Vanhoja tuttuja matkalla Utsjoelta etelään 6 5 7 IR TO N U M ER O 3, 00 € 6 SANTERI HARJU PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 17.7.2024 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 29 ILMESTYNYT VUODESTA 1960. Inspiroiva taidetuokio Väreillä leikittelyä Takuulla naurattaa! Yaichi Yamadalle (edessä) peukalokyydit ovat tuttuja. Takana vasemmalta Satoru Yamada, Tiina Pasanen, Päivi Järveläinen, Akina Yamada ja Otto Pasanen
Metsää täytyy välillä hakata nurin, se lienee selvä asia, tiedättehän nämä teollisuus ja metsän uudistus ja kaikki tällaiset jutut, joiden ajattelemisen jätän toisille. Laitetaanpas sitä puuta nyt kasvamaan ihan urakalla. Sitä paitsi minulla on ollut järkevääkin tekemistä. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. Ja hei, rakkaat metsäviisaat metsäihmiset, älkää naurako, en ole millään tasolla tämän alan ammattilainen, paitsi siten, että asuin pikkulikkana kesäviikonloput pihametsässä haaveilemassa. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Pääkirjoitus Taidetta kaikelle kansalle T aidemaalari ainoana taiteilijana joutuu maksamaan siitä, että että joku tulee katsomaan taidetta, totesi Anna-Liisa Hakkarainen jutustellessamme kahvikupposen ääressä. Miksi meillä ei siis ole enemmän reheviä pihoja ja puutarhoja. Samalla saadaan uusia ajatuksia ja oivalluksia. Viime aikoina olen ajatellut tuota niin paljon puhuttua ilmastomuutosta. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2024 Tekstisivu 1 € / pmm Tekstin jälkeen 0,94 € / pmm Kiitosilmoitukset 20,16 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 %. Taiteen kokeminen kaikissa muodoissaan lisää hyvinvointia ja tutkitusti sillä on jopa stressiä lievittävä vaikutus. Yksi puu ei, kuten mainitsin, ole metsä, mutta vähemmän niitä yhden puun koloja sentään on. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen P. Eikö vain liene jokin direktiivi kieltämässä puiden istutuksen pellolle. Se lienee tosiasia, sillä usein näyttelyn pystyttäminen kaikkine taustatöineen ja tilavuokrineen vaativat myös taloudellista panostamista. Kyllähän minä melkein arvaan, miksi niitä viljelemättömiä ja puuttomia peltoja näkyy siellä sun täällä. Ei se niin vaikeaa voi olla. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi PAINO: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 P. En ole kuitenkaan lähtenyt häiriköimään ihmisten arkista elämää istuskellen kulkuväylille tai muutenkaan osoittamaan mieltäni enemmän tai vähemmän kyseenalaisin keinoin. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Minäkin laittaisin. Taidenäyttelyt ovat siis monille harrastajille ja jopa ammattilaisille ennen kaikkea keino päästä esille ja jakaa omia ajatuksiaan yhdessä katsojien kanssa. Vaan olen sen verran änkyrä jo luonnoltani, jos minulla olisi yksikin pikkupelto joutomaata, istuttaisin takuulla siihen tuuhean metsän, ja jäisin odottamaan, tuleeko joku ja millä vehkeellä laittamaan sen nurin. Yksi puu ei ole metsä, monta puuta on. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Tiia Paananen, p. Hanna Kankaanpää Kaunista kuvaa kesäyöstä. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää P. alv 10 % #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT Viikon kuva. Hiilinielun olemassaolo on hyvä asia. Olen siis tyytynyt ajattelemaan. Taidetta tulkitessaan voi parhaimmillaan kokea jonkun toisen, tässä tapauksessa taiteilijan näkökulman ympäröivään maailmaan. Avajaistilaisuuksiin on osallistunut yhteensä satoja kävijöitä, paikkakuntalaisia ja lomalaisia. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. TILAUKSET 1.1.2024 Kestotilaus 79,90 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 83,90 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 116,90 € / vuosi Hinnat sis. Mahdolliset myyntituotot, ainakaan pienemmissä näyttelyissä, harvoin kattavat kuluja kokonaisuudessaan. Mutta sitä minä olen kummastellut, miksi puita ei istuteta enemmän, miksi niitä ei ole kaikkialla ja kaikki joutomaat täynnä. Paikalliset taidenäyttelyt ovat olleet kiinnostavia. Lisää metsää, paljon metsää M inä olen kovasti ajatellut. Ei tietysti tienvierille sinne, missä porot, hirvet ja peurat kirmailevat, mutta kaikkialle muualle. Miksi meillä on aukeita viljelemättömiä peltoja, karuja pihamaita, autioita puistoja ja maata siellä sun täällä ilman minkäänlaista kasvustoa. A ina kun tuolla pitkin ja poikin vaeltaessa erilaisilla kulkuvärkeillä näen tyhjän maapläntin, ajattelen, miksi siihen ei ole kukaan istuttanut koivua tai haapaa tai mitä tahansa muuta omenapuuta tai kuusimetsää. Kyllä pikkumetsän saa pienemmällekin maapalalle. Taidenäyttelyssä kohdataan ja tavataan vanhoja tuttuja. Taide lisää yhteisöllisyyttä, mutta paikallisesti sillä on myös iso kulttuurinen merkitys. Toisilla on siihen paremmat rahkeet. Ajatusteni tueksi luin jostain, että jopa rehevät pihamaat ja puutarhat toimivat hyvinä hiilinieluina. Aina ei ajatteluni johda kovin hyvään lopputulokseen, joskus ei tulokseen lainkaan, mutta ei se silti estä minua ajattelemasta. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Sivullinen Sivullinen 17.7.2024 2 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 JOUNI ARVOLA JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. Tallentavathan taiteilijat teoksiinsa ennen kaikkea ajan kuvaa. Taide herättää keskustelua, mutta on myös terapeuttista. ASIAKASPALVELU Reija Kärkkäinen, p. 020 793 1620 tiia.paananen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET P. M etsäthän ovat kuulemma hiilinielu. Toisaalta näyttelyt itsessään ovat kävijöille avoimia ja maksuttomia
Rokotteita annetaan heinä-elokuun aikana Kyllön hoitokeskuksessa Jyväskylässä. Sähkönsiirto voi vaihtoehdosta riippuen sijoittua Kinnulan, Perhon, Halsuan ja Lestijärven kuntien alueille. Hyvinvointialue ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, sillä sen strategiassa suositaan isompia yksiköitä. OX2 Finland Oy suunnittelee tuulivoimala-alueen rakentamista Pihtiputaan ja Kinnulan kuntien rajalle. Kinnulan kunnan tiukassa taloustilanteessa riskeihin on kiinnitettävä erityisesti huomiota, eikä aiemman kuntalain mahdollistamaa liikkumavaraa enää ole. Lisäksi kunta pitää tärkeänä, että sähkönsiirtolinjausta valittaessa vältetään yksittäisten pienmetsänomistajien pienten metsälöiden pirstomista, koska hyöty tuulivoimapuistoista tulee toisille tahoille. Voimaloiden kokonaiskorkeus olisi enintään 300 metriä. Hankealue sijaitsee lähimmillään noin kymmenen kilometriä Pihtiputaan keskustasta länsi-luoteeseen ja noin viisi kilometriä Kinnulan keskustasta itään. KINNULAN kunnanhallitus käsitteli yritysten lainaja takausjärjestelyitä huhtikuussa. Asiakkaat on jo sijoitettu uudelleen. Hänen mukaansa asiakkaita olisi ollut. Esimerkiksi siipikarjaan kosketuksissa olevat henkilöt, sekä kotieläinpihojen ja lintutarhojen työntekijät ovat oikeutettuja rokotukseen. Osalla työntekijöistä on myös huomattava määrä tehtyjä ylitöitä. Konkurssihakemuksen mukaan yhtiö hakeutui konkurssiin itse. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset Keski-Suomen hyvinvointialue kehottaa täysi-ikäisiä riskiryhmiin kuuluvia ottamaan yhteyttä rokotustarpeen arvioimiseksi. Penttinen kertoo, että kaikki mahdollisuudet tutkittiin ennen päätöksentekoa, jopa yrityksen luovuttaminen hyvinvointialueelle. Se monella tapaa köyhdyttää kuntaa. Nyt kunnalta jäävät rahat saamatta. Kunta korostaa, että linjaukset tulee vetää ensisijaisesti suurmaanomistajien tai valtion maille. Kinnulan kunta on ollut myös aktiivinen neuvottelija hyvinvointialueen suuntaan, mutta kunnanjohtaja Marja Lehtosen mukaan yrityksen ja hyvinvointialueen väliseen sopimukseen ei kunta voi vaikuttaa. Kinnulan kunta toteaa, että tavoitteena tulee olla mahdollisimman lyhyet sähkönsiirtolinjojen siirtoetäisyydet. – Yksinomaan Kinnulan kunnan takia joudumme tämän konkurssin tekemään, Penttinen toteaa konkurssihakemuksessa. – Kun lapsiperheiden äideille ja isille ei ole töitä, niin koko perheen, myös niiden lasten, on muutettava muualle. Alkuperäiset lainoitukset ja takaukset on annettu 2000-luvun alkupuolella silloisen kuntalain säädösten mukaisina, mutta nykyinen kuntalaki sitoo kunnan toimivaltaa. Rokotustarpeen arviointi tehdään arkisin kello 12-14 välisenä aikana numeron 050 433 0732 kautta. Paikat ovat olleet täynnä. Kinnulan kartanon kiinteistö on yrityksen omistuksessa. HANNA KANKAANPÄÄ Lintuinfluenssarokotukset riskiryhmille käynnissä Kinnula haluaa lyhyitä etäisyyksiä tuulipuiston sähkönsiirtoon Kinnulan kunta on antanut lausunnon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, joka