1 Sivu 4 HEINI-MARIA KAAKKURIVAARA HEINI-MARIA KAAKKURIVAARA. Irtonumero 3,50€ 14. Valikoimassa on myös Kemijärven seurakunnan lähetystyön valmistamia tuotteita. 12 Varaa tämä mainospaikka ota yhteyttä ja kysy lisää Sari Kananen 050 3812 540 Panelistit olivat samaa mieltä ilmaisen kuntosalikortin myöntämisestä nuorille ja siitä, että kaupungin tulee antaa lisää rahaa oppimisen tukemiseen. Paikallisuus näkyy Pullapuodin tuotteissa. Mielenkiinto luovaan työhön innosti yrittäjää Pullapuodin perustamiseen. numero. Myynnissä on muun muassa kemijärveläisiä avaimenperiä. vuosikerta 13. Saijan kylän Viinakauppahihto kunnioittaa savotta-aikoja Usean vuoden tauon jälkeen hiihdetty Viinakauppahihto sai suuren suosion, ja Saijan kylältä Sallaan sivakoi noin 80 hiihtäjää. Kuvassa Juha Hänninen. Osa niistä on yrittäjän itsensä tekemiä. 20 Pelkosenniemeltä lähteneet muistelivat evakkoaikaa Toholammilla 1 S. 1 Sivu 8 TARMO YRJÄNHEIKKI Vanhat Savukosken lohipaikat esillä videolla 1 S. Vastatuuli vaivasi taipaleella, mutta muuten sää ja keli olivat mainiot. Maalissa on hyvä tankata ehtyneitä energiavarastoja keitolla ja ruisleivällä. Keskiviikko 2.4.2025 Kuntavaalit: Inari Aluevaalit: Lapin hva MA KS AJ A: AD LE R OS KA RI OSKARI ADLER SOSIONOMI & YRITTÄJÄ 2102 49 1 Sivu 8 Palo luovaan työhön sai perustamaan puodin Vapaudenkadulle Sairaala Lapponian kahvilaa pyörittävä Saija Narkilahti avasi Vapaudenkadulle puodin, jossa myydään leipomusten lisäksi erilaisia käsitöitä ja sisustustuotteita. Hyväntuulisessa hiihtotapahtumassa muistellaan niitä aikoja, kun savotoilta lähdettiin kylille ja poikettiin myös pitkäripaisessa. Grillaushetki Hillatiellä Kemijärveläiset peruskoululaiset ja lukiolaiset kuuntelivat, mitä mieltä ehdokkaat ovat esimerkiksi kännyköistä kouluissa, pumppuvoimaloista ja koulukiusaamisesta
Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Työ muovaillaan valmiiksi suoraan kipsiin, joka vaati kipsin roiskimista, hakkaamista, sahaamista ja hiomista. Varsinaisena vaalipäivänä voit äänestää siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty sinulle saapuneeseen äänioikeusilmoitukseen. Pitääkö äänestää samalla kertaa sekä kuntaettä aluevaaleissa. Kahdet vaalit tarkoittaa esimerkiksi kaksia ehdokaslistoja, kahta eri äänestysnumeroa ja kahta eriväristä äänestyslipuketta. Kontio kertoi kirjeessään, että työ paljastetaan vuoden 1973 toukokuun loppuun mennessä tai kesäkuun alussa. Voit käydä äänestämässä yhdellä kertaa aluevaalien ehdokastasi ja toisella kertaa valitsemaasi kuntavaaliehdokasta. Työ pohjautui vuoden 1962 Hämeenlinnan Sibelius-monumenttikilpailussa lunastettuun luonnokseen Aallottaret. Alueja kuntavaaleissa on käytössä eriväriset äänestyslipukkeet. Ylellä on oma vaalikoneensa, ja lisäksi on monia muita, pienempiä vaalikoneita. Paikan voi tarkistaa myös osoitteessa aanestyspaikat.fi. HILLA GROUP. Ennakkoäänestys molemmissa vaaleissa alkaa 2. Samalla kerralla äänestetään kaksissa vaaleissa. Viralliset tiedot äänestämiseen liittyen löytyvät oikeusministeriön sivustolta vaalit.fi. Veistos on edelleen vuonna 2025 samalla paikalla. Pääkirjoitus " Ennakkoäänestys alkaa tänään 2. huhtikuuta saakka. huhtikuuta ja kestää 8. Perinteisesti kuntavaalien äänestysprosentti on ollut melko alhainen, vaikka kuntavaalit vaikuttavat kaikista vaaleista eniten siihen, mitä kuntalaisten lähiympäristössä tapahtuu. Ei. Esimerkiksi Koti-Lapilla, Lapin Kansalla ja Iltalehdellä on yhteinen vaalikone. Koska ja missä voin äänestää. Kysymykset liittyvät Kemijärvellä esimerkiksi kylien tukemiseen, pumppuvoimaloihin ja valtuuston ilmapiiriin, Savukoskella Sokliin ja kirjasto-liikuntasalin kunnostamiseen, Sallassa tuulivoimaan, tunturin investointeihin ja tyhjien kiinteistöjen vuokraamiseen sekä Pelkosenniemellä Pyhätunturiin satsaamiseen ja kunnan päätöksenteon sujuvuuteen. Sieltä voi käydä katsomassa kuntavaaliehdokkaiden näkökantoja paikallisiin asioihin. Sen Koillis-Lappi myös sai lähetekirjeen kera. huhtikuuta 2025 2 // Koti-Lapin asiakaspalvelupiste Hallituskatu 1, Kemijärvi Avoinna to klo 9–11 ja 12–15 Jäikö lehti tulematta. Aluevaalien kysymykset koskevat esimerkiksi vanhusten ympärivuorokautisesta hoivasta säästämistä, alueiden verotusoikeutta ja Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden yhdistymistä. Jos sama henkilö on ehdolla sekä alueettä kuntavaaleissa, hänellä on molempiin vaaleihin eri ehdokasnumero. Sen jälkeen seurasi muotin tekemistä, osien kokoamista ja patinoimista. huhtikuuta, jolloin äänestää voi kello 9–20. Kuntien palveluilla ja niiden onnistuneella järjestämisellä on suuri merkitys ihmisten arjen lisäksi koko yhteiskunnan toimivuudelle ja alueiden elinvoimaisuudelle oman kunnan ulkopuolellakin. Kuntavaaleissa ehdokkaiden ehdokasnumerot alkavat numerosta kaksi ja ovat korkeintaan kolminumeroisia. Itä-Lapin kunnissa on ehdolla runsaasti sekä nykyisiä päättäjiä että uusia ehdokkaita. Veistot tehdään pronssista ja sen jalusta on betonia. huhtikuuta. Kuvanveistäjä Pekka Kontion veistos Aallottaret Vapaudenkadulla on kestänyt hyvin aikaa. huhtikuuta. Ennakkoäänestys alkaa tänään 2. Ennakkoäänestyspaikat löytyvät vaalit.fi-sivustolta. Myös äänestyskopissa olevat ehdokaslistat ovat kuntavaaleissa valkoiset ja aluevaaleissa violetit. KOILLIS-LAPPI Vaalikone kertoo ehdokkaiden mielipiteet Vaaliuurnilla valitaan pian henkilöt, jotka päättävät monista ihmisten arkeen vaikuttavista asioista kunnanvaltuustoissa ja aluevaltuustoissa. Kuntavaalien ehdokkaat ovat valkoisella listalla ja aluevaalien ehdokkaat violetilla. Voit myös äänestää pelkästään vain toisessa vaalissa. Mistä löydän lisää tietoa vaaleista. Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaalija terveyspalveluiden ja pelastustoimen järjestämisestä. Kunnille kuuluvat esimerkiksi peruskoulutus, varhaiskasvatus, nuorisopalvelut, katujen kunnossapito, kulttuuri, työlllisyysasiat, elinkeinojen kehittäminen sekä liikuntaja kulttuuripalvelut. Voit tarkistaa ehdokkaan numeron vaalikopissa olevasta ehdokaslistasta. Monet tutustuvat ehdokkaiden mielipiteisiin nykyisin vaalikoneiden avulla. Eriväriset äänestysliput ja kaksi eri listaa – ole tarkkana, kun äänestät Anssi Tapio Kevään kuntaja aluevaalit järjestetään yhtä aikaa, eli äänestäjän on oltava tavallista huolellisempi antaessaan äänensä. Ei. Miten äänestän kaksissa eri vaaleissa yhtä aikaa. Ennakkoänestykseen tarvitset poliisin myöntämän henkilökortin, passin, ajokortin tai vastaavan kuvallisen asiakirjan. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta. Sen tausta ulottui vieläkin pidemmälle. Ulkomailla ennakkoäänestysaika on 2.–5. Pronssista valmistettu veistos paljastettiin Kemijärvellä lähes 52 vuotta sitten. Aluevaaleissa ehdokkaan numero on nelinumeroinen. Ennakkoäänestyksessä eriväriset äänestysliput laitetaan erivärisiin kuoriin. SOITA 0100 5577 (Posti) SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Kemijärven Aallottaret työn alle Vanhasta Vipusesta Valtion taidetoimikunta tilasi kuvanveistäjä Pekka Kontiolta Aallotaret-veistoksen, joka pystytettäisiin valmistuttuaan Kemijärven kauppalan valtion virastotalon edustalle. Varsinaisena vaalipäivänä äänestyslipukkeet tiputetaan kunnasta riippuen samaan tai eri uurnaan. Koillis-Lappi uutisoi 30.3.1972, että asia julkistettiin kuukauden päivät sitten ja lehti pyysi taiteilija Kontiolta kuvaa veistoksen luonnoksesta. Onko ehdokkailla sama äänestysnumero molemmissa vaaleissa. Veistoksen pituus on noin 440 senttimetriä ja korkeus noin 160 senttimetriä. huhtikuuta. Varsinainen vaalipäivä on molemmissa vaaleissa sunnuntai 13. Aluevaalien lipukkeet ovat violetit. Kuntavaalien äänestyslipukkeet ovat tavalliseen tapaan valkoiset
Olen ehdolla asiallisen asioidenhoidon ja rehellisen päätöksentekokulttuurin puolesta. 2132 Toimittuani yli 20 v. Hannu Salmela p. • • • • • • •• Myös muut merkit ja tuotteet Myös muut merkit ja tuotteet Lue lisää www.jaasahko.fi Lue lisää www.jaasahko.fi BOSCH kiinteistölämpömestari Bosch Compress Bosch Compress 7800i LWM 7800i LWM HUOLTO HUOLTO Kaikki merkit Korjauksista 30 vuoden kokemus ja ammattitaito Lämpöpumpputekniikkaa Lämpöpumpputekniikkaa LAPISTA LAPISTA Kylmäja lämpöpumpputekniikan erikoisliike Myynnissä Myynnissä LAPIN PERUSSUOMALAISET ALUEVAALIEHDOKKAAT Maija Ahola Väinö Ekorre Jari Hast Hannu Helenius Teppo Hella Jan Hietanen Matti Hietanen Velu Hietanen Kari Juntura Tuomas Julku (sit.) Jorma Isometsä Tuulia Impiö Terhi Häkkinen Pauli Huhtanen Petri Kaarninen Kari Kangas Marko Koskimäki Pasi Kortesuo Kari Kontiokoski Jani Konstenius Eila Kivioja Juhana Kelloniemi Tuomas Koskiniemi Rauli Kukkamaa Hannele Nevalainen Pirita Nenonen (sit.) Tapio Lintula Pentti Lakkala Timo Laaksonen Mika Kuure (sit.) Riku Nevanperä Erika Niskanen Susanna Oksman Tiina Paakki Janne Paksu Mauno Palovaara Jonna Pekkala Hannu Peurasaari Piritta Peurasaari Juha Puro Jaakko Raivio Kimmo Ronkainen Tuomo Ruotsalainen Petri Röntynen Liisa Saahkari Jari Sainmaa Timo Siivola (sit.) Timo Tolonen Hannu Väliahdet Tuomo Ylikitti Vesa Ylinampa 2328 2328 2329 2329 2330 2330 2331 2331 2332 2332 2333 2333 2334 2334 2335 2335 2336 2336 2337 2337 2338 2338 2339 2339 2340 2340 2341 2341 2342 2342 2343 2343 2344 2344 2345 2345 2346 2346 2347 2347 2348 2348 2349 2349 2350 2350 2351 2351 2352 2352 2353 2353 2354 2354 2355 2355 2356 2356 2357 2357 2358 2358 2359 2359 2360 2360 2361 2361 2362 2362 2363 2363 2364 2364 2365 2365 2366 2366 2367 2367 2368 2368 2369 2369 2370 2370 2371 2371 2372 2372 2373 2373 2374 2374 2375 2375 2376 2376 2377 2377 2378 2378 Tutustu ehdokkaisiin osoitteessa: vaali.perussuomalaiset.fi/lappi Ilm oi tu ks en m ak sa ja : Pe ru ss uo m al ai st en La pi n pi ir i ry Ennakkoäänestys 2.-8.4.2025 Vaalipäivä 13.4.2025. Kemijärven valtuustossa jäin viime vaaleissa pois ehdokkuudesta. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. 0400 791947 hannu.jaasahko@gmail.com JÄÄSÄHKÖ OY Maalämpöpumput Maalämpöpumput Kiinteistölämpöpumput Kiinteistölämpöpumput Ilma-vesilämpöpumput Ilma-vesilämpöpumput Maa-ilmalämpöpumput Maa-ilmalämpöpumput hallei halleihin hin ja suorasähkölämmityksen tilalle. Eipä näy meno viime valtuustokaudella ainakaan sopuisammaksi muuttuneen. Olen asiantuntija soteasioissa. huhtikuuta 2025 // 3 EHDOLLA ALUEVALTUUSTOON AUVO KILPELÄINEN sosiaalija terveysjohtaja eläkeläinen, YTM Arjen tuntemus on hyvä asia, mutta aluevaltuustossa tarvitaan myös asiantuntemusta. ja suorasähkölämmityksen tilalle
Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Väite oppituntien keston nostamisesta 60 minuuttiin sekä peruskouluissa että lukiossa ei saanut panelisteilta kannustusta. Kolme ääntä saivat Matti Hietanen, Senni Raimosvuo ja Jukka-Pekka Inkinen. Koulun kuntavaalipaneelin teemat liittyivät muun muassa digitalisoitumiseen, sukupuolen moninaisuuteen ja kiusaamiseen. Kuntavaalipaneelin väiteosiossa ehdokkaat ilmaisivat näkemyksensä erilaisiin väitteisiin vihreällä (samaa mieltä) ja punaisella (eri mieltä) lapulla. Se on hyvä olla vaihtoehtona, muttei kuitenkaan siten, että koko ajan olisi vain digitaalista, hän perusteli. Laurila, Holmström, Inkinen, Laine ja Lautamo odottelevat lisää faktatietoja voimaloiden hyötyjen ja haittojen suhteista ja vaikutuksista. Nuorten kuntavaaleissa keskusta vei niukan voiton kristillisdemokraateilta Nuorten vaalien ääniharava oli keskustan Henri Holmström. Laurilan ja Lautamon mielestä henkilökohtaiset tapaamiset olisivat hyvä keino parantaa poliitikkojen ja nuorten välistä vuorovaikutusta. Benny Laine (SDP) perusteli punaisen lapun näkemystään kustannuskysymyksenä. Vasemmistoliitto sai kaksi ääntä ja Sitoutumaton mahdollisuus -yhteislista yhden. Itselleni tämä on hyvin pitkälti arvokysymys, Virkkula vastasi. Sen sijaan kaikki panelistit kannattivat ilmaisen kuntosalikortin myöntämistä nuorille. – Itse en kannata niitä. – Ennemmin käyttäisin sen välitunnin liikunnan harrastamiseen ulkona kuin puhelimella värkkäämiseen, Virkkula perusteli. – Sen vuoksi on hyvä, että lukiolaisilla on kirjat sähköisinä, hän sanoi. Vihreä liitto sai 8 ääntä ja Yhteinen Kemijärvi -yhteislista 3 ääntä. Yhden äänen saivat Paula Alatalo, Vesa Ahola, Tuomas Kalliokoski, Kalevi Koivukangas, Sergei Rakel, Ari Alaluusua, Suvi Nampajärvi, Kari-Antti Virkkula ja Juri Laurila. – Miettiä, miten me käyttäydytään toisiamme kohtaan kasvotusten ja somessa. Sen sijaan väite muun sukupuolen lisäämisestä virallisiin kysylelomakkeisiin hajotti panelistien näkemyksiä. Myös Halonen perusteli kantaansa luontoarvoilla. Perussuomalaiset saivat 22 ääntä. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja Kansallinen Kokoomus ovat tasoissa 11 äänellä. Vaikka hän ajatteli ylä-asteelta päästyään tietävänsä maailmasta kaiken, kasvaessaan hän huomasi, ettei se näin ollutkaan. Kaksi ääntä saivat Jorma Tolonen, Tiina Jokelainen, Mikael Säynäjäkangas, Esa Kangas, Heikki Nivala ja Sari Leinonen. Panelisteina Kemijärven lukion opiskelijakunnan ja Hillatien koulun oppilaskunnan kuntavaalipaneelissa mukana olivat Benny Laine (SDP), Viia Halonen (Vihr.), Kari-Antti ”Aatu” Virkkula (Yhteinen Kemijärvi), Juri Laurila (Sitoutumattomat), Henri Holmström (Kesk.), Aki Lautamo (KD), Jukka-Pekka Inkinen (Kok.) sekä Tiina Karppinen (PS). – Minä olen itse kokenut paperikirjan käytön paljon hyödyllisemmäksi oppimiselle. – Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pitäisi pysyä biologisissa tosiasioissa. HEINI-MARIA KAAKKURIVAARA Koti-Lappi Nuorten vaalit pidettiin Kemijärven lukiolla 25.3. Viia Halonen (vihr.) sanoi, ettei perusopetuksen oppilaille tule antaa tietokonetta tai tablettia koulukäyttöön aivan ensimmäisinä kouluvuosina, mutta myöhemmin se voisi tulla hyvänä vaihtoehtona paperikirjojen rinnalle. Kyllä nyt on jo tiedossa vaikutuksia, millä jokainen voi tehdä päätöksen puolesta tai vastaan. – Välitunneilla minun mielestäni voisi saada näppäillä kännykkää ainakin pienen hetken, niin se voisi auttaa keskittymään seuraavaan tuntiin, hän pohti. Oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen oli kaikkien panelistien mielestä hyvä päätös. Virkkula ja Laine olivat samoilla linjoilla yhteisillä tapaamisilla. – Ennen kaikkea pitää kannustaa nuoria liikkumaan ja tässä tulee se yhdenvertaisuus eli kaikilla on mahdollisuus liikkua, sanoi perussuomalaisten Tiina Karppinen. Enimmäkseen he näyttivät väitteelle punaista. Vihreitä lappuja nousi hiukan punaisia enemmän. Aki Lautamo (KD) oli sitä mieltä, että asialla on sekoitettu lapsia ja nuoria tähän mennessä jo paljon. huhtikuuta 2025 4 // Kemijärven ehdokkaat lisäisivät nuorten ja päättäjien vuorovaikutusta Heini-Maria Kaakkurivaara Kemijärven lukiolaiset Tiina Leinonen ja Enna Kumpula grillasivat Kemijärven kuntavaaliehdokkaita muun muassa lukio-opetuksessa paperikirjoihin siirtymisestä, koulujen oppituntien pituudesta ja äänestysikärajan laskemisesta 16 vuoteen. Lukion ensimmäisen vuositason paperikirjoihin siirtyminen aiheutti panelisteissa melko yhteneväisen reaktion siitä, ettei se ole hyvä asia. Jostainhan lapset mallin kiusaamiseen saa. Holmström on Kemijärven Kiekon edustusjoukkueen valmentaja, Aalto on biologian ja maantieteen opettaja ja Karppinen on erityisnuorisotyöntekijä. PANELISTIT kannustivat puuttumaan someja koulukiusaamiseen esimerkiksi kertomalla vanhemmille tai opettajille, eivätkä hyväksyneet kiusaamista missään muodossa. Kari-Antti ”Aatu” Virkkula (Yhteinen Kemijärvi) kertoi pelanneensa omina kouluaikoinaan välituntisin jalkapalloa. Mutta näillä näkymin ei kiitos. Kokoomuksen Jukka-Pekka Inkinen sanoi, että aikuisten olisi syytä myös katsoa peiliin. Holmströmin mukaan nuorten kanssa tulisi olla tekemisissä ja myös heidän kiinnostuksenkohteissaan kärryillä pysyminen on olennaista. Äänestysikärajan laskeminen 18 vuodesta 16 vuoteen jakoi panelistien näkemyksiä. Karppinen halusi tuoda nuorten äänen kuuluville ruohonjuuritasolle. Juri Laurila (sit.) perusteli näkemystään omalla kokemuksellaan. Yleisöstä kysyttiin panelistien näkemyksiä pumppuvoimaloista. Lukion kuntavaalipaneeli sujui rennoissa merkeissä, vaikka Tiina Leinonen ja Enna Kumpula tenttasivatkin ehdokkaita isoista aiheista. Pirkka Aalto (KD) ja Tiina Karppinen (PS) ovat kolmen kärjessä.. Kaikki panelistit olivat samaa mieltä siitä, että Kemijärven kaupungin tulee antaa lisää rahaa oppimisen tukeen. – Jos sille keksittäisiin niin hyvät tavat, ettei luonto ei kärsisi, niin sitten. Keskusta vei niukan yhden äänen voiton 27 äänellä. ja Hillatien peruskoulussa 26.3. Vasemmistoliiton Juha Hyttinen oli sairastumisen vuoksi poissa. Neljä ääntä saivat Jesse Kerkelä, Benny Laine, Riitta Savukoski ja Heidi Mustonen. Vaalien ääniharavia olivat Henri Holmström (KESK) 21 ääntä, Pirkka Aalto (KD) 19 ääntä, Tiina Karppinen (PS) 10 ääntä, Viia Halonen (VIHR) 8 ääntä ja Aki Lautamo (KD) 5 ääntä. Suomen Keskusta ja Suomen Kristillisdemokraatit saivat puolueittain eniten ääniä. Lukiossa äänioikeutettuja olivat lukion 1. Myös Inkinen toisi nuorisovaltuuston äänen mukaan nuorten asioihin liittyvään päätöksentekoon asiantuntijajäsenenä. Halonen lisäsi keinoksi henkilökohtaiset koululaisvierailut. – Näen, että 16-vuotias ei tiedä vielä välttämättä asioista ihan riittävän paljon, jotta hän voisi hahmottaa tätä maailmaa riittävän laajasti. SUURIN OSA panelisteista näytti punaista kännyköiden käytön kieltämiselle välitunneilla. – Minulla ei ole vielä oikeastaan kantaa siihen, mutta huolestunut olen, mitä olen puheita kuullut, sanoi Karppinen. ja 2. Äänestysprosentti molemmissa kouluissa jäi alhaiseksi, vain 38 prosenttiin. vuositason opiskelijat ja peruskoulussa 5 -9 luokkalaiset. Keskustan Henri Holmström sanoi, että tunneilla kännyköiden olisi hyvä pysyä kaapeissa poissa silmistä ja mielestä
VAALIKONEEN arvokysymyksissä ehdokkaat olivat enemmälti sitä mieltä, että Suomessa ei ole liian helppo elää sosiaaliturvalla, että ei haittaa, jos jotkut ryhmät ovat yhteiskunnassa toisia paremmassa taloudellisessa asemassa, että ei ole oikein, että kansalaiset ovat aiempaa enemmän vastuussa julkisten palveluidensa maksamisesta ja läheistensä hoivasta ja että ilmastotavoitteet voidaan sivuuttaa, jos sillä saadaan bensan hinta alas. Vain yhtä perussuomalaista ehdokasta haittaa, että jotkut ryhmät ovat yhteiskunnassa paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset, ja lähes kaikki perussuomalaisehdokkaat myös ovat samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että Suomessa on liian helppo elää sosiaalituilla. Suuri enemmistö perussuomalaista oli myös hyvinvointialueen verotusoikeutta ja ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaamista vastaan ja ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkojen lisäämisen kannalla. Esimerkiksi keskustalaiset vastaajat karsisivat useammin palveluita kuin nostaisivat veroja, olivat lähes yksimielisesti sairaalaverkon karsimisia vastaan ja toivoivat hyvinvointialueelle verotusoikeutta. Vaalikoneen väitteisiin oli mahdollista vastata olevansa joko samaa mieltä, täysin samaa mieltä, eri mieltä tai täysin eri mieltä tai jättää neutraalin vastauksen. Noin joka kolmas ehdokas vastusti luopumista, hieman useampi kuin joka kolmas kannatti ja noin joka kolmas ei ollut samaa eikä eri mieltä väitteestä. Lähes kaikki vasemmistovastaajat eivät usko, että Suomessa on liian helppo elää sosiaalituilla ja melkein kaikki haluavat lisätä ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkoja. Eniten neutraaleja vastauksia tuli väitteeseen valtuustoryhmien ryhmärahasta luopumisesta. Poikkeuksia on muutama, ja ne väitteet koskevat ikäihmisten palveluita ja hyvinvointialueiden yhdistämistä. He olivat myös muita enemmän sitä mieltä, ettei haittaa, että jotkut ryhmät ovat yhteiskunnassa paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset. Ehdokkaat eivät kuitenkaan olisi valmiita siihen, että hyvinvointialue ostaisi enemmän palveluita yksityisiltä yrityksiltä. Lähes kaikki keskustalaiset vastaajat olivat myös ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkojen lisäämisen kannalla. Väitettä vastaan oli noin neljännes vastaajista. PUOLUEISSAKIN löytyy hajontaa vastauksien osalta. Kokoomus oli muiden linjoilla ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkojen lisäämisestä sekä Lapin keskussairaalan maksuttomista synnytyksistä. Myös SDP:n ehdokkaat nostaisivat mieluummin veroja kuin leikkaisivat palveluista. huhtikuuta 2025 // 5 Puolueet eivät säästäisi ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta Lapissa Anssi Tapio Vaalikoneeseen vastasi 275 hyvinvointivaalien ehdokasta. Ainostaan reilut 24 prosenttia ehdokkaista oli vastauksissaan eri mieltä tai täysin eri mieltä väitteestä. Useampi kuin kolme neljästä vastaajasta haluaisi Lapin keskussairaalaan maksuttomista synnytyksistä pysyvän käytännön. Myöskään hyvinvointialueen yhdistämiselle ei juuri löydy kannattajia. Sillä kannalla oli vain vajaat 30 prosenttia vastaajista. Suurin osa eli 58,5 prosenttia aluevaalien lappilaisehdokkaista olisi valmiita helpottamaan sote-alan työvoimapulaa palkkaamalla työntekijöitä ulkomailta. Veronkorotuksien osalta vastaajat olivat suhteellisen tasaväkisiä. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Vasemmistoliiton vastaajista melkein kaikki nostaisivat mieluummin veroja kuin karsisivat palveluita. Vain 25 vastaajaa oli samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden tulisi yhdistyä. Kokomusvastaajilla väite hyvinvointialueen liiasta Rovaniemi-keskeisyydestä hajaantui hieman muita puolueita enemmän. Lappilaisvastaajien väitteet hajaantuvat vaalikoneessamme lähes kaikissa kysymyksissä melko tasaisesti. 36,7 prosenttia vastaajista oli samaa tai täysin mieltä siitä, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, 34,2 prosenttia eri mieltä tai täysin eri mieltä, 29,1 prosenttia vastaajista ei vastannut kumpaakaan. Vaalikone kertoo, mitä mieltä aluevaalien ehdokkaat ovat ympärivuorokautisten hoivapaikkojen karsimisesta, Lapin keskussairaalan maksuttomista synnytyksistä ja sukupuolten määrästä. Eniten arvokysymyksistä jakoi väite sukupuolien määrästä. Noin 45 prosenttia vastaajista nostaisi mieluummin veroja kuin karsisi palveluita ja vajaat 40 prosenttia oli päinvastaista mieltä. Kaikki paitsi 12 vaalikoneeseen vastannutta lappilaista ehdokasta ovat sitä mieltä, että vanhusten ympärivuorokautinen hoiva on väärä paikka leikata ja että säästöt tulisi etsiä muualta. Vastaajista kaikki paitsi 19 vastaajaa olivat myös sitä mieltä siitä, että ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkoja on Lapissa karsittu liian voimakkasti. SDP:läiset myös kannattivat valtaosin maksuttomia synnytyksiä Rovaniemen keskussairaalaan ja ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkojen lisäämistä. SUURIN osa ehdokkaista on vaalikoneen perusteella sitä mieltä, että hyvinvointialue toimii liian Rovaniemi-keskeisesti. Vajaa kolmannes vastaajista antaisi hyvinvointialueille verotusoikeuden. " Suurin osa ehdokkaista on vaalikoneen perusteella sitä mieltä, että hyvinvointialue toimii liian Rovaniemikeskeisesti.
