Kansanedustaja Lauri Ihalainen vietti päivän Pihtiputaalla. 5. Lisää messutunnelmaa keskiaukeamalla.. irtonumero 1,80 e Muotia, sirkusta ja rentoa mieltä messuilla Jonna Kekkonen ja Virpi Ylälehto esittelivät Pudasportin ja Koljosen vaatteita messujen muotinäytöksessä. 2016 puh. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Putaanvirran koulu taas Hesekisan finaaliin Tukea löytyy opintoihin ja työnhakuun Hauska asu luo hyvän vapputunnelman TÄLLÄ VIIKOLLA: Lasten vappujuhlassa leikittiin vauhdikkaasti liikuntasalissa. 0207 931 620 n:o 18 • 56. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 4. Sivu 3 Sivu 5 Sivu 12 Pihtiputaalaiset voittivat yleisurheilun piirikilpailun Jyväskylässä
Kuvaukset näiden sukupolvien kokemuksista ovat lähinnä informaatioteknologiaan liittyviä. 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntynyt Y-sukupolvi on kasvanut viestintätekniikan kanssa, kun taas tämän jälkeinen Z-sukupolvi on syntynyt keskelle teknologian kultakautta. Minä vain haluaisin, että emme raportoisi someen ihan kaikesta ja muistaisimme välillä elää ilman älylaitteita. On vaikea käsittää, että aikuiset oikeuttavat itselleen yksipuolisen vihapuheen, mutta todella vaikea on käsittää, että he kohdentavat sen lapsiin. toukokuuta 2016 Päästä vedettyä Viikon kuva Sosiaalisia taitoja voi oppia pelaamalla kavereiden kanssa tietokonella, mutta niitä kannattaa harjoitella myös muualla kuin tietokoneen äärellä.. Saatan vilkuilla illan kuluksi videoita, joissa yksityisestä tehdään julkista kymmenille tuhansille seuraajille, mutta kaikkein intiimeimmät tiedot saisivat mielestäni jäädä kertomatta. Heidän videoitaan katsoessani ymmärsin viimein täysin, miksi meitä nykynuoria luonnehditaan informaatioteknologian kautta. Ylpön ajatus pätenee myös virtuaalimaailmassa liikkumiseen. V ai olisiko kyse sittenkin siitä, etteivät nähdyiksi halua tulla ainakaan ne, joilla ei ole mitään sanomista mihinkään asiaan. Eihän siinä kampauksesta tai vaatelookista ollut kysymys tai epäonnistuneesta meikkaussessiosta. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Sivullinen Suihkuun ilman puhelinta Y hteiskuntatieteilijöiden yhtenä kiinnostuksenkohteena ovat eri sukupolvien yhteiset kokemukset, jotka vaikuttavat ihmisten elämään olennaisella tavalla. Oivallinen ajatus. Sillä kaikkein parhaimmat muistot syntyvät hetkistä, jolloin puhelin unohtuu. Ei turvonneista silmistä eikä leukaperiä repivistä haukotuksista. Erimielinen ei sovi olla. Eikö ole muka muita yhteisiä kokemuksia. Vloggaajat näyttävät kaikelle kansalle alusvaatekaappinsa sisällön, kyyneleensä lähtiessään viimeisen kerran vanhasta asunnostaan ja kuinka ällöttävää on pyyhkiä ulostetta pitkäkarvaisen kissan takapuolesta. Kauniit ja sanavalmiit nuoret ihmiset kuvaavat itseään sängyssä, kun he heräävät aamulla, huikkaavat terveisensä suihkuverhon takaa veden valuessa ja kertovat yksityiskohtaisesti, mitä syövät aamupalaksi. Heidän on todettu olevan muita lapsia yleisemmin aggressiivisia ja levottomia. Vai kenties päivänvaloa kestämättömät. Osansa päivittelystä saa myös koukkuuntuminen sosiaaliseen mediaan. Ei myöskään mielenkiinnon kohdistumisen puhelimen räveltämiseen näkymisestä. Tai eiväthän meidän uskottumme tietenkään näin käyttäydy. On sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ja maalta kaupunkeihin muuttanut sukupolvi. Eivätkä sinne kaikki kiinnostuneet kuntalaiset edes mahtuisi. He kuvaavat matkansa töihin, kouluun tai minne ikinä ovatkaan menossa. Onhan. Sukupolvia on luokiteltu syntymävuoden mukaan lähinnä 1900-luvun alusta lähtien. Peleistä ja virtuaalitodellisuudesta voi omaksua taitoja, joista on hyötyä myöhemmin. Muurasjärvellä ei ole elossa enää yhtään veteraania. Kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. V aan hepä päättivät toisin. M inä olen ehkä vähän vanhanaikainen muussakin mielessä kuin innossani käyttää kellomekkoja ja katsoa Downton Abbeyta. Läpinäkyvät vaalit. Pelien suurkuluttajat pelaavat keskimäärin yli 20 tuntia viikossa. Jos kuuden tunnin koulupäivän päätteeksi istuu kolmesta neljään tuntia tietokoneen ruudulla ajotai taistelupelejä pelaten, on selvää, että aikaa ja energiaa jää vähemmän läksyihin, kavereiden kanssa seurusteluun ja tavanomaiseen leikkiin tai liikuntaan. Videoille pääsevät myös kaverit, vanhemmat ja mummun puhelu. Sekin on selvinnyt, että paljon tietokoneella pelaavat pojat saavat peleistä kieltäytyviä parempia arvosanoja englannin kielessä. Sekin tietysti ottaa aikansa. Meidän äänestämämme toimivat aina lupaustensa mukaisesti, äänestävät äänestäjien suilla luottamuksen saaneina ja avoimuus on avainsana kaikessa päätöksenteon ytimessä olevilla. Seppeleen laskivat Lauri Mielityinen ja Paula Kivinen, joka totesi puheessaan veteraanien rivien harvenevan, mutta muiston säilyvän. Lieneekö vastakohtansa salaiset vai salakähmäiset. Tutkittua tietoa löytyy siitä, että mediasukupolven nuoret pärjäävät älykkyystesteissä vanhempia ikäluokkia paremmin. Meillä laman lapsilla. Läpinäkyvät päätökset. Kovasti oivallinen. Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokousten videointi on uutisten mukaan ollut listoilla. Pelastakaa Lapset Juhani Kivisen kantama ja airueina toimineiden Vilma Heikkisen ja Venla Höykinpuron saattelema Suomen lippu johdatti kansallisena veteraanipäivänä sadetta uhmanneen joukon muurasjärveläisiä seppeleenlaskuun sankarihaudalle. Tarkoitukseni ei ole kritisoida sosiaalisen median käyttöä, sillä itsekin tykkään kirjoitella blogiini, selata uutisia Facebookista ja näpsiä kuvia Instagramiin. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Rahasta siinä oli kyse noin virallisesti. Pelaaminen voi hyödyttää tai köyhdyttää On ollut järkyttävää kuunnella adoptoitujen lasten ja nuorten kertovan siitä, millaista kohtealua ja vihaa he joutuvat kohtaamaan aikuisten taholta. Äänentoisto tuntuu olevan ikuisuuskysymys. toukokuuta 2016 ” Moni pitkän elämänkokemuksen hankkinut ihmettelee nuorten, nykyisin jopa aikuisten, intoa tietokonepelaamiseen ja uppoutumista vauhdilla monipuolistuvaan virtuaalitarjontaan. Eihän voikaan. Pihtiputaalla pidetyssä Wiitaunionin yhteisessä juhlassa puhui majuri Ollipekka Honkonen. Tämä nyt oli vain suuresta maailmasta poimittua pahansuopaista ääriajattelua. Tässähän on nyt hieman toista vuotta aikaa tuumailla ja suunnitella. Olisihan se herkullista seurata omilta härpäkkeiltään, miten keskustelut etenevät ja kuka on mitäkin ääneen lausumassa. Voihan saliin tulla kuulolle kuvitteelliselle lehterille, mutta kaikki eivät kykene kynnelle työn, levon, sairauden tai välimatkojen vuoksi. Pitkälti toistasataa vuotta elänyt arkkiatri Arvo Ylppö, intohimoinen kortinpelaaja, sanoi että liikaa mitä tahansa on epäterveellistä. Epävirallisesti ehkä siitä, että salissa voi myötäillä tai jarrutella, tuhista kiukusta tai hymyillä vähätellen ja kertoa sitten kylillä ja kujilla toisenlaisia totuuksia. Läpinäkyvää E ikös tuo läpinäkyvä ole näinä aikoina muodikas termi. Tuumattu on ainakin jo tarpeeksi kauan. Kokousten uutisoinneissa, joskin ansiokkaissa sellaisissa, ei aina kuitenkaan välity äänensävyt, ilmeistä ja sivukommenteista puhumattakaan. Tässä tapauksessa niinhän ei voi olla. Rasismia ja muukalaisvihaa on aina ollut, mutta parin viime vuoden aikana se on kasvanut surullisen suuriin mittoihin. Siitä on jo melkoinen kotvanen kun sen kanssa alkoi olla ongelmia, eikä se vieläkään siis tunnu toimivan. Ei haluta kaiken kansan tietävän ajatuksen kulkuaan. Rajaton pelaaminen voi kuitenkin viedä pelaajan käyttäytymistä suuntaan, joka vaikeuttaa menestymistä opinnoissa, työssä ja arjessa. On sotia ennen syntynyt sukupolvi, joka on kokenut pulan ja traagiset sotavuodet. Olen aina miettinyt vähän näreissäni, miksi informaatioteknologia muka määrittää meidän elämäämme niin paljon. Jos seuraava valtuusto ryhtyisi sitten tuumasta toimeen. Läpinäkyvä päätöksenteko. Eikä kuvitteellisella lehterillä istuva kourallinen kansaa kuule kaikkia supinoita hyvästä yrityksestään huolimatta. Eivät kaikki valtuutetutkaan toistensa puheenvuoroja. Asiasta oli tehty kansalaisaloite, jossa toivottiin paitsi valtuustosalin äänentoiston uusimista, myös kokousten videoinnin aloittamista. S itten löysin YouTuben videobloggaajat eli nuoret ihmiset, jotka videoivat arkipäiviensä tapahtumia. Vai onko kehitys edennyt jo niin pitkälle, että omat aivot saa ottaa vapaasti käyttöön. Tai ehkä olisi, mutta on kielletty sanomasta. Eli suunnittelemaan toteuttamista. Krista Herranen Pääkirjoitus 4. Meitä 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa syntyneitä tavataan kutsua X-, Yja Zsukupolviksi
