kinks Yle TV1 5.55 Luontohetki: Monimuotoinen Kiina 6.25 Ylen aamu 9.30 Hyvissä aikeissa 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 11.45 Some deep story 12.00 Akuutti: Vaihtoehtoja hormoniehkäisylle 12.30 Hope Street 13.15 Jumalan tuomio 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Hope Street 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 De Gaulle 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Sorjonen – Muraalimurhat 22.50 Oddasat 23.05 Vaietut arktiset sodat 0.00 Prisma: Kannabiksen arvoitus 0.55 Puoli seitsemän Yle TV2 8.30 Uutisikkkuna 8.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 Pekingin paralympialaiset 11.15 Naissotilaat 3 11.45 Jopet-show 12.15 McLeodin tyttäret 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Casualty 14.20 Paksut pariskunnat 14.50 Ahdistaa non stop 15.15 Siskonpeti 15.45 Pakulla ympäri Britanniaa 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 19.00 Sohvaperunat 20.00 Unelmakoti 21.00 Fight Club 23.15 Siskonpeti 23.40 Miten Philip radikalisoitui. Robot 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 13.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 21.00 Asian ytimessä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.20 Bull 0.20 MasterChef Suomi 1.15 Jahti 2.10 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 3.10 Supernanny 4.05 American Horror Story Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 My Little Pony: Pony Life 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Sunny Bunnies 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Rikkaat ja rahattomat 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Suomi 18.00 MasterChef Australia VIP 19.55 Tulossa: Huvila & Huussi 20.00 Suurin pudottaja Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Rillit huurussa 21.30 Rillit huurussa 22.00 Tulossa: Burgerimiehet Pohjolassa 22.05 Paratiisihotelli Suomi 23.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 0.05 Rillit huurussa 0.35 Rillit huurussa 1.05 Stand Up! 2.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 3.05 Panttilainaamo 4.00 Amerikan kovimmat keräilijät Yle Teema & Fem 8.20 YLE FEM 8.20 Kotijumppaa Sofian kanssa 8.40 Eläinsairaala 9.40 Elämän tarkoitus 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 Tiettömän taipaleen takana 11.00 Strömsö 11.30 Mitä on olla nainen. Bean lomailee 1.45 4D: Salaiset seksifantasiat Yle Teema & Fem 7.55 YLE FEM 7.55 BUU-klubben 8.25 Mumindalen 8.45 Watt Nytt 8.55 Kuningatar Margareetan 50 vuotta valtaistuimella 9.55 Avoimena 10.25 Elämän tarkoitus 10.55 Koska olet nainen 11.40 Jumalanpalvelus: Moninaisuuden ajan messu 13.00 YLE TEEMA 13.00 Kino Suomi: Häiriötekijä 14.25 Uusi Kino: Valonsieppaaja 14.55 Uusi Kino: Käy rinnallain 15.10 BalletBoyz – Them 15.45 Wienin filharmonikot Sagrada Familiassa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Rakkaudesta keramiikkaan 19.00 Daniel Olin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Talot huokuvat historiaa 21.00 Elokuva: Juokse, Uje, juokse! 22.15 Children of the Enemy 23.50 Norja veden alla. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Olen Julkkis. 