KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 1 KO T I JA KEITTIÖ 1–2/2015 7,95 e kotijakeittio.fi KAUNIITA SUOMALAISIA KOTEJA 58sivua Upea KAKSOISNUMERO • VINKIT TEOSTEN YHDISTELYYN • MISTÄ JA MITEN TAIDETTA VOI HANKKIA • NÄIN OSTAT HUUTOKAUPASTA TAITEELLA Sisusta 10 SIVUA! RATKAISE KODIN SÄILYTYSPULMAT 37vinkkiä Nam! SEITSEMÄN SORTIN PYÖRYKÄT MAKEAN JA SUOLAISEN YHDISTELMÄT & VÄRIKÄS RIO DE JANEIRO
Design: Minna Niskakangas Hortensia Uniikit ja pienisarjaiset keramiikkaesineet koristellaan käsityönä ja valmistetaan Posion keramiikkatehtaallame. www.pentik.com
www.pentik.com. Design: Minna Niskakangas Hortensia Uniikit ja pienisarjaiset keramiikkaesineet koristellaan käsityönä ja valmistetaan Posion keramiikkatehtaallame
Ja missä muualla kuin kotona ihmisellä olisi suurempi oikeus ilmentää persoonallisuuttaan ja tehdä omasta elämästään ja ympäristöstään juuri itsensä näköinen. Mielestäni erilaisuus on rikkaus, ja kaikki tyylit sisustuksessa ovat sallittuja. Sitä paitsi suutarin lapsihan on aina ilman kenkiä; omassa kodissani odottaa monta aloittamatonta tai keskeneräistä projektia. Olen nähnyt paljon ja tehnyt yli kymmenen vuotta sisustuslehteä, mutta ihastuksen kyyneleet kirposivat silmiini, kun näin sisustustoimittajamme Tea Honkasalon tekemät Taidetta kotiin -jutun kuvat, käy kurkkaamassa sivut 25–31. Kodin tärkeimmät ominaisuudet ovat, että siellä viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi. Kotimaisten taiteilijoiden töiden ostaminen on myös loistava tapa tukea suomalaista työllisyyttä. Kirjat ja taide kertovat usein enemmän kuin tuhat sanaa kodin asukkaista. 075 328 5102 hinta 0,083 e/min AIKAKAUSLEHTIEN LIITON JÄSENLEHTI ISSN-L 1458-3755 ISSN 1458-3755 TERVETULOA! Jutta Ylä-Mononen Päätoimittaja Tässä kuussa minua inspiroivat Erilaisuus on rikkaus Silloin tällöin olen ollut mukana keskusteluissa, joissa olen saanut vakuutella, etten arvioi ja arvostele tuttavieni tai ystävieni koteja. Ei ole siis paljon varaa arvostella. Onnellista uutta vuotta! ranskalainen näkemys postilaatikoista marseillen lumoava notre dame de la garde Facebook “f” Logo CMYK / .eps Facebook “f” Logo CMYK / .eps FACEBOOKIN LISÄKSI PINTERESTISSÄ JA INSTAGRAMISSA KOTI JA KEITTIÖ KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 5. Oloja ruokahuoneeseen pitäisi vaihtaa verhotangot ja vihdoinkin ommella ne valkoiset pellavaverhot. 075 328 5101 hinta 0,083 e/min SÄHKÖPOSTI asiakaspalvelu@kotijakeittio.fi PERUUTUKSET/ OSOITTEENMUUTOKSET/ MUUT TIEDUSTELUT puh. (09) 8621 7237 OSOITE PL 222, 00151 Helsinki Pursimiehenkatu 29–31 A 00150 Helsinki Puhelin: (09) 8621 7000 kotijakeittio.fi SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aller.fi koti@aller.fi KUSTANTAJA Aller Media Oy TOIMITUSJOHTAJA Pauli Aalto-Setälä JULKAISUJOHTAJA Eeva-Helena Jokitaipale MARKKINOINTIJOHTAJA Manne Salomaa MYYNTIJOHTAJA Minna Virtanen PREPRESS Teemu Salovaara, Aller Media Oy, Helsinki PAINOPAIKKA Forssa Print Oy, Tampere ASIAKASJA TILAAJAPALVELU Ma—pe 8.30—16.30 TILAUKSET puh. Remonttimiestä tarvittaisiin tapetoimaan tyttäremme huoneen seinät ja kiinnittämään Antiikkimessuilta ostamani metallitaulu seinälle. Tähän lehteen toteutimme muhkean kymmensivuisen osion taiteen käyttämisestä kodin sisustuksessa. Kokosimme myös tietoa siitä, miten, mistä, mihin hintaan ja minkälaisin ehdoin taidetta voi hankkia, huutokauppoja unohtamatta. TOIMITUS PÄÄTOIMITTAJA Jutta Ylä-Mononen ART DIRECTOR Tarja Valle-Kuusela TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Anna Vartiainen TOIMITUSSIHTEERI Anna Jalkanen SISUSTUSTOIMITTAJAT Tea Honkasalo Anna Kristeri Mia Lundberg RUOKATOIMITTAJA Mari Harjula GRAAFINEN SUUNNITTELIJA Maria Mehtonen TOIMITUKSEN SIHTEERI Anneli Tuomisto puh
Vuoteen jokainen yksityiskohta on tarkasti suunniteltu – jo vuodesta 1852. HÄSTENS STORE HELSINKI Mannerheimintie 8, 00100 Helsinki Puh. 020 780 1370 hastens.com. Eläköön paremmalle unelle ja elämänlaadulle vuosikymmeniksi! Hästens-vuode on korkealuokkainen, käsityönä luonnonmateriaaleista valmistettu tuote. Älä tyydy vähempään. Hyvät unet asuvat Hästens-vuoteessa
Taiteella teet ihmeitä kodin sisustuksessa. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 7. Ratkaise säilytyspulmat. . Vaalea nahka on klassikko. Vanha talo hurmasi tv-tuottaja Tea Panulan. TAMMI– HELMIKUU 2015 KODIT 8 Suuren remontin keskellä 36 Isältä tyttärelle 54 Fiiliksen mukaan 62 Koti isolla K:lla 96 Menoa ja meininkiä 114 Pala kerrallaan SISUSTUSIDEAT 35 Vaaleat kaunottaret 48 Säilytysvinkit: Käytännöllinen eteinen 50 Säilytysvinkit: Jämptin tyylin keittiö 52 Säilytysvinkit: Kirjojen valtaama olohuone 60 Hintavertailu: Vuoteen uudet vaatteet 110 Talven varalle 137 Tervetuloa teekutsuille! SISUSTA TAITEELLA 25 Taidetta kotiin 32 Tippejä taiteen ostamiseen 34 Taidetta huutokaupasta RUOKA 72 Seitsemän sortin pyörykät 80 Suolaista & makeaa 84 Keittiöideat: Taivaalliset tattariletut 86 Keittiöideat: Tehdään salaattia 88 Viini: Luomuviinien laatu nousee kohisten MATKA 90 Karismaattinen Rio de Janeiro PALVELUT JA PALSTAT 20 Ystäväkirja: Ulla Koskinen 21 Ihmiset ja ilmiöt 127 Lukijakilpailu 135 Hakemisto 138 Seuraavassa . SISÄLTÖ 72 8 25 47 35 Parhaatliha-, kalaja kasvispyörykät
TÄÄLLÄ ASUVAT: Tv-tuottaja Tea Panula ja Helmi-kissa. NIINA LAUKKANEN • KUVAT KATRI KAPANEN KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 8. Ikuisuusprojekti vei Tean täysin mukanaan. MIKÄ: 1954 rakennettu rintamamiestalo, noin 90 m² + kellaritilat. MISSÄ: Konalassa, Helsingissä. SUUREN REMONTIN KESKELLÄ Vielä muutama vuosi sitten tv-tuottaja Tea Panula ei olisi uskonut, että täyttä kunnostusta vailla oleva vanha puutalo olisi häntä varten
Palkki keskellä olohuonetta muistuttaa seinästä, joka jakoi ennen ruokailutilan ja olohuoneen erillisiksi huoneiksi. Tason päällä on Helena Haaviston kipsiveistos. Valkoiset laatikostot ja vitriinikaappi ovat Ikeasta. Kattovalaisimet on ostettu Zarrosta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 9. Tea halusi avaraa tilaa ja suuria vaaleita pintoja, jotta esineet pääsevät oikeuksiinsa
Suloinen kuisti on kokenut Tean käsissä melkoisen muodonmuutoksen, vaikkakin vain pikavalkaisun, kuten Tea itse sanoo. Selkeälinjainen takka on pohjalaisen muurarimestarin paikalleen muuraama avotakka. Ruokapöytä ja penkit on ostettu Stockmannilta. Keittiön kattovalaisin on ostettu Sisustusliike S.A.L.I.sta . Tea yhdistelee mielellään rouheita pintoja moderneihin kalusteisiin. Keittiön ja olohuoneen välistä oviaukkoa suurennettiin reilusti. Olisihan vanha puutalo täydellinen vastakohta silloiselle uudenkarhealle kodille, johon perhe oli muuttanut heti talon valmistuttua. Tean perheessä asunnonvaihto pienempään tuli ajankohtaiseksi noin kaksi vuotta sitten, kun toinen pojista lähti opiskelemaan ja muutti pois kotoa. Kattovalaisin ja tumma laatikosto on ostettu Ikeasta. Vanhat rintamamiestalot eivät aiemmin olleet kiinnostaneet Teaa, mutta jokin tämän talon myynti-ilmoituksessa sai hänen mielenkiintonsa heräämään. Seinissä oli aiemmin kirkasta turkoosia, oranssia ja keltaista maalia. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 10. Vanha pönttöuuni oli purettu jo aiemmin. . Katto oli vaaleanpunainen. Takan edessä oleva penkki on Sisustusnavetasta ja peili takan päällä Pinsiön taimitarhasta. Alkuperäisiä lattialautoja hiottiin vain kevyesti, minkä jälkeen ne maalattiin kiiltävällä maalilla. SYMPAATTINEN KUISTI TURKOOSIN VÄRISINE SEININEEN JA VAALEANPUNAISINE KATTOINEEN TOIVOTTI TEAN TERVETULLEEKSI.
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 11
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 12
Keittiössä on ainoastaan muutama kiinteä kaluste. . Tea pitää siitä, että astiat ovat näkyvillä ja helposti käden ulottuvilla. . Kuluneet pinnat ja narisevat lattialaudat tuntuivatkin yhtäkkiä miellyttäviltä, nauraa Tea. Muuten keittiö on sisustettu liikuteltavilla hyllyköillä ja sivupöydillä. Tean poika rakensi pöytään laatikot aterimien säilytystä varten. Mokosta hankittu sivupöytä toimii hyvin työtasona. Tason alle koreihin kerätään tyhjät pullot ja pahvijätteet. PITKÄN TÄHTÄIMEN PROJEKTI Vaikka talo oli ostohetkellä sulattanut Tean sydämen, hänen visionsa omasta kodista oli hieman erilainen. Vanhat lattialaudat Tea halusi ehdottomasti esiin levyjen ja muovien alta. Helmikissa kulkee sisään ja ulos keittiön ikkunasta sille tehtyjen pienten tikapuiden avulla. . . Yllätyksekseen Tea huomasi, että elämää nähnyt puutalo tuntui heti ensi kohtaamisesta lähtien kodilta. Hän halusi mahdollisimman paljon avointa tilaa, ei erillisiä huoneita ja sokkeloa, jossa keittiö on erillään muista huoneista. – Annoin kai periksi vanhanaikaisuudelle. Patinoituneet hopea-aterimet ovat yksi Tean rakkaista keräilykohteista. Puuhella on etenkin talviaikaan ahkerassa käytössä. Tea lähti taloesittelyyn, jossa sympaattinen kuisti turkoosin värisine seinineen ja vaaleanpunaisine kattoineen toivotti hänet tervetulleeksi. Vanha ja uusi liesi on sijoitettu vieretysten. Vanha Hägglövsin puuhella on keittiön sydän. Alakaapit ovat Kehra Kalusteesta ja metalliset hyllyt Ikeasta. ‘‘KULUNEET PINNAT JA NARISEVAT LATTIALAUDAT TUNTUIVAT MIELLYTTÄVILTÄ.‘‘ KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 13
– Kun tekee isoa remonttia, on vaikea hahmottaa kaikkea kerralla ja tehdä lopullisia ratkaisuja esimerkiksi seinien värisävyjen suhteen. Hän halusi avaraa ja vaaleaa tilaa, jossa huonekalut ja esineet olisivat pääroolissa. Osan seinistä Tea halusi maalata myöhemmin tehostevärillä. Italialainen nojatuoli on ostettu Varistosta Inside.fi-liikkeestä ja sohva Kruunukalusteesta. Avonaisen tilan toinen puoli on oleskelutilaa. Tummat selkeälinjaiset penkit ja pöytä luovat kauniin kontrastin vaalealle tilalle. ?Tea rakastaa keräillä kauniita esineitä ja tehdä niistä erilaisia asetelmia. Kynttilänjalka on BoConceptin. . Remontin suuret linjat olivat Tealle selvät alusta saakka. . ‘‘KUN TEKEE ISOA REMONTTIA, ON VAIKEA HAHMOTTAA KAIKKEA KERRALLA.‘‘ KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 14. Ainoastaan pihan salaojitukset oli uusittu pesuhuoneesta löytyneen kosteusvaurion korjaamiseksi. Tilan hahmottaa paremmin, kun kalusteet ja muut esineet ovat ensin löytäneet omat paikkansa, Tea tuumaa. Yläkerta oli kylmä vinttitila, mutta nyt se tarvittiin asuinkäyttöön. Vanha ikkunanpoka on Tean äidin kotitilalta Alaskylästä. Remontoivaa riitti, sillä talo oli lähes alkuperäisessä kunnossaan sekä sisältä että ulkoa. Pyöreä sohvapöytä on BoConceptin mallistosta. Lehmäntalja löytyi Iskusta
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 15
Vanhan autotallin paikalle tulee viihdekeskus, jossa Tean musiikkia harrastavat pojat voivat pitää bänditreenejä sekä vilvoitella saunan jälkeen. Keittiöstä aukeaa kulku eteiseen ja yläkertaan johtavaan portaikkoon. Rosoiset pinnat ovat Tean mieleen, ja valkoisella maalilla saa jo ihmeitä aikaan. Erilevyisillä ja -värisillä lattialaudoilla päällystetty seinä jakaa kuistin ja eteisen. Kellarikerroksessa on puusauna, jonka Tea on kunnostanut sekä alkuperäistä että uutta käyttäen. . Lauteet on käsitelty Tikkurilan valkoisella ja seinien vanhat puuosat mustalla Supi-saunavahalla. Osa remontista on teetetty sähköja putkialan ammattilaisilla sekä timpurilla, mutta suurin osa on tehty itse ja talkootyönä. Suurin osa kellaritiloista on vielä kunnostamatta. Eteisen kaunis kirjoituspöytä on Tean äidin kotitilalta. Laudat löytyivät talon vintiltä remontin yhteydessä. Tean kiitollinen katse kertoo, kuinka tärkeää ystävien apu on ollut. MUISTOJA MAAILMALTA Tea luonnehtii sisustustyyliään rohkeaksi ja kokeilevaksi. Hän ei mieti liikoja, sopiiko kaikki varmasti yhteen. Kodikkuus tulee ennen kaikkea esineistä, joilla on omakohtainen tarina. Eteisen matto on ostettu Ikeasta ja valaisin Don Goffosta Korkeavuorenkadulta. Jalallinen emalivati on löytynyt sienimetsästä. . Kunhan muistaa, että kaikkea ei tarvitse tehdä heti, Tea sanoo. Valkoiset lauteet olivat olleet Tealla haaveena jo pitkään. – Vanha puutalo on loputon projekti, se tässä juuri viehättääkin. ‘‘VANHA PUUTALO ON LOPUTON PROJEKTI, SE JUURI VIEHÄTTÄÄKIN.‘‘ KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 16. Seuraavaksi remonttilistalla on autotallin kunnostaminen asuinkäyttöön. . Tea aikoo remontoida käytävän toiseen päähän kodinhoitotilat
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 17
?Yläkertaan johtavia portaita koristavat Tean korukokoelma ja sommitelma Iittalan sinisävyisiä Kivituikkukuppeja. Vanhassa talossa reikiä on valmiiksi, joten muutama lisää ei tunnu missään, Tea sanoo. Tea yhdistelee rohkeasti kaikkea Ikeasta antiikkiin, ja hän rakastaa koluamista vanhantavaran kaupoissa ja kirpputoreilla. Kotona on aina keskeneräisiä nikkarointiprojekteja, jotka odottavat kunnostusta ja esille pääsyä. Musta säilytyslaatikko on tuliainen Ranskasta. – Pidän siitä, että koti muistuttaa asioista elämän varrelta. . Vaalean wc:n katseenvangitsija on allaskaappi, jonka Tea on löytänyt kirpputorilta ja kunnostanut itse. Useimmiten se on jokin paikallisen käsityöläisen tekemä esine, kertoo Tea. Minulla onkin tapana tuoda jokaiselta matkalta jokin muisto kotiin. – Aiemmassa kodissamme tuntui lähes rikokselta porata yksikin reikä seinään taulua varten. . ‘‘MINULLA ON TAPANA TUODA JOKAISELTA MATKALTA JOKIN MUISTO KOTIIN.‘‘ MH MH RT OH AT KELLARI ALAKERTA YLÄKERTA PH V S WC PKH E K KUISTI KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 18
Nojatuoli on Ikeasta. Valkoisen päiväpeiton ja harmaan torkkupeiton Tea on löytänyt Askosta. Seesteinen vaalea tyyli jatkuu myös yläkerrassa, jossa sijaitsee Tean makuuhuone. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 19. Puutuoli on ostettu kirpputorilta ja entisöity
. KUV A KORJAAMO GALLERIA Sisustuslehdet ja kirjat ovat Ullan intohimo ja heikkous. YSTÄVÄKIRJA Ulla Koskinen, 52, on sisustusalan moniosaaja. Ritva Puotilan Woodnotesille suunnittelemissa Midsummerpaperinarumatoissa on kapea raidoitus. Lienee se tosiasia, että minimalisti onkin todellinen jemmari ja keräilijä! Kotoamme löytyy vaikka mitä kokoelmia, tunnetuin heikkouteni lienee sisustuslehdet ja kirjat. Kokonaisuus inspiroi, lepuuttaa ja tarjoaa jatkuvan ihmettelyn ja nautinnon aiheen. ULLA KOSKINEN TYYLITAITURI KODISSANI RAKASTAN… Tunnelmaa sekä suurista ikkunoista avautuvaa, vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa avaraa maisemaa. MIA LUNDBERG • KUVAT MARI LAHTI JA VALMISTAJAT . Latureita ja kaikkea muuta johdotusta tarvitsevaa riittää. . Ulla Koskinen on suunnitellut syksyllä avatun Fritz Hansenin myymälän sisustuksen. Kotona tunnelmaa rakentavat erilaiset tummat sinisenja vihreänharmaat sävyt, betoni ja eri puulajit. . On suunnitellut sisustuksia, toiminut Dekon päätoimittajana ja muotoillut tuotteita Duratille, Woodnotesille, Adealle ja Kannustalolle sekä tehnyt muun muassa messusuunnittelua ja konseptointia Artekille ja Marimekolle. Varsinaista lempiväriä minulla ei ole, sillä onnistuneissa yhdistelmissä ja materiaaleissa kaikki värit ovat kiehtovia ja mielenkiintoisia. KOTINI PAKOLLINEN RUMILUS... Asuu perheineen Uudellamaalla, itse suunnittelemassaan loftmaisessa Lato-omakotitalossa. Niitä on vaikka kuinka paljon. Iina Vuorivirran Vino-peilissä on kahteen eri suuntaan heijastavat peilit. Heikki Marilan suurikokoiset ja väririkkaat kukkaasetelmat ovat tehneet häneen suuren vaikutuksen. UNELMAKOTINI... . Maisema tulee myös osaksi sisustusta, sillä kesän vihreys ja talven valkoisuus muuttavat tiloja ja värien tasapainoa. . SISUSTUSAARTEENI ON... Varjostin on käsintehtyä washipaperia. KUV A IINA VUORIVIR TA KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 20. Työskentelee huonekaluliike Vepsäläisen luovana johtajana. Lukuisat johdot, joista ei pääse eroon, vaikka miettisi kuinka tarkoin sähkölaitteiden ja valaisinten paikat. . Meille voi kuitenkin poiketa sen kummempia sopimatta. KUTSUISIN MEILLE KYLÄÄN... Minimalistiksi tunnustautuvaa Ullaa kiehtovat myös runsaat kuosit. SALAINEN SISUSTUSPAHEENI... Olen huono kutsumaan ihmisiä kylään. . Sisustusaarteeni voisi olla oikeastaan kyky luoda tavallisista asioista ja esineistä kauniita, puhuttelevia kokonaisuuksia. LEMPIVÄRINI SISUSTUKSESSA ON... On meidän oma kotimme. Japanilaisen Isamu Noguchin Akari UF3-Q -jalkavalaisin on yksi Ullan sisustusaarteista. Iittalan Tools-sarja ja Kartiolasit ovat osoittautuneet hyviksi käyttöesineiksi ja miellyttävät myös yksinkertaisella muotokielellään. Wegnerin Y-tuoli vuodelta 1949 edustaa kaunista ja ajatonta muotoilua. Hans J. Tanskalaisen Søren Rose Studion suunnittelema ja Menun valmistama Tribeca-kattovalaisin on hankintahaaveissa
17 TEOSTA ON NÄHTÄVISSÄ PÄIVITTÄIN KELLO 17–22. Täydellinen paikka hankkia lahjoja! Avoinna ma–pe 11–18, la 11–15. LUXHELSINKI.FI KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 21. Auringonkukansiemenillä täytetyn laudan pakkaus on samalla itse tuote, 15,95 e (Finnish Design Shop). PUU KUNNIAAN Nikari on toteuttanut yliopistoyhteistyönä 5 Studies for Nature -projektin. Puusta valmistetut tuotteet suunniteltiin opiskelijakilpailuna alkaen Helsingin Aalto-yliopistosta, jatkuen Kiinan Guangdongin, Toronton ja Milanon kautta Tukholmaan. Tolppa myydään erikseen, laudan koko 30 x 22 cm, alkaen 70 e (nelson.fi). KATTO PÄÄN PÄÄLLE Edbladin metallinen pikkulintujen ruokkimissuoja, 8 x 10 x 12,5 cm, on yksinkertaisen tyylikäs, 26,90 e (ritak.fi, dots.fi). Kaikki viisi tuotetta ovat myynnissä 5 Studies for Nature -kokoelman nimellä. Osa myyntivoitosta lahjoitetaan maailman metsien monimuotoisuuden suojeluun Suomen WWF:n kautta. Pikkutavaran lisäksi myymälästä saa muutamia huonekaluja sekä tekstiilejä. nikari.fi KUV A LAURI ROTKO VALOFESTIVAALI LUX JÄRJESTETÄÄN HELSINGISSÄ 4.–8.1. 2 EKOLOGISESTI LINNUILLE Showroom Finlandin Fly Inn -lintulauta on valmistettu kierrätetystä kartongista, 18 x 18 x 6 cm, design Tapio Anttila. LINTULAUTA 1 3 IHMISET & ILMIÖT 3 x KOONNUT ANNA KRISTERI • KUVAT VALMISTAJAT ILOINEN PIKKUPUTIIKKI Hayn tuotteita ja pientä sisustustavaraa myyvä uusi kivijalkaputiikki Viale Helsingin Bulevardilla on piristävän värikäs sisustuskeidas. Bulevardi 5, Helsinki. Hämärässä paristokäyttöiselle lintulaudalle syttyy neljä led-valoa. SIEMENIÄ VALOTALOSTA Nelson Gardenin akryylimuovista valmistettu Twilight-siemenautomaatti on saanut Red Dot Design Award -palkinnon. viale.fi
museum). ARKI KEPEÄSTI JÄRJESTYKSEEN Seinäkalenteri on hyödyllisyytensä lisäksi kuin taulu tai taidejuliste. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Uudelleen käytettävän kupin reunat ovat tulenkestävää lasia ja irrotettava pohja silikonia. . VUOSI 2015 ON SUOMALAISEN MUOTOILUN VAIKUTTAJIEN TAPIO WIRKKALAN JA RUT BRYKIN 100-VUOTISJUHLAVUOSI. Tervetuloa!. &Brosin Seasons of Finland -kalenterin aiheet löytyivät Suomen luonnosta. HYVÄSTIT METALLILLE Clas Ohlson myy ensimmäisenä maailmassa ympäristömerkittyjä lämpökynttilöitä. LISÄTIETOJA WIRKKALABRYK.FI. Myynnissä korkeatasoista taidetta suomalaisilta ammattitaiteilijoilta. TEOS 2015 Kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden teosvälitys Kaapelitehtaalla 26.2.–8.3.2015 Avoinna: ma–pe 11–19 la–su 11–17 Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 C 00180 Helsinki Vuotuinen taidegrafiikan ja veistosten myyntitapahtuma. Hinta 20 e (Pino, Fritz Hansen). Rut Bryk tai Tapio Wirkkala -vihkosetti 17,90 e/2 kpl (shop.emma. Herkullisissa kuvituksissa seikkailevat muikeat eläimet saavat hymyn huulille. Saatavana erilaisia pakkauksia, alkaen 4,99 e/3 kpl (clasohlson.com)
CHARMANTTIA HARMAUTTA KYLPPÄRIIN Sisustuksen hittiväri harmaa on IDO Seven D -kylpyhuonekalustesarjan uusin värivaihtoehto. Huomaa ihanat ladattavat taustakuvat tietokoneellesi. leaf.tv. IHMISET & ILMIÖT VÄRIKOODATTU . KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 23. Myös pikkuesineiden säilytysratkaisuja on päivitetty esimerkiksi piiloon taittuvilla ripustuskoukuilla ja vapaasti sijoitettavalla meikkipeilillä. ALKUPERÄINEN . frankie.com.au. Kokosimme viisi kiinnostavaa ja runsasta englanninkielistä sivustoa, jotka esittelevät sisustusta, kauneutta, muotia ja matkustamista. Miten voisi puhua lifestylesta ilman Martha Stewartia. SULOINEN . marthastewart.com. Opi erilaisia tee se itse -juttuja ja vaikka vinkit granaattiomenan kuorimiseen ilman sotkua. Näppärästi jaotellut kategoriat ja värikoodit helpottavat selailua ja vinkkien etsimistä. Plussaa kauneudesta. Ajassa tiukasti kiinni oleva amerikkalainen Refinery29 esittelee muotia, kauneutta, sisustusta ja ruokaa nuorekkaalla ja raikkaalla otteella, viihdemaailman juoruja unohtamatta. refinery29.com. Frankie Magazine on australialainen taiteeseen, ruokaan ja sisustukseen keskittyvä aikakausilehti, joka panostaa myös verkkosisältöönsä. Väreistä inspiroituvan brittiläisen Will Taylorin Bright.Bazaar on kasvanut blogista lifestylesivustoksi. Kaarle Holmbergin suunnittelema sarja valmistetaan Suomessa. Tiedustelut ja hinnat ido.fi. Periamerikkalaisen Marthan sivuilta löydät ihan kaiken askartelusta, juhlien järjestämisestä ja kokkaamisesta. VIDEOITU . TRENDIKÄS . Tyyppi-tyyny, koko 30 x 20 cm, design Suvi Kankkonen, hinta 29,90 e (lapuankankurit.fi). Kanadalais-amerikkalaisen naisduon perustamalta Leaf-sivustolta löydät satoja 30–90 sekunnin videoita, joissa on erinomaisia ruokaja sisustusvinkkejä. HEI! MINUSTA SAAT LUOTTOYSTÄVÄN TAI UNIKAVERIN. brightbazaarblog.com ELÄMÄNTAPAVINKKEJÄ NETISTÄ Lifestyle-sivustot ovat maailmalla suosittuja
Pääset samalla tutustumaan kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden Teosvälitykseen ja tekemään halutessasi taidehankintoja. Sisustustoimittaja Tea Honkasalo johdattaa toimitustyön kulisseihin ja kertoo Koti ja keittiö -lehden Taidetta kotiin -jutun synnystä. Tilaisuus on maksuton. Tule kuulemaan Koti + taide -kirjan kirjoittaja Janne Laineen vinkit taideteosten hankintaan, kehystämiseen, taiteesta huolehtimiseen ja teosten ripustamiseen. Tule mukaan rentoutumaan ajatuksia herättävän taiteen, sisustuksen, musiikin ja pienen purtavan merkeissä! Osallistujien kesken arvotaan illan aikana grafiikan teos. Tapahtumassa mukana Koti ja keittiön päätoimittaja Jutta Ylä-Mononen ja Boknäsin toimitusjohtaja Jokko Salmevaara. Koti ja keittiö kutsuu sinut innostumaan ja oppimaan, miten taiteella voi tunnelmoida sisustamisessa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteessa: www.kotijakeittio.fi/teos TERVETULOA! TAITEEN & SISUSTUKSEN 4.3.2015 alkaen klo 17 Tervetuloa mukaan! INSPIROIVA ILTA KAAPELITEHTAALLA
Seinä maalattiin Tikkurilan sävyllä G351 Pisara. TEA HONKASALO • KUVAUSAVUSTAJA MILLA KUUSINEN • KUVAT MARI LAHTI KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 25 SISUSTUSIDEAT. Seinä maalattiin Tikkurilan sävyllä N429 Denim. TAIDETTA KOTIIN Aito taide tekee kodista persoonallisen. NURKATKIN KÄYTTÖÖN TUMMALLA SEINÄLLÄ: ylinnä Anu Miettinen, Kietoutuneena sumun käärinliinaan osa V, 2010–11, akvarelli, 40 e/kk tai 800 e (Taidelainaamo). Linnut: Pekka Parviainen, Via, 2014, öljyväri, 20 e/kk tai 380 e (Taidelainaamo). Valkoinen kehys ja horisontti: Juha Laakso, Kätkeytyvä, 2011, ImageOn, 190 e (Suomen Taidegraafikot). Kaksi alinta: Visa Norros, maalaus lasin taakse, 2014, hinta tiedusteltaessa (Visa Norros). Neliö: Visa Norros, maalaus lasin taakse, hinta tiedusteltaessa (Visa Norros). Valkoinen kehys, pallo: Päivi Lempinen, Merimerkki 1979–2001, 180 e (Suomen Taidegraafikot). Valitse teokset sydämellä, niin saat niistä ikuisia elämänkumppaneita. VAALEALLA SEINÄLLÄ: Eeva-Liisa Isomaa, Tyttö rannalla, 2014, pigmenttivedos, 800 e (Suomen Taidegraafikot)