Pääsääntöisesti maksuajat lyhenevät. Joillakin koulutus puuttuu tai on jäänyt kesken. He ovat mieluummin työttöminä Pihtiputaalla. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset A-todistus suoraan Kelalle Lääkärintodistus lyhytaikaisesta työkyvyttömyydestä (A-todistus) on alkanut välittyä Wiitaunionin ja Kinnulan terveyskeskusten vastaanotoilta suoraan Kelaan Kantapalvelun kautta toukokuun alusta alkaen. Kinnulan työttömyysaste oli 19,2 ja Pihtiputaan 15,8 prosenttia.. Jos oman alan työtä ei ole tarjolla, voidaan TE-toimistossa jo työttömyyden alussa tarjota muun alan työtä. Myöhemmin suora välitysmahdollisuus tulee koskemaan myös muita lääkärintodistuksia. Älykännykkä on samalla puhelin, johon on kohteliasta vastata. Etsivä nuorisotyö ja työpaja rohkaisevat jatkoon Puhelimeen ja viesteihin vastaaminen on hyvää palvelua Kinnulassa alkanut vuosi on nimetty hyvän palvelun teemavuodeksi. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta. Viitasaarikin liian kaukana Etsivän nuorisotyön vetäjä Anna Kemppainen pitää hyvänä sitä, että moni nuori haluaa asua Pihtiputaalla. On hankala liikkua kodin ja työpaikan välistä matkaa, jos joukkoliikenteen aikataulut eivät sovi tai ajokortti puuttuu. Naisia on kaksi, vaikka pajalla keskitytään puuja metallitöihin. Rekonen antoi kiitokset kunnanjohtaja Pekka Kanerviolle. Työtä riittää työllistymisen helpottamisessa ja syrjäytymisen estämisessä, koska niin nuorten kuin ikääntyneimpienkin työttömyys lisääntyi KeskiSuomessa vuoden takaisesta. — Nimenomaan nuorten työpajan puolella moni hallitsee hyvin tietotekniikan. — Osalla ei ole minkäänlaista motivaatiota opiskeluun eikä työhön, koska pienellä paikkakunnalla pystyy elämään toimeentulotuella. Kannattaa miettiä, voiko näitä taitoja hyödyntää työelämään. Osa on lähtenyt opiskelemaan, osa on työllistynyt ja osa lopettanut muista syistä. Pihtiputaalle kuntavierailun tehnyt kansanedustaja ja edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen kävi kysymässä yrittäjien kuulumiset Pihtiputaan Takka Oy:ssä ja Niemenharjun Rakennus Oy:ssä. — Nuorten työllistymistä estävinä syinä näkyvät sekä työpajassa että etsivässä nuorisotyössä mielenterveysja päihdeongelmat sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Kahdentoista kanssa työ on voitu päättää. 4. Puutteiden vastapainoksi nuorilla on taitoja, joita voisi Anna Kemppaisen mielestä hyödyntää nykyistä paremmin. Potilas toimittaa lääkäriltä saamansa tulosteen itse työnantajalleen, joka hakee sairauspäivärahaa Kelasta sairausajan palkanmaksun ajalta. Asia nousi esille kunnanvaltuuston kokouksessa, kun keskustan Arja Rekonen kertoi monen kuntalaisen ihmetelleen hänelle, miksi kunnan työntekijät ja luottamushenkilöt eivät vastaa puhelimeen. Tavoite on, että jatkossa työttömyysturvaa voi käyttää muuhunkin kuin elämiseen. Työja elinkeinoministeriössä valmistellaan työttömyysturvaan muutoksia, joilla ministeriö sanoo pyrkivänsä kannustamaan työtöntä hakemaan työtä aktiivisesti. Pihtiputaalla on nelisenkymmentä alle 25-vuotiasta nuorta työtöntä. Osalla on heikko ammattitaito, vaikka olisi tutkinto. Jos työttömällä on oma auto, sitä on käytettävä työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella. Kuntarajan ylittäminen on monelle mahdoton ajatus Työttömyysturvaan tulossa muutoksia HEIKKI JÄMSÉN Vaikka työttömyys näyttää hieman helpottavan, nopeaa käännettä ei kukaan lupaa. Jos potilas ei ole työssä tai ei saa sairausajalta palkkaa, hän voi täyttää sairauspäivärahahakemuksen Kelan verkkopalvelussa. Muutokset ovat osa hallituksen kehysriihen työllisyyspakettia ja sisältyvät lakiesitykseen, joka on parhaillaan lausuntokierroksella eduskunnassa. Työttömyysturvan työmatkoja koskevia säännöksiä yhdenmukaistetaan. — Moni nuori ei suostu muuttamaan työn perässä muualle, vaikka heillä olisi koulutus ja ammattitaito. Pajasta on apua. Potilaan ja työnantajan ei tällöin tarvitse toimittaa todistusta erikseen Kelaan. Kanerviolta saa vastauksen myös sähköposteihin. Hän piti huonona ratkaisuna kunnanviraston väen viemistä lukkojen taakse ja toivoi, että kuntalaisia olisi lukitun oven sijasta vastassa elävä ihminen. Mukana on myös erittäin erätaitoista väkeä. — Tiedämme, että viranhaltijoilla ja johtavilla luottamushenkilöillä on käytössään kunnan puhelimet. Yksi aikaansaannos on skeittipuiston rakentaminen. He eivät uskalla lähteä hakemaan töitä Pihtiputaan rajojen ulkopuolelta. Osalla asenteeseen liittyy sellaista ehdottomuutta, että siitä tulee työllistymisen este. Vastaamattomuuteen pitää tulla kulttuurin muutos, Arja Rekonen totesi. Etsivää nuorisotyötä on tehty Pihtiputaalla koulupudokkaiden, työttömien ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa vuodesta 2011, mutta täysipäiväisesti vasta viime elokuusta, jolloin Anna Kemppainen aloitti työntekijänä. Markku Toikkanen (kesk) oli samaa mieltä. Heidän kohdallaan työssäkäyntialue on minimaalinen. Potilas saa välitetystä todistuksesta halutessaan tulosteen, jossa on maininta, että todistus on välitetty Kelaan. — Ei ole mukava jos kuntalainen yrittää hoitaa asiaansa, mutta ei saa vastausta. Nuorten työpaja aloitti 2012. Kansanedustaja ja entinen viime hallituksen työministeri Lauri Ihalainen kuunteli tarkkaan, kun etsivän nuorisotyön työntekijä Anna Kemppainen kertoi Pihtiputaalla käytettävistä nuorten työllistymisen edistämistavoista ja työnsaannin esteitä. — Jos Kanervio ei pysty vastaamaan, hän soittaa takaisin heti kun voi. Kelaan välitetty todistus näkyy myös Omakantapalvelussa. Heitä on hankala saada hakemaan töitä esimerkiksi Viitasaarelta, koska sekin tuntuu olevan liian kaukana. Keski-Suomessa tilanne on vaikea, vaikka työttömiä oli maaliskuun lopussa 700 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllistymiselle voi löytyä iso käytännön este. Tällä hetkellä pajalla on kymmenen nuorta. He pärjäävät luonnossa, osaavat metsästää, kalastaa ja retkeillä. Pääosa ajasta kului kunnantalolla, jossa Ihalaiselle kerrottiin, miten pitkäaikaistyöttömiä juurrutetaan työelämään. Sen läpi kerran tai useammin käyneistä 25 nuoresta vain neljä on työttömänä. Nuorten työpajaa, ja omaa alaansa etsivää nuorisotyötä, valotti suorin sanoin Anna Kemppainen. Se on suunnattu 17-29-vuotiaille pitkäaikaistyöttömille. Kun lääkäri tallentaa A-todistuksen Kanta-palveluiden Potilastiedon arkistoon, hän voi samalla välittää sähköisen todistuksen suoraan Kelaan sairauspäivärahan hakemista varten. Hallituksen tavoitteena on tälle vaalikaudelle 72 prosentin työllisyysaste ja 110 000 uutta työpaikkaa. Jos paketti toteutuu, työttömyysturvaa on mahdollista käyttää työllistymisen edistämiseen eli starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustuksen rahoittamiseen. — Elokuusta maaliskuun loppuun asiakkaita oli 38. Jo aikaisemmin hallitus on kertonut muutoksista esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahaan. Pienipalkkaisen työn on kelvattava Jatkossa työtön ei enää voisi kieltäytyä kokoaikatyöstä sen vuoksi, että työttömyysturva on suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömyys aleni muissa ikäryhmissä, mutta kasvoi 15-19-vuotiaiden ja yli 60-vuotiaiden kohdalla. — Joukossa on koulutettua ja ammattitaitoista väkeä, joista osalla on ongelma. Moni on tottunut kituuttamiseen, eikä heillä tunnu olevan tarvetta potkia itseään kouluun tai työnhakuun. Jos työttömyyden nykysuunta jatkuu, tavoite ei täyty
