Pulaa palomiehistä Kauppisten historiaa Miehet heti voittoon 3 12 IR TO N U M ER O 3, 00 € 7 JUHA KIVINEN PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 11.10.2023 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 41 ILMESTYNYT VUODESTA 1960 Makkaranuotio oli kovassa käytössä Suurijärven uuden tuvan pihalla. Uusittu Suurijärven retkeilyreitistö avattiin 5
Silloinen kipu muistui mieleen kuunnellessani tuota biokaasu-uutista. Puhutaan toiminnallisen lukutaidon puutteesta, joka vaikeuttaa oppimista ja ymmärtämistä. Ja ilmeisesti oma hillohylly ja pakastimen raparperiosasto olivat jo täynnä. Olivat ilmeisen ylimääräisiä. Onko ihan oikeasti niin, ettei omenoille löydy muuta käyttöä. Eivät ne kasvit sinänsä, vaan se, etteivät viljelijät arvosta maan antamaa satoa. Hienoja palstoja, hyvin hoidettuja ja osa hyvinkin satoisia. Kirjojen lukeminen on vähentynyt huomattavasti, mutta joukossa on heitä, jotka lukevat todella paljon, ja toisille taas lukemiseen ei tunnu järjestyvän juuri aikaa. Pyörää oli luovuttamassa Pudasportin puolesta Kirsi Vesterinen. Toiselta kuulemalta, tai pikemminkin hetken ajattelun jälkeen oli pakko todeta, ei hiisi vieköön. TILAUKSET 1.1.2023 Kestotilaus 79,90 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 83,90 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 116,90 € / vuosi Hinnat sis. Siinä uutista kuunnellessani tuli mieleen hetki menneisyydestä. ASIAKASPALVELU Reija Kärkkäinen, puh. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Lukulomalle lomps M illoin viimeksi olet lukenut kokonaisen kirjan. Mutta sitten, nähdä maassa mätänevät kurpitsat, kesäkurpitsat ja kurkut, seinustalle ruskettuneet tomaattitertut ja mätänemään alkanut lehtikaalipusikko. K uulin kerran kuvaviestimestä uutisen, miten ylimääräisiä omenoita viedään biokaasulaitoksiin ja niistä tehdään mädättämällä biokaasua autojen polttoaineeksi. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen Puh. Tai ettei löytyisi yhtään laitosta, hoitokotia, koulua, kodittomien yömajaa, ruokajonoihin tekevää jakelupaikkaa tai muuta omenatonta ja rahatonta yhteisöä, joka olisi ottanut niitä mielellään. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 Puh. Ensi kuulemalta hyvä uutinen. Tämä niin surettaa, varsinkin heidän puolestaan, joille kaupan omenatiski on liian hintava. Tarjouslenkistä ja perunoista perheelleen suolen täytettä kasaan raapiva emoihminen katseli, miten mitään puhumaton ja tervehtimätön naapuri kantoi sieraimet taivasta kohti raparperisylyksiä kompostiinsa. Ajatus tarrasi sanaan ylimääräiset omenat. alv 10 % #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT Pääkirjoitus JUHA KIVINEN. Hanna Kankaanpää Viikon kuva Tyyne Myllynen kävi maanantaina noutamassa Pihtiputaan Yrittäjien järjestämien Pihtiputaan Markkinoiden arvonnassa voittamansa sähköpyörän. Moni tunnistaa lukevansa liian vähän ja harmittelee, ettei lapsille tule luettua enemmän. Sivullinen Sivullinen 11.10.2023 2 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. Suomalaisista aikuisista jopa yli 11 prosentilla ja nuorista jopa vielä hieman suuremmalla osalla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa. Syksymmällä samainen edelleen ketään huomioimaton tomerasti asteleva naisihminen kantoi ämpärikaupalla omenoita tunkioonsa. Aivan uskomaton väite. Lukemiseen pyhitettyä aikaa jakavat nykyään myös sosiaalisen median alustat, videot, podcastit ja monet muut mediat. Lukeminen on vähentynyt niin paljon, että lukutaidon heikkeneminen näkyy oppimistuloksissa ja lukutaidottomilla aikuisilla jopa kyvyssä selviytyä arjesta ympäröivässä yhteiskunnassa. Se aiheutti huonovointisuutta. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. 020 793 1620 tiia.paananen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET Puh. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Tiia Paananen, puh. Siis mitä ihmettä. Sinä, Kotsarin lukija, olet kuitenkin jo oikealla tiellä. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2023 Tekstisivu 1 € / pmm Tekstin jälkeen 0,94 € / pmm Kiitosilmoitukset 20,16 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 %. Lyhyt galluppini paljasti, että yleisin vastaus on ”tänä vuonna”. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. Ruuan hinta ei näemmä ole vielä liian korkea, ainakaan kaikille. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää Puh. Lukutaito on kansalaistaito, joka suojaa demokratiaa. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Paikallislehden lukeminen on hyvä ja tärkeä harrastus. Ja täysin sieluun sattuva teko. P ikkuisella maakunta-ajelulla osuimme puutarhapalstalle katselemaan ihmisiä työnsä ääressä. Tämä kesä tuotti kuulemma runsaan omenasadon, eikä omenoita kuuleman mukaan tarvittu muuhun käyttöön. Hyvä siksi, etteivät jää mätänemään aivan omia aikojaan ja käyttämättömiksi. Kipinän sytyttämiseen voi riittää yksi tarina, joka kuljettaa irti arjesta ja saa tiedonjanon syttymään. Tilanne ei ole yllättävä tai poikkeuksellinen. Lukutaidon puolesta kampanjoidaan pitkin vuotta, nyt myös syyslomalla. A siahan on siitä maasta, etten kuuna päivänä suostu uskomaan, etteikö Suomesta löytyisi enää yhtään ihmistä tai ainoatakaan perhettä, jotka olisivat mieluusti ottaneet vastaan osansa tuosta ylimääräisestä sadosta. Ota siis haaste vastaan ja lue syysloman aikana ainakin yksi hyvä kirja. Hyvin kaukaa menneisyydestä. Sujuva, mutta myös kriittinen ja arvioiva lukutaito auttaa ymmärtämään ympäröivää maailmaa, tunnistamaan valeuutisia ja propagandaa. Täysin käsittämätön ajatus. Yksin ja yhdessä. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan
Kinnulassa on yksi päätoiminen palomies, joka toimii virka-aikaan ryhmänjohtajana. Lisää väkeä kaivataan riviin kipeästi, sillä pelastustoiminta nojaa pitkälti sivutoimiseen henkilöstöön. Kinnulassa sivutoimisten palomiesten tavoitevahvuus on 25 henkilöä. Silloin voidaan tehdä kaikkia niitä töitä, joita tälle asemalle on merkitty, Klemola kertoo. – Kouluttaminen ei ole ihan halpaa lystiä, joten mieluiten tietenkin koulutamme oman paloaseman tarpeisiin, aluepalomestari Henri Vänni jatkaa. Kinnulassa ja Muurasjärvellä miehitystä tarvitaan lisää. Klemola kertoo, että esimerkiksi sähköalan asiantuntijat ovat olleet korvaamaton apu hälytyksissä, ja hoitoalan henkilöstöllä on jo valmiiksi valtava määrä osaamista, joka työssä on eduksi. Kinnulaa ajatellen hyöty jää lyhyeksi. Siksi resursseja tarvitaan enemmän. Esimerkiksi tulipalon sattuessa jokaisella minuutilla on merkitystä. Kinnulan kunnanhallitus pyytää lausunnossaan huomioimaan, että kuntien talous vuodesta 2024 alkaen on äärimmäisen tiukka, eikä taloudellista liikkumavaraa ole. Kinnulan kunnalla ei myöskään ole voimassa olevaa kotouttamisohjelmaa. – Harva nuori lopulta palaa takaisin, mutta toki heillä on eväinään osaamista, joka on hyödyksi muualla, Klemola kertoo. KINNULASSA palomiespulaan on pyritty reagoimaan esimerkiksi innostamalla nuoria mukaan palokuntatoimintaan. Tilanne on vaikeimmillaan hälytyksen tullessa arkena keskellä päivää. Sen vuoksi Kinnulan kunta edellyttää, että Keski-Suomen liiton taloutta sopeutetaan siten, että kuntien maksuosuudet eivät nouse. Variaatioita on vuosien varrella ollut monia. Toki tarvitaan myös kykyä toimia ja ryhmässä ja annettujen ohjeiden mukaan. – Paras tilanne olisi, jos meillä innostuisivat mukaan myös nuoret maanviljelijät, joilla voisi olla mahdollisuus irrottautua työstä myös päivisin. Nuorisopalokunnan toiminta on ollut pitkään aktiivista, mukana on noin 50 nuorta. Vännin mukaan kyse on siis tavallaan palkallisesta harrastuksesta. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Kinnulan kunta ei ota vastaan oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita, kiintiöpakolaisia tai tilapäistä suojelua saavia vuonna 2024. Maakunnan reuna-alueilla sijaitsevien kuntien elivoimaisuus tulee säilyttää. Kunnanhallitus toteaa perusteluinaan, että Kinnulan kunnalla ei ole tarjota paikkoja huonosta asuntoja työllisyystilanteesta johtuen. Keski-Suomen alueellinen metsäohjelma päivittyi Keski-Suomen metsäneuvosto päivitti Keski-Suomen metsäohjelman toimenpiteitä, joilla vastataan toimintaympäristön nopeisiin muutoksiin. – Ikääntyminen näkyy, harva jaksaa esimerkiksi 65-vuotiaaksi, Veli-Matti Klemola kertoo. Tyypillisesti noin neljännes reservistä pääsee keikalle. Nyt ohjelman keskiössä metsäbiotalouden kannattavuus ja kokonaiskestävyys. Viikonloppuisin puolestaan vahvuus on suurin. Kunnanhallitus toteaa, että Keski-Suomen liiton rooli maakunnan kehittäjänä ja edunvalvojana on tärkeä. Vastaavasti isojen autojen kanssa työtään tekevä on myös paloauton ratissa lyömätön kuljettaja. – Tärkeintä on auttamishalu, kaiken muun voi oppia. Kinnulassa päivystää yksi päätoiminen ryhmänjohtaja sekä ilta-aikaan ja viikonloppuisin yksi sivutoiminen ryhmänjohtaja. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset Pelastuslaitoksen pienet paloasemat ovat hätää kärsimässä. Monet kinnulalaiset kulkevat töissä naapurikunnissa, joten tehtävälle lähteminen on käytännössä mahdotonta arkisin. Lisäyksiköitä hälytetään lähikunnista, ja matkaa on kymmeniä kilometrejä. – Parasta on kuitenkin samanhenkinen yhteisö, joka paloasemalla kokoontuu. – Jos viisi miestä vastaa kutsuun, pystytään tekemään kaikki, mitä tarvitsee. SOPIMUSPALOMIEHEN muottiin mahtuvat erilaiset ihmiset. Maanviljelijät tekevät fyysisesti kuormittavaa työtä, joten esimerkiksi kuntotestit menevät heittämällä läpi, Klemola kertoo. Työnantajien kanssa on tehty erilaisia sopimuksia siitä, miten hälytykselle voi tarvittaessa lähteä. Perustana on oikea-aikainen metsänhoito. – Ensi vuonna korostuvat hakkuiden ja hoitotöiden lisäksi metsänparannusja luonnonhoitotyöt, sillä nykyinen kestävän metsätalouden rahoituslaki korvautuu metsätalouden kannustejärjestelmällä, sanoo puheenjohtaja Pauli Rintala.. Pääsääntöisesti työnantajat ovat suhtautuneet positiivisesti, mutta on tietenkin tilanteita, joista ei vain voi lähteä. Pelastuslaitos tarvitsee lisää sopimushenkilöstöä Tiistaisin harjoitellaan Veli-Matti Klemolan johdolla. PELASTUSLAITOKSEN sopimushenkilöstön kanssa tehdään virallinen työsopimus. Kaikista töistä ei voi irrottautua, ja joskus taas koko yrityksen henkilöstö on laittanut ovet lukkoon ja lähtenyt samalle keikalle. Keikalle kuitenkin tarvitaan minimissään neljä, mieluummin viisi henkilöä, jotta voidaan muodostaa toimiva yksikkö. Silloin liikkeelle saadaan myös säiliöauto. Kuntapaikkojen määrä ja kuntien mahdolliset resurssit tarkistetaan ja vahvistetaan Ely-keskuksen pyynnöstä vuosittain. Kaikki työhön liittyvät kulut maksetaan ja kaikesta toiminnasta maksetaan palkka. Kinnulan kunta toivoo Keski-Suomen liitolta jalkautuvaa työskentelyotetta myös maakunnan reuna-alueilla sijaitsevien kuntien tuntemuksen ja edunvalvontatyön lisäämiseksi. HANNA KANKAANPÄÄ Reuna-alueiden elinvoimaisuus on säilytettävä Kinnula ei ota vastaan turvapaikanhakijoita Kunnanhallitus vetoaa Kinnulan huonoon työja asuntotilanteeseen – turvapaikanhakijoiden kotiuttaminen olisi vaikeaa. Lyhyet HEIDI PASANEN 3 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 Keski-Suomen liiton talousarvio 2024 ja talousja toimintasuunnitelma vuosille 2024–2026 on valmistumassa. – Jos koti ja työ on jo valmiiksi Kinnulassa, on helpompi sitoutua. Keski-Suomen metsävarat ovat hyvin käytössä ja toimenpiteissä korostuu puuntuotannon kestävyyden turvaaminen. JOKAISELLE keikalle ei tarvitse lähteä, ja työ perustuu vapaaehtoisuuteen. Palokuntaharrastuksesta on hyötyä myös työnantajille, sillä palokunnasta saadusta osaamisesta on etua erityisesti alkuvaiheen tilanteissa, joissa usein yrityksen omaa henkilöstöä on paikalla ennen palokunnan saapumista. Huojennus on kuitenkin lyhytaikainen, sillä täysi-ikäisenä palokunnan toiminnassa ehditään usein olla mukana noin vuoden ajan, ennen kuin opinnot kutsuvat toisaalle. Ei ole tarkoitus tai tarpeellista, että jokaisen pitää osata tai pystyä tekemään kaikkea. Silloin vapaaehtoiset pelastajat ovat omissa päivätöissään. Kotouttamislaki laajentui kuluvana vuonna koskemaan myös tilapäistä suojelua saavia henkilöitä, joilla on kotikunta. Jos väkeä ei ole riittävästi, pelastuslaitoksen vasteaika pitenee. Omaa ammatillista osaamista voi käyttää hyödyksi myös pelastustyössä. Punaisena lankana on metsien käytön kokonaiskestävyyden parantaminen. Pienille paloasemille pitäisi kipeästi saada rekrytoitua väkeä, sillä sopimuspalokuntalaiset ikääntyvät ja rivit harvenevat. Sopimuspalokuntalaisten määrän väheneminen vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen. Erityisesti Kinnulan kunta pitää ensiarvoisen tärkeänä, että liitto aktiivisesti edistää alueen pysymistä EU-investointitukien korkeammassa tukialueessa sekä maaseuturahoituksen pysymistä vähintään nykyisellä tasolla. Pihtiputaan asemalla tilanne on toistaiseksi hyvä, mutta Kinnulassa ja Muurasjärvellä väkeä tarvitaan lisää. – Henkilöstöllä on kattava työterveyshuolto, ilmainen kunto-ohjelma ja -testit, Klemola kertoo. Kunnat tekevät mittavia talouden tasapainottamistoimenpiteitä, mutta siitä huolimatta suuri osa kunnista joutuu tekemään alijäämäisiä budjetteja vuonna 2024, niin myös Kinnula. Nyt vajausta on paljon, sillä rivissä on vain noin puolet tarvittavasta määrästä. Tietysti on hyvä, jos on halukkuutta kouluttautua ja oppia lisää, Klemola kertoo. Viime vuosina lisääntyneet metsätuhot aiheuttavat erityistä huolta alueella. Osa nuorista innostuu myös koulutuksiin ja lähtevät täysi-ikäistyttyään mukaan myös hälytystehtäviin
2016 tehdyn tutkimuksen mukaan (Mehtätalo ym.) tuulivoimaloiden infraääni aiheuttaa terveyshaittoja jopa 15-20 km:n etäisyydellä voimaloista! Kinnulassa voimaloita on tulossa aivan asutuksen viereen. Soitetaan jos muistetaan, ja entäs jos seniori on silloin päiväunilla. Ota kantaa tekstiviestillä. Voi että ku sais jottai penkkiä POP-pankin oven pielee. Miten yksinäinen seniori saa tarvitessaan apua ja palvelua terveyskeskuksesta. Vertailun vuoksi kolmen Keski-Suomen kansallispuiston ala on noin 10 000 hehtaaria. Suunniteltu tuulivoimateollisuuden kaavoitusala on 390 km 2 , se tarkoittaa siis 39 000 hehtaarin kaavoittamista tuulivoimateollisuutta varten ja 400 tuulivoimalaa maakuntaan. Jos numeron vahingossa löytää, soitetaan kaikissa numeroissa ensin klassista musiikkia. Tapahtumaa siis selvästi vielä tarvitaan, ja lapsille suunnattu ohjelma oli ihan huippua. Ei ole mikään ihme, että päätöksenteko tuulivoimasta on vaikeaa.Toisaalla mainostetaan, että Suomessa on potentiaali 150 miljardin investoinneille vihreään siirtymään, mutta samanaikaisesti uutisoidaan, että sähkön kysynnän hyytyminen pani energiainvestoinnit jäähylle. Sitä tarvitaan. Kun yhden tuulivoimalan arvioidaan rakennuspaikan, huoltotien ja siirtolinjan osalta vievän keskimäärin kahdeksan hehtaarin alan, niin kaavaan otetut voimalat veisivät 3 200 hehtaaria. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Otso, Ohto TORSTAI Aarre, Aarto PERJANTAI Tanja, Taina, Taija LAUANTAI Elsa, Elsi, Else SUNNUNTAI Helvi, Heta MAANANTAI Sirkka, Sirkku, Stella TIISTAI Saana, Saaga, Saini Tekstarit Mielipiteesi julkaistaan lukijan sivuilla! Ota rohkeasti kantaa, muistele, runoile ja lähetä meille kuvia! Lyhennämme tekstejä tarvittaessa. Päättäjillä mielessä vain raha, viis luonnosta ja ihmisten terveydestä. Hannu Heinonen Luhanka 7.10.2023 Syksy saapuu taas. KINNULALAINE Onko niin, että hyvinvointialue Pihtiputaalla on köyhille ja Mehiläinen rikkaille. Nythän niitä ei ole käsitelty lainkaan maakuntakaavaehdotuksessa. Kaavaehdotuksen tuulivoiman ylisuuri rakentaminen on herättänyt valtavasti vastustusta. Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Tällä teholla ne tuottaisivat vuodessa noin seitsemän TWh sähköä, kun vastaavasti 1 600 MW:n OL 3 tuottaa vuodessa noin kaksitoista TWh sähköä ja sen rakennustyömaan koko on noin kymmenen hehtaaria. Tuskin kukaan päättäjistä kykenee perehtymään kaikkiin sähköisessä muodossa oleviin selvityksiin ja raportteihin kunnolla. Kuulisin mielelläni pihtiputaalaisilta sotevaltuutetuilta kommentteja työstänne valtuustossa. Maakuntakaavan valmistelu on valtava työ, aineistoa on olemassa yli tuhat sivua. Näin tuulivoimaloiden rakentaminen saataisiin nyt ehdotettua pienemmälle ja järkevämmälle tasolle, jos niitä vielä välttämättä halutaan rakentaa. Kuurolle vanhukselle on turha puhua: Paina 1,2,3,4... Kansallispuistoihin toivotetaan kaikki tervetulleiksi. Hannu Hämäläinen, Jyväskylä sen väheneminen, säästötoimet, kantaverkon rajoitukset ja varman ydinvoiman saatavuus asettavat tuulivoimainvestointien kannattavuuden Suomessa entistä tarkempaan harkintaan. Yks asiointipankkipäivä viikossa ja tottakai het kaikki nettipankittomat siellä. Ilikeä kahtoa tuommosta. Sähkön suuret hintaheilahtelut, kulutukMitä kuuluu sotevaltuustoon. Kyseessä on maakuntatasolla kaikkein aikojen suurin teollisuusalueiden kaavoitus, jolla on suoraa ja välillistä vaikutusta yli 200 000 ihmiseen ja suureen osaan maakunnan luonnosta ja maisemista. Se ois penkki iso asia ja halapa kustannus pankille. Teollisuusalueiden kaavoituksen Suomen ennätys Keski-Suomen maakuntakaavaehdotuksen palauteaika on mennyt umpeen. Reaalinen uhka on, että paljon terveyskeskuksia tullaan lakkauttamaan. Kuinkahan kustannusten hallintaa on valtuustossa käsitelty ja kuinka päätöksenne hulppeista palkoista, kokouspalkkioista ja ryhmärahoista sopii yhteen alijäämäisen talousarvion kanssa. Lisänä ovat kymmenet pienemmät maakuntakaavan ulkopuolella olevat tuulivoimahankkeet. Miten jaksamme. ALPO-PETTERI KOKKONEN. Lähetä viestisi numeroon 0400 741 747. Kuuden megawatin voimaloiden yhteenlaskettu bruttoteho olisi 2 400 MW. Niin paljon ulkoisia olosuhteita on viime aikoina kääntynyt tuulivoimaa vastaan, että tulisi harkita lisäajan ottamista maakuntakaavan valmisteluun, valmistella se huolella ja ottaa vakavasti huomioon tuulivoiman negatiiviset vaikutukset. YKSI NIISTÄ Suomessa v. Tuuliteollisuusalueen, jota virheellisesti kutsutaan puistoksi, portilla on varoituskyltti ”käynti omalla vastuulla”. Siitä voisi päätellä, että korkeahko palkkataso koskee organisaatiota laajemminkin, samaan tapaan kuin EU:ssa. Osa huomautuksista on nähtävillä maakuntaliiton lausuntopalvelu-sivuilla. Missä on Pihtiputaan perusturvalautakunta. Palvelu on huonontunut niin paljon, että se on melkein kokonaan poistunut. Suuri osa asiakkaista o ikäihmisiä ja neon tottununu jonottammaa ja jotku jonottaa autossa, ku ei jalat taho kantoa. Useissa muissakin maakunnissa on meneillään uuden maakuntakaavan suunnittelu. Tämän lisäksi energiatilanteen rajut muutokset ja tietoisuuden kasvu tuulivoimasta ovat muuttaneet tilanteen siitä, kun maakuntakaavan suunnittelu aloitettiin. Tekstiviesteissä voit käyttää nimimerkkiä. Kiitos vielä syysmarkkinoiden uusille järjestäjille. Tuulivoimaloiden valmistajien keskinäinen kilpailu, rajusti kohonneet tuulivoimaloiden hinnat, laatuongelmat sekä rahoituksen vaikeutuminen ovat ajaneet tuulivoima-alan kriisiin. Kaikkien tapahtumien tiedotusta kannattaa kyllä kehittää. Kuitenkin alueen johtajan palkka on huomattavan korkea. vaari ei omista älypuhelinta tai nettiä. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. AMPIAINEN #meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 Että semmosta... Sitten luvataan soittaa takaisin. Perehtyminen olisi kyllä vastuunkannonkin takia välttämätöntä. Hyvinvointialue: Miten käy, kun yli 70v. Haluaisin tietää, mitä olette tehneet tai tekemässä tämän uhkan torjumiseksi Pihtiputaan ja Kinnulan osalta. Tämä offensiivi hakee vertaistaan, on käsittämätöntä, että vuosia kestävät kallit maakuntakaavojen valmistelut ja tekeminen palvelevat vain yhden toimialan, tuulivoimateollisuuden tarpeita. Alusta lähtienhän oli selvää, että tiukalla budjetilla mennään
– Nämä pisteet korostavat alueen luontoa ja kutsuvat vaeltajaa pysähtymään, aistimaan ympäristöä kaikilla aisteillaan, unohtamaan kiireen ja antamaan luonnolle mahdollisuuden tulla vielä syvemmin osaksi luontokokemusta, Siiri Turpeinen toteaa. – Onhan tämä huikeaa, että saatiin vaellusreittikokonaisuus valmiiksi. – Onhan tämä ollut pitkä projekti ja tässä on ollut monta haastetta matkassa. Reitistön varrelle on tehty levähdysja näköalapaikkoja varsinaisten taukopaikkojen välille. Yli 30 kilometrin pituiseen Suurijärven retkeilyreitistöön Pihtiputaan ja Reisjärven rajalla Muurasjärven kylän perukoilla rakennettiin noin kolmasosan verran uutta reittiä kesän aikana. Tervetuloa! Ke 11.10. Hernekeitto Pannaria ja hillo Pe 13.10. JUHA KIVINEN 5 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 JUHA KIVINEN Pihtiputaan kunnan liikuntapaikkamestarin Markku Kanasen mietteisiin saattoivat yhtyä kaikki Suurijärven retkeilyreitistön avajaisiin osallistuneet. Harjukatu 2 • p. Suurijärven tuvan vuokrattavalla puolella on oleskeluhuone ja majoitustila. Pihtiputaan kunta sai tukea kehittämishankkeelle Euroopan maaseuturahastosta. Makkarapihvit(M,L,G), Kaalikääryleet(M,L,G) Ke 18.10. Kermainen lohikeitto L,G Joka päivä salaattipöytä! Herkkupöytä joka päivä klo 11-16.30 Rupontie 1 • p. Punajuurikeitto ja fetajuustokerma L,GPe 13.10. Myös Harjuntakasen lammen rannalla voi jatkossa paistaa makkaraa katetulla nuotiopaikalla. 044 325 6420 Ke 11.10. Savulohikeitto L,G To 12.10. Isommalla maasturilla sinnekin pääsee. 040 552 2701 Lounas klo 11-13. Uudet rakenteet suunnitteli Muurasjärveltä kotoisin oleva arkkitehti Siiri Turpeinen. Kävin katsomassa viikko sitten, kun kaikki oli saatu tehtyä, ja kyllä huokaisin helpotuksesta Ahveroisen näköalapaikalla, että tämä on oikeasti tässä näin. Tervetuloa! Ke 11.10. Lisäksi lähtöpisteelle on tehty lähtöportti infotauluineen. Suurijärven reitistö on yhteydessä Peuranpolun reitistöön, jota kunnostetaan myös parhaillaan. RETKEILYREITISTÖLLÄ on uusittu pitkospuita puolentoista kilometrin matkalta. SUURIJÄRVEN retkeilyreitistön kehittämishankkeessa päivitettiin reitistöt ja rakenteet vastaamaan nykyaikaisen matkailijan tarpeita. Persikkabroileri(M,L,G), Uunimakkara(L,G) To 12.10. Lisäksi Yölammen ja Jääkolun parkkialueita on laajennettu ja Nuorasen järven rannalle on rakennettu laavu. Tämä on luksuskämppä täällä sydänmaalla, ja se on saanut tosi ihastuneen vastaanoton. Kalapihvit, perunamuusi Marjapaistos To 12.10. Suurijärven rantaan rakennettiin komea autioja vuokratupa. Suurijärven taukopaikalle noussut autioja varaustupa oli hulppea näky. Suurijärven reitistö hohtaa uutuuttaan Suurijärven taukopaikalle pääsee Nuorasentieltä kilometrin pituista siirtymäreittiä pitkin. Kinkkukiusaus(L,G), Jauhelihapihvit(L,G) Asematie 11 • p. Lounaslistojen muutokset mahdollisia. Nakkistroganoff, perunat Uunibanaanit Lounas ma-pe klo 11-13. Broilerikastike(L,G), Lihapullat(L,G) La 14.10. – Yölammen rannalle on rakennettu vanhan eräkämpän läheisyyteen käymälä, katettu nuotiopaikka sekä laituri. Jauhelihaperunasoselaatikko Marjakiisseli Ti 17.10. Tervetuloa! Lounaslistojen muutokset mahdollisia. Uskon, että reitistön käyttöaste nousee merkittävästi koko alueella. 020 786 6370 Hyvää ruokahalua! Hyvää ruokahalua! Lounas ma-su klo 11-15. Manun kämpän luona on myös kääntöpaikka, joskin sinne on huono tie. 014 562 663 Tervetuloa! Ryhmäruokailut, kokoukset ja juhlat tilauksesta klo 8(9)-23 Pikkujoulut Pikkujoulut Takkatuvalla Takkatuvalla 28,40€ 34,80€ 28,40€ 34,80€ Varaa sopiva aika! Varaa sopiva aika!. Suurin kohde oli Suurijärven taukopaikan autioja varaustupa vanhan palaneen tuvan tilalle. Pekoniset jauhemaksapihvit(L,G), Koskenlaskijakana(L,G) Ti 17.10. Uusi autiotupa on jaettu kahteen osaan, joista toinen puoli on vapaasti eränkävijöiden käytössä ja isompaa puolta voi vuokrata myöhemmin kunnan sivuille tulevan varauskalenterin kautta. Toinen lähtöpaikka sijaitsee Jääkolun rajapyykin lähellä ja sieltä löytyy parkkipaikka viidelle autolle, Turpeinen listaa. PPuuttttaaaann ppaarrhhaaiim mm maann lloouunnaaaann ssyyöött m meeiillllää!! Keskustie 9 (Kunnanvirasto) p. Pannupihvit(L,G), Currykana(L,G) Su 15.10. Juustokeitto L,G Ke 18.10. Unkarilainen jauhelihakeitto M,G Ma SULJETTU Ti 17.10 . Vuodesta 2018 on tätä hanketta viety eteenpäin. Kasslerpihvit(M,L,G), Cheddarkana(L,G) Ma 16.10. Broilerinleike, lohkoperunat Pullavanukas Ma 16.10. Tirripaisti(M,L,G), Puna-ahven kastikkeessa(L,G) Pe 13.10. Mantelikalaa, perunat Suklaamousse Ke 18.10. Jatkossa on tarkoitus tehdä vielä lisää parkkipaikkoja Nuorasentielle, josta lähtee pitkospuut Suurijärven taukopaikalle
