11. 2014
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
puh. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
Pihtiputaalla hengailtiin
ja muisteltiin Kirkaa
Sivu 7
Tilatukien maksatus uhkaa viivästyä
ilman lisärahaa.
Maatiloilla
ikävien
uutisten syksy
Sivu 3
Piia Siekkinen on Metsäkodon tyytyväinen asukas.
Veteraanitalo
nimettiin
uudestaan
Sivu 5
Karri Paananen esittää Arganin pääroolin Molièren Luulosairaassa.
Kirkonkylälle
näytelmäryhmä
pitkästä aikaa
Sivu 11
Kirkan veli Georgij ?Ykä. 54. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 19. Babitzin
laulatti Pihtipudas-salin yleisöä
Varrella virran -kappaleen aikana.
irtonumero 1,50
e
n:o 47?. vsk
Lasten päivähoidon ja vanhuspalvelujen osittaisesta yhdistämisestä on
saatu hyviä kokemuksia. Eikä mieli mettä keitä
myöskään silloin, jos ostoksia tehdessä tunnet olevasi häiritsevä ja ei-toivottu
olento rauhaa rikkomassa.
Perusystävällisyydellä ja
asiantuntijuudella pärjää jo
pitkälle. marraskuuta 2014
Pääkirjoitus 19. Ainakaan meillä, joilla ei ole
metsiä eikä lypsäviä.
Kaupat joutuvat siis kilpailemaan sieluistamme. Matka molempiin
suuntiin on yhtä pitkä.
Vastausta voisi pohtia
kauan, mutta se on lopulta harvinaisen yksinkertainen.
Maalta kaupunkiin on
nykyisin henkisesti lyhyempi matka kuin kaupungista maalle.
On oikea suuntaus, että laitoksista
siirrytään kohti tuettua asumista. Nykypäivänä joka kodin turvajärjestelmäksi ei riitä
luuta oven pönkkänä.
Tänä syksynä röyhkeimmät murtovarkaat ovat
tunkeutuneet asuntoihin
asukkaiden nukkuessa.
Erityisesti ikäihmisten
on nyt syytä pitää huolta,
että kaikki asunnon ovet
tulevat kunnolla lukituiksi.
Pielavesi-Keitele
Viikon kuva
Pihtiputaalainen Pinja Varis voitti 4H-yhdistysten
säkkikeräykseen osallistuneille nuorille järjestetyn
valokuvakilpailun kuvallaan ?Nyt on säkit kasassa?.
Kuvassa on mallina Pinjan
pikkusisko Riina Varis.
Reilu Teko -kampanjassa 4H-nuoret keräsivät
säkkejä
ennätykselliset
674 tonnia. Ostopäätös syntyy sillä
hetkellä.
Eikä ole kovin mukavaa
sekään, jos henkilökunta
kyllä vilkaisee tulijaa, mutta
huokaisee välinpitämättömästi. Naispiispa meillä on ollut jo neljä
vuotta, nyt nainen nimitettiin valtakunnansovittelijaksi.
Onnea vain naapurikuntaan Kivijärvelle, josta
vuodenvaihteessa työnsä
aloittava Minna Helle on
kotoisin. 2. Mutta sitten, kun
tuore, iloinen ja innostunut
henkilökunta, uudet, monipuoliset ja monta puutetta
paikkaavat valikoimat ja
uudet hinnat häikäisevät
heti kättelyssä, on siihen
palvelupaikkaan
helppo
mennä uudelleen ja taaskin.
Joulukauppaan kannattaa siis valjastaa oikeanlaiset aseet. Ja
hyvä niin. Samalla on tarpeen pohtia uusia vaihtoehtoja. 19. Useimmille kun se joulu
edelleenkin on hillittömän
ostamisen ja tavarapaljouden haalimisen aikaa.
Tarpeellista tarviketta
ja vähemmän tarpeellista
krääsää pursuavat korit ja
ostoskärryt vyöryvät letkana kassajonoihin. Hän osaa vasta
unissaankin, ettei Kivijärvi
kuulu Jyväskylän lähialueeseen.
Navigaattori ilmoittaa,
että Kivijärveltä tulee Jyväskylään matkaa 124 kilometriä ja ajoaikaa yksi
tunti 57 minuuttia.
Jos on menossa pääkaupungista Loimaalle,
joutuu siirtymiseen varaamaan saman ajan.
Onko Loimaa lähellä
Helsinkiä. Joustoa löytyi
molemmilta osapuolilta ja nyt vanhukset ja vammaiset asuvat Metsäkodossa
saman katon alla.
Aika ajoin tiukkuudestaan, mutta
ajoittain myös leväperäisestä asioidenhoidostaan julkisuuteen nousseen
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran ohjeistus on, ettei
eri erityisryhmiin kuuluvia asukkaita
saa sijoittaa samoihin tiloihin. Kun jyväskyläläinen joutuu ajamaan
Kinnulaan tai Pihtiputaalle, hän on lähes poikkeuksetta myöhässä, valittelee
pitkää matkaa ja vierittää myöhästymisensä sen
syyksi.
Jostain syystä pihtiputaalaiset ja kinnulalaiset
ovat aina ajoissa, vaikka
kokous tai muu tapaaminen on sovittu Jyväskylään.
Miten tämä on mahdollista. Vanhusten arkeen lapset tuovat
eloa ja poistavat yksinäisyyttä, jota
moni vanheneva ihminen pelkää.
Metsäkodon asuntojen siirtyminen
vähitellen vammaisten käyttöön täyttää vammaispalvelun tarpeet pitkäksi
aikaa. Hän avasi piispa
Irja Askolan tavoin naisille uuden oven tähän asti
vain miehille jaettuihin
tehtäviin.
Oikeastaan naiset saisivat olla uudesta aluevaltauksestaan edes hivenen
kiitollisia pihtiputaalaisille. Näin
tuli näppärästi todistettua, että Kivijärvi sijaitsee
ihan jossain muualla kuin
Jyvässeudulla.
Heikki Jämsén
Pielavedellä ja Keiteleellä on turvallista asua ja
elää, mutta sinisilmäisyyteen ei täälläkään ole
varaa. Ei ole. Satoja nuoria
ympäri Suomea työllistäneen kampanjan ansioista
useampi kuin joka toinen
lannoite- ja siemensäkki
palautui muoviteollisuuden raaka-aineeksi.
Keräyksen tuotto käytetään
säkkikeräykseen
osallistuneiden nuorten
palkkoihin ja nuorisotyön
tukemiseen.
Pihtiputaan 4H on kerännyt säkkejä vuodesta
1979.
jälkeisessä elämässä, onko
sitä ruokaa enää lainkaan
saatavissa.
Kauppiaat
rakastavat
näitä ostovimmaisia täydestä sydämestään. Ja jättää ne käyttöön vielä loppiaisenkin
jälkeen!
Sivullinen. Järjestelyn ansiosta lapset tapaavat vanhuksia, joita
lapsen lähipiiriin ei välttämättä muuten
kuulu. Hän muistuttaa, että
sisäilmaongelmaisesta
Riihikodosta
Metsäkotoon muuttaneista vammaisistakin suurin osa on ikäihmisiä ja tarvitsee samanlaisia vanhuspalveluja kuin
muut samanikäiset.
Päästä vedettyä
Valtakunnan
sopu
naisten
vastuulla
Y
ksi este on poistunut
naisten tasa-arvopyrkimysten edestä. Sitä pohtiessa on kauppiaan hyvä
katsoa peiliin. Ruokaa jemmataan taatusti yli
todellisen tarpeen, kun ei
sitä koskaan tiedä joulun
enen kauppaan sitten
osuu se pisin ja kiemurtelevin kassajono. Kauppiashan
se on vastuussa muustakin
henkilökunnasta. Ovet on parasta
pitää lukossa. Kauppiaaksi lasken tässä kohdassa
kaikki ja kaikenlaista kauppaa tekevät, isot ja pienemmät, myyntiartikkelista riippumatta.
Pihtipudas ei ole kovin
suuri kylä, mutta nykyisellään täältä saa lähestulkoon
kaikkea mahdollista. Asiakkaalla on siihen
oikeus.
Ei ole kovin ostoksiin
kannustavaa, jos kaupan
henkilökunta ei edes huomaa asiakkaan astuneen
liikkeeseen, tai ei ole huomaavinaan, ei ainakaan
reagoi siihen millään tavalla. Tehokas kilpailuvaltti on tietysti hinta ja
toinen tärkeä, mutta ei näillä leveysasteilla aivan niin
tehokas, on laatu.
J
a sitten on se kaikkein
tärkein eli asiakaspalvelu. KOTISEUDUN SANOMAT. Päättäjien osana on miettiä entistä tarkemmin olemassa olevan rakennuskannan käyttö ja uudisrakentamisen tarve.
?
K
Oikeat aseet
A
ivan on siinä höplällä
se aika, kun ihmiset alkavat todenteolla parveilla
jouluun liittyvillä ostoksilla. Olemassa olevan kiinteistön muuttuvassa toimintavaiheessa
käytäntöä ei välttämättä sovelleta, vaan
siirtymäaikana vaikkapa vanhukset ja
vammaiset voivat asua yhdessä.
Wiitaunionin vammaispalvelujohtajan Saila Kainulaisen mielipide on,
että jäykkää menettelyä joutaisi muuttaa ja ajatella diagnoosin sijasta ihmisen
palvelutarvetta. Minna Helteen valinnan esitteli valtioneuvostolle työministeri Lauri
Ihalainen.
Jotkut, muun muassa
akavalaiset, ovat uskaltaneet ihmetellä ääneen,
miten nainen sopii sovittelijan vaativaan työhön.
Minulla on sen verran
terve itsesuojeluvaisto ja
lähipiirissä runsaasti voimakkaita naisia, että en
rohkene epäillä Helteen
kyvykkyyttä.
Olen huomannut, että
elämässä selviää paljon
helpommalla, kun tekee
niin kuin naiset sanovat.
Lakkotilanteessa Helteen vastapuolelle pöytää
istuvat miespuoliset ayjyrät oppivat saman ennen
kuin ehtivät kissaa sanoa.
M
aan
merkittävin
paikallislehti,
jo
125-vuotias
Helsingin
Sanomat todisteli Minna
Helteen
esittelyjutussa
kirkkain silmin, että Helle kasvoi maatilalla lähellä
Jyväskylää, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi.
Minna Helle kirjoitti
kuusi laudaturia, eikä todistuksesta päätellen nuk-
kunut edes maantiedon
tunneilla. Ihan
kaikkea ei tietenkään, mutta jos sen puuttuvan artikkelin tarpeessa on, silloin
sietääkin jo lähteä kuntarajojen yli ja mieluusti samalla
riittävän kauas.
Pienessä kylässä ja muutaman ostopaikan kesken
on siis kilpailua asiakkaista,
kun ei meitä pienen kylän
ihmisiä ihan jokaiseen riitä
tungokseen asti, eivätkä ne
pienen kylän pienten ihmisten pienet rahatkaan repeä
kovin laajalle alueelle. Se asiakas kun on se
kingi, joka liikkeen ovesta
astuessaan odottaa saavansa edes asiallista kohtelua,
ystävällisyys on jo iso plussa. Ne
kauppiaat ainakin, joiden
kassakone kilkattaa kaikkein ahkerimmin.
K
okemus matkan pituudesta on asennesidonnaista. marraskuuta 2014
Asumispaikka palvelutarpeen, ei diagnoosin mukaan
Pihtiputaan Veteraanitalon ikäihmisten kapina on laantunut ja vanhukset
ja vammaiset elävät sovussa kymmenen asunnon palvelutalossa, joka nimettiin käyttötarkoituksen muutoksen
yhteydessä Metsäkodoksi.
Tilanne tulehtui, kun näytti, että
vanhukset joutuvat muuttamaan kodeistaan tiukkojen säädösten ja niiden
jäykän tulkinnan vuoksi. Ohje
pätee edelleen, kun on kyse uudisrakennuksista
KOTISEUDUN SANOMAT. Kunnassa
on 174 toimivaa maatilaa.
??Tukiosuus viljelijän tulonmuodostuksessa on yleensä
se oman työn palkka. Jatkossa jopa
maakuntien kokoisiksi fuusioituneilla yhdistyksillä on
suora yhteys jäsenyyden kautta Maataloustuottajain Keskusliittoon, MTK-Pihtiputaan
syyskokouksessa
vieraillut
Metsänhoitoyhdistys
KeskiSuomen toiminnanjohtaja Ilpo
Pentinpuro sanoi.
Metsänhoitoyhdistykset
ovat olleet rajun muutoksen
kourissa jo useamman vuoden.
Sulautumiset ovat vähentäneet
yhdistysten määrän noin kolmestasadasta kahdeksaankymmeneen.
Ilpo Pentinpuron mukaan
uudistus vahvistaa nimen-
omaan MTK:n asemaa. 000 euroa.
Rokotuksista, tikkien poistoista ja ennaltaehkäisevistä hoidoista sekä uusintakäynneistä saman
sairauksen vuoksi peritään kahden euron klinikkamaksu.
Perustutkimuksista liittyvistä
hoidoista, näytteiden ottamisesta,
peruskirurgiasta peritään kuuden
euron maksu.
Vaativista ja aikaa vievistä toimista klinikkamaksu on 12 euroa.
Päivystysaikana klinikkamaksu
on aina 12 euroa. Uutiset
19. Syynä on
viraston ilmoitus, että se siirtää
osan ensi vuoden loppusyksyn
maataloustukien maksatuksesta vuoden 2016 puolelle.
Siirtouhan synnyttivät EU:n
uuden
maatalousohjelman
käyttöönotto, Ely-keskusten
säästöt ja laskentakauden muutos.
MTK-Keski-Suomen
toiminnanjohtaja Anja Kettusen
mukaan suurin ongelma ovat
tuet, jotka ovat siirtymässä
vuodenvaihteen yli siksi, että
hallinnossa ei riitä resursseja
valvontaan ja uuden ohjelman
toimeenpanoon. Uudistus hävittää
Metsänomistajien liitot yhdistysten ja MTK:n välisenä
organisaationa. On äärimmäisen tärkeää, että puukaupassa säilyy vapaa kilpailu.
Ilpo Pentinpuro haastaa
metsänomistajat
taisteluun
puunhinnan puolesta. Pieniltä
tuntuvilla heilahteluilla suuntaan tai toiseen on iso merkitys.
??Mhy Keski-Suomen toimialueella kantorahatulot ovat
80 miljoonaa euroa vuodessa.
Kymmenen prosenttia heikompi hinta merkitsee 8 miljoonan
menetystä.
Kinnulan tuloveroprosentti on
myös ensi vuonna 20,50. Ei tämä
ole ihan ensimmäinen kerta,
Antti Heikkilä naurahtaa.
??Moni viljelijä on miettinyt, että verottaja, Mela ja
muut virastot saavat odottaa
omiaan. 3?
Klinikkamaksu
eläinlääkäreiden
vastaanotoille
Pohjoisen Keski-Suomen eläinlääkäreiden vastaanotoille tulee
vuodenvaihteessa klinikkamaksu.
Maksuilla katetaan vastaanottotilojen vuokria ja siivousta. Tukia ei voi
maksaa, ennen kuin valvonta
on tehty.
Kyse on koko maassa 500
miljoonan euroa tukipotista.
