Ympäristön säteilyturvallisuutta valvotaan sekä arvioidaan kiinteiden ja automaattisten säteilymittausasemien avulla. – Ennen kaikkea joditablettia ei saa ottaa ilman viranomaisten ohjetta. Joditablettia ei tule koskaan ottaa varmuuden vuoksi, sillä on tärkeää ottaa joditabletti oikeaan aikaan. Se on paljon muutakin kuin väestönsuojat, joihin yleinen keskustelu on tällä hetkellä keskittynyt. kuluttua 40 min. Tämän lisäksi meistä jokainen voi huolehtia omasta varautumisesta ja kotivarasta. Pelastuslaitos tiedottaa ja ohjeistaa erikseen, mikäli väestönsuojaamiselle esimerkiksi väestönsuojiin siirtymiselle tulisi tarvetta. ELLEI TOISIN MAINITA, tai niin kauan kun tavaraa riittää. Pelastuslaitos yhtenä sisäisen turvallisuuden viranomaisena päivystää 24/7 ja varautuu erilaisiin häiriötilanteisiin sekä on valmiudessa toimimaan kaikissa turvallisuustilanteissa yhdessä muiden viranomaisten ja kuntien kanssa. Harvaan asutuilla ja omakotialueilla ei yleensä ole väestönsuojia. Lisäksi pelastuslaitoksella on valmius suorittaa säteilymittaustoimintaa myös muualla maakunnan alueella siirrettävin säteilymittareiden avulla. PLUSSATARJOUS ATRIA ATRIA NAUTAVILJAPOSSU JAUHELIHA 700 G (6,41/kg) 44 49 49 PKT PKT PLUSSA-KORTILLA -17% Ilman Plussa-korttia 5,45 /kpl (7,78/kg) VALIO VALIO OLTERMANNI PALAJUUSTOT 250 G (4,00/kg) Rajoitus: 4 kpl /talous 11 00 00 KPL KPL ATRIA ATRIA HIILLOS GRILLIMAKKARA 400 G (4,98/ 400 G (4,98/kg kg)) 11 99 99 PKT PKT OLD EL PASO OLD EL PASO MEDIUM MEDIUM VEHNÄTORTILLA 326 G (3,96/kg) 11 29 29 PKT PKT PEPSI MAX PEPSI MAX VIRVOITUSJUOMAT 0,33 TLK 6-PACK sis. PELASTUSLAITOS vahvistaa tiedotteessaan, että tilanteen takia täällä ei ole myöskään tarvetta hankkia joditabletteja. Meillä fileroidaan ilmaiseksi. pantin 2,70 (1,23/l) 22 49 49 KG KG VIHREÄ VIHREÄ RYPÄLE 500 G (3,98/kg) 11 99 99 RS RS ORRI ORRI MANDARIINI Espanja Yksittäin Yksittäin 3,99 3,99 /pack (1,56/l) /pack (1,56/l) 10 10 00 00 3 PACK Ilman Plussa-korttia Ilman Plussa-korttia 2,95 2,95 /kpl (11,80/kg) /kpl (11,80/kg) BRAUN KF520 BRAUN KF520 KAHVINKAHVINKEITIN KEITIN • Musta • Musta • Automaattinen • Automaattinen virrankatkaisu virrankatkaisu 40 min. Tavallista parempi ruokakauppa KUPIAINEN Seuraa meitä Seuraa meitä myös Facebookissa myös Facebookissa Palvelemme: ark. – Jos suojautumista edellyttävä vaara meitä uhkaisi, lähtökohtana on, että asukkaat siirrettäisiin etupainotteisesti turvallisempaan ympäristöön muualle, kuin väestönsuojiin. Suomessa valtakunnallisesta ympäristön säteilyvalvonnasta vastaa STUK. SUURIN osa väestönsuojista on kiinteistökohtaisia väestönsuojia, joita on rakennettu erityisesti kuntakeskuksiin. Tämän hetken tietojen mukaan säteilytilanne Zaporizhzhian ydinvoimalaitoksella ja sen ympäristössä on normaali. kuluttua • 2 vuoden takuu • 2 vuoden takuu ” Joditablettia ei saa ottaa ilman viranomaisten ohjetta.. FAZER FAZER KIIREETÖN LOMBARDIAN LEIPÄ 350 G (7,11/kg) 22 49 49 KPL KPL POSSUMUNKKI OMENAHILLOLLA 100 G (9,90/kg) 00 99 99 KPL KPL LAUANTAIN 12.3. vuosikerta Keskiviikko 9.3.2022 N:o 18 Kari Sarkkinen – Ukrainan tilanne on horjuttanut meidän kaikkien turvallisuuden tunnetta ja olemme pelastuslaitoksella saaneet useita yhteydenottoja väestönsuojeluun liittyen. Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä uhkaa, Pohjois-Karjalan Pelastuslaitos vakuuttaa perjantaiaamuna lähettämässään tiedotteessa. Tarvittaessa viranomaiset huolehtivat väestön suojaamisesta poikkeusoloissa myös siirtämällä väestöä turvalliseen paikkaan. Pelastuslaitoksella on myös kattava väestöhälytinjärjestelmä, minkä avulla väestöä voidaan varoittaa vaaran uhatessa yleisellä vaaramerkillä, pelastuslaitoksen tiedotteessa todetaan. ASTIANPESUAINE 500 ML (2,00/l) NESTESAIPPUA 3 L (1,06/l) MYHOME KP508EG TEHOSEKOITIN • Teho:600 W • Lasikannun tilavuus 1,5L • Tyylikäs harjattu teräsrunko • 5 nopeutta ja pulssitoiminto, irrotettava teräsosa • Jäänmurskaustoiminto • Takuu 2 vuotta 33 19 19 KPL KPL MAXELL PARISTOT AA tai AAA 10-PACK 66 00 00 2 PKT PLUSSA-KORTILLA -25% 49 49 90 90 KPL Ilman Plussa-korttia 69,90/kpl PLUSSA-KORTILLA -28% LOTUS EMILIA TALOUSPAPERI 12 RL ja EMBO WC-PAPERI 24 RL 14 14 90 90 Yhteishintaan: PLUSSA-KORTILLA -26% Yksittäin ja ilman Plussa-korttia wc-paperi Yksittäin ja ilman Plussa-korttia wc-paperi 11,95 11,95 /pkt /pkt ja talouspaperi ja talouspaperi 8,25 8,25/pkt (0,50–0,69/kpl) /pkt (0,50–0,69/kpl) 39 39 95 95 KPL BOSCH MFQ2210P CLEVER MIXX SÄHKÖVATKAIN • Teho 375 W • 4 nopeutta, ja turbotoiminto • 2 vuoden takuu BOSCH MSM2410DW CLEVER MIXX SAUVASEKOITIN • Teho 400 W 39 39 95 95 KPL 42 42 95 95 KPL 22 00 00 2 KPL PLUSSA-KORTILLA -28% Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 3,99/pkt PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT Suomi 12 12 99 99 KG KG PAAHTOKYLKI Suomi GRILLISTÄ Voimassa TO–LA 10.–12.3. On hyvin ymmärrettävää, että moni pohjoiskarjalainen tuntee epävarmuutta ja pelkoakin, mutta meillä kyllä voi nukkua yöt rauhassa. Liian aikaisin tai myöhään otettuna sen suojavaikutus heikkenee, pelastuslaitos ohjeistaa. ELLEI TOISIN MAINITA. Pelastuslaitos: Suomeen ei kohdistu säteilyuhkaa -66% -50 % PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA ELINTARVIKETARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 10.–13.3. 7–22, la 7–22, su 9–22 info@kupiainen.net www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. Irtonumero 2,00 63. HERKKUTORILTA ERÄ SAVUSTETTU KIRJOLOHI Suomi 99 95 95 KG KG Meillä fileroidaan ilmaiseksi. Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan tilanne Ukrainassa ei myöskään vaikuta säteilytilanteeseen Suomessa. info 0400 133 807 Kaikki_A1_Verkkokauppa.indd 8 30.3.2020 10.35 TILAA K-Ruoka.fi TAI K-Ruokasovelluksesta Kaikki_A1_Verkkokauppa.indd 8 30.3.2020 10.35 NOUDA Kauppamme noutopisteeltä parkkihallista Tavallista parempi ruokakauppa Bolognesemureke KATSO RESEPTI: k-supermarket.fi tai K-Ruoka-sovellus Tavallista parempi ruokakauppa Bolognesemureke KATSO RESEPTI: k-supermarket.fi tai K-Ruoka-sovellus Tuoretta ja hyvää Tuoretta ja hyvää Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,39/kpl ( 2,78/l) KATSO LISÄÄ TARJOUKSIA K-SUPERMARKET TARJOUSLEHDESTÄ myös diginä: k-supermarket.fi/ tarjoukset JA K-RUOKA SOVELLUKSESTA Herkkutorin tarjoukset voimassa TO–LA 10.–12.3. Nekin luovat turvallisuuden tunnetta. 10 10 95 95 KG KG OMASTA LEIPOMOSTA Meillä paistetaan joka päivä. Meillä paistetaan joka päivä. Pohjois-Karjalassa tällaisia kiinteitä mittausasemia on esimerkiksi 15 pelastusasemalla. Mikään Ukrainassa mahdollisesti radioaktiivisiin materiaaleihin tai ydinvoimalaitoksiin liittyvä ei myöskään voi aiheuttaa tilannetta, jonka takia Suomessa tarvitsisi suojautua säteilyltä. VÄESTÖNSUOJELUUN varautumista tehdään pelastuslaitoksen johdolla yhteistyössä eri viranomaisten ja kuntien kanssa ihan normaalioloissakin. Käyttötavaratarjoukset voimassa TO–SU 10.–20.3. Tähän on varauduttu esimerkiksi evakuointisuunnitelmien ja harjoitusten avulla. Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan tällä hetkellä sellaista uhkaa ja tarvetta ei meillä kuitenkaan ole
Hyvällä mielellä apuaan antoi myös säkkitolkulla tavaraa tuonut Martti Makkonen. Reitin ja Puolan pään yhteistyötahon selvittely sekä vapaaehtoisten mukaan saaminen Suomessa tapahtuivat todella nopeasti niin, että keräys pääsi alkuun tällä viikolla. Avustusjärjestöjen kokemus ja ammattitaito takaa parhaiten oikeanlaisen avun perillemenon. Kenkiä en laittanut, kun ajattelin, että jos tulee Tohmajärvelle avustettavaa porukkaa, Anna-Liisa kertoi omasta osuudestaan. – Ajatuksemme oli, että avun antaminen pitää aloittaa heti. On syntynyt uusia auttamisen kanavia, missä vaateja tavara-apukeräys on saanut auttavat ihmiset liikkeelle. Hän oli koonnut avustuslastiaan puolisonsa Helena Pakarisen kanssa. – Lauantaina tuli idea vaatekeräyksestä, hän kertoo. Avustusjärjestöt ovat toivoneet kriisin tässä vaiheessa nimenomaan rahallista tukea, sillä avun koordinointi alueelle yhtenäisesti on helpompaa kuin tavaralahjoitusten toimittaminen. AVUSTUSJÄRJESTÖT ovat toivoneet kriisin tässä vaiheessa erityisesti rahallista tukea, sillä avun koordinointi alueelle yhtenäisesti on helpompaa kuin tavaralahjoitusten toimittaminen. Lahjoitussivusto on avattu SPR:n internetsivuilla. – Puolassa jätämme tavarat varastoon, josta paikalliset avustustyöntekijät vievät ne eteen päin niitä tarvitseville. Mikä on ukrainalaisten kohtalo. Ukrainan kriisin läheisyys on herättänyt kansassa myös ennennäkemättömän auttamishalun. Torstai-iltaan mennessä hänellä oli listoillaan jo yli 300 paikkaa. Tämmönen menee hyvin perille, uskoo Martti Makkonen. Suuntaamme katseemme kohti kaunista kevättä ja kesää. Elämä jatkuu uuden edessä. Kari Sarkkinen kari.sarkkinen@kotikarjala.fi Ahdistusta ja halua auttaa Kari Sarkkinen S-ryhmään kuuluvana alueosuuskauppana Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on ollut mukana perustamassa yhteistä keräystä Suomen Punaisen Ristin kanssa, tiedottaa PKO. – Jos lahjoittaja on merkinnyt pakkaukseen hyvin sen sisällön, se menee suoraan jatkokuljetuksen kuormaan. – Ja otin selvää Hannulta (Vähäkoski), että nämä vaatteet pääsevät katon alle Puolassa. Sodan seuraukset tulevat lähelle ja niistä uutisoiminen voi mennä myös toimittajien tunteisiin, mutta siltikään emme unohda journalistista otetta. 