Leif Lindeman toi putaalaisille joulun 14 3 20 IR TO N U M ER O 2, 00 € 10 JOUNI ARVOLA PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 14.12.2022 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 50 ILMESTYNYT VUODESTA 1960. Peräti kaksi uutta tuulivoimahanketta etenee, kun kunnahallitus päätti aloittaa kaavoitusprosessin Varisvuoren ja Kangasjärven alueilla Pihtiputaan koilliskulmassa. Uutta virtaa Ukrainaan 105-vuotias Suomi juhli Tuulivoimaa! Amore säesti kokenutta viihdyttäjää, kun kauniit laulut kajahtivat Pihtiputaan kirkossa. Suunnitelman mukaan alueelle voitaisiin rakentaa jopa kymmeniä uusia tuulivoimaloita
Vain kerran tai pari olen huomannut siellä jokusen lajitoverin avaavan makeispussin. Nimittäin näyttää siltä, että iän myötä ihminen pystyy olemaan sen parituntisen, jonka elävät kuvat keskimäärin kestävät, syömättä. Tuulivoimakaan ei ole niin vihreää, etteikö sen rakentaminen vaikuttaisi ympäröivään luontoon. T ässä kohdassa on kerrottava ilouutinen. 020 793 1620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen Puh. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen Puh. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. S anotaanko jossain elokuvakäytösoppaassa, että elokuvissa täytyy syödä. Hanna Kankaanpää JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. Sivullinen Sivullinen #meidänkotsari 14.12.2022 KOTISEUDUN SANOMAT 2 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 JOUNI ARVOLA. Kangasjärven alueella sijaitseva Outokummun vanha kaivosalue on kiinnostanut ennenkin, ja malmia on louhittu ja kuljetettu rikastettavaksi Pyhäjärven kaivokselle 80-luvulla. Tämä ei nyt ole suositus, joten turha tulla valittamaan, että yllytin. Vai onkohan peräti niin, että siellä määrätään syötäväksi nimenomaan räjäytettyjä maissinjyviä. Kokeile kyseistä konstia vain kotona ja pienemmälle yleisölle, mutta pidä seuraukset omana häpeänäsi. En yllyttänyt. Huoli on ymmärrettävää, sillä tuulivoimasta liikkuu paljon myös väärää tietoa, eikä moni oikean tiedonkaan haltija halua ropelia mökkimaisemaansa. Vaikka haju onkin kuvottava, on sentään hyvä, ettei kukaan ole keksinyt ottaa elokuvaevääksi hapansilakkaa. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Sanotaanko vai ei. Tässä kohdassa kiistän jyrkästi kritiikin kohdistuvan mihinkään yksittäiseen kuvakatsomoon, tulipahan vain mieleen muuan kerta, tai no... TILAUKSET Kestotilaus 72 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 76 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 109 € / vuosi Hinnat sis. Työpaikat ja veroeurot ovat tervetulleita, mutta onko kuitenkin syytä pohtia laajemmin miten paljon ja millaisin ehdoin maata luovutetaan. Kuvat eivät ole silti lainkaan lahoja, enemmänkin tiukasti ajan hermoradoilla. Ä skeinen on aivan tosissaan esitetty kysymys. Myöskään suunnitelmaan vihreästä siirtymästä Kangasjärven alueella ei malminetsintä sovi. ASIAKASPALVELU Anne Viander Puh. Kuntalaiset eivät kuitenkaan ole sataprosenttisesti kummankaan suunnitelman takana, vaan huolta herättää lähimaiden ja maisemien pitkäaikainen vuokraaminen ulkomaalaisille teollisuusjäteille. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Louhintajätteitä sen sijaan on alueella vieläkin ja hapettuvaa metallia on pyritty neutraloimaan jopa sianlietteellä – laihoin tuloksin. Kokonaislevikki 2 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 Puh. J a koska aina pitäisi pyrkiä löytämään positiivisia puolia asiasta kuin asiasta, löytyy se tästäkin popcornien rouskuttelusta. Ja mikäli siellä sanotaan niin, sanotaanko siellä myös, että syötävän on oltava mahdollisimman kuuluvasti rapisevissa kääreissä tai ainakin narskuvasti pureskeltavaa. Muutamia kertoja olen saanut kunnian vierailla ilmaisissa iltapäivällä esitettävissä elävissä kuvissa paikassa, johon mahtuu useampi sata ihmistä ja enemmistö on ajankohdasta johtuen kypsempiä ihmisiä, etuisuus, joka tulee pitkän työuran päätyttyä. On täysin eri asia röhnöttää kotisohvalla ja mussuttaa menemään vaikka kaikki herkkukaapin ja jääkaapin ja perunalaarin ja vaikka minkä sisältö, mutta että elokuvateatterissa, jossa on yleensä paljon muitakin ihmisiä. Kun teollisuutta alueelle havitellaan, on tuulivoima vetänyt nyt pidemmän korren kunnan suunnitelmissa. Kuka ja koska on keksinyt ensimmäisenä ostaa sylin täyden evästä mennessään eläviin kuviin ja toiset, kuinkas muuten, ovat seuranneet perässä ja vähitellen siitä on tullut maan tapa. Tottahan elokuviin liittyvän sivubisneksenkin ymmärtää, muuta siitä ei sitten ymmärräkään. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2021 Tekstisivu 1 € / pmm Tekstin jälkeen 0,94 € / pmm Kiitosilmoitukset 20,16 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 %. alv 10 % Viikon kuva Niemenharjun joulunavaus huipentui näyttävään ilotulitukseen. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää Puh. Nyt haaveissa on löytää sinkkiä, kuparia, hopeaa ja kobolttia. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Pääkirjoitus Keski-Suomen luonnonvarat kiinnostavat P ihtiputaan kunta antoi menneellä viikolla lausunnon Kangasjärven aluetta koskevasta malminetsintäluvasta Turvallisuusja kemikaalivirastolle. Saa kadehtia. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Ja jos näin on, onko tarkoitus, että koko elokuvasali haisee rasvalle ja räjäytetyille maissinjyville ja ruskean sokeriveden röyhtäyksille. Pihtiputaan kunnassa on kuitenkin nähty kaivostoiminnan vaikutukset, ja lausunnon mukaan haittaa malminetsinnöistä voi aiheutua joko ympäristölle tai ihmisille. Tai äänitehosteeksi näkkileipää. kuten tiedätte, mieleen juolahtaa aina yhtä sun toista, joskus kolmattakin. Kunta vetoaa, ettei lupaa tule myöntää, ellei erityisesti voida varmistaa alueen turvallisuutta myös myöhemmin. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET Puh
Tärkeää on, että koko auttamisketju rakennetaan läpinäkyvästi alusta loppuun. Hyvinvointialueen HR-johtajaksi Eija-Liisa Heikkilä Keski-Suomen hyvinvointialueen HR-johtajaksi on valittu hallintotieteiden maisteri Eija-Liisa Heikkilä. Muhonen aikoo lähteä itse ensimmäisen lastin vientireissulle Vesa Kemppaisen kanssa, ja myös muita kiinnostuneita voi tulla mukaan 2 000 kilometrin matkalle. Jarkko Muhonen toivoo, että ainakin kahteenkymmeneen päästäisiin, ja se myös näyttää hyvin mahdolliselta. Tähän mennessä on saatu kerättyä varat kahteentoista aggregaattiin. Hakemuksen tehtävään lähetti myös Kinnulan kunnanjohtaja Kirsi Kellokangas, joka valittiin Kinnulan kunnanjohtajaksi toukokuussa. Mukaan on lähtenyt kuusi yksityistä lahjoittajaa, joista jokainen on lupautunut maksamaan kokonaisen aggregaatin. Sitä kautta voidaan saada kannustettua myös muita yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä mukaan. Venäläisten jatkuvat pommitukset ovat katkaisseet sähköjä eri puolilla Ukrainaa, ja niinpä aggregaattien vieminen energiapulasta kärsiville on nähty hyväksi avustusmuodoksi. – Reserviläiset eivät yleensä ole mukana lahjoittamisissa, koska meillä on vähän varoja, mutta tämä tuntuu niin läheiseltä, että pienen aggregaatin voimme lahjoittaa, arvioi Harri Back. Apua saadaan toimitettua sitä kautta tiettyihin kaupunkeihinkin, jos on toiveita, Jarkko Muhonen kertoo. Päämääränä on auttaa yksityisiä ihmisiä ja perheitä, jolloin avuksi riittävät pienet bensa-aggregaatit. Koko maassa Leijonat ovat keränneet 121 aggregaattia noin 200 000 euron edestä. Virkaan tuli kaikkiaan 28 hakemusta. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset Ajatuksen aggregaattien lähettämisestä sai Jarkko Muhonen Pihtiputaan helluntaiseurakunnasta. Kirsi Kellokangas.. Henkilöstöä ja tehtäviä hyvinvointialueelle luovuttavista 26 organisaatiosta sosiaali-, terveysja pelastustoimen johtajien ja esihenkilöiden tehtävät ja virat lakkaavat. VAIHTOEHTOJA aggregaattien hankintaan maahantuojilta selvittää Vesa Kemppainen Viita-Koneelta. Alikersantiksi on ylennetty Janne Pasanen Pihtiputaalta. Ne hankitaan joko kotimaasta tai Virosta, josta ne voitaisiin napata matkalla kyytiin. Ne maksavat halvimmillaan 400 euroa. Viestiksi laitetaan Ukraina. Tarkoitukseen on haettu tässä vaiheessa kaksi erillistä pienkeräyslupaa, joista ensimmäinen on voimassa vuoden loppuun. Kersantiksi on ylennetty Jouni Kauppinen Kinnulasta sekä Ari-Jukka Käsmä ja Atte Paananen Pihtiputaalta. Lions Club Pihtipudas ja Lions Club Pihtipudas Emmit ovat jo aiemmin lahjoittaneet kumpikin yhden 800 euroa maksavan isomman aggregaatin osana valtakunnallista Lions-klubien Ukraina-keräystä. Aggregaattikampanjaan osallistuvien tahojen edustajia vasemmalta: Pihtiputaan seurakunnan vt. Lahjoittamisissa on ollut aina ongelmana se, mihin rahat oikeasti menevät. Rahat kanavoidaan tarkoitukseen varatulta tililtä kokonaisuudessaan avustustyöhön. – Ajattelin, että esiinnytään ulospäin yhteisenä rintamana ja ihmiset näkevät, että meillä on hyvä yhteishenki. Kellokangas on kotoisin Viitasaarelta. Tiliotteella maksun saajana voi näkyä Pihtiputaan helluntaiseurakunnan rukoushuone. Ilman niitä kanavia ei apu mene perille. Lyhyet JUHA KIVINEN 3 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 tiputaan seurakunta, Pihtiputaan helluntaiseurakunta, Lions Club Pihtipudas, LC Pihtipudas Emmit Pihtiputaan diabetesyhdistys Pihtiputaan Reserviläiset ja Pihtiputaan Rotaryklubi. Alkuvaiheessa lahjoitukset otetaan vastaan tilisiirtoina, koska siitä ei tule erillisiä kustannuksia. Retken varrelta pyritään nettiblogissa kuvaamaan koko ketju lahjoittajalta avun saajalle. Emmit halusivat, että heidän lahjoituksensa menee lasten päiväkotiin. Heikkilä aloittaa Keski-Suomen hyvinvointialueen HR-johtajana helmikuussa 2023. Hän työskentelee tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymän Soiten henkilöstöjohtajana. Hyvinvointialueesta muodostuu Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 11 500 ammattilaista. Jarkko Muhonen rakensi Ukraina-keräystä varten verkkosivun https://ukrainankansalle.f, jotta kaikki näkevät lahjoitusprojektin olevan täysin varma ja toimiva. – Olennaista on, että meillä on hyvät kontaktit Ukrainassa, jotta apu menee tarvitsijoille. Keräyksen tilinumero on FI29 5345 0820 0479 60. Virkaa haki myös hallintoja talousjohtajana Korpelan Voima Oy:ssä toimiva Mervi Pääkkö, joka työskenteli aiemmin Wiitaunionissa henkilöstöjohtajana. Hekkalat matkustavat seuraavan kerran Ukrainan länsiosiin tammikuun puolenvälin jälkeen. kirkkoherra Jukka Kemppainen, Jouni Arvola Matkailukeskus Niemenharjusta, Jarkko Muhonen Pihtiputaan helluntaiseurakunnasta, Panu Kuronen ja Pekka Arkilahti Lions Club Pihtiputaasta, Irmeli Kuronen ja Virpi Pulkkinen Lions Club Pihtipudas Emmeistä, Matti Kinnunen Pihtiputaan Reserviläisistä (takana), Markku Niemelä Pihtiputaan Rotaryklubista ja Harri Back Pihtiputaan Reserviläisistä. Yhteisöistä mukana ovat PihPihtiputaalaiset vievät aggregaatteja Ukrainaan Kohta kymmenen kuukautta jatkunut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on synnyttänyt laajalti halua ukrainalaisten auttamiseen hädän keskellä. Soiten lisäksi hänellä on kokemusta muista monipuolisista ja vaativista johtotehtävistä eri kuntaorganisaatioissa. TYÖRYHMÄSSÄ sovittiin, että keräyksen käytännön toteutuksesta vastaa helluntaiseurakunta. Hakemuksia avoimeen kunnanjohtajan tehtävään tuli kaikkiaan yksitoista. Pihtiputaalaiset yhteisöt lähtivät kimpassa keräämään varoja varavoimalaitteisiin. Pihtiputaan helluntaiseurakunnan tukemat lähetystyöntekijät Veikko ja Kirsi Hekkala ovat toimineet Ukrainassa noin 30 vuotta. JUHA KIVINEN Kellokangas hakee Viitasaaren kunnanjohtajaksi Kinnulan kunnanjohtaja Kirsi Kellokangas on hakenut Viitasaaren kunnanjohtajaksi. HR-johtaja johtaa hyvinvointialueen HR-palvelut-palvelualuetta ja vastaa henkilöstöhallinnon prosesseista sekä niiden johtamisesta, ohjaamisesta ja kehittämisestä. Viran kelpoisuusvaatimuksina on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus sekä riittävä johtamiskokemus. Eija-Liisa Heikkilä on toiminut laajoissa ja vaativissa johtamistehtävissä. Toinen lupa alkaa ensi vuoden alussa ja kestää kolme kuukautta. Lisäksi hän vastaa henkilöstöpalveluista, jotka tukevat hyvinvointialueen palvelutuotantoa, johtamista, järjestämistä, strategiaa ja päätöksentekoa. HR-johtaja raportoi konsernipalveluiden toimialajohtajalle. Viitasaaren kunnanjohtaja Janne Kinnunen irtisanoutui tehtävästään tultuaan valituksi Mikkelin kunnajohtajaksi. Yrityksistä projektiin osallistuvat Kotisivutaivas, Matkailukeskus Niemenharju, Putaan Mottimestarit, Retkiheikki sekä Riitamon rengas ja autohuolto. Reserviläisiä ylennettiin Antti Lappalainen Pihtiputaalta on ylennetty kapteeniksi itsenäisyyspäivänä. Hekkalat ja heidän ukrainalaiset kontaktinsa auttavat projektin toteutuksessa Ukrainan päässä