Jos uhka toteutuu, esimerkiksi
Pihtiputaan kunnalta jää saamatta ensi vuodelta noin puolen miljoona euron verotulot,
Anja Kettunen sanoo.
Maatalouden lasketaan tuovan Pihtiputaalle 21,5 miljoonaa euroa vuodessa. Yhdistyksen jäsenyys tulee vapaaehtoiseksi ja metsänomistaja voi
liittyä jäseneksi haluamaansa
yhdistykseen
metsäomistustensa sijainnista riippumatta.
Yhdistykset voivat määritellä
itsenäisesti
jäsenmaksunsa,
palvelujen hinnan ja jäsenedut.
Kyselyjen mukaan 60-80 prosenttia metsänomistajista säilyttää jäsenyytensä.
Lakimuutos tiivistää metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n
yhteyttä. Heistä seitsemän oli uusia.
Valtuuston keski-iäksi muodostui
53 vuotta.
Kinnulassa sukupuolijakauma
oli sama kuin Pihtiputaalla, mutta valtuuston keski-ikä 50 vuotta
on kolme vuotta yhteistyökumppania nuorempi.
Valmiutta myyntiin
ja seurakuntayhtymiin
Vaalien vaalikonetilastoon perustuvan selvityksen mukaan uudet
päättäjät ovat valmiita myymään
kirkon kiinteistöjä. Valtuusto
päätti yleiseksi kiinteistöprosentiksi 1,00. Puolueen
kahden ehdokkaan lista sai 26
ääntä. Hallitus esittää Maaseutuvirastolle 600 000 euron
lisärahoitusta, jolla siirtymistä
EU:n uuteen maatalousohjelmaan nopeutetaan. Vakituisille kiinteistöille vero on 0,55.
Valtuuston
puheenjohtaja
Esko Pelkonen sanoi, että veroprosentin säilytyksellä halutaan
luoda hyvää henkeä ensi vuodeksi,
koska luvassa on paljon säästöjä.
Perussuomalaiset
jäivät paikoitta
Pihtiputaan
Perussuomalaiset
olivat ensimmäistä kertaa ehdolla kirkkovaltuustoon. Ely-keskuksille esitetään 1,8 miljoonaa
euroa tilatarkastusten tekoon.
Suhde metsänhoitoyhdistysten ja
maataloustuottajien välillä tiivistyy
Uusi laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttaa perusteellisesti
yhdistysten tulopohjaa. Seurakunta
on laittanut myyntiin molemmat
pappilarakennuksensa.
Selvityksen mukaan 80 prosenttia seurakuntiin valituista
päättäjistä olisi valmiita myymään
seurakunnan kiinteistöjä ja muodostamaan seurakuntayhtymiä,
mikäli seurakunnan talous heikkenee.
Heikossa taloustilanteessa yli
puolet valituista suhtautuu myönteisesti myös kirkollisveron nostamiseen.
Sen sijaan kriittisesti suhtaudutaan seurakunnan toiminnan
leikkaamiseen ja työntekijöiden
vähentämiseen.
Uudet luottamushenkilöt näkevät seurakunnan tärkeimpänä
tehtävänä lapsi- ja nuorisotyön.. Investoineella ja maksusuunnitelman mukaan elävällä
tilalla ei ole muuta vaihtoehtoa.
Velkaa on monella tilalla niin
paljon, että pankkien on tultava
vastaan.
Uhka puolen vuoden viivästyksestä palkanmaksussa saa
viljelijöiden ilmeet vakaviksi.
??Muille ammattikunnille
tämä olisi poikkeavaa, mutta ei
maataloustuottajille. Siksi voi
sanoa, että palkka on jäämässä
saamatta vuodelta 2015.
Tilannetta vaikeuttaa maidonhinnan lasku ja Venäjän
viennin loppuminen. Maata-
louden tulot laskevat näistä
syistä 15 prosenttia.
Osa tuottajista yrittää selvitä pienentämällä kuluja, mutta
MTK-Pihtiputaan puheenjohtaja Jari Kananen arvioi, että
monella tilalla maksatusaikataulun muutos tietäisi pankkireissua.
??Pankinjohtajalta tarvitaan myötämielisyyttä, että
syksylle maksuun tulevia maatilalainoja saadaan siirrettyä
keväälle.
?. Tarjoamme kaikki metsänomistajien
tarvitsemat palvelut sukupolvenvaihdospalveluja myöten.
??Metsänomistajien raha
tulee puukaupasta. Metsänomistajia on 600 000.
??On varmaa, että MTK
saa metsäpuolelta satojatuhansia uusia jäseniä.
Puun hinnalla
on iso merkitys
Pentinpuron mukaan jäseniltä on tullut selvä viesti siitä,
ettei metsänhoitoyhdistysten
asemaa ja toimintaedellytyksiä
metsänomistajien edunvalvojina saa muutoksessa heikentää.
??Palvelemme
kaikkia
metsänomistajia huolimatta siitä onko hän jäsen vai ei, mutta
jäsenille on oma hintansa, ja se
on selvästi halvempi. Kinnulassa
päätöksiä on jo tehty. Timo Lindroosin äänimäärä oli 9, mutta Marko Tiaisen 17
ääntäkään ei riittänyt valtuustopaikkaan.
Pihtiputaan kirkkovaltuustoon
valittiin yhdeksän miestä ja kuusi
naista. Hinnat sisältävät
arvonlisäveron.
Kinnulan
veroprosentti
ennallaan
Pihtiputaan tuottajayhdistyksen kokoukseen osalllistuneet Ismo Pietiläinen, Pentti Meriläinen ja Jari Kananen odottavat, että tuet
maksetaan ajallaan.
Tukien maksatuksen siirto
olisi maatiloille kova paikka
HEIKKI JÄMSÉN
Maataloustukien maksatuksesta vastaava Maseutuvirasto on
saanut viljelijöiltä viime aikoina suoraa palautetta. Niihin
kuluu vuodessa 60. marraskuuta 2014. Pettynyt olen, jos ei
muuta konstia löydy kuin että
pitää lähteä pankin kanssa neuvottelemaan, Pentti Meriläinen
sanoo.
Pattitilanteeseen
etsitään
ratkaisua
Vain joissain
kunnissa saavat vain jotkut
kaupat olla auki loppiaisena, jos huomaavat luvan siihen erikseen anoa.
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Turistit toisivat rahaa,
mutta mitäpä ostavat, kun
kaupat ovat kiinni. Juhani Krook on kirjoittanut sotien jälkeisestä
uudisasutuksesta ja Kalervo Kantola muutosta pikkupoikana Muurasjärvelle
otsikolla Uuteen kottiin.
Sointu Sumén-Tirkkonen
kertoo millaista on olla
2000-luvun uudisasukkaana
Pihtiputaalla.
Myös Muurasjärven Pekkarilan, Korppisten Hom-
Kuvanveistäjä Jaana Bombinin kiviveistoksia on esillä jyväskyläläisessä Galleria Patinassa 3. Olipa hieno Kirkan muistokonsertti. 4. 19. Melkein kaiken muun voi viedä, mutta
jos kirjasto menee, lähtevät tuhkatkin pesästä.
Lukija
JOULUKAUPPA alkaa
ja joulumusiikkiin ehtii
kyllästyä. marraskuuta 2014
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikko Liisa, Elisa, Eliisa, Liisi, Elisabet, Elise, torstaina lasten oikeuksien päivä, Jari, Jalmari, perjantaina
Hilma, lauantaina Silja, Selja, sunnuntaina Ismo, maanantaina Lempi, Lemmikki, Sivi, tiistaina Katri, Kaija, Katja,
Kaisa, Kati, Kaarina, Kaisu, Riina, Katariina, Katriina.
Virkamiehet ja kunnallispoliitikot ?
nuo kansantalouden parantajat
Virnettä viikkoon
??Miksi kutsutaan nisäkästä, joka viettää suurimman
osan elämästään merellä, mutta parittelee maissa?
??Merimieheksi.
25 vuoden takaa
VANHAINKOTIA ESITETÄÄN METSÄTIELLE
Pihtiputaan kunnanhallitus esittää vanhainkodin paikaksi Metsätien tonttia, mutta ei päässyt yksimieliseen
ratkaisuun. Päätös oli,
että ei saa.
Montako uutta työpaikkaa tällä päätöksellä saadaan syntymään elintarviketeollisuuteen?
Seuraavana mietintä- ja
kieltolistalla lienevät kalakukko ja karjalanpiirakka!
Emme ole vieläkään
sukeltaneet taloudessa tarpeeksi syvälle, kun moisiin
taivasteluihin on edelleen
varaa.
Vastaavia lillukanvarsien
kanssa nyhräämisiä ja uusien kulujen keksimisiä löytyy vaikka kuinka paljon.
On meillä innovatiivisia
virkamiehiä ja kunnallispoliitikkoja!
Jarmo Jääskeläinen
Suolahden mustasta graniitista veistetty Muamo I
on valmistunut vuosi sitKuva: Kuvasuunta
ten.
Kaikille uusille kestotilaajille
LOPPUVUODEN LEHDET KAUPAN PÄÄLLE
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
NYT kaikki äänestämään
Pete ja Katri voittoon!
Pete on tuonut positiivisesti Pihtipudasta esille
kisan aikana. Pete, Hietanen, Muska ja muut lauloivat niin,
että säärikarvat nousivat
pystyyn.
Perusputtaalainen
(2014)
Kotimaan tilaukset
p. 0207 931 620
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Kotimaa, kesto....................................52 ?
Kotimaa, määräaik. 0207 931 620. Toivotaan
onnea ja menestystä heille
finaalissa.
Kisaa seurannut
KIITOS lääkäri Risto Laitilalle
pihtiputaalaisten
onnistuneesta hoitamisesta ja myönteisen kuvan
antamisesta koko paikkakunnasta.
Vakioasiakas
SEPPO Kahilaisesta voisi
sanoa, että tuota se ei ole
ennen tehnyt ja nyt se teki
sen taas. Miten
aukioloaikojen vapauttaminen voi olla ylivoimaista
vielä tälläkin vuosikymmenellä?
Mitä erinomaisia ongelmia on niissä maissa, joissa
kauppojen aukiolo on vapaa?
Montako uutta työpaikkaa syntyy kaupan alalle tiukalla kiinniolovalvonnalla?
Opetusministeriön virkamiehet ja kouluviranomaiset miettivät koko
kesän, voidaanko suvivirsi
vielä ensi keväänäkin laulaa koulujen päättäjäisissä.
Tulos oli, että voidaan.
Päätöksellä lienee isokin
vaikutus kuntien koulutusja sivistysmenoihin?
Kansanedustajalla
on
aikaa miettiä, saako maahanmuuttajaäiti hommata
sossun rahoilla uudet lastenvaunut vai pitääkö hänen lykkiä lastaan kierrätyskärryissä.
Sosiaaliviranomaiset etsivät viikkotolkulla ja viimein löysivätkin pykälän,
jonka nojalla yhdeltä perheeltä saatiin evättyä äitiyspakkaus.
Onneksi äiti oli lapsen
syntyessä Espanjan sosiaaliturvan piirissä, joten pakkausta ei voitu antaa vaikka
koko perhe on Suomessa
asuvia Suomen kansalaisia.
Uusien ja kierrätyskärryjen hinnan erolla ja äitiyspakkauksella lienee oleellinen vaikutus sosiaalimenojen kasvun hillitsemisessä?
Eviran virkamiehet ovat
kuukausitolkulla
mietti-
Asutuksen historia
Pihtiputaan
Joulun teemana
Bombinin
veistoksia
Galleria
Patinassa
Pihtipudas-Seuran perinteinen Kotiseutulehti Pihtiputaan Joulu on ilmestynyt.
Lehden pääteemana on
asutushistoria Pihtiputaalla. joulukuuta
saakka.
Viitasaarella
Kumpumäen Kuorikoskella asuva
Jaana Bombin toimii Pihtiputaalla lasten taideopettajana. Hänet tunnetaan
myös Juuret Puttaalla taideprojektin
toteuttajana
ja Koliman kellot -teoksen
ideoijana.
Galleria Patinassa on
näytteillä Bombinin töitä
kahdeksan vuoden ajalta.
malan, Peningin Hassilan
ja Seläntauksen kylätalon
tilahistoriat ovat päässeet
joululehden sivuille muiden
kirjoitusten kanssa.
Kaunis jouluinen kansi
on Taina Ihalaisen tekemä.
Lehden voi ostaa Kotiseudun Sanomien toimituksesta ja paikallisista
kauppaliikkeistä. Toiminta on lopetettu kannattamattomana
lokakuun viimeisenä päivänä. Yksi kunnanhallituksen jäsen
äänesti tyhjää.
MUURASJÄRVEN SIWA KIINNI
Muurasjärven Siwan ovi on pysynyt suljettuna koko marraskuun ajan. Myymälätoimintaa Ekayhtymä ei aio jatkaa tiloissa missään muodossa ja kiinteistö on myytävänä.
Ajatellen
Mies ei osta vaimolleen turkkia pitääkseen hänet lämpimänä, vaan miellyttävänä.
Seymour Hicks
Että semmosta
Virkamiehet ovat kantaneet
kortensa kekoon laman taittamiseksi ja valtion kurjan
taloustilanteen parantamiseksi.
He ovat kuukausitolkulla miettineet kuppiloiden
aukioloaikoja ja suunnitelleet oluen ja viinan mainonnan kieltämistä.
Moniko on ratkennut
ryyppäämään
nähtyään
kaljamainoksen. 12 kk ...................56 ?
Kotiseudun
Sanomat
maksaa
postimaksun
Muu määräaikainen _____________ kk
Lyhin tilausaika 3 kk
TERVEISIÄ kotipihan
suloisille oraville, jos tätä
lehteä luette.
Ikkunan takaa
TAAS mietitään säästökohteita. Montako
uutta työpaikkaa syntyy
ravintola-alalle näillä mietteillä?
Suuri määrä virkamiehiä
eri hallintohimmeleissä on
miettinyt kuukausitolkulla
kauppojen aukioloaikoja,
taas kerran. Sali
täynnä ja tunnelma katossa. Onneksi joukkoon mahtuu liikkeitä,
joissa musiikki ei pauhaa.
Ostajatonttu
Pohjoismaat, kesto..............................76 ?
Nimi
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Hinnat voimassa 31.12.2014 asti
JOS LAHJATILAUS:
Kotiseudun Sanomat
Maksajan nimi
VASTAUSLÄHETYS
Sopimus 5004647
Lähiosoite
44800 PIHTIPUDAS
Postinumero ja -toimipaikka
Puh. KOTISEUDUN SANOMAT. Lehteä
myy myös Pihtiputaan Partiolaiset. Äänestyksessä Metsätie sai kuusi ääntä ja
pallokenttä kaksi ääntä. Jättäkää kirjastot rauhaan. Ensimmäistä kertaa joululehti on julkaistu
myös näköislehtenä osoitteessa www.lehtiluukku.fi/
pub?id=63207&rs_id=3032.
neet, saako lörtsystä käyttää
nimeä lörtsy vaikka se on iät
ja ajat ollut lörtsy
Yhteiselo on lähtenyt
sujumaan hyvässä yhteisymmärryksessä. Kunnanhallituksen kanta voitti
äänestyksen 24-3.
Perussuomalaisten Marko Tiainen sanoo, että uusi
asuntola on välttämätön.