6.52 Hyrräpäät 7.04 Hau Hau, Piip ja Veli 7.15 Tilkkupeiton tarinoita 7.20 Simo 7.25 Heimo ja Hemmo 7.28 Robo ja riiviöt 7.33 Osku 7.42 Barbapapa 7.53 Oktonautit 8.05 Ryhmä Hau 8.28 Salasaaren seikkailijat 8.59 Galaxi 9.00 Näin meillä 9.12 Haukku ja Poku 9.24 Mahti-Mopsi 9.31 Avaruuden aarteet 9.55 Athleticus 10.00 Urheilustudio 10.05 Pekingin paralympialaiset 10.25 Yhdistetyn MC, miehet mäki HS134 11.20 Urheilustudio 11.30 Alppihiihdon MC, naisten suurpujottelu 12.30 Urheilustudio 12.55 Hiihdon MC, miesten 50 km yhteislähtö 15.20 Urheilustudio 15.35 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu 16.20 Urheilustudio 16.45 Alppihiihdon MC, naisten suurpujottelu 17.45 Urheilustudio 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 19.00 Muodostelmaluistelun SM 19.30 Eläinmaailman äärimmäiset selviytyjät 20.25 Napamiehet 20.45 Napamiehet 21.10 Kultaa! 23.05 Lasti 23.30 Knock, knock 23.55 Suuret rakennusprojektit 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 8.00 Muumilaakson tarinoita 8.25 Muumilaakson tarinoita 8.50 Ikku-Pikku Ritari 9.00 Myyrän seikkailut 9.10 Paavo Pesusieni 9.35 Paavo Pesusieni 10.00 Koko Suomi leipoo 11.00 MasterChef Suomi 12.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 13.00 Kuutamolla 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 6.53 Humps 7.02 Killen kimppakyyti 7.14 Killi ja Kiki 7.19 Pikku perunat 7.23 Laura 7.38 Retki-Roope 7.49 Askarrellaan 7.55 Utelias Vili 8.21 Galaxi 8.22 Tipu Touhukas 8.24 Villit futarit 8.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 Pekingin paralympialaiset 11.15 Naissotilaat 3 11.45 Jopet-show 12.10 McLeodin tyttäret 12.55 Tanskalainen maajussi 13.25 Casualty 14.15 Paksut pariskunnat 14.45 Ahdistaa non stop 15.10 Siskonpeti 15.35 Sohvaperunat 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 19.00 Myrskyluodon Maija 20.00 Puutarhakausi 21.00 Toivotut: Tankki täyteen 21.30 Velipuolikuu 21.55 Siskonpeti 22.20 Rikostutkijat 23.20 Tytöt 18 23.45 Auringonpistos 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Paras vuosi ikinä 13.00 Putous 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 MasterChef Suomi 21.00 Bachelor 2022 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Karuselli 23.05 Aallonmurtaja 0.05 Kenen kotona
Viiden minuutin sahaustyöhön kulkemisineen menee aikaa helposti parikin tuntia. Matkan hinta n. Paikallisella autoilijalla on jo tiedossa, että tukkierää ei lähdetä kuljettamaan sahalle. – Reilut kaksikymmentä vuotta olen puunhankinnassa mukana ollut ja monta lanssia nähnyt, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun tukkikasaa on käytetty maalitauluna. Tervetuloa! KITEE KESKI-KARJALA MATKAT/RETKET Bussimatka Puutarhamessuille Helsinkiin la 9.4.2022. Muutettu talousarvio ennustaa vuodelle 2022 alijäämää 54 356,65 euroa. Niitä oli parikymmentä. – Tunnistin heti pölkkyjen päihin ammutun ruutiaseella. Ajamaan pääsee 30 euron osallistumismaksulla, Hiltunen kertoo. Lumiränniajo Aimossa KITEE Jouko Väistö – Maanpuolustustahto on hyvä ja kannatettava asia, mutta nyt ei kyllä olla ajateltu ihan loppuun asti tätä asiaa, Metsä Groupin metsäasiantuntija Toni Suomalainen sanoo tuumineensa saapuessaan tiistaina yhden kiteeläisen metsätien päässä olevalle puutavaravarastolle. – Kaiken ikäiset ovat tervetulleita ajamaan, mutta erityisesti haluamme tarjota nuorille kuskeille turvallisen mahdollisuuden tulla kokeilemaan taitojaan radalla, Hiltunen sanoo. Avustettavien parantamishankkeiden koolla ei ole alarajaa, mutta käytännössä alle 10 000 euron hankkeita