Leirillä nähtiin monenkokoisia paloautoja. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 12. irtonumero 1,80 e Soili on uusi aurinkoinen kesäkinnunen Sivu 3. 2017 puh. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Aikuisetkin saivat omat kisat Kinnula-päiville Keski-Suomen palokuntanuoret leirillä Kinnulassa Harmaalanranta täyttyi rc-kisojen äänistä TÄLLÄ VIIKOLLA: Hiekka pöllysi SM-osakilpailujen tuiskeessa. 7. Keskiaukeama Takasivu Sivu 12 Tero Paananen tuli kuulantyönnössä toiseksi. 0207 931 620 n:o 28 • 57
M eikäläisissä kirkonkylissä väki kuulee kirkonkelloja harvemmin. Olemme tottuneet siihen, että ehtookellot soivat lauantai-iltana kello 18 ilmoittaen pyhän alkamisesta. Tulee väistämättä mieleen kysymys, minkälaisia prosesseja kauran muuttaminen kaukaisesti lihaa muistuttavaksi töhnäksi on tarvittu. Perinteitä arvostetaan Saksan maalla ja nuukuus on hyve. Olen syönyt huomattavasti leipäressua parempaa alkuruokaa. Olihan se selkeästi enemmän kuin keitetyt perunat ja suolasärjet. Kulttuuriperintöja kulttuuriympäristö-sanoihin kohdistuva siedätys on syytä aloittaa nyt. Täällä ne myös soivat Saksaan verrattuna verkkaisesti kumahdellen. Upeaa kesäistä lähiluontoa ja toimivaa rakennettua ympäristöä ihaillessa voi miettiä pitempäänkin, mikä on kulttuuriperinnössämme arvokasta ja kaivataanko ehkä jossain kohtaa avarampaa asennetta. Niitä vietetään viidessäkymmenessä maassa. Nikke Kinnunen Maaseudun Tulevaisuus Pihtiputaan hautausmaan komea alppiruusu on kukkinut tänä kesänä harvinaisen näyttävästi. Ihan varma en ole kaikista perinneruoistakaan. Kelloja kilkattamalla iloitaan uuden päivän alkamisesta ja muistutetaan ihmisiä aamun rukoushetkestä. Että jos rehellistä porsaan kylkilihaa sinne grilliin kuitenkin. N yhtökaura ja mitä ihmeen härkiksiä ja muita kummajaisia niitä nyt onkaan, hämmästyttävät kovasti. Se kattaa aineellisen ja aineettoman perinnön, kuten rakennukset, esineet, tavat ja taidot. Tarkkaan taloudenpitoon liittyy yhden sentin kolikko, jota ilman meillä pärjätään oikein hyvin. Kansa halusi Ampelmannin säilyvän ja sai haluamansa. Siinä on jokin epäkulinaristeilevältä salattu viisaus tai jippo, sellainen pointti. Aihe on ajankohtainen Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ansiosta. Tapahtumiin osallistuu 20 miljoonaa ihmistä. Kun sitä terveellisyyttä niin ajatte takaa. K esäsateesta, normaalin pukeutumisen ja helpon hengittämisen mahdollistavasta alkukesän säästä nauttimisen ohella olen pohdiskellut aivosolut punaisina minkälaisia trendikkäitä nimiä keksisi lapsuuden kulinaristisille nautinnoille. heinäkuuta 2017 Päästä vedettyä Viikon kuva Ripsiä rilliin Pihtiputaan kotiseutumuseo, kirkko, Sallilan seurakuntakeskus, Työväentalo ja Jukola muodostavat yhdessä tutustumisen arvoisen osan kirkonkylää.. T okihan olen siinä pohdiskelun kuluessa yrittänyt paneutua myös tuon ripsibuumin anatomiaan, mutta epäselväksi on jäänyt, mikä tekee grillikyljestä ripsin. Mitkään mieleen tulleet ja sensuurin läpäisemättömät vaihtoehdot eivät ole tuntuneet riittävän hyviltä. heinäkuuta 2017 ” Kuullessaan sanan kulttuuri moni kierähtää kantapäillään ja liittyy ryhmään, jossa keskustellaan vakavin ilmein yleisurheilun heikohkosta menestyksestä ja keihäänheiton harmaalta näyttävästä tulevaisuudesta ajattelematta, että nuo mainetta tuoneet elämänalueet ovat osa kulttuuriperintöämme ja muokkaavat sitä ajan kuluessa. Liikennevaloissa eron huomaa, kun jalankulkijoita ohjaa Ampelmann, joka levittää punaisena kätensä pysähtymisen merkiksi ja kävelee vihreänä hattu päässä ja nenä pystyssä reippaasti eteenpäin viestien, että kadun ylittäminen on turvallista jalan ja pyörällä liikkuville. Ampelmann yritettiin korvata Saksojen yhdistymisen jälkeen EU-maissa standardiksi muodostuneella mallilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Nyhtöporsaan ymmärtää paremminkin. Niin olikin. Pomppasin ensimmäisenä aamuna hereille säikähtäen, että vähintään puoli kaupunkia palaa. Kulttuurin voi jo liittää osaksi arkipäivän sanastoa Jokainen mielipide ei ole yhtä tärkeä, ja meidän olisi aika tunnustaa se. Vaikka omapahan on ruppinne. Lähiviikkoina puhutaan kulttuuriympäristöstä, joka on syntynyt ihmisen toiminnasta ja ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta. Aamuvirkkuus ei johtunut paikallisesta säntillisyyttä ja ahkeruutta korostavasta asenneilmastosta, vaan lähikirkon kelloista, jotka aloittivat kaksi minuuttia kestäneen hillittömän moikaamisensa tasan kello kuusi. Hyvä ele on se, että kirkonkelloja soitetaan yhteisen surun merkiksi silloin, kun joku seurakuntalaisista on kuollut. Jotain vesihaudutettuun maatomaattiin vivahtavaa varmaan. Tilannetta tasapainottavat erityistilaisuudet, kuten rippijumalanpalvelukset. Minulle ne kertovat työviikon päättymisestä, jos ei satu olemaan viikonloppuvuoro. Vaikea on keksiä mitään hienolta kalskahtavaa nimeä sille nautinnolle, joka syntyi kotitekoisesta ruisleivästä, päälle sutaistu reilusti voita, siivu lauantaimakkaraa, muutama rengas raaka sipuli ja oikein runsaiden eväiden päivänä vielä viipaloitu kananmuna. E nnen se oli porsaan grillikylkeä, mutta ei kuulostanut läheskään yhtä hienolta. Erottelu hyviin ja huonoihin mielipiteisiin on välttämätön, sillä se on edellytys toimivalle yhteiskunnalle. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 12. (...) Kuvitelma mielipiteiden järkkymättömästä tasa-arvosta johtuu siitä, että yhteys mielipiteiden ja todellisuuden välillä on alkanut hälventyä. Majapaikka sijaitsi lähellä useampaakin kirkkoa. Heikki Jämsén Pääkirjoitus 12. Vanhasta DDR:stä ei ole paljon jäljellä. Entäs tuo käsittämätön nyhtöpossu. P alataanpa Saksaan. Sattuneesta syystä heräsin viikon jokaisena aamuna viimeistään kuudelta. Mielipiteestä on tullut ”vain” mielipide. Huomasin viime sunnuntaina Pietarsaaressa, että kirkko oli täynnä. Kun majapaikkaan ei tuprunnut savua, eikä lähistöltä kuulunut hätääntyneitä ääniä, arvelin, että kyse on paikallisesta tavasta. Jos nykykansa söisi perunoita, olisi mielenkiintoista kuulla, mikä niiden nimi olisi pikkutärkeilevän ja kulinaristeilevän väen suussa. Kellojen kutsua noudattaa normaalioloissa liian harva. Sunnuntaiaamuna kirkonkelloilla kutsutaan väkeä jumalanpalvelukseen ja kerrotaan runsasta tuntia myöhemmin sen päättymisestä. Sivullinen Matkailu avartaa ja yllättää muutenkin P ääsin seuraamaan entisen Itä-Saksan nykymenoa käveleskellen osan kesälomastani Potsdamissa. Päivien tarkoituksena on huomata lähiympäristön arvot ja nähdä kulttuuriympäristö voimavarana ja hyvinvoinnin lähteenä. Muutenkin se oli sitä aikaa kun nuotiolla laitettiin tikun nenään puolikas hookoon blöötä tai paksu siivu silpuliteetä ja uskottiin olevamme ruokamaailman taivaassa. Joku valopää on keksinyt ruokaa irvailevan nimen. elokuuta ja kestävät kaksi viikkoa. Esillä pidetään myös kulttuuriperintöä. Ehtookelloista muistuu mieleen myös Lauantain toivottujen levyjen alkaminen. Onhan se toki lyhyempi ja nasevampi kuin ilmiön varsinainen nimi eli ylikypsäksi haudutettu töhnäksi räävitty lihatuote. Meillä Euroopan kulttuuriympäristöpäivät alkavat liputuspäiväksi nimetystä Suomen luonnon päivästä 26. Niitä kun söi auringolta suojassa heinäladon kynnyksellä istuen ja hörppäsi termospullosta kahvia päälle, eivät minkäänlaiset ruuan jumalat olisi kyenneet tarjoilemaan parempaa. Saahan siihen ujutettua mukaan melkoisesti sitä muutoin kaupan tiskissä myytäväksi kelpaamatonta sikaeläimen osaa
Koti Ruotsissa, ajatukset Kinnulassa Kenties odotetuin asia avajaisissa oli jo perinteeksi muodostunut kesäkinnusen valinta. Pesosen visiitti Kinnulassa jäi tällä kertaa lyhyeksi, mutta hän kertoi jo päivän, jolloin aikoo tulla takaisin. Muutoksen myötä työnkuva ja palkkaus eivät muutu. Lasten olympialaisissa nähtiin komeita maaliviivan ylityksiä. Asun Eskilstunassa, mutta joka kesä palaan tänne takaisin. Pesosta kuvailtiin tulisieluksi, joka on tehnyt suuren osan elämäntyöstään suomalaisten parissa siitä huolimatta, että hän asuu Ruotsissa. Mieli palaa aina takaisin Kinnulaan Kinnula-päivien avajaisia seurattiin tiiviissä tunnelmissa. Palokuntanuoret marssivat laulun tahtiin ja aplodien saattelemana takaisin omalle leiripaikalleen. — Muutin Ruotsiin jo vuonna 1969. Kinnusen esitys ei saanut kannatusta, joten se raukesi. — Kinnula näkyy elämässäni monessa muodossa, ja edelleen aion jatkaa yhteistyötä. Kahden maastopalon maanantai Pihtiputaan palokunta sammutti maanantaina kaksi maastopaloa. — Saavuin tänne viime yönä kauheassa vesisateessa. Samaan syssyyn kilpailtiin lasten olympialaisten merkeissä. Valintakriteereihin kuuluu muun muassa se, että henkilö palaa mielellään Kinnulaan ja on aktiivinen osallistuja kinnulalaisten elämään. Lehtoperällä ilmeisesti metsäkoneesta lentänyt kipinä sytytti hakkuuaukealla tulipalon, jonka konemiehet rajasivat tekemällä palouran ja palokunta hoiti lopun. Kytemään jääneestä nuotionpohjasta levisi maastoon muutama pesäke. Nimikkeen muutos ei aiheuta muutoksia viran hinnoitteluun tai työtehtäviin. Kunta katsoo, ettei sen perustoimintaa ole vuokrata peltoja viljelijöille, joten se päätti, peltomaat voidaan myydä tarjousten perusteella tuotantokäyttöön. Kinnula kuuluu vahvasti minun elämääni, Pesonen toteaa. ”Monta pientä palomiestä marssi näin..” JASMIINA KUMPULAINEN Vaikka taivas oli harmaa ja tiputteli vettä vähän väliä, oli Kinnulan urheilukentälle kokoontunut iso porukka todistamaan jokavuotisten Kinnulapäivien avausta. Kinnula mielessäin! Nimikkeitä vaihdettiin Kinnulassa Kinnulan kunnanvaltuusto päätti muuttaa sivistystoimen päällikön nimikkeen sivistysjohtajaksi. Katsomo oli melkein täynnä jo ennen avajaisten alkamista, ja sen läheisyydessä parveili suuri joukko ihmisiä odotellen tapahtuman alkua. Suoritukset taittuivat kevyesti, ja kannustusten saattelemana oli mukava juosta maaliin. Verkon laajennukset takaavat asiakkaille sujuvammat ja varmemmat palvelut, kun nettiyhteys ei hidastele edes ruuhka-aikoina. Parkkialue oli tupaten täynnä autoja, kun ihmiset kokoontuivat paikalle jo hyvissä ajoin nauttimaan toistensa seurasta ja tietysti kahvion antimista. Kesäkinnunen valittiin jo viidettä kertaa, ja tänä vuonna kunniakirja ojennettiin 68-vuotiaalle ruotsinsuomalaiselle Soili Pesoselle. Keli ei suosinut kilpailijoita, mutta se ei heitä haitannut. — Pellot on vuokrattu nuorille viljelijöille ja sopimukset on juuri allekirjoitettu, joten niitä ei tulisi myydä. Leiriläiset kajauttivat ilmoille komeasti raikuvan kiitoshuudon ennen kuin palasivat jatkamaan päivän askareitaan. Minun on lähdettävä jo huomenna Ruotsiin, mutta tulen kyllä takaisin jo 19. Valtuusto päätti muuttaa päivähoidon ohjaajan viran nimikkeeksi varhaiskasvatuksen päällikkö. Kunta ei ole määrittänyt hintaa omistamalleen peltomaalle ja sitä on myyty lähinnä tarjousten perusteella. — Tämä oli todella suuri yllätys minulle. Leiriläiset olivat keksineet oivan laulun, jonka avulla suuri joukko pysyi marssin tahdissa. Kinnulan kunnan työntekijöitäkin on vieraillut Ruotsin puolella, Pesonen muistelee. — Olen hyvin kiitollinen tästä. Kinnula-päivien avauksen polkaisi komeasti käyntiin palokuntanuorten leirin marssi. Osallistujia oli mukava määrä, ja lapset olivat hyvässä vireessä sateesta huolimatta. Virkaan ei ole saatu rekrytoitua ketään yrityksistä huolimatta. Sateita odotellaan, mutta vielä tiistaina maasto oli todella kuiva.. Ruotsissa päin on käynyt paljon porukkaa täältä eri tapahtumissa, niin koululaisia kuin eläkeläisiä. heinäkuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Kunnansihteeri Marja Lehtonen (vas.) ojensi uudelle pirteälle kesäkinnuselle Soili Pesoselle kunniakirjan ja kukkia. Vaikka Pesonen lähti jo nuorena Ruotsiin, on Kinnulalla aina paikka hänen sydämessään. 