vsk www.kotiseudunsanomat.fi Mönkkärirata kävi kaukoohjattavillekin Hassutassuista apua moneen lähtöön Maitotilallisilla edessä vaikeat ajat TÄLLÄ VIIKOLLA: Vilho ja Liisa Parkkila seivästivät heinää hevosilleen. irtonumero 1,80 e Maratonkonkarin tervehdys Muurasjärveltä! Nurmijärveläinen Veikko Ollila tervehti kuvaajaa herrasmiehen tavoin Muurasjärven Maalaismaratonissa. Maalaismaratonista lisää keskiaukeamalla.. 7. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 20. Noin sata Häjyjen jäsentä on juossut sata maratonia tai enemmän. 2016 puh. Veikko Ollila voitti maratonin 55-vuotiaiden sarjassa. Ollila edustaa hölkkäja kuntoliikuntaseura Häjyjä. Hän on juossut lähes viisisataa maratonia vuodesta 2002. 0207 931 620 n:o 29 • 56. Sivu 5 Sivu 3 Keskiaukeama Ari Janhunen ajaa DTT-autoilla Harmaalanrannalla. Nuori energiapakkaus Kira tuijotti uskollisesti omistajaansa. Suurin osa seuran jäsenistä asuu Pohjanmaalla, mutta jäseniä on myös muualla Suomessa
L ueskelin vuodelta 1956 olevaa Pellervoa ja siellä nimimerkki Paavali pohdiskeli lehmien utareiden ja vetimien muotoja ja malleja. No uimarannat ovat erikseen, mutta sielläkin pitäisi edes yrittää. Työvoima ei tahdo aina kohdata työtä, ja se näkyy joillakin aloilla työvoimapulana. Voi sissus sentään. Onhan niiden tyhjentäminen suoritettava enimmäkseen koneellisesti, nykyisin jopa automatiikalla, joten kovin törsöllään roikkuvien reppusten äärellä ei robottienkaan ole helppoa ymmärtää tehtäväänsä. Eihän siinä ole muuta kuin pukee bikinit päälle. toukokuuta 2016, lähetämme erikoistarjouksesi koskien uutta puhelintasi”. P ellervossa kerrotaan jalostuksella pyrittävän kokonaan hävittämään huonoutariset yksilöt karjasta. Ja rumiahan ne olivat, osa hyvinkin rumia, osa vähemmän. Hirveä sotku ja haju. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Esimerkiksi metallialalla on ollut jatkuvasti avoimia työpaikkoja, joita ei kuitenkaan ole saatu täytettyä paikallisilla työnhakijoilla. No tietysti se tarjoili ensimmäisenä muuatta hömppälehteä ja mitä siellä pohdiskeltiinkaan. Välillä olen käynyt kotona nukkumassa. O nkohan noilla nyt edes niin suurta merkitystä. Siinäpä kysymys. Juha Heikkilä Maaselkä Yksi kesän puheenaiheista on ollut mansikkapula. Juha Kivinen Pääkirjoitus 20. Yli puolet on kumminkin jo pinossa. Saarijärven-Viitasaaren seutukunnalla on kuukausittain ollut vajaa sata avointa työpaikkaa. Tämän kesän kelit ovat olleet oikein mukavia, mutta eikös heti heinäkuisena sadepäivänä jotkut jo kiiruhtaneet kiroamaan Suomen kesää. Kokkosen Alpo väitti jopa, että olin kyllästyneenä polttanut kasan, kun näki kuvan kokosta. Tosin nyt meni koko kisat hukkaan, kun väärä maa voitti, mutta se on urheiluhullun kestettävä. Eipähän mene yksikään peli hukkaan työkeikkojen takia. Tarkoitus on kuitenkin pitää ne muiden intiimialueiden tavoin piilossa vieraiden katseilta. Mitäpä muuta kuin naisten maitorauhasten ulkoisia ominaisuuksia, muotoja ja vauvan imuvehkeen sojotussuuntia. Lopuksi lohtuna niille, jotka murehtivat julkisuuden toitottaman bikinivartalon saavuttamisen vaikeutta. Ensin kävin Jyväskylässä juhlimassa pojan valmistumista puusepäksi. Perheen kanssa paetaan viikonlopuksi Saimaalle. Kinnulalaiset jonottivat harvinaiseksi käynyttä herkkua melkoisella joukolla K-Market Kinuskissa. Se luo seutukunnalle työpaikkoja ennen kaikkea puun logistiikkaketjuun ja sen toimivuuden takaamiseksi tarvittaviin palveluihin. heinäkuuta 2016 ” Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan alueellisessa kehitysnäkymäraportissa arvioidaan, että joillakin toimialoilla nuorisotyöttömyys voi jo lähitulevaisuudessa muuttua nuorisopulaksi. Eivätkä ne minua edes kiinnosta. Tässä on tullut istuttua jo puolitoista viikkoa. Kokonaisuudessa tehdas synnyttää satoja työpaikkoja. Saarelan Alpon säävarpukin ennustaa paremmin tällä hetkellä säätä kuin edellä mainitut laitokset. Eivät ihmiset olleet näin hätäisiä ja ahdistuneita säiden takia minun nuoruudessani. Kuopiossa kävin vielä toisenkin kerran anopin 70-vuotisristeilyllä Kallavedellä. A i niin, ja vietinhän minä mitä suloisimman juhannuksen Keuruulla lähes hellesäässä. Puunhankinta kohdistuu valtaosin pohjoisen Keski-Suomen alueelle. Joku vihjaili, että moottorisahakin on keksitty. Nappi pudotti viimeisenä iltana viinipullon säpäleiksi. Sitten kävin Kuopiossa palauttamassa tyttären hassun Nappi-kissan, joka oli meillä hoidossa velipoikansa luona. Näinkö kauas ihmiset ovat jo erkaantuneet maatalouskulttuurista, että ruumillisen työn tekeminen on kauhistelun aihe. K euruulla vietin useamman päivän tiluksieni rankatalkoissa pokasahan kanssa. Työvoiman kysyntä seutukunnalla kasvaa Äänekosken biotuotetehtaan ansiosta metsäja biotaloudessa. Uudet työpaikat edellyttävät nykyajan koulutusja ammattitaitovaatimukset täyttävää väkeä. Rauhaset T iedän, että tämän jälkeen minua odottaa julkinen lynkkaus, mutta antakaa edes etumatkaa. Mistä lienee Paavali löytänytkin sekalaisen kattauksen maitoeläimen pussukoita. Onko tämä kaikki iltapäivälehtien syytä. Kuva: Jere Hietala. Puuseppää aina tarvitaan. Eikä sitä koko kasaa edes ollut tarkoitus pieniä tänä kesänä, kun liiteriin ei mahdu. Mutta – ongelmaksi muodostuukin tulevien vasikoiden isän osuus. Ukko-puatin muikut ja muusi saivat veden kielelle, ja päivä oli mitä kaunein. Kyllä se niin huvitti, kun ihmiset eivät voineetkaan puhkua Facebookissa tyyliin: ”Kun oot oottanut kesän rantakelejä ja sit tajuut, että asut Suomessa”, tai leukailla, kuinka uutenavuotena oli lämpimämpää kuin juhannuksena. Paavali lopettaa utarepohdiskelunsa kyselemällä, minkälaista utareen rakennetta periyttää osuuskuntasonni tai keinosiemennysasemien sonnit. Panin Facebookiin kuvan suuresta rankakasasta töiden alkaessa. Siis uimarannoille! Sivullinen Lomaltapaluuraportti K esäloma oli ja meni. Raportissa huomautetaan, että ongelman avaaminen vaatii seudullista selvitystyötä. En ota enää stressiä, mitä älyluurin säätiedottajat aptseissaan ennustelee. Ei ainakaan lapsuuteni kotipelloilla käyskentelevillä nautaelikoilla ollut kuin kaunismuotoisia vatsanalusriipukkeita. Seutukunnalle tarvittaisiinkin uusia, vaativista työtehtävistä kiinnostuneita nuoria ja ammattitaitoisia työntekijöitä tarttumaan alueen koulutusja työmahdollisuuksiin. Oli piirtänyt tai piirrättänyt oikein kuvia kyseisistä vermeistä. Kaupan piha oli niin täynnä autoja, ettei sekaan ollut mahtua. Lehmillä pussukoiden ongelmallisuuden jotenkin ymmärtää. Jotkut järkyttyivät ja luulivat minun tappavan itseni moisella käsipelillä. Tai oikeastaan tyyli oli vielä härskimpää, sillä nyt oli keksitty panna jo päivämääräkin hämäämään huonomuistisia: ”Kuten sovittiin 23. Tämä koskee kaikkia kromosomistosta riippumatta. Viimeaikaiset säät ovat onneksi pitäneet ihmisillä vaatteet päällä, ainakin julkisilla paikoilla. Työttömyyden rakenteen suurin ongelma piilee työnhakijoiden vinoutuneessa ikärakenteessa, sillä kaikista työttömistä lähes puolet kuuluu yli 50-vuotiaiden luokkaan. Tutkija oli mielestään löytänyt sarjan erilaisia esiintymiä ja niputti kaikki löydöksensä johonkin lokeroon. No tässäpä tätä. Kelinhän näkee, kun kurkistaa taivaalle. Kansakoulussa piti lukuvuoden alussa kirjoittaa aine ”Mitä tein kesälomalla”. Katselin myös kaikki jalkapallon EM-kisojen ottelut. Että ne jaksaa. Mutta nehän olivatkin kaikki kaunista ja jaloa, puhdasrotuista, herkullisen ruskeaa länsisuomenkarjaa. Tai no ei koko aikaa. T öissä oli kaikki ennallaan, myös roskapostit. heinäkuuta 2016 Päästä vedettyä Viikon kuva Hakekasat kasvavat Äänekoskella ja työvoimaa tarvitaan lisää. Ei naisena pitäisi alkaa retostella maitorauhasia eikä niiden ominaisuuksia, eikä varsinkaan verrata niitä eläinten vastaaviin. Kaikki eivät tosin tunnu sitä tietävän. Kiinnostuneiden hakijoiden saaminen alan työvoimakoulutukseen on ollut hankalaa, vaikka koulutuksen jälkeen olisi tiedossa palkkatyö. Kunhan uusi ihminen saa itsensä ravituksi, muulla ei pitäisi olla väliä. Laskettuani Pellervon käsistäni päätin lukaista tuoreimmat uutiset netistä. Asiaan oli paneuduttu oikein kuvien kanssa. Allekirjoituksena oli hämäräperäinen Mobiilioperaattori. Olen ollut onnekas, kun olen saanut olla lomalla kesäkuussa joka toinen vuosi juuri silloin, kun pelataan jalkapallon arvokisoja. Nuorisotyöttömyys muuttuu nuorisopulaksi