2 Keskiviikko 9.3.2022 Toimittajan kynästä Koronapandemia alkoi pikku hiljaa muuttua normaaliksi arjeksi. Toiveemme on, että jokainen takki, pipo, lapanen pääsee perille ja käyttöön. Miten teemme paikallisia juttuja tässä maailmantilanteessa. Vähäkoski on myös kerännyt nimilistaa henkilöistä, joilla on koteja tai kesämökkejä, joihin voi majoittaa Ukrainasta sotaa pakoon lähteneitä ihmisiä. Me PKO:lla päätimme lahjoittaa SPR:n keräykseen 10 euroa jokaista PKOlaista kohti eli yhteensä 14 450 euroa. Siellä oli itketty ja mietitty sodan keskelle jääneitten läheisten kohtaloa. – Meiltä on jonkin verran kysytty myös ruokaja tavaralahjoituksia. Suomi ja suomalaiset rinnastivat itsensä välittömästi Ukrainaan ja ukrainalaisiin. S-mobiilissa ja sähköposteilla, joissa ohjaamme lahjoitussivustolle, toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo PKO:n tiedotteessa. Vaatteet ovat siellä varastossa suojassa, kertoo vaatekeräyksen Pohjois-Karjalassa aluille pannut ja organisoinut joensuulainen opettaja Hannu Vähäkoski. Muussa tapauksessa lajittelijat avaavat pakkaukset tarkastaakseen sisällön. – Tästä on tullut pelkkää hyvää palautetta. Keskusteluissa on kysymyksiä toistensa perään. On raivattu nurkkia, mutta hyvään tarkoitukseen. – Kokosimme lastenvaatetta, villasukkaa lapasta ja kaulaliinaa, talvivaatteita ja makuupussejakin muutama. Suomalaiset, jotka olivat vuosikymmeniä saaneet tottua vakaaseen elämänmenoon näkevätkin nyt epävarman tulevaisuuden. Järjestöjen toiveen mukaisesti ruokaja tavaralahjoitusten sijaan PKO:n tavat tukea tässä kriisissä ovat nostaa esiin mahdollisuutta tehdä lahjoitus SPR:n katastrofirahastoon sekä tarjota SPR:n vapaaehtoisille mahdollisuus tehdä lipaskeräyksiä S-marketien ja Sale-myymälöiden pysäköintialueilla, PKO:n viestintäja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä sanoo tiedotteessa. Tai vaatekeräys, jossa ovat mielessä kotinsa jättämään joutuneet pakolaiset. Ihmiset haluavat auttaa ja koulun oppilaskunta ja opettajat ovat tässä mukana. Avulla turvataan ihmisten perustarpeita. Onhan se niin lähellä. Kahvipöytäkeskusteluihin nousee ahdistus. Meillä on Euroopan pisin yhteinen maaraja Venäjän kanssa. APU ohjataan SPR:n katastrofirahaston kautta Ukrainaan. Luotan siihen ja kyllä mie oon hyvällä mielellä, hän jatkoi. Varmasti saamme nauttia kevään ja kesän ihanuudesta, mutta kohta kaksi viikkoa jatkunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan loi tähän odotukseen synkän pilven. Toimituksen juttupalaverissa pohdimme, miten uusi tilanne näkyy paikkakunnallamme. Martat olivat mukana organisoimassa vaatekeräystä ja tiedottamassa siitä Tohmajärvellä. Tällä hetkellä niitä ovat paikallisten maahanmuuttajien sodanvastainen mielenosoitus. Hätä on nyt valtava, ja apua tarvitaan kipeästi. Auttamisen halu näkyy myös useiden toimijoiden hätäapukeräysten ennätystuloksissa. Erilaisten keräystapojen kautta apuun virtaa miljoonia euroja. Miten se koskettaa meitä. Pakettiautollinen vaateapua Tohmajärveltä Auttamishaluiset ihmiset toivat Tohmajärvellä täyden pakettiautolastillisen verran avustustavaraa Ukrainan kriisin uhreille.. – Olen antanut tämän listan Migrin (Maahanmuuttovirasto) käyttöön, Vähäkoski sanoo. Kauniissa Ukrainassa elävä kansa odotti samalla tavalla tulevaa kesää, vietti arkea, juhli ja viihtyi, kunnes yksi synkkä aamu laittoi kaikki odotukset pirstaleiksi. Kaikkien ahdistuksen hetkien rinnalla on ollut ilo kokea ja nähdä auttamisen ja antamisen tuoman mielihyvän hetket. Yhteiskunta normalisoitui ja odotus valoisasta tapahtumien virkistämästä keväästä ja kesästä alkoi vallata mieliä. On ymmärrettävää, että moni haluaisi toimittaa kriisialueelle jotain konkreettista avuksi. – Me emme vie vaatteita rajalle kastumaan, hän vakuuttaa. Meillä on sotahistoria, joka nousee monen mieleen. Avustusjärjestöistä viestitetään, että rahalla auttaminen on meille nyt helpoin ja varmin tapa auttaa. Samalla hän kertoo ryhmänsä harmittelevan somessa leviäviä kuvia Puolan ja Ukrainan rajalta sateessa olevista vaatesäkeistä. Ukrainan kriisiin liittyviä tapahtumia tulee paikallisuutisiinkin. Kerättävät varat ohjataan SPR:n katastrofirahaston kautta Ukrainaan. – Mitä olen tänä talvena neulonut, annoin kaikki pois. Punainen Risti toimittaa vettä, ruokaa, suojaa ja terveyspalveluita kriisialueelle. – Sota Ukrainassa on järkyttänyt meitä kaikkia. PKO kerää SPR:n kanssa varoja katastrofirahastoon TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Tohmajärvellä täyttyi pakettiauto vaateja kenkäsäkeistä ja -laatikoista auttamishaluisten ihmisten koottua kotoaan apua Ukrainan kriisin uhreille. HALU auttaa nousi Hannu Vähäkosken ajatuksiin heti Ukrainan kriisin leimahdettua viime viikolla. Kutsumme myös PKO:n omistajat mukaan auttamaan ja kerromme asiakasomistajillemme keräyksestä mm. Tavarat vietiin samana iltana lajiteltavaksi Joensuun normaalikoulun lukiolle, jossa kymmenet vapaaehtoiset järjestivät vaatteet kuljetukseen välivarastoon Pohjois-Puolaan Bialystokin kaupunkiin. KEMIEN Marttojen varapuheenjohtaja Anna-Liisa Perkkiö luetteli avustuskuormaan kokoamiaan tavaroita: Sukkia, lapasia, rukkasia ja pipoja... Mutta pitäisikö meidän malttaa vielä hetki: osa pakolaisista suuntaa Suomeenkin ja silloin tarvitsemme tavaraa ja auttavia käsiä heidän auttamiseksi kotimaassakin. Nyt Suomi sai heittää Paasikiven-Kekkosen ajoista näihin päiviin kantaneen ulkopoliittisen linjansa kerralla roskatynnyriin. Mielessä olen ajatellut tilannetta monella tapaa ja auttamisen halu on
SUURI osa maatalouden kausityövoimasta on aiemmin tullut nimenomaan Ukrainasta. – Suomalaisten suhtautuminen Natoon on muuttunut ja muutoksessa, koska turvallisuusympäristömme on muuttunut Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Kollegoista on myös tukea. Kyllä meidän täytyy tätä yhteiskuntana laajasti pystyä arvioimaan ja varmistamaan se, että suomalaiset toimijat pärjäävät. Kuva: Fanni Uusitalo, valtioneuvoston kanslia. – Ensimmäinen kesätyöpaikkani Tampereella Talkion leipomon pakkaamossa. UKRAINASSA käytävä sota vaikuttaa Suomeen etenkin energian saatavuuden ja hinnan suhteen. Se oli kivaa hommaa. Kollegiaalisuus myös omalta osaltaan tuo voimaa. Meillä pitää olla päätöksentekokykyä ja kykyä toimia. Hyvin monella tavalla katsomme nyt maatalouden tarpeita ja tilannetta, ja pyrimme niihin vastaamaan. Työ oli fyysisesti rankkaa, mutta todella mielekästä ja mielenkiintoista. – On mahdollista, että Venäjä voi asettaa vastapakotteita energian tuonnin suhteen. ENSIMMÄISTÄ kesätyöpaikkaansa etsiviä nuoria kiinnosti, mistä pääministerin urapolku on alkanut. Toistaiseksi Suomi vielä ostaa Venäjältä muun muassa puuhaketta ja on riippuvainen sen tuonnista. Useampi lukija halusi esittää tukensa pääministerille kysymällä, kuinka pääministeri voi tässä haastavassa tilanteessa. Turpeen polttoa ja nostamista voidaan tässä tilanteessa jatkaa siinä mittakaavassa kuin se on vielä mahdollista. Suomen turvallisuuspoliittinen asema on osa eurooppalaista turvallisuusrakennetta, ja sen jälleenrakennus on edessä, pääministeri totesi. Kun Suomeen tullaan nyt ottamaan pakolaisia Ukrainasta, selvitellään samalla, kuinka he voisivat joustavasti aloittaa tekemään työtä Suomessa. – Meidän pitää katsoa huoltovarmuusvarastomme esimerkiksi turpeen osalta niin, että mahdolliset katkokset hakkeen ja puun toimituksissa saadaan korvattua kotimaisesti. Meillä on tietenkin Olkiluoto3 aloittamassa toimintaansa, ja se on äärimmäisen tärkeää. Pääministeri: ”Suomen ja koko Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut” Ukrainassa käytävä sota ja sen vaikutukset Suomeen nousivat pääpuheenaiheeksi viime keskiviikkona järjestetyssä pääministeri Sanna Marinin ja Paikallislehtien päätoimittajayhdistys ry:n vaikuttajatapaamisessa. Tässäkin on kyse omavaraisuudesta, meidän ruokaturvastamme, siitä, että suomalaisilla riittää ruokaa. – Me tulemme käymään keskustelua maatalouden kannattavuudesta myös kaupan kanssa. Lukijakysymys: Miten te voitte. – Käymme Huoltovarmuuskeskuksen kanssa yhdessä läpi huoltovarmuuteemme liittyvät kysymykset ja tarvittaessa täydennämme varastoja, jotta muuttuvassa tilanteessa Suomen huoltovarmuus on turvattu. Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan huolelliseen harkintaan nojaten ja turvallisuusympäristömme huomioiden yhteistyössä tasavallan presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan kesken. Lukijakysymys: Mikä oli pääministerin ensimmäinen kesätyöpaikka. ÖLJYN ja sähkön hinnan rajulla nousulla on vaikutuksia muun muassa kotimaiseen ruuan tuotantoon, joka oli ajautunut jo ennen nyt käsillä olevaa tilannetta kustannuskriisiin. Me olemme yhdessä tässä tilanteessa. 3 3 Ukrainassa käytävä sota, sen seuraukset sekä Suomen sitä myötä käynnistämä Natojäsenyyteen liittyvä sisäinen keskustelu olivat ne teemat, jotka keskusteluttivat viime keskiviikkona pääministeri Sanna Marinin ja Paikallislehtien päätoimittajayhdistys ry:n vaikuttajatapaamisessa. – Suomen ja koko Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisella tavalla. Varaudumme hyvin monella tavalla. VENÄJÄN hyökkäys niin ikään Natoon kuulumattomaan Ukrainaan on nostanut nopeasti Nato-kannatusta Suomessa. Kuva: Fanni Uusitalo, valtioneuvoston kanslia.. Siihenkin on kiinnitetty huomiota, että Suomessa toteutetut ruuan hinnan nostot eivät ole aiemmin vaikuttaneet tuottajien saamaan korvaukseen tuotteestaan. Näitä kysymyksiä katsotaan yhdessä eu-pöydissä, ja on tärkeää, että yhteisiä ratkaisuja saadaan nopeasti aikaiseksi. – Näkökulma on inhimillinen. Pyhäjoen ydinvoimalahanke ei ole tässä tilanteessa etenemässä. Heli Lehtelä Pääministeri muistelee lämmöllä ensimmäistä kesätyöpaikkaansa Pääministeri Sanna Marin vastasi myös lukijoiden kysymyksiin. Heli Lehtelä Keskiviikko 9.3.2022 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Mervi Venäläinen Paikallislehtien päätoimittajien vieraillessa pääministeri Sanna Marinin luona viime keskiviikkona, myös lukijoilta kerättiin mahdollisia kysymyksiä esitettäviksi. – Kannamme huolta maatalouden tilanteesta, joka oli jo ennestään vaikea ja nyt se on vaikeutunut entisestään. – Näissä tehtävissä kaikki työt hoidetaan, ovat ne minkälaisia tahansa. Suomi varautuu Ukrainassa käytävän sodan vaikutuksiin myös turvaamalla kansalaisten arkea ja sen sujuvuutta. Tätä tullaan katsomaan hyvin tarkkaan. He ovat kyvykkäitä ihmisiä ja ilman muuta heille pitää siihen mahdollisuus antaa. Pääministeri totesi, että vaikka Suomi on investoinut viime vuosina monia muita maita enemmän uusiutuvaan energiaan, on investointitahtia edelleen kiihdytettävä ja energiaomavaraisuutta parannettava. Haluamme auttaa ukrainalaisia, ja olisi myös heidän etunsa päästä osallistumaan yhteiskunnan toimintaan. Pääministeri Sanna Marin totesi päättäjien katsovan jo akuutista tilanteesta kauemmas ja varautuvan siihen, että kriisi voi jatkua pitkäänkin. – Haluamme varmistaa, että suomalaisten kodit lämpiävät, ruokaa riittää ja ihmisten arki sujuu mahdollisimman hyvin. Pääministeri totesi, että maatalouden ahdinko on tunnistettu valtiojohdossa ja siihen tullaan reagoimaan