koskee Kettukangas-Hanhikankaan tuulivoimahanketta. heinäkuuta. Kinnulan kartanolla on ollut kahdeksan asiakaspaikkaa. Varhaiskasvatukseen väliaikaiset täyttöluvat Kinnulan kunnanhallitus myönsi neljään varhaiskasvatuksen hoitajan paikkaan väliaikaiset yhden vuoden täyttöluvat vakinaisen täytön sijasta. Yritys jäi perikunnalle pari vuotta sitten Penttisen isän kuoltua. Väliaikaiset täyttöluvat johtuvat siitä, että varhaiskasvatuksen opettajan paikkoja ei saatu täytettyä, joten vakinaisia hoitajia siirretään viime vuosien tapaan väliaikaisesti opettajan tehtäviin ja vastaavasti siirtyvien hoitajien paikat täytetään haulla väliaikaisesti vastaavalle ajalle. Tämä kolminkertaisti lyhennyksen. Muuttuneen kuntalain perusteella kunnanahallitus päätti olla tekemättä uudelleenjärjestelyä olemassaoleville lainoille ja takauksille. Lintuinfluenssatartunnan riski liittyy sellaisiin tiloihin tai tarhoihin, joilla tuotantoeläin tai hoidettava eläin voi olla kontaktissa luonnonvaraisiin lintuihin tai niiden eritteisiin. Tuulivoimalat on suunniteltu 8-12 megawatin tehoisiksi. Tuulivoimaosayleiskaava-alueen alustava pinta-ala on noin 164 km 2 . Myös sairaiden ja kuolleiden lintujen ja eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen sekä tilojen puhdistamiseen osallistuvat henkilöt ovat oikeutettuja rokotukseen. Riskiryhmillä tarkoitetaan henkilöitä, joilla on kohonnut riski altistua lintuinfluenssalle. Hallituksen puheenjohtaja Toni Penttinen toteaa konkurssihakemuksessa, että maksukyvyttömyyden syynä on toukokuussa kolminkertaistuneet lainanlyhennykset, joista yrityksellä ei ole edellytyksiä selviytyä. Kinnulan Kartanon lakkaamisella on myös muita kerrannaisvaikutuksia. Syynä on yrityksen suurin velkoja, Kinnulan kunta, jonka myöntämää lainaa yrityksellä on maksamatta melkein 300 000 euroa. Se on toiminut aikoinaan kansakouluna ja toimistokäytössä muun muassa Suomenselän kansalaisopistolla. Ennen päätöksentekoa kunnassa pyydettiin lakineuvontaa ja etsittiin erilaisia vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. Lain mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Puhelimitse tavoitettu Penttinen sanoo, että konkurssissa on aina vain häviäjiä, ja siksi se harmittaa. – Kunnan mielestä laina ei lyhentynyt riittävästi takarajaan mennessä. Penttinen harmittelee erityisesti paikkakuntalaisten työntekijöiden puolesta. Kinnulan Kartano Oy asetettiin konkurssiin Kinnulan keskustassa sijainnut yksityinen mielenterveysja päihdekuntoutusyksikkö Kinnulan Kartano Oy asetettiin konkurssiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa 3. Rokotuksen voivat saada muun muassa lintujen ja turkiseläinten kanssa työskentelevät ihmiset. Lisäksi rokotuksen voivat saada lintuinfluenssavirusta käsittelevät laboratoriotyöntekijät, sekä epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatartunnan saaneen lähikontaktit. Yritys on ostanut kaikki tarvitsemansa palvelut mahdollisimman läheltä, joten vaikutuksia on kaikille talonmiespalveluista ruokakauppaan. – Siitä ei koskaan tule saamaan sitä summaa, mitä kunnassa mahdollisesti toivotaan. KONKURSSIMENETTELYSSÄ yritys menettää kiinteistön tontteineen, ja se joko siirtyy kunnan omistukseen tai myydään eteenpäin. Hallituksen puheenjohtaja Toni Penttinen arvioi, ettei rakennuksen todellinen arvo ole lähelläkään sen paperille merkittyä arvoa. Yrityksen seitsemän työntekijää on irtisanottu, eikä yrityksellä ole varallisuutta maksaa irtisanomisajan palkkoja. Lyhyet HANNA KANKAANPÄÄ 3 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024
1990-luvulla kiertelin kerran metsästysreissullani nevan laitoja toivossa kohdata riekkoperheen ja päästä kokeilemaan riekkopaistia. Se ei tarvinnut edes minkäänlaista tyynyä. He tekivät sänkyyn putkikehikon ja putkijalat. Muovin rinnalle ovat tulleet erilaiset jousirakenteet, joille myönnetään pitkiäkin takuita. Se tulee työskentelemään öisin lähtien etsimään veriateriaa. Mihin sitten ihminen voi levon tarpeen yllättäessä kallistaa päänsä. Ensimmäisenä vastaan tuli vanha rakennus, jonka arvioimme olevan pienehkö riihi. Jos tässä oli asumuksen jäänteet, niin millaiselle vuoteelle asukkaat olivat käyneet lepäämään. Kaiken lisäksi he pilasivat sängyn varustamalla sen teräsjousilangoista tehdyllä joustavalla pohjalla. Kun näpsäytimme huoneeseen valon, kuului vaimea kuhaus, kun torakat kiirehtivät koloihinsa. Ainakin suurin osa näistä nesteen mukana tulleista räpsäyksistä oli teen lehtiä. Lisälöydöksinä paljastui suuri kiviröykkiö, ehkä tulisija, ja yhdeltä sivulta lasin sirpaleita. Ludetta esiintyy nykyisinkin jonkin verran. Sen hävittämiseksi tarvitaan aina tuholaistorjujia. Santahaminan palvelusaikani aliupseerikoulussa oli kolme kuukautta, ja sinä aikana kävimme patjamarssilla kaksi kertaa, ja tietenkin öisin, niin kuin sotilaan tulee suorittaa kaikki vaaralliset ja tärkeät tehtävät. Mies ymmärsi hätämme ja pyysi sisään. Jatkotutkimuksissa löytyi lisää rivissä olevia sammalmättäitä, jotka osoittautuivat arvailuni mukaan jonkinlaisen asumuksen perustuskiviksi. Ensimmäiseksi kunnon patjaksi nimeän suorilla kuivatuilla rukiin oljilla täytetyn kangaspussin, joka kansan kielessä oli matrassi. Maataloissa oli syksyllä riihenpuinti, joka tuotti riittävästi patjan täytettä. Reipas meininki oli omiaan avaamaan tietä pölyn siedätykselle. Mahtoi siellä kuitenkin jossakin touhuamisen vaiheessa vähän pölyäkin tupsahtaa, olihan veljesten kanssakäyminen sen verran riehakasta. Suurin osa vaaka-asennosta vietetään unten mailla, höyhensaarilla, mutta muutakin mukavaa puuhastelua voi suorittaa vartalon eri asennoissa. Olimme hakemassa Pielavedeltä veljeni kanssa tukkikuormaa Daf-merkkisellä kuorma-autolla. Soikeaa pitkulaista torakkaa esiintyy vielä vanhemmissa massiivisia uunirakenteita sisältävissä taloissa. Ympäristö on ollut pomminvarma, mutta ehkä kosteahko. Syntyi ”lasten päästä vedettäviä”, ”aikuisten päästä vedettäviä”, sekä sivusta vedettäviä puusänkyjä. Ihminen viettää noin kolmasosan elämästään vaaka-asennossa. Puhelimen etsiminen ja auton korjaaminen on sitten oma juttunsa. Jousitus tuotti vielä oman ominaisäänensä, joten makuuasennossa suoritettavia muita toimintoja ei päässyt salaa tekemään. Mielenkiintoista olisi, missä tapauksissa ja millä tavoin mahdolliset takuut tunnistetaan ja korvataan. Jos palataan ajassa luola-asumiseen saakka, lienee kallion peitteenä ollut ainakin risupatjaa pehmeitten lehvästen kattamana. Pölypunkit ovat joutuneet siirtymään nykyisen siistin, kuivan ja hyvin ilmastoidun kodin tiloista. LÖYTYYKÖ sängystäsi ei-toivottuja sänkykavereita. Yölliset kyljen kääntämiset vaativat myös omat harjoittelunsa. MAANANTAI Leena, Matleena, Leeni, Lenita TIISTAI Oili, Olga Ota kantaa tekstiviestillä! Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Jäykkyyttä ja muotoa on kaiken näköisille ja kokoisille vartaloille. Vilkaisimme veljeni kanssa toisiamme, ja aloimme nauttia talon vieraanvaraisuudesta. Ilmiö kiinnosti minua niin paljon, että päätin siirtyä tarkemman tutkimuksen moodiin. Tukkien pääteasemana oli Kokkola. Oli keksitty makuutramboliini, heteka. Jaloissa tuntui jo sen verran lyijyn tunnetta, että päätin kurkistaa, mitä energiajuttuja olin huomannut pakata repun pohjalle välitaukoja varten. Ne tykkäävät lämpimistä ahtaista koloista, tulevat pimeällä esille ja käyvät aterioimaan ihmisten eväille. Meille rakennettiin olohuoneeseen päästä vedettävään puusänkyyn yösijat. Yksi näistä mummolan rengeistä hyväksyi vuoteekseen pelkän tuvan penkin. Lähdimme veljeni kanssa tarpomaan aurattua tietä toivossa, että löytäisimme ihmisasumuksen, ja pääsisimme ainakin pakkasen kourista pois. Lude on pieni ja litteä, soikean muotoinen, 6-8 millimetriä pitkä, hitaasti liikkuva ja myös ruskea hyönteinen, joka viihtyy sänkyrakenteissa, patjojen ja peittojen saumoissa. Sotavuosien aikana, ja vielä sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kierteli maaseudulla kodittomia kulkijoita, jotka tarjoutuivat talon töihin leipäpalkalla. Siinä patjan sisäänajovaiheessa varsinkaan yläpetiläiset eivät rohjenneet hakeutua unten maille, sillä mahdollinen yöllinen sotilaspudotus olisi tuntunut kipeälle. Tässä kertomus vuodelta 1960. Yleisesti asuintilojen pienten kokojen sekä runsaan lapsiluvun vuoksi jouduttiin sänkyjenkin rakenteiden kohdalla tekemään kompromisseja. Erityisesti minua kummastutti se, että sammalmätäsrivi teki jyrkän 90 asteen käännöksen. Hetken päästä syttyi valo, ja harmaapartainen iäkkäänpuoleinen mies täydessä vaatetuksessa tuli avaamaan. PATJARAKENTEET ovat sänkyjen tavoin kokeneet melkoisen myllerryksen. Sotilaan tuli suorittaa kaikki tehtävänsä viimeisen päälle, ja niin myös täytetyt patjat tarkastettiin, ennen kuin ne sai sijoittaa sänkyihin paikoilleen. Ulosteet, jotka jäävät muistoksi, haisevat pahalle. Isäntä hälytti emännän, joka löytyi vähän unisena makuuhuoneesta. Raimo. Matkanteko loppui siihen, ja veljeksiltä olivat vitsit vähissä. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Ossi, Ossian TORSTAI Riikka PERJANTAI Sari, Saara, Sara, Salla. Kävelimme ohi, riihen takana oli lato, ja vähän isompi harmaa rakennus. Torakka on siivellinen, nopeasti liikkuva, jopa 15 millimetriä pitkä ruskea hyönteinen. Riihipuitujen rukiiden oljet olivat vuosikymmeniä takuuvarmoja pehmikkeitä hyvien unien tavoittamiseksi, kunnes vaahtomuovi ja jouset syrjäyttivät ne valtapaikaltaan. Heteka oli yksin maattava, sillä pussinpohjaefekti olisi puristanut nukkujat liian läheiseen läsnäoloon. Salli, Sarita LAUANTAI Maarit, Reetta, Marketta, Reeta, Maaret, Margareeta SUNNUNTAI Hanna, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Erilaiset puuseppien tekemät puusängyt täyttivät makuuhuoneet aikojen alusta ehkä 50-luvun loppupuolelle saakka. Nykyisin patjat valmistetaan erilaisista vaahtoja solumuoveista. Ateriansa se löytää nukkuvista ihmisistä, joita se puree. Puusänkyjen päädyt olivat korkeahkoja puulevyjä ja niissä oli yleensä kauniita kuvioita. Siellä oli jo kuitenkin mukavasti sen ajan pehmikkeitä, rukiin olkia. Tältä nukkumapaikalta me herätimme talon isännän. Seuraavaksi vuodepaikkaesimerkiksi mieleeni tulee ”seitsemän veljeksen” Impivaaran lattiataso. Pöydässä oli tarjolla kunnon ruisleipää ja keltaista voita. Muuten se ei ole myrkyllinen. Kun emäntä kaatoi motteihimme suurehkosta käyränokkaisesta kuparipannusta ruisleivän pehmikettä, räpsähteli siinä tumman nesteen mukana meille vähän outoakin tavaraa. Ehkä on parasta vain mennä taas uudelleen Unikulmaan koemakaamaan. AIVAN ensimmäisenä tuvassa vasemmalla oven vieressä oli sivusta vedettävä kannellinen puusänky. Lastasimme kuorman silloisella Joutsalainen-merkkisellä nosturilla, ja lähdimme kovasti kuivaan pakkasyöhön kohti Kokkolaa. OLEN päässyt kokeilemaan erilaisia sänkyjä ja sänkykavereita. Kerroimme haaksirikostamme, ja kysyimme mahdollisuutta päästä yöpymään. Vaatimattomin näkemistäni vuoteista oli mummolan rengin hyväksymä makuupaikka. MUTTA itse asiaan. Kiitimme talon väkeä vieraanvaraisuudesta, maksoimme ja lähdimme etsimään lähintä puhelinta. Jarruttomuuden seurauksena jyrkässä alamäessä moottori joutui pauhaamaan ylikierroksilla, ja moottorista rikkoutui imuventtiilin nostin. Kun ladon takaa kurkisti Fordson Majorin takalokasuoja, ja sen vieressä olevan rakennuksen nurkassa oli pyöreä opaalilamppu, syttyi mieliimme toivon kipinä, täältähän taisi löytyä ihmisasumus. Varsinkin kesän aikaan heille oli hyvinkin käyttöä. Väkisin mieleeni vääntyi ajatus; olisinko löytänyt isonvihan aikaisen asumuksen jäänteet. Kävelimme opaalilampun alla olevaa ovea kohti ja koputimme. Ikävä puoli sotilastäytössä oli se, että patjan tuli olla aivan täysi, pyöreä ja kova, joten ensimmäiset yöt olivat kuten sialla ratsastamista. Pohjat rakennettiin aluksi pelkistä jäykistä laudoista, mutta myöhemmässä vaiheessa keksittiin varustaa pohjat joustavilla säleillä väsyneen kropan hemmottelemiseksi. Ympärillä oli ties kuinka paljon asumatonta seutua, kännyköitä ei ollut, vain kirkas tähtitaivas oli seuranamme. ENNEN kuin käyn syvemmin patjojen kimppuun, täytyy palata vielä makuualustojen eli sänkyjen maailmaan. Natisuta hetekata #meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 Että semmosta... Kävelin erään nevan poikki ja pysähdyin keskellä nevaa olevalle, pieniä kitukasvuisia mäntyjä sisältävälle kumpareelle. Olin armeijassa 196162, ja silloin vielä suuressa osassa varuskuntia käytettiin olkipatjoja. Pohdimme mielissämme, mitä rakennuksia nämä mahtavat olla. Jos tapaat luteen, älä mene sitä liiskaamaan, sillä sen haju on niin ylimaallinen, että et varmasti saa sinä yönä unen päästä kiinni. Yleinen tapa oli, että ainakin syksyllä vaihdettiin talon patjoihin oljet. Ota kantaa tekstiviestillä! Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata viestejä tarvittaessa. Näitä pieniä sänkykavereita, joita kukaan ei haluaisi tavata öiseen aikaan, jolloin ne ovat aktiivisia, ovat lude, torakka (=russakka), ja pölypunkki. Yöllä heräilimme meille outoon ääntelyyn. Puremakohdassa, joka saattaa myöhemmin tulehtua, on yleensä kolmen pureman rypäs. Pakkanen kuitenkin teki temppunsa, ja jäädytti meiltä jarrut. 50-luvulla sotkeutuivat sitten metallimiehet sänkybisnekseen. Kun siihen kaatoi työstä väsyneen kroppansa, niin se asemoitui heti keskelle, kuin pussin pohjalle. Siinä samalla saatoimme huomata muutaman pienen vaeltavan ystävän (lude) vuoteellamme. Siinä nassutellessani kiinnittyi huomioni suorassa jonossa oleviin sammalmättäisiin. Aamulla talon emäntä tarjosi meille aamupalan olohuoneessa. Sen pöydän puoleisessa päädyssä oli hevosen valjaat. Lähettäjää ei julkaista lehdessä
Nyt olen iloinen, että lähdin mukaan. Makkarapihvit (M,L,G), Tuorejuustokana (L,G) Ti 23.7. Jämsén törmäsi sattumalta kahvilassa Tiina Mäenpäähän. Broileripyörykät (L,G), Karjalanpaisti (M,L,G) Pe 19.7. Tervetuloa! Lounas 10,50€ • Keittolounas 8,50€ Hinnat sisältävät jälkiruoan. Porsaan Kassler (L,G), Paneroitu broilerin sisäfilee (L) Ke 24.7. 020 786 6370 Ke 17.7. Borssikeitto M,G Ma 22.7. Chilikalafilee (L), Porsaan sisäfilee (L,G) Ma 22.7. Kalaleike, Kermaviilikastike Jauhelihapihvit (L,G) Herkkupöytä joka päivä klo 11-18.00 Rupontie 1 • p. Taidepäivä haluttiin pitää osallistujille maksuttomana, ja sen mahdollisti Pihkun myöntämä avustus, jonka turvin mahdollistuivat tarvittavat tarvikehankinnat. Usein työt syntyvät kertamaalauksella, eikä hän aina aloittaessaan tiedä mitä lopputulos tulee esittämään. Kuten usein elämässä, matka on lopputulosta tärkeämpi. KESÄPUTTAALAISEKSI esittäytyvä Saana Siekkinen tarttui siveltimeen Haaskassa ensimmäistä kertaa. Pizzapäivä (L), Jogurttivaahto ja marjakimara (GL,L) To. – Työssä joutuu olemaan tarkka, sillä vesi ja väri kulkevat omia polkujaan. – Tämä tapahtuma syntyi unelmasta ja yhteisöllisyyden tarpeesta. Tämä rohkaisee kokeilemaan uutta. 014 562 663 Tervetuloa! AURA BRGR AURA BRGR Ravintola avoinna klo 8(9)-19 Ryhmäruokailut, kokoukset ja juhlat tilauksesta klo 8(9)-23 ranskalaisilla ranskalaisilla ja dipillä ja dipillä 14,80€ 14,80€ Heinäkuun Burger: Heinäkuun Burger: Herkkupöytä joka päivä klo 11-18.00 Rupontie 1 • p. – Ajatukset menivät hyvin yksiin, ja halusimme järjestää kokonaisvaltaisen elämyksen. Lihapullat (L,G), Ananasbroileri (L,G) Su 21.7. Siskon houkuttelemana paikalle tullut Siekkinen kuvailee kokemusta mykistäväksi. Porsaan ulkofilee (L,G), Aurajuustokana (L,G) La 20.7. Taideharrastuksen voi aloittaa pienestä, ja halusimme pitää kynnyksen niin matalana, että kuka tahansa voi tulla kokeilemaan, Jämsén kertoo. Savulohikeitto L,G To 18.7. Saana Siekkinen ja Tiina Sandberg pohtimassa valoa ja varjoa yhdessä Tuija Jämsénin kanssa. Hiljaisuus antaa tilaa ajatuksille, ja alun yhteisen meditaatiohetken ja opetustuokion jälkeen maalaamisen ilo suorastaan väreilee ilmassa. Korkeiden heinien ja kukkien keskellä, vanhojen puiden ja rakennusten katveessa näky on suorastaan runollinen. Palo syttyi molemmissa, ja yhteiseen suunnitteluun liittyi vielä Sirpa Jauhiainen Pihtiputaan Kulttuuriyhdistys Pihkusta. Lasagne (L), Valkosipulikalafilee (M) To 18.7. Herkkuvakka on suljettuna viraston sulun ajan 8.7. Paperille hahmottuu vanhan aitan pääty korkeiden ukonkellojen keskellä. 014 562 663 Tervetuloa! BBQ BRGR BBQ BRGR Ravintola avoinna klo 8(9)-19 Ryhmäruokailut, kokoukset ja juhlat tilauksesta klo 8(9)-23 ranskalaisilla ranskalaisilla ja dipillä ja dipillä 14,80€ 14,80€ Kesäkuun Burger: Kesäkuun Burger: P.S. HANNA KANKAANPÄÄ 5 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 HANNA KANKAANPÄÄ Parasta Puttaalla -viikon tapahtumien joukossa oli helmi, jonne toivottiin osallistujia vain vähän. GRILLI ON EDELLEEN MYYNNISSÄ HERKUTTELUHETKIIN NÄHDÄÄN! NÄHDÄÄN! Asematie 20 p. Currykanaa & riisiä (L), Pannari ja hillo (L) Pe 5.7. On ihan uskomatonta, että meillä on tällainen mahdollisuus, Siekkinen kertoo. AKVARELLIEN arvaamattomuus on kiehtovaa. suljettu Ti 23.7. Tervetuloa! Harjukatu 2 • p. Kamerakin on tärkeä, sillä voi tallentaa värejä ja tunnelmia myöhempien maalaushetkien varalle, joskaan kuvaa ei juuri sellaisenaan käytetä muuksi kuin inspiraatioksi. – Ohjaus on ollut hyvää ja lohdutti kuulla, ettei maalaaminen ole niin tarkkaa. 