2014
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
puh. Ensi kesänä Putaanportilla voi olla uusia kahviloita.
Putaanportista
tehdään
houkuttelevampi
Sivu 6
Maija Vasalampi rakensi omalta
osaltaan hyvää äänestystulosta.
Kinnulalla
tiukka ote
äänestyskärjestä
Keskiaukeama
irtonumero 1,50
e. vsk
Elma Väyrynen, 100 vuotta,
on ollut aina kova lukemaan
Sivu 11
Kirsti Pulkkinen venytteli senioripaneelin tauolla.
Vanhusten
arjessa monia
huolenaiheita
Sivu 5
Puttipaja aukesi jo. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 46?. 11. 54. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 12
Alle kahdeksantoistavuotiaat olivat vanhempia aktiivisempia. Minkä verran
verottaja on uhrannut työtä
ja kainalohikeä saadakseen
oikeuden perintöön. Hyvä kun
uskalsin puhua mitään
tylynnäköisille myyjille.
Yritin koota itseni ja ma-
daltaa pihisevää ääntäni
näyttääkseni siltä, että onhan täällä ennenkin käyty.
Ymmärrettäviä lauseita
tuli sen verran suusta, että
sain ostettua Status Quon
ja Uriah Heepin kasetit.
S
iitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt kiihkeä suhteeni Epe?s Music
Shopin kanssa. 12. Ja usein siinä jälkipolvetkin ovat tehneet osansa,
eli joutuneet luovuttamaan
vanhempiensa ja isovanhempiensa
kallisarvoista
aikaa työlle.
Tuo ansiotta perinnön
saaminen ja sillä perusteella verottaminen herättää
kysymyksen, mikä osuus
verottajalla on omaisuuden
kertymisessä. Mutta joku
on tehnyt. Minä kuuntelen
ihan muita bändejä.
Viimeinen pisara oli
Soundin loistavalle toimittajalle Juho Juntuselle annetut potkut, jotka
uusi päätoimittaja yritti
tökerösti verhota yhdessä
Juntusen kanssa tehdyksi
sopimukseksi.
Rassu joutui panemaan
seuraavan pääkirjoituksen
kainaloon Juntusen vastineen, jossa tämä kiisti sopimuksen. Epe sulki myymälänsä talvella, koska musiikkia ostetaan yhä enemmän netistä. Kinnulalaisista 94,7 prosenttia
kuuluu kirkkoon. Niinpä.
Silloinhan perintövero
vie kyllä ojasta allikkoon,
jos perittävä omaisuus on
sellaista, ettei se ole helposti muutettavissa rahaksi ja
silti siitä joutuu maksamaan
joskus suuretkin verot. Ja
jos tuo johtaa siihen, että
perijä joutuu tekemään velkaa suorituakseen perintöveroista, ei voi olla oikein
sekään.
Mutta palataan asiaan,
jos sattuisi niitä vielä tuntemattomissa olevia Amerikan sukulaisia ilmaantumaan.
Sivullinen. Tein
itseni kanssa sovinnon,
että olkoon nuoruus vihdoin ohi ja menköön Soundikin. Sellaisten puliveivareiden kanssa en halua
olla missään tekemisissä.
Juha Kivinen
Pentti Ruotsalaisen ottamassa kuvassa Ritovuoren pururadan varrelta vesi on kuivina päivinä sateen jälkeen
paennut jään alta. Ja kateus kukoistaa.
Joku nimittikin perintöveroa
kateusveroksi.
Ja kateushan siinä nostaa
päätään, jos kaveri perii yht?äkkisesti mittavan
omaisuuden itse suoranaisesti siihen vaikuttamatta.
Joku siis kadehtii sitä, että
toinen menetti vanhempansa tai muun rakkaan lähisukulaisensa. Kinnulaan verrattuna se kalpenee,
mutta maakunnan ja koko maan vertailussa sijoitus on hyvä. Sitkeästi vissiin
sinnittelevät elossa. Joku on taatusti
tehnyt työtä, kauan ja paljon
omaisuuden kartuttamiseksi. Taustalta löytyy tahto
pitää oman seurakunnan ja kunnan asioiden hoito omissa käsissä.
Pihtiputaan äänestysprosentti oli
27,4. Helenius oli
perustanut levykauppansa kuusi vuotta aiemmin.
Epellä oli hyvät verkostot
ulkomaille, joten häneltä
sai rockbändien tuontilevyjä, joita ei ollut muualla
Suomessa myynnissä.
Maine kasvoi nopeasti
ja Epe?s Music Shopista
tuli eräänlainen nuorten
pyhiinvaelluskohde. Postimyyntikin loppui syyskuussa.
Suosikki lopetettiin jo pari
vuotta sitten.
Soundi vielä sinnittelee,
mutta minulle sitä tulee
enää kaksi numeroa. Toisten mielestä pitää
edelleen verottaa, toisten
mielestä ei.
Perintöhän on se mammona, joka putoaa syliin
lähiomaisen poistuttua tästä ajasta. Homma oli
karata täysin käsistä Tampereella vietettyjen viiden
opiskeluvuoden aikana.
Epen taskuun hulahti iso
potti opintolainaani.
Nyt ei ole enää Epen
kauppaa eikä Suosikkiakaan. Esimerkiksi
Korpilahden kunnan
itsenäisyyden voi sanoa
ainakin osin kaatuneen
epäonnistuneeseen
kouluremonttiin. Keskisuoma-
Päästä vedettyä
laisista seurakunnista edelle kiilasivat
vain Kinnula ja Kuhmoinen.
Lapuan hiippakunnan aluetta voi äänestysaktiivisuuden perusteella kutsua
suomalaiseksi raamattuvyöhykkeeksi.
Seurakuntavaalit otettiin vakavasti siitä päätellen, että 20,4 prosentin äänestysaktiivisuus oli selvästi hiippakuntien
korkein ja vastaavasti hylättyjen äänien
määrä ylivoimaisesti pienin.
Savossa asennoidutaan tunnetusti
elämään muuta maata enemmän huumorin pilke silmäkulmassa. marraskuuta 2014
Pääkirjoitus 12. Tai ehkei heitä sitten ole olamassakaan. Ja yleensä verotuksen vastustajia ovat he,
joille sitä perintöä on tullut
reilummin tai mahdollisesti
tulossa, verotuksen puolesta puhuvat taas he, joilla sitä
ei häämötä horisontissa.
o perinöverotus sinänsä ei harmita, kun
omat jäämistöt eivät tule
juuri risaisia raappahousuja arvokkaampia olemaan,
joten niistä raaskii varmasti
jälkipolvi osan antaa verottajallekin, eikä suoraan
ylenevässäkään
polvessa
haudu omaisuuksia.
Ja ne Amerikan tädit
pysyttelevät yhä tietymättömissä. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen.
Tällaisen perintörasitteista vapaan ihmisen ei pitäisi ottaa kantaa puoleen
eikä toiseen. Nykyisin Korpilahti on osa
Jyväskylää, joka kipuilee
oman korjausvelkansa
kanssa.
Markku Parkkonen
Joutsan Seutu
Lukijan kuva
Oli askeleeni
niin kepeä
E
ppu Normaalin kappaleessa ?Jee jee. Noh, ihminenhän on raadollinen.
S
e kateus katkeroittaa
vielä enemmän, jos ajatus lähtee niille urille, ettei
perijä ole tehnyt mitään perintönsä eteen. Osat Perhon kanssa voivat kääntyä jo seuraavissa vaaleissa,
jos Kinnulassa ei pysytä hereillä.
Melko varmasti Kinnulassa kirjataan
jatkossakin huipputuloksia äänestämisessä. Suomen ennätys sekin.
Ennätyslistaa jatkaa tieto, että nyt
käydyissä vaaleissa 16- ja 17-vuotiaista
äänesti 43,5 prosenttia. Kuopion
hiippakunnassa annetuista äänistä hylättiin kolminkertainen määrä Lapuaan verrattuna. Elämä nyt vain
on tällaista. Tai miksipä ei
saisi, saahan sitä olla mielipide asiasta kuin asiasta,
etenkin sellaisesta, jota ei
tunne.
N
Kartanot ja
perämetsät
S
itä on taas keskusteltu
perinnön verottamisesta. Tuntui kuin olisin
heti kokenut jännittävän
tuulahduksen kansainvälisestä rockmaailmasta.
Seisoin 16-vuotiaana
pojanrääpäleenä puntti
tutisten ihan oikeilla levyostoksilla. on
säe: ?Nyt olemme päässeet
rockbusinekseen, nyt kävelemme kurkoina Epekseen.
On askeleemme näin kepeä,
kun tottelemme vain Epeä.?
Kepeä oli minunkin askeleeni, kun kävelin ensi
kertaa jo silloin legendaariseen Epe?s Music Shopiin Tampereen Kuninkaankadulla kesällä 1978.
Kari ?Epe. 2. Toki
Epen postimyyntikin oli
vilkasta, mutta moni lähti
satojen kilometrien päästä käymään Tampereella
vain siksi, että sai kehua
käyneensä Epeksessä.
E
pe?s Music Shopilla
oli sivun ilmoitukset
nuorisolehdissä Suosikissa ja Soundissa. Toivo on siis turha
tässä tapauksessa.
Perintö voi käsittää hyvin
monenlaisia asioita. Ei siinä ole enää luettavaa. Vaikka äänestysaktiivisuus laski edellisistä seurakuntavaaleista, 43,4 prosenttia on lukema,
johon vain Perho saattaa jossain vaiheessa yltää. Äänestysaktiivisuus oli
koko maassa 15,5 prosenttia, Kuopion
hiippakunnassa 15,2.
?
Jos maalaa kunnallistalouden kuvaa leveällä
pensselillä, voi sanoa
vaikka näin: Kunta, jonka talous on kunnossa,
on kunta, jossa ei vielä
ole jouduttu korjaamaan
kouluja. Pihtiputaalla alle 18-vuoti-
aista äänesti vain 13,3 prosenttia.
Kinnulassa vanhemmat ovat onnistuneet siirtämään osallistumisen perinteen nuoremmille. Suosikin
kautta minäkin lankesin
Epen pitkien levytarjouslistojen pauloihin.
Lopulta oli pakko
nähdä se kaikkein pyhin.
Olihan se nyt ihan toista
päästä Epekseen asti kuin
ostaa Jämsénin Heikiltä
Mudrock-kasetti
Keuruulla Käpin myymälässä.
Myöhemmin huomasin,
että on olemassa toinenkin Heikki Jämsén.
Epen myymälässä oli
huumaava vinyylimuovin
tuoksu. Se on hatunnoston
arvoinen suoritus tämän päivän Suomessa, jossa yhteiskunnallinen vaikuttaminen jää nuorison mielenkiinnon
kohteita listattaessa monien muiden
harrastusten varjoon.
Kinnulalaisten aktiivisessa äänestämisessä ei ole kyse pelkästä kilpailuhenkisyydestä. KOTISEUDUN SANOMAT. Tuloksena on upea luonnon luistinrata jääreunuksineen.
Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Ja
joku voi joutua hautaamaan
pappa-vainajansa omin kustannuksin. Joku
perii muutaman kolhuisen
emalikipon ja narisevan
sohvatuolin, joku toinen
menestyvän yritysryppään,
joku ehkä mittaamattomat metsävarannot, toinen
kasan sijoitusasuntoja. marraskuuta 2014
Kinnula mestarin ottein äänestystilaston kärjessä
Kinnulalaisten äänestysaktiivisuutta
voi vain ihmetellä
Ruoka ei parane, kun se
käy maailmalla. Jos madetta on saatavilla,
sitä voi löytyä ruokalistalta talven aikana, Jämsén miettii.
Teppo Jämsénin mielestä
voimavaroja ei kannata hukata
elintarvikkeiden automatkailuun.
?. On siinä joku oma
ideologiakin takana, että olen
ollut niin paljon äänessä tässä
asiassa. Uutiset
12. Moni
allekirjoitti vetoomuksen lähiruoan lisäämisestä koulu-
Listalle vuodenajalle
luontaista ruokaa
Lähiruoka-ateriaan kuului Rauni Ihalaisen Sopukassa leipomaa
ruisleipää, johon oli saatu jauhot Outi Kinnuselta Alvajärveltä.
aterioissa. marraskuuta 2014. Hirvenliha
käy tähän aikaan, pääsiäiseksi
sopii lammas ja kesällä voidaan
syödä marjoja ja uusia perunoita. Sitä vietetään kerran kuukaudessa. Ihmisillä on käsitys, että
ostetaan kallista ruokaa läheltä,
mutta on hyviä esimerkkejä siitä, ettei lähiruoan tarvitse olla
kallista, kun reseptit ovat kunnossa ja tuottajien sekä hankintapuolen yhteistyö toimii.
Kinnulan, Pihtiputaan, Kannonkosken, Kivijärven ja Viitasaaren
kaupungin kuntarakenneselvitys
käynnistyi torstaina Viitasaarella.
Selvityksen tekijä Jarmo Asikainen selosti kuntauudistuksen
vaiheet ja kävi läpi alueen toimintaympäristön muutoksia.
Uuden kunnan ohella selvityksellä etsitään toimialojen yhteistyömahdollisuuksia.
Avauspalaveriin osallistunut
Kinnulan kunnanjohtaja Pekka
Kanervio sanoo Kinnulan etsivän
vaihtoehtoja tiivistyvälle yhteistyölle ja miettivän mitä hyötyjä
siitä saadaan.
Jyväskylästä tullut Kanervio
aloitti Kinnulan johdossa elokuun
alusta, joten hän voi katsoa aluetta
vielä ulkopuolisen silmin.
??Vaikea sanoa muista kunnista, mutta meillä on selvä päätös
itsenäisenä säilymisen puolesta ja
haistelisin, että Pihtiputaalla ollaan samaa mieltä. Aterian tarkempi sisältö päätetään
saatavilla olevan ruokatarjonnan mukaan.
Wiitaunionin ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Sari Wilkman toivoo, että maatalousyrittäjät tarjoaisivat tuotteitaan
kunnan keittiöille, vaikka kyse
olisi pienistäkin määristä.
??Lähdetään tutkimaan,
millaista yhteistyötä voidaan
rakentaa. Varmasti kaikilla on selvillä, että Pihtipudas on enemmän
yhteistyön kannalla, mutta selvitetään nyt kaikkia vaihtoehtoja.
Toivomus on, että selvityksellä
saadaan vähintään yhteistyön saralla jotain uutta aikaan.
Kinnusen mukaan selvitystyön
yhteydessä pitää miettiä myös
sitä, miten kohti maakuntamallia
ajautuva sote-uudistus vaikuttaa
kuntakenttään.
Ari Kinnunen muistuttaa, että
urakka on vasta alussa ja moni
asia ehtii ennen maaliin pääsyä
muuttua. Lähiruokapäivä tulee listalle työryhmän
tapaamisten tuloksena.
