PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 21. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 43?. vsk
Vesa-Heikki
käveli
Sant-Jean Pied
de Portista
Santiago de
Compostelaan
Muistoksi pitkästä marssistaan Vesa-Heikki sai
rakkoja jalkoihinsa, mutta myös vaeltajapassin
ja kunniakirjan.
Lisää keskiaukeamalla. 2015
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
Liina Lill poikansa Janis-Paulin kuvaamana.
Pihtiputaan
kanttorin juuret
ovat Virossa
Sivu 3
Tuulivoimaloiden sijoitusta vastustetaan 105 nimen adressilla.
Ilosjoen
voimaloita ei
haluta lähelle
Sivu 7
LiigaPlokin parhaana
Courtney Felinski.
palkittiin
Pisteet
jäivät
Kangasalle
Sivu 11
irtonumero 1,50
e
puh. 10. 55
Ilmassa ei ollut minkäänlaista uhkaa.
On tärkeää, että kuntalaiset saavat
äänensä kuuluviin. 2. lokakuuta 2015
Pääkirjoitus 21. Enkä tarkoita
nyt sitä hyvää rasvaa vaan
hyvää rasvaa. Pihtiputaalla
on saatu tänä vuonna viettää kahden urheiluseuran
tasavuotisjuhlia.
Vakaa yleisseura Tuisku ehti kunnoitettavaan
sadan vuoden ikään ja
Plokilla tuli täyteen kaksikymmentä vuotta lentopalloilua puttaalaisten
iltojen iloksi.
Seurat ovat juhlineet
työn merkeissä ilman prameita pönötysjuhlia, ja
hyvä niin. Järjestäjinä olivat Kinnulan Maataloustuottajat ja Maa- ja kotitalousnaiset. Toisilla
ei ole. Kunnan päättäjät
korkeinta johtoa myöten tulivat keskustelemaan kuntalaisten kanssa. (...) Suomalaiset
ovat onnistuneet kiihdyttämään itsensä aggressiiviseen tilaan. Voikukan lehteen käärittyinä
kevätkääryleinä tai nokkosmuhennoksen sekaan
silputtuina mukavina sattumina tai ehkäpä rapeaksi
pannulla paistuneina pekonin korvikkeina aamumunan höysteinä.
S
itten ne menivätkin sanomaan, ettei karvaisia
tai neonvärisiä otuksia pidä
mennä syömään. Ja
onhan se kamalaa. Onks pakko, jos ei taho, kysyttiin
nuorimpien mielenosoittajien banderollissa.
Päästä vedettyä
tauksessa asuvan mielestä liian lähellä
asutusta. Pesäpallon
hän kuitenkin toi Puttaalle, kuten koko maahankin.
P
lokin hienon menestystarinan jatkuessa
Sadosta
kiitettiin
Kinnulassa
on monelta tainnut unohtua seuran lähtökohta.
Plokihan on hyvä esimerkki siitä, kuinka urheilussa
voidaan keskittyä olennaiseen ja jättää joutava politikointi sikseen.
1990-luvun puolivälissä
oltiin Pihtiputaalla valmiita hautamaan järjestöriidat ja puhaltamaan yhteen
hiileen, jotta lajin pariin
saadaan mahdollisimman
paljon harrastajia.
Niinpä
Pihtiputaan
Tuisku ja Työväen Urheiluliiton seura Pihtiputaan
Urheilijat löivät veljen kättä ja yhdistivät lentopalloilunsa uuteen seuraan.
Plokiin liittyivät vielä kyläseurat Alvajärven Ryhti
ja Muurasjärven Murto.
Ploki oli syntyessään
Suomen ainoa junioritoiminnan erikoisseura,
mutta muutaman vuoden
päästä seurat yhdistivät
myös aikuisten joukkueensa Plokin lipun alle.
Vuonna 2003 paukahti
sitten todellinen pommi,
kun pieni Pihtipudas nousi melkein puskista lentopallon naisten SM-liigaan
lähes täysin Pihtiputaan
lukion
lentopallolinjan
tyttöjen voimin.
Plokin naiset pelaavat
liigassa jo kolmattatoista
kautta ja Plokin junnut
ovat voittaneet useita Suomen mestaruuksia ja SMmitaleita. Sehän se
kamalaa onkin, jos toukka
kärsii pienen tovin joutuessaan kuumaan rasvaan kiehumaan. Ei
kai ollut vielä kovin kauan
harrastanut lajiaan.
Ohjelmassa
väitettiin,
että tällä hetkellä jo yli kaksi miljardia ihmistä käyttää
ravinnokseen erilaisia toukkia, sirkkoja ja hyönteisiä ja
YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö kuulemma suosittelee samaa tapaa kaikkialle maailmaan.
T
K
oisilla on nälkä. lokakuuta 2015
Pinnan alla kuohuu laajemminkin
Tänä vuonna on nähty, että suomalaiset ovat valmiita toimimaan näkyvästi
tuodakseen julki mielipiteensä heitä
huolestuttavista asioista. Tohtikohan
uskoa edes Plokin ?isä?
Heikkisen Antti?
Juha Kivinen
Sunnuntain messua vietettiin Kinnulassa sadonkorjuun kiitosjuhlana.
Seurakunta järjesti tapahtuman yhdessä paikallisen tuottajayhdistyksen ja
maa- ja kotitalousnaisten
kanssa.
Messun jälkeen kokoonnuttiin seurakuntatalolle
nauttimaan tuoreesta viljasta kypsytettyä uutispuuroa.
Sen valmistivat perinteisin
opein Kinnulan maa- ja kotitalousnaiset.
Maija ja Kyösti Vasalampi lähettivät kuvan sadonkorjuun kiitosmessusta, jota vietettiin
Kinnulassa sunnuntaina. Toisilla on ruokaa. Yleisön kommenteissa pari ensimmäistä
voivat olla asialinjalla,
sitten homma lähtee lapasesta. Silti demokratiassa käy usein niin kuin maanantaina
kävi. Etenkin yleisurheilussa ja hiihdossa on ylletty vuosittain jopa Suomen mestaruuksiin asti.
Pihtiputaan maineikkain urheiluhahmo oli
Lauri ?Tahko. 21. Jotkut jopa kasvattivat jalansyten jauhopukin
toukkia eli jauhomatoja
ravinnokseen. Toiset
syövät. Kyllä sen puolesta
kannattaa nousta vaikka barrikadeille. Huuto
kovenee, mutta kukaan
ei muista, mistä on kyse.
Suomalaisille kannattaisi
nyt suositella muutaman
päivän irtiottoa somesta,
netistä ja valtakunnan
uutisista.
Viispiikkinen
Lukijan kuva
Urheiluseuroilla
aihetta
juhlaan
P
yöreä vuosiluku näyttää kivalta, joten sitä
käytetään hyvänä syynä
juhlimiseen. Niitä voi
paitsi kasvattaa itse, myös
kerätä luonnosta.
Tässä kohdassa harmitus
nosti päätään ja kuvittelin,
minkälaisen kulinaristisen
nautinnon ohitin toissa kesänä ja mikä taloudellinen
tappiokin tuli tuolloin vielä vallinneesta tietämättömyydestä.
Mainittuna kesänä pihatammen yhteen oksaan
ilmestyi kiemurteleva kasa
paksuja vihreitä ja kohtuullisen kookkaita toukkia,
jotka jyrsivät muutamassa
päivässä kokonaisen oksan
lehdettömäksi.
Mitä kaikkea niistä olisikaan saanut ruokapöytään,
kun vain olisi arvannut
niiden ravintoarvon. Kaikenlaisten eläinten tehotuotanto, olkoon kyse vaikka
ötököistä, on keskitysleiri.
Eläinten puolesta puhujat
ovat huolissaan toukkien
tuntemasta kivusta, jos ne
paiskataan pannuun elävinä.
Kokkihemmo
lohdutti, että toukat pakastetaan
ensin, eli vaivutetaan kuin
narkoosiin, tolkku pois. Tuiskun juhlissa
on vielä edessä viimeinen
huipennus, kun supertähti
Jari Sillanpää esiintyy seuran 100-vuotiskonsertissa
Pihtipudas-salissa ensi viikon sunnuntaina.
P
ihtiputaan
Tuiskun
sataan vuoteen mahtuu paljon kunniakasta.
Viime vuosikymmenien
suurimpana saavutuksena
nousee esille tuiskulaisten
vastuunkanto keihäskarnevaalien järjestelyistä.
Jos ihmisiltä kysytään,
mitä tulee mieleen sanasta
Pihtipudas, karnevaalit on
takuulla yleisin vastaus.
Tuiskun urheilutoiminta on painottunut maaltamuuton seurauksena nuorisourheiluun erinomaisin
tuloksin. Toisilla ei ole. Minä en söisi kuvaviestimessä esiteltyä evästä.
Ennemmin söisin nälkääni
kasveja ja niiden juuria jos
olisi pakko.
Eli viikko tai pari menneisyyttä kohti televisiossa
kerrottiin erilaisten öttiäisten valmistamisesta ruuaksi. KOTISEUDUN SANOMAT. Kuka olisi sitä
uskonut kaksikymmentä
vuotta sitten. Toiset sitten taas
eivät. Hän oli lähtenyt jo
maailmalle, kun Tuisku
perustettiin, eikä Tahko
koskaan edustanut kotipitäjänsä seuraa. Ja jotenkin
yseisistä soppa-aineksista löytyi monia hyviä
asioita, jotka puoltavat niitä
ravintona. Oli sittenkin parempi, ettei tuolloin
ollut vielä kukaan yllyttänyt
luontoon keräilemään vatsantäytettä.
Sikäli hölmöä, koska juuri niissä paksuissa yksilöissä
olisi luultavasti eniten sitä
hyvää rasvaa. Niin.
Ja sittenhän siellä joku
ituhippi ehti ilmoittamaan,
ettei kyseinen ravinto ole
suinkaan eettistä. Sus´siunakkoon.
Sivullinen. Mieltä on
osoitettu hallituksen säästöleikkureita vastaan, mutta samaan aikaan turvapaikanhakijoita vastaan tai heidän
puolestaan.
Pihtiputaalla pidettiin vuosien tauon
jälkeen julkinen mielenosoitus. Edellisen kerran kuntalaiset protestoivat
alakoulun sisäilmaongelmien vuoksi ja
vaativat uuden koulun rakentamista.
He saivat tahtonsa läpi.
Maanantaina mieltä osoitettiin rakentamista vastaan. Niissä väitettiin
olevan paljon proteiineja,
hyvänlaatuisia rasvoja, rautaa, sinkkiä ja kalsiumia.
Lisäksi ötököiden väitettiin olevan halpaa ja ekologista lähiruokaa, jonka kasvattamiseen ja tuottamiseen
ei vaadita ihmeitä. Vastustuksesta huolimatta hallitus
esittää valtuustolle voimalat mahdollistavan kaavan hyväksymistä.
?
Otsikoissa vilisevät sanat
karu, törkeä, kuvottava
julma. Naisten keittämä uutispuuro maistui.
Nälkä lähtee
kummallisella tavalla kyseinen ihminen näytti päällisin
puolin ihan normaalilta. Kohteena olivat
Ilosjoelle suunnitellut tuulivoimalat.
Ne sijaitsevat monen Ilosjoella ja Selän-
?. Ihmiset ovat huolestuneita
voimaloiden melusta ja terveysvaikutuksista.
Paikallistason mielenosoitusta oli
turvallista seurata, vaikka kaksi konstaapelia olikin lähetetty sitä partioautollaan vartioimaan. Pihkala. On tärkeää, että heidän ääntään kuullaan
Perheeseen kuuluvat vanhempien
lisäksi yhdeksänvuotias JanisPaul ja kolmevuotias Urh-Edvard.
