Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Hanhitilanneraportti on koottu BirdLifen ja PohjoisKarjalan ELY-keskuksen yhteistyönä. Kouvolan Teutjärveltä yöpymälennolta lasketut 13 700 hanhea. vuosikerta Perjantai 7.5.2021 N:o 35 Vaali-ilmoitusasioissa ota yhteyttä: puh. Yli tuhannen valkoposkihanhen paikalliskerääntymiä on havaittu Päijät-Hämeen, Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson peltoalueilla sekä Parikkalassa. Metsäja tundrahanhet ovat pysyneet valtaosin samoilla alueilla eteläisessä Suomessa kuin viikko sitten. Vuosi sitten tähän aikaan valkoposkihanhia oli Pohjois-Karjalassa parissa paikassa yli tuhannen yksilön kerääntymät ja Suomen suurin määrä oli 18 000. – Siellä ja Baltiassa lämmin myötätuulivirtaus jatkuu ennusteissa etelän ja lounaan väliltä ensi viikon tiistaihin, jopa keskiviikkoon asti, minkä mukana suuria hanhimääriä voisi helposti päästä Viroon ja Suomeen asti. 19 € KUMISAAPPAITA AAMUTOSSUJA TANSSIKENKIÄ TARRALENKKAREITA Kitee, Huvikeskus, Välttimäentie 4. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.fi 58% aikoo 58% aikoo hakea tietoa hakea tietoa äänestyspäääänestyspäätöksen tueksi töksen tueksi sanomasanomalehdestä lehdestä Huomio kuntavaaliehdokas! Kysy edullista ilmoitustilaa, ja varaa näkyvyytesi ajoissa! Uutismedian liitto Tuhat suomalaista 1/2021 7 58 42 35 32 23 17 13 7 6 15 20 40 60 80 100 Sanomalehdet (painettu tai digitaalinen) Kaupunkilehdet/ilmaislehdet (painettu tai digitaalinen) Televisio (tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut) Sosiaalinen media (esim. ILMATIETEEN laitoksen tutkija Jarmo Koistinen ennustaa hanhitilanneraportissa, että jo ensi viikolla valkoposkitilanne voi muuttua. TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! • ORTO SISÄTOSSUJA • TYÖJA TURVAKENKIÄ • VAELLUSKENKIÄ • Tarrakenkiä • Kesälenkkareita • Joustovenykekenkiä • Avokkaita • Kävelykenkiä • Erikoistilavia kenkiä • Ortokenkiä • Nahkapistokkaita • Työja terveyssandaaleja VAIN LAUANTAINA 8.5. +3,5%-yksikköä Birdlifen ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kokoamassa hanhitilannerapotissa kerrotaan, että suurin osa valkoposkihanhista on yhä talvehtimisalueilla Luoteis-Euroopassa. Suurin muuttajamäärä on Espoosta, josta laskettiin tiistaina 6 000 muuttavaa. Hollantilaisten ja saksalaisten satelliittilähettimin valjastamista noin 40 hanhesta valtaosa on edelleen Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa. SUOMESSA on edellisen viikon aikana havaittu melko vähäistä valkoposkihanhien muuttoa. VALKOPOSKIHANHIEN liikehdintä on ollut monen muun lintulajin tavoin hyvin vähäistä – pääosa linnuista on edelleen talvehtimisalueilla. – Valkoposkihanhien muuttosää Hollannin seudulta kohti Itämerta ja Baltiaa ei ole aluksi hyvä myrskyä, sadetta tai luoteistuulta mutta sen jälkeen paranee selvästi. Pohjois-Karjalassa vasta sata valkoposkea Suurin osa valkoposkihanhista on yhä talvehtimisalueilla Luoteis-Euroopassa. klo 10–14 Sievi, Ajavat, Pomar ym... Loppuviikon suotuisat tuulet ja ensi viikon lämpimät säät todennäköisesti houkuttelevat suuriakin hanhimääriä lähtemään muuttomatkalle. – Viimeaikaisten kylmien säiden vuoksi oraan kehitys Baltiassa voi kuitenkin olla niin huono, että linnut pysähtyvät jo alueen eteläosiin odottelemaan, tutkija Jarmo Koistinen epäilee. Kylmä säätyyppi on vaikuttanut edelleen sekä Suomessa että valkoposkihanhien talvehtimisalueella Vattimeren rannikon tuntumassa Hollannista Tanskaan. Facebook, YouTube, Twitter, Instagram) Google Radio (radiokanavat tai niiden verkkopalvelut) Aikakauslehdet (painettu tai digitaalinen) Verkossa olevat uutisportaalit (esim. Suomessa on havaittu yksi lähettimellä valjastettu hanhi ja Länsi-Virossa sekä Etelä-Ruotsissa molemmissa kaksi. Irtonumero 1,50 62. POHJOIS-KARJALAAN on ehtinyt vasta pari reilun sadan yksilön valkoposkihanhiparvea. – Lounainen, sopiva myötätuulivirtaus kestää Pohjanmeren rannoilla torstain sekä lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan, minä aikana linnut ehtisivät Itämerelle. RAPORTISSA muistutetaan, että epävarmuus pitkissä ennusteissa kasvaa ja että keväällä linnuille voi riittää surkean muuttosään pienikin parantuminen aloittamaan liikehdinnän. Loppuviikon suotuisat tuulet ja ensi viikon lämpimät säät todennäköisesti houkuttelevat suuriakin hanhimääriä lähtemään muuttomatkalle. Valkoposkihanhia on pian odotettavissa Kaakkoisja Itä-Suomen pelloille isoja määriä. Kevään suurin kerääntymä on 28.4. Vastatuulet eivät ole innostaneet niitä jatkamaan muuttoaan. Suomessa on edelleen selvästi enemmän metsäja tundrahanhia kuin valkoposkihanhia. Ampparit) Blogit/vlogit En mistään näistä/en osaa sanoa % ”Mistä seuraavista medioista aiot hakea tietoa äänestyspäätöksesi taustaksi kuntavaaleissa 2021?” Kaikki vastaajat, n=1000 Hakee tietoa äänestyspäätöksensä taustaksi kuntavaaleissa 2021 * IROResearch Oy:n tutkimus virhemarginaali n. Tervetuloa! –10% –10% –70% –70% –50% –50% VARASTON LOPPUUNMYYNTI Hyvä lukijamme, lue lisää ajankohtaisia uutisia myös verkkosivuillamme kotikarjala.fi. Kaikki pois alk
Äitienpäivää kuuluu juhlistaa, on Tohmajärven Maiju Lassilan koululla galluppiimme osallistuneitten nuorten mielipide. – Take away toimii meillä aika pienesti, ateriapalvelun kautta menee jonkin verran. KESÄKODIN varustelu ja mökkiaskareet näkyvät myymälän puolella. Nyt heitä näkyy vähemmän, ja asiointi on nopeaa ja pikkuisen varovaista edelleen, Hyttinen arvioi. – Kausi oli lyhyt mutta intensiivinen, Hyttinen summaa. Lisäksi viemme lounasta tehdasruokailuun, Hyttinen avaa kysyntää. On ollut myös perheen yhteistä aikaa äidin kanssa. hemmottelua äitiä kohtaan. – Pienellä porukalla tehdään nyt vähän lyhyempää päivää, Hyttinen jatkaa. Yrityksessä on myös hieman henkilöstövajetta, sillä keittiöön etsitään parhaillaan kokkia sijaistamaan perhevapaan ajaksi. – Kyllä se perjantaista sunnuntaihin asiakaskunnassa näkyy, että mökeillä ollaan, Hyttinen tietää. YKSITYINEN liikenneasema tunnetaan ohikulkijoiden suosimana taukopaikkana, ja liikenne on hieman lisääntynyt kevään myötä. Gallup Kakku, lahjat ja yhteinen aika kuuluvat äitienpäivään Oona Kurosen mielestä äitienpäivä kuuluu vuoteen. – Lievää vilkastumista on ollut nyt havaittavissa, Hyttinen tuumailee. Mökkiläisiä ja ohikulkijoita odotetaan Heidi Pitkänen ja Heli Hyttinen odottavat vilkasta kesäsesonkia. Nuoret pohdiskelivat myös, että äidit ansaitsevat oman juhlapäivänsä. – On niin vaikea arvioida, paljonko asiakkaita tulisi, joten päädyimme nyt tähän poikkeusratkaisuun. Väen vähyyden huomaa kahvion ja ruokailun menekissä, Pivangan työntekijä Heli Hyttinen tuumaa. Äitienpäivä olisi meille huippusesonkia, johon ei nyt uskalleta lähteä pienemmällä porukalla. – Tietysti siihen kuuluu jotain ns. Henna Anttosen ja Matias Koistisen mielestä äitienpäivä kuuluu vuoteen. Lounasaika voi olla kesälläkin totuttua lyhyempi, Hyttinen linjaa. PIVANGAN lounaspöytä on ollut avoinna ravintolasulun päätyttyä, ja ruokaa toimitetaan myös omien tilojen ulkopuolelle. Viime kesää Hyttinen kuvailee hyväksi. ENSIMMÄISTÄ kertaa koko yrityksen historiassa äitienpäivälounasta ei tulevana viikonloppuna ole tarjolla. – Kakun olen itse leiponut ja jotain hyviä leipiä. Riina Variksen perheessä äiti saa aamiaisen. Saatetaan käydä myös mummon luona. – Hirmuisen hiljaista on ollut, ehkä kolmannekseen on pudonnut kuutostien liikennemäärä. Marinka Vehkomäen mielestä äitienpäivä on hyvä, kun siinä on perheen yhteistä aikaa. – Äidille on kakku leivottu ja annettu pieniä lahjoja. MÖKKILÄISET ovat yksi tärkeä asiakasryhmä. – Normaalisti tähän aikaan vuodesta mökkiläisiä on ollut jo ruuhkaksi asti. Äidille annetaan jotain pieniä lahoja ja vietetään yhdessä aikaa. Kaasupulloja ostetaan, moottorisahoihin ja ruohonleikkureihin menee paljon öljyjä, Heidi Pitkänen kuvailee. Yleensä me olemme lähteneet jollekin retkelle, Marinka kertoo. 2 Perjantai 7.5.2021 KESÄLAHTI Päivi Lievonen Pivangalla odotetaan jo toiveikkaasti kesää ja vilkastuvaa liikennettä. – Mökkiläiset käyvät tankkaamassa. Viikonloput ovat vilkkaimpia. Kyllä äitiä on hyvä hemmotella, sanoo Oona. Mitä kuuluu?. Toimintoja on sopeutettu kävijämääriin. – Viettää perheen kanssa aikaa, oli molempien nuorten ajatus hyvästä äitienpäivän viettämisestä
