PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 6. Ei, vaan toinen tähtiartisti Jukka Kuoppamäki.
Kuoppamäellä
komea konsertti
Keskiaukeama
Pihtiputaan Pohjaan muutti uimista rakastavia rottweilereita.
Pieni kylä sai
monta uutta
asukasta
Sivu 11
irtonumero 1,50
e
Kuntoilumielessä pyöräilyä
harrastava Toni Hiironen
lähti kokeilemaan, millaista on ajaa kilpaa muita
vastaan. 2014
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
puh. Harrastelijoilla
oli siihen ensi kertaa hyvä
mahdollisuus Alvajärven
Ympäriajossa.. 54. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 32?. 8. vsk
Toni ajoi
ensimmäisen
pyöräkisansa
Sivu 12
Karkausmäen Eräpojat järjestivät
erämarkkinat Kinnulassa.
Päällekkäisyydet
haittasivat
erämarkkinoita
Keskiaukeama
Paul McCartney
Siispä
muumilaakson seikkailut
ovat tulleet itselleni tutuiksi vasta kahden sukupolven
satutuokioissa.
Television lastenohjelmissa pyörineet ja pyörivät
muumijaksot elävöittävät
lukuhetkiä, ainakin lukijan
kannalta, kun lukiessaan voi
mielessään kuulla kunkin
hahmon äänen, äänensävyt
ja puheen rytmin.
Tuskin Tove saattoi ar-
vata muumipeikkoa huussin seinään piirtäessään,
millaiseksi rahasammoksi
muumi-ilmiö jonain päivänä osoittautuu. 2. Muumit
eivät seikkaile vain satukirjoissa ja televisiossa, ne
ovat levittäytyneet ainakin
vaate- ja astiateollisuuteen.
Muumimukit esimerkiksi
villiinnyttävät ihmiset miltei
käsirysyyn harvinaisia keräilykappaleita haaliessaan.
N
oh . Se säilyy
mielessäni aivan erityisenä
muistona.
Minun sanottavani on nyt
sanottu. Mutta olivatpa voimasuhteet
mitkä hyvänsä vaalien jälkeen, lukioidenkin säästöpaineet kasvavat väkisin,
kun Suomen nousu taantumasta tuntuu
koko ajan viivästyvän ja väki maaseudulla vähenee.
Päästä vedettyä
Keski-Suomessa 500 oppilaan raja
on niin tiukka, ettei edes Äänekoski
ylitä rimaa alle 300 oppilaan lukiollaan.
Pihtiputaan ja Kinnulankin kohtalona
olisi siis joutua jyväskyläläisen lukion
haarakonttoriksi.
Sellaisesta tulee väkisin mieleen uhkakuvia, vaikka opiskelijat saisivatkin
käydä vielä koulua omalla paikkakunnallaan. Joskaan omia muistoja
ei lapsuuden lukuhetkiin
liittyen muumeista ole.
Mahtoiko paikallisen kansakoulun lainastossa olla
edes muumikirjoja, tai eivät ne ainakaan ole jääneet
mieleen.
Niukanlainen taisi tuolloin olla koko kirjatarjonta, kaikki vähänkään kiinnostavat kun ehti läksyjen
ohessa lukea neljän kansakouluvuoden aikana. elokuuta 2014
500 oppilaan lukiosuunnitelmat uhkana maaseudulle
Koulujen alkamiseen ei liity nyt suuria mullistuksia Pihtiputaalla eikä
Kinnulassa. Heti tulee mieleen kysymys,
kuinka kauan. Muumikirjoissa ne sitten muuttuivat ystävällisiksi hahmoiksi.
Muumikirjat eivät aluksi saaneet kovinkaan mairittelevaa
vastaanottoa,
mutta Tove ei siitä lannistunut. huvinsa kullakin.
Saattaahan olla, että
jonain päivänä muumituotteet olisivat arvokkaita,
mutta hinnat tuskin pääsevät kovin korkealle kipuamaan, niitähän on miltei on
kaikilla.
Ihania ne kyllä ovat,
Muumipeikko ja Mammakin,
Nuuskamuikkusesta
puhumattakaan.
Sivullinen
Sivullisen pakinoita voi lukea
ja kommentoida internetissä.
Osoite on http://sivullisenpakinoita.blogspot.fi/. Tulee
ikävä.
En osaa sanoa, tuleeko
minusta isona toimittajaa.
Saattaa tullakin, ehkä ei.
Ehkä perustan jonain
päivänä oman lehden, jossa listaan söpöimpiä kuppikakkuja, ehkä päädyn
sihteeriksi johonkin toimistoon, ehkä kirjoitan novellikokoelman, ehkä laadin
jonkin yrityksen tiedotteita.
Ehkä en tee mitään näistä.
Kai sitä on kasvamassa
aikuiseksi, kun ymmärtää
elämän olevan arvaamatonta. Jäljelle jää kiitos.
Ja minä lupaan, että me
tavataan vielä!
Krista Herranen
E
Muumimamman
mamma
E
lokuun 9. (Tietohippuset
imuroitu Wikipedian erehtymättömästä tarjonnasta).
K
olme sukupolvea on siis
voinut jo elää hauskoja
satuhetkiä muumien parissa. Te jokainen teette
työtä tämän seudun eteen,
jotta se pysyisi jatkossakin
elinvoimaisena, eikä menneiden sukupolvien tekemä
työ unohtuisi ja menisi hukkaan.
Leena Anttila kuvasi kuutamossa kypsyvää viljaa Kortteisen pellolla Elämäjärvellä.
Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Hän sanoi uskovansa järjen voittoon.
?
Naistenpyörien suunnittelu
kertoo menneestä maailmasta. elokuuta 2014
Pääkirjoitus 6. Muutoksen olisi tarkoitus
tulla voimaan kolmen vuoden päästä.
Kyse on toki vasta ministeriön virkamiesten suunnitelmasta. Siitä, jossa frouva
pruustinna ajelee selkä
suorana, olkihattu päässä
ja hame vienossa kesätuulessa hulmuten torille
hakemaan kapan
perunoita. Olen saanut tutustua
hienoihin ihmisiin ja kuulla
monenlaisia tarinoita.
Välillä olen epäonnistunut ja ollut hämilläni, mutta
aina olen jatkanut eteenpäin. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen.
Hemuli, Nuuskamuikkunen, Nipsu, Haisuli ja hieman äreähkö tiukkanutturainen Pikku Myy.
S
yksyllä on edessä paluu
kaupunkiin, kun opinnot Jyväskylän yliopistossa
jatkuvat. Nyökkää
matkalla tutulle
vossikkakuskille.
Epäilen, ettei yksikään
nainen suostuisi ajamaan
perinteisellä naistenpyörällä, jos joskus
kokeilisi hyvin suunniteltua miesten katupyörää.
Paavo Rautio
Helsingin Sanomissa
Lukijan kuva
Me tavataan
vielä!
E
lämästä ei koskaan tiedä, mutta saattaa olla,
että kirjoitan tälle palstalle
viimeistä kertaa. Aika näyttää,
millaisia linjauksia uusi hallitus vetää,
kun ensi kevään eduskuntavaalit on
käyty. Taikurin hattu)
sai ylistävät arvostelut ja se
oli hänen kirjallinen läpimurtonsa. Tosin
ensimmäisen Muumipeikon
hahmon kerrotaan syntyneen Tove Janssonin mielikuvituksessa jo 1930-luvulla
ja hän hahmotteli sen perheensä kesäpaikan ulkohuussin seinälle.
Alussa muumit olivat
mustia, punasilmäisiä, laihoja ja usein sarvipäisiä pelottavia olentoja. Jos lukiolaiset pakotetaan jossakin vaiheessa muuttamaan
Jyväskylään asti, se olisi näivettävä isku
maaseutukunnille. Se on kannattanut.
Voin nyt katsoa menneeseen hyvillä mielin.
T
yökokemus tulee tulevaisuuden taistoissa
työpaikoista olemaan minulle tärkeää, mutta ehkä
sitäkin rakkaampia ovat
kuitenkin muistot.
Muistot siitä, kun en ensimmäisenä kesänä osannut
laittaa toimituksen autosta
pakkia päälle, kun harhailin
pienillä hiekkateillä paniikissa koittaessani löytää juttupaikkaa, kun kiipesin ker-
rostalon katolle, kun pääsin
limusiinin kyytiin, kun heinäkuisessa yössä bändin
laulaja omistaa kappaleen
lehdenkuvaajatytölle.
Näitä muistoja ei olisi
syntynyt ilman tätä työtä ja
kaikkia niitä, joiden kanssa
olen ollut yhteistyössä.
Pihtiputaalla ja Kinnulassa on paljon hienoja ihmisiä. Pihtiputaan kirkonkylän
koulurakennusten pitäisi olla vihdoin
terveitä vuosikymmenen pituisen remonttiputken jälkeen.
Lakkautusuutisiakaan ei ole enää
kerrottavana, koska kummankin kunnan kyläkoulut on jo lakkautettu Muurasjärveä ja Muholaa lukuunottamatta.
Noin 75 oppilaan Muurasjärven koulun
jatkoa voi pitää varmana pitkälle tulevaisuuteen. Vasta hänen kolmas
muumikirjansa Trollkarlens
hatt (suom. Pieniä lukioita
ei ehkä lakkautettaisi, mutta ne liitettäisiin osaksi yli 500 oppilaan lukioita.
Suunnitelman mukaan lukiokoulutuksen järjestäjien määrä vähenisi 285:stä
170-190:een. Muholan koulun kohtalo
on ollut välillä esillä, mutta nekin puheet ovat tainneet hiipua viime aikoina.
Enemmän arveluttaa lukioiden tulevaisuus. Aiempina vuosina
olen kertoillut yliopistolla työstäni paikallislehden
toimittajana ja mitä kaikkea olen päässyt sen parissa
kokemaan.
Olen kertonut ylpeydellä
siitä, että olen saanut tehdä
tätä työtä ja useat keskustelukumppanit ovat olleet
haltioissaan. KOTISEUDUN SANOMAT. Päätös tuntuisi lähes
järjettömältä. Pihtiputaan lukion rehtori Pentti Räisänen suhtautui kuitenkin
asiaan tyynesti kevätjuhlassa. 6. päivänä tulee
kuluneeksi 100 vuotta
Tove Janssonin syntymästä.
Kaikkihan tuntevat Tove
Janssonin satukirjojen hahmot, ihanan leppoisat ja pulleroiset valkoiset taapertajat, Muumimamman, Muumipapan, Muumipeikon ja
Niiskuneitin, jotka voi tavata myös heidän ikiomassa
maailmassaan Naantalissa.
Tuttuja ovat varmasti myös
nsimmäinen muumikirja Småtrollen och den
stora översvämning (suom.
Muumit ja suuri tuhotulva)
ilmestyi syksyllä 1945. He ovat henkäilleet, kuinka hyvän kesätyöpaikan olen saanutkaan.
Olen ollut samaa mieltä.
Tarinoita tulen varmasti kertomaan jatkossakin.
Yhteensä noin vuoden pituinen jakso toimittajan
työtä ei unohdu. Keväällä kuultiin, että opetus- ja kulttuuriministeriössä piirrelty
malli veisi itsenäisyyden alle viidensadan oppilaan lukioilta. Täytyy vain nöyrän
toiveikkaana katsoa, mitä
tulevaisuus tuo tullessaan.
J
oka tapauksessa tämä
työ Kotiseudun Sanomien kesätoimittajana on ollut
yksi elämäni kohokohtia.
Olen oppinut näiden
neljän kesän aikana paljon
journalismin tekemisestä,
Pihtiputaan ja Kinnulan
arjesta ja juhlasta sekä ylipäänsä ihmiselämästä.
Olen kokeillut rajojani
ja tehnyt asioita, joihin en
olisi aiemmin uskonut pystyväni. Kurkkua
alkaa kuristaa, kun mietin
neljää viime kesää
elokuuta 2014. Se on
verkkoyhtiön vastuulla, Kinnunen kommentoi.
Mitä EU-tuelle tapahtuu, jos
runkoverkko ei valmistu vuoden loppuun mennessä, KeskiSuomen Valokuituverkot Oy:n
toimitusjohtaja Timo Jokinen?
??Näkemys on, että tuki
kelpoinen runkoverkko valmis-
tuu aikatatulussa vuoden loppuun mennessä. Uutiset
6. Kirkonkylällä
on nähty liikkuvan pakettiauto,
jonka liikkeet ovat vaikuttaneet
oudoilta.
Asukkaat ovat epäilleet, että
asialla olisi jälleen ulkomaalaisia
rosvoja, joita jahdattiin viimeksi
kesäkuussa. 3?
Murtosarja
Pihtiputaalla
Pihtiputaan keskustan alueella on
murtauduttu kolmeen taloon viikonlopun aikana. Moottoripyöräilijästä havaintoja tehneet voivat
ilmoittaa havainnot poliisin vihjepuhelimeen 0800 181 880 tai
sähköpostiin rikosvihjeet.keskisuomi.sisa-suomi@poliisi.fi.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä
liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Ulkomaalainen
rattijuoppo ajoi
keltaviivan yli
64-vuotias ulkomaalainen mies
ohitti edellä ajaneen auton keltaisten sulkuviivojen kohdalla Nelostiellä Mustalaistien risteyksessä Pihtiputaalla lauantaina kello
12.20. Viime talvi oli hyvä. Valmista tulee puolesta kahteen kilometriä päivässä. KOTISEUDUN SANOMAT. Maaston kivikkoisuus hidastaa työtä.
Valokuituverkon työmaalla
odotetaan kiirettä
Pihtiputaan 140 kilometrin runkoverkko valmistuu
ajoissa, jos routa ei tule liian aikaisin. Hänet määrättiin
ajokieltoon.