Näin kirjoitteli Nikiä ikävöivä Raimo Ota kantaa tekstiviestillä! Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Siellä tumma belgianpaimenkoira tepasteli oppilaiden seassa, jotka se kävi tervehtimässä, ja jota oppilaat rapsuttelivat ja saivat näin laskettua verenpainetta ja mielen rauhoittumaan. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Kissalla ei ollut katoamishetkellä pantaa. Nikillä oli myös oppimistilannetta rauhoittava vaikutus. 6.12. – Huoli kissasta on kova, koska kelit kylmenevät. Eikö Niemenharjun ilotulituksesta olisi voinut ilmoittaa vaikka lehdessä niin, että kaikki kuntalaiset siitä tietäisivät. #meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Kotiinsa Pohjois-Norjaan matkalla ollutta perhettä kohtasi suru, kun perheen lemmikkikissa pääsi karkuteille Elämäjärvellä elokuun loppupuolella. Nyt kannattaa olla liikkeellä ja laittaa tien perusparannushanke eteenpäin. Anne Viander, Suomen Tieyhdistyksen TIKO-tieisännöitsijä Että semmosta.... Niki oli osa rakentamisympäristöä. Ilmoitin kerran oppilaille tunnin alussa, että nyt on niin tärkeää asiaa, että kannattaa tehdä muistiinpanoja. On mahdollista, että kissa on jäänyt auton alle tai ilveksen saaliiksi. Tälle uudelle koiran käytölle oli annettu nimikin, sosiaalipedagookinen koiratoiminta. Kaikilla kun ei ole Facebookkia!! Nyt säikähti monessa talossa koirat ja muut kotieläimet, muoreista ja vaareista puhumattakaan, kun ei osattu varautua. Havainnot voi soittaa suoraan Virpi Ihalaiselle numeroon 0400 645 819. 40 tuulivoimalaa suunnitteilla. Seuraavista havainnoista lähtee ilmoitus virkavallalle. Tunnin päätyttyä tarkastelin oppilaiden kirjoituksia, otin paperin Nikin tassun alta ja totesin: ”Hyvä, olet tehnyt muistiinpanoja yhtä paljon kuin oppilaatkin”. ME OLLAAN KUNTA Vein 2.12. Tieyhdistys neuvoo tiekuntia selvittämään tiensä korjaustarpeet ja tarvittaessa ryhtymään pikaisesti tien peruskorjauksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Meitä on monia, jotka ihmettelee saatavia. Ruokaa voi jättää tarjolle, mikäli outoja kissan jälkiä on nurkilla. Hyväntahtoisia vanhuksia kannattaa varoitella. HATTU KOURASSA Kuntalaiset! Koliman ja Alvajärven maisemat on jo vuokrattu ulkomaille. SUREVA Joululahjan kerääjiä, kaupustelijoita ja samalla pankkikortin vaihtajia on myös tänne ilmestynyt. Voiko olla näin, että aina vaan on leipää. Todennäköisesti muutaman kuukauden ajan reissussa ollut kissa on pelokas, joten sitä ei kannata lähestyä. Jos joku vieras tuli osastolle, se ilmoitti asian muutamalla haukahduksella. Hyvin peruskorjattu tie kestää ja kantaa liikenteen vuosikymmeniä, kun sitä hoidetaan vuosittain. Järjetöntä ja vaarallista luistatusta ”takavetoisilla” autoilla kirkonkylän taajamassa, Takapellontiellä ja Paloniementiellä. Tapahtuma ylitti uutiskynnyksen sekä radion että TV:n puolella. Aloitin jo 2000-luvun alussa vastaavan toiminnan meidän Niki-koiralla. ELY-keskusten käytettävissä oleva määräraha antaa nyt erittäin hyvän mahdollisuuden yksityistieverkon korjausvelan taittamiseen. Se makaili ja tarkkaili. Kissa on harmaaraidallinen, ja selässä on selkeät, mustanharmaat juovat.Rinta on valkoinen. Olen jatkanut vieläkin yhteistyötä entisten kolleegojeni kanssa. Rakentelin 2003 saamaamme uuteen opetus-Skoda Fabiaan CAN-väylätekniikan vikasimulointijärjestelmän. Perusparantamisessa on kyse vuosikymmeniä tuottavasta investoinnista ja nyt siihen on erinomaiset mahdollisuudet saada avustusta. Kissan löytämiseen johtavasta vihjeestä on luvattu 200 euron palkkio. Siltakohteissa avustus nousee 75%:sta 85 %:iin. Se oli hyvin usein ammattiopistolla mukana, ja jos se ei tullut mukanani luokkaan, tuli monesta suusta yhtä aikaa kysymys, missä Niki. Joskus on ollut maitoa ja makaronia lisäksi. Autan tiekuntia perusparannuksen suunnittelussa, valvonnassa ja myös avustusten hakemisessa. Nykyinen kustannustason nousu on laittanut monet tiekunnat hankalaan asemaan, koska teiden ja siltojen korjaustarve on suuri, mutta kustannusten nousu on ollut ongelma tiekunnille ja tieosakkaille. Olisiko kohtuullista jättää pilaamatta Muurasjärven perinnemaisemat, Karanka, Harjuntakanen ja Suurijärven alue reitistöinen. olin viemässä uutta kynttilää, lyhty oli viety. Lähettäjää ei julkaista lehdessä. Eläkkeelle minut saattoi, kukapa muu kuin Niki. Aurausviittoja katkottu tahallaan ajamalla poikittain autolla niiden päälle, reunasta toiseen kahdeksikkoa edes takaisin. Hallituksen talousarvioesitykseen perustuva vuoden 2023 määräraha on 23 miljoonaa euroa ja lisäksi on käytettävissä aiempien vuosien siirtomäärärahoja noin 44 miljoonaa euroa. Niki oli aina mukana. Mielenkiintoisen ja työntäyteisen opettajaurani jälkeen pääsin eläkkeelle (lue vapaaksi taiteilijaksi). Kissaa on jo yritetty loukuttaa, kameraa ja ruokaa on pidetty eri paikoissa ja lappuja jaettu katoamisalueen postilaatikoihin. Sinä, joka veit, se oli röyhkeä teko. Laitoin samalla Nikin tassun alle paperin ja kynän sanoen: ”Tee sinäkin muistiinpanoja”. Kadonneen kissan löytämiseen johtavasta vihjeestä 200 euron palkkio Yksityisteiden valtionavustuksiin reilu korotus 1.1.2023 Valtioneuvosto on vahvistanut yksityistieasetuksen muutoksen vuosille 2023-2025. Autoa lainattiin opetuskäyttöön muillekin kouluttajille. Ja vaikka kävisin useana päivänä viikossa tässä samassa paikassa. Ystäväni muistolle lasilyhdyn ruumishuoneen edustalle. Tieto kadonneesta kissasta kantautui Virpi Ihalaiselle, joka on aktiivisesti pyrkinyt etsimään kissaa katoamispaikan lähialueilta. Nyt olisi erityisen tärkeää pitää silmät auki Elämäjärvellä, Ihalainen kertoo. Se oli autoalan opetusrintamalla uutta, ja herätti laajasti mielenkiintoa oppilaitoksissa ja korjaamoilla. Simo Takalammi, Suomen Tieyhdistyksestä on huolissaani tulevasta rahoitustasosta ja nyt säädettyjen korotusten määräaikaisuudesta, se on ikävä muistutus siitä, että tilanne saattaa huonontua nopeastikin. Ota kantaa tekstiviestillä. Näitä ei raha korvaa. Lähetä viestisi numeroon 0400 741 747. Ota kantaa tekstiviestillä! Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata viestejä tarvittaessa. Yksityisteiden perusparannusavustus nousee 20 %-yksikköä 50 %:sta 70 %:iin. Kun menin luokkaan, Niki kierteli pulpettien välissä käyden tervehtimässä poikia, jotka sitten vastaavasti antoivat vastarapsutuksen, ja verenpaineet saatiin laskettua. Totean vain, että nyt vasta muut ovat havainneet, miten hyvä vaikutus läsnä olevalla koiralla on lapsiin, nuoriin ihmisiin sekä vanhuksiin. Tätä jatkunut todella kauan. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Jouko TORSTAI Heimo, Nooa PERJANTAI Aada, Auli, Aulikki LAUANTAI Raakel SUNNUNTAI Aapo, Rami MAANANTAI Iiro, Iikka, Iisakki TIISTAI Benjamin, Kerkko Tekstarit Koulukoira Sotkamon Vuokatissa oli keksitty ottaa koira mukaan opetustoimintaan. Tervehtimiskierroksen jälkeen Niki kävi opettajan pöydän viereen makuulle tarkkailijaksi. Koiria on käytetty aiemminkin niiden luontaisten viettitoimintojen lisäksi Kaverikoirina verenpaineen laskemiseksi niin kouluissa, kuin vanhainkodeissakin. Opetustilanteiden valmistelu vaati paljon iltatöitä. Lukuisista yrityksistä huolimatta kissaa ei ole löytynyt. KORTIT POIS KAAHAREILTA Ei huvita enää käydä ruokajakelussa arkipäivisin, kun aina saa vain leipäpaketin. Minulle tämä ei ollut uutta
Bataattikeitto (L,G) Maanantai suljettu Tiistai 20.12. Muurasjärveltä kotoisin oleva Markku Niemelä (75) on kehittänyt Pihtipudasta useiden perustamiensa yrityksien kautta. Kasvissosekeitto (L,G) Keskiviikko 21.12. Niemelä on ollut toteuttamassa Harjuntakasen luonnonsuojelualueen reitistöjä ja Heinäjoen luontoreittiä. – Yksitoista varsaa myytiin joka toinen vuosi, ja markkinatuotoilla on maksettu koko raviradan rakennus. Heimolla ei mennyt puolta tuntia, kun hän piirsi julkisivun, ja tekniset kuvat vietiin piirrettäväksi Kivivuoren Matille. Lohiseljanka (M,G) Joka päivä salaattipuffa. Uutta rakennusta tarvittiin, ja varojen keräämiseksi markkinoille keksittiin varsa-arpa. Markku Niemelä, Heikki Kemppainen ja Erkki Jämsén perustivat Pihtiputaan Liuskekivi Oy:n. Ajattelin, että niitä pitää ruveta uudistamaan. Markku Niemelä kiitti Pihtiputaan itsenäisyysjuhlassa saamastaan huomionosoituksesta. JUHA KIVINEN Pihtiputaan itsenäisyysjuhlassa vallitsi vaikuttava yksimielisyys siitä, että nyt osui Vaikuttajaputtaalaisen titteli oikealle miehelle. su 18.12. Niemelä perusti 50 vuotta sitten huonekaluliikkeen, jonka toiminta jatkui tähän vuoteen saakka hänen myytyä se aikoinaan eteenpäin. – Markkinoilta jäi positiivinen fiilinki myyjille ja yleisölle. Raviradalla oli vanha tuomaritorni, joka syttyi tuleen eräillä markkinoilla. Siitä lähtien liekki on noudettu Jeesuksen syntymäpaikalta. – Tulin hevosystäväinseuran hallitukseen 1986. – Markkinat olivat olleet seuralle tulonlähde, mutta ne olivat alkaneet hiipua. Projektipäällikkönä Markku Niemelä vaikutti ratkaisevasti siihen, että koko pohjoiseen Keski-Suomeen saatiin yli 9 miljoonan arvosta avustuksia uusia tallirakennuksia varten, osa niistä Pihtiputaalle Luomalan tallille, jolle tuli samanaikaisesti valmennukseen kolme ravikuningasta. – Kysyin sitä yrittäjiltä ja kunnasta, koska Hiekassa oli syksyllä aina märkää ja kylmää. 014 562 663 Ryhmäruokailut, kokoukset ja juhlat tilauksesta 8(9)-22 Herkkupöydässä JOULURUOKAA ke 14.12. Oli Jaakko Teppoa ja Tarja Lunnasta, Niemelä muistelee. Tuli palaa jouluun saakka lyhdyissä kirkon ilmoitustaulun luona Sallilantien portilla. Otettiin markkinoille esiintyjiä ja ruvettiin pitämään markkinatansseja Niemenharjun lavalla. – Mentiin kuntaan piirustusten kanssa ja levitin ne pöydälle, niin Paanasen Raimo veti ruksin päälle ja sanoi, että tuommoisia laatikoita ei näköalapaikalle rakenneta. Niemelä myöntää, että k orona oli huono juttu markkinoille, koska se katkaisi pitkän perinteen. Rauhantuli on matkannut partiolaisten saattelemana ympäri Eurooppaa. Tervetuloa! Varaa pikkujoulun juhlaruokailu!. MARKKINAT siirrettiin keskustaan vuonna 1995. Miehet ottivat vain rahat portilla ja myyjät olivat raviradalla omissa oloissaan, eikä ollut järjestetty mitään ohjelmaa. Minut valittiin sihteeriksi, mutta jouduin periaatteessa tekemään kaikki puheenjohtajan hommat. Markku Niemelälle riitti juhlan jälkeen onnitteluja ja halauksia. Pihtiputaan Virkamäestä louhittua kiveä alettiin hyödyntää teollisesti Markku Niemelän aloitteesta vuonna 1975. 