??Veteraanitalo korjasi ainoastaan Riihikodon
asukkaiden asuntotarpeen.
Ostopalvelujen piirissä on
tällä hetkellä 12 vammaista ihmistä. Puhumattakaan terveestä sisäilmasta, Kainulainen painotti.
Kainulainen muistutti,
että uudet tilat parantavat
myös henkilökunnan elämää.
?. Arki rullaa sopuisasti saman katon
alla.
?. Uskon, että
tämä muutos palvelee kaikkia osapuolia. Asukkaat
esittelivät huoneita muun
muassa sukulaisilleen.
Tuula Hakalehto avasi
kaksionsa oven monelle vie-
raalle. Talossa asuu
nyt kolme vanhusta ja viisi
kehitysvammaista. Hänen hyllyllään on paperi, johon on tulostettu Sininen uni -laulun
sanat. 19. Kenenkään vuokrasopimusta
ei tarvinnut irtisanoa, sanoo
Pihtiputaan vammaispalveluohjaaja Päivi Pihlajamäki.
Puistopolun
Veteraanitalo vihittiin lokakuussa
Metsäkodoksi. Pidän laulamisesta,
mutta työpäivän jälkeen
olen väsynyt ja viihdyn
omissa oloissani. 000
euroa ja suunta on voimakkaasti nousujohteinen. Tämä muutos on ollut
myös henkilökunnan kannalta ratkaisevan tärkeä.
Vuosia jatkunut epävarmuus tilojen suhteen sekä
työskentely jo toimintaan
sopimattomiksi käyneissä
tiloissa on kuormittanut
myös henkilökuntaa.
Tuulan ja
Piian uusi koti
Metsäkodon tupaantuliaisia vietettiin lokakuun viimeisenä päivänä. Metsäkaa-
ren Työkeskuksessa laulamme aina keskiviikkoisin. Oma
kylpyhuone,
oma wc, oma tilava huone,
jossa voi liikkua turvallisesti
ja johon mahtuu tärkeät kalusteet ja tavarat. KOTISEUDUN SANOMAT. Metsäkoto nimi tulee Metsä-Männikön tilasta, jolla talo sijaitsee.
Metsäkoto tarjoaa puhdasta asumista
Uudestaan nimetyn Veteraanitalon kehitysvammaiset ja vanhukset
asuvat sovussa saman katon alla
AAPO SIIPPAINEN
Vielä helmi-maaliskuussa
käytiin kovaa keskustelua,
miksi Pihtiputaan Veteraanitalon asukkaiden on jätettävä kotinsa ja muutettava
muihin asumisyksiköihin.
Vanhusten oli vapautettava asuntonsa Riihikodon
kehitysvammaisille ihmisille, joiden asunnoissa oli
vakavia sisäilmaongelmia.
Nyt Pihtiputaan mummojen kapinahenki on laantunut.
. Hakalehdon serkku
Ritva Pesonen ilahtui näkemästään.
?. Siekkinen lauloi kappaleen koko Metsäkodon
väelle tupaantuliaisissa.
?. Veteraanitaloa pyörittävä Vanhustenkotiyhdistys
kävi asukkaiden, heidän
omaistensa ja vanhuspalvelun kanssa neuvotteluja. Vuosittain ostopalveluihin käytetään yli 600 . Hän
on käynyt viikonloppu vierailulla Metsäkodossa, äiti
Hellevi Siekkinen kertoi.
Valtuusto torjui uuden talon
Pihtiputaan kunnanvaltuusto ei kannattanut perussuomalaisten aloitetta uudesta
vammaisasuntolasta. Kesäisin nainen toivoo pääsevänsä istumaan
terassilleen. Eihän se Riihikodon
pieni huone ollut puoliakaan tästä asunnosta, joka
on hieno.
Hakalehdon kanssa samalla käytävällä asuu Piia
Siekkinen. Nyt talossa on
henkilökunta päiväsaikaan
jatkuvasti paikalla, mikä li-
sää myös kiinteistössä asuvien ikäihmisten asumisturvallisuutta, Wiitaunionin
vammaispalvelujohtaja Saila Kainulainen kertoi.
Riihikodosta
muuttaneille asukkaille on tarjolla
paremmin varusteltu koti.
?. Sille voi majoittaa
vaikka vieraan.
??Piia tutustui Äänekoskella käydyssä rippikoulussa Raili-ystäväänsä. Jumalan kämmenellä -laulun
osaan ilman sanojakin.
Myös kirjojen lukeminen
olisi mieleen, mutta Riihikodon sisäilmassa pilalle
menneitä kirjoja ei voinut
tuoda Metsäkotoon.
Piia Siekkinen on ylpeä
huoneensa uudesta vuodesohvasta. 5
Tuula Hakalehto muutti Riihikodon piskuisesta yksiöstä Puistopolun Veteraanitalon eli nykyisen Metsäkodon tilavaan kaksioon. Lisäksi kotona
asuvia on 15, joista osa iäkkäiden vanhempien luona,
Tiainen sanoo.
?. Tavoiteena oli hoitaa omat
vammaiset omalla paikkakunnalla mahdollisuuksien
rajoissa.
Markku Kananen (kesk.)
ehdotti pontena, että kunnan vammaisstrategia tarkistettaisiin lähiaikoina.
Piia Siekkinen lauloi ja Jaana Kangas soitti Sinisen unen.. marraskuuta 2014
Se menee,
kun laittaa menemään. Täällä on haettu
rakennuslupia
varmaan
enemmän kuin lähikunnissa
yhteensä: on uusia omakotitaloja, peruskorjauksia ja
navetan laajennuksia.
Keijo Luukkonen tuumaa, että jos joskus aikoinaan oli kevättalvella hil-
jaista rakennuksilla, niin ei
ole enää.
??Rakentaminen
on
nyt ympärivuotista. Rakennustavat ovat muuttuneet
ja ehkä se oli ennen asennekysymyskin, kun kaikki
pyrittiin tekemään kesällä.
Sähkömiehelle on paljon
enemmän työtä kuin ennen
esimerkiksi kodin viihdelaitteiden, atk-verkon ja
murtohälyttimien takia.
??
Piuhamäärä on lisääntynyt valtavasti. Lääkkeitä on
enemmän ja kotona voidaan hoitaa yhä useammin.
Pistetään esimerkiksi suonensisäiset antibiootit.
Esa Harju korostaa, että
sairaankuljettajat noudattavat hoito-ohjeita, joissa on
vain vähän joustonvaraa.
??Jos viemme potilaan
turhaan sairaalaan, saamme siitä moitteet ja matkan
kokonaishinta lankeaa asiakkaalle, eli teemme hänellekin karhunpalveluksen.
Mutta kielteistä palautetta
tulee hyvin vähän. Kinsakun
yrittäjät kuvaavat muutosta
radikaaliksi mutta hyväksi.
??Sairaanhoitopiiriltä
tuli selkeät ohjeet. Peruspaketti on
kunnossa. Potilaat
ottavat meidät pääsääntöisesti hyvin vastaan. Se helpotti työtä. Haittapuolia ei tule äkkiä mieleen.
Työ on muuttunut muutenkin paljon kymmenessä
vuodessa.
??Oma ymmärrys on
parantunut. Kaikki ammattitaitoinen väki tältä alueelta on jo oikeastaan meillä,
Esa Lehto kertoo.
Heini Harju sitä seuraavana, jolloin toholampilaiset
luopuivat osakkuuksistaan.
Kolmanneksi osakkaaksi
tuli Johanna Kuutsa, joka
jäi pois kolme vuotta sitten.
Heini Harju oli muuttanut
aiemmin
Rovaniemeltä
hoitamaan Jääjoella asuvia
isovanhempiaan.
Heini Harju työskentelee
arkipäivisin sairaanhoitajana Kivijärven terveyskeskuksessa ja viikonloppuisin
hän hyppää ambulanssiin.
Hän naurahtaa, ettei tahti
haittaa, vaikka parhaimmillaan 340 kilometrin mittaisia reissuja Jyväskylään on
tullut neljäkin putkeen.
??Ei se käy raskaaksi,
olenhan tätä jo viisitoista
vuotta tehnyt. Joskus on ollut
melkein tulipalon alkujakin, jos olisi ollut kunnon
sytykkeet vieressä.. Tietenkin on toivottavaa,
että kuntiin tulisi isoja yrittäjiä, mutta toivoisin, että
myös pienet yrittäjät otettaisiin enemmän huomioon.
Nykyisessä Outokummussa syntynyt Keijo Luukkonen muutti kouluikäisenä
Muurasjärvelle. marraskuuta 2014
Pihtipudas tuplasi Kinsakun työmäärän
JUHA KIVINEN
Kinnulan Vuoden yrittäjinä
palkittiin Kivijärvellä vietetyssä seutukunnallisessa
yrittäjäjuhlassa
Kinsaku
Ay:n yrittäjät Heini Harju
ja Esa Lehto. Vaasalainen Esa
Lehto aloitti yrityksen osakkaana seuraavana vuonna ja
Kinsaku Ay:n yrittäjät Heini Harju ja Esa Lehto ovat olleet yhtiön osakkaina lähes alusta asti.
vin huumorilla. Tätä
työtä suorastaan kaipaa,
kun on vähän aikaa pois.
Kinsakun yrittäjät tuumaavat, että he pääsevät
jopa aika helpolla, jos muita
yrittäjiä kuuntelee.
??Jaksamme ihan hyvin. Jos
kaikki pitäisi tehdä pintaasennuksina, se olisi melkoinen viidakko.
Keijo Luukkonen myöntää, että yrittämisen ja perheen yhdistäminen on välillä tuskallista. Meillä on pieni porukka
ja olemme tiiviisti tekemi-
sissä muutenkin kuin työn
merkeissä. Kuukauden työtunnit lisääntyivät
sadasta kahteensataan ja
työntekijämäärä viidestä
yhdeksään vakinaiseen sekä
yhteen sijaiseen, yrittäjät
mukaanluettuina.
Sairaanhoitajia on viisi ja
lähihoitajia neljä, eli ambulanssissa on aina sekä hoitotasoinen että perustasoinen
hoitaja.
??
Meillä on nytkin
paikkoja auki, mutta hoitotasoisia hoitajia löytyy heikosti. Viime vuoden keväällä
Kinsaku sai toimialueekseen myös Pihtiputaan.
Isomman kunnan mukaantulo tiesi toiminnan
tuplaantumista. 19. Hyvin pystyy
ymmärtämään, kuka tarvitsee hoitoa nyt ja kuka vasta
ensi viikolla. Tein aliurakoit-
sijana töitä muun muassa
Suomenlinnassa asuntojen
saneeraustyömailla.
Perheen perustaminen
vuonna 1998 johti siihen,
että Keijo Luukkonen lopetti ?etätyöt?. KOTISEUDUN SANOMAT. Muualla on työntekijöitä tullut ja mennyt,
mutta meillä he ovat pysyneet, pisimpään yhdeksän
vuotta.
??Työkavereiden kanssa jutustellaan ja nähdään
kaikennäköistä. Työt tahtovat
kaatua usein päällekkäin.
??Positiivista on työn
vaihtuvuus ja asiakkaiden sähköisten ongelmien
ratkaisu. Pihtiputaalla on sähköurakoitsijoita ihan mukavasti, ja kaikilla tuntuu olevan töitä. Se on vastannut Kinnulan sairaankuljetuksesta kymmenen vuoden
ajan. Potilaatkin
osaavat ottaa asiat aika hy-
Kahdessa työssä,
mutta ei loukussa
Kinsakun perusti Toholammin sairaankuljetus, joka
voitti kilpailun Kinnulan
sairaankuljetuksesta vuonna 2004. Maaseutu ei oikein
houkuttele. Vuoden yrittäjät
6. Vuonna 1993
hän palasi Muurasjärvelle
ja aloitti yrittäjänä.
. Samoihin
aikoihin Pihtiputaalle tuli
tilaa kehittää omaa yritystä,
kun sekä Viljamäen Sähkö
että Harri Strandman lopettivat sähköurakoinnin.
Luukkonen muutti yrityksensä nimen EL-Point
Oy:ksi vuonna 2004. Ammattilaiseen
kannattaa ottaa yhteyttä
hyvissä ajoin, jotta sähköurakoitsija on alusta lähtien
mukana suunnittelussa.
??Voi syntyä oikeita
vaaratilanteita, jos maallikko ei ymmärrä, mitä on
tekemässä. Itsensä työllistäminen
oli varteenotettava vaihtoehto 90-luvun alussa, kun
lama oli pahimmillaan.
Työkohteet olivat pääasiassa etelässä: Nastolassa ja
Helsingissä. Lähiomainen voi olla toisinaan
eri mieltä kanssamme.
Kuntien huomioitava
myös pieniä yrittäjiä
JUHA KIVINEN
Sähköteknikko Keijo Luukkonen on toiminut yrittäjänä 21 vuoden ajan.
Pihtiputaan Vuoden yrittäjäksi valittu sähköteknikko
Keijo Luukkonen pitää palkintoa mieluisana kiitoksena muilta yrittäjiltä, sillä
yrittäjät saavat harvemmin
tunnustusta.
??Mielestäni
kunnat
halajavat isoja yrittäjiä pienten yrittäjien kustannuksella. Tien päällä
on enemmän hauskoja kuin
ikäviä hetkiä.
Ambulanssissa
osataan enemmän
Viime vuoden alusta alkaen sairaankuljetus siirtyi
kunnalta sairaanhoitopiirin alaisuuteen. Moni asia muuttui paremmaksi. Hän kouluttautui sähköasentajaksi
ja sai töitä Pihtiputaan Radiohuollosta.
Luukkonen luki edelleen sähköteknikoksi, jonka jälkeen hän työskenteli
synnyinseudullaan
UlaSähkössä. Myöhemmin siihen tulivat osakkaiksi myös Jaana Snell ja
Kari Pietiläinen.
Pihtiputaalla on
tekemisen meininki
Keijo Luukkonen myi osuutensa EL-Pointista neljä
vuotta sitten ja perusti Sähkö-Suneco Oy:n.
?
Daa-da
daa-da ja tietysti Hengaillaan soivat päässä vielä pitkään konsertin jälkeen.
PIHTIPUDAS
ARK. KOTISEUDUN SANOMAT. Iskelmä ei ollut edes vanhoilla
päivillä hänen mielimusiikkiaan, mutta sitä oli tehtävä,
mistä sai rahaa elääkseen.
Ykä oli yksi illan komea-
Tarjoukset voimassa KE-TI 19.-25.11. Kukaan
ei varmasti ollut tullut viettämään nyyhkyjuhlia.
Ja Kirkahan koko konsertin aloittikin esittelemällä videolla oman bändinsä
K-ryhmän, joka säestää
artisteja Hengaillaan-kiertueella. Mallia näyttivät Mika Paananen ja Patricia Tiainen.
Kirka sai huikeat bileet
JUHA KIVINEN
Tuskinpa Pihtipudas-salin
konserteissa on ollut koskaan niin mahtava meininki
päällä kuin Kirka Babitzinin muistoksi järjestettävän Hengaillaan-kiertueen
avauksessa
perjantaina.
Pihtiputaalla järjestelyistä
vastasi LC Pihtipudas.
