PIHTIPUDAS kotiseutumme Pihtipudas-Seura ry Toimitustyössä ovat olleet mukana Virpi Pihlaja, Kirsti Pulkkinen, Simo Puranen, Pia Urpi ja Pirkko Vartiainen Taitto: Kotiseudun Sanomat /Anne Viander Etu- ja takakansi: Taina Ihalainen Painopaikka: Keski-Suomen Painotuote, Äänekoski Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnea alkavalle vuodelle toivottaa:
Kotiseutu on siellä missä on syntynyt, lapsuutensa viettänyt ja asunut. Kiitos aluearkkitehti Helena Raatikaiselle näyttelyn ideoinnista ja toteutuksesta. Se miten kotiseututyötä tehtiin 20-30 vuotta sitten ei välttämättä toimi enää tänä päivänä. Jokaisessa kodissa riittää työtä ja touhua sen eteen. Uusi vuosi tuo uudet haasteet. Kiitos Kimmo Sutiselle, jonka kokoelmista saimme teettää kuvat tähän näyttelyyn. Omista juurista ja tapahtumista ollaan näissä ryhmissä kiinnostuneita. Virpi Pihlaja Pihtipudas-Seuran puheenjohtaja Pihtiputaan Joulu. Lehti kertoo paikalliset tapahtumat ja uutiset – lehti kertoo tämän päivän historiaa ja säilyttää sitä tuleville sukupolville. Museo paikkana tälle valokuvanäyttelylle oli tilaisuuteen sopiva. Silti vanha kotiseutu pysyy meissä eikä lähde meistä pois vaikka muutamme paikasta toiseen, se pysyy joka paikassa meidän mukana samalla kun uusia kotiseutuja tulee. Talkoolaisia tarvitsemme edelleen ja eri yhdistysten järjestämiin tilaisuuksiin toivotaan osallistujia. Sairaalan rantaa vastapäätä oli Mantan kahvila, joka purettiin huonokuntoisena. Sosiaalinen media ei kuitenkaan tavoita niitä, jotka eivät näihin ryhmiin kuulu tai joilla ei ole tietokonetta käytössä. Heidät tavoittaa parhaiten lehti-ilmoituksilla. Sen vuoksi meillä voi olla monta kotiseutua ja niistä kaikista voimme olla ylpeitä ja onnellisia. Aika kulkee eteenpäin ja tavat tehdä työtä muuttuvat, myös asiat muuttuvat ajan saatossa. Myös nämä paikat tulevat meille tärkeiksi ja ne ovat meille uusia kotiseutuja. Mikä kotiseutu on ja missä se on. Onnea myös tulevalle vuodelle 2015. Kotiseutuliiton puheenjohtaja Janne Vilkunan mukaan kotiseutu on siellä missä tunnet olevasi kotona. Lukekaamme siis kotiseutulehteä. Kotiseutu on myös siellä missä viettää vanhuutensa päivät. Asuinpaikan muutoksen myötä kotiseutu on myös siellä missä milloinkin on asunut työn tai opiskelun vuoksi. Pihtipudas-Seuran puolesta toivotan kaikille antoisaa ja lämmintä joulun aikaa. Kuivan ja kuuman kesän vaihtuessa kauniiseen ruskasyksyyn on aika luoda ajatukset tulevaan joulun aikaan. Se oli kiitos myös niille, jotka tekivät töitä tämän tilaisuuden onnistumiseksi. Myös kotiseutuyhdistyksen pitää muuttua ja ottaa huomioon se aika, jossa elämme ja toimia sen mukaan. Kahvilan ikkunan pokat laitettiin talteen ja näihin ikkunoihin teetettiin vanhoja valokuvia menneestä Pihtiputaasta. Sosiaalinen media tavoittaa suuren joukon väkeä ja omat ryhmät pitävät yllä kotiseuturakkautta. Kuvia muuttuvasta maisemasta. Pihtipudas-Seura järjesti syyskuussa osana Euroopan kulttuuriperintöpäivää tapahtuman Pihtiputaan kotiseutumuseolla. Kotiseutu on ihmisen sydämessä, mutta miten saamme nuoret mukaan kotiseututyöhön. Toivotan kaikille onnea ja menestystä omassa kotiseututyössään ja suurta kotiseuturakkautta vauvasta vaariin. 3. Vanhat valokuvat kiinnostivat ja päivän kävijämäärä oli iloinen yllätys järjestäjille. Kuvia kotiseudusta katsotaan hyvillä mielin. Kotiseudulla ilmestyvä sanomalehti on hyvä tapa tehdä kotiseututyötä. Samalla se oli tilaisuus tutustua kotiseutumuseoon ja sen esinevalikoimaan – oman kotiseudun historiaan. Tiedottaminen onnistuu tänä päivänä hyvin netin kautta. Muuttoliikkeet, työpaikat ja opiskelu kuljettavat meitä paikkakunnalta toiselle
Seurakunnan jäsenmäärä on pienentynyt nykyisen valtuustokauden kolmena ensimmäisenä vuotena 206 henkilöä. Lapuan hiippakunnassa konsultti kartoitti jokaisen seurakunnan mielipidettä seurakuntayhtymämalliin. Jännittäminen alkoi lisääntyä siinä vaiheessa, kun aloin miettiä, mitä minä saarnassani haluan sanoa. Toiminnan määrään järjestelyt eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet suuressa määrin. Joulu on juhlan aikaa Joulu on juhlan aikaa, jolloin muistamme ja tapaamme sukulaisiamme ja ystäviämme. 4. Aluksi kaavailtiin muodostettavaksi suuria seurakuntia, jotka muodostuisivat kappeliseurakunnista, eli nykyisistä itsenäisistä seurakunnista. Myös pienet järjestelyt toiminnassa ovat tukeneet taloutta. Jatkuva jäsenmäärän väheneminen aiheuttaa omalta osaltaan seurakunnan tulojen vähentymistä ja tarkka tulevaisuuden ennustaminen seurakunnan toiminnasta ja taloudesta on vaikeaa. Seurakunnan talous on alkanut kohentua Seurakuntakeskus Sallilan rakentamisen jälkeisten vuosien notkahduksesta. Yksi tämän vuoden seurakuntaan liittyviä kohokohtia minulle henkilökohtaisesti oli äitienpäivän saarna kirkossa. Uudet, juuri valitut seurakunnan luottamushenkilöt joutuvat varmaankin paneutumaan uudistukseen, jonka toteutumisaika on tällä hetkellä kaavailtu vuodeksi 2019. Jännitystä riitti niin kauan kuin saarna oli pidetty ja huomasin , että tämähän olikin hyvä kokemus. Toinen kohokohta oli kesällä, kun Pihtipudas-Seura ja Pihtiputaan seurakunta järjestivät yhteistyössä luontokirkon kotini Hollin pihapiirissä. Yhteisön, yhdistyksen ja liikeyritysten vastuuhenkilöinä joudumme lain mukaan palaamaan myös juuri joulun aikoihin kuluneen vuoden talouden ja toiminnan arvioimiseen, sekä niiden kehittymiseen tulevaisuudessa. Pihtiputaan Joulu. Tuohon tehtävään tulin luvanneeksi vakavissani, mutta ajattelematta tarkemmin, miten haastava tehtävä oli. Lähes koko kuluneen vaalikauden ajan on keskustelussa ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntarakenteen uudistaminen. Perinteeksi muodostunut tapahtuma kokoaa yhteen joka vuosi runsaasti ihmisiä, tällä kertaa noin kaksisataa. Luontokirkko on hyvä esimerkki siitä, että tässäkin yhteistyössä on voimaa. Verotulojen pienentyessä joudutaan todennäköisesti sopeuttamaan myöskin toimintaa. Pihtiputaan seurakunnassa olemme palanneet 2013 juhlavuoden jälkeen arkiseen aherrukseen. Tätä kartoitusta ei ole tehty muissa hiippakunnissa eikä kirkolliskokouksen päätöstä seurakuntarakenteen muutoksista vielä ole. Me kerromme kuulumisia ja kertaamme vuoden tapahtumia, iloisia ja surullisia. Sen jälkeen alettiin suunnitella pienempiä seurakuntayhtymiä. Olemme hetken yhdessä samojen asioiden merkeissä viettämässä yhteistä juhlaa. Pihtiputaan seurakunnan luottamushenkilöt eivät antaneet kannatusta hankkeelle, vaan kyselyn vastaukseksi tuli, että seurakunta haluaa pysyä itsenäisenä ja seuraa mitä kuntasektorilla tapahtuu
Hyvää joulua Pihtiputaan Joulun lukijoille Erkki Pietiläinen Pihtiputaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pihtiputaan Joulu. kädet syvälle taskuun tyhjää, tylsää, unohtuiko.... Tuosta Fannyn kirjoituksesta on lähes viisikymmentä vuotta. 5. Aamuherätys. Kiirettä etsimään työtä, menoa kokoukseen, unohtuiko jotakin.... Huvittavaa tuhansien pienten ja suurten jalkojen töminää. kirja, asiapaperi, työkalu, unohtuiko.... Toivon, että voisimme viettää rauhallisen, kiireettömän joulunajan ja jaksaisimme iloita joulun sanomasta. Kirjoituksen sisältö mielestäni sopisi myös tämän joulun aikaan. Kiire pakoon työtä, raitille, kadulle, unohtuiko jotakin.... Juoksua pysäkille, kouluun, virastoon, palvelemaan, työhön navettaan, pellolle, metsään, unohtuiko jotakin... todistus, kärkeväksi laadittu paperi, unohtuiko... Joulun Herra, Jeesus Kristus, Avun antaja, Rauhan tuoja, Ilon lähde, unohtuiko.... Unohtuiko sittenkin.... Herra, anna meille anteeksi jos unohtui. Löysin vuoden 1967 Pihtiputaan Joulu -lehdestä tätini Fanny Råbergin kirjoituksen. Unohtuiko...
puolitoista vuotta. Pihtipudas – puolitoista vuotta yllätyksiä Tätä kirjoittaessani olen ollut töissä täällä Pihtiputaalla n. Sanoisinpa, että nykypäivän mittapuun mukaan runsaasti; aktiivisia seuroja, yhdistyksiä, kyläkuntia… Ensimmäisenä kuukautenani täällä metsästelin eri yhdistyksiä ja niiden yhteyshenkilöitä. Tämä kertoo mielestäni siitä, että yhteisistä asioista ollaan kiinnostuneita. Hyvää joulunaikaa Pihtiputaan Joulun lukijakunnalle! Kati Laine-Rissanen Vapaa-aikatoimen koordinaattori, Pihtiputaan kunta 6. Alusta asti täällä on esimerkiksi tervehditty minua ja olen yrittänyt tervehtiä takaisin, vaikken aina ole ihan varma mistä kyseisen henkilön tunnen – vai tunnenko ollenkaan. Sain listalleni satakunta erilaista järjestöä. Pihtiputaalta on mahdollisuus ponnistaa maailman kartalle! Politiikka: Aktiivisia poliitikkoja, valtuustoaloitteita, kuntalaisaloitteita. Varmasti muitakin. Pihtiputaan Joulu. Julkkikset, brändit: Pihtiputaan Mummo, Pete Parkkonen, Tahko Pihkala, Lauri Ihalainen, Keihäskarnevaalit, Ploki, Risto Laitila. Talkoohenki ja yhdistystoiminta: Sitä täältä Pihtiputaalta vielä löytyy. Itsenäisen kunnan puolesta taistellaan, eikä tyydytä pyörittelemään peukaloita ja odottamaan toimettomina ja kohtaloonsa alistuneina ylemmältä taholta tulevia käskyjä. Ja useasta järjestöstä tiedän, että toiminta on aktiivista. Siispä kerron Pihtiputaalla havaitsemistani positiivisista yllätyksistä. Mietitään tulevaisuutta, mietitään uusia toimintamalleja. Ihmiset ovat myös lähestyneet asioissaan minua rohkeasti ja olen kokenut, että minut on otettu lämpimästi ”kantajoukkoon” mukaan. Millainen kunta Pihtipudas olisi ilman tätä suunnattoman arvokasta kolmannen sektorin työtä. Yhteinen huoli tulevaisuudesta on aistittavissa. Aika on kulunut nopeasti ja sisältänyt paljon yllätyksiä. Pidän yllätyksistä - tietysti niistä positiivisista. Ihmiset: Paikalliset ihmiset ovat yllättäneet minut lämpimällä vastaanotollaan
On aamu varhainen, voin hetkeksi vielä, syliisi nukahtaa. Yli metsän. Mutta koittaissa aikaisen aamun idän aurinko lämmittää. Kumu ukkosen kuului jo kaukaa. EK Pihtiputaan Joulu. Luonto pidätti ”henkeään”. Ne hiilloksella halstrataan ja niistä auringon alla nautitaan. Kukat nuokkuvat janoissaan. – Tuula Kaihlamäki On päivä helteinen ollut. Mutta äkkiä tullessa illan, taivas synkkeni kauttaaltaan. 7. Oli linnut puissa niin hiljaa. Voiko elämä olla näin ihanaa. Sunnuntai Käkikello seinällä vain kerran kukahtaa. Kohta salamat halkoivat ilmaa. Takaa järven. Sade ryöpsähti ikkunaan. Suuren mustan pilven voiman minä ikkunastani nään. Aamukahvin jälkeen lähdemme järvelle soutamaan ja mato ongella kaloja narraamaan. Ja vastapäisen seinän taas iloisen kirkkaana nään. Ei tarvitse töihin kiiruhtaa, on sunnuntai ja huomenna vasta maanantai
Pihtiputaan Joulu. Vasenkätiset ottakoot sen makkaran vasempaa eli heijän oekeesee kätteesä ja nii eellee. Nii o uus untennäkö, uus huominenki valamistettu. Tässä välissä voetas lauloa Makkaralle Kalakukon ylistyslaulu, sanoja vähän entraten. se järvi, se soattaa olla jeässä. ja makkarat jeähtyy. Ku ihot o kuivateltu aoringossa, ku o pyihkeet ripustettu narulle, ku o päivitelty järven ja iliman lämpöä toas kertaallee, alotettaa kaekki alusta. 8. Noo, nii vieraillekkaa: omalle äetille, siskolle, miehelle ja koeralle. Resetti siihe o aekamoise tuttua usseillennii. Talavipakkasten keskellä Ritva Valta Justiisa keksin helepon kesätarjottavan vieraille. Siellä kuumat oltavat jeähtyy ja olo ja elo o vetreä ja nuor. Haluvan jakkoa teijän kanssa sen nyt: Otetaa oekeesee kättee eli tassuu vasta rillattu tirisevän kuuma, tuoksuva makkaranpätkä ja vasempaa kättee kokonaene kotmaene tomaatti. Voetas myö lauloa paljo muutai lauluja, mutta se o er juttu se... Mansikka-aekaan jäläkiruoka o sekkii selevä ja heleppo: mansikkakakku hyvän kahvin kanssa. Siihenkös muuta tarvihe ku turistoa aemo pläjjäys Turun Sinappia, tuota palluumuuttajata ihanata. Järvi ku o siinä lähellä, väljruokana tarjotaa uintia. Eipä siinä immeine muuta tarvihe. Sillä viisii syönti kuitenki on luonteikkaenta ite kellennii. Jäläkikirjotus: Elekeä hyvät immeiset kokkeilko tätä resettiä Joulun aekaa ihan pilikullee sen uinnin ossuuvelta..