Hirsiseinä: Kirsi Tiittanen, Palanen lapsuutta, pigmenttivedos, 2012, 900 e (Suomen Taidegraafikot). Seinä maalattiin Tikkurilan sävyllä V481 Shantung. Hyllyn sopiva korkeus on 120 senttiä. Lisäksi käytävän seinät tai portaiden kaiteet rajaavat kaiken epäolennaisen pois teoksen ympäriltä. Veistos: Melita Westerlund, Leikkimieli, 2009, teräs, maali, 900 e (Galleria Sculptor). Isot, samettiset Sanela-tyynynpäälliset, 65 x 65 cm, 9,99 e/kpl, vaalean turkoosi Fjälltrav-tyynynpäällinen, 50 x 50 cm, 9,99 e ja turkoosi Sanela-tyynynpäällinen, 50 x 50 cm, 6,99 e ja (Ikea). Luumunvärinen samettityynynpäällinen 49 e (Moko). Jakkara 95 e, pieni kulho 7,50 e ja tossut 36 e (Moko). Sille mahtuvat sekä taulut että pienet veistokset. Näin katsoja saa siihen riittävän välimatkan. PARAATIPAIKALLA Portaiden tai pitkän käytävän pääty on loistava paikka isolle, näyttävälle teokselle. Näin jää tilaa veistoksille. Tiina Salmi, Kaje, 2014, fotoetsaus, polymeerigravyyri, akvatinta, 375 e (Suomen Taidegraafikot). Malin Rund -pussilakanasetti 12,99 e ja Karit-päiväpeitto 39,95 e (Ikea). Tekstiilitaideteos: Deepa Pancharmia, Simplicity, pellava, silkki, puuvilla, 3 600 e (Lokal). Johanna Pihlajamaa, Pienet pyöreäiset I -sarjasta, 2013, puupiirros, viivasyövytys, 440 e (Suomen Taidegraafikot). Veistos: Mika Natri, Muoto, 2013, patinoitu pronssi, 2 200 e (Galleria Sculptor). Jakkaralla: Tommi Toija, Poika ja linnut, 2011, maalattu keramiikka, 1 800 e (Galleria Sculptor). Taulut voi ripustaa myös seinälle hieman irti hyllystä. ILMAN NAULOJA JA KOUKKUJA Noin 30 senttiä syvä, koteloitu tauluhylly on oiva paikka pitää kotona vaihtuvaa tai pysyvää taidenäyttelyä. Tuula Lehtinen, Sumuverho II, akvatinta, fotoetsaus, pigmenttivedos, 2014, 530 e (Suomen Taidegraafikot). TEOKSET VASEMMALTA OIKEALLE: Visa Norros, nimetön, 2013, monotypia, 700 e (Suomen Taidegraafikot). Peuranpää: Heta Kananen, Lumen tulo, 2010, viivasyövytys, akvatinta, 280 e (Suomen Taidegraafikot). KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 26 SISUSTUSIDEAT
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 27
Suunnittele sitten muu sisustus sen ympärille. Tapetti on haastava tausta taiteelle. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 28 SISUSTUSIDEAT. Voimakkaat teokset vaativat paljon tilaa ympärilleen, mutta samalle seinällekin voi hyvin ripustaa kaksi itsenäistä teosta, kunhan ne keskustelevat keskenään. Yhdistelmä toimii, kun teos on tapettia voimakkaampi. ROHKEASTI JA RENNOSTI Valitse ensin teos, johon olet rakastunut
Pyöreä betoninen Beta-jakkara 105 e (Vepsäläinen). Pöydällä kultaiset Misse-kermakko 13,50 e, -sokerikko 17,90 ja -muki 13,90 (Moko). Betoninen Beta-sohvapöytä, 120 x 60 cm, 379 e (Vepsäläinen). Käsinsolmittu Berber-matto, 221 x 244 cm, 1 885 e (madesign.fi). VALOKUVATEOS: Katja Hagelstam, Romeo, silisec, ed. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 29. MAALAUS: Riikka Soininen, Kultalaineita, 2014, öljy ja kultaimitaatiolehti kankaalle, 1 500 e (Galleria Bronda). LINTU: Satu Loukkola, Hero, 2014, pronssi, kipsi, 1 700 e (Galleria Sculptor). BoConceptin Carlton-sohva, leveys 205 cm, 2 145 e (Vepsäläinen). Concrete Wall -valokuvatapetti 33 e/m² (Photowall). 1/5, 1 550 e (Lokal)
Ville Tanttu, Riverboy, silisec, ed 1/7, 700 e (Lokal). Jyrki Markkanen, B-kuvat, 2014, polymeerigravyyri, fotoetsaus, akvatinta, 550 e (Suomen Taidegraafikot). Vanha lipasto kuvausrekvisiittaa. Neliönmuotoinen maalaus: Tapani Hyypiä, Aachen, 2013, öljy puulle, 20 e/kk tai 450 e (Taidelainaamo). RYHMÄVOIMAA . Jussi Juurinen, I sarjasta Millintarkkuus ja tunne, 2013, puupiirros, 540 e (Suomen Taidegraafikot). Seinä maalattiin Tikkurilan sävyllä L462 Sacher. Ritva Palander ja Viivi Varesvuo, Vaikutuksia, 2014, valokuva, kopionsiirtohierre, lakka, 400 e (Viivi Varesvuo). Pieni veistos: Sade Hiidenkari, Yhteen, 2010, pronssi, 380 e (Galleria Sculptor). Stockholm-tv-taso pähkinäviilua 349 e (Ikea). Viivi Varesvuo Papukaija, 2004, pehmeäpohja, akvatinta, 180 e (Viivi Varesvuo). SISUSTUSIDEAT KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 30. Tikkurasia: Olavi Pajulahti, Saltus, 2011, sekatekniikka, 20 e/kk tai 350 e (Taidelainaamo). Cata Ahlbäck, Girl Power, 2014, monotypia, 150 e (Suomen Taidegraafikot). Muna: Merja Winqvist, Vaskimuna, 2013, 60 e/kk tai 1 500 e (Taidelainaamo). Nina Kaitala, True Love 4, 2008, monotypia, 235 e (Suomen Taidegraafikot). Ulla Virta, Raput yläkertaan, 2010, puupiirros, 220 e (Suomen Taidegraafikot). KOLMAS RIVI: Soledad Chuaqui, Polkupyörä, 2009, rautalankareliefi, 450 e (Suomen Taidegraafikot). TOINEN RIVI: Viivi Varesvuo, Gekko-lautanen, 2013, 90 e (Viivi Varesvuo). Seinässä Tikkurilan sävy H440 Aalto. ALARIVI: Pirjo Repo, Kultaa, 1992, etsaus, akvatinta, kultaus, 120 e (Suomen Taidegraafikot). Lehdet ja maljakko Kukkakauppa Inbloomista. Pienet teokset toimivat tiiviinä ryhmänä paremmin kuin yksinään. Kallo: Kalle Mustonen, The Structure of the Mind, 2013, kuusi ja balsa, 2 600 e (Galleria Sculptor). Outi Heiskanen, Leijona ja poni, 2001, etsaus, akvatinta, 290 e (Suomen Taidegraafikot). Veistos: Perähuone, 2014, pronssi ja marmori, 1 600 e (Galleria Sculptor). SEINÄLLÄ YLÄRIVI VASEMMALTA OIKEALLE: Viivi Varesvuo, Laiskiainen, 2006, pehmeäpohja, akvatinta, 160 e (Viivi Varesvuo). Tumma tausta saa värit hehkumaan. Ripusta sekaan myös pari muuta esinettä, niin kokonaisuus on entistä mielenkiintoisempi. TUMMAA TUNNELMAA . Sommittelussa vain mielikuvitus on rajana. Viivi Varesvuo, Takana, 1989, monotypia, guassi, pastelli, 280 e. Valkoinen ei ole aina paras tausta taideteoksille
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 31
Puntaroi myös budjettia: kuinka paljon olet valmis sijoittamaan taideteokseen. JUTTA YLÄ-MONONEN • KUVAT MARI LAHTI Taidetta voi ostaa gallerioista, taidelainaamoista, huutokaupoista, kivijalkamyymälöistä ja suoraan taiteilijoilta. Voi myös käydä niin, että taulusta tai TÄRKEIN ASIA TAIDETTA OSTAESSA ON, KUINKA TEOS KOSKETTAA, MILTÄ SE TUNTUU. Taiteen markkinatutkimus luettavissa Ornamon nettisivuilla: ornamo.fi. SISUSTUSIDEAT TIPPEJÄ TAITEEN OSTAMISEEN Ornamon taiteen asiantuntija Anna Rikkinen on tutkinut suomalaisten taiteen ostamista. Monet taiteilijat pitävät kerran vuodessa avoimet ovet tai pop-up-myyntiä työhuoneellaan, Anna kertoo. Tärkein asia taidetta ostaessa on, kuinka teos koskettaa, miltä se tuntuu. Lähes jokaisessa kaupungissa on yksityishenkilön tai taiteilijaseuran pitämä galleria, joissa näyttelyt vaihtuvat noin kolmen viikon välein. Kolahtaako jokin tietty taulu heti vai täytyykö sitä käydä katsomassa monta kertaa. TAIDE SISUSTUKSESSA – Taidetta voi olla myös lapsiperheessä. Joskus voi olla haasteellista löytää kodista sopiva paikka ostetulle teokselle. KUV AUSP AIKKA GLLERIA GRAFOTEEKKI KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 32. Sitä kautta lapset oppivat katsomaan erilaisia värejä, tunnelmia ja materiaaleja. Hän antaa nyt vinkit, miten ja mistä taidetta kannattaa hankkia. Ornamon taiteen asiantuntija Anna Rikkinen kertoo, että Ornamon tekemän tutkimuksen mukaan jopa 90 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut taiteen ja taidekäsityön ostamisesta.
Teokset Helsingin Taidelainaamosta (taidelainaamo.fi). Jos kyllästyt teokseen, sen voi aina myydä tai lahjoittaa vaikkapa lapsille tai lapsenlapsille. Itselle mieleisen taiteen arvonnousu voi olla hidasta. Useista gallerioista lainataan teoksia kotiin sovitettaviksi. Piia Lehti, Kasvun ihmeitä, grafiikka, 36 x 24 cm, 2014. Ulkomaisista nettikaupoista (esimerkiksi etsy.com) ostaessa tärkeää tietoa ja palautetta löytää seuraamalla keskustelupalstoja. Milla Kuisma, Havahtuminen II, akryylimaalaus, 120 x 100 cm, 2012. Teoksen voi joko palauttaa tai lunastaa itselleen. Lunastaessa maksetut kuukausimaksut vähennetään teoksen kokonaishinnasta. Ornamon tutkimuksen mukaan suosituimpia ovat maalaukset, sen jälkeen taideja designkorut, valokuvat ja grafiikka sekä veistokset. Galleristi tuntee usein taiteilijat ja osaa kertoa, mistä teoksen hinta muodostuu. JOS OSTAA TAIDETTA NETISTÄ, KANNATTAA OSTAA TUNNETULTA TOIMIJALTA. 3 Seinän väri saa taideteoksen hehkumaan, nostaa sen eri lailla esiin. Jos haluaa sijoittaa taiteeseen, kannattaa kysyä neuvoa galleristeilta. Taideteoksen vieressä voi olla myös jokin muu mielenkiintoinen esine. Taide voi elää muun sisustuksen kanssa. Valkoinen seinä on aina hyvä, neutraali tausta. Voi olla vaikeaa arvioida, onko taideteoksesta pyydetty hinta kohtuullinen. 4 Taidetta voi ostaa lahjaksi. Esimerkiksi nuoren taiteilijan tekemää grafiikkaa voi usein ostaa muutamalla sadalla eurolla. . Ville Räty, Passage, akryylimaalaus, 116 x 89 cm, 2013. KUINKA HANKKIA TIETOA. Jos et ole varma lahjan saajan mieltymyksistä, hanki lahjakortti. patsaasta tulee sisustuksen keskipiste ja lähes koko muu sisustus menee uusiksi taidehankinnan myötä, Anna tähdentää. Tuomo Saali, Kylä suojeluksessa, öljyväri, 84 x 70 cm, 2004. Kannattaa keskustella myyjän kanssa, mistä hinta koostuu: onko teoksessa esimerkiksi käytetty kallista tekniikkaa tai materiaaleja. . . Hinta/vedos 270 e tai 20 e/kk. Tekstiilitaiteen tekemiseen tai keramiikan polttamiseen menee usein paljon aikaa. Veistos voi olla kaunis myös ikkunalaudalla, johon tulee päivänvaloa. Myös gallerioista voi tiedustella osamaksumahdollisuutta, esimerkiksi taidegraafikoiden pitämästä Grafoteekista voi ostaa grafiikkaa korottomalla osamaksulla. Myös taiteilijaseurat, -yhdistykset ja -järjestöt sekä taidemuseoiden henkilökunta antavat tietoa teoksista ja taiteilijoista. MIETI RAUHASSA Useissa kaupungeissa toimii taiteilijaseurojen ylläpitämiä Taidelainaamoita, joista voi lainata taidetta kuukausijaksoissa. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi vastaväri tai jokin teoksesta napattu väri. Netin kuvat eivät yleensä toista taideteosten värejä oikein, eikä niistä usein välity myöskään tunnelma. Veistosten ostamista saatetaan arastella niiden vaatiman tilan vuoksi, mutta teoksen voi hyvin laittaa pöydälle tai hyllylle, niin ettei sen ympäri pääse kiertämään. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 33. Kuukausimaksu määräytyy teoksen hinnan perusteella ja on yleensä noin 20–100 euroa kuukaudessa. Hinta 1 900 e tai 80 e/kk. Taidetta on monen hintaista, muutamista kympeistä kymmeniin tuhansiin euroihin. Aina ei valmiista teoksesta myöskään näe, kuinka aikaa vievä tai työläs prosessi on takana. Hinta 2 800 e tai 100 e/kk. Jäljelle jäävän summan voi suorittaa kertamaksulla tai maksaa korotonta kuukausimaksua, kunnes teos on kokonaan maksettu. Uusi, moderni taulu perintötaulun vieressä saa vanhan taulun uuteen hehkuun. Kotimaisiin toimijoihin (esimerkiksi tabulaland.com ja helsingintaiteilijaseura.fi) voi ottaa yhteyttä ja kysellä teoksesta lisää. Jos ostaa taidetta netistä, kannattaa ostaa tunnetulta toimijalta. Tietoa taiteen ostamiseen saa gallerioista, niiden nettisivuilta sekä taiteilijoilta itseltään. Hinta 2 100 e tai 80 e/kk. . Kun taide on kiinnostavaa, sitä jaksaa katsella pitkään. Paljon hyvää tietoa löytyy myös taidekirjoista joko kirjastoista tai suurimpien kirjakauppojen hyllyiltä. 5 Rohkeutta taiteen ostamiseen. Taiteilijan nimi ja ura vaikuttavat hintaan. 2 Leikittele taiteen kanssa. Ostopäätöstä tehdessä kannattaakin miettiä, sopiiko teos kotiin ja omaan persoonaan. ANNAN VIISI VINKKIÄ 1 Yhdistä rohkeasti uutta ja vanhaa taidetta. Erilaiset kehykset muuttavat myös taideteoksen ilmettä. Taidetta voi myös vaihdella kotona, muuttaa sen paikkaa tai huonetta tai viedä välillä varastoon
Kuljetuskustannukset kannattaa selvittää etukäteen, sillä ne voivat olla yllättävän suuret. Taide ja sisustus kulkevat käsi kädessä. Huutokaupoissa ei ole ostopakkoa. Kansainvälisissä sisustuslehdissä nähdyt trendit vaikuttavat pienellä viiveellä siihen, mikä on huutokaupoissa haluttua. Käytäntö on suurimmilla huutokaupoilla sama. Moni soittaa ja kysyy, kuinka käytäntö toimii. Suurin osa huutokaupan volyymistä tulee taiteesta. Myytävien esineiden lähtöhinta määritellään toteutuneiden kauppojen perusteella. Voiko huutokaupasta tehdä taidelöytöjä. la kysytty taiteilija ei ole ehkä suosittu juuri nyt. Kysyntä määrittää hinnan, esimerkiksi 90-luvulHUUTOKAUPPAKAMARIT HELSINGISSÄ: Bukowskis bukowskis.com/fi, Hagelstam & Co hagelstam.fi ja Helander helander.com TAMPEREELLA: Annmari’s annmaris.fi. Mieti etukäteen myös pieni kipukynnys hinnalle. Sen jälkeen huutokaupassa olevat asiakkaat päättävät hintatason. hagelstam.fi miettiä mistä esineistä on kiinnostunut ja kuinka paljon on valmis maksamaan. Seuraava luentosarja alkaa tammikuussa. Nettisivuiltamme löytyy tietoa ja ohjeita huutokaupasta ja siitä, kuinka huutaminen tapahtuu. . SISUSTUSIDEAT Kuinka tutustua huutokaupattaviin esineisiin. Hagelstam & Co:n intendentit Johanna Lindfors ja Thomas Luoma kertovat, kuinka huutaa taide-esineitä kaunistamaan kotia. Tunnettujen tekijöiden töitä voi löytää melko edullisesti, esimerkiksi grafiikantöitä hyvään hintaan. Laila Pullinen, Marilyn Monroen muisto, myyty hintaan 26 842 e (Bukowskis). JUTTA YLÄ-MONONEN • KUVAT MARI LAHTI KIINNOSTUITKO. Kuuntele tarkasti, seuraa meklaria ja aloita heti huutaminen, sillä huutokaupan rytmi on nopea. . NETISSÄ: Bukowskis Market bukowskismarket.com/fi ja juuri avattu eHuuto ehuuto.com. Huutokauppa on terve ostoympäristö. Luennot käsittelevät muun muassa taidekaupan tilaa ja tulevaisuutta sekä antiikkiesineiden hankintaa. Huutokaupat ja näytöt ovat myös oiva paikka oppia ja opiskella taidetta ja kartuttaa esinetietoutta. Esimerkiksi Aallon, Tynellin ja Wirkkalan harvinaisemmat esineet ovat kansainvälisestikin haluttuja. . Hagelstamin järjestämällä Hagelstam 2nd School -luentosarjalla on mahdollisuus oppia uusia asioita taiteesta ja antiikista sekä kurkistaa kulissien takaiseen maailmaan. Mistä saa tietoa huutokauppakäytännöstä. Mitkä ovat huutokaupan hyvät puolet. Hagelstam & Co järjestää 10–14 huutokauppaa vuodessa. . Oiva Toikka, lasikuutiot, myyty marraskuussa hintaan 1 225–2 935 e/kpl (Bukowskis). Pablo Picasso, Pique, lähtöhinta 5 000 e (Hagelstam & Co). Kuinka huutokaupasta ostamista voi oppia. Taiteen osuus huutokaupoissa on lisääntynyt ja esimerkiksi talonpoikaishuonekalujen määrä vähentynyt. Tutkimalla etukäteen myytäviä esineitä ja selvittämällä hintatasoa. . KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 34. Kuinka suuri osa myytävistä esineistä on taideteoksia. Hagelstam & Co:n intendentit Johanna Lindfors ja Thomas Luoma. Meillä voi myös tulla käymään, vaikkei ole näyttöä tai huutokauppaa. Jussi Mäntynen, Ilves, lähtöhinta 3 000 e (Hagelstam & Co). Sen voi oppia kerrasta. Totta kai voi, myyntiin tulevat teokset saattavat olla julkisesti esillä ensimmäistä kertaa. Toiseksi suurin ryhmä on keramiikka, designesineet, -huonekalut ja -valaisimet. . Huutokauppojen sivuilta löytyvät viimeisimmät noteeraukset sekä esimerkiksi laatutavara.com-sivustoilta paljon hyödyllistä tietoa pienemmistä käyttöesineistä. Noin puolet, riippuu vähän huutokaupasta. Kannattaa käydä näytöissä, lukea luettelo huolellisesti läpi, TAIDETTA HUUTOKAUPASTA Huutokaupasta ostaminen on helppoa ja turvallista. Ulkomaisista nettihuutokaupoista kannattaa ostaa lähinnä käyttöesineitä, esimerkiksi eBay.com. Monet keräilijät, jotka tietävät, mitä hakevat, ostavat taidetta ulkomaisista nettihuutokaupoista. Näytöissä ja netissä, jossa sävyt eivät tosin aina vastaa todellisuutta. Rut Bryk, koristereliefi, lähtöhinta 800 e (Hagelstam & Co)
3. Nahkakantatun maton on suunnitellut Lena Bergström. 9. Pif Paf Puf -amppelissa on metallikulhot ja nahkanauhat, 189 e (piriste.fi). 6. Natural-nahkainen Swan-sohva 13 630 e (Republic of Fritz Hansen Helsinki). 2. Verso Designin Lastu-pärekorissa on nahkakahvat, design Tuuli Burman ja Tuttu Sillanpää, koko XXL, 124,90 e (shop.versodesign.fi). Ferm Livingin vaaterekissä on pulverimaalattu terästanko ja nahkaiset vyövaljaat, 169 e (finnishdesignshop.fi). Design House Stockholmin Björk-villamatto, 70 x 130 cm, 204 e (finnishdesignshop.fi). Tuula Pöyhösen suunnittelemassa Eppu-repussa on parkkinahkaiset hihnat, 179 e (Marimekko). 11. Laita kauniit vaatteet esille. Maze Internationalin Anyone-tuolissa on metallirunko ja nahkainen istuinosa, design Louise Hederström, 325 e (scandinaviandesigncenter.fi). Nahkaiset tarjottimet pikkuesineiden säilytykseen, 91 e/2 kpl (piriste.fi) 12. 4. Käytössä nahkatuotteet vain paranevat. Fielddayn nahkainen iPad mini -suojus 79 e (Kauniste, fieldday.fi). 7. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 35 SISUSTUSIDEAT MIA LUNDBERG • KUVAT VALMISTAJAT VAALEAT KAUNOTTARET Vaalea nahka on sisustuksen klassikko ja nyt myös trendikäs materiaali. 1 7 8 9 3 2 6 5 4 10 11 12 1. OX Designin Maggiz-lehtiteline on metallia ja nahkaa, neljä eri värivaihtoehtoa, 366 e (room21.fi). 5. 10. &Brosin metallisessa Carry Me Home -tarjotinpöydässä on nahkaiset kantokahvat, 249 e (finnishdesignshop.fi).. 8. Sinkitty Ryssby 2014 -kirstu 14,99 e/2 kpl (Ikea)
Talo oli täynnä taiteilijatavaroita Kaijan isän asuessa ja tehdessä töitä siellä. Sen sisustuksessa yhdistyvät luontevasti isän vanhat tavarat, Kaijan omat hankinnat – ja tietenkin taide. KAIKA POHTOKARI • KUVAT HANNA LINNAKKO . Siveltimiä ja värejä on ateljeessa edelleen, sillä myös Kaija tekee taidetta, esimerkiksi pienoisveistoksia, keramiikkaa ja muotikuvia. Isän, Armas Hutrin, vanhalle pöydälle ja tinaisille kynttilänjaloille pitävät seuraa Kaijan kehystetyt kuvitukset ja Ikean lasiset kynttilänjalat. Olohuoneen nurkkauksessa on kaunis sommitelma vanhaa ja uutta. Arkkitehti Aulis Blomstedt teki alkuperäiset piirrokset Armas Hutrin talosta jo vuonna 1959. . KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 36. ISÄLTÄ TYTTÄRELLE Kaija Rosma asuu ateljeekodissa, jonka hänen kuvanveistäjäisänsä aikoinaan rakennutti itselleen. . Se valmistui kuitenkin vasta lähes 10 vuotta myöhemmin, sillä Blomstedt ja Hutri hioivat talon yksityiskohtia, esimerkiksi ikkunaseinää, jotta se sopisi mahdollisimman hyvin taiteilijan työhön
Valo siivilöityy pehmeästi ohuiden verhojen läpi. Oleskeluryhmät ja takaosan ateljee sulautuvat toisiinsa. Takaseinällä on keltaiseen ja pinkkiin sävytetty, valokuvaukseen suunniteltu taustakangas, joita Kaija maalaa valokuvaajille tilaustyönä. TÄÄLLÄ ASUVAT: Muotitoimittaja, taiteilija Kaija Rosma sekä norwichinterrierit Willy ja Jedi. MISSÄ: Espoon Tuomarilassa. Koko talo valimoineen 240 m². MIKÄ: Yhdistetty koti ja ateljee 1960-luvulla valmistuneen talon alakerrassa, 2 h + k. Aidot vanhat matot olivat täällä jo isän aikana. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 37. Korkealla ikkunaseinällä näkyvät talon kehikkoa tukevat parrut
Sohva ja kangaspäällysteiset tuolit löytyivät Ikeasta, korituolit on ostettu aikoinaan Papagenasta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 38. Kaappikello on isän peruja, kuten lähes kaikki matotkin. Oleskeluryhmän pöytänä toimii elävän mallin alustana käytetty pyörivä puulava. Parruilla tuetun kehikon päällä on yläkerta
Kaija Rosma on elämänsä aikana asunut monenlaisissa kodeissa pikkukämpistä kartanolukaaleihin. Seinä on käsittelemätöntä betonia, punainen lattia on tehty kulutusta kestävistä vanerilevyistä. PÄÄOSASSA PILARIT Kaksikerroksisen talon on piirtänyt arkkitehti Aulis Blomstedt. Nykyisin pappilan yläkerrassa ja vanhassa vilja-aitassa on sopivat tilat näyttelyiden pitämiseen. . Yksi mielenkiintoisimmista oli Rooman muurissa sijainnut tornikoti. Neljätoista vuotta sitten, avioeron jälkeen, Kaija ei osannut päättää, ostaako pienen asunnon Helsingistä vai Roomasta. AVIOERON JÄLKEEN KAIJA EI OSANNUT PÄÄTTÄÄ, OSTAAKO ASUNNON HELSINGISTÄ VAI ROOMASTA. Yhtenä päivänä vain kirjoitettiin paperit, ja huomasin asuvani täällä isossa talossa isän tavaroiden keskellä, Kaija kertoo. Tason päällä seisovat valkoiset, kipsistä valetut naishahmot ovat myös Kaijan luomuksia. Yläkertaan vievän portaikon värikkäässä maailmassa yhdistyvät monet tehdasmaiset materiaalit. ?Seinällä on runsas ripustus Gloria-lehden sivuilta tuttuja Kaijan originaalikuvituksia. Hän suunnitteli talon Armas Hutrille kodiksi ja työtilaksi. ISÄ TEKI PÄÄTÖKSEN HÄNEN PUOLESTAAN. Tarjoiluvaunun päällä on Harri Koskisen Lantern-kynttilälyhty. – Isä teki päätöksen puolestani. Isä, kuvanveistäjä-professori Armas Hutri, muutti kakkoskotiinsa Perniön vanhaan pappilaan, jonka kunnostaminen oli hänellä työn alla. Hän ei halunnut, että jään maailmalle. Yhdessä ystävykset päättivät valon suunnat ja muut taiteilijatyössä oleelliset yksityiskohdat. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 39. Pellavasta ja harsomaisesta puuvillasta muotoillut vaatteet on kasteltu kipsiseokseen ja puettu nopeasti veistosten päälle ennen kovettumista. Kuvanveistäjän työstä rakennuksessa muistuttaa edelleen erillinen valimo. Kirjapinon päällä näkyvä värikäs vati on Kaijan tuoreimpia keramiikkatöitä
40
YHTÄ SEINUSTAA HALLITSEE LÄHES KYMMENEN METRIÄ KORKEA IKKUNAPINTA. Tummiksi maalatut puupilarit ovat näkyvissä sisätiloissakin. – Osaan tietysti tehdä kaikki arkiruoat, joita söimme poikani Ilkan ollessa pieni. Olohuoneen vanha puusohva oli Kaijan ensimmäinen antiikkihankinta hänen ensimmäiseen 27 neliön kotiinsa, jossa se poikkesi muuten minimalistisesta sisustuksesta. Yhtä seinustaa hallitsee laaja, lähes kymmenen metriä korkea ikkunapinta. Ateljeeosan nurkassa ovat tärkeät taiteilijatarvikkeet: isän tekemä maalausteline ja sivellinpöytä, joka toimi isällä veistosten muovailutelineenä. Kaunis gobeliinikangas on kestänyt monet istumiset. Keskellä rakennusta portaat vievät ylös avaraan, parvimaiseen tilaan, jossa graafikkopoika Ilkka aina välillä asuu. TUMMIKSI MAALATUT PUUPILARIT OVAT NÄKYVISSÄ SISÄTILOISSAKIN. Mieluiten syön kuitenkin ulkona, Kaija kertoo. MINIMALISTI SOPEUTUI Keittiöstä aukeaa näkymä korkeaan, avaraan tilaan, jossa oleskeluryhmät ja ateljee sulautuvat saumattomasti toisiinsa. Peilistä heijastuu yläkerran kaide. Aulis Blomstedt on kuuluisa moduulisysteemistään, johon tämäkin talo perustuu. Lihapullat, perunamuusi, makaronilaatikko, karjalanpaisti ja leipominen onnistuvat kyllä vieläkin, kun oikein keskityn. . Talo seisoo tiheään asennettujen tukipilareiden muodostaman kehikon ympärillä. Kaijan tilava makuuhuone on talon toisella puolella matalassa osassa. Se tosin on harvoin kokkauskäytössä. ?Kiehtovassa asetelmassa on isän veistämä seitsemänvuotiaan Kaijan pää, Kanadasta tuotu intiaanien seremoniaruukku, Markku Keräsen maalaus, Sakari Tohkan pronssinen torso ja Synnove von Dickhoffin pieniä taidekirjoja. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 41. Ulko-ovesta tullaan suoraan keittiöön, jonka sydän on valkoiseksi maalattu leivinuuni-takka.
