Vertaamme mitä
naapuri tekee, ja jos naapuri ei
tilaa, en minäkään.
Kirjakaupassa
tilaussopimuksen tehneistä iso osa asuu
kylillä. lähdössä neljänneksi.
Helaraveista
kaksi voittoa
Pihtiputaalle
Kuparikaapelin
raja tulee vastaan
Sivu 12
irtonumero 1,50
Pihtiputaan Kirjakaupan yrittäjä Virpi Piippo myy Verkkoosuuskunta Kuuskaistan laajakaistaliittymiä. Kaapelin saa kiepille kivijalan viereen
492 eurolla, josta se on helppo ottaa tarvittaessa käyttöön.
Hinta on sama koko kunnan
alueella. Rakentamaan
päästään elo-syyskuussa. Kirkolla mokkulat toimivat paremmin, ja
monella on kiinteä laajakaista,
joka vähentää tarvetta valokuituun siirtymiseen.
e
?. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 20?. Kirkonkyläläisetkin pitäisi saada liikkeelle.
??Yhteydet tökkivät katvealueilla, eikä pelkällä mokkulalla pärjää. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 15. En-
Virpi Piippo laskee tehneensä Kuuskaistan tarjoamasta laajakaistasta noin sata liittymäsopimusta.
simmäiset yhteydet toimivat
vielä tämän vuoden aikana.
Runkoverkon pitää olla valmis ensi vuoden loppuun mennessä.
Viimeiset liittymät kytketään vuoden 2015 puolella.
Hiltunen toivoo, että laajakaistaa harkitsevat olisivat aktiivisia ja tekisivät liittymäsopimuksia. Kuparin maksiminopeus
on 24 megaa ja todellinen nopeus vähän sen alle. Valokuitu kiinnostaa. vsk
Laajakaista kiinnostaa, mutta
päätöksiä tehdään varovasti
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
Verkon rakentaminen alkaa loppukesällä
HEIKKI JÄMSÉN
Seija Minkkinen ja Aulis Kinnunen
musisoivat Muholan juhlassa.
Äitejä juhlittiin
Muholassa ja
Helsingissä
Sivu 5
Heikki Susiluoman johtama osuuskunta vastaa jatkossa Koirasalmesta.
Koirasalmeen
löytyi iso
joukko vetäjiä
Keskiaukeama
Esa Hakkarainen ja Andreas Windhill
sijoittuivat 3. Laajakaistan saa joka
paikkaan lukuunottamatta sellaisia saaria, joihin ei ole siltaa.
Verkko-osuuskunta Kuuskaista esitteli viime viikolla laajakaistahanketta kirkonkylällä
ja Muurasjärvellä. Nyt odotetaan milloin rakentaminen käynnistyy,
Kuuskaistan projektipäällikkö
Leo Hiltunen linjaa.
Kaivu-urakointia koskenut
valitusprosessi on saatu ohi ja
verkon suunnittelu on Pihtiputaalla alkanut. Tänä päi-
vänä kupari vielä riittää, mutta
ei enää sitten, kun esimerkiksi
teräväpiirtolähetykset alkavat.
??
Sonera purkaa kuparikaapeleitaan pois kannattamattomina, Leo Hiltunen sanoo ja
kehottaa ihmisiä miettimään,
onko valokuituun viisasta satsata nyt, kun se on edullista.
Kuuskaista kertoo valokuidusta Elämäjärven kylätalolla
ensi tiistaina kello 18.. Piippo laskee tehneensä
noin sata liittymää.
Kovin suurta ryntäystä liittymäsopimuksen tekemiseen ei
ole vielä tullut.
??Ihmiset kuulostelevat.
Paljon on kysytty, että entäs jos
tämä ei toteudukaan. Onhan
se iso summa, ei sitä voi kieltää,
Virpi Piippo sanoo.
Toimintavalmiin valokuidun
päätelaitteineen saa rakennuksen sisälle 1 612 eurolla. Sivut on hyvä päivittää vastaamaan tämän hetken
tilannetta, koska me olemme
laumasieluja. Kysyjiä
arveluttaa, että osa hinnasta
pitää maksaa etukäteen. 2013
puh. 5. 53. Kiinnostusta on ja liittymiä
tehdään. Valtuustosali oli melkein täynnä väkeä,
mutta Harjulinnaan tuli vain
parikymmentä kiinnostunutta.
Ehkä yksi syy oli se, että tilaisuus alkoi myöhään.
Kuuskaistan nettisivuilta voi
käydä katsomassa, kuinka paljon liittymiä on tehty ja miten
tilaukset kartalla sijoittuvat.
Piippo huomasi, että nettisivut
eivät ole ajan tasalla.
??
Ei sinne ole merkitty
läheskään kaikkia tilauksen
tehneitä. Hän lupaa kuitenkin,
että Kuuskaista muistuttaa
hankkeen edetessä pihtiputaalaisia, ettei EU:n ja kunnan
tuella aikaansaatu hintatarjous
pääse menemään ohi huomaamatta.
Valokuidun hankinta mietityttää kirkonkylällä asuvia,
joilla on käytössä kiinteä kuparinen laajakaista.
?
Saattoi olla
kovastikin ylpeä itsestään
ja keksinnöstään. KOTISEUDUN SANOMAT. Konttoristin ilme oli
näkemisen arvoinen. tuplat eli toinen
ruutu sisemmäksi.
S
itten tulivat koneelliset
ilmanvaihdot, ensin julkisiin rakennuksiin, sittemmin kerrostaloihin ja myös
pientaloihin. 15. Ja suuressa
taitavuudessaan vielä puhdistaa tuloilman ja säätää
sen sopivan lämpimäksi ja
pitää huoneilman raikkaana.
Se on se kohta, jossa ilmastointiin voisi tykästyäkin. Kyydistä näyttäisi nauttivan
Markku Niemelä, mutta kuka on piilossa oksien takana?
Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Ja hyvää tarkoitti,
ihan varmasti.
Aikoinaan kun esi-isät
rakensivat torppansa, ilma
vaihtui sopivasti seinien raoista, eikä kukaan valittanut
kuin vilua korkeintaan ko-
vimmilla pakkasilla.
Vielä silloinkin, kun moni
meistä kauemmin eläneistä
vietti lapsuuttaan, olivat
talot rakennetut maalaisjärjellä, vuosikymmenien
kokemuksella ja ammattitaidolla ja huoneilma tuuletettiin avaamalla ikkuna.
Kesäaikaan luonnollisen
ilmanvaihdon hoiti yksinkertaiseksi riisuttu ikkunaruutu, johon talveksi tilkittiin ns. Menin ja ajattelin,
että ainakin yritin.
En saanut muistoksi kilpeä, mutta itsensä nolaaminenkin on ihan hauska
muisto.
Leena Anttila Lohjalta kaksi joen- tai koskenlaskijaa Elämäisjoella 3. Olin
opiskelija eikä minulla ollut rahaa.
Katsastuskonttorin
henkilön esitellessä täytettävää paperinivaskaa
tulin siihen tulokseen, ettei kilpi ole sen arvoinen.
Sanoin että okei, huijasin. Käsi
ylös, kuka on täysin ja varauksettoman tyytyväinen
työpaikkansa tai kotinsa
koneelliseen ilmastointiin.
No yksi, hyvä sekin.
Jokainen
koneellisen
ilmanvaihdon vaikutuksessa pakotettu olemaan on
varmasti tuntenut luissaan
vedon. Kukaan
ei ole kiistänyt valokuidun teknistä etevyyttä ja sen avaamia mahdollisuuksia
painella eteenpäin tiedon valtatietä.
Samalla moni kuitenkin pohtii, onko
lisänopeus todella tarpeen.
Tietoliikenneyhteyksissä pätee sama
sääntö kuin yleensä teknisessä kehityksessä. Jos yhdestä kohtaa
menee ja toisesta tulee, ei
vetoa voi olla syntymättä.
Jokainen on myös taatusti huomannut hurinan
tai kohinan tai ujelluksen tai
jonkun muun taukoamatta
kuuluvan taustaäänen, jota
ei pääse pakoon kunnolla
edes korville asetettavien
luurien taakse.
P
ahimmillaan
kylmä
puhallus sairastuttaa,
eikä sitä edes heti huomaa,
kunnes vahinko on jo tapahtunut. Vastasin illan aikana useaan otteeseen, että kiitos samoin.
Kun valtuuston kokous
oli juuri alkamassa ja sali
hiljeni, kättelin kunnanjohtajaa.
Omille paikoillemme
siirtyessämme kunnanjohtaja vielä kääntyi ja huikkasi taakseen, että ai niin,
tervetuloa
Kinnulaan!
Minä sitten reippaana tyttönä huudahdin iloisesti,
että kiitos samoin!
Silloin vähän hävetti
mutta nyt jo naurattaa.
Niina Luomala
Vetää ja
työntää
M
ahtoi olla mukavaa
sillä neropatilla, joka
aikoinaan keksi koneellisen
ilmanvaihdon. Kun olin
lopettanut, huomasin puhuvani väärälle ihmiselle.
Tuijotimme
toisiamme
hetken ja lopulta nainen
rikkoi kiusallisen hiljaisuuden sanomalla ?aha?.
Kodinkoneostoksilla
en kehdannut sanoa, että
sain paremman tarjouksen muualta, joten aloin
keksiä tekosyitä. Ei yhtään kiusallista.
K
un ensimmäinen autoni meni romuksi,
olisin halunnut toisen rekisterikilven muistoksi.
Niinpä väitin katsastuskonttorilla, että toinen kilpi on mennyt hukkaan ja
palautan siksi vain yhden.
Suunnitelmani ei ollut
aukoton.
Kadonneesta
kilvestä olisi pitänyt tehdä katoamisilmoitus ja
maksaakin jotain. Viikko sitten valokuitua markkinoitiin kirkonkylän ja Muurasjärven
asiakasilloissa, ensi tiistaina tiedotusiskun kohteena ovat elämäjärveläiset.
Verkko-osuuskunta
Kuuskaista
aloittaa loppukesällä verkon rakentamisen Pihtiputaalla. toukokuuta. Äkkikuulemalta jää käsitys, että ovat
kuitenkin hakusassa. Viimeksi kaverini sijaan eräs
tuntematon nainen sai
kuulla käyttökokemuksia hiusväreistä. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen.
J
a näitähän riittää. toukokuuta 2013
Valokuitua kansalle kuparin ja mokkuloiden sijasta
Jos Verkko-osuuskunta Kuuskaistan
edustajia on uskominen, ei tämän ajan
tai edes lähitulevaisuuden langaton
tekniikka pysty täyttämään tulevaisuuden vaatimuksia. Kupari on kuulemma
auttamattoman vanhentunut ja siirtokyvyltään rajallinen. Tavoite on, että
ensimmäisten asiakkaiden valokuitukytkennät tehdään vielä tämän vuoden
aikana. naisten,
miesten ja lasten ?
kannalta tärkeintä on
tietää, miten nyrkin
alle jäävä voi iskun
väistää ja elää taas
turvallista arkea.
Jaana Räihälä
Viitasaaren Seutu
Lukijan kuva
Nolojen
tilanteiden
nainen
A
ika-ajoin sitä miettii,
milloin on nolannut
itsensä tarpeeksi monta
kertaa.
Kaupassa tulee mokailtua tasaisin väliajoin. Mutta jo pienellä
tuuletuksella huoneen happivaranto petraantuu ihmisrodulle paremmaksi.
Mitähän se tarkoittaa
kerrostalossa olevassa asuntokohtaisessa säätöohjeessa
kohta, jossa tehotuuletusta
voidaan käyttä esimerkiksi,
jos kodissa on sukujuhlat?
Sivullinen. Väitin
että standardimittainen
kone ei muka mahdu
uuteen keittiööni ja niin
edelleen.
Kaikki viisi myyjää tuijottivat minua ihmeissään
ja sanoivat, että aika kalliiksi tulee keittiö jos kaikki koneetkin joudut ostamaan mittatilaustyönä.
Lopulta en enää keksinyt mitään joten sanoin
että en minä halunnut
sitä muutenkaan ja lähdin
pois. En
tiedä miten sitä kuvailisi,
mutta siinä oli ainakin ärtyisyyttä ja epäuskoa.
Konttoristi kysyi että
anteeksi mitä. Saattoi
päästä mukaville tuntiansioillekin. Hankkeen rahoitukseen osallistuvan kunnan kanssa on sovittu, että
runkoverkko valmistuu vuoden 2014
loppuun mennessä.
Kuuskaista toivoo, että mahdollisimman moni valokuidulla toimivan
laajakaistan asiakkaiksi aikovista tekisi liittymäsopimuksen pian. toukokuuta 2013
Pääkirjoitus 15. Mokkulat tökkivät
etenkin ruuhka-aikoina, kun käyttäjien määrä on suurimmillaan.
Rauhassa eivät voi olla myöskään
kuparin varaan rakennetun laajakaistan käyttäjät. Kyse on tietenkin myös
rahasta. Ja ihmiset alkoivat voida huonosti.
Taatusti konehörpellyksen alaisuudessa asuu ja
työskentelee myös tyytyväisiä ihmisiä. Tuleepa mieleeni ensimmäinen kerta Kinnulan
kunnanvaltuustossa.
Olin käynyt koko Kinnulassa vasta pari kertaa,
joten en luonnollisestikaan tuntenut ketään.
Useat ihmiset tulivat
kättelemään ja sanomaan,
että hauska tavata. Se auttaisi yhtiötä hankkeen suunnittelussa ja
Päästä vedettyä
varmistaisi mahdollisimman kattavan
toteutuksen. Verkkohankkeen talous on sitä
vankemmalla pohjalla, mitä enemmän
liittyjiä lähtee mukaan.
Pihtiputaalaiset saavat toimivan valokuituyhteyden 1 600 eurolla. Sehän kun
ottaa vain ulkoa puhdasta
ja raikasta ilmaa ja tunkee
sen pahan tunkkiksen räppänästä pihalle. Tai konevoima
pyörittää samaa tunkkaista
sisäilmaa kautta rakennuksen levittäen näin tasapuolisesti ilman epäpuhtaudet
kaikkien saataville.
Tai näinhän ei tietenkään
käy. 2. Mutta missä on sellaisia
ilmastointeja?
O
n tietysti totta, että
ikkunan avaamalla ei
välttämättä aina sisään tule
pelkästään raikasta, puhdasta ja hyvälle tuoksuvaa
ulkoilmaa, varsinkaan, jos
lähistöllä sijaitsee jätepolttamo tai joulukinkunkasvattamo. Teräväpiirtoisten
tv-lähetysten katsominen ei välttämättä onnistu.
Verkko-osuuskunta
Kuuskaistan
mukaan valokuitu on ainoa keino
siirtyä tasolle, joka riittää täyttämään
kaikki näköpiirissä olevat tiedonsiirron
tarpeet. Sanoin uudelleen että huijasin ja oikeasti kilpi on minulla.
Vaikka konttoristi näytti vihaiselta, huomasin että
hän heltyi kun tunnustin.
Sitten hän komensi että
menepä nyt hakemaan se
kilpi. Niinhän ammattilaiset
sitä selittävät. Kun uusi laite tai ominaisuus otetaan käyttöön, syntyy aina tunne, että
miten sillä vanhalla tekniikalla onnistui
tulemaan toimeen.
?
Wiitaunionin ja Kinnulan yhteinen perheväkivallan ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma
antaa viranomaisille
luettavaa siitä, mitä
läheisväkivalta on ja
miten sen tunnistaa.
Uhrien
Iltapäivää ohjasi Tatu Tuohimetsä.
Lukiolaisia kiinnosti mitä
työnhakijalta vaaditaan. toukokuuta 2013. Mikko
Ihanti (kesk) oli sitä vastaan.
Kunnanhallitus oli jättänyt tilinpäätöksen kahdesti aiemmin
pöydälle. Kunnanhallitus hyväksyi eriävän mielipiteen äänin 6-1. 3?
Asenne ratkaisee työnhaussa ja yrittäjyydessä
Kinnulan lukiolla vietettiin yrittäjyysaiheista iltapäivää
NIINA LUOMALA
Kinnulan lukiossa perehdyttiin
iltapäivän verran yritäjyyteen.
Päivä järjestyi Witaksen ja lukion yhteistyöllä ja tarkoitus
oli kannustaa nuoria yrittäjyyteen ja osoittaa, että pienelläkin
paikkakunnalla voi menestyä
yrittäjänä.
Iltapäivä aloitettiin rakentamalla mahdollisimman korkeita rakennelmia rajatusta
määrästä spagettia, villalankaa,
maalarinteippiä ja vaahtokarkkia.
Tehtävän ensimmäinen opetus oli se, että tavoitteen oli oltava realistinen. Tarkastus koskisi kunnanhallituksen, perusturvan ja
teknisen toimen käyttötalouskuluja, teknisen toimen investointeja
sekä vuokra- ja muita erääntyneitä
saatavia kahdelta viime vuodelta.
Kunnanhallitus pyytääkin valtuustoa varaamaan tarkastuslautakunnalle 20 000 euron määrärahan viime vuotta koskevaa hallinnon ja tilinpidon tarkastusta
varten.
Kinnulan tilinpäätös jäi nyt
miinusmerkkiseksi seitsemän ylijäämäisen tilinpäätösvuoden jälkeen. He ehtivät
tehdä vaikka viisi prototyyppiä
siinä missä aikuiset tekevät yhden, joka kaatuu heti, Tuohimetsä vertaa.