4.8.24 välisen ajan. Haaskan perinteikäs pihapiiri keräsi taideharrastajat yhteen Ke 3.7. 040 552 2701 Ke 17.7. Paahdettu kasvissosekeitto L,G Ke 24.7. Hyvää Hyvää ruokahalua! ruokahalua! Lounas ma-su klo 11-15. Kovakin into voi latistua, mikäli välineet eivät ole kunnolliset ja riittävän hyvät. Parin vuoden ajan päässäni rakentui hiljalleen kuva tästä tapahtumasta, ja se tarkentui vähitellen. 044 325 6420 Lounas ma-pe klo 11-13. Porsaan ulkofile ja varhaisperunat (L, GL), Hedelmärahka (L, GL) Keskustie 9 (Kunnanvirasto) p. Tervetuloa! Joka päivä salaattipöytä! Salaattilounas 10€ • Keittolounas 10€ Keittoja salaattilounas 12€ Muutokset mahdollisia! tauolla Korut myös Korut myös verkosta verkosta www.pihtipudaskoru.fi www.pihtipudaskoru.fi Lahjaksi Lahjaksi Muistoksi Muistoksi Myynti ja tiedustelut: Kotiseudun Sanomat ma-pe 8.30-15.30 0207 931 620. Intuitiivisessa maalaustavassa on lupa leikkiä, kokeilla ja oppia uutta. Jämsénille taiteesta on tullut osa lähes jokapäivästä arkea. – Olin ensin vähän vastaan, että mitäpä minä siellä. – Akvarelleilla on myös se hyvä puoli, että ne ovat helpot ja myrkyttömät. 014 561367 • 0400 646 266 Pizzaa • Pikaruokaa • Kahvila AITO-PEHMISTÄ JA/TAI IRTOJÄTZKIÄ Asematie 11 • p. Kermainen lohikeitto L,G Lounas ti-pe klo 11-13. Parhaimmillaan jälki on kevyttä ja läpikuultavaa. 4.7. On mukauduttava veden ja värin liikkeeseen, Tuija Jämsén kertoo. PPuuttttaaaann ppaarrhhaaiim mm maann lloouunnaaaann ssyyöött m meeiillllää!! Lounaslistojen muutokset mahdollisia. Kesäkeitto L,G Pe 19.7. Ei vain tutustuminen akvarelleihin, vaan kokonaisuus, tunnelman ja erityisesti vanha ja sopivasti villiintynyt pihapiiri. Kyseessä oli yhteinen taidehetki mitä inspiroivimmassa paikassa, kuvanveistäjä Esko Kanasen kotitalon pihapiirissä. Lopulta tiesin missä se olisi ja ketä siellä olisi, Tuija Jämsén kertoo. Varovainen idean esittely sai epäröimättömän vastauksen, ja niin taidetuokion paikaksi vahvistui Haaskan tila Elämäjärvellä. Parikymmentä akvarellimaalaria on etsinyt itselleen inspiroivan kohdan
Tapasin hänet vain viiden minuutin ajan. Tällä kertaa mukana on hänen vaimonsa Akina ja heidän syksyllä 2 vuotta täyttävä poikansa Yaichi. Vuonna 2020 Etelä-Amerikasta oli tarkoitus matkata Etelämantereelle ja sitä kautta Afrikkaan. Pasanen selitti miten vaarallinen tilanne oli, ja sai Satorun ylipuhuttua. Anna-Liisa Hakkaraiselle sininen hevonen kuvastaa intuitiota, joka on tavalla tai toisella ilmestynyt elämän käännekohtiin. – Pandemia sai meidät tajuamaan, miten etuoikeutettuja olemme, kun Sinisen hevosen matkassa Anna-Liisa Hakkaraisen taidenäyttely Elämä antoi sinisen hevosen juhlistaa taiteilijan elämän vaiheista kertovan kirjan julkaisua ja pitkää uraa taiteilijana, sekä Kinnulan kunnan 110-vuotisjuhlaa ja kunnan satavuotiasta koululaitosta. – En ole nukkunut ulkona sen jälkeen, kun tapasin Tiinan, Satoru sanoo. – Saaren väkiluku kasvoi kolmeen, Satoru naurahtaa. Akinan mukaan pyöräily on kuitenkin helpompaa, kuin miltä se näyttää. Matkalleni on sattunut merkityksellisiä ihmisiä, jotka ovat kukin tavallaan auttaneet minua eteenpäin ja uskoneet tekemiseeni. SATORUN matka alkoi hänen ollessaan 18-vuotias. Mikä ruoka olisi ravitsevaa mutta kevyttä. Liftaaminen voi olla pelottavaa, jos siihen ei ole tottunut. Mutta palataanpa Kanadaan. Kymmenettä vuotta reissaava Satoru Yamada perheineen pistäytyi Pihtiputaalla heinäkuussa.. Sattumalta myös Akina oli kuullut shamaanista ja päätti tulla saarelle samaan aikaan ollessaan Kanadassa. Kahden kuukauden jälkeen heille oli selvää, että matka jatkuu yhdessä. Satoru jatkoi Armenian ja Georgian kautta Venäjälle, missä hän kuuli saamelaisista ja päätti matkustaa pohjoiseen. Paitsi tietysti jos oleskelulupa uhkaa umpeutua. Panamassa pari jätti pyöränsä taakseen ja liftasi kalastajaveneiden kyydissä kohti etelää. – Paras suunnitelma on, ettei ole suunnitelmaa, Akina sanoo. 30-vuotinen taiteilijaura on edennyt polveillen sopivasta sattumuksesta onnenkantamoiseen. Matkaa voikin suunnitella kuukausitolkulla. – Silloin mietin, että oppisinkohan minäkin joskus maalaamaan noin, Hakkarainen kertoo. Se lukitsi kuukausiksi Argentiinaan. – Olin Pihtiputaalla, kun Tiina pelasti minut tieltä. Pasanen ei ole ainoa tuttu, jonka luokse hän perheensä kanssa majoittui tänä kesänä. Shamaani vihki heidät ja Satorun suunnittelemasta matkasta Etelä-Amerikkaan tulikin häämatka. Hän kuitenkin muisti minut kahdeksan vuoden jälkeen ja kutsui meidät kotiinsa, Satoru kertoo. Hän oli silloin 19-vuotias ja tapasi Tiina Pasasen pyöräillessään nelostiellä pakkaseen nähden kesäisissä varusteissa. Parin päivän kuluttua rajoitukset astuivat voimaan ja he jäivät kahdeksi kuukaudeksi jumiin pieneen kylään. Vuonna 2020 tulikin pandemia. – Pikemminkin yli yhtä kilometriä, Akina sanoo. Yamadat uskovat, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella. Hakkaraisen sanoin, vaikeudet ovat olleet vain väliaikaisia. – Pyörällä kulkeminen on kuulemma liftaamista mielenkiintoisempaa, Satoru sanoo. Päivätyön jättäminen vaati rohkeutta ja uskoa tulevaisuuteen sekä luottamusta siihen, että elämä kyllä kantaa. Missä majoitun. – Argentiinan hallitus oli todella tiukka lockdowniin liittyen. Kirkkaat vastavärit, valon, varjon ja sävyjen leikki saavat aikaa kolmiulotteista vaikutelmaa, jota Hakkarainen on ihaillut jo uransa alkuvaiheissa Virpi Vanasen maalauksissa. – Esimerkiksi eräs vantaalainen Risto osti minulle pakkaseen soveltuvan makuupussin, jonka sain noutaa Rovaniemeltä. Tuore aviopari pyöräili Yhdysvaltain halki Väli-Amerikkaan. Se oli aika rankkaa, joten lensimme takaisin Japaniin heti kun se oli mahdollista, Satoru sanoo. Opettajana Kinnulassa, Kangaskylän koululla työskennellyt Hakkarainen joutui vaikean päätöksen eteen ennen heittäytymistään taiteen tielle. Se on antanut minullekin voimaa tehdä tätä, elämäntyötäni. Satorun pyörä pakkauksineen oli levällään nelostiellä. Sitten Satoru matkusti etelään Vancouverinsaarelle ja Hansoninsaarelle Kanadan eteläosiin. – Ajattelen, että minä ja perheeni olemme eläviä esimerkkejä ihmisten kiltteydestä. Matka jatkui Ruotsin kautta Norjaan pyörän selässä. Satoru tutustui saarella asuvaan shamaaniin. – Meillä on vain hyviä kokemuksia liftaamisesta. Pasanen järjesti Satorulle yöpaikan ja perusti Facebook-ryhmän, jonka kautta suomalaiset pystyivät tarjoamaan majoitusta ja auttamaan matkaajaa. Liftattuaan vuoden hän sai iranilaiselta mieheltä polkupyörän. Kun Pasanen tuli auttamaan, yritti Satoru toppuutella, että kyllä hän pärjää. Mutta matkanteko pyörällä ja liftaamalla vievät aikaa. – Kun noudin makuupussia Rovaniemeltä, kassalla oli Topi Viekko. – Keholta meni muutama viikko tottua pyöräilyyn. Vaikka kuinka suunnittelee, suunnitelmat muuttuvat aina. Sitten Satoru lensi Bostoniin Yhdysvaltoihin, mistä hän liftasi Kanadan Calgaryyn. HANNA KANKAANPÄÄ Vaikka Yaichi Yamada kokeilee innokkaasti, lähtisikö traktori käyntiin, taitaa hän jatkaa matkaansa vanhempiensa Satorun ja Akinan kanssa liftaten. Vuonna 2016 Utsjoella ollessaan Satoru sai kyydin paikalliselta hopeasepältä, jotta pääsisi Ruotsin puolelle ennen viisumin umpeutumista. Hän kulki Kaakkois-Aasian, Intian ja Lähi-Idän kautta Iraniin. SATORU matkusti liftaamalla Calgaryyn. – Tämä on ollut henkisesti niin rikas matka, ettei ole tarvinnut katua päivääkään. Yamadat uskovat että liftauskulttuuri on katoamassa, koska ihmiset pelkäävät. Riittävätkö rahat. Mitä ruoanlaittovälineitä on pakko olla mukana. Pakkasta oli tuolloin ainakin 20 astetta, ja Satorulla oli mukanaan teltta ja pahvialusta. Satoru on tehnyt vaikutuksen ihmisiin ympäri Suomea. Ja kun on päässyt kohteeseen, ei sieltä ole kiire pois. Anna-Liisa Hakkaraiselle on ominaista leikittely väreillä ja naivistisilla hahmoilla. – Akina ei ollut koskaan pyöräillyt yli kymmentä kilometriä, Satoru naurahtaa. Ehkä johtuu siitä, että ihmiset jotka pysähtyvät, ovat yleensä mukavia, Akina sanoo. Hakkaraisen oma suosikki näyttelyssä on intensiivisen sävyinen maalaus nimeltään Sinisellä portilla. Elämä tuo Satorun polulle Akinan. – Olimme lähdössä Argentiinasta Chileen maaliskuussa 2020, kun kuulimme jostain flunssataudista, Satoru kertoo. Hän löysi uuden polkupyörän kaatopaikalla ja ajoi Whitehorseen Kanadan luoteisosaan, kävi Alaskassa ja vietti kolme kuukautta napapiirin pohjoispuolella Kanadan Tuktoyaktukissa. Ihmisten avuliaisuus onkin ehkä maailmanmatkaajan salaisuus. Ettei matka suju suunnitelmien mukaan. Minulla ei ollut pyöräilylihaksia ennestään, Akina jatkaa. Se oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun joku otti minut luokseen, mikä lämmitti sydäntäni, Satoru kertoo. Perhe matkustaa liftaamalla. Heinäkuussa 2024 Satoru palasi Pihtiputaalle ja yöpyi Pasasen luona. PASASEN pihassa on paljon polkupyöriä, mutta mikään niistä ei ole Yamadan perheen. Tammikuussa 2016 hän saapui Suomeen. MATKAKERTOMUS voi tuoda mieleen ihmiset, jotka eivät oikein osaa pysyä paikallaan. 6 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 Satoru Yamadan matka jatkuu perheen kanssa Japanilainen maailmanmatkaaja Satoru Yamada pysähtyi Pihtiputaalla tammikuussa 2016. Ja ehkä lifaamisessa pelottaa vaarallisten ihmisten lisäksi se, ettei saakaan kyytiä. Ihmiset jotka matkustavat kiireesti kohteesta toiseen. Elämä tuo, mitä elämä tuo
