Kouluista sivulla 3.. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Kirppareilta voi tehdä hyviä löytöjä Karihautakankaan kalliosta monen lajin mursketta Tatu rakensi kylpytynnyrin ja paljon muuta TÄLLÄ VIIKOLLA: irtonumero 2,00 e s. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 20. Tytöt olivat yhteydessä päivittäin videopuheluilla ja viesteillä. 6-7 s. 6 Kouluun palaavilla oli hymy herkässä Parhaat kaverukset Milla Myllynen ja Sanni Siekkinen näkivät toisensa etäopetuksen aikana vain kerran. 5 s. 2020 puh. 5. –?Tosi mukava oli tulla takaisin kouluun, kun näkee taas kavereita, tytöt sanoivat. 0207 931 620 n:o 21 • 60
Muutkin ovat yleensä sitä mieltä, että se näyttää. En kuitenkaan viitsinyt selittää sen omituisuutta, joka ei suoranaisesti näy ellei sitä osaa katsoa. O len erittäin etuoikeutettu, kun olen päässyt jakamaan mietteitäni teidän kanssanne. Minä voin kirjoittaa. Niin ja tiedoksi, olen edelleen vapaalla jalalla. Lapsena vammautuneen etusormen asettelu osoittautui haasteelliseksi. Passia kun heillä ei iän kuunaan ollut, paitsi sitten vanhuuden menovietin yllättäessä, eikä liioin henkilökorttia. Eri mieltä asiasta on vain 17 prosenttia vastanneista. Hymyillä ei saanut. Yli puolet (53 %) vastanneista haluaisi lopettaa puheen taantuvista alueista sillä perusteella, että se ruokkii tappiomielialaa. Vahvan kannatuksen saivat valtion takaamat perusparannuslainat asuntoosakeyhtiölle, verohuojennukset työn perässä muuttaville ja varainsiirtoveron poistamiseen asuntoja kiinteistökaupoista. Tärkein oppi, jonka niiden kirjoittamisesta sain, oli se, että kielellä muutetaan maailmaa. Hänellä piti. I tse asiakirjojen hakeminen oli helppoa. S ittemmin olen saanut kirjoittaa sydämeni kyllyydestä ja enemmänkin. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Korona pisti kevään ihan uusiksi, enkä päässyt keskustelemaan kanssanne kasvotusten, oppimaan lisää ajatuksistanne. T uohon kummasteluun johti se tosiasia, että oma passini läheni viimeistä voimassaolopäivää ja se oli uusittava, kaiken varalta. Julma totuus on toinen. Yli kaksi kolmasosaa (69 %) Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimukseen vastanneista hyväksyy ajatuksen, jonka mukaan on oikein, että maan sisäisiä kehityseroja tasataan valtion toimin ja verovaroilla. Niiden parissa vietin niin monia tunteja, että en osaa sitä mitenkään luvuiksi muuttaa. Petäjävesi LC Pihtipudas Emmit lahjoitti terveyskeskuksen vuodeosastolle tabletin. No se onkin helppoa tököttäessä pienellä pyöreällä pallilla ilman selkänojaa. Sitä toivon teille kaikille. Jokainen sana on valinta ja rajalliseen tilaan luodun tekstin sisältö nostaa huomion keskelle vain pienen siivun maailmasta jättäen samalla sivuun valtavan määrän mahdollisia aiheita. Minäkin käytän valtaa kirjoittaessani tälle palstalle. Tottumattoman oloinen tyttölapsi lasiruudun takana tuijotti vanhan passini kuvaa ja minua. Ja heinät huojuvat hiljaa. Vai uskoiko toimitusta hoitava virkailija ihan tuosta noin vain, että oikea ihminen on asioimassa. Olla kotona, lukittautuneena neljän seinän sisään. Tämä operaatio vaatii passikuvan. Sama 69 prosenttia vastanneista tyrmää väitteen, jonka mukaan harvan asutuksen alueille tai taantuville alueille ei ole perusteita kohdentaa mitään erityistukia. Sitten kuvaajahenkilö sanoi, että laita leukaa eteen, tulee kauniimmat leukaperät. Lukuisat, myös yöllä teltassa valvotut tunnit menivät hukkaan, kun neste liuotti harakanvarpaat sinisiksi läiskiksi. Ei tullut hymyä, tuli varoittamaton hervoton nauru. Eräs alakouluiältä kirkkaana mieleeni piirtynyt muisto on se, kun istuin ystäväni kanssa työpöytäni äärellä ja tämä ihasteli lasista lämpömittariani, jonka sisällä pienet, värikästä nestettä sisältäneet lasipallot liikkuivat ylös ja alas lämpötilan mukaan. Sormenjälkiä suhrattiin melkoinen kotvanen. Siitä lähtien kirjoittaminen on ollut iso osa elämääni. Koska minulla on realistinen kuva ilmiasustani, tiesin etteivät leukaperäni muutu kauniiksi keekoilutti päänuppia mihin suuntaan tahansa. Eli lakki kouraan ja nöyrästi poliisin puheille valmistautuneena puolustautumaan. Annoin tyttelin yrittää. Sekin on ollut oppitunti sinänsä. Tabletin luovuttivat LC Emmien presidentti Eija Kiljala, lion Hannele Törmä ja sihteeri Kaarina Hautamäki. Eräs viisas kysyi, oletko kokeillut koskaan luonnossa pysähtymistä. Sairaalan puolesta lahjan vastaanottivat hoitajat Heini Kemppainen ja Marjo Myllynen. Kuvaajahenkilö käski istumaan ja olemaan rennosti. Potilaat ovat sairaalassa karanteenissa eivätkä omaiset ole saaneet tavata heitä pitkään aikaan. Sivullinen Voimakkaat sanat K irjoitin viisivuotiaana runon. Ehkä kesä koittaa viimein ja pääsemme ulos auringonpaisteeseen. Sitä sen ei olisi pitänyt sanoa. Tabletin avulla he voivat jutella videoyhteyden kautta ja nähdä rakkaittensa kasvot. Käydessäni Pihtiputaalla äiti melko usein joko muistelee runoa tai kaivelee taitellun paperin laatikosta ja lukee sen ääneen. Passikuva J uohtuipa tuossa mieleeni aika vuosikymmenten takaa. Siinä samassa kapinassa tuli sitten henkilökorttikin hankituksi. Nyt odotan lähetystä. Hän pamautti sen pöytään sellaisella voimalla, että lasinen pohja irtosi ja kirkas neste valui pöydälle kastellen meidän kirjevihkomme ja erään rakkaudella laaditun romaaninalun. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Luonnossa liikkuminen on juuri tänä keväänä tärkeää monelle. Kolmannes (33 %) kiistää väitteen. Sitten se ei enää pitänyt. Vaikka joskus koen elämäni hankalammaksi kuin monen ikätoverini, kun jalkani ovat niin kovin usein kipeät ja jäykät, enkä voi haaveilla maailman valloittamisesta fyysisillä tavoilla, tiedän, että voin tehdä paljon. Se on tietyt vaatimukset täyttävä otos, joka ei näytä malliltaan, ainakaan kuvassa olijan itsensä mielestä. Nopeasti listasin mielessäni kaikki viime vuosina tekemäni kujeet ja kommervenkit, vaan ei niistä minkään pitänyt vallesmannille asti mennä. Siihen ei tarvita välineitä, riittää kun ei liiku. Kyselyssä nousi esille käytännön toimia, joilla väestöään menettäviä ja harvaan asuttuja kuntia voitaisiin tukea. Samalla voi huomata, miten valo herää, varjo liikkuu, äänet syttyvät ja sammuvat. Kun nojaa runkoon, voi hämmentyä, kuinka lähelle linnut ja mönkiäiset tulevat, kun on vaan – rauhassa ja hiljaa. Piti olla tavallinen. Mielenkiintoista nähdä, miten kauniit leukaperät minulla on. Koskaan ei tiedä, josko joskus hetkellisessä mielenhäiriössä tulee mieleen poistua isänmaan rajojen takapuolelle. Kandinja maisterintutkielmat ovat elämäni suurimmat saavutukset. Vain 18 prosenttia vastanneista on samaa mieltä. Että mitä että. Pokka piti hetken. Kuinkahan edesmenneet vanhempani todistivat henkilöllisyytensä mennessään asioimaan pankkiin tai hakemaan postitoimistosta Ruotsin sukulaisten lähettämää pakettia. Mikään tekstinpätkä, kolumni, artikkeli, romaani tai twiitti ei ole neutraali kuvaus maailmasta, vaan teko, joka muokkaa sitä, miten lukija näkee ympäröivän todellisuuden. Jospa toisesta välittäminen synnyttää hyvää mieltä enemmän kuin itsekkyys. Krista Herranen PÄÄSTÄ VEDETTYÄ LUKIJAN KUVA Sisäisten kehityserojen tasaus sopii valtaosalle suomalaisista Pääkirjoitus 20. toukokuuta 2020 ” Maan sisäisten erojen tasaaminen on suomalaisten mielestä oikein. Nostan teidän tietoisuuteenne jonkin aiheen ja tuon esille juuri omia ajatuksiani ja näkemyksiäni maailmasta jättäen käsittelemättä muita pohdintoja ja kokemuksia, niin paljon kaikkea, mistä juuri minulla ei ole aavistustakaan. Se oli suuri harmitus. Suomi on valittu kolmesti maailman onnellisimmaksi maaksi. Puhe taantuvista alueista häiritsee ikääntyneitä, eläkeläisiä, yrittäjiä ja maaseutumaisissa kunnissa asuvia keskimääräistä enemmän. Tai helppoa siihen asti kunnes ruutuun pläjähti viesti, että on otettava yhteyttä poliisilaitokseen. toukokuuta 2020 Alueiden kehityseroja on suomalaisten mielestä oikein tasata valtion toimin.. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Siinä ei ole sisällöllisesti juuri päätä tai häntää ja kirjaimetkin osoittavat mihin suuntiin sattuu, mutta kai sitä runoksi voi kutsua