040 552 2701 Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Torstai 15.12. Markkinamyyjät ovat vähentyneet, mutta jos siellä on nelisenkymmentä myyjää niin kuin nyt oli, niillä pärjätään. ENNEN kaikkea Markku Niemelä tunnetaan Pihtiputaan markkinoiden pääjärjestelijänä 35 vuoden aikana sekä Hiekan Hippoksen ravien yhtenä avaintoteuttajana. Markkinat ovat kuitenkin merkittävä tapahtuma Pihtiputaalla ja kyllä se lähtee siitä uudestaan liikkeelle. HYS:in väki kävi Kokkolassa katsomassa mallia uudesta totohallista. Joululounas (L,G) Perjantai 16.12. Kassa oli siinä vaiheessa tyhjä, ja piti ruveta miettimään, miten tästä lähdetään eteenpäin. JUHA KIVINEN 5 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Betlehemin Rauhantuli palaa Pihtiputaalla Halki Euroopan kulkeva Betlehemin Rauhantulen perinne sai alkunsa vuonna 1986. Lyhdyssä on tuohus, jolla voi siirtää tulen kynttilästä toiseen. Jokainen voi sytyttää liekistä oman lyhtynsä ja jakaa tulta paikkoihin, joissa se ilahduttaa muitakin. Niemelä on myös perustanut Pihtiputaalle Tapiolan palvelupisteen sekä ollut mukana K-Raudan yrityksessä. – Piirtelin sitten pohjakuvia ja menin kysymään Kupsun Heimolta, miten sinä tämän tekisit, että tuomarit näkisivät radalle. Seurakunnan nuorisotyöntekijä Maria Pirttinen haki Rauhantulen Pihtiputaalle Vetelistä. Herkkupöytä joka päivä klo 11-18 Rupontie 1 • p. Markkinaveturi Markku Niemelä valittiin Vaikuttajaputtaalaiseksi Asematie 11 • p. Pihtiputaan keskustan rakennusten seinissä, kivijaloissa sekä ympäri Suomea uuneissa ja takoissa näkyy edelleen 40 vuotta toimineen yrityksen työn jälki. – Heimo sanoi, ettei hän halua muuta palkaksi kuin sen, että taulussa pitää lukea, että tämän rakennuksen on suunnitellut Kupsun Heimo eikä Kivivuoren Matti! SYKSYLLÄ Markku Niemelä luovutti markkinaisännän hatun Pihtiputaan Yrittäjien Timo Kemppaiselle. Hänen aloitteestaan Metsäkaaren työkeskuksen taakse on tulossa uusi puisto. Ensin yrittäjät sanoivat, että meiltä viedään asiakkaat, kun myyjät tulevat tuohon, mutta sehän vain parani, kun ihmiset parkkeerasivat kauppojen pihoihin eivätkä ajaneet ohi raviradalle. Lisäksi hän on ehtinyt työskentelemään pankissa, autokaupassa ja kehitystehtävissä. 800 000 markkaa se maksoi ja talkoilla tehtiin 90-prosenttisesti kolmen vuoden aikana. pe 16.12. Betlehemin Rauhantulen lyhdyt ovat Pihtiputaan kirkon portinpielessä. Hän kehuu kuitenkin, että nyt markkinat onnistuivat tosi hyvin ja Ismo Apell oli erittäin hyvä juontaja
040 521 2972 HASA Marko Siekkinen. 0400-242 431 RIITAMON RENGAS JA AUTOHUOLTO OY Mainlahdentie 2, Pihtipudas p. 0400-244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi NOTARIAATTIPALVELU TAVASTSTJERNA Jukka Tavaststjerna 0400-317 119 VERHOOMO TMI EEVA KINNUNEN Viitasaarentie 511, Pihtipudas p. 040-484 9255 • www.auto-osix.fi SIMON AUTO OY AD-AUTOKORJAAMO Pihtipudas, p. 0400-226 495 KORJAAMO SEPPO PASANEN 0400-579 766 Kiitämme asiakkaitamme Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhallista Joulua ja Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2023 Hyvää Uutta Vuotta 2023 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2023 KOIRAHIEROJA Merja Heikkilä p. 0400-541 046 SALONKI PIIABELLIS Asematie 7, Pihtipudas p. 014-561 154 RAJALAN PUU Jyri ja Mauri Pasanen p. 014-561 606 M-MAINOS OY Pihtipudas, p. 0500-716 178 FYSIOTERAPIAKESKUS TÄSMÄHOITO Asematie 5, Pihtipudas • p. 014-561 165 PIHTIPUTAAN AJOKONEKORJAAMO OY Rupon teollisuusalue, Pihtipudas p. 040-574 2599 BOBCAT-URAKOITSIJA Kari Leppänen, Pihtipudas, p. 014-562 196 KUKKA PIBEA JA MONOSEN HAUTAUSPALVELU AY Asematie 7, Pihtipudas, p. 0400-243 658 www.mesimaenhunaja.fi • Pihtipudas • PURKAAMO AUTO-OSIX OY p. 050-461 7280 • www.nhr.fi MAASELÄN MAATALOUS Rupontie 2 Pihtipudas KAHVI & KUPPI JUHLAPALVELU KRANSSI Arja Varis, Asematie 11, p. 040-846 7322 ELÄMÄJÄRVEN KYLÄSEURA RY MUURASJÄRVEN MURTO DEX VIIHDE OY Pihtipudas p. 6 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA LV Keijo Paavola Asematie 7, p. 045 638 4045 MESIMÄEN HUNAJATARHAT Alvajärvi, puh. 044-592 8837, www.dexviihde.fi TMI TERVOSEN KOTIPALVELU EVÄSREPPU Maija Tervonen, Pihtipudas p. 0400-795 589 HAAPA-LINE OY MIKA JA SEIJA HAAPA-AHO Mika 040-545 1959 TAKSIAUTOILIJAT REINO JA SEIJA LEPPÄNEN Muurasjärvi, p. 0400-540 666 www.tasmahoito.fi RAKENNUSURAKOINTI TMI JORMA TOIKKANEN Pihtipudas, p. 040-841 2182 JARVANSALO KY HT RISTO JARVANSALO p. 0400-131 691 NIEMENHARJUN RAKENNUS OY Hiirenniemi 5, Pihtipudas p. 0400-839 370 MIKON MAANRAKENNUS TMI Mikko Heikkilä, p
SIEKKINEN KY Välimetsäntie 13, Elämäjärvi puh. 045 127 9985 KARIHAUTAKANKAAN MURSKE Jorma Pasanen ja Jarkko Pasanen RANTAPURO p. 7 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 KONEURAKOINTI KANANEN OY Alvajärvi, p. 040 502 9452 PIHTIPUTAAN 4H-YHDISTYS KOTIPALVELU p. 040-582 9610 ALVAJÄRVEN RYHTI RY Alvajärvi TAKSIPALVELU TAVASTSTJERNA OY Teemu Tavaststjerna, 0400-627 840 AUTOPELTI HÄKKINEN p. 0400 225 355 LOGVAR Oy p. 045 212 1331 www.saaninkoski.fi HAKKUUPALVELU P. & J. 0400 646 266 GRILLIKEIDAS p. 040 702 6777 PIHTIPUTAAN TUISKU RY www.pihtiputaantuisku.fi JAIRES STEEL OY Pohjanpolku 3, p. 0400 244 372 OMPELIMO LIISA SOININEN p. 040 161 5139 HIERONTAPISTE ANITA KARVONEN Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas Halmeniementie 163, Muurasjärvi p. 0400 862 834 LÄHITAPIOLA KESKI-SUOMI Asematie 11, Pihtipudas, p. 0400 646 266, 014 561 367 PIHTIPUTAAN KIINTEISTÖPALVELU OY www.pihtiputaankiinteistopalvelu.fi MUURASJÄRVEN URHEILUTALOSÄÄTIÖ PIHTIPUTAAN LOUHINTAPALVELU TMI Heikki Hämäläinen p. 040 745 0964 TAKSIPALVELU LASSE HAKKARAINEN L. 040 532 6319 KONEURAKOINTI Pekka Närhi Ky Lapinkaari 57, Alvajärvi, p. 0400 678 753 SK-ISÄNNÖINTIPALVELU OY Pihtipudas, p. 040 517 8318 PUTAAN KUNTO-SITI KY p. 0400 597 043 www.kuntositi.fi SVT TALOUSPALVELUT Junganjärventie 7, Muurasjärvi p. Joulu tämä tuokoon, onnea suokoon!. 040 727 6781 Reisjärventie 215 TAKSIAUTOILIJAT MARJA-LEENA, EERO JA JANNE NÄRHI Pihtipudas, p. 040 845 9444 KELLO-MARA Asematie 20, p. 040-839 4183 KULJETUSLIIKE V. 0400 740 095 RAKENNUSJA LVI-URAKOINTI ERKKI KORPELIN Elämäjärvi, p. 0400 856 393 SIIVOUS-ASIOINTIPALVELU TMI SAARA JETSONEN p. 040 824 2507 PIHTIPUTAAN OSUUSKUNTA OK-TEAM Putaanportintie 5, p. HAKKARAINEN OY Lasse 040 580 8361 METSÄKOLMIO INVEST OY PUTAAN MOTTIMESTARIT Hiirenniemi 5, p. 040-582 9609 HIEROJA EEVA TOIKKANEN Reisjärventie 1314, Alvajärvi p. 0400-246 117 KULJETUSLIIKE JUHANI KANANEN OY p. 014 574 3000 AJOMATKA OY Ari, Antti, Alpo ja Kyllikki, Putikontie 5 Ari Paananen 040 911 2996 • Antti Paananen 040 521 1978 • Alpo Paananen 0400 644 500 L & T Jäteja ympäristöpalvelut Pihtiputaan toimisto p. 0400 943 487 KOTIPALVELU SirpaElina Tmi p. 040 748 6462 Tunnetta jaloa, sydämen valoa, tähtien loistoa, huolien poistoa, helinää herkkää, riemua pelkkää. KUMPULAINEN p. 0400-647 822 PIHTIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS ERIKOISLÄÄKINTÄVOIMISTELIJA JOUNI VARIS Reisjärventie 421, p
Tulevaisuuteen ja meihin. klo 11 Kinnula, tori Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! Lämpöistä Joulua ja Rakentavaa vuotta 2023! ma-pe 7-17 • la 8-14 • Ammestie 3, Kinnula 044 554 3900 • info@raksis.fi • www.raksis.fi Kinnulan Rakennus ja Sisustus Oy Joulunajan poikkeusaukioloajat: la 24.12.2022 klo 8-11 su 25.12.2022 suljettu ma 26.12.2022 suljettu su 1.1.2023 suljettu Myymälässä hyvät joulukoristeja lahjavalikoimat! Tervetuloa! PE 16.12. 044-242 0246 KONEURAKOINTI LINNA OY p. 040-512 1010 www.holmuusitalo.fi MAATALOUSURAKOITSIJA LASSI KINNUNEN p. Tule kertomaan toiveistasi ja huolistasi lauantaina 17.12. klo 9-15 JOULUTORTTUKAHVIT Ilotulitemyynti 27.-31.12.2022. M ak sa ja : Ke sk us ta n ed us ku nt ar yh m ä Oma maa, koko maa kierrämme koko Suomessa Kuulolla kansanedustaja Anne Kalmari. 044 260 2787 KARKAUSMÄEN KAMMARI p. 0400-643 567 HOLM & UUSITALO OY Ammestie 11, Kinnula, p. 0400 242 098 • Kinnula • Että voisit luottaa. 0400 601 858 KIINTEISTÖJA MÖKKIHUOLTO TIMO PEKKARINEN p. 044 085 2681 AP-KOTIPALVELU p. Kiitämme asiakkaitamme Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhallista Joulua ja Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2023 Hyvää Uutta Vuotta 2023 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2023 8 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS KUNTORUUSKA KY Kinnuskeskus, p. 0400-666 924 KIINTEISTÖPALVELU KALEVI KINNUNEN p. 044-588 8992 MP-SÄHKÖ p. Meidän päättäjien homma on toimia niin, että sinä pärjäät ja voisit luottaa. 0400-758 886 KAUNEUSJA JALKAHOITOLA LEPPÄKERTTU p. 040-750 6554 TAKSI VOITTO PURANEN p. 044 238 3943 www.karkausmaenkammari.net KETOLAN MANSIKKA Väisänen Kimmo TAKSI SEPPO PEKKARINEN p. 040 701 0228 TAKSI TOIKKANEN p
Puheenjohtajat Alina Närhi ja Miika Olkkonen toivottivat juhlijat tervetulleiksi.. Oppilaskunnassa on jokaiselta 7.-9. Nyt meillä on joka päivä jotain pientä jouluun liittyvää asiaa joulukalenterin tapaan, kuten yhteislauluja, tansseja, taiteilua, tikkarin piilotusta ja kaikenlaista yhteistä tekemistä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Ari Saastamoisen puheen jälkeen oppilaat saivat panna tanssiksi. Itsenäisyystanssiaiset aloitettiin laululla ”Täällä Pohjantähden alla”. – Tykkäsin etäkoulusta, mutta kyllä täälläkin mukavaa on olla, Miika tuumaa. luokalta varsinainen jäsen sekä yksi tai kaksi varajäsentä. Oppilaskunta on saanut esimerkiksi päättää, millaiset penkit koulun pihalle pystytetään, kun piharemonttia tehdään. He olivat ainoat ehdokkaat, joten molemmat päätettiin valita, koska äänetkin menivät tasan 6-6. On kivempaa, kun saa apua, jos tarvitsee. – Tykkään olla lähiopetuksessa. – Hyvin hommat hoituvat ja ideoita tulee. Puheenjohtajat kertovat, että tanssiaisidea on tullut oppilailta, ja se yhdistettiin nyt itsenäisyysjuhlaan. 9 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Putaanvirran koulun oppilaskunnalla on peräti kaksi puheenjohtajaa: Alina Närhi ja Miika Olkkonen. Oppilaskunnan toiminta on saatu elvytettyä koronan aiheuttamien rajoitusten jälkeen. vänpäivään ja vappuun. Arki on alkanut taas sujua koulussa koronan pakottaman etäopetuksen jälkeen. Oppilaskunnalta kysellään myös mielipiteitä koulun asioihin, jotta oppilaat pääsevät vaikuttamaan koulun yleiseen JUHA KIVINEN Onnea 105-vuotias Suomi! JUHA KIVINEN viihtyisyyteen. Muutama penkki sijoitetaan tulee pöytien ympärille. – Mennään samalla aaltopituudella muutenkin, että tämä on oikein hyvä kokoonpano, Alina kehuu kollegaansa. Koulussa näkee muitakin ja täällä voi oppia ihan oikeassa ympäristössä, Alina miettii. Meillä on paljon aktiivisia tekijöitä, puheenjohtajat selostavat. Jotakin saadaan järjestettyä muihinkin juhliin, kuten ystäOppilaskunta piristyi koronan jälkeen ja juhli itsenäisyyttä tanssien Putaanvirran koulun joulujuhla korvattiin tänä vuonna itsenäisyysjuhlalla, jonka järjestelyissä oli vahvasti mukana koulun oppilaskunta. Itsenäisyysjuhlan järjestelyihin otettiin mukaan myös kuutosluokkalaiset, jotta järjestelyporukka saatiin tasavahvuiseksi