Viljandissa ja stipendiaattina Lübeckissä Saksassa kirkkomusiikkia opiskellut Liina Lill
on toiminut Suomessa kanttorina noin kahdeksan vuotta.
Työnantajiin ovat kuuluneet Loimaan, Kemijärven ja
Pelkosenniemen seurakunnat.
Rudolf Cerc on tehnyt kanttorin töitä Lapualla ja Ranualla.
Liina Lill on viihtynyt hyvin
Suomessa, vaikka koti-ikävä
iskee joskus. Välillä Liina Lill ehti opiskella myös
sairaanhoitajaksi. Kavereita on löytynyt
jo monta. Vaikka tärkeintä minulle
ovat tulevaisuudessakin urut,
menen armeijaan ihan muihin
kuin soittohommiin. Ajatuksena on lisäksi muskarin
käynnistäminen. Otin
pianotunteja ja soitin nuorten
gospel-bändissä saksofonia.
Kirkkokuoroon
tarvitaan miehiä
Liina Lill huomasi ilokseen, että
Pihtiputaalla on hyvätasoinen
kirkkokuoro. Kokoonsa
nähden nämä soivat hyvin ja
täyttävät kirkon äänellään.
Jimi Järvisen seuraava isompi haaste on armeija Kajaanissa.
?. Arto Ristolaisen, mutta
myös sata levytystä tehneen
Kiviniemen johdolla.
??Kalevi Kiviniemi on innoittanut minua enemmän kuin
kukaan muu. Uutiset
21. Hän soittaa
joka päivä neljä tuntia.
??
Urkutaide ja musiikki ovat minun tulevaisuuteni.
Kaikkein vaikeimmat urkuteokset ovat intohimoni, jo
15-vuotiaana Espanjassa konsertoinut Jimi Järvinen sanoi.
Pihtiputaalaisten
kuljettamat
kaksi henkilöautoa törmäsivät
toisiinsa Nelostien ja Reisjärventien risteyksessä tiistaina puolen
päivän aikaan.
Etelästä Muurasjärven suuntaan kääntymässä ollut autoilija ei
huomannut Pyhäjärven suuntasta
tulossa ollutta autoa, vaan kääntyi
suoraan sen eteen.
Kuljettajien lisäksi mukana oli
yksi muu henkilö ja koira.
Törmäyksessä
pahimmin
loukkaantunut kuljetettiin hoidettavaksi Keski-Suomen keskussairaalaan. lokakuuta 2015. Nelihenkinen perhe valitsi asuinpaikakseen Pihtiputaan. Olen saanut
häneltä valtavasti opetusta ja
Kiintiöpakolaisia
Pihtiputaalle
Yksi henkilö loukkaantui Nelostien kolarissa niin pahoin, että
hänet kuljetettiin hoidettavaksi
keskussairaalaan.
Kahden auton
nokkakolari
Nelostiellä
Jimi Järvinen soitti ja Pihtiputaalle vaimonsa Liina Lillin kanssa muuttanut Pyhäjärven kanttori
Rudolf Cerc avusti säätelemällä äänikertoja. Kielikään ei tuota ongelmia. Muskarissa
Pihtiputaan kunnanhallitus otti
maanantaina myönteisen kannan
kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen. Liina halusi
varmistaa työtilanteensa, koska etenkin kirkkomuusikkojen
työtilanne oli Virossa huono.
??Musiikki on kuitenkin
ollut mukana koko ajan. Hän on auttanut
konsertoimisessa ja avannut
ovia maailmalle. He
saivat kuulla annoksen Bachia,
pianosävellyksillään suurten
joukkoon noussutta Chopinia,
keskiaikaista urkumusiikkia,
ja jotain ennen kuulematonta,
upean improvisaation.
??Soitan sen ensimmäistä
kertaa täällä ja tänne se jää, Jimi
Järvinen lupasi.
Illan ohjelmaan kuului suomalaisen urkutaiteen ykköstykin Kalevi Kiviniemen tuotantoa. Hän on kotoisin Tallinnasta ja hänen miehensä,
Pyhäjärven kanttorina toimiva
Rudolf Cerc Sloveniasta. Musiikki veti minut mukaansa. Kahdeksanvuotiaana hän aloitti urkujensoiton
ja konsertoi ensimmäisen kerran kolmetoistavuotiaana.
Nyt Jimi Järvinen (19) konsertoi
ammattitaiteilijana,
mutta on myös Lapuan hiippakuntaseurakunnan kanttori.
Järvinen esiintyi torstai-iltana
lyhyellä varoitusajalla Pyhäjärvellä ja Pihtiputaalla.
Pihtiputaalaiset
tiesivät,
että luvassa on jotain erikoista.
Kirkkoon tuli kuutisenkymmentä seurakuntalaista. Kaikkien äänialojen miehiä pitäisi saada lisää. Viulua soittava JanisPaul on asunut Suomessa suurimman osan elämästään.
Liina Lill luonnehtii Pihtipudasta mukavaksi pikkukunnaksi, jossa on enemmän liikettä
kuin Pelkosenniemellä.
??Huomasin, että täällä
kasvaa tammi- ja omenapuita.
Maisema tuntuu tutummalta
kuin Lapissa.
Jimi piirsi urkuja, muut pojat autoja
Kun muut pojat piirsivät autoja, kolmevuotias Jimi Järvinen
piirsi urkuja. KOTISEUDUN SANOMAT. Päätös pakolaisten
vastaanoton järjestämisestä otetaan huomioon ensi vuoden talousarviossa.
Kunnanhallitus antaa Wiitaunionin johtoryhmän tehtäväksi
Viitasaaren kaupungin ja Kinnulan sekä Pihtiputaan kunnan kotouttamisohjelman päivittämisen.
Liina Lillin nelihenkisen perheen esikoinen Janis-Paul on asunut
Suomessa suurimman osan elämästään.
leikitään ja lauletaan yhdessä.
Mukana ovat lapset ja äiti.
Kokemukset
Pihtiputaan
kirkon uruista ovat vielä vähäiset.
??Oli mukava, että trumpettiäänikerta laitettiin urkuihin ennen tänne tuloani.
Äitinsä mukana kirkossa
urkukonsertin alkua odottava
Janis-Paul viihtyy hyvin Pihtiputaalla. Miehiä laulajien
joukosta kuitenkin puuttuu.
?. Jimi Järvinen on opiskellut
mm. Välillä perhe harkitsi muuttoa Norjaan, josta
Rudolf Cerc olisi saanut kanttorin paikan.
??Minulle
suomalainen
sielunmaisema ja mentalileetti
ovat lähempänä.
Pihtiputaalle on aikaisemminkin saatu Virosta hyviä
musiikin ammattilaisia. Muiden vammat
tarkastettiin terveyskeskuksessa.
Koira oli törmäyksen jälkeen
shokissa, mutta se lähti kotimatkalle tuttavien kyydissä.
Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuudessa.
Pelastuslaitos antaa erityiskiitoksen lähellä onnettomuuspaikkaa työskennelleelle Kuortaneen
Kaivin Oy:n henkilöstölle. He
ryhtyivät heti onnettomuuden jälkeen ohjaamaan oma-aloitteisesti
liikennettä ja jatkoivat työtä niin
kauan, että pelastuslaitoksen väki
ehti paikalle.. Heitä on
nyt vain kaksi.
Tarkoitus on aloittaa myös
lapsikuoron toiminta. Liinan veli on ammattimuusikko. Musiikki kiinnosti jo päiväkodissa, Liina Lill kertoo.
Musiikin opiskelu ei ole sujunut ihan suoraviivaisesti. 3?
Liina Lill otti hoidettavakseen
seurakunnan musiikkielämän
HEIKKI JÄMSÉN
Pihtiputaan seurakunnan kanttoriksi valittu Liina Lill aloitti
uudessa työssään lokakuun
alussa. Tallinnassa eläkepäiviä viettävät Eda
ja Raivo Korgemäki vaikuttivat
täällä pitkään kuorojen johtajina ja musiikinopettajina.
Liina Lillin työsuhde kestää
ensi vuoden loppuun.
Liinan äidin puolelta löytyy
laulajia ja äiti oli innokas laulaja ja tanssija. Se on jonkinlainen irtiotto uruista.
Iltalomat Jimi Järvinen käyt-
tää harjoitteluun. Kukaan ei laittanut
minua tunneille, mutta kun
tiesin, että koulussa opiskeltiin pianonsoittoa, istuin oven
takana kuuntelemassa tunteja.
Opettaja kutsui äitini käymään
ja sanoi, että ehkä kannattaisi
laittaa minut soittotunnille, kun
istun kuutelemassa oven takana
päivät pitkät.
?. Isän puolella on
soittajia. Kunnanhallitus esittää
kunnanvaltuustolle, että kunta
käynnistää ELY-keskuksen kanssa neuvottelut 20-30 kiintiöpakolaisen vastaanottamisesta sekä
tänä että ensi vuonna.
Kunnanhallitus lisäsi esitykseensä maininnan siitä, että pakolaisten tulee olla lapsiperheitä
ja Pihtiputaan kunnalla on oltava
mahdollisuus vaikuttaa pakolaisten valintaan.
Kunnanhallitus
perustelee
myönteistä esitystään sillä, että
kunnan omistamalla Kiinteistö
Oy Pihtiputaan Vuokra-asunnoilla on tällä hetkellä vapaana
pakolaisten asuttamiseksi sopivia
vuokra-asuntoja.
Kunnanhallitus toteaa, että
päävastuu pakolaisten vastaanoton järjestämisestä ja kotouttamisohjelman päivittämisestä on
perusturvalla. Vauhti oli raju ja lopputulos unohtumaton.
uusia kontakteja.
Pihtiputaan kirkon urkuihin
Jimi Järvinen tutustui ensimmäistä kertaa aiemmin päivällä.
??En ole ennen edes käynyt Pihtiputaalla. Hän soittaa kontrabassoa Kuopion kaupunginorkesterissa.
Liina aloitti musiikkiharrastuksen kahdeksanvuotiaana
pianonsoiton opiskelulla.
?
4. Itselleni tämäkin tie
avautui isän kuoleman ja
äidin ikääntymisen vuoksi
vasta ystävällisen mesenaatin avulla ja jatkoonkin
selvisin sisarusteni tuuppaamana. Oli pienelle tytölle
suurta juhlaa istua hautajaistalon puulaatikon päällä
syömässä nisua ja juomassa
kahvia, kun oli vienyt hautajaisvalmisteluihin maitohinkin (juuri muita perhejuhliahan ei ollutkaan). Masennus
ja unettomuus seurausta
riitaisista ihmissuhteista!
Syytetään aina muita, ei
tunnusteta virheitä!
Rehellisyys kunniaan!
YHÄ enemmän on ihmisiä, jotka ovat erilaisille
tuoksuille allergisia. Me
lapset pyörimme mukana ja
nautimme yhdessä olosta...
Tappaiskeiton maku tuntuu
vieläkin suussa!
Kulttuuri ja aate pitivät
hengissä. 21. Avoinna oleviin virkoihin ei
ole ilmaantunut hakijoita ja nykyiset viranhaltijat ovat
uupumassa päivystyspaineen alle. Kädet
olivat täynnä työtä; ei ollut
aikaa. Koettiin yhdessä ilot
ja surut. Moni
konsertti on mennyt liiallisten tuoksujen takia pilalle. Koulun voi sanoa
olleen suuri etuoikeus; ei
ikävä velvollisuus, niin kuin
tänään helposti ajatellaan.
Koen kinnulalaisuuden
ainutlaatuisena yhdistävän
siteenä. Kinnulalaisten kekseliäisyys tuli ikätovereitteni
avuksi, kun vanhemmat
yhdessä palkkasivat keskikoulun teoria-aineiden
opettajan ja järjestivät lukukausittaisen tenttimismahdollisuuden Kannukseen. Näytelmässä kreppipaperista
tehdyt housut halkesivat
takaa ja minun täytyi koko
loppunäytelmän ajan välttää selkäpuolen kääntämistä yleisöön.
