vsk www.kotiseudunsanomat.fi Urheilusankarit saivat näyttävän kansanjuhlan Entistä K-Rautaa esitetään uuden kuntosalin paikaksi Kinnulan seurakuntakodille tehtiin pikaremontti TÄLLÄ VIIKOLLA: irtonumero 2,00 e s. 2. Uusi saunarakennus on toteutettu kunnan omana työnä. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 12. 6-7 Suvannonlahti lisäämään puttaalaisten hyvinvointia Suvannonlahden leirikeskus on pessyt kasvonsa ottanut ison askeleen kohti ”Puttaalaisten hyvinvointikeskusta”. 2020 puh. Suunnittelusta on vastannut kunnan tekninen toimi ja värit valitsi aluearkkitehti Helena Raatikainen.. 0207 931 620 n:o 7 • 60. 4 s. Työt ovat vielä kesken, mutta jo nyt näyttää hyvältä. Sivu 5 Nukkumapaikkoja löytyy kunnostetusta päärakennuksesta 10-12 ja pihan pikkumökistä neljä. 3 s. Rantasauna on pykätty kokonaan uusiksi kunnan varoin. Ruokailemaan mahtuu noin 50-60 henkeä. Leirikeskuksen päärakennus on osa hanketta, johon kunta on saanut 145 000 euron avustuksen EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Kinnulalaisten tekemiksi kirjattiin vuoden aikana 91 rikosta. Parveke, ja pah. Jos iltapäivälehteen on luottaminen, rehellisimmät kuntalaiset löytyvät Isojoelta. Puheen tilaisuudessa pitänyt Tahko Pihkala toivoi, että teknisen edistysaskeleen myötä Pihtipudasta ei enää pidettäisi Helsingissä Peräseinäjoen ohella ”jonkinlaisena takapajuisuuden vertauskuvana”. Roman Schatz ei tuota toivetta ole kuullut. Hakukone tarjoili verkon syövereissä muutakin käyttöä ranskalaiselle parvekkeelle. Vain vähän ennen näitä kuvioita Kinnulasta Karstulan johtoon valittu Pekka Kanervio ehti ottaa Karstulan kotipaikakseen. Siihen ei vaan pysty juurikaan itse vaikuttamaan. Aika komeaa on, että uusien asukkaiden joukosta löytyy kaksi kunnanjohtajaa. Saman liikkeen teki Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen. Osalle tuulivoiman edut ovat haittoja suuremmat. Näissä on vain pieni ehto. parvekkeesta saa näyttävänkin jos kaltereista tekee oikein kauniit ja ylelliset. K innula näyttää pärjäävän muissakin tilastoissa vähintään kohtalaisesti. Ohjelmien parantunut näkyminen taisi tuolloin peittää pettymyksen juhannuskokon paikan menettämisestä. Niillä on keskellä seinää ovi, joka ei johda minnekään ja sen edessä kalterit. helmikuuta 2020 Ilosjoki tunnetaan radioja tv-mastosta.. Oli lähellä, ettei Kinnulasta tullut kolmen virassa toimivan kunnanjohtajan kotipaikka. Ettei lapsi aivan tyhjän päälle joudu, suunnitteli äiti hankkivansa tyttärelle mukavan pienen ensiasunnon. Haloo, kimpaantui ihminen. Ranskalaisella parvekkeella K ummitytön esikoinen oli tullut siihen ikään, että kotipesästä lähtö oli kovasti mielessä. Rakentaminen Ilosvuorella alkoi jo 1960, ja vuotta myöhemmin vihittiin käyttöön radion kuuluvuutta parantanut lähetin. Entinen kunnanjohtaja Juha Urpilainen asuu Nikkilän tavoin Jäppäjärven karuilla rantamailla. K aikkia porraskäytävässä oivaltamiaan käyttötarkoituksia ei sovi sivistyneen aviisin sivuilla julkaista, tuskin myöskään käytännössä kokeilla, jos sattuisi sellaiseen kalterioviasuntoon päätymään. Influenssaa vastaan voi suojautua rokotteella. S itä se kummityttö tuli kauppareisullaan kikattamaan ja teekupposta kyselemään. Riskiryhmä on täysin sama kuin influenssassa. Tarvitaan kuutamo ja se rakastaja näköetäisyydelle. Merkintöjä kertyi vain kolmekymmentä. Sivullinen Kinnulasta meinasi tulla kolmen kuntajohtajan kotipaikka K innula oli lähellä yhdenlaista ennätystä, kun vuosien ajan Pihtiputaalla asunut kunnanjohtaja Erkki Nikkilä muutti Jäppäjärven rannalla sijaitsevan kesämökkinsä vakituiseksi asunnoksi ja siirsi kirjansa Kinnulaan. Valtatien äänimaailma kuuluu osaksi tämän päivän Ilosjokea. Niinpä monet illat ja yösydämet menivät selatessa myytäviä asuntoja, niitä kun toivotulla alueella oli melkoisesti aina uudistuotannosta vanhoihin arvotaloihin. Jos tarkkoja ollaan, Kinnula on nytkin kolmen kuntajohtajan kunta. Keski-Suomessa väkimääräänsä lisäsivät vain Kinnula ja Jyväskylä. Koliman upeitten hiekkarantojen tuntumaan kasvaneen Ilosjoen maisemaa muokkaavat pitkälle tulevaisuuteen tuulivoimalat, joiden rakentaminen alkaa kesän tullen. parveke juuri ranskalaisten keksintöä vai muutenkö vain nimellä kikkaillaan, kuulostaahan se kuitenkin aika ylelliseltä. Miten siihen ovikaiteelle mitään laitat. Ainakin mikäli seinäreikä sattuu olemaan pohjoisen suuntaan. K yllä kai sillä kalteriovella jotain käyttöäkin on. Reisjärvi oli lähikuntien lainkuuliaisin. Plussan saaminen väestösarakkeeseen on tänä aikana näillä leveyksillä harvinainen temppu. Huomioon otettiin näpistykset, maksuvälinepetokset, veropetokset, perättömät lausumat tuomioistuimessa tai viranomaismenettelyssä, väärän henkilötiedon antamiset, sekä huumausainetai alkoholirikokset. Näinä kiduttavan paahteisina kesinä se on kullanarvoinen asia. Huoneusto tuulettuu paremmin kuin pelkän pienen tuuletusikkunan avulla. Hän laajensi Kivijärven Varissalmessa sijaitsevan mökkinsä läpivuoden asuttavaksi taloksi ja luopui vuokraasunnostaan Pihtiputaan Wanhassa Pappilassa. Jos se taas mollottaa kohti etelää ja länttä, on ilo hyvin köykäinen, koska tuolloinhan joutuu pitämään paitsi uksen säpissä, myös paksut verhot sen edessä. Yksi olennainen ero löytyy. Melkoisen maiseman muokkauksen on Ilosjoella aiheuttanut sora. Koronavirukseen menehtyneet ovat enimmäkseen yli 60-vuotiaita, joilla on muitakin sairauksia ja heikentynyt vastustuskyky. Hiilingin koulun opettajina toimivat tuolloin Kerttu Onnela 1.-3. Yhtään virnuilematta voi sanoa, että kahvien tarjoaminen on vähintä, mitä kunta voi valoisassa tilanteessa tehdä. Nelostietäkään ei pidä unohtaa. Parveke on sellainen, johon laitetaan pöytä ja tuoli ja istutetaan kukkia ja laventelia ja persiljoita. Sen kautta voi huiskutella nenäliinalla rakastajalle ja tuijotella öisin kuutamoa. Naama leveässä virneessä nytkin selitti vanhalle kummitädilleen, miten omituinen käsitys ransakalaisilla on parvekkeesta. Mutta että parveke. Siinä on niiden parveke. Massiiviset turbiinit jakavat vieläkin kylän kahtia. Ilta-Sanomat selvitti, mistä kunnista löytyy maan rehellisintä väkeä. Jukka Ruukki Helsingin Sanomat Antti Suominen Kinnulasta toi toimitukseen syksyllä 1956 otetun kuvan Hiilingin koululta. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Lestillä tapahtumia oli 127, Kivijärvellä 224, Pihtiputaalla 156 ja Viitasaarella 149. Kun kylää katsoo ilmasta, huomaa, miten tarkkaan kylän hiekkapohjaiset metsämaat on alistettu soranoton tarpeisiin. luokilla. Kunnasta löytyi viime vuodelta vain yksi rikosmerkintä. Jos ennakkotieto toteutuu, kuten hyvin usein käy, Kinnulan asukasluku nousee seitsemällä. luokilla ja Usko Pakkala 4.-7. Osa ilosjokisista yhdisti voimansa ja kävi läpi jokaisen valitusportaan estääkseen rakentamisen. Varsinkin vanhemmissa asunnoissa esiintyi usein termi ranskalainen parveke. Kyllähän kummitytöllä toki oli jonkinmoinen käsitys, mistä on kyse, mutta olivat silti halunneet mennä erään ei niin potentiaalisen huoneuston kohdalla tutustumaan kyseiseen ilmiöön. M oni kunta on katsellut huolestuneena Tilastokeskuksen julkaisemia ennakkotietoja väestönsä kehityksen suunnasta. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Kinnulan väkiluku nousi. helmikuuta 2020 ” Ilosjoki tunnetaan 323 metriä korkeasta radioja tv-mastosta, joka pystytettiin 140 metrin korkeuteen nousevan Ilosvuoren laelle vuonna 1973. Outo se on silti. Mitäpä tuohon osaa sanoa. Antti Suominen on itse kuvassa alarivissä oikealla ja Antin veli Tuomas hänen vieressään. Kinnula ottaa tapahtumasta kaiken irti. Kasvukunta tarjoaa kahvit kaikille 59:lle viime vuonna kuntaan muuttaneelle ensi tiistai-iltana Ruska Bar & Bistrossa. Olivat esikoisensa kanssa nauraa rutkattaneet talon porraskäytävässä vatsansa kipeiksi mielikuvitusten päästessä valloilleen. Se on halpa henkivakuutus, pikkulapsille ja ikäihmisille ilmainen. Nyt on tietysti kyseenalaistettava se, onko tuo ns. Onneksi tuhoa on maanpinnalta vaikea huomata. Tokihan tuollaisesta ns. Heikki Jämsén PÄÄSTÄ VEDETTYÄ LUKIJAN KUVA Ilosjoen maisemia on muokattu jo ennen tuulivoimaa Pääkirjoitus 12. Ehkä sen, että rehellisyys kannattaa
