Tarina paranee, kun yhdistetään kahden ihmisen kokemus, hän sanoo.
Ihalainen aikoo pysyä tyylissään. Minulla on otsikko päässäni pitempään tekstiin. Yksi valttikortti on
paikallisuus.
Yleensä tarinassa yhdistyvät
kahden tai useamman ihmisen
kokemukset. Vaikka arveluita
henkiöistä tarinoiden takana
syntyisi, kirjoittaminen on Ihalaisen mukaan oikeutettua.
?. Jokaisella kirjailijalla on
oikeus ottaa elävästä elämästä
esimerkkiä, Ihalainen lainaa
Reijo Mäkeä.
?. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 6?. Hän uskoo totuuden
olevan lisäarvo, onhan totuus
usein myös tarua ihmeellisempää.
Pitempään tarinaan
olisi aineksia
Kunhan naisten vuoron aiheuttama ?humina. alkaa olla ohi,
Urpo Ihalainen keskittyy seuraavaan kirjaan.
?. Ihalainen uskoo
Naisten vuoronkin löytävän
yleisönsä. Jos ei ihan vuoden päästä
ole niin sitten ensi keväänä.
Urpo Ihalaisen Naisten vuoron julkistamistilaisuus on huomenna torstaina Pihtiputaan
kunnantalolla kello 18 alkaen.. 2. vsk
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
Hopealoimu myi Teollisuustien hallinsa Pihtiputaan kunnalle.
Hopealoimun
uuneista täysin
pihtiputaalaisia
Sivu 3
Urpo Ihalaisen uusimman kirjan Naisten vuoron julkistamistilaisuus pidetään kunnantalolla huomenna torstaina.
Koillis-Tansaniassa sijaitseva Kilimanjaro on 5 895 metriä korkea.
Pihtiputaalaisnaiset kiipesivät
Kilimanjarolle
Keskiaukeama
Totuus on lisäarvo ja usein
tarua ihmeellisempää
Urpo Ihalaisen uusimmassa kirjassa on naisten vuoro
NIINA LUOMALA
Jussi Toikkanen muutti työn perässä
takaisin Kinnulaan.
Koivunlehtipankin johtoon
tuttu mies
Sivu 11
irtonumero 1,50
e
Pihtiputaalaisen Urpo Ihalaisen uusin kirja Naisten vuoro
julkaistaan huomenna.
Naisten vuoro on lyhytproosakokoelma, joka sisältää kymmenen novellia ja poliittisen
esseen. 53. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 6. Useat naispäättäjät, niin haloset kuin räsäset,
saavat osansa Ihalaisen poliittisessa esseessä.
Sanojensa takana seisominen on Ihalaiselle tärkeää ja se,
että julkilausumassa sanotaan
paljon mutta ministerin pallille
päästyä ei enää mitään, ottaa
Ihalaista päähän.
Tarinat eivät ole
kenenkään omia
Yksi kirjassa esiintyvä teema
on vastuuttomuus. Kuten Ihalainen mainitsee, naiset ovat pääosassa sekä
hyvässä että pahassa.
Naisten vuoron kipinä syttyi,
kun Ihalaisen aiempaa kirjaa
kritisoitiin äijäkulttuuriksi.
??Jos jälkiarvostelussa tulee syytöksiä sovinismista niin
kiellän sen jyrkästi, Ihalainen
mainitsee.
Kritiikki kohdistuu
tasa-arvolakiin
Poliittinen essee ?Naisenergiaa
vallankahvassa. 2013
puh. Olen
miettinyt, että tekisin kertomuksen, Ihalainen sanoo.
?. Ihalaisen
mielestä on ehdottoman hyvä,
että päätöksentekoon voidaan
laittaa nainen.
Essee kritisoi sekä naisia että
miehiä siinä, että tasa-arvolaissa on epäonnistuttu ja naiset
ovat miesten tavoin syyllistyneet latteuksiin.
Se tunneäly, jolla perusteltiin
naisten paremmuus johtajina ja
päätöksentekijöinä ei Ihalaisen
mielestä näy. Ennen nainen oli perheen koossa pitävä
voima ja mies tunnetusti renttu, mutta nyt naiset komeilevat
rikosrekistereissä, eikä se ole
Ihalaisen mielestä tasa-arvoa.
Ihalainen myöntää ihannoivansa perhettä koossa pitävää
vaatimatonta naista.
Vastuuttomuus, josta Ihalainen puhuu, näkyy nykyään
myös siinä, miten helposti pa-
riskunnat eroavat.
??Avioerotilanteissa kestettiin ennen liikaakin lasten
takia, nyt erotaan kaksi vuotta
naimisiinmenon jälkeen koska
?kasvetaan erilleen?, Ihalainen
kritisoi.
Kuten paljon porua herättäneen Pystylasti-kirjan, myös
Naisten vuoron tarinat ovat
elettyjä, koettuja ja nähtyjä.
Kyse ei silti ole yksittäisten
ihmisten kohtaloista, eikä Ihalainen usko, että uudenkaan
kirjan kohdalla ketään voi tekstistä tunnistaa.
Viime vuonna julkaistu Pystylasti toi kirjoittajalle jopa
uhkauksia ja Ihalaisen mielestä on selvää, että kirjan tuoma
negatiivinen palaute maksoi
valtuustopaikan.
Hyvääkin palautetta tuli ja
kirjat on taas myyty kirjakaupasta loppuun. kritisoi, mutta
ei siksi, etteivätkö naiset vallankahvaan kuuluisi
Kyse oli susijahdista,
johon osallistui yli kaksisataa miestä. helmikuuta 2013
Työssäkäyntialueesta kannattaa olla kiinnostunut
Kuntarajat ovat vähitellen madaltuneet. Se helpottaisi meidän elämää.
Kari ?Tykylevits?
Tykkyläinen
Helsingin
Sanomissa
Lukijan kuva
Harkinta
mukaan
metsälle
K
ävin viimeksi Perhossa ulkomaan juttukeikalla helmikuussa
1994. Traktorin peräkärry oli kukkuroillaan voipaketteja ja sokerisäkkejä
ja toinen kärryllinen tomusokeria, vanilliinisokeria ja leivinjauhetta. Ystäväni kun ei halua
turvautua valmiisiin rouheisiin, koskaan kun ei tiedä,
mitä niissä todellisuudessa
on.
Niinpä hänen nähtiin
myös kaivavan lumen seasta kardemummapensaan
satoa ja koko kyläkunta
sai nuuhkia kardemumman
aromeja Möhkö-Jytkyn kuivatellessa niitä yrtti- ja sienikuivaamonsa laveteilla.
Karvasmanteliöljytynnyri odotti seinän vierustalla,
jauhosäkit verrannalla ja
niiden päällä röykkiö kananmunia. helmikuuta 2013
Pääkirjoitus 6. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen.
Maamme
Y
stäväni Möhkö-Jytkyn
kartanon mailla raikaa
Maamme-laulu ja vieläpä
sillä alkuperäisellä eli toisella kotimaisella.
Kovasti
kultturellina
henkilönä ja herkkänä romantikkona juhlistaa näin
kansallisrunoilijaamme
Johan Ludvig Runebergiä.
Eikä tee sitä pelkällä sydämen peräkamareista kumpuavalla laululla, vaan näyttää aloittaneen myös leipomisrituaalit rouva Fredrika
Runebergin tapaan.
Johan Ludvig oli historian tarinoiden mukaan ko-
vasti perso makealle, joten
rakastava rouvansa kehitteli armaalleen aamiaiseksi
omenahillolla
höystetyn
tötterötortun, jonka hatuksi
kiepauttai vielä sokerivesikuorruterenkaan.
Tai näin se legenda kerrotaan. Kunnassa toimivan
Keitele Groupin liimapuutuotannon
laajennus voi lisätä myös pihtiputaalaisten työtilaisuuksia.
?
Kyllä se on ihan minä.
Joku voi ajatella, onko
se hullu, kun paljastaa
itsensä tuolla lailla.
(...) Aito ajatus saada
ihmiset hyvälle päälle. Kinnulalaisia ei tällä kertaa rajan
yli lähtenyt, onneksi.
Tuoreimmat
tiedot
Perhon tapahtumista kertovat, että luvaton jahti on
päättynyt yhden mukana
olleen kohdalla murheellisesti.
T
ähän aikaan vuodesta saa ilman erityistä
lupaa metsästää kettua,
näätää, kärppää, kanadanmajavaa, piisamia ja
villikania.
Susi ei ole missään vaiheessa vuotta vapaata riistaa. Oli jo useampana päivänä kantanut kellarirakennuksesta vattuhilloämpäreitä pirttiin päin.
Kartanon mailta kantautuva tasainen jyske kertoi
piparkakkumurustelusta ja
manteleiden murskaamisesta. Kieltäytymisestä voi olla
seurauksena työttömyysetuuden me-
nettäminen.?
Yhteiskunta edellyttää työnhakijalta
valmiutta liikkua työn perässä. Muutaman jaloilla
liemillä kostutetun tortun
jälkeen jo vaikka ihan sillä toisella kotimaisellakin,
että vårt land ja sitä rataa.
Kiitos Möhkö-Jytky ja
kiitos Fredrika. Ja kiitos
myös itse Johan Ludvig.
Sivullinen. 2. Jos nimittäin sitä himoitsee.
M
öhkö-Jytkykin
siis
aloitti leipomispuuhat. Hillon
pursottamiseen oli vuokrannut läheiseltä viljelijältä
jyväsiilon.
T
arveaineet
siirtyivät
yksitellen kartanon leivinhalliin ja laulun volyymi
nousi sitä mukaa kun taikinan koostumus tasoittui.
Torttusyvennyksin varustetut uunipellit rämähtelivät,
ovesta tupsahteli jauhopölläkkää ja kartanon ikkunalasit helisivät museotraktorin pyörittäessä taikina-
vatkainta sammiossa.
Eikä aikaakaan kun
pirtiltä alkoi vyöryä ulos
mausteisten
Runebergin
torttujen täyteläinen, makuhermoja vellova, humalluttava tuoksu. Metsästyslain mukaan
susi on rauhoitettu aina
poronhoitoalueen ulkopuolella. Viranomaisten toimet etenevät hitaasti eikä ihmisten
huolta kuulla. Lienee ollut oivakin
tapa virittäytyä päivän riimittelyyn. Alueelle oli haettu yhdeksän
lupaa.
Susihavaintojen
ja osittain koirasusiksi
epäillyn lauman aiheuttama pelko oli niin pinnalla,
että metsästyksenjohtaja
Hannu Hietaniemi kuvasi perholaisten susivihaa
ylitsepääsemättömäksi.
Metsästäjiä suorastaan
tulvi Perhoon. Herkkähermoisimmilla teki jo vaikeaa
vuolaana erittyvän syljen
vuoksi.
Eikä maistelusessio jäänyt minkään aiemmassa elämässä koetun makuelämyksen varjoon. Turhautumisen ymmärtää alueilla,
joilla pedot lukevat reviireihinsä erämaiden lisäksi
asutut pihat.
Kyläpuheiden mukaan
jossain päin Pihtipudasta
olisi suunniteltu susijahdin
järjestämistä omalla luvalla. Kerrotaan myös,
että runoilijamme huuhteli
aamiaistorttunsa alas punssilla. Onhan se tavallisesti ainakin
äkkimakeampaa. Kinnulalaiset olivat hyvin joukossa
edustettuina.
Tunnelma Perhoa lähestyttäessa muuttui arveluttavaksi. Kuntapohjaisista työssäkäyntialueista luovuttiin
jo kohta kolme vuotta sitten. Kuva: Pekka Arkilahti.
Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Vähintä on poistaa kokonaan työmatkakuluilta verovähennyksen omavastuu.
Linjauksen mukaan Kinnulassa asuvan on hyvä seurata mahdollisia vapaita
työpaikkoja lähinaapurien lisäksi ainakin Karstulan, Kyyjärven, Toholammin, ehkä jopa Kannuksen alueilta.
Pihtiputaalaisten on pidettävä mielessä Viitasaaren ohella Haapajärvi,
Reisjärvi, Pyhäjärvi, Kärsämäki, Keitele ja Vesanto. Osan heistä
olisi Hietaniemen mielestä voinut ihan hyvin laittaa
susijahdin sijasta rankametsään.
O
lisiko kohta kahdenkymmenen vuoden
takaisesta jahdista jäänyt
syyhy tarttunut nuorempiin metsämiehiin, kun
Perhossa
innostuttiin
yhteisöllisyyden nimissä
kaatamaan yhden viikonlopun aikana luvatta kolme sutta.
Metsästys karkasi sen
verran suurisuuntaiseksi
offensiiviksi, että poliisi
riensi paikalle heti sunnuntai-iltana. KOTISEUDUN SANOMAT. Heistä kuusi oli pidä-
tettynä. Suden metsästys
vaatii aina pyyntiluvan.
Susia liikkuu myös Pihtiputaalla ja Kinnulassa.
Viimeksi sudet herättivät
huolta
Muurasjärvellä,
kun jälkihavaintoja tehtiin
ihan talojen lähellä.
Suden kaatoluvan saaminen on vaikeaa. Perhon ja Kinnulan
rajoilla oli käynnissä massiivinen liikekannallepano. Maaseudulla oma auto on ainoa tapa liikkua
kodin ja työpaikan välisiä matkoja. Jääveistoksia on yli puolen kilometrin matkalla. Miesten
etäisyydet pysyivät tasaisina, kun apuna käytettiin
puhelinpylväitä.
Miehiä jututettaessa
selvisi, että neljästä lupasudesta oli tuohon mennessä kaadettu kaksi. Tien varrella seisoi viidenkymmenen
metrin välein passimies
aseensa kanssa. Kepin
lisäksi pitäisi jakaa porkkanoita. Omenahillo on
sittemmin vaihtunut resepteissä vadelmahilloksi. Siinä olisi melkein voinut vaikka runolle
ruveta. Apuvoimia oli
saatu Halsualta. Ihan työssäkäyntialueen
rajoilla sijaitsevat Kiuruvesi ja emäpi-
Päästä vedettyä
täjäksemmekin kaavailtu Äänekoski.
Pihtiputaan ja Kinnulan työssäkäyntialueilta julkaistut yritysuutiset ovat
olleet viime vuosina harmaasävyisiä.
Vapaita työpaikkoja on ollut todella
vähän. Kaikki eivät olleet
perholaisia. Perhon kokemukset
osoittavat, että ei kannata.
Hetken hairahdusta voi
joutua katumaan loppuelämänsä.
Heikki Jämsén
Koliman Haapasaaren pohjoisrannalle luonto on pohjoistuulen avustamana muovannut erityisen jääveistosten puiston. Pihtiputaalla pitkään toiminut Hopealoimu Oy keskittää kaiken tuotantonsa tänne. Suomalainenhan
pelkää ittensä munaamista kaikkein eniten.
Ihmiset vois munata
ittensä muutenkin kuin
rikoksilla. Kuulusteluihin joutui seitsemäntoista törkeästä metsästysrikkomuksesta epäiltyä. 6. Tähän lehteen mahtuu kaksi
myönteistä uutista. Kun tuotanto Nokialla loppuu, Pihtiputaalle voi
syntyä markkintilanteen kehityksestä
riippuen muutama uusi työpaikka.
Maan teollistuneimpiin maaseutukuntiin kuuluva Keitele porskuttaa
lama-aikanakin. Takana on aika, jolloin rajoja
kunnioitettiin esimerkiksi työssäkäyntialueiden määrittelyssä. Siinä vaiheessa lähitienoon eläjät
olivat keränneet sen verran
rohkeutta, että uskaltautuivat tervehtimaan Ystävääni
Möhkö-Jytkyä, minä siinä
vanavedessä.
Ja mikä torttutanner
avautuikaan pirtin pariovien takaa. Nykyisin
työvoimaviranomaiset
noudattavat
ohjetta, jonka mukaan henkilön työssäkäyntialue piirretään hänen asuinpaikastaan 80 kilometrin säteelle.
Työ- ja elinkeinotoimiston internetsivulta löytyy seuraava kirjaus: ?Työssäkäyntialueella tarkoitetaan aluetta,
jolta työttömän työnhakijan on oltava
valmis ottamaan tarjottu työ vastaan tai
osallistumaan työllistymistä edistäviin
palveluihin
3?
Kuusi toimikuntaa
uudistamaan
Kinnulan
käytäntöjä
Hopealoimun toimitusjohtaja Raimo Marttila seurasi Pauli Matalamäen (vas.) ja Markku Jääskeläisen työskentelyä Mettälän teollisuusalueen valuhallilla.
Hopealoimu keskitti kaiken
tuotantonsa Pihtiputaalle
JUHA KIVINEN
Tulisijoja ja rakennuskiviä valmistava Hopealoimu on siirtänyt kaiken tuotantonsa Pihtiputaalle. Kunnanhallitus nimesi ensimmäisessä kokouksessaan kuusi erillistä toimikuntaa
käytäntöjen uusimistyöhön.
Hallintosäännön uudistamistyön saivat tehtäväkseen Esko
Pelkonen, Arja Rekonen, Marja
Lehtonen, Kari-Pekka Urpilainen, Anitta Hakkarainen ja Markku Toikkanen.
Sisäisen tarkastuksen käytäntöjen uusimista ryhtyy miettimään
toimikunta, johon kunnanhallitus
valitsi Manu Toikkasen, Kalevi
Kinnusen, Kirsi Alonen-Kinnusen, Virpi Piispasen, Ilkka Leppäsen ja Jonna Laulumaan.
Kunnan uuden matkustussäännön sisältöön ja kunnan luottokortin käyttösääntöihin paneutuvat Mikko Ihanti, Jonna Laulumaa, Seija Pekkarinen, Olavi
Tuikkanen, Marko Kinnunen ja
Arja Rekonen.
Uutta hankintasääntöä ryhtyvät miettimään Tapio Pekkarinen,
Markku Toikkanen, Ossi Kinnunen, Virpi Piispanen, Anitta Urpilainen ja Sampo Laitala.
Arkistosäännön remontoivat
Rauno Kinnunen, Leo Urpilainen, Raili Kinnunen, Marketta
Rouvinen, Pauli Salonpää ja Marjatta Suominen.
Samalla kertaa laitetaan uusiksi valtuuston työjärjestys.
