0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 40?. Tontin
lahjoitti koulua varten ?ikuisiksi ajoiksi. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 3. Hj. Koulujen sijasta käymme
tällä hetkellä kamppailua siitä,
onko Pihtiputaan kunta kartalla enää lähitulevaisuudessa.
Ihalainen ei säästellyt sanojaan Arkadianmäen päättäjiä
suomiessaan.
??Mikään ei näytä riittävän tasavallassa tapahtuvalle
maaseudun ja pienten kuntien
alasajolle. Hän muistutti, että samassa
pihapiirissä aloitti Pihtiputaan
kunnallinen keskikoulu.
Koulukiistoista
kuntakamppailuun
Pirkko Pakkalan runoja lausuivat Kanerva Kumpulainen ja Karoliina Kokko.
Pitkän uran kuntapäättäjänä
tehnyt Urpo Ihalainen ei palannut juhlapuheessaan enää
Peningin koulun lakkauttamiseen.
?. Urpo Ihalaisen isä ja eno
olivat ajamassa Peningin vanhan koulurakennuksen peruskiviä. Tässä suhteessa ei pojasta polvi ole parantunut.. Koulun 37 oppilasta
siirtyy vuoden päästä kirkolle
Putaanvirran uusiin tiloihin.
Elämäjärven koulu aloitti
Ahjon tontilla Hassilan kujan
suussa pari kilometriä nykyisestä Peningin koulusta. Koululla
kokoontui sekakuoro ja lapset lauloivat. Urpon isä toimi sodan
kahta puolen koulun taloudenhoitajana ja huolehti siitä, että
ruoka ja polttopuut toimitettiin
koululle lähialueelta.
?. 52. Korppisen koulu
saatiin käyntiin syksyllä 1906.
Alvajärvellä ja Elämäjärvellä
aloitettiin vuotta myöhemmin.
Elämäjärven
koulupiirin
105-vuotistaivalta
juhlittiin
lauantaina Peningin koululla.
Samalla aloitettiin koulupiirin
ja koulurakennuksen pitkät jäähyväiset. 10. kappaleen Täällä Pohjantähden alla.
Balázs Tóth kouluttautuu metsuriksi
Haapajärven ammattiopistossa.
Metsäoppia
käsityöstä konekorjuuseen
Sivu 6
Markkinoilla nähtiin ensimmäistä
kertaa myös mammutti.
Monen ihmeen
markkinat
houkutteli väkeä
Keskiaukeama
irtonumero 1,50
e
Elämäjärven koulupiiriä
juhlittiin Peningin koululla
HEIKKI JÄMSÉN
Pihtiputaan
koululaitoksen
synnyssä edelläkävijöinä olivat
kirkonkylä ja Muurasjärvi, mutta vuonna 1906 tehtiin päätös
Korppisen, Alvajärven ja Elämäjärven kansakoulujen perustamisesta. vsk
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
Sallilantielle halutaan jatkossa vähemmän autoilijoita.
Sallilantie
muutetaan
pihakaduksi
Sivu 3
Kukkia juhlaan tuonut entinen opettaja Hillevi Vanhamäki muisteli, miten vilkasta musiikkiharrastus oli Peningissä ennen. 2012
puh. Suuri on kaunista.
Juhlassa oli historian havinaa. Se oli siihen aikaan moderni koulurakennus: kaksi
luokkaa, keittola ja asuintilat,
koulunjohtaja Pekka Salminen
kertoi.
Nykyinen koulu tehtiin sodan jälkeen, jolloin asutus kas-
vatti Pihtiputaan väen 8900
asukkaaseen ja lapsia riitti pariinkymmeneen kyläkouluun.
Peningin koulua kutsuttiin
alkuun Elämäjärven kouluksi
ja nykyistä Elämäjärven koulua Kumpuniemen kouluksi.
Sekaannusten
välttämiseksi
koulupiirien nimet muutettiin
1970-luvulla
postitoimipaikkojen mukaan, joten vanhasta
Elämäjärven koulusta tuli Peningin koulu ja Kumpuniemestä Elämäjärven koulu.
Kotiseututuntija
Juhani
Krookille vanha Elämäjärven
koulu on lapsuudesta tuttu paikka. Kananen.
Kun ensimmäinen koulu paloi, 1920-1930-luvun taitteessa
rakennettiin nykyisellä tontilla
vieläkin seisova vanha koulu.
?. Nykyiset oppilaat jatkoivat perinnettä laulamalla mm
Jos
kävijämäärää arvioi ulkopuolisin silmin, asiakkaita liikkui markkina-alueella kahden päivän aikana mieluummin tuhansia kuin satoja.
Kansanvalistusseuran
arkistosta
löytynyt tieto paljastaa, että Pihtiputaalla pidettiin ensimmäiset markkinat
vuonna 1896. Osaan koko
lorun jo ulkoa, vaikka en
tosiaankaan haluaisi.
Miia Nuutila sanoo
mainoksessa: ?Me nähdään selvästikin ihan liian
harvoin?. Siitä
on tehty tietysti tuhansia
tutkimuksia, mutta jos itseäni mietin, niin en kyllä
ostaisi jugurttia esimerkiksi juuri tuon Activiamainoksen takia. 3. Cleese
köyhtyi avioerossa 12 miljoonan punnan edestä.
Juha Kivinen
Veeti-maskottimammutti herätti ihmetystä Pihtiputaan markkinoilla.
Voi pojat
känokkaisista naapuruston
viikareista. Mistä lienevät kinastelleet, hiekkalaatikon herruudesta ehkä, tai leluista
tai tyttöjen suosiosta. Olen täysin eri
mieltä, enkä näytä olevan
yksin. Emmekä tiedä tarinoita. Juha
tulistui jäädessään alakynteen ja sanoi Timoa läskiksi.
Aika rumasti sanoikin.
Sitten pikku-Juha pyysi
anteeksi ja pojat sopivat riitansa sinetöiden sen kömpelöllä halauksella. Kansakoulupohjalta voisi ajatella,
ettei mainostajakaan voi
enää hyötyä siitä, jos ihmisten mitta rupeaa tulemaan täyteen.
Vai onko tosiaan niin,
ettei sillä ole väliä, onko
palaute hyvää vai huonoa,
kunhan tuotteen nimi pysyy esillä. lokakuuta 2012
Pääkirjoitus 3. Väki
kuuntelee sujuvasti ja tekee kotonaan
viesteistä omat johtopäätöksensä.
?
Metsässä on ulkona ja
liikkuu. Mahtaisiko se olla
jopa pisimpään yhtäjaksoisesti ruudussa pysynyt
mainos. Päinvastoin.
Heidän mielestään kunnat ajetaan alas,
palvelut keskitetään ja suomalaisten rahat viedään Kreikkaan ja muihin Välimeren rantavaltioihin.
Markkinat sopii hyvin politiikan
areenaksi. Syysmarkkinat ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Niin oli,
ihan oikeastikin. Aivan kuin
minua pidettäisiin aasina,
että innostuisin tuollaisesta puskateatterista.
T
oki mainoskatkoilla
voi joskus yllättyä iloisesti. Ja koska
painoa puhujan mielestä oli
liikaa, siitä suora seuraus oli
kyvyttömyys hoitaa asioita,
huolehtia itsestään, ehkäpä
jopa ymmärryksen vajettakin mukana.
Jotenkin vain tuntuu käsittämättömältä, ettei tuolla
tasolla riitä sivistyneempiä
aseita henkien taistelussa.
Kun ei kansanedustajuus
tarkoita sitä, että on yritettävä olla yhtä moukka kuin
valitsijansa.
Huomautuksia ulkoisesta olemuksesta, liioista tai
puuttuvista kiloista kuulee
kyllä ladeltavan rahvaiden
suista merkkinä syntyperäisestä junttilandialaisuudesta kylillä ja kujilla tuon
tuostakin, kohdennettuna
milloin julkisuuden henkilöihin, milloin puolituttuihin ja tuntemattomiin,
pahimmillan jopa omiin
perheenjäseniin.
Yhtä käsittämätöntä se
on, tapahtuipa se missä ja kenen tahansa taholta. ystävättärien tapaaminen on
pyörinyt mainoskatkoilla
varmaan kohta vuoden
ajan. Jos
vielä muistaisimmekin.
Sivullinen. Nyt viimeksi joku
nokkela kynämies on kaivellut idealaarinsa pohjalta idean ökyrikkaasta
Blingströmien perheestä,
jonka jäsenet on pantu
vääntelemään naamaansa
ja näyttelemään niin roisisti yli, että hävettää.
Tuollainen mainos luo
minulle vain kielteisiä
mielleyhtymiä operaattoria kohtaan. Tällä kertaa
Pihtiputaalle tulivat elinkeinoministeri
Jyri Häkämies ja kansanedustajat Eila
Tiainen, Anne Kalmari ja Teuvo Hakkarainen.
Poliitikot osaavat taidon esittää asiansa niin kuin yleisö odottaa. Medialukutaidossaan valistunut yleisö osaa tulkita poliitikkojen sanoman oikealla asenteella. Kaupassa käsi
voi hakeutua mieleen jääneen merkin luo, vaikka
kuinka ärsyttäisi jokailtainen hihkaisu ?Ei voi olla
totta ?Noora!?
M
ikä sitten on todellisuudessa mainosten
vaikutus ihmiseen. Kävin netissä katsomassa, mitä Activian
mainoksesta sanotaan, ja
heti löytyi monta eri keskusteluketjua, joissa sitä
haukutaan hirveäksi.
E
i voi kuin ihmetellä,
miksi juuri tuo mainos
on pitänyt pintansa niinkin pitkään. Joskaan ei aivan
läskiksi toista tituleerattu,
niin ikävästi ymmärrystä
ja kykyjä elopainoon kuitenkin peilattiin. 2. Markkinoilla kuultiin hallituspuolueiden
edustajilta maltillisia mielipiteitä kuntauudistuksesta.
Samassa hallituksessa istuvan kokoomuksen ja vasemmistoliiton edustajat vakuuttivat, että pakkoliitoksia
Päästä vedettyä
ei kuntien yhdistämiseksi ole tulossa,
vaan uudistuksessa lähdetään liikkeelle
palvelujen turvaamisesta.
Opposition edustajat Anne Kalmari
ja Teuvo Hakkarainen jättivät hallituspuolueiden vakuuttelut omaan arvoonsa eivätkä löytäneet hallituksen
tekemisistä mitään hyvää. KOTISEUDUN SANOMAT. Markkinoille on helppo saada kauempaakin
arvovaltaisia vieraita, koska vaalityöllä on takuuvarma yleisö. Sunnuntaina kauppiaita oli järjestäjän, Pihtiputaan Hevosystäväinseuran,
laskujen mukaan lähes sataviisikymmentä, maanantaina toistasataa. Ne meidän
valitsemamme.
Tai ehkä ei sittenkään
eliitti saati älymystö, vaan
keskiverto otos meistä
kansalaisista,
laillamme
käyttäytyviä, pienisieluisia,
ärhäkkäästi
kiehahtavia,
huonoja häviäjiä.
J
M
uhalla ja Timolla oli riitaa. Yksi parhaita hetkiä
oli, kun pohjoismainen
Gigantti-ketju sai maailmankuulun Monty Python
-tähden John Cleesen joulumainoksiinsa.
Cleese kitisi mainoksessa tyhjätaskuna, kun
vaimo oli putsannut hänet
puille paljaille. Se (sienestäminen) on erittäin
hyvä tapa pitää huolta
ruumiin ja mielen
kunnosta.
Professori
Pertti Arajärvi
patisti kuulijoita
sienimetsään
Keskisuomalaisessa
Viikon kuva
Jugurttia
suut ja
silmät
täyteen
M
iia Nuutila on oikein
viehättävä näyttelijä, mutta nyt olen saanut
tarpeekseni jopa hänen
sievistä kasvoistaan, kun
ne ilmestyvät televisioruutuun joka ilta moneen
kertaan
mainostamaan
Activia-jugurttia.
Kirpputorilla tapahtuva ?yllättävä. Ainakin läheltä
rupeaa liippaamaan.
Minä en ainakaan halua kuulla enää kertaakaan, mitä ihmeitä jugurtti
on tehnyt Miian mahalle ja
kuinka siinä ei ole mitään
salaisuutta. Siinä täytyy
välillä kumartua, olla
tarkkaavainen, katsoa
lähelle ja kauas sekä
tietää, minne menee.
Sitä paitsi sienet ovat
hyviä. Tämä tapahtui
Arkadianmäellä,
paikassa, jonne on kokoontunut
maan eliitti ja älymystö hoitamaan meidän kaikkien
yhteisiä asioita. Emme
tiedä huolia, tuskia, emme
tiedä pahaa oloa.
Sen me kuitenkin tiedämme, ettei kukaan tietoisesti tee itsestään liian
laihaa, liian lihavaa, liian
vanhaa, liian erilaista. Niitä ei uhkaa
mikään, ei edes meneillään oleva hanke
kuntarakenteen uudistamiseksi.
Markkinayleisöllä on oiva tilaisuus
tentata säännöllisesti kunnallisvaalien
alla poliitikkojen mielipiteitä. En edes,
vaikka olisin nähnyt sen
yhden kerran.
En myöskään valitsisi
kännykkäliittymääni Saunalahden
tv-mainosten
takia. Miten
kukaan voi kuvitella omaavansa oikeuden kommentoida toisen ihmisen ulkonäköä, ei ainakaan ääneen?
O
massa saastaisessa mielessään pyöritelköön
jokainen minkälaista jätöstä tahansa, mutta päin kasvoja tai näennäisesti selän
takana lausutut mielipiteet
satuttavat aina enemmän tai
vähemmän kohdettaan.
Karmeimmillaan
tuo
ulkomuodon arviointi on
silloin, kun aviopuolisot alkavat käyttää kiloja aseena
toisen alistamisessa ja nonsoleeraamisessa.
Niin tuttu ja liian monesti
kuultu tarina on se, miten
tietyntyyppiset aikuiset poikalapset sättivät vuosikymmeniä vierellä viihtyneitä
avioisiaan vyötärörenkaasta ja kulkevat itse ilmeisesti
suljetuin silmin peilin ohitse.
Ulkomuodon arvioinnin
tekee epäoikeudenmukaiseksi ja sivistymättömäksi
se, ettemme tunne elämää
niiden kilojen, kurttujen,
kumaran asennon, laihuuden, ontumisen tai muun
mielestämme vääränlaisen
ominaisuuden takana. lokakuuta 2012
Teräväkin sanoma laimenee vaalien alla
Pihtiputaan syysmarkkinat muutti kylän keskustaajaman basaariksi, joka
tarjosi kävijälle tarpeellista ja viihdettä. Niistivät vielä nenänsä ja olivat
taas kavereita.
Ei, tämä ei tapahtunut
sittenkään hiekkalaatikolla,
eikä kyse ollut pienistä rä-
utta mitä kielenkäyttöä
ulkopuolisen
piirtäjän jäljiltä.
Isot jäteastiat pois
Nesteen tanhuvilta
Seppo Kahilainen tarttui valtuustossa vielä yhteen seikkaan
Pihtiputaan keskustan viihtyisyyden parantamiseksi. Hän korosti, että autojen
ja pienoisbussien on päästävä
jatkossakin tulemaan kummastakin suunnasta seurakuntakeskukseen, jotta ne voivat laskea
huonojalkaisempia kyyditettäviä aivan pääoven eteen.
??Jos Sallilantie suljetaan,
liikenne menee hyvin vaikeaksi, Tiainen sanoi.
Jorma Toikkanen (sd.) mietti, auttaisiko kadun muuttaminen yksisuuntaiseksi. Hän
halusi poistaa ruman jätekeräyspisteen Nesteen ja K-Supermarketin väliseltä alueelta.
Ari Kinnunen vastasi, että
jäteastiat onkin itse asiassa vietävä pois mahdollisimman pian,
sillä ne eivät ole enää kunnan
maalla. Kirkon ja seurakuntakeskuksen välissä kulkevan
Sallilantien
liikenneturvallisuudesta on oltu huolissaan.
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Ari Saastamoinen
ilmoitti ryhmän pitävän varteenotettavana myös Sallilantien katkaisemista kokonaan
autojen läpikulkuliikenteeltä,
mutta demarit eivät vieneet
asiaa äänestykseen.
Muut valtuustoryhmät olivat pihakadun kannalla, joskin
kunnanhallituksen puheenjohtaja Seppo Korkiakoski (kesk.)
kertoi olleensa jo hallituksessa
sitä mieltä, että Sallilantie voitaisiin katkaista.
Autot mieluummin
Keskustielle
Enemmistölle valtuutetuista
riitti, että autoliikennettä saadaan huomattavasti hiljennettyä, kun pihakaduksi muutettavalle Sallilantielle tulee 20
kilometrin nopeusrajoitus sekä
vauhtia hidastavia korokkeita.
Kunnanjohtaja Ari Kinnunen kertoi tarkoituksena olevan
tehdä Sallilantiestä vähemmän
houkutteleva ja ohjata autoja
seurakuntakeskuksen alapuolella kulkevalle Keskustielle.
Kinnusen mukaan Sallilantiestä tarvittiin nopeasti
kunnanvaltuuston päätös, sillä kadun suunnitteluprojekti
loppuu vuodenvaihteessa, ja
siihen mennessä suunnitelmien
on oltava valmiina. Kunta ja Nesteen huoltamon yrittäjät tekivät alueella
hiljattain maanvaihtosopimuksen.
Erityistarkastus
tehdään
hallituksen
päätöksellä
Hallinnon sisäinen erityistarkastus tehdään Kinnulassa kunnanhallituksen päätöksellä. Pekka
Sutinen (kesk.) vastasi, että se
on pidettävä kaksisuuntaisena,
koska Sallilantiestä ei ole hänen
mukaansa koitunut tähänkään
asti mitään ongelmia.