Tekee vain rauhallisesti, kaksikko hymähtää. Kinnusen mielestä maidon hinta on tällä hetkellä kannattavuuden suhteen melko ongelmallinen. Ennakkolippuja myydään osoitteessa tiketti.fi sekä Pihtiputaan Nesteellä ja K-Market Kinuskissa Kinnulassa. Maidon tuottajahinta on laskenut kahdessa vuodessa lähes 50 sentistä noin 35 senttiin litralta. — Muutama vuosi sitten tuntui, että jotain jää sukan varteenkin, mutta nyt hinta alkaa olla kipurajoilla. Alkukesän kylvötyöt ajallaan Maidon hinnan lisäksi heinäkuun sateinen keli mietityttää Jan-Eerik Kinnusta. — Eiväthän nuo tuotteiden hinnat ihan lähiaikoina nouse. Todelliset vaikutukset tosin nähdään vasta muutaman vuoden kuluttua, Kinnunen pohtii. Kylvöt ja ensimmäisen rehunteko saatiin tehtyä vaikeuksitta. — Kyllähän tämä tavallaan syö miestä, kun ei pysty tekemään koneellisesti. — Keski-Euroopan maidontuotanto on lisääntynyt, mutta samalla Venäjän markkinat ovat periaattessa poistuneet. RiihiRockin pääsyliput maksavat ennakkoon 27 euroa ja portilta 35 euroa. Alkukesä sujui onneksi kuivemmissa merkeissä. Kuljetuksia on myös Viitasaarelta, Haapajärveltä ja Pyhäsalmesta. Syyt hinnan laskuun löytyvät ulkomailta. Ensimmäinen RiihiRock raikaa Elämäjärvellä lauantaina Pihtiputaan maine maankuuluna rockpitäjänä vahvistuu, kun ensimmäinen RiihiRock järjestetään lauantaina Rajalan Riihen maisemissa Elämäjärven Häkkisenkorventiellä. Perjantaina otetaan varaslähtö RiihiRockin etkoilla alkaen kello 18. — Muramailla on nyt kellastanut, mutta aikaisemmin peltomailla kylvetyt näyttävät kasvaneen tyydyttävästi. Ei muuta kuin eväät kyytiin ja takaisin. Alueelle voi leiriytyä yöksi jo perjantaina. Kahdelle hevoselleen heiniä tekevät Parkkilat eivät ole seivästäneet heinää yli kahteenkymmeneen vuoteen. Paikalle odotetaan paljon muun muassa Freud Marx Engels & Jungin faneja, sillä Froikkarit juhlistavat RiihiRockissa 30-vuotista uraansa. — Mielenkiintoista seurata, mitä siinä tapahtuu. VIPalueella soittaa viihdeorkesteri Kupletin juoni solistinaan Ville Parkkonen. — Nyt ei ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin ruveta pikkuhiljaa seivästämään. 20. Brexitillä eli Iso-Britannian mahdollisella EU-erolla on omat vaikutuksensa myös maanviljelyyn. Paalauksen sijasta seivästämään Kangaskylällä Liisa ja Vilho Parkkila päätyivät vanhan mallin heinäntekoon, kun poutapäiviä ei näyttänyt tulevan. Festarievääksi saadaan tuoretta lähiruokaa Pihtiputaalta ja lähipitäjistä. Ei ole suunnitelmissa lopettaa. Jan-Eerik Kinnunen ei ole lopettamassa viljelijän töitä, vaikka maitotilalliset on ajettu ahtaalle maidon hinnan laskettua. Lava on nimetty Käpsyareenaksi Rajalan Riihen emännän Kätlin Savelan lempinimen mukaan. Rokki soi jatkoineen aina puoli kolmeen asti aamuyöllä. Hurjapäillä on myös mahdollisuus kokeilla virolaisen kiikingkeinun kyytiä. Kinnulan Niemenkylällä 20 vuotta maitotilan isäntänä toiminut Jan-Eerik Kinnunen on seurannut mietteliäänä tilannetta. Vähän päivässä ja paljon viikossa on rytmi, Vilho naurahtaa. Paalauskoneeseen Parkkilat siirtyivät alunperin 80-luvulla. Ravintola-alue on rajattu aikuisille aivan esiintymislavan tuntumaan. Auto kulkee Muholan ja Saarensalmen kautta. Koneiden kanssa paalatessa pitäisi olla kolme aurinkoista päivää, Vilho Parkkila pohtii. Festarien järjestäjät korostavat tapahtuman lupsakkaa ja kiireetöntä, rennon maalaismaista luonnetta hyvän ruoan ja musiikin parissa. Kinnusella on myös hieman viljaa viljeltynä. Viimeistä pätkää ei enää seivästetty, Vilho ja Liisa naurahtavat.. Tällaisia yhteensattumia on tullut vähän huonoon aikaan. RiihiRockiin tulevat esiintymään Kotiteollisuus, Arttu Wiskari, Pete Parkkonen, Freud Marx Engels & Jung, Turnusband (Kinnula – Muurasjärvi – Haapajärvi), Steamgoblin (pihtiputaalaislähtöinen solisti Janne Siekkinen) ja Raz Dva Tri (Pihtipudas). Samaan aikaan EU on poistanut tuotantoa säännöstelevät kiintiöt, mikä on johtanut monissa Euroopan maissa maidon ylituotantoon. Aika haastavalle näyttää, mutta itse jatkan kyllä viljelijänä. Etkoille on viiden euron liput. Varsinainen RiihiRock alkaa lauantaina kello 15. Kuivan heinän tekijöille on sade ollut nyt haittana. — Matkusjoella seivästettiin silloin kuivaa heinää koko heinäkuu. — Heinäkuun viimeisellä viikolla ei ollut enää kuin sellainen 50 metriä korkeintaan jäljellä. Parhaiten kasvaneet ohrat ovat tosin menneet sateiden myötä lakoon. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Yksi festarin pääesiintyjistä Pete Parkkonen osallistuu RiihiRockin järjestelyihin. Suunnilleen 15 seipään päivätahdilla työskentelevä aviopari on parin päivän aikana tykästynyt taas seivästykseen. Siihen loppui meidän heinän seivästys. — Tämä on mukavaa hommaa, kun ei ota stressiä itselleen. Siellä soittaa salaisuutena pidettävä yllätysbändi. — Peltotyöt ovat sujuneet tänä kesänä aika hyvin. Sadekelit tulevat viivästyttämään jonkin verran syksyn puinteja. Sitten tuli sellaiset poudat, ettei tämä kansa ole nähnyt. Poliittisten pakotteiden myötä taloudellisesti merkittävä Venäjän vienti on romahtanut. EU on määritellyt viimeisen 20 vuoden ajan monin tavoin viljelijöiden arkea. RiihiRockiin järjestetään maksulliset kuljetukset Pihtiputaan Nesteeltä kello 15, 16 ja 17 sekä Kinnulan ABC:ltä kello 14. Liisa ja Vilho Parkkila päättivät ryhtyä seivästyspuuhiin, kun sadepäivät estivät paalauksen. Kysyttäessä maatalouden tulevaisuudesta niemenkyläläinen on mietteliäs, mutta varovaisen positiivinen. Maidon halpa hinta ja sateet huolettavat viljelijöitä HENRI PELKONEN Maitotuotteet maistuvat suomalaisille vanhaan malliin, mutta maidontuottajlle on jäämässä vain luu käteen. Autot ottavat festariväkeä kyytiin tarvittaessa matkan varrelta ja palaavat RiihiRockin päätyttyä. Joka päivä kun päästiin paikalle, niin vähän ajan päästä rupesi tulemaan vettä
Virnettä viikkoon — Mikä erottaa tavallisen insinöörin ja diplomi-insinöörin. Sanoin Janitalle, että tule mukaan, jos on käyntiä täälläpäin. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Pojat 4 v: 1) Niko Petäistö 11.91, 2) Eemeli Parkkonen 12.06, 3) Miska Kumpulainen Hippokisat Pihtiputaalla 12.15, 4) Elmeri Marin 12.50, 5) Jimi Suvanto 12.68, 6) Kosmo Törmälä 13.53, 7) Juuso Kananen 14.50, 8) Into Keisanen 14.72. Olen minä mainostanutkin ihmisille Pihtiputaalla ja Reisjärvellä, että sinne vaan. Kinkereille iso pääesiintyjä. Kuumasti porottava aurinko ei houkutellut ihmisiä teollisuusalueelle avoimien ovien päivään. Ammattitaitoista musisointia alusta loppuun. Luvassa on Kuulaa, Crucellia, Debussya ja Schubertia. Pojat 9 v: 1) Aapo Mäkelä 10,84, 2) Aapo Rasi 11,63, 3) Veeti Parkkonen 12,09. — Yhdellä pääsponsoreista Tuomas Skantzilla on visio, että kun Muurasjärvellä on ollut joskus maatalousnäyttely, niin miksei täällä voisi nytkin pitää jotakin vähän isompaa hommaa. — Mutta sitten kun otetaan iso pääesiintyjä, ihmisiä haetaan vaikka kotoa tänne. Tietylle Muurasjärven muinaisnuorten kinkereitä saatiin viettää kauniissa kesäillassa. Varsinaisen avajais-illan Kinnula-päiville järjesti Muholan kylätoimikunta. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Tuollaiset vannarit täytyy viedä kauas metsään. Pojat 11 v: 1) Tuukka Ukkola 10,81. Toivoisi rauhaa Keskellä viikkoa Että semmosta Tekstarit JUHA KIVINEN Muurasjärvellä on järjestetty rokkipitoisia muinaisnuorten kinkereitä kahdeksan vuoden ajan ilmaistapahtumana ja lähinnä oman kylän entiselle ja nykyiselle väelle suunnattuna. Ajatellen Jumala loi maailman, mutta piru pitää sen käynnissä. Tytöt 6 v: 1) Iida Virtanen 13,41, 2) Iidastiina Marin 13,72, 3) Hertta Tikka 14,19, 4) Selina Keisanen 15,37, 5) Seelapella Paananen 16,40, 6) Peppi Pasanen 16,53. Tytöt 10 v: 1) Eerika Siekkinen 9,68, 2) Elina Jämsen 10,43, 3) Eevi Keisanen 10,81, 4) Pinja Nieminen 12,04. Nightstarissa soittavat Eetu Skantz (vas.), Viivi Haapa-aho, Viljami Lamminniemi, Veera Skantz ja Ella Lamminniemi.. Sitten puhuttaisiin jo isommista nimistä pääesiintyjänä, ja tottahan siihen pitää hyvä lämppärikin katsoa, kertoo Risto Turpeinen, joka huolehtii kinkerien pääjärjestelyistä Timo Karhun kanssa. Muinaisnuorten kinkereillä on ollut aina sekä oman kylän soittajia että naapuripitäjien bändejä ja yleensä myös yksi esiintyjä kauempaa. — Meillä on ollut hyvin pieni budjetti. Eikö yöllä pitäisi olla hiljaa. Keuruun viestipataljoona ajelutti Pasi panssarilla ihmisiä aina lapsista vanhuksiin. Pojat 3 v: 1) Aapo Karppinen 12.31, 2) Sulo Hänninen 15.53, 3) Wilhelmi Marin 17.31, 4) Severi Näsänen 17.84, 5) Daniel Saastamoinen 19.66, 6) Kalle Hytönen 23.72, 7) Ville Pasanen 30.94, 8) Väinö Kinnunen 34.88, 9) Onni Petäistö 37.06. Tytöt 3 v: 1) Jade Ojanperä 13.56, 2) Anni Kontula 14.16, 3) Henna Terva-aho 16.87, 4) Oona Leppänen 17.60, 5)Jenni Parkkonen 18.97, 6) Sarlotta Paananen 19.47, 7) Mimosa Marttinen 21.25, 8) Venla Saari 21.44, 9) Liisi Keisanen 21.75. Pojat 5 v: 1) Eemi Kananen 9,53, 2) Albin Laitinen 10,07, 3) Aapo Varis 10,09, 4) Jaakko Hytönen 11,53, 5) Eero Havu 15,28. Pihtiputaan Osuuspankki ja Pihtiputaan Tuisku järjestivät Hippokisat. Pojat 12 v: 1) Kalle Siekkinen 15,50, 2) Arttu Montonen 17,94. Tytöt 12 v: 1) Venla Hiironen 16,84. — Siinä on hieno laulusoundi! Feenixin kanssa oltiin kolme vuotta sitten keikalla Jyväskylän Lounaispuistossa, ja siellä kuuntelin hänen soundiaan. heinäkuuta 2016 Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Jatkossa kinkerit voivat laajentua. Pojat 7 v: 1) Toivo Kinnunen 11,75, 2) Eemi Mäkelä 12,16, 3) Leevi Parkkonen 12,65, 4) Mikko Pasanen 12,75, 5) Valtteri Montonen 12,81, 6) Lauri Närhi 12,85, 7) Antton Nieminen 13,03, 8) Roni Tahvonen 14,22. Tristan Bernard NIIN ne soittaa Kinnulassakin, ja yöllä. Pojat 8 v: 1) Joosa Kananen 11,16, 2) Patrick Nieminen 11,94, 3) Topi Pasanen 12,09, 4) Lauri Leppänen 12,37, 5)Roope Kärkkäinen 12,41, 6) Hugo Palmroos 14,34. porukalle on laskettu