??Ainoa epäonnistuminen
on se, ettei opi mitään. Ei niin väliä,
kunhan on jotain.
Jos minkäänlaista työkokemusta ei ole, voi kääntyä 4H:n
puoleen.
??On tosi tärkeää että on
väylä, jonne ei tarvita aiempaa
kokemusta, koska jostainhan
sitä kokemusta pitää saada,
4H:n toiminnanjohtaja Marja
Suominen sanoo.
Lukiolaiselle Suvi Turpeiselle jäi mieleen se, että menestyminen edellyttää muutakin
kuin numeroita.
??Että luonne ja asenne
ratkaisevat, eikä niinkään koulunumerot.
Kinnulan kunta myöntää seuroille ja järjestöille 200 euroa työllistämisavustusta kuukaudessa.
Avustus maksetaan perusturvan
työllistämiseen varatuista määrärahoista.
Siltoja tulossa
Heinäjoen yli
Heinäjoen Luonto ry hakee vesilain mukaista lupaa ponttoonisillan rakentamiseksi Matalajoen
yli ja kävelysillan rakentamiseksi Heinäjoen yli. Janne
Hännistä ei kiinnosta todistus,
vaan se, miten henkilö soveltuu
työhön.
?. Kulkuleveys molemmilla silloilla on noin yhden metrin. Toisena esiin
tuli kilpailija-analyysi.
??Se on yleinen virhe, ettei katsota ollenkaan ympärille
vaan keskitytään liikaa siihen
omaan juttuun, kouluttaja Tatu
Tuohimetsä Monkey Businessistä kertoo.
Epäonnistumista on
se ettei opi mitään
Tärkeää sekä vaahtokarkkihaasteessa että yritysmaailmassa on se, että joskus ajatus
syntyy tekemällä.
??Leikki-ikäiset
lapset
pärjäävät aina hyvin. Hallitus esitti helmikuussa
tarkastuslautakunnalle
erityistilintarkastusta, mutta sitä
ei tehty. Markkinajohtajaksi Kinnulassa on pyritty ja siihen on
päästy, K-kauppias Janne Hänninen mainitsee. On viittä vaille työpaikalla ja lähtee viisi yli. Se on aina plussaa kun on
jotain kokemusta. Jos tyyppi ei ole työhön
sopiva niin ei todistus siinä kauheasti auta, Hänninen sanoo.
?. Tarkoituksena on saada Heinä- ja Matalajoen monipuolinen ja luonnonkaunis alue esiteltyä luontopolulta.
Samalla haetaan pysyvää käyttöoikeutta vesialueeseen, johon
sillat rakennetaan.
Jokisaareen tehdään kulkuyhteys Matalajoen yli noin 60 metriä
pitkällä ponttonisillalla ja Heinäjoen yli noin 23 metriä pitkällä kävelysillalla. En ole kauhean kiinnostunut rahasta mutta haluan tienata sen verran että sillä tulee
toimeen ja jää aikaa muuhunkin, Marja Suominen sanoo.
Yrittäjyydestä olivat keskustelemassa paikalliset yrittäjät Mari Muhonen, Janne Hänninen, Harri
Pekkarinen, Marja Suominen ja Manu Toikkanen (puuttuu kuvasta). KOTISEUDUN SANOMAT. Työkokemuksesta taas
on apua, oli se sitten mansikanpoiminnasta tai autonkorjauksesta.
?. Kinuskissa on
alkamassa pian viidenkymmenen neliön laajennustyöt.
?. Alijäämää oli 561 215 euroa,
josta poistoeroilla saadaan vähennetyksi 12 668 euroa.
Tilinpäätöstä rasittavat menojen ylitykset perusturvassa (lähes
400 000 euroa) ja teknisessä toimessa (lähes 230 000 euroa).
Kinnula jakaa
työllistämisapua
Vaahtokarkkihaasteen voittivat Johan Lindholm, Aleksi Paananen, Mari Muhonen ja Jalmari Kinnunen. Yritysmaailmassakaan konkurssi ei
ole epäonnistuminen, mutta
jos parin vuoden päästä menee
samojen virheiden takia konkkaan, se on.
Puolivahingossa
yrittäjäksi
Kinnulalaiset yrittäjät Mari Muhonen, Janne Hänninen, Harri
Pekkarinen, Marja Suominen
ja Manu Toikkanen kertoivat
kuinka heistä tuli yrittäjiä.
Kaikki kokivat tavalla tai toisella ajautuneensa yrittäjiksi:
Kinnulassa
kaikkien aikojen
takkuisin tilinpäätöskäsittely
Kinnulan kunnan tilinpäätöksen
hyväksyminen ottaa harvinaisen
koville. Kunnanhallitus sai lopulta lähetettyä tilinpäätöksen
kunnanvaltuuston käsiteltäväksi,
mutta vielä silloinkin kunnanhallitus jätti siitä eriävän mielipiteen,
joka perustuu kunnan hallinnon
sisäisen tarkastusraportin kohtiin,
jotka koskevat kunnanhallitusta,
työllistämistoimia sekä investointeja. Jokisaareen tehdään siltojen
välille luontopolku pitkospuilla.
Hakija aikoo toteuttaa rakentamisen talviaikaan, jolloin vaikutukset vesistöön jäävät vähäisiksi.
Kävelysilta ei estä veneellä liikkumista.. 92 senttiä korkea rakennelma voitti ylivoimaisesti.
Marja Suominen siksi, että halusi tehdä asiat omalla tavallaan
ja Manu Toikkanen siksi, ettei
nuorempana ollut kiinnostunut
opiskelusta ja metsäkoneyrittäjälle löytyi hyvin työtä.
Mari Muhonen taas oli nuorepana varma ettei ikinä ala
yrittäjäksi, mutta toisin kävi.
Yrittäjät puhuivat myös menestyksestä.
?. Uutiset
15. Länsi- ja SisäSuomen aluehallintovirasto pyysi
Pihtiputaan kunnalta lausuntoa
lupahakemuksesta, eikä kunnanhallituksella ollut asiaan huomauttamista.
Sillan rakentamiset liittyvät
Jokisaari-polku -nimiseen luontopolkuhankkeeseen Pihtiputaan
keskustan tuntumassa. Loput voi
oppia työpaikalla, vaatii Manu
Toikkanen.
Mari Muhonen taas painotti
oma-aloitteisuutta.
??Jos äiti tulee kysymään
lapselleen töitä niin se ei anna
kovin hyvää kuvaa, Muhonen
toteaa
040
fi
PURKAA
Pihtipudas mo@auto-osix.
purkaa
UTAAN
PIHTIP
PPAPihtipudas.
KAUma
7,
KIRJA
Ase tie kirjakauppa.fi,
la 9-13.
aan
oito
Terveydenh
PIHTI
Pihtipudas
UTAAN
PIHTIP KUNTA
US
TYÖOSU EAM
5 0964
OK-T
. 8.5. klo 12 mennessä. 040-83
TE
das. Jokaisen on
saatava hoitoa oireisiinsa,
vaikka niiden syytä ei tarkasti tiedettäisi. 0207 931 620
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Savelantiema-pe 6.30-21, önen.
Avoinna Pelipaikkojen ykk
Y
AOSA K
N VAR
das
PUTAA
11, Pihtipu 8 8712
Asematie
040-83
,
-561 697
Puh. 15. 162,43?
Myös muita ilmoitustarjouksia!
APTEEK
PUTAAN tipudas.
KY
AINOS 589
UTAAN
PIHTIP LVELU
oito.
OTIPA
t, koiranh.fi.
4H-Kinho
ito, pihatyö
4h@co.inet
KI
oitus
m
il
n
e
in
o
k
o
k
n
ä
Täm
ksaa
Kesälehdessä ma
ma
UTAAN
PIHTIP LVELU KY
ISTÖPA
KIINTE
2.
UTAAN
PIHTIP IAKESKUSe.
AP 014-562 320, Ann
OTER
. 4. Homeelle
altistunut henkilö voi joutua jättämään työpaikkansa
tai kotinsa, jos ongelmia ei
ratkaista ajoissa.
Kun ihmisen elämä on
jo homeongelman ja sen aiheuttamien oireiden takia
mullin mallin, vaikeuksia
PARI viikkoa meiltä kuuluva meteli, huuto ja kiroilu,
pauke, jytinä, pätke, kiljuminen! Ei mitään hätää, ei
ei pidä enää lisätä vähättelemällä. Puh. Ilmoituksessa
mainittiin että kestää 6h.
Menikö omaan vatsaan?
On se nälkä muillakin
PIHTIPUTAAN keskustan
liikkeet, myös tyhjillään olevat, pitää velvoittaa puhdistamaan pihansa hiekasta ja
muusta moskasta.
Astmaattinen
polttamalla. Puttaalla homma toimii. 014
M-M . järjestivät Pihtiputaalla tilaisuuden, kävin
pihalla ja sanottiin että oli
ruoka loppu. Energia-asioissa on
vallinnut vihreä hiljaisuus!
Nyt mielenkiinto on
suunnattu maaseudun työpaikkojen hävittämiseen,
sikaloihin, kanaloihin ja
turkistarhoihin.
Kaupunkien kakaroiden
on coolia olla kavereiden
kanssa vastustamassa sellaista, mitä eivät ole ikinä
nähneetkään. Puh.
FYSI15,
Pihtipudas
Y
-SITI K
KUNTO
JA s,
PUTAAN ETTU HIERO
nkorjau
inen jäse
niKOULUT onta, KalevalaOptiMSM-orgaa
Asematie
n hier
kinta, n rikki, olut- ja
ia, Klassine
set ja -tul
Lymfaterap ratoriotutkimukt, MSM-orgaanine
10-13.
11-17, la
ttee
MDD:n labo
me: ma-pe
97 043
luontaistuo
nen rikki, ikkeet. Meikäläinenkin on saanut sopeutua
ainakin avioitumisen jälkeen. Automa VahinkotarkastuKatajaharjuntie
?
7
llisuusalue,
-702 677
Rupon teo
Puh. Siksi olen
jäänyt hieman ihmettelemään miksi siellä pidetään
sellaisia puheenvuoroja että
täällä riidellään ja nokitellaan.
Kyllä minusta jokainen
saa sanoa oman mielipiteensä ja jos ei olla yksimie-
lisiä niin silloin äänestetään,
se on sitä niin kutsuttua demokratiaa. 014
I
EN TM
et
KKIN
puhdistuks
LTI HÄ
Pesut ja sisä
uojaus . Ottakaa
edes kerran esimerkkiä!
Oliko silmästä kiinni?
Olen huolestunut homeongelmien aiheuttamasta
syrjäytymisestä. KOTISEUDUN SANOMAT. kesäkuu
NOMAT
mot
ot ja huolta
Autokorjaam
7,
: ark. Puh
VOIMIS
10, Pihtipu
n.
huo
liike
Ruukintie
kod
Siivous, tie 7, pihtipudas 6319
Asema Puh. Sairaalle
ihmiselle tunne siitä, että
häntä vähätellään eikä oteta vakavasti, on musertava.
Susanna Huovinen
kansanedustaja, sd.
Nyt tiedottamaan kesän palveluista ja tapahtumista!
Kesälehti ke 5.6.
Jaetaan jokaiseen postilaatikkoon Pihtiputaalla ja Kinnulassa
sekä kesämökkiläisille. Kolarikorjaukset das
AUTOPE
t?
s . 0400-5
viinitarv
7, Pihtipud
Asematie
OJA
LUHIER
URHEI TAMOINEN
AS Puh. Viitasaa
mo, AD- ti palvelee 24 014-561 154
SEO-huolta
s. Palvelem as. 0400-795
Asematie
100,(sis.alv)
(koko 84 mm x 60
mm)
)
(norm. 0, su 9-20.
1, Pihtipud
la 8-2
p. Hämäläinen ehti
toimia Pihtiputaan kunnanjohtajana kaksi vuotta.
PANKKI KAUPPAA KORTTIPÄÄTETTÄ
OP:n toimistopäällikkö Heikki Karjalainen kiertää
paikallisissa liikkeissä esittelemässä uutta elektronista
muovirahan maksupäätettä ja kuittikirjoitinta. 9-1 , myynti@pihtiput
pa.fi
Avoinna
ankirjakaup
0-829 887
Puh. Vuosisadan
pahin eläinrääkkäys, koirien ja kissojen pentutehtailu
ei kiinnosta. 014
OY
-OSIX
TO 5,
MO AU
-484 925
. 040-824 2507
Puh
LIISA SO
-pe 9-17.
.
Pihtipudas
Avoinna
ÄKINTÄ
IKOISLÄ
RIS
T:MI ER LIJA JOUNI VA
9 4183
. 040
14, Pih
4
Keskustie -pe 9-18, la 9-1 pteekki.fi
ana
ma
Avoinna , www.pihtiputa
-561 804
Puh. KE 5.6.
KESÄLEHDESSA
Pihtiputaan ja Kinnulan
palveluhakemisto
UDUN SA
SE
12 KOTI
12
ta 20
6. Konkreettista
niiden hyödyntämiseksi ei
ole tapahtunut.
Viime talvena ilmeni,
että riittävä risuralli voimaloihin ei toimi, eikä tule toimimaankaan.
Turvetta ei riittänyt edes
karjatiloille kuivikkeeksi.
Voimalat joutuivat siirtymään takaisin öljyyn ja kivi-
Lähetä
kirjoituksesi
osoitteeseen toimitus@
kotiseudunsanomat.fi
tai postitse osoitteeseen
Kotiseudun Sanomat,
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
hiileen. Kesälehteä saatavana myös infopisteissä.
in!
akalenteri
m
tu
h
a
p
ta
t,
a
m
tu
h
a
p
ta
Ilmoita kesän
YRITTÄJÄ . 040 www.pihtiputa
TO KY
alainen
N AU
vio, thaima
SIMO
mo, kah
rentie 93.
autokorjaa
h. Musti
tai Mirri pyörii jaloissa joka
päivä. Puh. 040
JA ÖLJY
RENGAS tipudas
Pih
7
Ravitie 2, , 040-416 495
-561 606
Puh. Geneettisesti
sairaaksi ?jalostettu. Mistä tietää, että koira on viisampi kuin ihminen?
?. Puh. Oireilevien ja
sairastuneiden potilastutkimukset, hoito ja tuki ovat
heikosti järjestettyjä. Tähän asti lypsykoneet ja jäähdyttimet
ovat tiettävästi tarvinneet
sähköä.
Voi hyvä Isä, ei tästä mitään selvää saa!
Vihreät ovat jo vuosia
olleet hallituksessa, kansakunnan kaapin päällä.
Energiajätettä ajetaan
edelleen tuhansia tonneja
kaatopaikoille ja lanta ajetaan rekoilla kompostointilaitoksiin. Puh. 040-532
Puh. Puh.
automaat
ravintola, myynti ja vuokrau
Trailer
PUDAS
180
PIHTI
014-561
NESTE
as. Että sillai tällä kertaa.
Harri Kinnulasta
Homeongelmasta kärsivä voi syrjäytyä
KINNULAN kalastuskunta; joko seuraavassa Kotsarissa tiedotatte vuosikokouksen päätöksistä. toukokuuta 2013
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona Sofia, Sonja, Sohvi, torstaina Ester, Essi,
Esteri, perjantaina Maila, Mailis, Maili, Maisa, Rebekka,
lauantaina Erkki, Eero, Eerik, Eerika, Erkka, Eerikki,
sunnuntaina helluntaipäivä, kaatuneitten muistopäivä,
Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Mila, Amalia,
maanantaina Lilja, Karoliina, Lilli, tiistaina Kosti, Konsta, Konstantin.
Vihreä hiljaisuus
Poikkitieteellisiä
neuvoja mökin ja rantasaunan
lämmittämiseen on annettu.
Liikennettä ei saa lisätä, mutta yli miljoona risu-,
kanto- ja lantarekkaa vuodessa entisen liikenteen lisäksi sallitaan.
Olki, risut ja muuhun
käyttöön soveltumaton puu
ovat maataloudessa energialähteitä, joilla tilat voivat tuottaa itse energiansa.
Lantakin on nyt yllättäen
yksi mahdollisuus.
Tilallisen talvi kuluukin
rattoisasti olkipaaleja pellolta ja risukuormia metsästä roudatessa ja niitä yötä
päivää kattilaansa lapioidessa.
Karjakin voidaan cityvihreän näkemyksen mukaan hoitaa olkia ja risuja
Vaatimusten ristiriitaisuus
ja epärealistisuus on pudottanut Taavin vihreiden arvojen maitokärrystä.
Vaatimuksina on esitetty: raskasöljy- ja kivihiilivoimalat tulee ajaa alas. Ruostes
Pihtipu
kse
alau
5,
. Koira ei astu ihmisen kakkaan
25 vuoden takaa
HÄMÄLÄINEN ÄÄNEKOSKEN JOHTAJAKSI
Kunnanjohtaja Jorma Hämäläinen valittiin Äänekosken
kaupunginjohtajaksi maanantai-iltana. Päätteen
myyntiin on OP-järjestöllä Suomessa yksinoikeus.
Ajatellen
Pelkästään koulussa kasvatuksen saanut lapsi on kasvattamaton lapsi.
George Santayana
Tekstarit
Että semmosta
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
meillä tapella, me vain katsomme MM-jääkiekkoa.