Siun sotesta muistutetaan, että toisen rokotteen rokotusaikaa ei tule perua kuin välttämättömästä syystä. Tämän hetken arvion mukaan rokotusryhmiä laajennetaan 1 – 2 viikon välein. toukokuuta verkkotapahtumana, jossa finalistit vastaavat kilpailukysymyksiin omalta koulultaan käsin Metsävisa-sovelluksella. rokoteannoksen, Kaipiainen lupaa. ROKOTUKSET järjestetään jatkossakin ajanvarauksella, ja rokotuspisteitä on kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa. Iäkkäimmät on rokotettu kattavasti, ja tällä hetkellä on meneillään 16 – 69-vuotiaiden 1 ja 2 riskiryhmiin kuuluvien rokotukset. 3 3 Perjantai 7.5.2021 Mervi Venäläinen Siun soten toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen kertoo, että riskiryhmään kuulumattomien alle 65-vuotiaiden koronarokotuksien aloittamista kaavaillaan viikolle 20. Pohjois-Karjalasta mukana finaalissa ovat Martan lisäksi Juuan Poikolan koulusta Oona Savolainen ja Joensuun Pielisjoen koulusta Veikka-Julius Peltonen. Ensimmäisenä ovat vuorossa 60 – 64-vuotiaat. Finaaliohjelman juontaa erämies, toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola. Arkistokuva. Koronarokotuksia jatketaan Siun soten alueella siihen saakka, kunnes kaikki halukkaat ovat saaneet koronarokotuksen. Rokotuspisteiden verkostoa tarkennetaan parhaillaan ja siihen saattaa tulla jotakin muutoksia. Sopimus on voimassa kuluvan vuoden toukokuun alusta ensi vuoden huhtikuun loppuun. Kaipiainen kertoo, että rokotusten toteuttamisessa käytetään apuna yksityisiä toimijoita. Mikäli rokotusajan siirtäminen on välttämätöntä, on otettava yhteyttä omalle terveysasemalle. Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Aladár Bayer RÄÄKKYLÄ Tuija Marienberg Rääkkylän koulun Martta Tolvanen on päässyt yläkoululaisten Metsävisan finaaliin. FINAALI järjestetään torstaina 20. Suomen yläkouluista Metsävisaan osallistui noin puolet. Rokotusryhmät pidetään hieman suurempina kuin mitä rokotteita on kulloinkin varattavissa, jotta varmistetaan, ettei rokotetta mene hukkaan. Curevac:lta on tulossa rokote ehkä kesäkuun puolella. Martta pääsi Metsävisan finaaliin RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kunta ja Rääkkylän 4H-yhdistys tiivistävät yhteistyötä entisestään uudella kumppanuussopimuksella. Ajan siirtäminen on vaikeaa tilanteessa, jossa rokotteita on saatavilla yhä rajallinen määrä. – Voi olla, että rokotuspisteisiin joudutaan tekemään tarkennuksia jatkossa. Metsävisaa on järjestetty vuodesta 1982 alkaen. KESKIVIIKKOON 5.5.2021 mennessä Siun soten alueella oli annettu runsaat 58 tuhatta rokotetta, joista toisen annoksen rokotuksia oli noin 6 500. Mukana lähetyksessä ovat muun muassa hiihdon MM-mitalisti Jasmi Joensuu sekä ministeri Jari Leppä. SIUN soten koronarokotuksissa on tällä hetkellä käytössä Biontech-Pfizerin ja Modernan rokotteita. Vaikean ennustettavuuden takia joillakin paikkakunnilla voi rokotteita ja rokotusaikoja olla tarjolla enemmän kuin toisella. – Rokotukset etenevät hyvää vauhtia. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleet seuraamaan finaalilähetystä. Kilpailutusten perusteella toimijoiksi valittiin Pk-terveys, Mehiläinen ja Terveystalo. Tänä vuonna vuorossa on 40. Jo aiemmin tahot ovat tehneet yhteistyötä ostopalvelusopimuksella lasten-ja nuorisopuolen toimintana. Kumppanuussopimuksen myötä 4H vastaa tulevana kesänä muun muassa kunnantalon viereisen omenatarhan somistamisesta kukkasin ja yrttilaatikoin sekä kukkapellon tekemisestä yhteistyönä ikäihmisten ja perheiden kanssa jääkiekkokaukalon läheisyyteen. Viimeistään heinäkuun loppuun mennessä kaikki halukkaat saavat 1. Aiempi ostopalvelusopimus on voimassa edelleen, yhdistyksen toiminnanjohtaja Liisa Ahonen selventää. 2-rokotukset vaativat enemmän resursseja. Rokotusajat ovat jaossa sähköisen ajanvarauksen kautta. Toisaalta ikääntyneissä kunnissa rokotettavat ryhmät pienenevät rokotusten edetessä, Kaipiainen sanoo. Metsävisa. Finaaliin on kutsuttu 21 000 oppilaan joukosta 50 parasta koulunsa voittajaa opettajansa kanssa. Kunta ja 4H lisäävät yhteistyötä Rääkkylän 4H-yhdistys toteuttaa uuden sopimuksen myötä muun muassa kukkapellon kirkonkylää kaunistamaan. toukokuun lopulla. METSÄVISA on yläkoululaisten metsätietokilpailu, jonka koulutason kilpa käytiin helmikuussa. – Toistaiseksi vain yksittäisiä rokotusaikoja on jäänyt käyttämättä, ja rokotehävikki on ollut pientä. Alle 65-vuotiaiden koronarokotukset alkavat arviolta viikolla 20 Keskiviikkoon 5.5.2021 mennessä Siun soten alueella on annettu runsaat 58 tuhatta koronarokotetta, joista toisen annoksen rokotuksia noin 6 500.. Kaikkiaan 36,2 prosenttia Siun soten alueen yli 16-vuotiaista on rokotettu yhteen kertaan. ROKOTTEIDEN menekkiä seurataan Siun sotessa tiiviisti, ja tarvittaessa rokotusryhmiin tehdään muutoksia nopeastikin, mikäli rokotusaikoja uhkaa jäädä käyttämättä. – Laaja valinnanvapaus tarkoittaa, että väestö voi valita minne hakeutuu terveydenhuollon palveluihin. Sopimukseen kuuluu muun muassa myös huolehtia kunnan havuköynnöksistä jouluna. Tämä mahdollisuus on haluttu taata myös rokotusten osalta. Johnson&Jonhsonin rokotteen osalta odotetaan EMA:n kantaa myyntilupaan. Puhelinpalvelun kautta rokotusaikoja saa varattua maanantaisin. Kaipiainen kertoo, että rokotteet jaetaan kuntiin rokotettavien määrän perusteella. Toisen rokotteen aika annetaan 12 viikon päähän ensimmäisestä rokotteesta. Astra Zenecaa ei enää käytetä Suomessa 1-rokotuksiin. Alle 65-vuotiaat rokotetaan ikäryhmittäin vanhimmista nuorimpiin edeten. – Tämä uusi kumppanuussopimus pitää nyt sisällään erilaisia toimintoja kuntalaisten viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Tarkka ajankohta ajanvarauksen käynnistämisestä riippuu rokotteiden saatavuudesta ja menekistä. Projektisuunnittelija Anna Pölönen toteaa, että iäkkäämpien rokotusryhmien rokotusajat menivät nopeasti, mutta nuorempien ikäryhmien osalta rokotteiden menekkiä on vaikeaa arvioida. Järjestäjinä toimivat Biologian ja Maantieteen opettajien liitto BMOL ry ja Suomen Metsäyhdistys apunaan laajasti lähes koko metsäala
Slaavilaista tunnelmaa ja tunnetta Trio Keski-Karjala eli viulisti Liisa Karhu, harmonikansoittaja Timo Hacklin ja basistilaulaja Kari Lauronen. 050 4090778 tai eero.kuikanmaki@ evl.fi Toimitusvaraukset ja muu puhelinasiointi ma – to klo 9 – 12 puh. ei ole jumalanpalvelusta Kiteen kirkossa. Liisa on kotoisin Tohmajärveltä, Timo on kotoisin Kiteeltä ja Kari asuu Kiteellä. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 9.5. Sana sinulle Seurakunnat Päivyri 7. Mutta kun pyytäminen on niin vaikeaa. klo 14 Suomen Raamattuopiston seurat srk-keskuksessa, Jouko Malinen, Pekka Barck. klo 13 Säyneenkylän srk-piiri Perttulassa, Hanttavaarantie 8. klo 12 Tarinatuvan hartaus. Tohmajärvi Ma 10.5. Rohkeuteni etsiä yhteyttä ja suostua vuorovaikutukseen. 045-111 9555 kiteen.seurakunta@evl.fi Hautausmaantoimisto av. Kappeliseurakunnan toimisto Kinnulantie 5 (entinen kukkakaupan tila), avoinna keskiviikkoisin klo 10 – 12 (hautapaikka-asiat ja diakonin vastaanotto). Puh. Muuta etukäteisilmoittautumista ei ole. klo 10 sanajumalanpalvelus Kylän kappelissa, Eero Kuikanmäki, Anu Hirvonen, kolehti kristillisen spirituaaliteetin vaalimiseen Hiljaisuuden Ystävät ry:n kautta. To 20.5. Toimitusten varaukset Kiteen kirkkoherranvirastosta puh. Su 23.5. klo 14 yhteisen jakamisen seurat alasalissa, SRO, Jouko Malinen, Pekka Barck, Eero Kuikanmäki. elintarvikejakelu Tarinatuvan pihassa yhteistyössä SPR Rääkkylän osaston kanssa. – Harisen yhteistyökykyä ilmentää hänen pitkä ja monipuolinen toimintansa seurakunnan luottamushenkilöorganisaatiossa, kirkkoherra Markku Komulainen toteaa. Rauhallisten, romanttisten tunnelmapalojen lomassa kuullaan meneviä ja tempperamenttisiä säveliä kuten tuttu, kipakka Romanialainen rapsodia ja kansansävelmä Minka. klo 14 etsijäinpiiri Tarinatuvalla. Sen sijaan hän tietää, mikä on minulle hyväksi. Mukana Jouko Malinen ja Pekka Barck. Ville Tikkanen Kirjoittaja on pappi, joka tarvitsee elämäänsä merkityksellisiä sanoja, lempeitä juoksukilometrejä ja jonkin sortin kilpailua. Hän ei ehkä toimikaan niin kuin väsynyt vanhempi kaupassa ja suostu jokaiseen kiukuteltuun vaatimukseen. Kirpputori avoinna tiistaisin klo 10–14 ja torstaisin klo 13–17. klo 9 pieni vedenpyhitys, liturgia ja helluntain ehtoopalvelus (polvirukoukset), helluntai, temppelijuhla. Keittoa annosrasioihin pakattuna. Neuvosto perustelee valintaansa muuun muassa Harisen hyvillä yhteistyöja vuorovaikutustaidoilla. Ti 11.5. ma – to klo 9 – 11 puh. Joensuussa jumalanpalvelukset siirretään srk.salille ja palveluksiin otetaan ennakkoilmoittautumisella 40 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. 045 1119555. Piirit ja seurat: Ma 10.5. Pieni lapsi saattaa heittäytyä lattialle kuin rannalle ajautunut meritähti vain saadakseen sen, mitä haluaa. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. klo 10 Helatorstain sanajumalanpalvelus Kylän kappelissa, Eero Kuikanmäki, Anu Hirvonen. Jokuhan vielä kuvittelee, etten itse pärjää, jos joudun kysymään apua. klo 8 aamurukouspiiri srk-keskus. Kirkossa sinut ohjataan erillisiin kahdenkymmenen hengen ryhmiin. Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka, Arseni, Arsi. Pyytää voi niin monella tavalla KITEE Aladár Bayer Kiteen seurakunnan kirkkoneuvosto valitsi yksimielisesti 27.4. Puh. Hautausmaan toimisto (käynti srk-salin ovista) avoinna perjantaisin klo 9–11. Kolehti: Hiljaisuuden Ystävät ry:lle. Mukana on tunnelmallisia, laulavia kappaleita, kuten kansansävelmät Tiet ja Kuljen yksin autiolla tiellä. Kiril, Kirilä, Mefodi, Ilkka. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Komulainen. Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka. 15:16. Hän odottaa, että sanat nousevat huulilleni. pitämässään koukouksessa kasvatustieteen maisteri Jertta Harisen Kiteen evl. Koska ihminen toimii näin, Jeesus antaa selkeän toimintaohjeen: ”Pyytäkää, niin teille annetaan.” Mieti ensin, mitä tarvitset, toivot ja tahdot. Helatorstaina 13.5. Hanhipelto-hankkeen johtaja Jukka Forsman kertoo, että Kiteelle ja Tohmajärvelle perustetaan neljä hanhipeltokokonaisuutta, joiden pinta-ala on yhteensä 328 hehtaaria. Ja viisaus lausua sitten oikeita pyyntöjä itseni ja läheisteni kannalta. 045 111 9555. PAIKALLE otetaan enimmillään 50 katsojaa. To 13.5. Ma 10.5. Kolehti Hiljaisuuden Ystävät ry. Diakoniatyö: Päivystys srkkeskus Kitee ma klo 9–11, to klo 9–10. To 13.5. Mikkonen, Stöckell. He ovat musiikkipedagogeja ja muusikkoja. 040562 2612 asiointi puhelimitse. Hän odottaa, että uskallan turvautua häneen ja lausua pyyntöni hänelle. Pappi on tavattavissa sopimuksen mukaan p. ma – to klo 9 – 12. Pellot ovat maanviljelijöiden tähän tarkoitukseen vapaaehtoisesti luovuttamia ja mukana on kuuden viljelijän peltoja. 040 739 1931/ Kaisa Halonen. Pe 14.5. Maanantaina: Aino, Aini, Aina, Ainikki, ort. Ilmo, Herman, Hemmo. Ke 12.5. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” Joh. Hän tietää, mitä tarvitsen jo ennen kuin sitä itse hoksaan olevani vailla. Kitee Kiteen kirkon tapahtumiin osallistuja. Keskiviikkona: J.V. Seurakuntatoimisto toimitusten varaukset av. Tervetuloa! Pyhä Kolminaisuus, Keski-Karjala Valamontie 4, Kitee Kristus Nousi Kuolleista! Totisesti Nousi! Maakunnissa toimitettaviin jumalanpalveluksiin ei tarvitse enää ennakkoilmoittautua. Kerrothan oman nimesi ja puhelinnumerosi turvallisuuden vuoksi, mikäli korona-altistumisia tai tartuntoja havaitaan myöhemmin. Pe 14.5. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleiden lasku sankarihaudoilla. Su 9.5. klo 12 Seppelen lasku Valkeavaaran sankarihaudoille, Hukka. talouspäälliköksi Trio Keski-Karjala eli viulisti Liisa Karhu, harmonikansoittaja Timo Hacklin ja basisti-laulaja Kari Lauronen musisoivat slaavilaisissa tunnelmissa Kiteesalissa Äitienpäivänä. Tilaisuudet kirkossa: Su 9.5. KESKI-KARJALA Tuija Marienberg Keski-Karjalassa hanhet aiheuttavat etenkin kevätmuuton yhteydessä mittavia vahinkoja maataloudelle. Joskus hän antaa juuri sen, mitä toivon, joskus vain kärsivällisyyttä jaksaa, jotta tilanne ratkeaa, ovi aukeaa, puhevälit palautuvat ja nöyryyteni kasvaa. seurakunnan vs. Simo, Taisia, Taija. Harinen seurakunnan vs. puh. Tervetuloa! Ke 12.5. Ja hän kuulee ja hän vastaa. Snellmanin päivä, Lotta, ort. Kastettu: Kiira Isla Maria Hakkarainen. klo 17 vigilia. Ja hän tietää senkin, miten vaikeaa minun on välillä pyytää ja tarvita ulkopuolista apua. Tiistaina: Osmo, ort. Mutta ei välttämättä niin kuin itse haluaisin. Nöyryyteni jättäytyä tässäkin asiassa toisen käsiin. Myös taitavaan esimiessekä sidosryhmätyöskentelyyn niin organisaation sisällä kuin ulkopuolella kiinnitettiin huomiota. Koska ihminen toimii näin, toimii Jumala onneksi toisin. Mutta hän myös odottaa, että oivallus saavuttaa minut. Tervetuloa! Pe 14.5. Ke 12.5. Su 16.5. Su 16.5. Nimeäsi kysytään tullessasi kirkkoon. Asiointi puhelimitse tai sähköpostilla puh. Haravointitalkoot Kirkkoniemessä, vanhalla hautausmaalla alkaen klo 9. Su 16.5. 040-739 1933/ Katriina, 040-739 1931/Kaisa. Haravointitalkoot Leminrinteen hautausmaalla Värtsilässä alkaen klo 9. Harinen katsottiin parhaiten seurakunnan tämänhetkiseen tilanteeseen soveltuvaksi. toukokuuta 2021 Aurinko nousi tänään klo 4.28 ja laskee klo 21.26. Mieluummin annan kaikkien olettaa, että minulta ei ole mikään hakusessa, vaikka tosiasiassa yritänkin etsiä ja koputtaa joka luukkua ja salaa toivon, että joku jossain tajuaisi minun tarvitsevan jotain. 4 Perjantai 7.5.2021 Kesälahden kappeliseurakunta Tilaisuuksiin Kesälahden kirkkoon otetaan 20 henkeä kirkon pääovesta ja 20 srk-salin ovesta. Konsertti on katsottavissa myös netin välityksellä osoitteessa https://youtu.be/xNW5BCiLges Konsertin järjestää Kiteen kulttuuritoimi. talouspäälliköksi vuoden 2021 loppuun. Diakoniatyön vastaanotto kirkolla keskiviikkoisin klo 10.30–11.30. Hyvää kevätpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy. Esa, Risto, Nikolai, Niko, Niilo. TRION jäsenillä on nimensä mukaisesti kaikilla yhteys Keski-Karjalan seutuun. Haravointitalkoot Onkamo Tikkalan hautausmaalla alkaen klo 9. Messun jälkeen seppeleiden lasku sankarihaudoille. Sitten: pyydä ja sano se ääneen. La 22.5. klo 18 Suomen Raamattuopiston Yhteisen jakamisen seurat kirkossa. SLAAVILAISTA musiikkia kuullaan sekä soitettuina että laulettuina tulkintoina. Teini joko kysyy suoraan päin naamaa tai sitten lukittautuu ovensa taakse, jota kolkuttelemalla voi vaivoin ja taidoin tiedustella, mitä hän onkaan vailla. Neljä hanhipeltoa. Su 16.5. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. 040 562 2612. klo 10 Messu, Hukka. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Helmi, Kastehelmi, ort. klo 17 ehtoopalvelus. Aikuisen luulisi osaavan ilmaista toiveensa paremmin. Sunnuntaina: Äitienpäivä, Eurooppapäivä, Timo, Timi, ort. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, kaatuneiden muistopäivän seppeleenlasku sankarihaudoille. Lauantaina: Heino, ort
Meidän kaikkien yhteinen koti Riitta Hakulinen ja Taina Lukkarinen toteuttivat yhden unelmansa ja avasivat Kiteellä Perhekoti Keisarinkammarin. Määräaikana virkaa haki 25 henkilöä, joista ensi viikolla pidettävään haastatteluun on kutsuttu seitsemän. Keisarinkammarin asukkaista osa on kehitysvammaisia, joiden kanssa on mukava käydä kirjastossa, retkillä sekä liikkua luonnossa. ILOMANTSI Aladár Bayer Pohjois-Karjalan Kuntoutussäätiön hallitus on päättänyt valita Ilomantsin sosiaalija terveysaseman toisen vaiheen pääurakoitsijaksi Rakennusliike Kar.T.O. Kun tähän vielä lisäsi molempien kokemuksen, palapeli alkoi olla valmis. – Meidän kummankin kotiin on täältä vain parisataa metriä. – 30-vuotisen työurani aikana olen työskennellyt sekä ikäihmisten että kehitysvammaisten kanssa, Taina mainitsee. syyskuuta alkaen, mutta käytännössä hän jää vapaalle jo aiemmin. Taina Lukkarinen on koulutukseltaan lähihoitaja, sairaanhoitaja, kodinhoitaja sekä kehitysvammaishoitaja. – Päivätoiminta tuo mielekkyyttä ja sisältöä ikäihmisten arkeen sekä tukee kotona asumisen mahdollisuuksia. – Lisäksi äitini asui viitisen vuotta meidän perheessä, joten minulla on lähikokemusta myös ikäihmisen kanssa asumisesta. Maksimiasukasmäärä on kuusi. Ruokailemme ja kahvittelemme myös yhdessä, Riitta kertoo. Tuija Marienberg Sari Kaasinen on hakenut Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimenjohtajan virkaa. Perhehoito voi olla pitkäaikaista, jolloin ihminen saa tarvitsemansa hoivan ja huolenpidon jopa vuosien ajan ja paikasta tulee hänelle aidosti koti. Miehet ja lapset käyvät välillä täällä auttamassa. Kaasinen omisti perheyrityksenä Lappeenrannan Linnoituksessa toimineen tapahtumaravintola Kehruuhuoneen, kunnes myi liiketoiminnan pari vuotta sitten Etelä-Karjalan Osuuskaupalle. Putkiurakan saa kiteeläinen LVI-Bioneerit Oy, ilmanvaihtourakan Karelian Talotekniikka Oy Joensuusta ja sähköurakan kiteeläinen EV-Sähkö Oy. Ajatus alkoi kiehtoa omaa mieltä, Riitta mainitsee. YRITTÄJÄHENKISET naiset, yhteinen haave ja paikka, joka soveltuu erinomaisesti perhekodiksi. Pötry siirtyy syksyllä eläkkeelle ja on irtisanoutunut virastaan 1. Musiikki yhdistää, rauhoittaa ja palauttaa mieleen muistoja. Tärkeä tekijä yhteiselle perhekodille oli myös se, että naisilla on samanlainen arvopohja. Kaupungin kulttuuritoimea on vuodesta 2010 lähtien johtanut kirjastotoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry oman toimensa ohella. Asian toteutumista vauhditti sopivan paikan vapautuminen kodin läheltä viime syksynä. Tainan isä, Ari isän ja Reijo ovat veljeksiä. Väliin jää aikaa myös toiminnan suunnitteluun ja paperiasioiden hoitamiseen, Taina jatkaa. Tuli nyt jo. RIITAN mielessä oli hautunut jo vuosia idea perhekodista, jossa ikäihmiset tai vammaiset asuvat osana hoitajan perhettä. – Ajattelin, että perhekodin aika tulee paljon myöhemmin. – Voimme tarjota näille ihmisille kodin, missä he pystyvät osallistumaan kodin elämään ja kodin töihin, he kiteyttävät. Lappeenranta on hänelle tuttu kaupunki. Rakennusurakka alkaa Toivonlahtena tunnetun kuntoutussäätiön omistamissa tiloissa kesäkuun alussa ja sen on määrä valmistua ensi vuoden tammikuun lopussa. Miehet eivät olleet asialle lämmenneet. Palapelin palaset alkoivat loksahtaa paikalleen. Asukkailta ja heidän omaisiltaan saatu palaute on ollut kiitettävää. Urakoiden yhteisumma on 4 050 950 euroa. Putki-, ilmanvaihto-, sähkö-, sprinklerija rakennusautomaatiourakat toteutetaan pääurakkaan alistettuina sivu-urakoina. Tällä hetkellä ohjaus palveluun tapahtuu palveluohjaajien kautta, Taina toteaa. – Olin pyöritellyt asiaa mielessä, kun tuli tieto, että tämä paikka jää tyhjäksi. Sitä on perhekodin arki. Kaasinen hakee Lappeenrantaan Saimaa Ilmiön hankejohtajana toimiva Sari Kaasinen on hakenut Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimenjohtajaksi. Perjantai 7.5.2021 5 Mervi Holopainen Arja Mielonen Marjaana Miettinen Birgitta Muukkonen Liisa Pirhonen Paula Tolvanen Erja Törönen Kuntavaalien ennakkoäänestys 26.5.–8.6.2021 / Vaalipäivä 13.6.2021 Ilmoituksen maksavat Mervi, Arja, Marjaana, Birgitta, Liisa, Paula ja Erja Kiteen Demarinaiset kuntavaalissa Tarjolla vahvuutta päätöksentekoon KITEE Tuija Marienberg Uunin lämmitystä, vuoteiden petaamista, leipomista, ruoanlaittoa, kahvinkeittoa, tiskaamista, siivoamista, verhojen ompelua, ulkoilua kevätauringon lämmössä, pianonsoittoa, rupattelua ja paljon muuta normaalia omakotiasumisen kokonaisvaltaista elämää. – Perusarjen elämistä tämä on. – Ei täällä ajattele olevansa työvuorossa, naurahtavat Riitta Hakulinen ja Taina Lukkarinen, Kiteellä maaliskuussa avautuneen Perhekoti Keisarinkammari perhehoitajat. Arkipäivisin he osallistuvat Palokissa virikkeelliseen, kuntouttavaan toimintaan. Tietysti kaikki uusi vaatii ensin totuttelua sekä yrittäjiltä että heidän perheiltään. Keisarinkammarin paikalla oli vuosina 2010-2019 perhekoti, jota pitivät Raakel ja Reijo Hakulinen. KEISARINKAMMARIN ensimmäiset toimintakuukaudet ovat nyt takana. Lyhytaikainen perhehoito on mahdollista esimerkiksi omaishoitajan vapaan ajaksi, vuorohoitona tukemassa kotona asumista tai kuntoutumisaikana sairaalahoidon jälkeen, ennen paluuta omaan kotiin. Kulttuuritoimenjohtajan välittömässä alaisuudessa ovat kirjasto, Lappeenrannan museot, kaupunginorkesteri ja kaupunginteatteri. – Voimme ottaa tänne omaishoidettavia tai yksin kotona asuvia ikäihmisiä virkistymään ja saamaan sosiaalisia kontakteja. Mikäli ympärivuorokautinen perhehoito ei ole tarkoituksenmukaista, perhehoito voi olla myös