Naapurisopua koettelee erityisesti huutoruletti kahden kesämökin välillä, jota johtava Ilkka Paananen tekee mukaansa tempaavan rytmikkään roolisuorituksen Maken roolissa. Puolivuotiaana hän teki vanhempiensa kanssa kanoottimatkan Kanadassa. TEKIJÄPORUKKAAN on tänä vuonna kuulunut kahdeksan henkilöä. Esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan on käsitelty rauhan ja koti-ikävän kautta. Maalauksissa näkyvät maailman tapahtumat, jotka ovat vaikuttaneet myös Hakkaraiseen syvästi. Nykyajassa se on tavallaan vanhanaikaista, mutta haluan vaikuttaa hyvän kautta. Hakkarainen nostaa taiteen esiin myös mielenterveystyönä, jokaa lisää hyvinvointia. – Kaikki, mitä meillä on, on kotimme. Tai no. Maailma on meidän kotimme, Satoru sanoo. Näytelmän harjoittelun ohella tehdään lavastukset, puvustukset ja mainosten jakamiset. Akinan tultua raskaaksi he matkustivat Mongoliaan ja takaisin Kanadaan. ohjaajalleen Matleena Paanaselle. Ja nyt yli puolitoistavuotias Yaichi on kuullut tarpeeksi vanhempiensa tarinoita. Japanissa, kuten Suomessakin, ihmiset ottavat kengät pois kotonaan. Herkulliset tarpeistovalinnat kutkuttelivat katsojien nauruhermoja. Vanhempiensa jalanjäljissä, kotonaan maailmassa. Poikien äiti, Ella Koskela, joutuu taiteilemaan sekä poikien kujeiden että työmaalle perhearkea pakenevan miehensä välissä ja vaatiikin hieman naisellista oveluutta, että koko perhe saadaan rauhoittumaan mökille kesäksi. Inspiraatio ja ideat syntyvät maailman tapahtumista, unista ja tietenkin lähiluonnosta. Teatteriharrastus on sitova projekti, johon täytyy heittäytyä täysillä. Tämän kesän Pikkupojat näytelmä on jo 11. Taidetta käytetään terapiamuotona, mutta se myös auttaa jokaista, joka tuo sisäistä maailmaansa esiin taiteen kautta. Alkuaikojen lähes 20 hengen ryhmä on opiskeluja työkiireiden vuoksi tiivistynyt ja näytelmässä monilla näyttelijöillä onkin useita rooleja. Paanaselle ohjaajana parasta on yhteinen onnistumisen tunne. Yamadat tapaavat sanoa, matkustavat nyt kymmenettä vuotta. – Nopeasti ollaan ryhmäydytty ja hyvin on porukka toiminut yhdessä, summaa Salmi harjoittelujaksoa. – Ajatukset on heti jo seuraavassa näytelmässä, kertoo Paananen. YAICHI näkee pihan perällä traktorin ja kävelee pihan poikki paljain jaloin sitä kohti. Helmikuusta alkaen hän on kulkenut Uuden-Seelannin kautta Iso-Britanniaan, Norjan ja Ruotsin kautta Pihtiputaalle. Vilkas poikakolmikko, 6-, 5-, ja 4-vuotiaat Make, Kake ja Väke, ovat näytelmän keskiössä ja heitä näyttelevät Ilkka Paananen, Roope Rekonen sekä Jarkko Rekonen ovat löytäneet mainiosti kukin sisäisen pikkupoikansa rooleissaan. Onpa Hakkarainen saanut Kultamarja ja metsän salaisuudet -kirjan kuvituksesta tunnustuksena myös Finlandia Junior palkinnon vuonna 1998. Esityksen aikana tuleekin ilmi, että tekijäryhmä on halunnut näytelmävalinnallaan antaa kiitosta Spede Pasasen, Vesa-Matti Loirin sekä Simo Salmisen hersyvälle huumorille ja pitkäjänteiselle työlle ihmisten viihdyttämiseksi. huomattavan suuri työ verrattuna alalle opintojen kautta tulleisiin taiteilijoihin. Satoru kulkee poikansa perässä ilman kenkiä. “Joo, tällä esityksellä on kyllä naurutakuu”, huikkaa menevän kolmoisroolin Pikkupojat näytelmässä tekevä Essi Salmi. Muttiteatterin ydin rakentuu kansan viihdyttämisen ympärille ja tavoitteena on luoda rento ilmapiiri, jonne on mukava tulla viettämään iltaa. Muttiteatterissa huumori on rikkaus! Naurutakuun lisäksi Muttiteatterilla on Paanasen mukaan koukuttava vaikutus, sinne on vaan aina päästävä. Yaichi Yamada on kokenut matkaaja ikäisekseen. PIKKUPOJAT-NÄYTELMÄ kertoo hersyvän absurdin tarinan suomalaisten perheiden kesämökkeilystä ja haasteista naapurisovun, yhteisten puhelinlinjojen, lapsiperhearjen ja stressin kanssa. Tämä jos mikä kertoo Muttiteatterin imusta ja yhteisön halusta tehdä kaikkensa, jotta hommat saadaan toimimaan. Unelma toteutui ja lopulta olin mukana 25 vuotta, Hakkarainen sanoo. Satoru kulkee suuren osan vuodesta paljain jaloin, koska hän haluaa tuntea olevansa kotonaan. Erilaiset ammattilaisraatien valitsemat paikat näyttelyissä Suomessa ja maailmalla, lukuisat palkinnot ja meriitit, sekä isot yhteistyöprojektit ovat kuitenkin puhuneet puolestaan. MUTTITEATTERIN kaikki osa-alueet tehdään itse. Matka alkoi Uudesta Seelannista. Vuosien myötä Muttiteatterista on tullut jo omanlaisensa osa Paanasen elämää ja arkea, eikä siitä oikein pääse irti missään vaiheessa. Käsikirjoitus on Speden tekemä ja näytelmädramatisoinnin on tehnyt Sami Sivonen. – Nykyajassa on niin paljon rauhattomuutta, että taiteen tarjoamalle henkiselle pääomalle on tarvetta enemmän kuin koskaan. Salmelle näyttelijänä paras palkinto on kun ihmiset tykkäävät esityksestä ja tulevat antamaan palautetta suoraan. – En halua lisätä maailmaan pahaa, vaan maalata pehmeällä siveltimellä. Kriitikot eivät aikanaan elokuvalle lämmenneet, mutta yleisö on aina löytänyt Speden tuotannon äärelle ja niin tänäkin iltana, katsomo on jälleen lähes täynnä. Haluan vaikuttaa ja ottaa kantaa, mutta en repivällä tavalla. – WE’RE back on the road, Yamadat kirjoittavat Instagram-julkaisussaan helmikuussa. Tänä kesänä esitettävä Pikkupojat on monelle katsojalle jo 80-luvulta tuttu Spede Pasasen sketseistä ja niiden pohjalta tehdystä elokuvasta. Sitten Yaichi syntyi, ja matka jatkui hänen kanssaan. Erityismaininta täytyy antaa Ronja Rekoselle, joka sai esityspäivänä haasteen tuurata sairastunutta Roni Rekosta ja selviytyi kunnialla kahdesta roolista. – Suuri unelmani oli, että pääsisin mukaan Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. KISSANKULMAN yläkerrassa Kinnulassa on ateljee, jonne askeleet johtavat usein ensimmäisenä aamulla. Hakkarainen arveli aikanaan, että muutto Jyväskylään saattaisi tuoda maalauksiin kaupunkimaisemaa, mutta lopulta kävi ilmi, että sydän säilyi Kinnulan maalaismaisemissa. Pandemian aikana he pyöräilivät ympäri Japania. Hän haluaa ulos leikkimään. Täällä olen eniten liekeissä, kertoo Salmi ja haaveilee jossain vaiheessa pääsevänsä jatkamaan teatteripolkuaan myös alan opintojen parissa. 7 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 Muttiteatteri antaa Pikkupojille naurutakuun voimme taas ylittää rajoja ja tutustua maailmaan. Vauhdikkaan kolmoisroolin näytelmässä esittää kevään ylioppilas Essi Salmi, joka on nyt kolmatta kertaa mukana Muttiteatterissa. – Olen aina ollut se porukan hiljainen, niin ihmiset yllättyvät, kun näkevät minut lavalla. Muttiteatteri on Salmelle mieluinen harrastus, johon on ollut helppo tulla mukaan. He ovat käyneet Japanissa, mutta eivät ajattele matkan loppuneen. SANTERI HARJU HEIDI PASANEN. Tämä hersyvä esitys on mahdollista nähdä vielä to 18.7 klo 19. ITSEOPPINEELLE taiteilijalle oman ammattilaisuuden todistaminen on ollut HANNA KANKAANPÄÄ HEIDI PASANEN SANTERI HARJU Vaikka Yaichi Yamada kokeilee innokkaasti, lähtisikö traktori käyntiin, taitaa hän jatkaa matkaansa vanhempiensa Satorun ja Akinan kanssa liftaten. Perheellä ei ole asuntoa, mutta vaikka he ovat kymmenettä vuotta matkalla, he eivät ole poistuneet kotoaan