Kunkku voitti
Kuninkuusraveissa
Antti Ojanperän valmentama Jokivarren Kunkku voitti kuusi- ja
seitsemänvuotiaiden suomenhevosten suurkilpailun Porin Kuninkuusraveissa sunnuntaina.
Ari Moilasen ohjastama ennakkosuosikki toi 10 000 euron
voittopotin varmalla suorituksella.
?. Nyt kaikki voimat laitetaan suunnitteluun ja rakentamiseen, toimitusjohtaja sanoo.
Milloin ensimmäinen asiakas voi saada toimivan valokuituyhteyden kotiinsa?
?. Ensi vuonna Kunkku voisi
osallistua Kuninkuusravien avoimeen lähtöön, jos hevonen on
kunnossa, Ojanperä uskoo.
Avoimesta lähdöstä saadaan
tuntumaa kahden ja puolen viikon
päästä Turussa, jossa odottaa Pohjoismaiden mestaruuskilpailu.
??Ensi kertaa otetaan tosissaan mittaa rehellisessä avoimessa
lähdössä. Teoriassa se on mahdol-
lista tämän vuoden puolella,
Tiina Viitanen vastaa.
Parikymmentä
uutta sopimusta
Kuinka paljon kesän aikana
Pihtiputaalle on tehty uusia
laajakaistasopimuksia?
?. Kun liittymäsopimuksen
tekee mahdollisimman pian,
voidaan se ottaa huomioon verkon suunnittelussa ja näin ollen
toteuttaa mahdollisimman nopeasti.
Kaivinkoneiden lisäksi kaapelien kaivamisessa tarvitaan raakaa
käsivoimaa.
Poliisipartiota vastaan tuli moottoripyörä 160 kilometrin tuntivauhtia 100 kilometrin rajoitusalueella Nelostiellä Pihtiputaan
Ilosjoella perjantaina kello 11.18.
Moottoripyöräilijä ei välittänyt
poliisin antamasta pysähtymismerkistä, vaan jatkoi kovalla ylinopeudella ja vaarallisesti ohitellen Pihtiputaalta etelän suuntaan.
Moottoripyörä oli valkoinen
Suzuki GSX-R. Pihtiputaalla on yhteensä noin 250 sopimusta ja uusia
sopimuksia on allekirjoitettu
alle 20 kappaletta, Timo Jokinen laskee.
?. Silloin huonosti suomea puhuvia miehiä kierteli pyörällä asuntojen ovilla kyttäämässä
ja kauppaamassa pikkutavaraa.
Torstaina oli epäilyttävältä vaikuttanut nainen kiertänyt taloja
ja sanonut tekevänsä kartoitusta
sähkökatkon takia. Hänestä on
tehty ilmoitus poliisille.
Motoristi
päästeli hurjaa
ylinopeutta
Kinnulalainen maanrakennusyrittäjä Arto Kumpulainen (oik) aloitti Pihtiputaan valokuituverkon kaapelin kaivamisen maahan kaksi
ja puoli viikkoa sitten Kolkuntiellä. Siihen osallistuu muun
muassa Ruotsin parhaita hevosia.
Voittaminen vaatii hyvää tuuria,
Ojanperä miettii.
Ojanperän tallin Veisker oli
lauantaina haastajadivisioonakarsinnan toinen ja voitti 2 000 euroa.. Liittymien kauppa
on alkanut uudestaan.
AAPO SIIPPAINEN
Pihtiputaan valokuituverkon
ensimmäiset yhdeksän kilometriä ovat valmiina Korppisen
Kolkuntiellä.
Tällä viikolla kaapelia kaivetaan maahan Harmaalanrannantiellä kohti Viitasaaren rajaa. Osuus on noin kymmenen
kilometriä.
Ensimmäisten 20 kilometrin
jälkeen työhön tulee todennäköisesti tauko, koska lupakäsittely Pirkanmaan Ely-keskuksessa on kesken.
Pihtiputaan runkoverkkoa
koskevat lupahakemukset on
jätetty kesäkuussa.
??Ely-keskus on arvioinut
lupien keskimääräiseksi käsittelyajaksi 6-8 viikkoa, sanoo
Kuuskaistan Palvelut Oy:n projektijohtaja Tiina Viitanen.
Monta
uhkaa
Runkoverkon täytyy olla valmis vuoden loppuun mennessä,
jotta noin miljoonan euron EU-
?Verkon valmistuminen tämän vuoden
aikana on mahdollisuuksien rajoissa.?
Ari Kinnunen
tukea ei menetetä.
Ely-keskuksen ruuhkautunut lupakäsittely on uhka valokuituverkon nopealle aikataululle.
Verkon rakentaminen on
myös säiden armoilla, koska
routaiseen maahan kaapelia ei
voi kaivaa.
?. Mies puhalsi alkometriin
0,55 promillea. Mikäli kaikkea
tukikelpoista runkoverkkoa ei
saada valmiiksi, voi siitä seurata se, että tukeakaan ei saada
täysimääräisenä.
Muuttuuko
rakennettava
verkko pienemmäksi, jos EUtuki menetetään kokonaan tai
osittain?
??En lähde arvioimaan,
missä laajuudessa verkko rakennetaan, jos aikataulussa ei
pysytä. Verkon valmistuminen
tämän vuoden aikana on mahdollisuuksien rajoissa. Silloin oli vain muutamien viikkojen jaksoja, jolloin kaapelia
ei olisi voitu rakentaa, Viitanen
muistelee.
Mitä jos
ei valmistu?
Valmistuuko verkko ajoissa,
projektijohtaja Tiina Viitanen?
??Kiire tulee, mutta käsitykseni mukaan aikaa on riittävästi, mikäli syksy ei tule poikkeuksellisen aikaisessa.
Pihtiputaan kunnanjohtaja
Ari Kinnunen kävi katsomassa
työn edistymistä Kolkuntiellä.
Hän on realistisen toiveikas aikataulussa pysymiseen.
?
elokuuta 2014
Keskellä viikkoa
Onnea!
Keskiviikkona Toimi, Keimo, torstaina Lahja, perjantaina Sylvi, Sylvia, Silva, lauantaina Erja, Eira, sunnuntaina
Lauri, Lasse, Lassi, maanantaina Sanna, Susanna, Sanni,
Susanne, tiistaina Klaara.
Virnettä viikkoon
?. 4. kuriin.
Olisikin hyvä asia, jos jokainen vanhempi pitäisi
huolen, missä sitä ajetaan
ja mihin aikaan. Mitä hammaslääkäri sanoi Väiski Vemmelsäärelle?
?. Koirat
eivät uskoneet omistajiensa
kutsua. Joka niemeen
ja notkelmaan tehdas.
SUOLOA ja sokeria veen
sekkaa ni ei tarvii peänsäryssä kärvistellä helteellä.
Äkkäillää, ku on kuuma ja
peätä pakottaa.
Kinnulalaine
ON se kumma, ettei tällä paikkakunnalla saada
?mopohäirikköjä. Kaikki on siellä hyvin taantunutta. KOTISEUDUN SANOMAT. Ihmisillä ei ole
mahdollisuutta kehittää itseään.
VIRKAVALTA PÄIHITTI KILLAN 5-4.
Pihtiputaan Olut-Killan ja virkavallan välinen potkupallo-ottelu käytiin epävakaisessa säässä.
?. Eikö omat
asiat riitä?
Nähty ja huomattu
PIHTIPUDAS ja pontikka, siitä kunta nousukiitoon. Paikalle lähes vuosi
sitten ajettu päällystysmassa lojuu kasoissa eikä
mitään tapahdu. Lenkkeilijätkö itse lapiohommiin?
Lukija lähetti kuvan, joka on otettu Alvajärven jätekeräyspisteellä heti juhannuspäivän jälkeen.. Breznevin ylläpitämän rautaverhon aikana emme
saaneet minkäänlaista lupaa. 6. Lisäksi
luotamme vahvaan kierteeseen. Meillä oli Brasiliassa viikon harjoitusleiri. Taisit tulla tänne pitkin hampain?
25 vuoden takaa
SUOMALAINEN VAURAUS OLI JÄRKYTYS
Suomalaista sukujuurta olevat Paulina Bobyreva ja Emil
Bobyrev tulivat käymään juurillaan. Tapahtuma on vaivannut minua yöunissa, ja
olisin toivonut omistajilta
edes pahoittelua.
Marjastaja
Lukijan kuva tihutyöläisten aikaansaamasta jäljestä toissa perjantain ja lauantain välisenä yönä Putaanportilla Kolimantien risteyksen kohdalla.
Oli juhla ja juhannusilta...
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
ON miehekästä tarkistaa
toisten postilaatikosta millaista postia on. Pihtiputaalla sukulaisensa Oili Koskelan luona vierailleille neuvostokansalaisille suomalaisten vauraus ja yltäkylläisyys oli uutta
ja yllättävää.
Suomeen pääsy oli kovan työn takana.
?. Onhan kuntalaiset
valinneet ammattimiehen
valtuustoon. Vastustajien huono fyysinen kunto antaa meille etulyöntiaseman, Killan päävalmentaja Martti Kotka kertoi.
Ajatellen
Vaikeatajuisin asia maailmassa on tulovero.
Albert Einstein
Että semmosta
Lukijalta
Pihtipudas
vaan on niin
rakas paikka
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse
osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Liikennemerkkiviha purkautui
Vietimme mieheni ja pikku
Emilin kanssa kivan päivän
Muurasjärven rannassa, Alvajärvellä, Malisen lomahuvilassa.
Sain näyttää lapsenlapselle isovanhempiensa juuria ja saimme soudella ja
polskutella Muurasjärvessä. Yhtä äkkiä
kaksi isoa koiraa hyökkäsi
minua kohti ja toinen niistä
nousi minua vasten.
Säikähdin niin että kiljaisin, jolloin koirat lähtivät
omistajiensa luokse. Kävimme myös isovanhempieni ja enoni haudalle
viemässä kukkia.
Pihtiputaalla
aiomme
käydä jatkossakin ja paljon on suunnitelmia mielessä. Gorbatshovin ja nykyisen
perestroikan kaudellakin kesti puolisen vuotta, ennen
kuin olimme saaneet kaikki tarvittavat paperit.
Paulina Bobyreva ja Emil Bobyrev suhtautuvat kotimaansa asioihin hyvin kriittisesti.
?. Pihtipudas vaan on
niin rakas paikka, kaikesta
huolimatta.?Katsotaan sanoi tohtori??
Hyvää loppukesää putaalaisille ja terveisiä Malisen Liisalle ja Kainolle.
Täältä tullaan, kun nokka
näkyy.
Kaija Felin-Haavisto
Hannu Haavisto
Emil Haavisto
Hyökkäävä
koira pelotti
Olin marjastamassa Hiekankankaalla maanomistajien luvalla. pururata on surkeassa kunnossa. Ette tekään haluaisi, että mopoja
huudatettaisiin omassa pihassanne.
Virkavallalle soittanut
RITOVUOREN ns
Asfaltointi
valmistuu syyskuussa.
AAPO SIIPPAINEN
Kotiseudun Sanomien toimitukseen tuli heinäkuun
aikana lukuisia ihmettelyjä,
miksi Ruukintien perusparannus tuntuu kestävän
ikuisuuden.
Tiellä olevan opastemerkin mukaan läpiajokiellon
piti päättyä heinäkuun toiseksi viimeisenä päivänä,
mutta läpiajon salliminen
venyi eiliseen saakka.
Asfalttia tiellä ei ole
vieläkään. KOTISEUDUN SANOMAT. Kesän tavoitteesta on
saavutettu vasta 40 prosenttia, kun normaalisti tähän aikaan tuotannosta on
voinut olla kasassa jopa 80
prosenttia.
??Jos ukkoskuuron aikana sataa 20 milliä vettä,
työtä päästään jatkamaan
vasta kahden tai kolmen
päivän päästä, sanoo Vapon
operaatiopäällikkö
Juha
Kinnunen.
Vehkanevan tavoite on
90 000 kuutiota. General
Motors teki silloin autoja
vain tammi- ja helmikuussa
ja siirtyi sen jälkeen sotakoneisiin. Perässä tuli vielä retromallinen asuntovaunu.
Ratin takaa löytyi savonlinnalainen Mikko Silvennoinen, joka oli palaamassa
perheineen lomareissulta
Kalajoelta.
Silvennoinen
pyörittää Silvarello Customs -nimistä autojen ja
moottoripyörien entisöintija tuunauspajaa.
??Kyllä tämä herättää
huomiota. Yleensä kun pysähdytään, niin aina tulee
joku juttelemaan. Yhteensä 15
senttiä. 6. Koko Keski-Suomessa tähdätään 2,6
miljoonaan kuutioon, josta
on saatu talteen 54 prosenttia.
??Uskon, että loppu
kesän aikaa päästään 80
prosenttiin kokonaistavoitteesta.
Pihtiputaan kolme työmaata noudattavat maakunnan keskiarvoa.
?. Siksi olemme kastelleet ja suolanneet
tietä useamman kerran heinäkuun aikana.
Kriittisimmät
kaupungeissa
Keskustan ja perussuomalaisten kannattajat pitävät
tiukimmin kiinni turvetuotannosta.
Suomen luonnonsuojeluliiton Taloustutkimus Oy:llä
teettämän gallupin mukaan
54 prosenttia suomalaisista
vähentäisi turpeen kaivamista soista ympäristösyistä.
Turpeelle kriittisintä väestöä löytyy kaupungeista,
varsinkin pääkaupunkiseudulta.
Harvinainen
Letukka piipahti
JUHA KIVINEN
Monen helteessä hikoilevan
pää kääntyi, kun muhkea,
kermanvärinen amerikanrauta lipui arvokkaasti
pitkin Pihtiputaan Asematietä. elokuuta 2014. Itse ajan hissukseen.