Suurin osa myytiin palvelupisteen kautta. Ajatellen Lumien sulamisaikaan, kun tulevat kalliot näkyviin, on joka kallio iän uurtamat äitini kasvot, lämpimät päivän paisteessa, kun rakkaus on sulattanut jään. Asiallisuutta tavoittaa mahdollisimman monta edes jonakin vuonna luokkaamme kuulunutta aviopuolisoineen. Mitä nyt kuuluu. Mielestäni Kinnulassa on toimittu esimerkillisesti Kimmo Sorkon erittäin hyvin kirjoitetun Velun korpisota -kirjan markkinoinnin edistämiseksi. Virnettä viikkoon Eskarilainen akseli viittasi ja ilmoitti osaavansa kymmenestä käskystä ainakin kaksi: — Älä himoitse aviopuolisosi asioita. 1958 Peningin koulun rappusilla. Luokkakokous pidetään 10. Reilun kaupan ruusu 10 kpl, Kenia Ruukkuruusu 12 cm, Tanska Vihreä rypäle 500 g (2,58/kg) Intia Kariniemen Kananpojan fileepihvit n. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. mennessä, puhelin 0400-927 693 tai sähköpostilla kaija.aikioniemi@luukku.com. Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Kutsu luokkakokoukseen Hei luokkakaveri Pihtiputaan Kunnallisessa Kokeilukeskikoulussa 1957-1961. Kinnula luopuu koiraverosta kokonaan. Ne menivät kuin kuumille kiville. Tapaaminen olisi hauskaa ja kiinnostavaa! Toivomme Kaijan ja Juhanin kanssa, että kutsumme Kiitos Reino Hakkaraiselle kirjoituksesta ja lämpimistä terveisistä Kinnulan sotaveteraaneille viime viikon Kotiseudun Sanomissa. toukokuuta 2016 Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Voimassa pe-su 6.-8.5. Pääsimme keskikoulusta 55 vuotta sitten. Hyviä myyntikanavia olivat kunnan palvelupiste ja kirjasto. Irja Tiainen Kolmannen luokan luokkakuva v. Mukaan voi ilmoittautua Kaija Aikioniemelle maanantaihin 30.5. Tanssinetistä puuttuivat loppukauden päivitykset, vika oli täysin minun. Onnea! Keskiviikkona Roosa, Rosa, Ruusu, torstaina helatorstai, Melina, Melissa, Maini, perjantaina Ylermi, lauantaina Helmi, Kastehelmi, aunnuntaina äitienpäivä, Heino, maanantaina Eurooppa-päivä, Timo, Timi, tiistaina Aino, Aini, Aina, Ainikki. Kirjastosta löytyy kyseistä kirjaa ainakin kaksi kappaletta. Tilasin kirjaa ensin kaksikymmentä. 500-600 g 1,29 Juhla Mokka Kahvi 500 g (6,00/kg) myös tumma paahto rajoitus: 1 erä/talous 9 € 10 90 kg 11 99 kg Atria Takuumurea naudan sisäja paahtopaisti palana Tuore RUODOTON lohifilee vakuumi, Norja, rajoitus: 2 pkt/talous Voimassa pe-su 6.-8.5. 25 vuoden takaa OP:LLE UUSI TOIMITALO VUODEN SISÄLLÄ Pihtiputaan Osuuspankki saa vuoden sisällä uuden toimitalon. ellei toisin mainita. KINNULAN KOIRAT VEROSTA VAPAAKSI Koirilla on runsaasti ystäviä Kinnulan valtuustossa, jos jotain voi päätellä koiraverosta käytettyjen puheenvuorojen määrästä. Virhe korjattiin vikkelästi. Onnea äiti 2 € pkt Pingviini Laktoositon vaniljakermajäätelö 1 l (2,00/l) Ilman korttia 3,49 pkt (3,49/l) 1 € pkt Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l (1,00/l) rajoitus: 2 pkt/talous Ilman korttia 2,39 pkt (2,39/l). Avajaisia odotellen! Seppo Kahilainen TK:n vastaanotot pitää digitalisoida, ettei tarvitse asioida epäystävällisen avustajan kanssa. Helvi Juvonen KIITOS omalla nimellä tehdystä reilusta palautteesta koskien ensi kesän Niemenharjun tansseja. kesäkuuta kello 12 Pihtiputaan Wanhassa pappilassa. Kirjastokin on kunnan ylläpitämä, joten kunta on osuutensa hoitanut. Ja äitienpäivänä pitää laulaa, muuten alkaa jumalaton meteli. pkt 3 rs kg Ilman korttia tai yksittäin 3,69 pkt (7,38/kg) -18 % -42 % -58 % 9,95 6,90 4,99 kimppu kpl KAIKKI K-SUPERMARKETIT PALVELEVAT HELATORSTAINA JA ÄITIENPÄIVÄNÄ Kauppakohtaiset aukioloajat k-supermarket.fi Tarjoukset voimassa TO-SU 5.-8.5. Hakkarainen toteaa kirjoituksessaan, että Kinnula ja Kivijärvi eivät ole tehneet kuntana mitään Kimmo Sorkon Velun korpisoturi kirjan markkinoinnin eteen. Kinnulassa sotaveteraanijärjestö otti tehtäväkseen kirjan markkinoinnin ja kuntakin osallistui asiaan kiitettävästi. Saimme viimeisessä lähetyksessä 21 kirjaa, jotka on yhtä lukuunottamatta myyty. Kinnulassa ymmärretään, millaisen uhrauksen kinnulalaiset miehet ja naiset tekivät maamme itsenäisyyden säilyttämiseksi. Seuraavaksi tilasin 20 kirjaa lisää ja tein vielä kolmannen tilauksen. Kunta osti muistaakseni neljä kirjaa, joten sekin puoli tuli hoidettua. Pankki siirtyy Asematien toiselle puolelle Mikkolan tontille vastapäätä nykyistä pankkitaloa. Heikki Dahlbacka Puheenjohtaja Kinnulan Sotaveteraanit Velun korpisota -kirjaa osataan arvostaa Kinnulassa Otamme mielellämme palautetta tanssien kehittämisestä ja lupaamme tehdä kaikkemme, että tanssijat viihtyvät. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 4
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille silmäasema.fi tai 010 190 200 (mpm/pvm) BONUS TUPLANA OSTA 2, MAKSA 1 + Saat toiset silmälasit koko kehysvalikoimasta tai merkkiaurinkolasit voimakkuuksilla kaupan päälle. Pihtiputaan kirkonkylän tuntumassa sijaitseva Rapeikon alue voisi olla vilkkaammassakin käytössä. Roosa Rekonen ja Meri Kinnunen olivat mukana järjestämässä tapahtumaa. 100 €:n hyvityksen saat silmälääkärin voimassaolevalla reseptillä, myös muilla kuin Silmäaseman silmälääkäreiden resepteillä, kun silmälasiostos ylittää 150 euroa. päätimme jatkaa tuplapäiviä Normaalihintaisten silmälasien ostajalle toiset lasit kaupan päälle itsellesi tai kaverillesi, tarjoamme edullisemman. Lapsia olikin paikalla mukavasti. <3 15 90 5 SÄKKIÄ -20 % MYYMÄLÄMME PALVELEE HELATORSTAINA 5.5. Sisarukset Silja, Roope ja Aliisa Pekkarinen olivat tulleet äitinsä kanssa viettämään vappujuhlaa tädin netistä tilaamissa puvuissa. Perillä tarjotaan kahvia, mehua ja makkaraa. Bonus tuplana kampanja-aikana maksetuista ostoksista. Tietoa tervaperinteestä, Rapeikon upeasta, monimuotoisesta luonnosta ja luontopolusta halutaan lisätä. — Abikeväänä olisi tarkoitus lähteä reissuun. Voimassa 31.5.2016 asti. KLO 10-16 TERVETULOA! VAIN HELATORSTAINA ÄITIENPÄIVÄN KUNNIAKSI KAIKKI NAISTEN NORMAALIHINTAISET TEKSTIILIT MINIRUUSU 3 95 6 95 ISOKUKKAINEN MINIRUUSU UPEAT ÄITIENPÄIVÄRUUSUT. Roope, Silja ja vähän yli vuoden vanha Aliisa Pekkarinen pitivät hauskaa vappujuhlassa. Terwa-Erkin nimen saanut Erkki Veistola käynnisti 1992 LC Pihtiputaan nimissä tervaprojektin, joka tuotti satoja litroja aitoa hautatervaa. Siksi LC Pihtipudas järjestää kunnan ja MHY Keski-Suomen kanssa tervantuoksuisen liikuntapäivän ensi viikon torstaina 12.5. Alueella on opasteet, lähde, laavu ja nuotiopaikka. Silloin saatiin aika hyvin rahaa kasaan. Syksyllä aletaan miettiä matkakohdetta, tytöt kertoivat. — On kivaa, että tällainen tapahtuma järjestetään. Oululainen musiikkiryhmä Amani konsertoi äitienpäivänä kello 13 Putaanvirran kulttuurisalissa. Paikalla nähtiin esimerkiksi erilaisia eläimiä, prinsessa, työmies ja Spiderman. Ryhmä esittää pääasiassa eteläafrikkalaista hengellistä musiikkia osittain suomeksi sovitettuna ja sanoitettuna. Konsertin tuotolla tuetaan seurakunnan diakoniatoimintaa. Viimeksi hautatervaa poltettiin laajemmassa mitassa 1990-luvulla. Myynnissä oli paljon herkkuja. 4. Tervanpolton muistopaalu paljastetaan Rapeikolla Hauskat asut lasten vapun kohokohta Kinnulan keskuskoululla nähtiin monenlaisia hahmoja KRISTA HERRANEN Kinnulan lukion jatkavat opiskelijat järjestivät tänä vuonna lasten perinteisen vappujuhlan. Vappua juhlittiin pukeutumalla toinen toistaan hienompiin asuihin. Voit valita linssit ja aurinkolasit erityismallistosta. Tapahtuma alkaa kello 13. Roosa Rekonen ja Meri Kinnunen huolehtivat osaltaan juhlan järjestämisestä. Vapun kohokohta on se, kun pääsee pukeutumaan asuihin, Pekkariset totesivat. Tervaa poltettiin Rapeikolla neljänä kesänä. Rapeikolle lähdetään kunnantalon pihasta kello 18 kävellen tai pyöräillen. Lukioaikana tapahtumien järjestämisen sijaan luokka on myynyt erilaisia tuotteita. 044 785 2737 Tarjoukset voimassa KE–TI 4.–10.5. Lauantaina konsertoivat Pihtiputaan mieskuoro ja Viihdekuoro Melodies Seurakuntakeskus Sallilassa. Jotta mahdollisimman moni äiti pääsee nauttimaan musiikista, konsertin yhteyteen on järjestetty perheen pienimmille satunurkkaus lastenvahteineen. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää 24 90 BIOLAN PUUTARHAN MUSTA MULTA 45 L (0,07/L) 15 90 7 SÄKKIÄ SERLA TOILET 24 rl valkoinen WC-PAPERI (0,25/rl) 5 95 NESTEKAASU 11 kg täyttö 18 95 EURO PUUTARHAMULTA 60L (0,04/L) GREEN CARE PUUTARHAN KEVÄT 20 kg (1,25/kg) Naisten SHORTSIPYJAMA S-XXL 16 95 Naisten AAMUTAKKI S-XL, luonnonvalkoinen tai beige 6 95 7 95 Naisten PAITULEITA S-XXL <3 MUISTETAAN ÄITIÄ 8.5. Amanilla on yhteys Pihtiputaalle ryhmään kuuluvan musiikinopettajan Elina Koljosen kautta. Päivä huipentuu muistopaalun paljastukseen. Ääneen pääsevät Pihtiputaalla vaikuttaneet metsäalan ammattilaiset. Tapahtuman järjestävät Pihtiputaan kunta, seurakunta ja Dex Viihde Oy. Amani konsertoi äitienpäivänä Ensi viikonloppuun osuu Pihtiputaalla kaksi konserttia. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Tervanpoltolla on Pihtiputaalla pitkät perinteet ja sillä oli paikkakunnalle aikanaan tärkeä taloudellinen merkitys. — Viimeksi kasiluokalla olimme järkkäämässä tätä vappujuhlaa. PIHTIPUDAS Asematie 14 PIHTIPUDAS, ARK. 9–18, LA 9-16, p. Etu koskee uusia tilauksia, ei muita alennuksia. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi Tarjoukset voimassa KE–TI 4.–10.5. Keskuskoulun liikuntasalissa oli mahdollisuus leikkiä jumppapalloilla, roikkua renkaissa, ottaa kasvomaalaus, piirtää sekä osallistua ongintaan, josta sai makean palkinnon