Välitunnit oman ryhmän kanssa Välitunteja on vähennetty ja oppilaat viettävät ne omissa ryhmissään. Kinnulassa koko opetustoimessa noudatetaan valtioneuvoston linjauksissa, joten luulen, että kaikki menee hyvin, Mikko Heinonen sanoo ja muistuttaa käsien pesusta, turvavälien pitämisestä, lähikontaktien välttämisestä ja siitä, että sairaana ei tulla kouluun. Koulujen avaaminen teetti työtä, mutta ratkaisu voi helpottaa paluuta loman jälkeen. – Alakoulussa jokainen luokanopettaja toimii oman luokkansa kanssa ja välitunnit ovat porrastettuja eli niillä ollaan eri aikaan ja oman ryhmän kanssa. Esimerkiksi yhteisiä opetusvälineitä ei käytetä ja lukion tilat on otettu käyttöön väljyyden lisäämiseksi. Kuljetusta hoitavia liikennöitsijöitä on ohjeistettu pyyhkimään autojen sisätiloja tehostetusti ja valvomaan, että jos tilaa on, istutaan erillään. Ilmeistä näki, että kavereita oli ollut ikävä. Osa muistuttaa, että koronasta selvitään vasta rokotteen valmistuttua. Kunnanhallitus täydensi aikaisempaa linjaustaan korona-ajan vuokrista siten, että mikäli koronatilanne on vaikuttanut yrityksen toimintaan muutoin merkittävän kielteisesti, voidaan tehdä vuokran puolitus. Jos joudutaan istumaan vierekkäin, kuljettaja seuraa, että oppilas istuu lähinnä oman perheenjäsenensä kanssa tai oman luokan oppilaan vieressä. Yläkoulun ryhmät syövät kotiluokassaan. Kouluihin paluu ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Kuljetuksissa on väljempää kuin normaalisti, kun lukion oppilaat ovat kokonaan pois kuljetuksista ja joitakin oppilaita on jäänyt pois riskiryhmätilanteiden vuoksi tai muista syistä. – Päivä lähti hyvin käyntiin. Pitkien välimatkojen pitäjänä kuljetusten porrastus ei ole mahdollista ajallisesti eikä kalustonkaan puolesta. Kunnanhallitus ei poistanut Meconetin vuokria kokonaan, mutta päätti puolittaa ne kesäja heinäkuulta. Vuokrahyvityksiä koskevat yhteydenotot tehdään sähköpostitse yritysagentti Manu Aunolalle osoitteeseen manu. Aiemmin oppilaat saattoivat siirtyä päivän aikana kuuteen eri luokkaan. – Tuet näyttäisivät kohdistuvan hyvin alkuperäisen tavoitteen mukaisesti juuri rajoituksista eniten kärsiville toimialoille. Hakemuksen perusteena on muun muassa se, että yrityksen toimitusvolyymit ovat laskeneet koronakriisin seurauksena. Jos poikkeusolot jatkuvat, kouluilla on valmiit käytännöt siihen, miten uusi lukuvuosi aloitetaan, Mikko Heinonen sanoo. Toinen ryhmä käy esikoulua Silkkilinnan päiväkodissa.. Koko maassa hakemuksia on saapunut noin 24 000, joista yli kolmasosaan päätös on jo tehty. Nyt vain opettaja vaihtuu oppiaineen mukaan. Hänellä on kuitenkin luja toivo siitä, että ravintolaa voisi ruveta pyörittämään taas kesäkuun alusta, koska hallitus on ilmoittanut, että ravintoloita voisi avata silloin hallitusti. Lapset ovat saaneet kertoilla, mitä ovat etäopetusjakson aikana tehneet ja montako hammasta on irronnut, esikoulunopettaja Johanna Holm sanoi. 20. Väljyyttä kuljetuksiin tulee siitä, kun lukiolaiset ja osa oppilaista on poissa. Wilderness Villagelle myönnetty summa on 4 800 euroa. Salissa syö kaksi ryhmää kerrallaan ja ryhmien välillä pyyhitään pöydät ja linjastot. Samalla kullekin luokalle on määritelty omat WC-tilat ja omat välituntialueet sekä sisälle että ulos. Alennus edellyttää vuokralaiselta aina kirjallista hakemusta kuntaan ja perusteluiden esittämistä alennukselle. – Tästä saadaan iso hyöty, kun lapsille opetetaan jo nyt toimintaa poikkeusoloissa. aunola@pihtipudas.fi. Heille tuodaan kärryillä annospakatut ruokaannokset. Erilaiset käytännöt odottivat oppilaita Putaanvirran koulun rehtori Joona Kurikkala sanoo, että oppilaita odotti aika lailla toisenlainen koulu kuin minkä he jättivät taakseen maaliskuussa etäopetukseen siirtyessään. Kun seitsemän yläkouluryhmää jäi ruokasalista pois, sinne voitiin sijoittaa alakoululaisten ryhmiä väljemmin syömään. Kunta katsoo, että vuokran perimättä jättäminen on koronakriisitilanteessa markkinaehtoinen toimenpide, koska myös useat yritysvuokramarkkinoilla toimivat yritykset ovat päättäneet jättää tilanteen johdosta vuokria perimättä. Ryhmät ovat ulkona eri aikaan, jotta niiden välisiä kontakteja vältetään. Hannele Törmä odottaa hallitukselta täsmällisempiä linjauksia siitä, mitä hallittu avaaminen tarkoittaa. toukokuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 3 UUTISET Meconetille kunnalta kahden kuukauden vuokran puolitus Jousia Rupon teollisuusalueella valmistava Meconet Oy haki Pihtiputaan kunnalta toimitilojensa vuokrien poistamista kesäja heinäkuun ajalta. Paluu kouluun toimii harjoituksena syksyyn Koronaepidemiaan liittyy epävarmuus. Takkatupa joutui lopettamaan toimintansa väliaikaisesti maalis-huhtikuun vaihteessa koronarajoitusten vuoksi, koska ravintolan toiminta oli lähes täysin pöydissä aterioivien Nelostien ohikulkijoiden varassa. Hakemuksen jättämisen jälkeen vuokrahyvitysasia voidaan ratkaista kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä. Lasten ilmeistä näki, miten mukava oli palata kouluun HEIKKI JÄMSÉN Nurmelan koulun eskariryhmän lasten leikit sujuivat torstaiaamuna hienosti. Oppilaista kymmenisen prosenttia jäi pois lähiopetuksesta. Ruokailua on porrastettu ja osa liikuntatiloista on otettu ruokailuun. – Mutta väistämättä koulupäivän aikana syntyy tilanteita, joissa kontakteja tulee jo siksi, että oppilaat ovat samassa luokassa. – Arki on perustavalla tavalla uudenlainen, Kurikkala kuvaa tilannetta. Tämä iloinen joukko saa esiopetusta Nurmelan koululla. – Aamuisin kokoonnutaan koulun pihaan omille, sovituille paikoille luokittain ja sisälle mennään porrastetusti. Kunnanhallitus oli aiemmin linjannut, että vuokra voidaan poistaa 1-2 kuukaudelta kokonaan, jos toiminta keskeytyy kokonaan koronaviruksen johdosta tai vuokra voidaan puolittaa, josi liikevaihto laskee alle puoleen koronavirusta edeltävästä ajasta. Väljyyttä on saatu myös niin, että kolme alakoulun opetusryhmää on siirretty lukiolle. – Kantava ajatus on saada luokan sisäinen arki mahdollisimman normaaliksi ja rajoittaa luokkien välisiä kontakteja, Joona Kurikkala sanoo. Törmä sanoo, että Takkatuvan aukioloaikoja voidaan muuttaa, mutta turvavälien säilyttäminen mietityttää häntä enemmän. Suurimmat yksittäiset toimialat ovat taksiliikenne sekä ravintolat ja erityyppinen ravitsemistoiminta, yksikön päällikkö Jaakko Ryymin KeskiSuomen Ely-keskuksesta kertoo. Osa lapsista viesti kavereilleen WhatsApp -ryhmän kautta, mutta myös muuten kuin uusimmalla tekniikalla. – Valtioneuvosto on katsonut, että koulujen avaaminen on turvallista ja ajatellaan, että lapset eivät ole merkittävässä osassa taudin leviämisen kannalta. Pelkkä ruoan ulosmyynti ei olisi ollut kannattavaa. – Ajatuksena on, että oppilasryhmien välisiä kontakteja tulee mahdollisimman vähän. Kinnulassa eskarit on jaettu kahteen ryhmään. Takkatupa sai koronatukea palkanmaksuun Ravintola Takkatupaa pyörittävä Wilderness Village Ky on saanut tähän mennessä ainoana pihtiputaalaisena yrityksenä Ely-keskuksen koronarahoitusta. Keski-Suomeen on myönnetty tähän mennessä Ely-keskuksen koronarahoitusta 3,8 miljoonaa euroa. Yrittäjä Hannele Törmä kertoo, että koronarahoitusta on voinut käyttää vain työntekijöiden palkkojen maksamiseen. – Ehkä tässä harjoitellaan ensi syksyä varten. Tukea on myönnetty 373:lle keskisuomalaiselle yritykselle. Joona Kurikkala arvelee, että koulujen käynnistämisen taustalla kummittelee ajatus siitä, että syksyllä ei ehkä sittenkään päästä ihan normaalioloissa liikkeelle. Hannele Törmä ei osaa vielä sanoa, milloin hän pystyy avaamaan Takkatuvan ovet. Osa asiantuntijoista arvioi, että sairastumisen huippu koetaan vasta syyskesällä, joidenkin mielestä tauti on jo laantumassa. Koulu tekee kaikkensa ehkäistäkseen viruksen leviämistä. Osa oppilaista ruokailee omassa luokassa, rehtori ja sivistysjohtaja Mikko Heinonen kertoo. Lapset kirjoittivat toisilleen kirjeitä. Esimerkiksi hän ottaa yläkoulun, jossa kukin luokka opiskelee koko päivän samassa luokkatilassa
On yhteistyön, muttei yhteisvastuun aika Suomen hallitus on päättänyt tukea tänä vuonna yksityisiä yrityksiä miljardeilla euroilla. Menneinä aikoina kaikki oli toisin. Uskon, että useammat EU-maat pääsevät jaloilleen omilla toimilla. Myös riskiryhmiin kuuluvien kannattaa ottaa yhteyttä, jos siihen on tarvetta. Toki sananvapauden nimissä pitää erilaisten mielipiteiden päästä julki, mutta mietin, ovatko räväkät ”jos” -tyyppiset otsikot tarkoitettu myymään julkaisua ja saada mainostuloja. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747 Nimipäivät Virnettä viikkoon Ajatellen 25 vuoden takaa Keskiviikko Lilja, Karoliina, Lilli, Lila Torstai Helatorstai, Konsta, Konstantin Perjantai Hemmo Hemminki Lauantai Lyyli, Lyydia Sunnuntai Tuukka, Touko Maanantai Urpo Tiistai Minna, Vilma, Miina, Mimmi, Minni, Vilhelmiina Pelimanni kuolinvuoteellaan kaverilleen: –?Lähden rauhallisin mielin, kun lupaat soittaa hautajaisissani hanurimusiikkia. Ne rikkoivat vuosien ajan euroalueen yhteisiä pelisääntöjä ja elivät huikeasti yli varojensa. Koronatuki menee tässä tapauksessa lyhentämättömänä osakkeenomistajien taskuun. Hyvä niin! Lapsuudessa huussi oli se paikka, jossa käytiin keventämään suolen kuormaa ja ”kierrätettiin” sanomalehtiä. Sinipääomaa tuetaan punertavalla pääomalla, yhteiskunnan verovaroilla. Vastaanottopalvelujohtaja Sari Nurmivaara kannustaa Viitasaaren ja Pihtiputaan asukkaita olemaan terveysasioissa rohkeasti yhteydessä terveysasemille. Muutamat jäsenmaat kyseenalaistavat unionin koko arvoperustan. Terveysasemat palvelevat. Kyllä ne taas kesällä tuoksahtavat ikävästi, kun sattuvat olemaan ihan tien vieressä. Se taitaa olla vielä hämmentävämpää. Minkä kappaleen haluat kuulla. Terveydenhuollon ammattilaiset arvioivat hoidon tarpeen ja järjestelyt tehdään tarpeen mukaan. Tätä hallitus ei varmaankaan ole tarkoittanut. Pääoma ja työ ovat jälleen Kinnulassa ajautunet sovittamattomaan ristiriitaan. Syy Suomen historian suurimpiin yritystukiin on epäselvä tilanne koronaepidemiassa. Toisin kuitenkin kävi kuin oli puhuttu. Yhteiskuntamme on yhä enemmän jakautumassa omistajiin ja työtä tekeviin. Taisi olla poliittinen kannanotto nuoruudessani kuulemani: ”Tuo SisäSuomi se o nii huono lehti, että siitä männöö sormiki läp!” Sisä-Suomi oli vahvasti porvarillinen lehti! Mutta nyt ovat ajat toiset. Nyt eteläinen EU vaatii unionin kaikkia maita solidaarisuuden, yhteisvastuuseen, rahoittamaan