??Tarjonta jaetaan niin,
että saatavilla on vuodenajalle
luontaista ruokaa. Nyt haetaan
syvenevää yhteistyötä, ei liitosta.
Ari Kinnunen Pihtiputaalta sanoi, että nyt tehdään rinnakkain
kuntajako- ja yhteistyöselvitystä.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. Listalle tulee ensi kertaa lähiruokapäivä. Voisimme pitää yhteisen päivän, jonka aikana kokoonnuttaisiin katsomaan, mitä
kaikkea täältä saa paikallisesti.
Wilkman kertoo, ettei lähiruokaa tuottavista yrittäjistä
ole tarpeeksi tietoa kunnassa.
Yrittäjät voivat tulla käymään
Sari Wilkmanin luona Pihtiputaan kunnantalolla, soittaa numeroon 044-459 6748 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen
sari.wilkman@viitasaari.fi.
Wilkmanin mielestä on tärkeää saada paikallista ruokaa,
koska silloin raha tulee takaisin omaan kuntaan. Kukaan
ei loukkaantunut palossa.
Pahoinpitelystä
sakkoja käräjillä
Naisen pahoinpitelyyn syyllistynyt 54-vuotias pihtiputaalainen
mies tuomittiin käräjillä maksamaan 1?400 euron sakot sekä
korvaamaan valtiolle 225 euron
todistelukulut.
Tuomittu oli pahoinpidellyt
naista asunnollaan ottamalla tätä
olkapäistä kiinni ja puskemalla
päällään otsaan. Mies oli tarttunut
naista hiuksista ja iskenyt hänen
päätään oven karmiin sekä vielä
lyönyt useita kertoja, kun nainen
yritti paeta.
Mies myönsi kuulustelussa,
että hänellä oli käsirysyä naisen
kanssa. Ehkä Viitasaari ja Kannonkoski haluavat selvittää aidoimmin kuntaliitosta ja muut etenevät
enemmän yhteistyön kylki edellä.
Ripeä
alkusammutus
pelasti
henkilöauton
Läheisestä navetasta löytynyt palosammutin pelasti henkilöauton
vakavammalta tulipalolta Alvajärvellä torstaiaamuna.
Kesken ajon syttynyt tuli sai
alkunsa ilmeisesti moottoritilassa
syntyneestä oikosulusta. Meillä on täällä valtavan hyviä raaka-aineita,
joten tuetaan oman alueen
tuotantoa. Hän joutuu
ruoan tilaajana ottamaan huomioon hankintalain kilpailutussäännökset, joten kilpailutukset on pilkottava pieniin osiin.
Esimerkiksi tuore kala kilpailutetaan erikseen, jotta sen voi
saada läheltä tuotettuna.
Lähiruoka-ajatus
syntyi
Putaanvirran alakoululaisten
taannoisesta aloitteesta. Arvostan paljon sitä,
että saan tuoretta ruokaa, se
on tärkeä arvo.
?. Se koettiin
tärkeäksi, koska nuoret haluavat vaikuttaa itse asioihin.
Kunnanhallitus totesi, että
lähtökohdat ovat Pihtiputaalla olemassa ja lähiruokailun
lisääminen on periaatteessa
mahdollista.
?. Paikallisia
tuotteita on käytetty tähänkin
asti niin paljon kuin mahdollista, mutta tämä ei ole vain
hankintapuolen ongelma, vaan
myös tuottajien olisi tuotava
tuotteitaan aktiivisemmin esille, Teppo Jämsén korostaa.
JUHA KIVINEN
Pihtiputaan kunnan uusi kuuden viikon ruokalista otetaan
koekäyttöön vuodenvaihteesta
alkaen. Muurasjärveläinen
kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsen, maanviljelijä Teppo Jämsén kertoo, että
aluksi hanke meinasi jumittua
byrokratian rattaisiin.
??Kunnanhallitus ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, ettei
mitään voida tehdä, vaan asia
palautettiin uudestaan tekni-
seen lautakuntaan. Kuntien tahtotiloissakin
on eroja.
?. Pyörää ei olla keksimässä
uudestaan, mutta haluamme lä-
Kunnanhallitus perusti lähiruokatyöryhmän, jossa on kunnan
ruokahuollon ja tuottajajärjestöjen edustajia. 3?
Selvitykseen
yhteistyön
kylki edellä
Ravitsemistyönjohtaja Mirja Siekkinen (oik.) esitteli palvelukeskus Sopukan lähiruokalounasta Teppo Jämsénille ja Sari Wilkmanille.
Aterialla oli hirvikeittoa Muurasjärvellä kaadetusta hirvestä, jonka lihat riistanhoitoyhdistys myi kunnalle.
Lähiruokapäivä kerran
kuussa kunnan ruokalistalle
Paikalliset yrittäjät voivat tarjota tuotteitaan kuntaan
hiruoalle arvostusta. Nainen sai pahoinpitelystä kuhmuja ja mustelmia päähän.
12. Iltalehden paljastus kytköksistä näyttää
pitävän paikkansa eli lähipiiri hyötyy muhkeasta
takuuhinnasta,
samoin
raharikkaat kotimaiset ja
ulkomaalaiset sijoittajat.
Lisäksi
kuntapäättäjät
kuuntelevat tuulivoimakonsultteja!
Äänisaasteen
alle jäävä
Seppo Pekkarinen otti yleisönsä ammattilaisen ottein, tutuksi tulleeseen konstailemattomaan tapaansa. silloinkin kun sinun on pakko mennä sinne.
Robert Frost
Että semmosta
Kaukana ovat ne ajat, jolloin romanit hevosen tiuku
helisten ja lumi tupruten
reen ympärillä ajoivat talon
pihaan ja pyysivät yösijaa ja
ruokaa. Muistan
kuinka konttasin lattialla ja
yritin nähdä naisen hameen
alle nähdäkseni vilauksen
hännästä.
Lähetä
kirjoituksesi
osoitteeseen toimitus@
kotiseudunsanomat.fi
tai postitse osoitteeseen
Kotiseudun Sanomat,
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Yön yli nukuttuaan ja
aamiaisen syötyään romanit
kiittivät yösijasta ja pyysivät saada vähän evästä mukaansa. 4. Juha Ohdon toi takaisin hänen runonsa,
joita jäämistöstä löytyi kolmisensataa.
Ajatellen
Koti on paikka, jonne heidän on pakko ottaa sinut vastaan
. En
muista sitä, osallistuivatko
naiset ruuanlaittoon, mutta
kahvia he kyllä keittivät ja
lisäsivät suolaa kahvipannuun, mikä tuntui minusta
omituiselta.
Naisilla oli aina virk-
kuutyöt käsissä ja he myös
kauppasivat
käsitöitään.
Pelikorteilla he ennustivat
tulevaisuutta, ja riippuen
talon vieraanvaraisuudesta
ja kohtelusta, oli ennustus
sen mukainen.
Usein vieraat halusivat
saunoa, joten pieni savusauna lämmitettiin, jos kaivossa
sattui olemaan paljon vettä.
Joskus keväällä vesi saattoi
kaivosta loppua ja lumesta
veden tekeminen oli työlästä.
Koskaan en nähnyt, että
naiset olisivat riisuneet
vaatteitaan enempää kuin
miehetkään. Sujuvasti kokoonpanoa vaihdellutta orkesteria vahvistivat vierailevat
artistit tenoriluutnantti Raimo Salo ja hänen bändikaverinsa Ari Peltoniemi.
Kesällä 60 vuotta täyttänyt Seppo Pekkarinen oli
iltapäivän tähti. Usein he hajaantuivat yöpymään kylän eri
taloihin.
Isäni ei koskaan kieltänyt
heiltä yösijaa, joten nämä
romanien yöpymiset eivät
olleet harvinaisia. Usein miehet
tekivät hevoskauppaa isäni kanssa, hevosten suut ja
hampaat tutkittiin puolin ja
toisin.
Tietysti isäni olisi aina
vaihdossa halunnut paremman hevosen, mutta eihän
se aina onnistunut. Suunnitelmia jatkosta
muhii.
??Joskus on puhuttu,
että voisin tehdä hengellisen
levyn. KOTISEUDUN SANOMAT. Mutta
hyvän bändin kanssa on turvallinen esiintyä ja fiilistellä,
Seppo totesi.
?. Hän jul-
kaisi tasavuosien kunniaksi
levyn Lähellä sydäntäni ja
lauloi mm. sen nimikkokappaleen, jonka Hanna Ekola
on tehnyt tunnetuksi.
Marko Pekkariselta sujuu kitaransoiton ohella
laulu. Ihailin
naisten kauniita vaatteita,
pitkiä hiuksia ja tietysti heidän kauniita korujaan.
Muistan myös ihmetelleeni sitä, miksi naisilla on
pitkät hameet, johon vanhempi veljeni sanoi, että
siksi kun naisilla on pitkä
häntä hameen alla.
Tietysti ihmettelin, että
kuinka se on mahdollista.
Veljeni sanoi naisen pudonneen uunin pankolta, minkä
vuoksi häntä kasvaa kaikille romaninaisille. marraskuuta 2014
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona Virpi, torstaina Kristian, Ano, perjantaina
Iiris, lauantaina Janina, Janika, Janita, Janette, sunnuntaina Aarne, Aarno, Aarni, maanantaina Eino, Einari,
tiistaina Tenho, Max, Jousia.
Saisiko talossa olla yötä?
Virnettä viikkoon
?. Luvan
saatuaan he asettuivat taloksi, tietysti ensin kiittäen
emännän kauneutta ja hyvyyttä, ja saihan siinä tietysti
perhekin oman osansa kiitoksista.
Naiset kantoivat nyyttinsä sisälle, hevosille katsottiin heiniä ja vettä ja jokin
suoja kylmyyttä vastaan. Sitä
ei tiijä, mitä vanhan miehen
korvien välissä liikkuu.. Tuntuu oudolta, että
paikka seurakunnan hallinnossa kiinnostaa, mutta kirkossakäynti ei edes
vaalisunnuntaina.
Äänestäjä
LÄMMIN kiitos Kinnulan Maa- ja kotitalousnaisille erittäin maukkaasta
isänpäivälounaasta.
Mummeli
ONKO tuulivoimasyöttötariffin
järjestäjällä
eli Maurilla tullut hätä
äänestäjistä, kun joka
toisesa Kotsarissa pitää
kirjoitella. Kunta sammuttaa valot joka aamuyöksi,
konnat kiittää. Mutta katotaan. No miksi?
?. Hakalan
kolmatta muusikkopolvea edusti kitaristi Marko Pekkarinen.
Hakalan Pekkariset tarjosivat
isänpäivän kulttuuriannoksen
HEIKKI JÄMSÉN
Hakalan Paavo Pekkarisen
johdolla syntyi vuonna 1975
maineikas Kinnulan musiikkiyhdistys, jonka hiljaiselo
päättyi sunnuntain Isänpäiväkonserttiin.
??Musiikkitilaisuuksille on tulossa jatkoa, yhdistyksen puheenjohtaja Tapio
Pekkarinen lupasi.
Isänpäiväkonsertin järjestelyistä ja ohjelmistosta kantoivat päävastuun
Paavon lapset Seppo Pekkarinen ja hänen sisarensa
Maija Hämäläinen, Sepon
pojat Marko ja Tatu sekä
Hakalan Timon tytär Tuuli
Pekkarinen.
Pelimannimusiikilla ja
harmonikalla on ollut aina
vahva asema musiikkiyhdistyksen toiminnassa. Kunnat
selvittävät yhteistyömahdollisuuksia esimerkiksi uusia
virkoja perustettaessa.
JUHA OHDON RUNOT KIRJAKSI
Yksi pihtiputaalainen kulttuuripersoona Juha Ohto, oikealta nimeltään Eero Paananen (1912-1964), on nostettu
unohduksesta. Konsertissakin kuultiin useita
kinnulalaisia harmonikansoittajia. Monet romaniperheet olivat samanaikaisesti
liikkeellä. Lattialle he tekivät petin itselleen kaikista
niistä vällyistä, mitä heillä
pienessä reessään oli.
Romanien mukana oli
usein irrallaan oleva hevonen jota he kutsuivat
?tiuhtiaksi?. Minun oli ihan pakko raitistua.
?. Hän omisti yleisön
joukossa olleille isille ja
omalle isälleen Juha Tapion kappaleen Sitkeä sydän.
Seppo Pekkarinen oli
konsertin jälkeen helpottunut ja tyytyväinen.
??Esiintyminen mikrofonin kanssa tuntuu oudolle, kun olen tottunut olemaan taustalla rumpujen
tai basson takana. Aloin nähdä jo anoppinikin kahtena.
25 vuoden takaa
KIVIJÄRVI JA KINNULA YHTEISTYÖHÖN
Kinnula ja Kivijärvi ovat yksissä tuumin etsimässä ratkaisua pieniä kuntia rasittavaan rahan vähyyteen. Monta kertaa kyllä
talon väki ihmetteli, kuinka
ihmeessä niin pieneen rekeen saa niin paljon heiniä
mahtumaan.
Jälkeenpäin olen monta
kertaa ajatellut, että aikana,
jolloin ei ollut mukavuuksia
ja pirtti oli täynnä jo omasta
väestä, oli ihmisillä kuitenkin sydän auttaa ja antaa siitä vähästäänkin mitä sattui
olemaan.
Kuinka moni meistä mukavuuksin ja ylimääräisin
neliöin asuvista ihmisistä
avaisi kotinsa ovet vieraalle
ihmisjoukolle lepoa ja virkistäytymistä varten?
Toini Hämäläinen
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
VOI kuinka iloiseksi tekevä juttu oli Aapo Siippaisen huomio, meille kaikille, keskustan valoista.
Todellakin, keskitytään ja
ihastutaan, eikä aina marista lehdissä ja jokapäiväisissä puheissa jostakin.
Olisit sinäkin
tyytyväinen
AAPO Siippaiselta hyvä
kirjoitus valopitäjän puolesta 5.11. Kerrankin isäni sai sokean hevosen,
mutta kyllähän tämäkin hevonen reitin opittuaan osasi
kotiin tulla.
Meitä pieniä ipanoita,
kuten romaninainen asian
ilmaisi, kiinnosti tietysti hirveästi näiden eksoottisten
ihmisten vierailut. Tietysti äitini antoi
heille leipää ja voitakin jos
sattui olemaan, romanimiehet täyttivät rekensä
heinillä. Kunta;
syntyykö säästöä ja imagovoittoa ja kuinka paljon?
Säästyvät eurot
esiin rehellisesti!
ODOTIN pääseväni sunnuntain jumalanpalveluksessa tutustumaan pihtiputaalaisiin seurakuntavaalien
ehdokkaisiin.
Heitä taisi olla paikalla
neljä. Olen tosi ylpeä pojistani ja ystävistä, kuten Tenoriluutnantista, joka on
soittanut kanssani pitkään
ja minä aina joskus hänen
bändissään.