Akka Kinnulasta
TEÄLLÄ Muurikkaassa ee
enneä tarvita tiekarhuja, ku
pihasta tulloo pihhaa oikeita mesikämmeniä.
Nalle
ENTISISSÄ Kotkanselän
tiloissa pitää kirppistä Marke Rouvinen, ei entisen grillin Lea.
MIKSI SPR järjestää ruoka
apua kun apu ei riitä kuin
2h. Ja niin sen pitää
mennä, eikä saunakamarissa.
Ainahan enemmistö äänet voittaa, pitää vain niellä jos ei kaikki mene oman
mielen mukaan. 040-74
das . Ongelma on liian lähellä.
Jarmo Jääskeläinen
Kokoukset sujuneet
hyvän tavan mukaisesti
Olen käynyt muutaman
kerran seuraamassa Kinnulan kunnanvaltuuston istuntoa ja mielestäni kaikki on
tapahtunut hyvän kokoustavan mukaisesti. Voimalat tulee muuttaa puuta
polttaviksi.
Ydinvoimaa ja vesivoimaa ei saa rakentaa, turpeen poltosta tulee luopua,
tuulivoimalapuistoja ei pidä
rakentaa, energiajätettä ei
saa polttaa, kuivikkeeseen
sotkettua lantaa ei tiloilla
saa polttaa eikä ajaa pelloille.
Taajamista tulee puukiukaat hävittää.
Vaihtoehtoina esitetään
tuulivoimaa ja biolämmitystä, vaikka niitä samalla
vastustetaan?
Virnettä viikkoon
?. 014-562 491 t.
as.
ASTAieSA
ukaude
1, Pihtipud
sä kesäku
Virastot huom! Olen töis
Lomalaiset
eet
Optikkoliikk
SILM
A
ÄASEM
Aineisto viimeistään pe 31.5. Moni
kokee jäävänsä ongelmiensa kanssa täysin yksin.
Ongelmat pitää selvittää
asiallisesti, ei vähätellen tai
naureskellen. Puh
17, Pihtipu
IMISTO
TILITO
VAINIO
iittavainio.fi
RIITTA
imi@tilitr
i.sukun
5, etunim
-583 871
IMO
OMPEL INEN
IN . Tällainen kohtelu
voi johtaa pahimmassa tapauksessa syrjäytymisriskin kasvuun
KOTISEUDUN SANOMAT. Lisäksi suomen kielen yhdeksi
kauneimmista sanoista on
äänestetty äiti, Pelkonen
huomautti.
Omilta
lapsuusvuosiltaan Muholasta Esko Pelkonen muisti äitien suuren
työmäärän talossa, navetassa, peltotöissä ja pyykkituvalla. Nyt Hietalassa asuu viimeinen sijaislapsi, 18-vuotias tyttö Keiteleeltä, joka tuli Pekkarisille
9-vuotiaana. Hän
sanoi äidin olevan ainutlaatuinen, suomalainen kantasana, jota ei esiinny missään
muussa kielessä.
??Ja niin sen pitääkin
olla, koska äiti on kaikille ainutlaatuinen. Hän, joka aina
ymmärtää lastaan, vaikka lapsi ei itse ymmärtäisi itseään.. Pekkariset
ymmärtävät hyvin, etteivät
vanhemmat haluaisi antaa
pois omia lapsiaan, joita he
rakastavat, mutta elämäntilanne pakottaa siihen.
??Meillä on aina ollut
hyvät välit lasten biologisiin vanhempiin. Entisaikaan
lasten kuului tehdä työtä.
Naurattaa vieläkin, kun
piti keritä keittää perunat
ja tehdä läskisoosia ennen
kuin lähdin kansakouluun,
kun äiti oli navetassa ja isä
omissa hommissaan. Monesti myöhästyin koulusta.
Ritva Pekkarinen hymyilee, että ei taitaisi lapsilta
enää onnistua aamutyöt siihen malliin. Lastenhoito tuli
Ritva Pekkariselle tutuksi
jo kotona kivijärveläisessä
maanviljelijäperheessä.
?. Pari vuotta myöhemmin saapui myös Jenni, joka
oli ollut ensin sijoitettuna
Jämsään. Siitä on
antanut tunnustuksen myös
Hietalassa sijaislapsena ollut Jenni Korhonen.
Hän on kirjoittanut Kinnulan vuosistaan avoimesti
kirjassa ja kertonut muun
muassa, että jos hän olisi
sosiaalityöntekijä, hän panisi lapset maanviljelysperheeseen, jotta he osaisivat
tehdä töitä.
Lapsi huomaa,
jos teeskentelee
Jenni Korhonen kertoi oppineensa arvostamaan myös
Pekkaristen asettamia rajoja, vaikka sillä hetkellä
kiukutti kovasti, kun riidan
jälkeen sytytetty tupakka
tempaistiin häneltä pois.
Ritva Pekkarinen sanoo,
että samalla lailla he kasvattavat sijaislapsia kuin omiaankin. Tietysti aina
on jotakin, eikä kaikki aina
onnistu, mutta se tuntuu hyvältä, kun loppujen lopuksi
kaikki menee hyvin.
Jenni Korhonen kouluttautui itsekin sosiaalialalle
ja on töissä perhekodissa.
??Jenni soitti ja onnitteli heti, kun hän oli kuullut kunniamerkistä. Pitää luottaa ja arvostaa ja aidosti rakastaa heitä. Lapsihan huomaa, jos
teeskentelee. Hän
sanoi monesti ajatelleensa,
että jos kukaan muu ei ano
minulle merkkiä niin hän
anoo, Ritva Pekkarinen
naurahtaa.
Kunniamerkkianomuksen jätti sisään Kinnulan
kunnan
perusturvajaos.
Ritva Pekkarinen haluaa
antaa kiitokset merkin alullepanijoille.
??
Kyllähän se tuntuu
hyvältä, että täällä Kinnulassa arvostetaan.
Eläkkeellä vielä
lastenlasten hoitoa
Sijaislasten hankinta tuli
ajankohtaiseksi, kun Pekkaristen omat lapset Jari, Satu
ja Tamara olivat lähteneet
maailmalle opiskelemaan
ja nuorimmainen Tanja jäi
enää Kinnulan lukioon.
Ensimmäiseksi sijaislapseksi tuli Jenni Korhosen
veli Jyväskylästä vuonna
1989. 5
?Lapsia pitää
arvostaa ja aidosti
rakastaa heitä?
Neljä omaa ja kuusi sijaislasta
kasvattanut Ritva Pekkarinen
palkittiin kunniamerkillä äitienpäivänä
JUHA KIVINEN
Kinnulaan on tullut vuosien
saatossa runsaasti äitienpäivänä jaettavia kunniamerkkejä, etenkin kun ottaa huomioon pitäjän pienen koon.
Tänä vuonna merkkejä
oli jopa kaksi. Meille sattuivat ne
parhaat.
Tärkeintä on se, että lasten elämänlaatu on parantunut sijaiskodissa. Muhola-Seura muisti äitejä sunnuntaina kukkasin ja musiikkiesityksin
pienimuotoisessa juhlassa,
joka pidettiin monitoimitalolla jumalanpalveluksen
jälkeen.
Juhlapuheen piti kylän
oma poika, Kinnulan kunnanvaltuuston puheenjoh-
Rekosen perheen musikaaliset lapset ovat aina
valmiita esiintymään kotikylänsä juhlissa, niin myös
äitienpäivänä.
taja Esko Pelkonen. Alussa he
epäilevät, mutta yksikin äiti
sanoi, kun ensin hänen toinen lapsensa oli ollut meillä
ja toinenkin tuli tänne, että
se oli sinulle kuin lottovoitto, kun pääsit sinne.
Äitienpäivän juhlaperinne säilyy sentään Muholassa
JUHA KIVINEN
Äitienpäiväjuhlia ei enää
järjestetä entiseen malliin,
mutta Muholassa perinteestä halutaan pitää tiukasti
kiinni. 15. Hän opiskelee
Ritva Pekkarinen on hoitanut myös lapsenlapsiaan, joista mummon sylissä viisivuotias
Saana Pekkarinen.
lähihoitajaksi Jyväskylässä.
Hänen aikuistuttuaan Pekkariset lopettavat sijaislapsitoimintansa.
??Ollaan niin iäkkäitä,
että jatkossa riittää, kun telmitään lastenlasten kanssa.
Täytän tänä vuonna 68 ja
Raimo täyttää 70 vuotta.
Nythän me ollaan jo isomummu ja isopappa, kun
meillä on kaksi lastenlastenlastakin.
Ritva Pekkarinen sanoo
jaksaneensa näinkin pitkään
hyvän terveytensä ansiosta,
mutta työtä on helpottanut
myös kiitollisuus hyvistä sijaislapsista, joita Pekkariset
haluavatkin mieluummin
kutsua lahjalapsiksi.
??On ollut tuuria, että
olemme saaneet sellaiset
lapset. toukokuuta 2013. Sieltä tuli se vastuun
kantaminen pienemmistä.
Meitä oli viisi lasta ja minä
olin vanhin. Rajat pitää asettaa,
mutta samalla lapsille on
annettava mahdollisuuksia.
?. Toisen sai
kinnulalainen perhehoitaja
ja maatalousyrittäjä Ritva
Pekkarinen ja toisen Kinnulasta kotoisin oleva työterveyslääkäri Hellin Torkki, omaa sukua Toikkanen,
joka asuu Jyväskylässä.
Tasavallan Presidentin
myöntämät Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan
mitalit kultaristein jaettiin
äitienpäivänä Säätytalolla
Helsingissä 34 äidille tunnustuksena merkittävästä
työstä kasvattajana.
Maaseudulla on
työ arvossaan
Niemenkylällä Hietalan tilaa viljelleet Ritva ja Raimo
Pekkarinen ovat kasvattaneet neljä omaa lasta ja kuusi
sijaislasta. Erityisesti hänelle
oli jäänyt mieleen, kuinka
pyykit huuhdeltiin talvisin
jääkylmässä avannossa.
Pelkonen totesi, että
äitien elämä on yhä työntäyteistä. Ainainen kiire
lisää paineita äideille.
Esko Pelkonen luki lopuksi itse kirjoittamansa
runon, muistinsa mukaan
ensimmäistä kertaa:
Kuka hän on, joka lasta lohduttaa, kun hänellä on paha
mieli tai häneen sattuu?
Kuka lasta lakkaamatta rakastaa, vaikka hän kiukuttelee
ja on hankala?
Kuka on hän, johon lapsi
voi aina turvata ja luottaa?
Hän, jonka olkapäätä vasten
lapsi voi itkeä surunsa pois?
Hän on äiti. Pekkariset ovat
aina opettaneet lapsiaan arvostamaan työtä. Lasten kasvatta-
minen, arjen asioiden hoitaminen ja kodin ulkopuolella olevan työn yhteensovittaminen vaativat suurta
ponnistusta. Kummatkin olivat Hietalassa 11-vuotiaista
aikuisikään asti.
Välillä Pekkariset ottivat
kolme lyhyempiaikaista sijoitettavaa, jotka olivat heillä yläasteiässä
toukokuuta 2013
Laulajat juhlistivat Pihtipudasta
JUHA KIVINEN
Viihdekuoro Melodies ja Kylien kuoro päättivät Pihtiputaan 150-vuotiskonsertin laulamalla yhdessä Kolimajärven valssin.
Muistoksi
Valpas
Remesahoa
muistellen
10.3.1914-29.3.1993
O
n jo 20 vuotta ja kuukausi päälle siitä pääsiäisestä kun saatoimme
rakkaan pappamme Valpas
Remesahon Kinnulan kirkkomaahan puolisonsa Laimin viereen.
Urho Valpas Remesaho
syntyi Lestijärvellä Joosua
ja Maria Remesahon yhteensä kuusilapsiseen perheeseen kolmantena lapsena 10.3.1914 Tikan tilalle
Lestijärvellä.
Sisarussarja
koostui
vuonna 1908 syntyneestä
Arvista, 1911 syntyi Tyyne
(myöh. 15. Äitienpäivän
aattona Viihdekuoro Melodies ja Kylien kuoro esiintyivät
seurakuntatalolla
Miia Kuuselan johdolla, ja
marraskuussa Pihtiputaan
Mieskuoro järjestää oman
konserttinsa kunnan juhlien
kunniaksi.
Lauantaina kuultiin teeman mukaisesti kotiseutuhenkistä musiikkia. Fyysisenä vammana
ainoastaan sirpaleesta hieman loukkaantunut käsi
muistutti pappaa sodasta.
Psyykkiset oireet olivat
muistona sodasta papalla
pahimpina kuten muillakin
rintamamiehillä.
Sotien jälkeen yksi kova
vuosi papalle oli vuosi 1987,
jolloin hän joutui saattamaan kolme veljeään haudan lepoon; Ruotsissa asunut, sydänvaivoista kärsinyt
Yrjö-veli kuoli sydäninfarktiin bussipysäkille ja vain
alle kuukausi Yrjön jälkeen
niin ikään Ruotsissa asunut
Lenni-veli menehtyi auton
alle tietä ylittäessään.
Loppuvuodesta
1987
myös Suomessa asunut Ar-
vi-veli menehtyi pitkällisen
sairauden seurauksena. Varmasti pappa toivoo ettemme surisi enää liikaa häntä,
mutta olihan hän meidän
pappa kuitenkin jota kukaan ei koskaan voi korvata
ja hengessä mukana meidän
jäljelle jääneiden elämässä
edelleen.
Runo papalle:
?Muistan hetket, nuo liian
lyhyeksi jääneet, pappa luonasi sun, en sua antanut vielä
ois, olit meille tuki ja turva,
perheenjäsen, niin äkkiä jouduimme Sinusta luopumaan,
vielä emme antaneet sua ois
vaan sut meiltä liian aikaisin
otettiin otettiin pois.. Ojala) syntyi
vuonna 1925 (k. Mieskuoron konsertista tulee
vielä enemmän paikallinen,
sillä kansalaisopiston väliaikaisena kuoronjohtajana
toiminut Helena Lehmuskero on säveltänyt kuorolle
kolme laulua. Korvela), pappa
1914, Yrjö vuonna 1916, Niilo vuonna 1919 ja veljeksistä
nuorin Lenni vuonna 1921
sekä siskoista toinen ja koko
sisarusparvesta
nuorin,
Anja (myöh. Laimi-vaimostaan pappa joutui
luopumaan jo maaliskuussa
vuonna 1979, jolloin Laimi
menehtyi vaikean sydänsairauden seurauksena täytettyään juuri pari kuukautta
aikaisemmin 60 vuotta.
P
apan selvittyä sodasta
hän rakensi Kinnulaan
Kangasahontielle Porrassalmi-nimisen tilan, jossa
eli ja asuikin aina vuoteen
1990 saakka, kunnes päätti
myydä talon tyttärentyttärelleen ja muuttaa rivitaloon asumaan.
Pappa oli ammatiltaan
maanviljelijä ja sai siitä elannon perheelle, työtä hänellä
riitti ikätovereidensa tavoin
aamusta iltaan.
Valpas Remesaho.
Papalle erittäin tärkeä
harrastus oli myös kalastus
ja ennen kaikkea marjastaminen ja luonnossa liikkuminen.
Luonteeltaan pappa oli
kuitenkin erittäin rauhallinen, kiltti ja sovittelevainen
mies jonka kanssa niin naapurit kuin ystävätkin tulivat
erittäin hyvin toimeen ja
hänellä riitti vieraita myös
kotitalostaan
rivitaloon
muuttaessaan.
Papan luona oli aina
mukava olla hoidossa ja
muistan vieläkin, kuinka
erään kerran lapsena hänen
luonaan ollessa, oli paikalla paljon iäkkäämpää porukkaa ja minä olin papan
sylissä.
Pappa lohdutteli ne molemmat pari kertaa mitkä
muistan, että kohta se äiti
ja isi tulee hakemaan. 1912, k.
1968), vuonna 1941 syntyneen tyttären, jonka myös
kasvattivat.
S
odan kutsuessa nuorta
miestä vuonna 1939 pappa taisteli isänmaan puolesta talvi -ja jatkosodassa mm.
Petroskoissa, Säämäjärvellä, Pyhäjärvellä, Lismassa,
Korankylässä, Konnontiellä, Lohijärventiellä ja Syvärillä. 2004).
Papan syntymätilaa Tikkaa emännöi aina vuoteen
2010 asti papan Yrjö-veljen
Eeva-vaimo, joka joutui
muuttamaan iän myötä erittäin yllättäen heikentyneen
terveydentilansa
vuoksi
Tikasta Lestijärven kirkonkylälle, mutta on edelleen
88-vuotiaana psyykkisesti
hyvässä kunnossa. Karua
kauneutta antaa, siksi kai kutsuu se luo. Mieleen jäi myös, kuinka papan luona oli paljon saman
ikäluokan ihmisiä ja heidän
seuransa oli pienelle pojalle
turvallista ja viihtyisää.
P
appa eleli rauhallista ikämiehen elämää
omassa kodissaan aina viimeisiin päiviinsä asti. Viimeinen, kohtalokas lähtö
omasta kodista koitti perjantaina 26.3.1993, jolloin
pappa lähti taksilla Pihtiputaan terveyskeskukseen
sydänvaivojen vuoksi.