pelastussuunnitelmat ja muut byrokratiahässäkät. PoPi ry:n Muurasjärven bändikerholaiset sekä Risto Turpeisen ja Timo Karhun Feenix Band ovat ollut jokseenkin vakioesiintyjiä, ja niin tänäkin vuonna. Tytöt 9 v: 1) Siiri Ruuska 11,06, 2) Milla Stranden 11,35, 3) Aino Vuokko 11,66. Perjantaina Jukolassa jatketaan salonkikonsertilla. Päivät avataan tänään soitannolla ala-asteella kello 20 konsertilla, jossa pääosassa on musiikkikurssien opettajat. — Microsoft 25 vuoden takaa SUVISTA SOITTOA MIELELLE JA KORVILLE Kulttuuripäivät viettävät tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan. Tytöt 8 v: 1) Sanni Siekkinen 10,82, 2) Emma Hiironen 11,06, 3) Aida Vuokko 16,12. Jos tänne tulisi yhtä äkkiä isompi kansanvaellus, meidän pitäisi tietää se edeltä käsin. — Ollaan suunniteltu viimeistään 10-vuotisjuhliin ellei peräti ensi kesälle ulkoilmatapahtumaa urheilukentälle. Pojat 10 v: 1) Henri Hiironen 10,09, 2) Joel Pennanen 10,72, 3) Vilmo Törmälä 10,78, 4) Teemu Rasi 11,06 5) Jami Palmroos 11,97. Veteen eivät varusmiehet kyytiläisiä ottaneet, mutta antoivat esityksen runsaalle katsojajoukolle siitäkin. Tytöt 5 v: 1) Aino Palmroos 10,28, 2) Nelli Petäjistö 10,34, 3) Sonja Vuokko 10,53, 4) Unna Koljonen 11,28, 5) Mimi Kumpulainen 11,75, 6) Minja Marttinen 11,82. Mutta se vaatii pirunmoista työtä, Risto Turpeinen myöntää. Mutta siinäkään ei ole tarkoitus kenenkään rikastua, Risto Turpeinen korostaa. Jyväskylästä tuli Janita Voudinmäki, jonka vahvaa ääntä Risto Turpeinen ei turhaan kehunut ennen keikkaa. Mutta ketään ei ole tietenkään käännytetty pois. Haapajärveltä ja Reisjärveltä saatiin paikalle rokkibändit Burn Out ja Basic Stompers. Muurasjärven bändikerhon yhtyeet aloittivat kinkerit. Oman kylän jutusta isommaksi Muinaisnuorten kinkereitä ei ole tähän asti tietoisesti haluttu puffata kovin laajalti Muurasjärven ulkopuolella. Pojat 6 v: 1) Olavi Kananen 13,12, 2) Aku Rossi 13,65, 3) Vertti Laitinen 14,21, 4) Roni Kärkkäinen 14,28, 5) Jiri Ojanperä 14,60. Sittenhän tämä ei voi olla enää ilmaistapahtuma. Onnea! Keskiviikkona Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Marketta, Margareeta, torstaina Hanna, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hanne, Hannele, Joanna, perjantaina Leena, Matleena, Lenita, Leeni, lauantaina Olga, Oili, sunnuntaina Tiina, Kirsi, Krista, Kristiina, Kiia, Kirsti, Tinja, maanantaina Jaakko, Jimi, Jaakob, Jaakoppi, tiistaina Martta. Tytöt 4 v: 1) Jenni Olkkonen ja Pihla Soiluaho 12.03, 3) Aune Kinnunen 14.07, 4) Milja Parkkonen 14.09, 5) Hilla Lohtander 14.78, 6) Pettiina Paananen 15.22, 7) Alviida Nieminen 19.72. Tytöt 7 v: 1) Alisa Närhi 11,75, 2) Adeliina Laitinen 12,12, 3) Janessa Kananen 13,32. KINNULA-PÄIVIEN AVAJAISET MUHOLASSA Kinnula-päivät alkoivat helteisellä säällä
Metsästyskoirille paras aika olisi kevät, jolloin ne ovat hyvässä karvassa. Saan päättää siitä, että mitä teen, ja miten teen. — Muutamia puheluita on tullut, että mikseivät metsästyskoirat ole mukana. Jenni Heikkinen hankki ensimmäisen koiransa kaksi vuotta sitten. Heikkisen Hassutassut tarjoaa lisäksi perusterveydenhoitopalveluita, kuten kynsien leikkausta ja korvien puhdistusta. Pihtiputaan näyttelyn tulokset tulevat ensimmäistä kertaa välittömästi Kennelliiton nettisivuille, jossa tuloksia voi seurata reaaliajassa. Minulla oli Jyväskylässä oma asiakaskunta, joten aloitin täällä melkein puhtaalta pöydältä. piva luku. Liiketilatkin ovat etsinnässä. Koulutusten lisäksi Heikkinen tekee kotikäyntejä ja pitää yksityistunteja. Tallikäynnitkin kuuluvat palveluihin. Lisäksi minua kiinnostaisi kovasti koirien ravitsemusneuvonta. 20. heinäkuuta. Koulutuspalvelut ovat melko uusia Heikkisen yrityksessä: muun muassa naksutinkoulutuksen alkeet ja arkitottelevaisuus kuuluvat kurssiohjelmistoon. Sana kuitenkin leviää, ja ihmiset tällä seudulla alkavat pikku hiljaa tietää tästä yrityksestäni. Yrittäjyydessä on aina omat haasteensa, mutta asioissa on kaksi puolta. Viime vuonna koiranäyttely pidettiin Kinnulassa. Heikkisen pääeläimenä on koira ja sivueläimeksi hän on valinnut hevosen. Tahdon olla monipuolinen jokaisessa asiassa koirien ja hevosten kohdalla, Heikkinen toteaa. Tavoitteena on hankkia liiketilat yritykselleni tämän vuoden loppuun mennessä, Heikkinen paljastaa. — Valmistuin vuonna 2014 klinikkaeläinhoitajaksi, jonka jälkeen tein vuoden töitä eri klinikoilla Jyväskylässä, Heikkinen kertoo. 9–18, LA 9-16, p. Haluan, että minulla on tarjota asiakkailleni mahdollisimman paljon. Perustin siis oman toiminimen viime vuoden keväällä, ja aloin myydä eläimille tarvikkeita ja ruokia klinikkaeläinhoitajan työn ohessa. Aloitin koulutuspalvelut vasta kesäkuun alussa. 4 95 8 95 BEST TREATS HERKUT KOIRALLE! ROUHETIKKU 13 cm 100 kpl/910 g (5,44/kg) KANA HERKKULUU PURUTIKKU 13 cm, 40 kpl/400 g (5,44/kg) Marjukka MARJANPOIMURI 3 95 BIO LUVIL 1,61 kg (2,45/kg) 1 50 2 PKT Saana LEIVINARKKI 38 x 42 cm 20kpl 1 69 Dansukker HILLOSOKERI 1 kg. 044 785 2737 KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi Tarjoukset voimassa KE–TI 20.–26.7. Olen pitänyt jo pari kurssia, ja tällä viikolla alkaa taas uusia kursseja. Yrityksen löytää Facebookista, ja sillä on omat nettisivut. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Lähes 400 koiraa tulossa Pihtiputaan näyttelyyn HENRI PELKONEN Pihtiputaan kennelkerho järjestää koiranäyttelyn pallokentällä sunnuntaina 24. Osallistujia tulee jopa Helsingistä ja Tromssasta asti. — Jossain vaiheessa on tarkoitus jatkaa opintoja ja hankkia koirahierojan koulutus, mahdollisesti myös hevostenkin. Yksi suuri syy luokkien valintaan oli näyttelyn ajankohta. Päätöksen asiasta on tehnyt Keski-Suomen kennelpiiri, Ihalainen selventää. Muuta markkinointikanavaa ei juuri ole. Paikallisia koiria näyttelyyn on ilmoitettu ainoastaan kaksi kappaletta. Näyttelyyyn on ilmoitettu yhteensä 378 koiraa, joka on järjestelyistä vastaavan Tarja Ihalaisen mielestä soPitkäaikaisesta harrastuksesta syntyi oma yritys JASMIINA KUMPULAINEN Joskus pitkäaikaisesta harrastuksesta voi saada itselleen ammatin. — Vielä ei liiketiloja minulla ole, mutta olen käynyt katselemassa eri vaihtoehtoja Viitasaarella ja Pihtiputaalla. — Yleinen trendi näyttelyjen koramäärissä on ollut hieman laskusuunnassa, joten viidelle tuomarille tämä on hyvä määrä, yli keskitason. — Mielestäni yrittäjyydessä parasta on se, kun saa itse suunnitella yrityksen tarjonnan. Arvostelut kehissä alkavat klo 10. Heikkinen pitää yrittäjyyttä itselleen hyvänä asiana. Näyttelyvuorossa ovat Pihtiputaalla hieman harvinaisemmat koiraluokat eli seuraja kääpiökoirat, vinttikoirat sekä terrierit. Haluan laajentaa osaamistani mahdollisimman paljon, jotta voin lisätä yritykseni tarjontaa. — Minulla on intoa oppimiseen ja eläimiä kohtaan. Niin kävi 23-vuotiaalle Jenni Heikkiselle, joka on perustanut oman toiminimen Heikkisen Hassutassut. Yksi syy tähän on se, etteivät täällä suositut metsästyskoirat pääse osallistumaan. Kuvassa oleva Kira kotiutui viime vuoden lopussa. — Halusin laajentaa palveluita ja päätin lähteä opiskelemaan eläintenkouluttajaksi. Vaikka palvelut ovatkin jo melko laajat, haaveilee yrittäjä niiden laajentamisesta. Heikkinen on touhunnut eläinten parissa jo pienestä tytöstä lähtien, ja päätti lähteä kouluttautumaan alalle. — Opiskelujen ohessa en ole ehtinyt tehdä markkinointityötä juuri ollenkaan. Aloitin opinnot viime syksynä, ja valmistun nyt tulevana syksynä. — Idea lähti siitä, että haluaisin tehdä jotain ihan omaa. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää 2 95 1 99 Haribo 270-300 g MAKEISPUSSIT (5,005,56€/kg) 3 00 2 PS KESÄ-ALE JATKUU YHÄ TEKSTIILIOSASTOLLA! 11 95 13 95 SYYSPÖLLÖ TORKKUPEITTO 127x152cm SYYSUUTTA KOTIIN! SYYSPÖLLÖ TYYNY 45x45cm Töysäläisen KORPPUSÄKIT 2,5 kg (2,38€/kg) 5 95 Marjukka KERTAKÄYTTÖPAKASTERASIAT 0,35L, 0,5L ja 0,75L 5kpl/pkt 1L 4kpl/pkt 2 50 2 PKT RASTASVERKKO 4 x 5 m alkaen TERVETUL OA TEKEMÄÄ N HYVIÄ LÖYTÖJÄ! 1 00 2 KPL Gullon MARIA KEKSI 150g (3,33€/kg) KAMPANJA VOIMASSA 20.7.–31.7. — Muutin viime syksynä tänne. Jos itseltä ei suju suun kautta annettavien lääkkeiden antaminen omalle koiralle, vain yhteydenotto Heikkiseen, ja hän hoitaa asian. Idea omasta yrityksestä muodostui reilu vuosi sitten. PIHTIPUDAS, ARK