tuhansien miljardien eurojen yhteisiä menoja. Tämä on tarkoittanut kaiken aikaa, että niiden kasvavat riskit ovat olleet riskiuhkan kasvu myös meille, sääntöjen mukaan eläneille maille. Kinnulan syömähammas tulevaisuuteen. Lehdet viedään paperinkeräykseen, hamstrataan vessapaperia sekä hallituksen ohjetta noudattaen pestään käsiä tullen mennen ja pidetään etäisyyttä lähimmäisiin! Etäalavekylläine Lauri Jämsén Korona-aikana mietittyä Eurooppa-päivän viettoa varjostivat monet huolet. EU:n taloudessa pohjakosketus on vielä kaukana. Puoluelehdissä ne julistivat tietysti aatteen sanomaa, joka on ymmärrettävää. Nykyisin kaikki lehdet halutaan kierrättää teollisuuden raaka-aineeksi ja tietysti myös ympäristösyistä. Kesää odotellessa Ota kantaa tekstiviestillä. Pihtiputaan, Kinnulan ja Viitasaaren kunnanjohtajat ovat yhteispalaverissaan muokanneet esityksen seutukunnan yhteisestä unionista, jonka tehtävänä olisi alueen kehityksen kannalta tärkeiksi koettujen hankkeiden edistäminen. Politikointi tuli kuntalaisille kalliiksi. Mutta siitä eteenpäin EU:n tulisi mielestäni keskittyä nyt niihin asioihin, joita varten se on. Minun on vaikea nähdä, mitä lisäarvoa on siinä, että jäsenmaiden, myös Suomen, vastuulla EU:n jollekin toimielimelle hankittavat pääomat kierrätetään Brysselin kautta takaisin investointeihin jäsenmaissa. WIITASEUDUN UNIONISTA KUNTIEN YHTEISTYÖELIN. Suomen Kuvalehden numerossa 18 oli mainio juttu, jossa pohdittiin, onko se hyväksi sananvapaudelle. Toki siitä Suomikin voi saada osuutensa. Yleensä yritysten omistajat jakavat osinkoina yrityksen tuottaman voiton osakkeenomistajilleen. Demokratian, ihmisoikeuksien ja ylipäänsä oikeusvaltioperiaatteiden loukkaaminen jäsenmaassa, joka samanaikaisesti saa kymmeniä miljardeja euroja unionin yhteisestä budjetista, ei voi jatkua. Yhteiskunnan oikeus on tässä tapauksessa vaatia maksettu koronatuki takaisin. Yhteistyöelimeksi on annettu työnimeksi Wiitaseudun Unioni eli WU. Jos lukee vain otsikkoja kiireessä, jää kenties aivan väärä käsitys jutun ytimestä ja siitä, mitä haastateltava tarkoitti. Muussa tapauksessa pääoman ja työn ristiriita kärjistyy entisestään ja seuraavat työehtosopimusneuvottelut takkuavat entisestään. Usein innostuin lukemastani niin, että varsinainen toimitus unohtui. Samaan aikaan EU vaipuu taloudellisesti lamaan. Kansainvälinen rikollisuus, laiton maahanmuutto jne. Pihtiputaan työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 22,1, Kinnulan 26,4 ja Viitasaaren 23,6. Italialainen sanonta Kirjoitukset: toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Lukijalta Että semmosta Näin karanteenissa ollessa on tilaisuus tarkastella koronakirjoituksia lehdistä ja vertailla juttujen suhdetta otsikoihin. Jospa tästä olisi edes hieman apua asiaan, niin ei tarvitse ympäristöviranomaiseen olla yhteydessä. toukokuuta 2020 ONKO mahdollista, että paalientekijät hoitavat vanhat pyöröpaalinsa pois teiden varsilta ja peltojen reunoilta. 540 miljardin euron yhteisvastuullisesti rahoitettu apupaketti on jo asiallisesti auttaen kasassa. Vireillä on vähintään tuhannen miljardin euron elvytyspaketti. Koronan inhimilliset murheet ovat suuret kaikkialla, varsinkin eteläisessä Euroopassa. Silloin oli aate kaupan ja aatteen ihmiset ostivat lehtiä aatetta kannattaakseen. Räväkät otsikot olivat jokapäiväisiä. Oman lukunsa muodostanee ns. Omaa jokapäiväistä lehteäni lukiessa saa päivittäin havaita, että joissakin jutussa saa suurennuslasin kanssa etsiä yhteyttä otsikon ja jutun välillä. Osa unionimaista oli näet jo ennen koronaa vahvassa velkakierteessä. Jopa maakuntalehdillä oli selkeät sanomansa, olivathan ne usein eri intressiryhmien perustamia, usein puolueiden äänenkannattajia Myös sanomalehtien jälkikäyttö on muuttunut. Yrityksiämme ei voi päästää kuolemaan. Yhden yrityksen saama tukisumma vaihtelee 1000 – 200 000 euron välillä. Ilman hyvinvoivia yrityksiä ei olisi hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Monesti yhteiskunnassamme kiistellään pääoman ja työn välisestä sovittamattomasta ristiriidasta. Asiaa katsotaan monesti omasta näkökulmasta eikä huomata yhteistä hyvää. Vastaavathan yksityisen yrityksen työntekijät valtaosasta verotuloistamme. Ongelmaksi tukemisessa voi muodostua koronatukea saavien yritysten osingonjako. Mauri Pekkarinen Euroopan parlamentin jäsen, kesk. Meillä on myös mahdollisuuksia, joihin on tartuttava yhdessä. Ja ennen muuta, tehtävämme on antaa vahva näyttö vastustamme maailmanlaajuisen ilmastokysymyksen hoitamisessa. Lehtimaailma on viime aikoina keskittynyt harvojen yritysten käsiin. Tätä asiaa ei kuitenkaan tarkoituksella tai epähuomiossa kirjattu mihinkään. Huomattavaa kaupassa oli, että yksistään metsän osuus Kivijärven rannalta myydyllä tontilla oli vajaa 30 000 euroa. Se on kaikki selvä asia. Aikaisemmin hiljaisuuden laaksona myydylle tontille oltiin uudessa Kivijärven alueen rantayleiskaavassa kaavoittamassa useita rantarakennuspaikkoja. Tosiasia on, että roolimme olisi rahoittaa voittopuolisesti niitä, jotka valtavan velkaantumisen vuoksi eivät enää itse saa rahaa markkinoilta. Koronaepidemian aikana on toivottavasti huomattu tämä epäjohdonmukaisuus. Kiireetön sairaanhoito toimii, vaikka osa vastaanottoajoista on aiemmin peruttu. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Puhalletaan yhteiseen hiillokseen, mutta samalla ohjataan savut vastapuolen silmille. Runsaan vuoden kuluttua myyty alue ja koko yritys oli myynnissä useilla miljoonilla euroilla. Vaikka se rahoitettaisiin monivuotisten rahoituskehysten (MFF) vakuuksin, vastuut mahdollisista maksukyvyttömyyksistä kantaisivat viime kädessä kaikki maat. Rikkaan virheet peitetään rahalla, lääkärin virheet mullalla. Miltä näyttää yhteiskunnan näkökulmasta, jos 200 000 euroa yhteiskunnan korotukea saava yritys jakaa samana vuonna omistajilleen osinkoina 200 000 euroa. EU-perheen suuri yhteinen tehtävä on löytää yhteinen polku tulevaisuuteen, eli palauttaa yhteiset arvot tekemisemme perustaksi. sosiaalinen media. Viimeisessä Kinnulan kunnanhallituksessa hämmästeltiin uutta kaavoitustilannetta. Asiakkaan ei siis itse tarvitse ratkaista, vaikuttaako mahdollinen riskiryhmään kuuluminen asiointiin terveysasemilla. Tämän yhtälön ratkaiseminen on kuuluisalle Erkillekin vaikeaa. Valtaosa siitä virtaa Etelä-Euroopan vaikeimpiin koronamaihin. Muistan lukemaan opittuani tavailleeni kotini huussissa ainakin Viitasaaren Seutua ja Keskisuomalaista. – Aiheena voi olla esimerkiksi vuosikontrolli, pitkäaikaissairauteen liittyvät asiat, oireiden paheneminen tai uusi, mieltä askarruttava oire tai vaiva, Nurmivaara sanoo. Kinnulan valtuusto hyväksyi viime kunnallisvaalien alla keväällä 2017 maakaupan, jolla noin 7,5 hehtaarin ranta-alue Saarensalmen loma-asuntoalueen välittömässä läheisyydessä myytiin yksityiselle yritykselle 23 000 euron kauppahinnalla. Osataan Kinnulassakin kiistellä pääoman ja työn sovittamattomasta ristiriidasta. Sieltä nousun haasteet tulevat olemaan mittavia kaikille jäsenmaille. Melkoinen puhallus kinnulalaisille veronmaksajille. Se on sisäisesti entistä hajanaisempi. Juha Urpilainen Punottaako sinipääoma. Asia saatiin valtuustossa läpi ”melekosen” puhumisen kautta. Yhtä ja oikeaa tulonjakomallia on vaikea löytää ja hyväksyä. Kunnan sen aikainen virkaja luottamusmiesjohto maanitteli valtuustoa ajatuksella, että myydystä alueesta tulisi rakentamaton hiljaisuuden laakso. Solidaarisuuden nimissä toki kovimmin kohdeltuja pitää auttaa. Paremmin toimivat sisämarkkinat, digitalisaation edistäminen, puhtaan ruoan turvaaminen, turvallisen liikkumisen varmistaminen ja koko unionia palvelevan tieteen ja teknologian hyödyntäminen. Tässä tilanteessa työttömille maksettavat työttömyyskorvaukset ja maanviljelijöiden saamat maataloustuet kalpenevat. Muutamissa maissa urakka saattaa vaatia niin suuria ratkaisuja, että ne heijastuvat koko unionin rakenteisiin. Tämä kehitys ei ole suotavaa eikä pohjoismaisen demokratian mukaista. Etäalavekylläisellä ei ole siitä omaa kokemusta. Lisää kuitenkin oli tulossa. –?Järjestyy. Laskettaessa mukaan yritysten normaalitilanteissakin saama investointija työllistämistuki, puhutaan massiivisesta yritystoiminnan tukemisesta yhteisillä verorahoillamme. Siitäköhän johtunee suoleni toiminnan hitaus edelleenkin. Meillä on yhteisiä rajat ylittäviä haasteita, jotka pitää voittaa. Vaikka Suomessa oli jo 1900-luvun alussa jo kaksi vessapaperia valmistavaa tehdasta, varmaan maaseudulla vielä 1960-luvulla roikkui huussin seinällä naulassa luetuksi tulleita lehtiä. Ei näytä kivalta, kun paalit ovat riekaleisia ja niistä jopa kasvavat pajut jo läpi. PIHTIPUTAALLA SEUDUN ALHAISIN TYÖTTÖMYYS Pihtiputaan työttömyys oli korkea, mutta alhaisempi kuin seutukunnan muissa kunnissa. Monelle alueemme pienyritykselle maksettava korona-ajan tuki on kuitenkin perusteltua ja välttämätöntä. Se on kuitenkin kaukana siitä, mikä on vastuumme tuosta paketista, noin 7 miljardia euroa. Siinähän lukijakin hämmentyy
