3 IR TO N U M ER O 3, 00 € 5 OTTO RISSANEN PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 12.7.2023 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 28 ILMESTYNYT VUODESTA 1960 7 8 Niemenharju Rock ei houkutellut kuulijoita Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat kokeneet yhteistyön toimivaksi. Sosionomikoulutus on lunastanut odotukset ATO oli yleisömenestys Markkinahumua Kin nulassa Niemenharju Rockin pääesiintyjänä oli Neon 2. Hubteekki on tarjonnut yhteisöllisyyttä ja tukikohdan, joka mahdollistanut korkeakouluopinnot kotipaikkakunnalla.
Ja kyllä, tiedän sen olevan toisille taivaan teatteria ja luonnon ihmeellistä näytelmää. Joskus se tulee kovalla ryminällä ilmoittaen jo kaukaa, täältä tullaan. Lapsen mielessä se tietysti kääntyi sellaiseksi, ettei piiloon saa mennä, muuten salama iskee kuin kostoksi. Mielestä ei myöskään häviä kuva pellolle kuolleista lehmistä, tai kylän suurimman navetan raunioista, joita navetassa vieraillut salama jätti jälkeensä. Pelkoa ei saa pestyä pois. Se on vaarallista ja pelottavaa. Silloin kun se tulee mahtavalla ryminällä, voi sen lähestymisen nähdä taivaanrannalta nousevana mustana pilvenä ja nopeasti kiihtyvänä tuulena. Musta uhka E i, se ei ole kaunista. Ja kyllä, kovastikin terapian paikka. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen Puh. Ei muistoa salaman vammauttavan tätini kanssa eletyistä yhteisistä vuosista, ei hautakivestä, jossa on syntymävuotenani salaman viemien naapurin lasten nimet. Kunnioitettavia ajatuksia, joista jokaisen on varmasti helppo olla samaa mieltä. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää Puh. Minulle se ei sitä ole. Muistan miten lapsena huokaisin kuin helpotuksesta taivaan auetessa ja sateen purkautuessa salamoinnin ja jyrinän säestäjäksi. Siksipä ukkoskuuron ajan istuin keskellä lattiaa ja selitin pienessä mielessäni ukkoselle, etten ole mennyt piiloon, en ole, ihan olen tässä näkyvissä, näethän. Lava on tarkoitettu pääasiassa kunnan omaan käyttöön, mutta sitä voidaan lainata myös paikallisten yhdistysten ja yritysten tapahtumiin. Todellisiin tapahtumiin kun vielä lisätään kylällä kiertänyt tarina, lieneekö totuutta ollut siteeksikään, jonka mukaan maakellariin piiloon mennyt vanhus oli mennessään uhonnut ukkoselle nyrkkiä heiluttaen, ettei tämä häntä löydä. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 Puh. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Se ei ole upea näytelmä. Se tulee joskus hiljaa hiipien ja äkisti vain fläsh ja tudumm. Esiin nousivat tietenkin luontoarvot, mutta myös lukuisia palveluita kiiteltiin. Tärkein kysymys kuitenkin on, mitä meistä jokainen voi tehdä oman kotikuntansa viihtyvyyden eteen. Se on uhkaavaa, ylivoimaista, arvaamatonta. Mutta miksikä se yhtä pientä osaa pelkorepertuaarista hoitamalla tulee, joten iloista kesää ja sopivasti sadetta. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Paljon hyvää ja kaunista K uluneella viikolla törmäsin ajatustenvaihtoon, jossa mietittiin miten paljon hyvää ja kaunista omalla kotiseudullamme on. ”Pitää olla terveellä tavalla ylpeä”, keskustelussa todettiin ja samalla pohdittiin, että hyvän näkeminen puutteiden yli on sekin taitolaji. Hanna Kankaanpää Viikon kuva Pihtiputaan kunnan hankkima siirrettävä esiintymislava tuotiin viime viikolla Sallilan torille. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2023 Tekstisivu 1 € / pmm Tekstin jälkeen 0,94 € / pmm Kiitosilmoitukset 20,16 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 %. Siisteyttä peräänkuulutettiin, yhteisestä omaisuudesta pitäisi pitää huolta, ja jokaisen siivota vähintäänkin omat jälkensä. ASIAKASPALVELU Reija Kärkkäinen, puh. Se onkin totta, moniin pieniin paikkakuntiin verrattuna meillä aika paljon tarvitsemaansa saa hankittua läheltä, omasta kotipitäjästä. T oisinaan taas, olen huomannut, luonto hiljenee, linnut pysähtyvät kuuntelemaan, lehtikään ei metsässä liikahda, kunnes tulee se ensimmäinen suuri välähdys ja räjähdys. Joskus mitättömän pienillä asioilla on valtavan iso merkitys, ja pienet asiat yhdessä voivat saada aikaan ison muutoksen. Eli sateettomat räiskeet. Kyllä, se on taivaalta paukkuva sähköinen purkaus, ukkonen, ukonilma, salamointi ja jyrinä. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Sitähän se hetken onkin. 020 793 1620 tiia.paananen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET Puh. Jotkut jopa jahtaavat kameroineen mustia pilviä ja salamoita. Jostain syystä kuvittelin, että kuivat ukkoset ovat vaarallisempia. Se ei ole mitään suurenmoista. Ja kyllä, kyse on edelleenkin ukkosesta. Sivullinen Sivullinen 12.7.2023 2 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. TILAUKSET 1.1.2023 Kestotilaus 79,90 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 83,90 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 116,90 € / vuosi Hinnat sis. Mitkä ovat sen vetovoimatekijät ja millaisena se halutaan tulevaisuudessa nähdä. P elot siis täydennettiin sillä tiedolla, ettei piiloon kannata mennä. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Tiia Paananen, puh. Ihmiset, osallistuminen ja osallistaminen, sekä hyvä yhteishenki saivat nekin ansaittua kiitosta, sekä lukuisat kesätapahtumat, joita on molemmilla paikkakunnilla varmasti jokaiseen makuun. Seuraava salama osui maakellariin. Yhtenä tärkeimmistä asioista keskustelussa nousi esiin kuitenkin asenne, jolla ympäröivään maailmaan ja omaan kotiseutuun suhtaudutaan. alv 10 % #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT Pääkirjoitus JUHA KIVINEN. Se ei myöskään ole vaaratonta hupia. Se ei edes yritä piilotella, vaan tulee kuin maailman valtias rymistellen rattaitaan
Matka oli ikkuna hieman toisenlaiseen yhteiskuntaan, hän pohtii. Luomalan, Nissisen ja Kinnusen kokemukset ovat positiivisia. Espanjaa opiskelleelle Luomalalle matka oli mahdollisuus kielikylpyyn, mutta samalla myös kokeilu erilaisen ilmaston vaikutuksesta omaan terveyteen. PIHTIPUTAALLA, Pohjanpolku 1 kohdalla risteyksessä oleva liikennepeili revittiin irti aamuyön tunteina 5. Jos levän voi nostaa kepillä pois järvestä, on kyse jostain muusta levätyypistä. Puutteelliset renkaiden kulutuspinnat Asematiellä tavoitetussa autossa maksoivat kuljettajalle 12 päiväsakkoa. Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen viikottaisessa seurannassa ei ole tehty sinilevähavaintoja. heinäkuuta. Seurakunnassa työskennellessä ne liittyivät pääasiassa diakoniaan. Koliman ja Alvajärven rannoilla on tehty yksittäisiä sinilevähavaintoja kuluneen viikon aikana, mutta kokonaistilanne on silti maltillinen. Pienillä resursseilla paikallisen yhteisön hyväksi tehtiin mitä voitiin – esimerkiksi asunnottomille tarjottiin ilmaista ruokaa, kunhan päivän kunto oli kohtuullinen. Työtehtävät olivat monenkirjavia. 9. Savonia-ammattikorkeakoulun satelliittiryhmä Pihtiputaalla on mahdollistanut tutkinnon suorittamisen oman arjen ohessa. Tarpeesta ja kysynnästä liikkeelle lähtenyt kokeilu todettu toimivaksi ratkaisuksi. Omalta mukavuusalueeltaan on joutunut poistumaan, sillä välillä tehtäviä on palautettu muun muassa videoina ja podcasteina. Poliisi tutkii tapausta maksuvälinepetoksena ja näpistyksenä. Työn ohessa pääsi tutustumaan myös muihin seurakuntiin ja tapahtumiin, sekä paikallisiin palveluihin, espanjalaiseen kulttuuriin ja ympäristöön. Sunnuntaina puolen päivän aikaan Kinnulassa Rivitiellä vanhemman henkilön ovella koputtelivat kiertävät sukkaja pyyheliinakauppiaat, jotka poislähtiessään näpistivät mukaansa myös asukkaan maksukortin, jota käytettiin myöhemmin luvatta. HANNA KANKAANPÄÄ Pihtiputaan järvissä vähäisiä sinilevähavaintoja Sinilevätilanne on vuodenaikaan nähden maltillinen, mutta uimarin kannattaa silti olla tarkkana. KOULUTUS on tarjonnut myös uudenlaisia mahdollisuuksia. KOKONAISUUDESSAAN opiskelu on tuntunut hyvältä ratkaisulta. Viitasaaren poliisi varoittaa, että kesäaikaan kiertelevät kaupustelijat aktivoituvat, mikä näkyy myös poliisille tehtyjen ilmoitusten määrässä. Ongelmat ovat maailmankolkasta riippumatta samanlaisia, ja esimerkiksi asunnottomuus kosketti Luomalaa syvästi. Viitasaaren poliisi tutkii asiaa. Opiskelijoiden tehtävänä on suunnitella ohjelmaan ja tekemistä, ja ennen kaikkea kohdata. ”. 