12. — Kinnula tulee mieleeni aina joka vuosi kevään ja kesän tullessa, tämä on minulle rakas paikka. Tavoitteena oli yhtenäistää nimityksiä, sillä muiden toimialajohtajien nimikkeet ovat johtaja-loppuisia. Kunnan peltomaat voidaan myydä Kinnulan kunta omistaa noin yhdeksän hehtaaria maatalouskäyttöön sopivaa peltomaata, joka on pääosin vuokrattuna. Tarjouskilpailu voisi aiheuttaa peltomaan hinnan nousemisen sellaiselle tasolle, ettei viljeleminen olisi kannattavaa. Pesonen kertoo, että Kinnula näkyy hänen elämässään päivittäin. Tämä on vääränlaista maatalouspolitiikkaa, vastusti esitystä Kalevi Kinnunen (kesk). Varhaiskasvatuksen päällikön työnkuvaan kuuluu esimiestehtäviä sekä lastenhoitoa. Toinen hälytys tuli Eläjärvelle Vuorisalon kalliolle. Kojolassa ja Muurasjärvellä tehdyt parannukset näkyvät entistä sujuvampina nettiyhteyksinä. Kun sain tiedon tästä, päätin heti, että tänne on lähdettävä hinnalla millä hyvänsä, Pesonen iloitsee. Aurinkoinen Pesonen kiitti kaikkia vielä kerran ja poistui takaisin katsomon puolelle. päivä, Pesonen vakuuttaa. Tuore kesäkinnunen oli silminnähden onnellinen kunnianosoituksesta. Elisa laajensi 4G-yhteyksiään Pihtiputaalla Elisan 4G-verkko laajeni, kun verkon kapasiteettia ja saatavuutta on talven ja kevään aikana laajennettu Pihtiputaalla. — Olen ollut paljon tekemisissä Kinnulan kunnan kanssa. Kunta voi siis jatkossa myydä peltomaata tuotantokäyttöön, jos tarjouksia jätetään. Valinnan perusteiksi kerrottiin halu auttaa kinnulalaisia erityisesti Ruotsin puolella, ja se, että Pesonen toi saappaanheiton MM-kisat 2000-luvun alkupuolella Kinnulaan. Nimikkeen muutoksen myötä työtehtävää haluttiin tehdä houkuttelevammaksi
Gustav Renvallin sanakirjassa selitetään tarkkaan, että jäppä on jättiläisen nimitys vanhassa kansanperinteessä. Pihtiputaan Tuiskun sihteerin Pentti Lähdesmäen mielestä tuo 93 ja puolimetrinen joutaisi jo rikottavaksi. Ojaan karanneen aika kalliin näkösen auton hinaus oli raakaa touhua. Kinnulassa on muutakin maastopaikkojen nimistä löytyvää sanastoa, joka viittaa jättiläisten kiviin. Kongutalaiset osallistuivat Pollojenmäen mäkiautokisaan, vierailivat nuorten palokuntaleirillä, jossa he pääsivät itsekin kokeilemaan sammuttamista sekä tutustuivat uusiin urkuihin kirkossa. Hienoa että pieneltä paikkakunnalta löytyy tällaista palvelua. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Kongutalaiset vierailivat viimeisen kerran itsenäisen kunnan edustajina — Olisi todella harmi, jos vuosien aikana solmitut siteet katkeaisivat. Kinnulan kunnan edustajat lähtevät vastavierailulle elokuussa. Tervahauta rakennetaan kunnan maalle Rapeikon tilalle. Yhteisenä piirteenä niissä on silmiinpistävä kivikkoisuus. 94 metriä veisi meillä jo yläasteen katolle. Siitä tulevat nuo nimitykset kivikkopaikoille. Siellä se olisi – Sporttipitäjä Pihtiputaassa, Pentti Lähdesmäki nauraa. Vanhan kansan käsityksen mukaan jättiläiset rakensivat kivistä luola-asumuksiaan, Kosonen kertoi. Tuntisiko vielä joku äidit. Muinaiskansan uskomukset paikannimien perustana Yli 20 vuotta Kinnulan ystävyyskuntana olleen virolaisen Kongutan kunnan viisihenkinen porukka viihtyi vierailullaan Kinnulassa. Sopivasti Kinnula-päivien aikaan ajoittunut vierailu sisälsi paljon tekemistä. Sivusta seurannut LÄHDIN lenkkeilemään kylälle, ja yhtäkkiä iski kamala vessahätä. Mukaan odotetaan pariatuhatta katsojaa. 25 vuoden takaa HEITTÄÄKÖ RÄTY KOULUN KATOLLE. Bernard Shaw TUTKIJOIDEN mukaan on 3 vuotta aikaa estää ilmastokatastrofi. Kyllä Pihtiputaalle kaivattaisiin kahviloita ja etenkin yleisiä vessoja. Moottoripakkomielle OI hamonen! Tuo vaateparsi soma. — Ylä-Jäpän rannoilla on Jäpänpää ja Jäpänranta. — Niin vähän. Esityksen piti suomalaiseen paikannimistöön perehtynyt Ilmari Kosonen. Ulkopaikkakuntalainen Keskellä viikkoa Tekstarit KRISTA HERRANEN Kinnula-päivien aikaan järjestetyssä perinnepäivässä saatiin tänä vuonna nauttia rieskojen ja leivonnaisten lisäksi luennosta, jossa kerrottiin jättiläispitäjä Kinnulasta. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Paljon sai meitä metsäalanammattilaisia lähteä töiden perään muille paikkakunnille. Kongutan kunta yhdistyy lokakuussa naapurikaupunkiin Elvaan, joten vierailu oli viimeinen itsenäisen kunnan historiassa. — Jos Räty vain suinkin saisi sen tekniikkansa kohdalle, niin kuinka pitkälle keihäs oikein lentäisi. Jäppä ja tuhni jättiläissanoja Ilmari Kososen mukaan Kinnula on siitä erikoinen paikka, että missään muualla Suomessa maastoon sijoittuvissa paikannimissä ei ole niin monia sanoja, jotka viittaavat muinaiskansan uskomiin jättiläisiin. Vaikka siihen tarvitaankin päättäjien ratkaisuja, pitäisi itsekunkin miettiä, pitääkö joka hommaan hankkia saastuttava härveli, ajaa pikkumatkatkin autolla tai isien ostaa jo lähes leikkiikäiselle mopo. Kinnula on Kososelle tuttua seutua, sillä hän liikkui jo vuonna 1973 Kokkolasta metsänhoitajan työssä Kinnulan ja Kivijärven metsissä. Kinnula on siis todellakin jättiläisten maata, Kosonen tiivisti. En löytänyt kahvilaa taikka muuta paikkaa, jossa olisi yleinen wc ollut, joten minun täytyi kiertää ovelta ovelle kyselemässä, josko saisin vessaa käyttää. Hätä KUKA siivoaa Kinnulan pesiskentän katsomon takaa ja ympäriltä lasinsirpaleet ja muun roinan. — Suomen peruskarttojen paikannimistöä tutkiessa löytyy jäppäja jäppisanoihin pohjaavia paikannimiä parikymmentä. Ne ovat enimmäkseen asumattomia, karuja maastopaikkoja. Ihmettelen KIITOS viime numeron äitienpäiväkuvan lähettäjälle. Hän on kirjoittanut Suomen vanhoista paikannimistä 10 vuoden aikana noin 600 julkaistua lehtiartikkelia. Oli ihan huippua, kun nuoren miehen pitkät housut saatiin korjattua. Onnea! Keskiviikkona Hermanni, Herkko, Herman, torstaina Joel, Ilari, Lari, perjantaina Alisa, Aliisa, lauantaina Rauni, Rauna, sunnuntaina Reino, maanantaina Ossi, Ossian, tiistaina Riikka. Virnettä viikkoon Isä kysyy pojaltaan Laihialla: — Et kai vain tuhlannut rahaa illalla sen tytön kanssa. Tähän perustuu jättiläisiin viittaavien paikannimien runsaus. Jos olisi saanut vielä kohdistettua nimen ja kuvan. Ja on Tuhninginkallio. Toinen jättiläisiin viittaava paikannimissä esiintyvä sana on ”tuhni” tai ”tuhninki”. Samalla hän kokoaa Paikannimien Maamme -kirjaa. Sen voisi tehdä vaikka kovassa nousukunnossa oleva Seppo Räty (...) Keihäskarnevaalit järjestetään nyt 22. Olen käynyt seudulla talvisin metsäkokouksissa ja kesällä tarkastanut metsähoidon maastotöitä. Koulujohtaja Liina Tamm ilahtui, kun Ilmari Kosonen puhui viroa esityksensä aluksi. Kun Kosonen on kysellyt paikallisilta asukkailta, mistä Jäppäjärvi on saanut nimensä, ei selitystä löydy. — Onhan seudulla sanontakin: ’Kivijärven Kinnulasta, Heikkilän talosta on kirvesheitto helevettiin’. Kesäisin terveisin Kokkolasta METSÄKOLMIO, miten meni niin kuin omasta mielestä. heinäkuuta 2017 Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. — Kinnulassa on Savijärvessä kummallinen lahden nimi Tuhninginlahti. TERWA VIEDÄÄN KÄSISTÄ Syksyn tullen voivat Pihtiputaan Leijonat joutua toteamaan, että terva viedään käsistä – tai Terwa, kuten sitä tulee Pihtiputaalla kunnioittavasti nimittää. Matkusjoen eli Jäpänjoen rannalla Ylä-Jäpän puolella on talo Jäpänpää ja toinen talon nimi on Jäpänsaari, kertoi Kosonen. Myös tuhninki viittaa rantamaan ja kalliomäen kivikoihin. — Useiden vuosikymmenien aikana metsänhoitajan työtä tehdessäni seutu tuli minulle tutuksi. Tarvitaanko talkoot vai työnohjausta! Hävettää OLISI rehellisen ihmisen mukavampi käydä kuntosalilla, jos saisi maksulapun kausikorttiin, kun on sitä pyytänyt! Korvat luimussa kuntoileva KAIKKI Kinnulan akat töissä kunnalla, miksei miehet. Syyskuun kuudentena ollaan jo niin pitkällä, että kaikki pääsevät katsomaan, josko nuo kolme tavoitetta toteutuvat. — Satanen meni. Seudun karuus, kylmemmät luonnonolot, paksut lumet ja etäisyys vanhoista kylistä antoivat vanhalle kansalle aiheen pitää sitä luonnonvoimien ja uskomuksissa esiintyneiden jättiläisten valtakuntana. — Jättiläisten maastoon heittelemistä kivistä on paljon muistiinpanoja. Toimin myös biologian, maantiedon ja historian lehtorina Kivijärvellä. Ilmari Kosonen kertoi Kinnulan paikannimien alkuperästä Kotiseutumuseolla. — Ei sillä ollut enempää. Etelä-Pohjanmaalla taas käytettiin jättiläisistä nimitystä tuhni. Kun vanha eräkansa näki, että seutu on niin karua ja kivikkoista, on siellä heidän mielestään viimeksi täytynyt asua jättiläisiä ja piruja. Te nuoret naiset nyt helmat heilumaan, lökäpöksyt sulojanne peittää, ne ois jo aika nurkkaan heittää! Silmänruokaa...! ONKOHAN muuan hinaus/korjaamoyrittäjä ammentanu oppinsa jostai jokkiskisoista. Pihtiputaan urheilukentän kenttäennätys on kahdeksan vuoden takaa Raimo Mannisen nimissä. Ala-Jäppä taas on kirkonkylän eteläpuoleinen järvi. Samoin kävi kuljetusalan ammattilaisille. Ainoat vauriot tais tulla hinauksesta. Ajatellen Tässä maailmassa on aina vaaroja niille, jotka ovat peloissaan. Kinnulan karut kivikot jättiläisten asumuksia. Yhteistyö jatkuu ainakin koulujen välillä, luokkaretkiä on tehty tähänkin asti molempiin suuntiin, totesi kunnansihteeri Marja Lehtonen.. Siksi halusin tulla kertomaan löydöksistäni, Kosonen valotti. Ei veroja Putaalle! KIITOS Kinnulan Kirppikselle ja sen ystävälliselle työntekijälle ompelupalvelusta. Esimerkiksi Kinnulan paikannimissä esiintyvä ”jäppä”-sana viittaa jättiläiseen. Lions Clubin väki on Erkki Veistolan johdolla synnyttänyt terwaprojektin, jossa on kolme vaihetta: 1) Terwaa valuu, 2) Tulevat katsomaan, 3) Terwa viedään käsistä. kerran
tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää. 9,95 Marabou Mix MAKEISPUSSIT 200 G (6,23/kg) Dajm, Japp, Maitosuklaa 2 49 2 ps Kotimainen NESTESAIPPUA 3 L (0,66/l) 1 99 MOBIL X1 5W-50 4 L (6,74/l) 26 95. Valmistuneita Midnight Hour ravaa Mikkelissä Jokimaalla pussitettu Veijo Kumpulaisen Ilos Oy:n omistama Midnight Hour saa sunnuntaina mahdollisuuden tavoitella parhaalta mahdolliselta lähtöpaikalta St Michel -ajon voittoa ja 70 000 euron palkintosummaa. Kaikesta näki, että soittajilla oli hauskaa Pihtiputaalla. Auto lähti luisumaan tiepätkällä olleen irtosoran päällä ja ajautui tien penkalle. Roundup QUICK 1 L 16 95 PIELAVESI ark. Irtosora aiheutti onnettomuuden Viime viikon tiistaina Pihtiputaalla Lehtoperäntiellä puoli kahdentoista aikaan aamupäivällä tapahtui onnettomuus, jossa auto suistui penkkaan ja kääntyi katolleen. Costello Hautamäki tiluttelee, taustalla basisti Jyrki K. Jenni Kuronen Pihtiputaalta on suorittanut Bachelor of Business Administration (BBA) -tutkinnon Oulun ammattikorkeakoulusta 19.6.2017. Kuljettaja vietiin jatkotutkimuksiin. Popeda valloitti lavan Popedan pelimannit ovat olleet pihtiputaalaisille aina kuin omia poikia. Ykkössijoja on yhdeksän. Päivystävän palomestarin Samuel Leppämäen mukaan autoa ei täytynyt leikata auki, sillä kuljettaja saatiin nopeasti ja turvallisesti ulos. Seppo Kahilaisen DexTeatteri, Tuisku ja Ploki vetivät oikeasta narusta ottaessaan Popedan soittamaan lavalle sekahakutanssien lomassa. Auto törmäsi isoon kiveen, minkä takia se päätyi katolleen vastaantulevien kaistalle. Melartin. JUHA KIVINEN Pihtiputaalaisten ikioma kummibändi Popeda on käynyt ilahduttamassa fanejaan paikkakunnalla lukemattomia kertoja, mutta legendaarinen Niemenharjun lava oli vielä kokematta Pate Mustajärven kaartilta. Niemenharjulla viihtyivät hyvin myös Lacu Lahtinen ja Pate Mustajärvi. 9,95 SÄÄS TÄ 20 % 7 95 KUITUKANGASPEITTO 150 x 200 cm Norm. Torstaina sekin rasti tuli hoidetuksi, ja millä tavalla! Popeda tuuttasi menemään puolentoista tunnin hittikimaran täydellä höyryllä keskellä kiivainta keikkatahtia matkalla Kuopion Viinijuhlilta Turun Ruisrockiin. Paikalla jouduttiin ohjaamaan liikennettä. 044 785 2770 HUOM.! LAUANTAISIN PALVELEMME PIDEMPÄÄN! WELLA SHAMPOO TAI HOITOAINE 250/200 ML (4,00-5,00/l) 1 00 Shokkihintaan erä! PUSSILAKANASETTI 100 % pv, paljon eri kuoseja pl 140 x 200 cm + tl 50 x 60 cm *(Jalkinemallit vaihtelevat myymälöittän.) 9 95 Kesähintaan tai Kaunis koti ALUSLAKANA 150 x 250 cm Norm. ALE JATKUU KesäPALJON ALENNETTUJA KAUDEN TEKSTIILEJÄ! MYÖS PALJON KESÄJALKINEITA* KOKO PERHEELLE ALE-HINNOIN, TULE HAKEMAAN OMASI! Spring VICHYT JA KIVENNÄISVEDET 12-PACK 12 x 0,33 l (0,71/l) 3 99 NESTEKAASU 11 KG TÄYTTÖ 18 95 Softlan HUUHTELUAINE 750 ML (2,65/l) 1 99 Aito ja alkuperäinen Havu MÄNTYSUOPALIUOS 1 L (1,50/l) 3 00 2 pl 199 HALKOMAKONE 5 TONNIA JALUSTALLA Halkaisuteho 30-250 mm, puun max.pituus 52 mm 149 NGP RUOHONLEIKKURI Sivulleleikkaava malli, 139cc 4-tahtimoottori, leikkausleveys 500 mm, leikkauskorkeus 25-75 mm, pikakorkeussäätö ja bioleikkaus. heinäkuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Auto käännettiin rivakasti pyörilleen, jotta enempää nesteitä ei valuisi tielle. -20 % -40 % -60 % -30 % -50 % Tarjoukset voimassa KE-TI 12.-18.7. Midnight Hour on ottanut tänä vuonna 15 startista 12 palkintosijaa. Järjestäjät olivat hyvin tyytyväisiä iltaan, sillä Niemenharjulle tuli koleasta kelistä huolimatta lähes kuusisataa katsojaa. Auton kyydissä oli ainoastaan kuljettaja. 12. 9-18 la 9-16 P
Kolea sää houkutteli vain pienen määrän osallistujia mukaan, mutta onneksi kannustusjoukkoja oli mäen varrella hyvä määrä. Hupisarjassa käytiin kamppailua Viron ja Kinnulan välillä, kun Kongutasta tuli väkeä laskemaan kaksintaisteluun. 6-11-vuotiaat: 1) Kaarlo Vasalampi 21.20 2) Melina Hiekkanen 22.42 3) Konsta Kröger 22.60 4) Miina Urpilainen 22.66 5) Lennart Räihä 22.85 6) Hugo Oiva 23.18 7) Jooa Urpilainen 24.12 11-16-vuotiaat: 1) Elli Leppänen 20.95 2) Hermanni Räihä 21.57 3) Tuomas Piispanen 21.80 4) Maria Lahti 22.60 Hupisarja: 1) Lasse Kröger Hupisarjan Viro-Kinnula kamppailussa käytiin kaksi erää. Sarjassa käytiin kaksi laskua, ja voitot menivät tasan. Sarjoja oli kolme, ja jokaiseen riitti osallistujia kourallisen verran. JASMIINA KUMPULAINEN Vuoden tauon jälkeen päästiin taas hurjastelemaan Pollojenmäen mäkiautokisan merkeissä. Tuomas Piispasen laskusta ei vauhtia puuttunut! Ellin oma auto oli laskijoiden kovassa suosiossa. Meillä meni vajaa viikko rakentaessa. Tänä vuonna Kinnulan Yrittäjien auto oli kovassa käytössä, sillä osallistujista ainoastaan 13-vuotias Elli Leppänen toi oman autonsa. Myös Elli itse nappasi omalla autollaan sarjansa voiton. Kinnulan ja Viron välisessä kamppailussa Ellin auto tuli molemmilla laskuilla ensimmäisenä maaliin. — Ehkä se on siinä, kun pikkusen tulee painoa lisää autoon niin tämä kulkee hyvin, Elli tuumii. Ensimmäisen voitti Veli-Pekka Parkkila, ja toisen erän voiton nappasi ystävyyskunta Kongutasta kisaamaan lähtenyt Roland.. heinäkuuta 2017 Kisa kaahailtiin kahdella komealla kaaralla Kinnulan ja Viron kamppailu käytiin yhteislaskuna. Ellin auto oli suosittu osallistujien keskuudessa, sillä se vaikutti kulkevan nopeasti. Elli antoi muittenkin laskea autollaan, ja monet menestyivät sillä loistavasti. Laskijat saivat mitalit kaulaan, ja kaikkien mukaan lähtivät myös lippikset ja lahjakortit. Mitään erityistä taktiikkaa voittoon ei vaadittu. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Iskä haki loput osat jostain. — Pistin ratin suoraan, pidin kiinni ja annoin mennä vaan! Konsta Kröger päästeli mäkeä alas tottunein ottein. Idea omaan mäkiautoon syntyi toissa vuonna Kinnula-päivien lähestyessä. — Tässä on navetan vanhat lypsyputket, ja renkaat on vanhoista pyöristä. Mari Kinnulasta ja Roland Kongutasta ottivat toisistaan mittaa. Elli rakensi auton yhdessä isänsä kanssa. — Kun kuulin mäkiautokisasta, tuli vain mieleeni, että olisipa kiva saada oma auto, Elli kertoo
Yleisöä kertyi paikalle suuri määrä ja penkit täyttyivät pikaisesti. Toisesta veneestä lähti airo irti, eikä sitä enää saatu takaisin. — Tapahtuma järjestettiin viime vuonna hevosen päivänä Suomenhevosen juhlavuoden kunniaksi. Tavoitteena oli soutaa tietyn matkan päässä olevalle poijulle, kiertää se ja soutaa nopeasti takaisin. Ennen palkintojenjakoa lähteneet voivat hakea palkintonsa Parlamentista.. JASMIINA KUMPULAINEN Kinnula-päivät jäivät viime vuonna vajaiksi muun muassa naisten soutukisan puuttumisen takia. Järjestäjäkaartiin kuuluva Kinnulan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Mikko Ihanti kertoi viimevuotisen tapahtuman saaneen jatkoa sen niittämän suosion takia. Harjoitusradan läheisyydessä oli tarjolla mehua helteisen kesäpäivän helpotukseksi. Vaikka kylmä viima laittoikin katsojat hytisemään, niin Niemen Veturi onnistui pistämään pystyyn mieltälämmittävän tapahtuman keskelle kylmää kesää. Ei tätä rahan takia järjestetä, Ihanti toteaa. Ensimmäinen erä sujui mutkitta, mutta seuraavan erän aikana poijulla sattui harmittava yhteentörmäys. Tuomo Häkkinen näytti, kuinka hevonen valjastetaan oikein. Perheen pienimmille oli tarjolla poniajelua, ja harjoitusradan kiertävälle valjakkoajelulle oli mahdollisuus lähteä vaikka koko perheen voimin. Kaksintaistelu ei miellyttänyt Vaikka kyseessä oli leikkimielinen kilpailu, niin muutamaan otteeseen kilpailijoiden välillä oli huomattavissa jännitettä. Omia hevosenkengänheittotaitoja sai kokeilla pienen kilpailun muodossa, ja jos hevosen valjastus ei ollut ennestään tuttua, niin valjastusnäytöksen katsomisen jälkeen siitä varmasti tiesi jo jotakin. Maria toivoi kisaan osallistumista tänä vuonna. Tämä sai aikaan pahennusta joidenkin kilpailijoiden keskuudessa. Tapahtuma veti tänäkin vuonna paljon hevosista kiinnostuneita. Usealla pienellä hevosista kiinnostuneella on varmasti unelma omasta ponista tai hevosesta, jota voisi hoitaa. — Minä olin toissa vuonna soutamassa Syrjän Tytin kanssa, ja me voitimme silloin. Kävimme ehkä kerran soutelemassa omassa rannassa, Maarit kertoo. Finaalissa toisistaan mittaa ottivat Katariina Holm (vas.) ja Johanna Mäkinen sekä Maarit ja Maria Lahti. Kilpailua päätettiin jatkaa yhdellä veneellä, ja kaikki halukkaat saivat uusia soutunsa. Rasmus Rekonen heitti hevosenkenkää varmoin ottein. — Haluamme, että nuorilla on mahdollisuus tutustua hevosiin, ehkä heistä tulee joskus uusia hevosmiehiä ja -naisia. Alkuun lähdettiin kisaamaan kahdella veneellä. Nyt lähdimme tänne Marian pyynnöstä. Maaritin ja Marian voittoaika syntyi toisella kierroksella. heinäkuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 7 Akat pääsivät airoihin vuoden tauon jälkeen Kannustusjoukot olivat hyvässä vireessä, ja iloinen puheensorina valtasi koko rannan. Ensimmäinen meni lämmittelyn piikkiin ja kolmas meni hieman mönkään teknisten ongelmien takia. JASMIINA KUMPULAINEN Viime sunnuntaina Hiilingin harjoitusravirata täyttyi nuorista ja vanhoista hevosihmisistä, kun Hetki Hevoselle järjestettiin toista kertaa. Täytyy ehkä muillekin antaa mahdollisuuksia, Maarit vitsailee. — Ei me oikeastaan harjoiteltu. 12. — Jospa mahdollisimman moni vanhempi täyttäisi lapsensa toiveen ja ostaisi heille oman ponin tai hevosen, ja sillä tapaa kasvattaisi lapsista hevosihmisiä, Ihanti naurahtaa. Ensi vuoden kilpailuun osallistuminen on vielä mietinnässä. — Sen näkee sitten ensi kesänä. Tänä vuonna meininki oli ihan eri, sillä akat päästettiin airoihin yhden väliin jääneen kesän jälkeen. Vaikeuksista päästiin yli, ja vaikka kilpailu venyikin tarkoitettua pidemmäksi, niin loppujen lopuksi kaikille jäi kisasta hyvä maku suuhun. Kisoja seurattiin yhdessä hyvillä mielin. ”Edellistä voittoa piti puolustaa” Kisan voittajaksi suoriutui vat äiti ja tytär -joukkueena soutaneet Maarit ja Maria Lahti. Kinnulan Hevosystäväinseura ja Hiilinki-Tiimi laittoivat voimansa yhteen ja pistivät pystyyn jo kertaalleen onnistuneen kolmetuntisen tapahtuman, jossa tekemistä riitti kaiken ikäisille. Jos taas nälkä pääsi yllättämään, niin pienen matkan päässä Tervapesällä oli mahdollisuus ostaa Hiilinki-Tiimin valmistamaa pientä purtavaa. Paljon harjoittelua ei kisan voiton nappaaminen vaatinut. Jos kylmä meinasi ottaa vallan, niin kuppi kahvia ja vastapaistettu muurinpohjalettu sai niin kehon kuin mielen lämpeämään. Tarkoituksena on totuttaa lapsia jo nuoresta asti hevosiin ja poneihin. Sen suosio yllätti meidät, ja päätimme sen takia järjestää tapahtuma uudelleen tänä vuonna. Tulokset: 1) Maarit Lahti ja Maria Lahti 2) Johanna Mäkinen ja Katariina Holm 3) Erika Kinnunen ja Anna-Kaisa Räihä 4) Sara Kinnunen ja Noora Lindholm 5) Janika Voutila ja Rita Kinnunen 6) Anne Pikki ja Lovisa Pigg 7) Lotta Hänninen ja Hanna Mäntylä 8) Eija Kinnunen ja Ritva ”Manta” Pekkarinen Tekemistä hevosten parissa Liina ja Eemil Lindholm pääsivät poniajelulle. Ja pitihän sitä edellistä voittoa lähteä puolustamaan, Maarit naurahtaa
heinäkuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT JUHA KIVINEN Kolmentoista palokunnan nuoriso-osastoista saapui väkeä Keski-Suomen Pelastusalan Liiton järjestämälle Keski-Suomen palokuntanuorten alueleirille, joka oli saanut nimen Kinnula Comeback. Myös tuotteiden myynti tapahtuu yleensä netissä. Keskuskoulu on aivan mahtava paikka. Lisäksi kotona pitää pystyä tekemään valmistelutyö kokouksia varten, vahvisti Pauli Salonpää (kesk). Pienten kanssa voidaan esimerkiksi harjoitella, kuinka toimitaan, jos satutaan onnettomuuspaikalle. Suurin ongelma on se, että pienissä kunnissa ei ole koulutusmahdollisuuksia ja tosi moni lähtee muualle opiskelemaan. Internet-yhteydet puhuttavat Kinnulassa KRISTA HERRANEN Viimeviikkoisessa Kinnulan kunnanvaltuuston kokouksessa internet-yhteydet synnyttivät vilkasta keskustelua. Kuvassa etualalla Anitta Hakkarainen (kok), Tuija Muhonen (kok) ja Juha Urpilainen (sd). Ohjelmassa oli leikkejä, pelejä ja yhteistoiminnallisia harjoituksia, kuten Kinnula-suunnistusta sekä jalkapallopeli kouluttajien ja juniorien välillä. Kinnulan nuoriso-osastossa on kirjoilla 42 nuorta, joista leirille osallistui 33. — En ole luvannut mitään, vaan kerroin, että ryhmän tavoitteena on kartoittaa tilanne, minkä jälkeen valtuusto äänestää ja tehdään päätös. Tämä on tasa-arvokysymys. — Aiemmin valtuusto määritteli liittymien hinnat ja liittyjät ovat itse maksaneet noin 990 euron liittymismaksunsa. Kuinka varoitetaan liikennettä ja pelastetaan ihmisiä. Toimivat yhteydet ovat yritystoiminnan ja muiden elinkeinojen harjoittamisen edellytys. Viikon mittaisella leirillä harjoiteltiin muun muassa sammutusta ja pintapelastusta, käytiin veneilemässä ja pilkottiin autonromuja. Kouluttajia oli Keski-Suomen lisäksi Kuopiosta, Lahdesta ja Lappeenrannasta. Takaisinpaluuseen viittaava nimi johtui siitä, että nyt palattiin keskisuomalaisten omaan alueleiriin. Silloin nähdään, kuka tulee kyliä ja kuka tukee itseään, vastasi Juha Urpilainen (sd). — Odotellaan rauhassa ryhmän kartoituksen tuloksia. Siten harjoitteissa pysyy mielenkiinto mukana. Meillä on ollut aika paljon leirejä Jyväskylän ympäristössä, ja nyt halusimme tulla tänne, että täältäkin päin päästään mukaan leiritoimintaan, kertoi leirin ”mummon” arvonimeä kantava Keski-Suomen Pelastusalan Liiton naistyönohjaaja Niina Saari. 8 12. — Karsastan sitä, että vaikka on asetettu toimikunta kartoittamaan asiaa, ei malteta odottaa tuloksia, vaan ruvetaan etukäteen puhumaan. Verohallinto on ohjeistanut muuttamaan kunnan korvauksen kattamaan ainoastaan työkäytön osuuden, jotta verotettavaa luontaisetua ei synny. Kahtena edellisenä vuonna Keski-Suomi ja Etelä-Savo olivat pitäneet yhteisleirejä. Monesti iltatöiden jälkeen tulen läppärin kanssa kunnantalolle tekemään hommia, kun yhteydet pelaa täällä paremmin. — Tulimme Kinnulaan, koska täällä on iso nuorisoosasto ja todella hyvät puitteet pitää leiriä. Valtuusto päätti, että kunta hyvittää jatkossa luottamushenkilöille 10 megatavun yhteyden käyttömaksun, joka on tällä hetkellä Elisa Oyj:llä 29,90 euroa. Käsiteltävässä pykälässä esitettiin, että valtuutetuille, luottamushenkilöille ja viranhaltijoille ei tehdä uusia valokuituliittymiä kunnan lukuun ja että kaikki kunnan omistamat luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden käytössä olevat laajakaistaliittymäsopimukset irtisanotaan. — Kunnan elinvoimaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että yhteydet toimivat. Meillä on asiat onneksi aika hyvin, muistutti Esko Pelkonen (kesk). Keskustelua syntyi Kinnulassa on perustettu laajakaistatyöryhmä, jonka tavoitteena on kartoittaa uusien kyläkuntien laajakaistayhteyksistä kiinnostuneiden määrää sekä rahoitusvaihtoehtoja. Kinnula on niin vahva kuin sen heikoin lenkki, puhui Juha Urpilainen (sd). — Muutaman vuoden päästä harjoitellaan, kuinka ihminen otetaan autosta pois ja miten tuetaan niskaa. — Avustusta on saatavilla ja toivoisin, että asian tullessa valtuuston käsiteltäväksi sitä kannattaisivat myös sellaiset valtuutetut, joilla itsellään on yhteydet olleet jo monta vuotta käytössä. 14-vuotiaat harjoittelevat, kuinka otetaan katto pois, jos kolariautossa on ihmisiä sisällä ja miten auto stabiloidaan, ettei se kaadu tai liiku, tai kuinka otetaan akun kengät irti, Elina Tirkkonen selosti. Kyllähän se ärsyttää, puhui Tapio Pekkarinen (kesk). — Toivomme, että mahdollisimman moni jäisi mukaan hälytystoimintaan. Nettiasiat puhuttivat kunnanvaltuuston kokouksessa. Tosin se on kyllä yksi Suomen halvimmista, yleensä maksut pyörivät 1500 ja 2000 euron paikkeilla. Iltaisin oli ohjattua vapaa-ajan toimintaa. — Samoja asioita käydään läpi jokaisella tasolla, mutta ne vaikeutuvat aste asteelta. Nyt odotetaan tuloksia, tuodaan ne pöytään ja sitten päätetään asiasta, Markku Toikkanen (kesk) totesi. — Tämä tosiaan on tasa-arvokysymys. Keski-Suomen Pelastusalan Liiton nuorisotyönohjaaja Elina Tirkkonen piti tärkeänä, että nuorille voitiin näyttää, kuinka aikuisetkin ovat läsnä kaikissa toiminnoissa. Kinnulalaiset ensi kertaa mukana Vaikka Kinnulassa on erittäin vahva palokunnan nuoriso-osasto, kinnulalaiset nuoret eivät olleet tätä ennen osallistuneet maakunnalliselle palokuntanuorten leirille. Meillä on rajallisesti varoja käytettävissä, joten ei ole suotavaa, että lupaillaan etukäteen asioita, koska silloin syntyy pakkorako lunastaa lupaukset, puhui Anitta Hakkarainen (kok). Nykyisellä mallilla luottamushenkilöille syntyy yhteyden käytöstä verotettavaa luontaisetua, jos kunnalta laskutetaan koko liittymän käyttö eli mukaan lukien yksityiskäyttö. Työryhmä kartoittaa liittymien kysyntää. Puuhaa riitti aamusta iltaan Leirille osallistui 154 henkeä, joista nelisenkymmentä kuului henkilökuntaan ja loput olivat nuoriso-osastojen jäseniä. Keski-Suomessa 16-vuotiaat pääsevät oikeiden palomiesten mukaan miehistöharjoituksiin. Sitä ei varmaan osaa ajatella sellainen, jolla ei ole ollut näitä ongelmia. — Onneksi asetettiin laajakaistatyöryhmä kartoittamaan tilannetta. — Tavoitteena on selkeyttää monimutkaisia käytäntöjä, sillä osalla luottamushenkilöistä on tällä hetkellä kunnan nimissä oleva liittymä ja osalla oma liittymä, selvensi kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen (kesk). Jos pitää esimerkiksi sahaa sivutien varrella, sitä ei voi markkinoida kuin netissä. Vaikeusaste kasvaa ikävuosien mukaan Leiriläiset oli jaettu ikäluokkien mukaan tasokursseille 7-10-vuotiaiden alkukurssista 15-vuotiaiden ryhmänjohtajakurssiin. Sellainen ei sovi poliittiseen päätöksentekoon. Positiivisella mielellä selvitellään asiaa eteenpäin, päätti keskustelun kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen (kesk). Kaikilla tulisi olla toimiva netti Internetin toimivuus nähtiin ennen kaikkea tasa-arvokysymyksenä. Monissa kunnissa on pistetty likoon miljoonia, eikä liittymiä silti ole saatu. — Silloin nuoret uskaltavat lähestyä ketä tahansa meistä. Palokuntanuorten alueleiri oli kiitos Kinnulan vahvalle nuoriso-osastolle Palokunnan harjoituksissa juostaan myös sulkeisissa armeijan tapaan. Voi olla, ettei siellä olekaan enää kanttia tai mielenkiintoa mennä mukaan palokunnan toimintaan
He odottavat mitä huominen päivä tuo tullessaan. Rekrytointi on auttanut. Ilpo Leppänen korosti, kuinka hyvä harrastus palokunta on lapsille. 12. Palomestari Kim Suokas kertoi, että Pihtiputaalla on kohtalaisesti palomiehiä verrattuna siihen, että jokin aika sitten tilanne oli aika heikko. Kim Suokas vihjaisi, että palokuntaan on ”älyttömän helppo tulla”. Lapsilla on motivaatio kohdallaan. Nuoriso-osaston vetäjänä pitkän päivätyön tehnyt Kinnulan palokunnan konkari Ilpo Leppänen oli varma, että jatkossa Kinnulastakin lähdetään leireille. Pihtiputaalla kohtalainen tilanne Kinnula Comeback -leirille osallistui myös pihtiputaalaisia nuoria. Jos tammikuussa tulee riviin, vuoden lopussa voi olla savusukelluskelpoinen, kun on ahkera. Aktiivisuus palkitaan jossakin vaiheessa ja nyt se sattui meidän kohdalle, kun leiri saatiin tänne. Ja löytyihän sitä. Ilpo Leppänen iloitsi siitä, että kinnulalaisten antaman 2 100 euron avun turvin leiriläisten omavastuu putosi sadasta eurosta 34 euroon. Se vaatii jonkin verran sitoutumista, koska kurssit vievät viikonloppuja ja tulee iltahommia. Pelastusalan koulutusta ja ensiapukoulutusta jakavat Ilpo Leppänen, palomies Veli-Matti Klemola sekä hänen poikansa Jami ja Saku. Toki me olemme kasvattajaseura, eli nuoret ovat lukioon asti meillä ja sitten he lentävät muualle, Ilpo Leppänen myönsi. Kyllä me ollaan siitä iloittu. Jos he osuvat vaikka onnettomuuspaikalle, he osaavat auttaa oikeassa järjestyksessä. Yhdestä perheestä on jopa neljä mukana. Muurasjärven palomiesten vähyydestä ollaan oltu huolissaan eikä heitä vieläkään ole riittävästi. Muurasjärven sivupaloasemalla on kirjoilla 12-13 henkeä, joista aktiivisia on kahdeksan. Kinnulassa on kirjoilla vajaat kaksikymmentä palomiestä ja 13-15 aktiivia. Nuoriso-osaston suosio on Leppäsen mukaan seurausta palokunnan aktiivisuudesta — Olemme lähestyneet koulua ja vanhemmat sisarukset ovat innostaneet nuorempia seuraamaan perässä. Kysellään minkälainen tausta henkilöllä on ja miksi hän haluaa mukaan. Palokunta on nyt hauska harrastus, mutta palomiehen urakin voi olla heille joskus yksi mahdollisuus. — Nykäisee vain hihasta niin pannaan ratas pyörähtämään. Pihtiputaan paloaseman kirjoilla on hieman alle 30 palomiestä. Kinnulan palomiesyhdistys Tulikirves lähti kyselemään paikallisista yrityksistä, löytyisikö rahaa lasten hyväksi. Mutta on meillä esimerkkejä kavereista, jotka kahteen vuoteen ovat hommanneet itsensä yksikön johtajaksi. Palokunnan harjoituksissa juostaan myös sulkeisissa armeijan tapaan. Aluepalomestari haastattelee henkilöt ja joskus minäkin haastattelen Putaan porukkaa. Nuorisopalokunta on porras, joka on kasvattanut tulevia sammuttajia. heinäkuuta 2017 9 KOTISEUDUN SANOMAT 14-15-vuotiaat kinnulalaiset Alex Hautasuo, Topi Jauhiainen ja Meiju Hakkarainen ovat kokeneita nuoriso-osastolaisia. — Joka kerta saadaan autot liikahtamaan, mutta aina lisää tarvitaan. Meillä on ollut rekrytointia ja paluumuuttajia, jotka olivat jo aikoinaan palokunnassa, Suokas sanoi. — Parempaan suuntaan ollaan menty. 10-11-vuotiaat suihkuttivat vesipulloja kumoon.. Nuoriso-osasto koolla torstaisin Kinnulan palokunnan nuoriso-osaston vanhempien ja nuorempien ryhmät kokoontuvat vuorotellen joka torstai kello 18-20 paloasemalla. — Terveystarkastuksen jälkeen pääsee meidän koulutukseemme. Heistä aktiivisia on noin viisitoista