Esko Paananen opetteli jo pienenä tuntemaan linnut. – Ei viitsitty viedä saunaa lautalle, koska sain sen valmiiksi niin myöhään, että koulu jo alkoi. Tatu on miettinyt, että hän voisi perustaa isompana oman yrityksen, jossa voisi rakentaa kaikenlaista puusta ja metallista. Nikkarin taito näyttää kulkevan suvussa. – Kylpytynnyrissä on mukavaa olla keväisin ja syksyisin, kun on viileämpää. Harrastusta on hyvä pitää yllä, sillä siivekkäitä pesii Nielujärvellä paljon. Aika nopeasti se lämmittää noin pienen määrän. Työ valmistuu vasta 6. toukokuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Isot hauet luonnon hyväksi, pienistä tehdään kalapullia HEIKKI JÄMSÉN Maritta ja Esko Paanasen kalaretket tuottavat painavia tuloksia. Jättihaukia Maritta ja Veikko eivät syö itse, vaan antavat luonnolle. Paisuntasäiliöstä syntyi jalallinen kukkateline Tatun äidille Tytille. – Aiemmin ponttooneina oli kolmenkymmenen litran AIV-pönttöjä, mutta nyt saan siihen todennäköisesti oikeat katamaraaniponttoonit mummolta Keuruulta. Mutta moni laji on harvinaistunut, kuten kivitaskut, kottaraiset ja suokukot. Toissa viikolla katiskasta nousi kymmenkiloinen hauki. Tatu teki teki polkupyörän perään kärryn, johon mahtuu kaiuttimet. Ei se iso ole, mutta kyllä sinne kolme ihmistä menee. Tatu rakensi uunin sisälle kolme piippua, jotka yhdistyvät isoon piippuun. elokuuta. Tatu kertoo, että isä tekee kaikenlaista, kun kerkiää, ja pappa on ollut myös ahkerana. Hyvät löylyt ainakin tulee, Tatu kertoo. Tälle kesälle Tatu aikoo rakentaa vähän isomman lautan. Polkupyörän vanne pyörittää rataa. Nelostielle on hyvä varata tarpeeksi aikaa Jos aikoo matkustaa Nelostietä etelään ja perillä on oltava tiettynä aikana, matkaan on syytä lähteä ajoissa. Edelliskesän vonkale painoi 13 kiloa. Eikä siinä suinkaan kaikki. Lauttaosaa käytettiin jo järvessä, mutta saunaa testattiin kotipihan nurmikolla, jossa sitä lämmitettiin montakin kertaa. Tiistaina jatkuvat uuden Nelostien louhintatyöt Kirrissä. Kysyin opettajalta, saanko minäkin tehdä, mutta sitä ei olisi saatu koululla pois luokasta, niin ajattelin tehdä sitten kotona. JUHA KIVINEN Kovana hiihtäjänä ja jalkapalloilijana tunnettu muholalainen Tatu Syrjä (14) on myös melkoinen mies käsistään. Tynnyriin mahtuu helposti kolme kylpijää. Lavalla ei tanssita, jos tilanne ei helpotu Niemenharjun lavalla ei järjestetä totutussa muodossa tansseja ensi kesän aikana. Siinä voi istua keinussa tai roikkua käsillä. Petri-isällä oli ollut pienenä köysirata, joten pitihän sellainenkin saada. Jos koronarajoituksia helpotetaan ja kysyntää ilmenee, myöhemmin kesällä voi jotain tapahtua. Saunalautalla pääsee myös kokkailemaan, sillä Tatu teki sinne grillin pesukoneen rummusta. Mutta ainahan voi jotain rakentaa! – Toikkasen Miro teki kylpytynnyrin lukiossa. Liikenteen pysäytykset kestävät kerrallaan noin kahdeksan minuuttia.. Kylpytynnyri ureapöntöstä Koululaiset joutuivat kahdeksi kuukaudeksi etäopetukseen koronarajoitusten takia ja Tatulla meinasi käydä aika pitkäksi. Tatu tuumaa, ettei hän viitsinyt ostaa paljumuovia, koska tynnyri syntyy kotikonsteinkin. Kesällä odottaa kotaurakka Hiilinginjoen rannassa mummolan lähellä olevassa venepaikassa. Vieressä: Tatu teki grillin saunalautalle. Matkantekoa hidastavat alkaneet ajoratamerkintätyöt. On joutsenia, hanhia ja lukematon määrä pikkulintuja. Pitempään kestävä hidaste on Hännilänsalmen siltatyö Viitasaarella. 37 asteessa on yritetty pitää. – Tanssit on mahdollista laittaa nopeastikin pystyyn, Kahilainen sanoo. Viime kesänä Tatu alkoi rakentaa saunalauttaa Kivijärvelle. Sillä ei olisi kerennyt olla enää kunnolla järvellä. Kerran vesi nousi 55 asteeseen ja se oli jo liikaa. Nielujärven päällä liitelevät kotkat, korpit, varikset, harakat, ketut ja muut luontokappaleet huolehtivat jättihauista ja kalanperkeistä niin, että illalla jätetyistä eväistä ei ole enää aamulla mitään jäljellä. 20. Kodassa voi yöpyäkin. Tatu taituroi kaikkea paljusta saunalauttaan Tatu Syrjä rakensi koulun etäviikkojen aikana kylpytynnyrin. Idean hän sai nettivideosta. Viime kesän ennätys oli 13 kiloa. Jo kolmena kesänä lavan toiminnasta vastannut Seppo Kahilainen kertoo seuraavansa tilannetta. Tatu teki sen pappansa Ilpo Niemosen metsäkoneen käyttöön tarvitsemasta ureapöntöstä. Siltaa korjataan ensi maanantaista alkaen perusteellisesti, joten ylitykseen on käytössä vain yksi ajokaista. Esko Paananen nosti Nielujärvestä kymmenkiloisen hauen. Tatu on värkkäillyt kotonaan jos jonkinlaista rakennelmaa, joista on iloa koko perheelle. Esko arvelee, että kotka oli asialla myös silloin, kun Paanasten angorakissa katosi ja pihalta löytyi vain iso karvakasa. Jonkun ajan päästä kissa löysi onneksi takaisin kotiin. Kotka aloitti syöksyn sorsaparven kimppuun, mutta ärhäkät lokit hätistelivät sen tiehensä. Tuoreisiin elämyksiin kuuluu seudun maakotka. Yllä: Köysiradan lähtöteline on taustalla häämöttävässä puumajassa. Tynnyrin vettä lämmitetään vanhan paisuntasäiliön avulla
Baari toimi Pirkon vetämänä vuoteen 1996, jolloin hän siirtyi töihin Putaanportin Shellille. 6 20. Pirkko vastaa kirpparin käytännön toiminnasta. Jormalla on nuorta voimaa tilalla ja konekantaa murskeen kuormaamiseen ja kuljettamiseen. Pölyttäjien elinoloja kohentavat rehevät pihat ja puutarhat, mutta myös pörriäisten asuinpaikaksi tehty hyönteishotelli. Toiminta alkoi tammikuussa siten, että kinnulalainen alan yritys teki viikon töitä kahdessa vuorossa ja murskasi kalliota murskeeksi yhteensä 20 tonnia. Varis arvelee, että paikan hyödyntämisellä voi olla hyvinkin vanha historia. Asiakkaat tuovat tavaroitaan myyntiin pöytämaksua vastaan. Niko Olkkkonen on yksi Kumppanuuden riveissä hyönteishotelleita rakentaneista. Kumppanuuskirppis ei pidä tarjolla lastenvaatteita, vaan ohjaa viemään ne Vaihtorille. Niitä myydään paljon erityisesti kesäisin. Luonnonsora vähenee ja kalliomurske on ainoa, joka sitä korvaa. Nykyisillä ottomäärillä toiminta voi jatkua jopa kaksikymmentä vuotta. Tilanne voi muuttua. – Metsäautotiet ovat yksi syy siihen, miksi ryhdyimme murskeasemaa suunnittelemaan. Pirkko Pasasen kirppari on avannut yleensä huhtikuussa, mutta nyt aloitus myöhentyi. Avajaiset sujuivat siltä osin totutusti, että kaikki pöydät olivat taas kerran varattuja. Ottoalue on laajuudeltaan noin 4,5 hehtaaria. Pirkko Pasasen kirppari avasi ovensa jo yhdeksännentoista kerran. Käytävän toiselle puolella toimii Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vaihtori. Eeva Kinnunen sahasi lahonneen puunrungon sopiviksi paloiksi, koversi ne ontoiksi ja täytti hyönteisille sopivalla luonnon materiaaleilla. Yrittäjien mukaan Karihautakankaan alue on sijainniltaan erinomainen. Kaupaksi on mennyt kymmenkunta hotellia ja valmiina on suunnilleen saman verran. Alueelta louhittiin aikoinaan myös kiveä rakennusten kivijaloiksi. – Metsäteollisuuden puuhuollon turvaaminen edellyttää, että alueen tiheä metsäautotieverkosto on hyvässä kunnossa, entinen metsäammattilainen Eino Varis muistuttaa. Niko teki hotelleista läpileikatun talon muotoisia. – Kun jäin Shelliltä pois, työkaverit kysyivät, saavatko he tuoda tavaroitaan tänne myyntiin. – Kysyntä on ainakin näin alkuun yllättänyt, Jorma Pasanen toteaa. Asema toimii Metsäyhtymä Varista edustavan Eino Variksen ja Nikulan tilan Jorma Pasasen ja Jarkko Pasasen yhteistyönä.. Yhteistyölle oli osapuolten mukaan hyvät perusteet. Minä lupasin. Murskeaseman taustalla on Metsäyhtymä Variksen ja Nikulan tilan välinen yhteistyö. – Sijainti on otollinen kysynnän kannalta, koska Muurasjärvelle, Kojolaan Alvajärvelle, Seläntaukseen ja muihin lähikyliin on tuotu murskeita naapuripitäjistä, Eino Varis sanoo. HEIKKI JÄMSÉN Mitä rakennetumpi ympäristöstä on tullut, sitä harvinaisemmiksi käyvät hyönteisten luontaiset suoja-, pesäja talvehtimispaikat. Viitaseudun Kumppanuudelle hyönteishotellit ovat olleet kevään suosikkituote, joka on tuonut uusia asiakkaita Pihtiputaan kunnantalon alakerrassa toimivalle Kumppanuuskirpparille. KHO hylkäsi kesällä 2018 vaatimukset luvan kumoamisesta. Yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden luontevalle jatkumolle, Eino Varis sanoo. Niko Olkkonen on yksi Kumppanuuden riveissä hyönteishotelleja rakentavista. Kirpparin toimintaperiaate on pysynyt koko ajan samana. käpyjä, kuoriketta, kutterilastua, putkikasveja, puuta, järviruokoa, meriheinää, sammalta ja tuohta. Hyönteishotelleilla ei maailmanlaajuista pölyttäjien määrän vähenemistä ratkaista, mutta pihoilla ja puutarhoissa ne voivat olla muiden toimien ohella askel ekologisempaan suuntaan. Metsäyhtymä Varis haki lupaa Hyttilän tilalle kalliokiviaineksen, soramoreenin ja hiekan ottamiseksi jo vuonna 2014, mutta tosi toimiin päästiin tänä keväänä. Alvajärvellä avatulta Karihautakankaan murskeasemalta toimitetaan erilaisia kalliomurskelaatuja moneen tarkoitukseen. Paikat eivät kilpaile toistensa kanssa, vaan tekevät yhteistyötä. Legendaarisessa entisen Putaan Krouvin rakennuksessa toimiva kirppari aloitti yhdeksännentoista kautensa maanantaina. Hotelleissa voi käyttää mm. Käsitöitä tehdään myös. Matkaa Reisjärventielle on vain parisataa metriä. Tavaraa kirpparille saadaan lahjoituksina, mutta paljon tehdään itse. toukokuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT Karihautakankaalta mursketta pitkäksi aikaa HEIKKI JÄMSÉN Karihautakankaan vanha soranottoalue Alvajärvellä on muuttunut kevään aikana useampaa kalliomurskelaatua toimittavaksi asemaksi. Kirpparin vastaava Anna-Liisa Pirttikoski laati ensimmäisen Nikon rakentaman