– Olli Oivanen voi olla suurpiirteinen jonkin asian suhteen, mikä voi olla hyvinkin iso jollekin toiselle. Tarhantie vie Hiekan raviradalle. Esihenkilöille ja johdolle toteutettiin muutosjohtamisen koulutus, tunnetaitojen ja tunneilmaston johtamisen koulutus ja vahvuuksien johtamisen koulutus. Yhtenä aiheena oli kritiikin ja haastavien tunteiden vastaanottaminen. Niina Rautanen toteaa, että ilmiötasolla esihenkilöt ja työntekijät painivat usein samojen asioiden kanssa. Ihminen vaatii toisteisuutta, että asiat pysyvät mielessä. Organisaatiossa voi hiertää joku pikku juttu, jota itse ajattelee lillukanvartena. JUHA KIVINEN. Henkilöstön ja esihenkilöiden työhyvinvointia ja muutosjoustavuutta tuettiin järjestämällä kaikille avoimia työpajoja, valmennuksia, vertaisryhmiä ja koulutuksia. WIITAUNIONIN sivistysjohtaja Niina Rautanen tuki viime syksynä vahvasti sitä, että henkilöstölle saadaan tukea muutokseen. Olli Oivanen myöntää, että kuntapuolella on aika ohut organisaatio. Demareilta kaksi aloitetta valtuustossa SDP:n valtuustoryhmä jätti kaksi aloitetta Pihtiputaan kunnanvaltuustossa. Aloitteessa huomautetaan, että Pihtipudas kipuilee monen muun kunnan tavoin vetoja pitovoiman ylläpitämisen kanssa. Oivanen myöntää, että negatiivisen kritiikin antaminen ja vastaanottaminen ei ole koskaan helppoa, mutta koulutuksesta sai työkaluja siihenkin. Päteviä työntekijöitä ei saada etenkään sosiaali-, terveysja sivistystoimeen. Se luo osallisuutta ja yhteisöllisyyttä ja luottamusta, joka on ydinasia kaikissa työyhteisöissä. – Siitä kaikesta selviäminen ja työhyvinvointi on ytimenä siinä, miksi tämä hanke on olemassa. Tekninen johtaja Juho Tenhunen kertoi, että tien kunnostaminen on jo vireillä. Rautanen huomauttaa, että henkilöstöä on yhtä aikaa työllistämässä hyvinvointialueuudistus, Wiitaunionin hajoaminen ja vuoden 2025 alusta edessä oleva työja elinkeinopalvelujen siirtyminen kunnille. Kaikki kritiikki on tiedustelutietoa. Olen oppinut ihan uusia ulottuvuuksia työntekijöistäni. On ollut hienoa huomata, että ollaan oltu samalla viivalla. Sillä pystytään muuttamaan toimintatapoja ja kehittymään. Olemme puhuneet omista kyvykkyyksistä, persoonista ja luonteenpiirteistä ja niiden vaikutuksista työhön. PIHTIPUTAAN kunnan elinvoimapäällikkö Olli Oivanen arvioi, että muutos on uusi normaali 2020-luvulla. – Silloin pystyy surffaamaan muutoksen aalloilla ja voimaan paremmin, kun voimavarana on itseluottamusta, uskoa tulevaan ja menneistä haasteista selviytymisen oppeja, Katri Aalto sanoo. MUUTOSJOHTAMISEN koulutus oli velvoittava esihenkilöille, mutta kaikki muut työpajat ja valmennukset ovat perustuneet vapaaehtoisuuteen. On ollut mahdollista jakaa kysymyksiä ja huolenaiheitakin, mitä saattaa organisaatiomuutokseen liittyä. – Kun niitä jaetaan porukalla, huomaamme, että olemme samassa veneessä, emmekä eri portaissa erilaisten ongelmien kanssa. – Kunnille tulee lisää tehtäviä TE-uudistuksessa, ja tuskinpa vastuut kunnissa vähenevät, vaan asioita yhdistellään ja ne menevät limittäin, Koulutus antoi kunnan väelle virtaa Wiitaunionin jälkeiseen aikaan joten organisaatioiden suorituskykyä tullaan mittaamaan aika kovasti, Oivanen ennakoi. Aina pitää pystyä katsoa tilannetta toisen ihmisen näkökulmasta. 6 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 JUHA KIVINEN Koko Wiitaunionin henkilöstölle, esihenkilöstölle ja ylimmälle johdolle järjestettiin helmi-elokuussa ESR-rahoitteinen työelämän kehittämishanke ”Vahvuuksista voimaa ja virtaa muutoksen aalloille”. Oivasen mielestä ihmisten erilaisuus pitää muistaa ottaa huomioon. Jos negatiivista palautetta ei anneta, silloin organisaatio ei voi kehittyä, eikä mitään voi muuttaa. Pihtiputaan talousarviossa on varattu noin 62 000 euron määräraha varhaiskasvatuksen palvelumaksujen toteumaksi. – Voidaan olla varmoja, että muutoksia tulee alati kiihtyvällä tahdilla, ja tämä koulutus tarjosi yleishyödyllisiä työkaluja tulevaisuutta varten. Samalla on opittu ymmärtämään omia vahvuuksia johtamisessa sekä esihenkilön ja työntekijän vuorovaikutuksessa. – Pitää muistaa, että asiat ovat asioita. Emme olleet esihenkilö-alainen -roolissa, vaan sovimme, että tänään olemme vain ihmisiä toisillemme. SDP:n valtuustoryhmä esitti, että varhaiskasvatusmaksut poistetaan ensi vuoden talousarviosta ja kaikki tuloryhmät vapautetaan näiltä maksuilta. Niina Rautanen kertoo kokeneensa työpajoissa hienoja hetkiä. Ihmisillä on valtava määrä tehtäviä ja erilaisia hattuja, mutta kiireen keskellä pitää rauhoittaa aikaa myös koulutukselle, koska se auttaa työntekijöitä jaksamisessa. VAMU-hankkeessa tuettiin työhyvinvointia ja työssä jaksamista organisaatiomuutoksessa, jossa Wiitaunionin toiminta päättyy Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntaparin purkautuessa ensi vuodenvaihteessa. SDP:n ryhmän mukaan todennäköistä on, että tuosta tavoitteesta saavutetaan korkeintaan puolet. Suuri osa varhaiskasvatukseen osallistuvista perheistä kuuluu tulorajojen vuoksi nollamaksuluokkaan. – Alaiseni ovat rehtoreita ja koulunjohtajia ja muita yksiköiden johtajia. SDP:n ryhmän mielestä siten voitaisiin lisätä etenkin lapsiperheiden pitoja vetovoimaa sekä parantaa pätevien työntekijöiden saamista niin kunnan kuin yksityisen sektorin tarpeisiin. SDP:n ryhmä esitti myös luokattomassa kunnossa olevan Tarhantien pohjustamista ja ojittamista sekä määrärahan varaamista sitä varten ensi vuoden talousarvioon. Hankkeeseen saatiin 82 osallistujaa, mitä hankepäällikkö Katri Aalto pitää mukavana määränä. Olisi hyvä, että tällaista olisi tarjolla vuosittain, koska näitä asioita pitää treenata jatkuvasti. – Koulutukset auttavat ymmärtämään, että meillä on mahdollisuuksia hallita muutoksia samoilla työkaluilla kuin ennenkin, mutta niitä pitää koko ajan teroittaa, että iskukykymme säilyy. – Olen ollut tosi tyytyväinen, että sellaista on meillä ollut. – Pystyimme riisumaan omaa työn tekemisen viittaa. Katri Aalto (vas.), Olli Oivanen ja Niina Rautanen olivat tyytyväisiä VAMU-hankkeen tuloksiin. On pyritty vahvistamaan itsetuntemusta ja mietitty, mitkä asiat kuormittavat töissä. Aloitteessa todetaan, että raviradalla järjestetään useita raveja, ja siksi sinne johtava tie on myös imagotekijä siitä, miten kunta panostaa hevosurheiluun