Tapio Kostamo, kemijärviläinen Jukka Perälä, kemijärviläinen, vapaa-ajan asukas Kemijärven kaupungin maankäyttö ja kaavoitus Kemijärven tulevat päättäjät ovat yhä pahenevan tyhjenemisongelman edessä. Yleisöstä myös kyseenalaistettiin tulevan suunnitelman luotettavuus. Kautta aikojen Ailanka on ollut Kemijärveläisille pyhä paikka. Nyt vain jotkut kuvat ilmoitusten tilalla. huhtikuuta 2025 6 // MIELIPIDE Avoin kirje Kemijoki Oy:n johdolle Arvoisa toimitusjohtaja ja yhtiön hallituksen jäsenet. Veikko Niemelä Vapaan Kemijoen rannalla 1948 syntynyt kansalaisaktivisti kaupunginvaltuutettu (kesk.) kuntavaaliehdokas Kemijärven Energia ja Vesi Oy:tä ei olla myymässä Kemijärvellä levitetään tahallisesti virheellistä huhua, että Kemijärven Energia ja Vesi Oy:n hallitus valmistelee ja neuvottelee yhtiön myymistä. vastuuhenkilö pyöritteli asiaa kuin ei olisi halunnut vastata mutta lopulta sanoi että 100 200 kertaa! Mahtaa olla aikamoista jääusvahilekuurasumppua Kuusilahti ympäristöineen, kun pumppuvoimalaitos on talvella käytössä. Sekin on syytä huomioida, että yhtiön hallituksella ei ole oikeutta myydä yhtiötä. On syytä kertoa selvästi ja yksiselitteisesti, että yhtiön hallitus ei valmistele yhtiön myyntiä. Toimiala työllistää paljon suoraan ja välillisesti kaikkia kaupungin toimintoja. Kiinteistöverotuotto (haittavero?) todentui keskustelussa siten, että sitä olisi tulossa mahdollisesta pumppuvoimalaitoksesta todella vähän. Ailanganiemen kilometrejä pitkät hiekkarannat olivat aikoinaan vertaansa vailla Lapin maisemassa. Kemijärven jo haavoittunut vesistö ei kestä pumppuvoimalaitosten lisärasituksia. Ympäristövaikutusten arviointiin ja varsinkin haittoihin liittyvien maastotutkimuksien toteutukset ja tavat ajoituksineen jäivät myös epäselviksi. Säännöstelyväli on seitsemän metriä, jääpeite mukaan lukien jopa enemmän. Näytteitä on otettava myös Kemijärven pääväylän osalta aina Luusuan kanavansuuhun ja jopa Juujärvelle saakka. Olisiko sittenkin aika pysähtyä ja harkita 800 900milj. Nimimerkki nähnyt ja kokenut. Vastaukset olivat lähinnä luokkaa että niitä tutkitaan ja myöhemmin kerrotaan. Mielestämme kaikkien pumppuvoimalaitosten rakentaminen tulee estää. Kemijoki Oy:n tulee keskittyä sen sijaan siihen, että Kemijokeen kauttaaltaan rakennetaan kalaportaat tai ohituspurot, kuten viimeksi Imatrankoskella on onnistuneesti tehty ja Tainionkoskella suunnitellaan, ja jo säännösteltyjä vesistöalueita hoidetaan mahdollisimman hyvin. Nämä seuraukset ovat osaltansa ilmentymiä myös kaupungin kaavoitusja maankäyttöpolitiikan ongelmista. > MIKSI KULTTUURITALON seinältä poistettiin tapahtumailmoitukset. Tekstarit " Nyt suunniteltu suuri pumppuvoimala muodostaa suuren uhkatekijän Kemijärven ja sen alapuolisen Kemijoen vesistölle.. Kaikkien nähtävillä on keskustan tyhjät tontit ja liiketilat. Kaikki töihin yhtä aikaa. Sen lisäksi se aiheuttaa suurta haittaa etenkin talvella vesistön varrella asuville ihmisille. Kaavoituksen tulee tukea ja tehdä uutta työllistävää toimintaa elvyttää koko kaupungin toimintaa. Järveä tuntevien paikallisten m ielestä tämä ei riitä. Uskon, vakaasti, että sanomani edustaa suurta joukkoa Kemijärveläisiä ja Kemijokivarren asukkaita. Työnjaossa ja teamstyöskentelyssä paljon kehitettävää. Nythän näyttää siltä, että jälleen hyödyt ovat valumassa etelään ja haitat jäävät paikallisille. Kemijärven pumppuvoimalat on toinen uhkatekijä, joista voi muodostua jopa ympäristökatastrofi koko joelle. Nyt suunniteltu suuri pumppuvoimala muodostaa suuren uhkatekijän Kemijärven ja sen alapuolisen Kemijoen vesistölle. Yhtiön mukaan epäpuhtauksia ei ole löytynyt. Pumppuvoimalanne sijoittuisi Kemijärvelle luonnonkauniiseen Ailangantunturiin. Kun Osuusliike Sallan kiinteistö purettiin tilalle tulevan S-Marketin alta, rakennettavaan marketiin myönnettiin rakennuslupa niin, että sisäänkäyntejä oli vain yksi liikkeen parkkipaikalle Kirkkokadun suuntaan. € maksavasta hankkeesta luopumista. Odottamalla ja purkamalla ei Kemijärveä rakenneta. Hankkeenne lisäksi järven ympäristöön on suunnitelmissa kolme muuta pumppuvoimalaa. Käyttötarkoituksen muutoksilla niiden käyttöä voidaan elvyttää ympäristöä tukevaksi kohtuullisin kustannuksin sitomatta aluetta mahdolliseen uuteen käyttöön. Kiireellisiä toimenpiteitä vaativa merkittävä kasvupotentiaalia omaava ala on kestävän kehityksen matkailu, jolle tällä hetkellä ei ole kaavoituksellisesti esittää toiminta-aluetta. Juha Ylitalo kuntavaaliehdokas (Vas./sit.) Kemijärvi " Ainoat paikalliset hyötyjät ovat ne maanomistajat, jotka saavat myytyä maansa hyvään hintaan voimayhtiöille. Toinen merkittävä toimiala on puhtaan energian tuotanto, jonka osalta elinvoimalautakunta antoi luvan kaavoituksen käynnistämiseen Vetyalfan hankeen osalta. Kemijoki Oy on julkisen tiedon mukaan aloittanut osaltaan ympäristövaikutusten arvioinnin järven tilaan liittyen. Esimerkiksi rautatieaseman ympäristö olisi riittävän laaja antaen mahdollisuuksia saavutettavuutensa, sijaintinsa ja ympäristönsä moninaisuuden myötä lähes rajattomaan matkailutoiminnan kehittämiseen. Hankkeen energiataloudellisista hyödyistä kyllä kerrottiin monialaisesti mutta kun yleisö kysyi paikallisista haitoista, niin niistä ei haluttu puhua juuri mitään. Nyt on tehtäviä ennakoivia päätöksiä hankkeen tarjoamien mahdollisuuksien edelleen monipuolistamiseksi. Vieläkin ne vetävät runsaasti väkeä kauniina kesäpäivinä. Nimimerkki Kävin katsomassa. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Kuuluisin on Jatulinsaaren rautasulatto, joka yhdessä Neitilän kanssa yltää aina ajanlaskumme alkuajoille 2300 vuoden takaiseen aikaan saakka. Seuraavaksi kaupungin tulee aktivoitua vetyjalostamon julkisen infran, mahdollisten hyödykkeiden tarjoamiseen ja toimijan tuottaman ylijäämälämmön hyödyntämiseen. Julkisen tiedon mukaan näytteitä on otettu sedimenttikerroksista 0,5 m syvyydestä Lehtosalmesta, Kuusilahdesta, Kauhaselältä ja Luuksinsalmesta. Ainoat paikalliset hyötyjät ovat ne maanomistajat, jotka saavat myytyä maansa hyvään hintaan voimayhtiöille. Kemijoki Oy:n yleisötilaisuudessa kulttuurikeskuksesa 18.3. Raju säännöstely on jättänyt jälkensä järveen jo yli kuusikymmentä vuotta. Yhtiönne suunnittelette Suomeen ensimmäistä pumppuvoimalaa ja maailman ensimmäistä arktisiin olosuhteisiin rakentuvaa. Keskustan tyhjien ja tyhjenevien tilojenkaan tilannetta ei ole täysin menetetty, vaan ne tulee ottaa tarkasteluun myös kaavoituksen kautta. Kemijärvi on Euroopan rankimmin säännösteltyjä sisäjärviä. Ailanganiemessä oleva vahva rautapitoinen ”jankkokerros” ja kolme Raudanlampea kertovat siitä, että raaka-aine rautasulattoihin hankittiin niemen rautapitoisesta rantahiekasta. Kemijärviläinen, ole hereillä, kunnallisvaaleissa äänelläsi on suuri merkitys Kemijärven tulevaisuuden kannalta. Siitä kertovat alueella tehdyt muinaislöydöt. Kuka ottaa vastuun, jos näin tapahtuu. Tulee nähdä ja valita ne myönteisen näkymän toimialat, joita kaupunki lähtee tukemaan poliittisten päättäjien ja virkahenkilöiden toiminnalla yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Kirjoitan teille näin julkisesti, kun on tärkeä asia. Matemaattinen vesistömallinnuskin oli tehty pohjalta, joka ei vastannut rannalla asuvien tai mökkiläisten toteamia realiteetteja vesistössä kaiken aikaa tapahtuvassa säännöstelyssä. Tämä veden korkeuden vaihtelu muodostaa suuren uhkatekijän vaelluskalojen palauttamiselle Kemijokeen. Väärien huhujen levittely on vastuutonta ja haittaa kaupungin 100 %:sti omistaman yhtiön toimintaa ja kehittämistä. suunnitellusta Ailangantunturin pumppuvoimalaitoksesta sai oudon vaikutelman suunnittelun kokonaistilanteesta ja toteuttamistavasta. Etenkin järvimaisemaa hallitseva Ailankatunturi herättää suurta kunnioitusta luontoa kohtaan. Nämä muinaislöydöt olisi jalostettavissa erilaisiksi matkailupalveluiksi yhtenä osana Kemijärven vesis tömatkailun kehittämistä. Lakimetsävyöhykkeellä sijaitseva Ailangantunturin ainutlaatuinen luonto Tunturilampineen luontoja kulttuurihistoriallisena kohteena ohitettiin muutamalla sanalla. Kemijärven maankäyttösuunnitelma ja kaavoitus on pikaisesti päivitettävä ja kaavoitus käynnistettävä koko kaupunkialueen ja kaikkien toimintojen osalta. Oikeus yhtiön myyntiin on yksinomaan omistajalla, tässä tapauksessa Kemijärven kaupungilla. Ei kaikilla ole nettiä, eikä kaikki osaa hakea tapahtumia vaikka olisikin. Vajaassa kymmenessä vuodessa taustalle jääneet liikkeet ovat yksi toisensa jälkeen lopettaneet toimintansa, liiketilat ovat tyhjenneet, kiinteistön ovat kylmillään. Kaupungin osalta asiasta päättää aina kaupunginvaltuusto. Hanke avaa näkymiä kiertotalouden kautta laajempaankin elinkeinojen kehittymiseen. Lapin Elykeskuksen mukaan hankkeiden yhteisvaikutusten arviointia ei tehdä, joka herättää hämmennystä. Suunnitelmassa yläallas tulisi juuri siihen. Paikalliset asukkaat muistavat vielä varsin hyvin Kemijärven sellutehtaan, Lokan ja Porttipahdan ja metsien maanmuokkausten aiheuttamat laskeumat Kemijärven pohjasedimentteihin. Espoon Keilaniemestä ohjataan koko Kemijoen veden virtausta sähkönhinnan vaihteluiden mukaan. Vaelluskalojen palauttaminen myös Kemijokeen on kirjattu maan hallitusohjelmaan. Ailangalla on myös esihistoriallista arvoa. Nyt on tehtävä yli vaalikausien kestävä pitkäjänteinen suunnitelma, jossa myös pysytään ja jota jalostetaan uusilla ehdotuksilla ja muuttuvilla tarpeilla yhteistyötä tekemällä ja yhdessä markkinoimalla. Näistä ei ole vielä kokemusta ja herääkin kysymys, kuinka suuren ympäristöriskin olette ottamassa. Kemijärven Energia ja Vesi Oy Heikki Nivala, hallituksen puheenjohtaja Riitta Savukoski, hallituksen varapuheenjohtaja Eino Meriläinen, hallituksen jäsen Rainer Wahlsten, hallituksen jäsen Timo Jokinen, toimitusjohtaja Herätys Kemijärvi! Vaaran hetket käsillä. Yhtiöiden järjestämissä yleisötilaisuuksissa muuttuviin veden virtauksiin ei voimayhtiöiden edustajilla ole ollut mielestämme riittävän selviä vastauksia. Myyntiepäilyistä on virheellisesti kirjoittanut Facebookissa muun muassa yhtiön entinen käyttöpäällikkö ja entinen toimitusjohtaja Vesa Ahola. Kysyttäessä montako kertaa kertaa vuodessa allas tyhjennetään ja taas sitten pumpataan, niin ko. > KYLLÄ LAPHAN pitäisi jo saada kotihoito tälle vuosituhannelle. Erikoista oli toimitusjohtajan toteamus, että Kemijoki Oy on jo ennestään merkittävä maanomistaja alueella ja lisää maata ostetaan tarkoittaen, että kyllä sekin tässä pitää huomioida. Uudet energiamuodot kehittyvät ja tekevät kovaa vauhtia tuloaan! Aika ajaa pian ohi suunnitelmistanne
Tässä Meri-Lapin ja Rovaniemen ulkopuolinen Lappi voi helposti jäädä jalkoihin. Kuntavaaleihin mentäisiin ilman mitään ryhmittymiä ja tunnuksia. Olemme saaneet uusia matkailuyrittäjiä, jotka ovat käsitykseni mukaan rakentamassa ohjelmapalveluita ja järvi on oleellinen osa näitä palveluita. Puolueiden toimintaa molemmat kirjoittajat arvostelevat pönkittääkseen sitoutumattomuuttaan. Ilmeisesti voimayhtiöt eivät ole valmiita tähän, Toivon, että tämä asia katsotaan loppuun saakka. Äänestysten jakaumat eivät ole noudattaneet yksinomaan seutukunnallisia rajoja, vaan jakolinjat ovat asiasta riippuen eläneet suurestikin. Vapaat vaalit ovat kuntademokratian perusta. Kuvitteletteko te, että joku on kiinnostunut ostamaan, jos riskinä on, että järvi sotketaan, kalasto häviää ja liikkuminen loppuu järvellä talvisaikaan. Annika entisenä kokeneena kuntapäättäjänä tietää, että ansiovertailu sisältää henkilöstöarviointia eikä sen vuoksi ole julkinen. Mökilläni ollut lyhyt hiekkarannan pätkä on jo huuhtoutunut järveen. Käyttöarvot eivät tietenkään tässä vaiheessa. Poismuuttoliike kiihtyy, paluumuutto tyrehtyy ja paikkakunta näivettyy. Oletteko tietoisia, että matalat hiekkarannat ovat alkaneet syöpymään. Vastaus oli lähinnä se, että vaikutukset ovat vähäisiä. Vietän aikaani lähes puolet vuodesta loma-asunnollani ja järvellä liikkuen lähes 150 tuntia vuodessa. Toivon, että myös nekin mummot ja papat siellä Jyvälänkummulla tai jossain muualla, jotka eivät koskaan käy järvellä, heräävät. Jokaisella puolueella on peiliin katsomista, miksi välttämätön uudistus venyi vuosikymmeniä. Oikeustajuni mukaan vahinkojen aiheuttaja on korvausvelvollinen ainakin siinä vaiheessa kun vahingot ovat lopullisia. Valtuusto päätti yksimielisesti hakijoista tehdyn ansiovertailun perusteella valita kunnanjohtajaksi Merikannon kokonaisarviointiin perustuen sopivampana (yhtä protestiääntä lukuun ottamatta). Olen joskus tämän lehden palstoilla nostanut esille ajatuksen ilman ryhmittymiä olevasta kunnanvaltuustosta. Mielestäni meihin kohdistuva lobbaaminen on aivopesua, painostusta, kiristystä, vähättelyä ja valehtelua. Useimmissa tärkeissä äänestyksissä Keskusta on kyllä jakautunut, kuten muutkin ryhmittymät. Ryhmien rakentaminen olisi pois suljettua. Mielestäni voimayhtiöiden tilaisuudet ovat olleet varsin köykäisiä. Kannattajat puhuvat työpaikkojen puolesta. kunnanjohtajat yksimielisesti valitsivat haettavaan tehtävään toiselle haastattelukierrokselle soveltuvimmat 3 hakijaa. Annetaan hänelle työrauha. Kirjoituksen mukaan Keskusta on jakautunut Länsi-Pohjan ja muun Lapin fraktioihin. Keskustan syytä ei kuitenkaan ole se, että KOK+PS+RKP+KD hallitus ei anna riittävästi aikaa tämän historiallisen suuren sote-uudistuksen toimeenpanoon, vaan epärealistisissa säästöpaineissa alueilla joudutaan tekemään paniikkiratkaisuja. Suomessa ja Kemijärvellä äänestäjät saavat äänestää ketä haluavat kenenkään estämättä. Kunnanhallitus päätyi esittämään häntä valtuustolle yksimielisesti. Se oli hänen ”Katkera veisu.” En todellakaan voi sille mitään, jos joku ei ymmärrä lukemaansa. Tietysti voi, jos haluaa!! Tilaisuuden yleisökysymyksiin ei osattu vastata. Sen toki tunnistan, että vanhojen sairaanhoitopiirien väliset jännitteet ja ehkäpä myös hallintokulttuuri ovat liiaksi periytyneet Laphaan. Ei kukaan tule katselemaan kaupunkia tai hotelleja. Suoralla vaaleilla valittaisiin eniten ääniä saaneet henkilöt valtuustoon. Nykyinen tilanne vaikuttaa myös koko Kemijärven liike-elämään. Sedimenttimittaukset on tehty aivan liian suppealta alueelta. Kuka uskaltaa rakentaa mitään, kaikki on pois kaupalta. Jos suunnitellut pumppuvoimalat toteutetaan, kukaan ei tule tänne investoimaan matkailuun tai mihinkään kaupalliseen toimintaan. Juri Laurilan kannattaa myös lukea tuo juttuni uudelleen, mitä todella kirjoitin. Olen paljasjalkainen kemijärveläinen, joka on monien muiden kanssa huolissaan Kemijärven kaupungin tulevaisuudesta ja ympäristöstämme. lhmettelen valtuutettu Matti Torvisen reaktioita kirjoitukseeni, joka oli yleisluontoinen. Tämä olisi aitoa sitoutumattomuutta. Heille valtuuston ja kunnanhallituksen jäsenet suorittivat kaksivaiheinen haastattelun, ensin yksilöhaastattelu ja sen jälkeen vielä ryhmähaastattelu. Höpö höpö, työt tehdään isoilla koneilla, jotka tuodaan muualta ja valmiit laitokset ovat kauko-ohjauksessa. Kokemukseni ja koulutukseni perusteella katson olevani alan ammattilainen. INSTAGRAM Instagramissa @kotilappi jakaa kuvaja videotunnelmia viikon varrelta. Ainakin valtuuston haastattelukierroksella olleet haastateltavat kehuivat ammattimaista valintaprosessia eikä kukaan kritisoinut virkavalmistelua. Siihen kuului kirjallinen ennakkotehtävä sekä haastattelukierros. kunnanjohtajan esityksestä kuusi hakuilmoituksessa määriteltyjä kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Ensimmäiselle haastattelukierrokselle kunnanhallitus valitsi yksimielisesti vt. Janne Kaisanlahti (kesk.) aluevaltuutettu 2022 25 Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista Annika Kostamo kritisoi kunnanjohtajan valintaa tasa-arvokysymyksenä ja paikallisten hakijoiden unohtamisena. Kuka tätä toimintaa valvoo, näyttää siltä, että ei kukaan. Kunnanjohtajan valinta oli monivaiheinen prosessi. Tällaista en tunnista. Tämä on vain yksittäisen maalaismiehen vapaata toiveajattelua. Tämä kuulostaa kuntademokratialta, vai mitä. Mutta jos pienemmät alueet eivät ole solidaarisia toisiaan kohtaan eivätkä tue toisilleen tärkeitä tavoitteita, niin silloin keskittäminen Rovaniemelle vain jatkuu. Turun junarataan ja kaljaveron laskuun rahaa kuitenkin kuulemma riittää. Neljän vuoden aikana niin keskustan kuin muidenkaan perinteisten puolueiden taholta ei ole kunta-asioissa ketään kahlittu päätösten teossa. Odotan tulevilta kaupungin päättäjilta parempaa selkärankaa tekemään oikeita päätöksiä kaupunkilaisten ja tulevien sukupolvien hyväksi. Meiltä ollaan viemässä paikkakunnan tulevaisuus ja ympäristömme ollaan sotkemassa. Alkuvaiheessa ”ei ollenkaan rakentava kritiikki” ja ilmeisen vähäisin tiedoin julkisesti valtuuston valitsemaa kunnanjohtajaa kohtaan vaikuttaa kovin epäasialliselta. Haastatteluun osallistuneet kunnanhallitus ja vt. Turistit tulevat hakemaan elämyksiä. Eikö löydy virkamiesta, joka puuttuu asiaan. Kemijärvi on matkailun musta piste Lapissa ja tulee sellaiseksi jäämään, ellemme pysty pysäyttämään näitä hankkeita. Sen jälkeen kun tuli pörssisähkö, veden pinta on humpannut ylöalaisin jopa 20 cm /vrk. Se on ollut 1 – 20 cm sen jälkeen kun siirryttiin pörssisähköön. Valtuuston jäsenet saivat tutustua ansiovertailuihin. Hyvä esimerkki on 18.3. Jokainen voi tämän pöytäkirjoista tarkistaa. Esimerkkinä tästä olin valitsemassa kaupunginjohtajaa kahdella eri kerroilla. Ei ole ollut tarvittavaa tietoa, tieto on ollut väärää, vaikutuksia on vähätelty ja kuulijoita on aliarvioitu. Ennen valintaa nykyiseen valtuustoon ja sen aikana hän on kumipallon lailla pomppinut ryhmästä toiseen. Olen toiminut Itä-Lapin alueella kiinteistövälittäjänä ja auktorisoituna arviomiehenä lähes 30 vuotta ja välittänyt ja arvioinut tuhansia kohteitä. Valtuutetut tekivät valintapäätöksen hakuilmoituksen, hakemusten, ennakkotehtävien, haastattelujen ja niistä tehdyn ansiovertailun perusteella. ilmestyneessä numerossa kirjoitin valtuustotyöskentelystä omana näkemyksenäni. Lukijat, siinä vaiheessa kun nämä hankkeet julkaisiin, rantakiinteistöjen markkina-arvot romahtivat. Torsti Naakka entinen kiinteistönvälittäjä LKV, auktorisoitu kiinteistöarvioija AKA ja isännöitsijä