2. Keskiaukeama Sivu 3 Sivu 12 Plokin Deprece Washington kurottelee verkolla WoVo-pelissä. Itsenäisyyspäivään mennessä pitäisi olla valmiina sata metriä räsymattoa. irtonumero 1,80 e Juhlavuoden urakkana sata metriä räsymattoa Siitä se lähtee, kinnulalaisten urakka Suomi 100 -juhlavuonna. 0207 931 620 n:o 7 • 57. 2017 puh. vsk www.kotiseudunsanomat.fi LiigaPlokin hyvä vire katosi Maakuntaviesti onnistui lopulta Joutsassa Kärkitapahtumat mainostamaan Pihtipudasta TÄLLÄ VIIKOLLA: Pihtiputaan kärkitapahtumille on luonnosteltu alustavaa logoakin. Pihtiputaan sijoitus oli korkeimmalla Roosa Marinin hiihdon jälkeen. Saa nähdä, toteutuuko urakka. Lisää keskiaukeamalla.. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 15
J a Arabia sitten. Paula Pasanen muisti lisätä vielä sen melkoisen väkimäärän, joka oli ollut vähän aiemmin seuraamassa Pudiksen ja Kinnulan junnujen lätkämatsia Pihtiputaan kaukalolla. Kauppojen myyntilukuja ei ole käytettävissä, mutta uhosta päätellen Fazerin tortut saattoivat jäädä hyllyyn. Siis yli neljäsataa urheilijaa samana viikonloppuna. Luottohan siinä menee kyseisten nimien muidenkin tuotteiden osalta. Vuosittain marras-joulukuussa toistuvat huippunimien isot konsertit ovat siitä yksi esimerkki. Talvi näyttää alkavan aina vain myöhemmin ja kevät tulevan aikaisemmin. N e, jotka eivät olleet noissa hetkissä mukana, eivät välttämättä osaa kehua Pihtiputaan tapahtumia. Aviiseista on saatu lukea useammastakin Suomen juhlavuoden tuotteesta, joiden kotimaisuus on poljettu lokaan jopa uskollisiksi ja luotettaviksi miellettyjen isojen nimien toimesta. Kakkospaikasta kilpailevat tasapäisesti Suomi ja Ruotsi. Noh, ala on allekirjoittaneelle tuiki tuntematon, joten siitä ei pitäisi sanoa mitään, mutta ainakin voi kysyä, tarvitaanko eri tuotteita niin paljon, ettei suomalainen valikoima riitä. Ei pitäisi mennä tuolla tavalla mokaamaan. Tuire kehui sitä, kuinka kaikki palikat loksahtivat hienosti paikoilleen, vaikka järjestelyissä oli paljon liikkuvia osia. Selvää onkin, ettei reilun 4 000 asukkaan paikkakunnalla riitä runsasta tarjontaa etenkään viihdepuolelle. Se ilmoittaa juhlavuoden tuotteita olevan 24, joista 13 on tuontituotteita. Kuluvan talven ominaisuuksiin kuuluu ainakin tällä seudulla ohut lumipeite. T uire Koljonen halusi jakaa ajatuksiaan tammikuun viimeisestä viikonlopusta, jolloin Pihtiputaan koulukeskuksen alueella tosiaan tapahtui. Lunta on sen verran vähän, että ladulle kannattaa lähteä nyt.. Juha Kivinen Pääkirjoitus 15. Keihäskarnevaalit, RiihiRock, Niemenharjun lavatanssit, Hiekan totoravit, klassiset kesäkonsertit, Elämäjärven kesäteatteri sekä Plokin liigapelit. helmikuuta 2017 ” Jos etsitään talvisten liikuntalajien luvattua maata, Suomi sijoittuu listauksessa kärkijoukkoon. Kuukausittain vierailleet kovat rocknimetkin katosivat paikkakunnalta yli kymmenen vuotta sitten, kun hotellissa vaihtui yrittäjä. Suomen kansallisrunoilijan J.L.Runebergin päivä kirvoitti tiukkaa keskustelua nimikkotortusta. Tapahtumat toki keskittyvät siihen aikaan, kun lehti on puussa, mutta muulloinkin tapahtuu. Paitsi Iittala. Tilastot tukevat arjen havaintoja todistamalla, että moni viime vuosista on päättyessään osoittautunut mittaushistorian lämpimimmäksi. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 15. Hiihtämään pääsee nyt vain valmiilla hiihtoradoilla, pelloilla ja järven jäällä. Erityisesti se, että laatumerkiksi mielletty Fazer valmistutti runebergintortut Latviassa nostatti Suomi-ihmisen niskavilloja. Ei pääse uimahalliin eikä elokuviin. Ei, mikään ei ole pyhää. Jos talviurheiluvälineet ovat vielä varastossa, ne kannattaa ottaa esille ja käyttöön nyt. No miten sen ottaa. helmikuuta 2017 Päästä vedettyä Viikon kuva Aurinkoiset päivät ovat täällä taas. Siinäpä kysymys. U lkomailta tuotujen tai ainakin siellä tuotettujen asioiden nimeäminen juhlavuoden tuotteiksi on irvokasta, eikä se tahdo upota suomalaisen perusihmisen ymmärrykseen. Vaikka kaikki eivät ilmastonmuutokseen usko, yhä useampi on vakuuttunut, että perinteisiin talvilajeihin, kuten hiihtoon, luisteluun ja pilkkimiseen vuosittain käytettävä aika on lyhentynyt. Trumpilta ovat saaneet kuulla kunniansa niin meksikolaiset, kiinalaiset kuin kuubalaisetkin. Pyhät asiat V aikka suomalainen moittii joskus isänmaataan ja protestoi asiaa jos toistakin vastaan, on se pohjimmiltaan hyvin isänmaallinen olento. Talven liikuntaharrastuksiin on kiire — tai sitten ei Donald Trump julistaa tekevänsä ”Amerikasta jälleen suuren”. Missä iankaikkisessa vinkukiinassa ne teettävät muut kotimaiset herkkunsa. Yksi pettureista on Alko. Mutta yhdyn täysin kokeneen managerin Seppo Kahilaisen sanoihin Pihtiputaan tapahtumajärjestäjien illassa. Tai mistä sitä tietää. Yksi niistä on itsenäinen Suomi, sen juhlintaan kuuluvat asiat ja kotimaisuus silloin kun on sen paikka. Niitä kelpaa esitellä ihan missä vain. Duudsonitkin pyydettiin joku vuosi sitten hillumaan tv-show’nsa kanssa Pihtiputaalle sen takia, ettei täällä kuulemma tapahdu mitään. Vitkastelijat varautukoot siihen, että muutama lämmin päivä vie lumet mennessään ja talviliikuntakausi on ohi. Piirinmestaruushiihdoissa kilpaili kolmisensataa hiihtäjää, A-tyttöjen lentopallon SM-sarjan turnauksessa pelasi noin viisikymmentä nuorta ja lentopallon Keski-Suomen maakuntaleiri kokosi yhteen noin seitsemänkymmentä pelaajaa. P ihtiputaalaisten ikioma Ratsia ihmetteli kovimmalla hitillään, tietävätkö tekemisen puutetta valittavat Lontoon skidit, millaista on Pihtiputaalla. Että laittaa juhlavuoden mukit tuotantoon Thaimaassa. Niinkin voi toki käydä, että saamme hyytävät terveiset idästä, kaukaisilta Siperian aroilta. Ainakin se pyhästi lupaa tekevänsä kaikki juhlavuoden ultramariininsiniset tuotteensa Suomessa Iittalan lasitehtaalla. Ensiksi sen saivat kokea ”punanahoiksi” leimatut alkuperäiset amerikkalaiset eli intiaanit. Myös iki-ihanan Toikan Kastehelmi-sarjan siniset ”helmet”. Voihan olla, että lämmin föhn-tuuli kääntyy luoteeseen tai pohjoiseen tuoden mukanaan pitkäkestoisen matalapaineen lumisateineen. Sivullinen Ei tapahdu mitään. Tapani Luotola Keskisuomalainen Niemenharjulla otettu kuva kertoo, kuinka heikosti lunta on metsässä tänä talvena. (...) Vihollisiksi tai alempiarvoisiksi mielletty jyrkkä demonisointi on istunut Yhdysvalloissa sitkeässä. Todennäköisimmin voittajaksi nousee Norja, jonka kansaa eivät lumi ja pakkanen estä ulkoilemasta. Ainakin ne jäisivät taatusti Sivullisen kauppareissulla, jos niitä olisi siis edes ostamassa. Hän huomautti, kuinka heillä on harvinaisen positiivinen ongelma: harvalla tämänkokoisella paikkakunnalla päästään keskustelemaan siitä, että tapahtumia on niin runsaasti, etteivät kaikki mahdu yhteismarkkinointimainokseen. Ehkä Duudsonien kaltaista hulinaa ei ole joka päivä, mutta tulihan siitä hyvälle mielelle, kun luin juuri Pihtiputaan lukion lentopallolinjan päävalmentajaksi valitun Tuire Koljosen päivitystä Facebookista. Ainakin niin voi päätellä keskustelupalstojen etikanmakuisista kommenteista. Ja made in Thaimaa. Kunnan kärkihankkeiden lista puhuu kyllä puolestaan. Vähäinen lumipeite pakotti siirtämään Suks’ Eemin Siwakoinnin 40-vuotisjuhlahiihdon ensi pyhältä sunnuntaihin 5.3., mutta sekin ajankohta on pahasti vaarassa. Salien pukutilat saatiin jaettua sopuisasti lajien kesken, talkoolaiset olivat viimeisen päälle iskussa ja talkkari Veli-Pekka Kinnunen hoiti sukkuloiden kaiken muun mahdollisen ja mahdottoman. Tietyt asiat ovat pyhiä, koskemattomia, loukkaamattomia. Pettureiden toiminta harmittaa sikälikin, että juhlavuoden tuotteissa on taatusti juhlavuoden hinta. Kunnon latuja on saatu tehtyä vain tasatuille alustoille, pelloille ja järvien jäälle
Lisäksi HYS järjestää toiset totoravit sunnuntaina 20. Se oli varastettu viitasaarelaiselta KKM Team Oy:ltä.. Kunnanjohtaja Ari Kinnusen johdolla päädyttiin siihen, että paikallislehteen pannaan ilmoitus. toukokuuta ja sunnuntaina 17. helmikuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Virkasydänmaan maita suojeltiin Pihtipudas varasi 15 000 euroa kesätöihin Keski-Suomeen neuvoteltiin viime vuonna 553 hehtaaria uusia suojelualueita. Keski-Suomen alueista suojeltiin vapaaehtoisen Metso -metsien suojeluohjelman kohteina 486 hehtaaria ja Natura 2000 -verkoston kohteina 66 hehtaaria. Tuki tilitetään jälkikäteen, kun työnantaja on toimittanut kunnalle tositteet palkan ja työnantajasuoritusten maksusta. Popeda lavakesän yllätysvetona Tapahtumailtaan saatiin aivan tuorettakin tietoa, sillä Dexteatterin toimitusjohtaja Seppo Kahilainen jakoi pöytiin juuri Ari Janhunen on järjestämässä isojen kauko-ohjattavien DTTautojen SM-osakisaa Harmaalanrannalle rakentamallaan radalla. Siinä kerrotaan avoimesta hausta, jossa tapahtumajärjestäjät voivat hakea tukea markkinointiin. Toinen RiihiRock järjestetään Rajalan Riihessä lauantaina 22. Hakulomakkeita saa kunnan neuvonnasta tai kunnan nettisivuilta. Pihtiputaan Virkasydänmaalla toteutui kaksi viereisten tilojen kauppaa, joilla siirtyi Metso-kohteiksi lähes 90 hehtaaria. Illan aikana mietittiin, mitä tehdään kunnan jakamalle kymppitonnin potille, jonka Pihtiputaan kunnanvaltuusto hyväksyi strategisesti tärkeiksi koettujen tapahtumien markkinointiin. Työllistämistukea maksetaan 250 euroa nuorta kohden. heinäkuuta. heinäkuuta. Suurin yllätys oli härmärockin huippunimen Popedan esiintyminen Niemenharjun lavalla torstaina 6. heinäkuuta. Nelivetoisten DTT-autojen vakionopeus on 80 kilometriä tunnissa. painosta tulleita Niemenharjun lavakesän esitteitä. Metso-ohjelman rahoituksen raju supistaminen rajoittaa Elykeskuksen mahdollisuuksia suojella uusia kohteita.Suojelukohteita voi silti yhä esittää suoraan Ely-keskukselle tai metsäalan toimijoiden kautta. 