avustetaan harvoin, yksityistieasiantuntija Juho Iivanainen ELYkeskukselta kertoo. Ajattelemattomasta tempauksesta aiheutuu ylimääräistä työtä ja kustannuksia. Osapuolten yhteisen tiedotteen mukaan Teboilkauppiaat ry on neuvotellut Pekka Haapalaisen johdolla Teboilin kanssa siitä, että yhtiö keskeyttää välittömästi kauppiailta perittävien maksujen perimisen määräaikaisesti maalis-toukokuun ajaksi. – Asiaa tarkemmin tutkiessa huomasin, että pölkyn päissä oli pieniä tummareunaisia reikiä. mennessä. 10 Perjantai 4.3.2022 JÄRJESTÖPALSTA Kiteen Kuulokerho. Arvontaa osallistujien kesken.. Kuva: Toni Suomalainen. Tiekunnan tulee kokouksessaan päättää hankkeeseen ryhtymisestä, avustuksen hakemisesta ELY-keskukselta, avustuksen vastaanottamisesta ja henkilön valtuuttamisesta sähköiseen asiointiin. Muilta osin merkittäviä talousarvion ylityksiä ei ollut. Kuskin lisäksi autossa tulee olla kartturi. mennessä p. Sopii kysyä, millaiset vaikutukset tapahtuneella olisivatkaan olleet, jos puut olisi päätyneet sahan teriin ja siellä seisauttaneet tuotantolinjan. Tällöin asiakkaat voivat jatkossakin vierailla Teboil-asemilla, tietäen kauppiaiden myynnin jäävän paikallisten yrittäjien kassoihin. 0500 907792. euroa. Pohjois-Savon ELY-keskus vastaanotti viime vuonna Itä-Suomen kolmen maakunnan alueelta 157 hakemusta, joista siltoja oli 13 kappaletta. Auton ei tarvitse olla katsastettu, mutta vakuutusten on oltava kunnossa. Asemilla tehtyjen ostosten rahat päätyvät Teboil-kauppiaille KESKI-KARJALA Mervi Venäläinen Kiteen Aimossa pääsee radalle kurvailemaan siviiliautoilla Lumiränniajojen merkeissä sunnuntaina 6. Yksityisteiden avustusperusteissa ei ole enää vaatimusta pysyvästä asutuksesta. Kari Sarkkinen Pohjois-Savon ELY-keskus kannustaa yksityisteiden tiekuntia aktivoitumaan miettimään teidensä perusparannushankkeita, sillä valtion avustusta on hyvin tarjolla. lipun. AVUSTUSTA hakee virallisesti perustettu ja Maanmittauslaitoksen yksityisteiden kiinteistöjärjestelmään rekisteröity tiekunta. euroa. – Ilmoittautua ennättää ajopäivänä klo 10 aikaan. – Tien normaaliin vuotuiseen kunnossapitoon avustusta ei voida myöntää. – Teboil-kauppiaat ovat olleet yhtiömme selkäranka jo vuosikymmenten ajan, ja tänään sovittu maksujen keskeytys on selkeä askel siihen, että asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan siitä, mihin asemilla tehtyjen ostosten rahat päätyvät, kertoo Teboilin markkinointija viestintäjohtaja Toni Flyckt. Sitovat ilmoittautumiset to 10.3. – Paras aika kokoustamiselle ja suunnittelulle on talvi, jotta keväällä päästäisiin jo hommiin. Hakemusten hyväksytty kustannusarvio oli noin 9,7 milj. MAALITAULUNA käytetyt tukit on saatava pois kasasta ja selvitettävä, voidaanko niitä lyhentää lyhyemmille mitoille vai menevätkö ne kuitupuuna sellunkeittoon. Samaan aikaan autoilija joutuu odottamaan saadakseen puut kyytiin ja viedäkseen ne sahalle, joka puolestaan odottaa raaka-ainetta tilaustensa toteuttamiseen. Lisäksi kohteita voivat olla esimerkiksi tien kantavuuden ja kuivatuksen parantaminen, rumpujen uusimiset ja tielinjan siirtäminen tai kaarteen oikaisu liikenneturvallisuusperustein. Varastoalueella on tämän jälkeen käyty raskaalla kalustolla, joten tarkkoja ampumamatkoja tai -paikkoja ei ole enää mahdollista saada selville. Parin tukin päähän oli tussilla väritetty alue, toiseen isompi ja toiseen pienempi rinkula. Toivottavasti tämä jää myös viimeiseksi, Suomalainen painottaa. Teiden käyttö on hyvin moninaista: siellä voi olla pysyvää ja vapaaajan asutusta, maaja metsätaloutta, muuta elinkeinoja virkistystoimintaa sekä läpiajoliikennettä. Muutettu vuoden 2021 lisätalousarvio ja investointiosan 52 200 euron ylitys Rääkkylän kirkon maalaustyön osalta sai hyväksynnän. Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden hallituksen jäsen ja nuorisojaoksen puheenjohtaja Jari Hiltunen kertoo seuran järjestämän ajomahdollisuuden olevan avoin kaikille. Lisävahinkojen estämiseksi tukkipino menee ensimmäisenä kuljetuskieltoon. Myös toimihenkilön aikaa kuluu tapauksen selvittämiseen, kun asiasta laaditaan LYT (laatu, ympäristö ja turvallisuus) -havainto Metsä Groupin järjestelmiin. Kuulolähipalvelua tarjolla Nuorisoja yhteisötila Linkissä (entinen matkahuolto) ma 7.3.2022 klo 12.30–14.00. Avustettavia kohteita ja avustusten suuruutta harkittaessa otetaan huomioon parantamistarve, esitetyt toimenpiteet, valtionavustuksen tarve sekä hankkeiden kiireellisyys ja tärkeys. Seuraavaksi on edessä autoilijan ja yrittäjämetsurin aikataulujen yhteensovittaminen. – Ajokortillinen alaikäinenkin voi tulla ajamaan, mutta siinä tapauksessa kartturin on oltava täysi-ikäinen. Talousennuste alijäämäiseksi K-K Reuma ja Tules ry ja Reumaliitto järjestävät jäsenilleen Liikettä niveliin -kampanjan 14.3.– 20.3.2022. On selvää, että jokaisesta odottamisesta ja viivästyksestä syntyy aina kustannuksia. AMPUJAT ovat suurella todennäköisyydellä olleet liikkeellä helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Lasku olisi varmasti ollut iso. ELY-keskuksen harkinnassa on avustettavien kohteiden valinta ja niiden saaman avustuksen määrä. AMPUJAT eivät ole varmaan ajatelleet, että pienestä aseen tarkkuuttamisesta kehkeytyy loppujen lopuksi aikamoinen tapahtumien ketju. YKSITYISTEIDEN avustusperusteissa ei ole enää vaatimusta pysyvästä asutuksesta. Avustus on yleensä 50 prosenttia hankkeen arvonlisäverollisista kustannuksista, mutta tietyissä tapauksissa, kuten siltahankkeissa, tuen suuruus voi olla jopa 75 prosenttia. Tee itsellesi liikuntakalenteri ja merkitse siihen pv.määrä ja suorituksesi, lumityöt, kävelyt, ym. Keskusteluja jatketaan yhtiön kanssa siitä, minkälaisella mallilla Teboilkauppiaat jatkossa toimisivat Teboil-brändin alla itsenäisinä kauppiaina. Vahva kuva aseen tyypistä ja ampumapaikasta syntyi nopeasti, hän kuvailee havaintojaan. Voit palauttaa myös s.postilla hakulineneija@ gmail.com Lisätietoja sivuillamme Keski-Karjalan Reuma ja Tules ry, 050 3207557. Palauta lomake Eijalle 25.3. LUMIRÄNNIAJOSSA ajetaan kaksi erikoiskoetta siviiliautolla, tavallisilla renkailla, eli ihan normaaleilla kotiautoilla. AVUSTUKSIA on myönnetty tälle vuodelle koko maahan noin 30 miljoonaa euroa, josta Itä-Suomen osuus on noin 7,4 milj. Yksityisteiden perusparannuksiin tarjolla valtion avustusta Kari Sarkkinen Teboil-kauppiaat ry ja Oy Teboil Ab ovat sopineet yhteisesti, ettei Teboil-kauppiailta veloiteta myyntisidonnaisia vuokramaksuja, kauppapaikkamaksuja eikä markkinointimaksuja. ELY-KESKUKSEN tiedote kertoo, että avustuksia kohdennetaan erityisesti liikennöitävyyden kannalta kriittisiin parantamishankkeisiin, kuten huonokuntoisiin siltoihin ja suuriin tierumpuihin. Niinpä normaali tien kunnossapito, kuten sorastaminen, lanaaminen, niitto tai auraus eivät täytä avustusehtoja. 