AIT, nykyinen eläkeläinen, rekisteröity kalastaja Sitoutumatonta sitoutumattomuutta Koti-Lappi lehden 19.3. Mutta valuviat on korjattava ja alueille annettava työrauha. Auvo Kilpeläiselle Koti-Lapissa 26.3.2025 julkaistussa Auvo Kilpeläisen (kok.) kirjoituksessa oli mukana sinällään kannatettaviakin asioita, mutta poisjäävänä aluevaltuutettuna haluan kommentoida kuitenkin kirjoituksen poliittista osuutta. Olenkohan kieltänyt kirjoituksessani ketään esiintymästä sitoutumattomana tai äänestämästä tämänkaltaisia ehdokkaita. Sitoutumattomuudesta Matti Torvinen on loistava esimerkki. Matin jutun otsikko oli hyvin osuva. Kyseenalaistan edelleen yhden asian liikkeet ja sitoutumattomuuden nimissä tapahtuvan kunnallispoliittisen toiminnan yhteisten asioiden hoidossa. Menetykset ovat jo tällä hetkellä miljoonia. Markku Kankaanranta kunnanhallituksen puheenjohtaja kuntavaaliehdokas (Pyhä-Pelkosenniemi) Pelkosenniemen kunta Herätkää kemijärveläiset En ole kunnallisvaaliehdokkaana, enkä edusta punaista, vihreää tai valkoista aatetta. Koskaan en ole saanut niin runsasta myönteistä palautetta kuin siitä jutusta. Taloudellisia vahinkoja on jo nyt tullut. Tämän perusteella selveni, että nämä hakijat soveltuvat tehtävään. Kemijoki Oy:n yleisötilaisuudesta. Tekisi mieleni käyttää ”kalikka ja koira” sanontaa, mutta en käytä. Ammattimainen kalastus on vihdoin virkistymässä, mutta tämäkin mahdollisuus ollaan tuhoamassa. Samoin nuoriso, joka on ollut tästä asiasta hiljaa. Me emme saa tänne uusia investointeja, jos oleellinen osa ympäristöstämme tuhotaan. Äänestäjien kuitenkin pitää tiedostaa vastuunsa. Jopa ilman pumppuvoimaloita hiekkarantoja ei ole tulevaisuudessa jos nykyinen meno jatkuu. Yhtiön edustaja väitti kirjallisesti, että Kemijärven järvenpinnan vaihtelu kesällä on 1 – 2 cm/vrk. Asko Severinkangas Keskustan kaupunginvaltuutettu Ei ehdokas, Kemijärvi. Voimayhtiöt ovat tuhoamassa tämän mahdollisuuden. Mittaukset tulisi tehdä Seitakorvaan saakka, koska virtaukset ovat vieneet tehtaan vanhat myrkyt alas vanhaa jokiuomaa pitkin. Tehtyjen ansiovertailujen perusteella haastatteluryhmä päätyi esittämään kunnanhallitukselle Merikantoa kunnanjohtajaksi. Äänestyksen tulos ratkaisee, miten kunta-asioita hoidetaan seuraavat neljä vuotta. Saamelaiskäräjät on tästä toimiva esimerkki. Ryhmäkeskustelua asiaan liittyen käytiin ainakin keskustan osalta ennen valtuuston kokousta ja jokainen äänesti mieleisellään tavalla. Paikallisuuden korostaminen ei ollut vaateena kelpoisuusehdoissa. Meitä on voimayhtiöiden toimesta lobattu nyt toista vuotta. huhtikuuta 2025 MIELIPIDE // 7 OTA YHTEYTTÄ Puhelin: 010 665 7204 Sähköposti: toimitus@kotilappi.fi Lukijan kuvat, videot ja uutisvinkit: kotilappi.fi/uutisvinkki SEURAA FACEBOOKISSA Facebookin kautta etsitään nimipäiväsankaria ja jaetaan uutisia alueen tapahtumista. Jos te kiinteistöjen omistajat haluatte myydä nyt omistamanne kohteen, teidän on kerrottava ostajalle mahdollinen tuleva tilanne. Tasa-arvolain vastaiset väitteet ovat vähintäänkin outoja. Painostus ja kiristys kohdistuu lähinnä poliitikoihin ja päättäviin virkamiehiin. Avainasemassa on myös uusi kaupunginjohtaja, jonka koeaika on käsitykseni mukaan takana. Ehkäpä se johtuu siitä, että valtuustossa mukana olleena pyrin kirjoittamaan totuutta näistä neljästä valtuustovuodesta. Hallituksen vihreä siirtymä tarkoittaa ympäristön tuhoamista, jossa joku joutuu kärsimään ja joku korjaa hedelmät. Sisäisellä äänestyksellä valtuusto valitsisi tarvittavat toimijat kaupunginhallitukseen, lautakuntiin sekä puheenjohtajistot. Keskusta on monella hyvinvointialueella suurin ryhmä, koska ihmiset ovat demokraattisissa vaaleissa niin päättäneet. Voisiko kaupunki vaatia, että mittausaluetta on laajennettava. Lobbaaminen tarkoittaa normaalisti vaikuttamista lähinnä poliitikkoihin. Hakuilmoitukseen kunnanhallitus määritteli, millaisen kunnanjohtajan tarvitsemme. Ne on tehty Kauhaselän alueelta ja Luuksinsalmesta. Itselläni oli myös tarkoitus rakentaa loma-asunnolle lisää, mutta hanke on pantu jäihin. Kiinteistöverotuotoista kenelläkään ei ole mitään hajua, hallitus kaavailee niidenkin jakoa. Käytännössä näistä muodostuu poliittisia ryhmiä vastaavia toimijoita. Älkää olko sokeita lobbaamiselle, nyt on kiire pysäyttää nämä järjettömät hankkeet. Me suurin osa kaupunkilaisista odotamme isännän otetta ja jämäköitä päätöksiä. Hakukierroksia tehtiin kaksi kertaa, jotta saadaan kattava määrä hyviä hakijoita; ja niin saatiin. Mitä Länsi-Pohjan keskussairaalaa koskeviin päätöksiin tulee, niin ne ovat jakaneet kaikkia puolueita, hyvin vahvasti myös Kokoomusta
Valikoimassa on niiden lisäksi Kemijärven seurakunnan lähetystyön talkootyöllä valmistettuja tuotteita. Osallistujia oli noin 80. Sitten syksyllä voi laittaa sammaletta siihen ja tehdä semmoisia syysasetelmia, vinkkaa Narkilahti. – Hyvin veti hiihtäjiä ja ollaan tyytyväisiä osallistujien määrään. – Turistit sanovat, etteivät tarvitse ollenkaan ison kaupungin meininkiä ja että tämä on ihanan pieni kaupunki, hän hymähtää. Kirpputoripuolen tuotteet ovat Narkilahden omia vanhoja tavaroita, joita hän ei enää tarvitse tai käytä. huhtikuuta 2025 8 // Heini-Maria Kaakkurivaara Kemijärven Vapaudenkadulla on uudenlaista säpinää, kun kemijärveläinen Saija Narkilahti avasi Pullapuodin entisen Instrumentariumin tiloihin. Huoltohenkilöstöä oli noin 15 20 henkeä ja matkan varrella huristeli viisi huoltokelkkaa. Juuri palo luovaan työhön innosti häntä Pullapuodin perustamiseen. Osa Pullapuodissa myytävistä käsityöja sisustustuotteista on Narkilahden itsensä askartelemia ja rakentamia. Pohjoisin osallistuja saapui Saariselältä ja eteläisin Helsingistä. Yritykset työllistävät hänen lisäkseen kaksi työntekijää. HEINI-MARIA KAAKKURIVAARA Saijan Viinakauppahihdoissa runsas osallistujamäärä Heini-Maria Kaakkurivaara Saijan Viinakauppahihdon tavoite ehtiä pitkäripaiseen ennen sulkemisaikaa saavutettiin. Palaute mitä saatiin, oli hyvää. Pullapuodissa suositaan kierrättämistä ja uusiokäyttöä Yrittäjä Saija Narkilahti on valmistanut osan Pullapuodissa myytävistä käsityöja sisustustuotteista itse. Kaikkea pitäisi voida ajatella nurinpäin. maaliskuuta. Siihen liittyvät seurakunnan nurmikkoalue, lättykahvila ja piknik-kirppis. – Halusin päästä tekemään vähän enemmän maalausta, purkamista ja rakentelua. Maalissa! Heikki Törmäsen noin 43 kilometrin hihtourakka on ohitse. Puskaradion myötä sana on kuitenkin jo kiirinyt ja turistitkin ovat löytäneet puodin valikoiman. Hän kertoo, että suurin osa Pullapuodin kalusteista on tuotu Facebookin Roskalavalta, joka toimii tuo ja vie -periaatteella. – Tähän saa vaikka kukkapurkkeja tai parvekkeelle kynttilöitä roikkumaan tai kissan pedin. NARKILAHTI SUOSII kierrättämistä ja tavaroiden sekä materiaalien uusiokäyttöä myös Pullapuodin sisustuksessa. Tällä kertaa järjestäjinä toimivat Saijan Kyläyhdistyksen lisäksi Sallan Latu ja Polku ry sekä Sallan Karhut ry. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Loistava oli myös osallistujien määrä. – Ilma oli mistä loistavin, vaikka aluksi näyttikin tuuliselta. Narkilahti ei ole markkinoinut Pullapuotia kuin Facebookin kautta. Hän kertoo olleensa aina kierrättäjä ja kirpputori-ihminen. Se ottaa aina sydämestä, Narkilahti sanoo. Narkilahti näyttää vanhasta ja rikkinäisestä tuulettimesta irrotettua kupua. Yrittäjä Saija Narkilahti Pullapuodin kirppiksen puolella, jossa on myynnissä hänen omia vanhoja tavaroitaan. Parempaa keliä ei olisi voinut toivoa, Yrjänheikki sanoo. Perinteinen Saijan Viinakauppahihto hiihdettiin jälleen useamman vuoden tauon jälkeen lauantaina 22. Narkilahdella riittää myös uusia ideoita jo tulevalle kesälle. Kääntämällä kuvun toisinpäin ja asettamalla siihen narut, muuttuu sen merkitys aivan toiseksi kuin laitteen alkuperäinen tarkoitus. Eija Nissinen oli vastaanottamassa maaliin tulijoita. Onnistuneen tapahtuman kruunasi loistava sää, vaikka tuuli kiusasikin hiihtäjiä. – Hän pitää Viinakauppahihtoa niin hauskana tapahtumana, että hän haluaa olla mukana tukemassa sitä, Nissinen sanoo. Eija Nissinen Saijan kyläyhdistyksestä kertoo, että taiteilija Tuula Tanner Vihdistä on suunnitellut Viinakauppahihdoille omat vanttuut eli lapaset, joita myytiin tapahtumassa. Kotonakin sanon, jos joku tavara menee rikki, että mietitään ensin voiko sitä käyttää johonkin muuhun. Seiniä koristavat Narkilahden appiukon tilalta löytyneet vanhat heinäseipäät ja oman velipojan lahjoittama nuottaverkko sekä perinteinen leipälapio ja itsetehdyt nutukkaat. Narkilahden mukaan pienuutta ja rauhallisuutta arvostetaan maailmalla. – En tosin ole niin paha kuin minun äitini, olen vähän lievempi. Puoti on avoinna pääsääntöisesti arkisin kymmenestä neljään. – Että tulisi sellaista pientä vipinää ja piristystä tähän kaupunkiin. Tapahtumaa järjestämässä ollut Tarmo Yrjänheikki kertoo, että muutama hiihtäjä noin 80 osallistujasta aloitti tai lopetti matkan puolivälistä Metsästysseura KERÄ:n majalta. Hän pyörittää Pullapuodin lisäksi sairaala Lapponian kahvilaa, jonka toiminta jatkuu normaalisti. Minua hirvittää, kun viedään kaatopaikalle niin kauheasti tavaraa. Minua kiinnostaa luonnonmateriaalien käyttäminen. Alkuvuonna perustetussa puodissa myydään nimensä mukaisesti pullaa ja pitkoa, mutta sieltä saa myös kirpputori-, käsityöja taidetuotteita. Suurin osa sivakoi koko 43 kilometrin matkan Saijan kylältä Sallan kirkonkylälle. Pääasia ja idea on, ettei tarvitse ostaa juuri mitään, Narkilahti kertoo. Hiihtotapahtuman järjestäminen vaatii Yrjänheikin mukaan paljon talkootyötä. TARMO YRJÄNHEIKKI. Narkilahti on toiminut yrittäjänä 18 vuoden ajan. – Tykkään laittaa vanhoja tavaroita uuteen uskoon
huhtikuuta 2025 // 9 Alaluusua Aarno insinöörineuvos, DI 63 Alaluusua Ari hirsirakentaja 64 Alaluusua Arto yrittäjä, metsätalousinsinööri 65 Helisten Tuula eläkeläinen, ent. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025 ja ulkomailla 2.–5.4.2025 Aluevaalit Lappi Välfärdsområdesvalet i Lappland HUOLETONTA ARKEA KAIKILLE, EI HARVOILLE Matti Riskilä sairaanhoitaja ROVANIEMI 2087 Arto Rissanen tietotekniikan mekaanikko, paperiprosessinhoitaja KEMI 2088 Jarmo Siivikko toimittaja INARI 2089 Ella Siltanen tarjoilija, opas ROVANIEMI 2090 Olavi Stoor eläkeläinen TORNIO 2091 Laura Talvensaari sosionomi AMK, kuntoutusohjaaja TORNIO 2092 Matti Tikkanen eläkeläinen KITTILÄ 2093 Päivi Tuomanen vastaanotonhoitaja ROVANIEMI 2094 Voitto Vaattovaara eläkeläinen KOLARI 2095 Katja Vahtola (sit.) sosionomi AMK, teknologiavastaava KEMI 2096 Jaana Viitala perhehoitaja, yrittäjä KEMI 2097 Johanna Virsunen näyttelijä, draama pedagogi KEMI 2098 Merja Aalto vuorottaja TORNIO 2031 Marja-Kaisa Avaskari (sit.) sairaanhoitaja KEMINMAA 2032 Arto Baas eläkeläinen ROVANIEMI 2033 Aleksi Blomster KM, toiminnanohjaaja ROVANIEMI 2034 Sari Ekorre hankesuunnittelija, kätilö KEMI 2035 Manu Friman sähköteknikko, eläkeläinen MUONIO 2036 Minna Hakanen sosiaalityöntekijä, YTM KEMI 2037 Nina Hansen järjestyksenvalvoja KOLARI 2038 Saara Hartzell matkailuja mediayrittäjä ROVANIEMI 2039 Vilja Heino opiskelija ROVANIEMI 2040 Pertti Hemminki perusturvajohtaja, eläkeläinen TERVOLA 2041 Juhani Hiltunen toimittaja, eläkeläinen KEMINMAA 2042 Tuija Hiltunen lastenhoitaja KEMINMAA 2043 Jami Hirvonen myyjä, opiskelija ROVANIEMI 2044 Riitta Hokkanen lähihoitaja SODANKYLÄ 2045 Pekka Honkanen lääkäri SIMO 2046 Laura Horsma agrologi, insinööriopiskelija ROVANIEMI 2047 Jarmo Huhtala ylitarkastaja ROVANIEMI 2048 Kari Huhtanen (sit.) hammaslääkäri ROVANIEMI 2049 Aino Hyöppinen yritysmyyjä TORNIO 2050 Mari Ikonen projektityöntekijä, kulttuurituottaja ROVANIEMI 2051 Kaisa Isojärvi sairaanhoitaja SALLA 2052 Mauri Jaakkonen eläkeläinen KEMI 2053 Pirkko Kallaanvaara (sit.) talousjohtaja, eläkeläinen KEMINMAA 2054 Piia KilpeläinenTuoma opetustoimen ylitarkastaja PELLO 2055 Mikko Koivulehto ammatillinen opettaja KEMI 2056 Arja Korrensalo kuntoutusohjaaja, fysioterapeutti KEMI 2057 Jarkko Kotilaine palvelusuunnittelija KEMIJÄRVI 2058 Markku Kulju (sit.) prosessihoitaja TORNIO 2059 Jenni Kurki lähihoitaja KEMI 2060 Orvokki Kuronen (sit.) sosiaalityöntekijä, perhesosiaalityöntekijä KEMI 2061 Matti Kyllönen muurari, eläkeläinen INARI 2062 Kristiina Laakso (sit.) sairaanhoitaja KEMI 2063 Seppo Leskinen (sit.) toimittaja, esimies KEMI 2064 Eve Lääts sosiaalityöntekijä KITTILÄ 2065 Anri Magga (sit.) myyjä ENONTEKIÖ 2066 Jari Mertala eläkeläinen, henkilökohtainen avustaja KEMI 2067 Johanna Mikkola kasvatustieteiden ylioppilas MUONIO 2068 Ensio Moisanen (sit.) tietoliikenneasentaja, eläkeläinen KEMI 2069 Paula Nevalainen seurakuntamestari, restonomi AMK KITTILÄ 2070 Helge Niva filosofian maisteri SALLA 2071 Riikka Oinas sairaanhoitaja AMK TERVOLA 2072 Tuomas Paananen opiskelija KEMI 2073 Ari Parviainen lähihoitaja, eläkeläinen SODANKYLÄ 2074 Eugen Parviainen rakennusmestari, eläkeläinen YLITORNIO 2075 Jonna Parviainen sairaanhoitaja YAMK, lähihoitaja ROVANIEMI 2076 Katja Perttula (sit.) lähihoitaja KEMINMAA 2077 Päivi Perttula countryrivitanssiohjaaja KEMI 2078 Joonas Pirttikangas työvalmentaja, elokuvaohjaaja KEMI 2079 Juha Pokka asentaja TORNIO 2080 Jaakko Portti eläkeläinen ROVANIEMI 2081 Kari Puolakka opettaja, eläkeläinen ROVANIEMI 2082 Heikki Puolamaa hermoratamestari KEMINMAA 2083 Vesa Puuronen dosentti ROVANIEMI 2084 Henri Ramberg palveluasiantuntija, YTK ROVANIEMI 2085 Laura Raudaskoski huilunsoiton opettaja ROVANIEMI 2086. Keskustan kuntavaaliehdokkaat Kemijärvellä keskusta.fi Vaalipäivä sunnuntaina 13.4.2025 klo 9–20. Apteekkialan ammattilainen 66 Holmström Henri valmentaja, opettaja 67 Kaisanlahti Tarja toimistosihteeri, sairaanhoitaja 68 Kangas Esa eläkeläinen, kauppateknikko 69 Kerkelä Teija myymäläpäällikkö 70 Ketola Jouko merkonomi 71 Koskenranta Pentti rak.ins., yrittäjä 72 Kostamo Raija eläkeläinen 73 Lappalainen Mia yrittäjä 74 Nampajärvi Suvi Terveydenhoitaja YAMK 75 Nivala Heikki eläkeläinen 76 Oinas Erkki eläkeläinen 77 Piipponen Tarja luonnonvaratuottaja, yrittäjä 78 Ruokamo Anita toimittaja, yrittäjä 79 Sirviö Antti metsätalousyrittäjä 80 Tervola Mari insinööri 81 Vaihda keskelle
Sote-palveluiden toimivuutta tai toimimattomuutta jouduin kokemaan aikanaan hyvin läheltä omaisena vanhempieni sairastaessa. Omaishoitajat tarvitsevat tukea ja esim. Äitiä hoidimme pitkään kotona ja olin hänen omaishoitajanaan. Olin aikanaan kaksi kautta kaupunginvaltuutettuna, mutta en lähtenyt enää ehdokkaaksi. Äänestämällä Keskustaa annat myös viestin kehittämisen puolesta, saksilinjaa vastaan! 36 Jokelainen, Tiina kassamyyjä 37 Korkalo, Risto eläkeläinen 38 Laine, Benny liikenneasematyöntekijä 39 Leskelä, Mikko eläkeläinen , metsätalousinsinööri 40 Meriläinen, Eino eläkeläinen, metsätalousinsinööri 41 Pikkuvirta, Sirkka rehtori , eläkeläinen 42 Pokka, Esa autonkuljettaja 43 Raimosvuo, Senni päiväkodin johtaja 44 Räisänen, Kari kahvionhoitaja 45 Säynäjäkangas, Mikael metallityöntekijä Valtuuston työhön lisää asiallisuutta ja jämäkkyyttä Haluamme keskittyä kaupungin kehittämiseen ja tulevaisuuden asioihin emme menneisyyteen . Vanhassa vara parempi. Myös me itälappilaiset tarvitsemme tässä uudessa hyvinvointialueen hallinnossa tinkimätöntä edunvalvontaa. Ehdokkaiden esittelyt ja mielipiteet löydät: www.sdp.fi/ehdokkaat-2025 KEMIJÄRVEN DEMARIEN KUNTAVAALIEHDOKKAAT Kaiken voi tehdä reilummin. 76. Vaaliterveisin, Antti 60-vuotias maanviljelijä, naimisissa Maaritin kanssa 1990 lähtien, kaksi poikaa ja viisi lastenlasta Kemijärven Yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Koillis-Lapin Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston jäsen Pohjolan Osuuspankin edustajiston jäsen Toiminut pitkään Keskustan Kemijärven kunnallisjärjestön johtokunnassa ja vaalipäällikkönä Soteuudistus oli tarpeen, mutta uudistus on vielä kesken. Myös ambulanssin ja ensivasteen saatavuus pitkien välimatkojen alueilla ja VPK-yhteistyö on turvattava. Päätin, että en palaa kuntapolitiikkaan. Tavallisena lappilaisena olen seurannut tätä suurta sote-uudistusta huolestuneena. Vaaliteltta S-market pe 21.3 ja pe 28.3 klo 14-17 ja Kauppaikka pe 4.4 klo 14-17 ja la 12.4 klo 10-13. Jos me emme etuamme valvo, niin ei sitä kukaan muu tee. Olen ehdolla vain aluevaaleissa. Minulla olisi nyt paremmin aikaakin luottamustehtävien hoitamiseen. Sinä. Nyt olen jäänyt jo hieman syrjemmälle kotitilan hoidosta, kun seuraava sukupolvi on ottamassa isännyyden harteilleen. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. toimivat intervalli-hoitopaikat. huhtikuuta 2025 10 // 28 Kauko Jaakkola Kemijärvi Vasemmistoliitto Terveen talouden kautta KAIKILLE Elinvoimaa ja Terveyttä. Äänestä Kaukoa sillä Kaukon Kantti kyllä Kestää. Uudistus oli tarpeen, mutta työ on vielä pahasti kesken. Haluan keskittyä tähän ja tehdä sen mahdollisimman hyvin, jos te äänestäjät haluatte antaa minulle luottamusta. Heikki Nivala Yhteinen hyvä, vahva tahto