Kesäkuussa radalla oli tarkoitus pitää ensimmäiset kokoontumisajot, mutta vesisade sotki suunnitelmat. Heitä oli viime vuonna todella paljon. Reittikin oli olosuhteisiin nähden juostava. Sattumalta huomattiin, että rata sopii isokokoisille kauko-ohjattaville, niin sanotuille Desert Trophy Truck -bensa-autoille kuin nenä päähän. Hyvältä näyttää tulevaisuus, pyritään vain kehittämään tätä. Sukukokoukseen ja -juhlaan pyydetään ilmoittautumaan välittömästi. Tämä on mukava kisa. Kyse on nelivetoautoista, joissa kaikki pystytään säätämään ajajalle mieleiseksi: pyöräkulmat, välitykset, nelivetojakauma. — Ihan hyvin on porukkaa. Puolimaratonin miesten Vaihteeksi vesiesteitä Maalaismaratonilla 140 juoksi Muurasjärvellä sateesta huolimatta sarjan voittanut Pihtiputaan Tuiskun Markus Mattola myönsi, että kuralöllössä oli välillä raskasta juosta, kun tossu liukui, mutta enemmän häntä haittasi kova vastatuuli loppuosuudella. Maratoonarithan juoksevat kelillä kuin kelillä. Kello 11.30 on ilmoittautuminen, tuttujen tapaaminen ja ruokailu sekä sukukokous ja -juhla Wanhassa Pappilassa, osoite Laurilantie 20. Ari Janhunen viihtyy Harmaalanrannalla, mutta yllätyksiin pitää olla valmis. Ari Janhunen harrastaa DTT-autoja. Hän asui elämänsä loppuvuodet Pihtiputaan Luomalassa. Kirkonmenojen jälkeen hiljennytään hautausmaalla. Siitä toimesta hän erosi 57-vuotiaana v. Suvun jäseniä toivotaan runsaasti mukaan juhlimaan. Ihan mielellään sitä juoksee, kun maisema vaihtuu koko ajan. Suomessa autoilla ei vielä kilpailla. 040-737 3517, elina.anuriikka@gmail.com). — Mäissä rupesi hyytymään pahasti, mutta juoksuun olen tosi tyytyväinen. Hänen nuorin poikansa oli Jaakko (1761-), ja tällä puolestaan oli kymmenen lasta, muun muassa Israel ja Jaakko. 6 20. Hölkkäsarjalaisia lähdössä seitsemän kilometrin lenkille Vuohtojärven ympäri. Suvun kantaisä on korpraali Israel Argillander (1713-1779). Ilmoittautumiset voi tehdä Marjukka Argillanderille (p. argillander@viitasaari.fi) tai Elina Argillanderille (p. Radalle pääsee ajamaan kymmenen euron päivämaksulla. — Mutta onhan elämä täällä paljon laadukkaampaa, Ari Janhunen sanoo. DTT-luokka julkistettiin 2012. Suku on levinnyt hyvin laajalle alueelle Suomessa ja ulkomailla. Kokoa sen verran, että auton liikuttelu on kauko-ohjaimella helpompaa kuin kantamalla. Juoksu on Markus Mattolalle hyvää harjoitusta päälajia hiihtoa varten. DTT-auto kulkee vakiona 80 km/h ja teho vaihtelee 3-10 hevosvoimaan. Vakiokuntoisen DTT-auton nopeus on 80 km/h. RC-autoja harrastanut Ari teki radan omaksi huvikseen ja mönkkäriradaksi pojalleen. — Olen aina haaveillut bensa-autoista. Tänä vuonna niillä ajetaan ensimmäistä kertaa EM-sarjaa. Nyt Pellonpään pihaniityllä on hyvätasoinen rata ja huoltovarikko pit-stopp -ramppeineen. heinäkuuta Pihtiputaalla. Veljekset olivat saaneet viikkoa aiemmin hopeaa Sulkavan Soudun sekasarjassa Vihtavuoren Pamauksen joukkueessa. Israel Argillanderilla oli yhdeksän lasta, neljä tyttöä ja viisi poikaa. Argillanderit koolle sukukokoukseen Keski-Suomen Argillandereiden sukukokousta ja -juhlaa vietetään ensi viikon sunnuntaina 31. Perusmalli maksaa 990 euroa. — Kolme kuukautta olen urheillut kovempaa, tehnyt tehoja vauhtikestävyystreenejä. 1727 Hämeen rykmentin Rautalammin komppaniassa kolmantena rummunlyöjänä. Ensimmäisenä syksynä sähköt olivat pois viisi vuorokautta. Summan saa nousemaan virityspalikoilla. Pääkaupunkiseudulla ikänsä asunut Ari Jauhiainen muutti perheensä kanssa viisi vuotta sitten isänsä suvun kantapaikalle Harmaalanrannalle. Jälkeläisiä on tällä hetkellä sukutietokannassa 10 500. Löysin Kiinasta tehtaan, keskustelimme ja he kysyivät, olisinko kiinnostunut ottamaan edustuksen. Martti nauroi soudun yhä vaikuttaneen juoksuun – ei kuulemma tahdo takapuoli kestää. Edellispäivien runsaat sateet olivat pehmittäneet pelto-osuuksia sen verran, että järjestäjät naurahtivat reitillä olevan vesiesteitä. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT Harmaalanrannalta löytyy hieno rata isoille DTT-bensa-autoille HEIKKI JÄMSÉN Linnut laulavat ja kesä on hehkeimmillään Harmaalanrannan Pellonpäässä, kun Ari Janhunen käynnistää DTT-autonsa ja lähtee kiertämään tekemäänsä rataa niin että hiekka pöllyää. Edes hinta ei ole jarruttanut lajin suosiota. Israel aloitti sotilasuransa v. Martti Mäkelä sanoi olevansa äärettömän tyytyväinen osanottajamäärään. Maalaismaratonin järjestelyissä touhuava Martti Mäkelä (87) kävi juoksemassa puolimaratonin ja sijoittui toiseksi 45-vuotiaiden sarjassa.. Vuonna 1734 hän oli toinen rummunlyöjä ja 3.6.1736 hänet nimitettiin korpraaliksi. JUHA KIVINEN Muurasjärven Murto sai kahteen ensimmäiseen Maalaismaratoniinsa niin upean kesäpäivän, että kolmannella kerralla oli varaa vähän sataakin. Siitä alkoi yhteistyö ja autojen kehittely, Ari Janhunen kertoo. 040-839 7381, marjukka. Murron puuhamies ja kuntohirmu Martti Mäkelä lähti veljensä Markun kanssa puolimaratonille. Kaksi kertaa olen täällä juossut ja joka kerta on aika parantunut, nytkin melkein neljä minuuttia. 1770. Onneksi sää poutaantui kisan aikana, eikä kukaan tuntunut olevan sateesta moksiskaan. Viimevuotiseen yli kahdensadan juoksijan huipputulokseen ei nyt ylletty, mutta osallistujia oli silti varsin mukavasti 140. Syksyllä tulee juoksuja lisää. DTT-autot ovat lähtöisin USA:sta, kuten moni muukin autoharrastus. Jalat kestää paremmin, kun on vähemmän asfalttia. Neljä tonnia ei ole vaikea saavuttaa. He olivat siis suvun kolmatta sukupolvea. Sukujuhla alkaa kello 10 Pihtiputaan kirkossa jumalanpalveluksella, jossa saarnaa Argillanderien suvun jäsen, pihtiputaalaissyntyinen pastori Paula Närhi. Tämä oli ensimmäinen juoksukisa tänä vuonna. Sää vaikutti eniten hölkkääjien määrään. Siellä hänen jälkeläisensä perustivat sukuseuran yli 39 vuotta sitten
20. 61) Satu Koljonen 1.05.59, 62) Eliisa Pesonen 1.06.00, 63) Marja Lyytinen/ Eevi Järvenpää 1.12.32. 47) Riitta Pasanen 41.21, 48) Tanja Skantz Pihtipudas 41.22... 9) Anni Toivonen Murto 2.05.59. 3. 17) Heikki Turpeinen 2.01.09... Näytelmän juoni keskittyy sysisuomalaisten perusasioiden äärelle, elämään, kuolemaan ja elementtirakentamiseen. 55) Heini Hämäläinen Pihtipudas 54.27... Puolimaraton N 45: 1) Rauni Paananen 2.15.49. Puolimaraton M 45: 1) Jari Siukonen TP 1.42.01, 2) Martti Mäkelä Murto 1.45.29, 3) Hannu Aho Pihtipudas 1.51.08, 4) Markku Mäkelä Murto 1.53.40. Puolimaraton, miehet: 1) Markus Mattola Pihtiputaan Tuisku 1.30.13, 2) Janne Uusitalo Tuisku 1.32.59, 3) Taneli Hylkilä Reisjärven Pilke 1.34.41, 4) Jari Tiainen Alvajärvi 1.40.11... Maraton, naiset: 1) Margit Gergely Unkari/ Haapajärvi 4.11.09, 2) Piia Autio Sievi 5.07.50. ReTe on pari vuotta sitten perustettu kiertueja kesäteatteri, jolla on näytäntöalueena koko Suomi. Kokoa sen verran, että auton liikuttelu on kauko-ohjaimella helpompaa kuin kantamalla. 11) Anssi Kuha Alvajärvi 1.53.41... 44) Laura Parkkila Murto 39.53... Lauri Kananen (vas.), Paulus Saukkonen, Janne Piispanen ja Iiro Ihalainen tarpoivat kuravellissä Vuohtojärven takana kulkeneella pelto-osuudella.. Maraton M 55: 1) Veikko Ollila Häjyt 4.11.23, 2) Pekka Pasanen Kuljunperä 4.45.32, 3) Heikki Kivelä 4.46.11. Rajalan Riihessä Elämäjärvellä on odotettavissa mieliinpainuva kesäteatterielämys ensi viikon perjantaina 29. Testamenttiinsa hän kirjaa aineellisen ja henkisen perintönsä, joka onkin sukupolven kokoinen. Hölkkä 7 km: 1) Jukka Rahkonen Polvijärven Urheilijat 22.54, 2) Naveen Kohtaniemi Ykspihlajan Reima 23.12, 3) Ravinder Kohtaniemi Reima 23.27... heinäkuuta 2016 7 KOTISEUDUN SANOMAT Ari Janhunen harrastaa DTT-autoja. 22) Matti Kinnunen 2.19.27. Muurasjärven Maalaismaraton: Maraton, miehet: 1) Jani Ahonen Iisalmen Visa 3.56.31. Näytös alkaa kello 19. 19) Jyrki Korpikoski Muurasjärvi 2.05.53... 36) Siiri Turpeinen Murto 36.34, 37) Akusti Toivonen Murto 37.24... Järjestäjät ovat varautuneet ottamaan vastaan Rajalan Riiheen noin 250 katsojaa. Mutta samalla peräseinä lähestyy, vanha mies kurkistaa myös lähtöviivoille, syntymäänsä ja lapsuuteensa. Hautakivi hankitaan ajoissa, kun halvalla saa. 50) Seppo Pesonen Untisperän Urhot 47.33, 51) Asta Hämäläinen Pihtipudas 48.23... 21) Lauri Kananen 33.36, 22) Paulus Saukkonen 33.39, 23) Keijo Kähärä Tuisku 33.44... Puolimaraton M 55: 1) Jukka Turpeinen Murto 1.49.00, 2) Heikki Korhonen Ylivieska 1.56.28, 3) Toni Rinne YIT Runners 1.59.37.6... 26) Janne Piispanen 33.55, 27) Iiro Ihalainen 34.05, 28) Aake Ihalainen 34.14, 29) Tiia Jämsen Murto 34.26, 30) Kosti Salmela Tuisku 34.36, 31) Joonas Kinnunen 34.53... 7) Otto Skantz Murto 2.17.17. 53) Mari Turunen 51.56... Tuomas Kyrön Mielensäpahottaja kesäteatterissa Rajalan Riihessä Maalaismaratonin järjestelyissä touhuava Martti Mäkelä (87) kävi juoksemassa puolimaratonin ja sijoittui toiseksi 45-vuotiaiden sarjassa. heinäkuuta, kun ReTe -teatteri yhdessä Dexteatterin kanssa tuo Käpsy-Areenalle Tuomas Kyrön kirjoittaman suurmenestyksen, Iloisia aikoja Mielensäpahottaja. Hän myöntää myös tehneensä virheitä, laskutavasta riippuen yhden tai kaksi, siinäpä miettimistä. Puolimaraton, naiset: 1) Kaisa Höyhtyä Kuopio 1.28.19, 2) Anne Kivivuori Viitasaaren Viesti 1.47.10, 3) Kirsi Mäkelä Haukipudas 1.52.21, 4) Vilma Heikkinen Muurasjärven Murto 1.55.34... 13) Vili-Oskari Körkkö Pihtipudas 1.55.06... 59) Maija Paananen Pihtipudas 1.03.03... Puolimaraton N 55: 1) Riitta Korhonen Karttulan Urheilijat 1.59.33, 2) Anja Perälä Saarijärvi 2.01.22, 3) Leena Savukoski Ylivieskan Kuula 2.12.13. Maraton N 45: 1) Mari Sipola Kemi 4.24.27. Tällä määrälle he ovat luvanneet myös sateen sattuessa katettua tilaa. Maraton N 55: 1) Ritva Björkbacka Toholammin Urheilijat 4.46.31. Mielensäpahottaja kirjoittaa oman muistokirjoituksensa, koska kuka muu hänen elämänsä ja tekonsa tuntee. 57) Hilkka Jämsen Murto 1.00.32... Hän päättää itse, kuka saa talon, kuka Voortti Eskortin, ja kummalle miniälle kumpi emännän koruista. 41) Marko Toivonen EDUX 38.31..
