6 Vesa Varis pyöräilee 10 000 kilometriä vuodessa. 2021 puh. 1. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Särkiharjun vedenottamo uusittiin Yrittäjien pitäisi osata myös pysähtyä kiireen keskellä Sivu 12 Kuljettaja viihtyy yhä paremmin metsäkoneessaan irtonumero 2,00 e s. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 20. 13 s. 3 s. 0207 931 620 n:o 3 • 61
Pohjoislahti pääsi mutaman muun eri puolilla maata sijaitsevan kohteen kanssa mukaan SOFYtoimintaan. Lehdessä on niin henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia ja erilaisten ihmisten kokemuksia siitä, miten omaa oloa ja ympäristöä voi parantaa työssä ja vapaalla. Kannattaa vielä selvittää, selviänkö muutoksista itsekseni vai tarvitsenko niihin avuksi toisia ihmisiä. Eli valmentaja, joka auttaa pysymään terveenä. Ensimmäiset kymmenen vuottani asuin vielä talossa, jossa piti asioida ulkohuussissa. Huh! Meillä toimituksessa on ollut mielenkiintoinen viikko, kun olemme etsineet erilaisia hyvinvoinnin lähteitä alueeltamme. Slaakin saisivat tämän päivän valmentajat esihistoriallisista lausunnoista. Muurasjärveläinen Usko Paananen poikkesi toimituksessa, ja hänen kanssaan palautui juttu 1980-luvun puolivälin SOFY-projektiin. Sehän ei periaatteessa ole yhtään sen vaikeampaa. Ajatus menee jotenkin sitä rataa, että hyvinvoinnin ratkaisee vaiva tai sen puuttuminen. Kyseinen ammattilainen kulkee kylkimyyryä sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa parantaa ja ylläpitää terveyttä. Vesa puolestaan viettää aikaa pyöriensä päällä, ja muutamat hurjat avannossa uiden. ovat vaihtaneet vanhan elämän oravanpyörässä maaseudun rauhaan järven rannalla. Siinä on tuotu esille, kuinka maalainen maa Suomi yhä on, vaikka Helsinki-keskeisyys tuntuu jyräävän tiedonvälityksessä. tammikuuta 2021 ” Ihmisen hyvinvointi on monen asian summa. Tv-sarjasta tuli mieleen, että olenhan minäkin maalainen, vaikka olen asunut kohta 29 vuotta ruutukaava-alueella Pihtiputaan keskustassa. Fyysisen terveyden lisäksi on henkinen hyvinvointi yhtä tärkeä osa kokonaisuutta. Pohdinta kirposi siitä, kun näin ammattinimikkeen hyvinvointivalmentaja. On meillä muutakin, Juha kävi tutustumassa metsäkonekuljettajan toimistoon ja Heli selvitti, miten jalkoja autetaan jaksamaan, vietetäänhän niiden päällä paljon aikaa. O nkin outoa, että en muista ollenkaan sitä, miltä tuntui päästä sisävessaan, kun samaan pihapiiriin rakennettu uusi talomme valmistui. Ja sitten toimeksi. Harvalla siinä ei jotain parannettavaa olisi. Luettelon voisi panna nähtäville Pihtipudas-aiheisille nettisivustoille. Ergonomian parantuminen työssä ulottuu lähes kaikille aloille ja työntekijän turvallisuudesta huolehditaan jopa korvausvastuun uhalla – ja hyvä niin, sillä työssä aikaa vietetään iso osa elämästä. Jospa se olisi onnellisuutta, mielenrauhaa, onnistuneesti vietettyä joutoaikaa, jaksamista, raha-asioiden kunnossa olemista. Seuraavaksi pitäisi kysyä itseltään, miten teen ne muutokset. Eipä onnistuisi enää! Juha Kivinen PÄÄSTÄ VEDETTYÄ VIIKON KUVA Voi hyvin, tälläkin viikolla Pääkirjoitus 20. Valitettavasti puoluepoliittinen ajattelu näkyy ja kuuluu edelleen meidänkin toimielimissämme. Usein oli emäntänsäkin onnistunut saattamaan samaan tilaan leveiden poskien ja pyylevän, mukavasti kävelyn tahdissa liekuttavan takaliston perusteella. Tällä viikolla pureudumme paikalliseen hyvinvointiin monesta kulmasta, mutta jätimme tietoisesti koronan vähemmälle huomiolle. En kai sitten ole ollut moksiskaan, vaikka siellä on pitänyt kökkiä talvipakkasillakin. tammikuuta 2021 Retkihiihtäminen on mummojen hommaa, tuumaavat Kikka ja Ulla, jotka tekivät oman hyvänmielenladun metsäautotielle. Toisaalta en muista sitäkään, että ulkohuussissa käynnistä olisi jäänyt mieleen jotakin inhottavaa. Riittää kun katselee maatamme lentokoneesta. Sivullinen Suomi on maalainen – ja niin olen minäkin A ikojenkin takaa saattaa ilmaantua jotain tuttua yllättävässä yhteydessä. Terroristi saarnaa paatoksella kirjaviisautta äänessään syyttävä sävy, valmentaja pöngittää vieruskaverina arjen todellisuudessa ja antaa ohjeita käytäntöön, joskaan ei ihan asuinkumppaniksi asti, mutta kuvaannollisesti. O li pakko mennä kuukkeloimaan ja sieltähän se selvisi. Nyt hän mietti taas hyvin SOFY-teemaisesti, kuinka kyläseurat ja -yhdistykset voisivat olla auttamassa maallemuuttoa. Metsää siellä näkyy ja peltojakin. Uskoa kiinnosti, voisiko seurojen kautta saada koottua luetteloa sivukylien taloista, jotka olisivat myytävissä. Voi istua kaikessa rauhassa (sulkea ensin kaikki sähköiset härpäkkeet) ja kysyä itseltään, voinko hyvin. Omaa hyvinvointia kannattaa pohtia. Hetken yritin ihan omin aivosoluin miettiä, mikä mahtaa olla ja mitä tehdä. Kaukana lapsuuteni hämärinä vuosina pidettiin punakkaa ja liki ähkien kulkevaa, etureppusesta runsaahkoksi kasvanutta isäntämiestä oikein hyvinvoivan näköisenä, erityisesti punoittavien poskien vuoksi. Vapaus tehdä valintoja on yksi juttu, mutta rohkeus taas kokonaan toinen. Tällaiseen eroon päädyin pari iltaa ristiintaulukoituani ammattinimikkeitä. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Sitten voisi pohtia, mitä tarvitaan, mitä muutoksia, jotta tuntisin itseni hyvinvoivaksi. Joskus on sanottu, ettei ole olemassa terveitä ihmisiä, on vain puutteellisesti tutkittuja. Kokeilkaapa itse. Siis hyvinvoiva ihminen on terve ihminen. Työuupumus on ajan kuvalle tyypillinen sairaus, josta kärsitään yhä nuorempina. Toivottavasti tekin viihdytte lehden parissa. Terveys puolestaan on hyvin laaja käsite. No ei ole. Ja lähes pellon laidalla tulin asuneeksi myös koko lapsuuteni ja nuoruuteni, vaikka pellot eivät olleetkaan meidän. Olisihan sen luullut olleen valtavan hieno juttu, varsinkin kun muutto tapahtui marraskuussa syyskylmillä. Usko Paananen on touhunnut eläkkeelläkin monien ympäristöja kotiseutuaiheisten hankkeiden parissa. Se tarkoitti sitä, että kyläja asukasyhdistykset saivat hakea kunnalta kehittämisrahaa ympäristön parannushankkeisiin ja toteuttaa ne itse. Onneksi vuosikymmenien kuluessa asioihin on kiinnitetty huomiota niin yhteiskunnan kuin yksilönkin tasolla, ja nykyään ihmisillä on valinnanvaraa enemmän kuin koskaan ennen. Entäpä jos hyvinvointi olisikin jotain aivan muuta. T uumasin Uskolle, että kuinka satuitkin olemaan liikkeellä juuri nyt, kun Yleltä on tullut ”Suomi on maalainen” -televisiosarja. Murros etätyön yleistyessä on tuonut uusia puolia myös työntekoon harvapa olisi osannut vuosi sitten ajatella, että ikävöisi työkavereitaan, joita moni tapaa enää erilaisten etätyösovellusten välityksellä. Pelto on kumminkin ihan rappusten edessä, kun astun ovesta ulos. Lähetä meille viikon kuva! WhatsApp numeroon: 0400 741 747 Sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@kotiseudunsanomat.fi Tai perinteiseen tapaan: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas.. Keski-Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastajana eläkkeelle jäänyt Usko Paananen on varmaankin istunut aikoinaan samassa palaverissa Keuruulla kotikyläni Pohjoislahden koululla, kun olen tehnyt kesätoimittajana juttua SOFY:stä Suur-Keuruun Sanomiin. Voi siinä välissä pohtia sitäkin, miksi muutoksia ei ole jo tehty. Tuoksut muistuvat kyllä vahvasti mieleen. Jyrki Koskela Viitasaaren Seudussa 13.1.2021 Kiitos hyvin T uttu keskustelu kohdatessa, miten voit, kiitos hyvin, varsinkin jos ei kolota. Keskiaukeamalta voit kurkistaa, miten kinnulalaiset Hannu ja Heidi ”Sitoutumattomuuden aatteella” tarkoitan sitä, että politiikan ei mielestäni pitäisi kuulua kunnalliseen päätöksentekoon, jossa asioita käsitellään ja tehdään päätöksiä kaupungin ja kaupunkilaisten parhaaksi. – On mukava hiihdellä omassa rauhassa ja laskea pitkiä, loivia mäkiä, Ulla kertoo. Vasta sen takana on hotelli. M utta onko hyvinvointivalmentaja synonyymi sanalle terveysterroristi. Toisaalta, harvemmin sairaasta ihmisestä sanotaan, onpas siinä hyvinvoiva kaveri
Ilmavaivoista päästiin eroon Särkiharjun pumppaamolla Särkiharjun kaivo kunnostettiin remontissa kokonaisuudessaan. Laurilan mukaan onnistuminen koulutuksessa ja lääkäreiden tyytyväisyys toimintaan Viitasaarella ja Pihtiputaalla on seurausta koulutuksen pitkäjänteisestä kehittämisestä, jota on johtanut koulutusvastaava Tanja Laitinen lääkäri Heikki Alasen kanssa. JUHA KIVINEN Muurasjärven vesiosuuskunnan toista vedenottopaikkaa Särkiharjun pumppaamoa remontoitiin joulukuussa. – Viiden vuoden päästä on kalkkikiven laitto. – Meillä on panostettu lääkäreiden kouluttamiseen jo useana vuonna ja nyt se työn tulos kantaa hedelmää, Laurila toteaa. Urheilukentän vieressä sijaitsevalla Likolammen pumppaamolla on myös automaattinen varavoimalaitos, joka lähtee käyntiin muutamassa sekunnissa siitä, kun sähkö katkeaa. Kymmenen vuotta sitten tehtiin kylän kaivoon sama juttu, Moisio ja Mielityinen selvittävät. Särkiharjun kaivon kunnostuksen teki eteläsuomalainen yritys yli kolmella tonnilla. Summa koostuu viime kesäkuussa otetusta lainapääomasta, jolla hoidettiin kunnalle kuuluva takausvastuu Keski-Suomen Verkkoholdingin jäljellä olevasta lainapääomasta.. 20. Jo ensimmäisissä vesinäytteissä todettiin, että pH oli noussut seitsemään, kun ihannearvo on välillä 6,5-9. Tähän tekniikkaan ne ovat nykyään siirtyneet. Säikäytetään kaivo ja pumpataan pois sakka, jota kertyy kalkkikiveen. Virallisesti tunnustuksen sai Viitasaaren terveysasema, jossa lääkäreitä koulutetaan enemmän. Muuten puheenjohtajakaksikko on tehnyt työt pumppaamoilla enimmäkseen kahdestaan putkiremonteista lähtien. Kunnan tämän vuoden tilinpäätöksessä tullaan tilintarkastajan ohjeen mukaisesti kirjaamaan tuloslaskelman satunnaisiin kuluihin -4.564.640 euroa. Ei edes ennätyskuivana vuonna 2018, jolloin kaivoja kuivui etenkin Pihtiputaan itäosissa. Vesiosuuskunnan puheenjohtaja Teemu Moisio ja varapuheenjohtaja Jorma Mielityinen arvioivat, että alkoi olla korkea aika remontoida pumppaamoa, koska siellä oli vaihdettu vain pumppuja, mutta muuten tekniikka oli alkuperäistä. Helpollahan tämä ei ole tullut, vaan tulos on vaatinut yhteistyötä ja sitoutumista lääkärikunnan ja hoitohenkilöstön tiimoilta lääkäreiden kouluttamiseen, perusturvan toimialajohtaja Marja Laurila kertoo. Lääkärit voivat tehdä työtä osa-aikaisesti, lyhyempinä tai pidempinä päivinä ja kattavasti eri terveyskeskustyön sektoreilla. Wiitaunionissa ollaan hyvin tyytyväisiä palkitsemiseen ja lääkäreiden antamaan palautteeseen. Maatalousvaltaisena alueena vedenkulutus on suurinta Muurasjärvellä aamuisin ja iltaisin sekä saunapäivinä. Kunnan rakennuttaman jätevedenpuhdistamon vuonna 2006 tehdyn verkostolaajennuksen velka tulee maksetuksi tänä vuonna. johtava lääkäri Lauri Mielityinen kertoo, että joustoa on löytynyt moneen suuntaan. Vedensaannin kanssa Muurasjärvellä ei ole ollut ongelmia. Kaikki osakaskunnat puolsivat hakemuksen hyväksymistä. Vesiosuuskuntaan liitettiin vielä toissa syksynä muutamia taloja, kuten Ketola, Pitkänen, Turpeela ja Sipilä, joilla oli ongelmia oman pumppaamonsa laitteiston kanssa. tammikuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 3 UUTISET Lääkärit palkitsivat Wiitaunionin toisena vuotena peräkkäin Nuorten Lääkärien Yhdistys palkitsi Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan yhteisen Wiitaunionin terveyskeskuksen yhtenä Suomen parhaista erikoistuvien lääkärien koulutuspaikoista vuonna 2020. Vesiosuuskunta on päivittänyt viime vuonna puhdistamolle annostelupumput ja ohjauksen. – Olen erittäin ylpeä tästä saavutuksesta. Saneerausvelka on kokonaisuudessan maksettu vuoden 2038 lopussa. 