Suunnittelutyöstä vastaavat Esko
Pelkonen, Olavi Tuikkanen, Pävi
Linna, Anitta Hakkarainen, Arja
Rekonen ja Sampo Laitala.
Hallintokuntien on saatava
uusitut toimintasäännöt käsiteltäväkseen maaliskuussa. Vuoden 2007 jälkeen
tämä on mennyt markkinakilpailuksi. Lopullisen
työntekijämäärän näkee sitten,
kun nähdään, miten markkinoilla pärjätään, Raimo Marttila sanoo.
Nokialla toiminut Hopealoimu osti Pihtiputaalla konkurssiin menneen Suomen Liuskeen
toiminnot vuonna 1990. Niitä ei voitu enää valaa
riittävän tarkasti käsivalutekniikalla, joten tarvittiin lisätilaa
automaattilinjalle. Hopealoimuun on tulossa
markkinointitehtäviin ja osakkaaksi pitkän linjan uunimies
Harri Alanen Pirkanmaalta.
?. Aluksi
Pihtiputaan tehdas valmisti kiviuuneja ja Nokian tehdas ele-
Raimo Marttila uunien valumuottien äärellä.
aktiivinen markkinointi käyntiin, Raimo Marttila perustelee.
Funkistyyli ohittanut
kivipintaisen uunin
Alkuperäinen
tuotantohalli
Teollisuustiellä on edelleen
kivipintaisten uunien tehtaana. Hopealoimun Nokian
tehdas lopetettiin joulukuussa.
Toimitusjohtaja Raimo Marttila kertoo, että ratkaisulla halutaan saada yrityksen tuotanto
mahdollisimman tehokkaaksi.
?. Yksi tai kaksi uutta tulee
muutoksen myötä. Erottaminen toisi Ijäksen mukaan säästöä välittömästi
ja sitä voi perustella epäselvyyksillä Anjamin tutkintotodistuksissa. Näkymät ovat huonontuneet tällä alalla vuodesta 2008
lähtien. Poliisi tutkii Shaukat Anjamin
tutkintojen aitoutta.
Rehtorin työsuhde on päättymässä ensi elokuussa, jolloin kansalaisopisto ja Viitasaaren alueen
musiikkiopisto yhdistyvät.. Marttilan mukaan
Virkamäen kiven tarve on jonkin verran laskussa.
??Harkitaan
tulevaisuudessa, miten käy. Hän on myynyt ja asentanut paljon uuneja. Heistä
pari on osa-aikaista.
?. Yli puolet Hopealoimun
tuotannosta on kuitenkin jo
funkistyylisiä uuneja. On ollut huonoja vuosia
ja rahoitus tiukalla, joten tämä
on keino vapauttaa pääomia
omistamistamme halleista, sijoittaa niitä muuhun ja pistää
Pihtiputaalla
14 työntekijää
Keskittämisen jälkeen Hopealoimulla on henkilökuntaa
vähän alle kaksikymmentä
henkeä, joista Pihtiputaalla on
neljätoista työntekijää. Jos sopimukseen päästään, se tuodaan
kunnanvaltuustoon huhtikuussa.
Viitasaarella
valtuustoaloite rehtorin
erottamiseksi
Viitasaaren kaupunginvaltuuston
kokouksessa tehtiin valtuustoaloite Viitaseudun kansalaisopiston rehtorin Shaukat Anjamin
erottamiseksi. Internet on tärkeimpiä
markkinointivälineitä, mutta
myös esitteitä tarvitaan.
Hopealoimu on hakeutunut
uusille markkinapaikoille. Tarkoituksena on, että hänestä koulutetaan
pikkuhiljaa vetäjä tähän, kun
minulle on jo vähän ikää kertynyt, Raimo Marttila tuumaa.
Hopealoimun kiviuunien tavaramerkkinä on Pihtiputaan
itäosista louhittava Virkamäen
liuskekivi. Raimo
Marttila arvioi, että vaikka kivipintaisten uunien merkitys on
vähentynyt, ne saattavat tulla
taas muotiin jonakin vuonna.
?. Kunnanhallituksen pöydälle ne on tuotava
huhtikuun loppuun mennessä.
Neuvottelut
alkavat johtajasopimuksesta
Kunnanjohtajan ja kunnan välisestä johtajasopimuksesta ryhtyvät neuvottelemaan kunnanjohtajan kanssa Esko Pelkonen,
Manu Toikkanen, Olavi Tuikkanen, Anitta Hakkarainen. Yrityksellä on myyntiä Helsingissä,
Pirkanmaalla ja Oulussa ja Pihtiputaaltakin myydään aika paljon. Kauppaa tulee, kun pystyy tekemään, mitä asiakkaat
haluavat. helmikuuta 2013. Aloitteen takana
oli perussuomalaisten valtuutettu
Seppo Ijäs. Pihtiputaalla on samaan
aikaan vuodesta 2006 kehitetty koneita tehokkaampaan ja
automaattisempaan suuntaan,
ja kaikki investoinnit on tehty
jo pitemmän aikaa tänne eikä
Nokialle, joten nyt katsottiin,
että on aika keskittää kaikki
yhteen paikkaan ja keskittyä
etelässä markkinointipuoleen
ja asennukseen.
menttirakenteisia uuneja.
Vuonna 2006 alettiin myös
Pihtiputaalla tehdä vaaleita ja
tornimaisia, funkistyylisiä uuneja. Ulkonäkö on varsin
oleellista, ja aktiivinen markkinointi. Pihakiven
menekki on ehkä kasvanut,
mutta verhouskiven tarve on
pienentynyt.
Kinnula pyrkii kohti parempia
hallintokäytäntöjä. Uutiset
6. Meillä on ollut päätuotteena harmaakivipintaiset uunit, joiden kysyntä on vähentynyt ja meidänkin volyymimme
on pienentynyt jonkin verran.
?. Sitä varten
Hopealoimu vuokrasi kunnalta
Mettälän teollisuushallin.
Tuotannon keskittämisen
yhteydessä Hopealoimu myi
viime viikolla nykyiset Teollisuustien toimitilansa Pihtiputaan kunnalle.
?. KOTISEUDUN SANOMAT
Meneeköhän taas kymmenen
vuotta, ennen kuin loppu-
MISTÄ laki Kinnulan
kirkonkylälle.
Koirat
haukkuvat vuorokaudet
ympäriinsä, välillä äänensä käheäksi. Näyrimmin toivoo tätä
Tuleva pitäjäläinen
HIILINGIN
kevyenliikenteenväylä oli vireillä ainakin kymmenen vuotta ja
siirtyi aina rahanpuutteen
takia, mutta saatiinhan sitä
kuuvellakymmenellä tonnilla kirkonkylän akoille
lenkkipolkuun jatkoa. Se ei kerro
tuloeroista, ei syrjääntyneiden määrän lisääntymisestä, ei työkyvyttömyyseläkkeistä, eikä rikollisuudesta,
jotka kaikki kuitenkin ovat
olennaisia hyvinvointia arvioitaessa.
Karkeasti ottaen bruttokansantuote näyttää hyvältä, vaikka kaikki tulot olisivat yhdellä ja samalla. Kyllä sinä sen itse
tiedät. Koeta siinä
nukkua.
Räksytys kyllästyttää
OLIPA hyvät lautakuntavalinnat. Epäluottamus
on luottamuksen puutetta.
Molemmat ovat vahvoja
tunteita.
Arvostan henkilöä, jota
on pyydetty asettumaan
ehdokkaaksi esimerkiksi
kunnallisvaaleihin. 4. Hallinnontarkastus
ja tilintarkastus ovat kaksi
eri asiaa.
Ja niin edelleen...
S
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
KIITOS auramiehille Pihtiputaan kirkonkylän teiden ja jalkakäytävien hyvästä auraamisesta. Pankkikriisi hoidettiin pankkien
omistajien hyväksi asiakkaiden etu unohtaen. Kohta pyydetään eroa ja valitetaan.
anakirja kertoo, mitä
suomen kielen sana
luottamus tarkoittaa. Lentopalloseura pelaa
mestaruusliigassa ja hevos-
Onnittelut 150-vuotiaalle!
pätkä valmistuu.
Rahat on jo käytetty
On ilo havaita, että synnyinja kotikuntani on ehtinyt
kunnioitettavaan 150 vuoden ikään. Lainat oli kiire saada roskapankkiin ja veronmaksajien piikkiin.
Julkiset palvelutkin ovat
suurelta osalta lähteneet.
Vuoden vaihteessa suljettiin Kansaneläkelaitoksen
toimisto. Ongelmien suuruusluokka on
toinen, mutta rahapula huolettaa Hesassakin päättäjiä.
Esimerkiksi sosiaali- ja
silloin ole enää luottamustehtävä, vaan omaluulotehtävä.
E
duskuntaan ja valtuustoon päästään saatujen
äänten perusteella, mutta
eduskunnan ja valtuuston
sisällä jokaisella on vain
yksi ääni. Palasin
Pihtiputaalle 1984 Kansaneläkelaitoksen paikallisjohtajaksi.
Tuolloin Pihtipudas oli
vireä paikka. Tätä on demokratia.
Joskus valtuutettu voi
tuntea itsensä kaltoin koh-
terveystoimen alalla asuinkunnassani työskentelee yli
20. helmikuuta 2013
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona saamelaisten kansallispäivä, Terhi, Teija,
Tiia, Tea, Terhikki, torstaina Riku, Rikhard, perjantaina
Laina, lauantaina Raija, Raisa, sunnuntaina laskiaissunnuntai, Elina, Ella, Ellen, Elna, maanantaina Talvikki,
tiistaina laskiaistiistai, Elma, Elmi.
Paljon on 30 vuodessa muuttunut
Virnettä viikkoon
Kyläseppä otti oppipojan ja neuvoi tätä:
?. Kirkonkylässä oli kolme pankkia, posti,
poliisilaitos, verotoimisto,
työvoimatoimisto ja kauppoja niin, että miltei kaiken
saattoi ostaa kotipitäjästä.
Sitten iski 1990-luvun
lama ja samoihin aikoihin
julkisten palvelujen keskittämis- ja ulkoistamisvimma.
Ensin itsenäinen Säästöpankkimme liittyi KeskiSuomen Säästöpankkiin ja
kohta koko säästöpankkisektori oli yhdessä ja kaatui
pankkikriisissä.
Jos jotakin häpeän, niin
sitä, että olin pankin luottamuselimissä fuusiota kannattamassa.
En malta olla arvostelematta pankkikriisin hoitoa-
kaan, vaikka se valtakunnan
politiikkaa onkin. Se on
varmuus siitä, että johonkin voi luottaa, että joku
ei petä toiveita tai aiheuta
pettymystä. Enempi on rikollisuus
ja turvattomuus lisääntynyt
poliisin poistuttua ja harmaatalous hiipii maaseutupitäjiinkin, kun verottaja ei
asiakkaitaan tunne.
Mitä tulee Pihtiputaan
kuntaan, on suurempiakin
häpeän aiheita kuin Alpon
mainitsemat urheiluseurojen avustusten lakkauttamiset, vaikkapa lapsiperheiden kotiapu ja julkinen
rakentaminen, jossa ei kertakaikkiaan ole onnistuttu.
Mikä pahinta, valtiohallinnon keskittäminen on
merkinnyt suorastaan hirvittävää tulonsiirtoa maaseudulta kaupunkeihin. KOTISEUDUN SANOMAT. Muistatko, mitä
kirjoitin
luottamuksesta.
Onko kenties joku pettynyt
sinuun. Laita vessan ovi lukkoon, kukaan ei huomaa,
että itket siellä.
V
aikein tunne on olla itseensä pettynyt. Mitäpä siihen on
sanomista! Kuulijat saattavat hymähdellä hieman.
Onnittelut myös uuden
kunnanvaltuuston ja vasta
valitun kunnanhallituksen
jäsenille työssänne!
Teidän hommanne ei taida olla helpommasta päästä.
SOTE-sotku ja kuntauudistus aiheuttaa paineita riittävästi. Poliisi ei
tule tuntikausiin, vaikka
olisi minkälainen hätä. 6. Kun puheenjohtajuuksista ja muista paikoista
neuvotellaan, ei paljon ääniä saaneellakaan ole kuin
tuo yksi ääni. ??Pihtiputaalla pidettävien konserttien lisäksi
olemme suunnitelleet konserttia myös Kinnulaan, päivien taiteellinen johtaja Götz Bernau kertoo.
RAHAA VIRTAA NAAPURIKUNTIIN
Auto- ja konekaupan vuoksi Pihtiputaalta virtaa rahaa
naapurikuntiin ja kauemmaksikin lähes 20 miljoonaa
markkaa vuodessa.
Ajatellen
Vähän ymmärsin ja siitäkin ison osan väärin. Aikaisemmin ovat
lähteneet posti, verottaja,
poliisi ja työvoimatoimisto.
Palvelut ovat heikentyneet, sanokoot poliitikot
mitä hyvänsä. Kuvitelkaa mikä verotulojen
menetys, ei ole poliiseja, ei
nimismiestä, ei Kelan työntekijoitä, ei verovirkailijoita, ei postivirkailijoita, ei
työvoimavirkailijoita, jotka
kaikki maksoivat veronsa
kotikuntaansa.
Pohjois-Suomen
uutisissa sanottiin pari päivää
sitten, että Lapin läänissä
ovat valtion työpaikat vähentyneet 1500 työpaikalla,
mikä varmaan tuntuu verotuloissa sekä palveluissa.
Julkisten
palvelujen
poistumisesta
huolimatta Pihtiputaalla on jotakin säilynytkin: kauppoja
on ja harrastustoimintaa
on. Miten
voikin olla niin hukassa, että
näkee pimeässäkin vessassa, ettei itseensä voi luottaa.
Minä tuon huomenna nenäliinan.
Luottamuksen voi rakentaa uudestaan, onneksi.
Rakentaminen on kuitenkin itse aloitettava. Uskon kuitenkin
putaalaisten sovinnolliseen
toimintaan ja yhteiseen hiileen puhaltamiseen. Kun kaveriporukoissa tulee puhetta syntymäpaikasta, kehtaan rintaani
röyhistellen kertoa olevani
Putaalta; keihäsmiesten ja
-karnevaalien, Pislaplokin
reippaiden
naislentopalloilijoiden ja Pihtiputaan
Mummon mainiosta kunnasta.
Muistan myös mainita,
että tuossa Keski-Suomen
pohjoisessa kunnassa olevassa väestössä yhtyvät
savolaisten, hämäläisten ja
pohjalaisten parhaat piirteet höystettynä luovutetul-
NYT olisi Kinnulan uudella valtuustolla hyvä aika
osoittaa
toimintatavan
muuttuneen ja julkistaa
erityistilintarkastus hyvän
hallintotavan mukaisesti.
Kuntalainen
Valeruustinnalta
Luottamusovat itse keksineet olevansa
hyviä johonkin luottamustehtävä
tehtävään, koska eihän se
TIEDOKSI. Kun minä otan tuon kuuman raudan tuolta ahjosta,
laitan sen alasimelle ja nyökäytän päätäni, sinä lyöt siihen.
Oppipoika teki työtä käskettyä.
Seppää jäivät suremaan vaimo ja kolme lasta.
25 vuoden takaa
KULTTUURIPÄIVIEN OHJELMA HAHMOTTUU
Heinä-elokuun vaihteessa järjestettävien seitsemänsien
Pihtiputaan kulttuuripäivien valmistelut ovat hyvällä
alulla. 000 ihmistä.
Miten saada moinen
joukko
työsketelemään
tuottavasti ja niin, että asiakkaat pysyvät tyytyväisinä?
Yksi pulma lie yhteinen;
miten saada veronmaksukykyisiä asukkaita kuntaan
tai pysymään kunnassa?
Hesasta ne vuotavat kehyskuntiin ja Putaalla ei taida
olla vetovoimaisia työpaikkoja hyville veronmaksajille! Tuommoisten kysymysten parissa joutuvat kuntien
päättäjät pähkäilemään niin
koti- kuin asuinkunnassakin!
Kaikesta
huolimatta:
eriomaista vuoden jatkoa
Pihtiputaalle, päättäjille sitkeyttä ja putaalaisille kaikkea hyvää!
Lähetä
kirjoituksesi
osoitteeseen toimitus@
kotiseudunsanomat.fi
tai postitse osoitteeseen
Kotiseudun Sanomat,
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
miehet saivat pystyyn maan
parhaan kesäradan.
Valtakunnan tasolla taas
rahaa on tosiasiassa enemmän kuin koskaan, mutta
niin ovat tuloerotkin suuremmat kuin koskaan.
Hyvinvoinnin mittarina
bruttokansantuote on harhaanjohtava. Valtuutetut
taas osoittavat toisilleen
joko luottamusta tai epäluottamusta. Silloin olisi hyvä
pestä silmälasit, sytyttää
vessan loisteputkeen valot,
pyyhkiä
hammastahnan
roiskeet pelistä ja katsoa
itseäsi silmiin. Ainakin
se, joka pyytää on luottanut
häneen, ja jos ääniä on tullut, on täytynyt olla muitakin luottamuksen osoittajia.
En arvosta niitä, jotka
ta alueelta tulleiden iloisten
ja toimeliaiden karjalaisten
tarmolla. Verovirastosta ei voi oikein
mitään kysyä. Eikä
?kestävyysvaje. Olisitko vihainen ja miettisit
kostoa. Anteeksi on pieni sana, mutta sillä
on suuri voima.
Eija Pelkonen
Kirjoittaja on Kinnulan lukion ja yläkoulun äidinkielen
lehtori.
Eija Pelkonen asuu Kinnulan pappilassa, joten kinnulalaiset ovat antaneet hänelle
nimen Valeruustinna.. Nyt haluan
unohtaa myös sen.
Pekka Kejonen
Että semmosta
Alpo Kokkosen muisteltua tyouraansa Pihtiputaan kunnan työntekijänä
Kotiseudun
Sanomissa
30.1.2013, aloin itsekin
muistella kehitystä 1980-luvulta tähän päivään.
Olen Pihtiputaan tyttöjä, pienviljelijän tytär
Luomalanrannalta. Itse olen asunut
jo viitisen vuosikymmentä monissa asuinkunnissa,
mutta Pihtipudas on aina ollut mielessäni kotikuntani.
