vsk www.kotiseudunsanomat.fi Kultaista huilua kuunneltiin kesäkonserteissa Muttiteatterin ensi-ilta keräsi yleisöä Poikamiehen pesäpuu tarjoaa varmat naurut TÄLLÄ VIIKOLLA: Elämäjärven kesäteatteri on vetreä kymmenvuotias. Sivu 7 Sivu 6 Sivu 11 Sami Junnosen soitto ei ole suruista tehty. 2016 puh. Toini Hämäläinen ja Roope Rekonen naurattivat yleisöä. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 6. Sivu 12.. 7. 0207 931 620 n:o 27 • 56. irtonumero 1,80 e Ulkomaiset vieraat karnevaalien pääroolissa Keihäskarnevaalien naisten kilpailun voittaja Li Lingwei tähtää Rion olympialaisiiin saksalaisen keihässuuruuden Uwe Hohnin valmennuksessa
Oli piilopirttiinsä vikitellyt viehkon naisihmiset vakituiseen suhteeseen ja tämän olennon pravuurinumero oli tirripaisti. Suussa säihkyivät uuden uutukaiset puremakalut. Tarjonta keskittyy harmittavan lyhyelle ajalle Kesäkonsertit tavoitti yleisön, mutta enemmänkin olisi väkeä mahtunut.. Asenne näkyy tapahtumien sijoittelussa. Hohnin kotimaa DDR panosti urheiluun koko valtion voimavaroilla. Henri Pelkonen Pääkirjoitus 6. Vielä käytössä olevat lomarahat ovat napsahtaneet tileille löysentämään kesälomalaisten rahankäyttöä. Gunnarssonin rajaheitot lensivät lähes uwehohnmaisille mitoille ja aiheuttivat kauhistusta englantilaisten puolustuksessa. Vaikea oli kuvitella kohtuullisella iällä varustettua Vilosohvia reuhkaamassa Personal Trainerin kanssa pinkissä jumppatrikoossa. Kuinka paljon. Selityksenä hymyili vain, ettei PT tykkäisi, jos makkarat söisi. Ja että kesätapahtumia kiertämään. Mikä ihmeen PT. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Kävijöiden suosiosta kilpailivat Keihäskarnevaalit toritohinoineen ja lomalaistapaamisineen, Pihtiputaan kesäkonsertit, Elämäjärven kesäteatteri, Muholan Muttiteatteri ja Saapasjalkarockin muistelutilaisuus. Kalle on luvannut kalan painon lähimmäksi arvanneelle palkinnoksi paikallisesta kalakilpailusta voittamansaa Nils Masterin vieheen. Kaksimetrisen jätin kättä oli legendan mukaan pidennetty DDR:n laboratorioissa vedon pidentämiseksi. Mukaansa venkoili kaukaista sukulaisihmistä, ja mitäpä tuohon vastaankaan panemaan. Ei se ainakaan vielä sen rupissa näkynyt, ehkä vähän pyöristyneenä vatsakumpuna. Kummankaan urheilusuorituksen ei uskottu olevan mahdollista, vaikka molempien “ihmeiden” taustalla oli looginen ja pitkäjänteinen työ. Y ksi uusi tarina urheilun legendatarustoon syntyi viime viikolla, kun pieni ja piskuinen Islanti marssi jalkapallon synnyinmaan Englannin yli EM-kilpailujen neljännesvälierissä. Ensimmäisissä pirskeissä tarjottiin grillimakkaraa hevosurheilun lomassa. Saksalainen paljastui sen verran mukavaksi herrasmieheksi, että päätin jättää lääketieteelliset kysymykset seuraavaan kertaan. Nyt oli jo pakko kysyä, mikä sellainen PT on, joka estää lettujen syömisen. K ulttuuripäivien ruokatelttaan menemistä en edes ehdottanut. Eipä siihen sitten muuta kuin OMG. Mitä ihmettä Vilosohville oli tapahtunut. DDR:n urheilijoita voi aina vähätellä dopingin käytön varjolla, mutta esimerkiksi Hohn oli äärimmäisen lahjakas urheilija, joka sai keskittyä täysillä urheiluun. heinäkuuta 2016 Päästä vedettyä Lukijan kuva Arvaa ahvenen paino ja voita viehe Lyhyestä kesästä halutaan ottaa kaikki irti. Haastattelun aikana yritin huomaamatta mittailla silmilläni Hohnin raajojen pituutta, mutta kovasti kädet vaikuttivat yhtä pitkille. Vaikka Islannin taru päättyi lopulta puolivälierätappioon Ranskaa vastaan, sai joukkue sankarivastaanoton pääkaupunki Reykjavikissa. Tuloksen tarunhohtoisuutta lisäsivät entisestään miehestä kerrotut tarinat. Aijaha, no mikä ihmeen tp sitten. Mutta tämä vain pudisti päätään ja viittasi aiemmin mainitsemansa PT:n olemassaoloon. Urheilullinen ja tieteellinen valmennus olivat huipputasoa. Molempien urheilutarinoiden opetus on, että laadukas työ ja oikein suunnatut resurssit voivat parhaimmillaan johtaa melkoisiin ihmesuorituksiin. Siihen vain Vilosohvi, jotta kaikillahan nykyisin pitää olla PT, ainakin valistuneemmilla ihmisillä, se sanoi ja nykäisi niskojaan paremmuutensa merkiksi. Kiirettä pitää. Ajanjakso on herkullinen järjestäjille, mutta synnyttää huuman, jossa kaikki ovat liikkeellä yhtäaikaa. Kysymysmerkkinä samaa matkaa kuljeskelevalle ensin naureskeltuaan, ryhtyi Vilosohvi avautumaan sen verran, ettei kyseessa ole varsinaisesti PT vaan paremminkin tp, mutta koska PT kuulostaa trendikkäämmältä, hän päätti julkisuudessa käyttää sitä nimitystä. Entinen lenkolaukainen virnistys oli tiessään. Erilaiset kesätapahtumat kuuluvat olennaisesti kuntien ja kaupunkien tarjoamaan kattaukseen. Islannin taistelun ilmentymä oli partasuinen kapteeni Aron Gunnarsson, joka repi ja raastoi kentällä kuten vain viikinki saattaa. Elokuulle siirryttäessä tunnelma on suorastaan mykistävän rauhallinen. Takomisen aika on nyt, kun rauta on kuumaa. Etenkin jos tuntee mielenkiintoa naapurikuntien rientoihin. Lähetä arvauksesi tiedoksi Kotsarin toimitukse viimeistään perjantaina 8.7. heinäkuuta 2016 ” Kesä on todellakin erinomainen aitiopaikka tarkastella oman seutukunnan monipuolista tarjontaa. Mutta mitä ihmettä Vilosohvi teki PT:llä. Sivullinen Uwe Hohn ja Aron Gunnarsson L yhyen kesätoimittajaurani huippuhetki koitti viime viikonloppuna, kun pääsin haastattelemaan keihässuuruus Uwe Hohnia. Mutta rennosti siinä tulla reuhotti ja kesätapahtumia oli kuulemma lähdössä kiertämään. Ikioma PT K aukaista läheisempi sukulainen Suurajattelija Vilosohvi käveli vastaan. Tapahtumiin osallistuminen kokijana tai esiintyjänä on varmasti yksi tärkeä osa kesän lumoa, perinnettä, johon voi todella koukuttua. Tekemistä riittää paikallisen Taiteiden yön tohinoissa iltamyöhään ja muissa Kinnula-päivien tapahtumissa sunnuntaihin asti. Esimerkiksi sopii viime viikonvaihde. Jossain välissä pitäisi ehtiä vielä Niemenharjulle tansseihin ja Hiekan raveihin. Puolivälieräpaikka kuningaslaji jalkapallon EMkilpailuissa on saavutus, jota ei odottaisi 330 000 asukkaan jäiseltä saarivaltiolta. Hengähdysaikaa ei jää. Poskien lommotkin näyttivät oienneen. Selventävät kysymykset olivat tarpeen. Islannissa taas on onnistuttu laadukkaan valmennuksen ja hyvien olosuhteiden avulla tuottamaan riittävän taitavia pelaajia kurinalaiseen puolustustaktiikkaan. Ja miksei olisi saanut. Ja nyt tällä tp:llä eli virallisesti PT:llä oli meneillään sp, joten Vilosohvi oli komennettu mattojen tamppauksen jälkeen matkoihinsa ja pois tieltä. Moni aloittaa kesälomansa juhannuksen jälkeen. Islantilaiset saivat loistavan valmennuksen johdolla luotua henkisen flow-tilan, jonka voimin he saivat puristettua esiin maksimisuorituksensa. Kävi ilmi, ettei Suurajattelija suinkaan ollut savolaisesta syntyperästään huolimatta tällä kertaa lähdössä kirjaimellisesti kiertämään kinkereitä, vaan oikeinpa oli aikeissa kuljeskella siellä kansan seassa kuten muutkin ihmiset. Jo heinäkuun loppupuoli näyttää hiljaiselta. Väki linnoittuu koteihin tai mökeille keräämään voimia tulevan syksyn ja talven varalle. Tänään käynnistyvät Kinnula-päivät Kesäkinnusen julkistamisineen. Vaarojen Sanomat Kalle Juutinen sai mato-ongella vapun aattona Putaanvirrasta ahvenen, jolla oli pituutta ja painoa paljon. U we Hohnin MEheitossa ja Islannin EM-menestyksessä on monia yhteisiä piirteitä. Makkarahavukkana aiemmin tunnettu Vilosohvi ohitti makkarakojun silmääkään räpäyttämättä. Viitasaarella alkoi Musiikin aika ja Kivijärvelläkin soi. Itäsaksalaisen ME-tulos 104,80 on luku, jonka opin jo ennen kuin osasin laskea sataan. Oli jättänyt uskollisen rollaattorinsa kotiin ja yritti askeltaa yltiöpäisen ryhdikkäästi, vaikka lonkka näytti vedättävän ja toinen polvi pyrki väkisin notkahtamaan sivusuunnassa. Seuraavissa kinkereissa oli muurinpohjalättyjä mansikkahillolla ja olin varma, ettei läheistä kaukaisempi sukulainen niitä pysty vastustamaan. Varmasti se PT kielsi senkin. Tai ehkä oli parempi, ettei yritäkään, se kuvitelma ei välttämättä olisi kaunis
Velkaantumisen ehkäisemiseksi perussuomalaiset odottavat, että investoinneissa pidetään järki päässä, mutta kehittämistoimia tarvitaan. Niemenharjun matkailualueelle johtava tie on nimetty Harjukaduksi, puolivahingossa. Saastamoisen mielestä kuntalaisten ikärakenne kehittyy suuntaan, joka edellyttäisi henkilöstön lisäämistä. Viitasaarella sairaspoissaoloja kertyi selvästi Pihtipudasta enemmän, 16,9 vuorokautta henkilöä kohti. Hankkeen onnistuessa panostus tuottaa pihtiputaalaisille työtä vuosikymmeniksi eteenpäin. — Vaikeat ajat ja mm. Käytännössä se tarkoittaa, että selvitetään, voiko työntekijä tehdä kevennettyä työtä esimerkiksi kotonaan. Konsernin kokonaisvelka on kohtuullisen suuri. Poissa oltiin yhteensä 4 120 päivää, 12,7 päivää henkilöä kohti. Jokainen toimiala säästi talousarvioon verrattuna. Säästöä on tullut myös siitä, että henkilöstöä on saatu palkattua hankerahoituksella. Kunnassa on jo havahduttu epäkohtaan ja tilojen etsintä on aloitettu.. Vanhusten päivätoiminnalle paremmat tilat Keskustan ryhmä teki valtuustoaloitteen toimivien tilojen etsimiseksi vanhusten päivätoiminnalle. Pihtiputaan talous on ollut jokasyksyisistä madonluvuista huolimatta viime vuosina hyvin hallinnassa. Tilikaudet ovat olleet ylijäämäisiä vuodesta 2009 lähtien. Se jäänee samalla ainoaksi. Toiveena isompi, yhteinen tila, jossa ikäihmiset pystyvät kokoontumaan. Kunta-alalla keski-ikä on 45,7. Työttömyysaste on Pihtiputaalla seutukunnallisesti alhaisempi kuin muilla. Toivottavasti omien tekojemme ansiota on myös se, että väkiluvun laskukulma on loiventunut, Kokkonen sanoi. Hyvä suunta jatkuu. Ajateltiin, että pitäähän paikkakunnalla olla kuriositeettina edes yksi katu, kunnanjohtaja Ari Kinnunen sanoo. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen kuvasi viime vuotta taloudellisesti hyväksi: uutta lainaa ei otettu, vaan investoinneista selvittiin tulorahoituksella ja vanhoja lainoja lyhennettiin 1,2 miljoonalla eurolla. Keskustan ryhmä pitää investointia Niemenharjun matkailuhankkeeseen sijoituksena tulevaisuuteen, johon liittyy paljon tuotto-odotuksia koko kunnalle. Liikuntaa ja kulttuuria tuetaan seteleillä Kunta tukee työntekijöidensä liikuntaja kulttuuriharrastuksia 50 eurolla vuodessa. Kunnan työntekijöiden keskiikä oli naisilla 48,1 ja miehillä 47,8. Koko Wiitaunionin henkilöstömäärä on 947. Henkseleiden paukuttelu saa jäädä Tilinpäätöstä koskeneen yleiskeskustelun aloittanut Juuso Lahtinen (kok.) varoitti paukuttelemasta henkseleitä hyvistä luvuista huolimatta. Koko Wiiaunionin sairaspoissaolot olivat 15,5. Vuosikate oli 1,7 miljoonaa euroa parempi kuin budjetoitu. Perussuomalaisten Marko Tiainen totesi tilinpäätöksen olleen taas kerran mukavaa luettavaa. 