osavuorokautista. Kolmas linkittymä samaan sukuun on rakennus, jossa Keisarinkammari toimii. – 2015 kävin perhehoitovalmennuksen, Taina on siellä nyt, Riitta kertoo. Virikettä ja rentouttavaa yhdessäoloa tuo myös Kiteen Rotary Clubin lahjoittama piano, jonka äärelle voi kokoontua laulamaan tai kuuntelemaan pianonsoittoa. Riitalla ajatus perhekodista juontui osittain omasta erityisopettajan taustastaan sekä siitä, että hänen veljensä on kehitysvammainen. ASUKKAITA Keisarinkammariin tulee Siun soten ikäihmisten ja kehitysvammaisten palveluohjaajien kautta. Myös perhehoitajat ovat kokeneet uuden elämänsä myönteisenä. Häntä ja Taina Lukkarista yhdistää Hakulisen suku: Riitan mies Ari Hakulinen on Tainan serkku. – Tutustuimme toimintaan jo silloin. – Eniten yllätti, miten luontevasti kaikki on käynyt, Riitta tuumaa. JOENSUUN kulttuurijohtajaksi Kaasinen valittiin alkuvuodesta 2018. LAPPEENRANNASSA kulttuuritoimenjohtajan virka on aivan uusi. – Elämme kolmen talon kotia, Riitta jatkaa. Kaasinen on yksi haastatteluun kutsutuista. Perhekoti on päässyt tavoitteeseensa, kun se tuntuu kodilta, jossa kaikilla on hyvä ja turvallinen olla. Jo aiemmin Riitta ja Taina olivat kyselleet puolisoiltaan mahdollisuutta perhekodin perustamisesta omaan kotiin. Rakennusautomaatiourakan saa tehtäväkseen Fidelix Oy Vantaalta ja Sprinkleriurakan Firecon Group Oy Lahdesta. Oy:n Joensuusta. Päätin, että tämä on se sauma, mihin pitää tarttua, Riitta toteaa. Kiteeläiset mukana Ilomantsin sote-aseman urakassa. – Kyllä tämä meillekin on alkanut toiselta kodilta tuntumaan, Riitta ja Taina lausahtavat. Työnsä hän aloitti saman vuoden kesällä, jäi virkavapaalle maaliskuussa 2020 ja työskentelee tällä hetkellä Saimaa Ilmiö2026:n hankejohtajana
Kansallinen Kokoomus r.p. Yhteensä Kiteen keskusvaalilautakunta sai 120 ehdokashakemusta. LIIKE Nyt r.p. Kansallinen Kokoomus r.p. Eläkeläisiä ja valtuustokonkareita listoilla on runsaasti, mutta toisaalta myös muutamia nuoria ja ensikertalaisia on lähtenyt ehdolle. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 13 ehdokasta (vaaliliitto Suomen Kristillisdemokraatit r.p.:n kanssa): Hirvonen Sari, Hirvonen Ville, Hurskainen Tellervo, Koskelo Kirsi, Laasonen Harri, Laasonen Markku, Laasonen Pasi, Löppönen Jaakko, Makkonen Ona, Makkonen Tanja, Mölsä Timo, Pajula Niina ja Vornanen Juha (sit.). 29 ehdokasta: Auvinen Eeva-Liisa, Auvinen Seppo, Blonmqvist Kim, Hasunen Satu, Haverinen Markku, Hukka Aki, Huttunen Ella, Immonen Merja, Juvonen Hannu, Kalliosaari Toni, Kapanen Ari, Kekkonen Olavi, Laitinen Harri, Lavikka Sirja, Leskinen Anna, Musikka Sinikka, Mölsä TiinaMari, Möttö Pertti, Ollikainen Esa, Pennanen Kari, Putkonen Arto, Puustinen Harri, Päiväkumpu Esa, Rahunen Arja, Timonen Kasperi, Timonen Maija, Timonen Tarja, Vaittinen Pertti ja Väkeväinen Unto. PERUSSUOMALAISET r.p. Keskustapuolueen listalla ehdokkaita on eniten, 25. 9 ehRääkkylän ehdokaslista täydentyi lista valtuutetuiksi pyrkivistä KITEE Aladár Bayer Kuntavaalien ehdokashakemusten viimeinen jättöpäivä keskusvaalilautakunnalle oli 4. PERUSSUOMALAISET r.p. Perussuomalaisilla ehdokkaita on kahdeksan ja Kristillisdemokraateilla kuusi. Poisjääntejä oli perussuomalaisten keskuudessa; aiemmin ehdolla olleiden Elsa Kamppurin ja Salla Pulkkisen nimiä ei lopullisessa ehdokaslistassa enää näy. klo 16 mennessä. Liike Nyt r.p. Rääkkylän ehdokasasettelu täydentyi vielä kahdella puolueella, kun vihreät ja sdp jättivät omat listansa määräajan loppupuolella. toukokuuta. 2 ehdokasta: Honkanen Jouni ja Vesanen Sari. Suomen Kristillisdemokraatit r.p. 6 ehdokasta: Kauppinen Eila, Pitkänen Niilo, Raerinne Jussi, Silventoinen Päivi, Tikka Oiva, Åkerlund Aarne Suomen Keskusta r.p. 10 ehdokasta: Halttunen Sanna, Jokinen Mikko, Keskitalo Marjo, Konttinen-Miinalainen Lilja, Malinen Marja, Pennanen Saara, Pulkkinen Jouni, Rahunen Timo, Westerhoff Siewert Ingmar ja Törönen Sini. 10 ehdokasta: Hirvonen Kirsi, Matikainen Veini, Nenonen Tero, Pakarinen Virpi, Partanen Liisi, Partanen Pekka, Päivinen Timo, Salmelainen Olli, Sutinen Aki ja Tiainen Aulis. 2 ehdokasta: Jorasmaa Ilpo ja Koistinen Hannu. Ehdokasasettelu ehdokasnumeroineen vahvistetaan 14. 12 ehdokasta: Ignatius Jukka, Ikonen Matti, Karhu Kari, Laakkonen Markku, Lihavainen Laura, Miettinen Timo, Multanen Marja, Ollikainen Markku, Pesonen Tommi, Piiroinen Mika, Salminen Arto, Sivonen Eila Tohmajärvellä valtuustopaikkaa tavoittelee 70 ehdokasta RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Kunnallisvaalien ehdokasasettelu päättyi kuluvan viikon tiistaina 4. toukokuuta. 15 ehdokasta: Ehrukainen Reima, Haaranen Martti, Haaranen Sami, Hakkarainen Pauli, Hiltunen Suvi, Kabedeva Nina, Lepola Tero, Martiskin Jouni, Mikkonen Petra, Mikkonen Vilho, Pirhonen Anssi-Pekka, Sormunen Marja, Tahvanainen Martti, Viitalahti Marjo, Väistö Vuokko Perussuomalaiset r.p. KUNTAVAALIT 13.6.2021. 25 ehdokasta: Ahlqvist Veli-Matti, Eronen Susanna, Forsblom Juha, Haaranen Jukka, Helminen Henna, Huovinen Ossi, Hämäläinen Hannu, Karjalainen Teuvo, Kuittinen Matti, Luukkainen Soile, Manninen Akseli, Manninen Marko, Nenonen Tero, Näätänen Antti, Pakarinen Helena, Pakarinen Mikko, Parri Olga, Pelkonen Erkki, Perälä Matti, Raatikainen Saara, Sairanen Marketta, Salo Miika, Swahne Tatjana, Tammela-Lintunen Ulla, Väistö Elina Kansallinen Kokoomus r.p. Vasemmistoliitto r.p. 4 ehdokasta: Hasunen Jarmo, Lätti Satu, Rauma Sampo, Simpura Mikko Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p. Suomen Kristillisdemokraatit r.p. 8 ehdokasta: Juvonen Juhani, Kahelin Jorma, Kakkonen Liisa, Könönen Matti, Salo Markku, Simonen Ritva, Varonen Antti, Väistö Vesa Suomen Kristillisdemokraatit r.p. 5 ehdokasta: Kamppuri Teemu, Pakarinen Petteri, Parviainen Martti, Päivinen Jouko ja Ruotanen Anja. Sosiaalidemokraattinen puolue jätti 15 ehdokkaan listan, ja Kansallinen Kokoomus 12 ehdokkaan listan. Tohmajärvellä valtuustopaikkaa tavoittelee kaikkiaan 70 ehdokasta kuuden eri puolueen listalta. Suomen Keskusta r.p. Suomen Sosialidemokraattinen puolue r.p. Kiteen keskusvaalilautakunnalle saapuneilla listoilla kiinnittää huomiota perussuomalaisten iso ehdokasmäärä, 39, verrattuna vanhoihin suurpuolueisiin. Sininen Tulevaisuus r.p. Kekälekunnassa valtuustoon pyrkii kahdeksan eri puoluetta. Uusi puolue esittäytyy Kiteen vaaleissa dokasta: Hämäläinen Tapio, Konttinen-Lappalainen Marjukka, Käyhkö Lauri, Laakkonen Aune, Reittu Asko, Sinervo Katja, Tarkkonen Saila, Tukiainen Minna ja Vartiainen Sonja. Uutta väriä vaaleihin tuo Liike Nyt, jolla on Tohmajärvellä listallaan neljä ehdokasta. 19 ehdokasta: Häkälä Pekka, Hännikäinen Matti, Karttunen Lea, Karttunen Mauno, Majoinen Mauri, Makachev Igor, Malinen Henri, Paakkunainen Timo, Pitkänen Mika, Pulkkinen Markku, Pulkkinen Tero, Tikka Pertti, Tikkanen Arvo, Tikkanen Osmo, Toropainen Pekka, Turunen Esa, Turunen Sabrina, Turunen Sami ja Turunen Seppo. 2 ehdokasta: Heikkinen Hannele ja Rouvinen Auvo. toukokuuta. Vasemmistoliitto r.p. 6 Perjantai 7.5.2021 TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Kuntavaalien täydennetyt ehdokaslistat tuli jättää kuntien keskusvaalilautakunnille tiistaina 4.5. Keskustalla on 29 ehdokasta, demareilla 23, kokoomuksella 10, kristillisdemokraateilla 7 ja vasemmistoliitolla 2. 39 ehdokasta: Ellonen Antti, Eskelinen Anni, Haapala Tuula, Hakulinen Emmi, Havukainen Arja, Heikkinen Antti, Heikkinen Tuija, Helin Sari, Jekkonen Simo, Kakkinen Tero, Kiiskinen Kaisu, Kiiskinen Petri, Kirmanen Essi, Kohonen Teemu, Koskinen Marko, Lampinen Jarkko, Laukkanen Johannes, Lintumäki Juha, Lundholm Klaus, Matikainen Asko, Mattila Kirmo, Nyrhinen Niko, Pennanen Hanna, Pirhonen Osmo, Pitko Ari, Repo Kimmo, Revkova Olga, Solonen Olli, Sorsa Ari, Sorri Heikki, Taskinen Jari, Tenhu Miika, Timonen Mika, Tulilahti Jyrki, Turpeinen Matti, Turtiainen Olli, Turunen Matti, Uuksulainen Jaakko ja Varonen Kari. 23 ehdokasta: Holopainen Mervi, Hukka Jarmo, Jumppanen Alpo, Kosonen Matti, Lahtela Esa, Makkonen Jouni, Malinen Olli, Maslov Väinö, Mielonen Arja, Miettinen Marjaana, Muukkonen Birgitta, Nousiainen Jarkko, Parviainen Vesa, Pennanen Pauli, Pirhonen Liisa, Pitkänen Markku, Pykäläinen Toivo, Silvendoinen Pekka, Sivonen Hannu, Tolvanen Paula, Turunen Pertti, Törönen Erja ja Törönen Seppo. Uutena puolueena Kiteen vaalikamppailuun ilmoittautuneella Liike Nytillä ehdokkaita on 10. Eniten ehdokkaita on perussuomalaisilla (19 ehdokasta), toiseksi eniten valtuutetuiksi mieliviä on keskustalla (13 ehdokasta). Keskustalla ja kristillisdemokraateilla on vaaliliitto. 7 ehdokasta: Anttonen Maria, Blomerus Henri, Harinen Sami, Huovinen Olavi, Pesonen RaijaLiisa, Timonen Terho ja Viitikko Yrjö. 2 ehdokasta (vaaliliitto Suomen Keskusta r.p.:n kanssa): Käyhkö Irma ja Vaittinen Merja. Vihreä liitto r.p. Suomen Keskusta r.p. 4 ehdokasta: Ahonen Liisa, Kulmala Kari, Räty Jarmo ja Pitko Kati