Kun ajelen nelostietä
pohjoiseen ja näen tien varressa rajakyltin Viitasaaren
ja Putaan rajalla, tulee hyvä
mieli. Tilintarkastaja tarkastaa tilit, eikä
kajoa hallinnolliseen puoleen. ratkea vanhuuseläkeiän nostamisella,
se joka niin luulee panee
päänsä pensaaseen.
Irma Nykänen
Ystävälle
Sinä ystävä vuosien takaa,
olet aina vain mielessäin.
Ilot, surut kaikki voin jakaa,
vaikka harvoin me kohdataan.
Usein muistelen
mennyttä aikaa,
kotiseudulla lapsuuden,
ja sinua ystävä rakas,
jota unhoita koskaan en.
On ystävyys suurta lahjaa,
se yhdessä koetaan,
ja vuosien saatossa kasvaa
se kukkaan kauneimpaan.
Saan kaikesta kiittää Luojaa,
joka lahjojaan jakelee,
ja antaa parasta suojaa,
jota ystävyys palkitsee.
Muista vaalia ystävyyttä
ja rukoilla puolesta sen,
näin säilyy se sydämessä
voimia antaen.
Lassi Jämsén
etä-alavekylläinen
Seija Taipale
Kinnula
delluksi, kun toivottua luottamuspaikkaa ei tulekaan.
Hän syyttää siitä ryhmänsä
jäseniä ja tulee katkeraksi,
tai hän näkee, ettei ole luottamusta.
Mitä sinä tekisit, jos et
nauttisi luottamusta. Ihmettele
siinä sitten, missä se luottamus meni. Monelta pienyrittäjältä meni
Pihtiputaallakin elämäntyö,
joskus jopa sukupolvien
elämämäntyö, vaikka yritys
olisi periaatteessa ollutkin
terve. Enkä oikein
usko palvelujen keskittämisen mitään säästöakään tuoneen omalle hallinnon alalleen. Sillä ja
lähikuntien kanssa harjoitettavalla yhteistyöllä mm.
kuntaparitominnassa
lie
mahdollista
putaalaisten
säilyttävän itsenäisyytensä
Hennasta huolimatta.
Asuinkunnassakin
on
päättäjillä hankalaa. Niitä
on mukava lenkkeillä.
Sauvakävelijä
OI, Juhanius Urpilaxius.
Pelasta tämä kylä viisaiden
sadanpäämiestesi neuvoja
ymmärtäen ja viisaudessasi niitä noudattaen
Toki jos
valtionosuuksissa tapahtuu
huomattavia pienennyksiä,
taloudenpitomme on sen
jälkeen paljon vaikeampaa.
Juha Urpilainen on yhtä
varma kinnulalaisten halusta pysyä itsenäisinä.
?. Tämähän menee niin,
että ensin kunta sanoo, että
haluamme olla itsenäisiä.
Sitten marssii leveäkravattinen kaveri ministeriöstä
ja tekee kuntaselvityksen,
jonka jälkeen valtuusto sa-
noo, että pistä roskakoriin
se hommasi. 000 asukkaan
sote-alueista. 6. Kun siinäkin
sanotaan, että säilytään itsenäisinä, niin saavat pyyhkiä
leppään kätensä!
Urpilainen arvioi, että
kuntauudistuksen käy lopulta huonosti.
?. Hallitus aikoo
tuoda uuden lakiesityksen
eduskuntaan ensi vuonna.
Sote-palvelut
toimivat hyvin
Pihtiputaalla ja Kinnulassa
sote-uudistuksesta ajatellaan kuten samaan aikaan
ajettavasta kuntauudistuksestakin . Kun vähän aikaa jauhetaan, alkaa pukata pirulliset eduskuntavaalit ja poliitikot alkavat vapista, että ei
vaineskaan.
Ilman pakkoa
ei kuntaliitoksia
Hallitusta on arvosteltu
siitä, ettei se saanut soteuudistuksen säveliä selväksi ennen kuntauudistuksesta vaadittavia lausuntoja.
Kuntien on annettava ne 7.
maaliskuuta mennessä.
Pihtiputaan
valtuusto
kokoontuu ensi maanantaina iltakouluun, jolloin valtuutetut voivat antaa eväitä
kunnan lausuntoon. Sen takaamiseksi on puhuttu peräti
50 000 . helmikuuta 2013. Voimme itse vaikuttaa,
montako lääkäriä haluamme, mutta jos se menee kuntayhtymään, jossa päätösvalta on käytännössä Jyväskylässä, niin mitä arvelet?
ti ainakaan pohjoisessa
Keski-Suomessa. Ensin tulee määräys,
että kunnassa pitää olla vähintään 20 000 asukasta ja
sen jälkeen sanotaan sotemallissa, että vähintään
50. Koko ajan liikkuu
erilaisia malleja ja selvitysmiesten kautta yritetään
hakea selvyyttä, Kinnunen
ihmettelee.
Uudistuksen tavoitteena
on riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen toteutuminen koko
maassa halvemmalla ja entistä paremmin. 000 asukasta.
??Miksi helkutissa sitten pitää perustaa 20 000
asukkaan kunta, josta otetaan melkein kättelyssä 66
prosenttia siihen isompaan
kuntaan. Hän
ei usko, että kuntarakenneuudistus synnyttää niin
paljon kuntaliitoksia kuin
valtakunnan päättäjät ovat
puheissaan halunneet.
??
En usko, että liitoksia tulee merkittäväs-
Karri Paananen odotti kuumeilevan Aku-poikansa kanssa
pääsyä Pihtiputaan terveyskeskuksen laboratorioon.. Lääkäriin pääsee
noin kymmenessä minuutissa. 100. Kyllä sen ymmärtää,
että reunoilta se kuivaa aina.
??Nyt meillä on hyvä
lääkäri- ja hammaslääkäritilanne. Sosiaalitoimen liittämisestä
kuntayhtymään kunnat voisivat päättää myöhemmin.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen
(kok.) ehti jo tyrmätä Keski-Suomen esityksen. KOTISEUDUN SANOMAT. Se on höpöhöpöjuttu. Äänekoskitai Saarikka-kuvion näen
vieraampana vaihtoehtona.
Harvemmin sitä Äänekoskelle tai Saarijärvelle mennään hoidattamaan itseään.
Juha Urpilainen pitää
Keski-Suomen kuntayhtymää pahimpana mallina.
?. Sitten hallituksella ei ole muuta mahdollisuutta kuin järjestää kansanäänestys. Vaikuttaa siltä,
ettei asiaa ole pohdittu loppuun asti. Lausunnosta päätetään kunnanvaltuuston kokouksessa
4. Ei näistä mikään ole
hyvä malli Kinnulalle. 5
Kunnissa halutaan säilyttää sosiaalija terveyspalvelujen nykyinen malli
Kunnanjohtajat eivät lämpene sote- eikä kuntauudistukselle
JUHA KIVINEN
??Viime aikoina on ollut
niin monenlaisia kannanottoja, että siinä on hallintomiehenkin vaikeaa pysyä
kärryillä, mitä puhutaan minäkin päivänä.
Pihtiputaan kunnanjohtajan Ari Kinnusen lausahdus sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen
uudistamisesta kuvaa koko
kuntakentän
ajatuksia.
Sote-uudistuksen valmistelua pidetään liian sekavana.
??Jotenkin tuntuu, ettei valtiollakaan ole selvät
sävelet, millaista se tulisi
olemaan. Keskuskaupungit siinä pärjäisivät. maaliskuuta.
Ari Kinnunen pitää selvänä, että Pihtiputaan lausunnossa näkyy kunnan
vahva itsenäisyystahto. Jyrsijällä ei ole sattu-
Kuntarakenneuudistus
7.3.2013 Kuntien annettava viimeistään lausunto rakennelakiluonnoksesta. Samalla on mahdollisuus antaa
myös lausunto sote-palvelurakennelinjauksista.
Kesä 2013 Kuntarakennelaki voimaan.
30.11.2013 Kunnan on ilmoitettava valtiovarainministeriölle, minkä kunnan tai kuntien kanssa se selvittää
kuntien yhdistymistä.
1.4.2014 Kuntien on tehtävä yhdistymisselvitys ja mahdollinen siihen perustuva yhdistymisesitys.
1.1.2015 Uusi kuntalaki ja valtionosuuslaki voimaan.
1.1.2017 Kuntien yhdistymiset viimeistään voimaan.
Sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakenneselvitys
28.2.2013 Ministeriön selvityshenkilöiden raportti
1.3.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain
valmistelu aloitetaan.
2014 Lakiesitys eduskuntaan.
2015 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä.
nut hammaspyörä kohdalleen, Urpilainen vertaa.
Koko maakunnan
kuntayhtymä?
Sote-solmun
ratkaisemiseksi Keski-Suomen terveyskeskusten johtavat viranhaltijat ovat hahmotelleet
koko maakunnan kattavaa
vapaaehtoista kuntayhtymää, joka järjestäisi kaiken
perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon. paremmin pärjättäisiin ilman.
??Pidän todennäköisenä, että ensisijaisesti kunnissamme halutaan säilyttää
nykyinen järjestämispohja.
Mikäli tämä ei ole mahdollista, vasta silloin ollaan valmiita pohtimaan muita malleja, Ari Kinnunen sanoo.
Kunnanjohtajan mukaan
Pihtiputaalla ollaan tyytyväisiä Viitasaaren ja Kinnulan kanssa tuotettuihin
sote-palveluihin.
??Kustannusmielessä
alueella on toki ollut haasteita, mutta palvelut ovat
Outi Kinnunen käytti Tino-poikaansa neuvolassa Kinnulan terveyskeskuksessa.
toimineet ja esimerkiksi lääkärin paikat ovat nyt hyvin
täytettyinä.
Kinnulan kunnanjohtaja
Juha Urpilainen tuumaa,
että ?tämähän on enemmän
kuin sotkua?.
?. Virkkunen haluaa pitää kiinni
suurkuntamallista,
jossa
vahvat peruskunnat huolehtivat yhä itse sote-puolesta.
Ari Kinnunen arvioi
maakuntamallin
olevan
seuraavana vaihtoehtona
nykytilanteen jälkeen, jos
nykyistä suurempia sotealueita on pakko luoda.
??
Jos asiaa ei saada
omassa terveyskeskuksessa hoidettua, niin keskussairaala on seuraava yhteistyökumppani
Mutta
sinne täytyy tehdä erikoispituista saha- ja höylätavaraa
ja liimapuuta. Kirjalliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee jättää 22.2.2013 mennessä Kinnulan kuntaan,
osoitteeseen Keskustie 45, 43900 Kinnula, tai sähköpostitse
kinnulan.kunta@kinnula.fi.
Kunnanhallitus
Petri Haikara on lähdössä työvuoroonsa Keitele Engineered Wood Oy:n liimapuutehtaan lamellihöylälle. Pihtipudaskin on niitä kuntia, joissa on työpaikoista puute, Petri Haikara
sanoo. Kaavoituksen päätavoitteena
on selvittää suunniteltavien ranta-alueiden rakennusoikeus
ja osoittaa yleiskaavalliseen mitoitukseen perustuva määrä
loma-asuntotontteja.
??Ranta-asemakaavahanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Kinnulan kunnantalon
ilmoitustaululla sekä kunnan kotisivuilla (www.kinnula.fi)
6.-22.2.2013.
?. Takana on
vajaan 40 minuutin ajomatka kotoa Ilosjoelta Keiteleelle.
ELENIA RAIVAA
SÄHKÖJOHTOALUEITA
Urakoitsijamme UPM Silvesta Oy raivaa puustoa
Kinnulan (Markokylä, Muhola, Urpila, Naaraperä, kirkonkylä, Kangaskylä, Jääjoki), Kivijärven
(kirkonkylä, Lahdenperä, Koirasalmi, Puralankylä),
Karstulan (Vahanka, Keski-Vahanka) ja Soinin
(Keisala, Laasala, kirkonkylä, Sauru, Parviaisenkylä,
Kukonkylä, Hautakylä, Kolu, Löytöperä, Korkeaperä)
kuntien alueilla 18.2.?31.10.2013.
Raivauksessa puustoa joudutaan karsimaan ja kaatamaan joskus myös piha-alueilta. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet työllistyvät Keitele
Engineered Wood Oy:n
liimapuutehtaalla, Porissa
syntynyt ja Oulun kautta
Keiteleelle
rantautunut
teollisuusneuvos Ilkka Kylävainio lupaa.
Vuosittain noin miljoo-
Teollisuusneuvos Ilkka Kylävainio investoi liimapuuhun.
Maan suurimpiin yksityisiin
sahoihin kuuluva Keitele
Group levittäytyy Keiteleen
kirkonkylän tuntumassa 30
hehtaarille.
Laajennuksen jälkeen
työpaikkoja on 350.
Kun muut supistavat,
Keitele Group investoi liimapuutehtaan
tuotantotiloihin ja koneisiin lähes
kuusi miljoonaa euroa.
Miten se onnistuu taantuman aikana?
??Kotiläksyt pitää tehdä huolella. Maailmalta on
haettava kaikki tieto, että
osaa tehdä oikeita tuottei-
ta ja myydä niitä oikeaan
suuntaan, yhtymän perustaja Ilkka Kylävainio sanoo.
??Liikeideamme
on
ollut vuodesta 1981 lähtien
tehdä sahatavaraa asiakkaan mitoilla. Siellä ei eurooppalaisilla mitoilla pärjää, Ilkka Kylävainio toteaa.
Kotiläksyt pitää
tehdä huolella
NAISTEN VUORO
Pihtiputaan kulttuuritoimi
Pihtiputaan Kirjakauppa
joonan euron laajennus.
Se tuo tehtaalle 50 uutta
työpaikkaa. helmikuuta 2013
Työtä rajan takaa
Tarjouspyyntö
Kinnulan kunta pyytää tarjouksia valokuituverkon maanrakennustöistä vuodelle 2013. 6. Puusta löytyy jalostusarvoa, kun toimii oikeilla
markkinoilla.
??Meille tärkeitä ovat
Kauko-Itä ja Japani. Asiakas saa
sillä lisäarvoa ja me saamme
paremman hinnan.
Sahojen tilannetta kuristetaan kotikutoisesti.
??Energiaverot
ovat
nousseet. Saamme mekaanisesta puusta paremman tonnihinnan kuin selluntuotttajat. Koulutukseen otetaan kolmekymmentä opiskelijaa.
??Koulutus käy teollisuustöistä kiinnostuneille
miehille ja naisille. Ajattelin kysäistä. Tarjous tulee jättää 28.2.2013
klo 15.00 mennessä. 6. Vaikka ne ovat kaukana, ne ovat
vakaita markkina-alueita.
Väestö on nuorta ja siellä
rakennetaan paljon. 0204 164 796
silvesta@upm.com
Keitele Groupin laajennus
tuo työtä myös lähikuntiin
HEIKKI JÄMSÉN
Iso joukko pihtiputaalaisia
käy töissä kunnan ulkopuolella. Sähköyhtiöt tekevät 30 %liikevoittoa, mutta
nostavat
siirtohintojaan.
Monopoliyhtiöt tienaavat.
Puun hintakin voisi tällaisena aikana joustaa.. Valittamista ei ole.
Minulla on käsitys, että
tämä on aika varma työnantaja. Tulevien työntekijöiden koulutus alkaa
maaliskuussa ja hakuaika
koulutukseen päättyy tänään keskiviikkona. Pyydämme maanomistajaa ottamaan yhteyttä raivausurakoitsijaan, jos raivaukselle on erityisiä esteitä.
Pahoittelemme raivaustyöstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Lisätietoja:
UPM Silvesta Oy
Puh. Soitin ja sain töitä, Petri Haikara kertoo.
??
Olen tykännyt olla
täällä. KOTISEUDUN SANOMAT. Hyvästä työpaikasta
kannattaa pitää tämmöisenä aikana kiinni.
Kuntaraja ei ole este
työssäkäynnille.
?. Suuntaus yleistyy.
Kymmenkunta pihtiputaalaista ajaa viitenä päivänä viikossa Keitele Groupin
sahalaitoksille Keiteleelle.
Ilosjoella asuvan Petri
Haikaran (27) kohde on
yhtymän liimapuutehdas,
jonka tuotanto laajenee ja
työpaikat lisääntyvät.
Petri Haikara vaihtoi
reilu vuosi sitten Fenestran Viitasaaren ikkuna- ja
ovitehtaalta lamellihöylän
hoitajaksi Keiteleelle.
??Mollin sivuilta näin,
että höylärin paikka on
auki. Tarjouspyyntöasiakirjat voi pyytää
sähköpostilla osoitteesta jarmo.parkkila@kinnula.fi (044459 6364, Jarmo).
Kuulutus
Ilmoitamme Kinnulan kunnan Kivijärven ja pienvesien ranta-asemakaavan sekä Niemelän ja Keskustalon
ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen vireilletulosta MRL 63 §:n mukaisesti. klo 18.00 alkaen
Kahvitarjoilua ja kirjamyyntiä
Tilaisuus on avoin kaikille, tervetuloa!
Ivan Rotta & Co.
www.ivanrotta.com
na kuutiota Keiteleeltä ja
ympäristöstä puuta ostava
yhtymä jalostaa tuotannostaan noin puolet.
?. Keitele Groupin tuotantolaitoksilla käy väkeä
työssä yli kymmenen kunnan alueelta.
Yhtymän liimapuutehtaalla on menossa 5,5 mil-
Urpo Ihalaisen uutuusteoksen
julkistamistilaisuus
Pihtiputaan kunnantalon valtuustosalissa
to 7.2. Raivaus perustuu
sähköturvallisuusmääräyksiin ja kuuluu toimenpiteisiin, joilla parannamme sähkönjakelun varmuutta.
Raivattu puusto jää maanomistajan käyttöön
Melkein koko ajan jollain puolella taloa on remonttia tai
korjausta menossa, tällä
hetkellä luodaan toimistotilaa.
??Me käytetään ostopalveluja aika paljon. Harjulan ja
Riston perheet asuvat vanhalla koululla ja heille tulee
usein viikonloppuisin lapsia
lomalle.
??Omille lapsillekin se
on kohokohta, kun tulee
muita lapsia kyläilemään,
Elina Harjula sanoo.
??Lapset kysyvät aina,
että äiti ketä tulee seuraavana viikonloppuna, Anne
Risto kertoo.