1980-luvulla rakennetussa pumppaamossa uusittiin kaikki tekniikka tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi. Kaikki myös antoivat täydet viisi tähteä Wiitaunionin terveyskeskukselle, joka koostuu Viitasaaren ja Pihtiputaan terveysasemista. Saneerauksen kesto tulee olemaan noin 18 vuotta. Nekin olivat jo ihan lopussa. Pihtiputaan kunnan osalta velkasaneerauksen kohteena on yhteensä lähes 5,84 miljoonaa euroa. Vesi lensi pumpun kaulalta. Koulutusmyönteisyys on kokonaisuus, mihin vaikuttavat kaikki lääkärit, etenkin kokeneemmat, hoitohenkilökunta ja esimiestasokin, Mielityinen iloitsee. Kun se imi vettä kaivosta, pumpussa ei kärsinyt olla yhtään ilmaa, mutta kun siellä on nyt puhaltava pumppaus, sellaista ongelmaa ei voi tulla. Wiitaunionin terveyskeskus sai hiljattain myös Suomen Medisiinariliiton Kandiystävällinen terveyskeskus -tunnustuksen. Vanhassa pumppaamossa oli vitsauksena se, että siellä rupesi tulemaan ilmavaivoja. Vettä tulee siis muurasjärveläisille aina, vaikka sähköt menisivät poikki. Silloin vedenpinta vain laski Muurasjärvellä noin neljäkymmentä senttiä. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi yhdeksän Wiitaunionissa koulutuksessa ollutta lääkäriä, joista kaikki suosittelivat terveyskeskusta koulutuspaikaksi. Kahden pumppaamon yhteinen vesiosuuskunnan alue kattaa noin 250 taloutta Muurasjärven alueella. Pihtipudas uskoo verkkoyhtiön selviävän velastaan Pohjanmaan käräjäoikeus on vahvistanut muun muassa Pihtiputaalle valokuituverkkoa vetäneen Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n saneerausohjelman. Pohja imettiin letkulla puhtaaksi, kaivo pestiin, renkaat ja kannet tiivistettiin ja pohjalle pantiin paksu kerros kalkkikiveä, jolla saatiin happamuus eli pH-arvo kohdilleen. Jorma Mielityinen arvioi, että Särkiharjun pumppaamolla saadaan olla nyt rauhassa ainakin kymmenen vuotta. Muurasjärven vesiosuuskunnan puheenjohtaja Teemu Moisio (oik.) ja varapuheenjohtaja Jorma Mielityinen Särkiharjun pumppaamon remontoidulla kaivolla. Viemäriverkostossa on noin 30 kiinteistöä Muurasjärven keskustassa. Särkiharjun pumppaamolla tahtoi olla myös vuoto-ongelmaa. Jorma Mielityinen arvioi, että suurin kulutuspiikki osuu lauantai-iltaan. Vs. Digitaalinen vedenmittaus saatiin nyt myös Särkiharjun pumppaamolle. – Onhan tämä hieno asia. Muurasjärven vesiosuuskunnan ensimmäinen pumppaamo rakennettiin 1970-luvun alussa urheilukentän viereen. Wiitaunionin talousjohtaja Ari-Jukka Käsmä arvioi, ettei Keski-Suomen Verkkoholdingin osakepääomaa ole tarvetta alaskirjata, koska kunnassa uskotaan yhtiön selviytyvän saneerausvelan maksamisesta. Keski-Suomen Verkkoholding maksaa saneerausohjelman mukaisesti Pihtiputaan kunnalle saneerausvelkaa yhteensä 986 636 euroa. – Vesi on ollut hyvää Muurasjärvellä, mutta tämä oli ennakkotoimenpide, jotta veden laatu myös pysyy hyvänä. – Ovea lähempänä ollut pumppu veti ilmaa. Wiitaunionin palkinto myönnettiin toisena vuotena peräkkäin. – Kun sähkömiehen kanssa mentiin katsomaan ennen kuin aloitettiin remonttia, hyvä ettei ollut tulvaa siellä
Kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Juhani Räihä ja varapuheenjohtajaksi valittiin Anna Vasalampi. Ystävää, jonka ystävyys on hankittu elämän aikana, ei pidä hetkessä loukata. De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksistä julkista tukea, joka on enintään yhteensä 200 000 euroa yhtä yritystä kohden nykyisen ja kahden edellisen verovuoden ajalla. Kuka vastaa ja kuka maksaa. – Kinnulassa toivottiin, että ensin käydään neuvottelut ja vasta sen jälkeen laitetaan kirkkoherran paikka avoimeksi, mutta Pihtiputaalla on toivottu, että se laitettaisiin hakuun heti. Määräys on voimassa elokuun loppuun asti. Evartti palkittiin gaalassa myös Vuoden parhaana vanhempana suomenhevosoriina/ ruunana. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747 Nimipäivät Nimipäivät Virnettä Virnettä viikkoon viikkoon Ajatellen Ajatellen Keskiviikko Sebastian Torstai Aune, Oona, Netta Perjantai Visa Lauantai Enni, Eine, Eini, Enna Sunnuntai Senja Maanantai Paavo, Pauli, Paul, Paulus, Paavali Tiistai Joonatan Joka viidennellä peruskoululaisella on kotonaan herätyskello, jossa on valmistusvirhe. Ehkä nämä monikulttuurisuutta kammoavat voisivat niistäkin jotain oppia. Päätöstä asiasta ei ole tehty, Niemonen kertoo. Itse käsitän asian niin, että ohjastajana henkilökohtaisten tavoitteiden asettaminen on äärimmäisen vaikeaa. Aloitin itse täällä kansakouluni ensimmäiset luokat. Päällimmäisenä mieleen jäivät kuitenkin saavutukset urheilun saralla. Pihtiputaalaisen vuoden suurimpiin saavutuksiin lukeutui mm. ravikuninkuuden voitto kotipaikkakunnan tähtiravurin Evartin rattailla. Vielä on epäselvää miten liitosneuvottelut vaikuttavat kirkkoherran valintaan. Ei ole vaikea arvata! Kyläläinen Ei rivikorsu ole Putaan toiseksi vanhin rivitalo, opettajien talot rakennettiin vuosina 1961-62, olin niitä rakentamassa! Teuvo Manninen Ota kantaa tekstiviestillä. Lähde: Opettajain ammattiliitto. Seuraavalle kaudelle valittiin Jaana Nykvist-Pekkarinen (varalle Minna Itkonen), Raili Linna (Elina Harjula), Risto Pekkarinen (Lassi Niinijärvi), Veikko Sääksjärvi (Reijo Voutila) ja Paula Taipale (Riitta Lahtinen). Jukka Kemppainen hoitaa vt. Toivottavasti saamme edelleen lukea niin uusista kuin vakiintuneistakin asukkaista. Komennus Pihtiputaalle oli mieluinen, ja hän suostui empimättä. Uusi vuosi tuo uusia mahdollisuuksia ja kaikenlaista voi tapahtua. Oisko syynä ollut osaamattomuus hakemisessa. Talvea Oy:n lakimies Petteri Ruotoistenmäki oli ilmoittanut, että tähän mennessä maksetut rahoitusvastikkeet ja lainan takauksesta perittävät takausprovisiot ovat niin merkittävät, että de minimis -tuen maksamiselle ei ole enää perusteita Niemenharjun tapauksessa. Lisäksi kunta suosittelee kiinteistöyhtiötä hakemaan puolen vuoden lyhennysvapaata nostamalleen lainalle. Voittoja on kertynyt 13. Miettikäämme sitä! Ajatukset menneessä Ploki!!! Ei peliä voiteta 15 syöttövirheellä, jotka ovat kautta aikain olleet Plokin kompastuskiviä. Kunnanhallitus esitti maanantaina valtuustolle, että Kiinteistö Oy Niemenharjun yhtiökokoukselle suositellaan velkasaneerausmenettelyyn hakeutumista. Pienten tukien ei katsota vääristävän kilpailua tai vaikuttavan jäsenmaiden väliseen kauppaan, minkä takia ne on vapautettu komissiolle tehtävästä ennakkoilmoitusvelvollisuudesta. Postilaatikko yksityisomaisuutta Alvajärvelläkin Näin vuoden vaihtuessa ja ”tilinpäätöstä” menneestä tehdessä tulee mieleen ystävyys. Raviurheilun valinta kohdistui toista vuotta peräkkäin pihtiputaalaiseen raviohjastajaan Santtu Raitalaan. K i r k k o n e u v o s t o o n kaan ei Kinnulassa tullut suuria muutoksia. – Esimerkiksi yleisurheilussa pystyy omalla tekemisellä vaikuttamaan hyvin pitkälle lopputulokseen, mutta raviurheilussa se ohjastajan rooli ei ole niin radikaali. Kenen kanssa pääsee tekemään työtä ja millaisten hevosten kanssa pääsee kilpailemaan, niin se vaikuttaa paljon myös ohjastajan menestykseen. Olisiko pitänyt käyttää asioantuntijoita hakemuksen laadintaan. Raitala ohjasti viime vuonna peräti 277 ykkössijaa. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja on Jarkko Rekonen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenensä Tapio Pekkarinen. kirkkoherran sijaisuutta elokuun loppuun asti. – Mieleen viime vuodelta jäi, kun ravit olivat muiden lajien tapaan pitkään tauolla. Kemppainen siirtyi Lapuan hiippakuntaan jäätyään eläkkeelle virastaan Euran kirkkoherrana, ilmoittaen samalla olevansa käytettävissä sijaisuuksiin. Raviurheilussa kilparadoilla esiintyy kuski ja hevonen, mutta Raitalan mukaan lajissa kyse on ennen kaikkea tiimityöskentelystä. Urheilutoimittajien valinta on tullut molempina vuosina yllättäen, niin sitä ei edes kerkeä miettimään. Omista saavutuksista kuitenkin mielessä ovat Evartin kuninkuustittelin voitto ja FinlandiaAjo Zarenne Fasin kanssa, Raitala katsoo taaksepäin viime vuotta. Nyt kunnalta jäi saamatta 1 500 000 euroa tukia. Niemenharjun yhtiö velkasaneeraukseen?. Fani Hyvää työvuotta päätoimittajalle! Puttaalaiset ovat enimmäkseen avarakatseisia ja sivistyneitä ihmisiä, jotka itsekin polveutuvat monen eri heimon ja kulttuurin edustajista. Kevättä kohti Kinnulan uuden jätevesilaitoksen investointihakemus hylättiin. kirkkoherran virkaa 8. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 20. helmikuuta alkaen. Lainatakauksen maksuunpano rahoitettaisiin puoliksi lisälainan otolla ja puoliksi sijoituksia kotiuttamalla. Lauantaina järjestetyssä Ravigaalassa Santtu Raitala valittiin Vuoden ohjastajaksi. Vuonna 2008 ensimmäisen ravilähtönsä ohjastanut Raitala on kilpaillut urallaan yli 11 000 lähdössä. Alkaneeseen vuoteen Raitala suuntaakin hyvillä ja yhteistyötä korostavilla tunnelmilla. Tuen maksaminen yrityksille ei ole laitonta, mutta ilman ennakkoilmoitusmenettelyä se voi johtaa tuen takaisinperintään tuen saajalta. Vastaavasti 200 000 euron enimmäismäärän ylittäviä tukia ei voida myöntää de minimis -asetuksen puitteissa, vaan tuki tulee myöntää ryhmäpoikkeusasetuksen perusteella tai tuesta tulee tehdä ennakkoilmoitus komissiolle. Lisäksi Evartti oli kansan suosiossa Vuoden sykähdyttävin ravihetki yleisöäänestyksessä, kun Evartin tie vaikeuksien kautta ravikuninkaaksi äänestettiin kategorian voittoon 26,8% ääniosuudella. Kinnulan seurakunnan talouspäällikkö Sinikka Niemonen kertoo, että seurakuntien liitosneuvottelut siirtyivät huhtikuulle. HANNA KANKAANPÄÄ Tuomiokapituli on nimittänyt Jukka Kemppaisen hoitaman Kinnulan ja Pihtiputaan vt. Jukka Kemppainen vt. Sa’Dï Että semmosta Että semmosta Urheilutoimittajain liiton lajien parhaat urheilijat 2020 -valinnat julkistettiin viikko sitten. Ravikuningas Evartti sai toiseksi eniten ääniä Vuoden hevonen -äänestyksessä 28,5% osuudella, mikä merkitsee sitä, että Evartti on yleisön valinta Vuoden suomenhevoseksi. Asiaa ei haluttu lähteä keskustelemaan etäpalaverien kautta, vaan päätettiin odottaa koronatilanteen rauhoittumista. – Tämä on niin joukkuelaji. Kunta ohjeistaa yhtiön hallitusta ryhtymään tarvittaviin toimiin yhtiön tulevaisuuden varmistamiseksi. Vaikka myöhemmin muutimme muualle, niin varsinkin äitini sydän jäi Pihtiputaalle, Kemppainen kertoo. Raitala taas Vuoden raviurheilijaksi Santtu Raitalalle viime vuodet ovat olleet yhtä juhlaa. Kunnan rahoitusvastikkeen maksamisen loppuminen merkitsee yhtiön ajautumista maksuvaikeuksiin ja selvitystilaan tänä vuonna. Viime vuotta Raitala muistelee poikkeuksien vuotena. Selvitysten perusteella ei löytynyt kuntalain mukaista suoraa menettelyä tukea kunnan yhtiötä. Ja vanhoja aikoja on aina hyvä muistella, esimerkiksi ruotsinsuomalaisten muistelot ovat olleet antoisaa luettavaa. tammikuuta mennessä 1 343 kappaletta. Eikö me voitais olla toisiamme kohtaan armollisempia ja anteeksiantavampia. Mukavaa, että yhdistys valitsee meidänkin lajista vuoden parhaat, Raitala kommentoi valintaa. Oliko se vuosien kestävä sen arvoista kun se loppui. Raitala on uransa varrella korostanut yhteistyön tärkeyttä menestyvälle raviohjastajalle. Koitetaan kuitenkin hoitaa omat hommat hyvin ja katsotaan mihin se johtaa, Raitala kommentoi. – Valinta tuntuu totta kai hyvältä, ei siitä muuta mieltä voi olla. kirkkoherraksi Pihtiputaan kunnanvaltuusto poisti joulukuussa kunnan talousarviosta Kiinteistöyhtiö Niemenharjun rahoitusvastikeosuuden, kunnes sen laillisuus on varmistettu. tammikuuta 2021 Olemme saaneet puhdistettua postilaatikkomme nuorison tupakan moskista, niin emme toivo siihen enää nimettömiä vanhojen piikojen ja kylän juoruakkojen ja -ukkojen neuvoja tilojemme asioiden hoidossa. – Uuteen vuoteen lähdetään hyvillä ja tunnustelevilla fiiliksillä. – Tämä on minulle myös nostalginen työkeikka, sillä isäni Tapio Kemppainen oli Pihtiputaan kirkkoherrana vuosina 1958-61