Se lähti kangerrellen käyntiin, kun Kitee oli ennen kansanterveyslakia teettänyt koko seutukunnan kattavan paikallissairaalasuunnitelman. Henkilöauto oli lähtenyt oikealle kaartuvassa mutkassa ohittamaan rekkayhdistelmää ja huomasi vastakkaisesta suunnasta lähestyvän henkilöauton vasta päästyään rekan rinnalle. Mieleen on jäänyt vaalikausi, jolloin yksi pienistä puolueista ei saanut sille kuuluvaa osaa luottamushenkilöpaikoista; seuraukset olivat aistittavissa koko seuraavan nelivuotiskauden ajan. Pyydä tarjous. Seuraavana vuonna Kiteelle saatiin Martelan huonekalutehdas ja pian tämän jälkeen Olli Heikonheimon yritykset (konepaja ja saha). Jokaisen vaaleihin osallistuvan ryhmittymän tulee saada kannatuksensa mukainen osuus luottamushenkilöpaikoista. Voita remontti. Jalkatilasta löytyi myös auton lisäkaukovalo, jonka johto oli katkaistu. Heti alkuun hän pääsi Marimekon tehtaan harjannostajaisiin ja myöhemmin samana kesänä tehtaan vihkiäisiin, joissa tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin oli mukana. TOISENLAINENKIN esimerkki vuosien varrelta löytyy. – Olin kiteeläisillä töissä ja tein sitä, mitä he minulla teettivät, hän kiteyttää roolinsa. Siinä opiston hallinto annettiin Tohmajärven hoidettavaksi ja aloituspaikat jaettiin tasaisesti kuntien kesken asukaslukujen suhteessa. Suhdetoiminnan hoitoa Ikonen kuvaa nasevasti yhdellä lauseella: ”Oltiin vieraanvaraisia ja käytiin kylässä.” KORKEALLA tasolla operointi kuului elinkeinopoliittiseen toimintakulttuuriin. He hallitsivat kotikuntansa markkinoinnin yrittäjiin ja investoijiin vetoavalla tavalla. Henkilöstöjaostoon uudeksi jäseneksi yhtymähallitus nimesi Hirvosen varajäsenen Harri Kaiturin. – Tuli tunne, että saatoimme kulkea rinta rottingilla ja meillä menee hyvin. Yhtenä hyvänä esimerkkinä hän nostaa esiin Pekka Päivisen, joka SKDL:n ainoana valtuutettuna pääsi valtuuston varapuheenjohtajan roolissa läheltä seuraamaan asioiden valmistelua kunnanhallituksen pöydän ääressä. Teollistumisvauhti oli kaikkinensa kova. Ajoneuvon takakontista löytyi kolme katalysaattoria, puukkosaha ja sen teriä, tunkki sekä hiekkainen takki. Onnistuneella PR-toiminnalla saatiin tuloksia, joista muutkin kunnat hakivat Kiteestä mallia. Tiivistä yhteistyötä tehtiin virkamiesjohdossakin; kamreeri Seppo Saarivuorella painopistealueena oman työn ohessa oli kuntayhtymien seuranta, Jaakko Turusella elinkeinotoimi ja viestintä ja Ikosella itsellään ”ulkopolitiikan” hoito. Hirvoselle ero Siun soten yhtymähallituksesta KUNTAVAALIT 13.6.2021. Sen piti olla iskukunnossa. Kukapa sitä ei haluaisi päästä istumaan samassa pöydässä valtakunnan päämiehen kanssa. UUTTA teollisuutta haaliessaan virkaja luottamusmiesjohdon edustajilla oli persoonallinen tapa toimia. ERITYISTÄ huomiota voimakkaan kasvun aikana kiinnitettiin myös talouteen. Yritystoiminnan edistämisessä osattiin vetäistä oikeista naruista. Niiden kautta saadaan piristävää vaihtelua päätöksentekoon ja uutta näkökulmaa toiminnan pyörittämiseen. He kokoontuivat pari kertaa vuodessa saman pöydän ääreen keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Alueella on 100 km/h nopeusrajoitus. Valitse remontti. Etenkin yritysten investointisuunnitelmat olivat kiintoisaa kuultavaa. YHDEKSI keskeiseksi oman toimiaikansa painopistealueeksi Ikonen nimeää Keski-Karjalan kuntayhteistyön. Osallistut samalla juhlavuosiarvontaan, jossa voit voittaa valitsemasi remontin. Ohittava henkilöauto ajautui rekan nupin ja peräkärryn väliin osuen oikea kylki alle ajosuojaan kimpoutuen siitä takaisin vasemmalle puolelle ojaan pyörilleen. Luottamushenkilöiden sitouttamisella poliittinen kenttä laidasta laitaan saatiin yhteisten asioiden taakse ja viestinnällisestikin ratkaisu oli toimiva; tieto saatiin kulkemaan ilman välikäsiä. Ikonen sanoo tykkäävänsä siitä, että vaalit pidetään joka neljäs vuosi. IKONEN sanoo nousseensa hyvässä vauhdissa olevaan junaan aloittaessaan kunnanjohtajana vuonna 1974. Se helpotti päätöksentekoa ja asioiden jatkokäsittelyä. Kasvokkain tapahtuva hedelmällinen yhteistyö on ratkaisevasti vähentynyt; kaikki tuntuu tapahtuvan markkinavoimien ehdoilla. KUNNANJOHTAJAN tehtävässä Ikonen sanoo viihtyneensä hyvin ja vakuuttaa Kiteen olleen hyvä työnantaja. Vastaan tullut henkilöauto onnistui väistämään törmäyksen pientareen puolelta. MENNEINÄ vuosikymmeninä yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistettiin myös lukuisilla valtuustoretkillä. Teollistumisbuumin aikaan PR-toiminta oli täyden kympin arvoista. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja seuraukset näkyivät kaikkialla. Poliisipartio tavoitti kyseisen henkilöauton, jossa oli neljän miehen seurue. PAIKALLISET teollisuusyritysten johtajat pitivät tiiviisti yhteyttä toisiinsa. Yhtymähallitus on myöntänyt eron, ja yhtymävaltuusto nimeää Hirvosen tilalle uuden jäsenen. Ohituskolari Purtovaarantiellä KITEE Aladár Bayer Tiistaina kello 23.55 oli hätäkeskukseen tullut ilmoitus, että Kiteen Harjuntie 6:n parkkipaikalla on BMW-merkkinen henkilöauto ja joku mies lampun kanssa auton alla sahaamassa jotakin. Hän halusi pysyä ajan tasalla. Varkaat kiinni verekseltään KITEE Mervi Venäläinen Kiteeläinen Siun soten yhtymähallituksen jäsen Kirsi Hirvonen on pyytänyt eroa Siun soten yhtymähallituksen ja henkilöstöjaoston jäsenyydestä. Alle vääntyneestä ajosuojasta huolimatta rekka kuitenkin pystyi jatkamaan matkaansa. Perjantai 7.5.2021 7 KUIVAA, MUTTA KUNNOLLISTA SEURAA. Luottamuksen lisäännyttyä Kitee tunnustettiin seutukunnan veturiksi, jonka vetovoimasta naapuritkin kokivat hyötyvänsä. Tällä luodaan vahva perusta tulevan nelivuotiskauden toiminnalle. IKONEN arvelee, että käytetyt reseptit eivät enää nykyään toimisi samalla tavalla kuin ennen, sillä maailma on muuttunut. Poliisi otti seurueen kiinni ja asian tutkintaa jatketaan kuulusteluin. Yritysjohtajien kanssa käydyissä neuvotteluissa muistettiin tuoda esille presidentti Kekkosen vierailut Kiteellä. IKOSEN johtajakaudella demokratiaa toteutettiin ja yhteishenkeä lujitettiin antamalla näköalapaikkoja myös pienten puolueiden edustajille. Heillä oli uusien yritysten houkuttelussa karjalaisen kauppamiehen meininki. Ohjenuoraksi taloudenhoidossa sopi hyvin valtuuston puheenjohtajana pitkän päivätyön tehneen Reino Kareisen osuva sutkaus: ”Omine rahoineen niin kuin Rikin Heikki viinakaupassa”. PR-toiminnan ja eheän kuntakuvan luomisen tärkeyttä ei silti voi tänäkään päivänä väheksyä. Tehtiin selväksi, että kotiinpäin vetäminen ei johda hedelmälliseen yhteistyöhön, vaan kaikkien on päästä tasavertaisina kumppaneina yhteisiin hankkeisiin mukaan. DEMOKRATIAN toteutumista tukee myös suomalainen vaalijärjestelmä. Yhteistyön tarvetta oli omiaan lisäämään Sortavalan kanssa tehty yhteistyösopimus vuonna 1989. Kunnasta muodostui hyvä kuva ulospäin, itsetunto kohosi ja Kitee-henki oli voimissaan. Uuden ajattelutavan malliesimerkkinä Ikonen nostaa esiin Keski-Karjalan musiikkiopiston perustamisen. Kiteen elämää hän seuraa edelleen tarkasti, mutta sanoo olevan yleisen tiedon varassa, kun sisäpiirin tietoa ei enää ole. Hirvonen perustelee eropyyntöään erollaan Keskustapuolueesta. Hän oli Kiteen ystävä, mikä osoittautui isoksi valtiksi yritysjohtajien miettiessä investointejaan ja tuotantolaitostensa sijoituspaikkaa. Niitä tehtiin eri puolille Suomea. 013-7130890 | vesivek.fi JOENSUU Jouko Väistö Kiteen kunnanja kaupunginjohtajana vuosina 19742003 toiminut Pekka Ikonen korostaa äänestystuloksen kunnioittamista kuntavaalien jälkeen tehtävässä paikkajaossa. VIRHEESTÄ opittiin. TOHMAJÄRVI Aladár Bayer Tohmajärven Purtovaarantiellä vältyttiin täpärästi vakavalta onnettomuudelta tiistai-iltana kello 20.00 aikoihin. IHMISSUHTEISTA ja niiden merkityksestä puhuttaessa ei voi olla laajemminkin muistelematta Kiteen menneiden vuosikymmenten toimintakulttuuria. MENESTYS oli hyvän yhteistyön tulosta. Näissä tapaamisissa Ikonenkin oli mukana. Uusilla valtuutetuilla on aina läheisin suhde äänestäjiinsä niin kuin kuuluukin olla. Uusia teollisuuslaitoksia syntyi vuoteen 1978 asti yritys/vuosi -tahtiin. Tohmajärvi ei valmiista suunnitelmasta tykännyt ja tämä vaikutti sitten vielä kansanterveyslain täytäntöönpanoonkin. Kaikki kolme ajoneuvoa suorittivat lukkojarrutuksen. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta ohittava ajoneuvo vaurioitui ajokelvottomaksi. Viisaita ratkaisuja tehtiin etenkin elinkeinopolitiikan saralla. IKOSEN mukaan Kiteellä haluttiin olla edelläkävijöitä. Törmäysnopeus oli poliisin arvion mukaan noin 50 km/h. Paikkajaossa pitää onnistua Pekka Ikonen asuu nykyään Joensuussa. Tärkeää oli, että isoista asioista päästiin keskustelemaan kasvokkain ylimmän tason johtajien kanssa. Kesälahti ja Rääkkylä lähtivät mukaan, mutta Tohmajärvi ei. Retket osoittautuivat hyväksi keinoksi lujittaa yhteishenkeä, kun valtuutetuilla oli virallisten kuntavierailujen lomassa mainio tilaisuus kertoa kuulumisiaan ja tutustua lähemmin toisiinsa