Päiväkerhon tilaan saatiin oma ilmalämpöpumppu. UUTISET HEIKKI JÄMSÉN Ilosjoen tuulivoimaloiden urakan kilpailutus alkaa lähiviikkoina ja rakentaminen tulevana kesänä. Seurakuntakodin remontin lopputarkastuksen tekijät tutustuivat lähes täysin uusittuun keittiöön. Raha on tarpeen. Kinnulan väkiluku kasvoi ennakkotietojen mukaan seitsemällä hengellä 1 622 asukkaaseen. Tilalle saatiin alumiiniovet, jotka säästävät huomattavasti lämmityskustannuksissa. Karsittu kustannusarvio oli noin 160 000 euroa, mutta lopulliset kustannukset jäävät vähän edullisemmiksi. Rakennuksessa oli aiemmin teräsovet, joissa ei ollut mitään lämpöeristettä. Sinikka Niemonen tuumasi, että kirkkoakin pitäisi remontoida, sillä vettä tulee sisään, jos sataa rankasti vaakatasossa. Ilosjoen tuulivoimaloiden rakentaminen käynnistyy JUHA KIVINEN Kinnulan ainoaan isompaan juhlaja kokoustilaan seurakuntakodille tehtiin tammikuun aikana pikaremontti. Uusiutuvaan energiaan keskittynyt varainhoitoyhtiö Luxcara on ostanut ABO Windilta kolme tuulivoimaprojektia. Täytyy kiittää, kuinka Kinnulassa on sitoutuneita ihmisiä seurakuntaan ja kirkkoon. Voimaloille on myönnetty myös rakennusluvat ja ympäristölupa. Ne olivat jopa vääntyneet reunoista, ja sieltä päivä paistoi läpi. Sanottiin, että eristeenä oli vain ilmaa. Nyt täällä on kaksi monitoimiuunia, jotka ovat paljon entistä uunia isompia. Sen avulla ruoat saa äkkiä jäähdytettyä kylmiöön. – Ääni lähti välillä kiljumaan ja kiertämään, mutta enää ei pitäisi sattua noloja tilanteita. Keittiössä uusittiin pesulinjasto, alakaapistot ja uunit. 12. Kinnulan seurakuntakodille kymmeniä vuosia lisää ikää Seurakuntasalin päätyseinälle siirrettiin sivuseinän puolelta kinnulalaisen Vihtori Storckin maalaus, joka oli ollut aiemmin pappilassa. Uuneissa on huuvat, jotka kondensoivat höyryn vedeksi, joten lämpö ei nouse keittiössä liian korkealle. Muutama kymmenen vuotta tuli käyttöikää lisää rakennukselle. Niiden teho on 29 MW. Seurakunta joutui karsimaan kustannusarviota, koska kirkkohallitukselta saatiin korjaustöihin vain 16,5 prosentin avustus, kun se voisi olla täysimääräisenä 68 prosenttia. Onko täällä jossain vaiheessa Pohjoisen Keski-Suomen seurakunta, Niemonen mietiskeli. Korjaustöiden valvoja Keijo Sironen Saarijärveltä valvoi jo aiemmin tehdyn seurakuntakodin ulkoremontinkin. Samalla paikalla sijainneen moniosaisen puutaideteoksen paikka vaihtui toiselle sivuseinälle. Pienempiä ei enää olisi löytynytkään. Ilosjoelle nousee seitsemän turbiinia. – Oli viimeisiä hetkiä tehdä remonttia. – Aiemmin keittiössä oli vain yksi toimiva uuni ja pari lämpökaappia. Tuulivoimaloiden rakentaminen jakaa mielipiteitä Ilosjoella. Laatiminen alkoi vuonna 2011 ja kaava jaettiin kuntien omiksi kaavoiksi. Hankkeen edellytykset selvitettiin osana kahdeksan kunnan tuulivoimaosayleiskaavaa. helmikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Kunta tarjoaa kahvit Kinnulaan muuttaneille Kinnulan kasvukunta tarjoaa kahvit viime vuonna kuntaan muuttaneille ensi tiistaina 18. Pihtiputaan kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan lokakuussa 2015 ja se sai lainvoiman huhtikuussa 2017. Seurakuntakodin sisäseinät ja -katot on maalattu sekä ulko-ovet uusittu etuja takapihan puolelle. Tämä on nyt kuin uusi sisältä ja päältä. Ämpäreitäkin on jouduttu tuomaan kirkkoon pahimpien sateiden aikaan. Vasemmalta seurakuntamestari Esko Lindholm, pääurakoitsija Arvorak Oy:n toimitusjohtaja Arvo Kinnunen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Jarkko Rekonen, korjaustöiden valvoja Keijo Sironen ja seurakunnan talouspäällikkö Sinikka Niemonen. Seurakuntasalin tekniikkaa muutettiin ajanmukaisemmaksi. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Kinnula oli Jyväskylän ohella ainoa keskisuomalainen kunta, joka lisäsi väkilukuaan viime vuoden aikana. – Tuulipuistot sähköasemineen on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2021 loppuun mennessä, kertoo ABO Wind Oy:n toimitusjohtaja Aapo Koivuniemi. Olemme laskeneet, että kunta saa vuodessa noin parisataatuhatta euroa lähinnä kiinteistöverotuloja. Työ jatkui vuonna 2014 vireille tulleena Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavana. Kirkkoon ei pystytä kuitenkaan sijoittamaan tässä vaiheessa, sillä jo pelkkä arkkitehdin korjaussuunnitelma maksaisi 20 000 euroa, eikä seurakunnalla ole siihen varaa. Ilmanvaihtoputkien puhdistus on kuitenkin tilattu seurakuntakodille. Aiemmin oli myös nostatuskaappi, mutta eihän täällä ole juuri käytännössä leivottu paikan päällä, joten sellaista ei enää tarvittu, talouspäällikkö Sinikka Niemonen selosti. Aiemmin videoiden ja kuvien heijastaminen oli kirkkaalla ilmalla melkein mahdotonta, mutta nyt salissa on helmiäiskangas, jossa kuvat näkyvät ilman heijastuksia kaikissa olosuhteissa. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen on tyytyväinen hankkeen toteutumisesta. Luxcara ja ABO Wind toteuttavat yhdessä kolmen tuulivoimalaprojektin rakentamisen. – Verotulovaikutus tuulivoimaloista on kunnalle kohtuullisen iso. Keittiön lämpötilaa pitää aisoissa myös ilmalämpöpumppu. Myös induktiosilmukka toimii nyt kunnolla salissa, Sinikka Niemonen kertoi. helmikuuta kello 18 ravintola Ruska Bar & Bistrossa. Sitä ei joka paikassa olekaan, Sironen huomautti. Siellä oli aiemmin tuskaista niin työntekijöillä kuin lapsillakin, kun auringon paahteessa mittari nousi helposti 35 asteeseen kesäaikaan. Kunnalla on tällä hetkellä noin miljoonan säästötarve vuositasolla, Kinnunen sanoo. Keittiöremontti maksoi noin puolet koko urakasta. Ilosjoen lisäksi kauppaan kuuluvat Välikankaan ja Sievin hankkeet Pohjois-Pohjanmaalla Kolmen puiston kapasiteetti on 160 MW ja ne tuottavat sähköä 140 000 kotitalouden tarpeisiin. Myös pesupaikat uusittiin. Rahanpuutteen takia ilmastoinnin uusiminen jäi pois. Uunit saatiin nipin napin sopimaan paikoilleen. Ilosjoelle nousee 7 tuuliturbiinia.. Yhtä tarpeellinen oli äänentoiston uusiminen. – Sitähän ei tiedä kuinka kauan Kinnulan seurakunta on olemassa, kun rahatilanne on tämä. Uutena kalusteena sinne tuli viilennyskaappi, joka täyttää nykyiset määräykset. Osa kyläläisistä vastustaa edelleen hanketta. Ilosjoen hanke on niistä yksi. Pyörätuolilla kulkevien on myös helpompi tulla ovista sisään. Kattoon asennettiin videotykki ja uusi valkokangas, jota olikin kovasti kaivattu
Ne osa ihmisen elämää on. Tiloissa ei havaittu kosteusvaurioita Kuntosalitilan koko on noin 600 neliömetriä. Salin varustelun luvataan olevan kattava ja nykyaikainen. Huominen tulee – tuoko se iloa vai ikävän menneeseen. Kuntosalin pyörittäminen Pihtiputaalla ei ole laskelmien perusteella kannattavaa pelkästään kaupalliselta pohjalta. Neljän viikon kuntosalikortin hinta olisi 32,90 euroa ja yhdistelmäkortin (kuntosali + ryhmäliikunta) 42,90 euroa. Kyse on pian heitteillejätöstä. Paikalle hälytetti palokunta vei romut pois ja antoi kuljettajalle kyydin kotiin.. Suopursujen ja kanervien kasvatti Ota kantaa tekstiviestillä. Alustavasti on suunniteltu, että kertakäynti kuntosalilla maksaisi 10-12 euroa. Kunnanhallitus esittää uutta kuntosalia entiseen K-Rautaan JUHA KIVINEN Vuosikausia vatvottu Pihtiputaan uuden kuntosalin rakentamishanke on lopultakin etenemässä maaliin asti. Tiloissa toimi viimeksi LiigaPlokin kirpputori. Kansalaisopiston kanssa kutsutaan Toimi Immonen puhumaan hevosjalostuksesta. Seinäjoella pidettäviin Kuninkuusraveihin järjestetään matka ja Hiilingin harjoitteluradan kunnostamiseksi pidetään talkoita. Konttori säilynee eikä työntekijöidenkään asemaan odoteta suuria muutoksia. Nöyryys on kaunista, onnikin, hetkessä pienessä, ja nyt – taas olemme tässä! Yö oven aukaisee huomiselle. Sinä lähimmäinen rikas tai nöyrä, köyhä kulkija. Kertakäynnin hinta nousee tuplasti nykyisestä. Kinnulalaine YRITIN tässä männä viikolla käydä asioimassa Kinnulan kunnan virastotalossa. maaliskuuta. Osat niin erilaiset, vaan elämä sama. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747 Nimipäivät Virnettä viikkoon Ajatellen 25 vuoden takaa Keskiviikko Elma, Elmi Torstai Sulo, Sulho Perjantai ystävänpäivä, Voitto, Tino, Valentin Lauantai Sipi, Sippo Sunnuntai Kai maanantai Väinö, Rita, Karita, Väinämö tiistai Kaino –?Rakas, miksi sinulla meni niin pitkään kylppärissä. Parhaat olivat ajaneet autonsa parkkiin vinottain, ettei kaverinkaan auto mahtunut muuta kuin jalkakäytävälle. Kunnan yritysagentti Manu Aunola on neuvotellut täsmennetystä sopimuksesta Ole.fit-ketjun kanssa. Ihan tutun näköisiä pirssejä siinä oli. Onnea se, että elämä on niin arvaamaton. tammikuuta ja valitsi sen jälkeen pidetyssä järjestäytymiskokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi Marko Kinnusen. Jalostus o epäonnistunu. Luvassa on myös hevostapahtuma Kinnula-päivien aikaan sekä hevosten hampaidenhoitopäivä. Emme voi itse askeleitamme ohjata. KOP:n JA SYP:n YHDISTYMINEN SÄIKÄYTTI Kansallis-Osake-Pankin ja Suomen Yhdyspankin yhdistymisen vaikutukset saattavat jäädä Pihtiputaalla lähinnä ulkoisiin muutoksiin. Vuoden ikäisen kelkan syttymissyyksi epäillään polttoainevuotoa. Kulkija kummallinen tai kaunis ja onnellinen. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy viisivuotisen sopimuksen kuntosalitoiminnan käynnistämiseksi Pihtiputaalla. meinoaa perun ja ruislevämpaloja rasvassa uittoa. Sama elämä, miten sen kukin elää. helmikuuta 2020 VAIKKA enää ei vanhuksista saisi puhua, heidän osuutensa väestöstä lisääntyy vääjäämättä ja vanhusten palvelujentarve kasvaa. Siksi kuntaa tarvitaan yrittäjän yhteistyökumppaniksi. Näitä palveluja käytettäisiin pääosin arkisin kello 8-16. Iso voiköntti pittää puukolla pannuu lussauttoa, jos Elämän tiellä Aika rientää, kellot käy Eilinen meni. Toimintasuunnitelmassa on tuttuun tapaan mukana ravien järjestämisyhteistyö Pihtiputaan hevosystäväinseuran kanssa. Luento pidetään näillä näkymin 23. Tien, joka annettiin, ja taakat, joita joskus itkien kannettiin. MITÄ KORKEAMMALLE NOUSET, SITÄ PIENEMMÄLTÄ NÄYTTÄVÄT MURHEET Keijo Vaittinen Kärväskylältä teki lapsuuden haaveestaan totta ja hankki lentolupakirjan. Tiloissa ei ole havaittu kosteusvaurioita tai muuta, joka voisi estää toiminnan. Jörn Donner Että semmosta Kymmeniä vuosia Kinnulan hevosystäväinseuran johtotehtävissä ollut Mikko Ihanti jätti puheenjohtajan vastuun nuoremmille. Keijo ajatteli päästä koneella mahdollisimman lähelle kotiaan ja tasasi pellolleen lentävän koneurakoitsijan Pauli Arnbergin kanssa 600 metriä pitkän ja parikymmentä metriä leveän kiitoradan. Mainittujen yksiköiden asiakkaiden ja henkilökunnan mahdollinen omatoiminen kuntosaliharjoittelu vapaa-aikana ei sisälly sopimukseen, vaan jokainen kustantaa sen henkilökohtaisesti voimassa olevan palveluhinnaston mukaisesti. Asiakas minäkin Kelkka syttyi kesken ajon Pihtiputaalaismiehen retki keskeytyi, kun hänen omistamansa moottorikelkka syttyi palamaan sunnuntaiaamuna kelkkauralla Mäntymäen takana lähellä Saukkosen kämppää. Vuosikokouksessa valittiin uudelleen erovuoroiset johtokunnan jäsenet Mikko Ihanti, Juha Kinnunen, Raimo Kinnunen ja Mauri Kinnulan HYS teki nuorennusleikkauksen Rekonen. Kunta sitoutuu ostamaan perustettavalta kuntosaliyritykseltä palveluita perusopetukseen, lukiolle, lukion liikuntalinjoille, nuorisotoimelle, terveyskeskuksen fysioterapialle, perheja mielenterveyspalveluille, vammaispalveluille sekä Viitaseudun opistolle, jonka kautta kuntosalikursseja tulisi ikäihmisille, pitkäaikaissairaille ja vammaisryhmille. Tavoitteena on saada kuntosali toimimaan elo-syyskuun aikana entisen K-Raudan yläkerroksessa Keskustiellä. Yhdistys piti vuosikokouksensa 31. Entisen K-Raudan tilat nousivat viime vaiheessa yllätysehdokkaaksi ja lopulta myös suunnitelluksi sijoituspaikaksi kuntosalille. Mies huomasi palon vasta, kun liekit lämmittivät jalkaa. Autot pitäisi jättää päiväksi sinne. Laitteet sijoitetaan yhteen kerrokseen esteettöminä, jotta kuntosali soveltuu mahdollisimman monille käyttäjäryhmille. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Vanhuksia ei saa jättää selviytymään digiyhteiskunnassa yksin. Jotain lievennystä on nykymenoon keksittävä. –?Kävin suihkussa, pesaisin hampaat ja päätin samalla pestä sinunkin hampaasi. Ei mahtunut pihaan, kun piha oli tupaten täynnä ilmeisesti työntekijöiden autoja. Elämä on ammatti, jonka oppimiseen mene kaikki ikä. Pari tuumoa läskiä siannaha alla tekköö eetvarttia. Jäsensopimukset olisivat toistaiseksi voimassa olevia kalenterikuukauden irtisanomisajalla. Kunnan maksama vastike palveluostoista on 3 750 euroa kuukaudessa. Jäin oikein miettimään, etteikö kunnantalon takana ole rivi parkkipaikkoja. Itsekin kohta vanhus RUOKAPERRÄISILTÄ noustessan tul mielee, että nykysiallihasta ei taho soaha kunno läskipaistia. Nykyisellä Jukolan kuntosalilla kertakäynti maksaa viisi euroa, eli hinta ainakin tuplaantuisi. Seuran sihteeriksi valittiin Jenni Numminen ja varapuheenjohtajaksi Tuomo Häkkinen
Omatoimiaikana kirjastossa voi asioida myös silloin, kun henkilökunta ei ole paikalla. Ostoslistalla ovat myös tv ja sänkyvaatteet (patjat, peitot, tyynyt). Hanke jatkuu tämän vuoden loppuun asti. Ei kannata ihan kaikista taksimiehistä ottaa mallia, miten auto jätetään parkkiin. Marko Tiainen Perussuomalaiset ILMAINEN KALASTUSPÄIVÄ HIIHTOLOMAN KUNNIAKSI! Lauantaina 22.2. Sauna tehtiin kunnan omana työnä. Hinta on vielä edullisempi eläkeläisille, työttömille ja opiskelijoille. Kallein vuosikortti Viitasaaren mallissa maksaa asiakkaalle 110 euroa. Pihtiputaalla keskustelun aiheena oleva kuntosali on nytkähtämässä kalliilla tavalla eteen päin. Miksi näin. Kenen vastuulla näin on toimittu. Kunta tukisi aloittavaa Ole.Fit -ketjun yrittäjää ostamalla tältä erityisryhmien palveluita rajatusti 3 750 eurolla kuukaudessa viiden vuoden ajan. Ei meinaa isommat immeiset sisään päästä. Ihmiset ovat tyytyväisiä. Omatoimiaikana voi lainata ja palauttaa aineistoa automaatilla, noutaa varauksia, lukea lehtiä ja käyttää asiakastietokoneita sekä langatonta verkkoa. Pihtiputaan Jukolan kuntosalilla oli pari vuotta sitten 163 kausikortin ostanutta henkilöä, siihen päälle kertalippulaiset ja valitettavat pummilla treenaajat. Jotku ajjaa autonsa melkein Parlamentin ovesta sisään, kun kahville on kiire. Olen useaan otteeseen tuonut keskusteluissa esiin, että hintojen on pysyttävä maltillisena mutta tässä kohdassa totean että vastaanottavilla tahoilla korvat ovat toimineet koristeina. Jokainen kirjautuu palveluun omilla tunnuksillaan. Tiloja vuokrataan yhdistyksille ja sosiaalisiin tarkoituksiin. Nyt on harkinnan paikka Naapurikunnassa Viitasaarella kuntosalitoiminta on järjestetty kaupungin omasta toimesta ja siellä asiakasmaksut ovat hyvin kohtuulliset. Kirjaston tiskillä on viestivihko, johon voi jättää terveisiä. – Jo nyt vuokrauksesta on tullut runsaasti kyselyjä, kunnansihteeri Maija Sieppi kertoo. Alaikäisen käyttäytymisestä vastaa huoltaja. Harrastusvälineiksi hankitaan suppilautoja ja ulkona yöpymisen mahdollistavia puumajoitteita. Päärakennuksista uudempi on käyty tarkkaan läpi: lattiat on hiottu ja lakattu, kalusto kunnostettu, keittiöön hankittu laitostason astianpesukone, vessat uusittu ja toinen niistä muutettu esteettömäksi, valaistus uusittu, pihavalot rakennettu portilta saunalle asti ja päärakennuksen käyttömukavuutta lisätty terasseilla ja Alvajärven rantaan johtavilla portailla. Remonttitöitä kuntosalia varten on aloitettu entisen K-kaupan yläkerrassa, eikä siinä mitään. Asiakkaan toivotaan kirjastosta poistuessaan varmistavan, että ulko-ovi menee lukkoon. Työ viedään loppuun mm. Omatoimiajan alkamisesta ja kirjaston sulkeutumisesta ilmoitetaan kuulutuksin. Rantaraitin rakentaminen on jo aloitettu. Kuntalaisilla on nyt vaikuttamisen paikka ja kunnanvaltuustolta odotan ryhtiliikettä. Viitasaaren kuntosalin ylläpitokustannukset hoidetaan jo sadalla maksavalla asiakkaalla. Jos tällä konseptilla on tarkoitus saada ihmiset kuntosaliliikunnan pariin on kirves lyöty pahasti kiveen. Kulkutilaa muillekin Taksi tientukkona Suvannonlahdesta kunnostetaan ”Puttaalainen hyvinvointikeskus” HEIKKI JÄMSÉN Suvannonlahden kunnostaminen ”Putaalaiseksi hyvinvointikeskukseksi” alkoi jo vuosi sitten uuden rantasaunan rakentamisella. Aukioloajat ovat tästä edes palveluaikoja, jolloin henkilökunta on paikalla ja kirjasto toimii kuten ennenkin. helmikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Kinnulan omatoimikirjasto otettiin käyttöön Kinnulan omatoimikirjasto otettiin kaikilta osin käyttöön maanantaina. Jos vapaita aikoja jää, tiloja voivat vuokrata keskusvaraamon kautta myös yritykset ja yksityiset. Henkilökunta opastaa ja vastaa kirjaston palveluja ja käyttöä koskeviin kysymyksiin. Kunta on päättänyt tehdä Suvannonlahdesta helposti saavutettavan, laadukkaan, retkeilymajatyyppisen kohteen kuntalaisten aktiiviseen virkistyskäyttöön. Vanhemman majoitusrakennuksen kunto ja kunnostustarve selvitetään ja sen kunnostus alkaa kevään aikana. Sauna on testattu ja löylyt havaittu hyviksi, kiinteistörakennusmestari Petri Varis ja kunnanjohtaja Ari Kinnunen sanovat. Uusi, komea hirsinen rantasauna tehtiin vähän entistä korkeammalle.. Asiakkuus voidaan tarvittaessa estää vahingonteon tai häiriön vuoksi. Palvelu on käytettävissä joka päivä kello 7-21, myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Hän on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa sekä mukana tulleiden aiheuttamat vahingot. Hinta on järkyttävä huomioiden ihmisten tulotaso paikkakunnalla. Ari Kinnunen, Maija Sieppi ja Petri Varis ottivat lauteista kylmän koeistunnan. Automaattia ja tietotekniikkaa koskevat ongelmat selvitetään palveluaikana. Konsultaatioapuja saa varmasti Viitasaarelta, jos näin yksinkertainen asia tuottaa vaikeuksia. Kunnan osuudeksi jää 15 000 euroa. Kirjastosta saa myös painetun oppaan omatoimikirjaston käyttöön. 12. Alle 7-vuotiaalle ei anneta omaa pin-koodia. Kokonaissumma viideltä vuodelta on 225 tuhatta euroa. Summa moninkertaistuu jos perheessä on useampi kuntosalin käyttäjä. Muille asiakkaille vuoden kortti tulisi maksamaan noin 400 euroa. rakentamalle noin 700 metrin polun varrelle nuotioja istuskelupaikkoja. Omatoimen käyttöön asiakas tarvitsee kirjastokortin ja siihen liitetyn pin-koodin, jonka saa asioimalla missä tahansa Keskikirjastossa. Moneltako perheeltä löytyy ylimääräisiä toimintatonneja pankkitililtä. Sille tuli hintaa vajaat 70 000 euroa. Tukea tuli 145 000 euroa Leader Viisarin kautta. Kirjastossa on tallentava kameravalvonta. kello 9–15 Kaikille alaikäisille Heikinlampi, Kinnula/ Kivijärvi Eräluvat.fi/vapapäivä Eräluvat.. Alue kunnostetaan muilta osin EU-hankkeena. Omatoimiaikana sisään kirjaudutaan kirjaston ulko-oven vieressä olevan automaatin kautta kirjastokortilla ja siihen liitetyllä pin-koodilla. Kuntosalin tilavalmistelutkin etenevät täyttä höyryä, vaikka toteutusmallia ei ole tätä kirjoittaessani käsitelty kunnanhallituksessa saatikka valtuustossa, jolla on ylin päätäntävalta Pihtiputaan kunnassa. Vuokrauskäytännöt ja hinnat löytyvät kunnan nettisivuilta. Alkupanostuksen jälkeen toiminta pyörisi maltillisilla asiakasmaksuilla. Kirjastokortteja ei tarvitse uusia. Tämä ajatus tuli mieleeni lukiessani kunnanhallituksen esityslistaa liitteineen. Etusijalla ovat kaikille avoimet tapahtumat. Sisään kirjautuja on vastuussa niin omasta kuin muiden mukana tulleiden käyttäytymisestä. Rannalle tehdään erillinen laavu. Kirjoitukset: toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Lukijalta Kaiken kansan kuntosali varakkaille. Tilat ovat hyvällä sijainnilla keskellä kirkonkylää ja tilaakin lienee riittävästi, mutta nyt suunniteltu yrittäjävetoinen malli on tulossa kalliiksi sekä kunnalle että kuntosalin käyttäjille. Suvannonlahtea vuokrataan maalis-huhtikuusta marraskuulle. Hankerahaa on saatu myös leirikeskuksen pihaalueen uudistamiseen. Pihtiputaan kuntosalihanke on järkevintä toteuttaa omana toimintana vaikka nyt esillä olleessa K-raudan tiloissa. Saunan lauteille mahtuu yhtä aikaa kymmenkunta saunojaa