Aika on vähissä, mutta ilman perinteisiä jouluherkkuja ei tule joulu, ei. Koira haistaa välittömästi pudokkaat ja syöksyy keittiöön, lajille tyypilliseen tapaan häntä heilluen - aah pullaa - se luulee tietävänsä ja pyöräyttää kippurahäntäänsä senverran, että saa kanelipurkin putoamaan lattialle! Koira säikähtää kolausta, syöksyy nyt pois keittiöstä, huiskauttaa mennessään kanelipilven ilmaan! Kerttu kokoaa pullapudokkaat pelleille, istahtaa katselemaan kanelipölyisiä kaappien ovia ja matolle levinnyttä tuoksuvaa uutta väritystä. Ja nauraa. Siinä joulutouhuilu jakaantuu vuosien saatossa totuttuun malliinsa. Kerttu, Kauko ja Koira - Joulu valmistuu kuitenkin Pirkko Vartiainen Istuvat nokakkain. Juuri on saamaisillaan peltikeon pöydännurkalle, missä vielä on tilaa, peltien tasapaino pettää, lattialle valahtaa pulla poikineen. Ei ota joulu tullakseen. Kerttu kyllä pyöräytti päätäänkin mielikuvitellessaan sillintuoksuisia mummupullia, joita nuoriso odottaa. - Katso, miten kätevä, Helsingin pienissä kodeissa tämä on välttämätön, eikä se ole pahitteeksi täällä maallakaan. Kerttu pyöräytti käyntiin leipomon, Kauko silli- ja sinappiosaston. Kauko syöksyy nyt keittiöön, näkee kanelikeittiön. Tilansäästötelineestä ei puhuta. Työtasojen lieviin puutos- ja ahtauskohtauksiin sopivasti saapuu Kertun sisko, Kielo, tapansa mukaan täynnä löytämäänsä ideaa; uusin löytö on kotoisin Helsingistä asti ja tarkoitettu työtasoihin lisätilaksi. - Näinkö sitä kahestaan, vanhat ihmiset jouluna, Kerttu mutisee. Ja niin joulu joutui lapsineen, pullineen, silleineen ynnä muine herkkuineen oikeaan aikaan, Kauko poikineen sai vielä lohensakin savustetuksi. Mutta annas olla; seuraava viikko lennättää ylämielet Kertulle ja Kaukolle: lapset tulevatkin jouluksi! Nyt korkeissa mielissä ryhtyvät jouluvalmisteluihin Kauko Kerttuineen ja Koirineen. 9. Toin sinullekin tällaisen, hinta alle 20 euroa, huiskauttaa kättään ja lähtee! Noo, näyttäähän tuo tilansäästäjältä, joten Kerttu ryhtyy pistelemään peltejä uuteen laitteeseen, nostaa sen pöydälle kolme pullia täynnä olevine pelteineen. Kauko ei sano mittään; poikien kanssa aina joululohi savustettu, Koiralleko nyt sitä syötetään, miettii ja katoaa puita pilkkomaan. Matalalla mateli se viikko. Pihtiputaan Joulu. Ja Kerttukin nauraa. Näin ovat mielet matalalla Kertulla ja Kaukolla, Koiran mieli sensijaan on tavallisella koirankorkuisella tasolla. Riittävän ison keittiönsä työtasot tuppasivat nyt käymään vähiin, kun kumpikin oli pistämässä omaa lusikkaansa omaan soppaansa. Kertun, Kaukon ja Koiran kotona vallitsee riemukas, kodikas ja hyvänmakuinen joulu. Matalamielen syy on etelästä lentäneet tiedot, etteivät etelään lentäneet lapset perheineen tulisikaan jouluksi. Siivoavat sopuisasti sotkut, paistavat pullat, keittävät kahvit. Selitä tai näytä sellainen kapine! Kielo kaivaa kassistaan mustan metallihökötyksen, tarttuu sen yläreunasta, vetäisee ja siinä se on: lisätaso eli rautakehikko aukaistuna tuo kolmelle uunipellille paikan
Monet piiritoimiston työntekijöistä siirtyivät metsäkeskuksen, kunnan tai metsälautakunnan palvelukseen. Pyhäjärvellä olevista valtion maista asutukseen tuli vielä metsää 5.600 ha. Pihtiputaan Joulu olivat Mikkolan yläkerrassa. Toimistot 10. Laki oli poikkeuslaki, joka kajosi rankasti yksityisten maan omistukseen. 1945 perustettiin Pihtiputaalle maanlunastuslautakunta numero 153. Sotien jälkeistä asutushistoriaa Pihtiputaalla Juhani Krook Toisen maailmansodan päätyttyä Suomen osalta jouduttiin päättyvän vuosituhannen suurimman asutusongelman eteen. Pihtiputaalle muodostettiin viljelystiloja, asuntoviljelystiloja ja muutama asuntotilakin, yhteensä 406 kappaletta. Maata joutui luovuttamaan varsinkin metsäyhtiöt 12.300 ha, jotka omistivat 61 % kunnan maapinta-alasta, valtio 11.500 ha, rappiotilat 3.000 ha (rappiotiloja ei viljelty ja omistajat asuivat muualla), yksityiset 652 ha (suurin Kortteinen), kunta 315 ha ja seurakunta 215 ha. Toimiston toiminta päättyi keväällä 1952. Rintamamiehille oli myös lupailtu oman tilan saantia sodan loputtua. Mistä löytyisi työpaikka, asunto ja muut elämiseen liittyvät mahdollisuudet. Suomessa elettiin vielä voimakasta maanviljelyskulttuurin aikaa. Leivästä, asunnosta ja kaikesta muustakin oli kyse. Pihtiputaan kunnan maapinta-alasta asutuksen piiriin tuli 28.000 hehtaaria. Noin 420.000 siirtolaista joutui siirtymään Neuvostoliitolle menetetyiltä alueilta muualle Suomeen. Nopea, laaja koko Suomea koskeva asutustoiminta oli ainoa käsissä oleva mahdollisuus siirtolaisten ja rintamalta tulleiden sijoittamiselle ja toimeentulolle. Toisessa ovessa luki maata otetaan ja toisessa maata annetaan. Asukkaita 1944 Pihtiputaalla oli 5859. Asuntotilalla oli peltoa 2 ha ja hiukan poltto-. Ongelmia oli myös sodasta palaavilla rintamamiehillä ja -naisilla. Tulijoita oli 62 kunnasta. Yleisperiaatteena oli, että jokainen kunta sijoittaa omat tilaoikeudet saaneet omaan kuntaansa. Viljelystilalla oli peltoa 8-15 hehtaaria ja metsää niin paljon, että sen vuotuinen kasvu oli sata kuutiota, toisin sanoen hyvää metsää vähempi, huonoa metsää enempi. Teollisia työpaikkoja ei liiemmälti ollut ja suurin osa väestöstä asui maalla. Asuntoviljelystila oli pienempi, peltoa 4-6 hehtaaria ja metsää sadan kuution vuosikasvun verran. Pihtiputaan oma tarve oli 140 tilaa. Syksyllä 1947 Veikko Vennamo perusti Pihtiputaalle asutustoiminnan tueksi maan ainoan neuvoa antavan piiritoimiston, johtajana toimi agronomi Vilho Mytty. Presidentti Mannerheim vahvisti 5.5.1945 maanhankintalain sekä muita asiaan liittyviä lakeja ja asetuksia. Koko sodan ajan ja vielä sen päättymisen jälkeenkin oli puutetta jopa ruuastakin, niinpä perustettavat viljely- ja asuntoviljelytilat toisivat apua ruokahuoltoon. Johtajana maanlunastuslautakunnassa toimi agronomi Alarik Auer. Maanlunastuslautakunta 153 Nopea asutustoiminnan aikakausi alkoi myös Pihtiputaalla. Pihtiputaalle sijoittui 64 siirtolaisperhettä, 342 rintamamies (nais) perhettä. Muita työntekijöitä olivat asutusneuvoja, kenttärakennusmestari, tie- ja kuivatusmestari, raivausteknikko ja metsäteknikko. Samalla tulisi työtä ja asuntoja lähes puolelle miljoonalle suomalaiselle. Kaikissa kunnissa tämä ei onnistunut, niinpä tiloja annettiin niistä kunnista, joihin oli muodostunut enempi tiloja kuin oli tarvetta. Sodan jälkeisessä tilanteessa ei väestön elinolojen turvaamiseksi ollut monia vaihtoehtoja. Pihtipudas on sotien jälkeisen asutushistorian kärkikunta Suomessa, tarkastellaanpa asiaa millä mittareilla tahansa
Neljästä heimosta kasvanut puttaalainen identiteetti on vahva ja omaperäinen. Asukkaita 1959 Pihtiputaalla oli 8863. Peltojen ja metsien kuivatuksien yhteydessä kaivettiin kanavia ja viemäreitä 240 kilometriä. Pihtipudas on ollut jo kuusikymmentä vuotta eri heimojen sulatusuuni. Asutustoiminnan rakentamisen tarve Pihtiputaalle rakennettiin lähes tuhat uutta rakennusta, joista uusia päärakennuksia oli 385 kappaletta, loput olivat navettoja ja saunoja. Hän tunsi hyvin Pihtiputaan asutustoiminnan historian. Tärkeimmät rakennustarvikkeet olivat ostolupien takana, jopa nauloista oli puutetta. Alakerran eläinten tilat tehtiin sementtitiilistä, yläkerta ja muu osa olivat lautarakenteisia parrurungolla. 11. Pihtiputaan Joulu. Hallintasopimuksia tehtiin 652 kappaletta, joista osa koski lisäalueita. Kansansuussa rakennustyyppiä kutsuttiin malli Vennamoksi. 1959 Pihtiputaan uudistiloilla oli 66 traktoria, Muurasjärvi-Kojola suunnalla 28, Liitonjoella 10, Kortteisella 7 ja Kärväskylällä 6, loput muilla pienemmillä asutusalueilla. Kuva: Juhani Krook. Uutta peltoa tehtiin vajaat 3.000 hehtaaria. Asuinrakennukset lähes kaikki olivat tyypiltään asuntohallituksen mallipiirustuksilla rakennettuja puolitoistakerroksisia purueristeisiä puutaloja, joissa oli tupakeittiö, kaksi kammaria, sisäeteinen, kaksiosainen kellari ja ulkokuisti. Rakentaminen oli hankalaa. Veikko Vennamo oli keskeisiä sodanjälkeisen asutustoiminnan päättäjiä. Asutustiloille muuttaneet olivat runsaslapsisia perheitä ja tästä johtuen kunta rakensi muutaman vuoden sisällä 1950-luvun alussa kahdeksan uutta kansakoulua. Ensikynnöt ja ojat kylmille tiloille tehtiin Pellonraivaus OY:n gatebillareiden vahvoilla voimilla. Jouduttiin suuriin ponnistuksiin maan kuivatuksessa ja teiden rakentamisessa. puumetsää. Navettaan sopi viidestä kahdeksaan lehmää, vasikat, sika ja hevonen. Navetat olivat kaksikerroksisia. Koulunkäyntiikäisiä oppilaita, keskikoululaiset mukaan lukien, oli 1990. Paikallis- ja tilusteitä tehtiin 163 kilometriä. Kuvassa Pihtiputaan Mummo Kyllikki Varha ja Veikko Vennamo Kärväskylän asutusjuhlilla kesällä 1995. Joissakin navetoissa oli vielä karjakeittiön yhteyteen tehty sauna. Pihapiiri oli neliömäinen, josta tulikin asutustilojen tunnusomainen piirre. Asutustoiminnan perusparannukset Muodostetut tilat olivat lähes kaikki niin sanottuja kylmiä tiloja
Sen rantamilla joutsenet syksyisin kokoontuvat muuttomatkalleen. Vieraillessani paikkakunnalla ensimmäistä kertaa syksy hehkui kauniin värikylläisenä. Mikä kokemus koko elämänsä kaupungissa eläneelle. Ihmisistä muodostuva sosiaalinen verkosto on hyvin merkityksellinen paikkakunnalla viihtymiseksi. Kävinpä kerran jopa häntä tapaamassa ohikulkumatkallani. Se ei onneksi pitänyt paikkaansa kohdallani. Puoluehallituksessa ollessani olin kylläkin tutustunut vireään kunnaneläinlääkäriin. Pyöräily harjulla on oivallista kuntoliikuntaa. Harjun päältä on hulppeat näköalat järville. Toisaalta uuden elämänkumppanin saaminen ja uudet elämänkuviot mahdollistivat myönteisen tulevaisuuden. Aivan kylän pinnasta löytyy muitakin luontoelämyksiä. Työstä luopuminen, lähisukulaisista ja vanhoista ystävistä etääntyminen vaati jonkin aikaa kypsyttelyä. Ehkä yhtenä avustavana tekijänä oli, että mieheni oli tunnettu henkilö ja hänen sosiaalinen verkostonsa oli laaja. Omakotitalossa maaseudulla asuminen oli jo haaste sinänsä. Lisäksi uudenlainen verkosto syntyi luottamustoimie-. Tunsin heti alusta alkaen, että olin hyväksytty ja tervetullut hänen ystäviensä ja tuttaviensa joukkoon. Ainoa kontakti maaseudulle oli maanviljelijä enoni perhe, jonka luona vietin usein kesälomia veljieni kanssa. Syksyn taittuessa talveksi nelostien risteyksessä seisovat kuuset vastaanottivat uuden tulijan paikkakunnalle. Pihtiputaan hyvin erilaiset kylämaisemat kertovat omaa historiaansa meille tämän päivän taapertajille. Kyseinen eläinlääkäri jäi eläkkeelle ja haki minut Oulusta Pihtiputaalle. Kyläilykutsuja on tullut tiuhaan tahtiin ja vastavierailut ovat lisänneet yhteydentuntua. Hiekan kankaan poluilla on helppo tuulettaa ajatuksiaan. Olinhan syntynyt, kasvanut ja elänyt kaupungissa. Ehkä nyt 14 vuoden jälkeen olen jotain oppinut. Erilaisia luontokokemuksia riittää varmasti vielä jatkossakin, kun kotiseutumatkailee ympäriinsä. Opettelua sielläkin kyllä riitti. Minulle Pihtipudas oli täysin tuntematon paikka. Talvella tuntuu aivan uskomattomalta, että voi kotipihassa panna sukset jalkaan ja lähteä hiihtämään Hiekan ladulle. Kankaan päältä avautuu upea näkymä Alvajärven ulapalle. Uudessa kodissani tunsin aluksi itseni tumpeloksi monissa kotiaskareissa. Näin 2000-luvun muuttajana on varmasti aivan toisenlaista. Oli rakennettava koti ja raivattava pellot tai hankittava muuten perheen elanto. Joulun lähestyessä niissä loisti valot ylös taivasta kohti ja Asematien jouluvalot 12. Voin vain aavistaa, mitä se on merkinnyt niille evakkoon lähteneille ihmisille, jotka sodan aikana tai sen jälkeen joutuivat rakentamaan elämäänsä uudella kotiseudulla muun muassa Pihtiputaalla. Sointu Sumén-Tirkkonen Kotipaikkakunnan vaihtuminen on aina ihmisen elämää mullistava asia. Pihtiputaan Joulu Mietinpä joskus, tiedostavatko pihtiputaalaiset, kuinka upean luonnon keskellä saamme asua. Niemenharju on kuin pienoiskoossa oleva Punkaharju. Onneksi minulta ei vaadittu osaamista, vaan totuttelin asioihin kärsivällisen puolisoni rinnalla. Elämä on arvaamatonta ja yllätyksellistä. Lähellä oleva Ritovuorikin tarjoaa oivat mahdollisuudet sekä kesä- että talviliikunnalle. Ensimmäisenä syksynä laskin niitä olevan koossa lähes sata. Sain tulla valmiiseen kotiin ja katettuun ruokapöytään. Ensimmäisenä talvena sain mojovat mustelmat kaatuessani mäessä ja täräytinpä kerran päin mäntyä ottaessani mutkan suoraksi. Usein väitetään, että pienellä paikkakunnalla on vaikea päästä tutuksi ihmisten kanssa. Seesteinen rauha ympäröi minut kuin lämmin syli. 2000-luvun uudisasukkaana Pihtiputaalla olivat kuin valaistut pilvet. Virran rannan polku vie Kolimanrantaan ja upea Heinäjoen luontopolku voi olla vielä monelle paikkakuntalaiselle outo
vuotuisten keihäskarnevaalien järjestelyissä ja muunkin vireän urheiluseuratoiminnan kautta. Ja surun kukkasen aukeevan nään. Vaan johtaa sun nöyränä Luojasi luo. Se on huolehtimista lähimmäisistä. Näkövammaisten rinnalla kulkeminen tuntuu merkitykselliseltä ja on avartanut omaa elämän asennetta. Sitä emme tiedä. Silti voimme toivottaa tervetulleeksi uudet tulijat ja ammentaa myös heidän osaamisestaan ja elämänkokemuksestaan. Silloin voimme itse valita, mihin suuntaan muutokset kulkevat. 13. Oli upeaa päästä Pihtiputaalla suunnittelemaan ja rakennuttamaan uutta seurakuntataloa. Muutosten tuulten puhaltaessa vanhan viisauden mukaisesti ”kannattaa rakentaa tuulimyllyjä eikä suojamuureja”. Pihtipudas on erinomainen valinta. tavoilla. Kirjoitin tämän artikkelin ystäväni Maija Tiaisen kannustamana ja omistan sen hänen muistolleen. Seurakunnassa toimiminen ei ollut vain talon rakentamista vaan myös toiminnan kehittämistä. Voi onnenpäiviä olla monta. Mutta jos ees tullessa illan. Seurakunnan luottamustoimissa työskentely oli mieleenpainuva kokemus. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan Pihtiputaalle ja sen vanhoille ja uusille asukkaille. Seurakuntalaisten aktiivinen osallistuminen palvelutehtäviin on merkittävästi laajentunut. Entisenä silmäsairaanhoitajana en voinut kieltäytyä pyydettäessä näkövammaisten kuntayhteyshenkilöksi. Toimiminen tekstinlukijana, ehtoollisavustajana, kolehdinkerääjänä tai muissa tehtävissä syventää kokemusta seurakuntayhteydestä kautta sukupolvien. Se kukka ei sinulle iloa suo. Kokemukseni mukaan naapuriapuakin on saatavilla tarvittaessa. Se tulee esille esim. Toki kotiseutuidentiteetti kannattaa säilyttää ja sitä vahvistaa. ni kautta. Talkootyöhön voitaneen lukea myös erilaisten avustusjärjestöjen, vammaisjärjestöjen ja eläkeläisjärjestöjen toiminta. EK Pihtiputaan Joulu. Talkoohenki on vielä voimissansa meillä Pihtiputaalla. Olen todella iloinen, että arkkitehti otti huomioon toivomuksemme salin rakentamisesta myös konserttikäyttöön toimivan akustiikan myötä. Suojamuurit voivat murtua meiltä hallitsemattomilla Sointu Sumén-Tirkkonen ja Reijo Tirkkonen. Syntymäpaikkaa emme voi valita, mutta kotipaikka on kohtalon ohjaama tai meidän oma valintamme. Ihailen niitä ihmisiä, jotka jaksavat uurastaa vuodesta toiseen moninaisissa tehtävissä. Suru pilvi peittää sun pään. Näin ihmisen elämässä
Ennen lähtöä oli äiti sanonut, että lähetään uuteen kottiin. Usein puut olivat tuoreita tai puolikuivia, ne paloivat, jos tulen syttyi kuivemmilla puilla, mutta usein syttyminen oli taistelun takana. Isä palautti Ilon Rajahoikkaan saman päivän aikana, siksi hän aterian jälkeen, rautapyörät kolisten ylitti Junganjärven, jatkaen siitä Kuuselaan ja edelleen Rajahoikkaan. Me lapset jäimme äidin kanssa uuteen kottiin, isä palasi seuraavana päivänä hevosenpalautusreissultaan ja meille alkoi uudenlainen arki uudessa kodissa. En tiedä miksi sillä oli sellai-. . Muistan vain pienen mökin, jonka tuvassa äiti kattoi ensimmäisen ateriamme ohuesta laudasta naulatun pakkauslaatikon päälle. Äiti olisi halunnut Kinnulaan, jossa myös oli talo myynnissä, mutta isä halusi asua lähempänä lapsuutensa kotia ja niin päädyimme Karmala nimiseen mökkiin. Äiti oppi täyttämään leivinuunin iltaisin puolikuivilla puilla, uunissa ne yön aikana kuivuivat ja syttyivät aamulla. Huomaamatta saavumme Hilman ja Petterin luo Kuuselaan, siellä isä vaihtaa Ilolle silavaljaat ja kolakärryn kyydissä matka jatkuu maantiellä. Eräänä aamuna, kun tuli paloi, hyppäsi uunista tulen läpi kissa. . Ohjakset isän käsistä Ilo-hevosen suupeliin roikkuvat yllämme, mutta Karmalan asujat: äiti Kerttu, isä Johan, edessä vasemmalta Kalervo, Kaarlo ja Vilho Kantola. Kun isä myöhemmin oli tehnyt oikean ristijalkapöydän, hän naulasi laatikon seinälle hyllyksi. Se oli oppinut löytämään lämpimän paikan unelleen. Isä kulki töissä, kenen metsissä lie kulkenut. . Talvi oli kylmä, kylmyyttä pahensi puiden, erityisesti kuivien polttopuiden niukkuus. Pihtiputaan Joulu eivät häiritse meitä, eivät ainakaan minua, sillä uni voitti lämpimien peittojen alla. Loppumatka tosin on savista kärrytietä, mutta siitä matkasta ei ole jäänyt muistoja. Sillä toimella hän estää reen ja kuorman kaatumisen. Kotajärven jään olimme ylittäneet turvallisesti, eikä sillä matkalla muita järviä ole, on vain jäistä nevaa ja sen pinnalla pieni kerros lunta. Sen kodin paikaksi opin myöhemmin tuntemaan Muurasjärven Junganperän, varsinaista perää, kulmakuntaa, ei silloin ollut, oli vain muutamia yksittäisiä taloja hajallaan. Uuteen kottiin Kalervo Kantola Istun reessä peittojen alla yhdessä kahden veljeni kanssa, äiti istuu takanamme huolehtien meistä, muutaman vuoden ikäisistä pojistaan. Herään välillä nähdäkseni ohi vilahtavat suon käkkyrämännyt ja kuusimetsän, jonka suojaan Ilo kohta vetää kuormansa. Isä seisoi ajaessaan reen kannaksilla, jos reki kallistuu liikaa, isä nousee ylemmän jalaksen kannalle. Vaimon ja lasten kanssa ei isä ollut uskaltanut jäälle, vaan ajoi pidemmän matkan kärrytiellä. 14. Isä oli tuonut sen, Ranssi-Mikin, Rajahoikasta. Jostakin hän sai puukuorman silloin tällöin, jos sai kuivia honkia, ne syttyivät ja paloivat hyvin
Me muut emme silloin aavistaneet vetämättömyyden syytä, eikä Ville silloin halunnut meille sitä paljastaa. Taisi olla Kekkonen Haapajärveltä, joka tuli uunejamme tekemään. Kakluuni tehtiin kamariinkin, jossa ei ennen ollut tulisijaa. Tiiliuunin sisemmät tiilet paloivat nopeasti punaisiksi, uloimmat vain kuivuivat. Uuni purettiin ja ladottiin uudelleen niin, että vaaleina säilyneet ulkopinnan tiilet aseteltiin sisäpuolelle, että nekin palaisivat kauniin punaisiksi ja koviksi. Kun vetämättömyyttä oli ihmetelty ja aiottu mennä katolle syytä katsomaan, oli Ville lähtenyt kotiinsa. Kuivuttuaan ne kestivät nostelun ja asettelun polttouuniksi, kun tiiliä oli valmistettu kahden talon tarpeiksi, alkoi niiden polttaminen keraamisiksi rakennustiiliksi. Olen kyllä kuullut muurareista, jotka muurasivat lasin hormiin. Kaunis uuni tehtiin tupaan, samoin luukullinen hella, aiemmin siinä oli luukuton avohella. Erityisenä on mieleeni jäänyt jännitys, kun uuniin sytytettiin ensimmäinen tuli. . Samalla kun ainekset sekoittuivat, ne laskeutuivat alaspäin. Nimen on aikanaan valinnut tilan perustaja Vilho Vainikainen, joka kaverinsa kanssa on katsonut sen Topeliuksen Maamme-kirjasta tai jostakin muusta kirjasta. Perhe ensimmäisen Karmalan edessä. . Pienen pojan uteliaisuudella seurasin työtä, josta en paljoa ymmärtänyt. Heistä saimme leikkikavereita moneksi vuodeksi. . Mennessään hän oli kiivennyt katolle ja ottanut laudan pois. Kun sauna valmistui, siihen muuttivat asumaan hänen vaimonsa Eeva ja kolme lastaan, Seppo, Seija ja Simo. Äiti päivitteli huolestuneena, että saatiinko toinen vetämätön uuni. Susipuro, Vilho Vainikaisen talo, sijaitsi kauempana metsän keskellä, hiukan lähempänä omalla mäellään oli Tienpää, Väntösten talo. Pehmeät tiilet eivät vielä kestäneet käsittelyä, siksi ne aseteltiin lautaiselle alustalle kuivamaan. Lasi esti vetämisen kunnes muurari oli saanut isännältä harjakaispullon. Ainakin Sortavalan maalaiskunnassa on Karmala niminen kylä, mutta nimen etymologiaa tai merkitystä Suomen kielessä en ole löytänyt. 15. Useita päiviä jatkuneessa poltossa Ville ja isä vartioivat palamista vuoropäivin. Keväällä aukealle teki pienen rantasaunan suuri mies, Vilho Hakonen. nen nimi, ehkä se oli alussa ollut oranssi Mikki värinsä vuoksi ja erotuksena toisesta Mikki nimisestä kissasta. Kun kaikki tiilet olivat hyvin poltettu, oli aika odottaa muuraria työhönsä. Meidän talomme nimi on Karmala, jota nimeä monet ovat ihmetelleet ja arvuutelleet. Akseliin poratut tapit sekoittivat aineksia, joita yläkautta nostettiin parisen metriä korkeaan puulaatikkoon. Huolestuneina siinä katsoimme hokien: ”Ei se vejä, ei se vejä.” Yllättäen savun suunta vaihtui uunin perän suuntaan ja hokemakin: ”Nyt se vettää, nyt se vettää.” Vuosia myöhemmin kuulin selityksen vetämättömyydelle, Ville Hakonen, raivatessaan viimeisiä tavaroita katolta, oli pannut leveän laudan tuvan piipun päälle. Junganperä muotoutuu Ennen sotia rakennettuja taloja oli alueella hajallaan viisi. Hakoset tarvitsivat tiiliä uuden talonsa savupiippuun ja uuneihin, tiiliä tarvittiin meilläkin, sillä uunimme oli aikansa elänyt ja huonovetoinen. Kun sementtiä alkoi saada, Ville valoi täyden kivijalan valmiin talon alle. Uuni ei vetänyt vaan kaikki savu purkautui sisälle. Ville rakensi taloa mäen päälle, hän rakensi sen valettujen pilareiden päälle, koska sementistä oli pulaa. Muurari Kekkonen ei sellaista Pihtiputaan Joulu. Pullon saatuaan oli muurari pudottanut kiven hormiin, kivi rikkoi lasin ja uuni alkoi vetää. Karmalan vieressä, rajan takana, huojui synkkä kuusimetsä, mutta puut alkoivat kohta kaatua, kun naapurin miehet hakkasivat sitä aukeaksi. Lähellä maan rajaa leikattiin tiiliä massasta, jota tunkeutui suorakaiteen muotoisesta pienestä aukosta. Ville ja isä rakensivat lähelle tilustemme rajaa tiiliraanan, jossa ohut hiekka ja savi sekoittuivat keskenään, kun hevonen kehää kiertäen pyöritti akselia raanan keskellä. Honkala nimisessä talossa asuivat Hanna ja Kalle Kokki lapsineen, lähin naapurimme oli Rauhala, jossa asustivat Väinö Virran leski lapsineen
Ilta oli rattoisa, kun vanhemmat juttelivat keskenään ja me lapset leikimme lattialla. Pääsin isän mukana kuulemaan, kun isä ja puiden kaataja keskustelivat. Kun isä lopulta saapui hevosen ruokinnasta, meillä lapsilla oli kerrottavana hänelle suuri uutinen: Täällä kävi joulupukki. Muurasjärvellä toimi paikallinen Karjala-Seura, toiminnan vilkkaudesta en tiedä, toivottavasti joku muistaa ja kertoo siitäkin. Edessä vasemmalta Simo, Seija ja Seppo. Eräänä päivänä alkoi kauempaa kuulua kirveen iskua, ennen pitkää siellä kaatui kuusi, kohta toinen ja kolmaskin. En muista ennen kuulleenikaan joulupukista, siksi olikin ihme ja yllätys, kun pukki ilmestyi lahjoineen. Kumpikaan tiloistamme ei kuulunut asutustilallisten joukkoon, ensimmäisiin niistä saimme tuntuman suunnilleen samaan aikaan. Minäkin sain kokeilla sellaista parkkaamista, tuntuikin mukavalta saada muutamia pöllejä puhtaiksi kuoren alta, mutta pian väsyin siihen urakkaan. Saimme myös pullataikinasta leivotut ja uunissa paistetut pulla-ukot, nautiskellen söimme niitä pienen palan kerrallaan. Junganjärven asutusalueen kaikki kylmät tilat oli suunniteltu karjalaisille, mutta Pohjanmaalta, lähinnä Vimpelistä, tulivat asuttajat ainakin yhtä monelle tilalle. Äiti innostui ja sanoi lähtevänsä mukaan lasten kanssa. Huolimatta murteiden ja tapojen eroista, he sopeutuivat yhteiseen elämään melko pian. Pian sen jälkeen heille tuli naapureiksi kaksi karjalaisperhettä, Kainulaiset ja Hyppöset. Ainakin puiden kuorintaan, parkkaamiseen sanoi äiti pystyvänsä. Vanhempamme olivat sopineet, että menemme lähimpien naapureiden, Hakosten luokse viettämään aattoiltaa. Yllätys oli, että soittaja oli Pohjanmaalta muuttanut Antti Koskela. Niillä oli oikean hevosen muotoinen pää ja muu muoto, mutta jalkoja vain kaksi, etujalat olivat yhtenä, samoin takajalat. Pihtiputaan Joulu. Mitään ihme lahjoja ei pukilla ollut, naapurin lapset saivat värilliset, ruskealla painetut kuvakirjat. . Kerran osuin naapuriin Karjala-Seuran pikkujouluun, ainoa mieleeni jäänyt ohjelmanumero siitä on kanteleen soitto. Isä viipyi hevosta illastamassa niin kauan, että pukki ehti lähteä, ja sekös oli pettymys meille lapsille kun isä ei nähnyt joulupukkia. . Varmaan oli tontulta loppunut aika kesken, kun ei ehtinyt oikeita parijalkoja muotoilla. Isä teki riu’uista ja havuista katoksen, jossa veljieni kanssa katselimme isän ja äidin työskentelyä vähän matkan päässä. Uusi mies, Antti Turunen, kertoi hakkaavansa kuusten juuret poikki, jonka jälkeen puu kaatuu ja irrottaa samalla kannon juurineen. Ei kai isä muuten olisi Vilho ”Ville” ja Eeva Hakonen. Väri tuntui ihmeeltä, olinhan tottunut harvoissa kirjoissani vain mustaan painatukseen. Niin lähdettiin, käveltiin puolisen kilometriä ja poikettiin naapurin niityn poikki metsään, jossa isä oli edellisenä päivänä aloittanut puiden kaatamisen. Eräänä päivänä isä kertoi saaneensa palstan hakattavakseen niin läheltä, että voisi käydä kotona ruokatunnilla. Antti Turunen perheineen oli meille ensimmäinen Karjalan siirtolaisten tuttavuus. Yllättävä oli Antin kappalevalintakin joulujuhlaan: ”Älä itke äitini”. Sehän on luonnollista, isä lähti, Eeva, Ville, äiti ja me lapset jäimme jatkamaan puuhiamme. Niin välttyy kantojen vääntämisen, kun aluetta raivataan pelloksi. Me kolme veljestä saimme hevoset kukin. . harrastanut, ei ainakaan meillä silloin. Ennen musisointiaan Antti selitti valinnan taustaa, että monet isät on jouduttu hautaamaan sankarivainajina ja heidän muistolleen hän laulun esittää. Niitä puita äiti alkoi kuorimaan, tarvittiin vain puukko tai oksasta vuoltu tikku, jolla kuoren reuna irrotettiin, niin saattoi vetää kuoren pois suurina lakanoina. Me muutimme vanhalle pienelle tilalle, Hakoset raivasivat peltonsa metsään, josta puut oli kaadettu ja ajettu pois. Isä oli ostanut ennen joulua Lento nimisen hevosen, ja kesken juttujen hän muisti, että Lentoa pitää käydä ruokkimassa. 16. Miten lienevät Anttia keksineet pyytää, karjalaisiahan pidetään varsinaisina kantelevirtuooseina. Toinenkin naapurien keskeinen joulumuisto on jäänyt mieleeni.