Seppo on musiikin sitkeä
sissi
45 ?/kpl,
tarjous voimassa
1.11.2014-31.1.2015)
Myynnissä
Kotiseudun Sanomissa ja
Pihtiputaan Kirjakaupassa
Pihtipudas-Seura ry
Poliisin nopea
apu tuurista kiinni
Maalaispoliisilta kysyttiin,
kuinka toimitaan epäilyttävien kaupustelijoiden ja
muiden oville koputtelijoiden kanssa. Eikä tarvitse miettiä,
soittaako oikealle ihmiselle. Silloin minuuttikin
tuntuu tunnilta, Jouni Rinne sanoi.
Psykiatrinen
sairaanhoitaja Mari Kolari neuvoi
ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon, jos
turvattomuuden tunteesta
aiheutuva ahdistus käy sietämättömäksi.
Mari Kolari sanoi monien ajattelevan, että pitää
olla joku todella paha ongelma, ennen kuin voi ottaa
yhteyttä. 0207 931 620. Nuorempi polvi on
Kolarin mukaan päässyt jo
siitä yli ja vastaanotolle tullaan helpommin.
?. Jyväskylästä pohjoiseen liikkuu vain kaksi poliisipartiota kerralla, ja jos
auto on Multian ja Pylkönmäen rajoilla, sieltä ei ihan
heti ehditä Pihtiputaalle.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. 12. Sairaanhoitaja ja
muistihoitaja Mirja Ruotsalainen myönsi, että toisesta
välittäminen on vähentynyt
ja hyvä veli -verkostoa pitäisi viritellä uudestaan.
?Maalaispoliisi. Hän joutui
kömpimään sisälle märissä
vaatteissa. Hän neuvoi muitakin
kokoamaan
samanlaisia
rinkejä yksinäisyyden ja
turvattomuuden
tunteen
vähentämiseksi.
??Soitellaan päivittäin
toisillemme ja kysellään,
onko kaikki ookoo. 5
Vanhus kaatui,
naapurit eivät
tulleet apuun
Yksinäisyys eläkeikäisten
suurena murheena
JUHA KIVINEN
Miksi naapurit eivät tehneet
mitään, vaikka he näkivät
iäkkään naisen kaatuvan
pihalla
pihtiputaalaisella sivukylällä. Jouni Rinne
korosti, ettei outoja pidä
päästää sisälle ja tarvittaessa on soitettava hätänumeroon 112.
Yleisöstä
kerrottiin,
kuinka piinaavalta tuntui
odotella poliisin saapumista tuntikaupalla, kun oven
takana istui kaljakassin
kanssa tyyppi, jota poliisin
päivystäjä oli luonnehtinut
puhelimessa vaaralliseksi.
Asukkaita oli neuvottu pitämään ovi lukossa, kunnes
poliisin partioauto saapuu.
Jouni Rinne myönsi, että
avun tulo on täysin tuurista
kiinni. 0207 931 620
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Kotimaa, kesto....................................52 ?
Kotimaa, määräaik. marraskuuta 2014. 12 kk ...................56 ?
Kotiseudun
Sanomat
maksaa
postimaksun
Muu määräaikainen _____________ kk
Lyhin tilausaika 3 kk
Pohjoismaat, kesto..............................76 ?
Nimi
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Hinnat voimassa 31.12.2014 asti
JOS LAHJATILAUS:
Kotiseudun Sanomat
Maksajan nimi
VASTAUSLÄHETYS
Sopimus 5004647
Lähiosoite
44800 PIHTIPUDAS
Postinumero ja -toimipaikka
Puh. Naapurien
toivottiin käyvän kyselemässä, haluaisiko autoton ja
kyyditön mummu tai pappa
tulla mukaan, jos kirkolla on
joku tapahtuma.
Kaikille uusille kestotilaajille
LOPPUVUODEN
LEHDET
KAUPAN
PÄÄLLE
(2014) Kotimaan tilaukset
p. Pelastajaksi tuli
ambulanssin henkilökunta,
ja nainen sai kuivaa ylleen.
Siinä yksi tapaus, joka
kuultiin yleisön joukosta
Pihtiputaan mielenterveystoimiston ja kotihoidon
ideoimassa Seniorien arjen
kysymykset -paneelissa.
Paneeliin osallistuneet
asiantuntijat ihmettelivät
naapureiden välinpitämättömyyttä. Meidän tehtävämme on
löytää oikea henkilö hoita-
maan asia.
Kimppakyytejä
voisi tarjota
Pihtiputaalla järjestettiin
aiemmin toinen vanhusten
hyvinvointiin liittyvä tilaisuus, jossa aloitettiin KeskiSuomen Sosiaaliturvayhdistyksen Kehitytään kimpassa
-hanke Pihtiputaan osalta.
Kumppanuuspöydän nimellä kulkeneessa tapaamisessa kirjattiin ylös, millaista
tekemistä Pihtiputaalla on
eläkeikäisille. Meillä
Pihtiputaan kumppanuuspöydän ensimmäisessä tapaamisessa pidettiin pientä jumppaustaukoa.
on kahdenkymmenen vuoden ikähaitari ja väkeä on
pisimmillään 80 kilometrin
välimatkan päässä Muurasjärveltä Korppiselle, Taina
Toikkanen kertoi.
Seniorien arjen kysymyksiin vastailemassa panelistit Merja Koskela (vas,), Timo Männikkö, Harri Back, Niina Haapa-aho, Mirja Ruotsalainen ja Mari Kolari.
Pihtiputaan
Kirja II
Osta itselle tai lahjaksi
TARJOUS
35 ?/kpl
(norm. Joka päivälle
löytyi paljonkin kerhoja ja
muita menoja, mutta pulmana on se, kuinka niihin
pääsee sivukyliltä.
Ratkaisuksi ehdotettiin
kimppakyytejä. Jouni
Rinne piti yllättävänä, että
naapurit eivät auta enää edes
pienemmässä kunnassa.
??Kaupungeissa sama
ongelma on ollut jo kauan,
mutta tämä on todella huono suuntaus.
Taina Toikkanen sanoi,
että heillä on muutaman
naisen ystävärinki, jossa
pidetään huolta toinen toisesta. Tiedän kyllä, ettei se
ole hääppöistä odottaa, jos
oven takana on vaarallinen
henkilö
Tukkumyynti vetää hienosti, sanoo projektipäällikkö Jari Ruuskanen.
Laskua yritetään paikata
tehtaanmyymälän valikoimaa laajentamalla.
?. Into on
kuitenkin hävinnyt. Mutta ei kahden liikkeen hyödytä myydä samoja tuotteita. Ensimmäisenä etsin syyllistä
peilistä, mutta on tosiasia,
että Pihtiputaan ostovoima
katoaa, koska lapsiperheet
muuttavat pois. Toivottavasti jo tämän
lehtijutun perusteella pari
hyvää leipuria hakee paikkaa, Ruuskanen vinkkaa.
Ale-Makasiinin tuloon
hän suhtautuu neutraalisti.
??Vaikutus on meille
plus-miinus nolla.. Jokaista asiaa ei tarvinnut vääntää rautalangasta, Matti Lindell sanoo.
Vuokrailmoitus
Kauppalehteen
Outletissä on vuokrattavana Riutta-kalanäyttelystä
tyhjäksi jäänyt tila.
??Neuvotteluja
on
käyty kangas- sekä laukkukauppiaan kanssa. Katsotaan, jääkö minulle paljon tavaraa,
jota Ale-Makasiini ei hoida.
Lindell myöntää, että
uuden kaupan tulo on hyvä
asia koko Pihtiputaalle ja
sen asukkaille.
?Jos Putaan
Tavaratalo
olisi kultakaivos,
saattaisin olla
katkera.?
Matti Lindell
?. Tuoksukynttilöistä suosituimpia ovat
vanilja ja kaneliappelsiini,
Outletin myyjä Emmi Sarinko sanoo.
Noin 60 neliön myymälätilassa on monta pehmeää
hyllyä.
?. 6. Tiesitkö, että Puttipaja tunnetaan kynttilöiden
lisäksi myös nalleista, Sarinko kysyy.
Sarinko oli ennen Putaan
Outletia töissä Vaajakosken
Puttipajalla ja mukana nalleperheen suunnittelussa.
??Jokaisella erilaisella
nallella on oma nimi. Mutta
ehkä lastenvaatteet sopisivat. Kertaostokset ovat
kasvaneet, mutta asiakkaiden määrä on laskenut.
??Romahdusta ei ole
tullut. Valikoimissa on Vaajakoskella
valmistettujen kynttilöiden
lisäksi sisustustuotteita ja
lahjatavaraa. Taloustilanteeseen
nähden myymälän tilanne
on hyvä. Aikaisemmin hän haki työntekijöitä
kahvilaan.
?. Kynttilät pysyvät sisustuksen suosikkeina vuodesta ja vuodenajasta
toiseen.
. Huonomminkin voisi
olla. marraskuuta 2014
Putaanportin Outletin myyjä Emmi Sarinko ja yrittäjä Matti Lindell ovat olleet tyytyväisiä Puttipajan kynttilöiden kysyntään. Emmin
vuoksi heillä oli turvallinen
tunne. KOTISEUDUN SANOMAT. Kunnan kanssa olemme suunnittelleet ilmoitusta esimerkiksi Kauppalehteen, jolloin tilat saisivat laajempaa huomiota.
Lindell haluaa pitää Outletin valikoimissa yhtenäisen punaisen langan.
??Vaatetta on jo tarpeeksi myynnissä. Jos kauppani tuottaisi kultaa ja timantteja, niin
saattaisin olla katkera AleMakasiinin tulosta.
Herkullisia
suunnitelmia
Lindell haluaisi avata tavaratalon yhteyteen pikaruokaravintolan. 12. Putaanportille on
syntymässä kaksi uutta ravintolaa.
AAPO SIIPPAINEN
Viime kesäinen tieto AleMakasiinin tulosta Pihtiputaalle oli synkkä pilvi köyhälle kauppiaalle eli yrittäjä
Matti Lindellille.
Mies ilmoitti Facebookissa, että Putaan Tavaratalo lopettaa heti sen jälkeen
kun uudenvuoden raketit
on myyty.
Nyt mietteet ovat toiset.
Kauppias aikoo sittenkin
katsoa, olisiko ruuti kuivaa
vielä ensi vuonnakin.
??Hätäilin aluksi, kun
kuulin Ale-Makasiinista.
Asiakkaat päättävät, kannattaako Putaan Tavarataloa jatkaa, Lindell kertoo.
?. Lisäksi myytävää tavaraa pitää olla paljon, koska
tyhjä tila on iso, yrittäjä arvioi.
Kynttilöiden lisäksi Puttipaja myy myös nalleja.
Kultakeramiikka
palkkaa leipurin
Kultakeramiikan tehtaanmyymälän myynti on laskenut tänä vuonna pari prosenttia. Hakemuksia
tuli
paljon. Se on myrkkyä.
Kymmenen
prosentin
lasku ei ole toivoton tilanne.
?. Päätimme kuitenkin laajentaa suunnitelmia
isommaksi ravintolaksi.
Putaan Tavaratalo muutti viime vuoden joulukuussa Rupon teollisuusalueelta
Putaanportille.
Tavoitteena oli kasvattaa
asiakasvirtaa kylältä ja saada ihmiset kaupoille myös
pienemmille
ostoksille.
Suunnitelmat eivät ole täysin toteutuneet.
??Olemme viime vuo
den myyntiä kymmenen
prosenttia jäljessä. Muutto Putaanportille
oli pakollinen kokeilu, enkä
osaa sitä katua, Lindell sanoo.
Kynttilät tehdään
Vaajakoskella
Jyväskyläläinen Puttipaja
on avannut osaston Putaanportin Outletissä. Sarinko sanoo, että valikoiman laajuus on ollut
monelle ohikulkijalle iloinen yllätys.
Köyhä kauppias pitää liekkiä yllä
Asiakkaat päättävät Putaan Tavaratalon kohtalon. Vuokralaisen löytäminen ei ole
helppoa, mutta en ole sitä
työtä täysin hartiavoimin
tehnytkään. Ne ovat helppo tapa
vaihtaa kodin tunnelmaa
ja ulkonäköä. Moni asiakas kyselee,
eikö täältä saisi kahvia, jotta
voisi istua hetkeksi.
Ruuskanen sanoo, että
ensi kesäksi on tarkoitus
avata kahvila, johon oma
konditoria valmistaa munkit ja korvapuustit paikanpäällä.
??Esipaistetut dallaspullat eivät ole enää mikään
juttu. Olin
keksimässä toisinaan niitä
nimiä.
Saringon yhteydet Vaajakoskelle edistivät Puttipajan kiinnostusta Pihtiputaalle.
??Keskusteluyhteys
Puttipajan kanssa on ollut
olemassa pitkään
Konsertteihin tulee
lähdettyä harvoin.
Jään
liian helposti kotiin, hän
mietti. Sulle
salaisuuden
kertoa mä voisin oli jalan
Naiskuoro Viklan Retrotytöt-ryhmä esitti Aarre Merikannon Kehtolaulun. pariston
550
Tintti KORKEA
JYVÄSYÖTIN
1195
TALIPALLO
30 kpl
muovisangossa
499
MUOVAILUVAHASETTI
12 kpl
100
CESAR KOIRAN
ANNOSATERIAT 150 g
100
PREGO MIKROAALTOUUNI P70 17L 700W
viisi tehoaluetta,
sulatustoiminto, takuu 12kk
4995
Pitkävartinen
RIKKALAPIO
+HARJA
290
PREMIUM PRIMACAT
750 g
KISSAN TÄYSRAVINNOT
pennuille, senior light,
sisäkissoille ja aktiivisille
aikuisille kissoille
295
KYNNYSMATTO
45-75 cm
kumia
490
44x44 cm
punainen,
harmaa
995
795
Naisten
NAHKASORMIKKAAT
Tyttöjen
TOPPARUKKASET
595
895
palanahkaa
PUTKIPETO
VIEMÄRINAVAUSRAE 500 g
TYYNY
karvareuna, musta
siivousmestarilta eurolla!
DOMESTOS
750 ml
original tai
mountain fresh
200
IHMESIENI 2 kpl/pkt
IHMESIENI MAXI 17x11x4 cm
HANKAUSSIENI 10 kpl/pkt
SIENILIINA 3 kpl/pkt
PÖLYMIKROLIINA 30x40 cm
100
TUOTE. marraskuuta 2014. 044 785 2737
KliKKaa hyviin tarjouKsiimme osoitteessa www.alemakasiini.fi
TUPA METALLILYHTY
punainen tai valkoinen
paristoja säästävä ajastin
sis. 12. Värikkäät esiintymisasut ja rekvisiitta
olivat harmaan sunnuntaipäivän väripilkut.
alle menevää musiikkia.
Myös Sumujen silta -elokuvasta tuttu Hyvää yötä oli
mieleeni.
Ensimmäistä kertaa Viklan konsertissa ollut Leinonen haluaisi kokea vastaavaa jatkossa lisää.