Vanha koulu luo
hyvät puitteet
Koska talo on iso, väkimäärän huomaa parhaiten
ruokapöydässä. Vaikka
lapsia on paljon, jokaiselle
löytyy omaa aikaa.
??Jokainen
pyritään
huomioimaan yksilönä.
Melkein kuin
elämäntapa
Koska koti ja yritystoiminta
ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa, ei yrityksestä voi puhua pelkkänä työnä. Jennistä on tullut myös ryhmiksen
lapsille tärkeä.
missa, Harjula naurahtaa.
Reilu vuosi sitten koulun
yläkertaan remontoitiin tukiasuntoja, jotka soveltuvat
lievästi kehitysvammaisille
ja suhteellisen itsenäisesti
pärjääville.
Kovin liikuntarajoitteisille asunnot eivät portaiden
takia sovi, mutta toisaalta
portaat tuovat liikuntaan
kykeneville toivottua hyötyliikuntaa.
Tukiasunnoista on vielä
vapaana kahden hengen
soluasunto.
Kangashoivassa aloittaa
lähiaikoina työntekijä, mikä
mahdollistaa kehitysvammaisten lomajaksot entistä
paremmin.
??Kahdestaan resurssit ovat menneet arkisin
ryhmikseen, mutta nyt kun
tulee työntekijä, voidaan ottaa pidemmäksi aikaa asiakkaita lomajaksolle, Anne
Risto kertoo.
Kodinomaisuus
luo turvaa
Jenni Tuikka (kesk.) on viihtynyt tukiasunnossaan hyvin. Nytkin on sähkömiehet hom-
Kangashoivan tukiasunnossa asuva Jenni Tuikka osalistuu paljon yhteisiin hetkiin. Se elämä just on parasta, Jenni sanoo. Yksinäisyys ja turvattomuus ovat monesti yksinasuvien ongelma. 6. Meillä
tieto siitä että alakerrassa
on aina joku, luo turvaa ja
juttukaveri löytyy kun sitä
kaipaa, Elina Harjula toteaa.. KOTISEUDUN SANOMAT. helmikuuta 2013. Ja joskus minä sanon,
että pukekaa lapset niin
minä nukutan ne rattaisiin,
Jenni kertoo.
?. Muulloin
on tilaa levittäytyä ympäri
tonttia ja reilun tuhannen
neliön rakennusta.
Tarvittaessa tilaa voidaan rajoittaa lukitsemalla
ovia ja esimerkiksi sulkemalla joku kerros kokonaan
pois käytöstä.
Vanhan koulun puitteet
kaukaloineen, pururatoineen ja kenttineen tarjoavat
virikkeitä monenlaiseen toimintaan. Muu toiminta ei ole
aiemmin Marjan kodissa
asunutta Jenniä haitannut.
?. Paitsi silloin, kun
televisiosta tulee hiihtoa,
jota Jenni harrastaa itsekin.
Läheisellä pururadalla
on hyvä hiihtää. Kesäisin
harrastus löytyy pesäpallon
parista, sillä Jenni toimii
taulutyttönä.
?. Vaikka tukiasuminen
ei ole ymärivuorokautista,
alakertaan voi soittaa tai
kipaista jos jokin hätä tulee.
?. 7
Kangaskylän koulu on täynnä elämää
Kangashoiva on laajentanut toimintaansa ja tarjoaa nyt myös tukiasumista
NIINA LUOMALA
Vanha Kangaskylän koulu
Kinnulassa on täynnä elämää, mutta harva kinnulalainenkaan tietää, mitä
entisellä koululla toimiva
Kangashoiva Oy tekee.
Yrittäjät Elina Harjula
ja Anne Risto ovat kuulleet
usein, että eikös se toiminta ole vähän samantyylistä
kuin silloin nuorisokodin
aikaan.
Ei ihan, sillä Kangashoiva tarjoaa tukiasuntoja,
satunnaista omaishoidon
lomituspalvelua, lastenhoitopalvelua yksityisille sekä
arkisin ryhmäperhepäivähoitoa, joka toimii ostopalvelusopimuksella kunnalta.
Lisäksi yrittäjillä on tukiperhetoimintaa. Ilmapiiri on kotoisa ja turvallinen, sillä alakerrassa asuvat Anne Risto (vas.) ja Elina Harjula
pitävät siitä huolen.
Kinnulalainen Jenni Tuikka on asunut Kangashoivan
tukiasunnossa vajaan vuoden ja kertoo viihtyneensä
hyvin. Mukavaa että on paljon elämää ympärillä, Elina Harjula toteaa. Hän
osallistuu paljon yhteiseen
toimintaan, kuten ulkoiluun
ja retkiin. Kinnulalaisilla on
harrasteisiin täysi käyttöoikeus ja esimerkiksi ladulla
on ollut vilkasta.
?. Jennistä on tullut hirveän tärkeä lapsille, Anne
Risto sanoo.
Yksi Kangashoivan vahvuuksista on kodinomaisuus. Kyse
on enemmänkin elämäntavasta.
??Kyllä tukiasukkaatkin ovat kuin perheenjäseniä, Anne Risto sanoo.
Harjulan ja Riston miehet ovat töissä muualla,
mutta osallistuvat paljon
Kangashoivan toimintaan.
Miehet ovat tärkeitä myös
tukiperhelapsille.
Lisäksi miesvoimaa on
tarvittu remonteissa ja talonmiehen hommissa
Myös rekiajelulle pääsee.
Harjulinnassa on kahvija laskiaispullatarjoilu.
Kunta tarjoaa kaiken ja
Muurasjärven koulu ja eri
yhdistykset hoitavat käytännön järjestelyt.
112-päivä 11.2.
Tuumasta toimeen
Arjen turvallisuutta voi
parantaa pienillä teoilla.
112-päivä on hyvä muistutus esimerkiksi palovaroittimen pariston vaihtoon. Huipulle ei voi jäädä oleskelemaan ankaran
sään ja ohuen ilman vuoksi,
vaan siellä voi olla korkeintaan puoli tuntia.
Päivänvalossa reitti Merun huipulle näytti usko-
mattomalta.
?. Varoitin sijoitetaan kaikkiin niihin tiloihin missä yövytään.
Palovaroitin tulisi testata kerran kuussa ja paristo
vaihtaa kerran vuodessa,
esimerkiksi 112-päivänä.
Puulla
lämmitettäviin
tiloihin suositellaan lisäksi
häkä- tai yhdistelmävaroitinta. Palovaroittimia tulisi sijoittaa
asuntoon niin, että jokaista
alkavaa 60 neliömetriä kohti on yksi varoitin. Erkaantumisesta johtuen Sirke oli ylhäällä puolitoista tuntia ennen
Heiniä. Jalan vieressä saattoi
olla kilometri pudotusta,
Heini arveli.
Naiset ovat yhtä mieltä
siitä, että Merulle kiipeäminen vaati jo ?korvien väliä?.
?. Lisäksi joka
paikkaan piti kirjautua ja
vaeltajien kuntoa tarkkailtiin jatkuvasti.
??
Joka ilta katsottiin
happisaturaatio ja syke, Sirke kertoo.
??
Näillä reissuilla on
usein se ongelma, etteivät
ihmiset tahdo kertoa jos on
asiat heikosti, Heini tietää.
Vuoristotauti on vaarallinen tila, eikä siihen ole
yleensä muuta hoitoa kuin
alas tuleminen.
Merun matkalla Sirken ja
Heinin ryhmä välttyi oireilta, mutta heti alastulon jälkeen alkoivat kaikki oksennella ja ripuloida. Sillä voi
soittaa hätänumeroon 112,
vaikkei SIM-kortti olisikaan paikallaan.
Säilytä haitallisia aineita ja lääkkeitä lasten ulottumattomissa vahinkojen
välttämiseksi.
112-päivänä järjestetään
Pihtiputaalla eläkeläisille
luento hätänumeroon soittamisesta. Mutta kun seinämällä
oli ollut, ei pelottanut enää
mikään, Heini toteaa.
Maastossa ei saanut liikkua lainkaan ilman metsänvartijaa. Siltä varalta, että jotain kuitenkin sat-
tuu, pidä alkusammutusvälineistö näkyvillä, kunnossa
ja opettele sen käyttö.
Lasten tiedonjano on
sammumaton. Neljäpäiväinen vaellus Merulle oli akklimasoi
Harjoitusvuori Meru osoi
Kilimanjaroa vaativamma
Sirke Paukku ja Heini Kokko kiipesivät Afrikan korkeim
NIINA LUOMALA
Pihtiputaalaisnaiset Sirke
Paukku ja Heini Kokko
kävivät tammikuussa valloittamassa lumihuippuisen
5 895 metriin kohoavan Kilimanjaron, joka on Afrikan
korkein vuori.
Kilimanjarolle ei lähdetä
hetken mielijohteesta, vaan
matkaa suunniteltiin vuosia. Reissu päätettiin tehdä
vuoden 2013 alussa, koska
Heini täyttää helmikuussa
pyöreitä vuosia.
Hirviä nurin 402
Kolme vuorta
kahdessa viikossa
Vuodenvaihteessa loppuneella hirvenmetsästyskaudella kaadettiin Pihtiputaalla 305 hirveä, joista aikuisia
naaraita oli 84 ja uroksia 57.
Naarasvasoja kaadettiin 81
ja urosvasoja 84.
Kinnulassa
kaadettiin
yhteensä 97 hirveä, jois-
Ennen Kilimanjaroa kahdeksanhenkinen vaeltajaryhmä kiipesi 3 850 metriä
korkealle Little Merulle
ja 4?566 metriä korkealle
Mount Merulle.
Merun vaellus kesti neljä
päivää ja sen piti olla akklimasoitumisharjoitus Ki-
ta aikuisia naaraita oli 23,
uroksia 22, naarasvasoja 27
ja urosvasoja 25.
Suomen riistakeskuksen
Keski-Suomen alueella kaadettiin kaikkiaan 3482 hirveä. Jos he eivät
tiedä, eikä heille kerrota, he
ottavat itse selvää. Luento alkaa klo
12 Työväentalolla.
Lisätietoja 112-päivästä
osoitteesta www.112-paiva.
fi ja oman alueesi pelastustoimesta
www.keskisuomenpelastuslaitos.fi.
Palomestari Mia Järvinen
Kilimanjaroa vaikeammaksi osoittautui 4 566 metriin kohoava Meru-tulivuori. Lisäksi
jokaisessa kerroksessa tulee
olla omansa. Päivänvalossa mietin,
että tästäkö minä olen tullut, Sirke naurahtaa.
?. Älä jätä kynttilöitä
palamaan valvomatta, pidä
tulitikut lasten ulottumattomissa, älä jätä ruokaa valvomatta hellalle ja muista,
ettei sauna ole pyykkien
kuivatuspaikka. Ohjaa lasta turvallisessa tulenkäsittelyssä ja kerro miten tulta
käytetään ja milloin.
Älä anna lapselle leikkeihin matkapuhelinta, jonka
akussa on virtaa. Tulisijan umpipeltisuositellaan
tehtäväksi
aukko, joka mahdollistaa
häkäkaasujen poistumisen
pellin ollessa suljettu.
Tulipalojen ehkäisy kotona lähtee pienistä asioista. helmikuuta 2013
KOTISEUDUN
Juhlavuoden
konsertti Sallilassa
150-vuotiasta Pihtiputaan
kuntaa ja seurakuntaa juhlitaan sunnuntaina Seurakuntakeskus
Sallilassa
konsertissa, jossa kuullaan
mestaripelimanni Konsta
Jylhän hengellistä musiikkia.
Tilaisuudessa esiintyvät
viisitoista vuotta yhdessä
Suomea ja maailmaa kier-
täneet Hiekkavirran sisarukset ja Kuokkalan Pelimannit.
Tilaisuus alkaa sunnuntaina
Seurakuntakeskus
Sallilassa messun ja kirkkokahvien jälkeen.
Tapahtuman järjestävät
seurakunta ja PihtipudasSeura.
Muurasjärven
rieha osa juhlavuotta
Muurasjärvellä järjestetään
ensi tiistaina laskiaistiistain
tapahtuma, joka on samalla osa Pihtiputaan kunnan
150-vuotisjuhlia.
Laskiaistapahtuma alkaa
Muurasjärven koulun pihalla ja urheilukentällä kello
11. Syksyn saalis oli 1170
hirveä edellistä syksyä pienempi.
limanjaroa varten.
Akklimasoituminen tarkoittaa ohueen ilmanalaan
sopeutumista ja sillä ehkäistään vuoristotautia.
Kuitenkin harjoitusvuori
Meru osoittautui maastoltaan vaativammaksi ja sai
osan ryhmästä jättämään
haaveet Kilimanjaron huiputuksesta.
Matkantekoa
Merun
huipulle vaikeutti erityisesti korkea seinämä, jonka
vuoksi ryhmä hajaantui.
Yleensä vuorilla ei hajaannuta, mutta nyt se oli monen
oppaan vuoksi mahdollista.
Merun huiputus tapahtui
aamuyöllä. Onneksi
oireisiin oli varauduttu ja
matka jatkui antibioottien
ja muiden lääkkeiden voimin.
Merun valloituksen jälkeen ryhmä ehti käydä safarilla Arushan kansallispuistossa.
Syvä ja voimakas
kokemus
Vaelluksella edetään hidasta kävelyvauhtia ja mukana
on aina oltava myös paikallinen opas. Alue on kansallispuistoa, joten reitti on
valittava tarkasti.
Matkaajien mukana on
aina kantajia, jotka kulkevat omaan tahtiinsa ja kantavat vaeltajien varusteet
seuraavalle etapille sekä. 6. 8. Ohjelmassa on makkaranpaistoa, tandemhiihto-
kisa ja tietysti mäenlaskua
kelkalla, liukurilla tai suksilla. Siksi on
tärkeää, että turvallisuuskasvatus aloitetaan kotona
jo nuorella iällä
Reissusta voi nauttia
kunnolla kunhan on tietty
peruskunto, Heini sanoo.
??
Ja hyvät varusteet.
Niistä ei kannata tinkiä,
Sirke lisää.
Sirke ja Heini mainitsevat tuttujen ja ystävien olleen iso tuki.
Lisäksi Heinin työnantaja Palvelukeskus Kaski,
Pihtiputaan Apteekki, Smarket ja Metsäkolmio tukivat vaellusmatkaa.
?. Asiat
pitää muutenkin tehdä hitaasti. Muutenkin se on ollut
jännää tässä että kaikki ovat
olleet niin innoissaan, Sirke
sanoo.
Sirken opettama Putaanvirran koulun kolmas
luokka oli piirtänyt Sirken
poissaollessa luokan perälle
kaksikymmentä Kilimanjaroa, jotka muistuttavat vielä
menneestä reissusta.
Maisema Kilimanjarolta. Minulle se oli ainakin
syvä ja voimakas kokemus.
Ihan uskomattoman upeaa,
Heini muistelee ja kertoo,
että kaipuu takaisin on jo.
Vuorille kiivetessä pääsee näkemään kaikki kasvillisuusvyöhykkeet sademetsästä ikijäähän.
Turisteina Heini ja Sirke halusivat tietää, kuinka
pitkä matka minnekin on
ja kauanko ajallisesti kestää. Ilman muuta kannatti. Edessä Mawenzi, yksi Kilimanjaron sammuneista tulivuorista.. Toisaalta se on
rentouttavaa:
?. Ei siellä riittäisi energiaa ylimääräiseen. Voi keskittyä vain itseensä, Sirke sanoo.
?. Paikallisten reaktiosta
päätellen sillä ei ollut mer-
kitystä.
??Siellä kukaan ei halunnut tietää kilometreistä
ja ajasta, Sirke kertoo.
??Ei siellä ole samanlaista aikakäsitystä, Heini
toteaa mutta muistelee,
että Kilimanjarolla matka
on edestakaisin noin 70-80
kilometriä, mutta mäkisyys
tuo matkaan haasteensa.
Peruskunnosta
on hyötyä
Vaellusmatkalle tuli hintaa
vajaat neljätuhatta euroa.
Lisäksi rahaa meni varusteisiin. helmikuuta 2013. Voi muillekin suositel-
Sirke Paukku Merun huipulla.
la, Sirke sanoo. 9
UN SANOMAT
Heini Kokko Merun huipulla.
Merun maasto on jylhää ja ajoittain vaarallista.
itumisharjoitus Kilimanjaroa varten.
ittautui
aksi
mmalle vuorelle
huolehtivat ruokailuista.
Ilman ammattitaitoista
henkilöstöä ei matkasta mitään tulisikaan.
?. 6. Vastaavaa
vaellusta suunnitteleville
naiset antaisivat pari vinkkiä:
?. Siellä ei pysty ajattelemaan muuta kuin selviytymistä seuraavalle etapille,
Sirke kertoo. Silti reissu oli joka
sentin arvoinen.
??Tätä ei vaan voi mitata rahassa, Heini toteaa.
??Siellä tähtitaivas oli
järkyttävän kaunis ja kuukin ihan oikeasti häikäisi.
Vaikka matka oli raskas,
se kannatti.
?
klo 18.30 lauluseurat (ry) Aholla.
Su 10.2. Aikaa on miltei huhtikuun
loppuun asti. alkaen klo 16 naisten piiri. klo 18 yhteisvastuun avajaisilta seurakuntakodissa. klo 12-17 perhetapahtuma Tahkontuvalla,
Ilosjoella.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Ke 6.2. LÄMPIMÄT KIITOKSET KAIKILLE
KERÄYKSIIN OSALLISTUNEILLE! Kinnulan MLL:n paikallisyhdistys
KAIKEN KANSAN
HARTAUS JA RUOKAILU
Pihtiputaan helluntaisrk:ssa
ti 12.2. klo 10 Seniorityöryhmän kokous Sallilassa.
Ti 12.2. Kaikki tervetulleita!
Su 10.2. Huomioisi
hiljaiset, yksinäiset, lähimmäistä tarvitsevat. En jaksanut
tehdä ruokaa. klo 15 diakonia- ja
lähetystukiryhmä Sallilassa.
klo 16.30 Kirkkokuoron
harjoitukset seurakuntasalissa.
klo 18.30 Avalon kuoron
harjoitukset seurakuntasalissa.