15. Purontaka. Lauantaina 22. Kärkihankkeet voivat vaihdella eri vuosina. Hän lupaili SM-osakilpailusta joka vuosi toistuvaa Harmaalanrannalle. Esimerkiksi Elämäjärven RiihiRock tuli ryminällä joukkoon mukaan vuosi sitten. Niemenharjun lavatanssit aloitetaan viimevuotiseen tapaan jo juhannuksena, jolloin tanssittajina ovat Maarit Peltoniemi ja Kalle Jussila. Mitään tapahtumaa ei suljeta etukäteen haun ulkopuolelle, mutta markkinoinnin painopiste tulee olemaan Pihtiputaan kärkitapahtumissa. Mies myönsi tekonsa. Pihtiputaalle on tulossa taas vauhdikas tapahtumakesä Dexteatteri Oy:n toimitusjohtaja Seppo Kahilainen jakoi tapahtumajärjestäjien illassa uunituoretta Niemenharjun lavan esitettä. Hiekan Hippoksella on tavallistakin enemmän tohinaa ensi kesänä. Alueen louhikoissa esiintyy muun muassa napakinnassammal, jota on löydetty lisäksi vain Tunturi-Lapista. heinäkuuta. Ari Janhunen kertoi järjestävänsä isojen kauko-ohjattavien bensa-autojen eli DTT-autojen SM-osakilpailun Harmaalanrannalle rakentamallaan radalla viikonloppuna 8.-9. heinäkuuta järjestetään totoravien yhteydessä suuret ravikarnevaalit, joihin on tulossa vielä nimeämättömiä huippuesiintyjiä. Ari Janhunen odottaa kilpailun kiinnostavan Eurooppaa myöten. Kohteita joudutaan valikoimaan tarkemmin ja päätöksiä siirtyy tuleville vuosille. JUHA KIVINEN Pihtipudas on ollut aina kesätapahtumien luvattu pitäjä, eikä meininki ole ainakaan hiipumaan päin. Karjalainen ja Pauli Hanhiniemi. Viime kesästä poiketen tanssi-ilta vaihdettiin torstaista keskiviikkoon, koska silloin ei ole lähipitäjissä muita tansseja. Torstai-iltaisin kilpailijoina olisivat olleet Lampin lava Toholammilla ja Maaningan kasino. Lukion tai muun oppilaitoksen keväällä päättävien työllistämiskausi alkaa jo heti vapun jälkeen. Eniten suojelualueita muodostettiin Pihtiputaalle (93 ha), Viitasaarelle (88 ha) ja Saarijärvelle (73 ha). Maanomistajille maksettuihin korvauksiin ja kauppahintoihin käytettiin 2,7 miljoonaa euroa. Valtiolle hankittiin 336 hehtaaria ja yksityismaan suojelualueina perustettiin 217 hehtaaria. Perjantaina 19. Tukea voidaan myöntää työsuhteen alkaessa 15 vuotta täyttäneen mutta alle 20-vuotiaan, Pihtiputaalla kirjoilla olevan nuoren työllistämiseen yhdeksi kuukaudeksi ajalle 22.5.-17.9. toukokuuta raviradalla vietetään paitsi Suomen 100-vuotisjuhlia, myös suomenhevosen 110-vuotisjuhlia koko perheen heppatapahtumassa. Mies oli ostanut elokuussa 2015 Honda-merkkisen mönkijän 500 eurolla tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä, vaikka hän tiesi mönkijän olleen varastettu. Pihtiputaan kunnanhallitus varasi talousarvioon 15 000 euroa nuorten kesätyöllistämiseksi Pihtiputaalla toimiviin yrityksiin tai yhdistyksiin. Niitä ovat ainakin keihäskarnevaalit, Niemenharjun lavatanssit, Hiekan Hippoksen ravit, RiihiRock, Pihtiputaan Kesäkonsertit, Elämäjärven kesäteatteri sekä ainoana talvikauteen ajoittuvana LiigaPlokin lentopallopelit. Kulttuuripuolella on lisäksi luvassa muun muassa Pihtiputaan Kesäkonsertit kesä-heinäkuun vaihteessa sekä Suomi 100 -juhlallisuuksiin hyväksytty näyttelyviikko Haaskan Esko ja Elämänpuu Elämäjärvellä 24.30. lokakuuta mennessä. Pihtipudas on Popedalle kuin toinen koti, sen verran usein bändi on paikkakunnalla keikkaillut, ja onhan Pate Mustajärven joukoille luovutettu Pihtipudas-viirikin aikoinaan Saapasjalkarockissa. Vuosi sitten uudelleen henkiin herätettyjä legendaarisia Niemenharjun lavatansseja jatketaan samalla järjestäjäporukalla, johon kuuluvat myös urheiluseurat Tuisku ja Ploki. Tukea on haettava maaliskuun loppuun mennessä. Lauantaisin tanssitaan myös keihäskarnevaaliviikonloppuna sekä kesän päätteeksi venetsialaisissa, joissa solistina on T.T. Viime viikolla pidetyssä tapahtumajärjestäjien illassa todettiin tapahtumia olevan niin paljon, että vain merkittävimmät mahtuvat mukaan Pihtiputaan kesän mainosjulisteeseen, jota jaetaan maailmalle. Pihtiputaan Keihäskarnevaalien pääkilpailut heitetään sunnuntaina 2. syyskuuta. Tositteet on toimitettava kuntaan kanslisti Sari Pasaselle 27. elokuuta sekä kahdet paikallisravit helatorstaina 25. Työstä maksettavan palkan tulee olla alan työehtosopimuksen mukainen. Pääesiintyjinä ovat J. Kuntavaaliehdokkaalle ehdollista Kuntavaaleihin ehdokkaaksi ilmoittautunut pihtiputaalaismies tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kätkemisrikoksesta. Mönkijän alkuperäinen arvo oli lähes 8 000 euroa. Kauko-ohjattavien SM-osakilpailu Tapahtumaillassa tuli julki myös aivan uusi pihtiputaalainen kesätapahtuma. Urheilupuolella on uudeksi perinteeksi muodostumassa neljättä kertaa järjestettävä Muurasjärven Maalaismaraton heinäkuussa. Viime kesänä kunta tuki 41 pihtiputaalaisnuoren työllistymistä. Keskiviikkotansseissa esiintyvät yhtyeineen Tomi Markkola (5.7.), Saija Tuupanen (12.7.), Leif Lindeman (19.7.) sekä Pekkaniskan Pojat (26.7.) ja Tulipunaruusut (2.8.). heinäkuuta. Jos maksettu palkka on alle 500 euroa kuukaudessa, maksettava tuki on puolet palkasta
Juho Kautto varapuheenjohtaja Vasemmistoliitto Äänekoski Työpaikkojen päihdeongelmat vähentyneet Päihdeongelmat työpaikoilla ovat tasoittuneet ja hoitoon ohjattujen määrä on pieni, todetaan Wiitaunionin työpaikkojen päihdetyöryhmän raportissa. Virheelliset tiedot tuntuvat erikoisilta, kun niitä esitti pääministeri ja mitä tietoa hän saa. KOLIMALLA PESII 14 KUIKKAPARIA Koliman Pihtiputaan puoleisella alueella pesii peräti 14 kuikkaparia. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Väriä elämään. Kunta yhdessä Witaksen matkailuhankkeen kanssa on valmistelemassa tapahtumaa. Näin on käynyt hallituksen toimista huolimatta. Tarkkailija JOS perustaa yritystä pitää tietyt markkinointiin ja mainontaan liittyvät asiat olla valmiina, ja niihin täytyy olla rahaa. Näihin ei hallituksella ole osuutta. helmikuuta 2017 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Tekniikka kupparin sarvineen ja veitsineen oli teoriassa tuttu nuoruusvuosinani ja kuulin kupparien sitä saunoissa tehneenkin. Virnettä viikkoon — Mikä on vahvinta maailmassa. Toritapahtumaan ilmoittautuminen alkaa 15. Maakunnassa on herätty puolustamaan luontoamme. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan sopimus uhkaa heikentää julkista taloutta. Ilmoittautuneet ja kiinnostuneet voivat osallistua myös tapahtuman suunnitteluun 22. Tilaisuuden luonne on markkinavilinässä kohtaamista. Pääministerin mukaan tarvitaan lisää rakenteellisia muutoksia. Siellä ollaan tekemässä uutta turvekaavaa, kuten täällä Keski-Suomessakin yritettiin. Pro Witas -hanke on ollut yksi tällainen, jossa kunta tukee taloudellisesti yrityksiä, jos ne liittyvät järjestelmään. 25 vuoden takaa VEROPIIRIEN YHDISTÄMINEN VALMISTEILLA Keski-Suomessa toimii tällä hetkellä 14 veropiiriä, mutta määrää on tarkoitus supistaa. Ikääntyvien mielenterveysja päihdeongelmat näyttävät lisääntyneen. Pelkään, että sama jatkuu, kuntavaalien jälkeen. maaliskuuta klo 18 kunnantalolla. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 15. Muistelen vähän arvelleeni isäni ehdotusta, mutta toki tottelin. helmikuuta klo 18 ja 23. Maakuntaliitto valitti Korkeimpaan HallintoOikeuteen, mutta sieltä tuli vesiperä. Vielä harvinaisempaa kaakkuria pesii Koliman Pihtiputaan puolella ainakin kolme paria. Energiapuuta meillä on paljon reservissä ja se uusiutuu. Paikalliset-järjestelmä on jo toiminnassa ja siihen voi tutustua osoitteessa http://paikalliset.fi/#/ fi. — No mikä. Poliisikaan ei voi pidättää sitä. Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Lause pulpahti muistoista mieleeni tänään 6.2.2017, kun katselin tapani mukaan Akuuttia ja ohjelman aina mainiota Omalääkäriosuutta. Syntymäkodissamme Mustassaniemessä on edelleenkin 1800-luvulla muurattu uuni. Yksi taustalla vaikuttava syy on yksinäisyys.. Todellisuudessa kävelijä näkyy todella huonosti. Hoitokeinoksi hän meni tuvan lattialle mahalleen makaamaan ja käski minut, noin kuusivuotiaan ja vanhempanakin, kävelemään selkänsä päälle. Isäni selkäkipujen ja kuppauksen yhtymäkohta liittyy Rekosrannalle tulleisiin karjalaisiin ja karjalaisen starikan, ikämiehen, ja isäni keskusteluun selkäkipujen parannuskeinoista. Väite pitkäaikaistyöttömyyden laskusta oli myös virheellinen. Päätin tutustua netin tietoihin, mutta Kinnulassa ei ole perunantuottajia, jos on nettiä uskominen. Jo nyt tuulija aurinkovoima ovat tätä päivää, lämpöpumput, maasähkö samoin. Kunnat ja asukkaat ovat heränneet. Pehr Henrik Malmsten KINNULASSA on sairaus nimeltään nepotismi. Viittaan tässä Niemenharjun tienvarsimainontaan ja kauttaaltaan värittömään ympäristöön. Turveteollisuus on saanut Keski-Suomesta kaiken, mitä on halunnut, tähän saakka. Toinen kipeytyneen selän hoitomuoto isälläni oli uuninlämmitysaikoina selällään makailu uunin päällä. maaliskuuta asti osoitteeseen pekka.kanervio@kinnula.fi. Ennen oli toisin, kukaan ei pannut vastaan ja siitä saamme kärsiä. Sen Virkamäen liuskeesta muuratut päällyskivet hoitivat isäni kipeää selkää leipomispäivinä ja muulloinkin uunin lämmityksen jälkeen. Pohjalaisten pitäisi olla hereillä. Isäni Otto kärsi selkäkivuista lapsuudessani. On vain seurattava taudin kehittymistä. Reino Hakkarainen Jyväskylä ”Kuppaus ois kylläkii paras” tallusteluni lie käynyt jonkin sortin hieronnasta, koska jouduin hoitohommiin varsin usein. Kun uusia uusia turvealueita ei saada Keski-Suomesta, katseet suunnataan muualle, Pohjanmaalle. Tällä hetkellä autot ajavat ohi, valitettavasti. Samaa toivoisi poliitikoilta, liitoilta, yliopistolta. Sainkin pari vinkkiä, mutta kukaan ehdotetuista ei enää tuottanut perunoita. Niemenharju -kylttikään ei sinisen värinsä vuoksi näy. Onnistuakseen tapahtuma tarvitsee kuitenkin aktiivisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Meillä on jääty pahasti jälkeen. Ajatellen Jos ihmiset tietäisivät miten terveellistä konjakki on, he joisivat itsensä hengiltä. Nikulassa evakkona asunut ikämies kuunteli tuvassamme isääni, myönteli, mutta totesi: ”Kuppaus ois kylläkii paras”. Siihen ei tehoa edes penisilliini. Olen tyytyväinen talouden kasvunäkymistä. Kuntavaaleilla on suuri