??Itse en lauluteknii
kasta mitään ymmärrä,
mutta ystäväni arvostivat,
miten altot olivat kondiksessa ja sopraanot osasivat
hommansa taidokkaasti.
?. Loppupuolella kuultiin Raidrikossarjasta muistettava
Vain rakkaus.
Maria Kolehmaisen johtaman kuoron tueksi Sallilaan oli saatu viitasaarelaisten nuorten Trio Moustache
-bändi.
Tahtia ja sooloja antanut
Trio Moustache -orkesteri
koostui viitasaarelaisista
nuorista.
Tarjoukset voimassa KE-TI 12.-18.11. 7
Viklan
marraskuu
on värikäs
Naiskuoro esitti
muun muassa
tv- ja elokuvasävelmiä
AAPO SIIPPAINEN
Viitasaarelainen Naiskuoro
Vikla esiintyi Pihtiputaan
Sallilassa marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina.
Vuonna 1981 perustettu Vikla tarjosi ikivihreitä
kuorokappaleita, laulelmia
ja elokuvasävelmiä eri vuosikymmeniltä. Tunnin kestänyt
konsertti oli myös sopivan
mittainen.
Parhaiten Leinoselle jäivät mieleen reippaammat
laulut.
?. 9?18, LA 9?16
p. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää
PIHTIPUDAS
ARK. Bassoa soitti Sami
Laine, koskettimia Anniina
Palonen ja rumpuja Topi
Jaakonaho.
Suosittu konsertti keräsi
Sallilan ison salin reilusti
puolilleen.
Pihtiputaalainen HannaLiisa Leinonen oli houkutellut mukaan monia ystäviään.
??
Heidät oli helppo
saada konserttiin mukaan.
Enkä houkutellut sosiaalisessa mediassa vaan otin
yhteyttä henkilökohtaisesti,
Leinonen sanoi.
Leinonen kehui Sallilan
leppoisaa tunnelmaa.
?. Ohjelmisto
alkoi kymmenistä elokuvista tutulla Keinu kanssani
(Sway) -klassikolla. Kiva konsertti, koska
ilma oli sunnuntaina niin
ankea. KOTISEUDUN SANOMAT
Kinnulalaisista äänesti 43,4 prosenttia.
Into oli laantunut neljässä
vuodessa 4,8 prosenttiyksikköä.
Kinnulassa nuoret olivat
liikkeellä aikuisia vilkkaammin. Tulevaisuus on kysymysmerkki. Heidän
sukunimensä on muuttunut
Kanalanmäellä aikojen kuluessa Kanaseksi.
Näkemyseroja
ensimmäisestä Pihtiputaan Ka-
Maastopalon
syy hämärä
Kinnulan Vehkanevan turvetuotantoalueella syttyi
lauantaina noin kuuden
neliön maastopalo. Jotkut
Kanasten sukujen jäsenistä
ovat otattaneet itsestään
dna-näytteen, joita vertaamalla eri puolilla asuvien
Kanasten sukulaisuutta voidaan selvittää.
Eniten Kanasia on Kajaanissa. Tuli kyti
puolen metrin syvyydessä.
?. marraskuuta. Seurakunnatkin tuskailevat talouden
vuoksi, joten on ymmärrettävää jos muutoksia tulee.
Pihtiputaalla
valittiin
väen vähenemisen vuoksi
ensimmäistä kertaa viisitoista valtuutettua.
Pihtiputaan Demarit ja
Porvarillinen vaaliliitto pitivät paikkalukunsa ennal-
Kinnulan kirkkovaltuusto kaudelle 2015-2018
Kinnulan
Keskusta
Anna Vasalampi, 34, uusi
Jukka Tähtinen, 32
Teijo Meriläinen, 20
Jarkko Rekonen, 73, uusi
Tapani Pasanen, 14, uusi
Risto Pekkarinen, 15, uusi. marraskuuta
kello 12:een mennessä.
Seurakunnan
myyntipöydälle saa tuoda myyntiin lahjoituksena muun
muassa leivonnaisia, arpajaispalkintoja ja käsitöitä.
Lahjoitukset voi toimittaa
joko seurakuntatalolle tuona aamuna tai diakonille ai-
emmin samalla viikolla.
Diakonian ja lähetyksen
perinteiset myyntituotteet
ovat olleet porkkana- ja
lanttulaatikot. Väkeä virtasi
kirkkoon, myös nuoria tuli
äänestämään isolla poru-
kalla.
Lopputuloksena Kinnula
säilytti paikkansa seuravaalien maan aktiivisimpana
seurakuntana. Oli turvallisempaa ja
nopeampaa sammuttaa tuli
valoisan aikaan.
Erkki Pietiläinen, 84
Hannu Aho, 40
Lauri Mielityinen, 60
Karri Paananen, 71, uusi
Mirja Ruotsalainen, 24, uusi
Ritva Katajisto, 24
Pihtiputaan
Demarit
Kinnulan aktiivisuus riitti kärkisijaa
HEIKKI JÄMSÉN
Tunnelma Kinnulan kirkossa oli odottava sunnuntaina
vähän ennen neljää iltapäivällä. Mitään vaaraa ei
ollut. Olavi Tuikkanen laskeskeli äänestysprosentin olleen tuossa vaiheessa kolmenkymmenen
tietämissä.
Kohta neljän jälkeen alkoi tapahtua. Syttymissyyttä ei tiedetä, päivystävä palomes-
nasesta on, mutta hän voisi
olla Matti Laurinpoika Kolehmainen (s. 16- ja 17-vuotiaista äänesti 43,5 prosenttia, todennäköinen Suomen ennätys
sekin. Kolehmaisia tuli Pihtiputaalle
1560-luvulla Varkauden ja
Joroisten seuduilta. Internetin yhteystietojen perusteella Kajaanissa asuu 104 Kanasta.
Seuraavaksi eniten Kanasia
on Helsingissä 85, Jyväskylässä 59, Oulussa 53 ja Pihtiputaalla 52.
Asukaslukuun
suhteutettuna Pihtipudas on
ykköspitäjä
Kanasten
asuinpaikkana.
tari Anna-Mari Kosunen
sanoo.
Palo huomattiin lauantaina, mutta sammutettiin
vasta sunnuntaina.
. Vapaaehtoiseksi
myyjäksi voi ilmoittautua
Merja Koskelalle, puhelin
040-765 2453.
Pöydät arvotaan ja niitä
pääsee laittamaan myyjäispäivänä lauantaina kello 9
alkaen.
Kanasten suvusta
kiinnostuneille oma
Facebook-sivu
Facebookista on kuukauden päivät voinut löytää Kanasten suku -nimisen sivun.
Suljetulle sivulle pääsevät
Kanasen sukuun kuuluvat
ja suvusta kiinnostuneet sivut perustaneen filosofian
maisteri Ari Kolehmaisen
hyväksynnällä. Lumen ja pakkasen
vuoksi tuli ei päässyt leviämään. 8. Myyjäiset pidetään Seurakuntakeskus Sallilan salissa.
Myyntiaika on klo 11-13
ja myyntipöydän hinta 10 e.
Pöytämaksu menee kustannusten peittämiseen ja loput
jaetaan diakonia- ja lähetystyön hyväksi. Laatikoita
varten lanttuja ja porkkanoita otetaan lahjoituksena
vastaan.
Mahdollisista elintarvikelahjoituksista on ilmoitettava Oilille ensi maanantaihin mennessä, puhelin 040-761 0390. Aiemmassa
valtuustossa istui ehdokkaista vain neljä: Jarkko
Rekonen, Jukka Tähtinen,
Teijo Meriläinen ja Anitta
Hakkarainen.
Keskustalta lähti
neljä paikkaa
Sirkka-Liisa Närhi äänesti
ensimmäisenä Pihtiputaan
kirkossa.
??Ehdokas oli helppo
löytää, vanha tuttu. marraskuuta 2014
KOTISEUDU
Pihtiputaan kirkkovaltuusto kaudelle 2015-2018
Perinteiset eri
järjestöjen adventti- Keskustalainen
myyjäiset Sallilassa seurakuntaväki
Pihtiputaan seurakunnan
diakonia ja lähetystyö järjestävät perinteeksi tulleet
eri järjestöjen ja yhdistysten
adventtimyyjäiset lauantaina 29. Jäseniä sivustolla oli perjantaina 59.
Facebook-sivut ovat ensimmäinen askel kohti Kanasten sukuseuran perustamista.
??Keskustelu sivuilla
on jo nyt sen verran vilkasta,
että sukuseuran perustaminen tulee jossain vaiheessa
ajankohtaiseksi, Jauhiaisten sukuneuvostoon kuuluva Juha Jauhiainen sanoo.
Hänen äitinsä oli Siiri Kananen Korppisen Haapakylältä.
Juha Jauhiainen on tutkinut Kanasten sukua Jauhiaisen suvun ohella.
??Minulla on tietokoneellani yhdeksäntuhannen
Kanasten sukuun kuuluvan
henkilötiedot.
Pihtiputaan Kanaset ovat
entisiä Kolehmaisia. Halukkaat
järjestöt voivat ilmoittautua
mukaan kirkkoherranvirastoon (p. Äänestän ihmistä, jonka tiedän
toimineen ja on näkyvillä.
Närhi aistii seurakunnissa muutoksen tuulia.
?. Äänestämässä käynyt Maija Vasalampi arveli
jo, että tulos jää tavallista
heikommaksi. Ennakkoon Kinnulassa äänesti 21,2 %.
Keskusta sai 80 prosent-
tia äänistä. 014-579 1121) perjantaihin 21. 12. 1625 - k. Niistä
valmistetaan ja paistetaan
laatikoita samalla viikolla.
Laatikkotalkoot ovat Tahkoniemessä torstaina 27.
marraskuuta alkaen kello 9.
Sinne ovat myös kaikki tervetulleita. 1715)
Säkkärämäessä.
Juha Jauhiainen on samaa mieltä Ari Kolehmaisen kanssa siitä, että Matti
Laurinpoika oli Pihtiputaan
ensimmäinen Kananen.
Kolehmaisilla oli tiettävästi 1600-luvulla Suur-Viitasaaren suurin karjatila.
Pihtiputaan Kanasten kantaisällä Matti Kolehmaiselle
oli 1635-luvun karjaluettelon mukaan kaksi hevosta,
kaksitoista lehmää, yksi
sonni, kolme hiehoa, kymmenen lammasta, viisi karitsaa, kaksi porsasta ja yksi
vuohi.
Kanasia on myös itäsuomalainen ryhmä. Ääniharava oli
Juhani Räihä 79 äänellä.
Kirkkovaltuusto uusiutui lähes täysin
marraskuuta 2014. Kinnula oli taas maan aktiivisin seurakunta.
Mikko Kinnunen,23, uusi
Juhani Räihä, 79, uusi
Tapio Pekkarinen, 26, uusi
Anitta Hakkarainen, 45
Ellamari Piispanen, 29, uusi
Kinnulan
seurakunnan
kokoomuslaiset
Usko
tekemiseen
Olavi Tuikkanen, 29. 9
UN SANOMAT
Veikko Puranen, 34
Paula Kivinen, 25, uusi
Erkki Kananen, 31, uusi
Taina Kangasluoma, 50,
uusi
Heli
Hjelmeroos-Haapasalo, 55
Porvarillinen
vaaliliitto
Reijo Jämsén, 38
Marjo Logren, 22, uusi
Joni Riitamo, 33, uusi
Matti Kolehmainen, 49
an, vaikka into laimeni
laan, mutta Keskustalaisen
seurakuntaväen
paikkamäärä putosi neljällä. Keskusta säilytti silti enemmistön valtuustopaikoista.
Kirkkovaltuuston
puheenjohtaja Erkki Pietiläinen oli Pihtiputaan ääniharava 84 äänellä. 12. Ennak-
koäänten osuus oli 19,6 %.
Valitsematta jääneiden
äänet Pihtiputaalla:
Keskustalainen seurakuntaväki: Helli Huikari
19, Sanna Kopsa 18, Liisa
Niemelä 16.
Pihtiputaan
Demarit:
Annikki Sorri 19, Kirsti Koljonen 18, Tomi Jämsén 15,
Olavi Sandelin 11, Anneli
Stenman-Logren 8, Niko
Nenye 8, Milja Piispanen 6.
Porvarillinen vaaliliitto:
Veera Kananen 15, Irmeli
Kuronen 11, Helka Lohtander 9, Raija Arvola 7, Pentti
Hytönen 6, Aarre Hannukainen 3.
Pihtiputaan Perussuomalaiset: Marko Tiainen 17,
Toni Lindroos 9.
Johanna Mäkinen, 11, uusi
Marjatta Koivukoski, 57
Paula Taipale, 32, uusi
Valitsematta jääneiden
äänet Kinnulassa:
Kinnulan Keskusta: Sari
Lindholm 10, Hannu Oksanen 9, Eija Rinkinen 1.
Kinnulan seurakunnan
kokoomuslaiset: Anneli Ripatti 16.
Usko tekemiseen: Sirpa
Peltonen 18, Elma Tainio
13.
Kinnusen veljekset Henry, Antero ja Miikka tulivat äänestämään isänpäivän
vietosta Kinnulan kirkkoon. Karri
Paanasen 71 ääntä nostivat
hänet tulokkaiden kärkinimeksi.
Pihtiputaan äänestysprosentti 27,4 jäi 2,1 prosenttiyksikköä viime vaaleja
alhaisemmaksi.
Nuorista
äänesti vain 13,3 %
klo 17 kokkikerho seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Nuoret
Isoiskoulutus- ja jatkoisoiskoulutusleiri Tahkoniemen leirikeskuksessa
14.?16.11. Lapset
ja lastenlapset ilahduttivat isää
jopa käymään tulemalla . 014-562 196
. klo 13 seurakuntakerho Muurasjärven
eläketalolla.
Seurat
Su 16.11. Puh. alkaen klo 16
naisten käsityöpiiri. Pekka Uljas, Juha
se, että sitten on itsekin tullut
ymmärtäväiseksi, kun haluaa
ja pystyy antamaan isälleen anteeksi kaiken sen missä isä ei
onnistunut isänä. Kaikki
tervetulleita!
Su 16.11. 30. oli
hänelläkin kasvatusisänä Joosef. 1958 Kinnula
k. 044509 0598.
Isänpäivän
jälkeen
Lauri Johannes
REKONEN
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Pihtiputaan kirkossa lauantaina 29.11.2014 klo
14.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Wanhassa Pappilassa.
Kiitos Pihtiputaan terveyskeskuksen vuodeosaston ja Sopukan henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta.
Leena-Maija
MARTINMÄKI
Sunnuntaiksi
Rakas puoliso, isä ja vaari
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 8.11.2014. 1. 10. 2014 Pihtiputaalla
Äiti rakkain on pois nukkunut.
Vain yksi äiti tässä avarassa maailmassa.