To 7.2. klo 10 kansanmusiikkimessu pääkirkossa. klo 12 lähetyksen
touhuryhmä Sallilassa, klo
13-15 hernekeittoa lähetyksen hyväksi omiin astioihin
Kati Kumpulainen 040-765 2453.
Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632.
Päiväkerho: Sallilantie 4, Inkeri
Pasanen 040-524. 10. Rippikoululaisille kynä mukaan.
Paluu reissusta arviolta noin
23.30. Istuin koko aamupäivän keittiön ikkunan äärellä
ja katselin ulos. Lisätiedot tarvittaessa
Tanelta.
Haluaisitko olla arkienkeli ja ottaa vastuullesi pienen
alueen, jolta keräisit yhteisvastuukeräyksen listakeräystä. Vapaapäivät
ma ja ti.
040-716 5841 /Anne Korpela
Käyntimaksu 45,00 (omavastuu)
Ei toimistopalkkiota. 040 765 2453.
Seurat
Pe 8.2. helmikuuta 2013
Sunnuntaiksi
Rakkaamme
Kirsti
PASANEN
o.s. Pienempien
sarja 2-4.-luokat ja isompien
sarja 5-6.-luokat.
Nuoret
To 7.2. 6664. klo 13 pyhäkoulu
(ry) Moisiolla.
Ma 11.2. Lisätiedot Kumpulaisen Katilta p. klo 16 pelikerho
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa
Ti 12.2. klo 11-13 kaiken
kansan hartaus ja ruokailu.
Klo 18.30 rukouskokous.
Keskustelupuhelin 040549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16.
040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524.
Diakoniatoimisto ke 10?12,
vs.diakoniatyöntekijä Tiina Harjula
040-352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
Tervetuloa!
RISTO LAITILAN
VASTAANOTTO MA-PE
Ajanvaraus 9-16
LÄÄKÄRIPALVELU
Asematie 5
Pihtipudas
Jumalanpalvelukset
Su 10.2. ystäviä, naapureita, ?
?. 014 579 1121 ke 13.2.
mennessä. klo 11 vuosikokoukset. Tarkemmat
tiedot ja ilmoittautuminen
haaste vastaan!
Rukous
Herra, auta vanhuksia, jotka kamppailevat yksinäisyyden kanssa Suomessa ja
Kambod?assa. klo 12 lähdetään
muistimessuun Kinnulan kirkkoon Sallilan pihasta ( auto
kiertää myös ainakin Valorinteen kautta). 1. Ehkä tunnin
viikossa tai kahdessa. Messu on koottu
muistisairaita
huomioiden.
Mukaan kutsutaan myös kaikki asiasta kiinnostuneet. 1936 Pihtipudas
. Paljoa se
ei meiltä vaadi. Sitovat ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon p. 2013 Pihtipudas
Kaivaten ja muistaen
siskot ja veljet perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
On ahkera käsi rauennut,
työntäyteinen elämä sammunut.
Me hiljaa nöyrtyen, painaen pään,
muistamme kallista uurastajaa.
Siunattu haudan lepoon läheisten läsnä ollessa. Sulkala, Kinnunen. 715,
kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524
4541 Kinnulassa tiistaisin klo 10?12,
seurakuntapastori Elina Pekkonen
koherranvirastossa.
Klo 18.30 Ry:n ompeluseurat Lepistössä.
To 7.2. Mukaan mahtuu 30 nopeinta.
Suuri rovastikunnallinen
sählyturnaus
Viitasaarella
lauantaina 16.2. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10.
Päiväkerho
Su 10.2. Messun jälkeen ruokailu seurakuntakodilla (vapaaehtoinen
ruokamaksu). klo 11?13.
Vapaaehtoinen maksu.
Kinnulan
seurakunta
sählykerhoissa. klo 17.30 Lapsikuoron harjoitukset seurakuntasalissa.
Pe 8.2. klo 16 kokkikerho
(ryhmä 2) seurakuntakeskuksen nuorisotilassa.
Varhaisnuorten uimahalliretki Kannonkosken Piispalaan koulujen talvilomalla
tiistaina 26.2 klo 12.00. 10. klo 18 kesän ensimmäisen rippikouluryhmän
tapaaminen seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
La 9.2. Kylien kerhot
Katja Montonen 040-841 5626.
Seurakuntamestari:
Mirjami
Huttunen 0400-915 398. 1. 6. Järveläinen
* 14. Virastopap-
?Odotan koko ajan, että
joku tulisi käymään tai edes
puhelin soisi?.
?Heräsin jo viideltä aamulla. klo 10 messu,
Huuskonen, Hertteli. Kuokkalan
Pelimannit ja Hiekkavirran
sisarukset. Ja kuitenkin, kaikista eniten olen
huolissani niistä, jotka eivät
sano tai tule nähdyksi.
Yhteisvastuu 2013 auttaa yksinäisiä vanhuksia
Suomessa ja Kambod?assa.
Tämän vuoden kampanja
kannustaa meitä kaikkia
sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen ja ystävyyteen
yli ikä- ja maarajojen.
Kampanja haastaa meitä
pohtimaan, millaisen vanhuuden haluaisimmeitse itsellemme, ja toimimaan sen
oivalluksen mukaan.
Jeesuksen tutut ja hyvään
kannustavat sanat kuuluvat
näin:
?Kaikki, mitä te tahdotte
pi 014-562 622. Hinta
matkoineen vain 5 euroa. Voiton entisiä työtove?. kaikille minua
???muistaneille.
Aune
Kinnulan MLL kiittää! Rotinat 2012 -vauvoille keräykseen saimme
lahjoituksia seuraavilta yrityksiltä ja yksityisiltä:
K-kauppa Kinuski, S-Market Kinnula, Kinnus-Kuljetus, Holm & Uusitalo
Oy, POP-pankki, Kinnulan RakSis, Arvorak Oy, Kinnulan Parlamentti,
Sirumix, Eevakoti Oy, Kinsaku Oy, Kinnulan SRK, Kinnulan kunta/
perusturva, Tillgren Lines Oy, Sadun Sakset, Tytin Tukkatupa, Tmi
Petteri Piispanen, Taksi Sampo Pigg, Lasse Kröger, Kuntonäppi Tmi,
MP-Sähkö, LVI-ins.tsto Jorma Niemonen, Marjankoti Oy, Kinnulan
rehuvarasto/Kari Eskola, Kinnulan kirjasto, Kinnulan sivuapteekki,
Nuorten työpaja, Kinnulan Kotipaakari Ky, Kotiseudun Sanomat, Helena
Pekkarinen, MLL-mummot Martta ja Raija, MLL:n ostamat ruisleivät
leipoi Elma Linna.
Joulupuu 2012 -keräyksessä kinnulalaiset lapset saivat lahjoituksia kymmeniltä kuntalaisilta. 1922 Viitasaari
. klo 12-17.
Tervetuloa!
Ilosjoen kyläseura ja
seurakunta
PARHAIN KIITOS
?. 13. 2013 Pihtipudas
Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa,
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhinta viljaa,
pois Luoja Rakkaamme luokseen kantoi.
Kaivaten
veljien lapset perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu 2.2.2013.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos kaikille Kirstiä hoitaneille.
Seurakunnan kotisivut: www.
pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto
ma-pe
klo 9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579?1121. 1. (Matt. Sitovat ilmoittautumiset Tanelle
0400-940632. Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto ke klo 9?11,
Sallilassa (myös rieskaa ja
laskiaispullia).
Ke 13.2. Kiitos myös terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle veljemme
pitkäaikaisesta hoidosta.
KIITÄMME
LÄMPIMÄSTI
?. 1131. Hartaus, kahvit, arvontaa, musiikkia.
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Ke 6.2. Kyydin tarjoaa
muistiyhdistys. 7: 12)
Uskaltaisitko sinä olla se,
joka ei kulje ohi?
Uskaltaisitko sinä olla
jollekin lähimmäiselle se,
jonka käynti tai soitto antaa hymyn huulille ja jonka
voimalla jaksaa kohdata ne
yksinäisetkin hetket?
Antaa itsensä toisen
käyttöön, olla pienen hetken ihminen ihmiselle.
Ajattelen, että maailma
olisi niin paljon parempi, jos
meistä jokainen lähtisi talkoisiin. klo 11-13 laskiaismyyjäiset yhteisvastuun
hyväksi seurakuntakodissa.
Myytävänä hernekeittoa ym.
Ke 13.2. Listoja saa kirkkoherranvirastosta tai Kumpulaisen Katilta p. tapahtumaan, jossa
esiintyvät gospelyhtyeet Serafiel, Kontrol ja Saraste. reita, kaikkia, jotka
??jaoitte kanssamme
??Voiton poislähdön
??synnyttämän syvän
??kaipauksen.
Voitto Purasen omaiset
HERNEKEITTOA
omiin astioihin ti 12.2.
klo 13-15 Sallilassa lähetystyön hyväksi.
PERHETAPAHTUMA
vauvasta vaariin Tahkontuvalla su 10.2. Kirkkoherra Arja
Huuskonen 040-524 4541, vt.
kappalainen Tarja Sulkala 0400931 986, seurakuntapastori Elina
Pekkonen 040-734 0088, vs. klo 12.15 hartaushetki Sopukassa.
klo 13 hartaushetki Kaskessa.
Su 17.2. Anna välittäviä ihmisiä heidän tielleen.
Siunaa kaikkia Yhteisvastuukerääjiä ja -lahjoittajia.
Älä anna meidän unohtaa
vanhuksia, jotka elävät köyhyydessä.
Anna voimia vanhuksille,
jotka huolehtivat lapsenlapsistaan, ja vanhoilla päivillään tekevät paljon työtä saadakseen ruokaa pöytään.
Aamen
Yhteisvastuuterveisin
Kati Kumpulainen
Rakas veljemme
Paavo Kalevi
HÄMÄLÄINEN
* 26. Kuokkalan
Pelimannit ja Hiekkavirran
sisarukset. 040 765 2453.
Kiitos!
Kuollut: Paavo Kalevi Hämäläinen 76 v., Leena Maria
Piispanen 85 v. Mietin, mitä tällä elämällä on
enää minulle annettavaa.
Miksi en pääse jo pois.?
Liian usein kuulen tällaista, ajattelen ja kuitenkin
olen hyvilläni siitä, että he
ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.. klo 12 hartaus Pappilanrannassa, klo 13 Kotipihassa, klo 13.45 Pihlajakodissa.
Klo 17 raamattupiiri kirk-
Fax: 014-485 715
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö Terttu Korpi 014-485. klo 12 seurakuntakerho.
Klo 13.30 hartaus Eevakodissa.
Klo 18 siioninvirsiseurat
seurakuntakodissa,
Osmo
Kangas, Pekkonen.
Su 10.2. klo 16 kokkikerho
(ryhmä 1.) seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa
klo 18 Rc-kerho
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa
Ke 13.2. klo 16.30 (huom
aika) rippikoululaisten ja isosten matka Saarijärvelle ?Valo
Paljastaa. Kahvitarjoilu.
Ti 12.2. Aluksi kaikki saavat kokeilla keilaamista ja sitten kaksi tuntia
upeassa uimahallissa. Pelkästään itselleen on niin ikävä keittää.?
?Olen yksinäinen. Vapaa pääsy.
Eri ryhmien toimintaa
Ke 6.2. Tehdään erilaisia
käsitöitä. 2. klo 15.30 molempien sählykerhojen yhteisharjoitus Pihtipudas salissa, harjoitus kestää kello 17.15 saakka.
Su 10.2. Ota
Pihtiputaan
seurakunta
Haaste
saavat sen sanottua jollekin, tulla kuulluksi. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. KOTISEUDUN SANOMAT. Messun jälkeen
kirkkokahvit ja konsertti seurakuntasalissa.
Erityiset tilaisuudet
Su 10.2. kanttori
Johanna Kinnunen 040-520 3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
talouspäällikkö Margit Bister 014579. ja Matti Kananen 88 v.
Seurakunnan kotisivut: www.
kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
Haudattu: Kyllikki Hellevi Välipakka 88 v, Aino Marjatta Kinnunen 79 v.
Ke 6.1. messun ja kirkkokahvien jälkeen seurakuntasalissa konsertti; Konstan hengelliset sävelet. Klo
18.30 seurat ja laulutuokio
ry:llä.
Ti 12.2. Pysähtyisi ja katselisi ympärilleen
Tuula
Tiainen, Ritva Katajisto,
Toni Lindoos, Eija Toivonen. helmikuuta 2013. Hänelle on löytynyt toistaiseksi sijaisuuksia Kinnulasta.
Reisjärven Osuuspankin
ovi käy tiuhaan ja pankilla
on Kinnulassa hyvä markkinaosuus.
?. Siinä mielessä tänne
oli helppo tulla pystymetsästäkin.
Alku pankissa on ollut
kiireinen.
??Onhan tässä saanut
parin kuukauden aikana
melkoisen
informaatiovyöryn.
Kauppatieteen
opinnoista oli sen verran
hyötyä, että pankkiala on
yleisesti tuttu. Pankki on
avannut runsaasti toimipisteitä kunnissa, joista muut
rahalaitokset ovat vetäytyneet.
Uutta voimaa
pesiskentille
Pesäpallo ja Kinnula kuuluvat yhteen. Jussi Toikkasesta tulee vahvistus myös
Kinnulan pesäpallolle.
Hän on ryhtynyt kokoamaan miesten joukkuetta
maakuntasarjaan ja osallistuu junioritoimintaan. Kansanmusiikkimessu Pihtiputaan kirkossa,
?????????. Se sopii hyvin
tähänkin tapahtumaan, sillä
kaikki kutsutaan mukaan,
ikärajaa ei ole.
Laskiaistapahtuman
tuotto menee Tahkontuvan
ylläpitoon sekä yhteisvastuulle.
Marjo Syrjälä
kirkkoneuvostoon
Reisjärven Osuuspankin Kinnulan konttorin henkilökuntaan kuuluvat johtajana joulukuussa aloittanut Jussi Toikkanen ja pankkitoimihenkilöt Leena Valtonen ja Tuulikki Timonen.
ROP löysi Kinnulan konttorin
johtajaksi oman kylän pojan
Jussi Toikkanen tuo eloa myös pesiskentille
Reisjärven
Osuuspankki
löysi Kinnulan konttorinsa
johtajaksi paikkakuntalaisille tutun miehen.
Tehtävässä aloitti joulukuussa Oulusta Kinnulaan
perheineen muuttanut diplomi-insinööri ja kauppatieteiden ylioppilas Jussi Toikkanen (31). Nokialta ja
Elektrobitiltä.
Jussi Toikkanen valmistui sähkötekniikan diplomiinsinööriksi Oulussa 2007.
Kauppatieteiden opinnot
ovat lopputyötä vaille valmiit.
Täysipäiväisen työnteon
Jussi aloitti jo kaksi vuotta
ennen valmistumistaan Nokialla ja jatkoi yrityskauppojen jälkeen Siemens Networksilla.
Ennen alan vaihtoa hän
työskenteli Oulussa Elektrobitin
tuotekehitysinsinöörinä.
??Elektrobitillä pääsin
vastuullisempiin tehtäviin.
Olin siellä tiiminvetäjänä.
Tiedonhankinta
kiinnostaa
Kauppatieteiden opinnot
Jussi aloitti neljä vuotta sitten.
??Insinööriopiskelujen
ja töiden aikana tuli aina välillä mieleen, että onkohan
tämä sittenkään ihan oma
ja lopullinen valinta.
??Yhtenä vaihtoehto-
na oli mielessä pankkiala,
kauppatieteiden
opiskelun vuonna 2009 Oulussa
aloittanut Jussi kertoo. Vuosien työkokemuksen Jussi on ehtinyt
hankkia mm. Opastus
on Ilosjoentieltä.
Tahkontuvalla
riittää
tekemistä jokaiselle, siellä pääsee mm. kirkkokahvit Seurakuntakeskus Sallilassa.
n. 11?
Yhteisvastuun
perhetapahtuma
Tahkontuvalla
Laskiaista vietetään ensi
sunnuntaina koko perheen
voimin Ilosjoella Tahkontuvalla kello 12-17. Tervetuloa!
Pihtipudas-Seura ry, Pihtiputaan seurakunta
ja Pihtiputaan kunta. Juttusilla
6. hevosen ja
moottorikelkan kyytiin, on
mahdollisuus hiihdellä Tahkon uraa, askarrella ystävänpäiväkorttia, lauleskella
yhdessä, ottaa kasvomaalausta ja laskea tietenkin pyllymäkeä.
Kotona ei tarvitse syödä
lähtiessä vaan pienellä kor-
vauksella on tarjolla hernekeittoa, makkaran paistoa
rakovalkealla ja lättyjä.
Myös arpajaispöytää ja
lastentarvikekirpputoria
löytyy.
Yhteisvastuukeräyksen
2013 kohteena ovat yksinäiset vanhukset. Varajäsenet: Juhani
Krook, Jari Hakulinen,
Leena Jantunen, Tauno
Ahonen, Heljä Kenttälä.
Kunnanvaltuuston vaalilautakunta: Pj. Kari Parkkonen (Tuula
Kokkonen), Susanna Haikara (Tapio Saastamoinen),
Juuso Lahtinen (Seppo Kahilainen), Tuija Auhtola
(Heikki Kolehmainen).
Maanjakotoimitusten
uskotut miehet: Satu Auhtola, Eero Autio, Helli
Huikari, Kai Laahanen,
Harri Laukkanen, Pirkko
Maalahti, Jari Marttinen,
KANSANMUSIIKKIMESSU JA
KONSTA JYLHÄN HENGELLISTEN
LAULUJEN KONSERTTI
Su 10.2.2013
klo 10.00. Mutta nyt on
menossa kokonaiskuvan ja
käytännön tason yhdistely.
Jussi saa alussa tukea
ja apua päätöksentekoon
kokeneilta työtovereilta ja
Reisjärven
Osuuspankin
johdolta.
??
Pankin johto antaa
raamit, joiden rajoissa toimitaan, Jussi Toikkanen
sanoo.
Mahdollisuus, jota
ei voinut sivuuttaa
Paluutaan Kinnulaan Jussi
Toikkanen kuvaa mahdollisuudeksi, jota ei voinut olla
käyttämättä.
??