Naulaan ensin yhden taulun paikalleen ja asettelen sen ympärille sopivalta vaikuttavan ryhmän. Hänen mottonsa on: Minne heitän hattuni, siellä on kotini. VUOSIEN MITTAAN KAIJAN HANKINNAT JA TAIDE OVAT MUKAUTUNEET OSAKSI ISÄN SISUSTUSTA. Saarekepöydällä näkyy Kaijan ja hänen sisarensa Eila Hutrin tekemää keramiikkaa. Tärkeintä on kuitenkin, että kehys sopii itse tauluun tai kuvaan.” 2”Myös paspartuurin eli kehyskartongin sävyn pitää sopia kokonaisuuteen, taulun sävyihin ja sijoituspaikan sävyihin etenkin, jos tauluja on monta rinnakkain.” 3”Monesta täysin samalla lailla kehystetystä taulusta tulee helposti ’hotellimainen’ vaikutelma. Kaija ei asunut lapsena nykyisessä kodissaan, mutta kävi siellä lähes päivittäin tekemässä taidetta isänsä ja sisarensa Eila Hutrin kanssa. – Jos saisin itse sisustaa kodin alusta alkaen, se olisi hyvin minimalistinen – ehkä. Kaijan sylissä on kolmikuukautinen Jedi, lattialla yhdeksänvuotias Willy. . Keittiön saareke toimii kätevästi ruokapöytänä. Itse pidän yksinkertaisista, hopeanvärisiksi maalatuista puukehyksistä. Vanha samovaari on isän peruja ja antiikkilipasto Kaijan omia löytöjä. Seinällä on nykyisin lääkekaappina toimiva, kuvanveistäjä Sakari Tohkan vanha pieni viinakaappi. Oviaukko vie olohuone-ateljeetilaan. Kodikkaan keittiön sydän on tulisija, johon kuuluu leivinuunin ja takan lisäksi puuhella. – Sisareni kanssa meillä on aina ollut maalausja keramiikkasessioita, ja tapa jatkuu edelleen, Kaija kertoo. Kaija kertoo sopeutuvansa helposti erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin. Mutta ihmeen hyvin kyllä sopeuduin tänne isän vanhojen kalusteiden, mattojen ja veistosten keskelle, vaikka aluksi kauhistuttikin. PATSAITA JA DEKKAREITA Vuosien mittaan Kaijan omat hankinnat ja oma taide ovat mukautuneet osaksi isän vanhaa sisustusta. Ystävien mukaan koti muuttui melko nopeasti Kaijan näköiseksi, vaikka paljon entistä onkin jäljellä. Kattovalaisimet ovat Ikeasta. On myös hauska muutella taulujen paikkaa, ripustaa kaikki uudella tavalla.” 5 KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 42. Onneksi isä vei seinillä olleet maalaukset ja työpiirroksensa pois ja pelasti täältä aarteitaan, kun uhkasin heittää ne pois. . Takassa palaa tuli harva se päivä, mutta leivinuunia Kaija ei ole käyttänyt neljäntoista vuoden aikana kertaakaan. KAIJAN VINKKIÄ TAULUJEN RIPUSTAMISEEN 1 ”Kehys on tosi tärkeä. Oikealla näkyy valkoinen saareke. Niitä en koskaan menisi korjaamaan, maalaamaan tai kultaamaan. Siksi suosin pientä vaihtelua.” 4”Vanhojen taulujen kehykset ovat kauniita, vaikka ne olisivat hiukan rikki tai ajan saatossa patinoituneet. Ne ovat kauniita juuri sellaisenaan.” 5”Tauluja ryhmitellessä kannattaa miettiä, että niiden maailma ja sävyt sopivat yhteen. Joskus täytän koko seinän lattiasta kattoon. Ripustuksessa en noudata mitään kaavaa enkä juuri mittaile
43
NE OVAT OPPINEET ODOTTAMAAN, KUN KAIJA TYÖSKENTELEE ATELJEESSA. Makuuhuoneeseen mahtuu nukkumatilan lisäksi siirtomaatyylinen sohvaryhmä. Muuten yksin eläminen on mielestäni luksusta. Ensi kesänä Perniöön on tulossa näyttely miniatyyrihahmoista. Valkoinen sängynpeite on Ikeasta. Koirat ovat oppineet odottamaan rauhassa, kun Kaija työskentelee ateljeessa. – Koirat ovat kuin elämänkumppaneita. Viimeisin niistä oli Perniössä yhdessä isän ja valokuvaaja Kira Gluschkoffin kanssa. Täälläkin on isot ikkunat, ja talokehikkoa tukevat parrut näkyvät selvästi. Kaijan uusin innostus on kirjoittaminen. ?Makuuhuoneen peilipöydällä on hajuvesiaddiktin kokoelmaa ja Sakari Tohkan veistos. . . Ovi takana johtaa kuistille. MH OH/ATELJEE K WC E TK KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 44. – Korkea ateljeetila, jossa on kaunis valo ja kaikki työvälineet koko ajan esillä, sopii minulle. KOIRIEN KANSSA PUUHAILEMINEN TUO VAIHTELUA TAITEEN TEKEMISEEN. Niiden kanssa puuhaileminen ja ulkoilu tuovat sopivasti vaihtelua taiteen tekemiseen. – Tekeillä on muotimaailmaan ja taidevarkauksiin keskittyvä omakohtainenkin dekkari, hän paljastaa. Tärkeä osa Kaijan elämää ovat koirat, joita hänellä on ollut aina. Täällä maalaan ja teen keramiikkaa, patsaita ja koruja. Muotitoimittajana ja muotikuvittajana tunnettu Kaija on viime vuosina keskittynyt entistä enemmän taiteen tekemiseen ja pitänyt eri teemoista tehdyillä pienoisveistoksillaan useita näyttelyitä. Kaijan makuuhuoneen vanhat huonekalut olivat täällä jo isän aikana.
45 KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015
Työtämme ohjaa rakkaus toiminnalliseen estetiikkaan. Valmistamamme kalusteet kylpyja kodinhoitohuoneisiin sekä keittiöihin edustavat raikasta, innovatiivista muotoilua, joka on räätälöity 5 cm välein sopimaan juuri sinun elämääsi, sinun kotiisi – riippumatta sen koosta, muodosta tai vaatimuksista. www.temal.?. Jättää aina sinivalkoisen jalanjäljen Suomalaista laatutyötä 5 cm -mittavapaudella. Uskomme, että onnellinen elämä syntyy onnellisessa kodissa. K uv assa Järv enpään emalitehtaan ohutle vytiimi. Olemme suomalainen perheyritys, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1920. Uskomme yksilöllisyyteen ja vapauteen luoda omien toiveiden mukainen koti ja elämä
MILLA KUUSINEN • TUOTEKUVAT VALMISTAJAT 48 Käytännöllinen eteinen 50 Jämptin tyylin keittiö 52 Kirjojen valtaama olohuone 37 säilytysvinkkiä KUV A KIRSI-MARJA SA VOLA KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 47 SÄILYTYS. Poimi parhaat säilytysvinkit. PULMIA SÄILYTYKSESSÄ. Metsästätkö eteisessä kadonnutta pipoa, harmittaako keittiön kuiva-ainekaapin sekamelska tai ajelehtivatko kirjat olohuoneessa
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 48. Madam Stoltzin pyöreä henkari, halkaisija 35 cm, 10 e (Cobello). Helpot säilytysratkaisut ovat tervetulleita varsinkin lapsiperheissä. . SÄILYTYS KÄYTÄNNÖLLINEN ETEINEN . Säilytä asusteita kannellisissa tynnyreissä tai laatikoissa. Yhden moduulin koko on 38 x 53 x 23 cm. Knoddtynnyri on tarkoitukseen sopiva, 14,99 e (Ikea). . . Kangaspussukka nahkaisilla kahvoilla, 35 x 40 cm, 54 e (fermliving.com). Jalallinen laatikko 165 e, pinottava laatikko 139 e. Magiksen Garage-kenkäkaappimoduuleista voi koota haluamansa kokonaisuuden. Menun Afteroom-naulakko 94,90 e (Domdom.fi). . Pienet 14 e/kpl, iso 28 e/kpl (Finnish Design Shop). Kuvan kokonaisuuden hinta on 886 e (Roltrade). KUV A JUHO HUTTUNEN Eteiseen kertyy paljon pientä tavaraa, vaatteita ja asusteita. Normann Copenhagenin Pocketsäilyttimiin sujahtavat taskuihin kertyneet pikku tavarat. Metallinen vaaterekki, 115 x 37,5 x 152 cm, 119 e (Granit)
KUV A F ABIAN BJÖRK KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 49. Rasioihin, pussukoihin ja lokerikkoihin saa sekalaiset irtotavarat kätevästi piiloon. Vitran Hang it all -naulakko 296 e ja Uten.Silo-lokerikko alkaen 312 e (Vepsäläinen)
Näppärät pikku lokerikot hyllyillä ovat oivia esimerkiksi maustepussien säilytykseen. Niitä kannattaa hankkia monta samanlaista, niin kokonaisuus säilyy rauhallisena. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 50. . . Myrskyn jälkeen -säilytyspussukka, 13 x 13 x 18 cm, 24 e (Saanajaolli.com). . Olivia-purkki 13,90 e (Habitat). Iris Hantverkin naulakkoon ripustetaan kauhat ja padat, valmistettu öljytystä koivusta, 35 e (Cilla’s). JÄMPTIN TYYLIN KEITTIÖ Keittiön avohyllyt, kaapit ja laatikot näyttävät siisteiltä, kun tavarat ovat koreissa ja purkeissa. Mayn metallikori on valmistettu ja suunniteltu Suomessa, koko S, 24 e, ja koko M, 48 e (Domdom). SÄILYTYS . Iso kori kahvoilla, 43 x 28 cm, 34,90 e (Granit). Uashmaman paperipussissa säilytät leivän, L-koko, 20 e (Domdom). Metallinen tarjoilukärry on korvaamaton apuri keittiössä, 72 x 40 x 58 cm, 319 e (Granit). . KUV A KIRSI-MARJA SA VOLA . Pyöreä näkkileipärasia 22,90 e (Granit).
Vitriinissä kauneimmat astiat saavat olla esillä. KUV A KIRSI-MARJA SA VOLA KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 51. Kierrätyspaperit ja -pahvit on helppo sujauttaa suuriin kahvallisiin koreihin, joissa ne voi myös kantaa kierrätyspisteeseen
. Tummalle seinälle asennetut valkoiset Metod-seinäkaapit ovat näyttävä elementti, alkaen 43 e (Ikea). . . System 123 -säilytyslaatikot, design Joanna Laajisto, 259 e/3 kpl (Lundia). SÄILYTYS KIRJOJEN VALTAAMA OLOHUONE . By Lassen tamminen Frame 10 -laatikko 79 e (Finnish Design Shop). House Doctorin laatikot, 32 x 32 cm, 30 e, ja 28 x 28 cm, 27 e (Peroba). Roikkuvassa lehtitelineessä on hienot nahkaiset yksityiskohdat. Sen voi ripustaa katosta tai seinälle, 149 e (Fermliving.com). Metallinen Deerhylly on omiaan kirjojen säilytykseen, alkaen 440 e (BeDesign.fi). Kauniissa hyllyissä sisustusta elävöittävät kirjat pääsevät oikeuksiinsa ja pysyvät ruodussa. Siivousta helpottaa, jos elektroniikka on kätketty kaappeihin. Lundian avohylly on kaksivärinen, lakattua mäntyä, 79 x 164,5 x 30 cm, 487 e (Finnish Design Shop). . Lipasto liukuovilla, maalattua MDF-levyä ja puuta, 90 x 45 x 80 cm, 169 e (Ellos). . KUV A ULLAMAIJA HÄNNINEN . KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 52. Harton Gastonseinäpöytää voi käyttää hyllynä tai työtasona, design Florence Watine, 525 e (Finnish Design Shop)
KUV A KIRSI-MARJA SA VOLA KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 53. Kun puuseppä tekee kirjahyllyn mittojen mukaan, huoneen koko korkeuden saa hyötykäyttöön. Alakaappien ovet rauhoittavat kokonaisuutta
Nuoren parin koti on rakentunut hauskoista kirpputorilöydöistä ja itse toteutetuista ideoista. MILLA KUUSINEN • KUVAT ARSI IKÄHEIMONEN MIKÄ: Kolmio, 61 m². TÄÄLLÄ ASUVAT: Opiskelija Minni ja musiikkiteknologi Henrik. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 54. MISSÄ: Tikkurilan Jokiniemessä, Vantaalla. FIILIKSEN MUKAAN Naimisiinmenon jälkeen vantaalaisen Minnin mielenkiinto vaihtui kertaheitolla hääblogeista sisustamiseen
ASUNTO VUOKRATTIIN ILMAN NÄYTTÖÄ Seurusteltuaan vuoden Minni ja Henrik muuttivat yhteen, ja yhteinen asunto löytyi juuri ennen häitä. Minni on maalannut timantin ja kehystänyt sen Ikean kehyksiin. Lasipurkkiin tyhjennetään taskuista pikkukolikot. He päättivät hakea edullista Hoasin vuokra-asuntoa, sillä molemmat olivat vielä opiskelijoita. Projekti siellä, toinen täällä. Minni tunsi yläkerran asunnon asukkaat ennestään ja piti pohjaratkaisusta ja seudusta. Kun esteetikkona tunnettu Minni hermostuu kitaroihin ja rumpukapuloihin, hän sulkee oven. ?. Minni sai kaurisprintin työkaveriltaan. Vaikka alueella on paljon opiskelija-asuntoja, täällä on rauhallista. . Matto on Tarjoustalosta, sateenvarjotelineenä toimiva valkoinen kori Kodin Ykkösestä. Lasipurkkeja Minni hamstraa kirpputoreilta. Pienoismallilennokki ja itse tehty valaisin. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 55. Tapiovaaran suunnittelema tuoli löytyi kirpputorilta edullisesti. Lasipurkki ja hedelmävati ovat kirpputorilta. Kengät säilytetään Ikean hyllyssä, johon Minni on lisännyt hyllytasoja. Nykyinen asunto löytyi läheltä Minnin entistä soluasuntoa. Kummallakin on koko ajan projekteja työn alla. Tiskiaineteline on joululahja. Vantaalaiset Minni ja Henrik ovat tekevää sorttia. Asunnossa kuuluu jatkuva tekemisen ääni, oli se sitten tietokoneen tai kitaran näppäilyä. Nyt Henrik on töissä, ja Minni jatkaa edelleen opiskelua. Korit ovat Plantagenista. Minni tuunasi kirpputorilta ostamansa tarjottimen maalaamalla siihen kuvion. Näyttöä ei järjestetty, sillä pariskunta otti asunnon vastaan näkemättä sitä etukäteen. Ikean tauluhyllyillä on kirpputorilta hankitut kynttilänjalat. Vieressä on suuria peltoja, metsä ja lenkkipolku. Ikean purkkeihin Minni on tehnyt Dymolla nimilaput. Tämä koti on harrastuksia varten oivallinen, sillä muusikkona työskentelevällä Henrikillä on oma työhuone. Valkoiset pinnatuolit ovat Minnin isomummin ja mummin vanhat, mustat tuolit löytyivät roskalavalta. Keittiöpyyhe on Sokoksesta. Julkisilla kulkuneuvoilla pääsee Tikkurilaan kauppaan ja Helsingin keskustaan vaivattomasti
. Pienessä taulussa vasemmalla on höyhen. Suuri strutsinmuna on tuliainen EteläAfrikasta. . Mustavalkoinen tyyny on Ikeasta, harmaan Minni ompeli itse. Sohvapöytänä toimiva arkku periytyy Henrikin mummolasta. . KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 56. Sen alla olevan taulun Minni maalasi Henrikille syntymäpäivälahjaksi. Lukiossa tehty hiilipiirustus on kehystetty hopeanvärisiin kehyksiin. Kirjahylly on Ikeasta. VÄREJÄ MINNI KÄYTTÄÄ LÄHINNÄ TEKSTIILEISSÄ. Tuikkukipot on valettu betonista. Sen alle on sijoitettu parin hääkuva. Mustaa &-merkkiä käytettiin häissä koristeena
Yöpöydän valaisimet, liukuvärjätyt tyynyt ja valetut tuikkukipot onnistuvat Minniltä helposti. Vietämme paljon aikaa kotona, joten on hyvä, että viihdymme täällä, Minni tuumaa. Minni kuvailee tyyliään mustavalkoiseksi ja sekalaiseksi. Liitutaulu on MDFlevyä. Ikean sohvalla on vaaleanpunainen tyyny H&M Homesta, muut tyynyt ovat itse ommeltuja. MINNI ON IDEATYKKI Paljon huonekaluja heitettiin pois muuton jälkeen, sillä melkein kaikkea oli kaksin kappalein. Karttalaatikosto ostettiin Tori.fistä ja matkalaukku kirpputorilta. Hän onkin toteuttanut kotiin jos jonkinmoisia sisustusesineitä. Minni innostui sisustamisesta vasta häiden jälkeen. Mustat nojatuolit ovat Huuto.netistä, lampaantalja ja matto Ikeasta. MODERNIA JA RETROA Minni on innokas sisustaja, ja hän saa toteuttaa sisustusnäkemystään vapaasti, vaikka Henrikillä onkin aina mielipide sanottavanaan kodin sisustusratkaisuista. Värejä Minni käyttää lähinnä tekstiileissä. Vierekkäin asetetut työpöydät, metallinen työvalaisin, metallilaatikosto ja radio ovat Ikeasta. . – Yhdistelen retroa ja moderneja elementtejä melko vapaasti ja fiiliksen mukaan. – Asunto on meille hyvän kokoinen ja ilahduttavan siisti vuokra-asunnoksi. En osaisi sitoutua värikkääseen huonekaluun, koska tiedän kyllästyväni siihen, Minni sanoo. Laatikko ja pieni vaasi löytyivät kirpputorilta. Tällä hetkellä hennon vaaleanpunaiset tyynyt ovat päässeet koristamaan valkoista sohvaa. Minni on ostellut uusia huonekaluja harkiten ja muokannut kotia omaan ja Henrikin tyyliin sopivaksi. Kuparinen purkki on vanha kakkuvuoka. Minni pitää itse tekemisestä, sillä silloin saa juuri sellaista kuin haluaakin. Minni kirjoittaa blogia omista tee se itse -ideoistaan. Lattiavalaisin on ollut Minnin lapsuuden kodissa. TYÖHUONE MH OH K E KPH KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 57. Kuparinvärinen pöytävalaisin on Huuto.netistä. Aikaisemmin hän luki paljon hääblogeja ja etsi niistä inspiraatiota. Muutto ei ole mielessä ainakaan vielä niin pitkään aikaan kuin Minni opiskelee. Mustavalkoisuutta käytän yhdistävänä elementtinä. Henrik sen sijaan tekee ostopäätöksen sekunnissa ja on tyytyväinen pitkään, Minni kertoo. HÄIDEN JÄLKEEN SISUSTUSINTO – Pohdin kaikkia hankintojani ehkä jopa liikaakin
Minni ja Henrik kävivät hakemassa ne Hämeenlinnan läheltä. Ylähyllyllä on stompbox-soitin ja pienoismalleja, jotka Henrik on rakentanut. Muusikkona työskentelevä Henrik soittelee usein myös kotona. Naulakko on Minnin isän tekemä. Juhlien jälkeen kaikki luomisenergia piti suunnata uuteen projektiin. Hääblogit vaihtuivat kertaheitolla sisustusblogeihin. Henrikin työpöytä, valaisin ja verhot ovat Ikeasta. Aikaisempi blogi tee-seitse-vinkkeineen löytyy osoitteesta nimidesign.com. – Seuraavaksi aion tehdä irrotettavan päällisen sängynpäätyyn. Akustiikkalevyt pari rakensi yhdessä. Minnin blogi: everydaysgrays.blogspot.fi. Henrik rakensi sängynpäädyn rungon, verhoilun hoiti Minni. LÖYTÖJÄ HALVALLA Minni tekee opiskelijakukkarolle sopivia hankintoja lähinnä kirpputoreilta tai nettihuutokaupoista. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 58. – Näimme kerran hyväkuntoiset nahkatuolit, jotka maksoivat kymmenen euroa kappale. Musiikkilehtien päällä on Minnin kokoama valaisin. Yöpöydän valaisimet Minni on tehnyt itse. . Hän kiintyy erityisesti vanhoihin esineisiin, joilla on tarina. Tyynyt ja verhot Minni on ommellut. Kurkistin vielä varmuuden vuoksi tuolin pohjaan. . Lakanat, viltti ja kattovalaisin ovat Ikeasta. . Jospa alta paljastuisikin vaikka hieno puupinta, Minni haaveilee. Häälahjaksi saatu päiväpeitto on Luhdan. Ikean lipastossa on Henrikin musiikkijuttuja ja työkaluja. . Parhaimman kirpputorilöydön Minni teki Tikkurilassa. Matto on Kodin Ykkösestä. Niiden muoto miellytti, mutta väri vaihtui valkoiseen. Siellä oli merkintä Lukkiseppo Oy, design Tapiovaara, Minni kertoo. Peilin kehys on rakennettu maalinsekoitustikuista. Minni on aina ollut esteetikko ja askartelija, ja häiden jälkeen sisustusinto tuntui pääsevän valloilleen. Myös olohuoneen arkun maalit saavat kyytiä. . Samaan kategoriaan kuuluvat Huuto.netistä ostetut, loistavassa kunnossa olevat vuoden 1969 nahkanojatuolit. Yöpöydät löytyivät Huuto.netistä kirsikanvärisinä
MINNI TEKEE OPISKELIJAKUKKAROLLE SOPIVIA HANKINTOJA LÄHINNÄ KIRPPUTOREILTA TAI NETTIHUUTOKAUPOISTA. 59 KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015
Raidallinen Wilma-pussilakanasetti 23,95 e (Ellos). Sängyllä valkoiset Gripsholmin Bourdone-tyynyliinat 15 e/kpl (Ellos) ja ruusukuvioinen pussilakanasetti 29,99 e (H&M Home). VUOTEEN UUDET VAATTEET Ylellisillä pussilakanoilla, tyynyliinoilla, peitoilla ja koristetyynyillä on helppo uusia makuuhuoneen ilme. VINKKI! Seinäpaneliin on liimattu taulunkehykset, jonka jälkeen koko paneli on maalattu mustalla maalilla. HINTAVERTAILU Valaisimet 39,98 e Yöpöydät 98 e Vuodevaatteet 83,94 e Päiväpeitto 84,90 e Viltit 104,89 e Penkki 59 e Maljakko 4 e Herätyskello 5,99 e Kynttilät 3,49 e Sisustustyynyt 44,97 e Yhteensä 529,16 e PIENELLÄ BUDJETILLA Hektar-kattovalaisimet 19,99 e/kpl (Ikea). ANNA KRISTERI • KUVAUSAVUSTAJA MILLA KUUSINEN • KUVAT MARI LAHTI KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 60. Mustat jakkarat sopivat myös yöpöydiksi, 49 e/kpl (Ellos). Penkillä tekoturkispeite, 130 x 170 cm, 69,99 e, vaalea Metallic-tyynynpäällinen, 40 x 40 cm, 14,99 e (H&M Home) ja Casan fleecehuopa, 130 x 170 cm, 34,90 e (Stockmann). Sigurd-penkki 59 e (Ikea). Vasemmalla puolella yöpöydällä Cylinder-maljakko 7,99 e/2 kpl ja Dekad-herätyskello 5,99 e ja oikealla puolella yöpöydällä Sinnlig-tuoksukynttilä 2,49 e (Kodin1) ja kynttilänjalka 1 e (Kierrätyskeskus). Mustat tikatut tyynynpäälliset, 40 x 40 cm, 14,99 e/kpl (H&M Home) ja Annon päiväpeitto, 250 x 260 cm, 84,90 e (Kodin1)
Raidallinen Country-pussilakana 169 e (Lexington). Sultan Slåstad -sänky, leveys 140 cm, 179 e (Ikea). Penkillä Sable-torkkupeitto, 130 x 180 cm, 169 e (Cobello), vaalea tikattu tyyny 65 e (Sisustus Nalle) ja Icons-villahuopa, 130 x 170 cm, 165 e (Lexington). KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 61. Musta tikattu tyyny 65 e, hopeinen tyyny 85 e (Sisustus Nalle) ja Yves Delormen päiväpeitto, 240 x 260 cm, 242 e (Boutique Yves Delorme ja Kenzo). Alvar Aallon suunnittelema ritiläpenkki 153A, 485 e (Artek). Molemmissa kuvissa nalle 40 e (Sisustus Nalle) ja tohvelit 120 e (Boutique Yves Delorme ja Kenzo). Vasemmalla yöpöydällä Casan maljakko 12,90 e ja Arne Jacobsenin herätyskello 95 e (Stockmann) ja oikealla yöpöydällä Mulberryn tuoksukynttilä 65 e (Sisustus Nalle) ja Menun Weight here -kynttilänjalka 59 e. SUURELLA BUDJETILLA Valaisimet 328 e Yöpöydät 618 e Vuodevaatteet 579 e Päiväpeitto 242 e Viltit 334 e Penkki 485 e Maljakko 12,90 e Herätyskello 95 e Kynttilät 124 e Sisustustyynyt 215 e Yhteensä 3 032,90 e Hintaero 2 504 e Dresden-kattovalaisimet 164 e/kpl (Cobello). Sängyllä valkoiset City Framed -tyynyliinat 59 e/kpl (Lexington) ja Yves Delormen mustavalkoinen pussilakana 224 e ja tyynyliina 68 e (Boutique Yves Delorme ja Kenzo). Yöpöytinä &traditionin Raft-tuolit 309 e/kpl (Formverk). Taulut, kirja ja hajuvesipullo kuvausrekvisiittaa
MIKÄ: Asunto jugendkerrostalossa, joka on rakennettu vuonna 1908. TÄÄLLÄ ASUVAT: Muotoilija Petteri Masalin ja hänen poikansa Max, 8. TEA HONKASALO • KUVAT ARSI IKÄHEIMONEN KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 62. Muotoilijalle keräily on intohimo ja ammattitauti. KOTI ISOLLA K:LLA Petteri Masalin asuu poikansa Maxin kanssa vuokralla Helsingin keskustassa vanhassa kerrostalossa. Designklassikot ja omat prototyypit ovat kodissa sulassa sovussa. MISSÄ: Helsingissä
. Le Corbusierin suunnitteleman divaanin Petteri on ostanut 15 vuotta sitten. Talossa on lämminhenkinen porraskäytävä. Petteri ja Max piirtelevät ja suunnittelevat yhdessä omilla tableteillaan. Leimu-valaisin on Iittalan mallistosta. Petterin eväslaatikko on peräisin 1980-luvulta. Designerin kodista tulee ajan mittaan iloinen sekoitus uutta ja vanhaa, designklassikoita tai muuta kiinnostavaa muotoilua sekä omia kokeiluja ja prototyyppejä. . KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 63. . Vakka-säilytin toimii myös apupöytänä. Max valitsi oranssin Fatboyn. Fiskarsin pienellä kirveellä voi pilkkoa sytykkeitä kaakeliuuniin. Olohuoneen valoisa nurkkaus on molempien suosikkipaikka. Seinällä Kari Lohkon taulu ”Opettajaa, suurta kostuttajaa nöyryytetään”. Epers & Sankkeyn kukkaruukku on prototyyppi. PAIKKA, JONNE HALUAN PALATA – Ihastuin asunnon toimiviin vanhoihin kaakeliuuneihin ja ikkunoiden kauniisiin koristemaalauksiin. Ikkunalaudalla olevan television Petteri on saanut papalta, ja diaprojektori on löytö kirpputorilta. . Tilaan tulee luonnonvaloa kattoikkunasta. Sohva on ostettu Askosta ja beige matto Ikeasta. Arkkitehdillä on selvästi ollut romanttinen kausi tätä taloa suunnitellessaan – pyöreä torni on kuin suoraan prinsessasadusta tai Muumimaailmasta. Heti ovesta sisään tullessa huomaa, että tämä on muotoilijan koti. Pieni vihreäksi rapattu jugendtalo seisoo suurempien ja korkeampien rakennusten ympäröimänä omalla vehreällä tontillaan. Talo on oikeastaan aika hassu. Hopeanvärisen pöytävalaisimen Petteri on tehnyt opiskeluaikanaan. Kattovalaisin on nimeltään Helsinki Light House
Petteri hankki sen alun perin kelloille. Hirvenpää on lomamatkalta Chamonix’sta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 64. Petteri on tehnyt sen, mutta ei suunnitellut. Yrjö Kukkapuron suunnittelemat tuolit palvelivat ennen Alkon odotustilassa. Piiloalumiinirasia ei ole enää tuotannossa. Max sai lattialla olevan lampaantaljan, kun syntyi. Fleimio-halkovaunu on valmistettu vanerista. Lipasto on Adessin ensimmäinen prototyyppi. Petteri osti tuolit Artek 2nd Cyclestä. Lantern-lyhty uunin reunalla on Harri Koskisen suunnittelema
Leikkuulauta on Iittalan ja yleiskone Kitchen Aidin. Petterin opiskeluaikanaan valmistamalla pöydällä on Iittalan Allas-kynttilänjalka. Hänelle on tärkeää, että on paikka, jonne palata maailmalta ja jossa voi rentoutua ja viettää aikaa poikansa Maxin sekä ystävien seurassa. – Työt tulevat mukaan myös kotiin. Hänen intohimonsa ovat yrtit. Tom Dixonin kattovalaisin on nimeltään Beat Stout Black. Yrttipurkki on uusi tuote Fiskarsin mallistossa. ?. Työni puolesta on kätevää asua keskustassa, Petteri Masalin kertoo. . Petteri käyttää Fiskarsin oksasaksia yrttien silppuamiseen. Kun tulin ovesta sisään, tiesin heti, että haluan tämän. Petteri on innokas kotikokki. Suunnittelijana on tärkeää testata tuotteita myös käytännössä. Tämä on poikkeuksellisen pieni kerrostaloyhteisö. Petteri matkustaa työkseen paljon, ja työpäivät venyvät usein pitkiksi. Ruokailutilan seinällä on Cheweryn taulu vuodelta 1968. Olemme asuneet tässä pari vuotta. Se toimi hyvin, yrtit kasvoivat kuin kasvihuoneessa, Petteri myhäilee. Testasin muun muassa Fiskarsin KitchenGarden-kasvivaloa puoli vuotta kylpyhuoneessani, jonne ei tule luonnonvaloa. Makuuhuoneen seinällä on kartta, johon Petteri on merkinnyt paikat, joissa hän on käynyt. Mustat nahkatuolit on ostettu Askosta. Bonsaipuu sai yliannostuksen valoa, kun Petteri oli sijoittanut sen aivan kasvivalon viereen ruokailutilassa. Taloyhtiöllä on oma piha, jossa pääsee kitkemään sekä toteuttamaan puutarhurin taitojaan. KitchenGarden-kasvivalot saavat yrtit viihtymään. Sivuvaikutuksiltakaan ei voi aina välttyä. Eteisen lattialla on äidinäidin vanha räsymatto. Sen äärellä voi myös unelmoida tulevista matkoista. Ystäviltä saadun naulakon Petteri maalasi mustaksi. ‘‘TYÖT TULEVAT MUKAAN MYÖS KOTIIN. TÄMÄ ON VÄHÄN TÄLLAINEN TESTILABORATORIO.’’ KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 65. Tämä on vähän tällainen testilaboratorio