To 13.7. Osaltaan tähän vaikuttanee tiedotusvälineiden penseähkö suhtautuminen uskontoon. Rakkaudella kaivaten Christina Maija-Liisa Jaakko perh. Irene ja Mauri Risto ja Marjut Aili ja Eino Aune ja Olli Reijo ja Heli Asta ja Timo Arja Rauno ja Tarja Lastenlapset, lastenlastenlapset Rakkaamme siunataan Kinnulan kirkossa la 15.7.2017 klo 11.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla, joka täten ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan. Hiljaisuus ruokkii monella tavalla. Lämmin kiitos osanotosta. Lavanti ja J. Paloniemi s. Nuku rauhassa Rakkaani mullassa maan. Vapaapäivät ma ja ti. Huuskonen ja R. Tämä kertoo jotakin yhteisestä arvomaailmastamme. Nuori saa opiskella ja ihmetellä, kuullaan Jumalan sanaa ja hiljennytään. Arviolta yli 150 000 ihmistä osallistuu erilaisiin kirkollisiin kesätapahtumiin maassamme. 1939 Helsingissä k. Rippikoululeireille osallistuu vuodessa noin 50 000 nuorta ja samalla tämä koskee lähes yhtä monta perhettä maassamme. Usko on monella tapaa läsnä meidän tavallisten suomalaisten tavallisessa kesässä. Pihtiputaan seurakunta Rakkaamme Toini Irene KUIVANIEMI o.s. Riparilla ollaan Taivaan Isän lämpimässä hoidossa hänen rakkaudestaan ammentaen ja uutta oppien. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Käyn aina, Herrani, kohti sinua. Helposti leviävien, vaikeasti hävitettävien perennojen taimia ei tulisi istuttaa haudoille, koska levinneiden kasvien kitkemiseen ei hautausmaan työntekijöiden työaika riitä. Uskonnollisuudella on paikkansa suomalaisuudessa, vaikka se ei juurikaan näy arkipäivässämme. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Fax 014-562 631. Keijo Paavola Rakkaamme Olli Ensio TURUNEN s. Lohduta sanalla, uskoa vahvista. 1. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Merja Koskela 040-765 2453. Lauluista kiitän, aamuista kiitän. Suomen kesä on täynnä erilaisia tapahtumia. 6. Edellisviikonloppuna uutisoitiin televisiossa mm. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Riparilla ollaan yleensä järven rannalla mukavassa leirikeskuksessa, on hyvää ruokaa, innostunut joukko nuoria ja motivoituneita isosia sekä joukko seurakunnan työntekijöitä. Omat eväät mukaan! ohjaajana kesäkanttori Riikka. Seurakunnan kotisivut: www. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ti-to klo 9–12, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Lehdistö ja televisio uutisoivat näitä tapahtumia näyttävästi. Laurilantie 20 Kirkkoherra Arja Huuskonen Kirkkokahvit Järjestää: Pihtipudas-Seura ry Pihtiputaan seurakunta YHTEISLAULUILTA Keskiviikkona 26.7. Laulualeikkiä ja askartelua. Istutaan keinussa tai laiturin nokassa yksin tai kaksin, ihmetellään luonnon kauneutta ja luojan luomaa. Virastopappi 014-562 622. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Erityisesti viikonloppuisin maamme täyttyy paikallisista kesä-, kulttuurija urheilutapahtumista. klo 11–13 toritapahtuma vanhalla torilla. Toiselle suuri ihmisjoukko ja yhdessä rukoileminen, sanan kuuleminen on parasta kesässä. E. Kinnunen. Vuokraus ja näyttö Kotiseudun Sanomat p. Ke 19.7. Nyt askeltes kaikua kuule en, mua lohduta luoja, rukoilen. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Puh. 16. Olipa niin tai näin niin jokainen voi nauttia kesän auringosta tai sateen ropinasta, hiljentyä ja kiittää tästä päivästä. 11. klo 10 messu kirkossa. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Johanna Kinnunen 040-520 3388. Käynti päätyovesta. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 12. Sinun viereesi kerran viel tulla saan. Klo 13 messu Muurasjärven kirkossa. Timo perh. Raikkaina kohtaan ne uudelleen.” Tauno Mattola Kesä kutsuu myös hiljentymään Ke-to 12.–13.7. Samaan aikaan suurin viikonlopun tapahtuma oli kuitenkin Porissa, vanhoillislestadiolaisten Suviseuroihin oli kokoontunut 87 000 ihmistä. klo 13 Wanha Pappila os. Virren 967 sanoin: ”Nousta sain aamuun, lintujen lauluun, Jumalan luomiskauneuteen. Lisäksi on suuria rokkifestareita joka viikonloppu. Kansa kokoontuu Lähetysjuhlille, Evankeliumijuhlille, Herättäjäjuhlille jne. muut sukulaiset ja ystävät Siunaus ja muistotilaisuus on pidetty läheisten läsnä ollessa Kauniaisten kirkossa 8.7.2017. klo 10-14 musiikkileiri alakouluikäisille seurakuntakodissa. klo 19 kesäillan musiikkia kirkossa, mukana leiriläiset. 014-579 1131. 2017 Kauniaisissa Suo, että näkisin tien taivaaseen, vaikka se peittyisi vaivaan, murheeseen. Toiselle mökkilaituri ja luonnon ihmeet on parasta rakennusainesta tulevaan. 044 509 0598. Sadattuhannet suomalaiset ovat näin mukana rippikoulussa tavalla tai toisella. 5. Mökkeilyyn kuuluu sen normaalin puuhastelun ja askaroinnin lisäksi paljon myös rauhoittumista. 1926 Ullava k. 7. hartaudet: klo 12.30 Kotipiha, klo 13.15 Eevakoti ja klo 13.45 Pihlajakoti. Tai sitten ollaan vaan, pää ikään kuin pysähtyy, et mieti mitään, vain lepäät. Musiikkipastori Keijo Åkerlund Ruotsista vierailee. klo 10 konfirmaatiomessu pääkirkossa. Puoliso Levolle lasken luojani, armias ole suojani. 0207 931 621 www.pihtipudas-seura.fi. LUONTOKIRKKO Sunnuntaina 23.7. Su 16.7. Heinonen. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Suomessa on noin puoli miljoonaa kesämökkiä joiden kätköihin kansa suuntaa kesäisin. Laurilantie 20 Laulattajana Heikki Jämsén basso Kari Parkkonen, kitara Erkki Nikkilä Kahvitarjoilu Järjestää: Pihtipudas-Seura ry Pihtipudas-Seuran tapahtumia Sytämmelliset kiitokset! T:Sulukavan Jussi Wanha Pappila Pihtipudas-Seura ry vuokraa Wanhaa Pappilaa • perhejuhliin • kokouksiin ym. Kesäteatteri löytyy lähes joka kylästä. Riparitunnelma kohoaa huippuunsa ja vie mukanaan. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi Seurakunnan kotisivut: www. Kesäisin myös sadat seurakuntien leirikeskukset täyttyvät lastenleiriläisistä ja rippikoululaisista. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Suurin tapahtuma jätettiin kuitenkin lähes huomiotta tiedotusvälineissä. Rippikoulun päätteeksi konfirmaatiojuhlaan osallistutaan koko perheen, sukulaisten sekä ystävien voimin. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Outi Hertteli 040-352 7757. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Monelle kesämökki ja kesäloma ovat tärkeitä latautumisen paikkoja myös hengellisesti. Jumalanpalvelukset Su 16.7. 014-562 196 • Hieronta • Kotikäynnit • Lääk.voim. Emme sitä aina itsekään huomaa. klo 18 Wanha Pappila, os. Kiitetään tästä rauhallisesta hetkestä ja pyydetään voimaa tulevaan. heinäkuuta 2017 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA • Fysik.hoidot • Lääkinnälliset tuet • Puh. Seurat Su 16.7. 12. Välillä pelataan, riehutaan, nauretaan ja suunnitellaan uutta. Hoitotyön helpottamiseksi haudoilla istutusten on pysyttävä hautakiven mitoissa. klo 12 Rukoushuoneella. 4. Kesätauko, seuraava tilaisuus la 22.7. Mietitään ja lähestytään Jumalaa kenenkään huomaamatta. Kesällä muutkin uskonnolliset ja hengelliset tilaisuudet keräävät runsaasti suomalaisia sanan äärelle. Provinssirock ja sateenkaarikansan Pridekulkue pitkillä uutisvälähdyksillä. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. 2017 Kinnula Niin kauan saimme kulkea yhteistä matkaa, nyt täytyy minun yksin matkaa jatkaa. A
Pohjoisesta tuleva kaista oli suljettuna liikenteeltä noin viiden tunnin ajan. Monien kohdalla tilannetta on saatu parannettua. Hoitoja Sirpa Huikari tekee niin kauan kuin jaksaa. Haluan auttaa ihmisiä saavuttamaan paremman terveyden. Kilpirauhasen toimintahäiriöistä yleisimmät ovat vajaatoiminta ja liikatoiminta. LiigaPlokia sisälentopallossa edustavat Eveliina Koljonen ja Nette Tuominen (Team Voima) pelasivat tiensä Vaalan SM-beachin osakilpailuvoittoon viime viikonloppuna. Jokaisen tulisi välttää ”höttöruokaa”, jossa on vain kaloreita, mutta ei solujen kasvuun ja aineenvaihdunnan normaaliin toimintaan tarvittavia rakennusja suojaravintoaineita. Taneli pyrkii kokoamaan tiedon suomeksi omaan verkkokauppaansa, jossa se olisi esitettynä mahdollisimman selkeästi ja helposti lähestyttävästi. Rekka paloi korjauskelvottomaksi. Tarvitsemme soluillemme oikeaa ravintoa, jotta kehomme voisi mahdollisimman hyvin ja pysyisimme terveenä mahdollisimman pitkään. Erityisesti aloitukset toimivat, ja jatkopallopelissä se oli selkeästi turnauksen monipuolisin joukkue. Samalla on mahdollista ostaa tarvitsemansa lisäravinteet. Lähin vastaava laite on Jyväskylässä. Team Voima pelasi hyvän ja tasapainoisen turnauksen. Ala lähellä sydäntä Taneli käy tällä hetkellä funktionaalisen lääketieteen asiantuntija Paula Heinosen järjestämää Terveyden tukipilarit 1 -verkkokurssia. Rakennus selvisi hyvin pienillä vaurioilla, ja henkilövahingoilta vältyttiin kokonaan. Vaalan kisoista menestystä Plokin beach-parille. — Lapsesta lähtien olen pyörinyt mukana tässä hommassa. Jos jossakin osa-alueessa on parannettavaa, saa asiakas mukaansa tulosteen, josta tulokset ja viitearvot näkyvät. — Pikkuhiljaa tässä kouluttaudun ja äiti auttaa minua aluksi, Taneli kertoo suunnitelmistaan. Yritystoiminnan lähdettyä liikkeelle kiirettä riittää. heinäkuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Juttusilla Taneli haluaa auttaa muita ja levittää tietoutta hyvinvoinnista Taneli Huikarin KilppariX-yritys myy lisäravinteita sekä tarjoaa selkeää tietoa kilpirauhasen toiminnasta. Ala on lähellä sydäntä, joten työ tuntuu mielekkäältä. Niitä tehdään, jotta nähdään, ovatko lisäravinteet lähteneet toimimaan. — Tarkoituksena on tehdä enemmänkin terveyteen liittyviä opintoja. KRISTA HERRANEN Viime kesänä pihtiputaalainen Taneli Huikari perusti KilppariX-hyvinvointiyrityksen. 