Hyvä esimerkki voisi olla vaikka nuorten ja lasten mielenterveys. – Vaikka jotain kähinöitä on ollut pitkin matkaa, ovat ne olleet kaukaisia meille pohjoisen ihmisille. Osa ihmisistä ei näköjään opi, valitettavasti ei ikinä, Parkkonen murehti. Hän ihmetteli, miksi somessa halutaan loukata ja tuottaa toisille tarkoituksellisesti pahaa mieltä sekä voimistaa omaatuntoa halveksimalla muita. – Olemme saaneet elää sotien jälkeen liki 80 rauhan vuotta. Nykyisen korkean sähkön hinnan Jani Ylälehto totesi johtuvan pitkälti maakaasun kohonneesta hinnasta ja sähkömarkkinoiden hinnoittelumekanismin rakenteesta, jossa kallis maakaasu määrittää sähkön hintaa. – Tuollainen latistustekniikka vie haluja rakentavalta keskustelulta yhteiskunnassa, yhteisöissä ja jopa perheissä. Kuntaliiton kultaisen ansiomerkin 30 vuoden työstä sai luokanopettaja Satu Koljonen ja 40 vuoden työstä liikuntapaikkamestari Markku Kananen. Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa vuodenvaihteessa lähes tyhjältä pöydältä. Ylälehto kertoi, että hyvinvointialue voi tasapainottaa toimintaansa vain tehostamalla sitä. – Se voi tarkoittaa tarkoituksenmukaisempaa hoitoon ohjausta ja erityisesti ennaltaehkäisyä. Parkkonen puhui filosofi Esa Saarisen käyttämästä termistä latistusmankeli. – Korona-aikaisen pelon sekä ahdistuneisuuden jälkeen on ollut sydäntä raastavaa katsoa ja kuunnella Euroopan viimeaikaisia kehityssuuntia sekä kokea asioita, joita ei ihmisen koskaan enää uskonut tekevän ja haluavan. Jos sähkönhinta ei tasaannu alemmalle tasolle, aiheuttaa se maksuvaikeuksia merkittävälle joukolle ja jopa yritysten toiminnan lopettamisia, Ylälehto varoitteli. SODAN kauhuja käsitteli juhlapuheessaan myös Pihtiputaan toinen aluevaltuutettu Jani Ylälehto. Emmekö me koskaan opi. Kari Parkkonen halusi nostaa esille myös ihmisten itsekkyyden sosiaalisessa mediassa. – Sähkön hinnan kehitys uhkaa tietyllä tavalla Suomen itsenäisyyttä. Kari Parkkonen vertasi itsenäisyysjuhlan tervetulopuheessaan viime vuosikymmenten korkealle tasolle noussutta suomalaisten arkea lähimenneisyyden vaikeuksiin. 10 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Lippusaattue johdatti kirkkokansan Pihtiputaan sankarihaudoille. YHDEKSI turvallisuuteen liittyväksi asiaksi Jani Ylälehto luki soteuudistuksen. Venäjän brutaali hyökkäyssota veljeskansaansa Ukrainaa vastaan muutti maailmaa totisesti, Ylälehto sanoi. – Sota. Ukrainan sota oli monella muullakin mielessä. Varhaisen tuen ei tarvitse olla niin kovin järeää, ja hoitovaste JUHA KIVINEN. Ukrainan sota loi vakavan varjon itsenäisyyden juhlintaan Suomen lippujen liehuminen oli koskettanut tavallista enemmän aluevaltuutettu Kari Parkkosta, kun hän oli ajanut Elämäjärveltä Pihtiputaan itsenäisyysjuhlaan. Seurakuntakeskus Sallilan sali saatiin jälleen täyteen itsenäisyysjuhlassa koronasta johtuneen kahden poikkeusvuoden jälkeen. Sellainen ihminen lannistaa kaikki heikot kehonkielellään, sanoillaan ja teoillaan. Sankarihaudoille laskivat seppeleen sivistyslautakunnan puheenjohtaja Hannu Aho (vas.) ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Erkki Pietiläinen. Arvaamattoman naapurin elkeitä on ehkäpä aina hieman pelätty, mutta pitkä rauhan aika alkoi olla totuttu normaali
– Kaveria ei jätetä, pidetään toisistamme huolta ja yhdessä pärjäämme kyllä, Tyyskä vakuutti. – Alkuvaiheessa se voi toimia sairaanhoitajan vastaanotolla, josta on yhteys lääkäriin jollain digilaitteella, kuten kamera tai vastaava. JUHA KIVINEN JUHA KIVINEN ”Suomi on puolustamisen arvoinen maa” Nuorten puheenvuoron Kinnulan juhlassa pitänyt Samuel Demarco sanoi, että olisi todella pelottavaa miettiä sitä, jos Suomeen tulisi sota. – Joku toiminta voi olla helpompaa saada yksityisessä palvelussa tehokkaammaksi. JARNO TYYSKÄ huomautti, että Euroopassa käydään suurinta sotaa sitten toisen maailmansodan. Uusi toimintatapa voisi Ylälehdon mielestä olla digitaalinen palvelu potilaan kotoa. Tyyskä piti puhetta kunniatehtävänä, josta ei voinut kieltäytyä, tuntevathan kinnulalaiset hänet Samulan talon vävynä. – Ukraina käy nyt omaa talvisotaansa ja se ei taistele oman itsenäisyyden puolesta, vaan koko Euroopan tulevaisuudesta. Sotien, kurjuuksien ja kovan työn kautta edelliset sukupolvet mahdollistivat sen, että Suomesta tuli maailman paras maa elää. – ”Aseet, tankit ja lentokoneet eivät ole mitään, ellei niiden takana ole vankkaa henkeä ja lujaa sydäntä”. Tämä työ on Puolustusvoimissa käynnissä. Jatkon arviointi on haasteellista. Tätä faktaa ei saa unohtaa, Tyyskä painotti. – Moni paikkakunta luopui juhlavuoden ajatuksesta, koska kunniavartioon oli vaikeuksia löytää riittävästi vapaaehtoisia. Tyyskä arvioi, ettei sodan nopeaa loppua ole näkyvissä ja talven tulo vaikeuttaa joukkojen operointia. Ylälehto korosti, että uudella alueella olevien lukuisten potilastietojärjestelmien toiminta on erittäin tärkeää tehokkaan toiminnan kannalta. – Työntekijöiden puute tulee olemaan ykköshaaste myös yrityksille, ja kuntalaisten elinympäristöstä on huolehdittava yhä paremmin, Ylälehto painotti. Jarno Tyyskä otti esille poikkeuksellisen positiivisen julkisuuden, jota kinnulalaisten maanpuolustustahto ja vapaaehtoinen maanpuolustustyö on saanut osakseen. Ylälehto arvioi, että julkisen tuotannon kirittäjänä on syytä olla myös yksityisiä toimijoita. Kotiuduin alikersanttina tämän vuoden kesäkuussa. Seurakuntakeskus Sallilan sali saatiin jälleen täyteen itsenäisyysjuhlassa koronasta johtuneen kahden poikkeusvuoden jälkeen. Palvelukseni aikana tulin ymmärtämään entistä paremmin, että Suomi on puolustamisen arvoinen maa ja tätä maata myös kyetään puolustamaan. Kinnulalaiset reserviläiset Harri Kinnunen (vas.) ja Heikki Muhonen ottivat hänet vastaan itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa. – Kuitenkin tämä maailmanaika vahvistaa entisestään meille kaikille sitä, että itsenäinen Suomi on arvokas lahja, jonka jo edesmenneet sukupolvet ovat meille sitkeyden ja sisun kautta antaneet. Hänen mukaansa on useasti todettu, että itäisessä naapurissamme toistetaan Hitlerin virheitä. – Sote-palveluiden siirtyminen kunnan vastuulta pois voi helpottaa kunnan talouden hoitoa. – Helmikuussa, kun Ukrainan sota alkoi, olin vielä varusmiespalveluksessa. Sitä kehitetään ajassa eläen ja asevelvollisuuden toteuttamistavalla pitää olla kansan tuki. – Tämä on keskeinen kysymys, joka vaikuttaa siihen, millä tavalla Suomen kansallinen puolustus yhteensovitetaan ja osin integroidaan Natorakenteisiin ja suunnitelmiin. Arvatenkin tehostaminen ontuu, jollei noita ongelmia saada ratkaistua. Lännen tuki on Ukrainan puolustustaistelun onnistumisen kannalta edelleen ensiarvoisen tärkeää. Kyse on siitä, miten sodan seuraukset vaikuttavat laajemmin maailmanjärjestykseen. Tyyskä huomautti, että toimivalla asevelvollisuusjärjestelmällä on myös vahva linkki suomalaisten korkeaan maanpuolustustahtoon. SUOMEN ja Ruotsin tulevan Nato-jäsenyyden Tyyskä sanoi muuttavan merkittävästi sotilasstrategista asetelmaa Pohjolassa ja Itämeren alueella. Tämä toteamus on yhä paikkansa pitävä, kuten Ukrainan kansan menestyksekäs puolustustaistelu on osoittanut. JANI YLÄLEHTO puhui myös kunnan itsenäisyydestä, johon liittyy olennaisesti taloudellinen pärjääminen. Ukrainan sota loi vakavan varjon itsenäisyyden juhlintaan on yleensä hyvä. Ukrainan tilanne on siis meidän kaikkien yhteinen. 11 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Everstiluutnantti Jarno Tyyskä piti juhlapuheen Kinnulan itsenäisyysjuhlassa. Tehtävää siis vielä jää hoidettavaksi, ja onkin tärkeää saada kunta niin houkuttelevaksi, että tänne tulee uusia ihmisiä joko perinteisellä tavalla tai muuttaen. Tätä tahtoa ei pidä menettää, Tyyskä korosti. Naton kolmannen artiklan mukaisesti jokainen jäsenvaltio kehittää omaa puolustuskykyään vastustaakseen aseellisia hyökkäyksiä, Tyyskä sanoi. – Sodan lopputulemalla on paljon laajemmat vaikutukset kuin Venäjän ja Ukrainan välisten asioiden ratkaisu. Hän kertoi tämän tarkoittavan vahvaa kansallista puolustuskykyä. Hän palasi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan vuonna 2017, jolloin tarkoituksena oli saada sankarivainajien haudoille kunniavartioon vainajan ikäinen nuori mies eli Kinnulassa 82 paikallista nuorukaista. – Jos lääkärin työajasta menee merkittävä osa erilaisten ohjelmien käynnistelyyn ja erityisesti tietojen etsimiseen, on resurssi väärässä käytössä. JUHA KIVINEN JUHA KIVINEN. Kinnulassa haaste otettiin vastaan ja aktiivireserviläisten toimesta kunniavartio saatiin järjestettyä, joka oli uljas näky. Suomen sotilaallinen maanpuolustuksen perustana on jatkossakin asevelvollisuus. – Ensisijainen vastuu Suomen puolustamisesta säilyy meillä suomalaisilla. Vaikka välillä oli suoraan sanottuna aika kurjaa meininkiä – väsytti ihan hirveästi, oli kauhea nälkä ja varpaat paleli – kuitenkin se koulutus minkä sieltä sain oli todellista ja se herätti vahvan luottamuksen siihen, että Suomea kyllä kyetään puolustamaan. Selvitäksemme lisääntyvästä palveluntarpeesta tarvitsemme kaikki parhaat voimat. Viivästyessään seuraukset ovat moninaiset, opiskelu vaarantuu ja niin edelleen. Yllätykset kustannusten noususta perusturvassa tai sairaanhoitopiirin negatiivinen joululahja ovat nyt jatkossa historiaa. – Nato-jäsenyys vaikuttaa siihen, miten Suomen puolustusta kehitetään, mutta kansallisen puolustuksen järjestelyistä päätetään jatkossakin Suomessa. – Kunta voi keskittyä olennaiseen, eli kuntalaisten viihtyvyyteen, elinkeinoelämään ja muihin kuin terveyspalveluihin. Maanpuolustustahto korkealla Kinnulassa Kinnulan itsenäisyysjuhlassa puhui everstiluutnantti Jarno Tyyskä Pääesikunnan johtamisjärjestelmäosastolta. Näin totesi liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylipäällikkö ja Yhdysvaltojen presidentti Eisenhower aikoinaan puheessaan
1932 Pihtipudas k. klo 12 Rukoushuoneella. Otamme vastaan tavaraa myyntiin. LAPSET JA NUORET Nuortenilta pe 16.12. Omat, ehkä synkätkin pohdintansa tulevasta kävi myös Joosef päättäessään purkaa sopimuksen avioliitosta Marian kanssa. Lastenlapset ja lastenlastenlapset Rakkaamme Juho Väinö Eemeli PÖYHÖNEN s. 040 842 493 Rakas puoliso, isä, pappa ja isopappa Pentti Antero KOKKONEN s. Ne ovat myös asioita, joita kuka tahansa voi edistää omassa ja toisten ihmisten elämässä. 1. Jatketaan tammikuussa viikolla 3. Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnä ollessa. Mummo ja pappa Mika ja Elisa Onnittelut 3-vuotiaalle Alisalle Espooseen! T. (Virrestä 933) Hanna Autio Kirjoittaja on kanttori ja varhaisiän musiikkipedagogi, jonka lempiasioita ovat uuden oppiminen, käsityöt ja kirkkoisät. Juhlapäivänä Paljon onnea ja halauksia 1-vuotiaalle synttärisankarille! T. 15. Potilastietojärjestelmän muutostöiden vuoksi ajalla 23.12.2022-2.1.2023 reseptien uusimiset vain terveysasemilla, ota yhteyttä puhelimitse. Kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella, ja tälläkin kerralla kuorossa on uusia laulajia. 22.12. Niiden ympärilleen levittämä valo on ollut enemmän kuin pelkkää kynttilän valoa. Niin että toivo, rauha, rakkaus ja ilo enenisivät maailmassa. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa; Kemppainen ja Hertteli. Poliisihallinnon pienkeräysnro RA/2022/1740. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina sytytetyn toivon kynttilän ja toisena syttyneen rauhan kynttilän kohdalla rukoukset suuntasivat sinne, missä rauha on haave ja toivo koetuksella. MUUT TILAISUUDET To 15.12. 1932 Jääli k. klo 18 Päiväkerhon joulujuhla ja perheiden joulupuuhailta srk-kodissa. 31.12.2022. KESKUSTELUPUHELIN 040 549 7683. klo 18– 22 Sallilassa. joulukuuta kello 19 Pihtiputaan kirkossa. 22. Lämmin kiitos kaikille Penttiä hoitaneille ja meitä muistaneille. 044 509 0598. Kiitämme Valorinteen hoitajia sekä Pihtiputaan vuodeja hoivaosaston henkilökuntaa isämme hyvästä hoidosta. Nyt riemuitkaa! Immanuel jo kaikki kansat pelastaa. Riemulta ja sydämeen asti koskettavalta joulutunnelmalta ei voi välttyä. 19.12. JUMALANPALVELUKSET Su 18.12. Yön jälkeen kirkas päivä luo ja tahtosi myös voittaa suo. Tänään, neljäntenä adventtisunnuntaina syttyy liekki ilon kynttilään. Illan aikana myös yleisö pääsee laulamaan tuttuja joululauluja. 17.11.2022 Pihtipudas Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin unessa hiljaa nukkua pois. klo 13 Kauneimmat joululaulut Ilosjoen Tahkontuvalla. Pe 16.12. La 17.12, klo 15 joululaulujen yhteislaulukaraoke. Ti 20.12. Rakkaudella kaivaten Puoliso Anna-Liisa Marja-Leena ja Risto Pekka ja Marjo Jouko Mika Heittäkää arkulle hiljaa multaa, siellä on pappa, siellä on kultaa. To 15.12. Voit noutaa siitä itsellesi tulen. Jouluinen kertomus yhdistää laulut toisiinsa. Glögiä ja pipareita. Niin että ympärillämme olisi yhä enemmän arjen enkeleitä, jotka kuiskaavat: ”Älä pelkää, Jumala on meidän kanssamme.”