– Kyllähän tämä johtuu myös työni luonteesta. Olen alkanut käyttää värejä, ennen kodissani oli kaikki mustavalkoista, Petteri nauraa. Kesällä, kun . HALUAN YMPÄRILLENI KAUNIITA ASIOITA.’’ OH MH KPH MH WC E K RT KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 66. Tikkaiden alle mahtuu muotoilupalkintoja vuosien varrelta. ‘‘KERÄILY ON INTOHIMONI JA AMMATTITAUTI. Haluan ympärilleni kauniita asioita. Max rakentaa mielellään Legoja. Niin isä kuin poikakin pitää radio-ohjattavista autoista, lentokoneista ja helikoptereista. BoConceptin tikkailla on kätevää säilyttää vaatteita. Kartalle on merkitty paikat, joissa Petteri on käynyt. TAVALLISTA PERHEARKEA Max oli Petterin mukana suunnittelemassa lasten My First Fiskars -työkalusettiä. Sen päällä on Petterin maalaus opiskeluajoilta. Kartta on ostettu Ikeasta. Ne mahtuvat kapeaan tilaan ja ovat helppo säilytyspaikka suosikkiulkovaatteille. Ensimmäinen kysymys vuokraemännälle olikin, että toimivatko uunit. – Teemme Maxin kanssa yhdessä ruokaa ja muutenkin oleilemme paljon keittiössä. Ruoanlaitossa Petterin intohimo ovat tuoreet yrtit. Petteri kerää muun muassa kelloja ja viinipullon korkkeja, jotka ovat katoavaa tavaramaailmaa. Hänen bravuurinsa ovat kaakeliuunissa haudutetut pataruuat. Niistä voi löytää hyviä ideoita työhön, Petteri tunnustaa. Lipasto on ostettu Room21:stä. . Tuleva designeri kulkee isänsä jalanjäljissä. Kun olen kotona, elämme ihan normaalia perhearkea. Melkein kaikilla tavaroilla kotonani on jonkinlainen tarina. – Myös keräily on intohimoni ja ammattitauti. Petteri on saanut isäpuoleltaan lahjaksi Wassily-tuolin. Hän on kerännyt korkkeja viitisen vuotta ja joutui juuri ostamaan isomman lasipurkin niitä varten. Kun joudun joka päivä luomaan uutta, haluan vanhoja esineitä kotiini. KOKKI JA KERÄILIJÄ Petteri tekee paljon ruokaa kotona
Ikkunan jugendkoriste on alkuperäinen. Prätkä on samanlainen kuin Petterillä oikeasti. Valaisin ja matto on hankittu Ikeasta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 67. Petteri on käyttänyt sitä myös viinicoolerina. Ikkunalaudalla on Monica Forstin kultainen kukkaruukku. Tyynyt ja torkkupeite ovat Gant Homen mallistosta
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 68
Kaukosäätimen avulla valon väri vaihtuu. MAX-kirjaimet on saatu mummilta. On hauskaa keksiä asioille uusia käyttötarkoituksia. Tintin raketti on saatu lahjaksi. Käytöstä poistettu oranssi olutkori toimittaa olohuoneessa lehtitelineen virkaa. Lopulta sopiva löytyi Ikeasta. . . Myös kasvit ovat Petterille tärkeä sisustuselementti. Suuri M-kirjain on Kodin Ykkösestä ja matto, hyllykkö sekä laatikot Ikeasta. Valolla voi niin helposti luoda erilaisia tunnelmia. Pakettiauton Petteri on tuonut Pariisista. Joskus istumme rannalla heittelemässä kiviä veteen, Petteri kertoo. VALO TEKEE TUNNELMAN – Olen kiinnostunut valaisimista ja valaistuksesta. Maxin nimiäispaita on kehystettynä seinällä. Avaruusnallen Petteri osti Space-museosta Washingtonista kaksi kuukautta ennen Maxin syntymää. KAUKOSÄÄTIMEN AVULLA VALON VÄRI VAIHTUU.’’ KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 69. Se on löytö, koska se on hyvää designia. Kaamosaika tuo haasteita niiden viihtyvyydelle ja kasvatukselle. . ‘‘VALOLLA VOI HELPOSTI LUODA ERILAISIA TUNNELMIA. Siksi Petteri olikin erityisen innostunut Fiskarsin KitchenGardenin-tuotekehityksestä. Esimerkiksi näyttävä kultainen suojaruukku toimii juhlissa viinicoolerina, ja tikapuita voi käyttää vaatesäilytykseen. Lego-auto on joululahja, jonka Petteri kokosi, kun Max oli kipeä. On mielenkiintoista katsella turisteja ja muita ohikulkijoita. Myös oranssi valaisin on Ikeasta. Ei pidä kangistua kaavoihin, Petteri miettii. – Kori on kulkenut mukanani opiskeluajoilta lähtien. Kaikissa kotini valaisimissa on Philipsin Hue-polttimot. . Pöydän alla on My First Fiskars -setti. Maapallo on ostettu kirppikseltä, ja pappa on valmistanut purjeveneen. Näin voin vaihtaa huoneiden väriä ja tunnelmaa tilanteiden mukaan, Petteri kertoo. Helsinki on parhaimmillaan, käyn Maxin kanssa paljon kahviloissa. Kapeaan tilaan oli vaikea löytää työpöytää
Maksimoi mixisi. Funkkiskin funkkaa parhaiten vasta kun koossa on kaikki olennainen.Tutkimme hiljatt ain kampanjan, jossa erään tunnetun sisustusbrändin ostotodennäköisyys lisääntyi jopa 61 %, kun mediamixiin lisätt iin aikakauslehtimainonta. Tutustu menestystarinaan osoitt eessa www.aikakauslehdet.?. Melko funktionaalista, eikö
RUOKA 72 Seitsemän sortin pyörykät 80 Suolaista & makeaa 84 Keittiöideat: Taivaalliset tattariletut 86 Keittiöideat: Tehdään salaattia 88 Viini: Luomuviinien laatu nousee kohisten KUV A F ABIAN BJÖRK Juhlapyhien jälkeen maistuvat lihasta, kalasta ja kasviksista valmistetut pyörykät. Herkutteluhetkiin voi kokeilla suolaisen ja makean yhdistelmää. TERVETULOA IHANA ARKI KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 71
MARI HARJULA • KUVAUSAVUSTAJA MIKAELA ANTIN • KUVAT FABIAN BJÖRK Aasialaiset lihapyörykät sopivat hyvin naposteluun tai alkupalaksi. Tarjoa ne sellaisenaan alkuruokana, kastikkeella höystettynä, keitossa tai täytetyn leivän välissä. Ohje sivulla 76. SEITSEMÄN SORTIN PYÖRYKÄT Herkulliset pyörykät valmistuvat helposti niin kalasta, lihasta, broilerista kuin kasviksistakin. RUOKA KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 72 RUOKA
4. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 73. Desilitran korppujauhoja voi korvata parilla kolmella viipaleella vaaleaa leipää tai 2–3 keitetyllä ja hienonnetulla perunalla. 3. VINKIT! 1. Focaccialeivät täytetään lammaspyöryköillä, mausteisella tsatsikilla ja kasviksilla. Öljyä tai kastele kädet kylmällä vedellä ennen pyörittelyä, ettei pyörykkämassa tartu käsiin. Ohje sivulla 76. 2. Anna taikinaseoksen tekeytyä ja maustua vähintään puoli tuntia ennen pyörittelyä. Kananmunan voi korvata 1–2 ruokalusikallisella perunatai maissitärkkelysjauhoja tai 1 desilitralla perunatai muuta kasvissosetta. Kananmuna sitoo murekemassan ja antaa sille samettisen koostumuksen
RUOKA Lihapyörykkäcurryn kookoskastike maustetaan itse tehdyllä currytahnalla. Tarjoa pyörykkäcurry keitetyn basmatitai jasmiiniriisin kanssa. Kaada seos pannulle pyöryköiden joukkoon ja kypsennä hauduttaen noin 15 minuuttia. Sekoita currytahna kastikeaineksiin. 4. 2. 3. Valmistusaika: noin 45 minuuttia Vaikeusaste: hieman työläs H inta: noin 18,50 euroa Viinisuositus: Puolikuiva, mausteinen ja kepeän hedelmäinen Adobe Gewürztraminer Reserva 2014, Chile, 9,98 e, luomu, eettinen LIHAPYÖRYKKÄCURRY 4 annosta Lihapyörykät: 500 g porsaan jauhelihaa 200 g raakoja kuorettomia jättikatkaravun pyrstöjä 2 valkosipulinkynttä 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 3 rkl kalakastiketta 1 munanvalkuainen Paistamiseen: 1–2 rkl pähkinäöljyä Currytahna: 2–3 punaista chiliä 4 valkosipulinkynttä 2 salottisipulia 2 rkl korianterinsiemeniä 1 tl kuminaa ¼ tl valkopippuria 1 ½ rkl korianteritahnaa KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 74 RUOKA. Laita kaikki tahnan ainekset teholeikkuriin tai -sekoittimeen ja pyöräytä karkeahkoksi seokseksi. 5 cm tuoretta inkivääriä 1 sitruunaruoho 1 rkl pähkinäöljyä Kastike: 400 ml kookosmaitoa 2 dl vettä + 1 ½ rkl kanafondia 1 rkl ruokosokeria puolikkaan limen mehu Tarjoiluun: keitettyä basmatitai jasmiiniriisiä 1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Valmista currytahna. Sulata ja hienonna jättikatkaravut. Sekoita pyörykkämassan ainekset keskenään. Pyörittele massasta noin 35 pyörykkää. Halkaise chilit, poista siemenet ja paloittele chilipalot. Sekoita kastikeainekset keskenään. Kuori ja viipaloi valkosipulit, kuori ja hienonna salottisipulit. Kuumenna pähkinäöljy pannulla ja paista pyöryköitä siinä, kunnes ne saavat hieman väriä
6. Paahda pinjansiemeniä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita tasaiseksi. 5. Paista pannulla voissa tai öljyssä tai uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes pyörykät ovat kypsiä. Anna maustua hetken. Laita vuohenjuusto ja korppujauhot kulhoon. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Valmistusaika: noin 40 minuuttia + paistoaika 15 minuuttia Vaikeusaste: melko helppo Hinta: noin 11 euroa Viinisuositus: Kepeän hedelmäinen ja raikas La Petite Perriere Sauvignon 2013, Ranska, 10,90 e UUTTA! VIINISUOSITUKSET RUOKIIN KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 75. Painele kesäkurpitsaraastetta talouspaperilla, jotta ylimääräinen neste imeytyy pois. Jäähdytä ja rouhi siemenet. Vuohenjuusto ja parmesaanijuusto maustavat kesäkurpitsapyörykät, joihin pyöritellään rouheinen pinta pinjansiemenrouheesta. VUOHENJUUSTOKESÄKURPITSAPYÖRYKÄT 1 iso (500 g) kesäkurpitsa 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä ripaus kuivattuja chilihiutaleita 150 g pehmeää vuohenjuustoa 2 dl korppujauhoja 1 muna ¾ dl parmesaanijuustoa raastettuna Päälle: 100 g pinjansiemeniä 1. 2. KANANMUNA SITOO PYÖRYKKÄMASSAN JA ANTAA SAMETTISEN KOOSTUMUKSEN. Pyörittele vuohenjuusto-kesäkurpitsaseoksesta pyöryköitä ja kieritä pinjansiemenrouheessa. Lisää muna ja anna tekeytyä hetken. 3. Raasta kesäkurpitsa. 4
Raasta kurkku ja valuta ylimääräinen neste siivilässä pois. Laita pyörykät pellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Mittaa vesi, fondi ja kerma kattilaan. Kuutioi munakoisot ja levitä pellille. Lisää mausteet ja alusta joukkoon jauhot. Painele taikina uunivuokaan (noin 20 x 30 cm) ja anna kohota puoli tuntia. Valmista ensin focaccia. Valmistusaika: noin 40 minuuttia + paistoaika 12 minuuttia Vaikeusaste: melko helppo Hinta: noin 13 euroa Viinisuositus: Mausteinen ja hedelmäinen Cono Sur Bicicleta Riesling Gewürztraminer Viognier 2014, Chile, 9,49 e LAMMASLIHAPULLALEIVÄT 4–6 täytettyä leipää Focaccia: 2 ½ dl vettä 2 tl kuivahiivaa ¾ tl suolaa 1 tl sokeria noin 6 dl vehnäjauhoja oliiviöljyä noin 1 dl oliiveja tuoretta rosmariinia merisuolahiutaleita Feta-munakoisolammaspyörykät: 1 munakoiso (400 g) ½ rkl oliiviöljyä 500 g lampaanjauhelihaa ½ dl tuoretta persiljaa hienonnettuna ½ dl tuoretta minttua hienonnettuna 1 rkl raastettua sitruunankuorta 2–3 valkosipulinkynttä 200 g fetajuustoa ½ tl suolaa rouhittua mustapippuria 1 rkl oliiviöljyä Tsatsiki: puolikas kurkku 1 valkosipulinkynsi 2 ½ dl paksua kreikkalaista jogurttia 1 rkl tuoretta minttua hienonnettuna 1 tl hunajaa ¼ tl kuminaa morttelissa hienonnettuna merisuolaa hiutaleina ja valkopippuria rouhittuna Lisäksi: 2–3 tomaattia 1 sipuli erilaisia salaatteja tuoretta minttua 1. 5. Anna kiehua 3–5 minuuttia koko ajan hämmentäen, kunnes polenta on kypsää. 3. Anna jäähtyä. Sekoita tasaiseksi massaksi. Valmistusaika: noin 1 tunti + leivän kohotusaika 30 minuuttia + paistoajat 1 tunti Vaikeusaste: melko helppo Hinta: noin 26 euroa Viinisuositus: Tumman marjainen ja yrttinen Agathon Limnio Cabernet Sauvignon 2009, Kreikka, 12,99 e, luomu RIISTAPYÖRYKÄT, SIENILISÄKE JA POLENTAMUUSI 4–6 annosta Riistapyörykät: 500 g hirventai poronjauhelihaa 100 g pekonia 1 sipuli 1–2 valkosipulinkynttä 150 g ranskankermaa ½ dl korppujauhoja 1 muna ½ tl suolaa rouhittua mustapippuria 1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna 1 ½ rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna 1 ½ rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna Sienilisäke: 1 rasia ruskeita herkkusieniä 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna 3 rkl voita 1 rkl oliiviöljyä 3 rkl tuoretta ruohosipulia ripaus suolaa rouhittua mustapippuria Polentamuusi: 250 g (noin 3 dl) polentaryynejä 2 valkosipulinkynttä 1 l vettä 3 rkl kasvisfondia 2 dl ruokakermaa 50 g voita 2 dl raastettua parmesaania tai pecorinoa 1–2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna ripaus suolaa rouhittua mustapippuria 1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Pyörittele massasta noin 35 pyörykkää. Viipaloi tomaatit ja sipuli. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ennen tarjoilua. Anna jäähtyä. Tarjoa riistapyörykät sienilisäkkeen ja valkosipulisen polentamuusin kera. Jos muusi tuntuu liian paksulta, lisää tilkka vettä. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua ennen tarjoilua. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki lihapyörykkäainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa lihapyörykät dippikastikkeen kera. Kokoa leivät. Valmista sienilisäke. Anna turvota hetken, lisää muna ja kaikki muut raaka-aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Paista uunissa 200 asteessa noin 10–12 minuuttia. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja paista pyöryköitä siinä välillä käännellen noin 5 minuuttia, kunnes ne saavat kauniin paistopinnan. Hienonna pekonit. Laita jauheliha, yrtit ja sitruunaraaste kulhoon. Paista uunissa 200 asteessa noin 15–20 minuuttia. Valmista sillä aikaa dippikastike. Ripottele päälle rosmariinia ja merisuolahiutaleita. Öljyä pinta ja painele päälle oliiveja. 3. Ota kattila liedeltä, lisää voi, juustoraaste ja persilja. Valmista tsatsiki. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Halkaise sienet tai leikkaa ne neljään osaan koon mukaan. 2. Siirrä lihapullat leivinpaperin päälle pellille ja jatka paistamista vielä uunissa 200 asteessa noin 5–7 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. 6. Valmistusaika: noin 1 tunti Vaikeusaste: hieman työläs Hinta: noin 25 euroa Viinisuositus: Tumman kirsikkainen ja napakan mausteinen Pèppoli 2011, Italia, 19,98 e KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 76 RUOKA. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Valmista polentamuusi. Puhdista sienet. Sekoita ranskankerma ja korppujauhot kulhossa. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää joukkoon valkosipulit ja polenta vähitellen. 4. Valmista lihapyörykät. Pyörittele massasta noin 40–50 pientä lihapullaa ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. Kuumenna öljy ja voi pannulla ja paista sieniä ja valkosipulia muutaman minuutin ajan. 5. 3. Pirskota päälle oliiviöljy ja paahda uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. 2. 2. 6. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja lisää kulhoon. AASIALAISET LIHAPULLAT noin 40–50 kpl 500 g naudanjauhelihaa 2 valkosipulinkynttä ½ dl kevätsipulia hienonnettuna 1 dl korppujauhoja 1 rkl seesamiöljyä ¼ tl inkiväärijauhetta ½ tl suolaa 1 muna Lisäksi: mustia tai vaaleita seesaminsiemeniä kevätsipulia hienonnettuna Dippikastike: 2 dl hoisinkastiketta 2 valkosipulinkynttä 2 rkl soijakastiketta 1 rkl seesamiöljyä 1 tl jauhettua inkivääriä 1. Laita väliin salaattia, tomaattiviipaleita, sipulirenkaita, pyöryköitä ja tsatsikia. Pyörittele massasta noin 35–40 lihapyörykkää. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Mausta ruohosipulilla, suolalla ja mustapippurilla. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. 4. 4. Sekoita kaikki ainekset jogurtin joukkoon ja anna maustua viileässä. Murenna joukkoon myös fetajuusto. Leikkaa leipä 4–6 osaan ja halkaise leivät
Kuvateksti kuvateksti kuvateksti kuvateksti kuvateksti kuvateksti kuvateksti kuvateksti kuvateksti kuvateksti TEE LIHAPYÖRYKÖILLE MUUSI PERUNAN SIJASTA VAIHTEEKSI POLENTASTA. Maukkaat riistapyörykät tarjotaan herkkusienilisäkkeen ja valkosipulilla maustetun polentamuusin kera. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 77
Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 10–15 minuuttia. Valmista wasabi-jogurttikastike sekoittamalla kaikki mausteet jogurtin joukkoon. SEESAMINSIEMENET ANTAVAT PYÖRYKÖILLE RAPSAKAN PINNAN. 2. 1. Anna tekeytyä ja viilentyä jääkaapissa puoli tuntia. Valmistusaika: tekeytyminen 30 minuuttia + noin 30 minuuttia + kypsennysaika 15 minuuttia Vaikeusaste: hieman työläs Hinta: noin 15 euroa Viinisuositus: Puolikuiva, mausteinen ja hedelmäinen Kungfu Girl Riesling 2013, Yhdysvallat, 14,98 e SEESAMI-LOHIPYÖRYKÄT noin 30 kpl 500 g nahatonta lohifileetä 1 muna 3 kevätsipulinvartta 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna 1 rkl limen mehua 1 rkl soijakastiketta 1 dl korppujauhoja ½ tl suolaa rouhittua mustapippuria Pinnalle: noin 1 dl seesaminsiemeniä Wasabi-jogurttikastike: 2 dl maustamatonta jogurttia 1–2 tl wasabitahnaa 1 rkl sitruunamehua 1–2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna ripaus sokeria ripaus suolaa NÄIN KYPSENNÄT Pannulla paistaminen antaa pyöryköille rapean ja kauniin paistopinnan, mutta pyörykät pitää paistaa useammassa erässä. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 78 RUOKA. Anna maustua ennen tarjoilua. Pyörykät voi myös kypsentää liha-, kala-, kanatai kasvisliemessä keittämällä noin 10 minuuttia. Lisää loput raakaaineet ja sekoita massa tasaiseksi. 4. Uunissa saa kypsennettyä kerralla paljon pyöryköitä ja se on vaivatonta. Lohipyörykät pyöritellään seesaminsiemenissä ja tarjotaan wasabi-jogurttikastikkeen kera. Pyörittele pallot seesaminsiemenissä ja laita pellille leivinpaperin päälle. Kypsennä pyöryköitä 200–225 asteessa noin 10–15 minuuttia. Pyörittele kalamureketaikinasta pyöryköitä. Voit halutessasi pujottaa pyörykät varrastikkuihin ja kypsentää niissä. Paloittele lohi ja hienonna teholeikkurissa tai yleiskoneessa leikkuuterällä. 3. Uppopaistaminen öljyssä antaa puolestaan todella rapean pinnan
Kuumenna kiehuvaksi ja lisää paseerattu tomaatti. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Seesami-lohipyörykät: Vati ja kulho kuvausrekvisiittaa. Metallipöytä Peroba. Maista ja mausta tarvittaessa vielä suolalla. Mittaa ranskankerma ja korppujauhot kulhoon ja anna hetken turvota. Lisää pasta, yrtit ja lihapyörykät ja jatka hauduttamista vielä 10 minuuttia. Broileripyörykkäminestronekeitto: Metallikulho KooPernu. Hienonna kevätsipulit. Viipaloi lehtisellerinvarret. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 79. Tomaattinen minestronekeitto höystetään broileripyöryköillä. Kuori ja hienonna valkosipulit. Mittaa vesi ja fondi kattilaan. Lihapullacurry: Valurautapannu Old Times, lusikka KooPernu, kulho Peroba. 3. Lisää kasvikset ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes ne hieman pehmenevät. Vuohenjuusto-kesäkurpitsapyörykät: Lautaset Old Times. Valmista keittopohja. 2. Riistalihapullat, sienilisäke ja valkosipuli-polentamuusi: Lautanen ja haarukka Old Times, pieni metallialusta kuvausrekvisiittaa. Lammaslihapullaleivät: Kulho Old Times, rasvankestävä paperi Bake and Party. Pyörittele taikinasta pyöryköitä ja paista ne kypsäksi pannulla voissa tai öljyssä tai uunissa 200 asteessa noin 10–15 minuuttia. 4. Murenna joukkoon chili. Kuori ja kuutioi porkkanat ja palsternakka. Valmista ensin broileripyörykät. Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Valmistusaika: paistoaika 15 minuuttia + noin 45 minuuttia BROILERIPYÖRYKKÄMINESTRONEKEITTO Broileripyörykät: 400 g broilerinjauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 3 kevätsipulia 150 g ranskankermaa 1 dl korppujauhoja 1 muna 1 dl parmesaanitai pecorinojuustoa raastettuna puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ½ tl suolaa rouhittua mustapippuria Keitto: 2 porkkanaa ½ –1 palsternakka 2 lehtisellerinvartta puolikas purjo 3 valkosipulinkynttä Vaikeusaste: hieman työläs Hinta: noin 14,50 euroa Viinisuositus: Kevyen mausteinen ja marjainen Castiglioni Chianti 2013, Italia, 11,99 e KUVAUSASTIAT: Aasialaiset lihapullat: Tinalautanen, haarukat ja valurautapannu Old Times. 1 l vettä 3 rkl kasvisfondia 400 g paseerattua tomaattia 1 kuivattu chili 100 g pennepastaa tai pätkittyä spagettia 2–3 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna 1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna 1 rkl tuoretta oreganoa hienonnettuna ripaus suolaa 1. Lisää muna ja muut raaka-aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi
Se sopii erinomaisesti esimerkiksi suklaan, kinuskin ja hunajan makupariksi. MARI HARJULA • KUVAUSAVUSTAJA MIKAELA ANTIN • KUVAT KIRSI-MARJA SAVOLA Tuhdilla suklaaseoksella täytetyssä piiraassa on sekä pohjassa että päällä suolaisia pretzeleitä. Merisuola maustaa myös leivonnaiset ja jälkiruoat. RUOKA & SUOLAISTA MAKEAA KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 80. Ohje sivulla 82
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljatangon siemenet, karamellisoitu kondensoitu maito, hunaja ja suola. Laita mantelit leivinpaperin päälle pellille ja paahda uunissa 125 asteessa noin tunti. Valmistusaika: noin 30 minuuttia + manteleiden paistoaika 1 tunti + pakastusaika 6 tuntia Vaikeusaste: melko helppo Hinta: noin 15 euroa Viinisuositus: Hunajainen, hennon mausteinen Tokaji Aszú 4 Puttonyos 2008, Unkari, 18,90 e (0,5 l) KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 81. Laita kerrosten väliin myös hunajaa ohuena nauhana kaataen. Sekoita tasaiseksi. UUTTA! VIINISUOSITUKSET RUOKIIN Manteli-hunajajäädyke on maustettu karamellisoiduilla manteleilla, hunajalla ja kondensoidusta maidosta valmistetulla karamellikastikkeella. Lisää joukkoon mantelit. MANTELI-HUNAJAJÄÄDYKE 6–10 annosta 5 dl vispitai kuohukermaa yhden vaniljatangon siemenet 1 tlk (397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa ¾ dl hunajaa ½ tl merisuolaa Lisäksi: ½ dl hunajaa Karamellisoidut mantelit: 1 valkuainen 3 dl kuorellisia kokonaisia manteleita 2 rkl sokeria 2 rkl fariinisokeria 2 tl kanelia ripaus suolaa 1. Anna jäähtyä ja rouhi hieman pienemmiksi. 2. 3. 4. Pakasta vähintään 6 tuntia ennen tarjoilua. Sekoita mausteet keskenään ja pyöräytä manteleiden joukkoon. Valmista mantelit. Lusikoi seos vuokaan kerroksittain mantelirouheen kanssa. Vatkaa valkuainen kuohkeaksi