60 suoritetun opintopisteen jälkeen tehtiin siirto tutkinto-opiskelijaksi. Poliisin mukaan vahingontekona kirjattu tapaus tallentui kunnan valvontakameraan selkeästi, ja tekijä on tunnistettavissa. Leirillä on 6-17 -vuotiaita nuoria, joiden taustalla on erilaisia elämän mullistuksia. Se on ollut selvä etu myös etätyökeskus Hubteekissa järjestetyn sosionomikoulutuksen kohdalla. Tavoitteena on saada opinnot valmiiksi vielä tämän vuoden puolella. Mikäli sinilevää esiintyy, ei uimista tai veden käyttöä suositella. Osa kaupustelijoista voi olla oikeallakin asialla, mutta valitettavasti mukana on usein myös vilpin mahdollisuus. Kinnulassa poliisi on sakottanut myös liikennerikkeistä. Viitasaaren poliisi varoittaa kiertävistä kauppiaista Viitasaaren poliisi varoittaa ikäihmisiä kesäaikaan aktivoituvista kaupustelijoista, joista osalla on mielessään myös kyseenalaiset lisätulot. Ainakin omat mahdollisuudet kannattaa selvittää, Päivi Luomala toteaa. Motiivit opintojen aloittamiseen ovat opiskelijoilla erilaiset, mutta omaan elämäntilanteeseen sopiva tapa opiskella on kuitenkin mahdollistanut oman ammattitaidon kasvattamisen. Kun lasiin otetun veden antaa hetken seistä rauhassa, mahdollinen sinilevä kerääntyy veden pintaan. Hubteekki opintojen keskipisteenä on tarjonnut yhteisöllisyyttä. Kaupungeissa tilanne harjoittelupaikkojen suhteen on parempi. – Pelastava voimavara suorastaan, sillä aina ei opintojen sovittaminen työhön ja perhe-elämään käy helposti, Nissinen kertoo. Ajankohtaista tilannetta voi tarkastella järviwiki-sivustolta, jonne voi myös ilmoittaa omia havaintoja. Kuukausittain järjestetyssä muutaman päivän mittainen lähijakso on toteutettu Hubteekissa etäyhteyden avulla. Vaikka yhtenä päivänä ei levää havaita, voi sitä seuraavana olla reilusti. – Samalla on ollut rikkaus nähdä monipuolisesti erilaisia aloja, ryhmässämme on ollut esimerkiksi rikosseuraamusalalta vanginvartijoita. Lisäksi hän tiskasi, siivosi ja piti perhekerhoa ja musiikkileikkikoulua lapsille yhdessä seurakunnan kanttorin kanssa. Tuuli kuljettaa lauttoja, ja myös sekoittaa levän veteen, jolloin sen havaitseminen voi olla vaikeaa, kertoo Pohjoisen Keski-Suomen ympäristoimenjohtaja Sari Flyktman. Anni Nissinen kertoo, että opiskeluun on suhtauduttu myönteisesti, ja työnantaja on kannustanut ja tukenut. – Varminta on tehdä testi, jos yhtään epäilyttää. OPINNOT alkoivat tammikuussa 2021 avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnoilla. Kokemuksia, joita näillä nuorilla ei välttämättä ennestään ole, Kinnunen kertoo. – Sinilevä on sillä tavalla haastava, että tilanne voi muuttua nopeasti. – Suosittelen ja kannustan opiskelemaan, se kyllä onnistuu tällä sapluunalla. Valmistuminen häämöttää jo lähellä, mutta millaista etäopiskelu on ollut Pihtiputaalta käsin. – Pienessä työyhteisössä kaikki tekevät kaikkea, ja saman päivän aikana voi nähdä todella erilaisia ihmiskohtaloita ja elämäntilanteita. Myös erilaisia taloudellisia tukia on mahdollista saada, jotta opinnot voi aloittaa. Ensimmäiset Hubteekin sosionomit valmistuvat pian Päivi Luomala, Anni Nissinen ja Tiina Kinnunen ovat ensimmäisiä ”Hubteekin sosionomeja”. Kuka tahansa voi kuitenkin ruokailla pikkurahalla. Anni Nissinen, Päivi Luomala ja Tiina Kinnunen ovat ensimmäisiä Pihtiputaan satelliittiryhmästä valmistuvia. Päivi Luomala tarttui tilaisuuteen sen koittaessa, ja lähti työharjoitteluun Espanjan Aurinkorannikolle Suomalaiseen seurakuntaan. Esimerkiksi kulttuurikahvilassa tarjottiin suomalaisuutta Espanjan suomalaisille, jotka eivät varsinaisesti koe kuuluvansa sen enempää Suomeen kuin Espanjaankaan. – Hubteekki on ollut meille pesäpaikka, ”Pihtiputaan campus”. Kaupat kannattaa tehdä asunnon oven ulkopuolella vahinkojen välttämiseksi, ylikonstaapeli Tervanen vinkkaa. heinäkuuta Laurilantiellä kulkusuunnassaan vasemman puoleiseen ojaan suistuneen auton kuljettaja puhalsi tapahtumapaikalla 0.61 milligrammaa litrassa. Luomala kertoo, että Espanjassa vietetyt kuukaudet avasivat silmiä työlle ulkosuomalaisuuden parissa. Noin 130-145 tuntikilometrin vauhdit toivat kuljettajille kullekin parikymmentä päiväsakkoa. – Meille kaikille on yhteistä se, ettei opiskelu olisi ollut käytännössä mahdollista, mikäli olisi pitänyt jatkuvasti kulkea toisella paikkakunnalla. Opinnot eivät ole tarjonneet pelkästään kirjaviisautta, sillä monet harjoitustöistä ovat olleet käytännönläheisiä, esimerkiksi ikäihmisten toiminnallista ohjausta Elämäjärven Mäntypirtillä. Seuraavana päivänä Lestijärventiellä 35km/h ylinopeutta ajanut kuljettaja sai 18 päiväsakkoa. HAASTEITAKIN on matkan varrella ollut. Liikenteestä hurjastelijoita poliisi tavoitti nelostiellä kolme. Sen lisäksi tehtäviä on suoritettu virtuaalisessa oppimisympäristössä. – Kyllähän se lopulta tuntui siltä, että Fuengirola on Suomen eteläisin kaupunki. – Meille kaikille on yhteistä se, ettei opiskelu olisi ollut käytännössä mahdollista, mikäli olisi pitänyt jatkuvasti kulkea toisella paikkakunnalla, Päivi Luomala kertoo. Saapaskahvilassa kohderyhmä puolestaan oli erilainen. Esimerkiksi harjoittelupaikkojen löytyminen on ollut vaikeaa, ja hyvinvointialueiden aloittamisen jälkeen tilanne on hankaloitunut entisestään. Työntekijöiden kuormittuminen isojen muutosten edessä on lopulta heijastunut myös alueen opiskelijoihin, ja toisaalta tarvittavia AMK-tasoisia ohjaajia ei välttämättä ole kaikkialla. Tiina Kinnusen suuntana on Viro, jonne hän lähtee syksyllä yhdeksi ohjaajaksi Viron lastensuojeluliiton järjestämälle lastenleirille. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset Erilaiset etäopiskelumahdollisuudet lisäävät koulutusten saavutettavuutta, ja lisäävät mahdollisuuksia myös aikuisopiskelijoille. Tukikohtana on opintojen ajan ollut Hubteekki, ja lähiopintoja Iisalmessa on ollut vain joitakin päiviä. On ollut hienoa, että käytössä ovat olleet ajanmukaiset tilat kokoontumiseen, mutta paljon on vaadittu ohessa myös omaa opiskelua. Se on vaatinut itsenäistä otetta, Kinnunen kertoo. Lyhyet HANNA KANKAANPÄÄ 3 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 Työtilanne alalla kuitenkin on hyvä, sillä sosionomeille on työmarkkinoilla jatkuvasti kysyntää. heinäkuuta kortitta ajanut kuljettaja, jonka maksettavaksi koitui 24 päiväsakkoa. KANSAINVÄLISYYTTÄ voi kokea myös lyhyemmissä pätkissä, mikäli oma elämäntilanne ei salli kuukausien matkaa toiseen maahan. – Yhdessä tehdään ihan tavallisia asioita, esimerkiksi paistetaan tikkupullaa. – Varotoimena varsinkin ikäihmisten olisi hyvä lukita ovet. Osa sinilevistä on myrkyllisiä. Yöaikaan tapahtuneen ajelun seurauksena tapaus kirjattiin törkeäksi rattijuopumukseksi, liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi ja kulkuneuvon kuljettamiseksi oikeudetta. Oma opintoryhmä on ollut tuki ja turva hyvissä ja huonoissa hetkissä. Keskustiellä puolestaan ajoneuvon kuljettaminen oikeudetta toi kiinnijääneelle 24 päiväsakkoa. Kivijärventieltä tavoitettiin 3
#meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 Että semmosta... Näin on sanottu. Olen luonnon suojelija, vihreän ja terveen elämän kannustaja. Pihtiputaan slogan: ”maailman kaunein pysähdyspaikka” on ehkä saanut innoituksensa Niemenharjun huoltoasemasta, mutta sillä on myös historiallinen tausta. Infraääni tuottaa monia eri oireita ja ennen kaikkea unettomuutta, joka taas linjautuu moniin eri terveyteen liittyviin vaikeuksiin, sydänja verisuonitauteihin, masennus ja ahdistukset mukaan luettuna. Itse olen sellaisessa elämäntilanteessa, että minun ei ole pakko asua täällä, mutta monille ihmisille tämä alue on ainoa koti, eikä ole vaihtoehtoja. Ostin muutama vuosi sitten viereisen metsätontin, ettei kukaan muu ostaisi ja hakkaisi metsää matalaksi. Olen samalla ehdottomasti vastaan tuulimyllyjen rakentamista, jotka saastuttavat luontoa ja terveyttä. Alan yrittäjänä ymmärrän myös taloudelliset näkökulmat. Tilaisuudessa oli monia arvostettuja puhujia, enimmäkseen Nobel-palkinnon tieteestä saaneita. Mihin ruokaa jaetaan kun se kuitenkin haetaan. Maksamme kiinteistöveroja ja muitakin maksuja, kuten muutkin asukkaat, sekä tuemme kunnan yrittäjiä ja kauppiaita. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Näin ollen suojelette luonnon ja terveyden katastrofilta meille kaikille ja tuleville sukupolville. Alvajärven alue on yksi kauneimmista paikoista Suomessa ja ehkä maailmassa. Tuli mieleeni Vatikaanin kongressi marraskuussa 2017 (Pontifical Academy of Science) “Health of People, Health of Planet and Our Responsibility”), jossa käsiteltiin ilmaston ja saasteiden vaikutusta terveyteen ja ihmisten velvollisuuksia. Yksi jos toinen paikkakunta on saanut puiston, jossa väki käyskentelee kukkia katselemassa keväisin. Täällä on niin paljon tarkkoja lakeja rakentamisesta ja rantojen huolenpidosta, mikä on hyvä asia ja olen siitä kertonut ystävilleni, jotka ovat kiinnostuneet Suomesta. Yleensä se on raha ja ahneus, jotka ratkaisevat sen hetken ongelmat ja ohittavat eettiset arvot. Olen huolissani heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Mietin, että kuka muutti strategian ja sai päättäjät puhuttua tähän suunnitelmaan. Kirsikka on helppohoitoinen, vain juurivesojen kasvua tarvitsee rajoittaa; puut eivät kaipaa leikkausta, eivätkä maistu kovin hyvin edes jäniksille. Siitä, kivikauden ohella, riittää kerrottavaa ja kuvitettavaa vierailijoille. Olen terveyden ja hyvinvoinnin alan ammattilainen ja työhöni kuuluu myös tehdä tutkimuksia ja seurata ajankohtaisia tilastotietoja. Ja missä oli Pihtiputaan Mummo. Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Pieni verovaikutus tulee paikallisille, mutta se ei pitkäaikaisesti vie taloutta eteenpäin. Jan Zelezny oli pari viikkoa aiemmin Tampereella, mutta miksi ei Pihtiputaalla. Mutta ajankohtaiseen aiheeseen: kirsikkapuistot ovat saaneet suosiota Suomessa. Hän kertoi, kuinka vaikeaa on saada oikea viesti perille, kun isojen karjatilojen omistajat haluavat enemmän maata kasvattaakseen enemmän lihakarjaa. Ovatko ulkomaiset firmat ottaneet ”pelastaakseen” Suomen maaseudun kunnat rahavaikeuksista. USA:ssa niitä on noin 8 000 ja kiistely jatkuu, mihin panna osat ja jätteet, jotka ovat massiiviset. Lähetä viestisi numeroon 0400 741 747.. Siksi tämä uutinen oli tyrmistyttävä. Tiedätte varmaan, kuinka vaikeaa on poistaa hyljätyt tuulimyllyt. Yksi vanha kirsikkalajike tunnetaan nimellä Pihtiputaan kirsikka, joten juuri kirsikka olisi osuva valinta. Asun Etelä-Kaliforniassa ja ostin Alvajärven taloni 20 vuotta sitten, kun halusin paikan, jonne voin tulla nauttimaan luonnon rauhasta ja kauneudesta. Anne Aurasmaa, joka rakastaa paitsi kukkivia puita, myös ideointia Nelostiestä kirsikkakuja Tekstarit Kesällä ruokakassijakelu on Kinnulassa kiinni. Yksi oli Brasiliasta, johtohenkilö Amazonin sademetsien suojelussa. Tämä suunnitelma on nyt aivan päinvastainen. TUULTA ODOTELLESSA Ota kantaa tekstiviestillä. Meille pitäisi ilmoittaa asioista, jotka koskettavat meidän turvallisuuttamme, terveyttämme ja luonnon kauneutta. On väärin, että rahat lähtevät Suomesta, mutta saateet jäävät. Niemenharjulla matkailua edistämään tarkoitettu asemakaavamuutos näyttää koskevan ensisijaisesti harjulla kulkevaa vanhaa nelostietä, joka onkin jo sinällään nähtävyys molemmin puolin siintävine vesistöineen. Olisi karnevaaleille kelvanneet mehut ja mummon leipomat munkit vaikka ilmaiseksi jaettaviksi yleisölle. Tekstiviesteissä voit käyttää nimimerkkiä. Seuraukset jäävät seuraavien sukupolvien huoleksi. Monia osia ei voi kierrättää. Kuka haluaisi mennä esimerkiksi Alvajärven rantaan lomailemaan ja ihailemaan tuulimyllykokoelmaa. Pihtipudas on markkinoinut seutua houkuttelevasti vedoten luonnon kauneuteen, on polkuja ja luonnontilaisia kohteita. Sain tietää tästä tuulimyllyfarmin suunnitelmasta vasta hetki sitten tullessani mökille. Alas mennään! Siellä se vaan nurmettuu ilmeisesti Kinnulan kunnanviraston piha-alueelle tarkoitettu lipputanko! Toista kesää se viettää seinustalla lomaa! Olisihan se juhlavaa joskus katsoa, kun siinäkin pihassa lippu liehuisi. Ihmisen ja eläinten terveys on katsottava ennalta ehkäisevästi. Toivottavasti olette valistuneempia ja tietoisempia päätöksentekijöitä, ettekä anna rahanahneiden ja firmojen käyttää teitä hyväksi näissä päätöksissä. Kilometrikaupalla kirsikkapuita valtatien reunassa täydessä kukassa on käsittämättömän hieno kokemus, sellaisia näkee Itä-Aasian maissa. He tarjoavat pienet summat paikkakuntalaisille siitä, että raivasivat sademetsää, ja niinpä kyläläiset alkoivat polttaa isoja alueita, kun se oli helpompaa kuin raivaaminen. Monia uusia tietoja tulee jatkuvasti esille luontoon kertyneiden saasteiden aiheuttamista oireista, ja näemme tällaisia potilaita klinikallamme aika usein. Kutsunkin taloani Rauhan linnaksi, koska se on todella lomapaikka minulle, perheelleni ja vierailleni. KASSIA VAILLA Keihäskarnevaaleilla ei ollut kuin puolet penkeistä täynnä. Kujanne, bulevardi, miksi sitä halutaankaan kutsua, yhtenäistäisi kerralla alueen Niemenharjulta kirkonkylän risteykseen. Vanhat tietosanakirjat esittelivät Pihtiputaan juuri luonnonkauniina matkailukuntana. Ystäväni Virossa, Latviassa ja Liettuassaihmettelivät. Tuulimyllyt pilaisivat lomakohteet lopullisesti. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Hermanni, Herkko, Herman TORSTAI Joel, Ilari, Lari PERJANTAI Alisa, Aliisa LAUANTAI Rauni, Rauna SUNNUNTAI Reino, Rene MAANANTAI Ossi, Ossian TIISTAI Riikka Hyvät Pihtiputaan päättäjät Mielipiteesi julkaistaan lukijan sivuilla! Ota rohkeasti kantaa, muistele, runoile ja lähetä meille kuvia! Lyhennämme tekstejä tarvittaessa. Sanna King, PhD sosiologian ja rikostieteen tohtori Mississippi State University Rauni Prittinen King MIH, RN, HNB-BC Executive Director ja President Pacific Pearl La Jolla and Miraglo Foundation San Diego, Kalifornia Kotiseudun Sanomat esitteli kunnan suunnitelmaa yhtenäistää nelostien matkailualue Niemenharjulta Putaanporttiin. Täällä on lyhyt, mutta komeasti leveä joki, joka lienee innoittanut paikan nimeämiseen keskiajalla tai jo aiemmin; on isoja järviä muistona suurimmasta koskaan Suomen maaperällä virranneesta joesta; on harjuja; on upeita kivilajeja, jotka varmasti osaltaan tekivät Pihtiputaasta suositun asuinpaikan kivikaudella. Niitä on vaikeaa diagnosoida ja se tekee potilaan vielä stressaantuneemmaksi. Kiitos. Nörttinä ja historian rakastajana mielelläni tarjoudun käsikirjoittajaksi, jos kunta innostuu hankkeesta. Raja-alueena historia on värikäs vielä kivikauden jälkeenkin. Muutama vuosi sitten ehdotin Kotsariin kirjoittaessani lisätty todellisuus -tyyppistä Pihtipudas-appia, joka elävöittäisi historiaa ja kertoisi maiseman dramaattisista muutoksista sitten jääkauden. Mihin otan yhteyttä. Kuten vierailulla ollut ystäväni sanoi: ”kuka kaipaa Punkaharjua, kun on Niemenharju”. Taloudelliset edut ja tulot usein näyttävät hyvältä alussa, mutta lopputulos on eri tasoa ja tehtyä päätöstä on vaikea perua ja katua. Se on aivan uskomatonta! Mökkiläisiä on kunnan asukkaista reilu neljännes. Aluksi luulin, etta se oli huono vitsi. Näiden vuosien aikana en ole koskaan liittynyt alueen politiikkaan ja olen luottanut siihen, että päätökset ovat tehty kaikkien asukkaiden hyvin voinnin hyväksi. Minulla olisi vähän erilainen idea, kirsikkapuut reunustamaan nelostietä. Jos kartta on oikein, tulisin näkemään ja vaikuttamaan ainakin 167 tuulimyllyä talostani