klo 15-17 Tokmannin pihalle Tilaisuudessa mukana ehdokkaitamme Makkaratarjoilu! Tervetuloa! Tule keskustelemaan Keskustan Kemijärven kunnallisjärjestö LASSE KONTIOLA Ääntäsi käyttäen 2276 ALUEVAALEISSA EHDOLLA VOIT ÄÄNESTÄÄ Sote pitää pelastaa ja korjata, ei rikkoa! Sotepalvelut pitää olla saavutettavissa kaikkialla Lapissa. Vaihda keskelle. • Perheille pitää olla tarvittaessa tarjolla neuvoa, tukea ja apua läheltä. KUNTA VAALIT KUNTA VAALIT 2202 2226 ALUEVAALIT ALUEVAALIT AL UE JA KU NT AV AA LI T Tutustu Riston ajatuksiin: https://www.sdp.fi/ ehdokkaat-aluevaalit/ korkalo-risto Aluevaalit Sallassa Hankihulinat Koti-Lappi Sallassa järjestetään ensimmäistä kertaa Luppoviikot 6. kello 12 16, jolloin voi nauttia koko perheen voimin talviaktiviteeteista, leikkimielisistä kilpailuista, kasvomaalauksesta ja yhdessäolosta. Tapahtumakokonaisuuden kohokohtana on Sallatunturin Hankihulinat torstaina 10.4. 7 LAURA LAKSO Yhteiskuntatieteiden maisteri Pelkosenniemi Olen ehdokkaana kuntavaaleissa Pelkosenniemellä (7) ja aluevaaleissa Lapissa (2284) 2284 alueja kuntavaaleista pe 4.4. Viikon ohjelmassa on muun muassa karaokea, tutustuminen Sallan historiaan opastetulla museokierroksella, hiihtoretki, ja leikkimielisiä pulkkaja pujottelukisoja, musiikkia iskelmästä punk-rockiin sekä palautuminen avantosaunassa tai äänimaljarentoutuksessa. Paras asu palkitaan. Ohjelmaa järjestävät alueen matkailuyhdistys ja yritykset sekä Sallan kunta ja paikalliset yhdistykset. Risto Korkalo ESA POKKA MIKKO LESKELÄ BENNY LAINE RISTO KORKALO Henkilökohtainen mottoni on; “vilpittömyydelle kukaan ei voi mitään”. 13.4. Hankihulinatunnelmaan voi heittäytyä pukeutumalla naamiaisasuun. Virallisia avajaisia vietettiin keväällä 1965. Neljässä vuodessa kunnan talous on ajettu ahdinkoon, kriisikunnaksi. Puolustan parhaan kykyni mukaan teidän sosiaalija terveyspalveluita. Äänestä Tuulaa Helisten Tuula Koko sydämeni on Kemijärvellä 66 2202 Henkilökohtainen mottoni on; “vilpittömyydelle kukaan ei voi mitään”. matkailussa on suuret mahdollisuudet. Luonto on rikkautemme – käytetään ja vaalitaan sitä Minulle on tärkeää: • Kaikille nuorille pitää tarjota mahdollisuus harrastamiseen ja liikkumiseen. Lisää hoitajia ja heille kunnon palkka. Äänestä vakaa Pelkosenniemi takaisin, äänestä Keskustaa. Panostamalla matkailuun 2. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Pelkosenniemen kunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. HYTTINEN JUHA eläkeläinen (sit.) Kemijärvi ALUEVAALIT 2025 Nyt päätetään Sinun hyvinvoinnistasi MATTI HENTTUNEN 040 509 6020 www.mattihenttunen.fi 2260 Isänmaallista päätöksentekoa Kasvatusja ohjausalan perusja ammattitutkinto • Kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja • Lastenohjaaja • Koulunkäynninohjaaja Ropistovuosi, opistovuosi oppivelvollisille Aikuisten perusopetus Jatko-opintoihin suuntaavat linjat: • Kasvatustiede • Kuvataide • Oikeustiede • Pop&Rock • Sosionomi ROVALA-OPISTO LU K U VUO S I 2 2 5-2 02 6 KEVÄÄN 2025 LYHYTKURSSEJA: • TYÖOIKEUS • OIKEUSTIETEEN VALMENNUSKURSSI HAKU KÄYNNISSÄ! www.rovala.fi/rovala-opisto Itä-Lappi tarvitsee vahvan naisen! Nyt ratkaistaan Itä-Lapin palveluiden saatavuus. Ensihoitoja pelastuspalvelut on mitoitettava uudelleen Lapin tarpeisiin toimitusjohtaja, HTK, HHJ Pj Moilanen Pekka lähipalvelut kuntalaisille kunnan kehittäminen vaatii eri elinkeinojen yhteen sovittamista maltillista rakentavaa keskustelua päätösten tekoon lähes 20 vuotta kunnallista päätöksentekoa 21 Otetaan ilolla vastaan yksikin ääni ! Erkki Vuorela Salla 28 M ak sa ja : Er kk i Vu or el a Olen kokenut ja luotettava vaikuttaja, jonka sydän sykkii kotiseudulle ja sen ihmisille. AL UE JA KU NT AV AA LI T KU NT AV AA LI T KU NT AV AA LI T 37 42 38 39 Elinvoimaa Kemijärvelle! Suurin vahvuutemme olemme me – kaupungin asukkaat Myönteisen kehityksen saamme vauhtiin elinkeinoja kehittämällä. Tapahtumapaikkana toimii Karhulampi eturinteiden juurella sekä Sallan hiihtokeskuksen laskettelurinteet. Olen toiminut useissa luottamustehtävissä ja olen aktiivinen yhdistystoimija, joka tuntee päätöksenteon rakenteet ja arjen haasteet. Esim. Energiahankkeille kyllä luontoa uhraamatta 3. huhtikuuta 2025 // 11 Vahvasti kaupunkilaisten asialla. Samalla juhlitaan 60 vuotta täyttävää Sallan matkailukeskusta. • Kemijärven väkiluku saadaan nousuun vain uusilla työpaikoilla. Tutustu Riston ajatuksiin: https://www.sdp.fi/ehdokkaat-kuntavaalit/ korkalo-risto • Ei pumppuvoimalaitoksia Kemijärvelle • Katujen ja teiden kuntoa taajamissa pitää parantaa • Lääkärin ja hoitajan palvelut pitää olla lähelläsi • Hoitajia liian vähän ja huonolla palkalla. 1. ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä kotilappi.fi/edut Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kotilappifi
– Jotain jatkoa materiaalien pohjalta tulee mutta mitä, siitä on ideoita mutta ei vielä tietoa. Niin jäivät Toholammilta löytyneet naapurit, ystävät ja koulu. Taisto Pyhäjärvi ja Pirkko Lahti kokivat evakkotaipaleen Pelkosenniemeltä Toholammille pikkulapsina. PIRKKO Lahti oli yksi niistä 2127 Pelkosenniemen evakosta, jotka asutettiin kiireellisesti Toholammille Lapin sodan aikana syksyllä 1944. Hänen isänsä oli kaatunut talvisodan alkuvaiheissa, kun Pirkko oli alle 2-vuotias. – 25 avioliittoa solmittiin toholampilaisten ja pelkosenniemeläisten välillä. KAISA SUOMALA KAISA SUOMALA KAISA SUOMALA. Vuonna 1937 syntyneet tytöt kävivät samaa koulua Toholammilla 7-vuotiaasta 9-vuotiaiksi, kunnes Pirkon tie vei takaisin Lappiin. Perhe asui Koskelan talon keittiössä. – Lakkia nostan tälle äidille: 8 lasta ja jatkuva huoli sodassa olevasta isästä. – Menimme Kitisen yli veneellä. – Meille tuli 11 siirtolaista. Pirkko Lahden evakkoperheeseen kuului äidin sisaruksia. maaliskuuta Toholammille. Aiheen käsittelyä ei jätetä tähän, Koski lupasi. Kuinka hienosti ja hienovaraisesti hän hoiti perheen asiat, se herättää vieläkin kunnioituksen tunnetta. Ensimmäinen oli lokakuussa Kälviällä ja toinen tammikuussa Himangalla. – Hän pyysi äitiä, että jääkää minun kanssani. Heistä yhtä, Maria Pyhäjärveä, pyydettiin jäämään terveyssisareksi Toholammille, kun muut pääsivät palaamaan sodan päätyttyä tuhottuun kotikylään. Onneksi on historian ystäviä, kuten Lestijokiseudun sukututkijat ry, joiden kolmen Lapin sodan evakkoaikaa muistelevan tapahtuman sarja päättyi lauantaina 8. Puheesta ja halauksista ei tahdo tulla loppua, kun lapsuudenystävät kohtaavat vuosikymmenien jälkeen. – Olemme saaneet arvokasta ja koskettavaa materiaalia ja yhteyksiä ympäri Suomen. Muistan aina, kuinka se porsas jäi kirkumaan sinne. Pitkäksi aikaa. – Ei rakkaampia muistoja voi olla kuin Lahnalammilta. Se oli pitkä valkoinen talo, jossa asui karjalaisperhe toisessa päässä, me toisessa. Me lähdimme mukaan. – Tämä tuli kertarysäyksellä, se toi erityispiirteitä, kertoi evakoiden saapuessa vähän toisella kymmenellä ollut Matti Koskela Mikko Kleemolan haastattelussa. Sodan vuoksi kaikesta oli pulaa, ja tilannetta pahensi kesän 1944 heikko viljaja perunasato koko Keski-Pohjanmaalla. Onneksi Anneli Pikkukangas rohkaistui lähtemään paikalle, vaikka ensin epäili, kuuluuko kohderyhmään. Anneli Pikkukangas ja Pirkko Lahti olivat lapsuudenystävät Toholammilla, kunnes Pirkon tie vei takaisin Lappiin perheen mukana. Siellä syntynyt poikavauva eli vain 8 viikkoa. 13 oli Toholammin, 12 Pelkosenniemen tyttöjä. ”Ei rakkaampia muistoja voi olla”, sanoo Pelkosenniemellä syntynyt Pirkko Lahti Toholammista. Lisäksi kunnassa pidettiin noin neljääkymmentä venäläistä sotavankia, jotka muun muassa työskentelivät maatiloilla. Sana Lapin evakuoinnista kiersi Kairalassa talosta taloon. – Mielin, tohdinko tullakaan, hän sanoo. Eivät he todellakaan ole tavanneet tässä välissä, vaikka Pikkukangas on huomannut lehdistä, että Lahti asuu nykyisin Ylivieskassa. Kälviälle oli tullut Lapin sodan evakkoja Sallasta, Himangalle Sodankylästä. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Toholampilainen Anneli Pikkukangas ja Ylivieskassa asuva, Pelkosenniemellä syntynyt Pirkko Lahti olivat sydänystävät kaksi ensimmäistä kouluvuottaan. Ja vain 3 avioliittoa näistä on päättynyt eroon, joten varmastikin ne ovat olleet myös onnellisia, kertoi evakkotutkimuksia penkonut yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujala. Asuimme täällä kaksi vuotta, sitten Lapin lääninlääkäri pyysi tätiä lähtemään Sallaan terveyssisareksi. Serkukset asuivat samassa taloudessa Lahnalammilla. Pitkän junamatkan jälkeen härkävaunun ovet avattiin Kannuksen asemalla. Siinä oli muun muassa äiti ja 8 lasta, joista nuorin oli 3 ja vanhin 13, isoäiti, ja yksi erakko, joka ei ollut tottunut olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. SOTA-AJAN kokeneita ja evakkoajan omakohtaisesti muistavia ihmisiä on elossa vähemmän, mutta Sodan jaloista Keski-Pohjanmaalle -tapahtumissa aiheesta on saatu irti paljon, kertoi Lestijokilaakson sukututkijoiden puheenjohtaja Raija Koski Toholammin tapahtuman tervetulosanoissa. Sarjassa järjestettiin vuodenvaihteen ympärillä kolme tapahtumaa. Lähtö oli niin nopea, että pakkaustohinoissa karannutta sianporsastakaan ei ehditty ottaa kiinni ja napata mukaan. Itä-Suomesta oli evakuoitu Toholammille väkeä kahteen otteeseen, Valtimolta ja Harlusta. Pirkko Lahden, tuolloin vielä Puustisen, taival Toholammille oli ollut raskas ja menetyksiä täynnä. Henki oli se, että mitä teiltä puuttuu, te saatte, Pirkko Lahti sanoo. Mikko Kleemola (vasemmalla) haastatteli Antti Peltokangasta ja Matti Koskelaa evakkoajan muistoista Toholammin asukkaiden näkökulmasta. Sieltä Pirkko, äiti ja muu perhe, muun muassa kapalossa mukana kannettu serkku Taisto Pyhäjärvi, kuljetettiin hevoskyydillä Toholammille, ensin Honkalaan, sitten Lahnalammille. huhtikuuta 2025 12 // Evakkoajan muistelutapahtuma toi lapsuudenystävät yhteen Kaisa Suomala Kahvijono seisahtuu. LAPIN sodan evakkoaika kesti Toholammilla puolisen vuotta, mutta jätti sitäkin pitemmän perinnön. Pirkon raskaana oleva äiti muutti tyttönsä kanssa lapsuudenkotiinsa Kairalan kylään. Mutta kun on pakko, on pakko sopeutua. Tieto ja ymmärrys Lapin sodasta ja sen seurauksista on lisääntynyt ja monipuolistunut. PELKOSENNIEMEN evakoiden saapuminen ei ollut Toholammin ensimmäinen kokemus sotapakolaisuudesta, mutta se oli yhtäkkisyydessään erityislaatuinen. Tilanne venytti yhteistyökyvyn äärimmilleen
Vuonna 2001 minut kutsuttiin Kemijärven Urheilijoiden silloisen puheenjohtajan Heikki Onnelan toimesta perustamaan Suomen Yukigassen liitto ry:tä. KEMIJÄRVI • FINLAND EMKISA T KEM IJÄR VI 26 VU OT TA Lumisodan EM-KIsAt s-Market Uiton piha-alueella 5. Leikkimielisyys on myös vahvuus. Tervetuloa kaikki kilpailijat ja katsojat kisapaikalle, S-Market Uiton piha-alueelle. L A P L A N D A R C T IC C A B I N S www.laplandcabins.com Lohelankatu 3 98100 Kemijärvi @laplandarcticcabins Lapland Arctic Cabins Annaliisankatu 4 98100 Kemijärvi www.koillislapinsahko.fi Ari Pöyliö. +358 40 776 9411 www.kemijarvi.fi/poukama TERVETULOA HYVÄN OLON POUKAMAAN! Liukumäki • 25m Kuntoallas • Kahvio • Hieronta-allas • Kuntosalit UIMAHALLI AVOINNA: ma ja pe klo 11 19 ti to klo 7 20.30 la ja su klo 11 18 Se on lumisotaapaluu lapsuusajan tunnelmiin, vain osumalla tulee hyvä mieli. Viime vuoden 25v-juhlakisat pääsivät hyvin esille myös TV-2:n urheilulähetyksissä. vain osumalla voi voittaa. Niimpä yksi kaupungin virkamiehistäTorato Funatapantiin miettimään asiaan muutosta ja lopulta hän keksi Yukigassenin, suomeksi lumisodan, missä on erityiset säännöt. Tätä lajin synnyinmaan Japanin, yukiystävämme meiltä toivovat. Meidät löytää myös Youtubesta! Meidät löytää nettisivuiltamme www.yukigassen.fi, facebookista ja instagramista. Ihan vain muistinvaraisesti: Kuninkuusravit Rovaniemi, Olympiastadion Helsinki/ Suomen latu , Kivijärvi, Hyvinkää, Matkamessut, Joensuu, Kemin Lumilinna (useasti), Ruotsi/ Luulajan Yliopisto (useasti), Vardo (useasti), Venäjä useasti, Japani/Sobetsu (useasti, mukana myös Suomen maajoukkue), Suomu, Ivalo, Itävalta, Sveitsi, lisäksi kaikki ne lehtikirjoitukset, mainosklipit, videoklipit, lajiesittelyt erilaisissa projektitapaamisissa, Elixir-ohjelma, KesäYukigassen Kemijärvi/ Suomi 100 v, Kesä Yukigassen Rovaniemi (Lordinaukio), Napapiiri, kaikki KouluYukit niin liikuntahallissa kuin ulkona talvella, Kemijärven talvikaupunki 2023 – mukana Yukigassen. Yukigassen on yhteisöllinen peli, joka korostaa yhteenkuuluvuutta, toisten kunnioitusta ja yhdessäolon ihanuutta. Monessa olemme olleet mukana, en vain minä, vaan hallituksen jäsenet (varapuheenjohtaja Leo Korhonen, sihteeri Vuokko Ulkuniemi, hiljattain pois nukkunut markkinointivastaava Tuula Kuusikko ja tietenkin ihanat Liisa ja Pentti Raivio ja ne kaikki talkoolaiset, jotka ovat olleet mukana tekemässä ja tukemassa toimintaamme. Paljon Se On Antanut. Lisäksi olemme esitelleet lajia lukuisissa TV ohjelmissa niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Nyt on myös hyvä hetki muistella missä kaikessa olemme olleet vuosien saatossa mukana. – 6.4.2025 Värjärintie 6, 98100 Kemijärvi • Puh. Ari Pöyliö Puheenjohtaja Suomen Yukigassen liitto ry Pubi avoinna Yukigassen viikonloPPuna perjantaina 4.4 klo 20:00 suljemme viimeistään klo 1:30 lauantaina 5.4 klo 13:00 suljemme viimeistään klo 1:30 lauantaina Pubin oma lumipallon heittokisa klo 16.00 juniorit ja klo 17:00 aikuiset Pubiruokaa ja juomaa saatavilla koko päivän. Vain osumalla voi voittaa. Itse en ole tavannut vielä yhtään pelaajaa, joka ei olisi pitänyt Yukigassenista, vaikka kentällä on saattaPUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Mikä ihmeen Yukigassen. Se kehitettiin siksi, että tuohon aikaan Sobetsussa vieraili kesäaikaan paljon turisteja ihailemassa aktiivisia tulivuoria (Showa Shintsan ja Usu), mutta talvet olivat hiljaisia. Lajin mailmanmestaruudesta kilpaillaan vuosittain Sobetsussa ja siellä karsintoihin eri puolilla Japania osallistuu yli tuhat joukkuetta ja itse tapahtumaankin sitten liki 200 joukkuetta. Muistamme ja muistelemme Tuulaa myös tulevassa EM-kisassamme. Ystävyyskuntatoiminnan puitteissa Sobetsulaiset lahjoittivat Yukigassenin Kemijärvelle v.1995 ja Kemijärvi lahjoitti sen edelleen Norjan Vardåhon v.1997. nut vähän pelottaakin. Yukigassen kehitettiin jo v.1989 Kemijärven ystävyyskaupungissa Japanin Sobetsussa , Hokkaidon saarella lähellä Sapporoa. Lisäksi Yukigassenia pelataan seuraavissa maissa: USA, Kanada, Ruotsi, Hollanti, Uusi-Seelanti, Australia, Slovakia, Kiina, Venäjä ja Itävalta. Muutaman vuoden päästä Heikki luopui puheenjohtajuudesta ja minut valittiin puheenjohtajaksi. Kemijärvellä pelataan lajin EM-tittelistä ja Vardåssa puolestaan Pohjoismaiden mestaruudesta. Näin on myös sovittu IAY:n (International Alliance of sport Yukigassen, perustettu v.2013) hallituksessa, johon myös kuulun. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on voima, jota kannattaa jatkaa nykyisessä epävarmassa maailmassa. Suomen Yukigassen liitto ry kiittää jo nyt kaikkia osallistujia, tuomareita, toimitsijoita ja tottakai Kemijärven kaupunkia hyvästä yhteistyöstä. Liiton pääasiallinen tehtävä on Yukigassenin tunnetuksi tekeminen, niin Suomessa kuin laajemminkin Euroopassa
050 311 6981 Aukioloajat: ma-la 8-21, su 10-21. Lauantai BUFFETTI 10.30-15.00 Keittiö avoinna 19.30 Kievarin pubi palvelee koko päivän janoisia sankareita YÖKIEVARISSA YUKINIGHTS 22-(03) PARHAAT EVÄÄT MONIPUOLISELTA PALVELUTORILTAMME ABC Kemijärvi Pajulantie 2 98100 Kemijärvi puh. 040-7498655, ma-pe 10-16 Kirkkokatu 3 A 3, Kemijärvi Latvakoski AnnanKukka AnnaBriitta AB Kokousja juhlahuoneisto Kiertotie 2, 98100 KEMIJÄRVI Puh. 040-7498655 24/7 • www.latvakoski.fi • riitta.latvakoski@gmail.com • annankukka.ekukka.fi 24/7 puh. 050 311 7858 MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi S-market Uitto Annaliisankatu 3, 98100 Kemijärvi p. 020 152 0370 2 Yukigassen 5.-6.4.2025 www.yukigassen.fi Hautaus-, kukkaja pitopalvelu ammattitaidolla Tilaa hautakivien kaiverrukset / puhdistukset puh. Lounas 10.30-15.00 Keittiö avoinna 19.30 Pubi avoinna 9-(02) La 6.4. 044 5868 373 • www.sahkopalvelutkarppinen.fi LUUSUANTIE 6, KEMIJÄRVI • PUH. Puh. 040-142 5450 hotelli@mestarinkievari.fi www.mestarinkievari.fi +358 (0)16 320 7700 Kirkkokatu 9, 98100 KEMIJÄRVI Mestarin Kievari palvelee Yukigassenin aikaan 4-5.4.2025 Pe 4.4. 0400-886 500 www.napapiirinkuljetus.fi Maanrakennusurakointi Maaja kiviaineskauppa sora, hiekat, murskeet, sepelit Voiteluaineet ja Polttoaineet dieselja moottipolttoöljy lämmityspolttoaine Luotettavaa sähköasennusta ammattitaidolla Kemijärven, Rovaniemen, Pelkosenniemen, Savukosken, Sodankylän, Sallan, Suomun, Pyhätunturin, Luoston, Ranuan ja Posion alueella
PÄIVYSTYS 24H 040 544 6810 Tutustu: www.peltoniemenkoneoy.fi Puh. 6.4.2025. kassa 040-538 8526 kauppapaikka@k-supermarket.fi Palvelemme MA-LA 7-21 ja SU 9-21 • KYLMÄSAVUKIRJOLOHTA • RUNSAS VALIKOIMA PORONLIHATUOTTEITA • VALKOSIPULIPIKKELSSIÄ • TÄYTEKAKKUA • TÄYTETTYJÄ PATONKEJA Tavallista paremmasta ruokakaupasta MYÖS ITSE VALMISTETTUJA HERKKUJA www.kevo.fi Lauantai Saturday 5.4. JAURI RESORT OY • Maisemaravintola • Majoitus • Tapahtumia Hietaniemenkatu 9, Kemijärvi puh. 11.00 Ensimmäiset joukkueet pallojen tekoon First teams making the snowballs 11.30 Ottelut alkaa – Battles starts 15.00 loppuottelut alkaa – F inals 16.00 Palkintojenjako Award ceremony Yukigassen löytyy myös facebookista ja instasta Vapaudenkatu 8 B 98100 Kemijärvi kontioisannointi.fi Ohjelma/ The Program Yukigassen 5. 22.00 Sunnuntain jatkopelien arvonta Ravintola Mestarin Kievari Lottery for the Sundays games in Hotel Restaurant Mestarin Kievari 22.00 YUKibilEET Ravintola Mestarin Kievari YuKinigHt Mestarin Kievari Sunnuntai Sunday 6.4. 11.00 avajaiset Pelikentällä (S-Market Uiton piha) lyhyt briiffaus sääntöihin joukkue-esittelyt/kisavalat joukkueilmoittautumislomakkeet täytettynä kisakansliaan Opening ceremony at the battle field (S-Market Uitto floating yard) short information concerning the rules team presentation / /competition oaths Team rosters had to be delivered to the competition office 11.30 Ensimmäiset joukkueet pallojen tekoon First teams making the snowballs 12.00 Ottelut alkaa – Battles starts 17.00 Ottelut päättyvät – Battles ends. 044 248 5750, www.jauriresort.fi Sähköja elektroniikkalaitteiden sekä kylmälaiteiden VASTAANOTTO JA KIERRÄTYSLAITOS Teollisuustie 4 98100 Kemijärvi 040 738 7531 Avoinna ma-pe 7:00-15:30 Osakaskunta Vapaudenkatu 8 A 4 98100 Kemijärvi Autotie 1, 98120 Kemijärvi 0400 395 781 kolariautokorjaamojupa@gmail.com • Henkilöja pakettiautojen peltityöt • Ruosteenestokäsittelyt • Lasien vaihdot, korjaukset ja tummennukset • Muovikorjaukset • Maalaukset • Vikakoodin luvut • Ilmastointihuolto • Koivurankaaja halkoja Fysioterapia • Hieronta • Kinesioteippaus • Lymphatouchhoito • Vyöhyketerapia Marja-Liisa Kivelä, fysioterapeutti Autiontie 30, Kemijärvi www.marinolokorjaamo.com p. 040 544 6810 | www.peltoniemenkone.fi K A U P P A P A I K K A Kirkkokatu 5, Kemijärvi Puh. 040 865 3708 Yukigassen 5.-6.4.2025 3 www.yukigassen.fi Täyden palvelun Kemijärveläinen maanrakennusliike Peltoniemen Kone Oy Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua kattavalla kalustolla