??Autojen on väistettävä
jalankulkijoita, kun sinne laitetaan pihakatu-liikennemerkit,
Sutinen huomautti.
Pussisen tontin
arkitori sai kiitosta
Kolmatta vuotta autiona hiekkakenttänä olevan Pussisen
tontin tulevaisuudesta valtuutetut olivat lähes yhtä mieltä:
kunnanhallituksen
esittämä
arkitori kuulostaa parhaalta
vaihtoehdolta. Ari Saastamoinen toivoi,
että kolme toria toimisi päinvastoin valttikorttina Pihtipu-
taalle. Torille mahtuu 1-5 kauppiasta.
dottomasti pihakadun kannalla. Tarkastus kohdistuu
keskushallintoon ja perusturvan
työllistämistoimiin.
Hallituksen päätöstä edelsi
kahdentoista kunnanvaltuuston ja
hallituksen jäsenen vaatimus ylimääräisen valtuuston kokouksen
koollekutsumiseksi. Jorma Toikkanen muistutti, että päätorin kehittämistä
ei saa myöskään unohtaa.
Urpo Ihalainen (vas.) oli entisenä linja-autonkuljettajana
samaa mieltä matkahuollon
yrittäjän Jouni Arvolan kanssa
siitä, ettei luonnospiirustukseen
merkittyjä linja-autolaitureita
tarvita, koska autot eivät enää
pysähdy pitkäksi aikaa.
Ari Kinnunen piti Arvolan lehtilausuntoa asiallisena.
Kunnanjohtaja totesikin, että
Pussisen tontin yksityiskohtia on mahdollista vielä hioa.
Linja-autoille voi osoittaa pysähtymispaikkoja esimerkiksi
erilaisella laatoituksella ja pintamateriaalilla.
Kivijärven torihankkeeseen
saatiin EU-tukea ja samaa on
ajateltu myös Pihtiputaalla.
Kunnanvaltuusto
hyväksyi
Urpo Ihalaisen esittämän lisäyksen, jonka mukaan arkitorin
rakennusurakan kustannusarvio ja toteutuksen käynnistämispäätös on tuotava kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Urpo Ihalainen pelkäsi ?järkyttäviä hintoja. Perustelu oli kunnan taloustilanne
ja asioiden viivästymisellä mm.
lomien vuoksi.
Leppäsen mielestä tehtävän
väliaikaisesta hoitamisesta pitäisi
neuvotella naapurikuntien kanssa. Vaatimusta oli
lievennetty kahdella kuukaudella.
Kunnanhallitus päätti, että
kunta ei muuta sopimusesitystään, vaan jatkaa sovintoneuvotteluja vastapuolen kanssa asianajajan avustuksella.
Virpi Piispanen esitti liiton
sopimusesityksen hyväksymistä,
mutta häntä ei kannatettu.
Palkkakiista ratkennee oikeudessa. KOTISEUDUN SANOMAT. Kauppojen etäisyydet venyivät yhä pitemmiksi
K-Supermarketin valmistuttua
alkukesästä.
Seppo Kahilainen (kok.)
jakoi erityiskiitoksia kunnanjohtajalle Pussisen tonttiasian
harvinaisen sutjakkaasta käsittelystä ja siitä, että mahdollisimman monelle annettiin tilaisuus kertoa mielipide tontin
kohtalosta.
Ainoan soraäänen esitti Tapio Saastamoinen (vas.), joka
kysyi, tarvitaanko tämänkokoisessa kunnassa kolmea eri toria.
Päätorin lisäksi myös Putaanportin matkailualueella on oma
tori. Uutiset
3. hallintojohtaja Milla Kinnusen välisessä palkkakiistassa.
Liitto esitti, että kunta maksaa Milla Kinnuselle kymmenen
kuukauden palkan. Sen katsotaan
täyttävän tarpeeksi hyvin liian
avaralta näyttävää tyhjää tilaa
keskellä kirkonkylää.
Ari Kinnunen piti hyvänä
myös sitä, että Pussisen tontin
tori on sitomassa kiinni liiketilojen välimatkoja Asematien
varrella. Esitystä ei kannatettu
Leppänen halusi
perua ehdokkuutensa
Ilkka Leppänen yritti perua ehdokkuutensa kunnallisvaaleissa.
Syyksi Leppänen sanoo hänen
ja kunnanjohtajan välisen luottamuspulan.
Luopuminen ei onnistunut,
koska keskusvaalilautakunta oli
ehtinyt hyväksyä ehdokkaat.. syyskuuta.
Sallilantie rakennetaan pihakaduksi, jossa on 20 kilometrin nopeusrajoitus.
Kunnanvaltuusto ei halunnut
sulkea Sallilantietä kokonaan
JUHA KIVINEN
Pihtiputaan kunnanvaltuusto
piti kiinni kunnanhallituksen
ehdotuksesta, jonka mukaan
Sallilantie muutetaan pihakaduksi. Varat
siihen otetaan kunnanhallituksen
määrärahoista, joten valtuustoa ei
tarvitse kutsua asian takia erikseen koolle.
Tarkastus koskee ajanjaksoa,
joka alkaa vuoden 2011 alusta ja
päättyy tämän vuoden elokuun
loppuun. Kokouksessa
piti päättää tarkastuksen tekemisen vaatimasta määrärahasta.
Ilkka Leppänen
vapauttaisi
Juha Urpilaisen
määräajaksi
Kunnanhallituksen kokoomuslaisjäsenen Ilkka Leppäsen ja
kunnanjohtaja Juha Urpilaisen
välirikko sai uuden piirteen viime
hallituksen kokouksessa.
Leppänen kirjautti muissa asioissa pöytäkirjaan esityksensä,
että vs. Pihakadun
rakennustöillä ei ole ihan niin
suuri hoppu.
Irja Tiainen (kesk.) oli eh-
Pussisen tontille tuleva arkitori sopii nimensä mukaisesti arkiseen torikauppaan. hallintojohtaja ryhtyy valmistelemaan pohjaesitystä, jolla
Urpilainen vapautetaan tehtävästään kuudeksi kuukaudeksi. 3?
Insinööriliiton
sovintotarjousta
ei hyväksytty
Kinnulan kunnanhallitus ei hyväksynyt Uuden Insinööriliiton
sovintotarjousta kunnan ja entisen vs. Uusi Insinööriliitto on ilmoittanut, että asia siirtyy asianajajan hoidettavaksi, ellei ratkaisu
synny ennen 25. lokakuuta 2012
Uutta
harjoitusrataa Hiilingillä ei saatu vielä täksi kesäksi hiittikuntoon. Äänestysprosentin pelätään laskevan edelleen.
Puolueiden nuorisokaaderit, 16-vuotiaat, olisi pitänyt
saada avuksi jo edellisissä
vaaleissa. päivä. kun on
sen aika. miten
kuntasi kouluissa ehkäistään
koulukiusaamista,
ovatko lapsiperheet kunnassasi oikeutettuja kotipalveluun,
minkälaista
ruokaa kouluissa syödään,
minkälaisella välineistöllä
päiväkodeissa ja kouluissa
toimitaan, minkälaisia harrastuksia lapsille ja nuorille
kunnassasi järjestetään tai
pääsevätkö lapset ja nuoret kunnassasi ilmaisemaan
mielipiteensä heitä koskevissa päätöksissä?
Sivustolla annetaan paljon hyviä vinkkejä siihen,
miten lasten ja nuorten
hyvinvointia kehittäviä toimenpiteitä kunnassa voidaan konkreettisesti lähteä
toteuttamaan. Lähes
kaikki ovat asettuneet ehdokkaiksi
kotikuntiensa
valtuustoihin. Viime hallituskaudella tehty lakimuutos on historiallinen. Jokainen ei halua valtuustoon, vaan tahtoo edistää
omaa osaamistaan ilman
politikointia.
Minä
ON SE tuo Joonas vaan
kova jätkä. Eikö eduskuntatyö olekaan päätoimi?
Onko eduskunnassa tässäkin ajassa niin löysää, että
siellä ehtii hyvin perehtyä
myös kotikunnan asioihin?
Inhorealistinen totuus on,
että istuvan kansanedustajan päätarkoitus on kerätä
puolueelleen ääniä. Se on täytetty.
Ymmärrykseni
mukaan
kunnanvaltuustoon ja hallitukseen valittujen ehdokkaidenensisijainen tehtävä
on toimia kunnan ja kuntalaisten parhaaksi.
Sivusta seuranneena ihmettelen kovasti Kinnulan
valtuutettujen nykytouhua,
riitelette joka suuntaan ja
25 vuoden takaa
ENSI KESÄNÄ HIITILLE HIILINGILLE
Märkä kesä teki tepposet Kinnulan hevosmiehille. lokakuuta 2012
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona Raimo, torstaina Saija, Saila, Frans, perjantaina Inkeri, Inka, lauantaina Pinja, Minttu, sunnuntaina Pirkko, Pirjo, Piritta, Pirita, Birgitta, maanantaina
Hilja, tiistaina Ilona.
Ovatko nykyiset kunnanvaltuutetut
kuntalaisen asialla?
Virnettä viikkoon
Miten pappi rauhoitteli rippikoululaisia metsäretkellä,
kun polulla seisoi karhu?
. Varsinkin nyt tarvitaan kuntiin
uusia ennakkoluulottomia,
laaja-alaisia näkemyksiä ja
vahvaa talousosaamista.
Puoluepolitikoinnilla
ei kuntien asioita kuntoon
saada. KOTISEUDUN SANOMAT. Nuori
tarvitsee vahvan perheen,
jolla on kokemusta nuorten
kasvatuksesta ja taitoa kohdata nuorisoikäinen.
Sijaisperheen täytyy pystyä antamaan tilaa sijoitettavalle nuorelle ja perheellä täytyy olla kestävyyttä
nuoren kokeiluille. Miksi äänestämme
vaalista toiseen aina samoja
filosofeja, joiden tekoihin
emme ole tyytyväisiä. Älkää pelätkö. Et sitten
huomannut pyörää, joka
oli takana jo melkein kohdallasi. Se
haastaa kuntavaaliehdokkaat huomioimaan päätöksissään sen, millainen
vaikutus niillä on lasten ja
nuorten hyvinvointiin.
Tiedätkö esim. Vesipiirin
suunnitelma väylän elävöittämiseksi on valmis, mutta se
on seisahtunut vesi- ja ympäristöhallitukseen kuin vesi
Heinäjoen suvantoon.
lähes joka asiasta.
Parhaana esimerkkinä
viimeisin hallituksen kokouspöytäkirja: ylimääräisiä
kustannuksia tulossa työsuhderiitelystä sekä vaatimastanne ulkopuolisesta
erityistilintarkastuksesta ja
sokerina pohjalla aloitetaan
vielä ?kapina?.
Leikkimieliseksi
luulemani lausahdus ?Kyllä
jokaisen valtuuston pitää
vähintään yksi kunnanjohtaja erottaa?, taitaa ollakin
totta.
Näinkö te käytätte
kuntalaisilta
saamaanne valtaa?
Nuoretkin tarvitsevat sijaisperheitä
Lähetä
kirjoituksesi
osoitteeseen toimitus@
kotiseudunsanomat.fi
tai postitse osoitteeseen
Kotiseudun Sanomat,
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Hei sinä,
kuntavaaliehdokas!
Tiesitkö, että eri lasten- ja
nuortenjärjestöt ja viranomaiset ovat julkistaneet
?Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun?. Aika teki
siinäkin tehtävänsä, kymmeniä vuosia asia on ollut
esillä. Olit menossa 4H-kerhon tiloihin,
kun päätit vielä lähteä
peruuttamaan. Moni
rahkeensa tunteva kieltäytyi ehdokkuudesta, koska
tiedostaa, ettei aika päätoimen ohella riitä tarpeeksi
syvälliseen perehtymiseen.
Kuitenkin meillä on yksi
ryhmä ylitse muiden: istuvat kansanedustajat. Nykyisessä tilassaan virta on maisemallista reserviä, joka ei ilahduta sen enempää katselijaa kuin kalastajaa, veneilijää tai uimariakaan. Miksi uskomme ehdokkaiden
hurskaisiin, tyhjiin lupauksiin?
Olisiko jo nyt aika vaatia
ehdokkaalta selvät perustelut, miten ja millä rahalla
hän aikoo yhdeksän hyvää
ja kymmenen kaunista lupaustaan toteuttaa. Vasta nyt alamme
lähestyä muita pohjoismaita
siinä, kuinka valtiovalta arvostaa perhehoitoa.
Tätä
valtakunnallista
rekrytointikampanjaa
viemme eteenpäin entistä
toiveikkaammissa tunnelmissa.
Perhehoitajan
vähimmäispalkkion korotus 650
euroon kuukaudessa, pakollinen ennakkovalmennus sekä sijaisjärjestelmän
kehittäminen ovat olennaisia uudistuksia, kun
perhehoitajien asemaa ja
perhehoidon laatua parannetaan.
Erittäin tärkeää perhehoitajan ja sijaisvanhemman arjessa on myös vastuutyöntekijän kirjaaminen
lakiin.
Vastuutyöntekijä
huolehtii siitä, että perhehoitaja todella saa kipeästi
ennalta perehtymistä, entistä enemmän aikaa. 3. Sijaisperheitä tarvitaan entistä
enemmän, sillä perhehoito
on nyt ensisijainen hoitomuoto lastensuojelun sijaishuollossa.
Se tasapuolistaa sijoitettavien lasten mahdollisuuksia päästä sijaisperhehoitoon. Perus-
teettomia lupauksia ei kannata edes kuunnella.
Valtuutetut ovat pätkätöissä. Vain pyöräilijän
nopeat refleksit pelastivat
pahemmalta.
ILLAT ja aamut pimenevät, joten laittakaa heijastin hihaan ja polkupyörän
lamppuun valot. Jatkopesti heidän
on ansaittava. Pintasoraus ja lanaus odottelevat kuivempia
kelejä.
PUTAANVIRTA SAA REHEVÖITYÄ RAUHASSA
Rehevöitynyt ja liettynyt Putaanvirta kaipaa perusteellista kunnostusta. Sijaisvanhemmat
ymmärtävät, että nuorella
on jo vanhemmat.
Nuorten perhesijoitukset edellyttävät huolellista
arviointia nuoren tarpeista
ja erityisesti rohkeutta työntekijöiltä lähteä rikkomaan
rajoja ja tekemään ratkaisuja tilanteissa, joissa on
perinteisesti totuttu toimimaan toisin.
Keskeistä onnistumisessa on myös nuoren oman
mielipiteen kunnioittaminen ja sijaisperheelle tarjotun tuen vankka rakenne sekä palkkiotaso, joka
mahdollistaa perhehoitoon
keskittymisen.
Haloo
äänestäjät
Ajatellen
Journalistille riittää se totuus minkä yksi muistaa ja joku
toinen vahvistaa.
Bob Woodward
Perhehoitoliitto etsii taas
uusia sijaisperheitä kodin
ulkopuolelle
sijoitetuille
lapsille ja nuorille. Pihtiputaalaisten koulutustaso on alhainen, vaikka se on noussut.
15 vuotta täyttäneistä
pihtiputaalaisista noin 55
prosenttia on suorittanut
ammatillisen tutkinnon ja
korkea-asteen tutkinnon
suorittaneita on Pihtiputaalla noin 12 prosenttia.
Kunnanhallitus korostaa, että yritykset ja työn-
antajat tarvitsevat yksittäisiä osaajia, jolloin yksilön ja
työpaikan tarpeiden mukainen räätälöity koulutus on
paikallaan.
Myös nuorten yhteiskuntatakuuta voisi toteuttaa tehokkaammin oppisopimusta kehittämällä paikallisten
lukioiden ja ammattioppilaitoksen kanssa yhteistyössä. Onneksi se ei kuitenkaan toteutunut.
Seuraavalla valtuustokaudella tulevat kunnissa esille todella isot asiat.
Valtuutetun homma vaatii
entistä enemmän asioihin
Nuorten
työpaja aloitti
Nuorten työpajatoiminta
on alkanut syyskuun alussa
kunnan omistamissa tiloissa
Mettälän hallissa. Halvat
henkivakuutukset toimivat paremmin kuin yhtiöiden kautta ostetut. Huoneentauluun voi tutustua ja sen
voi käydä allekirjoittamassa
osoitteessa http://www.alli.
fi/huoneentaulu
Panostus lapsiin ja nuoriin kannattaa, sillä he ovat
tulevaisuuden kuntalaisia.
Että semmosta
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
VIHDOIN viimein saatiin
nopeusrajoitus 4-tien ja
Leppämäen välille Reisjärventielle. Varamies valtuustossa istuu kuitenkin. Sijaisperheen tulee ymmärtää
se, että nuoren kuuluukin
kokeilla, mutta perheen tulee taukoamatta palauttaa
nuori perheen turvallisiin
sääntöihin.
Vaikka sijoitettava nuori
käy koulua ja on monessa
asiassa omatoiminen, hän
tarvitsee sijoituksen aikana
paljon sijaisperheen aikaa ja
saatavilla oloa.
Perhehoitoon
sijoitettujen nuorten mielestä sijaisvanhempien tulee olla
kärsivällisiä, jaksavia ja
sitkeitä ihmisiä, jotka eivät
heti hylkää ja luovuta vaan
ymmärtävät, että muutos ei
tapahdu hetkessä.
Nuoret tarvitsevat sijaisvanhemmat rinnalleen
aikuisiksi, ei kavereiksi.
Sijaisvanhemmat eivät tuomitse eivätkä säiky, he osaavat olla tarvittaessa vakavia
vakavien asioiden edessä ja
sopivan ?höpsöjä. Ihme tapahtui viikolla 38.
Kiitos
ÄÄNESTYSPROSENTTI laskee, koska lautakuntiin ja kunnan luottamustehtäviin ei oteta (ei
kuulemma mahdu) kuin
ehdokkaaksi alkavia. Ne
estävät onnettomuuden.
tarvitsemansa tuen tehtävässään.