Millaisia mahtoivat olla
koulutuksen määrärahat?
Varsin vaatimattomista aineksista ja yksinkertaisin
välinein luotiin toimiva
opetus. Kodit
siivottomia, eläimiä sisällä,
syödään lisäaineita ja valmisruokia, ylipaino, kemikaalien käyttö. Siitä huolimatta koen eläneeni turvallisen
ja hyvän lapsuuden.
Tänään puhutaan sylikokemuksen merkityksestä lapsen elämässä. Siellä liikkuessaan
voi kokea monien entisajan
?hyveiden. lokakuuta 2015
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona Ursula, torstaina Anniina, Anita, Anette,
Anja, Nita, Anitta, perjantaina Severi, lauantaina YK:n
päivä, rukouspäivä, Rasmus, Asmo, sunnuntaina kesäaika päättyy, Sointu, maanantaina Nina, Niina, Amanda,
Ninni, Manta, tiistaina Helli, Helle, Hellin, Hellä.
Mieleni palaa toistuvasti lapsuuden ja
nuoruuden kasvumaille Kinnulaan
Virnettä viikkoon
?. Yhteisöllisyyttä ei tarvinnut aikamme
tapaan etsiä ja perään kuuluttaa. Mikko Nykänen
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Kuva: Pietamaria Valjus
Lapsuuden Kinnula elää Korpilahdella pitkään asuneen Hellin Torkin muistoissa. s. Äiti oli läsnä.
Oli myös hyvät naapurit
ja koko kylä. Muistan lähinnä askartelulaatikon, jossa oli eri
muotoisia ja värisiä pahvipalasia ja tikkuja; lieneekö
ollut rahan kuviakin sekä
mustekynän ja -pullon. Onko kunnan
päättäjien taholla halu estää
koko suunnitelma vai kaavavalituksetko ovat ratkaiseva tekijä, ettei ABC-jakelupistettä saada S-marketin
tontille.
Keskimaa on rakentanut
jo kaikki valmiudet maan
alle, ei puutu kuin maanpäälliset mittarit ja katos
kentältä.
Ymmärrän täysin pihtiputaalaisten Keskimaan
asiakasomistajien
katkeruuden, kun bonusta ei saa
kerrytettyä polttoaineista
omalta
paikkakunnalta.
Siksi pitää tankata jopa naapurikunnissa.
Pihtipudas on ainoa paikka Keski-Suomessa, jossa ei
ole ABC-tankkauspistettä.
Haluan kysyä miksi näin on
Pihtiputaalla, ainoana kuntana Keski-Suomessa?
Pihtiputaalta on joka
paikkaan pitkä matka ja
kilometrejä tulee autoille
paljon. Sama tunne tuli viime sunnuntaina, kun sain
syntymäpäiväjuhlaani entisiä ja nykyisiä kinnulalaisia.
Meillä oli samansuuntaisia
muistoja. Jopa henkilöstön vähentämistä on väläytelty.
Ajatellen
Onni! Voi, se on yksinkertaista. Liikuntaa saimme
myös puolukkametsässä ja
Puiston perunapellolla, mistä haettiin koulukeittolaan
raaka-aineita.
Ikävää oli, että monen
lahjakkaan kinnulalaisen
tie oli katkennut kansakouluun, kun koulut olivat kaukana ja välineineen ja kirjoineen maksullisia eikä rahaa
ollut. tietoisuus tästä korvasi
sylin. Oma
mieleni on palannut toistuvasti sinne lapsuuteni ja nuoruuteni kasvumaille Kinnulaan, josta olen ammentanut
elämäni ensieväät.
Ensimmäistä vuosikymmentäni varjosti sota pelkoineen ja monine raskaine
tuliaisineen. Ei pantu luutaa lukottoman oven
päälle; naapuriin sai mennä
ja siellä olla. Äiti oli joko navetassa, pellolla tai lieden ääressä . Ei taida olla
kyse reittien uudelleenjärjestelystä, vaan työntekijöiden vähentämisestä?
Odottaja
ON vastuutonta kiihottaa
kansalaisia
hallituksen
säästölinjauksia vastaan.
Euroopan rahaliitto ja jäsenmaat ovat allekirjoittaneet vakaussopimuksen;
valtion budjetin alijäämä
ei saa ylittää kolmea prosenttia bkt:sta.
Suomen valtion budjetin alijäämä on ollut yli
kolme prosenttia vuodesta 2009 lähtien. Julkisen
talouden jakovara on
syöty.
Ohukainen
Siirtyessään uudelle vuosikymmenelle ihminen käy
läpi elämänkaartaan. Oli aikomus pätkiä polttopuita, mutta ei sitten tarvinnutkaan, kun moottorisaha pätki.
25 vuoden takaa
LÄÄKÄRIPULA VAIVAA
Pihtiputaan, Kinnulan ja Viitasaaren muodostamassa
kansanterveystyön kuntainliitossa on lääkäritilanne huonontunut huolestuttavasti. Pihtiputaalaisetkin
haluavat bonuksen polttoaineista.
Olen saanut palautetta
tuntemiltani henkilöiltä ja
asiaa on ihmetelty.
Mielestäni tunnen enti-
senä ABC-päällikkönä asiakkaiden tarpeet ja katkeruudet aika hyvin.
Pihtiputaalaisten asiakasomistajien puolesta olen
kannattamassa jakelupisteen rakentamista ja sitä,
että Pihtiputaalla saadaan
bonusedut niin kuin muillakin paikkakunnilla KeskiSuomessa.
Esko Kinnunen
Keuruu
ABC-jakeluasema odottaa oikeuden ratkaisua.. Asiakasomistaja on saman arvoinen
Pihtiputaalla kuin Jyväskylässä. Kinnula-henkisiksi ja Artturi
Jämsénin kanssa kuljin tupailloissa lausumassa runoja. Samulan
lasten kanssa leikin päivät
pitkät, söin mummon tarjoamaa ruispuuroa (jonka
maistumista mummo vauhditti sanomalla sen maistuvan mansikalle) ja papan
kamarissa käytiin kuuntelemassa Markus-sedän lasten
tunnit.
Ilo pantiin kiertämään
myös työtä tehdessä; osattiin yhdessä tekemisen taito. Se on hyvä terveys ja
huono muisti.
Ernest Hemingway
Että semmosta
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
Samaa mieltä sisäilmaongelmista!
Maksatetaan
kunnilla kalliita remontteja, kun syy itsessään. Hän
juhli 80-vuotispäiväänsä sukulaisten ja ystävien kanssa toissa sunnuntaina.
muokkaili savolaissyntyisiä ?Viänäsrunoja. Hänen isänsä kuoli,
kun Hellin oli kuusivuotias
ja äiti vain kymmenen vuotta myöhemmin.
Hellin Torkki, o. Toivottavasti saamme nauttia Jari Sillanpään
Satulinnasta ja Pentti Hietasen joululauluista aivas-
telematta.
Yksi monien puolesta
POSTI aikoo tosissaan pilata maineensa. Eväät
ovat kantaneet kauan ja
kauas!
Hellin Torkki
Kirjoittaja on Kinnulassa syntynyt monilapsisen
maanviljelijäperheen kuopus. yhä säilyneen.
Älkää niistä luopuko!
Kärkisen sillalla ajellessani laulan usein ?Oi päivät
seutuvilla Päijänteen?..?
Yhdistän sen ajatukset
kuitenkin koko Keski-Suomeen ja erityisesti sinne lapsuuteni maisemiin. Elävänä nousevat mieleen ?perun nostotalkoot?,
puintipäivät, lahnan perkaukset ja yhteiset pyykkipäivät Toikkasen rannassa. Ei ollut televisiota, radiosta ja puhelimesta
puhumattakaan. Enpä
muista koskaan istuneeni
vanhempieni sylissä. Hernepussi inspiroi voimistelutunnilla monenlaisiin liikkeisiin. KOTISEUDUN SANOMAT. Juhlien järjestämiseen
ei tarvittu rekvisiittaa. Ei ole mistään kotoisin, että päiväposti tulee neljän jälkeen
iltapäivällä. Apua on lähdetty hakemaan palkkaamalla keikkapäivystäjiä.
KUNNAN PÄÄTTÄJÄT TOTUUDEN EDESSÄ
Velanottoon perustunut investointi ja käyttömenojen
paisuminen ovat vieneet kunnan talouden pisteeseen,
jossa kunnan menoista on karsittava kaikki ylimääräinen,
taloussihteeri Päivi Syrjä sanoo. Olin silloin jo aika pullukka. Traumaattisiakin
muistoja sieltä on. Ne
syntyivät yhteisestä innostuksesta. Toikkanen, sai lukea ylioppilaaksi ja valmistui lääkäriksi
vuonna 1963 Helsingissä.
Torkki on kahdeksan lapsen äiti, mutta teki samalla
kunnioitettavan työuran.
Hän toimi Korpilahden
kunnanlääkärinä 1965-1975
ja työterveyslääkärinä Jyväskylässä 1975-1997 eläkkeelle jäämiseensä saakka.
Tuleeko ABC-jakelupiste Pihtiputaalle, ja jos niin milloin?
Mieltäni hämmentää ABCjakelupisteen pitkittyvä rakentaminen Pihtiputaalla.
Kaava ja ympäristöasiat on mielestäni Keskimaa
hoitanut kuntoon jo vuonna
2010.
Mikähän se lopullinen
este nyt on. Olisihan se mielekästä tankata auto omalla
paikkakunnalla, missä saisi
myös bonuksen. Olin itsekin pikkulotissa
Jos tulossa olisi
uhkaavia ukkospilviä, niin
käännytys tutkalla muihin
maihin. Saadaan valtuutetut uskomaan
satuja ja hyväksymään
hankkeen aloitus. Onneksi sähköt eivät olleet poikki 40 asteen
pakkasella.
Radiosta kuuluu kappale
Kauas pilvet karkaavat. Kuka silloin ottaa vastuun. Siellä pilvet
ovat harvinaisia, ne palavat
takaisin tänne Pohjolaan.
Mietin sitä miten saataisiin jokaiselle maalle vaikka
oma pilvikiintiö. Tämä ylellisyys on
päätetty lopettaa turhana.
Se kuulema aiheuttaa ylimääräisiä kuluja kunnan taloudelle. No sehän pitää
rakentaa. lokakuuta 2015. llmat eivat ole
samanlaisia koko maailmassa, toiset hukkuvat tulviin ja
toiset kärsivät kuivuudesta.
Sattuiko kesä torstaille
vai perjantaille. Siis sieltä, mihin
pitäisi satsata entistä enem-
män.
Myös lääkäreiden lähetteet tutkimuksiin ovat seurannan alla. Mistä rahat näiden
laitosten ylläpitoon. Säästöä kyllä
syntyy, mutta onko se järkevää. Jotkut
kuntalaiset ovat pyytäneet
keilahallia. Säästetään siis
välttämättömistäkin
menoista. Lempeät cumuluspilvet saisivat olla taivaalla
tutkan tavoittamattomissa.
Muihin puolueisiin tulisi kateuden siemen, sanoisivat,
olipa tuulellakäypä idea.
Tuulesta sanotaan: ?Joka
tuuleen kylvää se myrskyä
niittää?. Pitäisi olla Valiosiementä, että laariin tulis
panemista. Menihän
se sadetta pidellessä. Mutta kuinka ollakaan, siihen tarvitaan lupa
ELY-keskuksen kynänpyörittäjiltä ja sehän maksaa
muutaman satasen. 7,25
395
TABLETIT
70 kpl lemon
595
Tarjoukset voimassa KE?TI 21.?27.10. Eihän kukaan vielä ole
jäänyt auton alle. 5
Lukijalta
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Säästää pitää, mutta mietitäänkö säästöjä loppuun asti?