Hän vastaanotti Helsingissä 5. Koulutetut vertaisohjaajat toimivat apuohjaajina tai vetävät omia liikuntaryhmiä. Villasukat kutoivat ja lahjoittivat Sisko Viisteensaari ja Seija Tyynelä. Kinnulan kunta lahjoitti perheille lahjakortit, jotka saa käyttää paikallisiin yrityksiin. Vanhemmat esittelivät vuorotellen pienokaisensa sekä muut perheenjäsenet. Lentopallon Suomen Cupin voittanut LiigaPlokin joukkue esittäytyi juhlayleisölle kultaiset mitalit kaulassa. – Olemme saaneet laajennettua hienosti iäkkäiden liikuntatarjontaa ja innostaneet kaiken ikäiset kuntalaiset liikkumaan yhdessä, iloitsee Pihtiputaan päivätoimintojen ohjaaja Riitta Höykinpuro. Kuvassa Ikäinstituutin mentori Heli Starck ja Pihtiputaan päivätoimintojen ohjaaja Riitta Höykinpuro. Saliharjoittelun lisäksi Pihtiputaalla järjestetään lukuisia liikuntaja ulkoilutapahtumia sekä monenlaisia kisoja eri-ikäisille liikkujille. Ikäinstituutti on tukenut ja opastanut vuosina 20162019 Pihtiputaan ikäihmisten terveysliikunnan yhteystyöryhmää. Santtu Raitala toi kansanjuhlaan Vuoden ohjastajan kiertopalkinnon ja LiigaPlokin kapteeni Elizabeth Field lentopallon Suomen Cupin mestaruuspokaalin.. Tavoitteena on ollut ottaa käyttöön liikuntaneuvonnan, voimaja tasapainoharjoittelun sekä ulkoilun hyviä käytäntöjä. Hevosystäväinseurat muistivat Vuoden ohjastajaa Santtu Raitalaa Pihtipudas-koru -sarjaan kuuluvalla solmioneulalla. Kuva: Ikäinstituutti/ Antero Aaltonen Yhdeksäntoista vauvan perheitä muistettiin rotinoilla Kinnulaan syntyi viime vuonna yhdeksäntoista vauvaa. helmikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT Iäkkäiden kuntosaliharjoittelu on tuottanut tulosta Pihtiputaalla. Viitasaaren Hevosystäväinseuraa edustivat hallituksen jäsenet Pentti Paananen (vas.) ja Ensio Tyyskä ja Pihtiputaan Hevosystäväinseuraa puheenjohtaja Martti Kuha ja hallituksen jäsen Markku Niemelä. Tänäkin vuonna rotinoihin tuli lahjoituksia niin yrityksiltä kuin yksityisiltäkin henkilöiltä. Lähes kaikkien osallistujien liikkumiskyky on parantunut harjoittelujakson aikana. Kinnulan MLL sai kasattua aivan huikean rotinakassin. Rotinoihin lahjoittivat MLL:n lisäksi Kinnulan Rakennus ja Sisustus, KMarket Kinuski, Kinnulan seurakunta, Sale Kinnula, Kinnulan sivuapteekki, Kauneusja jalkahoitola Leppäkerttu, Kangashoiva, AP-kotipalvelu Anniina Pekkarinen, Karkausmäen Kammari, Lassi Niinijärvi, Lilja Leppänen ja Taksi Seppo Pekkarinen. Ryhmäliikunta ehkäisee Voimaa vanhuuteen -osallistujakyselyn mukaan myös yksinäisyyttä ja parantaa mielialaa. Säännöllisellä ja nousujohteisella voimaja tasapainoharjoittelulla voidaan ehkäistä kolmasosa ikäihmisten kaatumisista. Ikäihmisten liikuttaminen palkittiin Pihtiputaalle myönnettiin kunniakirja ansiokkaasta ikäihmisten terveysliikunnan kehittämistyöstä Voimaa vanhuuteen -foorumissa Helsingissä 5.2. Suomessa on neljännesmiljoona kotona asuvaa yli 75-vuotiasta, joilla on alkavia toimintakyvyn ongelmia. Kunta on kehittänyt kolmen vuoden ajan terveysliikuntaa kotona vielä itsenäisesti pärjääville iäkkäille Ikäinstituutin koordinoimassa Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa. helmikuuta Voimaa vanhuuteen -foorumissa kunniakirjan ansiokkaasta ikäihmisten terveysliikunnan kehittämistyöstä. Kinnulan MLL järjesti sen kunniaksi perinteiset rotinakahvit ja kunnan puolelta sosiaalijohtaja, sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä sanoivat muutaman sanasen Kinnulan mahdollisista perheavuista. Voimaa vanhuuteen -työtä on tehty tiiviillä yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa. 6 12
Eija maalaa mielellään värikkäitä maisemia sekä kukkia ja eläimiä. – Tämä on oikein mukava harrastus, se rentouttaa ja virkistää. Marjo Paanasen töissä on mustaa, valkoista ja harmaata. Oikealla on Salla Väkeväisen töitä, jotka ovat saaneet innoituksensa fantasia-aiheista. Viitaseudun opiston Pihtiputaan maalareista kuvassa Marjo Paananen (vas.), Eija Kiljala, Anne Korpela, Salla Väkeväinen ja Maija Karjalainen. Tykkään tehdä abstraktia ja pidän itsekin sellaisista tauluista. Marjo aloitti vasta syksyllä Marjo Paananen meni kansalaisopiston taidepiiriin vasta viime syksynä. – Kyllä se tuntuu oikein hyvältä. Viitasaarelaisten jälkeen vuorossa on pihtiputaalaisten maalauksia. Juhlittavana oli LiigaPlokin saavuttama lentopallon Suomen Cupin voitto sekä Santtu Raitalan valinta sekä Vuoden ohjastajaksi että Vuoden raviurheilijaksi. Nyt esillä on pari sen jälkeen syntynyttä maalausta. JUHA KIVINEN Putaanvirran koulun sali täyttyi äärimmilleen kansanjuhlassa, jonka Pihtiputaan kunta järjesti sunnuntaina raviohjastaja Santtu Raitalalle sekä LiigaPlokin lentopallojoukkueelle valtakunnallisten huippusaavutusten ansiosta. Lähinnä kyllä kannustetaan ja annetaan vinkkejä. En minä paljon maalaa, mutta joskus. Kansa juhli sankareita LiigaPlokin ja Santtu Raitalan valtakunnalliset menestykset saivat arvoisensa juhlahetken Lentopallon Suomen Cupin voittanut LiigaPlokin joukkue esittäytyi juhlayleisölle kultaiset mitalit kaulassa. Rantasauna Anne Korpelan akvarellissa. Toivotaan, että Josveis jatkaa taas oikein hienolla mallilla ensi lauantaina Oulussa. Plokin pelaajista Alexis Conaway halusi nostaa esille Santtu Raitalan ansiot. Conaway huomautti, että vaikka lentopallo ja ravit ovat erilaisia lajeja, LiigaPloki ja Santtu Raitala kuuluvat samaan Pihtiputaan joukkueeseen.. – Akvarellit sopivat minun persoonaani, ne ovat aika nopeita töitä. Annella on ollut aiemmin omakin näyttely TK-galleriassa. Plokin mestaruus oli ensimmäinen valtakunnallinen lentopallopytty aikuisten tasolla Pihtiputaalle. Muuten se tahtoo kyllä jäädä, Anne jutteli. Tulee tyhjän taulun syndrooma. Valutustöissä on käytetty silikoniöljyä ja akryylivärien kanssa on sokeria. – Heillä on ihan älytön merkitys. Pihtiputaan opistomaalarit antavat vinkkejä toisilleen Eija Kiljala maalasi auringonlaskun. Täällä on lukematon ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet tähän menestykseen ja jotka voivat kiittää itseään siitä, että ovat olleet mukana tällä hienolla matkalla. Syysja kevättalvella maalaan, eli kun menen maalauspiiriin, saan jotain aikaiseksi. – Suomen Cupin voiton jälkeen on ollut kiitollinen ja nöyrä olo, kun saimme tuoda mestaruuden Pihtiputaalle. Raitala kiitti kotijoukkojen osuutta urallaan. Koulussa kuvaamataito oli ainoa aine, josta pidin, Maija kertoo. 12. helmikuuta 2020 7 KOTISEUDUN SANOMAT JUHA KIVINEN Pihtiputaan terveyskeskuksen galleriaan vaihtui helmimaaliskuun ajaksi uusia Viitaseudun opiston taidepiirin töitä. Kun työ on lasin takana, siihen ei enää kosketa myöhemmin, vaikka tekisi mieli korjata. – On minulla värikkäitäkin töitä, mutta toin näyttelyyn lähinnä musta-valko-harmaasävytteisiä. Taiteilijoiden määrä on pysynyt jokseenkin vakiona, kun pois jääneiden tilalle on saatu sopivasti uutta verta. Haluan omaan sisustukseen juuri musta-valko-harmaata. – Pienenä olen piirtänyt kotona hyvin paljon. Marjolla on esillä öljyja akryyliväritöitä. – Tässä on ollut vuosiakin väliä, kun into on lopahtanut. Naisvoittoisessa joukossa on yksi mies, Antti Lappalainen. Hänestä on ollut jännittävää seurata Raitalan suorituksia, koska viikosta toiseen menestyminen noin korkealla tasolla ei ole helppo juttu. Pekka Ojakankaan vetämässä taidepiirissä maalaa kymmenkunta pihtiputaalaista. Maija Karjalainen tekee mieluiten maisematöitä ja lintuaiheisia tauluja, mutta nyt hän maalaa omenaa. – Kyllä me vähän katsotaan, mitä kukakin tekee, ja arvostellaankin. Hän maalaa mieluiten akvarelleja. Yksi värikäs ”Keltapilvet” -työ on mukana. – Ajattelin, että jos siellä ei saakaan mitään aikaan. Siinä on vain ollut kynnys mennä mukaan. Olen kyllä ollut monissa piireissä kansalaisopistossa, keramiikassa, hopeatyössä ja kudontapiirissä. LiigaPlokin kapteeni Elizabeth Field sanoi ymmärtävänsä, kuinka suuri merkitys Plokin menestyksellä on pihtiputaalaisille. – En ole koskaan aiemmin maalannut, mutta olen jo monta kertaa aikaisemminkin hippuillut taidepiiriä, kun olen syksyllä miettinyt, mihin opiston piiriin menen. Urheilijoiden ruuhkaisesta kalenterista löytyi yksi rako juhlapäivälle, kun LiigaPlokille osui vapaa viikonloppu liigapeleistä ja Santtu Raitala päätti jättää Ylivieskan ravit väliin päästäkseen osallistumaan omaan juhlaansa. Juontaja Jouni Pappinen soitatti Santtu Raitalalle hänen suosikkikappalettaan, Klamydia-yhtyeen ”Pienen pojan elämää”. Pappinen kysyi hänen tunnelmiaan Raitalan otettua liigassa viisi voittoa pihtiputaalaisen Antti Ojanperän valmentaman Josveisin rattailla. Myös Eija Kiljala pystytti oman näyttelyn terveyskeskukseen toissa syksynä. Pekka sanoo sitten aika varovaisesti, että miten tuo kannattaisi tehdä, Anne Korpela kertoo. Raitala taas voitti viime vuonna Ajajaliigan kaikkien aikojen nuorimpana ohjastajana