– Varsinkin seuraavana yönä nukkuu kuin tukki, Koljonen kertoo. asti / kpl Cutrin Ainoa shampoo ja hoitoaine JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO • Yksilöja ryhmäliikunta • Ohjaus ja valmennus • Kunto-ohjelmat • Tyky-liikunta • Testausta • Eri lajien lyhytkursseja • Hierontapalvelut • Raskausajan hieronta • Vauvahieronta • Vyöhyketerapia • Hemmotteluhoidot • Äänimaljahoidot • Korvakynttilähoidot • Kinesioteippaukset • Aivojumppaa Myös kotija yrityskäynnit Koulutettu hieroja urheiluhieroja Ollintie 16, Pyhäsalmi p. Uimaan mennään koronaaikaan kolmen vartin vuoroissa ja kerrallaan mukaan mahtuu kolme uimaria. – Pitää mennä oman tunteen mukaan. 040 576 3566 Tanja Mehtonen ja Merja Koljonen pulahtivat avantoon, vaikka pakkasta oli parikymmentä astetta. Silloin avanto sijaitsi Tahkoniemessä, minne porukalla käveltiin koulunjälkeen. Hätääntyä ei kannata, vaan ihan rauhassa tunnustella omaa kokemusta. Tarjoan Sinulle hyvvää hierontaa ja mukavata rupattelua! Virastotie 1, Pihtipudas • 014-562 491 • sopimuksen mukaan • jalkahoidot • kasvoja käsihoidot • sokerointi • ripsien ja kulmien värjäys • kulmien muotoilu • rentouttava kokovartalohieronta p. Pidempiaikaisesti terveyteen kylmähoito vaikuttaa vasta kun uinti on säännöllisesti toistuvaa, mutta lyhyempiaikaisiakin hyötyjä on. Säännöllisesti keskiviikon uimareita on viisitoista, toki viikosta toiseen voi vaihtelua olla. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Ensimmäisellä kerralla kannattaa ottaa mukaan kokenut uintikaveri, joka osaa neuvoa ja tarvittaessa auttaa vaikka ylös avannosta. – Varsinkin avantoon mennessä tuuli tuntuu tosi ikävältä, mutta avannosta noustessa se ei enää vaikuta samalla tavalla. Kylmä järvivesi on kuin shokkihoito, joka voi salvata hengityksen. Shokkikylmähoitoa käytetään myös valvotuissa olosuhteissa esimerkiksi reumapotilaiden tukihoitona lääkkeiden ohella. 045-638 4045 P. Jos ensimmäisellä kerralla uskaltaa kastella vain nilkkoihin asti, pitää olla tyytyväinen siihen. Henkilökohtainen kokemus on monelle avantouimarille ratkaiseva tekijä. Avantouinti vaikuttaa monella tavalla. P. Ehkä siksi, että on jo siinä kylmässä käynyt, Koljonen pohtii. Stressi lievenee ja virkistyy, mutta toisaalta myös unen laatu paranee. Neopreeniset uintitossut suojaavat jalkoja ja ovat villasukkia paremmat, mutta kokeillessa pärjää ilmankin. – Emme ole niin harjaantuneita, että kävisimme kokonaan ilman saunaa, mutta joskus avantoon mennään ensin ja sitten vasta lauteille, naiset kertovat nauraen. TEEMA Hyvinvointia lähellä viikko niin paljon, ettei haittaisi vaikka sauna lämpenisi kahdestikin viikon aikana. Kylmä saa endorfiinin, eli mielihyvää tuottavan hormonin, sekä tulehduksia hillitsevän kortisolin erittymään nopeasti. Tanja Mehtosen avantouintiharrastus alkoi jo lukioikäisenä, kun kaverit houkuttelivat mukaan avantoon. Alkuun pääsee lähtemällä liikkeelle Avantouinti on edullinen harrastus. 045-638 4045 T lviho toa j o e ja h uk e! T tu oa! 15€ Tarjous voimassa 28.2. Vedessä vietetty aika on usein kuitenkin lyhyt, vain muutamia kymmeniä sekunteja kerrallaan. Kun elohopea laskee kahdenkympin tuntumaan, tulee harvalle mieleen heittää uikkareita kassiin ja lähteä rannalle. – Tähän on jääty koukkuun, se on ihan selvä. Huolehdi itsestäsi! • Maukasta kotiruokaa myös työpaikalle tai kotiin! • Pitopalvelua Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Yhdellä kertaa avannossa käydään useamman kerran, välillä lämmitellään saunassa. Hyytävän kylmä järvi houkuttelee joka Kirpakka pakkassää saa hengityksen höyryämään. Seuraavalla kerralla on varmasti helpompaa ja kylmän tunteeseen tottuu vähitellen, Mehtonen kannustaa. Saunamaksu on muutaman euron kerralta. 050 377 3321 Putaanportintie 5, Pihtipudas (Pizzerian vieressä) Avoinna Palvelut Asematie 7, Pihtipudas Jalkojen perushoito -10% Kotimainen uutuus hennoille hiuksille Kampaajamestari & Kosmetologi Piia Keisanen • P. Avantoon mennessä tulee kuitenkin itsensä ylittämisen kokemus, ja pois tullessa euforinen olo palkitsee. tammikuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Rapsakka pakkanenkaan ei haittaa avantouimaria HANNA KANKAANPÄÄ Koliman rannalla, melkein Shellin kulmalla oleva sauna lämpiää keskiviikkoisin. Kyllähän meilläkin on kylmä, mutta kun tietää miltä tuntuu jälkeenpäin, niin ei voi oikein jättää väliinkään, Mehtonen kertoo. Se ei kuitenkaan ole vaarallista, vaan kehon normaali reaktio. – Väitetään, että flunssatkin vähenisivät, mutta ei me kyllä muutenkaan olla kovin flunssaisia oltu, naiset arvioivat.. Lounas: 11-13. Uimapuku päälle, uintitossut jalkaan ja pipo kruunaamaan kokonaisuus he ovat valmiina. Aloittamiseen tarvitsee vain uimapuvun ja villasukat. Omalta osaltani avantoon vetää se, että sieltä tulee aivan taivaallinen olo. Tanja Mehtonen ja Merja Koljonen ovat toista maata. Vaikka taukoa ehti tulla väliin, kipinä jäi. 20. Myös Merja Koljonen on uinut avannossa noin kymmenen vuoden ajan. Terveyshyödyt ovat henkilökohtaisia kokemuksia Avantouinnin terveysvaikutuksista puhutaan paljon, ja jonkin verran tutkittua tietoakin on jo olemassa. Pakkasta saa olla reippaasti, mutta viima kohmettaa nopeasti. – Ei sitä oikein osaa edes kuvailla, Koljonen lisää. Avantouinti on todellinen hormonimyrsky. Niihin on arvioitu perustuvan kokemus avantouinnin kipuja vähentävästä vaikutuksesta. Keli ei ole este, eikä oikeastaan edes hidaste. Vaikeinta aloittajalle on omien ennakkoluulojensa voittaminen
tammikuuta 2021 JUHA KIVINEN Pihtiputaalainen Pasi Kumpulainen siirtyi vieraan palveluksesta yrittäjäksi yli viisitoista vuotta sitten, jolloin hän perusti Hakkuupalvelu P. Pasilla on piisannut kiirettä, sillä hakkuut ovat parMetsäkonekuskin hyvinvoinnissa on menty paljon eteenpäin Tietokone on kuskille kaikki kaikessa. Yksinäisenä sutenahan sitä puurtaa näissä hommissa. Pasi Kumpulaisen hakkuukone Komatsu on täynnä uusinta tekniikkaa. Kyllä täällä koronaetäisyydet pysyvät. – Jotenkin se vain tuntui, että metsäpuoli vetää. Maskia ei tarvitse pitää, Pasi Kumpulainen naurahtaa harvennushakkuu-urakkansa lomassa. 040 552 2701 Arja 040 841 2182 • tarjolla erilaisia kakkuja ja pullia, myös maidoton ja gluteeniton • osta kotiinviemisiksi leipää ja leivonnaisia • suuremmat tilaukset – varaa etukäteen • käytössä kabinetti: kokoukset, palaverit ja juhlat • kahvilan tilassa onnistuu myös suuremmatkin juhlat Maittava keittolounas ja runsas salaattipöytä klo 11-13 (arkisin) Kahvilassa vaihtuva näyttely. Virkistyspäiviin tai kaveriporukoille: • Turvetai suklaasauna alken 35€/hlö • Yrttijalkakylpy äänimatkan kera alkaen 20€/hlö • Sauna ja kylpytynnyri lämmitettynä alkaen 200€/ilta • Tiimikisailua ’’Karkausmäen valloittajat’’ alkaen 30€/hlö Vuokraamme talven retkille • Lumikenkiä 20€/vrk Majoitusta maalaismaisemissa • kahden hengen huoneessa alkaen 65€/yö Meiltä kotiin • Lehtopeatin turvetuotteita • Luonnokkaan saippuoita sekä • ihania Mandanan elämyskylpysuoloja Kokouspalvelut, ruokailut ja kahvitukset saat meiltä, ota rohkeasti yhteyttä! Varaa suoraan verkkokaupasta karkausmaenkammari.johku.com tai soita 044 238 3943 KARKAUSMÄEN KAMMARI Lestijärventie 375, 43900 Kinnula • 044 238 3943 info@karkausmaenkammari.net www.karkausmaenkammari.net @karkausmaki Kaipaatko pientä hemmottelua. Karkausmäen Kammarin saunaelämykset ovat varattavissa ympäri vuoden! Kaipaatko pientä hemmottelua. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Asematie 11, Pihtipudas Tervetuloa nauttimaan lounaasta, leivonnaisista ja taiteesta! Kahvila avoinna ma-pe 8.30-16 Pitopalvelua arkeen ja juhlaan! Meiltä myös Kahvilan maistuva LAHJAKORTTI! Tervetuloa nauttimaan lounaasta, leivonnaisista ja taiteesta! TEEMA Hyvinvointia lähellä. Kaipaatko pientä hemmottelua. Kumpulaisen. Esillä paikallisten taiteilijoiden töitä
Hyvinvointia käsittelevät kirjat ja oppaat kiinnostavat pihtiputaalaisia. – Keskikirjastosta löytyy lisää myös hyvinvointioppaita, Turpeinen huomauttaa. Viittäkymmentä lähentelevä Pasi tuumaa, että ”pakkohan se on jaksaa eläkeikään asti”. Normaalit kirjastovuoden kohokohdat, kuten Lainanpäivä, Lukuviikko ja Pohjoismainen kirjallisuusviikko oheisohjelmineen odottavat samoin parempia aikoja. On ne pitkiä päiviä, mutta silloin on tehtävä, kun on töitä. – On niitä päiviä, ettei aika kulu, mutta niitä on joka hommassa. Minulla menee aika paremmin harvennuksilla. Motokuskeille on tahtonut tulla työssään kaikenlaisia vaivoja eikä Pasi kiellä, etteikö niitä tulisi edelleenkin, kun päivät pitkät hytissä istutaan. Susanna Jussila: Kotona kehossa: matka kehon ja sielun sopukoihin Kehoyhteyttä vahvistava vuoden 2021 uutuuskirja jokaiselle, jonka on vaikea olla omissa nahoissaan. Edessä avautuvat vitriininäyttelyt, kirjauutuushyllyt ja -suosittelupöydät kutsuvat innostavasti tarinoiden maailmaan. Palveluaikana kirjaston henkilökunnan iloiset tervehdykset ja palvelualttius kirkastavat kurjimmankin päivän. Silti sen tarpeet jäävät usein sivuun tai sitä vertaillaan muihin. Elokuvan parissa rentoutuu tai tempaantuu jännittävän seikkailun pyörteisiin. Taukoja on keväisin ja syksyisin, jos on pahat sateet. Se on ihan viimeistä huutoa. Myös ruokaohjeja puutarhanhoitokirjat ovat lainaajien suosiossa. Kirjasto tuo kävijälleen erilaisia, uusiakin elämyksiä. Aiemmissa koneissa hytit eivät pyörineet. Koppi pitää hyvin lämmön. – Enkä olekaan pysynyt. Palvelu muodostui erittäin suosituksi. Jos pitkästyttää, voi ruveta soittelemaan jonnekin. Pyörivä hytti säästää hartioita Pasi Kumpulaisen jaksamista työssään on auttanut se, että metsäkonekuljettajien työturvallisuudessa ja koneiden ergonomiassa on menty eteenpäin. haimmillaan näin talvisaikaan. Kaikki säädetään tietokoneen kautta. – Tässä on hyvä harvennushakkuumaasto. – Myös kahvakuulia ja hulavanteita lainataan ahkerasti. Töitä on ollut ihan piisalle asti. Periaatteessa aina hakataan, jos on kuivaa. Näiden tarinoiden parissa irtautuu hyvin arjen harmaudesta. Rajoitusten ja sulkujen aikana kirjaston tärkeys korostui. Kesällä työpäivät ovat sitten lyhyempiä. Lukuvinkki kirjastosta TEEMA Hyvinvointia lähellä. – Asiakkaamme tsemppasivat myös meitä jaksamaan, Turpeinen ja Kokkonen kirjastolta kertovat. 