Toista täsmälleen samanlaista tarinaa yhdyskunnan muodostumisesta tuskin löytyy Suomesta, mutta samankaltaisia on ollut lukuisia ainakin siellä, minne on sijoitettu Karjalasta paenneita evakoita tai rintamapalveluksensa perusteella kylmälle tilalle asutettuja perheitä. Immoset asuivat vain muutaman vuoden siinä kodissaan. Saimme kuin saimmekin tulen lopulta sammumaan, tulen maalaamista puiden latvoista isä sai karsia polttopuita, joita hän ajoi pelkällä etureellä meille kotiin. Kuorma oli kaatunut, hädissään isä heitteli rankoja sivuun, kun pyysin: ”Ota isä puita pois minun päältä”. Me lapsetkin jouduimme auttamaan kuokkimisessa ja kantojen selvittelyssä, silloin tuskailimme työn raskautta, mutta aika on kullannut niitäkin muistoja. sitä tiennytkään. ”Pitäähän se taloon tie olla, jos isäntä käy hotellissa juhlimassa, on hänen päästävä taksilla kotiinsa.” Ehdin olla isän kanssa Heikkiäkin auttamassa, kerran kulotustuli uhkasi levitä metsiin. 17. Pohjoisen haaran varteen muuttivat myös Santeri Jonninen ja Voitto Varis, Antti Koskela asui kahden haaran välimaastossa, kunnes rakennettiin yhdystie pienten perukoiden ja niiden osien välille. Yhden kuorman päälle olin nukahtanut, kun heräsin, makasin kuorman alla selälläni maantien ojassa. Kivisen lapset: Marjatta, Erkki, Kaarlo ja Juhani. . Siinä asuen Aimo Kivinen rakensi asuntosaunan pienen matkan päähän, kun oma sauna valmistui, perhe muutti siihen. Pihtiputaan Joulu. Sammutimme tulta hosilla, joissa oli latvaan jätetty lehti- tai havutupsu ja muu osa karsittu varreksi. Heikki opasti konetta kotinsa suuntaan ja samalla pusketti tielinjan. . Junganperä oli alkanut muotoutua, kylätien kaksihaaraisuus ratkesi, kun Heikki Immonen asettui asumaan yhtenä ensimmäisistä ja kun katerpillari saapui kylälle irrottamaan kantoja. Tuskin kukaan ihminen pystyy laskemaan tai edes aavistamaan sitä hien ja väsymyksen määrää, jota niitä peltoja raivatessa on vuodatettu. Kun he muuttivat pois, asunto odotti jonkin aikaa tyhjänä, kunnes siihen löytyi tilapäinen asukas. Santeri Jonninen asui näiden kahden talon välissä, ikäeroistamme huolimatta ehdin monet illat istua ja useat jutut tarinoida heidän keittiössään. . Aimosta ja perheestään kehkeytyi meille pitkäaikaisia ystäviä ja työkavereita. Eräänä päivänä Aimo aukaisee kotimme oven tervehtien: ”Immosen isäntä on tullu!” Äitini siihen hämmästelee: ”Onko se tullu takasin?” – ”Ei kun uus isäntä.” Se uusi isäntä, Reino Kannonmaa asettui tilalle asumaan ja viljelemään vuosikausiksi, mutta heidän jälkeensä siihen muutti Eljas Kolehmainen, jonka moni muistaa vieläkin. Rauhallisella äänellä Santeri kertoi juttuja ja muisteli Karjalaa, jonka oli joutunut jättämään
Kyynelten läpi näen avatusta ikkunasta lehmiä käyskentelemässä pellolla. Ainakin se tuntuu siltä. En saanut ajatusta päästäni. Sisareni loukkasi jalkansa korkeushypyssä ja jalka kipsattiin. Ikävä asuu minussa joka paikassa. Täytyi alkaa etsimään täysihoitopaikkaa jonkun kotoa. Koulu oli Elämäjärvellä, eikä sinne ollut kulkuyhteyksiä Muurasjärveltä, että olisi voinut kulkea kotoa käsin. Olin kateellinen sisarilleni, jotka saivat jäädä kotiin. Ja ainahan niissä piti olla se kasvun vara. Sieltähän se löytyisi taskusta toinen nenäliina. Opettaja tuli meille kotiin ja ehdotti, että minä menisin pääsykokeisiin. Pihtiputaan Joulu keet. En todellakaan ollut millään tavalla valmis muuttamaan pois kotoa vieraisiin olosuhteisiin. Myöhemmin tuli ilmoitus, että minut hyväksyttiin kouluun. Minulle ryhdyttiin hommaamaan vaatteita koulua varten. Kaikki jatkoivat omia askareitaan tietämättä, että minun sisälläni asui tuska. Kävin äidin kanssa tutustumassa perheeseen, josta tulisi minun kotini seuraavaksi talveksi. En välitä vaikka tuntuu, että tästä itkusta ei tule loppua ja olen aivan väsynyt. Miksi asioista ei puhuttu koskaan. Päivät menivät vinhaa vauhtia eteenpäin ja syksy lähestyi. Eli silloin kun ne olivat sopivia, ne alkoi olla käyttökelvottomia. Miten sellaista asiaa ei voi huomata, ajattelin. Näin painajaisia melkein joka yö. Vedet tippuvat pitkin leukaperäni aina syliin asti ja pöydällekin. Suljen silmäni. En näe mitään. Sinne äiti on sen laittanut. Niissä olin milloin eksyksissä tai tuntemattomien ihmisten seurassa. Se tuntuu ihossa, vaatteissa ja koko minun kehossani. Raahaudun sängylle ja heittäydyn pitkälleni vuoteelle. Luomet tuntuvat raskailta ja polttavilta. Mutta niin vain se oli. Ei mitään ihmeellisiä, äiti ne taisi valita kaikki. Minusta itsestäni tuntui, että minun tuskani näkyi kilometrin päähän. Edes päällysvaatteita en jaksa riisua niin väsynyt olen. Kyyneleet valuvat valtoimenaan pitkin poskiani. Siitä alkoi minun painajaiseni. En jaksanut iloita mistään koko kesänä. En tiedä mitä he ajattelivat. Olinhan vasta yksitoista vuotta, enkä ollut koskaan ollut edes vieraassa paikassa yötä. Kyyneleet tuntuvat polttavan poskia. Tuntuu kuin ne eivät sovi peittämään silmiäni. Eipä niitä silloin vaatteita vaihdettu joka päivä. Tuntuu kuin sydän lähtisi irti rinnasta, niin kova on ikävä. Vieraat ihmiset, uudet perheenjäsenet, kaikki oli uutta ja outoa. Ikävä Piirtäjä: Irma Kiiskilä Sirkka Lehtomäki (o.s. Koko kesän toivoin, että jotain sellaista tapahtuisi, että minun ei tarvitsisi lähteä. No, isä ja äiti suostuivat. Miksi minun täytyi lähteä. Vuotta vanhemman sisareni oli tarkoitus mennä pyrkimään kouluun. Turpeinen) Lysähdän tuolille. Äiti oli tehnyt rieskasta paksut voileivät ja lihaa oli runsaasti leipien päällä.. Kirkonkylällä pidettiin kaksipäiväiset ko18. Se ikään kuin helpottaa. Miksi minulta ei kukaan kysynyt mitään. Muistan elävästi sen alkukesän päivän, kun oppikouluun pyrkimisen päivät lähestyivät. Kuin useamman kuukauden tuska minussa pyrkisi ulos kehostani. Se on liian tutuntuntoinen, ja se tuo muistoja sieltä kotoa. Lehmän ammuminen laukaisee uuden itkun tyrskähdyksen. En jaksa kaivaa nenäliinaa taskustani pyyhkiäkseni kyyneleeni. Lattialla ovat minun pakatut laukkuni. Melkein aina tuntui siltä kuin olisi ollut lainavaatteissa. Tunnen itseni niin yksinäiseksi
Tuntuu kuin jalat eivät tottelisi minua. Nousen hitaasti ylös sängyltä. Kaikki jatkoivat vain omissa askareissaan. Tuntui kuin lähtöni ei liikuttanut ketään. Minusta tuntui, että minä en ollut vielä valmis tällaiseen. Kaikki istuivat hiljaa. Avaan komeron oven ja ripustan takkini siellä riippuvaan hengariin. Näkiköhän tämä ihminen miten peloissani ja väsynyt minä olin. Tunsin itseni niin hyljätyksi. Ystävällinen taksikuski lohdutti minua, että pian se viikko menee. Oodi Junganjärvelle Kun hetkeksi silmäni mä suljen Niin omalla rantatiellä kuljen Nyt eessäni aukee lapsuuden ranta On jalkojen alla pehmeä santa Joka kivi on mulle ystävä siellä Olen muistojen matkalla rantatiellä Oli mukava pulahtaa lämpimään veteen Ei koskaan tullut vaaroja eteen Joka vuodenaika se aarteitaan antoi Isä paljon sieltä kaloja kantoi Ja talvella järven ollessa jäässä Kuu kellotti, vartioi järven päässä Minä kiidin pitkin järven jäätä Ei mikään silloin painanut päätä Oli kesät aina auvoa siellä Oi voisinpa kulkea rantatiellä. Tavaroita en vielä jaksa purkaa. Olisin tahtonut vain kotiin. Enkä minä ollut ainoa joka oli niin onneton. Olin itsekin täysin turta. Ystävällinen rouva oli minua vastassa. Pikkuhiljaa tajuan, että minun lapsuuteni on takanapäin. Varovasti avaan huoneen oven ja lähden laskeutumaan portaita alaspäin kohti tuntematonta. – Sirkka Lehtomäki (o.s. Turpeinen) Pihtiputaan Joulu. Makasin sängyllä ja mietin elämää. Katson peilistä kasvojani. En voinut ruveta purkamaan kasseja, sillä kassin päällä olevat voileivät muistuttivat liikaa äidistä. Kaikki tarpeellinen oli pakattu, kun taksi nouti minut kotoa. 19. Katsoin kotimaisemia minkä kyynelten läpi näin. Miten hän huomasi minun tuskan, ventovieras ihminen. – Pura kassit ja tule sitten tuonne alas. Olin omissa oloissani enkä puhunut mitään. Näen siellä avuttoman ilmeeni. Kuulin alakerrasta vuokraemäntäni kutsun. – Jos sinulla on nälkä niin saat ottaa, kun tulet koulusta. Hän kantoi minun kassit yläkertaan ja laski ne tuohon lattialle. Muitakin lapsia otettiin kyytiin. Riisun takin. Nousin taksiin , joka vei minut täysin uuteen elämään. Voileivät tuoksuivat kassin päällä. Näinkö julmasti se erottaa pienen ihmisen omasta kodista. Vuorotellen taksi jätti meidät eri talojen pihoille. Kaipasin niin lämmintä halausta ennen taksiin nousemista
Riensin poikani luo katsomaan, mitä oli hätänä, mutta hän nukkui sikeästi. Jotain selvittämätöntä ja pelottavaa, jotain mikä vaatii sovitusta tai anteeksiantoa. Huolenpitoa, ymmärrystä, kannustusta. Mutta juhlatiloissa minulle tulee aina rauhallinen olo. Mikään ei ole yksinkertaista tai kevyttä. Pidän vanhoista taloista ja olen onnekas, kun voin asua täällä. Vaivasiko minua vain kotiikävä vai halusiko kummitus koetella minua, en tiedä. Ihmiset ovat hakeneet hengen ravintoa ja lääkärinkin apua tästä talosta. kukkia kastelemalla. Aavemaisia sattumuksia Wanhassa pappilassa Paula Kinnunen, Wanhan pappilan nykyinen asukas ja nuoren talonmiehen äiti Kuvat: Jaakko Gummerus / Pihtipudas-Seuran arkisto Vanhassa, vahvaa historiaa sykkivässä hirsitalossa on tunnelmaa. Ostin. Täällä on autettu ja lohdutettu, kasvatettu ja kasvettu. Jokaisella perheellä on vaikeutensa ja vastoinkäymisensä, kuten heilläkin varmasti oli, mutta heidän perheensä oli valoisa ja jännittävä. Sain äitienpäivälahjaksi rahaa, jotka halusin käyttää mahdollisimman kauniilla tavalla. Kukaan ei ollut kertonut minulle pappilan kummituksesta, joten en osannut ajatella sellaista. Kaunis ja onnellinen perhe. Ensimmäiset yöni vanhassa pappilassa olivat levottomat. Päätin kylvää auringonkukansiemeniä puoleen pikku pellostamme. Mikään inhimillinen ei liene vierasta tässä talossa. Läpäisinköhän testin, kun enää ei ole tarvinnut valvoa. Ei, hirsiseinät ja lukuisat nurkat, ajan saatossa sileäksi kuluneet lattialankut ja paukahtelevat vesiputket. Poikani on Wanhan pappilan talonmies ja autan häntä parhaani mukaan mm. Toisaalta lasten iloiset juoksuaskeleet ja värikkään elämän naurut ovat kaikuneet näissä huoneissa. Kyllä, selittämättömiä ääniä kuuluu pimenevinä iltoina. Vintille on hieman jännittävä kiivetä ja aina 20. Pihtiputaan Joulu tulee vähän vilkuiltua selän taakse. Paitsi tietysti raikas, täydellinen huoneilma, jota on hyvä hengittää. Kaikista huokuu lämpö ja hyvyys, toisista välittäminen ja yhteisöllisyys. Säpsähdin myös usein hereille ja tuntui kuin joku olisi ollut vieressäni. Mitä täällä onkaan tapahtunut. Vähitellen yöt alkoivat rauhoittua ja arki alkoi sujua. Narisevat ovet, lukkoon naulatut ovet ja räppänät sekä hiljaiset, tyhjät ullakot laittavat ajatukset juoksemaan. Heräsin usein kovaan ääneen ja paukkeeseen. Muutin kuusi kuukautta sitten talonmiehen asuntoon. Ehkä näihin huoneisiin ja seiniin on jäänyt tunnemuistoja yli sadan vuoden ajalta. Jotain surullista ja ikävää, joka ei jätä taloa rauhaan. Pidän paljon kukista ja puutarhatouhuista. Valokuvat seinillä kertovat erään perheen tarinaa, kaunista ja eläväistä. Ihmisten ajatukset ja tunteet, työt ja touhut. Meille tarjoutui mahdollisuus laittaa oma perunamaa ja hyötypuutarha pappilan taakse ja se tuotti minulle paljon iloa
Olin niin onnellinen niistä kukista, jotka ehtivät kukkia! Katsoin niitä joka päivä keittiön ikkunasta ja tulin hyvälle mielelle. paljon siemenpusseja, pieniä ja isoja auringonkukkia. Nykyisin huomioinkin aivan erityisesti nämä pappilan etevät ja kekseliäät vesselit, jotka virikkeellisestä kodistaan lähtiessään saivat hyvät eväät menestykselliseen elämään. Siirin kuva oli siirretty! Olin ihmeissäni. Ehkäpä joku tarvitsi kukkiani ja talo tarjosi ne hänelle. Olen pysähtynyt kuvan eteen monta kertaa. Tämä talovanhus on tarjonnut suojaa ja turvaa sitä tarvinneille sekä ruokaa, vaatteita ja kodin ahdingossa oleville. Tutulla Siirin paikalla olikin kuva Tepasta ja Laurista höyrykoneen kimpussa ja Siirin kuva oli nostettu ylös. Kuvasin kukkiani ahkerasti ja jokainen tuli ikuistettua. Koskaan ei selvinnyt, kuka kuvien paikkaa oli vaihtanut. Äitienpäivälahjani toteutuikin täydellisesti, juuri niin kuin olin alun perin ajatellutkin. Suloinen Siiri. Tuntuu kuin Siiri haluaisi leikitellä ja jutella, kertoa elämästään. Mutta liekö pappilan kummitusta harmittanut jatkuva ihasteluni, kun eräänä päivänä kukkani olivat poissa. Odotin keltaista kukkamerta, mutta toisin kävi. Siiri oli piispa Jaakko Gummeruksen vaimo. Ja jotenkin minusta tuntuu, että heidän isänsä nyökkäilee tyytyväisenä keinutuolistaan. Huomaan hidastavani askeleitani salissa ja jään usein katselemaan valokuvia. Kukat lohduttivat surevaa tai piristivät arjen pakerruksessa uupunutta. Töistä tullessani jokainen oli leikattu siististi veitsellä poikki ja pelkät varret olivat jäljellä. Mutta kerran minua odotti yllätys. Kukat kasvoivat hitaasti ja kukkivat vasta syyskuussa. ”Moi pojat”, huikkaan ohi kulkiessani. Aikani harmitellen tulin kuitenkin ajatelleeksi tässä talossa harjoitettua hyväntekeväisyyttä. Vanha, arvokas miljöö on puhutteleva. 21. Varsinkin siinä kuvassa, jossa hän loikoilee riippumatossa kauniina kesäpäivänä. Viisi ihmeellistä kukkaa. Pihtiputaan Joulu. Itse kyllä ajattelin, että lasten isä halusi minun ihastelevan nokkelia poikiaan ennemmin kuin miniää. Olin ajatellut, että jos siemenistä olisi tullut iso auringonkukkapelto olisin laittanut niiden viereen kyltin: ”Olkaa hyvä, pappilan vieraat, saa ottaa!”. Varsinkin Jaakon Siiristä on paljon ihastuttavia kuvia
Yleisöä oli paikalla seuraamassa toistatuhatta henkeä. Vaikuttajaputtaalainen on tunnustuksen tai arvostuksen osoitus, jonka Pihtiputaan kunta ja sen kunnanhallitus myöntää vuosittain pihtiputaalaiselle henkilölle tai yhdistykselle ansiokkaasta työstä ja positiivisesta julkisuudesta paikkakunnan hyväksi. Sillä Pihtiputaan Hyssillä on käynyt suorastaan säkä. Aikaisemmin ei, ihan aktiiviharrastajia lukuun ottamatta, oikein tiedettykään mitä paikallinen Hys touhuaa. Pihtiputaan Joulu. Hys on yhtä kuin Pihtiputaan Hevosystäväinseura eli tuttavallisemmin Hyssi. Eikä seurassa ole suinkaan yhtä tai kahta pyyteetöntä puurtajaa, vaan Raviradan avajaisravit heinäkuussa vuonna 1969. Kun on suhteellisen pienenä yleishyödyllisenä yhdistyksenä saanut riveihinsä niin touhukkaita, innokkaita, aktiivisia ja intomielisesti harrastukseensa suhtautuvia ”kylähulluja”. Hys – Vaikuttajaputtaalainen 2013 Martti Kuha puheenjohtaja Pihtiputaan Hys ry Kadunnainen tai -mies saattaapi kysellä, että mikä ihmeen Hys ja mikä ihmeen Vaikuttajaputtaalainen. Ehkäpä menneisyys kertoo sen parhaiten. Tai touhuaako muuta kuin järjestää syksyisiä markkinoita. Mutta tänä päivänä uskallan väittää, että jo aika moni ja kotikunnan ulkopuolinenkin tietää. Tässä tapauksessa kylähulluus jos mikä, on positiivinen nimitys ja voimavara. Mutta miksipä juuri Hevosystäväinseura. Ka, minäpä vähän valaisen asiaa. 22