TE-palvelut kokonaan kunnille vuoden 2024 aikana Työllistymistä on edistetty Keski-Karjalassa myös yrittäjien ja ammattiin opiskelevien kohtaamisilla. Työllisyyskokeilun vetovastuussa olisi ollut Tohmajärvi. Palvelut siirtyvät kokonaan kunnille vuoden 2024 aikana. RISTIKON RATKAISU SIVULLA 10.. kuntien lisäksi myös Kitee, Juuka, Rääkkylä, Heinävesi ja Tohmajärvi ilmoittautuivat mukaan. Maaliskuun alussa käynnistyneissä työllisyyden kuntakokeiluissa tavoitellaan eri palveluiden parempaa yhteensovittamista ja tehokkaiden palveluiden löytämistä. – Työllisyyspalveluiden uudistaminen etenee nyt vauhdilla ja isoin harppauksin. Hallituskauden loppuun mennessä tehdään lisäksi päätökset 110 miljoonalla julkista taloutta vahvistavista työllisyystoimista. Hallituksen tavoitteena on, että vuosikymmenen puolivälissä työllisyysaste on 75 prosenttia. 8 Perjantai 7.5.2021 Kari Sarkkinen Hallitus päätti puoliväliriihessä jatkaa valmistelua TE-palvelujen siirtämiseksi kunnille. Olennainen osa työllisyyden kasvua ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistamista on myös työperäisen maahanmuuton edistäminen, Tuula Haatainen kertoo. Kun kuntakokeilujen täydentävä haku toteutettiin vuoden 2020 alkukesästä, niin em. Pohjois-Karjalassa on käynnissä työllisyyskokeilu, jossa ovat mukana Joensuun ja Outokummun kaupungit sekä Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kunnat. Kuvituskuva marraskuulta 2019, missä Provetekille suuntautuneella tutustumiskäynnillä Riverian opiskelijat saivat tehdaspäällikkö Jussi Multasen esittelyn yrityksen monipuolisesta tuotannosta sekä tietoa rekrytointitarpeista. Puoliväliriihessä päätettävillä toimenpiteillä tavoitellaan 40 000–44 500 lisätyöllistä. Palvelujen siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita. Samalla valmistelemme pohjoismaista työvoimapalvelumallia, jonka pääideana on tarjota työnhakijoille tiiviimpi tuki työnhakuun, työministeri Tuula Haatainen kertoo. HALLITUS on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön työllisyysasteen nostamiseksi tekemällä päätöksiä, joilla voidaan saavuttaa arviolta 80 000 lisätyöllistä. – Työministerin tontilta tärkeimmät työllisyyttä edistävät päätökset puoliväliriihestä ovat osatyökykyisten työllistymistä tukevan Välittäjä Oy:n perustaminen sekä TE-palvelujen siirto kunnille yhdessä kannustinmallin kanssa. Siirron yhteydessä kunnille luodaan rahoitusmalli, joka kannustaa niitä kehittämään toimintaansa työllisyyttä edistäväksi siten, että uudistuksella saavutetaan 7 000–10 000 lisätyöllistä. Hallitus on aiemmin päättänyt toimenpiteistä, joilla tavoitellaan 31 000-33 000 lisätyöllistä. Maisema-Karjalan työllisyyskokeilu peruuntui viime syksynä Lieksan ja Ilomantsin kuntien poisjäännin vuoksi
6.52 Dinotassut 7.04 Tilkkupeiton tarinoita 7.08 Maijuli 7.14 Ritari Mikke 7.26 Luontotutkija Helmi 7.30 Mitä ihmettä. 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Stadi vs. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Penkinlämmittäjät 23.35 Joonas Nordman Show 0.30 Ulosottomiehet 1.25 Maajussille morsian maailmalla 2.20 Remontilla rahoiksi 3.15 Olipa kerran elämä 4.10 Näytän eläkeläiseltä vaikka olen 20 Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Rusty Rivets 6.25 Bing 6.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 7.00 Pyjamasankarit 7.25 My Little Pony: Pony Life 7.40 Sonic Boom 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 The Wall Suomi 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto Vancouver 14.55 Tanssin superäidit 15.55 Haluatko miljonääriksi. Maanantai 10.5. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 21.00 Ex-Onnelliset 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Joonas Nordman Show 23.35 Suurmestari 0.30 Ulosottomiehet 1.25 Pitääkö olla huolissaan. Lande 16.00 Missä olit, kun kouluiskut järisyttivät. 17.30 Mestareiden mestari 18.30 Selviytyjät Suomi 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 23.00 Huvila & Huussi 0.00 Burgerimies Suomessa 1.00 Australian rajalla 1.30 Australian rajalla 2.00 El Chapo 3.00 Poliisit – kotihälytys 4.00 Astral-TV Yle Teema & Fem 8.15 YLE FEM 8.15 Pohjoisen unohdettu sankari 9.00 Efter Nio 10.00 Elämä käännekohdassa 10.30 Yhtäkkiä asuin Sussin ja Leon luona 10.55 Närbild 11.20 Keskiyön aurinko 12.00 YLE TEEMA 12.00 McQueen: muodin kauhukakara 13.50 Uusi Kino: Humahdus 14.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Kirjat, joilla on merkitystä 17.30 YLE FEM 17.30 Ainokaiset 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Kuka tahansa voi rikastua 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.53 Watt Nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika 21.00 Historia: Ihmeellinen Iran 21.55 Kino Suomi: Karvat 23.40 Uusi Kino: To Teach a Bird to Fly Yle TV1 5.55 Elossa 24h 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen kutsumus 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Vintage-valtakunta 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.18 Pieni luutatyttö 14.45 Itse valtiaat 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Entä jos. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 7.35 Pii ja Poju 7.49 Milli ja Molli 8.16 Galaxi 8.17 Pok ja Mok 8.25 Näin meillä 8.36 Hirveä Henri 8.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 9.00 McLeodin tyttäret 9.45 Uusi päivä 10.15 Kandit 10.45 Hittimittari 11.50 Erämaan armoilla 12.50 Kekseliäs nikkari 13.30 Casualty 14.18 Casualty 15.10 Jopet-show 15.40 Korpelan kujanjuoksu 16.30 Uusi päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen 19.00 Korpelan kujanjuoksu 19.50 Pirjo 20.00 Au pairit Irlannissa 20.28 Au pairit Irlannissa 21.00 Myrskyn jälkeen 21.55 Levison Wood: Seikkailu Lähi-idässä 22.50 Terveys vai huippuurheilu. 20.00 Pöllötöllö 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 9.10 Emmerdale 9.40 Kauniit ja rohkeat 10.05 Sukuni salat 11.00 Formula 1: Espanjan osakilpailu 13.30 Kenen kotona. Tiistai 11.5. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. 19.30 Syyttäjä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Pala sydämestä 21.50 Ihon alle 22.40 Ulkolinja: Putinin patriootit 23.35 Ykkösaamu Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu: 9.5. 6.54 Tik Tak 6.59 Killen kimppakyyti 7.12 Urheat pupuset 7.19 Laura 7.31 Pikin eläimet 7.39 Kiri ja Lolo 7.45 Liisa ja Leo 7.56 Oktonautit 8.20 Ryhmä Hau 8.43 Lelumesta 8.59 Galaxi 9.00 Näin meillä 9.12 Voihan Poni 9.24 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset 9.47 Tiede X Mauton 9.54 Keskiajalla keksittyä 10.00 Hittimittari 10.55 Myrskyn jälkeen 11.50 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri 12.50 Iskelmä-Suomi: Kaupungin valot 13.49 Iskelmä-Suomi: Yes Sir, alkaa polttaa 14.50 Hyisen pohjoisen rahtaajat 15.35 Kohti jalkapallon Euro 2020 -kisoja 16.00 Maastojuoksun SM 17.55 Lentopallon naisten EMkarsinta KOS -FIN 20.00 Legendaariset jalkapallovalmentajat 20.45 Luottomies 21.00 Tie 22.50 Spirituaaliset 23.08 Spirituaaliset 23.27 Spirituaaliset 23.46 Spirituaaliset MTV3 8.00 Puuha-Pete 8.10 Muumilaakson tarinoita 8.35 Muumilaakson tarinoita 9.00 Mansikka Marja 9.20 Palomies Sami 9.35 Paavo Pesusieni 10.00 Ex-Onnelliset 11.00 Yökylässä Maria Veitola 12.00 Sukuni salat 13.00 Maajussille morsian maailmalla 14.00 Pöllötöllö 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.30 Missä olit, kun tsunami iski. 16.55 Onnenarpa 17.00 Hauskat kotivideot 17.30 Hauskat kotivideot 18.00 Burgerimies Suomessa 19.00 Superkauppiaat 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit 23.30 Kanadan rajalla 0.00 Kanadan rajalla 0.30 Narcos: Mexico 1.40 Poliisit – kotihälytys 2.40 Amerikan rajavartijat 3.10 Amerikan rajavartijat 3.40 Astral-TV Yle Teema & Fem 8.30 YLE FEM 8.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja 9.00 Talot huokuvat historiaa 10.00 Huutokauppakesä 11.00 Daniel Olin 11.30 Lupatarkastaja pohtii elämää 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto esittää 12.01 Runoraati: Taideraati 12.45 Ajankohtainen kakkonen 13.05 Miki Liukkonen, sivullinen 13.33 Uusi Kino: Kolmannessa polvessa 14.00 La otra mirada – Toinen katse 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 All inclusive täysihoito 17.00 YLE FEM 17.00 Kasvis-tv 17.15 Minun puutarhani 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Elämä käännekohdassa 19.00 Yhtäkkiä asuin Sussin ja Leon luona 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Närbild 20.20 Keskiyön aurinko 21.00 Efter Nio 22.00 Lumienkelit 22.55 Blank 23.15 Blank 23.35 Virtuaalitreffit Yle TV1 7.00 Talot huokuvat historiaa 8.00 Avara luonto: PohjoisAtlantin armoilla 8.55 Perjantai-dokkari: Pidän sinusta huolta, äiti 9.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Työläisäitimme 12.10 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot 12.25 Ikimuistoinen: Romantiikan helmiä 12.35 Merkkien salat: Numeroiden salattu maailma 13.05 Yhteinen sävel: Elämää juoksuhaudoissa 14.00 Marja Sannikka 14.30 Perjantai: Miten hoidamme masennusta. MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Formula 1 kooste: Espanjan osakilpailu 0.05 Myyrä 1.00 Rikospaikka 1.30 Yökylässä Maria Veitola 2.25 Gladiaattorit 4.00 Ota rahat ja juokse Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Ritariprinsessa Nella 6.25 Bing 6.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 7.00 Pyjamasankarit 7.25 My Little Pony: Pony Life 7.40 LEGO Friends 7.55 Sonic Boom 8.10 LEGO Ninjago 8.25 Pac-Manin aavemaiset seikkailut 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Rempalla tuloja 11.00 Rempalla tuloja 11.30 Tanssin superäidit 12.30 Tanssin superäidit 13.25 Tanssin superäidit 14.25 Elokuva: Herkullinen elämä 17.00 Mestareiden mestari 18.00 Selviytyjät Suomi 19.30 Farmi Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 23.00 Elokuva: Star Wars: The Force Awakens 1.45 Narcos: Mexico 2.55 Keisari Aarnio 3.55 Amerikan rajavartijat 4.25 Astral-TV Yle Teema & Fem 8.16 YLE FEM 8.16 Jennifer Erica 8.22 Paras harrastus 8.30 BUU-klubben 9.00 Dok: Tipu – naisen valinnat 9.54 Norjaa ristiin rastiin 10.00 Hyvinä ja huonoina päivinä 10.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 11.00 Muuri 12.00 YLE TEEMA 12.00 Carmeninsertti 12.05 Georges Bizet: Carmen 14.50 Elliott Erwitt, mestarikuvaaja 16.00 Chicos Mambo: Tutu 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Daniel Olin 20.30 Kesä -85 21.15 Tsunami 22.15 Generation Wealth. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Pala sydämestä 20.00 MOT: Kotimainen koronarokote rahapulassa 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Viisukupla – Eurovisionbubblan 23.30 Oddasat 23.45 Karppi 0.30 Prisma: Luonnon aikakausi 1.20 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.5. Perjantai 7.5.2021 9 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. 6.53 Pikkuli 6.58 Mohvelit 7.06 Kaapo 7.30 Muru 7.44 Ryhmä Hau 8.10 Galaxi 8.11 Sherlock Jakki 8.23 Kanikenttä 8.35 Unna Junná 8.