Tässä muutama pieni esimerkki järjettömistä säästöistä Pihtiputaalla.
Kevätlukukaudella 2015
oli kokeiluna kouluilla ykkösmaito rasvattoman rinnalla. Onkohan säästö lasten kustannuksella oikea osoite?
Asematie 30 kohdalle piti
rakentaa suojatie vanhusten
rivitalojen kohdalle jo viime vuoden lopulla. Tämähän tosiaankin veisi muutaman kympin
jos vaihtoehto säilytettäisiin
lasten ruokailussa. 044 785 2737
Uusimme myymälöitä
www.stemma.fi
Palvelevia Stemma-kauppiaita jo yli 40 vuotta
johtuu pilvitallennuksesta.
Tietokoneelta kun arimmat
asiat tallennetaan pilviin.
Pilvet ovat erilaista hattaraa, eivät ne jaksa kaikkia
raskaita asioita kantaa, vaan
pudottavat ne sateena maan
päälle.Jooseppikin tallensi muka ison asian pilviin,
äkkiä meni ulos, taivaalla ei minkäänlaista pilveä.
Harmitti vähän, eihän siinä
mitään raskasta asiaa ollut.
Rock-juhlissa kuulemma
polttavat pilveä. Siitä on
jopa teknisen lautakunnan
päätös. Tuuli on tutkija
Ingemar Swenssonin mielestä pitelemätön, kun se
löytää myrskyn silmän. Säästetään nuokin rahat parempaan tarpeeseen. Vaikkapa
herrojen tutustumisreissuihin. runkotakuu
KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi
(927,-)
KOTIMAISTA LAATUA
- Inarikankaalla,
sis. Tiiraillaan
taivaalle, tulevatko suurina
lauttoina, vai ovatko poutapilviä. Esimerkiksi vanhusten ja lapsiperheiden kotihoidosta. Kun pilvet tulevat
Pohjanmeren yli, ne ovat
Suomen puolella, tuovat
mukanaan mustia ukkospilviä, jotka sotkevat monen
ihmisen arjen. Usein ne ovat niitä
tummia sadepilviä.
Pilvikiintiö olisi asia, jota
voisi lähteä ajamaan jokin
puolue, joiden kannattajajien pää on pilvissä. Ei
muuta kuin lehteen kuvat
ja haastattelut kertomaan
kuinka ihana tästä hankkeesta on tulossa.
Entä hyvinvointikeskus?
Taas saadaan hyvää ja hal-
valla, ainakin jos uskoo lonkalta heitettyä kustannusarviota 1,3 miljoonaa.
Herää kysymys: Onko
taas kyseessä luottamushenkilöiden harhaanjohtaminen liian halvalla hintaarviolla. 9?18, LA 9-14, p. Johtajat antavat lautakunnalle raamin,
jonka sisälle menot on sopeutettava. Polttivatkohan minunkin jutun, varmaan olo oli kuin pilvenveikolla. Rakennetaan Nesteelle jakeluasema kunnan rahoilla,
jolle nimeksi Niemenharjun
matkailukeskus.
Sitten alkaa päättäjien
aivopesu ja manipulointi.
Ensin tilataan konsultilta
suunnitelmat ja pidetään
iltakoulu, jossa konsultit
saarnaavat kuinka halpa ja
hyvä tämä Niemenharjun
matkailukeskus on. Kaikki johtuu sateista ja pilvista.
Tangomarkkinoillakin hoilattiin sateen tangoa monta
yötä, ?pilvet peitti maan,
sada, sada aina vaan?.
Maailmankuulu professori Linnea Cumulus oli tullut päätelmään, etta kaikki
rajoja, ties vaikka meni juttu
etelän maihin. Kaikki voisi tilata kännykällä, tihkusateen tai kulloinkin tarvittavan vesisateen kasvimaalle.
Luin, että onhan niitä pilvenpiirtajiäkin, piirtäkööt
taivaalle omansa, jättäisivät
pienen pilvenraon mistä aurinko edes joskus paistaisi.
Kiintiöistä
puheenollen Saharassa ei sada juuri
lainkaan, mutta KeskiEuroopasta kun sadepilvet
AALTO/MERI-PÄÄTY
(leveys 160 cm)
169,- (245,-)
Sohvia, patjoja jne.
jopa puoleen hintaan!
-50%
Kotimainen Aalto-mallisto:
- myötäilevä, silti tukeva Pocket-jousisto
- sisustuksellinen harmaa verhoilukangas
- sijauspatjan pehmusteena profiloitu
vaahtomuovi, päällinen vesipestävä
- pyöreät mustat puujalat
AALTO
JENKKISÄNKY
PIHTIPUDAS,
Viitasaarentie 213
Puh. 21. 2 sänkyä,
sijauspatjat ja jalat.
ZICO vuodekulmasohva
Naisten
NEULEPUSERO
...............................
etu -46%
Meri
- harmaa tai beige
- 10 v. asti.
TVtaso
2495
99,-
36?46
2495
3 KPL
500
Naisten
HUIVI
HAUTAKYNTTILÄ
kannella
6 KPL
Libresse PIKKU-
ERÄ! HOUSUNSUOJAT
TUPL
PAKKAUKAS-E
T!
295
KESTOVÄRIT
998,ETUSI
750
-36%
KOSTEUSVOITEET
50ml Päivä- ja yövoiteet
®
TUIKKU
40kpl/pkt
199
SITEET
395
Minikuu
ULKOTULI
2kpl/pkt
2-PACK
100
Menthol
NENÄLIINA
75kpl/pkt
ERÄ!
100
KISSAN TÄYSRAVINTO
2KG (1,97/kg)
Skin naturals Micellar
Skin naturals Moisture
(1559,-)
250
150 995
Preference
995,-
Calluna tai Kanerva
37?42
170 cm, valkoinen
PYHÄSALMI,
Mustaparrantie 1
Puh. Sittenhän hinta voi tuplaantua, kuten Niermenharjun
kohdalla. Näitä hankkeita perustellaan
kuntalaiskyselyillä. 5,95
PUHDISTUSVESI
400ml Normaalille ja
herkälle iholle
495
Norm. (014) 561 790
kalustetalo@co.inet.fi
ma-pe 10?17, la 10?13
XS?XL
499,-
20,Tarjous voimassa 31.10. Näinhän hanke
päästään aloittamaan. Puolueen
pitäisi laittaa rajoille tutkavartijat. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää. Lohdutin sillä itseäni,
etteivät pilvet noudata maan
450
Norm. Sairaus voi pahentua
ja aiheuttaa moninkertaiset
menot verrattuna siihen,
että sairaus olisi todettu
varhaisessa vaiheessa. Tässä tapauksessa puolet liian pienellä kustannusarviolla. Milloin
hellemmin, milloin rajusti
raekuuroin. Ei
ne mihinkaan oo karannu,
ne on muuttaneet tänne.
Asumaan.
Tapio Saastamoinen
Kunnanvaltuutettu?
Kun niista ilmoista on ollut puhetta...
Tänä kesänä sateen jumalatar Esteri on meitä hellinnyt pisaroillaan. vuodevaatelaatikko
- 254x234
Kysy meiltä
joustavaa
rahoitusta.
KOTIMAISTA LAATUA
(1004,-)
NELLA-sohvat
3+2:
Aalto
...............................
599,-
Jooseppi Juurikorpi
PIHTIPUDAS, ARK. Silloin on
rahaa vaikka muille jakaa,
ei puhuta säästöistä. Täytyy muistaa
rukoilla, että kukaan ei tule
pyytämään lentokenttää.
Sehän rakennettaisiin ilman
muuta. Joskus vastaus voi olla karu
?. Tämä mainittu
hyvinvointikeskus
pitää
sisällään keilahallin, tanssisalin, kuntosalin, kahvion ym. Veneellä varsinkaan ei pidä lahteä
pitkien matkojen päähän.
Aallokko voi olla pienelle paatille kohtalokasta.
Sähköjen poissa ollessa ei
aamupuuroja ja teevettä
keitella. KOTISEUDUN SANOMAT. Sille
kelpaa kaikki peltikatoista
ja laitureista lähtien ja suurta herkkua on suuret kuuset
sähkolinjojen vierellä.
Aukkojen laitaan ei tarvitse jattää puita, tuuli ne
kaataa kumminkin. Pussijousitus. 045 256 6215
kalustetalo@pp.inet.fi
ma-pe 10?17, la 10?13
Naisten
FARKKULEGGARIT
Naisten SUKKIA
STEMMA PLUS -PEITE + TYYNYSETTI
MERI-RUNKOSÄNKYPAKETTI.
160x200 cm. Olisi pitänyt tulla ennen, enää ei voida auttaa.
Entäpä jos herrat ovat
saaneet päähänsä rakentaa
miljoonien edestä kyseenalaisia yrityksiä. Eivät
ne kannata isommissakaan
asutuskeskuksissa.
Kummatkin keskukset
kaatuvat veronmaksajien
maksettavaksi. Olisihan se kuntalaistoive.
Meillä ei valitettavasti
ole tällä hetkellä järkevää
kunnan
taloudenhoitoa.
Velkaa tehdään miettimättä sitä, millä näistä veloista
selvitään.
lähtevät vaeltamaan kohti
pohjoista, ne eivät välitä
rajoista. Se siitä
vanhusten turvallisuudesta.
Myös perusturvan on
säästettävä
M-Mainoksesta löytyy nyt monipuolinen valikoima mm. KOTISEUDUN SANOMAT. lokakuuta 2015
Neljän kunnan yrittäjät yhdessä
Jari lähtee ensimmäistä kertaa juhlimaan
HEIKKI JÄMSÉN
M-Mainoksen yrittäjä Jari Siekkinen lähtee yrittäjäjuhlaan tapaamaan asiakkaitaan. Välillä tilauksia tulee
ympäri Suomea.
Ammattitaito on kasvanut kohisten.
??On ihan sama mitä
tekee kaksi vuotta täysillä,
niin kyllä siinä taidot lisääntyvät.
Asiakkaita
tapaamaan
Jari Siekkinen lähtee ensimmäiseen
yrittäjäjuhlaansa myönteisen odottavalla mielellä.
??
Sinne on mukava
mennä tutustumaan uusiin
ihmisiin ja tapaamaan asiakkaita. Vuoden alkupuoli oli
hiljainen ja mietitytti, että
mihin tuli ruvettua. En ole heitä kaikkia edes nähnyt, Jari sanoo.
Asiakkaita ei välttämättä
edes tapaa, kun asiat hoidetaan puhelimella tai sähköpostilla.
Jari Siekkinen arvelee,
että yrittäjäjuhla toimii
myös hyvänä verkostoitumisen paikkana.
??Siellä on kuitenkin
paikalla iso määrä yrittäjiä,
joten voi siinä syntyä uusia
asiakkuuksiakin.
M-Mainoksen toimitilat
toimivat samalla myös mainosalan myymälänä. Mutta
vaihtelu kuuluu tähän hommaan. Uusiakin asiakkuuksia saattaa
isossa yrittäjäjoukossa syntyä. Mutta töitä
on riittänyt, Jari Siekkinen
kertoo.
Suurin yrityksen toimintaa koskeva muutos
on se, että Jarin kanssa MMainoksen jatkajaksi tullut Riikka Siekkinen, Jarin
sisko, muutti pari viikkoa
sitten Lahteen. Hän on mukana yrityksen toiminnassa,
mutta muuton vuoksi pois
asiakaspalvelusta.
M-Mainoksen osto tiesi
Jarille täydellistä alan vaihdosta. SouthWest-merkkisiä vaatteita.