Samalla voi ottaa vaikka aurinkoa, Kemppainen nautis-
kelee.
Aluepäällikkö Tommi
Pakarinen sanoo, että Ruukintien ja lähistön asukkailta on tullut hyvin vähän valituksia työmaasta, vaikka tie
on ollut pitkään huonossa
kunnossa.
??Eniten ihmisiltä on
tullut valituksia, koska kuiva maa pölyää. Sinne meni niitä
kenraaleille jonkinlaisena
avustuksena USA:sta.
Asuntovaunu on ruotsalainen vuoden 1964 SMV
10 C. Timo Kemppainen
ajaa Ruukintietä päivittäin
isäänsä tapaamaan.
. Se on harvinaista
vuosimallia 1942. Pienintä mursketta ei
laiteta joka kohtaan, koska
se pitäisi poistaa asfaltoinnin alettua, sanoo KeskiSuomen
Ely-keskuksen
projektipäällikkö
Jarmo
Niskanen.
Asfaltointi alkaa Ruukintiellä, kun maansiirto ja
viemäröinti valmistuvat kokonaan.
Vaikka Ruukintien käyttöä jouduttiin rajoittamaan
odotettua pidempään, ei
urakka ole vielä varsinaisesti myöhässä.
Keski-Suomen Ely-keskus lupaa, että kaikki työt
on tehty syyskuun loppuun
mennessä.
?. Letukalla ja vaunulla
Mikko ajelee vain kesäisin.
Talviautona hänellä on vuosimallin 1974 Chrysler New
Yorker.
Savonlinnalaisen Mikko Silvennoisen Chevrolet Fleetline Aero Sedan koristi pienen hetken Pihtiputaan katukuvaa.. Orirämeellä
mennään nyt viimeistä kesää.
Purontausneva ja Talkkunasuo ovat uusia työmaita.
Pihtiputaan työmaiden tavoite on 50 000 kuutiota.
Pinta tasoittuu päivä
päivältä. Niitä jyrsitään pois.
Timo Kemppainen ajaa Ruukintiellä usein autolla, mutta pyörällä on helpompi väistellä
murskeella olevan tien epätasaisuuksia.
Sillalle jää yksi asfalttikerros, Niskanen sanoo.
??Lisäksi
korjataan
korroosion vaurioittamia
sillan kaiteita.
Mihin renkaansa
laittaa?
Pihaanajo oli sallittu Ruukintiellä koko ajokiellon
ajan. Se on vain
kestettävä, hän naurahti.
Mikko Silvennoisen auto
on USA:sta kaverin vihjeestä hankittu 5,7-litrainen
Chevrolet Fleetline Aero
Sedan. Urakoitsijakaan ei pysty
jatkamaan pidempään, Jarmo Niskanen sanoo.
Kaapelit
hidastavat työtä
Työmaan tusinasta työntekijästä huolimatta maansiirto ottaa oman aikansa.
??Kun maata otetaan
puolitoista metriä pois ja
tehdään viemäröinti, niin
ei se päivässä synny, sanoo
urakasta vastaavan KeskiSuomen Kuljetuksen aluepäällikkö Tommi Pakarinen.
Työtä ovat hidastaneet
maassa kulkevat sähkö- ja
puhelinkaapelit, joiden sijaintia ei osattu arvioida
urakan alussa.
Heinäjoen sillalta
15 senttiä pois
Heinäjoen sillalla tehdään
lisäksi ylimääräisiä töitä,
jotka eivät kuulu alkuperäiseen urakkasuunnitelmaan.
??Siltaa
palautetaan
lähemmäksi alkuperäistä.
Sillalla on monta kerrosta
päällysteitä. Fleetlinen valmistusta jatkettiin
vuoteen 1948, mutta 1942:n
malli jäi harvinaisimmaksi.
??Tietääkseni näitä ei
tuotu koskaan Suomeen.
Suomessa ei pitäisi olla
kuin yksi toinen nelikakkonen Tampereella, eikä se
ole liikenteessä. Muuta mahdollisuutta ei ole. Se on tullut
Venäjältä. Siitä pidetään kiinni. Onneksi
matka ei ole pitkä.
Hermojaan Timo Kemppainen ei ole työmaan vuoksi menettänyt.
??Ärtymistä tulee varmasti, jos jollain on kova
kiire. Pahimpiin kohtiin on laitettu hienompaa
mursketta.
?. Molemmilla
joutuu tarkasti katsomaan,
mihin renkaansa laittaa.
Varoen saa ajaa. 5
Ruukintien
läpi saa
taas ajaa
Ukkonen
hidasti
Kinnulan
turvetuotantoa
Kylmä alkukesä ja heinäkuun ukkoskuurot ovat
viivästyttäneet
Kinnulan
Vehkanevan turvetuotantoa. Autoihin palattiin
vasta toisen maailmansodan
jälkeen vuonna 1946. Ajan sekä autolla
?
että pyörällä
Naiset lauloivat muun
muassa kappaleet Uralin
pihlaja, Moskovan illat,
Karjalainen tyttö ja Letkajenkka.
Välillä laitettiin tanssiksi. Laulua ja
tanssia rytmitti haitarimusiikki.
Yhtye on esiintynyt
Pihtiputaalla aiemminkin.
Esiintyminen oli Sopukassa
toinen, ja kaksi vuotta sitten
Kummasia kuultiin Putaanportin lavalla.
Kummaset ovat esiinty-
neet myös Pyhäsalmella ja
Iisalmessa. Karjalan kansallispuvut toivat viimeisen säväyksen.
KRISTA HERRANEN
Toissa viikon maanantaina
Sopukassa saatiin elää hetki karjalaisissa tunnelmissa. Nautin
musiikista kovasti. He ovat kiertäneet Suomessa neljänä viime vuonna.
Saliin sai kävellä Kultaisen nuoruuden tahdittamana. Lehteen olisi pitänyt myös laittaa selvästi,
että tervetuloa kaikki, jotka
haluatte pitää kojua. Sen tulokset ovat sivulla 14.
Mikko Nenye ja Mika Ruha rantautuivat Putaanportille soutuveneuistelukisan kolmanneksi parhaan saaliin kanssa.. Esiintyjät hakivat yleisön
joukosta innokkaita pyörähtelemään. KOTISEUDUN SANOMAT. Ennen
lauloin useissa kuoroissa,
mutta niistäkin on täytynyt
iän vuoksi luopua, Varha
kertoi.
Topakoita
tyttöjä
Yhyteen managerina toimii Pyhäsalmen Hiidenniemeen asumaan asettunut
Nadja Haatainen. Hän etsii
Suomesta mahdollisia keik-
kapaikkoja Kummasille.
Kummaset asuvat Haataisten talossa vierailunsa
ajan. Tällä erää he ovat Suomessa viikon ajan.
??Joka päivälle ei riitä
keikkoja, mikä on harmi, sillä he esiintyvät oikein mielellään, Haatainen kertoi.
Tekeminen ei kuitenkaan lopu kesken. Nämä ovat topakoita tyttöjä, Haatainen
nauroi.
Zinaida Dubinina tanssitti Kyllikki Varhaa.
Nyt Nappaa ei tahtonut enää oikein napata
JUHA KIVINEN
Pihtiputaan Yrittäjien ja urheilukalastajien neljännen
kerran Putaanportilla järjestämä Nyt Nappaa -tapahtuma koki hämmästyttävän
romahduksen.
Vielä vuosi sitten Kumpulan pihamaalla oli kovasti porukkaa, myyntikojuja
ja ohjelmaakin, mutta nyt
myyjiä oli vain kourallinen
ja yleisöä ei juuri lainkaan.
Tosin eipä helteisellä
aukiolla ollut juuri tarjolla
ohjelmaakaan muutamaa
musiikkiesitystä lukuunottamatta. Ei olisi
ollut kenelläkään kynnystä
tulla myymään, tuumasivat
kirpputoripöytää pitäneet
siskokset Marketta Koskela
ja Marja-Leena Närhi.
Yrittäjien puolesta tapahtumaa järjestänyt Jouni
Arvola myönsi, että heillä
oli tänä vuonna vähemmän
paukkuja käytössä, koska
mittavat Elämää maaseudulla -messut veivät voimia
ja varoja.
Lauantain väkikato oli
Arvolalle kuitenkin niin
paha pettymys, että hän
meinasi ainakin tuoreeltaan, että Nyt Nappaa sai
hänen osaltaan olla nyt tässä.
Urheilukalastajien osuutena oli järjestää Köyhän
Kauppiaan uistelu. Siinä ei kauaa mennyt. 6. Minä olen niin vanha,
niin eipä ole pitkään aikaan
tullut tanssittua. Myös pyörätuolissa olijat saivat eläytyä
musiikin rytmeihin reippaiden leidien ansiosta.
Tanssilattialle pääsi pyö-
rähtelemään
90-vuotias
Kyllikki Varha.
?. Aiempina vuosina
urheilukalastajat ovat järjestäneet muun muassa filerointinäytöksiä, koomikot
ovat viihdyttäneet ja lapsille
on ollut touhupuisto.
Marketta Koskela (vas.) ja Marja-Leena Närhi olivat niitä
harvoja, jotka toivat myyntipöydän Kumpulan pihalle.
??Alussa tuli Shellin
pihasta joitakin ulkopaikkakuntalaisia, mutta paikallisia kävijöitä ei ollut
ollenkaan. elokuuta 2014
Kummaset toivat mukanaan
tuulahduksen Karjalasta
Rouvat käyttivät tanssinsa apuna huiveja.
Yleisö kuunteli keskittyneenä Kummasten musisointia.
Laulua kuultiin Sopukassa sekä suomeksi että venäjäksi. Naiset
kiertävät kirpputoreilla ja
Haataisten talossa riittää
hommaa.
??Olemme kantaneet
puita liiteriin. 6. Aunuksessa Alavuksen
kylässä vuonna 1999 perustettu lauluyhtye Kummaset
ihastutti
hyväntuulisella
esiintymisellään
Torni
kohosi pystyyn kahden päivän aikana.
?. Leppänen hoiti niiden ostamisen
sähköyhtiöltä kevättalvella.
?. 7
Silkkiperältä voi löytää rauhan
Kyläyhdistyksen väki pystytti Kiviniemeen näkötornin kahdessa päivässä
Puheenjohtaja Jonna Leppänen on tyytyväinen rakentajien luovuuteen. Kiviniemi
on kuulemma hyvä bongauspaikka, joten tornista
ollaan innoissaan.
Kyläyhdistys haluaa saada aikaan kaikille jotain hyvää. elokuuta 2014. Noustuani torniin, ajattelin, että voi vitsi,
mikä mesta. Tienvarteen laitetaan
myöhemmin kyltti. Rakennusvas-
Ylhäällä: Kiviniemessä voi bongata lintuja, paistaa makkaraa tai tuoda veneen vesille
ja lähteä soutelemaan. Ei kuulemma mennyt
edes kokonaisia työpäiviä.
Toisena iltana vietettiin jo
harjakaisia.
Tornin tukipuut ovat van-
hoja sähkötolppia. KOTISEUDUN SANOMAT. Tornin
valmistumisen myötä alue
on pientä viimeistelyä vaille valmis.
?. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi.
Kuvan on oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon.
Pääpalkintona on digikamera, lisäksi muita palkintoja.
Valokuvista parhaimmat julkaisemme kilpailun päätyttyä Kotiseudun Sanomissa.
Osallistu kesäkuvakisaan!. Heidän lisäkseen
talkoissa olivat mukana
Kauno Viik, Heimo Toikkanen, Jarmo Piispanen ja
kesäkinnunen Tommi Leppänen.
Aikaa ei tuhlattu. Paikalle kun
ei ole keskustasta kovinkaan pitkä matka.
Lisäksi kyläyhdistys kysyy Bongariliitolta, haluaako se lisätä tornin internetsivuillaan olevaan karttaan.
Kiviniemi halutaankin
pitää täysin retkeilykäytössä.
?. mennessä sähköpostilla toimitus@kotiseudunsanomat.fi
tai käy tuomassa se meille toimitukseen. Emme tee tänne kunnollista tietä perille asti, sillä haluamme välttää turhan
ja asiattoman liikenteen.
Retkeilemään ja luonnosta
nauttimaan kaikki ovat tervetulleita, Leppänen sanoo.
Nappaa talteen kesän parhaimmat muistot ja ikuista kesän hauskat hetket.
NAPPAA KESÄKUVA
Kotiseudun Sanomat järjestää kesäisen valokuvauskilpailun.
Lähetä paras valokuvasi pe 15.8. Paikka onkin tarkoitettu kaikille kuntalaisille.
??Myös koululaisryhmät voisivat hyödyntää
paikkaa esimerkiksi biologian tunneilla. Mutta kun rakennusmiehet pyysivät harjakaisiin
ottamaan kuvaa, olin aivan
yllättynyt. Alhaalla: Myös uiminen on mahdollista, sillä paikalla on laituri.
taaviksi nimettiin Raimo
Leppänen ja Jari-Heikki
Rauhala. Kiviniemen vanhaan venevalkamaan nousi
linnunbongaukseen tarkoitettu torni.
Yhdistyksen puheenjohtaja Jonna Leppänen ihmetteli ennen, kuinka niin
monet olivat innoissaan Kiviniemestä.
??Ei ollut aikaa käydä rakennusurakan aikaan
täällä. Rakennustarvikkeiden loputtua miehet ottivat metsästä rankoja ja tekivät niistä hauskat kaiteet.
KRISTA HERRANEN
Silkkiperän kyläyhdistyksen pitkäaikainen haave
saatiin tänä kesänä toteutettua. Aivan mieletön, Leppänen kuvailee.