yleispoliittinen merkitys. Toki kuppaus tiedettiin ja sitä kaiketi harjoitettiin kotipitäjässäni, mutta lähipiirissäni en muista lapsuuden aikoinani sitä harjoitetun. Suomessakin turve pitäisi kieltää yhtä aikaa kivihiilen kanssa. Keskustelussa ilmeni, lähinnä Paavo Arhinmäen (vas.) ansiosta, että Sipilän myönteiset uutiset olivat uutisankkoja. Ei turve ole uusiutuva luonnonvara, vasta seuraava jääkausi palauttaa luonnon ennalleen. Ehkä koemme yllätyksiä mitä kaikkea meillä onkaan — tai voisi olla. Pääministeri unohti, että valtion kassasta putsattiin 1,3 miljardia ja kertaluonteisia eriä tuli Hallitus sumuttaa kuntavaalien alla 700 miljoonaa ennakoitua enemmän v. Työryhmä arvioi, että päihteiden käyttöä ehkäisevää toimintaa on syytä laajentaa työpaikkojen ulkopuolelle, erityisesti nuoriin ja ikäihmisiin. Kyllä Keski-Suomen luontoa on kuritettu tarpeeksi. On käsittämätön väite, että kuukauden voimassa olleella sopimuksella olisi tekemistä talouden kohentumisen kanssa. Vasemmistolla on oma vaihtoehto nykypolitiikalle. Muistan kupparien ammattikunnan olleen arvostettuja yhteisön jäseniä! Kun katselin ohjelmaa ”pahan veren poiston” näkökulmasta, tulin ajatelleeksi, eikö lääkärin ja potilaan kohtaaminen joskus ole mielen ”pahan veren” poistamista. Onnea! Keskiviikkona Sipi, Sippo, torstaina Kai, perjantaina Väinö, Riitta, Karita, Väinämö, lauantaina Kaino, sunnuntaina Eija, maanantaina Heli, Heljä, Helinä, Hely, tiistaina Keijo. Olen nähnyt menetelmässä tarvittavien haavojen tekoon jousivoimalla toimivan kupparin työkalun. Pihtiputaan ja Kinnulan tavoitteena on säilyttää yhteinen veropiiri. päivä klo 13-16 yhdessä yhdistysten ja yritysten kanssa yhteistä toritapahtumaa keskuskoululle. Nyt on Suoinfo masinoinut mittavan mainoskamTurveteollisuus ottaa oppia Trumpilta panjan. Mitäpä siihen oli sanomista. Keski-Suomessa kaavaan tuli yli 500 muistutusta ja kunnat olivat vastaan. Se on ilmennyt kahdessakin metsästysseurassa. Heitä oli tammikuussa 3800 enemmän kuin vuosi sitten. Mikäli hallituspuolueet saavat epäluottamuksen kuntavaaleissa, on sillä vaikutus tulevaan politiikan linjaan. Kehitysmaa Indonesia kielsi soitten tuhoamisen. Yrityksiltä ja yhdistyksiltä odotetaan vain paikalle tulemista esittelemään toimintaansa. Haastankin Suomi 100 -vuoden hengessä yhdessä luomaan tämän tapahtuman. Muutokset ovat tarkoittaneet työttömien, opiskelijoiden ja eläkeläisten elämän vaikeuttamista. Samaan järjestelmään voidaan lisätä matkailukohteita ja jopa yhdistyksiä. Näkyväksi tulemiseen tarvitaan lisävarusteena heijastinta. helmikuuta jatkuen aina 31. Hallituksen kova politiikka ei ole saanut taloutta kasvuun mutta tuloerot ja köyhyys ovat lisääntyneet. Tapahtuman tarkoituksena on järjestää kohtaamispaikka palvelujen käyttäjien ja tuottajien kesken sekä mahdollistaa alueella olevien henkilöiden tarpeitten ja tarjonnan kohtaamista, tuoda kuntalaisille ja ulkopaikka-kuntalaisillekin näkyväksi kaikki se yritysja yhdistystoiminta, jota kunnassa on. Tämä nettinäkyvyys ei kuitenkaan yksinään riitä. Mallia on otettu suoraan Trumpin mainoskampanjasta: ”Suomessa asuu maailman hölmöin kansa”, ja toinen: ”Suo siellä, vetelät housussa täällä.” Alla lukee hienosti Turveinfo.fi, jonka väittämiä edelliset ovat. Katsoneet muistanevat, että Omalääkärin ja kumppaninsa asiallisen käsittelyn, jonka aiheena oli ”pahan veren poisto” eli kuppaus. Potilaan pelkojen purkamista, kuten ehkä kuppauskin, joka evakkostarikan mielestä oli ”kylläkii paras”! Etäalavekylläine Lassi Jämsén Näkyminen on elintärkeää Kun kävelijät kävelevät yöllä valaistulla katualueella, he luulevat että autoilijat näkevät heidät yhtä hyvin kuin kävelijät näkevät autot. Paljain jaloin Sattumalta katsoin Ylen maakuntauutisia Pohjanmaalta. Jatkossa uusiutuvat luonnonvarat ovat ainoa ratkaisu. Verotoimiston työntekijät ja kunta ovat yhdistämistä vastaan. Silti uskon, että Kinnulassa voisi ostaa joltain tuottajalta perunaakin. Vaihtoehto, jossa taantuman maksajiksi otetaan myös ne, joilla siihen on oikeasti varaa. Kuikka on harvinaistumassa ja laji kuuluu Suomessa silmälläpidettäviin lajeihin. Kunta on alustavasti järjestämässä huhtikuun 22. Pääministeri kehui myös kiky-sopimuksen vaikutuksia. Torilla tavataan Pekka Kanervio Kunnanjohtaja Eduskunnan aloittaessa kevätkauden pääministeri Juha Sipilä kertoi valtion velan pienentymisestä, kiky-sopimuksen myönteisistä vaikutuksista talouteen ja pitkäaikaistyöttömyyden kääntymisestä laskuun. 2015. — Pissa. Evakoiksi kutsuttuja karjalaisia tuli Alvajärvellekin sodan jälkeen luovutetuilta alueilta. Onneksi KHO oli tilanteen tasalla ja hylkäsi uudet varaukset suoluonnon tuhoamiseksi. Samaa hän jatkoi Maaseudun Tulevaisuudessa 10.2. Kunta haluaa olla edistämässä kunnan yritysten ja yhdistysten näkyväksi ja löydetyksi tulemista eri apuvälinein. Olen törmännyt samaan ilmiöön yritysten ja yhdistysten kanssa, kummatkin luulevat olevansa näkyviä. Kun taannoin etsin ”perunantuottajaa”, niin lähdin reippaasti liikkeelle kysellen tutuilta. Olemme olleet tosiaan Turveinfon kuvaamia täällä Suomessa, kun olemme antaneet tuhota suoluontoamme ja vesistöjämme: eikö meidän olisi jo aika päästä sivistysvaltiona eteenpäin. Energiaratkaisuissa pitää katsoa eteenpäin. Lisäksi paikalla on Keski-Suomen yhdistysten Tuki Ry:n ja Keski-Suomen yrittäjien edustus kertomassa palveluistaan. Tilaisuuteen on näillä näkymin tulossa myös yllätysjuontaja, joka julkistetaan myöhemmin
9-18 la 9-16 P. Yhtiön kolme sahaa tarvitsevat vuodessa 750 000 kuutiota puuta. Honkavuori 9.2.: T 8 v, 500 m: 2) Eerika Siekkinen 3.10. 35 €), ei koske piilolinssitutkimusta. Varaa aika silmäasema.fi tai 010 190 200 (mpm/pvm) KULUTONTA JA KOROTONTA MAKSUAIKAA 12 KK Sisältää kehykset ja linssit. Ensimmäinen työpaikka löytyi Toppilan sellutehtaan puunhankinnassa. Marko on maaja metsätilan poika Peningistä, joten kaikki metsään liittyvät työvaiheet ovat tulleet tutuiksi taimikonhoitoa, metsurin hommia, koneurakointia ja metsätaloussuunnitelmien tekoa myöten. Koulun jälkeen Vainio opiskeli metsäteknikoksi. T 12, 2 x 3 x 500 m: 4) Tuisku (Aliisa Marin, Ella Paananen) 14.05. 15. Tarjous koskee uusia silmälasitilauksia (sisältää kehykset ja linssit) eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin. Lintutornin käyttöönotto on yksi Suomen juhlavuoden tapahtumia. Hiihtotuloksia Parisprintin pm-hiihdot, Keuruu: P 10, 2 x 3 x 500 m: 4) Tuisku (Aapo Rasi, Aleksi Siekkinen) 14.17. helmikuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 5 KEHYKSET JA KEHYSTYKSET (tarjouksen aikana jätetyt työt) -20% Asematie 11, Pihtipudas p. Parahiihdon MM, Saksa: Näkövammaiset, sprintti: 13) Inkki Inola Suomi. Seppo Vainio kuuluu joukkoon, joka etsii ja palauttaa isänmaan multiin Venäjän puolelle sodassa jääneitä suomalaissotilaita. Riihilahti on bongarille ihannepaikka. tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää. 1,99/kpl 2 90 2kpl Champion NEW ENERGY 5W40 4 L (4,49/l) Norm. 23,35 17 95 Lion SUKLAAPATUKAT 40-42 G (7,94-8,33/kg) tai Haribo Zourr MAKEISPUSSIT 125-135 G (2,47-2,67/kg) 8 00 2kpl Loppuerä! 4 95 Biolan LUONNONRAVINNEPUIKKO 60 KPL (0,08/kpl) 2 95 Biolan MUSTA MULTA 12 L (0,25/l) 5 90 Biolan LUONNONRAVINNENESTE 600 ML (9,83/l) VAHAKANKAAT Leveys 120 tai 140 cm Norm. Silmälasien ostajalle optikon yksilöllinen näöntutkimus € (norm. 044 785 2737 LISÄÄ HYVIÄ TARJOUKSIA WWW.ALEMAKASIINI.FI Huom! kevättä! Kohti 1 99 Ajax YLEISPUHDISTUSAINEET 1 L (1,99/l) Blistex HUULIVOITEET Medilip, Classic Norm. Vuonna 1988 Kalle Kantola perusti Aulis Pitkäkankaan kanssa HaSan. 5,95-6,95 Kevätuutta kotiin! 2 95 /metri 4 95 5 95 säästä 40%. Hieno paikka lintuharrastajalle — Riihilahti on hieno paikka tarkkailla Päijänteen, Keiteleen ja Koliman järvijaksoa seuraavien lintujen muuttoa, Seppo Vainio sanoo. Kotiseutuyhdistys on vuokraamassa tornin maa-alueen. T 10, 700 m: 1) Sanni Siekkinen 3.30. Optikon yksilöllinen näöntutkimus on nyt ilmainen silmälasioston yhteydessä. Eläkepäiviin tuo säpinää myös tukijoiden löytäminen LiigaPlokille. huhtikuuta. Honkavuori 2.2.: T 14, 2 km: 2) Tiisa Paukku 6.44. Päätös syntyi hiihtoretkellä, jonka piti päätyä kouluun, mutta joka vilahti metsäyhtiön miesten ja talvitietä auranneen pillarin työskentelyn seurannassa. Metsätalousinsinööri Marko Siekkinen Pihtiputaalta seuraa hankintaesimiehenä Seppo Vainiota. Tarjous voimassa 1.–28.2.2017. Sepon lintutorni nousee Saparoniemen tien varteen Riihilahden puolelle. Tarjoukset voimassa KE-TI 15.-21.2. Seppo Vainion seuraaja hankintaesimiehenä on Marko Siekkinen Pihtiputaalta. HaSa:n syntyyn liittyy muurasjärveläinen juonne. Seppo Vainio syventää luontoharrastustaan Peuranpolun lähimaastoon rakentamallaan eräkämpällä ja kesäpaikallaan Keiteleen rannalla. Seppo Vainiolle lintutorni eläkelahjaksi HEIKKI JÄMSÉN HaSa:n hankintaesimies Seppo Vainio (66) voi keskittyä 45 vuoden työuransa jälkeen täysillä harrastuksiinsa, luontoon ja sotahistoriaan. P 10, 700 m: 1) Aleksi Siekkinen 3.01. Kinnulassa suunnitellaan yhdistysten ja yritysten tapahtumaa Kinnulan yhdistykset ja yritykset haluavat lisätä näkyvyyttään yhteisellä toritapahtumalla, jonka alustava päivämäärä on 22. Rotarit ovat saaneet luvan pystyttää tornin Ismo Laitisen maalle. Kaksikko oli Kalle Kantolan kanssa tutustumassa Sepon lintutorin paikkaan Saparoniemessä. 