Yksi yleisin harha on, että Jumala sallii kaiken pahuuden. En ihmettele, jos monet nuoret (ja vanhemmatkin) kokevat ahdistusta ja kyynisyyttä katsellessaan ympäröivää maailmaa. Jumalan tahto oli, että ihminen hallitsisi luomakuntaa oikeudenmukaisesti ja tuottaen siunausta muille luoduille. 23.5.1947 Kinnula k. Kotiseudun Sanomat p. M onille kääntymyksen esteenä ovat erilaiset harhat, jotka laajalti vallassa oleva pahuus on meille syöttänyt. Viidakoidenkin villiin syliin. Otamme vastaan tavaroita myyntiin. 3.7. Monet nuoret miehet ovat tämän valinnan tehneet ja kääntyneet Jeesuksen puoleen. Ihmisen vapaan tahdon väärinkäytön seurauksena pahuus valtasi maailman. Hellevi Pekkarinen 040 352 7757. Muistot ja ystävät kannattelivat meitä surun hetkellä. No niin, odotellaan taas uutta päivää. klo 10 Konfirmaatiomessu srk-kodissa; Piirola, Hertteli ja Pekkarinen ja klo 19 Seurat Ry:llä KINNULAN SEURAKUNTA PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www. Seurakuntamestari Pauli Salonpää 0400 915 398. Su 21.7. Diakoniatyö lomalla. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60. Nämä uutisoidut tapahtumat eivät useinkaan ole iloisia ja rohkaisevia. To 18.7. Jo silloin ihminen valitsi hyvän sijasta pahan ja näistä seurauksista kärsimme synnin muodossa vielä tänäkin päivänä. Aamuaurinko jossain lepäili, voimiaan kai keräili. JUMALANPALVELUKSET Su 21.7. O nneksi Jumala rakkaudessaan on valmistanut myös pääsyn pahuuden vallasta. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040 669 1996, kirkkoherra Janne Isomaa 044 784 4422, seurakuntapastori Johanna Piirola 040 734 0088, kanttori Martti Hertteli 040 352 5524. Saarnaajan kirja sanookin ” Vain tämän minä sain selville: Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he punovat kieroja juonia” ja Sananlaskut ” Ihmisen oma hulluus turmelee hänen tiensä, mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee.”. Voit lähettää aineistosi joko sähköpostitse osoitteeseen reija.karkkainen@pihtipudas-seura.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Pihtipudas-Seura ry Keskustie 8 44800 Pihtipudas Avoinna kesäaikaan ti-pe 11-16 la 10-15 ja tilauksesta os. Ihminen käyttää Jumalan luomistyössä antamaa valta-asemaansa väärin ja valitsee usein hyvän sijasta pahan. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9–12, 044 784 4421. Voi pitkä yö sateenkin metsän uumeniin viedä. Jokaiseen palatsiin, joka temppeliin, pienen pieniin kyliin. Lastenohjaaja lomalla. Muurasjärven kirkko, Lehmuskero Seurakunnan kotisivut: www. Olen varma, että tämä sama valinta tulee koskemaan myös yhä useampia nuoria naisia. 0207 931 621 Pihtipudas-Seura ry • www.pihtipudas-seura.fi PIHTIPUTAAN KOTISEUTUMUSEO Ja niin tuli heinäkuu. Ihmiset, jotka minusta ovat pitäneet, jäävät kun minä lähden. Joka maahan. Diakoniatyö vt. Vallanhimoiset ihmiset murhaavat viattomia ja rahanahneet ihmiset tuhoavat luontoa ja ilmastoa. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Ystävätyöntekijä Arja Pasanen 044 784 4427. AVIOLIITTOON KUULUTETAAN Elina Tuulia Pelto-Arvo ja Matti Tapani Kälviä HAUTAAN SIUNATTU Erkki Ilmari Kinnunen 77 v. 044 509 0598. Ja onhan se urakka! Yrittää nyt paistaa, loistaa säkenöidä. KIRPPUTORI avoinna ti, ke ja pe klo 10 16. Hän lähetti oman Poikansa maailmaan, että kaikesta ympäröivästä pahuudesta huolimatta meillä olisi edelleen mahdollisuus valita pelastus ja toimia siunauksen kanavina siellä, missä vaikutamme. Y htykäämme yhdessä tutun virren sanoihin ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa...”. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@ vapaus.fi Ukraina-keräys Poliisihallinnon keräysnumero RA/2023/722. klo 18 Kesäillan musiikkihetki yhteislaulua, kuorolaulua ja soitinmusiikkia kesäillassa. Heinäkuulla mansikoita popsitaan ja nautitaan, mustikoitakin maistellaan ja piirakoiksi paistellaan. J umalan tahto ihmisen suhteen on aina ollut hyvä ja sitä se on tänäkin päivänä. Sotia ja monia Jumalan tahdon vastaisia asioita perustellaan ikään kuin ne olisivat hyvän nimissä tehtyjä. Viljavainioihin, suuriin sademetsiin plantaaseihin. Usein pahuus kääntää asiat nurinniskoin ikään kuin paha olisi hyvää ja hyvä pahaa. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Aika kiitoksen... Näemme niissä raakuutta, vallanhimoa ja välinpitämättömyyttä. Haluaisitko kirjoittaa Pihtiputaan Joulu 2024 -lehteen. klo 10.30 ruuanjako kestäen niin kauan kuin ruokaa riittää. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 10-12. klo 13 Messu, Piirola, Hertteli, Muurasjärven kirkko MUUT TILAISUUDET Ke 24.7. Monta iltapäivää taivas on sininen ja kirkas. Muistoissamme Sunnuntaiksi Hyvän ja pahan taistelu N ykyaikana seuraamme tapahtumia eri puolilla maailmaa reaaliaikaisesti. V iime aikoina on uutisoitu, kuinka etenkin nuoret miehet ovat tulleet uskoon ja turvautuvat kristinuskon perinteisiin arvoihin ja etsivät elävää suhdetta Jumalaan. Asiat käännetään ylösalaisin. Hyvän Jumalan tahto on, että teemme hyvää ja rakastamme toisiamme. Talouspäällikkö Irmeli Kuronen 044 784 4420. Kanttori Helena Lehmuskero 040 520 3388. Ei niin lempeästi, ei lämpimästi. Jarkko Muhonen 8 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherra Janne Isomaa 044 784 4422. Tämä on luonnollinen suuntaus, koska väistämättä huomaamme, ettei ratkaisu ongelmiin ja ahdistuksiin tule ihmisten kautta. KESKUSTELUPUHELIN 040 549 7683. Jo luomistyössä Hän loi täydellisen paratiisin, jossa ihmisen olisi ollut hyvä elää ja olla. Kuitenkin Raamattu sanoo, että saatana pukeutuu valkeuden enkeliksi ja on tuhansien valheiden mestari. Nimi on oikeasti Kaija Aikioniemi. Tarkoitus kaikella on, ihmismielelle vain tuntematon... 20.6.2024 Kinnula Kaivaten Sisaret ja sisarten lapset perheineen Minä lähden, mutta linnut jäävät ja laulavat. Siunaus toimitettu 4.7.2024 läheisten läsnä ollessa. Sade kylmä puita vihmoi. Vaan eihän huomisesta tiedä. Sallilantie 1, p. Minun maisemani jää, vihreät metsät ja järvi. Olavi Sandelin ja lapset perheineen Oikaisuja 10.7. Seurakunta Surren ilmoitamme Erkki Ilmari KINNUNEN s. Kaarina Leppänen Kesä ja heinäkuu. lehdessä köydenvetotapahtumaa koskevassa jutussa käytettiin virheellisesti nimeä Kaija Aikioinen. lehdessä museosillan satavuotisjuhlaa koskevassa jutussa ei mainittu mieskuoroa säestänyttä ja juhlassa haitaria soittanutta Juha Hämäläistä. Puh. Kotiseutulehteä kootaan ja siihen otetaan vastaan aiheeseen sopivia kirjoituksia, kuten tarinoita, runoja ja valokuvia
MaatiaisMartat ja kunta. Lähtö Alvajärveltä klo 10.35 ja Pihtiputaalta entisen Matkahuollon pihalta klo 10.50. Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). Muurasjärven Urheilutalosäätiö sunnuntaisin klo 18 Juhlabingo su 21.7. Maitopukilla, os. Ke 17.7. Lasten olympialaiset Kinnulassa. Tytöt 6 v, juoksu: 1) Viivi Mäkäläinen 8,30, 2) Merita Kinnunen 8,80, 3) Lilja Lappalainen 9,34, 4) Inari Kinnunen 9,97, 5) Ilona Paananen 10,25, 6) Liana Pekkarinen 10,47, 7) Belinda Kinnunen 11,17, 8)Minea Pekkarinen 12,10, 9) Sanni Kinnunen 12,20. MUHOLA-SEURA. klo 15.00 Pyhäsalmen Suurlavalla Palkintona mm. asti Keiteleentien varressa oikealla puolella n. Hirvija karhumerkkiammunnat + jousikoe la 20.7. Pe 26.7. Pyhäjärven Pohti Seuratoiminta PIHTIPUDAS ELÄKELIITTO. Pojat 6 v, juoksu: 1) Roope Mäkinen 9,10, 2) Pekko Puputti 9,14, 3) Pieti Puputti 9,42, 4) Onni Oinonen 9,50, 5) Lukas Kinnunen 9,51, 6) Niila Heinonen 9,81, 7) Niilo Kinnunen 9,84, 8) Voitto Ruuska 9,96, 9) Lukas Lappalainen 10,61, 10) Juho Pekkarinen 11,80, 11) Topias Lindholm 12,61, 12) Toivo Meriläinen 14,68. Pojat 4 v, juoksu: 1) Asser Kinnunen 5,95, 2) Eeti Tofferi 6,23, 3) Miko Syrjälä 6,45, 4) Eino Pelkonen 6,48, 5) Luukas Pekkarinen 6,56, 6) Aatu Paananen 6,73, 7) Viljami Hetekorpi 6,97, 8) Vilho Kinnunen 6,99, 9) Eemil Humalajoki 7,70, 10) Voitto Pekkarinen 7,75, 11) Leon Kinnunen 7,96, 12) Eino Kinnunen 8,48, 13) Aksel Kinnunen 9,00, 14) Toivo Kinnunen 10,44, 15) Iivari Rekonen 11,05, 16) Eemeli Kinnunen 16,14, 17) Jose Kinnunen 17,87, 18) Aapeli Lindholm 19,21, 19) Väinö Kinnunen 27,74, 20) Veeti Mäkäläinen 28,92. Sokkomatka ke 24.7. kuljetuksen, majoituksen, puolihoidon, päiväkahvit ja käyntikohteita. Riistakolmiolaskijat: laskenta-aika 27.7.-11.8. Tytöt 10 v, pituushyppy: 1) Iisa Mäkäläinen 307, 2) Liisa Muhonen 275, 3) Iisa Lindholm 256, 4) Linnea Muhonen 255, 5) Irina Kinnunen 237, 6) Iida Oinonen 231, 7) Alisa Pekkarinen 205. ELÄKELÄISET. PUDIS. Pe 26.7. klo 18. 1 km Nelostieltä, paikalle opasteet. Kolima Live Goes Kaakkuri -festivaali Putaanportilla Kaakkurin lavalla klo 17 alkaen. Simo 040 521 5265. Viimeinen näytös Muholan kylätalon kesäkatsomolla klo 19. Anna-Liisa Hakkaraisen taidenäyttely Kissankulmassa Tolpantiellä. KINNULA Ke 17.7 asti. Pojat 8 v, juoksu: 1) Noel Humalajoki 7,78, 2) Samuel Katainen 7,80, 3) Eemil Paananen 7,81, 4) Noel Heinonen 8,32, 5) Rino Rekonen 8,39, 6) Elias Kinnunen 8,67, 7) Viljo Meriläinen 8,92, 8) Reino Kinnunen 9,14, 9) Eeli Komulainen 9,15, 10) Miska Kinnunen 9,28, 11) Eetu Kröger 10,03. ja 3.12. Tytöt 12 v, pituushyppy: 1) Ilona Lindholm 340. Paikkoja retkelle on 36. mennessä Orvokki 0400 867 857 tai Kaija 0400 927 693. asti Paula Pärnäsen taidenäyttely Kahvissa & Kupissa. ja Erkki H. Pe 19.7. Jalkapalloa pelataan keskiviikkoisin: 0-3-luokkalaiset klo 17.30 sekä neljäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat klo 18.30. Anna-Liisa Hakkarainen: Elämää ja tuotantoa -kooste esillä kirjastossa. PIHTIPUDAS La 20.7. Järj. Kivijärventie 1110 on kuntolaatikko ja vihko, johon voi merkitä liikkumiset (kävely, juoksu, potkukelkkailu...) sekä päivän ja oman nimen. Ke 17.7. RIISTANHOITOYHDISTYS. Pojat 12 v, pituushyppy: 1) Matteus Lahti 388, 2) Frans Räihä 367, 3) Nuutti Humalajoki 345, 4) Emil Kinnunen 340, 5) Mattias Kinnunen 292. Otetaan vastaan ehjää ja puhdasta tavaraa sekä vaatetta myös lahjoituksena. Metalliromun keräys ma 30.9. Yhteislähtö Valorinteeltä klo 12. 