Opistoseurat Jämsässä 22.-24.7., radiointi klo 8.5019. Kokoustilaan pääsee jo kello 10, ja se on kaikkien käytössä kello 20:een saakka. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Opittuun tapaan hänkin on ristinyt kätensä ja vastaanottaa nuoren herkällä mielellä ensi kerran itsenäisesti alttarin sakramentin. Hengellisten laulujen päivä su 24.7. Ke 20.7. Vapaapäivät ma ja ti. Eri ryhmien toimintaa Ma 25.7. klo 12–14 ”vanhalla” torilla (Kolimantie) ja TELTTAKOKOUS klo 18 teltassa torin vieressä. Samalla siunauksella hänet on siunattu kasteensa yhteydessä pyytäen: ”Oi, laps’ ethän milloinkaan ottaakaan vois, sä kättäsi enkelin kädestä pois”. Kuinka kauniita kaikki nuo kädet ovatkaan! Mutta kauneimmat sittenkin ne kädet, jotka ristille nauliten lävistettiin sepän takomin rautanauloin, mutta kuolleista ylösnousseena ja opetuslapsille haavoineen näytettyinä herättivät ilon: ”Herra elää”. klo 13 Saarella, Piilolan pihalla. Pihtipudas-Seura ry ja Pihtiputaan seurakunta Kädet ristissä – katse Jeesuksessa Parin kuukauden ikäinen nukkuu kyljellään äitiyspakkauksen pahvilaatikosta tehdyssä ensivuoteessa. Lehdet pihapuun sateessa kimmelsi, aurinko jostain arasti kurkisti. Noilla käsillä on opittu tekemään jo monenlaista tarkkuuttakin vaativaa tehtävää. MUSIIKKIPITOINEN TORITAPAHTUMA la 23.7. Kello 20 kokoontuvat Hakalan Pekkariset ensimmäiseen serkkutapaamiseensa Kalastajantorpalle. Pihakukat parhaimmillaan ja heinä tuulessa tuoksui, leyhyi niin. Jumalanpalvelukset Su 24.7. Avoimen arkun äärellä seisovat lähimmät ja kiinnittävät virttä veisatessaan katseensa rakkaisiin käsiin, jotka vielä viime jouluksi olivat kutoneet lapsille ja lastenlapsille villasukat, kuten niin monesti ennenkin. Ruokailuihin tulijat voivat ilmoittautua viimeistään perjantaihin mennessä suoraan Piispalaan (p. Seurat Su 24.7. välisen ajan. Jos haluaa nauttia lounaan sekä päivällisen, on hinta yhteensä aikuisilta 23 euroa ja lapsilta 14 euroa. Työnsä loppuun saattaneen, mutta omien sanojensa mukaan parasta elämän vaihetta elävän tyytyväisen vanhuksen kädet toimittavat vain välttämättömiä kotiaskareita – ja menevät illalla ristiin vanhuksen rukoillessa, jokaista nimeltä muistaen, lasten ja lastenlasten puolesta. klo 19 seurat ry:llä. Toritapahtumassa tarjoilua. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Järj. Pajuniementie 95, Peninki Kirkkokahvit. Kuljetus luontokirkkoon: klo 11.40 Harjulinna, Muurasjärvi klo 11.55 Entinen kauppa, Alvajärvi klo 12.10 Matkahuolto, Pihtipudas Kuljetus J. OSOITTEENMUUTOS Jos osoitteesi muuttuu tai siihen tulee muutoksia ILMOITA SIITÄ MYÖS MEILLE, NÄIN VARMISTAT LEHDEN TULON! P. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Leikki-ikäinen lapsi on ehtoollispöydässä polvistuneena vanhempiensa viereen. Ja äidin lempeät kasvot, kun kuljimme rinnakkain, käsi kädessä kotia päin. Jumalan edessä kädet ovat ristissä vanhaan germaaniseen tapaan, jossa vasalli tällä eleellä ilmaisi nöyrtymisen maallisen herransa edessä. 020 769 4300 tai piispala@ piispala.fi). Ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita, mihin ruokailuun osallistuu sekä mahdolliset ruokavaliot. Yhteistietoja apua tarvitsevalle: Palveleva Puhelin 01019 0071, su-to klo 18-01 ja pe ja la klo 18-03 (paikallisja matkapuhelinmaksu) Palveleva netti Heinäkuu Kerran kesällä aikaisin heräsin, peiton lattialta keräilin. Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Sen hinta on aikuisilta 13 euroa ja lapsilta 8 euroa. Noilla käsillä on tehty jo monenlaista. heinäkuuta. Äiti ja isoäiti on puettu valkeaan paitaan ja laitettu arkkuun. Oi ihana heinäkuu... Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Jutta Hiltunen 040352 7757. Katsellaan hän seuraa kuinka pappi jakaa leivän ja viinin ja pitää käsiään ristissä alttarikaiteella vanhempiensa tavoin. klo 18.30 rukouksen ja yhteyden ilta. Ei sen kummempaa. Erkki Lavanti, Milja Aho. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Ti 26.7. 014-562 196 • Hieronta • Kotikäynnit • Lääk.voim. Pekkariset koolle Piispalaan Lounas on tarjolla kello 12.30. Sen muistan sinusta heinäkuu. klo 14 hartaushetki Kaskessa. hartaudet: klo 12.30 Kotipiha, klo 13.15 Eevakoti, klo 13.45 Pihlajakoti. Näky tallentuu lähtemättömästi isän muistiin ajatuksin: ”Varjele lapsena taivahan keskellä vieraan maailman” . Keinutuolissa istuvan vanhuksen kädet lepäävät rinnalla papin tullessa tuomaan kotiseurakunnan tervehdyksen saavutetun merkkivuoden merkeissä. Kokous alkaa klo 13.30 Jäähalli Piispan yläkerrassa, Lintuselässä. Samat hinnat ovat voimassa kello 18 alkavalla päivällisellä. Oli satanut, mitäpä muuta. Suopursujen ja kanervien kasvatti Wanha Pappila Pihtipudas–Seura ry vuokraa Wanhaa Pappilaa Vuokraus ja näyttö Kotiseudun Sanomat P. Vierailijana laulajapastori Keijo Åkerlund Ruotsista. Virastopappi 014-562 622. Helluntaisrk Tervetuloa! Hautaan siunattu: Iida Irma Eveliina Jämbeck 88 v., Hanne Ilmari Kinnunen 91 v. Diakoniatoimisto ti klo 9–11, Merja Koskela 040-765 2453. Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632, nuorisotyönohjaaja Päivi Kananen 040-524 6664. 0207 931 620 • ilmoitukset@kotiseudunsanomat.?. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Puh. Kello 16.30 alkavat leikkimieliset tehtävärastit jalkapallohallin tekonurmella. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Liina Lill 040-520 3388. 014-579 1131. klo 13 luontokirkko Salme Hintsalla, Pajuniementie 95 Peninki. Tähän armonanomukseen on Kristus luvannut vastata valtakunnassansa ehdottomalla ja täydellä anteeksiantamuksella. Rippikoulunsa käynyt on ensi kertaa ehtoollispöydässä konfirmaatiokirkkonsa huipennuksena. Nöyryyden, syntien tunnustamisen ja armon anomisen eleenä nuoren kädet lepäävät alttarikaiteella katseen kiinnittyessä vuoroin alttaritauluun, vuoroin alttaripöydällä olevaan ristiinnaulitun kuvaan. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA • Fysik.hoidot • Lääkinnälliset tuet • Puh. Rantasaunat ovat käytössä kello 20–22. Nyt ollaan yhdessä siinä hetkessä ja paikassa, jossa oma ahkeruus ja työt ovat merkityksettömiä – on vain mahdollisuus nöyrtyä ja anoa armoa ilman minkäänlaista omaa ansiota tai suoritusta. Nuo kädet nostivat, kantoivat, lohduttivat ja tukivat kun ne olivat vielä nuoren naisen kädet. Mustikat, ahomansikat, niitä lapsena poimittiin, heinänkorteen pujotettiin. Siksi vieläkin pienimmästä suurimpaan ja nuorimmasta vanhimpaan saa ristiä kätensä ja nöyryyttää sydämensä anomaan armoa ja anteeksiantamusta. Su 24.7. ei kokousta. Su 24.7. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10. klo 10 messu kirkossa, jonka jälkeen 50 vuotta sitten ripille päässeiden yhteinen juhla seurakuntakodissa. Kello 18.30–20 konsertoivat Hakalan Pekkariset kokoustilassa. Kädet, jotka ovat tehneet paljon työtä, valmistaneet ruokaa, ommelleet ja kutoneet perheelle, sekä ennen muuta paljon hoivanneet ja hellineet, lepäävät kirkossa alttarikaiteella vierellään rakas, jonka ruumiillisessa työssä karheaksi tulleet ja suuriksi kasvaneet kädet ovat samalla tavoin ristissä. Kivijärven helluntaiseurakunta La 23.7. Keijo Paavola Pekkaristen sukutapaaminen järjestetetään Kannonkosken Piispalassa ensi viikon lauantaina 30. heinäkuuta 2016 Seurakunnan kotisivut: www. Diakoniatoimisto on suljettu 11.7.-29.7. Käsien sormet ovat ristissä, kuin kesken iltarukouksen nukahtaneella isommallakin lapsella. Se pitkä, ihan heinäkuu. Vapahtaja on astunut taivaaseen, mutta siunauksensa Hän jätti maan päälle seurakuntaansa omilleen. Niillä on opittu itse syömään, kirjoittamaan, leipomaan, heittämään palloa ja pujottamaan lanka neulansilmään. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Mukana Jukka Vesterinen. Minä huomasin! Oli heinäkuu. klo 13.00 Salme Hintsa os. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 20. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Per-Olof Moberg eläkerovasti Avioliittoon kuulutettu: Jouni Mikael Hiironen ja Satu Minja Janika Skukin. Katso erillinen ilmoitus. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Lapsi saa vastaanottaa pappiin kirkkain silmin katsoen apostolisen siunauksen ”Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi”. Fax 014-562 631. Oikea käsi nousee tervehdykseen ja pappi tuntee paljon elämää kokeneen käden puristuksen omassa kädessään. Nyt ne lepäävät työstään vainajan rinnalla pieni kukkanen sormien väliin pujotettuna. LUONTOKIRKKO sunnuntai 24.7. Kouluikäinen lapsi on vuorollaan vanhempiensa rinnalla kädet ristissä ehtoollispöydässä. 0207 931 621 www.pihtipudas-seura.fi • perhejuhliin • kokouksiin ym. 044 509 0598. Tervetuloa! Järj. Paanasen Liikenne Järj. klo 13 hartaushetki Terveyskeskuksessa. klo 12 – 14 toritapahtuma Kolimantien torilla ja klo 18 telttakokous torin vieressä Sallilan puistossa. Kuinka kauniilta kätensä vieläkin näyttävät suonineen, ryppyineen sekä sairauksien ja työstä kulumisen jälkeen – tai ehkä juuri siksi. Viimeisen kerran leipää murtaneet ja viinin siunanneet kädet nousivat jäähyväisten hetkelläkin siunaamaan rakkaita opetuslapsia ja näin palvelivat heitä vielä kerran. Mutta noilla samoilla käsillä on tehty myös sellaista, jota niillä ei olisi pitänyt tehdä, mihin niitä ei ole tarkoitettu