Lapsen ja nuoren terve
kehitys edellyttää turvallista kasvuympäristöä, pysyviä
ihmissuhteita, kuulluksi tulemista, tukea ja turvaa.
Kun omat vanhemmat
eivät pysty kasvatustehtäväänsä hoitamaan, perhehoito tarjoaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kokea
vakaata perhe-elämää, läheisiä, pysyviä ihmis- ja kiintymyssuhteita sekä oppia
elämän perusasioita.
Perhehoidosta on saatu
hyviä kokemuksia myös
nuorten kohdalla. Työpaja
auttaa muun muassa nuorisotakuun toteuttamista
Pihtiputaalla.
Nuorten työllistämiseen
liittyen on samaan aikaan
saatu myös ikäviä uutisia.
Pihtiputaan kunnanhallitus
antoi paheksuvan lausunnon Äänekosken amma-
Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk)
Perhehoitoliiton pj
Mannerheimin
Lastensuojeluliiton
Kinnulan, Pihtiputaan ja
Muurasjärven paikallisyhdistykset
Jarmo Jääskeläinen. Jos meininki
ei kuntalaisia miellytä, niin
uusia naamoja kehiin. Näin esimerkiksi ne
nuoret, jotka kenties eivät
ole halukkaita muuttamaan
pois kotipaikkakunnaltaan,
voisivat asua lähellä vanhempiaan ja kotiseutuaan.
Kunnallisvaalit ovat tulossa. Tulikohan keksittyä
puolueiden
päivystäville
dosenteille selittämistä?
tillisen koulutuksen kuntayhtymälle oppisopimuskoulutuksen määrärahojen
vähentämisestä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut, että
valtion säästöjen ja oppisopimuskoulutukseen liittyvien määräaikaisten elvytyslisäysten päättymisen vuoksi
oppisopimuskoulutuksen
määrärahoja vähennetään
vuosina 2013-2014.
Vähennyssuunnitelmassa Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymälle tänä vuonna myön-
netystä 260 kiintiöpaikasta
vähennetään 52 paikkaa.
Kunnanhallitus ilmoittaa, että oppisopimuspaikkojen vähennys ei ole kannatettavaa. Se oli nelivuotiaana ensimmäisen kerran mulla kaverina mersun renkaita vaihtamassa,
ja vielä vaan mies painaa
töitä! Ei kun potkua persuukseen!
HEI sinä nainen punaisen
Fordin ratissa perjantaina 28. 4
Valtuusto kuitenkin hyväksyi
talousarvioon 596 000 euron lisämäärärahan KeskiSuomen sairaanhoitopiiristä hankittavaan erikoissairaanhoitoon.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Seppo Korkiakoski (kesk.) varoitteli, että
alibudjetointi johtaa siihen,
etteivät tulot riitä menoihin.
Hän edellytti, että erikoissairaanhoidon vaatimien
tärkeiden menojen täytyy
toteutua, ja siitä edestä voidaan sietää enemmän vaikka paikallisia jonoja.
Korkiakoski huomautti,
Aloitteita
Kelasta ja
taloudesta
Pihtiputaan kunnanvaltuustossa jätettiin kaksi valtuustoaloitetta. KO KO O M U S . Hän arvioi, että sen
perusteella tuleva hoitokin
toteutuu melko tarkasti, joten tietty potti on hyvin laskettavissa erikoissairaanhoidon osalle.
Perusturvajohtaja Anneli Latva-Nevala valitteli
kummankin kunnan tekemää 500 000 euron leikkausta erikoissairaanhoidon
määrärahoihin.
LatvaNevala kertoi Viitasaaren
luottamushenkilöiden
jo
miettineen määrärahan betonointia, eli että sitä ei enää
leikattaisi.
Latva-Nevala vakuutti,
että kaikesta huolimatta
pihtiputaalaiset saavat varmasti hyvää erikoissairaanhoitoa.
Ari Saastamoinen (sd.)
oli tyytyväinen siihen, että
lisämääräraha tuotiin valtuustoon jo tässä vaiheessa
eikä vasta vuoden lopussa
ikävänä yllätyksenä.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reijo Jämsén
(sd.) hymähti, että näin vaalien alla rahaa tuntuu riittävän jaettavaksi, maksoi mitä
maksoi.
Kunnanjohtaja Ari Kinnunen lähetti terveisiä myös
sairaanhoitopiirille, jotta
siellä valvottaisiin paremmin kustannusten nousua,
etteivät menot kasvaisi
kymmenen prosentin vuosivauhtia.
tarpeen pitäisi kohdata.
Kimppakyydit kulkevat eri
päivinä kuin Kela on auki ja
vähintään palautuslaatikko
tarvittaisiin.
Kokoomuksen valtuustoryhmä on huolissaan kunnan talouden kehityssuunnasta. VIHREÄ VEROTUS . Keskustan valtuustoryhmän aloite koskee
Kelan palveluja, jotka ovat
heikentyneet Pihtiputaalla
huolestuttavasti.
Aloitteen mukaan Kelan
aukioloaikojen ja palvelun
että sairaanhoitopiirin tekemä erikoissairaanhoidon
tilaus kunnille perustuu
kahden edellisen vuoden
ja kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon toteutumaan. 3. SYRJÄYTYMISELLE STOPPI
ELINVOIMAISET KUNNAT . Merkittävin muutos entiseen on
siinä, että liian laaja-alaiseksi koetun ohjausryhmän
tilalle tulee toimivampi hallitusten yhteiskokous, joka
kokoontuu vähintään neljästi vuodessa.
Yhteiskokoukseen asiat
valmistelee työvaliokunta,
johon kuuluvat valtuustojen
ja hallitusten puheenjohtajat sekä kunnanjohtajat.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Seppo Korkiakoski (kesk.) uskoi uuden
sopimuksen vievän yhteistyötä hyvään suuntaan.
Hänen mielestään aiemmin
uhrattiin turhankin paljon
aikaa sopimuksen tarkasteluun, seminaareihin ja konsulttien palveluihin.
Korkiakoski kuitenkin
myös varoitteli Viitasaarta
määräysvallan havittelusta
Wiitaunionissa. Näkemyksemme mukaan samassa
selvityksessä tulisi saada
vertailevaa tietoa kuntaparitoiminnan mukanaan
tuomista säästöistä ja/ tai
lisäkuluista.?
Kokoomuksen
ryhmä
esittää, että selvitystyö aloitettaisiin mahdollisimman
nopeasti ja että se olisi valmiina viimeistään budjettikokoukseen mennessä.
Osaamme myös olla hiljaa.
SILLOIN KUULEE
PAREMMIN.
Suomi tarvitsee uudistusta, jotta meillä
olisi parempi tulevaisuus. TURVALLINEN VANHUUS
UUTTA YRITTÄJYYTTÄ, LISÄÄ TYÖPAIKKOJA . KOTISEUDUN SANOMAT. Hän murisi, ettei ainakaan tällaisen
Kuntaliitosaikeita
ei pidä ruokkia
Seppo Korkiakoski ei halunnut, että Wiitaunionista
annettaisiin Helsingin suuntaan mitään merkkejä siitä,
että tehkää niin kuin hyväksi näette kuntaliitoksissa.
??Puolueisiin
katsomatta täältä on lähdettävä
vahvoja viestejä halusta
säilyttää itsenäinen kunta,
Korkiakoski korosti.
Viitasaarelle meni terveisiä myös Tuula Kokkoselta
(sd.).
Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Leena Jantunen sai syntymäpäiväonnittelut valtuuston kokouksen aluksi kunnanhallituksen puheenjohtajalta Seppo Korkiakoskelta
(vas.) ja kunnanvaltuuston puheenjohtajalta Reijo Jämséniltä.
vanhemman
valtuutetun
pirtaan sovi se, että isompi
kunta tekee omia päätöksiään pienemmästä välittämättä.
Ihalaisen ryhmätoveri
Tapio Saastamoinen piti
uudistettua sopimusta vain
kasvojenpesuna, koska siihen ei saatu kunnollisia
muutoksia
hallintosääntöön.
Saastamoinen oli odottanut että valtaa olisi palautettu johtavilta viranhaltijoilta
luottamustasolle, mutta nyt
uudistus on hänen mielestään pelkkää teatteria.
Ari Saastamoinen (sd.)
kaipasi jatkossa enemmän
vastuuta
isäntäkunnille.
Hän toivoi, että tarjouskilpailuissa urakat jäisivät
omalle
paikkakunnalle.
Saastamoinen olisi nähnyt
mielellään, että Putaanvirran koulun uudisrakennuksen työt olisivat menneet
pihtiputaalaisille yrittäjille.
Hallitusten yhteiskokousta Ari Saastamoinen piti
hyvänä uudistuksena, koska
nyt saadaan elin, joka pystyy
myös päättämään asioista.
Alibudjetointi vaarana
erikoissairaanhoidossa
JUHA KIVINEN
Erikoissairaanhoidon menojen alibujdetointi synnytti keskustelua Pihtiputaan
kunnanvaltuustossa. Aloitteessa todetaan:
?Talouden luisuminen
heikompaan suuntaan on
suurin uhka kuntamme
itsenäisenä
säilymiselle.
Alkuvuodesta talouden tasapainottamisryhmä esitti,
että kuntaparissa suoritet-
taisiin ulkopuolisen tahon
toimesta arviointi kuntien
palvelurakenteesta ja sen
tehokkuudesta. PAREMPI TYÖELÄMÄ, PIDEMMÄT TYÖURAT . Hän ei uskonut, että näillä seuduilla
olisi varaa pönkittää vain
yhtä vahvaa keskusta.
??
Nyt pitää korostua
sellainen ajattelu, miten
koko kuntaparin alueelle
saadaan lisättyä elinkeinoelämän vahvuuksia ja vetovoimaa.
??Joka tasolla on pidettävä kiinni siitä, mitä on
yhteisesti sovittu. F I / K U N N A L L I S VA A L I T
SUOMIUUDISTUS ON KAIKKEA TÄTÄ: INNOVATIIVISET YLIOPISTOT . AJOISSA HOITOON, KERRALLA TERVEEKSI . Kokoomus
kiertää kodista kotiin sinunkin kunnassasi
kuullakseen, mitä pitää uudistaa.
P Y Y DÄ U U D I S TA J A KO T I I S I TA I J A A U U D I S T U S A J AT U K S I A
W W W. lokakuuta 2012. 5
Pihtiputaan valtuutetut varoittelivat
Viitasaarta ylivalta-ajattelusta
Kuntaparin yhteistyösopimukseen oli odotettu lisää valtaa luottamusväelle
JUHA KIVINEN
Pihtiputaan kunnanvaltuusto hyväksyi Wiitaunionin
uudistetun
yhteistyösopimuksen, mutta samalla
valtuutetuilta lähti muistutuksia kuntaparin toiselle
osapuolelle
Viitasaarelle
siitä, että yhteistä taivalta
on jatkettava tasavertaisista
lähtökohdista.
Uudistettu yhteistyösopimus astuu voimaan ensi
vuoden alusta alkaen. MAAILMAN PARAS OPETUS
OIKEUS LAPSUUTEEN, OIKEUS VANHEMMUUTEEN
Maksaja: Kansallinen Kokoomus. Toteutuspuolella ei ole aina pantu
hyviä ideoita käytäntöön.
Nyt on saatava kiireesti henki päälle, tai muuten juna
jättää, Kokkonen huolehti.
Urpo Ihalainen (vas.)
kaipasi reilua politiikkaa
kuntaparin sisälle
6. kuntalaisten
alhaisella koulutustasolla.
Ammatillisen tutkinnon
on suorittanut 15 vuotta
täyttäneistä pihtiputaalaisista 55 prosenttia ja viitasaarelaisista 59 prosenttia.
Korkeamman
asteen
tutkinnon on suorittanut 12
prosenttia pihtiputaalaisista
ja 18 prosenttia viitasaarelaisista.
Maidontuottajille
liiketoimintaoppia
Maidontuottajien liiketoimintataitoja parannetaan
tulevan ja seuraavan talven
aikana Haapajärvellä Suomen Yrittäjäopiston, Pohjolan Maidon ja alueen kuntian maaseututoimen järjes-
tämällä valmennuksella.
Koulutuspaikkana
on
Haapajärvi. Talvi on niin puhdas. Kannanotto liittyy
opetusministeriön suunnitelmiin vähentää oppisopimuskoulutusta säästösyistä.
Koulutustarvetta perustellaan mm. Koneen ohjaimiin tartutaan vasta myöhemmin.
?. Mukaan toivotaan maatalousyrittäjiä
Haapajärven lisäksi Pihtiputaalta, Reisjärveltä ja Pyhäjärveltä.
Jani Vog Pyhäjärveltä, Balázs Tóth Unkarista, Jarmo Junttila Pyhäjärveltä ja Alexander Panfilov Venäjän Karjalasta
esittelevät ylpeinä Haapajärven ammattiopiston uutta monitoimikonetta ja sen aikaansaannoksia.
Metsäkoulutus kiinnostaa
muitakin kuin suomalaisia
HEIKKI JÄMSÉN
Pihtiputaalla lukio on ainoa
pysyvästi toimiva toisen asteen oppilaitos, mutta muitakin kouluttajia täällä vierailee. Äänestysprosentti oli 36,2.
Iltapäivätoiminta
alkaa tammikuussa
Muurasjärvellä
Muurasjärven koulun ykkös- ja kakkosluokkalaisille
ryhdytään tarjoamaan vuoden alusta koulun puolesta
iltapäivätoimintaa.
Lapset voivat osallistua
ohjattuun toimintaan maanantaista torstaihin kello
12.30-16.
Aloite iltapäiväkerhon
käynnistämiseksi on tullut
lasten vanhemmilta.
Lapset tekevät kerhossa läksyjään, harjoittavat
kädentaitojaan, mutta har-
rastavat myös liikuntaa. lokakuuta 2012
Kinnulasta kolme,
Pihtiputaalta neljä
MHY:n valtuustoon
Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen
valtuustoon
kaudelle 2013-2016 valittiin
39 jäsentä, joista kuusi on
uusia.
Edustusta on kaikista
toimialueen kunnista: Saarijärveltä 6, Äänekoskelta 5,
Pihtiputaalta, Viitasaarelta,
Keuruulta, ja Petäjävedeltä
4, Kinnulasta 3, Multialta ja Kannonkoskelta 2 ja
Konnevedeltä, Kivijärveltä,
Uuraisesta, Jyväskylästä ja
Virroilta 1. Jään
tekemään töitä Suomeen.
Balázsilla on harjoittelupaikka valmiina, joten jalka
on jo valmiiksi työpaikan
oven välissä.
??Minä pidän metsäalasta. Metsäala on kokonaan
oma elämäntapansa, Balázs
Tóth pohtii.
Hän on asunut kerrostalossa lähellä Budapestia.
Kotona luontoa löytyy lähinnä puistoista.
??Suomessa
tuntui
alussa oudolta, että ihmiset
lähtivät metsään asumaan,
vaikka maa on muutenkin
harvaan asuttu. 3. Sivistyslautakunta linjasi, että
jatkossa liikuntatoimesta
vastaa yhteinen viranhaltija. Tämä on monimuotoista. Liikuntasihteerit Alpo Kokkonen
Pihtiputaalta ja Erkki Kivivuori Viitasaarelta ovat
jäämässä eläkkeelle. Vaikka koulunkäynnin ohjaajan työtunnit
lisääntyvät, kunta säästää,
kun järjestelyllä vältytään
perhepäiväohjaajan palkkaamiselta.
Liikuntatoimeen
yhteinen työntekijä
Wiitaunionin vapaa-aikatointa ohennetaan. Ja kun metsuri tekee
töitä sahalla, siinä ei pääse
tulemaan kylmä.. Alussa tunnustellaan,
millainen puu on ja keskitytään siihen, miten metsiä hoidetaan. Esimerkiksi
puun jakaminen oikein opetellaan ensin manuaalisesti.
Datanomista
tulee metsämies
Unkarissa ja sittemmin
Haapajärvellä datanomiopintoja tehnyt unkarilainen Balázs Tóth oli myyty
mies, kun hän pääsi tutustumaan päiväksi metsäpuolen
koulutukseen ja metsäko-
Koulutuksesta
käytännönläheistä
Vaikka metsäalalta löytyy
monenlaisia
työtehtäviä,
osa alan koulutuspaikoista
jää usein täyttämättä.
Balázs Tóth oppilaitoksen uuden moton ohjaimissa.
neisiin.
?. Metsäalasta pyritään tekemään
houkuttelevampi opiskeluvaihtoehto.
??Olemme
muokanneet koulutusta siihen
suuntaan, että opetustilana
olisi aikaisempaa useammin
metsä.
??Tavoitteemme
on
tehdä koulutuksesta vieläkin käytännönläheisempää
kuin se on tähän asti ollut.
Luokka ei ole paras paikka
metsäalan töiden oppimiseen, Jarmo Junttila sanoo.
Liikkeelle lähdetään tutustumalla puun luontee-
seen käsin ja moottorisahalla. Urakkaa on
tehnyt niin sanottu MetsäKymppi. Tilaa täällä on valtavasti. Se on meillä
vielä tuntematon juttu.
Balázs Tóth pitää vuodenaikojen
vaihtelusta,
myös talvesta pakkasineen.
??Kylmä ja lumi eivät
haittaa. Suomi on
kolme kertaa isompi kuin
Unkari, mutta ihmisiä on
vain viisi miljoonaa.
??
Ainoa haitta ovat
hirvikärpäset. Koneet jäivät minulle niin vahvasti mieleen,
että tulin kahden vuoden
jälkeen takaisin ja ryhdyin
opiskelemaan metsäalaa,
Balázs Tóth kertoo.
Hän arvelee sijoittuvansa Suomen työmarkkinoille.
??Unkarissa
metsät
ovat valtion käsissä. Suurimmat tukkipuut kaadettiin ja jaettiin
käsin eikä motolla.