3:17. Puhelu soitetaan 013-alkuisesta numerosta. Rääkkylän kirjaston lukupiiri pe 18.3. Liput ennakkoon Vespelistä. Unohtumaton Georg Ots – Raimo Laukka ja Jarmo Tinkala. Hartaus hoitokoti Aatoksessa klo 12.30, Hanne Karaksela. klo 19. Silvennoinen Rakkaamme Kalervo NUUTINEN Kaivaten Irma lapset lastenlapset lastenlastenlapset siskot Eino-veli sisarusten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät g 18.6.1931 Kitee = 7.2.2022 Kitee Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Määräaikaan mennessä tehtävään tuli neljä hakemusta. Kunnanjohtajan hakua jatketaan. Perälä, Perälä. Esa Pulliainen Combo feat. Virasto: Virasto on auki ma ja ke klo 9-12 Maiju Lassilan tie 16, p. Virkaa ovat hakeneet kauppatieteiden maisteri Kimmo Hietala Vantaalta, yhteiskuntatieteiden maisteri Matti Kuittinen Tohmajärveltä, kasvatustieteen maisteri Marko Lievonen Kiteeltä sekä yhteiskuntatieteiden maisteri Jaakko Löppönen Rääkkylästä. Laasonen kirjastonhoitajaksi RÄÄKKYLÄ Mervi Venäläinen Rääkkylän kunnanjohtajaksi on määräaikaan mennessä hakenut neljä henkilöä. Perhekeskuksen aamukahvit Kipinän tiloissa. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, vain muistot kauniina kimmeltää. Irkkuilta Kiteesalissa la 18.3. Kolmas annos annetaan Biontech-Pfizerin Comirnatyrokotteella. KITEE l. NIMIPÄIVÄT Keskiviikkona: Auvo, Edvin. Lämmin kiitos osanotosta. klo 19. Katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, kaivaten, ikävöiden. Perjantaina: Kalervo, ort. Kolmas rokoteannos voidaan antaa aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua toisesta rokoteannoksesta. Ti 15.3. o.s. Lämmin kiitos osanotosta. klo 10 liturgia, Jumalansynnyttäjän ilmestys. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen hänet rauhan rantahan kantoi. Rakkaudella kaivaten Alpo Päivi, Tomi, Miska ja Sanni Pian lötyy sateenkaaren pää, voit kultareunapilvellä levähtää. Näyttely Kiteen kirjastossa on vilkaisu Jenny Vesiväen ja Kai Kravun enimmäkseen abstraktiin ilmaisuun. Konni, Anastasia. Virkatodistusja sukuselvitystilaukset sieltä puhelimitse 040 4848225 tai seuraavan linkin kautta https:// www.kuopionseurakunnat.fi/ info-ja-asiointi/virkatodistusja-sukuselvitys Diakoniatyö: Diakoniapäivystys 14.3 alkaen maanantaisin klo 9-11. maaliskuuta saakka. Aiemmin hakeneet Mikko Sairanen ja Juha Vuorela ovat vetäytyneet hakuprosessista. Kokoontumiset voidaan järjestää turvavälit, hygienia ja kasvomaskisuositus huomioiden. Lämmin kiitos osanotosta. Kemien lähetyspiiri klo 14 Impi Rädyllä. Postilan lähetyspiiri klo 14 Seija ja Pertti Könösellä. Tiedoksi: Kirkkoherra Mikko Lappalainen virkavapaalla 30.4. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Virka täytetään maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen toistaiseksi. Kaiuttaret-kuoron harjoitukset srk-talolla klo 17. Kokoontumisrajoitukset koronarajoitusten vuoksi ovat poistuneet 15.2.2022 alkaen. Mr Breathless Kiteesalissa pe 18.3. Siun sote soittaa ryhmään kuuluville viikosta 10 alkaen. Keskusrekisteri Kuopiossa antaa virkatodistuksia ja sukuselvitystietoja Tohmajärven seurakunnan kirkonkirjoista. klo 17 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia. Breathless rautalangan ja rock´n´rollin ytimessä. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Irma Jouni ja Margit Petteri, Sami ja Ella Sisarukset Reetta, Varma, Leena ja Raimon perhe Pentti Kalevi LEINONEN g 15.1.1937 Kitee = 7.2.2022 Kitee Vei kotiin Luoja jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Kiteen kaupunginkirjastossa taidenäyttely Entröösit. Roni, Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jouni, Jussi, Jukka, Jehki. saakka, sijaisena oman toimen ohessa Kiteen seurakunnan kirkkoherra Markku Komulainen. Diakonissa Tuula Honkonen on vuosilomalla javirkavapaalla 7.3 alkaen, viransijaisena Hanne Karaksela 050 5948385. Pyhä Kolminaisuus, Keski-Karjala Valamontie 4, Kitee Ke 16.3. 4 Keskiviikko 9.3.2022 Seurakunnat Päivyri Kulttuuri-ikkuna 9. 1. Vapaa pääsy! l. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. klo 10 Jumalanpalvelus srk-talolla klo 10. Kolmannet koronarokotukset alle 18-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän hyvinvointilautakunta valitsi Maija Laasosen Rääkkylän kirjaston kirjastonhoitajaksi. Virkatodistukset: Tohmajärven seurakunta liittyi 1.1.2022 Kuopion aluekeskusrekisteriin. Moos. klo 16. Kiitos kaikille Pentin hoitoon osallistuneille, erityisesti teille, jotka autoitte elämän arkiaskareissa ja mahdollistitte Pentin toiveen asua kotonaan Misolassa elämänsä viime päiviin asti. l. Lämmin kiitos kaikille Eilan hoitoon osallistuneille. 0400 967601, sähköposti tohmajarven.seurakunta@ evl.fi Kuolleita: Lauri Albin Karvinen 71 vuotta. Su 20.3. Kiteesalissa la 12.3. Tohmajärvi Ke 9.3. Tulossa: Ke 16.3 klo 17 Kaiuttaret-kuoron harjoitukset srk-talolla. klo 15. Jumalanpalvelus Kemien srk-talolla klo 10, Happonen, Moilanen. RÄÄKKYLÄ l. Ma 14.3. Ensimmäiselle varasijalle valittiin Kukka-Maritta Taskinen ja toiselle varasijalle Päivi Muukkonen. Lämmöllä muistaen Salme Sanna ja Paul Janne Aarni, Verne ja Urho Elvi-sisar perheineen muut sukulaiset ja ystävät 30 vuotta sitten POHJOIS-KARJALA Mervi Venäläinen Siun sote käynnistää sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvien 12-17-vuotiaiden kolmannet koronarokotukset. Kiitos Kiteen terveyskeskuksen vuodeosastolle Kalervon hyvästä hoidosta. Vahva maskisuositus, vain terveenä toimintaan mukaan! To 17.3 klo 13.30 Värtsilän lähetyksen päiväkahvit Auralanranta Lampelantie 2 A 5. Pint o´The Times ja The Culcie Pigs esittävät irlantilaista musiikkia. Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee, ei metsässä enää kulkijaa. Rakkaamme Lauri Albin KARVINEN g 25.4.1950 = 7.2.2022 Niin äkkiä voi tuonen kutsu tulla, hetkellä, jota ei voi aavistaa. Tarvittaessa tavoitettavissa puhelimitse 050 5948385 Hanne Karaksela. Pähkinä ja kaverit -valokuvanäyttely Rääkkylän kirjastossa maaliskuun ajan l. Siun sote tiedottaa ikäryhmän takaisinsoittopalvelun käynnistymisestä, kun riskiryhmiin kuuluvien ajanvaraukset on tehty. Kitaralegenda Esa Pulliainen Combo ja Mr. Kunnanhallitus päätti jatkaa hakuaikaa 21. Hyvää kevätpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA – Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. maaliskuuta 2022 Aurinko nousi tänään klo 6.37 ja laskee klo 17.44. Torstaina: Aurora, Aura, Auri, ort. Su 13.3. Keskustelussa Johanna Venhon teos Ensimmäinen nainen Rakkaamme Eila Maria Anneli VASARAINEN g 21.11.1939 Kesälahti = 11.2.2022 Kitee Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Pe 25.3. l. To 17.3 klo 9-11 Perhekahvila Kipinässä. Laasonen on työskennellyt Rääkkylän kirjastossa jo kolmen vuoden ajan
Sotilaallinen uhka ei kohdistu tällä hetkellä Suomeen. KOKOUKSESSAAN valmiustoimikunta sai tilannekatsauksen Karjalan Prikaatin edustajalta, Pohjois-Karjalan rajavartioston edustajalta sekä Maahanmuuttovirasto Migrin edustajalta. Alona painottaa kansan vastustuksen suuntautuvan nimenomaan Venäjän presidenttiin. – Marjatiloille on oltu yhteydessä ja kartoitettu majoitustilojen määrää. – Myös venäläiset itkevät ja tiedetään, mikä painajainen sota on. Tilanne sota-alueella on kaoottinen. Sodan jaloista tulevien lapsien tarpeita on vaikea ennakoida, millaista apua he tarvitsevat, Valoaho pohtii. KITEE Päivi Lievonen Ukrainan sodan loppumista toivottiin voimakkaasti viime viikon torstaina Kiteen torilla järjestetyssä mielenilmauksessa. Myös Suomen Punaiseen Ristiin ja maahanmuuttovirastoon on oltu yhteydessä ja organisoitu toimintaa kaupungin sisäisesti, Valoaho kuvailee. – Puolassa on toista miljoonaa ihmistä odottamassa, ja sieltä he lähtevät eteenpäin. Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa ” Viranomaisten hyvä toimintakyky normaalioloissa luo turvaa meille kaikissa turvallisuustilanteissa. Tempaus oli suunnattu ensisijaisesti venäläisille maahanmuuttajille, mutta rauhan puolesta torille saapui myös paikallisia taustaan katsomatta. Koko tämän ajan olen uskonut, että sotaa ei enää tule vaan muistetaan, millaista sota on. Alonan mukaan kansalla on vahva tahto puolustaa vapauttaan, ja ikään katsomatta jokainen tekee voitavansa kotimaansa itsenäisyyden puolesta. Itä-Suomen valmiustoimikunta kokoontuu seuraavan kerran maaliskuun puolivälissä päivittämään tilannekuvaa alueellaan. Kokouksen pääteemana oli tilannekatsaus ja tiedonvaihto Ukrainan tilanteen heijastevaikutuksista Itä-Suomeen. SPR on luvannut auttaa nytkin. Kukaan ei ymmärrä, mistä sota on tullut, mielenilmauksen organisoija Tatjana Gassi avaa näkemystään. Viranomaisten hyvä toimintakyky normaalioloissa luo turvaa meille kaikissa turvallisuustilanteissa. ENSIMMÄISEKSI odotetaan saapuvan naisia ja lapsia, joten majoituksen järjestämisen lisäksi on organisoitava myös koulunkäyntiin ja varhaiskasvatukseen liittyviä seikkoja. – Mieheni on eläkkeellä Ukrainan armeijasta, mutta hän ei suostu lähtemään sieltä pois Suomeen. – Ukraina ei ole Venäjän kansaa vaan Putinia vastaan. – Tämän päivän surulla on nimi, ja se on Vladimir Putin, eräs mielenilmaukseen osallistunut mies jyräyttää jatkaen toivovansa vihollisen tulevan voitetuksi ja Ukrainan saavan vapauden. KITEE Päivi Lievonen Kiteellä organisoidaan parhaillaan hätämajoituksia ensimmäisten Ukrainan sodan pakolaisten auttamiseksi. Tyhjiä asuntoja on, mutta miten ja millä aikataululla ne saadaan käyttöön. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui kolmisenkymmentä kävijää. Nyt on ollut jo kahdeksan päivää painajaista Venäjän ja Ukrainan lisäksi koko maailmalle. Keskiviikko 9.3.2022 5 Mervi Venäläinen Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui perjantaina 4.3.2022 vuoden toiseen kokoukseensa. TIUKKOJAKIN mielipiteitä torilla kuultiin. Vielä ei ole tiedossa, paljonko väkeä on tulossa, mutta ensimmäisten tulijoiden ennakoidaan saapuvan kuluvan viikon ja ensi viikon aikana. Lisäksi huoltovarmuudesta kertoi aluehallintoviraston edustaja. Ydinaseistakin luovuttiin, koska ei ajateltu isoveljen menevän sotaan ja hyökkäävän. Toinen pojistani on Venäjällä, ja hänkin voi joutua sotaan. Tanja Sallinen toivoo sodan loppuvan pian Ukrainassa. Valmiustoimikunta toteaa, että on ymmärrettävää, että moni Suomessakin asuva tuntee nyt huolta, mutta tilannekuva Itä-Suomessa on rauhallinen ja vakaa. Rauhan puolesta järjestettiin mielenilmaus Kiteen torilla Mielenilmauksessa kuultiin muun muassa Alonan (keskellä) yhä Ukrainassa olevien perheenjäsenten kertomia kokemuksia sodan arjesta. Kansa on hyväntahtoista ja kilttiä, omaa vapautta puolustavat nyt kaikki vauvasta vaariin. – Osa ei tiedä totuutta, vaan puhutaan pyhästä sodasta. Heillä on ollut vain parin päivän ruoka mukanaan kun lähtivät, ja sekin on ollut lähes syömäkelvotonta, Alona kertaa läheisiltään kuulemaansa. Kiitos kaikille tarvikkeita kerääville, Gassi kiittelee. – Kiteellähän toimi vastaanottokeskus vielä muutamia vuosia sitten, joten toimenpiteet ovat vielä ihan selkärangassa muistissa. Niissä suurin ongelma on, että asunnot on tarkoitettu lähinnä kesäkäyttöön. – Ukrainalaiset odottivat kaikista vähiten Venäjän hyökkäystä, sillä olemmehan slaavilainen veljeskansa. Venäjän kansa ei ole Putin, Lena painottaa. Valmiustoimikunta totesi, että heijastevaikutuksia Ukrainan tilanteesta voi lähitulevaisuudessa näkyä myös ItäSuomessa, mutta viranomaiset ovat hyvin varautuneita hoitamaan erilaisia häiriöja kriisitilanteita. Tarkkaa määrää ei tiedetä; arvioisin että kahden seuraavan viikon ajalta puhutaan kymmenistä naisista ja lapsista Kiteen osalta. Tulijat ovat ennakkotietojen mukaan naisia ja lapsia. Se on maailman asia, ei saa olla vain hiljaa. Toimialue kattaa Etelä-Savon, PohjoisKarjalan ja Pohjois-Savon maakunnat. Auttakaa, vaikuttakaa jos voitte. Mieheni on kotoisin Ukrainan Harkovasta, ja nyt siellä pommit lentävät, naisia ja lapsiakin kuolee. Myös tyttäreni on Puolan kansalainen, mutta nyt Ukrainassa. Sotavarusteita ei