Vaikkakin rekisteröitynä yhdistyksenä 70 vuotta. 7000-8000 kävijää. Näitä seuroja ja/tai tapahtumia meillä Pihtiputaalla (onneksi) riittää. Eli Hiekan Hippokselta on lähetetty jo muutaman vuoden ajan suoraa videoitua lähetystä kymmeniin tuhansiin kotikoneisiin ja kauppakeskusten pelipisteisiin niin kotimaahan kuin ympäri maailmaakin. Nykyinen tunnettavuus ja tunnustus on saavutettu juuri näillä hyvillä kilpailuolosuhteilla, viihtyisällä ympäristöllä ja lupsakkaan ystävällisellä palvelulla. 23. Etäämmältäkin päätetään yhdessä, että tätä Puttaan ihmettä lähdetään katsastamaan. Pohjoismaista, Euroopasta, Uudesta-Seelannista, Australiasta jne. Kun järjestämme toukokuulta lokakuulle neljät ravit ja kaksi markkinatapahtumaa, joissa vierailee yhteensä n. Niissä poikkeuksetta kehutaan miten kaunista ja siistiä Pihtiputaalla on. Mikä parasta, yhäkin isommalla joukolla, yhäkin kauempaa ja jopa huomattavan määrän raviurheilun ensikertalaisia. kymmeniä ja kymmeniä. tehokkaalla tiedottamisella ja kuvallisella peliyhteydellä. Menneistä vuosikymmenistä seuran toiminnasta muistetaan parhaiten suuret Kammolanlahden jääravit, uuden raviradan rakentaminen, uuden tyylikkään päärakennuksen rakentaminen ja Suomen komiamman (näin väittävät vieraat) valjastuskatoskompleksin rakentaminen. Tällä kaikella on positiivinen vaikutus Pihtiputaalle. Kesäkautena Hyssin aktiivinen vaikuttaminen näkyy myös kunnan katukuvassa. Lopuksi oikein lupsakkaa joulun aikaa ja hyvää vuotta 2015. Eli mielestäni kaikki Pihtiputaan Hyssiläiset, nykyiset ja aikaisemminkin toimineet, voivat olla tehdyn työn saavutuksista ainakin hetken ylypeitä. Vastaavasti Suomesta pelataan mm. Harrastuksen, joka on tänä päivänä myös puhdasta ja yhä suurempaa kuluttajakuntaa saavuttavaa kilpaurheilua. Mutta ehkäpä paikalliseksi vaikuttajaksi ja jopa kansalliseen ”julkisuuteen” tehdyn työn jälki on noussut lähinnä 2000-luvulla. Nähdään radalla ja torilla jälleen seuraavana suvena. Sitä vaikutusta on onnistuttu lisäämään nykyaikaisella Pihtiputaan Joulu. Sillä onhan tällainen toiminta suorastaan kolmas, eikä suinkaan vähäisin sektori, jolla saadaan positiivista näkyvyyttä koko paikkakunnalle ja vieläpä huippuedullisesti. Pihtiputaan Hyssi ja yleensäkin hevosten kilpailutoiminta on vaikuttanut paikkakunnalla jo melkein sata vuotta. Omasta ja kaikkien hevosihmisten puolesta todella suuri ja lämmin kiitoksemme Vaikuttaja-valinnasta ja siitä, että olemme saaneet vaikuttaa. Tätähän se seuratyö parhaimmillaan on. Jopa vuosikymmeniä saman harrastuksen parissa jaksavia ja viihtyviä tekijöitä. Eli harrastuspuitteiden luomiseen on käytetty tuhansia ja tuhansia talkootunteja. Lisäksi seuran puheenjohtaja on vaikuttanut jo kuusi vuotta koko maan hevosasioista päättävässä Suomen Hippoksen Valtuuskunnassa. Hyssi toimii, kuten nimikin kertoo, hevosharrastuksen parissa. heidän laukkakisojaan. Miltei jokaisen pelipäivän jälkeen tulee puheluja savoksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kehitettävää riittää edelleen kohti yhä laadukkaampia olosuhteita ja vaikkapa monipuolisempaa vapaa-ajanvietto- ja harrastuskeskusta. Kylläkin samaan hengenvetoon on pakko todeta, että näinä hektisinä aikoina talkootekijöiden mukaan tempaaminen, varsinkin vähänkään pidemmän vastuun kantajiksi, on yhäkin haasteellisempaa. Joten näistä ansioista seura valittiin noin vuosi sitten Vaikuttajaputtaalaiseksi. Positiivinen viesti on tuonut yhä lisää harrastajia ja menestyviä kilpailijoita (myös oman kylän hevosista), lisää yleisöä, tiedotusvälineitä ja katukuvaan ”isompia mersuja”. Viimeiset parikymmentä vuotta rahoitusta on jelppinyt myös osaltaan EU:n ja ELY-keskuksen myöntämät hankeavustukset. Kuten esimerkiksi Suomen suurimman raviradan, Helsingin Vermon, toimihenkilöt tekivät. tahojen taloudellisia ja aineellisia avustuksia. Sekä isäntien, kyläläisten, yhteistyökumppanien ja kunnan yms. Kuinkas ollakaan toinenkin tunnustus napsahti sitten tammikuulla kun Hiekan Hippos valittiin koko valtakunnan parhaaksi Kesäraviradaksi. Mutta eivät saa ylpistyä, sillä työ jatkuu. Pihtiputaan raveja voi pelata kuvallisen yhteyden kautta esim. Kun yhdessä tekeminen on hauskaa, tuloksia tuottavaa ja jopa suuria massoja liikuttavaa toimintaa, niin sitä vaan ihmeesti jaksaa. Tämä valinta suoritettiin Suomen ravitoimittajainliiton ja yleisöäänestyksen perusteella
Pasasten Sukuseura ry Terttu Paananen hallituksen jäsen Lienevätkö sukulaiset olleet viettämässä kesälomiaan sukujuurillaan mm. Sukujuhlasta on tapana lähettää liikkeelle seppelepartio, joka vie tervehdyksen paikallisille sankarihaudoille, tällä kertaa siis Kuopioon. Sen jälkeen sukukokouksia on pidetty sääntöjen mukaan kolmen vuoden välein. Heinäkuussa 2011 tapaaminen oli Vantaalla ja vaikka pääkaupunkiseudulla asuu paljon Pasasia oli osanottajia ”vain” noin 100 henkilöä. Viidennen kerran sukukokous ja tapaaminen järjestettiin tänä kesänä heinäkuun 26. Sukujuhlan yhteyteen järjestetyssä sukututkimuspisteessä saattoi tarkistaa ja antaa tietoja omasta sukuhaarastaan ja myyntipisteessä ostaa sukuseuran tuotteita. Tässä sukutapaamisessa Viitasaarella Koliman leirikeskuksessa, joka on lähellä Pasalan kylässä olevaa Pasasen suvun varhaista asuinpaikkaa, perustettiin Pasasten Sukuseura. Suvun taiteilijoista esiintymään pääsivät laulaja-posetiivari Matti Pasanen ja upeaääninen chanson-laulaja Anneli Pasanen. päivänä Hotelli Iso-Valkeisessa Kuopiossa. 24. Varsinaisessa sukukokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja valittiin mm. Paikalle saapui noin 170 henkilöä. omien sukujuuriensa tutkimuksesta. Hän antoikin sukupuulle uuden määritelmän ”sehän on sukupöheikkö”. Pihtiputaan Joulu Kuopion kaupungin tervehdyksen jälkeen Reijo Pasanen esitteli kotikaupunkiaan Kuopiota ja sen nähtävyyksiä. Sukujuhlan ohjelma oli monipuolinen. Sukujuhlaa oli kuvaamassa Esa Pasanen valmistaen seuralle videon myytäväksi sitä haluaville. Savossa ja Keski-Suomessa. Toinen oli vuonna 2005 Nilsiässä, jonne kaukaisimmat osallistujat olivat tulleet Australiasta ja Kanadasta saakka. Paikalla oli 188 juhlavierasta, joista 65 liittyi heti kokouksen jälkeen jäseniksi. Vuonna 2008 kokoonnuttiin Pihtiputaalla, jossa on tähän mennessä ollut kaikista tapaamisista suurin osallistujamäärä, noin 200 henkilöä. hallitus seuraavaksi kolmivuotiskau-. Kesän 2000 kokouksessa tämä joukko päätti sitten valita erillisen sukutoimikunnan, jonka tehtävänä oli viedä sukututkimusta eteenpäin ja järjestää ensimmäinen laaja Pasasten sukukokous kesällä 2002. Pasasten Sukuseuran toiminta on lähtenyt liikkeelle kun vuonna 1999 kokoontui Viitasaarella Heikki Pasasen koolle kutsumana joukko Pasasten sukua tutkineita ja sukututkimuksesta kiinnostuneita henkilöitä päättämään sukutietojen keräämisestä ja mahdollisen Pasasten sukukirjan tekemisestä myöhemmin. Varapuheenjohtaja Matti Pasasen tervehdyssanojen jälkeen emeritusprofessori Seppo Pasanen Joensuusta valotti biologin näkökulmaa sukututkimukseen ja kertoi mm
25. Kotisivut ovat tätä kirjoitettaessa muuttumassa, jolloin myös www-osoite tulee muuttumaan. Sukukokoukseen Pihtiputaalle tämä kirja ei kuitenkaan toiveista huolimatta valmistunut, mutta siellä otettiin kuitenkin vastaan ennakkotilauksia ennakkohintaan. Taloudellisesti näitä toimintoja tukee paitsi sukukirjan ja sukutuotteiden myynti, myös laaja jäsenistö jäsenmaksuillaan. Sukukirjatoimikunta ottaa mielellään vastaan sukutietoja nykypolvilta, jotta saataisiin mahdollisimman laaja yhteys I-osaan. Pihtiputaan Joulu. Pienempimuotoisten ”välitapaamisten” järjestäminen on ollut keskusteluissa esillä, mutta toistaiseksi niitä ei ole ollut. Vihdoin maalis-huhtikuun vaihteessa 2009 päästiin postittamaan kirjat ennakkotilaajille. Pihtiputaalle. sitä, että alueelta löytyisi innokkaita sukulaisia tuomaan paikallista tuntemusta ja ohjelmaa tapahtumaan. Tunnus on painettuna paitsi sukukirjan kannessa, myös sukutuotteissamme mm. Edellä esitettyjen sääntömääräisten sukukokousten lisäksi keskeisiä toimintojamme ovat siis sukututkimus ja sukukirjojen tuottaminen. Siinäpä vierähti pääsiäisen pyhät rattoisasti sukujuuria kirjasta etsiessä! Kirjaa on myyty ihan mukavasti ja sitä on edelleen saatavissa. Sivuilta tulee löytymään lisää tietoa sukuseurasta ja Pasasten suvun historiasta sekä mm. Pasasten suku I -kirjan vanhin on Pekka Pasanen, s. 1455 mahdollisesti Mikkelin eli Vesulahden pitäjässä tai Juvan Joroisissa. Sukukirjan toimittamisessa otetaan tietenkin huomioon käytännesäännöt. Sukutietojen todettiin olevan niin laajat, että päätettiin julkaista ne kahdessa osassa, joista ensimmäinen käsittää suvun vaiheita ja sukujuontoja 1600-luvulta 1800-luvun alkupuolelle. hallituksen jäsenten yhteystiedot ja vastuualueet. Tähän mennessä kuluneiden 12 vuoden aikana sukuseuraan on liittynyt yli 400 henkilöä. Palaute-toiminnon kautta voi laittaa viestejä sukuseuralle (toiveita, risuja, ruusuja, ehdotuksia). Viitasaarella Pasaset ovat samana ajankohtana olleet sukunimiluettelossa sijalla 7, henkilömääränä 112. Paanasia on tuolloin ollut 211 ja kolmanneksi eniten Kanasia, 155 henkilöä. osoitteenmuutokset jäsenrekisteriin. Viitasaarelle sukua on tullut 1500-luvulla ja sieltä edelleen mm. Kokoontumispaikkakunnasta päättäessään hallitus joutuu pohtimaan mm. Sopimus hänen kanssaan allekirjoitettiin kesäkuussa 2006. deksi. Pasasten sukuseuralta ilmestyy jäsentiedote 1-2 kertaa vuodessa, viime keväinen oli järjestyksessä 16. 2002. pöytästandaarissa, sukuviirissä ja sukumukissa. Väestötietojärjestelmän mukaan kesäkuussa 2010 Pasanen oli Pihtiputaalla toiseksi yleisin sukunimi, 198 henkilöä. n. Toisen osan on tarkoitus jatkua ajallisesti edellisestä aina näihin päiviin asti ja tiedon keruu siihen on meneillään. V. Seuraavan vuonna 2017 järjestettävän sukutapaamisen paikka on tässä vaiheessa vielä avoin. Sukujuhlan päätteeksi oli vielä mielenkiintoinen Vapaan Sanan vuoro. Pasasten Sukuseura ry:n perustavasta kokouksesta Viitasaarella Pasalan leirikeskuksessa v. Vuonna 2005 valittiin Sukukirjatoimikunta ohjaamaan ja valvomaan sukututkimusta ja sukukirjatyötä ja aloitettiin kirjan toimittamisesta neuvottelut helsinkiläisen Jarmo Paikkalan kanssa. 2007 hallitus hyväksyi 2005sukukokouksen valtuuttamana sukutunnuksen, vaakunan, joka on Alpo Pasasen suunnittelema. Sieltä kautta voi myös liittyä jäseneksi sukuseuraan ja ilmoittaa esim
2014. 1960 Aaro Savinainen. 2014. Vasemmalla on Kotikunnan päämyymälä, joka vihittiin 17.1.1960. Pihtiputaan paloasema v. Seuraavana on liikemies Reino Kekkosen omistama liike- ja asuintalo, jonne linja-autoasema ja matkahuolto muuttivat 2.5.1959. Pihtiputaan Joulu. Taustalla näkyvät Mikkola ja vanha osuuskassatalo. Valok. Suunnittelija on rakennusmestari Onni Niskanen. 26. Uutta kirkonkylää Asematien varressa 1960-luvun alussa. Kirkonkylää Asematien varressa v. Pihtiputaan paloasema, joka valmistui vuonna 1956. Pihtiputaan kunta
Kirkonkylän kauppa. 27. Sisäkuva Muurasjärven Osuuskaupasta 1920-luvulta. Onni Mielityisen kokoelmat. Kuva vuodelta 1930 tai 1931. Kuva vuodelta 1930 tai 1931. Muurasjärven Osuuskauppa. Vasemmalla kauppias Matti Saastamoinen ja hänen vieressä poikansa Toivo Saastamoinen. Pihtiputaan Joulu
Päätimme siirtyä tuumasta toimeen, käärimme hihat ja polkaisimme käyntiin kyläkirjahankkeen. Kyläkirjaahan ei niin vaan sipaista kasaan - onneksi. Päätimme, että haastattelujen tuloksena syntyvää aineistoa ei painettaisi yksittäisinä erillisinä tarinoina vaan kirjan kirjoittajaksi valitun Tuija Sii28. Muutaman vuoden jahkailun jälkeen totesimme, ettei asia muutu miksikään jollemme itse tee asialle jotain - ja mahdollisimman nopeasti. Innostus oli kuitenkin kohdallaan ja tavoitteesta tehdä kirjasta mahdollisimman laadukas, ei luovuttu missään vaiheessa. Kyläkirja syntyy Kari Parkkonen Elämäjärven Kyläseura ry kirjatoimikunnan puheenjohtaja Monelle meistä tulee mieleen kuinka elämä ja sen tapahtumat lipuvat ja soljuvat silmiemme edessä. Monia asioita oli huomioitava. Iloja, suruja ja mielenkiintoisia tarinoita menneiden vuosikymmenten elämänjuoksusta tulikin yhteen kirjaan kiitettävän paljon. Liian usein huomaamme, että monista tärkeistä ja merkittävistä asioista ei ole olemassa mitään historiatietoa. No eihän se aivan noin käynyt. Koska kukaan toimikunnan jäsenistä ei ollut koskaan vastaavissa kirjaprojekteissa ollut, jouduimme pähkäilemään asioita juurta jaksaen ja monia perusasioita selvittäen. Liian moni muisto ja tapahtuma unohtuu ja tuleville sukupolville ei jää minkäänlaista muistikuvaa kulloisenkin ajan elämänmenosta. Näin yksittäisten henkilöiden kertomuksista koostui moniaiheinen kylähistoria, jossa tapahtumat elävät aikajanalla värikkäästi ja aitona, antaen todenperäisen ja elävän kuvan menneiden aikojen elämänrytmistä. dorowin tehtävänä oli kasata kaikki muistiinmerkitty aineisto kirjan sivuille siten, että eri kertomukset sijoittuisivat sujuvasti kirjan eri asiakokonaisuuksiin. Halusimme koota kirjan todellisista ja aidoista tarinoista, kerättyjen tietojen ja tapahtumien perusteella. Maalauksellinen kuva-asetelma Hujakonperältä. Samalla keräsimme runsaasti valokuvamateriaalia. Pihtiputaan Joulu Käsipyykkiä pestiin ennen ulkona pyykkilaudalla. Elämäjärvellä harmittelimme harmittelemisesta päästyämmekin kuinka liian moni asia oli jokaisen elämän ehtooseen ehtivän ihmisen mukana häipymässä pois muistoista, ikuisiksi ajoiksi. (Kuva: Kerttu Kananen). Historia on arvokas ajan peili ja sitä voidaan todentaa vain kun joku on sen muistiinmerkinnyt tai elävästi sen juuri nyt muistaa. Jo ensimmäisessä kokouksessa päätimme sipaista kyläkirjan kasaan. Suunnitelmamme oli kiertää koko kyläkunta ja vierailla lähes kaikissa niissä taloissa, joissa asui jo varttunutta väestöä ja joilla oli vielä menneiden aikojen tapahtumia muistikuvissa. Lisäksi kirjan alkuosassa Kyläseura kokosi asiasta innostuneita henkilöitä ja perusti kyläkirjatoimikunnan
(Kuva: Mikko Siekkinen) käsitellään laajasti koko alueen esihistoriallista menneisyyttä ja Pihtiputaan ensimmäisen asukkaan Ville Variksen aikaa. Elämäisjoki oli merkittävä uittokanava 1930-luvulla. Se tarjoaakin moPihtiputaan Joulu. Nimi johdettiin näiden kolmen kylänosan talojen yhteismäärästä – savuista, jota nimeä entisaikaan taloista käytettiin. Asiat palautuivat mieleen jopa päivien tarkkuudella. Se on kuitenkin normaalia elämänkulkua, kun kulunut aika ja vuosien takaiset lukuisat keskus- Lopullinen kirja käsittelee laajasti Elämäjärven, mutta myös Peningin ja Rönnyn alueiden asioita.Tästä johtuen kirjan nimeksi valikoitui Elämäjärvi – kolmesataa savua. Kirjaan onnistuttiin kokoamaan ja tekemään myös kylien kartta. Haastatteluajankohtia sovitellessa haastateltavan kommentti yleensä oli, ”...että minä ainakaan en muista mitään”, mutta annahan olla... 29. Joku virhekin tiedoissa saattaa olla, mutta itse olemme kartan lopputulokseen tyytyväisiä. Hänen asuinsijansa kun oli Elämäjärven luoteisosassa Liitonjokisuun penkereessä. Vaikka kirjan julkistamisaikataulua siirrettiinkin, oli tässäkin projektissa yksi yhteinen tunnusmerkki, aika loppuu aina kesken. Ehkäpä saavat sijansa seuraavassa kirjassa. Uittomiehet tauolla nykyisenkin Elämäisjoen sillan pielessä. Siihen on merkitty koko alueen jokainen nykyinen ja jo purettu talo tai torppa. Tiedot, joita kirjaan ei enää ehditty käsitellä tai eivät siihen sopineet ovat kuitenkin tallessa ja kenenkään kertomukset eivät näin ollen ole menneet hukkaan. Kertomukset täydensivät toisiaan ja jo unohtuneetkin asiat palautuivat haastateltavan mieleen kirkkaana ja tunteikkaana. lopputulema kun usein oli, että haastattelija joutui loppuillasta vilkaisemaan kelloaan useaankin otteeseen, jotta ehtisi yöksi kotiin. Aineiston kasaamisessa pientä päänvaivaa aiheutti se, että samoistakin tapahtumista olimme saaneet useita eri totuuksia. Pääosin aineiston kerääminen tapahtui haastatteluin, mutta myös ennen kylällä asuneilta saatujen kirjallisten muistiinpanojen välityksellä. Mutta pidimme kakkosaikataulusta kiinni ja siksi jossain vaiheessa suljimme kirjan lisäaineistolta. Lähes jokaiselle talolle löytyi myös nimi ja luettelosta löytyy lisäksi kunkin talon ensimmäisen asukkaan nimi. Se oliko valitsemamme totuus oikea, voi jokainen itse lukea kirjan lähes kolmeltasadalta sivulta. teluketjut muuttavat asioita. Tarinoiden ja tapahtumien muistotulva yllätti haastateltavan ja haastattelijan. Toimikunnan tehtäväksi jäikin ”oikean totuuden” valitseminen kirjan sivuille. Haastattelujen lisäksi asioita kylän tapahtumista toimikunnalle alkoi tulvia puhelimitse, sähköpostein, kirjeitse ja kaupan jonossa eli aina kun kylän asukkaita tapasimme