M-Mainoksen Jari Siekkinen kuuluu Pihtiputaan
nuorimpiin yrittäjiin niin
ikä- kuin työvuosiltaankin.
Vuodenvaihteessa
tulee
täyteen kaksi yrittäjävuotta.
??Homma on lähtenyt
vauhdikkaasti
liikkeelle,
vaikka tämä vuosi tuntuukin vähän viime vuotta rauhallisemmalta. Uusin palvelu on Sandrydsin
markkinoimat työ-, ulkoiluja vapaa-ajan vaatteet.
Luotettavaa palvelua reilut 20 vuotta
PURKAAMO AUTO-OSIX OY
Takuuvaraosat numerosta
040 484 9255
Romunosto / Romutustodistukset
0400 534 406 /Tero
TAKUU OT
M
PURKA
www.auto-osix.fi. Kuorma-autonkuljettajan työt jäivät.
?. 6. Ei tässä yöunia ole
tarvinnut menettää.
Pihtiputaan ohella MMainos toimii lähikuntien
alueella.
?. Nyt näyttää taas ihan
hyvältä. 21
lokakuuta 2015. Aluksi näytti, että
yleisömäärä jää alle sadan,
mutta viimeisen viikon aikana ilmoittautuneiden määrä
ryöpsähti. Hän
markkinoi itseään eri tilaisuuksiin oman yrityksensä
kautta.
??Tapio
Liinojaan
päädyttiin siinä vaiheessa,
kun mietimme tilaisuuden
Henri Lehtinen
040 507 7637
Asematie 11, Pihtipudas
040-777 6587
ma, ke, to, pe 9-17
www.kuvasuunta.com
Hyvinvointia syksyyn!
Tarjolla monipuolista hoitoa
ja hemmottelua jaloillesi.
Soita ja varaa aikasi jalkojenhoitoon!
Jalkaterapia Kaisa Kantanen . Uusi
puheenjohtaja valitaan syys-
Tuulivoimalat sijoittuvat mielenosoittajien mielestä liian lähelle asutusta.
Ilosjoen tuulivoimalat
saivat asukkaat liikkeelle
Kaavaesitykselle hallituksen hyväksyntä
Parikymmentä
Ilosjoen
ja Seläntauksen asukasta
osoitti kunnantalon pihalla
mieltään ennen maanantaiillan
kunnanhallituksen
kokousta.
Mielenosoitus
oli suunnattu Ilosjoen tuulipuistoa vastaan. Hanketta
vastustavaan adressiin on
(339,-)
lavettikuljetukset
Vakavaakin
asiaa mukana
laittanut nimensä 105 Ilosjoen ja Seläntauksen kyläläistä ja kesäasukasta. Juhla
järjestelyt budjetoitiin 150
hengelle. 21. Mukana on pihtiputaalaista naudanlihaa, jäätelöä, hunajaa, marjoja ja
leivonnaisia ja kinnulalaista
lohta.
Vakavaakin asiaa juhlaan
mahtuu.
??Yrittäjäjuhlien tärkein perinne on vuoden
yrittäjien valinta.
?. mennessä.
LOPPUUNMYYNTI
-50%
(ei postimerkit,
tulostustarvikkeet,
kalenterit
2016)
Myynnissä myös kalusteet, hyllyt, telineet
PIHTIPUTAAN
Avoinna
ma-pe 9?17
la 10?13
Asematie 7 . P. 0400 829 887
KIRJAKAUPPA
Jousarissa UUTUUKSIA!
Super
TARJOUS
Prego
lasinen
VEDENKEITIN
19 90
?
Philips
HIUSTENKUIVAIN
ja
SUORISTUSRAUTA
Yhteishintaan
49?
Canon
KOPIOPAPERI
24 90
ltk
(5x500)
Digitaalinen
langaton
SISÄ-/ULKOLÄMPÖMITTARI
9 90
Keskustie 4 . Päätimme tehdä
yrittäjäjuhlasta
tavallista
epämuodollisemman juhlapuhujaa myöten. Konsertissa esiintyvät Esa Hirvonen,
Aulis Kinnunen, Lasse Koivuranta, Seppo Pekkarinen,
Aulis Kumpulainen sekä
kinnulalaisia nuoria.
Pihtiputaan Kirjakauppa
lopettaa toimintansa.
Liiketila tyhjäksi
30.10. Järjestettiin musiikkileirejä, tansseja ja konsertteja.
Pikku hiljaa toiminta hiipui.
Musiikin harrastajia toki
löytyy Kinnulasta edelleen,
joten toimintaa on viritelty
uudelleen.
Nyt yhdistyksellä on
käytössä Kinnulan kunnalta vuokrattu treenikämppä,
jossa on kunnan avulla ja
yhdistyksen varoilla hankittuja äänentoistolaitteita ja
harrastajien omia soittimia.
Tila on bändien ja musiikinharrastajien käytössä pientä
laitekorvausta vastaan.
Sunnuntaina 25.10. 7
Neljän kunnan yrittäjät yhdessä
Yrittäjäjuhlan suosio
hipoo ennätystä
NIKON SPORTER
EX 8x42 ja 10x42
HUIPPUKIIKARIT!
-50%
Juhlapuhujaksi tulossa näyttelijä Tapio Liinoja
HEIKKI JÄMSÉN
Pihtipudas on lauantaina
neljän kunnan yrittäjäjuhlan
järjestämisvuorossa.
Putaanvirran
koulukeskuksessa pidettävään juhlaan on ilmoittautunut 172
yrittäjää Pihtiputaan lisäksi
Kinnulasta, Viitasaarelta ja
Kivijärveltä.
??Tulijoiden
määrä
yllätti myönteisesti. Tässä
yhteydessä esiin nousi Liinojan nimi, Jouni Arvola
sanoo.
Juhlan muusta ohjelmasta yrittäjien puheenjohtaja
Jouni Arvola suostuu sanomaan sen verran, että se
tulee olemaan mieleenpainuva.
Yrittäjäjuhlan ruokalista
on koottu mahdollisimman
pitkälle paikallisista tuotteista. PIHTIPUDAS. Jouduimme tekemään päätöksen, että lisää
väkeä ei enää oteta, koska
ruokailun järjestely vaikeutuu, Pihtiputaan Yrittäjien
puheenjohtaja Jouni Arvola kertoo.
Juhlapuhujaksi tilaisuuteen on lupautunut näyttelijä Tapio Liinoja. Liinoja
mahtuu myös yrittäjä-ammattinimikkeen alle. keskuskoulun liikuntasalissa
klo 13 on 40-vuotisjuhlan
merkeissä tarjolla musiikkia
humpasta heviin. Heidän
mielestään tuulivoimalat tulevat liian lähelle asutusta.
Kunnanhallitus hyväksyi
Ilosjoen tuulivoimapuiston
osayleiskaavan ja hakee sille myös kunnanvaltuuston
hyväksynnän.
Mielenosoittajien kanssa
16950
myös pienen kaluston
kokouksessa marraskuussa.
Nykyinen puheenjohtaja
keskittyy ensi vuonna Elämää maaseudulla -messujen
järjestelyyn.
Musiikkiyhdistyksellä
juhlakonsertti
HEIKKI JÄMSÉN
ja anna lapsellesi
lukemista arvostava
ilmapiiri.
rajoitettu
erä
KAIVINKONETYÖT 8 tn koneella
luonnetta. KOTISEUDUN SANOMAT. Selvitystyötä on tehty
pitkään, joten joskus se pitäisi saada loppumaan, Ari
Kinnunen sanoi.
Vuonna 1975 joukko kinnulalaisia musiikin ystäviä
perusti yhdistyksen nuorten ja varttuneempienkin
musikkiharrastuksen edistämiseksi. 040 551 5063
Asematie 5, 44800 Pihtipudas (Täsmähoito)
Pihtiputaan Yrlittäjäjuhlan puhujaksi on tulossa näyttelijä, yrittäjä Tapio Liinoja.
Yrittäjiä johtava Jouni Arvola kertoo.
Puheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta. Perustamiskokouksessa olivat Paavo Pekkarinen, Veeti Linna, Raimo
Urpilainen, Sakari Pekkarinen, Veli-Matti Jämbäck,
Aulis Kinnunen, Eikka Urpilainen, Asmo Urpilainen,
Aulis Kumpulainen ja Riitta Pekkarinen.
Aluksi toiminta oli vilkasta. Juhlan toinen tärkeä
tehtävä on yrittäjätovereiden tapaaminen ja miellyttävä yhdessäolo keskellä taloudellisesti vaikeaa aikaa,
toista vuotta Pihtiputaan
NÄYTÄ
ESIMERKKIÄ
hyvässä hengessä keskustelleet kunnanjohtaja Ari
Kinnunen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jani
Ylälehto vakuuttivat, että
asiaa on valmisteltu ja sitä
on pohdittu perusteellisesti.
?
Joskus on
hyvä irrottautua täysin arkisesta toiminnasta ja ottaa
Satojen kilometrien matkaan mahtuu monenlaisia asumuksia, myös maan alle tehtyjä.
etäisyyttä asioihin.
Kävelystä tuli pian päivittäin toistuva rutiini.
?. Vaeltajia tervehtii kirkon keskikäytävän yläpuolella heiluva valtava suitsukeastia. Velsku oli monta kertaa kävellessä ajatuksissa
mukana. Kavereilta loppui puhti, mutta Vesa-Heikki käveli
luostariin asti.
??Kannatti
kävellä.
Pääsin perillä kuokkavieraaksi espanjalaisiin häihin.
Hääpari lähti heti hääjuhlan
jälkeen häämatkalle, jalan
kohti Santiago de Compos-
Majapaikkojen taso vaihtelee. Vesa-Heikki valmistautui kävelyyn hiihtämällä ja
lenkkeilemällä.
??Harjoittelu oli aika
kevyttä. Toinen liikkeelle paneva tapahtuma oli vanhemman veljen
Veli-Matti Kemppaisen Espanjassa sattunut rekkaonnettomuus.
Veli-Matti kuoli onnet-
tomuudessa saamiinsa palovammoihin pari kuukautta
kolarin jälkeen.
?. päivänä.
??Kai minä lähdin etsimään itseäni. Ja siitä huolimatta
jalat ovat kovilla.
Se paljastui, kun VesaHeikki sopi uruguailaisen
ja espanjalaisen kaverin
kanssa kävelevänsä yöksi
gregoriaanisesta laulusta
kuuluun Samoksen luostariin. Nousut eivät ole niin
rasittavia, mutta laskut ottavat jalkoihin, pikkuvarpaan
kyntensä menettänyt VesaHeikki sanoo.
??Kenkien pitää olla
hyvät. Vaikka reissu ajoittui näinkin
myöhään syksyyn, auringon
paahde alkoi olla kahden
aikaan niin kova, että ainakaan meikäläistä ei enää
huvittanut kävellä. En tiedä
löysinkö, mutta ehkä jotain
oivalluksia sain siitä mitä
pääkopan sisällä liikkuu.
Yksi syy matkaan oli ikä.
Kesällä Vesa-Heikki täytti
viisikymmentä vuotta. En ole koskaan
ollut mikään himoliikkuja,
eikä säännölliseen liikuntaan ole ollut aikaa. Käveleminen
vaatii enemmän sitkeyttä
kuin mitään muuta.
Vaihteleva maasto antaa
oman mausteensa kävelyyn.
?. 21. Onnettomuutta ei ehtinyt kiireisen työn aikana
käsitellä yhtään, Viitasaarella toimivan Viitakone
Oy:n osakkaana työskentelevä Vesa-Heikki Kemppainen kertoo.