6. — Voimme olla ylpeitä, koska toimintamenot ovat laskeneet, kiitos talouden tasapainottamisohjelman ja sitä toteuttaneiden. — Joskus tulee mieleen, tehdäänkö talousarvio tiukaksi tarkoituksella, että tilinpäätös saadaan näyttämään varmasti hyvältä, Saastamoinen jatkoi. Yleishallinto jäi 218 000 euroa alle budjetin, perusturva 412 000 euroa, sivistystoimi 413 000 euroa, tekninen toimi 120 000 euroa ja ympäristötoimi 8 000 euroa alle ennakoidun. Olemme seutukunnan priimus. Pihtiputaalla sairaslomia vähemmän Pihtiputaan kunnan työntekijöiden sairauspoissaolot laskivat viime vuoden aikana. Myönteistä on, että vaikeassa taloustilanteessa olemme pärjänneet niin verotuloissa kuin yhteisöveroissa. Investointi tuo kaivattuja työpaikkoja, Ylälehto sanoi. Niemenharjulle johtaa Pihtiputaan ainoa katu Pihtiputaalle on saatu pitkän odotuksen jälkeen ensimmäinen katu. Seppo Kahilainen (sit.) antoi ison ylijäämän tuomasta punnerruksesta kiitokset ja samalla siitä, että vaikka säästöjä on tehty, kunnan palvelut ovat säilyneet ja ne toimivat hyvin terveyskeskusta myöten. Viime vuoden melkein 1,3 miljoonan euron ylijäämä ja lähes 2,7 miljoonan euron vuosikate herättivät epäilyn liiallisesta ylivarovaisuudesta talousarviota laadittaessa. — Toivoisi talousarvion teossa suurempaa tarkkuutta, jolloin punakynää ei ehkä tarvittaisi niin paljon, Kuha totesi. Siihen on kiinnitettävä huomiota, samoin toimintakulujen hallintaan ja ennaltaehkäisevään työhön perusturvassa ja sosiaalitoimessa. Kokoaikatyötä teki 92 prosenttia kunnan työntekijöistä. Hän voi myös siirtyä toiselle toimialalle töihin. Talouden hallinta vaikeutuu nopeasti, jos odotukset eivät toteudukaan. — Tilanne antaa meille pelivaraa jonkin verran jatkossakin. Myönteistä viime vuonna oli myös asukasluvun (4221) laskun loiveneminen ja se, että poismuuton sijasta syy siihen on ikärakenne: pihtiputaalaisia kuolee enemmän kuin syntyy. Lisäystä tuli vuoden aikana seitsemän henkilöä. — Kunnan vetovoima rakentuu tarjolla olevista työpaikoista, kunnossa olevista infrasta ja peruspalveluista. — On todettu, että meillä on positiivinen ongelma. — Keski-ikä alenee, joten hyvään suuntaan ollaan menossa, henkilöstöja taloussihteeri Sisko Piispanen totesi esitellessään viime vuoden henkilöstöraporttia valtuustolle. Edellisvuonna 14,2 päivää. Sisko Piispanen arvioi, että seteleillä olisi kysyntää enemmänkin. — Asiasta keskusteltiin, eikä nimeä aiota muuttaa. Sairaspoissaoloja yritetään vähentää niin sanotulla korvaavan työn mallilla. Pihtiputaan henkilöstömenot olivat 356 323 euroa oli sama linjaus kuin kunnan viime vuoden tilinpäätöksessä muutenkin, menot alittivat budjetin. Keskustan Jani Ylälehto totesi lukujen antavan hyvän kuvan kunnan taloudenpidosta. Talousarvio laaditaan varovaisuusperiaatteen mukaisesti. sotepunnerrus ovat tulossa, asukasmäärä vähenee ja meillä on vaikeuksia saada elinvoima säilymään. Liiasta optimistisuudestakin on esimerkkejä. Malli otettiin käyttöön viime vuoden loppupuolella. Vaikka lainamäärä onkin 16,8 miljoonaa euroa, monesta kunnasta poiketen Pihtipudas on onnistunut kerryttämään edellisten tilikausien ylijäämän yli 9 miljoonaan euroon ja sijoitusvarallisuuden markkinaarvon melkein 6,4 miljoonaan euroon. Viihdykkeet tulevat niiden jälkeen. Toukokuun lukema oli 14,4 prosenttia, kun se joulukuun lopussa oli vielä 16,7. Myös SDP:n Tuula Kokkonen ilmaisi omasta ja ryhmänsä puolesta tyytyväisyytensä. — Yksittäisistä investointikohteista Niemenharju on malliesimerkki elinkeinopuolen kehittämisestä. Olemme budjetoineet henkilöstötarpeen realistisesti, mutta on ollut tilanteita, ettei sijaisia ole tarvittu eikä kaikkiin tehtäviin ole saatu palkattua väkeä. Marko Tiainen sivusi ainoana tuoretta kuntien vetovoimatutkimusta, jossa Pihtipudas jäi sijalle 290. Myönteistä olivat myös verotulojen ja valtionosuuksien kasvu arvioidusta sekä kunnan lainakannan pieneneminen. Kunnanjohtajan mielestä asiasta voi olla hyvillään. Työttömyys on vieläkin korkea, mutta laski vuodenvaihteessa maakunnan keskiarvoa alemmas. Samalla saamme odotettua majoitustilaa. Saastamoinen puuttui perusturvan henkilöstön vähenemiseen unionin alueella 11 hengellä. Miinusta tuli 43 henkeä. Vasemmistoliitolta herui kiitosta, mutta ryhmän vetäjä Tapio Saastamoinen muistutti, että kokonaisvelkamäärä on iso. Henkilöstön sairauspoissaolojen määrä laski Pihtiputaan kunnan henkilöstömäärä oli vuodenvaihteessa 324, kahdeksan enemmän kuin edellisvuoden lopussa. Poissaolot ovat lisääntyneet vajaalla prosenttiyksiköllä. Kokonaisuudessaan viime vuoteen täytyy olla tyytyväinen, Lahtinen sanoi. Päivätoiminnalla on tukikohta Sopukan saunapäässä, mutta tilat ovat liian pienet. Ei niin hyvää, etteikö jotain kritiikkiä. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Miljoonatulos herätti epäilyn ylivarovaisesta budjetoinnista Pihtipudas pärjäsi selvästi ennakoitua paremmin HEIKKI JÄMSÉN Pihtiputaan viime vuoden talouslukuja ja niiden vaatimaa taustatyötä kiiteltiin kunnanvaltuuston tilinpäätöskokouksessa vuolaasti. — Nelostien liikennemäärät ovat suuria, joten haluamme siitä osuutemme. Esimerkiksi perhepäivähoitajat on ryhmä, johon ei saa rekrytoitua millään väkeä, Piispanen kertoi. Lisäystä tuli vuoden aikana kolme. Asian ottivat esille keskustan Martti Kuha ja vasemmistoliiton Tapio Saastamoinen
Hallituksen esittämää 200 miljoonan euron työttömyysturvamenojen säästötavoite on ylimitoitettu ja osin myös nurinkurinen. Maisemanhoitopeltojen ja teiden varsien sekä vesistöjen rantojen niitoista saataisiin hyötykäyttöön suuret määrät kotimaisen liikeneenergian tuotannon raakaainetta. Huoltovarmuudenkaan ei ole mielekästä, että kaikki junaliikenne olisi sähkövetoista. Mielestäni samaa visiota kannattaisi ennakkoluulottomasti selvittää myös Keski-Suomen radan osalta nyt sähköistämättömäksi jäävältä rataosuudelta Saarijärvi-Pihtipudas-Haapajärvi. Lauri Oinonen Keski-Suomen liiton valtuuston jäsen, kesk. Liikennebiokaasun paikallinen yrittäjätai osuuskuntapohjainen tuotanto synnyttäisi työpaikkoja ja paikallinen rahaliikenne vilkastuttaisi maaseutua monin tavoin. Kannattaisiko siksi visioida Keski-Suomenkin radasta vihreä ja ekologinen kuljetusja liikennekäytävä. Onnea! Keskiviikkona Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä, Esa, Esaias, torstaina Klaus, Launo, perjantaina Turo, Turkka, lauantaina Jasmin, Jade, Nanna, Ilta, sunnuntaina Saimi, Saima, maanantaina Noora, Elli, Nelli, Eleonoora, tiistaina Hermanni, Herkko, Herman. Hallituksen asettama tavoite nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin ja aikaansaada 110 000 uutta työpaikkaa ei ole toteutumassa, jos yhä kasvavaa pitkäaikaistyöttömyyttä ei saada taitettua. Suomessa dieselveturikanta vanhenee ja uutta kalustoa on pakko hankkia sähköistämättömille rataosille. Taistelun paukkeesta sain syttymään roihun jolla poltan sisäisen sekasotkuni kasan. Kinnulalaine MIKÄ tarkoitus hyökkäysvaunulla oli Pihtiputaan keihäskisoissa. Pahin niistä on työttömäksi joutuneen takaisinottovelvollisuuden heikentäminen. Kuukauden pakkoloma koskee kuuttatoista miestä. Työmarkkinoiden haaste on työn kysynnän puute ja se, että pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa ja heidän toimeentulonsa heikkenee. kennekalustoa, sitä voitaisiin kohtuullisen nopeasti siirtää myös muuallekin maassamme. Silloin uskallettaisiin myös käydä tuottamaan kotimaista liikennepolttoainetta. Työttömyysturvan keston lyhentäminen antaa signaalin, että työttömänä olevat ihmiset eivät hae työtä työttömyysturvansa keston aikana. Joskus vain jotain haluaa menettää. Talonrakennuspuolella loma yhdistetään kesälomiin ja maanrakennuspuolella lomautus ajoittuu marras-joulukuuhun. Tämä merkitsee suurta uhkakuvaa siitä, että jatkuvasti kasvava pitkäaikaistyöttömyys lisää ihmisten riskiä syrjäytyä yhteiskunnasta ja työelämästä. Kun työttömänä olevien toimeentuloa leikataan, joudutaan tilanteeseen, jossa yhä useampi työtön joutuu turvautumaan esimerkiksi kunnalliseen toimeentuloja asumistukiin turvatakseen elämänsä perusedellytykset asumisesta ruokaostoksiin ja lasten hyvinvointiin. Liikennebiokaasu olisi kotimainen käyttövoima, jota voitaisiin tuottaa suomalaisella maaseudulla, jos olisi varmuus käytöstä ja menekistä. Mihin naapurikuntaan Pihtipudas aikoo hyökätä. Nyt tarvitaan yhteiskunnallinen herätys työllisyyden edistämiseksi ja työttömyyden taittamiseksi. Arkitodellisuus ei tue tätä näkemystä. Osaltaan junaliikenne loisi varmuutta käytöstä. Hallitus ei ole tarttunut itse riittävällä tarmokkuuTyöttömyysturvan leikkaukset eivät paranna työllisyyttä, vaan heikentävät toimeentuloa della ongelmaan eli työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden taittamiseen, vaan on esityksellään keskittynyt työttömänä olevien etuuksien leikkaamiseen. — Ei voi valittaa, hän vastasi. Samanaikaisesti hallitus on jättänyt kolme työlainsäädäntöön liittyvää esitystä, jotka heikentävät palkansaajien työelämäturvaa. Jevgeni Jevtushenko MISSÄ on pihtiputaalaisten yhteishenki, kun paikallisen ja ulkopaikkakuntalaisen suusta kuulee ihmettelyä ihmisten vähyyden Saapasjalkarocktribuutin iltamenossa. Lauri Ihalainen kansanedustaja, SDP ne on jo itketty pois, kuivuneet turhuuteen. Yritin neuvotella itsekseni, löytää suunnan ja kuitenkin taas tavoitin itseni rajalta, eksyneenä ärsyttämässä sisäistä vihollistani, jota en enää hallinnut. Virastotalon on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Kouvo & Partanen. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Venäjällä, USA:ssa ja Kanadassa. Työmarkkinoilla vallitsevat haasteet eivät ratkea työttömien toimeentuloa karsimalla. Maan kauppatase paranisi, kun tuontipolttoainetta korvautuisi kotimaisella. Sitä ei sammuta kyyneleetkään, Valtioneuvosto antoi eduskunnalle esityksen työttömyysturvaan tehtävästä leikkauksesta, jolla hallitus tavoittelee 200 miljoonan euron säästöä työttömyysturvamenoihin. Virnettä viikkoon Kysyin pohjoiskorealaiselta kaveriltani miten menee. Tosiasiallisesti kyse ei ole työttömien haluttomuudesta työhön, vaan siitä, että ei ole riittävästi avoimia työpaikkoja, joihin he voisivat työllistyä. Osaamista ja teknologiaa löytyy jo runsaasti ja nimenomaan Keski-Suomesta. Vuokko Suominen Mielenrauha Hiljaisille radoille tarvitaan lisää liikennettä. Ihan normaalioloissakin voi tulla sähkökatkoksia ja silloin tarvittaisiin nopeastikin muuta kuin sähköistä vetovoimaa raiteille. Tämä lisää niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin taakkaa. Herätkää horroksesta ja lähtekää liikkeelle. Olisi tarvetta vahvistaa ja tukea viennin, investointien ja kasvun edellytyksiä ja näin luoda Suomeen uusia työpaikkoja, joihin nyt työttömänä olevat ihmiset voivat hakeutua. Sitten ihmetellään ja valitellaan, kun ei mitään järjestetä. Jos Keski-Suomessa olisi liikennebiokaasua käyttäviä vetureita ja henkilöjunaliiKeski-Suomen radastakin vihreä kuljetusja liikennekäytävä. Asematien varrelle on sijoitettu viisi roskista.. Seteli olisi peruspäivärahan suuruinen eli noin 700 euroa kuukaudessa ja kestäisi enintään 300 päivää. Maailmalla on kaasukäyttöisiä vetureita mm. Ruotsissa on kokeiltu myös kaasukäyttöistä kiskobussiliikennettä Inlandsbanalla. Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Suomessa tutkitaan konsulttiselvityksenä, voisiko Pori-Parkano-Haapamäki -rata tulla uudelleen käyttöön ensimmäisenä liikennebiokaasua käyttävänä vihreänä ja ekologisena kuljetusja liikennekäytävänä. TEKNISEN TYÖVÄKI PAKKOLOMALLE Kunnan teknisen toimiston tuntipalkkaiset työntekijät joutuvat kuukauden pakkolomalle. Alkuillan ilmainen tapahtuma vielä jaksoi kiinnostaa, mutta maksullinen ajoi ihmiset kotiin. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Alueellisen ja ammatillisen liikkuvuuden tukemiseksi tarvitaan uudelleenja täydennyskoulutusta ja kohtuuhintaisia asuntoja. Se vain syttyi, maailmansota, yhden naisen kurja taistelu. Tunnen sen joka askeleellani. Ja viimeinkin tulisi mielenrauha. Kyseessä on pikemminkin säästöjen ulkoistaminen kuntien vastuulle. SDP on esittänyt Rinteen työllistämisseteli –mallia, jossa kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen olisi oikeus käyttää työttömyysturvaansa työllistämissetelinä. Ite kyllä puhheesta tunnistan, mistäpäi kunnasta puhuja o. Nuita murtee er vivahteita o Soarenkylässä, Muholassa, Urpiskylässä, Jeäpittäällä, Kangaskylässä, kirkolla ja Jäpärrannalla. Jokaisen tekoni, sanani takana riuhdon ja kulkiessani lasken hautaan mieleni vainaita. Rauhan kannattaja ROSKIKSET paikoillaan, kiitos tekijöille! Sirpa S. Ajatellen Olla aina hieman lapsi, sitä on todellinen aikuisuus. 25 vuoden takaa VIRASTOTALO YKSI KIITETYISTÄ Pihtiputaan valtion virastotalo on niiden kuuden rakennushankkeen joukossa, jotka on nostettu esille rakennushallinnon vuoden onnistuneimpina kohteina. Myös suomalaisella osaamisella voitaisiin yhtä hyvin kaasukäyttöisiä vetureita ja kiskobusseja kuin muuallakin. heinäkuuta 2016 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Kun liikennebiokaasulle syntyisi varmuus kysynnästä, niin maantiekuin rautatieliikenteeseenkin, uskallettaisiin sitä myös ryhtyä tuottamaan. Sallikaa minun tyhjentää rauhassa sieluni kipu liekkeihin ja palaa loppuun. Tietäisinpä mihin kaikki tuhkat ripottelisin, ettei tuuli niitä ottaisi, uudelleen kylvääkseen, eikä hallalle muiden hyviä satoja antaisi. Myönteistä on, että työttömyysturvan tasoa ei leikata. Kesäheinä EI ikkää siellä, mutta teällo aina näi puhuttu ja se o tos asia. Jätteiden ohella biokaasun raaka-aineita löytyy maaseudulta runsaasti. Hallituksen keskeisenä tavoitteena on työttömyysturvan keston lyhentäminen 500 päivästä 400 päivään, työttömyyspäivärahan keston lyhentäminen 300 päivään niillä työttömillä, joilla on työhistoriaa enintään kolme vuotta, omavastuuajan pidentäminen viidestä päivästä seitsemään päivään ja pitkän työuran jälkeisen korotusosan ja korotetun ansio-osan poistaminen