Liian hidas reagointi
koitui kuitenkin kohtaloksi ja maanantaina 29.3.1993
pappa nukkui viimeiseen
iltahuutoon 79-vuotiaana
Viitasaaren terveyskeskuk-
Viitaseudun opiston kuorot ovat vahvasti mukana
Pihtiputaan 150-vuotisjuhlallisuuksissa. Sotilasarvoltaan pappa
oli jääkäri.
Hän selvisi sodasta hengissä. (Eerikki Pekkarinen)
Eerikki Pekkarinen
Helsingistä
Heli Pekkarinen
Karstulasta. Kalliokoski, myöh. Äärellä rantojen
noiden, kaislikkojen, karikoiden, jättänyt kauas oot kiireen
ja työn, valvonut kesäisen yön.
sessa klo 13.40.
Syyskuussa 1992 pappa
oli juuri selvinnyt tyräleikkauksesta ja sen aiheuttamasta sydäninfarktista Keski-Suomen keskussairaalan
teho-osaston hoidon ansiosta ja hänen viimeiset kuukautensa omassa kodissaan
läheisten ja ystävien keskuudessa olivat onnellisia.
Papan hyvä ystävä ja äitini kummitäti oli Hanna Kinnunen, joka oli minulle kuin
oma mummo. Myös
fyysinen kunto toimii niin,
että hän pääsee pitkälti omin avuin liikkumaan
edelleen.
Sittemmin pappa tapasi Kinnulassa vuonna 1919
syntyneen Heikki (18741919) ja Rauha Lahja (os.
os. KOTISEUDUN SANOMAT. Sanoitukset
niihin tekevät mieskuoron
jäsenet Pekka Salminen ja
Mikko Siekkinen.
Nyt kuorot esittivät
muun muassa Simo Kauton
säveltämän ja Liisa Tiitisen
sanoittaman Muurasjärven
laulun sekä Jouni Kesijärven säveltämän ja Reijo
Pasasen sanoittaman Kolimajärven valssin:
?Kolimajärven
rantaan
niin usein askeleet tuo. Hän nukkui
pois niin ikään sydäninfarktin seurauksena 96-vuotiaana marraskuussa 2011.
He molemmat lepäävät nyt
aivan lähekkäin Kinnulan
kirkkomaalla omien puolisoidensa vieressä.
Pappa varmasti muistaa
siellä taivaassa, etteivät
hänen rakkaansa ole häntä
unohtaneet, vaikka välimatkaa nyt onkin paljon. Timonen, 1889-1939) Kinnusen tyttären Laimi Ester
Kinnusen, jonka kanssa hän
avioitui hieman ennen sotia,
25.5.1938.
Pappa ja Laimi eivät saaneet omia lapsia, mutta he
adoptoivat Laimin sisaren,
Lydia Marian (s. 6
Suu on osa ihmisen
kokonaisvaltaista terveyttä
ja hyvinvointia.
Muun muassa ientulehdusta ei tunnisteta tarpeeksi
suureksi haitaksi. Voisi jopa sanoa, että
kysyntä on reilusti lisääntymään päin. Suulla on myös
vaikutusta hyvään oloon,
itsetuntoon ja sosiaaliseen
kanssakäymiseen.
Pihtiputaan hammashoitolan henkilökunta
kertoo kirjoitussarjassa
hampaiden hoidosta ja
suun terveydestä.. Vastaan äänestivät Ilkka Leppänen (kok) ja
Arja Rekonen (kesk).
Asia sai kuitenkin uuden
käänteen kunnan puheenjohtajapalaverissa vapun
jälkeen. 15. He
soisivat tapahtumalle jatkoa.
?. hallintojohtajan esitys Myllykylän
hankkeesta voitti äänin 5-2.
Kunnanhallitus ehti huhtikuun lopussa hyväksyä
Lossivuoren,
Salonpään,
lan ammattilaisia kuitenkin kaivataan kipeästi. Toisinaan tuntuu että
tässä olisi jonkinlainen arvaa käyttötarkoitus-tehtävä, Hemovaara-Kotonen
naurahtaa.
Nykyään monissa apteekeissa on kattava valikoima
muitakin kuin lääkeannosteluun tarkoitettuja apuvälineitä.
??Myös
terveyskeskuksista kannattaa kysyä.
Isoimmissa marketeissa voi
myös olla.
Kinnulan
kunnanhallitus veti linjaukset uusiksi
vesihuollon
rakentamishankkeissa. Kirppistapahtuma on
ollut kerran aiemminkin ja
nyt haluttiin järjestää Harjulinnan tapahtuman yhteyteen, koulunkäyntiavustaja
Outi Auhtola kertoo.
Oppilaat saivat tuoda
myyntiin omia tavaroitaan.
??Joku oli tehnyt lin-
nunpönttöjä ja joku leiponut. Puhumisen vastapainoksi Lyytinen soitti
harmonikkaa.
?. Laman
myötä aloitettiin säästäminen. Yksi
parhaimmista on huonon
hammasluun periytyminen.
Tiede on jo vuosikymmeniä
sitten todistanut väitteen
perusteellisen virheelliseksi, silti nykyihminen viljelee
sitä uskollisesti tänäkin päivänä.
Suun terveyden hoito on
helppoa ja yksinkertaista.
Jokaisen täytyy vain muistaa, että sen tärkein suorittaja on se, kuka peilistä
vastaan katsoo.
A
Liisankankaan jäätelöauto oli Mandi Moisiolle ja Josefina Rauhalalle yksi päivän kohokohdista.
ysasioista.
Turvalisuusesitysten pitäminen on pelastuslaitoksella vielä ?sisäänajossa?,
mutta asioista on tärkeää
muistuttaa. Meille oli tullut hyvästä
tilanteesta itsestäänselvyys.
Nykyään ollaan jo joissain tutkimuksissa tilastojen
häntäpäässä, esimerkiksi
alle 12-vuotiaiden poikien
harjaustottumuksia ja taitoja tutkittaessa ja tilastoitaessa olemme palautuneet
lähes kehitysmaiden tasolle.
Voidaankin kysyä, onko terve suu tänä päivänä liian itsestään selvänä pidetty asia
vai ajaako välinpitämättömyys pohjalle?
Jos ihminen uskoisi ja
luottaisi tieteellisesti todistettuihin faktoihin, olisi
monta hammashoitokäyntiä vähemmän takana niin
lapsilla kuin aikuisillakin ja
useat eurot jossain muussa
käytössä. Hammashoitoloissa palvelu on tukemista
omahoitoon ja korjaamisesta siinä missä ollaan itse
epäonnistuttu.
S
uun sairaudet eroavat
monista muista sairauksista siinä, että omat tavat
ja tottumukset määrittävät
sen. Lapsilla korostuu vielä
enemmän omien vanhempien ja läheisten tavat ja tottumukset. Tosin me lähdetään nyt seiskalle, mutta kyllähän tänne
silti voisi tulla, Mandi Moisio tuumasi.
Kivikkoniemen ja Mäentauksen vesihuolto- ja valokuituhankkeen etenemisen
alkuperäisen hanke- ja rahoituspäätöksen mukaan.
Päätös syntyi myös silloin
äänin 5-2. Hallitus päätti
luopua Saarenkylällä sijaitsevan Salonpään alueen
vesihuolto- ja laajakaistahankkeesta muiden kuin vakinaisessa käytössä olevien
kiinteistöjen osalta.
Salonpään hankkeen sijaan toteutetaan Myllykylän
vesihuolto- ja valokuituhanke, koska siinä on enemmän
vakinaisessa asuinkäytössä
olevia kiinteistöjä.
Mikko Ihanti (kesk)
esitti kunnanhallituksessa,
että Salonpään hanke toteutetaan, koska siihen on
varattu määrärahat. Onhan musiikilla
positiivinen vaikutus oppimiseenkin.
Keväthulinoiden vuoksi
oppilailla oli hieman erilainen koulupäivä, kun luokanovet olivat tapahtumavieraille avoinna.
Samalla koulun liikuntasaliin järjestettiin kirpputori.
?. Jokainen sai pitää omat
myyntitulonsa, koulun kassaan otettiin kaksi euroa
pöytävuokraa,
Auhtola
kertoo.
Kuudesluokkalaiset
Mandi Moisio ja Josefina
Rauhala myivät vaatteita,
kenkiä ja mokkapaloja. Niinpä
alkuperäinen vt. toukokuuta 2013. Olisihan se kivaa. Jo rahoitettuun
hankkeeseen voidaan saada
muutospäätös, jos uusi hanke kohdistuu alkuperäisen
kaltaiseen hankkeeseen.
Hammaspeikko lannistuu
I
NIINA LUOMALA
Muurasjärvellä kevät alkoi
hulinalla, kun Harjulinnassa ja koululla pidettiin kevätkirppistä ja Kylän Sydän
-hankkeen tarjoamia esittelyjä. Eri tahoilta oli
tullut toisistaan poikkeavia
tietoja Salonpään alueen
liittyjätalouksien määrästä.
Keskusteluissa oli haluttu saada selville marssijärjestys siitä, huolehtiiko kunta ensisijaisesti vakinaisten
asuntojen vesi- ja valokuituliittymistä, vai otetaanko
huomioon myös kesäasutusta.
Ely-keskuksesta selvisi,
ettei uutta rahoitusta ole
Kinnulaan saatavissa, koska
EU-tukien ohjelmakausi on
lopuillaan. Musiikilla kevennetään
kokonaisuutta,
Lyytinen
valaisee. Väkeä tuli muiltakin
kyliltä linja-autoilla.
Esittelyssä oli muun muassa elintarvikkeita ja pienapuvälineitä, jotka helpottavat kodin arkiaskareita,
lääkkeiden annostelua ja
pukeutumista.
Projektiasiantuntija Essi
Heimovaara-Kotonen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta esitteli välineitä ja
kertoi, että uudet välineet
eivät ole monellekaan ennestään tuttuja.
. Se on bakteereille ja viruksille avoin
portti verenkiertoon.
Nykyään on osoitettu,
että suun terveydellä on
suora vaikutus muun muassa sydän- ja aivoveritulpan riskiin. karies on vain ja
ainoastaan tartuntatauti.
Hyvin hoidetun suun tulisi olla meille päivänselvä
asia. 7
Myllykylän
vesihuoltohanke
meni Salonpään
hankkeen edelle
Essi Heimovaara-Kotonen (vas.) esitteli Kati Laine-Rissaselle ja Nina Haapa-aholle pienapuvälineitä, kuten vääntimiä
ja maitotölkin kaatimia.
Muurasjärvellä kevät
aloitettiin hulinoilla
Koulukin osallistui Harjulinnan tapahtumaan
Asia on vakavaa,
valistaminen ei
Palopäällikkö ja turvallisuusviestintävastaava Raimo Lyytinen Keski-Suomen
pelastuslaitokselta luennoi
ikääntyneille turvallisuudesta, sekä sydän- ja terve-
Huono suu
ei periydy
hminen rakastaa keksiä
itselleen tekosyitä. KOTISEUDUN SANOMAT. Puhuttiin menestystarinasta!
Tuota sitkeää valistustyötä jatkettiin 90-luvun
alkuvuosiin asti. Jos suussa
on kauttaaltaan hampaiden
ympärillä ientulehdusta, se
olisi muualla kehossa noin
kämmenen kokoinen tulehtunut avohaava. On muistettava,
että esim. Virpi Piispanen (sd) kannatti
Ihannin esitystä.
Kunnanhallitus äänesti
asiasta, eikä äänestyksessä
tullut muita mukaan Ihannin esityksen taakse. Vaikka asiat on vakavia, totisia ja joskus ikäviäkin niin valistamisen ei tarvitse olla otsa rypyssä tehtyä. Vuonna 1972
alkanut kansanterveyslaki
saattoi suomalaiset maailman parhaimpien suiden
omistajaksi
Koirasalmen kannal-
ta tilanne näyttää hyvältä.
Meillä on menossa hanke,
jossa rakennusta ja ulkotiloja on kohennettu. Rahat käytetään paikallisten
vanhusten
hyvinvoinnin
tukemiseen, mahdollisesti
sellaisen henkilön palkkaamiseen, joka käy ulkoiluttamassa vanhuksia.
?. 488
kahdelle pianolle herättää.
Tuomaksen kaverina soitti hänen isänsä, eläkkeellä
oleva diplomiurkuri Jaakko
Perttula.
?. toukokuuta 2013
KOTISEUDUN
Osuuskunta
otti vastuulleen
Koirasalmen
HEIKKI JÄMSÉN
Vaikka muistamisia toivottiin tilille vanhusten hyvinvoinnin tukemiseksi, moni halusi muistaa Maijaa kukin ja lahjoin. Yhtään Chopinin pianoteosta
ei illan aikana kuultu.
Nelisenkymmentä kuulijaa pääsi todistamaan, minkälaisia ajatuksia Mozartin
Sonaatti D-duuri K. V. Hän arvioi, että menestyäkseen Koirasalmi vaatii
monenlaista osaamista, sitoutumista ja ajankäyttöä.
Susiluoma on jo pitempään
miettinyt, että Koirasalmen
kehittämiseen on mielenkiintoa niin käyttäjillä, retkeilijöillä kuin yrittäjilläkin.
??Lopputulos on hyvä.
Osuuskunnassa on mukana
paikallinen rinki yrittäjiä,
asiakkaille riittää oikeasti
aikaa. Turun musiikkiakatemiassa ja osallistunut Liisa
Pohjolan, Matti Raekallion
ja Gergely Bogányin mestarikursseille. Maija oli otettu Natasha Vainion tekemästä kellosta.
Maija Tervosella on
monta syytä juhlaan
NIINA LUOMALA
Eväsrepussa Pihtiputaan
kunnantalolla
juhlittiin
pyöreitä vuosia viime keskiviikkona.
Lounaskahvila Eväsreppu täytti kymmenen, koti- ja
pitopalvelu kaksikymmentä
ja yrittäjä Maija Tervonen
kuusikymmentä vuotta.
Eväsreppu perustettiin
toukokuun alussa kymmenen vuotta sitten täydentämään kotipalvelun toimintaa.
??Kun asiakkaalle viedään kotiin ruoka, nähdään
samalla, onko kaikki kunnossa, Maija kertoo.
Hyvin tehdystä
työstä nauttii
Kotipalvelussa
asiakasmäärää ei ole haluttu lisätä, koska asiakaskunnan
ikääntyessä aikaa saattaa
mennä asiakasta kohti moninkertaisesti
verrattuna
kahdenkymmenen vuoden
takaiseen. Olisiko iltapäivällä
kahviaikaan ryhtynyt kirjoittamaan ja illalla sisarensa kanssa soittanut, Jaakko
Perttula myhäili.
Mestarilta teos on voinut
syntyä helposti, mutta soittajat se laittoi 32 minuutin
ajaksi töihin.
Kolmevuotiaana
pianonsoiton aloittanut Tuomas Perttula on opiskellut
mm. 8. Tässä työssä on huomannut sen miten tärkeää
on että joku käy.
?. Tämä on todella harvinainen teos. Sitä paitsi kiire
ei sovi Maija Tervosen työmoraaliin.
??
Olen halunnut että
Metsähallituksen
joulun
alla käynnistämä Koirasalmen kämppäkartanon yrittäjähankinta on kääntynyt
yhdeksän osakkaan Osuuskunta Koirasalmen eduksi.
Osuuskunnan tavoitteena
on kämppäkartanon palvelujen monipuolistaminen ja
aukiolon laajentaminen.
Osakkailta löytyy ammattiosaamista luonnossa
liikkumisesta, metsäalalta,
ravintola-alalta, ympäristökasvatuksesta, ympäristönsuojelusta, tieteellisestä
tutkimustyöstä, kukka-alan
yrittäjyydestä ja korjausrakentamisesta.
?. En ole kuullut sitä esitettynä missään.
Opiskeluaikoina
opettelimme sen kämppäkaverini kanssa kerrostalossa ja
esitimmekin jonkin kerran,
Jaakko Perttula kertoi.
??
Kun saimme Tuo-
maksen kanssa viime kesänä tietää kiertueesta, päätimme ottaa sen ohjelmaan.
Mozartin nerokkuus on
ollut teoksessa huipussaan.
Tuskin hän sävelsi sitä kovin
kauan. Asiakkaat ovat antaneet minulle niin paljon että
tämä on minulta vuorostaan
kiitos ja kunnianosoitus,
Maija Tervonen sanoo.
Osuuskunnan puheenjohtaja Heik
avautuvia maisemia.
mutta myös retkeilijätaustaisia kaupunkilaisia, Jyväskylässä asuva Heikki
Susiluoma sanoo.
Enemmän työtä
kuin pääomaa
Metsäalan yrittäjät Marko Ahonen ja Arto Vasalampi Kivijärven Risuperältä vastaavat
Koirasalmen kalastustarjonnan ohella myös Myllyjoesta.
Osuuskuntaan päädyttiin
siksi, että siinä sitoutuminen
Sallilassa soitti venäläisen pianom
HEIKKI JÄMSÉN
KERÄYSKAMPANJA
Kinnulan jäteasema auki viikolla 21 poikkeuksellisesti.
Avoinna ma-ke kello 12?18.
Veloituksetta saa tuoda puutarhajätettä.
Pidä haravointijäte ja oksat erillään!
Ilmaiseksi myös vaaralliset (ongelma) jätteet, sähkölaitteet,
metalli ja puu.
Loppusijoitettava jäte vastaanottomaksulla!