Ennen oli – tai siis ei ollut lähes mitään ja senkin tilanteen kanssa pystyttiin elämään myös henkisesti hyvinvoiden. Elämäjärvi – kolmesataa savua kirjassa tuoksuu ja maistuu oikea elämä. Haastatteluhetket olivatkin usein tunteikkaita, ja niiden aikana asiat palautuivat elävästi monien mieleen. Kirjassa on sanomaa ja kerrottavaa muillekin kuin vain Elämäjärven alueen asukkaille.. Kuvassa Valjakka ja oppilaita Panninniemen kärjessä. (Kuva: Mikko Siekkinen) nelle muistikuvamatkaajalle oivan tietolähteen alueella sijainneista rakennuksista nimitietoineen. Tyydytyksellä saatoimmekin todeta kuinka kirjan tekeminen oli paljon muutakin kuin pelkkä tekninen kirjallinen suoritus. Opettaja Hilja Valjakka oli vaikuttava persoona toimien usean ikäpolven ajan opettajana Elämäjärvellä. Elämäjärvi – kolmesataa savua ei kata kuin murto-osan kyläkuntiemme historiasta, mutta sen tekeminen oli useimmille terapeuttista, eikä pelkästään meille kirjan kokoajille, vaan myös kaikille kirjan tekemiseen osallistuneille. Uskoakseni saatte pienen häivähdyksen historian havinasta koko seutukunnallamme ja samalla kirjantekemisen tuomasta henkisestä tunteesta. Myös kirjan tietopohjainen sisältö ja runsas kuvitus ovat saaneet monisatapäiseltä lukijakunnalta positiivisen palautteen. Yli seitsemänkymmenen aineistoa tuottaneen henkilön kasvoilta saattoi aistia kiitollisuuden tunteen, että asioita saatiin muistiinmerkittyä juuri nyt. Haastateltavan lisäksi myös haastattelijan silmäkulma saattoi kastua tarinoita kirjattaessa ja kuunnellessa. Tekijät kiittävät kaikkia mukana olleita ja myös teitä, jotka kirjamme ostatte tai olette jo ostaneet. Elettiin, ei aina niin tyytyväisenä, mutta elämään ja olosuhteisiin sopeutuen. Toivomme, että tämän projektin innoittamina mahdollisimman moni kyläkunta ryhtyisi vastaavaan urakkaan. Sitä lukiessaan voi huomata ja todeta, että vain oikea elämä voi olla näin mielenkiintoista. Historian tunteminen ja tunnusta- 30. Suosittelen. Pihtiputaan Joulu minen avasi monien meidän silmät. Monet nykyhetken ongelmat muuttuivat meidän tekijöiden silmissä vähäpätöisiksi
Otto Puranen kuoli 8.2.1876, kirjojen mukaan Pekkarilassa, seitsemän kuukautta ennen kaupantekoa ja kuukausi Eljas Hämäläisen vaimon Stina Hämäläisen kuoleman jälkeen. Henrik ja Simon Puranen olivat isänsä Henrik Simonpojan ja ilmeisesti hänen sisarusten kanssa Aution kruununtilan haltijoita. Tehtiinkö tuvat Henrikille ja Simonille vai ostettiinko rakennukset valmiina, siitä minulla ei ole tietoa. 15.6.1849 ja Helena Maria Puranen s. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. ”Virallisesti” ei myöskään isääni Pekkarilan Vilhoa ole koskaan ollut olemassakaan, koska isäni syntyi Heikkilän tilalle. Lähtökäskyn Henrik ja Simon saivat ollessaan töissä Aution pellolla. Tilalta löytyi ainakin navetta, aitta ja tuulimylly, joka sijaitsi talon eteläpuolella olevalla Myllymäellä. Henrik Simonpoika Purasella ja Helena Maria Kanasella oli neljä lasta, Simon s. 3.5.1727 oli myös sotilas, kuoli Viitasaaren Kymönkoskella. 30.7.1847, Henrik Puranen s. Pekkarilaan muuttivat Henrik vaimonsa Liisa Paanasen ja tyttärensä Amanda Purasen kanssa. Henrik ja Simon saivat isänsä kanssa 1000 markkaa etumaksua ehtona lunastaa osuus Aution tilasta omaksi. Eljas oli jäänyt leskeksi tammikuussa 1876. Aution tila jäi veljesten serkulle Maria Puraselle ja hänen norjalaiselle miehelleen Martin Johanssenille. Mahdollisesti, tai sitten kuolema kirjattiin Pekkarilan tilalle loppuvuodesta perheen muuton jälkeen. Simonille syntyi tytär Ida, joka avioitui myöhemmin Saukkopurolle. Samoilla paikoilla, joilla Olli Narinen asui jo vuonna 1560. 9.6.1853. Se on seisonut Muurasjärven pohjoispäässä Pekkarilan lahden etelärannalla ainakin vuodesta 1876 alkaen. Perhe asui Aution kruununtilalla. Veljesten mukana muuttivat isä Henrik Simonpoika Puranen, hänen vaimonsa Helena Maria Kananen sekä veljesten täti Helena Maria Puranen. Muutto Pekkarilaan Henrik ja Simon Henrikinpojat Puranen ostivat osuuden Pekkarilan perintötilasta 11.9.1876. Tilalle jäi myös Henrikin puoliso Liisa Paananen. Osakkaat tekivät puukaupat vuonna 1872 Halla-yhtiön kanssa. Henrik Puranen lähti Kanadaan ja tilanpito jäi pääosin Simon Purasen hoitoon. 15.12.1799, oli vaarini vaari. Hänen poikansa Henrik Simonpoika Puranen s. Simo Laurinpoika Puranen, sotilasnimeltään Lilja, oli esi-isäni, joka eli 1700-luvulla Viitasaaren Pasalassa. Tilanpidon kustannuksia ratkottiin veljesten kanssa 1880-1890 -luvuilla Vaasan Pihtiputaan Joulu. Muuttivatko Puraset Pekkarilaan jo 1875. 11.8.1844 (vaarini isä), Fredrika Puranen s. Mahdollisesti toinen tupa oli suurempi ja toinen pienempi aputupa. Aution kruununtilan viimeinen osuus lunastettiin vuonna 1876 haltijoiden omistukseen. Pekkarilan vanhan tuvan ja Purasten historiaa Simo Puranen ”Virallisesti” Pekkarilan vanhaa tupaa ei ole enää olemassa. 31. Millainen oli Pekkarilan vanha tupa - kuosista ei ole tarkkaa kuvaa tuolta ajalta. Perimätiedon mukaan töyräällä oli kaksi tupaa itä-länsi suunnassa ja tupien välillä oli eteinen. Simonin mukana muuttivat vaimo Miina Toikkanen ja lapset Eva Maria, Henrik, ja Otto Puranen. Simo Puranen (isä Lars Simonpoika Puranen Lilja) syntyi kaksosena 14.7.1755, muutti Viitasaarelta Alvajärven Seppälään. Samana vuonna syntyi Henrikille poika Matti, josta myöhemmin tuli Pajujärven Matti. Paaval Varis oli korjannut vuonna 1888 tilan rakennuksia seuraavasti: ”aitta rustingin päätä ja kattaminen 25 markkaa ja navetan kattaminen 20 markkaa ja tuvan kattaminen 20 markkaa ja tuuli myllyn seinistä 16 markkaa”. Pieni mahdollisuus on, että tuvat ovat valmistuneet nälkävuosien aikaan pohjanmaalaisten hirrenveistäjien työnä. Pekkarilan vanha tupa on olemassa. Hänen poikansa Lars Puranen Lilja s. Aution haltijoiksi he päätyivät Simo Laurinpoika Liljan ja Lars Puranen Liljan sotilasammatin kautta. Pitkään ei Henrik Simonpoika Puranen Pekkarilassa elänyt, vaan kuoli 27.12.1877. Henrikille ja Simonille tuli lähtö. Henrikin siirtolaisajoista minulla ei ole tarkkaa tietoa. Pek- karilan Henrik ja Simon ostivat Eljas Eljaksenpoika Hämäläiseltä ja tämän alaikäisiltä pojilta
Pekkarilan pihapiirit elokuussa 1960. Kanadasta hän palasi vanhempien toiveesta. Jako kuuluu edelleen puhekielessä, sanotaan: Pekkarilan Paavo, Paavo Paananen tai Pekkarilan Simo, Simo Puranen. Samana vuonna kuoli myös Henrikin ja Simon äiti Helena Maria Kananen. Tupa oli kääntämisen jälkeen vielä savutupa ja katon laudat ja hirret ovat savun tummentamia. Heikkilä, Harju ja Savipuro Pekkarilan tupa on lähes neliön muotoinen. Simon pojista ensimmäisenä Amerikkaan lähti Henrik. Pekkarilassa asui 1890-luvulla ainakin Henrikin poika Matti vaimonsa Hilda Sevónin ja kahden tyttärensä kanssa. hovioikeutta myöten. Paanasten puolelle siirrettiin 1898 vanha Salmen tupa. Tuomittiimpa Simon Puranen 20 markan sakkoon, kun hän jätti oikeuteen myöhästyneenä laskelman tilan tilinpidosta. Lattia oli multapenkkilattia ja kahta seinää kiertävät jykevät penkit. Henrikin vaimo Liisa Paananen kuoli 1891. Vaarini Ville kieltäytyi arvannostosta kutsunnoissa Venäjän armeijaan ja pakeni monen muun nuoren miehen tavoin 1903 Kanadaan. Lasku on päivätty 31.12.1901 Viitasaarella. Kehikon sivut ovat hieman yli kahdeksan metriä kumpikin. Paanasten Pekkarila ja Purasten Pekkarila Pekkarilaa halottiin ensimmäisen kerran 1901, osakkaina olivat Heikki ja Simo Puranen sekä Matti Paananen. Henrik ehtikin sotimaan sekä intiaanisodissa että länsirintamalla jääden Amerikkaan. Jäljelle jäänyt Pekkarilan tupa käännettiin pohjois-eteläsuuntaan ja eteinen rakennettiin tuvan länsiseinälle. Pihtiputaan Joulu Ilmeisesti kantatila Pekkarila siirtyi Matti Paanaselle ja Purasten osuudesta Pekkarilaan muodostettiin Heikkilän tila. Eriksson laskutti 166,56 hehtaarin kartoittamisesta 164,76 markkaa. Tuvat jaettiin, koska Simo ja Henrik Puranen ryhtyivät jakamaan omistukseensa jäänyttä osaa Pekkarilasta. Maanmittari K.L. Tällä halkomisella muodostui kaksi Pekkarilaa, Paanasten Pekkarila ja Purasten Pekkarila. Purasten puolen toinen tupa siirrettiin Savipurolle, jossa se on edelleen pystyssä. Tuvan ovi kävi tiuhaan Kanadan ja Amerikan suuntaan. 32. Simolle oli syntynyt vielä neljä lasta, Vilhelm (vaarini Pekkarilan Ville), Vilhelmina (avioitui Luomalaan), Juho (Harjun Jussi) ja Matti Valtteri, (Kankaan Valtteri)
Kammareissa hirsien välit tasattiin kaurasuuruksella. Pihtiputaan Joulu. Samana vuonna Pajamäellä Hintikan sahalla höylättiin Pekkarilan vanhaan tupaan uudet lattialankut. Jääkärinä hän oli ollut pihtiputaalaisten komppanian päällikkönä Tampereen valloituksessa ja sen jälkeen tullut Pihtiputaalle pastoriksi. Samoihin aikoihin taloon hankittiin tuvan pöytä. Tiukkaa aikaa kesti aina vuoteen 1937, lähes kaksikymmentä vuotta. 1915, Vilho s. Tuvan eteisen jatkeena oli pienempi rakennus, joka on toiminut varastona. Ville souti uuden meijerskan Kivikolle ja Eevan työt alkoivat. Savipurolla, Itikka-aholla oli Pekkarilan kesänavetta, jossa kesäisin metsälaitumella olleet lehmät lypsettiin. Viljeltyä maata kartoituksessa oli 63,12 ha ja muuta maata 199,50 ha. vuonna 1909. Halkomisessa olivat osallisina Heikin poika Matti Puranen sekä Simon pojat Ville ja Juho Puranen. Torpan Valtteri ja Elma lunastivat itselleen 1922 Heikkilän tilasta. 1912 piirretyssä kartassa näkyy myös Savipuron tilalle siirretty toinen Pekkarilan tupa. Pöytälevy on tehty yhteenliimatusta neljästä, kolmen sentin vahvuisesta lankusta. Vaarini oli käynnistämässä ainakin osuuskauppaa, osuuspankkia, nuorisoseuraa, sonniosuuskuntaa ja osuusmeijeriä, toimien samalla julkisena kaupanvahvistajana. Yhden takaajan omaisuus meni toisen yrityksen velkoihin ja yksi takaaja onnistui siirtämään omaisuutensa velkojilta turvaan. Toukokuussa 1910 Eeva Berg saapui Pekkarilan rantaan, missä vaarini oli tervaamassa venettä. Matti Valtteri, vaarini nuorempi veli, seurasi veljien esimerkkejä käyden kahdesti Amerikassa. Tuvan kammaripääty sai ulkopuolelle rimoitetun pystylaudoituksen tupaosan jäädessä hirsipinnalle. Vaarini siskon Eva Maria Purasen pojat Emil Puranen ja Valtteri Väyrynen muuttivat myöhemmin Kanadaan pysyvästi Pekkarilan tupaa rakennettiin 1908-1909. Asennustyön aikana Anttilan rouva kuvasi Vienon, Vilhon ja Liisan Pekkarilan tuvassa. Muurasjärven Osuskauppa oli konkurssin partaalla. Lapsia heille syntyi neljä. Pekkarilasta Savipurolle on matkaa kolmisen kilometriä Vuohtojärven ympäri. Ville Purasen palattua Amerikasta 1909, alkoi Pekkarilan tuvanovi taas käydä, mutta nyt väkeä virtasi sisäänpäin. Valtteri oli loukannut kätensä kaivosonnettomuudesssa, josta hän oli juuri ja juuri selvinnyt hengissä. 1919 ja Eeva s. Valtterilla ja Elmalla oli hallinnassaan Kankaan torppa. Kahta tuntia ennen huutokauppaa tuli SOK:lta ilmoitus velkojen osittaiseen anteeksiantoon. Tupaa jatkettiin neljällä kammarilla Ville-vaarin avustaessa rakentamista taaloilla Kanadasta. Takaajiksi jäi viisi perhettä, joista Ville ja Eeva Puranen olivat vähävaraisimmat. Pöydän lienee tehnyt Jooseppi Varis, Kujalan Jooseppi. Isäni Vilho Purasen syntymävuonna Heikkilän tila halottiin Heikkilän, Harjun ja Savipuron tiloiksi. Sähköä toimitti, silloin kun vettä riitti, Kelkkämä- ja Vuohtojärven välillä olevaan Koskelan koskeen asennettu voimalaitos. Suomen itsenäistyttyä palasi Valtteri 1919 vaimonsa Elman kanssa Suomeen. 33. Liitos on varmistettu lankkuihin puutapein naulatuilla upotetuilla liitoskappaleilla. Vieno s. Pekkarilan tuvassa vietettiin 1920- 1930 -luvuilla tiukkoja aikoja. Pöydän kansi on säilynyt muuttumattomana yli sadan vuoden ajan. Siirtolaisten joukkoon liittyi 1907 kaksikymmenvuotias Johanna Logren, Helena Maria Purasen ja Enok Logrenin tytär. ”Näitä ei ainakaan myydä!” Vieno ja Vilho sanoivat pakkohuutokaupan aattona ja ottivat savikupit ja lusikat kainaloonsa. 1929. Simon pojista vain nuorin, Juho, ei käynyt Amerikassa. Hän lähti etsimään isäänsä Enok Logrenia, joka oli lähtenyt Amerikkaan ja kuollut siellä 1891. Tämän kuultuaan lapset luovuttivat neuvottelujen jälkeen lusikat vaarilleen, mutta savikupeista he eivät uskaltaneet luopua. 1916, Liisa s. Uunin kupeessa on hella ja hellan päällä taidokkaasti muurattu höyrykupu. Uuni on muurattu lohkokivien päälle - leivinuuniin sopii yli kaksikymmentä leipää. Korkoprosentti vaihteli 1218% ja korkoja maksettiin 15.000 - 20.000 markkaan vuodessa. Neljän vuoden kuluttua toukokuussa Ville Puranen ja Eeva Berg avioituivat. Sulakkeita oli yksi kappale ja johdot vedettiin tuvan ja kammareiden kattoon kiinnitettyihin eristeisiin. Lautamiehenä Ville toimi vuodesta 1915 vuoteen 1955. Muurauslaastin savena on käytetty punaista savea. Pöytä on reilut kolme ja puoli metriä pitkä ja vajaan metrin leveä. Myöhemmin kammarit sisustettiin puolipaneelilla ja pinkopahvilla. Myös kammarit saivat myöhemmin jokainen oman tiilisen pystyuuninsa. Pekkarilan pakkohuutokauppapäivä oli määrätty. Uunin pankolla on kolmen neliön nukkumatila. Asentajana toimi pastorijääkäri Anttila. Kivipuron Arvin isä Kalle Puurunen muurasi 1907 tupaan kauniin uunin. Taistelu Heikkilän talosta Sodan jälkeen 1920-luvulla iski lama. Muurasjärven Osuuskaupan velkoja oli takaamassa seitsemän takaajaa. Syksyllä 1920 Pekkarilan tupaan asennettiin sähköt. Osuusmeijeriin pestattiin meijerskaksi Eeva Berg, Rautalammilta. Sähkön tulo lakkasi vuonna 1927. Kammarit olivat valmiina vuonna 1912, jolloin Heikkilän tila kartoitettiin tulevaa halkomista varten. Tupa on Vuohtojärven eteläpuolella noin 400 metriä Vuohtojärven rannasta