. SEURAT Su 18.12. 18.12. Viitasaari 014 459 7241 (ma-to klo 9-15, pe 9-14) Pihtipudas 014 459 6715 (ma-pe klo 9-15) Avalonin Joulurauhaa -konsertti kirkossa Lauluyhtye Avalonin perinteiseksi muodostunut joulukonsertti kuullaan tänäkin vuonna juuri joulun alla, ensi viikon keskiviikkona 21. RUKOUSHUONEEN VUOKRAUS puh. 12 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA KUOLLUT Juho Väinö Eemeli Pöyhönen 90 v. klo 15 Pihtiputaan helluntaisrk:ssa. KINNULAN SEURAKUNTA PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Pihtiputaalaiset yhdessä -keräys agregaattien lahjoittamiseksi Ukrainalle. J uuri tämän joulun alla on adventtikynttilöiden sytyttäminen tuntunut erityisen merkitykselliseltä. Monenlaiset huolet roikkuvat huomisen yllä. Seurakunnat 15.12. Avalonin joulukonsertti on kuulunut Pihtiputaan jouluun jo lähes 20 vuotta. klo 12 Kauneimmat joululaulut Kojolan koululla. Hänen yöhönsä ilmestyi enkeli, viestintuoja: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää…”. 20.12. Päiväkerhot ja alakoululaisten kerhot jäävät joulutauolle. klo 15 Lasten Kauneimmat joululaulut pääkirkossa, laulujen jälkeen joulupuuroa ja jouluaskartelua Sallilassa lapsille ja aikuisille klo 16–17.30. Klo 19 Kauneimmat joululaulut kirkossa, kolehti lähetystyölle. klo 19 ”Joulurauhaa” -konsertti. Konsertti koostuu monipuolisesti soivasta kuoromusiikista ja yksinlauluista. KIRPPUTORI avoinna ti, ke ja pe klo 10-16. Lauluyhtye Avalon, pääkirkko. klo 15 Kauneimmat joululaulut Alvajärven maamiesseuran talolla. Tunnelma vaihtelee kaihosta ja surusta hämmästykseen ja iloon. Muistoissamme Sunnuntaiksi Adventtikynttilät M aailmamme on juuri nyt mustempi ja masentavampi kuin aikoihin. klo 18 Kauneimmat joululaulut pääkirkossa. Laulattajana Satu. klo 11 Yksinelävien jouluruokailu srk-kodissa. N uo kynttilöihin liitetyt merkitykset kertovat siitä, mitä Jeesus – ihminen ja Jumala, toi mukanaan syntyessään hämärään talliin. KASTETTU Tilda Maaria Siekkinen ja Anni Alma Loviisa Rauhala. TERVETULOA !. La 17.12. Puh. Betlehemin Rauhantuli palaa pääkirkon portin luona jouluun saakka. Pihtiputaan isomummo sekä Ukki ja Mummo Kirkkonummelta UUSI RESEPTIT AJOISSA Tee reseptien uusimispyynnöt Omakannassa tai apteekissa hyvissä ajoin ennen joulua Viitasaarella ja Pihtiputaalla. O n aamutähti syttynyt, on adventtisi läsnä nyt. MUSIIKKI Ke 21.12. Kolmannen adventin rakkauden kynttilän soisi luovan lämpöään niin yksinäisille ja kaipaaville, kuin heille, joilla on kaikkea yllin kyllin. klo 13 Kauneimmat joululaulut Palvelukeskus Sopukassa. Järjestäjä ja maksuliikenteen hoitaja Pihtiputaan helluntaiseurakunta (Jarkko 044 596 2025; info@kotisivutaivas.fi)). klo 18.30 Kirkkovaltuuston kokous srk-kodissa. Vapaa pääsy, kolehti diakoniatyölle. Klo 13 Joulujuhla Ry:llä. To 15.12. Su 18.12. Mukana jo putaalaisia tahoja. klo 18.30 Metsäneläinten joulurauhan julistus ulkoilualueella. JOULULAULUJEN YHTEISLAULUKARAOKE la 17.12. Monen arki on muuttanut muotoaan ja tavallisen tasaisen elämän kylkeen on asettunut levoton lepatus ja epävarmuus tulevasta. 8. 25.11.2022 Pihtipudas Rakkaudella muistamme isäämme ja vaariamme Pirjo perheineen Tarja perheineen Kari Siunattu läheisten saattelemana. Su 18.12. klo 13 Sanajumalanpalvelus, Kemppainen, Peltokorpi, pääkirkko. klo 18 Kauneimmat joululaulut Elämäjärven Mäntypirtissä. klo 18 rukouksen, yhteyden ja ylistyksen ilta. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60, keräysaika 14. Adventtikynttilöiden symboliikka osuu. Ota kynttilä ja lyhty mukaan
Henkilökohtaiseen loppukilpailuun pääsi 12 parasta keilaajaa. Joukkuekilpailun pudotuspeleissa käytiin harvinaisen tasainen ja tiukka kilpailu voitosta. Leijonien joukkueessa Bowling kilpailivat Antero Halmetoja, Risto Aulin, Matti Vuohtoniemi ja Osmo Kontula. Kukkuu ry järjestää jouluaattona Kulman joulu -tapahtuman, joka on suunnattu kohtaamista kaipaaville ja yksinäisyyttä kokeville Kulttuuri-Kulman tiloissa. Parhaan henkilökohtaisen sarjan heitti Bowlingin Antero Halmetoja 275 pisteellä. Risto Aulin, Osmo Kontula, Antero Halmetoja ja Matti Vuohtoniemi.. Viitasaaren Toivottomat olivat tasatuloksessa pistein 1520 – 1520. Se ratkesi hiuksenhienosti Viitasaaren hyväksi, kun Pihtiputaan Bowling ja Pihtiputaan leijonat menestyivät puulaakissa Kinnulan kirkossa soivat perinteisten joululaulujen sävelet, kun Antti Ahopelto esiintyi yhdessä säestäjänsä Nelli Marjomäen kanssa Sydämeeni joulun teen -joulukonsertissa. Kinnulan yrittäjät ja kulttuuritoimi järjestivät konsertin yhteistyössä Kinnulan nuoristotoimen hyväksi. 13 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Joulutervehdys ja Uuden Vuoden Toivotus kaikille sukulaisille, naapureille ja tutuille. Aurasta edellisillan konsertista Kinnulaan ajaneen Antti Ahopellon loppuvuosi on kiireinen, sillä konsertteja on lähes joka ilta, iso osa niistä merellä. – Kiitos, että sain tulla, ja on hienoa, että nyt sain laulaa hyvän asian puolesta, hän toteaa. Kinnulan nuorisotoimen hyväksi järjestetty konsertti sai osallistujat joulumielelle. Helvi Pasanen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2023! Toivoo Fanny Pasanen perh. Joulun rauhaa, kuin suloista unta tuo mieliimme kiireisiin. HYVÄN asian takia Kinnulaan matkannut Ahopelto pitää nuorten asiaa tärkeänä. HANNA KANKAANPÄÄ Nelli Marjomäki ja Antti Ahopelto lauloivat myös yhteiskappaleen Poika ja Tähti. Viitasaarelaiset ottivat kaksoisvoiton, kun voittajaksi keilasi Timo Hämäläinen ja toiseksi tuli Jukka Honkala. Lukuisia sijaisuuksia tehnyt Marjomäki aloittaa Ahopellon säestäjänä vuoden alusta. Toivotamme omaisille, sukulaisille, ystäville ja kaikille lehden lukijoille Rauhaisaa ja Lämmintä Joulua sekä Onnea Uudelle Vuodelle 2023! Sirkka-Liisa Syrjälä perh. Pihtiputaalta osallistui kaksi joukkuetta. Kun kaatojakin oli yhtä paljon, edettiin voittokamppailussa äkkikuolemaan, jonka Bowling voitti yhdellä pisteellä. Seitsemäs ja kahdeksas sija tuli Pihtiputaalle Ahti Vartiaisen ja Kari Norosen tuloksilla. Pälkäne Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2023 Sirkka, Pertti ja Perttu Ruuska PIHTIPUTAAN PARHAAKSI -ryhmä Kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille kuntalaisille ja seuraajilleen LEPPOISAA JOULUA JA MUKAVAA ALKAVAA UUTTA VUOTTA! Kaikille kuntalaisille, kesäasukkaille ja yhteistyökumppaneille PIHTIPUTAAN KUNTA Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2023 Anna lahjaksi LAHJAKORTTI muotokuvaukseen! Uudet ja perinteiset joululaulut soivat Kinnulan kirkossa Joulun aika on useimmille ihanaa runsauden ja läheisyyden täyteistä aikaa, jolloin keräännytään yhteen perheiden kanssa. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaisille ja tuttaville. Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta sukulaisille, ystäville ja naapureille. Lopulta kultapeliin Bowling sai vastaansa Viitasaaren Elastiset, jotka veivät kultamitalin jättäen Bowlingin hopeasijalle. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista ja voi olla niin, että lähestyvä joulu aiheuttaakin enemmän ikäviä tunteita yksinäisyydestä ja yhdessäolon kaipuusta johtuen. Maksuton tapahtuma on syntynyt sektorirajat ylittävän yhteistyön avulla ja tapahtuman ovat mahdollistaneet K-kauppa Kinuski, Kinnulan rakennus ja sisustus, Olkikukka, Kinnulan kunta ja Kotiseudun Sanomat. Joulukonsertteja hänen kalenterissaan on kuitenkin ajankohdasta huolimatta vain kaksi, ja vain toinen niistä järjestettiin kirkossa, tällä kertaa Kinnulassa. Kirkkoon kokoontui satakunta kuulijaa. Anne ja Antti Paananen perh. HANNA KANKAANPÄÄ Tule Joulu, tuo pehmeää lunta puiden oksiin hauraisiin. Konserttia oli tukemassa myös Keski-Suomen Betonirakenne. Olen kyllä miettinyt, että joskus voisi tehdä kokonaisen joulukiertueen. Toivottavat Lehon perhe Käpylän perhe Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2023 Hilkka ja Jukka Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2023 Toivoo Ritva ja Jaakko Hämäläinen Olavi Koivumäki Kirsi perheineen Hyvää Joulua sekä Onnea ja Terveyttä Vuodelle 2023! Lauri ja Mari Mielityinen perh. Kulman joulussa on tarjolla puuro-brunssi ja jokainen, joka tuntee tapahtuman omakseen, saa tulla sellaisena kuin on, eli näihin juhliin ei tarvitse pynttääntyä. Pihti-joukkueessa kilpailivat Kari Noronen, Ahti Vartiainen, Vilho Tenhunen, Paavo Siekkinen ja Asko Aunola. Kotikunnassaan Evijärvellä Ahopelto on sivistyslautakunnan aktiivinen jäsen. Tiaisen Martta toivottaa Joulunaikaa Rauhaisaa, Vuotta Hyvää Alkavaa. Pronssia otti Viitasaaren Toivottomat. Kolmannen sijan nappasi Putaalle Antero Halmetoja. Olga Anttila Muurasjärvi Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Kyllikki Järvinen Ritva ja Jukka Sorvisto perh. Kulman joulu on kohtaamispaikka yksinäisille Syksyn puulaakit ja loppukilpailut on pelattu Viitasaaren Keiliksesssä. – Jos ei olisi tullut kutsua Kinnulaan, niin en välttämättä olisi tullut tehneeksi lainkaan kirkkokonserttia, sillä en ole näitä tänä vuonna markkinoinut lainkaan
Kyllikki Jauhiainen Turku Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta sukulaisille ja tuttaville. HELI HJELMEROOS-HAAPASALO HELI HJELMEROOSHAAPASALO. Manu ja Marika Pasanen perh. – Nyt kun tuli lumikin maahan, se lisää vielä tunnelmaa. – Soittelimme usein, hän vakavoituen kertoo. Konsertissa kuultiin rakkaimpia joululauluja aina klassikoista uudempiin kappaleisiin. – Eniten toivon sitä, että voisin tehdä rakastamaani työtä pitkään. Leif Lindemanin joulukonsertti keräsi Pihtiputaan kirkkoon paljon kuulijoita. Hänellä on paljon kauniita muistoja myös Seppo Kahilaisesta. kaksi isompaa konserttikiertuetta ja paljon tanssilavakeikkoja. Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle sukulaisille, ystäville ja naapureille. Erityisesti lapsuuden ravireissut ovat jääneet hänen mieleensä. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Toini Hämäläinen – Tämä on ainoa kirkossa pitämämme konsertti tällä kiertueella, Lindeman kertoo. – Halusimme esiintyä joulukiertueella konserttisalien ohella yhdessä kirkossakin. Konsertin järjestäjä Jouni Arvola kertoo, että joulutunnelmasta saapui nauttimaan 130 kuulijaa. t. Edellisen kerran Lindeman esiintyi Pihtiputaan kirkossa vuonna 2016, mutta Niemenharjun tanssilavalla hän on tuttu vieras. Olen siitä erittäin innoissani ja odotuksia on paljon. On upea tunne, kun laululla voi tuoda iloa ja lohdutusta kuulijoille. Leif Lindemanin toivoi illan olleen kaikille ”voimaksi, lohdutukseksi ja kaikeksi hyväksi.” Hänen aavistuksensa siitä, että edessäpäin on parempia aikoja, jäi toivoksi kirkosta poistuvien kuulijoiden sydämiin. Pihtiputaan kauniiseen kirkkoon oli hyvä tänään tulla. On aika tuoksujen ja tunteiden. Kilpaa lasten tähtisilmäin kanssa. Ilolla tulimme, kun meitä paikkakuntalaislähtöisesti tänne pyydettiin! Lindeman kertoo, että kirkkokonserteilla on hänelle itselleen tärkeä merkitys ja varsinkin näin joulun alla tunnelma on hieno. Tarja ja Raimo Siekkinen Kaarina ja Erkki Auhtola Siunattua Jeesuksen syntymäjuhlaa kaikille sukulaisille. Toivottaa Martta ja Aarne Pasanen Enni Puranen Eila Turunen Tuikkikaa, oi joulun tähtöset. Aina yhtä uutta, yhtä ihanaa. On aika rauhan, rakkauden, ystävien. – Ensi viikolla lähdetään äänittämään. Työltä tuntuvat ainoastaan keikkamatkat pimeässä ja liukkaassa kelissä. Lindemanin vuosi on ollut työntäytteinen. Toivotamme kaikille sukulaisille ja ystäville Leppoisaa Joulua ja Onnellista, Turvattua Uutta Vuotta! Hellevi ja Timo Marjo, Minna, Maija, Markus ja Matias perh. ENSI vuodesta artisti tietää jo, että siitä on tulossa entistä kiireisempi. Lindemanin ura alkoi vuoden 1991 Tenavatähti -kilpailuvoitosta. Sirpa ja Kari-Pekka Urpilainen Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2023 sukulaisille ja ystäville. Silloin tuntee onnistuvansa, kun laulullaan liikuttaa ihmisten tunteita. – Perinteiset joululaulut ovat itselleni rakkaimpia. Koronan jälkeen keikkailu on palannut entiseen rytmiin. Kertokaatte joulun satua. Pirkko ja Tuomo Kinnunen Kaija Kautiainen Siunattua Joulua ja UuttaVuotta 2023 sukulaisille, ystäville ja naapureille. Toivoo: Liisa ja Kaino Malinen Tmi Onni Nykänen, Ulla Holkko ja Onni Nykänen kiittävät kuluneesta vuodesta ja toivottavat Rauhallista Joulunaikaa ja Hyvää Alkavaa Vuotta. Lämpöistä Joulua & Iloista Uutta Vuotta! Jan-Eerik, Jenni & Joona Riihelän tila Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Taina ja Jorma Toikkanen Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tuija ja Heikki Jämsén Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaisille, ystäville ja naapureille. Hauskaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2023 sukulaisille ja tuttaville. 