Pientuojan peräkärrykuorma max 21 e (sis.alv)
Lisätietoja www.sammakkokangas.fi
Pianisti Tuomas Perttula antoi Sallilan salissa kyytiä seurakunnan flyygelille.
Sallilan seurakuntasalissa
soitti helatorstai-iltana pianisti Tuomas Perttula. 15. Se antaa jaksamista
ja työstä nauttii silloin kun
sen saa tehdä kunnolla.
Lahjarahat
vanhusten hyväksi
Eväsrepussa pidetyt juhlat
olivat kaikille avoimet ja
lounaalla ja kakkukahvilla
kävi pitkästi toista sataa ihmistä.
Maija oli mielissään siitä,
etteivät ihmiset arkailleet.
??
Sen takia valittiin
tämä paikka, että olisi mahdollisimman pieni kynnys
tulla.
Muistamiset
pyydettiin osittamaan tilille. Samalla opasteita
ja opastauluja lisätään.
Lämmitysjärjestelmäksi tulee mitä ilmeisimmin
maalämmitys, joka kerää
lämmön läheisestä järvestä.
Yritysmuotona osuuskunta sopii ajatukseen kestävästä luontomatkailusta.
??Osuuskunta Koirasalmi tuo tänne monipuolista osaamista, kun alueen
yrittäjät toimivat täällä yhdessä.
??Se
monipuolistaa
toimintamahdollisuuksia ja
auttaa lisäämään puiston
kävijämääriä. Toivomme,
että Koirasalmesta tulee
luontoon kaipaavien ihmisten kohtauspaikka, puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksesta sanoo.
Osuuskunnan kokoon
juosseelle Heikki Susiluomalle Koirasalmi on tuttu
retkeilykohde vuosien ajalta. Alkamassa on myös ulkotilojen
maalaus. Turun filharmonisen orkesterin solistina hän soitti vuosina 2001
Kesäkauden avaus pidetään 18.
toukokuuta. 9
N SANOMAT
kki Susiluoma (vas.), Marja Hakkarainen, Maarit Kirvesmäki, Markku Leppänen, Arto Vasalampi ja Marko Ahonen eivät malta olla ihailematta Kämppäkartanon pihasaunan terassilta
koostuu enemmän työstä
kuin pääomasta.
?. 15. Joku on sanonut, että
siihen on helppo tulla, mutta
siitä on myös helppo lähteä.
Kinnulalaisille
tutuin
osakkaista on Marja Hakkarainen, joka toimittaa
Koirasalmeen ruokatilauksia.
Hakkarainen pyörittää
Pikku Peuraa Lestijärvellä,
ravintolaa Kivijärvellä ja
hoitaa Luotosen kämpän
varaukset ja ruokatilaukset.
Luotonen siirtyi joulukuussa Metsähallitukselta
Nilsiässä toimivan LVI-Tah-
ko Oy:n omistukseen.
Koirasalmen Kämppäkartano on avoinna kesäaikana kolmena päivänä
viikossa, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Harjusta on istutettu kokeilumielellä. Medtner
ansaitsee tulla kuulluksi.
Tuomas Perttulalla on siteitä äitinsä Marjatta Perttulan (Paananen) kautta
Pihtiputaalle. toukokuuta 2013. Tässä ei tarvita rahaa
niin paljon, koska olemme
ison organisaation vuokralaisia ja teemme sen kanssa
yhteistyötä. Avoinna luontotupa on syyskuun loppuun
asti. Olen aina ollut mieltynyt romantiikkaan ja venäläiseen musiikkiin.
Illan tuntemattomin nimi
oli venäläinen säveltäjä ja
pianisti Nikolai Medtner.
?. Marjatta, entinen Kurikan kanttori, on
kotoisin
Muurasjärveltä.
Liuta serkkuja tuli kuuntelemaan Tuomaksen soittoa
ja tapaamaan Marjattaa.
Isä antoi pojalleen täyden tunnustuksen.
??Vaikeita kappaleita.
Niissä on fysiikka lujilla.
Tuomas ja Jaakko Perttula pitivät yleisöä otteessaan yli puolen tunnin ajan Mozartin sävelillä ja kahdella pianolla.. Istutuksista vastaa
Metsähallitus.
musiikin ystävä
ja 2005.
Perttula otti vuosien
täysipäiväisen esiintymisen
vastapainoksi
etäisyyttä
musiikkiin ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Hän
valmistuu papiksi vuoden
kuluttua.
Paluu pianon ääreen
onnistui Sallilassa upeasti. Täysipainoisesta ohjelmasta löytyi myös
Scarlattin ja Skrjabinin sonaatteja sekä Nikolai Medtnerin Danza Festiva.
?. Enemmän kyse
on siitä, että osuuskunnan
jäsenet sitoutuvat Koirasalmeen niin että se on mah-
dollisimman paljon auki.
Osuuskuntamuotoisessa
yritystoiminnassa on omat
huonotkin puolensa.
?. Perttula aloitti oman
osuutensa Mendelssohnin
vaikeilla ja vauhdikkailla
variaatioilla. Kellonajat löytyvät ne-
tistä sivulta koirasalmi.fi.
Siellä voi varata myös majoituksen.
Majoituspaikkoja Kämppäkartanossa on 22.
Uutena palvelumuotona
on kehitetty retkeilijäjäsenyys, joka tuo alennuksia,
mutta myös mahdollisuuden osallistua käytännön
työhön Koirasalmessa.
Koirasalmen kalastukseen liittyvistä palveluista
vastaavat Arto Vasalampi
ja Marko Ahonen.
Koirasalmen pyyntilajit
ovat taimen ja siika. Minusta hän on täysin
aliarvostettu säveltäjänä.
Hän kuuluu ilman muuta
samaan kastiin Skrjabinin
ja Rahmaninovin kanssa.
Hänellä on erittäin laaja
pianokirjallisuustuotanto.
Medtner on hankala soittaa,
mutta esimerkiksi kanadalainen pianisti Marc-André
Hamelin on levyttänyt hänen musiikkiaan
Kahvi ja makkaratarjoilu. Leirille mahtuu 30
nopeinta, hinta 30 euroa. toukokuuta 2013
Sunnuntaiksi
Rakkaamme
Anja Maria
PIISPANEN
o.s. Kirkkokuoro. 1121. 2013 Pihtipudas
Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen
sen puut ja pensaat lintuineen.
Ovat ahkerat kätesi rauenneet
ja päättyneet arkiset askareet.
Syvästi kaivaten
Arvo
Urpo ja Svitlana
Kirsti ja Esa
Marika, Pekka, Jesse ja Lassi
Mirka, Joni ja Otto
siskot ja veli perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä
surussamme.
??LÄMMIN
?
??KIITOS
?. Teille kaikille, jotka
??kunnioititte
??rakkaamme
Kari Tavaststjernan
?. Ruokailu ja kahvi
ilmainen.
Ilmoittautumiset
viim.16.5. 10. klo 12.15 hartaushetki Sopukassa.
Klo 13 hartaushetki Kaskessa.
Ke 29.5. klo 9 Muurasjärven hautausmaan siivoustalkoot. Keijo Paavola. Mukaan
saunomisvälineet. kaikille ystäville,
?. koko päivän.
RISTO LAITILAN
VASTAANOTTO MA-PE
Kastettu: Eevi Inkeri Vasalampi, Minka Teresa Pekkarinen, Veikka Aleksi Väisänen.
Ke 15.5. juhlien laittajille,
?. Huuskonen, Kinnunen. klo 11.45 hartaus
Pappilanrannassa, klo 17.00
raamattupiiri kirkkoherranvirastossa
Klo 18.00 kirkkoneuvoston
kokous.
Ajanvaraus 9-16
LÄÄKÄRIPALVELU
Asematie 5
Pihtipudas
040-716 5841 /Anne Korpela
Käyntimaksu 45,00 (omavastuu)
Ei toimistopalkkiota
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA
. klo 16 rippikoululaisten palvelutehtävä (niille
jotka eivät osallistuneet yvkeräykseen). Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto ke klo 9?11,
Kati Kumpulainen 040-765 2453.
kuoron harjoitukset seurakuntasalissa.
Ma 20.5. Fysik.hoidot . Messun
jälkeen kunniakäynti ja seppeleenlasku kirkonkylän sankarihaudalla.
Erityiset tilaisuudet
To 16.5. Kirkkokahvit seurakuntakodissa.
Klo 19 kevätjuhla ja seurat
ry:llä.
Ma 20.5. 17. klo 17.30 lapsi-
suurista teoista omalla kielellään.
He eivät tienneet, mitä
ajatella. Kirkkoherra Arja Huuskonen
040-524 4541, seurakuntapastori
Elina Pekkonen 040-734 0088, vs.
kanttori Johanna Kinnunen 040-520
3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
talouspäällikkö Margit Bister 014579. reilut 600 euroa.
Maija
LÄMMIN
KIITOS
?. Puh. Kokoontuminen
seurakuntakeskukseen, lehtiharava ja sään mukainen varustus mukaan.
To 16.5. Viitasaarella klo 12 alkaen.
Pihtiputaan LABORATORIO
ON SULJETTU to 23.5. 15. (KT)
Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632.
Päiväkerho: Sallilantie 4, Inkeri
Pasanen 040-524. Keiteleen,
Pielaveden ja Kiuruveden
seurakunnat
Eri ryhmien toimintaa
To 16.5. Hän toimii piispan
teologisena sihteerinä. Kylien kerhot
Katja Montonen 040-841 5626.
Seurakuntamestari:
Mirjami
Huttunen 0400-915 398. kävijöille, muistaneille
?. ja lahjatiliä tukeneille.
?. Jotkut sentään ymmärsivät pilkata: ?He ovat
juovuksissa, makeaa viiniä
täynnä?.
Kristillisen kirkon muodostuminen alkoi sinä päivänä. Sitovat ilmoittautumiset Tanelle 0400-940 632 toukokuun
aikana.
Nuoret
Ke 15.5. 6664. Hinta 10 ?
(sis. klo 18.30 lauluseurat (ry) Rauhalalla Muurasjärvellä.
Puhelinkuunteluseuroja
Kiirunasta Rukoushuoneella Kirkkotie 10 seuraavasti;
pe 17.5. klo 12 ja
19 sekä ma 20.5. klo 18.30 kesän
rippikoululaisten vanhempainilta Tahkoniemen leirikeskuksessa.
Seurakunnan kotisivut: www.
kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
RÖNTGEN ON SULJETTU
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö Terttu Korpi 040-669 1996
tai 014-485?715, kirkkoherra Arja
Huuskonen 040-524 4541 Kinnulassa tiistaisin klo 10?12, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734
To 16.5. Päiväkerhoihin
otetaan 2008-2010 syntyneitä
lapsia.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Varhaisnuorten kerhotoiminta on tämän kevään osalta
Kinnulan
seurakunta
dyksi eikä etsimään omaa
hyötyä.
Kirkon liittolainen on
täkäläinen kristillisyys. 7. Kirkon sanoma kehottaa meitä olemaan hyö-
Pihtiputaan
seurakunta
Jokaisella on ajantasainen
tieto kirkosta eroamisesta.
Vapaa-ajattelijat tarjoavat auliisti tilastotietojaan
medialle. 040-524 6664 (Inkeri Pasanen). klo 13?18 Mielenterveyskuntoutujien leiripäivä
Tahkoniemessä. Lääk.voim. Järj. Virastopappi 014-562
KOLMINKERTAISET
KIITOKSET
?. klo 16 lähetystyön johtokunnan kokous seurakuntakodissa.
Ti 21.5. klo 9?13
puh. KOTISEUDUN SANOMAT. päivääni muistaneille.
Erkki Varis
Muurasjärvi
Onnea!
Muistorikkaat,
mukavat
myös olkoon
vuodet tulevat.
Onnittelumme
Sanni-siskolle
21.5.2013
Mikko perh.
Matti ja Ritva
Anja perh.
Jumalanpalvelukset
Su 19.5. klo 11 päiväkokous.
Ti 21.5. 1929 Jalasjärvi
. Hieronta
. klo 12?15
Omaishoitajien retki Luomalan tilalle. Kotikäynnit
. Saamme tietää,
miten moni erosi jonkin
TV-ohjelman vuoksi, miten
moni erosi saatuaan veroilmoituksen, miten moni
erosi kun Yle-vero päätettiin ottaa käyttöön tai miten
moni erosi kun liikkuva poliisi aiottiin lakkauttaa.
Kun kirkko syntyi liki
pari tuhatta vuotta sitten,
Luukas-niminen lääkäri ra-
portoi:
?Ne, jotka ottivat hänen
sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon
tuli sinä päivänä lisää noin
kolmetuhatta
henkeä.?
(Apt. Vapaapäivät
ma ja ti.
päättynyt.
Kesäleiri 8-13 -vuotiaille
tytöille ja pojille Tahkoniemen leirikeskuksessa 22.?
24.7.2013. kahvin ja ruuan). mennessä Riitalle
p. Kun
lupaus täyttyi, maailman
eri puolilta kokoontuneet
ihmiset saivat ihmeekseen
kuulla julistusta Jumalan
622. klo 9 aamupuuro
seurakuntakodissa.
Ke 22.5. Sitovat ilmoittautumiset viim. klo 13.00.
Tuoreen tilaston
mukaan...
Seurakunnan kotisivut: www.
pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto ma-pe klo
9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen
014-579. 2:41)
Kovin pieni alku.
Ennen pääsiäistä ja
myöhemmin tapahtunutta
helluntain ihmettä alku oli
vielä pienempi: muutama
pelkuri lukittujen ovien takana.
Ennen ihmiselämänsä
päättymistä Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen, joka
johdattaisi ja opettaisi. 040 860 0799 tai Katille p.
040 765 2453.
Ke 22.5. Mutta ei sitä pirukaan sammuta.
Merja Vuorikari
Kirjoittaja on hiippakuntasihteeri Mikkelin tuomiokapitulissa. Männikkö
* 7. klo 12 ja
19. 1131. klo 18.30 rukouskokous.
Keskustelupuhelin 040549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16.
0088, kanttori Martti Hertteli 040352 5524.
Diakoniatoimisto ke 10?12,
vs.diakoniatyöntekijä Tiina Harjula
040-352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
huoltotöiden vuoksi to 23.5.
Pihtiputaalla klo 10?12 . klo 10 Kaatuneitten muistopäivän messu
kirkossa, Pekkonen, Hertteli.
Kunniakäynti sankarihaudalle. 4. Se
on vaatimatonta, lähes huomaamatonta. 23.5.
mennessä Katille p. 040 765
2453 tai sähköpostilla kati.
kumpulainen@evl.fi.
Seurat
Pe 17.5. Seurakunta tarjoaa
ruoan ja kahvit.
Su 19.5. klo 12 kunniakäynti ja seppeleenlasku Muurasjärven sankarihaudalla.
Su 26.5. Sitä ei tyrkytetä eikä siitä tehdä numeroa.
Mutta siihen turvaudutaan
ja sen mukaan yritetään kaveriakin auttaa.
Suomalainen kristillisyys
on kuin suopalo. klo 14 seurat
Rillankivellä. tutuille ja syntymä?. klo 10 messu pääkirkossa. klo 8 lähtö seurakuntakodin pihasta seurakuntaretkelle Jyväskylään, ajetaan
Muholan kautta.
Klo 18.00 rippikoululaisten vanhempainilta Tahkonniemessä.
Su 19.5. Puhelinkuuntelunumero
0600-392970.
Päiväkerho
Ensi syksynä alkaviin päiväkerhoihin ilmoittautuminen
puhelimitse 29.5. Lääkinnälliset tuet . Lahjatilille kertyi
?. muistoa ja otitte
?. klo
12 ja 19, su 19.5. klo 12.30 hartaus
Kotipihassa, klo 13.15 Eevakodissa, klo 13,45 Pihlajakodissa.
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Su 19.5. 014-562 196
. Omat työvälineet
mukaan. osaa suruumme.
Marjatta
Anne, Rauno ja Eija
?On täynnä vettä
virtasi...?
lauletaan Ritolassa
la 18.5. Siitä lähtien on kokoonnuttu yhteiselle aterialle, on laulettu, kiitetty ja
rukoiltu yhdessä.
On yritetty tulla toimeen
erilaisten ihmisten kanssa ja
seurata Jeesuksen antamia
ohjeita.
Kirkko opetti aikanaan
suomalaiset lukemaan ja
järjesti sairaan- ja köyhäinhoidon. klo 19, la 18.5. Harvoin
sieltä avoroihu silmille pelmahtaa
Siksi
päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä.
Kunnanjohtaja Juha Urpilainen ja vt. Lotilla oli tarjota
kaikkea pientä, mitä siellä
tarvittiin.
Lotat pehmensivät
sodan karuutta
Naisten näkeminen karun
sotatyön keskellä oli miehille tärkeää.
?. 000 miestä tukitehtävistä sotilaallisiin tehtäviin.
Muun muassa sotaleskistä, sotaorvoista, sodassa
toimineista papeista ja lentäjistä dokumenttielokuvia
tuottanut Raimo Salo sai
Lotta Svärd Säätiön vakuuttumaan siitä, että hän
pystyy ohjaaja Esa Sirosen
kanssa toteuttamaan lotista
kertovan dokumentin. Tärkein
osa työtä on valtava kuva- ja
haastattelumateriaali, valokuvat ja esineistö, jotka Salo
sai vietäväksi Tuusulan lottamuseoon.