20. E-lehtiäkin pääsee pian lueskelemaan uudelta nettikoneelta. Pimeyskään ei haittaa, valot ovat tosi hyvät nykyään. Kirjastossa asioidaan kiireettömästi nautiskellen, mutta nyt Turpeisen mukaan kirjastossa ei suositella pidempää oleskelua. – Uusia juttuja otetaan valikoimiimme kysynnän ja määrärahojen puitteissa. Kirjailijoiden kokemukset johdattavat arvostamaan ja kuuntelemaan kehoa. Juuri nyt hyvää oloa käsittelevää kirjallisuutta julkaistaan runsaasti. – Tänä talvena lumikenkien kysyntä yllätti meidät, joten ostimme niitä lisää, kirjastonhoitaja Marjaana Turpeinen kertoo. Hakkuualueen kartta on Pasi Kumpulaiselle erittäin tärkeä apuväline. Onhan siinä hyvä istua. – Mutta kyllä pyörivä hytti säästää hartioita ja on sitä vähän pirteämpi ollut tämän uuden koneen aikana. Mutta apua saa etäyhteydellä. – Talvellahan täällä pitää koettaa olla niin pitkään kuin sinniä on. Kirjastonhoitaja Marjaana Turpeisen mukaan nuoret ovat löytäneet kirjaston hyvin. – Valikoimaamme kuuluu monipuolisesti sanomaja aikakausilehtiä, hyvinvointilehtiä sekä eri alojen harrastelehtiä. Tietysti jonkin verran maasto ja metsä vaikuttaa. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä kirjojakin nuoret lainaavat, esimerkiksi Greta Thunberg kiinnostaa. Aika kuluu paremmin, jos maastossa on enemmän työtä. Muunlaisia koneita ei pitäisi ollakaan, ja näitähän ne alkavat ollakin. Tekniikka auttaa kuitenkin siinäkin. Myös Anu Tevanlinnan Hyvinvointia mielelläsi ja Juha Hakalan Vähemmällä enemmän ovat lainauslistan kärkisijoilla. Pasi on tehnyt viitisen vuotta töitä Haapajärven Sahalle. Kirjaston valikoima on laaja ja laadukas, mutta kaikkia uutuuksia ei ole mahdollista hyllyihin hankkia. – Lukeminen ja tarinat ovat monelle hyvä keino lievittää tämän erikoisen ajan tuomaa stressiä. – Niitä löytyy lainatuimpien ja varatuimpien teosten joukossa ympäri vuoden. Kesäisin tennismailat ja frisbee-golfsetit ovat suosittuja. Ilman muuta tulee kuunneltua myös radiota. Tässä pitää olla tarkempana ja pitää yrittää katsoa mitä jättää pystyyn. Sitä ennen hän oli Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksen hommissa, mutta Hasalla työtilanne oli parempi. Kaunokirjallisuuden puolella Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarja edustaa kotimaista kärkeä. Talven aikana lisäystä on tapahtunut myös verkkokirjaston e-aineistopalvelun ja fyysisten cd-äänikirjojen lainamäärissä. Avaruusajan tekniikkaa Pasi Kumpulainen naurahtaa, että tietotekniikkaa tulee niin paljon lisää, ettei tavallinen pulliainen tahdo pysyä mukana. Rospuuttoaikana sitten huilataan. – Nykyään on korvanapit ja systeemit. Aukkohakkuu on puuduttavampaa. Hyvinvoinnin lähteillä Pihtiputaan kirjastossa Kirjastovirkailija Irma Kokkosen mukaan käsityöja askartelukirjat kuuluvat niin lainaajien kuin hänenkin suosikkeihinsa. – Kymmenen tuntia hakataan ja onhan siinä sitvielä koneen tankkaamisia ja joskus jotain huoltoja. Motokuskin työ on itsenäistä, mutta myös yksinäistä. Keväällä ilmestyy suositun sarjan uusin eli yhdeksäs osa, Näkijä. Ja Guinnesin ennätystenkirjat kiinnostavat kovasti. Kaunokirjallisuuden lainojen kärjessä ovat fantasiaja hevoskirjat. Hytti on tilava ja siellä on ilmastoinnit, jäähdyttimet ja lämmittimet. Vaikka olisi ajautunut kuinka kauas ruumiin tarpeista, niitä on mahdollista oppia kuuntelemaan. Kehorakkaus ei synny hetkessä, vaan siihen tarvitaan lempeyttä ja sitoutumista. Talvella saa työntää menemään vaikka yötä päivää. Turpeinen vinkkaa, että alakouluikäisiä voi innostaa lukemisen ihmeelliseen maailmaan Keskikirjastojen verkkosivuilta löytyvän Lukemalla lentoon -lukudiplomin avulla. Sarjakuvalehdet ovat nuorten kestosuosikkeja. – Penkissä on kaiken maailman säädöt ja siinäkin on jäähdyttimet ja lämmittimet. Käsityöja askartelukirjat kuuluvat kestosuosikkeihin. Lehtiä myös lainataan paljon. – Ulkomaisista kirjailijoista Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja on kehuttu ja suosittu. Myös elokuvia lainataan entistä enemmän. Kirjaston asiakkaat kaipaavat kirjaston monipuolisia palveluja. – Uloslainauksessa asiakas hakee sovittuna aikana kirjat kirjaston ovelta. Tampereella ne saa hämmennettyä sen, jos tulee joku ongelma. Pöydällinen hyvää oloa tuovaa kirjallisuutta ja kirjastosta löydät lisää. Pasi työskentelee kaksi vuotta vanhalla Komatsulla, joka on hänen yrittäjän uransa neljäs hakkuukone. Suositut tapahtumat, muun muassa Naisten ilta, Lukupiiri, erilaiset lasten ja senioreiden tapahtumat ovat nyt valitettavalla tauolla. – Toivomme kovin, että kirjastoomme pääsisi taas pian viihtymään. Tämä on ergonominen kone, kun hytti pyörii ja naama on aina sinnepäin missä koura on. Keskeisiä teemoja ovat suhde syömiseen ja liikuntaan, sisäinen puhe, häpeä, itsemyötätunto ja turvan kokeminen omassa kehossa. – Rahoittajat toivovat ainakin, että jaksan. – Näkijästä onkin jo tehty useampia varauksia, Kokkonen kertoo. Lainaajien suosikki on Karita Tykän Hyvä elämä -kirja. – Nuoret lainaavat runsaasti ruuanlaitto-, harrastusja lemmikkieläinkirjoja. tammikuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 7 HELI HJELMEROOS-HAAPASALO Heti kirjastoon sisään astuessa hyvä tuuli valtaa kirjojen ystävän. Kirjastosulun aikana kehitettiin lainaustapa, jonka avulla asiakkaita pystyttiin palvelemaan. – Puolen miljoonan kone ja puolen miljoonan mukavuudet. Keho ei ole vain kuori tai kulkuväline, vaan ystävä ja yhteistyökumppani. Kirjastovirkailija Irma Kokkosen mukaan kuntourheiluja liikuntakirjat innostavat ja ovat erittäin lainattuja. Sarjasta on ilmestynyt kuusi osaa, seitsemännen osan suomennosta odotetaan kirjastolla malttamattomasti. Kädetkin saa niin nätisti säädettyä ja kaikki kahvat kohdilleen, Pasi luettelee. Kokkonen kertoo, että lehtilukusali on varsinkin nyt suosittu paikka
Toki mukana on heitäkin, jotka haluavat vain kokea jotain erilaista. – Vaihtoon menivät työpaikat, paikkakunta, myytiin asunto ja ostettiin uusi. Asiakkaita on laidasta laitaan. Monen korvaan nyt kuulostaa aika villiltä, ja Hannu myöntää myös itse, että ääneen sanominen on omiaan herättämään ennakkoluuloja. – Parantajuus lähtee sydämestä, ei tätä voi tehdä rahasta tai egosta. Kyse on yksinkertaisesta asiasta, ihmisen ja Heidi Pasanen ja Hannu Jeulonen kokevat, että Kinnulassa on kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. HANNA KANKAANPÄÄ Hannu Jeulonen ja Heidi Pasanen ovat kinnulalaisia paluumuuttajia, joiden elämän työuupumus on kääntänyt lähes ylösalaisin. Jokainen hoitaja haluaa auttaa toista ihmistä, mutta on iso ero sillä teetkö sen auttaaksesi vai saadaksesi kiitosta. – Polkuni alkoi silloin, kun sain itse apua jäsenkorjauksesta. Muutos on ollut pitkä prosessi, jota ei ole yritettykään kiirehtiä, mutta vähitellen palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Ensimmäinen käännekohta oli kuitenkin jo kymmenen vuotta sitten, jolloin hän ensimmäistä kertaa alkoi pohtia, olisiko elämässä tarjolla jotain muutakin, kuin loputonta oravanpyörää. – Joillakin ihmisillä on halu pitää kiinni omasta sairaudestaan. Lähdin opiskelemaan jäsenkorjausta, ja ennen kuin valmistuin, sain kutsun apuohjaajaksi jäsenkorjauskurssille. 044 242 0246, Kinnula Tervetuloa! Irtiotto arjesta, ihan Kinnulan keskustassa Leppäkertulta saat mm. – Tulotaso on tietenkin erilainen kuin silloin, mutta emme koe, että olisimme joutuneet luopumaan mistään. Heidin uupumuksen myötä jäi hektinen työ projektipäällikkönä ja toipuessaan hän alkoi rakentamaan itselleen yritystä taidekasvattajana. Hoito tulee aina jostain muualta, hoitaja on pelkkä väline, Hannu toteaa. – Kun Hannu uupui, muuttui ehkä eniten hänen sisäinen maailmansa, mutta kun perheenäiti uupuu, niin siinä muuttuu kaikki, Heidi nauraa. Terveysmetsäohjaaja vie ihmisen lähelle luontoa Heidi valmistui vuodenvaihteessa terveysmetsäohjaajaksi. tammikuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT ”Uupuminen on ollut parasta, mitä meille on tapahtunut” Pihtiputaan kirjastosta LAINATTAVISSA liikuntavälineitä ja ulkopelejä Liikuntavälineitä jumppahetkiin: Talviliikuntavälineitä: Kesäliikuntavälineitä: • Gymstic-jumppakeppejä • Hulavanteita • Kahvakuulia • Lumikenkiä • Frisbeegolf-settejä • Kävelysauvoja • Renkaanheittopeli • Ulkopelisetti • Sulkapallosetti • Tennismailoja • Vesijuoksuvyö Lainataan vain palveluaikana! Fysioterapia Hieronta (myös ilman lääkärin lähetettä) Akupunktio Homma jatkuu! • rentouttaa mielen ja lihakset • aktivoi verenkiertoa • parantaa lihasten ja kudosten tasapainoa Uutta Uutta BAMBUHIERONTA! Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito) Pihtipudas Halmeniementie 163, Muurasjärvi puh. – Päätöstämme muuttaa niin paikkakuntaa kuin elämäämmekin kritisoitiin kyllä monelta taholta, mutta tämä tuntuu meille oikealta. Koronan takia takana on pitkäaikainen lomautus, joka sekin on antanut tilaa omalle muutokselle. Samassa rytäkässä muutettiin Kinnulaan, hän jatkaa. – Tietynlainen henkisyys astui kuvaan vähän myöhemmin, kun aloin ajatella, että on tässä muutakin. Yksi apua saanut on tuonut mukanaan toisen ja vähitellen piiri on laajentunut. Tuntuu siltä, että oma paikka maailmassa on löytynyt ja hetkessä elämisen yrittäminen on muuttunut aidoksi läsnäoloksi. Heidi ja Hannu kertovat, että aiemmin elämässä mukana ollut levottomuus on hellittänyt. • perusja vaativan jalkahoidon • yksilölliset kasvohoidot • ripsien ja kulmien kestovärjäykset • ripsien kestotaivutukset • ja paljon muuta! Jo vuodesta 2002. Maaseudun rauha on perheelle mittaamattoman arvokasta. Vaikka Kinnulassa on paljon myös uskonnollista jakautumista, se ei näy Hannun asiakaspiirissä. Jokainen saa sitten itse arvioida miten ottaa sen vastaan, hän kertoo. – Totta on, että ihan hurjana pidetään jo nytkin, hän nauraa. 040 502 9452 Kauneusja jalkahoitola L eppäkerttu p. Halu auttaa on tärkeä, mutta yhtä tärkeää on kuunnella asiakasta. He ehkä kokevat, että tulevat nähdyksi sen kautta. Ihminen ihmisenä on Hannun ohjenuora. Nyt perhe asuu Heidin kotitilalla järven rannalla. TEEMA Hyvinvointia lähellä. Ei ole oleellista uskooko hoidettava samoin, mutta tärkeää on, että ihmisellä itsellään on halu parantua. Ympärillä olevat voivat olla jo todella väsyneitä jatkuvaan valittamiseen, mutta valittaja itse ei ole valmis luopumaan kivuistaan, koska saa sillä tavoin kaipaamansa energian, Hannu selittää ja muistuttaa, että ihmiset ja kivut ovat erilaisia, eikä kuuntelematta voi sanoa, mistä apua voi saada. Nyt olen opettanut jo viisi vuotta, ja meneillään on ensimmäinen jäsenkorjauskurssi Kinnulassa, Hannu kertoo. Hannu työskentelee messusuunnittelijana lahtelaiselle yritykselle, eli käytännössä hänen työtään on viedä suomalaisia yrityksiä maailmalle. Luonto on lähellä ja koti tuntuu kodilta. Muuttoja on elämän varrelle kertynyt enemmän kuin tarpeeksi, ja joskus on jo muuttolaatikoita sisään kantaessa tiennyt, että täällä ei olla pitkään. 8 20. Vaihtoehtoisen parantamisen tie Hannun repertuaariin kuuluvat jäsenkorjaus, energiahoidot, etähoidot ja henkiparantaminen. Kun joutuu pohtimaan perustavalla tavalla omia arvojaan ja omaa tapaansa elää, voi itsestään löytää jotain uutta ja ehkä yllättävääkin. Sairaspäivärahaan sopeutuessa jo alkoi ymmärtää, että oikeasti ihminen pärjää paljon vähemmällä. Jalkahoidon voi maksaa myös ePassilla. Ymmärsin, että hoitaminen voi olla muutakin kuin perinteistä lääketiedettä. Traumat ja stressi voivat näkyä ulos erilaisina kipuina. Nykyään se herättää jopa ihailuakin, että olemme uskaltaneet näin tehdä, he kertovat. Hän ei ole juuri pitänyt melua itsestään, vaan puskaradio on rummuttanut. – Omien ajatusten kyseenalaistaminen tulee kyllä luonnostaan, mutta olen päättänyt puhua niin kuin itse ajattelen. Linnunlaulua pysähtyy kuuntelemaan ja luonnon seuraaminen omasta ikkunasta tulee luonnostaan. Materian tilalle on tullut paljon merkityksellisempiä asioita, hän kertoo ja jatkaa, että on myös kypsynyt ajatus siitä, että kun uskaltaa luopua, niin tilalle tulee jotain muuta. Ihminen tarvitsee energiaa, mutta koska he eivät osaa sitä pyytää ympäriltään, energiaa saadaan varastamalla sitä valittamalla vaikkapa jatkuvia kipuja. On tilaa hengittää ja nauttia Kinnulan rauhallisemmasta elämänmenosta. Ja niin on käynytkin, sillä vastoin odotuksia jopa Kinnulan kokoisella paikkakunnalla on töitä taidekasvattajalle, joskus liiaksikin asti