Ke 19.2. Su 16.2. 1933 k. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Kun on aika kiitoksen.... Heikoimmallakin hetkellä saa muistaa Pyhästä Kirjasta, kuinka Paavali istutti ja Apollos kasteli. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Wanha Pappila Pihtipudas-Seura ry vuokraa Wanhaa Pappilaa Vuokraus ja näyttö Kotiseudun Sanomat p. Tervetuloa! To 20.2. klo 18 iltakokous Haapasilla Pyhäjärvellä. 12. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Kahvitarjoilu. ”Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi”. Kuollut: Anja Kyllikki Jauhiainen 74 v. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Tuomas Hurme 040-765 2453. klo 18 Talvikonsertti pääkirkossa. Ti 18.2. 044 509 0598. Taloustoimisto ma-pe klo 9-12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. klo 19 Iltamusiikki kirkossa; C. Kauhistelemme ja päivittelemme tämän maailman menoa, kuinka ihmiset tekevät sitä ja tätä. Yhdistämme ryhmät. 1. Musiikki Ke 12.2. Ohjelmassa mm. Rakkaamme Anja Kyllikki JAUHIAINEN s. Su 16.2. Lasten hiihtolomaretki Jyväskylän Laajavuorelle ja Scandic Laajavuoren kylpylään. He näyttävät vähän välittävän paheksumisistamme ja tuomioistamme. klo 12 seurakuntakerho srk-kodissa. Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Kotiseudun Sanomat p. mennessä. klo 15.15 kuorokerho Sallila. Ilmoittaudu Sannalle 044 784 4425 pe 21.2. 5. Kinnunen. Tämän jälkeen myös muun ikäisillä on mahdollista ilmoittautua mukaan. klo 10 messu kirkossa; Piirola ja Hertteli, YV-lounas: lohikeitto ja laskiaispulla kahvit (10,-/hlö ja 3,alle kouluikäinen) lisäksi arpajaiset ja myyjäiset srkkodissa. Olisimme vieraita ja muukalaisia, emme Jumalan perhettä. 2020 Lämmöllä muistaen Antti Pentti perheineen Päivi perheineen sisko ja veljet perheineen muut sukulaiset Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen. Voidaan kyllä ajattelemattomasti vähätellä niitä saavutuksia, mitä seurakunta on saanut aikaan. Muistamme, kuinka äkillinen oli kypsyminen Paavalin kohdalla Damaskon tiellä, tai kuinka nopea ristinryövärin pitkäperjantaina. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Toiset ovat aikoinaan vaivaa nähneet ja me olemme päässeet valmiille vainioille. Aina on hyvä muistaa, että tänäkin aikana kypsyminen vaatii otollista ilmaa, ei ukkossadetta ja salamointia, vaan lämpöä, rakkauden lämpöä ja aurinkoa. klo 13 runopiirin suunnittelu palaveri, kahvitarjoilu srk-kodissa. Historia on kuitenkin osoittanut, miten heiveröisiä ovat ihmismielessä syntyneet opit ja aatteet. Meidän laskujemme mukaan leikkuuseen on vielä runsaasti aikaa, enemmän kuin neljä kuukautta. helmikuuta 2020 Rakkaamme Iida Maria KUMPULAINEN o.s. (Joh.4:35). 044 784 4420. Nuorisotoimisto: Sanna Heinineva 044-784 4425. Oma kassi mukaan. Ristikahvit. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. 14. Hyvää ja ravitsevaa multaa syntyy erityisesti elämän joskus kovassakin koulussa, raskaiden kokemusten kohdatessa. Kasvamisen ja kypsymisen on annettava tapahtua rauhassa. klo 12 Touhupiiri Sallila. klo 12.30 hartaus Sopukka. Puh. Pihtiputaan seurakunta To 13.2. Ei kukaan meistä ole itse kastanut itseään. Jumalanpalvelukset Su 16.2. 7. Jumalan sanaa kutsutaan myös leiväksi, elämän leiväksi, mikä ravitsee ihmistä, henkisesti ja hengelliseksi, aina iankaikkiseen elämään asti. Ellei kirkkoa ja seurakuntaa olisi, niin jäisimme vaille kaikkein parhainta ravintoa, Jumalan sanaa, pyhää kastetta ja pyhää ehtoollista. Ke 19.2. Mutta istuttaja ja kastelija eivät ole mitään, vaan kasvun antaa taivaallinen Isämme. Seeli Toivio mezzosopraano, Pami Karvonen piano ja urut. Vapaapäivät ma ja ti. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, kanttori Johanna Kinnunen 040-520 3388. To 13.2. 9. Se, että seurakunta on yhä koolla on Pyhän Hengen ansiota. Mutta Vapahtaja sanookin yllättäen jo nyt sen olevan käsillä. Huuskonen, J. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Rippikouluryhmä 1. Ma 17.2. 27. A. Kaikki yläasteikäisistä alkaen, tervetuloa. Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret Su 16.2. Ruokailu ja pääsymaksut/välinevuokrat omakustanteisesti. klo 17 kirkkokuoro Sallila. To 13.2. Toisinaan kuulee väitteitä, ettei ole niin väliksi kuulla Jumalan sanaa, riittävät muunlaiset opettajat, ohjeet ja oppi-isät. 2019 Rakkaudella kaivaten Elvi, Toivo ja Inkeri Jari, Päivi ja Sari Antero ystävät Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Ihmistä tarvitaan työhön ajasta aikaan, mutta kasvun antaa Jumala. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Erityiset tilaisuudet Ke 12.2. Ahlskog, Vox Solenne, seurakuntakuoro, Oulun Konservatorion kirkkomusiikin opiskelijoiden kuoro, Hertteli, kolehti musiikkityölle. Lämmin kiitos osanotosta. Kahvitarjoilu. Käynti päätyovesta. Tervetuloa! To 20.2. Emme me ole ensimmäisiä, jotka uskoivat. Tuloksia työstämme näkyy mielestämme niin toivottoman vähän. On parempi jättää tuonpuoleisesta puhumiset sikseen ja keskittyä todellisiin, maallisiin. Kyyditys ilmainen. Retki avoin 1.-6.-luokkalaisille. Päivi Kaila. Su 16.2. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-ti klo 10-14, ke 10-12, to-pe suljettu, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Johanna Piirola 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. 1.-2.-luokkalaisilla oltava huoltaja mukana. Omaiset † ”Siunaa kylväjät maamme...” Ensi sunnuntaina vietetään vanhalta nimeltä sexagesimasunnuntaita, mikä tarkoittaa, että on suurin piirtein 60 vuorokautta kevään suureen juhlaan, pääsiäiseen. Ti 18.2. klo 18 kirkkoherra Arja Huuskonen 50-vuotissyntymäpäivät ja virsilauluilta Sallilassa Yhteisvastuun hyväksi. Oman isän tai äidin, isoisän tai isoäidin opetus, samoin kirkon opetus voivat kantaa hedelmää, nousta mieleen vuosikymmenienkin jälkeen. Pulkkinen s. Ja keväiseltä kuuulostaa myös päivän aihekin, kylväminen. Siunaus toimitettu 8.2.2020 omaisten ja läheisten ystävien läsnä ollessa. Kukaan meistä nykyihmisistä ei ole ollut kirkkoa rakentamassa. Hän, Kristus on toivo myös maamme, siis häntä me rukoilemme. Nosti siivilleen vaimon, äidin, mummun ja siskon armaan, vei turvaan, paikkaan varmaan. Ke 19.2. Merikannon ja Kuulan lauluja sekä pianoja urkusooloja. Olen puhunut pitkästä kypsymisajasta, siitä kuinka Jumalan myllyt jauhavat hitaasti. Seurat Pe 14.2. Mutta kuitenkaan näiden syytösten edessä ei ole syytä painaa katsetta häveten alas, ei tarvitse punastua häpeästä. Ari ja Taina Paldanius. Se, että kirkko on pystyssä, on paras todiste Jumalan Pyhän Hengen olemassaolosta. klo 12 seurat Rukoushuoneella. 0207 931 621 LÄMMIN KIITOS osaa ottaneille ja Helli Kemppaista hoitaneille. Tiistaisin Luoviskerho Sallilan alakerrassa. klo 14 sunnuntaikokous. On aina hyvä pitää mielessä, vaikka minulla olisi aivan kaikki viimeistä huutoa, jopa tuomion ruoska ja pasuuna, mutta jollei minulla olisi rakkkautta, en minä mitään olisi, eikä minulla olisi kerrassaan mitään annettavaa. Kastettu: Amanda Elisabet Mäkinen. Ja tuo aika voi olla enemmän kuin vuosi tai 10 vuotta. 1945 k. Diakoniatoimisto on avoinna ilman ajanvarausta tiistaisin klo 10-12, diakoniatyöntekijä Minna Ventilä 040 352 7757. klo 10 Messu pääkirkossa. On kylvetty kalliolle, orjantappuroiden ja ohdakkeiden sekaan. klo 11 ruokaavun jako tarvitseville. Paluu noin klo 18.00. SUNNUNTAIKSI Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Lähtö klo 10.00 Sallilan pihasta. Korttitalon tavoin ne ovat romahtaneet kasaan toinen toisensa perästä. Mutta uskonelämämme kypsyminen ei aina seuraakaan luonnonlakia, vaan koko prosessi voi tapahtua myös käden käänteessä. Maanantaisin sählykerho Pihtipudas-salissa: klo 15.30-16.15 2.-4.-luokkalaiset ja klo 16.15-17.00 5.-6.-luokkalaiset. Klo 13.15 hartaus terveyskeskus. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Kylvön ja leikkuun erottaa toisistaan aika. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10-16. To 27.2. Ja Herralta taas kevään saamme, Hän kasvun suo kylvöillemme VK.178:3 Kevättä enteilevin terveisin Matti Vuohtoniemi Kinnulan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. 26. klo 15.15 kuorokerho Sallila. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Sukupolvet ennen meitä ovat osallistuneet kylvötyöhön. klo 12 Varttuneiden kerho ry:llä. Päiväkerho: Katja Kokkonen 040841 5626. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014579 1121. Jos kylväjän tehtävä tuntuukin joskus vaikealta, raskaalta ja tuloksettomalta, niin saamme muistaa, että kuljemme Vapahtajan askelissa, että hän on viime kädessä kylväjä ja me hänen työtovereitaan. Eri ryhmien toimintaa To 13.2. Seurakunnissakin yritämme uurastaa parhaimman taitomme mukaan, olla tulosvastuullisia. Tämä on totuus, jonka varassa saamme toivoa toivottomiltakin näyttävissä tilanteissa. Vielä vähemmän on syytä mennä painostamaan ja rassaamaan ihmissieluja. klo 18.30 vuosikokous Rauhanyhdistyksellä. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kirkon tehtävä on kylväjän tehtävä, pitää esillä ja levittää Jumalan sanan siementä. klo 13 varttuneiden kerho Sallila. Että kylvö onnistuisi, niin siihen tarvitaa otollinen maaperä. 1.-6.-luokkalaiset klo 15.30-17.00 Nuoret Perjantaisin nuortenilta Sallilan alakerrassa klo 19.30-00.00. Rippikoululaisille merkintä, jos olet paikalla klo 19.3021.30. klo 14 Pyhäkoulu (ry) Murtoperällä, Lusikkanevantie 162