Ei odota hän enää tulijaa,
ei saata katse lähtijää,
ei, äiti nukkuu unta rauhaisaa.
Soi kirkonkellot hiljaa yli kirkkomaan,
sinut saatamme uneen lempeään,
isän vierelle nukkumaan.
Sydän kiitosta tulvillaan.
Meillä on ikävä
Hannele ja Urpo
?Marjo, Sami ja Minja
?Manu ja Satu
?Ville
Hannu ja Ritva
?Niina ja Joni
?Niko ja Carla
?Saara ja Joel
Leo ja Marja
?Lauri ja Eero
Tuomo
siskot perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
* 7. marraskuuta 2014
Rakkaamme
Anna Liisa
NUUTINEN
o.s. Tule rohkeasti mukaan! Lisätietoja
Elinalta tai Jutalta.
KE 19.11. Osmo Kangas,
J. 28. klo 19 kirkkovaltuuston kokous Sallilassa.
Ti 18.11. klo 10 messu
pääkirkossa. Siihen ei Jumalan sana anna lapsille lupaa.
Neljäs käsky ei sisällä ehtoa ?jos
isäsi on sen arvoinen?.
Itsetutkistelu voi tuoda tunnon epäonnistumisesta niin isänä kuin lapsena. Mukana kuoro
Tarjoilua. Silloin on hyvä
muistaa, että Taivaallinen Isä
on rakastava ja anteeksiantava.
Elämässään epäonnistunut saa
Kristuksen ansion tähden paeta
Taivaallisen Isän armahtavan
rakkauden syliin ja uskoa syntinsä evankeliumin saarnan rohkaisemana anteeksi annetuiksi.
Tämä evankeliumi synnyttää uskojassaan halun ja antaa
voiman myös ihmissuhteiden
korjaamiseen alkaen omista lähimmistä.
Per-Olof Moberg
rovasti
Summala.
Päiväkerho
Lasten adventtihartaus
päiväkodin väelle, perhepäivähoitajille lapsineen,
esikoululaisille, päiväkerholaisille sekä kotona oleville lapsille vanhempineen
pääkirkossa ke 26.11. , Irene Myllynen 82 v., Anni Ryynänen 88
v. p. seurakuntaretki Pietarsaareen, lähtö klo
8.00 kirkon pihasta, paluu
klo 18 mennessä. Lääk.voim. 5. 040669 1996, lisätietoja Jutalta.
EN JAKSA
JUHLIA.
Yrjö
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA
. kirkkoherranvirastoon viimeistään tänään 12.11. Kahlos.
Eri ryhmien toimintaa
Ke 12.11. Fysik.hoidot . lounaan, ohjelmaa,
kahvin ja matkat) ilm. Rovasti Lars
Laestadiuksella oli vaikea suhde omaan isäänsä tämän huonotapaisen elämän vuoksi. klo 18.30 rukouskokous.
Keskustelupuhelin 040549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16. 1934 Kinnula
. Niskanen
* 2. klo 18 Siionin
virsiseurat Muurasjärven
kirkossa (kahvitarjoilu ennen seuroja). 2. 12. A.Huuskonen,
H. klo 15.00 alkaa sururyhmä läheisensä
menettäneille seurakuntakodin kamarissa. 1928 Pihtiputaalla
k. isä unohdettiin
tai jätettiin jopa tarkoituksella
huomioimatta. Vapahtajallamme,
?joka sikisi Pyhästä Hengestä
ja syntyi Neitsyt Mariasta. Kiitos myös Annelia hoitaneille Kotipihan hoitajille sekä ylilääkäri Hannu Hämäläiselle.
Kinnulan
seurakunta
Kuollut: Kari Ensio Kierros 62 v., Ruotsissa.
Haudattu: Kirsti Anneli
Paatelainen 56 v.
KE 12.11. Meille on
käynyt kuten amerikkalaiselle kirjailijalle Mark Twainille.
Pienenä hän uskoi, että isä tietää
ja osaa kaiken. ja
Anna Liisa Nuutinen 86 v.
Kastettu: Elias Onni Mikael Rauhala, Nivala.. Leiri alkaa perjantaina kello 18 ja päättyy
sunnuntaina n. klo 11 Lievestuoreen helluntaiseurakunnan vierailu. kirkkoherranvirasto suljettu.
14.?16.11. Lappalainen, A. Hinta 35
e/ (sis. isoiskoulutusleiri Tahkoniemessä, lähtö
kirkonpihalta pe klo 17.00,
Muholan kautta. Kananen
s. 31. Auton
perävalothan näyttävät joskus
kauniimmalta kuin jouluvalot.
Se ei tarkoita, etteikö isä olisi iloinen lasten ja lastenlasten
käynnistä! Iän myötä ihminen
kuitenkin tarvitsee ja kaipaa
rauhaa ja tasaisuutta. Puh. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. 3. Ennen muuta Jeesuksella
oli elävä suhde Jumalaan, jota
Herramme nimittikin turvallisesti sanalla Abba = Isi eli Isäksi
. Kun itse
on kasvanut ikään, jolloin omat
lapset ovat jo aikuisia huomaakin, että omakin isä ymmärsi
asioita paljon enemmän kuin
aikanaan tulin tajunneeksi.
Tähän on lisättävää vain
Pihtiputaan
seurakunta
Jumalanpalvelukset
Su 16.11. klo 17 lapsikuoron harjoitukset Sallilassa.
To 13.11. ja opetti meitäkin rukoilemaan
sanoen ?Isä meidän...?
Toiset saivat olla yhteydessä
isäänsä viikonloppuna. klo 12 lähetyksen Touhupiiri Sallilassa.
Klo 14 diakonian- ja lähetyksen tukiryhmä kokoontuu kahviossa
Ke 19.11. klo 9.30.
Tervetuloa.
Päiväkerhot
jatkuvat
normaalin viikko-ohjelman
mukaisesti.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Ke 12.11. 1940 Kivijärvellä
. klo 15.30 sählykerho 2-4.-luokkalaisille
Pihtipudas-salissa.
Klo 16.20 sählykerho
5-6.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa.
Ke 19.11. 11. Ilmoitathan jos tulet kyytiin matkan
varrelta.
SU 16.11. 2014 Kotipiha Kinnula
Siskoa syvästi kaivaten
Hellin perheineen
Eira perheineen
Tuli enkeli taivaasta vuoteesi luo
ja kuiskasi Sinulle hiljaa,
lähde kanssani Taivaan Isän luo,
sillä olet jo kypsää viljaa.
Rakas äitini ja mummomme
o.s. 4. Yhteydenpito on tärkeintä, ei sen kerrallinen kestoaika.
Monen isä on siirtynyt jo
ajan rajan taakse. Siksi
rovastina hän ei Jumalastakaan
osannut puhua isänä, vaan käytti
nimitystä Taivaallinen Vanhin.
Jokainen terve isä haluaa lapselleen hyvää ja jokainen terve
isä rakastaa lastaan. Lastenlasten puuhailu ja aikuisten lasten
keskustelu ilahduttavat aikansa,
mutta vanha ei jaksa enää samalla lailla valvoa öitä ja nukkua
aamupäiviä kuin nuorempi väki.
Siksi voimme sanoa Vanhan
Testamentin Saarnaajan kirjan
kolmannen luvun sanoja mukaillen, että on aika tulla ja aika
lähteä. 10. 2. Huuskonen.
To 20.11. 10. klo 11.30.
Ota mukaan normaali leirivarustus liinavaatteineen,
sekä
opiskelutarvikkeet.
Muista sään mukainen vaatetus. Kotikäynnit
. 2014 sai taivaskutsun
kotipihallaan Kinnulassa
Kiittäen ja kaivaten
Päivi ja Jukka
?Tuomas ja Jonna
?Janne ja Sanna
?Esapekka ja Kerttuli
?Maaria
?Aleksi
?Valtteri
?Joel
?Matleena
?Mette
Pekka-veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Niin äkkiä lähdit luotamme pois,
on niin kuin unta se vieläkin ois.
Ei läheinen arvaa, ei silmä nää,
miten lähellä onkaan määränpää.
Joka päivä voi olla viimeinen,
joka hyvästijättö ikuinen.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon perjantaina 21.11.2014 klo 15.00
Kinnulan kirkossa, minkä jälkeen on muistotilaisuus Kinnulan seurakuntakodilla.
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
To 13.11. 2. klo 10.00 Wanhan ajan messu, Kinnula 110
vuotta itsenäisenä seurakuntana, kirkkoväki saa pukeutua vanhanajan tyyliin.
Messun jälkeen kirkkokahvit ja juhla seurakuntakodissa, klo 18.30 seurat r.y:llä.
TI 18.11. Keijo Paavola
Jokaisella syntyneellä lapsella
on ollut isä. Lääkinnälliset tuet . Syyllisyyden
taakat voivat tällöin painaa ja
johtaa masennukseen, synkkyyteen ja elämän ilon ja voiman
katoamiseen. klo 9.30 aamupuuro seurakuntakodissa,
hartaudet: klo 11.45 Pappilanranta, klo 12.30 Kotipiha, klo 13.15 Eevakoti ja
klo 13.45 Pihlajakoti, klo
15.00 isoiskoulutus kamarissa seurakuntakodissa ja
klo 17.00 raamattupiiri kamarissa seurakuntakodissa.
PE 21.11. Usein on
niin, että erityisen rakas on se
lapsi, jonka kanssa on ollut murhetta ja vaikeuksia.
Vain vakavasti häiriintynyt
isä voi tahtoa ja tehdä tarkoituksella pahaa lapselleen. kello
9.30 sekä Muurasjärven
kirkossa to 27.11. Hieronta
. klo 18 Rc-kerho seurakuntakeskuksen
nuorisotilassa (huom aika).
Ti 18.11. Lisätiedot tarvittaessa Tanelta 0400-940 632.
Kuollut: Eerikki Juhani
Tiitinen 82 v. 2014 Kinnula
Yhteisestä matkasta kiittäen
ja rakkaudella kaivaten
Maria
Elvi ja Tomas
?Erkki, Emma ja Emil
Jari ja Eeva
?Ida, Saga ja Rosa
Markku ja Raija
Pauli
?Jimi ja Inka
veljet ja sisaret perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Oli luonasi aina niin hyvä olla.
Oli sydämessä paikka meillä jokaisella,
vaikka sydän kultainen väsyi pois.
Emme muistoa koskaan unhoittaa vois.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kinnulan kirkossa la 29.11.2014 klo 15.00.
Rakkaamme
Kirsti Anneli
PAATELAINEN
s. Vähän isompana
hän huomasikin, että ihan kaikkea isäkään ei osaa.
Tietyssä iässä nuori ajatteli,
että isä ei tiedä mitään. klo 13 seurakuntakerho Sallilassa.
Klo 16.30 Kirkkokuoron
harjoitukset Sallilassa.
Pe 14.11. ja aikanaan myös lähtemällä. Kuinka vaikeaa onkaan sille lapselle
ymmärtää ja elää todeksi neljännen käskyn kehotus: Kunnioita
isääsi ja äitiäsi.
Joku joutui isänpäivänä ehkä
toteamaan, että yhteydenottoja
lapsilta ei tullut . 10. KOTISEUDUN SANOMAT. klo 12 seurat
Rukoushuoneella, Kirkkotie 10.
Klo 13 seurat Rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie 420. Kaikki tervetulleita!
Ti 18.11. , Martti Paananen 79 v. klo 12.00 seurakuntakerho seurakuntakodissa ja klo 17.00 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodissa
TO 13.11
020 5939 930 www.ruukkikatot.fi
Saarikka, Viitaunioni ja Äänekoski
tarvitsevat
IKÄIHMISTEN
PERHEHOITAJIA
Olisiko sinulla aikaa ja mahdollisuus tilojen puolesta hoitaa ikäihmistä lyhyt- tai pitkäaikaisessa perhehoidossa?
Ikäihmisten perhehoidon valmennus alkaa viikolla 48.
Valmennus koostuu 7 iltakoulutuksesta, kotitehtävistä ja
1?2 valmentajien tekemästä kotikäynnistä.
Valmennus on siihen valituille maksuton, eikä se sido
mihinkään.
Lisätietoja ja hakemukset palveluhojaaja
Eija-Maria Leppänen p. Se oli luvatonta työtä
ja siitä jäätiin kiinni. Hän nautti merkkipäiväänsä sukulaisten ja
muiden läheistensä kanssa
pirteänä kuin peipponen.
Syntymäpäivä oli Elmasta mielestä päivä muiden
joukossa.
??Ei se oikein miltään
tunnu.
Elma elää tätä päivää.
Hän ei haikaile mennyttä
nuoruutta tai vuosia karjanhoitajana Rönnynkylän
Uudellatalolla.
??Ne ovat jääneet selän taa. marraskuuta 1914
tyttö, joka sai nimen Elma.
Viime viikon tiistaina
Elma Väyrynen täytti sata
vuotta. Joukkoon on yltänyt vain yksi
mies.
Vanhimmaksi elänyt suomalainen oli Lempi Maria
Rothovius. 0207 931 621
Pihtipudas-Seura ry
www.pihtipudas-seura.fi. 11?
KIITOS ÄÄNESTÄJILLE
PORVARILLINEN VAALILIITTO
Kinnulan Keskustan paikallisosasto
KIITTÄÄ ÄÄNESTÄJIÄ
ja kaikkia Keskustan ehdokkaita
sekä onnittelee valituksi tulleita.
LÄMMIN
KIITOS
äänestäjilleni
luottamuksesta
seurakuntavaaleissa.
KIITOS
äänestäjille
luottamuksesta.
Jarkko Rekonen
Kirkko on meitä
jokaista varten.
KIITOS!
Yhteistyöterveisin
Anitta Hakkarainen
LÄMPIMÄT
KIITOKSET
Heli
heli.hjelmeroos-haapasalo@pihtipudas.fi
kannatuksesta.
Pyrin toimimaan nöyrin
mielin ja rakentavasti
kotiseurakuntamme
parhaaksi.
Juhani Räihä
Sata vuotta 4. Tasa-arvo
ei koske yli satavuotiaita.
Heistä naisia oli 617 ja miehiä 89.
Tilastohistoria
tuntee
seitsemän yli 110-vuotiaaksi
elänyttä suomalaista. Paremmin Maijana tunnettu syntyi 1887
Ikaalisissa ja kuoli 112-vuotiaana vuonna 2000.
KIITOS
äänestäjille
luottamuksesta.
Jukka Tähtinen
Nyt kattoremoNtti
suoraaN valmistajalta!
Tule tapaamaan kattomestariasi
S-Market Pihtipudas, Asematie 18
to 13.11. Elukoiden
hoito ei ainakaan kiinnosta semmoisena kuin se nyt
on, Elma sanoi ja muisteli
yhdessä Maija Kumpulaisen
kanssa, miten Uudentalon
vihaisinkin sonni Enkku
totteli vain Elmaa. Olihan siellä muitakin työntekijöitä. Ensin mentiin
navettaan, lypsettiin lehmät
ja ruokittiin parsiinsa. Ei siitä ole hyötyä
niitä murehtia. Muut eivät sitä osanneet tai uskaltaneet käsitellä.