Kiertueen isä ja Kirkan
pitkäaikainen
manageri
Seppo Kahilainen sai parhaan mahdollisen palkinnon, kun sali täyttyi heti
ääriään myöten ja yleisö
hullaantui yhteislaulatuksen aikana hyppimään, huutamaan ja tömistelemään
jalkojaan loistavasta viihdepaketista lumoutuneena.
Ilta oli niin täydellisen
onnistunut kunnianosoitus
Kirkalle ja hänen monipuoliselle musiikilleen, että sille
humulle olisi maestro itsekin väläyttänyt leveän kirkamaisen virnistyksen.
Tunnelma oli riehakas ja
vapautunut: pidettiin hauskaa ja muisteltiin sattumuksia Kirkan uran varrelta. Ja tietenkin soi Krokotiili-rock.
Pihtiputaan oma poika Pete Parkkonen latasi kaikki peliin
kotikentällään, vaikka tanssikisan finaali painoi päälle.
Pentti Hietanen pääsi revittelemään muhkeita äänivarojaan muun muassa ?Särkyneiden toiveiden kadulla?.
Pihtipudas-salissa oli ehkä kaikkien aikojen paras tunnelma. 7
Kirkan sisko Muska Babitzin hurmasi yleisön iloisella ja
energisellä show?llaan. Lavalla nähtiin
Kirkan tytär Alexandra
Babitzin, Kirkan vaimon
Paula Nummelan siskontytär Roosa Nummela sekä
Kirkan sisko, iki-ihana rokkimimmi Muska Babitzin.
Mieletön ilta päättyi yleisön huudatukseen. 19. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää
äänisistä
miessolisteista.
Ihokarvoja nostattivat pystyyn myös Pentti Hietanen,
Pauli Hanhiniemi, Sami
Hintsanen ja Pete Parkkonen, joka veti rajuimman
keikan mitä Elämäjärven
pörröpäältä on kotipitäjän
lauteilla nähty.
Eivätkä naiset jääneet
jälkeen. 15,90
HUOPATyyny
1095
TyTTÖBÄnDi
THE BEATRiX GiRLS
kPL
2990
norm. Kirka kävi vielä
myöhemmin valkokankaalla huudattamassa yleisöä ai-
van kuin hän olisi itse ollut
lavalla. 9?18, LA 9?16
p. Valinta oli juuri oikea. 36,95. Kerrassaan nerokas
oivallus.
Videolta kuultiin muun
muassa Kirkan levy-yhtiön
pomojen Vexi Salmen ja
Kassu Halosen muistelua
siitä, kuinka heidän tähtisolistinsa ei meinannut millään
ottaa levylleen sittemmin
megahitiksi noussutta laulua Surun pyyhit silmistäni,
koska se oli rokki-Kirkan
mielestä humppaa.
Kirkan veli Ykä Babitzin
sanoi, että rock?n?roll paloi
aina Kirkan sielussa. 044 785 2737
KliKKaa hyviin tarjouKsiimme osoitteessa www.alemakasiini.fi
LED VALOSARJAT
Meiko
ulos tai sisälle
MOnikÄyTTÖLiinA
40 LAMPPUA 10 kpl/pkt
595
80 LAMPPUA
795
150
299
38x42 cm
20 arkkia/rulla
995
150
HyVÄ VALikOiMA
kAUniiTA
MARTinEX-MUkEJA
Sini Trendi
ASTiAHARJA
Histor
kALUSTEMAALiT
250 ml (8,00/l)
k
5 PR
1000
HyVÄ VALikOiMA
JOULUkALEnTEREiTA
750 ml (6,67/l)
n
alkae
100
n
alkae
100
1000
395
/m
norm 4,95/m
60x250cm
100
2 RL
leveys 120cm tai 140cm
Lumihiutale
VERHOkAPPA
T
2 Pk
Fipp LEiVinARkki
120 LAMPPUA
Chifonet
TALOUSLiinA
5 kpl/pkt
VAHAkAnkAAT
k
2 PR
1295
Leopardi
TORkkUPEiTTO
1795
kALASTUSPELi
paristokäyttöinen
1290
norm. marraskuuta 2014
Sen jälkeen asia etenee
kunnanvaltuustoon.
. Hoidon
tarpeessa oli yhdeksän loukkaantunutta.
Harjoitukseen
sisältyi
myös yksi menehtynyt potilas. Sing For Ever tienassi kolmossijasta tonnin.
Lääkäri Mikko Aho tutki loukkaantuneen potilaan tilaa.
JUHA KIVINEN
Hoitaja ja talossa vieraisilla
oleva henkilö huomasivat
Pihtiputaan sairaalan rappukäytävässä savua ja menivät tutkimaan tilannetta.
Tulipalo oli kuitenkin
päässyt valloilleen, joten
molemmat joutuivat palaamaan vuodeosaston puolelle lähes viime tipassa, sillä
liekit alkoivat jo nuolla heitä. Ta-
lon arkea ei voitu katkaista
harjoituksen takia, joten osa
henkilökunnasta oli normaalisti töissä ja asiakkaita
tuli vastaanotoille, vaikka
käytävillä oli samaan aikaan
hurja meno päällä.
Viitasaarella on niin paljon sairaalahenkilökuntaa,
että siellä pidettiin peräti neljät eri harjoitukset.
Marja Laurilan mukaan
koko sairaalarakennuksen
suuruiset paloharjoitukset
otetaan jatkossa ohjelmaan
vuosittain.
Erittäin ripeää
evakuointia
Paloharjoitukseen osallistuneille noin kuudellekymmenelle ihmiselle järjestettiin
saman tien palautetilaisuus.
Viitasaaren
paloaseman
asemamestari Ville AlaKokko ja palopäällikkö
Henri Vänni kehuivat evakuoinnin sujuneen erittäin
ripeästi.
Vuodeosaston potilaat
siirrettiin
sairaalarakennuksen toiseen päähän kokoontumispaikalle viidessätoista minuutissa. sa
Sirpa Närhi
Perussuomalaiset ja
Keskusta valitsivat
Pauli Salonpää Kinnulasta
valittiin Suomen Keskustan
piirihallitukseen yhdistyksen syyskokouksessa Jyväskylässä.
Puheenjohtajana jatkaa
Leila Lindell Äänekosketa.
Perussuomalaiset pitivät
Potilasta patjalle siirsivät Terttu Mattola (vas.), Jaana Turunen, Tarja Strandman ja Taina Alkula-Parviainen.
piirikokoustaan Kannonkosken Piispalassa.
Piirihallitukseen valittiin
Marko Tiainen Pihtiputaalta ja Harri Virtala Kinnulasta. KOTISEUDUN
8. Hän on ensimmäinen
naispuheenjohtaja kunnallisjärjestön historiassa.
Varapuheenjohtajana
toimii Heikki Toikkanen ja
sihteerinä Taina Kangasluoma. Suivikas vältti ruuhkat ja paineli
kolmatta rataa ykkösenä
maaliin.
Osaksi
pihtiputaalaisomisteiset ravurit Sing For
Ever ja Sahara Snow White
sijoittuivat lähdöissään kolmanneksi.
T75 -lähdöstä Kunkulle
irtosi kakkossijasta 2?500
euroa. Johtokuntaan kuuluvat
Eero Autio, Ismo Pietiläinen, Jari Kananen, Jyrki
Hollanti, Kaija Junkkari,
Markku Kananen, Paavo
Heinonen, Pekka Kärkkäinen, Veikko Puranen ja Pekka Sutinen.
Hoitajat kiidättivät paloharjoituksessa potilaat huoneistaan kok
Hälytys . Hämeenlinnan
hallinto-oikeus päätti, että
eropäätös syntyi virheellisessä järjestyksessä.
? Juha Urpilaisella ei
ole minkään näköistä asemaa kunnassa tällä hetkellä.
Hänen kanssaan on allekirjoitettu sopimus erottamisesta, joka pitää, sanoo kun-
nanjohtaja Pekka Kanervio.
Porsaanreiät
tutkitaan tarkoin
Erottamista käsitellään seuraavan kerran kunnanhallituksessa parin viikon päästä. Sitä esittäneen kylmäkallen siirtelyyn liittyneestä
epätietoisuudesta
syntyi. Piirin puheenjohjaksi
nousi Tapani Mäki Jyväskylästä.
Ojanperän tallin
valmennettavat
kärkisijoille Killerillä
Pihtiputaalainen
Team
Ojanperä -talli osallistui viiden hevosen voimin Killerin
T75-raveihin lauantaina.
Antti Ojanperän valmennettavista ylivoimaisen
voiton ja 1. Hälytyskellot pärähtivät
soimaan ja potilaiden evakuointi alkoi.
Tästä tilanteesta lähti
liikkeelle suurin paloharjoitus, joka on järjestetty Pihtiputaan terveyskeskuksessa.
Harjoitus kattoi ensi kertaa
koko sairaalarakennuksen.
Aiemmat paloharjoitukset
ovat rajoittuneet eri osastoille.
?. marraskuuta 2014
Juha Urpilaisen
erosta päätetään
uudestaan
Kinnulan kunnanvaltuusto
ottaa entisen kunnanjohtaja Juha Urpilaisen erottamispäätöksen uudelleen
valmisteluun.
Syynä on viime vuoden
lokakuun valtuuston kokous, johon oli kutsuttu
henkilö, jota ei valittu varavaltuutetuksi kunnallisvaaleissa. toimialajohtaja Marja Laurila.
Samankokoinen
harjoitus järjestetään vielä
tällä viikolla, jotta kaikki
sairaalassa työskentelevät
pääsevät osallistumaan. Toki heitä on kovasti jännittänyt tämä päivä,
mutta kuten huomataan, ei
täällä mitään paniikkia ole,
kertoi perusturvan vs. Jos päätös joudutaan
tekemään uudestaan muotovirheen vuoksi, alkuperäinen päätös palautetaan
ja se tulee voimaan takautuvasti.
Kunnanjohtaja sanoo,
että kaikki erottamiseen
liittyvät lakipykälät ja porsaanreiät tutkitaan tarkasti.
Harjoitukseen saapuneet palomiehet sammuttivat käytävän tulipalon sairaalan takapihan kautta.
Pihtiputaan
Keskusta saa
ensimmäisen
naispuheenjohtajan
Sirpa Närhi on valittu Keskustan Pihtiputaan kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi. 500 euron potin
otti viisivuotias ruuna Josveis, jonka ohjaksissa istui
Antti Teivainen.
Ari Moilanen otti kolme
palkintosijaa, joista kaksi
tuli T75 -lähdössä.
Jokivarren Kunkku kävi
kovan väännön kangasnie-
meläisen Terho Rautiaisen
omistaman ja ohjastaman
Suivikkaan kanssa. Keväällä oli tällainen
harjoitus Viitasaarella, ja
siitä tuli idea, että tehdään
sama Pihtiputaalla. Henkilöstö on ollut innokkaasti
mukana, kun harjoitusta on
mietitty. 19
Homma kävi siten nopeammin ja tuotti myös vähemmän hankaluuksia potilaille.
avua rappukäytävässä!
pientä hupia palautetilaisuudessa, kun joku oli elvyttänyt kuolleen.
??Tuli lähti etenemään
nopeasti, eikä silloin voi
kauan miettiä, mitä tehdään.
Henkilökunnalla oli hyvät
sammutustoimenpiteet. He pystyivät luomaan
yllättävän hyvin kaoottisen
tilanteen heittäytyessään
tuskaisiin rooleihin ja ollessaan hoitajille hankalia.
Lähtökohtatilanne
oli
sikäli hyvä, että vuodeosastolla sattui olemaan paljon
vapaita sänkyjä. Pari vuotta sitten oli
isompi valmiusharjoitus ja
siihen liittyi evakuointitilanteita. Potilaan
poisviennin jälkeen oveen
laitettu ?tyhjä. -lappu sai
kiitoksia punaisesta väristään, joka huomattiin kauas.
Myrskytuhoihin
varauduttava
Paloharjoitusta seurannut
kunnanjohtaja Ari Kinnunen kertoi, että vaikka Pihtiputaalla ei ole ollut näin
isoa harjoitusta paikanpäällä, tilanteita on mietitty teoreettisemmin.
?. 9
UN SANOMAT
Pihtiputaan sairaalan turvallisuuspäällikkö Sari Nurmivaara ja palopäällikkö Henri Vänni neuvonpidossa.
koontumispisteelle patjojen avulla. Evakuointi
eteni vauhdikkaasti patjoilla kahta eri käytävää pitkin,
Ville Ala-Kokko kiitteli.
Ala-Kokko kehui myös
loukkaantuneita esittäneitä
Pihtiputaan SPR:n vapaaehtoisia.
?. Pikapalopostin letku otettiin
nopeasti esille. Ensin varmistettiin tilojen turvallisuus.. Mietittiin, ketä siirretään ja mihin rakennuksiin.
Leila Pappinen (vas.) ja Eija Turpeinen tulivat ensimmäisinä auttamaan hoitajaa ja vierasta, jotka pelastautuivat palavasta porraskäytävästä vuodeosaston puolelle.
On toimitettu ruokalistoja,
mitä tarjotaan ihmisille, joita joudutaan evakuoimaan
esimerkiksi myrsky- tai tulvatilanteissa.
Myrskyistä voi seurata
pitkiä sähkökatkoja ja silloin on mietittävä varavoimaa. marraskuuta 2014. 19. Ari Kinnunen muistuttaa, kuinka edellisessä
isossa myrskyssä matkapuhelinverkot kaatuivat ja viranomaisverkon puhelimet
lakkasivat toimimasta Viitasaarella ja Kivijärvellä.
Elisa Kinnunen (edessä) ja Eija Turpeinen rauhoittelivat
potilaita ennen lääkärin tutkimusta.
Osa henkilökunnasta joutui hälytyksen tullessa ulos odottamaan, ennen kuin heille
annettiin lupa palata sisälle
2014 Pihtipudas
Ikävöiden
Hilkka perh.
Martti perh.
Paavo perh.
Paula perh.
sisarukset perh.
Oli sulla sydän niin lämmin hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella.
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit,
meitä aina muistit ja huolta kannoit.
Kauniit muistot voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Siunattu lähimpien läsnä ollessa 15.11.2014.
Kiitos myötäelämisestä.
SYDÄMELLISET
KIITOKSET
Elman
ikimuistoiseen
satavuotisjuhlaan
osallistuneille 4.11.2014.
Maija-Liisa
Jumalanpalvelukset
La 22.11. Pek-
konen ja lähetyksen kirkkokahvit, klo 18.30 Seurat
ja laulutuokio r.y:llä.
Ke 26.11. 4. Lappalainen, M. klo 12.15 hartaushetki Sopukassa.
Klo 13 Hartaushetki Kaskessa.
Seurat
Su 23.11. marraskuuta 2014
Sunnuntaiksi
Rakkaamme
Tuomiosunnuntai
Anni
RYYNÄNEN
s. klo 18 Siionin
virsiseurat Muurasjärven
kirkossa (kahvitarjoilu ennen seuroja). klo 18 Kylien
Kuoron adventtikonsertti
Muurasjärven kirkossa.
tit kertovat elämämme ?loppuarvioinnista. Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto ti klo 9?11,
Merja Koskela 040-765 2453.
Eri ryhmien toimintaa
Ke 19.11. Ilman uskoa on mahdotonta kelvata Jumalalle, mutta Jumalan
siunaukseen turvautuneina
ja syntimme anteeksi uskoneina meidät kutsutaan sinä
päivänä taivaan kotiin. Lappalainen, A. Virsi 160:4.