14 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Ilon, valon ja rakkauden täyttämää joulunaikaa kaikille sekä Onnellista Vuotta 2023 Toivottelee Sirkka Pitäjämäki perh. Rakastetuista klassikoista ja uusista tuulahduksista koostunut konsertti oli kaunista kuultavaa. Toivoo Marjatta ja Jaakko Perttula Seinäjoelta Kaunista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille. Niemenharjullakin Lindemania taas kuullaan. Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta! Toivoo Pirjo Paananen perh. Heti sen jälkeen ilmestyi ensimmäinen levy ja sittemmin levyjä on kertynyt jo yli kymmenen. VIITASAARELTA kotoisin oleva artisti toteaa pohjoisen Keski-Suomen olevan hänen kotiseutuaan ja Pihtipudaskin tuntuu lähes kotipitäjältä. Muurasjärvi Lapsen lailla jouluun kulje, kuusen luona silmät sulje, muista joulut entiset, tiedän, että hymyilet. Hyvää ja Rauhallista Joulunaikaa sekä Tulevaa Vuotta 2023 naapureille ja ystäville. Syksy Sävel -menestys itsesävelletyllä kappaleella oli hieno asia, ja voiton ansiosta keikoille on tullut uusiakin kuulijoita. Uusin levy ilmestyy helmikuun aikana. Suunnittelilla on ainakin Leif Lindeman toi joulun pihtiputaalaisten sydämiin – Olen laulaja jonka tehtävänä on viihdyttää ihmisiä, Lindeman toteaa Pihtiputaan joulukonsertissa. Juuri ne vievät siihen aitoon, oikeaan joulutunnelmaan. Paula ja Juhani Kivinen Joulunaikaa Rauhaisaa, Vuotta Hyvää Alkavaa sukulaisille ja kaikille tutuille. Tunnelman aistii, hän kertoo. Eero Kemppainen Erkki ja Kaarina Kemppainen Hanna-Maija, Jaana ja Minna perh
15 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Jouluksi Jouluksi Korut myös verkosta : Korut myös verkosta : www.pihtipudaskoru.fi www.pihtipudaskoru.fi 110€ 195€ 135€ Myynti ja tiedustelut: Kotiseudun Sanomat ma-pe klo 8.30-15.30 0207 931 620 Korut suoraan varastosta! Rannekoru Kaulakorut iso 195€ pieni 125€ Korvakorut Solmioneula • Korut heti mukaan kauniissa lahjapaketissa • Joulukuun ajan kaupan päälle puhdistusliina ja kaiverruslahjakortti
Oli ilo seurata humoristista videota, jossa valmistuneet kertoivat myös, miksi he valitsivat Pihtiputaan lukion ja mistä he ovat lukiossa pitäneet ja ovat kiitollisia. Havaintoja kirjataan vuosittain kymmeniätuhansia, joten kyseessä on todella mittava vapaaehtoistyön voimannäyte. Asutuksen läheisyydessä liikkuneista suurpedoista kirjataan lisäksi etäisyys lähimpään asuttuun rakennukseen. Juhlan päätyttyä kaikki saivat istahtaa kahville koulun ruokalaan. Puheen jälkeen oli aika jakaa lukion Lukiotaipaleen kruunu – ylioppilaslakki tä ongelmista selvittyä valmistuneet uudet ylioppilaat esittäytyivät puheenvuoroissaan tekemillään videoilla, joissa he kertoivat omasta lukiopolustaan ja antoivat arvokkaita ohjeita, neuvoja ja eväitä nykyisille lukiolaisille. Viestin ottivat vastaan Konsta Strandman sekä Aleksandra Toikkanen. Ilmoittamalla havainnot tuetaan paitsi riistantutkimusta, myös autetaan viranomaisia saamaan tarkemman käsityksen alueen suurpetotilanteesta. Pihtiputaan alueella on tehty tämän vuoden aikana 98 suurpetohavaintoa, joista 73 on ilvesja 12 karhuhavaintoa, sanoo petoyhdyshenkilö Juha Pasanen. Musiikkilinjan esityksen jälkeen oli vuorossa rehtori Markku Piipon puhe. Rehtori Piippo kutsui vuorotellen ylioppilaat Viivi Jylängin, Nea Mäkelän, Sara Piipon sekä Laura Puhakan salin eteen ja ojensi heille päättötodistukset onnitteluiden kera. Tällainen kohtaaminen tulee ehdottomasti ilmoittaa petoyhdyshenkilölle. KONSTA STRANDMAN KRISTA STRANDMAN Maanantaina 5.12 juhlistettiin uusia ylioppilaita, lukion päättötodistuksen saajaa sekä Suomen itsenäisyyspäivää Putaanvirran salissa lukion väellä sekä valmistuvien läheisten kanssa. Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan. Havainnot yksityiskohdista ja tarkka sijainti pyydetään ilmoittamaan paikalliselle petoyhdyshenkilölle heti tapahtuman jälkeen. – Jännittävää ajatella, että itse olen tuossa tilanteessa muutaman vuoden päästä, kommentoi eräs ensimmäisen vuoden opiskelija. Luultavasti ylioppilasjuhla ja valmistuneiden onnellisuus, ilo ja silminnähtävä ylpeys valkolakistaan kannustaa nykyisiä lukiolaisia ponnistelemaan oman saavutuksensa eteen entisestään. Kolmannen vuoden opiskelijat Jaakko Käsmä ja Krista Strandman lukivat veteraanien viestin ja luovuttivat sen perinteen mukaisesti toisen vuoden opiskelijoille. Ylioppilaiden päästyä paikoillensa oli vuorossa vanhemman puhe, jonka piti Sirpa Piippo. – Suurpetohavainto kannattaa ilmoittaa petoyhdyshenkilölle, vaikka havainnot tuntuisivat itsestä jokapäiväisiltä tai ei ole täysin varma lajimäärityksestä, sanoo riistapäällikkö Olli Kursula. Pacius, suom. Lisäksi sudesta on tehty kolme ja ahmasta kymmenen havaintoa. Juhla alkoi ylioppilaiden sisääntulolla, jolloin salissa soi musiikkilinjalaisen Krista Strandmanin kitarasoolo. Jos suurpeto aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa kodin pihapiirissä, tai ajaudut kolariin suurpedon kanssa, ota yhteyttä hätäkeskuksen (112) kautta poliisiin. päättötodistukset sekä ylioppilaslakit. Ilmoittamalla omat havainnot alueen petoyhdyshenkilölle autetaan tarkentamaan kannanarviointia. Cajander), jonka esilauloi joukko lukion musiikkilinjalaisia. F. Lisäksi havaintoja hyödynnetään suurpetovahinkojen ennaltaehkäisyssä, kuten suurpetoaitojen ja muun vahinkojenestomateriaalin kohdentamisessa. Kaikki petoyhdyshenkilön tarkastamat suurpetohavainnot kirjataan Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmään. ESIINTYMISEN jälkeen kunnioitettiin Suomen itsenäisyyspäivää. Rehtori Piippo kehotti ylioppilaita laittamaan ylioppilaslakin päähänsä, minkä jälkeen salissa kajahti soimaan Gaudeamus igitur. Havaintotietoja voidaan käyttää myös arvioitaessa lasten koulukyytien tarpeellisuutta. KAIKKIAAN tilaisuus oli tunnelmaltaan lämmin, juhlava ja arvokas. Yhteislaulun jälkeen opettajat, henkilökunta sekä ystävät ja sukulaiset siirtyivät onnittelemaan valmistuneita. VIRANOMAISET ja riistahallinto, kuten poliisi ja Suomen riistakeskus, käyttävät havaintoja päätöksenteon tukena. Kansalaisten toivotaan ilmoittavan tekemistään susi-, karhu-, ilvesja ahmahavainnoista alueen petoyhdyshenkilöille. Puheen jälkeen lukion musiikkilinja esitti kappaleen Mestaripiirros. Juhlapuheen piti Saran äiti Sirpa Piippo. Ylioppilaslakin sai painaa päähänsä neljä tutkinnon suorittanutta. Viivi Jylänki, Nea Mäkelä, Sara Piippo, Laura Puhakka ja Amy Lehtinen-Sharp. Videon jälkeen lukion musiikin toisen kurssin opiskelijat esittivät Vesalan kappaleen Uusia unelmia. Petoyhdyshenkilöt ovat vapaaehtoisia, koulutettuja asiantuntijoita, jotka tarkastavat ja määrittävät suurpetohavaintoja. SEURAAVAKSI vuorossa oli ehkä koko juhlan kohokohta eli ylioppilaiden lakitus. Ruusun ja lakin valmistuville antoi ryhmänohjaaja Hanna Pasanen. Jos suurpeto kohdataan hoidetussa pihapiirissä tai laitumella, on syytä pyrkiä karkottamaan se kovaa ääntä pitämällä ja tekemällä eläimelle selväksi, että paikalla on ihminen. Lukiolaisten juttu NELLA RUONALA TAINA ASIKAINEN. Suurpetohavainto voi olla näköhavainto eläimestä tai havainto jäljistä, jätöksistä, haaskoista tai raatelujäljistä. Myös jälkien mitat kirjataan aina kun mahdollista. Ilveksen ja suden jälkihavainnoista mitataan etutassun leveys ja pituus, karhun ja ahman jälkihavainnoista etutassun leveys. Havainnosta kirjataan muun muassa eläinten laji ja lukumäärä, havaintoaika ja -paikka. Teknisis16 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Rehtori Piippo kehotti ylioppilaita laittamaan ylioppilaslakin päähänsä, minkä jälkeen salissa kajahti soimaan Gaudeamus igitur. ” Ilmoita suurpetohavainnosta petoyhdyshenkilölle Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. sanat P. – Onhan se aina jännittävää esiintyä niinkin tärkeissä juhlissa, mutta kun on harjoiteltu tarpeeksi, on tunne myös itsevarma, Soittajat kommentoivat. Upean Gaudeamuksen jälkeen jaettiin lukiosta valmistuvalle Amy Lehtinen-Sharpille lukion päättötodistus. Viestin luovutuksen jälkeen rehtori Markku Piippo sanoi vielä päätössanat, jonka jälkeen vuorossa oli vielä yhteislauluna Maamme (säv
Kävijöiden kesken arvotaan joulukinkku ja muita palkintoja klo 14. klo 13 Voimautuksen tiloissa. asti Tuulensuojan Joulua -näyttely kirjastossa, esillä jouluisia askarteluja. Järj. Viitasaaren alueen musiikkiopiston joulukonsertti Seurakuntakeskus Sallilassa klo 17.30. Tiistaina 20.12.2022 klo 10–11 Pihtipudas, Kahvi & Kuppi (Asematie 11) klo 12.30–13.30 Kinnula, Parlamentti (Jääjoentie 31) Kahvitarjoilu. klo 10 kirjastossa. Keskustalainen Euroopan Keskustalainen Euroopan parlamentin jäsen parlamentin jäsen Keskustalainen Euroopan parlamentin jäsen Facebook @pekkarinenmauri •Twitter @PekkarinenMauri Sähköposti: mauri.pekkarinen@europarl.europa.eu www.mauripekkarinen.fi EU:N TULEVAISUUS – MITÄ KUULUU EUROOPPAAN. Kylätoiminta SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. ja 13.2. Järj. Kirpparin tämän vuoden päättäjäiset la 17.12. Kamu-kahvila to 15.12. Vapaa pääsy. Su 18.12. PUDIS. Maanantai: uunimakkara, perunamuusi, porkkana-kaali-ananassalaatti, kurkkusalaatti, sinappi ja ketsuppi. Yleisurheilukoulu joulutauolla. Kokous teki tärkeitä suvun tulevaisuuden päätöksiä. Kanasten sukutietoja on vielä runsaasti päivittämättä. Kokous pidetään 29. Sukututkimus antaa siihen mahdollisuuden. klo 18-20. Kauneimmat joululaulut Alvajärven maamiesseurantalolla klo 15. Ma 19.12. KINNULA To 15.12. LIIGAPLOKI. Kausimaksu 25 euroa. JouluiMenot sissa tunnelmissa MIELI Viitasaaren mielenterveys ry:n mietteitä menneiltä ajoilta ja porukalla tuumailtua tulevaisuutta. TERVETULOA! LENTOPALLON MESTARUUSLIIGAA KE 14.12.2022 KLO 18.30 LIIGAPLOKI – Puijo Wolley Pihtipudas-sali Liput: aikuiset 15€, (12-15v. Kirppari pe klo 10-15 ja la klo 10-14 Asematie 11. Kauneimmat joululaulut ja joulupuuro Kojolan koululla klo 12. Kanasten sukututkija Juha Jauhiainen. Huom! Saunavuoroa ei ole ke 28.12., pe 30.12. Joulujuhla Valorinteen kerhohuoneella ke 21.12. Uudet ja vanhat jäsenet, käykää täyttämässä sivuillamme www.kinnulankennelkerho. klo 16. klo 10-14 Seläntauksen Kyläseurantalolla (ent. Mukana kanteletaiteilija Ida-Elina. Metsän Joulurauha -tilaisuus Alvajärven Lehtoperällä klo 15. klo 15.15-16.15 Pihtipudas-salissa. Sukuseuralla tulee olla toimiva hallitus: puheenjohtajat, sihteeri, taloudenhoitaja, tiedottaja, jäsenrekisterin hoitaja jne. Kokouksessa päätettiin Kanasten suvun oman sukuseuran perustamiskokouksesta. Ilmoittakaa myös pienpetokilpailun saaliit – parhaat palkitaan! SUOMEN KIPU. Päivätoiminta ja seurakunta. Kulman joulu kohtaamista kaipaaville ja yksinäisyyttä kokeville Kulttuuri-Kulmassa (Keskustie 38) klo 10-13. Kanasten suvun naislinjoja on tutkittu 1800-luvun alusta alkaen. ja 16.2. Työryhmä ryhtyy valmistelemaan sääntöesitystä sukukokoukselle Kanasten sukuseuran säännöiksi. klo 14-16. TYÖRYHMÄ esittää, että Kanasten sukujen jäsenet alkaisivat valmistautua tuohon tärkeään kokoukseen ja laittaisivat ajankohdan kalentereihinsa. Kouluruokailu PIHTIPUDAS. Sukututkimus ja sukuseuratyö on tärkeää henkilöhistoriatyötä. Torstai: järvikalapuikot, pinaatti-perunamuusi, punajuuri, porkkanaraaste. 