4H. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa ma–to klo 9–14 ja pe klo 8.30–13.30. Kaikissa tapahtumissa puhdistetaan kuulokojeiden korvakappaleita, vaihdetaan letkuja, annetaan opastusta ja kuuloaseman yhteystietoja sekä myydään paristoja, puhdistuslankoja ja letkuja sekä myydään paristoja. Tytöt 12 v, juoksu: 1) Ilona Lindholm 10,10, 2) Erin Kinnunen 10,84, 3) Miina Kinnunen 11,06, 4) Selma Kinnunen 11,65, 5) Minea Kinnunen 11,75. klo 9-11. La 20.7. Koko kylän kirppiskierros. Tytöt 4 v, juoksu: 1) Armiida Kinnunen 5,65, 2) Mette Oinonen 6,40, 3) Lumina Hautala 7,03, 4) Ilona Kinnunen 7,51, 5) Senni Kinnunen 7,67, 6) Alina Pekkarinen 8,05, 7) Elli Kinnunen 9,00, 8) Meea Pekkarinen 10,35, 9) Viola Pelkonen 11,64, 10) Linnea Piispanen 12,27, 11) Vilja Ruuska 19,81, 12) Estel Kinnunen 28,05. ELÄKKEENSAAJAT. 2x160€ OK Irtolehdellä 500€ OK ilman pallorajoitusta Liput alkaen 13€ koko illan. Valvojat Jorma T. Pe 2.8. Menot Tapahtumakalenteri Niemenharjuntie 235, Pihtipudas gramofoni.fi/tanssipaikat Tanssit klo 20–01 Liput 20 € Pariisin olympialaiset alkavat ensi viikon perjantaina. Kirppari avoinna maanantaisin ja perjantaisin klo 10-15 ja lauantaisin klo 10-14. Järj. Kyläkoulu), os. Jalkapallon Kutosta: Muholan Jalkapallokerho – Jyväskylän Komeetat/ Piuku Muholan Jalkapallokentällä klo 19. Saaren kyläpäivä Saarenkylän satamassa klo 11-14. Jalkapallon Kutosta: Muholan Jalkapallokerho – Jyväskylän Nousu Muholan jalkapallokentällä klo 19. Ella Paananen pitää kuulolähipalvelua Valorinteellä (Puistotie 15) joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina 6.8., 3.9., 1.10., 5.11. LIIGAPLOKI. klo 13. Humppakahvila Karkausmäellä klo 13-18. . 040 716 5645. Huom! Keräykseen ei oteta jääkaappeja tai pakastimia! Lavan takaovet ovat auki, jotta raskaammat tuotavat saa helpommin lavalle. VIITASEUDUN KUULO. P. Kesäkirppari avoinna keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10–14 Seläntauksen Kyläseurantalolla (ent. Pojat 12 v, juoksu: 1) Matteus Lahti 9,43, 2) Luukas Katainen 9,58, 3) Frans Räihä 9,90, 4) Santtu Mäkinen 10,10, 5) Nuutti Humalajoki 10,40, 6) Emil Kinnunen 10,73, 7) Eeli Kinnunen 10,79, 8) Nikolas Kinnunen 10,84, 9) Rasmus Paananen 11,28. asti Elämä antoi sinisen hevosen. Lisätietoja Irmeli Kuronen p. Retki Kajaaniin ma-to 12.-15.8. Hinta 345 €, ei-jäsenet 395 €, sisältää mm. Kyläseurantie 16, Pihtipudas. Metsästäjätutkinto ampumaradalla ke 24.7. 040 575 0330. Kinnulassa virittäydyttiin tunnelmaan järjestämällä perinteiset Lasten olympialaiset. Tytöt 8 v, juoksu: 1) Kiira Kinnunen 7,75, 2) Minea Urpilainen 7,84, 3) Iita Hallberg 8,62, 4) Elena Kinnunen 8,68, 5) Olivia Pekkarinen 8,69, 6) Neelia Pekkarinen 8,79, 7) Alma Kinnunen 8,96 8) Silva Kinnunen 8,98, 9) Viivi Kinnunen 9,22, 10) Janni Kinnunen 9,23, 11) Mira Tofferi 9,30, 12) Justiina Hallberg 9,32, 13) Senni Paananen 9,65, 14) Sara Kinnunen 10,10, 15) Lilia Kinnunen 10,87. 9 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e BINGO Muurasjärven Harjulinnassa Voitot lahjakortteina. Sitovat ilmoittautumiset pe 19.7. KINNULA Kylätoiminta SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Tytöt 10 v, juoksu: 1) Seela Kinnunen 10,78, 2) Iisa Mäkäläinen 11,05, 3) Ellen Katainen 11,25, 4) Liisa Muhonen 11,48, 5) Alisa Pekkarinen 11,60, 6) Iida Oinonen 11,71, 7) Irina Kinnunen 11,80, 8) Minttu Urpilainen 11,89, 9) Iisa Lindholm 12,31, 10) Ninni Paananen 13,00. Pojat 14 v, pituushyppy: 1) Matias Luttjohann 401, 2) Jooa Tofferi 370. Esiintyjinä Vesterinen Yhtyeineen ym. Jalkapallon Kutosta: Muholan Jalkapallokerho – Palokan Riento 2 Muholan jalkapallokentällä klo 19. To 18.7. Pojat 10 v, pituushyppy: 1) Luka Tofferi 344, 2) Rufus Rekonen 312, 3) Karlos Räihä 269, 4) Niila Kinnunen 262, 5) Kasper Holm 220, 6) Eino Ketonen 218. Tuotteita voi tuoda myyntiin. Urheiluseurat TUISKU. Pe 9.8. Vesilintulaskennat la 20.7 mennessä. Lähdemme Löytänälle Kesäteatteriin katsomaan Suutari Vilihusta 17.7. La 27.7. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Kerttu p. Pojat 14 v, juoksu: 1) Matias Luttjohann 9,57, 2) Jooas Tofferi 9,65. Kirpparin uudet yhteystiedot: Onni 040 575 6397, Jukka 0400 422 296. klo 10-12 ampuma-radalla, valvojat Liitonmäki ja Putaan Erämiehet. Joka kuukausi osallistujien kesken arvotaan pieni yllätys, jonka voi noutaa kuukauden sisällä Muholan bingosta kylätalolta keskiviikkoisin klo 19. Pojat 10 v, juoksu: 1) Luka Tofferi 8,40, 2) Rufus Rekonen 10,36, 3) Eliel Heinonen 10,67, 4) Carlos Räihä 11,08, 5) August Kinnunen 11,45, 6) Joosua Pekkarinen 11,50, 7) Niila Kinnunen 12,07, 8) Kasper Holm 12,34, 9) Julius Louhevirta 13,02, 10) Eino Ketonen 13,31. MLL. Yleisurheilukoulu kesällä tiistaisin klo 17-18 urheilukentällä. Muttiteatteri: Pikkupojat. Toto-ravit Hiekan Hippoksella klo 18 alkaen
klo 9–17 Uunituoreita kalakukkoja, hunajakonjakkiloimua, graavia, kylmäja lämmin savulohta. makeiset • Naisten ja miesten vaatteita, lierihattuja naisille ja miehille, kesämekkoja ym. • • määräaikaishuollot määräaikaishuollot • • jakopää ja kytkinremontit jakopää ja kytkinremontit • • nelipyöräsuuntaukset ja rengastyöt nelipyöräsuuntaukset ja rengastyöt • • ilmastoinnin huoltotyöt ilmastoinnin huoltotyöt Soita ja kysy lisää! Soita ja kysy lisää! HANNULAN PERUNA HANNULAN PERUNA Koutajärvi, Keitele • 040 569 4254 Pihtiputaalla Tahkon aukiolla MA-LA VARHAISPERUNAA Tervetuloa Hannulan Perunan Tervetuloa Hannulan Perunan kesätorille! kesätorille! ja tuoreita vihanneksia. PE 19.7. klo 9-11 Tahkon aukio klo 12-13 Kinnulan tori KUOPION PERINNETUOTE Nappaa talteen kesän Nappaa talteen kesän parhaimmat muistot parhaimmat muistot ja ikuista kesän ja ikuista kesän hauskimmat hetket... Parhaimmat julkaisemme kilpailun päätyttyä Kotiseudun Sanomissa. 10 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 HIRVIPEIJAISET TORILLA OSTETAAN MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. • All Tip-Top savisaippua, Nahkis nahanhoitoaine, Okumax silmälasien puhdistusaine • Miesten ja naisten kenkiä. Pihtipudas Tahkonaukio 9-11 Tarjoushintaan uutta tuoretta Lapin hillaa alk.19€/kg (myös isommat erät) Laadukasta mansikkaa, pensasmustikkaa (myös laatikoittain), palkoherneitä, uutta Siikliperunaa. . Kinnulan torilla klo 10-15 Pihtiputaalla Tahkon aukiolla klo 12-13.30 KESÄHERKUT! JÄTTIpullakassitarjous Tuoreet leivät LEIPÄKASSI • tuoreet hillopossut ja munkkirinkelit 1,/kpl IRTOMYYNNISSÄ 25,/satsi /satsi 10,Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! SUUSSA SULAVAT pikkuleivät 10,tarjouskassit • kokoukset • häät • kaste-, rippi-, yo-juhlat • muistotilaisuudet • merkkipäivät Tiedustelut ja vuokraus: Pihtipudas-Seura ry • p. ?Tervetuloa!???Kahvitarjoilu. 0400 262 786 TORIKAUPPIAAT PIHTIPUTAAN TORILLA MA 22.7. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme menneestä kaudesta ja toivotamme hyvää kesän jatkoa, tavataan torilla jälleen syksyllä! Viimeinen toripäivä lauantaina 20.7.! Muurasjärven Metsästäjät ry Kesäkokous Kaitalassa perjantaina 2.8.2024 klo 18.00. • Korut, huivit ja kännykkälaukut • Metrilakut, hattarat, ym. Johtokunta KOKOUKSET MANSIKKAJA HILLA-AUTO KIERTÄÄ to 18.7. • Kahviteltasta muurikkaletut ja grillimakkarat Tervetuloa kesätorille ostoksille! T.torikauppiaat • P. Tervetuloa! Myynnissä: • Viipurinrinkelit, kukot, lörtsyt, karjalanpiirakat, leivät, kakut ym. riistakolmioiden kesälaskennasta. 050 307 5439 Markkinapaikka Teollisuustie 16, Viitasaari Ostetaan 0400 545 805 ENERGIAPUUTA pystyja hankintakaupalla. Tervetuloa! Kaikki autojen huoltotyöt mm. 0207 931 620 Upea juhlahuonei sto moneen tilaisuuteen! Wanha Pappila Laurilantie 20, Pihtipudas. Rieker, Skechers, Orto, Kuoma-lenkkareita ym. NAPPAA NAPPAA KESÄKUVA KESÄKUVA Kotiseudun Sanomat järjestää kesäisen valokuvauskilpailun. Tarjoa kohdettasi: Tervasuon Jahti ry kutsuu kaikki seuralle maansa vuokranneet, seuran jäsenet, kyläläiset, naapuriseurojen edustajat ja Seläntauksen kesäasukkaat perheineen HIRVIPEIJAISIIN su 21.7.2024 klo 12.00 Seläntauksen kyläseurantalolle. Kaikki autojen huoltotyöt mm. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä keskustellaan mm. • Kotimaista kylmäsavuja lämminsavu-graavikirjolohta, silakkamarinadeja sekä erikoisjuustoa • Autojen ja työkoneiden ilmastointihuollot ilman ajanvarausta (R134 -kaasu), uudet ja vanhat kaasut • Puunkantokorit, taikinatiinut, puunkantokassit ym. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. hauskimmat hetket... mennessä sähköpostilla toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai käy tuomassa se meille toimitukseen (Keskustie 8, Pihtipudas). Osallistu Osallistu kesäkuvakesäkuvakisaan! kisaan! TORSTAINA 18.7. Kuvan on oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon. Tilaisuus pidetään ulkotiloissa. Lähetä paras valokuvasi pe 16.8