hotellin perusteella teko-ohjeet, piirustukset ja mitat, joiden perusteella muutkin voivat jatkossa toimia. Ovet sulkeutuvat lokakuun lopussa. Käsinkudotut matot käyvät hyvin kaupaksi. Uutta oli viesti, että sairaana ei saa kirpparille tulla, heti sisääntulon yhteyteen näkyvään paikkaan asetettu käsidesipullo ja maksupisteen eristäminen läpinäkyvällä pleksillä. Hanke viivästyi valituksen vuoksi, jota käsiteltiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti. Yhden astioita täynnä olevan pöydän kulmassa erottuvat Muumeja muistuttava pehmoperhe. Käytännössä mursketilauksen ottavat vastaan Jorma tai Jarkko Pasanen Nikulan tilalta ja he myös toimittavat murskeen asiakkaille. Pirkko osti Putaan Krouvin rakennuksen Annikki Kautiaiselta vuonna 1987 ja ryhtyi ravintolayrittäjäksi sisarensa kanssa samana keväänä. kausi HEIKKI JÄMSÉN Hankala on löytää alaa, johon korona ei vaikuttaisi. Vaatteet, joita ei voi laittaa myyntiin, leikataan matonkuteiksi ja virkataan värikkäiksi matoiksi. Hyönteishotellista Kumppanuuden hittituote Pirkon kirpparilla alkoi 19. – Olemme Jorman kanssa jo vähän varttuneempaa sukupolvea, ja metsäyhtymässä on mukana nuorempaa väkeä. Lupa antaa oikeuden ottaa kiviaineksia 130 000 kiintokuutiometriä ja hiekkaa ja soraa 10 000 kiintokuutiometriä. – Murskeen kysynnässä voi tapahtua muutoksia. Eino Varis kertoo Karihautakankaan toimineen vanhastaan alueena, josta kylän isännät hakivat jääkauden kallion päälle jättämää moreenia maatalouden tarpeisiin. Kalliomursketta tarvitaan rakennusten perustuksissa, mutta suurempia määriä teiden rakentamisessa ja kunnostamisessa. Kumppanuuden kirppiksellä on takanaan pitkä kausi kunnantalon pohjakerroksessa
20. Takana on historian ensimmäinen Pihtiputaan valtuuston etäkokous ja toinen pidetään vielä maanantaina Teamsyhteyden kautta. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa kota, vaan taiteilija Jaana Bombinin johdolla valmistuva taideteos. LiigaPlokin päävalmentaja Mikko Pesonen kertoo, Lindsey Calvin LiigaPlokin hakkuriksi että ajatuksena oli löytää joukkueeseen selkeä pallontappaja. Ilosjoki on tunnettu kalastajakylä, joten kodan huipulle tulee iso kuhan pää. Ilosjoen kyläseuran sihteeri Pentti Räisänen on joutunut kokemaan koronakevään myös Pihtiputaan kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Ensi kausi on 176-senttiselle Päykköselle toinen LiigaPlokissa. Pentti Räisänen myöntää, että mieli on maassa enemmän kuin normaalisti. toukokuuta 2020 7 KOTISEUDUN SANOMAT Hyönteishotellista Kumppanuuden hittituote Niko Olkkonen on yksi Kumppanuuden riveissä hyönteishotelleja rakentavista. Sieltä kävi haastattelija ja hän sanoi, että tätä suunnitelmaa voi vaikka myydä, Hilkka Räisänen kertoo. – Uskallan sanoa, että sitä saatiin, mitä tilattiin. Uusi kota korvaa kylätalo Tahkontuvan vaatimattoman nuotiopaikan. Hilkka Räisänen kuvailee, kuinka savu pääsee ulos kuhan silmistä ja suusta, ja led-valot kiiluvat silmistä Ilosjoen pimeään yöhön. Calvinin odotetaan tuovan laajuutta LiigaPlokin hyökkäyspelaamiseen. Semmoista ei ole kunnan taloudessa pitkään aikaan nähty. Kokouksessa päätetään kodan rakentamisesta kylätalo Tahkontuvan takapihalle. Sveitsissä hyvillä tehoilla pelannut Lindsey sopii pelityyliltään ja olemukseltaan mainiosti joukkueeseen, joka alkaa olla paria pikku viilausta vaille valmis. Kyläseura on saanut Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 50 prosentin tuen kodan rakentamiseen. Lisäksi ennustetaan, että keskussairaalan uusi Nova tuo muutaman miljoonan lisää. Jaana Bombin on saanut suunnitteluapua kylältä. Kaliforniasta kotoisin oleva 187-senttinen Calvin opiskeli Saint Mary’s -yliopistossa ja hänet valittiin kolmena peräkkäisenä vuonna West Coast Conferencen ykköskentälliseen. Kodan kustannusarvio on 25 000 euroa. – Laitisen Kauko oli ehdottanut kotaa ja nuotiopaikkaa, kun tämä nykyinen on niin alkeellinen. Viime kaudella 172-senttinen Piippo pelasi Plokin 1-sarjajoukkueessa ja B-tytöissä sekä kasvattajaseuransa Kiuruveden Luomu-Wolleyn A-tyttöjoukkueessa ja 2-sarjassa. Kodassa on jopa kymmenen makuupaikkaa, mutta viisi-kuusi pystyy nukkumaan leveämmin yhtä aikaa. Pölyttäjien elinoloja kohentavat rehevät pihat ja puutarhat, mutta myös pörriäisten asuinpaikaksi tehty hyönteishotelli. Kesäkuussa valtuusto aikoo kuitenkin kokoontua jo tavalliseen tapaan valtuustosalissa. Kuhakodasta tulee Ilosjoen kyläseuran suurhanke Ilosjoen kyläseura piti turvaväleistä huolta kylänraittien siivoustalkoissa puheenjohtaja Timo Kemppaisen (vas.) ja sihteeri Pentti Räisäsen johdolla. Eläkkeellä oleva kuvaamataidon opettaja Hilkka Räisänen on tehnyt Bombinin kanssa pienoismallin kodasta suhteessa 1/10. LiigaPlokin hakkurin tehtäviä hoitaa tulevalla kaudella yhdysvaltalainen, 23-vuotias Lindsey Calvin. Alvajärvellä avatulta Karihautakankaan murskeasemalta toimitetaan erilaisia kalliomurskelaatuja moneen tarkoitukseen. Hän pelasi viime kaudella sveitsiläisessä Geneve Volleyssä. Siellä voi paistaa makkaraa samalla, kun saalista käsitellään viereisessä lahtivajassa. – Kunnalla tulee huolet lisääntymään, kun niitä olisi ihan tarpeeksi jo ilman koronaakin. Istumaan mahtuu parikymmentä henkeä. Talous on miljoona miinuksella, valokuituverkosta on viiden miljoonan velkavastuut. Seuraava valtuustokausi ei tule olemaan helppo. Sara Piippo on ikäluokkansa lahjakkaimpia pelaajia. Kota palvelee esimerkiksi hirvijahtiin osallistuvia. kesäkuuta. Kesäkuun alussa rajoitusraja nousee viiteenkymmeneen, joten Ilosjoen kyläseurakin uskaltaa pitää vuosikokouksensa keskiviikkona 3. Lindsey Calvin JUHA KIVINEN Kokoontumiset on rajoitettu korona-aikana kymmenhenkisiksi, ja se on siirtänyt yhdistysten vuosikokouksia ja muita tapaamisia. Kota rakennetaan kylätalo Tahkontuvan taakse. Toivotaan, että vastuunkantajia riittää. Asema toimii Metsäyhtymä Varista edustavan Eino Variksen ja Nikulan tilan Jorma Pasasen ja Jarkko Pasasen yhteistyönä.. LiigaPloki on tehnyt pelaajasopimukset Roosa Päykkösen ja Sara Piipon kanssa. – Mielestäni olemme pienten alkuvaikeuksien jälkeen saaneet kasattua iskukykyisen joukkueen, jonka esityksiä kannattaa tulla seuraamaan vaikka vähän kauempaakin. 17-vuotiaat yleispelaajat opiskelevat Pihtiputaan lukion lentopallolinjalla. Olemme saaneet hirveän hyvää palautetta asiantuntijoilta, jotka myönsivät rahaa. Myös partiolaiset ja eräkoululaiset saavat kodasta mukavan tukikohdan
Seurakunta etsii suunnittelukilpailulla sukkamallia, jonka osaa neuloa jokainen neulomista harrastava. 044 784 4420. Pihtiputaan seurakunta Kinnulan seurakuntaan halutaan löytää oma villasukkamalli. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Voittajalle on luvassa palkinto ja kaikki ehdolla olevat sukkamallit pääsevät syksyllä esille sukkanäyttelyyn. Kuten kirkkovuosi ja sen tapahtumat kerrotaan meille joka vuosi uudestaan, kutsuu Jumala meitä joka päivä luokseen. Erityiset tilaisuudet Keskiviikon hartaushetket; 20.5. Palsta on ilmainen. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Aika on siten rajallinen, ja ihmistenkin maanpäällistä elämää pidetään ainutkertaisena. Su 24.5. klo 13 Helatorstain sanajumalanpalvelus Muurasjärven kirkosta. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, kanttori Johanna Kinnunen 040-520 3388. klo 18.30 sanan ja rukouksen ilta etäkokouksena. Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Kyse ei ole ihmisen teosta, vielä vähemmän papin työstä. Kristuksen taivaaseenastumisen päivän ajankohta on siis 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Sieltä Vapahtajamme seuraa yhä maailmaa ja meitä pieniä, syntisiä ihmisiä. Vaikka olen kokenut omassa elämässäni Jumalan läsnäolon hyvin voimakkaasti Pihtiputaalla eläessäni, uskallan nyt vastata uuteen kutsuun. Seurakunnan väki kehottaa kaikkia sukanneulojia ideoimaan kotiseurakuntaan omaa sukkamallia. Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Käsitämme helposti ajan olevan lineaarista täällä länsimaissa. Huomenna vietämme Helatorstaita, jonka tarkka aika sekin perustuu tiettyyn lukuun, joka meille on Apostolien teossa ilmoitettu (Ap.t. lasten onnitteluun. Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, vaikka fyysisesti, aistiemme kautta emme Häntä näe. Esimerkiksi kristinuskoon kuuluu oppi Messiaan uudesta tulemisesta maan päälle sekä viimeisestä tuomiosta, joka samalla merkitsee maallisen ajan loppumista ja hurskaiden sielujen siirtymistä ”ajasta ikuisuuteen”. Selvitäksemme korona-ajan taloudellisista velvoitteista, meillä on käynnissä luvallinen keräys: Pihtiputaan helluntaisrk/L, tili FI29 5345 0820 0479 60. Ti 26.5. Päiväkerho: Katja Kokkonen 040841 5626. mennessä. Hautojen kesähoidosta voi sopi Saija Lindholmin kanssa 040 539 7820. Kuvat ja onnittelutekstit sähköpostilla: ilmoitukset@ kotiseudunsanomat.fi tai ne voi tuoda toimitukseemme. Jumalanpalvelukset To 21.5. klo 13.00. Joka kuulee evankeliumin, hänessä usko vaikuttaa missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. klo 19 Helatorstaiaaton toiveveisuut www.facebook.com/herattaja. Kristus on kuolemallaan sovittanut meidän syntimme ja sen tähden meidätkin otetaan Jumalan armoliittoon. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Onneksi saan myös jatkossa välillä kirjoittaa näitä hartauskirjoituksia ”pikkulehteemme”. Diakoniaja nuorisotyö: Tuomas Hurme 040-765 2453. Päiväkerhoryhmiä 20152017 -syntyneille. Pieni riipus 109 € Solmioneule 169 € Korvakorut 99 € Riipus 169 € Pihtipudas-Koru Muista ylioppilasta ja ammattiin valmistunutta! Myynti ja tiedustelut: Pihtipudas-Seura ry/Kotiseudun Sanomat Keskustie 8, 44800 Pihtipudas • p. täyttää UKKO ASSER jo yhden vuoden! Sydämelliset onnittelut! Terveiset myös Osku-veljelle! Liitonjoen mummu ja pappa Janne-eno perh. Uskon ja luotan, että hyvä ja rakastava Jumala kyllä huolehtii meistä ja kaikista rakkaistamme jatkossankin Alavieskassa ja muuallakin uusien haasteiden ja ystävien keskellä. Kilpailuaikaa on elokuun loppuun saakka. Sinne siirryn 1.7.2020 vt. Samoin on myös Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien kanssa. 24.5. Palauta se seurakunnan postilaatikkoon tai sähköpostin liitteenä 29.5.2020 mennessä. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Johanna Piirola 040734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Emme omin voimin voi kelvata Jumalan silmien edessä, vaan vanhurskaus annetaan meille lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta. 2015 – 2016) ilmoittautumislomakkeen voit tulostaa seurakunnan kotisivulta, päiväkerhotlinkistä tai hakea virastolta. Vapaapäivät ma ja ti. 20.5. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Seurakunnan jumalanpalvelukset ja hartaudet katsottavissa seurakunnan facebook-tilillä ja kotisivulla www.kinnulanseurakunta.fi. ja 27.5. 21.5. Arja Huuskonen, Martti Hertteli. Nähtävää, kuultavaa ja luettavaa www.h-y.fi/verkkoseurat. Yhteydenotot sähköpostitse ja puhelimitse ma-ti klo 10-14, ke 10-12. Toimistosihteeri Armi Siekkinen 014579 1121. Nyt Kristus on korotettu taivaisiin ja siellä Hän istuu valtaistuimellaan Isänsä oikealle puolelle. Johanna Piirola, Martti Hertteli. Ruoka-avustakin enemmän vapaus.fi. Haluan kiittää kaikkia seurakuntalaisia ja yleisestikin tämän lehden lukijoita siitä hyvästä ja lämpimästä tuesta, josta olen saanut nauttia kaikki ne viisi vuotta, jonka olemme täällä yhdessä vaimoni Sanna-Leenan kanssa viettäneet. Tulevaisuudessa voittajamallin mukaan neulotaan sukkia seurakunnan lahjana syntymäpäiväsankareille ja muihin muistamisiin. Synttärisankari Synttärisankari-palsta on tarkoitettu alle 10-v. Maailman ajatellaan tulleen kerran luoduksi ja sen uskotaan myös häviävän. Leena-mummu ja Tuomas-setä Rakkaat kotiseutumme lehden lukijat, kuten olette ehkä lukeneet tästä lehdestämme, olen saanut uuden viran Alavieskan seurakunnasta. Silloin värimaailma on sama, joka kulkee seurakunnassa muutenkin esimerkiksi kirkon ja seurakuntasalin sisustuksessa. toukokuuta 2020 Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Kinnulan seurakunta Kinnulan seurakunta julisti kilpailun villasukkamallista Hurmeesta seurakuntapastori Pihtiputaan seurakuntapastori Erkki Lavanti aloittaa Alavieskan vt. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi SUNNUNTAIKSI Kinnulan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Lineaarisen aikakäsityksen mukaan aika on kuin suora jana, jolla on alku ja loppu. 1:1-3). Ajanlasku, kalenteri ja uskonto kytkeytyvät usein toisiinsa. kirkkoherrana heinäkuun alussa, joten Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on nimittänyt teologian maisteri Tuomas Hurmeen Pihtiputaan seurakuntapastorin virkaan ajalle 8.6.-31.12.2020. Pyhä Henki kuitenkin on läsnä täällä maan päällä sanassa ja sakramenteissa. Seurakunnan tilaisuudet Pihtiputaan seurakunnan kotisivujen tai Facebooksivujen kautta. Tämän ajan Vapahtajamme vielä oli maan päällä kuoleman voitettuaan, näyttäytyen useamman kerran apostoleille ja muille Herran pyhille. Uuden edessä, Jumalan armoon turvaten Käsityöharrastus on nousussa. Päiväkerhoon (s. Pienkeräys. Diakoniatyöntekijä Minna Ventilä 040 352 7757. Jos haluat osalliseksi avusta, soita maanantaina klo 10 15 numeroon 044 983 6786 (Maija). Olen pohtinut kovasti ”sattuneesta syystä” viime päivinä ajan kulumista. Tarkemmat tiedot keräyksestä myös kotisivullamme. 20.5. klo 13 Sanajumalanpalvelus pääkirkosta. kirkkoherran virkaan. Nyt Kinnulassa kilpaillaan seurakunnan omasta villasukkamallista. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto on suljettu. Tiedustelut: Katjalta, puh 040 841 5626.. Euroopasta muualle levinneen gregoriaanisen kalenterin alku liittyy laskelmaan Jeesuksen syntymävuodesta. Vaikka työntekijät välillä vaihtuvat, Jumalan sana kyllä kuuluu raittiina edelleen Pihtiputaan, Kinnulan ja Muurasjärven kirkoissa. klo 10 sjp; Piirola ja Hertteli. Katso tarkemmin vapaus.fi. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Tuomas Hurme tuli syyskuussa Pihtiputaan seurakuntaan diakoni Merja Koskelan virkavapaan sijaiseksi ja hän on jatkanut työtään myös Koskelan irtisanoutumisen jälkeen. Augsburgin tunnustuksesta: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Ruoka-apu. Väreiltään sukan toivotaan olevan valkosiniharmaa. Tämä Taivaan Isän rakkaus ei ole aikaan sidottua, lineaarista, vain kerran vastaan tulevaa. Mukava ulkonäkö ja käytön mielekkyys ovat myös plussaa. Päiväkerho Ensi syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen 1.6. klo 10 sjp, Piirola ja Hertteli. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Hyvää ja siunattua kevättä ja kohta alkavaa kesää kaikille! Sanna-Leena ja Erkki PS. Mallin pitää olla yksinkertainen ja helposti neulottava
Huom! Säkkejä saa tuoda vain alla mainittuina päivinä. Hinta 4H-jäsenmaksun verran, jäsenille siis ilmainen. 4H. asti. Ilmoittautuminen netin kautta tai p. Metsäsalapoliisit yli 7-v:lle alkaa ti 2.6. Ilmoittautumiset ja lisätietoa: https://opistopalvelut.fi/viitaseutu/index.php tai p. Ei saa tuoda: akut, jääja pakastekaapit. Metallinkeräyspisteet ke 10.6. Kaavahankkeessa alueelle muodostuu yksitoista teollisuustonttia, joista seitsemän sijoittuu asemakaavan laajennusalueelle Palokunnantien itäja kaakkoispuolelle. Kurssimaksu 50 euroa + tarvikemaksu. Keräyspisteeltä ei saa ottaa mitään. klo 1213.30 ja jatkuu ti-pe 17.6. ke 10.6. Kuivalle maalle osoitettu rakentaminen ei vähennä omarantaisten rakennuspaikkojen määrää. Kinnula 4H. Kurssin päätteeksi nuket kootaan upeaksi näyttelyksi kaikkien iloksi. Lisätietoja ohjaaja Heidi Pasaselta, p. Ilmoittautumiset pe 22.5. Ota oma jumppamatto mukaan! KesäZumba® klo 18-19. Voit keskittyä juuri niihin materiaaleihin, jotka eniten kutsuvat. Sama opas verkkokurssina osoitteessa: https:// koulutus.riista.fi/kauppa. Kinnula Ulkona toteutettavat kesäjumpat tiistaisin 9.6.-28.7. asti. Samalla muutetaan ja tarkistetaan kaavan mitoitusja suunnitteluperusteet sekä kaavatyön tavoitteet. Jäsenmaksut v. tilille FI44 5345 0850 0755 92. Kunnanhallitus edellyttää jatkovalmistelussa mitoitusperusteen nostamista ja laajentamista Muholan kohdalla nykyiseen kunnallistekniikkaan perustuen. Tavarat on lahjoitettu 4H:lle. Asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen pinta-ala on neljätoista hehtaaria. 044 860 0767. asti. JUHA KIVINEN Kinnulan kunnanhallitus asetti kunnan teollisuusalueen asemakaavamuutoksen ja laajennuksen nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten. Emätiloille määritetään laskennallinen kokonaisrakennusoikeus rakennusyksiköinä, jotka perustuvat muunnetun rantaviivan pituuteen ja ranta-alueen mitoitusarvoon. Mikäli haluaisit tuoda säkkejä keräykseen, mutta et pääse niitä keräyspäivinä tuomaan, otathan Pihtipudas Kesätreeni alkaa keskusurheilukentällä ke 3.6. Energinen ja vauhyhteyttä Kinnulan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajaan Marjaan, 0400 512 224. KANSALAISOPISTOT. Rantaosayleiskaavan tarkistaminen ja muuttaminen on tarpeen, koska kaavakartta on teknisesti melko epätarkka ja kaavan perusteeksi laadittu kantatilaselvitys on tarpeen tarkistaa. Tutustumme metsään monin eri tavoin. Palokunnantien jatkeen Kinnulan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi Kivijärven rantaosayleiskaavamuutoshankkeen yleistavoitteet sekä suunnitteluja mitoitusperusteet. Näiltä osin rantaosayleiskaavaa kumotaan. Ilmoittautuminen netin kautta tai p. MLL. Ilm. keskuskoulun piha-alueella. Lannoitesäkkikeräys ma 10.8. toukokuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Pihtipudas RHY. 040 734 1882. Pisteet: Alvajärven kuivuri, Majaniementie, Elämäjärven kuivuri, Niittypolku ja Muurasjärven yhteismonttu Urpilantiellä. klo 9-15. Vaihtori auki ma 1.6. Kaikkea peltiä ja rautaa sisältävää: kiukaat, pesukoneet, liedet, maatalouskoneet ym. Teollisuusja varastorakennusten korttelialueiden osuus koko kaava-alueesta on 71 prosenttia. 040 734 1882. Samalle maaomistajalle kuuluvia alueita käsitellään yhtenä yksikkönä, jolloin rakennusoikeutta voi siirtää edellytysten täyttyessä tilata toiselle, saarista mantereelle ja alueelta toiselle. Kehonpainotreeni klo 1718. Yleiskaavalla ei tutkita eikä osoiteta kiinteistötai rakennuspaikkakohtaisia tieyhteyksiä eikä yleiskaavalla tutkita tai osoiteta rakennuspaikkakohtaisia vesihuoltojärjestelyjä. Kulmassa (Keskustie 38) klo 10-16. klo 9-13. Teollisuusalueen asemakaavan laajentamisen ja osittaisen muutoksen tarkoituksena on muodostaa uusia teollisuustontteja kunnan omistamalle Virpikankaan tilalle ja samalla jäsentää uudestaan jo voimassa olevaa teollisuusja varastorakennusten korttelialuetta ja sitä palvelevaa katuverkkoa. Kärväskylä: entisen Koulun piha, Keiteleentie 943. Uusien teollisuustonttien koot vaihtelevat välillä 5 891 m² – 9 687 m². Aiempaa tanssitaustaa et tarvitse, sillä Zumbassa kaikki saavat tanssia omalla tyylillään ja tärkeintä on pitää hauskaa! Taidenuken ja taidenukkenäyttelyn rakentaminen ma-la 29.6.