Heidi kertoo, että kaupunkilaiselle metsä voi olla vieras elementti, mutta täällä maalla metsässä osataan liikkua. Tärkeää on ollut löytää omaan elämään merkityksellisyyttä ja karsia turhaa. Formaatti sisältää seitsemän retken ohjelman, jossa kevyt lähestyminen varsinkin kaupunkiympäristössä madaltaa kynnystä lähteä. – Jokaista hetkeä ei tarvitse täyttää äänellä, vaan on hyvä joskus olla ihan vain itsensä kanssa ja kysyä, että mitä minulle kuuluu ja miltä tuntuu. Terveysmetsäohjaajan palvelut on otettu alueella hyvin vastaan, ja kevään mittaan on jo suunnitelmia toteutettavaksi eri tahojen kanssa. Kaikkien ei tarvitse uskoa samaan, mutta jokainen joutuu kuuntelemaan sisäistä ääntään, Heidi kertoo. Metsän terveysvaikutukset on tuotteistettu siten, että niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi mielenterveyspotilaiden – tai työuupujien – hoidossa. Tieto on olemassa ja stressiä voi ennaltaehkäistä monella tavalla. Kaikki eivät osaa nauttia metsästä, ja siinä ohjaaja tulee apuun. Koulutuksen taustalla on tieteellinen pohja, ja Suomessakin on terveydenhuollossa mahdollista antaa lähetteitä terveysmetsäohjaajan pakeille. Ennen kaikkea kyse on siitä, että hiljentyy kuuntelemaan omaa itseään. Oman tien etsiminen on vaatinut rohkeutta tutustua erilaisuuteen ja pitää mieli avoimena. tammikuuta 2021 9 KOTISEUDUN SANOMAT ”Uupuminen on ollut parasta, mitä meille on tapahtunut” luonnon suhteen hoitamisesta. Se pakotti laittamaan elämän uuteen järjestykseen ja miettimään mikä meille on oikeasti tärkeää. TEEMA Hyvinvointia lähellä. Itsensä kuunteleminen ja hetkessä eläminen ovat taitoja, joita jokaisen olisi hyvä opetella. Tärkeintä on ollut ajatus, että elämä on hyvää tässä hetkessä, ei vasta joskus tulevaisuudessa. Ensimmäisiä terveysmetsäpolkujakin on jo rakennettu sairaalaympäristöön. Vähitellen lisätään luontoyhteysharjoituksia hyödyntäen kaikkia aisteja. – Ajattelen, että nämä ovat työkaluja, jotka auttavat siihen, ettei kaikkien tarvitse käydä samaa polkua kuin me olemme käyneet. Ei vain materiaa, vaan myös asioita, jotka vievät paljon energiaa, mutta antavat vähän. Ensimmäinen retki on aina helppo, vaikka vain läheiselle nuotiopaikalle, mutta pikkuhiljaa retket pitenevät ja metsässä voidaan yöpyäkin. Erona kuitenkin on, että usein metsään lähdetään suorituskeskeisesti, vaeltamaan tietty määrä kilometrejä tai poimimaan tietty määrä puolukoita. 20. Elämä on niin paljon parempaa nyt, Heidi ja Hannu summaavat. Metsä on hyvä paikka siihen, sillä luonnossa rentoutuminen tulee kuin itsestään, Heidi kertoo. – Vaikka työuupumus on ollut kova koulu meille molemmille, niin se on oikeastaan parasta, mitä meille on tapahtunut
Naisasiakkaiden varpaankynnet lakataan lopuksi kauniiksi. Jalkojen terveyteen on alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota ja ammattilaisen jalkahoitoja arvostetaan. Kotihoito on tärkeä rutiini Hoitolakäynnillä yleensä huomataan se, kuinka hyvältä jalat hoidon jälkeen tuntuvatkaan. – Hoidetut hiukset ja uusi väri, mikä sen parempaa, Piia Keisanen kertoo hymyillen. – Jaloillamme on tarkoitus pystyä kulkemaan läpi elämän, niinpä niistä kannattaa pitää hyvää huolta! Asiakkaiden kanssa jaetaan ilot ja surut Keisasen mukaan tämän hetken hiusmuodissa puhdistetaan pohjaväriä, raidoitetaan tai sävytetään väriä kevyesti vaikkapa aprikoosiin, roosaan tai liilaan päin. Urheilutie 9, 44500 Viitasaari 040 714 4886 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 12-20 7-9, 12-20 12-20 12-20 12-20 12-18 Aukioloajat uimahalli simmari uimahalli simmari Tämän kauden uutuutena on mattohissi, jolla nousu on helppoa myös aloitteleville laskettelijoille. Uusilla ruokavalinnoillaan Paananen on saanut ihottumansa rauhoittumaan. Suoritin Kampaajamestari -tutkinnon vuonna 2014 ja ehkäpä vielä tulevaisuudessa suoritan loput opintoni kohti kauneudenhoitoalan ammattiopettajaksi. Talven riemua Laskettelurinne Sahiksessa Talven riemua Laskettelurinne Sahiksessa Aukioloajat ti-to 15.30-20 la-su 12-20 Talvilomaviikoilla laajennetut aukioloajat Laskettelijantie 26 44500 Viitasaari 0400 981 541 Seniorikortti yli 65-vuotiaille myynnissä, Vuoden 2021 kortti 60 €! www.sahis.. Tip top -kuntoon päästä varpaisiin Marjatta Paananen kertoo vaihtaneensa tupakanpolton jalkojen hemmotteluhoitoihin. Jalat tarvitsevat myös jumppaa. Keskuksen laajennetuissa tiloissa palvelee kahvio terasseineen ja kattavan valikoiman välinevuokraamo. Tehdessään asiakkaan hiuksiin ja iholle kokonaisvaltaisia ja suuria muutoksia, kauneushoitaja nauttii itsekin. Salonki Piiabellis on toiminut paikkakunnalla jo 19 vuotta. – Siitä on hyvä jatkaa kotona, Keisanen tietää. – Kauneushoitolan puolella jalkahoidot ovat suosituimpia hoitoja. Tämän päivän hittituotteita ovat hiusten värikäsittelyihin lisättävät hoitoaineet, jotka korjaavat hiusten rikkisiltoja. Jalkahoidosta nauttiva Marjatta Paananen kertoo vaihtaneensa tupakanpolton jalkahemmotteluhoitoihin. Toukokuusta asti polttamatta ollut Paananen on alkanut käymään kuukausittain jalkahemmotteluhoidoissa. – Perheen kanssa oleminen on hyvää vastapainoa asiakaspalvelutyölle. Täyttä tavaraa joka metri! Heikin Rinne & Maanrakennus Oy Monipuolinen virkistyskeskus • 25 metrin kuntouintija vesijuoksuallas • terapia-allas vesihierontapisteineen • altaita lapsille vauvoista alkaen • liukumäki • kylmäallas • sauna, keskiviikkona ja lauantaina höyrysauna • liikuntaesteisille sopivat tilat • uusi Simmarin Helmi -kahvila • ajanmukainen kuntosali Tule tutustumaan! Lisätiedot ja ajankohtaiset tiedotteet verkkosivuilla viitasaari.?/simmari sekä Facebookissa “Virkistysuimala Simmari”. Varpaita voi harotella ja jalkateriä koukistella vaikkapa aina Kotiseudun Sanomia lueskellessa. Piia Keisanen kertoo olevansa koti-ihminen. – Terveyttä ylläpitääkseni otan lisäksi tiettyjä vitamiineja sekä käytän luonnonmarjoja. Hoitolassa jalkojen ongelmat hoidetaan lempeästi ja helposti. Piia Keisanen on sekä kampaamoettä kauneusalan rautainen ammattilainen. Kotona jalkojen rasvaamisen lisäksi voi kevyesti raspata jalkapohjia hohkakivellä. – Säännöllisellä jalkojen hoidolla kotona ja hoitolassa saavutetaan terveydellisiä hyötyjä. – Kotihoito on jalkojen perusterveyden A ja O. Sahis on monipuolinen koko perheen laskettelukeskus, jossa on erinomaiset puitteet lasketteluun ja lautailuun kolmessa rinteessä. tammikuuta 2021 HELI HJELMEROOS-HAAPASALO Piiabellis Salongissa tehdään työtä asiakkaan hyvinvoinnin edistämiseksi. Hän on myös alkanut kiinnittämään huomiota ruokavalioonsa. – Perushoitoon sisältyy kylvetys, kynsihuolto, mahdollisten kovettumien tai sarveistuman poisto ja kevyt hieronta. Keisanen kertoo, että hemmotteluhoidoissa jalkoja hierotaan kauemmin, kuoritaan ja käytetään erilaisia naamioita sekä parafiinihoitoja. – Parasta on se, kun näen miten onnellinen ja tyytyväinen asiakas on pois lähtiessään. Aineet virkistävät hiukset huippukuntoon. Aronia varsinkin on erittäin hyvää tekevä marja ja sitä löytyy lähes kaikkialta. Kuitenkin perussairauksia sairastavat kuten esimerkiksi diabeetikot, hyötyvät erityisen paljon hoidetuista jaloista, Keisanen tietää. Olen käynyt varmasti satoja hiusja kauneuspuolen kursseja. – Pitkät, laineikkaat, puolipitkät ja napakan lyhyet, kaikille löytyy oma trendikäs tyyli. Sahis on monipuolinen koko perheen laskettelukeskus, jossa on erinomaiset puitteet lasketteluun ja lautailuun kolmessa rinteessä. Sahis sijaitsee Viitasaaren taajamassa Savivuoren ulkoilualueella, jossa on eri mittaisia reittejä hiihtoon perinteisellä ja vapaalla tyylillä sekä Hiihtomaa pulkkamäkineen. Keisanen tekee eniten jalkojen kliinistä perushoitoa. Piia Keisanen käyttää tottuneesti ja hellävaraisesti uutta jalkahoitoporaa Paanasen vapaisiin. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 20. – Lukion jälkeen oli selvää, että haluan kosmetologiksi ja saman tien myös parturi-kampaajaksi. Uuden vuoden lupauksesta ei ole kysymys. Voimaannuttavaa on myös asiakkaiden kanssa jaetut ilot ja surutkin, Keisanen kertoo. Ilmakuva: Urpo Minkkinen TEEMA Hyvinvointia lähellä
Lämmin kiitos Kotipihan henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta.. Pihtiputaan Pihtiputaan helluntaiseurakunta helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Innostuksessaan he kantavat Jeesuksen eteen raajarikkoisia, muita vaikeasti sairaita sekä pahojen henkien riivaamia. Se vie lävitse harmaan kivenkin, se pilvenhattaran lävitse jatkaa kulkuaan etsien kaipaaviaan. KAIKKI KUOLEE!!! KAIKKI KUOLEE!!! KORONA ON IHAN VAARATON NUORELLE Troll1234 Rajoitukset on täysin turhaa ja kallista pelonlietsontaa. Ihmiset hämmästyvät. Joillain on heti kättelyssä tapana aloittaa vastausten kyseleminen ihmiselämän isoihin kysymyksiin: ”Lähettikö Jumala koronan. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa; Piirola ja Hertteli. 040 765 2453. Parantumisihmeisiin keskittyminen olisi väistämättä vienyt huomion sivuraiteelle. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi SUNNUNTAIKSI Rakkaamme Kirsti Kaarina SIVULA o.s. p. Sanomalehtiviikko) haastaa torjumaan väärän tiedon leviämistä ja ottamaan selvää, mikä on totta. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Diakoniatyöntekijä Minna Ventilä 040 352 7757. Hankehakemuksen peruminen oli esillä kunnanhallituksessa. Ja synnyttäisikö pelkkä vastauksien saaminen vaikeisiin ihmismielen kysymyksiin lopulta uskoa Kristukseen. Keskustelupuhelin 040 549 7683. Hänen varsinainen tehtävänsä oli alkamassa,, ja se oli julistaa ilosanoma ja kutsua ihmisiä Jumalan valtakuntaan. Jumalanpalvelukset Su 24.1. 20. Vapahtaja saapuu silloin kun vähiten odotamme. Kirkkoon voi tulla rajoitusten aikana maksimi 7 henkilöä. kirkkoherra Matti Vuohtoniemi 045 102 9733, seurakuntapastori Johanna Piirola 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Se olikin ajatus – rakkaus voimista suurin, mahtavin. 2021 Kinnulan Kotipihassa Me näimme sinun hiljaa hiipuvan ja elämän liekin sammuvan. Myös omat päivänpolttavat, tai historiaan liittyvät kysymykset saattavat toimia samoin. Voi ko keu hko t des inf ioid a oik eas ti. Ajatus, kuinka se kertoo ikävän kesään. Nuorisotyö: Maria Pirttinen 044 784 4425 Päiväkerho: Katja Kokkonen 040841 5626. Kirkossa saa olla paikalla yhteensä 10 hlöä, mukaan lukien seurakunnan työntekijät. Koro na ei ole pah em pi kuin tava lline n ?un ssa. Piispanen s. Tilaisuus striimataan seurakunnan facebook-sivun kautta ja on katsottavissa myös www. LEHDEN LOGO Opettaja, tilaa sanomalehdet maksutta opetuskäyttöön! Lehden yhteystiedot, tilausohjeet, tilauksen deadline. 