Jäätelöstä ei ollut nautinnoksi Elämää maaseudulla -messuilla Monipuoliseen messuohjelmaan kuuluivat jäätelönsyönnin SM-kisat KRISTA HERRANEN Vappuviikonlopun Elämää maaseudulla -messuilla oli kaikki kohdallaan aurinkoista säätä myöten. Tuulipuistoalue on rajatu karttaan punaisella.. Tämä vuosi on ollut päiväkodin rakentamisen vuoksi kiireinen. Lähtöään hän perustelee sillä, että miehelle ei löytynyt Kinnulasta töitä. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Tapio Pekkarinen (kesk.) totesi, että kaava-alue sijoittuu etäälle asutuksesta, eikä alueelle ole suunnitteilla muutakaan rakentamista, joka olisi estämässä kaavan toteutumisen. Kinnulassa alue tunnetaan Pekkarisen mukaan paremmin Itikan alueena. Uuteen päiväkotiin uusia työpaikkoja tarhanopettajan koulutus. Rauno Kinnunen teki selvittämiseksi valtuustoaloitteen. Se on tehnyt myös vuokrasopimukset maanomistajien kanssa. Viran toimenkuvaa on laaja, mutta Paavilaisen mukaan hyvin hallittavissa, kunhan päivätoiminnanohjaaja aloittaa. Ihmisiä on onneksi käynyt paljon, Heidi iloitsi. 14-vuotias Heidi Rinne myi monenlaisia herkkuja. Lisa Paavilainen luonnehtii Kinnulaa mukavaksi paikaksi. Valtuuston hyväksyntä merkitsee, että jatkossa tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää suoraan rakentajalle. Hankkeen suunnittelun on teettänyt Winda-Power Oy. Kunnanvaltuusto perusti kaksi lastentarhanopettajan tointa, koska päiväkodissa on oltava hoitoja kasvatustehtävässä olevalla työntekijällä vähintään lastenLisa Paavilainen jättää Kinnulan Lisa Paavilainen jättää yhdistelmävirkansa, johon kuuluvat Kinnulan alaja yläkoulun, lukion rehtorin ja sivistystoimen päällikön vastuut. — Arvoitus on, kuka rakentamisen lopulta tekee ja milloin, mutta alue on nyt luotu tuulivoimalle otolliseksi, Tapio Pekkarinen sanoi. Yli sadan näytteilleasettajan täyttämien messuosastojen lisäksi tarjolla oli paljon ohjelmaa. Paavilainen ehti toimia tehtävässä yhden lukuvuoden. Runsasta herkkuvalikoimaa oli leiponut yhteensä neljä henkilöä. Ihmisiä saisi olla enemmänkin. Aloite johtajan erottamisen hinnasta Omana ryhmänä Kinnulan kunnanvaltuustossa toimiva Rauno Kinnunen haluaa kuntalaisten tietävän, paljonko kunnanjohtaja Juha Urpilaisen erottaminen on tullut kunnalle maksamaan. Kunnanjohtaja Pekka Kanervio totesi, että jos rakentamista ei aloiteta kolmen vuoden sisällä rakennusluvan saamisesta, lupa raukeaa ja sitä on haettava uudestaan. Pihtipudas-salin lavalla nähtiin monenlaista tankotanssin SM-mitalisti Piiu Pekarin esityksestä yllätyshuutokauppaan. Sitä suunnitellaan Kurkinevalle Kangaskylälle. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT Kinnulan kesällä toimintansa aloittava uusi päiväkoti tuo paikkakunnalle myös uusia työpaikkoja. Valtuuston puheenjohtaja Esko Pelkonen (kesk.) kysyi, minkä ajan sisällä rakentaminen pitää toteuttaa. Näytteilleasettajia oli yli sata ja vieraita lähemmäs toistatuhatta, joten kuhinaa riitti. Kaksi vuotta sitten ei saatu pöytäpaikkaa, vaan jaettiin pelkästään lehtisiä ja silloin yleisöä tuntui Pihtiputaalaiset Liisa Matilainen, Outi Auhtola ja Hanna Pusa pistivät jäätelöä poskeen kylmyydestä huolimatta. Haapajärveläisen Kauneushoitola KultaisenAuringon Maija Salminen viihtyi messuilla näytteilleasettajana. Työntekijöistä lastentarhanopettajan pätevyys täytyy olla päivähoidon ohjaajan lisäksi vähintään kahdella muulla työntekijällä. Kauppa kävi 14-vuotias Heidi Rinne seisoi Pink Cafen myyntipöydän takana. Yritys kauppaa hankketta mahdolliselle rakentajayhtiölle. Kinnulassa on vireillä toinenkin tuulivoimahanke. — Mukava päivä on ollut. Mummojen joukkueen Kaija Aikioniemestä ja Aune Turusesta lähti hyvin ääntä huutokisassa. Hautakankaan tuulipuistolle kaava Jääjoen ja Urpilan kylien väliin sijoittuvan Hautakankaan tuulipuiston yleiskaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa ilman pitkiä puheita. Päiväkoti on avoinna aamuviidestä iltakymmeneen. Nähtävää ja koettavaa riitti yli 1 500 henkiselle messuyleisölle. Tarjolle oli valittu viime kesänä Pink Cafessa suosiota saaneita leivonnaisia. — Kova homma näiden tekemisessä oli. Maakuntakaavassa alue hyväksytty tuulivoiman käyttöön. Päiväkotiin tulee 42 hoitopaikkaa. Kyseessä enintään yhdeksän 3,3 megawatin turbiinin voimala-alue, joten yhteisteho jää alle 30 megawatin. 6 4
Naisten sarjan voitti täpärästi Liisa Matilainen. Desibelien määrä oli 88. toukokuuta 2016 7 KOTISEUDUN SANOMAT Jäätelöstä ei ollut nautinnoksi Elämää maaseudulla -messuilla Monipuoliseen messuohjelmaan kuuluivat jäätelönsyönnin SM-kisat olevan enemmän. Ensimmäinen lusikallinen oli kyllä, mutta sen jälkeen nautinto jäi taka-alalle. Toinen sunnuntaina käyty kilpailu oli huutomestaruuskisa. Tuntuu, kuin hampaat tippuisi pois, Kääriäinen sanaili. Kisa oli erittäin suosittu, sillä naisten sarjaan osallistui kahdeksan kilpailijaa ja miehiä oli kymmenen. Hämyisessä teltassa nähty esitys oli hauska lisä aurinkoisilla messuilla. Muutaman sekunnin erolla toiseksi tuli Outi Auhtola ja kolmanneksi kamppaili Matleena Väisänen. Tiukkaa kisailua Tänä vuonna jäätelönsyönnissä käytiin kilpailut miesten ja naisten sarjassa. Toiseksi tuli Jamppa Kääriäinen ja kolmannen sijan vei Pihtiputaan Esa Hakkarainen. Rentoa meininkiä kehuttiin Messuisäntä Jouni Arvola on tyytyväinen viikonlopun kulkuun. — Alku meni hyvin, mutta pian siitä tuli pakkosyöntiä. Pihtiputaalaiset Liisa Matilainen, Outi Auhtola ja Hanna Pusa pistivät jäätelöä poskeen kylmyydestä huolimatta. Kauppa on kuitenkin käynyt ihan mukavasti tänään, meillä on paljon asiakkaita KeskiSuomen puolelta, Salminen kertoi. Sirkus vetonaulana Yksi messulauantain ehdottomista vetonauloista oli lipun hintaan kuulunut Sirkus Florentinon esitys. Erittäin suosittu ohjelmanumero oli myös Pudassportin ja Koljosen liikkeiden vaatetarjontaa esitellyt muotinäytös. Jamppa Kääriäinen viihdytti yleisöä esityksillään ja osallistumalla kilpailuihin. hän osallistui niin jäätelönsyönnin SM-kilpailuihin kuin huutomestaruuskisoihinkin. — Vieraat ovat kehuneet messujärjestelyitä ja rentoa meininkiä. Sirkus oli niin suosittu, ettei usean sadan ihmisen vetävään telttaan mahtuneet kaikki halukkaat. Tämän kevään erikoisuuksina nähtiin kääntöhameita ja hapsulaukkuja. Kääriäinen oli aktiivinen messuilija muutenkin, sillä Täpötäydessä sirkusteltassa nähtiin monenlaisia esityksiä. Miesten sarjan voiton vei haapajärveläinen Arto Pesonen, jota työkaverit kannustivat innokkaasti. Miesten sarjaan osallistui pitkä rivi jäätelönsyöjiä.. Ei mitään nautintoa, Matilainen totesi. 4. Sellaista tästä lähdettiin tekemäänkin, joten onnistuimme hyvin, Arvola arvioi. Haapajärveläinen Maija Salminen viihtyi messupöydän takana. — Ovat puhuneet, että Liisankankaan jäätelö olisi Suomen parasta. Tavoite oli yksinkertainen: parin piti saada aikaan mahdollisimman suuri desibelimäärä. Ensimmäisen kierroksen voittajiksi selviytyivät mummot Kaija Aikioniemi ja Aune Turunen. Ohjelmaan kuuluivat myös iisalmelaisen Jamppa Kääriäisen esitykset, jotka sisälsivät hauskoja tarinoita ja musiikkiesityksiä. Toisella kierroksella mummot jäivät toiseksi, kun Pihtiputaan yrittäjien joukkueen Jouni Arvola ja Sanna Rauhala kajauttivat 87 desibeliä. Kaikki sujui hyvin pieniä väärinkäsityksiä lukuun ottamatta