Juureni ovat aika
vahvasti Kinnulassa jo siksi,
että kotitila on täällä. Pidämme asiakaspalvelusta kiinni jatkossakin.
Ovet pidetään auki viitenä
päivänä viikossa, Jussi Toikkanen kertoo.
Toiminta-ajatus
kohdallaan
Jussi Toikkanen palasi Kinnulaan tuttujen ihmisten
joukkoon.
?. Nyt
opinnot ovat gradua vaille
valmiit.
Jussin insinööripuolen
lopputyö käsitteli puhtaasti
tekniikkaa, mutta kauppatieteissä hän lähti liikkeelle
paneutumalla EU-maiden
velkakriisiin.
Aihe saattaa vielä vaihtua.
?Pankin asiat
on Kinnulassa
hoidettu
todella hyvin.
Tänne oli
helppo tulla
pystymetsästä.?
??Kunhan pääsen uuteen työhöni kunnolla sisälle, voi olla, että vaihdan
aiheen sellaiseen, jossa on
tällä alalla kehittämisen tarvetta, Jussi sanoo.
Jussi Toikkaselle avautui
harvinainen mahdollisuus
palata kotiseudulle, kun
pitkään konttorinjohtajana
toiminut Kirsti Kinnunen
siirtyy pikku hiljaa eläkkeelle.
??Kinnulassa pankin
asiat on hoidettu todella
hyvin. klo 12.00. Mutta osa
asiakkaista voi kokea niinkin päin, että tutun miehen
kanssa arkaillaan tulla asioimaan.
Pienistä kunnista opiskelemaan lähtevät nuoret
jäävät usein sille tielle, koska työtä ei kotiseudulta saa.
Jussille paluu onnistui.
Hän löytää yhteyden
omien tavoitteidensa ja
uuden työnantajansa POP
Pankin kanssa. Erkki
Kananen (varajäsen Heli
Hjelmeroos-Haapasalo),
vpj. Konsta Jylhän hengellisten laulujen
?????????. Ehkä
jossain muodossa jatkan
myös sitä, Jussi pohtii.
Kolmen pienen lapsen,
Eliksen, Ellenin ja Stellan
kannalta muutto maalle oli
askel parempaan.
Perheen äiti Sara Toikkanen on sairaanhoitaja. KOTISEUDUN SANOMAT. Jussi vetää vuosina 2005-2007
syntyneille suunnattua pesiskoulua.
Heikki Jämsén
Kinnulan kirkkovaltuusto
päätti luottamushenkilövalinnoista jälkimmäiselle
valtuuston kaksivuotiskaudelle.
Kirkkoneuvoston
kokoonpano pysyi muuten
ennallaan, mutta Sinikka
Niemosen tilalle varsinaiseksi jäseneksi valittiin
Marjo Syrjälä.
Kirkkovaltuuston
puheenjohtajana jatkaa Kari
Taipale ja varapuheenjohtajana Marianne Laajoki.
Kirkkoneuvoston
jäsenet ovat Paula Kinnunen
(henkilökohtainen varajäsen Kaija Lindholm), Marjo
Syrjälä (Johanna Mäkinen),
Jarkko Rekonen (Teijo Meriläinen), Anitta Hakkarainen (Anita Urpilainen)
ja Pentti Peltonen (Olavi
Tuikkanen).
Pihtiputaan
luottamusvalintoja
Markku Pärnänen, Heikki
Rasi, Olavi Sandelin, Veijo
Siekkinen.
Keski-Suomen käräjäoikeuden lautamiehet: Urho
Hyvönen, Marjatta Parkkonen.
Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen yhteistoimintaryhmä: Jyrki Hollanti (Teppo Jämsén).
Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän valtuusto: Pekka
Kärkkäinen (Markku Piippo), Marjo Logren (Tuija
Auhtola).
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
yhtymävaltuusto:
Lauri
Mielityinen (Raimo Pärnänen), Mirja Ruotsalainen
(Heli Marttinen).
Viitasaaren alueen musiikkiopiston johtokunta:
Hannu Inkeroinen (Tarja
Ihalainen).
Keski-Suomen poliisilaitoksen neuvottelukunta:
Marko Tiainen (Teppo Pasanen).
Keskusvaalilautakunta: Pj.
Onni Nykänen, vpj. Hän on kotoisin
Muholasta. konsertti Seurakuntakeskus Sallilassa.
Esiintyjinä Hiekkavirran sisarukset
ja Kuokkalan pelimannit.
Vapaa pääsy. Tottakai on etu, että
minut tunnetaan
5) Joni
Rutanen Tuisku 7.31 50.
T 10 v 1,5 km: 1 )Tiisa
Paukku Tuisku 5.48 100. 2)
Roosa Marin Tuisku 7.05
80. Eilen se kuitenkin
kulki kohtuu hyvin.
LP Viesti 15 1 0 2 49-14
47
HPK 11
2 2 4 46-30
39
Kangasala
8 5 2 3 44-30
36
OrPo
7 3 1 8 39-37
28
LiigaEura
6 2 3 7 32-38
25
P-mäki
6 1 2 9 32-37
22
WoVo
4 2 4 8 31-44
20
Pislaploki
4 0 3 11
24-46 15. 2)
Kalle Siekkinen Tuisku 5.39
100. 2)
Essi Varis Tuisku 6.20 80.
3)Alisa Marin Tuisku 7.51
60. 4) Jaakko Saukkonen Tuisku 7.18 60. 2) Sakari Turpeinen Murto 3.33
80. Matka
oli kolme kilometriä.
P12, 3 km: 1) Heikki Marin, Tuisku, 8.32,9, 2)Eetu
Paananen, Ylivieskan Kuula, 8.39,2.
P1, 5 km: 10) Aapo Varis,
Tuisku, 18.58,1.
Tuovila ja Suomen kentillä
uusi tuttavuus Christie Carpentier.
Tapahtumaan on kutsuttu Plokin liigajoukkueessa
pelanneita,
valmentajia,
toimihenkilöitä ja yhteistyökumppaneitaan, joten
tilaisuudessa pääsee tervehtimään kaikkia heitä.
Lentopallon parissa ansioituneita henkilöitä palkitaan työstään lentopallon
hyväksi ennen ottelua.
Ilta jatkuu viihteen ja
seurustelun merkeissä Niemenharjun Viihdekeskuksessa Heimo Meskasen ja
Väsyneiden Käsien siivittämänä.
Lentopalloliiton puheenjohtaja Arto Satonen tuo
liiton tuoreimmat terveiset
sunnuntain Pislaploki-OrPo -pelissä kello 17.
seen König Ludwig Lauf
-hiihtoon.
Normaalista on hiihdetty kahtena päivänä 50 kilometriä, mutta nyt matka
lyheni heikon lumitilanteen
vuoksi 40 kilometriin.
Tapahtumaan osallistuu
tuhansia hiihtäjiä.
M20, 15 km: 6) Janne
Uusitalo, Tuisku, 48.22,3.
Neljän vuoren
hiihto Jyväskylässä
Jyväskylän Neljän vuoren
hiihdon 50 kilometrille
osallistui 400 hiihtäjää.
M45: 27) Martti Mäkelä,
Murto, 3.09,59, 33) Markku
Mäkelä, Murto, 3.15,32.
M55: 15) Jukka Turpeinen, Murto, 3.24,54,
24) Martti Kuha, Tuisku,
3.51,31.
Nikolina Alter (keskellä) palkittiin Plokin parhaana pelaajana ottelussa Liigaeuraa vastaan.
Sunnuntaina nähtiin
vuoden parasta Plokia
Ploki voitti LiigaEuran ja hävisi täpärästi WoVolle
NIINA LUOMALA
Hiihdon OP-cupin
1. osakilpailu Pihtiputaalla
P 6 v 0,5 km: 1) Aapo Rasi
Tuisku 3.31 pist:100. 2)
Milla Myllynen Tuisku 6.26
80. 6. 3) Elmeri Varis Tuisku
6.53 80. 3) Aleksi Siekkinen
Tuisku 6.28 60
T 6 v 0,5 km: 1) Tyyne
Hytönen Murto 4.55 100. 5)
Vili Varis Tuisku 12.31 45
T 12 v 2 km: 1) Veera
Jämsen Murto 8.50 100. Kangasala on noussut Ismo Tahvanaisen johdolla nopeasti naisten lentopallon kärkeen.
Kangasalan
riveissä
pelaa Pihtiputaan lentopallolukion kasvatti Jenni
Putaalaisia
hiihti Saksassa
Mäkelän veljekset Martti ja
Markku sekä Jouni Leino
osallistuivat viikonloppuna
Saksan ja Itävallan rajalla
Oberammegaussa perintei-
Heikki voitti
Ylivieskassa
Pihtiputaan Tuiskun Heikki Marin voitti kansallisissa
Ylivieskan hiihdoissa sarjasnsa P 12-vuotiaat. Meillä peli oli vähän
aaltoilevaa. 5) Henriikka Skantz 11.08 45
P 14 v 3 km: 1) Eetu Rasi
Tuisku 9.15 100. 4) Pinja Kananen Tuisku
7.36 50
P 12 v 2 km: 1) Heikki
Marin Tuisku 6.50 100. Juhlavuosien kunniaksi
Pihtipudas-salissa tarjotaan
kaikille katsojille täytekakkukahvit pelitapahtuman
aikana.
Juhlapeli on kello 18.30
alkava Pislaploki-LP Kangasala. 2)Jenna Rutanen Tuisku 10.29 80. Kuitenkin tuntui, että
oli aika nousujohteinen tuo
meidän peli.
??Oltiin päätetty, että
tänään on voitonnälkää ja
kyllä sitä näköjään löytyi,
keskipelaaja Anni Sorvoja
pohti.
??Erittäin luokaton ja
epävarma peli alusta loppuun, kuvaili Liigaeuran
valmentaja Jukka Koskinen.
Plokin valmentaja Olli
Nenonen joutui muistuttamaan, ettei saa hätääntyä.
Ploki ei ole antamassa periksi tappiosta huolimatta.
??Toisessa erässä meinasi iskeä paniikki ja kääntyä vanha rumba päälle,
mutta onneksi pystyttiin
kääntämään se.
??
Silloin kun pahaa
syöttöä syötetään, niin virheitä tulee pakostikin, eikä
siitä kannata sokeutua, Nenonen sanoi.
Neljäs erä oli niin hyvää
peliä, ettei parannettavaa
ollut.
??Ai, kun jatkuisi siitä, millaista oli neljännessä
erässä. 3) Elli Varis Tuisku 7.13
60. No me ei anneta kyllä
periksi. 1) Eerika Siekkinen Tuisku 5.35 100. Neljäs erä oli
kokonaisuudessaan iloista
katseltavaa liki 500-päiselle
kotiyleisölle.
??Aikamoinen syöttökilpailu tuntui välillä olevan. 3) Joonatan Kemppainen Tuisku 8.50 60. 2) Aapo Varis Tuisku 9.38 80. 4) Venla Varis Tuisku
8.02 50
P 10 v 1,5 km: 1) Markus Saaranen Viesti 5.25. 3) Anniina Marin Tuisku
7.13 60. Urheilu
12. En haluaisi muuttaa
mitään, Nenonen toivoi lau-
antaina.
Sunnuntain kotipeli Rovaniemen Woman Volleytä
vastaan ei päättynyt yhtä
hyvin, vaan ottelun ratkaisi
WoVon parempi syöttö- ja
vastaanottopeli.
Peli päättyi Plokin täpärään häviöön 2-3 (22-25,2518,14-25,25-22,11-15).
Rovaniemi karkasi voiton myötä pistetaulukossa
pykälän kauemmas, mutta
Plokin leirissä ei olla antamassa periksi.
Kapteeni Hanna Anttilan mielessä Plokin pelissä
oli ajoittain hyvää taistelua.
?. 3) Joonas
Vainio Tuisku 11.10 60.
T 14 v 3 km: 1) Venla
Höykinpuro Tuisku 10.08
100. 2)
Saara Turpeinen Murto 8.51
80. 2)
Joni Rekonen Tuisku 7.40
80. 4) Sara
Paukku Tuisku 11.43 50.
P 16 v 3 km: 1) Tuomas
Mattola Tuisku 8.34 100.
Pislaploki pelasi viikonloppuna kaksi kotipeliä. Meillä on ensi viikonloppuna kaksi kotipeliä.
Jos nyt antaisi periksi niin ei
kannattaisi ensi viikonloppuna tulla tänne ollenkaan.
Olli Nenonen totesi, ettei
tappioon voi koskaan olla
tyytyväinen, mutta peliin
kyllä.
??
Minun tämän kauden valmentajanurani paras
peli. Välillä tulee hyviä pätkiä ja välillä vähän liian pitkiä huonompia pätkiä,
Anttila arvioi.
?. 3)Aino Hyvönen Murto
9.38 60. 4) Miina Hytönen
Murto 10.25 50. helmikuuta 2013
Lauantaina juhlitaan
Plokin kymmenettä
liigakautta
Plokin naisten liigajoukkue
juhlii kymmenettä liigakauttaan ensi lauantaina.
Seura on pelannut kymmenen peräkkäistä kautta
maan korkeimmalla sarjatasolla naisten lentopallossa.
Keväällä 2006 Ploki voitti
pronssimitalit kauden päätteeksi.
Pihtiputaan kunta täyttää tänä vuonna 150 vuotta. 4) Emma Hiironen
Tuisku 8.50 50
P 8 v 1 km: 1) Elias Kumpulainen Tuisku 7.28 100.
2) Henri Hiironen Tuisku
11.22 80.
T8v 1 km. 4) Eetu
Marin Tuisku 10.06 50. 3) Annika Varis Tuisku 11.34 60. KOTISEUDUN SANOMAT. Lauantain ottelu LiigaEuraa
vastaan päättyi Plokille 3-1
(25-17,16-25,27-25,25-10).
Ensimmäinen erä oli
molemmilta hieman heikko, toinen taas LiigaEuran
kannalta hieman parempi.
Kolmannessa erässä Ploki sai hyvän otteen pelistä
ja pääsi hallitsemaan peliä
loppuun asti. Piti tehdä älytön määrä töitä ja kovia suorituksia
pisteiden eteen.
Parannettavaa oli Nenosen mielestä syöttämisessä.
??
Vähän odotin rohkeampaa syöttämistä tänään
klo 19 Bitin alakerta.
SOTAVETERAANIT JA
NAISJAOSTO. Palloraj. Pyhäjärven Pohti
BINGO
SUNNUNTAISIN
klo 19.00
10.2., 17.2., 24.2., 3.3.
Voitot ostokortteina.
Muurasjärven Urheilutalosäätiö
KahvilaRavintola
Rientoja ja tilaisuuksia
Pihtipudas
To 7.2. Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
AA-RYHMÄ pe klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ.
Päivystys Pihtiputaalla puh. Jarkko Pitäjämäki. Hietapakka. riviltä
5 X 80 ?, 1 x 170 ?
1300,00 . Esiintyjinä Hiekkavirran sisarukset ja Kuokkalan Pelimannit. Kasvukumppanit tarjoaa makkarat,
mukana voi tuoda omat juomiset ja muuta evästä jos haluaa.
Pakkasraja -15°C.
SENIORITYÖRYHMÄ.
Kokoontuminen helluntaiseurakunnan tiloissa pe 8.2. klo 18.30
alkaen. Klubi-ilta
Urheiluseurat
TUISKU
Palloilujaoston jalkapalloharjoitukset Pihtipudas salissa
ma klo 18.45-19.30 v. Sanni Luomala, p.
040-753 0361. 13
ja klubi-ilta pe 15.2. Aiheena vastuut laskiaistapahtumassa su 10.2.
Koko kunnan laskiaistapahtuma Tahkontuvalla su 10.2. Kyyti
10 e, uimalippu 3 e (eläkeläiset).
Mahdollisuus vesijumppaan 1
e/hlö. klo
12-17.
Opistot
Pihtipudas
Toimisto 040-8600767, nettiilmoittautuminen www.opistopalvelut.fi/viitaseutu/
Keväinen vaate. 050-369 9568.
Kuntojaosto
kokoontuu
punttisalilla pe 8.2. Aila, Raili, Eine. Maailman
pahuudesta. Eemin Siwakointi Pihtipudas-Alvajärvi-Muurasjärvi klo 9-16. Miesten jääkiekko-ottelu Kinnula-Pihtipudas
Kinnulan kaukalossa klo 18.30.
Ti 12.2. Arpajaiset ja lastentarvikekirpputori. 2x170e.
Irtolehti 1740e pr 55.
Tervetuloa!
Järj. Järj. klo 10.
Kaiken kansan kyyti Viitasaaren uimahalliin Sallilan alapihalta pe 8.2. hyödyksi, huviksi, vai
haitaksi. 040-753 0361.
N Ä K Ö VA M M A I S T E N
KERHO vierailee Palvelutalo
Kaskessa (Putikontie 1) ystävänpäivänä 14.2. Yhteiset kunnonkohotuslenkit sauvojen kanssa
tai ilman. Lähtö Mäntypirtiltä
torstaisin klo 18.
ILOSJOEN KYLÄSEURA. Klubi-ilta klo 19.15
kurssin jälkeen samassa paikassa.
K A S V U K U M P PA N I T.
Laskiaisrieha Ritovuorella su
10.2. klo 18.30. Pakkasraja -15°C.
Yli 9-vuotiaiden yleisurheilukoulu Pihtipudas-salissa
maanantaisin klo 17.15-18.45.
Suksien huoltokoulu Jukolassa ma 11.2. klo 7 Nesteeltä.
KIMMOT
Pesäpalloharjoitukset. Ilm. klo 12. Sari,
Marjatta, Aulis ja Olavi.
Kylät
ELÄMÄJÄRVEN KYLÄSEURA. Järjestellään kansioita ja varmuuskopioidaan kuvia. Pihtiputaan kulttuuritoimi, Pihtiputaan Kirjakauppa ja Iván Rotta & Co.
Pe 8.2. Kymmenes Kuutamohiihto Elämäjärvellä
klo 18-22. pe 8.2. LC Pihtipudas Emmit.
Su 17.2. 040-515 6759.
KINUSKI TEAM
Hopeasompa-hiihdot ulkoilualueella to 7.2. Kouluesitys klo 14.15 ja yleisöesitys klo 19.