ole riittävästi, suojavarusteitakin puuttuu, Alona taustoittaa. Parhain tieto on alueen marjatiloilla, jotka ovat olleet yhteydessä suoraan vakiotyöntekijöihinsä, sivistystoimenjohtaja Matias Valoaho ennakoi. – Kiitos kaikille, jotka kannattavat rauhaa ja ovat rauhan asialla. Jokaisen sodassa kuolleen takana on myös perhe ja läheisiä, jotka itkevät vielä senkin jälkeen kun sota loppuu, Gassi jatkaa. – 77 vuotta on kulunut ison sodan loppumisesta. Perusasioita on jo harjoiteltu; esimerkiksi Arppen koulussa on toiminnassa kaksi valmistavan opetuksen luokkaa, Valoaho jatkaa. KYYNELEET silmissään kokemuksistaan kertoi ukrainalainen Alona, jonka perhe on edelleen Ukrainassa. ALONAN mukaan sodan uhka yllätti kansan. Perheet elävät kellareissa hetki kerrallaan. – Kiteellä maahanmuuttotaustaisia asukkaita on suhteellisen paljon väkimäärään suhteutettuna, ja jo viime viikolla käytiin keskusteluja maahanmuuttajayhdistys Aljansin kanssa. Pietarista kotoisin oleva Lena käytti puheenvuoron niiden venäläisten puolesta, jotka vastustavat sotaa. USEISSA puheenvuoroissa todettiin, että tieto sodan todellisesta luonteesta ei tavoita kaikkia ihmisiä. MAANANTAINA kartoitettiin mahdollisia majoituspaikkoja ja yhteistyötahoja. Ensimmäiset ukrainalaiset saapunevat tällä viikolla Kiteelle. KITEELLÄ on Valoahon mukaan hyvät edellytykset auttaa sodan uhreja, sillä työ maahanmuuttajien parissa on arkea kaupungin toiminnoissa. En ole sodan asiantuntija tai poliitikko vaan äiti, isoäiti ja vaimo, mutta sota koskee jokaista meistä. Kaikki tekevät sen minkä omat voimat sallivat; iäkäs äitinikin tekee siellä ruokaa sotilaille, Alona kuvailee. Ukrainalaiset haluavat vain sodan loppuvan, Alona painottaa. Itä-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuustilannekuvaa. Valmiustoimikunnassa on mukana toimialueen varautumisen keskeiset viranomaiset ja toimijat. Kiitosta puheenvuoroissa annettiin Ukrainaa auttavalle Suomelle ja suomalaisille, jotka ovat osoittaneet tukensa esimerkiksi avustusjärjestöjen kautta. – Talot ja maa palavat, lapsia syntyy pommisuojiin kun sairaala on pommitettu. Sotavangeiksi on jäänyt 18-20-vuotiaita nuoria venäläisiä sotilaita, jotka ovat luulleet menevänsä vain harjoituksiin
Lisäksi luonnonsuojelualueena on osoitettu kaupungin omistama maa-alue Päätyenlahden koillispuolella. Kaavaa päästään toteuttamaan, kun se on saanut lainvoiman. HANKETOIMINNASSA keskitetään resurssia. Vuositasolla noin puolet seudun yrityksistä käyttää KETI:n palveluita, Hiltunen laskee. Yhtiön toteuttamia hankkeita tuettiin liki 800 000 eurolla EU:n ja valtion rahoituksella. Taipaleen, Tervahaudan, Anttolan ja Kytänniemen Imperilän alueilla on osoitettu nykyisin teollisuuskäytössä olevien alueiden lisäksi uusia teollisuusja työpaikka-alueita. Uusi liikenteelle tarkoitettu alue on rantakenttään liittyvä pysäköintialue. Kaavaluonnoksesta saatiin 14 lausuntoa ja 25 mielipidettä. Yhdellä hankkeiden rahoitukseen sijoitetulla eurolla saatiin seudulle viisi euroa, Hiltunen havainnollistaa. Työntekijöiden määrä KETI:ssä vähenee hankkeiden loppumisen myötä. Rahoitushakemusten valmistelussa on alkuvuoden aikana avustettu viidessä tapauksessa, ja jätettyjä rahoitushakemuksia on tehty vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kaksi, Eskelinen summaa. – Aika monesta teollisesta yrityksestäkin on kuulunut työvoiman tarvetta ja katseita suunnataan siltä osin ulkomaille, KETI:n toimitusjohtaja Risto Hiltunen avaa sisältöä. YRITYSNEUVOJA Katariina Eskelisen mukaan tämäkin vuosi on alkanut hyvin. Alueiden rajauksia on päivitetty monin paikoin vastaamaan ajankohtaisia muutoksia. Alkuvuoden aikana KETI:n palveluita on käyttänyt 280 asiakasta. Vaikka toimintansa lopettaneita yrityksiä kunnassa oli kaksitoista, kasvoi Tohmajärven yritysmäärä nettona 15 yrityksellä. – Asiakkaita on ollut paljon, ja koronan myötä heitä on tullut lisää. Teollisten työpaikkojen osuus kasvoi viime vuonna eniten Tohmajärvellä, jossa kasvua oli 5,5 prosenttia. Liikenne-ennusteissa on pientä, enimmillään 20 prosentin kasvua. Kaavassa on osoitettu alueella kulkevat seututiet ja pääkadut, nykyiset ja uudet yhdystiet ja kokoojakadut sekä uudet pääsytiet. Viime vuonna KETI:llä oli 754 yritysja henkilöasiakasta. UUSIEN yritysten osalta voitokkain tilanne oli viime vuonna Tohmajärvellä, jossa aloitti 27 uutta yritystä. KORONA-AIKA ei ole asiakkuuksia vähentänyt, vaan neuvontaa on tarvittu erityisesti koronatukien parissa. – Toimintasuunnitelmaa on valmisteltu yhdessä omistajien kanssa. Kaava-alueen pohjoisosissa, Tervahaudan ympäristössä sekä Kytänniemen pohjoisosassa painottuvat maaja metsätalousvaltaiset alueet. Sekä tietysti matkailuun, miten länsimaiset turistit uskaltavat tulla Suomeen, Hiltunen pohtii. Osallisille varataan tilaisuus esittää mielipiteensä kaavaehdotuksesta 29. PÄÄTYENLAHDELLA ja sen ranta-alueilla sijaitsevat Natura-alueet, luonnonsuojelualueet ja luonnonsuojeluohjelma-alueet sekä Sopensuon luonnonsuojelualue on osoitettu luonnonsuojelualueina. Tavoitteena on saada puolenkymmentä, vähintään kolme henkilöä työllistävää uutta yritystä Keski-Karjalaan, Hiltunen linjaa. KETI:n liikevaihto oli viime vuonna noin 1,5 miljoonaa euroa, josta 614 000 euroa on Keski-Karjalan kuntien rahoitusosuutta ja 797 000 euroa julkista rahoitusta muun muassa Ely-keskukselta ja Maakuntaliitolta. Kaavan laatijana on toiminut Timo Huhtinen Sitowise Oy:stä. Uusia ulkoilureittien yhteystarpeita on osoitettu erityisesti Tuomelan, Hiekkakummun, Peltolan ja Palomäen alueille. Rääkkylässä nettolukema painui kolmen yrityksen verran miinusmerkkiseksi kun aloittaneita oli neljä ja lopettaneita seitsemän yritystä. Kiteen keskustan osayleiskaava nähtävillä. Osakaskunnat ovat asettaneet kuluvan vuoden tavoitteeksi KETI:n toiminnan ja tehtävien uudelleenarvioinnin. Kaavassa osoitetut julkisten palveluiden ja hallinnon alueet ovat pääosin entuudestaan rakennettuja. Puolet seudun yrittäjistä käyttää KETI:n palveluita vuosittain Toimitusjohtaja Risto Hiltunen painottaa hankkeiden vipuvaikutusta seudun kehittämisessä. Alueen pinta-ala on noin 1530 hehtaaria. Viime vuoden lopulla KETI:n palkkalistoilla oli 14 työntekijää, mutta määrä vähenee kesäkuun alkuun mennessä kymmeneen palkansaajaan. Lisäksi palveluiden ja hallinnon alueita sijoittuu Puhoksentien ja Arppentien väliselle alueelle. Lisäksi Kiteenjärven rantaan, Olkonkallion ja venevalkaman välille on osoitettu ulkoilureitin yhteystarve. Kokonaisbudjetti hankkeille on tänä vuonna 2,4 miljoonaa euroa. Yhdyskuntateknisen huollon alueita on osoitettu olemassa olevien rakenteiden kohdalle sekä vedenottamon varaukseksi. Lisäksi kaavassa on osoitettu rakennussuojelukohteita sekä kulttuurihistoriallisesti merkittävinä rakennuksina Kiteen kirkko ja pappila. – Hankkeissa haetaan sellaisia teräviä hankkeita, joilla on vaikuttavuutta. ASUTUS sijoittuu kaavaalueella pääosin pientalovaltaisille asuntoalueille. Kaavassa on osoitettu myös luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä alueita, luonnonmuistomerkki sekä maiseman kannalta arvokkaita alueita. KAAVAA on nyt valmisteltu noin viisi vuotta. Kaavaalueen pituus on noin 8 km ja leveys noin 4,5 km. KITEEN osayleiskaavaalue sijoittuu keskustaajamaan Kiteentien, Tohmajärventien ja Puhoksentien sekä Savikontien ja Keisarinkujan ympäristöön. Kiteellä uusia yrityksiä syntyi vain yksi enemmän kuin toimintansa lakkautti, sillä kaupungin alueella starttasi 33 uutta ja lopetti 32 yritystä. Aika näyttää, moniko näistä rekisteröinteihin asti etenee. Asian tiimoilta pidettiin viime keskiviikkona myös yleisötilaisuus, jossa osallistujista osa oli paikan päällä ja osa etäyhteydellä. Tuomelan, Hiekkakummun, Peltolan ja Palomäen alueelle on osoitettu uusia lähivirkistysalueita. Osayleiskaavaluonnos oli vuosi sitten nähtävillä ja luonnosta käsiteltiin tuolloinkin yleisötilaisuudessa, tosin pandemian takia etänä. Myös moottorikelkkareitti kulkee keskustan bensa-asemien kautta. Teollisia työpaikkoja seutukunnalla oli viime vuonna yhteensä 930 kappaletta, joista eniten eli 756 työpaikkaa sijaitsee Kiteellä. Kerrostaloalueina on osoitettu sekä rakennetut että asemakaavoitetut kerrostaloalueet Kiteen keskustassa. – Perustamisneuvonnassa on 13 yritystapausta eli seudulle suunnitteilla kyseinen määrä uusia yrityksiä 15 henkilön toimesta. Pientaloalueita sijaitsee nykyisin muun muassa keskustan pohjoisja luoteispuolella Olkonkalliossa ja Sepänniemessä, Meijerinrannassa, Keisarinkujan ja Palomäentien ympäristössä sekä Tervahaudan ja Maljakiven alueilla. – Hankkeiden vipuvaikutus on huomattava seudun kehittämisessä. maaliskuuta saakka. KYTÄNNIEMESSÄ ja Olkonkalliossa Kiteenjärven ranta-alueille on osoitettu loma-asuntoalueita olemassa olevien vapaaajan asuntojen kohdalle. Kiteen kaupunginhallitus päätti Kiteen keskustan osayleiskaavan vireilletulosta elokuussa 2017. Toiminnan kärkiä suunnataan myös sellaisiin uusiin yrityksiin, jotka työllistävät 5-10 henkilöä. Yksittäisten hankkeiden määrää vähennetään kun painotus ohjautuu enemmän muutamiin kärkihankkeisiin. Uudet, entuudestaan asemakaavoittamattomat kerrostaloalueet sijoittuvat Savikontien varteen. KITEE Kari Sarkkinen Kiteen keskustan osayleiskaavasta on kaavaluonnoksesta saadun palautteen pohjalta laadittu osayleiskaavaehdotus, joka on nyt asetettu julkisesti nähtäville. Rakentamista toteutetaan pääasiassa asemakaavan kautta. Ukrainan sotatilanne näkyy myös KETI:n asiakaskunnassa eli paikallisissa yrityksissä. Lisäksi karttapalautekyselyn kautta saatiin 19 kommenttia, joissa tuotiin osin samoja asioita kuin mielipiteissä. 6 Keskiviikko 9.3.2022 KESKI-KARJALA Päivi Lievonen Keski-Karjalan kehitysyhtiö KETI:n toiminta painottuu tänä vuonna kasvua ja kansainvälistymistä tavoittelevien yritysten tukemiseen ja ohjaamiseen kasvuohjelmiin, sijoittuvien yritysten hakuun ja työvoimakysymyksiin. Lisäksi teollisuusalueina on osoitettu nykyiset Selkueen ja Arppentien eteläpuolen teollisuusalueet. Myös toimenkuvia uudistetaan, osa päättyvien hankkeiden vetäjistä siirtyy esimerkiksi osin yritysneuvonnan puolelle. – Kyllähän sota vaikuttaa raaka-aineiden saatavuuteen ja kausityöntekijöiden saantiin. Kaavassa on osoitettu kaava-alueelta tunnistetut kiinteät muinaisjäännökset ja muut kulttuuriperintökohteet. On käyty läpi nykyistä toimintaa ja uusia malleja, ja tarkastelussa ovat taloudellisten asioiden lisäksi vaikuttavuus ja tehokkuus. Tohmajärvellä oli 115 ja Rääkkylässä 60 teollista työpaikkaa. KAAVARATKAISU tukeutuu nykyiseen tieverkkoon. Työpaikkojen ja tilaa vaativan kaupan alueet sijoittuvat Puhoksentien ja Kiteentien risteyksen ympäristöön. Kaava-alueen laajimmat virkistysalueet sijaitsevat Hutsin urheilualueiden eteläpuolella. Hakemusten yhteissumma oli 1,3 miljoonaa euroa erilaisia yritysrahoituksia. Erilaisia koronatukihakemuksia laadittiin 45 kappaletta ja kehittämisrahoitushakemuksia tehtiin kaikkiaan 31. Keskustatoimintojen alueet painottuvat kaupalliseen ydinkeskustaan Kiteentien varteen, johon sijoittuu jatkossakin pääosa kaupan toiminnoista. Jalankulun ja pyöräilyn osalta on osoitettu nykyiset kevyen liikenteen reitit sekä uudet kevyen liikenteen yhteystarpeet. Lisäksi siinä näkyvät alueella nykyisin kulkevat ulkoilureitit. Resurssia suunnataan hankkeiden sijaan yritysneuvonnan puolelle. Uusien reittien toteuttaminen edistää kävelyä sekä pyöräilyä. Uusia pientalovaltaisia asuinalueita on osoitettu erityisesti Tuomelan, Toroppalan, Maljakiven, Päätyen ja Kytänniemen koillisosan alueille sekä Saramäentien ja Ilmolan hautausmaan ympäristöön. Tähdätään yritysten tarpeista lähtevään toimintaan, Hiltunen luettelee