Tornille pääsee Silkkiperäntieltä haarautuvalta
tietä, jolla ei ole virallista
nimeä. Tämä on ollut meille
tärkeä projekti. Nelisen
vuotta sitten paikalle rakennettiin pitkospuut. Olemme
yhteydessä Bongariliittoon
ja kysymme olisiko heillä
valmista mallia tai kylttiä,
jonka voisimme tilata.
Kiviniemen
rannassa
on ollut Kivelän veljesten
90-luvun loppupuolella rakentama laavu, pöytä penkkeineen sekä laituri. 6. Syksyllä voitaisiin pitää talkoot, joissa siivotaan
paikka kuntoon ja pinotaan
ylijääneet puut kasoihin.
Yhteistä
hyvää
Silkkiperän kyläyhdistys tilasi tornin tekoa varten apua
Viitaseudun kumppanuudelta alueen raivaamisen.
Projektin miehet sahasivat
puita sekä tekivät laavuun
peltikaton.
Tornin
rakennustyön
teki talkoilla kyläyhdistyksen porukka. Se kääntyy kylältä
päin katsottaessa oikealle
Puron talon jälkeen.
?
Sinivalkoiset laulut ovat niin nättejä, Kärkkäiset kehuivat.
Kaikki Jukka Kuoppamäen levyt ovat kulkeneet
Kärkkäisten mukana kolmella mantereella 70-luvulta lähtien. Olen tehnyt elämäntyöni pappina, joten tietysti
minulle on luontevin paikka seistä alttarin edessä ja
laulaa.
Yhä useammat kevyen
musiikin artistit esiintyvät
kirkoissa. Pihtiputaan jälkeen vuorossa
olivat Kinnula ja Viitasaari.
Vuodentakaisen kirkkokiertueensa jälkeen Jukka
Kuoppamäki oli tehnyt esittämistään lauluista kaksi levyä, akustisen ja sähköisen.
Hän on säveltänyt uusiksi
tuttuja virsiä ja hengellisiä
lauluja ja antanut sävelen
myös Isä Meidän -rukoukseen. Se merkitsee paljon
ulkosuomalaisille. 6. 8. Se sopii Kuoppamäelle oikein hyvin.
?. ?Elämä?ja
?Hiroshima Baby. Veli-Matti Kärkkäinen on itse teologi, joten
hän on pitää kirkkokonsertteja erityisen läheisinä.
??Viimeksi oltiin Jyväskylässä joulukonsertissa, jossa Jukka lauloi Katri
Helenan kanssa.
KINNULA
100 VUOTTA
Veli-Matti ja Anne-Päivi Kärkkäinen. soivat
mahtavasti.
Luonteva paikka
alttarin edessä
Konsertin jälkeen Jukka
Kuoppamäki jutusteli yleisön kanssa ja antoi nimikirjoituksia uusiin levyihinsä.
??Yllättävän
upean
vastaanoton olen saanut.
Ajattelin ensin, että mahtavatko ihmiset tulla kirkkoon
kuuntelemaan laulujani.
??Halusin tehdä ohjel-
vaikuttaja yhteiskunnassa.
Sitä täytyy meidän kaikkien tukea.
Laulut mielessä
ulkosuomalaisilla
?Laulu jatkuu aina vaan, se
ei kuole milloinkaan.?
man, jossa on sekä vakavaa
että vanhaa tuttua, mutta
ehdottomasti myös hengellistä. Täältä pystyy ostamaan aseita ja panoksia, eikä tarvitse lähteä
kauemmas.
Yhteensattumista johtuen koulun pihalla ei ollut
odotettua määrää kauppiaiden ja esittelijöiden kojuja.
Juhani Uusitalo Sievin Jousimetsästäjistä opetti jousiammuntaa
Jukka Kuoppamäki auttaa kirkkoa ava
JUHA KIVINEN
Suomalaisen iskelmämusiikin sinivalkoisin tähti Jukka Kuoppamäki vieraili jo
toisena kesänä peräkkäin
kirkkokonserteissa pohjoisessa Keski-Suomessa. Viime vuonna
enemmänkin ravintolaväen
apuna järjestelyissä toimiErämarkkinoille alkoi saapua väkeä heti aamutuimaan.
Esko Turpeinen kävi katsomassa, mitä Pauli Märsylällä oli esillä Kannuksen Eräkympin kojulla.
nut Karkausmäen Eräpojat
otti nyt Erämarkkinat kokonaan omalle kontolleen.
??Ajateltiin, että kokeillaan kepillä jäätä ja
tuodaan tapahtuma tänne
koululle. oli
erinomaisen kaunis mutta
samalla menevä laulu, johon
Laura Ruusumaan viulu toi
tyylikästä lisäväriä. Kirkko on avautunut
enemmän ihmisille, ja se on
hyvä, sillä kirkko on tärkeä
Yhdysvalloissa Los Angelesissa asuvat Veli-Matti
ja Anne-Päivi Kärkkäinen
olivat kesänvietossa Keuruulla, kun he huomasivat
Kinnulan konsertin.
??Olemme
nuoresta
saakka pitäneet Jukan musiikista. Ensimmäinen osa
sisälsi lauluja, jotka antavat
ajattelemisen aihetta.
Joukossa oli uusin sanoin Beatlesin ?Let It Be?
ja amerikkalaisen folklegendan Pete Seegerin
?We Shall Overcome?, jota
Kuoppamäki lauloi jo nuorena Munkkivuoren seurakunnan hootenanny- ja
folk-klubilla.
Toisessa kokonaisuudessa kuultiin hengellisiä lauluja. Kolmikon äänet
soivat upeasti yhteen.
Ajattelemisen
aihetta
Jukka Kuoppamäki oli
säilyttänyt viimekesäisten
konserttien ohjelmistorakenteen. Viulu svengasi hyvin monessa
muussakin kappaleessa.
Lopuksi Jukka Kuoppamäki esitti hittejään vuosien
varrelta sekä pari laulua uudelta levyltään, joka osoittaa sen, ettei mestarin sävelkynä ole ehtynyt. Ajatus lähti liikkeelle
Kuoppamäen miettiessä,
mitä hän esittäisi Ristijärven veisuufestivaaleilla.
Kinnulan suvikonsertissa kirkon penkeistä täyttyi
vain kaksi kolmasosaa. Ajankohta on
kyllä vähän huono, kun on
yhteensattumia. elokuuta 2014
KOTISEUDUN
Erämarkkinoilta pie
JUHA KIVINEN
Kinnulassa
järjestettiin
lauantaina toiset Erämarkkinat, mutta tapahtumapaikka oli siirretty Jess
Music Pubin pihalta koulukeskukseen. Kauppiaita on Suurajoissa ja tänä
viikonloppuna on myös
SM-hirvenjuoksukilpailut,
Karkausmäen Eräpoikien
rahastonhoitaja Timo Voutila tuumaili.
Timo Voutila sanoi Erämarkkinoiden yhtenä tarkoituksena olevan auttaa
kinnulalaisia metsästystarvikkeiden hankkimisessa.
?. Yksi
hänen kauneimmista lauluistaan ?Paljon sanomatta
jää. ?Joutukaa sielut. kajahti vahvahduttavalla voimalla.
Taustalla oli hieno kaksikko, koskettimia soittanut
Jukka Ruusumaa ja viulisti
Laura Ruusumaa, jotka molemmat hoitivat myös taustalauluja. Kinnulassahan ei ole
oikeastaan ollenkaan sen
alan kauppiaita. Harmillista, sillä konsertti oli todella komeaa kuultavaa.
Kuoppamäki on pitänyt
äänestään hyvää huolta ja
on yli seitsemänkymppisenä
yhä kovassa vireessä
Aluksi oli kankeampaa, varsinkin kun ei saanut
lupia. Ihan kohtalaisesti tuli
kaloja. Uskon, että Kinnulassa ollaan
jo aika lähellä hirvitiheyden
optimiarvoa, eli kolme hirveä tuhannelle hehtaarille.
KINNULA
100 VUOTTA
Simo Kinnusen sepänpajasta kuului ahkera kalkatus.
Timo Voutila hoiti markkinajärjestelyjä ja paisteli lettuja.
autumaan
en saivat nimikirjoituksen Jukka Kuoppamäen uuteen levyyn.
Kuoppamäkeä säestivät Jukka Ruusumaa, joka on myös tehnyt uraa iskelmälaulajana, sekä hänen tyttärensä Laura.. Esko oli käynyt taas
Lapissa pyydystämässä Tenojoen lohia, kuten hän on
tehnyt kaverinsa kanssa parinkymmenen vuoden ajan.
?. 9
UN SANOMAT
entä apua Kinnulan asemyymäläpulaan
Vain yksi eräliike oli saapunut paikalle. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa on lähtenyt menemään. Pauli ja Jaana
Märsylä markkinoivat alkuvuodesta perustamaansa
Kannuksen Eräkymppiä.
??Olkkosen
Raimo
Haapajärveltä soitti, että
mene sinä Kinnulaan, kun
hän ei tänä vuonna kerkiä,
Pauli Märsylä kertoi.
Märsylät ovat eräihmisiä,
joten alan yrityksen perustaminen oli luontevaaa. Kaikenmaailman luvat joutui tenttimään.
Oranssit liivit
järkevä muutos
Aseliikkeessä tehdään eniten kauppaa patruunoista,
mutta aseitakin menee tasaiseen tahtiin.
a Eetu Mäntylälle.
??Metsästäjiä
vielä
piisaa, vaikka siihen ei voi
enää verrata, kun itse aloitin 80-luvulla. Lupia on
vähennetty joka vuosi. Vanha tummanpunainen ei enää käy.
Se onkin oikeastaan ainoa
viime aikoina tullut metsästyslain muutos, joka on
järkevä, Pauli Märsylä hymähti.
Niitä vähemmän järkeviä
muutoksia hän ei luetellut.
?. Silloin oli hanakkuutta enemmän. Pauli
ehti työskennellä Poutulla
25 vuotta ja vuosia myös
Topi-kalusteella.
?. Olen saanut sieltä
viisikiloisia, mutta kavereille on tullut kuusitoistakiloisiakin.
Järjestävälle
seuralle
Karkausmäen
Eräpojille
kuuluu hyvää. Ei niistä viitsi ruveta
tässä huutelemaan. Mutta
oli meillä nytkin metsästysseuran
kesäkokouksessa
kahdeksan uutta hakijaa ja
kolme oli alle 13-vuotiaita.
Kojulla oli myynnissä
myös uusia metsästäjien
suojaliivejä ja -lakkeja.
??Metsästyslaki muuttui ja tuli tuo uusi väritys.
Nyt pitää olla oranssi pää-
värinä, että näkyy varmasti
kaivolta kotiin. Meillä on
nyt luvat neljälle aikuiselle
ja viidelle vasalle. 6. No, ei
siinä mitään hirveitä ole.
On ne ihan asiallisia, Pauli
Märsylä naurahti lopulta.
Kotkatmäen Eräpojissa
metsästävä Esko Turpeinen
tuli markkinoille enemmänkin katselemaan kuin ostelemaan. elokuuta 2014. Timo Voutila kertoi, että jäseniä on
noin 80 ja vuosittain tulee
muutama uusi.
??Hirviporukan keskiikä rupeaa kyllä olemaan yli
viidenkymmenen
5. 040 669 1996.
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Su 10.8. 1131. Lisätietoja
muskariopettajalta puh. Jeesus sovitti syntimme, jotta voimme olla yhteydessä Jumalaan.
4. Haukiputaalla ti 19.8.
Koulutus kestää 13 kk ja on etäopetusta, 1 lähipäivä/kk.
Ei koulupohja vaatimusta.
Koulutusesittely ja hintatiedot www.hermoratahierojaopisto.fi.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset myös p. 0400-237 317.
Pohjois-Suomen hermoratahierojaopisto oy
Wanha Pappila
Pihtipudas?Seura ry vuokraa Wanhaa Pappilaa
. E. kokouksiin ym.
www.pihtipudas-seura.fi
Vuokraus ja näyttö
Kotiseudun Sanomat
P. Paikat
täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Huuskonen, H.
Kahlos.
Seurat
Su 10.8. . Muista: Jumala rakastaa sinua niin paljon,
että antoi oman poikansa
Pihtiputaan
seurakunta
622. A. (kirkossa ei
ole jumalanpalvelusta)
To 14.8. klo 19.
Opasteet Nielujärventieltä
jokisillan jälkeen.
Tervetuloa.
SYDÄMELLINEN
KIITOS
Alvajärven
ympäriajoa
tukeneille yrityksille,
talkoolaisille,
toimitsijoille ja
kaikille, jotka
auttoivat kilpailun
onnistumiseen.
Alvajärven Ryhti ry
Tie Jumalan luo
Suomen poikkeuksellisen
lämmin heinäkuu on takanapäin. 044509 0598.
Anto Varis 81 v.
Kastettu: Elli Eerin Aurora Kinnunen
PIHTIPUTAAN HAMMASHOITOLA TIEDOTTAA
Toimimme terveyskeskuksen tiloissa totuttuun tapaan elokuun
lopussa tapahtuvaan muuttoomme asti.
Muuttoajankohdasta tarkemmin ja siihen liittyvistä toimintaohjeista tiedotamme jatkossa.
Kesäterveisin
Hammashoitolan väki
Viitasaaren alueen
musiikkiopisto tiedottaa
Syyslukukauden 2014 alkaminen
Musiikkiopisto: Viitasaarelaisten oppilaiden ilmoittautuminen ja tuntien sopiminen musiikkiopistolla
(Koulukuja 8) pe 15.8.2014 klo 16-17. Yleisöä
Pihtiputaan ensimmäisessä
omin voimin toteutetussa
ulkoilmanäytännössä
oli
noin 700, joista osa tosin
joutui lähtemään kesken
pois rankkasateen takia.