Tsaarin aikana
maailmaan
Elma oli yhdeksänlapsiseksi kasvaneen Väyrysen
perheen esikoinen. Jokaisen pitää löytää
oma polkunsa.
Pihtiputaalla
ensimmäistä kertaa
kaksi satavuotiasta
Satavuotiaitten määrä lisääntyy. pikkujoulujen,
kokousten ja perhejuhlien
pitopaikaksi.
Vuokraus ja näyttö
Kotiseudun Sanomat
Puh. Kouluun
oikaistiin joskus talvella
Puralan rannasta yli Elämäjärven.
?. klo 9-13.
Puh. Pihtiputaalla elää
tiettävästi ensimmäistä kertaa samanaikaisesti kaksi
satavuotiasta, Elma Väyrynen ja huhtikuussa merkkipäiväänvä viettänyt Sylvi
Hakkarainen.
Jos terveyttä riittää, Kinnulan vanhin asukas Vieno
Piispanen täyttää sata vuotta ensi vappuna.
Vuonna 1980 sata vuotta täyttäneita suomalaisia
oli 53, mutta viime vuoden
lopussa jo 706. Ja muistaa vieläkin.
Uudellatalolla oli sopivasti tekemistä.
?. Äiti livahti sinne, synnytti tytön, kääräisi lapsen
kankaaseen ja palasi sisälle.
Oppi upposi
kertalukemalla
Elma aloitti koulun Panninniemessä Hilja Valjakan opetuksessa. KOTISEUDUN SANOMAT. Häntä
seurasivat Eemeli, Eeva,
Einari, Evert, Elsa, Pertti,
Vilho ja Matti.
Syntymäpäiville osallistunut Vilho Väyrynen kertoi äitinsä Hiljan puhuneen
Elman synnytyksestä. Juttusilla
12. Pirtissä istui
monta miestä ja äitiä alkoi
nolottaa. Tarina vahvistaa käsitystä, että
lapsen syntymä oli Suomen
suuriruhtinaskunnassa aika
arkipäiväinen tapahtuma.
?. Aamulla emäntä lait-
toi tulet hellaan, herätti ja
määräsi työt. Elma näkee lukea ilman
laseja.
Erityispiirteenä hänellä
on näkömuisti. Ei sitä taloa yksin
voinut hallita.
Maija-Liisa
Turunen
laski, että ruokaa katettiin
Uudellatalolla 25 hengelle.
Naimisiin Elma ei koskaan mennyt.
??Pohjanmaalta olisi
ollut kaveri, mutta en ollut
oikein sillä päällä, Elma
nauroi.
Elma Väyrynen ei suostu jakamaan neuvoja pitkän
elämän saavuttamiseksi.
?. Pihassa oli pistekota, jossa lämmitettiin
vettä. marraskuuta täyttänyt Elma Väyrynen tapasi syntymäpäivillään monta sukulaista ja tuttua. marraskuuta 2014. Äiti sai vatsakipuja ja hänestä tuntui, että
lapsi on tulossa. Valjakka piti
koulukkaat kurissa.
Elma oli hyvä oppilas,
jonka käsiala säilyi ja jota
lukeminen kiinnostaa vieläkin. 040 5732 531.
Wanha Pappila
sopii mm. 044 4596 160 tai palveluohjaaja
Hanna-Reetta Ranta-Nilkku p. Jos puheeksi
tuli joku lehtiuutinen, Elma
osasi kertoa, minkä päivän
lehdessä ja millä sivulla juttu oli julkaistu.
Luonnosta Elma tiesi
paljon kasvien ja lintujen
nimiä myöten.
Elma aloitti rippikoulun
käytyään karjanhoitajana
Uudellatalolla ja asui Rönnyllä kymmeniä vuosia.
Hän muutti Kolimantielle
vuonna 1990 vasta isäntäpari Irja ja Arvo Ylisen
kuoltua. Kaikki olivat
Elmaa nuorempia.
Sadas syntymäpäivä oli
päivä muiden joukossa
HEIKKI JÄMSÉN
Elämäjärven Kivinokassa
syntyi 4. Jouduttiin seisomaan. Harjun naapurissa sijainneessa Kivinokassa oli
savupirtti. Omakotiasuminen
päättyi kolme vuotta sitten.
Talonväki luotti
Elman osaamiseen
Uudentalon Maija-Liisa Turunen on tuntenut Elman
lapsesta asti.
??Elma tiesi ja osasi
kaiken talon töistä ja asumisesta uunien lämmityksestä
alkaen
klo 19
sekä la 29.11. Hengaillaan. Jumalanpalvelus liittyy
?Kinnulan seurakunta 110 vuotta itsenäisenä seurakuntana. Tuotto LiigaPlokin tukemiseen ja Heinäjoen luontoreitin viimeistelyyn. Järj. Kinnulan kunta, Kinnulan seurakunta, Kinnulan Riistanhoitoyhdistys,
POP-pankki Kinnula sekä Kinnulan maaja kotitalousnaiset.
Pe 28.11. Kinnulan kunnan 100-vuotispeijaiset seurakuntakodilla klo 13-18.
Kunta yhteistyökumppaneineen tarjoaa
hirvikeittoa kaikille. Oppilaskonsertti seurakuntakodilla klo 18. Järj. Järj. Ruokailu on ilmainen. Puhvetti. -ohjelmaan.
Ma 24.11. marraskuuta 2014
Rientoja ja tilaisuuksia
Pihtipudas
Marraskuussa Pekka Ojakankaan näyttely terveyskeskuksessa.
Pe 14.11. Tulkoon joulu. Liput
10 e/ 5 e. Hämeenlinnan Pallokerho eteni
cupin loppuotteluun LP
Viestiä vastaan voittamalla molemmat pelit suoraan
kolmessa erässä.
Keskiviikkona Pihtiputaalla numerot olivat 0-3
(12-25, 23-25, 24-26) ja perjantaina Hämeenlinnassa
3-0 (25-14, 25-22, 25-22).
Ottelut etenivät samalla
kaavalla: avauserä meni nopeasti HPK:lle, mutta kaksi
muuta olivat tasaisempia.
Kotiottelussaan LiigaPloki johti toista erää muutamaankin otteeseen ja parhaimmillaan pisteet olivat
22-19 Plokille, mutta aivan
lopussa HPK pinnisti ohi.
Kolmas erä näytti menevän helpommin vieraille,
mutta Ploki nousi tilantees-
Laura Iltanen ja Michaela Madsen taistelevat verkolla.
ta 16-21 tasalukemiin 24-24.
Ottelu ratkesi kuitenkin,
kun Heta Rissanen löi pallon ensin pitkäksi ja Mercy
Moimin isku torjuttiin.
LiigaPlokin päävalmentaja Teemu Oksanen arvioi joukkueensa hävinneen
hyökkäys-torjuntapelaami-
seen sekä jatkopalloihin.
??Jatkopalloista vastustaja sai kenttään puolet.
Meillä meni vain joka kolmas. Järj. Lentopallon naisten mestaruusliigan ottelu LiigaPloki . 12. Kampanjan
tarkoituksena on innostaa
oppilaita lentopallon pariin
ja tehdä yhteistyötä koulujen
ja paikallisen lentopalloseuran välillä.
Pihtiputaan LiigaPlokin
pelaajat kävivät opettamassa oppilaille lentopallotaitoja. OrPo Pihtipudassalissa klo 16.
Ke 10.12. Hannu, Kerttu ja
Tontut.
Ma 24.11. Lentopalloharjoituksiin mahtuu lapsia
mukaan.
Viidennen luokan oppilaita sormilyöntiharjoitteessa, jota ohjasi LiigaPlokin libero Iida
Eskonmaa.. He tekivät jatkopalloista pisteet erien lopuissa.
Meiltä ne jäivät tekemättä.
Oksanen sanoi, että
turhat virheet pitää pys-
tyä karsimaan pois, kuten
verkkoon lyönnit tyhjältä
verkolta sekä pitkäksi menevät iskut.
??Meidän
parhaiden
pelaajien pitää olla parhaita alusta loppuun, jotta
pystymme taistelemaan voitosta ylemmän kastin joukkueita vastaan, Oksanen sanoi ja viittasi etenkin liigan
pistekärjen Hillary Hurleyn
heikkoon päivään.
Hurleyn tehot olivat vain
8/+2. Konserttikiertueen avaus
Pihtipudas-salissa klo 19. KOTISEUDUN SANOMAT. Viitasaaren alueen
musiikkiopisto.
Pe 28.11. Liput www.lippupalvelu.fi.
Pihtiputaalaisille liput ilman toimituskuluja ennakkoon Pihtiputaan Kirjakaupasta 39 e/ 35 e. Järj. Kirka Babitzinin
hitit ja tarinat. LC Pihtipudas.
La 15.11. Vapaa pääsy. Järj. Kinnulan
Yrittäjät.
Pe 5.12. Oppilaskonsertti Putaanvirran
koululla klo 17.30. Urheilu
12. LP Viesti
Pihtipudas-salissa klo 18.30.
Su 23.11. Kinnulan joulunavaus Kinnuskeskuksen pihassa klo 18. Pihtiputaan
Yrittäjät.
La 6.12. 050-553 8449.
La 13.12. Vierailevina artisteina Virve ja Pete Parkkonen.
Konserttiohjelma 22 euroa. Wanhan ajan jumalanpalvelus
kirkossa klo 10. Muut esitykset ke 26.11. Viitasaaren alueen musiikkiopisto.
Su 30.11. Pihtiputaan teatteriryhmä esittää Molièren näytelmän ?Luulosairas?
Putaanvirran koulun salissa klo 19. Tomi Markkolan
joulukonsertti kirkossa klo 19. Marjatta ja Juhani Räihän kokoama ?Kinnula sanoin, kuvin ja
sävelin?.
Hämeenlinnan Pallokerhon Piia Korhonen iskee pallon ohi Hillary Hurleyn ja Laura Iltasen torjunnan.
HPK liian kova cup-vastus
JUHA KIVINEN
LiigaPlokin taival lentopallon naisten Suomen cupissa
päättyi välierissä. Järj. Pihtiputaan joulunavaus Tahkon
aukiolla alkaen klo 15. Huutokauppa, kirpputori ja pop
up -ravintola entisissä K-Raudan tiloissa
alkaen klo 11. Ohjaus ja dramatisointi Sirpa Masalin. Sibelius-lukion joulushow Putaanvirran koulun salissa klo 19. Järj. Keskuskoulun ja lukion juhla
100-vuotiaan Kinnulan kunnan kunniaksi koulukeskuksen liikuntasalissa klo 12.
Ohjelmassa mm. Tänään ei ollut aseita HPK:n pysäyttämiseen.
Huonoa syöttöpeliä ja jatkopallopelissäkin on vielä
kehittämistä.
Mercy Moim oli Plokin
tehokkain myös Hämeenlinnassa (11/+9).
Koululentis innosti liikkumaan
Putaanvirran koulun 4.-6.
luokat ja Muurasjärven koulu osallistuivat Lentopalloliiton järjestämään koululentiskampanjaan. klo 15 ja 18.
Ti 25.11. Viihteelliset Viihdepajan joululaulajaiset työväentalolla klo 13. kunnan kulttuuritoimi ja lukio.
Kinnula
Su 16.11. Lisätiedot www.
hengaillaan.fi. Vähän paremmin onnistui Mercy Moim (13/+3).
Hämeenlinnan osaottelusta Oksanen totesi:
??Nyt herättiin taistelemaan vasta kolmannessa
erässä. Lentopallon naisten mestaruusliigan ottelu LiigaPloki . LiigaPloki.
Ma 17.11. Ennakkomyynti LC Pihtipudas Emmit, Hanna
Paananen, p. Harjoitteet olivat
innostavia ja monipuolisia.
Liikuntasalissa huokui tekemisen meininki ja liikunnan riemu.
Jos lentopallokärpänen
puraisi, niin voi ottaa yhteyttä Plokiin. Järj
Infoon voit tulla, vaikka et vielä tiedä lähdetkö
leirille.
Lasikurssi 8-16-v:lle la
22.11. klo 10.30-12.30
Hilkka Moisiolla. 7 tuntia,
kurssimaksu 20 e, enintään
15 opiskelijaa. Harjoitukset
tiistaisin klo 18-19.30 Putaanvirran koululla luokassa Koukku.
MIESKUORO. Lähtö
klo 11.20 Sallilasta, paluu
klo 14.45. Palloraj. Kerho
Valorinteen kerhohuoneella keskiviikkoisin klo 10.
Pikkujoulut Röllilässä pe
21.11. mennessä.
Piparitalokurssi la 29.11.
klo 11 alkaen Tahkonpolun
keittiön
opetuskeittiössä
10-17 vuotiaille. Kuukausikokous to 13.11. 014 561 148
lihaleikkele, vihannes.
Kinnula
Torstai: hernekeitto, tuore leipä, juusto, juurespala.
Perjantai: jauheliha-perunavuoka, coleslaw-salaatti.
Maanantai: makkarakastike, perunat, kesähelmisalaatti. sopivan jouluista. Alle kouluikäisille vanhempi mukaan opastamaan
tehtäväradoilla.
Yleisurheilukoulu
yli
9-vuotiaille maanantaisin
klo 18 Pihtipudas-salissa.
Kuntonyrkkeily Jukolan
kuntosalilla keskiviikkoisin
klo 19 ja sunnuntaisin klo 18.
Saunalenkki kaikille lauantaisin klo 16 urheilukentältä. Järjestää Patricia Tiainen
Ravintolapäivä myös
Pihtiputaalla
saakka
Tervetuloa!
Vapaa pääsy!
Lounas ma-pe
11-13.30
Pihtipudas puh. Sitovat
ilm. Pohjoismainen 4Hleiri Nurmeksessa 23.-30.7.
Hinta 295 + matkakustannus. Lähtö mh:sta kello 12. Salivuoro
sunnuntaisin klo 18-20.
ELÄKELIITTO. joulupuuro, kahvi, joulumusiikkia ja nuorten tanssiesitys, Joulupukin vierailu
sekä osallistujien kesken arvontoja (mm. ja 19 . Pyhäjärven Pohti
PE 14.11.
LA 15.11.
MUSAMAGIAN KARAOKE
Avoinna
HANSKIN KARAOKE
klo 03
La 15.11. Lähtö matkahuollosta klo 6, paluu noin klo 21.
Messulippu + matka 38 euroa. Opintosetelikurssi. Hinta 10
euroa, ei-jäsenet 20 euroa.
Ilmoittautumiset ja maksu
viimeistään ma 1.12. Ilmoittautumiset ti
18.11. Kyyti matkahuollosta klo 16.30. Kokous Viitasaaren
ABC:llä pe 14.11. 040705?2434.