17 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e PIHTIPUDAS Ke 14.12. Näiden puolisot ja jälkeläiset voisivat työryhmän mukaan olla myös tulevan sukuseuran jäseniä. klo 15. Kahvitarjoilu joulutortun kera. MUISTIYHDISTYS. Kanasten suku perustamassa sukuseuraa Iisalmen Runnilla 31.7. Urheiluseurat TUISKU. Kanaset. Kanasilla on tavoitteena julkaista sukukirjoja tulevaisuudessa. Luennoimassa puheenjohtaja Björn Wallén. Kanasten suvussa on Suomessa ja ulkomailla eri sukuryhmiä, mm. To 15.12.Kauneimmat joululaulut Elämäjärven Mäntypirtillä klo 18. Minun yhteystietoni: juha.sa.jauhiainen@ gmail.com. Muistikahvila Elämäjärven Mäntypirtillä ma 16.1. RHY. Myös Kanasten eri sukuryhmille on kiinnostavaa tietää esivanhemmistaan vuosisatojen päähän: keitä he olivat, mitä tekivät ja missä he asuivat. Työryhmän jäsenet ovat; puheenjohtaja Juha Jauhiainen Jyväskylä/Pihtipudas, sihteeri Kerttu Rönkkö Pyhäsalmi, Mauri Kananen Viitasaari, Juhani Kananen, Erkki Kananen, Ilpo Kananen ja Timo Kananen Pihtipudas ja Saila Seppo Helsinki. Kylien kuoron joulukonsertti Salmen talossa Muurasjärvellä (Salmenrantatie 112) klo 15-16. Kukkuu ry, K-Market Kinuski, Kinnulan Rakennus ja sisustus, Olkikukka ja kunta. Järj. Vapaa pääsy. Pihtiputaan rhy. Puurotarjoilu alkaen klo 14. Su 8.1. Koko kylä mukaan! Pe 6.1. Opiskelijat esiintyvät. heinäkuuta alkaen kello 10 Seurakuntakeskus Sallilassa Pihtiputaalla. Työryhmä toivoo, että tulevan sukuseuran tehtävistä kiinnostuneet suvun jäsenet ottaisivat yhteyttä työryhmän jäseniin ja ilmoittaisivat halukkuudestaan osallistua tulevan Kanasten sukuseuran toimintaan. KINNULA. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki-JymyVolley (Nurmo) Pihtipudas-salissa klo 17. Pohjanmaan Kanaset (eri sukunimillä olevat), Pyhäjärven Tossavaisista (1646 alkaen) Kanaseksi, Pyhäjärven Paajasista (1862 alkaen) Kanaseksi, Pyhäjärven Kauraset, Pihtiputaan Kanaset (Kolehmaisista 1637 alkaen) Kanaseksi, Kainuun Kanaset noin 1560 alkaen (Paltamo-Sotkamo), Kiihtelysvaaran Kanaset ja ym. Muurasjärven koulun joulujuhla Harjulinnassa klo 19. Tiistai: riisipuuro, tuore leipä, leikkele, juurespala. valittu uusi Kanasten suvun työryhmä on pitänyt ensimmäisen kokouksensa. Puheenjohtaja Björn Wallén, Vapaa sivistystyö ry ja Pop-kanteletar Ida-Elina. Torttukahvit. La 24.12. Vertaistukiryhmä kroonisesta kivusta kärsiville ja heidän läheisilleen Hubteekissa (Keskustie 14) ke 14.12. Lehtoperäntie 500, josta opastus Muurankorven Metsästäjien kodalle. klo 12. Su 18.12. Tapahtumakalenteri Seuratoiminta PIHTIPUDAS MUISTIYHDISTYS. Jouluruokailu pe 16.12. Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). Hirvennahkat Ponsen takapihalle. Salibandya pelataan Pihtipudas-salissa maanantaisin 0-3-lk klo 18-19.15, 4-lk ja vanhemmat klo 19.15. Torstai: kalapuikot tai lohipyörykät, perunamuusi, kermaviilikastike, kiinankaali-paprika-rypälesalaatti, punajuuri. Kahvi ja makkaratarjoilu! Järj. Arpajaiset. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Puijo Wolley (Kuopio) Pihtipudas-salissa klo 18.30. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki-Arctic Volley (Rovaniemi) Pihtipudas-salissa klo 17. fi välilehdellä ”Toimintamme” avautuva jäseneksiliittymislomake jäsenrekisterin tietojen ajan tasalle saattamiseksi. Pe 16.12. eikä su 1.1. AVANTOUIMARIT. kyläkoulu), os. Kyläseurantie 16. Perhekahvila avoinna Kotiseudun Sanomien talossa tiistaisin 10-13. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20.30 (ajanvaraus 040 568 0344), perjantaisin klo 16-20 (ajanvaraus 040 417 4472) ja sunnuntaisin klo 13-18 (ajanvaraus Pudiksen somen kautta). Maanantai: makaronilaatikko, porkkanaraaste, kaaliraaste, hedelmälohkot. Toivon, että tietojen päivittäminen otetaan suvuissa sydämen asiaksi. Tarjolla puurobrunssi. Emme muista kovin kauas, vaarin ja mummon useimmiten tiedämme, mutta monet eivät tunne edes kaikkia lähiserkkujaan. KENNELKERHO. Kaikille avoin muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella to 19.1., 2.2. Opastus paikassa Lehtoperäntie 500. mennessä. Joulurauha Metsään tapahtuma Lehtoperällä su 18.12. Rekisteröidyn sukuyhdistyksen perustaminen edellyttää erilaisia vaatimuksia. Alvajärven maa-ja kotitalousnaiset ja seurakunta. Kansalaisopistot PIHTIPUDAS IKIS-luento: Sydämen sivistys Hubteekissa ke 14.12. Vuoden 2022 jäsenmaksut (nuorisojäsen 5 €, vuosijäsen 10 €, ainaisjäsen 100 €) maksetaan kerhon tilille FI25 4753 0010 0124 83 ti 20.12. La 17.12. Perjantai: lihapullakastike, perunat, jäävuorisalaatti-kurkku-ananas-hernesalaatti. To 15.12. klo 14. Maksuton tapahtuma. Jäsenetuna pizza tai ateria Ruskassa tai Parlamentissa 10 €/ jäsen kuittausta vastaan pe-la 16.-17.12. KINNULA ELÄKELIITTO. Tiistai: riisipuuro, kanelisokeri, joulutorttu. Vaihtori kunnantalon alakerrassa ma-pe klo 8.30-14.30. JHL 487. Järj. Os. Ilmoittakaa toiminnanohjaajalle vietyjen nahkojen määrä. 7€) Otteluisäntä: Viimeinen kotipeli ennen joulutaukoa! Arvontaa Saarenkylän Pienviljelijäyhdistyksen Viihtylän laavun jouluarvonnassa voitti 50 euroa Anja Simonen Viitasaarelta. MLL. Perjantai: lasagne, salaattibuffa (kiinankaali, maissi, paprika, kurkkukuutiot). Kumpulan talviuintipaikan avain kunnantalon neuvonnasta. Tuolijoogahetki ja jouluisia tunnelmia. kyläseura, maamiesseura ja naisosasto. KINNULA Ikis-luento Sydämen sivistys Keskuskoulun valtuustosalissa ke 14.12. Jatkamme to 12.1
Ilmoittautuminen viim. Wiitaunionin laaja hyvinvointikertomusja suunnitelma 2021-2025 / hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen, Pihtipudas 4. mennessä. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. p. Tarjoukset tulee jättää 8.1.2023 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kinnulan.kunta@kinnula.fi. päivänä joulukuuta 2022. Toisessa erässä Matias Laakkonen, Joel Pennanen ja Tero Kallatsa veivät Pudiksen jo 5-2 -johtoon. 050 307 5439 Raudaskalan laadukkaat ja kotimaiset KALATUOTTEET myynnissä Pihtiputaan K-Supermarketin pihassa ti 20.12. Niiden osalta, joille Kinnulan vesilaitoksen toimesta on asennettu etäluettava vesimittari ei lukemia tarvitse ilmoittaa. mennessä. Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n ja Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n välinen sulautuminen 7. KAUKOLÄMPÖMITTAREIDEN LUENTA Kaukolämmön asiakkaita pyydetään huomioimaan, että mittareiden luenta tapahtuu viikon 51 aikana kunnan huoltomiehen toimesta. Kuntien välisen sopimuksen hyväksyminen Keski-Suomen pelastuslaitosliikelaitosta koskien 11. Lisätiedot, ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot pe 16.12. Pudis aloitti maalinteon parin minuutin kohdalla kapteeni Tatu Siekkisen toimesta. klo 10 PE 23.12. aineisto aineisto viimeistään viimeistään PE 23.12. 3.1.2023. Voit varata kalat ennakkoon www.raudaskala.fi tai p. KE 21.12. Tästä tuli Pudikselle kauden ensimmäinen tappio. Ilmoituksen yhteydessä ilmoittakaa käyttöpaikan osoite, luentapäivämäärä, ilmoittajan yhteystiedot. Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan pyynnöstä osoitteesta marja.lehtonen@kinnula.fi. klo 10-17. klo 15 PE 16.12. Toisessa pelissä vastassa oli myös Jyväskylän seudulta Jyskän Parsijat. ?Tervetuloa! MTK-Kinnula ry:n, MTK-Pihtipudas ry:n ja MTK-Viitasaari ry:n yhteinen ylimääräinen kokous Wiitatuvalla ma 19.12.2022 alkaen pikkujouluruokailulla klo 18.30. Vuoden 2022 Vuoden 2022 viimeinen Kotsari viimeinen Kotsari KE 28.12. Useamman vesimittarin osalta, niin silloin on ilmoitettava käyttöpaikkojen ja mittareiden numerot. Tervetuloa! Kinnulan kunta VESIMITTAREIDEN LUENTA Vesimittarilukemat pyydetään ilmoittamaan 22.12.2022 mennessä sähköpostitse osoitteeseen aki. Pihtiputaan kunnan viestintäohjeen ja viestintäsuunnitelman 2023 hyväksyminen 9. klo 10-13 Kulttuuri-Kulman tiloissa (Keskustie 38, Kinnula) Puurotarjoilu! Tule toviksi tai viihdy pitempään, siellä ootellaan! Tapahtuma on maksuton.. Tekninen lautakunta Kotiseudun Sanomien Kotiseudun Sanomien ILMESTYMINEN ILMESTYMINEN ja ILMOITUKSET ja ILMOITUKSET KE 21.12. Mikäli ilmoittaja on eri kuin laskun saaja tulee ilmoittaa myös laskun saajan tiedot. Vuoden 2023 rakentamisja hankintaohjelman hyväksyminen 7. Jyväskyläläiset karkasivat 2-0 johtoon, mutta 29 minuutin kohdalla Aapo Varis laukoi komean kavennuksen ja muutamaa minuuttia myöhemmin Tuomas Mattola pisti pallon yläkulmaan. 040 535 7340 LEIPÄKAUPPIAS Pihtiputaan torilla PE 16.12 Terttu Kinnunen 040 510 2683 Hyvää Joulua ja Onnelllista Uutta Vuotta KOKOUSKUTSU Kinnulan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään Keskuskoulun valtuustosalissa maanantaina 19.12.2022 klo 18.00 alkaen. Kaksi minuuttia ennen loppua 02 siirtyi 3-2 -johtoon. ?Tervetuloa!???????????Johtokunnat PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Pihtiputaalla 14. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Pyynnöt tarjousasiakirjojen lähettämisestä tulee toimittaa sähköpostitse 2.1.2023 mennessä em. Parsijat nousi kuitenkin ohitse, mutta hieman ennen erän loppua Aapo Varis tasoitti päivän toisella osumallaan. Kokous on nähtävissä Kinnulan kunnan YouTube-kanavalla. Vielä ehtii! Vielä ehtii! JOULUJOULUTERVEHDYKSET TERVEHDYKSET ilmoitukset ilmoitukset viimeistään viimeistään PE 16.12. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 040 578 5979. joulukuuta 2022 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ari Saastamoinen Pudis ylempään loppusarjaan Pudiksen miehet lähtivät salibandyn 5. Pudis kohtasi Jyväskylän Keljonkankaalla ensin paikallisen 02-joukkueen. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 23. Henkilöstön siirtosopimus liikkeenluovutuksesta Keski-Suomen hyvinvointialueelle 10. 18 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 MYYDÄÄN Alvajärven Osakaskunnan vuosikokous to 22.12.2022 klo 19.00 Eläketalon kerhohuoneella. Saatu yksi sarjapiste riitti kuitenkin varmistamaan, että Pudis pääsi tammikuun lopussa alkavaan Sisä-Suomen lohkojen ylempään loppusarjaan. klo 15 mennessä. Kinnulan kunta kutsuu yrittäjiä yhteistyötahoineen KINNULAN ELINVOIMAILTAAN keskuskoulu juhlasaliin pe 13.1.2023 klo 18-22. velvoitetyöllistäminen. Vastustaja iski voittomaalin minuutti ennen loppua. Keskustan valtuustoryhmän aloite yksityisteiden kunnossapitoavustusten määrän korottamiseksi 12. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi TARJOUSPYYNTÖ TYÖLLISTÄMISPALVELUISTA Kinnulan kunta pyytää yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä tarjousta kunnan pitkäaikaistyöttömien työllistämisen järjestämisestä pl. klo 10 mennessä. 044-459 6211 Markkinapaikka TORILLA OSTETAAN Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. Kinnulassa 12.12.2022 Manu Toikkanen Valtuuston puheenjohtaja KOKOUSKUTSU Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään Putaanvirran koulun ruokasalissa maanantaina 19.12.2022 klo 18.00. Kinnulan kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyön puitesopimus 4. sähköpostiosoitteeseen, josta myös lisätiedot. Kulman joulu la 24.12. Asiakas pääsee myös seuraamaan omaa kulutustaan sekä mm. 014-459 6800 KINNULAN KUNTA Keskustie 47, 43900 Kinnula Puh. vuotoja lämpötilahälytyksiä OmaVesi-palvelun kautta, johon voi hakea käyttäjätunnuksia Kinnulan kunnan kotisivuilta seuraavan polun kautta: www.kinnula.fi > Asuminen ja Ympäristö > Lämpö ja Vesi > OmaVesi-palvelun käyttäjätunnukset. 1. Hoitokunta klo 18.30. KE 28.12. Tarkempi ohjelma löytyy kunnan kotisivuilta. Varaamalla varmistat saatavuuden. Pihtiputaan kunnan vuoden 2023 talousarvio ja vuosien 2024 2025 taloussuunitelma 6. Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön siirtosopimus 5. suhonen@kinnula.fi tai puhelimitse numeroon 044 459 6218 (Aki Suhonen). Hallintosääntömuutokset 1.1.2023 lukien 8. Vuoden 2023 talousarvion hyväksyminen 6. Uudet asennettavat vesimittarit ovat etäluettavia eli niiden kulutustiedot siirtyvät automaattisesti Kinnulan vesilaitokselle eikä vuosittaisia lukematietoja tarvitse enää ilmoittaa. Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivulla kokouksen jälkeen heti, kun pöytäkirja on tarkastettu. Viimeiseen 17 minuuttiin jyskäläiset iskivät kuitenkin kolme maalia ja peli päättyi tasan 5-5. mennessä Tomi Pasanen p. 1. Kokouksessa käsiteltävät asiat ovat yhdistyksen purkautumisen 2.käsittely sekä uuden MTK SydänSuomi yhdistyksen perustamiskokous. divisioonan turnaukseen hieman kapealla rosterilla, kun pari pelaajaa puuttui rivistä. Wiitaunionin henkilöstöja koulutussuunnitelma 2023 5. Tästä vain 18 sekuntia eteenpäin Santtu Kemppainen tasoitti 3-3:een Teemu Hämäläisen jo kolmannesta syötöstä