Pe 15.2. Sarjat 4-16 v. Kahden yön
loma Runnin kylpylässä puolihoidolla pe-su 15.-17.2. Mäntypirtillä tanssitaan Monotanssit alkaen klo 19. Pikaiset
ilmoitt. Sarjat 10-60 v, 2-15 km. 044-996 1603.
REUMAYHDISTYS. Alk. Ratsastusseura Kavio.
Su 10.2. Ilm. Yhteiskyyti. Järj. mennessä joko
netin kautta tai p. yksi yö laivalla 2 hengen hytti ja
toinen yö hotelli Clarion Europa 2 hengen huoneessa aamiaisella
. 040-763 4305.
KYLIEN KUORO. klo 18.
Kahvakuulailua pe klo 19
koulun pihalla tai punttisalilla.
Yhteislenkki hölkkä- ja
lenkkeilyporukalle lähtee koulun pihalta lauantaisin klo 15.
Junnujen hiihtoharjoitukset tiistaisin klo 19-20. Mettälän
hallin tekstiilityöluokka (21 h,
28 e) lauantaisin klo 10-16. Järj. Tuotto Yhteisvastuun hyväksi.
Ke 13.2. Matkat 10-60
km. julkistus kunnantalolla klo 18-20. Lauluyhtye Anka Palvelukeskus Kotipihassa
klo 10-11. Hiihtotapa perinteinen. Myynnissä käsitöitä, hernekeittoa, rasvarieskaa,
laskiaispullia ym. 040-701 3369.
SYDÄNYHDISTYS. ja 19 . Vanhojen tanssit Pihtipudas-salissa. Kansanmusiikkimessu kirkossa klo 10, kirkkokahvit Sallilassa. Op.
Katariina Kattelus. Ke 24.4. Kinnulan KinuSki Team ry
Nyt oppia hakemaan, kaikille avoin
SUKSIEN VOITELUKOULUTUS
ma 11.2.2013 klo 18.00 Jukolassa.
Tervetuloa
Pihtiputaan Tuisku
MATKA TALLINNAAN
ti-to 26.-28.2.2013
. 044 4596261.
Nuorten tanssin jatkokurssi
alkaa su 10.2. Ohjelmassa mäenlaskukilpailu, makkaranpaistoa ja yhdessäoloa. Yhteisvastuumyyjäiset srk-kodilla klo 11-13.
Teema: yksinäisten vanhusten tukeminen. Lipujen ennakkomyynti K-Supermarket, Niemenharju, Emmit. Haluttaessa voi
värjätä ja kuvioida kangasvärein tai kirjoen. Pyllymäenlaskua, hiihtelyä Tahkon uralla,
hevos- ja moottorikelkka-ajelua, askartelua, yhteislaulua, kasvomaalausta. Uudet laulajat mukaan!
MLL. Op. Järj. kuljetusta p. Toimittaja Rauli
Virtanen.
Tietotekniikan jatkokurssi
Muurasjärven koululla (15 h,
28 e) la 9.3.-13.4. Yhteisvastuun avajaisilta seurakuntakodilla
klo 18. Tuisku-hiihdot kirkonkylän hiihtokeskuksessa klo 11. Lastenhoitokurssi lukiolla la 9.2., 9.3., ja 23.3. Palomestariensihoitaja Nina Järvinen kertoo, mitä pitää tehdä, kun sairauskohtaus yllättää.
Jäsenmaksut kerhossa tammi-helmikuussa.
ELÄKELIITTO. Ikä 14 v.
Jäsenille ilmaisia, muuten 15 e.
AVANTOUIMARIT. sekä naiset ja miehet.
Kaikki palkitaan. klo 18.30-20 liikuntasalissa. Konsta Jylhän hengellisten laulujen konsertti Sallilassa n. Miehet klo 1415.30, naiset klo 15.30-17. Lauantaisin
klo 12-13.30: 13-17-vuotiaat tytöt sekä naisten maakuntasarja, klo 13.30-15 miesten maakuntasarja. klo 11. Hallituksen kokous to 7.2. klo 14. Kokoontumiset 16.2., 9.3. Siirretään kuvia kamerasta omiin
koneisiin. K-S:n keskussairaalassa. Hilkalle viim. Eläkeläisille suunnattu luento hätänumeroon soittamisesta Työväentalolla klo 12. Pihtipudas 150 vuotta -juhlatoimikunta.
Su 10.2. Pyydä
tarv. 55 Pelilippu 3,50 ?
BINGO
su 10.2. Pakkasraja
kaikissa hiihtokouluissa -15°C,
hiihtokoulumaksu 20 euroa.
MURTO
Kylpylä- ja laskettelureissu
Peurunkaan ja Laajavuoreen la
9.3. Satasella
Savoon + kyyti. Sunnuntaisin klo
12-13.30: 12-14-vuotiaat pojat
ja tytöt.
Matka JYP-Tappara -peliin
Jyväskylään la 23.2. Salaattikurssi
ke 13.2. klo 14. bussi mukana Tallinnassa
. klo 18.00
Tervetuloa!
BINGO
Tuisku
MUSALANDIAN KARAOKE
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. Hernekeittoa ym. Ystävänpäiväkarnevaali Viihdekeskus Niemenharjulla klo 19. Vesijumpat keskiviikkoisin klo 16.
Tied. Harjoitukset torstaisin klo 18.30 Tahkonpolun koululla. Kerho ti 12.2.
klo 12 Korsulla.
VAPAAT
ELÄKELÄISET. klo 12-14. Mehua, makkaraa,
arvontaa. KeskiSuomen Pelastuslaitos.
Ti 12.2. Riitta puh. Vetäjinä Paula ja Markus.
Hiihtoharjoitukset kilpailuihin osallistuville tiistaisin klo
16 palloilukentällä. Kerho ke
klo 10 Valorinteellä.
E L Ä K K E E N S A A J AT.
Laskiaisrieha Kuvapirtillä ma
11.2. ?Järj. Musiikkia ja runoja ystävänpäivälle.
Pe 8.2. Mukaan
voi tuoda omat juomiset ja muuta evästä, jos haluaa.
Pakkasraja -15°C. Pääset kokeilemaan
hiihtoratsastusta (omat sukset mukaan), hevostietovisa, talutusratsastusta, makkaranpaistoa, yhdessäoloa. Laturetki Suks. Tortillapöytä, latinotanssien
ohjausta, latinomusiikkia. Järj. 044-4596261.
. Tuisku, Ryhti ja Murto.
Pe 22.2. klo 18.
Hiihtokoulu 2.-6.-luokkalaisille palloilukentällä ti klo 17.
Vetäjinä hiihtolukion oppilaat.
Hiihtokoulu eskareille ja
ekaluokkalaisille to klo 17.30
alk. Elämäjärven Kyläseura.
Su 10.3. Järj. klo 14.40.
Kinnula
MLL. Tuisku.
Kinnula
To 7.2. klo 17 Tahkonpolun
koululla. 7.3.
Kinnula
Ilmoittaudu kursseille netissä tai p. Laskiaistapahtuma Pihtiputaan 150-vuotisjuhlien kunniaksi Muurasjärven koululla ja urheilukentällä klo 11. Tarjolla hernekeittoa, lättyjä ja makkaraa.
Tuotto yhteisvastuun ja Tahkontuvan hyväksi.
Su 10.2. Liikuntasalivuoro sunnuntaisin klo 19-20.
LC KINNULA. Yhteistyökokous ke 6.2.
klo 18. Jukka
p. Voit ottaa oman
läppärin mukaan. klo 18.30
6. Lähtö Mäntypirtiltä. Toimitsijat
hiihtojaosto.
RYHTI
Kuntohiihtopäivä valaistulla ladulla su 10.2. Keväinen
vaate ommellen tai vanhaa
muodistaen. Lähtö Oulunsaloon
la 9.2. su 10.2.
mennessä p. helmikuuta 2013. Harjoitellaan leikepöydän
käyttöä tekstin ja tiedostojen
siirtämisessä. lähtöpisteissä. Kysy
lisää: Sanni p. Tarjolla mehua ja makkaraa.
Lentopalloa koululla tiistaisin klo 18.45-20.
Kuntohiihtoa valaistulla ladulla keskiviikkoisin klo 18.30.
PLOKI
B-tytöt. Tervetuloa!
Kinnulassa
BINGO
JOKA PERJANTAI
klo 19.00
Teollisuusalueella, Sompatalolla.
Erittäin hyvät palkinnot.
Tervetuloa!??????. Ravinnon lisäaineet . klo 21 . 2003-2004
syntyneille. 050-548 1387 ja Markku p.
0400-886 879.
Salibandyvuorot ke klo
18.30 ja su klo 14.
Hiihdon OP-cup 2. Perhekahvila srkkuntakodilla ke klo 10.30-12.30.
Peuhavuoro alle kouluikäisille sunnuntaisin klo 17-18 liikuntasalissa.
YRITTÄJÄT. Laskiaisrieha Ritovuorella klo 14. Koko perheen talvitapahtuma Satu-tallilla
(Mäntyvuorentie 43) klo 12-14. Hiihtäjien vanhempia toivotaan talkoisiin.
Hiihtokoulu 6-16-vuotiaille
ulkoilualueella ke klo 18-19.
MJK
Junnujen salitreenit maanantaisin klo 17-18: 2004-2008
syntyneet, klo 18-19: 2003-1999
syntyneet.
Miehet + B/C-pojat. Urpo Ihalaisen kirjan ?Naisten vuoro. Kasvukumppanit tarjoaa makkarat. Viestikenttään kirjoitetaan sana ?Astiasto?.. Kaiken
kansan karaoke, satuja lapsille (klo 12-13), tietokilpailu Jules Vernestä, kahvitusta ym.
La 9.2. Hartaus, kahvit, arvontaa, musiikkia.
La 23.2. 040705?2434.
ELÄKELÄISET. Harjoitukset kiertävänä ke klo 19.
VIIHDELAULAJAT MELODIES. klo 11.15. Terveyskeskuksen ikääntyvien sekajumppa Sopukassa tiistaisin
klo 9-10.
Vesijumppa maanantaisin
klo 13 Simmarissa.
PARKINSON-KERHO.
Ensitietopäivä
Parkinsoniin
sairastuneille ja heidän omaisilleen ke 13.2. Bändi-ilta Kinnula-talolla klo 18.
Pe 8.2. Kokoontuminen pururadalla. Kerho to 7.2. KOTISEUDUN SANOMAT. Liput 5 e
TORSTAISIN
klo 19.00
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. Laskiaistapahtuma Ilosjoen Tahkontuvalla
klo 12-17. Lainan päivä kirjastossa klo 12-17. Makkaranpaistoa, tandemhiihtokisa,
mäenlaskua, rekiajelua, kahvi- ja laskiaispullatarjoilu.
Pe 15.2. Järj. ja LA 9.2.
pe 8.2. Ohjelmassa mäenlaskukilpailu,
makkaranpaistoa ja yhdessäoloa. Ilmoittautumiset viim. Ilm. klo 12. Professori Marina
Heinonen. Muholan hiihdot vanhan koulun lähimaastoissa klo 11. / ok
1 x 120 ?, 1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . Vapaa
pääsy. Per-
Menot
jantaisin klo 16-17.30: 6-12-vuotiaat pojat ja tytöt. klo 11-13.15,
op. Vaihtori kunnantalon
alakerrassa ma-pe klo 10-14.
Perhekahvila parittomien viikkojen torstaisin klo 10.30-13
Kuplan tiloissa.
MLL MUURASJÄRVI.
Perhekahvila parittomien viikkojen torstaisin klo 10.30-12.30
kerhotilassa. Sompatalossa (huom! uusi paikka)
Järj. Tuotto hyväntekeväisyyteen. Sarjat 4-16-v. Internetin verkkopalvelut, sosiaalisen
median käyttö arjessa. Lisäinfo p.
050-339 0273.
PE 8.2. Ilm. Ilmoittautuminen paikan päällä. M. Ilm. 0400-641 769
Muholan
astiastohaasteita
Leena ja Teuvo vastaavat
Muholan vanhan koulun as-
tiastohaasteeseen ja haastavat Mäntyharjun tytöt Paulan, Tuulan ja Päivin.
Astiastokeräyksen tilinumero on FI69 4753 0010
0256 59 ja maksun saaja
Muhola-Seura. Järj. Lasselle p. Järj. Suvannonlahden
saunavuorot
sunnuntaisin. Omat
varusteet, sauna 2,50 euroa.
LC PIHTIPUDAS. Treenit
perjantaisin klo 19.30-21.
Jääkiekkovuoro junnuille
ja aikuisille Piispalan jäähallissa Kannonkoskella keskiviikkoisin klo 18-19.20. 040-504 7835.
4H. Ilmoittautumiset Merville
puh. Järj. ja 23.3.
Ikis-verkkoluennot
kunnantalon valtuustosalissa klo
14-16: Ke 6.2. hinta 140?/hlö
Tiedustelut Tillgren Lines / Leena puh. Vetäjänä Miia.
Alle 9-vuotiaiden urheilukoulu luistelukouluna ma klo
17.15-18. Eväät mukaan.
Yhteydenotot Erja KemellSkantzille, puh. Paluu samaan
paikkaan n. osakilpailu Muurasjärven pururadalla to 7.2. Kasvukumppanit.
Ma 11.2. klo 18.30
Mantassa.
LC EMMIT. Muholan Jalkapallokerho.
. Tyyli perinteinen
Maanomistajilla, asukkailla ja muilla
asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua suunnitelmiin
tarkemmin ja tuoda esille omia näkemyksiään (maantielaki 27
§, 108 § ja maantieasetus 3 §). Tervetuloa!
Leivon tilauksesta . Ilmoittautuminen tapahtuu
ilmoittautumiskaavakkeella. Syysloma on viikolla 42 eli
14.?18.10.2013.
. helmikuuta 2013
Pe 8.2. www.rakthai.net
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
. Jussi Miekkavaara
puh. 0440 128 944
. Tilaisuuden alussa esitellään projektia yleisesti ja tien parantamiseen
liittyvät suunnitelmat. Opettajien koulukohtainen vesopäivä
on keskiviikkona 7.8.2013. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Sopen Metsästäjät ry
Sääntömääräinen vuosikokous la 16.2.2013 klo 12.00 Puistotie 5 as. Kaavake ja esikouluinfo,
jossa on tarkemmin kerrottu Wiitaunionin alueella järjestettävästä esikoulusta, koulukuljetuksista, tutustumispäivistä
ym., on lähetetty v. Tien loppuosa
parannetaan soratienä nykyiselle paikalleen. Rakennuspellitykset
myös muut traktorimerkit
Oy
Pihtipudas . 040-704 2844
ATK-PALVELUA
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
www.teamprog.fi . 045 341 6990
Yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten kanssa
Muurasjärven Metsästäjät ry
Vuosikokous sunnuntaina 17.2.2013 klo 19.00 perinnetalo
Kaitalassa, Muurasjärvellä. 014-561 601
metsatilat.fi
PIHTIPUDAS Muurasjärvi 62,5 ha.
Puusto 6258 m3. 040 8600 709.
. Jarkko Muhonen 044-5962 025
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
Huolto/
varaosat
. 7300 m3, runsaasti
hakattavaa. 16+1 LUXUSBUSSI
. Pihtipudas
Esikouluun ilmoittautuminen lv. klo 15 mennessä.
KINNULA (Matkusjoki) 27,7 ha.
Puusto 1971 m3. Vikakoodinluku ja vianmääritykset
www.glassafetyx.nettisivut.org
GLASSAFETYX
Keittiökalusteita
p. klo 12?17
LVI- TRIM Oy
. 0400-687 364
www.auto-osix.fi
Meiltä saa myös keskiolutta!
Poistokärryissä myynnissä kirjoja ja
lehtiä, tule tekemään löytöjä!
Kaiken kansan karaoke ja tietokilpailuja.
?Kahvitarjoilu!?????????. Kevätlukukausi alkaa tiistaina 7.1.2014 ja päättyy lauantaina 31.5.2014. Hakemukset osoitetaan kanslisti Sari Pasaselle ja postitetaan osoitteella PL 36, 44801 Pihtipudas.
. 2007 syntyneiden lasten koteihin. KOTISEUDUN SANOMAT. lasit
. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. Johtokunta kokoontuu puoli
tuntia aiemmin.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Louhun Eräpojat ry
Sääntömääräinen vuosikokous to 14.2.2013 klo 18.30 Emil
Jääskeläisellä (Kolimantie 59). HENKILÖTAKSI
. Hydrauliletkut ja liittimet
. Parantamistöiden
ja alueen asemakaavan hyväksymisen jälkeen tie on tarkoitus
muuttaa kaava-alueella kaduksi ja loppuosalla yksityiseksi
tieksi.
Hankkeesta järjestetään avoin esittely- ja keskustelutilaisuus Kinnulan kunnantalon valtuustosalissa (Keskustie 45,
Kinnula) keskiviikkona 13.2.2013 klo 18.00?20.00. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Hp. Pinta-alasta
yli 85 % kasvatusmetsää, jossa
mukavasti harvennushakkuun tarvetta. Harvennushakkuun tarpeessa olevaa kasvatusmetsää ja kasvukunnossa olevaa
taimikkoa. 195 000 ?/ tarjous
Tiedust. Tuen hakee työnantaja. Uudisrakentamista . lasitukset
. Hoivapalvelut . Johtokunta kokoontuu klo 11.30.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Kinnulan Erämiehet ry
Talvikokous lauantaina 16.2.2013 klo 14.00 seurojentalolla.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Muholan Eränkävijät ry:n
vuosikokous pe 15.2.2013 klo 18.00 monitoimitalolla. Pihtiputaalla 4.2.2013
Pihtiputaan kunnanhallitus
Kirjasto tiedottaa:
Vietämme Lainanpäivää
perjantaina 8.2. myynti . 6. 6 Pihtipudas. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . Lounas: 11-13.
Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle.
Puh. 14. 459 6842, 040-574 2599
Tyylitukka
Avoinna ma-pe 10-18, muulloin sop. p. 2007 syntyneille Putaanvirran ja Muurasjärven kouluilla. Talvilomaviikko on viikko 9 eli 24.?