Harjoitukset tiistaisin klo 18.3020.30 Putaanvirran koululla. Lähtö J. RYHTI Uintija keilausmatka Nivalan Uikkoon la 15.2. Ilm. Meijän tilassa. Hinta 40 euroa, sisältää lipun, väliaikakahvit, ruokailun ja kyydin. Vihkoon merkitään päivä, nimi ja kuntoilulaji. klo 12 osuuspankin kokoustiloissa. 12. Riistakolmiolaskenta loppusuoralla! Laskennat pe 28.2. Ilmoittautumiset pian Kaisalle 040 748 6462 tai Ritvalle 040 833 9979. LC Pihtipudas ja LC Pihtipudas Emmit. klo 15.30-19. menn. Muistikahvila torstaisin klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella 13.2., 27.2., 12.3., 26.3., 9.4., 23.4., 7.5. MIESKUORO. Perjantai: jauhemaksapihvi, perunat, kastike, salaatti, puolukkahillo. LiigaPloki – Nurmon Jymy. 10 e/ 4H:n jäsen, 15 e/ ei-jäsen + materiaalimaksu. 25.5. Hiihtokoulu torstaisin klo 18. Ke 19.2. • Ilm. HENGITYSYHDISTYS. ja 4.6. 0400 583 225/ Hilkka. 22.–24.6. LIIGAPLOKI Kirppari auki perjantaisin klo 10-15 Asematiellä (entinen Piken Kenkä). kyydin, teatterilipun ja väliaikakahvin. klo 18. 044 459 6261. Lähtö entiseltä kaupalta klo 9.40. pe 21.2. Lentopallon naisten 2-sarjaa Pihtipudas-salissa klo 13. klo 11 Vuotilan kiinteistössä. NÄKÖVAMMAISET. • Ilm. To 20.2. AVANTOUIMARIT. 860 € Pelilippu 3,50€ Pr. Tied. menn. Yhteislaulua ja -leikkejä, visailua, puffetti, arvontaa ym. K-13. Tilkkutyöt torstaisin 27.2.-26.3. 5 hlöä) , järjestetään teille oma leiri. Mukaan ovat tervetulleita eskarit sekä ykkösja kakkosluokkalaiset. alkeisleiri 200€. LiigaPloki – LP Viesti. Ohjaajina toimivat Kati ja Viivi Pihtiputaan lukion hiihtolinjalta. Tasapainoja puristusvoimatestauksia sekä lettukahvit Mäntypirtillä klo 13. Su 1.3. ”Ikiliikkuja” -esitykseen. Tanssia orkesterin tahtiin. ELÄKELIITTO. KANSALAISOPISTOT. Kepparipäiväleiri ma-ti 24.-25.2. klo 17-18.30, alle 7-v. ELÄKKEENSAAJAT. Tasapainoja puristusvoimatestauksia Harjulinnassa klo 9. Aivotutkija, PsM Katri Saarikivi, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, HY. Ilm. Kahvitarjoilu. Kumpulan talviuintipaikan avain kunnantalon infosta. Sauna 5 e/ kerta. Koko perheen iltamat Muholan Monitoimitalolla klo 18-22. 4.3. mennessä. riviltä 720,00 €/ ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Pihtipudas ELÄKELÄISET. MURTO Lasten hiihtoharjoitukset torstaisin klo 19 pururadalla. Jyväskylän kesäyliopiston välittämät luennot keskiviikkoisin klo 14-16 Meijän tilassa. klo 17.30-21.15 Meijän tilassa. Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. Su 16.2. Kokoontuminen huoltokopilla. Mahdollisuus tutustua sydäniskuriin. Pe 14.2. Op. Riitalle p. PLOKI Harjoitukset. VIITASEUDUN KUULO. 3-4 lk torstaisin klo 15-16 Pihtipudas-salissa. Kausimaksu 25 e. Nuorten Eräja luontokerhot eri kylillä alkavat la 22.2. väh. 29.6.–3.7. Hinta 20 e/ 4H:n jäsenet, 25 e muut (sis. Ystävänpäivätanssiaiset Jukolassa klo 12-15. 1.5. Kerho to 13.2. PARKINSON-KERTUISKU Yleisurheilukoulu Pihtipudas-salissa maanantaisin klo 17-18. La 22.2. OhjelSEURAT JA YHDISTYKSET RIENTOJA JA TILAISUUKSIA URHEILUSEURAT KYLÄTOIMINTA KOULURUOKAILU MENOT MENOT JA TAPAHTUMAT Hylkylän tallin kesä 2020 RATSASTUSLEIRIT Ilmoittautumiset Jenni Paananen 044 997 9648 tai Meiju Penttinen 040 506 3122 Rönnyntie 53 • Pihtipudas 6.–7.6. klo 15-17 Sopukassa. Vanhojen tanssit Pihtipudas-salissa. klo 18.30. RHY. Su 16.2. • Ilm. ”Suomenhevonen sotahevosena erityisesti talvisodassa” -yleisöluento kunnantalon valtuustosalissa ma 9.3. 4H. Karjalanpiirakkatalkoot klo 11 ja päiväkahvit klo 13 Perinnetalo Kaitalassa Muurasjärvellä. Kirjoja helpoilla sidoinnoilla: pitkäpisto-, kopti-, korsetti-, luurankoja näpinläpisidos. klo 19 Ruskassa. Järjestäjinä Kerholaiset. ”Phantom – Pariisin oopperan kummitus”. Muurasjärvi: 0-2 lk ja 3-6 lk maanantaisin klo 12.4513.30 vuoroviikoin. Paikalle voi tulla, vaikka ei ole varma, osallistuuko kurssille. SPORTTIKERHO 0-2 lk keskiviikkoisin klo 15-16 Putaanvirran salissa. Ilm. 20 tuntia, 24 e. D I A B E T E S Y H D I S TYS maksaa jäsenille lipun hinnan (15 e) Edith Piaf – Yöperhonen -konserttiin su 16.2. Järj. R E S E RV I N A L I U P SEERIT. KINNULA To 13.2. menn. Ke 19.2. Musiikkiyhdistys ja Muhola-Seura. Järj. menn. Ilmainen. helmikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 9 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e 2 x 100 €• 2 x 170 € muut voitot yht. Ota mukaasi hiihtovälineet ja asu, jolla voit hyvin liikkua. 040 860 0799 ke 19.2. Erkki Päivärinta Reisjärveltä. mennessä opistolle. Pe 14.2. MLL. Pakkasraja -15°C. Kahvitarjoilu. 7-9 lk pojat tiistaisin klo 15-16 Pihtipudas-salissa. C: ma klo 19-20.30 to klo 16.30-18 ja pe klo 16.45-18.15 Putaanvirran sali. Kerho to 13.2. mennessä 040 734 1882 tai pihtipudas@4h.fi. • Ilm. Ohjaajuuden perusteet liikunnassa maanantaisin 9.3.-25.5. Vesijumpat Simmarissa ma ja pe klo 13-13.30. Hiihtokoulu kouluikäisille torstaisin klo 18. Kurssi toteutuu syksyllä, jos ilmoittautuneita on riittävästi. Matka on yhteinen Murron kanssa. 19.2. Omat eväät. Keskiviikko: Palermon broilerivuoka, rapea meloni-kurkkusalaatti. 040 558 9574. klo 15-17 Sopukassa. Ilmainen sisäänpääsy. 044 4596261 tai kopisto@kinnula.fi. mennessä. Su 8.3. Peltoja järvenrantalatu 5 km. Hallitsetko jo taitavasti jonkun liikuntalajin. 0400 583 225. Maanantai: jauheliha-perunasosevuoka, vihersalaatti, puolukkahillo. Elämäjärven Kyläseura. klo 12 Seurakuntatalolla. VAPAAT ELÄKELÄISET. ELÄKELIITTO. pe 14.2. Talven taikaa -konsertti kirkossa klo 18-19. Ploki – Vehniän Vartti. Ti 18.2. Ke 12.2. Liput ennakkoon Kahvi & Kuppi, Pudasport, Meijän kauppa, K-Supermarket sekä Leijonilta. S Y D Ä N Y H D I S T Y S järjestää teatterimatkan Jyväskylään la 18.4. Päivi Mäkinen, säestäjänä Veli Matti Friman. La 29.2. Järj. Juha Jämsén ja Plokin pelaajat tulevat kertomaan lentopallotoiminnasta. SYÖPÄYHDISTYS. Edith Piaf – Yöperhonen. 040 734 1882. To 5.3. LC Pihtipudas Emmit ja seniorityöryhmä. Koko perheen iltamat Muholan Monitoimitalolla la 22.2. Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla. yhteislaulua ja -leikkejä, visailua, puffetti, arvontaa, lopuksi tanssia orkesterin tahtiin. klo 19 Meijän tilassa. Pe 14.2. 8.–12.6. Jäsenkortit jaossa. klo 18-22. Vain metallijätettä. Ilm. D: ti klo 1516.30 ja pe klo 15.15-16.45 Putaanvirran sali. menn. Seläntauksen päivätoiminnan keilailureissu Viitasaarelle. Pe 14.2. Kerho Sopukassa ma 17.2. NEURO-RYHMÄ. pe 21.2. opistopalvelut.fi/suomenselka/ tai p. menn. Ota mukaan henkilöllisyyspaperit (passi, ajokortti tai kelakortti) ja eväät. La 29.2. Kokoontuminen laskiaistiistaina 25.2. Sitovat ilm. Pe 14.2. 7-9 lk tytöt keskiviikkoisin klo 15-16 Pihtipudas-salissa. Matkan hinta 30 euroa jäsen, ei jäseneltä 35 euroa. Ilm. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. Ploki – JyväsLentis. Järj. KINUSKI TEAM Yhteislenkki tiistaisin klo 18.30. Lukion penkkarit koulukeskuksen salissa klo 9. Ennakkoilm. Ohjelma tarkemmin seuraavassa lehdessä ja Omariistassa. Maanantai: uunimakkara, perunasose, kaali-ananassalaatti, kurkkusalaatti. Musiikkiterapian professori Jaakko Erkkilä, JYU. Ei osanottomaksua. Klubikokous pe 14.2. 17.–19.7. 1.5. Vapaa pääsy. pe 21.2. Kinnula MUISTIYHDISTYS. Kahvia, arvontaa. Lähtö Elämäjärven Mäntypirtiltä. Kerho maanantaisin klo 12 Työväentalolla. Ilmoittautuminen yhdistyksen Facebook-sivulla. yleisleiri 400€. to 20.2. Op. maastoleiri 200€. 15.–16.6. klo 18.3019.30, aikuiset ja vanhemmat junnut klo 19.30-21. Tiistai: toiveruokapäivä. Su 1.3. Pe 14.2. PUDIS Sählyä pelataan keskiviikkoisin: 0-3-luokkalaiset klo 18-19.15 ja 4-9-luokkalaiset klo 19.15-20.30 Pihtipudas-salissa. Perjantai: pinaattiohukaiset, porkkanaappelsiinisalaatti, perunasalaatti, puolukkahillo. menn. Ma 17.2. Halutessasi voit koristella työn helmillä. Kojehuoltoa, neuvontaa ja vertaistukea. seurakunta. Riitta Höykinpuro tekee kuntotestejä. MUHOLA-SEURA JA MUSIIKKIYHDISTYS. Myynnissä SPR-tuotteita ja arpoja. klo 13-15. 46 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Maksu 5 e. Lippuja Helka Lohtanderilta, p. Lippuja ovelta ainostaan käteisellä. Kurssilla tutustutaan erilaisiin tilkkutyötekniikoihin ja valmistetaan tuotteita omien mieltymysten mukaan. esteleiri-jatko 400€. Vohvelipäivä Kojolan koululla klo 10. Paanasen tallilta klo 12. kurssin ja kortin). Kerho ke 12.2. Jos näistä leireistä ei löydy sopivaa, etsi porukka kasaan (min. Professori Terhi-Anna Wilska, JYU. Luennoitsijana Martti Porvali. Lettukestit Alvajärven eläketalolla klo 12. korvaja kaulakoruja. Askartelua, kepparirataa ja maastolenkki. Merikannon ja Kuulan lauluja sekä pianoja urkusooloja. klo 11-15 yli 6-v:lle. Kansiksi käyvät pahvit tai kirjan kannet ja sivuiksi kopiotai pakkauspaperi, vanhat tapetit, ym. Lentopallon naisten 1-sarjaa Pihtipudas-salissa klo 14. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa Pihtipudas-salissa klo 17. Kahvitarjoilu. Kesäksi varma työpaikka ja juuri sellainen, miksi sen suunnittelet. klo 11-15 yli 9 v:lle. menn. Oppiminen ja sosiaalisuus pitävät aivot kunnossa. Jalkojen omatoimisesta hoidosta kertoo kosmetologi-jalkojenhoitaja Marika Pasanen. Seeli Toivio (mezzosopraano) ja Pami Karvonen (piano ja urut) esittävät mm. Leirien lisätiedot löydät hylkylantalli.blogspot.com massa mm. Talkshow – elämäkerta – konsertti Putaanvirran koulun salissa klo 17. Jäsenmaksuja kerätään kerhossa helmikuun aikana. Järj. Ti 18.2. Kokoontuminen ti 25.2. 5 e/ 4H:n jäsen, 10 e/ ei-jäsen. Pihtiputaan kahvikerhon kokoontuminen Mantassa to 20.2. esteleiri-alkeis 200€. menn. 12.2. Makramekorut to 6.3. Kinnula Torstai: nakkikastike, perunat, kiinankaali-melonisalaatti. Ystävänpäivän kahvija mehutarjoilu omatoimikirjaston kunniaksi kirjastossa klo 11-16. Vielä ehdit ilmoittautua! Hauskaa kirjansidontaa viikonloppukurssi pe-su 21.-23.2. Klubitapaaminen pe 14.2. Ikääntyvä kuluttaja. Lähtö kimppakyydillä kylätalon pihalta klo 13.15. pe 28.2. 1.5. klo 10. Bingo Valorinteellä klo 13. SPR:n Ystävänpäivä-tapahtuma osaston toimitilassa Oikotie lh 3 klo 16-19. Lentopallon naisten 2-sarjaa Pihtipudas-salissa klo 13. Kouluesitys klo 12 ja yleisöesitys klo 19. • Ilm. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20. Ploki – LP-Vampula. ja maksu ke 18.3. Pe 21.2. Kuntosuorituslaatikot Särkiharjussa linja-autokatoksessa Kolehmaisen luona, Meijän kaupan seinällä ja Untisperällä Lepistön tienhaarassa. Voit käyttää uutta tai kierrätysmateriaalia. Huom! Ilmoittautumiset pe 14.2. Lentopallon naisten 1-sarjaa Pihtipudas-salissa klo 17. LC KINNULA. Tuija Juppo. Kuntonyrkkeily Jukolan salilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. Teatterimatka Saarijärvelle su 1.3. Kuutamohiihto klo 18. MUISTIYHDISTYS. Keskiviikko: broileri-pastavuoka, kaalimaissi-kurkkusalaatti. mennessä Seija Mustamäki p. • Ilm. Vaihtori ma-pe klo 9-15 kunnantalon kellarissa. PIHTIPUDAS Pihtiputaan opistomaalarien taidenäyttely TK-galleriassa helmi-maaliskuussa. Kuulolähipalvelu Valorinteellä joka kuun ensimmäisenä maanantaina klo 10-12. Trio Reijo Paananen. sennuleiri 300€. HO. 15.6. Sisällöt esim: lapsen/ nuoren motivointi, ympäristön vaikutus, ryhmädynamiikka, haastavat tilanteet, harjoitteet, leikit, kikat. Lukion Wanhojentanssiesitys koulukeskuksen salissa klo 19. Aja B: ti klo 16-18, ke klo 16-18, to klo 15.30-19 (puntti) ja pe klo 18.30-20.30 Pihtipudas-sali. Ploki – LP Viesti Akatemia. LC PIHTIPUDAS. Makramee-kurssi lukiolla ke 26.2. Tiistai: lihakeitto, juusto, tuore leipä, jälkiruoka. klo 18.30 Mantassa. klo 10-17 lukiolla. Pihtipudas Torstai: uunikala, perunasose, porkkanaraaste. Tied. MJK Harjoitukset salissa perjantaisin: 7-13-v. ja 19.3. Infoilta puuveneen rakentamisesta ti 25.2. Solmitaan pieniä töitä, esim. 17.5. Ilmainen sisäänpääsy. Jokainen maksaa uintimaksunsa, sydänyhdistys jäsenten ohjausmaksun. klo 17.30-20.30 Meijän tilassa. Musiikki ja masentunut mieli. Sis. Perhekahvila avoinna keskiviikkoisin klo 10-13 Kotiseudun Sanomien talossa. Meeri 040 417 6682. mennessä. Kaikkiin ilm. Hiihtokoulu on maksuton. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa Pihtipudas-salissa klo 18.30. Buffetti, arvontaa. Hygieniapassikurssi + tentti la 22.2. mennessä. p. 0400 615 497 tai seija.mustamaki@gmail.com. ”Ylistys Suomen luonnolle neljä vuodenaikaa” -valokuvanäyttely Kahvissa & Kupissa helmikuussa. Kinnula Ilmoittaudu https://www. 4H-yrityskurssi lukiolla to 5.3. Haluaisitko esimerkiksi toimia opiston tuntiopettajana. Infoa ystävätoiminnasta. Kamu-kahvila kirjastossa to 20.2. Ilm. Lähtö Muurasjärvi klo 10, Alvajärvi klo 10.15, Tahkon aukio klo 10.30
Lisätietoja saa www.pihtipudas.fi/kuulutukset tai Sari Pasanen p. helmikuuta 2020 KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. Tule avustajaksi ja kesätoimittajaksi Kotiseudun Sanomiin Ota yhteyttä pian! Päätoimittaja Heikki Jämsén, 0400 741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi MEILLÄ VOI MAKSAA Kotiseudun Sanomien TILAUSJA ILMOITUSLASKUT • käteisellä • pankkikortilla MEILLÄ VOI MAKSAA Kotiseudun Sanomien TILAUSJA ILMOITUSLASKUT • käteisellä • pankkikortilla Keskustie 8 Pihtipudas puh. Tervetuloa Johtokunnat Korppisen Seudun Kyläseura ry kevätkokous ti 3.3.2020 klo 18.00 kylätalolla, Keiteleentie 1621, Korppinen. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Elämäjärven maamiesseuran ja naisosaston sääntömääräinen vuosikokous ti 18.2.2020 klo 19.00 Mäntypirtillä. Kinnulan kunta/tekninen lautakunta, PL 1, 43901 Kinnula, kuoreen tunnus ”Rakennuspalvelut” tai sähköpostitse ilkka.paananen@kinnula.fi. Hakemuslomakkeita saa kunnantalon infosta, kunnan nettisivulta tai vapaa-aikatoimistosta email. Valtuustoaloite lapsiperheiden auttamiseksi 8. Jos maksettu palkka on alle 500 €/kk, maksettava tuki on ½ palkasta. Kuntosali 4. 4. Tervetuloa Johtokunta Kinnulan Erämiehet ry Talvikokous pe 21.2.2020 klo 19.00 Seurojentalolla. Tervetuloa! Johtokunta Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Hakemus on jätettävä ennen toiminnan aloittamista tai sovittava asiasta erikseen hyvinvointikoordinaattorin kanssa. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Aloite diabeetikkojen jalkahoidosta / Pihtiputaan Diabetesyhdistys ry 7. Käsitelään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Vastausaikaa 1.3.2020 saakka. paananen@kinnula.fi. 0207 931 620 • avoinna ma-pe 8.30–16 Ilman palvelumaksuja!. 1. 040-173 6803. Lisäksi kunnan omat toimielimet pesula, puhtauspalvelu sekä nuorten työpaja ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa kesätyöntekijöiden palkkaamiseksi. 044-459 6211 PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Pihtipudas 12.2.2020 ?. helmikuuta 2020 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Räisänen PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Pihtipudas A se m at ie 11 www.juhlapalvelukranssi.fi • 040 841 2182 040 552 2701 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. Tuki voidaan myöntää työsuhteen alkaessa 15-vuotta täyttäneen, mutta alle 20-vuotiaan Pihtiputaalla kirjoilla olevan nuoren työllistämiseen vähintään yhden kuukauden ajaksi ajalle 18.5.–13.9.2020. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 044-459 6222/Ilkka Paananen tai sähköpostitse ilkka. Tekninen lautakunta Valokuituverkkoon liittyminen –kysely Kinnulan kunta kartoittaa valokuituverkkoon liittymistä ja liittymishalukkuutta nykyisellä jo rakennetulla ja olemassa olevalla runkoverkon alueella ja niiltä alueilta, joihin vielä ei ole valokuituverkkoa rakennettu eli ns. Hakulomakkeita saa kunnan neuvonnasta tai nettisivuilta kohdasta ajankohtaista. Erityisavustukset on tarkoitettu hakijan hanke-, kokeilu-, projektija kehittämistoimintaan, joka ei ole vuosittain toistuvaa. Lisätietoja teknisestä toimistosta p. Lajikkeet mm. Pihtiputaan kunnanhalli tus Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.2.2020 hyväksynyt seuraavien varauspäätösten raukeamisilmoituksen: Varaaja: TulivuoriExplorationOy Lupatunnukset: VA2018:0059 ja VA2019:0022 Varausalueiden sijainti: VA2018:0059 Sodankylä VA2019:0022Pihtipudas,Pyhäjärvi, Keitele,Viitasaari Varauksien voimassaolo on päättynyt: 27.1.2020 PäätökseensaahakeamuutostavalittamallaHämeenlinnanhallintooikeuteen.Valitusaikapäättyy13.3.2020.PäätösonnähtävilläTukesin Rovaniementoimipaikassa(Valtakatu2)jaTukesinkotisivulla (https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/varauspaatokset)sekäalueiden kunnanvirastoissa(Sodankylä,Jäämerentie1;Pihtipudas,Keskustie9; Pyhäjärvi,Ollintie26;Keitele,Laituritie1;Viitasaari,Keskitie10). Hakemuksesta on käytävä selkeästi ilmi, haetaanko yleisvai erityisavustusta. ?Yleisavustukset on suunnattu toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan, joka on vuosittain toistuvaa. 014-459 6800 Sivistyslautakunta julistaa haettavaksi järjestöjen yleisja erityisavustukset vuodelle 2020 Pihtiputaan kunnan avustustoiminnan tavoitteina on kuntalaisten hyvinvointiin kohdistuvien palveluiden edistäminen ja monipuolistaminen, kunnan ja eri toimijoiden välisen yhteistyön mahdollistaminen sekä vapaan kansalaistoiminnan merkityksen ja moniarvoisuuden korostaminen. päivänä helmikuuta 2020. Afra, Annabelle, Puikula, Siikli, Gala, Velox. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Talouden tasapainottamisohjelman käynnistäminen 5. Kesätyöllistämistuki on haettava 17.4.2020 klo 15.00 mennessä. Yksi yhdistys voi jättää vain yhden yleisavustushakemuksen, vaikka hakemuksessa esitettyjä käyttötarkoituksia voi olla useampia. Tuki myönnetään työnantajalle, jonka tulee olla Pihtiputaalla toimiva yritys tai yhdistys. Lisätietoja ja tarjouskaavakkeita teknisestä toimistosta p. Tervetuloa Johtokunta Pihtiputaan Demarit ry Kevätkokous su 16.2.2020 klo 17.00 Pihtiputaan Työväentalolla. 2020 Kinnulan kunta pyytää tarjouksia v. Lisäksi hakevan tahon tulee liittää hakemukseen pöytäkirjanote päätöksestä, jolla avustusta on päätetty hakea. Lukion tai muun oppilaitoksen kuluvana keväänä päättävien nuorten osalta työllistämiskausi on 4.5.–13.9.2020. Tähän tulee hakea omalla vapaamuotoisella hakemuksella. P. Tarjous 24.2.2020 klo 15.00 mennessä os. Myöhässä saapuneet hakemukset hylätään. Avustusten hakeminen Allekirjoitetut kirjalliset hakemukset liitteineen on toimitettava 1.4.2020 klo 15.00 mennessä osoitteella Sivistyslautakunta, PL 36, 44801 Pihtipudas. Tervetuloa Kahvitarjoilu Johtokunta Kinnulan Sotaveteraanit ry Vuosikokous pe 21.2.2020 klo 10 seurakuntakodilla. 040 562 6884 Nuorten kesätyöllistämistuki 2020 haettavana Pihtiputaan kunta julistaa haettavaksi nuorten kesätyöllistämistuen. Yleisavustushakemukseen tulee liittää vuoden 2020 talousarvio ja toimintasuunnitelma, vuoden 2019 toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnan/ tilintarkastuskertomus sekä selvitys muista samaa tarkoitusta varten saaduista ja haetuista avustuksista. Esillä sääntömääräiset asiat. Työstä maksettavan palkan tulee olla työehtosopimuksen mukainen. 044-459 6222/Ilkka Paananen tai sähköpostitse ilkka.paananen@ kinnula.fi. Pihtiputaalla 12. Lounas: 11-13. Tuen hakee työnantaja, joka palkkaa nuoren/nuoret. Avustushaku koskee liikunta-, nuorisoja kulttuurijärjestöjä sekä -toimijoita, kyläyhdistyksiä, yleishyödyllisiä yhdistyksiä sekä terveysja kansanterveysjärjestöjä. Myöntämispäätös on ehdollinen, kunnes puuttuvat liitteet on toimitettu. Lisätietoja:kaivosasiat@tukes.fitaipuh.0295052166 Rovaniemellä 12.2.2020 Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Rakennuspalvelut v. Halukkuudestanne liittyä valokuituverkkoon voitte vastata Kinnulan kunnan kotisivuilta löytyvään kyselylomakkeeseen tai sähköpostitse ilkka.paananen@ kinnula.fi. ?Lisätietoja avustuksista antaa hyvinvointikoordinaattori Kati Laine-Rissanen p. liisa.hypponen@viitasaari.fi. Tekninen lautakunta Kalajokista Lylyn perunaa pe 14.2. Tukea voi hakea myös Pihtiputaan lukiossa opiskeleva nuori, vaikkei hän olisi Pihtiputaan kunnan asukas. 