Näyttelijöistä on tunnistettu ainakin Raimo Paananen, Raimo Heinonen ja Elli Tiainen.. 044-459 7307 tai kansliasta
puh. Puh. Monet tekevät
etukäteen tarkkojakin lomasuunnitelmia.
Nyt elokuun alkaessa
muistellaan lomaa ja ehkä
mietitään samalla, menikö se loma suunnitellusti.
Vaikka elämme niin sanotussa kristityssä maassa,
monelta unohtuu kuitenkin
niin lomalla kuin loman jälkeen Jumala ja hänen suunnitelmansa meitä ihmisiä
varten.
Minkälaiset suunnitelmat ja ajatukset Jumalalla
on sitten meitä kohtaan?
Raamattu sanoo esimerkiksi seuraavasti (Jeremia
29:11 ?12):
?. Jeesus heräsi kolmantena päivänä, on
nyt Isän Jumalan oikealla
puolella ja rukoilee sinun
edestäsi, että sinäkin, rakas
lukijani, voisit olla kuoltuasi
taivaassa
7. Astu
askeleet Jumalan luokse ,
niin saat todellisen tulevaisuuden ja toivon.
Jumalan siunaamaa kesän jatkoa kaikille.
Markku Kovanen
4.8. Lasten päiväkerhot alkavat. Jumala haluaa antaa
kaikki sinun syntisi, pahat
tekosi, laiminlyöntisi ja väärät puheesi anteeksi. 7. Meidän tulee vastaanottaa Jeesuksen sovitustyö
elämäämme.
5. Vapaapäivät
ma ja ti.
Su 10.8. klo 13.30 hartaus
HERMORATAHIEROJAKOULUTUS
alkaa Pyhäsalmessa to 14.8. klo 12.30 hartaus
Kotipihassa, klo 13.15 hartaus Pihlajakodissa.
To 7.8. 6. Diakoniatoimisto ti
klo 10-12, diakoniatyöntekijä Jutta
Hiltunen 040-352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
Diakoniatyöntekijä Jutta
Hiltunen, puh. Ne
ovat rauhan eivätkä tuhon
ajatuksia . Huom! Musiikkileikkikoulussa ja
soitinvalmennuksessa vielä vapaita paikkoja. Kylien kerhot
Katja Montonen 040-841 5626.
Seurakuntamestari:
Mirjami
Huttunen 0400-915 398. minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Silloin te huudatte minua
avuksenne, tulette minun
luokseni ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä.?
Miten Jumalan luo päästään käytännössä. 1121. 1964
. klo 12 seurat
Rukoushuoneella, Kirkko-
tie 10.
klo 13 seurat Rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie
420.
Kuollut: Terho Eemeli
Mikkonen 84 v. klo 10 messu pääkirkossa. Roomalaiskirje 10:9
neuvoo: ?Jos sinä tunnustat
suullasi Jeesuksen Herraksi
ja uskot sydämessäsi, että
Jumala on herättänyt hänet
kuolleista, niin sinä pelastut.?
6. 10. Ilmo Kurosen ohjauksessa. Kerhokirjeet
lähetetty ilmoittautuneille.
Su 17.8. klo 13 kyläkirkko
Jääjoella, Vihtasentie 105.
Jääjokiset
tarjoavat
kirkkokahvit. KOTISEUDUN SANOMAT. 0207 931 621
kuntapastori Elina Pekkonen 040734 0088, kanttori Martti Hertteli
040-352 5524. 1964) rippikoulun käyneiden tapaaminen, myös
puolisot kutsutaan mukaan;
messu kirkossa klo 10, ruokailu ja muistelutilaisuus
seurakuntakodissa. klo 13.15 yläkoulun ja lukion yhteinen
koululaisjumalanpalvelus
pääkirkossa. Jumala on olemassa ja
rakastaa sinua äärettömän
paljon.
2. Muiden kuntien oppilaiden tuntien sopiminen puhelimitse (opettaja ottaa yhteyttä).
Musiikkileikkikoulu ja soitinvalmennus: Ryhmien aikataulut ilmoitetaan koteihin kirjeitse ennen
opetuksen alkua. ja Erkki
Kinnulan
seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö Terttu Korpi 040-669 1996
tai 014-485?715, kirkkoherra Arja
Huuskonen 040-524 4541, seura-
Eevakodissa.
Su 10.8. klo 11 päiväkokous. Monelle suomalaiselle heinäkuu on lomakuukausi. Kahlos.
kärsimään ja kuolemaan
sinun edestäsi. Olemme tehneet syntiä, ja se pitää meidät erossa
Jumalasta.
3. klo 18.30 rukouskokous.
Keskustelupuhelin 040549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16. 50 vuotta sitten
(v. 044-459 7305.
Kastettu: Amanda Maaria Sara-aho.
Avioliittoon kuulutettu:
Tuukka Daniel Syri ja Jaana
Hannele Kinnunen.
Ke 6.8. Ruokailu 10 e.
Ilmoittautumiset pe 8.8.
mennessä kirkkoherranvirastoon p. välisen ajan.
Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632.
Päiväkerho: Sallilantie 4, Inkeri
Pasanen 040-524. elokuuta 2014
Sunnuntaiksi
Rakkaamme
Antero Juhani
VARIS
* 19. Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto suljettu 2.6.?
Seurakunnan kotisivut: www.
pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto ma-pe klo
9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen
014-579. 6664. Kirkkoherra Arja Huuskonen
040-524 4541, seurakuntapastori
Jari Lappalainen 0400-931 986,
seurakuntapastori Elina Pekkonen
040-734 0088, kanttori Harri Kahlos
040-520 3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
talouspäällikkö Pirjo Lohva 014579. Pekkonen,
H. sillä minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. 2014
Syvästi kaivaten
sisaret perheineen
sukulaiset ja ystävät
Olet saapunut rannalle rauhan maan.
Muistoissa - vaikka poissa,
tulet kanssamme kulkemaan.
Siunattu läheisten läsnä ollessa 24.7.2014.
Lämmin kiitos osanotosta.
SYDÄMELLINEN
KIITOS
Teille kaikille, jotka
kunnioititte rakkaamme
Eeva Pasasen
muistoa ja otitte
osaa suruumme.
Omaiset
Kinnulan
Helluntaiseurakunta
Hyvän Sanoman Ilta
Matkusjoella Esko ja Marita Paanasen rantamökillä
Toivolantiellä to 7.8. 3. 040 352 7757,
tavoitettavissa diakoniatoimistossa tiistaisin klo 10-12.
Hän vastaa myös lapsi- ja
nuorisotyöstä.
Niinikangas
näytelmäareenana
Hakatalojen kerrostalojen
ja uuden kunnantalon alta
70-luvun loppupuolella puretun Niinikankaan talon
pihamaalla näyteltiin vielä
kesällä 1974 Pihtiputaan
kansalaisopiston näytelmää
?Roinilan talossa. perhejuhliin
. Seuraavassa on seitsemän askelta
hänen yhteyteensä.
1. Virastopappi 014-562
Jumalanpalvelukset
To 7.8. Puhujana Shaukat
Anjam.
Ti 12.8
En jää koskaan sanat-
?Olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa neljä ihmistä kyttää
ja kuumottaa.?
Jaana Rautiainen
tomaksi. Katon
tein uudestaan viime kesänä. Taloon ei ole koskaan
aikaisemmin tullut vettä sisälle.
??Rakennamme myös
isomman keittiön. Uudeksi perheenjäseneksi he ostivat
rottweiler-nartun. Saimme myytyä suurimman osan pennuista. hirsiseinää ja viihdekeskusta.
Muutto metsän keskelle oli
Jaana Rautiaiselle aluksi
shokki.
??Kun tulin taloon,
katto oli ruskeana tupakan
tervasta ja seinällä oli hirvenpäitä sekä ketunnahkoja. Ilvesten takia kutsun molemmat kissat
yöksi sisälle.
Muutamia kutsumattomia vieraita lukuunottamatta yöt Päivärinnassa on
nukuttu levollisesti.
?. Ne puhdistuivat hyvin. elokuuta 2014. Ihmettelimme kun
Piitun maha kasvoi. KOTISEUDUN SANOMAT. 3) Tuisku (Elias Kumpulainen, Aaro Tikka, Miko
Lehtinen, Henri Hiironen)
6,01,09.
P 13, 4 x 100 m: 1)Saarijärven Pullistus 58,00... Päivärinnan tila on Harrin äidin
Kirsti Kumpulaisen synnyinkoti.
?. 11?
Iloiset mitalistit Henri Hiironen, Elias Kumpulainen, Miko
Lehtinen ja Aaro Tikka.
Tuiskulle seitsemän
pm-viestimitalia
Harri Kumpulaisen ja Jaana Rautiaisen sauna on ollut kovassa käytössä, koska Päivärinnan tilan remontti on
tuonut vieraaksi paljon talkoolaisia. 3) Tuisku
(Eetu Marin, Ville Siekkinen,
Toni Haapapuro, Aleksi Siekkinen) 1.00,06.
P 13, 4 x 600 m: 1) JKU
II 7.52,19, 2) Tuisku (Eetu
Marin, Joni Rutanen, Ville
Siekkinen, Aleksi Siekkinen)
8.21,64, 3) JKU 8.33,89.
P 15, 4 x 100 m: 1)
JKU 49,38, 2) Tuisku (Jone
Myyryläinen, Jimi Pasanen,
Eetu Rasi, Kim Siekkinen)
53.10.
P 15, 4 x 800 m: 1) Tuisku
(Jone Myyryläinen, Jimi Pasanen, Eetu Rasi, Kim Siekkinen)
10.52,05.
T 9, 4 x 50 m: 1) JKU
32,40... 4) Tuisku (Ella Paananen, Essi Varis, Rosa Siekkinen, Aliisa Marin) 35,45... 7)
Tuisku II (Helmi Viitala, Janita Soiluaho, Menna Turpeinen,
Emma Hiironen) 39,28.
T 9, 4 x 400 m 1) JKU
5.38,48... 5) Tuisku (Aliisa Marin, Janita Soiluaho, Essi Varis,
Rosa Siekkinen) 6.16,48... 7)
Tuisku II (Menna Turpeinen,
Helmi Viitala, Ella Paananen,
Emma Hiironen) 6.45,94.
T 11, 4 x 50 m: 1) Kaipolan
Vire 31,19... Sen
jälkeen vuorossa ovat otteluohjelmat, pelaajien talvitakit ja Pihtipudas Salin
päätylevyt, Rautiainen luettelee mainosurakkaansa.
?. Kaksiossamme asui
?Kaksiossamme
asui parhaimmillaan 15 eläintä.?
Harri Kumpulainen
parhaimmillaan 15 eläintä,
koska Jaanalla oli lisäksi
kaksi kissaa ja Pate-chihuahua. Tänäkin kesänä pihatiellemme on ajanut yöllä
tuntematon auto, joka on
kääntynyt vauhdilla karkuun, Harri Kumpulainen
ihmettelee.
Jaana Rautiainen pelkää
uhkaa taivaalta.
?. Käytimme kaikkia mahdollisia puhdistusaineita.
Hirret puhdistettiin mäntysuovalla. Ne
olivat rottweilerin ja bullmastiffin sekoituksia. Kun valmistuin koulusta, toivottiin
että olisin joskus hiljaakin.
Ketunnahkat
syrjään
Keväästä asti Jaana Rautiainen on asunut avomiehensä
Harri Kumpulaisen kanssa
Pohjan kylällä, Pihtiputaan
itäosassa.
Kumpulainen palasi 30
vuoden tuon jälkeen Porista
Pihtiputaalle, kun sai töitä
linja-autonkuljettajana.
??Kuljetan muun mu
assa koululaisia Korppisten
suunnalta.
Pariskunta
remontoi
pientä maalaistaloa talviasuttavaan kuntoon. Se toi
mukanaan valtavan yllätyksen.
?. Juttusilla
6. Remonttia riittää. Itse
pidimme yhden.
Pihtiputaan Tuisku nappasi
seitsemän mitalia hellesäässä käydyissä pm-sisulisäviesteissä Äänekoskella.
Viestien ensikertalaiset
Elias Kumpulainen, Aaro
Tikka, Henri Hiironen ja
Miko Lehtinen juoksivat
hopeaa 4 x 50 metrin ja
pronssia 4 x 400 metrin juoksuissa 9-vuotiaiden sarjassa.
11-vuotiaissa
tytöissä
Roosa Marin, Tiisa Paukku, Elli Varis ja Nita Rasi
jakoivat voimansa oikein
ja taistelivat joukkueelleen
pronssia 4 x 600 metrillä.
13- ja 15-vuotiaat pojat
pokkasivat mitalit sekä lyhyellä että pitkällä matkalla.
Päivän kruunasi kisajärjestäjien tsemppipalkinto,
jonka saivat 9-vuotiaiden
tyttöjen 4 x 400 metrin juoksijat Menna Turpeinen, Helmi Viitala, Ella Paananen ja
Emma Hiironen.
P 9, 4 x 50 m: 1) Jyväskylän
Kenttäurheilijat 34,70, 2) Pihtiputaan Tuisku (Elias Kumpulainen, Aaro Tikka, Henri Hiironen, Miko Lehtinen) 35,62, 3)
Suolahden Urho 36,53.
P 9, 4 x 400 m: 1) JKU
5.35,73... Lääkärissä selvisi, että se odottaa
kolmea pentua.
Synnytys ei loppunut kuitenkaan kolmosiin.
??Piitu synnytti helmikuussa yhteensä 11 pentua,
joista yhdeksän selvisi. Pyysin häneltä Huoneistossa eläimiä -tarroja,
jotka liimataan ulko-oveen
pelastuslaitosta varten.