Lottia kaatui
yli kolmesataa
Lotat ottivat rintamapalveluksessa sotaan kuuluvan
riskin. Siksi Rauno Kinnusen väite on aiheeton.
Riitoja, kanteita
ja jääviyksiä
Rauno Kinnusen toinen
perustelu koski päätöksentekoon osallistunutta Ilkka
Leppästä (kok). Riidan
taustalla on Milla Kinnusen
työsuhteen purkaminen viime kesäkuussa.
Rauno Kinnusen mielestä huhtikuista päätöstä ei
olisi pitänyt tehdä kunnanhallituksen puheenjohtajan
selostuksen pohjalta, vaan
viranhaltijan
esityksestä.
Kinnusen mukaan päätöksessä ei kerrottu, mistä
erityisestä ja perustellusta
syystä sellaiseen menettelyyn turvauduttiin. Ilman
heitä meille ei olisi tarjottu
mitään, kuten korviketta,
karamelleja, partakoneen
teriä. hallintojohtaja Marja Lehtonen olivat
jäävänneet itsensä Milla
Kinnusta koskevien asioiden käsittelystä. Dokumentin nimi tuli
siitä, kun yksi lotista totesi,
että tämä on sitten viimeinen testamentti minulta
jälkipolville. Kinnunen
ilmoittaa, että Leppäsellä
ja kunnanjohtajalla on menossa oikeusprosessi ja siksi
Leppänen olisi jäävi osallistumaan kunnanjohtajaan
kohdistuviin päätöksiin.
Kunnanhallitus kumoaa
väitteen toteamalla, ettei
Ilkka Leppänen koe olevansa riidoissa Urpilaisen kanssa eikä hän ole nostanut
oikeuskannetta kunnanjohtajaa vastaan, vaan kanteen
nostaja on kunnanjohtaja.
Rauno Kinnunen piti jääveinä myös edellisen kunnanhallituksen jäseniä Ilkka
Leppästä, Anitta Hakkaraista (kok), Kalevi Kinnusta (kesk) ja Jonna Leppästä
(kesk), koska kunnanhallituksella ja Milla Kinnusella
on riita-asia edellisen kunnanhallituksen kanssa.
Rauno Kinnusen mielestä nuo neljä hallituksen
jäsentä ovat jäävejä käsittelemään omaan päätöstään
kyseisessä
riita-asiassa.
Kunnanhallitus pitää jääviysväitettä aiheettomana,
Rauno Kinnunen
koska kunnanhallitukselta
on pyydetty juuri vastinetta
ja asian käsittely on kesken.
Neljäs kohta Rauno
Kinnusen oikaisuvaatimuksessa koski sitä, että kunnanhallitus teki päätöksen
Milla Kinnusen työsuhteen
purkamisesta, vaikka se tiesi mahdollisista seuraamuksista, koska kunnanjohtaja
tiedotti hallitusta niistä päätökseen jättämässään eriävässä mielipiteessä.
Siksi Rauno Kinnusen
mielestä hallituksen päätöksessä kunnanjohtajan
toimintaan kohdistuva maininta on mitätön ja päätös
tulisi virheellisenä kumota.
Kunnanhallitus toteaa,
ettei kunnanjohtajan jättämä eriävä mielipide vapauta
häntä seuraamuksista ja oikeusvaateista, joihin hän on
ollut osallisena Milla Kinnusen riita-asiassa.
Syyte toimivallan
ylittämisestä
Rauno Kinnusen toinen oikaisuvaatimus koskee kunnanhallituksen huhtikuista
päätöstä perusturvan ja teknisen toimen ylityksistä ja
sitä seuranneesta ohjeistuksesta talousarvioon liittyen.
Rauno Kinnunen vaati
päätöksen kumoamista, koska kunnanhallitus on ylittänyt toimivaltansa ja ohittanut valtuuston. 11?
Kunnanhallitus
pitää Kinnusen
oikaisuvaatimuksia
aiheettomina
JUHA KIVINEN
Pihtiputaalainen sotaveteraani Pentti Kananen (93) puhui Viimeinen testamentti -dokumentin esityksen jälkeen Raimo Salon kanssa kahdesta asiasta: lotista ja sodasta.
Lotat auttoivat sotilaita
jaksamaan sodan kauhuissa
Seurakuntakeskus Sallilan
juhlasalissa istui sunnuntaina vähän yli viisikymmentä
keskittynyttä pihtiputaalaista. Säätiö lupautui rahoittajaksi.
Salo haastatteli Viimeiseen
testamenttiin 76 lottaa.
?. Yksi päivä oli kuin
viikko ja
viikko kuin
hetki.?
sodan keskellä, Pentti Kananen kiittää.
Lottien panoksella oli iso
merkitys maan säilymiselle
itsenäisenä. Se oli valtava urakka.
Monen hiekkatien päässä
tuli käytyä.
Ensimmäiset haastattelut Salo teki Kyyjärvellä ja
kääntyi sen jälkeen pihtiputaalaisen Vesa Kumpulaisen puoleen. Kunnanhallitus toteaa, että hallintosäännön mukaan esittelijöiden ollessa esteellisinä
kunnanhallitus tekee päätöksen kunnanhallituksen
puheenjohtajan selostuksen
pohjalta. toukokuuta 2013. Minullakin on kuvia,
kun lotat kävivät kanttiinilla ja pääsimme heidän kans-
saan armeijan leveällä veneellä joelle soutelemaan.
Vene oli täynnä poikia ja
pari lottaa siellä mukana.
??Lotat auttoivat meitä jaksamaan ja kestämään
?Kaikki oli
epätodellista. Tämän jälkeen minun ei tarvitse näitä
asioita enää muistella, olen
sanottavani sanonut.
?. Pihtiputaalta
löytyivät Kyllikki Varha ja
Liisa Kinnunen.
Pihtiputaalta matka jatkui Saarijärvelle ja Viitasaarelle.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. Tämä on juuri
sitä työtä, mitä veteraanit
ovat toivoneet. Elokuvissa
15. Lottien lasketaan vapauttaneen noin
25. Kinnunen
on valittanut korkeimpaan
hallinto-oikeuteen maaliskuisen kunnanvaltuuston
kokouksen kahden pykälän päätöksistä, joten niitä
ei voisi Kinnusen mukaan
panna täytäntöön, kuten
kunnanhallitus oli jo tehnyt.
Rauno Kinnusen mielestä hallituksen päätös on
mahdoton, koska jälkikäteen ei voi tehdä toimenpiteitä vuoden 2012 budjettiin
siten, että se olisi pysynyt
alkuperäisessä budjetissa.
Kunnanhallitus
pitää
oikaisuvaatimusta aiheettomana, koska kunnanhallituksen huhtikuinen päätös
on koskenut keskeneräisen
asian jatkovalmistelua, eikä
keskeneräiseen asiaan ole
muutosvaatimusoikeutta.
Asiaa koskevan lopullisen päätöksen kunnanvaltuusto teki kokouksessaan
vapun alla.. Kunnanhallitus hyväksyi huhtikuussa Asianajotoimisto
Bützowin laatiman kunnan
vastineen käräjäoikeudelle
riita-asiaan liittyen. Olet onnistunut työssäsi viemään
viestiä veteraaneilta nuoremmille sukupolville.
Yksi dokumentin lotista kuvasi kokemuksiaan:
?Kaikki oli epätodellista.
Yksi päivä oli kuin viikko
ja viikko kuin hetki.?
Heikki Jämsén
Kinnulan kunnanhallitus
pitää aiheettomina kunnanvaltuutettu Rauno Kinnusen (kesk) tekemää kahta
oikaisuvaatimusta kunnanhallituksen huhtikuussa tekemiin päätöksiin.
Ensimmäinen oikaisuvaatimus koski kunnan väliaikaisena hallintojohtajana
toimineen Milla Kinnusen ja
kunnan välistä riitaa. Kun minulla oli kymmenkunta lottaa haastateltuna, tunsin että minulla oli
tarpeeksi taustatietoa siitä,
mitä lottuus on ollut ja mitä
naiset ajattelevat sota-ajasta 70 vuoden jälkeen.
Korkea aika
olla liikkeellä
Lottia haastatellut Raimo
Salo oli kameroineen liikkeellä yhdennellätoista hetkellä.
?. Lotat olivat kanttiinissa ihan etulinjassa. Ajattelin, että viimeinen testamentti, siitä tulee
dokumentille hyvä nimi,
Salo kertoi.
Tunnin mittainen dokumentti on näkyvin osa laajaa
projektia, jolla lottien perintöä tallennetaan. Heistä 302 kuoli.
Lottia on vielä elossa noin
kaksikymmentätuhatta.
Pihtiputaan
kunnan
juhlavuoden tapahtumiin
kuulunut Viimeinen testamentti sähköisti tunnelman
Sallilan seurakuntasalissa.
Dokumentin teossa apuna ollut Vesa Kumpulainen
kiitti Raimo Salon työtä
sodissa mukana olleiden ja
sodista kärsimään joutuneiden ihmisten vaiheiden tallentamiseksi.
??Katsomme hiljaisina
toisiamme. Totta kai lottien apu
auttoi jaksamaan ja he toivat jonkinlaista virkeyttä
arkeen. Mielenkiinnon vangitsijana toimi Esa Sirosen
taidolla ohjaama ja Raimo
Salon tuottama ja kuvaama Viimeinen testamentti,
jossa ääneen pääsivät viime
sotien aikana rintamalla
palvelleet lotat.
??
Oli oikein mukava katsoa elokuvaa siinä
mielessä, että lottina oli
monia minunkin tuttujani,
Paanasen Helvi, Junganjärven Impi ja Logrénin Elsa,
93-vuotias
sotaveteraani
Pentti Kananen sanoi.
Lottien merkitystä sotilaiden henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä ei voi Pentti
Kanasen mielestä vähätellä.
?
aamiainen ja illallinen
. majoitus Laulasmaan kylpylähotellissa 2 hengen huoneissa
. Raveilla juhlistetaan samalla 150-vuotiasta
Pihtipudasta, joten luvassa
on juhlalähtö.
Kesäkuun ravit jäivät tältä kesältä pois, joten seuraavat ravit ovat juhlaravit.
?. lähtö, sh. heinäkuuta.
Ravit tulevat olemaan yhtä
suuret kuin neljän vuoden
takaiset radan 40-vuotisravit.
??Silloin sitoudutaan
jakamaan palkintoina yli
30 000 euroa, Martti Kuha
kertoo. kuukautta ennen matkaa. 3 hoitoa päivittäin
.
4) Tamila Pearl / Antti
Ojanperä 22,4, om. 1) Jasmin Price / Sami Vehviläinen 22,9,
om. Matti Ryymmin, Pihtipudas.. ja loppumaksu n. lähtö, sh. Ismo Järvenpää & Antti Urpi, Pihtipudas.
8) Gisa Hill / Rauno Rekonen 24,5, om. Anne-Mari Kainulainen, Kiuruvesi.
Kotiseudun Sanomien lukijamatka suuntautuu Laulasmaan kylpylään lähelle Tallinnaa.
Kylpylämatka Laulasmaalle
25.?29.9.2013 (5 pv)
Hinta: 405 ?, johon sisältyy:
. Heidi Tamminen, Pihtipudas.
2. Vaikka rapa roiskui ja vettä satoi rankasti, rata pysyi hyvänä. Nyt meillä on erittäin
hyvät päivät kun samaan
aikaan ei ole muualla, Suomen Hippos ry:n valtuuskunnassa oleva Martti Kuha
tietää.
Tuloksia:
1. lähtö, sh. Peruutuksissa alle 14 vrk
ennen matkan alkua peritään puolet matkan hinnasta ja alle 2 vrk ennen matkan alkua koko hinta. lähtö, lv. Kalle
Koskela, Perho.
5. Henry & Jaakko
Alakorpi,Sari Peltoniemi,
Halsua.
6) Herra Hurmuri / Santtu Raitala 37,9, om. Jani Maijala, Tapani &
Terhi Niskanen, Iisalmi.
7. 1) Western
Girl / Keijo Hakala 22,3,
om. juhlalähtö
heinäkuussa
Helaraveissa oli paljon paikallisia ohjastajia ja hevosia.
??Viime ja tänä vuonna paikalliset ovat alkaneet
pärjätä paremmin. lähtö, lv. Antti
Ojanperä, Kyösti Ylivallo,
Pihtipudas-Tornio.
5) Cento Fulmini / Santtu Raitala 23,5, om. KOTISEUDUN SANOMAT. 1) HurjaAapeli / Henry Ala-Korpi
32,5, om. Muutoin toimistokulut 100 ?.
6) Herra Hurmuri / Santtu Raitala 37,9, om. Kaisa
Soukka, Siikalatva.
10) Rolf Cloudberry /
Panu Ahonen 24,1, om.
Ismo Järvenpää, Pihtipudas.
6. Kalle
Koskela, Perho.
5. toukokuuta 2013
HYS:n puheenjohtaja Martti Kuha kehui Hiekan Hippoksen rataa. lähtö, suomenhevoset.
1) Vaarin Vappu / Pekka
Vehviläinen 41,6, om. 1) Hummastiina / Tapani Niskanen 39,1,
om. Arvo Ulvo, Kyyjärvi.
3. Vilja Leinonen, Saarijärvi. Etualalla sisäkaarteessa pihtiputaalaisohjastaja
Matti Ryymin ja Satu-Tallin Sulo-Petteri.
Rapaiset helaravit avasivat ravikesän
NIINA LUOMALA
Pihtiputaan ravikesä avattiin helatorstaina rapaisessa
ja koleassa säässä.
??Kymmenen vuotta
olen ollut ja tämä on kaikkien aikojen kostein päivä,
Pihtiputaan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Martti Kuha päivittelee.
Paikallisravit
saavat olla tiiviit
Seitsemän lähdön helaravit olivat vähän lyhemmät
kuin mihin Pihtiputaalla on
totuttu.
??Tarkoituksellisesti
pantiin vähän vähemmän
sarjoja. Ja onhan
se perinne, että kilpailukausi aloitetaan läheltä.
Helaraveissa
Pihtiputaalle tuli kaksi voittoa.
Antti Ojanperä ja Tanner
Stablen omistama Tanner
Birdland voittivat ensimmäisen lähdön.
Haapajärveläinen Keijo
Hakala taas ohjasti pihtiputaalaisen Matti Ryyminin
Western Girlin voittoon
seitsemännessä lähdössä.
Ravikesän suurin päivä
tulee olemaan Pihtiputaalla
sunnuntai 21. Raimo & Taina Hakkarainen,
Viitasaari.
8) Lepe / Santtu Raitala
56,3, om. 15. lähtö, lämminveriset.
1) Tanner Birdland / Antti
Ojanperä
22,9, om.
Tanner Stable, Pihtipudas.
2) Sammybob Beyonce /
Santtu Raitala 23,3, om.
Heidi & Kalle Korhonen,
Äänekoski.
5) Night Chat / Jutta Ihalainen 24,3, om. Jorma Saaranen, Reisjärvi.
4. Yksi syy
Hiekan Hippoksen vetovoimaisuuteen on rata.
??Nytkin sataa kauheasti mutta rata pysyy silti
hyvänä kun pohja on läpäisevä.
150 v. 1) HurjaAapeli / Henry Ala-Korpi
32,5, om. Urheilu
12. lähtö, lv. Paikallisravit saa
olla vähän niukemmat, mutta Toto-ravit sitten venyvät,
Kuha sanoo.
??
Viime vuosina on
päästy kesäraveissa siihen
asemaan että jos jonnekin
lähdetään niin Pihtiputaalle, Kuha sanoo. allasosaston vapaa käyttö, kylpytakit huoneissa
Matkalle tarvitaan passi tai
virallinen henkilötodistus.
Matkavakuutusta suositellaan.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Kotiseudun Sanomat
p. 1) Thunder
Joy / Mikko Peränen 22,9,
om. 0207 931 620
Varaus ja peruutusehdot: Varauksen jälkeen laskutetaan 100 . kuljetus kylpylään ja takaisin, oma linja-auto mukana
. Jarmo Vertainen, Saarijärvi.
4) Andreas Windhill /
Esa Hakkarainen 23,3, om.
Windhill Stable, Pihtipu-
das
6) Step Night / Panu Ahonen 23,6, om. Rauno %
Kirsti Rekonen, Kinnula.
9) Global Nationality
/ Santtu Raitala 22,9, om.
Sanna Konttinen & Jenni
Suomalainen, Leppävirta.
10) Ermines / Antti Ojanperä 29,1, om
Bänditapahtuma Muurasjärven Harjulinnassa klo 19-22. ja 15.-16.6. mennessä Hellille 040-720 0996 tai
Annelille 040-726 1296.
taisin klo 18. 0400-615 497.
REUMAYHDISTYS.
Vesijumpat ovat päättyneet
tältä keväältä.
MUISTIYHDISTYS.
Muistikahvila parittomien
viikkojen torstaisin Valorinteen kerhohuoneella klo 14.
4H. pojat ja tytöt. Hevosenkengän-, ketjun- ja tikanheittoa, makkaraa, buffetti, arpajaiset, mittaamme verensokerisi ja kolesterolisi
(pieni maksu). Järjestyksenvalvojaksi hyväksytään yli 18-vuotias, joka
on suorittanut järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen.
Ilm. Vapaa pääsy.