JA METSÄSUKSET PIVOT SITEILLÄ LIUKULUMIKENGÄT 199,NYT! TO 3.4. Kemijärven vahvuuksilla ja kemijärveläisten hyvinvointi edellä. SALLAN TORILLA KLO 10-12 KEMIJÄRVEN TORILLA KLO 13-17 HYVÄ ARKI KAIKILLE – EI VAIN HARVOILLE Vasemmistoliiton Sallan kuntavaaliehdokkaat Haurunen Tuomo (sit.) yht.maisteri Hyvinvointia kaikille Vaalipäivä 13.4.2025 klo 9–20. Haluan kehittää matkailua ja yritystoimintaa — paikalliset yrittäjät, luonto ja perinteet ovat vahvuuksiamme! Kari-Antti “ Aatu” Virkkula # 91 www.yhteinenkemijarvi.fi VAALIT 2025 Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneessa: kotilappi.fi/vaalikone Lue kaikki vaalisisällöt: kotilappi.fi/vaalit2025 Seuraamme vaaleja paikallisesta näkökulmasta. Sitoutumaton mahdollisuus Juri Laurila Toimitusjohtaja projektipäällikkö Matti Torvinen Varatuomari, yrittäjä Toivo Stenroos Eläkeläinen Sinikka Kähkönen Eläkeläinen Arto Torvinen Sähköinsinööri Jorma Vaarala Yrittäjä Eh do kk aa n m ak sa m a En myy arvojani enkä tee päätöksiä ulkopuolisen painostuksen mukaan. huhtikuuta 2025 16 // ÄÄNESTÄ KEMIJÄRVEN ÄÄNESTYSPROSENTTI MAAN YKKÖSEKSI Esim. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Kuntavaalissa nro: 37 Aluevaalissa 2202 Terveisin Risto Korkalo TERVETULOA TUTUSTUMAAN! • Original 145 cm • Explorer 160 cm • CSB 148/168/198 cm • Lumia 230 cm KAIKKI METSÄSAUVOJA JA SITEITÄ TARJOUSHINNOIN. Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4. ja ulkomailla 2.–5.4.2025 Isojärvi Kaisa sairaanhoitaja Lähipalvelut on turvattava Niva Helge fil.maisteri Demokratian puolesta Takkunen Sirkka (sit.) koordinaattori Tehdään tulevaisuus yhdessä Sova Heimo taiteilija Yhdessä eteenpäin 5 6 7 8 9 ÄÄNESTÄ SITOUTUMATONTA 92 93 94 95 96 97 Uusi suunta politiikkaan Rakennetaan menestyvää Kemijärveä luottamuksen ja rauhan merkeissä
Lapin Keskustan puheenjohtaja aluevaltuustoon No us ev a M aa se ut u ry . Ahonen on kiertänyt Suomen ja Skandinavian metsiä, laaksoja, tuntureita ja soita vaelluksillaan yli 20 vuoden ajan. 2. Kiitos osallistumisestasi! Lisätietoja hyvinvointikyselystä: hyvinvointikoordinaattori Essi Maaninka-Mäkinen, p. Pohjois-Lapin retkeilyreitit pyöräillen ja patikoiden esittelee 125 reittiä Pohjoisja Tunturi-Lapin alueella. Reittien pääpaino on maastopyöräilyssä, mutta reitit voi kulkea myös jalkaisin. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Äänestä Esa Kangas valtuustoon. Kiertueen aikataulu: Torstai 3.4. Halutessasi voit vastata kyselyyn kirjallisesti Sortteerissa tai kirjastossa. kello 18 Pyhätunturin päiväkoti, keskiviikko 9.4. Harri Ahonen esittelee retkeilyreittejä Koti-Lappi Tietokirjailija ja luontokuvaaja Harri Ahonen kiertää Lapin kirjastoissa luennoimassa uudesta retkeilykirjastaan. 2232 HENRI HOLMSTRÖM 67 SITOUTUMATON valmentaja, opettaja Harrastusmahdollisuudet kaiken ikäisille Hyvinvointi ja hoivapalvelut lähellä ja niihin tarpeeksi ihmisiä töihin Elinvoimainen Kemijärvi Järki päässä pumppuvoimaloiden suhteen Tehdään Kemijärvestä kiinnostava, mahdollisuuksia on! Nuorisolle enemmän mahdollisuuksia monipuolisempaan harrastamiseen HENRI HOLMSTRÖM 67 SITOUTUMATON valmentaja, opettaja Harrastusmahdollisuudet kaiken ikäisille Hyvinvointi ja hoivapalvelut lähellä ja niihin tarpeeksi ihmisiä töihin Elinvoimainen Kemijärvi Järki päässä pumppuvoimaloiden suhteen Tehdään Kemijärvestä kiinnostava, mahdollisuuksia on! Nuorisolle enemmän mahdollisuuksia monipuolisempaan harrastamiseen HENRI HOLMSTRÖM valmentaja, opettaja SITOUTUMATON Hyvinvointi ja hoivapalvelut lähellä ja niihin tarpeeksi ihmisiä töihin Elinvoimainen Kemijärvi Järki päässä pumppuvoimaloiden suhteen PIRKKA AALTO FM, biologian ja maantiedon lehtori Aktiivista valtuustotyötä Kemijärven ja Itä-Lapin puolesta jo vuodesta 2009. ANNA HYVÄN TYÖN JATKUA! 57 terveydenhoitaja, pääluottamusmies, toimi kaupunginvaltuutettuna 2013-21 ”Kun kuntalainen voi hyvin, niin kunta voi hyvin. kello 13 Savukosken kirjasto, perjantai 4.4. Reittikuvausten ohessa teoksessa on yleistietoa alueen erikoisuuksista. M ak sa ja : M ik a Ri ip i ja M ar iAn ne Pe nt tin en Lappi ei ole pelkkä Rovaniemi! Voit vastata kyselyyn sähköisesti osoitteessa https://link.webropo lsurveys.com/ S/98E2503879FE17C6 tai QR-koodilla. 3. Ennaltaehkäisevä ja terveyttä edistävä toiminta sekä perheiden hyvinvointi ovat sydäntäni lähellä.” om ak us ta nn e Sotea ei saksilla korjata. huhtikuuta 2025 // 17 www.facebook.com > Sallan demarit Elina JOKELA tradenomi (YAMK), projektipäällikkö Pekka LASSILA teknikko (evp), sukututkija-tietokirjailija Tuula PENNANEN kehitysvammaisten päivätoiminnan ohjaaja Pasi SELKÄLÄ tradenomi Pasi on ehdolla aluevaaleissa. kello 18 Tapionniemen kyläkartano.. 4. Kysely toteutetaan nimettömänä. kello 17 Kemijärven kirjasto, torstai 10.4. Esa Kangas eläkeläinen, kauppateknikko keskusta.fi Vaalipäivä sunnuntaina 13.4.2025 klo 9–20 Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025 ja ulkomailla 2.–5.4.2025 Kerkelä Antti maanviljelijä 2271 Ruokamo Anita toimittaja, yrittäjä 2304 Vaihda keskelle Kemijärven Keskustan aluevaaliehdokkaat Lähipalvelut kuuluvat kaikille Tee turvallinen valinta aluevaaleissa 2303 Aluevaaleissa 2299 Aluevaaleissa Kuntavaaleissa Sodankylässä 54 Kunnanvaltuutettu Mari-Anne Penttinen Kansanedustaja Mika Riipi Vaihda keskelle. 0404806093 tai essi.maaninka-makinen@ kemijarvi.fi KEMIJÄRVELÄISTEN HYVINVOINTITIEDON KYSELY 2025 Osallistu tärkeään kyselyyn, joka kartoittaa kemijärveläisten hyvinvointia, terveyttä ja arjen turvallisuutta. Vastauksesi auttavat meitä kehittämään kaupungin palveluita vastaamaan paremmin asukkaiden tarpeita. Vastaa kyselyyn 13.4.2025 mennessä. kello 18 Sallan kirjasto ja perjantai 11.4. Pohjois-Lapin retkeilyreitit on Ahosen yhdeksäs teos. Pienen ihmisen ISOLLA asialla! JARMO SIIVIKKO 72 KUNTAVAALIT 2089 ALUEVAALIT Pienen ihmisen ISOLLA asialla! JARMO SIIVIKKO 72 KUNTAVAALIT 2089 ALUEVAALIT Pienen ihmisen ISOLLA asialla! JARMO SIIVIKKO 72 KUNTAVAALIT 2089 ALUEVAALIT Pienen ihmisen ISOLLA asialla! JARMO SIIVIKKO 72 KUNTAVAALIT 2089 ALUEVAALIT 69 Näissä vaaleissa ratkaistaan Kemijärven tulevaisuus. Kysely on osa Kemijärven kaupungin hyvinvointija turvallisuuskertomuksen tiedonkeruuta
– 5.4.2025 Keskustan aluevaaliehdokkaat Lapin hyvinvointialueella 2318 2319 2320 ALUEVAALIT Kaiken voi tehdä reilummin. Tuula Ylisaukko-oja sairaanhoitaja Pello Eero Ylitalo kunnallisneuvos, vt. YAMK Kolari Jari Kokko Digitalkkari, opettaja Rovaniemi Mikko Lampela toiminnanjohtaja Keminmaa Terhi Pakarinen kehitysvammaisten ohjaaja Rovaniemi Petteri Salmijärvi liikuntaja nuorisopalveluiden johtaja Salla Jussi Vaara yrittäjä Tervola Markku Kallio yrittäjä Pelkosenniemi Lasse Kontiola Toimitusjohtaja Rovaniemi Konsta Lepistö nuorisoja yhteisöohjaaja Tornio Mari Palolahti hallintojohtaja, YTM Inari Virva Salo (sit.) sairaanhoitaja, ylihoitaja Rovaniemi Lauri Valola Rinnepäällikkö, Yrittäjä Inari Karoliina Harjuoja KM, opettaja Tornio Markku Kangas maatalousyrittäjä Ylitornio Tuire Kourula lähihoitaja, eläkeläinen Kemi Tommi Lepojärvi kouluttaja, MMM Keminmaa Timo Peisa (sit.) erikoislääkäri, eläkeläinen Ranua Rasmus Sieppi yrittäjä Rovaniemi Susanna Viitala kaupunginhallituksen puheenjohtaja, KM Rovaniemi Marjo Hautala KM, varhaiskasvatuspäällikkö Posio Ari Karvo yrittäjä Rovaniemi Susanna Koutonen toiminnanjohtaja Keminmaa Meeri Linna Kouluttaja, ratkaisukeskeinen valmentaja Pello Jaakko Pelimanni kapteeni , (EVP),yrittäjä Tornio Anne Sipola agrologi, AMK Kemi Vaihda keskelle. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. huhtikuuta 2025 18 // Hilpi Ahola yhteiskuntatieteiden tradenomi Rovaniemi Erkki Helistekangas kuljetusyrittäjä Rovaniemi Juhani Keinänen tuotekäsittelijä Tornio Elli-Marja Kultima eläkeläinen Enontekiö Markus Lohi kansanedustaja, lakimies Rovaniemi Mari Penttinen agrologi, yrittäjä Sodankylä Esko Tavia (eläk.) kunnanjohtaja Simo Maarit Alalahti sairaanhoitaja YAMK, työnohjaaja Tervola Matti Henttunen (sit.) yrittäjä Rovaniemi Outi Keinänen sosiaalineuvos Tornio Anne Kunnari (sit.) työhyvinvointialan yrittäjä Rovaniemi Eeva-Maria Maijala varatuomari, oikeustieteiden maisteri Savukoski Jari Poikela rakennusja yhdyskuntatekniikan insinööri Rovaniemi Vilma Teiskonen opiskelija Rovaniemi Päivi Alanne-Kunnari aluejohtaja Rovaniemi Diana Hiukka-Laari (sit.) kuljettaja Rovaniemi Antti Kerkelä maanviljelijä Kemijärvi Toini Kärenlampi terveystieteiden maisteri, TtT-opiskelija Tornio Jari Makkonen myyjä Muonio Anna-Kristiina Rahkala KM, projektipäällikkö Rovaniemi Milja Tikkanen Insinööriopiskelija Rovaniemi Seppo Alatörmänen kuntayhteyspäällikkö Enontekiö Anitta Jaakola vapaaaikatoimenjohtaja Ranua Raija Kerätär LT, kuntoutuslääkäri Rovaniemi Heikki Kärki metsätalousinsinööri Tornio Henri Muotka YTM, erikoissosiaalityöntekijä Muonio Pekka Rainio lääkäri, LKT Tornio Sari Arolaakso Erityisasiantuntija Tornio Tanja Joona yliopistotutkija Rovaniemi Anja Keskitalo sairaanhoitaja, eläk. – 8.4.2025 ja ulkomailla 2. Kittilä Kroisos Lahdenperä valokuvaaja Keminmaa Samu Naumanen lähihoitaja Posio Mika Riipi kansanedustaja Sodankylä Tuula Eilittä atk-asiantuntija, (eläk.) Keminmaa Aarne Jänkälä vanh. 2248 2249 2250 2251 2252 2253 2254 2255 2256 2257 2258 2259 2260 2261 2262 2263 2264 2265 2266 2267 2268 2269 2270 2271 2272 2273 2274 2275 2276 2277 2278 2279 2280 2281 2282 2283 2284 2285 2286 2287 2288 2289 2290 2291 2292 2293 2294 2295 2296 2297 2298 2299 2300 2301 2302 2303 2304 2305 2306 2307 2308 2309 2310 2311 2314 2315 2316 2317 Akseli Erkkilä kaivosmies, YTM Kittilä Anne-Marie Haavikko osastonsihteeri, BBA Rovaniemi Kimmo Tuhkala agrologi (AMK), yrittäjä Rovaniemi Eero Tuokila eläkeläinen, rkm Kemi 2313 2312 keskusta.fi Vaalipäivä sunnuntaina 13.4.2025 klo 9 – 20. Lappi Ennakkoäänestys Suomessa 2.-8.4.2025 Vaalipäivä 13.4.2025 Tutustu SDP:n ehdokkaisiin: www.sdp.fi/ ehdokkaat-2025 2175 RIIKKA AHEINEN-KIUKAS lähihoitaja Kemi 2176 SANTERI AHOLA seurakehittäjä, sosionomi Ranua 2179 2177 2178 ARA AIKIO lastenohjaaja Utsjoki JAAKKO ALAMOMMO satamavalvoja, eläkeläinen Kemi MIIA ALASAARELA sovellussuunnittelija, sairaanhoitaja Kemi 2181 2182 2180 NIINA ANTINKAAPO matkailuja ravitsemisalan restonomi, kahvilapäällikkö Tervola LASSE ARO eläkeläinen,vanhusneuvoston jäsen Rovaniemi SARI AUVINEN sairaanhoitaja/pääluottamusmies Kemi 2183 2184 ENNI ERVASTI yhteiskuntatieteiden ylioppilas Rovaniemi MIKA HANNUKSELA security inspector Kemi TERHI HEIKKILÄ erityisasiantuntija Rovaniemi ARTO HETTULA myyjä Kittilä SARI HONKANEN lähihoitaja, siivoustyönohjaaja Tornio KALLE HUUSKO yrittäjä ja toiminnanjohtaja Kemi TANJA HYTÖNEN lähihoitaja, luottamusmies Tornio 2189 2187 2188 2185 2186 HEIDI JAUHOJÄRVI sairaanhoitaja, Tehyn luottamusmies Rovaniemi TOMAS JUNTTILA opiskelija Rovaniemi KATJA JUOPPERI lähihoitaja, pääluottamusmies (SuPer) Rovaniemi JORMA JURMU koneasentaja, eläkeläinen Tornio 2193 2191 2192 2190 JARI JÄRVELÄ rakennusinsinööri eläkkeellä Tervola 2194 VIIVI JÄRVELÄ väitöskirjatutkija, biofyysikko Kemi ANTTI JÄÄSKELÄINEN yrittäjä Sodankylä JANI KALASNIEMI ensihoitaja Kemi SANNA KARJALAINEN varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, lähihoitaja Rovaniemi TIITU KEMPPAINEN hoivayrittäjä, sosiaaliohjaaja Inari 2195 2199 2197 2198 2196 HENNA KNUUTI liikenneasematyöntekijä, opiskelija Rovaniemi ERJA KONTTANIEMI mielenterveyshoitaja Tornio RISTO KORKALO eläkeläinen Kemijärvi SAMI KORKIAKOSKI laitoshuoltaja, luottamusmies (JHL) Rovaniemi OUTI KORVELA laitoshuoltaja, JHL/ SAK edustajiston jäsen Kemi 2203 2204 2201 2202 2200 JOUKO KUIVILA toimitusjohtaja, eläkeläinen Sodankylä ANNIINA KUMPULA sosionomi (AMK) Kemi PIRJO LAITILA ensihoitaja, oikeushoitaja Keminmaa MARKO LAPINLUOMA (sit.) varastonhoitaja Rovaniemi METTE LEHIKOINEN AMK terveydenhoitaja, sairaanhoitaja Kolari 2209 2207 2208 2205 2206 JUKKA LEPPÄNEN varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Rovaniemi ANTTI LIIKKANEN erikoislääkäri Rovaniemi ILPO LINTUNEN eläkeläinen, myyjä Tornio PIRITTA LÄMSÄ lähihoitaja, sairaanhoitajadiakonissa opiskelija Rovaniemi RAULI MAGGA koneistaja, pääluottamusmies Rovaniemi 2213 2214 2211 2212 2210 LAURA MAISONVAARA yhteiskuntatieteiden maisteri, röntgenhoitaja, lähihoitaja Rovaniemi EMMA MARKKALA opiskelija Muonio SANNUKKA MARTIKAINEN ravitsemistyöntekijä, luottamusmies Sodankylä LAINA MERILÄINEN lehtori, eläkeläinen Rovaniemi MINNA MUUKKONEN merkonomi Rovaniemi 2219 2217 2218 2215 2216 MARIA-RIITTA MÄLLINEN järjestötoimitsija, FM Rovaniemi JOHANNA OJALA-NIEMELÄ kansanedustaja, varatuomari Rovaniemi KATJA PAASIVIRTA kouluttaja, YTM Rovaniemi JARI PALDAN autoasentaja, pääluottamusmies Rovaniemi TYTTI PERNU näytteenkäsittelijä, varavaltuutettu Tornio 2223 2224 2221 2222 2220 MARTTA PETRELIUS opiskelija Rovaniemi ESA POKKA autonkuljettaja Kemijärvi SANNA PYYKÖNEN maalari Rovaniemi MARTTI RAUHALA toimitsija Tornio OUTI RÄMÖ työhyvinvoinnin ja työsuojelun asiantuntija Tornio 2229 2227 2228 2225 2226 KIRSI SALMI hoitaja Rovaniemi PÄIVI SALMINEN yhteiskuntatieteiden maisteri, ylitarkastaja (eläkk.) Rovaniemi PASI SELKÄLÄ tradenomi Salla SAKARI SILEN röntgenhoitaja Muonio JUKKA SINKKONEN yksilövalmentaja, eläkeläinen Rovaniemi 2233 2234 2231 2232 2230 KATE SUOPAJÄRVI koulukuraattori, yrittäjä Rovaniemi JOUNI SYVÄJÄRVI sairaanhoitaja, luottamusmies Rovaniemi KATI TAPANIMÄKI ravintolatyöntekijä, opiskelija Rovaniemi TAPIO TASKINEN sekatyömies Rovaniemi PEKKA TIITINEN johtava asiantuntija Kemi 2239 2237 2238 2235 2236 VESA-MATTI TOLONEN järjestelmäpäällikkö Rovaniemi PAULUS TOROPAINEN toiminnanjohtaja, HTM Rovaniemi TILDA TUOMAALA juristi, hiihdonopettaja Rovaniemi MEERI VAARALA rehtori, emerita Rovaniemi PIRJO VALIKAINEN taksinkuljettaja Inari 2243 2244 2241 2242 2240 VIIVI VESALA asiakaspalvelija, BBA Rovaniemi MARIA VIINIKKA sosionomi (AMK) Kemi ANTTI VÄÄNÄNEN Infektioylilääkäri, pääluottamusmies Rovaniemi 2247 2245 2246. kunnanjohtaja Pello Erkki Virtanen yrittäjä Rovaniemi Eija Ahola (sit.) eläkeläinen, HTM Posio M ak sa ja : Ke sk us ta n La pi n pi iri ry . Ennakkoäänestys kotimaassa 2. konst. evp., maatalousyrittäjä Rovaniemi Paulus Keskitalo KM, luokanopettaja Inari Laura Lakso YTM, yhteistyösuhteiden päällikkö Pelkosenniemi Tuomas Notko yrittäjä Rovaniemi Anita Ruokamo toimittaja, yrittäjä Kemijärvi Ismo Urpilainen eläkeläinen Tornio Helena KaikkonenTiensuu eläkel.sair.hoit
RANUA PETRI SINDA Soittajaupseeri (evp), päihdeterapeutti ROVANIEMI ANNIKA SIPOLA Järjestökoordinaattori, yrittäjä, YTM. UTSJOKI 2132 2134 2133 2135 2136 2137 2138 2139 2140 2141 TARJA HÄNNINEN Eläkeläinen. ROVANIEMI PIA ALT Yrittäjä, opiskelija. KITTILÄ 2162 2164 2163 2165 2166 2167 2168 PASI PITKÄNEN Poliisi. ROVANIEMI ARI JARVA Nuorisopappi. KEMI 2112 2114 2113 2115 2116 2117 2118 2119 2120 2121 AUVO KILPELÄINEN Sosiaalija terveysjohtaja (eläk.), YTM. ROVANIEMI AAPO VALKEPAPÄÄ Opiskelija. ROVANIEMI TEEMU PELTOPERÄ Mekaanikko, talonrakentaja. ROVANIEMI ARI HAATAJA Eläkeläinen. SAVUKOSKI TIMO KORKIAKOSKI Yhteiskuntatieteiden ylioppilas. KEMI NINA NIITTYVUOPIO Yrittäjä. KEMI DANIELA HUBER Restonomi, sairaanhoitaja. KITTILÄ KALLE HELSKE Lehtori, FM. ROVANIEMI JYRKI SAARENPÄÄ Linja-autonkuljettaja. KEMI TIMO HELANIVA Yrittäjä. SODANKYLÄ ANNA HAKALA Erityisopettaja, yrittäjä. ROVANIEMI JUKKA POTI Sähköasentaja, lähihoitaja. ROVANIEMI PETRI JAATINEN Asiakkuuspäällikkö. ROVANIEMI AKU WESTERHOLM Tutkimusapulainen, opiskelija. ROVANIEMI JONE HEIKKILÄ Yrittäjä. ROVANIEMI 2102 2104 2103 2105 2106 2107 2108 2109 2110 2111 2563 JARI HAAVISTO Yrittäjä, upseeri (majuri evp). INARI ANTTI-PEKKA AIKKILA KM. ROVANIEMI HENRI PÄTSI Yrittäjä, hallintojohtaja. KEMI MARKO LESCELIUS Service manager. TORNIO SEIJA MIETTUNEN Eläkeläinen, sairaanhoitaja, TtM. ENONTEKIÖ TOMI HÄMÄLÄINEN Opettaja, KM. SODANKYLÄ PÄIVI HEISKANEN Sairaanhoitaja, palveluvastaava. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. ROVANIEMI JAANA KOSTIAINEN Hallintojohtaja. ROVANIEMI HEIKKI AUTTO Kansanedustaja, HTM. TORNIO MARKKU KAASINEN Eläkeläinen, rikosylikonstaapeli. INARI TUIRE EILITTÄ Yrittäjä. TORNIO PETRI KEIHÄSKOSKI Opistoupseeri, kapteeni, tapahtumajuontaja ROVANIEMI (SIT.) JAAKKO KEMPPE Putkimies, opiskelija. ROVANIEMI VEIKKA YLITALO Lähihoitaja, tradenomiopiskelija. MUONIO 2142 2144 2143 2145 2146 2147 2148 2149 2150 2151 HANNA SMEDSHACKLIN Farmaseutti. ROVANIEMI MARJA KUUSELA Yrittäjä. ROVANIEMI ANU AVASKARI Eläkeläinen, sosionomi (AMK). ROVANIEMI 2122 2124 2123 2125 2126 2127 2128 2129 2130 2131 EVILLA LUMME Aluekoordinaattori. Valitse seuraavista osaajista: KOKOOMUKSEN ALUEVAALIEHDOKKAAT LAPIN HYVINVOINTIALUEELLA Maksaja: Lapin Kokoomus ry OSKARI ADLER Sosionomi, merkonomi, yrittäjä. huhtikuuta 2025 // 19 2563 Kun lääkäriin pääsee ja rahat riittävät palveluihin, olemme OIKEALLA ASIALLA. KEMI TATJANA LISKO Yrittäjä. ROVANIEMI SAMMOL LUKKARI Luokanopettaja. ROVANIEMI ANTTI KAARLELA Yrittäjä. SODANKYLÄ MARJA-LEENA LAITINEN Työterveyshoitaja (eläk.) ja kunnallisneuvos. ROVANIEMI REETA MATILAINEN Yrittäjä. SALLA ASKO PEURANIEMI Konsultoiva sairaalaopettaja, KM. ROVANIEMI TUOMAS ALAOJA Yrittäjä, toimitusjohtaja. ROVANIEMI MIKKO KAIPAINEN Sähköasiantuntija, insinööri AMK. ROVANIEMI PASI PURHONEN Rajakapteeni (evp). TORNIO MIIKA ALAJÄÄSKÖ Ratkaisuasiantuntija, YTM. Kun talous toimii, sosiaalija terveyspalvelut toimivat. KITTILÄ MARKO PULKKINEN Tuotepäällikkö. ROVANIEMI TERHI SALMELA Sosiaaliohjaaja. ROVANIEMI KIRSI KIEMUNKI People Advisor, oikeusnotaari. RANUA VALTTERI AINE Aluejohtaja, VTM. ROVANIEMI MARIEL TÄHTIVAARA Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, opiskelija. ROVANIEMI JONI MÄÄTTÄ Eduskuntaryhmän viestintäasiantuntija. KITTILÄ LEENA HARJUAUTTI Eläkeläinen, sairaanhoitaja. ROVANIEMI 2152 2154 2153 2155 2156 2157 2158 2159 2160 2161. ROVANIEMI SIRKKA HAVELA Eläkeläinen, terveydenhuollon lehtori. INARI JIMI PATRIK PALLARI Opiskelija. ROVANIEMI TERJE JUUTILAINEN Työterveyslääkäri, varatuomari. ROVANIEMI SAMU PAULIN Ravintolapäällikkö. ROVANIEMI OTTO PIESKÄ Yrittäjä, sähköinsinööri. TORNIO MARJU KUMPULAINEN Contract manager, KTM, TtM. KEMIJÄRVI KARI KILPIMAA Eläkeläinen, yrittäjä. POSIO PEKKA ROINESALO Isännöitsijä. ROVANIEMI MERJA VILMILÄ Asiakaspalvelujohtaja, HTM. TORNIO KIMMO SUOPAJÄRVI Hallintojohtaja, YTM