1,79/kpl Novita NALLE GARDEN 100 G (40,00/kg) Värit 866 ja 872 Norm. Nyt yhtiöllä on kaksi sahaa Haapajärvellä ja yksi Haapavedellä. Työntekijöitä on 160. T 14, 2 x 3 x 800 m: 3) Tuisku (Roosa Marin, Nita Rasi) 24.52. -40 % AIVAN KAIKKI SILMÄLASIT PIHTIPUDAS Asematie 14 Kinnunen vei pienpetokilpailun Pihtiputaan RHY:n pienpetokisan kärkikolmikko 1.4.31.12.: 1) Jarmo Kinnunen Muurasjärven Metsästäjät, 2) Pekka Salmismäki Kärväskylän Erä, 3) Juho Viander Saanin Eränkävijät. Seppo Vainiolla on riittänyt puuhaa HaSa:n ostomiehenä Pihtiputaalla, Kinnulassa ja Pyhäjärvellä. M 40, 2 x 3 x 1 200 m: 1) Tuisku (Timo Salminen, Pertti Huotari) 22.16. — Jossain vaiheessa innostuin 4H:n kautta metsätaitoilusta ja lähdin opiskelemaan metsäinsinööriksi, Marko Siekkinen kertoo. kanervio@kinnula.fi. Mukana on myös Pihtipudas-Seura. Viime aikojen nouseva markkina-alue on ollut Kiina, toimitusjohtaja Kalle Kantola sanoo. Norm. 4,95/m SISUSTUSTYYNYJÄ 43 x 43 cm, erilaisia kuoseja Keväisiä ISTUINTYYNYJÄ Norm. Eläkkeellejäämislahjaksi HaSa lahjoitti Sepolle lintutorniin tarvittavan puutavaran. Lintuharrastajille on monta havaintopaikkaa. T 10, 700 m: 1) Sanni Siekkinen 2.44. PIHTIPUDAS ark. — Kortteisella ja Putaanlahdella on hyvät tornit. 040 777 6587 www.kuvasuunta.com ma, ke, to, pe 9–17 Ajalla 1.–28.2. Muurasjärvellä lapsuutensa viettänyt Kalle Kantola muutti 12-vuotiaana Haapajärvelle ja meni viidentoista vanhana paikalliselle sahalle töihin. Ihan ykköstorni löytyy Haapavuorelta, mutta siitä alkaa kasvaa metsä yli. — Reilu puolet sahojen tuotannosta menee vientiin. — Matala lahti houkuttelee syysja talvimuuton aikana myös harvinaisempia vesilintulajeja, kuten alli, pilkkasiipi ja mustalintu. 6,20/kerä 2 90 2kpl 1 00 3kpl WC-KUKKA WC-RAIKASTIN 3 IN 1 50 G (29,00/kg) Tropiikki, juhannuskoivu tai greippi. Erityisharrastus on sotahistoria. Tapahtuman ensimmäinen suunnittelupalaveri pidetään kunnantalolla ensi keskiviikkona kello 18. Kotimaan ja Euroopan maiden lisäksi sahatavaraa viedään Pohjois-Afrikkaan ja Japaniin. Toritapahtumaan voi ilmoittautua jo nyt sähköpostilla osoitteeseen pekka. Reisjärvellä lapsuutensa viettänyt Seppo Vainio oli seitsemänvuotias, kun hän päätti ryhtyä ”firman” mieheksi
On se kaahailu nyt vähän vähentynyt, vaikka kyllä siellä vieläkin jälkiä näkyy, Miikka Ikonen kertoo. Tuolloin paikalla oli henkilö Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen käynnistämästä Wolmar-hankkeesta. — Se ei ole ongelma, Paula Tiala lupaa. Mittailin jäätä ja se alkoi olla yli 40 senttiä, joten polkaisin pienen radan ja suurensin sitä pikkuhiljaa. Seurojentalo on jo nyt kohtalaisen vilkkaassa käytössä. Paali maksaa maksaa kahden euron kieppeillä kilo. Kutojakin voisi ajatella samalla, kun on menossa esimerkiksi vuoden 1945 kohdalla, että miltä minusta tuntuu ja koettaa saada sen esille matossa, Paula Tiala pohtii. Tavoitteena on tehdä Seurojentalosta paikka, joka palvelee yhdistyksiä nykyistä paremmin esimerkiksi niin, että rakennuksesta löytyvät yhdistyksille tilat työskentelyä, kokouksia ja tapahtumia varten. Täällä on turvallista ajaa. Lopulta paikalla oli usean järjestön edustus. Kunnostuksen lähtökohta on se, että rakennus ja sen henki säilyy. 6 15. — Kunnan, yhdistysten ja yritysten pitäisi verkostoitua ja miettiä yhdessä Seurojentalolle hyvinvointia, terveyttä ja yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa tilanteessa, jossa sote-uudistus jättää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kunnan harteille, Marja Lehtonen sanoo. Sieltä saa myös avaimen. Jos auto pyörähtää, se ei pysähdy. Yläkerran hellahuone aiotaan kunnostaa yhdistysten yhteiseksi toimitilaksi. — Aina puhutaan, että pitäisi olla tällaisia paikkoja, joissa voi kokeilla talvella renkaita ja jarruja sekä muistella vähän auton hallintaa. Bittiin pääsee myös iltaisin ja viikonloppuisin. Opiston rehtorin Marja Lehtosen mukaan rakennuksen akustiikka on paljon parempi kuin liikuntasalissa, ja joogaryhmät ovat huomanneet, että vanha rakennus on oivallinen paikka hiljentymiseen. Minut yllätti ensimmäisenä, miten hyvin täällä käyttäydytään ja pidetään turvavälejä. Perjantaisin se toimii nuorisotiloina. helmikuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT Seurojentalolle kevyt kunnostus. Seurasin ensin, että jos hirveän lähellä ajetaan, rupean infoamaan, että pitäkää väliä. — Kun matto on viimeistä piirtoa myöten valmis, siitä saadaan upea taideteos, joka voidaan sijoittaa kenties vaikka keskuskoulun korkeaan aulaan, mattoidean keksinyt rehtori Marko Kallio sanoi. Jos Seurojentalo olisi kunnossa, se voi toimia myös eri sukupolvien kohtaamispaikkana. Talossa kokoontuvat pari 4H-kerhoa, kansalaisopiston karaokeja joogapiirit sekä lasten ja nuorten tanssiryhmät. — Tietenkin jos kunnassa käy korkea-arvoisia vieraita, heidät pitää ehdottomasti tuoda kutomaan mattoa, Pekka Kanervio myhäilee. Miikka sai ajatuksen istuessaan nuotion äärellä. Kinnulan Seurojentalosta huokuu vanhan, arvokkaan rakennuksen tunnelma. Radalla on käynyt parhaimmillaan seitsemänkin autoa illassa. JUHA KIVINEN Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa liikenneopettajana toimiva Miikka Ikonen huolestui pihtiputaalaisen nuorison autoilutyylistä. Tavoitteena on saada sata metriä mattoa valmiiksi itsenäisyyspäivään mennessä. — Matossa voidaan käyttää materiaaleja eri vuosikymmeniltä, kuten puuvilla, paperi, räsy, valmis kude. Siihen juhlamaton kutominen niveltyy saumattomasti, koska kukaan ei jaksa satametristä mattoa kutoa näin lyhyessä ajassa, vaikka kuteita riittäisi. Suunnitelmissa on rakentaa taloon myös paikka, johon yhdistykset voivat sijoittaa arkistomateriaaliaan. Toisena kutojan paikalle istuutui sivistystoimen päällikkö Marko Kallio. Ajan voi varata kunnantalon neuvonnasta. Hän päätti järjestää nuorille ja miksei vanhemmillekin kuskeille turvallisemman kaahailupaikan omille kotinurkilleen Alvajärven Kammolanlahdelle. Kauhavalla on Lankava, josta saa valmiita trikooja villakuteita. Asiaa kokoonnuttiin miettimään viikko sitten jo kolmaneen suunnittelupalaveriin. Jokaiselle kutsu kutomaan juhlavuoden räsymattoa HEIKKI JÄMSÉN Kinnulassa jokainen halukas pääsee kutomaan Suomen juhlavuoden kunniaksi räsymattoa. Kerran yksi auto tuli jo kylki edellä vastaan, ja silloin ajattelin, että nyt olisi hyvä tehdä jotakin. Nyt lapset saavat lattiasta tikkuja polviinsa ja rakennus on vetoinen. — Ajatuksena oli saada keskustassa kaahaamista vähemmäksi. Juhlavuoden räsymattoa olivat aloittamassa Anitta Hakkarainen, Regina Hakkarainen, Marja Lehtonen, Pekka Kanervio, työn touhussa Marko Kallio ja ohjeita jakamassa Paula TIala. — Osa on vanhoja kuteita. Seurojentalo on suojeltu rakennus, joten kovin pitkälle meneviä muutostöitä rakennukseen ei voi tehdä. fi-verkkosivustolle. — Joka päivä on ollut ajajia. — Hieno idea, tosi hieno, kansalaisopistossa monet vuodet kutonut Regina Hakkarainen totesi. HEIKKI JÄMSÉN Kinnula-talolle, tutummin Seurojentalolle, suunnitellaan tehtäväksi kevyt kunnostus. Jos auto pyörähtää, mitään ei hajoa, Miikka tuumaa. Kutominen aloitettiin Bitissä toissa viikon perjantaina. Juhlavuoden yksi painotus on yhdessä tekeminen. Miikka teki jääradan Kammolanlahdelle Nuoret kurvailemaan turvallisemmin Pihtiputaan II-joukkueessa hiihtänyt 8-vuotias Sanni Siekkinen lähettää matkaan Vera Marinin. — Tuleekohan sieltä ketään keskustelemaan, näyttävät Marja Lehtonen, Pirkko Kauppinen ja Pekka Kanervio miettivän. Ensimmäiset viisi senttiä kutoi kunnanjohtaja Pekka Kanervio kansalaisopiston tekstiiliopettaja Paula Tialan pätevässä ohjauksessa. — Katselin, että tuossa on kivikko ja matala kohta. Hankkeella kootaan yhdistysten omistamat ja hallinnoimat toimitilat avoimeksi tietokannaksi Yhdistystori. Mattoidea lähti siitä, että jokaiselle kuntalaiselle haluttiin keino päästä osallistumaan ja luomaan käytännössä omin käsin ainakin yhtä juhlavuoden tapahtumaa. Pihtipudas viestissä yhdestoista. Myös MLL:n Kinnulan yhdistyksellä on mielenkiintoa siirtää perhekahvila seurojentalolle, jos keittiö saadaan kuntoon, lattia hiottua ja lakattua ja lämpöeristystä lisättyä
Taustalla on Nuottisaari. Miikka Ikonen teki myös kaikkien käytössä olevat tulipaikan ja luistinradan Kammolanlahden rantaan. Keski-Suomen 70. — Nyt ei ylämäkeen pungertaminen oikein sujunut. Vähälumisena talvena rataa ei ole tarvinnut juuri auratakaan. Pihtipudas putosi ankkuriosuudella taas yhdenneksitoista, kun Keuruun Matti Aalto ohitti loppusuoralla Markus Mattolan. Pihtiputaan II-joukkueessa hiihtänyt 8-vuotias Sanni Siekkinen lähettää matkaan Vera Marinin. Muut olivat ehtineet niin kauas, että sijoitus nousi Kallen hiihdolla vain yhden sijan eli kymmenenneksi. Jatkopätkän kanssa radan pituudeksi tulee vähän yli kaksi kilometriä. Puut on vietävä itse tulipaikalle. Eetu Marinin piti alun perin hiihtää osuudella. PIHTIPUDAS II: Jukka Turpeinen 28.16,0 (14), Aliisa Marin 40.45,4 (15), Pinja Kananen 52.11,7 (15), Kalervo Pieksämäki 1.11.16,3 (15), Eerika Siekkinen 1.21.25,7 (15), Sanni Siekkinen 1.32.42,6 (16), Vera Marin 1.53.59,6 (16), Ella Paananen 2.04.00,9 (15), Keijo Kähärä 2.32.40,6 (17). Sanni oli niin touhuissaan, että hän kääntyi vahingossa maalisuoralle vaihtoon tullessaan. Miikka teki jääradan Kammolanlahdelle Nuoret kurvailemaan turvallisemmin Liikenneopettaja Miikka Ikonen aurasi mönkijällään jääradan Kammolanlahdelle kivikon viereen. helmikuuta 2017 7 KOTISEUDUN SANOMAT Radalle vie jäätie Pumppurannasta kivikon suuntaan. Olen kilpaillut ihan aktiivisesti, yritetään parantaa koko ajan menoa. Pakkasen takia loppiaiselta siirretty viesti päästiin hiihtämään kolmen asteen pikkupakkasessa. maakuntaviesti: 1) Jyväskylä I 1.57.10,7, 2) Äänekoski 2.00.03,3, 3) Joutsa I 2.00.29,2... Janne Uusitalo harmitteli avausosuuden jälkeen sitä, ettei alla ollut pitovoidetta. Se pysyy puhtaana melkein jo siksi, kun ajajia on niin paljon. JUHA KIVINEN Pihtiputaan ykkösjoukkue sijoittui yhdenneksitoista ja kohensi sijoitustaan yhdellä viimevuotisesta Keski-Suomen 70. — Talvi on ollut ihan ookoo. En tiedä, oliko muilla vielä liukkaampi suksi. Pihtipudas sai Joutsassa kehuja siitä, että pitäjästä löytyi taas hiihtäjiä kakkosjoukkueeseen asti, vaikka joukkue jäikin viimeiseksi. 17) Pihtipudas II 2.32.40,6. Roosa Marin nosti Pihtiputaan viidennen osuuden jälkeen jopa seitsemänneksi, mutta asemat heikkenivät myöhemmin. maakuntaviestissä Joutsassa. 