Ke 11.5. klo 19 Avalonin kevätkonsertti pääkirkossa. Siunaus toimitettu 23.4.2016 läheisten läsnä ollessa. Kinnulasta järjestetään kyyti tapahtumaan. Su 8.5. Hartaus klo 9 ja ruokailu n. Lisätietoja Tane 0400 940632 tai Päivi 040 5246664. Isää ja pappaa kiittäen ja kaivaten Heikki ja Lea Pertti ja Sirkka Tauno ja Maritta Raimo Ilpo ja Kaija lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 22.4.2016 läheisten läsnä ollessa. 9. Hän nousi kuolleista, istuutui Isän oikealle puolelle ja niin kuin uskontunnustuksessakin sanomme, me uskomme hänen myös tulevan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Lisätietoja saa lastenohjaaja Katja Montoselta 040-841 5626. Tervetuloa! Ti 10.5. To 12.5. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10 – 16. Sana vakuuttaa: ”Jos tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa kaikesta vääryydestä.” (1.Joh.1:9) Kääntymällä Vapahtajamme Jeesuksen puoleen me voimme katuen kertoa hänelle kaikki laiminlyöntimme ja rikkomuksemme. klo 15.15 sählykerho 5-6.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa. klo 10 muskari Sallilassa. Mukaan ei lähde seurakunnan työntekijää. Arja Koskinen tuo terveisiä kuvien kera Latinalaisesta Amerikasta. Lähimmäksi arvanneita oli useampi ja heidän joukostaan arvottiin voittajaksi Inkeri Halla-aho. Merja Koskelalle p. Su 8.5. Ilmoittautumiset erityisruokavalioineen ke 18.5 mennessä. Jumalanpalvelukset To 5.5. 1927 Kinnula k. 4. La 7.5. Hertteli. klo 13 sanajumalanpalvelus Muholan monitoimitalossa ja äitienpäiväjuhla sekä lounas. (Mat.5:8) Kiitos Jumalalle Hänen sanastaan Raamatusta, sieltä löydämme siivousohjeita jotka meitä auttavat. klo 16 Rippikoululaisten diakonia palvelutehtävä (tämä on tarkoitettu sinulle, joka et päässyt keräämään yhteisvastuu -keräystä helmikuussa). Musiikkiryhmä Amani. Erityiset tilaisuudet Ke 4.5. A. klo 18.30 rukouksen ja yhteyden ilta. Puh. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, palveluvuorossa Marjankodin asukkaat, kirkkokahvit seurakuntakodissa ja klo 19 seurat r.y:llä. klo 19 Kirkkovaltuuston kokous Sallilassa. Vuonna 2013 syntyneille on lähetetty kerhokutsut ja ilmoittautumislomake koteihin. Su 8.5. 040-765 2453 tai Riitta Höykinpurolle p. Siinä tapahtuu sydämen peruspesu. Matkan hinta 25 € sisältää kuljetuksen, pääsymaksut ja lounaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan! Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret Ke 4.5. Paluu samaan paikkaan n. klo 11.30. 27. Hartaus klo 9 ja ruokailu n. 20. Ilmoittautumislomakkeita saa päiväkerhoista ja Pihtiputaan seurakunnan virastosta. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10. Konsertin tuotolla tuetaan diakoniaa. Myös ikkunat, eli tapa jolla katsomme maailmaa, on saattanut likaantua. La 14.5. Musiikki Ke 4.5. klo. E. Nuoret Ma 9.5. ei ole päiväkerhoja. klo 16.30 pelikerho seurakuntakeskuksen kerhotiloissa. klo 17 kevään viimeinen isosja jatkoisoskoulutusilta, kokoonnumme Tahkoniemen leirikeskuksessa. Seurat Su 8.5. klo 18 Rckerho seurakuntakeskuksen kerhotiloissa. Kolehti Arjan työn tukemiseen. Ti 10.5. Varaa mukaasi säänmukainen vaatetus ulkoilupuuhiin. 10. Diakoni Merja Koskela Su 8.5. Eikä siinä kaikki, vaan Jumala on lähettänyt Pyhän Henkensä meille voimaksi vaeltaa Hänen yhteydessään. Ilmari Kautiainen Messut onnistuivat hyvin! KIITOS kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille. Ota mukaasi harava ja hanskat sekä säänmukainen vaatetus. Ti 10.5. Tulossa: Kehitysvammaisten kirkkopyhä Äänekoskella to 19.5. Messun jälkeen ovilla ruusut. klo 9.30 perhekerho päiväkerhon tiloissa. Klo 16.15 sählykerho 2-4.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa. Mukaan omat haravat ja iloista mieltä. Kerhot jatkuvat normaalisti viikolla 19. klo 12 touhupiiri. ”Maton alle” on tullut lakaistua yhtä ja toista sinne kuulumatonta. Isä on antanut kaiken tuomiovallan Jeesukselle. Puhtauden kaipuu Kevään tulo tuo mukanaan ihmeellisen tarpeen siivota talven jäljiltä kaikki paikat. Su 15.5. Ke 11.5. Kuollut: Helvi Helena Hämäläinen 83 v. Tekee mieli raivata kaikki uuteen uskoon, tuulettaa ja pestä. Meidän ihmisten sisäisessä elämässä voimme myös huomata siivouksen tarvetta. Mukaan omat haravat ja iloista mieltä. Jumalan sana kertoo meille, että juuri puhdassydämiset ovat autuaita ja he saavat kerran päästä Jumalan luo. Ke 11.5. klo 11 sunnuntaikokous. Lavanti, Riikka Heinonen. Ohjelmassa: Säätyläiskoti museo, lounas Wanhassa pappilassa, kirkkoon tutustuminen, kotimatkalla tutustuminen Wanhat vehkeet museoon Karstulassa ja lopuksi käynti Kyyjärven ostoskeskuksessa Paletissa. klo 10 messu pääkirkossa. 040-860 0799. 2016 Rakkaudella kaivaten Raili Jussi, Nikolina, Anni, Aatu ja Aune Eeva-Liisa, Topi, Emmi, Ellen ja Pihla veli ja siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Vain ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa, ne tallessa päivien menneiden – tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. 4. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Kilpailun oikea vastaus oli 4,143 m 3 . Huuskonen, M. 4. Klo 13 Äitienpäiväseurat Rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie 420. Lähtö seurakuntakeskus Sallilan pääovelta. Ikkunat näyttävät uskomattoman likaisilta ja kaapit on kummasti ihan sekaisin. Työntekijät ja isoset paikalle jo klo 9.00. Pe 6.5. Ke 11.5. Kiitos osastollamme käyneille Elämää Maaseudulla -messuilla. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Pe 6.5. Jeesus on kuitenkin armollinen katuvaa kohtaan. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kyydin hinta 10 €, tapahtumassa vapaaehtoinen ruokamaksu. Retki Power Parkiin, ilmoittautuneille lähetetty retkikirje. Mikä ihana sanoma ihmiselle, joka etsii puhdistusta ja sovitusta, kuin myös järjestystä ja rauhaa sisäiseen elämään. Aurinko paljastaa niin paljon asioita joita talven hämäryydessä ei ole edes huomannut. 1951 k. toukokuuta 2016 Rakas puoliso, isä ja pappa Jari Olavi KINNUNEN s. Hän rakastaa ihmistä ja haluaa pelastaa meidät. klo 1014 Rippikouluhärveli Tahkoniemen leirikeskuksessa rippikoululaisille. klo 11.30. Ke 11.5. Su 15.5. klo 17 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa. Pia Pasanen ja Kirsi Sepponen. Rakkaamme Väinö Matti KINNUNEN s. La 7.5. 27.5. klo 9.30 puuro seurakuntakodissa. klo 9 Muurasjärven hautausmaan siivoustalkoot. klo 16.30 pelikerho seurakuntakeskuksen kerhotiloissa. Kolehti yhteisvastuukeräykselle. ja Tuomo Kalevi Kahilainen 79 v. KIITOS merkkipäivääni muistaneille. Lämmin kiitos osanotosta. 044 509 0598. klo 10 Äitienpäivän messu pääkirkossa. Seurakunnan ja päivätoiminnan kevätretki Saarijärvelle perj. klo 8.30 lähtö seurakunnan järjestämälle retkelle Power parkiin Alahärmään seurakuntakeskuksen alapihalta. Tervetuloa mukaan! Puh. seurakuntavierailu Haapajärvelle. Jo päiväkerhossa oleville ilmoittautumislomake on jaettu reppupostina. mummu ja pappa, eno, täti ja serkut Onnea! Lahjakortit – jalkojenhoitoon ja hierontaan Lahjakorttitiedustelut: • Jalkaterapeutti Kaisa Kantanen • 040-551 5063 • Fysioterapeutti Marko Paananen • 0400-578 370 Asematie 5, Pihtipudas • www.tasmahoito.. Klo 13.15 hartaushetki terveyskeskuksessa. 5. klo 18 ylistysilta. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Ensi syksyn seurakunnan päiväkerhoryhmiin kaudelle 2016-2017 ilmoittautuminen on alkanut. Viattoman Jeesuksen sovitusveri vuoti kerran Golgatan kummulla meidän kaikkien puolesta ja kun käännymme Hänen puoleensa, Hän kuulee ja pyyhkii pois rikkomuksemme. klo 13 musiikkiryhmä Amanin konsertti Putaanvirran koululla. Omaiset Pihtiputaan seurakunta Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Sunnuntaiksi HAUSKAA SYNTYMÄPÄIVÄÄ 4-vuotiaalle Pihlalle! T. Lähetystyöntekijä Arja Koskinen vierailee piirissä Klo 18 lähetystilaisuus Sallilassa. Matetee tarjoilu. Kysymys nousee, millä tuon sisäisen asumuksen puhdistaisi. 9. Opetus: Kirsi Sepponen. 2016 Kinnula Kun Luojamme niittää kypsää viljaa ja noutaa matkaajan väsyneen, kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Lähtö Muurasjärveltä klo 7.00 ja Pihtiputaalta klo 7.30. Pauliaukusti Haapanen Pyhäjärven Keitaasta. Siunausta kevääseen. Myös vuonna 2011 ja 2012 syntyneet uudet kerholaiset voivat ilmoittautua mukaan. Päiväkerho Ke 4.5. Elämää Maaseudulla -messut Pihtiputaan Yrittäjät ry LÄMMIN KIITOS osanotosta suruumme Kaarina Saastamoisen poismenon johdosta. Tavaraa on liikaa joka paikassa. Omin voimin se on kyllä mahdoton tehtävä ja kuitenkin siihen tulisi päästä, jotta kerran taivaan valtakunnan perisimme. Kiitokset Väinön saattohoidosta Kotipihan väelle ja lämmin kiitos kaikille suruumme osaa ottaneille. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Kokonaislevikki 4 637 Tarkastettu 22.2.2016 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki To 5.5. klo 12.30 hartaushetki Sopukassa. La 14.5. klo 9 kirkonkylän hautausmaan siivoustalkoot. Kahvit äideille ja muillekin. Ilmoittautuminen ke 11.5. Eri ryhmien toimintaa Ke 4.5. Hän otti vastaan meille kuuluneen rangaistuksen. Pääsiäisen jälkeisenä aikana me saamme iloita siitä, että Jeesus Jumalan poika voitti kuoleman ja synnin vallan. mennessä ja lisätietoja Jutalta 040 352 7757.