Irja Tiainen
Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632.
Päiväkerho: Sallilantie 4 ja kylien
kerhot Katja Montonen 040-841 5626.
Seurakuntamestari:
Mirjami
Huttunen 0400-915 398. Kumpulainen
s. 2. Vapaapäivät
ma ja ti.
Rakkaamme
PARHAAT
KIITOKSENI
kaikille, jotka muistitte minua
täyttäessäni 90 vuotta.
Sisko Enna Hammar
Uusi takkatehdas jatkaa
vanhoissa
tiloissa
Konkurssiin menneen Hopealoimu Oy:n jatkajaksi perustettu Pihtiputaan
Takka Oy tulee toimimaan
vanhoissa tutuissa tuotantotiloissa. Sopimuksilla Pihtiputaan Takka Oy lunastaa
Teollisuustiellä sijaitsevat
hallit kunnalta viidessätoista vuodessa. Ehtoolliskirkon jälkeen
Rukoushuoneella kirkkokahvit.
Su 23.11. 13. klo 9.30 lasten
adventtihartaus pääkirkossa. klo 12 omaishoitajien joulupuuro Sopukassa.
Su 23.11. Silloin
Jeesus tulee kaikkeuden
Herrana viimeiselle tuomiolle. Hertteli.
Ke 26.11. klo 18 rc-kerho
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Nuoret
To 27.11. 9. Ne kertovat
lisää Jumalan rakkaudesta,
jonka merkkinä hän lähetti
ainoan Poikansa maailmaan
voittamaan kaiken pahan viimeisenä vihollisena kuoleman.
Hän ristinpuulla kuoli puolestamme, hän kantaa Isän
haltuun maailmamme, hän,
uhrikaritsa. 11. 1927 Muurasjärvi
k. Heidän puolestaan Kristus on turhaan kärsinyt ja kuollut.
Pimeiden marraskuun
päivien vakavien tekstisanojen takaa tuikkivat jo adventin valot. klo 12.00 Seurakuntakerho seurakuntakodissa.
tunto on jäänyt hoitamatta,
joutuvat lopullisesti eroon
Jumalasta. klo 18 rukouskokous.
Ti 25.11. 12. 22. 014-579 1131. klo 18.30 lähetysilta.
Keskustelupuhelin 040549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16. Seurakuntaretki Pietarsaareen lähtö Kirkon pihasta klo 8.00 ja
klo 18.30 R.y:n ompeluseurat Heinosella.
Su klo 13.00 Sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa Marjaana Kotilainen
Kylväjistä, liturgia E. 10. Mukaan kutsutaan päiväkodin väki, perhepäivähoitajat lapsineen, esikoululaiset, päiväkerholaiset
sekä kotona olevat lapset
vanhempineen.
To 27.11. klo 18 isoiskoulutus- ja jatkoisoiskoulutusilta seurakuntakeskuksen
nuorisotiloissa.
Kuollut: Kaisa Laitala 86
v. Hän kutsuu kaikki
kansat eteensä. klo 10 messu
pääkirkossa. klo 12 seurat
Rukoushuoneella, Kirkkotie 10.
Päiväkerho
Ke 26.11. Diakoniatoimisto
ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Jutta
Hiltunen 040-352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
Kastettu: Eliel Sebastian
Harjula ja Senja Aino Vivian Risto.
Pe 21.11. 4.11.2014 Kinnula
Kaivaten ja kiittäen
Ilpo, Arja ja Tanja
Marja-Leena, Taisto ja Petri
Riitta, Julle ja Jussi
Pentti ja Carita
sisko ja veli perheineen
sukulaiset ja ystävät
Side viimeinen lapsuuden,
näin katkesi hiljaa sammuen.
Sinulle kiitokset kauneimmat,
tahdomme antaa.
Sinut vierelle äidin
nukkumaan kantaa.
Siunaus toimitettu. KOTISEUDUN SANOMAT. Lisäksi yritys
vuokraa kunnalta osan Mettälän teollisuushallista sekä
varastotilaa hallin vierestä.
Tupakkapaikka siirtyy
Pihtiputaan kunnanhallitus
päätti, että kunnantalon
alueella on jatkossa vain
yksi tupakointipaikka kun-
Reino
VARIS
s. Puh. Kirkkoherra Arja Huuskonen
040-524 4541, seurakuntapastori
Jari Lappalainen 0400-931 986,
seurakuntapastori Elina Pekkonen
040-734 0088, kanttori Harri Kahlos
040-520 3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
puh. 2. Jumala on pyhä.
Hän on rakastanut omaan
pimeyteensä
eksynyttä,
vääryyksiin
langennutta
maailmaa. Sitä
kuvataan myös Kristuksen
kuninkuuden sunnuntaiksi.
Hänen odotetaan palaavan
maailmaan tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita, kuten
uskontunnustuksessa lausumme.
Tuomiosunnuntain teks-
o.s. klo 15.30 sählykerho 2-4.-luokkalaisille
Pihtipudas-salissa.
Klo 16.20 sählykerho
5-6.-luokkalaislle Pihtipudas-salissa.
Ke 26.11. Maailmanaika on meille armonaikaa.
Jumala antaa anteeksi katuvalle ja parannuksen armoa kaipaavalle syntiselle
Poikansa ansion tähden.
Ihmiselle Kristuksen tunte-
minen omana Vapahtajana,
Jumalan lapseksi pääseminen ja siinä pysyminen on
elämän kallein asia. Haasteenamme on rakentaa
yhteiskuntaa omaksi ja lähimmäisten parhaaksi. 1121. 044509 0598.
KAIKEN KANSAN RUOKAILU
to 20.11. 2014 Pihtipudas
Emme unohda muistoas
kaunista, hyvää.
Viime leposi olkoon
rauhaisaa, syvää.
Kaipauksella muistaen
omaiset
Anni siunattu läheisten läsnä ollessa.
Rakkaamme
Kaisa
LAITALA
Päivämme täyttyvät arkielämän tehtävistä ja kiinnostuksen kohteista. klo 9.30 lasten
adventtihartaus Muurasjärven kirkossa.
Päiväkerhot
jatkuvat
normaalin viikko-ohjelman
mukaisesti.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Ke 19.11. klo 13 seurakuntakerho Muurasjärvellä
eläketalon kerhohuoneessa.
Ke 26.11. Kunnanhallitus
esittää kunnanvaltuustolle
kahden teollisuushallin lunastussopimuksen hyväksymistä. Osmo Kangas,
J. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Kotipihan henkilökunnalle.
To 20.11. klo 9.30 lasten
adventtihartaus pääkirkossa.
Erityiset tilaisuudet
Pe 21.11. klo 18 ehtoolliskirkko pääkirkossa. klo 11?13 Pihtiputaan helluntaisrk:ssa,
vapaaehtoinen maksu.
Pyydämme ruokailijoita jo alkuhartauteen klo 11:ksi,
mikäli mahdollista.
TERVETULOA!. Synti ja vääryys
ovat kietoutuneet monin
tavoin ihmiskunnan ja yksittäisen ihmisen vaiheisiin.
Niin myös luonto kärsii.
Raamatun mukaan Jumala hallitsee kaikkea. J. ja Irja Sofia Huttunen 95 v.
Kinnulan
seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669
1996 tai 014-485?715, kirkkoherra
Arja Huuskonen 040-524 4541,
seurakuntapastori Elina Pekkonen
040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Sokea
ei voi sokeaa taluttaa, mutta
Jumalan Pyhä Henki kutsuu
ja kokoaa etsiviä kristittyjen
yhteyteen.
Maailmanlopun päivänä,
jonka Jumala yksin tietää,
armonaika on ohi. 1928 Pihtipudas
k. Jumalan totuuden ja oikeamielisyyden
mittareilla. He
joita Kristus ei tunne seuraajikseen, he joilta oma-
Pihtiputaan
seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto ma-pe klo
9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen
014-579. Huuskonen.
To 20.11. 16. Tekninen
lautakunta esitti, että satunnaiset kävijät ja iltakäyttäjät
voisivat käyttää jatkossakin
etupihan tupakointipaikkaa, mutta kunnanhallitus
ei siihen suostunut.
Kuollut: Alli Kauppinen
82v ja Päivi Leppänen 55v
molemmat Ruotsissa.
Haudattu: Jorma Onni
Pellervo Hakkarainen 84v.
ja Viljo Evert Kinnunen 85v.
Rakkaamme
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Jorma
HAKKARAINEN
s. Turunen ent. 28.2.1930 Kinnula
k. klo 13 Pyhäkou-
lu (ry) Inkeroisella Paloniementie 12.
Ti 25.11. 2014 Pohjankuru
Kaivaten
Saini
Tapani ja Pirjo
Sauli ja Minna
Marja ja Rolle
Jari
sukulaiset ja ystävät
Ukkia ikävöiden
lapsenlapset
lapsenlapsenlapset
Kun muistelemme
yhteisiä teitä,
kuinka sä ahkeroit,
rakastit meitä.
Ei kaipuuta sanat,
kukkaset peitä,
on sydän,
silmät täynnä kyyneleitä.
Rakkaamme on siunattu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitämme Mariakodin
henkilökuntaa Reinon
hyvästä hoidosta.
nantalon takana. Esikoislestadiolaisten puhuja
Paavo Lahtinen, liturgi J.
Lappalainen ja M. Pahuuteen ei tarvitse hukkua.
Jumala lähetti Poikansa
pelastajaksi. Nyt polvillemme!
Kaikesta saakoon Isä kiitoksemme. Virastopappi 014-562
622. klo 11?13 kaiken kansan ruokailu.
Su 23.11. Lepopäivään kuuluu Jumalan
sanan kuuleminen ja oppiminen.
Kirkkovuoden viimeistä sunnuntaita sanotaan
tuomiosunnuntaiksi. 1925 Viitasaari
k. 30.10. 10. Hertteli. 19. klo 17 kokkikerho seurakuntakeskuksen nuorisotilassa.
Su 23.11
klo 14
Pihtiputaalla
Takkatuvalla
Klo 18 Kinnulan
Parlamentissa
Kahvitarjoilu Tervetuloa!
Kotiseutulehti
Pihtiputaan Joulu 2014
Myynnissä
Kotiseudun Sanomissa
ja paikallisissa kauppaliikkeissä.
Hinta 6?/kpl
Julkaisija:
Pihtipudas-Seura ry
p. Rautiainen, syntynyt
29.12.1952 Pihtiputaalla, nukkui pois 7.10.2014 kotonaan Hankasalmella
Rakkaat, täällä minä olen, tähtien takana, Isän luona.
Teen kauniin maton, teidän astella.
Kude siinä on aina valkoinen, ei koskaan synkkää sävyä,
tai murheen mustaa.
Ehkä muutaman raidan laitan kuitenkin,
että kokisitte olevanne elossa.
Teen seimen, se täällä on kyllä valmiina,
mutta teen toisenkin.
Teen enkeleitä, niitäkin on täällä paljon,
mutta teen lisää, teillekin.
Teen pehmeän peiton, siinä silmukat on aina oikein,
ei yhtään nurjaa, se on siloisempi,
ja lämmittää teitä hyvin.
Ja teen kaiken tarkasti, niinkuin aina.
Ja nyt minulla on aikaa.
Aikaa ajatella teitä, minun rakkaani.
Kannan teidät minun Isäni eteen
ja enkelit suojelevat teitä jokaista.
Toinette (Elina Masalin) ja Argan (Karri Paananen).
Molièren Luulosairas tuo
vauhtia keskelle kaamosta
JUHA KIVINEN
Pihtiputaan kirkonkylälle
saadaan vuosien tauon jälkeen näytelmän ensi-ilta.
Liikkeelle lähdetään Molièren komedialla Luulosairas, jota esitetään neljästi
Putaanvirran koulun salissa
ensi maanantaista alkaen.
Luulosairaan on dramatisoinut ja ohjannut opettaja Sirpa Masalin, joka veti
pihtiputaalaisia näytelmäryhmiä jo vuosia sitten. klo 19
Keskiviikko 26.11. marraskuuta 2014. Argan on surullinen,
koska hän on sairas, mutta
lääkkeistään hän on ylpeä
ja onnellinen. Olen joskus nuorena miehenä langennut samaan, mutta näillä
kilometreillä on jo opittu,
Karri Paananen naurahtaa.
Sairaudet ainoa
puheenaihe?
Luulosairas alkaa Arganin
monologilla, jossa hän esittelee lääkearsenaalinsa.
?. Ensi-ilta
19. Mutta luin niin paljon
huonoja suomalaisia näytelmiä, että Luulosairas vain
tupsahti siihen. Tämä toteutetaan farssimaisesti, ja silloin
harrastajanäyttelijöiden on
helpompi lyödä yli ja tehdä
isosti kuin jos näyteltäisiin
realistista draamaa.
Luulosairas on alun perin
koko illan mittainen, viisinäytöksinen järkäle, mutta
Sirpa Masalin on lyhentänyt
sen viiteenkymmeneen minuuttiin. klo 15 ja
klo 18.
Liput 10 e ja 5 e
Notaari (Miia Hiironen) ja Beline (Laura Hörman).
Tiedustelut ja varaukset
p. Mitä ihmisille jäisi, jos
niistä ei puhuttaisi. Rooleissa nähdään
Karri Paananen, Miia Hiironen, Laura Hörman, Elina
Masalin, Heli HjelmeroosHaapasalo, Pekka Salminen
ja Aira Kananen.
Pihtiputaan Teatteriryhmä: Luulosairas
Esitykset Putaanvirran
koulun salissa:
Maanantai 24.11. Näytelmän teemana on
eräänlainen terveysterrori.
??Postiluukusta tippuu
koko ajan apteekkiin ja
terveysbisnekseen liittyvää
mainontaa. Koko hänen
persoonallisuutensa on sen
varassa, että hän saa puhua
sairauksistaan, Sirpa Masalin kertoo.
Masalin sanoo huomanneensa, kuinka joillakin
kuulumisten vaihtaminen
on sitä, että vertaillaan sairauksia ja lääkkeitä ja jopa
kilpaillaan niillä.
?. Pitempää esitystä
ei olisi ehditty koota vajaassa kahdessa kuukaudessa.
??Olen oikonut juonta
ja vetänyt mutkia suoriksi.
Aika lailla kirjoitin uutta,
mutta kaikella kunnioituksella Molièren hengessä.
Masalin valitsi näyttelijöiksi enimmäkseen sellaisia, joiden kanssa hän on
tehnyt aiemminkin yhteistyötä. 0207 931 621
www.pihtipudas-seura.fi. On siinä ripaus
omaa itseänikin. KOTISEUDUN SANOMAT. Toki kaikilla on pikku vaivoja, mutta
silti voi olla onnellinen.
Sirpa Masalin on viihtynyt näyttelijöidensä kanssa,
vaikka aikaa on ollut vähän:
vain kahdeksan harjoituskertaa sunnuntaisin.
??
On ollut hauskaa
tehdä, kun hahmot ovat
niin höpsöjä. 050-535 3492
Kuva: Heli Hjelmeroos-Haapasalo
Ikävöiden, siskosi Soile
Keskustalainen seurakuntaväki
KIITTÄÄ
saadusta luottamuksesta seurakuntavaaleissa.