15. Ei mitään huippua, mutta ei huonoakaan. Muista hiihtäjistä parhaassa vireessä olivat Heikki Marin ja Jone Myyryläinen, jotka saivat osuuksiensa viidenneksi parhaan ajan. Sanni kertoi hiihtäneensä melkein joka päivä ja takana on jo parisataa kilometriä.. 11) Pihtipudas I 2.11.33,5... PIHTIPUDAS I (suluissa joukkueen sijoitus viestiosuuden jälkeen): Miehet 9 km P: Janne Uusitalo 24.44,2 (9), M14, N/M16 3 km P: Nita Rasi 34.37,7 (9), N/M 16, N50, N18 3 km P: Heikki Marin 43.53,3 (8), M18, M50, M20, N 6 km P: Martti Mäkelä 1.01.29,7 (8), N/ M14, N16 3 km V: Roosa Marin 1.10.38,4 (7), M16, M60, N/M18 3 km V: Jone Myyryläinen 1.18.16,5 (8), Naiset 6 km V: Jenna Rutanen 1.38.57,4 (11), N/M12, N/M14 3 km V: Kalle Siekkinen 1.46.56,7 (10), Miehet 9 km V: Markus Mattola 2.11.33,5 (11). Kakkosjoukkueessa herätti ihastusta vasta 8-vuotias Sanni Siekkinen, joka paineli tuulispäänä menemään tuplasti itseään pitempien 16-18-vuotiaiden sarjassa. Tasatyönnöllä meno tahtoi hyytyä jyrkempiin ylämäkiin, vaikka tasatyöntö on ollut Jannen vahvuus. Pihtiputaan I-joukkueen viestin aloitti Janne Uusitalo, joka löi läpsäyksen Nita Rasin selkään. Sekään ei auttanut, että Kalle Siekkinen riuhtaisi komeasti koko osuuden kärkiajan toiseksi viimeisellä osuudella. Nyt pidän pientä kisataukoa, lähden katsomaan Lahteen MM-kisoja, Janne Uusitalo jutteli. Naapuri kantoi maalin luistinradalle, eli siellä voi vaikka harjoituttaa lätkämaalivahtia. Yllätyin, miten porukkaan tuli niin iso ero, vaikka kulku oli ihan hyväntuntuista. Kroppa on ollut kohtuullisen terveenä, paljon parempi kuin viime vuonna. — Vähäsen raskasta oli, mutta ihan hyvältä tuntui siihen asti kun menin maaliin, Sanni tuumasi
Matti Kinnunen Tuhlaajapoika Ortodoksinen kirkko elää suuren paaston odotuksessa. HelmiPopin järjestää Musiikkiyhdistys PoPi. Pisteytyslomakkeita on saatavana Pihtiputaan kunnan neuvonnasta tai teknisestä toimistosta. Leiri tarkoitettu 9-13-vuotiaille tytöille ja pojille. Tilalle valittiin kunnaneläinlääkäri Saija Vehmas. A. klo 10 messu kirkossa. Palveluryhmänä Touhupiiri. To 23.2. SK-Isännöintipalvelu Oy/ Isännöintipalvelu Kuronen LKV, Keskustie 14, Pihtipudas lkv@saaninkoski.fi • 045-212 1331. Myös niiden tiekuntien, jonka tien varrella pysyvä asutus on lakannut tai avustettavan tien pituus lyhentynyt, tulee tehdä ilmoitus muutoksesta. Käynti päätyovesta. Seuraava perhekerho kokoontuu keskiviikkona 22.2. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Merja Koskela 040-765 2453. Me niin helposti omassa vapauden tuskassamme kadotamme Jumalamme. Puh. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Ti 21.2. Leirikirje lähetetään ilmoittautuneille. Klo 18.30 seurat r.y:llä. klo 11 kaiken kansan ruokailu. Avustuksen maksamisen ehtona on, että tiekunnan on toimitettava selvitys toteutuneista kunnossapidon kustannuksista (selvitys voi olla esim. klo 14 Jumalan kohtaamisen sunnuntai, puhujana pastori Esko Matikainen. klo 18.30 Pihtiputaan helluntaisrk:ssa. Lisätietoja Ari Kahilainen puh. Paluuseen tarvitaan vaan päätos, aivan kuten lähtöönkin. klo 13 varttuneen väen kerho Sallilassa. Edunvalvontavaltuutus on ennakolta tehty valtuutus asioiden hoitoon sellaisen tilanteen varalle, kun henkilö ei enää itse siihen kykene terveydentilan heikentymisen vuoksi. Avustus myönnetään vain pysyvän asutuksen teille. Moni nuori haaveilee vapaudesta ja omasta elämästä, mutta monet rajoitteet asettuvat hyvien suunnitelmien tielle. Paaston odotus kannustaa pohtimaan ihmisyyttä ja suhdettamme toinen toisiimme. Oikeus kotiin ei katoa maailman myllerryksissä. Eri ryhmien toimintaa To 16.2. kopio Tiekunnan pankkitilin tiliote ja tilitapahtumat vuosi 2016). Turvasta kasvaa vankila. Muurasmarketissa vietetään sydämellistä päivää kello 13-16. Mukavaa minän rakennusaikaa! Isä Timo Mäkirinta Oikaisu Kinnulan kirkkovaltuuston kokousuutisessa käsiteltiin uimahallin kävijämääriä ja pysäköintiä. Näin käy meillekin. Raamatun kertomuksen poika sai lähtiessään mukaan omaisuutensa, roppakaupalla aineellista hyvää. Keittiökalusteet paikallaan. Sitovat ilmoittautumiset Marialle 040 524 6664 viimeistään 17.2. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 15. R.y:n virkistyspäivä varttuneille Kalliossa ja klo 18.30 ompeluseurat r.y:llä. Klo 17 hartaushetki Metsäkodossa. Tervetuloa! TERVETULOA 90-vuotispäivilleni Leivolaan pe 24.2. 014-579 1131. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Outi Hertteli 040-352 7757. Päiväkerho Päiväkerhot kokoontuvat normaalin viikko-ohjelman mukaisesti. Patrick ja Maria Tiainen. klo 8.30-9.30 kaiken kansan aamupuuro Sallilassa. Lähtökohta voisi olla myös paljon lähempää omaa aikaamme. Ke 22.2. Lavalle nousevat Muurasjärven bändikerhon bändit, jonka jälkeen iltaa jatketaan discolla. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Kun kaikki on menetetty, silloin mekin huomaamme menneen hyvän. Kodin avaimet ovat vertauskuvallisesti hallussamme koko ajan. 6000 E /tarjous. 014-562 196 • Hieronta • Kotikäynnit • Lääk.voim. Hallin kävijöiden lisääntymisestä iloitsi valtuutettu Ella Piispanen eikä Anna Vasalampi. Illalla on vuorossa HelmiPop Muurasjärven Harjulinnassa. 044-459 6810. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088. Virastopappi 014-562 622. Viime sunnuntaina me muistelimme Raamatun kertomuksen tuhlaajapoikaa. klo 18.30 iltakokouksessa Patrick ja Maria Tiainen. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Su 19.2. Kuviteltu hyvä katoaa ja poika huomaa olevansa yksin. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Ohjelmassa on sydänterveysasioita, kahvitarjoilu sekä arvontaa. klo 17.30 kokkikerho seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa. Rukouspalvelua. Niin usein ohjeet ja opetus tuntuvat rajoittavan koko elämää. Varhaisnuorten talvileiri Tahkoniemen leirikeskuksessa 27.2.–1.3. klo 9.30 päiväkerhotilassa. Seurat Su 19.2. Vapaapäivät ma ja ti. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Ke 15.2. klo 12.30 hartaus Kinnulan kartanossa. Klo 13 seurat ja vuosikokous Rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie 420. klo 13. Kunnossapidon kustannuksien selvitys ja pisteytyslomake on toimitettava viimeistään maanantaina 3.4.2017 kello 13:een mennessä. Raamatun kertomuksen poika näkee lopulta itsensä, eksyneen ja kaiken aineellisen hyvän menettäneen ”luuserin” ja päättää palata kotiin. Liput maksavat 2,50 euroa. Su 19.2. Sikopaimenen työ oli oman aikansa pohjanoteeraus. Musiikki To 16.2. ILOSANOMAN ILTA tänään ke 15.2. klo 13.15 hartaushetki terveyskeskuksessa. Takaisinpaluun päätös syntyy, mutta pelko Isän kohtaamisesta arveluttaa. klo 15.15 sählykerho 2-4.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa. Jumalanpalvelukset Su 19.2. Klo 16.15 sählykerho 5-6.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa. klo 12 Touhupiiri Sallilassa. klo 19.00 kirkkoneuvoston kokous seurakuntakodissa. klo 13 Marjankodin hartaus. Paikalla on myös puffetti. Moni asia pitää kadottaa ymmärtääkseen sen suuren arvon. Tilanne, mikä vähän aikaa sitten oli ahdistava, muuttuukin haaveeksi paremmasta. Su 26.2. Päiväkerho: Päivi Kananen 040841 5626. Ke 22.2. Erityiset tilaisuudet To 16.2. Raamatun kertomuksen Isä on Jumala ja tuhlaajapoika kuka tahansa meistä. Ti 21.2. klo 13 messu pääkirkossa. Rippikoululaiset keräävät keskustan alueella listakeräyksen yhteisvastuun hyväksi. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Elämäänsä tyytymätön ja vapauden kaipuusta täyttynyt nuorimies päättää riuhtoa itsensä irti kodin kahleista. Klo 19 Niemenkylän kinkerit Aino ja Kalevi Kinnusella, Niemenkyläntie 256. klo 13 hartaushetki Valorinteellä. Ympäristölautakunta myönsi Solismaalle eron tehtävästä. 3:21-, 4:1-12, katekismuksesta rippi ja virsi 565, kolehti yhteisvastuulle. Nuoret La 18.2. Avustukset pyritään maksamaan toukokesäkuun aikana. To 23.2. Ti 21.2. To 23.2. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. klo 19 kinkerit Seläntauksella Leena ja Veikko Purasella, Seläntauksentie 867. Keijo Paavola Seurakunnan kotisivut: www. Kukaan ei arvosta, vapaudesta ei juuri kannata puhua ja hyvien aikojen ystävätkin ovat kadonneet. Tule mukaan! Kastettu: Onni Mikael Pasanen, Viitasaaren seurakuntaan. klo 12.30 hartaushetki Sopukassa. klo 12 seurakuntakerho seurakuntakodissa. Ei ole asuntoa, ei työtai opiskelupaikkaa ja rahaakin puuttuu. 014-459 6800 KUULUTUS MYYDÄÄN valmis hirsimökki, joka on kahdessa osassa. Opetusvuorossa Kirsi Sepponen. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi Seurakunnan kotisivut: www. Vastassa ovat hyvien aikojen jälkeen nälkä, kasvojen menetys ja alennustila orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Päivän järjestelyistä vastaavat Pihtiputaan Sydänyhdistys, Muurasmarket ja kunnan päivätoiminta. Rakkaus on parantava voima. Niiden teiden, joiden osalta ei ole pisteytystä tehty ja tie haetaan avustuksen piiriin, tulee toimittaa pisteytyslomake täytettynä Pihtiputaan kunnan tekniseen toimistoon. Läksy: Room. vierailu Kivijärven helluntaiseurakuntaan. Fax 014-562 631. Ke 22.2. klo 16 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa. Vapauden ja rikkauden hullaannuttama poika tuhlaa hetkessä omaisuutensa ja joutuu kohtaamaan ankaran maailman. Kahvitarjoilu. Edunvalvonta aiheena Sopukassa Palvelukeskus Sopukassa Pihtiputaalla järjestetään huomenna torstaina kello 13 kaikille avoimen tilaisuuden, jossa OTM Iina Huttu Reisjärven Osuuspankista kertoo edunvalvontavaltuutuksesta. Hinta 30 euroa. Perjantaina touhua nuorille ja vanhoille Muurasjärvellä Muurasjärvellä on perjantaina tarjolla touhua ja tohinaa pienemmille ja isommille. Yksityistieavustukset vuonna 2017 Pihtiputaan kunnan yksityisteiden kunnossapitoavustukset (tarkoittaa vuoden 2016 kunnossapitotöitä) myönnetään teknisen lautakunnan (20.5.2015 § 53) päätöksen mukaan. klo 19 kinkerit Riitta ja Pekka Sutisella, Elämäjärventie 377. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Kodin seinät ahdistavat ja halu lähteä kasvaa. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. klo 13 seurakuntakerho Muurasjärven Eläketalolla. Pe 17.2. Ke 22.2. Huuskonen, J. Paluu täyttyy kuitenkin anteeksiantavasta rakkaudesta ja ilosta. Vastaava eläinlääkäri vaihtuu Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen vastaava eläinlääkäri, Kaija Solismaa Pihtiputaalta, on ilmaissut halunsa luopua vastaavan eläinlääkärin tehtävästä. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. Kuljetus mahdollista! Kysy lisää 045-235 6606 /Juuso. Pihtiputaan seurakunta Tänään ke 15.2. 044 509 0598. Isän syli on meille aina avoin. klo 10.00 rippikoululaisten kokoontuminen seurakuntakeskuksen saliin, yhteisvastuuinfo ja keräysopastus. Poika otetaan avosylin vastaan, ei syytöksiä tai tuomitsemista, vaan uusi elämä. To 16.2. Lisätiedot Tanelta 0400 940 632. Tekninen lautakunta PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Ma 20.2. Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632, nuorisotyönohjaaja Maria Katajamäki 040-524 6664. helmikuuta 2017 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA • Fysik.hoidot • Lääkinnälliset tuet • Puh. Soitto rävähtää käyntiin kello 19 ja kestää kello 22:een saakka. Kinnunen. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4