23:34). Tuotto paikallisen diakoniantyön hyväksi. Aamen. Hartaushetki 18.30. Diakonian pääsiäismyynti klo 11 alkaen seurakuntatalon salissa. 53:9). 43:1). Jeesuksessa Jumala tuli ihmisen muotoon. huhtikuuta 2025 20 // Kemijärven seurakunta Kuolleet Ritva Katariina Sääskilahti 91v Asta Marjatta Imponen 87v Aune Marja Tellervo Asamäki 80v Erkki Heikki Johannes Tapio 78v Tuula Sinikka Kuusikko 55v Haudatut 23.3. Hänen kuolemansa oli oikeusmurha – ja hän tiesi sen itsekin. Kahvitarjoilu. ” (Ps. klo 11 sanajumalanpalvelus Sallan kirkossa. Ilmoittautumiset ja mahdolliset ruoka-allergiat srk-virastoon pe 10.4. Su 6.4. Tilaisuus on maksuton. ”Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.” (Jes. 050 431 5550. Su 6.4. palmusunnuntain messu Kemijärven kirkossa klo 10, liturgia ja saarna Markku Kanniainen, kanttorina Timo Perkkiö ja suntiona Maritta Sotaniemi. Haastattelut on kuvattu Korvatunturin Kotikonnussa. Numeron saa virastolta tai netistä.Taloustoimisto avoinna ma-pe 9-14Käyntiosoite: Esaiaksenkatu 298100 KemijärviPuhelin: 040 867 2703 Pelkosenniemen seurakunta Seurakunnan viikko Ke 2.4 klo 18 yhteislauluilta Savukosken kirkossa, vanhoja lauluja, koululauluja, hengellisiä lauluja ym Su 6.4. Muut Kirkkoherranvirasto avoinna ma-pe klo 9-14Päivystävä pappi klo 10 -13, tai puhelimitse sovitusti. Hänen suosionsa oli kasvanut valtaviin mittoihin ja kansa ylisti häntä Messiaaksi, Israelin luvatuksi kuninkaaksi. Juomme kahvit ja teet, sitten laulamme muutaman laulun. Ke 16.04. Sallan seurakunnan kirkkoneuvoston 27.3.2025 kokouksen pöytäkirja on nähtävillä 28.3.-10.4.2025 kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikoina. Ennen ja jälkeen Torstaikerhon esillä on diakonian pääsiäismyyntiä: pääsiäiskoristeita, käsitöitä, leivonnaisia. Tuotto yhteisvastuukeräykselle. Diakonian kahvitupa avoinna ti klo 12-15 Nuorisotalon alakerrassa, käynti Kirkkokadun puolelta. Sen sijaan hän ristillä rukoili Jumalaansa sanoen: ” Isä, anna heille anteeksi. Lähetyksen talkoopiiri klo 12 srk-talon alakerran talkoohuoneessa, Ritva Uusitalo.Tapionniemen kappelin seurakuntapiiri klo 13.30 Tapionniemen kappelilla. Ti 8.4. Muut Ke 9.4 klo 19 Seeli Toivion konsertti Pelkosenniemen kirkossa, käsiohjelma 20 € Sallan seurakunta Kuolleet Esko Antero Poikela 75v Aulis Antero Räisänen 73v Heikki Tapani Metsänen 69v Seurakunnan viikko To 3.4. Video löytyy hakusanoilla Savukosken Kojamot, ja se on katsottavissa osoitteessa https:// www.youtube.com/watch?v=NiBQBzZHTo0 Lohen nousu Kemijokeen päättyi 1940-luvun lopulla, kun Kemiin jokisuulle valmistui Isohaaran voimalaitos. Noin 11 minuuttia pitkällä videolla on myös paljon vanhaa kuvamateriaalia. Rooman esivalta ei katsonut tätä hyvällä, koska jumalana palvottava keisari ei sallinut rinnalleen kilpailijoita. Myös me saamme oikeutta hänen kauttaan. Kristuksen tie kulkee kohti kärsimystä ja kuolemaa Golgatan ristillä. ” Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.” (Jes. klo 10 perhekerho srk-talolla. Riitta Pitkänen puh. Torstaikerho seurakuntasalissa to klo 12, Esaiaksenkatu 2. 050 431 5550. Diakonia Diakonian vastaanotolle asioimiseen varataan aika puhelimitse, soittoajat diakonissa Riitta Pitkänen ma ja ti klo 9-10 puh. Osallistujat huolehtivat kuljetuksen. Sanan ja rukouksen ilta klo 18 srk-salissa. Kirkkoherranvirasto suljettu koulutuksen vuoksi. Päivän evankeliumi kertoo siitä, miten juutalaisen kansan johtomiehet päättivät toteuttaa Jeesuksen kuoleman. Tilaa ennakkoon 11.4 mennessä 040-5120767 tai kaisa.pulska@evl.fi ja nouda Pelkosenniemeltä 15.4 tai Savukoskelta 16.4. klo 18 yhteislauluilta srk-talolla. 18:33). klo 11.30 Kehitysvammaisten Pääsiäiskirkko seurakuntatalon salissa. Illan aikana on vapaata oleskelua, pelailua tai muuta tekemistä. Lapset ja perheet Ke 9.4. 050 431 5550. Erkki Heikki Johannes Tapio, Honkakankaan hautausmaa 28.3. Paastonajan 5. Riitta Pitkänen puh. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. On tärkeää ymmärtää, että Kristuksen kuolemaan ovat syyllisiä kaikki ihmiset– jokainen, joka on tehnyt syntiä. Ritva Uusitalo.Kirkkokuoro klo 16.30 seurakuntatalon salissa, harjoitukset, Timo Perkkiö.Kemppa-Gospel klo 18 seurakuntatalon salissa, kuoroharjoitus, Timo Perkkiö. Ritva Katariina Sääskilahti, Honkakankaan hautausmaa Seurakunnan viikko Ke 2.4. klo 12 torstaikerho srk-talolla. Kakkinen ja Leukku käyvät läpi parhaita lohipaikkoja ja kertovat tarinoita lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Aimo Kakkinen kuvattuna 90-vuotispäiviensä tienoilla kevättalvella 2024. Ti 8.4. Ti 8.4. Lopuksi laulamme ja rukoilemme yhteisten asioiden puolesta. 53:5). To 10.4. Tervetuloa nuorten iltaan seurakunnan nuorisotiloille to 3.4. klo 16.30 perhekuoro srk-talolla. Nuoret ja varhaisnuoret Logos-klubi nuorille. Ainoastaan totinen Jumala voi tehdä näin, tavallinen ihminen ei siihen kykene. To 3.4.Torstaikerho seurakuntasalissa to klo 12, Esaiaksenkatu 2.Luusuan kappelikuoro klo 15 Luusuan kappelissa, harjoitukset, Timo Perkkiö.Lohtuhuivi-ilta klo 17 Diakonian kahvituvalla Nuorisotalon alakerrassa. Asta Marjatta Imponen, Honkakankaan hautausmaa 29.3. Kun Jeesus tuotiin maaherra Pilatuksen eteen, tämä kysyikin häneltä ensimmäiseksi: ” Oletko sinä juutalaisten kuningas?” (Joh. 050 431 5550, poikkeavat ajat ilmoitetaan puhelimen vastaajassa. Logos-klubi eli seurakunnan nuorten illat on tarkoitettu yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille. Herättämällä Poikansa kuolleista Jumala hankki hänelle oikeutta. Oiva Leukku ja Aimo Kakkinen muistelevat videolla vapaan Kemijoen lohipaikkoja Savukoskelaismiehet kertovat Youtubessä tarinoita lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Maksu käteisenä tai kortilla. Koti-Lappi Nousulohen palauttamista Kemijokeen ajava Lohijokitiimi ry on julkaissut Youtubeen uuden videon, jossa savukoskelaiset ikämiehet Aimo Kakkinen ja Oiva Leukku muistelevat aikaa, jolloin lohi ja meritaimen vielä nousivat Kemijoen ylävarsille asti. Luusuan kappelikuoro klo 15 Luusuan kappelilla, harjoitukset, Timo Perkkiö. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. messu Savukosken kirkossa Diakonia Ti 8.4 klo 11 hävikkiruokajakelu Pelkosenniemen srk-talolla Ke 9.4 klo 12.30 hävikkiruokajakelu Savukosken kirkolla Yhteisvastuu Pääsiäiseksi leivoksia! Persikkarahkapiirakka (halkaisija 24 cm) 10 € tai yksittäinen pala 2 €. Messu Kemijärven kirkossa klo 10, liturgia Markku Kanniainen, saarnaa Severi Sutinen, kanttorina Timo Perkkiö ja suntiona Michael Pajamäki.Sanan äärellä-raamattupiiri seurakuntatalon salissa klo 18.Miesten raamattupiiri nuorisotalolla klo 18. Ovet on avoinna 17-20. Haastattelijoina ovat olleet Jukka Viitala ja Kari Kilpimaa ja kuvaajina Jani ja Miikka Viitala. Tervetuloa! Sutinen SeveriKemppa-Gospel klo 18 seurakuntatalon salissa, kuoroharjoitus, Timo Perkkiö. Pe 4.4. Kirkkohetki, ohjelmaa ja kirkkokahvit. ”Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.” (Jes. Lähetyksen talkoopiiri klo 12 srk-talon alakerran talkoohuoneessa. Tied. Ke 9.4. MAINOS Hartaus ” Hanki minulle oikeutta, Jumala, aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan. Latinankielisessä Vulgatassa teksti alkaa sanalla judica (”hanki oikeutta”, ”tuomitse”) ja siitä on myös tullut ensi sunnuntain kirkkopyhän nimitys. 13 ) ja kuulemme alustuksen aiheesta. Keskustelemme aiheesta. Musiikki ja kuorot To 3.4. Tämä psalmilause heijastaa sen tekijän toivoa, että Jumala auttaa hänet, uskollisen palvelijansa, voittoon vihollista vastaan – pahaa ja epäuskoista kansaa. Kahvittelua, keskustelua sanan äärellä, yhdessä laulamista. sunnuntaista ( Judica ) alkaa sen viimeinen jakso (”syvä paasto”). 040 867 2703. Lämpimästi tervetuloa! Tied. mennessä puh. Tied. Severi Sutinen seurakuntateologi Kemijärven seurakunta Oikeutta Jumalan lapsille " Herättämällä Poikansa kuolleista Jumala hankki hänelle oikeutta. Tästä tulee pyhäpäivän nimitys dominica passionis (”kärsimyksen sunnuntai”). Oletko kiinnostunut kutomaan läheiselle lohdutukseksi lohtuhuivin, tarvikkeet ja ohjaaja paikalla. Pe 4.4. klo 12 keskustelupiiri Kursun kirkossa. Luemme yhdessä Raamatun sanaa (Luuk. Severi Sutinen. Jumalan Poika astuu taivaalliseen kirkkauteen ja kunniaan pääsiäisenä, mutta ensin hänen täytyy maksaa koko ihmiskunnan syntivelka. Juutalaisten johtomiehet päättivät toteuttaa Jeesuksen kuoleman, koska he pelkäsivät Rooman esivallan vielä tuhoavan heidät kaikki. Evankeliumit kertovat meille selkeästi, että Jeesus tuomittiin täysin viattomana. ESA KESKINEN. Jeesus kärsi ja kuoli meidän edestämme, jotta me tulisimme Jumalan lapsiksi. Kuitenkaan Jeesus ei huutanut Jumalalta kostoa ja vihaa niille, jotka olivat hänet tuominneet. 53:12). Su 13.4. Riitta Pitkänen puh
Sellainen on malminetsinnän luonne, yhtiön vastuullisuuden ja viestinnän parissa työskentelevä Jussi Lähde kertoo tiedotteessa. Kirpputoritapahtumassa on nuorten pöytien lisäksi muidenkin henkilöiden ylläpitämiä kirpputoripöytiä ja oheistapahtumia. Salme Pirjo Merja Jenna, Aleksi Jami, Nita, Kiana Isä siunattiin läheisten läsnä ollessa. 2.4 klo 18 Keskiviikon ilta Su. Jotkut tutkittavista alueista pienenevät merkittävästi, samalla niihin tehtävät panostukset nousevat merkittävästi. Hän iloitsee eri yritysten lahjoituksista arpajaispalkintoihin ja kemijärveläisten aktiivisesta osallistumisesta järjestettyihin tapahtumiin tukeakseen nuorten reissua. klo 11 Ehtoollisjuhla, K.Perälä. – Olemme viime vuosien aikana tehneet varhaisen vaiheen malminetsintää hyvin laajoilla alueilla, joiden geologian syntyvaiheet muistuttavat Kuusamon liuskevyöhykettä. Se voi olla yhdesti elämässä kerta, sanoo Edda Can. 6.4 klo 11 Ehtoollisjuhla, Ilja & Ryhmä Rovaniemeltä Ti. Yhtiöllä on edelleen voimassa Kuusamossa viisi lupaa, Posiolla kaksi lupaa ja Rovaniemellä yksi lupa. Myynnissä on tuotteiden lisäksi nuorten itsetekemiä leivonnaisia. – Että nähdään kulttuuria ja ihmisiä, Iida Imponen sanoo. Heidän mukaansa vanhempien ihmisten kunnioitus on Japanissa tärkeää ja japanin kieltäkin he ovat jo hieman opetelleet. Reissuun lähtee yhteensä 20 nuoren poppoo. HEINI-MARIA KAAKKURIVAARA VARAINKERUU Kirppisviikon ohjelma 1 Ma 31.3 Avaus 1 To 3.4 Taidetorstai 1 Pe 4.4 Lettujen myyntiä 1 La 5.4 Lasten tapahtuma + makkaran myynti 1 Su 6.4 Yllätysmyyntiä 1 Kirpputori avoinna joka päivä kello 10 17. Nuoret kertovat tutustuneensa jo japanilaiseen kulttuuriin. – Käytöstavat ovat siellä tärkeitä, ei saa puhua yhtään rumasti, se on epäkohteliasta. Nuoret paiskivat ahkerasti töitä kerätäkseen mahdollisimman paljon rahaa tulevaa seikkailua varten. Matkakassaa kerätään muun muassa huhtikuun alun kirppisviikolla. Muualla kobolttia louhitaan kuparin tai nikkelin sivutuotteina. 21.2.2025 Kemijärvi Jäi jälkeesi mökkipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. Heini-Maria Kaakkurivaara Kemijärveläiset nuoret laskevat jo päiviä ensi lokakuuhun. Sallassa alueet ovat 2700 hehtaaria Vaadinselässä ja noin 2000 hehtaaria Tuohivaarassa, Posiolla Vaarasuon alueella 455 hehtaaria ja Savukoskella 1780 ja 2400 hehtaarin suuruiset alueet. – Jännityksellä ollaan lähdössä sinne, lisää Vera Tanicheva. – Ollaan kiitollisia, miten innolla ja lämmöllä kaupunkilaiset ja kaupungin yritykset ovat olleet mukana meidän projektissa, Can kiittelee. Kaupunkien väliseen ystävyyteen kuuluvat koululaisvierailut puolin ja toisin ja tutustuminen toistensa kulttuureihin. huhtikuuta 2025 // 21 Kuolleet Ke. Silloin vietetään koulujen syyslomaa, mutta osa istahtaa 16 tunnin lennolle seitsemän tunnin aikaeron päähän Japanin S?betsuun. 8.4 klo 10 Aamurukous Pelkosenniementie 24 kemijarvenhelluntaisrk.com Rakkaamme Tuula Sinikka KUUSIKKO o.s. Matkailu avartaa ja tutustuttaa uusiin kulttuureihin. Tervetuloa! Kemijärveläiset nuoret lähtevät elämysreissulle Japaniin Seurakunnalliset Latitude 66 Cobalt luopuu alueista Sallassa ja Savukoskella Koti-Lappi Teknologiamineraaleihin ja kultaan kohdistuvaa malminetsintää ja kaivoskehitystä tekevä Latitude 66 Cobalt on luopunut viidestä malminetsintälupahakemuksesta. MATKA Aasian kaakkoislaidalle ei tule kuitenkaan ilmaiseksi. Nuoret päivittelevät, kuinka monta kertaa Kemijärven kokoinen kaupunki se onkaan. Anne Can kertoo olleensa mukana järjestämässä useita S?betsun ryhmien tapahtumia vuosien varrella. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Yhtiö luovuttaa kyseisiltä alueilta kerätyn tutkimustiedon Tukesille, joka puolestaan luovuttaa sen Geologian tutkimuskeskus GTK:lle osaksi sen avointa arkistotietoa. Kemijärvi ja S?betsu ovat toimineet yhteistyössä vuodesta 1993 lähtien. – Tiedetään, että pitää kumartaa kun sanotaan hei, sanoo Vera. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla Taivaan tulien aukiolla kahvila ParrunPätkän vieressä järjestetään koko viikon kestävä kirpputoritapahtuma. Rakkaamme Alpo Sihveri NIEMELÄ s. – Sitten heillä on eri uskonto, Edith Kerkelä lisää. Matkakassan kerääminen jatkuu, joten mikäli auto kaipaa pesua tai vaikka lemmikki ulkoilutusta, yhteyttä voi ottaa sähköpostitse olga.manninen@kemijarvi.fi tai Facebookin ryhmän S?betsu 2025 -messenger viestin kautta. S?betsun lisäksi nuoret viettävät reissun aikana kaksi yötä Japanin pääkaupunki Tokiossa, jota kutsutaan maailman suurimmaksi metropoliksi. Yhtiö on ilmoittanut luopumispäätöksestään malminetsinnän valvovana viranomaisena toimivalle Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesille. Linda Lahtela ja Anette Kotila komppaavat reissukavereita. – Suomalainen malli tutkimustiedon avoimuudesta on erinomainen. Kuusamon liuskevyöhyke on yksi maailman harvoja tunnettuja geologisia alueita, jossa koboltti esiintyy kullan yhteydessä. Mia perh. Vera lisää, että he ovat etsineet myös töitä läpi vuoden. Ti 8.4. klo 11 Sanaa ja rukousta. Ja syömistavatkin on tärkeitä, kertoo Edda. Esimerkiksi lumisotakilpailu Yukigassen on lähtöisin S?betsusta ja osoitus kaupunkien ystävyystoiminnasta. Lisäksi japanilaiset pelit, temppelit ja luonto kiinnostavat nuoria. 28.6.1931 Kuolajärvi k. S?betsuun lokakuussa reissaavat nuoret odottavat tulevaa matkaa jo innolla ja jännityksellä. Nuorten perheissä on keskusteltu myös turvallisuudesta ja ettei kaveria saa jättää yksin. Matkaan lähtee tulkiksi mukaan myös s?betsulainen opiskelija, joka on opiskellut Kemijärvellä aikoinaan. Vastassa on täysin erilainen kulttuuri, ilmastovyöhyke ja ruokatavat. – Ollaan saatu tuotelahjoituksia, mutta monet ovat omia tavaroita, joille ei ole enää käyttöä, Iida kertoo. Joitakin viikkoja sitten yhtiö ilmoitti luopuvansa malminetsinnästä Kainuussa. Tieto myös karttuu, tämä on erityisen tärkeää, kun Eurooppa kohtaa kriittisten ja strategisten mineraalien kysynnän kasvun samalla kun maailmankaupassa eletään mineraalien kylmän sodan aikaa, Lähde sanoo. Kiitos Lapponian henkilökunnalle. Näin eri yhtiöt eivät tee samoilla alueilla samoja tutkimuksia. Kuolleet SALLAN HELLUNTAILÄHETYS Tasalantie 12 Su 6.4. Kiitos avustajille ja kiitos osanotosta surussamme. He listaavat lukuisia kohteita mitä haluavat Japanin matkallaan nähdä ja tutustua. sukulaiset ja ystävät Täällä pohjantähden alla on nyt kotomaamme Mutta tähden tuolla puolen toisen kodon saamme (Toivo Kärki) Siunaus toimitettu omaisten läsnä ollessa. – On kiva kokemus päästä sinne. – Ja kaikki japanilaiset kaupat ja minkälaista siellä on ja miten siellä eletään, listaa Edda. Käsittelyssä olevia malminetsintälupahakemuksia yhtiöllä on eri puolilla Lappia, muun muassa Savukoskella. Ensimmäisestä kemijärveläisten vierailusta S?betsuun tulee tänä vuonna 30 vuotta eli ystävyyskaupunkitoiminta juhlii pyöreitä. Latitude 66 Cobaltilla on Kuusamon Juomasuon kaivospiirin lisäksi voimassa olevia malminetsintälupa-alueita Kuusamossa, Posiolla ja Rovaniemellä. Nuoret viettävät Japanissa viikon verran ja asuvat paikallisten perheiden vieraina. Siellä yhtiö on kartoittanut monia sellaisia alueita, joista historiallista tietoa on ollut olemassa vähän. Can kertoo, että viimeksi Kemijärveltä S?betsuun on matkustettu seitsemän vuotta sitten. Mäkiperä * 23.3.1969 Kemijärvi † 7.3.2025 Kemijärvi Rakkaudella kaivaten Hannu Maria Jukka-Pekka perh. Malminetsinnän edetessä joistain alueista luovutaan kokonaan. Yksi alueista sijaitsee Posiolla, kaksi Sallassa ja kaksi Savukoskella. Nuoret ovat muun muassa siivonneet, pesseet autoja, hoitaneet eläimiä ja tehneet pihatöitä