LÄMMIN
KIITOKSENI
KIITOS
saamastani
luottamuksestanne
seurakuntavaaleissa
:llä
Marjatta Koivukoski
KIITOS
äänestäjilleni
luottamuksesta
seurakuntavaaleissa.
Uuden edessä,
kiitollisena
kaikille äänestäjilleni
seurakuntavaaleissa.
Tapio Pekkarinen
Taina Kangasluoma
MAURI TAVATTAVISSA
SU 23.11. 11?
Muistoksi
Lean muistolle
Lea Marjatta Manninen os. Se on vauhdikas ja hauska, siinä on
älykästä komiikkaa, mutta
myös yllättävän paljon tähän aikaan sopivia teemoja.
Ranskalaisen kirjailijan
Molièren viimeinen klassikkoteos Luulosairas sai
ensi-iltansa vuonna 1673,
mutta mikään ei ole muuttunut. Elämän pääsisällöksi on tullut se, että
olet terve ja näytät hyvältä.
Fyysistä terveyttä korostetaan jopa mielenterveyden
kustannuksella, Sirpa Masalin sanoo.
Luulosairaan päähenkilöä Argania näyttelevä Karri Paananen kuvailee hahmoaan ihmiseksi, jota lääkärit, apteekkarit ja kaikki
mahdolliset tahot käyttävät
taloudellisesti hyväksi us-
kottelemalla, että hänellä
on vaikka mitä sairauksia.
??Argan on hyvin narrattavissa. Hän
myöntää, että teatterin tekemistä oli ikävä.
??Ajattelin, että olisi
kiva tehdä jotain pimeään
vuodenaikaan ja tarjota ennen jouluhulinoita teatteria
kaamoksen katkaisuksi.
Terveyttä
joka tuutista
Ensin Sirpa Masalin oli
miettinyt, että näytelmä
voisi olla jotakin varmaa ja
turvallista kotimaista.
?. klo 19
Lauantai 29.11
Lentopallon naisten mestaruusliigan peli LiigaPloki . Jos
sunnuntaina
Kuortane oli tyttöjoukkue,
niin nyt Salo pelasi naistensarjaa ja me olimme
tyttöjoukkue, Karjalainen
kuvaili.
Hyviä otteita kolmessa
viime pelissä näyttänyt Lau-
ra Iltanen oli pelin jälkeen
harvasanainen.
?. Hän otti ison
tontin. Syötimme kaksi erää
pehmeästi ja annoimme
Salolle avaimet voittoon.
Pelikurimme ei toiminut.
Meidän ennakolta parhaiden pelaajien pitäisi saada
enemmän
onnistumisia.
Kolmannessa erässä Johanna Oikarin vastaanottopeli
toimi. Ennakkomyynti LC Pihtipudas Emmit, Hanna Paananen, 050-553 8449.
To 11.12. Järj.
Kasvukumppanit.
Su 23.11. Pihtiputaan teatteriryhmän ensiilta, Molièren ?Luulosairas. Järj. Pöytämaksu 5 e/ pöytä. Mieskuoron ?Joulun rauhaa?
-konsertti Seurakuntakeskus Sallilassa klo
14. klo 15 ja 18.
Ti 25.11. Tied. Hävisimme lähes
kaikilla osa-alueilla. Kaikille avoin Kehitytään kimpassa -hankkeen Kumppanuuspöytä Sopukassa klo 13-15. KOTISEUDUN SANOMAT. Pöytäpaikka 10 e. Vierailevat
artistit Virve ja Pete Parkkonen. seurakunnan diakonia- ja lähetystyö.
Su 30.11. Kinnulan 4H.
Pe 5.12. Kuortane
puolusti tänään erittäin hyvin, mutta ratkaisuvaiheissa
ja meidän huonoilla hetkillä
joukkue antoi meille mahdollisuuden tulla takaisin
peliin syöttövirheillään.
Oksanen oli tyytyväinen
etenkin
keskitorjujiensa
Anni Sorvojan ja Laura Iltasen peliin.
?. Järj. Muurasjärven joulumyyjäiset
Harjulinnassa klo 14-18. Liput 3 e. Puhvetti.
Vapaa pääsy. 040-962 5067/ Laura. Putaanvirran
koulun salissa klo 19. 040-839 6152.
Järj. Voitto on tärkeintä
ja kolmea pistettä enempää
ei tästä voi saada. Kotijoukkueesta parhaiten onnistuivat laiturit Ronja Heikkiniemi ja Jessica Kosonen.
LiigaPlokin Mercy Moim
kuitenkin toi pitkällä syöttövuorollaan erävoiton vieraille. Ainoastaan torjunnat voitimme
4-1. Oppilaskonsertti srk-kodilla klo
18. Saimme riisuttua Plo-
kin parhaat pelaajat aseista.
LiigaPlokille tulee nyt
kahden viikon ottelutauko.
Sen aikana odotetaan Kimika Rozierin ja Nea Valtosen
palaavan sairastuvalta.
29.11. Orivesi
saapuu Pihtiputaalle 6.12.
Tulevat ottelut ratkaisevat, onko LiigaPloki ansainnut korkean sijoituksen
runkosarjan kolmantena.
Parhaat
riisuttiin aseista
Salon valmentaja Kari Raatikainen antoi tunnustusta
Emilia Nyströmille, joka
vaihdettiin
kolmanteen
erään liberoksi.
Kinnulan kunnanjohtaja Pekka Kanervio palkitsi Mercy
Moimin (10/+3) kotijoukkueen parhaana.
Täydet kolme pistettä Kuortaneelta
LiigaPloki voitti sunnuntaina Kuortaneen 0-3 (18-25,
23-25, 22-25).
Avauserässä Kuortane
haastoi LiigaPlokin. Lasten kuvataidekoulun näyttelyn
avajaiset Sopukassa klo 17. Joulumyyjäiset ja kirpputori Kuvapirtillä klo 9-14. kunnan
kulttuuritoimi ja lukio.
Su 14.12. Tulkoon joulu. Viitasaaren alueen musiikkiopisto.
Pe 28.11. Viitasaaren alueen
musiikkiopisto.
To 27.11. Tomi Markkolan
joulukonsertti kirkossa klo 19. Johanna Oikari oli ainoa onnistujamme.
Päävalmentaja Teemu
Oksanen odotti ulkomaalaisvahvistuksilta venymistä.
?. Se karkasi
jo 9-2 johtoon ja LiigaPloki
näytti etenevän helppoon
erävoittoon. Pihtiputaan Yrittäjät.
La 6.12. En uskonut koko ottelun tappiota, mutta olomme oli tukala.
Raatikaisella oli kovat
odotukset koko kauden
tehokkaasti pelanneen Hillary Hurleyn suhteen. Ohjaus ja dramatisointi Sirpa Masalin. Kuortaneen
Ronja Heikkiniemi toi rohkealla hyökkäyspelillään
joukkueeseensa
puhtia.
Kuortaneen kova taistelu
eri riittänyt lopulta erävoittoon, vaan LiigaPloki kirjasi
kolme pistettä erin 0-3 Pihtiputaalle.
?. Pöytävaraukset
Paulalta, puh. Glögitarjoilu.
Ke 10.12. Urheilu
12. Pitkien pallorallien päätteeksi LiigaPloki sai
väännettyä erävoiton pistein 23?25.
Kolmannen erän alkua
vei LiigaPloki. 040-555 3520.
Pe 12.12. Pihtiputaan joulunavaus Tahkon
aukiolla klo 15. Kinnulan Yrittäjät.
Ti 2.12. Moim syötti tilanteesta 18?18 avauserän loppuun
18-25.
Plokin keskitorjuja Anni
Sorvoja oli LiigaPlokin tehokkain pelaaja. Pöytävaraukset ajoissa Kerttu Kananen p. Tonttupolku kotiseutumuseolla klo
18-20. Sibelius-lukion joulushow Putaanvirran koulun salissa klo 19. Keskuskoulun ja lukion juhla
100-vuotiaan Kinnulan kunnan kunniaksi
koulukeskuksen liikuntasalissa klo 12. Muut esitykset
ke 26.11. Järj. Järj. Joulumyyjäiset työväentalolla klo
10-14. Nilkkavammasta
kärsineen Kimika Rozierin (vas.) pitäisi kuntoutua seuraavaan otteluun kahden viikon päästä.
Lyhyt ja synkkä ilta
Salo sai Plokin näyttämään junnujoukkueelta
AAPO SIIPPAINEN
Vain yhden pisteen tällä
Mestaruusliigakaudella menettänyt LP Salo oli maanantaina armoton vieras ja
voitti LiigaPlokin nopeasti
0-3 (9-25, 12-25, 18-25).
Kansainvälistä Mestarien Liigaa pelaava Salo
onnistui lähes kaikessa, ja
Ploki sotkeutui virheisiinsä
Pihtiputaalaiset pystyivät haastamaan vierasjoukkueen kolmannessa erässä,
mutta silloinkin Plokilla oli
seitsemän virhettä vastustajaa enemmän.
Kotijoukkueen apuvalmentaja Martti Karjalainen sanoi, että LP Salon ja
LiigaPlokin tasoero oli viikonloppuna suurempi kuin
Plokin ja viimeisenä olevan
Kuortaneen.
?. Myös Laura Iltanen
hoiti ruutunsa lähes omalla
tasollaan.
? Peli tasottui hiukan,
koska Emilian tulo vaikeutti syöttöämme. Suunnitellaan kotona asuvien
ikäihmisten hyvinvointia.
La 29.11. 19. Järj. Järj. Kinnulan kunnan 100-vuotispeijaiset seurakuntakodilla klo 13-18. Ohjelmassa mm. OrPo Pihtipudassalissa klo 16.
Ti 9.12. Ruokailu on ilmainen. Viihteelliset Viihdepajan joululaulajaiset työväentalolla klo 13. Oli tapa
mikä tahansa. Kunta
yhteistyökumppaneineen tarjoaa hirvikeittoa kaikille. Järj. marraskuuta 2014
Rientoja ja tilaisuuksia
Pihtipudas
Marraskuussa Pekka Ojakankaan näyttely
terveyskeskuksessa.
La 22.11. LiigaPlokin valmentaja Teemu
Oksanen joutui vaihtamaan
Emilia Nyströmin pois kentältä ennen erän puoliväliä
herätellessään
joukkuettaan mukaan taisteluun.
Vieraat saivat kurottua
turvallisen tuntuisen johdon, jonka kuitenkin Kuortane kiri kiinni erän loppua
kohden. Liput 10 e/ 5 e. Hannu, Kerttu ja Tontut.
Ma 24.11. Järj.
kunta, seurakunta, riistanhoitoyhdistys,
POP-pankki, K-Market Kinuski, S-Market
sekä maa- ja kotitalousnaiset.
Pe 28.11. Järj. 050-535 3492. on vieraspeli Kangasalaa vastaan. Hän
oli seurannut myös Anni
Sorvojan hyviä otteita.
?. Emme onnistuneet
tänään. Oppilaskonsertti Putaanvirran
koululla klo 17.30. klo 19 ja la 29.11. ja pöytävaraukset p. Myös Hillary Hurley ( 16/+14) pelasi Kuortaneella hyvän ja tasapainoisen ottelun.
LP
Viesti 7 1 0 0 24-3 23
HPK 4 2 0 1 18-7 16
LiigaPloki 3 2 2 1 19-14 15
OrPo 4 1 1 2 18-14 15
WoVo 2 1 2 3 14-19 10
Vampula 2 1 0 4 10-15 8
Kangasala 2 0 1 3 9-13 7
Kuusamo 1 1 1 4 9-18 6
P-mäki 0 1 2 2 9-14 4
Kuortane 0 0 1 5 5-18 1. Kävijöiden kesken arvotaan piparkakkutalo. Kumpikin joukkue teki pisteitä
vuoron perään. Marjatta ja Juhani Räihän kokoama ?Kinnula sanoin, kuvin ja sävelin?.
LiigaPlokin valmentaja Teemu Oksasen oli vaikea keksiä mitään hyvää 0-3 -tappiosta LP Salolle. Joulunavaus Kinnuskeskuksen pihassa klo 18. Konserttiohjelma 22 e. Elämäjärven Maa- ja kotitalousnaiset.
La 13.12. Tied.
ja varaukset p. Helena Lehmuskero, kuoron johto ja
piano, Heta Sammalisto, laulu, Paavo Nisula, laulu, Miia Kuusela, piano.
Kinnula
Ma 24.11. Hän saalisti peräti seitsemän pistettä
avauserään.
Toisessa erässä Kuortane
jatkoi hyviä otteitaan. 045311 3743 tai Päivi Kananen p. Adventtimyyjäiset Seurakuntakeskus Sallilassa klo 11-13
klo 18.00
Meillä voi maksaa pankkikortilla!
Tervetuloa! Järj. Kaikki jäsenet
mukaan.
Pikkujoulut la 13.12.
Mantassa, ruokailu klo
18.30-19.30. mennessä Hilkalle p.
040-763 4305.
VIIHDELAULAJAT
MELODIES. 4 tuntia,
kurssimaksu 20 e, enintään
25 opiskelijaa. Palloraj. Sauvat mukaan!
MURTO
19. Kuukausitapaaminen to 27.11. Yhteisharjoitukset
Hiilingin harjoitusradalla
perjantaisin klo 15.
YRITTÄJÄT. 040-860 0799
ma 24.11. Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedustelut pe 28.11. klo 12.
Retkestä löytyy tietoa myös
yhdistyksen
nettisivulta.
Googlehaku:
Eläkeliitto
Kinnula.
Kylät
MUHOLA-SEURA.
Muttiteatterin harjoitukset
su 23.11. Mahdollisuus
osallistua
vesijumppaan.
Ilm. klo 1620 (huom! aika muuttunut).
Opettajina Miia Hiironen ja
Pauliina Koivisto. KOTISEUDUN SANOMAT. mennessä Ailalle
p. klo 17. 040-592 2505.
ELÄKELIITTO. kyydin, lipun ja kahvin. alkaen klo
12. Pyhäjärven Pohti
su 23.11. mennessä
p. Joulupukki
pyysi kertomaan, että tont-
tuja voivat olla ihan tavalliset lapset ja aikuiset, jotka
osaavat levittää ympärilleen hyvää joulun mieltä.
Ilmoittautumiset pe 21.11.
mennessä.
Tallukaskurssi kokoontuu seuraavan kerran pe
28.11. Opettajana Maija Hyvönen. Harjoitukset
tiistaisin klo 18-19.30 Putaanvirran koululla luokassa Koukku.
MIESKUORO. Juhlapuhe:
Keski-Suomen maapuolustussäätiön valtuuskunnan
pj. Sitova ilmoittautuminen Annelille la
29.11. klo 10-14.
Pöytämaksu 5 e/ pöytä. Päivystys Pihtiputaalla puh. 2x100e, 2x160e ja
4xKINKKU. 52 Pelilippu 3,50 ?
Tervetuloa!
Dram. Saman perheen lapset pääsevät mukaan yhdellä maksulla.
Opistot
Pihtipudas
Ilmoittautumiset netissä
Kinnula
MLL. Kokoontuminen hirvikodalle klo 9.
JHL OS 463. Ke klo 18
pienet, klo 19 isot. Irtolehti 1140e pr 51.
n
a
a
t
u
p
i
Piht
Joulun
avaus
su 30.11.