1.-3.-luokkalaisille klo 17-18 ja 4.-6.-luokkalaisille klo 1819. Kuljetus Viitasaarelta tai jos tulijoita tarpeeksi Pihtiputaalta tai Kinnulasta. Pihtipudas-Seura ja seurakunta. BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 24.7. Valvojat: Paavo Siekkinen, Jari Siekkinen, Jouko Herranen ja Matti Mielityinen. RiihiRockin Etkot Rajalan Riihessä klo 18 alkaen. K E N N E L K E R H O . Ke 20.7. klo 18 Annelin luona (Kortteisentie 466, Elämäjärvi). Tarkemmat tiedot ja ilm. TUISKU Aikuisten urheilukoulu torstaisin 21.7. KINNULA Su 24.7. Iskelmämusiikin vuosikymmenten parhaat palat. Marin päiväurheilukoulu maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12-13.30. Kilpailukeskus Alvajärven Maamiesseuran talolla. Treenejä ei ole, mikäli kotiottelu sattuu samalle ajankohdalle. klo 19 Rajalan Riihi Koko ajan suosittu SEKAHAKU. Koiranäyttely pallokentällä klo 10-16. Tervetuloa! Järj. Ilm. ja 25.8. Niemenkylän kyläkirkko Ruuhiniemessä klo 10. La 23.7. 050-339 0273. Lannoitesäkkikeräys ma 15.8. Vaihtori auki mape klo 10-14 kunnantalon alakerrassa. Pe 22.7. Tuomas Kyrön ja ReTe-teatterin Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja Rajalan Riihessä klo 19. To 21.7. Pihtiputaan Mieskuoron Sauna-musiikkinäytelmä Putaanvirran koulun salissa, molempina päivinä klo 14. Hinta 15 e, sis. Koliman Elouistelu klo 10-17. Kerttu, 040-716 5645. Järj. Sitovat ilm. Katusählyn SM-kiertueen osakilpailu koulukeskuksen piha-alueella alk. 10-02 Illalla suosittu JOSEN KARAOKE alk. Hirvija karhumerkkien ammunnat la 23.7. nettisivuilta www.liikunnanriemu. Järj. ennakko 12 e, portilta 15 e vanhempien seurassa. 10-22 YHTEISLAULUA klo 19-21 Markku Leppäsen vetämänä PE 22.7. menn. klo 10. G-junnut (aivan pienet) maanantaisin klo 1819. Ampumakokeen suoritusmaksu 20 euroa peritään ampumasuorituksen yhteydessä. klo 18. Järj. Totoravit Hiekan Hippoksella klo 14. Torstaisin hyppyja loikkatreenit klo 18-20. Hallituksen kokous ke 3.8. Kilpailukeskus Ukonniemen kalasatamassa. Teatterimatka Ränssin Kievariin su 24.7. Pyhäjärven Pohti ry YHTEISLAULUILTA ke 27.7. klo 13. Kilpailun toimitsijat talolle la 30.7. Su 14.8. menn. Järj. Kinnula MUISTIYHDISTYS. 20. Järj. Päivystys Pihtiputaalla 040-705 2434. Asta lomalla heinäkuun. klo 19 alkaen Sompatalon pihalla. Pihtiputaan Kennelkerho. Ilm. Hämeenlinnan retki mato 15-18.8. Järj. Dex Teatteri, Tuisku ja Ploki. säkit 4H-toimisto, 040-734 1882. Leiri päättyy su klo 15 kalasatamaan. Harjoitusvuoro ti klo 18. Järj. klo 11 Maamiesseurantalolla. La 6.8. sihteerille 040758 3840 tai sanni.paananen@gmail.com. MLL. 2x100e ja 2x160e Irtolehti 1190e pr 52. väh. Hakalan Pekkaristen konsertti keskuskoululla klo 19. klo 18 Wanhan Pappilan Väentupa, os. klo 10 Pihtiputaan kirkossa. Alvajärven Ryhti. klo 18 Heinäjoen luontoreitillä. Vetäjänä Matti KahiUrheilu Seurat ja yhdistykset Pihtipudas AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa. 1010 Pr. Torstaitanssit Niemenharjun lavalla klo 20 Neljänsuora sekä Tuula Ekdahl & Serena. Hinta 30 e, sis. Muistikahvila parittoman viikon to klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu ja ohjelmaa Laukaan uudessa seurakuntatalossa. Hinta 250 e, eijäsenet 300 e. Lisät. 29.50 e, suoramyyntipisteistä 27 e, portilla 35 e. Ilm. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu ja ohjelmaa Laukaan uudessa seurakuntatalossa. RHY. 15-02 Illalla MUSAA laidasta laitaan Hurpakasta voit varata myös juhlasi / muun tilaisuutesi! Tervetuloa viihtymään! Viihtyisä tapaamis& seurusteluravintola Lounas arkisin klo 11–13. Pihtiputaan UK. KESKI-SUOMEN ARGILLANDERIT. Kalastusleiri yli 12-v:lle Haapasaaressa pe-su 12.14.8. Kotimatsi MJKJaro Muholassa ti 26.7. Pe 29.7. Näyttäjät: Liitonmäen Seudun Erä ja Putaan Erämiehet. EA-RYHMÄ. kirkkoherranvirastoon, 040-669 1996. Metsästyskokeen suorittamismaksu 20 euroa peritään kokeen yhteydessä. Alle 12 v. Valvovat seurat: Hiilinki, Jääjoki ja Kurkela. Matka Kyyjärven HETteatteriin ke 3.8. Varaukset 0440 562 131 Teatteri-illallinen Kätlin 040-595 1475 URHEILUTAPAHTUMA Kutsu väki koolle ilmoituksella Kotiseudun Sanomissa! Keskustie 46, Kinnula P. riviltä 800,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Heinäkuussa Milja Kumpulaisen taidenäyttely terveyskeskuksen galleriassa. menn. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Kinnulan seurakunta. Kuljetus Viitasaarelta tai jos tulijoita tarpeeksi Pihtiputaalta tai Kinnulasta. mennessä. Astalle 040-734 1882. Tomi Markkola & Fernet. Ilm. ELÄKKEENSAAJAT. Liput ennakkoon Tiketti.fi alk. Kirkkopyhä Laukaassa su 14.8. Tiistaisin heittotreenit klo 18-20. klo 18-20. Järj. AMPUJAT JA RHY. Luontokirkko Salme Hintsalla (Pajuniementie 95, Peninki) klo 13. Vastaanottajat: Jorma Toikkanen ja Ismo Turlainen. La 30.7. PLOKI Kirppari avoinna perjantaisin klo 9-15. Eja F-junnut ja naiset to klo 17.30-19. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot 1 x 170 • 1 x 120 • 1 x 200 muut voitot yht. menn. klo 12. Sukukokous ja -juhla su 31.7. kuljetuksen, majoituksen, ruokailut, vakuutuksen ja kalastusta. Kotiteollisuus, Arttu Wiskari, Pete Parkkonen, Freud Marx Engels & Jung, Turnusband, Steamgoblin, Kupletin Juoni ja Raz Dva Tri. pe 29.7. Jalkapallon Eja F-junioreiden jalkapalloturnaus Muholassa alk. menn. Hinta 4 e/kerta. La 30.7. Romunkeräyslava entisellä tielaitoksen varikolla, Kirkkotie 15. Heittolajija kuntosaliharjoittelua Muurasjärven urheilukentällä maanantaisin klo 18. Pihtiputaan Hevosystäväinseura. Naisten kuntosalivuoro klo 18.30-20 ja naisten pelailuilta sunnuntaisin klo 18-19 salissa. Ohjaaja Kati Laine-Rissanen. RHY. Kansallinen maantiepyöräkilpailu Alvajärven Ympäriajo klo 11. peinen. asti Alvajärven kuivuri, Elämäjärven kuivuri, Muurasjärvellä yhteismonttu Urpilantiellä. Omat kalastusvälineet voi ottaa mukaan. Järj. anuriikka@gmail.com. Su 31.7. RiihiRock Rajalan Riihessä Elämäjärvellä klo 15-2.30. Liput 5 e. Su 24.7. 45 Pelilippu 3,50 KAHVITARJOILU 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Liput aina 15 ! NELJÄNSUORA NELJÄNSUORA toisena yhtyeenä TUULA EKDAHL JA SERENA Parasta ohjelmaa nyt suosittuakin suositumpi vuoden 2015 yhtye TO 21.7. ja 28.7. Ilm. klo 11. Harjoitellaan koirien kanssa to 21.7. La-su 20.-21.8. klo 18.00 Palkinnot mm. La 6.8. Finlanders LOMALAISTEN TORSTAITANSSIT LOMALAISTEN TORSTAITANSSIT PE 29.7. pe 5.8. Osanotto 30 e. Liikkuvan hirven harjoitukset to 21.7., 4.8., 11.8., 18.8. Djunnut ma klo 17.30-19. Tomi Markkola, 4.8. PUTAAN ERÄMIEHET. kunnan liikuntatoimi. Metsästäjätutkinnot Pyssylän ampumaradalla ti 2.8. Pirkko 044-548 5483 tai Leena 0400-641 769. Tervetuloa! Avoinna klo 21-03 • liput 12,A-oikeudet DREAM ELVIS SHOW by Aron DREAM ELVIS SHOW by Aron Ammestie 7 040-504 2946 Elvis saapuu 50-luvun avoautolla, tule ja ota ikimuistoinen valokuva. PUDIS Pesäpalloa pallokentällä maanantaisin klo 18. Järj. KLO 20-01 (Häkkisenkorventie 60, Elämäjärvi) Lippuja vielä pieni määrä saatavilla. Hirvikoeammunnat Pyssylän ampumaradalla la 23.7. FCI:n ryhmät 3/10 ja 9. Su 14.8. VIITASEUDUN KUULO. Su 24.7. Myös reippaat eskarilaiset voivat osallistua. Metsästäjätutkinto ke 20.7. Ilm. Kotikirppis Kärväskylän koululla klo 11-17. klo 10, ellei ole ryhmän vetäjän kanssa muuta aikaa sovittu. Kinnulan seurakunta. Ke 10.-31.8. Lähtö pe klo 17.30 kalasatamasta (Ilosjoki), josta kuljetus Haapasaareen. H i r v i k o e a m m u n n a t Pyssylän ampumaradalla la 30.7. Kirkkopyhä Laukaassa su 14.8. pihtiputaan-ampujat.blogspot.fi. Laurilantie 20, Pihtipudas LAULATTAJINA SANNA KANANEN JA HANNU VIITALA Kahvitarjoilu, tervetuloa! Pihtipudas-Seura ry LA 23.7. Kuntosalin avaimen saa tarvittaessa Muurasmarketista. Ilm. Näyttäjät: Elämäjärven Erämiehet ja Sopen Metsästäjät. Näytösottelu PPK-MJK Pihtiputaalla la 23.7. Kirkkokahvit. Dex Teatteri, Tuisku ja Ploki. lipun. Kinnulan seurakunta. Järj. Jalkapalloa nurmikentällä keskiviikkoisin klo 18. Valvojat: Leo Sorri, Markku Sorri, Pauli Kananen ja Timo Kananen. Kesäjumppa keskusurheilukentällä klo 18.30-19.30. Sarjoja kaikenikäisille. Yöpyä voi Urheilukalastajien mökissä tai teltassa. Ilmoittautumiset Ilkalle p. Elina Argillander 040-737 3517 tai elina. sihteerille 040758 3840 tai sanni.paananen@gmail.com. Pesäpalloa kaikille sunnuntaisin klo 19.30. Yllätysbändi. 4H. Turnaukseen voivat osallistua kaikki aloittelijoista pidempään sählyä pelanneisiin. klo 12. Lasten urheilukerhot tiistaisin urheilukentällä. ti 26.7. com/kinnulankatusahly ma 1.8. 4H-toimisto avoinna ma-to klo 8.30-13.30. To 28.7. Ruokailu ja ohjelma seurakuntakodilla. Urpilan kotakirkko klo 15. MJK Vakiotreeniajat. klo 19. 0400 479 685 KE 20.7. Messu ja 50 vuotta ripillepääsystä -tapaaminen kirkossa klo 10. Miehet ti ja pe klo 19 Muholassa. MURTO Kahvakuulailua maanantaisin klo 19.15 koulun pihalla. Suosittu myös ulkomailla! HUIPPUOHJELMAT JATKUVAT: 28.7. VIITASEUDUN KUULO. Klubi-ilta ke 17.8. Yölintu, 11.8. Saatavana teatteri-illallinen. Toivomme mukaan myös mahdollisimman paljon vuosien varrella MJK:ta edustaneita pelaajia mukaan tähän matsiin. ELÄKELÄISET. klo 12. Pe 29.7. Lähtö Kinnuskeskuksen pihasta klo 17.30. pe 5.8. Hirvi ja haulikko. klo 17.30 Sompatalolla. Ampumakokeen suoritusmaksu 20 euroa peritään ampumasuorituksen yhteydessä. klo 21 LA 23.7. 1.-5.8. Ruokailu ja kokous Wanhassa Pappilassa (Laurilantie 20) klo 11.30-16. D-junnut. Yli 9-vuotiaiden urheilukoulu maanantaisin klo 1820. ma 25.7. Torstaitanssit Niemenharjun lavalla klo 20. alk. Alle 9-vuotiaiden urheilukoulu maanantaisin klo 17-18. RYHTI Pyöräkilpailun kilpailukeskuksen rakentamistalkoot pe 29.7. MUISTIYHDISTYS. Lähtö matkahuollosta klo 12