Ville-vaari ei vatsasairauden vuoksi pystynyt syömään eikä tekemäänkään juuri mitään ruumiillista työtä. Emmin lapsuudenkoti 34. Isäni oli hevosmiehenä ja lähdössä eturintamalta tarkoituksena ottaa kaksi kinnulalaista kyytiinsä. Samana päivänä isäni avioitui Emmin kanssa ja Emmi muutti kahden tyttärensä Eiran ja Kaarinan kanssa Pekkarilaan. Talon ainoana työkykyisenä miehenä hän joutui jo lapsena mukaan tilan töihin. Onneksi katto oli katettu huovalla tuulen alapuolelta, eikä tuli päässyt leviämään vauhdilla. Isäni oli katsonut kirveenterää ja tuumannut, että kirves pitäisi teroittaa. Tupa oli varastona ja kylmillään viisikymmentä vuotta. Emmi ja Vilho Laukkasen avioero astui voimaan 1.10.1947. Olipa isäni näkemässä Kalastajatorpan ajoissa tapahtunutta ylikulkusillan romahtamista. Pekkarilan tupaan asennettiin sähköt samoihin aikoihin kun rautatie tuli Muurakseen. Viisitoistavuotiaana isäni ajoi jo halkoja ja tukkeja. Sotakokemuksistaan hän ei juuri puhunut. Teroitusreissulla tuvan purkaminen ”unohtui”. Vaarini kuoli 26.10.1959. Ville-vaari tuumasikin Pekkarilan russakoiden saaneen oman rautatien. Remonttikesän asuimme vanhassa tuvassa ja kahdessa kammarissa. Kun pihtiputaalaiset valmistautuivat lähtemään Oulusta rintamalle Venäjän radio varoitti heitä lähtemästä sotaan. Vuonna 1939 Pekkarilan tupa katettiin ja alahirret uusittiin, tupa kengitettiin ja vaarin täti Helena Maria Logren kuoli. Aika oli tiukkaa isälleni Vilholle. Pekkarilan vanha tupa jää kylmilleen Pekkarilan tuvasta tuli 1960 Pekkarilan vanha tupa. Savupiiput purettiin vesikattoon saakka ja huopa vedettiin koko katon alueelle. Inflaatio oli syönyt velkaa niin, että se pystyttiin maksamaan metsän myyntituloilla. Jauhesammutin pelasti silloin vanhan tuvan ja ainakin yhden navetan, joka oli tuulen alapuolella. Pari muutakin läheltäpiti tilannetta on ollut tulen kanssa. Pekkarilan talous alkoi vakiintua. Isäni Vilho taisteli talvisodassa Kuhmon rintamalla. Kerran isäni oli aikonut purkaa tuvan yhdessä Mauri Kyllösen, Kujalan Maurin kanssa. Pekkarilan vanha tupa oli kylmillään ja varastona aina vuoteen 1987 saakka, kunnes Pekkarilan Purasten viides sukupolvi Simo ja Tarja Puranen aloittivat uudemman tuvan peruskorjauksen. Tuhannen rungon tukit hän ajoi seitsentoista vuotiaana 1933. Sähköjohdot olivat metallikuorisia. Pihtiputaan Joulu oli Muurasjärven Lehtoperällä Junganaholla. Perhettä oli syytinkiläisten Eevan ja Villen kanssa kymmenen henkeä 1950-luvun puolivälissä. Jatkosota päättyi isältäni Kivatsussa elokuussa 1941 luodin lävistäessä reiden ja vaurioittaessa iskiashermoa. Remontin aluksi appeni Väinö. Pihtiputaalla siltojen ja teiden mitoitukset olivat venäläisten tiedossa sodan alkaessa. Kinnulalaiset kuolivat, isäni jäi henkiin. Pekkarilassa asuivat kuolemaansa saakka syytingillä tiukka anoppi Eeva ja appi Ville ja heidän lisäksi kaksi tätiäni vuoteen 1950, jolloin he avioituivat. Palveluspaikka sijaitsi Uudenmaan kasarmilla Maurinkatu 3:ssa. Emmille ja Vilholle syntyi vielä viisi lasta Anna-Liisa, Heikki, Vilho, Simo ja Hanna-Maija. Armeija-aika oli isälleni avartava ja mukava kokemus. HKK avusti erilaisia armeijan johdon tapahtumia ja toimintoja. Isäni maastoutui tien oikealle ja kinnulalaiset vasemmalle puolelle. Paanasten ja Purasten Pekkarilaan rakennettiin uudet tuvat. Liikekannallepanokäsky tuli 14.10.1939. Isäni oli ajomiehenä herrojen hirvijahdissa, oppaana Malmin lentokentän avajaisissa ja ammunnan MM-kisoissa. Kun isäni heitti karttalaukut kyytiin ammuttiin valoraketti. Hänen isänsä oli Matti Turpeinen ja äiti Johanna Ollikainen. Sodan jälkeen Pekkarilassa asuivat myös Viersalon Mummo ja Pappa kahden poikansa kanssa, kunnes he pääsivät omaan tupaansa. Siviiliin isäni pääsi torstaina 18. Helsingin komennuskomppaniaan isäni astui palvelukseen 4.6.1937 Mannerheimin täyttäessä seitsemänkymmentä vuotta. Tupaan ja kammareihin ei suuria muutoksia 1939 kengityksen jälkeen tehty. Henkiinjääminen tykistökeskityksestä oli yksi harvoista. Talvisodasta isäni palasi terveenä, vaikka kolmen ja puolen kuukauden ajan hän nukkui teltoissa ja maamontuissa ja korsussakin vain kaksi yötä. Pärekattoa on varmaan uusittu tuona aikana ja lautarakenteinen kaksikerroksinen eteinen saattoi olla samalta ajalta. Kattamisaikaan oli navakka pohjoistuuli, joka lennätti Maurin tupakan hehkuvan pään kuivaan pärekattoon. Isäni otti minut syliinsä ja kävi näyttämässä yöllä kuollutta vaariani. Paanasten hirsitupa purettiin myöhemmin, mutta toinen Pekkarilan vanha tupa jäi pystyyn. Maanhankintalaki pienensi tilan pinta-alaa 36,5 ha. Tuvassa oli huonokuntoinen pärekatto, jota Maurin avustuksella ruvettiin kattamaan huopakatoksi 1970-luvun lopulla. Kolean syksyn haju peräkammarissa, jossa vainaja makasi, on vieläkin muistissani. toukokuuta 1938. Siviiliaikaa kesti vuoden ja viisi kuukautta, mutta sotaa oli jo valmisteltu. Pihan puoleisten kammareiden lattiat olivat rikkoutuneet ja pääskynen oli tehnyt pesänsä peräkammarin sulaketaulun päälle
Pihtiputaan Joulu. Anoppini Anita Hämäläinen puhdisti leivinuunin ja neljä kammarinuunia homeisesta kalkista. Samassa yhteydessä tuvan lattia muutettiin multapenkkilattiasta rossipohjaiseksi. Heillä ja monella muulla ihmisellä on side Pekkarilan vanhaan tupaan. Ikkunantekijäksi löytyi Jukka Turpeinen Vehkalasta. Alahirsien uusimisen teki poikani Ville Puranen yhdessä Teuvo Turpeisen kanssa. Sekä tuvan että kammarin uunit olivat vielä käyttökuntoisia ja leivinuunissa paistettiinkin leipää sinä kesänä. Tammikuussa 2008 Hannu Perttu asensi konesaumatun peltikaton Pekkarilan vanhan tuvan katolle. Pokaan on höylätty ura johon lasi asennetaan, rakenne on sama kuin peiliovissa. Peräkammareiden lattiat avattiin ja pihanpuoleisten kammareiden lattiat samoin kuin kammareiden ikkunat uusittiin. Joulukuussa 2010 vanhassa tuvassa vietettiin kodin siunaushetki ja ensimmäisen lapsenlapsemme Aino Emilia Wirmanin ristiäiset. Syksyllä 2007 vanha eteinen purettiin ja Isto Paananen rakensi uuden eteisen, vahvisti katon kattotuoleja, sekä naulasi vesikaton rimoituksen. Sitten tuli vieraita Kanadasta. Remontti jatkui 1990-luvulla. Hän puhdisti uunit tiilipinnalle ja sen jälkeen ne maalattiin. Ikkunanpokat oli poistettu hirsikehikon noston ajaksi ja ikkunat peitetty muovikalvolla. Väliseinien lahonneita alahirsiä korjattiin ja kammareiden seinät levytettiin. Hämäläinen muurasi savupiiput vesikatolle. Vanhat ruudut laitettiin uusiin pokiin. 35. Ikkunanpokissa ei ollut kittilistaa eikä kittiä. Eeva Maria Purasen, vaarini siskon, pojan Valtterin poika Leo tuli ensimmäisellä Suomen käynnillään 2007 käymään Pekkarilassa. Toisen vuosituhannen alkupuolella meillä kävi kahteen otteeseen vieraita. Ensin saapui Keskisen Logrenien sukulaisia Venäjältä etsimään sukuaan. Vanhat pokat olivat pehmenneet eikä niitä kannattanut laittaa paikalleen. Pekkarilan vanha tupa joulukuussa 2010 ensimmäisen lapsenlapsemme Ainon ristiäispäivänä. Appeni ja anoppini, Väinö ja Anita Hämäläinen urakoivat remontin minun toimiessa apumiehenä. On mielenkiintoista, miten laajasti yksi asuinpaikka on osallisena historian tapahtumiin. Ilmeni, että Lyyli Titov oli Helena Maria Purasen tyttären Johannan tytär. Vanhat 1912 höylätyt lattialankut lyötiin uudelleen lattiaan ja muutama särkynyt lankku uusittiin. Johanna oli avioitunut Amerikassa ja muuttanut pula-aikaan kolmen tyttärensä ja miehensä kanssa Neuvostoliittoon. Navetan vintiltä löytyivät vielä vanhat tuplaikkunat, jotka puhdistin ja maalasin. Pekkarilan vanha tupa kengitettiin uudelleen vuonna 2006
Kädentaidot ovat perintötekijöissä ja ne kehittyvät tekemällä, työ tekijäänsä opettaa. Alkuristikon päälle tuli vesipullo painoksi ja puristimeksi. Hankalasta oli tullut heille koti, joka antoi perheelle toimeentulon. Metsät ja metsä- 36. Laaja-alainen talonpito oli kokoaikaista työntekoa. Toivon isä kuoli varhain Toivon ollessa kuusivuotias. Työt kertokoon, olivatko sormet kömpelöt. Kuvassa näkyy kuinka hän päätti ja lu-. Puusto hakataan hyvin nuorena ja näin tyvitukki jää liian nuorikasvuiseksi eikä se kelpaisi Toivon kaltaiselle päremestarin silmälle. Toivo Terva-aho Vesa Kumpulainen Kädentaitaja on jättänyt elämäjärveläisille hyvin monta pärevakkaa ja -koristetta. Sain olla katsomassa taitavien sormien käyttöä Toivon verstaassa. Toivo valitsi suorasyiseksi kasvaneen tiheäsyisen pärepuun. Hän kertoi ettei pärepuita kasva Elämäjärvellä enää kuin Kallioniemen Sepon ja Mailan metsässä. Mestari moitti sormien jäykkyyttä ja kömpelyyttä. Puun valinta oli Toivolle tullut perintötietona edellisiltä sukupolvilta. Pihtiputaan Joulu työ kuuluivat luonnostaan huushollin pyörittämiseen. Puheemme kierteli puusta tekemisen parissa ja hänen huolensa tuli taitajien puuttumisesta kylän asukkaissa. Taito on häviämässä kylältä. Maanviljelys ja karjanhoito oli tuon ajan luonnollinen ammatinvalinta. Taitavasti hän asetteli ensin keskiristikon lomittain, silmäili kahdelta suuntaa ja hyväksyi sen sitten kuivamaan vähäksi aikaa. Hän ilahtui kuullessaan innostukseni lastujen tekoon ja perinteen jatkamiseen. Toivon puumerkki ja tunnus näkyy pärekorin ja -vakkojen korvavitsaksen kiertämisessä. Rauanniemen talossa Jussi ( Juho) ja Manta (Amanda) olivat kasvattaneet seitsemänpäisen lapsiperheen. Ei ole pärepuuksi kelpaavaa suorasuistä mäntyä metsissämme
Toivo löysi puolison naapurista, kun Rajalan Kaisa ilmestyi miehen elämään. Hyvin vankka yhteys luontoon hallitsi Toivon elämää ja ajatusmaailmaa. Joakim saa neuvoja vaaripapalta. Pihtiputaan Joulu. Vakan silmistä näkee, että ne ovat tasaneliöitä ja päreet ovat suorassa tasalevyisinä. Hän hoiti myös metsätyömailla savottakokin hommia. Päreenkiskomistaito täytyy oppia aivan käytännössä, jotta päreen saa juoksemaan tasapaksuisena ja juohevasti. Kertokoon nämä tiedot tuleville sukupolville rikkaasta elämänkulusta Rauanniemellä, Hankalassa ja Mäntyrinteellä. Hyvinhän tuo sapuska kelepas! Alasen Veikkokin kerran pyysi häneltä: – Keitä niitä tirriperunoota pohojolaasittain. Neljäs sukupolvi opissa. He antoivat lapsilleen esimerkillisen kodin ja kasvupohjan, vieläpä Seppokin sai kodin Hankalassa aikuiseksi saakka. Kiskominen tehdään taivuttamalla kumpaakin kiskottavaa puoliskoa tasaisesti ohjaillen aivan keskelleosuvaa halkeamiskohtaa. Terävän puukon jälki näkyy vakan reunataitteessa, jossa taite on siistitty. kitsi korvan neljällä tiukalla kierroksella aivan reunaan kiinni. Toivon monipuoliset taidot tulivat esille myös savotoilla, joissa hän kertoi olleensa itsetehdyillä parireillä. Katsoessani Toivon ahavoituneita kasvoja kaunis ihonväri kertoi miehen olleen ulkona. Kaisa kertoi syksyllä 2005 heille ilmestyneen metsämarjoja yli 1000 litraa. Päremestari kiskomassa. Aloittelijalta se tahtoo katketa. 37. Talvisin Toivon savottareissut olivat pitkienkin matkojen takana. Voisinpa vielä istahtaa Toivon verstaalle päreentuoksuiselle vestopölökylle, niin kuin Toivo sen sanoisi. Yhdessä he laajensivat ja kartuttivat pihapiiriään ja samalla kasvoi perhe kuusilapsiseksi. Näkkyypä olevan Hankalan Toivon vakka
Perheet olivat opettajille tuttuja ja samoin opettajat perheille. 1955, opettajana Helmi Mäkelä. Myös silloin opettajat olivat kannustavia ja oppilaille jäi erinomaisia muistoja koulusta. Opettajat vaihtuivat koulun alkutaipaleella lähes vuosittain, kuten siihen aikaan tapahtui kaikilla maalaiskouluilla, koska pätevistä opettajista oli Suomessa pulaa. Oppilaita Mannisen talossa v. Lieneekö kouluajoista jo kulunut riittävän kauan vai onko elämänvaihe jo sellainen, että kesän tapaamisessa suurin osallistujajoukko oli koulun alkuvuosilta. Pihtiputaan Joulu. He olivat kaikki käyneet Liitonmäellä kansakoulun tai nuoremmat peruskoulun ala-asteen. Hyvät muistot kantavat Kirsti ja Tuulikki Pulkkinen Kesäkuun lopulla kokoontui Liitonmäen koululle iloinen joukko hyvin eri-ikäisiä ihmisiä. Oma koulurakennus valmistui syksyksi 1956. Heidän aikaansa muisteltiin kesän tapaamisessa erityisen suurella lämmöllä ja kiitollisuudella. Tunnelma oli ensi tapaamisesta alkaen lämmin ja yhteisöllinen. Syksystä 1961 Liitonmäelle saatiin Helmi ja Kimmo Honkavaara, jotka olivat Liitonmäen koulun pitkäaikaisimmat opettajat. Koulu aloitti toimintansa Liitonmäellä Mannisen talossa vuonna 1953 opettaja Alpo Yrjölän johdolla. Oppilaat saivat varmasti silloinkin perusopetuksen: opittiin lukemaan ja laskemaan sekä toimimaan yhdessä toisten ihmisten kanssa. Honkavaarat olivat Liitonmäellä pitkään. 38
Pihtiputaan Joulu. Toinen iso yhteinen muisto oli tietenkin Fitzi-saari projekti, joka yhdisti ikäluokkia 1960-luvulta 1980-luvulle. pikkujouluihin. 39. Ikäjakauma kerhossa oli suuri: 15-25 vuotta. Fitzi-saarille meni upeita kaitaelokuvia maisemista ja lasten harrastuksista Liitonmäellä. Kerhossa luettiin kirjoja, laulettiin, leikittiin erilaisia hupileikkejä sekä harjoiteltiin näytelmiä mm. Mutta kaikkina vuosikymmeninä on ollut ja tulee olemaan tärkeää ihmisten kohtaaminen ja yhteinen toiminta. Suurimman urakan tekivät tietenkin opettajat, jotka harjoituttivat oppilailla upeat ohjelmat. Toivottavasti eri-ikäisten koululaisten tapaamiset saavat jatkoa, koska on todella arvokasta huomata kuinka aika on muuttunut vuosikymmenten saatossa ja koulun toiminta sen myötä. Oli suuri elämys vaikkapa seisoa ensimmäisen kerran elämässä Oulussa meren rannalla. Oli yhteinen vastuu, että jou- lu-, kevät- ja äitienpäiväjuhlat onnistuivat. Fitzi-saarilta tulleen postin avulla opittiin, että ihmiset kaikkialla maailmassa ovat samanlaisia ja erityisesti samanarvoisia, vaikka elinympäristö on täysin erilainen. joka vuosi oli kolmet upeat juhlat, joihin todella yhdessä valmistauduttiin. Siksi kansainvälisyyskasvatus alkoi Liitonmäellä jo 1960-luvulla, kun Kimmo-opettajan ohjauksessa alkoi yhteistyö Fitzi-saarille. Kimmo-opettaja oli englannin kielen taitoinen, kansainvälisesti orientoitunut opettaja. Opittiin aidosti olemaan ylpeitä ja kiitollisia omasta kotikylästä. Opettajien ammattitaito näkyi mm. Ohjelmaa oli niin paljon, että kaikki oppilaat saivat osallistua. Liitonmäen entisiä koululaisia tapaamisessa kesällä 2014. Yhteisiä muistoja synnytti Honkavaarojen tapa järjestää koulussa yhteisöllistä toimintaa: mm. Honkavaarojen aikana elämänpiiri laajeni Liitonmäen lapsille monella tavalla: keväisin tehtiin luokkaretkiä lähikaupunkeihin. Kesäinen tapaaminen Liitonmäen koululla herätti varmaan kaikissa mukana olleissa paljon lämpimiä muistoja lapsuudesta, koululaisen elämästä sekä nuorten opintokerhoista. Oli erityisen arvokasta, kun harrastuksia ei siihen aikaan ollut tarjolla, että opettajat pitivät kerran viikossa koululla nuorisokerhoa tytöille ja pojille. Koko kylä oli mukana järjestelyissä mm. tavassa valita ohjelmia, johon kaikki pääsivät omine taitoineen mukaan. lahjoittamalla tarjottavaa sekä osallistumalla koko kylän voimin juhlaan. Yhteisesti totesimme, että olimme saaneet koulusta hyvät eväät elämään. Penkkiurheilukipinä sai alkunsa, kun opettajan televisiosta päästiin seuraamaan urheilun arvokilpailuja; yhdessä hurrattiin Mäntyrannalle ja Kankkoselle
Pihtiputaan Joulu. Alakoulua pidettiin Kurkilahdessa Elina Kinnusen ollessa opettajana, ja yläluokat olivat Tervalan talossa, nykyisen koulurakennuksen lähistöllä. Lotta- ja sotilaspoikaosastot perustettiin kylällemme, ja vähän myöhemmin Pikkulotat, joissa minäkin sain olla mukana. Luokat olivat kauniit ja valoisat. Myöhemmin äiti sai tuttavaperheestä nuoren tytön apulaisekseen, joka auttoi äitiä monissa tehtävissä. Ei ollut puhelimia, ei sähköjä. Kahden päivän jälkeen hän otti navettatyöt haltuunsa. Kauan emme saaneet kuitenkaan täysin nauttia ja riemuita uuden koulun alkamisesta, sillä reilun kolmen kuukauden kuluttua synkkä varjo laski maamme ylle. Alkoi talvisota. Pelko, jota sen ikäisenä pystyin tuntemaan, oli valtava. Koulun ensimmäiset oppilaat. Elina, joka oli ihana persoona, osasi luoda turvallisen ilmapiirin lasten keskuuteen. Öljylampun ja kynttilän valossa oli pärjättävä, ja vaativistakin tehtävistä ja tapahtumista oli selvittävä. Naapurin emäntä tuli huolehtimaan karjasta ja lypsi lehmät. 40. Minulla oli ilo aloittaa koulunkäyntini tässä juuri valmistuneessa koulussa. Seläntauksen kansakoulun toiminnan eri vaiheita 75 vuoden ajalta Elli Tiainen Vuonna 1939 syksyllä avasi Seläntauksen kansakoulu ovensa. Kaikista mieleenpainuvin päivä minulle oli joulukuun kuudes, kun isäni lähti aamulla rintamalle ja saman päivän iltamyöhällä syntyi minun pikkusiskoni Eila. Myös hänen suuri isänmaallisuutensa alkoi näkyä pian sodan edetessä. Vaikka hän oli hentorakenteinen, teki hän monen ihmisen työt. Äiti ei levännyt kauan. Opettajana toimi Laila Suova. Koulumme opettajina jatkoivat entiset kylän opettajat Laila Suova ja Elina Kinnunen. Voin vain nyt todeta, että äitini oli elämäni sankari. Seläntauksen kansakoulu vuonna 1939. Selviääkö äiti ja miten me selviämme eteenpäin. Sitä ennen koulu toimi eri taloissa. Kätilöksi haettiin naapurin mummo kahden kilometrin päästä