Koiraharrastus yhdisti
ihastuneita. Kuulin,
että Harri on ollut palokunnassa. Rottweilerit käyvät
yksinään uimassa läheisessä
lammessa 400 metrin päässä. Kaikki pitää olla valmista kun kausi alkaa syyskuussa.
Rautiaisella on aavistus,
miksi hänet valittiin hakijoiden joukosta.
?. Ajan lisäksi myös
tila alkoi loppua.
?. Halusin muuttaa
Pihtiputaalle, koska toivoin
elämääni vaihtelua.
Ihastuminen
ja 11 pentua
Jaana Rautiainen ja Harri
Kumpulainen tapasivat toisensa viime vuonna Huittisten Matkahuollossa.
Rautiainen työskenteli
kassan takana ja Kumpulainen oli isosuinen linja-autonkuljettaja, joka tykkäsi
naurattaa ympärillä olevia
ihmisiä.
??Juttelimme
paljon
myös Facebookissa. Työvuorot
alkoivat pahimmillaan aamuyöstä. Unenlaatu on parantunut kaupungissa asumisen
jälkeen, molemmat sanovat.
Aapo Siippainen
Nita Rasi, Elli Varis, Roosa Marin ja Tiisa Paukku juoksivat
vauhdikkaan viestin.. Ensimmäiseksi mi
nun on tutustuttava paikallisiin ja lähikuntien yrityksiin
ja myytävä mainospaikkoja
joukkueen peliasuun. Onneksi tuttavat ovat apuna,
Harri Kumpulainen kertoo.
Kodin sisustus on yhdistelmä maalaistunnelmaa ja
kaupunkilaiselämää . Myös pariskunnan isommat koirat viihtyvät löylyissä. Koiran myynyt nainen muisteli,
että taisihan narttu olla talvella kerran vapaa ulkona.
Päätimme ottaa vastuun
pennuista itse, Kumpulainen sanoo.
Piitun maito ei riittänyt
kaikille pennuille, joten
pariskunta valvoi yöt maitopullon kanssa. Pate-chihuahua ottaa
lämpöä mieluummin auringossa.
Molemmille löytyi töitä
Jaana Rautiainen etsii LiigaPlokille sponsoreita, Harri
Kumpulainen aloittaa koulutaksin kuljettajana
Säkylästä
Pihtiputaalle
muuttanut Jaana Rautiainen ei tiedä vieläkään, miten lentopallojoukkue LiigaPloki oli hänestä kuullut.
Kolme viikkoa sitten
keskiviikkona 24-vuotias
merkonomi istui kuitenkin
hallituksen tentattavana.
??Olin
ensimmäistä
kertaa sellaisessa tilanteessa, jossa neljä ihmistä kyttää
ja kuumottaa, hän muistelee.
Seuraavana maanantaina Rautiainen sai soiton,
jossa kerrottiin hänen saaneen työpaikan LiigaPlokin
myyntineuvottelijana.
Aikaisemmin joukkueella ei ole ollut työntekijää,
joka pystyisi tapaamaan
yrittäjiä päiväsaikaan.
?. Huuhkaja vie helposti pienen koiran. 4) Tuisku (Tiisa
Paukku, Roosa Marin, Elli Varis, Nita Rasi) 32,41.
T 11, 4 x 600 m: 1) JKU
II 8.36,14... 3) Tuisku (Roosa
Marin, Tiisa Paukku, Elli Varis,
Nita Rasi) 9.04,52.
Uhka
taivaalta
Kun elämä heitti pariskunnan Pihtiputaalle, ympärillä
oli yhtä äkkiä tilaa kaikille
eläimille.
?. Kauppiksen alkuaikoina minulle sanottiin,
että olen hiljainen. Vartin päästä ne tulevat
takaisin läpimärkinä, Rautianen sanoo nauraen.
Kookkaat koirat tarjoavat metsän keskellä hyvän
turvan.
?
Urheilu
12. 3) Toni Hiironen Pihtipudas 42.48.
N 40, 20 km: 1) Ulla Yrjölä KENSU 36.05.
M 60, 20 km: 1) Kari
Vaara JYPS 32.26.
ensi vuonnakin ajamaan,
mutta vähän toisenlaisella
kalustolla. Cyclocrossia tai
kilpapyörää on tehnyt mieli.
Alvajärven Ympäriajo
oli Tonille ensimmäinen
pyöräkilpailu. He jäivät kahdestaan kärkeen viimeisen
käännöksen jälkeen.
?. Saatan lähteä
ku Ryhti 9.37.
P 10, 5 km: 1) Tuukka
Lupsakko JYPS 10.00.
T 12, 5 km: 1) Pinja Kilpeläinen JYPS 9.59.
P 12, 5 km: 1) Santeri
Rauhala Pihtiputaan Tuisku 9.55.
T 14, 20 km: 1) Paju
Kilpeläinen JYPS 43.51, 2)
Sara Paukku Ryhti 45.23.
N 18, 20 km: 1) Emmi
Paukku Ryhti 37.48.
Miehet kunto, 20 km:
1) Marko Korhonen KENSU 33.11... Hän voitti
puolimatkan Suomen mestaruuden. Pahimmat
paikat olivat odotetusti
Paanalan mäessä ja takaisin
tullessa vähän koko matkal-
la vastatuulen takia.
??
Piti lähteä katsomaan, kuinka ylivoimaisia
nämä ovat. Ensimmäinen
kilpailija meni ohi parin kilometrin jälkeen. Törmäsellä on
myös Pekingin paralympialaisten hopeamitali tandempyöräilyn maantieajossa näkövammaisen Jarmo Ollankedon opasurheilijana.
Alvajärvellä Törmänen
kilpaili ensimmäistä kertaa.
Hän löi loppukirissä Jurvan
Toni Lehtimäen äärimmäisen täpärästi. Pari kertaa olen kiertänyt Alvajärven ympäri
tänä kesänä. Se oli uuden
?jokamiehen luokan. Kisa jännitti
vähän alussa, mutta ihan hyvältä se tuntui. Kulkupeli
ei sentään ollut ihan Jopo,
mutta ei myöskään mikään
ohutrenkainen pikakiituri.
??Maastopyörä on vähän liian hidas tämmöiseen
hommaan. Pari
autoa tosin tuli tosi lujaa
vastaan, vaikka edessä oli
ennakkoauto.
Paukun siskokset Tiisa (vas.), Emmi ja Sara ovat olleet viime vuosien ainoita pihtiputaalaisia kilpailijoita Alvajärven Ympäriajossa. 6. elokuuta 2014
Alvajärven Ympäriajon tukikohta sekä lähtö- ja maaliviiva olivat toista kertaa Alvajärven maamiesseurantalolla.
Alvajärven Ryhdin Ritva Kinnunen irrottaa numeroa Elitesarjan oululaiselta voittajalta Marko Törmäseltä.
?Jokamiehen luokasta?
paikallisväriä Alvajärvelle
JUHA KIVINEN
Ensimmäinen pyöräilykilpailu oli mukava kokemus pihtiputaalaiselle Santeri Rauhalalle.
Elite 120 km: 1) Marko
Törmänen Oulu Triathlon
& Cycling 3.06,08, 2) Toni
Lehtimäki Jurvan Voima
3.06,08, 3) Pasi Hautamäki Kälviän Tarmo 3.07,01.
Miehet kilpa 120 km:
1) Ilmari Repo Jyväskylän
Pyöräilyseura 3.07,01.
M 35, 120 km: 1) Jouni
Ollikainen JYPS 3.09,51...
5) Kari Helin Ryhti 3.28,46.
M 45, 60 km: 1) Jukka
Puustinen OTC 1.36,32.
M 55, 60 km: 1) Jarmo
Ollanketo Koiviston Isku
1.36,32.
Naiset 60 km: 1) Emma
Lahti KäTa 1.54,32.
Kultainen Kampi:
T 10, 5 km: 1) Tiisa
Paukku Alvajärven Ryhti
9.37, 2) Eeva-Lotta Vasama
OTC 10.05.
P 10, 5 km: 1) Jeehu Kareisto OTC 9.06.
T 12, 5 km: 1) Pinja Kilpeläinen JYPS 9.59.
P 12, 5 km: 1) Oskari Nissilä KäTa 9.21.
T 14, 20 km: 1) Jenni Karvonen OTC 39.25... Ride
Cycle Store Cupin ansiota.
Keski-Suomessa ajettavaan
kilpailusarjaan voi lähteä
kuka tahansa millaisella
pyöräkalustolla hyvänsä.
Ympäriajon järjestäjän
Alvajärven Ryhdin väki oli
mielissään paikallisvärin lisääntymisestä. Nyt on suunnitelmissa vielä pitempi matka toiseen suuntaan Nelostietä Oulun Nallikariin.
Toni Hiironen oli ihan
tyytyväinen ensimmäiseen
pyöräkisaansa. Ohittavista autoista
ei ollut harmia, hyvin ottivat
pyöräilijät huomioon. Mulla oli
vääränlaisen sukat. Nyt mukaan tuli muitakin paikallisia.. Siitä se
kai johtui, Toni virnisteli.
11-vuotias Santeri Rauhala oli huomannut Kotiseudun Sanomista, että
Alvajärvelle voi tulla kilpailemaan ilman aiempaa
kokemustakin, joten hän
päätti lähteä mukaan, kun
kerran pyöräkin oli tallissa.
?. Juoksemassa
hän on käynyt lappu rinnassa, viimeksi Muurasjärven Maalaismaratonilla ja
juhannuksena Saarijärvellä
Lanneveden kympillä.
Hietaman jälkeen
pyöräretki Ouluun
Viime kesänä Toni ajoi pyörällä vaimonsa veljen kanssa
sadan kilometrin taipaleen
Pihtiputaalta Äänekosken
Hietamalle. 4) Sara
Paukku Ryhti 45.23.
P 14, 20 km: 1) Niko Heikkilä Ounaksen Pyörä-pojat
34.54.
T 16, 20 km: 1) Emma
Lahti KäTa 37.12.
P 16, 60 km: 1) Ilmari
Tunkkari GIF 1.43,25.
Ride Cycle Store Cup:
T 10, 5 km: 1) Tiisa Pauk-
Alvajärven Ympäriajossa ei
ole nähty vuosikymmeniin
yhtä paljon pihtiputaalaisia
ajajia kuin nyt. KOTISEUDUN SANOMAT. Tie oli
aika tasainen, ei suuria kinkamia. Taidan tulla
ensi kesänä uudestaan.
Paralympiamitalisti
vei Elite-sarjan
Elite-sarjan voitti loppukirissä Oulu Triathlon Cyclingin puheenjohtaja Marko
Törmänen. Hän lopetti ta-
voitteellisen kilpaurheilun
viime vuonna, mutta Oulun
lähialueen kisat kiinnostavat yhä.
Marko Törmäsen päälaji
on ollut triathlon. Tapahtuma
tuntuu sitä läheisemmältä,
mitä enemmän tuttuja kasvoja on pyörän satulassa.
Pihtiputaalainen
Toni
Hiironen naurahti 20 kilometrin kuntosarjan lenkkinsä jälkeen, että hän on näitä
Jopolla liikkujia. Kyläseura kun järjestää, niin kisa on leppoisa ja
liikennettä vähän
Koulutus kyläja seurantalojen isännöinnistä vastaaville sekä
kaikille kiinnostuneille. Apulantasäkkikeräykseen kelpaavat muovista
valmistetut: Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow,
Kemira Agro tai Kemira) 40
kilon lannoitesäkit, lannoitelavojen suojahuput. 2x100e ja 2x160e
Irtolehti 1090e pr 50.
Meillä voi maksaa pankkikortilla!
Tervetuloa! Järj. klo 19-20. riviltä
5 x 80 ?, 1 x 170 ?
1090,00 . elokuuta 2014. ja ilm.
Leena Mannonen, puh. Luontoreitin siunaus Heinäjoen ylittävällä sillalla
reitin varrella noin kello 13.30.
Su 17.8. klo
15.30-17. Auto lähtee Muurasjärven kaupalta
klo 9.45, Alvajärvi entinen
kauppa klo 9.55, kirkonkylän matkahuolto klo 10.15.
ELÄKELÄISET. Kesäjumppa jatkuu elokuussa urheilukentällä keskiviikkoisin 6.-27.8. Vanhainkoti Kotipihan 30-vuotisjuhla. klo 19.00
Voitot ostokortteina.
Muurasjärven Urheilutalosäätiö
Pihtipudas puh. Järj.
Pihtiputaan Rotaryklubi.
La 23.8. seurakunta.
Su 31.8. Lähtö
reitille jalkaisin Tahkon aukiolta klo 12. Valvojina Pertti Kinnunen, Ilpo Linna ja Pekka
Huuskonen.
ERÄMIEHET. Summer Disco seurojentalolla. 48 Pelilippu 3,50 ?
BINGO
su 10.8. Yhteiskyyti
kesäteatteriin Karstulaan
pe 15.8. Hirvikoeammunnat Pyssylän ampumaradalla la 9.8. Seuraavan kerran
pelataan ensi viikolla ke
13.8. Iltahartaus pe
8.8. Agrimarketin, Peltosiemenen,
Raisioagron, Tilasiemenen
ja K-Maatalouden siemeniä sisältäneet suursäkit.
Keräyspaikat su 10.8. 044548 5483.
SUOMEN
NUORISOSEURAT JA KESKI-SUOMEN
KYLÄT.
Kylä- ja seurantalopäivä
isännöinnistä
vastaaville
ja muille kiinnostuneille
Muurasjärven Hrjulinnassa
(Reisjärventie 2882) la 23.8.
klo 9.30 alkaen. Vastaanottajat Jorma Toikkanen ja
Urheiluseurat
Opistot
.fi
on
Liput 2 e. Ruokailu ennen esitystä. 040-734 1882.