P. 050-4653 746 Lakiasioissa kannattaa luottaa asiantuntijaan. 040-4871 830 Tavattavissa Kinnulassa ja Reisjärvellä. Myllytie 3 as 2, Kinnula. Palomiehet saivat joutsenen kyytiinsä, mutta se menehtyi matkalla eläinlääkärin luo. Hätäkeskus sai Joutsenen pelastusoperaation epäonnistui viime viikonloppuna Kinnulassa. (014) 573 575 www.kiviteos.fi kivituotteet pihasuunnitelmat G LASSAFETYX Lasit ja lasitukset • tavalliset float-lasit • lämpölasit • lankalasit • laminoidut lasit • peilit • pleksit “Se Putaan lasimies” p. 08-8833 880 Kinnula, Keskustie 41, Puh. Lounas: 11-13. Tammikuun kovista pakkasista se johtui. 040-700 0282, 040-700 0283 RIVITALOASUNTO 2h+k+s 56 m 2 Hp. Ulosajolle ei ole ilmaantunut silminnäkijöitä. alk. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. SOLIFER MATKAILUVAUNU Vuosimalli 90-95. Mansikkasato oli surkein moniin vuosiin Kallen tarhalla. Vain puolet Kallen mansikoista kypsyi Kaikkialta on kuulunut huonoja uutisia kesän mansikkasadosta, niin myös Pihtiputaan Seläntauksessa mansikoita viljelevältä Kalle Hakoselta. 029 566 0880. Heittotulos on Suomen tämän kauden kolmanneksi paras P15-sarjassa. Heikki Marin voitti 15-vuotiaiden poikien sarjan tuloksella 63,52 metriä 600 gramman keihäällä. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Iina Huttu, puh. Tervetuloa Johtokunta Myytävänä Torilla TILAA KESKISUOMALAINEN Erkki Jämsén Puh. Kohtalokkaan kolarin epäillään sattuneen jo paria tuntia aiemmin. 040-503 1549. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Tulos on kauden kärkitulos T12-sarjassa. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Pekka Hylkilä, puh. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja hirvimetsälle ilmoittautuminen. PE 22.7. vs. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas TILAUSAJOT 040 580 8361 Lasse 0400-644 631 Kimmo Ky sy tar jou s! & & • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset Keskustie 42, 43900 KINNULA 040-866 9274 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kahvila ma-pe 9-13 • Lounasravintola ma-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Kinnulan Kartano Oy 040-937 6769 Asiointi-, siivous-, kotiapuja keskustelupalvelu • Omaishoitajalomitukset Tiinan kotipalvelu Kotitalousvähennyskelpoinen palvelu • Mattopesula Tiina Pasanen Pihtipudas siivous-, kotiapuja asiointipalvelu – Kinnula – AP-KOTIPALVELU Anniina Pekkarinen • 044-260 2787 • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • piikkaukset • Avant-pienkuormaaja 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä Reisjärvi, Kirkkotie 8A, Puh. Kalle Hakonen ”pani lapun luukulle” maanantaina, jolloin viimeiset kymmenen poimijaa kävivät hakemassa jäljellä olleet kypsät mansikat Kallen tarhasta. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. heinäkuuta 2016 Kurkelan Metsästäjät ry:n kesäkokous pidetään Kurkelan Metsästäjien kodalla su 31.7.2016 klo 14.00. Pihtiputaalainen 1940-luvulla syntynyt mies menehtyi ulosajossa viime sunnuntaina. 044-344 8922 KAKSI PIENTÄ ASUNTOA Pihtiputaan keskustan tuntumassa. 050-520 0978 045-632 7004 Alvajärven MANSIKKAA • Poimittuna Hyvönen Juha ja Riitta P. Tervetuloa! Perjantaina 22.7. Sarjassa vei voiton Viitasaaren Viestin Viivi Raatikainen tuloksella 42,53 metriä. Lauantaina 23.7. Johtokunta kokoontuu klo 13.00. Enää ei ole poimittavaa. P. Tervetuloa Johtokunta Nuora-Hoikan Erä ry:n sääntömääräinen kesäkokous ma 1.8.2016 klo 19.00 Alpo Toivosella. P. Asunnon tarkemmat tiedot: Etuovi.com, kohde D36672. Pelastuslaitos oli saanut hälytyksen yksinäisestä joutsenen poikasesta paikalliselta mökkiläiseltä. Toiseksi tuli Karstulan Kivan Juho Järvinen tuloksella 59,57. Vuokrattavana Ostetaan Valmistuneita Pihtiputaalainen Niina Hollanti on valmistunut tradenomiksi Oulun ammattikorkeakoulusta. klo 10-15. Tuskin puolta tuli koko sadosta. Onnettomuus tapahtui Peningin kylässä Liitonjoentiellä. klo 10-14 Pihtiputaan torilla VESIKOURUT alk. 42.000 e. Lisäasiana maanvuokrasopimuksen irtisanoneiden seuran jäsenten jäsenyyden päättyminen. Edellinen yhtä huono sato koettiin myös kovien pakkasten jälkeen. Paikalliset Puheenaiheet ja torimyyjän tarjoukset. 0400-644 500. 014-4178 800 Viitasaari, Rantatie 6A, Puh. 040-574 2599 Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. Avoinna klo 9-15. klo 8-16 Pihtiputaan torilla. Mies kuoli ulosajossa Peningissä ilmoituksen tapahtuneesta aamuyöllä klo 5. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 050-918 1217, mpietika67@gmail.com Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Pihtiputaalainen Ville Hollanti on valmistunut agrologiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun Ilmajoen yksiköstä. Pihtiputaan Kiviteos Oy Laurilantie 73, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos.fi Puh. Heikki ja Tiisa heittivät pitkälle Pihtiputaan Tuiskun Heikki Marin ja Tiisa Paukku heittivät huipputuloksia keihäässä Heinäkuun nuorisokisoissa Äänekoskella torstaina. Tied. Tervetuloa Hallitus Saanin Eränkävijät ry:n kesäkokous to 28.7.2016 klo 19.00 Pahkahovissa. Etelässä on saatu monin paikoin vain yksi kolmasosa sadosta, Kalle Hakonen kertoo. 0400-321 387 KORPELAN PALVIAUTO TO 21.7. Syynä oli aliravitsemus. Avoinna: ma-pe 8-14.30. 050-560 2622 Tavattavissa Viitasaarella. Joutsenta ei onnistuttu pelastamaan PIHAKIRPPUTORI Kellokuja 7, Kinnula. Lisäksi päivitetään seuran säännöt. klo 10 Kinnulan torilla. Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). — Se oli lyhyt ja pieni sato. Tervetuloa Johtokunta Jääjoen metsästäjät ry:n sääntömääräinen kesäkokous su 31.7.2016 klo 10.00 kunnanvirastolla. Silloin oli liian vähän lunta ja osa mansikankukan aluista pääsi paleltumaan. Markku Pietikäinen p. 2,50€/m värit: musta, ruskea ja valkoinen 5 ja 6 metrin noutopaloista • myös saumattomat ja pyöreät kourut • savupiippujen suojahatut • seinäja kattotikkaat • kattosillat, lumiesteet Kimmo & Matti Mäki Ay • puh. Hän oli autossa yksin. Tiisa Paukku sijoittui toiseksi 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa heitettyään 35.75 metriä 400 gramman keihäällä
Keskitie 3, Viitasaari • keittiökalusteet • liukuovet ja komerot • kylpyhuonekalusteet • asennus ja remonttipalvelut ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Pihtiputaan Jätehuolto Oy Pihtiputaan Jätehuolto Oy Reisjärventie 215 • 040-727 6781, 0400-645 653 040 149 4005 Keskustie 14, Pihtipudas fysioterapia • myös ilman lääkärin lähetettä • hieronta • akupunktio • kunto-ohjelmat ja testaukset Fysioterapeutit Anne Vuorenmaa-Huuskonen, Anne Kivivuori ja Jari Pekkanen Putaanportintie 13, Pihtipudas Kotitalous: p. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. 040 551 5063 YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 5 Pihtipudas Meiltä saat • hiekat • sorat • soraja kalliomurskeet • maanajot • kaivinkonetyöt Myynti: 040-504 8275 • romuautot • maatalousromut ym. p. Luomalanrannantie 207, Pihtipudas • sirpa.huikari@gmail.com • Klassinen hieronta • Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus • Lymfaterapia • Luontaistuotteet • Verkkokauppa HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. 040 580 8274 p. Asematie 5, Pihtipudas • Elina 0400 570 553 • Marko 0400 578 370 www.tasmahoito.. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 0400 534 406 / Tero HINAUSPALVELU 24h p. Koulutettu hieroja/ fys.opiskelija Jussi-Akseli Körkkö töissä 27.6.–31.7. • arvometallit • akut • renkaat • vaihtolavapalvelu metalliromulle • rekisteristä poistot MAKSUTTA Metalliromun keräys p. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. JALKATERAPEUTTI KAISA KANTANEN p. Varaathan soittamalla oman palveluaikasi. 0400-251 965 T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • Notkon Pirtit/savusauna ID14918 • majoitusta lomaan ym. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. heinäkuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen • Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat • Lainhuudonhakemiset • Laillistettu kiinteistönvälitys • Arvioinnit • Isännöinti • Kokousja saunatilan vuokraus Keskustie 14, PIHTIPUDAS • Puh. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 0400-581 315 Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. 20. Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Jätekuljetukset Likakaivojen tyhjennykset Viemärihuolto ja -kuvaukset Nosturija vaihtopalvelut Nostokori ja nostotyöt www.jatehuolto.net Koneja perävaunukuljetukset Maanrakennusja kaivurityöt Hyötyjäteasema Tarvikemyynti 040-727 6781 0400-645 653 Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja 0400-597 043 www.kuntositi.. 014-571 254 0400-640 938 050 461 7630 •www.khkrakennus.. 0400 687 364 OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA PURKAAMO AUTO-OSIX OY Pihtipudas • www.auto-osix.fi 040 484 9255 / varaosat. 040-745 0964 • Metsä: p. 0400-647 010 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. Ammattitaidolla ja luottamuksella. ÖSTBERG Viitasaari, puh. Puh. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. Julkinen kaupanvahvistaja. 045-112 7752 Teemme töitä laidasta laitaan! • yksityiset ja yrityssiivoukset • metsätyöt • mökkipalvelut • hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys OSUUSKUNTA OK-TEAM Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Anne Heikkilä lomalla 8.6.–31.7. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 RSNOTARIAATTI • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi 0400-547 257 • e-mail: raimo.siltanen@pp1.inet.
Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Pojat 12 v: 1) Herman Räihä 10,72, 2) Rubert Harjula 10,79, 3) Tuomas Piispanen 10,90, 4) Konsta Lindholm 10,99, 5) Matias Laajoki 11,69, 6) Jori Kinnunen 12,14, 7) Einari Meriläinen 12,28. ajo 2060 m: 1. Storms Anna / Tuomas Pakkanen, 18,2. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Pääpalkintona on digikamera, lisäksi muita palkintoja. Willow Bay Bianca / Santtu Raitala, 18,5. Ero seuraavaan oli tiukka sekunnin sadasosa. lähtö, lv, ryhmäajo 2100 m: 1. Metkutus / JuhaMatti Paavola, 26,2, 6. Uutena raveihin tuli Hiekan Helmi –tuplakisa. Heart Star Boy / Ville Pohjola, 16,0, 9. Pojat 6 v: 1) Jooa Urpilainen 4,73, 2) Lenni Humalajoki 5,21, 3) Miska Mäkinen 5,24, 4) Aaro Räihä 5,28, 5) Rasmus Arosilta 5,37, 6) Jooa Tofferi 5,56, 7) Eeli Pehkonen 5,75, 8) Peetu Puputti 6,00, 9) Eemil Heinonen 6,02, 10) Juho Piispanen 6,03, 11) Eemeli Hirvonen 6,09, 12) Peetu Poikola 7,40, 13) Otso Sneck 7,78. Pojat 14 v: 1) Eljas Lahti 8,75, 2) Roni Kinnunen 8,94, 3) Aleksi Pigg 9,78, 4) Paavo Hänninen 9,87, 5) Valtteri Hämäläinen 10,04. Viimeistään Hiekan Helmi -finaalin aikana yleisö tempautui kokonaan mukaan. Tuloksia, 1. Berto Vaikko / Sami Vehviläinen, 15,6, 2. Karsintoja Keppari-Derbyyn järjestetään yhteensä neljät, ja finaalin voittajaparille on luvassa hienoja palkintoja. Valokuvista parhaimmat julkaisemme kilpailun päätyttyä Kotiseudun Sanomissa. lähtö, sh, tas. Raveissa oli ohjelmaa keppihevosharrastajillekin: Killerin ensimmäiseen Keppari-Derbyyn järjestettiin karsinnat Pihtiputaalla. Keski-Suomen Kesä-Cupin karsintaan sai osallistua enintään 4 000 e voittaneet hevoset. ajo 2060 m: 1. Ravien kokonaistotovaihto kipusi hieman yli 111 tuhanteen euroon, josta kaksari-vaihdon osuus oli lähes puolet, 51 tuhatta euroa. Pituus: Pojat 10 v: 1) Niklas Tofferi 340, 2) Tatu Syrjä 320, 3) Viljami Lindholm 292. lähtö, lv, Monte tas. Tuhannen euron bonus luvattiin hevoselle, joka voittaisi sekä karsinnan että finaalin. Pojat 8 v: 1) Pyry Leppänen 7,72, 2) Hugo Kinnunen 7,75, 3) Lennart Räihä 8,03, 4) Konsta Kröger 8,11, 5) Iivari Piispanen 8,45, 6) Niklas Humalajoki 8,47, 7) Sampo Sällinen 8,62, 8) Mio Piispanen 8,65, 9) Eevert Harjula 8,69, 10) Vilman Muhonen 8,74, 11) Joona Kuivaniemi 8,88, 12) Matias Tiinus 9,25, 13) Jesse Lindström 10,75. Raveissa oli montén Prix Etoile -karsinta, Nuorten Sarja sekä Keski-Suomen Kesä-Cupin karsinta. Viisi parasta lähtevät kisaamaan Keppari-Derbyfinaaliin Jyväskylään Killerille 20.8. lähtö, lv, ryhmäajo 2100 m: 1. Heart Throw Power / Keijo Hakala, 16,5. lähtö, lv, tas. He sijoittuivat ensimmäiseksi ja korjasivat 500 e palkinnon. Kuvan on oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon. 4. ajo 2060 m: 1. Case Closed / Niko Jokela, 16,5, 6. Case Closed / Niko Jokela, 15,8, 2. Perholainen Case Closed haki palkintonsa ohjastajansa Niko Jokelan sekä omistajansa Tapani Huopanan kanssa. lähtö, lv, ryhmäajo 2100 m: 1. Karsintalähtöjen voittajille oli luvassa 700 e palkinto, ja finaalin voittajalle oli tarjolla 3 000 e. heinäkuuta 2016 Puh. Lasten olympialaiset Kinnula-päivillä Osallistu kesäkuva kisaan! NAPPAA KESÄKUVA NAPPAA KESÄKUVA Kotiseudun Sanomat järjestää kesäisen valokuvauskilpailun. Hiekan Hippoksella nähtiin lisäksi pihtiputaalaisten Jaana Aholan ja Juha Lamminniemen omistaman Lassikon uran viimeinen lähtö Pihtiputaalla. Boulder Dynamite / Saara Eerola, 17,7. Julia Windhill / Keijo Hakala, 17,7. 9. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Toimittaja Juha Kivinen 0400-345 852 Ilmoitukset ja tilaukset: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander 0207 931 620 Pia Urpi 0207 931 621 Kokonaislevikki 4 637 Tarkastettu 22.2.2016 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Juoksu: Pojat 4 v: 1) Väinö Muhonen 4,72, 2) Jalmari Lindholm 4,87, 3) Edvin Harjula 4,91, 4) Tino Kinnunen 6,40, 5) Matteus Lahti 6,42, 6) Oliver Räihä, 7) 7,40, 8) Tuukka Tiinus 8,03, 9) Ahti Sneck 8,44, 10) Nuutti Humalajoki 8,49, 11) Elias Holm 9,63, 12) Luka Tofferi 10,75, 13) Santtu Mäkinen 13,07, 14) Henrik Poikola 15,00, 15) Alexander Forsén 15,81, 16) Oliver Arosilta 17,56, 17) Justus Urpilainen 18,00, 18) Kasper Holm 29,89. Tytöt 8 v: 1) Liisi Sällinen 8,23, 2) Saaga Tofferi 8,28, 3) Alma Syrjä 8,34, 4) Matilda Lahti 8,54, 5) Sanni Piispanen 9,00, 6) Anna Lindholm 9,06, 7) Emmi Lindholm 9,22, 8) Liina Kuusitunturi 9,25, 9) Liisa Hänninen 9,34. ajo 2060 m: 1. klo 14 alkaen. ajo 2060 m: 1. Ensimmäinen Hiekan Helmi löytyi JASMIINA KUMPULAINEN Hiekka pöllysi hevosten ravatessa Hiekan Hippoksella viikko sitten sunnuntaina. Finaalista lähti siis mukaan neljän tuhannen euron potti. Tytöt 12 v: 1) Amanda Lahti 10,12, 2) Lyydia Lahti 10,34, 3) Neea Pekkarinen 10,75, 4) Viivi Räihä 11,06, 5) Noora Torkki 11,35, 6) Emmi Räihä 12,04, 7) Milja Torkki 13,56. Jännitysnäytelmä jatkui finaalin viimeisellä suoralla, kun kolmannesta sijasta oli todellista taistelua. mennessä sähköpostilla toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai käy tuomassa se meille toimitukseen. Exotic Linda korjasi 600 e potin. Exotic Linda / Olli Pekkarinen, 16,8, 6. 5. Lähetä paras valokuvasi pe 19.8. Nappaa talteen kesän parhaimmat muistot ja ikuista kesän hauskat hetket. Tytöt 10 v: 1) Neea Tofferi 10,28, 2) Olivia Pekkarinen 11,05, 3) Saana Pekkarinen 11,21, 4) Helmiina Räihä 11,25, 5) Miina Urpilainen 11,32, 6) Helmi Jauhiainen 11,34, 7) Juulia Järvinen 11,51, 8) Ira Pekkarinen 11,56, 9) Jessica Tiinus 12,40, 10) Sanni Räihä 12,41, 11) Jasmin Kuivaniemi 12,56, 12) Hilda Meriläinen 13,92, 13) Melina Hiekkanen 14,06. Seuraavat ravit Pihtiputaalla ravataan 14.8. Finaalin lähtöradat määräytyivät karsintalähtöjen sijoitusten mukaan. Pojat 14 v: 1) Eljas Lahti 420, 2) Roni Kinnunen 391, 3) Valtteri Hämäläinen 359, 4) Aleksi Pigg 340, 5) Paavo Hänninen 307. lähtö, lv, tas. Lähdön voitti kinnulalainen Exotic Linda ohjastajanaan Olli Pekkarinen. Ravien järjestäjänä toimi Pihtiputaan hevosystäväinseura. Santtu Raitalan ohjastuksella mentiin kolmen kärkeen myös seitsemännessä lähdössä. Pihtiputaalla nopeimmin Keppari-Derbyssä ravasivat maaliintulojärjestyksessä Jiri Ojanperä Leistainhevosella, Eerika Siekkinen Mustilla, Lumi-Kukka Saaranen Napilla, Sanni Siekkinen Sirulla sekä Eerika Siekkinen Viimalla. Pietrosin / Henri Bollström, 16,7. 10. Raveissa oli kaksi karsintalähtöä, ja molemmista kuusi parasta pääsi kilpailun finaaliin, joka käytiin ravien viimeisessä lähdössä. Midnight Hour / Ilkka Nurmonen, 17,1.. Finaalissa oli paikallisista hevosista Jytter Teamin Heart Star Boy sekä Ilos Oy:n Midnight Hour. ajo 2060 m: 1. Lassikko / Keijo Hakala, 26,7. lähtö, sh, ryhmäajo 2100 m: 1. Ravikansaa kertyi paikalle melkein tuhat, ja raveista saatiin nauttia kauniissa ja helteisessä säässä. Karsintalähtöjen voitot menivät perholaiselle hevoselle Case Closed, jolla oli ohjastajana Niko Jokela, sekä Mauri Jaaran ohjastamalle siilinjärveläiselle Berto Vaikolle. 6. Herra Helminen / VeliErkki Paavola, 31,9. Tytöt 6 v: 1) Sara Muhonen 5,34, 2) Josefiina Kuivaniemi 5,34, 3) Saaga Harjula 5,35, 4) Saana Puputti 5,57, 5) Minea Lahtinen 5,65, 6) Hulda Muhonen 5,82, 7) Lidia Räihä 6,22, 8) Enna Pehkonen 6,23, 9) Tyyni Meriläinen 7,00, 10) Ilona Tiinus 8,03, 11) Iida-Maria Luhtala 8,07, 12) Vanessa Kuivaniemi 10,81. Hiekan Hippoksen ravikesä jatkui Toto4-raveilla. lähtö, sh, tas. 7. Lumi-Kukka / Niko Jokela, 32,0. Pojat 12 v: 1) Tuomas Piispanen 346, 2) Herman Räihä 340, 3) Konsta Lindholm 321. Hiekan Helmi -finaalin voitti perholainen Case Closed, joka ajoi ohjastajansa Niko Jokelan kanssa myös karsintalähdössä ensimmäiseksi. Pojat 10 v: 1) Niklas Tofferi 10,25, 2) Niilo Hänninen 10,69, 3) Niklas Muhonen 10,76, 4) Tatu Syrjä 10,97, 5) Eemil Piispanen 11,15, 6) Viljami Lindholm 11,21, 7) Luukas Humalajoki 11,34, 8) Aaro Pesonen 11,47, 9) Aamos Lahti 11,86, 10) Otto Lindholm 12,14, 11) Lasse Torkki 12,33, 12) Miro Kinnunen 12,90, 13) Eelis Torkki 13,93. Midnight Hour / Ilkka Nurmonen, 15,8, 9. Kinnulaa ja Pihtipudasta edustivat ensimmäisessä lähdössä kinnulalainen hevonen Willow Bay Bianca ohjastajansa Santtu Raitalan kanssa. Toto76-raveihin. 2. Viime metreillä kuitenkin Antti Ojanperä ohjasti Rim Bay Kickapoon kolmanneksi ajalla 16,8, ja neljänneksi tuli oululainen Vasil Victor hävittyään sekunnin kymmenesosalla. Heart Star Boy / Ville Pohjola, 17,3, 8. 8. 3. Tytöt 14 v: 1) Viivi Syrjä 10,81. Ohjastajistakin löytyi paikallisia: Santtu Raitala ohjasti hevosta On Va Voir ja Antti Ojanperä Rim Bay Kickapoota. lähtö, lv, tas. Tytöt 4 v: 1) Emmiina Heinonen 6,35, 2) Linnea Holm 6,35, 3) Lumi Ojala 7,57, 4) Telma Sällinen 7,59, 5) Iisa Lindholm 7,76, 6) Viola Poikola 8,63, 7) Elisa Luhtala 11,26, 8) Emma Pannula 27,69