Itsenäisyyspäivänä nostetaan lippu salkoon entisen koulumme, nykyisen kyläseuran, pihapiirissä Seläntauksesta kaatuneiden muistopatsaan vierellä. Tämä on kunnianosoitus heille ja kaikille maamme itsenäisyyden puolesta taistelleille ja työtä tehneille. Tänä vuonna entinen koulumme täyttää 75 vuotta. Seläntauksen vasta perustettu kyläseura etsi tuolloin tonttia toimitilojen rakentamista varten, mutta emme oikein keksineet mieleistämme paikkaa. Tästä lähti koulun elämä uudenlaiseen käyttöön. 41. Näytelmien avulla saimme varoja eri hankintoihin, ja mikä parasta, yhteishenki ja onnistuminen palkitsi kaiken. Lahjoituksia saimme monilta eri tahoilta, ja niin työmme eteni ripeästi. Ihmiset auttoivat ja tukivat toisiaan. Eteenpäin mentiin. Koulu lakkautettiin 30 käyttövuoden jälkeen ja rakennus siirtyi sienienkasvatusta harjoittavalle yritykselle, joka pian lakkasi toimimasta. Viimeisinä toimivat Bertta Aurasmaa ja Seppo Pulkkinen. Tiesimme, että entisen koulun omistaa Olavi Kalakari. Kansalaisopiston kurssien avulla kaikki lähti käyntiin ja talo eli täysillä. Kun kaupat oli lopullisesti tehty ja talo oli kyläseuran omistuksessa, alkoi heti tapahtua. Voisin kuvata sitä J. Eräänä päivänä menimme mieheni kanssa hänen puheilleen ja kysyimme, olisiko mahdollista saada vanha koulu ostettua kyläseuralle toimitiloiksi. Oli suuri surun ja murheen jälkitila. Myös Työväenyhdistys toimi. Elämän oli jatkuttava ja pikkuhiljaa kylämme elpyi. Nykyisin väkiluku Seläntauksessa on vähentynyt huomattavasti, mutta elämän liekki palaa edelleen. Erilaisia piirejä oli joka illalle. Lapsille pidettiin pyhäkoulua. Aamuvarhaisesta iltamyöhään paiskimme töitä eväinemme. Kylällä oli kauppa ja posti. Sitä ennen koululla ehti monet eri opettajat vaihtua. Oli ilo katsoa sitä intoa, millä koko kylä oli täysillä mukana entisen koulumme kunnostamisessa. Myymäläautot ja linja-auto ajoivat, ja koulu oli täynnä oppilaita. Nyt joulun lähestyessä muistelen ja kaipaan aikaa, kun omassa koulussa valmistauduttiin koulun joulujuhlaan, joka sisälsi satua ja salaperäisyyttä, ja siellä laulettiin virsi ”Enkeli taivaan”. Toivon kaikkiin koteihin Joulurauhaa ja Siunauksellista Uutta Vuotta 2015! Pihtiputaan Joulu. Elämää se uhkui nuorta, noussut vanhan polvelta. Sitten tuli pikkuhiljaa muutoksen aika. Sotavuosista selvittiin. Nuorisoseura aloitti toimintansa uudelleen. Kyläkouluja alettiin lakkauttaa. Liikettä sen veri toivoi, liikettä ja toimintaa”. Juhlasalimme oli kaunis ja viihtyisä. Koulu on nyt seläntaukselaisten suuri saavutus ja se seisoo vahvasti paikallaan sisältäen paljon tarinoita ja muistoja sekä poismenneistä kaipausta ja ikävää. Voi sitä onnen tunnetta, kun pääsimme harjoittelemaan näytelmiä. H. Monet meistä melkein asuivat siellä. Seläntauksen sotilaspoikaosasto vuonna 1941. Hän kertoi myyvänsä sen mieluummin kyläläisten käyttöön kuin sivullisille, eikä hänellä itsellään ole sille käyttöä. Maamiesseura perustettiin. Tosin suuri määrä Seläntauksen miehiä kaatui, monesta talosta kaatui jopa kaksi miestä. Erkon runon sanoilla: “Kyläss’ asui nuori voima, luonnon mahti valtava. Miehet, jotka selvisivät hengissä, palasivat rintamalta. Kun katot, lattiat, seinät, ikkunat, ovet ja sähkötyöt oli käyty läpi, oli vuorossa suuri haaveemme: näyttämön rakentaminen ja esiripun hankkiminen. Pidimme siellä oman kyläkirkonkin sekä muita seurakunnan tilaisuuksia
Päreitä käytettiin valon lähteenä. Tuvassa oleva. Tilan perustivat 1900-luvun alussa naapuritalon Halkolan poika Albert Kumpulainen ja Sormulasta kotoisin oleva Hilda Pasanen. Hommalan tarinaa Leena Salmela Kuvat: Kuvasuunta Korppisilla Hommalan talo on sijaintinsa vuoksi luonut ohikulkijalle mielikuvan kylän toiminnasta yli sadan vuoden ajan. Päärakennus on peruskorjattu kokonaan. Arvokas yli 200 vuotta vanha savutupa on lattiaa lukuun ottamatta säilytetty ennallaan. Mustat palon jäljet ovat näkyvissä. Sen ovat todenneet Museovirastonkin asiantuntijat. Halkolan talosta irrotettiin maata nuorenparin kodille. Pirtin seinät on veistänyt taitava kirveenkäyttäjä. Toki se silti on säilyttämisen arvoinen. Kun istahtaa penkille ja katselee komeita hirsiseiniä, väistyvät mielestä arkielämän asiat ja ehkä pääsee niihin Konsta Pylkkeröisen ”sinisiin ajatuksiin”. Paksussa poikkihirressä näkyy edelleen, miten päreet on poltettu tarkkaan. Jyväaitan jatkona on Hildan perintö Sormulasta: kaunis riviaitta, joka on kunnostettu samoin kuin jyväaittakin Museoviraston ohjeiden mukaan. Ne on myöhemmin purettu, mutta sieltä tuoduista rakennuksista on jäljellä tupa ja jyväaitta. Sieltä siirrettiin myös paja, riihi ja lampola. Tupa on 42. Talossa toteutettiin 1970-luvulla ikkunoiden uusiminen, jolloin kuusiruutuiset ikkunat korvattiin nykyaikaisemmilla, joten tupa ei enää ole Museoviraston luetteloissa. Pihtiputaan Joulu nykyajan kiireeseen tottuneelle ihmiselle lepopaikka
Pihtiputaan Joulu. Uunin päällä on tilaa useammallekin viluiselle nukkujalle. Iltapuhteella myös höylätään lautoja, joista tehdään kaikkea mitä osataan. Sukset ja suksensauvat korjataan myös, jos päivällä tarvitsee hiihtää. Näin hän kertoo oman perheensä iltapuhteesta: ”Kun ilta alkaa hämärtyä, pannaan tulet lamppuun ja aletaan tehdä kaikenlaisia pieniä töitä. Virkamäki on lähellä Hommalaa. Toiveena on, että maalaismaisema säilyisi ja antaisi positiivisen kuvan kylän toiminnasta. suuri leivinuuni on alkuperäinen ja tehty kuuluisasta Virkamäen kivestä. Se on edelleen hyvässä kunnossa. Talo on toiminut kestikievarina, jossa yöpyi hevosella kyydittäviä virkamiehiä ja muita matkustavaisia. Minulla on säilynyt isäni kansakoulun ainekirjoitusvihko. Isäni Veikko Kumpulainen oli Albertin ja Hildan poika. Jos päivällä särkyy reki tai joku muu, niin tuodaan se iltasella tupaan korjattavaksi. Erään aineen otsikko oli Iltapuhde kodissa. Heitä kestittiin, annettiin yösija ja kyydittiin hevosella seuraavaan kievariin. Kun oltiin pienempiä niin juostiin iltapuhteella pitkin tuvan lattiaa ja pidettiin puuhevosia nuoraan sidottuina perässämme. Kun höylät tylsyy käydään niitä teroittamassa tahkolla. Silloin tupa oli täynnä kangaspuita ja ahkeria kutojia. Talon ympärillä olevat pellot on annettu vuokralle. Joskus isä tuo tupaan pärepuita ja rupeaa kiskomaan päreitä. Talon elossa olevat asukkaat ovat kertoneet, että taloa ruvettiin kutsumaan Hommalaksi, koska siellä ennen vanhaan oli monenmoista toimintaa. Taloa vuokrataan loma- ja juhlakäyttöön. Kun me oltiin pienempiä, teimme niistä päreen kappaleista pieniä rekiä. Syksyllä pitenee iltapuhde aina jouluun asti ja joululta kevääseen päin se alkaa taas lyhenemään.” Hommala on ollut sijainniltaan Korppisen kylän keskellä, joten talo ja sen väki on ollut monessa mukana. Kun hän on saanut päreitä riittävästi, alkaa hän niistä tehdä vakkoja ja konttia. Tupa toimi pitkään kylän vaalipaikkana. Tila haluttiin kuitenkin pitää suvun omistuksessa. Hommalan kulmakamarissa Hilda-emäntä piti kyläkauppaa, ja myöhemmin isommassa kamarissa toimi väliaikaisesti posti ja terveyssisaren vastaanotto. Vuonna 1998 tuli eteen tilanne, jossa tilalla ei ollut jatkajaa. Millaisia sitten olivat iltapuhteen työt. Hyvin on Liisa Jauhiainen saanut lapsensa oppimaan, aine on miltei virheetön. Kolmen serkuksen perheet omistavat nyt Hommalan, ja se toimii maatalousyhtymänä. Kansalaisopiston kädentaitopiirit kokoontuivat vuosien ajan Hommalassa. Jos päivällä hajoaa rukkaset tai lapaiset, niin ne iltapuhteella korjataan. Isä on käynyt koulua Korppisten koulussa. Leipiä uunissa voi kerrallaan paistaa 25 kappaletta. Äiti kutoo sukkia ja lapaisia ja joskus kutoo kangasta. 43
Lähimmälle asemalle on 45 km Pyhäsalmen asemalle. Heillä oli ollut lapsia kuusi: viisi tytärtä ja yksi poika, mutta kaksi tytärtä on kuollut, toinen tytär kuoli aivan pienenä ja toinen nuoruusiässä ollessaan. Kun vaari oli käynyt Suomessa, olisi hän vienyt koko. Viimeksi Hassilassa asuivat Matti ja Sirkka Kananen perheineen. Vanhemmat tiedot kyllä supistuvat kovin vähäisiksi, joten en voi talon kehitystä seurata kaukaisemmilta ajoilta. Kansakoulu on lähin naapuri tällä kertaa, mutta se koulu muuttaa siitä pian pois. Hassilan talon historiaa Hassilan maatila on myyty 1960-luvun puolivälissä, tarkoituksella, että siihen rakennettaisiin emäntäkoulu, jota ei koskaan kuitenkaan rakennettu. Näiden vähäisten tietojen perusteella aijon kirjoittaa vähäisen talomme kehityksestä. Pellot ovat nykyään maatalouskäytössä. Josefina ja Siina ovat Amerikassa. He eivät ole olleet sukulaisia meille, vaikka ovatkin olleet Kanasia. He olivat asuneet ensin Paanalassa, sitte muuttaneet Elämäjärven kylän Rönny nimiseen taloon ja sitte viimeksi Hassila nimiseen taloon, joka on nykyjäänkin samalla sukukunnalla. Vaari oli hommannut heidät Amerikkaan. Valtamaantielle on 600 m, mutta sieltä on hyvä pääsy maantielle. Talon nimi on Hassila ja sijaitsee kauniilla paikalla Elämäjärven rannalla. rakennuttamassa Pihtiputaan kirkkoa. Hän on ollut m.m. Elja Kumpulainen Hassilan talon historiaa 1929 keräillyt: Esteri Kumpulainen, o.s. Lähimpään kirkonkylään Pihtiputaalle on 15 km ja lähimpään naapuriin on 300 m. Pellot ympäröivät kahden puolen rakennusta ja sitte kahden puolen ympäröi järvi ja metsä. Kotitaloni vaiheita Kotini on vanhimpia taloja sillä paikkakunnalla, Pihtiputaan pitäjän Elämäjärven kylässä. Heillä ei ollut yhtään lasta, niin he antoivat isälleni talonsa, kun isä oli ollut pienestä asti heidän luonaan. 44. Lasten nimet ovat: Josefina, Siiri, Siina, Jalmari, Tekla ja Katri. Hän oli mennyt naimisiin Juliana Tiaisen kanssa, Alvajärven kylän Paanala nimisen talon tyttären kanssa. Se kyläkunta on tavallisen tiuhaan asuttua. Kuvassa Hassila 1967, jolloin talossa ei enää asuttu. Nykyään talo on hävitetty ja ranta on kunnostettu kylän yhteiseksi uimarannaksi. Isän isän nimi oli Matti Kananen. Kananen Aikomukseni on käydä keräilemään Hassilan talon historiaa. Hän oli mennyt Amerikkaan ja ollut siellä joitakin vuosia rakennusmestarina. Osaksi on vain saatu selville, keitä ne ensimmäiset asukkaat ovat olleet ja mistä päin tulleet. He olivat jo vanhoja silloin ja asuneet koko ikänsä siinä samassa talossa. Pihtiputaan Joulu Aivan ensimmäisiä asukkaita en ole tilaisuudessa saada tietää, mutta kotonani oli asunut sitä ennen, ennen kun se meidän suvulle joutui Leena ja Lassi Kananen
Useita viikkoja hän oli aivan toisten hoidettavana. Isän äidin nimi oli, kuten edellä kerrottu Juliana Tiainen synt. Hän elää nytkin vielä ja on kahdaksannella kymmentä, mutta kyllä hän silti pääsee omin neuvoinsa kulkemaan. Hänen ei olisi tarvinnut tehdä mitään, mutta ei hänen aikansa kulunut jouten. Kun isä oli saanut sen talon (Hassila), niin silloin oli vaari tullut pois ja ruvennut sitä taloa hoitamaan. Kuva 1925 Hassilassa. Vähää ennen kuolemataan oli vaari tullut mielisairaaksi, joten hän siis kuoli mielisairaana. Mutta näiden vanhuksien sukulaiset eivät olisi tahtonut, että se talo annettaisiin aivan ventovieraiden käsiin. perheensäkin Amerikkaan, mutta mummo ei ollut lähtenyt, hän vei kuitenkin Josefina tädin, täti oli ollut silloin viidennellätoista. Mummo oli hyväluontoinen ja hyvä käsityö ihminen. Äiti häntä hoiti, niin kuin se lapselle kuuluukin hoitaa vanhempiaan. Äiti oli asunut muutamia vuosia äitinsä kanssa kahden sitä taloa, mutta kun äiti meni naimisiin kahdeksantoistavuotiaana Pihtiputaalle, oli mummo siirtynyt hänen luokseen asumaan, hänellä kun ei ollut muita lapsia. Kun me kansakoulua käytiin, niin aina hän laittoi meidät kouluun ja kun tultiin, niin aina sitä mummolle ensin oli asiaa, ennen kuin toisille. He ovat molemmat menneet siellä naimisiin. Myöhemmin oli mennyt Siina täti Amerikkaan. Pihtiputaan Alvajärven Paanalassa. Siina tädin mies on kotoisin myös Keski-Suomesta, Pihtiputaan Alvajärven kylästä Kentta nimisesta talosta. Tänä kesänä tulee kuusi vuotta hänen kuolemastaan. Siina tädillä ei ole yhtään lasta. Kotona hänellä oli oma kamarinsa, jossa hän aina oli. Hän oli sanomattoman hyvä meille lapsille. 45. Hänellä oli sellainen kirja, jossa on Raamattu ja virsikirja yhdessä, sitä hän luki silloin kun ei jaksanut tehdä käsitöitä. Sitte kun siitä oli ne asukkaat muuttaneet pois, oli siihen rakennettu saha- ja myllylaitos, sitäkin oli sitte ruvettu kutsumaan Varpaniemeksi. Mummo kutoi kankaita, kehräsi villoja, neuloi y.m.s. On se kirja nytkin vielä tallessa, mutta lehdet siitä on kaikki irtaantuneet. Äiti oli ol- lut vähän toisella kymmenellä, kun hänen isänsä kuoli. Sekin saha hävitettiin siitä muutama Jalmari Kanasen perhe vas. Paikkojen synnystä ja vaiheista Kotipaikkakunnallani on eräs niemi, ”Varpaniemi”. Sillä aikaa kun vaari oli ollut Amerikassa, oli hänen perheensä asunut vuokralla, eräiden sukulaistensa luona. Äidin äiti oli syntynyt Viitasaarella, hänen nimensä oli Juliana Kahelin ja isän nimi Matti Hakonen. Hän sairastui joulun edellä ja kuoli keväällä vapun aikana. Esteri, Matti, Eeva-Maria, Jalmari, Elsa ja Emma. Kirjoista hän harrasti enimmin Raamattua. Pihtiputaan Joulu. Hän oli koittanut olla sairaalassakin, mutta ei hän ollut saanut apua mistään. He olivat kantaneet vihaa vuosikymmeniä isää vastaan, mutta kuten vanha sananlasku sanoo, joka syyttä suuttuu se lahjata leppyy. Se on saanut nimensä siitä, kun siihen oli tullut asukkaita ja he olivat tehneet leipävartaita, sitä nientä oli ihmiset ruvenneet kutsumaan Varpaniemeksi. hän teki. Sitten hän kuoli kotiinsa Hassilaan, jossa vaimonsa ja äiti olivat häntä hoitaneet. Josefinan mies on kuollut siellä tapaturmaisesti, häneltä oli jäänyt kaksi lasta Rauha ja Risto Mansikka. He eivät ole käyneet kuin yhden kerran sen jälkeen Suomessa, kun menivät Amerikkaan
Hänen isänsä ei ollut mikään varakas, mutta kun hän meni naimisiin talon tyttären kanssa, niin hän pääsi taloa asumaan, mutta kauan hän ei viipynyt siinä paikassa, kun lähti siitä pois ja muutti asumaan vuokralle sukulaistensa luokse. Se on saanut siitä nimensä myös, kun siihen oli tullut asukkaita, joiden sukunimi oli Pulkkinen. Sitte on vielä yksi niemi nimeltä ”Suurusniemi”, se on saanut nimensä siitä, kun siinä oli asunut tukkityöläisiä, he olivat sitte aina itse keittäneet puuroa. 46. W. Lisäksi oppilaat piirsivät kartan pihapiiristä, rakennusten huonejärjestyksestä ja jopa huonekalujen sijainnista. Ihmiset olivat ruvenneet kutsumaan sitä koko ahoa Pulkkiseksi. Sirkka. Niinpä sitä ihmiset olivatkin ruvenneet kutsumaan Suurusniemeksi. Huoneita oli asuinrakennuksia oli kaksi, isommalla puolella oli huoneita 1800-luvun lopulla kaksi isoa tupaa, kaksi kamaria, ruokasäiliö ja kaksi eteistä. Lähde: Keski-Suomen museo Tämä oli suora lainaus äitini 16 vuotiaana kirjoittamasta aineesta ja saamastani kopiosta. Keski-Suomen kansanopiston opiskelijat joutuivat lukuvuoden alussa laatimaan pitkän aineen omasta kodistaan ja sen historiasta. Tätä aineistoa on museossa kaikkiaan 9 hyllymetriä ja sitä säilytetään Keski-Suomen museossa Jyväskylässä. Isä kuoli viime talvena helmik. Tutkimuksen käyttöön aineisto on avattu vasta 1990-luvulla. Toisella puolella oli huoneita, sali, kaksi kamaria ja kaksi eteistä. Esteri syntynyt 1913 marrask. 12 pv. Sitte on eräs aho, jota kutsutaan Pulkkiseksi. Soitin 25.1.2001 museoon Ritva Saariselle, että voisinko saada jäljennöksen. Johtaja lupasi, että aineistoa tulevaisuudessa tullaan käyttämään tutkimustoimintaan. 6 pv. Hän oli moneen eri kertaan Helsingissä sairaalassa, mutta ei hänestä tervettä tullut. Kun ei kotona ole kaikkia kirjoja ollut, niin on lainakirjasto tullut avuksi silloin. Tiesin tästä äitini aineesta vasta lukiessani Pihtiputaan kirja II 2000 ja sivulta 190. Emma 1916 helmik. vuosi takaperin, mutta se nimi säilyy sillä niemellä kautta aikojen. Se oli kova isku meille kaikille, kun tuli sanoma, että isä on kuollut. Vanhemmillani oli lapsia kaikkiaan 11. 15 pv. 13 pv. Vuodentulo on nykyisin (tästä puuttuu yksi sivu.) Nykyisistä asukkaista ja elintavoista Kotonani oli aina viime talveen asti kuusi talon ihmistä, mutta nyt ei ole kuin viisi, tämän talven aikana ei ole ollut kuin kolme henkeä kotona. Ainekirjoitusta vaati opiston johtaja O. Siihen on sitte myöhemmin muuttanut vakituiset asukkaat ja sen torpan nimi on Suurusniemi. 1910 elok. Sitte muita ulkohuone rakennuksia on aitta rakennus, jossa on kolme vilja aittaa ja neljä vaate aittaa, navetta johon sopisi 40 lypsävää, talli, riihi,sauna ja paja. ja Matti syntynyt 1924 jouluk. He olivat rakentaneet siihen itsellensä talon ja ruvenneet siihen sitte asumaan. Äiti on syntynyt 1886 Viitasaarella Keitelepohjan Kohisevassa. Meillä on seuraavien henkilöiden kirjoittamia kirjoja: Ensiksikin Raamattu, J.L.Runeberin, Eino Leinon, Hilja Haahden, Marja Salmelan, Maila Talvion, Santeri Ivalon, Merikosken, Londonin, A. 23 pv. Isä syntyi 1885 Pihtiputaalla Alvajärven Paanalassa. Kirjalliset tiedot kotitaloni vaiheista Kotonani on harrastettu yleensä paljon kirjoja, niitä on lukenut vanhemmat ja nuoremmat. Nykyään ei ole kuin 13 lypsävää, 3 sikaa, 10 lammasta, 5 hevosta ja 6 kanaa. Ruotsalaisen, Simo Sarpelan ja Vilho Reiman, heidän kirjoittamia kirjoja meillä nykyisin on ja luetaan. Se rakennus myytiin vuosi takaperin Elämäjärven osuuskaupalle. Nykyjään on asuinrakennuksessa huoneita, tupa, keittiö, neljä kamaria, ruokasäiliö, kaksi eteistä ja veranto. Hän lupasi ja lähetti kopion käytettäväksi omaan sukututkimukseeni. Mutta elossa ei ole kuin neljä: Elsa synt. Selostus karjasta, huoneista ja vuoden tulosta Kotonani oli 1800-luvulla eläimiä: 40 lehmää, 20 lammasta, 10 kanaa, 5 sikaa, 7 hevosta. Ne rakennukset ovat palaneet siitä ja asukkaat myöskin hävinneet, mutta sitä kutsutaan silti vielä heidän jättämällä nimellä. Pihtiputaan Joulu. Hänessä oli sokeritauti viisi vuotta