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 9.00 McLeodin tyttäret 9.45 Uusi päivä 10.15 Kandit 10.45 Hittimittari 11.50 Luontomatkalla 12.50 Kekseliäs nikkari 13.30 Casualty 14.19 Casualty 15.10 Jopet-show 15.35 Levison Wood: Seikkailu Lähi-idässä 16.30 Uusi päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Iskelmä-Suomi: Sininen ja valkoinen 19.00 Riistametsällä 20.00 Holby Cityn sairaala 20.40 Yksittäistapaus: Ei mitään hätää 21.00 Ahvenanmaan sankarit 21.28 Ahvenanmaan sankarit 22.00 Pilluralli – itsenäistymisen vuosi 22.28 Pilluralli – itsenäistymisen vuosi 22.55 Pilluralli – itsenäistymisen vuosi 23.25 Strike Back MTV3 6.00 Aamusää 6.10 olo.fit 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Sunnuntai 9.5. 9.10 Emmerdale 9.40 Kauniit ja rohkeat 10.05 Selviytyjät 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 olo.fit 12.30 Mitä tänään syötäisiin. 16.55 Onnenarpa 17.00 Hauskat kotivideot 17.30 Hauskat kotivideot 18.00 Superkauppiaat 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Mestareiden mestari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus 0.20 Australian rajalla 0.50 Australian rajalla 1.20 48 tuntia rikoksesta 2.15 Poliisit – kotihälytys 3.15 Amerikan rajavartijat 3.45 Amerikan rajavartijat 4.15 Astral-TV Yle Teema & Fem 8.30 YLE FEM 8.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 8.50 Ideoiden maailma 9.50 Tekniikka muuttaa ihmistä 10.20 Minun puutarhani 11.00 Strömsö 11.30 Adam & Eva 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yle Olohuone: Johanna Juhola Reaktori 13.00 Rockin klassikkolevyt: Tears for Fears 14.10 Historia: Ihmeellinen Iran 15.05 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Kirjat, joilla on merkitystä 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Muuri 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika 21.00 Simon Reeve PohjoisAmerikassa 22.00 Kino: Amanda 23.45 Uusi Kino: Hautausurakoitsija Yle TV1 5.55 MOT: Kotimainen koronarokote rahapulassa 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen kutsumus 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia 13.15 Kulkurin masurkka 14.45 Itse valtiaat 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Luonnon aikakausi 20.00 Vaalistartti 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Suuri vaalikeskustelu 22.30 Vaalistartti 22.45 Erikoisryhmä Köln 23.30 Oddasat 23.45 Perjantai: Miten hoidamme masennusta. 0.25 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.5. 2.20 C.S.I. 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.06 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Perjantai 13.00 Teknavi 13.30 Suurmestari 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Maajussille morsian maailmalla 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.06 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Keskiviikko 12.5. 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Illallinen äidille 21.00 Super-Jahti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans 23.30 Illallinen äidille 0.30 Ulosottomiehet 1.25 60 päivää kiven sisässä 2.40 Remontilla rahoiksi 3.35 Olipa kerran elämä Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Rusty Rivets 6.25 Bing 6.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 7.00 Pyjamasankarit 7.25 My Little Pony: Pony Life 7.40 Sonic Boom 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 The Wall Suomi 10.00 Kiinteistöveljekset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto Vancouver 14.55 Tanssin superäidit 15.55 Rempalla tuloja 16.25 Onnenarpa 16.30 Haluatko miljonääriksi. TV-ohjelma sunnuntai 9.5. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. keskiviikko 12.5.2021 Yle TV1 5.55 Ulos luontoon: Itämeren meduusat 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen kutsumus 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.53 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.01 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.33 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.41 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.49 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.57 Yle Uutiset Lappi 12.05 Yle Oddasat 12.10 Murhia ja kantrimusiikkia 13.05 Kuningas kulkureitten 14.25 Vaalistartti 14.54 Suuri vaalikeskustelu 16.24 Vaalistartti 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Kuuban lasten exodus 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Syntinen 22.45 Oddasat 23.00 Marja Sannikka 23.30 Ihon alle 0.20 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.5. Cyber 3.15 Remontilla rahoiksi 4.40 Villien jäljillä Nelonen 5.00 Astral-TV 6.00 Rusty Rivets 6.25 Bing 6.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 7.00 Pyjamasankarit 7.25 My Little Pony: Pony Life 7.40 Sonic Boom 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 The Wall Suomi 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto Vancouver 14.55 Tanssin superäidit 15.55 Haluatko miljonääriksi. 9.10 Emmerdale 9.40 Kauniit ja rohkeat 10.05 Kokkisota 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 olo.fit 12.30 Villien jäljillä 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef VIP 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.06 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.00 Suurmestari 18.00 Myyrä 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 Missä olit, kun kouluiskut järisyttivät. 6.52 Saara ja Sorsa 7.03 Rikke 7.10 Kerkko Kukko 7.18 Petran poppoo 7.29 Simo 7.36 Robottijunat 7.48 Askarrellaan 7.54 Vekarat! 8.22 Galaxi 8.23 Tipu Touhukas 8.25 Lassie 8.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 9.00 McLeodin tyttäret 9.45 Uusi päivä 10.15 Kandit 10.45 Hittimittari 11.50 Erämaan armoilla 12.50 Kekseliäs nikkari 13.30 Casualty 14.19 Casualty 15.10 Jopet-show 15.35 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 15.50 Koiraperheet käytöskoulussa 16.30 Uusi päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Iskelmä-Suomi: Show must go on 19.00 Korpelan kujanjuoksu 19.52 Siskonpeti: Sokkotreffit Tuonelassa 20.00 Karvat kiharaan – koirien stailauskisa 21.00 Narkomania 21.55 Stacey Dooley: Palkkionmetsästäjät 22.50 Skeittilehti Big Brotherin tarina MTV3 6.00 Aamusää 6.10 olo.fit 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 15.10 Turhuuden turuilla 16.00 Doc Martin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet 18.45 Entä jos. 16.00 Pitääkö olla huolissaan
Paikkakunnan edellinen koronatartunta on huhtikuun puolivälistä. alv. Kohteeseen on saatu myös Leader-tukea. Outfit kutsuu ulos kuntoilemaan Selin kameraan seisova Susanna Rannasalo saa ohjeistusta Teija Kuroselta Tikkalan Outfit-kurssilla. TOHMAJÄRVELLÄ on viime vuosina panostettu runsaasti liikuntapaikkoihin. Ilmoittaja! • Keski-Karjalassa on nähty haarapääskyjä jo useassa paikassa. Lehdessä mm. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 25,30 € , sis. alv. Puutarhat-verkkosivulla esittäytyy jo Keski-Karjalan alueelta viisi puutarhaa: Sovintolan puutarha Kesälahdelta, Puutarhakeijula Kiteen Kytänniemestä, Mummon puutarha Tolosenmäestä sekä Rääkkylän Niemisestä Kivikkopuutarha ja Haapasalmelta Karjalanruusun kukkapelto. alv., seuraavat rivit 2,60 € , sis. Puh. Koti-Karjala Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kemien lähiliikuntapaikka sijaitsee sivistyskeskus Ahjon ja Nymanin museoalueen välissä. muualla Suomessa. alv. Lisäksi näköislehti on veloituksetta luettavissa. Pe suljettu (ajanvaraus) Ristikon ratkaisu TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Tohmajärven kansalaisopiston Outfit-kurssilla kuntoillaan ulkona. kesäkuuta järjestettävän Avoimet Puutarhat -tapahtuman ilmoittautuminen, joka jatkuu vielä parin viikon ajan.. Kuntopiirityyliset kurssit toteutuvat toukokesäkuussa Teija Kurosen ohjauksessa Kemien ja Tikkalan lähiliikuntapaikoilla. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Aladár Bayer 040 684 8425 Päivi Lievonen 040 580 0430 Tuija Marienberg 040 684 8430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Mainos/markkinointi 040 684 8424 Viivi Klemm-Gröhn 040 684 8432 Laskutus 040 684 8431 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2021 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. alv. Mainosmateriaalit viimeistään ma 24.5. Näköislehti: Kesto 86 € /vuosi, määräaik. P. Tehokasta kuntoilua tämä on, tunnin jälkeen tietää kyllä tehneensä jotain. P. alv. asiaa Lehdessä mm. Kain ja Susannan mielestä Outfit sopii lajina kaikille. KESKI-KARJALA Tuija Marienberg Toukokuussa vihreät peukalomme saavat aikaan monenlaista näkyvää kasvukauteen heräävässä puutarhassa. taitolentäjiä bongattiin Rääkkylän Täitimenniemssä ja keskiviikkona 5.5. 0100 85160 ma–pe klo 9–16. Ammattilaisen ohjauksessa kuntoilulaitteisiin pääsee tutustumaan turvallisesti, ja liikkeiden tekemiseen saa hyödyllisiä vinkkejä. 12 kk 113,50 € . Avoimet Puutarhat järjestetään kymmenennen kerran. Keski-Karjalasta matkailukohteena. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. alv. Lisäksi lehti postitetaan keskikarjalaisille vapaa-ajan Lisäksi lehti postitetaan keskikarjalaisille vapaa-ajan asukkaille, jotka asuvat vakituisesti asukkaille, jotka asuvat vakituisesti muualla Suomessa. asiaa Keski-Karjalasta matkailukohteena. – Yksin liikkeelle lähteminen tuntuu haastavalta, mutta yhdessä tulee lähdettyä. Lisäksi näköislehti on veloituksetta kaikkien luettavissa. Kiteellä uusi koronatartunta. SUURIN osa kurssilaisista on naisia, mutta Tikkalan ryhmään on uskaltautunut mukaan myös yksi mies. ODOTETTU ODOTETTU KESÄLEHTI ilmestyy to 3.6. Lähiliikuntapaikka on yksi valtuutettujen kehittämisrahojen käyttökohteista. koko Keski-Karjalan alueella. Lisäksi näköislehti on veloituksetta luettavissa. – Outfit-kurssilla tehdään monipuolisia lihaskuntoja voimaharjoitteita oman kehon painolla sekä lähiliikuntapaikkojen laitteita hyödyntäen. Huhtikuussa tartuntoja oli Kiteellä parin viikon aikana peräti yhdeksän, joista seitsemän liittyi samaan, perhepiirissä levinneseen tartuntaketjuun. Ilmoittaja! Mainosmateriaalit viimeistään pe 14.5. – Kaikki liikkeet voi suorittaa oman kuntotason mukaan, sillä liikkeisiin on monia variaatioita. – Jumppa-Jorma ja Sportti-Pirkko lähtivät yhdessä kurssille, Susanna nauraa. Opitaan yhdessä puutarhasta KITEE Tuija Marienberg THL:n listalle on eilen torstaina päivitetty Kiteeltä yksi uusi koronavirustartunta. Avoinna: Ma–ke 8.30–16.00, to 8.30–15.30. mv 1,66 € 1,62 € 1,40 € 1,40 € 1,40 € 4-väri 2,11 € 2,07 € 1,85 € 1,85 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,55 € , sis. – Teija on hyvä ohjaaja, hän neuvoo liikkeisiin vaihtoehtoja ja kannustaa sopivasti, Kai tuumaa. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,00 € /vuosi, määräaik. Tikkalan lähiliikuntapaikka valmistui koulun välittömään läheisyyteen viime syksynä. 2x30 pmm 50,00 € , sis. 12 kk 91,50 € . Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. mennessä. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,20 € , sis. Sunnuntaina 2.5. 10 Perjantai 7.5.2021 Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Päivän yhteisenä eurooppalaisena teemana on: Opitaan yhdessä puutarhassa! Yleisön pyynnöstä on mahdollisuus osallistua myös Avoimet Puutarhat Kotisohvalla -versioon, jossa vajaan 10 minuutin videolla voi esitellä puutarhaansa yleisölle. Kiteen Misolassa. Parhaillaan on käynnissä 20. 19 500 kpl Lehti jaetaan joka talouteen Lehti jaetaan joka talouteen koko Keski-Karjalan alueella. Laskutuslisä 3,20 € , sis. OUTFITISSA pariskuntaa kiehtoo mahdollisuus kuntoilla monipuolisesti raittiissa ilmassa. – Ryhmäläiset ovat tuttuja, ja pieni positiivinen ryhmäpaine tehostaa treeniä mukavasti. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. mennessä. KOKO KESKI-KARJALAN JAKELU TO 20.5. 040 684 8424 markkinointi@kotikarjala.fi Lehti jaetaan joka talouteen koko Keski-Karjalan alueella. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,45 € , sis. Kai Pitkänen käy kuntoilemassa yhdessä avovaimonsa Susanna Rannasalon kanssa. Tilaushinnat (sis. alv. 040 684 8424 markkinointi@kotikarjala.fi PAINOSMÄÄRÄ n
Koronarokotuksen 2. Seuraa koronarokotusten ajankohtaista tilannetta verkossa osoitteessa www.siunsote.fi/koronarokotukset. Kiteen kaupungin kulttuuripalvelut Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 6.5.2021 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus Lupatunnus: VA2021:0005 Varausalueen sijainti: Tohmajärvi, Kitee Varauksen voimassaolo päättyy: 28.1.2023 Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. P. Tervetuloa liikkumaan yhdessä ja nauttimaan keväisistä ilmoista! Järj. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Siun soten koronarokotuksissa on tällä hetkellä käytössä Biontech-Pfizerin ja Modernan rokotteita. P. Siun sote on tehnyt laskelmia rokotettavista ikäryhmistä sekä arvioidusta rokotteiden saatavuudesta seuraavien viikkojen aikana. Pyydysyksikkömerkkejä saatavana kokouksessa. Alle 65-vuotiaat rokotetaan ikäryhmittäin vanhimmista nuorimpiin edeten. Kokoontuminen ulkoliikuntalaitteiden luona, os. Koronarokotuksia jatketaan Siun soten alueella siihen saakka, kunnes kaikki halukkaat ovat saaneet koronarokotuksen. Asia: yhdistyksen lopettaminen. Kunnon kohotusta kuntoportailla ja lopuksi mehuja pullatarjoilu. 0400 170 303. SEKALAISIA Hyvä lukijamme, printtilehden tilaajana saat käyttöösi myös tunnukset digilehteen ja oikeuden lukea uutisia osoitteessa kotikarjala.fi vain 3 € /kk Tunnukset voit tilata kotikarjala.fi, 040 684 8411 tai tilaajapalvelu@kotikarjala.fi SEKALAISIA Keski-Karjalan yksityisteiden puheenjohtajat Olisitteko ystävällisiä ja ottaisitte yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla Esa Halttunen 0500 672 501, sähköposti esa.halttunen@veekmas.fi. Pohjois-Karjalan syöpäyhdistys Tohmajärven paikallisosasto Niinikummun jakoja kalaveden osakaskunnan VUOSIKOKOUKSET kylärannalla 26.5.2021 klo 18.00. Koronarokotusten ajanvarauksen käynnistymisen tarkka ajankohta riippuu rokotteiden menekistä riskiryhmien rokotuksissa sekä rokotteiden saatavuudesta. P. Valitusaika päättyy 14.6.2021. Pirjo ja Jukka Timonen, 050 340 1282, Kantosyrjäntie 9. 029 5052 166 Rovaniemellä 6.5.2021 Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA KOKOUKSIA RIVI-ILMOITUKSIA MYYTÄVÄNÄ puh. Tervetuloa! Johtokunta Ilo liikuttaa Pohjois-Karjalassa Haluamme tarjota ILOA ja yhteisöllisyyttä tämän poikkeuksellisen ajan keskelle. Esillä sääntöjen määräämät asiat. rokotteen rokotusaika annetaan samalle rokotuspisteelle kuin missä 1. klo 15 Kiteesalissa Liput 10 € (max 50 katsojaa) Järj. Arjan alkujumppa, yhteislenkki kesäteatterille. Siun sote tiedottaa rokotusvuoroista ja ajanvarauksen käynnistymisestä verkkosivuillaan osoitteessa www.siunsote.fi/koronarokotukset. koulu, yläkerran hsto, vuokra 650 € / kk, vesi 15 € /hlö, vapaa 1.6. Björnillä 3.6.–10.6.2021. Esillä vuosikokousasiat. – mainosmateriaalit MAANANTAINA 10.5. Tervetuloa! Toimitsijamiehet Hoitokunta VUOKRATTAVANA 4h+k+kph Ruppovaaran ent. Ilm. Muutokset voivat tapahtua nopeastikin, mikäli rokotusaikoja uhkaa jäädä käyttämättä. Ajan siirtäminen on vaikeaa tilanteessa, jossa rokotteita on saatavilla yhä rajallinen määrä. Rokotusvuorossa ovat parhaillaan tänä vuonna 65 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat sekä sairauden perusteella riskiryhmiin kuuluvat yli 16-vuotiaat henkilöt. – HUOM! mainosmateriaalit TIISTAINA 11.5. Slaavilaisia helmiä -äitienpäiväkonsertti Trio Keski-Karjala: Liisa Karhu, Timo Hacklin, Kari Lauronen su 9.5. Aihe teiden kunnossa pidosta ja jatko hoidosta.. Vuokolle p. Johtokunta VUOSIKOKOUS Närsäkkälän Erä ry:n VUOSIKOKOUS 22.5.2021 klo 12.00 metsästysmajalla. Kirkkotie 10 C. rokote on otettu. rokotusaikaa ei tule perua kuin välttämättömästä syystä. klo 11.00 mennessä (lehden painopäivä ke 12.5.) Koti-Karjala ILMESTYY ensi viikolla Hyviä pakastemarjoja: mansikka, saskatoon, mustaherukka. alk. 0500 294217. 040 595 5560. Annettua 2. Suunnitelmien mukaan alle 65-vuotiaiden rokotukset toteutetaan seuraavien ikäryhmien mukaisesti: • 60–64-vuotiaat • 55–59-vuotiaat • 50–54-vuotaat • 45–49-vuotiaat • 40–44-vuotiaat • 16–39-vuotiaat, ikäryhmän jako tarkentuu myöhemmin Tämänhetkisen suunnitelman mukaan rokotusryhmiä voidaan laajentaa ikäryhmittäin arviolta 1–2 viikon välein rokotteiden menekin mukaan. Ohraa+kauraa, heinää pystyyn. Ke 19.5. klo 11.00 mennessä • PERJANTAINA 14.5. Perjantai 7.5.2021 11 TAPAHTUMAT KUULUTUKSIA KONSERTTEJA ALLE 65-VUOTIAIDEN KORONAROKOTUKSET KÄYNNISTYVÄT PIAKKOIN www.siunsote.fi Siun soten koronarokotukset ovat edenneet siihen vaiheeseen, että riskiryhmään kuulumattomien alle 65-vuotiaiden rokotukset voidaan aloittaa arviolta viikolla 20. Rokotusten etenemiseen vaikuttaa rokotteiden saatavuus ja se, että samanaikaisesti Siun sote rokottaa myös 2. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi • KESKIVIIKKONA 12.5. 2. rokoteannoksia. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. Rajaseudun Työttömät ry ma 24.5.2021 klo 18.00 Värtsilän kylätalolla. Päätös on nähtävillä Tukesin verkkosivulla (https://tukes.fi/paatokset-jakuulutukset/varauspaatokset). Kt-yksiö Kiteen keskustassa, siisti asunto hyvässä kohteessa, heti vapaa. Siun sote seuraa jatkuvasti rokotteiden menekkiä ja tekee tarvittaessa muutoksia rokotusryhmiin. 044 256 2232. rokoteannos annetaan 12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotteesta. Edellisen rokotusryhmän oikeus koronarokotukseen jatkuu seuraavien ryhmien aikana. TOHMAJÄRVI klo 16–18. Pöytäkirjat nähtävillä A
KLO 10-14 LOPETAMME! NYT MYYMME KAIKEN POIS, HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ! TULE ÄKKIÄ! EI MAKSA PALJOA! SUORAAN TEHTAAN REKASTA! RAJU LOPPUUNMYYNTI! LOPETAMME! JÄÄMME ELÄKKEELLE! Hyvitämme vanhat sohvakalustot vaihdossa HYVÄLLÄ HINNALLA! UUPPEEAATT KKOOTTIIMMAAIISSEETT UUUUTTUUUUSSMMAALLLLIITT!! www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. MEILLÄ VOIT MAKSAA MYÖS LUOTOLLA! Nahkasohvat alk. Mitat 59 x 31 x 33 cm. p. www.puujakalustepiste.fi Kiteentie 68, Kitee. HHAALLVVAALLLLAA!! HHAALLVVAALLLLAA!! Tyylikkäät uudet kangaskalustot! Nahkakalustot alk. LUOTETTAVAA KOTIMAISTA LAATUA! Valmistus huonekalutehdas Softness, Teuva. 110000,,-339900,,-229955,,-KALAJOELLA, TEATTERITALOLLA, PLASSINTIE 20 MYYNTI VAIN 12.11. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com KITEE Hurri Ky KITEE Sähkösavustin Muurikka Pro 1200 W 239,Heti käyttövalmis, aito ja alkuperäinen Muurikkasähkösavustin. MA–PE 8.00–16.30, LA 10.00–13.00 • Rakennuspuutavaraa • Määrämittavanerit • Paneelit ja listat • Keittiökalusteet • Liukuovikomerot p. KLO 10-16 YLIHUOMENNA, TORSTAINA ILMAISET KULJETUKSET MYÖS RÄÄKKYLÄÄN, KESÄLAHTEEN, TOHMAJÄRVELLE JA 100KM SÄTEELLÄ MUUALLEKIN! KITEELLÄ, HUVIKESKUKSESSA, VÄLTTIMÄENTIE 4 MYYNTI VAIN HUOMENNA, LAUANTAINA 8.5. 050 365 7985 /Joni • Bewi-eristeet, betonilaatat, kipsilevyt ja villat. 040 588 6462 Valmistusta jo 46 vuoden ajan! PPOOHHJJAANNMMAAAANN PPAARRHHAAIIDDEENN SSOOHHVVAAKKAALLUUSSTTOOJJEENN HHUURRJJAATT SSOOHHVVAAKKAALLUUSSTTOOMMAARRKKKKIINNAATT!! Kangassohvat alk. Myynti SKM. Savustin on Suomessa suunniteltu ja valmistettu. 044 242 4631 p