1 etu/kk/S-mobiilikäyttäjä. OSALLISTU ARVONTAAN S-MOBIILISSA JA VOITA LAHJAKORTTI PKO:N TOIMIPAIKKOIHIN 50 €URON Aukioloaikamme löydät osoitteesta www.pko.fi Hinnat voimassa kaikissa PKO:n S-marketeissa 13.3.2022 saakka, ellei toisin mainita. Ben&Jerry’s Sundae jäätelöt 427 ml (15,22/l) 6 50 Fazer Tyrkisk Peber Hot & Sour -jäätelö 480 ml (8,31/l) 3 99. Keskiviikko 9.3.2022 7 2 99 Paulig Juhla Mokka kahvit 400-500g (Norm. S-market Kitee on myös Facebookissa – Seuraa meitä! vain S-ryhmän ruokakaupoista! uutuus! SJØ Kirjolohifileepala 580 g (17,07/kg) Suomi/Ruotsi 9 90 Rajoitettu erä Atria Naudan minuuttisuikale 300 g (13,30/kg) Suomi 3 99 Rajoitettu erä Rosso Tuorepizzat 420-495 g (11,29-13,31/kg) 5 59 parhaat uutuudet herkuttelu un! 3 Kaverin Jäätelö Jäätelötuutit 95 g (27,26/kg) 2 59 Voim. 5,99-6,80) (5,98-7,48/kg) LUNASTA KUUKAUDEN S-MOBIILIETU Voimassa 1.-31.3.2022 PKO:n S-marketeissa, Saleissa ja Prismassa. 1 etu/kk/S-mobiilikäyttäjä. Ei voi vaihtaa rahaksi. Ei voi vaihtaa rahaksi. 9.-20.3. 5,99-6,80) (5,98-7,48/kg) LUNASTA KUUKAUDEN S-MOBIILIETU Voimassa 1.-31.3.2022 PKO:n S-marketeissa, Saleissa ja Prismassa. OSALLISTU ARVONTAAN S-MOBIILISSA JA VOITA LAHJAKORTTI PKO:N TOIMIPAIKKOIHIN 50 €URON 2 99 Paulig Juhla Mokka kahvit 400-500g (Norm
Mutta, jos nuorelta joku kysyisi, mitä kuuluu ja puuhailisi hänen kanssaan. Lotvonen miettii, ketkä voisivat muualla maakunnassa myös toimia isosisaruksina. Ensimmäinen on vapaaehtoinen tukihenkilö, joka on Joensuun Setlementin isosisarus. HANKKEEN tavoitteena on Paksuniemen alueen liikenneja pysäköintialueiden parantaminen sekä saada alueella liikkuminen nykyistä turvallisemmaksi. Pikkusisarus voi olla kuka tahansa peruskouluikäinen lapsi tai nuori, joka haluaa ja tarvitsee itselleen Isosisaruksen. On kuitenkin hyvä muistaa, että nuoren ei tarvitse olla erityisen pahoinvoiva kaivatakseen aikuisen tukea. puh. ”Riittää, kun nuoren lähellä on läsnä oleva aikuinen” Joensuun Setlementti ry:n hanketyöntekijä Kati Lotvonen kävi Kiteellä levittämässä isosisaruskoulutuksen mainoksia.. Tapaamiset voivat olla yhdestä neljään kertaa kuukaudessa. Tukihenkilöt liikkuvat nuorten luokse kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa ja tapaamiset sovitaan joustavasti nuoren toiveiden mukaisesti. maaliskuuta. Miehille olisi kysyntää. Mitään erityistaitoja ei kuitenkaan tarvitse olla. Isosisarukset ovat enimmäkseen naisia. – On alkutapaaminen, jossa on mukana isosisarus, pikkusisarus, huoltaja tai joku muu vanhempi sekä joku meistä ohjaajista. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.fi Lehti jaetaan joka talouteen Kesälahdella ja Tohmajärvellä, ja lisäksi digilehti on veloituksetta kaikkien luettavissa. Koulutuksen jälkeen vapaehtoinen voi vielä harkita liittymistään toimintaan. Kolmas porras on psykiatrinen sairaanhoitaja, jolla on valmius tehdä vaativampaa varhaista hoitoa ja kuntoutusta sekä palvelun tai hoidon tarpeen arviointeja. Siihen tarvitsemme vapaaehtoisia. Hankkeeseen on kirjattu myös lastauslaiturin tekeminen ja satamanosturin hankinta. Omarahoitusosuus varattiin taannoin kunnanhallituksen päätöksellä elinvoimalautakunnan investointiosaan. – Voi olla, että nuorelle ei ole vaan löytynyt niin sanotusti omaa paikkaa tai yhteisöä johon kuulua, Lotvonen pohtii. Nuoren arjessa olevat aikuiset ovat nuorelle osa tärkeää turvaverkkoa. Tällä hetkellä hankkeen asiakaskuntana on Joensuussa kymmenkunta nuorta, mutta lisää mahtuu vielä mukaan. – Voisiko hän olla esimerkiksi joku eläkkeellä oleva henkilö, joka haluaa elämäänsä jotakin uutta toimintaa, hän pohtii. Logistiikkahankkeelle myönteinen rahoituspäätös KITEE Kari Sarkkinen Nyt puhutaan nuorten pahoinvoinnista. JOENSUUN Setlementti ry on tehnyt isosisarustyötä vuodesta 2013 lähtien. Tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä tukikelpoisista nettokustannuksista on yhteensä enintään 70 prosenttia. Palkkakustannuksiksi hankesuunnitelmaan on kirjattu yhteensä 47 360 euroa. Ajan tarve riippuu esimerkiksi siitä, miten usein sisaruspari sopii tapaavansa. Nosturi palvelisi kalaraaka-aineen ja valmiiden kalatuotteiden sekä satamaravintolan tavarakuljetusten siirroissa sekä mahdollisesti myös pienempien veneiden liikuttelussa. – Välttämättä ne asiat eivät ole isoja juttuja. Kati Lotvonen sanoo isosisarustoiminnan olevan myös hyvin yhteisöllistä. Ilmoittaja! Viihtyisä koti -teema to 17.3. Kyseessä on Joensuun seudun omaishoitajat ry:n, Joensuun Setlementti ry:n ja Siun soten yhteinen Kolmiporrashanke, jonka tavoitteena on yhdistää järjestöjen ja Siun soten nuorten ennaltaehkäisevät palvelut nopeasti saatavilla olevaksi tueksi. – Emme jätä vapaaehtoisia oman onnensa nojaan vaan meiltä ohjaajilta saa tukea aina, jos joku asia mietityttää tai isosisaruksella herää huoli pikkusisaruksen hyvinvoinnista. Muita kriteereitä ei ole. KITEELLE on jalkautumassa kehittämishanke, jossa halutaan tukea nuoria ennaltaehkäisevällä työotteella. Sisarussuhde kestää normaalisti vuoden, mutta se voi sovitusti kestää kauemminkin. Riittää, kun nuoren lähellä on turvallinen läsnä oleva aikuinen, lausuu Joensuun Setlementti ry:n hanketyöntekijä Kati Lotvonen. Kun sisarusten yhteistoiminta lähtee käyntiin ohjaajat siirtyvät taustalle antamaan tukea. Toinen on ammatillinen tukihenkilö, joka on koulutettu sote-alan ammattilainen. Hankkeen kustannukset muodostuvat pääasiallisesti osa-aikaisen projektivastaavan ja projektisihteerin palkkakuluista sekä ostopalveluista. Toiminta on tarkoitettu nuorille, jotka eivät vielä ole palveluiden parissa, mutta jotka hyötyisivät aikuisesta kuuntelijasta. Siihen on auttanut, kun kaupungissa on paljon korkeakouluopiskelijoita. Logistiikkahankkeelle myönnettiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta 175 252 euroa. Kati Lotvonen kertoo taustalta löytyvän esimerkiksi yksinäisyyttä ja kiusaamista. Hanke tarjoaa varhaista tukea 13-18-vuotiaille nuorille kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa. Koneja laiteinvestointeihin varataan 40 000 euroa. 8 Keskiviikko 9.3.2022 Kela-taksi Pohjois-Karjala Paikallinen, luotettava ja turvallinen Paikallinen & palveleva Maksuton tilausnumero Kela-taksi 0800 02185 Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 14.3. Ohjaajat panostavat siihen, että pikkusisarukselle löytyisi mahdollisimman sopiva isosisarus. klo 12.00 mennessä. Hankkeen nimen mukaisesti portaita on kolme. Hanke kouluttaa isosisaruksia, ja esimerkiksi Kiteellä tällainen koulutus on nuorisotila Linkissä 19. OSANA hanketta Joensuun Setlementti levittää nuorisotyön Isosisarustoimintaa ympäri Pohjois-Karjalaa. Hanke kestää vuoden 2023 elokuun loppuun saakka ja sitä rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto sekä Etelä-Savon ELY-keskus. Kysy edullista ilmoitustilaa, ja varaa näkyvyytesi ajoissa! RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylä valmistelee kaksivuotista Paksuniemen satama-alueen logistiikkahanketta, jolle kunta haki Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta rahoitusta EU:n hankerahastosta. HANKKEEN kokonaiskustannusarvio on 250 360 euroa. – Nuoret eivät välttämättä halua puhua kaikista asioista omille vanhemmilleen, mutta kuitenkin he tarvitsevat jonkun aikuisen kuuntelijakseen. Isosisaruksille järjestetään jatkokoulutuksia ja virkistystoimintaa ja sisaruspareille yhteisiä paritapaamisia, joissa on ohjattua toimintaa. Kolmiporras-toiminta tarjoaa nuorelle yksilöllisen tuen. SITOUTUMINEN alkaa, kun Joensuun Setlementille tulee pikkusisarushakemuksia ja heille etsitään sopivia isosisaruksia. Lisätietoa koulutuksesta ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Joensuun Setlementin nettisivuilta. Lotvonen tähdentää, että toiminnan kannalta olisi parasta, jos isosisarus pystyy sitoutumaan vapaaehtoistehtäväänsä lähtökohtaisesti vuoden ajaksi. Suurin kuluerä, 161 000 euroa on varattu ostopalveluihin. Rääkkylän kunnan osuus on 32 645 euroa vuonna 2022 ja sitä seuraavana vuonna 42 463 euroa. Kati Lotvonen kertoo Joensuussa tavoitetun mukavasti isosisaruksia. – Isosisarus on täysi-ikäinen, aikuinen, jolla on aikaa ja voimavaroja tavata pikkusisarusta, Kati Lotvonen esittelee. Projektin tavoitteisiin on kirjattu muun muassa Paksuniemen alueen kokonaissuunnitelman teko, tieja pysäköintialueiden parantaminen sekä veneiden talvisäilytyspaikkojen rakentaminen