Levitä seos browniepohjan päälle. Laita vaahtokarkit, kaakaojauhe ja voi kattilaan. 2. RUOKA Suklaabrowniet on päällystetty popcornsuolapähkinä-vaahtokarkkiseoksella. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Sulata suklaa paloiteltuna paksupohjaisessa kattilassa. Vuoraa reunallinen uunivuoka (noin 20 x 30 cm) leivinpaperilla. 5. Sekoita muut kuivat aineet keskenään ja lisää suklaaseokseen. Siirrä kattila pois liedeltä. 6. Kuumenna ja sekoita koko ajan, kunnes vaahtokarkit ovat pehmenneet ja sulaneet. 3. Sulata suklaa ja raidoita popcornpäällisen pinta sillä. Kääntele loput pretzelmurskasta taikinaan puuhaarukan avulla. Kuumenna kerma kiehuvaksi kattilassa. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Valmista täyte. 6. POPCORN-BROWNIET noin 12 palaa Browniepohja: 175 g voita 150 g tummaa suklaata 2 munaa 2 ¾ dl sokeria ¼ tl suolaa ¾ tl kanelia ripaus cayennepippuria 2 tl vaniljasokeria 3 dl vehnäjauhoja Popcornpäällinen: 150 g pieniä vaahtokarkkeja 1 tl kaakaojauhetta 30 g voita 70 g popcorneja 150 g paahdettuja suolapähkinöitä (ripaus merisuolaa) Lisäksi: 75 g tummaa suklaata 1. 5. 2. Laita taikina piirasvuokaan ja vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi. SUOLA ANTAA PIKANTIN MAUN MAKEILLE HERKUILLE. Anna koneen käydä, kunnes seos on tasaista. 4. Sekoita hyvin. Laita piiraspohjan päälle leivinpaperi ja kuivatut herneet. Lisää heti popcornit, pähkinät ja suola vaahtokarkkiseokseen. Laita täyte vuokaan pohjan päälle ja laita piiras jääkaappiin vielä vähintään kahdeksi tunniksi, kunnes täyte on jähmettynyt. Levitä sulatettu suklaa pohjan päälle ja anna pohjan jäähtyä jääkaapissa. Valmistusaika: noin 45 minuuttia + paistoaika 40 minuuttia + jäähtymisja jähmettymisajat 2,5 tuntia Vaikeusaste: hieman työläs Hinta: noin 12 euroa Viinisuositus: Makean mausteinen, rusinainen Torres Floralis Moscatel Oro, Espanja, 10,99 e (0,5 l) KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 82. 3. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon paloitellut suklaat ja voi. Kauli taikina kahden kelmun tai leivinpaperin välissä piirasvuokaan sopivaksi pyöryläksi. Lisää munat yksitellen ja sokeri. Anna jähmettyä jääkaapissa. Laita huoneenlämpöinen voi, reilu puolet pretzelmurskasta ja sokeri tehosekoittimeen. 4. Anna jäähtyä. Sulata voi ja paloiteltu suklaa kattilassa. Leikkaa palasiksi. Kaada taikina vuokaan. Paista pohjaa uunissa 180 asteessa noin 30 minuuttia. Lisää jauhot ja muna. Sekoita, kunnes seos on tasaista ja kuohkeaa. Koristele suolalla ja pretzelmurskalla ja tarjoa kermavaahdon kera. Poista herneet ja leivinpaperi ja jatka paistamista vielä 10 minuuttia. Valmistusaika: noin 40 minuuttia + paistoaika 25 minuuttia + jähmettymisaika Vaikeusaste: hieman työläs Hinta: noin 10 euroa Viinisuositus: Tumman marjainen ja kevyen mausteinen Graham’s Natura Reserve Port, Portugali, 20,90 e (luomu) PRETZEL-SUKLAAPIIRAS noin 8–10 annosta Pohja: 125 g voita 3 dl murustettuja pretzeleitä 1 ¾ dl tomusokeria 1 ¼ dl vehnäjauhoja 1 muna Paistamiseen: 1 pss kuivattuja herneitä Pohjan päälle: 75 g tummaa suklaata (kaakaota 70 %) Täyte: 2 dl kuohukermaa 200 g maitosuklaata 200 g tummaa suklaata 50 g voita Lisäksi: merisuolahiutaleita pretzeleitä murustettuna ranskankermaa tai kermavaahtoa tarjoiluun 1
Kuumenna välillä sekoittaen, kunnes sokeri on kokonaan sulanut ja seos kuplii. Sekoita tasaiseksi ja mausta suolalla ja vaniljasokerilla. Lisää mausteet ja kääntele varovasti. Valmista muruseos. Kuori ja lohko omenat. Granny Smith) 2 rkl sitruunamehua 1 tl kanelia ¼ tl muskottipähkinää ¼ tl suolaa Lisäksi: vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa 1. 6. Laita omenat pieniin uuninkestäviin annosvuokiin tai isoon uunivuokaan. Kaikki kuvausastiat kuvausrekvisiittaa. SUOLAKARAMELLIOMENAPAISTOS 6–8 annosta Suolakaramellikastike: 2 dl sokeria 75 g voita 1 dl kuohutai ruokakermaa 1 tl merisuolaa ½ tl vaniljasokeria Muruseos: 1 ½ dl vehnäjauhoja 1 dl kaurahiutaleita ¾ dl fariinisokeria ¾ dl sokeria ½ tl merisuolaa 75 g voita Täyte: 4 kirpeää omenaa (esim. Tarjoa kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera. 2. Valmista karamellikastike. 4. Valmistusaika: noin 40 minuuttia + paistoaika 30 minuuttia Vaikeusaste: melko helppo Hinta: noin 6 euroa Viinisuositus: Omenainen ja vaniljainen Helmi Uuniomena kermalikööri, Suomi, (sokeria 260g/l) 14,89 e Omena-murupaistos on maustettu suolakaramellikastikkeella. Mittaa sokeri ja voi kattilaan. 5. KUVAUSASTIAT: Provenza Re-Use Malta Grey Lappato -betonilaatat ABL-Laatat Oy. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 83. Kun se on saanut hieman väriä, poista kattila liedeltä ja lisää kerma. Purista päälle sitruunamehua. Laita päälle suolakaramellikastike ja lopuksi muruseos. Paista uunissa 180 asteessa noin 20–30 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmenneet ja päällinen on rapea. 3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon pehmennetty voi ja nypi seos murumaiseksi
Hyvillä apuvälineillä slaavilainen herkku onnistuu helposti. Vanhat Arabian Sointu-astiat ja keraamiset lusikat kuvausrekvisiittaa. 8. Neljän blinin valurautapannu 39,80 e (Heirol). ANNA KRISTERI • KUVAT KIRSI-MARJA SAVOLA JA VALMISTAJAT TAIVAALLISET TATTARILETUT Pieni valurautapannu 29 e (Chez Marius) ja Kasvimaakeittiöpyyhe 10,50 e (Pentik). Keittiöhakkuri 90 e (Laatupuukko). Ibilin non-stick-pinnoitetun kananmunanpaistorenkaan avulla saa kauniin pyöreitä blinejä, 6,90 e (Chez Marius). Iris Hantverkin pieni tiskiharja sopii hyvin valurautapannun pesemiseen, 22,50 e (Cilla’s). 1 7 8 9 3 2 6 5 4 10 KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 84. 55 e (Arabia). KEITTIÖIDEAT 1. Piilopaikka-kaatimella onnistuu blinitaikinan annostelu pannulle, tilavuus 1 l, n. 9. 3. Tammikuu tarkoittaa blinikauden alkua. Day Homen Square-leikkuulauta käy myös pannunaluseksi, 25 x 25 x 3 cm, 59 e (Ellos). Sveicon luonnonharjasudilla on helppo sutia voisulaa blinin päälle, pituus 15,5 cm, 2 e (Chez Marius). 2. Bambupuiset keittiövälineet 9,99 e (Clas Ohlson). Sokerikko on mainio tarjoiluastia esimerkiksi sipulille, mädille tai smetanalle, ø 9 cm, korkeus 9,5 cm, 8,99 e (Jotex). 4. 6. 7. Keraaminen Rati riti ralla -lusikka, pituus 12 cm, 7,90 e (Marimekko). Keraamista vuokaa voi käyttää myös tarjoiluastiana, 18,70 e (Kotimo Design). 10. 5
Ensitreffit alttarilla tiistaina 21.00 6.1. alkaen
Se myös murskaa jääpalat ja hienontaa kovatkin ruoka-aineet vaivatta. Lisäksi sarjaan kuuluu salaattikastikesekoitin, joka käy hyvin myös kastikkeen tarjoiluastiaksi. Sarjasta löytyvät siivilä, salaattilinko, kaksi erilaista kuorijaa, raastimet ja leikkurit, pallovatkain, vispilä, kauha, paistolasta, roiskesuoja ja salaattiottimet. PERINTEINEN Tom Dixonin jämäkkä tamminen leikkuulauta, 40 x 60 cm, 137 e (Armas). KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 86 KEITTIÖIDEAT. Määrittelet vain sopivan ohjelman, ja laite valitsee oikean sekoitusnopeuden ja -ajan 11 eri vaihtoehdosta. TALONMUOTOINEN Ferm Livingin 2-leikkuulauta on öljyttyä tammea, 25 x 34 cm, 57 e (Formverk). Hinnat 7,90–39,90 e. IRIS HANTVERKIN MUSTAVALKOINEN KOIVULAMINAATTINEN PANNUNALUNEN KÄY MYÖS TARJOILUALUSTAKSI, 21 CM, 24 E (DOMDOM.FI). LEIPÄLAPIOMAINEN Bloomingvillen isokokoisessa tiikkisessä leikkuulaudassa, 54 x 44 cm, on kädensija, 75,90 e (seitashop.fi). Tehosekoittimessa on valmiiksi esiasetettuja ohjelmia. PITKÄ JA KAPEA Nicolas Vahen pitkänomainen leikkuulauta on akaasiapuuta ja käy myös tarjoilualustaksi, 14 x 60 cm, 23 e (Pino). Fiskarsin Go Salad -tuotteet on suunniteltu helpoiksi käyttää yhdessä, huoltaa ja säilyttää. Kulmikkaassa 1,6 litran kannussa on tavallista korkeampi terän asento, mikä takaa hyvän sekoitustehon. OHJELMOITU TEHOSEKOITIN Braunin Identity JB 5160 -tehosekoitin pyöräyttää kastikkeet, keitot, smoothiet ja muut juomat nopeasti. KOONNUT MARI HARJULA KUVAT FABIAN BJÖRK JA VALMISTAJAT SALAATTIA TYYLILLÄ Terveellinen lähiruoka ja kestävä kehitys ovat Fiskarsin uuden salaattisarjan innoittajia. Tehosekoitinta on saatavana valkoisena ja mustana, 149 e (suomensähkötuonti.fi). 5 x 1 2 3 5 4 PUINEN LEIKKUULAUTA URAPINTAINEN Hayn pyökkisessä Field-leikkuulaudassa on urat, joihin leikattaessa syntyvät murut kätevästi kerääntyvät, 62 e (Viale)
Runsaaseen ja monipuoliseen kirjaan on koottu sata simppeliä, perinteistä intialaista ruokaa. Tässä makujen maassa ei nälkä pääse yllättämään, sillä KOKEILE TÄTÄ MAKUA SIIRAPEISTA Kotimaiset Modo-makusiirapit sopivat maustamaan ja viimeistelemään kuumat ja kylmät juomat, leivonnaiset ja makeiset sekä jälkiruoat tai vaikka jäätelöannokset. Keittimen alakappale on ruostumatonta terästä ja yläosa maalattua alumiinia. Reseptien oheen on liitetty aina pieni ruokakulttuuria avaava tarina. VINKKI! SAAT TISKIHARJASTA LÄHES UUDEN VEROISEN, KUN PESET SEN VÄLILLÄ ASTIANPESUKONEESSA ASTIOIDEN KANSSA. ESPRESSOA INDUKTIOLIEDELLÄ Alfonso Bialettin klassisen espressokeitinsarjan uutuus on Moka Induction -keitin, joka soveltuu myös induktioliedelle. Kirjan reseptit on jaoteltu ruokalajeittain alkupaloista leivonnaisiin. Koillisen, kaakkoisosan, lounaisosan, keskilännen ja luoteisrannikon makuja täsmennetään kirjassa aukeaman info-osuuksissa. MUSTA 5101 -ASTIAHARJA 9,50 E.(CILLAS.FI). Reseptien puolesta kirja tarjoaa Lähi-idän parhaimmistoa: maukkaita ja mausteisia hiukopaloja lihasta, kalasta ja kasviksista jälkiruokia ja juomia unohtamatta. Keitintä saa joko kullanvärisellä tai antrasiitinharmaalla yläosalla. (MH) AMERIKKALAISTA PERINTEISESTI Caroline Bretherson ja Elena RosemondHoerr: Amerikan keittokirja, suomentanut Carla-Rose Häkkinen, 256 s. Kolmen kupin keitin maksaa 69 euroa ja kuuden kupin keitin 79 euroa (heirol.fi). Ohjeet ovat selkeitä, ja moniin resepteihin liitetyt ohjekohtaiset vinkit antavat lisätietoa ja muunteluvaihtoehtoja. Siirappeja on viittä makua: vaahterasiirappi 7 e/35 cl, agavesiirappi 7 e/35 cl, kirsikkasiirappi 11 e/70 cl, rommisiirappi 11 e/70 cl ja Irish cream -siirappi 11 e/70 cl (mixtex.fi ja Sja K-ryhmän liikkeet). Docendo, noin 33 euroa. Kirjaan on koottu tyypillisimpiä amerikkalaisia herkkuja, jotka on päivitetty hieman terveellisemmiksi vaihtoehdoiksi. Värikäs teos on painettu ylellisen tuntuiselle, pahvimaiselle paperille, ja kuvat intialaisesta elämänmenosta tekevät kirjasta mielenkiintoisen ja tunnelmallisen. Gummerus, noin 20 euroa. Kirjailija on luonut kuvitteellisen Snackistan-maan, jonka ruokaperinne koostuu itäisen Välimeren ja Arabian niemimaan ruokakulttuureista. naposteltavaa on aina tarjolla. Kirja perehdyttää monivivahteiseen amerikkalaiseen keittiöön, joka koostuu useasta eri ruokakulttuurista. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 87. Moreeni, noin 35 euroa. (MH) MIELIKUVITUKSELLINEN SNACKISTAN Sally Butcher: Snackistan – Löytöretki Lähi-idän keittiöihin, 208 s. Mari Harjula, ruokatoimittaja PESTÄVÄ PAPERIESSU Italiassa valmistettu Uashmama-essu näyttää ja tuntuu nahalta, mutta on valmistettu jämäkästä paperista, 79 e (cobello.fi). (MH) RUOKAMATKA INTIAAN Sunil Vijayakar: Intian keittiö – Aitoa kotiruokaa eri puolilta Intiaa, suomentaneet Jarmo Niemi ja Helena Rantasuo, 224 s. Ne ovat myös oiva lisäke juustotarjottimelle tai lettujen ja pannukakkujen kanssa tarjottavaksi. Keittimen yläosassa toistuu tyypillinen kahdeksankulmainen muoto
LUOMUVIINIEN LAATU NOUSEE KOHISTEN Sari Sirén on Koti ja keittiön uusi viiniasiantuntija. Hyvä hintalaatusuhde. 1 7 8 3 2 6 5 4 88. EETTINEN KAUPPA LÖYTÖ LÖYTÖ Luomuviinillä tarkoitetaan luonnonmukaisesti viljellyistä raaka-aineista luomuasetusten sallimilla tavoilla valmistettua viiniä. Viinistä löytyy myös kukkeutta ja selkeää, tasapainoista rakennetta. Se on lämmittävän mausteinen sekä pehmeän tanniininen ja tasapainoinen, hyvä viini erilaisten liharuokien ja patojen kanssa. Erinomainen ruokaviini aasialaisten ruokien, mausteisten kalojen ja kasvisruokien pariksi. VIINI Kuluttajien kiinnostus luomuviineihin on nousussa niiden parantuneen laadun vuoksi. Loistava viini sellaisenaan tai puhtaiden kalaja äyriäismakujen ääreen. PERSOONALLISEN TYYLIKÄS ITALIALAINEN 2 VALDIFALCO MORELLINO DI SCANSANO 2011, ITALIA, 15,99 e Tumman kirsikkaisessa ja mausteisessa Sangiovese-pohjaisessa sekoiteviinissä on napakat tanniinit ja sopivasti happoja antamaan rakennetta ja pituutta. MAUSTEISEN HEDELMÄINEN VIOGNIER 6 SANTA JULIA ORGANICA VIOGNIER 2013, ARGENTIINA, 8,30 e Hyvin hedelmäisestä viinistä löytyy persikkaa, aprikoosia ja mukavaa mausteisuutta. AROMIKAS PUSSILLINEN SAUVIGNON BLANCIA 8 LA NORIA ORGANIC SAUVIGNON BLANC 2013, RANSKA, 18,49 e Kuiva ja kypsän hedelmäinen viini on aromikas, sitruksinen, herukanlehtinen ja keskihapokas. Helposti lähestyttävä ja laadukas, tasapainoinen viini erilaisten kalaruokien ja äyriäisten seuraksi. RUNSAS JA RUSTIIKKINEN DOUROLAINEN 4 CARM DOURO 2012, PORTUGALI, 13,48 e Mehevän hedelmäinen ja vaniljainen, täyteläinen viini, jonka aromeista löytyy myös kirsikkaa, luumua sekä tammea. Keskitäyteläinen ja tasapainoinen rakenne yhdistettynä runsaaseen hedelmäisyyteen tekee viinistä monipuolisen kumppanin erilaisille mausteisille liharuoille sekä mainion seurustelujuoman. Hedelmä on kypsää, ja tämä voimakas viini sopii selkeiden liharuokien kanssa sekä vahvojen juustojen pariksi. Sopii moneen makuun, hyvin myös illanistujaisiin. Kätevässä 1,5 litran pussissa. Rikkiä valmistuksessa sallitaan vähemmän ja sallittujen lisäaineiden määrä on pienempi kuin muissa viineissä. Euroopan suurimpia luomutuottajia ovat Espanja, Ranska ja Italia, joiden tuotanto on kaksinkertaistunut viime vuosina. TÄYTELÄINEN PATARUOKIEN KAVERI ARGENTIINASTA 5 TILIMUQUI SINGLE VINEYARD CABERNET SAUVIGNON BONARDA 2013, ARGENTIINA, 9,98 e Viinistä löytyy mustaherukkaa, tummia marjoja ja mausteita. Viini on todella tasapainoinen ja sen napakat tanniinit yhdessä hyvän hapokkuuden kanssa luovat sopusuhtaisen kokonaisuuden. Selkeiden liharuokien viini. MINERAALINEN ITÄVALTALAINEN 3 MEINKLANG GRÜNER VELTLINER 2013, ITÄVALTA, 10,60 e Raikas ja mineraalinen viini, jonka aromimaailmaa sävyttävät sitrus, valkopippuri ja vihreä omena. MEHEVÄN HEDELMÄINEN MONIKÄYTTÖVIINI CHILESTÄ 1 SANTA RITA 120 ORGANIC 2012, CHILE, 9,98 e Viini on hillomaisen marjainen, pehmeän tanniininen ja helposti lähestyttävä. Hyvä hapokkuus, mineraalisuus ja elegantti yrttisyys antavat viinille ryhtiä ja pituutta. Alkon valikoimissa luomuviinejä on ollut vuodesta 1994 saakka, ja tuotteita on tällä hetkellä parisataa. Viini on keskihapokas ja sopivan tasapainoinen. PAAHTEINEN LUOMUCAVA ARKEEN JA JUHLAAN 7 CAN VENDRELL CAVA BRUT, ESPANJA, 13,48 e Kuiva, sitruksinen ja sopivan paahteinen kuohuviini ruokapöytään tai seurusteluun
Me kannatamme myös tätä suuntausta. Tietyt viinit ovat tilattavissa laatikoittain, mutta suurin osa on saatavissa pulloittain muutaman päivän toimitusajalla. UNICO PECORINO 2013, ITALIA, 14,24 e Kuiva, hapokas, yrttinen ja erittäin mineraalinen sekä hedelmäinen viini Abruzzon Pecorino-lajikkeesta. Valikoimassa on pitkälti toista tuhatta viiniä, joista voi löytää uusia suosikkeja. Lämmin, melko napakka ja hyvin tehty. Kolmen litran pakkaus isommallekin porukalle liharuokien ääreen. Se tekee niistä erinomaisia ruokaviinejä. Tyylikäs, kirsikkainen, maukas ja melko täyteläinen viini moneen käyttöön, padoista pastoihin tai illanistujaisiin. Suomessa viinit ovat olleet pitkään edustettuina, ja siksi Anne poikkeaa täällä vuoden, parin välein. Siinä on mukavasti kehittyneisyyttä ja aavistus makeutta (20 g/l). Trimbach on yksi Alsacen suurista viinitaloista. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 89. Viini on keskihapokas, kypsän hedelmäinen ja hieman paahteinen. Alsacen huipputiloihin kuuluvan Domaine Trimbachin Anne Trimbach kävi maistattamassa tilan viinejä Helsingissä ja kertoi perinteisen alueen muutoksista. Siksi haluamme pitää tyylin kuivana ja raikkaana kaikissa muissakin lajikkeissa, kuten Suomessa myös myynnissä olevissa Pinot Gris ja Gewurztraminer-viineissä. sukupolvea. Tilauksen voi tehdä myymälässä tai netissä: alko.fi/tilattavat TOMMASI ARELE PARZIALE APPASSIMENTO 2012, ITALIA, 16,76 e 2 TANDEM ARS IN VITRO 2011, ESPANJA, 11,89 e 1 CAPE CULT BLACK GRANITE SHIRAZ 2013 BAG-IN-BOX, ETELÄ-AFRIKKA 34,90 e (3 L) Tumman mausteinen, savuinen ja runsaan hedelmäinen viini, jonka mausta löytyy pippurisuutta, mehevyyttä sekä kypsiä tanniineja. NAISENERGIAA ALSACESTA 3 4 5 x TILAUSVALIKOIMAN HELMI – Olemme olleet Alsacessa vuodesta 1626, ja edustan talomme 13. Se on oiva pari tuhdille pihville tai koville juustoille. Viini on tehty osittain kuivatuista rypäleistä. Tuotantoa on miljoona pulloa vuodessa, josta suurin osa menee vientiin. Todella monipuolinen viini kalaruokien ja salaattien seuraksi tai ihan vain nautiskeluun. Meillä minä olin ensimmäinen nainen. Alsacessa monet tuottajat suosivat nykyään kuivempaa viinityyliä. 5BERNARDMASSARD PREMIUM DRY, LUXEMBURG, 12,49 e Vuosia Suomen markkinoilla menestynyt Bernard-Massard on tuonut uuden kuohuviinin tilausvalikoimaan. JÄIKÖ GLÖGIÄ. Tommasilta tulee vakiovalikoimaan 12.1. Olen tehnyt markkinointityötä kuutisen vuotta kiertäen viiniemme lähettiläänä eri puolilla maapalloa. Keskihapokas, hieman makeanoloinen, rustiikkinen ja runsaan hedelmäinen viini, jossa on kypsät tanniinit ja reilusti mausteisuutta. Mielenkiintoinen tuttavuus italialaisten valkoviinien ystäville. Alkon tilausvalikoiman palvelu on ilmainen, ja tuotteet voi tilata helposti lähimpään Alkon myymälään. Monipuolinen ruokaviini mausteisille salaateille, kalojen kanssa tai seurusteluun sellaisenaan. MAINION MAUSTEISEN JA KUOHUVAN DRINKIN SAAT SEKOITTAMALLA 1/3 KYLMÄÄ GLÖGIÄ JA 2/3 MANSIKKAISEN MAKEAA KUOHUVIINIÄ, FRESITA 9,98 E, CHILE, ALKOHOLIA 8%. – Keskitymme pääosin Rieslingiin, jota on yli puolet viljelyalastamme, ja sen lisäksi ostamme rypäleitä. Modernin tyylin uutuus Navarrasta, tammittamaton Tempranillo/Merlot, jossa on loistava hinta-laatusuhde. kauan kaivattu pikkupullo Amarone della Valpolicella Classico, 19,10 e (0,375 l). Alkutalven blinipöytään sopii elegantti Trimbach Riesling Réserve 2011, Ranska, 19,98 e. Aikoinaan hyvinkin miesvaltaisella ranskalaisella viinialueella puhaltavat uudet tuulet, ja monia naisia on tullut mukaan viinitalojen toimintaan
MATKA KARISMAATTINEN RIO DE JANEIRO Trooppista Rio de Janeiroa leimaavat hulppeat maisemat ja brasilialainen rentous. Hienojen hiekkarantojen ohella kaupungissa vetoavat trendikkäät korttelit. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 90. MIRA JALOMIES • KUVAT PEPPE MANCUSO Lainelautailijat suosivat Ipaneman rantoja ja aaltoja. Ipaneman rantakaupunginosa on Rion trendikkäintä seutua
Reitti Rio de Janeiron katolle, Corcovadon kukkulan laelle, kulkee trooppisen kansallispuiston sisällä. . Kesäaikaan keskustan rannoilta voi olla todella vaikea löytää tilaa. Seurueen koko kasvaa päivän mittaan, sillä ranta on paikallisille etupäässä rentoutumista ja sosiaalista elämää, ei niinkään uimista tai auringonottoa varten. Kaupungin sijainti on huikea. Rantakadulla vilahtelevat ohitse hölkkääjät tiukoissa topeissaan ja riemunkirjavissa trikoissaan. Maagisinta on auringonlaskun aikaan, kun maisema kietoutuu usvaan ja häviää hiljalleen näkyvistä. Hiekkarantojen takana kohoilevat Atlantin valtamerta pilkuttavat saaret. Määränpäässä, huipulla lymyävän Kristus-monumentin juurella, 700 metriä keskustan yläpuolella, esittäytyy Rio koko komeudessaan. Hunajankeltaisella hietikolla ovat käynnissä ensimmäiset pallopelit. Jotkut rehkivät personal trainerien tsemppaamina. Ja vaikka sitä voi ihailla lukemattomilta muiltakin korkeilta paikoilta, juuri täältä aukeava panoraama on laajin ja vangitsevin. . . RANNAT OVAT OSA ELÄMÄNTAPAA Copacabanalla on väkeä heti sunnuntaiaamun valjettua. Vidigalin favela eli hökkelikaupunginosa levittyy aitiopaikalla meren äärellä. Arpoador-kallioniemeke Ipaneman hiekkarannan päässä on suosittu näköalapaikka. Rantakioskeissa myydään kylmiä juomia ja vuokrataan aurinkovarjoja ja tuoleja. Myös osa autotiestä on annettu lenkkeilijöille, pyöräilijöille ja rullaluistelijoille – aivan kuten muuallakin Rion rantojen kupeessa joka sunnuntai. Samalla rupatellaan, syödään hyvin ja juodaan jotain raikastavaa, vaikkapa jääkylmää kookospähkinän vettä. Hammasratasjuna kipuaa hitaasti ylös pitkää, äkkijyrkkää rinnettä. Caipirinha-drinkin voi maustaa limetin sijasta vaikka mansikoilla tai passionhedelmällä. Sporttisuus on olennainen osa muodikkaiden paikallisten, syntyperäisten riolaisten, cariocien, elämäntyyliä. Viikonloppujen suosikkipuuhaa on istuskella tunnista toiseen jonkin rantakioskin nurkilla tai hiekalle tuoduilla kansituoleilla. Vielä tärkeämpää on se, että saa olla rannalla. Lego-palikoiksi kutistuneet tornitalot ja rinteiden hökkelikaupunginosat vuorottelevat vehreiden vuorten ja kukkuloiden kanssa. Kuntoiluväylää riittää yli neljä kilometriä. . Ikkunan takana rönsyilevät sademetsän liaanit, ilmajuuret ja puiden runkoja peittävät päällyskasvit. Lopulta erottuvat vain alapuolella tuikkivat miljoonat valot. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 91
On lauantai-iltapäivä Santa Teresan sydämessä ja tunnelma mitä letkein ja hyväntuulisin. Rantakioskissa kookos maksaa noin 1,50 euroa. BOHEEMISTI KUKKULAN RINTEESSÄ Portugalinkielinen bossa nova tulvii kulttuurikuppilasta kadulle asti. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 92. Miten. Entinen yläluokan asuinseutu tyhjeni satakunta vuotta sitten ja rappeutui, kunnes sen löysivät 1960ja 70-luvuilla taiteilijat, muusikot ja muut oman tiensä kulkijat. Asukkaita on reilut 6 miljoonaa, metropolialueella puolet enemmän. Paikallinen muoti on rentoa, värikästä ja kesäistä. Kannattaa kokeilla myös açai-marjoista tehtyä jääkylmää survosta, joka tarjotaan myslin ja banaaniviipaleiden kanssa. Ohi kävelevä pariskunta seisahtuu, ottaa tanssiotteen ja alkaa pyörähdellä jalkakäytävällä elävän musiikin tahtiin. Juuri siksi täällä viihtyvät nykyään monet trenditietoiset, sielultaan vähän boheemit paikalliset ja turistit. BOSSA NOVA TULVII KULTTUURIKUPPILASTA KADULLE ASTI. Kiinnostavia vaatemerkkejä ovat mm. Paikalliset puhuvat portugalia, englantia osataan jonkin verran. Vuonna 2016 pidetään kesäolympialaiset. Suomesta ei ole suoria lentoja, meno-paluu alkaen noin 800 e. Kesällä eli joulu–helmikuussa on ruuhkaisinta ja kuuminta. Putiikit esittelevät paikallista rantaja katumuotia: pikku-pikkubikineitä, minimekkoja ja varvastossuja. Karnevaaleja juhlitaan 13.–18.2. Se on superterveellistä ja helteellä herkkujen herkkua. RIO LYHYESTI Sijaitsee Brasilian kaakkoisosassa Atlantin rannalla. Ylös kukkulan rinteeseen rakennettu Santa Teresa on Rion omaleimaisimpia ja kiehtovimpia kaupunginosia. Niiden rantanäkymät ovat vielä kuvauksellisemmat ja meri on puhtaampi kuin Copacabanalla. Varkaudet ovat melko tavallisia. Valuutta on real. Puiden varjostamilla kaduilla, hotellien ja hintavien asuntojen lomassa, on mukava käyskennellä, mikä ei ole ruuhkaisessa Riossa itsestään selvää. . . Rio de Janeiroon voi matkustaa ympäri vuoden. OSTOKSET Ipanema on hyvää shoppailuseutua. Niitä myy esimerkiksi Havaianas (Rua Farme de Amoedo 76). Varvastossuilla voi mennä Riossa miltei joka paikkaan. Jätä arvokorut kotiin, vältä tyhjiä katuja ja rantoja ja liiku pimeän aikaan taksilla. Mutta alueen glamour on vuosien mittaan hiipunut. 1 BRL = 0,3 e. Nyt kaikkien trenditietoisten huulilla ovat naapurikaupunginosa Ipanema ja sen kyljessä levittäytyvä Leblon. Ilmapiirikin on hillitympi, etenkin, jos malttaa astella pois rannalta, kaupunginosien ytimeen. Hintataso on yllättävän korkea. Osklen (Rua Maria Quitéria 85), Redley (Rua Maria Quitéria 99), Farm (Rua Visconde de Pirajá 365) ja Totem (Rua Visconde de Pirajá 547). Joka toisen kadun kulmassa on mainio mehubaari. Kuumalla säällä voi kierrellä ostoskeskuksia: Rio Design Leblon (Avenida Ataulfo de Paiva 270) ja Shopping Leblon (Avenida Afrânio de Melo Franco 290). Santa Teresan kaupunginosassa on nuorekas ja rento tunnelma. Vähän väliä on ravintoloita ja kansankuppiloita. Etenkin hotellit ja tuontituotteet, kuten monet merkkivaatteet ja elektroniikka, ovat kalliita. Kookospähkinän vesi on terveellistä ja virkistävää hellejuomaa. BRASILIA Rio De Janeiro MATKA PUTIIKKEJA JA MEHUBAAREJA Legendaarinen Copacabana on Rion parhaita paikkoja tarkkailla ihmisiä, koska siellä on aina säpinää. Milloin. Niistä saa ihania mango-, guavaja passionhedelmämehuja, mutta vielä hauskempaa on testailla pitangaa, umbúa, camu camua ja muita paikallisia erikoisuuksia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Samanlaisia asuyhdistelmiä näkee ulkoilmakahviloissa istuskelevien riottarien yllä. Vaikka jyrkillä mukulakivikujilla on edelleen paikoin rähjäistä, seudussa on rappioromanttista lumoa ja paljon väriä: näyttäviä graffiteja, kaiken sävyisiä taloja ja seiniä peittäviä portugalilaistyylisiä keramiikkalaattoja
Kahvila-ravintola Cafecitosta saa espresson lisäksi drinkkejä, tapaksia ja gourmet-leipiä. 93 KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015. Rion rantaja katumuoti on värikästä ja huoletonta. Näyttävät graffitit koristavat Santa Teresaa. . ?Persoonalliset kahvilat löytyvät Santa Teresasta. .