??Koneellisen
puunkorjuun kurssin aikana
opiskelijoita valmennetaan
yrityksissä
tapahtuvaan
pitkään koneharjoitteluun,
joka alkaa lokakuun viimeisellä viikolla kestää vuodenvaihteeseen asti, metsätalouden lehtori Jarmo Junttila
kertoo.
Ammattitaitoisista metsäkoneenkuljettajista
on
pula.
??Jokaiselta kurssilta
lähtee 2-3 henkilöä töihin
koneyrittäjille.
Haapajärven
ammattiopistossa tilannetta on
ryhdytty korjaamaan. Virka tulee haettavaksi
ennen vuoden loppua.
Viranhaltijan
sijoituspaikka on Pihtipudas ja hän
saa vastattavakseen myös
Pihtiputaan
kulttuuritoimen tehtäviä.
Oppisopimuspaikat
halutaan säilyttää
Pihtipudas ja Viitasaari haluavat säilyttää alueen oppisopimuskoulutuksen ennallaan. Se koostuu kolmannen vuosikurssin opiskelijoista, jotka valmistuvat
ensi keväänä metsureiksi ja
metsäpalvelujen tuottajiksi.
Peningissä paneuduttiin
mm. Kokoontumispaikkoina ovat
esikoululuokka ja tarvittaessa liikuntasali.
Käytännön toiminnasta
vastaa koulunkäynnin ohjaaja Outi Auhtola.
Iltapäivätoiminta
on
maksullista. Työ ei ole vain sitä,
että lähdetään metsään ja
hakataan puita, vaan metsään liittyy kokonaan oma
kulttuurinsa, valtava määrä
perinnettä ja tarinoita, joita
kannattaa kuunnella ja tietää. Etämetsänomistajia valittiin 2.
Kinnulasta valtuustoon
pääsivät Perttu Ruuska,
Kosti Hänninen ja Timo
Martinmäki ja Pihtiputaalta
Kaija Aikioniemi, Markku
Mäkelä, Ismo Pietiläinen ja
Erkki Pietiläinen.
Markku Mäkelä oli vaalien kuudenneksi suurin ääniharava äänimäärällä 127.
Valtuustossa aloittaa 11
alle 45-vuotiasta henkilöä.
Keski-ikä on 54 vuotta.
Vaaleissa annettiin hieman yli 4 100 ääntä. Haapajärven ammattiopistolla on Elämäjärvellä
opetuskäytössä isohko ala
metsää. KOTISEUDUN SANOMAT. Koulutuskuntayhtymä hallinnoi Peningissä
entisen Hassilan mailla 130
metsähehtaaria.
Viime viikot Peningin
tien varressa on nähty ammattiopiston opiskelijoita
metsätöissä. koneelliseen puunkorjuuseen
Toimintatuokio
Torstai
klo 14.00. Osuuskunta Pohjolan Maito: mehutarjoilu
. Hartaushetki (pariton vko)
Torstai
klo 13.45. Nissan . 3. Keskusteluryhmä
Valorinne
Keskiviikko klo 13.00. Toimintatuokio, el.talon kerhohuone
Alvajärvi
Perjantai
klo 13.00. Opel
AUTONÄYTTELY
KINNULAN PARLAMENTISSA
TO 4.10. hernekeittotarjoilu (musiikkia)
DEMARI-ILTA
Kuntavaalit . LINJAT
27
WANHA PAPPILA
sopii hirvipeijaisten, pikkujoulujen,
syntymäpäivien, muistotilaisuuksien ja muiden
perhejuhlien pitopaikaksi.
Osoite:
Laurilantie 20, Pihtipudas
Vuokraus ja näyttö:
Kotiseudun Sanomat
Puh. DeLaval Oy: alueen huoltoteknikko
. 0207 931 621
www.pihtipudas-seura.net
TAKSI
p. 7
SDP TAPAHTUMAT KINNULASSA
PE 5.10.
klo 10?13
PE 12.10.
klo 10?13
PE 12.10.
klo 19?23
MA 22.10.
klo 10?13
TORILLA
. lokakuuta 2012. kahvia ja lettuja (musiikkia)
TORILLA
. kahvi- ja makkaratarjoilu
Kansanedustaja Susanna Huovinen
MARTTI KUHA
Tilaisuuksissa mukana
kunnallisvaaliehdokkaat!
Kinnulan SDP Työ ja Oikeudenmukaisuus
JT. klo 10?14
Jääjoentie 37, 43900 Kinnula.
Paikalla:
. 040-860 0799.
Paikalliset Puheenaiheet ja
torimyyjän tarjoukset
SIRUMIX
Sekatavaraliike
Keskustie 46, Kinnula
p. Toimintatuokio
Perjantai
klo 13.00. ÄÄNESTÄ!
JORMA
TOIKKANEN
57
A
na
MAR sa muka
s
mone
T
NY taitoa
ja on!
tietoa
usto
u
t
l
a
v
Pete Parkkonen esiintyy illan aikana
akustisesti kaikenikäisille Kinnulatalossa.
TORILLA
sit.
. Tuolijumppa (parillinen vko)
ERI KYLÄT
SYYSMARKKINAT
kinnulassa to 4.10.
MARKKINATAPAHTUMIA
KINNULAN PARLAMENTIN PIHASSA,
KESKUSTASSA JA TEOLLISUUSALUEELLA
MAHTAVIA TARJOUKSIA
TORIMYYJIÄ
AUTONÄYTTELY
ESITTELIJÖITÄ
TARJOILUJA
ARVONTAA
MAISTAJAISIA
YNNÄ MUUTA MUKAVAA!
TERVETULOA SYYSMARKKINOILLE KINNULAAN!
PARSINAVETTATYÖMAAN
AVOIMET OVET
Tervetuloa Kinnulaan, Viljalan tilalle tutustumaan
Kaija ja Matti Lindholmin rakenteilla
olevaan parsinavettaan
torstaina 4.10. klo 9?17
Korppinen
Maanantai klo 10.00. Muistikahvila, keskustelua ym.
??????????????????(pariton vko)
Veteraanitalo
Torstai
klo 12.30. palkintoja
-15% -20%
Osta BIOPHILUS CHEW
maitohappobakteeri ja saat kaupanpäälle
D-vitamiinin, Devisol 20 mcg 30 tabl.
VAHVISTA
VASTUSTUSKYKYÄSI!
14,49
Tarjous voimassa marraskuun loppuun asti.
Viitasaaren Apteekki
Wiitakeskus, Postikuja 1
Puh.(014) 577 4700
ma-pe 9-19, la 9-16, su 11-14
www.viitasaarenapteekki.fi
Kinnulan Sivuapteekki
Keskustie 46, 43900 Kinnula
ma-pe 8.30-16. Laulutuokio
Tiistai????? klo 10.00?Tuolijumppa aulassa
Keskiviikko klo 10.00. Witas Oy ja Kinnulan kunta
Lisätiedot: Markku Toikkanen 040 867 3456
tai Sinikka Linnakallio 044 459 6213
Volkswagen . 041-550 4504
VARTTUNEEMMAN VÄEN PÄIVÄTOIMINTAA
SYKSY 2012
KIRKONKYLÄ
Sopukka
Maanantai klo 13.00. Toimintatuokio, kylätalo (pariton vko)
Muurasjärvi
Tiistai
klo 13.00. KOTISEUDUN SANOMAT. 040-658 7768
Palvelen
ti-pe 9?17, la 9?14
Tervetuloa tekemään markkinalöytöjä!
ALEtuotteita
Kaikkien kävijöiden kesken
Saapunut
ARVOTAAN VARRASGRILLI
uusia tuotteita! (sisäkäyttöön) ym. Saarioinen Oy: makkaratarjoilu
. Lisätietoa
päivätoimintojen ohjaajalta p. 044-745 4501
Lokakuun tarjous:
Ammoniakittoman ja tuoksuttoman
Essensity-värin ottajalle
shampoo lahjaksi!
... Oonalta pilkettä silmiin, ripsien pidennyksellä...
Soita ja varaa aika
Tyylitukka
Pirkko ja Oona p. Lukupiiri
klo 12.15. Toimintatuokio, el.talon kerhohuone
??????????????????(parillinen vko)
Osallistuminen on ilmaista ja avointa kaikille,
kahvi ja tarvikkeet omakustanteisia
Perjantai: suikalepaisti, perunat, hedelmäinen
vihersalaatti. Maanantai:
broilerpatukat, riisi, currykastike, kesähelmi-salaatti.
Tiistai: lihakeitto, juusto,
kasvislisäke. 8. Perjantai:
hernekeitto, vaalea leipä,
juusto, vihannes. lokakuuta 2012
KOTISEUDUN
Kuulutus
Pihtiputaan keskusvaalilautakunta on kokouksessaan
27.9.2012 hyväksynyt seuraavan ehdokaslistojen yhdistelmän
28.10.2012 pidettävien kunnallisvaalien ehdokkaista:
Pihtiputaan kuntamarkkinat
Vasemmistoliitto r.p.
2 Aho, Väinö
eläkeläinen
3 Haikara, Susanna
sairaanhoitaja
4 Ihalainen, Urpo
kirjailija
5 Jantunen, Leena
tulkki
6 Marttinen, Heli
sairaanhoitaja
7 Pennanen, Simo
kirvesmies
8 Saastamoinen, Tapio
vapaaehtoistyöntekijä
9 Vesterinen, Eino
eläkeläinen
Kansallinen Kokoomus r.p.
10 Arvola, Raija
yrittäjä
11 Hytönen, Pentti
maanviljelijä, yrittäjä
12 Järvelin, Kimmo
yrittäjä
13 Kahilainen, Seppo
tuottaja
14 Kuronen, Panu
yrittäjä
15 Lahtinen, Juuso
yrittäjä
16 Lohtander, Helka
yrittäjä
17 Maalahti, Pirkko
yrittäjä
18 Paananen, Karri
työtoiminnan ohjaaja
19 Tiainen, Patricia
lähihoitaja, opiskelija
Suomen Keskusta r.p.
20 Hjelmeroos-Haapasalo, Heli
opettaja, toimittaja
21 Hollanti, Jyrki
maatalousyrittäjä
22 Jämsén, Teppo
maanviljelijä
23 Kananen, Erkki
yrittäjä
24 Kananen, Markku
kenttämestari
25 Kiljala, Eija
terveyskeskuslääkäri, yleis lääketieteen erikoislääkäri
26 Kivinen, Paula
eläkeläinen
27 Kuha, Martti
yrittäjä
28 Kärkkäinen, Pekka
eläkeläinen
29 Laahanen, Kai
maanviljelijä
30 Mielityinen, Lauri
lääkäri
31 Närhi, Sirpa
talousvastaava
32 Pasanen, Jouni
opiskelija
33 Pietiläinen, Ismo
maatalousyrittäjä
34 Pihlaja, Jarkko
nuoriso-ohjaaja
35 Pärnänen, Markku
työtön
36 Pärnänen, Raimo
maanviljelijä
37 Saastamoinen, Sari
lähihoitaja, kotiäiti
38 Skantz, Eeva
eläkeläinen
39 Sutinen, Pekka
eläkeläinen, rikosyli konstaapeli evp.
40 Tiainen, Irja
lehtori, eläkkeellä
41 Toikkanen, Irma
maatalousyrittäjä
42 Ylälehto, Jani
yrittäjä
Vanha hevosmies Jaska Ihalainen (oikealla) puisteli päätään, kun kukaan vaalivankkurien osallistujista ei onnistunut tekemään
Länkisolmu jäi poliit
Puolueet esittelivät markkinoilla linjauks
HEIKKI JÄMSÉN
Suomen Sosialidemokraattinen
Puolue r.p.
43 Autio, Heli
ravitsemistyöntekijä
44 Back, Minna
lastenhoitaja
45 Hakulinen, Jari
sahatyöntekijä
46 Jetsonen, Seppo
kehitysvammaohjaaja
47 Jämsén, Reijo
eläkeläinen
48 Jämsén, Tomi
yhdistelmäajoneuvonkuljettaja
49 Kokkonen, Tuula
yritysneuvoja, KTK
50 Logren, Marjo
lähihoitaja
51 Nenye, Niko
kirvesmies
52 Parkkonen, Kari
yrittäjä
53 Pennanen, Paavo
yrittäjä
54 Ruotsalainen, Mirja
sairaanhoitaja
55 Saastamoinen, Ari
rakennusmies,
pääluottamusmies
56 Sandelin, Olavi
eläkeläinen
57 Toikkanen, Jorma
yrittäjä
Jyri Häkämies.
Perussuomalaiset r.p.
58 Kenttälä, Heljä
eläkeläinen, kodinhoitaja
59 Kolehmainen, Heikki
eläkeläinen
60 Laukkanen, Harri
eläkeläinen, metallimies
61 Lindroos, Toni
ravintolatyöntekijä, avustaja
62 Pasanen, Teppo
rakennustyöntekijä
63 Tiainen, Marko
koneistaja, yrittäjä
64 Auhtola, Tuija
ravintolatyöntekijä
65 Kahelin, Juha
tukkilajittelija
66 Paananen, Antti
yrittäjä
67 Kumpulainen, Mikko
yrittäjä
68 Tiainen, Marjo
välinehuoltaja,
laitoshuoltaja
Kouluruokailu
Kinnula:
Torstai: hernekeitto, tuoretta leipää, juusto, juurespala. Ei
Taisto Urpelainen, Tuomo Jääskeläinen, Heikki Kolehmainen ja Raimo Siekkinen keskustelivat kunnallispolitiikasta.. Pitkää muistaa, Suomi
on edelleen kilpailukykyisimpiä valtioita, meillä on
osaavaa työvoimaa ja korkealuokkaisia yrityksiä. Muualta pittää miehet ja naiset
ehtiä, 83-vuotias hevosmies
totesi kokeen jälkeen.
Solmuntekoa yritti viiden puolueen edustaja eikä
yksikään onnistunut.
Kotimaisen
politiikan
korkeinta kastia markki-
noilla edusti Kotkan poika, elinkeinoministeri Jyri
Häkämies, joka rantautui
kokoomuksen markkinateltalle vasta maanantaina.
Ministeri sai vastata kiperiin kysymyksiin maataloudesta, puolustuksesta,
kaivoksista, turvetuotannosta, työntekijäturvasta,
kotitalousvähennyksestä
ja siitä, miksi kreikkalaiset
vievät suomalaisten rahat.
Ilouutisia ei Häkämiehellä pihtiputaalaisille ollut.
??Talouden tilanne on
epävarma, joka pitkittyessään luo asenteen, että
kukaan ei uskalla investoida. 3. Kyllä ei kerta kaikkiaan tulis mittään, jos hevostalous annettaisiin poliitikkojen hoidettavaksi. Keskiviikko:
kalapuikot, perunamuusi,
punajuuriherkku.
pidä synkistellä.
??Ongelma on se, että
markkinoiden kasvu on
EU:n rajojen ulkopuolella
ja sen vuoksi on mentävä
Venäjälle, Kiinaan ja niihin
maihin, joissa kasvua on.
Jyri Häkämies ennustaa
pitkää kuivaa kautta.
?. Tässä ei ole valitettavasti kyse hetkessä ohimenevästä suhdanteesta, vaan
rakenteellisesta
asiasta.
Meidän pitää katsoa kohta
kohdalta, miten Suomi pärjää tässä kisassa.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Eila Tiainen
huomasi, että markkinoilla
puhuttiin muustakin kuin
kuntaliitoksista.
??Vanhuspalveluista ja
nuorisotyöttömyydestä.
Eila Tiainen ei osaa ihan
hillo.
Pihtipudas:
Torstai: broilerikiusaus,
melonisalaatti. Tiistai: kalamurekepihvi, perunasose,
punajuuri-omenasalaatti.
Keskiviikko: kaalilaatikko,
perunasalaatti, puolukka-
Ari Kinnunen, Jyrki Hollanti
ja Irma Toikkanen.
Sopivasti kunnallisvaalien
alle osuneet Pihtiputaan
markkinat
houkuttelivat
paikallisten ehdokkaiden lisäksi vieraita kauempaakin.
Lauantain vaalivankkureilla Jaska Ihalainen laittoi
ehdokkaat tekemään hevosen länkisolmun, mutta
huonolla menestyksellä.
?. Maanantai: broilerpyörykät, kasvisriisi, kastike, salaatti, mustaherukkahillo
Maanantai oli
sään suhteen loistopäivä.
??Sunnuntaille saatiin
kaupaksi 150 myyntipaikkaa, maanantaillekin pitkästi yli sata.. lokakuuta 2012. kuntaliitoksia.
??Päällekkäisyyksiä on
saatava pois.
SDP:n piirin puheenjohtaja Ulla Perämäki Muuramesta kuvaa maakunnan
kuntaratkaisuja mielenkiintoiseksi.
??En missään nimessä
kannata Muuramen liittämistä Jyväskylään, mutta
kaikki ovat samaa mieltä
siitä, että jotain pitää tehdä.
Palveluja ei säilytetä rajoja
siirtämällä. Nyt on muun
maakunnan mietittävä, miten tähän vastataan.
??
Nyt on lähdettävä
miettimään palvelujen tuottamista, ei rajoja. Jyväskylä on ir-
tautunut siitä, koska se haluaa määrätä. Kannatan maakunnallista mallia, koska
muuten emme pysty asiaa
hoitamaan. Kuntalaisten
pitää saada itse päättää,
minkälainen rakenne sopii
kullekin alueelle. 3. 9
UN SANOMAT
Kinnulan ehdokaslistojen yhdistelmä
Kansallinen Kokoomus r.p.
2 Hakkarainen, Anitta
rehtori
3 Häkkinen, Kirsti
yrittäjä
4 Kinnunen, Marko
yrittäjä
5 Kinnunen, Toni
lähihoitaja/sair.hoit.opiskelija
6 Leppänen, Ilkka
maanviljelijä
7 Ripatti, Anneli
autonkuljettaja
8 Urpilainen, Anita
koulunkäyntiavustaja
9 Urpilainen, Leo
yrittäjä
Suomen Keskusta r.p.