0207 931 620 Tähän yrityksesi ilmoitus. 0207 931 620 p. 044 579 1420 anne.viander@gmail.com Pihtipudas • Isännöintipalvelut • Kiinteistöarvionti • Kaupanvahvistajat • Asiakirjapalvelu isannointi@saaninkoski.fi • 045 212 1331 • saaninkoski.fi Isännöinnin ammattilainen! Teollisuustie 16, Viitasaari, ma-pe 8-16 Ovet ja ikkunat Muut rakennusmateriaalit Metsästystuotteet Renkaat ja rengastyöt Energiapuun osto myllynmies.fi ovikauppa.com 0400 911 981 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi • maksulliset ilmoitukset tilaukset@kotiseudunsanomat.fi • tilauksiin liittyvät asiat toimitus@kotiseudunsanomat.fi • jutut, seurapalstat, menot ja vinkit P. p. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 w ww ww w..ppiibbeeaa--m moonnoonneenn..ffii Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut Niemenharjun RAKENNUS OY Hiirenniemi 5 050 461 7280 • www.nhr.fi • rakentaminen • remontointi • puutavara • lauteet LVI-ASIOISSA Puh. KALLIOMURSKETTA Tiekunnan apuna tieisännöitsijä! • tieyksiköinnin laadinta ja ylläpito • tiekuntien hallinto • tiemaksujen laskutus • kirjanpito • tiekokoukset • avustusten haku • perusparannushankkeet Tieisännöitsijä Anne Viander p. P. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas • jalkahoidot • kasvoja käsihoidot • ripsien ja kulmien värjäys • kulmien muotoilu • sokerointi • rentouttava kokovartalohieronta p. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. Julkinen kaupanvahvistaja. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 029 566 0830. 014-562 089 Joona 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot ma-pe 8-16 KALLIOMURSKETTA KALLIOMURSKETTA toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta CE merkittyä Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi. 050 377 3321 Putaanportintie 5, Pihtipudas (Pizzerian vieressä) Palvelut • sopimuksen mukaan Avoinna Onni 040 575 6397 Jukka 0400 422 296 Yrittäjä! Tässä voisit markkinoida palveluitasi! Kysy lisää: Kysy lisää: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi p. 11 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET P. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Viitasaaren toimipaikka Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. Avoinna klo 9-15. Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili
TIUKKA kilpailu käytiin myös toisessa lähdössä. – Voitto tuli tosi kovaa lopun ja ehti vielä voittoon, vaikka oli aika kaukana loppusuoran Evartti 18,2 – hävisi pään mitan alussa. Sinne tähdätään tallin oriilla Evartti, Herra Heinämies ja Vappuäijä. Ponilähdön voitti Kumlaby Elissa ohjastajanaan Nea Meriläinen. – On pojalla sen verran ikää, että kai sillä lähdetään mukaan parin viikon päästä Jyväskylän kuninkuuskilpailuun, mikäli mukaan pääsee. Viimeisen lähdön voitti E.V Andy ohjaksissa Riku M. Finaaliin Pihtiputaan karsinnoista pääsivät Elli Holm, Eemil Nissinen, Milla Similä, Jade Ojanperä, Elise Laitinen ja Aada Mäkäräinen. Tiukat Toto-ravit Pihtiputaalla Pihtiputaan kesän ensimmäiset Toto-ravit ajettiin Hiekan Hippoksella keskiviikkona 10.7. Viimeisessä lähdössä Raitala ohjasti Ojanperän valmentaman Kalsarikännit täpärästi kolmannelle sijalle. KOLMAS valttikortti Ojanperän tallista oli 3 100 metrin Stayer-lähdössä 40 metrin takamatkalta startannut Main Stage. Tiukalle meni. ST MICHEL -KILPAILUSSA suurimmat rahat 80 000 euroa menivät ennakkoarvioiden mukaisesti Ruotsiin. ykkössijan vuodelle 2024, kun tuli ensimmäisenä maaliin Anatuden kanssa. Keppariderbyn finaali kisataan Jyväskylässä Killerin radalla 28.8. NELJÄNNEN lähdön jälkeen käytiin myös Keppariderbyn karsinnat. Juuri ennen maalisuoraa Botox ja Niko Riekkinen menettivät kärkipaikan Keijo Hakalan ohjastamalle Iron Dukelle. Mikkelissä on lyhyt loppusuora, mutta Arin ajokki tuli viimeisen suoran ihan lentämällä, kommentoi Santtu Raitala täpärän tappion jälkeen. – Hieno voitto. Kova tulee kisa olemaan, mutta taistelemaan lähdetään kärkipään sijoista, Antti tuumaili. Tämä oli Meriläisen ohjastusuran neljäs ykkössija. Pekka Hämäläinen ja Terttu Paananen tulivat onnittelemaan Santtu Raitalaa ja Anatudea voiton jälkeen. Pihtiputaan karsintoihin osallistui 12 lasta ja Pihtiputaan Mummo Sirpa Närhi. SANTERI HARJU SANTERI HARJU Antti Ojanperän valmentama ori Evartti oli suurin suosikki lauantain Suurmestaruusajossa Mikkelissä. Anatuden omistaa Team Rahantakii. Molemmat hevoset ovat Antti Ojanperän valmentamia. Viime vuonna Mikkelissä SE-tuloksen 18,4 Santtu Raitalan ajamana juossut kolminkertainen ravikuningas Evartti pisteli nyt vieläkin kovempaa eli 18,2, joka on kova tulos monelle lämminverisellekin. – Hevoset menivät tosi hyvin viikonloppuna. Lindgren ja toiseksi tuli Some Adolf Mika Seitun ohjastamana. Kolmas ja viimeinen karsinta on Jyväskylässä 15.8. Voitto tuli lentäen loppusuoraa ja kukisti Evartin pään mitalla. Upea kamppailu. Aika oli 8,7, joka uupuu sekunnin ME-ajasta. Heti perään viidennessä lähdössä Raitala sai 200. Lauantain kovimmassa mailin ryhmässä Antin treenaaman ja Santtu Raitalan ajama Vappuäijä suhahtivat auton takaa radalta kahdeksan keulaan, ja siitä 11-vuotias ravikuningas Vieskerin poika sinnitteli voittoon komealla ennätysajalla 20,0. Ohjastaja Santtu Raitalalle tuli täyteen 200 ykkössijaa vuodelle 2024. Kilpailuun järjestetään kolme karsintaa, joista kuusi nopeinta pääsee finaaliin. Tulevista vuosista on niin vaikea sanoa mitään, vaikka moni hevonen parantaakin vielä tuossa iässä tuumaili Vappuäijän hoitaja Jutta Ihalainen. Viime vuoden voittaja Hierro Boko oli tänäkin vuonna paras suomalainen, viides. – Suoran alussa Parvelan Retu putosi rinnalta ja silloin näytti, että taidetaan voittaa. Parin viikon päästä on sitten Kuninkuusravit Jyväskylässä. Veli-Erkki Paavolan ohjastama Dashing Future ohitti Botoxin viime hetkellä ja tuli toiseksi. HYVÄN reissun Ojanperä Mikkeliin viikonloppuna teki. Kärki yritti karkuun 2 000 metrin jälkeen 9,0:n vauhdilla, mutta Santtu Raitalan ajama Main Stage puri kuolainta tosissaan ja ulkoratojen kiertelystä huolimatta purjehti loppusuoralla varmaan voittoon kovalla SE-ajalla 13,4. 12 Kotiseudun Sanomat 17.7.2024 Santtu Raitala ohjasti Alarik Huikean ykkössijalle Pihtiputaan Toto-ravien neljännessä lähdössä keskiviikkona 10.7. Ojanperä sanoi tänään aiemmin, että hevonen on hyvässä kunnossa, Hämäläinen sanoo. Se ei kuitenkaan mahtanut mitään Alarik Huikean loppukirille kisan viimemetreillä. Derby-ravien yhteydessä. Omistajista paikalla oli keskiviikon raveissa Pekka Hämäläinen ja Terttu Paananen. Anatude piti kärkipaikkansa kilpailun läpi, vaikka toiseksi tulleet Riksun Ukaasi ja Humander tulivat maalisuoralla aivan perässä. Eipä taida olla tallia, josta olisi samana vuonna ollut kolme oria kuninkuudesta ottelemassa kilpailun sadan vuoden historiassa. Maalisuoran alussa kärjessä oli vielä Hellun Tuli ohjaksissaan Ville Pohjola. – Voittoa tultiin hakemaan, ja saa olla tyytyväinen. Sekään ei nyt riittänyt voittoon, sillä suomenhevosten huipulle vauhdilla tänä kesänä noussut, vasta 7-vuotias ori V.G. MAISA HYTTINEN. Ensimmäinen karsinta pidettiin Hankasalmella 3.7. Pari viikkoa aiemmin Lahdessa Suur-Hollola ajossa 90 000 euroa voittanut 8-vuotias ori teki mahdottomasta mahdollisen. Kolmatta voittoa Raitalalle ei illan aikana irronnut. Örjan Kihlström ajeli suosikki Don Fanucci Zetin johtavan riinnalta voittoon. Kovasta yrityksestä huolimatta Närhi ei päässyt finaaliin. Erkki Hiironen Antti Ojanperän tallin Evartti ja Main Stage (kuvassa) juoksivat kumpikin Suomen ennätyksiin Mikkelissä. Ori on tosi vahva, joten 3 100 metriä sopi oikein hyvin, Ojanperä totesi. – Oli tämä niin hyvä Lahdessa, että ilmoitimme tänne, vaikka 40 metrin pakilta Mikkelissä on vaikea voittaa. Evartti taisteli tapansa mukaan hyvin, mutta V.G Voitto oli tänään tosi vahva, tunnusti Santtu täpärän maalikameratappion jälkeen