?. 8. Lähdin liikkeelle aamulla kuuden jälkeen. lokakuuta 2015
KOTISEUDU
Vaelluksen päätepiste on vuosina 1075-1200 rakennettu Santiago de Compostelan upea katedraali. Sill
peseytymättä olleista pyhiinvaeltajista levisi. Kuvat: Vesa-Heikki Kemppainen
Vesa-Heikki Kemppainen teki viiden viik
Pyhän Jaakobin tuhat vuotta vanhalla reitillä patikoi vuosittain yli satatuhatta
HEIKKI JÄMSÉN
Pihtiputaalainen
yrittäjä
Vesa-Heikki Kemppainen
on tottunut viemään aloittamansa asiat loppuun asti.
Hän päätti tutustua itseensä kunnolla kävelemällä
kuuluisan ja suositun pyhiinvaellusreitin Ranskan
puolelta Saint Jean Pier de
Portista Espanjan Santiago
de Compostelaan.
Matkalla on hyväksi
avuksi reitti- ja karttakirja, jossa noin tuhannen
kilometrin urakka on palasteltu 34 päivämatkaan.
Vesa-Heikki selvitti reitin
33 päivässä.
??Askelmittari näytti
parhaana päivänä 52 000 as-
kelta, noin neljääkymmentä
kilometriä.
Vesa-Heikki käveli viisi
viikkoa yksin, joka päivä.
Hän lensi Barcelonaan, ajoi
sieltä bussilla Ranskan puolelle ja lähti liikkeelle elokuun 15. Kahteen
mennessä piti päästä majapaikkaan.
Hyvä rytmi
matkantekoon
Rytmi osoittautui hyväksi.
Vesa-Heikki oli joka päivä
majapaikassa niin aikaisin,
että ei jäänyt kertaakaan
vaille yösijaa edullisessa,
vaeltajille tarkoitetussa alberquessa.
??Sekin helpotti, että
tähän vuodenaikaan väkeä
on jo vähemmän liikkeellä.
Päätös vaellukselle lähtöön syntyi pari vuotta sitten. Meidän piti lähteä
yhdessä pitkälle vaellukselle, mutta velipojallakin oli
aina niin kiire, että aietta ei
ehditty toteuttaa.
??Onnettomuuden jälkeen päätin, että tähän on
löydyttävä aikaa. Matkasta selviää ihan normaalilla kunnolla. Kuva on reitin vaatimattomimmasta yöpaikasta.
Itse kukin toi ruokaa ja
juomaa ja sitten kokattiin
yhdessä tai lähdettiin porukalla ravintolaan syömään.
Illallinen maksoi yleensä
kymmenen euroa. Se oli mielenkiintoista, että rippituolit olivat kovassa käytössä. Illat olivat tosi mukavia. 21. lokakuuta 2015. En nähnyt minkäänlaista riidan tynkää
kenenkään välillä. Heidän lisäkseen tapasin
vain yhden suomalaisparis-
Syksy on tullut Espanjan maaseudulle.
kunnan.
Taianomainen
ilmapiiri
Vesa-Heikille ei tullut missään vaiheessa mieleen ajatus jättää vaellus kesken.
?. Miehetkin
kävivät kertomassa tekemisistään. Hintaan
kuului kaikki.
Puhekielenä Vesa-Heikki käytti englantia.
??Kun kolme viikkoa
oli mennyt, rupesin Leonissa kuuntelemaan, että mitä
bulgarian tai jonkin Itä-Euroopan maan kieltä tuo on.
Selvisi, että siinä jutteli keskenään kaksi tamperelaista. 9
UN SANOMAT
lä lievitettiin aikanaan häiritsevää hajua, joka viikkojen vaellukselta perille päässeistä, pitkään
kon kävelyurakan
ihmistä
telaa.
Rippituoleissa
vilkasta
Vesa-Heikki kävi monena
iltana myös paikallisten katolisten seurakuntien kirkoissa. Sateen ja
myrskyn keskelläkin kaikki
kävelivät suu hymyssä ja
toivottivat toisilleen bueno
caminoa.
Vesa-Heikki Kemppainen on perillä mieli ja keho keventyneenä.
Vaeltaja kokee luonnon rauhan, mutta myös vilkkaan moottoritien melun.
Väki kokoontuu iltaisin syömään yhdessä.. Iltoihin
kuuluu hyvä ruoka ja paikallinen viini.
?. Sillä voi olla vaikutuksensa mielenterveyteenkin. Vaeltajien kesken oli
ihan järkyttävän hyvä yhteishenki ja koko ajan vallitsi suorastaan taianomainen
ilmapiiri.
??Jos jollain oli ongelma, muut olivat heti auttamassa. Mietin, että moni
ongelma voisi ratketa, kun
saisi puhua jollekin, vaikka
papille.
Vesa-Heikki arvelee, että
90 prosenttia kävelijöistä on
liikkeellä turistina. Messuihin osallistui
pääasiassa vanhoja ihmisiä.
?
Tässä kristikunnassa hän joka päivä
antaa minulle ja jokaiselle
uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi... Lounaslippuja voi ostaa ennakkoon Mantasta tai
diakoniatoimistolta 5 . Tällä teolla
Luther halusi Raamatun perustalta kiinnittää huomiota
hänelle rakkaan roomalaiskatolisen kirkkokuntansa
epäkohtiin.
Teesien julki tuominen
aiheutti katolisessa kirkossa myrskyn, jonka seurauksena paavi Leo X sulki
Lutherin kirkon ulkopuolelle (= kirkon kiroukseen).
Erottaminen järkytti syvästi
Lutheria, mikä lienee ollut
tarkoituskin.
Lutherhan
oli löytänyt uskonrauhan
ahdistettuun sydämeensä
room. klo 15.15 sählykerho 5-6.-luokkalaisille
Pihtipudas-salissa.
Klo 16.15 sählykerho
2-4.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa.
Ma 26.10. klo 8.30 kaiken
kansan aamupuuro Sallilassa.
Eri ryhmien toimintaa
Ke 21.10. Jotain tarttis
tehrä, kun väki kirkosta
vähenee. Vapaapäivät
ma ja ti.
Klo 16.30 kirkkokuoron
harjoitukset Sallilassa.
Seurat
Su 25.10. 014-579 1131. 1121. Virastopappi 014-562
622. Se
pidettiin room. klo 10 messu
pääkirkossa. 0400940 632. klo 16 näytelmäkerho seurakuntakeskuksen salissa (yläkerta).
Ti 27.10. Kirkkoherra Arja Huuskonen
040-524 4541, seurakuntapastori
Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734
0088, kanttori Liina Lill 040-520 3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
talouspäällikkö Anna-Maija Ojala
puh. klo
11?13 kaiken kansan ruokailu. Leiri alkaa pe 23.10.
kello 18 ja päättyy su 25.10.
n. klo 12 seurat
Rukoushuoneella, Kirkkotie
10.
Klo 13.00 seurat Rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie
420. luostarissa augustinolaismunkki Tetzelin
toimiessa hänen rippi-isänään. katolisia tai helluntailaisia. Ohjelmassa
on luvassa seinäkiipeilyä,
keilausta ja uintia uimahallissa. hän on painottanut
kirkon tehtävänä enemmin armon julistusta kuin
elämän ohjeiden antamista.
Hän on myös suhtautunut
isällisen lempeästi kapinoiviin nuoriin pappeihin,
näyttänyt esimerkkiä vaatimattomilla elintavoillaan ja
palvelemalla vähäosaisia.
Vatikaanista on jo kuulunut uutisia, ettei kirkon hajaannusta kannataisi juhlia,
mutta myös, että katolinen
kirkko valmistelee omaa jubileumia vuodelle 2017.
Entä miten on oman
rakkaan luterilaisen kirkkomme laita juhlavuoden
lähestyessä. 10. Ymmärsin vanhan
kirkon taideteoksia katsellessa ja tunnelmaa aistiessa,
että kaikki näkemämme ja
kokemamme olivat katolisen kirkon perintöä luterilaiselle seurakunnalle.
Mielenkiintoista on, että
näin yhteisen (?) riemujuhlan lähestyessä Rauman
seurakuntapastori Taneli
Ala-Opas tutkii Roomassa tämän päivän katolista
seurakunta- / kirkko-oppia.
Hän halusi tutustua myös
Lutherin ?perintöön. Kirkosta eroamiset
ja erottamiset pitäisi saada
hallintaan. klo 18 avoin ilta
nuorille Muurasjärven Harjunlinnan nuorisotilassa.
Kinnulan seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
Su 25.10. Osa väestä vähät
PIHTIPUTAAN RÖNTGEN
ON SULJETTU TO 29.10.2015
KAIKEN KANSAN RUOKAILU
huomenna to 22.10. hintaan.
EN JUHLI
merkkipäivääni
31.10.2015. Edellä mainitut sekä
matkat maksavat yhteensä
10?. Matti
Vuohtoniemen 70-vuotismuistamiset voi laittaa tilille FI1312423500049671.
Kertyneet varat ohjautuvat LC Pihtiputaan kautta paikkakunnan nuorten
hyväksi.
välittää mistään kirkosta,
osa siirtyy vapaisiin suuntiin
(Luther puhuu uudestikastajista), osa katolisen kirkon
helmaan tai ortodoksikirkkoon. klo 12.00 seurakuntakerho aiheena: Sovintoon menneisyyden kanssa
. Kahvit lähetyksen
hyväksi.
Ke 28.10. Ilmoittautuneille
lähetetään retkikirje viikolla
45.
Nuoret
Isoiskoulutus- ja jatkoisoiskoulutus leiri Tahkoniemen leirikeskuksessa 23.25.10. Tästä oma
uskonpuhdistajamme, Mikael Agricola, piti osaltaan
huolen mm. klo 16.30 pelikerho seurakuntakeskuksen
nuorisotiloissa.
To 22.10. Eli ei
mitään uutta auringon alla!
Lopuksi piia desideria
(hurskaita toiveita):
Järjestetäänpä
uskonpuhdistuksen muistojuhlat
seurakunnissa tai keskitetysti esim. Tervetuloa
aamupalalle Sallilan saliin
alkaen 8.30, josta voi sitten
siirtyä perhekerhoon.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Ke 21.10. alkaen klo 15
kaikille avoin naisten käsityöpiiri.. kat. Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto ti klo 9?11,
Merja Koskela 040-765 2453.
Nuorisotoimisto: Nuorisotyön-
ohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632,
nuorisotyönohjaaja Päivi Kananen
040-524 6664.
Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626.
Seurakuntamestari:
Mirjami
Huttunen 0400-915 398. E.Lavanti ja L.
Lill.
Erityiset tilaisuudet
Ke 21.10. Toimintapäivään mahtuu mukaan 40 ensimmäisenä ilmoittautunutta. On myös syytä selvittää, mitä perintöä
olemme saaneet ?mummokirkoltamme. ...Ah,
Herrani, mun Jeesuksein,
tee asunnokseks sydämein.
Mua älä hylkää tuskassa,
vaan vahvista ain uskossa.
Pihtiputaan seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto ma-pe klo
9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen
014-579. klo 12. klo 11-13.30
PUUROLOUNAS
jonka tuotto käytetään kyseisiin avustuksiin diakoniatyön
kautta. klo 16.30 pelikerho seurakuntakeskuksen
nuorisotiloissa.
Pihtiputaan seurakunnan
ja kunnan nuorisotyöt järjestävät lauantaina 7.11. klo 11?13
Pihtiputaan helluntaisrk:ssa.
Tule, jos mahdollista, jo klo 11:ksi alkuhartauteen.
Vapaaehtoinen maksu ??????? Tervetuloa!
KINNULAN TERVEYSKESKUKSEN
LABORATORIO ON SULJETTU
TI 27.10.2015
Jälleen tulevana jouluna sinulla on mahdollisuus osallistua
pihtiputaalaisten vähävaraisten jouluavustuksiin.
Kahvila-Ravintola Mantassa pe 4.12. Lisätiedot Tanelta
0400-940 632.
Ke 28.10. Westhin messussa. Per-Olof Moberg ja
Hannu Saartoala.