10 Harjula, Elina
yrittäjä
11 Hämäläinen, Aulis
torimyyjä
12 Ihanti, Mikko
maatalousyrittäjä
13 Kinnunen, Joonas
koneinsinööri,
tekninen myyjä
14 Kinnunen, Kalevi
maanviljelijä, yrittäjä
15 Kinnunen, Raimo
eläkeläinen
16 Kinnunen, Rauno
maanviljelijä
17 Koivukoski, Marjatta
perushoitaja
18 Kröger, Lasse
yrittäjä
19 Kuivaniemi, Tiina
yrittäjä
20 Laulumaa, Jonna
yrittäjä
21 Pasanen, Tapani
maansiirtourakoitsija
22 Pekkarinen, Tapio
maanviljelijä
23 Pelkonen, Esko
maanviljelijä, mtt
24 Rekonen, Arja
hoitoapulainen
25 Salonpää, Pauli
metsäkoneen kuljettaja,
suntio
26 Tenhunen, Aulis
kaivinkoneen kuljettaja
27 Toikkanen, Manu
yrittäjä, maanviljelijä
28 Toikkanen, Markku
maanviljelijä,
projektipäällikkö
29 Villman, Ari
kirvesmies
Perussuomalaiset r.p.
än kelvollista länkisolmua. 014-561 941
Markkinaarvonta
Joonas Keijonen koetti onneaan purkinheitossa ja voitti ilmatäytteisen mailan.
Lauri Lätti huilasi ostosten
lomassa.
Pihtiputaan Hevosystäväinseuran markkina-arvonnassa navigaattorin voitti Eila
Tiainen (arpa 0281).
Kahdenkymmenen euron ostokortin voittivat Alli
Montonen (arpa 0154) ja
Jennika Vartiainen (arpa
0122).
Voitot voi lunastaa Kello-Marasta.
Markkinaisäntä Markku
Niemelän mukaan markkinat onnistuivat erittäin
hyvin, vaikka sade katkaisikin hetkeksi sunnuntain
kaupanteon. 550
195
550
2495
795
595
PARISTOT JA
TASKULAMPUT
TOSI HALVALLA!
HAUTAKYNTTILÄ
PARISTOLLA
alk.
SUPERCAT
HIIRENLOUKKU
Ritva Katajisto ja Ulla Perämäki.
HAUTALYHDYT alk.
PERINTEINEN
AIRAM 40W
TAI 60W
HEHKULAMPPU
AURINGONKUKANSIEMEN
25 kg
/10 kpl
AURAUSMERKIT
150 cm
/6 kpl
Tarjoukset voimassa 7 vrk lehden ilmestymisestä.
Avoinna ma-pe 9?18, la 9?16, su 12?16
Tervetuloa edullisille ostoksille
toivottaa KÖYHÄ KAUPPIAS
Putaan Tavaratalo, Rupontie 4, Pihtipudas . Olisi pitänyt alkaa puhua palveluista
ja vasta sen jälkeen piirrellä
rajoja.
Eila Tiainen perää hankaluuksista huolimatta valoisaa elämänasennetta ja
korostaa ajatusta, että me
selviämme.
??Selviäminen edellyttää, että pidämme huolta
kaikista, nimenomaan heikoimmista.
Kansanedustaja Teuvo
Hakkarainen Perussuomalaisista kehui puolueen pihtiputaalaisaktiiveja. Täältä tuli
selvä viesti: Pihtiputaan demarit ovat itsenäisen kunnan kannalla ja haluavat
tuottaa palvelut yhteistyössä naapurikuntien kanssa,
Perämäki totesi.
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari suosi
hallituksen keskittämishalua.
??
Ei ole järkeä, että
putaalaiset joutuisivat hakemaan palvelut Äänekoskelta! Koulut, päiväkoti ja
terveydenhuolto pitää säilyttää lähellä ihmisiä, Kalmari totesi.
32 Lahti, Jorma
ravivalmentaja
Suomen Sosialidemokraattinen
Puolue r.p.
33 Piispanen, Virpi
perhehoitaja
34 Tuikkanen, Olavi
projektipäällikkö,
työnsuunnittelija
35 Rouvinen, Marketta
lakiasiain sihteeri, eläkeläinen
36 Niemi, Jari
työnsuunnittelija
37 Urpilainen, Kari-Pekka
perhekodin isä
siaan ja tarjosivat ilmaisia herkkuja
varmasti sanoa, minkälaisella kuntarakenteella Keski-Suomessa pärjätään.
?. 18. Täällä
30 Laitala, Sampo
heko.lentäjä, eläkeläinen
31 Virtala, Harri
autonkuljettaja, eläkeläinen
38 Kinnunen, Sirpa
yrittäjä
39 Oksanen, Hannu
kiinteistönhoitaja
40 Peltonen, Pentti
sosiaalityöntekijä,
potilasasiamies
41 Turpeinen, Esko
viimeistelijä (rak.ala)
42 Tainio, Elma
sosiaalityöntekijä, opettaja
ERÄ 11 cm
CALLUNAA
TOSI ISOT
KANERVAT
/8 kpl
Eila Tiainen.
/8 kpl
12. Mutta liitoksia ei pidä
tehdä väkisin. Sitä yrittivät Ulla Perämäki, Irma Toikkanen, Susanna Haikara, Teuvo Hakkarainen ja Karri Paananen.
tikoilta tekemättä
saatiin 11 ehdokasta, Viitasaarella vain seitsemän.
??Täältä menee kuusikahdeksan perussuomalaista läpi, Hakkarainen veikkaa. Hän kannattaa ?järkeviä
Eräs
ihminen oli löytänyt kännykän, ja osoiteluettelosta
löytyi nimi ?mutsi?. Pihtiputaalla viikon tapahtumat
alkavat sunnuntaina messulla kirkossa kello 10. klo 12 hartaus
Hiljaa huokaa rantakoivu,
mökin rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde järvelle verkoilleen.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan lauantaina 6.10.2012 kello 11.00 Kinnulan
kirkossa. Klo 13.30 hartaus
Eevakodissa.
Klo 18 mieskuoron harjoitus seurakuntakodissa. 9. Leiri päättyy
su 7.10. muistoa ja otitte
?. Hän
halusi avata meille näköalan Jumalan rakkauteen
ja siitä heijastuvaan toinen
toisistaan huolehtimiseen.
Niin kuin Jumala rakastaa
meitä, meidän tulee rakas-
VASTAANOTTO
Ajanvaraus MA-TO 9-14
LÄÄKÄRIPALVELU
LL Risto Laitila
040-716 58 41
Muholan
astiastohaasteita
Kyösti Muhonen vastaa
Muholan vanhan koulun astiastohaasteeseen ja haastaa
Petri Syrjän ja Mikko Hakkaraisen.
Merja Hämäläinen vastaa haasteeseen ja haastaa
Jaana Jeulosen ja Tytti Syr-
sh Anne Korpela
jän.
K-Market Kinuski vastaa
haasteeseen ja haastaa Kinnulan MP-Sähkön.
Tuomo Häkkinen vastaa haasteeseen ja haastaa
Asko Sääksjärven ja Olavi
Kumpulaisen (Kotila).
Astiastokeräyksen tilinumero on FI69 4753 0010
0256 59 ja maksun saaja
Muhola-Seura. Oletin, ettei hän ole
kristitty, sillä hän on kotoisin alueelta, jolla kristittyjä
on varsin vähän. Klo 12 seurakuntakerho. (Joh. klo 18.30 ry:n
lähetysseurat Pihtiputaan kirkossa. klo 11 ehtoolliskokous. klo 13 ehtoollishartaus Muurasjärven kirkossa.
Erityiset tilaisuudet
Ma 1.10.?pe 5.10. . 10. jumalanpalvelukseen Kinnulan kirkossa. Viestikenttään kirjoitetaan sana ?Astiasto?.
Ensi viikolla vietetään Vanhusten viikkoa teemalla
?Yhdessä vahvempia?. klo 11.30?18 äänestys
kirkossa.. klo 16 kokkikerho
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa 3-5.-luokkalaisille.
Klo 18 rc-kerho seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Nuoret
To 4.10. 3. Lähtö klo 8.30
kirkon pihasta, paluu n. Eero Illikainen ja Seppo Leppänen.
Su 7.10. klo 18 isoskoulutus seurakuntakodissa.
Su 7.10. klo 12 lähtö kehitysvammaisten
retkelle
Tahkoniemeen
Riihikodon
pihasta.
Su 7.10. klo 15.30 sählykerho
2-4.-luokkalaisille
Pihtipudas salissa. 12. Tervetuloa mieskuoroon!
Su 7.10. Liikkeelle
lähdetään Sopukasta, ja
matkan varrella on erilaisia
toimintapisteitä sekä lopuksi kahvitus ja arvonta Seurakuntakeskus Sallilassa.
Sopukassa valmistetaan
perinneruokia koko viikon
ja torstaina on erityinen perinneruokapäivä kaikille.
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Reijo-veljeä syvästi kaivaten
Ida-sisko ja Jouko perheineen
Raimo-veli ja lapset perheineen
Rauno-veli ja Erja
sekä sukulaiset ja ystävät
??KIITÄMME
?
??LÄMPIMÄSTI
?. klo 13 vanhusten
viikon hartaus Kotipihassa.
Pe 12.10 seurakuntaretki
Kokkolaan. kaikkia Teitä, jotka
??kunnioititte
??rakkaamme
Liisa Rekosen
?. klo 11.30?18
kirkkoherranvaalin äänestys pääkirkossa.
Ke 10.10. Lapsikuoro, myös päiväkerholaiset
esiintyvät. Teitte syntymäpäivästäni ikimuistoisen.
Veikko Sjösten
EN JUHLI
??vanhuuttani.
Hyvää syksyn jatkoa
naapureille ja tuttaville.
Huittinen
KIITOS
luottamuksesta mhy:n
vaaleissa.
Kosti Hänninen,
Perttu Ruuska ja
Timo Martinmäki
taa toisiamme.
Tapasin maahanmuuttajan. Kaikki
tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte
toisianne.. ei ole lasten päiväkerhoja. lokakuuta 2012
Rakkaamme
Sunnuntaiksi
Tauno Valdemar
TOIKKANEN
Huomaa
ja välitä
* 10. 1933 Laukaa
. klo 18 lähtö kirkon
parkkipaikalta jatkoriparille
Tahkoniemen leirikeskukseen,
ajetaan Muholan kautta. klo 13 Siionin
virsiseurat Anja Auerilla,
Vuohtojärventie 35. Keskustelu
paljasti arveluni vääräksi.
Kerroin olevani pappi.
Hän siirtyi ikkunan ääreen
ja osoitti kädellään kohti
kirkon tornia. Leiri
päättyy su klo 11 Kinnulan
kirkossa.
To 11.10. vanhustenviikon
ehtoollishartaudet klo 12 Veteraanitalo, klo 13 vuodeosasto,
klo 14 Sopukka ( seurakunta
tarjoaa kahvit klo 13.30 sopukassa), klo 15 Kaski
Eri ryhmien toimintaa
Ke 3.10. 27. pe
5.10. Klo 16.20
sählykerho 5-6.-luokkalaisille
Pihtipudas salissa.
Su 7.10. Lisätietoja ja
ilmoittautumiset ti 9.10. Puhujana runoilijakirjailija Eero Pokela. Nyt hän
tietää, ettei hänen tarvitse
olla yksin. Sen sijaan
hän pyysi, että kännykän
omistajalle
kerrottaisiin,
miten kännykkä on löytynyt. Keskiviikkona pidetään myös ehtoollishartauksia Veteraanitalolla kello 12, vuodeosastolla
kello 13, Sopukassa kello 14
(kahvitus 13.30) ja Palvelutalo Kaskessa kello 15.
Ulkoilu- ja liikuntailtapäivä järjestetään torstaina
kello 13 alkaen. Matti Vuohtoniemi ja Tarja Sulkala. 9. Lisäksi messulla
aloitetaan vanhusten viikko.
Ti 9.10. Osmo
Kangas, Eeva Eerola, Tarja
Sulkala.
Seurat
To 4.10. klo 10 jumalanpalvelus, Elina Pekkonen. Hän
soitti tähän numeroon ja
kertoi löydöstään. mennessä, kirkkoherranvirasto p.
014-485 715 tai Tuija 040 352
7757. 2012 K-S:n keskussairaala
Pihakeinua syystuuli keinuttaa
ei saavu tuttua istujaa,
joka kuunteli säveltä tuulen,
pihakoivussa sirkuttajaa.
Ei kaipuuta, muistoja kukkaset peitä.
On surumme suuri, on kyyneleitä.
Kiittäen ja ikävöiden
Siviä
Manu ja Arja-Leena
. 2012 Pihtipudas
Syvästi kaivaten
Kari, Riitta ja Johanna
Ismo
veljet ja sisaret perheineen
muut sukulaiset
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se ijäks. klo 9-18
kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys kirkkoherranvi-
Rakkaamme
Anna Helena
LAITINEN
* 5. ?Onko tuo
sinun kirkkosi?, hän kysyi
englanniksi. klo
17.30. Kaikki ovat tervetulleita
mukaan!
Nuoret:
Pe 5.10. 1944 Kinnula
. 10. Vastasin myöntävästi.
Olimme löytäneet sydämen tason, kaksi toisilleen
outoa kristittyä katsomassa kohti kirkkoa. Ovi seurakunnan
keskelle on auki. klo 13 pyhäkoulu
(ry) Outi ja Lauri Lahtisella os.
Kärväsjärventie 36.
Ti 9.10. Kirkkokahvit seurakuntakodissa.
Klo 11.30-18 kirkkoher-
ranvaali kirkossa.
Ke 10.10. 13:34-35)
rastossa.
Su 7.10. sammu, ken elämästä lähti.
Nukkuos tähti helmassa päivän.
(Leino)
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakas veljemme
Reijo Antero
PIISPANEN
* 27. 2012 kotona Kinnulassa
Kinnulan
seurakunta
Haudattu: Liisa Kaarina
Rekonen 85 v.
Ke 3.10. Viemme kirkkoon
kaikki halukkaat. lisätiedot tarvittaessa Tanelta
0400940632.
Kuollut: Veikko Tapio
Ylälehto 67 v.
Kastettu: Amanda Unelma Kristiina Niskakoski, Meilahden seurakunnasta
Pappilanrannassa, klo 13 Kotipihassa, klo 13.45 Palvelutalossa.
Klo 19 ompeluseurat Paanasella, Ylämyllyllä.
To 4.10. klo 16.30 kirkkokuoron harjoitukset seurakuntasalissa. Hän voi
tulla mukaan ja löytää hengellisen paikkansa vieraan
kulttuurin keskellä.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
?Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. 6. KOTISEUDUN SANOMAT. osaa suruumme.
Omaiset
löytöpalkkiota. klo 19 alkaa viime kesänä pidetyn Kinnulan
seurakunnan
rippikoulun
jatkoripari Tahkoniemen leirikeskuksessa. 1930 Kinnula
. Mika-Matti ja Hanne-Mari
?Markus
?Marko-Tapio
?Miro
Eija ja Sauli
?Marjo
siskot perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Kinnulan kirkossa lauantaina 13.10.2012
kello 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla.
Tuli puhelu mutsille. Tuossa
vaiheessa kännykän omistaja ei vielä tiennyt kadottaneensa kännykkäänsä.
Mutsi haki puhelimen.
Löytäjä ei halunnut mitään
Pihtiputaan
seurakunta
Jumalanpalvelukset
Su 7.10. klo 18.30 rukouskokous.
Keskustelupuhelin 040-
549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16.
Vanhusten
viikko tulossa
Muurasjärvellä tiistaina kello 13, mukana on Muurasjärven koulun oppilaita.
Keskiviikkona kello 13
vierailee lukion musiikkilinja Valorinteellä. klo 9.30 vapaaehtoisten kokoontuminen Sopukan aulaan. klo 17.30 lapsikuoron harjoitukset seurakuntasalissa.
La 6.10. Klo 18.30 Avalon
kuoron harjoitukset seurakuntasalissa.
To 4.10. klo 10.00 perhemessu pääkirkossa. Retken hinta 30 ?/hlö,
sisältää matkat, ruokailun
sekä ohjelman. klo 9?18 kirkkoherranvirastossa, os. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10.
Päiväkerho
Su 7.10. Samalla juodaan omakustannekahvit.
Ehtoolliskirkko pidetään
Heikki Sariola
Kurikan seurakunnan
kirkkoherra
Kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys ma 1.10. Se
on myös perhekirkko, jossa
päiväkerholaiset järjestävät
ohjelmaa.
Vapaaehtoiset
voivat tulla kuljettamaan
Sopukan väkeä kirkkoon.
Kokoontuminen on Sopukan aulassa kello 9.30.
Maanantaina kuullaan
hölmöläistarinoita ja esikoululaisten esityksiä Sopukassa kello 12. klo 10 perhemessu
pääkirkossa. Muistotilaisuus pidetään seurakuntakodilla.
Ystävät hyvät,
???KIITOKSET
syvät. 6. Lisätiedot
Katilta 040 765 2453.
Ma 15.10. Kaikkia
päiväkerholaisia perheineen
kutsutaan perhemessuun.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Ke 3.10. 9. Srkuhri.
Ti 9.10. Hän toivoi, että kännykän omistaja seuraisi hänen
esimerkkiään ja näkisi vaivaa vastaavassa tilanteessa.
Hän itse sai palkkioksi hyvän mielen.
Jeesus opetti toisesta ihmisestä välittämistä. klo 18 alkaa isoiskoulutus seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Pe 5.10. Jääjoentie 2.
Varsinainen vaalipäivä su
7.10. 25
Luterilaisten seurakuntien 2300
papista 38 prosenttia on
naisia. virka-asun sijasta.