MLL. klo 19 alkaen Sompatalon pihalla. Päivätanssit Muurasjärven Harjulinnassa Anka-yhtyeen tahdissa klo 13-15.30. Autoilla Kumpulan pihalle. Lähtö kunnantalolta patikassa tai pyörällä klo 18. Kaikkien yhteinen Muhola Muholan monitoimitalolla klo 10.30-14. Pihtiputaan lukion kevätja lakkiaisjuhla Pihtipudas-salissa klo 10. Avoimet ovet SPR:n toimitilassa (Asematie 7) klo 12-15. MURTO Maastojuoksut Muurasjärven pururadalla ma 9.5. Nokipannukahvit, omat makkarat. Muistikahvila parittoman viikon to klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella. Kolehti Yhteisvastuulle. Ennakkoilm. loppumaksu pe 8.7. Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Toukokuussa Raatikaisten taidenäyttely ”Kolme sukupolvea” terveyskeskuksen galleriassa. Aikuiset 10 e, alle 10-v. Ma 9.5. Pihtiputaan Mieskuoron ja Viihdekuoro Melodiesin kevätkonsertti Seurakuntakeskus Sallilassa klo 13. mennessä. La 7.5. 040-504 2946 LA 7.5 Tervetuloa! Avoinna klo 21-03 • liput 5,Voita matka Saksaan Oktober-festivaaleille! Illan lajit: • oluen nopeusjuonti • oluttynnyrin kannattelu • Mr. Lisät. Kamu-kahvila kirjastossa to 12.5. klo 18.30. Diabetesyhdistys. jumalanpalveluksen ja sankarihaudalla käynnin jälkeen ruokailu Sopukassa omakustannehintaan. klo 12. Perhekahvila kokoontuu tiistaisin klo 10.3012.30 seurakuntakodilla. Wiikin Kartanossa, myös puolisot ja avecit! Klubi-illan kellonaika tarkentuu lähempänä. Paikallisravit Hiekan Hippoksella klo 12. klo 12. klo 19. Kokoontuminen satamaan. P U T T A A L A I S T E N MIESTEN ILTA. Su 5.6. klo 14:ään mennessä https://fi.surveymonkey. Bändikerho esiintyy. Jumalanpalvelus klo 13, jonka jälkeen pienimuotoinen juhla. Äitienpäivä Muholan monitoimitalolla su 8.5. Säestää kanttori Martti Hertteli. pe 20.5. Perhekahvila Kotiseudun Sanomien talossa torstaisin klo 10.15-12.30. Vantaalla A-oikeudet Olutkisojen SM-kiertue 2016 Olutkisojen SM-kiertue 2016 Viihdekuoro Melodies Pihtiputaan Mieskuoro KEVÄTKONSERTTI Sallilassa la 7.5. Lippu 10 €. Tarjoilua! 8.5. La 4.6. Kevään viimeinen kerho Kärväskylän Rantamajalla ke 18.5. ja 30.5. klo 10 Rantamajalla. ELÄKELIITTO. Paikalla myös lapsenvahti. Verenpaineen ja verensokerin mittauksia. RasTiimi. Kahvitarjoilu. Helena Lehmuskero, kuoronjohto ja laulu, Miia Kuusela, kuoronjohto, Outi Jussila, piano. Kerttu p. munkin ja siman URHEILUTAPAHTUMA Kutsu väki koolle ilmoituksella Kotiseudun Sanomissa! Keskustie 46, Kinnula P. To 12.5. PUDIS Jalkapalloa Pihtipudassalissa sunnuntaisin. Muhola-Seura. majoitus 2 h huone, puolihoito, päiväkahvit, kiertoajelu, käynnit Hämeen Linnassa, Panssarimuseossa ja Aulangolla. Musiikkiryhmä Amanin äitienpäiväkonsertti Putaanvirran koulun salissa klo 13. Vapaa pääsy. klo 18.00 Pyhäsalmen Urheilutalolla. Senioreiden Aktiivipäivä Sopukassa klo 1315.30. klo 11-18 30 lajia yhteensä 20 /8 /0 TERVETULOA HERKUTTELEMAAN! KAIKKI ÄIDIT SAAVAT LAHJAN! € € € Sään mukaiset asusteet ja kengät Tervamuistomerkin julkistaminen klo 19 Pihtiputaan kunnan liikuntatoimi Yhteistyökumppaneina Metsänomistajat Ilmaiset nokipannukahvit, mehut ja grillimakkarat Ilmaiset nokipannukahvit, mehut ja grillimakkarat To 12.5 klo 19 Rapeikon tervahaudalla Lähtö klo 18 kunnantoimiston edestä patikoiden tai pyöräillen Tervalta Tervalta liikuntatapahtuma tuoksuva liikuntatapahtuma tuoksuva Tervetuloa tervahaudalle ja Rapeikon luontopolulle! Lions Club Pihtipudas Ammestie 7 p. klo 18 Pihtiputaan raviradalla. Pyhäjärven Pohti ry Tarjotaan äitienpäiväkakkukahvit! Meidät löydät myös Facebookista: Pyhäjärven Pohdin Bingo TUISKU Peliharkkoja eikä Keiju Junior juoksukoulua ei ole to 5.5. Järj. KINNULA Su 8.5. Keskiviikkokerho 11.5. Konsertin päätteksi tarjolla simaa ja munkkeja. Muurasjärven nuorisoseuran iltamat Harjulinnassa klo 19. klo 10 kevätjuhlan merkeissä. Keskiviikko: lihakeitto, juusto, tuore leipä, jälkiruoka. Kuljetus järjestetään. Jumalanpalvelus klo 13, pienimuotoinen juhla sekä lounas. Klubi-ilta ja kevätjuhla la 21.5. Vuorijärven retki siirtyy. com. Huom! Uusi lähtöpaikka Elämäjärven vanhalla kaupalla, Haapajärventie 10. AVA N T O U I M A R I T. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Torstairastit Putaanvirran koululla ja Ritovuorella. La 4.6. Kurssimaksu osallistujamäärän mukaan. Hinta jäsenille 180 e. klo 18 alkaen. ja ilm. Kokoontuminen ti 17.5. Juoksukoulu taas to 12.5. Tied. 0400-896 688 tai miia.hiironen@gmail. RHY. Ti 10.5. Pienpetokilpailun saalisilmoitukset su 15.5. Su 8.5. Kinnula MLL. Sis. Sitovat ilm. Kaatuneitten muistopäivänä su 15.5. Keskiviikko: kalalaatikko, kaali-porkkanaananassalaatti, punajuuri. 040-716 5645, kermarsa@gmail.com. Taiteilija Riitta Lahtinen esittelee töitään ja kesän kursseja. www. Ohjaaja Suvi Koivisto-Kanervo. Puhe äideille ja miesten tarjoiluvuoro. Kokoontuminen kylätalolla klo 9. Ilm. Vetäjänä Pirjo. Arvontaa. Sarjat: yleinen ja nuoret alle 16-vuotiaat. Varausmaksun 100 e eräpäivä ma 9.5. Myynnissä EA-tuotteita,arpoja sekä kahvia ja lettivehnästä. Lisäksi tikanja ketjunheittoa, kolmen hengen joukkuekisa, arpajaiset ja buffetti. Huom! Muuttunut kokouspaikka. MJK Miehet. mennessä puh. Pihtiputaan Hevosystäväinseura. Aikuiset 10 euroa, alle 10-vuotiaat ilmaiseksi. AMPUJAT JA RHY. Tervamuistomerkin paljastus tervahaudalla. Huom! poikkeavat ajankohdat! LC PIHTIPUDAS. Hallituksen kokous ti 10.5. Järj. Joukkueessa 1 tyttö ja 2 poikaa tai 2 tyttöä ja 1 poika, sarjat 7, 9, 11, 13 ja 15 v. To 12.5. Lintubongausta: Ari Kahilainen ja Seppo Vainio. Kaikille avoimet iltarastit, jossa a, b, c ja d-radat. 040-532 6319 arkisin klo 9-13. Sarjat 4-14 v. klo 16.30-18 Pihtipudassalissa, 16.5., 23.5. klo 12 OP:n kokoustilassa. SAAREN KYLÄSEURA. Elorieha Varkauden Kuntorannassa ke-su 10.-14.8. Juhlan jälkeen lounas. M U I S T I Y H D I S T Y S . 040-843 1844 tai 040-822 6635. 2x100e ja 2x160e Irtolehti 1240e pr 53. 46 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Ei pääsymaksua, osallistuminen, arvat ja buffetti maksavat vähän. Pieni karttamaksu. Yksilökisat: sarjat T/P 7, 9, 11, 13 & 15 v. Kuntonyrkkeily Tuiskun kuntosalilla ke klo 19 ja su klo 18. Unelmien liikuntapäivä – Luontolenkki Rantaraitilla klo 12-14. ja 12.5. klo 17 Eväsrepussa. Sykettä Kylässä -hankkeen avajaisissa mm. Pienemmät – 3 lk klo 15-16, 4 lk – isommat klo 16-17. Harjoitellaan koirien kanssa to 5.5. liikuntatoimi ja päivätoiminta. mennessä. Tuotto diakonialle. MUHOLA-SEURA. Sählyä Pihtipudas-salissa maanantaisin. SPR-viikon teemana ensiapu. jamk.fi/syke, facebook.com/sykettakylassa. klo 18.30 kuntopolulla. Sopukan äitienpäiväkonsertti klo 13. klo 18 Sallilassa. Vieraana seniorineuvoja Marja Haapapuro. Kylät ILOSJOEN KYLÄSEURA. Kaljamaha Finaali 17.9. Keiju Junior viestimaastot ti 24.5. Järj. Kuntosalin avain tarvittaessa Muurasmarketista. 10-14 ja 18-22 (00) • TO 5.5. Järj. Muurasjärven Nuorisoseura ja päivätoiminta. Makkaranja letunpaistoa, arpajaiset, kettinginheittoa ym. Kyläraitin siivous to 5.5. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot 1 x 170 • 1 x 120 • 1 x 200 muut voitot yht. klo 13 Liput 10,sis. KÄRVÄSKYLÄN ERÄ JA KENNELKERHO. 0400 479 685 KE 4.5. Hinta 5 e/ hlö ja 12 e/ perhe. Omat työvälineet mukaan! RHY. Tienvarsien siivoustalkoot to 12.5. ilmaiseksi. 15-22 (00) PE 6.5. Palvelun voit tilata ti 31.5. Tanssi-jumppaa Alvajärven Maamiesseurantalolla ke 11.5. Kinnula Maanantai: luontoäidin kanapata, perunat, kesähelmi-salaatti, mustaherukkahillo. Viimeiset peliharkat to 12.5. Järj. Kinnulan lukion kevätja lakkiaisjuhla koulukeskuksen salissa klo 11. 16-02 Mukavaa yhdessäoloa. mennessä. Su 8.5. Huom! Osallistumme Tervalta tuoksuvaan iltaan Rapeikolla to 12.5. 4H. Lasten liikuntakerho tiistaisin klo 17-18 Alvajärven maamiesseurantalolla. SOTAORVOT JA PUOLISOT. Tiistai: uunikala, perunamuusi, punajuuriherkku. KENNELKERHO. Kevään viimeinen kerho ma 9.5. Kesäretki Hämeenlinnaan ma-to 15-18.8. Palkinnot mm. Ottelu OldboysMJK ma 9.5. Hautojenhoitopalvelu (kasvualustan kunnostus, lannoitus, kukkien istutus ja hoito, kitkeminen, haudan siistiminen talvikuntoon) kirkonkylän hautausmaalla 1.6.-30.9. Haravointija puuntekotalkoot la 7.5. Villivihannesja yrttikurssi Karkausmäen Kammarissa (Lestijärventie 375) klo 10-14. 