ELÄKKEENSAAJAT.
Kerho Kuva-Pirtillä maanantaisin klo 12.
Joulumyyjäiset
KuvaPirtillä ma 8.12. Ilmoittautumiset
Onnille p. Yhteydenotot Erja Kemell-Skantzille 044-996 1603.
MUISTIYHDISTYS.
Muistikahvila Valorinteen
kerhohuoneella parittoman
viikon torstaina klo 14-16.
SYDÄNYHDISTYS.
Vesijumppa
Simmarissa
maanantaisin klo 13-13.30.
Teatterimatka la 29.11.
Köyhän taivas -musiikkinäytelmään Suolahti-saliin.
Hinta 30 e, sis. Keskiviikko: lihakeitto, juusto, jälkiruoka.
jälkiruokana mangorahkaa.
Ateriaa on ideoinut Guatemalasta kotoisin oleva Patricia Tiainen.
Lentopalloseura LiigaPloki panee pystyyn pop up
-ravintolan entisen K-Raudan tiloihin huutokauppansa yhteydessä kello 11 alkaen. klo 18.
HENGITYSYHDISTYS. Uimahallikyydit perjantaisin Simmariin. Pikkujoulut ja kokoontuminen Sopukassa su
30.11. kerhossa, puhelimella 040716. Hinta 5 e (eijäsenet 8 e). ja nuoremmat), klo 18.45-19.45 D- ja
E-junnut (2002-2006 s.), klo
19.45-21 C-junnut (2001 s.
ja vanhemmat) sekä miehet
ja naiset. kyydin, lipun
ja kahvin. Mahdollisuus
osallistua
vesijumppaan.
Ilm. Harjoitukset ke klo 18.
MLL. Ohjelmassa
mm. mennessä.
Tonttukoulu
Putaan-
Pihtipudas
Torstai: jauhelihakastike, perunat, vihreä salaatti.
Perjantai: puuro, marjakeitto, ruisleipä, lihaleikkele, vihannes. Naiset
klo 15-18, miehet klo 1819. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. mennessä p.
040-734 1882/ Asta.
AVANTOUIMARIT.
Saunavuorot sunnuntaisin
Kumpulan saunalla. Kuukauden klubi-ilta
pidetään pikkujoulun yhteydessä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, ei
ke 12.11.
ROTARYKLUBI. klo
19 Bitissä.
SOTAVETERAANIT
JA NAISJAOSTO. Ko-
kous Mantassa ke 12.11. klo 17.
Arpajaisvoitot ja pikkupaketti. Sauvat mukaan!
Nestle Healthy Kids -urheilukerho maanantaisin klo
17.15-18.15 alakouluikäisille. Tiistai: tonnikalalasagnette, porkkanaraaste. joulukinkku).
virran koulun taideluokka
Kuvajassa to 27.11. klo
15 kirkonkylän Nuokkarilla. valtakunnallinen RAVINTOLAPÄIVÄ
klo 12?17. Ilmoittautumiset pe 14.11. Juhlatanssit
klo 16.30-17.30, liput 30 euroa. klo 19.00
Voitot ostokortteina. Op.
Maija Hyvönen. Ilm. Miia Hiironen ja Pauliina Koivisto. riviltä
6 x KINKKU, 1 x 170 ?
1180,00 . Maija Hyvönen. Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
Pihtipudas
AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. 040-515 6759/
Lasse.
MJK
Salivuorot perjantaisin:
klo 17.30-18.45 F-ja Gjunnut (2007 s. klo 13.
Esillä liittovaltuustovaaliasiat. pe 14.11. Juhlapuhe:
Keski-Suomen maapuolustussäätiön valtuuskunnan
pj. Ilmoittautumiset ti
25.11. Timo Fredrikson. / ok
1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . Maksu 4 euroa/ kerta.
Muina aikoina avantoa voi
käyttää lunastamalla avaimen kunnantalon infosta.
Kausimaksu 25 euroa.
TIISTAISEURA. Vieraana nuorisovaihtooppilas Enni Laitinen Äänekoskelta.
Kinnula
MLL. Mm. Lopuksi jaetaan
tonttukoulun todistukset ja
oppilaat voivat jouluna toimia joulupukin virallisina
apulaisina. Sannille 040-753 0361.
4H. klo 13. 13
ja pe 21.11. Ilmoittautumiset
p. Perhekahvila tiistaisin klo 10.30-12.30 seurakuntakodilla.
Alle kouluikäisten ja
eskareiden kaikille avoin
ja maksuton peuhavuoro
liikuntasalissa sunnuntaisin
klo 17-18. koru tai ikkunakoriste ym. Keskiviikko: kasvissosekeitto, pehmeä leipä,
LIIGAPLOKI
Fanimatka Kuortaneelle
su 16.11. klo 12.
DIABETESYHDISTYS. klo 10-16. KOTISEUDUN SANOMAT. Ilmoittautumiset ma 24.11. mennessä Riitalle p.
040-701 3369.
NÄKÖVAMMAISTEN
KERHO vierailee Sopukassa ma 24.11. Harjoitukset tiistaisin klo 18.3020.30 Putaanvirran koululla.
KYLIEN KUORO. Eläke-
liiton Keski-Suomen piirin
itsenäisyydenjuhla to 4.12.
Rantasipi Laajavuoressa.
Juhlalounas, jouluinen buffet klo 13.30. 040-575 6397.
PUDIS
Sählyä
Putaanvirran
koulun salissa keskiviikkoisin klo 18 pienet, klo 19 isot
ja lauantaisin klo 12-13.30
pienet, klo 13.30-15 isot.
KIMMOT
Matka SM-liigaotteluun
JYP-Lukko la 10.1. Sauvat mukaan!
MURTO
Naisten kuntosalivuoro
maanantaisin klo 18.30-20.
Kuntosalin avaimen saa
tarvittaessa Muurasmarketista.
Kahvakuulailua tiistaisin
klo 19 koulun pihalla.
RYHTI
Ala-asteikäisten lasten
liikuntakerho
Maamiesseurantalolla tiistaisin klo
17-18.
Ilmoittautumiset netissä
https://www.opistopalvelut.
fi/viitaseutu/ tai puhelimella
040-860 0767.
Messumatka Tampereen
kädentaidot -messuille la
15.11. P.S. 040-578 4853.
LC KINNULA. Kahvihetki laulaen ja rupattelua
talon asukkaiden kanssa.
KILPIRAUHASYHDISTYS.
Vertaistukitapaaminen työväentalolla la
15.11. Lisätiedot ja ilmoittautumiset ke 19.11. klo 12 Korsulla.
Urheiluseurat
Kansalaisopistot
Kouluruokailu
TUISKU
Kuntokerho
0-2-luokkalaisille torstaisin klo 17
urheilukentällä. Hallitus klo 12.
REUMAYHDISTYS.
Kokous ja pikkujouluateria
keilahallilla ti 25.11. Ilmoittautumiset p. Tarjolla meksikolainen Burritos.
Hinta 10 e. Ko-
koontuminen Sallilassa ti
18.11. 040-734 1882/ Asta ma
17.11. Valvoja mukaan.
HYS. Yhteiskuljetus kinnulaisten ja viitasaarelaisten
kanssa. Kahvila-ravintola Mantassa on ravintolapäivän ruokana kello 12-17
meksikolainen burritos ?eitulisella. mennessä Seija Mustamäki p.
0400-615 497, seija.mustamaki@gmail.com.
LC
PIHTIPUDAS.
Kuukausikokous ja talkoot
Pihtipudas-salissa to 13.11.
klo 17.
S E N I O R I T Y Ö RY H MÄ. 2x100e ja 2x160e
Irtolehti 1090e pr 50.
Meillä voi maksaa pankkikortilla!
Tervetuloa! Järj. Tonttukokelaat
saavat opetusta hiiviskelytyöpajassa,
piparipajassa
sekä lahja- ja joulukoristepajassa. Leiri-info pe 14.11. Kerho
ti 18.11. 51 Pelilippu 3,50 ?
Tervetuloa!
KINKKUBINGO
BINGO
su 16.11. p. 12
tuntia, maksu 20 e, enintään
10 opiskelijaa. Päivystys Pihtiputaalla puh. Lippu 30 e, sisältää juhlalounaan. Musiikkiesityksiä. Yhteisharjoitukset
Hiilingin harjoitusradalla
perjantaisin klo 15.
YRITTÄJÄT. Listalla on kahta eri
keittoruokaa.
LiigaPlokin huutokaupassa kaupattaviin esineisiin pääsee tutustumaan
kello kymmeneltä alkaen.
Paikalla on myös kirpputori.. Saman perheen lapset
yhdellä maksulla. klo 1620 (huom! aika muuttunut).
Op. Maanantai:
lihapyörykät kastikkeessa,
perunat, hedelmäinen vihersalaatti. klo
18. mennessä Ailalle
p. menn. mennessä Hilkalle p.
040-763 4305.
VIIHDELAULAJAT
MELODIES. pe
21.11. Omat eväät mukaan!
Hinta 8 e/ 4H-jäsen (10 e/
ei-jäsen). Ikäjaot suuntaaantavia.
Pikkujoulut
Muholan
vanhalla koululla pe 21.11.
klo 18 alkaen. klo 13. klo 13. klo
12-14.30. Joulua odotellessa askarrellaan tunnelmaan sopivia koristeita.
Alvajärven jouluaskartelu lapsille, Kauppakuja
16, la 22.11. Joulupukki
pyysi kertomaan, että tonttuja voivat olla ihan tavalliset lapset ja aikuiset, jotka
osaavat levittää ympärilleen
hyvää joulun mieltä. mennessä.
Lauantaina vietetään taas
valtakunnallista ravintolapäivää, jonka aikana kuka
tahansa voi perustaa ravintolan päivän ajaksi.
Pihtiputaalla on kaksi
tapahtumaa. Myynnissä leivonnaisia,
käsitöitä, arpoja, kahvia,
puuroa, soppaa ym.
Pikkujoulu Kuva-Pirtillä
la 13.12. klo 17. Pienille sormille jouluista näperreltävää. Tervetuloa
Muurasjärven Urheilutalosäätiö
TORSTAISIN
klo 19.00
Tuisku
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. klo 11-15 Putaanvirran koulun teknisentyöntilassaa. 0500947 621 tai p. Tiistai: kalapuikot,
perunamuusi, punajuuriherkku. Vaihtori avoinna
kunnantalon
alakerrassa
ma-pe klo 10-14.
MLL MUURASJÄRVI.
Perhekahvila pe 14.11. (huom aika!).
LC PIHTIPUDAS EMMIT. 5645 tai s-posti kermarsa@gmail.com.
ELÄKELÄISET. Ilmoittautumiset Katariina Kattelukselle, puh.
044-459 6969.
Jouluaskartelu
Muurasjärven eläketalolla perjantaisin 14.11.-5.12. alkaen klo
12. marraskuuta 2014. 4 tuntia, kurssimaksu 20 e, enintään 25
opiskelijaa. 040-843 1844.
ELÄKELIITTO. Eläkeliiton Keski-Suomen piirin
itsenäisyydenjuhla to 4.12.
Rantasipi Laajavuoressa,
Kinnulasta lähtee linja-auto. Op. klo
10.30-12.30 kirkon kerhotiloissa (omat eväät mukaan)
12. kastikkeella ja
Menot
KINKKUBINGO
su 16.11. Ohjaaja
Arja Varis. Ilmoittautumiset
ke 26.11
tilataksi 1+8
. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . ID 14785
VUOKRATA
040-843 6853
Jukka
TY
HKÖ
ateriahinnat alk. 0400-647 010
IS
Torilla
Konesauma
syyskokous keskiviikkona 19.11.2014 klo 19.00 entisellä kaupalla. Pihtipudas
Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja
. Pihtipudas-Seuran jäseneksi voi liittyä
paikanpäällä. Johtokunta
Kampaajamestari
&kosmetologi
Avoinna: ma, ke 10?18 . Eläkeliiton Kinnulan yhdistys ry:n hallitus
. 16+1 LUXUSBUSSI
. Luontaistuotteet . Kokous alkaa ruokailulla klo 12.00. muuttunut päivä) klo 19.00
Työkeskuksella. 0207 931 621.
. kotiompelukoneet
. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
?????????. tai ?Ostotarjous määräala 2 Veneranta -nimisestä tilasta 3.580 m2?.
Tarjoukset pyydetään 26.11.2014 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja ja esittelystä
ÖINTIPA LV E
sopiminen Panu Kuronen.
NN
Ä
A
LKV
lkv-kuronen@kuronen.inet.fi
KU
Keskustie 14, Pihtipudas
R O N E N OY
p. 0400-644 631 Kimmo Haapasalo
KAIVINKONETYÖT . Toimintaideoita odotellaan.
?Tervetuloa?????Kahvitarjoilu?????Hallitus
PIKKUJOULUT la 13.12. huolto
HUOLLAN JA
KORJAAN
. 24 h
. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. Hallituksen kokous klo 18.30.
Hallitus
Muurasjärven Eläketaloyhdistyksen
JHL os 463:n
syyskokous pidetään to 20.11.2014 alkaen klo 12.00 Kinnulan
seurakuntatalolla. Annelille 0400-606 192 (ilmoita ruokavalio!) la 29.11.
mennessä.
TAKSIPALVELU
Lasse Hakkarainen
040-580 8361
. klo 8-17
25 vuoden kokemuksella.
Soita ja kysy tarjous!
Valtteri 0400-942 275
Sakari 0400-911 519
Pihtiputaan torilla.
Vanhan ajan palvit, makkarat,
juustot, erä hirvimakkaraa ja
kaalikääryleitä.
Kinnulan Erämiehet ry
kutsuu seuralle maansa vuokranneet, seuran jäsenet
perheineen sekä naapuriseurojen edustajat
Saanin Eränkävijät
kutsuu maanomistajat, seuran jäsenet, kyläläiset
ja naapuriseurojen edustajat perheineen
HIRVIPAISTILLE
Seläntauksen Kyläseura ry:n
syyskokous to 27.11.2014 klo 19 kyläseuran talolla. 50+1TURISTIBUSSI
. marraskuuta 2014
sekä muut
KORPELAN
PALVIAUTO
kattoremontit
PE 14.11. 040-841 2182 . myös tilausajot
ÖT EL-Point
Kinnulan Kennelkerho ry:n
sääntömääräinen syyskokous pe 21.11.2014 klo 19.00 Kinnulan Parlamentti Oy:ssä. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. määräala 2, 3.580 m2, Hp. Korppisen Seudun Kyläseura kertoo kokouksessa toiminnastaan. asennus . Juhla- ja kokouspalvelut
Keskustie 42, 43900 KINNULA . Arja Varis . Tervetuloa!
Sääntömääräinen vuosikokous pidetään perjantaina
28.11.2014 klo 10.00 Pihtiputaan kunnantalolla lautakuntien huoneessa.