?. Brasilialaisia ruokia tarjoavassa Aprazívelravintolassa on puutarhamainen miljöö. Se on kohonnut korkeimmalla kukkulalla jo yli 80 vuotta. 38-metrisestä Kristuspatsaasta on tullut Rion symboli. . MATKA Corcovadon kukkulalta, Kristus-patsaan juurelta, avautuvat Rion anteliaimmat näköalat. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 94
Pöydästä näkyvät alapuolella levittyvä satamalahti ja metropolin valomeri. Samaan pöytään voi tilata annoksia viidestä eri ravintolasta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 95. Hintaan kuuluvat myös lisäkkeet ja salaatit. Kun nousee hotellilta kukkulan rinnettä vielä vähän ylemmäs, jyrkkien ja kiharaisten pikkukatujen päähän, löytyy Aprazível, kaupungin kenties mieleenpainuvin ravintola. rioscenarium.com.br RAVINTOLOITA Tyylikkäästä ja tasokkaasta all you can eat -liharavintolasta, Fogo de Chaosta, on kaunis merinäköala. fogodechao.com Garota de Ipanemasta saa tyypillisiä brasilialaisia lihaja kalaruokia riisin, papumuhennoksen ja paahdetun maniokkijauhon, farofan, kera. TROPIIKIN TUNNELMAA Rauhallisuus, vehreys ja menneen maailman tuntu ovat osa Santa Teresan kaupunginosan viehätystä. Viimeistään täällä oivaltaa, että Riossa on paljon muutakin houkuttelevaa kuin hiekkarantoja. Loistavat näkymät ja hyvä palvelu. bargarotadeipanema.com Lagoon Gourmet’n järvenrantaterassi houkuttelee auringonlaskun aikaan ja illalla. Tunnelmallisinta on illan pimetessä. Naudan sisäfile gorgonzola-päärynä-mantelirisoton kera on herkullista. Sen hehkussa häämöttävät kymmenet kukkulat, jotka ulottuvat kauas horisonttiin. Kuutisen vuotta toiminut romanttinen yöpuu on Rion ihastuttavin putiikkihotelli – sekoitus siirtomaa-aikaa, etnisyyttä ja brasilialaista nykydesignia. santateresa-hotel.com Aprazível tarjoaa brasilialaisen keittiön herkkuja. Grillatut lihat tarjoillaan suurissa vartaissa suoraan pöytiin. Lehväkattoisia terassitasanteita, pöytäryhmiä ja paalujen päälle rakennettuja majoja on eri tasoilla rinteessä, puiden katveessa. Somistukseltaan paikka muistuttaa keräilijän kotimuseota vanhoine esineineen, astioineen ja tavaroineen. lagoongourmet.com.br Hotel Santa Teresan palkittu gourmet-ravintola Térèze on hienostunut ja romanttinen. Massiivisen puuportin takana ovat piilossa kutsuva uima-allas ja pieni trooppinen puutarha, jossa pari apinaa napostelee papaijaa. Innovatiinen keittiö yhdistelee Brasilian ja muun maailman makuja. Sivukaduilla ei ole välttämättä hyvä harhailla yksinään, mutta alueen ytimessä, Largo dos Guimarães -aukion ympäristössä, on viikonloppuisin mukavaa. . Jykevien tummapuisten huonekalujen rinnalle on koottu taidetta ja esineitä ympäri maata. Tarjolla on paikallisia lihaja kalaruokia tavallista modernimmalla otteella. Suosittu, trendikäs Rio Scenarium istuu myös aikuisempaan makuun. Puodeissa myydään iloisen värisiä koriste-esineitä sekä maisemamaalauksia Riosta. Parapähkinäjäätelö on kruunattu capuaçu-hillolla. Se on täydellinen paikka loman viimeiselle illalliselle. Loput hörppivät juomiaan ja napostelevat suolapalaa taivasalla, kadun molemmin puolin. Näyttävä yökerho sijaitsee komeassa vanhassa rakennuksessa, jossa on ravintola, baareja ja disko sekä estradi, jossa bändit soittavat joka ilta bossa novaa, jazzahtavaa sambaa ja muuta brasilialaista musiikkia. Ravintoloista ja kahviloista kantautuu kodikas puheensorina. PALA YÖELÄMÄÄ Santa Terasan alapuolella sijaitseva Lapa on Rion yöelämän napa monine musiikkibaareineen ja sambaklubeineen. Vilkkaimpina hetkinä kaikki halukkaat eivät suinkaan mahdu sisälle. Trooppisen kalan kaverina on kookoksella höystettyä riisiä ja paahdettua banaania. aprazivel.com.br RAVINTOLOISTA JA KAHVILOISTA KANTAUTUU KODIKAS PUHEENSORINA. Mielikuva vahvistuu Hotel Santa Teresassa. Rustiikki, vihreä miljöö luo vaikutelman tropiikkiin upotetusta maaseutuhuvilasta. Suosituin kokoontumispaikka on vanhanaikainen, muusikoiden valokuvilla koristeltu Bar do Mineiro
– Ottakaa äkkiä se kuva, mun pitää lähteä kouluun! Ensimmäisenä ovella vastaan juoksee seitsenvuotias Elian. . Kaapistot ovat Puustellin mallistosta, ja lattia on valkolakattua saarnia. Sami ei olisi halunnut keittiöön valkoista lattiaa, mutta Rilla piti päänsä, sillä oli haaveillut sellaisesta. Railakas meno jatkuu koko päivän nelivuotiaan Beean avustuksella, ja koululainenkin saadaan mukaan kuviin iltapäivällä. Omin käsin he ovat saaneet aikaan vaikka mitä; ideoita, kärsivällisyyttä ja tarmoa on riittänyt. Pinta on kostean tilan tasoitetta, jonka päällä on pari kerrosta saunasuojaa. Seinä muistuttaa betonia, mutta ei ime mitään. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 96. ANNA KRISTERI • KUVAT ARSI IKÄHEIMONEN Saavumme kuvaajan kanssa paikalle aamulla, mutta nelihenkisessä perheessä ainakaan lapset eivät ole väsyneitä. MENOA JA MEININKIÄ Koti ja keittiön järjestämän Ihanin koti -kilpailun toiselle sijalle sijoittui bloggaaja ja sisustaja Rilla Tervosen ja hänen perheensä valoisa koti Muuramessa. Ja ehkä vähän taitoakin. Rilla lähti mukaan Koti ja keittiön Ihanin koti -kilpailuun, kun hän näki ilmoituksen siskonsa luona kyläillessä. Perheen lapset eivät kameraa ujostele. Rilla Tervosen ja hänen miehensä Samin koti on iso, avara ja vaalea talo, jossa kaiken ei tarvitse aina olla tip top. Takaseinään Sami sai idean eräästä työprojektistaan. Keittiö remontoitiin itse ja mahdollisimman edullisesti. Kyseessä oli viimeinen ilmoittautumispäivä, mutta onneksi kuvat olivat Rillalla jo valmiina
Tämä on jokaisen perheenjäsenen koti, jossa myös lastenhuoneet on sisustettu kauniisti. TÄÄLLÄ ASUVAT: Kotipalapeliblogin Rilla Tervonen, miehensä Sami ja heidän lapsensa Elian, 7, ja Beea, 4. IHANIN KOTI -KILPAILUN 2. Kokonaisuuden luominen on vaatinut hyvää sommittelutaitoa ja palavaa intohimoa. Tyyli on ehjä ja yhtenäinen. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 97. PALKINTO: VERKKOKAUPPA.COMIN 3 000 EURON LAHJAKORTTI RAADIN PERUSTELUT: Koti on trendikäs, mutta persoonallinen bloggarikoti, jossa on käytetty juuri nyt pinnalla olevia värejä, muotoja ja kuvioita. MISSÄ: Muuramessa. MIKÄ: 1970-luvulla rakennettu tiilitalo, jota on laajennettu 1990-luvulla, 250 m²
. TARKAN BUDJETIN REMONTTI Pariskunta rakensi ensimmäisen talonsa hieman päälle parikymppisinä. Tähän kotiin perhe muutti neljä vuotta sitten. E LÄMPÖH KPH KH K S RT KHH WC TAKKAH ALAKERTA YLÄKERTA OH AT V VH SALI MH MH MH KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 98. – Unohdin koko asian ja olin todella iloisesti yllättynyt, kun saimme tiedon kilpailussa sijoittumisesta. – Mutta haluan tehdä löytöjä, enkä maksaa liikaa ostamalla kaikkea kerralla, Rilla kertoo. TILOJA KORJATTIIN JA UUSITTIIN SITÄ MUKAAN, KUN SIIHEN OLI MAHDOLLISUUS. Keittiön ja ruokatilan hennon roosan värisellä seinällä on Arabian juhlalautasia vuodelta 2013. . Piharakennus on rakennettu 80-luvulla ja toimii tällä hetkellä varastona. Isossa, alkuperäisessä kunnossa olleessa talossa oli kuitenkin paljon tekemistä, ja remontti kesti kolmisen vuotta. Tiloja korjattiin ja uusittiin sitä mukaan, kun siihen oli mahdollisuus. Rillan mies on puuseppä ja talonrakentaja, joten ihan kantapään kautta ei remontin tekemistä ole tarvinnut opetella. Koko perhe viihtyy yhdessä suojaisalla ja rauhallisella pihalla. Kun koti nyt vihdoin on valmis, ihanuudesta voidaan kyllä jo puhua, Rilla naureskelee. Remontti on valmistunut pikku hiljaa ja itse tekemällä. Näistä lähti liikkeelle sinivalkoisten astioiden keräily, ja haaveissa on koko seinä täynnä lautasia. Mietin ensin, viitsinkö osallistua, sillä tämä koti on ollut välillä kaikkea muuta kuin ihana remontin ollessa kesken
Sami haaveilee isommasta raakalankkupöydästä, mutta sitä ei ole vielä ehditty rakentamaan. Rilla maalasi pöydän vihreäksi, muttei malttanut antaa sen kuivua kunnolla ennen ensimmäistä ateriointia. Ruokapöytä on pelastettu ystävältä, joka oli heittämässä sitä kaatopaikalle. Muistona tästä on muutama lautasenja lasinrengas pinnassa. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 99. Musta ja valkoinen tuoli ovat Ikeasta, oranssi sekä musta on ostettu kirpputorilta ja kunnostettu itse
Seinä on samaa materiaalia kuin keittiön takaseinä. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 100. ’’KEITTIÖ ON MEIDÄN KAIKKIEN MIELESTÄ KODIN PARAS HUONE.’’ Olohuoneeseen johtavien portaiden kaide on Caavaportaiden mallistosta
Olohuoneeseen on etsitty uutta sohvaa muutosta saakka, mutta hinnaltaan ja tyyliltään sopivaa ei meinaa löytyä. Woodrack-halkoteline saatiin lahjaksi sitä valmistavalta Lehtorinteeltä. Myös keittiöstä tykkään edelleen yhtä paljon kuin heti remontin jälkeen. . Ei siinä sitten paljon mietiskellä, vaan toimitaan, Rilla täsmentää. Ikean keinutuolit ostettiin Huuto.netistä. – Näin heti asuntonäytössä, millaisia mahdollisuuksia tässä talossa oli, vaikka täällä olikin silloin paljon seiniä ja tummia pintoja. Keittiö on meidän kaikkien mielestä kodin paras huone, Rilla kertoo. Olohuoneen verhotanko jätettiin lyhyeksi, sillä ikkunaa ja tilan valoisuutta ei haluttu peittää liikaa, mutta verhoilla saa kuitenkin vaihtelua sisustukseen. Ennen esimerkiksi perusvärit miellyttivät, nyt haluan kaikkialle murrettuja sävyjä. Parasta talossa ovat ehdottomasti yläkerran suuret ikkunat ja valo, joka lisääntyi huimasti, kun kaadoimme seiniä. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 101. Pariskunta tekee kotona pikkuremontteja hetken mielijohteesta. Viihdymme siellä hyvin. Silloin tehdään reissu rautakauppaan, ja muutaman tunnin päästä onkin jo valmista. Juliste on RK designin ja kynttilänjalka Iittalan Allas. . Kun Rilla saa jotain päähänsä, sen on yleensä tapahduttava nopeasti. – Sisustusmakuni muuttuu ja elää mielen mukana. Ikean valkoiset sohvanpäälliset Rilla värjäsi sinisiksi. Vanha tv-taso on saatu kaverilta, ja ruskeat lasipullot löytyivät kirpputorilta
AIEMMIN RILLA PITI PERUSVÄREISTÄ, MUTTA NYT HÄN SUOSII MURRETTUJA SÄVYJÄ. Makuuhuoneen työpisteen pöytä tehtiin liimapuulevystä ja Ikean pukkijaloista. Matto on Vallilan. Korkkitaulussa roikkuvat korut Rilla on tehnyt Fimo-massasta. Harmaaksi maalatun seinän takana on vaatehuone, jonne pääsee kulkemaan työpisteen molemmilta puolilta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 102
Yläkerran porrastasanne aukeaa olohuoneeseen sekä ruokatilaan ja keittiöön. Päiväpeitto löytyi kirpputorilta. ITSE TEHDEN JA TUUNAILLEN Ulko-ovi aukeaa alakerran eteiseen, jossa sisääntulijaa tervehtivät komea musta raakalautaseinä sekä raikas, valoisa tunnelma ja yläkertaan johtavat kauniit portaat. Yläkerrassa on lisäksi valtava sali, joka odottaa vielä remontoimista ja toimii tällä hetkellä pelija leikkihuoneena. . Yöpöydällä on Hanna-Riikalta saatu pisarateos. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 103. Toisella puolella ovat makuuhuoneet ja kodinhoitotilat. Yöpöytinä toimivat seinähyllyt ovat Lehtorinteen, tauluhylly on Ikeasta. Tämä koti esiteltiin ensimmäisen kerran Koti ja keittiön numerossa 9/2013, mutta tuunaajan Samin ja Rillan makuuhuoneen seinäpaneeli hankittiin K-raudasta ja maalattiin valkoiseksi. . Lapset vilkuttavat hyvästiksi kuvausryhmälle talon suurelta parvekkeelta. Rilla maalasi alun perin keltaiset lamput kuparin värisiksi. Eteisen lisäksi alakerrassa on takkahuone, sauna ja pesuhuone sekä varastotilaa. Värikäs pussi on Varpusen. House Doctorin valaisimet on tilattu netistä. Rilla on tutustunut bloginsa kautta Kanelimaan Hanna-Riikka Heikkilään, jonka töistä hän pitää kovasti.
Kotipalapeli-blogin hän aloitti tähän taloon muuton MONI ASIA ON SAANUT SITTEMMIN UUDEN ILMEEN. Pöydässä on harjanvarresta tehty keppi, johon voi ripustaa vaikka kynäpussin. Kun siitä loppui tila, tehtiin alapuolelle itse toinen. Lisäksi lähes kaikki seinät on maalattu uudelleen. – Kerran kun Sami ja lapset menivät saunaan, raivasin sillä aikaa kaikki kalusteet keskelle huonetta, teippasin seinät ja maalasin harmaan vuoriston ja toisen seinän alaosan harmaaksi, nauraa Rilla. Koti elää asukkaidensa mukana, ja täällä se merkitsee nopeita käänteitä ja reipasta menoa. Elianin huoneen pöytä, lakanat ja päiväpeitto on tehty itse, penkki ja hylly ovat Ikeasta. . Ylempi vaatetanko on ostettu valmiina. ja rakentajan luona tapahtuu, ja moni asia onkin saanut sittemmin uuden ilmeen. . SISUSTUSHAAVEITA Rillalla on ollut blogi jo seitsemisen vuotta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 104. Beean keittiönurkkauksen patalaput ovat Rillan tekemät. . Alakerta on uusittu kokonaan, ja lasten kasvaessa myös heidän huoneitaan on syytä uudistaa
Huoneessa on Oron hieman pehmeä lattiamatto, jolla on kiva pomppia ja leikkiä. Kolmiotarrat Beea on itse kiinnittänyt seinälle. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 105. Kiipeilyteline on Ikeasta. Beean huoneen seinään Rilla maalasi kuviot, kuten Elianinkin huoneeseen
Lopputulos on raikas ja kekseliäs. Lattiassa ja portaissa oli ennen muovimatto, mutta se vaihtui laattaan ja maalattuun pintaan. TALOSSA ON VIHDOIN KAIKKI VALMISTA. . Sami teki alakerran portaikkoon kauniin säleikön, joka sopii loistavasti talon henkeen ja on turvallinen lapsiperheelle. . . – Voitin Glorian Blog Awardseissa 2012 lukijoiden suosikkisisustusblogin tittelin, minkä jälkeen työtarjouksia sisustamisen puolelta on tullut entistä enemmän ja olen päässyt tekemään kivoja projekteja, Rilla kertoo. Seinä peitettiin raakalaudalla ja maalattiin mustaksi. Lipasto on Ikeasta ja pinnatuoli kirpputorilta. Naulakko tehtiin itse. Kukonaskelmaton Rilla sai kaveriltaan. Saunan pukuhuoneessa toistuu sama raakalautaseinä kuin eteisessä. Talossa on vihdoin kaikki valmista, ja nyt perhe voi nauttia asumisesta. . Sauna tehtiin peruspaneelista, mutta alalauteen laudat halkaistiin kahtia ja reunat pyöristettiin. jälkeen, ja siellä on paljon asiaa remontoimisesta, sisustusideoista ja itse tekemisestä. Tekemistä rakastavalle Rillalle se tarkoittaa tietenkin uusista projekteista haaveilemisesta. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 106. Laatat ovat K-raudasta. Penkki on Samin tekemä ja sarvet saatu kaverin veljeltä
Punaiset Taalainmaan hevoset Rilla sai 30-vuotislahjaksi äidiltään. Rottinkituoli on Ikeasta, ja pieni lipasto ostettiin käytettynä. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 107. Alakerran takkahuoneen tiilija puupaneeliseinät sekä katto maalattiin valkoisiksi
Risteilyllä mukana Koti ja keittiö -lehden päätoimittaja Jutta Ylä-Mononen PROMOOTIOYHTEISTYÖ 19.4.—26.4.2015 Koti ja keittiö -lehden ALL INCLUSIVE***** YÖN VÄLIMEREN LOISTORISTEILY vain 1 495 e VARAUKSET Loistoristeilyt • ma—pe 9—17 • 010 231 6550 • myynti@loistoristeilyt.fi • www.loistoristeilyt.fi 7
PROMOOTIOYHTEISTYÖ vain 1 495 e Koti ja keittiö -lehden LUKIJAETUNA PREMIUM-PALVELUT ILMAISEKSI • Hytit ylemmiltä kansilta • Maksuton huonepalvelu 24 h • Aamiainen haluttaessa hyttiin tarjoiltuna VARAUKSET Loistoristeilyt • ma—pe 9—17 • 010 231 6550 • myynti@loistoristeilyt.fi • www.loistoristeilyt.fi ALL INCLUSIVE SISÄLTÄÄ • Lennot Italiaan & kuljetukset satamaan • Risteily kahden hengen sisähytissä • All inclusive: kaikki ateriat (aamiainen, lounas, välipalat ja illallinen) sekä virvoitusja alkoholijuomat laivalla • Verot, satamamaksut ja palvelurahat • Suomalaiset matkanjohtajat • Ikkunahytti +150 e ja parvekehytti + 380 e/aikuinen RISTEILYOHJELMA TULO LÄHTÖ SU Savona — 17.30 MA Rooma 09.00 19.00 TI Sisilia 13.00 18.00 KE Malta 13.00 18.00 TO Meripäivä — — PE Mallorca 13.00 19.00 LA Barcelona 08.00 14.30 SU Savona 10.00 — Tutustu Roomaan Koti ja keittiö -lehden päätoimittaja Jutta Ylä-Monosen kanssa, joka on kokenut Rooman-kävijä.. 5 tasokasta ravintolaa, 13 baaria ja kahvilaa, kasino, disko ja teatteri, jossa iltaisin kansainvälisiä showesityksiä. Käytössäsi ovat laivan aurinkokannen ulkoja sisäuima-altaat, jacuzzit ja allasbaarit. LOISTORISTEILIJÄ COSTA FASCINOSA***** Costa Fascinosan risteilyllä tutustut upeisiin vierailukohteisiin. Grand Prixja golf-simulaattorit ja Play Station World -alue. Samsarakylpylän thalassoterapia-altaat, saunat ja hyvin varustettu kuntokeskus. Laivalla nautit loistoristeilijän monipuolisista ja korkeatasoisista palveluista
Zoeppritzin huopa, babyalpakkaa, 189 e (Stockmann). Sininen Toulemonde Bochartin villaviskoosisekoitteesta valmistettu Voyage-matto, 170 x 240 cm, 895 e, 200 x 300 cm, 1 315 e ja 250 x 350 cm, 1 915 e (Lauritzon´s). Sininen samettityynynpäällinen, 40 x 40 cm, 7,99 e (H&M Home). Musta tuftattu villamatto, 170 x 240 cm, 229 e (Ellos). Sohvalla vasemmalla takimmaisena on Lauritzonin Country Soft -villakankaasta tehty tyyny, kankaan leveys 140 cm, 110 e/m (Lauritzon´s). 110. Tummat sävyt saavat seuraa hennosta vaaleanpunaisesta. Lattialla vasemmalla on kulutettu, käsinsolmittu Reloaded-matto, 170 x 240 cm, 1 520 e (Mattotalo Helma). Seinä on maalattu Tikkurilan seinämaalilla, sävy Denim, N429. Sen edessä on Frejas Boningin tyynynpäällinen, 40 x 60 cm, 49 e (Moko). Sinivalkoinen Amber-tyyny, 30 x 50 cm, 29 e (Indiska). Gubin Ronde-kattovalaisin 391 e (finnishdesignshop.fi). OLOHUONEEN TALVIVÄRIT Vaaleanharmaalla Panno-kankaalla verhoiltu kolmen istuttava Otto-sohva, 88 x 217 x 77 cm, 1 659 e (Vepsäläinen). Ajankohtaisia materiaaleja ovat sametti ja villa. Muuton Airy-sohvapöytä 329 e ja Balance-vaasisetti 119 e (Armas). Rullalla on sinivalkoinen ikat-kuosinen päiväpeitto, 199 e (Moko). Harmaa samettityynynpäällinen, 30 x 50 cm, 7,99 e (H&M Home). SISUSTUSIDEAT MIA LUNDBERG • KUVAUSAVUSTAJA MILLA KUUSINEN • KUVAT MARI LAHTI TALVEN VARALLE Ihanan pehmeät ja lämpöiset materiaalit sopivat talvikotiin
Kangas soveltuu sisustuskankaaksi sekä verhoiluun (Lauritzon´s). Sinivalkoinen Toulemonde Bochartin Tweedy-matto on villaa, viskoosia ja akryyliä. Hayn Box Box -laatikkosetti 50 e/5 kpl (Pino). Kuvassa alhaalla vasemmalla on Lapuan Kankureiden Saaga Uni -huopa, 70 % mohairia ja 30 % villaa, 120 e (Olkkari). Laatikossa on Osborne & Littlen Croisette-malliston Vence-sisustuskangas, 123 e/m. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 111. Elitiksen ryppyisessä Bohemianpellavakankaassa on seitsemän värivaihtoehtoa, leveys 250–270 cm, 265 e/m. Harmaa tikkityynynpäällinen, 40 x 40 cm, 14,99 e ja vaaleanpunainen nappisomisteinen tyynynpäällinen, 25 x 40 cm, 9,90 e (H&M Home). Mattoa on saatavana kahdessa eri koossa: 170 x 240 cm, 785 e, 200 x 300 cm, 1 150 e (Lauritzon´s). Mattoa on saatavana kolmessa koossa: 170 x 240 cm, 1 055 e, 200 x 300 cm, 1 550 e ja 250 x 350 cm, 2 260 e (Lauritzon´s). Playtypen vihko 8 e (Pino). Kuvassa keskellä vasemmalla on Muuton Mingle-tyyny, 50 x 50 cm, 119 e (Armas). Tyynyn päällä on näytepala Toulemonde Bochartin Milesvillamatosta. Kangas soveltuu simerkiksi sängynpeittoihin, tyynyihin, sängynpäätyihin ja verhoiksi (Lauritzon´s). SUUNNITELMIA JA HAAVEITA Kuvassa ylhäällä vasemmalla on Econ Suit-tapetti, design Claesson Koivisto Rune, 62 e/rl (Rautia, K-rauta)
Balmuirin muhkea musta mohairhuopa, 115 x 180 cm, 329 e (balmuir.com). SISUSTUSIDEAT KAAPILLINEN PÖRRÖISIÄ TEKSTIILEJÄ A2:n Display-vitriinikaappi, design Sara Larsson, 64 x 30 x 144 cm, 1 649 e (Skanno). Varjostimet tehdään Bangladeshissa naisten työllisyyttä edistävänä kehitysyhteystyönä. Harmaa Zoeppritzin puuvillainen viltti, 130 x 190 cm, 139 e (Stockmann). Hayn Bits and Bobs -lasirasiat, S-koko 13 e, L-koko 19 e ja XL-koko 21 e (Pino). Lattialla on Linie Designin Sulo-villamatto, 170 x 240 cm, 109 e (Ellos). Musta Winston-villahuopa, 130 x 170 cm, 95 e (Pentik). Kaapin edessä lattialla on Balmuirin kašmirhuopa, 120 x 200 cm, 359 e (balmuir.com). Sininen pellavapeite, 127 x 220 cm, 89 e (Moko). Keskimmäisellä hyllyllä on raidallinen Hüsbchin villahuopa, 120 e (Olkkari). Pisaran muotoinen kangasvarjostin, design Paris au mois d’août, 120 e (Pino). Vitriinin ovessa roikkuu Teixidorsin kašmirsaali, 370 e (Skanno). Kaappiin nojaa Rail-villamatto, 90 x 180 cm, 289 e (Tikau). Ylimmällä hyllyllä on Menun sininen kaadin 45 e (Olkkari). 112. Alimmalla hyllyllä pinossa päällimmäisenä on turkoosi torkkupeitto 29,99 e (H&M Home). Hayn Box Box -laatikot 50 e/5 kpl (Pino). Pinossa alimmaisena on Lapuan Kankureiden Duo-villahuopa, 130 x 200 cm, 81,90 e (Lapuan Kankurit). Kaapin päällä on rullalla Playtypen juliste, 32 e, ja Hayn Box box -laatikko, 50 e/5 kpl (Pino)
Kangas sopii huonekalujen verhoiluun ja sisustuskankaaksi. Turkoosi Maura-kangas, 80 % villaa ja 20 % polyamidia, 19,90 e/m ja harmaa Tritoriakangas, 80 % huovutettua villaa ja 20 % polyesteria, 23,90 e/m (Eurokangas). SOHVAN VÄRIPALETTI . Petrolinvärinen tyyny on tehty Amalfiverhoilukankaasta, kangas on puuvillaa ja pellavaa, leveys 140 cm, 130 e/m (Lauritzon´s). TYYLIÄ TYYNYISSÄ . Pinossa päällimmäisenä Tweet-strutsinsulkatyyny, 30 x 40 cm, 98 e (Stockmann). Vaaleanpunainen Saaga Uni -mohairhuopa, 130 x 170 cm, 109,90 e (Lapuan Kankurit). Keskellä Frejas Boningin tyynynpäällinen, 50 x 50 cm, 47 e, ja puuterin värinen Bungalowin samettityynynpäällinen, 50 x 50 cm, 32 e (Moko). Maalattu pinnatuoli 80 e (Olkkari). Metallinen kattoon kiinnitettävä naulakko 68 e (Armas). Kuvassa alimmaisena on harmaa Lamm-verhoilukangas, 132 e/m (Lauritzon´s). Balmuirin nudenvärinen Amelie-mohairhuivi 129 e (balmuir.com). TEE ITSE TORKKUPEITTO . KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 113. Torkkupeiton voit valmistaa itsekin sisustuskankaista
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 114. Näin kävi Tinka Kerttulalle, joka asui ensin kaksiossa unelmiensa talossa ja osti siihen sitten lisätilaa huone kerrallaan. TEKSTI PIIA KALLIOMÄKI • KUVAT PAULIINA SALONEN PALA KERRALLAAN Kun tykästyy johonkin, sitä on pakko saada lisää
Takka on pelastettu työkeikalla lavasteista ja koottu paikalla. Huoneen sävymaailma on peräisin Riihimäen vanhoista laseista ja Pekka Paunilan taidelaseista, joita Tinka on keräillyt. Sen vieressä seinällä on jyväskyläläisen Eila Kinnusen taidetta. . Tinkan hallussa on myös käytöstä poistettu, museoksi muutettu kauppa, josta hän on luvannut perikunnalle huolehtia. Nyt, kymmenen vuoden talossa asumisen jälkeen, Tinkalla on 130-neliöinen omistusasunto, joka on värikylläinen, hiukan boheemi ja rennon iloinen kahden naisen koti. Tässä talossa sisustaminen ei . MIKÄ: Asunto vanhassa puutalossa, 130 m2. Eripariset matot tuovat lämpöä puulattialle, ja runsaat tekstiilit pehmentävät tilaa. Tinka asui talossa aluksi vuokrakaksiossa. Olohuoneessa on kodikas tunnelma. MISSÄ: Riihimäen Hyttikorttelissa. Modernit Vitran tuolit terästävät kokonaisuutta. VÄRIEN VOIMALLA Keltaisessa talossa asuvalle Tinkalle värit ovat kaikki kaikessa. Vuosien varrella hän osti asuntoon sinnikkäästi lisää huoneita sitä mukaa, kun tilaa vapautui ympäriltä naapureiden muutettua pois. Riihimäkeläiselle Tinka Kerttulalle talo ja seutu ovat jo lapsuudesta tuttuja. Tinka tapaa yritysvalmennusasiakkaitaan välillä kotonaankin. Eila Kinnusen abstraktit taulut puhuttelevat Tinkaa; niiden värit ja tyyli ovat ranka koko kodille, sen sisustukselle ja tunnelmalle. Riihimäen lasitehtaan työläisille 1900-luvun alussa rakennetussa Hyttikorttelissa sijaitseva komea talo kätkee sisäänsä monta mielenkiintoista vaihetta ja tarinaa. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 115. Hän saa niistä voimaa päivään ja työhön. Väritys on murrettu ja lämmin. Sohvapöydät ovat Eeva Wornellin kokonaistaideteoksia: pöydän kannen alle on sijoitettu valokuvia. . TÄÄLLÄ ASUVAT: Yritysvalmentaja Tinka Kerttula ja hänen tyttärensä Inkeri, 16. Hänen suosikkitaiteilijansa Eila Kinnusen värikkäät taulut tuovat sielukkuutta sisustukseen. Tinkan kotitoimisto on koottu Muuramen moduuleista ja Vitran tuolista
. – Vaikka kotonamme on boheemia, värikästä ja arkisin aika sotkuistakin kiireisen elämän vuoksi, kaikki on järjestelmällisesti mietitty yhteensopivaksi ja meitä miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Nurkassa Eila Kinnusen värikkäät taulut tasapainottavat tilaa. Tasolle mahtuvat leikkuulaudat, ruokaöljyt ja muut kokkailussa tarpeelliset tavarat. . Tyynyt ja pikkutavara ovat Tinkan sisaren Pompoti-liikkeestä Riihimäeltä. Ruokailutilan pirtinpöydän toiselle puolelle tehtiin keittiöremontin yhteydessä pitkä, kiinteä penkki, johon pitkä istumatyyny ja kasa irtotyynyjä tuovat mukavuutta. Hän työskentelee vuorovaikutustaitovalmentajana omassa Presense-yrityksessään ja tekee paljon töitä kotitoimistossaan. “VAIKKA KOTONAMME ON BOHEEMIA, KAIKKI ON MIETITTY YHTEENSOPIVAKSI.” . ole vakavaa puuhaa, vaan tavaroita voi siirrellä ja niiden paikkaa voi vaihdella fiiliksen mukaan. Keittiön laatikoston päällä seinällä on yläkaapistojen sijasta lasihylly, jolla säilytetään esimerkiksi mausteita. Tapetoitu seinä tuo keittiöön ripauksen kahvilatunnelmaa. Jos olen lähtenyt aamulla kotoa ylläni väärän värinen paita, palaan vaihtamaan sen, Tinka kertoo naureskellen. Värit merkitsevät minulle todella paljon. Pääoven viereinen veranta on kuin ylimääräinen oleskeluhuone kesäisin, mutta jos pukeutuu lämpimästi, siellä voi istuskella hetken talvellakin. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 116
Kolme atomitaulua on hankittu Inkerille rippilahjaksi, yksi on äidin oma. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 117. Keittiössä yhdistyvät lämmin kodikkuus ja industrial-tyyli. Vanha, valkoinen laatikosto toimii työtasona, kaapistot ovat Scandinavian Carpenter Collectiven
118
Pastellisen makuuhuoneen sininen väritys on peräisin lastenhuoneajoilta, mutta sen on annettu olla sellaisenaan. Samassa yhteydessä siirrettiin kylpyhuoneen paikkaa. Uten Silo -lokerikko on Vitran designklassikko. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 119. . Vaaleansininen ja valkoinen ovat rauhoittava väripari makuuhuoneeseen. Pitsiverhot ja kukkakuvioiset vanutäkit tuovat romanttista ja naisellista tunnelmaa. Työelämässä kertyneet tunnekuonat poistuvat kotona puuhailemalla, Tinka sanoo. Keittiöremontin lähtökohtia olivat keittiön tekeminen rehellisesti ja persoonallisesti kotimaisena puusepäntyönä, sen tarkasti paikoilleen mitoittaminen, uuden ja vanhan yhdistäminen sekä vaalean kokopuun käyttö. Asetelmat lisäävät sisustuksen persoonallisuutta. Koti on sielun peili, paikka virkistäytymiseen ja lepoon. Kodin kalusteissa ja pikkuesineissä näkyy viehättävästi ajan patina. . “KOTI ON SIELUN PEILI, PAIKKA VIRKISTÄYTYMISEEN JA LEPOON.” . TEHDASTYYLIÄ KEITTIÖÖN Kodin isoin projekti eli keittiöremontti tehtiin muutama vuosi sitten. . – Minussa, kuten meissä kaikissa, on persoonana monia puolia. Sopiva keittiö löytyi Scandinavian Carpenter Collectiven mallistosta. Tinka halusi ehdottomasti säilyttää paikalla jo entuudestaan olleen, arkistokaappia tai vanhaa kaupan myyntitiskiä muistuttavan valkoisen laatikoston osana kokonaisuutta. Haluan kotonakin ilmentää niitä kaikkia. Pompoti-puodista hankitut hauskat valaisimet ja eläinhahmot kertovat, ettei tässä kodissa oteta sisustamista liian vakavasti
Näyttävät, koristeelliset vetimet laatikostossa ja remontin yhteydessä vanhanaikaisen näköisiksi muutetut pistorasiat ovat tärkeitä yksityiskohtia. Ratkaisu tuo valoa ja raikkautta. Sermillä on erotettu käynti kauppamuseoon ja oma sisäänkäynti, joka aiotaan ottaa käyttöön jossain vaiheessa. Varustukseltaan ja ilmeeltään täysin moderni keittiö sopii yllättävän hyvin vanhaan taloon. AARTEET ARKIKÄYTTÖÖN Tinka on hankkinut suurimman osan kalusteistaan juuri tähän kotiin, vanhaan taloon sopiviksi, sen henkeä kunnioittaen ja hyödyn“HALUAN KOTONANIKIN ILMENTÄÄ PERSOONANI KAIKKIA PUOLIA.” K KUISTI OH KPH MH MH KAUPPAMUSEO KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 120. Inkerin huoneen valtavankokoinen puukaappi käsiteltiin takaisin puunväriseksi, mutta vanha maaliväri jätettiin muistoksi sisäpuolelle. Uudessa keittiössä näkyvissä olevat viemäriputket ja kaasupullo ovat osa harkittua teollisuushenkistä tunnelmaa. Inkerin huoneessa on vanhanaikainen ja turvallinen tunnelma. – Laitan paljon ruokaa, joten halusin keittiön, joka on toimiva ja kaunis, sekä tilan, jota on rento ja mukava käyttää. . Kaappi vetää sisäänsä paljon tavaraa ja kaikenlaisia aarteita. Remontin yhteydessä oleskelutilojen lattiat maalattiin valkoisiksi. Rento, ruostumaton terästaso kuuluu myös olennaisena osana industrial-keittiöön. Tyttömäisen pinkistä täkistä, talosta löytyneistä nukeista ja postikorteista tulee suloista henkeä huoneeseen. Tapetti valittiin talon henkeen sopivaksi.