Aihe on innoittanut myös
tutkijoita. Niin edettiin
parikymmentä vuotta ja ajateltiin, että aika hoitaa asian ja torjujien sukupolvi jää
eläkkeelle.
Paula Närhin mukaan aikamoisena yllätyksenä tuli
se, että nuorten teologien
joukosta alkoi nousta uusia, kiihkomielisiä naispappeuden vastustajia. Kävin viidessä seurakunnassa keräämässä haastatteluja ja kysymässä työntekijöiltä ja luottamushenkilöiltä, miltä todellisuus
seurakunnissa näyttäytyy.
Siitä syntyi väitöskirja, Paula Närhi selvittää.
Virkakunta
naisistunut
Reilu kolmannes Suomen
luterilaisen kirkon seurakuntapapeista on naisia.
?. TURVA . Lestijärveltä, Toholammilta,
Vetelistä, Pihtiputaalta ja
Kivijärveltä.
Pesiksessäkin
käydään esikoulua
Sarjapelien lisäksi kesällä
järjestettiin lapsille pesiskoulu, pesiksen esikoulu ja
koulukäyntejä Kinnulan ja
Lestijärven alakouluille.
Kauden
päättäjäisis-
sä 28. syyskuuta palkittiin
parhaan pelaajan palkinnoilla F-junioreista Julius
Jauhiainen ja Ella Koskela,
D-tytöistä Vilma Hirvinen
ja Venla Urpilainen, C-tytöistä Ella Takala ja Janika
Remesaho, naisten joukkueesta Mari Hytönen ja
Nelli Viinikainen, miesten
joukkueesta Erkki Nikkilä
ja Tony Rukko.
Ahkerin
harjoittelija
-palkinnot saivat Milla Hämäläinen ja Tuuli Pekkarinen.
Veera Piispasta muistettiin aktiivisesta kirjurina toimimisesta ja Jenni Tuikkaa
ja Pia Tarvaista ahkerasta
tulostaulun hoitamisesta.
Vuoden 2012 tärkeimmäksi pesisteoksi valittiin
Juho Sneckin tuomaritoiminta.
Palkinnoksi Juho Sneck
nimettiin Vuoden nuorisotuomariksi.
Vuoden pesisperhe -palkinnon sai Sassalin perhe.
VASTUUNKANTAJAKSI
Alvajärvellä syntynyt ja Pihtiputaalla ylioppilaaksi kirjoittanut Paula Närhi tutkii väitöskirjassaan naispappeuteen liittyvän kiistelyn syntyvaiheita, merkityksiä ja ilmenemismuotoja.
saatuun
tehtävänantoon
kuului selvittää, miten naispappeuteen kiistoja seurakuntatasolla ratkotaan, paljonko kiistoja ja hankausta
on, minkälaisista kysymyksistä ne nousevat ja miten
ne seurakuntatasolla ilmenevät. lokakuuta 2012. Ensi vaiheessa asiaa
kysyttiin tuomiokapituleilta
ja lääninrovasteilta.
Tutkimusprojektia jatkettiin, kun ilmeni, että
kysymys on laajempi ja syvempi kuin miltä se ulospäin
näyttää.
?. Naiset
ovat saaneet tukevan jalansijan seurakunnissa. Aina
tästä kysymyksestä tullaan
kirkossa
keskutelemaan.
Eivät torjujat mihinkään
häviä.
??Mutta jos ristiriitatilanteissa tulee kiistaa käytännön järjestelyissä, niin
tukena on kuitenkin yksi
linjaus, mihin nojata. la 9-13
Asematie
7
?
P.
0400
829
887
Asematie 7, 0400 829 887
myynti@pihtiputaankirjakauppa.fi . www.pihtiputaankirjakauppa.fi
myynti@pihtiputaankirjakauppa.fi
Asematie 5, 44800 Pihtipudas
P. 0400 570 553
Tervetuloa
AVAJAISKAHVEILLE
to 4.10. Tutkimuksen
mukaan kiistat selittyvät ristiriitaisten tulkintojen, merkitysten ja ratkaisumallien
törmäämisinä sekä taisteluna siitä, kenen näkemykset
saavuttavat vallitsevan aseman.
??Niin naispappeuden
torjujat kuin puoltajatkin
tarjoavat kiistoihin myös
yhteensovittamattomia ratkaisuja, Paula Närhi sanoo.
Lähetystyöstä
kipinä opiskeluun
Paula Närhi haaveili ensin
psykologian
opinnoista,
mutta valmistui fysioterapeutiksi.
Teologian opinnot hän
aloitti Helsingin yliopistossa 1998 työskenneltyään
useita vuosia lähetystyössä
kristillisen järjestön palveluksessa mm. Tulevassa kirkkoherranvaalissa vastakkain
ovat nainen ja mies.
Vaikka naispappeudesta
on kokemuksia jo 24 vuoden ajalta, ristiriitatilanteita syntyy edelleen. Siinä todettiin, että
naispappeuden torjujilla on
myös toimintavapaus kirkossa. Mikkelin
hiippakuntasihteeri suositteli Pietariin kasvatuksen
seminaariin matkustaville
naispapeille, että he pukeutuisivat kohteliaisuussyistä
?siiviileihin. Juttusilla
3. Pihtiputaan ja Kinnulan kolmesta yhteisestä
papinvirasta kahta hoitaa
nainen. klo 11-13
SUUNTAA KATSEESI TULEVAISUUTEEN!
Tule tekemään valokuidun liittymäsopimus kirjakauppaan.
PIHTIPUTAAN
KIRJAKAUPPA
Avoinna:
ma-pe
9-17 . 11?
Seurakunnissa kuuluu
yhä vahvempi naisten ääni
Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi naispappeuden 1986. Ilman naistyövoimaa
ja kaikkea sitä hyvää, mitä
naiset ovat tuoneet kirkkoon kirkko ei olisi se, mikä
se tänä päivänä on. Alvajärvellä syntynyt ja Pihtiputaan lukiosta
vuonna 1982 ylioppilaaksi
kirjoittanut teologian maisteri Paula Närhi väitteli 14.
syyskuuta Helsingin yliopistossa otsikolla ?Nainen,
pappeus ja ristiriita??
Väitöksensä Närhi teki
haastattelemalla viidessä
seurakunnassa
kolmeakymmentä työntekijää ja
luottamushenkilöä papin
sukupuoleen liittyvien näkemyserojen aiheuttamista
ristiriidoista.
Tutkimuksessa tarkastellaan, miten kiistely naispappeudesta syntyy ja ilmenee
ja millaisia merkityksiä siihen liitetään. Linjauksen ajatus oli,
että naispappeudesta saa
ajatella mitä tahansa, mutta
kaikkien kanssa pitää pystyä tekemään töitä kaikissa
tilanteissa.
Linjan tiukennuksesta
on aikaa jo kuusi vuotta.
Onko tilanne korjaantunut?
??Hyvin usein on niin,
että vaikka säädöksiin saadaan normitasolla selkeyttä, käytännöt muuttuvat
aika jälkijättöisesti. Singaporessa.
??
Sen aikana päätös
teologian opinnoista sinetöityi.
Paula Närhi valmistui
teologian maisteriksi vuonna 2004.
??Sen jälkeen professori, jolle tein gradun, kysyi olisinko kiinnostunut
naispappeuteen liittyvästä
tutkimusprojektista. Toiset
tulkitsivat niin, että on ihan
oikein järjestellä esimerkiksi työvuoroja niin, että torjujat eivät koskaan satu samoihin jumalanpalveluksiin
naisten kanssa. KOTISEUDUN SANOMAT. klo 10-14
Arvontaa, tarjouksia, tuote-esittelyjä. Aikaisemmin selkeää tulkintaa
ei ollut ja pääsi syntymään
hankalia tilanteita.
Paula Närhi toimii Espoon Olarin seurakuntapastorina.
??Täällä naispappeuskysymys ei juurikaan elä.
Mielenkiintoista on, että
torjujia on myös seurakuntalaisissa. OMA KUNTA
KANSANEDUSTAJA
TEUVO HAKKARAINEN
ja paikallisia Perussuomalaisten
ehdokkaita tavattavissa
MuurasMarketin pihassa
la 6.10. Olen ollut kolme
vuotta tässä tehtävässä ja
ihan vasta tuli eteen tilanne, jossa toimitukseen toivottiin miespappia. Samalla
havahduttiin siihen, että
eihän tilanne mennytkään
niin kuin oletettiin.
??
Kun naisen asema
muuttui ja seurakuntaelämäkin muuttui, seurakunnissa alkoi olla yhä enemmän nimenomaan luottamushenkilöitä, jotka ajattelivat, että eihän 2000-luvun
Suomessa voi elää näin, että
työvuoroja järjestellään sukupuolen perusteella.
Piispoilta
tiukka linjaus
Vuonna 2006 oltiin tilanteessa, jossa piispainkokous linjasi Paula Närhen
mukaan ytimekkäästi, että
virkatehtävistä ei saa kieltäytyä sukupuolen perusteella.
?. Sitä tulkittiin seurakunnissa eri tavoin. Olisi vaikea kuvitella kirkkoa ilman
naisia.
Kun naispappeus hyväksyttiin, samalla haluttiin
ymmärtää naispappeuden
torjujia.
?. Yleensähän toivomus on saada
toimitukseen naispappi.
??
Syrjintää en papin
tehtävässä ole kokenut,
vaan vastaanotto on ollut
aina hyvä.
Heikki Jämsén
Pentti 40
Peltonen
SDP Kinnula
TYÖ . Tuorein
julkinen keskustelu käytiin
naispappien virka-asun käytöstä Venäjällä. Se oli
ihan huikea työtarjous ja
olin pari vuotta palkattuna
tutkijana piispankokouksen
asettamalle
työryhmälle,
joka selvitti naispappeuskysymystä.
Piispainkokouksesta
Kimmojen
pesiskausi
historiaan
palkitsemisilla
Kinnulan Kimmojen pesäpallokauden saavutuksia
kerrattiin päättäjäistilaisuudessa, jossa palkittiin myös
kaudella
menestyneitä.
Keski-Pohjanmaan Pesiksen aluesarjoissa pelasi viisi
kinnulalaisjoukkuetta.
C-tytöt saivat piirinmestaruuspronssia, naiset
sijouttuivat maakuntasarjassa kolmanneksi, D-tyttöjen sijoitus oli seitsemäs,
samoin miesten joukkueen
sijoitus maakuntasarjassa.
Kimmojen joukkueissa
oli pelaajia myös mm. Heidän läpiajamansa
kuuluisa ponsi on hiertänyt
eniten
Ensimmäinen leiri on ?massaleiri?
johon kaikki halukkaat voivat osallistua. Kysymys
on enää siitä, että passit
saadaan pysymään oikealla
korkeudella ja etäisyydellä
verkosta. Sekä naisten
että miesten peliin pääsee
yhteislipulla, joka maksaa
viisi euroa.
Plokin miehet aloittivat
kautensa lauantaina Nurmossa Jymyä vastaan. Pislaploki juhli
jo erävoittoa, kun tilanne
näytti olevan 24-26, mutta
verkkotuomari oli eri mieltä ja näki tilanteessa putaalaisten verkkovirheen. Pelaajia
leiritetään ja katsastetaan
alueittain.
Lännen alueella, johon
Ploki kuuluu, leiritetään
pelaajia koko kesän ajan
kuukausittain. En muista, koska olisi
ollut näin tasaista SM-liigaa.
Jokaisesta pelistä on otettavissa pisteitä. 3. lokakuuta 2012
Tiialle ja Vilmalle
alueiden SM-pronssi
Plokin lentopalloilijat Tiia
Hakonen ja Vilma Ruuska
saivat SM-pronssia Länsi 1
-joukkueessa Kuopio-hallissa pelatussa C-ikäisten
tyttöjen alueiden SM-turnauksessa.
Turnaukseen
osallistui myös tulevan kauden
2-edustuksella Plokin Ctytöissä pelaava Mari Tamminen. Hän tykkää
olla täällä. Kesällä
joukkueeseen
hankitun
bulgarialaisen yleispelaajan Irena Antovan sopimus
purettiin jo ennen avausottelua viime viikon tiistaina.
Pislaploki löysi heti uuden ehdokkaan kolmanneksi ulkomaalaispelaajaksi. Olkapää oli pois
sijoiltaan ja totta kai se vaikuttaa pelaamiseen. Urheilu
12. Miesten ensimmäinen kotiottelu pelataan Pihtipudas-salissa ensi sunnuntaina kello 16. Erä
kääntyi lopulta WoVolle.
Toisessa erässä Tiina Syrjäsen syöttöputki sekoitti
Plokin pelin, ja tuloksena
oli selvä erävoitto kotijoukkueelle.
Pislaplokin päävalmentaja Pertti Pyykkö sai pitkällä erätauolla heräteltyä
joukkueensa
kolmannen
erän voittoon, mutta neljännen erän alku oli kuitenkin jälleen kotijoukkueen
juhlaa.
Pislaploki oli pahimmillaan jo 0-7 -tappiolla ja aloitti taistelun liian myöhään.
Näin rovaniemeläiset pääsivät juhlimaan liigahistoriansa ensimmäistä voittoa.
Pislaplokin parhaat pisteiden tekijät olivat Kayla
Walker (17/+7), Nikolina
Alter (15/+12), Anni Sorvoja (7/+4), Sanni Määttä
(7/-2), Heta Rissanen (7/-6)
ja Hanna Anttila 3/+3.
Antova sai lähteä, uusi pelaaja
ulkomailta löytyi testattavaksi
JUHA KIVINEN
Pislaplokin valmistautuminen liigakauden avaukseen
ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Länsi 1 voitti pronssiottelussa Etelän ykkösjoukkueen.
WoVo jännitti vähemmän
liiga-avauksessa
Sarjanousija löi Pislaplokin Rovaniemellä
Tiia Hakonen (vas.), Vilma Ruuska ja Mari Tamminen pelasivat alueiden SM-turnauksessa Kuopiossa.
Plokin miehillä ja
naisilla kakkossarjaa
ensi sunnuntaina
Ploki on palannut lentopallon miesten 2-sarjaan lähes
kymmenen vuoden tauon
jälkeen. Homma ei toiminut
kuitenkaan sielläkään.
??Ratkaisu oli tehtävä
nyt. Jos olisimme jääneet
odottamaan, olisimme pe-
luuttaneet väärää pelaajaa,
Pyykkö tuumaa.
Avaustappiosta huolimatta Pertti Pyykkö luottaa
joukkueensa iskukykyyn.
??Joukkue näyttää hyvältä. Kayla Walker
on hyvässä kunnossa ja iloisella mielellä. Hakkurin ja passa-
reiden yhteistyö paranee
koko ajan. Kotijoukkue vei pisteet erin 3-1
(25-18, 20-25, 25-18, 25-23)
Plokin avauskuusikkoon
lunastivat paikkansa Jyrki
Meriruoko passarina, Niko
Nenye hakkurina, Roope
Tiala ja Aleksi Mechniakov
yleispelaajina, Pauli Matalamäki ja Heikki Pesonen
keskareina sekä Jussi Väisänen liberona.
Ensimmäisen erän tasaisuus loppui kotijoukkueen
hakkurin
ensimmäiseen
syöttövuoroon, jolla Nurmo repi lähes kymmenen
pisteen kaulan.
Toisessa erässä vahva
vastaanottopelaaminen toi
Plokille voiton, mutta kolmas erä meni taas selvemmin Jymylle. Vastustajana
on Saarijärven Pullistus.
Myös Plokin naisten
2-sarjajoukkue pelaa sunnuntaina Pihtipudas-salissa
raahelaista RaLePaa vastaan kello 13. Hän saapui eilen Pihtiputaalle ja on parhaillaan
joukkueen testattavana.
Päävalmentaja
Pertti
Pyykkö myöntää, että Irena
Antova oli paha pettymys.
??
Hänellä oli olkapäävamma, josta hän ei
kertonut. KOTISEUDUN SANOMAT. Hän pelasi Lännen
kakkosjoukkueessa, jonka
lopullinen sijoitus oli seitsemäs.
Jokaiselta alueelta (Pohjoinen, Itä, Etelä, Lounas
ja Länsi) kootaan kaksi
joukkuetta tytöistä ja kaksi
joukkuetta pojista. Silloin vastaan
asettuu Pieksämäki Volley.. Ei ole yhtään
joukkuetta, jota vastaan tarvitsisi mennä valmiiksi häviämään peliä, mutta yhtään
ottelua ei ole myöskään voitettu etukäteen.
Ploki kohtaa seuraavaksi sunnuntaina vieraissa
LiigaEuran. Aloite tuli Alajärveltä, jossa on vuosia ollut hyvää tyttöjunioritoimintaa.
Farmisopimuksella pystytään nostamaan naisten
Mestaruusliigan
tasoa.
Nuoret pelaajat pääsevät
kentälle, eikä heistä tule
pelkästään
vaihtopenkin
lämmittelijöitä.
Pislaploki ja 1-sarjaan keväällä noussut Alajärven
Ankkurit ovat tehneet farmisopimuksen
kaudelle
2012-2013.
Hanna Anttila ja muut plokilaiset treenasivat Pihtipudas-salissa liiga-avauksen alla.
Lentopallon
mestaruusliigakauden
avausottelu
pelattiin Rovaniemellä lauantaina. Woman Volleyn liigahistorian ensimmäistä peliä oli saapunut katsomaan
peräti 634 katsojaa.
Kotiyleisö saikin heti aihetta juhlaan, sillä WoVo löi
Pislaplokin 3-1 (29-27, 2515, 16-25, 25-18).
Ensimmäinen erä oli jännitysnäytelmä, jossa edettiin piste pisteeltä tilanteeseen 24-25. Hänen
kehityskäyränsä kulki juuri
väärään suuntaan kuin oli
toivottu.
Antovalle oli annettu aikaa laittaa pelinsä kuntoon
Irena Antova ehti pelata Plokissa vain harjoituspelejä.