24.1. ALGORITMI De där munskyd den är inte alls till nån nytta. Vuoden 2021 Uutisten viikko (ent. Ely-keskuksen ympäristövastuualueen lausunnosta johtuen Ely-keskus ei ole tehnyt myönteistä päätöstä hankehakemukseen. kinnulanseurakunta.fi Kuollut: Martta Mikkonen 96 v. Ota siis reilu turvaväli epämääräisiin lähteisiin ja suojaudu valheellisilta väittämiltä. Ruotanen. Informaatiovyöryn keskellä totuutta on joskus vaikea hahmottaa. Voik o keuh kot desin fioid a oike asti. 10. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Miksi papit puhuvat ja puhuvat, vaikka sanottava olisi aikaa sitten loppunut?” Ja niin edelleen. Usein ne ovat kuitenkin portti syvällisempään hengelliseen etsintään ja pohdintaan. 19. Voi ko keu hko t des inf ioi da oik eas ti. 9. 1. Markus 1:34 kertoo, että Jeesus paransi useita sairaita, ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Näin asia taitaa olla yhä. Herramme ensisijaisin tehtävä ei ollutkaan parantaa sairaat ja riivatut. KORONAPANIIKKI Voiko keuhkot desinfioida oikeasti. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Mikä auttaisi, etteivät eläkeläiset vain istuisi masentuneina yksin kotona, alkoholi seuranaan. Pienten alkujen kautta. 1934 Kinnulassa k. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Rakkaudella muistaen lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 15.1.2021 Kinnulan kirkossa läheisten läsnä ollessa. 21.1. 0207 931 620 • tilaukset@kotiseudunsanomat.fi Talvinen pilvenhattara Näin talvisen poutapilven – sitä tuuleksi luulin, sen voima onko kauneus sen, lumisten puiden tai auringon kuulaan kajon. 045 102 9733, seurakuntapastori Tuomas Hurme 0400-931 986, kanttori Pertti Ruotanen 040-520 3388, toimistosihteeri Armi Siekkinen 044 784 4421. Vs. 11. Näin ihmisen mieli toimii, ja sen lainalaisuuksien mukaan toimii yleensä Jumalakin. Ihmeiden kaipuu on joskus niin suuri, että itse Vapahtaja saattaa jäädä taka-alalle. Kerrotaan myös, että ”hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet”. klo 10 messu pääkirkossa striimattuna ja katsottavissa seurakunnan Facebook-sivuilla, T. Sitä ei synnyttänyt edes pelkkä ihmetekojen todistaminen paikan päällä. Eri ryhmien toimintaa Avoin ryhmätoiminta (Vauhtivarpaat, Touhupiiri, Aamupuuro, perhekerho ja diakoniakerho) on peruttu tammikuun ajalta kokoontumisrajoitusten vuoksi. Hallitus päätti, että ennen kuin hakemus perutaan, ollaan yhteydessä lausunnon antajiin ja hakemuksen käsittelijöihin ja neuvotellaan, millä ehdoilla hakemusehdot voitaisiin täyttää. Johanna Piirola seurakuntapastori, Kinnula Hautaan siunattu: Asta Annikki Piispanen 86 v. 9. kirkkoherra Matti Vuohtoniemi p. Musiikki To 21.1. Hurme, P. Diakoniatyö: Maarit Vesterinen 040-765 2453. klo 14.15 Isoskoulutus srk-kodissa. Rakkaus – maailman tärkein sana, tärkein ajatus, voimista suurin ja mahtavin. Suopursujen ja kanervien kasvatti Luontohanke viivästyy Pihtiputaan kunnan ”Luontoreitit kuntoon ja käyttöön” -hankkeen rahoitushakemus on jätetty vuonna 2018 käsiteltäväksi KeskiSuomen Ely-keskukseen. 8. Tällaisten kysymysten kautta ihminen voi olla aidosti kiinnostunut kristinuskon sanomasta. 1947 Kinnula k. Kinnulan seurakunta Kinnulan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Kysymykset ovat vakavia, vaikka niihin ei heti ole antaa kattavia vastauksia. tammikuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Pihtiputaan seurakunta Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Hanke kohdistuisi Harjuntakasen alueelle Reisjärven rajan vieressä. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, vs. Sen käsittely on kuitenkin viivästynyt pyydettyjen lisäselvitysten takia. Vapaapäivät ma ja ti. ei ole kirkkokuoroharjoituksia. 2021 Kokkola Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niinkuin pakeneva varjo. klo 15 mennessä. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Tulevan sunnuntain evankeliumissa Jeesus tekee ihmetekoja parantaen sairaita. Tilaa lehdet pe 29.1. KORONAPANIIKKI KORON APANIIK KI VACCINE READY Voik o keuh kot desin fioid a oike asti. Sinä lähdit hiljaa luotamme pois, kuin kynttilän liekki sammunut ois. Myöhemmin, toisella paikkakunnalla Jeesus parantaa spitaalisen miehen, mutta kieltää sitten ankarasti tätä kertomasta kenellekään mitään. Rakkaamme Asta Annikki PIISPANEN o.s. Se pujahtaa mieleesi, tai häipyy pois. Miksi ei antanut. Kaipaamaan jäivät tyttäret Oili, Taru ja Mirva perheineen Rukouksen ja yhteyden ilta tiistaisin klo 18 (Huomaa aika!). Järjestelyt niin, että samassa tilassa korkeintaan 10 henkilöä. Missä Jumala on. Seuraile ilmoitteluamme, aloitamme ryhmät heti, kun rajoitukset höllentyvät! Touhupiirin kutojat voivat hakea lisää lankoja Maaritilta sovitusti ja tuoda valmiita käsitöitä puh. Se tulee, se menee, mahdoton sitä vangita on. Maskisuositus ja käsidesiä tarjolla. 1. Turpeinen s. 044 784 4420. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma 10-12, ti ja ke 10-14
Kuka on pystynyt pitämään ruokatauot pisimpään kalenterissa. Naisilla on etenkin mielessä painonhallinta, mutta paino ei putoa, vaikka et söisikään päivällä mitään, jos junttaat illalla mättösatsin. – Lasi viiniä illan iloksi ei kannata. Alueena on Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan kahdeksan kuntaa ja hallinnoijana Kehittämisyhtiö Witas Oy. Tässä on käytännön tekemistä ja tulosten näkemistä saman tien, Elina Mäkinen arvioi. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Firstbeat -mittaus ja saatu henkilökohtainen palaute antoi yrittäjälle tietoa kehostaan – kuinka hän palautuu ja nukkuu sekä millaisia työpäivät ovat. Eihän sitä edes huomaa siinä kiireessä, vaan se tuntuu normaalilta. Euroopan sosiaalirahaston rahoittama kaksivuotinen hanke päättyy maaliskuun lopussa. Kokenut hankevetäjä Elina Mäkinen yllättyi iloisesti siitä, kuinka hyödyllinen HYVY-hanke on oikeasti yrittäjille.. Viikonloppuna 6.-7. Mutta jospa ruvettaisiinkin kehumaan sillä, kuka on pitänyt eniten lomaa ja vapaapäiviä. Korona on tuonut turnausväsymystä Oli melkoinen sattuma, että HYVY-hanke osui koronaaikaan, koska nyt se on ollut vielä enemmän tarpeen. Yksinyrittäjä tai mikroyrittäjä on itse se yritys. Ylivoimaisesti isoimmaksi asiaksi hankkeen aikana nousi alkoholin käyttö, kun Firstbeat -mittaus on kertonut, miten yö on nukuttu. Häilyvä raja työn ja vapaa-ajan välillä Elina Mäkinen ilahtui siitä, kuinka rohkeasti yrittäjät ovat lähteneet hyvinvointiaiheen äärelle. – Tarvitaan joku muu ympäristö kuin kotikone, jotta yrittäjä pysähtyy oikeasti asian äärelle. Pihtiputaalta ja Kinnulasta on ollut mukana viitisentoista yrittäjää. Voisiko välillä kehua vapaiden määrää. Se on jo valtava askel, että kiinnostus on herännyt, ja se alkaa ohjata tekemistä väistämättä uusille urille. Elina Mäkinen sanoo itsekin vähentäneensä alkoholin käyttöä hankkeen aikana. Ajatusmaailma kääntyisi toisinpäin, sillä yrityksesi voi tasan tarkkaan niin hyvin kuin sinäkin. – Ei puhuta välttämättä isoista määristä, mutta alkoholilla on välitön vaikutus yöunen laatuun. Jo alkutekijöissä tietää, että ei tule onnistumaan. Joitakin tapahtumia on siirretty webinaareiksi verkkoon, mutta Elina Mäkinen myöntää, että ne eivät korvaa oikeita kohtaamisia. – Siitä pitäisi puhua yhä enemmän. Monia painaa valtava huoli toimeentulosta, eikä tätä ole voinut ottaa palauttavanakaan aikana. Olen aina käynyt salilla, mutta nyt vielä enemmän. Hirveästi onkin tullut palautetta siitä, ettei striimikeikka ole sama kuin mennä livenä katsomaan. Se on nautintona liian pieni verrattuna hyötyyn, jota saa ilman sitä. Silloin nipistetään omasta ruokatunnista ja venytetään päivää. Sitten asiat alkavatkin käydä järkeen, että ei hemmetti – yöuni onkin tuommoista! Ei ole ihme, ettei jaksa tai että iltaisin on ihan tööt, Elina Mäkinen kertoo. – Tykkäsin kovasti Firstbeat -mittauksesta ja siitä, että sain henkilökohtaista neuvontaa ruokailutottumuksista ja muusta. Jotkut miesyrittäjät ovat olleet ensin epäileväisiä valmennuksia kohtaan, mutta he ovat saattaneet soittaa valmennusten jälkeen, että tässä ollaan oltu pari viikkoa ihan kuivilla. Korona raivasi Dex Viihteen keikkakalenterin aivan tyhjäksi. – Raja työn ja vapaaajan välillä on tosi häilyvä tai sitä ei ole. Meillä on hyvät myyjät ja artistit, joten mennään taas täysillä, kun päästään tästä ohi. Mutta tämä on hanke, josta yrittäjä oikeasti hyötyy. HYVY-hankkeessa on jäljellä vielä muutama tapahtuma. Yksi hankkeen tarjoamista hyvinvointivalmennuksista sisälsi neljä ryhmävalmennusta ja neljä yksilövalmennusta sekä jokaiselle oma Firstbeat -mittaus valmennuksen alkuun ja loppuun. Onko välissä pieniä, palauttavia hetkiä, jotka tukevat yöunta. Hankesuunnitelmat voivat olla aivan mahdottomia. – Keikkakalenterit ovat täynnä ja odotetaan vain, milloin päästään keikoille. Keho on yliviritystilassa ja se yrittää poistaa alkoholia yön aikana elimistöstä. Paperihommat tulevat vielä päälle. Korona on haitannut myös itse hanketta. Siirtyminen vähän uudenlaiseen normaaliin tapahtuu tosi pienin askelin. Silloin keho menee hätätilaan. Elina Mäkinen haluaa rohkaista yrittäjiä kysymään kollegaltaan, miten hän voi. – Auto ei jaksa kulkea, jos polttoainetta ei ole, mutta ihminen ei pysähdy, vaikka polttoaine loppuu. On tullut uusi normaali ja pitäisi löytää uusia keinoja toimia. helmikuuta Voimaa taiteesta -päivä, jossa taiteen keinoin pysähdytään kuulostelemaan omaa sisintä Heidi Pasasen vetämänä. Hän sanoo suoraan, ettei hankkeen vetäminen ole välttämättä palkitsevaa, mutta nyt se on ollut sitä. – Se tuntuu tosi hienolta. tammikuuta 2021 JUHA KIVINEN Elina Mäkinen on vetänyt hankkeita jos toisiakin, ja hän tietää hyvin, kuinka huono maine sanoilla hanke ja projekti on monen korvissa. Fyysistä kuntoa mitataan myös hieman. Korona vain välivaihe Dex Viihteelle Pihtiputaalaisen ohjelmatoimiston Dex Viihteen talouspäällikkö Kirsi ”Kikka” Myllynen osallistui hyvinvointivalmennukseen. Kyse on HYVY:stä eli Hyvinvoiva yrittäjä – hyvinvoiva yritys -hankkeesta, jonka tavoitteena on tukea yksinyrittäjien ja mikroyrittäjien hyvinvointia. – Yrittäjä on omanlaisella mielenlaadulla varustettu ihminen. Olen ruvennut syömään säännöllisemmin ja olen vähentänyt iltaan painottunutta syömistä. Yrittäjien hyvinvointihanke osui naulan kantaan juuri korona-aikana Yrittäjä tarvitsee säännöllistä ruokailua, riittävää unta ja myös vapaa-aikaa Dex Viihde Oy:n talouspäällikkö Kirsi Myllynen lähti mukaan Elina Mäkisen vetämään HYVY-hankkeeseen. Pienet käytännön asiat ovat olleet iso herätys monelle, kuten säännöllinen syöminen. Siellä yrittäjille tarjoutuu tilaisuus hengähtää sekä vaihtaa ajatuksia keskusteluryhmissä. Monesti kuulee, että on niin kiire eikä tässä ole lomia pidetty enkä ole taaskaan syönyt. Turnausväsymys painaa. Palautumista ei tapahdu ja sykkeet ovat korkealla. Toiset ovat olleet jäissä tekemisensä kanssa, kun taas joihinkin korona on vaikuttanut niin, että he ovat saaneet paukuttaa ihan hirveästi töitä. – Yrittäjä tarvitsee jonkin konkreettisen asian, jotta pysähtyminen voi tapahtua, Elina Mäkinen huomauttaa. – Tiedän mitä hankkeista sanotaan, ja osaan olla itsekin kriittinen hanketyölle. Kinnulaan Karkausmäen Kammarille on tulossa 20. – Se on riittävän pysäyttävää, kun siinä on mustaa valkoisella. Elina Mäkisen saamia parhaita palautteita oli, kun yrittäjä soitti jaksaneensa lähteä illalla ulos kävelemään. helmikuuta pidetään yrittäjien keskitalven pysähdys Onnenlaaksossa Saarijärvellä. Monta miljoonaa lähti yrityksen liikevaihdosta. On yrittäjiä, jotka ovat ruvenneet oikeasti mittaamaan hyvinvointiaan. – Harmillista, että hanke loppuu nyt. Yli sata yritystä on osallistunut hankkeen valmennuksiin ja tapahtumiin. Se ei ole hyvä verensokerin tasapainolle, nukkumiselle eikä jaksamiselle. Sitä vain venyy ja venyy, koska talous on turvattava. – Suotta tavoitellaan kuuta taivaalta, kun ilo syntyy pienistä asioista. Yrittäjä on kovilla. Kikka Myllynen sanoo kuitenkin olevansa positiivinen ihminen, eikä hän ole antanut koronan lannistaa