121. Charles ja Ray Eamesin vuonna 1950 Vitralle suunnittelema muovituoli on hauska vastapari Inkerin huoneen antiikkikalusteille
Tinka ei voi vastustaa vanhoja, kauniita käyttöesineitä, jotka toimivat nyt pikantteina mausteina sisustuksessa. Talon uumenista on löytynyt paljon vanhoja esineitä, jotka on voitu ottaa osaksi sisustusta ja arkista elämää, ihan päivittäiseen käyttöönkin asti. Pallissa on kaunis vanha verhoilukangas. Mattoyhdistelmä tuo räväkkyyttä Inkerin huoneeseen. Muutama designhuonekalu vanhojen tavaroiden joukossa piristää kokonaisuutta. . 5. – Täällä ollaan aina ovet auki, kuin maalla oltaisiin. täen. . 1 4 2 5 6 3 7 1. Vieraat ja naapurit ovat aina tervetulleita, Tinka sanoo. Siellä täällä on asetelmia, jotka on koottu talosta löytyneistä tavaroista, kirpputorihankinnoista ja Pompotin valikoimista. Tinkan sisko omistaa Riihimäen aseman kupeessa viehättävän Pompoti-sisustusliikkeen, josta on ajautunut kaikenlaista pientä ja kivaa tavaraa Tinkankin kotiin. Vanhoista leluista tulee mieleen nostalgisia lapsuusmuistoja. 2. Inkerin huoneen metalliseen sermiin voi kiinnittää vaihtuvan kuvakavalkadin magneeteilla. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 122. Sen eri huoneissa tunnelmat, tyylit ja värit vaihtelevat hiukan. 3.–4. Keittiön seinällä on kodin toinen Uten.Silo -lokerikko. Se on Dorothee Beckerin ajatonta designia vuodelta 1969. 6. 7. Kodin pääsisäänkäynti on suoraan keittiö-ruokailutilaan, josta taas on leveä oviaukko olohuoneeseen. Avaraan, yhtenäiseen tilaan mahtuu isokin porukka vieraisille
VIERAAT JA NAAPURIT OVAT TERVETULLEITA.” KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 123. “TÄÄLLÄ OLLAAN AINA OVET AUKI
7,90 € olivia_0115_230x297.indd 1 28.11.2014 14:15:23. UUSIN OLIVIA NYT KAUPOISSA! 490€ NYT VAIN NORM
Edunvalvoja voidaan nimetä henkilölle, joka ei itse kykene hoitamaan omia taloudellisia asioitaan. Jos pintamateriaalit jäävät piiloon, tavaroita on syytä vähentää reippaalla kädellä. • Kysymykset ja vastaukset löydät myös netistä: kotijakeittio.fi/kotijalaki Milloin tarvitaan edunvalvojaa. KOTI & LAKI PROMOOTIOYHTEISTYÖ ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT LUKIJOIDEN KODINVAIHTOON JA ASUMISEEN LIITTYVIIN KYSYMYKSIIN. Kokemuksemme mukaan asunnon tyyli tai värimaailma eivät ole myynnin este tai edes hidaste. Mainitsemasi yksityiskohdat ovat taas luku sinänsä. Itse rakastan värejä ja kotini on aika värikäs kaikkine yksityiskohtineen. Lähtökohtaisesti henkilö on oikeustoimikelpoinen siihen saakka, kunnes hänen oikeustoimikelpoisuuttaan on rajoitettu tai hänet on julistettu vajaavaltaiseksi. Edunvalvojaa haetaan maistraatista, ja edunvalvojan määrää tapauksesta riippuen joko maistraatti tai käräjäoikeus. Asunnon seinät voivat olla vaikka mustat, jos asunto on tyylikäs ja siistissä kunnossa.Tyylillisen yhtenäisyyden takia suosittelen lämpimästi sisustussuunnittelijan käyttöä remontteja tehtäessä. Hyvän välitystavan mukaan välitysliikkeen on selvitettävä edunvalvojan henkilöllisyys, tunnistettava edunvalvoja sekä todettava edunvalvontasuhteen olemassaolo. Voiko alaikäinen ostaa itse sijoitusasunnon. Kun asunto ei ole täynnä tavaraa, vaan valo ja tila pääsevät oikeuksiinsa, potentiaalisen ostajan on helppo kuvitella itsensä sinne asumaan. Asumisen aikana koriste-esineitä, muistoja ja tauluja kertyy itse kullakin. Myyntisiivous eli tavaroiden ja koristeesineiden karsiminen on arvostuksen osoitus ostajaa kohtaan. Edunvalvoja on esteellinen silloin, kun hän on itse saman kuolinpesän osakas. Edunvalvoja tarvitsee lisäksi maistraatin luvan eräisiin päämiehen kannalta merkittäviin oikeustoimiin. Yksi alaikäisistä haluaisi ostaa itselleen sijoitusasunnon. • Lähetä kysymyk sesi mieluiten sähköpostilla: kotijalaki@aller.fi tai kirjeitse Koti ja laki / Koti ja keittiö, PL 222, 00151 Helsinki. Maistraatista voi tarvittaessa tiedustella, milloin on tarpeen määrätä edunvalvojalle sijainen. Eheyden miettiminen on tärkeää varsinkin silloin, kun asuntoa on remontoitu useaan otteeseen vuosien saatossa. Nuo tavarat ovat asukkaalleen itselleen tärkeitä, mutta myyntiä ne eivät helpota. Myynnin kannalta ongelmallisia ovat asunnot, joissa on sekoitettu eri tyylejä tai remontit on tehty huolimattomasti. Minna Marttiini Kannattaako asunnon seinät maalata ennen myymistä. Mikäli syntyisi perusteltuja epäilyksiä oikeustoimikelvottomuudesta, tulisi edunvalvonnan tarpeesta varmistua. Silloin hänellä on mahdollisuus luoda oma mielikuva kodista ja elämästään sen seinien sisällä. Tällöin edunvalvojalle tulee määrätä sijainen. Ostajilla on erilaisia mieltymyksiä, ja aina löytyy ostaja, jolla on sama sisustusmaku kuin sinulla. Tämä voi johtua alaikäisyydestä tai vakavasta sairaudesta, taikka henkisen toiminnan häiriintymisestä. Johanna Roine Minna Marttiini, OTM, Kiinteistömaailman neuvontalakimies Johanna Roine Yrittäjä, LKV Kiinteistömaailma Jyväskylä KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 125. Mutta olisiko valkoinen asunto helpompi myydä. Voiko 16-vuotias ostaa itse asunnon. Edunvalvojaa voi hakea myös käräjäoikeudelta suoraan. Persoonallinen sisustus voi olla myös myyntivaltti, sillä suurin osa tarjolla olevista asunnoista on valkoisia. Myyjälle antaisinkin ohjeeksi, että huoneita on hyvä katsoa oven suusta: näkyykö tila tavaroiden takaa. Tarvitsevatko he edunvalvojaa, kun kuolinpesän asunto myydään. Tällaisia oikeustoimia ovat muun muassa kiinteistön ja asuntoosakkeiden hankkiminen ja luovuttaminen sekä omaisuuden panttaaminen. Kannattaako minun maalata asuntoni seinät valkoisiksi ennen myyntiä. Yksityiskohtiin kannattaakin kiinnittää huomiota, niitä ei saa olla liikaa – parempi vähemmän kuin enemmän. Samoin lupa tarvitaan tietyissä tapauksissa myös päämiehen omaisuuden vuokraamiseen. Alaikäistä kuolinpesän osakasta edustaa kuolinpesän omistaman asunnon myynnissä sekä kuolinpesän yhteishallinnossa edunvalvoja. Isotätini kuolinpesän osakkaina on alaikäisiä. Myös asunnon kuntoa on helpompi arvioida, kun tavaraa ei ole liikaa. Alaikäisen lapsen lakimääräisiä edunvalvojia ovat hänen huoltajansa. Asunto, joka noudattaa samaa tyyliä kautta linjan on aina helpompi myydä
UUSI VUOSI, UUSI ALKU! • 3 varminta laihdutuskeinoa • Kevyitä reseptejä • Vuorotyöläisen laihdutusopas • Iltapalan ABC + paljon muuta! Ovh. UUSI FIT LAIHDU! KAUPOISSA 7.1. 4,90 € fit_laihdu_230x297_puffi.indd 1 28.11.2014 10:59:07
Sisäpiiri on lukijoille tarkoitettu paneeli, jossa pääset kertomaan mielipiteesi lehden sisällöstä ja mainonnasta. [Hki] Sisustuslehdistä löydät kivoja vinkkejä — meillä opit sisustamaan ihan oikeasti. PSST! SISÄPIIRIN TIETOA! Liity Koti ja keittiö -lehden Sisäpiiriin ja kerro millaisen lehden Sinä haluat. Tarjoamme mm: • Pidempää Sisustussuunnittelun peruskurssia • SketchUp-3D -mallinnusohjelman kurssia [Hki] • Suomen ensimmäistä Stailaaja-koulutusta, jonka kouluttajana toimii suositun Pientä Pintaremonttia -ohjelman suosittu stailaaja Niina Ahonen. Varaa nyt oma paikkasi suosituilta kursseiltamme. innostu. 044 7313777 Kotisivuitamme löydät täydellisen kurssivalikoimamme ajankohtineen. Palkitsemme aktiivisuutesi paremmalla lehdellä, tuotearvonnoilla sekä ennakkokutsuilla tapahtumiin ja lukijailtoihin. sisusta.. sis ustus aka te mia inspiroivaa sisustus koulutusta k ai k il le YHTEYSTIEDOT & KURSSIVALIKOIMA: sisustusakatemia.fi opi. 2 500 € arvoisten matkalahjakorttien ja 50 lehtitilauksen arvontaan! ILMOITTAUDU MUKAAN SISÄPIIRIIN! kotijakeittio.fi/sisapiiri PALKINTOJA JAOSSA ARVOSTA! kjk_sisapiiri_230x144.indd 2 6.11.2014 14:56:18 OSTOSVINKIT Mediamyynti, Peppi Pitkänen, puh. Liittymällä 31.1.2015 mennessä osallistut yht. Tervetuloa mukaan! Sisustusakatemia on osaava ja innostava yksityinen sisustusalan monipuolisten & kattavien sisustuskurssien tarjoaja, joka kouluttaa ympäri Suomea: Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella sekä Turussa
044 7313777 #dishcloth #morejoy Kotimaiset keittiötekstiilit tuovat iloa arkeen ja ystävänpäivään. 02 4322227 ma-pe 10-18 la 10-15 Mediamyynti, Peppi Pitkänen, puh. Tilaa www.tiskirätti.fi Koti&Keittiö_100x120mm_CMYK_2014.indd 1 11.12.2014 22:00:07 AVELIA ON AVATTU UUSISSA IHANISSA TILOISSA RUISSALON TELAKKA-ALUEELLA, TERVETULOA! SISUSTUSLIIKE AVELIA / HEVOSKARINTIE 23, TURKU / +358 40 540 8086 / WWW.AVELIA.FI HYVÄÄ JA KAUNISTA AVELIASTA.. OSTOSVINKIT Loviisan Aitta Vahdontie 600, Rusko www.loviisanaitta.
Koska nämä eivät ole merkittyjä tai signeerattuja, ne ovat lähinnä käyttöesineitä. Muotoilultaan kannu on lähinnä uusrokokoota, joka on 1800-luvun puolenvälin jälkeen suuren suosion saanut kertaustyyli. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 130. (JR) Kattovalaisin Kenen suunnittelema valaisin on ja milloin se on suunniteltu. Astiaston vakuutusarvo on 1 000 e. Tämän tyyppisiä tuotteita valmistettiin myös Ruotsissa. Antiikkiasiantuntijamme Maria EkmanKolari on eLombard Oyj:n operatiivinen johtaja ja vastaava asiantuntija. elombard.com Jalalliset jälkiruokakulhot Minulla on kuusi luumunpunaista/ tummaa violettia, ohutta jälkiruokakippoa. Työ on koristetai harrastemaalarin maalaama. (BM) Pastellin sävyinen Arabian astiasto Mikä on Arabian piippuleimalla varustetun astiaston nimi, kuka on suunnittelija ja minkä arvoinen astiasto on. Hän on kasvanut arviointitehtäviinsä tunnetuissa suomalaisissa huutokauppakamareissa ja työskennellyt niissä eri tehtävissä vuodesta 1988. Astiasto valmistettiin uudesta massasta eli sävyposliinista. (SS) Harrastemaalarin työ Mitä osaatte kertoa taulusta. Kusnetsovin posliinikonserniin vuonna 1887. eLombard Oyj on suomalainen osakeyhtiö, joka tarjoaa uudenlaisia panttiluototus-, pankkiholvija huutokauppapalveluita netissä vuorokauden ympäri. Jälkiruokakulhossa on ajalleen1960-luvulle tyypillinen muotoilu ja väri. Kyseistä leimaa on käytetty vuosina 1890–1917. Vakuutusarvo on 100 e. (JR) Intialainen tupakkapöytä Miltä ajalta pöytä on ja mikä sen arvo on. Kyseisellä yrityksellä ei ollut tunnettuja muotoilijoita. Tämän maalauksen vakuutusarvo on 500 e. Yksittäisen jälkiruokamaljan vakuutusarvo on 15 e. Eskola teki myös erikoisia ja taidokkaita mosaiikkitöitä. Reinhard Richter on muokannut tšekkiläisen tehtaan suosittua mallia. Kenen suunnittelijan ne ovat, miltä vuosikymmeneltä ja minkä arvoisia. Sormuksen on suunnitellut 1960-luvun taitteessa korutaiteilija Liisa Vitali (1918– 1987). Sormuksen vakuutusarvo on 300 e (MEK). Siinä on 16 kukkaa, ja sitä valmistettiin sekä hopeisena että kultaisena. Eskola maalasi paljon kukkamaalauksia ja maisematöitä. Sitä on myyty nimellä Kevät. Ax-astiasto oli tuotannossa 1940–56. Tämä valaisin ei ole kovin yleinen, kuitenkin esineen vakuutusarvo on vain noin 100 e. Kattovalaisin on Valinten 50–60-luvun tuotantoa. Siinä on perinteinen muotoilu, mutta korkeudesta päätellen pöytä on varsin nuorta tuotantoa. Hän maalaa edelleen Vaasassa. (BM). Koristevati on Arabian astiaston osa, johon on jälkikäteen maalattu koriste. Astiasto on ilmiselvästi valmistettu vientiä varten, koska se on tehty 10 hengelle. Venäläisen kahvikannun on valmistanut Kusnetsovin tehdas Riikassa. Hän oli taitava taidemaalari sekä erittäin taitava teatterilavastaja. Kannun vakuutusarvo on 120 e (MEK). Työn maalannut henkilö on käynyt taidekurssin, mutta jäänyt harrastelijan tasolle. Helene Schjerfbeckin maalaukset, keisarilliset esineet ja suomalainen 50-luvun design saavat Marian sydämen erityisesti sykkimään. (BM). • Huomio! Lähetä mahdollisimman laadukas kuva. Koristevati Haluaisin tietää tarjoiluvadin valmistusvuoden, tekijän ja arvon. Kotimaalaus oli muodissa 50–60-luvulla. Kultainen kukkasormus Mikä on 40 vuotta vanhan sormukseni tämän hetkinen arvo ja kuka on suunnitellut sen . Hän oli monta vuotta unholassa, mutta tällä hetkellä hänen töistään ollaan kiinnostuneita. Kuvasta ei käy ilmi, ovatko syöksyhampaat muovia vai luuta. Palvelu on tarkoitettu Koti ja keittiön tilaajille. Hänen tuotantonsa on parantunut vanhetessaan kuin viini. Kotimaalauksen erottaa helposti, koska maalaus on lasitteen päällä, minkä tuntee sormenpäillä esineen maalauksen pintaa hivellen. eLombard ja asiantuntijat vastaavat lukijoiden kysymyksiin vanhoista tavaroista • Lähetä kysymyksesi ja esineen digikuva sähköpostilla: vanhattavarat@aller.fi tai osoitteella: Koti ja keittiö / Vanhat tavarat, PL 222, 00151 Helsinki • Mainitse aina asiakasnumerosi. Jacobsonin nykytuotanto on huomattavasti kalliimpaa. Tehdas on perustettu 1843. Työ edustaa Jacobsonin aikaista tuotantoa. Nämä ovat hänen tuotantonsa päätyöt. Uuno Eskola vaikutti Salon seudulla ja Tampereella. Se liittyi M.S. KYSY VANHOISTA TAVAROISTA KYSY VANHOISTA TAVAROISTA Fritz Jacobsonin työ Mikä on taulun arvo. Oletettavasti ne ovat Kumelan lasitehtaan tuotantoa. Maalauksen arvo on vähäinen. Jos otat kuvan kännykällä, valitse suurin kuvalaatu. Esineellä on koristearvo. Jacobson on maalannut kuningatar Silvian ja Paavin. (SS) Uuno Eskolan maalaus Minkä arvoinen tämä maalaus on. Taulu on vaasalaisen tunnetun muotokuvaja asetelmamaalarin Fritz Jacobsonin työ. (SS) Kusnetsovin kahvikannu Minkä arvoinen vanhalta kummitädiltäni saamani kahvikannu on. Työ vakuutusarvo on noin 1 500–2 000 e. Tämän tyylisiä töitä on paljon suomalaisten seinillä lukuisien tarjottujen taidekurssien takia. Intialainen tupakkapöytä on käsin kaiverrettu
KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 131. Korurasian, tuhkakupin, kampavadin ja vadin yhteinen vakuutusarvo on 100 e. Kahvilusikoista lähettämänne tiedot ovat olemattomat eli leimat puuttuvat, joten arviointia ei voida suorittaa. Vakuutusarvo on 150 e (MEK). (MEK) Amerikanarkku kuperalla kannella Amerikanarkku on kuulunut isoisäni isälle. Hänen töissään on oma uskonnollinen, ortodoksinen sävy. Tällöin hän muutti nimensä Nikolai Tervakorveksi. (JR) Opaalivalaisin Kenen valmistama, suunnittelema ja miltä vuosikymmeneltä tämä valaisin on. Tscherbakoff kuuluu emigranttikunnan kärkinimiin. PROMOOTIOYHTEISTYÖ Porvoolaisen Iris-tehtaan tuotteita Onko kyseessä porvoolaisen Iris-tehtaan tuotantoa oleva astia, vaikka valkoiset pisteet puuttuvatkin. Lautanen oli myynnissä vielä vuoden 1922 tuotekuvastossa. (SS) Taulu Minkä arvoinen on Olavi Vaarulan Hiillos. Kulhon pohjassa on kaiverrus Oppi. Sen tuotanto sai vaikutteita sekä Nuutajärven että ruotsalaisen lasitehtaan Rejmyren tuotevalikoimista. Hän on julkaissut useampia kirjoja sekä koruista että niiden valmistusmenetelmistä. Tscherbakoffin työt ovat korkeatasoisia. Olavi Vaarula on Suojärvellä syntynyt Karjalan poika. Kyseinen taulu on Nikolai Tscherbakoffin maalaama. Hän on ollut erittäin tuottelias. Hän on syntynyt New Yorkissa ja opiskellut Columbian Yliopistossa. Itsun suunnittelijoina toimivat tehtaan omistajat. Se otettiin uudelleen hieman muodistettuna käyttöön 1922, kun Augarten-niminen tehdas perustettiin. (BM) Metallikulho Kenen tekemä kulho on ja mikä vuosi on kyseessä. Tämän työn vakuutusarvo on 800–1 000 e. Leima on korkeatasoisen Wienin tehtaan (1719–1864) peruja. Yhteisillä matkoillaan Intiaan he oppivat tekemään tämän tyyppisiä esineitä. Yhteys Suomeen on rakkaustarina. Ne ovat kaikki ehjiä ja hyväkuntoisia. Tscherbakoffista oli viime kesänä näyttely Kouvolassa, jolloin hänestä julkaistiin kirja. Tyyliltään se edustaa aikakauden uutta ja modernia muotoilua, josta kansa ei välttämättä innostunut. (JR) Belgiasta kopioitu malli Minkä arvoinen kuvan lautanen on. Niiden siirtämiseen tarvittiin jo kantajan apua. Se oli aikaa ennen kuin matkalaukut yleistyivät. Mikä on sen arvo. Hän avioitui suomalaisen tunnetun suunnittelijan Saara Hopean kanssa. Punasavesta valmistettu kannellinen uurna on valmistettu Porvoossa Iris-tehtailla vuosina 1897–1902. Valaisin on Tynell-henkinen 50–60-luvun vaihteen kotimainen Itsu-valaisin. Kampauspöydän esineet on valmistettu Itävallassa 1900-luvun puolivälissä. Pariisissa La Maison Modernessa ja S.Bing’s L’Art Nouveaussa. (MEK) KampauspÖydän posliiniesineitä Koriste-esineet ovat isovanhempieni perintöä. A.W.Finch yhdisti englantilaisen Arts and Crafts -perinteen belgialaiseen Art Nouveau -muotokieleen ja toi sen Suomeen. Tscherbakoff osasi tehdä hyviä töitä vedestä, ja merimaalausten keräilijät ympäri maailmaa keräilevät hänen töitään. Hedelmäveitsien vakuutusarvo on 200 e. Tscherbakoff oli emigranttimaalari, joka pakeni Valamoon tehtyään pilapiiroksia tsaarista. Lautasen vakuutusarvo on 15 e (BM). Kulho on taottua metallia, ja siinä on emalikoristelu. Hedelmäveitset on tehty Hämeenlinnassa vuonna 1931 Kultakeskus Oy:n tehtaalla. Valaisin on 50–60-luvun Itsu-valaisintehtaan tuotantoa. Mikä on sen hinta. (SS) Hedelmäveitset Minulla on hopeiset hedelmäveitset sekä kahvilusikat. Valaisimen vakuutusarvo on noin 150 e. Valaisimen vakuutusarvo on noin 150 e. (BM) Tynell-henkinen valaisin Onko valaisin Tynell vai kopio. Poikkeuksena on itsenäisyyspäivän vietto Presidentinlinnassa, jolloin Kultarannassa kasvatetut omenat ovat olleet osana tarjoilua. Siellä hän rakastui sekatavarakauppiaan naiseen, ja he menivät naimisiin. Amerikan-arkut ovat olleet 1900-luvun alkupuolella kovassa käytössä, kun lähdettiin ulkomaille. Koristeluna on perinteinen simpukka/mussla. Kukkakoristeinen puristelasilautanen on alkuaan belgialainen malli, jossa oli kahdeksan kukkakimppua, mutta sittemmin niitä tuli siihen kaikkiaan kaksitoista. Surrealistiset sekä varsinkin vihreät ja kultatyöt 70– 80-luvuilta ovat kalliimpia. Hän oli yksi parhaista Laatokkakuvien tekijöistä, ja tämä maalaus lieneekin Laatokka-kuva. Valkoisella Bolus-savipisteillä koristellut esineet edustavat tehtaan tuotannossa vain yhtä suuntausta. Astian yläreunassa on pieni roso, muuten hyväkuntoinen. Tehtaan tuotteita valmistettiin myös vientiä varten ja myytiin mm. Astian vakuutusarvo on 1 700 e. Laatokka-kuvia on hankala löytää. Hän kävi Aivazovskyn maalauskoulun ja oli Repinin oppilas. Tämän tapaisilta tuotteilta puuttuu usein nimi, ja ne mainitaan kuvastoissa tylsinä sarjanumeroina kuten tässä tapauksessa 4226K. Nämä ns. Karhulan lasitehdas aloitti toimintansa vuonna 1889. Vaikka arkuilla on tarinansa, ne eivät ole kovin käytännöllisiä sisutuselementtejä, koska kupera kansi vie tilaa sekä tekee mahdottomaksi käyttää sitä apupöytänä. Hedelmäveitsien käyttö on vähentynyt, koska hedelmät ovat nykyään niin arkisia elintarvikkeita eivätkä kuulu sinällään päivällisen kohokohdaksi. Nimen OPPI taakse kätkeytyy maailmankuulu etnokorujen asiantuntija Oppi Untracht (1922–2008). Kulhon vakuutusarvo on 1 000 e. Kyseessä on Vaarulan moderni työ, joka ei kuitenkaan ole hänen alkukauden töitään eli ei kuvasta hänen surrealistista tyyliään. Mikä on arkun ikä, missä se on valmistettu ja mikä on sen arvo. Hän on tehnyt todella hienoja akvarelleja, sekatekniikkatöitä ja öljyväritöitä. Laatokka-kuva Minkä arvoinen taulu on. Koristelu on perinteinen itävaltalainen 1800-luvun henkinen, mutta toteutettu siirtokuvamenetelmällä, joka on mahdollistanut suuret tuotantomäärät. Hänen korkealaatuisissa töissään on jopa käytetty lyöntikultaa. Taulun vakuutusarvo on noin 500 e. Tämä kappale on kyllä aivan valmis tuote ja vielä leimattukin. Vaarula on kuulunut Turun surrealistiseen koulukuntaan ja ollut opettajana Forssassa. Itsulla ei ollut tunnettuja suunnittelijoita, vaan yrityksen omistajat suunnittelivat valaisimet itse ja tekivät niitä ajan hengen mukaisesti. Hän muutti Savonlinnaan ja sitten Hyvinkäälle. Onko niillä muutakin arvoa kuin tunnearvo. Kenen tekemät, kuinka vanhat ja minkä arvoiset ne ovat
Uuden muotokielen ja materiaalin käyttö Howard Smithin maljakko Mikä on maljakon arvo. Valkoiseksi maalattu sohvakalusto edustaa tyypillistä pohjanmaalaista 1900-luvun tuotantoa. Talonpoikaiskulttuuri ei tuntenut valkoista väriä, vaan oli enemmän punamultaa käyttävä. Vaikka kansi on korjattu, esine on mielenkiintoinen. Toinen maljakko on puolestaan italialainen tai keskieurooppalainen koristemaljakko 70–80-luvulta. Maljakon tekee poikkeukselliseksi erittäin värikäs koristelu Howard Smithin normaalisti käyttämien mustien, valkoisten ja sinisten värien sijaan. Iris. Kannu on osa laajempaa kokonaisuutta, johon ovat kuuluneet pesuvati, alusastia, hammasmuki ja saippuakuppi. Louis Sparre oli perustanut sen ja kutsunut Alfred William Finchin (A.W.F.) mukaan toimintaan. Niitä on valmistettu suuret määrät, joten koristelu on toteutettu siirtokuvatekniikalla. Lipaston kaareva ja kupera etuosa ovat peräisin rokokooaikakauden muodoista. Juustokuvun kannessa on halkeama, mutta toinen astia on hyvässä kunnossa. Vakuutusarvo 20 e. Tämä kulutti avaimenreikää, ja 1800-luvun loppupuolella lisättiin siis käytännön syistä vetimet laatikoihin. Se on pähkinäpuuviilutettu, ja veistetyt koristelut ovat tyypillisiä uusrokokooajalle. Kannu on tyypillistä jugendia, eli 1900-luvun alkua. Vihreä maljakko on Tarbe Glassin neuvosto-virolainen maljakko, joka on tehty 70–80-luvun vaihteessa. Sen vakuutusarvo on noin 40 e. Jotkut perheet ostivat Iriksen tuotteita säälistä tukeakseen taiteilijoiden hyvää yritystä käynnistää toimintaa. Maalarigraafikko-keraamikko Finch oli syntynyt Brysselissä 1854 ja kuoli Helsingissä 1930. (JR) ei innostanut ostavaa asiakaskuntaa. Vastaavanlainen maljakko on nähty viininpunaisena jälkisigneerattuna Göran Hongellin nimellä Suomessa huutokaupassa. (BM) Mummon Arabia-maljakko Minkä arvoinen on 15 cm korkea Arabian maljakko, jonka mummoni sai lahjaksi vuonna 1960. Pöydän korkeus on 66 cm ja tason koko 89 x 59 cm. Rasian vakuutusarvo on noin 60 e. (MEK) Kannellinen posliinirasia Pyytäisin taustatietoja ja hinta-arviota tästä kauniista esineestä. (BM) Yövalaisimet Minulla on Itsu Oy:n yölamput. Maljakko on valmistettu valkoisena Arabian tehtailla, ilman koristeita, ja myyty posliininkoristelijalle, jonka kädenjälki on vuodelta 1960. Neljällä laatikolla varustettu lipasto on valmistettu 1800-luvun puolenvälin aikoihin. (JR) Ulkomaalaiset maljakot Kuka on tehnyt maljakot. Öljylampun vakuutusarvo on 2 500 e. 1800-luvun loppupuolella rokokoo ja kustavilaisen ajan huonekalut maalattiin uudelleen öljypohjaisella maalilla ja yksityiskohdat korostettiin pronssimaalilla. Öljylampun jalka on valmistettu punasavesta, ja koristelun yksityiskohdat on saatu aikaan vaalealla bolus-savella. Hyväkuntoiset rokokootyyliset kalusteet ovat vakuutusarvoltaan 2 000 e. Kannun vakuutusarvo on 150 e. Kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoiset esineet ovat valmistettu Porvossa 1897– 1902 välisenä aikana, jolloin toimi uutta muotoilua tuottava yritys nimeltä Iris. Kaikki yksityiskohdat helpottavat lipaston päivittämistä, ja tästä yksilöstä on pidetty hyvää huolta. Yleensä vaurioituneet keramiikkaesineet menettävät arvonsa, mutta tämä juustokupu edustaa suomalaista jugendia parhaimmillaan, joten vakuutusarvo on 1 000 e. Valitettavan usein käytetään nimikettä talonpoikaisrokokoo, mutta meidän on syytä muistaa, että muotokieli on lähtöisin Tukholman kuninkaanlinnan salongeista, jonne se on puolestaan saapunut Pariisin hienoista linnoista. Valaisimet ovat todellakin Itsun 50-luvun tuotantoa ja helpoimmasta päästä myytäviä tänä päivänä. Sohvan leveys on 165 cm, syvyys 45 cm, korkeus 79 cm, istumakorkeus noin 42 cm. KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 132. Maljakon vakuutusarvo on noin 500 e. Minkä arvoisia nämä ovat ja miltä ajalta peräisin. Mitkä ovat maljakoiden hinnat. Nämä kokonaisuudet kuuluivat sen ajan makuuhuoneen kalustukseen. KYSY VANHOISTA TAVAROISTA Iris –keramiikkaa Astioiden pohjassa on teksti A.W.F. Iloksemme öljypesä on säilynyt kokonaisena, vaikkakin kankaasta tehty varjostin puuttuu. Onko niillä mitään muuta kuin tunnearvoa. Vaikka jälki on kuinka tasokasta, on kysyntä tämän tyyppisille esineille vähäinen. Maljakon vakuutusarvo on joitakin kymppejä. Numerotiedot ovat tuotantoteknisiä merkintöjä. Paikallistuotantona on valmistettu kalusteita, joissa on näitä piirteitä, mutta jotka selvästi eroavat erityisesti värityksen perusteella. Empire-aikakaudella laatikko avattiin vetämällä avaimella. Monogrammin perusteella tekijä ei selvinnyt, mutta esine on jonkun rivitehdasmaalarin maalaama. Maljakko on osa piensarjaa tai jopa uniikkituotantoa. Harvinainen juustokupu on koristeltu tulppaanein ja savipilkuin. Niiden vakuutusarvo on noin 200 e. Maljakko on 90-luvun Howard Smithin tuotantoa. Kannellinen rasia on käsinmaalattua posliinia 50-luvulta. Lipaston vakuutusarvo on 1 300 e (MEK). (MEK) Uusrokokoolipasto Haluaisin tietää, miltä ajalta lipasto on ja minkä arvoinen se on. (JR) Jugend-kannu Dresdenistä Minkä arvoinen on Villeroy & Bochin 31 cm korkea, täysin virheetön kannu. Se on kunnostettu. (JR) Valkoinen sohvakalusto Haluaisin tietää sohvakaluston alkuperän sekä hinta-arvion