puh. 040-5649214 Erikoishammasteknikko REIJO LAITINEN Kemijärvi Hammasproteesipotilaiden vastaanotto Liikekulman talossa. riitta.latvakoski@gmail.com • annankukka.ekukka.fi 24/7 ma-pe 10-16, Kirkkokatu 3 A 3, Kemijärvi Suruasioissa apunanne asiantuntemuksella Ma-Pe Ma-Pe klo 10-15, muulloin sopimuksen mukaan Vapaudenkatu 6, Kemijärvi Sirkka 0400 301 058 Markku 0400 931 774 Rovakatu 18, Rovaniemi Markku 0400 931 774 Janne 040 565 8116 Ninni 040 754 0674 VUOKRATAAN varasto-, hallija harrastustiloja Kemijärven Lomamajoitus 044-563 2213 varastot@lomamajoitus.com NETTIKAHVILA Kemijärvellä Taivaan Tulien aukiolla ma-pe 10-17 tai sopimuksen mukaan puh. Edulliset kuljetukset. Arkut alk. www.santaslittlevillage.fi UITONNIEMI Majoitu tasokkaasti hirsihotellissa . kokoustilat . 044 2384635 Tervetuloa! KEMIJÄRVEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Kalamiehenkatu 4 A (käynti torin puolelta) Puh. Yht. 0400 387 711 Hammasteknikkomestari Erikoishammasteknikko Jyrki Isojärvi Hallituskatu 1 A 2, KEMIJÄRVI Hammasproteesipotilaat Myös koti-ja laitoskäynnit! Ajanvaraus puh 040 738 8916 KAIKKI TALOUSHALLINNON PALVELUT Tutustu palveluihimme www.tilivaranka.fi Puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 60 e . Vastaanotto aikavarauksella puh. Asianajotoimistoissa työskentelevät asianajajat ja muut lakimiehet. 041 317 8893 info.uitonniemi@gmail.com . pitopalvelu KEMIJÄRVI KEMIJÄRVI Luusuantie 8 Luusuantie 8 050 4707228 050 4707228 ROVANIEMI Alakorkalontie 5 040 178 9179 www.lvikemppi.fi SODANKYLÄ SODANKYLÄ Jäämerentie 12 Jäämerentie 12 040 1587184 040 1587184 TÄYDEN PALVELUN TÄYDEN PALVELUN LAPPILAINEN LVI-TALO LAPPILAINEN LVI-TALO Tarvikkeet • asennukset Tarvikkeet • asennukset • huollot • peltityöt • huollot • peltityöt Meiltä myös ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT puh. aamupala . Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. 0400 822 872 Laadukasta oikeuspalvelua Kemijärvi, Pelkosenniemi Uitonniementie 1, Kemijärvi . 050-372 9133, 050-386 8830 Laadukkaat arkut ja uurnat Edulliset kuljetukset Hautakivet, kaiverrukset Kukkasidonnat Pitopalvelu Perunkirjoitukset TARJOAMME KOKONAISPALVELUEDUN puh. maalämpöpumput ilmalämpöpumput ilma-vesilämpöpumput LVI-ASENNUKSET, HUOLTO JA TARVIKEMYYNTI ILKKALÄMPÖPUMPPU OY Kysy tarjous! Ilmalämpöpumput Itä-Lapissa myy, asentaa ja huoltaa Ilkka Leppäjärvi 0400 417 345 ilkkalampopumppu.fi ilkka@ilkkalampopumppu.fi INSINÖÖRITOIMISTO PROJEKTIJOHTAJAT OY • rakennuttaminen ja valvonta • projektinjohtopalvelu • suunnittelupalvelu • vastaava työnjohtaja • KVV-vastaava Yhteydenotot: Kari-Antti 050 564 7962, Olli 040 630 7899 P R O J E K T I J O H T A J A T SANEERAUSJA MAALAUSPALVELU Tmi Tommi Jussila puh. huhtikuuta 2025 22 // PALVELUHAKEMISTO Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. eFatbiket ja muiden välineiden vuokraus . vuokrasauna . otto 24/7 p. lämmitysjärjestelmiä mm. 040 751 6965 Matti Torvinen al, varatuomari Attorney at Law Puh. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 016 813 309 tai 0400 712 811 Teitä palvelevat: Jenna Hilli, Joona ja Jukka Kortelainen • Kelan vaativaa kuntoutusta hyvin tuloksin • TMD eli purentavaivoista kärsivien fysioterapia • Veteraanit • Vakuutusyhtiöiden jatkohoidot • Muut fysioterapia palvelut lähetteellä ja ilman AIDOSTI PAIKKAKUNTALAINEN TOIMIJA Fysioterapia • Hieronta • Kinesioteippaus • Lymphatouchhoito • Vyöhyketerapia Marja-Liisa Kivelä, fysioterapeutti Autiontie 30, Kemijärvi www.marinolokorjaamo.com p. 040 821 6542 AA SEIJA MOILANEN P. 040-571 1144 www.lvi-poylio.fi Myymme, asennamme ja Myymme, asennamme ja huollamme huollamme lämmitysjärjestelmiä mm. 250 e , uurnat alk. tilausravintola . 040 768 7712 Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kotilappi.fi. 040 705 5000 nina.vuolukka@nvlaki.fi www.kemijarvenkukkatori.com maarit.kukkatori@gmail.com ekukka.fi Kemijärven Kukkatori 24/7 Kirkkokatu 3 , Kemijärvi Apunasi surun hetkellä. 040 523 4555 Postipolku 4b, Salla Koskikatu 25 A, Rovaniemi www.artus.fi AA ANTERO SUITIALA Vapaudenkatu 6, Kemijärvi P. 040 865 3708 HIERONTAA myös kotikäyntejä ja lahjakortit T:mi Jouni Palojärvi Latokummuntie 3 B 3, Kemijärvi, puh. KEMIJÄRVELLÄ AA JUHA SAARI p. 0400 394 192 antero.suitiala@aatsto.inet.f AA NIINA KAISANLAHTI 0400 914 316 AA SATU MIINALA 0400 487 665 www.miinalakaisanlahti.fi SALLASSA ja ROVANIEMELLÄ KEMIJÄRVELLÄ ja SALLASSA AA NINA VUOLUKKA kaupanvahvistaja Vapaudenkatu 10-12 B 11, Kemijärvi Postipolku 2, Salla p. 040-7498655 24/7 Palvelemme myös ajanvarauksella 24/7 Latvakoski AnnanKukka AnnaBriitta AB Kokousja juhlahuoneisto • www.latvakoski.fi . ohjelmapalvelut
huhtikuuta 2025 PALVELUHAKEMISTO // 23 Päivystys 040 -1979 344 KEMIJÄRVEN KIINTEISTÖPALVELU kemijarven.kiinteistopalvelu@pp.inet.fi Toimisto avoinna ma-pe 9-15 Vapaudenkatu 10-12 L 3, Kemijärvi puh. 040-357 8507 www.tunturila.fi Tarjoamme Kemijärvellä ja sen lähialueilla monipuolista palvelua yrityksille ja kotitalouksille mm. 0400 407390 Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski ja Salla alueella Onneksi on pesula. 050 405 9994 tuula.lehtola@pesuyhtyma.fi • www.kemijarvenpesuyhtyma.fi • matot, verhot, täkit, tyynyt • kemialliset pesut • puvut, työvaatteet, haalarit • liinavaatevuokraus • työvaatteiden korjauspalvelu • kuljetuspalvelu Kysy tarjous! Onneksi on pesula. 0400-163971 Monipuolisia taloushallinnon palveluja eila.marjaniemi@paikallinentilipalvelu.fi sanna.sipovaara@paikallinentilipalvelu.fi Annaliisankatu 9, 98100 Kemijärvi puh. 0400 391 839, mainosvaltti@saunalahti.fi www.mainosvaltti.fi Julisteet Jättikuvat 4-väritarrat Mainoskilvet Mainostekstiilit Tekstiilipainatukset . KEMIJÄRVEN PESUYHTYMÄ OY Varastotie 18, 98100 Kemijärvi Puh. 040 676 2850 kipakujala@outlook.com Työnjohto Jari Kujala puh. Varastotie 18, Kemijärvi, puh. 040 542 8955 www.sola-isannointi.fi Laadukkaita isännöintija taloushallintopalveluita taloyhtiöille www.kotihoitoulpukka.fi Yksilölliset ja kiireettömät palvelut terveydenhuollon ammattilaisilta terveyspalvelut ja kotisairaanhoito hoiva-, virkistysja ulkoilupalvelut, myös hoivakoteihin kotipalvelut saattajaja asiointipalvelut Varaa maksuton tutustumiskäynti. 044 9863612 HUOLLOT ja VARAOSAT Kirkkokatu 3, LH 6 (käynti St1:n puolelta) • puh. T & A Hinaus ja Kuljetus puh. 045 264 7630 Kiinteistön huollot Siivouspalvelut ·· Konetyöt siist ii KiPa Kujala Oy Arja Pohjoismäki, KLT Heidi Suominen puh. 0400 391 839, mainosvaltti@saunalahti.fi www.mainosvaltti.fi Särkeläntie 12, Kemijärvi Puh. 0400 280 645 Täyden palvelun Täyden palvelun KOKOUSJA JUHLATILAT KOKOUSJA JUHLATILAT Varaukset Varaukset p. KÄYNNISTYKSET 12v, 24v www.hinaustauriainen.fi Puh. Soita ja kysy lisää 050 5432 582 Lapin hyvinvointialueen palvelusetelituottaja ikäihmisten päivätoiminta kotihoidon käynnit tukipalvelut sijaisomaishoidon palvelut henkilökohtaisen avun palvelut lapsiperheiden kotipalvelut · Taulujen kehystys · Vanhojen kehysten päivitys · Kellastuneiden aukkopahvien ja rikkoutuneiden taululasien vaihdot Kemijärven Kukkatori Oy Kirkkokatu 3, Kemijärvi Puh. 040-680 5080 Lounasravintola Murkina Luusuantie 17 Puh. 044 0812 390 tilipalvelut@wekko.fi Annaliisankatu 2, Kemijärvi TILIPALVELUT Julisteet Jättikuvat 4-väritarrat Mainoskilvet Mainostekstiilit Tekstiilipainatukset . 016-815 300 tai 050 372 9133 Yllätä lahjatilauksella kotilappi.fi/lahjatilaus. 040 749 8655 p. 040 749 8655 Mahdollisuus yöpymiseen Mahdollisuus yöpymiseen Kirkkokatu 3, Kemijärvi Kirkkokatu 3, Kemijärvi AnnaBriitta AB Kokousja juhlahuoneisto Sähköisen taloushallinnon ammattilainen Jukka-Pekka Inkinen 050 343 4158 • www.finansio.fi tilitoimisto@finansio.fi www.hinaus-kemijarvi.com Varastotie 12 98120 Kemijärvi 0400 154 006 24 h 24h HINAUSPALVELU Hinaus ja Kuljetus Lahtela Oy www.hinaus-kemijarvi.com 0400 154 006 Kemijärvi-Salla-Pelkosenniemi-Pyhätunturi-Luosto-Savukoski-Suomu-Sodankylä Hinauspalvelua Itä-Lapin alueella 24h vuoden jokaisena päivä. 044 052 5440 tuula.lehtola@kemijarvenpesuyhtyma.fi www.kemijarvenpesuyhtyma.fi Kotitalousvähennys 60% Teollisuustie 13, 98120 Kemijärvi, puh. • Siivoukset • Ikkunanpesut • Remonttija rakennustyöt • Asiointiapu • Virikeapu • Henkilökohtainen avustaja • Lastenhoito ja paljon muuta Ota yhteyttä ja kysy lisää! 0400 452 572 Virpi Oikarinen www.hopiahelmi.fi koti@hopiahelmi.fi Hyvän tekijä www.hopiahelmi.fi koti@hopiahelmi.fi Ota yhteyttä ja kysy lisää! 0400 452 572 Virpi Oikarinen • Siivoukset • Ikkunapesut • Asiointiapu • Virikeapu • Henkilökohtainen avustaja • Lastenhoito ja paljon muuta! Tarjoamme Kemijärvellä ja sen lähialueilla monipuolista palvelua yrityksille ja kotitalouksille mm. 24h HINAUSKULJETUKSET OJASTANOSTOT Henkilö-, kuorma-, linja-autot ym. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2
Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Kuntalain mukaan erottamispäätös koskee koko puheenjohtajistoa, vaikka esitys kohdistuisi vain yhteen luottamushenkilöön. Vapaa pääsy Klo 14-17 Päiväpöminät ja karaoke Lyytin Pubissa 19.4. Tilapäisen valiokunnan perustamista esittävässä aloitteessa pitäisi olla mukana vähintään neljäsosa valtuutetuista eli Kemijärven valtuustossa vähintään seitsemän nimeä. Kysymys tilapäisen valiokunnan asettamisesta tulee vireille joko kunnanhallituksen esityksestä tai jos neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen. Terttu Pohtila Osa Kemijärven kaupunginvaltuutetuista haluaa erottaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Tapion (kesk.) tehtävästään vielä valtuustokauden lopussa. sari.kananen@hillagroup.fi Viisi valtuutettua vaatii kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Tapion eroa. Työntekijä sai kirjallisen varoituksen ja irtisanottiin helmikuussa 2024. Tanssit Samperin Savotassa NEITOSET Liput 15 € Klo 10-15 MARKKINAT Liput alueelle 5 €, alle 12-vuotiaat maksutta Samperin Savotan pihapiirissä SAVUKOSKELLA Kaikkea porosta sarvista saparoon! News Kesä-Syksy 2025 Matkailulehti tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa matkailijat, mökkiläiset, alueen asukkaat ja yrittäjät laajasti ja tehokkaasti. 050 381 2540 . Varaudu käteisostoksiin! Juontajana Juha Mäntykenttä Markkinapuhe: kansanedustaja Mika Riipi Joulupukki tavattavissa Musiikin tarjoaa Neitoset Hupi-koira viihdyttää lapsia Mukavaa tekemistä ja kokemista koko perheelle! Markkinoiden järjestäjä: Savukosken Kehittämisyhdistys ry Klo 21.oo alk. Perjantai Klo 18.3o STEPA esiintyy alle 18-vuotiaille ja heidän huoltajilleen Samperin Savotassa. Lisäksi lehti on jaossa eri jakelupisteissä Kemijärvellä ja lähialueella kesän ja syksyn ajan. Aloitteen jättäjien mukaan kaupunginhallituksen työskentelyn arvioinnin tulokset ovat olleet jatkuvasti heikot ja Tapio ei ole onnistunut poliittisen yhteistyön johtamisessa sekä hänen käymänsä vuoropuhelu on rajoittunut pääosin omaan ryhmään. 2025 KuivalihaKuivalihamarkkinat markkinat 18.4. huhtikuuta 2025 24 // 18.-19.4. Lauantai Klo 19.oo Rösölänperän Ruppanat: KULTAPOSSUKERHO Koulun salissa, liput 15 € Myynnissä poron kuivalihaa, kuivalihaja koparakeittoa, kampsuja, käristystä, nokipannukahavia ym herkkuja. Aloitteessa puheenjohtajaa syytetään myös toimivaltansa ylittämisestä ja operatiiviseen toimintaan sekaantumisesta yksittäisen työntekijän asiassa. Juhani Tapio toteaa Koti-Lapille, että hän ei halua kommentoida aloitetta, koska se ei johda jatkotoimiin. STEPA ja Dj RasMoose Samperin Savotassa. Liput 15 € Klo 21.oo alk. Lisäksi puheenjohtaja on aloitteen mukaan syyllistynyt salassapitorikokseen, koska hän on käsitellyt hallituksessa ja julkisuudessa luottamushenkilöön kohdistuvaa epäasiallisen käytöksen ilmoitusta, joka ei ole julkinen. Käsitöitä, koruja, eräkamppeita ja paljon muuta. Juhana Kelloniemi irtisanottiin tuolloin Kemijärven kaupungin kulttuuriohjaajan toimesta. Myös hallituksen puheenjohtajiston väliset keskustelut ovat aloitteen mukaan jääneet pitämättä ja tytäryhteisöihin kerran valtuustokaudessa tehtävä ulkopuolinen tarkastelu on tekemättä. Painosmäärä 18 000 kpl Lehti ilmestyy KESKIVIIKKONA 14.5.2025 Kemijärvi News jaetaan Koti-Lapin liitteenä tilaajatalouksiin. Juhana Kelloniemi (ps.), Hannaliisa Sutinen (Tulevaisuuden Kemijärvi), Jesse Kerkelä (ps.), Matti Hietanen (ps.) ja Aulikki Imporanta (Tulevaisuuden Kemijärvi) jättivät viime viikolla valtuuston kokouksessa aloitteen, että tilapäinen valiokunta asetettaisiin valmistelemaan hallituksen puheenjohtajiston erottamista. Perusteena esitykselle on epäluottamus Tapion toimintaa kohtaan. Aloitteessa kirjoitetaan, että Tapio on pyytänyt kahta kaupungin ja Kemijärven Kehitys Oy:n työntekijää tekemään raportit kaupungin työntekijästä hänen tietämättään ja keskustellut hänen asiastaan kaupungin johdon kanssa. Mainosvaraukset 21.4.2025 mennessä Sari Kananen puh
Tapahtuma järjestetään 29.3.2025 klo 7.00 20.00. on jättänyt ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaisen ilmoituksen tilapäistä melua aiheuttavasta toiminnasta. klo 18 Salla Wilderness Park. Asiakaspalvelu suljettu. Kuulutus on julkaistu viranomaisen internetsivuilla 28.3.2025 ja tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta. 2025 OVAT HAETTAVANA KE 30.4.2025 KLO 15.00 MENNESSÄ: 1. illalla.. Esitelmä aiheesta “Japanilainen runous” Jorma Laitinen To 17.4. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. klo 17 Sallan kirjasto. Kohdeavustusta voivat hakea myös yksityiset henkilöt, mikäli avustuskohde on määriteltävissä nuorisotoiminnaksi. Valmiusyksikkö marssii ErOsSaun jalanjäljillä Koti-Lappi Jääkäriprikaatin valmiusyksikkö kulkee halki kairan perinteisellä kaukopartiomarssilla Nousu–Kullavaara–Toresvaara–Siuloiva–Sorsatunturi alueella maanantaista perjantaihin 31.3.–4.4. klo 13 Kevyesti keskellä päivää -haitarikonsertti. klo 12-16. Lähdönodotusalue ja varsinainen lähtöalue eristetään yleisöltä. klo 13 Päivätanssit Savinapoikien tahtiin Tapahtumiin on vapaa pääsy, tervetuloa! To 10.4. Kaisa Ristiluoman konsertti “Kuunsäteitä” (Lippu 15€) Kirjaston poikkeavat aukiolot: Ke to 9. Avustuksen saamisen ehtona on rekisteröityminen Lähellä.fi palveluun. Valmiusyksikkö laskee seppeleen Kuoskussa partisaanien uhrien muistomerkille 31.3. huhtikuuta 2025 // 25 Kemijärven PerusNaisten kuntavaaliehdokkaat 16 17 Maarit Ruopsa Kuntoutuksen ohjaaja AMK Olen ääni niille, jotka eivät saa omaansa kuuluviin Hannaliisa Sutinen (sit.) Sairaanhoitaja, restonomi Tasapainoinen ja sujuva arki kemijärveläisille 18 Sari Po?ylio. 3. Marssilla yövytään kaukopartiomiesten tapaan tilapäismajoitteissa lumikammissa, lumikiepissä ja louevaatteen alla rakotulilla. Tapahtumien määrä on sidottu avustuksen myönnettyyn määrään seuraavasti: • 1-500 € = 1 tapahtuma • 501-1000 € = 2 tapahtumaa • 1001 €= 3 tapahtumaa 2.2. Lisätiedot: Ympäristötarkastaja Elina Aaltonen, 040 542 3354, elina.aaltonen@kemijarvi.fi Kemijärven kaupungin ympäristöterveyslautakunta KAUPUNKI TIEDOTTAA KAUPUNKI TIEDOTTAA K E M I J A R V I . Marssi päättyy jääkärijoukkojen vanhaan perinteeseen, rajakasteeseen Sorsatunturin huipulla torstaina 3.4. Viikon kohokohta on Sallatunturin Hankihulinat to 10.4. URHEILUSEUROJEN yleisavustus (vastikkeellinen) Liikuntapalvelujen yleisavustusta voivat hakea paikalliset urheiluseurat. Pohjois-Lapin retkeilyreitit pyöräillen ja patikoiden – tietokirjailija Harri Ahonen Ti 15.4. Päätös Toiminnasta on annettu viranhaltijapäätöksenä ympäristönsuojelulain 118 §:n mukainen päätös 28.03.2025 § 7/2025 (178/11.01.02/2025) Tiedoksianto Kuulutus annetaan yleistiedoksiantona, koska kuulutus on annettava tiedoksi yli kolmellekymmenelle tiedossa olevalle henkilölle. KULTTUURITYÖTÄ tekeville yhdistyksille yleisavustus (vastikkeellinen) 2. Viimeinen muutoksenhakupäivä on 5.5.2025. Vastikkeellisuus: valitse tapa 2.1 tai 2.2 2.1.Yleisavustusta hakevat urheiluseurat sitoutuvat hakiessaan suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä liikuntapalveluiden kanssa Kemijärven asukkaille avoimia/kohdennettuja liikuntatapahtumia. Ilmoitus koskee SM Moottorikelkka enduro GIANT 2025 tapahtumaa. Tapahtumaan osallistuu noin 100 moottorikelkkaa. (sit.) Kirjailija Vireä kaupunki on hyvä paikka elää 21 Elmiina Lahtela (sit.) Yrittäjä Perusyrittäjien ääni kuuluviin 2 Paula Alatalo (sit.) Rekrytointipäällikkö väitöskirjatutkija Tarvitsemme kestäviä ratkaisuja pikavoittojen sijaan 7 8 Aulikki Imporanta (sit.) Emäntä Työ, ihmisyys ja puhdas luonto ovat elämän kestävä perusta Merja Kahelin (sit.) Lähihoitaja eläkeläinen Kehittyvä Kemijärvi on yhteinen tavoitteemme 10 Tiina Karppinen (sit.) Erityisnuorisotyöntekijä, sosionomi Hyvinvointia ja turvaa kaikille nuorten ääni, yhteinen tulevaisuus YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO/ YMPÄRISTÖNSUOJELU • KUULUTUS YLEISTIEDOKSIANTONA TILAPÄISTÄ MELUA AIHEUTTAVAN TOIMINNAN ILMOITUKSESTA ANNETUSTA PÄÄTÖKSESTÄ YLEISTIEDOKSIANTONA Hakemus Kemijärven Moottorikerho r.y. noin kello 10.30. 6.4 13.4. Sähköisesti täytettävät hakemuslomakkeet löytyvät kaupungin kotisivuilta: kulttuuri-, liikuntaja nuorisopalvelut sivustoilta sekä uutiset osiosta. Su 13.4. Yleisavustusta hakevat sitoutuvat hakiessaan toimimaan Liikuntahallin iltavalvonnan vahtimestarina elokuu-toukokuun aikana ma-pe klo 16.00–20.15 välisenä aikana. Kaukopartiomarssi etenee ErOsSau:n Mikkelitunturin takaa-ajon tapahtumia ja reittiä mukaillen. Iltavalvonnasta valvoville seuroille maksetaan lisäksi sopimuksen mukainen korvaus. Marssin varrella perehdytään taistelupaikkoihin ja tukikohta-alueisiin. Melua aiheutuu moottorikelkoista ja melutasoksi arvioidaan alle 50 dB 10 metrin päässä. Muutoksenhaku Päätös ja sen perusteena olevat asiakirjat ovat nähtävillä 28.3.2025 – 5.5.2025 Koillis-Lapin ympäristöterveydenhuollon verkkosivuilla osoitteessa: https://kemijarvi.fi/asuminen-jaymparisto/ymparisto-ja-luonto/ymparistonsuojelu/nahtavilla-olevat-asiakirjat/ sekä Kemijärven kaupungin palvelupiste Sortteerissa osoitteessa Vapaudenkatu 8, 98100 Kemijärvi. Hakemuksen täyttämiseen voi kysyä neuvoa sähköpostilla heidi.laukkanen@kemijarvi.fi Kemijärven kaupungin kulttuurija vapaa-ajanpalvelut Kansalaisopiston rehtori heidi.laukkanen@kemijarvi.fi KEMIJÄRVEN KAUPUNKI | PL 5, 98101 KEMIJÄRVI | 2.4.2025 SALLAN KUNTA POSTIPOLKU 3 • 98900 SALLA • KIRJAAMO@SALLA.FI • WWW.SALLA.FI SALLAN KUNTA TIEDOTTAA • 2.4.2025 NO: 06 SALLASSA TAPAHTUU Tapahtumia Save Salla Senterissä: Ke 2.4. Yleisavustusten saamiseksi yhdistysten, seurojen ja ryhmien tulee esittää hakemuksen yhteydessä vuoden 2024 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2025. Valitusosoitus ja muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä. NUORISOYHDISTYSTEN ja NUORTEN TOIMINTARYHMIEN kohdeavustus. Vaativan hiihtomarssin päämääränä on kehittää henkilökunnan ja varusmiesten fyysistä kuntoa ja johtamistaitoa sekä kunnioittaa veteraanien perintöä tutustumalla jatkosodan taistelupaikkoihin, Jääkäriprikaati kertoo tiedotteessa. Omatoimi kiinni. Kilpakeskuksena toimii Kemijärven Jauri Resort. F I TULEVAISUUSPALVELUT TULEVAISUUSPALVELUT • KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN KULTTUURI-, LIIKUNTAJA NUORISO-PALVELUJEN TOIMINTAAVUSTUKSET V. Nuori, äänekoskelainen harmonikkavirtuoosi Veeti Tarvainen esiintyy. klo 18 Sallan kirjasto. 10.4. Vaalipäivä. Sallan Luppoviikot. Vain omatoimikirjasto klo 7-20. Ke 9.4