PUTAAN ERÄMIEHET. 040-587 2724.
LC PIHTIPUDAS. 4.-6.-luokkalaiset klo 18.
Kuntosalin avain tarvittaessa Muurasmarketista.
Kahvakuulailua tiistaisin
klo 19 koulun pihalla.
RYHTI
Lentopalloa keskiviikkoisin klo 19 kentällä.
PUDIS
Harjoituksia ei ole tällä
viikolla. Esitys liittyy jatkosodan
päättymisen 70-vuotismuistotilaisuuteen.
w
SILKKIPERÄN
KYLÄYHDISTYS JA MUISTIYHDISTYS. Lasten sählyvuorot parittomilla viikoilla.
Klo 18-19 pienten ryhmä ja
klo 19-20 isojen ryhmä. Kinnulan Hevosystäväinseura.
La 7.9. Ohjaajana Kati Laine-Rissanen. 1964) rippikoulun
käyneiden tapaaminen, myös puolisot mukaan.
Messu kirkossa klo 10, ruokailu ja muistelutilaisuus seurakuntakodissa. Pihtiputaan Hevosystäväinseura.
Pe 22.8. 1.-3.-luokkalaiset klo
17. Tarkempi ohjelma ja aikataulu julkaistaan
myöhemmin.
w
klo 18-20 jalkapalloa.
Sählyä tiistaisin Pihtipudas-salissa. Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
Pihtipudas
AA-RYHMÄ perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. Yhdistykset
tarjoavat kyydin, lähtijä
Pihtipudas
Opetusohjelma jaetaan
koteihin ensi viikolla. Jaana Bombin.
Kuvataidekoulu 7-8-vuotiaille alkaa ti 26.8. Totoravit Hiekan Hippoksella klo 14.
Järj. Kylä- ja Seurantalopäivä Muurasjärven Harjulinnassa klo 9.30-16. klo 8.
Heti kokouksen jälkeen
hirvikokous, jossa kaikkien
hirvimetsälle lähtevien viimeinen ilmoittautumismahdollisuus. Vaihtori avoinna
kunnantalon
alakerrassa
ma-pe klo 10-14.
4H. klo 9 alkaen.
maksaa teatterilipun 16 e.
Lähtö Kinnuskeskuksesta
klo 17, paluu samaan paikkaan. 050411 3810. Puhelinilmoittautuminen numeroon 040-860 0767 (mape klo 8-16).
Huom! Kuvataidekoulu
5-6-v:lle alkaa ti 26.8. Järj. Kotiottelu MJK-HK ke 13.8.
klo 19.
Kinnula
Ke 6.8. klo 18. Päivystys Pihtiputaalla puh. Lähtö
MuurasMarketista klo 5.50,
Seläntauksentien
risteys
klo 6, Koivutien risteys klo
6.12, Ohtolantie, Ruukintie,
Asematie/Liitontien risteys
klo 6.20, Kalliotie, Kalliotie/
Kirkkotien risteys klo 6.25
Rajatie, Puistotie/Valorinne klo 6.30, Tahkonpolku,
Matkahuolto klo 6.40. klo 1516.30, op. 13
Tuisku
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. Heinäjoen luontoreitin avajaiset. Pelataan kumisella
lasten SuperTele-pallolla. Hallituksen kokous to 7.8. ja 19 . Palloraj. 50 vuotta sitten (v. Hirvikokouksen
jälkeen talkoot, joihin kaikkien hirvimetsälle lähtevien on osallistuttava. Hinta 4 e/ kerta.
Järj. Yleisurheilukoulumaksu 30 euroa/ vuosi.
Kuntonyrkkeily alkaa Jukolan kuntosalilla ke 13.8.
klo 19. Pekka Ojakangas.
Rientoja ja tilaisuuksia
w
taisin. 0400-547 246 tai
Pirkko Leppänen puh. Kauden aloitus . klo 12. Valvojat Ismo Turpeinen, Ville
Hollanti, Jukka Toikkanen
ja Tarmo Pasanen, näyttäjät
Muurasjärven Metsästäjät
ja Valkeismäen Jahti
Metsästäjätutkinnot Pyssylän ampumaradalla ti 12.8. klo 18-20 hiekkakentällä pesäpalloa ja pe 15.8.
Kinnula
MLL. Kesäretki Pielaveden teatteriin
la 16.8. Pyhäjärven Pohti
La 9.8.
Liput 10 ?
BINGO TORSTAISIN
klo 19.00
Tervetuloa!
Menot
?Pispalan Sälli?
Ilkka Kuusniemi ja
tanssiyhtye Sini-Rytmi
Tulossa: 16.8. klo 18.30, veljespappi
Heikki Järvinen. Tarkempi ohjelma
www.pohjoissavonnuorisoseurat.fi.
go
TUISKU
Kesän
urheilukoulut
5-8-vuotiaille ma klo 1717.45. Vierasottelu
KPV-MJK ma 11.8. Kesäkinnuseksi valittu Taito Pekkarinen luennoi veteraanileirillä Urpilan kartanossa ikääntyvien sydänsairauksista klo 18.
Pe 8.8. Hirvi ja haulikko.
TIISTAISEURA. Myös
kaikki muut seuran jäsenet
mukaan!
SOTAVETERAANIT.
Veteraanileirillä Urpilassa
to 7.8. Lisät. Liput 3 e. Tiedustelut Kerttu puh. 040716 5645.
ELÄKELIITTO. klo 13.
Eija ja Reino Toivoselle, os.
Kojolantie 292. Teatterimatka su 10.8. Perhekahvila kesällä uudessa leikkipuistossa keskiviikkoisin klo 11-13.
Omat eväät mukaan.
MUHOLAN
ERÄNKÄVIJÄT.
Kesäkokous
hirvihallilla la 9.8. MJK.
Su 17.8. klo
14-14.45, op. Ilmoittautumiset Irjalle puh. KOTISEUDUN SANOMAT. Järj. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. klo 18.30 Mantassa.
NÄKÖVAMMAISET
ystävineen on kutsuttu lettukesteille to 7.8. Karstulan Wanhat Wehkeet -kesäteatterin ?Maa kallis isien?
näytökseen klo 14. Tuomarit: Pt Jussi
T, St Jarkko U, 2t Marko
P, 3t Aleksi K, Tt Maria L,
Kirjuri Veera Pi, Kanttiini
Maija U, Liput Minna Pi.
MJK
Treenit jatkuvat keskiviikkoisin alkaen tänään
6.8. klo
18.30 ja kuukausikokous to
14.8. kunnan liikuntatoimi.
La 9.8. Yli 9-vuotiaille ma klo
18-19.30, ke pikajuoksut ja
hypyt klo 18-19.30, to heitot
klo 18-19.30. SuperTele-futisturnaus kirkonkylän
urheilukentällä klo 10-17. Op. / ok
1 x 120 ?, 1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . klo 12 matkahuollosta.
MLL. Yaran (painatus Yara, Kemira
Aulis Loukusa.
GrowHow, Kemira Agro
tai Kemira) suursäkit. mennessä Sanna Piispanen puh. Järj. Hirvi- ja karhumerkkien ammunnat su 10.8.
klo 12. Ilmoittaudu
ja sovi kimppakyydistä puh.
040-504 7835.
LC PIHTIPUDAS EMMIT. G-, F - ja E-junnut klo
17.30 -19 ja perjantaisin klo
18 D-ja C-junnut, miehet
sekä naiset.
C-junnut. Opetusohjelma avautuu nettiilmoittautumisille ti 19.8.
klo 7 (ilmoittautumisosoite:
https://www.opistopalvelut.
fi/viitaseutu/) ja puhelinilmoittautumisille klo 8. Alakouluikäiset klo 18-21, yläkoulu- ja lukioikäiset klo
21-23. Järj. Liput 6 ja 12 e, perhelippu 20 e.
Ennakkomyynti Pihtiputaan Kirjakauppa. Järj. Puunpienimistalkoot Eräkolussa la
16.8. Mukana
seurakunnan edustaja Riikka Heinonen.
RHY. 4H.
La 16.8. 014 561 148
MUSAMAGIAN KARAOKE
HANSKIN KARAOKE
Tervetuloa!
Tervetuloa uudistuneeseen
Niemenharjuntie 235, Pihtipudas
Vapaa pääsy! Avoinna klo 03 saakka
mainosta siellä missä
vastaanottaja eniten haluaa.
painetussa lehdessä.
Lähde: Yhteisöllistyvä media 2013.
Kylärengit. klubi-ilta Luomalassa ke 13.8.
klo 18.30, kimppakyydit.
RHY. Ilmoittautumiset su
10.8. klo 12 Hellin Torkki
esitelmöi aiheesta hyvän ja
turvallisen vanhenemisen
edellytykset. Paikallisravit Hiekan Hippoksella klo
12. Pihtiputaan Mieskuoron laulunäytelmä
Elämää juoksuhaudoissa Alvajärven maamiesseurantalolla klo 14. Suomen Nuorisoseurat ry ja Keski-Suomen Kylät ry.
La 7.9. Kioski avoinna. Pielaveden kesäteatteriin lähtö
su 17.8. Harjoitusammunnat
ampumaradalla
tiistaisin
klo 18. Näytelmä Maa kallis isien klo 19. asti:
Elämäjärven kuivuri, Muurasjärvellä
yhteismonttu
Urpilantiellä ja Alvajärven
kuivuri. Aikuisten sählyä pelataan parillisilla viikoilla klo 18-20.
Pesäpalloa keskiviikkoisin hiekkakentällä. Klo 1819 pienet ja klo 19-20 isot.
Jalkapalloharjoitukset
perjantaisin klo 18-20 (isot)
ja klo 18-19.30 (pienet).
KIMMOT
Naisten maakuntasarja.
Kinnula-Sievi ke 6.8. Lähtö
Parlamentilta klo 16.30. klo 18.
Kylät
Pihtipudas
Elo-syyskuussa Anne Korpelan näyttely terveyskeskuksen näyttelytiloissa.
Ke 6.8. Jaana Bombin.
Kuvataidekoulu 11-14vuotiaille
Tahkonpolun
koulun
kuvaamataidon
luokassa alkaa pe 29.8. Merja Juutinen & Hurmurit
KahvilaRavintola
PE 8.8.
LA 9.8.
BINGOON
Muurasjärven Harjulinnaan
su 10.8. Musiikista vastaa Deafcrow
(DJ Rectone). Jatkuu keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo
18.
MURTO
Urheilukoulu maanan-
6. 040705?2434.
ELÄKKEENSAAJAT.
Savonlinnan
kesäretken
aikataulu ma 11.8. Lasten laulu- ja tanssiyhtye Obiknovennoe Tsthudo Venäjän Kalugasta konsertoi
Jukolassa klo 19. Ilmoita viemäsi säkit puh
Johtokunta klo 17.30.
Tervetuloa?????????????Johtokunta
Tervasuon Jahti ry
Kesäkokous pe 15.8.2014 klo 19.00 Seläntauksen kyläseuran
talolla. 0400-644 631 Kimmo Haapasalo
KAIVINKONETYÖT . Hirvikokous heti kesäkokouksen
jälkeen n. Tervetuloa!
Pihtiputaan RHY:n jäsenten väliset
HIRVIPEIJAISIIN
Kinnulan Erämiehet ry
Kesäkokous la 16.8.2014 klo 13.00 Eräkolussa. 6. He saivat
palkinnoksi soutuveneen.
1) Jere Nenye, Niko
Nenye ja Keijo Laitamäki
6?960 g, 2) Mika Siekkinen ja Jarmo Rasi 5 130, 3)
Mikko Nenye ja Mika Ruha
3. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
AMPUMAKILPAILUT
Pyssylän ampumaradalla la 9.8.2014 alkaen klo 10.
Lajit: hirvi ja haulikko.
Sarjat: yleinen, yli 50 v., nuoret sekä joukkue.
Kahvitarjoilu????Tervetuloa!??????Pihtiputaan RHY
Rimmin vesiosuuskunnan
ylimääräinen osuuskunnan kokous su 24.8.2014 klo 12.00
Kojolan koululla. Pihtipudas
Mari Varis
Avoinna: ma 10?17,
ti-ke 10?18, to-pe 10?17
Muulloin sopimuksen mukaan.
Asematie 15,
Pihtipudas
p. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Juhla- ja kokouspalvelut
Keskustie 42, 43900 KINNULA . Lomakkeita
saatavilla myös Pihtiputaan kunnanvirastolta.
LÄHTÖ
Kirjalliset hakemukset pe
15.8.2014 mennessä
osoitteella:
Pihtipudas-Seura ry /
Hallitus, Keskustie 8, 44800
Pihtipudas.
Tiedustelut:
sihteeri Pia Urpi p. Esillä
sääntöjen määräämät asiat. 040-533 1895 iltaisin
Pihtiputaalla
OK-TALO
86 m2. 459 6842, 040-574 2599
Kaikenlaiset LVI-alan työt
TILAUSAJOT . Johtokunta
kokoontuu klo 13.00. klo 14.00. Verkkokauppa
0400-597 043 www.kuntositi.fi
Luomalanrannantie 207, Pihtipudas . 260,
6) Juhani, Jutta, Justus ja Julius Pirhonen 3 150, 7) Mikko ja Jorma Åvist 2?610,
8) Joni Matti Koljonen ja
Markus Kinnunen 2 470,
9) Teijo Kronqvist, Niko ja
Pasi Olkkonen 1 670, 10)
Joonas, Ville ja Petri Vainio
940, 11) Kim Suokas ja Jori
Vihtalahti 930.
Ilman tulosta jäivät Jani
Suvanto ja Onni Nykänen,
Juhani Ventelä ja Marko
Pohjola sekä Pekka Laukkanen ja Teijo Pekkarinen.