Päiväkerho
Ke 28.10. klo 13 varttuneen väen kerho Sallilassa.
Väärä
tilinumero
Viime viikon Sunnuntaiksi-kirjoituksen lopussa oli
väärä tilinumero. lut. KOTISEUDUN SANOMAT. Omat
haravat mukaan.
Ke 28.10. kirkossa
vietetään jälleen ensi sunnuntaina uskonpuhdistuksen muistopäivää ja kahden
vuoden päästä reformaation riemujuhlaa. klo. klo 9 kirkonkylän hautausmaan siivoustalkoot. On tuhannen taalan
paikka miten juhlia seurakunnissa ja kirkossamme
valmistellaan; aiheuttaako
se eroamisbuumin vai koituuko se siunaukseksi luterilaiselle kristikunnalle ja
myös isiemme kirkolle.
Tärkeää olisi, että seurakuntalaisten sekä koko kirkon luterilainen identiteetti
vahvistuisi (muita kunnioittaen), että jokainen meistä
miettisi miksi ylipäätään
olemme luterilaisia emmekä esim. klo 18.30 lähetysilta. Pidot ei ainakaan
parane. 9- 13
vuotiaille tytöille ja pojille
toimintapäivän Kannonkosken Piispalassa. 21. (room. vanhoillislestadiolaisuudessa
kuuntelemalla seurapuheita ja keskustelemalla uskon
asioista.
Rooman kirkon opetus
´extra ecclesiam nulla salus`
(seurakunnan ulkopuolella
ei ole pelastusta) heijastuu
mielestäni Lutherin selityksessä kolmanteen uskonkappaleeseen:
...Samalla
tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhit-
tää ja Jeesuksen Kristuksen
yhteydessä varjelee koko
kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. klo 18 rc-autokerho seurakuntakeskuksen
nuorisotiloissa.
Ke 28.10. kääntämällä
Raamatun suomeksi.
Mutta haluaako Paavin
kirkko tänäpäivänä kuul-
lakaan roomalaiskatolisen
uskon
puhdistamisesta?
Aamulehti arveli, että nykyinen paavi Franciscus
saattaisi lausunnoistaan ja
teoistaankin päätellen toimia kirkkonsa uudistajana.
Nim. Vaan juhlissa kaikilla tasoilla soisi
soivan herkän ja kauniin,
myös Martti Lutherin tekemän Enkeli taivaan. Ruoka ja kahvi. kat. klo 10.00 messu kirkossa, palvelutehtävissä isoset ja klo 18.30 seurat
r.y:llä.
Ke 28.10. raahaatko turhia taakkoja
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
vapaus.fi
Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669
1996, kirkkoherra Arja Huuskonen
040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088,
Heikki-pappi Järvinen
kanttori Martti Hertteli 040-352 5524.
Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Jutta Hiltunen 040352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
repussasi, vieraana perheneuvoja Kirsti Pasanen, seurakuntakodissa, klo 16.30
raamattupiiri kammarissa
ja klo 18.30 ompeluseurat
r.y:llä.
Huomenna to 22.10. Jos joku haluaa minua muistaa, niin
sen voi tehdä avatun
pankkitilin
FI13 1242 3500 0496 71
(Matti 70 v.) kautta.
Kertyneet varat haluan
osoittaa LC Pihtiputaan
kautta paikkakunnan
nuorten hyväksi
tehtävälle työlle.
Matti Vuohtoniemi
Kuollut: Elli Mensakov
87 v.
Kastettu: Jiri Lauri Johannes Kinnunen.
Jumalanpalvelukset
Su 25.10. hartaushetkiä ;
klo 12.30 Sopukassa ja klo
13.00 Kaskessa.
To 22.10. Synninpäästö (absolutio) onkin katolisen
kirkon opissa keskeistä,
ja siihen liittyy myös usko
apostoliseen jatkumoon ts
synninpäästö on periytynyt
Jeesukselta ja Pietarilta katkeamatta paaville ja hänen
kirkolleen (successio apostolica) eli uskosta uskoon.
Luther ei olisi halunnut
erota katolisesta kirkosta
eikä hän myöskään halunnut, ainakaan alkuun, uutta
kirkkokuntaa kutsuttavan
luterilaiseksi!
Kirkkohallitus on lähettänyt seurakuntiimme paimenkirjeensä
ohjeistaen
juhlallisuuksiin valmistautuvia käyttämään latinankielistä ilmaisua
reformaatio, mikä on kuitenkin
uskonpuhdistuksen pääperiaatteen vastaista; jokaisen kun tulisi saada kuulla
Jumalan sanaa omalla äidinkielellään. fransiskaanimunkkien rakentamassa Pyhän Ristin kivikirkossa. Sitova
ilmoittautuminen pe 30.10.
mennessä Tanelle nro. Turussa, Saksassa tai Roomassa, toivoisin,
että
uskonpuhdistuksen
juhlaa ei hallitsisi Lutherin taisteluvirsi ...Se vanha
vainooja, kavala kauhea,
on kiivas kiukkuinen ja julma hirmuinen... lokakuuta 2015
Sunnuntaiksi
Kirkkoa / seurakuntaa on aina uudistettava vanhalta pohjalta
(Ecclesia semper reformanda est)
Suomen ev. kat).
Joku aika sitten sain vierailla Rauman rauhanyhdistyksen kirkkopyhässä ja
olla mukana ry:n edustajan
ja ry:n nuorten kuoron kanssa lähes 500 vuotta vanhassa ns. klo 11 päiväkokous
ja
Keiteleen helluntaisrk:n vierailu.
Kaikki tervetulleita tilaisuu-
teen!
Ti 27.10. 9.30 perhekerho seurakuntakeskuksen alakerrassa. Silloin
tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun teologian tohtori Martti Luther naulasi
95 teesiään Wittenbergin
kirkon oveen. Ruokana nakkikeitto
ja kalakeitto sekä vispipuuro.
Su 25.10
Urheilu
21. lokakuuta 2015. KOTISEUDUN SANOMAT. Varsinkin laitahyökkäykset epäonnistuivat tai
jäivät tehottomiksi.
Toinen erä sujui lähes
samaan tapaan. Lautantaina LiigaPloki
kohtaa kello 18.30 alkavassa
kotiottelussa Salon Viestin.
Serena Warner oli yksi LiigaPlokin valopilkkuja.
Kimmojen
pesisjunnuille
mitali kaulaan ja
kiitokset kaudesta
Kimmojen sunnuntaisissa
pesiskauden päättäjäisissä
jokainen junnupelaaja sai
mitalin kaulaansa, oman pelaajakortin ja kiitokset siitä,
miten tärkeä kukin pelaaja
joukkueelleen on.
Kauteen mahtui 28 sarjapeliä, osa todella tiukkoja.
Erikseen palkittiin ladypesistunnustuksella Johanna Mäkinen ja Laura
Pekkarinen.
Tulostaulun
pitämisestä palkittiin Jenni
Tuikka ja Piia Tarvainen.
E-junnuista ykköspalkinnon sai Janika Pekkarinen ja kakkospalkinnon
Marja Lahti. Sen
jälkeen kotijoukkue voitti
lähes poikkeuksetta pelipallot.
Kangasalan passari Elisabeth Koberstein ruokki
Alyson Mayfieldiä tehokkaasti, eikä LiigaPlokin
torjunta ja puolustus saanut
hänen hyökkäyksistään palloja kunnolla peliin.
Erän parhaat hetket LiigaPlokille tulivat Rhiannon
Tookerin aloitusvuorolla.
Joukkue nousi tilanteesta
10-15 tasoihin, mutta lopussa LP pelasi paremmin jat-
kopallot kuin vieraat, joilla oli vaikeuksia rakentaa
peliä. Kangasalan yleispelaaja Allison
Mayfield (19/+14) teki jälleen tuhojaan verkolla.
Ajoittain LiigaPloki ahdisti
häntä aloituksillaan, mutta
jatkopalloja ei se ei saanut
voitettua kuin silloin tällöin.
Pitkä erätauon jälkeen
LiigaPloki taisteli vielä tilanteeseen 4-4, mutta sen
jälkeen Nette Tuomisen
aloitusvuorolla LP Kangasala karkasi tavoittamattomaan 13-4-johtoon. 11
Pisteetön pelimatka
LiigaPlokilla Kangasalle
LiigaPloki oli aseeton Kangasalaa vastaan lauantaina.
LP Kangasala kuritti vierasjoukkuetta erin 3-0 (25-17,
25-20, 25-14).
Ottelun alussa LiigaPloki johti jo 4-1, mutta joukkueen parhaat hetket jäivät
lopulta alkuhuumaan. Tsemppipalkinnon saivat Hanna Män-
tylä ja Elli Leppänen.
F-junnuissa tyttöjen ykköspalkinnon sai Helmi Jauhiainen ja kakkospalkinnon
Elisa Mäntylä. F-junnuista
tsemppipalkinnolla palkittiin Minttu Uusitalo ja Emmiina Kuivaniemi.
Pojista ykköseksi nousi
Julius Jauhiainen ja kakkoseksi Jori Kinnunen.
Tsemppipalkinnon saivat
Miro Kinnunen ja Oskari
Pekkarinen.
Kimmojen vuoden talkoolainen oli pesiksen osalta Veera Piispanen.
Vuoden pesisperheenä
palkittiin Jonna ja Henry
Kuivaniemen perhe.
Kuvassa komea palkittujen rivistö.
E-junnuja ohjasivat Janina Autio, Henry Kuivaniemi ja Pekka Sassali.
F-junnut pelasivat Janina Aution ja Tuula Mäntylän valmennuksessa.. Loppu olikin pelailua, jossa ei
löytynyt kunnon taistelua.
Suomen Cupin välieriin
edellisenä viikonloppuna
päässyt LP Kangasala vei
erän 25-14.
LiigaPlokin
parhaana
palkittiin Courtney Felinski 11/+6, kotijoukkueen
parhaana Alyson Mayfield.
Itseluottamus
kohdallaan
LP Kangasala otti kauden
toisen liigavoittonsa ja jätti
LiigaPlokin edelleen ilman
otteluvoittoa.
LP Kangasala hallitsi
peliä muutamaa pientä notkahdusta lukuunottamatta.
LiigaPloki sai välillä eroa
kurottua, mutta LP Kangasala ei antanut vierasjoukkueelle todellista voiton
mahdollisuutta.
??Tämä oli joukkueen
kokonaistyöllä tehty voitto.
Toisessa erässä ote meinasi
herpaantua, mutta cupin pelistä saatu itsevarmuus näkyi, LP Kangasalan päävalmentaja Olavi Pajala sanoi.
Hän nosti esiin Elizabethin Kopersteinin passit ja
Tiiamari Sieväsen puolustuksen.
LiigaPlokin luotsi Olli
Nenonen kaipaa omiltaan
taistelevampaa otetta.
??Meitä vähän kuritetaan, ote häviää helposti.
Kun kaveri lisää painetta,
niin otteemme lipeää.
??Vastaanotto ei ole
parhaassa terässä ja hyökkäystehokaan ei vakuuta.
Laitureiden tehoilla peliä ei
pysty voittamaan, Nenonen
kiteytti.
Kovat vastukset jatkuvat
Perhekahvila tiistaisin klo 10.30-12.30 seura-
kuntakodilla.
JHL 487. Oppilaskonsertti seurakuntatalolla klo 18. Hurpakan KARAOKE
La 24.10. Musiikkia humpasta heviin. Järj. Mukana poliisi Jouni Rinne ja Pihtiputaan Autokoulu.
Kahvitarjoilu.
To 5.11. Kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset ja
lisätiedot joukkueiden vetäjiltä.
Pr. Hauskaa ohjelmaa
pukukilpailusta kurpitsankaiverruskilpailuun. Omat eväät
mukaan.