Pe 24.5. Säänmukainen
varustus. Tarjolla soppaa,
kahvia, pullaa ym. Alvajärvi: Autiontie
32. Liikunta- ja kulttuuritapahtuma. Järj. Hirvi ja
haulikko.
NÄKÖVAMMAISTEN
KERHO pe 17.5. Sisäänpääsy 0 e, osallistuminen maksaa vähän! Hannu Viitala soittaa ja Sari laulaa.
Tervetuloa mukaan!?????Järj. Keskiviikko: kalalaatikko, punajuuriviipale.
Kinnula:
Torstai: ohrasuurimopuuro, ruusunmarjakeitto, tuore leipä, leikkele. menn.
p. Senioriolympialaiset urheilukentällä klo
13. kalavisa, luontopolku, ilmainen
sauna
. Harjoitukset
torstaisin klo 18.30 Tahkonpolun koululla.
KYLIEN KUORO. myynnissä: soppaa, sämpylää,
kahvia, pullaa, makkaraa
Tervetuloa!
www.koirasalmi.fi
KESÄKUKKIA
Pihtiputaan
torilla
TORSTAINA
Pihtiputaan
Mieskuoron
laulunäytelmä
Iltaruskon
aikaan
LA 18.5. KOTISEUDUN SANOMAT. 040522 6101.
MURTO
Yhteislenkki perjantaisin klo 19.
Kahvakuulailua perjantaisin klo 19.30 koulun pihalla tai punttisalilla.
Salibandyvuorot keskiviikkoisin klo 18.30 ja sunnuntaisin klo 14.
RYHTI
Liikuntakerho Maamiesseurantalolla maanantaisin
klo 17-18. Kertulle
p. klo 13-15. Kalastusohjelmaa ja luontopolku. 57 Pelilippu 3,50 ?
Tervetuloa!
TORSTAISIN
klo 19.00
Tuisku
. 040705?2434.
ELÄKELÄISET. klo 11
Sompatalolla. Lukion kevät- ja ylioppilasjuhlat Pihtipudas-salissa klo 12.
Ke 5.6. klo 17.30 alk.
Teatteriesitys:
Teuvo, Leevi and the Leavings -musikaali
Tied. Hautojen hoitoa kirkonkylän
hautausmaalla.
Tilaa palvelu to 30.5. 2x100e ja 2x160e
Irtolehti 990e pr 48.
Tervetuloa! Järj. Piiriturnaus
Kokkolassa Santahaan tekonurmella la 18.5. 40+
miehet ja naiset pe 31.5. Yhteydenotot Erja Kemell-Skantzille, puh. Järj. Hevosenkengänheiton pitäjänmestaruuskilpailut Suvannonlahdessa klo 13-15. Keskiviikko: kalapihvit, perunat, kermaviilikastike, punajuuri-purjoomenasalaatti.
sekä E-, D- ja C-junnut klo
18-19.30.
Yhteiset ns. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. Pihtiputaan Diabetesyhdistys.
Su 26.5. Lisätiedot
Timo Kokkonen, puh. Perhekahvila keskiviikkoisin klo 10.30-12.30
seurakuntakodilla.
YRITTÄJÄT. Vapaa pääsy
vetäjänä Hannu Viitala
Meiltä uunituoretta kahvileipää joka päivä!
Suvannonlahdessa su 26.5. klo 14.00
Pihtiputaan Työväentalo
Liput 15 ?
Liput:
Pihtiputaan Kirjakauppa,
Pudasport,
Pihtiputaan Mieskuoro. Tutut avustajat mukana. Järj. 2551/Marja.
ELÄKELIITTO.
Kevään viimeinen kerho ja
kevätretki to 23.5. toukokuuta 2013. 040-544 7710.
Urheiluseurat
TUISKU
Yleisurheiluharjoituksiin lenkki- ja salivarustukset maanantaisin.
Yhteislenkki
tiistaisin
klo 18.30. Perjantai:
jauheliha-perunasosevuoka/ kaalilaatikko, kaali-puolukkasalaatti. Muurasjärvi: Junganjärventie 347.
Selänranta: Kyläseurantie
16. Matka Seinäjoelle Farmari-näyttelyyn la
6.7. Pihtiputaan Diabetesyhdistys
KahvilaRavintola
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. Suomussalmi ?
Sotkamo, hinta 280 e, ei-jäsen 400 e, sis. majoitus 2 hh,
puolihoito, päiväkahvit, sisäänpääsymaksut, opastukset, kuljetus. Ilm. Lauantaisin klo 12-13.30: 13-17-v.
tytöt sekä naisten maakuntasarja, klo 13.30-15 miesten
maakuntasarja.
MJK
Junnutreenit kirkonkylän kentällä maanantaisin:
F- ja E-junnut klo 17-18
Opistot
Pihtipudas
Opiston toimiston p.
040-860. Metalliromunkeräys
Kinnulan 4H-nuorisotyön
hyväksi. seurantalo Jukolassa klo 13-14.
La 1.6. Järj. Ilosjoki: Ilosjoentie 148.
Kirkonkylä: Mainlahdentie
2 (Rengas ja Öljy). Liput 5 e
MUSAMAGIAN KARAOKE
LA 18.5.
klo 21 alk.
15. PoPi ry.
Su 26.5. ja ilmoittautumiset 31.5. Maanantai: broileripyörykät, kasvisriisi, kastike, salaattikimara.
Tiistai: uunimakkara, perunasose, kaali-ananassalaatti. 044-996 1603.
SYDÄNYHDISTYS.
Terveyskeskuksen ikääntyvien sekajumppa Sopukassa
tiistaisin klo 9.
Matka Piukat paikat -esitykseen Kartano Kievarin
kesäteatteriin Äänekosken
Hietamalle ke 31.7. Tiistai: lihapyörykät,
muusi, aurinkoinen porkkanasalaatti. Pihtiputaan Mieskuoron Iltaruskon aikaan -laulunäytelmä Työväentalolla klo 14.
Ma 20.5. Maksu
100 e, sis. Järj. Kohteet Suvannonlahden leirikeskus, Alvajärvellä luistelualue ja
Muurasjärvellä koulun piha. Vetäjänä Pirjo
Laitinen.
Pyöräilyvihkot Lehtoniemen ja Särkilahden tienhaaroissa.
KIMMOT
Pesiskoulu v. Liikuntasalivuoro su klo 19-20.
KENNELKERHO.
Harjoitellaan koirien kanssa torstaina klo 19 entisen
Kinmekon pihalla teollisuusalueella.
ERÄMIEHET. pe 17.5. Huom! Romua
vastaanotetaan vain arkisin
klo 7-16. Perjantai: jauhelihakasviskeitto, ruisleipä,
juusto, vihannes. Palloraj. 2003-2004
syntyneille.
Harrastejalkapalloa kaikenikäisille 13-vuotiaista
ylöspäin tiistaisin ja torstaisin klo 18.30-20.30 nurmikentällä ti 28.5. Aira p. Pyöräilypäivä klo 12-16. 040-578 4583.
Kylät
SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Sitovat ilm. Lähtö urheilukentältä.
Palloilujaoston jalkapalloharjoitukset Pihtipudassalissa maanantaisin klo
18.45-19.30 v. Maanantai:
nakkikeitto, juusto, kasvislisäke. Tikan- ja
ketjunheittoa, arpoja, buffetti ym. Päivystys Pihtiputaalla puh. Liput 5 e
kevätkonsertti
Pihtiputaan Seurakuntakeskus Sallilassa
ma 20.5. Osuuskunta Koirasalmi.
MTK YHDISTYSTEN VUOSI
MTK:n jäsenille maakunnallinen tapahtuma
Muuramen Riihivuoressa pe 28.6. Professori Erkki Tervo liikuttaa senioreita
Pihtipudas-salissa klo 12-14. Pysähdykset Kivijärven suoramyynti ja Huopanankoski. ?Ystävien taide yhdistää?. Oppaat Juhani Krook ja Veli Saari. Ilmainen tutustuminen kehonhallintaan. Näyttely kirjastossa pe 31.5. Ilm Ailalle p. Pihtiputaan Hevosystäväinseura.
Su 16.6. klo 18.00.
Tervetuloa!
Musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. Haastetaan kolmen hengen joukkueita (yhdistykset, kyläseurat ym.). Järj. alkaen. Makkaratulet. Seniorityöryhmä, kunnan liikuntatoimi ja Pihtipudas 150 v. Lisätiedot p. Kokoontuminen klo 12 perinnetalo Kaitalan pihassa, os. ke 15.5.
menn. Järj. Vapaa pääsy,
osallistuminen ja buffetti maksaa vähän. klo 12-18
. Haastamme mukaan 3 hengen joukkueita: vammaisjärjestöt,
k-valtuusto, k-hallitus, srk, kyläseurat, diabeetikot jne. mennessä.
Kouluruoka
Pihtipudas:
Torstai: broileririsotto,
mustaherukkahillo, tuoresalaatti. Tarjolla pientä
purtavaa. Keräyspiste Huoltokorjaamo Holm & Uusitalon pihassa. 040-716 5645, muutama
paikka jäljellä.
VIIHDELAULAJAT
MELODIES. 040-521. materiaalit. Rönnyllä pyöräretki
Makkaran niitylle. Kerho
keskiviikkoisin klo 10 Valorinteellä.
Syksyllä aloitamme ke
11.9. Fjunnujen kokoontuminen ja
lähtö Parlamentilta klo 7 ja
E-junnujen lähtö klo 8.
C14-junnut. kunnan liikuntatoimi ja kyläseurat.
Su 26.5. pelitreenit
kaikille junnuikäryhmille
kirkonkylän kentällä perjantaisin klo 18-19.30.
Ylivieska Cup la 18.5. klo 10 Valorinteellä.
ELÄKKEENSAAJAT.
Kesäretki ma-pe 12.-16.8.
Kuhmo . Viitasaaren seudun musiikkiopiston kevätkonsertti Seurakuntakeskus Sallilassa klo 18.
Oppilaat esiintyvät. klo 9-17
Tahkonpolun koulun lk 104.
Kausikortti ei käy. Lähtö
Parlamentilta klo 9.15. Siivousja puidenpienimistalkoot
Eräkolun kämpällä la 25.5.
klo 9 alkaen.
VAPAAT ELÄKELÄISET. Kunniakierros-tapahtuma urheilukentällä klo 13. 040-532 6319/ Kotipalvelu.
Metallinkeräys pe 31.5.
asti. Järj. saakka.
La 18.5. Hiekkatie niitylle Kortteisen
kohdalta (opasteessa Purontausneva). Pihtiputaan kesämarkkinat torialueella klo
9-16. Lisätietoja: www.muholanjalkapallokerho.com.
Naisten treenit kirkonkylän kentällä perjantaisin
klo 18-19.
Rientoja ja tilaisuuksia
Pihtipudas
To 16.5. Netti-ilmoittautuminen www.opistopalvelut.fi/viitaseutu.
Järjestyksenvalvojankurssi/ peruskoulutus la-su
25.-26.5. Bussi
lähtee klo 10 Parlamentti ?
Kinnuskeskus ja Muholan
kautta. Pihtipudas-Seura.
Kinnula
To 16.5. ke 10.7. ke 15.5.
mennessä p. Mukana Juha
Mieto. klo 13
Valorinteellä, Puistotie 15.
Näkövammaisten kirkkopyhä Saarijärvellä su
26.5. ilm. riviltä
5 X 80 ?, 1 x 170 ?
1360,00 . mennessä seija.mustamaki@gmail.com,
p. Ilmainen sauna miehille
klo 14-16 ja naisille klo 16-18. Esitys
alkaa klo 19. Reisjärventie 2895. Kerho to 16.5. Marjan kodin väen ohjelmaa. Sit. Kuljetuksen järjestää
kotiseurakunta. 2005-2007
syntyneille perjantaisin klo
17-18 liikuntasalissa.
Pesäpalloharjoitukset.
Perjantaisin klo 16-17.30:
6-12-v. Linnateatteri esittää ?Apua, merirosvoja!. Seniorityöryhmä.
La 8.6. ke 15.5. Vaihtori kunnantalon alakerrassa ma-pe klo
10-14.
Perhekahvila parittomien viikkojen torstaisin klo
10.30-13 Cuplan tiloissa.
MLL MUURASJÄRVI.
Perhekahvila
parittomien viikkojen torstaisin klo
10.30-12.30
kerhotilassa.
Eväät mukaan. Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
AA-RYHMÄ pe klo 18
srk-keskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. Pyhäjärven Pohti
Osuuskunta
Salamajärvi
AVAJAISET
la 18.5. Luontotuvan avajaiset Koirasalmessa Salamajärven kansallispuistossa klo 12-18. Auto lähtee
Muurasjärveltä klo 16.45,
kk:n matkahuolto klo 17.15.
Hinta 45 e, sis. Tuotto käytetään Pihtiputaan 4H-nuorisotyöhön.
PUTAAN ERÄMIEHET. Kesäkuussa uusi
keräys Muholaan. al-
kaen klo 19-21. Järjestäjinä
Kerhon naiset.
4H. Harjoitusammunnat
tiistaisin klo 18. 13
LIVEKARAOKE
. Marjan kodin
taide-ja käsityönäyttelyn avajaiset kirjastossa klo
13. 014-579 1121.
JHL OS 463. Järj. Harjoitukset kiertävänä keskiviikkoisin klo 19.
MLL. pääsylipun,
matkan ja väliaikakahvit.
Ilm. Ilm. mennessä (yhteiskyyti)
Kinnula:
Kyösti Muhonen 040 768 3492
Pihtipudas:
Irma Toikkanen 040 752 6058
Muurasjärvi: Juha Toivonen
040 726 9968
Viitasaaren alueen musiikkiopiston
PE 17.5.
. Buffetruokailu
Viitasaaren keilahallissa.
Hinta jäseniltä 10 e. ja 19 . Luonnonkukkien päivän retki Lahnalaan
Muurasjärvelle. Ostosmatka Kuopion Ikeaan la 18.5.
Lähtö matkahuollosta klo
7.30. Kahvakuulatreenit naisille ja miehille Maamiesseurantalolla maanan-
Menot
Kinnula
MLL. Lähde tunniksi liikkumaan ja tukemaan
Tuiskun nuoria urheilijoita. Ei maksua. -toimikunta.
La 18.5. Tervetuloa!
BINGO
Kaikille avoin, koko perheen tapahtuma, toimintaa,
HEVOSENKENGÄNHEITON PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT
BINGO
su 19.5. Tuisku.
Su 26.5. / ok
1 x 120 ?, 1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . 0767
Lounas: 11-13.
Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle.
Puh. 044 4597 389 tai kartoittaja Martti Junikka p. Määrärahan varaaminen vuodelta 2012 hallinnon ja tilin pidon tarkastusta varten vuoden 2013 talousarvioon
8. Muut asiat
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kunnantalolla 27.5.2013 klo 9.00?15.00.
. Kortteja saa myös harjoitusammuntojen yhteydessä tilaisuuden
valvojalta. klo 16-17.
Kangasniemen peruna
0400-239 548
Suoraan tilalta, tuoreena, palvina,
hyytelönä, täyslihasäilykkeenä ja
jauhelihana. 459 6842, 040-574 2599
Tyylitukka
Avoinna ma-pe 10-18, muulloin sop. HENKILÖTAKSI
. toukokuuta 2013
Torilla
To 16.5. klo 9?13.
Myytävänä
Tarkistettua ruokaja siemenperunaa
Kalajoelta perjantaisin
Pihtiputaan torilla alk. 0400-687 364
www.auto-osix.fi
Meiltä saa myös keskiolutta!
Leivon tilauksesta . 040 8600
781. Järjestäjinä ovat aina samat metsästysseurat kuin kyseisen viikon ampumakokeessa.
Kilpailut
Pienpetokilpailu 1.1.?31.12.2013. 14. 044 254 4866
Pihtiputaan Ampujat ry:n
kevätkokous ke 29.5.2013 klo 18.00 majalla. klo 18.00
Bitti
Koulutus
Harjoittelu/koulutus ampumakoetta varten aina ampumakoetilaisuutta
edeltävänä torstaina klo 18.00. 0207 181 340
. asennus . Määräaikaishuollot ja korjaukset
. Asemakaavaehdotus asetetaan MRL 65 §:n ja MRA 27
§:n mukaisesti julkisesti nähtäville Pihtiputaan kunnanviraston ilmoitustauluille 15.5.?13.6.2013 väliseksi ajaksi.
. Haulikkoradan käyttö vaatii aina 10 euron
kausikortin lunastamisen.
Seurojen omista ammunnoista pidetään varauslistaa Parlamentissä.
KINNULAN RHY
Hallitus
Ratamestarin tehtävistä huolehtii Karkausmäen Eräpojat.
Timo Voutila . Pekkarinen
Su 8.9. klo 12.00 Kotkatjoen Eräp./Kinnulan Eräm./Naaran Jahti
Valvojat: M. Aineisto on nähtävissä myös Pihtiputaan kunnan nettisivuilla osoitteessa www.pihtipudas.fi pikalinkissä Kaavoitus.
. ke 24.7. 040-841 2182 . Pekkarinen
La 10.8. 040-324 5458
. turvatuotteet
Mika
044-344 8922
Pihtipudas. p. Tarhantie
Kaavaehdotus nähtävillä
Asemakaavan muutos koskee osaa asemakaavan rautatiealueesta (LR), yleisentien alueesta (LYS), osaa katualueesta (Teollisuustie) sekä niihin sisältyviä kiinteistöjä 121:0,
121:1, 121:2, 6:169, 6:371, 6:369, 5:265, 5:179, 5:249, 5:250
sekä 6:26.