Salossa pelattuun viimeiseen harjoitusturnaukseen
asti. Ensimmäinen
kotipeli pelataan Pihtipudas-salissa ensi viikon keskiviikkona. Pallo lähtee korkealta ja kovaa. Neljäs erä oli
päivän tiukin ja tasoikkain.
Ploki taisteli jokaisesta pallosta, mutta pieni huolimattomuus ratkaisi erän ja koko
ottelun isännille.
Pislaplokille
farmiseura
Alajärveltä
Yhteistyöllä kehitetään
alueen tyttö- ja naislentopalloa. Sitten tulee pisteitä.
Naisten liiga näyttää Pyykön mielestä äärettömän tasaiselta.
?. Tänä vuonna
massaleirille osallistui yli 40
-98 ja -99 syntynyttä tyttöä.
Seuraaville leireille kutsuttiin tietty määrä pelaajia
ja vaikeiden valintojen jälkeen aluevalmentajat karsivat pois monta lahjakasta ja
taitavaa pelaajaa.
Viimeiselle leirille kokoontui Lännen alueen 24
parasta tyttöä, ja tähän sakkiin sekä SM-turnaukseen
tiensä selvittivät myös Tiia
Hakonen, Vilma Ruuska ja
Mari Tamminen.
C-tyttöjen Suomen mestaruuden voitti Lounas 1,
joka löi finaalissa Lounas
2:n
040-575 6391.
A R G I L L A N D E R I T.
Osallistumme sukumessuille Vantaalla la-su 13-14.10.
klo 10-16. Kinnulan KinuSki Team ry
BINGO
SUNNUNTAISIN
klo 19.00
Pihtipudas
La 6.10. Ilm.
marika_hamalainen@hotmail.com, p. KOTISEUDUN SANOMAT. klo 18-20.30. To: Alvajärvi (0-6
lk) koululla klo 17-18.30. Kunnallisvaalien vaalipaneeli
kunnantalon valtuustosalissa klo 18. Menoja ja tapahtumia
Urheiluseurat
TUISKU
Palloilujaoston harjoitukset Pihtipudas-salissa: v.
2000-2002 s. 040-734 1882/ Asta
pe 19.10 mennessä.
Kerhot: Ma: Muurasjärvi isot (3-6 lk) klo 16.3018. Järj. Keskiviikkokerho Op:n kokoushuoneessa ke 3.10. Sisäcurlingia Viitasaari-Areenan aulassa ti 9.10. 0400642 148.
VAPAAT ELÄKELÄISET. Hyödynnetään internetiä, tutustutaan verkkopalveluihin (sähköposti,
pankkiasiointi, sosiaalisen
median käyttö). yhteiskyytiin Jormalle
ma 8.10. Jukka p. ke 24.10.
Kinnula
Seuraavilla kursseilla on
vielä tilaa, ilmoittaudu p.
044 4596 261.
Joulutähtiä ja ikkunahimmeleitä alkaen ke 24.10.
Tilkkutyöt alkaen to
4.10. klo 13?15. ohjelmaa. Ilm. Kirkonkylä (1-4 lk) lukiolla klo
17-18.30. Lisät. Sosiaalipsykologi ja kirjailija Janne Viljamaa
kertoo haastavan lapsen kasvatuksesta:
?Mitä minä teen tämän lapsen kanssa??.
Kahvitarjoilu.
Kinnula
To 4.10. Jouluherkkuja uusin ideoin. klo
18.30 Mantassa.
LC PIHTIPUDAS EMMIT. Eräleiri yli 10-v Harmaalanrannalla Lemmenrannassa la-su 27.-28.10. ja
paluu 9.12. 040-734 1882/ Asta.
REUMAYHDISTYS.
Vesijumpat keskiviikkoisin
klo 16. Vetäjänä
Salme Hintsa. Ilm. 3 e.
Lisät. www.nuorisoseurat.fi/palvelutuuli.
To 11.10. / ok
1 x 200 ?
Palloraj.
49 Pelilippu 3,50 ?
Liput: 10 ?, 14 . Hinta
5 euroa/ kerta. mennessä.
Posliininmalaus Peningissä (63 h, 55 e) alkaa to
4.10. Ilmoita allergiat! Ilm.
viim. Vielä ehdit.
Joululeivonnaiset Tahkonpolun kotitalousluokassa (4 h, 18 e) la 27.10. klo 8 Nesteeltä.
MJK
Junnutreenit v. Kansannäytelmä Kissa ulos, sketsejä ym. 040-833 9979/ Ritva
tai 040-748 6462/ Kaisa.
Lentopalloa
pelataan
koululla keskiviikkoisin klo
19.30.
Liikuntakerho koululla
maanantaisin klo 17-18.
PLOKI
Naisten 2-sarjaa PlokiRaLePa (Raahe) su 7.10.
klo 13 Pihtipudas-salissa.
Miesten 2-sarjaa Ploki-Saarijärven Pullistus su 7.10.
klo 16 Pihtipudas-salissa.
Yhteislippu molempiin otteluihin 5 euroa.
B-tytöt. ke
17.10. Sisäilmasta oireilevien
vertaistukiryhmän
tapaaminen
Viitasaaren
koulukeskuksessa Haapaniemen koulun opettajainhuoneessa ma 22.10. Korjausrakentamista
Yhteyshenkilö 044-965 2892 tai 040-582 9609
Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI
Puh. Tervetuloa!
ELÄMÄJÄRVEN RAKENNUSPALVELU V&J
. Perusopetuksen yhteinen vanhempainilta Pihtipudas-salissa klo 18. puh. Kokoont. Vasta-alkajille ja aikaisemmin
huovuttaneille. klo
10-13. 040705?2434.
ELÄKELÄISET. klo 12.
Rokuan
kylpylä-hotellin
esittelijä. Vapaita paikkoja ilman majoitusta. 050-432 5087/ Juha.
Alle 9-vuotiaiden urheilukoulu maanantaisin klo
17.15-18 Pihtipudas-salissa.
MURTO
Yleisurheilukauden
päättäjäiset la 13.10. Ilm. ohjelman, majoituksen, ruuan ja vakuutuksen.
Ilm. Lähtö la 8.12. klo 10.45. Ilm.
Kertulle puh 040-716 5645.
ELÄKELIITTO. Korppinen
(0-6 lk) klo 17-18.30. Myyntipisteitä, kirpputori, yhdistystori. Ilm. lokakuuta 2012. 044-996. Hallituksen kokous to 4.10. Ilm. Alle 12-v. Ikäihmisten virkistyspäivä Kotipihassa klo 9 alkaen. menn.
Kuvanveisto.
Sisältö
laaditaan osallistujien toiveiden mukaan. klo 18. Perhekahvila seurakuntakodilla keskiviikkoisin klo 10.30-12.30.
KOTKATJOEN ERÄPOJAT. 040-701 3369.
SYDÄNYHDISTYS.
Tk:n ikääntyvien sekajumppa Sopukassa maanantaisin
klo 10-11. Ilmoittaudu to 4.10.
mennessä ja sovi kuljetusjärjestelyistä sekä aikataulusta puh. klo 10-16.
Op. Tiedustelut Riitta
puh. 1603.
4H. klo 18.30.
NÄKÖVAMMAISET.
Kerhon retki Pyhäsalmen
Vaskikelloon ruokailemaan
niemonen.com tai p. Myyjien pöytä alk. 040-860 0767.
Ilmoittautuminen netissä
www.opistopalvelut.fi/viitaseutu.
Ensiapu I lukiolla (16 h,
28 e) yli 15-vuotiaille alkaa
ma 22.10. 040-504 7835.
HENGITYSYHDISTYS. Kerho
keskiviikkoisin klo 10 Valorinteellä.
ELÄKKEENSAAJAT.
Kerho maanantaisin klo 12
Työväentalolla. www.muholanjalkapallokerho.com.
PE 5.10.
Tuisku
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. Vasta-alkajille ja aikaisemmin maalanneille. Myös keramiikka-, lasi- ja mosaiikkitöitä voidaan tehdä.
VIRKEITTEN ILTAPÄIVÄTANSSIT
Kuvapirtillä perjantaina 5.10. klo 18.
Myös uudet mukaan! Lisät.
Maijalta 040-569 6240.
KENNELKERHO.
Koirakoulu alkaa to 18.10.
Ryhmät alkaville ja jatkaville klo 18 ja 18.30. Kerho to 4.10. Hirvimies-lehti jaossa Nesteellä.
Liput 5 e
Seurat ja yhdistykset
3. Järjestäjinä kerholaiset.
Vetäjänä suosittu ARTTU
MusaMagian KARAOKE
Liput 5 e
AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. 20002007 syntyneille kirkonkylän liikuntasalissa maanantaisin klo 17-19.
Miehet + C/B-pojat. 13
Kahvila-Ravintola
BINGO
JOKA PERJANTAI
klo 19.00
Teollisuusalueella, Sompatalolla.
Erittäin hyvät palkinnot.
7.10., 14.10., 21.10., 28.10., 4.11.
Voitot ostokortteina.
Muurasjärven Urheilutalosäätiö
BINGO
Tervetuloa!??????. Palloraj. Ilm. la
6.10., 27.10. ja 10.11. ma klo 18.4519.30, vetäjä Keijo Vaittinen, sekä v. nimetty valvoja. Jarkko Pitäjämäki. p. klo 11
urheilukentällä (huonolla
säällä liikuntasalissa).
Kahvakuulajumppa la
klo 11 koulun pihalla. Osallistujat,
omat kuulat mukaan.
Yhteislenkki juosten tai
sauvakävellen kaikenkuntoisille sunnuntaisin klo 19
punttisalilta.
Junnujen hiihtoharjoitukset tiistaisin klo 19-20.
Kokoontuminen pururadalla. 17 e.
Irtolehti 3,50 e.
Pyhäjärven Pohti
Tervetuloa!
(rantakalakeitto) maamiesseurantalolla la 6.10. Lisät. Eväät mukaan.
Yhteydenotot Erja Kemellille, puh. klo
10-12.15. Perhekahvila parittoman viikon torstaisin
10.30-13 Cuplassa.
Vaihtori
kunnantalon
alakerrassa ma-pe klo 1014.
MLL MUURASJÄRVI.
Perhekahvila parittomien
viikkojen to klo 10.30-12.30
kerhotilassa. Retki
on jäsenille ilmainen, muilta
5 e. 13,50 e . www.argillanderit.net ja 040-523 6621.
RHY. Vanhan ajan iltamat Harjulinnassa klo 19 alkaen. Ilmoittaudu ke 10.10. Kahvitarjoilu.
KYLIEN
KUORO.
Harjoitukset
kiertävänä
Muurasjärven koululla ja
Alvajärven
Eläketalolla
keskiviikkoisin klo 18.30.
MLL. Hinta 10
e, sis. 2003-2004 s.
ti klo 18-18.45, vetäjä Miia
Tavaststjerna.
Kuntojaosto.
Ohjattu
kuntosaliharjoittelu
junnuille ja alkajille la ja su klo
16. MuurasTori Muurasjärven Harjulinnassa klo 11-15. Lahtivajatalkoot
jatkuvat lauantaisin.
YRITTÄJÄT. Mukana puolueiden asettamia vaaliehdokkaita. Hinta
jäsenet 50 e, muut 60 e. 050-548 1387 ja
Markku p. (08) 762 750, Gsm 0400-777 757. Katariina Kattelus. Järj. Vaalipaneeli vanhusten asioista klo 10.
ti käy. Liput 10 e. Puheenjohtajana kunnanjohtaja
Ari Kinnunen. riviltä
5 X 80 ?, 2 x 170 ?
1120,00 . mennessä jorma@
Pihtipudas
Toimisto p. ja 19 ?
BINGO
LA 6.10.
TORSTAISIN
klo 19.00
Tervetuloa!
KE 3.10.
Menot
Opistot
MusaMagian KARAOKE
Viihdekoukun KARAOKE
Vapaa
pääsy
sästystutkinnosta. Saneerausta
. 52. Vetäjänä Sirkka-Liisa Laitinen.
Huom! Kausikortti ei käy.
Ensiavun perustiedot, teoriaa, käytännön harjoitukset.
Ilm. Vielä
ehdit ilmoittautua.
Tietotekniikan alkeisjatko Tahkonpolun koululla
opiston atk-luokassa (18
h, 28 e) alkaa ti 9.10. 0400-886 879.
RYHTI
Kylpyläretki
Peurunkaan la 27.10. klo 18.
Kudonta, kirkonkylä. Lisät. Hammashoitaja Tuula Kinnunen
kertoo hampaitten hoidosta
ma 8.10.
Lähtö Äänekoskelle
45-vuotisjuhliin Työväentalolta ke 10.10. Salitreenit perjantaisin klo
18.30-20.
Yhteistreenivuoro kirkonkylän salissa sunnuntaisin klo 13.30-15
MJK:n junnujen kauden
päättäjäiset Kannonkosken
Piispalassa la 6.10. klo
11.30 Kinnula-talossa. mjkfutis98@gmail.com tai 050339?0273. 0400-615 497 ja seija.
mustamaki@gmail.com.
MS-KERHO POKS. Kirjat: 10 e . Op. pikaisesti.
Huovutuksen
monet
muodot Mettälän hallin
tekstiilityöluokka (21 h, 28
e) alkaa la 6.10. ja lisätiedot Seija p. Lähtö Lapinlahdelle la 6.10. Jäniksen ja hirvenmetsästystä.
Hakalan Heikki kertoo met-
la 6.10. Lopuksi
tanssia. pe 12.10. Rakennuspalvelua . Lähtö entisel-
Kinnula
MLL. klo 17.
Ilm. Pauliina Koivisto. Op. Viitaseudun opisto.
Pe 12.10. Ohjattu vesijumppa Simmarissa maanantaisin klo 13.
Jyväskylän
teatterissa
Myrskyluodon Maija la
15.12. Uudisrakentamista . Liikuntasalivuoro su klo 19-20.
Seudullinen yrittäjäjuhla
Viitasaarella la 13.10. klo 16.
LC PIHTIPUDAS. Kinnulan kauppaliikkeiden ja yritysten markkinatapahtuma kirkonkylällä.
Ke 10.10. Klubi-ilta, vaalikokous ja koruesittely Repussa
ke 10.10. mennessä marika_hamalainen@hotmail.com, p.
040-575 6391.
Matka
voittajanäyttelyyn 8.-9.12. Huopanan näytelmäpiiri.
To 25.10. klo 13-15
Soittaa Hannu Viitala & kumppanit.
Vapaa pääsy, myynnissä kahvia ja purtavaa.
Tervetuloa!
Alvajärven kalastuskunta järjestää
MUIKKUPEIJAISET
Tervetuloa!
Kinnulassa
Rientoja ja tilaisuuksia
Pyhäsalmen Urheilutalo su 7.10.2012 klo 18.00
Palkinnot: 9 x 20 e, 9 x 30 e, 4 x 40 e, 2 x 80 e, 2 x 170 e.
Irtolehti: 1470 e. Päivystys Pihtiputaalla puh. Saani (0-6 lk) 17-18.30.
Ti: Peninki (0-6 lk) klo 1718.30.
Valokuvauskerho
(5-9 lk) lukiolla klo 17-18.
Ke: Muurasjärvi pienet (0-2
lk) klo 17-18.30. ?Järj. Kausikort-
tä kaupalta klo 8.30
Henkilö, jolla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa
asiakirjaa, voi saada poliisilaitokselta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. 044-295 8836, 044-517 2506 (ruokala)
Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu
Lounaskahvila EVÄSREPPU
(Kunnantalolla) Avoinna: ma-pe 8-15 Lounas: 11-13
Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle
Puh. Pihtiputaalla 26.9.2012 ?. klo 18.00 Pihtiputaan valtuustosalissa. www.rakthai.net
Meiltä saa myös keskiolutta!
HINAUSPALVELUA
24 H
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. 040-324 5458
. 459 6842, 040-574 2599
Tyylitukka
Avoinna ma-pe 10-18, muulloin sop. 0207 931 620
Fax 0207 931 625
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Kinnulan toimisto kunnanviraston
yhteispalvelupisteessä ke klo 10?11
Ilmestyy keskiviikkoisin
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Toimittajat
Juha Kivinen
Niina Luomala
0400-345 852
0400-175 294
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Asematie 15,
Pihtipudas
p. 040-841 2182 . MYÖS PAARIKULJETUKSET
0400 707 464
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
. Kotiäänestys
toimitetaan vaalin ennakkoäänestysaikana erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
HENKILÖLLISYYDEN TOTEAMINEN
Äänestäjän on sekä yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, kotiäänestyksessä, laitosäänestyksessä että vaalipäivän äänestyksessä tarvittaessa todistettava henkilöllisyytensä. asennus . 2013 alusta.
. Kotiäänestykseen
oikeutetun on kirjallisesti tai puhelimitse ilmoitettava keskusvaalilautakunnalle halukkuudestaan äänestää ennakolta
kotonaan viimeistään 16.10.2012 klo 16.00 mennessä.
Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 17.?
23.10.2012.
Vaalipäivän äänestys sunnuntaina 28.10.2012 klo 9.00?
20.00.
Äänetysalue Äänestyspaikka
1 Kinnula
Koulukeskus, yläkoulun oppilasaula
Keskustie 27
2 Saari
Muholan koulu, aulatila
Kivijärventie 970
Henkilöllisyyden toteaminen
Äänestäjän on esitettävä henkilöllisyystodistus tai muu valokuvalla varustettu henkilöllisyyden osoittava asiakirja.
. Pihtipudas
Kuulutus
Vuoden 2012 kunnallisvaalit toimitetaan Kinnulan kunnassa
seuraavasti:
ENNAKKOÄÄNESTYS
Kunnallisvaalien ennakkoäänestys toimitetaan 17.?