Luomalan tila sai konsertin toiseksi järjestäjäksi Pihtiputaan kulttuuri ry:n. Pääosan esittäjä Asko Sääksjärvi hoitaa roolinsa kunnialla maaliin, ja myös muu näyttelijäkaarti esiintyy edukseen. Myös keli oli suotuisa. Tällä hetkellä kaikki näyttelijät ovat yhtä lestijärveläistä lukuunottamatta Kinnulalaisia. Lippuja myytiin yli 140 kappaletta. Katsomo oli sunnuntai-iltana miltei täynnä. OTTO RISSANEN Näytelmän nimikkoroolissa esiintyy Asko Sääksjärvi. Näytöksiä on luvassa tälle kesälle vielä viisi kertaa. ATO-orkesteri: Anssi Tikanmäki, Juuso Nordlund, Eljas Tikanmäki, Masa Orpana ja Eemil Tikanmäki. Pihtiputaalla saatiin kuulla harvinaista herkkua, kun vain satunnaisesti esiintyvä Anssi Tikanmäen Orkesteri poikkesi minikiertueellaan Niemenharjun lavalle. Kun siihen lasketaan vielä lapset ja muut mukaan, voi yleisömäärään olla tyytyväinen. ANSSI TIKANMÄKI tunnetaan etenkin Juice Leskinen Grand Slam -yhtyeen kapellimestarina sekä vuonna 1981 ilmestyneestä Maisemakuvia Suomesta -levystään, jolta kuultiin konsertin jälkimmäisellä puoliskolla muun muassa klassikoiksi muodostuneet kappaleet Kiutaköngäs ja Aamu lakeuksilla. MUTTITEATTERIN 10-vuotisjuhlia vietetään tänä kesänä, sillä yksi vuosi piti koronapandemian takia pitää taukoa. Muttiteatteri kiittelee esityksen jälkeen yleisöä kymmenvuotisesta taipalestaan. Anssi Tikanmäki naurahti yleisölle, kuinka homma lähti sitten lapasesta, eikä hän olisi ikinä voinut kuvitella soittavansa joskus tanssilavalla kolmensadan hengen yleisölle. Näytökseen myytiin lippuja yli 140 kappaletta. Kinnulan Muttiteatterissa näytellään jo kymmennettä kertaa Kinnulan Muttiteatterin juhlavuoden ensinäytös keräsi hyvän määrän yleisöä. Suomenselän kansalaisopiston harrastajanäyttelijöistä koostuvaan teatteriin voi tulla mukaan kuka tahansa 13 vuotta täyttänyt. Naapuripitäjä Haapajärven muusikkoja säveltäjälegenda Tikanmäki yllättyi iloisesti, kun lava tuli tupaten täyteen. Reinikaisen vahvuus tuntuukin piilevän siinä, että sen seurassa pääsee nauramaan kaiken ikäiset. Kahvituksen hoiti LC Pihtipudas Emmit. mo on uusi tuttavuus kuin niille, jotka ovat aikanaan seuranneet televisiosta Tankki täyteenja Reinikainen-ohjelmia. Näytelmä sopii yhtä hyvin lapsiperheille, joille hahMuholan kylätalolle saapui sunnuntai-iltana runsaasti väkeä katsomaan kesän ensinäytöstä. Tikanmäen välillä sinfonisiakin tasoja lähentelevä progepop soi Niemenharjun lavalla komeasti, ja koko keikan ajan jatkunut kaatosateen ropina lavan peltikattoon lisäsi hienoa tunnelmaa kesäiltaan. Näytöksen pituus oli väliaikoineen noin 3,5 tuntia. Etenkin Ilkka Paanasen näyttelemä ylikomisario Rautakallio tuntuu naurattavan kovasti yleisön nuorempaa polvea. ATO-orkesterin saapuminen Niemenharjulle sai alkunsa, kun pihtiputaalainen Martti Ihalainen sattui istumaan Anssi Tikanmäen vieressä lentokoneessa helmikuussa. OTTO RISSANEN. Konsertin alkuosa koostui Anssi Tikanmäen elokuvasävellyksistä, joista valtaosa oli tehty Kaurismäen veljesten ja etenkin Mika Kaurismäen elokuviin. Tänä vuonna Muttiteatterin esittämä nähdään näytelmä Reinikainen, joka perustuu saman nimiseen Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen luomaan rakastettuun TV-ohjelmaan, joka puolestaan on spin-off suositusta Tankki täyteen-sarjasta. Näytelmän dramatisoinnista on vastannut Panu Rapia ja ohjaajana toimii Matleena Paananen. Miesten jutustelun tuloksena virisi ensin ajatus noin 50-60 hengen minikeikan järjestämisestä Luomalan tallin ylisillä. Teatterin toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan. Filmien trailereita heijastettiin kankaalle musiikin taustamaisemaksi. JUHA KIVINEN 5 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 JUHA KIVINEN Tikanmäen orkesteri veti lavan täyteen Anssi Tikanmäki soitti virtuoosimaisesti ja jutteli vuolaasti kaikenlaista hauskaa. Näytelmässä Reinikainen on saanut siirron Tampereen poliisiin, eikä kommelluksilta vältytä
Kinnulassa olen kuitenkin nyt enKinnulan Miesmarkkinoita vietettiin sateisissa tunnelmissa simmäistä kertaa, reipas nuori myyjä kertoili. Duo Tommi Läntiseen kuuluu itse Läntisen lisäksi kitaristi Henrik Strang. Yksi nuorimmista markkinamyyjistä oli 11– vuotias Patrik Laine, joka oli tullut vanhempiensa ja isovanhempiensa mukana Pohjois-Satakunnan Honkajoelta Kinnulaan. Voimautus Ry on miesten alkoholin ylikulutuksen ehkäisyä ajava yhdistys, joka esimerkiksi pyrkii tarjoamaan harrastustoimintaa vaihtoehtona juomiselle. Aamupäivän ajan markkinoille pääsy oli vapaa, ja vaikka päivää varjostivat piiskaavat sadekuurot, ei se menoa estänyt. Voiton todennäköisyys oli suhteellisen korkea, sillä laulamisesta innostuneita oli paikalla vain muutamia. Aamupäivästä poiketen illan menoihin ei ollut tunkua. No, onpahan sitäkin nyt sitten kokeiltu, Pelkonen sanoi. OTTO RISSANEN OTTO RISSANEN Myös auringon paisteesta saatiin nauttia sateiden välissä. Kappaleiden välissä pitämissään puheissa Läntinen kertoi, että pitkästä urasta huolimatta kyseessä oli ensiesiintyminen Kinnulassa. Konsertin jälkeen ilta päättyi karaoken merkeissä. Viime vuodesta poiketen tällä kertaa meillä ei ollut ollenkaan anniskelua, joka on ehkä osaltaan vaikuttanut kävijöiden määrään. Markkinakansaa viihdyttämässä oli elävää musiikkia ja stand up -komiikkaa. – Pidetään kojua tässä ihan loppuun saakka, tai kunnes myytävä tavara loppuu. Markkinoita järjestää Voimautus Ry. –Alle sata lippua on myyty. Tivoli pomppulinnoineen ei puolestaan vetänyt paljoa kävijöitä, syynä tähän oli varmasti osaltaan kostea keli. Vesisade vaikutti myös paikalla olleiden kirpputorien toimintaan, sillä myytäviä tavaroita saatiin purkaa ja asettaa esille useampaan otteeseen. Markkinoille oli saapunut paljon lapsiperheitä.. PÄÄSYMAKSUTON tapahtuma päättyi kolmelta, jonka jälkeen iltaa jatkettiin maksullisena kello neljästä eteenpäin. Kyseessä olivat nyt järjestyksessään kolmannet miesmarkkinat. Tunnelma oli sateesta huolimatta kuitenkin iloinen, ja etenkin perheitä oli paljon paikalla. Vihanneksia ja marjoja myyvä Laine olikin kokeneen kauppiaan elkein liikenteessä. 6 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 Kinnulan koulukeskuksella pidettiin lauantaina miesmarkkinat. Kalevin karaokeen osallistuneiden kesken arvottiin hotellija ravintolalahjakortit. Silmämääräisesti läsnäolijoita oli vain muutamia kymmeniä. – Olen ollut perheen mukana markkinoilla myymässä jo kolmevuotiaasta saakka, eli kahdeksan vuotta. Tänä vuonna ei päästy edellisen vuoden lukemiin. Markkinoiden kojuissa tarjottiin purtavaa aina pyttipannusta ja vietnamilaisesta ruoasta muurikkalettuihin, sekä myytiin muun muassa kenkiä ja vihanneksia. Kävijät pääsivät myös halutessaan kokeilemaan RC-autoilla ajamista, jousiammuntaa ja ampumasimulaattoria, joka osoittautui suosituksi aktiviteetiksi. Illan ohjelma koostui sisätiloissa pidetyistä konserteista. Tapahtuman järjestäjä Jaana Pelkonen vahvisti havainnot oikeiksi. VÄHÄISESTÄ yleisöstä huolimatta viimeisenä esiintyneen Duo Tommi Läntisen keikalla oli hyvä tunnelma, ja yleisökin lähti mukaan lauluihin. Paikalle oli tullut runsaasti väkeä, joka haki välillä sateelta suojaa katosten alta. Sadekuurot ajoivat markkinaväkeä hakemaan suojaa useampaan otteeseen, kun vettä tuli kaatamalla. Kokenut Läntinen osasi ottaa pienen yleisön haltuun. Esiintymässä olivat Vibravox, Jani Jeulonen sekä Duo Tommi Läntinen. Patrik Laine on nuoresta iästä huolimatta jo kokenut markkinamyyjä. Nuoresta iästään huolimatta Laine ei ole mikään keltanokka