. ???????????Tervetuloa!
Kuulutus 15.5.2013
Pihtiputaan kunnan
Asematien ja Teollisuustien asemakaavan
muutos välillä Ratatie . 040-861 6732
RT-KOLMIO
73 m2
Kinnulan keskustasta.
P. p. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. kattosillat, lumiesteet
T:mi Matti Mäki . Kumpulainen
Su 21.7. klo 12.00 Mekkovuoren Erä/Piilijoen Eräk./Parviaisen Pojat
Valvojat: P. polttopuun teko . 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. klo 9 alkaen.
ISOMUIKKU
Vuokrattavana
2h+k+s
+varasto
61 m
KINNULAN RIISTANHOITOYHDISTYS
TOIMINTA-AIKATAULU 2013
HIRVI-/KARHUMERKKI AMMUNTAKOKEET
Su 7.7. klo 12.00 Muholan Eränk./Karkausmäen Eräp./Tikka Mets.
Valvojat: H. 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
www.glassafetyx.nettisivut.org
. www.ilmanvaihtohuolto.com
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
Huolto/
varaosat
. Kertamaksu hirviradan käytöstä on 2 euroa. myös saumattomat ja pyöreät kourut . Hoivapalvelut . huolto
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
Viitasaarentie 93, Pihtipudas
. 041-550 4504
Kokouskutsu
Kinnulan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa torstaina 23.5.2013 klo 19.00
alkaen.
1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. Pöytäkirjantarkastajien valinta
3. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevien kiinteistö viemäreiden rakentamismaksujen tarkistaminen
4. Kinnulan kunnan hankintasäännön hyväksyminen
5. Kinnulan kunnan arkistosäännön hyväksyminen
6. Tilintarkastusyhteisön valinta
7. 040-704 2844
ATK-PALVELUA
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
www.teamprog.fi . Nelipyöräsuuntaukset . klo 12.00 Hiilingin Jahti/Jääjoen Mets./Kurkelan Mets.
Valvojat: R. 044-295 8836, 044-517 2506 (ruokala)
2
Myytävänä
Kaikenlaiset LVI-alan työt
Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu
Kirjastossa tapahtuu
"Ystävien taide yhdistää"
Lounaskahvila EVÄSREPPU
Marjan kodin taide-ja käsityönäyttely on esillä kirjastossa
31.5.2013 saakka, näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina.
. Arja Varis . Pekkarinen, J. Kuivaniemi ja I. lasit
. klo 9.
P. myytävänä koivuklapeja
URAKOINTI J. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
p. Katsastustarkastukset ja näyttö . klo 13?16
Laakamäen Kotiliha
Taimi 0400 836 600
Hiekkamaan PERUNAA
ja Konneveden MUIKKUA
(säävaraus)
Pihtiputaan torilla
torstaina 16.5. Näyttelyn avajaiset pidetään kirjastossa torstaina 16.5.
kello 13, Marjan kodin väki esittää ohjelmaa ja tarjolla on
pientä purtavaa.
. Vikakoodinluku ja vianmääritykset
GLASSAFETYX
. ke 12.6. Kinnunen, Ilpo Linna ja S. Laurila
Metsästäjätutkinnot Paikka
. Kinnulassa 13.5.2013
Esko Pelkonen,
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Piia Keisanen
045-638 4045
Keskustie 13,
Pihtipudas
Käynti Jukolan p-alueelta
Avoinna:
ma, ke 10?18
ti, to, pe 10?17
muulloin sopimuksen mukaan
Mari Varis
Avoinna: ma 10?17,
ti-ke 10?18, to-pe 10?17
Muulloin sopimuksen mukaan.
Asematie 15,
Pihtipudas
p. Sääntömääräiset
asiat.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Löytänän vesiosuuskunta ry
Kevätkokous pe 31.5.2013 klo 19.00 Löytänän kylätalolla.
Esillä sääntömääräiset ja muut kokouksessa esille tulevat asiat.
?Tervetuloa???????????????Hallitus
Kinnulan Yrittäjien
vuosikokous keskiviikkona 22.5.2013 klo 19.00 Suvimetsässä,
Niemenkyläntie 256. Juhla- ja kokouspalvelut
. Pihtiputaan tori klo 9-12, Kinnulan tori klo 13?15
VESIKOURUT alk. Jarkko Muhonen 044-5962 025
NURMIKON
leikkuut ja
trimmaukset
. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@pihtipudas.fi.
Kunnanhallitus
LVI- TRIM Oy
. 040-567 0145 /Jari
. Alle 18-vuotiaat hirviradalle ilmaiseksi. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Pihtipudas
0400 707 464
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
Jarmo Kumpulainen
. Hämäläinen, Timo Voutila ja S. 2,5 e/m
värit: musta, ruskea ja valkoinen 5 ja 6 metrin noutopaloista
. HAUTAJOKI . Asemakaavan muutoksella muodostuu asemakaavan kortteli 101 ja sen tontit 1-5, osa rautatiealuetta (LR) sekä niihin
liittyvät katualueet.
. 0400-321 387
VILJAPOSSUA
Tarkastettua
siemen- ja ruokaperunaa (12 lajia).
Myyntiauto Pihtiputaan tori
Pihtiputaan tori to 16.5. Kinnunen ja O. 0400-711 978 . 15. 040-352 8096
PUUCEE
täydellinen kokonaisuus,
elementtirakenne, tummanvihreä, 695 euroa.
P. Puhelimet Timolta.
P. 050-323 0840
Savolaisia KALAKUKKOJA ja
voissa paistettuja MUIKKUJA
K-Supermarket Pihtiputaan
pihassa TO 16.5. Keskustie 42, 43900 Kinnula ?
puh. Rakennuspellitykset
myös muut traktorimerkit
Oy
Pihtipudas . Ehdotusta vastaan mahdollisesti tehtävät kirjalliset muistutukset on osoitettava Pihtiputaan kunnanhallitukselle ja
toimitettava 13.6.2013 klo 15 mennessä osoitteeseen Pihtiputaan kunta, Keskustie 9, 44800 Pihtipudas.
. Hydrauliletkut ja liittimet
. Pirkko ja Oona p. p. www.rakthai.net
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. mukaan
Keiteleentie 933, Kärväskylä . Lisätietoja asiasta antavat aluearkkitehti Helena Raatikainen, p. Saaliin tarkastajina toimivat metsästysseurojen nimeämät henkilöt.
Ampumarata
Ampumarada avaimet Parlamentistä, sieltä saa myös kausikortteja á 10
euroa. myynti . Piispanen, H. klo 18.00
Bitti
. (Joka toinen torstai).
to 16.5. 0400 689 557
ILMANVAIHTOHUOLTO
Puhdistukset, säädöt, suodattimet, desinfiointi.
T:mi Soisalo Tuomo, Pihtipudas
Puh. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . seinä- ja kattotikkaat . puh. 16+1 LUXUSBUSSI
. savupiippujen suojahatut
. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita näyttelyn avajaisiin.
Kirjastotoimi
(Kunnantalolla) Avoinna: ma-pe 8-14.30. Pihtipudas
Lounasravintola avoinna tilauksesta,
myös iltaisin ja viikonloppuisin. 0400-545 871 . KOTISEUDUN SANOMAT. lasitukset
. 50+1TURISTIBUSSI
nopea haku ja maksu
. Pihtipudas . . 040-725 7702
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet,
työkoneet, varaosat,
meiltä myös sisustustarvikkeet
KINNUS-KULJETUS OY
. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. Lainhuudonhakemiset . 040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . lomasi ajaksi.
JT. ID 14784
Lisätiedot
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
044-525 6428
KONEURAKOINTI Juha Jämsén
. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
014-561 601 tai 0400-405 652
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. traktorityöt
. 0400-647 010
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. jäsenkorjausta kaustislaisin opein . 040 552 2179
Taina Sorri p. vahinkotarkastukset
. 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. LVI-tarvikkeiden myynti . ojankaivut ja pellonraivaus ym.
. perinteistä verikuppausta
. P. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
Ö
NN
INTI PA LV
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
A
LKV
U
IS
L
. www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. 014-5776 200 (vaihde)
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
www.jatehuolto.net
040-727 6781
0400-645 653
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. Kivijärvi . 040-508 7280
HAMMASPROTEESIT
erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala
Ollintie 25, Pyhäsalmi
P. Rakennusurakointi . lavettikuljetukset max 18 tn
. 15. maatalousromut ym. pesu ja vahaus
. Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
040 -702 6777
AUTOPELTI HÄKKINEN
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. 571 456, fax
571 455, 0400-667 946. renkaat . 014-561 658 . kaikki rakentamiseen liittyvä yli 30 v. 15
. yksityiset - ja yrityssiivoukset . (014) 562 320
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
. Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . . toimistopalvelut. hieronta (myös ilman lähetettä)
. KOTISEUDUN SANOMAT. akut . 040 700 0090
Asematie 11, PIHTIPUDAS . www.tasmahoito.fi
Keittiökalusteita
p. P. kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. kolarikorjaus
. 0400-547 457
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . 040 504 8275
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
sertifioitu
Fysioterapeutti
Anne
puh. www.kinnus-kuljetus.fi
SEULOTUT SORAT
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
0400-581 315
Uranetti Oy / Anne Heikkilä . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
B. P. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. kaivinkonetyöt 13 tn telakoneella . 040-745 0964
Myynti ja urakointi
Ajojärjestely
Tommi Pakarinen p. 0400-371 356. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
. LINJAT
TAKSI
p. pihojen ja teiden auraukset
0400-448 463, Alvajärvi
EL-Point Oy
Sähköasennus ja varastomyynti
Keskustie 12, Pihtipudas . 044-525 6428
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi . ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
Keskustie 12
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . hierovia porekylpyjä Frantsilan kylpyöljyillä
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . . myyntilaskutus ja reskontra
. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . sairaskyydit (Kela): invabussi, pyörätuoli- ja paarivarustus
. P. tilausajot: 18-, 23-, 36- ja 50-paikk. Arvioinnit . metsätyöt . toukokuuta 2013. 0400 570 553 . P. Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
PIHTIPUTAAN TYÖOSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . kokemuksella ?
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
www.witas.fi
Kinnula . ruostesuojaus
. Viitasaari
Puh. Jukka Tikanmäki
. automaalaus
. 0500-716 178, sp. klassista hierontaa . 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
. Puh. romuautot
. 050-461 6055
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
NIEMENHARJU
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
LVI-ASIOISSA
Pihtipudas Puh. Fax 014-561 659
Tilitoimisto V. ym. illanistujaisiin
. p. Puh. 014-561 641
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Puh. Isännöinti . ÖSTBERG
Viitasaari,
puh. arvometallit
. ja 3. www.uranetti.fi
. linja-autot (täysi turistivarustus)
0400-691 188 Pekka . infrapunasauna
. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . Laillistettu kiinteistönKU
R O N E N O Y välitys . auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. LAKIASIAPALVELUT . putkiasennustyöt ja huollot . 044-745 4501
Pihtipudas
Myös viikonloppupäivystys
Varaukset:
www.mökkihaku.. 0440 688 888 Timo
(tilaa KELAN kyydit suoraan) kinnuskuljetus@gmail.com . perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Keskustie 2, Pihtipudas
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. Kosteusmittaukset
p. e-mail: eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
RSNOTARIAATTI
. pellonreunojen ja tienvarsien raivaus (energiapuukoura)
. 040-557 3644,
Timo Back . fysikaaliset hoidot
. Kokous- ja
saunatilan vuokraus
Ä
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
puh. home- ja kosteusvauriot ?
. hydrauliletkut ja liittimet
- hieronta
Jääjoentie 5 C
43900 KINNULA
puh. pieniin juhliin
. 0440 128 944
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
Lomakoti, jonka voit
VUOKRATA
Kaukolämpö. toukokuuta 2013
Helluntaipäivänä su 19.5.
K-supermarketit ovat kiinni.
Grilli kuumaksi
Hyvää helluntaipäivää!
599
995
1095
299
399
249
-13 %
HK viljapossun
marinoitu grilliluu
n. Uudisrakentamista . Kolme huoneistoa on vuokrattu. Lisäksi lämmin ulkorakennus, jossa kahden auton
paikka ja suuri harrastustila. SU 11?16
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
Tarjoukset voimassa 7 vrk lehden ilmestymisestä.
Tervetuloa edullisille ostoksille
Levikki 4 942
Tarkastettu 22.3.2013
toivottaa PUTAAN KÖYHÄ KAUPPIAS
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Putaan Tavaratalo, Rupontie 4, Pihtipudas . Viisi huoneistoa, kolme peruskorjattu. Korjausrakentamista
Yhteyshenkilö 044-965 2892 tai 040-582 9609
0400-741 747
. Kahdesta muusta remontoimalla näppärästi liiketilat tai yksi iso
yhdistämällä ne. 7?21, la 7?18 ja su 12?18
1595 995
3?
90
18
2990
795?
2 pss
-20-38 %
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. 1,2 kg
KG
Ilman korttia 6,95 kg
-28 %
-20 %
Wursti
grillilammas
ulkofileestä
600 g (16,58 kg)
Marinoitu
kasleripihvi
349
RS
700 g (4,99 kg)
Pihamyynnissä Tervon puutarhan kesäkukat!
Ilman korttia 12,95 rs (20,82 kg)
-15 %
HK Rypsiporsas
karamellitai salmiakkipossu
RS
n. Kohdenumero 665907
Hinta 166.000 ?
Kaikki rahoitus- ja vakuutuspalvelut saman katon alta!
(014) 561 601 www.op.fi
Kysy lisää ainutlaatuisesta
bonusjärjestelmästä ?
OP-bonuksilla voit maksaa
OPKK:n palkkioita!
Soita ja sovitaan esittelyistä!
Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Puistokatu 35,
Raimo Aho
Mirella Huhtala
85800
Haapajärvi
Myyntineuvottelija Myyntineuvottelija
Puh. Saneerausta
. (08) 764 420
0440 385 366
0440 385 364. Rakennuspalvelua . klo 11?16
Kanankakka
Siemenperuna
30 l
10 kg
alk.
Istukassipuli
KPL
Ilman korttia 4,99 kpl (12,48 kg)
Yleislannos
30 l
Puh. Pienkerrostalo
Laurilantie 9, Pihtipudas
7h, khh, k, aula, s, uima-allas
242,0 m2/286,0 m2
Tilava ja hyväkuntoinen omakotitalo Pihtiputaan keskustan tuntumassa. Sopii
isommallekin perheelle. Kellarikerroksessa
sauna-, pesu- ja varastotilat. 014-561 941
www.putaantavaratalo.fi
ELÄMÄJÄRVEN RAKENNUSPALVELU V&J
. Kannattaa
tutustua! Kohdenumero 662971
Hinta 219.000 ?
Nämä ja muut kohteemme löydät myös internetissä:
Asematie 27, Pihtipudas
5 huoneiston pienkerrostalo, 354 m2.
Sijoittajat huomio! Myydään omalla
1627 m2:n tontilla oleva kiinteistö,
jolla kaksikerroksinen betonirakenteinen asuinrakennus ja varastorakennus. KOTISEUDUN SANOMAT. 0207 931 620
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Ilmestyy keskiviikkoisin
Kotimaiset
SOUTUVENEET alk.
ARK 9?18 . LA 9?16 . 15. 16. Asfaltoitu pihatie, uima-allas,
hyvin hoidettu piha ja kaksipaikkainen autotalli. Kannattaa
tutustua. 0207 345 220
Palvelemme myös
helluntaina 19.5. Soita ja sovi oma
esittelyaikasi!
Kohdenumero 650999
Hinta 198.200 ?
. Omakotitalo
Riihimäentie 1, Pihtipudas
4h, k, s, khh 110,0 m2/161,0 m2
Upea ja käytännöllinen omakotitalo
monine kuisteineen ja kauniine pihoineen järvimaisemissa, aivan
keskustan palvelujen äärellä.
Harvoin tarjolla. 1 kg
KG
Ilman korttia 12,95 kg
Ilman korttia 4,85 rs (6,93 kg)
-26 %
HK
perinteinen
grillimakkara
720 g (4,15 kg)
PKT
Ilman korttia 3,99 pkt (5,54 kg)
-20 %
Vataja
original BBQ
kypsä grillikylki
400 g (9,98 kg)
1990 695 299
HK
takuumurea
naudan ulkofilee
Pingviini jäätelötuutit
ja Juhlatuutti metsämansikka
Atria XXXL Texas
grillipihvi
6 kpl/408-426 g (7,02-7,22 kg)
ei laktoosittomat
900 g (7,72 kg)
palana, Suomi
-18 %
KG
PKT
RS
Ilman korttia 8,49 rs (9,43 kg)
Ilman korttia 3,75-4,89 pkt (9,06-11,99 kg)
Hinnat voimassa to-la 16.-18.5.
Suomi
KG
Torilla
PERUNOITA
Pito, Van Gogh, Timo, Siikli ym.
Myös tarkastettua siementä.
Pihtiputaan torilla to
klo 11?14.
0400-541 710 / Mutanen
(Siikli, Nicola, Arielle)
AIROT
Tomaatit
palvelemme ark