50–60 € , sis. – Heti autosta noustessa huomasin kuusitukkikasassa jotain poikkeavaa. KITEE Kari Sarkkinen Kiteen kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston esittämät muutokset vuoden 2022 talousarvioon sekä taloussuunnitelmaan vuosille 2023 – 2024. Tukkikasa ei ole maalitaulu Tummareunaiset reiät kertovat, että tukkien päihin on ammuttu ruutiaseella. Kuulokojeiden huoltoa, tarvikkeiden myyntiä sekä opastusta ja ohjeistusta kojeiden käytössä. Hakemus tehdään ensisijaisesti sähköisessä verkkoasioinnissa. Molemmilla on oltava kypärät. Pölkkyjen päistä löytyi yhteensä parikymmentä reikää. euroa ja myönnetty avustuksen määrä noin 5,8 milj. Lisäksi vaaditaan suunnitelmaasiakirjat, joita ovat työselite, suoritepohjainen kustannusarvio, suunnitelmakartta sekä poikkileikkaus tien parannettavasta runkorakenteesta kerrospaksuuksineen, Iivanainen selventää. Oli miten oli, pöllien päistä pitää sahata pätkät pois. maaliskuuta
tervetuloa tutustumaan! ryhmät, opastukset: nightwishstory@gmail.com www.nightwishstory.com Kiteentie 13, KITEE www.nightwishstory.com viikosta 11 eteenpäin avoinna ainoastaan tilauksesta ryhmille (minimi 5 hlö). Isosisarus toimii vapaaehtoisena aikuiskaverina 7–16-vuotiaalle lapselle tai nuorelle. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. mennessä kati.lotvonen@setlementtijoensuu.fi tai 040 354 6086. alv. Järnefeltintie 1, 82600 Tohmajärvi). hissit., kph. Hanhien aiheuttamat viljelysvahingot (ELY) 4. Kotitalousvähennys. klo 17.30 Suomen Lions-liitto ja Suomen Hiihtoliitto yhteistyössä lasten hiihdon edistämiseksi . Tehtävä numero 222. Tied. Pohjois-Karjala Haluatko toimia luotettavana aikuisena. VUOSIKOKOUKSET • Kiteenlahden Osakaskunta su 20.3.2022 klo 14.00 Kiteenlahden Kylätalolla. 2x30 pmm 51,50 € , sis. Näköislehti: Kesto 91 € /vuosi, määräaik. Pohjois-Karjaan ELY-keskus, Luonnonvarakeskus, PohjoisKarjalan maaseutupalvelut ja MTK-Pohjois-Karjala järjestävät hanhiin ja hanhipeltoihin liittyviä tiedotusja suunnittelutilaisuuksia. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,60 € , sis. 040 105 3010, raita.joutsensaari@raakkyla.fi facebook.com/ Koti-Karjala. Tilaisuuden ohjelma 1. • Kunonniemen kalastusosakaskunta su 27.3.2022 klo 13.00 Kunonniemen metsästysmajalla. P. RIVI-ILMOITUKSIA Lumenpudotusta katoilta. Perjantai 4.3.2022 11 TAPAHTUMAT TAPAHTUMAT KUNTIEN ILMOITUKSIA KOULUT/KURSSIT Suomen Hiihtoliitto Lasten Leijonahiihto Hutsissa maanantaina 14.3. Sääntöjen määräämät kokousasiat ja lisäksi vesikasvustojen niitto ja Kiteenlahden kosteikko. Ilmoitathan nimesi, ikäsi, yhteystietosi ja ruoka-aineallergiasi tai erityisruokavaliosi. Kinnulantie 1) pe 11.3.2022 klo 9-13. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. Lisätietoja löydät myös www.setlementtijoensuu.fi Koti-Karjala Pokentie 8, 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Lisätiedot ja paikkavaraukset p. SPR Tikkalan osaston KEVÄTKOKOUS 15.3.2022 klo 18.00 Tikkalan koululla. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu. 040 7485310. 0100 5445 ma–pe klo 9–16. 12 kk 97 € . Tilaushinnat (sis. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Aladár Bayer 040 684 8425 Päivi Lievonen 040 580 0430 Tuija Marienberg 040 684 8430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Mainos/markkinointi 040 684 8424 Viivi Klemm-Gröhn 040 684 8432 Laskutus 040 684 8431 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Lisäksi päätetään osallistumisesta Kiteenlahden osakaskunnan vesikasvustojen niittohankkeeseen. Työapupalvelu Eräskin Oy. Tilaisuuksissa esitellään ajankohtaisia hanhiasioita, uutta tutkimustietoa hanhija hanhipeltotutkimuksista sekä käynnistetään kyläkohtaisia hanhipeltosuunnitelmia. Kiteentie 25, 82500 Kitee). rem. vesimaksu. 0400 126326. Saatavilla lumenpudotusta, käsilumityöapua ja muita palveluja. Hanhipeltojen suunnittelua Lisätietoja tapahtumasta: lajivahinkokoordinaattori Mika Pirinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, puh. 2021, 320 € /kk sis. Kutsu Hanhi-iltapäivä Kiteellä maanantaina 21.3.2022 klo 13–16 (Kiteen kaupungintalo, valtuustosali. varaukset tehtävä sähköpostilla viikkoa aiemmin. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi perjantain Koti-Karjalassa. 040 5475028, maaseutujohtaja Pertti Iivanainen, Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut, puh. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 26,00 € , sis. Sääntömääräiset asiat. Sudoku tehtävän 221 ratkaisu. Kaikki lapset palkitaan Leijona-mitalilla . Hanhi-iltapäivä Tohmajärvellä tiistaina 22.3.2022 klo 12–15 (Tohmajärven kunnantalo, valtuustosali. Avoinna: Ma–to 8.30–15.30, pe suljettu (ajanvaraus) KOKOUKSIA Copyright: 2006 Michael Mepham. klo 19 mennessä) -NÄYTTELY AVOINNA vko 9 ja vko 10 JOKA PÄIVÄ KLO 11–17 Myytävänä Nightwish-fanituotteita ja lahjakortteja ym. mv 1,70 € 1,66 € 1,43 € 1,43 € 1,43 € 4-väri 2,15 € 2,11 € 1,88 € 1,88 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,65 € , sis. 050 5843709. Tilaisuuden avaus (MTK/maaseutupalvelut) 2. Vanhemmille ja yleisölle kioskimyyntiä, kahvia, kuumaa mehua, makkaraa ym. Toiminnan tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia tarjoamalla kuunteleva ja läsnäoleva aikuinen tueksi ja iloksi arkeen. Isosisaruksena toimiminen ei edellytä erityistaitoja. Koko perheen iloisessa ilmaisessa tapahtumassa 4?14-vuotiaille lapsille tarjolla tekniikkarata ja hiihtokilpailu . • Kiteenkylän kalastuskunta/kalaveden osakaskunta to 24.3.2022 klo 18.00 Kiteen kaupungintalossa, kaupunginhallituksen kokoushuone. alv., seuraavat rivit 2,65 € , sis. Suunnittelun tarkoituksena on löytää ratkaisuja hanhien aiheuttamiin ongelmiin kylätasolla. All rights reserved. • Päätye-Ruppovaara kalastusosakaskunta to 21.4.2022 klo 18.00 Kiteenhovissa. Yksiö Kiteen kesk. Luonnonvarakeskuksen hanhipeltotutkimuksen tuloksia (LUKE) 3. alv. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Ilmoittautuminen ma 14.3. 0102310639. Puh. rauhall. Ajankohtaisia hanhikuulumisia (ELY) – rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmää koskeva lakiuudistus – CAP-lintupellot – poikkeuslupatilanne 5. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 108,00 € /vuosi, määräaik. Sääntöjen määrämät asiat. 050 3602934. Distributed by Tribune Media Services. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. kioskiin vain käteismaksu, kiitos Järjestäjänä KiU:n Hiihtojaosto & Kiteen leijonat: LC Kitee LC Kitee/Ilmarinen LC Kitee/Keisarinna LC Kitee/Pajari Ilmoita lapsesi Lasten Leijonahiihtoon https://bit.ly/Leijonahiihto (pe 11.3. alv. Tervetuloa! Hallitus LÄHIRUOKAPÄIVÄT JATKUVAT www.raakkyla.fi kunnantalon aulassa (os. Tarjoamme lounaan ja kahvit. ISOSISARUSKOULUTUS LA 19.3.2022 KLO 10–17 Nuorisoja yhteisötila Linkki, Leipurintie 4, Kitee. alv. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin. alv. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. alv. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,35 € , sis. KOKOUKSIA VUOKRATTAVANA RIVI-ILMOITUKSIA TYÖSUORITUKSET Liikalumien siirtoa pyöräkuormaajalla ja kautolla. alv. Seuraavat kerrat pe 1.4.2022 ja to 14.4.2022. Yht.otot arkisin 9–15 p. Laskutuslisä 3,20 € , sis. . 12 kk 119,50 €
Eroa toiseksi tulleeseen Jonni Rautiaiseen oli vain 0;7 sekuntia. Ilmoittaja! Viihtyisä koti -teema to 17.3. 045 895 7007 Tervetuloa palveltavaksi koko perheen monipuoliseen kauneuskeskukseen Tohmajärvelle! Norm. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.fi Lehti jaetaan joka talouteen Kesälahdella ja Tohmajärvellä, ja lisäksi digilehti on veloituksetta kaikkien luettavissa. Kymmenen kilometrin matka taittui 23.10,7 minuutissa. sijaan. klo 12.00 mennessä. Pertun mahtava päivä ladulla toi MM-hopeaa Perttu Reponen ylsi keskiviikkona tähänastisen urheilu-uransa parhaaseen saavutukseen. Mika Timonen oli seitsemäs M50/93 kg -sarjassa tuloksella 130 kg. Kuvat: Mari Liimatainen. Ja niinhän siinä loppujen lopuksi kävikin, hienolta tuntuu, Perttu iloitsi Hiihtoliiton tiedotteessa. MA–PE 8.00–16.30 • Rakennuspuutavaraa • Määrämittavanerit • Paneelit ja listat • Keittiökalusteet • Liukuovikomerot • Bewi-eristeet, betonilaatat, kipsilevyt ja villat 041 314 1035/Jarmo, 044 242 4631/Mika, 050 365 7985/Joni Ouneva-sprintit jatkuivat Kauhavalla. 105,ERÄ 89,89,Tarjous on voimassa 19.3.2022 saakka niin kauan kuin varattu erä riittää. HIIHTO-OSUUDELLA Perttu ohitti 11 edellään lähtenyttä. Antti Liimatainen nosti pronssia, M40 /83 kg -sarjassa, tuloksella 147,5 kg. Hän leiskautti 96 metrin hypyn, jonka tuomat 104,9 pistettä oikeuttivat vasta 13. Mutta siitä se ero lähti ladulla pikku hiljaa pienenemään, ja uskoa oli koko ajan enemmän ja enemmän, että mitaleille on mahdollisuuksia. Kysy edullista ilmoitustilaa, ja varaa näkyvyytesi ajoissa! www.puujakalustepiste.fi Kiteentie 68, Kitee. K-KUA:ta edustava Ville Vatasen pokaalikokoelma kasvoi kahdella. MÄKIKISA ei sujunut Pertulta täysin odotusten mukaisesti. Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 14.3. Ajaksi muutettuna eroa ykköseksi hypänneeseen Ranskan Marco Heinisiin tuli 54 sekuntia. – Pösö toimi moitteetta, Astrassa oli kahdella ekalla kierroksella jotain mystistä tekniikkavikaa, eikä niille saatu aikaa ollenkaan. Niin Perttu kuin Arsikin nähdään tositoimissa vielä huomenna, kun Zakopanessa käydään yhdistetyn joukkuekilpailu. Kokolasinen ovi tuo tilantuntua ja tyyliä kylpytilaan. Parturi-kampaamo Hair Heaven Kauneushoitola Larissa, Sari, Krista & Theresa Järnefeltintie 8, Tohmajärvi p. Arttu Laakkonen Villelle kultaa ja hopeaa Kari Sarkkinen Viikonloppuna kisattiin Oulussa klassisessa penkkipunnerruksessa SM-mitaleista. VATASEN tiimillä on takanaan tiukka reissurupeama, joka on vienyt ympäri Suomen. – Sitä ennen ensi viikolla ajetaan vielä muutamat testit kotipuolessa, Ville miettii. HYVÄ onkin, sillä ensi viikonloppuna mennään taas. Ville kuitenkin vakuuttaa, etteivät pitkät välimatkat ole vieneet intoa lajiin. Jouko Väistö Perttu Reponen nosti Suomen yhdistetyn takaisin mitalikantaan Zakopanessa Puolassa käytävissä nuorten MM-kilpailuissa. – Virtaa riittää kyllä, mies sanoo. Mäessä ei ihan parasta saanut irti ja suhteellisen iso ero tuli hiihtoon. Perjantaina ja lauantaina (4.