10-14 ja 18-02 KARAOKE alk. Puffetti. Kokoontuminen ja lähtö klo 16.15 Parlamentilta. To 19.5. Hallituksen kokous Isännöintipalvelu Kurosen takkahuoneessa to 5.5. Seuran jäsenille ilmainen, muille 5 euroa. Markku Toikkasen puhe. Tiistai: hernekeitto, tuore vihannes, juustoviipale, pehmeä leipä. Tervetuloa! Järj. Paikalla puffetti, vapaaehtoinen pääsymaksu. La 14.5. kyläläisten ideatupa oman kylän kehittämiseksi sekä tv-lääkäri Risto Laitilan leikkimielinen terveysvisailu. Osa lipputuloista bändikerhon toiminnan tukemiseen. Avaimet palautettava kunnantalon neuvontaan pe 6.5. klo 18. Huom! Ei perhekahvilaa helatorstaina 5.5. Kävelijät kunnantalolta klo 11.45. Urheilu Seurat ja yhdistykset Pihtipudas ELÄKKEENSAAJAT. Ennakkomaksu 50 e ilmoitt. La 28.5. Keiju Junior maastojuoksukisat ti 17.5. Ohjelmasta tiedotetaan ilmoittautuneille toukokuussa. Järj. Kahvitarjoilu! Su 22.5. Hevosenkengänheiton pitäjänmestaruuskisat Suvannonlahden leirikeskuksessa klo 13-15. riviltä 830,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 BINGO su 8.5. PLOKI Kauden päätöstilaisuus, palkitsemiset ja A-tyttöjen mitalikahvit Pihtipudas-salissa ti 10.5. klo 17.30. RYHTI Maastojuoksut to 5.5. ja lisätiedot Miia Hiironen, p. Avalon-kuoron kevätkonsertti kirkossa klo 19. klo 16-18 ulkona. TIISTAISEURA. Hirvenjuoksukilpailu ampumaradalla la 7.5. Kahvitus konsertin jälkeen. Lions Club. Lähdöt klo 18.15-19. klo 10. To 12.5. Su 15.5. klo 19.15. klo 16.30. Kouluruoka Pihtipudas Maanantai: lihapyörykät, perunat, kastike, tuore salaatti. Liput 10 €/ 2€. Ilmoittautuminen alk. Tervalta tuoksuva liikuntatapahtuma Rapeikon tervahaudalla ja luontopolulla klo 19. com/r/YW89WY7. Iltamaohjelmaa ja livekaraoke-tanssit. Hinta 70 €, Maatiaismarttojen jäsenille -10 % hinnasta. Kesälomaa juhlimme laululla ja täytekakun kera. Naisten kuntosalivuoro klo 18.30-20 ja naisten pelailuilta (sählyä, sulkapalloa ym.) su klo 18-19 salissa. mennessä toiminnanohjaajalle 1.4.2015 – 31.3.2016 saaliista sähköpostilla aulis.loukusa@ gmail.com tai Pihtiputaan Nesteen RHY:n laatikkoon. Seppo Pekkarinen ja Rekosen lapset laulavat. Kimmon harjoitukset ma 9.5. Ilm. Järj. Pienemmät – 3 lk klo 18-19, 4 lk – isommat klo 19-20. Poppia ja ysäriä. Muholan äitienpäivä monitoimitalolla. ELÄKELÄISET. klo 18 Elämäjärvellä. Pietarsaaressa. yhteydessä to 30.6. Huonolla säällä Putaanvirran koulun salissa. Kerho Valorinteellä ke 11.5. mukavaa. 1010 Pr. 4. 044-238 3943 tai karkausmaki@ gmail.com pe 20.5. Uutta teknologiaa, kuntosalilaitteita, muistiasiaa, apteekki, päivätoiminta ym. Ke 4.5. MUISTIYHDISTYS. Lähtö Valorinteeltä klo 10. Hinta 250 e, ei-jäsen 300 e. Tervetuloa viihtymään! Viihtyisä tapaamis& seurusteluravintola Lounas arkisin klo 11–13. klo 19 kuntosalilla. väh. Naisille räätälöityä ammuntakoulutusta Pyssylän radalla la-su 28.-29.5. Pesäpönttö puuhun. klo 21 LA 7.5
käynnistää ampumaurheilukoulun, joka tarjoaa lasten ja nuorten tarpeisiin mitoitettua monipuolista toimintaa ampumaurheilun parissa. Opetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää ja sisällöiltään monipuolista taiteen tekemistä. Puutarhajätteiden (haravointijäte, oksat, joulukuuset ym.) vieminen kunnan tai muun maanomistajan puistotai metsäalueille luvatta on ehdottomasti kielletty! Ota myös haravointijätteissä yhteyttä jätehuoltoyhtiöön. Huoltaja ilmoittaa lapsensa lähikouluun. Huono tapa on kerätä keittiöjätteitä pitkältä ajalta ja viedä useita jätesäkkejä kerralla pisteelle tai tunkea pahvilaatikko rutistamatta astiaan: jäteastiat täyttyvät yhdessä hetkessä ja tyhjennysväliä on mahdoton arvioida. Kyseessä on voittoa tavoittelematon harrastustoiminta. * * * * * * * * * * * * * * * * * Koululaisten aamuja iltapäivätoiminta lukuvuonna 2016-2017. 1975. 044-459 6211 Myytävänä Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, Lapin hillaa ym. Pihtipudas tori PE klo 14.30-15. toukokuuta 2016 Kotajärven metsätiekunnan vuosikokous Muurasjärven Eläketalon kerhohuoneessa, Toukolantie 7, Muurasjärvi pe 20.5.2016 klo 19.00. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Iina Huttu, puh. Tutustu nettisivuihin: https:// peda.net/pihtipudas/viitaseudun-opisto/kuvataide. Kinnulassa 27.4.2016 Sivistystoimi Jätteiden lajittelusta Pihtiputaan kunnan aluekeräyspisteisiin saa viedä vain kunnan alueella sijaitsevien loma-asuntojen tai omakotitalojen päivittäisiä pieniä jäte-eriä. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Pekka Hylkilä, puh. luokan aloittaville järjestetään kouluun tutustumispäivät • Nurmelan koululla keskiviikkona 11.5.2016 klo 9.00-11.00 • Muholan koululla torstaina 12.5.2016 klo 9.15-11.15 Lapset voivat tutustua halutessaan molempiin kouluihin mainittuina aikoina. Mahdollinen koulukuljetus järjestetään kunnan toimesta vain oppilaan lähikouluun. Yhtiössä putkiremontti tehty, etuja takaovet sekä lukostot uusittu. klo 10-14. P. Tervetuloa Johtokunta 2h+k+s 57,5 m 2 Puistotiellä. Viitasaari maanantai 22.8.-12.12.2016 15.30-17.45 9.1.-8.5.2017 Pihtipudas keskiviikko 24.8.-14.12.2016 15.00-17.15 11.1.-26.5.2017 Pienpetokilpailun saalisilmoitukset 15.5.2016 mennessä toiminnanohjaajalle 1.4.2015–31.3.2016 saaliista, sähköpostilla aulis.loukusa@gmail.com tai Pihtiputaan Nesteen RHY:n laatikkoon. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Tervetuloa Hallitus LiigaPloki ry:n kevätkokous ma 16.5.2016 Kahvila-Ravintola Mantassa klo 19. Vastaanottopiste on auki myös toukokuun kahtena lauantaina 7.5. 0400-647 010. Maksuunpanoluettelo nähtävänä Urho Hyvösellä, Urpilantie 194, Muurasjärvi. Sääntömääräiset asiat. Vesimaksut kulutuksen mukaan. Kurssi antaa valmiudet jatkaa myöhemmin ampumaharrastusta itsenäisesti radalla. Pihtiputaan Jätehuolto Oy:n vastaanottopiste osoitteessa Reisjärventie 215 on arkisin auki ma-ke klo 7-16, to klo 7-17 ja pe klo 7-15. Hyötykäyttöön menevästä jätteestä ei tarvitse maksaa jäteveroa ja myös kaatopaikan kuorma vähenee. Aluekeräyspisteet eivät ole yleisiä kaatopaikkoja. P. Kurssin ohjelmasta ja muista yksityiskohdista lähetetään ilmoittautuneille tietoa toukokuun aikana. Avoinna klo 9-15. 040-4871 830 Tavattavissa Kinnulassa ja Reisjärvellä. Kurssimaksu, johon sisältyy koulutus, oppimateriaali ja ruokailu, määräytyy osallistujamäärän mukaan. Hp. klo 14.00 mennessä: https://fi.surveymonkey.com/r/YW89WY7 Tulossa: Syksyllä 2016 Pihtiputaan Ampujat ry. Viitasaari tiistai 23.8.-13.12.2016 14.45-16.15 10.1.-25.4.2017 Pihtipudas torstai 25.8.-15.12.2016 14.45-16.15 12.1.-27.4.2017 Taide ja ihminen – maailman taide 13-18 v. Hakemuslomakkeita saatavana sivistystoimistosta ja yhteispalvelupisteestä. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Kuvataidekoulu on osa kansalaisopiston toimintaa. Pudis ry:n kevätkokous ke 18.5.2016 klo 18.00 valtuustosalissa. Toiminnan tavoitteina on tarjota koulutusta, joka tukee nuoren harrastajan kasvua ammunnan osaavana ja vastuullisena harrastajana sekä tarjoaa mahdollisuuksia olla mukana sosiaalisessa seuratoiminnassa ja osallistua kilpailuihin. Mikäli huoltaja haluaa lapsensa muuhun kuin lähikouluun, asiasta tulee tehdä kirjallinen anomus sivistystoimen johtajalle 20.5.2016 mennessä. 050-560 2622 siivous-, kotiapuja asiointipalvelu – Kinnula – AP-KOTIPALVELU Anniina Pekkarinen • 044-260 2787 • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • piikkaukset • Avant-pienkuormaaja 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä Torilla Työsuorituksia Tark. Katso muita kohteitamme etuovi.com lkv-kuronen@kuronen.inet.fi Keskustie 14, Pihtipudas p. Vs. 56.000 € . 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. Vuosikokousasiat. 029 566 0880. Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). 014-4178 800 Viitasaari, Rantatie 6A, Puh. Hyväkuntoinen, remontoitu päätykaksio. 040-567 0178 tai 0400-342 623 KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. Se antaa visuaalisten taiteiden perusopetusta 7-18-vuotiaille. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas TILAUSAJOT 040 580 8361 Lasse 0400-644 631 Kimmo Ky sy tar jou s! & & • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Haapajärven toimipaikka Sopimuksen mukaan vastaanotto myös Pyhäjärvellä. Rak. Pihtiputaan ampumaradalla, Pyssylän ampumarataalue (Haapavuorentie, 44800 Pihtipudas). 0400-647 010. Hakuaika päättyy 20.5.2016. Ilmoittautuminen syksyn opintoihin alkaa heti. Pihtiputaan RHY Kouluun tutustumispäivä Ensi syksynä 1. Sitovat ilmoittautumiset 20.5. Ongelmajätteet, suuremmat jätemäärät tai jätteet (huonekalut, patjat, pihakalusteet, keittiökalusteet tms.), sähköja elektroniikkaromu ja rakennusjätteet tulee toimittaa Pihtiputaan Jätehuolto Oy:n hyötyjäteasemalle (osoite: Reisjärventie 215 ) tai pyydettävä jätehuoltoyrittäjää noutamaan jätteet. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Kangasniemen Peruna 0400-239 548 Tervetuloa Viitaseudun KUVATAIDEKOULUUN! Kuvataidekoulu toimii Viitasaarella ja Pihtiputaalla. Aluekeräyspisteet on varustettu tallentavalla valvontakameralla. 050-4653 746 Lakiasioissa kannattaa luottaa asiantuntijaan. 040-574 2599 Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. Ajanvaraus 029 566 1300 Myös kaupanvahvistajapalvelut (JOA, AA Marko Hongisto) Keskustie 42, 43900 KINNULA 040-866 9274 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kahvila ma-pe 9-13 • Lounasravintola ma-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Kinnulan Kartano Oy 040-937 6769 Asiointi-, siivous-, kotiapuja keskustelupalvelu • Omaishoitajalomitukset Kotitalousvähennyskelpoinen palvelu Tiina Pasanen Kärväsjärvi Tiinan kotipalvelu YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 5 Pihtipudas Reisjärvi, Kirkkotie 8A, Puh. Lounas: 11-13. Jätteet kannattaa ehdottomasti lajitella. ja 14.5. Remontoitu 2010. Avoinna: ma-pe 8-14.30. Aluekeräyspisteiden asiallinen käyttö ja niiden siistinä pysyminen sekä jätteiden oikea lajittelu on varmasti kaikkien mieleen. Viitasaari tiistai 23.8.-13.12.2016, 13.00-14.30 10.1.-25.4.2017 Pihtipudas torstai 25.8.-15.12.2016 13.00-14.30 12.1.-27.4.2017 Viiva, pinta ja tila 10-12 v. 0400-269 787 Pihtiputaan Ampujat ry, Pihtiputaan Riistanhoitoyhdistys ja Suomen metsästäjäliiton KeskiSuomen piiri järjestävät naisille räätälöidyn ammuntakoulutuksen 28.–29.5. Kokemus, kuva ja muoto 7-9 v. Kaukolämpö. Tervetuloa tutustumaan ammuntaan harrastuksena ja hankkimaan uusia ystäviä! Ritovuorentie 2-4, 2h+k+kh, s, 56,5 m 2 . Pihtiputaan tekninen toimisto, puh 014-459 6800 LIETTEEN MULTAUS • nurmeen • pintalevityksenä NIITTOMURSKAUS • karhotus • paalaus (McHale) muut konetyöt Jarkko Pasanen p. 08-8833 880 Kinnula, Keskustie 41, Puh. Lisätietoja ja esittelystä sopiminen Panu Kuronen p