28.2.2014. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. Hyvä metsätila
Hujakontien varressa. turvatuotteet
Mika
044-344 8922
Pihtipudas. Hp. Arja Varis . Määräaikaishuollot ja korjaukset
. Pihtiputaalla 1.2.2013
Sivistyslautakunta
Wiitaunionin alueen perusopetuksen ja
lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat
lukuvuonna 2013?2014
Syyslukukausi alkaa torstaina 8.8.2013 ja päättyy perjantaina 20.12.2013. 040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määrämät asiat.
?Tervetuloa
Nuora-Hoikan Erä ry:n
talvikokous Pirttiaholla ke 13.2.2013 klo 19.00. Kuntalisän myöntämisperusteet löytyvät osoitteesta
www.pihtipudas.fi/hallinto/pöytäkirjat + esityslistat.
. Kevätlukukausi sisältää yhden lauantaityöpäivän
eli 31.5.2014.
?Pihtiputaalla 1.2.2013 ?????Sivistyslautakunta
Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI
Puh. 50+1TURISTIBUSSI
. Hintanäkemys 130 000 ?.
Tarjoukset 14.2. (08) 762 750, Gsm 0400-777 757
ELÄMÄJÄRVEN RAKENNUSPALVELU V&J
. Ryhmille avoinna tilauksesta,
myös iltaisin ja viikonloppuisin. 050 390 5671.
www.ely-keskus.fi/keski-suomi
Kaikenlaiset LVI-alan työt
Vuoden 2013 kuntalisä
julistetaan haettavaksi.
Tuen ainoa hakuaika päättyy 20.2.2013 klo 15.00, minkä
jälkeen mahdollisesti sitomatta jäänyt määräraha käytetään
hyväksyttävien hakemusten saapumisjärjestyksessä.
. Keskustie 42, 43900 Kinnula ?
puh. 040-507 5604
KAKSIO
55 m2
Osuuspankin liiketalossa.
Vapautuu 1.3.2013.
Tiedustelut: Isosalo tai
Tavaststjerna p. Korjausrakentamista
Yhteyshenkilö 044-965 2892 tai 040-582 9609
Lounasravintola suljettu. Tukea voi saada sekä
yksityiset henkilöt että yhdistykset, järjestöt ja vastaavat.
Hakulomakkeita saa kunnan neuvonnasta.
. 040-567 0145 /Jari
. 044 459 6378 tai suunnitelmaa laativasta FCG
Suunnittelu ja tekniikka Oy:stä Tomi Lyly puh. huolto
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
Viitasaarentie 93, Pihtipudas
. Kosteusmittaukset
p. 0295 024 878, Kinnulan kunnassa projektipäällikkö Ilkka
Paananen, puh. voissa paistettua
MUIKKUA
ja muita kalatuotteita
klo 9 alkaen K-Supermarket Pihtiputaan pihassa.
Isomuikku
Vuokrattavana
RT?YKSIÖ
kalusteineen
Pihtiputaan keskustasta.
P. 044-295 8836, 044-517 2506 (ruokala)
Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu
Lounaskahvila EVÄSREPPU
(Kunnantalolla) Avoinna: ma-pe 8-14.30. Paikalla ovat Keski-Suomen ELYkeskuksen, Kinnulan kunnan ja suunnittelukonsultin edustajat.
Lisätietoja suunnitemasta ja tilaisuudesta antavat KeskiSuomen ELY-keskuksessa projektipäällikkö Jarmo Niskanen,
puh. Rakennuspalvelua . mukaan
Keiteleentie 933, Kärväskylä . 2013?2014
Pihtiputaan kunnassa järjestetään esiopetusta v. Saneerausta
. 0207 181 340
. 77,3 ha.
2 palstaa, joista toinen määräala.
Puusto n. Jos
kirje ei ole jostain syystä saapunut perille, kaavakkeet saa
myös www.wiitaunioni.fi / opetus ja koulutus, esiopetus tai
sivistystoimistosta soittamalla puh. Pirkko ja Oona p. Katsastustarkastukset ja näyttö . 041-550 4504
Piia Keisanen
045-638 4045
Keskustie 13,
Pihtipudas
Käynti Jukolan p-alueelta
Avoinna:
ma, ke 10?18
ti, to, pe 10?17
muulloin sopimuksen mukaan
Mari Varis
Avoinna: ma 10?17,
ti-ke 10?18, to-pe 10?17
Muulloin sopimuksen mukaan.
Asematie 15,
Pihtipudas
p. 49 000 ?/tarjous
KINNULA (Silkkiperä) n. p. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Pihtipudas
0400 707 464
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
Jarmo Kumpulainen
. 040-324 5458
. 0400 345 212
Katso esitetiedot:
www.metsatilat.fi/jarvisuomi
Savilahdenkatu 5-7,
Mikkeli, p. Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Yleisötilaisuus
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Kinnulan kunta laativat tiesuunnitelmaa maantielle 16945 Jääjoki Kinnulan kunnassa.
Hankkeen tavoitteena on parantaa maantietä 16945 kantatie
58 ja Myllyjoen (Gitronin silta) välisellä osuudella päällystettynä
tienä ja rakentaa tielle kevyen liikenteen väylä. 040-841 2182 . Nelipyöräsuuntaukset . asennus . Työllistettävän tulee olla pihtiputaalainen työtön työnhakija, joka on oikeutettu korkeimpaan korotettuun palkkatukeen. Ilmoittautumiskaavake tulee
palauttaa 22.2.2013 mennessä. Juhla- ja kokouspalvelut
. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
p. p. Esiopetukseen osallistuminen on vapaaehtoista, päätöksen lapsen
osallistumisesta tekee huoltaja
0500-716 178, sp. Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
040 -702 6777
AUTOPELTI HÄKKINEN
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. hieronta (myös ilman lähetettä)
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
. 0440 688 888 Timo
(tilaa KELAN kyydit suoraan) kinnuskuljetus@gmail.com . perinteistä verikuppausta
. 040-745 0964
Myynti ja urakointi
Ajojärjestely
Tommi Pakarinen p. P. KOTISEUDUN SANOMAT. Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
PIHTIPUTAAN TYÖOSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . P. 014-5776 200 (vaihde)
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
. Laillistettu kiinteistönKU
R O N E N O Y välitys . klassista hierontaa . romuautot
. P. 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Keskustie 2, Pihtipudas
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. 050-461 6055
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. yksityiset - ja yrityssiivoukset . metsätyöt . 0400-547 457
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . Kokous- ja
saunatilan vuokraus
Ä
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . LVI-tarvikkeiden myynti . öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
014-561 601 tai 0400-405 652
Asematie 11, PIHTIPUDAS . kaikki rakentamiseen liittyvä yli 30 v. jäsenkorjausta kaustislaisin opein . Rakennusurakointi . . . 6. kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. . . home- ja kosteusvauriot ?
. traktorityöt
. . P. pesu ja vahaus
. 014-562 196
. 040-725 7702
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet,
työkoneet, varaosat,
meiltä myös sisustustarvikkeet
KINNUS-KULJETUS OY
. kaivinkonetyöt 13 tn telakoneella . e-mail: eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
RSNOTARIAATTI
. vahinkotarkastukset
. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . Pihtipudas . 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
. ym. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. lavettikuljetukset max 18 tn
. . ahtaat pihat ja käytävät
työnnettävällä lingolla
Puh. myyntilaskutus ja reskontra
. 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. Keijo Paavola
. 0400-647 010
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. sairaskyydit (Kela): invabussi, pyörätuoli- ja paarivarustus
. p. ja 3. toimistopalvelut. 014-561 658 . Fax 014-561 659
Tilitoimisto V. 014-561 641
Jouni Hautajoki
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi . 0400 570 553 . Puh. hydrauliletkut ja liittimet
Fysioterapeutti
Anne
puh. ÖSTBERG
Viitasaari,
puh. 044-745 4501
Pihtipudas
Myös viikonloppupäivystys
www.mökkihaku.?
ID 14784
Lisätiedot ja varaukset
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
044-525 6428
KONEURAKOINTI Juha Jämsén
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . putkiasennustyöt ja huollot . . lomasi ajaksi.
JT. www.uranetti.fi
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
puh. Puh. traktorilla
etukuormain, levy + kauha
. arvometallit
. rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . P. 044-525 6428
NIEMENHARJU
Koneurakointi
. Jukka Tikanmäki
. www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. kokemuksella ?
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
www.witas.fi
Kinnula . Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
B. . ojankaivut ja pellonraivaus ym.
. 0400-689 557
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
Uranetti Oy / Anne Heikkilä . perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. nopea haku ja maksu
. automaalaus
. Arvioinnit . 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. pihojen ja teiden auraukset
0400-448 463, Alvajärvi
EL-Point Oy
Sähköasennus ja varastomyynti
Keskustie 12, Pihtipudas . 571 456, fax
571 455, 0400-667 946. 15
. www.tasmahoito.fi
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut
0400-581 315
. 040 504 8275
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
sertifioitu
www.jatehuolto.net
040-727 6781
0400-645 653
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. 040-557 3644,
Timo Back . Hieronta . 040 552 2179
Taina Sorri p. fysikaaliset hoidot
. . pellonreunojen ja tienvarsien raivaus (energiapuukoura)
. ruostesuojaus
. maatalousromut ym. Puh. . . helmikuuta 2013. e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
puh. Lääk.voim. LAKIASIAPALVELUT . www.kinnus-kuljetus.fi
SEULOTUT SORAT
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
ja MURSKEET
Lomakoti, jonka voit
VUOKRATA
. LainA
LKV
huudonhakemiset . hierovia porekylpyjä Frantsilan kylpyöljyillä
LVI-ASIOISSA
Pihtipudas Puh. . linja-autot (täysi turistivarustus)
0400-691 188 Pekka . renkaat . (014) 562 320
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
- hieronta
Jääjoentie 5 C
43900 KINNULA
puh. 040-508 7280
LUMITYÖT
. 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA
. LINJAT
TAKSI
p. kolarikorjaus
. illanistujaisiin
. . sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. . infrapunasauna
. Fysik.hoidot
. 0400-371 356. pieniin juhliin
. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
Ö
NN
INTI PA LV
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
U
IS
L
. Isännöinti . 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
Keskustie 12
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . Kivijärvi . akut . tilausajot: 18-, 23-, 36- ja 50-paikk. Viitasaari
Puh. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat
klo 9-17, rengasesittelijä paikalla
MAKKARATARJOILU JA KAHVIT
RENGAS JA ÖLJY
Mainlahdentie 2
Pihtipudas
Puh. 7?21, la 7?18 ja su 12?18
Lasse Kröger
vetää Kimmojen
pesäpallojaostoa
Olemme kaikkien merkkien
AutoFit-korjaamo!
kg
NAUDAN
SISÄ- ja
PAAHTOPAISTI
Saarioinen
Normaalihinta 2,50 rs (5,00 kg)
Hinnat voimassa
to-su 7.-10.2.,
ellei toisin mainita.
Moninkertainen testivoittaja.
8
95
Atria takuumurea
500 g (2,50 kg)
Etelä-Afrikka
rajoitus: 2 rs/talous
150-180 g (5,00-6,00 kg)
rajoitus: 3 ps/talous
ps
3
08
VIHREÄT RYPÄLEET
MAKEISPUSSIT
90
rs
JUUSTOT
Fazer Suosikki
ETU
3
99
350-390 g (10,23-11,40 kg)
maustamaton ja
yrtti-valkosipuli
rajoitus: 3 rs/talous
Oltermanni
n. Paikkana on
keskuskoulun liikuntasali
kello 17.30-18.30. Keskiviikko: jauhelihaperunasose/ kaalilaatikko, kaali-puolukkasalaatti.
Puh. 0207 345 220
palvelemme ark. 1996 ja myöhemmin syntyneet) ja naisten maakuntasarjan joukkue. Uusia pelaajia
otetaan vielä mukaan joukkueisiin helmikuun ajan.
Harjoituksia
läpi viikonlopun
Kimmojen pesisharjoitukset jatkuvat keskuskoulun
liikuntasalissa. 014-561 606 tai 0400-829 226
Ahmasta
jälkihavainto
Kalle Juutinen teki ahman
jälkihavainnon
Luoma-
lanrannalla kesämökkinsä
läheisyydessä. KOTISEUDUN SANOMAT. 1 kg
rajoitus: 2 kpl/talous
-50%
2 pkt
MINUUTTIPIHVIT
Yksittäin 3,59 pkt (7,18 kg)
VILJAPOSSUN
ULKOFILEEPALA
ETU
5
00
Kariniemen kananpojan
13.30 salissa kokoontuvat
D-juniorit (v. 6. Se harjoittelee lauantaisin kello 13.30-15.
Sunnuntaisin kello 12-
99
pkt
-27 %
HK
3
RYPSIPORSAS
FILEEPIHVIT
360 g (9,69 kg)
49
rs
Ilman korttia 4,79 rs (13,31 kg)
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. Tavoitteena on jatkaa
pesiskoulua myös kesällä,
vaikka sarjapeleihin ei joukkuetta tulisikaan.
Pesiskoulussa
opetellaan pesäpallon alkeita
erilaisten leikkien ja pelien
muodossa.
Kimmojen pesäpallojaoston toimintaa voi tukea
sponsoroimalla joukkueille
pelipalloja.
Yritykset voivat ostaa
mainostilaa pesäpallokentän laidoilta. 16. Vetäjänä toimii Pekka Sassali.
Lauantaisin kello 1213.30
harjoitusvuorossa
ovat C-tytöt (v. Sihteerinä jatkaa
Johanna Pehkonen.
Helmikuun
lopussa
joukkueet ilmoitetaan Keski-Pohjanmaan
Pesiksen
sarjoihin. Vetäjinä ovat Tuija ja
Timo Pekkarinen.
Jussi Toikkanen on ottanut vetovastuun miesten
maakuntasarjan joukkueesta. Tarkemmat
tiedot saa Lasse Krögeriltä
tai Timo Pekkariselta.
A-tytöt
jatkavat
A-poolissa
Plokin A-tytöt jatkavat SMsarjan A-poolissa lauantaina Outokummussa pelatun
turnauksen jälkeen.
Ploki voitti PaKan 2-0,
mutta hävisi Outokummun
Partiolle 1-2. Tiistai: makaronilaatikko,
hedelmäinen
porkkanaraaste.
Keskiviikko: kalamurekepihvi,
kermaviilikastike, perunat,
punajuuri-omenasalaatti.
Kinnula:
Torstai: riisipuuro, tuore
leipä, leikkele, juurespala.
Perjantai: lihamureke, muusi, sateenkaari-salaatti, puolukkahillo. 2003-2004
syntyneet tytöt ja pojat) ja
E-juniorit (v. Ahma oli
tullut
Virkasydänmaalta
päin ja jatkanut matkaansa
Niemenharjun suuntaan.
Siellä tehtiin myös jälkihavaintoja.
palana, Suomi
rajoitus: n. 0207 931 620
Fax 014-562 528
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Ilmoitushinnat 1.1.2013
Tekstisivu 0,89 /pmm
Tekstin jälkeen 0,84 /pmm
Takasivu 0,92 /pmm
Kuolinilmoitukset 0,84 /pmm
Kiitosilmoitukset 18,55 (25 pmm)
Hintoihin lisätään alv 24%
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Kinnulan toimisto kunnanviraston
yhteispalvelupisteessä ke klo 10?11
Ilmestyy keskiviikkoisin
Ilmoitusten sisäänjättö
Maanantaihin kello 10 mennessä.
Puhelinvastaajaan ei voi jättää
maksullisia ilmoituksia.
Tilaushinnat 1.1.2013
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Toimittajat
Juha Kivinen
Niina Luomala
0400-345 852
0400-175 294
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Kestotilaus 50 /vuosi
Määräaikainen 12 kk 54
Pohjoismaat 12 kk 72
Hinnat sis. Perjantaisin
kello 16-17.30 harjoittelevat F-juniorit (v. 2001-2002 syntyneet tytöt ja pojat). 3 kg/talous
9
95
kg
Voimassa to-la 7.-9.2.
Kinnulan Kimmojen pesäpallojaosto valmistautuu tulevaan pesiskesään. Jaoston
vuoden ensimmäisessä kokouksessa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Lasse
Kröger. 1999-2000
syntyneet tytöt ja pojat).
Vetäjänä on Ilpo Sneck.
Pesäpalloharjoituksiin
toivotetaan tervetulleiksi
niin uudet kuin vanhatkin
pelaajat.
Pesiskoulu
starttaa
Pesiskoulu vuosina 20052007 syntyneille tytöille ja
pojille alkaa perjantaina 22.
helmikuuta. Kuusamolaiset voittivat Partion 2-0.
Lopullinen järjestys oli
Ploki, PaKa, Partio.
Kangasala ei ollut turnauksessa mukana liigapelin ja
loukkaantumisten vuoksi.
Kouluruokailu
Pihtipudas:
Torstai: lihakeitto, pehmeä leipä, juusto, vihannes.
Perjantai: toiveruokapäivä.
Maanantai: makkarakastike, perunat, kaalisalaatti,
raejuusto. alv 10 %
Levikki 5028
Tarkastettu 19.3.2012
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki. helmikuuta 2013
TORSTAINA AL
KAA
OHO!
PAKATTUNA
Kulta Katriina
KAHVI
500 g (5,00 kg),
myös tumma paahto
rajoitus: 1 erä/talous
HK
4
97
kg
Normaalihinta 9,95 kg
450-500 g (6,16-6,84 kg)
ei luomu
rajoitus: 2 kpl/talous
ETU
-50%
-50%
0
Normaalihinta 1,80 ps (10,00-12,00 kg)
kpl
Kalaneuvos
SAVUSIIKA
n. 700-900 g
Normaalihinta 6,19 kpl (12,38-13,76 kg)
ETU
-50%
1
25
rs
KULTAKINKKU,
-KALKKUNA,
-BROILER
ja PIENI
KULTAKINKKU
1
150-200 g (9,95-13,27 kg)
Edulliset auton takuu-/merkkihuollot myös meiltä!
TULE TUTUSTUMAAN UUTEEN RENGASHALLIIN
TO 7.2. Pesiskoulun vetäjänä toimii Jussi
Toikkanen.
Pesiskoululaiset voivat
myöhemmin miettiä osallistumista G-junioreiden sarjaan. Maanantai: pyttipannu, puutarhurin salaatti.
Tiistai: hernekeitto, juusto,
tuore leipä, laskiaispulla ja
mehu