Päästäkää Minut Pois! 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Kuutamolla 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: First Kill 0.40 Ratamo 1.35 True crime: Uskonnon uhrit 2.30 Supernanny 3.25 Remontilla rahoiksi 4.45 First Dates UK Nelonen 6.00 CoComelon 6.25 Bing 6.35 Kindi Kids 6.40 Rusty Rivets 7.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.30 Pyjamasankarit 7.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.10 LEGO Ninjago 8.25 Heinähattu ja Vilttitossu 8.50 Angry Birds Stella 8.55 Angry Birds Toons 9.00 Farmi Suomi 10.30 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa 11.35 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 13.10 Remppa vai muutto Vancouver 14.10 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi 15.40 Elokuva: Paavo Pesusieni -elokuva 17.25 Tulossa: Tähtikokkien Bocuse d´Or 17.30 Rikkaat ja rahattomat 18.30 The Voice of Finland 20.00 Farmi Suomi 21.35 Farmi Suomi Extra 22.05 Keno ja Synttärit 22.10 Elokuva: Kourallinen dollareita 0.15 Elokuva: Elysium 2.35 Poliisit 2022 Yle Teema & Fem 8.00 YLE FEM 8.00 Superapulaiset 8.30 Watt Nytt 8.35 Pingviinejä ja pieniä ihmeitä 9.00 Mitä on olla nainen. kierros 15.10 Yhdistetyn MC, miehet 10 km 15.45 Urheilustudio 16.10 Ampumahiihdon MC, naisten yhteislähtö 16.55 Urheilustudio 17.05 Freestylen MC 17.50 Urheilustudio 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 19.00 Rallin SM: Kuopio 19.30 Jääkiekon NHL, Nashville Predators – St. Robot 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 13.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 21.00 Asian ytimessä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.20 Bull 0.20 MasterChef Suomi 1.15 Jahti 2.10 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 3.10 Supernanny 4.05 American Horror Story Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 My Little Pony: Pony Life 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Sunny Bunnies 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Rikkaat ja rahattomat 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Suomi 18.00 MasterChef Australia VIP 19.55 Tulossa: Huvila & Huussi 20.00 Suurin pudottaja Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Rillit huurussa 21.30 Rillit huurussa 22.00 Tulossa: Burgerimiehet Pohjolassa 22.05 Paratiisihotelli Suomi 23.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 0.05 Rillit huurussa 0.35 Rillit huurussa 1.05 Stand Up! 2.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 3.05 Panttilainaamo 4.00 Amerikan kovimmat keräilijät Yle Teema & Fem 8.20 YLE FEM 8.20 Kotijumppaa Sofian kanssa 8.40 Eläinsairaala 9.40 Elämän tarkoitus 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 Tiettömän taipaleen takana 11.00 Strömsö 11.30 Mitä on olla nainen. kierros 11.55 Yhdistetyn MC, naiset 5 km 12.50 Urheilustudio 13.25 Alppihiihdon MC, miesten suurpujottelu 14.25 Urheilustudio 14.40 Alppihiihdon MC, N pujottelu, 2. 21.00 Maajussille morsian esittelyjakso 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Asian ytimessä 23.55 Kotoisa 0.50 Koko Suomi leipoo 1.45 Putous 3.05 Lauma 4.00 American Horror Story (18) 4.55 Villa Hintikka Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 My Little Pony: Pony Life 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Sunny Bunnies 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Onnenarpa 16.00 MasterChef Australia VIP 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi 18.00 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa 19.00 Poliisit 2022 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suurin pudottaja Suomi 22.00 Tulossa: Huvila & Huussi 22.05 Paratiisihotelli Suomi 23.05 4D: Haluan näyttää julkkikselta 0.05 Arman Pohjantähden alla 1.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 2.05 El Chapo 3.05 Panttilainaamo 4.00 Amerikan kovimmat keräilijät Yle Teema & Fem 8.20 YLE FEM 8.20 Saariston sankarit 8.50 Tanskalainen maajussi 9.20 Kauppakaupunkien aarteita 10.20 Aito kullankaivaja 11.00 Efter Nio 12.00 YLE TEEMA 12.00 Junamatka Australiaan 13.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 14.00 Taidetutkimukset 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Arkkitehdin kotona 17.25 YLE FEM 17.25 Lemmikkilekurit 17.30 Holly Hobbie 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Judi Dench seikkailee Borneossa 20.50 Aalto-dialogi 21.01 Aalto 22.40 Marianne & Leonard: sanoja rakkaudesta 0.20 Ennen elokuvaa: Mies joka tiesi liikaa Yle TV1 5.55 Linna 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hope Street 13.15 Vieras mies tuli taloon 14.55 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 MOT 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Hope Street 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vaietut arktiset sodat 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paha paikka 22.45 Oddasat 23.00 Viimeinen sana 23.30 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 9.3. Torstai 10.3. Päästäkää Minut Pois! 21.30 Karuselli 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Justice League 1.05 Rikospaikka 1.50 Nyrkki 2.45 Ambulanssi 3.40 ESPN dokumentti: Neljä lokakuun päivää 4.50 First Dates UK Nelonen 6.00 Bing 6.05 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.05 Pyjamasankarit 7.30 My Little Pony: Pony Life 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 8.00 LEGO Ninjago 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.30 Sunny Bunnies 8.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Onnenarpa 16.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 17.35 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Elokuva: Uhrilampaat 0.05 Elokuva: Aftermath 2.00 Amerikan kovimmat keräilijät 3.00 4D: Seksin saloja Yle Teema & Fem 8.00 YLE FEM 8.00 Avoimena 8.30 ”Totuus” Palmen murhasta 9.30 Pystyt enempään kuin uskot 10.00 Kuningatar Margareetan 50 vuotta valtaistuimella 11.00 Kauppakaupunkien aarteita 12.00 YLE TEEMA 12.00 BalletBoyz – Them 12.35 Syötävät sävelet: Satieta valkoisella 12.45 Ennen elokuvaa: Mies joka tiesi liikaa 12.55 Yle Live: Anna Calvi 14.15 Judi Dench seikkailee Borneossa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Arkkitehdin kotona 17.25 YLE FEM 17.25 Unelmakoti Sisiliassa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Superapulaiset 18.30 Norjan kovin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Judi Dench seikkailee Borneossa 20.50 Aalto-dialogi 21.00 Kino: Spotlight 23.05 Kino: JFK – avoin tapaus Yle TV1 5.55 Kulttuuricocktail Live 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hope Street 13.15 Kummituskievari 14.25 Ikimuistoinen: Olavi Virta 15.06 A-studio 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Hope Street 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kieltolaki: Uho 20.00 Linna 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Libya, pakolaisten helvetti 23.00 Oddasat 23.15 Harlots – Paheen pesä 0.05 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.3. Louis Blues 22.00 Jääkiekon NHL, Carolina Hurricanes – Philadelphia Flyers 0.30 Lumienkelit 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 8.00 Muumilaakson tarinoita 8.25 Muumilaakson tarinoita 8.50 Puuha-Pete 9.00 Palomies Sami 9.10 Paavo Pesusieni 9.35 Paavo Pesusieni 10.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 11.00 Kenen kotona. 6.53 Pikin eläimet 7.00 Isot koneet 7.08 Remi ja Ubu 7.21 Ritari Hiiri 7.32 Pikku Kakkosen posti 7.37 Tipo 7.46 Martta puhuu 8.09 Bomppiduu 8.23 Galaxi 8.24 Peter Pan 8.50 Jumppahetki: Lempeä venyttely 9.00 Sydänmailla 9.45 Jopet-show 10.15 Pekingin paralympialaiset 11.15 Jopet-show 11.40 suhde 12.00 McLeodin tyttäret 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Casualty 14.05 Myrskyluodon Maija 15.25 Ampumahiihdon MC, naisten pikakisa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 18.50 Alppihiihdon MC, naisten suurpujottelu 20.00 Eläinmaailman äärimmäiset selviytyjät 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Live: Popeda 22.50 Akrobatian MM 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Salatut elämät esittää: Pahainpäivä 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Kuutamolla 13.30 Pitääkö olla huolissaan. 12.00 Elokuva: Playmobil-elokuva 14.05 Pilanpäiten 14.25 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 15.30 Kuutamolla 16.30 Hockey Night Live 17.00 Kaiken maailman ennätykset 17.30 Olen Julkkis. lauantai 12.3.2022 Yle TV1 7.00 Huutokauppakesä 8.00 Yle Uutiset 8.05 Prisma: Lapset ja roskaruoka 9.00 Yle Uutiset 9.05 Historia: Viikinkisoturin arvoitus 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.25 Pisara 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 13.55 Ampumahiihdon MC, miesten yhteislähtö 14.56 Akuutti: Apu ahdistaviin pakko-oireisiin 15.25 Strömsö 15.55 Talo jalavan varjossa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Kellomäki 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Apua Ukrainaan – Suuri tukikonsertti 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 SuomiLOVE 22.15 Melodifestivalen 2022 0.15 Koston kierre Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.3. Lauantai 12.3. TV-ohjelma keskiviikko 9.3. Keskiviikko 9.3. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Olen Julkkis. 6.52 Pikkurilli 6.57 Anniina Ballerina 7.25 Reppu-Heppu ja Botti 7.34 Pikku Kakkonen: Karhun valtakunnassa 7.42 Enni ja Roi 7.54 Q Putti 5 8.07 Tiedonjyvä 8.20 Galaxi 8.21 Late Lammas 8.28 Taruvaeltajat 8.40 Patu-koira 8.50 Jumppahetki: Voimaa reisiin 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 Pekingin paralympialaiset 11.15 Jopet-show 11.50 McLeodin tyttäret 12.35 Tanskalainen maajussi 13.05 Casualty 13.55 Paksut pariskunnat 14.25 Myrskyluodon Maija 15.25 Ampumahiihdon MC, miesten pikakisa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 18.30 Tanskalainen maajussi 19.00 Myrskyluodon Maija 20.20 Sotalaiva: Elämää merellä 21.05 Rikostutkijat 22.10 Siskonpeti 22.35 Bodyguard – Henkivartija 23.35 Tytöt 18 3.55 Pekingin paralympialaiset MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 7.00 Uutisaamu 8.00 Uutisaamu 9.10 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Olet mitä syöt 13.30 Supernanny 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Bachelor 2022 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kenen kotona. kierros 22.45 Sotalaiva: Elämää merellä 23.30 Mr. Keskiviikko 9.3.2022 9 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. 6.52 Tik Tak 6.57 Poppelikumpu 7.03 Isot koneet 7.06 Pipsa Possu 7.11 Ilona ja luonnon ihmeet 7.25 Fluugalaiset 7.36 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 7.59 Kari Kiituri 8.10 Kaarle 8.23 Kengulahti 8.34 Jönneli 8.44 Petteri Kaniini 8.59 Galaxi 9.00 Kulman kunkut 9.11 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto 9.23 Keskiajalla keksittyä 9.27 Galaxin Pallo 2022 9.57 Tipu Touhukas 10.00 Urheilustudio 10.05 Pekingin paralympialaiset 10.25 Alppihiihdon MC, miesten suurpujottelu 11.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu, 1. 6.52 Pusse 7.03 Tilkkupeiton tarinoita 7.07 Henrietta 7.16 Kaapo 7.39 Runoja & rusinoita 7.46 Neposen seikkailut 8.02 Kallen keittiö 8.16 Galaxi 8.17 Pok ja Mok 8.24 Aika härdelli! 8.36 Minä, Elvis Riboldi 8.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 9.00 Sydänmailla 9.45 Uusi Päivä 10.15 Pekingin paralympialaiset 11.15 Tytöt 18 11.45 Jopet-show 12.10 McLeodin tyttäret 12.53 Tanskalainen maajussi 13.20 Casualty 14.10 Paksut pariskunnat 14.40 Ahdistaa non stop 15.05 Siskonpeti 15.30 Myrskyluodon Maija 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pekingin paralympialaiset, päivän huippuhetket 18.30 Enemmän kuin jalkapalloa – Huuhkajat EM-kisoissa 19.00 Myrskyluodon Maija 20.00 Michael Palin: Elämäni matkat 20.45 Luottomies 3 21.00 Napamiehet 21.21 Napamiehet 21.45 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 2. 12.00 YLE TEEMA 12.00 Phil Lynott – kun olen poissa 13.55 Cinecittà – elokuvastudion tarina 14.50 Uusi Kino: Pilkkihiihto 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.55 Arkkitehdin kotona 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.35 Uudista minut 18.45 Koska olet nainen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.15 Aalto-dialogi 22.25 Ruokamatka Cornwalliin 22.55 Kino: Hummeri. 9.30 Rakkaudesta keramiikkaan 10.00 Daniel Olin 10.30 Taivaallista menoa: Voimattomana huumeiden edessä 10.55 Tarinoita järviltä 11.00 Puutarhakausi 12.00 YLE TEEMA 12.00 Sairaanhoito-opisto 12.45 Arkistojen salat 13.15 Uusi Kino: Pilkkihiihto 13.25 Judi Dench seikkailee Borneossa 14.15 Bob Dylan: The Other Side of the Mirror 15.35 Ruokamatka Cornwalliin 16.05 Ennen elokuvaa: Mies joka tiesi liikaa 16.10 Francon jälkeen – Alcántaran perhe 17.25 YLE FEM 17.25 Pystyt enempään kuin uskot 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Ruokanörtit 19.00 Kaipaus 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 YLE TEEMA 20.00 Charlotte Perriand, uuden ajan arkkitehti 20.50 Aalto-dialogi 21.01 Ennen elokuvaa: Mies joka tiesi liikaa 21.05 Kino Klassikko: Mies joka tiesi liikaa 23.00 Enemmän elokuvasta: Mies joka tiesi liikaa 23.25 Uusi Kino: Luonnonlaki Yle TV1 5.55 Akuutti: Apu ahdistaviin pakko-oireisiin 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Kadonneen kirjeen arvoitus 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hope Street 13.15 Linnaisten vihreä kamari 15.00 Ylen aamun parhaat 16.00 A-Talk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Hope Street 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kaikenkarvaiset ystäväni 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai: Miten kohtaan sairauden. Perjantai 11.3. 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Kenen kotona. 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hiljainen todistaja 22.55 Oddasat 23.10 Agathan arvoitus 0.45 Puoli seitsemän Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.3