Aula oli täynnä värikkäitä eläimiä, joilla riitti ihailijoita. Toukokuussa järjestettiin päiväkoti Onnimannissa ohjelmaa myös päiväkotiikäisille lapsille samaan teemaan liittyen. Lapsilla oli mahdollisuus osallistua Eläinten karnevaali -askartelukurssille, jonka aikana maalattiin ja askarreltiin musiikin ja runojen pohjalta. PIHTIPUDAS, ARK. — Annaleena kyseli joskus talvella, että lähtisimmekö mukaan tähän Eläinten karnevaali -projektiin. — Meidän Eläinten karnevaali -esitys koottiin hyvin vähällä harjoittelulla, sillä aikaa ei ollut paljon, Räisänen kertoo. Lasten tekemistä taideteoksista koottiin Eläinten karnevaali -näyttely Putaanvirran salin viereiseen aulaan. Hilkka Räisänen opetti myös Onnimannin askartelukurssilla. Projekti kesti kauemmin, kuin vain leiriviikon ajan. 6. Leiriläiset askarelivat itse esityksessä tarvittavat rekvisiitat. Mehän Elinan kanssa oitis lähdettiin, Räisänen muistelee. — Tämä ryhmä oli kuitenkin todella ihana! Kaikki olivat täysillä mukana esityksen teossa. Voisimme vetää vaikka toisen viikon heti tähän perään, Räisänen naurahtaa. Oli siis helppoa ja mukavaa lähteä tähän projektiin. Räisäsen mukaan projekti oli palkitseva, ja tuntui hienolta nähdä lopullinen esitys. Yleishammastettu ja kärkikarkaistu. 5,95 4 95 6 95 norm. Lapset tukivat hienosti tanssillaan musiikkia esittäen joka osan kohdalla siinä kuvattavaa eläintä. 9–18, LA 9-16, p. Tanssiteatterin ohjaajana toimi Elina Masalin. Esityksen aikana nähtiin muun muassa suloisia jäniksiä, upea elefantti ja jättimäinen fossiili. Kesäkonserttien ammattimuusikot soittivat pienille orkestereille suunnatun 14-osaisen teoksen, jossa kuvattiin eri eläimiä. Pihtiputaan kesäkonsertit jatkuivat Camille Saint-Saënsin vuonna 1886 säveltämällä Eläinten karnevaalilla. 044 785 2737 KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi Tarjoukset voimassa KE–TI 6.–12.7. 8,95 SÄÄSTÖ PAKASTUSPUSSIT 1 L, 2 L, 3 L, 5 L Bahco KÄSISAHA 550 mm Erinomainen katkaisuja halkaisusaha puumateriaalille. Eläinten karnevaali -askartelukurssin tuotokset olivat aulassa kaikkien ihailtavina. 6,95-9,95 VARVASSANDAALIT Orthex Gastromax PAKASTUSRASIAT 0,3L 6 kpl/pkt, 0,5L 5 kpl/pkt, 0,75L 4 kpl/pkt, 1L 3 kpl/pkt 2 95 2 PL Aito, alkuperäinen HAVU MÄNTYSUOPALIUOS 1L 4 00 2 PKT 1 50 2 PKT 15 00 YHTEIS HINTAA N Serla Toilet 30 rullaa valkoinen WC-PAPERI +30%ENEMMÄN JA Serla valkoinen TALOUSPAPERI 8 rl 5 00 norm. Tanssin ohella leirillä askarreltiin rekvisiitat ja rakennettiin lavasteet esitystä varten Hilkka Räisäsen johdolla. 7,35 14 75 TIMANTTIROCKS BALLERINAT 4 95 norm. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää TEKSTIILIOSASTOLLA KESÄ-ALE JATKUU! TERVETULOA EDULLISILLE OSTOKSILLE! ERÄ NAISTEN KESÄJALKINEITA ALENNETUIN HINNOIN! UUSIA ERIÄ ALENNETTU! NAISILLE, MIEHILLE, LAPSILLE, KODINTEKSTIILEJÄ! 3 95 norm. Leiriviikko kesti yhteensä vain viisi päivää esityspäivä mukaan lukien, joten harjoitteluaika oli melko rajallista. pantin 1,20€ (0,69€/L). Jokaisissa harjoituksissa oli mukavia yllätyksiä, ja lapsilta itseltään tuli paljon hyviä ideoita. Idea Eläinten karnevaaliin lähti kesäkonserttien taiteelliselta johtajalta Annaleena Porttikiveltä. — Tuntuu niin hurmaavalta! Oli hienoa nähdä valmis esitys. Koko kaksikymmentä minuuttia oli täynnä intoa. 3 95 1 00 PS 2 99 Vanajan VOHVELIT 800 g (3,74€/kg) Vanajan KORPUT 340 g (2,94€/kg) PS Neste PIENMOOTTORIBENSIINI 5 L 2tai 4-tahti Spring KIVENNÄISVEDET 12x0,33 L sis. Kuvassa vuorossa on ylväs joutsen. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Eläimellistä menoa Putaanvirran salissa JASMIINA KUMPULAINEN Elefantit, joutsenet, fossiilit ja monet muut valtasivat Putaanvirran salin viime perjantaina. Eläinten karnevaali veti puoleensa paljon porukkaa: sali täyttyi katsojista, ja tuoleja oli kiire hakea lisää. 7-12 -vuotiaille lapsille järjestettiin koko viime viikon kestänyt Eläinten karnevaali -leiri, jonka aikana lapset saivat itse improvisoida ja valmistaa esityksen Eläinten karnevaaliin. Työjakso oli erityisen mukava, ja me kaikki nautimme tästä projektista suuresti. — Tämä musiikki on jo ennestään tuttua, sen mukana on työskennelty useasti ennenkin
Alpea hän jahtaa toden teolla, mutta ikinä hän ei ikiliikkujaa tavoita. Adalmiina on taannut Immun lainan, ja päätti tulla piipahtamaan korjaamolla, sillä lainan maksu ei ole sujunut suunnitelmien mukaan. heinäkuuta 2016 On poikamiehen elämä kerrassaan hankalaa! Helmiä kesäteatterin lavalla Mäntypirtillä saatiin nauttia komediasta. Taidenäyttelykin pihalle on väsätty, mutta maalausten taso ei erityisen korkealla ole. Veera ennustaa Immun ja Unelman yhteistä tulevaisuutta: ei hyvältä näytä! Veeran mopo aiheuttaa Immulle päänvaivaa.. Elämäjärven kyläseuran kesäteatteri esitti Poikamiehen pesäpuun ensimmäistä kertaa yleisön edessä. Immu Markkanen joutuu kovaan myllytykseen naisten saapuessa paikalle yhtä aikaa. Immun elämä ei kuitenkaan liian naispainotteiseksi käy, sillä miehiäkin mahtuu mukaan kourallinen. Pikkuhiljaa ongelmien sotkuinen vyyhti alkaa purkautua. Hän sopi täydellisesti Immun rooliin: siihen kuuluvat ehkä hieman junttimaiset eleet ja letkautukset tulivat kuin apteekin hyllyltä. Onneksi Immun ei tarvitse huolehtia juuri mistään itse. Vaikka vuorosanat eivät aina kaikilla ensi-illassa olleetkaan muistissa, niin pienistä takelteluista huolimatta vitsi saatiin välitettyä yleisölle onnistuneesti. — Vitsissä on kaksi puolta: kirjoittaminen ja kertominen. Varakas leskirouva Signe (Eeva Skantz) avokätisesti tarjoaa katon pään päälle. Immun ja Rubensin yhteinen ”cocktail-tilaisuus” saa miehet juhlatuulelle. Mäntypirtillä vitsin kertomisessa onnistuttiin. Suorasanainen nainen pistää muita kuriin Immun painiskellessa mopon kanssa. Pitäisi mokomalle tehdä takuuhuolto. Jos kalenterista löytyy tilaa, kannattaa näytelmä käydä katsastamassa! JASMIINA KUMPULAINEN Kova naurunremakka valtasi Mäntypirtin muutamaksi tunniksi viime torstaina. Hämärä kaupankäynti takkuaa pahemman kerran, kun tavaratoimitukset eivät saavu ajallaan. Paikalle on rientänyt kylän kukkakauppias Unelma (Raili Pennala). Rubens ei tätä ole itse pistänyt merkille, vaan muutaman ”tärpättihuikan” jälkeen taiteellinen näkemys pääsee valloilleen. Rubensia esittävä Kari Parkkonen heittäytyi rooliinsa niin sanotusti pää edellä. Elämä on rauhallista, kunnes soppaa saapuu sekoittamaan ikäneito Adalmiina (Anne Rauhala) Helsingistä asti. Asiat eivät oikein Immulta tahdo luonnistua: velat on maksamatta, eikä vastuu tunnu olevan hänelle tuttu käsite. Asiaan kuuluvasti Elämäjärvellä asusteleva Immu Markkanen (Tuomo Siekkinen) omistaa ”Imun lokistiika – nopot ja huolot” korjaamon. Kolme naista pistää Immun pään pyörälle, mutta eiköhän paikalle pölähdä vielä muutama lisää! Veera (Raija Korpelin), niin sanotusti tumma heimoltaan, saapuu korjaamolle ränsistyneen moponsa kanssa. Bisnesmies Alpella (Jari Siekkinen) on bisneksiä kaikkien kanssa. Pääroolin esittäjän valinnassa ei menty metsään. Lisäksi Raija Korpelinin näyttelysuoritus vakuutti. Pankinjohtaja (Seppo Kokko) käy vähän väliä muistuttelemassa Immua siitä, kuinka raha-asiat eivät ole kunnossa. Immu parka on ongelmissa naisten kanssa. Veera ja Rubens yrittävät parhaansa mukaan auttaa Immua, mutta sotkua syntyy vain lisää. Epätoivoinen haastemies (Paavo Siekkinen) yrittää tehdä kärpäsestä härkästä, sillä työtä ei näytä olevan tehtäväksi asti. Roolihahmo Veerasta oli tehty mahdollisimman kliseinen, ja Korpelin onnistui tuomaan kliseet esille vakuuttavasti ja hauskalla tavalla. Taiteilija Rubens (Kari Parkkonen) väsää pihamaalla taideteoksia ja filosofoi Immu kaverinaan. Jo korjaamon nimestä päätellen kyseessä ei ole ehkä mikään maailman välkyin poikamies. Tomera neiti huolehtii Immun ruokkimisesta ja muista tarpeista. Poikamiehen pesäpuun juurelle asetettu kirves on valmis hujauttamaan puun maan kamaralle, mutta pelastava enkeli saapuu paikalle viime hetkellä. Kesäteatteriesityksille perinteiset piirteet löytyvät Poikamiehen pesäpuu -näytelmästä, mutta kummasti joka vuosi samat asiat tehoavat ihmisiin. Hänen tapansa eleytyä sai aikaan äänekkäitä naurunpirskahduksia yleisön joukossa. Eivät olleet Immun raha-asiat hyvällä tolalla: pankinjohtajakin käy antamassa noottia. Verenpaine kohoaa vähemmästäkin sekasorrosta taivaisiin, joten Immun pelastus, terveyssisko Irmeli (Sirpa Jauhiainen) pitää parhaansa mukaan poikamiehen terveydestä huolta. Parkkonen oli nappivalinta Rubensin rooliin. Poikamiehen pesäpuu on Matti Wanteen vuonna 2009 kirjoittama komedia, joka seuraa poikamies Immun elämää. Neidot olisivat valmiita astelemaan vihille Immun kanssa, mutta Immu itse ei innostu ideasta. Rubens ja Signe kertovat loistoideastaan Immulle ja Irmelille. Asunnon lisäksi tarvitaan muutakin. Paikalla ollut käsikirjoittaja Matti Wanne oli tyytyväinen näytökseen. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Ihan puhetapaa myöten! Ei sovi unohtaa itse pääroolissa näyttelevää Tuomo Siekkistä
Näytelmän hykerryttävimmät hetket syntyvät Sääksjärven Reinikaisen ja Harri Laajoen vakuuttavasti tulkitseman Rovastin välisestä sanailusta. Linnut huomaavat pallot ja väistäessään palloja ne väistävät myös sähkölinjan. Lipun hinta on 12 euroa, mutta alle 10-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. HENRI PELKONEN Muholan Muttiteatteri on noussut muutaman vuoden aikana yhdeksi Kinnulan kesätarjonnan kohokohdista. Muttiteatteri esiintyy Muholan vanhalla koululla tänä kesänä vielä neljä kertaa. Elenia asentaa lintupalloja joutsenten lentoturvaksi Pihtiputaan Liitonjoella. Kaikkiaan yhtiö on asentanut lintupalloja yli kahteensataan kohteeseen Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Eteläja Pohjois-Pohjanmaalla joutsenten suosimilla pesimäja levähdyspaikoilla. Lintupalloja joutsenten turvaksi Liitonjoen peltomaisemissa Tämäkään kesä ei ole poikkeus, sillä sinilevä on jo saapunut uimareiden ja mökkeilijöiden riesaksi. Suomen noin kahdeksankymmenen verkkoyhtiön sähköverkosta ilmajohtoja on vielä kaksi kolmannesta. — No het hyvä esitys on! Huumoria riittää, ja on oikein mukavaa seurattavaa. Pihtiputaan ainoassa havaintopaikassa, Kolimassa, on kuitenkin jo havaittu hieman sinilevää. Pian joutsenet väistävät joutsenpalloja Liitonjoen peltomaisemissa ja välttävät samalla törmäämästä sähkökaapeleihin. Huoltoaseman töissä Suloa auttavat muutosta haaveileva poika Juhana (Roope Rekonen), ärhäkkä vaimo Emilia (Toini Hämäläinen) ja näsäviisas aputyttö Ulla Korpela (Ronja Rekonen). Suomen laulujoutsenkanta on elpynyt. Vuosia jatkunut yhteistyö lintuharrastajien, paikallisten asukkaiden sekä BirdLife Suomen kanssa on nostanut lintupallojen määrän Elenian verkkoalueella noin kolmeentuhanteen. Elenia asentaa noin 350 metrin matkalle kirkkaat lintupallot sähkölinjoihin. Tehokas keino estää törmäyksiä on kirkasväristen varoituspallojen asentaminen sähkölinjoihin. Näytelmää ei voi suositella aivan perheen pienimmille, sillä kielenkäyttö on paikoitellen melko räväkkää. IsäJarkko hipsuttelee Sulon roolissa valloittavasti, eivätkä lapset Roope, Ronja ja Roosa jää yhtään isäänsä jälkeen. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 7 Rovasti (Harri Laajoki) pyysi mopedinsa korjaukseen apua ylemmiltä voimilta. — Teemme yhteistyötä paikallisten asukkaiden ja BirdLife Suomen kanssa. Näytelmän juonta en lähde sen enempää paljastamaan, mutta tapahtumia ja sattumuksia esityksessä riittää, kuten hyvään kesäteatteriin kuuluukin. Lintupallojen asennustyöt tehdään jännitetyönä, eikä työstä aiheudu keskeytystä sähkönjakeluun ja haittaa asiakkaille. Muttiteatteri ja Tankki täyteen -näytelmä sopivat hänen mielestään erittäin hyvin kinnulalaisten sielunmaisemaan. Vilénin vakiovastaus tiedusteluihin epäonnistuneista ostoksista kuuluu: ”kun sai niin halvalla”. Maakaapelointi ratkaisee ongelman Järjestelmällistä joutsenten suojelua Elenia on tehnyt vuodesta 2007 lähtien. Ensi-illasta poistui Muholan iltaan maireasti hymyillyttä teatterikansaa. Sinilevän aikaisen esiintymisen arvellaan johtuvan alkukesän pitkästä lämpimästä jaksosta. BirdLife Suomen mukaan laulujoutsenia pesii Lapista etelärannikolle noin kymmenentuhatta paria. — Tänä vuonna kaivamme sähköjohtoa maahin 2 500 kilometriä. Runsaslukuisen yleisön ei tarvinnut pettyä, sillä Muttiteatteri onnistui repäisemään nauruhermoja kutkuttaneen esityksen. Tämänvuotisen Tankki täyteen -näytelmän ensiiltaan saapui yleisöä koko ulkokatsomon täydeltä. Näytelmän käsikirjoitus perustuu lähes sanatarkalleen kahteen Neil Hardwickin käsikirjoittamaan Tankki täyteen -televisiosarjan jaksoon. Tulen ensi vuonnakin, jos vain näytelmä saadaan kasaan. Luonto hyötyy samalla, kun sähkönjakelu myös haja-asutusalueilla uudistuu maakaapeliverkoksi. Juhana (Roope Rekonen), Sulo (Jarkko Rekonen) ja Reinikainen (Asko Sääksjärvi) pohtivat maaallisempia kysymyksiä. Hiekan uimaranta oli tiistain sateessa lohduttoman näköinen.. Muttiteatteri tavoitti pienen kylän sielunmaiseman Runsaslukuisen yleisön kelpasi seurata kesäteatteria uuden pressukatoksen alla. Huoltamolla vierailevat tiuhaan tahtiin suorapuheinen kyläpoliisi Artturi Reinikainen (Asko Sääksjärvi) ja rauhallinen Rovasti (Harri Laajoki). Määrä on viime vuosiin verrattuna paljon yli keskiarvojen. Sääksjärvi onnistuu kuitenkin Reinikaisen roolissa mainiosti ja villitsee yleisön suosionosoituksiin muutamaan kertaan. — Tunnelma on hyvä, keli suosii ja väkeä on paljon. Kinnulassa sinilevähavaintoja ei ole vielä tehty. Näyttelijälegenda Tenho Saurénin alunperin tulkitsema konstaapeli Artturi Reinikainen on yksi kotimaisen televisioviihteen rakastetuimpia hahmoja. klo 22. Rekosen perhekunta on totuttuun tapaan mainio omissa rooleissaan. Kaupunkien ja taajamien ulkopuolella valtaosa sähköverkosta on ilmajohtoina, jotka voivat olla vaaraksi joutsenten lentoon nousuja laskupaikoilla. Vesistöjen kohdalla palloja tulee sähkölinjoille noin 10-15 metrin välein, ja maalla, esimerkiksi pelloilla, reilun 20 metrin välein. Maakaapeloituna Elenian verkosta on kolmannes, Kuusela-Opas sanoo. Hiljentyneen pikkukylän huoltoasemalla ei käy juurikaan asiakkaita, eikä reppana aseman omistaja Sulo Vilén (Jarkko Rekonen) juuri vakuuta liikemiestaidoillaan. Pohjoisessa Keski-Suomessa asiantuntijoiden havaintopaikkoja on vähän. klo 19 ja keskiviikko 20.7. klo 13, sunnuntai 17.7. Pintavesien lämpötilat ovat 1-2 astetta lämpimämpiä kuin normaalisti. Aktiivisilta lintuharrastajilta saamme tietoa joutsenien lentoreiteistä, joilla sähköverkko voi olla riski linnuille, kertoo Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas. klo 19, lauantai 16.7. Urpilainen toteaa käyvänsä usein myös muiden paikkakuntien kesäteattereissa. Näytelmä sopii kinnulalaisille Yksi ensi-illan katsomoon saapuneista oli Inga Urpilainen, joka kertoo nähneensä yhtä vaille kaikki aiemmat Muttiteatterin esitykset. Lähas kaksi ja puoli tuntia kestävä esitys testaa istumalihaksia, mutta onneksi vauhdikas ja hauska näytelmä pitää otteessaan loppuun asti. Joutsenten suojelu on osa Elenian sertifioitua ympäristötyötä. Äänekäs ja eloisa Toini Hämäläinen sopii erinomaisesti kipakan Emilia Vilénin rooliin. Esitysajat ovat sunnuntai 10.7. Muttiteatteri ei kalpene vertailussa. Tiedon tarpeesta joutsentensuojeluun Liitonjoella Elenia on saanut paikallisilta asukkailta, jotka tuntevat hyvin joutsenten liikkeet kotikulmillaan. — Pitkällä aikavälillä ratkaisu ongelmaan on säävarman sähköverkon maakaapelointi, jota tehdään jatkuvasti sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi. Etukäteen ajatellen vaikeimman roolin on saanut Asko Sääksjärvi. Sinilevä aikaistunut Yleisesti Keski-Suomessa sinilevää esiintyy jo runsaasti. 6. Tämänvuotinen rykäisy saa häneltä hyvää palautetta. Mieleenpainuvia roolisuorituksia Ohjaaja Matleena Väisänen on tehnyt loistavaa työtä näytelmän roolituksen kanssa. Sivurooleista täytyy esiin nostaa hienosti pitkätukkaisen Hessun roolin vetävä Risto Pekkarinen
Englannista, Yhdysvalloista, Sveitsistä, Ruotsista ja Norjasta tulleet nuoret heittäjät pääsivät nauttimaan suomalaisten oppien lisäksi muun muassa saksalaisen ME-miehen Uwe Hohnin neuvoista. Kunnanjohtaja Ari Kinnusen esiteltyä ajankohtaisia asioita pääsivät lomalaiset tutustumaan paikallisten rakennusyritysten tarjontaan. Tänä vuonna ollaan aika lähellä sitä ennätystä. Koululaisten kokonaismäärään hän on todella tyytyväinen. Muutaman ensimmäisen valmennusvuoden aikana parivaljakko taisteli tekniikkamuutosten kanssa, mutta lopulta kaksikko keskittyi heittäjän vahvuuksiin ja kova työ tuotti tulosta. Kun vertaa sitä vaikka Thorkildsenin vanhoihin heittoihin, niissä oli paljon parempi lentoasento. — Muutama päivä ennen pääkilpailua heitin kahdesti yli 98 metriä. — Andreas oli jo silloin erityinen urheilija, mutta hän ei harjoitellut keihäänheittoa vielä tosissaan. Seläntauksentie on hilMustalaistien kunnostus saa vielä odottaa jattain sorastettu. Niin kutsutun Mustalaistien Pihtiputaan puoleisen osuuden kunnostus on ollut suunnitteilla jo pitkään. Vieressä nyökyttelee toinen nivalalainen aviopari. 11-vuotiaana keihäänheiton aloittanut Thorkildsen oli lahjakas urheilija nuorena. — Toivon sen menestyvän ja tuovan mukanaan uutta eloa paikkakunnalle. Kaksi olympiavoittoa, kaksi EM-kultaa ja neljä MM-mitalia sisällään pitänyt yhteistyö ja Thorkildsenin ura loppuivat tänä keväänä kauan jatkuneisiin loukkaantumishuoliin. HENRI PELKONEN Keihäskarnevaaleille osallistui tänä vuonna noin 250 keihäskoululaista, joista peräti 67 saapui Pihtiputaalle ulkomailta. — Täällä on esimerkiksi keihäsmuseo ja ihmiset tuntevat heittäjät. Kesäputtaalaiset kokoontuivat HENRI PELKONEN Pihtiputaan kesäasukkaille tarkoitetut lomalaiskahvit kiinnostivat mökkiläisiä viime lauantaina. 100 metrin mies odottaa seuraajia Kesällä 1984 vanhan keihäsmallin uskomattoman maailmanennätyksen 104,80 heittänyt saksalainen Uwe Hohn vieraili karnevaaleilla viidettä kertaa. Joten miksi joku ei voisi heittää yli 100 metriä, tai vaikka yli 105 metriä. Heidän mielestään Pihtipudas on pysynyt virkeänä paikkana, vaikka asukasluku onkin vuosien saatossa laskenut. Pariskunta on kotoisin Pihtiputaalta, mutta molemmat ovat asuneet jo vuosia muualla, muun muassa Hyvinkäällä ja Helsingissä. — Keihäänheitto edellä ollaan menty. Parhaan heittokuntonsa hän ajoitti Berliinin olympiapäiville, jossa ikoninen maailmanennätys syntyi. Myös ravit ja uimarannat kiinnostavat. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT Kaikkien aikojen kansainvälisimmät keihäskarnevaalit Pihtiputaan Tuiskun Rosa Siekkinen oli yksi karnevaalien paikallisista osallistujista. 53-vuotias keihäsjätti palasi erittäin mielellään Pihtiputaalle. — Halusimme oman paikan täältä kotiseudulta, joten ostimme tämän mökin vuonna 2009. Kinnulasta Viitasaarelle päin menevä Kokkolantie sai osakseen määrärahoja, ja sen kunnostus saatetaan loppuun tänä kesänä. Hän on historian paras keihäänheittäjä, 7-vuotiaana lajin aloittanut Mitchell intoili. Nivalalainen Kojolan pariskunta Tuomo ja Leena on omistanut mökin Pihtiputaalla jo 37 vuoden ajan. —Meillä on joskus aikoja sitten ollut vajaa 300. Vuodenaikojen vaihtelut routimisineen saavat tiet elämään ikävästi, joten kesällä teiden kunnostaminen on ajankohtainen asia. Kaksinkertaisen olympiavoittajan Andreas Thorkildsenin valmentajana 17 vuotta toiminut norjalainen oli Pihtiputaalla itse keihäskoululaisena vuosina 1994–1997. Oli suuri kunnia olla täällä puhumassa, Martinsen myhäili. Hän heitti 11-vuotiaiden tyttöjen leirikilpailussa kuudenneksi tuloksella 21,60. — Esimerkiksi Thomas Röhlerin heitossaTurussa (91,28) keihäänasento oli ok, mutta ei täydellinen. Muu kunnostus tielle on vasta suunnitteluasteella. Tämän vuoden koululaisille pitämällään luennolla hän kertoi Thorkildsenin urasta ja harjoitusmetodeista. Tuntui siltä, että täällä olisi mukava olla, kun on tuota vettä niin paljon, Seppo naurahtaa mökin ostamisen perusteeksi. Lyhyen uransa takia Hohnin parhaaksi arvokisamenestykseksi jäi kultamitali Ateenan vuoden 1982 EM-kilpailuista. Martinsenin johdolla Thorkildsen lisäsi hiljalleen harjoitusmääriä ja kehitti tekniikkaansa. Toivotaan, että jokainen sai matkaan keihäänheiton tekniikkaan ja harjoitteluun liittyviä juttuja, joita voi hyödyntää jatkossa, Matti Närhi pohdiskelee. Hän uskoo nykyheittäjillä olevan mahdollisuuksia samaan suoritukseen. Tapahtumia sattuu olemaan nyt samaan aikaan myös useita, Brandt iloitsee. Hohn on edelleen ainoa yli 100 metriä keihästä heittänyt ihminen. — Kesällä täällä on silti paljon ihmisiä. Ensimmäistä kertaa Pihtiputaalle saapunut nuori mies haluaa oppia lajista mahdollisimman paljon ja hyödyntää karnevaaleilta saatuja neuvoja. Olin huippukunnossa ja tavoitteeni oli heittää yli 100 metriä. Lomalaiskahvit vetivät valtuustosalin täyteen ihmisiä. Tiesin pystyväni siihen. Yhdysvaltalaiset Roman Mitchell ja Emma Fitzgerald pääsivät yhteiskuvaan Pihtiputaan Mummon kanssa. Nuorille heittäjille hän haluaa painottaa monipuolisen harjoittelun merkitystä, mikä mahdollistaa terveenä pysymisen. Lukema on karnevaalien ennätys. Yhdysvalloissa melkein kukaan ei tiedä keihäänheittäjiä. — Oli todella hienoa tavata hänet, koska olen katsonut hänen heittojaan nuorempana. Edellisestä kerrasta oli tosin aikaa jo 15 vuotta. Tänä vuonna tieosuuteen ei kuitenkaan kosketa, sillä määrärahat eivät kyseiselle tielle asti riittäneet. Jonna Brandt odottaa mielenkiinnolla Niemenharjun projektin valmistumista. Pitkään jalkapalloa ja skeittausta harrastanut lahjakkuus alkoi noudattaa harjoitusohjelmaa vasta 17-vuotiaana Martinsenin tultua valmentajaksi. Äänekoskella asuvat Jonna Brandt ja Markus Turpeinen omistavat mökin Seläntauksessa. Kolmen lapsen perhe aikoo tulevinakin vuosina viettää kesäpäiviä Pihtiputaalla. Keihäskoulun rehtorin Matti Närhen mukaan viikko sujui täysin ongelmitta. — Yritän saada puhtaampia heittoja ja työskennellä ristiaskelteni kanssa. Hohn itse ei pystynyt välttämään loukkaantumisia. Mustalaistien ja Alvajärven väli Seläntauksentietä on sorastettu, mutta perusteellisempaakin kunnostusta tie kaipaisi.. 7-ottelija Emma Fitzgeraldille keihäskoulu oli osa valmistautumista kuun lopulla Puolassa käytäviin junioreiden MM-kilpailuihin. Kiinan maajoukuetta nykyisin valmentava Hohn antaa ylistävää palautetta tapahtuman järjestäjille. Se on mahdollista! Huippuvalmentaja luennoimassa Toinen karnevaalien isoista vierailijanimistä oli Åsmund Martinsen. — Meidän nuoriso käyttää varsinkin maastoreittejä paljon pyöräillessään. Vapaa-ajan tarjonta on heidän mukaansa hyvällä tasolla. Aino ja Seppo Löytynoja ovat viettäneet lähemmäs kolmekymmentä kesää Pihtiputaalla. Keskiviikosta sunnuntaihin kestäneen leirin aikana koululaiset saivat huipputason valmennusta. — On aika uskomatonta, että täällä on ollut niin pitkään hyviä urheilijoita ja valmentajia, jotka haluavat oppia lisää. — Pikkupoikana pääsin tästä usein ohi kulkemaan. — Olen paljon velkaa suomalaiselle keihäsosaamiselle. Massachusettsin osavaltiosta kotoisin olevan lahjakkaan yleisurheilijan mielestä on hienoa, miten tärkeä laji keihäänheitto on Suomessa. Vuoden 1984 Los Angelesin olympialaisiin huippukuntoinen itäsaksalainen ei päässyt itäblokin olympiaboikotin takia. Amerikkalaiset oppien perässä Yhdysvaltalaiset Roman Mitchell ja Emma Fitzgerald olivat innoissaan neljän päivän mittaisesta keihäskoulusta ja erityisesti Hohnin tapaamisesta. Kojolat viihtyvät Alvajärven rannassa muutaman kuukauden joka vuosi. Hän joutui lopettamaan uransa jo 23-vuotiaana pieleen menneen leikkauksen aiheuttamiin selkäongelmiin. 8 6