Sekasarja, naiset ja junnut (n. Hinta 30 euroa. Järj. Kokoontumiset pe 31.3. Vanhojen tanssit Pihtipudas-salissa. Tanssikurssi ti 7.3. EA-RYHMÄ. Töitä voi kirjoa ja koristella esim. Enni Leppänen K-S:n Muistiyhdistyksestä. Omat eväät, kahvi-, teeja mehutarjoilu. auki 20-03 musiikista vastaa Ensti Solo Band Lounas klo 11-13. SPR, MUHOLA-SEURA, MAATIAISMARTAT JA 4H. Tietoa edunvalvontavaltuutuksesta Sopukassa klo 13, Iina Huttu Reisjärven OP:sta. Op. Suks’ Eemin Siwakoinnin 40-vuotishiihto Pihtipudas – Alvajärvi – Muurasjärvi klo 9-15. Johtokunta klo 9. Pienten urheilukoulu maanantaisin klo 16-17 Pihtipudas-salissa. Paula Tiala. väh. helmikuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot 1 x 170 • 1 x 120 • 1 x 200 muut voitot yht. Batiikki la 18.3. Kyyti, näytelmä ja väliaikakahvi. Lähtö Kinnulasta klo 12.30. Ilm. Maksu 10 e. Puffetti. klo 18. Naisten kuntosalivuoro sunnuntaisin klo 18.30-20. Trikoovaatteita arkeen tai juhlaan. Jäsenmaksut kerhossa helmikuun aikana. 10-v. Järj. MJK Miesten jääkiekko-ottelu Pihtipudas – Kinnula Pihtiputaalla pe 17.2. Ilmoittautumiset Arja Piilo, p. klo 10-16.30. E-junnut perjantaisin klo 18-19.30 Djunnujen kanssa. Ennakkoilmoittautumiset Raunolle, p. Kokoontuminen pallokentälle. menn. P U T TA A L A I S T E N MIESTEN ILTA. Karjalanpiirakkatalkoot Kaitalassa Muurasjärvellä alkaen klo 11. Keskustie 46, Kinnula P. ja to 2.3. KINNULA To 16.2. Kuntonyrkkeily Jukolassa keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. Hinta 30 euroa, sisältää kyydin ja istumapaikkalipun. Asiapalaveri Mantassa ke 15.2. Ilmoittautumiset ke 1.3. Vapaaehtoinen pääsymaksu. Arvotaan palkintoja, mm. pihtiputaanuk.net. Kerho to 16.2. Kinnula Ilmoittautumiset netin kautta tai p. Kinnula Torstai: pinaattiohukaiset, porkkana-appelsiinisalaatti, perunasalaatti, puolukkahillo. lukion abiturientit. Tiistai: kasvissosekeitto, tuore vihannes, makkaratai lihaleikkele, pehmeä leipä. p. La 4.3. LIIGAPLOKI Metalliromun keräyslava vanhan tielaitoksen pihalla. Maanantai: kirjolohikiusaus, punajuurilohkot. Opettajan kaavalehtien pohjalta voi ommella asun. 185 euroa (+ kortin lunastus). Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen. D-junnut maanantaisin klo 18-19 salissa, treenit alkaa oheisilla klo 17.30. Sählyä pelataan Pihtipudas-salissa parittoman viikon maanantaisin klo 18-19 (3.-lk ja sitä nuoremmat) ja klo 19-20 (4.-lk ja sitä vanhemmat). Laskiaistapahtuma Elämäjärven Mäntypirtillä klo 12. Paula Tiala. Keski-Suomen Muistiyhdistyksen toiminnan esittelyä ja vinkkejä muistin treenaamiseen. K E N N E L K E R H O . Elämäjärven Kyläseura. ja su 19.3. Penkkarit klo 9 ja potkiaiset klo 12 keskuskoulun liikuntasalissa. 040-734 1882. klo 1818.45. yhteislaulua, säestää Hannu Viitala. Ilmoittautuminen toritapahtumaan alkaa tänään ja jatkuu pe 31.3. MUISTIYHDISTYS. klo 18-21 sekä la 1.4. Ota mukaan kankaita ja jauhoja/ ryynejä, muovia pöytien suojaksi, astioita ja siveltimiä. klo 12 seurakuntatalolla. Maksu 5 e, perhemaksu 10 e. Ma 20.2. 0400 479 685 PE 17.2. To 9.3. Näyttelyharjoitukset uudella torilla su 26.2. Ma 27.2. Tanssikurssi klo 18. Kok. Järj. Suoritus laatikossa olevaan vihkoon (päivä, nimi ja laji). Ottelu on ”ikämieslätkää” eli se on tarkoitettu 30-vuotiaille ja vanhemmille miespelaajille. Sarjat/matkat T/P 4-16 v. ke 8.3. pe 10.3. klo 12 Sopukan Juttulassa. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20. Sarjat/ matkat T/P 6-16 v. Urheilu Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Helmi-maaliskuussa TK-galleriassa Martti Mäkelän valokuvanäyttely ”Muuttuva maaseutu”. Junnujoukkueilta ei maksua. ja 22.3. Lisät. HelmiPop Muurasjärven Harjulinnassa klo 19-22. Sarjat/ matkat T/P 6-16-v. Liput 2,50 e. Op. Saarijärvelle, Harmaat pantterit. Harjoitellaan koirien kanssa Sompatalon pihalla to 16.2. Teatterimatka la 4.3. Järj. Kumpulan talviuintipaikan avain on kunnantalon infossa. Keskiviikkokerho 22.2. Jauhobatiikkia to 16.2. Madepilkkikilpailu Ukonniemen kalasatamassa Ilosjoella klo 17.30-21.30. ELÄKELÄISET. 040708 1767. Puttaalaisten miesten ilta. ja ma 13.3. Ilm. sprint, hiihtotyyli V. Talvirieha Niemenharjun Matkailukeskuksessa klo 11-15. Kinnulan pelaajien ilmoittautumiset 040-509 1974 Jarmo to 16.2. Ensiapu I ke 15.3., ennakkoilm. Maksu 20 e/ joukkue. La 18.3. Vaihtori avoinna ma-pe klo 10-14 kunnantalon alakerrassa. Paikka vielä avoin. Järj. Muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella parittoman viikon torstaisin klo 14-16. Lähtö klo 16.45 Kinnuskeskuksen edestä. Perjantai: broilerikiusaus, tuoresalaatti, mustaherukkahillo. Ti 21.2. klo 19 alkaen. Kollaaseja seinälle tai esim. La 4.3. Paula Tiala. Sydänterveysasiaa, kahvitarjoilu, arvontaa. Pe 17.2. lahjakortteja ja ilmainen osallistuminen Maalaismaratoniin. Isoäidin ihanuudet omaksi aarteeksi pe-su 17.19.3. Chilin kasvatus biologialuokassa ke 22.2., 8.3. ja su 2.4. Ilm. klo 10-16.30. Pyhäjärven Pohti ry Seurat ja yhdistykset Pihtipudas AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa. HET-teatteri esittää ”Rakas Karjala” -musiikkinäytelmän Karstulassa la 18.3. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Lippu ja matka 25 e. Perjantai: suikalepaisti, riisi, hedelmäinen vihersalaatti. Kokoonnutaan kentälle tai huonolla säällä maamiesseurantalolle. Lääkäri Tapani Kiminkisen luento Muholan monitoimitalolla klo 18. Kerho Työväentalolla arkimaanantaisin klo 12. Op. Perhekahvila auki tiistaisin klo 9.30-12.30 Kotsarin talossa. 044-459 6261. 0500779 534. klo 10. Muista kokous Sallilassa pe 17.2. Konserttimatka Viitasaarelle su 19.3. Elämäjärven Kyläseura. valokuvia. Hiihtokoulu tiistaisin klo 19-20 pururadalla. Ke 22.2. Lähtö matkahuollosta klo 12. Järj. Ei osanottomaksua. TUISKU Hiihtokoulu tiistaisin klo 17.30. Hallituksen kokous ti 7.3. Terhokerhon paloja pelastustapahtuma Muholan monitoimitalolla la 18.2. Martti Mäkelä, 040-705 8543. klo 14 ”Raihnaisen ruumiin kivut ja kolotukset luissa ja lihoissa”. Paikka vielä avoin. mennessä. riviltä 890,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 19.2. Järj. Perhekahvila keskiviikkoisin klo 10.30-12.30 entisen Pikkukarhun tiloissa. Päivystys puh. klo 14 alkaen. 0440-782 291. SYDÄNYHDISTYS. Osallistuminen 10 e. Pelaajia kentällä 1+4. klo 18. klo 18.00 Palkinnot mm. klo 19-21. Tapaaminen to 23.2. Kumppani tervetullut mukaan! Ke 8.3. Lähtö Elämäjärven Mäntypirtiltä klo 18. Syke-hanke. PUDIS Jalkapalloa pelataan Pihtipudas-salissa parillisen viikon maanantaisin klo 1819 (3.-lk ja nuoremmat) ja klo 19-20 (4.-lk ja sitä vanhemmat). Ti 21.2. Peliharkat perjantaisin klo 19.30-20.30 Putaanvirran salissa. Kuntosuorituksen postilaatikot pururadalla, Särkiharjun koulun risteyksessä ja Untisperällä Lepistön kohdalla. Tullessa mahdollisuus ruokailuun. Ensiapu II to 9.3., ennakkoilm. Kausimaksu 25 euroa. Muurasjärven bändikerhon bändit ja disco. Ikäraja 18 v. Lentopallon naisten mestaruusliigaa LiigaPloki – HPK Pihtipudas-salissa klo 17. kanervio@kinnula.fi. mennessä. Op. Ilm. Buffetti, hiihtäjien kesken arvontaa. Sukset mukaan! Isojen urheilukoulu maanantaisin klo 16.30-18. MLL. Vesijumpat Simmarissa maanantaisin klo 13-13.30 ja perjantaisin klo 13-13.45. Järj. Maksu 10 e. Lajikkeiden erot ja ominaisuudet. Su 26.2. MUISTIYHDISTYS. Järjestysmieskurssi lukiolla la 11.3., la-su 8.-9.4. Lisätietoja nettisivuilta ja toimistosta. Lukion Wanhojen tanssit keskuskoulun liikuntasalissa klo 19. tekstiilit mukaan. Koiravaljakkoajelua huskyilla, nappulahiihdot, poniratsastusta, napakelkkailua, arvontaa. Tiistai: kasvispyörykät, perunat, kastike, kinkku-pastasalaatti. Pakkasraja -15°C. ELÄKELIITTO. Kumppani on tervetullut mukaan! SOTAORVOT JA PUOLISOT. Tuija Juppo. kuvataideluokassa. 0400-615 497 tai kerhossa. Tiedustelut puh. K E N N E L K E R H O . Fishing Leader järjestää pilkkikilpailun Lylylammella. Ilmoittautumiset Lasselle, p. 1-5 km, hiihtotyyli P. täyttyy tänä vuonna marraskuuhun mennessä. Vanhat pitsit, pöytäliinat ym. Kuntosalin avaimen saa tarvittaessa Muurasmarketista. ma 6.3. Hiihdon OP-Cup-V ja Hippohiihdot kirkonkylän hiihtostadionilla. Sopii vasta-alkajille ja kaikenikäisille. Sydämellinen päivä Muurasmarketissa klo 13-16. Pihtiputaan Tuisku. 2x100e ja 2x160e Irtolehti: 1190e pr 52. Järj. sydänyhdistys, Muurasmarket ja päivätoiminta. Ti 7.3. Salivuorot kirkolla: Gjunnut lauantaisin klo 1314. Muholan aamukahvit Monitoimitalolla klo 10-12. pe 17.3. Sadon säilöminen. on peruttu päällekkäisyyksien vuoksi. ja la-su 29.-30.4. klo 18 kokouksen merkeissä Sallilassa. Pe 17.2. Huom! poikkeavat kokoontumisajat ja -paikka! ROTARYKLUBI. Mukana seurakuntapastori Elina Pekkonen. Tied. Villasukat kahdella puikolla ma 6.3. Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. kisapaikalla klo 17.30. Ompele lapsille ihania asuja. 15. Pe 17.2. Ryhti. Su 12.3. klo 18-21 koulukeskuksen siipiluokassa. Tervetuloa! Järj. Elämäjärven Kyläseura. mennessä. Hiihdon OP-Cup III Alvajärven valoladulla. Pihtiputaan UK. 1010 Pr. KIMMOT Matka JYP-TPS -otteluun Jyväskylään la 25.2. MURTO Kuntoiluryhmä tiistaisin klo 10. Keskiviikko: lihamureke, perunamuusi, puolukkahillo, sateenkaari-salaatti. Kokoontuminen ti 21.2. kilpailupaikalla klo 17.30. Infoilta ma 27.2. Pe 17.2. Su 5.3. Tarinakonsertti Venny. O R T O D O K S I N E N TIISTAISEURA. Maaliskuussa alkavat lyhytkurssit. tyynyliinoja. klo 1414.30. Järj. Kouluruokailu Pihtipudas Torstai: sei-lohikeitto, maksamakkara, tuore vihannes, pehmeä leipä. MAAJA KOTITALOUSNAISET. Tietoa jalkojen omahoidosta ja kenkien valinnasta Alvajärven Eläketalolla klo 13. mennessä. Chilien kasvatus siemenestä satoon ja talvetukseen. 48 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. klo 17.30, jonka jälkeen Aluefoorumi ja klubi-ilta klo 18.30 Röllilässä. Betonikulho torstaisin 16.3.-11.5. S O TA I N VA L I D I T. Opistot Pihtipudas Ikis-luento kunnantalon valtuustosalissa ke 15.2. Tarvikeluettelo lähetetään osallistujille. Miehet perjantaisin klo 19.30-21.30. Sauna 5 euroa/ kerta. mennessä. Keskiviikko: uunikala, perunasose, porkkanaraaste. PoPi. liikuntatoimi, Tuisku, Murto ja Ryhti. Kurssi on ilmainen lukiolaisille, muut n. Ohjelma Muurasmarketista tai punttisalilta. Uintia Kinnulan uimahallissa la 18.2. F-junnut perjantaisin klo 17.30-18.30. Opisto talvilomalla viikolla 9 (27.2.-5.3.). Hankifutisturnaus kirkonkylän kentällä klo 11. klo 12 Op:n kokoustiloissa. Muutama paikka vapaana. klo 10. klo 19. Ti 7.3. Op. Maanantai: jauhelihakastike, pasta, kaali-ananassalaatti. ja nuoremmat). Tuija Juppo. AVANTOUIMARIT. Hinta 20 euroa, sisältää lipun, kahvit ja kyydin. Ilmoittautumiset Pihtiputaan Osuuspankkiin. Kulhoja tai ruukunsuojia kangasta kovettamalla. Kinnula MLL. PIILIJOEN ERÄKIERROS järjestää nuorten ammuntaja pilkkipäivän Kinnulassa ke 1.3. Riitta Höykinpuro vierailee, aiheena Voimaa vanhuuteen. asti osoitteeseen pekka. Pirkko 044-548 5483 tai Leena 0400-641 769. RYHTI Lasten liikuntakerho keskiviikkoisin klo 18.3019.30. Ilmoittautumiset Seija p. Kouluesitys klo 12 ja yleisöesitys klo 19. klo 17-20.45 koulukeskuksen siipiluokassa. klo 1821 sekä la 18.3. Op. 1-5 km, tyyli perinteinen. ja to 23.3. Oletko halunnut valmistaa sukkia, mutta puikkomäärä hirvittää. Kankaista voi valmistaa pussukoita, kasseja tai vaikka tilkkutöitä. Järj. Ota mukaan puikkoja ja lankaa. Järj. Kuutamohiihto. To 16.2. Kuvioidaan uusia kankaita tai uudistetaan vanhoja liinoja. Hiihdon OP-Cup IV Elämäjärvellä. 040-515 6759. Kevään korukurssi la 11.3., ennakkoilm. Kamu-kahvila kirjastossa to 16.2. langoilla, helmillä ja napeilla. Ke 22.2. Kerho Valorinteellä ke klo 10. Marko Muhonen. Lasten hiihtokilpailut, haasteviesti, puffetti. To 16.2. 13. auki 11-14 ja 20-02 KARAOKE LA 18.2. mjkfutis98@gmail.com tai puh. Palvelukartta. klo 9-17. 4H. Kuvansiirtomenetelmillä voi liittää esim. Menemme joukolla Pihtiputaan kirkkoon su 26.2., palveluryhmänä Eläkkeensaajat ELÄKELIITTO. Kinnulan yhdistysten ja yritysten toritapahtuman suunnittelupalaveri kunnantalolla klo 18. 040-705 2434. La 18.2. Syke-hanke. 050-339 0273 pe 24.2. ELÄKKEENSAAJAT
Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Kinnulassa 10.2.2017 Kinnulan kunnan keskusvaalilautakunta KUIVIKETURVETTA Kinnulassa Petäikkönevalla asiakkaan ajoneuvoon lastattuna PE 17.2. (Kuntavaalien ennakkoäänestys toimitetaan 29.3.–4.4.2017. 044-459 6211 Kinnulan yhdistysten ja yritysten toritapahtuma la 22.4. 044-344 8922 Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Kesätyöllistämistuki on haettava 31.3.2017 klo 15.00 mennessä. • Hallintoneuvoston tehtävistä (uusi 18 §) on poistettu maininta keskusvaalilautakunnan valitsemisesta ja vaalipiirien jaottelusta, koska nämä asiat mainitaan jatkossa vaalijärjestyksessä. • Päästäkseen ehdokkaaksi vaaleissa omistaja-asiakkaalla pitää olla vähintään kolmen (3) muun omistaja-asiakkaan kannatus. Uusi vaalijärjestys rakentuu seuraaville keskeisille muutoksille: • Otetaan käyttöön enemmistövaalitapa. Tervetuloa Johtokunta Pihtiputaan Eläkeläiset ry:n kevätkokous Valorinteellä ke 22.2.2017 klo 10.30. 1. 0400-287 437 Torilla Kalajokista Lylyn PERUNAA PE 17.2. • Lisäksi sääntöihin tehdään erinäisiä teknisluonteisia tarkistuksia. Hinta 10,-/m 3 + alv. Jos maksettu palkka on alle 500 e/kk, maksettava tuki on 1/2 palkasta. klo 10–14. Tekninen toimisto ja PLV Oy. Erä juustolenkkiä. Ilmoittautuminen alkaa 15.2.2017 jatkuen aina 31.3.2017 asti osoitteeseen pekka.kanervio@kinnula. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Kaalikääryleitä. • Edustajiston jäsenen toimikausi päättyy, jos vaalikelpoisuuden edellytykset hänen kohdallaan eivät enää täyty. Hallituksen esittämän sääntömuutoksen ja vaalijärjestyksen pääasiallinen sisältö: • Otetaan käyttöön omistaja-asiakas -termi. fi. • Edustajistoa koskevasta sääntömääräyksestä (uusi 13 §) siirretään vaalikelpoisuutta ja vaalipiirejä koskevat asiat vaalijärjestykseen. päivänä helmikuuta 2017. • Muutetaan 21 §:n 4 kohta seuraavasti: merkittävä tiedoksi keskusyhteisön ohjeistuksen mukaisesti hallintoneuvostossa käsiteltävät ohjeet. huhtikuuta, valitaan 15 valtuutettua. Tuki myönnetään työnantajalle, jonka tulee olla Pihtiputaalla toimiva yritys tai yhdistys. P. Tarjousten jättö / kunta 13.3.2017 klo 13:een mennessä. Kannattajien ei tarvitse olla samasta vaalipiiristä kuin esitetyn ehdokkaan. P. • Edustajiston kokouskutsu ja omistaja-asiakkaille annettavia ilmoituksia koskevassa sääntökohdassa (uusi 15 §) otetaan entistä paremmin huomioon sähköiset viestintäkanavat. Niemenharjun Matkailukeskuksen rekkaparkin rakentaminen / lainantakaus 4. 1. Työssä maksettavan palkan tulee olla kyseisen alan työehtosopimuksen mukainen. • Lisäosuuksia koskeva sääntömääräys (nykyinen 11 §) sekä viittaukset lisäosuuksiin poistetaan, koska OP Ryhmässä luovutaan lisäosuuksista. Vaaliasiakirjoja vastaanottaa kunnanvirastolla (Keskustie 45) virka-aikana ma-pe klo 9.00 – 15.00, poikkeuksena ti 28.2.2017 klo 16.00 saakka, keskusvaalilautakunnan sihteeri Marja Lehtonen tai hänen estyneenä ollessaan Kinnulan yhteispalvelupisteen palveluneuvoja Maarit Piispanen. Kokousasiakirjat Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ja hallituksen ehdotus sääntöjen ja vaalijärjestyksen muutoksiksi ovat jäsenten nähtävänä 6.3.2017 alkaen pankin pääkonttorissa osoitteessa Asematie 14, 44800 Pihtipudas. Ennakkoäänestyksestä, kotiäänestyksestä ja laitosäänestyksestä äänestysaikoineen julkaistaan myöhemmin erillinen kuulutus.) Ehdokashakemusten toimittaminen keskusvaalilautakunnalle Ehdokashakemus valitsijayhdistyksen ja puolueen ehdokaslistojen julkaisemisesta sekä ilmoitus vaaliliittojen ja yhteislistojen muodostamisesta on osoitettava Kinnulan kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 28.2.2017 klo 16.00. Pihtipudas 14.2.2017 Pihtiputaan kunnanhallitus G LASSAFETYX Lasit ja lasitukset • tavalliset float-lasit • lämpölasit • lankalasit • laminoidut lasit • peilit • pleksit “Se Putaan lasimies” p. KORPELAN PALVIAUTO PE 17.2. Pihtiputaalla 14. 044459 6810. Hakulomakkeita saa kunnan neuvonnasta tai kunnan nettisivuilta kohdasta ajakohtaista. Tarkemmat tarjouspyyntökirjeet Pihtiputaan teknisestä toimistosta. • Edustajistoa koskevaan sääntömääräykseen (uusi 13 §) sisällytetään edustajiston tehtäviä, kokoonpanoa, toimikautta ja eroamisjärjestystä sekä edustajiston kokouksia koskevat asiat (nykyisten sääntöjen 15 § ja 16 §). Omistaja-asiakas voi olla kannattajana enintään yhdelle ehdokdokkaalle. Lisätiedot Ari Kahilainen puh. • myös kotija laitoskäynnit! Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 ILMOITUS PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN JÄSENILLE Pihtiputaan Osuuspankin jäsenille ilmoitetaan, että varsinainen edustajiston kokous pidetään 16.3.2017 klo 18.00. Asematie 5, Pihtipudas • www.tasmahoito.. Jäljelle jäävät jäsenosuudet ja Tuotto-osuudet. 3. • Edustajistovaaleissa otetaan käyttöön enemmistövaalitapa. Edustajiston kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaan varsinaiselle edustajiston kokoukselle kuuluvien asioiden lisäksi Pihtiputaan Osuuspankin hallituksen ehdotusta sääntöjen muuttamisesta. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT TILAUSAJOT 040 580 8361 Lasse 0400-644 631 Kimmo Ky sy tar jou s! & & • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Päätetään hirvenmetsästyksen yhteisluvasta ja rakennusten korjauksista. Tuki voidaan myöntää työsuhteen alkaessa 15 täyttäneen, mutta alle 20-vuotiaan Pihtiputaalla kirjoilla olevan nuoren työllistämiseen vähintään yhden kuukauden (1 kk) ajaksi ajalle 22.5.–17.9.2017. Elina 0400 570 553 • Henna 0400 578 370 Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Asematie 5, Pihtipudas • 045-273 3765 • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. Johtokunta kokoontuu klo 12.30. Puh. Lukion tai muun oppilaitoksen kuluvana keväänä päättävien nuorten osalta työllistämiskausi on 2.5.–17.9.2017. Lajikkeet: Pito, Kalle, Velox, Afra, Puikula ja Siikli. Tuen hakee työnantaja, joka palkkaa nuoren/nuoret. 2. päivänä tammikuuta 2017 Hallitus Kuntavaalit 2017 Kinnulassa Vaalikuulutus Kinnulan kunnan kuntavaaleissa, jotka pidetään sunnuntaina 9. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pihtiputaalla 19. • Ehdokaslista poistuu ja tilalle tulee ehdokasilmoitus. 040-509 8785. 014-459 6800. Uutuus juustoja. 4. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. helmikuuta 2017 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sutinen Nuorten kesätyöllistämistuki haettavana Pihtiputaan kunta julistaa haettavaksi vuoden 2017 nuorten kesätyöllistämistuen. Lisäksi asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä pankin Internetverkkosivuilla www.op.fi/pihtipudas. Lisätietoja saa www.pihtipudas.fi/hallinto/ilmoitustaulu tai Sari Pasanen p. klo 8-16.30 Pihtiputaan torilla. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 24. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Työllistämistukea maksetaan 250 e/nuori. Pihtiputaan kunta ja Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy (PLV Oy) pyytävät kaudelle 1.4.201731.3.2018 tarjoukset kaivinkonetöistä, kuorma-autokuljetuksista ja muista työkoneista. Tervetuloa! Johtokunta KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. 014-459 6800 Myytävänä Kokouskutsu Pihtiputaan kunnanvaltuuston ylimääräiseen kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 20.2.2017 klo 18.00. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 15. helmikuuta 2017 Sopen Metsästäjät ry Sääntömääräinen vuosikokous su 26.2.2017 klo 13.00 Koivukankaalla. Pihtipudas tori 11.30–13, Muurasjärvi 13.30–14. Lounas: 11-13. Ilmoittautuneet ja kiinnostuneet voivat osallistua myös tapahtuman sunnitteluuun 22.2.2017 klo 18 ja 23.3.2017 klo 18 kunnantalolla