Kotijoukkueen kyydissä KiPa pysyi vain ottelun alkuhetket. Kumpikin joukkue käytti saamansa erikoistilanteet tehokkaasti hyväkseen. 013 415 010 SILMÄLÄÄKÄRIN JA OPTIKON VASTAANOTOT AJANVARAUKSELLA. VUOKRATTAVANA HALUTAAN VUOKRATA TYÖSUORITUKSET MYYTÄVÄNÄ Hernesoppaa myös astioihin pe 11.3. Kiteen torilla 9–11.30, Tohmajärven torilla 12–15. 10 Keskiviikko 9.3.2022 TAPAHTUMAT 32 v. Kaksio kerrostalosta, alakerta, Kiteeltä. Villelle voitto Kuopiosta ja hopeaa Laukaalta Ville Vatanen ja kartturi Sami Vatanen juhlivat luokkavoittoa lauantaina Kuopion SM-rallissa. MIKKO HYVÄRINEN ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Olkontie 4, KITEE p. varaukset tehtävä sähköpostilla viikkoa aiemmin. Poikkeuksellisen usein pilli soi tällä kertaa myös protestoinnin ja epäurheilijamaisen käytöksen takia. 040 4628720. Lähtöasetelmat ovat kotijoukkueen puolella, sillä KiPa on sarjataulukossa neljäntenä ja VehVe peränpitäjänä. 24H Kaikki vakuutusyhtiöt, myös Venäjältä. 050 3602934. Kaiku tuli kuitenkin seuraavan 3,5 minuutin aikana tasoihin ja meni tämän jälkeen menojaan. ) P. (23,25 € /julkaisukerta+alv. Kotitalousvähennys. Rivitaloyksiö + autotalli Romolantiellä. Sillä oli matkassa vain yhdeksän kenttäpelaajaa, kun Kaiku lähti peliin 15 pelaajan voimin. Elinvoimalautakunta puolsi projektin starttaamista marraskuussa, mutta tällä hetkellä jatko on vielä mietinnässä. Kuva Johanna Vatanen. Ajatuksena on koota pitkälti kansanmusiikkiyhtye Värttinän ympärille rakentuva kokonaisuus, jonka sijoituspaikaksi on mietitty virastotaloa kirjaston ja kaupan välissä. Kulttuurikeskukselle ei ole rahoitusta KITEE /KAAVI Jouko Väistö KiPan salibandyjoukkue on marraskuun 12. Oikein hyvä päivä, Ville summaa sunnuntain antia. Voittoja on tullut kuusi putkeen. 040 684 8424 Toistoissa on tehoa! Joensuu Siltakatu 14 B 20 | Kitee Hovintie 3 M Maakkssuuttttoom maatt llaakkiinneeuuvvoott ttuurrvvaalllliisseessttii kkoottiissoohhvvaallllee Perintöpuhelin 0400 806 644 arkisin klo 10–15 Rikosuhripuhelin 0400 363 610 arkisin klo 9–14 Hometalopuhelin 0400 198 891 arkisin klo 8–16 Joensuu Siltakatu 14 B 20 | Kitee Hovintie 3 M Maakkssuuttttoom maatt llaakkiinneeuuvvoott ttuurrvvaalllliisseessttii kkoottiissoohhvvaallllee Perintöpuhelin 0400 806 644 arkisin klo 10–15 Rikosuhripuhelin 0400 363 610 arkisin klo 9–14 Hometalopuhelin 0400 198 891 arkisin klo 8–16 Joensuu Siltakatu 14 B 20 | Kitee Hovintie 3 M Maakkssuuttttoom maatt llaakkiinneeuuvvoott ttuurrvvaalllliisseessttii kkoottiissoohhvvaallllee Perintöpuhelin 0400 806 644 arkisin klo 10–15 Rikosuhripuhelin 0400 363 610 arkisin klo 9–14 Hometalopuhelin 0400 198 891 arkisin klo 8–16 Hometalopuhelin 0400 198 891 Perintöpuhelin 0400 806 644 Rikosuhripuhelin 0400 363 610 -NÄYTTELY AVOINNA vko 9 ja vko 10 JOKA PÄIVÄ KLO 11–17 Myytävänä Nightwish-fanituotteita ja lahjakortteja ym. P. Tänään vauhti piisasi kakkossijaan, mutta hävisin kärkipaikan vain sekunnilla. Viime perjantai-iltana voittoputki risahti kuitenkin poikki. KIPA antoi kotijoukkueelle merkittävästi tasoitusta jo ennen pelin alkua. Vauhdista kertoo sekin, että kahden päivän ja 9 erikoiskokeen mittaisen kilpailun aikana Vatanen leipoi pohjat puolellekymmenelle pätkälle. Vatasen tiedottaja Arttu Laakkonen kertoo, että mies oli lauantaina kisan jälkeen väsynyt, mutta onnellinen. AVOINNA: MA–PE 9 – 17, LA 9 – 13 www.evsahko.fi Niittytie 2 A , p. Ota yhteyttä! Palveluksessanne www.hinauspalvelukuittinen.fi Kitee, p. Kunnan omarahoitusosuus olisi noin 15 000 euroa vuodessa. – Noin kymppitonnin esiselvitys voisi onnistua Maakuntaliiton rahoituksella, Joutsensaari uumoilee. KAKSIPÄIVÄISEN kisan rasitukset nukuttiin pois kuopiolaisessa hotellissa, ja varhain sunnuntaiaamuna karavaani suuntasi Laukaalle, jossa Ville osallistui rallipsrintin SM-osakilpailuun. 040 4628720. Loput kolme osumaa menivät Jasse ja Jarno Kostamon sekä Ville Hämäläisen nimiin. Kunnassa on valmistelu rääkkyläläisen kulttuuriperinnön yhteen saattamista ja digitalisointia. Oli nopeet, haastavat tiet. Se kuittasi syyskierroksella Vespelissä kärsimänsä 9-5 -tappion maalein 14-7. 013-220 251 Avoinna ma-pe 7-16.30 Sähköasennuksetja suunnittelu Sähkömoottorikäämintä ja -tarvikemyynti Kitee, p. KiPa teki seitsemästä maalistaan kolme ylivoimalla ja kaksi rangaistuslaukauksella. Kaiku puolestaan naatiskeli ylivoimalla neljä ja alivoimalla sekä rankkarilla yhden osuman. 0400 380 703 • Kiinteistöarviot • Kauppaja lahjakirjat • Kaupanvahvistukset Pentti Mähönen LKV 040 700 4002 pentti.mahonen@kiinteistolaatu.fi Karelian Kiinteistölaatu Oy Vuosikymmenten kokemuksella. Opetusja kulttuuriministeriö ei myönnä rahoitusta toteutukselle, mutta Elyn maaseuturahastosta voisi saada 70 prosentin tuen investoinnin kehittämiseen. Katkaisuoperaation suoritti Kaavin Kaiku kotisalissaan. Laakkosen tiedote kertoo, että ensimmäisellä kierroksella Laukaalla mentiin Vatasen tahtiin, Kauppisen sijoittuessa toiseksi. 040 170 8344. Voittoputki risahti poikki KUOPIO/LAUKAA Kari Sarkkinen Uskalilainen Ville Vatanen (K-KUA) osallistui viikonloppuna kahteen kilpailuun, ja vieläpä varsin menestyksekkäästi. Laukaallakin vauhti jatkui totutunlaisena: kotiinviemisiksi Vataselle hopeaa, vain reilun sekunnin erolla nuorten V1600-luokan voittaneeseen Tuukka Kauppiseen. – Ihan mukava, että on välillä tässä lähelläkin kisoja. Toiselle kierrokselle molemmat paransivat aikojaan, mutta Kauppinen vähän enemmän. – Oli hyvät kelit ja hyvät tiet. Kokonaistilanteessa tämä tarkoittaa sitä, että uskalilainen johtaa joukkoa maksimipistein. RIVI-ILMOITUKSIA RIVI-ILMOITUKSIA RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylän kirkonkylälle suunnitellulle Värttinäkulttuurikeskukselle ei ole vielä järjestynyt rahoitusta. Tuupovaarahan on oikeestaan melkein kotikulmilla, Ville sanoo Laakkosen haastattelussa. Tulevana perjantaina KiPalla on otollinen tilaisuus palata takaisin voittojen tielle, kun kotipeliin vastustajaksi saapuu Vehmersalmen Vesa II. PERJANTAINA ja lauantaina Kuopion SM-rallista tuloksena oli ylivoimainen luokkavoitto 55,1 sekunnin erolla seuraavaan. Lumenpudotusta katoilta. – Projekti junnaa vähän paikoillaan; luottamusmiehet ei ottaneet oikein kantaa, jatketaanko hankkeen eteenpäin viemistä, kehityssihteeri Raita Joutsensaari kuvailee. Niskanen oli avausosumiensa jälkeenkin kovassa iskussa. tervetuloa tutustumaan! ryhmät, opastukset: nightwishstory@gmail.com www.nightwishstory.com Kiteentie 13, KITEE www.nightwishstory.com viikosta 11 eteenpäin avoinna ainoastaan tilauksesta ryhmille (minimi 5 hlö). päivästä lähtien kulkenut voitosta voittoon. Hän teki kaikkiaan neljä maalia. Rallisprintin SM-taulukossa Ville on jaetulla ykkössijalla Lakeuden UA:ta edustavan Jarno Pentinpuron kanssa – molemmilla pisteitä tilillä 20. Kaikki toimi kuin junan vessa, autoonkaan ei tarvinnut kuin tankata bensaa ja vaihtaa rengasta, Laakkosen haastattelema nuori mies tuumailee. Johtoasemastakin se sai pelin alussa nauttia, kun Tapio Niskanen vei vajaassa viidessä minuutissa joukkueensa 0-2 -johtoon. Kiteentie 10, KITEE puh. VATASEN osalta rallisprintin merkeissä jatketaan ensi viikonloppuna kotikisassa Tuupovaarassa, jossa ajetaan Ouneva-sprintsarjan viimeiset osakilpailut. Kummallekin joukkueelle jäähyjä vihellettiin kuuden kaksiminuuttisen verran. P. 050 351 7706 Hammasproteesipalvelua Varaa tämä edullinen ilmoituspaikka! 1 kk/4 kertaa 93,00 € +alv. OTTELU oli jäähyjen ja erikoistilannemaalien sävyttämä. – Mikäs tässä, kaikki meni nappiin
Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin. mainosmateriaalit PERJANTAINA 11.3. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Aladár Bayer 040 684 8425 Päivi Lievonen 040 580 0430 Tuija Marienberg 040 684 8430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Mainos/markkinointi 040 684 8424 Viivi Klemm-Gröhn 040 684 8432 Laskutus 040 684 8431 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. mv 1,70 € 1,66 € 1,43 € 1,43 € 1,43 € 4-väri 2,15 € 2,11 € 1,88 € 1,88 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,65 € , sis. Liput 14 € (sis. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi • TIISTAINA 15.3. klo 18, Kyläparin sauna • Akkalan osakaskunta su 27.3. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Wanhanajan palvikinkut ja lihaisat makkarat. klo 13, Riihijärven Matkaparkki Käsitellään sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. alv. Tilaushinnat (sis. alv. Esillä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Kokouksen jälkeen yhdistys tarjoaa osallistujille pullakahvit. LATURETKI lauantaina 12.3.2022 Hyväntuulinen hiihtopäivä Kantosyrjän ja Järventauksen maastoissa! Järventauksen Martat & Kyläpari ry . eteispalvelun) Avoinna 19.00–04.30. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,35 € , sis. Tervetuloa! Hallitus sääntömääräinen KITEE Ystävällisen palvelun Neste-asema! www.plussa.com TILAA VERKKOKAUPASTA KOTIPIZZA.FI 2 10 Valio EILA MAUSTETUT JOGURTIT 200 g (2,10 € /kg) 5 prk Neste Tolosenmäen Kyläkauppa tarjoaa 1 90 ps Heinosen JUUSTOSÄMPYLÄT 5 kpl/ps, 300 g (6,33 € /kg) Avoinna: ma–pe 6.00–22.00, la 7.00–21.00, su 8.00–22.00 Karl Fazer SUKLAAPATUKAT 37–40 g (20,83–22,52 € /kg) 2 50 Karhu OLUT 5,3 % 0,33 l/tlk, 6-pack (6,52 € /l) Voimassa 28.2.