MUSAMAGIAN KARAOKE
VIIHDENIKKARIEN KARAOKE
Avoinna klo 03 saakka
Tervetuloa!
Vapaa pääsy!
Lounas ma-pe
11-13.30
Pihtipudas puh. Lähtö matkahuollosta klo 12. klo 1016, Kauppakuja 16. Yhteiskuljetus kinnulaisten ja viitasaarelaisten
kanssa. Kokoontuminen to 20.11. marraskuuta 2014. 040-962 5067/ Laura.
Muista kokous ke 19.11.
klo 18.30 Putaanvirran koulun opettajienhuoneessa.
Matka SM-liigaotteluun
JYP-Lukko la 10.1. Kerho
Valorinteen kerhohuoneella keskiviikkoisin klo 10.
Pikkujoulut Röllilässä pe
21.11. Ohjelmassa
muun muassa joulupuuro,
kahvi, joulumusiikkia ja
nuorten tanssiesitys, Joulupukin vierailu sekä osallistujien kesken arvontoja
(mm. klo 13. klo 11.30
Sopukassa. Lisätiedot
ja ilmoittautumiset ke 19.11.
mennessä Seija Mustamäki
p. Sirpa Masalin
Liput 10 ?/5 ?; ovelta
Tiedustelut/varaukset 050-535 3492
PE 21.11.
LA 22.11.
Putaanvirran koulun salissa
la 29.11. Maksu 4 euroa/ kerta.
Muina aikoina avantoa voi
käyttää lunastamalla avaimen kunnantalon infosta.
Kausimaksu 25 euroa.
REUMAYHDISTYS.
Kokous ja pikkujouluateria
keilahallilla ti 25.11. klo 18. Bussi lähtee Kinnuskeskuksesta klo 11. Lippu 30 e, sisältää juhlalounaan. 014 561 148
Kotiseudun Sanomien
Joulunavausnumero ilmestyy
KE 26.11.
Kysy ilmoitustarjouksemme!
p. klo 12
Sallilan alakerran kerhotiloissa. Vietetään kahvihetkeä laulaen ja
rupatellen talon asukkaiden
kanssa.
DIABETESYHDISTYS. klo 13 (huom
aika!).
SOTIEMME
VETERAANIT,
PUOLISOT,
LESKET, ORVOT JA TUKIJÄSENET. 0400-615 497, seija.mustamaki@gmail.com.
S E N I O R I T Y Ö RY H MÄ. Sauvat mukaan!
Pienten
urheilukoulu
maanantaisin klo 17.15-18
Pihtipudas-salissa.
Yleisurheilukoulu
yli
9-vuotiaille maanantaisin
klo 18 Pihtipudas-salissa.
Kuntonyrkkeily Jukolan
kuntosalilla keskiviikkoisin
klo 19 ja sunnuntaisin klo 18.
Saunalenkki kaikille lauantaisin klo 16 urheilukentältä. Hinta 10
euroa, ei-jäsenet 20 euroa.
Ilmoittautumiset ja maksu
viimeistään ma 1.12. Ilmoittautumiset Riitalle p. p.
040-515 6759/ Lasse.
MJK
Treenejä ei ole pe 21.11.
millään ikäluokilla. Hinta 5
e (ei-jäsenet 8 e). Myynnissä leivonnaisia,
käsitöitä, arpoja, kahvia,
puuroa, soppaa ym.
Pikkujoulu Kuva-Pirtillä
la 13.12. Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
Pihtipudas
AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. Kerho Muholan monitoimitalolla to 20.11. klo 17.
Arpajaisvoitot ja pikkupaketti.
NÄKÖVAMMAISTEN
KERHO vierailee Sopukassa ma 24.11. klo 10-15.
Alvajärven jouluaskartelu lapsille la 22.11. klo
10.30-12.30 Hilkka Moisiolla. 5645 tai s-posti kermarsa@gmail.com.
ELÄKELÄISET. Ajetaan Muholan kautta, paluu
noin klo 15.
JHL-487 KINNULAN
OS. Lopuksi jaetaan
tonttukoulun todistukset ja
oppilaat voivat jouluna toimia joulupukin virallisina
apulaisina. 040705?2434.
ELÄKKEENSAAJAT.
Kerho Kuva-Pirtillä maanantaisin klo 12. mennessä.
KASVUKUMPPANIT.
Joulumyyjäiset
työväentalolla la 22.11. klo 19.00
ke 26.11. Ilmoittautumiset ma 24.11. Tiedustelut ja pöytävaraukset
p. Valvoja mukaan.
HYS. Sannille 040-753 0361.
4H. 050-369 9568.
Naisten kuntosalivuoro
maanantaisin klo 18.30-20.
Kuntosalin avain tarvittaessa Muurasmarketista.
Kahvakuulailua tiistaisin
klo 19 koulun pihalla.
RYHTI
Ala-asteikäisten lasten
liikuntakerho maamiesseurantalolla ti klo 17-18.
PUDIS
Sählyä
Putaanvirran
koulun salissa. 040-734 1882/ Asta.
AVANTOUIMARIT.
Saunavuorot sunnuntaisin
Kumpulan saunalla. Harjoitukset keskiviikkoisin klo
18.
MLL. Juhlatanssit
klo 16.30-17.30, liput 30 euroa. Oppitunteja 7, kurssimaksu 20
e, enintään 15 opiskelijaa.
Pienille sormille jouluista
näperreltävää. ja 19 . klo 19.00
su 23.11. Ilm. Vietämme silloin pikkujouluja
Muholan vanhalla koululla
klo 18 alkaen. klo 14-16.
Luennoitsijana professori,
psykiatrian erikoislääkäri
Matti O. Musiikkiesityksiä. 044996 1603.
Urheilu
Lämmittelyasujen tilaus
ja sovitus punttisalilla. P.S. Ota
pikaisesti yhteyttä Merviin
puh. ja ohj. Muista kokous to 20.11. Yhteydenotot Erja
Kemell-Skantzille, p. Perhekahvila tiistaisin klo 10.30-12.30 seurakuntakodilla.
Alle kouluikäisten ja
eskareiden kaikille avoin
ja maksuton peuhavuoro
liikuntasalissa sunnuntaisin
klo 17-18. klo 19.00
Pihtiputaan Teatteriryhmä esittää
ma 24.11. mennessä Arja
Kinnunen, p. Piparitalokurssi la
29.11.klo 11 alkaen Tahkonpolun keittiön opetuskeittiössä 10-17 vuotiaille.
Ohjaaja Arja Varis. Kahvia ja arvontaa.
M U U R A S J Ä RV E N
METSÄSTÄJÄT. Kurssi sopii
niin aikuisille kuin lapsillekin.
KINKKUBINGO
Menot
KINKKUBINGO
Voitot ostokortteina. / ok
1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . Ilmoittautumiset ti
25.11. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. mennessä, ilmoita
ruokavalio.
SOTAORVOT. Jäsenten pikkujoulut pe
5.12. Salivuoro
sunnuntaisin klo 18-20.
ELÄKELIITTO. Jouluruokailu su 30.11. Vaihtori avoinna
kunnantalon
alakerrassa
ma-pe klo 10-14.
MLL MUURASJÄRVI.
Perhekahvila pe 21.11. Eläkeliiton Keski-Suomen piirin
itsenäisyydenjuhla to 4.12.
Rantasipi Laajavuoressa,
Kinnulasta lähtee linja-auto. Lähtö
klo 11.20 Sallilasta, paluu
klo 14.45. Ilmoittautumiset
ke 26.11. Kaurisjahti la 29.11. Pikkujoulut ja kokoontuminen Sopukassa
su 30.11. joulukinkku).
https://www.opistopalvelut.
fi/viitaseutu/ tai puhelimella
040-860 0767.
Tonttukoulu
Putaanvirran koulun taideluokka
Kuvajassa to 27.11. klo 13. Myynnissä kahvia, arpoja, joulukortteja.
Ei sisäänpääsymaksua, tule
laulamaan.
Joulumyyjäiset
KuvaPirtillä ma 8.12. klo 11.
Järjestäjinä Helena, Elvi,
Antti, Kalervo ja Mikko.
MAA- JA KOTITALOUSNAISET JA MTK-KINNULA tarjoavat jäsenilleen
jouluaterian Takkatuvalla
ma 1.12. Naiset
klo 15-18, miehet klo 1819. klo 10-16.
Opettajina Pauliina Koivisto ja Maija Hyvönen.Oppitunteja 7, kurssimaksu 20
e, enintään 20 osallistujaa.
Tehdään joulu kotiin yhdessä askarrellen. Tonttukokelaat saavat opetusta hiiviskelytyöpajassa, piparipajassa sekä lahja- ja joulukoristepajassa. La klo
12 pienet, klo 13.30 isot.
KIMMOT
TUISKU
Kuntokerho 0-2-luokkalaisille to klo 17 urheilukentällä. Kyyti matkahuollosta klo 16.30.
ELÄKELIITTO. klo 18.
Ikis-verkkoluento: Ihmisen rakkauden probleema
kunnanviraston valtuustosalissa ke 10.12. Tervetuloa
Muurasjärven Urheilutalosäätiö
Moliéren: LUULOSAIRAS
TORSTAISIN
klo 19.00
Tuisku
KINKKUBINGO
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. klo 18-20.15 ja la
29.11. 040-578 4853.
VAPAAT ELÄKELÄISET. Harjoitukset tiistaisin klo 18.3020.30 Putaanvirran koululla.
KYLIEN KUORO. Eläke-
liiton Keski-Suomen piirin
itsenäisyydenjuhla to 4.12.
Rantasipi Laajavuoressa.
Juhlalounas, jouluinen buffet klo 13.30. 13
MUISTIYHDISTYS.
Muistikahvila Valorinteen
kerhohuoneella parittoman
viikon torstaina klo 14-16.
SYDÄNYHDISTYS.
Vesijumppa
Simmarissa
maanantaisin klo 13-13.30.
Teatterimatka la 29.11.
Köyhän taivas -musiikkinäytelmään Suolahti-saliin.
Hinta 30 e, sis. klo 15.00
la 29.11. klo 19 Työkeskuksella. kerhossa, puhelimella 040716. Huttunen. Lauletaan
Hannu Viitalan säestyksellä
ma 24.11. 0207 931 620 ?ilmoitukset@kotiseudunsanomat.?. Timo Fredrikson. riviltä
6 x KINKKU, 1 x 170 ?
1210,00 . Uimahallikyydit perjantaisin Simmariin. Luento
on maksuton.
Jouluaskartelu Putaanvirran koulun tekstiilityöluokassa la 13.12
Kokouksen jälkeen pikkujouluateria! Omavastuu 10 e, ilm. saumurit
040-843 6853 Jukka
Esankuja 18, Elämäjärvi
Kinnulan Kartano Oy
Kahvila ma-pe 9-13.30 . Tarjous 4.12.2014 klo 15.00 mennessä os. 2015 pienimuotoisista rakennuspalveluista, sähkö- ja LVI-töistä ja tarvikkeista. 17 000 ?.
Tarj. tilataksi 1+8
. Ateriapalvelut . 040-508 7280
Leivon tilauksesta . 045 341 6990
syyskokous ke 26.11.2014 klo 12.00 Op:n kokoushuoneessa.
Sääntömääräiset asiat.
?Kahvitarjoilu??. Nuorissa taimikoissa osin täydennyksen
tarvetta. Puh. Kohteella
yhteisiin alueisiin hyvät osuudet esim. SAUMURIT
www.takkatupa.fi
040-580 8361 Lasse Hakkarainen . Tarjous: . 23,00 ?
Lounaskahvila
EVÄSREPPU
Kaikenlaiset LVI-alan työt
KAIVINKONETYÖT . 0400-687 364
www.auto-osix.fi
Piia Keisanen
045-638 4045
. Verkkokauppa
0400-597 043 www.kuntositi.fi
Luomalanrannantie 207, Pihtipudas . . kotiompelukoneet
. Esillä sääntömääräiset asiat.
?Tervetuloa!????Kahvitarjoilu????Johtokunta
Pudis ry:n
Rakennuspalvelut vuodelle 2015
Kinnulan kunta pyytää tarjouksia v. neljään venevalkamapalstaan. KOTISEUDUN SANOMAT. menn. Kunnalla on oikeus hyväksyä tai hylätä tehty
tarjous.
Tekninen lautakunta
syyskokous pidetään ti 9.12.2014 klo 18.00 kunnanhallituksen
kokoushuoneessa Pihtiputaan kunnantalolla. Hallitus
YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS
Torstaina 27.11.2014 klo 18.00 Kivijärven kunnan
virastotalossa.
Vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen § 11 syyskokouksessa käsiteltäväksi määräämät asiat.
Kokousasiakirjat:
esityslista, toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 ovat
kotisivuilla www.keskisuomenmaaseutu.fi/viisari.
Tervetuloa kokoukseen!
Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry / Hallitus
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto:
Eurooppa investoi maaseutualueisiin
Ploki Pihtipudas ry:n
syyskokous pidetään ma 8.12.2014 klo 19.00 Pihtiputaan
kunnantalon valtuustosalissa. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
p. klo 13.
Ruokailuaika klo 13?16. Tervetuloa kokoukseen!
Muurasjärven Metsästäjät ry
HIRVIKEITOLLE
Muurasjärven Harjulinnaan su 23.11.2014 klo 11?15.
Tervetuloa!
syyskokous ti 2.12.2014
klo 19.00 Kahvila-Ravintola
Mantassa.
Kahvitarjoilu?Tervetuloa
Hallitus
Kinnulan Vanhusten Tuki ry:n
yleinen sääntömääräinen syyskokous to 27.11.2014 klo
12.30 Palvelutalo Pihlajakodissa, Koulukuja 13 C. 14. Hallitus
Diabetesyhdistyksen
syyskokous ke 26.11.2014 klo 17.00 kunnantalolla.
Tervetuloa?????????. Sääntömääräiset asiat.
?Tarjoilua??????????????. 040-749 2696
kotisivut: ak-kotipalvelu.com
Kökön Erä ry
Kutsumme maanvuokraajat, seuran jäsenet,
kyläläiset ja naapuriseurojen edustajat perheineen
HIRVIPAISTILLE
Tahkoniemen leirikeskukseen su 23.11. myynti . 044-459 6211
TAKSIPALVELU
Lasse Hakkarainen
040-580 8361
EL-Point Oy
H
Ä
S Sähköasennukset ja tarvikemyynti
HUOLLAN JAAvoinna:
KORJAAN
ma, ke 10?18 . Lisätietoja ja tarjouskaavakkeita teknisestä toimistosta p. Klassinen hieronta . Avoinna:
ma-pe 8-14.30.
Lounas: 11-13.
Tarvittaessa kuljetus
kotiin ja työpaikalle.
P. Tervetuloa??. inva- ja
paarivarustus
. Käsitellään
sääntöjen mukaiset asiat.
?Tervetuloa!?????????????Johtokunta
metsatilat.fi
KINNULA Matkusjoki 14,7 ha.
Puusto 254 m3. traktorityöt
. täyslihasäilyke 400g 5,00e.