040-843 6853 Jukka
Lounaskahvila EVÄSREPPU Esankuja 18, Elämäjärvi
(Kunnantalolla). Lymfaterapia . 045-234 5540
Vuokrattavana
YKSIÖ
32 m2, 1h+kk, Pihtiputaan
keskustassa, vapautuu 1.9.
alkaen.
AIKATAULUMME KOULUPÄIVINÄ MA-PE
ALKAEN maanantaina 11.8.2014
Pihtiputaan liikuntasalien salivaraukset
kaudelle 2014-2015
KIVIJÄRVI - SAARENKYLÄ - MUHOLA - KINNULA
Pihtiputaan kunnan liikuntatoimistoon 15.8.2014 mennessä. 0207
931 621 tai
puheenjohtaja Virpi Pihlaja
p. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. Kokouksessa päätetään tien perusparannushankkeesta ja talousarviosta vuosille 2014-2017.
????????????????????Toimitsijamies
Uusimon Erä-Kuukkelit ry:n
kesäkokous to 14.8.2014 klo 18.00 Uusimon kodalla. huolto
HUOLLAN JA
KORJAAN
. Päätetään veden puhdistusjärjestelmän hankinnasta tai uuden pumppaamon rakentamisesta. 040-535 2859 /
Päivi Ahomaa
KIVIJÄRVI K-EXTRA
KIVIJÄRVI MH
PURALANKYLÄ PYS.
MARKOKYLÄ PYS.
SAARENKYLÄ TH
SAARENKYLÄ
MUHOLA
HIILINKI
KINNULA
7.25
7.30
7.40
7.45
7.50
7.50
8.00
8.05
8.10
PIHTIPUTAAN KUNTA
Keskustie 9, 44800 Pihtipudas
Puh. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
p. Arja Varis . saumurit
040-843 6853 Jukka
Esankuja 18, Elämäjärvi
Kinnulan Kartano Oy
Ke 13.8.14 lähtien: . 50+1TURISTIBUSSI
. Lounasravintola
ma-pe 11-14 . kotiompelukoneet
. Luontaistuotteet . 0400-687 364
www.auto-osix.fi
LVI- TRIM Oy
Pihtipudas
0400 707 464
Jarmo Kumpulainen
. elokuuta 2014
Myytävänä
Myydään tai vuokrataan
saunallinen
KAKSIO
Pihtiputaan keskustasta,
heti vapaa!
P. PUH 044-295 8836,
044-517 2506 (ravintola)
Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja
. alkaen.
Maalle työntävä kone.
P. HENKILÖTAKSI
. Hirvimiehet huom! Hirvipalaveri heti
kokouksen jälkeen.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Vainioiden venekunta nautti hellepäivästä vesillä.
Nenyet ja Laitamäki
voittivat Köyhän
Kauppiaan uistelun
Pihtiputaan Urheilukalastajat järjesti lauantaina Kolimalla Köyhän Kauppiaan
uistelun, jonka voittivat
Jere Nenye, Niko Nenye ja
Keijo Laitamäki. Klassinen hieronta . Luxusbussi: karaoke/DVD, jääkaappi
040-580 8361 Lasse Hakkarainen . 014-459 6800
KINNULA - JÄÄJOKI - KINNULA
LÄHTÖ
KINNULA
JÄÄJOKI
KINNULA
8.10
8.15
8.25
KINNULA - MUHOLA - SAARENKYLÄ - KIVIJÄRVI
LÄHTÖ
KINNULA MH
KESKUSKOULU
HIILINKI
MUHOLA
SAARENKYLÄ
MARKOKYLÄ
PURALANKYLÄ
KIVIJÄRVI MH
14.40
14.45
14.50
15.00
15.03
15.05
15.10
15.20
BUSSISSA VOI MAKSAA VAIN KÄTEISELLÄ
Tervasuon Jahti ry
kutsuu kaikki seuralle maansa vuokranneet,
seuran jäsenet, kyläläiset ja kesämökkiläiset
sekä naapuriseurojen edustajat perheineen
Puh. Avoinna: ma-pe 8-14.30.
Lounas: 11-13. 040-704 2844. Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus
. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. 16+1 LUXUSBUSSI
. 040 824 2503
Työsuorituksia
Halutaan
vuokrata
VESIKASVUSTON
NIITTOA
Työssä käyvä
nuori nainen etsii
YKSIÖTÄ TAI
KAKSIOTA
Alvajärvellä 18.8. Rauhallisella
paikalla, kaunis ympäristö.
Tule tutustumaan.
P. 040-841 2182 . Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat. 980, 4) Markus Jetsonen,
Santtu Kemppainen ja Tero
Kemppainen 3 450, 5) Janne
Uusitalo, Tero Kallatsa ja
HUOLLAN JA KORJAAN
. Esillä sääntöjen määräämät asiat sekä uusien jäsenten hyväksyminen.
Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Ilosvuoren Eränkävijät ry:n
kesäkokous Tahkontuvalla su 17.8.2014 klo 14.00. myynti . Luvat mukaan.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Liitonjärven metsätien osakkaiden
yleinen kokous ma 25.8.2014 alkaen klo 12.00 Pihtiputaan
kunnantalolla. Päätetään
myös jäseniltä kerättävästä ylimääräisestä maksusta.
?Tervetuloa?????????????Hallitus
Elämäjärven Erämiehet ry
Kesäkokous Hirvikodalla pe 15.8.2014 klo 19.00. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . Hakulomake kunnan nettisivuilla. Puh. asennus . sirpa.huikari@gmail.com
Leivon tilauksesta . 040-506 4979 Heikki tai
040-734 8013 Arttu
vuokralle Pihtiputaalta.
P. 14. 0400 641 769, 040 740 2133
su 10.8.2014 klo 12.00 Seläntauksen kyläseurantalolle. Kahvila ma-pe 9-14 . Ateriapalvelut . Kumitela-alustainen 3 t
. KOTISEUDUN SANOMAT. SAUMURIT
Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu
Jussi Akseli Körkkö 3. KOTIOMPELUKONEET
kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. 6. 0440 128 944
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Puh. 040-567 0145 /Jari
. Viitasaari
Puh. klassista hierontaa . Pihtipudas . Määräaikaishuollot ja korjaukset
. Rakennuspellitykset
0400-581 315
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
Lomakoti, jonka voit
VUOKRATA
. perinteistä verikuppausta
. 0400 570 553 . toimistopalvelut. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
NÖ
INTI PA LV
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
ÖT EL-Point
TY
HKÖ
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . P. Laillistettu kiinteistönKU
R O N E N O Y välitys . Hydrauliletkut ja liittimet
. Katsastustarkastukset ja näyttö . maatalousromut ym. 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Putikontie 19, Pihtipudas
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. Kivijärvi . 040-557 3644,
Timo Back . 014-5776 200 (vaihde)
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
. www.tasmahoito.fi
Keittiökalusteita
p. pesu ja vahaus
. majoitusta myös
ryhmille 10-15 heng.
Varaukset:
www.mökkihaku.. romuautot
. 014-574 3014
Tilitoimisto V. 014-571 456,
0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
RSNOTARIAATTI
. Rakennusurakointia
B. illanistujaisiin . p. Kosteusmittaukset
p. 0207 181 340
. ID 14785
Lisätiedot
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
045-871 5880
TeamProg
www.teamprog.fi . putkiasennustyöt ja huollot . myyntilaskutus ja reskontra
. 0400-647 010
Oy
SÄ Sähköasennukset ja tarvikemyynti
Putaanportintie 5, Pihtipudas . ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
SEULOTUT SORAT
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . hierovia porekylpyjä Frantsilan kylpyöljyillä
LVI-ASIOISSA
Pihtipudas Puh. nopea haku ja maksu
. Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Viitasaari,
puh. Jarkko Muhonen 044-5962 025
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet,
tarvikkeet, työkoneet
ja varaosat
myös muut traktorimerkit
Oy
Pihtipudas . vahinkotarkastukset
. kolarikorjaus
. metsätyöt . lavettikuljetukset max 18 tn
. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. Nelipyöräsuuntaukset . ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
0400-405 652
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
Asematie 11, PIHTIPUDAS . 040 700 0090
Jääjoentie 5 C, KINNULA
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
Myynti ja urakointi
Ajojärjestely
Tommi Pakarinen p. Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
www.witas.fi
Kinnula . 040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . ruostesuojaus
. . akut . 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. LainA
LKV
huudonhakemiset . 15
. P. P. pieniin juhliin
. p. www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. traktorityöt
. ÖSTBERG
U
IS
AUTOPELTI HÄKKINEN
L
. Puh. Kokous- ja
saunatilan vuokraus
ÄN
040 -702 6777
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. Arvioinnit . Vikakoodinluku ja vianmääritykset. arvometallit
. 014-561 641
RAKENNUSLIIKE
sertifioitu
Uranetti Oy / Anne Heikkilä . 040 552 2179
Taina Sorri p. 040-725 7702
ATK-PALVELUA
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
Huolto/
varaosat
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
. KOTISEUDUN SANOMAT. 0400-371 356
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. . e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
puh. 040-745 0964
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . P. infrapunasauna
. Puh. 050-461 6055
NIEMENHARJU
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
Vuokrataan rakennuskoneita . Isännöinti . 0400-547 457
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut.
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . LAKIASIAPALVELUT . JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. P. www.uranetti.fi
. 040 504 8275
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
040-727 6781
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
. LVI-tarvikkeiden myynti . elokuuta 2014. automaalaus
. 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. p. 044-525 6428
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
. 040-508 7280
HAMMASPROTEESIT
erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala
Ollintie 25, Pyhäsalmi
P. yksityiset - ja yrityssiivoukset . hydrauliletkut ja liittimet
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. renkaat . Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. jäsenkorjausta kaustislaisin opein . 0500-716 178, sp. . Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
OSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
Mika Kumpulainen Oy . rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
- hieronta
puh. p. ym. ja 3. Jukka Tikanmäki
. 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
Rupontie 2
Pihtipudas
www.jatehuolto.net
0400-645 653
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi
alv 10 %. 0207 931 625
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Yhdeksän ja puoli kiloa painanut hauki tarttui uistimeen
Alvajärvestä Kurkiluodon kupeesta. Tuloksista oli
jäänyt pois: Hölkkä 7 km: 6)
Matti Siljander (Suonperän
Jyske) 36.18.
Valmistuneita
Pihtiputaalainen Ida Kemppainen on valmistunut lähihoitajaksi vammaistyön
koulutusohjelmasta Tampereen seudun ammattiopistosta.
Oikaisu
Viime lehdessä juttusilla -ollut Toni Huuskonen harjoitteli Vantaalla toukokuussa
ja osallistui pari viikkoa sitten Hankasalmella järjestettyyn ranking-kilpailuun.
Kouluruoka
Pihtipudas
Torstai: jauhelihakeitto.
Perjantai: broilerpastavuoka, salaatti. Tiistai: uunimakkara,
perunasose, kaali-ananassalaatti. 0207 931 620
Fax. 6. Kuvassa uistelijat
Sami Jämsén, hänen poikansa Aaro sekä Pekka Paananen.
Ilmestyy keskiviikkoisin
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Toimittajat
Juha Kivinen
Aapo Siippainen
0400-345 852
0400-175 294
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Ilmoitushinnat 1.1.2014
Tekstisivu 0,89 /pmm
Tekstin jälkeen 0,84 /pmm
Takasivu 0,92 /pmm
Kuolinilmoitukset 0,84 /pmm
Kiitosilmoitukset 18,55 (25 pmm)
Hintoihin lisätään alv 24 %
Tilaushinnat 1.1.2014
Ilmoitusten sisäänjättö
Maanantaihin kello 10 mennessä.
Levikki 4 841
Tarkastettu 13.3.2014
Puhelinvastaajaan ei voi jättää
maksullisia ilmoituksia.
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Kestotilaus 52 /vuosi
Määräaikainen 12 kk 56
Pohjoismaat 12 kk 76
Hinnat sis. Maanantai:
broilerpyörykät, riisi, salaatti. 800 g
KG
v.
RS
Kesäkurpitsa
Ruisreikäleipä
Suomi
säävaraus
099 149
400 g (3,73/kg)
KPL
KG
Katso Broilerisalaatti ja
karamellisoidut sipulit -resepti
www.k-supermarket.fi
Katso Porsaan ulkofileepihvit
ja valkosipulikastike -resepti
www.k-supermarket.fi
Avomaankurkku
099
Suomi
säävaraus
KG
-28 %
-39 %
749 495 599
Atria perhetilan
pintamaustettu
broilerin sisäfilee
Tuore
lohifilee
vakuumi, Norja
rajoitus: 2 pkt/talous
600 g (8,25/kg)
KG
Atria
viljaporsaan ulkofilee
n. KOTISEUDUN SANOMAT. elokuuta 2014
Kesän maut K-supermarketista
TYÖ
TÄ
SU
OM
EEN
Kym
pp
i ku
Os
uss
ta
a li
sää
luo
10
000
uu
Virike
tta
työ
kananmuna
pai
kk
M10, 580 g (1,71/kg)
aa
Saaristomeren
lämmin- ja
kylmäsavukirjolohifileet
20
1495 099
n. 1,5 kg, maustamaton
RS
Ilman korttia 6,95 rs (11,58/kg)
me
esosastom
ja vihann
äm
el
ed
eh
Uudistimm
KG
Ilman korttia 9,95 kg
Hinnat voimassa to-su 7.-10.8.
ellei toisin mainita.
Kunnon hauki
saatiin Alvajärvestä
uistelureissulla
i
p
m
e
r
a
p
Hevisti
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. 16. Keskiviikko: kalalaatikko, punajuuri.
Puh. 0207 345 220
Tuloksia
Muurasjärven Maalaismaraton 19.7