040 507 7637 Henri Lehtinen KOKOUKSIA MYYTÄVÄNÄ TORILLA PARASTA PALVELUA TILAA Erkki Jämsén • 050 520 0978, 045 632 7004 RuokohelpiKUIVIKEPAALEJA Pihtiputaalla p. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Tarkemmat avustuksen saannin ja hakijoiden arvioinnin kriteerit sekä maksatus-, käyttöja tiliselvityskäytännöt selviävät hyväksytystä avustusohjeesta, joka löytyy kunnan nettisivulta muiden avustuksen hakuun liittyvien asiakirjojen yhteydestä. Lisäksi avustustoiminnalla vahvistetaan yhteisöllisyyttä, vapaaehtoistoimintaa, kylien elinvoimaisuutta, aktiivista harrastustoimintaa sekä hyvinvointia. 040 509 8785 Jos osaat kirjoittaa, kuvata, olet kiinnostunut kaikesta ja tulet luontevasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa, sinulle voi avautua väylä toimittajaksi. uusien alueiden osalta. Tervetuloa Hallitus Nuora-Hoikan Erä ry:n sääntömääräinen talvikokous pe 21.2.2020 klo 19.00 Perälässä. 014-459 6800 Kokouskutsu Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 17.2.2020 klo 18.00. P. Valtuustoaloite vauvarahan / vastasyntyneen perheen muistamisesta 6. 2. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 21. 2020 suoritettavista tuntityöperusteisista rakennuspalvelutöistä ja suunnittelu-/konsultointitöistä (rakennus-, sähkö-, LVIja putkityöt sekä suunnitteluja valvontatöistä). Hakemusta voi täydentää myöhemmin, jos tarvittavat liitteet eivät ole saatavilla hakuaikaan mennessä. 040 714 3888 tai kati.lainerissanen@pihtipudas.fi. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Tuki on 250 €/nuori. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 1. Erityisavustushakemukseen tulee liittää myös hankkeen kustannusarvio. 3. Pihtipudas tori 11.3013, Muurasjärvi 13.30-14
020 728 9600 info@taloushallinta.com 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Keskustie 14 Pihtipudas p. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Tuula Koljonen 040 159 5065 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. Avoinna klo 9-15. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 LVI-ASIOISSA Puh. • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. helmikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia Kukkasidontaa Lahjatavaraa Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta ASIANAJOTOIMISTO Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Aino-Liisa Hettula 0400 548 104 Jari Pekkanen 0400 406 370 naprapaatti Meri Räsänen 050 491 5145 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 029 566 0880. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 12. Auktorisoitu t1l1to1m1sto Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 PARASTA PALVELUA YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas. w w w .t as m ah o it o. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. A se m at ie 5, P ih ti p u d as Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 Hierontaa ja jalkojenhoitoa ammattitaidolla juuri Sinulle! T v l ! Varaus myös Booking.com -sivuston kautta • majoitusta lomaan ym. Puh. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. . 040 486 1511 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. Julkinen kaupanvahvistaja. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä
Kunnalla on iso määrä eriikäisiä vuokra-asuntoja, joissa riittää kunnostustarpeita. – Jonkin verran muutkin yritykset tarjoavat rakentamista Pihtiputaalla, mutta minun käsitykseni mukaan kaikille on töitä. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. Teemu tuumaa, että ilman muuta voidaan rakentaa lisääkin rivitaloja, jos kysyntää löytyy. On tosi hieno homma, että käytetään paikallisia palveluja, eikä lähdetä katselemaan isoja firmoja kauempaa. Hotelliremontin lisäksi Teemu rakentaa hoivakotia Haapajärvelle sekä tekee omakotitalon laajennusta Reisjärvellä. Alussa oli paljon työvoimaa, että saatiin homma vauhdilla liikkeelle. Tämä on rakennettu aikoinaan hyvin. Hän oli juuri aloittanut oman yrityksensä Rakennuspalvelu T. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Teemu sattui perustamaan rakennusliikkeensähyvään saumaan, sillä viime vuosina vanhempia alan yrittäjiä on jäänyt pois. Hilkka on muun muassa lyhentänyt Koto Hotellille verhoja, ja ravintolatiloihin hän on suunnittelemassa uusia verhoja. – Lähtökohdat eivät voi paremmat olla, Jouko Varis sanoo. Sitä pystyy vertaamaan omakotitaloihin, sillä siinä on aivan oma rauhansa. Ensimmäisessä vaiheessa tulee neljästä viiteen asuntoa. Maisemat ovat aivan erilaiset. Mukavasti paikalliset ovat löytäneet yrityksen. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 4 181 (LT 2018) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. Maaseudulle rakennetaan aika vähän uutta, Teemu Moisio kertoo. Jos saadaan kauppaa, niin ruvetaan tekemään taloa mahdollisesti ensi syksynä. Kesäisin väkeä tarvitaan vielä lisääkin. Nyt yrityksen kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi tuli aika ottaa uusi kuva – jälleen saunassa. Puualan yrittäjä Jouko Varis on valmis eläkkeelle, mutta yritykselle pitäisi löytää jatkaja.. Yhden miehen yritys laajeni Toiminta on laajentunut kymmenessä vuodessa yhden miehen yrityksestä neljän-viiden miehen työporukaksi. Aloittamista helpottavat hyvät tilat Mettälän hallissa ja valmis konekanta. Jos neljä saadaan myytyä, niin ruvetaan tekemään, Teemu suunnittelee. Keskustasta olisi ollut yhtä pitkä matka muihinkin tontteihin. – Rakennustarkastajan kanssa katsottiin, että tuo olisi paras mahdollinen tontti. Naapureita ei tule lähelle, kun se on kulmatontti. Ravintolapuolta on remontoitu joulukuun alusta asti, ja valmista tulee kohtapuoliin. Teemu vuokraa yrityksensä nimiin edelleen läskipyöriä ja hänen vaimonsa Hilkka Moisio tekee ompelutöitä. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Moision. Joitakin uusia kohteitakin on työn alla. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2020 Kestotilaus 71 /vuosi Määräaikainen 12 kk 75 Pohjoismaat 12 kk 108 Hinnat sis. Jouko Varis purkaa tilaamaansa puutavaraerää, josta hän tekee rivitaloasunnon saunaan uudet lauteet. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. Teemun rakennusliike on ollut viime kesästä asti kunnostamassa Koto Hotellia Pihtiputaan keskustaan, ja hotellin sauna on hänen itsensä suunnittelema. Jouko Varis on varma, että tekevälle yrittäjälle riittää puusepäntöitä. Suurin osa on saneerausrakentamista maatiloille sekä teollisuudelle ja yrityksiin. 20-vuotias Varipuu on vielä vailla jatkajaa HEIKKI JÄMSÉN Puusta tilauksesta lähes kaikkea tekevä Varipuu täytti vuodenvaihteessa 20 vuotta. helmikuuta 2020 Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. Saunan rakentaminen oli hänen ensimmäisiä urakoitaan. Muutama varma ostaja on jo ilmoittautunut. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. – Tämäkin on niin iso tontti, että siihen pystyy tekemään vaikka kaksi taloa. – Varasin kunnalta vanhan vanhainkodin tontin Niemenharjulta. Pihtiputaan lisäksi yrityksellä on työmaita pääasiassa Reisjärvellä ja Haapajärvellä. Teemu Moisio selvitteli sopivia tontteja kunnasta ja yksityisiltä. Teemu istahti taas saunan lauteille, kun rakennusliikkeelle tuli 10 vuotta täyteen Teemu Moisio suunnitteli saunan Koto Hotellin hotellikerrokseen. Mettälän teollisuusalueella toimiva Varipuu on saman tilanteen edessä kuin moni muukin pienyritys: omistaja Jouko Varis on jo eläkeiässä, mutta yritykselle ei ole löytynyt jatkajaa. Tämän vuoden työkalenteri on ruvennut hyvin täyttymään. Koto Hotellin projekti työllisti Teemua jo kesällä kovasti, kun yläkertaan kunnostettiin hotelliosa. Mitään lahovikoja tai kosteusvaurioita ei ole tarvinnut ruveta korjaamaan. – Sillä alueella työt ovat piisanneet hyvinkin. Pintaremontilla ja muutostöillä on selvitty. – Tämä on ollut mielenkiintoinen homma. – Kokeillaan ennakkomarkkinointia, miten on kysyntää. Vuosien aikana aika moni on kysellyt, kun Pihtiputaalla ei ole uudehkoja rivitaloja tarjolla. Työntekijät ovat Kinnulasta ja Reisjärveltä. Rivitalohanke omaan piikkiin Teemu Moisio on rakentanut rivitaloja kokonaisurakalla, mutta nyt hän suunnittelee ensi kertaa rivitaloa omiin nimiinsä Pihtiputaalle. – Kunta on ollut erittäin hyvä yhteistyökumppani, Varis sanoo. Hotellilla pidetään töiden valmistumisen kunniaksi avoimet ovet lauantaina 7. Ennen oman yrityksen perustamista Varis oli vuosia Winsiden palveluksessa. Varsinkin sellaiset, jotka muuttavat tänne muualta, haluaisivat ostaa aika uuden asunnon. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Muurasjärvellä syntynyt Jouko Varis teki parinkymmennen vuoden työrupeaman Helsingissä ja palasi Pihtiputaalle 1995. 0400-741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. Siihen saa tehdä yhteisen rantasaunankin. Olisi tarkoitus ruveta tekemään luonnoksia. alv 10 % Ilmoitushinnat 1.1.2020 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. Hotellirakennus on ihan terve. maaliskuuta. JUHA KIVINEN Muurasjärveläisestä Teemu Moisiosta oli kymmenen vuotta sitten Kotiseudun Sanomissa kuva, jossa hän istui kotikylällään Haapalan tilan saunassa. Muita rivitalotontteja ei ollut lähempänä tarjolla