–28.4.2022 13 80 6-pack sis. Puh. Laskutuslisä 3,20 € , sis. klo 11.00 mennessä • TORSTAINA 17.3. alv. P. www.kylapari.fi Reitillä on hyvät opasteet. klo 10 seurakuntakeskuksessa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 11.00 mennessä KotiKarjala ILMESTYY ensi viikolla poikkeuksellisesti: Koti-Karjala Pokentie 8, 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. pantin 3 kpl PLUSSA-KORTILLA Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). TERVETULOA! POHJOIS-KARJALAN OIKEUSAPUTOIMISTO KITEE Hovintie 3 Puh. alv., seuraavat rivit 2,65 € , sis. Jatkoille klo 00.00 jälkeen vapaa pääsy. mennessä Eijalle 050 3207557. Mainostaja, 80 prosenttia lukijoistamme pitää sanomalehteä tärkeänä osana elämää. Mainostaja, 80 prosenttia lukijoistamme pitää sanomalehteä tärkeänä osana elämää. alv. Liput 18 € (sis. Yhteyshenkilöt: Matti Pennanen 0400 156 862, Seppo Väistö 0500 510 767, Reijo Väistö 0500 187 885 Tervetuloa ulkoilemaan talvisiin maisemiin! • Huoltopisteet Palinan datsa Pitkäjärven laavu Kolmisoppisen ranta avoinna klo 9.00–13.00 (omat voiteet mukaan) Myytävänä • makkaraa • kahvia ja kahvileipää LÄHTÖPAIKAT avautuvat klo 9 • Väistön lato (Palinan datsa) Korkeakankaantie 86, Kitee • Kolmisoppisen rantaa Vepsäntie 562, Tohmajärvi SUOMEN ENSI-ILTA! RIVI-ILMOITUKSIA MYYTÄVÄNÄ Kt-kaksio 55 m 2 Kappelintiellä, hissi, mummola. eteispalvelun) Avoinna 22.00–04.30 JÄRJESTÖPALSTA Eläkeliiton Kiteen yhdistysksen tiistaikerho kokoontuu 15.3. 0100 5445 ma–pe klo 9–16. klo 13, Akkalan ns-talo • Riihijärven osakaskunta su 3.4. Tervetuloa! Johtokunta Keski-Karjalan DiabetesKEVÄTKOKOUS pidetään Pivangassa, osoitteessa Kesälahdentie 1, 59800 Kesälahti, torstaina 24.3.2022 klo 13.00 alkaen. Kokouksen jälkeen ruokailu. alv. Tasapään ja ympäristön kyläyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään Tasapään kylätalolla sunnuntaina 27.3.2022 klo 14.00. Kahvitarjoilu klo 17.30, varsinainen kokous klo 18.00.Tervetuloa! Kiteen Marttayhdistys ry:n hallitus Charles Plogman & MiSiO nousee lavalle klo 20.00. – teemana Viihtyisä koti mainosmateriaalit TIISTAINA 15.3. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 26,00 € , sis. 029 566 0901 puh. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 108,00 € /vuosi, määräaik. Vieraana muistihoitaja Mari Mustonen Siun Sotesta. Avoinna: Ma–to 8.30–15.30, pe suljettu (ajanvaraus) ELOKUVAT Kitee – Jänisjoen osakaskuntien VUOSIKOKOUKSET • Potoska-Kantosyrjä to 24.3. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). alv. Esillä sääntömääräiset asiat. Keskiviikko 9.3.2022 11 PALVELUJA TARJOTAAN KOKOUKSIA MYYDÄÄN TAPAHTUMAT RAVINTOLAT PAJUNIEMEN LIHA-AUTO Kiteen torilla PERJANTAINA 11.3. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Näköislehti: Kesto 91 € /vuosi, määräaik. Jos haluat olla etänä mukana ilmoita 17.3. 2x30 pmm 51,50 € , sis. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 13 §:n mukaiset asiat. Tervetuloa! OAJ Kiteen paikallisyhdistys ry KEVÄTKOKOUS 22.3.2022 klo 15.30 paikkana Wanha keittäjä. 12 kk 97 € . 12 kk 119,50 € . Tervetuloa! K-K:n Reuma ja Tules ry VUOSIKOKOUS pidetään pe 18.3.2022 klo 17.00 Kiteen kaupungintalon valtuustosalissa. alv. Keittiövuorossa Merjan ryhmä. 050 9195281.. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,60 € , sis. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. Yhdistyksen hallitus Matti Perälä, pj yhdistys ry:n Kiteen Marttayhdistys ry VUOSIKOKOUS Marttalassa (Pokentie 3, Kitee) to 24.3.2022 klo 18.00. klo 9–14
Jouko Väistö Perttu Reposen viime viikon keskiviikkona saavuttama nuorten hopeamitali ei jäänyt hänen ainoaksi mitalikseen nuorten MM-kisoissa Zakopanessa. Kaikkien hiihtomatka oli kolme kilometriä. Kelkka on pari kolme kertaa pitänyt vetää traktorilla hangesta ja latuhöylä on saanut viettää pari yötä järven jäällä jämähdettyään kunnolla sohjoon, hän kertoilee. – Ja senkin voin kokemuksesta sanoa, että latujen tekemistä voi tällaisena runsaslumisena talvena hyvällä syyllä luonnehtia urheiluksi. Vapaaehtoisen latumaksun voi silti maksaa, ken niin haluaa. Leskinen pysäytti kellot aikaan 12.11, Pekkinen 12.28, Torni 13.20 ja Kaarakainen 14.20. Hiihto-osuudelle lähdettäessä Suomen ero kärkeen oli 1,15 minuuttia. SUOMEN valmennusjohdolle kultamitali oli todellinen toiveiden täyttymys. Ajatuksena on ollut, että ladut olisivat hiihtokunnossa ainakin viikonloppuisin. Vepsäntie 734). – Työtunteja ja bensakuluja en ole uskaltanut edes laskea. Hän hyppäsi koko kilpailun pisimmän hypyn ja lykki hiihtobaanallakin loistavasti ankkuriosuuden. Pysyttiin mäessä taistelussa mukana ja hiihdossa kaikki osui kohdalleen, niin hiihtojärjestys, taktiikka kuin suksihuoltokin. KOLMANNELLA osuudella Eelis Meriläinen joutui hieman antamaan periksi Norjan Sebastian Oestvoldille. Paita on tupannut olemaan hiestä märkä lähes jokaisen ajoreissun jälkeen. Korkeakankaasta UusiVärtsilään johtavan tien varrella oleva datsa (os. Euroja kannattaa muutenkin ottaa mukaan, sillä jokaisessa huoltopisteessä on myynnissä kahvia ja makkaraa. Tosin on käynyt. Pertulle ja Arsille MM-kultaa Zakopanesta Suomi palasi viime lauantaina yhdistetyssä kultakantaan paljolti Kiteen Urheilijoiden edustajien voimin. – Tavoite toteutui kirkkaimmalla mahdollisella tavalla. Huoltopisteet sijaitsevat Palinan datsalla, Pitkäjärven laavulla ja Vepsässä Kolmisoppisen rannalla. Asta ja Elina Kiteentie 5, Kitee P. Toiseksi kovinta vauhtia päätösosuudella pitänyt Itävallan Stefan Rettenegger jäi 1,2 sekunnin päähän. Ero ei kuitenkaan venynyt 13,3 sekuntia pitemmäksi. Hän on yhdessä paikallisten kelkkailun harrastajien kanssa pitänyt latuja auki marraskuusta lähtien. Kertyyhän niitä tunteja ja kustannuksia melkoinen määrä, kun koko lenkin ajaminen vie kerrallaan aikaa 3-4 tuntia. – Haluaisin tässä yhteydessä esittää pienen toiveen, että laturetket pidettäisiin mielessä muuallakin kuin hiihtäjäpiireissä, eikä isolla vaivalla tehtyjä latu-uria mentäisi auraamaan hiihtolomien aikaan, hän vihjaa. Karhumaan tavoin hän piti osuutensa parasta vauhtia nostaen Suomen kärkeen. – Alkutalvesta ajattelin, että hiihtokilometrit ja latujen tekemiseen liittyvät moottorikelkan ajokilometrit kävisivät tämän talven lumilla yksiin. Loistavasti sujui myös Arsi Tietäväisen hiihto toisella osuudella. Vaihdossa sitä oli enää 16 sekuntia. Elementit sille luotiin jo mäessä, jossa Norja oli ykkönen, Ranska toinen, USA kolmas, Slovenia neljäs, Itävalta viides ja Suomi kuudes. 25,74€/pkt. Pertun lisäksi kultajoukkueeseen kuuluivat seurakaveri Arsi Tietäväinen, Ounasvaaran Hiihtoseuran Waltteri Karhumaa ja Jyväskylän Hiihtoseuran Eelis Meriläinen. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 30% 30% Norm. 050 464 9973 • info@ita-suomenilmalampo.fi Ilma-vesilämpöpumput Ilma-vesilämpöpumput SOITA JA SOVI ARVIOKÄYNTI Jouko Väistö Keskikarjalaisten hiihtäjien puusuksi luisti kahden kultaisen ja yhden pronssisen mitalin arvoisesti viime sunnuntaina Leppävirralla käydyissä SM-kilpailuissa. Kolmanneksi sijoittui Itävalta, jonka ankkurina hiihtänyt Stefan Rettenegger luisteli maaliin 50,8 sekuntia Perttua myöhemmin. VAIKKA työtä laturetken hyväksi on jouduttu tekemään poikkeuksellisen paljon, ei hiihtäjiltä peritä ensi lauantaina osallistumismaksua. Leskinen ja Pekkinen kilpailivat 65ja Torni 75-vuotiaiden sarjassa. Siellä on autoille runsaasti parkkitilaa. – Iso hatunnosto jokaiselle nuorelle urheilijalle. JOUKKUEKILPAILU tarjosi huikean jännitysnäytelmän. Puusuksihiihtäjille kolme SM-mitalia TOHMAJÄRVI / KITEE Jouko Väistö – Paras palkinto työstä on, kun näen laturetkellä paljon hiihtäjiä. Kolme päivää myöhemmin hän ankkuroi Suomen kultaan joukkuekilpailussa. Vaihdossa hänen ja Norjan Per Einar Skjaeret Stromhaugin eroksi kellotettiin 4,3 sekuntia. Kilpailu ratkesi lopullisesti ankkuriosuudella, jolla Perttu ohitti Norjan Eldar Johan Stroemin kukistaen tämän 6,5 sekunnilla. Nyt kelkan mittarissa ajokilometrejä on jo yli tuhat ja hiihtokilometrejä 450. Kaikki sopukat kiertävien suksijoiden mittariin kilometrejä kertyy liki 30. Perttu hiihti koko kilpailun kovimman osuusajan. MATIN urakka on tänä talvena ollut jatkuvien lumisateiden takia iso. Myös ero Norjan kapeni huikeasti. VIIME lauantaina lisäharmia tuli vielä metsähakkuusta johtuvasta parin kilometrin mittaisen tieosuuden auraamisesta. – Vastoinkäymisiäkin on latu-urakassa ollut ihan riittävästi. Ja eniten minua ilahduttaa, kun näen hiihtäjien joukossa lapsia. Hän on kantanut päävastuun ensi lauantaina Vepsän, Järventauksen ja Kantosyrjän maisemissa hiihdettävän laturetken latujen tekemisestä. – Nämä kisat ovat hieno kruunu minun 12,5 vuoden taipaleelle nuorten maajoukkueen peräsimessä, hän jatkoi. 050 555 7443 Tervetuloa palveltavaksi! • Päälämmönlähteeksi • Puutai öljykattilan rinnalle P. Mestariksi lykkivät Kesälahden Urheilijoiden Hannu Leskinen sekä Kiteen Urheilijoiden Pentti Torni ja pronssille Leskisen tavoin Kesälahden Urheilijoita edustava Jukka Pekkinen. Se kiertelee Kantosyrjän, Järventauksen ja Vepsän maisemissa. Kovassa paikassa pidettiin pää kylmänä ja seurattiin omaa suunnitelmaa, Kuisma suitsutti. Italialainen porcellanato, jossa vuolukiveä imitoiva kuvio. Lattialaatta Arden Lattialaatta Arden antrasiitti 30,5x61 cm antrasiitti 30,5x61 cm KITEE www.k-rauta.fi www.plussa.com Hurri Ky KITEE Puhoksentie 3, puh. Ankkuriosuudella Perttu Reponen hiihti Norjan Eldar Johan Stroemin kiinni jo ensimmäisellä 2,5 kilometrin lenkillä ja karisti tämän lopullisesti kannoiltaan osuuden toisella puolikkaalla. Edessä vasemmalla iloitsevan Arsi Tietäväisen ja takana oikealla tuulettelevan Perttu Reposen lisäksi nuorten MM-kultaa pääsivät juhlimaan Waltteri Karhumaa, takana vasemmalla, ja Eelis Meriläinen. 1,62 m²/pkt. Perttu Reponen osallistui Zakopanessa myös sekajoukkuekilpailuun, jossa Suomi sijoittui neljänneksi. Järventauksen ja Kyläparin laturetki suksitaan aiemmilta vuosilta tutuissa maisemissa. Matti Pennanen tehnyt ison urakan ensi lauantain laturetken hyväksi Järventauksen Marttayhdistyksen ja Kyläparin yhteinen laturetki hiihdetään tulevana lauantaina. Hyvä lähtöpaikka on Pennasen halli Perä-Vepsässä (os. Näiden mietteiden takana on Tohmajärven Vepsässä asuva Matti Pennanen. Asetelmat muuttuivat merkittävästi jo avausosuudella, kun Suomen aloittaja Waltteri Karhumaa ohitti Norjaa lukuun ottamatta kaikki muut edellään startanneet. Lasten hiihtoharrastus tuottaa aina mielihyvää. Korkeakankaantie 86) ja Kolmisoppisen ranta toimivat myösvirallisina lähtöpaikkoina. Keski-Karjalaan tuli myös yksi pistesija, kun Ilkka Kaarakainen sivakoi 65-vuotiaiden kisassa viidenneksi. Nuorten maajoukkueen valmentaja Antti Kuisma kertoo Hiihtoliiton kotisivuilla, että päivään lähdettiin mitali mielessä