Haudat tunnistetaan haudoiksi selvärajaisesta punamulta-alueesta, jossa joskus voi nähdä jopa ruumiin hahmon erottuvan maan punaisen ja ruskean värisävyissä. Tämä on se seikka, miten rituaalisesta, kuolleille kuuluvasta materiaalista voidaan tehdä tulkintoja jokapäiväisestä elämästä ja sitä kautta nähdä kulttuuri arkeologisen materiaalin takana. Kuitenkin kautta aikain eniten käytetty hautaustapa on kuitenkin ollut kollektiivinen sekundäärihautaus eli ruumiin polttaminen polttohautauksessa ja tuhkan hautaaminen/levittäminen tiettyyn paikkaan kuten kiviröykkiöihin tai nykyään uurnalehtoihin. Hautaukset voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: yksilöhautauksiin ja kollektiivihautauksiin. Vaikka hautaukset ja riitit muuttuvat, niin yksi asia kuolemassa ei muutu koko historian aikana. Näin ollen hautaus heijastaa kuoleman ohella voimakkaasti elävien kulttuuria. Punamullan ajatellaan edustavan uudelleen syntymää ja hauta maan kohtua. Hautaus on aina symbolinen tapahtuma niin kuolleelle kuin sille yhteisölle, joka osallistuu hautaukseen. Hautaaminen ja siihen liittyvät tapahtumat ovat aina kulttuurisidonnaisia, heijastaen vallitsevan tai muutoin dominoivan kulttuurin koodistoa ja uskomuksia. Tarkoituksena on luoda tietty hetki, jolloin lopullisesti hyväksytään elämän loppuminen. Hautajaisriittien tarkoituksena on saattaa kuollut osaksi kuoleman valtakuntaa ja sen väkeä, sekä hautaamisella päästään eroon kuolleen ruumiista sovitulla ja yhteisön hyväksymällä tavalla. Ihmisen henki ja ruumis on saateltu tuonpuoleiseen kautta historian mitä erilaisimmilla riiteillä ja uskomuksilla. Oli se sitten luonnon uskontoja, kristinuskoa tai jopa uskonnottomuutta, niin silti kuolema heijastaa aina jonkin uskonnon käsityksiä, joko sen puolesta tai sitä vastaan. Kulttuurin muutos ilmenee hautojen kohdalla ensin jonakin poikkeamana, ”oman tien kulkijan hautana”. Mitään erillistä hautausmaata ei ole, vaan ihmiset jatkavat elämää tuonpuoleisessa omassa pihasPihtiputaan Joulu. 47. Nämä kumpikin voidaan tarvittaessa jakaa vielä primäärihautaukseen (alkuperäinen hauta) ja sekundäärihautaukseen (uudelleen hautaus). Suomesta tunnetaan hyvin vähän näitä vanhimpia hautauksia. Se, miten ihmiset toimivat ja miten he suhtautuvat edesmenneeseen luo pisimpään säilyvän kuvan siitä kulttuurista missä on eletty. Myöhemmin useammasta poikkeamasta muodostuu sääntö ja uuden kulttuurivaiheen voidaan tulkita alkaneen. Esineitä näissä haudoissa ei käytännössä ole, mutta sen sijaan hautoihin on laitettu, monesti pääpuolelle, veden hiomia pyöreitä ja soikeita kiviä. Jotakin sentään voidaan kertoa hautojen perusteella. Monet esihistorian aikakausista on luotu hautojen antamalla kuvalla ja jopa kokonaisten kulttuurien kuolemat ja uuden kulttuurivaiheen synty on nähtävissä yksittäisistä haudoista. Nämä uskomukset näkyvät edelleen arkeologisessa materiaalissa. Seuraavassa pureudumme lyhyesti historian eri aikakausien tapoihin saattaa ihminen manan majoille. Nykyään käytetään yksilön primäärihautausta eniten eli normaali ruumishautaus kirkkomaahan. Nämä yli 8000 vuotta vanhat haudat ovat hyvin eleettömiä ja niukkoja, melkein vain pelkkiä kuiskauksia omasta ajastaan. Kuitenkin kulttuurista ja ihmisistä eniten kertova seikka on se, että haudat sijaitsevat asuntojen lattian alla. Yhteisölle hautajaistapahtuma on sen rakennetta vahvistava, poikkeama normaalista. Uskonto on aina kult- tuurinsa heijastuma ja hautaus on osa uskontoja. Nämä seikat kertovat jo jotakin varhaisten ihmisten ajattelusta ja käsityksistä kuolemasta. Kodanpohjasta kirkkomaahan pohjoisen Sisä-Suomen hautaustavat muinaisuudesta nykyaikaan Miikka Kumpulainen arkeologian amanuenssi Keski-Suomen museo Elämän päättyminen on se hetki, jolloin ihmisten kulttuuri on voimakkaimmillaan. Kuolema liittyy ihmisillä aina uskontoon. Vanhimmat tunnetut hautaukset Suomessa ovat esikeraamisen ajan punamultahautoja
Tämä voi kertoa jo jopa riittitoiminnasta, esimerkiksi esi-isien palvonnasta. Ne hallitsevat järveänsä ja siitä avautuvaa näkymää. Pronssin ja muiden metallien myötä saapui monta uutta ajatusta ja jopa ihmisiäkin. Hautausriitit ovat pakostakin uusia, sielua ei enää synnytetä uudelleen maanpoveen ja tuonpuoleiseen, vaan sielu siirtyy savun välityksellä suoraan aliseen. Sukupuolia ei voi erottaa näiden löytöjen perusteella, vaikkakin helposti halutaan nähdä aseet miehisiksi ja korut naisellisiksi symboleiksi. Pihtiputaan Joulu. alkuun kuin vuodenajat. Hautaustapojen ja uskonnon muutos tukee tätä tulkintaa. Se myös palaa uudelleen Haudat eivät enää ole asumusten alla ja yhtenä suurimpana muutoksena tulee ruumiin polttaminen ennen lopullista hautaamista röykkiöön. Mitä tämä kertoo laajemmin kivikauden yhteiskunnasta ja kulttuurista. Elintapa on ollut ”paikallaan pysyvän kiertävää”. Käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä lähenee elävien kulttuuria. 48. Metallikausien tulo n. Muiden löytöjen pohjalta tiedetään, että elinpiiri on ollut hyvin laaja, jopa useita satoja neliökilometrejä. Monesti kuollut on asetettu hautaan kyljelleen sikiöasentoon, valmiina uudelleensyntymiseen tuonpuoleiseen. Palaneiden luunsirujen symbolinen voima on täytynyt olla suuri. Silti näille pienille siruille on rakennettu suuret röykkiöt. Vanhimmat lapinrauniot ovat suuria ja komeita. Samoja alueita on käytetty eri vuodenaikoina vuosista toisiin. Kuolemaa ei ole pelätty, vaan se on ollut ja on edelleenkin osa elämää. saan, omassa talossaan ja omien sukulaisten keskellä korotettuna esi-isien asemaan. Kuoleman valtakunnassa tarvitaan enemmän ja enemmän erilaisia tarvekaluja ja koruja. Hautaukset näyttävät kuitenkin keskittyneen vain pysyvimmille asuinpaikoille, ei pienille kalastuspisteille tai muille vähäisille levähdysalueille. 1500 eKr muutti kaiken. Koko kivikauden voimakkaana ollut kalliomaalausten, uskonnon kuvaston, teko loppuu ja hautaustapa muuttuu samaan aikaan koko asutulla alueella. Suurin osa kuolleesta on tavalla toisella jo poissa ja vain pieni osa, muutama sata grammaa edesmenneestä on jäljellä haudattavaksi. Hautauksien muuttuminen suhteessa kulttuurin muutoksiin. Nuoremman kivikauden haudoista selviää jo hautausasentokin. monissa vanhoissa kulttuureissa synkronisena maailmankuvana. Samoin ihmiset syntyvät uudelleen tuonpuoleiseen. Kivikauden kuluessa ajatukset tuonpuoleisesta muuttuvat. Aika ei mene vain eteenpäin. Haudat ja niissä makaavat omaiset ovat tuoneet turvaa elämään ja jatkuvuuden tunnetta, joka ilmenee mm. Tuonpuoleinen on alkanut muuttua etäisemmäksi. Ne ovat alueensa ja maiseman kiintopisteitä. Tämä kertoo valtavasta ajatuksien, tapojen ja kulttuurin muutoksesta. Sisä-Suomeen ilmestyvät järvien näköalapaikoille röykkiöhaudat, lapinrauniot. Nykyinen DNA-tutkimus näyttää koko ajan vahvemmin ja vahvemmin, että suomalais-ugrilaiset heimot saapuivat vasta pronssikauden ja metallien myötä Suomenkin alueelle. Keihäänkärjet ja nuolenkärjet kertovat ravinnontarpeesta ja metsästyksen merkityksestä. Se on symboliksi muuttumisen hinta. Meripihkakorut ovat olleet suosittuja, niin kuin liuskekorutkin
Järven hallinnalla turvattiin elämä. Tuonpuoleisessa ei siis tarvita tämän maailman tarvekaluja, tai ne ovat jo siellä odottamassa jonkun muun rituaalin johdosta ja siksi niitä ei näy röykkiöissä. Ne kertovat hautauksien ja hautojen merkityksen personoitumisesta. Vallan symbolit on haluttu sijoittaa sinne, missä niillä on eniten merkitystä. Keski-Suomesta tunnetaan useita yksittäisiä rautakauden lopun hautoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän kätkössä olleita, kiinteän asutuksen reunoille sijoitettuja. Ne sijaitsevat samoilla paikoilla kuin aikaisem- minkin. Pihtiputaan Joulu. Asuinpaikoissa tämä ajattelun muutos ei vielä näy. Kuolema muuttuu arjen elämästä kauemmaksi ja sitä kautta pelottavammaksi. Tätä seikkaa voisi puoltaa SisäSuomen rautakauden lopun, kiinteän viljelykulttuurin ulkopuolisten alueiden, haudat. Täytyy muistaa, että juuri pronssikauden alussa ilmasto kylmeni ja siksi kasvillisuus muuttui ja sitä kautta riistaeläinten käyttäytyminen myös muuttui. Luusirujen ja kiviröykkiöiden symboliikan merkityksestä kertoo myös lapinraunioiden löytöjen vähyys: vain muutamia pronssipellin paloja. Korut ovat symbolisesti poltettuja. Osan selityksestä tähän voi antaa väestömäärän kasvu. Pyynti ja järvi ovat olleet asuinpaikkojen valinnan pohjana, vaikka myös ensimmäiset pienialaiset viljakasket alkavat ilmestyä maisemaan. Maisemaa ja koko elinpiiriä ei enää oteta haltuun haudoilla. Suuria kiviröykkiöitä ei enää pystytetä, vaan sen sijaan tehdään pieniä kivikumpuja ja välillä hyvinkin vaatimattomiin paikkoihin. Yleensä kaikissa uskonnoissa on vallalla suuntaus, mitä enemmän kuolemassa ja hautaamisessa on symboliikkaa, sen enemmän tarvitaan riittejä. Rautakausi tuo kuluessaan taas uuden muutoksen hautaamiseen. Sama suku on vain ajan myötä kasvanut ja jakaantunut useampaan paikkaan ja siksi ei ole tarvetta isoille maisemamerkeille, tai tuonpuoleinen on erkaantunut jälleen askeleen poispäin elävien kulttuurista. Tähän viittaa myöhemmin rautakauden korujen pinnassa näkyvä lievä palopatina. Röykkiöistä tulee enemmän perhekeskeisiä ja valtaa ei enää näytetä haudoilla. Niissä ei ole maanpäällisiä rakenteita ollenkaan. Järvi ja kalat ruuan antajana olivat hyvin tärkeässä roolissa. 49. Röykkiö on Rakkaan tehty hautaus Rönnyltä. Järvien merkitys pronssikauden ja varhaisen rautakauden yhteiskunnalle näkyy parhaiten juuri lapinraunioissa
siirtynyt maanalaiseksi pieneksi kivikasaksi, johon polttohautauksen jäänteet ja esineet on asetettu. Syrjäinenkin hautapaikka voidaan näin punoa osaksi kulttuuriaan, vaikkakin vain ohuella langalla. Rautakauden lopulla ja keskiajan kuluessa hautaustapa muuttuu jälleen ei-kristillisissä hautauksissa. Jokaisella vanhalla 1500-luvun kylällä on ollut oma hautasaarensa. Tällä kertaa hautaukset eivät enää pienene, vaan maanpäälliset kivikasat palaavat ihmisten tapoihin. Viimeinen askel kohti nykyaikaa, on hautaaminen kirkonkylän kirkkomaahan. Tällä kertaa hautoihin päätyvät kristityt, jotka haudataan saariin. Pakanahautauksiin on tullut tarve piilottaa ne näkymättömiin. Rakkakivikot pohjoisessa Keski-Suomessa ovat jääkauden kuluessa ja sen jälkeenkin muotoutuneet nauhamaisiksi, melkein jokia muistuttaviksi alueiksi. Ne ovat vain sen hetken tarpeeseen luotuja ja tehtyjä. Oli syy mikä tahansa, niin ajatukset hengistä, jumaluuksista ja uskonnosta liittyvät näihinkin hautapaikkoihin tiiviisti. Nämä saaret ovat varhaisimpia kristillisiä hautausmaita. Haudat näissä saarissa ovat matalia ruumishautoja ilman hauta-antimia. Kun poltettu ihminen haudataan kummun alle kivikkoon, niin hän siirtyy tai uudelleen syntyy Tuonelan joen rannalla. Kaikki asiat ovat toisin tuonpuoleisessa: köyhyys on poistunut, nälkä ja kivut ovat hävinneet, rikkinäinen on ehjä ja sadesäällä tuonpuoleisessa on kaunis ilma. Lähin tällainen hautaus oli Pohjoisniemessä Majakaarteessa kirkonkylän kainalossa. Tässä saattaakin olla syy siihen, miksi haudat ovat näissä kivikoissa. peilikuvana. Hautasaareksi on pyritty valitsemaan sellainen saari, joka on mahdollisimman keskellä järveä ja jota ei ole voinut viljellä. Myöhemmin näistä hautasaarista tulee ns. Mieluusti saaren profiilin on pitänyt muistuttaa kumpua. Röykkiöt ilmenevät nyt noin 2 m. Tunnetut rautakautiset yksittäishaudat eivät vain ole tunnetuilla rautakautisilla asuinpaikoilla. Rautakauden ja keskiajan pakanauskontojen maailmankuvaan kuuluu tuonpuoleisen ilmeneminen 50. Onko pappi tai muu kirkonmies ollut aina mukana hautaamassa, on kysymys, mihin ei saada vastausta. Ainakin hautasaaret ovat todennäköisesti siunattu tehtäväänsä ennemmin tai myöhemmin. Hautaukset ja kuoleman kulttuuri on siirtynyt lopullisesti pois lähiarjesta.. halkaisijaltaan olevina nyrkin ja pään kokoisista kivistä kasattuina kauniina kumpuina. Hautapaikan valinnalle täytyy löytää jokin muu syy. Aivan kuin olisi haluttu palata kivikautiseen ajatusmalliin asuinpaikalle hautaamisesta. Saari on siis ollut vapaata joutomaata ja poissa kylän elämän tieltä. kesähautapaikkoja tai niihin liitetään tarinoita hautauksien siirtämisestä pääkirkon kirkkomaahan, useasti Rautalammin kirkolle. Näistä ei välttämättä jää jälkiä arkeologiseen aineistoon. Siellä oli rautakauden lopun tai varhaiskeskiajan polttohautauksesta jäljelle jääneet luut laitettu pieneen tuohiastiaan ja haudattu maahan. Peilikuvamallin mukaisesti tuonelassa kivinen joki ja sen ympärillä oleva ikimetsä onkin leppoisa hiekkapohjainen virta keskellä viljeltyä kylää, uutta asuinpaikkaa. Hautojen ilmansuunnalla ei ole ollut kovin paljon väliä, vaan haudat on kaivettu siihen asentoon ja siihen kohdin saarta, mihin ne on parhaiten saatu. Tämä on jo hyvin intiimi hautaustapa. Siihen nähden kuiva kivinen joelta näyttävä rakka muistuttaa paljon tarinoiden tuonelan jokea. Näin haudat ovat siirtyneet historiansa aikana pitkän matkan kotipihasta yhteiskunnan hallitsemaan ja hyväksymään täysin erilliseen symboliseen paikkaan. Pihtiputaan Joulu Keskiajan lopulla ilmentyy vielä yksi uusi tapa haudata ihmisiä. Onko ne valittu mieluisten kalapaikkojen lähelle vai onko noilta paikoilla jokin muu uskonnollien perusta. Se mikä muuttuu aikaisempiin vaiheisiin, on asuinpaikkoihin ja veteen liittyvät välittömän yhteyden katkeaminen. Voi olla, että ihmisten mielessä ja ajatusmaailmassa rakkakivikot ovat edustaneet suoraa porttia tuonelaan. Aivan kuin hautaukset pakenisivat kyliä ja viljelypeltoja. Tällainen maiseman ja paikan pieni mittakaavainen ritualisointi voi olla hyvinkin pienieleistä aina jonkin paikan kädellä siunaamisesta lähtien. Paikan näille rauhallisille kummuille on antanut metsien kätköissä olevat rakkakivikot
040 580 8021 0400 745 617 Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu puh. 014 561 790 014 561 606 0400 829 226 AUTOPELTI HÄKKINEN TMI puh. 014 573 575 puh. 0400 829 887 Purkaamo Auto-Osix Oy puh. 014 561 898 puh. 014 561 561 puh. 0400 976 868 PIHTIPUTAAN Pihtiputaan Kiviteos Oy p. 040 702 6777. 040 484 9255, 0400 687 364 Pihtiputaan Rengas ja Öljy Oy V I I H T Y I S Ä Ä S I S U S T A M I S T A Viitasaarentie 213, Pihtipudas • Puh.014-561 790 puh. Hyvää Joulua toivottavat SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY Simon Auto puh. 014 561 154 puh. 014 459 6842, 040 574 2599 KIRJAKAUPPA puh. 014 561 804 puh. 020 728 9600 AD-autokorjaamo Trailermyynti ja -vuokraus puh. 044 592 8837 puh
Rauhaisaa Joulua ja Uutta Vuotta! Hinta 6 e sis.alv 24%