4. 050-461 6055 Jääjoentie 5 C, KINNULA Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen • Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat • Lainhuudonhakemiset • Laillistettu kiinteistönvälitys • Arvioinnit • Isännöinti • Kokousja saunatilan vuokraus Keskustie 14, PIHTIPUDAS • Puh. 0400-777 757 HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. Luomalanrannantie 207, Pihtipudas • sirpa.huikari@gmail.com • Klassinen hieronta • Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus • Lymfaterapia • Luontaistuotteet • Verkkokauppa Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. 014-571 254 0400-640 938 050 461 7630 •www.khkrakennus.. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy 040 149 4005 Keskustie 14, Pihtipudas fysioterapia • myös ilman lääkärin lähetettä • hieronta • akupunktio • kunto-ohjelmat ja testaukset Fysioterapeutit Anne Vuorenmaa-Huuskonen, Anne Kivivuori ja Jari Pekkanen. Varaathan soittamalla oman palveluaikasi. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 RSNOTARIAATTI • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi 0400-547 257 • e-mail: raimo.siltanen@pp1.inet.. 0400-647 010 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 Jorma 0400-244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas Vuokrataan rakennuskoneita • Rakennusurakointia RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen Seudullinen Kehittämisyhtiö Kinnula – Kivijärvi – Pihtipudas – Viitasaari Puh. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 040 580 8274 p. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 0400-581 315 Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. JALKATERAPEUTTI KAISA KANTANEN p. Asematie 5, Pihtipudas • Elina 0400 570 553 • Marko 0400 578 370 www.tasmahoito.. 040-745 0964 • Metsä: p. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Jätekuljetukset Likakaivojen tyhjennykset Viemärihuolto ja -kuvaukset Nosturija vaihtopalvelut Nostokori ja nostotyöt www.jatehuolto.net Koneja perävaunukuljetukset Maanrakennusja kaivurityöt Hyötyjäteasema Tarvikemyynti 040-727 6781 0400-645 653 • rakentaminen • remontointi • lauteet • puuja rakennustavaraa Hiirenniemi 5, Pihtipudas • 040-503 6174 Niemenharjun RAKENNUS Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja 0400-597 043 www.kuntositi.. 040 551 5063 Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. ÖSTBERG Viitasaari, puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Koulutettu hieroja ja jäsenkorijaaja • pieniin tilaisuuksiin • lomasi ajaksi • tilapäiseksi asunnoksi Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 www.mokkihaku.fi/ID14785 Putaanportintie 13, Pihtipudas Kotitalous: p. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. 045-112 7752 Teemme töitä laidasta laitaan! • yksityiset ja yrityssiivoukset • metsätyöt • mökkipalvelut • hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys OSUUSKUNTA OK-TEAM Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. Keskitie 3, Viitasaari • keittiökalusteet • liukuovet ja komerot • kylpyhuonekalusteet • asennus ja remonttipalvelut PURKAAMO AUTO-OSIX OY www.auto-osix.fi TAKUUPURKAM OT Luotettavaa palvelua jo 25 vuotta Takuuvaraosat numerosta 040 484 9255 Romunosto / Romutustodistukset 0400 534 406 /Tero ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Pihtiputaan Jätehuolto Oy Pihtiputaan Jätehuolto Oy Reisjärventie 215 • 040-727 6781, 0400-645 653 Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. Julkinen kaupanvahvistaja. Ammattitaidolla ja luottamuksella. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. 014-5776 200 (vaihde) Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani! www.witas.fi SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. Puh
Onnettarena toimi Liisa Luomala. Haitarimusiikkia: Aulis Kumpulainen. Mukana oli 11 joukkuetta. toukokuuta 2016 Putaanvirta ve piirikisan Putaanvirran koulu voitti 5.-6. Haavoittuvat, syrjäytyneet ja köyhät ihmiset ovat samanlaisia joka puolella maailmaa. toukokuuta. Kutsu Kaikkien yhteinen Muhola –tapahtumaan Lauantaina 14.5. Tarjolla on eteläamerikkalaista Mate-teetä pienen makean kera. Tilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Joukkueessa urheilivat myös Pinja Kananen, Tiia Kananen, Roosa Marin, Nita Rasi, Joni Rutanen, Jaakko Saukkonen, Ville Siekkinen, Krista Strandman ja Joona Turpeinen. Arja Koskinen vierailee Pihtiputaalla ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona ja kiertää kertomassa työstään sekä kouluilla että seurakunnassa. Konserttisalin läheisyyteen järjesteään satunurkkaus lapsenvahteineen. — Jotkut alkuperäiskansojen lapset eivät pääse kouluun tai terveyskeskukseen. Häähkäniementie 20, 43940 Muhola) Klo 10.30 Aamupäiväkahvit. Klo 12.30Tv-lääkäri Risto Laitila: Kylän terveystietäjät – leikkimielinen visailu. Klo 11.00 Sykettä Kylässä –ideatupa Rennossa ilmapiirissä, yhdessä keskustellen tuumaillaan, millaista toimintaa ja palveluja Muholan kylä ympäristöineen tarvitsee. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Putaanvirran koulu voitti kaikki lajit eli sukkulaviestin, pituuden, keihään ja kierrosviestin. -luokkalaisten valtakunnallisen joukkuekisan Hese-kisan piirikilpailun Jyväskylän Hipposhallilla. Konsertin tuotolla tuetaan diakoniaa. Poikien keihään toinen oli Otto Ruuska (27,20) ja kolmas Kalle Siekkinen (25,70). Toissa vuonna Putaanvirran koulu tuli peräti toiseksi valtakunnallisessa finaalissa. Pihtiputaallakin valtuutettujen määrästä keskustellaan kevään tai kesän aikana luottamushenkilöitä kuunnellen. Kuntalain mukaan alle 5 000 asukkaan kunnassa on valittava vähintään 13 valtuutettua. (014) 561 081 • Asematie 22, Pihtipudas Päivän tarjous naisille! Kahvitarjoilu koko päivän! Lahjavinkkejä äidille PudaSportista Tulossa odotettu MASAI-päivä ma 9.5.. 1) Putaanvirran koulu 4 p, 2) Kaipolan koulu (Jämsä) 9 p, 3) Tolppilan koulu (Karstula) 14 p. Hänen kotipaikkansa sijaitsee Nicaraguassa, josta hän hoitaa työtään Boliviassa, Kolumbiassa ja Venezuelassa alkuperäiskansojen, etnisten vähemmistöjen ja muiden haavoittuvien väestöjen parissa. 040 637 2355, susanna.nurmeksela@jamk.fi Risto Laitila Kuva: Tero Kyllönen, YLE,Akuutti Lämminhenkinen Liput: 5€/hlö tai 12€/perhe. Kun me olemme kristittyjä, sen pitäisi olla meille kuin ilma, jota hengitämme. klo 10.30 14.00 Muholan monitoimitalolla (os. Putaanvirran koulu pääsi Hese-kisan valtakunnalliseen finaaliin Tampereelle 19. Meidän, joilla on enemmän, on velvollisuus tasata hyvinvointia köyhempien kanssa. huhtikuuta 2017. Tiistaina 10.5. Kinnulan valtuuston koko on nyt 17. Kinnula aikoo supistaa valtuuston kokoa Kinnulan kunnanvaltuuston kokoa aiotaan pienentää. Ota yhteyttä: Susanna Nurmeksela, Projektipäällikkö, puh. Laadukkaat OMRON • kehonkoostumusmittari 109,• verenpainemittari 109,• askelmittari 35,POLARIN • Loop aktiivisuusmittari 99,puh. Tuomas Rasi voitti poikien pituuden (506) ja Lassi Hakonen ponnisti kolmanneksi (494). Seuraavan kunnanvaltuuston jäsenten määrä on ilmoitettava oikeusministeriölle tämän vuoden loppuun mennessä. — Ihmisillä on oikeus hyvään elämään. Kunnanhallitus esittää, että seuraavissa kuntavaaleissa valtuustoon valitaan 13 jäsentä. Pihtiputaan kunta Pihtiputaan Seurakunta DEX Viihde Oy ÄITIENPÄIVÄKONSERTTI su 8.5. Meidän pitäisi ajatella niin kuin Jeesus, että tärkeää on se, mitä me teemme muille, että rakastamme lähimmäisiämme, Arja Koskinen sanoo. Palvelemme ma-pe 9-18 la 9-13 Neuvoja ja vinkkejä antaa Masain oma, pukeutumisen ammattilainen Emmi Järvinen klo 11-17 Osta yksi vaate ovh-hinnalla – saat toisen PUOLEEN HINTAAN! (myös lahjakortilla) Messuarvonnassa onni suosi Anja Viinikaista ja Marjatta Turpeista. Pihtiputaalla valtuutettuja on 27. Seuraavat kuntavaalit pidetään 9. Tyttöjen keihään voitti Tiisa Paukku (30,34). kello 18 on lähetystilaisuus seurakuntakeskus Sallilassa. Putaanvirran kulttuurisalissa klo 13.00 Amanin konsertti Puhe Äideille ”Meidän äiti on paras äiti” lasten suusta kerrottuna Äitienpäivän kakkukahvitus Tuulahduksia Latinalaisesta Amerikasta Filosofian tohtori, lähetystyöntekijä Arja Koskinen toimii aluepäällikkönä Latinalaisessa Amerikassa. Aikaisemmin valtuuston koko meni matemaattisesti väestömäärän mukaan, nyt kunnilla on valtuuston kokoa määriteltäessä suurempi liikkumavara. Monet eivät edes tiedä, että heillä on oikeuksia tässä elämässä