12. — Monet alan verkkokaupat ovat todella sekavia ja niistä löytyy hyvin paljon kaikkea. — Nykyään maailmalla ja jopa Suomessa voidaan selvittää jo monella tasolla niin sanotut geeniperimät, Taneli valottaa. Kunto-Sitin ravintolisien myynti siirtyy hiljalleen Tanelin vastuulle. Henkilövahingoilta vältyttiin. Selkeää tietoa tarjolle KilppariX:n verkkosivut tarjoaa lisäravinteiden myynnin lisäksi tietoa kilpirauhassairauksista. Nelostiellä noin seitsemän kilometriä Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen syttyi luultavasti yksi rekan laakereista. Ajokoneen omalla nosturilla päästiin nousemaan katon rajaan, minkä johdosta tehokkaan alkusammutuksen avulla pystyttiin ehkäisemään suuremmat vahingot sekä palon leviäminen laajemmalle. Tällä hetkellä hän toimii sekä yrittäjänä että opiskelee terveyttä ja ravitsemusta. Niitä sairastaa Suomessa arviolta noin 5 prosenttia väestöstä eli kyseessä on todella yleinen sairaus. Rekka ilmiliekeissä Viime perjantaina puoli kahdentoista aikaan tuli hätäkeskukselle ilmoitus palavasta rekasta. Kattoon levinnyt tulipalo huomattiin äkkiä. — On ollut helppo aloittaa, kun ihmiset ovat ottaneet vastaan niin hyvin, Taneli kiittelee. Myös niiltä, jotka olivat alkuun epäileväisiä, Taneli kertoo. Kuljettajan huomattua palon hän pysäytti auton ja yritti ensin itse sammuttaa sitä tyhjentäen kolme sammutinta tuloksetta. Ajokoneella syttyi tulipalo Pihtiputaalla Ajokoneella syttyi viime viikon torstaiaamuna yhdeksän jälkeen tulipalo, kun normaalit hitsaustyöt riistäytyivät käsistä. Pitkään vaivanneet sairaudet saivat Tanelin kiinnostumaan ravitsemuksesta ja sen vaikutuksista terveyden parantamisessa. Myös niiltä, jotka olivat alkuun epäileväisiä.” siirtää pitkäänkin. Haluan oppia ymmärtämään entistä paremmin ruokavalion vaikutusta hyvinvointiin, Taneli kertoo. Loppuottelussa he voittivat selkeästi parin Emilia Koivisto ja Salla Rautiainen 2-0 (21-9, 21-16). Ihmisillä on omanlaiset geeniperimänsä sairauksiin, mutta sairastumista voidaan ”Kiitosta on tullut kovasti. — Tällä hetkellä teen jo uusintamittauksia. Myös verkkokaupan tavoitteena on olla mahdollisimman selkeä. Hän tekee yhteistyötä äitinsä Sirpa Huikarin Putaan Kunto-Siti -yrityksen kanssa. Tietoa puutostiloista KilppariX-yritys myy verkkokaupassa erilaisia ravintolisiä, minkä lisäksi Tanelilla on ravintoainemittauskone, joka mittaa solutasolta hivenaineet, vitamiinit ja aminohapot kolmeltatoista eri osa-alueelta. Halu oman yrityksen perustamiseen lähti oman terveyden hoitamisesta. Hyvä ravinto edistää terveyttä Hyvinvoinnin kannalta on olennaista syödä omalle keholle sopivalla tavalla ja ravitsemuksellisesti täyttä ruokaa. Käytännössä toiminta käynnistyi viime syksynä. Toiminnan käynnistäminen on sujunut hyvin. Voi hoitaa töitä itselle sopivaan aikaan, vaikka yöllä jos siltä tuntuu, hän nauraa. Aiemmin Taneli työskenteli teleoperaattorilla, mutta yrittäjänä työskentely sopii hänelle paremmin. Paikalla oli sattumalta palomies, joka oli tuomassa autoa korjaukseen, joten alkusammutustyöt saatiin rivakasti käyntiin. — Kilpirauhassairauksista on hirveästi tietoa, mutta se ei ole kovin helposti omaksuttavissa ja sitä pitää etsiä monesta eri paikasta. Putaan Kunto-Siti on toiminut jo vuodesta 1991, joten kokemusta alasta perheeltä kuitenkin löytyy. — Opintojeni edetessä aion lisätä sivuille tietoa myös lisämunuaiseen ja raudansaantiin liittyen. Verkkokauppani kilpailuvaltti on selkeys ja helppokäyttöisyys. — On hyvä, kun on joustavat työajat. Palon huomaamisesta kokonaan sammumiseen kului kokonaisuudessaan vain kaksikymmentä minuuttia. Palomiehet saivat rekan sammutettua, mutta se paloi täysin käyttökelvottomaksi. Edellisenä viikonloppuna Koljonen ja Tuominen voittivat kauden ensimmäisen turnauksen Jyväskylässä. Kiitosta on tullut kovasti. Haaveita löytyy myös. Ala on haastava, sillä Suomessa on paljon isoja toimijoita ja kilpailua riittää. Ulkoverhoilusta vaurioitui jonkin verran levyä, ja peltiä jouduttiin purkamaan sammutustöiden tieltä. — Ihmiset eivät aina miellä ajatusta, että emme elä pelkillä tyhjillä kaloreilla. Asiakkaiden määrä lisääntyy koko ajan, ihmisiä tulee testauttamaan hivenainetilanteensa muualtakin kuin Pihtiputaalta. — Kyllä tässä tavoitteena on mennä niin pitkälle kuin mahdollista! Syksystä asti toiminut KilppariX kilpailee selkeydellään Tulipalo saatiin sammutettua lyhyessä ajassa
Miehet: 80 m: 1) Niko Parkkila 11,20, 2) Jussi Toikkanen 11,47, 3) Markus Tofferi 11,56, 4) Timo Räihä 12,07, 5) Pauli Kinnunen 12,22, 6) Pekka Parkkila 12,55, 7) Petri Syrjä 12.97. 300 metrin voittaja Niko Parkkila säntäsi kärkeen heti lähdössä. Miesten 5-ottelun voitti Jussi Toikkanen, vaikka häSaatiinhan ne Kinnulan olympialaiset aikuisillekin nelle ei tullutkaan yhtään lajivoittoa. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 12. JUHA KIVINEN Kyläseura Niemen Veturi sai kuin saikin järjestettyä Kinnula-päivien uutuudeksi suunnitellut Aikuisten olympialaiset. Erika Kinnunen riuhtaisi saappaan voittolukemiin viimeisellä heitollaan. Pitkään näytti siltä, ettei ilmoittautujia löydy aikuisten puolelle, mutta markkinoinnin tehokas loppukiri tepsi, ja kisailijoita saatiin lopulta paikalle vallan mukavasti. Pituus: 1) Niko Parkkila 470, 2) Jussi Toikkanen 446, 3) Markus Tofferi 427, 4) Pekka Parkkila 381, 5) Timo Räihä 376, 6) Pauli Kinnunen 350, 7) Petri Syrjä 347. Kuula: 1) Markus Tofferi 11,30, 2) Tero Paananen 10,75, 3) Jaakko Räihä 10,18, 4) Jussi Toikkanen 9,09, 5) Pekka Parkkila 8,97, 6) Petri Syrjä 8,76, 7) Timo Räihä 8,26. Niko Parkkila otti kolme voittoa ja tuli toiseksi. Saapas: 1) Tero Paananen 35,27, 2) Petri Syrjä 33,65, 3) Timo Räihä 29,39, 4) Markus Tofferi 29,00, 5) Pekka Parkkila 27,06, 6) Niko Parkkila 26,80, 7) Jaakko Räihä 24,53, 8) Pentti Rekonen 23,95, 9) Seppo Pesonen 23,50, 10) Jussi Toikkanen (ei tulosta). Saapas: 1) Erika Kinnunen 28,70, 2) Johanna Mäkinen 25,50, 3) Eevakaisa Salmi 24,90, 4) Anu Hakkarainen 24,00, 5) Anna-Kaisa Räihä 19,60, 6) Henna Räihä 18,30, 7) Riitta Hakonen 17,25, 8) Soili Pesonen 15,10, 9) Raija Kangas 13,40, 10) Kaisa Huhtaniemi (ei tulosta). Eevakaisa Salmi voitti naisten viisiottelun. 300 m: 1) Niko Parkkila 47,62, 2) Jussi Toikkanen 50,44, 3) Pauli Kinnunen 52,40, 4) Pekka Parkkila 57,26, 5) Petri Syrjä 57,28. 300 m: 1) Erika Kinnunen 1.03,04, 2) Kaisa Huhtaniemi 1.03,87, 3) Anu Hakkarainen 1.04,37, 4) Anna-Kaisa Räihä 1.06,02, 5) Eevakaisa Salmi 1.07,17. Kunta, Kimmot ja K-Kinuskihan ovat järjestäneet Lasten olympialaisia jo vuosikausia Kinnula-päivien avauksena. Kaksi lajivoittoa napannut Eevakaisa Salmi vei voiton ja kolme lajivoittoa kuitannut Erika Kinnunen tuli toiseksi. Kuulantyönnön voittaja Markus Tofferi oli pituushypyssä kolmas.. Eve Kurténin tyylinäyte pituushypyssä. Yleisölläkin oli kovin hauskaa, vaikka sää oli kolea ja tihkusateinen. Muut juoksijat vasemmalta: Pauli Kinnunen, viisiottelun voittaja Jussi Toikkanen, Pekka Parkkila ja Petri Syrjä. Pituus: 1) Eevakaisa Salmi 316, 2) Anna-Kaisa Räihä 278, 3) Eve Kurtén 239, 4) Kaisa Huhtaniemi 237. heinäkuuta 2017 Urheilu Naiset: 80 m: 1) Eevakaisa Salmi 13,75, 2) Anna-Kaisa Räihä 14,39, 3) Kaisa Huhtaniemi 15,19, 4) Eve Kurtén 15,78. Tasainen sarja ratkaisi kisan Toikkasen eduksi. Naisten 5-ottelu oli kahden naisen heiniä. Kuula: 1) Erika Kinnunen 11,02, 2) Johanna Mäkinen 10,23, 3) Eevakaisa Salmi 9,83, 4) Anu Hakkarainen 8,97, 5) Henna Räihä 7,76, 6) Anna-Kaisa Räihä 7,42, 7) Eve Kurtén 7,28, 8) Kaisa Huhtaniemi 6,83
Ke 26.7. Lähtö Keiteleen Eläkeläisten 40-vuotisjuhlaan matkahuollosta to 20.7. Järj. Ke 19.7. Kanttiini/Liput: Pauliina K & Jatta P. Kaijalle, p. 040-734 1882. Vastuuohjaaja ke 19.7. Järj. klo 9-15. Sään salliessa ollaan ulkona. Yaran, Kemiran, Hankkijan, K-maatalouden, Raisioagron ja tilasiemenen suursäkit, 40 kg säkit ja lavahuput. 0500-779 534, arja piilo@gmail. Myynnissä lettuja ja makkaraa. Osallistumismaksu ma 10.7. Tarkemmat tiedot Virpi Pihlajalta, p. Laulattajina Heikki Jämsén (laulu), Erkki Nikkilä (kitara) ja Kari Parkkonen (basso). T: Silja P. J. Kuuloseula henkilöille, jotka epäilevät kuulonsa alentuneet mutta joilla ei vielä ole kuulolaitetta. Kirjuri: Laura S. Vihkoon laatikossa päivä, nimi ja laji. Vapaa pääsy. kuljetuksen, majoituksen 2 hh, puolihoidon ja päiväkahvit, Lapinkasteen ym. Sekahakutanssit Niemenharjun lavalla klo 20. 040-705 2434. Haaskan Esko ja Elämänpuu. KINNULA Ke-to 12.-13.7. Suuret ravikarnevaalit Hiekan Hippoksella klo 14.30. liput 2 e. Vaihtori avoinna mape klo 10-14 kunnantalon alakerrassa. klo 18. 4H-toimisto palvelee kotipalveluasioissa arkisin klo 9-13.30, p. Kuntolaatikot pururadalla, Särkiharjun koulun risteyksessä ja Untisperällä Lepistön kohdalla. EA-RYHMÄ. Vapaaehtoinen maksu 5 e. heinäkuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 13 Menoja ja tapahtumia Menot 1 x 170 • 1 x 120 • 1 x 200 muut voitot yht. 4H. klo 12. Minä, Päivänsäde ja Menninkäinen. HYS. KiKi-Yk ke 12.7. Lähtö Niemenharjun tanssilavan rannasta. Asta lomalla heinäkuun. klo 12. pe 11.8. RHY. Superkesä jatkuu... Kartano-Kievarissa Äänekosken Hietamalla. 2012 s. seurakunta. La 19.8. 11-14, 18-02 JP:n karaoke La 15.7. D12-junnut (n. Hypyt torstaisin klo 16.30-18. La 22.7. Faktaa ja fiktiota Kinnulan kyläkierros klo 12. Elämäjärven kyläseura ja Taiteen Wirtapiiri -yhteisötaidehanke. Ampumakokeen suoritusmaksu 20 e ampumasuorituksen yhteydessä. MJK Palloleikkikoulu (n. Ilm. Talkoot la 15.7. HYS. Lisätiedot ja ilmoittautumiset to 13.7. Metsästäjätutkinto Pyssylän radalla ti 18.7. RHY. Järj. klo 19. Vastaanottajat Aulis Loukusa ja Pasi Kumpulainen. www.pihtipudas.4h.fi/ Reilu teko. Niemenkylän kyläkirkko Ruuhiniemessä klo 19. Myynnissä leipää, leivonnaisia, käsitöitä ym. mennessä kinnula@4h.fi tai 0400-512 224 (Jenni). 040-575 0330. Oppaina Marjatta ja Juhani Räihä. Metalliromun keräyslava vanhan tielaitoksen pihalla. 0400615 497 tai seija.mustamaki@ gmail.com. Ke 19.7. Laulattajana Salla Puputti. F7-junnut (n. Su 13.8. Järj. Teemme parhaamme, että viihtyisit! Pe 14.7. klo 18 KiKi-Yk. Musiikkileiri 6-12-v:lle seurakuntakodissa klo 10-12. La 19.8. Karjalainen, Pauli Hanhiniemi, Town Of Saints, Aurora, Walka, LeeWings, Hullu Elämä, Be Silent, Trio Metrics, Feenix, FMX -show. riviltä 890,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 16.7. Liput ennakkoon lipputoimisto.fi tai lähimyyntipisteistä 30 e, portilta 37 e. Ilmoittautumiset to 13.7. Kilparyhmä 13-16-vuotiaille (2004-2001 syntyneet) tavoitteellisesti urheileville ja kilpaileville nuorisourheilijoille, joilla tähtäin oman ikäryhmänsä SM-kisoissa. LEIF LINDEMAN & Avec Ke 26.7. Kyläkuntien järjestämä urheilukisa, lajeina köydenvetoa, pussijuoksua ym. Lähtö Muurasjärveltä klo 11.30, Alvajärvi klo 11.45 ja Pihtipudas MH klo 12. 