Säätyläisen koulutuksen saaneena ja kielitaitoisena henkilönä Catharina toimi Ilmolahdella mm. Hän toimi talouskomissaarina ja Viitasaaren varanimismiehenä. Hän oli ikivanhan saksalaisbaltialaisen ritarisuvun jälkeläinen. Mikkelinpäivänä pidettiin 10-synttärit kymmenvuotiaille perhemessun jälkeen. Kauppinen toimi myös lautamiehenä, tarkastajana, kaupanvahvistajana sekä osallistui aktiivisesti 1780-90 luvuilla aloitetun isonjaon toteuttamiseen. Kinnulassa on tänä vuonna 18 kymmenvuotiasta. – Olin miettinyt sitä itsekin, mutta olin vähän epävarma, osaanko minä. paljastettiin Viitasaaren Kirkkosaaressa Matts Kaupénin ja Catharina Eleonora Taube von der Issenin muistolaatta. Kuten edellä mainitusta voidaan päätellä, niin sattumalla tai ehkä kohtalolla oli tässäkin tapauksessa oma merkityksensä. Tässä tapauksessa kysymys oli kirkon lattian alle haudatuista pitäjän merkkihenkilöistä. ERIKA KINNUNEN on saanut tukea alkutaipaleelleen Pihtiputaan ja Viitasaaren diakoniatyöntekijöiltä sekä tuomiokapitulista. – Pätevyyden hankkimiseen tarvittaisiin puolentoista vuoden koulutus. diakoniatyöntekijänä Viitasaaren seurakunta oli kesän aikana rakentanut hautausmaalla muistelupaikan, jonka kivipaaseihin voidaan kiinnittää muistolaatta niille haudatuille, joiden hautapaikka ei ole tiedossa. Aamupuuroa tarjoillaan kello 9-10 ja neulepiiri kokoontuu kello 10-11. Erika Kinnunen teki enkelikortteja kymmenvuotiaiden 10-synttäreille. On se käynyt mielessä, mutta ajattelin nyt rauhassa katsoa, onko tämä minun juttuni, koska en ole ennen tehnyt tällaista työtä. Kirkkosaaressa sijainnut kolmas kirkko purettiin ja siirrettiin 1870-luvulla Haapasaareen ja tässä yhteydessä kirkon lattian alle haudatut ilmeisesti päätyivät Kirkkosaarelle yhteishautaan. Aki Puranen Lähteet: Viitasaaren kirkonkirjat sekä Jouko Mikkilän ja Sini Paanasen teos ”Catharina Taube von der Issen – Aatelisneidosta Kauppilan emännäksi”. Catharina tuli Viitasaarelle veljensä ratsumestari Johan Reinholdin taloudenhoitajaksi. Lisäksi on tulossa naisten ilta ja monenlaista jouluun liittyvää. Aatelissuvun jälkeläisiä Pihtiputaalla Miten tämä kaikki liittyy Pihtiputaaseen. Toimiessaan virallisissa tehtävissä ja saatuaan talouskomissaarin arvonimen Matti Kauppinen ryhtyi käyttämään sukunimeä Kaupén. opettajana, parantajana sekä talouskomissaarina toimineen miehensä tukena ja apuna. Catharinan ja Matin esikoisen Johanin tytär Eeva Sofia Kauppinen avioitui Pihtiputaalle Kirkonkylän Rekolan (Mäenpää) isännän Matti Kokkosen kanssa ja tästä alkaa Pihtiputaan sukuhaara. AKI PURANEN Sunnuntaina 1.10. Perhekahvilakin saadaan järjestettyä muutaman kerran ennen joulua. Johanin saatua komennuksen uuteen tehtävään hän päätti jäädä Viitasaaren Ilmolahdelle ja avioitui myöhemmin Kauppilan isännän Matti Kauppisen kanssa. CATHARINA TAUBE oli syntynyt Mouhijärvellä 8.3.1753 ja kuollut Viitasaarella 6.5.1808. Erika Kinnunen oli saanut usealta tutulta kannustusta diakoniatyöntekijän paikan hakemiseen. Viitasaaren vs. Hän on tehnyt Kinnulan seurakuntaan kanttorin sijaisuuksia yli kymmenen vuotta lukioiästä saakka. Erika Kinnunen aloitti Kinnulan seurakunnan vt. Myös edellinen diakoni Minna Ventilä on antanut neuvoja. MATTI KAUPPINEN syntyi Viitasaarella 17.3.1758 ja kuoli Viitasaarella 12.4.1828. Kun ihmiset sitten rohkaisivat, päätin hakea. kirkkoherra Hannu Huttunen puhuu tilaisuuden lopuksi. Olen ollut niin kauan kotona, että on ollut halu sellaiseen työhön, joka olisi vastapainoa lapsiperhearjelle. Erika Kinnunen on koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta häntä ei voitu valita diakoniatyöntekijän vakinaiseen virkaan, koska häneltä puuttuu viran vaatima kirkollinen koulutus. Hoitoala on tällä hetkellä aika hektistä. Asialla olivat Mattsin ja Catharinan jälkeläiset sekä Kauppisten sukuseura.. Kinnunen on jo pyöräyttänyt käyntiin seurakuntakerhon keskiviikkoisin parillisina viikkoina kello 12-14 sekä aamupuuron ja neulepiirin tiistaisin parittomina viikkoina. Erika Kinnunen tuuraa myös kanttori Martti Herttelin vapaita viikonloppuja. 7 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 JUHA KIVINEN JUHA KIVINEN Kinnulalainen Erika Kinnunen aloitti Kinnulan seurakunnan virkaatekevänä diakoniatyöntekijänä syyskuun puolivälissä puolen vuoden sopimuksella. Matti Kauppinen ja Catharina Taube avioituivat 1777
Voimme vaan pyytää; Herra armahda meitä. Iäkäs nainen palestiinalaisalueella rukoili rauhaa sodan molemmille osapuolille. Kari ja Keijo, olitte veljeksiä sanan syvimmässä merkityksessä. 044 509 0598. Tauno Mattola Keijo Paanasen muistolle Olemme saatelleet veljen, Jere-pojan enon, kihlakumppanin, sukulaisen, naapurin, hyvän ystävän viimeiselle matkalleen syntymäseurakuntansa syksyisten koivulehtien verhoamaan hietakehtoon. Puh. Keijon rauhallinen olemus, hyväntuulisuus, lämmin katse ja hymy säilyvät ikuisesti mielissämme. RAAMATTUTUNNIT —KUKA ON MINUN LÄHIMMÄISENI?— La 14.10. JUMALANPALVELUKSET Su 15.10. Klaus ja Satu Korhosen vierailu Putaanvirran koulun ruokasalissa: klo 10.30 kahvit, klo 11 raamattutunti, klo 12.30 ruokailu, ja klo 13.15 raamattutunti, molempien aiheena on Kuka on lähimmäiseni. Pakolaisten virta on loputon ja lohduton. lähiomaisten läsnä ollessa. Talkoolaisille tarjolla hernekeittoa ja kahvit. Tuskin, mutta ainut tie sovintoon on lopulta rauhantie. Sairastelu nujersi vankan nuorukaisen niin fyysisesti kuin henkisesti. klo 10.30 ruuanjako kestäen niin kauan kuin ruokaa riittää. klo 10.30 hävikkiruokajako Sallilassa Ke 18.10. klo 13 porinapiiri, Muurasjärven eläketalo Ma 16.10. Hän vaipui mietteissään kuolonlaaksoon. kirkkoherra Janne Isomaa 044 784 4422, seurakuntapastori Johanna Piirola 040 734 0088, kanttori Martti Hertteli 040 352 5524. varhaisaamu kirkastui auringonpaisteeseen. 17.8.2023 Pihtipudas Muistaen Matti ja Sari perheineen Jussi perheineen Maija-Liisa sukulaiset ja ystävät Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Otamme vastaan tavaroita myyntiin. kirkkoherra Janne Isomaa 044 7844422, seurakuntapastori Tuomas Hurme 0400 931986, kanttori Janne Peltokorpi 040 5203388. Tervetuloa! Seurakunnan kotisivut: www. 0207 931 621 Upea juhlahuoneisto moneen tilaisuuteen: • kastetilaisuudet • häät, rippijuhlat • syntymäpäivät • muistotilaisuudet • kokoukset • pikkujoulut. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Isomaa, Peltokorpi, pääkirkko MUUT TILAISUUDET Ti 17.10. Kiitos osanotosta suruumme. Venäjän sotatoimet ovat raakoja ja tuhoavat kaupunkeja ja niiden asukkaita säälimättömällä tavalla. Julma ja täysin oikeudeton väkivalta viattomia ihmisiä kohtaan ei mahdu ihmistajuntaamme. Seurakuntamestari Vilho Luokkanen 0400 915398. Voimiasi kulutti Kalevi-isän kuolema vajaa kaksi vuotta sitten. Yhdessä meidän tulee etsiä ja edistää rauhaa. Muurasjärvellä klo 9. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9–12, 044 7844421. Kotitilan lisäksi Keijo toimi aluksi maatalouslomittajana, sittemmin pidettynä vastuuntuntoisena metsäkoneen kuljettajana. klo 17 kirkkokuoro, Sallila Ke 18.10. 7.3.1934 Pihtipudas k. Jonain päivänä surumme on kevyempi kantaa.” Sukulaisesi Markku Toikkanen Muistokirjoitus PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA 8 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Vt. Azerbaidzan hyökkäsi Vuoristo-Karabahiin. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@ vapaus.fi Ukraina-keräys Poliisihallinnon keräysnumero RA/2023/722. To 12.10. Saamme ja voimme jättää koko elämämme Jumalan käsiin. Vastauksia ei ole, pelkkiä arvailuja. Keijon elämänlanka murtui nuoruuden voimissa, vain 42-vuotiaana. Klaus ja Satu Korhonen, musiikissa Pyhikset ja Pekka. T E R V E T U L O A ! Toivon siunaus toimitettu 7.10. Nyt tyhjä syntymäkoti kaipaa isäntäänsä, Anja samoilijaansa, pellot kyntäjäänsä, metsät raivaajaansa ja järvi melojaansa, Kari ja Kirsi veljeänsä, Jere-poika enoansa. Hän toivoi aseiden vaikenevan. To 19.10. klo 18 rukouskokous KIRPPUTORI avoinna ti, ke ja pe klo 10-16. Viattomia sivullisia ihmisiä kuolee ja loukkaantuu. klo 13 Hartaus Kinnulan kartano Su 15.10. Laurilantie 20, Pihtipudas Vuokraus ja näyttö • p. klo 13 Touhupiiri Sallilassa SEURAT Su 15.10. klo 12 Seurakuntakerho srk-kodissa KINNULAN SEURAKUNTA PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040 669 1996, vt. Jokainen voi olla lähimmäinen lähimmäiselle. Kaikki tervetulleita! Ma 16.10. Kävitte yhdessä Perhon maaseutuoppilaitoksen viljelijälinjan, Keijo jatkoi käymällä Kurun metsäkoulun. Tuo paiste kesti vain hetken, aurinko laskeutui yllättäen, se vaipui surun varjoon, Keijon elämänhalu oli murtunut lopullisesti. Erika Kinnunen 0403527757 To 12.10. Luonto puhuttelee meitä väreillään ja samalla muistuttaa kesän ja meidän kaikkien katoavaisuudesta. J älleen yksi kriisipesäke on syttynyt tuleen ja aseet puhuvat. Hamas-järjestö teki yllätyshyökkäyksen Israeliin. klo 8.30 Aamupuuro Sallilassa Ke 18.10. Viattomat siviilit kummallakin puolella kärsivät ja tuhannet ihmiset kuolevat taisteluissa. klo 16 lapsikuoro ja klo 17 Kirkkoniekat, Sallila ERI RYHMIEN TOIMINTAA To 12.10. klo 17 senioritanssi Muurasjärven koulun Antinhallissa Ti 17.10. klo 18 Raamattupiiri, Sallila MUSIIKKI To 12.10. Vuosi ikäeroa niittasi teidät vahvasti yhteen. Mikä tätä maailmaa vaivaa, mikä meitä ihmisiä vaivaa???. Kaisa-äidin saattelitte viimeiseen lepoonsa 13 vuotta sitten. Keijo tykkäsi kalastella. Voimme rukoilla. Venäjän sotatoimet Ukrainaa kohtaan on globaalisti tuomittu, mutta sota ja kärsimys jatkuvat. klo 12 Rukoushuoneella Hautausmaiden siivoustalkoot ke 18.10. klo 10-12 Perhekaffila srk-kodissa Pe 13.10. Putaanvirran koulun ruokasalissa alkaen klo 10.30. Diakoniatyö Maarit Vesterinen 040 7652453. Kristus kärsi, jotta meillä olisi sovinto ihmisten ja Jumalan sekä toistemme välillä. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Israel julisti sodan ja aloitti voimakkaan vastahyökkäyksen palestiinalaisia vastaan. Tämä hiljaisuus ympärillämme muistuttaa luojamme teoista, samalla siitä hauraudesta, joka meissä on. kirkonkylällä klo 9, klo 8.30 alkaen voi käydä aamupuurolla Sallilassa. Hän näki sodan kauhun ja tuskan pienen ihmisen silmin. klo 10 Messu srk-kodissa; Piirola ja Kinnunen Ke 18.10. Karin kertomana, Keijoa ei enää kiinnostanut samat asiat kuin ennen, ei käyty perinteisissä traktorikisoissa. Diakoniatyö vt. Lastenohjaaja Jenna Mäkinen 040 8415626. Puronsuun isännyyden otitte vastuullenne 11 vuotta sitten. Ti 17.10. Me kaikki tarvitsemme Jumalan rauhan vakuutusta maailman kriiseissä ja sodissa. Räjähdyksiä ja ammuskelua kaduilla. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60. KESKUSTELUPUHELIN 040 549 7683 Seurakunta Rakkaamme Heikki KAUPPINEN s. Löysit Anjan vierellesi yli kymmenen vuotta sitten. Puronsuun, sen asukkaiden Keijon, Karin ja Anjan perjantainen 8.9. P ystymmekö koskaan antamaan anteeksi ja ymmärtämään hyökkääjiä, heidän väkivaltaansa tavallisia kansalaisia kohtaan. Tuhannet armenialaiset pakenevat henkensä edestä Vuoristo-Karabahista Armeniaan. Jokainen pellonpiennar ja metsämätäs on yhdessä talsittu, samoin Lapinjärvi melottu, pellot viljelty ja metsät hoidettu, traktorityöt puuhasteltu. Kuitenkin Keijon puolivuotinen sairastelu näkyi hänessä. Lähialueillamme puhutaan jengisodista. Omaiset † Wanha Pappila Os. Metsissä ja luonnossa liikkuminen oli teille molemmille mieluisaa puuhaa. Omat haravat mukaan. Isännällä elämän piti olla edessä. Venäjä hyökkäsi lähes kaksi vuotta sitten Ukrainaan. Siviilit pakenevat ja jättävät kotinsa. Musiikissa Pyhikset ja Pekka. La 14.10. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 10-12. Yhteisenä harrastuksena olivat syksyiset Lapin reissut. Meidän ihmisten eri puolilla maailmaa tulee yhtenä rintamana rukoilla koko maailman rauhan puolesta. Saitte kodistanne vankat juuret. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala 044 7844420. Paavo-papan kanssa Lada-peltoajelut olivat pikku poikien mieleen. Rukous on vahva ase pahan valtaa vastaan, vahvempi kuin ehkä edes ymmärrämme. Muistoissamme Sunnuntaiksi Rauhantie E lämme hyvin epävarmoja aikoja. Kotiväki, kaverit ja me kaikki kysymme alituisesti miksi. klo 12 naisten käsityöpiiri. Jokainen omaa mahdollisuuden luoda hyvää ja rauhaa lähelle ja omaan yhteisöönsä. ”Jonain päivänä tuuli vie pilvet, aurinko tulee esiin. Tuon elämän olisi toivonut jatkuvan
Koko perheen syyshulinat to 19.10. Numeroiden valossa pelasimme todella hyvin. Menot Ohjelmassa mm. klo 13-15. klo 18.00 Järj. klo 12. PUDIS. Liput 20€. Muistikahvila kokoontuu Valorinteellä torstaisin 12.10., 26.10., 9.11., 23.11. Viides erä eteni kotijoukkueen lievässä johdossa ja niin LP Kangasala kuittasi kaksi sarjapistettä voitollaan. klo 17.30 ja klubitapaaminen pe 13.10. Jos keskimäärin kaikki pelit ovat tälläisiä, meillä on edessämme todella hauska kausi. klo 10 kirjastossa. Jukolan kuntosali suljetaan ke 1.11. Neljännessä LP Kangasala johti jo 9-3 ja 14-8, mutta LiigaPloki nousi tilanteeseen 17-15. Lähellä oli, että oltaisiin voitu ottaa enemmänkin pisteitä mukaamme, mutta Kangasala pelasi myös hyvin. makkaran paistoa sekä yhteisiä pelejä ja leikkejä. LiigaPloki johti ottelua voitettuaan toisen erän ja jatkopalloille venyneen kolmannen erän. Urheiluseurat TUISKU. LC Pihtipudas ja LC Pihtipudas Emmit. Yleisurheilukoulu Pihtipudas-salissa keskiviikkoisin klo 15.15-16.15. Opetusneuvos Jussi Halttunen. Kerho keskiviikkoisin klo 10 Valorinteellä. 0500 779 534. Eläkeläiset 18€. Ennakkoliput: K-Supermarket, Kahvi ja Kuppi, Ennakkoliput: K-Supermarket, Kahvi ja Kuppi, Meijän Kauppa Muurasjärvi Meijän Kauppa Muurasjärvi Su 15.10. Asiasta tietävät voivat ottaa yhteyttä koululle. Perjantai: puuro ja soppa, leikkele (kinkku), tuorekurkkuviipale, tomaattiviipale, leipä. Kunnanhallitus toteaa, ettei maakuntakaavaehdotukseen sisältyvien Natura-arvioinnin sekä kokonaisvaikutusarvioinnin perusteella Kontuvuoren aluevarauksen poistamiselle ollut tarvetta. – Hyvä peli, hyvä tunnelma. Kangasala teki lopussa vain kaksi pistettä enemmän. Tähtien ja muiden taivaankappaleiden sekä luonnonilmiöiden kuvaaminen ja kuvat. LC Pihtipudas, LC Pihtipudas Emmit Järj. KLO 18.00 ALVAJÄRVEN MAAMIESSEURAN TALO -LOTTALA ALVAJÄRVEN MAAMIESSEURAN TALO -LOTTALA REISJÄRVENTIE 1419 REISJÄRVENTIE 1419 KÄMPPÄEMÄNTINÄ MAAJA KOTITALOUSNAISET KÄMPPÄEMÄNTINÄ MAAJA KOTITALOUSNAISET ALVAJÄRVEN MAAMIESSEURA PIHTIPUTAAN KUNTA ALVAJÄRVEN MAAMIESSEURA PIHTIPUTAAN KUNTA PIHTIPUTAAN ROTARYKLUBI RY METSÄKOLMIO INVEST PIHTIPUTAAN ROTARYKLUBI RY METSÄKOLMIO INVEST Vieraspelistä yksi sarjapiste LiigaPlokille LiigaPloki haki yhden sarjapisteen kauden ensimmäisestä vieraspelistään. Kunnanhallitus arvioi, ettyä poisto kaavakartalta on tehty hätäisesti Keski-Suomen Ely-keskuksen lausuntoon perustuen. klo 18.00 Su 15.10. MUISTIYHDISTYS. MUISTIYHDISTYS. – Tälläiset ottelut voivat mennä miten vain – joskus häviät, joskus voitat. E-junnujen lentopalloturnaus la 14.10. klo 12 Voimautuksen tiloissa. Tänään keskiviikkona vastaan asettuu LP Viesti Salosta ja lauantaina LP-Vampula Huittisista. LIIGAPLOKI. Vehkanevan tuulija aurinkovoimahankkeen osalta kunta esittää, että Keski-Suomen liitto muuttaa maakuntakaavahankkeensa ehdotusvaiheen valmistelun aikataulua kahdeksalla kuukaudella, jotta lisäselvitysten tekeminen Vehkanevan alueella olisi mahdollista. Tapahtumakalenteri PUTAANVIRRAN SALI • PIHTIPUDAS PUTAANVIRRAN SALI • PIHTIPUDAS Liput 20€. Muurasjärven Urheilutalosäätiö maanantaisin klo 18 – Otteluisäntä: Team Ventti KE 11.10.2023 KLO 18.30 LIIGAPLOKI LP VIESTI Pihtipudas-sali Liput: Aik. klo 18.30 Mantassa. Parannettiin, ja kaksi seuraavaa erää olivat hyviä. Kylätoiminta ELÄMÄJÄRVEN KYLÄSEURA. Muistikahvila kokoontuu Elämäjärven Mäntypirtillä maanantaisin 16.10., 13.11. Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). PIHTIPUDAS Su 15.10. Salibandya pelataan Pihtipudas-salissa maanantaisin: 0-3-luokkalaiset klo 18-19.15 sekä neljäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat klo 19.15-20.30. Kunnan näkemys on, että maakuntakaava-aineistoon tulee palauttaa Kontuvuoren tuulivoima-aluevaraus. NETTA HYTTINEN näki LiigaPlokilla olleen ottelussa kaikki mahdollisuudet. Kinnulan kunnanhallitus antoi lausuntonsa Keski-Suomen maakuntakaava 2040 -kaavaehdotukseen. Joel Hallikaisen konsertti Putaanvirran salissa. 15€ (12-15v 8€) LENTOPALLON MESTARUUSLIIGAA LA 14.10.2023 KLO 17.00 LIIGAPLOKI LP VAMPULA Otteluisäntä: Seuratoiminta PIHTIPUDAS ELÄKKEENSAAJAT. – Aloitettiin ensimmäisen pelin tapaan heikosti eikä oltu täysillä mukana. Paikalla myös karvaisia kavereita! KINNULA ELÄKELIITTO. Hallituksen kokous pe 13.10. 9 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e BINGO Muurasjärven Harjulinnassa Voitot lahjakortteina. Kunnanhallitus huomauttaa myös Keski-Suomen liitolle, että kunnalla on kaavoitusmonopoli, eikä kunnan itsehallintoa voi ohittaa. klo 10-14 Pihtipudas-salissa. MLL. ELÄKELIITTO. Ruokalistat PIHTIPUDAS Päiväkodit ja koulut: Torstai: kalapuikot tai lohipyörykät, perunamuusi, kermaviilikastike, kiinankaali-paprika-rypälesalaatti, punajuuri. klo 16-18 Korppisen kylätalolla ja pe 20.10 klo 16-18 Muurasjärven koululla. Kirppari avoinna perjantaisin klo 10-15 ja lauantaisin klo 10-14. LC Pihtipudas, LC Pihtipudas Emmit JOEL HALLIKAINEN Ilonpisaroita konsertti Ilonpisaroita konsertti Raimo Salon dokumentti Raimo Salon dokumentti KÄMPPÄEMÄNTÄ KÄMPPÄEMÄNTÄ TIISTAI 17.10. ilmaiseksi. Kerho työväentalolla maanantaisin klo 12. Kiri ei aivan riittänyt erän loppuun asti. Emilia Joensalo palkittiin PRO Libero-tittelillä. Matka Lehmirannan Pelimanniviikolle ti-ma 7.-13.11. alkaen toistaiseksi. KLO 18.00 TIISTAI 17.10. Perjantai: uunimakkara, perunamuusi, salaattibuffa (salaatti, kurkku, paprika, mandariini). Kamu-kahvila to 19.10. Eläkeläiset 18€. Kinnulassa pörrätty hiekkakentällä Silminnäkijöiltä kaivataan tietoja autokaahailusta Kinnulan koulun hiekkakentällä. Järj. Kerho Hubteekissa ke 18.10. KINNULA Päiväkodit ja koulut: Torstai: pinaattikeitto, keitetyt kananmunat, keittiön ruisleipä, hedelmät. ja 11.12. 4H. LiigaPloki pääsee tällä viikolla pelaamaan kahdesti Pihtipudas-salissa. ja 7.12.klo 14-16. Kentän pinta on pahoilla urilla ja se vaatii lanaamista. Kerho to 12.10. Kenttä kurvailtiin huonoon kuntoon viikonloppuna. klo 13. Kinnula muuttaisi kaavaehdotusta. Ainut mitä parantaisin on syöttöpelimme. PLOKI. ilmaiseksi. alle 12 v. LiigaPlokin parhaana palkittiin 15 pistettä tehnyt Netta Hyttinen. Kotijoukkue LP Kangasala vei viisieräisen trillerin voiton erin 3-2 (25-21, 16-25, 24-26, 25-20, 15-13). Kiitos kaikille suunnistukseen osallistuneille. alle 12 v. Tiedustelut sekä ilmoittautumiset Arja, p. Lentopallon naisten 2-sarjan ottelu Pihtiputaan Lukio/Ploki-Laihian Luja A-tytöt Pihtipudas-salissa su 15.10. Suunnistuksen arvonnassa palkinnon itselleen voittivat: Arttu Ihalainen, Kat Myinphom, Tiina Niemelä ja Ritva Heljasvaara. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa ma-to klo 9-14 ja pe klo 8.30-13.30. ELÄKELÄISET. LIIGAPLOKIN valmentaja Kim Buchwald oli melko tyytyväinen ottelun jälkeen. Ploki – Ploki Pikkuhakkurit, Ploki Pikkuhakkurit – Leppä, Leppä – Ploki. LC PIHTIPUDAS
75 000 € Tarj. 20 500 € Tarj. Jos sinulta löytyy sopiva, lähetä se viimeistään 30.10. Hp. viimeistään 30.10. Poistotekstiiliksi kelpaa puhtaat vaatteet ja kodintekstiilit. Varttunutta kasvatusmetsää ja hoidon tarpeessa olevaa taimikkoa. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystävällinen 0-16 mm • sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm 0400 261 848 KS-Mursketeam Oy Annetaan uudenveroisia 200l peltitynnyreitä! Kaikki autojen huoltotyöt mm. • Lisätietoa jätehuoltopalveluista: www.sammakkokangas.fi AJANKOHTAISTA KINNULAN LAJITTELUASEMAN TOIMINNASTA Sijainti: Kaatopaikantie, Muhola/Hiilinki Palvelee: keskiviikkoisin klo 14 – 17. klo 15 mennessä. Esim. Kinnula, Markokylä 13,2 ha Puusto 800 m³. suoraan penkasta URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. Pieni hyväkasvuinen metsätila Lehtoperäntien varressa. Pidä erillään haravointijätteet oksista. Hyvin hoidettu metsätila rehevällä maapohjalla. • • määräaikaishuollot määräaikaishuollot • • jakopää ja kytkinremontit jakopää ja kytkinremontit • • nelipyöräsuuntaukset ja rengastyöt nelipyöräsuuntaukset ja rengastyöt • • ilmastoinnin huoltotyöt ilmastoinnin huoltotyöt Soita ja kysy lisää! Soita ja kysy lisää! Viitaseudun Kumppanuus ry Sääntömääräinen vuosikokous pidetään tiistaina 24.10.2023 klo 12.00 Kahvila-Ravintola Mantassa. Kaikki autojen huoltotyöt mm. 0207 931 621 tai puheenjohtaja Raimo Pärnänen p. ?Tervetuloa!??????????. Lähin paikka, johon näitä jätteitä voi toimittaa sijaitsee Viitasaarella osoitteessa Vaarinvuorentie 77 (auki ma ja ti klo 10-16, ke klo 10-18) • Vanhentuneet lääkkeet tulee toimittaa Pihtiputaan apteekkiin. MYYTÄVÄNÄ VUOKRATTAVANA Olisiko sinulla kansikuva Pihtiputaan Joulu 2023 -lehteen. Kirjalliset hakemukset: Pihtipudas-Seura ry / Hallitus, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas tai reija.karkkainen@ pihtipudas-seura.fi Tiedustelut: p. Hp. Etsimme talvi-/jouluaiheisia kuvia Kotiseutulehtemme kansikuvaksi. • Asemalla ei vastaanoteta vaarallisia jätteitä (ongelmajätteitä), tiiliä, betonia, haravointijätettä tai risuja. Hyvällä kasvupohjalla ja tiestöllä taimikkovaltainen metsätila. Poistotekstiiliä voi toimittaa kirppiksen aukioloaikoina. klo 15 mennessä. • vastaanotetaan sähkölaitteita, metallia, kestopuuta, rakennusja suursiivousjätteitä • kuorman maksimikoko 3m 3 • Sähkölaitteet ja metalli vastaanotetaan maksutta • Kestopuusta, rakennusja suursiivousjätteestä menee vastaanottomaksu taksan mukaisesti. 050 307 5439 LEIPÄKAUPPIAS Pihtiputaan torilla PE 13.10. 19.10. PIHTIPUTAAN VÄLIAIKAINEN LAJITTELUASEMA Sijainti: Katajaharjuntie 1 (rekkaparkki) Palvelee: torstaisin klo 14 – 17. klo 15 mennessä. suoraan penkasta URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. • Marras joulukuussa asema on auki viikoilla 46 ja 50 keskiviikkoisin klo 14 17. Hp. Käsitellään sääntöjen määräämät ja muut esille tulevat asiat. 31.10. Hp. • Lisätietoa www.sammakkokangas.fi Poistotekstiili • Sammakkokangas on sopinut yhteistyöstä KirppisAsema Oy:n kanssa (Keskustie 4). • Asema on auki lokakuun loppuun viikoittain keskiviikkoisin. 040 520 3334 UUSIEN SIVUTOIMISTEN PALOMIESTEN REKRYTOINTITILAISUUS Kinnulan paloasemalla keskiviikkona 1.11.2023 klo 17 alkaen. 48 000 € Tarj. Uudistuskypsää metsää 2 ha. Jussi Miekkavaara puh. 0400 345 212 Katso lisää kohteita verkosta! www.metsatilat.fi Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Keskustie 20 C, 40100 Jyväskylä Kinnula, Kangaskylä/Jääjoki 8 ha Puusto 360 m³. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Terttu Kinnunen 040 510 2683 Markkinapaikka • Viikoilla 42 ja 43 aseman aukioloaikana puutarhajätteiden vastaanotto. Pihtipudas, Kojola 4 ha Puusto 400 m³. sähköpostitse osoitteeseen reija.karkkainen@pihtipudas-seura.fi Pihtipudas-Seura ry Keskustie 8 44800 Pihtipudas Lue Kotsaria VERKOSTA Lue Kotsaria VERKOSTA joka päivä! joka päivä! www.kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi KAKSIO 2h+k, 63 m 2 Pihtiputaan keskustassa. Heti vapaa! Sovittaessa asuntoa voi käydä katsomassa arkisin klo 8.30-15.30 välisenä aikana os. URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. alv 24 %. Toppavaatteita, tyynyjä, peittoja, mattoja, kenkiä, alusvaatteita, sukkia, likaista, homeista tai tuholaisten pilaamaa tekstiiliä ei saa keräykseen toimittaa! Maanrakentamiseen AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym. 26.10. Hallitus Lahjaksi Muistoksi Myynti ja tiedustelut: Kotiseudun Sanomat ma-pe klo 8.30-15.30 0207 931 620 Rannekoru Solmioneula Kaulakorut 110€ iso 195€ pieni 125€ 135€ 195€ Korvakorut www.pihtipudaskoru.fi Muhola-Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous Kylätalolla sunnuntaina 29.10.2023 klo 14. klo 15 mennessä. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystävällinen 0-16 mm • sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm Erkki 0400 261 848 KS-Mursketeam Oy Maanrakentamiseen AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym. Pihtipudas, Seläntaus 18,2 ha Puusto 1300 m³. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet, olette erittäin tervetulleita tutustumaan paikan päälle! Lisätietoja: Veli-Matti Klemola 044-4596275. ?Tervetuloa!??????????. Keskustie 8, Pihtipudas. 10 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 MYYDÄÄN KOKOUKSET TORILLA OSTETAAN Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. 26.10. max 1m 3 : 12€, max 2m 3 : 18€, max 3m 3 : 24€, hinnat sis. 12 000 € Tarj. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystävällinen 0-16 mm • sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm Erkki 0400 261 848 KS-Mursketeam Oy Maanrakentamiseen AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym
0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi ma-to 9-16 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut Niemenharjun RAKENNUS OY Hiirenniemi 5 050 461 7280 • www.nhr.fi • rakentaminen • remontointi • puutavara • lauteet Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu • kaikki kodin juhlat, niin pienet kuin suuretkin • tilausleivontaa • tilausruokaa, myös kotiin toimitettuna Maija Tervonen 040 574 2599 LVI-ASIOISSA Puh. Julkinen kaupanvahvistaja. 11 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 w ww ww w..ppiibbeeaa--m moonnoonneenn..ffii Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. KALLIOMURSKETTA Tiekunnan apuna tieisännöitsijä! • tieyksiköinnin laadinta ja ylläpito • tiekuntien hallinto • tiemaksujen laskutus • kirjanpito • tiekokoukset • avustusten haku • perusparannushankkeet Tieisännöitsijä Anne Viander p. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Itahisa Tiikkainen Ajanvaraus 08-782 100 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. 014-562 089 Joona 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot ma-pe 8-16 KALLIOMURSKETTA KALLIOMURSKETTA toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta CE merkittyä Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. P. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. Viitasaaren toimipaikka Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 029 566 0830. Avoinna klo 9-15. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 044 579 1420 anne.viander@gmail.com Pihtipudas RAKENTAMINEN Ovet ja ikkunat Kattopellit Puutavara Lämpöelementit Rakoliiterit RENKAAT Rengasmyynti Renkaanvaihdot MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTAMME: Teollisuustie 16 Viitasaari ma-pe 8-16 0400 911 981 myllynmies.fi ovikauppa.com PUUN OSTO Energiapuu Kuitupuu Tukit METSÄSTYS Koiratutkat Radiopuhelimet Riistaja valvontakamerat Vaatteet Asematie 11, Pihtipudas Avoinna: pe 10-15 ja la 10-14 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi • maksulliset ilmoitukset tilaukset@kotiseudunsanomat.fi • tilauksiin liittyvät asiat toimitus@kotiseudunsanomat.fi • jutut, seurapalstat, menot ja vinkit P
Jälleen kerran nähtiin puolin ja toisin mahtavia palloralleja. Taistelua pisteistä käytiin kiivaasti. Joukkue pelasi harjoituspelissä ensimmäistä kertaa yhdessä, mutta tästä huolimatta pelissä nähtiin paljon laadukkaita suorituksia ja onnistumisia nähtiin erityisesti syöttöruudussa. Ihmisiä saapui mukavasti paikalle, jopa 130 silmäparia oli katsomossa kannustamassa ja pitämässä mekkalaa. HuKi kuitenkin päätti, että tästä ei Ploki helpolla ota erävoittoa. Teemu Hakonen #12 Sunnuntaina pelattiin miesten 2-sarjan avaus Ploki-HuKi Pihtipudas-salissa. Perjantaina 29. Viides erä rytinällä käyntiin ja Ploki johti 6-1. Vahvistuksia on saatu myös muilta paikkakunnilta sekä LiigaPlokin riveistä. Plokin parhaana pitsamiehenä palkittiin Mosse Kostamo, joka takoi yleispelaajan tontilta peräti 20 pistettä. Plokin valmennus oli tyytyväinen illan peliin ja he näkivät pelissä joukkueen tavoin paljon positiivisia asioita. Rosteri ei ollut täysi, niin olosuhteet olivat hieman haastavat, mutta selvittiin siitä hienosti! kommentoi joukkueen päävalmentaja Tuire Koljonen. Pian tilanne oli tasan 16-16. Ploki nappasi tästä erästä voiton itselleen pistein 26-24. Plokin peliin lisämaustetta toi joukkueen passarin sekä yleispelaajan puuttuminen kokoonpanosta. Plokin naiset treenaavat kovaa tulevaa kautta varten. Seuraava peli pelataan Liperissä ensi sunnuntaina ja vastassa silloin on Liperi Volley. Ensimmäisessä erässä Plokilla oli avauksessa passarina Oskari Murtoniemi ja yleispelaajina Antti Rasi ja Mosse Kostamo. Toinen erä käynnistyi ja sitä edettiin tasaisesti viimeisiin pisteisiin saakka. Tunnelma salissa oli mahtava. KAUSI on hyvä käynnistää taisteluvoitolla. Joukkue toivoo, että mahdollisimman moni lentopallon ystävä löytäisi tiensä Pihtipudas-salille pelipäivinä. Tuolloin Plokin naisten 2-sarjajoukkue pelaa ensimmäisen kotipelinsä Laihian Lujaa vastaan. Erä alkoi tasaisissa merkeissä, mutta puolessa välissä HuKi otti johtajan paikan ja vei erän nimiinsä pistein 25-21. Kyyjärveltä Kyky-Betsetin liigajoukkueesta oli mukana farmisopimuksella Otto Hautanen ja Mosse Kostamo. Kolmanteen erään Miesten 2-sarja käynnistyi Plokin makealla 3-2 -voitolla Plokin miehet osoittivat heti, että he kuuluvat uudelle sarjatasolle 2-sarjaan. Joukkueet pelasivat neljä erää, joista kaikki kääntyivät JyLen eduksi. Plokin puolella oli paljon aihetta tuuletuksiin.. Inka Siekkinen Plokin naisten 2-sarjajoukkue tähtää korkealle. Ploki pelasi rohkeaa peliä, jonka seurauksena joukkue pystyi hyvin haastamaan JyLen vahvaa joukkuetta. 12 Kotiseudun Sanomat 11.10.2023 Ottelun alussa pidettiin hiljainen hetki joukkueessa viime kaudella pelanneen Petri Myllysen muistolle. Tulevalta kaudelta vamentajat odottavat juuri niitä asioita, joita perjantaina nähtiin. Tasaisella suorittamisella ja mahtavalla kannustuksella Ploki voitti viidennen erän selkeästi 15-7. Keskellä hyppivät Jere Marjoniemi ja Aksu Körkkö, ja hakkurina oli ultimaattisen pompun omaava Otto Hautanen. Passarit joutuivat äkkiseltään hommiin. Neljäs erä lähti käyntiin mahtavalla meiningillä ja yhtäkkiä Plokilla oli johtoasema 16-9. Vierasjoukkueelta palkittiin parhaana Joonas Aarnio, joka pelasi tasaisen ja varman pelin. Plokin kotiavaus naisten 2-sarjassa sunnuntaina Naisten 2-sarja on pihtiputaalaisessa lentopallossa jo tuttu näky. HuKi kuitenkin tahditti erää ja vei sen pistein 25-23. Tähtäimessä onkin paikka 1-sarjassa. Joukkueessa pelaa yksitoista pelaajaa, joista suurin osa opiskelee Pihtiputaan lukion lentopallolinjalla. He ovat kova lisäys entuudestaan vahvaan rosteriin. Ploki oli päättäväinen ja vei erän kovien hyökkäyksien siivittämänä 25-22. – Halutaan nähdä iloista ja hyväntuulista peliä, rohkeita hyökkäyksiä ja kovia tuuletuksia, Tuire jatkaa. syyskuuta Plokin naiset pelasivat harjoituspelinsä Jyväskylästä tullutta JyLeä vastaan. Tänä vuonna miesten joukkue on muodostunut lukion lentopallolinjalaisista, (Teemu Hakonen, Matias Viikilä, Matti Kopf ja Elias Nuija) muutamasta Jyväskyläläisestä nuoresta lupauksesta ja paikallisista konkareista. Plokilla oli suuri ja vahva rosteri pelissä mukana. Tänäkin talvena naislentopalloa on tarjolla Pihtipudas-salissa ensi sunnuntaista alkaen. – Halutaan nähdä pelistä nauttimista, sitä kautta tulee myös kehittyminen, kun nautitaan tekemisestä ja iloitaan yhteisistä onnistumisista, joukkueen apuvalmentaja Mika Siekkinen lisää. lähdettiin ilman ennakkoluuloja ensimmäinen erävoitto taskussa. – Ensimmäiseksi peliksi ihan ok, haasteista huolimatta