23.10.2012 Kinnulan kunnanviraston yhteispalvelupisteessä, os. 14. Keskustie 45. tarvittaessa kuljetus
POLKUPYÖRÄN,
jossa lastenistuin?
Tied. Oikaisuvaatimus
tekniselle lautakunnalle. PL 36, 44801 Pihtipudas tai puhelimitse puh. Henkilöllisyyden todistamiseen kelpaa sellainen todistus, jossa
on äänestäjän täydellinen nimi, henkilötunnus, allekirjoitus,
antajan leimalla leimattu valokuva sekä antopäivä ja antajan
allekirjoitus. alv 9 %
Ilmoitusten sisäänjättö
Maanantaihin kello 10 mennessä.
Levikki 5028
Tarkastettu 19.3.2012
Puhelinvastaajaan ei voi jättää
maksullisia ilmoituksia.
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Tilaushinnat 1.1.2012. Paneelin puheenjohtajana toimii kj. Väestörekisterikeskuksen lähettämän ilmoituskortin mukaan ottaminen ja luovuttaminen vaalitoimitsijalle nopeuttaa ennakkoäänestystä.
. koivu- ja sekaklapia
. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . Kotiäänestäjän omaishoitajan ennakkoäänestysilmoitus tulee tehdä
samalla ilmoituslomakkeella tai puhelinilmoituksella, jolla
kotiäänestäjä ilmoitetaan kotiäänestykseen. 040-748 7816.
Asematie 27, Pihtipudas
P. (014) 459 6800 ja (014) 459 6804, viimeistään
16.10.2012 ennen klo 16.00. Tapahtuma on osa kansallista vanhustenviikkoa.
Puh. HENKILÖTAKSI
. Taksa on nähtävillä Pihtiputaan kunnanviraston ja Viitasaaren kaupungintalon julkisella ilmoitustaululla ajalla 1.?15.10.2012. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. Juhla- ja kokouspalvelut
. Mukana ovat puolueiden asettamat
vaaliehdokkaat. 3. myynti . kultainen Bismarck
RANNEKETJU
Muurasjärven hautausmaalla.
Löytöpalkkio!
Puh. Ennakkoäänestys tapahtuu arkisin
(ma-pe) klo 10?18 ja viikonloppuisin (la-su) klo 10?14.
Laitoksissa tapahtuvista äänestyksistä ilmoitetaan niissä
erikseen.
KOTIÄÄNESTYS
Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin
rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää
ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. 16+1 LUXUSBUSSI
. 041-550 4504
Piia Keisanen
045-638 4045
ma, ke 10?18
ti, to, pe 10?17
muulloin sopimuksen mukaan
Mari Varis
Avoinna: ma 10?17,
ti-ke 10?18, to-pe 10?17
Muulloin sopimuksen mukaan.
Aamu-uinti
ikäihmisten virkistyspäivä.
Klo 10.00 on vaalipaneeli ikäihmisten asioista. 0400-261 848 /Erkki
Kuulutus
Viitasaaren tekninen lautakunta on kokouksessaan 25.9.2012
vahvistanut uuden kaukolämpötaksan.
Taksa tulee voimaa 1.11.2012. Kokouksessa käsitellään hoitokunnan esitys kalastusohjeiden muuttamiseksi v. Ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ovat arkipäivinä klo 12?18 ja lauantaina
sekä sunnuntaina klo 12?14. 50+1TURISTIBUSSI
. alkaen klo 6.00?9.00.
Kinnulan kunnan vapaa-aikatoimi
Kotipihassa järjestetään keskiviikkona 10.10.2012 klo 9.00
alkaen
Keskustie 13,
Pihtipudas
Käynti Jukolan p-alueelta
Avoinna:
Ikkunat ja ovet
mittaus
asennus
rahoitus
Ota yhteyttä: Hannu Turunen
P 040 711 5817, hannu.turunen@pihla.fi
Ilmoitushinnat 1.1.2012
Tekstisivu 0,87 /pmm
Tekstin jälkeen 0,82 /pmm
Takasivu 0,90 /pmm
Kuolinilmoitukset 0,82 /pmm
Kiitosilmoitukset 17,88 (25 pmm)
Hintoihin lisätään alv 23%
Kestotilaus 49 /vuosi
Määräaikainen 12 kk 53
Pohjoismaat 12 kk 70
Hinnat sis. Pirkko ja Oona p. 0400-687 364
www.auto-osix.fi
Leivon tilauksesta . Keskusvaalilautakunta
. Ennakkoäänestyksen toimittamisesta Pihtiputaan kunnan alueella sijaitsevissa laitoksissa
ilmoitetaan niissä kussakin erikseen.
KOTIÄÄNESTYS
Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia sekä
tällaisen henkilön omaishoitaja saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin
hänen kotikunnakseen. Ryhmille avoinna tilauksesta,
myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tässä tapauksessa henkilökortti
on maksuton, mutta korttia haettaessa on oltava mukana
passikuva. KOTISEUDUN SANOMAT. Kotiäänestäjän tulee ilmoittautua
keskusvaalilautakunnalle kunnantalon neuvonnasta saatavalla lomakkeella, os. Tarkemmat
tiedot kunnan www-sivuilla.
. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
Vaalipaneeli to 11.10. 040-704 2844
www.pihla.fi
Heikinhallissa pe 5.10. 0400-126 060
MJP-KLAPI
Pihtipudas
p. Ari
Kinnunen.
Tervetuloa!
LVI- TRIM Oy
Pihtipudas
KIELTO
Heinunniemen yksityistiellä hevosten ajeluttaminen kielletään turvallisuussyiden nojalla.
3.10.2012 Tiehoitokunta
Kaikenlaiset LVI-alan työt
p. lokakuuta 2012
Löydetty
POLTTOPUUTA
Oletko kadottanut
kesä-heinäkuussa
hyväkuntoisen miesten
. Hoivapalvelut . Keskustie 42, 43900 Kinnula ?
puh. 0400-642 745
Viitasaarentie 93, Pihtipudas
. Kinnulassa 26.9.2012
Kinnulan kunnan keskusvaalilautakunta
Lounasravintola suljettu. Valitusaika päättyy 15.10.2012.
Tekninen lautakunta
Myytävänä
Kuulutus
Vuoden 2012 kunnallisvaalit toimitetaan Pihtiputaan kunnassa seuraavasti:
VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYS sunnuntaina 28.10.2012 klo
9.00?20.00.
Äänestysalue
Äänestyspaikka
1 Alvajärvi
Alvajärven Maamiesseurantalo,
Reisjärventie 1419
2 Elämäjärvi
Elämäjärven koulu, Haapajärventie 26
3 Kirkonkylä
kunnanviraston valtuustosali, Keskustie 9
4 Korppinen
Korppisen kylätalo, Keiteleentie 1621
5 Muurasjärvi Muurasjärven koulun liikuntasali,
Ristinmäentie 9
6 Peninki
Peningin koulu, Liitonjoentie 52
ENNAKKOÄÄNESTYS 17.?23.10.2012.
Ennakkoäänestys toimitetaan Pihtiputaan kunnanviraston
valtuustosalissa, osoite Keskustie 9. 143 tkm,
2xrenkaat, ilmastointi.
Puh. 040-701 0260
Pihtiputaan kalastuskunnan
ylimääräinen kokous torstaina 18.10.2012 alkaen klo 18.00
Takkatuvalla. klo 18.00
Viitaseudun opisto järjestää perinteisen vaalipaneelin vuoden 2012 kunnallisvaaleja koskien to 11.10. Väestörekisterikeskuksen lähettämän ilmoituskortin mukaan ottaminen ja luovuttaminen vaalitoimitsijalle
nopeuttaa äänestystä.
. huolto
www.haapa-line.com
MOPO
pappatunturi, vm-74, autom., rekisterissä, hyvä.
P. Hoitokunta ????www.pihtiputaankalastuskunta.fi
Vuokrattavana
3h+k+s
86 m , kaukolämpö.
4h+k
kaukolämpö
2
Kadonnut
La 29.9. Arja Varis . mukaan
Keiteleentie 933, Kärväskylä . 040-503 4091
OK-TALO
Kinnulan keskustasta.
Vapautuu 15.10.
Tied. 040 833 7583
Toyota Corolla
vm-04, aj. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös tämän valitsema henkilö
. Rakennusurakointi . www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. pihojen ja teiden auraukset
Uranetti Oy / Anne Heikkilä . (014) 562 320
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
- hieronta
Jääjoentie 5 C
43900 KINNULA
puh. myyntilaskutus ja reskontra
. yksityiset - ja yrityssiivoukset . 040-508 7280
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
PIHTIPUTAAN ?
FYSIOTERAPIA
. . home- ja kosteusvauriot ?
. 014-562 196
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
Fysioterapeutti
Anne
puh. Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
PIHTIPUTAAN TYÖOSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . metsätyöt . Puh. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
014-561 601 tai 0400-405 652
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
Hyvät neuvot eivät ole kalliita.
Vs. . Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
. lavettikuljetukset max 18 tn
. Arvioinnit . 014-562 089
Matti 0400-241 965
. 040-745 0964
0400-645 653
. e-mail: eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
?PERUKIRJOITUKSET ?KAUPPAKIRJAT
?TESTAMENTIT ?AVIOEROT ?PERINTÖASIAT
?LAKIASIAPALVELUT ?JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RSNotariaatti RAIMO SILTANEN P. kaikki rakentamiseen liittyvä yli 30 v. . Isännöinti . vaihtolavapalvelu metalliromulle
. p. Polttopuita klapeina
kuljetus ja teko.
. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . 040-487 1830
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
LÄHIVAKUUTUSYHDISTYS
JÄRVI-SUOMI
Myynti ja urakointi
Ajojärjestely
Tommi Pakarinen p. 040 504 8275
Asematie 11, PIHTIPUDAS
P. 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. . traktorityöt
. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Kirjanpidot ja tilinpäätökset:
Tmi:t, Ky:t ja Ay:t sekä pienet
ja keskisuuret osakeyhtiöt.
Myös tieosuuskunnat ym.
Keskustie 2, Pihtipudas
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
040 -702 6777
AUTOPELTI HÄKKINEN
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
HAMMASPROTEESIT
Ajanvaraus 08-782 100
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
. LVI-tarvikkeiden myynti . vahinkotarkastukset
. klassista hierontaa . P. hieronta (myös ilman lähetettä)
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
. nopea haku ja maksu
. perinteistä verikuppausta
. arvometallit
. infrapunasauna
. pellonreunojen ja tienvarsien raivaus (energiapuukoura)
. 040 552 2179
Taina Sorri p. pankkilakimies Elina Haikola
puh. 0500-716 178, sp. Vuokrataan umpikoriautoa muutot ym.
. henkilökohtaista kunto- ja tanssiohjausta
. 040-557 3644,
Timo Back . pesu ja vahaus
. 571 254
0400-640 938
Koneurakointi
. . 15
. jäsenkorjausta kaustislaisin opein . ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
SEULOTUT SORAT
ja MURSKEET
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . www.ilmanvaihtohuolto.com
Keskustie 12
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . 044-525 6428
0400-448 463, Alvajärvi
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi
. lokakuuta 2012. . 0400-547 457
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
sertifioitu
www.jatehuolto.net
040-727 6781
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . . Kokous- ja
saunatilan vuokraus
A
LKV
KU
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
U
Ä
Ö
NN
L
IS
puh. 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
RAKENNUSLIIKE
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
Mika Kumpulainen Oy . Viitasaari
Puh. ojankaivut ja pellonraivaus ym.
. Jarkko Muhonen 044-5962 025
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet,
työkoneet, varaosat,
meiltä myös sisustustarvikkeet
KINNUS-KULJETUS OY
. 014-561 658 . maatalousromut ym. kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. Fax 014-561 659
Tilitoimisto V. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. 0400-711 978 . . . akut . Traktorityöt ja
ruohonleikkuut
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. kolarikorjaus
. romuautot
. kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. Hieronta . renkaat . 571 456, fax
571 455, 0400-667 946. . sairaskyydit (Kela): invabussi, pyörätuoli- ja paarivarustus
. P. automaalaus
. 014-561 641
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Ruukintie 1, Pihtipudas
Puh. kokemuksella ?
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
www.witas.fi
Kinnula . 040-725 7702
ATK-PALVELUA
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
www.teamprog.fi . Lainhuudonhakemiset . Tuomo Ilvesvuori
B. kaivinkonetyöt 13 tn telakoneella . KOTISEUDUN SANOMAT. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. hierovia porekylpyjä Frantsilan kylpyöljyillä
. www.kinnus-kuljetus.fi. P. Kivijärvi . hydrauliletkut ja liittimet
Jouni Hautajoki
puh. 3. . Puh. Keijo Paavola
. Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. 050-461 6055
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
NIEMENHARJU
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
LVI-ASIOISSA
Pihtipudas Puh. putkiasennustyöt ja huollot . 014-5776 200 (vaihde)
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
. lomakoti Tuulensuoja . ÖSTBERG
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Viitasaari, puh. tilausajot: 18-, 23-, 36- ja 50-paikk. ruostesuojaus
. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. Pihtipudas . . Lääk.voim. 0400 547 257
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
INTI PA LV
. loma-asunnon vuokraus
EL-Point Oy
Sähköasennus ja myymälä
Keskustie 12, Pihtipudas . 0400-647 010
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. . fysikaaliset hoidot
. Fysik.hoidot
Puh. Jukka Tikanmäki
. ja 3. linja-autot (täysi turistivarustus)
0400-691 188 Pekka (tilaa KELAN kyydit suoraan)
kinnuskuljetus@gmail.com . 0400-689 557
. 040-573 3371
0400-581 315
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
KONEURAKOINTI Juha Jämsén
. Laillistettu kiinteistönR O N E N O Y välitys . 0400-371 356
ILMASTOINTIHUOLTO
Puhdistukset, säädöt, suodattimet, desinfiointi.
T:mi Soisalo Tuomo, Pihtipudas
Puh. ym
Vaalipäivä su 28.10.2012.
Mikä on sinun vaaliviestisi?
Kotiseudun Sanomat vie viestisi äänestäjille!
TARJOUS
2x100
(84 mm x 100 mm)
200 ?
Hinnat sisältävät
ilmoituksen suunnittelun,
teon, värit ja alv.
Myös muita vaali-ilmoitustarjouksia!
TARJOUS
2x60
(84 mm x 60 mm)
120 ?
TARJOUS
1x60
(40 mm x 60 mm)
65 ?
Lehdessä ilmoitus luetaan ja huomataan!
Tule käymään tai soita 0207 931 620
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi. lokakuuta valitaan kunnanvaltuuston jäsenet.
Ennakkoäänestys alkaa jo 17. 3. KOTISEUDUN SANOMAT. lokakuuta 2012
2
Atria
ILEN
UUN
(2,19 kg)
A
L
L
A
N
N
I
HARKETISTA
N
E
YHD
K-SUPERM
KKI
1
2
RS
-50 %
t (4,38 kg)
in 1,75 pk
ia ja yksittä
Ilman kortt
2
35
50 0 g
in 2,35 rs
ia ja yksittä
Ilman kortt
Kariniemen
KANANPOJAN
FILEESUIKALEET
95
520-650 g (5,37-6,71 kg)
maustamaton ja marinoitu
rajoitus: 2 rs/talous
349
kimppu
rs
LEHTISALAATTI
2
KPL
-50 %
0
2
89
PS
-50 %
HK Ryp
ermanni
Valio Olt
IHAT ton ja sipuli
ISTEL
K ÄR
maustama
(4,98 kg)
TOT 69 kg) ei luomu
JUUS
0 g (6,15 -7,
2
99
RS
in 2,99 rs
ia ja yksittä
Ilman kortt
-50 %
6
15
2
KPL
(9,97 kg)
TARJOUSTAKUU
299
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,99 pkt (13,29 kg)
30 0- 35
lous
2 er ää /ta
rajoitus:
-50 %
KPL
,38 kg)
l (12,30-15
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
4
69
2
in 6,15 kp
ia ja yksittä
Ilman kortt
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,59 pkt (9,25 kg)
TOT 82 kg)
JUUS
0 g (6,70 -7,
40 0- 50
lous
2 er ää /ta
rajoitus:
30 0 g
lous
2 er ää /ta
rajoitus:
2
ar
Valio Pol
2
PKT
225 g (6,64 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
- 10 %
-50 %
,63 kg)
l (13,40-16
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
Panda
1 l (1,05 l)
suklaa-minttu ja suklaa-banaani
rajoitus: 2 erää/talous
130 g (5,65 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
JÄÄTELÖT
in 4,69 kp
ia ja yksittä
Ilman kortt
Bravo
- 5%
2
PKT
2
SUKLAALEVYT
2
09
KPL
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,09 pkt (2,09 l)
1
47
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 1,47 kpl (11,31 kg)
Hinnat voimassa to-su 4.-7.10.
www.k-supermarket.fi
UUTUUS
siporsas
2
-50 %
MEETVURSTI
4 kpl/280 g (4,63 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
59
159
Atria
GRAHAMLIHAPIIRAKKA
2
2 kpl/300 g (2,65 kg)
Hollanti
Ilman korttia ja yksittäin 1,59 ps (5,30 kg)
Saarioinen
PKT
-53 %
PAPRIKA
ruukussa
Suomi
Ilman korttia ja yksittäin 0,89 kpl
(4,70 kg)
ER Ä
Ilman korttia 7,49 rs (11,52-14,40 kg)
kg
T
RYPÄLEE
MAT Es
TU M
panja
(2,35 kg)
75
PKT
7 kpl/kimppu
Kenia
4
49
3
Atria
PORSAAN
ETUSELKÄ
ja LAPA
40 0 g
lous
2 er ää /ta
rajoitus:
2
REILUN KAUPAN
ROOSA NAUHA
RUUSUKIMPPU
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. 16. 7-21, la 7-18 ja su 12-18
Kunnallisvaaliehdokas!
Kunnallisvaaleissa 28. 0207 345 220
palvelemme ark. lokakuuta