ja 3.5. VIITASEUDUN KUULO. Pyöräilyä ei kuitenkaan tarvitse lopettaa, sillä talvella harjoitellaan sisätiloissa pyörän takarenkaan tilalle kiinnitettävän sähkövastuksen turvin. Maastopyöräilyn maratonsarja on Vesan laji. tammikuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 13 Pihtipudas ELÄKELÄISET. RHY. Ohjelmassa pyöräilijä voi määrittelee toivomansa vastuksen, ja sen jälkeen kaikki hoituu automaattisesti, tarvitsee vain polkea. Nyt kilpailuja on takana kymmeniä. LIIGAPLOKI Kirppari auki perjantaisin klo 10-15 sekä lauantaisin klo 10-14. Itse en kuitenkaan ole ostanut erikseen esimerkiksi talvipyöräilyyn vaatteita, vaan kerrospukeudun kelin mukaan. Kunnanhallitus kokoontuu tekemään esitystä kunnansihteeriksi ensi maanantaina. TUISKU Jukolan kuntosali avoinna. Hinnat nähtävillä Pihtiputaan Tuiskun nettisivulla sekä Facebookissa. Erona on, että voima tulee miehestä, ei koneesta. Niin voi sanoa, sillä koko elämä pyörii nykyään pyöräilyn ehdoilla. 040-507 3159, tanja.tavaststjerna@pihtipudas.fi) tai Pihtiputaan Kiinteistöpalvelu Oy:stä. Viittä hakijaa haastatellaan sihteeriksi Pihtiputaan kunnanhallitus kutsui haastatteluun kunnansihteerin paikkaa hakeneista Markus Flinkmanin, Tiina Pietiläisen, Esko Rautiaisen, Pauliina Ritvasen ja Perttu Sonnisen. Saanin 4H-kerho yli 6-vuotiaille 4H-jäsenille tiistaisin 26.1. 20. HANNA KANKAANPÄÄ Vesa Varis, 38, on hurahtanut pyöräilyyn. Ensin pyöräiltiin omaksi huviksi, mutta vanhana hiihtäjänä pian kilpailuhenki alkoi nousta. – On tämä sillä tavalla välineurheilua, että kisoissa pärjätäkseen joutuu panostamaan kunnon pyörään. Sovelluksen kautta on järjestetty korona-aikaan jopa virallisia kilpailuja. – Jos joku kutsuu vaikka häihin, niin vastaan etten millään ehdi. ELÄKELIITTO. klo 10-12. klo 12 Rantaraitin laavun nuotiolla Shellin takana. Ohjaaja Alisa Närhi. 4H. Kilpailemaankin pääsee tietokoneelle ladattavan sovelluksen avulla, vastassa on muita sovelluksen käyttäjiä ympäri maailman. Kaikkina vuodenaikoina Vesa Varis pyöräilee myös talvella. Kokoontuminen urheilukentällä. Poikkeuksellisesti ilmoittautumiset etukäteen p. Hyötyliikuntana se on näppärää, sillä polkien pääsee pikkumatkoja nopeasti. Omat eväät mukaan. MLL. Kaikki alkoi, kun kuusi vuotta sitten kaveri houkutteli Variksen mukaan pyörälenkille. – Suomessa pyöräilijä tarvitsee päivätyön elääkseen. 7-9 luokat torstaisin klo 15-16 Pihtipudas-salissa. 3-6 luokat tiistaisin klo 15-16 Pihtipudas-salissa. Ma-Pe 8.30-17 La 9-14 • Su suljettu Palvelemme TEEMA Hyvinvointia lähellä. Vesan varustearsenaali on vaikuttava, mutta pyöräilyyn ei välttämättä tarvitse sijoittaa omaisuuksia. Ja jos kilpailuihin mielii, niin esimerkiksi Rokualla maasto on aloittelijaystävällinen, ja mukana on sarja myös kuntopyöräilijöille. mennessä. PUDIS Salibandyä pelataan Pihtipudas-salissa maananURHEILUSEURAT D I A B E T E S Y H D I S TYS. Lähipalveluhenkilö Ella Paananen pitää kuulon lähipalvelua Valorinteellä ma 1.3. Pakkasraja 15°C. Maratonpyöräilijä treenaa talvellakin – Ulkomaille tekisi mieli, mutta taso on siellä ihan toista luokkaa, Varis kertoo. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa ma-pe klo 9-15. klo 13-15. Laskennat su 28.2. Pyöräily sopii kaikille Liikuntamuotonakin pyöräily on nivelystävällinen vaihtoehto, jota Varis suosittelee kaikille. – Jos olisin esimerkiksi toimistotyössä, en tarvitsisi autoa ollenkaan, hän kertoo. Kelin suhteen rajoitusta ei oikeastaan ole, mutta järkeä on hyvä käyttää. – Mikä tahansa pyörä käy aloittamiseen, mutta toki mummon perintöpyörällä ei kilpailuihin ole asiaa. Kerho tauolla toistaiseksi, seurataan tilannetta. MURTO Hiihtoharjoitukset tiistaisin klo 19-20 pururadalla tai kentällä. Kuntosalija yrityskortteja voi ostaa Tanja Tavaststjernalta (p. Kerho ke 27.1. taisin: 0-3-luokkalaiset klo 18-19.15, 4-luokkalaiset ja vanhemmat klo 19.15-20.30. Harrastaa voi kuitenkin monella tasolla. Kilpailujen voittosummatkin ovat niin vaatimattomia, hän jatkaa. Kun pakkanen kirii liki kolmeenkymmeneen, ei kannata lähteä ulos tuntien lenkille, hän kertoo. Suomessa kovimmallakin tasolla ollaan vielä amatöörejä, kun verrataan esimerkiksi Eurooppaan. Ja toki pidempiäkin. 040 734 1882/ Mira Niemi. Syksyllä, peruskuntokauden päättyessä Varis laski pyöräilevänsä noin 17 tuntia viikossa – kolmisen tuntia päivässä, kun mukaan lasketaan myös lepopäivä. www.pihtiputaanapteekki.. alkaen klo 15.30-17 Saanin vanhalla koululla. SPORTTIKERHO Putaanvirran koulun kerhot: 0-2 luokat tiistaisin klo 15-16 Putaanvirran salissa. klo 14 Hubteekissa, Keskustie 14. Hallituksen kokous ja kokoontuminen su 31.1. Jo Ruotsin puolella eron huomaa. Riistakolmiot nyt ajankohtaisia. Hirvija karhumerkin ampumakoe Pyssylän ampumaradalla su 31.1. Hiihdon etävalmennusprojektin harjoitukset yli 10-vuotiaille tiistaisin ja torstaisin klo 18-20 ja alle 10-vuotiaille tiistaisin klo 18-19. Totta kuitenkin toinen puoli, sillä tuloksia saadakseen harjoitteluun on sitouduttava pitkäjänteisesti. Vuoden aikana kilometrejä kertyy noin 10 000. Hänellä on viisi erilaista pyörää, joten sopiva menopeli löytyy alle kelillä kuin kelillä. Matkaa kertyy, sillä eteläisimmät ovat Helsingissä ja pohjoisimmat puolestaan Saariselällä. Jatkuvana tavoitteena oli parempi kunto ja nopeampi aika, eikä aikaakaan, kun Varis löysi itsensä maastopyöräilykilpailun lähtöviivalta. Muurasjärven kerho 1-4luokkalaisille maanantaisin klo 12.45-13.30. Vesa Varis ja pyöräilijän Play Station. Pitää mennä lenkille, Varis vitsailee
Kokouksessa käsitellään vuosikokouksen sääntöjen määräämät asiat. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Historian jännät ja kohtalokkaat naiset. kivituotteet pihasuunnitelmat Uranetti Oy /Anne Heikkilä 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.fi (täältä löytyy linkki ajanvaraukseen) T v l ! Koulutettu hieroja ja jalkojenhoitaja • riskiryhmäläisille myös kotija laitoskäyntejä Meiltä myös majoitusta lomaan, työhön ja yöhön. Lounas: 11-13. ?Pihtiputaalla 20. 044 459 6261 tai lähettämällä pyynnön osoitteeseen KANSALAISOPISTOT kopisto@kinnula.fi. 040 701 0759 www.kiviteos. Yleinen ennakkoäänestyspaikka on vanhaan tapaan edelleen myös kunnantalon valtuustosalissa. alv 10 % Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Virusmuunnoksia pelätään, joten rajoituksia ei pureta Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli Koronanyrkki totesi maanantaina kokouksessaan, että koronatilanne on tällä hetkellä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella hyvin rauhallinen. 0207 931 621 pia.painokallio@kotiseudunsanomat.fi Ilmoitushinnat 1.1.2021 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystävällinen 0-16 mm • sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm Erkki 0400 261 848 KS-Mursketeam Oy Pihtipudas Ensiapu 1 la-su 30.-31.1. Yhteislaulutilaisuus Jukolassa pe 29.1. Johtokunta klo 14.30. Juhlapyhien aika ei aiheuttanut koronatartuntoihin merkittävää nousua, kuten pelättiin. Tervetuloa Johtokunta Kurkimäen Metsästäjät ry Sääntömääräinen vuosikokous keskiviikkona 27.1.2021 klo 18.00 Varjolassa. Tiistai: rapeat kalapalat, perunat, remoulade-kastike, kaali-tomaatti-kurkkusalaatti. Puh. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Puutarhanhoito ja elämänilon salaisuus. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Hanna Kankaanpää puh. Pihtiputaan kunnanvaltuusto päätti puolitoista vuotta sitten lakkauttaa sivukylien neljä äänestysaluetta vaalisalaisuuden varmistamiseksi. Luontoreitit kuntoon ja käyttöön -hanke 9. Eroilmoitus keskusvaalilautakunnasta ja uuden jäsenen valinta 7. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Pia Painokallio puh. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Vaikka Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronatilanteen kehitykseen oltiin varsin tyytyväisiä Koronanyrkissä, taudin riskit tunnistettiin. Su 28.2. Eroilmoitus keskusvaalilautakunnasta ja uuden jäsenen valinta 8. Eronpyyntö luottamustehtävästä sekä varajäsenen valinta kunnanhallitukseen ja sivistyslautakunnan jäsenen valinta 6. 14 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Lääkkeiden yhteisvaikutukset ruoka-aineiden, ravintolisien ja luontaistuotteiden kanssa. Perjantai: puuro & soppa, lihaleikkele, tuore vihannes, ruisleipä. 014-459 6800 KOKOUKSIA Saanin Eränkävijät ry sääntömääräinen vuosikokous la 30.1.2021 klo 15 Takkatuvalla. Muut esille tulevat asiat Kokousta ei striimata suorana lähetyksenä. Pihtipudas Torstai: jauhelihapihvi, ruskea kastike, perunat, kreikkalainen salaatti. Persoonallisuus ja psyykkinen hyvinvointi elämänkulussa. Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. Hankkeiden seurantataulukko 2020 10. Koronatilanteesta riippuen osaa vaalilain mukaisesta päivittäisestä ajasta, esimerkiksi kello 12-13, voidaan suositella ensisijaisesti koronan riskiryhmiin kuuluville äänestäjille. Ilmoittautumiset ke 27.1. Johtokunnan kokous klo 18.00. Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun. Tervetuloa Johtokunta Kinnulan Hevosystäväinseura ry Vuosikokous Pyysalossa (Rannantie 84) to 28.1.2021 klo 18.30. 17.3. suoraan penkasta URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. ?Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 29. mennessä. Tervetuloa! Johtokunta PARASTA PALVELUA OSTAMME KUNTTAA / METSÄPOHJAA Suomen Kunttamestarit Oy Hyvä tuotto metsälle, ennen päätehakkuuta. Kokous nauhoite on katsottavissa Pihtiputaan kotisivuilta kokouksen jälkeen. 5.5. SPR:n Ystävänpäiväkahvit ”Nähdään toisemme” -teeman merkeissä osaston toimitiloissa (Oikotie lh 4) klo 13-15. Kiinteistöosakeyhtiö Niemenharju Oy:n rahoitusvastikkeiden käsittely tilinpäätöksessä 2020 ja talousarviossa 2021 5. Yleisöä voimme ottaa valtuustosaliin seuraamaan valtuuston sähköistä kokousta niin, ettei väkimäärä salissa ylitä 10 henkilöä. Ennakkoäänestys järjestetään 7.-13. Kokouksessa todettiin, että myös meillä virusmuunnokset ovat tulollaan, ja jos näin tapahtuisi, tilanne voisi huonontua varsin nopeasti. 10.3. Pihtipudas A se m at ie 11 www.juhlapalvelukranssi.fi • 040 841 2182 040 552 2701 Pihtiputaan Kiviteos Oy Keskustie 14, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos. P. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kaikki pihtiputaalaiset äänestävät varsinaisena vaalipäivänä 18. Turvallinen Keski-Suomi 2021-2023, Keski-Suomen maakunnan turvallisuussuunnitelman hyväksyminen 11. Maanantai: makkarakastike, perunat, salaatti, raejuusto. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Siksi suositusten ja rajoitusten purkamista alueella ei nähty mahdollisena ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin katsottiin olevan edelleen koronaviruksen suhteen kiihtymisvaiheessa. Kinnula Torstai: lasagne, kiinankaali-maissi-paprikasalaatti. 