. sirpa.huikari@gmail.com. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. illanistujaisiin . Kyytiä tarvitsevat voivat ilmoittautua sihteerille
puh. Elämäjärvi
majoitusta myös
ryhmille 10-15 heng.
Lisätiedot
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
045-871 5880
www.takkatupa.fi
Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu
Kaikenlaiset LVI-alan työt
TILAUSAJOT . 12. myynti . Ateriapalvelut . Tervetuloa!?????????????Hallitus
L
60-vuotisjuhlaan ja
JUHLAPEIJAISIIN
Viitaseudun Kumppanuus ry
Karhilantie, Pihtiputaan Saaninkylässä Alvajärven rannalla sijaitsevat kaksi omarantaista vapaa-ajantonttia:
. ?Johtokunta
Wanhaan Pappilaan su 16.11. Klassinen hieronta . Esillä
sääntöjen määräämät asiat. Sääntöjen määräämät asiat. PUH 044-295 8836,
044-517 2506 (ravintola)
Lounaskahvila EVÄSREPPU
(Kunnantalolla). P. Johtokunnan kokous klo 18.00.
?Tervetuloa????????????. Kuoreen merkintä: ?Ostotarjous määräala
1 Veneranta -nimisestä tilasta 3.560 m2. saumurit
040-843 6853 Jukka
Esankuja 18, Elämäjärvi
Kinnulan Kartano Oy
Kahvila ma-pe 9-13.30 . Tervetuloa!
Eläkeliiton Kinnulan yhdistyksen
Pihtipudas-Seura ry:n
Kirjakauppa
hyväksyy
kulttuurisetelit
Pihtiputaan kirjakaupasta ostettavia konserttien
ennakkolippuja on voinut
tästä syksystä lähtien maksaa Smartumin kulttuuri- ja
liikuntaseteleillä.
??Jari Sillanpään kon
sertin lippuihin niitä ei käytetty vielä yhtään, mutta
Suvi Teräsniskaan ja Kirka
Hengaillaan
-konserttiin
niitä on käytetty muutamia.
Pihtiputaalaiset eivät kovin
hyvin tiedä, että seteleitä voi
käyttää myös kulttuurin. HENKILÖTAKSI
. Kumitela-alustainen 3 t
. Lounasravintola ma-pe 11-13.30
. 40.000 . klo 14?16. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
p. pe 10?17
Piia Keisanen
045-638 4045
Keskustie 13, Pihtipudas (Käynti Jukolan p-alueelta)
Oy
LOMAKOTI
SÄ Sähköasennukset ja tarvikemyynti
HUOLLAN JA KORJAAN
TUULENSUOJA
Risto Korpi, Lauri Kinnunen . määräala 1, 3.560 m2, Hp. pieniin juhliin
Esankuja
18,. Luxusbussi: karaoke/DVD, jääkaappi
040-580 8361 Lasse Hakkarainen . . Johtokunta
Syyskokous tiistaina 25.11.2014 klo 19.30 eläketalon kerhohuoneella. Mantassa, ruokailu klo 18.30?19.30.
Sitova ilm. Käsitellään sääntöjen määräämät ja muut esille tulevat
asiat.
. SAUMURIT
Lomakoti, jonka voit
Varaukset:
www.mökkihaku.. Johtokunta
MTK Muurasjärvi
Syyskokous ma 24.11.2014 klo 19.00 Kaitalassa. ja
. Puh. Kahvitarjoilu ???Tervetuloa?????Hallitus
syyskokous pidetään ma 24.11.2014 klo 13.00 Toukomäen
kerhohuoneessa. 0400-687 364
www.auto-osix.fi
LVI- TRIM Oy
Pihtipudas
0400 707 464
Jarmo Kumpulainen
. Esillä sääntömääräiset asiat.
?Tervetuloa???????????. 459 6842, 040-574 2599
Leivon tilauksesta . Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 0400-371 356
. Tervetuloa Johtokunta
Alvajärven Eläketaloyhdistys ry
Elämäjärven kyläseura ry
Yleinen syyskokous ti 18.11.2014 klo 19.00 Mäntypirtillä.
Esillä sääntömääräiset asiat.
?Tervetuloa????????????. 23,00 ?
SPR:n Kinnulan osaston
syyskokous ke 26.11.2014 klo 19.30 paloasemalla. Ne
mielletään enemmän liikun-
taseteleiksi, sanoo kirjakaupan yrittäjä Virpi Piippo.
Kulttuuri- ja liikuntasetelit ovat palvelujen maksuvälineitä, joita työnantaja
voi ostaa verovapaasti 400
eurolla vuodessa yhtä työntekijää kohti.
Perjantaina PihtipudasSalissa pidettävässä Hengaillaan-konsertissa
Kirkan lauluja esittävät muun
muassa Pete Parkkonen,
Pauli Hanhiniemi, Pentti
Hietanen, Sami Hintsanen
ja Muska Babitzin.
syyskokous keskiviikkona 19.11.2014 klo 18.00 Hommalassa,
osoitteessa Liitonmäentie 6, Korppinen. Paikalla liiton
ja MHY:n edustus.
?Tervetuloa????????????. Avoinna: ma-pe 8-14.30.
Lounas: 11-13. 46.000 ?.
Rakennusoikeus molemmilla tonteilla on kaavan mukaisesti 300
k-m2.
Lisäksi ostajan maksettavaksi tulevat kiinteistönmuodostamiskustannukset, varainsiirtovero 4% kauppahinnasta ja lainhuudatuskustannukset sekä kaupanvahvistajan palkkio.
Suljetut ostotarjoukset toimitetaan suoraan Pihtiputaan kunnanhallitukselle kunnan osoitteeseen: Pihtiputaan kunnanhallitus, PL
36, 44801 Pihtipudas. Verkkokauppa
0400-597 043 www.kuntositi.fi
Luomalanrannantie 207, Pihtipudas . Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Alvajärven Ryhti ry:n
U
la 22.11.2014 klo 13.00
Kinnulan seurakuntakodille. 14. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
?Tervetuloa
syyskokous to 20.11.2014 (huom. KOTIOMPELUKONEET
. Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus
. KOTISEUDUN SANOMAT. Lymfaterapia . Sääntömääräiset asiat (ei valintoja). inva- ja
paarivarustus
Puh. 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
HAMMASPROTEESIT
HYMYSI HYVÄKSI
erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala
Ollintie 25, Pyhäsalmi
P. p. 040-745 0964
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. . auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. www.tasmahoito.fi
Pihtipudas Puh. 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
. LainA
LKV
huudonhakemiset . ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. infrapunasauna
. Rakennuspellitykset
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
0400-581 315
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
Myynti ja urakointi
myös muut traktorimerkit
Oy
Pihtipudas . Laillistettu kiinteistönKU
R O N E N O Y välitys . 040-567 0145 /Jari
. ym. ja 3. Vikakoodinluku ja vianmääritykset
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
Tommi Pakarinen p. P. 040-557 3644,
Timo Back . Jarkko Muhonen 044-5962 025
ja MURSKEET
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet,
tarvikkeet, työkoneet
ja varaosat
ATK-PALVELUA
. Katsastustarkastukset ja näyttö . yksityiset - ja yrityssiivoukset . hierovia porekylpyjä Frantsilan kylpyöljyillä
Keittiökalusteita
p. Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. 014-574 3014
Tilitoimisto V. Määräaikaishuollot ja korjaukset
. KOTISEUDUN SANOMAT. 12. Jukka Tikanmäki
. lavettikuljetukset max 18 tn
. 040-725 7702
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
Huolto/
varaosat
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
. 15
. p. Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
OSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . putkiasennustyöt ja huollot . p. Isännöinti . 050-461 6055
Jääjoentie 5 C, KINNULA
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
sertifioitu
040-727 6781
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. vahinkotarkastukset
. Arvioinnit . metsätyöt . Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . 040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
NÖ
INTI PA LV
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. Kokous- ja
saunatilan vuokraus
ÄN
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
Vuokrataan rakennuskoneita . Kivijärvi . 0440 128 944
Puh. P. hydrauliletkut ja liittimet
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. Pihtipudas . 0400-547 457
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut.
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . 014-571 456,
0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
040 -702 6777
AUTOPELTI HÄKKINEN
RSNOTARIAATTI
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
puh. P. automaalaus
. Puh. toimistopalvelut. kolarikorjaus
. 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
Mika Kumpulainen Oy . traktorityöt
. 014-5776 200 (vaihde)
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
Valtakatu 17, Kannus
044 768 4444, kulmahammas.com
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . ÖSTBERG
U
IS
Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI
Puh. LVI-tarvikkeiden myynti . 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. 0207 181 340
. 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. 014-561 641
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
www.jatehuolto.net
0400-645 653
Uranetti Oy / Anne Heikkilä . maatalousromut ym. ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
SEULOTUT SORAT
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . klassista hierontaa . 0400-777 757
L
. 040 552 2179
TeamProg
www.teamprog.fi . romuautot
. arvometallit
. kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. jäsenkorjausta kaustislaisin opein . akut . 0400-647 010
Viitasaari,
puh. P. nopea haku ja maksu
. Kosteusmittaukset
p. 040-508 7280
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
puh. e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
Ajojärjestely
Taina Sorri p. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
Rupontie 2
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . 0400 570 553 . perinteistä verikuppausta
. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . marraskuuta 2014. myyntilaskutus ja reskontra
. www.uranetti.fi
. p. pesu ja vahaus
. 040 504 8275. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
0400-405 652
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
Asematie 11, PIHTIPUDAS . ruostesuojaus
. Rakennusurakointia
LVI-ASIOISSA
. 044-525 6428
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
RAKENNUSLIIKE
- hieronta
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
NIEMENHARJU
B. renkaat . Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
www.witas.fi
Kinnula . LAKIASIAPALVELUT . vaihtolavapalvelu metalliromulle
. 040 700 0090
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Putikontie 19, Pihtipudas
(käynti Ohtolantieltä)
. Viitasaari
Puh. 0500-716 178, sp. Hydrauliletkut ja liittimet
. . Nelipyöräsuuntaukset
Lisätiedot: EV-Windpower Oy / Aki Simunaniemi 044 504
6190 tai Kinnulan kunta rakennustarkastaja Petri Syrjä
044 459 6221.
Rakennusvalvonta
KINNULAN KUNTA
Keskustie 45, 43900 Kinnula
Puh. alv 10 %
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Keski-Suomi
-palkinto
liikunnan
edistäjälle
Vuosittain jaettavan KeskiSuomi -palkinnon saa ensi
vuonna taho, joka parhaiten
edistää terveitä elämäntapoja, kuntoilua ja liikkumista. huhtikuuta palkitsemaan palkinnon saajan.
Keski-Suomen liitto on
samalla käynnistänyt kampanjan, jolla etsitään liikkumista ja terveitä elämäntapoja edistävää toimintaa.
Erityisesti etsitään ideoita,
joilla liikkumattomuuden
esteitä on poistettu luovasti.. Mahdolliset muistutukset tulee toimittaa viimeistään
perjantaina 12.12.2014 klo 15.00 mennessä, osoitteeseen
Kinnulan kunta, Rakennusvalvonta, PL 1, 43901 Kinnula.
. Hän
tulee Keski-Suomen päivänä 18. marraskuuta 2014
Arla Natura
kermajuustot
5
1 kg (5,59/kg)
myös 17 %
Pintamaustettu
broilerin
rintaleike
Naudan
jauheliha 17 %
500
400 g (6,25/kg)
2
799
KPL
KPL
KG
RS
-26 %
Ilman korttia tai yksittäin 3,39 rs (8,48/kg)
-12 %
Kulta Katriina
kahvi
2
99
450-500 g (5,98-6,64/kg)
Ilman korttia 7,99 kg
Porsaan
sisäfilee
995
699
n. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 12.11.2014?
12.12.2014 Kinnulan kunnan rakennusvalvonnassa, osoite
Keskustie 45, 43900 Kinnula, ma - pe 9.00 ?15.00 ja kunnan
internetsivuilla (www.kinnula.fi).
. 12. 550 g
349
Katso lisää
tuotteita
k-supermarket.fi
249
PS
PKT
TUNNETUSTI
PAREMPAA RUOKAA
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. 0207 931 625
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Toimittajat
Juha Kivinen
Aapo Siippainen
0400-345 852
0400-175 294
Levikki 4 841
Tarkastettu 13.3.2014
Ilmestyy keskiviikkoisin
Tilaushinnat 1.1.-31.12.2014
Kestotilaus 52 /vuosi
Määräaikainen 12 kk 56
Pohjoismaat 12 kk 76
Hinnat sis. 16. KOTISEUDUN SANOMAT. 0207 345 220
Kinnulan Yrittäjät ry
Voilla paistettuna, savustettuna,
tuoreena (perattuna), filekalaa,
kalakukkoja, lohituotteita.
Maanantaisin Pihtiputaan torilla.
Pielaveden kala
Syyskokous ke 26.11.2014 klo 18.30 Kinnulassa Olhavaisten
lomamökillä, Jatanniementie 22. 0207 931 620
Fax. Henkilöillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin
oloihin hakemusten mukainen toiminta saattaa vaikuttaa,
on tilaisuus kirjallisesti tehdä muistutuksensa hakemuksen
johdosta. Kokouksen jälkeen pidämme
pienimuotoiset pikkujoulut, eli tarjolla iltapalaa sekä lämmin
sauna.
?Lämpimästi tervetuloa!??????????Hallitus
Suunnittelutarveratkaisua koskevan
hakemuksen vireilletulosta ilmoittaminen
(Maankäyttö- ja rakennuslaki 137 §, 171 - 174 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 86 §)
EV-WINPOWER OY on jättänyt suunnittelutarveratkaisuhakemuksen neljän kokonaisteholtaan alle 30 MW:n tuulivoimalan rakentamiseksi Kinnulan Kurkinevan alueelle, tiloille
Rantala 256-401-4-227 (2kpl), Koivusaari 256-401-9-22 ja
Tienvarsi 256-401-9-24.
. Kuka tahansa voi jättää
ehdotuksensa
palkinnon
saajaksi sekä perustelut 27.
helmikuuta mennessä nettilomakkeella osoitteessa
www.kesli.fi/ehdotus.
Palkintoehdokas voi olla
harrastuspiiri, kerho, järjestö, yritys, kunta, seurakunta, koulu, työpaikka tai
vaikka yksittäinen henkilö.
Esiraati valitsee ehdotusten joukosta neljä finalistia.
Voittajan valitsee Olympiakomitean alaisen Huippu-urheiluyksikön johtaja
Mika Kojonkoski. 044-459 6211
Puh. 1,1 kg
59
399
1
170 g (11,71/kg)
original
99
1 kg (3,99/kg)
KG
KPL
-23 %
Ilman korttia 12,95 kg
-36 %
Ilman korttia 6,29 kpl (6,29/kg)
Hinnat voimassa to-su 13.-16.11.
ellei toisin mainita.
MUIKKUJA
PKT
PKT
HK
amerikan pekoni
Suomalainen
edam
maustamaton n