TILAA
KESKISUOMALAINEN
Erkki Jämsén
Puh. selkä 5,90e/kg . 16+1 LUXUSBUSSI
. etuselkä, lapa, kylki
4,90e/kg . 24 h
. kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. Kinnulan
kunta/tekninen lautakunta, PL 1, 43901 Kinnula. pe 10?17
T
YÖ
KÖT
ateriahinnat alk. Johtokunta
Pihtiputaan Vasemmistoliiton
MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS VIISARI RY
syyskokous ja pikkujoulut su 30.11.2014 klo 13 (huom. 27.11. Tervetuloa!
Pihtiputaan Sydänyhdistys ry:n
sääntömääräinen syyskokous on ke 26.11.2014 kello 18.00
Pihtiputaan Op:n kokoushuoneessa, Ruukintie 2, II:n kerros.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 14 §:n määräämät asiat.
Kahvitarjoilu tuntia ennen kokousta.
. Esillä sääntömääräiset asiat.
?Tervetuloa!?????Kahvitarjoilu?????Hallitus
KINNULAN KUNTA
Keskustie 45, 43900 Kinnula
Puh. Pihtipudas
Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja
. Kuoreen
tunnus ?rakennuspalvelut?. 040 587 5265.
?Tervetuloa!
syyskokous Pihtiputaan Shellillä su 23.11.2014 klo 16.00.
Tervetuloa????????????. Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus
. P. 050-520 0978
045-632 7004
Arja-Kertun
Kotipalvelu
Myyntiauto Tahkon aukio
to 20.11. Hallitus klo 18.00. 19. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . KOTIOMPELUKONEET
Tmi Tervosen
040-843
6853 Jukka Kotija Pitopalvelu
Esankuja 18, Elämäjärvi
TILAUSAJOT . HENKILÖTAKSI
. ??Hallitus
Muurasjärven Murron
Kutsuu seuralle maansa vuokranneet ja seuran
jäsenet sekä naapuriseurojen edustajat perheineen
Pihtiputaan
Hevosystäväinseura
Yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten kanssa
Pihtiputaan Metsä ja Puu ao 478
syyskokous to 27.11.2014 klo 19 punttisalilla.
Tervetuloa??????????Johtokunta
Syyskokous su 23.11.2014 klo 17.00 Takkatuvalla.
Tervetuloa?????????????Toimikunta
Kinnulan Kokoomus ry:n
Rakennusliiton osasto 307 ry:n
sääntömääräinen vuosikokous pe 28.11.2014 klo 19.00 Pikku Peurassa. marraskuuta 2014
Torilla
LIHA-AUTO
Viljapossua suoraan tilalta (joka toinen
torstai). 459 6842,
040-574 2599
. 044-459 6222 tai 044459 6221. myös tilausajot
LVI- TRIM Oy
Pihtipudas
0400 707 464
Jarmo Kumpulainen
. Arja Varis . Lymfaterapia . klo 15 mennessä.
Jussi Miekkavaara 0400 345 212
www.metsatilat.fi/jarvisuomi
Eläkeliiton Pihtiputaan yhdistys ry:n??
Savilahdenkatu 5-7 Mikkeli
p. klo 13-16
Laakamäen Kotiliha
Irja 040-243 0614
p. sirpa.huikari@gmail.com. 50+1TURISTIBUSSI
. 0500-900 207,
044-517 2506 (ravintola)
(Kunnantalolla). Varttuneet taimikot täystiheitä ja
kasvukunnossa. Luontaistuotteet . Tilalla myös 1,2 ha
vanhaa niittyä, joka metsittämisen tarpeessa. 0400-371 356
. Juhla- ja kokouspalvelut
Keskustie 42, 43900 KINNULA . Hp. Kumitela-alustainen 3 t
. 040-841 2182 . 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. Luxusbussi: karaoke/DVD, jääkaappi
. Lounasravintola ma-pe 11-13.30
. lavettikuljetukset max 18 tn
. Pajukontien
varrella sijaitseva taimikkovaltainen metsätila. hydrauliletkut ja liittimet
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. huolto
HUOLLAN JA
KORJAAN
. asennus . ti 25.11. aika)
Sopukassa. 0400-644 631 Kimmo Haapasalo
Kampaajamestari
&kosmetologi
Keskustie 13, Pihtipudas (Käynti Jukolan p-alueelta)
Risto Korpi, Lauri Kinnunen
040-725 7702
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . LVI-tarvikkeiden myynti . kolarikorjaus
. illanistujaisiin
. p. akut . Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
A
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. ja 3. yksityiset - ja yrityssiivoukset . 19. 040-745 0964
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. ym. p. myyntilaskutus ja reskontra
. 0400-647 010
Viitasaari,
puh. maatalousromut ym. marraskuuta 2014. 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . renkaat . 050-461 6055
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
Tilitoimisto V. 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. Kivijärvi . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. putkiasennustyöt ja huollot . ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtipudas Puh. P. Puh. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. ruostesuojaus
. 014-571 456,
0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
040 -702 6777
AUTOPELTI HÄKKINEN
RSNOTARIAATTI
. Arvioinnit . Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
HAMMASPROTEESIT
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Puh. automaalaus
. 014-561 641
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . www.tasmahoito.fi
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
sertifioitu
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781
Keittiökalusteita
p. LAKIASIAPALVELUT . 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. 040 700 0090
Palolahdentie 11,
Kärväsjärvi
www.uranetti.fi
HYMYSI HYVÄKSI
Hoitoa ja hemmottelua
juuri sinulle!
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
. KOTISEUDUN SANOMAT. 040 504 8275
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
0400-581 315
ATK-PALVELUA
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
www.teamprog.fi . 0400-547 457
erikoishammasteknikko
Kinnula . ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. 0400 570 553 . Puh. 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
(käynti Ohtolantieltä)
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. 014-574 3014
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut.
Jorma Pekkala
www.witas.fi
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . P. metsätyöt . Nelipyöräsuuntaukset . Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. . Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
OSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . Katsastustarkastukset ja näyttö . Kosteusmittaukset
p. 014-5776 200 (vaihde)
puh. p. 0500-716 178, sp. Rakennuspellitykset
myös muut traktorimerkit
Oy
Pihtipudas . 040 552 2179
SEULOTUT SORAT
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
Ajojärjestely
Taina Sorri p. Jarkko Muhonen 044-5962 025
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
Huolto/
varaosat
040-727 6781, 0400-645 653
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet,
tarvikkeet, työkoneet
ja varaosat
www.jatehuolto.net
0400-645 653
. p. 0400-777 757
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. Vikakoodinluku ja vianmääritykset. e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
. Määräaikaishuollot ja korjaukset
. 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
045 871 5880
Valtakatu 17, Kannus
044 768 4444, kulmahammas.com
Rupontie 2
Pihtipudas
www.mokkihaku.fi/ID14785
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . nopea haku ja maksu
. vahinkotarkastukset
. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. 040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . romuautot
. kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. P. ÖSTBERG
U
Ä
Ö
NN
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
Vuokrataan rakennuskoneita . Kokous- ja
saunatilan vuokraus
LKV
KU
INTI PA LV
Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI
Puh. 0440 128 944
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
Myynti ja urakointi
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
Tommi Pakarinen p. pieniin juhliin
. 0207 181 340
. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
0400-405 652
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
Uranetti Oy /
Anne Heikkilä
Ollintie 25, Pyhäsalmi
044 525 6428
P. Jukka Tikanmäki
. 040-758 3761
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Putikontie 19, Pihtipudas
NIEMENHARJU
B. Pihtipudas . 15
. 040-567 0145 /Jari
. P. Rakennusurakointia
LVI-ASIOISSA
L
IS
puh. pesu ja vahaus
. toimistopalvelut. lomasi ajaksi
Lisätiedot ja varaukset:
Uranetti Oy /Anne Heikklä
- hieronta
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
Jääjoentie 5 C, KINNULA
Asematie 11, PIHTIPUDAS . 040-557 3644,
Timo Back . Viitasaari
Puh. arvometallit
. Isännöinti . Hydrauliletkut ja liittimet
. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. . Laillistettu kiinteistönR O N E N O Y välitys . Lainhuudonhakemiset
Kannattaa tutustua! Aho 0440 385 366. Ei e-tod*. Rauhallinen paikka
ja kaikki tilat hyvin hoidettu. Pihtiputaan keskustassa
upea rivitalo kohde. KOTISEUDUN SANOMAT. 3h, k, s, kellari. Tule varaamaan omasi!
Laaksojen
Aho 0440 385 366. (08) 764 420
Haastekeräys
PoPi ry:lle
NUNNAUUNIPÄIVÄT
TO 20.11.
Nuorten musiikkiharrastusta edistävän musiikkiyhdistys PoPi ry:n toiminnan tukemiseksi on aloitettu haastekeräys. marraskuuta 2014
119
KG
Tuore
makea ananas
Costa Rica
Graavi- tai
kylmäsavukirjolohifileesiivu
150 g (19,93/kg)
-15 %
10
-34 %
Juhla Mokka
kahvi
00 3
Ilman korttia tai yksittäin 3,95 pkt (7,90/kg)
499
-21 %
699
Atria
karjalanpaisti
500 g (6,67/kg)
myös tummapaahto
rajoitus: 1 erä/talous
Atria
broilerin fileeleikkeet
700 g (7,13/kg)
PKT
650-800 g (8,74-10,75/kg)
RS
Ilman korttia 7,59 rs (10,84/kg)
Pihtipudas, rt 74,7 m². 0207 931 620
Fax. 0207 345 220
Kaikki rahoitus- ja vakuutuspalvelut saman katon alta!
SÄHKÖ-SUNECO OY
Kysy lisää ainutlaatuisesta
bonusjärjestelmästä ?
OP-bonuksilla voit maksaa
OPKK:n palkkioita!
170 2333
Keijo Luukkonen 040
suneco@luukku.com
010 254 1101 www.op.fi
sähköurakointi, korjaustyöt, tarvikemyynti,
ilmalämpöpumppu asennukset ja myynti
ELFIN urakoitsija
www.elfin.fi
Soita ja sovitaan esittelyistä!
Raimo Aho
Mirella Huhtala
Myyntineuvottelija Kiinteistönvälittäjä, LKV
0440 385 366
0440 385 364
Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Puistokatu 35,
85800 Haapajärvi
Puh. Maanantai:
lihamureke, perunat, kastike, kaali-porkkansalaatti.
Tiistai: broilerpastavuoka,
kiinankaali-mustaherukkasalaatti. Ei e-tod*. Ei e-tod*.
Ajan henkeen remontoitu talo ja ulkorakennus, jossa erillinen autotalli, verstas,
aitta ja iso puuvaja. Vie-
hättävä omakotitalo Muurasjärven keskustassa. Avarat oleskelutilat, jossa takka/leivinuuni tunnelmaa ja
Pihtiputaan
lämpöä tuomassa.Ikkunat ja ulko-ovet vaihdettu 2013. 2,5 kg, nahaton
Ilman korttia 8,95 rs (11,19-13,77/kg)
Pihtipudas, okt 87,5/125 m². Kelkkamäentie 30. Omakotitalot
Pihtipudas, okt 120 m². Perjantai: suikalepaisti, riisi, hedelmäinen
vihersalaatti. Pienelle perheelle tai luonnosta nauttiville huippupaikka. 16. Talo on alkuperäisessä kunnossa, mutta hyvin
pidetty. Keräyksen tilinumero on 47810017604.
Tehtaan edustaja paikalla
klo 10-17
NYT ERIKOISTARJOUSHINNOILLA
Avoinna: Ma?Pe 8?17 . Keskiviikko: kasvispyörykät, perunat, kastike,
kinkku-pastasalaatti.
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Toimittajat
Juha Kivinen
Aapo Siippainen
0400-345 852
0400-175 294
Ilmoitushinnat 1.1.2014
Tekstisivu 0,89 /pmm
Tekstin jälkeen 0,84 /pmm
Takasivu 0,92 /pmm
Kuolinilmoitukset 0,84 /pmm
Kiitosilmoitukset 18,55 (25 pmm)
Hintoihin lisätään alv 24 %
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Levikki 4 841
Tarkastettu 13.3.2014
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki. 1984 rakennettu omakotitalo keskustan tuntumassa. 19. Provastintie 1 A. Kirkkotie 13. 3h, k, s. Huhtala 0440 385 364.
Soita
ja sovi
Mh 134.000,- . 696557
tapaamiset.
Nämä ja muut kohteemme löydät myös internetissä:
-19-29 %
699
Valio juustot
KG
Finlandia, Luostari, Turunmaa,
Salaneuvos ja Lappi sekä
emmental puna- ja sinileima
350 g (11,29/kg)
395
KPL
Ilman korttia 4,89-5,59 kpl (13,97-15,97/kg)
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. Iso hoidettu piha, jossa koirille aitaus. Kannattaa tutustua!
Osuuspankilla.
Soita niin sovitaan sinulle sopiva esittelyaika. Ei e-tod*. Kaukolämpö, lattialämmitys ja huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmön
talteenotolla. 4h, k, s. 688579
HK
viljapossun
tuoresuolattu
kinkkurulla
RS
Tarjoukset voimassa
to-su 20.-23.11.,
ellei toisin mainita.
. Pyydä esittely ja
tee tarjous! Aho 0440 385 366. Rauhallinen asuinalue ja pihapiiri, jossa lasten
yhteystiedot
turvallinen leikkiä. Mh 131.000,- . Haasteet aloittaa
Jouni Varis, joka haastaa
mukaan kaikki yritykset ja
yksityiset henkilöt. Tiistai: uunimakkara, perunamuusi, salaattipuffa. Hyvin
myyntihoidettu v. Laadukkaat pintamateriaalit ja kodinkoneet. Rivi-, pari- ja puutalot UUDISKOHDE
299
PKT
Puh. Tilavat, valoisat huoneet ja autokatospaikka. Pienellä pintaremontilla tästä saa hyvän kodin lapsiperheellekin. Mh 66.000,- . (014) 562 666
Kolimantie 2, Pihtipudas
info@rautajavari.fi,
www.rautajavari.fi
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Ilmestyy keskiviikkoisin
Oikaisu
Viime viikon Kotiseudun
Sanomissa olleen Pihtiputaan kunnan lähiruokajutun
kuvatekstissä mainittiin virheellisesti, että palvelukes-
kus Sopukan hivikeitossa
raaka-aineena ollut hirvi
olisi ammuttu Muurasjärvellä. Maanantai:
kirjolohikiusaus, punajuurilohkot. Mh 84.000,- Vh 168.000,- . La 9?13
n. Koulut ja pal- neuvottelijoiden
velut kävelymatkan päässä. Keskiviikko: riistakäristys, perunasose, puolukkahillo, kurkkusuikale.
Kinnula
Torstai: pinaattiohukaiset, porkkana-appelsiinisalaatti, perunasalaatti, puolukkahillo. 0207 931 625
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Puh. Liitonjoentie 719. Hirvi kaadettiin kuitenkin Saanin Eräkävijöiden mailla Saanilla.
Kouluruokailu
Pihtipudas
Torstai: jauhemaksapihvi, perunat, kastike, kasvissalaatti, puolukkahillo.
Perjantai: jauheliharisotto,
pirteä salaatti. Vain tämä kolmio jäljellä. 518817
keskuksen
myyntineuvottelija
Pihtiputaan
Osuuspankilla
sovittaessa.
Laaksojen
OP-kiinteistökeskuksen
Pihtipudas, okt 105/147 m². 670984
OP-Kiinteistö-
. 4h, k, kh, ph, s, at