Neon 2:n Jussi Rainio antoi välillä yleisöllekin lauluvuoron. Vaikka paikalla ei ollut kuin korkeintaan parisenkymmentä katsojaa, ei se paljoa menoa hidastanut. Energia ei jäänyt puuttumaan tälläkään kertaa, kun S.P.I.T otti yleisöä haltuun. OTTO RISSANEN OTTO RISSANEN rock ja pop. 7 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 Pihtiputaalla saatiin lauantai-iltana nauttia elävästä musiikista viiden eri yhtyeen soittamana, kun Niemenharjurockia vietettiin Niemenharjun lavalla. 90–luvulla perustettu yhtye ennätti pitää suurimpien menestysvuosiensa jälkeen pitkän tauon, mutta on sittemmin aktivoitunut uudestaan. Ohjelmasta poiketen illan aloitti Kopiokone, jonka jäsenet ovat 13–15-vuotiaita. Vaikka yhtyeen jäsenten pitää vielä käydä päivätöissä, eikä toiminta vielä kata täysin kuluja, on heillä selkeä tavoite. Heti siellä taisi tulla puheeksi, että olisi tällainen juttu tulossa ja he pyysivät meitä mukaan, Daze Dollsin Mandy Finne kertoo. Samalla koko toimintaa uudistettiin, jolloin uuden yhtyeen perustaminen tuntui luonnolliselta ratkaisulta. Tukkaa heilutettiin myös jyväskyläläisten esimerkistä, kun hard rock -linjaa jatkettiin S.P.I.T:n johdolla. Myydyt liput eivät silti riitä kattamaan tapahtuman kuluja. – Onhan tämä hieno lava ja hienolla paikalla järven rannalla. Keikkapaikkana Niemenharjun lava oli yhtyeelle eksoottinen, sillä aiemmin yhtyeen esiintymiset ovat painottuneet baareihin. Se perustettiin, kun aiempaan projektiin tarvittiin rumpalia. Daze Dolls on pari vuotta vanha yhtye. Pienimuotoiset festivaalit järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja yksi bändeistä oli tullut viihdyttämään pihtiputaalaisyleisöä Turusta saakka. Sellainen idyllinen, yhtyeen jäsenet tiivistävät. Vaikka meininki Niemenharjulla olikin läpi illan hyvä, ei tunnelmalla valitettavasti kateta talouspuolen kuluja. Turkulaista Daze Dollsia ei ole aiemmin tanssilavoilla nähty Niemenharju Rockiin olisi kuulijoita mahtunut enemmänkin. Ensimmäinen niistä on masterointia vailla valmis, ja se olisi määrä julkaista kuukauden päästä. Pihtiputaan keikka on yhtyeen kesän ensimmäinen, ja keikkakesä jatkuu vielä Hämeenlinnassa, Helsingissä sekä Turussa. Yhtyeen solistin, Jussi Rainion, sanoin: ”Ei teitä pihtiputaalaisia paljoa ole, mutta kyllä teistä ääntä lähtee!”. Niemenharjun lavan lavaisäntänä toimiva Jouni Arvola uskookin, että tapahtumasta jäädään reippaasti tappion puolelle. Molemmat yhtyeet ovat Muurasjärveltä ja Pihtiputaalaisen musiikkiyhdistys PoPi Ry:n suojatteja. Nuorehko trio tuntui antavan kaikkensa innostuneille kuuntelijoille. Välillä musiikkia soitettiin selällään, ja kun lavankaan tila ei riittänyt, kitarasooloa vedettiin yleisön joukossa. Daze Dollsin muodostaa kolme jäsentä. Illan viimeisenä esiintyi useampaankin otteeseen platinarajan levymyynnillä ylittänyt Neon 2. –Tavoitteena olisi, että tästä saisi itselleen sellaisen ammatin jolla saisi leivän pöytään, kitaristi Niki Dolon kertoo. Pihtiputaalle yhtye saapui yhdessä S.P.I.T:in kanssa. – S.P.I.T oli Turussa pari kuukautta sitten keikalla, ja tutustuttiin aika nopeasti. Seuraavaksi vuorossa oli turkulainen Daze Dolls, jonka energinen esiintyminen villitsi valitettavan harvaksi jäänyttä yleisöä. Kopiokoneen jälkeen lavalle nousi Error2121, joka koostuu 15–18-vuotiaista soittajista. Illan edetessä väkeäkin tuli lisää. Tapahtuma polkaistiin käyntiin tuttujen paikallisten bändien voimin. Kuvassa vasemmalta rumpali Jim Kopponen, laulaja-basisti Mandy Finne sekä kitaristi Niki Dolon. Niemenharjun lavalla pauhasi Jyväskyläläisen S.P.I.T:n keikalta ei vauhtia puuttunut Daze Dollsin musiikissa on vaikuitteita esimerkiksi yhdysvaltalaisesta WASP:ista. Myös rumpalin paita riisuttiin pois yleisön kannustamana. Yhtyeellä on viitisentoista omaa biisiä, joista kahta äänitettiin toukokuussa. Daze Dolls kertoo saavansa vaikutteita muun muassa 80-luvun rockista ja heavy metallista. Tapahtuman selvästi nimekkäin esiintyjä vetikin paikalle illan suurimman yleisön.Yleisöä lauloi mukana, kun Neon 2 esitti jo ikivihreiksi nousseita hittejään
Lieksan ja Suojärven Kanaset, joiden alkuperä menee Venäjän puolelle. M ieleeni nousee apostolien päivän virren 178 kehotus: ”On täyttynyt aika, sen soi Jumala, on lähellä Kristuksen valtakunta. Isälinjaiset DNA-testit ovat vahvistaneet Kainuun ja Pihtiputaan Kanasten olevan Kolehmaisen suvun sisäisiä haaroja Savosta. Kanasia on asunut useissa Pohjanmaan pitäjissä, mm. klo 19 Yhteislauluiltakesälauluja, Seläntauksen kylätalo. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 784 4422, seurakuntapastori Johanna Piirola 040 734 0088, kanttori Martti Hertteli 040 352 5524. Rippikouluun tullaan perinteen vuoksi, mutta varsinainen opetussisältö vaikuttaa olevan valtaosalle nuoria pakollinen paha. A postolin laajempi määritelmä tarkoittaa ketä tahansa Jeesuksen ylösnousemuksen todistajaa. asti Lapsityö Lomalla. M eidänkin aikanamme lähetystyölle on runsaasti tarvetta kotimaassa: Suomen kansa on luopumassa isiemme uskosta. Pyhäjärvellä on isot Kaurasten ja Savolaisten sukunimeä käyttävät sukuryhmät, jotka alkuperältään ovat Pihtiputaan Kanasia. Kiitos Purolan hoitajille äidin hyvästä hoivasta. Amerikkaan muuttaneet ovat tänä päivänä huomattavin Kanasten sukuryhmä USA:ssa. HENGELLINEN KONSERTTI •Kinnulan museoalueella su 16.7. Sukuhaarat yhdistyvät keskenään Joroisten Kolmankylällä. klo 13 alkaen. Onko nykyvanhemmille vielä tärkeää opettaa lapsilleen Jeesuksesta Kristuksesta. Kiihtelysvaaran ja Heinäveden Kanasten ryhmät ovat siirtyneet Pihtiputaan ryhmästä Kainuun Kanasten ryhmään. Vuonna 1823 syntynyt Herman Paajanen muutti vuonna 1862 Hiidenahosta Mäkikylän Kanaseen, jolloin hänen jälkeläisistään tuli laaja Kanasten joukko. KESKUSTELUPUHELIN 044 549 7683. Kinnulan Helluntaisrk. Valmistunut. Ylösnoustuaan Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen sanoen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. AVIOLIITTOON KUULUTETTU Riikka Susanna Heinonen ja Jiri Pekka Pietari Leppänen molemmat Joroisten seurakunnasta Herättäjäjuhlien lähetykset kuuluvat Järviradion taajuuksilla 14.-16.7. Simon Pietari julisti ilosanomaa Jeesuksesta Jerusalemissa juutalaisten keskellä. Pääryhmien kantapaikat olivat 1600-luvulla Pihtiputaan Kanalanmäki ja Kajaanin Lehtovaara (aiemmin Paltamoa). Siunaus toimitettu 1.7.2023 läheisten läsnä ollessa. Näin Pyhäjärven Tossavaisista tuli Kanasia. Tänä päivänä Kanasia asunee eniten Pihtiputaan, Pyhäjärven ja Kiuruveden kunnissa sekä Helsingin alueella. KIRPPUTORI avoinna ti, ke ja pe klo 10-16. Vekaralinna myös mukana Koliman Rantaraitin taidenäyttelyn kuvatekstistä puuttui viime lehdessä Vekaralinnan lasten osallistuminen näyttelytöiden tekemiseen. PYHÄJÄRVELLÄ on neljä Kanasten ryhmää. Amerikan Kanaset ovat vierailleen viime vuosina runsain joukoin entisillä asuinpaikoillaan Suomessa. Lestijärventie136 (ent.Storckintalo) ArjaLindbergillä. Apostoleiksi kutsutaan erityisesti Jeesuksen opetuslapsia ja heitä, jotka kristittyjen alkuseurakunnan aikaan kiersivät ympäri Välimeren aluetta kertomassa ylösnousseesta Kristuksesta. 30.8.1940 Pihtipudas k. Seurakuntamestari Vilho Luokkanen 0400 915398. Tervetuloa tutustumaan! Seurakunnat Seurakunnan kotisivut: www. Kananen lienee ollut alkujaan Kolehmaisen sukunimen lisänimi. Rakkaamme Seija Marjatta SUVANTO o.s. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 7844422, seurakuntapastori lomalla, kanttori lomalla. Tulokset ovat muuttaneet vanhimpien sukuryhmien paikkaa sukukartalla. JUMALANPALVELUKSET Su 16.7. Erikseen ovat vielä Pohjanmaan suuntaan menneet Pihtiputaan Kanaset 1600-1700-luvulla, joiden sukunimi vaihtui aina asuinpaikan mukaan. Tilaisuuksissavierailee romanilauluryhmä ”Tuliveljet” Kurikasta. alkaen kello 10 sukuseuran perustamistapahtumaan Pihtiputaalle Seurakuntakeskus Sallilaan, Sallilantie 4. Ottakaa Pyhä Henki. klo 12 Rukoushuoneella Pääkirkko on avoinna arkisin kello 10-15. Järj. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60. Kanasten työryhmä toivottaa kaikki Kanasten sukuihin kuuluvat tervetulleeksi osallistumaan lauantaina 29.7. Apostoli Paavali lienee viimeksi mainituista tunnetuin. Tämän lisäksi on Suomessa pienempiä Kanasen ryhmiä mm. Ikäluokka toisensa jälkeen tuntuu sisäistäneen kristinuskon perusasiat yhä ohuemmin. SEURAT Su 16.7. Tutkimustulosten myötä mm. Muistoissamme Sunnuntaiksi Isiemme usko V iime sunnuntaina vietimme apostolien päivää. Pyhäjärvi kuuluu länsisuomalaiseen sukualueeseen. Ristinmäentie 9, Muurasjärvi Huom! Säävaraus, huonolla kelillä tapahtuma järjestetään Harjulinnassa. Järjestää: Pihtipudas-Seura ry ja Pihtiputaan seurakunta LUONTOKIRKKO Kanasten suku perustamassa sukuseuraa Kanasten suku on keskisuuri suku Suomessa ja ulkomailla. 20:2123) K aikki alkuseurakunnan apostolit eivät Paavalin tapaan tehneet lähetystyötä ulkomailla. Janne Peltokorpi PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA 8 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Vt. Diakoniatyö Lomalla 1.8. Sana ”apostoli” on kreikan kieltä ja tarkoittaa ”lähetettyä”. 044 509 0598. Paajasista tuli Kanasten ryhmä. Puh. www.jarviradio.fi kuuntele! KINNULAN SEURAKUNTA PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.” (Joh. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 10-12. KANASTEN suvussa on tehty vuonna 2023 DNA-tutkimuksia varten pienkeräys yhdessä Kolehmainen-Markkanen -sukuseuran kanssa. 1746 Tossavaiset tulivat Kanasen taloon Mäkikylä 19:ään Rautalammilta ja ottivat talon haltuun, kun talo oli 1745 autiona. SUNNUNTAINA 23.7.2023 klo 13.00 Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Muurasjärven koulun piha-alueella os. Kahvitarjoilu. Kanasia on lukuisia toisistaan irrallisia sukuja, mutta kaksi suurinta pääryhmää ovat samaa alkuperää. Otamme vastaan tavaroita myyntiin. Lämpimät kiitokset osanotosta. Koljonen s. Kahvit klo 18.30 alkaen. •Iltatilaisuusklo18. klo 10 Konfirmaatiomessu pääkirkossa, Hurme, Peltokorpi ja klo 13 Messu Muurasjärven kirkossa, Hurme ja Peltokorpi MUSIIKKI Ti 18.7. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040 669 1996, vt. vapaus.fi Sähköposti: vanhemmisto@ vapaus.fi Ukraina-keräys Poliisihallinnon keräysnumero RA/2023/722. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9–12, 044 7844421. Juha Jauhiainen Kanasten sukututkija Pihtiputaalta kotoisin oleva Mira Viitanen on valmistunut varhaiskasvatuksen sosionomiksi Centria-ammattikorkeakoulusta. 2.6.2023 Pihtipudas Ikävöiden Sirkka ja Hannu Mikko Ulla perheineen Timo perheineen Sari Cecilia Maire Raimo perheineen Sukulaiset ja ystävät Soi kirkonkellot hiljaa yli kesäisen kirkkomaan, sinne saatoimme äidin rakkaan isän vierelle nukkumaan. 1900-luvun taitteessa muutti huomattava määrä Kanasen sukuisia Pohjois-Amerikkaan. Haapavedellä, Kärsämäellä, Kalajoella ja Ylivieskassa ja muissakin kunnissa Pohjanmaalla. Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen ja suostukaa armahdukseen.” S illä lopulta ainoa kestävä toivo meillä on vain Kristuksessa
Pihtiputaan kerhon teatteriretki Löytänän kesäteatteriin ke 19.7. Pe 14.7. Lähtö teatterimatkalle Ränssin Kievariin su 16.7. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa ma-to klo 9-14 ja pe klo 8.30-13.30. pudissalibady@gmail.com. Suurin osa ratsukoista tuli Pihtiputaalta ja Viitasaarelta. RIISTANHOITOYHDISTYS. Rönnyn koululla, Rönnyntie 16. LIIGAPLOKI. klo 17. Mukaan leipojan nimi (joka julkaistaan vasta katselmuksessa), sekä leivän raaka-aineet.Päivän aikana myytävät tuotteet jokainen hinnoittelee, tuo torille ja myy itsenäisesti! Puffetissa makkaraa, kahvia ja arpoja. 0207 931 620 • tilaukset@kotiseudunsanomat.fi. Rönnyn Kyläseuran 20-vuotisjuhlat Rönnyn koululla (Rönnyntie 16) alkaen ruokailulla klo 17. Tapahtumakalenteri Seuratoiminta PIHTIPUDAS MLL. – Viitasaarella on perinteisesti järjestetty kesäisin kilpailut, ja nyt ajattelimme kokeilla, jos saisimme enemmän pihtiputaalaisia liikkeelle tuomalla kilpailut lähemmäksi. Järj. Suunnitelma onnistui. Antti Heikkisen muistoturnaus Pihtipudas-salissa. Kilpailuihin pieni maksu. Ritva 040 833 9979 ma 31.7. Kirkonkylä – Urpila – Saarensalmi (kahvitarjoilu ja omakustanteinen ruokailu) – Markokylä – Hiilinki – Kinnuskeskus. klo 19 sekä la 22.7. La 26.8. Mukana myös PoPi ry. Paluu esityksen ja ruokailun jälkeen. Lähtö entiseltä kaupalta klo 8.30. klo 22. Kiertoajelu Kinnulan maisemissa vol 2. Hevosenkengänheiton pitäjänmestaruuskilpailut Suvannonlahden leirikeskuksessa klo 11-14. La 5.8. ”Leipä meijät tiellä pittää” lauantaina 22.7.2023 klo 10 alkaen Kinnulan torilla.Leivo ruisleipää ja tuo oma leipäsi raadin ja yleisön arvioitavaksi. Dex Viihde. Ohjelmassa vapaamuotoista jutustelua ja elävää musiikkia. Jalkapalloa koulukeskuksen kentillä torstaisin klo 17.30-18.45 0-3 lk sekä klo 18.4520 neljäsluokkalaiset ja isommat. Romanilauluryhmä Tuliveljet Kurikasta. Tarjoilua. Jalkapallon miesten Kutonen: Muholan Jalkapallokerho – Inter Jyväskylä Muholan jalkapallokentällä klo 19. Mikäli olet kyytiä vailla ja haluat tulla tapahtumaan, ota yhteyttä järjestäjiin. Järj. 040 575 0330. HANNA KANKAANPÄÄ TUIJA SIIDOROW Kesätarjous! Kesätarjous! Loppuvuoden lehdet Loppuvuoden lehdet (v. Ilm. Rönnynkylän nykyiset ja entiset asukkaat mukaan! SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. – Osallistujia oli hyvin, yhteensä 19 ratsukkoa, ja kannustusjouikkoja oli myös mukavasti paikan päällä, Meiju Korhonen Hylkylän tallilta kertoo. La 22.7. Pesäpallon naisten suomensarjaa: Toholammin Urheilijat – Ylihärmän Pesis-Junkkarit Lylynmäen kentällä klo 18. saakka Keiteleentien varressa noin 1 km nelostieltä, paikalle opasteet. Lähtö Kinnuskeskuksen pihasta klo 11. Lähtö Kinnuskeskuksesta klo 11. Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). Otetaan vastaan ehjää ja puhdasta tavaraa sekä vaatetta myös lahjoituksena. Saaren kyläseura. klo 12 Muurasjärveltä, ja klo 12.30 Pihtiputaalta matkahuollosta. Järj. RYHTI. Lajeina aitajuoksu ja pallonheitto. P. Tarkoitettu kaikille Pihtiputaan lukion lentopallolinjan käyneille, entisille lentopallolinjan valmentajille, Antin läheisille sekä lentopalloystäville ja -tuttaville. asti. 4H. Totoravit Hiekan Hippoksella klo 18. Merkkiammunnat la 15.7. Reitti kirkonkylä – Niemenkylä – Kangaskylä – rajakivi Kinnulan ja Lestijärven rajalla – Vihtori Storckin taidehalli – Myllykylän kota (jossa kahvitarjoilu) – kirkon parkkialue. SYDÄNYHDISTYS. Palkintojenjaossa puhtaan, virhepisteettöämän radan ratsastanut Kielo Sihto ja hevosensa Adriana. 9 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e BINGO Muurasjärven Harjulinnassa Voitot lahjakortteina. helluntaiseurakunta. Tuotteita voi tuoda myyntiin. Ratsastuskilpailut Hylkylän tallilla Hylkylän tallilla järjestettiin viime lauantaina harjoituskilpailut kouluja esteratsukoille yhteistyössä Ääneseudun ratsastajien kanssa. Totoravit Hiekan Hippoksella klo 18. Kansallispukujen ulkoiluttaminen on peruttu! Pe 28.7. Arvontaa, ruletti, ohjelmaa koko perheelle. ja to 20.7. Hirviammuntaharjoitukset tiistaisin klo 18. To 13.7. Vesilintujen poikuelaskenta to 20.7. Palkinnot kilpailuissa jakoi Ääneseudun ratsastajat ry. Kesäkinnusten ja kuntalaisten tapaaminen Seurojentalolla klo 14. Suomenselän kansalaisopisto. mennessä. Valvojat Pasi Kumpulainen ja Janne Kumpulainen. Lähtö Ajomatkojen autolla Tahkon Menot aukiolta klo 11.30. Urheiluseurat TUISKU. klo 20 ja ke 9.8. Kaija Kärkinen & Ile Kallio, Screaming Thunders, Osmo Ikonen, Kuningasidea, Laura Moisio, Marko Haavisto & Poutahaukat. Kylätoiminta RÖNNYN KYLÄSEURA. Peräkamarimuusikot, tenori Marko Nuutinen, trio Ahojäkkärä sekä Pihtiputaan Mieskuoro. Jalkapallon miesten Kutonen: Muholan Jalkapallokerho – Kampuksen Dynamo (Jyväskylä) Muholan jalkapallokentällä