6) Mico Kumpulainen, PihtipTui 27,68; 9) Aaro Tikka PihtipTui 27,26; 13) Henri Hiironen PihtipTui 22,91. 4) Tiisa Paukku PihtipTui 30,99; 9) Roosa Marin PihtipTui 28,22. Keihäskarnevaalit ovat Heikkiselle nykyisin tärkeä leirikokonaisuus. Keihäänheitto unohtui välillä vuosiksi, kunnes vuonna 2008 niskaleikkauksen yhteydessä tapahtunut vammautuminen vei hänet pyörätuoliin. — Sen takia tänne varmasti tulee vuosittain niin paljon lapsia, nuoria, aikuisia ja katsojia. P13 1) Onni Ruokangas JanJa 57,14; 2) Aku Parviainen TuupovU 50,21; 3) Aaro Syväniemi IlmajKi 44,23... Marjaana Heikkinen matkalla Rion isoihin kisoihin Kaikkien aikojen kansainvälisimmät keihäskarnevaalit Pihtiputaan Tuiskun Rosa Siekkinen oli yksi karnevaalien paikallisista osallistujista. Se näkyy ohjelmassa, luennoitsijoissa ja kaikissa oheisjutuissa. Karnevaaleilla tapaa tuttuja Harjoittelun ohella Heikkinen nauttii karnevaalien ainutlaatuisesta tunnelmasta ja tapaa erilaisia ihmisiä. Tuloksissa kolmen parhaan joukkoon päässeet sekä pihtiputaalaiset. Tämä on hyvä sauma tehdä harjoitteita valmentajan kanssa. T11 1) Tuuli Summanen LappUM 29,86; 2) Joanna Kangas SeinäjSU 28,72; 3) Leirikisojen tuloksia Eerika Siekkinen PihtipTui 26,54... — Perusasiat ovat samat, mutta ajassa ollaan pysytty mukana. Heikkisen palkintokaapista löytyvät muun muassa paralympialaisten pronssimitali ja Euroopan mestaruus. Vuotta myöhemmin alkanut vammaisurheilu-ura on ollut hänelle menestyksekäs. T15 1) Julia Valtanen RaumU 56,90; 2) Moona Makkonen KerimU 44,76; 3) Meiju Eskelinen MaanMa 41,61.. P11 1) Topi Räsänen, ViitVie 38,73; 2) Topi Parviainen, TuupovU 36,88; 3) Otto Hämäläinen KarstKi 34,20... 6) Rosa Siekkinen PihtipTui 21,60; 12) Ella Paananen PihtipTui 7,60. 5) Joni Rutanen PihtipTui 38,11; 12) Kalle Siekkinen PihtipTui 30,30; 16) Arttu Montonen PihtipTui 24,63. T13 1) Viivi Raatikainen ViitVie 44,46; 2) Erica Linnala YlivKu 33,07; 3) Emmi Korhonen NilsNu 32,31... Lauantaina 2.7. P15 1) Aleksi Yli-Mannila AlajA 62,40; 2) Heikki Marin PihtipTui 59,40; 3) Eetu Peltokangas ToholU 58,54... Tytöt 9 1) Eevi Vatka, ToijVau 18,28; 2) Sanni Siekkinen, PihtipTui 15,09; 3) Elsa Hälli, SomE 13,51. Keihäsperhe on yhtä suuri kautta vuosikymmenten, Heikkinen toteaa ylpeästi. Karnevaalit ovat Heikkisen mielestä pystyneet muuntautumaan vuosien aikana hyvin ja säilyttämään asemansa keihäänheiton ykköstapahtumana. — Edellisistä kisoista tuli pronssia, joten sitä lähdetään tietysti kirkastamaan. heitettyjen 9–15-vuotiaiden kilpailujen tulokset. Pojat 9 1) Juho Kallio, NoormNo 25,21; 2) Akusti Ruokangas, JanJa 24,02; 3) Kimi Kaustinen, KaustPV 18,45... 6) Valtteri Montonen, PihtipTui 13,07. — Täällä voi nähdä vuosikymmentenkin takaisia tuttavia, se on tosi hienoa. Pyörätuolikeihäänheiton SE-tuloksen (18,01) toissa viikonloppuna Kuortaneen eliittikisoissa heittänyt Heikkinen oli lapsuudessaan 1980-luvulla innokas keihäskoululainen. — Varsinkin tänä vuonna kaksien arvokisojen välissä, kun EM-kisat ovat ohi ja päätavoite Rio edessä. Pielavetistä kuuntelivat vieressä Matti Närhi ja Uwe Hohn. 6. Antti Ruuskanen vieraili lauantaina toritohinoissa. Hän heitti 11-vuotiaiden tyttöjen leirikilpailussa kuudenneksi tuloksella 21,60. 12) Joonatan Kemppainen PihtipTui 40,25; 18) Eetu Marin PihtipTui 32,81; 19) Tatu Montonen PihtipTui 32,15. heinäkuuta 2016 9 KOTISEUDUN SANOMAT HENRI PELKONEN Rion paralympialaisiin valmistautuva Marjaana Heikkinen on tuttu näky karnevaaleilla. Tavoitteena mitalin kirkastus Oman luokkansa maailmantilastossa kakkosena oleva 48-vuotias Heikkinen lähtee Rio de Janeiron paralympialaisiin selkein tavoittein
Tämä luottamus ja perusasenne elämään löytyy lapsuudesta useimman kohdalla. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Jutta Hiltunen 040352 7757. Haudattu: Onni Tuikkanen 88 v. r.y:n hartaus klo 13.30 Eevakoti. klo 19 lauluilta Myllykylän kodalla teemalla ”Laula koulutusta lapselle”, kolehti Kirkon Ulkomaanavun kautta. Seurat Su 10.7. Jeesus ei vain puhu lapsille tuossa kertomuksessa, vaan hän ottaa heidät syliin ja laskee kätensä heidän päälle. Iloitse lapsesta, rakasta lasta, välitä hänelle sanoma rakastavasta ja suojelevasta Jumalasta. Kun pienelle lapselle kerrotaan rakastavasta Jumalasta, joutuu aikuinen usein ymmälle. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 6. 6-12 vuotiaille, omat eväät mukaan, ohjaajana Riikka Heinonen. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. Jämsénien suku pitää kesäjuhlan Jyväskylässä Jämsén-suvun seitsemäs sukutapaaminen ja sukukokous pidetään Jyväskylässä 17. klo 19 lauluilta kirkossa teemalla ”Laula koulutusta lapselle”, kolehti Kirkon Ulkomaanavun kautta. klo 10 messu pääkirkossa. Lapsena opittu: ”Hän pitää meistä huolen” kannattelee koko elämän ajan. Raamatun kertomuksessa Jeesus siunaa lapsia. Se on prosentin verran pienempi huhtikuuhun verrattuna, ja 12 % alhaisempi kuin viime vuoden toukokuussa. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Liina Lill 040-520 3388. Lasta rakastetaan ja puolustetaan, sen kautta kasvatus sujuu paremmin oikealla tavalla. 044 509 0598. Puhujana Eero Pokela. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Pihtiputaan kotiseutumuseo os. Teitte arvokasta työtä lasten ja nuorten urheilijoiden hyväksi. seurakunnan päiväkerhoissa, näiden toiminta pyörähtää jälleen käyntiin elokuussa. Hän pitää meistä huolen. Su 10.7. klo 14 kesän toinen rippikoululeiri päättyy pääkirkkoon. Miten löytää oikeat sanat. Ti 12.7. Näemme oman menneisyytemme ja sen kautta ymmärrämme tämän hetkisen tilanteemme ja siihen peilaten hyväksymme itsemme. Ti 12.7. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. klo 12 toritapahtumassa musiikissa Keijo Åkerlund Ruotsista. Suntio Esko Lindholm lomalla 2.–30.7., sijaisena Kalevi Kinnunen 0400 758 886. Kiitos ja kumarrus kaikille Keihäskarnevaalien ja keihäskoulun talkoisiin osallistuneille. Tilaisuus alkaa messulla kirkossa klo 10, messun jälkeen ruokailu ja kahvit sekä yhteiset muistelot seurakuntakodilla. klo 12 seurat Rukoushuoneella. Kun lasta rakastetaan ja pidetään hyvänä, niin samalla vahvistuu hänen itsetuntonsa ja turvallisuutensa. heinäkuuta 2016 Seurakunnan kotisivut: www. Palveluryhmänä kesän kakkosriparilaiset. To 7.7. Ilmoittautua voi Lauri Jämsén, 050 598 8172, lauri.jamsen@jamsenpartners. Lapsen kokiessa Jumalan rakkautta huolenpidossaan, kasvaa myös hänen luottamuksensa Taivaan Isän huolenpitoon. ti-pe 12-16 la 10-14 Sunnuntaiksi Perheessä pienen lapsen turvallisuus pohjautuu paljon siihen, että hänen lähellään on aikuisia, jotka huolehtivat ja tyydyttävät pienokaisen tarpeet. Pihtiputaalla työttömiTyöttömyys laskussa en työnhakijoiden osuus työvoimasta oli toukokuun lopussa 14,4 %. Tauno Mattola LÄMMIN KIITOS osanotosta sekä myötäelämisestä suuressa surussamme Katkeran Jorman läheiset LÄMMIN KIITOS Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Onni Tuikkasen muistoa ja otitte osaa suruumme. Pelot ovat osa lasten elämää, ja on tietenkin tärkeää oppia pelkäämään ja varomaan tiettyjä asioita tässä elämässä. kesän toinen rippikoululeiri Tahkoniemen leirikeskuksessa. Kinnulassa työttömien osuus toukokuussa oli 16,8 %, mikä on 0,4 % vähemmän kuin huhtikuussa. Toukokuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 20 337, mikä on 593 vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Yhteistietoja apua tarvitsevalle: Palveleva Puhelin 010 190 071, su-to klo 1801 ja pe ja la klo 18-03 (paikallisja matkapuhelinmaksu) Palveleva netti PE 8.7. klo 18.30 rukouksen ja yhteyden ilta. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Kirkkoherranvirasto suljettu perjantaisin. n. Nuoret 5.–12.7. Tulossa: Kutsumme kaikki 50-vuotta sitten ripille päässeet yhteiseen juhlaan, joka pidetään su 24.7. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. S.Lavanti, E.Lavanti, L.Lill, P.Kananen. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Ma 11.7.–ke 13.7. Paikkana on Nikolai-sali, osoitteessa Asemakatu 6, Jyväskylä. Paikallisesta asutushistoriasta kertoo Juhani Krook, Kanasten suvun vaiheista ja tapahtumista Ilpo Kananen Kanaset kokoontuvat Rajalan riihessä ja Juha Jauhiainen. Tapaaminen alkaa ruokailulla kello 11. Hugo TERVETULOA äitimme ja isämme merkkipäiväkahveille su 17.7.2016 klo 14.00 Kotikujalle! Ei kukkia. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Lapsen ei myöskään tarvitse eikä hänen anneta kokea järkyttäviä ja kauheita asioita yksin liian varhaisella iällä. Aina emme voi tahdostamme huolimatta varjella lasta vaikeilta asioilta. fi, Heikki Jämsén, 040 721 938, heikki.jamsen@elisanet.fi, Sirkka-Maija Taunila, 040 564 0782, sirkkamaija. Useimmat vanhemmat haluaisivat jollakin tavalla kertoa lapselle Jumalasta ja hänen läsnäolostaan. Fax 014-562 631. klo 14–16 toisen rippikoululeirin vierailupäivä Tahkoniemessä leiriläisten perheille (vanhemmat/ huoltajat/isovanhemmat/ sisarukset). Rentouttavaa ja rauhoittavaa lomakuukautta ennen alkusyksyn tohinoita. klo 10 sanajumalanpalvelus kotiseutumuseolla. klo 11 ehtoolliskokous. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Tarkempi ohjelma netissä, google/jamsensuku. Eva ja Varma Muhosen lapset Kastettu: Kumpulainen Sampo Onni Johannes (Kiuruvesi). Jumalanpalvelukset Su 10.7. kirkkoherranvirastoon 18.7. Tätä sanomaa pienille lapsille välitetään myös mm. Myös tilaisuuden tarkemmat tiedot Juha Jauhiaiselta. klo 10-16 Kinnula, terveysaseman pihalla KUULOAUTO Mahdollisuus kuuloseulaan ja saada kuulotietoutta Avioliittoon kuulutettu: Mikko Markus Valtteri Ruuska ja Veera Villiina Rautiainen, molemmat Jyväskylän seurakunnasta. Keski-Suomessa työttömyys on jatkuvasti hyvässä laskussa. Pe 8.7. Ke 12.7. Samalla katsomme tulevaisuuteen ja hyväksymme elämän rajallisuuden. mennessä 040 669 1996. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Diakoniatoimisto on suljettu 11.7.–29.7. Vapaapäivät ma ja ti. Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632, nuorisotyönohjaaja Päivi Kananen 040-524 6664. Meillä kaikilla on ollut ja tulee olemaan omat kipumme ja murheemme, mutta rakastavan Jumalan käsivarret kannattelevat meitä. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. La 23.7. lasten päiväleiri seurakuntakodilla klo 10–14, Laulua-leikkiäaskartelua n. Ruokamaksu 10 €, ilm. Raamatussa sanotaan: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” Nuo sanat Hän pitää meistä huolen kantavat ja lohduttavat meitä jokaista. Hän haluaa ikään kuin kertoa meille, että pientä lasta ei niinkään hoideta sanoilla vaan hoivalla ja hellyydellä, ymmärryksellä ja läheisyydellä. Haluaisimme, että lapsemme ja lastenlapsemme voisivat omassa elämässään turvata Jumalaan. Jokaiselle lapselle tuo turvaa se, että hän saa turvallisen aikuisen kanssa kohdata vaikeat, pelottavat asiat ja ilmaista näistä surunsa ja pelkonsa. Keihäskarnevaalit Keihäskoulu Kimmo Kinnunen Seppo Spets KEIH ÄSKA RNEV AALI T PIHTIPUDAS Kanasten suvun kesätapaaminen pidetään lauantaina 16. Omaiset † † Su 10.7. Ennakkoilmoittautumiset 10. Kiitos myös Eevakodin henkilökunnalle puolison ja isämme hyvästä hoidosta. Ystävät hyvät KIITOKSET SYVÄT Erkki Kemppainen LÄMMIN KIITOS merkkipäiväni muistamisesta. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Meidän aikuisten elämään tuo turvallisuutta se, että pystymme tarkastelemaan elämäämme kokonaisuutena. välisen ajan. Vuodessa työttömyys on vähentynyt 15 %.. heinäkuuta mennessä Juha Jauhiaiselle sähköpostilla juha.jauhiainen@ pp6.inet.fi tai puhelimella 040-594 0881. Su 10.7. taunila@gmail.com. Sallilantie 1 Pihtipudas-Seura ry • www.pihtipudas-seura.fi Avoinna 14.6.-6.8. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Diakoniatoimisto ti klo 9–11, Merja Koskela 040-765 2453. Puh. Lasten siunaaminen on heidän rakastamistaan ja Jumalan yhteyteen johdattamista. Virastopappi 014-562 622. klo 10-16 Pihtipudas, Sallilan alapihalla LA 9.7. 014-579 1131. heinäkuuta Elämäjärvellä Rajalan Riihessä. Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. heinäkuuta
Elämäjärvestä souturetkellä inspiroituneen Maj-Lis Könösen säveltämä Elämäjärven valssi sai kunnian olla illan ensimmäinen ja englantilaisen Archibald Joycen valssi Syysunelmia illan viimeinen. Sami Junnosen soitto on virtuoosimaista.. Kaksisuuntaista vaikuttamista Merikanto-laulukilpailun voittaja Hannamari Nyrönen loisti myös Rajalan riihen lavalla Perjantai-illan toivotuissa. Elämäjärven Rajalaan rakennetun, pysyväksi esiintymislavaksi tarkoitetun Käpsyareenan ensimmäiset esiintyjät olivat Pihtiputaan kesäkonserttilaiset. — Hyvältä kuulosti, Rajalan ja tulevan RiihiRockin isäntä Heikki Kananen kehui kesäkonserttien esiintyjiä ja lupasi, että Käpsyareena jää lisäämään pysyvästi paikkakunnan esiintymislavatarjontaa. Suomen ainoan käsintehdyn umpikultaisen huilun hankintahinta on 120 000 euroa. Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaalia pääsivät rakentamaan myös lapset. Niihin osataan varautua. Hannamari Nyrönen laulaa kuin satakieli. Junnonen käsitteli 24 karaatin umpikultaista huiluaan korostetun varovasti, mutta soitti sillä verrattoman rohkeasti. Myrskynpoikanen laittoi hetkeksi pasmat sekaisin, mutta pian aurinko palasi ja unohtumaton ilta jatkui suunnitellusti. Perheet kiittivät ja täyttivät Putaanvirran alakoulun salin. Ei ihme, vaikka Sami Junnonen käsitteli instrumenttiaan hellästi. Klassisimmillaan Junnosen kultainen huilu soi Mozartin huilukvartetossa ja moderneimmillaan 1900-luvulla vaikuttaneen André Jolivetin Linoksen laulussa. Taiteilijat antoivat itsestään kaiken, meillä oli hyvä yhteishenki ja yleisö aisti sen, tapahtuman taiteellinen johtaja Annaleena Porttikivi kiteytti. tammikuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Konserttilavalla Elämäjärven valssi ja muut perjantai-illan toivotut avasivat komeasti Käpsyareenan HEIKKI JÄMSÉN Jo yhdeksännen kerran järjestetty Pihtiputaan kesäkonsertit kasvaa tasoltaan aina vain mielenkiintoisemmaksi. Tuloksena oli viiden upean konsertin sarja, joka onnistui houkuttelemaan uusia kasvoja, myös vielä rypyttömiä, klassisen musiikin kuuntelijoiksi. — Kulta värähtelee tietyllä tavalla tuoden sointiin erityisen ominaisvärin. Hän pääsi esittelemään soittimensa monipuolisia mahdollisuuksia eri tyyppisessä musiikissa ja kokoonpanoissa. — Se tarkoittaa, ettei meillä ole yhtä taiteellista johtajaa, vaan koko ydinjoukko on mukana suunnittelemassa ohjelmistoa, Annaleena Porttikivi sanoo. Sopraano Hannamari Nyrönen ja huilisti Sami Junnonen olivat osuva valinta vierailijoiksi. Lopulta tummat pilvet saatiin karkotettua Pyhäkkäälle päin. Puu on yleistynyt, mutta kulta on aina kultaa. Teen heidän kanssaan yhteistyötä huilun kehittämiseksi ja entistä parempaan sointiin johtavien ratkaisujen löytämiseksi, Sami Junnonen kertoo. — Tiukka viikko on takana. Taituruudellaan ja välittömyydellään kuulijoita hurmanneet tähdet esiintyivät kotoisan luontevasti Pihtiputaan kesäkonserttien kanssa samaan tahtiin kypsyvän ja kehittyvän vakiintuneen soittajajoukon solisteina. Soittajien ja solistien pokka piti, vaikka yleisön toiveista koottu ilta meinasi keskeytyä sadekuuroon ja navakkaan tuuleen, joka viskoi nuotit pitkin permantoa. Taitava soittaja voi käyttää kullan ominaisuuksia hyväksi. Maan kansainvälisin huilisti Sami Junnonen vietti aikaa ennen Pihtipudasta Kiotossa ja Tokiossa, jossa hän konsertoi, opetti ja kävi tapaamassa käsintehtyihin huiluihin erikoistuneen Muramatsun soitinrakentamon ammattilaisia. Olen todella tyytyväinen. Hieno ilta alkoi ja päättyi valssin tahdissa. Kultaisella huilulla varmoin ottein Kesäkonserttien sarjan päätti Sami Junnosen konsertti, jolle oli annettu osuva nimi, Huikea huilu. Pihtiputaan kesäkonsertit ehti ensimmäisenä tosi toimiin Käpsyareenalle. Nopeat säänvaihtelut ovat osa Suomen kesää. Pihtiputaan kesäkonsertit ulottui Viitasaarelle lauantaina, jolloin naapurikaupungin tyttö Hannamari Nyrönen lauloi siellä saman ohjelmiston kuin Sallilassa torstaina. Suomessa tehtiin jossain vaiheessa huiluja hiilikuidusta, mutta sitä käytetään nykyisin vain suukappaleiden materiaalina. — Minulla on arvokas ja harvinainen Japanissa rakennettu soitin. Yleisö aisti, miten muusikoiden kemiat toimivat ja yhteistyö sujui. Tavallisimmat poikkihuilun materiaalit ovat hopea ja hopeoitu nikkeli. Juhlavuosi suunnitteilla Ensi vuonna kesäkonsertit viettää kymmenvuotisjuhlaansa. 13
Keppariderby uutena lajina Hiekan Hippoksella kilpailee sunnuntaina 150 nelijalkaisen ystävämme lisäksi ennalta tuntematon määrä kolmijalkaisia ravureita. Miesten kilpailussa voitton vei argentiinalainen Braian Toledo tuloksella 77,63, joka on keihäskarnevaalien 46-vuotisen historian huonoin voittotulos miesten pääkilpailussa. — Tänä kesänä on tarkoitus vielä heittää, mutta en vielä tiedä milloin. Sateinen keli ja huippuheittäjien puuttuminen olivat saaneet suurimman osan yleisöstäkin jäämään kotiin. Pihtiputaan keihäskarnevaalien pääkilpailut eivät nousseet karnevaaliklassikoiden joukkoon – elleivät sitten historiallisen heikolla tulostasollaan. Kilpailu juostaan ikätasoituksella. — Kirkkain on puuttunut, mutta nyt se tuli, vaikka ennen A-finaalia hiukan jännitti. Ilmoittautuminen netissä tai kilpailupaikalla. Yleisen luokan mestaruuden Pihtiputaan urheiluautoilijoita edustava Petri Laitinen ajoi Fiat 133:lla. Kilpailun kolmanneksi jäänyt Tohmajärven Urheilijoiden Oona Sormunen on taistellut koko alkukesän ajan tekniikkaongelmien kanssa. Naiset A: 1) Li Lingwei Kiina 62,89, 2) Kelsey-Lee Roberts Australia 57,47, 3) Oona Sormunen Tohmajärven Urheilijat 56,85, 4) Jelena Jaakkola Soinin Sisu 51,90, 5) Saara Lipsanen Lappeenrannan UrheiluMiehet 49,63, 6) Piia Pyykkinen Äänekosken Urheilijat 48,99, 7) Milja Lusila Asikkalan Raikas 48,41, 8) Katelyn Gochenour Yhdysvallat 45,84, 9) Hannah Johnson Iso-Britannia 45,53, 10) Emma Hamplett Iso-Britannia 43,30. — Minulla on niin vähän heittoja alla, joten sen tietää, ettei se voi vielä sujuakaan. Juostava matka on lyhimmillään 20 metriä ja tasoitus enimmillään 60 metriä. N22: 1) Jenni Vuori Someron Esa 48,94, 2) Saara Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 48,85, 3) Jatta-Mari Jääskeläinen Turun Urheiluliitto 47,87. Harjoittelimme viiime viikolla raskaasti, joten tuloskunto ei ole vielä aivan maksimaalinen. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Uutta tekniikkaa pitää saada ajattua sisään ensin, Sormunen kommentoi kilpailun jälkeen. Toivottavasti pian, kommentoi edellisissä EM-kilpailuissa hienosti neljänneksi heittänyt Etelätalo. Kiinalainen valmis Rion koitoksiin Naisten kilpailun voittanut Li Lingwei on jo valittu Kiinan olympiajoukkueeseen. Miehet A: 1) Braian Toledo Argentiina 77,63, 2) Jani Kiiskilä Veitsiluodon Kisa-Veikot 76,75, 3) Harri Haatainen Lapuan Virkiä 75,77, 4) Sampo Lehtola Lapinlahden Veikot 75,74, 5) Sami Peltomäki Alajärven Ankkurit 74,43, 6) Matti Mortimore Iso-Britannia 72,93, 7) Joni Karvinen Tampereen Pyrintö 72,85, 8) Teo Takala IF Raseborg 72,77, 9) Jarmo Marttila Kälviän Tarmo 68,56. Pihtiputaalla tulos oli keskinkertainen 56,85. Hankasalmella keskiviikkona kilpailtavan keppihevosderbyn seuraava osakilpailu avaa Hiekan ravit kello 13. Riossa tavoitteena on heittää 65– 67 metriä, Hohn paljastaa. — Kyllähän tämä tietysti aika laimeaksi jäi. — Hienolta tuntuu. 17-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2007 voittanut Laaksonen kamppailee pitkällisten selkäongelmien kanssa, mutta toivoo palaavansa heittopaikalle vielä tämän kauden aikana.. Muutamat Suomen keihäsmiehistä ovat totuttuun tapaan loukkaantuneina. Viisi metriä tarvittaisiin ainakin näiden jätkien kaariin lisää mittaa. M22: 1) Teo Takala IF Raseborg 72,64, 2) Jami Kinnunen Äänekosken Urheilijat 70,92, 3) Bruno Schürch Sveitsi 69,22. N19: 1) Katelyn Gochenour Yhdysvallat 48,59, 2) Emma Hamplett Iso-Britannia 48,11, 3) Emma Fitzgerald Yhdysvallat 47,48. Karnevaaleilla vaisu tulostaso – pääkilpailujen voitot ulkomaille HENRI PELKONEN 46. M17: 1) Teemu Narvi Kankaanpään Seudun Leisku 70,12, 2) Juhani Hauta-Aho Töysän Veto 69,28, 3) Hermanni Hakasuo Lauttakylän Luja 68.05. Toivoisi, että nuoremmat kaverit pystyisivät 80 metriä hätyyttelemään. Suomen huiput EM-kilpailuissa Amsterdamin EM-kisojen takia Pihtiputaalta uupuivat Suomen kärkiheittäjät. Jo ennakkoon Petri Laitinen piti pahimpana kilpakumppaninaan moninkertaista mestaris, PohjoisHämeen UA:n Antti Harjua. Valmentaja Uwe Hohnin mielestä Lingwein kilpailu sujui kohtuullisesti. heinäkuuta 2016 Urheilu Petri Laitinen toistamiseen Suomen mestariksi JM-luokassa Kesäkuussa jokamiesluokan etuvetoja kardaaniautojen Suomen mestaruuden voittanut pihtiputaalainen Petri Laitinen sinetöi tuplamestaruuden Joutsan Josemoran radalla sunnuntaina. Petri Laitinen on nyt myös jokamiesluokan yleisen sarjan Suomen mestari. Kiinalainen Li Lingwei paiskasi pääkilpailujen ylivoimaisesti parhaan heiton. Karnevaalikatsomossa jäätelöä naukkailleet Lassi Etelätalo ja Tuomas Laaksonen seurailivat kilpailua tarkkaavaisesti. Piirosen oma valmennattava alajärveläinen Sami Peltomäki jäi heikkoon tulokseen 74,43. Ravien uutuus on kahden karsinnan kautta ajettava Hiekan Helmi -finaali enintään 35 000 euroa voittaneille lämminverisille. N17: 1) Elina Kinnunen Uudenkaupungin Kenttäkarhut 54,68, 2) Julia Valtanen Rauman Urheilijat 53,25, 3) Sofia Pölkky Seinäjoen Seudun Urheilijat 52,54. Tero Pitkämäen, Antti Ruuskasen ja Ari Mannion lisäksi Teemu Wirkkala vetäytyi kilpailusta. Erityisesti miesten kilpailussa tämä näkyi poikkeuksellisen heikkona tulostasona. Päivän paras tulos nähtiin naisten kilpailussa, jossa kiinalainen Li Lingwei heitti kauden parhaansa 62,89. Jani Kiiskilä ja Harri Haatainen saivat tunnustaa miesten kilpailussa argentiinalaisen Braian Toledon paremmakseen. Petri Laitinen pääsi sähäkästi liikkeelle ja ajoi rauhallisesti finaalin loppuun. Harju sijoittui kisassa toiseksi. Aikuisten ja nuorten kilpailujen tulokset — Lin heitot paranevat koko ajan. Jatkoon pääsee viisi parasta. Finaalin voittaja saa muhkeat 3 000 euroa. Ei tässä tarvi hirveästi tasajalkaa hyppiä, Piironen tokaisi. Suomen Urheilugaalassa tammikuussa Vuoden valmentajaksi valittu Petteri Piironen ei ollut luonnollisesti tyytyväinen karnevaalien tuloksiin. Naiset B: 1) Jatta-Mari Jääskeläinen Turun Urheiluliitto 47,62, Elina Kinnunen Uudenkaupungin Kenttäkarhut 47,02, 3) Matleena Nenonen Ruoveden Pirkat 46,90. Miehet B: 1) Eetu Vanhamäki Seinäjoen Sisu 72,79, 2) Anssi Liimatta, Joensuun Kataja 67,95, 3) Toni Lifländer Imatran Urheilijat 65,42. — Kausi lähti hyvin käyntiin 79 metrillä, mutta sen jälkeen ollaan takkuiltu vauhdin kanssa. Tauolla sade kasteli radan, enkä ollut testannut autoa märällä. Derby jatkuu Karstulassa ja päättyy Killerillä. — Kauan tätä on metsästetty, useamman kerran SM-mitaleilla ollut Petri iloitsi. M19: 1) Patrik Tom Pyhäselän Urheilijat 68,28, 2) Heikki Kuurola Pudasjärven Urheilijat 65,58, 3) George Davies Iso-Britannia 65,11
Mukaan myös ilman paria. Torstaisin hyppyja loikkatreenit torstaisin klo 18-20. Talkoot to 7.7. Vetäjänä Matti Kahilainen. Maraton ja puolimaraton M, N, M 45, M 55, N 45, N 55. Hiilingin kyläkirkko Tervapesällä klo 10. klo 11. Lähtö Kinnuskeskuksen piha klo 17.30. Anna-Liisa Hakkaraisen maalauksia ja Jaana Bombinin veistoksia. Romunkeräyslava entisellä tielaitoksen varikolla, Kirkkotie 15. VIITASEUDUN KUULO. KENNELKERHO. La 16.7. 10-03 SAAPASTANSSIT • Iso pihatapahtuma! Tunnelmaa ovat luomassa: Markku Leppäsen Trio Bablo ja Esa Eloranta • Freedon Huom! tanssit alkavat jo klo 20! Laajennettu terassi • K-18 • A-oikeuksin. Tule myymään ja ostamaan. Päivystys Pihtiputaalla 040-705 2434. Avoinna klo 11-18, Tolpantie 11. seurakunta. Pe 29.7. Elämäjärven kyläseura. klo 20-01 sekahaku – liput 15 PS.Alakerran terassilla LAAJAKANGAS-STUDIO alk.klo 19 keihäskisoille ja tangomarkkinoille LEIF LINDEMAN & AVEC Joka ilta SEKAHAKU. Tiistaisin heittotreenit yli 9 v klo 18-20. Su 10.7. Ilm. Pesäpalloa kaikille sunnuntaisin klo 19.30. Poniajelua lapsille, talutusratsastusta, montératsastusta, hevosen valjastusta, kengitystä, hevosenkengän heittokilpailu ym. La 16.7. MJK Vakiotreeniajat: Miehet ti ja pe klo 19 Muholassa. Tanssit klo 20. Hämeenlinnan retki mato 15-18.8. PUDIS Pesäpalloa pallokentällä ma klo 18. Tule tekemään löytöjä! Paljon hyväkuntoisia leluja, vaatteita ja kodin tavaroita. paikan päällä klo 17. parhaalla ohjelmalla 7.7. To 7.7. Klo 10 Saappaanheiton MM-kisat urheilukentällä. Pihtiputaan HYS. Laula koulutusta lapsille -lauluilta kirkossa klo 19. Järj. 6. klo 1218. Sanna Rauhala 040 416 4769 LOMALAISTEN TORSTAITANSSIEN AVAJAISET LOMALAISTEN TORSTAITANSSIEN AVAJAISET Rajalan Riihi ja Dexteatteri Oy tarjoavat Tuomas Kyrön kirjoittaman ja ReTe-teatterin esittämän huippusuositun (Häkkisenkorventie 60, Elämäjärvi) Lippuja vielä pieni määrä saatavilla. Lähtö Muurasjärven koululta klo 11, puolimaraton ja hölkkäsarja klo 12. 7 km hölkkä/ kävely. Kinnula-päivät. Ilm. Klo 10 museokirkko Kotiseutumuseolla. Ke 6.7. lavalla ennen tansseja klo 17-18 ilmainen tansssikurssi. pe 29.7. MLL. Hirvennahkojen suolaukseen tarkoitetut suolat ovat saapuneet Ajokoneen varastolle. VIITASEUDUN KUULO. Seulonta, tietoa ja vertaistukea. ja 28.7. Maanantaisin klo 18 heittolajija kuntosaliharjoittelua Muurasjärven urheilukentällä. Keskustie 46, Kinnula P. klo 18 nylkymajalla. Varaukset 0440 562 131 • Teatteri-illallinen Kätlin 040-595 1475 PE 29.7. klo 19 ja ke 20.7. Varaukset p. La 16.7. Myös reippaat eskarilaiset voivat osallistua. Lasten päiväleiri n. M U I S T I Y H D I S T Y S . riviltä 1100,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Find us on Facebook Badge CMYK / .ai Liput 16–33 sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä Klovni Rob Torres Klovni Rob Torres TO 14.7. Makkaraja mehutarjoilu. klo 13, su 17.7. Puffetti. Ma 11.7. Klo 17 Frisbeegolf-kisa ulkoilualueella. Saatavana teatteri-illallinen. 