-4.7. Elämäjärvi: Tahvanaiset, Pajuniementie 6. Myös maankäyttöja rakennuslaki on osin muuttunut vuoden 1990 jälkeen erityisesti rantaan sijoittuvien kylien yleiskaavan sisältövaatimusten osalta. Ethän tuo keräykseen muuta jätettä. Tunnin aikana treenaamme kokonaisvaltaisesti ja tehokkaasti kehon eri lihasryhmiä hyödyntäen omaa kehon painoa. Muurasjärvi: Lehontien-Karmalantien risteys. Uutta rakentamista voidaan osoittaa rannan tuntumaan, mikäli maaomistajilta tulee siitä toiveita. Kunta on laatinut Kivijärven rannalle rantaYksitoista uutta teollisuustonttia Kinnulaan asemakaavamuutoksessa uusi katualue on osoitettu radiomaston länsija eteläpuolelta uudelle korttelialueelle, koska radiomaston suoja-alueen vuoksi katualuetta ei ollut mahdollista osoittaa maston pohjoispuolelle nykyisen tiepohjan kohdalle. Ohjaajana Ella Sorsamäki. Rantayleiskaavamuutoksen emätilan määrittelyn perustana käytetään vuotta 1959, joka on rakennuslain voimaantulovuosi. Teollisuusalueen asemakaavan suunnittelualue on merkitty kaavakarttaan sinisellä pisteviivalla. Sopii monentasoiselle jumppajalle. Metsästysutkinnon oppaita on lainattavissa toiminnanohjaajalta maksutta. Rakennusoikeutta laskettaessa asuinrakennuspaikka ja lomarakennuspaikka ovat mitoituksellisesti samanarvoisia sijainniltaan vastaavilla paikoilla. Voi tuoda Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) suursäkit, pienet lannoitesäkit ja lannoitelavojen suojahuput, siemensuursäkit (Hankkija, Tilasiemen, Lantmännen Feed, Raisioagro, Lantmännen Agro ja Peltosiemen) sekä Hankkijan rehusuursäkit. mennessä https:// pihtipudas.4h.fi/muu-toiminta/ruokakoulu/ Lisätietoja p. 044 459 6261 ma 15.6. Mitoituksessa tarkastellaan 100-250 metrin syvyistä ranta-aluetta, paitsi kyläkeskusten rannoilla, missä rantavyöhykkeen syvyys on enintään 100 metriä ja rantavyöhykkeen takana on suunnittelutarvealue. klo 9-13 ja ma-ke 3.-5.8. Yhdistys kerää maatilojen lannoiteja siemensäkkejä Kinnulan koirapuiston viereisellä alueella paloaseman takana kesän aikana Reilu teko -säkkikeräyksessä. 2020: 8 e/ v, 4 e alle 18-v., 60 e/ 10 v. 044 459 6261 ma 8.6. 20. mennessä p. Keräykseen kelpaavat muovista valmistetut Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) 40 kg lannoitesäkit (myös metsälannoitesäkit), Yaran 25 kg lannoitesäkit, lannoitelavojen suojahuput, Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) suursäkit (myös metsälannoitesäkit), Yara Befert-säkit, Hankkijan siemeniä sisältäneet suursäkit, Tilasiemenen siemeniä sisältäneet suursäkit, Lantmännen Agron siemeniä sisältäneet suursäkit ja Raisioagron siemeniä sisältäneet suursäkit. mennessä. Kaavatyössä tarkistetaan, onko kaava-alue ulotettu paikoitellen liian syvälle kuivan maan puolelle. mennessä. Asemakaavahankkeessa on huomioitu Virpikankaan pohjavesialue ja vedenottamon läheisyys. Uutta rakennettavaa katualuetta muodostuu noin 405 metriä. Merkittävin muutos nykyisellä teollisuusalueella on voimassa olevan asemakaavan mukaisen, rakentamattoman Teollisuustie-katualuevarauksen siirtäminen ja osittainen poistaminen asemakaavasta. Paikalla on silloin 4H-nuori, joka ottaa säkit vastaan, laskee ne ja pakkaa. Tunnilla liikutaan monipuolisesti ja erityisesti keskivartalo pääsee töihin. 040 5253921. klo 9-15 ja Muurasjärvellä mape 27.-31.7. Kivijärven rannoilla tarkennetaan kaavakarttaa osayleiskaavan 1990-luvun lopulla. Säkkien vastaanottopäivät: ma-ke 8.-10.6. Taidenukke on aina tekijänsä näköinen. klo 17.30-18.30. Nähtävilläolossa on huomioitu korona-ajan rajoitukset siten, että nähtävilläoloaikaa on pidennetty kahteen kuukauteen. Kurssimaksu 20 euroa/ jumppa. dikas tunti, jossa antaudutaan latinalaisten rytmien ja kuumimpien hittien tahtiin. Ruokakoulut 8-12-v:lle kirkolla ma-pe 20.-24.7. Ilmoita säkit 4H-toimistolle 040 734 1882. Kylätaajamien rannoilla rantavyöhykkeiden ulkopuolisilla sisämaan alueilla ei selvitetä emätilamitoitusta. Tavoitteena on saada luonnos nähtäville tämän vuoden puolella. KENNELKERHO. alkaen klo 9-15 kunnantalon alakerrassa. Hinta 25 euroa
p. 10 hlöä). Tervetuloa! Johtokunta Pihtiputaan Yrittäjät ry Kevätkokous siirretään pidettäväksi syksyllä, vallitsevan koronatilanteen vuoksi. klo 10.15-10.45 Kangasniemen Peruna 0400-239 548 LAADUKKAAT KALLIOMURSKEET • tielle • pihaan • sekä muihin kohteisiin Raimo Hämäläinen • 0400 918 286 Kalliomursketta Muholasta www.toikkanen.net Puh. Vihkoon päivä, nimi ja kuntoilulaji. 040 515 6643 Suoraan perunatilalta HANNULAN PERUNA Keitele 040 569 4255 PERUNAA ja porkkanaa Tahkon Aukiolla (Pihtipudas) LA 23.5. toukokuuta 2020 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Räisänen MURTO Kuntosuorituslaatikot Särkiharjussa linja-autokatoksessa Kolehmaisen luona, Meijän Kaupan seinällä ja Untisperällä Lepistön tienhaarassa. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. 040 509 8785 Tiilisiä SALAOJAPUTKIA pituus 330 mm. Työmäärä lukuvuonna 2020-2021 vähintään 16 vuosiviikkotuntia. 17 m. Lehti jaetaan joka talouteen Pihtiputaalla ja Kinnulassa sekä kesämökkiläisille. 014-459 6800 Kokouskutsu Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään poikkeusoloista johtuen sähköisesti Teamsyhteydellä maanantaina 25.5.2020 klo 18.00. päivänä toukokuuta 2020. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Kesälehti Kesälehti to 18.6. 050 307 5439 PARASTA PALVELUA Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Wiitaunionin henkilöstöraportti 2019 4. Asuinrakennussekä teollisuus-, liikeja y-tonttien myyntija vuokrausohjeiden hyväksyminen 5. Tervetuloa! Kiitos menneestä talvikaudesta. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Pihtiputaan Yrittäjät ry:n hallitus Muurasjärven Murron kevätkokous tiistaina 2.6.2020 klo 19 Murron kuntosalilla. 0400 201 594 Manu Valmistuneita Pihtiputaan lukiosta on kirjoittanut ylioppilaaksi Ella Kinnunen. Tervetuloa Johtokunta KOKOUKSIA ANNETAAN TORILLA MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. Mielellään kaikki kerralla. 50 m, ø 50 mm n. Tehtävä voidaan täyttää enintään vuoden määräajaksi myös muodollista kelpoisuutta vailla olevalla hakijalla, mikäli tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole saatavilla. Lajikkeet mm. Valtuustoaloite Pihtiputaan hammashoitolan ja hammashuollon tilanteesta 6. LIIGAPLOKI Kirppari perjantaisin klo 10-15 Asematiellä (entinen Piken Kenkä). Hakemukset lähetetään 25.5.2020 klo 15.00 mennessä (hakuaikaa jatkettu) osoitteeseen mikko.heinonen@ kinnula.fi tai osoitteeseen Sivistystoimisto, Keskustie 45, 43900 Kinnula. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja nuorten palkitsemiset. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 29. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystävällinen 0-16 mm • sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm Erkki 0400 261 848 KS-Mursketeam Oy Tark. Tavataan taas kesätorilla! Pihtiputaan 4H-yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous ma 1.6.2020 klo 18 Kahvi&Kupissa, Asematie 11. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Aiheena kevätkokouksen sääntömääräiset asiat. 1. Koko hakemus osoitteessa www.kinnula.fi > Kunta ja hallinto > Avoimet työpaikat Lisätietoja tehtävästä: rehtori Mikko Heinonen, 0444596 230, mikko.heinonen@kinnula.fi. Tervetuloa! Kahvitarjoilu Hallitus KINNULAN KUNNASSA haettavana perusopetuksen ja lukion opinto-ohjaajan tuntiopettajan tehtävät 1.8.2020 alkaen toistaiseksi. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, ym. Pihtipudas A se m at ie 11 www.juhlapalvelukranssi.fi • 040 841 2182 040 552 2701 KALLIOMURSKETTA toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. Varaamme yleisölle mahdollisuuden tulla seuraamaan valtuuston sähköistä kokousta valtuustosaliin huomioiden voimassa olevat rajoitukset (max. toukokuuta 2020 KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. Lisätiedot tekninen johtaja Ilkka Paananen, ilkka. Valtuustoaloite Pro Patria-taulujen säilyttämisestä 7. Opetustunteja voi olla mahdollista osoittaa lisää muista oppiaineista hakijan koulutuksen ja osaamisen mukaan. Myös varhaisperunaa. PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Pohjanmaan käräjäoikeuden lausumapyyntö KeskiSuomen Verkkoholding Oy:n saneerausmenettelyhakemukseen 8. Kesän ajan jaossa myös infopisteissä.. klo 15 mennessä. 52 m, ø 135 mm n. klo 9–14 Sovittaessa kotiinkuljetus. ?Pihtiputaalla 20. P. Tarjouspyynnöt on julkaistu Hilmassa eli www.hankintailmoitukset.fi -sivuilla ja Kinnulan kunnan kotisivuilla www.kinnula.fi. Kalajokista Lylyn perunaa pe 22.5. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Pihtipudas tori TO 21.5. Putket Kinnulassa. Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla. Lounas: 11-13. Tarjoukset tulee jättää 3.6.2020 klo 12 tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmenevällä tavalla. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. Tervetuloa Ilosjoen kyläseuran hallitus Keskustan Kinnulan paikallisyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous su 7.6.2020 klo 12.00 valtuustosalissa. ø 40 mm n. P. P. KALLIOMURSKETTA Maanrakentamiseen AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym. suoraan penkasta URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. Muut esille tulevat asiat Kokousta ei streamata suorana lähetyksenä. 044-459 6211 Ilosjoen kyläseuran kevätkokous pidetään Putaanportin kokoushuoneessa, Putaanportintie 5:ssä (Pizzeriatalo) ke 3.6.2020 klo 18. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 145 m, ø 60 mm n. tilinpäätös ja kotahankkeen aloitus. Kinnulan kunta pyytää tarjouksia Nurmelan koulun (ala-aste) ja Keskuskoulun (YA/lukio) tiivistyskorjausurakoista. Asioina mm. to 18.6. Pihtipudas tori 11.3013, Muurasjärvi 13.30-14. 044 459 6222 Tekninen lautakunta / Kinnulan kunta Aineisto viimeistään PE 12.6. Kokous nauhoite on katsottavissa Pihtiputaan kotisivuilla kokouksen jälkeen. paananen@kinnula.fi, p. Afra, Annabelle, Puikula, Siikli, Gala, Velox, Pito