040824 2503. Tarkemmat tiedot www.pasastensukuseura.fi tai p. Kirkkokahvit. Saija Tuupanen & Exmiehet. Kahvitarjoilu. T: Tuomas P: Kirjuri: Rita K. Kinnula ELÄKELIITTO. Alvajärven Maamiesseuran talolla. ST: Janika V. F9-junnut (n. Pihtiputaan Urheilukalastajat. VIITASEUDUN KUULO. Sekahakutanssit Niemenharjun lavalla klo 20. Otetaan myyntiin ehjää ja puhdasta tavaraa, myös lahjoituksena. Järj. Omat eväät mukaan. Hinta 55 e, sis. Hirvikoeammunnat Pyssylän radalla la 15.7. Heitot keskiviikkoisin klo 18-19.30. La 22.7. Ke 2.8. com. Muhola-päivä monitoimitalolla. Järj. Kylätoiminta Miia Hiironen. Järj. Järj. 0400-338 605/ Jukka Pasanen. Kilpailukeskus Alvajärven Maamiesseurantalolla. Kyläseurantie 16. RiihiRock Rajalan Riihessä Elämäjärvellä klo 15. Vastuuohjaaja Nea Rasi. Su 23.7. Naisten kuntosalivuoro sunnuntaisin klo 18.30-20. Vastuuohjaaja Paula Kallatsa. ST: Essi P. M-16 , N, tempona N10-16 ja M 10-14. kunta, perusturva ja Suomenselän kansalaisopisto. Su 23.7. Tulipunaruusut. Lähtö Kinnulan Parlamentista Kinnuskeskuksen kautta klo 17 ja matkan varrelta. VIITASEUDUN KUULO. Ratatalkoot to-la 13.15.7. Kuuloseula henkilöille, jotka epäilevät kuulonsa alentuneet mutta joilla ei vielä ole kuulolaitetta. 2008-2009 s.) pe klo 17.30-18.30 Muholassa. 6-8-vuotiaiden ryhmä (nuoremmat vanhemman seurassa) maanantaisin klo 17-18. Kinnulan kylien väliset olympialaiset urheilukentällä klo 12-15. Rientoja ja tilaisuuksia SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. mennessä tilille FI57 534 508 200 30 966. IX sukutapaaminen la 22.7. Superkesä jatkuu... Valvojat Anssi Turpeinen, Antero Turpeinen, Raimo Koljonen ja Juha TavaststjerMURTO Kahvakuulailua tiistaisin klo 19 koulun pihalla. Säkkikeräys Alvajärven kuivurilla, Muurasjärven yhteismontulla ja Elämäjärven kuivurilla. Lisätietoja www.karstudio.. Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. 2004-2007 s.) ma klo 17.30-19 Muholassa ja pe klo 17.30-18.30 Muholassa. 040-716 5645. 2x100e ja 2x160e Irtolehti: 1190e pr 52. Tanssilippu 10 e. PIHTIPUDAS Heinäkuussa Eeva Nuutisen näyttely TKgalleriassa. Kahvitarjoilu. Järj. 12. Tapahtumapäivä kyläseuran talolla su 16.7. Suomi-Viihde -lehden Suurtanssit PEKKANISKAN POJAT – PNP • Tanssikurssit klo 19.00 Keskustie 46, Kinnula P. KIMMOT Miesten maakuntasarja. Metsästäjätutkinto Jalkapalloa tiistaisin ja torstaisin klo 18-19.15 nurmikentällä. klo 20–01 • Kesälomalaisten sekahakutanssit jatkuvat parhaalla ohjelmalla – yksi Suomen suosituimmista Ke 19.7. Maantiepyöräkilpailu Alvajärven Ympäriajo klo 11. PUK. osakilpailu Kolimalla klo 10-17. ma 17.7. Kilpailukeskus Muurasjärven urheilukentällä. Suomi-Viihde -lehden Suurtanssit PEKKANISKAN POJAT – PNP • Tanssikurssit klo 19.00 SAIJA TUUPANEN & eXmiehet SAIJA TUUPANEN & eXmiehet Karaokessa Järviradion EUROTÄHTI 2017 laulukilpailu. Päivystys puh. Sekahakutanssit Niemenharjun lavalla klo 20. Vapaaehtoinen maksu 5 e. Vastuuohjaaja Matti Kahilainen. Näyttäjät Tervasuon Jahti ja Kärväskylän Erä. Ma-su 24.-30.7. Järj. Ke 12.7. MLL. klo 18.00 Palkinnot mm. menn. Teatterimatka Wanhoihin Wehkeisiin la 22.7. Sekahakutanssit Niemenharjun lavalla klo 20. ELÄKELÄISET. Tervetulleita ovat entiset ja nykyiset asukkaat sekä lomalaiset. Pihtipudas-Seura. Lisätietoja www.karstudio.. MTK Kinnula tarjoaa hernekeittoa soppatykistä. seurakunta. Vastuuohjaaja Mari Kahilainen. Tutustumme Kinnulan kyläkuntiin opastetulla kiertoajelulla. Ohjaajana Riikka Heinonen. Leif Lindeman & Avec. klo 20–01 • Kesälomalaisten sekahakutanssit jatkuvat parhaalla ohjelmalla – yksi Suomen suosituimmista Ke 12.7. Juoksut/kävely tiistaisin 16.30-18. Pekkaniskan Pojat. Kanttiini: Anu K& Maarit L. Järj. Kokoontuminen klo 12 kirkon parkkipaikalla. Ilmoittautumiset Arja Piilo, p. mennessä puh. Ti 18.7. Ma 17.7. Keittolounas, pihapelejä, aivosuunnistusta aikuisille ja arvontaa klo 11, yhteislaulutuokio klo 13, laulattajina Seppo Pekkarinen ja Markku Leppänen.Tanssit klo 20.30, Ensti & SoloBand. Tervetuloa! Järj. LEIF LINDEMAN & Avec Ke 26.7. Hinta 270 e, ei-jäsenet 320 e, sis. TUISKU Keskimaan urheilukoulu. Kyyjärven HET-teatterin esitys ”Nyt menee tunteisiin” ke 26.7. 0400927 693. LIIGAPLOKI Kirppari auki entisessä KRaudassa perjantaisin klo 10-15 ja lauantaisin klo 10-14. Ilm. Major Rager + yllätysbändi. Lapin matka ma-to 14-17.8. Pe 21.7. Kahvitarjoilu. Kokeen suoritusmaksu 20 e kokeen yhteydessä. Totoravit, Aina Inkeri Ankeinen ja lasten heppaohjelmaa. 2010-2011 s.) ma klo 18-19 kirkonkylällä ja pe klo 17.30-18.30 Muholassa. E-pojat. Järj. Ryhti. Yhteydet Irmeli Kuronen, p. Järj. Maksuton matka. 2T:Vilma A. RiihiRockin etkot Rajalan Riihessä klo 18. PIILIJOEN ERÄKIERROS. väh. Muhola-seura ja Keski-Suomen Muistiyhdistys Kinnulan alaosasto. ja nuoremmat) ti klo 18-19 kirkonkylän kentällä. Vastuuohjaaja Annika Tikka. Hinta 30 e, sisältää kuljetuksen, teatterilipun sekä väliaikakahvin. La 15.7. klo 18. Pyhäjärven Pohti ry Seurat ja yhdistykset Pihtipudas AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa. Muurasjärven 4. 12-17 yksityistilaisuus 18-02 Discoilta Lounas klo 11-13. Luontokirkko Wanhassa Pappilassa klo 13. seurakunta. klo 9 kämpällä. Kuuloauto SRK-talo Sallilan alapihalla to 20.7. PASASTEN SUKUSEURA. mennessä (jos on paikkoja) Kerttu, p. PT: Jussi T. Pesäpalloa perjantaisin klo 17.30 hiekkakentällä. Koliman Taimen, PKS-cupin 5. Kuvanveistäjä Esko Kanasen teoksia Haaskan tilalla Elämäjärvellä sekä kyläläisten Elämänpuu -yhteisötaideprojektin valokuvallinen tarina kylätalo Mäntypirtillä. Mukana myös kyläkuntien ja kunnan nimiperinteestä, historiasta ja nykypäivästä tietäviä ja muita asianosaisia. klo 9. 3T: Julius J. E L Ä K K E E N S A A J AT. KOKKO-KOKKONEN SUKUSEURA. klo 21 Rokkia ja rautalankaa TUOMAS SKANTZ & Harha-askel Band sekä The Vincents Liput 15€ Liput 12€ Ke 12.7. 2T: Kia J. Murto. La 15.7. PT: Harri K. Kahvitarjoilu. Lisät. Sarjat Elite, kilpa, M-35, M-45, M-55. Vanhat koululaulut -yhteislaulutapahtuma Kotipihassa klo 17. La 15.7. Kahvitarjoilu. La 29.7. Pihtipudas-Seura ja seurakunta. Yhteislauluilta Wanhan Pappilan väentuvassa klo 18. Soutuveneuistelu Kölli-Kunkku Elämäjärvellä klo 14-21. Maraton, puolimaraton ja hölkkä. Kuuloauto terveyskeskuksen pihalla la 22.7. Tuotteita voi tuoda myyntiin. Ke 26.7. 48 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Maalaismaraton klo 11-17. Miehet keskiviikkoisin klo 19 Muholassa. 1010 Pr. klo 16 Sompatalolla. PUDIS Urheiluseurat na. Kesäkirppis, kahvio sekä kirjojen ja lehtien vaihtotori lauantaisin klo 1014 Seläntauksen Kyläseurantalolla, os. 9-16-vuotiaiden (2008-2001 syntyneet) ryhmä maanantaisin klo 18-19.30. klo 9-15. Lajiharjoitukset ryhmissä 9-16-vuotiaille (2008-2001 syntyneet). 3T: Miina U. Su 23.7. klo 9.45. Lisätiedot ja ilm. ELÄKELIITTO. lipun, ruokailun ja matkan. Sukutapaaminen/ -kokous la 22.7. Karaokessa Järviradion EUROTÄHTI 2017 laulukilpailu. 0400 479 685 Pe 14.7. Kylä-Pollot. Laulua, leikkiä ja askartelua. Urpilan kotakirkko klo 13. 040-532 6319
P11 60 m 1) Mikael Vanhala, Ullavan Kilpa, 9,5, 3) Aaro Tikka, 9,8. Tiistaisin Pihtiputaan torilla. M17 Keihäs 1) Aapo Varis, 57,40, 2) Heikki Marin, 55,53, 3) Tatu Montonen, 37,09. Var aud u: *Koskee MY16–17 Outlander-mönkijöitä. Iso, hieno tontti. Tervetuloa Johtokunta KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. T9 keihäs (350g) 1) Sanni Siekkinen, 18,90. P. T9 Keihäs 1) Sanni Siekkinen, 17,19, 2) Hertta Tikka, 10,03. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. T11 Keihäs (400g) 1) Eerika Siekkinen, 29,46. kunnan nimiperinteeseen, historiaan ja myös nykypäivään! Lisätied. T9 Kuula 1) Laura Aho, Reisjärven Pilke, 5,85, 3) Emma Hiironen, 4,04. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. P. 37.000 e. T12 400 m 1) Netta Korhonen, Siilinjärven Ponnistus, 1.18,3, 2) Aada Laitinen, 1.19,1. Faktaa ja fiktiota; Kinnulan kyläkierros tiistaina 18.7.2017 klo 12.00 Tutustumme Kinnulan kyläkuntiin opastetulla kiertoajelulla. P11 Seiväs 1) Aaro Tikka, 170. Vain yksityishenkilöille, ei yrityksille/ammattilaiskäyttöön. KAIKKI VUODENAJAT. 0440 798 327 Heikki Kinnunen Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Elina 0400 570 553 • Henna 0400 578 370 Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Asematie 5, Pihtipudas • 045-273 3765 • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. T9 40 m 1) Viola Jokiaho, Ähtärin Urheilijat, 7,38, 8) Adeliina Laitinen, 7,68. 020 757 1980, fax. P. P. T11 Kuula 1) Janette Ylisoini, Kerimäen Urheilijat, 7,76, 4) Menna Turpeinen, 5,85. Pielaveden kala Kinnulan keskustassa 2h+k+s 56 m 2 rt-asunto, siisti ja remontoitu. Tuiskun kilpailut Pihtiputaalla: T9 Seiväs 1) Sanni Siekkinen, 140. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. klo 14. P13 Keihäs 1) Veeti Kukkola, Nivalan Urheilijat, 39,79, 3) Kalle Siekkinen, 35,03. T9 pituus 1) Viola Jokiaho, 308, 8) Adeliina Laitinen, 266. SUURET TOTO-RAVIT Mukana myös Putous-voittaja Aina Inkeri Ankeinen Hiekan Hippoksella la 22.7. alk. kirjasto 044 4596 257. 020 757 1981. P11 Kuula 1) Topi Räsänen, Viitasaaren Viesti, 10,23, 3) Aaro Tikka, 7,62, 5) Henri Hiironen, 7,23. T13 Kuula 1) Niina Hakonen, 7,80. 14 KOTISEUDUN SANOMAT 12. T15 Seiväs 1) Nita Rasi, 260. P9 Keihäs 1) Kimi Kaustinen, Kaustisen Pohjan-Veikot, 20,39, 2) Valtteri Montonen,17,66. T11 Kuula 1) Janette Ylisoini, Kerimäen Urheilijat, 7,76, 4) Menna Turpeinen, 5,85. PE 14.7. Aluekilpailut Reisjärvellä: M Kiekko 1) Petri Käräjäoja, Haapaveden Urheilijat, 50,15, 4) Matti Kahilainen, 39,59. T9 60 m 1) Laura Aho, Reisjärven Pilke, 10,1, 4) Emma Hiironen, 11,2, 5) Hertta Tikka, 11,7. Asematie 5, Pihtipudas • www.tasmahoito.. 041 478 3359 MANSIKAN ITSEPOIMINTA on aluillaan. T13 Keihäs 1) Roosa Marin, 32,32. P15 Pituus 1) Arttu Ahola, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 547, 3) Lassi Hakonen, 506. T11 Keihäs 1) Eerika Siekkinen, 30,61. ALK. Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. H. P15 Kiekko 1) Touko Puro , Lappajärven Veikot, 46,62, 2) Joona Turpeinen, 43,42, 3) Toni Haapapuro, 42,44. P15 Keihäs 1) Otto Ruuska, 40,40. T9 40 m 1) Inkeri Jokinen, Maaningan Mahti 7,37, 5) Adeliina Laitinen, 7,84. 4) Aada Laitinen, 3,13, +0,1. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kampanjoihin. T11 Keihäs 1) Pirkko Järvikylä, Jyväskylän kenttäurheilijat, 28,36, 2) Eerika Siekkinen, 28,35, 3) Rosa Siekkinen, 24,58. Keuruun Juhannuskisat: M Kuula 1) Timo Kööpikkä, Laihian Luja, 18,05, 4) Matti Kahilainen, 14,76. P11 Keihäs 1) Mico Kumpulainen, 39,45, 2) Aaro Tikka, 29,05, 3) Aapo Rasi, 26,79. LUE LISÄÄ canamoffroad.com! CAN-AM OUTLANDER -MÖNKIJÄT KAIKKI MAASTOT. Kampanja-aika 21.8.2017 saakka. Oppaina Marjatta ja Juhani Räihä, mukana myös kyläkuntien "tietäjiä ja muita asianosaisia". Reitin varrella myös muita kohteita. Juustomakkaraa ym. • myös kotija laitoskäynnit! Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 KATTOREMONTIT EDULLISESTI JA AMMATTITAIDOLLA! • Vesikourut • tikkaat •lumiesteet • savupiipun pellitykset • savupiipun hatut • ym. T9 Keihäs 1) Sanni Siekkinen, 14,64, 3) Hertta Tikka, 10,00. T13 Pituus 1) Tilda Korhonen, Siilijärven Ponnistus, 4,24, -0,5, Tuiskun nuorilla vilkas yleisurheilukesä KORPELAN PALVIAUTO TO 13.7. klo 8-16.30 Pihtiputaan torilla. 