1010 Pr. Bablo, Esa Eloranta, Duo Ville ja Rolf (Eskilstuna), Freedom (Kokkola). TUISKU Aikuisten urheilukoulu 14.7., 21.7. klo 19 PIHTIPUDAS pallokenttä (Tahkonpolku) Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Kesä-heinäkuussa Milja Kumpulaisen taidenäyttely terveyskeskuksen galleriassa. alkaen keskiviikkoisin klo 19-21 yhteislaulua Markku Leppäsen vetämänä. Lasten olympialaiset avajaisten jälkeen. PLOKI Kirppari auki perjantaina klo 9-15. Muttiteatteri esittää: Tankki Täyteen Muholan monitoimitalolla klo 19. Klo 18-21 Iltatori Parlamentin pihalla. Varatkaa käteistä rahaa mukaan! Menossa mukana MM-saappaanheittokisajärjestäjät Ammestie 7 p. AMPUJAT JA RHY. Metsästäjätutkinnot Pyssylässä ti 19.7. mennessä Pirkko 044-548 5483 tai Leena 0400-641 769. To 7.7. Parlamentti-Kinnuskeskus-Kivijärventie. klo 17-18, Opettajina Seija Suhonen ja Maija Hakola. Virkistysleiri veteraaneille puolisojäsenille ja leskille Urpilan kartanossa ma 11.KIMMOT Pesäpallo. Klo 18 Mäkiautokisa Pollojenmäellä. Djunnut ma klo 17.30-19. Muut esitykset pe 8.7. Puffetti. Seurat voivat hakea suoloja yhden säkin kolmea hirvennahkaa kohden. Sadesäällä sisätiloissa. MURTO Kahvakuulailua ma klo 19.15 koulun pihalla. koruja villasta huovuttamalla. Pe 8.7. seurakunta. Klo 19 Kesäinen lauluilta Myllykylän kodalla. Su 17.7. klo 18-20. Klo 19 Tanhuesityksiä. srk. Su 17.7. Perillä ruokailu ja näytelmä Olavi – elämän virta. EA-RYHMÄ. Klo 22 Puikkojen ja musiikin yö. Jalkapalloa nurmikentällä ke klo 18. MYLLYKYLÄN KYLÄYHDISTYS. klo 10-16. Klo 12-14 Hetki hevoselle Hiilingin radalla klo 12-14. asti Alvajärven kuivuri, Elämäjärven kuivuri, Muurasjärvellä yhteismonttu Urpilantiellä. F-junnujen viimeinen peli tälle kesälle to 7.7. Muut esitykset la 16.7. 1.-3.-luokkalaisille klo 17-18 ja 4.-6.-luokkalaisille klo 1819. http://pihtiputaan-ampujat.blogspot.fi. Matka Kiuruveden Iskelmäviikolle pe 15.7. Ma-ke 11.-13.7. Kuuloauto Kinnulassa terveysaseman pihalla la 8.7 klo 10-16. klo 19 Rajalan Riihi Menot. Vastaanottajat Aulis Loukusa ja Pasi Kumpulainen. Karstulaan Wanhoihin Wehkeisiin kuljetus lähtee to 7.7. 55 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Naisten kuntosalivuoro klo 18.30-20 ja naisten pelailuilta sunnuntaisin klo 18-19 salissa. Harjoitusvuoro tiistaisin klo 18. Klo 18-22 Kinnulan uuteen päiväkotiin tulevan Tarinapuun viimeistelyä yhdessä, leikkimielisiä kilpailuja ja hyväntekeväisyysneulontaa. Muurasjärven Murto. Hinta 30 euroa, sis. Urheilu Seurat ja yhdistykset Pihtipudas AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa. klo 19, ti 12.7. Matti Wanteen Poikamiehen pesäpuu -näytelmäElämäjärven kesäteatterissa Mäntypirtillä klo 19. 0400-286 045. paikan päällä klo 16.30. Terveyspäivä POP-pankin alakerrassa klo 9-17. Asta lomalla heinäkuun. Ohjaajana Riikka Heinonen, omat eväät mukaan. Klo 10 Saappaanheiton MM-kisat urheilukentällä. Kolehti Kirkon ulkomaan avun kautta. Ke 6.7. paikan päällä. Järj. Rollaattorien kunnon tarkistus, huolto ja turvallinen liikkuminen. Kuntosalin avain tarvittaessa Muurasmarketista. Alle 9 v urheilukoulu maanantaisin klo 17-18. Kesäkinnusen 2016 julkistaminen. Kerttu, 040-716 5645. JHL 463. Keittolounas, pihapelejä ym. Maalaismaraton. 040-504 2946 PE 8.7. Torstaitanssien avaus Niemenharjun lavalla klo 20, esiintyjänä Leif Lindeman. Muurasjärven Musiikkitapahtumat ry. klo 19 Sompatalon pihalla. Totoravit Hiekan Hippoksella klo 14. Hirvikoeammunnat Pyssylässä la 16.7. 040-549 3657. Yli 9 v urheilukoulu ma klo 18-20. Maalausleiri Naarajärven rannalla öljyväreillä, vesiliukoisilla öljyväreillä ja akryyliväreillä. Ilm. Muurasjärven 3. Seulonta, tietoa ja vertaistukea. saakka Kissankulman taideviikko. Muurasjärven Muinaisnuorten kinkerit Harjulinnassa klo 19. säkit 4Htoimistolle, 040-734 1882. klo 18. Harjoitellaan koirien kanssa to 7.7. Dex Teatteri, Tuisku ja Ploki. Salmenniemen uimalan ranta, soutukilpailu 2-hengen naisjoukkuein, ilm. Opettajina Seija Suhonen ja Maija Hakola. klo 21. Liput 12 e ennakkoon Hurpakasta ja Parlamentista. 7x150e ja 1xKAASUGRILLI (arvo 200e) Irtolehti 1090e pr 50. Myynnissä leivontatuotteita, sekä keittoa, myös omiin astioihin. Tarjoilua (vapaaehtoinen maksu). Järj. RHY. Näyttäjät Tervasuon Jahti ja Kärväskylän Erä. Riitta Lahtinen p. Järj. G-junnut (aivan pienet) maanantaisin klo 18-19. ja tied. 6-12-v:lle klo 10-14. Kokeen maksu 20 e paikalla. ja 25.8. Rantaongintakilpailu, Salmenniemen uimaranta. Liput 15 , Matti&Teppo 17 . Marin päiväurheilukoulu maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12-13.30. Tuomas Kyrön ja ReTe-teatterin Ilosia aikoja, mielensä pahoittaja Rajalan Riihiessä klo 19. ELÄKKEENSAAJAT. Myös ilman paria. Kaikille avoin Kirpputori la 16.7. Ilm. Pyhäjärven Pohti ry to 14.7. Treenejä ei ole, mikäli kotiottelu sattuu samalle ajankohdalle. klo 19 , to 14.7. Ilm. Liikkuvan hirven harj. klo 10-15 Seläntauksen Kyläseurantalolla, Kyläseurantie 16, Pihtipudas. Pihtiputaan Urheilukalastajien mestaruusuistelu Alvajärven Mainlahdessa klo 10-18. KÄRVÄSKYLÄN ERÄ. klo 18.00 Palkinnot mm. M U I S T I Y H D I S T Y S . Mukaan myös ei-jäsenet. Klo 20 Kisatanssit ravintola Hurpakassa. Hirvi ja haulikko. Tied. Kesäkirppis kodalla pe-la 8.-9.7. Vaihtori auki mape klo 10-14 kunnantalon alakerrassa. KINNULA Ke-su 6.-10.7. LA 9.7. 4H-toimisto avoinna ma to klo 8.30-13.30 Lannoitesäkkikeräys ma 15.8. klo 14.45. to 7.7., 21.7., 4.8., 11.8., 18.8. klo 10-14 Koko perheen perinnepäivä Kotiseutumuseolla. Ilm. Eja F-junnut ja naiset to klo 17.30-19. Lasten urheilukerhot tiistaisin urheilukentällä. Pelikirjat: 12e,16e ja 21e Irtolehti: 3,50e Tervetuloa! Järj. Järj. Muhola-seura. Su 10.7. Muhola-päivä monitoimitalolla alk. Järj. klo 19, su 10.7. Järj. Klo 12-14 Avoimet ovet Kinnulan uudessa päiväkodissa. 0400 479 685 Tervetuloa viihtymään! Viihtyisä tapaamis& seurusteluravintola Lounas arkisin klo 11–13 Heinäkuussa, 6.7. Tied Sanna Rauhala 040 4164769 Su 10.7. Suoritusmaksu 20 e. ja lisätiedot Aira puh 0405447710. Kiki-Reisjärvi klo 17. Klo 19 Akat airoissa. Tervetuloa! Avoinna klo 21-03 • liput 12,A-oikeudet (säävaraus) TOTO TRIBUTE BIG BAND TOTO TRIBUTE BIG BAND ulkolavalla ulkolavalla Koko kesän vain huippuohjelmaa: Matti & Teppo, Neljänsuora jne. ma 25.7. Kuuloauto Sallilan alapihalla pe 8.7. 10-02 KARAOKE ja JOSE Laulajien kesken arvotaan pääsylippuja Saapastansseihin. Kinnula SOTAVETERAANIT. klo 22. Ilmainen sisäänpääsy. PUTAAN ERÄMIEHET. Ei paikkamaksua. Päiväkodin nimen julkistaminen. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 13 1 x 170 • 1 x 120 • 1 x 200 muut voitot yht. Ilm. Järj. D-tyttöjen viimeinen peli tälle kesälle su 17.7. 4H. Portilta 15 e. klo 14 ja klo 19, ma 11.7. Ilmainen tanssikurssi (Fusku) to 14.7. Klo 20 Kinnula-räpin julkaiseminen, yhteislaulua. Sitovat ilm. Su 10.7. lipun. Laulua, leikkiä ja askartelua. To 7.7. Kylät SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Kouluikäiset vanhempien tai huoltajan seurassa. Valvojat Anssi Turpeinen, Antero Turpeinen, Joonas Tavaststjerna, Juha Tavaststjerna. Haapajärvi-Kiki klo 11. Tule mukaan laulamaan! PE 8.7. Kuppausta, intialaista päähierontaa ym. Liput 12 €, alle 10-vuotiaat ilmaiseksi, ryhmät (yli 10 henkilöä, varaukset 0400-798 747) 10 €/ hlö. Ke 13.7. Hinta 250 e, eijäsenet 300 e. klo 12-14 Rollaattoriratsia Kinnulan torilla. Klo 16-18 Lasten pehmyttaide-piknik. Ohjattua toimintaa lapsille, mm. Muistikahvila parittoman viikon to klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella. To 14.7. KIHUBINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 10.7. Laula, kuuntele ja katsele, voit ottaa myös oman neuletyön mukaan. 040-5750330 Irmeli Kuronen. Matka Kyyjärven HET-teatteriin ke 3.8. Järj. Feenix Band, Tuomas Skantz, Candies, Little Stars, Moonlight ja Nightstar (Muurasjärvi), Janita Voudinmäki (Jyväskylä), Burn Out (Haapajärvi) ja Basic Stompers (Reisjärvi/ Haapajärvi). Kinnula-päivien avaus urheilukentällä klo 12. ELÄKELIITTO. Ti-ke 12.-13.7. väh. klo 19 ja pe 15.7. paikan päällä puoli tuntia ennen kilpailun alkua, paikalla puffetti. Lajina fusku. Taiteiden yö Kinnulan Parlamentissa. Musiikkia ja muurinpohjalettuja. La 9.7. Klo 13 Kesäkuulumiset seurojentalolla. klo 12. Lisät. menn. Kesäkinnusten, kunnan edustajien ja yrittäjien yhteinen tapaaminen, kahvitarjoilu. Paikkavaraukset ja lisätietoja p. Klo 18 lasten yhteislaulua
Kuuloa seulotaan Kuuloliiton Kuuloautossa kesän aikana sadalla paikkakunnalla. Ravien 10.7. Kaarrevalvonta/ajotarkkailija: Juha Kinnunen. Lähdön järjestäjä: Pentti Paananen. KONEYHTYMÄ Oy 0400 160 205 • www.koneyhtymabrandt.fi KALLIOMURSKEET KINNULASTA Mäenkankaan louhokselta KALLIOMURSKEET KINNULASTA Mäenkankaan louhokselta Seurat ja yhdistykset HYS. 040-700 0282, 040-700 0283 RIVITALOASUNTO 2h+k+s 56 m 2 Hp. Tee varaus! P. 050-4653 746 Lakiasioissa kannattaa luottaa asiantuntijaan. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Pekka Hylkilä, puh. Handikaappari/lehdistö: Martti Kuha. Heinonen, Kinnulanrannantie 456, Reisjärvi KORPELAN PALVIAUTO KE 6.7. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Toimittaja Juha Kivinen 0400-345 852 Ilmoitukset ja tilaukset: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander 0207 931 620 Pia Urpi 0207 931 621 Tilaushinnat 1.1.2016 Kestotilaus 59 /vuosi Määräaikainen 12 kk 63 Pohjoismaat 12 kk 96 Hinnat sis. Perjantaina Kimmot voitti Halsuan 0-2. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. Reisjärven S-marketin edessä joka päivä (ei sunnuntaisin) klo 8 alkaen, sekä Pihtiputaan K-supermarketissa. klo 12.00 ja päättyy torstaina 4.8. 0400-832 785 Itsepoiminnan tiedustelut Tiina p. Äänentoisto: Roni Simonen. Selostus: Lauri Hyvönen. Molemmissa paikoissa seulontoja tehdään klo 1016. alv 10 % Kokonaislevikki 4 637 Tarkastettu 22.2.2016 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat 1.1.2016 Tekstisivu 0,93 /pmm Tekstin jälkeen 0,87 /pmm Takasivu 0,96 /pmm Kuolinilmoitukset 0,87 /pmm Kiitosilmoitukset 19,36 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10 mennessä. 08-8833 880 Kinnula, Keskustie 41, Puh. 029 566 0880. 050-918 1217, mpietika67@gmail.com Kinnulasta kalustettu ASUNTO 3.8.2016–30.11.2017 väliseksi ajaksi. Taloustoimisto: Jorma Sarala. 42.000 e. Avoinna klo 9-15. 040-574 2599 Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. klo 8-18, la 8-16, su 9-16 HUOM! Maksut käteisellä. vs. klo 11.00. P. Ketolanlahdentie 18. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas TILAUSAJOT 040 580 8361 Lasse 0400-644 631 Kimmo Ky sy tar jou s! & & • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset Keskustie 42, 43900 KINNULA 040-866 9274 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kahvila ma-pe 9-13 • Lounasravintola ma-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Kinnulan Kartano Oy 040-937 6769 Asiointi-, siivous-, kotiapuja keskustelupalvelu • Omaishoitajalomitukset Kotitalousvähennyskelpoinen palvelu Tiina Pasanen Pihtipudas Tiinan kotipalvelu siivous-, kotiapuja asiointipalvelu – Kinnula – AP-KOTIPALVELU Anniina Pekkarinen • 044-260 2787 • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • piikkaukset • Avant-pienkuormaaja 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä Reisjärvi, Kirkkotie 8A, Puh. 0400-955 526 Alvajärven MANSIKKAA • Poimittuna Hyvönen Juha ja Riitta P. klo 16 mennessä sähköpostiin harri. Asunnon tarkemmat tiedot: Etuovi.com, kohde D36672. 14 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Videointi: Juha Koskela. klo 9. Lounas: 11-13. kinnunen@kinnula.fi. Puh. (014) 573 575 www.kiviteos.fi kivituotteet pihasuunnitelmat KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. Itselleni jäi vaille käyttöä jokunen vuosi sitten paikallisen puusepän omiin juhliini tekemä, tukevatekoinen pönttö, jota on käytetty tosi vähän (yksi puhe pidetty). Tarvitsetkö kesäyms. 040-762 5536 Kimmojen pesäpalloilijoiden F-junnujen voittoputki jatkui. Tulostaulu: Paavo Heinonen. Leiri alkaa tiistaina 2.8. Varikko: Arto Tiainen. Maalikamera: Teemu Hyvönen. Sisäänkirjoitus: Hanna Pasanen. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Kakkospalkinnon sai Eerika Pekkarinen ja ykköspalkinnon Minttu Uusitalo. Tied. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 014-4178 800 Viitasaari, Rantatie 6A, Puh. Ensiapu: Kinsaku. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Iina Huttu, puh. Jollet pääse järjestäthän tilallesi toisen. 040-581 7622 Itsepoiminta-ajat ark. Sihteeristö: Markku Niemelä, Antti Urpi. Pihtiputaan Kiviteos Oy Laurilantie 73, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos.fi Puh. 050-560 2622 Tavattavissa Viitasaarella. heinäkuuta 2016 Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Myllytie 3 as 2, Kinnula. Ikääntyneen kannattaa tutkituttaa kuulonsa Ikääntyvien kannattaa tutkituttaa kuulonsa hyvissä ajoin. Kimmot voitti torsF-junnujen voittoputki jatkui MANSIKKAA 5 kg:n laatikoissa. 044-459 6211 Muurasjärven nuorisoseuran sääntömääräinen vuosikokous Harjulinnassa tiistaina 19.7.2016 klo 19.00. Markku Pietikäinen p. Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). P. Avoinna: ma-pe 8-14.30. • soran ja louheen murskausta • maanrakennustyöt • soraja mursketoimitukset Mursketilaukset Veijo Saaranen 0400 165 066 V-P Tillgren 0400 242 953 Brandt Velj. Vuokra max 400 e/kk. Lähetys: Mikko Suontakanen, Esa Hakkarainen, Mikko Hakkarainen. Kinnulan Parlamentin pihassa klo 18 Pe 8.7. Ota halutessasi yhteys: Taito Pekkarinen puh. Valmiiksi poimittuna tai itsepoimien. 045 348 7773 tai 044 048 8865 MANSIKAN ITSEPOIMINTA ALKAA Mansikka-Kalle p. Eläinlääkäri: Kaija Solismaa, avustaja: Raimo Kinnunen. Lipunmyynti: Anne Simonen. Lisätietoja ja ilmoittautuminen perjantaihin 29.7. Lisätietoja nro 044-459 6226. 045 330 8483 Edullisesti hyvä, vähän ajettu Piaggio Typhoon moposkootteri p. klo 14 toimitsijat (sektorivastaavat): Valvoja: Aarne Virkkala. Puhelinvastaajaan ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Tervetuloa Lastenleiri Koirasalmen leirintäalueella 2.–4.8.2016. klo 8-16.30 Pihtiputaan torilla. TÄNÄÄN taina Haapajärven 0-2. Pihtiputaalla Kuuloauto vierailee Seurakuntakeskus Sallilan alapihalla pe 8.7 ja Kinnulassa lauantaina 9.7 terveysaseman pihalla. Ravintolat: Eila Niskanen, Kirsi Ahola, Tuula Kokkonen. juhliin PUHUJAKOROKETTA /puhujapönttöä. Leirin hinta 20 €, sisältäen majoituksen, ruokailut ja vakuutuksen. 040-580 3272 Vuokrattavana Halutaan vuokrata Myytävänä MANSIKKAA Ketolan tilalta Muholasta os. 040-4871 830 Tavattavissa Kinnulassa ja Reisjärvellä. Saadakseni pöntölle ”uutta elämää” vuokraisin sitä tarvitseville (5-20 e/tilaisuus). Seulonnan yhteydessä on mahdollisuus saada vertaistuen ohella tietoa kuulovammaisuudesta ja kuulokuntoutuksesta.. Ratatalkoot la 9.7. Valmiiden tiedustelut Arto p. Ratamestari: Matti Ryymin. Tsemppipalkinnon sai Silja Pekkarinen, kakkospalkinnon Viivi Aarrekangas ja ykköspalkinnon Oskari Pekkarinen
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 RSNOTARIAATTI • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi 0400-547 257 • e-mail: raimo.siltanen@pp1.inet.. p. Varaathan soittamalla oman palveluaikasi. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. 045-112 7752 Teemme töitä laidasta laitaan! • yksityiset ja yrityssiivoukset • metsätyöt • mökkipalvelut • hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys OSUUSKUNTA OK-TEAM Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. Puh. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. Asematie 5, Pihtipudas • Elina 0400 570 553 • Marko 0400 578 370 www.tasmahoito.. 6. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen • Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat • Lainhuudonhakemiset • Laillistettu kiinteistönvälitys • Arvioinnit • Isännöinti • Kokousja saunatilan vuokraus Keskustie 14, PIHTIPUDAS • Puh. Koulutettu hieroja/ fys.opiskelija Jussi-Akseli Körkkö töissä 27.6.–31.7. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Jätekuljetukset Likakaivojen tyhjennykset Viemärihuolto ja -kuvaukset Nosturija vaihtopalvelut Nostokori ja nostotyöt www.jatehuolto.net Koneja perävaunukuljetukset Maanrakennusja kaivurityöt Hyötyjäteasema Tarvikemyynti 040-727 6781 0400-645 653 Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja 0400-597 043 www.kuntositi.. 040 551 5063 YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 5 Pihtipudas. 014-571 254 0400-640 938 050 461 7630 •www.khkrakennus.. Keskitie 3, Viitasaari • keittiökalusteet • liukuovet ja komerot • kylpyhuonekalusteet • asennus ja remonttipalvelut PURKAAMO AUTO-OSIX OY www.auto-osix.fi TAKUUPURKAM OT Luotettavaa palvelua jo 25 vuotta Takuuvaraosat numerosta 040 484 9255 Romunosto / Romutustodistukset 0400 534 406 /Tero ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Pihtiputaan Jätehuolto Oy Pihtiputaan Jätehuolto Oy Reisjärventie 215 • 040-727 6781, 0400-645 653 040 149 4005 Keskustie 14, Pihtipudas fysioterapia • myös ilman lääkärin lähetettä • hieronta • akupunktio • kunto-ohjelmat ja testaukset Fysioterapeutit Anne Vuorenmaa-Huuskonen, Anne Kivivuori ja Jari Pekkanen Putaanportintie 13, Pihtipudas Kotitalous: p. HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 0400-581 315 Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. JALKATERAPEUTTI KAISA KANTANEN p. 0400-251 965 T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • Notkon Pirtit/savusauna ID14918 • majoitusta lomaan ym. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Anne Heikkilä lomalla 8.6.–31.7. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 15 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. Julkinen kaupanvahvistaja. 040-745 0964 • Metsä: p. 0400-647 010 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 Jorma 0400-244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas Vuokrataan rakennuskoneita • Rakennusurakointia RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. Ammattitaidolla ja luottamuksella. 040 580 8274 p. ÖSTBERG Viitasaari, puh. Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Luomalanrannantie 207, Pihtipudas • sirpa.huikari@gmail.com • Klassinen hieronta • Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus • Lymfaterapia • Luontaistuotteet • Verkkokauppa HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla
Palo sai todennäköisesti alkunsa laakeriviasta.. Molemmat tytöt ovat kehittyneet kahden vuoden aikana paljon. Viikonloppuna pääroolissa ovat saappaanheittäjät, mutta muutakin ohjelmaa löytyy. — Ei se voitto ole aina tärkeintä, kunhan saa pelata, kaksi kunnaria kaudella lyönyt Hanna Mäntylä hymyilee. Vaikka voittoja ei ole joukkueen tilille karttunut, ovat tytöt pelanneet ja harjoitelleet positiivisella asenteella. Ajattelin vain, että mitä jos pidettäisiin Kinnulassa taidenäyttely. Kiven sahaaminen on fyysisesti niin raskasta, että yritän karsia ylimääräisen työn pois, Bombin toteaa. TOTORAVIT TOTORAVIT SUURET Lippu & käsiohjelma 10€ • Tervetuloa! Hiekan Hippoksella SU 10.7. — Aina yritetään olla hyvällä mielellä ja tehdä parhaamme, Janika tokaisee. — Näyttelyssä on yli kolmekymmentä teosta, mikä on iso määrä. Jess Music pubin ulkolavalla esiintyy Toto tribute Big Band. — Asun perheeni kanssa nykyään Jyväskylässä, ja pikkuhiljaa aloimme tuoda tauluja sieltä tänne. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. D-tyttöjen kauden viimeinen vieraspeli pelataan Haapajärvellä 17. Reitti: Vaihtelevaa ja kaunista maalaismaisemaa, soraja peltoteitä. MM-kilpailujen avausheiton tulee heittämään hiihtolegenda Juha Mieto. Valokuvista parhaimmat julkaisemme kilpailun päätyttyä Kotiseudun Sanomissa. Perinteiset Kinnula-päivät avataan tänään keskiviikkona urheilukentällä klo 12. En alkanut kuunnella, mitä mieleni siihen sanoo, vaan soitin oitis Jaanalle, Hakkarainen kertoo. Saappaanheiton MM-kilpailut Kinnulapäivien huipennus Centria-ammattikorkeakoulusta Kokkolasta on valmistunut liiketalouden Valmistuneita Osallistu kesäkuva kisaan! NAPPAA KESÄKUVA NAPPAA KESÄKUVA Kotiseudun Sanomat järjestää kesäisen valokuvauskilpailun. Taideteoksia voi käydä ihailemassa päivittäin klo 11-18 Tolpantie 11:ssä. Minulla on ollut lukuisia näyttelyitä ympäri Suomea ja maailmaa, mutta ikinä en ole tällaista näyttelytilaa nähnyt. Avajaisten yhteydessä palkitaan vuoden 2016 kesäkinnunen ja kilpaillaan lasten olympialaiset. Matkat ja sarjat: Maraton: M, N, M/N45, M/N55. Pääpalkintona on digikamera, lisäksi muita palkintoja. Kuljettaja säilyi hurjasta tilanteesta huolimatta ilman vammoja. Janikalle mieluisin asia pesäpallossa on kavereiden kanssa oleminen. — Idea oli vähän kuin päähänpisto. Maksu ennakkoon 11.7. — Välillä lyönnit ja kiinniotot ovat menneet vähän huonosti, mutta olen minä niissä parantunut, myös lenkkeilyä harrastava Vilma kertoo. mennessä: maraton 40 e (jk 35), puolimaraton 25 e (jk 20), 7 km 12 e (jk 10). Peleihin joukkue menee positiivisella asenteella. klo 14.00 Hiekan Hippoksella SU 10.7. Muurasjärven Murto Muurasjärven 3. mennessä sähköpostilla toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai käy tuomassa se meille toimitukseen. Päiväkodin nimestä on järjestetty nimikilpailu, jonka voittaja julkaistaan puolen päivän aikoihin. 16 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Keskiviikkoiltana kaikki pääsevät nauttimaan taiteesta, kun toista kertaa järjestettävä Taiteiden yö pidetään Kinnulan Parlamentin pihalla kello 16 alkaen. tai Martti Mäkelä 040 705 8543, martti.makela@pp7.inet.. Tulipalosta ei aiheutunut muita aineellisia vahinkoja. Lisätiedot kilpailuista: www.bootthrowing.net. Torstai-ilta kuluu erilaisten kisailujen merkeissä, kun ulkoilualueella viskotaan frisbeegolfia, Pollojenmäellä ajetaan mäkiautoilla ja Salmenniemellä laitetaan akat airoihin. Samoihin aukeavat ovet Kinnulan uudessa päiväkodissa. Luonnoksia en tee, muuta kuin mittailen. Maalaismaraton la 16.7.2016 Lähtöajat: Maraton klo 11, muut matkat klo 12. Kissankulman taideviikko on 4.-10.7. Illan aikana julkaistaan lisäksi Kinnula-räppi. Kilpailujen vanhin osanottaja on 92-vuotias kivijärveläinen Matti Ruusuvirta. Jälkimmäisen maan edustaja on 10-ottelun olympiakävijä Brent Newdick. Hurpakan pihassa tanssahdeltavat saappaanheiton MM-kisatanssit kruunaavat lauantai-illan. heinäkuuta. Paikanpäällä ilm. Sunnuntaina kotiseutumuseolla pidetään museokirkko klo 10. Kalastaja piti ehdottomasti tuoda, sillä se liittyy vahvasti Kinnulaan. 7 km hölkkäsarja. Perjantai-ilta sujuu musiikin merkeissä. Oulun ammattikorkeakoulusta on valmistunut sairaanhoitajaksi Kimmo Sadinmaa Pihtiputaalta. 50 e (jk 45), 35 e (jk 30), 15 e (jk 13). Hieman oli vaikea miettiä, kuinka paljon töitä tarvitaan, mutta näköjään näitä tuli ihan oikea määrä. Lähetä paras valokuvasi pe 19.8. Lauantaiaamuna Salmenniemen rannalla ongitaan kilpailumielessä. En ole tajunnutkaan, että minulla on tällainen, Hakkarainen nauraa. — En koskaan suunnittele töitäni. Kilpailuihin odotetaan heittäjiä useista maista, muun muassa Ruotsista, Virosta ja Uudesta-Seelannista. käyttökelvottomaksi. Taidenäyttelyssä on esillä taidemaalari Anna-Liisa Hakkaraisen maalauksia sekä kuvanveistäjä Jaana Bombinin veistoksia. Torstaina päivällä järjestetään koko perheen perinnepäivä Kotiseutumuseolla. Kissankulman taideviikko on jo toinen Jaana Bombinin (vas.) ja Anna-Liisa Hakkaraisen yhteinen näyttely. Rollaattoriratsia ja muuta ohjelmaa Saappaanheiton lisäksi Kinnula-päivillä on runsaasti muuta ohjelmaa. Päivällä Muholan kentällä MJK:n miehet saavat vastaansa HBK:n Kruunupyystä klo 14. Tämänvuotisten Kinnula-päivien kohokohta ovat saappaanheiton MM-kilpailut, jotka heitetään tulevana viikonloppuna. Nappaa talteen kesän parhaimmat muistot ja ikuista kesän hauskat hetket. Voisi puhua jollain tapaa näyistä: kun minulla on tietty teema mielessä, näen valmiin teoksen. Ohjelmassa on muun muassa yhteislaulua, neulomista, iltatoria ja tanhuesityksiä. Yhteensä 110 heittäjiä oli ilmoittautunut MMmittelöihin tiistaipäivään mennessä. Kone tuhoutui tradenomiksi Elina PeltoArvo Kinnulasta. heinäkuuta 2016 HENRI PELKONEN Kinnulan Kimmojen Dtyttöjen pesäpallokausi on yhtä vieraspeliä vaille ohi. Idea näyttelyyn syntyi kevättalvella hetken mielijohteesta. Hanna on pelannut pesäpalloa jo neljä vuotta, kun taas Vilma Aarrekankaalla ja Janika Pekkarisella on menossa vasta toinen kausi. Järj. Näkymättömästä näkyvää JASMIINA KUMPULAINEN Kissankulman taideviikon avajaisia vietettiin maanantaina Kinnulassa. klo 14.00 • UUSI mielenkiintoinen tuplakisa HIEKAN HELMI! • Monte-cup • K-S cup • ponilähtö • lasten KEPPARI-DERBY SUURET Paalauskone paloi Paalauskone syttyi tuleen kesken ajon lauantaina iltapäivällä helteisessä säässä Kinnulassa. Lisätietoja: www.muurasjarvi.. Kuvan on oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon. Myllykylän kodalla hoilataan kesäisen lauluillan merkeissä. Kimmojen D-tyttöjen kausi päättymässä Hanna Mäntylä, Janika Pekkarinen ja Vilma Aarrekangas laittoivat näpyjä kuntoon ennen peliä Nivalaa vastaan. Puolimaraton: M, N, M/N45, M/N55. Valitsin niitä töitä, jotka sopivat yhteen. Hakkaraisen ja Bombinin mukaan yhteisnäyttely oli helppo koota: taideteoksissa on yhtymäkohtia, sillä molempien tuotanto sivuaa mytologiaa, myyttejä ja tarinoita. Uutena tapahtumana on perjantaina torilla pidettävä rollaattoriratsia, jossa voi tarkastaa ja huoltaa oman rollaattorinsa. Bombinin mukaan samaan aikaan haastavinta ja viehättävintä taiteen luomisessa on näkyvän tekeminen jostain, mitä kukaan ei vielä näe