Suunnittelun kohteena on noin 5,8 hehtaarin kokoinen maa-alue kiinteistöillä 583-403-8-87, 583-403-8-120 ja 583-403-8-56. 4.4 Kemijärvi tori klo 8.309.30 Pelkosenniemi tori klo 10.30 11 tied. Lisätietoja: Elinvoimajohtaja Sari Niemi 040 480 9187 Lomakkeet ja tarkemmat ohjeet avustusten hakemiseen löydät kunnan nettisivuilta: pelkosenniemi.fi -> Asuminen ja ympäristö -> Tuet ja avustukset Apua avustusten hakemiseen saat myös kunnantalolta, jonne hakemukset on toimitettava määräaikana postilla tai sähköpostilla: Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 2 98500 PELKOSENNIEMI Sähköposti: kirjaamo@pelkosenniemi.fi Puh. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. 10 € Palkinnot: I 150€ II 100€ III 50€ Lastensarja: 50, 30 ja 20 € Kaikkien osanottajien kesken arvotaan Makita akkuporakone/jääkaira Makkaratulet kilpailupaikalla! Järj. Suunnittelun kohteena on noin 0,5 hehtaarin kokoinen maa-alue kiinteistöillä 583-403-1-437 ja 583-403-1-438. Yhteislähtö klo 10.30. huhtikuuta 2025 26 // Myytävänä KALAKUKKOJA KUOPIOSTA (MUIKKU,AHVEN, LANTTU, LIHA, LOHI-KUKOT) HUNAJAKONJAKKILOIMUA, SINIHOMEJUUSTOLOIMUA, KYLMÄ-JA LÄMMINSAVUA, GRAAVILOHTA-JA SIIKAA, KYLMÄSAVUSIIKA. Suunnittelun kohteena on noin 3,5 hehtaarin kokoinen maa-alue kiinteistöllä 583-403-2-181. Kaavojen vireilletuloja valmisteluvaiheiden aineistot pidetään julkisesti nähtävänä 2.4.-2.5.2025 välisen ajan kunnantalolla (Sodankyläntie 2) ja kunnan internetsivuilla osoitteessa https://pelkosenniemi.fi/asuminen-ja-ymparisto/ tekniset-palvelut/kaavoitus-ja-maankaytto/ Mielipiteet toimitettava viimeistään 2.5.2025 mennessä osoitteella: Pelkosenniemen kunta, kunnanhallitus Sodankyläntie 2, 98500 PELKOSENNIEMI Sähköposti: kirjaamo@pelkosenniemi.fi Lisätietoja: Maankäyttöinsinööri Emmi Mäkelä 040 7044 508 Kaavanlaatija Kimmo Mustonen 0400 703 521 (Arokero ja Kortteli 57) Kaavanlaatija Ari Pesonen 040 912 3340 (Parkside, Pyhäaamu, Kortekangas 3, Saukkotie-Kortekankaantie) 2.4.2025 Kunnanhallitus Rivit asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset/ PILKKIKISAT Jäsenet perheineen Lauantaina 12.4.2025 HERALAMMELLA (Salorantie 1) klo 11-13 Parhaat pilkkijät palkitaan ?. Tarkemmat edellytykset ja säännökset löytyvät kunnanhallituksen 12.10.2023 hyväksytyistä myöntämisperusteista, jotka ovat hakulomakkeen liitteenä. 0408254404 KIRPPUTORIKIRPPUTORITAPAHTUMA TAPAHTUMA sunnuntai 6.4.2025 asti. TORIT 9-11 KEMIJÄRVI 12-13 SALLA 14-14.30 SAVUKOSKI 15-15.30 PELKOSENNIEMI KUOPION PERINNETUOTE Kuusamon MUIKKUA pe. Makkaranpaistoa/kahvittelua Teollisuusliiton Kemijärven ao ry:n hallitus Teollisuusliiton Kemijärven Ammattiosasto ry:n Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Kiehispirtillä to 24.4.2025 klo 17:30. Ilmaiset mehupisteet Lassin laavulla, Sallan Liikuntakeskuksessa ja koulukeskuksella. Suunnittelun kohteena on noin 2,5 hehtaarin kokoinen maa-alue kiinteistöllä 583-403-2-196. Toiminta-avustusten myöntämisen ohjeita on päivitetty kunnanhallituksessa 13.3.2025§72. Ylikylän Osakaskunta Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 2 kirjaamo@pelkosenniemi.fi 98500 Pelkosenniemi pelkosenniemi.fi KUULUTUS ALUEIDENKÄYTTÖLAIN 63 §:N MUKAISET VIREILLETULOT: Korttelin 57 asemakaavan muutos Suunnittelualue sijaitsee Pelkosenniemen kunnan Pyhätunturin matkailualueella, Vasahaara nimisen tien varrella. 0440 131 493 KUUSAMON ISOA MUIKKUA, myös perattuna, tuoretta SIIKAA, SAVUKALAA PERJANTAINA 4.4. Pelkosenniemen kunnan myöntämän avustuksen tarkoituksena on tukea kunnassa järjestettävää monipuolista toimintaa ja edistää pelkosenniemeläisten harrastusmahdollisuuksia, hyvinvointia ja kulttuurityötä. Käsityöläisiä ja kirppismyyjiä ym. Avoinna joka päivä klo 10–17. Lisätietoja: tekninen johtaja Tuomas Ruha 040 182 9604 tai maanmittausinsinööri Emmi Mäkelä 040 7044 508 TOIMINTA-AVUSTUKSET YHDISTYKSILLE Toiminta-avustuksen hakuaika on 31.5.2025 asti. PERJANTAINA 4.4. Reitti: Sallan koulukeskus – Ratiskaviita – Lassin laavu (Kalliojärvi) – Sallatunturi – Keselmäjärvi – Sirkan laavu – koulukeskus. Kaikki saavat kunniakirjan ja osallistuvat arvontaan. Asemakaavan muutos Pyhäaamu Suunnittelualue sijaitsee Pelkosenniemen kunnan Pyhätunturin matkailualueella, noin 4,5 km etäisyydellä Pyhätunturin keskustasta, Pyhäjärven länsipuolen ranta-alueella. klo 11.00 14.00 Sahanrannassa Vuostimossa Osanottomaksu 15 €, alle 15 v. Parkside asemakaavan muutos Suunnittelualue sijaitsee Pelkosenniemen kunnan Pyhätunturin matkailualueella, Isokuru nimisen tien varrella. J ä r j e s tä j ä : S a l l a n L atu j a Po l k u r y S a l l a n k u n n a n l i i k u nta j a n u o r i s o p a l v e l u t. Avustuksen myöntämisessä noudatetaan sosiaalisia perusteita ja huomioidaan hakijan kotitalouden/ruokakunnan tulot kokonaisuudessaan. Taivaan Tulien torilla, Jaakonkatu 3. Avustusta voi saada vähintään 200metriä pitkä pysyvän asutuksen pääsytie tai yksityistie, jolla on paikkakunnan liikenteessä huomattava merkitys, kuten yleinen läpikulkuliikenne. Kemijärvi tori klo 8-10 Pelkosenniemi tori klo 10.45-11.15 Savukosken kaupan piha klo 14.30-14.45 Sallan tori klo 16.20PILKKIKILPAILUT Lauantaina 12.4. Tervetuloa! Hallitus Kokouksia Ilmoittautuminen koulukeskuksella (Kuusamontie 65) klo 10.00 alkaen. ALUEIDENKÄYTTÖLAIN 62 §:N MUKAISET VALMISTELUVAIHEEN NÄHTÄVILLÄOLOT: Arokero asemakaavan muutos Suunnittelualue sijaitsee Pelkosenniemen kunnan Pyhätunturin matkailualueella, Arokeron ja Satumaantien välissä, kiinteistöllä Arokero 583-403-2-46. PERJANTAINA 4.4. Kortekankaantie-Saukkotie asemakaavan muutos Suunnittelualue sijaitsee Pelkosenniemen kunnan Pyhätunturin matkailualueella. Kortekangas 3 asemakaavan muutos Suunnittelualue sijaitsee Pelkosenniemen kunnan Pyhätunturin matkailualueella. Lisätietoja: tekninen johtaja Tuomas Ruha 040 182 9604 tai toimistosihteeri Minna Kankaanpää 040 167 9822 YKSITYISTIEAVUSTUSTEN HAKU Tiekuntien on mahdollisuus hakea kunnossapitoavustusta kunnalta 31.5.2025 mennessä vuoden 2024 toteutuneiden kustannusten perusteella. Terveisin Sobetsu 2025-ryhmä sekä yhteistyökumppanit TERVETULOA ostoksille ja tukemaan hyvää nuorten kansainvälistä yhteistyötä! Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 2 kirjaamo@pelkosenniemi.fi 98500 Pelkosenniemi pelkosenniemi.fi KOTITALOUKSIEN AURAUSAVUSTUKSET Talvikauden 2024–2025 aurauskustannuksiin on mahdollisuus hakea avustusta kunnalta 31.5.2025 mennessä toteutuneiden kustannusten perusteella. Matka noin 25 km. Makkaranpaistoa/kahvittelua Teollisuusliiton Kemijärven ao ry:n hallitus PILKKIKISAT Jäsenet perheineen Lauantaina 12.4.2025 HERALAMMELLA (Salorantie 1) klo 11-13 Parhaat pilkkijät palkitaan ?. Makkaranpaistoa/kahvittelua Teollisuusliiton Kemijärven ao ry:n hallitus PILKKIKISAT Jäsenet perheineen Lauantaina 12.4.2025 HERALAMMELLA (Salorantie 1) klo 11-13 Parhaat pilkkijät palkitaan ?. Toiminta-avustusta voidaan myöntää yhdistykselle, seuralle, säätiölle tai järjestölle (yhteisö), jonka kotipaikka on Pelkosenniemellä tai, jonka säännöllinen toiminta muutoin sijoittuu Pelkosenniemeen. Suunnittelun kohteena on noin hehtaarin kokoinen maa-alue kiinteistöllä 583-403-11-81
to klo 13, Sauherrantie 23c. Lisätiedot: 0406741144/Hanna. Sampsa Voutilainen tulee kertomaan Suomen Seniorihoiva Oy:n toiminnasta ja klo 13.00 Maarit Simoska Lapin muistiyhdistyksestä testaa muistiamme. Hoitokunta kokoontuu klo 13.00 Esillä sääntöjen määräämät asiat. Esimies OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS Pidetään Sallan Seurakuntasalilla, osoitteessa Tennontie 7, 98900 Salla, keskiviikkona 16. la klo 10, Särkeläntie 8-10. Sarjat M, N ja lapset. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Klo 12.30. Napapiirin Omaishoitajien vapaaehtoisen järjestämänä joka toinen tiistai kirjastonmediatilassa 11-13. Eerika Hännisen abstraktit acrylic pouring -maalaukset kutsuvat katsojaa lähelle tutkimaan yksityiskohtia sekä uppoutumaan värien virtaan. Draaman ja poliittisen jännärin rajapinnassa kulkeva Tatami sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 2023. Lyylin Salongin taidetyöpajassa maalataan, askarrellaan, huovutetaan ja tehdäänerilaisia pieniä taideprojekteja tiistaisin. arkisin klo 10-16.30 / su klo 14-16.30, Myllytie 2. Rento runoja musiikki-ilta, jossa näyttelijä Matti Ristinen lausuusuomalaisten runoilijoiden runoutta ja Reijo Kumpulainen esittää runojen lomassa haitarimusiikkia. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Seuran majalla tarjolla makkaraa, kahvia ja virvokkeita. huhtikuuta 2025 alkaen kello 17.00. 25.4. alkaen klo 10-14Puuhapirtillä. la klo 0, Kirjaston auditorio. Kutsumme Itä-Lapin lapsiperheet leikkimään ja tutustumaan yli kuntarajojen. Kuulutettavien asioiden materiaaleihin voi tutustua etukäteen toimistolla tai kotisivuillamme osoitteessa www.sallanyhteismetsa.fi. 28.5. Uusi avantosauna on nyt avattu. 17.2. ma klo 17-20, Saijantie 6. Kulttuuri ja tanssi SALLA Sunnuntaikaraoke, 19.1. Hirvasvaaran Jakokunnan ja Osakaskunnan (Kalastuskunnan) VUOSIKOKOUS Hirvikota, sunnuntaina 13.04.2025 alkaen klo 14.00 Jakokunnan kokouksella. omaa ohjelmaa voi esittää, 23.4. Paikalla kahvio. su klo 0, 98900 Salla. to klo 10, Särkeläntie 8-10. Luppoviikkojen aikana on luvassa monipuolista ohjelmaa niin Sallatunturissa kuin kirkonkylällä. ja 19.5.), Postipolku 5. ti klo 11, Postipolku 5. 7.5. Liikunta ja urheilu SALLA Avantosauna, 17.1. Johtokunta kokoontuu klo 13.00. Kokoonnumme kevätkauden ajan, joka kuun ensimmäinen lauantai liikuntahallilla klo 10-12.Toteutetaan yhteistyössä Askel-hankkeen kanssa. Hoitokunta kokoontuu klo 11.30. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. ke klo 17, Kemijärven kaupunginkirjasto. Neuloosi-ryhmä neulomisesta pitäville ja läheistään huolehtiville. 5.5. Jäätilanteen salliessa pidetään samalla myös yhdistyksen pilkkimestaruuskisat. Isokylän metsästysseura ry:n jäsenten PILKKIKILPAILU su 6.4.2025 klo 12 14 Marjalammilla. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta koottu Varjokuvia -näyttely vievalon ja varjon rajamaille. 10.3. Kyläja kaupunkitapahtumat SALLA Sallan Luppoviikot, 6.4. Vieraana retkeilykirjailija Harri Ahonen, joka kertoo Pohjois-Lapin retkeilyreiteistä. Ulla esittelee Swaip tuotteita, 30.4. KEMIJÄRVI Naapurit tutuiksi Leikkitreffit yli kuntarajojen, 3.4. Käsiteltävät asiat: • Ohjesäännön 7 §:n varsinaiselle kokoukselle määräämät asiat. KEMIJÄRVI Perhekuperkeikka, 5.4. pe klo 12-16.30, Myllytie 2. Salla 25.3.2025 Hoitokunta Eläkeliiton Sallan yhdistys Kerhossa Sallansuussa 9.4. Tervetuloa koko perheen voimin! ILMOITUS VESILAIN MUKAISESTA HAKEMUKSESTA Väylävirasto on hakenut aluehallintovirastolta lupaa Rytiojan ratarummun uusimiseen Kemijärven kaupungissa (Dnro PSAVI/40/2025). Kemijärven Taukopirtti, 9.4. huhtikuuta 2025 // 27 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUHÄIRIÖT Posti 0100 5577 LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@kotilappi.fi Päätoimittaja Tero Kaikko Toimittaja Terttu Pohtila 010 665 7204 Toimittaja Heini-Maria Kaakkurivaara 050 4739555 Myyntipäällikkö Sari Kananen 050 381 2540 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Hallituskatu 1, 98100 Kemijärvi kotilappi.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Kalevamedia, Oulu Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi mistä vain Kirjallisuus ja sanataide SAVUKOSKI Kirjakahvila, 3.4. ke klo 10, Luusuantie 17. klo 10.00–12.00 Kemijärven liikuntahallilla. Yhteislaulua ja karaoke Eeron vetämänä. Retkikirjailija Harri Ahonen vierailee Kemijärven kirjastossa 9.4. päivänä Kulttuurikeskuksen kahviossa. Eerika Hännisen taidenäyttely Lyylin Salongissa, 30.3. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Lappi -palvelussa. 19.5. Kevään viimeisenä toimintapäivänä 14.5.2025 Risto Korkalo laulattaa ja esitelmöi. su klo 19, Kappelitie 2. Leivonnaismyyjäiset perjantaisin Lyylin Salongissa. Kurssit, luennot, seminaarit KEMIJÄRVI Harri Ahosen luentotilaisuus: Pohjois-Lapin retkeilyreitit pyöräillen ja patikoiden, 9.4. Perheille vapaata ja maksutonta toimintaa liikuntahallilla. klo 17. Johtokunta Oulangan Osakaskunnan vuosikokous pidetään 13.4.2025 klo 12.00 alkaen Jari Heikkilän talossa. 20.5. • Valtuuksien antaminen hoitokunnalle määräalojen luovuttamiseen. Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa. Voidakseen käyttää äänioikeuttaan tulee osakkaan ilmoittautua tänä aikana. Kokouksia Kuulutuksia Vuoman Erä ry:n vuosikokous pidetään 13.4.2025 klo 14.00 alkaen Jari Heikkilän talossa. Taidetyöpaja, 21.1. 18.5. 7.4. Yleinen saunavuoro ma, ke ja pe klo 17-20. Ilmoittautuminen kokoukseen kello 15.30 – 17.00. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. ti klo 13-15 (Taidetyöpaja), Myllytie 2. Lisätiedot: 0406741144/Hanna. ke klo 1315, Myllytie 2. Sunnuntai-iltapäivisin karaoke Lyylin Salongissa. Kokoonnutaan maalaamaan yhdessä Lyylin Salonkiin keskiviikkoisin. Teatteri ja leffat KEMIJÄRVI 3.4.2025 Elokuvakerho Kinos: Tatami (Iran 2024), 3.4. Valovoimainen isä-tytär duo Anna-Claudia (laulu) ja Jouni Somero (laulu, piano,juonnot) tulkitsevat nostalgisia ikivihreitä sekä rakkaimpia hengellisiä lauluja. Pullaperjantai, 17.1. menemme Lyylin Salonkiin klo 10.00. 24.3. Yhdistys-, vertaisja vapaaehtoistoiminta SALLA Sallan Neuloosi-ryhmä, 8.4. ma klo 10-13 (3.2. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 13-15. konsertti: Isä-tytär duo Anna-Claudia ja Jouni Somero, 6.4. Runolle ruvetaan ja haitari soi Lapin kiertue kevät 2025, 5.4. Maalataan porukalla, 22.1. to klo 18, Hietaniemenkatu 5. Kattilaniemen Eräpojat ry Jäsentenväliset pilkkikilpailut Narkilahdessa su 6.4. klo 10.00 Veijo soittaa ja laulattaa, 16.4. Osanottomaksu 5 euroa. Vallovaaran osakaskunnan vuosikokous 12.04.2025 klo 15.00 Juha Kesälahden talossa. Naapurit tutuiksi Leikkitreffit yli kuntarajojen to 3.4. • Nimitysvaliokunnan perustamisesta päättäminen ja ohjesäännön hyväksyminen. Hoitokunta Kemijärven Eläkkeensaajat Seuraava toimintapäivä on keskiviikkona huhtikuun 16. Hoitokunta Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Verkosta tuoreimmat uutiset kätevästi kotilappi.fi. Kuulutus ja asiakirjat ovat nähtävillä 1.4.–8.5.2025 osoitteessa https:// ylupa.avi.fi. Napapiirin Omaishoitajat ry:n Kemijärven vapaaehtoisten ohjaama Taukopirttikerhotoiminta keskiviikkoisin (parittomat viikot) 15.1. Yhdistyksen ulkoilupäivä pidetään 30.4 klo 12 alkaen Torstain laavulla. Museot ja näyttelyt SALLA Varjokuvia taidenäyttely Sallan kirjastossa, Postipolku 5. su klo 1416.30, Myllytie 2. Näyttely kutsuu katsojan hämyiseen maailmaan, jossa todellisuus ja unet sulautuvat toisiinsa. 23.5. 26.4. Palsta on maksuton. Heittäydy joutilaaksi ja vietä luppoaikaa Sallan keväthangilla. Sallan lapsiperheiden maanantaikahvit, 3.2. Tertun vetämä tuolijumppa. Muut PELKOSENNIEMI Muistojen Bulevardi Live®. Kotilappi.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Koti-Lapin tapahtumakalenterissa
Koilliskairan äänenkannattaja. pantit 0,80 Ei Pepsi Max 2-pack Atria VILJAPORSAAN PINTAMAUSTETTU ULKOFILEEPALA N. pantin 0,40 Ilman plussakorttia wc paperi 8,30€/ pkt ja talouspaperi 5,85-6,55€/pkt -32 % Plussa-etu -23 % Plussa-etu -12 % Plussa-etu -29-38 % Plussa-etu Pepsi Max, Hartwall Jaffa sokeriton ja Hartwall Vichy VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l/pl (1,07/l) Sis. huhtikuuta 2025 28 // K A U P P A P A I K K A Tavallista parempi ruokakauppa Kirkkokatu 5, Kemijärvi. VOIMASSA TO-LA 3.-5.4. HIRVENja PORONLIHAA paisteina, jauhe-, käristys-, keitto-, uunija luulihana (ap. Pulkkanen Ky Ikkunat ja ovet Esa Pulkkasen 30 vuoden asennuskokemuksella. 044 932 7140 Uutiset, tapahtumat ja tarinat lähelläsi. ELLEI TOISIN MAINITA. LA 5.4. SALLAN TORI 9 – 11 KEMIJÄRVEN TORI (GRILLIN VIERESSÄ) 12 15 Suussa sulavat kääretortut, kahvikakut ja lusikkaleivät. 2 ps 2 prk 2 pl 3 50 3 50 5 99 kg 8 95 rs 8 99 kg 9 95 kg 9 99 kimppu 99 ps 13 50 SUOMI SUOMI SUOMI Ilman Plussa-korttia 3,69 pkt (6,36-7,38/kg) Ilman Plussa-korttia 2,29 ps (12,72-13,47/kg) Ilman Plussa-korttia 1,99 prk (9,95/kg) Ilman Plussa-korttia 2,85-3,25 pl (1,63-1,90/l), sis. 2138 Aluevaalit Lappi Ilm oit uk se n m ak sa ja: eh do ka s its e TARJOUKSET Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! /satsi UUNITUOREET LEIVONNAISET Suoraan leipomolta taatusti tuoreena LAUANTAI 5.4. Sisukas. Ruotsi, Karesuvanto) TARJOUSHINTAAN hirvenlihapurkkeja. Jättipullakassi 25,10,20,/satsi /ISO SATSI Tuoreet ja maukkaat leivät 6,2 kpl Suositut perunaja naurisrieskat EI PUMPPUVOIMALOITA KEMIJÄRVELLE! EI PUMPPUVOIMALOITA KEMIJÄRVELLE! JOS EI MUU AUTA, NIIN KARVALAKIT PÄÄHÄN JA HELSINKIIN! JOS EI MUU AUTA, NIIN KARVALAKIT PÄÄHÄN JA HELSINKIIN! Jarmo Palojärvi Jarmo Palojärvi Veikko Niemelä Veikko Niemelä 86 86 87 87 10–11.4.2025 KLO 9–16 KAHVITARJOILU KIVIPÄIVÄTARJOUKSIA EDUSTAJA PAIKALLA Kemijärven Kukkatori Oy, Kirkkokatu 3A, Kemijärvi, p. ksmkauppapaikka@k-supermarket.fi Palvelemme MA-LA 7-21 ja SU 9-21 ERÄ ERÄ 2 99 pkt Pingviini JÄÄTELÖTUUTIT 6-8 kpl/402-536 g (5,58-7,44/kg) Rajoitus 2 pkt/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 4,49-5,49/pkt (10,24-13,66/kg) Mobiilietu voimassa MA-SU 31.3.-6.4.2025 -33-45% HINNAT VOIMASSA TO–SU 3.-6.4.2025 HINNAT VOIMASSA TO–SU 3.-6.4.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 040 020 5230 hannuparkki@gmail.com Tutustu meihin kotisivuillamme pihlapulkkanen.fi Rak.palvelu E. Tuotteita rajoitettu määrä. Tuotteita rajoitettu määrä. Sallan tori 9 – 11 Sallan tori 9 – 11 Kemijärven tori (grillin Kemijärven tori (grillin vieressä) 12 – 14 vieressä) 12 – 14 Pakasteena kotimaista puutarhasekä luonnonmarjoja, marjamehuja, SUOLASIENIÄ, suosittua TERNIMAITOA. Su os im m e su om al ai st a SUORAAN SUORAAN KYLMÄAUTOSTA KYLMÄAUTOSTA LA 5.4. VOIMASSA TO-LA 3.-5.4. Koti-Lappi // Keskiviikkona 2. Yhteistyökykyinen. Tervetuloa kaupantekoon! P. 1,2 kg BANAANI Costa Rica TULPPAANI 20 kpl, Suomi HK SININEN LENKKIMAKKARAT 500-580 g (4,31-5,00/kg) Atria PERHETILAN KANAN HUNAJAMARINOITU FILEESUIKALE 1 kg ANNABELLE PERUNA 1 kg (0,99/kg) Suomi Fazer ENJOY MAKEISPUSSIT 170-180 g (9,72-10,29/kg) Valio KEITTIÖN LAKTOOSITTOMAT MAUSTETUT RAHKAT ja KREEMIT 200 g (8,75/kg) Lotus SOFT EMBO WC-PAPERI 16 RL VALKOINEN ja Emilia TALOUSPAPERI VALKOINEN tai DESIGN yhteishintaan TUORE LOHI Kasvatettu, Norja Irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kalaa/talous TUORE PERATTU MUIKKU Suomi Säävaraus PORON PIKKULUUT PORON KÄRISTYSLIHAT (pakaste) 3 99 kg 39 95 kg 1.kg 4.5.2 pkt Plussakortilla NYT SAATAVILLA TALON OMAA ”UUDEN SADON” KUIVALIHAA PORON PAISTISTA MARJA-LEENA “MALLA” LAITINEN Kokenut. kassa 040-538 8526. 050 372 9133 Edustaja Hannu Parkkisenniemi p. Puh