31.3. Perjantai: broilerileikkeet, perunat, currykastike, kaali-raejuusto-ananassalaatti. Tervetuloa Johtokunta Porkanmäen Eränkävijät ry Vuosikokous pe 29.1.2021 klo 18.00 Alvajärven Eläketalon kerhohuoneessa. 14.4. Kuntavaalien laitosäänestys toimeenpannaan Pihtiputaan terveyskeskuksen vuodeosastolla sekä vanhustenhuollon avopalveluyksikössä Sopukassa. Osallistujat saavat luentolinkin opiston toimistolta soittamalla p. 20.1. Päätoimittaja, tietokirjailija Maria Pettersson. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Keskiviikko: lihamureke, kastike, perunat, kaalisalaatti. Tämänhetkisen hyvän tilanteen analysoitiin johtuvan siitä, että kun toimintoja on rajoitettu tuntuvasti, myöskään muut nuhataudit, joiden vuoksi koronatestissä olisi tullut käydä, eivät ole päässeet lisääntymään. Kansalaisopiston kurssitoiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti. Maanantai: makaronilaatikko, porkkanaraaste. Lääkitysturvallisuuden asiantuntija Anne Halmetoja. Tilaushinnat 1.1.2021 Kestotilaus 72 /vuosi Määräaikainen 12 kk 76 Pohjoismaat 12 kk 109 Hinnat sis. Millainen on hyvä ihminen. Kinnulassa ei ole toistaiseksi yhteistä kokoontumispaikkaa luennon seuraamiseen, joten osallistujat voivat seurata luentoa omalta laitteeltaan. 17.2. 0400-741 747 hanna.kankaanpaa@ kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. asti Kuvataiteilija Iana Vulpen taidenäyttely ”Kaikkeuden juuri” Koto Hotelli Pihtiputaassa. Keskiviikko: riisipuuro, tuore leipä, leikkele, juurespala. huhtikuuta. on peruttu Avin kokoontumisrajoituksen vuoksi. Kuntannosto: • männikkökankailta• mieluiten 2-3 vuotta ennen päätehakkuuta 0400 387 888 Lestijärvi Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Luennot ovat maksuttomia. Pihtiputaalla ensi kertaa vain yksi äänestysalue kuntavaaleissa Kokouskutsu Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään ensisijaisesti sähköisesti Teams-yhteydellä maanantaina 25.1.2021 klo 18:00. Ovatko nykypäivän 70-vuotiaat entisajan 50-vuotiaita. Luonnosta apua virusten vastaiseen taisteluun. joulukuuta 2021 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Räisänen. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Maanrakentamiseen AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. 10.2. 3.3. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. päivänä tammikuuta 2021. 1. TILAA Erkki Jämsén • 050 520 0978, 045 632 7004 Kuntavaaleissa on Pihtiputaalla ensi kertaa koko kunta yhtenä äänestysalueena. Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n saneerausohjelman käsittely vuoden 2020 tilinpäätöksessä 4. Kinnula Kaikille avoimet Jyväskylän kesäyliopiston Ikisluennot verkon välityksellä keskiviikkoisin klo 14-16. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kylien äänestyspaikkoja tulee korvaamaan liikkuvana ennakkoäänestyspaikkana toimiva kirjastoauto. Uniapnea – myrkkyä makuuhuoneessa. RIENTOJA JA TILAISUUKSIA KOULURUOKA PIHTIPUDAS Su 14.2. tammikuuta 2021 PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä ei ole myöskään lisääntynyt. huhtikuuta Pihtiputaan kunnantalolla. Vaikka koronatestauksien määrä on ollut viime viikkoina hyvin maltillista, samaa linjaa on nähty myös sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden kohdalla. Tiistai: hernekeitto, juustoviipale, tuore vihannes, pehmeä leipä
tammikuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 15 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Auktorisoitu t1l1to1m1sto Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. w w w .t as m ah o it o. 040 486 1511 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 PARASTA PALVELUA Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 020 728 9600 info@taloushallinta.com 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 20. 040 507 7637 Henri Lehtinen Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 LVI-ASIOISSA Puh. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI JÄTEASEMA AVOINNA TOISTAISEKSI: MA, KE, PE klo 9-15 TI JA TO SULJETTU ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi Reisjärventie 215, Pihtipudas MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. . Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Ammattitaidolla ja luottamuksella. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. 029 566 0880. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Oskari Ojaniemi 0400 548 104 Janne Niskakangas OMT-FYS. Simon Auto Oy Simon Auto Oy • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Ilmastointihuollot • Katsastustarkastukset • Perämoottorien huollot • Vikakoodinluku • Nelipyöräsuuntaukset • Matkahuollon pakettipalvelut • Tuulilasien korjaukset ja vaihdot AD-Autokorjaamo Simon Auto Oy Viitasaarentie 93, Pihtipudas (014) 561 154 Kysy rengastarjousta! VARAOSAT kaikkiin automerkkeihin nopealla aikataululla • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. P. Julkinen kaupanvahvistaja. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. Avoinna klo 9-15. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta ASIANAJOTOIMISTO Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 040 158 9850 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Fysioterapeutit Jalkojenhoitaja Erja Laukkanen • Elina Niemi • Eero Viitikko Ritva Leppänen Ajanvaraus 0400 540 666 Fysioterapia, työfysioterapia, hieronta, jalkaterapia, akupunktio lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Keskustie 14 Pihtipudas p
Pesonen piti selvänä, että sinne on lähdettävä ehdottomasti parantamaan peliä. Ei se oikein lähtenyt koko pelissäkään. Ryömitään, otetaan hiki pintaan ja muistellaan, miltä se tuntuu, kun tehdään töitä. LiigaPloki saa vastaansa välierässä perjantaina viimevuotisen finaalivastustajansa LP Viestin Salosta. – Meidän liigarutiini riitti ja pelitaso kesti koko ottelun läpi. Pesonen otti hyvänä esimerkkinä viidennen erän. Joku yksikertainen lyönti, joka tulee sormilla vastustajalta meidän puolelle, osataan sössiä niin, ettei me päästä hyökkäämään. Liikaa notkahduksia OrPo-pelissä Oriveden Ponnistus haki kaksi pistettä Pihtiputaalta, kuten marraskuussakin. Ottelun voittaja kohtaa lauantaina cupin finaalissa joko LP Kangasalan tai Kuusamon. Neljäs erä oli kotijoukkueen ehjin, mutta viidennessä erässä OrPo päästettiin heti karkuun liian helposti. Heikko peli Hämeenlinnassa Hämeenlinna oli tylynä kotiottelussaan. Ploki pääsee puolustamaan viimevuotista cup-voittoaan lopputurnaukseen, joka pelataan jälleen Tampereella Kauppi Sport Centerissä ensi viikon lopulla. Meillä jäi hyökkäys pehmeäksi ja virheitä tuli liian paljon. Ploki nousi vielä tilanteeseen 12-13, mutta kantti ei riittänyt kääntämään kurssia loppuun asti. Lentopallokerho oli jäätävän hyvä ja vierailija LiigaPloki pelillisesti jäässä. Sitten pantiin taas jarrut päälle. – Vastustaja ei tehnyt yhtään virhettä, mutta me naputettiin kahdeksan pistettä naapurille torjuntalyönneillä ja omilla suorilla virheillä. Lauantaina Pihtipudassaliin saapuu LP Viesti ja tiistaina LP Vampula. Puoli erää ihmetellään, mikä maa ja mikä valuutta. LiigaPloki eteni helposti välierään cupissa, liigassa kaksi tappiota Koronarajoitukset pakottivat pelaamaan ensi kertaa tyhjälle katsomolle Pihtipudas-saliin päästettiin ensi kertaa vain toimitsijat sekä median edustajat, koska voimassa on kymmenen hengen kokoontumisrajoitus. Mestaruusliigan peleissä Plokin ilme oli sen sijaan vaisu. Aikalisä kuitenkin tehosi ja homma hoidettiin hyvällä asenteella kotiin. – Hirveä hinku on päästä kentälle näyttämään, mutta peli alkaa täydellä katastrofilla. Päävalmentaja Mikko Pesosen oli tyytyväinen, kun joukkue selvitti pelin varsin vaivattomasti ennakkosuosikin asemassa. Tasaisen toisen erän ratkaisi iskullaan Lindsey Calvin, mutta kolmannessa erässä Ploki ei päässyt peliin mukaan missään vaiheessa. – Huomenna pitäisi olla lepopäivä, mutta vaihdetaan se kumminkin. Ennen cupin lopputurnausta Plokilla on vielä kaksi kotiottelua mestaruusliigassa. Ulkona vihmova pakkanen oli vaikuttanut molempiin joukkueisiin. Huolimatonta, kuritonta, laiskaa ja järjetöntä. Sunnuntaina Pihtipudassalissa Ploki hävisi täysin voitettavissa olleen ottelun Oriveden Ponnistukselle erin 2-3 (23-25, 25-23, 1925, 25-20, 12-15). Ollaan vähän liian negatiivisia joissakin kohdissa, Sanni Rantanen myönsi. Sarjajohtaja Hämeenlinnan Lentopallokerho ei antanut armoa kotikentällään, vaan vei pisteet helposti erin 3-0 (25-17, 25-17, 25-14). Kun syöttömme oli pehmeä, vastustajan passari pääsi pyörittämään peliä mallikkaasti. Keskitorjuja Sanni Rantanen totesi, että vaikka pelissä oli paikoin hyvää taistelua, joukkueelle tuli liikaa notkahduksia, jolloin vastustaja pääsi edelle. Peli oli kotijoukkueelta melkoista vuoristorataa. Mikko Pesonen huokaisi, että kaksi päivää ja sitten taas peli. Varsinkin syöttöja vastaanottopeli takkusi. – Joitakin hyviä pätkiä oli, kun väkisin puristettiin, mutta sen pitäisi tulla luonnostaan. H-linna 14 1 1 4 49-22 45 Kangasala 14 1 44-6 43 LP Viesti 12 1 3 39-15 38 Kuusamo 11 2 1 2 42-17 38 OrPo 5 4 7 32-31 23 LiigaPloki 5 5 7 28-38 20 PuWo 4 1 2 10 24-40 16 Vampula 3 1 10 14-32 11 Jymy 2 2 1 11 18-42 11 WoVo 2 1 2 14 17-52 10 Lauren Matias iskee pallon ohi OrPon torjunnan.. Ploki matkustaa tänään Nurmon Jymyn vieraaksi. Tämä oli hyvä oppitunti siitä, missä liigan kärki tällä hetkellä menee. – Pitäisi löytää kunnon tsemppivaihde, että kaikki haluaisivat voittaa 110-prosenttisesti. LP Viesti vastassa cupin välierässä LiigaPloki selvitti tiensä Suomen Cupin lopputurnaukseen voitettuaan puolivälierässä Helsinki Volleyn. Mikko Pesosen myönsi, että LiigaPloki ei päässyt peliin kiinni millään osaalueella. tammikuuta 2021 JUHA KIVINEN Pohjoisen kierroksen jälkeen lupaavalta näyttänyt LiigaPlokin uusi vuosi kääntyi huonompaan suuntaan viime viikolla, vaikka Ploki hoitikin kunnialla tärkeimmän tehtävänsä kaatamalla ykkössarjalaisen Helsinki Volleyn Helsingissä Suomen Cupin puolivälierässä erin 0-3 (17-25, 15-25, 1625). Otetaan vaikka hakupalloja tunti. Ruutu+ -kanavan suoran lähetyksen asiantuntijana oli Pihtiputaan lukion lentopallolinjan ensimmäinen päävalmentaja Pertti ”Pläki” Honkanen. Ainoastaan toisen erän alussa näytti siltä, että pihtiputaalaiset nousevat kamppailemaan erävoitosta, mutta ote lipsui hieman ennen erän puoliväliä. LiigaPloki teki melkoisen tempun avauserässä nousemalla passari Sofia Lehdon syöttövuorolla tilanteista 10-18 ja 13-19 johtoon pistein 22-21, mutta hurmos ei kestänyt loppuun asti. Pesonen lateli täyslaidallisen Mikko Pesosta on harvoin nähty niin turhautuneena kuin OrPo-pelin jälkeen. Ensimmäisessä erässä ei oltu valmiina vastustajan hyppysyötön kanssa. – Ote oli täysin hukassa. Jos me olisimme noin huonolla pelillä voittaneet, tytöille olisi tullut liian hyvä olo. Vaikka Helsinki Volley pelasi paikka paikoin rohkeasti riskilläkin, joukkueiden tasoero oli kuitenkin selvä. Puolivälierä eteni alusta alkaen pihtiputaalaisten komennossa. 16 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Olkoon pelejä vaikka joka päivä, mutta kyllä peliilmeen pitää löytyä, Pesonen pippuroi. – Suomeksi sanottuna, ei tämmöistä viitsi katsoa. OrPo ansaitsi voittonsa