alkaen LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. 020 728 9600 info@taloushallinta.com 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tukisukat ja tukipohjalliset • tutkimukset ym. LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. 040 701 0759 www.kiviteos. w w w .t as m ah o it o. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset Ammattitaidolla ja luottamuksella. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 029 566 0880. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 PARASTA PALVELUA Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. JÄTTEEN VASTAANOTTO jatkuu pandemian aikana, mutta kontaktointi vain puhelimitse. Puh. Julkinen kaupanvahvistaja. 040 486 1511 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. Puh. 040 507 7637 Henri Lehtinen Pihtiputaan Kiviteos Oy Keskustie 14, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. . toukokuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. Auktorisoitu t1l1to1m1sto Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. Avoinna klo 9-15. kivituotteet pihasuunnitelmat Vastaanotto avoinna MA 1.6. 20. • myös kotija laitoskäynnit • koulutettu hieroja • Hierontapiste Anita Karvonen Jalkojenhoitaja Ritva Leppänen 0400 578 370 Elina Niemi 0400 570 553 Tuula Koljonen 040 159 5065 Fysioterapia, hieronta, jalkaterapia, akupunktio lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 LVI-ASIOISSA Puh. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta ASIANAJOTOIMISTO Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p
Löysin tammikuussa Vähäkyröstä samanlaisen mopon. Poljin mopon käyntiin, ja voi ah sitä onnea, mikä myllersi sisimmässäni! En kuitenkaan jostakin syystä saanut käyttää siinä ruokakomeron edessä kuin hetken. No, ajamistahan kortittomuus ei estänyt.”. Hän lupasi ostaa mopon, jos lähden opiskelemaan oppikouluun. Mopoikävä on vaivannut, ja olen etsinyt samanlaista Hopeasaumaa, joka johdatteli minut opin tielle. Aikajana mopojen välissä on 63 vuotta. K eväällä 1956 kansakoulumme opettaja tuli käymään meillä kylässä. Aamuyöstä ei uni tullut enää silmiin. Opettajan tuoman alkupamauksen jälkeen vanhempani alkoivat ”vainoamaan” minua vaatimalla menemään kevään sisäänpääsykokeisiin Pihtiputaan keskustan koululle. Opettajani keksi kuitenkin tähän ongelmaan ratkaisun. Syksyn pääsykokeisiin osallistui kahdeksantoista pyrkijää, joista viisi valittiin alkavalle luokalle. alv 10 % Ilmoitushinnat 1.1.2020 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. Pyhäjärvellä sisäänpääsykokeet oli jaettu kahteen osaan, päävalinta oli keväällä ja lisävalinta ”myöhäisheränneille” syksyllä. Monet muistavat Kärväskylän koulun ajoilta pari mopopoikaa, joista toinen on allekirjoittaRaimolta jälleen historian havinaa Kolmetoistavuotias Raimo ja Hopeasauma. Niinpä halusin antaa kullalleni perinteisistä äitienpäivälahjoista poikkeavan lahjan: hän sai kuunnella oikean mopon ääntä. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. Raahen ammattiopiston auto-osasto on ollut yli 40 vuoden ajan kuin toinen kotini. M eillä oli silloin korjaamotoimintaa, kaksi kuorma-autoa ammattiliikenteessä sekä pientä maataloustoimintaa. Ajamiseen olisi tietenkin tarvittu moottoripyöräkortti, mutta eihän sitä vielä 13-vuotias saanut. Olimme opettajan pojan kanssa onnekkaita. Veljeni oli jo valmiiksi katsellut mopoehdokkaita ja valinnut sitten Hopeasauman. Keskikoulu toimi kolme ensimmäistä vuotta Kärväskylän kansakoulun tiloissa. Se oli parhaat päivänsä nähnyt, kuten uusi omistajansakin, mutta sovimme yhteisesti, että pakkelia pintaan molemmille ja sitten menoksi. Opettaja karautti kermanvärisellä Roverillaan, vuosimallia 1955, pihaamme, ja niin lähdimme kohti Pyhäjärveä, mukana myös opettajan oma poika. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. Nuorempi veljeni Matti oli mukana varmistamassa, että mopo todella ostetaan. Entisöidyn mopon kuvasi Raimo Kinnusen puoliso Hilkka Niskala, joka on syntynyt Muurasjärvellä. Kuva on otettu Kärväskylän koulun pihassa siten, että koulu jää juuri kuvasta oikealle, ja varasto/ huussi vasemmalle. Kun isäni lähti sitten autoasioissa Jyväskylään ja aikoi samalla käynnillä tuoda luvatun mopon, alkoi eräälle pojalle pitkä ja piinaava odotus. Vanhassa kuvassa olen 13-vuotias koulupoika. Lainsäädäntö ei silloin vielä tuntenut mopoa, ja näin ollen se täytyi rekisteröidä moottoripyöräksi. Opettaja sai kuitenkin Pihtiputaan koulun isät heltymään ja saimme kahden Pyhäjärvi-päivän jälkeen siirron Pihtiputaan kunnallisen keskikoulun oppilaiksi. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 20. Hän on kirjoittanut vuosien ajan juttuja Raahen Seutuun nimimerkillä Autotohtori. Moposta on moneksi, vaikka ammatinvalintaan Olin valmistautunut kansakoulun päätyttyä hyppäämään kuorma-autojen mukaan. Oppikouluihin täytyi silloin pyrkiä pääsykokeiden kautta, ja opintojen aloittaminen ei ollut näin ollen itsestään selvyys. Sain entisöinnin valmiiksi juuri äitienpäiväksi. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Alkuperäinen mopo on kuvattu laatikkokameralla 13-vuotiaan opiskelijan kanssa Pihtiputaalla Kärväskylän koulun pihassa. Mopo työnnettiin ulkoterassin kautta välieteiseen mankelin ja ruokakomeron viereen. Ajelin mopolla koulumatkoja säiden salliessa keväisin ja syksyisin kahden vuoden aikana. Valvoin ja katselin olohuoneemme ikkunasta pihatien suuntaan, ja niin sieltä alkoikin vihdoin auton valot vilkkumaan. Päätimme mennä Pyhäjärven kokeisiin. Koulumatkani Elämäjärveltä Kärväskylälle oli noin 26 kilometriä. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. toukokuuta 2020 Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. Kello oli hiertänyt viisareitaan jo hyvästi pikkutunneille. Nyt kuitenkin tuli pieni probleema, sisäänpääsykokeet Pihtiputaan kunnalliseen keskikouluun olivat jo livahtaneet ohi. Kuvausvuosi on 1957. I säni osti Hopeasaumamerkkisen mopon, joka oli tietääkseni lajissaan Pihtiputaan ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen. Minulla oli tarkoitus kuljettaa tämä entisöimäni mopo juuri samaan paikkaan kuvattavaksi, mutta tämä koronan kurimus aiheutti sen, että luovuin mopon kuljettamisesta, ja kuvasimme sen täällä omassa pihassamme. Kun säät oli saatu keskusteltua kohdilleen ja muutama kahvikupponen juotu, hän ilmoitti vanhemmilleni, että poika pitäisi saada pyrkimään oppikouluun. 0400-741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. nut. Ilmoitin vanhemmilleni, että oppikoulu on herrojen koulu, enkä halua pyrkiä sinne. Raimo Raahesta, mutta kuitenkin perusputtaalainen Raahessa asuva pihtiputaalaissyntyinen insinööri Raimo Kinnunen jatkaa teknisiin vempaimiin liittyviä tarinoitaan myös Kotiseudun Sanomissa. Korjaamotehtävieni ohessa kokeilin opettajan ammattia. Kokeilu tuotti positiivisen tuloksen ja hakeuduin Hämeenlinnan opettajaopistoon, jonka käytyäni aloitin ammattikoulun autolinjan opettajana. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Rekisterinumeroksi tuli VP-150. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2020 Kestotilaus 71 /vuosi Määräaikainen 12 kk 75 Pohjoismaat 12 kk 108 Hinnat sis. Raimo lähetti uuden muistelun seuraavalla saatteella: ”Tervehdys täältä Raahesta. Vähän historian havinaa. Oppikoulut olivat silloin pääsääntöisesti maksullisia, mutta Pihtiputaalle oli perustettu vuotta aiemmin keskikoulu kunnallisena, jolloin kunta maksoi opiskeluun liittyvät kustannukset. Pääsykoe oli kaksipäiväinen. Myöhemmässä teiniiässä jouduin luopumaan rakkaasta mopostani, sillä vähän isommat menopelit alkoivat kiinnostamaan. Aloitimme opiskelumme Pyhäjärven yhteiskoulussa syksyllä 1956. M opon ansiosta päädyin oppikouluun ja sain riittävän pohjakoulutuksen jatkaakseni insinööriopintoihin. Laitan pikku jutun, joka ainakin minun ikäluokkani lukijoissa herättää monenlaisia nostalgisia tunteita. Isäni kuitenkin nykäisi hihastaan sellaisen valttikortin, joka tepsi. ”Vanhainkodista” pelastettu ja puunattu mopo on kuvattu saman ”nuorukaisen” kanssa koronan kurimuksessa nyt täällä Raahessa. Olen saanut siellä aloittaa moponi entisöinnin ja viritellä itseäni mukavien kollegojen seurassa