–5.3.) kisakalenterissa jatkuu rallin SM-sarja, joka ajetaan Kuopiossa. Edelle ehti vain Miko Vähälummukka, joka pysäytti kellon aikaan 01:40,9. Ennen Perttua hiihtoladulle lähtivät kilpailun kaikki suurimmat ennakkosuosikit Retteneggeristä, Norjan Sebastian Oestvoldista ja Ranskan Matteo Baudista lähtien. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 Harmaa, mäntykarmi. Sen lähdöissä alla oli edellisestä sprintistä tuttu Opel Astra, joka toi kuitenkin päivään ylimääräistä jännitystä niin, että aika saatiin vasta kolmannelle eli viimeiselle kierrokselle. – Kello on vaille viisi, ja kotimatkaa on 400 kilometriä. Mestaruuden vei kilpailun suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuulunut Itävallan Stefan Rettenegger. Hänen vauhtinsa oli koko kilpailun parasta. Pajarin Puntille jälleen mitaleita Pronssimiehet Kimmo Pöntinen ja Antti Liimatainen. Mika Timonen sijoittui sarjassaaan seitsemänneksi ja Timo Uuksulainen otti hopeaa. Omalla rallikilpurillaan, Peugeot 206:lla, Ville oli nuorten toiseksi nopein luokassa V1600. Vatanen ei jäänyt kauaksi: hänen paras aikansa oli 01:41,2. Hän hävisi voittajalle 3,5 minuuttia. Hän saavutti hopeaa keskiviikkona pidetyssä henkilökohtaisessa kilpailussa. Kvartetin täydentävät Waltteri Karhumaa ja Eelis Meriläinen. puh. Hän kukisti Pertun 33,8 sekunnilla. – Mahtava päivä ladulla. Kolmantena maaliin tullut Saksan Tristan Sommerfedt puolestaan hävisi Pertulle kuusi sekuntia. Karhumaa oli henkilökohtaisessa kilpailussa kahdeksas ja Meriläinen 16. Sen takia korvaavia siirtymäreittejä, huhuja mm. Pajarin Puntista oli neljä nostajaa kilpailemassa ja tuomisina kolme mitalia. Mäntykarmit, harmaa muovivedin, kulkuaukkosaranat ja rullasalpa sisältyvät toimitukseen. Kisaviikonloppu ei kuitenkaan pääty siihen, vaan ”jälkiruuaksi” karavaani suuntaa vielä sunnuntaiksi (6.3.) Laukaalle, jossa ajetaan SM-sprinttiä. Lisämausteensa Kuopion kisaan tuo ELY-keskuksen kielto ajaa valtaväylää piikkipyörillä. 8 mm:n karkaistu harmaa lasi on kestävä ja turvallinen oviratkaisu. Saunanovi JW 7x19 Saunanovi JW 7x19 KITEE www.k-rauta.fi www.plussa.com Hurri Ky KITEE Puhoksentie 3, puh. Hän voitti hopeaa nuorten MM-kisoissa Zakopanessa Puolassa. Ville osallistui kilpailussa myös nuorten HR2500 luokkaan. Pronssipallille kipusi myös Kimmo Pöntinen sarjassa M40/+120 kg, tuloksella 190 kg. järvien jäistä ja lossikyydeistä on kuultu. Kirkkain mitali oli Timo Uuksulaisen hopea sarjassa M50/120 kg, tuloksen ollessa 177,5 kg. Kolmannen kierroksen ajalla tuli kumminkin sitten voitto, Ville kertaa. Mäessä Arsi oli 84 metrin hypyllä 42., mutta hiihtobaanalla hän oli 13. Se kuitenkin riitti, ja Vatanen vei kisan nimiinsä ajalla 01:38,1. hävittyään Pertulle runsaan minuutin. Kuvamme on Pekingin olympialaisista.. Toiseksi parasta vauhtia pitänyt Rettenegger hävisi 5,2 sekuntia ja kolmanneksi kovimman ajan hiihtänyt Sommerfedt liki puoli minuuttia. Tämänkin tiedotteen kommentit saatiin mieheltä autosta matkalla Kauhavalta kotiin. PERTTUA kaksi vuotta nuorempi, nuorten MM-kisoihin ensimmäistä kertaa osallistuva Arsi Tietäväinen oli lopputuloksissa sijalla 29