Wäinö Aaltosen suunnittelema vati on ollut tuotannossa vuodesta 1924 saakka. Vakuutusarvo on 150 e/kpl. Minkä arvoinen se on. Useimmiten hieman vanhemmissa puristelasiesineissä on jalkarengas viimeistelty hiomalla. Kuvanveistäjänä tunnettu taiteilija ei ollut Kupittaan Saven palveluksessa, mutta on muotoillut kaksi eri versiota samasta aiheesta. Kyseisellä työllä on vähäinen rahallinen arvo, mutta kova arvostus. Pullon vakuutusarvo on noin 250 e. Korut esiteltiin ensimmäisen kerran presidentin puolison Kaisa Kallion teekutsuilla joulukuussa 1937. Soldan lähti sitten vähän myöhemmin myymään taulujaan näihin koteihin. 1930-luvun loppupuolella kirjailija Elsa Heporauta halusi pystyttää patsaan suomalaisen naisen kunniaksi. Värimursketta heitetään kuuman lasimassan sekaan, jolloin värimurske sulaa ja aiheuttaa läikkämäisen kuvioinnin. Se on valmistettu värimurskelasia käyttämällä. Pöytävalaisimesi eivät kuitenkaan ole uustuotannossa. Vati on yksi Kupittaan Saven suosituimmista malleista, ja sitä esiintyy yksivärisenä yhtä paljon kuin monivärisesti koristeltunakin. (MEK) Oiva Toikan pullo Osaisitteko kertoa jotain Oiva Toikan signeeraaman pullon valmistustekniikasta ja arvosta. Oiva Toikan tuotanto koostuu hyvin paljon uniikkilasista. Maalaus on Uno Soldanin työ. Se on suunniteltu 1950-luvulla. Jäljentäjät ovat usein olleet Mannerheimista kiinnostuneita henkilöitä. (JR) Kalevala Koru perustettiin patsaskeräyksen innoittamana Vanha pronssinen koru (4 x 3 cm), jossa ”Made in Finland” -leima. Pöytävalaisimen vakuutusarvo kappaleelta on noin 200 e. (BM) KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 133. Osa malleista on otettu uustuotantoon. Mannerheimiä on jäljennetty eri muodoissa. Kansantarina kertoo, että kun Soldanin vaimo auttoi lapsen synnytyksessä jonkun perheen kotona, niin mies kyseli jälkikäteen perheen kodista, oliko siellä varakkuutta tai tauluja. Hänen vaimonsa oli kätilö. Lautasen vakuutusarvo on 160 e. Kulhon vakuutusarvo 15 e. Lomonosovin figuriinit ovat Neuvostoajan tuotantoa. (SS) Wäinö Aaltonen ”keinumorsian” Taulu kuvaa naista ja käärmettä. Siitä pystyttiin valmistamaan käyttöesineitä edulliseen hintaan. Onko koru Kalevala Korun valmistama ja miltä vuosikymmeneltä. Tavallisesti puristelasissa käytettiin värillisiä lasimassoja, etupäässä sinistä ja ruskeaa. Sarpanevan tarkoituksena oli luoda Orkideasta taidelasiveistos, ei kukkamaljakkoa. Kuinka arvokkaita ne ovat. Hän oli erittäin tuottelias maalari Loimaalta. Puhallusvaiheessa kuumaan lasimassaan työnnettiin vesipaljussa lionnut leppätikku, joka kuuman lasimassan sisälle työnnettynä höyrystyi. Rahoituksen saamiseksi päätettiin kerätä varat valmistamalla ja myymällä historiallisia koruja. Soldan myi paljon töitään itse. (JR) Timo Sarpanevan Orkidea-taidelasiveistos Kysyisin Timo Sarpanevan vaasin arvoa. Pullo on valmistettu 70–80-luvulla Nuutajärven lasitehtaalla. Keinumorsian-nimi on kansan antama. Lasipullo on Oiva Toikan uniikkituotantoa. Tehtaan figuriintuotanto on ollut varsiin laajaa koko 1900-luvun ajan. Käytettyjä muotteja myytiin eteenpäin ja niistä poistettiin silloin alkuperäisen tehtaan nimi. Rintarossin vakuutusarvo on 40 e. Pöytävalaisimet ovat nimeltään Bumling, ja suunnittelija on Anders Pehrson. Orkidean ja muutamien muiden Timo Sarpanevan suunnittelemien lasiesineiden valmistustapa oli niin sanottu tikkuilma. Se teki lasiin ilmakuplan. Bumling-valaisin on suunniteltu 70-luvulla, ja niitä on useita eri variantteja: katto-, lattia-, pöytäja seinävalaisimia. Lasiveistosta on tehty kahta eri versiota: pienempi, noin 26 cm korkuinen, niin sanottu kansanversio, ja isompi noin 33–35 cm korkuinen, fasetoitu eli hiottu versio. Uno Soldanista on Loimaalla kustannettu kirja. Esineesi on jälkimmäinen eli fasetoitu versio ja poikkeuksellisen korkea. Kaikesta huolimatta Sarpanevan harmiksi ihmiset käyttivät esinettä maljakkona, koska tehdas niin halusi. Valaisimista on myös lukuisia eri kokoja ja värejä. Tämän työn vakuutusarvo on 300– 500 e. (BM) Ruotsalainen pöytävalaisin Haluaisin tietää kahden 1970-luvulla ostetun pöytälampun suunnittelijan, valmistajan ja arvon. Lomonosovin tehtaan figuriineja Ovatko nämä posliiniesineet Lomonosovin. Esikuvat koruihin lainattiin Kansallismuseon kokoelmista. He ovat itse kehystäneet töitään. Jäljentämiseen on käytetty mallina valokuvaa. (SS) Maalaus Mikä on taulun arvo. Tuotteet leimattiin merkillä kk ja pienellä r-kirjaimella. Esine on Timo Sarpanevan tunnettu Orkidea-taidelasiveistos, joka valittiin vuonna 1954 Yhdysvalloissa House Beautiful -lehdessä maailman kauneimmaksi esineeksi. (JR) PROMOOTIOYHTEISTYÖ Mannerheim-taulu Mikähän mahtaa olla tämän Mannerheim-taulun arvo. Kalevala Korun tarina on kuitenkin niin kiehtova, ettei sitä voi ohittaa, kun yrityksen koruista puhutaan. (MEK) Sininen lasikulho Onko mamman sininen kulho jonkin kotimaisen lasitehtaan valmistama. Sen vakuutusarvo on noin 4 000 e. Mallit ovat samat ympäri Euroopan. Kuka on tekijä ja mikä on sen arvo. Takana ei ole tekijän tunnuksia. Etenkin sodan jälkeisissä kodeissa oli paljon Mannerheimtöitä. Talviaiheiset taulut ovat harvinaisempia ja arvokkaampia. Pronssinen rintakoru on todennäköisesti Kalevala Korun valmistama. Hänestä on jopa tehty ristipistotöitä. Tavallisen eli pienemmän Orkidean vakuutusarvo on noin 500– 700 e, mutta fasetoidun vakuutusarvo on koosta riippuen noin 3 000–4 000 e. Puristelasi oli hyvin suosittua koko 1900-luvun. Vakuutusarvo on 200 e. Idyllinen figuriini, jossa on nuori tyttö ja kilipukki, sekä figuriini, joka on Tuhannen ja yhden yön sadusta, on valmistettu suurin piirtein samoihin aikoihin. Valitettavasti kuvasta ei ilmene leimaa. Vasemman puoleinen figuriini, jossa nuori rajavartija pitelee koiraa, on arvostetun kuvanveistäjä Galina Sergeevna Stolbovan (1908–1996) käsialaa. Tehdas oli alun perin Keisarillinen Posliinitehdas Pietarissa, ja se kansallistettiin vallankumouksen jälkeen
(BM) Kahvipurkki niklatulla kannella Miltä ajalta ja minkä arvoinen perintöni on. Tässä asiassa on hyvä luottaa omaan silmään. Timantti, ainutlaatuisen kaunis ja kova jalokivi KUUKAUDEN ESINE ASIANTUNTIJA T Seppo Salviander on taidekauppias ja suomalaisen taiteen asiantuntija. KYSY VANHOISTA TAVAROISTA Briljanttihiottu timantti säihkyy kauniisti valon osuessa siihen. Timantin hinta määräytyy kiven harvinaisuuden mukaan. Maaperän vulkaaninen aktiviteetti on aikojen saatossa nostanut timanttikiteet kolmensadan kilometrin syvyydestä maanpinnalle. Bernt Morelius, antiikkikauppias vuodesta 1987. Omistaa Old Times -antiikkiliikkeen Helsingissä. Budjettia miettiessään kannattaa pohtia, mitkä ominaisuudet ovat kivessä itselle tärkeitä ja mistä ominaisuuksista on valmis maksamaan. Nimensä timantti on saanut kreikan kielen sanasta adamas, joka tarkoittaa kovaa ja voittamaton. Puhtauden luokittelussa käytetään termejä Fl (Flawless), IF (Internally flawless), VVS (Very Very small inclusions), VS (Very small inclusions), SI (Small inclusions) ja Piquee (inclusions) jota merkitään P tai I. Näin löytyy juuri oikea timantti, joka ilahduttaa vielä vuosikymmenienkin jälkeen ja kestää sukupolvelta toiselle. Spaattelimallisia aterimia valmistettiin jo Pietarissa 1800-luvulla, mutta niitä esiintyy kyllä muuallakin Euroopassa. Useimmat haluavat timantin olevan sen verran kirkas, ettei sulkeumia havaitse paljaalla silmällä. Näissä säilytettiin jopa kokonaisia kahvipapuja, jotka sitten itse paahdettiin. Hionta ratkaisee sen, kuinka valo heijastuu timantin pinnasta eli kuinka kirkkaasti timantti loistaa. Värittömien timanttien arviointi perustuu asteikkoon D–H, jossa D on harvinaisen väritön ja H väritön. (BM) KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 134. Ennen ostopäätöksen tekoa kannattaa tutustua aiheeseen ja pyytää apua ammattitaitoiselta kultasepältä. Ruokailuvälineet mallia “Sileä” tai ”Helsinki” Minkä ikäinen ja arvoinen vanhemmiltani peritty hopeinen ruokailuvälinesarja on. Esimerkiksi yhden karaatin timantti maksaa noin kolme kertaa enemmän kuin 0,5 karaatin kivi. Hän on siirtynyt keräilijästä kauppiaaksi. Mitä puhtaampi timantti on, sitä vähemmän siinä on sulkeumia eli mineraalin ominaisuuksia, jotka saattavat näkyä hienon hienoina pisteinä. Timantit on luokiteltu painon, puhtauden, värin ja hionnan mukaan. Tyyliltään se edustaa pelkistettyä funktionalismia, eli on 1930-luvun tuotantoa. Mitä isompi ja painavampi timantti on, sitä kalliimpi se on. Yleisesti käytetty termi 4C viittaa englanninkielisiin sanoihin carat, clarity, colour ja cut. Kun siirrytään skaalassa alas luokkiin I–Z, timantti alkaa vivahtaa keltaiseen. Jos vertaa kahta eri kiveä, usein huomaa, että toinen on toista kauniimpi ja säihkyvämpi. Alkujaan se on niinkin arkista ainetta kuin hiiltä. Purkin vakuutusarvo on 50 e. Niissä ei ole paljain silmin havaittavia sulkeumia. Myös timantin puhtautta arvioidaan. Nykyisin timantit ovat jo melkein kaikkien ulottuvissa, ja timantti onkin yleisimmin käytetty kivi kihlaja vihkisormuksissa. Noin kolme miljoonaa vuotta sitten hiili kristallisoitui syvällä maaperässä, kovassa paineessa ja kuumuudessa timanteiksi. Jos taas hiontasuhteet ovat epäedulliset, valo karkaa matkalla ja loiste on heikompi. Vasta 1800-luvulla, kun Etelä-Afrikasta löydettiin suuria timanttiesiintymiä, tilanne muuttui ja timanttien saatavuus kohtasi ensimmäistä kertaa kysynnän. Timantin ja muiden jalokivien painoyksikkö on karaatti. Ruokailuvälineet kulkevat nimellä “Sileä” tai “Helsinki-malli”. Timantti on kovuutensa takia ehdottomasti paras ja kestävin kivivalinta sormukseen, joka tulee jatkuvaan käyttöön. Periaatteessa kellertävä kivi ei ole niin arvokas kuin kirkas, mutta joskus juuri kellertävä timantti voi sopia erinomaisesti esimerkiksi keltakultaan. Pitkään timantit olivat äärimmäisen harvinaisia, ja vain hyvin harvoilla ihmisillä oli mahdollisuus hankkia niitä. 1920-luvulla sarja otettiin tehdastuotantoon, ja se saavutti suuren suosion, koska siihen oli tilaa kaivertaa tai stanssata joko monogrammit tai aatelisvaakunat. Jouko Rekola on suomalaisen muotoilun asiantuntija. Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset ajattelivat, että timantit olivat jumalten kyyneleitä tai tähtien sirpaleita. KUV A RISTO KÄHÄRI PROMOOTIOYHTEISTYÖ Timantilla on kiehtova syntytarina. Yksi karaatti on 0,2 grammaa. Euroopan ja USA:n teollistuminen ja vaurastuminen johtivat siihen, että yhä useammalla oli mahdollisuus hankkia timantteja. Hopealeimoista on selvitettävissä tarkka valmistusvuosi ja paikkakunta. Fajanssista tehdyssä kahvipurkissa lukee “Kahvia” ja siinä on niklattu, tiivis kansi. Yleisimmin ostettuja laatuja ovat VVS, VS ja SI. Jos viisteiden kulmat ovat optisesti oikein hiottuja, kiveen kohdistuva valonsäde palautuu sataprosenttisesti takaisin ja kivi loistaa kirkkaana. Mutta meillä valitettavasti ei ole näitä tietoja käsillä. Yleisimmin halutaan mahdollisimman väritöntä kiveä. Laatikon vakuutusarvo on 1 700 e. Henrik Kihlman Toimitusjohtaja Suomen Kultaseppien Liitto ry
(09) 612 3638 chezmarius.fi Cilla’s Viipurinkatu 8 00510 Helsinki p. TILAUKSEN PERUUTUS (Voimaan n. kerros 00100 Helsinki p. 040 709 1827 Lapuan Kankurit Katariinankatu 1 00170 Helsinki p. 040 581 5835 bakeandparty.com Boutique Yves Delorme ja Kenzo Lönnrotinkatu 16 00120 Helsinki p. 4. (09) 621 6339 Granit Bulevardi 2-4 00120 Helsinki p. (09) 341 7760 sisustusnalle.fi Skanno Mannerheimintie 6 00100 Helsinki p. 041 700 5563 Chez Marius Fredrikinkatu 26 00120 Helsinki p. Tilaaja voi halutessaan muuttaa laskutusväliä tai peruuttaa tilauksensa. (09) 678 815 lexingtoncompany.com Lokal Annankatu 19 00120 Helsinki p. puh: 075 328 5101, sähköposti: asiakaspalvelu@kotijakeittio.fi 2. (09) 6132 5277 artek.fi Bake & Party Hitsaajankatu 15 00810 Helsinki p. 050 538 8244 lapuankankurit.fi Lauritzon’s Tehtaankatu 24 00140 Helsinki p. 020 780 1360 Roltrade Vattuniemenkatu 3 00210 Helsinki p. Lehden saajan nimi: Osoite: Postinumero/-toimipaikka: Puhelin: Tilaajana osallistun automaattisesti Aller Media Oy / Koti ja keittiö -lehden arvontoihin. (09) 1211 stockmann.fi Suomen Laatupuukko Oy Haukanniemenpolku 3 40740 Jyväskylä p. 3. (09) 4176 7677 cobello.fi Eurokangas Yliopistonkatu 5 00100 Helsinki p. Palvelussa voi esimerkiksi seurata voimassa olevia tilauksia, tehdä osoitteenmuutoksen, tilata tai irtisanoa tilauksen. 2 viikon kuluttua ilmoituksesta) Tilaan ( ) itselleni / ( ) lahjaksi Koti ja keittiö -lehden kestotilauksen ( ) 6 nroa 42,90 € ( ) 12 nroa 79,90 €. HAKEMISTO Iittala Store Pohjoisesplanadi 25 00100 Helsinki p. Laskutus on valittu jakson pituuden mukaan. Käytön ja/tai luovuttamisen voi estää ilmoittamalla siitä asiakaspalveluun. Ilmoituksen myöhästyessä tilaaja on velvollinen maksamaan jo saamiensa lehtien osuuden tilausjakson normaalihinnasta. Kestotilaus on voimassa toistaiseksi kunnes tilaaja toisin ilmoittaa. 020 780 1470 vepsalainen.com KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 135. 2 viikon kuluttua ilmoituksesta) Peruutan Koti ja keittiö -lehden tilaukseni ( ) voimassa olevan tilausjaksoni loppuun / ( ) numeroon_____ /20_____ Ilmoitus peruutuksesta viimeistään 2 viikkoa ennen jakson päättymistä. (09) 6227 0070 pino.fi Aller Media Oy Pursimiehenk atu 29–31 A PL 124 00151 Helsinki Kirjepostimerkki PALVELUKORTIN LÄHETTÄJÄ (täytä aina) Asiakasnumero: Nimi: Lähiosoite: Postinumero/-toimipaikka: Puhelin: Matkapuhelin: Allekirjoitus 1. 010 322 0500 roltrade.com Sisustus Nalle Yrjönkatu 32 00100 Helsinki p. Kestotilaus on joustava. Vuosikerta 12 numeroa. (09) 2528 8166 hm.com Hakemistosta löydät tiedot lehdessä käytettyjen tuotteiden ostopaikoista. 020 722 0310 pentik.fi Peroba Fredrikinkatu 33 00120 Helsinki p. Osoitteenmuutokset saamme säännöllisesti väestörekisteristä olettaen, että tilaajan henkilötiedot meillä ovat oikeat. (09) 612 9440 skanno.fi Stockmann Aleksanterinkatu 52 00100 Helsinki p. Virhelaskutuksen välttämiseksi peruutusilmoitus viimeistään 2 viikkoa ennen uuden tilausjakson alkua. (09) 682 2002 armasdesign.fi Artek Eteläesplanadi 18 00130 Helsinki p. 2. ASIAKASPALVELUN YHTEYSTIEDOT Asiakasneuvonta ma-pe 8.30 – 16.30, puh. 040 747 8845 tikau.com Vepsäläinen Juvankartanontie 11 02920 Espoo p. KO TI JA KEITTIÖ P AL VEL UK OR TTI Armas Design Vuorimiehenkatu 16 00140 Helsinki p. KESTOTILAUKSEN SÄÄNNÖT 1. 020 780 1400 habitatfinland.fi H&M Home Aleksanterinkatu 48 00100 Helsinki p. 040 555 0795 peroba.fi Pino Fredrikinkatu 22 00120 Helsinki p. 050 531 4440 Pentik Mannerheimintie 5 00100 Helsinki p. Republic of Fritz Hansen Helsinki Yrjönkatu 12-14 00120 Helsinki p. 050 363 6026 www.laatupuukko.fi Taidelainaamo Rikhardinkatu 3 00130 Helsinki www.taidelainaamo.fi p.( 09) 673 720 Tikau Vuorimiehenkatu 10 00140 Helsinki p. Uusi osoite: lähiosoite: postinumero/-toimipaikka: Uusi puhelinnumero: 3. (09) 2706 6880 lauritzon.fi Lexington / Active Marin & Outdoor p. 044 222 0269 cillas.fi Cobello Petikontie 3 01720 Vantaa p. 020 439 3501 iittala.fi Inbloom Uudenmaankatu 34 00120 Helsinki p. Hinta on voimassa oleva hinta, joka on nähtävissä jokaisen Koti ja keittiö -lehden palvelukortissa. (09) 727 9600 indiska.com Kauniste Finland Uudenmaankatu 27 00120 Helsinki info@kauniste.com KooPernu Pursimiehenkatu 15 00150 Helsinki p. Osoitteessa www.oma.aller.fi voi hoitaa lehtitilauksiin liittyviä asioita. TILAUS (Voimaan n. 2 viikon kuluttua ilmoituksesta) kotijakeittio.fi voimassa alkaen _____ /_____ 20_____ Täytä vanha osoitteesi kortin ylälaitaan kohtaan “Palvelukortin lähettäjä”. Oma Aller on asiakkaan palvelukeskus verkossa. (09) 2706 9141 eurokangas.fi Formverk Annankatu 5 00120 Helsinki p. (09) 684 9818 lokalkatjahagelstam.fi Old Times Annankatu 12 00120 Helsinki p. (09) 4245 0670 Habitat Keskuskatu 6 00100 Helsinki p. (09) 604 666 oldtimes.fi Olkkari Mariankatu 12 00170 Helsinki p. 075 328 5102 (hinta 0,084 €/min) kotijakeittio.fi Aller Media Oy:n asiakasrekisteriä sekä palautuneiden kilpailuvastausten yhteystietoja voidaan henkilötietolain mukaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin. Ulkomaan tilauksiin lisäpostimaksu. OSOITTEENMUUTOS (Voimaan n. 040 353 9363 Indiska Urho Kekkosen Katu 1 Kamppi 1. (09) 612 9550 project@formverk.fi Galleria Bronda Oy Annankatu 16 00120 Helsinki p.(09) 611 426 bronda@bronda.net Galleria Sculptor Eteläranta 12 00130 Helsinki p. TILAA NETISSÄ Tilaa osoitteessa www.kotijakeittio.fi/tilaukset Tilaustunnus: 101332 5
Voittajan nimi voidaan julkaista Aller Media Oy:n lehdissä tai internet-sivuilla. Osallistuminen ei edellytä tilaamista. Tuote toimitetaan noin kuukauden kuluessa tilausmaksun saapumisesta. Kaikki arvontahetkellä voimassa olevat Aller Media Oy:n kestotilaukset ovat automaattisesti mukana arvonnassa. Emme lähetä noutamatta jääneitä tilaajalahjoja uudestaan. 5.000,00 € arvonta suoritetaan 27.3.2015 ja siihen osallistuvat kaikki 24.3.2015 mennessä vastanneet. Alle 18-vuotiaat tarvitsevat huoltajan suostumuksen osallistuakseen arvontaan. Kestotilaus on jatkuva ellei sitä erikseen irtisanota. VOITA 5.000,00 € SHOPPAILURAHAA TAI PÄÄPALKINTO 35.000,00 € PUHTAANA KÄTEEN! TILAUSEHDOT: Alle 18-vuotiaat tarvitsevat huoltajan suostumuksen tilaukseen. musta mascara, Rouge-poskipuna ja Pearl Shadow highlighter FACE STOCKHOLM MEIKKISETTI TILAA HELPOSTI NETISTÄ: www.elle.fi/tilaukset TAI PUHELIMITSE: 075 3285 101 Tilaustunnus: 103667 (ma–pe 8.30–16.30, puh.hinta 8,4 snt/min) Tilaustunnus: 103667 Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Allekirjoitus (huoltajan, jos alle 18-v) Sähköposti Kyllä kiitos! Haluan saada uutisia, tarjouksia ja tietoa tapahtumista Allerilta ja sen valitsemilta yhteistyökumppaneilta tekstiviestinä sähköpostitse Syntymävuosi Puhelinnumero KYLLÄ KIITOS! Tilaan 5 kk:n Elle-lehdet VAIN 19,90 €. 29,10 €) Tilaustunnus 103667 Kaupan päälle saan FACE Stockholm -meikkisetin, arvo 55,00 €! Osallistun arvontoihin, joissa voin voittaa • 35.000,00 € puhtaana käteen • 5.000,00 € shoppailurahaa Tilaukseni jatkuu aina edullisena kestotilauksena kulloinkin voimassa olevaan hintaan. 29,10) 250/103667 TILAUSJA ARVONTAKORTTI elle_103667_230x297.indd 1 28.11.2014 12:32:43. ELLE maksaa tilauksen postimaksun Tunnus: 5020361 Info: E3 00003 VASTAUSLÄHETYS Aller Media Oy järjestää arvonnan, jonka päävoittona on 35.000,00 €. Puhelun hinta on 8,4 senttiä/min. Arvonta suoritetaan 11.12.2015 ja siihen osallistuvat kaikki 8.12.2015 mennessä vastanneet. 075 328 5102. Tarjous on voimassa 30.4.2015 asti. Halutessasi voit kuitenkin kieltää yhteystietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Aller Media Oy:n asiakaspalveluun (ma-pe 8.30-16.30): Aller Media Oy / Asiakaspalvelu, Pursimiehenkatu 29-31 A, 00150 Helsinki, puh. Arpajaisveron maksaa Aller Media Oy. Aller Media Oy:n henkilökunta perheineen ei voi osallistua arvontaan. Antamiasi yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Antamiasi yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa Aller Media Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. (norm. 1990 NYT 5 kk VAIN (norm. 075 328 5102. Halutessasi voit kuitenkin kieltää omien yhteystietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Aller Media Oy:n asiakaspalveluun (ma-pe klo 8.30-16.30): Aller Media Oy /Asiakaspalvelu, Pursimiehenkatu 29-31 A, 00150 Helsinki, puh. Puhelun hinta 8,4 snt/min. Varaamme mahdollisuuden toimittaa kaupanpäällisen tilalle toisen vastaavan tuotteen, mikäli kysyntä ylittää varaamiemme tuotteiden määrän. Tarjous koskee kotimaan tilauksia sekä uusia tilaajia eli talouksia, joissa ei ole ollut ELLE-lehden tilaajia viimeksi kuluneiden 6 kk:n aikana. FACE STOCKHOLM -MEIKKISETTI + KAUPAN PÄÄLLE TILAA JA TUTUSTU! Arvo 55,00 € Sis. Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti
KUV A ISABELLAS TERVETULOA TEEKUTSUILLE! KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 137. TAMMIKUUSSA VIIHDYTÄÄN KOTONA + Pakkasen paukkuessa maistuvat lämmin tee ja rapeat korput marmeladin kera
Halutessasi voit kuitenkin kieltää yhteystietojesi käytön/ luovutuksen ilmoittamalla siitä Aller Media Oy:n asiakaspalveluun: Aller Media Oy/ Asiakaspalvelu, Pursimiehenkatu 29-31 A, 00150 Helsinki, puh. MAUKKAAT KASVISHERKUT UPEA KEITTIÖ KURKISTA IHANIN KOTI -KILPAILUSSA PALKITTUUN PUUTALOON MUUTTO KOKKOLAAN KEVÄTHANGILLE RUOTSIIN KO T I JA KEITTIÖ • Tilaa Koti ja keittiö -lehti kestotilauksena 6 nroa vain 42,90 e osoitteessa www.kotijakeittio.fi/tilaukset. Tilaustunnus 101332. TILAA KOTI JA KEITTIÖ NETISSÄ PARHAAT VINKIT KEITTIÖN SISUSTUKSEEN 3x + KOTI JA KEITTIÖ 1–2/2015 138. Antamiasi yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia. 020 1500 889. 3/2015 ILMESTYY 17.2
Pistää pyörät pyörimään, eikö. Maksimoi mixisi. Tutustu menestystarinaan osoitt eessa www.aikakauslehdet.?. Menopelikin on sitä messevämpi, mitä tehokkaammista osista se koostuu. Tutkimme hiljatt ain kampanjan, jossa suositun automerkin huomioarvo lisääntyi jopa 28 %, kun mediamixiin lisätt iin aikakauslehtimainonta
HÄTÄILLESSÄ ELÄMÄ LIVAHTAA OHI. ESPOO | HELSINKI | HÄMEENLINNA | JYVÄSKYLÄ | KOUVOLA | KUOPIO | LAHTI | LAPPEENRANTA MIKKELI | OULU | PORI | PORVOO | ROVANIEMI | SEINÄJOKI | TAMPERE | TURKU | VAASA | VANTAA MAAILMAN ENSIMMÄINEN TOIMINNALLINEN LEPOTUOLI. SE ON MELKEIN INHIMILLINEN, SILLÄ SE JÄLJITTELEE JOKAISTA LIIKETTÄSI. AIVAN UUSI, TOIMINNALLINEN LEPOTUOLI. NOJAUDU TAAKSEPÄIN JA RENTOUDU. YRITÄ OLLA TEKEMÄTTÄ MITÄÄN. RAKASTU KIIREETTÖMYYTEEN. TÄSSÄ ON RE-VIVE. KUN VAIHDAT ASENTOA, SE JOUSTAA JA TUKEE KEHOA JA MIELTÄ DYNAAMISELLA TAVALLA – AIVAN KUIN KELLUISIT. NATUZZIREVIVE.COM PAL.VKO 2015-08 6 4148 83 95 0125 15 001 395012-15-01