050 516 7473 KESÄMÖKKI Koliman rannalla. Huiluukisat Maaningalla: P13 Keihäs (400g) 1) Jesperi Kemppainen, Pohjan Koitto, 39,47, 3) Kalle Siekkinen, 36,12. peltisepän työt puh. T9 1 000 m 1) Taika Henttonen, Helsingin Kisa-Veikot, 4.04,29, 4) Adeliina Laitinen, 4.19,53. klo 10 Kinnulan torilla. Rantasauna ja sähköt. T15 Kuula 1) Erica Linnala, Ylivieskan Kuula, 10,79, 3) Noora Hakonen, 10,18. 044-459 6211 Myytävänä Lasit ja lasitukset Kuivajääpuhdistus Soodaja hiekkapuhallukset Ajoneuvoja pienkonehuollot Osamaalaukset www.m-fintec.fi 044 344 8922 Torilla MUIKKUJA Voilla paistettuna, tuoreena (perattuna), filekalaa, kalakukkoja, lohituotteita. Suomi 100 -kilpailut Siilinjärvellä: T9 400 m 1) Melissa Vanhanen, Kuopion Reipas, 1.20,3, 5) Adeliina Laitinen, 1.28,3. Reitti: Kokoontuminen klo 12 Kinnulan kirkon parkkipaikalle; kirkon ja muun seudun miljöön esittely; teollisuusalue; seurojen talo, koulukeskus, Kotipihan alue, kirkonkylä; Niemenkylä, Olef Kinnuisen muistomerkki; Öllinpolku; Kangaskylä, Lassi Urpilaisen muistotomerkki; Rajakivi; Vihtori Storckin taidehalli ympäristöineen (kiertoajeluun osallistuville ilmainen sisäänpääsy); Myllykylän kota, jossa on mahdollisuus omakustanteiseen kahvitteluun. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. Tuloksissa seura on Pihtiputaan Tuisku ellei toisin mainita. Lisätietoja Mansikka-Kallelta, Seläntauksentie 241 0400-955 526 Pihtiputaan Tuiskun nuoret ovat osallistuneet ahkerasti yleisurheilukilpailuihin kesän aikana. P15 Kuula 1) Toni Haapapuro, 12,54, 4) Joona Turpeinen, 10,65. T11 Seiväs 1) Eerika Siekkinen, 170. T11 60 m 1) Janette Ylisoini, Kerimäen Urheilijat, 10,0, 4) Menna Turpeinen, 10,5. 050 918 1217 REHUOHRAA 040 773 8839 Antti Häkkinen OPEL Ascona 1,6S vm-87, 2 x renkaat, katsastettu. 7 490 € 5 VUODEN TAKUU JOPA 1000 € :N VARUSTE-ET U! * JA Kauppakaari 2, Viitasaari, puh. Tervetuloa mukaan tutustumaan mm. heinäkuuta 2017 Nuora-Hoikan Erä ry:n Sääntömääräinen kesäkokous pe 28.7.2017 klo 19.00 Sivulassa. Lounas: 11-13. KAIKKI KÄYTTÖTARPEET. P11 Keihäs 1) Topi Räsänen, Viitasaaren Viesti, 42,76, 2) Henri Hiironen, 32,48, 4) Aaro Tikka, 28,20, 5) Aapo Rasi, 26,61. P13 Keihäs 1) Lenni Yli-Kotila, Kannuksen Ura, 43,32, 2) Kalle Siekkinen, 33,88, 3) Arttu Montonen, 28,59
0400 547 257 Pihtiputaan Kiviteos Oy Keskustie 14, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos.. Avoinna klo 9-15. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Keskustie 14, Pihtipudas p. kivituotteet pihasuunnitelmat Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. ÖSTBERG Viitasaari, puh. Puh. 12. Löytyy myös Booking.com Rantatie 24, Kärväsjärvi Lämmintä Suomen Suvea Sinulle! Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 JUHLAT Kutsu väki koolle ilmoituksella Kotiseudun Sanomissa! • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • astianpesukoneet • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JÄTEJA YMPÄRISTÖPALVELUT KOTITALOUKSILLE JA MÖKKILÄISILLE PIHTIPUTAALLA PIHTIPUTAALLA LISÄKSI: JÄTEKULJETUKSET LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄRIHUOLTO JA KUVAUKSET NOSTURIJA VAIHTOPALVELUT NOSTOKORIJA NOSTOTYÖT KONEJA PERÄVAUNUKULJETUKSET MAANRAKENNUSJA KAIVURITYÖT HYÖTYJÄTEASEMA METALLIROMUN NOUTO / VASTAANOTTO TARVIKEMYYNTI Pihtiputaan jätehuolto Oy Puh. heinäkuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 15 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Ammattitaidolla ja luottamuksella. 0400 687 364 OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA PURKAAMO AUTO-OSIX OY Pihtipudas • www.auto-osix.fi 040 484 9255 / varaosat • PERUKIRJOITUKSET • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • AVIOEROT • PERINTÖASIAT • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RSNotariaatti RAIMO SILTANEN p. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen Joni-Pekka Puranen • Jari Pekkanen Isännöintipalvelut Kiinteistönvälitys Kokousja saunatilojen vuokraus Keskustie 14, Pihtipudas lkv@saaninkoski.fi 045 212 1331 Lue lisää meistä www.saaninkoski.fi HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. 0400 534 406 / Tero HINAUSPALVELU 24h p. (014) 573 575 www.kiviteos. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke. Puh. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 040 727 6781, 0400 645 653 Reisjärventie 215, Pihtipudas www.jatehuolto.net. 029 566 0880. 040 580 8274 p. 014-571 254 0400-640 938 URHEILUTAPAHTUMA Kutsu väki koolle ilmoituksella Kotiseudun Sanomissa! YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • piikkaukset 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 • 044 525 6428 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hieroja kesätauolla 19.6.–3.9. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Meiltä saat • hiekat • sorat • soraja kalliomurskeet • maanajot • kaivinkonetyöt Myynti: 040-504 8275 • romuautot • maatalousromut ym. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. • arvometallit • akut • renkaat • vaihtolavapalvelu metalliromulle • rekisteristä poistot MAKSUTTA Metalliromun keräys p. Julkinen kaupanvahvistaja. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • Notkon Pirtit/savusauna ID14918 • majoitusta lomaan ym. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P
Radan omistaja Ari Janhunen kertoi suunnitelleensa kisojen järjestämistä jo pidemmän aikaa. Täällä on nyt monta kuskia, jotka ovat lähdössä tässä kuussa EM-kisoihin, joten tämä on heille hyvää treeniä, Janhunen toteaa. Pääpalkintona on digikamera, lisäksi muita palkintoja. — Minulla on takana neljät EM-kilpailut, Iivonen sanoo ohimennen. Olen pyörinyt bensa-autohommissa ja laittanut hiljalleen rataa kuntoon, Janhunen kertoo. — Euroopanmestaruuskilpailut ajetaan aina maapohjaisella radalla. — Jos haluaa hankkia oman auton, kannattaa kysyä apua suoraan lajin harrastajilta. Silloin hinta pysyy kurissa ja saa varmasti hyvän auton, Peltola kertoo. Osallistu kesäkuvakisaan! NAPPAA KESÄKUVA NAPPAA KESÄKUVA Kotiseudun Sanomat järjestää kesäisen valokuvauskilpailun. Järjestävään tahoon kuuluva Saul Peltola kertoo, että jokamiehen luokka sopii sääntöjen ansiosta aivan jokaiselle. — Olen ajanut rc-autoilla viisivuotiaasta asti, Iivonen muistelee. Janhunen oli silminnähden tyytyväinen kisaviikonlopun kulkuun. Radan varrelle kertyi monen ikäisiä katsojia.. Lajin parissa jo pienestä pitäen Harmaalanrannalle SMosakilpailuihin saapui myös elimäkeläinen 14-vuotias Pekko Iivonen. T 9, 600 m kävely: 1) Emma Hiironen Tuisku 3.42,93, 2) Enni Ala-Fossi Lapuan Virkiä 3.48,32, 3) Ilse Parpala Kälviän Tarmo 4.10,71, 4) Mirella Kärki Seinäjoen Seudun Urheilijat 4.31,56, 5) Hanna Laturi Vähänkyrön Viesti 4.37,90. Jokamiehenluokka houkuttelee yhä useampia JASMIINA KUMPULAINEN Harmaalanrannalla ei viikonloppuna montaa hiljaista hetkeä ollut pienten moottoriajoneuvojen kaahaillessa mutkaista rataa ympäri. 16 KOTISEUDUN SANOMAT 12. — Isoilla autoilla ajaminen on Suomessa todella kallista puuhaa. Valokuvista parhaimmat julkaisemme kilpailun päätyttyä Kotiseudun Sanomissa. Pölypilvet valtasivat ilman, kun radalla kurvailivat bensalla kulkevat rc-autot. Se houkuttelee koko ajan lisää nuoria harrastuksen pariin. — Viime kesänä täällä oli bensa-autojen kokoontumisajot, ja paikalla olleet ammattitason kuskit ottivat sitten yhteyttä järjestävään tahoon, RC LSOR:n SMosakilpailuihin liittyen. Aivan pienistä saavutuksista ei ole kyse, sillä Iivonen toi vuonna 2015 Itävallassa järjestetyistä EM-kilpailuista mukanaan isompien nelivetoautojen nuorten Euroopanmestaruuden. Nappaa talteen kesän parhaimmat muistot ja ikuista kesän hauskat hetket. Rohkeasti vaan vaikka Aria hihasta kiinni ja kyselemään neuvoja auton hankinnasta. Hyvä meininki! RC Jokkis sopii kaikille Yleisimmissä luokissa auton hinta nousee reiluun neljään tuhanteen euroon virityksineen. Janhusen omistama rata on ainoa maapohjainen rata Suomessa. heinäkuuta 2017 Puh. Sitten löytyy kolme pienempää autoa. — Kisat ovat olleet tähtäimessä jo monta vuotta. Tänä vuonna radalla järjestetään luultavasti yksi SM-sarjan ulkopuolinen kilpailu. Vaikka kyseessä on melko nuori kuski, ei hän ajele enää pelkästään nuorten luokassa pienemmissä kisoissa. Harrastajia ei ole paljoa, sillä auton lisäksi virittäminen on kallista, Peltola sanoo. — Tämä on hyvä laji, kannattaa aloittaa! Jokkis-sarjassa menestyksen ratkaisee vain kuskin taidot, sillä autot ovat hyvin samankaltaisia. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Toimittaja Juha Kivinen 0400-345 852 Ilmoitukset ja tilaukset: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander 0207 931 620 Reija Kärkkäinen 0207 931 621 Tilaushinnat 1.1.2017 Kestotilaus 62 /vuosi Määräaikainen 12 kk 66 Pohjoismaat 12 kk 99 Hinnat sis. Kuskit tekivät viimeiset hienosäädöt ennen kilpailua. alv 10 % Kokonaislevikki 4 470 Tarkastettu 2.3.2017 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat 1.1.2017 Tekstisivu 0,96 /pmm Tekstin jälkeen 0,90 /pmm Takasivu 0,99 /pmm Kuolinilmoitukset 0,96 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. Puhelinvastaajaan eikä tekstiviestillä voi jättää maksullisia ilmoituksia. Kilpailuun lähteneet olivat lasten sarjaa lukuunottamatta kaikki ammattitason kuskeja. Kuvan on oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon. Harmaalanrannalla olevasta radasta Iivonen kerkesi ottaa tuntumaa ensimmäistä kertaa alkuerissä. — Rata vaikuttaa tosi hyvältä, vaikka tämä on hieman liukas. — Minulla on tämä iso auto, jolla kilpailen. — Nyt tuntuu todella hyvältä, kelitkin sattuivat kohdilleen. Firewheels RC-Centerin radalla järjestettiin kaksipäiväiset BensaKrossin SM-osakilpailut. mennessä sähköpostilla toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai käy tuomassa se meille toimitukseen. Nuorella kuskilla on lyhyet mutta ytimekkäät terveiset lajista kiinnostuneille. Hyvä käytetty auto on aina sopiva valinta. Emma voitti kävelykarnevaaleilla Pihtiputaan Tuiskun Emma Hiironen voitti otteluja kävelykarnevaaleissa Kauhavalla 9-vuotiaiden tyttöjen 600 metrin kävelyn ja teki samalla ikäluokan Suomen kärkituloksen. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. — Täällä kisoissa kenelläkään ei ole uutta autoa. Iivonen on touhunnut lajin parissa jo monen vuoden ajan. RC Jokkiksessa on myös nuorten luokka. Ensi kesänä radalla palataan taas SM-osakilpailun pariin. Lähetä paras valokuvasi pe 18.8. — RC Jokkis on uutta ja sopii kaikille, sillä autoja ei saa virittää ollenkaan, ja auton hinta pysyy silloin kurissa. Autot ovat silloin lähellä toisiaan, ja menestyminen on vain kuskista kiinni