www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Meiltä saat • hiekat • sorat • soraja kalliomurskeet • maanajot • kaivinkonetyöt Myynti: 040-504 8275 • romuautot • maatalousromut ym. Avoinna klo 9-15. YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen Anne Kivivuori • Jari Pekkanen • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöasennukset 040-664 7787 • kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3 Pihtipudas Keskustie 42, 43900 KINNULA 045-232 9120 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kahvila ma-pe 9-13 • Lounasravintola ma-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Kinnulan Kartano Oy MJKSÄHKÖAPU • Sähköasennukset • Valvontakamerat • Fidelix kiinteistöautomaatio Marko Kinnunen • marko_kinnunen@outlook.com 045 136 7830 Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Koulutettu hieroja ja jäsenkorijaaja T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • Notkon Pirtit/savusauna ID14918 • majoitusta lomaan ym. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 0400 687 364 OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA PURKAAMO AUTO-OSIX OY Pihtipudas • www.auto-osix.fi 040 484 9255 / varaosat Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 040 580 8274 p. • arvometallit • akut • renkaat • vaihtolavapalvelu metalliromulle • rekisteristä poistot MAKSUTTA Metalliromun keräys p. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. (014) 573 575 www.kiviteos.fi kivituotteet pihasuunnitelmat Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. Puh. 0400-777 757 • PERUKIRJOITUKSET • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • AVIOEROT • PERINTÖASIAT • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RSNotariaatti RAIMO SILTANEN p. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Jätekuljetukset Likakaivojen tyhjennykset Viemärihuolto ja -kuvaukset Nosturija vaihtopalvelut Nostokori ja nostotyöt www.jatehuolto.net Koneja perävaunukuljetukset Maanrakennusja kaivurityöt Hyötyjäteasema Tarvikemyynti 040-727 6781 0400-645 653 ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Pihtiputaan Jätehuolto Oy Pihtiputaan Jätehuolto Oy Reisjärventie 215 • 040-727 6781, 0400-645 653 Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. Ammattitaidolla ja luottamuksella. Keskustie 14, Pihtipudas p. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. 0400 547 257 Pihtiputaan Kiviteos Oy Laurilantie 73, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos.fi Puh. 0400 534 406 / Tero HINAUSPALVELU 24h p. ÖSTBERG Viitasaari, puh. 029 566 0880. Isännöintipalvelut Kiinteistönvälitys Kokousja saunatilojen vuokraus Keskustie 14, Pihtipudas lkv@saaninkoski.fi 045 212 1331 Lue lisää meistä www.saaninkoski.fi HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. Julkinen kaupanvahvistaja. 15. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. 014-571 254 0400-640 938. helmikuuta 2017 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari
Muut ovat Kirsi Sepponen, Taija Pekkarinen ja Hanna Anttila. Akkujen ja polttimoiden myynti + vaihto KATSASTUKSEEN • pienet katsasturemontit • pakoanalyysit • nopeudenrajoittimien tarkastukset • Dräger alkolukkojen kalibrointi ja asennus • pe 24.2. Aina kun Ploki nosti tasoaan, me pystyimme vastaamaan. WoVon valmentaja Teemu Mäkikyrö olikin todella tyytyväinen, sillä joukkue haki Pihtiputaalta vasta koko kauden toisen vierasvoittonsa. Kotijoukkue vei kolme pistettä erin 3-0 (25-8, 25-18, 25-13). — 18 syöttövirhettä on surkea suoritus kotisalissa, jossa syöttö on toiminut kohtuullisesti. — Eikö siinä voisi viikon odotella, kun lähdetään pelaamaan tärkeimpiä pelejä. alv 10 % Kokonaislevikki 4 637 Tarkastettu 22.2.2016 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki KUULUTUS Kuulutus eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta / Maatalousyhtymä Kinnunen Antti ja Ville (Heikkilä 256-401-5325-C, Kinnula) Maatalousyhtymä Kinnunen Antti ja Ville hakee ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaista ympäristölupaa eläinsuojan laajennukselle Heikkilän tilalle, kiinteistötunnus 256-401-5325-C, osoitteeseen Koiravuorentie 7, 43900 Kinnula. — Peli-ilme on muuttunut ja itseluottamus kasvanut valtavasti. 11-17 • pe 24.3. LiigaPlokin valmentaja Jukka Koskinen oli erittäin pettynyt peli-ilmeeseen. Kovin moni pelaaja ei saa plussia, virheitä tuli paljon. Seuraavaksi joukkue kohtaa vieraissa Oriveden Ponnistuksen ja LP Kangasalan helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Samaa mieltä oli Teemu Mäkikyrö. 11-17 • pe 3.3. Metsäkolmio) Vaalikahvila auki seuraavasti: Kiinnostaako ehdokkuus – tule juttelemaan EVENTTi-tapahtumamatkailun kehittämishanke järjestää! TAPAHTUMAJÄRJESTÄJIEN TYÖPAJA, NIEMENHARJUN MATKAILUKESKUS YRITYSYHTEISTYÖ JA RAHOITUS TO 16.2. 044 459 6815. Hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 16.1.22.2.2017 Kinnulan kunnanvirastossa osoitteessa Keskustie 45, Kinnula. Nykyistä tuotantotoimintaa lisätään laajentamalla tilalla olevaa eläinsuojaa sekä lisäämällä kuivalannan varastointitilaa. — Ei tässä ole mitään järkeä. Pohjoisen kylmä puhuri hyydytti LiigaPlokin pelin Ainoita ilonaiheita oli se, että kapteeni Eveliina Koljonen sai ystävänpäivän suklaarasian siitä hyvästä, että hänestä tuli neljäs Plokin pelaaja, joka on yltänyt 200 ottelun rajaan lentopallon pääsarjassa. helmikuuta 2017 Urheilu Puh. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Toimittaja Juha Kivinen 0400-345 852 Ilmoitukset ja tilaukset: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander 0207 931 620 Pia Urpi 0207 931 621 Ilmoitushinnat 1.1.2017 Tekstisivu 0,96 /pmm Tekstin jälkeen 0,90 /pmm Takasivu 0,99 /pmm Kuolinilmoitukset 0,96 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. Takkiin tuli niin Kuusamolta kuin rovaniemeläiseltä WoVoltakin. Alexandra Reid iskee pallon WoVon torjuntaan.. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 15. Koskinen myönsi silti, että kaikki on yhä periaatteessa omissa käsissä, mutta edessä olevasta vierasputkesta pitää ottaa voittoja OrPoa, Kangasalaa ja Vampulaa vastaan. Plokilaiset vasemmalta: Julia Niemi, Vilma Ruuska, Deprece Washington ja Sini Koljonen. HPK 18 2 1 62-10 59 LP Viesti 16 1 3 51-16 49 Kuusamo 9 6 1 6 48-37 40 OrPo 10 1 1 7 38-31 33 LiigaPloki 7 3 2 10 39-46 29 Kangasala 6 2 2 10 32-42 24 WoVo 4 3 3 11 29-50 21 Vampula 5 1 4 8 28-41 21 P-mäki 2 2 16 18-56 8 WoVon keskitorjuja Iida-Emilia Kivimurto seuraa, kun pallo putoaa LiigaPlokin kenttään. Kuusamon murhaava syöttö sai sekaisin viime peleissä hyvin toimineen Plokin vastaanoton ja sitä kautta myös pelinrakentelun sekaisin. Viitasaaren ympäristölautakunta VIITASAAREN KAUPUNKI Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi Arvolantie 20, Pihtipudas 0400-644 500 044-540 8267 VUOKRATAAN • henkilönostin (kuukulkija). Kun Ploki oli syöttöruudussakin pehmeä, pääsi Kuusamo käyttämään laajaa hyökkäysarsenaaliaan tehokkaasti. Viidennestä paikasta taistellaan. Pisteet lähtivät napapiirille erin 1-3 (20-25, 21-25, 25-23, 22-25). 11-17 • la 25.3. • muuttoauto perälautanosturilla + nokkakärryt + rappukärryt. Hakemusta koskevat muistutukset ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena tai sähköisesti viimeistään 22.2.2017 Viitasaaren ympäristölautakunnalle, postiosoite: Keskitie 10, 44500 Viitasaari, sähköposti: viitasaaren.kaupunki(at)viitasaari.fi. Heikko esitys Kuusamossa LiigaPloki hävisi rumin luvuin torstai-illan vieraspelin Kuusamossa. Paikalle tuotuna. Häviö sarjakolmoselle Kuusamolle oli vielä selitettävissä, mutta huono peli koko kauden pahasti rämpinyttä WoVoa vastaan oli vaikeampi niellä. Valmentajat ottivat myös kantaa älyttömään play off -ohjelmaan. klo 11 • pe 17.3. klo 15.30 alkaen. Sisulla vietiin homma läpi. Keskittyminen oli heikkoa, iskulyönneissä vedettiin kädet tyhjiksi. Tilaushinnat 1.1.2017 Kestotilaus 62 /vuosi Määräaikainen 12 kk 66 Pohjoismaat 12 kk 99 Hinnat sis. 11-17 VAALIKAHVILAMME AVAUTUU pe 17.2. Syöttövirheet vievät valmentajalta pohjan pois. — Tämä oli meiltä kaikilla osa-alueilla heikko esitys, totesi valmentaja Jukka Koskinen. Plokille tulee nyt kahden viikon tauko. 11-17 • pe 10.3. Runkosarjan jälkeen on vain pari päivää aikaa aloittaa keskittyminen play offseihin eli kauden tärkeimpiin peleihin ja sitten pelataan niin, että on yksi päivä välissä, Jukka Koskinen ihmetteli. — Ei tässä toki vieläkään mitkään huonot asetelmat ole. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Elina 044-577 6390 Kahvitarjoilu Tervetuloa! JUHA KIVINEN LiigaPlokin hyvä vire katosi tykkänään viime viikolla pohjoisen porukoiden käsittelyssä. Lisätietoja asiasta antaa ympäristösihteeri Katja Lappalainen p. 11-15 Avoinna 11–17 • Asematie 11 (ent. Kuljettajalla tai ilman