P. P. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. Meiltä MAJOITUSTA lomaan, työhön ja yöhön. p. Julkinen kaupanvahvistaja. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi LVI-ASIOISSA Puh. Avoinna klo 9-15. Lounas: 11-13. Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rakennustuotteet ovet ja ikkunat kattopellit puutavara lämpöelementit rakoliiterit Autohuolto huollot ja korjaukset renkaat Monipuolisesta valikoimastamme Teollisuustie 16 Viitasaari ma-pe 8-16 0400 911 981 myllynmies.fi ovikauppa.com Puun osto energiapuu kuitupuu tukit Metsästystuotteet Tracker-koiratutkat Genzoradiopuhelimet Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). 040 7299 360 info@taloushallinta.com 040 7299 367 Vuokko Runtti Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 040-149 4005 PUKINKONTTIIN Hanki lahjat omalta paikkakunnalta! Uranetti Oy /Anne Heikkilä 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti. 029 566 0880. 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Meillä myös sähköauton latauspiste 11 Kw.. SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA Oy VISUAALINEN OHJEISTO LOGO Logo valkoisena, yrityksen päävärin (sininen) taustalla: Käännetty logoväritys tilanteisiin, joissa pohjaväri on valkoinen, tällöin logo on sininen: VÄRIPALETTI TYPOGRAFIA Logofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä otsikkofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä leipätekstin fontti on: garamond Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Viitasaaren toimipaikka Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 HAMMASPROTEESIT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi 040 700 0090 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 040 7299 361 www.taloushallinta.com Auktorisoitu tilitoimisto Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut Keskustie 14 • Pihtipudas • www.kunnonsyke.. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 19 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. Turvallinen kumppani yrityksellesi. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Matias Toivonen Ajanvaraus 08-782 100 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh
Selvityksiä kuitenkin tarkennetaan hankkeen kaavaja ympäristövaikutusten arviointivaiheessa. – Ensisijaisen tärkeää olisi, että jokainen kissa leikkautetaan ja mikrosirutetaan. Pihtipudas maksaa arvonlisäveroineen palvelusta noin 6700 euroa vuodessa. LAKISÄÄTEISEN ajan ylittävä osuus on Haloselle omakustanteista aikaa, josta hän ei saa korvausta kunnilta. – Ajatuksena on, että tuulivoimahankkeesta ohjautuisi rahaa myös tämän alueen kunnostamiseen, aluearkkitehti Helena Raatikainen kertoo. Sähkön siirto tulee toteutumaan yhteistyössä Kangasjärven ja muiden lähialueen hankkeiden kanssa. Mustalla ympyröidyt alueet ovat esiselvitysvaiheessa ja kaavoitus on alkamassa. Niitä on ollut tipassa ja antibiooteilla. Myös yhteistyökumppaneita on tullut lisää. 130 voimalaa Yleiskaavoitus + YVA vireillä Tuotannossa, vo. Toivoisin, että kissojen asema jonain päivänä olisi samanlainen kuin esimerkiksi koirien, ja että kissoja arvostettaisiin lemmikkeinä samalla tavalla, Halonen kertoo. Toinen aloitteista koskee Pihtiputaan, Pyhäjärven ja Keiteleen rajalle sijoittuvaa Kangasjärven hanketta, toinen samalla suunnalla sijaitsevaa Varisvuoren hanketta. INVESTOINNIN kokonaisarvo nykyhinnoilla arvioidaan olevan n. Hankealueen keskellä, Keiteleen ja Pihtiputaan kuntien rajalla on Kangasjärven vanha kaivosalue, jossa tiedetään olevan HANNA KANKAANPÄÄ. Ruuan ja kuivikkeiden menekki on iso. Tilat ovat valvontaeläinlääkärin tarkastamat. Leikkaus puolestaan ehkäisee ei-toivottuja kissapopulaatioita, joita edelleen esiintyy, Halonen painottaa. Kiinteistöveroa muodostuu tämän hetkisen tiedon mukaan yhdestä voimalasta noin 27-30 tuhatta euroa vuosittain, jolloin Pihtiputaalle muodostuisi noin miljoonan euron vuosittainen verokertymä. Toiminta on kasvanut hiljalleen ja yhteistyöverkosto on laajentunut. Voimaloiden alustavassa sijoittelussa on käytetty 1,6 kilometrin etäisyyttä olemassa oleviin asuinja lomarakennuksiin, kun kunnan ohjeistus on vähintään 1,3 kilometriä. 20 Kotiseudun Sanomat 14.12.2022 Kaksi uutta tuulivoimakaavaa Pihtiputaalla tehtiin kaksi uutta kaavoituspäätöstä Kangasjärven ja Varisvuoren alueille. Sähköverkkoa hallinnoivan Fingridin investoinnit saattavat vielä muuttaa alustavaa suunnitelmaa. Voimaloista Pihtiputaan kunnan alueelle sijoittuisi noin 30-35 kappaletta. Eurowind Energy Oy suunnittelee tuulivoima-aluetta Varisvuoren PIHTIPUTAAN KUNTA ja Neoen Renewable Finland Oy Kangasjärven tuulivoimahankekokonaisuutta kolmen kunnan: Keiteleen, Pihtiputaan ja Pyhäjärven alueille. Haluan auttaa, ja tämä on minulle sydämen asia. Keltainen ruutu on luvitettu voimala-alue. Työtä tehdessä itketään ja nauretaan. HALOSEN toiminta Pihtiputaan löytöeläinpalvelut Pyhäjärvelle on laajentunut viime vuosina, ja parhaillaan myös tilat ovat saamassa laajennusta. Keskiviikkona Halonen käytti eläinlääkärin tarkastuksessa yhdeksää alkusyksystä loukutettua pentua, jotka ovat lähdössä uusiin koteihin. Hankealueella on valmistunut muun muassa maakotkaselvitys, jossa hankealueen läheisyydestä on tunnistettu potentiaalinen maakotkien pesimisalue. Toimijat sopivat yhteistyössä ja maanomistajien kanssa vuokrasopimusten jaosta. Siksi pihapiiriin ilmestyvästä oudosta kissasta kannattaa soittaa löytöeläinpalveluun. Vaaleanvihreä ruutu on alue, jossa kaava on jo vireillä. Tilanne on ollut jopa kaoottinen pienten pentujen osalta, kun niitä on talven alta koitettu pelastaa. Lisäkuluja ovat mahdolliset kilometrikulut eläinten noutoihin liittyen, sekä lopetuskulut, mikäli kerrallaan on useampia lopetusta vaativia eläimiä. – Löytökissoja tulee niin paljon, että kissatiloihin tulee laajennus. Kissat luovutetaan leikattuina, mikrosirutettuina ja rokotettuina. Tällä hetkellä paikkoja ei ole tarpeeksi, Halonen kertoo. – Tänä syksynä pieniä kissanpentuja on löytynyt enemmän kuin aiempina vuosina. Punanen ruutu tarkoittaa tuotannossa olevaa voimala-aluetta, Vihreällä ympyröity aluetta, jossa on vireillä yleiskaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi. Ylivoimaisesti eniten Halosta työllistävät kissat, viime vuonna hänen kissalansa läpi kulki 111 kissaa. 700–800 miljoona euroa. Ajatusleikkinä: entä jos koiranpentuja juoksentelisi samalla tavalla vapaana. Siirtolinja tuotetulle sähkölle kulkisi todennäköisimmin Pyhäjärven kautta Haapajärvelle Pysäysperän sähköasemalle. Yhteistyö eläinsuojeluyhdistysten kanssa on avainasemassa, ja niiden kautta löytyy kummikoteja myös aroille ja vaikeasti sijoitettaville eläimille. N. Riemunkiljahduksiakin saattaa kuulua, jos löytökissa on sirutettu: silloin se pääsee pitkänkin ajan kuluttua takaisin kotiin. Sirun avulla on mahdollista löytää kissan omistaja ja palauttaa löydetty kissa takaisin kotiin. – Ihmiset ovat löytäneet minut ja toimintani, ja nykyään otetaan herkemmin yhteyttä. VARISVUOREN alueelle suunnitellaan Pihtiputaan kunnan alueelle 7–30 tuulivoimalan kokonaisuutta, joiden yksikköteho on noin 68 Megawattia. Löytöeläimiä säilytetään 15 vuorokautta, jonka jälkeen niille etsitään ensisijaisesti uusi koti. Apuun ovat silloinkin rientäneet vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanit, ja esimerkiksi alueiden kaupoissa on ollut keräyksiä, joihin on voinut ostaa ruokaa ja tarvikkeita löytökissoja varten. Ne saavat vapaaehtoisten luona lisäaikaa oppia kotikissan elämää. Kunnanhallituksen päätöksellä alueille käynnistetään oikeusvaikutteisen yleiskaavan laatiminen, mikä tarkoittaa sitä, että yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakennusluvan perusteena. Hanna-Liisa Halonen jätti ainoana tarjouksen määräaikaan mennessä. Vasta viimeisin keino Hanna-Liisa Halosen työssä näkyy koko tunteiden skaala. Halonen pitää tärkeänä, että jokainen eläin löytäisi joko takaisin omaan kotiinsa tai saisi uuden, rakastavan kodin. pintavesien mukana laajemmalle levinnyttä pilaantumaa. HANNA KANKAANPÄÄ Pihtiputaan löytöeläinpalvelut järjestää vuodenvaihteesta alkaen Eläinpalvelut Hanta Halonen Pyhäjärveltä. Halonen on perustanut yrityksen vuonna 2016. Kulut jäävät omistajan maksettaviksi, mikäli omistaja löytyy. yleiskaava 25 ILOSJOKI Kaava + YVA vireillä HAAPAJÄRVI PIHTIPUDAS MOSKUANKANGAS 21.11.2022 Pihtiputaan kunta / Maankäyttö 25 VUOHTOMÄKI Pdas 30 / 90. HANKEALUEILLA on kaksi eri toimijaa, jotka ovat jo tehneet vuokrasopimuksia maanomistajien kanssa. Löytöeläinpalvelun järjestäminen on kunnan lakisääteinen velvollisuus. Kokonaisuudessaan Kangasjärven hankealueelle voitaisiin sijoittaa noin 90 voimalaa, joiden yksikköteho olisi 7-10 Megawattia. Koirahotelli, kotieläinpiha ja löytöeläinpalvelut ovat kaikki samassa osoitteessa. Tällä hetkellä myös Pyhäjärven, Haapajärven ja Nivalan löytöeläimet tulevat Halosen hoitoon. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 270 metriä. Eläimistä on kuluja koko hoidossa olon ajan, ja siksi niiden lunastamisesta peritään maksu. KANGASJÄRVI PYHÄJÄRVI PIELAVESI Pdas 22-34 VARISVUORI ~min 7 LEPPÄKANGAS UUSIMO HALLAKALLIO PAJUPERÄNKANGAS 7 MUNTTERINKANGAS Esiselvitysvaiheessa, Kaava-aloite tulossa Luvitettu LEPPÄMÄKI 5-7 PohjoisPohjanmaan puolella KEITELE KINNULA Kaikki suunnitellut tuulivoimahankkeet. 6478 HANHIKANGASKETTUKANGAS PIHTIPUDAS – TUULIVOIMAHANKKEET / potentiaali max. Kunnanhallitus käsitteli kaksi uutta kaavoitusaloitetta. Löytäeläinpalvelun lisäksi Halonen pitää koirahotellia ja kotieläinpihaa. on eläimen lopettaminen, ja sekin tulee kyseeseen yleensä vasta silloin, jos eläin on todella huonokuntoinen. Kissakaan ei kuulu Suomen luontoon eikä pärjää talven yli omillaan. Yksittäiset voimalat olisivat kokonaiskorkeudeltaan maksimissaan 300 metriä. Pihtiputaan koilliskulmaan suunnitellaan kahta uutta tuulivoimahanketta. – Sairaina tulevat eläimet viedään tietenkin välittömästi eläinlääkäriin. Verkosto on koko maan laajuinen, ja kissoja lähtee Halosen luota uusiin kummikoteihin jopa Helsinkiin, Ouluun ja Mikkeliin asti