klo 19. Pelejä, arvontaa ja kahvio. Seurakisat urheilukentällä ma 17.7. asti Taidenäyttely Kumpulassa Rantaraitilla. Hintaan kuuluu matka, laivaristeily ja kahvit laivalla. Tutustumismatka Etelä-Konneveden kansallispuistoon la 5.8. Muurasjärven Urheilutalosäätiö sunnuntaisin klo 18 PIHTIPUDAS Ke 12.7. La 29.7. Tanssiva Elokuu 2023 esittää: Talon Tarinoita -tanssiteos Salmen talossa klo 20. Rönnynkylän nykyiset ja entiset asukkaat mukaan! Ke 26.7. Perhekahvila avoinna Kotiseudun Sanomien talossa tiistaisin klo 10-13. Su 16.7. Jäsenille matka 30 e ja muilta 50 e. Saaren kyläpäivä Saarensalmen satama-alueella klo 10-14. Kilpaja harrastesarjat, ei lisenssipelaajia. Ratkaisuun päädyttiin, jotta kilpailuihin saataisiin riittävä määrä osallistujia. Järj. La 19.8. klo 13 alkavaan näytökseen. Kaakkuri Blues & Jazz Kaakkurin lavalla klo 17. Voit ottaa mukaasi valokuvia tai jotain muuta rekvisiittaa liittyen kylän historiaan. klo 18. Pihtipudas-Seura ja seurakunta. Ma 14.8. Palaute kilpailuista on ollut positiivista ja tarkoitus on, että tapahtuma järjestetään myös tulevana kesänä. Katselmukseen tarkoitetut leivät tuodaan perjantaina klo 12-15välisenä aikana Pirkolle Koiravuorentie 10. Kahvitarjoilu. Metsästäjätutkinto ampumaradalla ke 12.7. asti ” Hetkiä”-näyttely. Yleinen haulikkoammuntavuoro sunnuntaisin klo 12, tiedustelut p. Muttiteatterin näytelmä ”Reinikainen” Muholan kylätalon kesäkatsomossa klo 19. Harjoituskilpailuissa oli mahdollista kilpailla sekä koulu-, että esteratsastusluokissa. 2023, kotimaan tilaukset) 45€ 45€ Tarjous voimassa 15.7.2023 saakka. Muut esitykset la 15.7. La 5.8. Vapaa pääsy. La 29.7. La 12.8. Kyläseuran 20-vuotisjuhlat ke 26.7. Su 6.8. Merja Luukkosen keramiikkaa ja Tuija Jämsénin akvarelleja Kahvi & Kuppi -kahvilassa. Kilpailut olivat Hylkylän tallin ensimmäiset. Tanssiva Elokuu 2023 esittää: Iltamat lapsille Harjulinnassa klo 17. Kyläseurantie 16. Kesäkirppari keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-14 Seläntauksen Kyläseurantalolla (ent. Järj. Ennakkoilmoittautumiset viimeistään la 22.7. Kiertoajelu Kinnulan maisemissa vol 1. 040 506 4968. Järj. Katusählyturnaus Putaan Pizzerian pihalla. Pe 11.8. KINNULA Ke 12.7. klo 17. Mukaan voi ottaa valokuvia tai muuta rekvisiittaa liittyen kylän historiaan. PUDIS. Su 23.7. Ohjelmassa vapaamuotoista jutustelua ja elävää musiikkia. Pihtiputaalaisten eri ikäisten taidetta. kyläkoulu), os. Muut esitykset su 6.8. Aloitamme ruokailulla klo 17. Tanssiva Elokuu 2023 esittää: Yhteislauluja tanssi-iltamat Harjulinnassa klo 19. Pihtiputaan Diabetesyhdistys. kunta. PIHTIPUTAAN AMPUJAT. HUOM! Katselmukseen osallistujat; sitovat ilmoittautumiset su 16.7. Huom! Keräykseen ei oteta jääkaappeja tai pakastimia! SYÖPÄYHDISTYS. Järj. Ke 26.7. Jalkapallon miesten Kutonen: Muholan Jalkapallokerho – Konneveden Urheilijat Muholan jalkapallokentällä klo 19. Yleisurheilukoulu kesällä maanantaisin klo 17-18 urheilukentällä. 2023, kotimaan tilaukset) (v. Pe 21.7. lukion lentopallolinja, Ploki ja LiigaPloki. Kirppari avoinna maanantaina, perjantaina ja lauantaina klo 10-15. Luontokirkko Muurasjärven koulun pihalla klo 13. Metalliromun keräys la 30.9. Lisätietoja Irmeli Kuronen p. Järj. Hengellistä musiikkia Kotiseutumuseolla klo 13. La 15.7. klo 18 mennessä. PUTAAN ERÄMIEHET. La 29.7. Pe 28.7. Rantasauna lämpimänä klo 12-15
040 626 6209 pihtiputaanmansikka.fi Emme käytä Emme käytä kemia llista kemia llista torjun taa. 0207 931 621 Myynti ja tiedustelut: Kotiseudun Sanomat ma-pe klo 8.30-15.30 p. Aloitamme ruokailulla klo 17.00. Pihtiputaan K-Supermarketin pihamyynti klo 9-14 Kinnulan tori klo 15-16 Tarjoushintaan MANSIKKAA, VADELMAA (laatikoittain ja rasioittain), maukasta siikli varhaisperunaa (tarjous 2l 10e), makeita palkoherneitä, TERNIMAITOA, perämeren siikapurkkeja ym. Johtokunta Haluaisitko kirjoittaa Pihtiputaan Joulu 2023 lehteen. Puh. 050 307 5439 Ostaisin yksityishenkilönä METSÄTILAN 10-100 ha Pihtiputaan pohjoistai Pyhäjärven eteläosasta. Kokouksen jälkeen hirviseurueen järjestäytyminen. Myös itsepoimintaa. 0400 305 310 Jari Stenberg HANNULAN PERUNA HANNULAN PERUNA Keitele • 040 569 4254 Pihtiputaalla Tahkon aukiolla MA-LA Tervetuloa Tervetuloa ja tuoreita vihanneksia! Nostamme joka aamu uudet perunat, näin varmistamme laadun ja tuoreuden. ?Tervetuloa!??????????. 0207 931 621 PIHTIPUTAAN PIHTIPUTAAN KOTISEUTUMUSEO KOTISEUTUMUSEO • Poimittuna. Hylkylän tila, Rönnynkylä p. Johtokunta Rönnyn kyläseura ry:n 20-vuotisjuhlat ke 26.7. Voit lähettää aineistosi joko sähköpostitse reija.karkkainen@pihtipudas-seura.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Pihtipudas-Seura ry Keskustie 8 44800 Pihtipudas Lisätietoja p. 0207 931 620 www.pihtipudaskoru.fi Korut myös verkkokaupasta: ALVAJÄRVEN MANSIKKAA Hyvönen Juha ja Riitta P. 10 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 JUHLAT KOKOUKSET Markkinapaikka TORILLA OSTETAAN Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. Metsälle lähtijät paikalle! ?Tervetuloa!??????????. Hylkylän tila, Rönnyntie 53 Hylkylän tila, Rönnyntie 53 Tied. Tervetuloa Rönnynkylän nykyiset ja entiset asukkaat! MANSIKKAA MANSIKKAA Myös itsepoimintaa. HUOM! Käteinen. Kotiseutulehteä kootaan ja siihen otetaan vastaan aiheeseen sopivia kirjoituksia, kuten tarinoita, runoja ja valokuvia. 040-700 0282 040-700 0283 Ja eikun pakastamaan! To 13.7. Sallilantie 1, p. Rönnyn koululla, Rönnyntie 16. Reisjärvi, Kinnulanrannantie 456. Hannulan Perunan kesätori! VARHAISPERUNAA VARHAISPERUNAA kesätorille! kesätorille! MANSIKKASESONKI ON MANSIKKASESONKI ON NYT KÄYNNISSÄ! NYT KÄYNNISSÄ! myös 5kg:n laatikoissa! Nuora-Hoikan erä ry:n sääntömääräinen kesäkokous ti 25.7. MYYDÄÄN Mansikkaa REISJÄRVELLÄ edullisesti itsepoimien. Avoinna 6.6.-5.8.2023 ti-pe 12-16 la 10-14 os. 040 626 6209 Tied. ja varaukset p. ja varaukset p. Heinäsuon Eränkävijät Ry sääntömääräinen kesäkokous 23.7. klo 16.00 Lepolassa. Voit ottaa mukaasi valokuvia tai jotain muuta rekvisiittaa liittyen kylän historiaan. 040 626 6209 pihtiputaanmansikka.fi pihtiputaanmansikka.fi Myös itsepoimintaa. Ohjelmassa vapaamuotoista jutustelua ja elävää musiikkia. Itsepoiminta-ajat klo 9-6 päivittäin, (tiedustelut Tiina 0405817622) Myös jonkun verran valmista (tiedustelut Arto 0400832785). torjun taa. M arja n m yy nti pa lve lua yli 35 vu ott a. klo 18.00 Sivulassa
11 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas RAKENTAMINEN Ovet ja ikkunat Kattopellit Puutavara Lämpöelementit Rakoliiterit RENKAAT Rengasmyynti Renkaanvaihdot MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTAMME: Teollisuustie 16 Viitasaari ma-pe 8-16 0400 911 981 myllynmies.fi ovikauppa.com PUUN OSTO Energiapuu Kuitupuu Tukit METSÄSTYS Koiratutkat Radiopuhelimet Riistaja valvontakamerat Vaatteet. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 w ww ww w..ppiibbeeaa--m moonnoonneenn..ffii Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Puhelun hinta matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. 014-562 089 Joona 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot ma-pe 8-16 KALLIOMURSKETTA KALLIOMURSKETTA toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta CE merkittyä Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Mainostaja, 70 prosenttia lukijoista valitsee ostopaikan ja tekee ostopäätöksensä tämän lehden perusteella. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. KALLIOMURSKETTA Tiekunnan apuna tieisännöitsijä! • tieyksiköinnin laadinta ja ylläpito • tiekuntien hallinto • tiemaksujen laskutus • kirjanpito • tiekokoukset • avustusten haku • perusparannushankkeet Tieisännöitsijä Anne Viander p. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut Niemenharjun RAKENNUS OY Hiirenniemi 5 050 461 7280 • www.nhr.fi • rakentaminen • remontointi • puutavara • lauteet Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu • kaikki kodin juhlat, niin pienet kuin suuretkin • tilausleivontaa • tilausruokaa, myös kotiin toimitettuna Maija Tervonen 040 574 2599 Kunnon Syke on nyt Terveystalo! *Avoinna 24/7. 044 579 1420 anne.viander@gmail.com Pihtipudas Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi • maksulliset ilmoitukset tilaukset@kotiseudunsanomat.fi • tilauksiin liittyvät asiat toimitus@kotiseudunsanomat.fi • jutut, seurapalstat, menot ja vinkit P. Avoinna klo 9-15. P. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. Jonotus on maksullista Ajanvaraus24/7 numerosta 030 6000* LVI-ASIOISSA Puh. Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Julkinen kaupanvahvistaja. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Viitasaaren toimipaikka Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki Ajanvaraus 08-782 100 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. 029 566 0830. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili
Visa järjesti ensimmäiset yleisurheilukilpailut jo 1903. Pisin Putaanpojille kirjautunut työntö on 14,17 metriä. Toivainen siirtyi seuraavana vuonna Äänekosken Urheilijoihin, jonka edustajana heitti parhaimmillaan yli 53 metriä. Hän oli upeasti viides maastojuoksun SM-kisoissa Jyväskylässä 1949. Vanhoissa lehtiartikkeleissa on paljon seuran pyöräilyja hiihtotuloksia sekä myös yleisurheilua. Alvajärven Ryhdin seurakilpailuissa 30-luvun puolivälissä kisailtiin juoksu-, hyppyja heittosarjoissa, joista jokaiseen kuului kolme lajia. Tapahtuman ohjelma oli hyvin monipuolinen ja iltamiin sisältyi lehden mukaan myös ”hetkinen karkeloa”. Pihtipudas-Seuran Facebook-sivuilla on myös nähtävissä upea kuva seuran urheilijoista 1920-luvulta. PIHTIPUTAALLA toimi 1900-luvun alussa myös Visa-niminen seura, vaikkei se koskaan saanut perustamislupaa. Lajeina olivat neliottelu, pituusja korkeushyppy, kuulantyöntö sekä 100 metrin juoksu. Elokuussa 1935 käydyissä kilpailuissa juoksusarjan voitti Iivari Tiainen ja heittoja hyppysarjan ykkönen oli Niilo Jämsén. Esimerkiksi elokuussa 1929 kisailtiin yleisurheilun kolmiottelussa ja 800 metrin juoksussa. Seuraavalla sijalla on Amsterdamin 1928 olympialaisten estejuoksun voittaja Toivo Loukola. 15.7.1927 ilmestyneessä Sisä-Suomi-lehdessä kerrottiin Muurasjärven Marttayhdistyksen, Maamiesseuran ja Nuorisoseuran järjestämistä kesäjuhlista, joiden yhteydessä oli myös urheilukilpailuja. Hän kirjoitti kenraalikuvernöörille, ”etteivät pihtiputaalaiset tarvitse mitään urheilua, heillä on urheilemista tarpeeksi omissa töissään”. Seuralle ei löydy Tilastopajasta kovin paljon tilastomerkintöjä, mutta ainakin yksi kovimmista suorituksista on Veli Toivaisen moukarikaari elokuulta 1959. Pihtiputaan yleisurheilulla on siis todella vahvat perinteet. 2000-luvulla on seuran yleisurheilussa ollut rauhallisempaa, mutta ainakin Ossi Pärnänen on tehnyt hienoja nuorten sarjojen tuloksia. Karjalankannaksella Muolaassa 1910 syntynyt Tauno Kortesalo teki hienoja kestävyysjuoksutuloksia 1940-luvulla. Tilastopajassa on muutamia seuran yleisurheilijoita. Vanhoista lehtiartikkeleista löytyy melko paljon mainintoja Pihtiputaan Putaanpojista ja sen urheilijoista. Elossa on tainnut olla mukana aktiivisia toimijoita 60-luvulla, sillä seuralle on tehty tuolloin oma lehtikin. Takarivi vasemmalta: Auvo Kemppainen, Veikko Paananen, Raimo Salmensuo, Simo Kumpulainen, Paavo Pasanen, Reijo Salmensuo, Tapani Siekkinen, Aimo Anttila, Pekka Leikkainen ja Matti Pasanen. Kirjoituksessa esitellään lyhyesti vain muutamia Tilastopajan tilastoista ja vanhoista lehtiartikkeleista löytyneitä tuloksia ja urheilijoita. Sami Tapanainen Elämäjärven Elon jäseniä Elämäjärven kentällä 1960-luvun alussa. PIHTIPUTAAN PUTAANPOJAT yhdistyi Elämäjärven Elon kanssa Pihtiputaan Urheilijoiksi vuonna 1970. Pisin Tilastopajasta löytynyt työntö on 14,25 metriä vuodelta 1958. MUURASJÄRVEN MURRON kovimmat yleisurheilutulokset näyttäisivät tulevan kestävyysjuoksuista. Hieman epäselvyyttä on tosin siitä, pitäisikö Putaanpojat kirjoittaa yhteen vai muodossa Putaan Pojat. Turpeinen. Aloitetaan Alvajärven Ryhdistä. 5 000 metrin murtomaajuoksun toiseksi tuli Muurasjärven T. Kortesalo oli maratonin SM-kisojen 13:s hieman alle kolmen tunnin ajalla 1947. Vanhoista lehtiartikkeleista löytyy tuloksia myös Muurasjärven Nuorisoseuran järjestämistä yleisurheilukilpailuista. Tilastoissa hänen tuloksensa ovat kirjautuneet helsinkiläisille urheiluseuroille. Toivainen on edelleen Suomen kaikkien aikojen moukaritilastossa sijalla 311. Puranen. 12 Kotiseudun Sanomat 12.7.2023 Pihtiputaan yleisurheilun historiaa jopa yli vuosisadan takaa Kinnulan ja Pihtiputaan yleisurheilutilastoja käsittelevän juttusarjan neljännessä ja viimeisessä osassa tutustutaan Pihtiputaan pienempiin urheiluseuroihin. Paria vuotta myöhemmin Lauri ”Tahko” Pihkala hyppäsi seivästä tasan kolme metriä Niinikankaan pihalla käydyssä kilpailussa. ELÄMÄJÄRVEN ELON yleisurheilijoita olivat 50ja 60-luvuilla esimerkiksi Olavi Kananen, Verner Pasanen ja M. Jukka Jämsenille löytyy tältä juoksun kuninkuusmatkalta tulos 2.39,37 vuodelta 1990 ja sijoitus 1 308 Suomi-tilastossa. Kahilainen, O. Niina Jämsén on maratonin Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalla 1 249 vuonna 2012 juostulla ajalla 3.29.54. Kananen juoksi 3 000 metrin esteet aikaan 9.52,8 vuonna 1964 ja Pasanen teki kovia kuulantyönnön tuloksia 50-luvulla. Eturivi vasemmalta: Seppo Siekkinen, Rauli Salmensuo, Risto Siekkinen, Toivo Hakonen, Mikko Siekkinen, Olavi Kananen, Kalevi Anttila ja Risto Kananen. Tässä kilpailussa taakse jäi mm. Hiihtäjät vasemmalta: Olavi Kananen, Ari Sutinen, Martti Hattunen, Toimi Lahdentaus ja Veijo Tikkanen.. Hän edusti Murtoa vuodet 1946 ja 1947. Urheilumuseon arkistoihin kuuluu seuran lehti vuodelta 1963. Edellä jo mainittu Verner Pasanen edusti Putaanpoikia vuoteen 1954 asti ennen kuin siirtyi Elämäjärven Eloon. Hän voitti Kinnulassa käydyn moukarinheittokilpailun tuloksella 45,25 metriä. Nerg -nimellä tilastoissa oleva urheilija kilpaili sekä 110 että 400 metrin aitajuoksuissa 1940-luvun lopulla. Heikki Pasanen teki seuralle kovia kestävyysjuoksujen tuloksia 1940-luvulla ennen kuin siirtyi Pihtiputaan Tuiskuun. Herranen ja Y. Tulos säilyi Pihtiputaan ennätyksenä 30 vuotta. Muurasjärveläisiä urheilijoita tulosluettelossa ovat J. Muurasjärven Maalaismaraton ja Junganjärven ympärijuoksu ovat keränneet hienoja juoksijamääriä viime vuosina ja ne jatkavat Muurasjärven kunniakkaita kestävyysjuoksuperinteitä. Elämäjärven Elon joukkue voitti Kansan Lehden viestin kiertopalkinnon vuonna 1965 vietyään viestin nimiinsä kolmesti. Siekkinen. Tulokset 16,8 ja 60,2 sekuntia ovat kunnioitusta herättäviä sen aikaiset juoksualustat ja olosuhteet huomioiden. Taisto Mäki, jolla oli kymmenen vuotta aiemmin hallussaan sekä 5 000 että 10 000 metrin maailmanennätykset. Kommenttien perusteella urheilijat on tunnistettu yhtä lukuun ottamatta. Iivari Tiainen voitti jo viisi vuotta aiemmin Keitelepohjan piirin Nuorisoseuran kesäjuhlien yhteydessä juostun 5 000 metriin kilpailun ajalla 17 minuuttia 53 sekuntia. Paikallisten urheiluseurojen historia on värikäs ja sisältää varmasti paljon mielenkiintoisia tarinoita. E. Seurat ovat kirjoituksessa aakkosjärjestyksessä. Pihtiputaan Tuiskun kotisivuilla olevassa historiikissa kerrotaan, että silloinen nimismies oli uuden seuran perustamisen esteenä. Siinä riittäisi aineksia vaikka kokonaiseen kirjaan. Pihtiputaalla 1888 syntynyt Pihkala voitti kahdeksan yleisurheilun Suomen mestaruutta, teki lukuisia Suomen ennätyksiä ja edusti maatamme 1908 ja 1912 olympialaisissa. Pihtiputaan Tuiskun järjestämissä maastojuoksukilpailuissa 7.5.1933 voiton vei Ryhdin Väinö Kananen ja viidenneksi sijoittui saman seuran Matti Kananen