Vaihtori avoinna ma-pe
klo 10-14 kunnantalon alakerrassa.
MUISTIYHDISTYS.
Muistikahvila parittoman
viikon to klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella.
S E N I O R I T Y Ö RY H MÄ. 044-459 6970.
Kouluruokailu
Pihtipudas
Torstai: jauhelihakastike, perunat, kreikkalainen
salaatti. Lentopallon naisten mestaruusliigaa: LiigaPloki . klo
18. Välkkynä liikenteessä -päivä Kaitalassa Muurasjärvellä klo 12-14.30. Pienemmät . Kerho
ti 27.10.klo 12 Korsulla.
Kansalaisopistot
Pihtipudas
Ilmoittautumiset https://
www.opistopalvelut.fi/viitaseutu/ tai p. Huutokauppa entisissä K-Raudan tiloissa Pihtiputaan keskustassa klo 11.
Uutta ja käytettyä tavaraa. Lähtö takaisin
Tampereelta klo 17. Kokoontuminen Putaanvirran salin edessä.
Yli 9-vuotiaiden urheilukoulu torstaisin klo 18.45.
Kokoontuminen urheilukentällä.
Kuntonyrkkeily Tuiskun
kuntosalilla keskiviikkoisin
klo 19 ja sunnuntaisin klo
18.
MURTO
Piukat Paikat -kuntotreeni Muurasjärven koulun liikuntasalissa torstaisin
10.12. 040 664 1133
Pe 23.10. Liput 5 euroa.
Ma 26.10. klo
19 Eväsrepussa.
ROTARYKLUBI. Vapaa pääsy. R. LP Kangasala Viitasaari Areenalla klo 15.
La 21.11. Mukana
tj. Harjoitukset keskiviikkoisin klo
18.30-20.30.
SOTIEMME
VETERAANIT,
PUOLISOT,
LESKET, ORVOT JA TUKIJOUKOT. Tied. Järj. Perjantai: kirjolohikasvispasta, kiinankaalisalaatti, ketsuppi. Tiistai: uunipaistetut
muikut, perunasose, punajuuri-omenasalaatti. riviltä Pr. Maanantai:
nakkikeitto, juustoviipale,
tuore vihannes, pehmeä
leipä. Dexteatteri Oy ja Tuisku.
Ti 3.11. klo 10-16.
PUDIS
Jalkapalloa Pihtipudassalissa sunnuntaisin. Tavoitteena on
järjestää toimintaa ja tarjota
tietoa. Ohjattu toiminnallinen aivotreeni ja tietoa muistisairauksien ennaltaehkäisystä (Johanna Lahtinen
K-S:n Muistiyhdistyksestä) klo 12. 21. Järj. Varaa hieman rahaa tarvikemaksuun.
Kokkailuun perehdyttämässä Aira Kananen.
To 19.11. Varaa hieman rahaa tarvikemaksuun. Omakustanteinen lounas klo 11. Liput ennakkoon 38 e: www.lipputoimisto.fi, Pihtiputaan Kirjakauppa, Kiinteistöpalvelu Kemppainen, ovelta 40 e (ellei loppuunmyyty).
Järj. Rauno Hokkanen K-S:n
Neuroyhdistyksestä sekä
perusturvan
työntekijä.
Urheiluseurat
TUISKU
Alle 9-vuotiaiden urheilukoulu lauantaisin klo
11-12. 040-753 0361.
SYDÄNYHDISTYS.
Vesijumppa maanantaisin
klo 13-13.30 ja perjantaisin
klo 13-13.45.
LC PIHTIPUDAS EMMIT. Muista kokous
pe 23.10. 45
Pelilippu 3,50 ?
Menot
BINGO
JUKOLAN BINGO
5
TORSTAISIN klo 19
su 25.10. 1 x 120 . Pentti Hietanen ja laulava Hietasen perhe konsertoivat
kirkossa klo 16. 40 ?.
Järjestelyt ja tuotanto: Pihtiputaan Tuisku ry ja Dexteatteri Oy. Pieksämäki Volley Pihtipudas-salissa klo 18.30.
Ti 17.11. Kokous Mantassa ke 21.10. Pyhäjärven Pohti ry
1 x 170 . asti klo 19.15-20. Joulun hengessä. . Kahvit.
La 7.11. musiikkia moneen makuun!
Varaa pikkujoulusi meiltä, pyydä tarjous puh. Tiistai: kinkkukiusaus, kiinankaali-meloni-kurkkusalaatti. 040-860 0767.
Viitaseudun opisto järjestää Tampereelle käsityömessumatkan la 14.11.
Lähtö Pihtiputaalta klo 6,
Viitasaaren matkahuollosta klo 6.30. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. Päivystys
Pihtiputaalla 040-705 2434.
MIESKUORO. Perjantai:
jauhelihakastike, spagetti,
porkkana-ananassalaatti.
Maanantai: rapeat kalapalat, perunat, kastike,
tuoresalaatti. Musiikkiopiston
oppilaat esiintyvät. Yhteislaulua.
ELÄKELÄISET. Yhteyshenkilö Sanni
Luomala, p. klo 18. Paikalla kirppari ja kahvio. Kirjailija Tapani Bagge kertoo
työstään ja tuotannostaan kirjastossa klo
16.45. Esitelmä lintuharrastuksesta, ?Mertanen?.
MIESTEN ILTA ti 17.11.
klo 18 Elämäjärven Mäntypirtillä kokkailun merkeissä. 1 x 200 ?
muut voitot yht. 20 vuotta huipulla Pihtipudas-salissa klo 18. Myös ongintaa, leikkejä ja buffetti.
Liput 3 euroa, sisältää osallistumisen arvontaan. 2x160e
Irtolehti 940e pr 46.
KAHVITARJOILU
JÄTTI-SUPER 3. Pienemmät ?
3 lk klo 18-19, 4 lk . Musiikkiopiston oppilaat
esiintyvät. Menoja ja tapahtumia
12. Mitä ihmettä teen muistini kanssa -aivoterveyspäivä Rajalan riihessä. klo 12.
MLL.
Perhekahvila
avoinna Kotiseudun Sanomien talossa torstaisin klo
10.15-12.30. klo 12
Seurakuntakeskus Sallilassa. Keski-Suomen
Kylät ry.
La 21.11. Jari Sillanpää . Mukaan mahtuvat
kaikenikäiset.
Kuljettaja
toimii alaikäisten valvojana.
Ilmoittautumiset Lasselle p.
040-515 6759 marraskuun
aikana.
MJK
Treenit kirkonkylän salissa maanantaisin: D-junnut klo 17-18.30, perjantaisin: naiset klo 18.30-19.30,
miehet klo 19.30-21.
MJK:n kaikkien junnuja aikuisjoukkueiden kauden päättäjäiset Kannonkosken Piispalassa la 24.10.
klo 12. Kinnulan 4H-yhdistys.
Seurat ja yhdistykset
Pihtipudas
AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. klo 12 seurakuntatalolla.
SOTAVETERAANIT
JA NAISJAOSTO. LP Viesti Pihtipudassalissa klo 18.30.
Ti 27.10. Asiaa
ennakoivasta ajosta, valojen käytöstä ja
hätätilanteessa toimimisesta. Koko perheen Hurja Halloween
seurojentalolla klo 12. Tervetuloa!
Liput 38 ?
www.lipputoimisto.fi tai Pihtiputaan
Kirjakauppa sekä KenkäLaurila Vts.
Jos konsertti ei ole loppuunmyyty,
lippuja ovelta a. Rakennusmestari Jukka Lampi Vanhustyön
keskusliitosta kertoo asuntojen korjausneuvonnasta
ke 21.10.
ELÄKELIITTO. Viitasaaren
alueen musiikkiopisto.
La 31.10. Ohjelmallinen kyläilta Wanhassa Pappilassa klo 18-20. väh. 45
800,00 . 3 lk klo 15-16, 4
lk . isommat klo 16-17.
Sählyä Pihtipudas-salissa
maanantaisin. Keskiviikko: ohrasuurimopuuro,
ruusunmarjakeitto, tuore
leipä, leikkele.
s.) tiistaisin ja perjantaisin
klo 15.45-17.15 Pihtipudassalissa.
LIIGAPLOKI
Kirppari avoinna pe
23.10. Oppilaskonsertti Seurakuntakeskus Sallilassa klo 18. Uimahallikyyditykset Simmariin pe klo 11.20
Sallilan pihasta, paluu klo
14.50. D-nuoret (2003-2004
Ryhmä on tarkoitettu neurologisia sairauksia tai oireita omaaville. Palkintona herkullinen täytekakku! Järj. Järjestäjä:
LiigaPloki ry
Su 8.11. 7
Meidät löydät myös Facebookista:
Pyhäjärven Pohdin Bingo
PIHTIPUTAAN TUISKU ry 100 vuotta
JUHLAKONSERTTI
PIHTIPUDAS-SALI su 1.11. E-nuoret
(2005-2006 s.) tiistaisin klo
15.45-17.15 Pihtipudas-salissa. Kertamaksu 4 e tai kausimaksu
35 e.
Naisten kuntosalivuoro
maanantaisin klo 18.30-20.
Kuntosalin avaimen saa
tarvittaessa Muurasmarketista.
RYHTI
Lasten liikuntakerho tiistaisin klo 17-18 Alvajärven
Maamiesseuran talolla.
PLOKI
Harjoitukset. Vellve Band
. Kokkailuun
perehdyttämässä Aira Kananen.
N E U R O - RY H M Ä .
Seuraava kokoontuminen
teemalla ?Apua arkeen?
Viitasaaren kaupungintalolla lautakuntien huoneessa ti 27.10. Näyttötunti klo
10. Kerho
Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. Puttaalaisten miesten ilta kokkailun merkeissä Elämäjärven Mäntypirtillä
klo 18. Kokous ke 21.10. Lentopallon naisten mestaruusliigaa: LiigaPloki . Kahvitarjoilu.
Ke 28.10. lokakuuta 2015
Rientoja ja tilaisuuksia
PIHTIPUDAS
Loka-marraskuussa Laura Jämsenin
näyttely terveyskeskuksen taidenäyttelytiloissa.
La 24.10. Kuukausitapaaminen to 29.10. isommat
klo 19-20.
KIMMOT
Kuljetus
JYP-Lukko
-otteluun tapaninpäivänä
26.12. . klo 18 Hurpakassa.
ELÄKELIITTO. Kerho
to 22.10. Hokkanen p.
040-132 8188.
Kinnula
MLL. klo 18.00
JARI SILLANPÄÄ
& MEN IN BLACK
20-VUOTTA HUIPULLA
Viihtyisä tapaamis- & seurusteluravintola
Keskustie 46,
Kinnula
P. Kinnulan musiikkiyhdistyksen
40-vuotisjuhla keskuskoulun liikuntasalissa
klo 13. Lions Club Pihtipudas
ja Pihtiputaan seurakunta.
KINNULA
Su 25.10. 1010 . Keskiviikko: lihamureke, kastike,
perunat, kaalisalaatti.
Kinnula
Torstai:
mannapuuro,
vadelmakeitto, tuore leipä, leikkele. / ok Pelilippu 3,50 ?
Kirjat: 10, 14 ja 19 ,, irtolehti 3,50.
Tervetuloa! Järj. 0400-479 685
Huipputapahtuma huippuartistilta . KOTISEUDUN SANOMAT. Viitasaaren alueen musiikkiopisto.
Su 1.11. Vapaa pääsy Järj. Muista arvonta!
ELÄKKEENSAAJAT.
Kerho maanantaisin klo 12
Kuva-Pirtillä. Kerho
osuuspankin kokoushuoneella ke 28.10. Matka ja messulippu 39 euroa.
Ilmoittautumiset Maarit,
puh. Lentopallon naisten mestaruusliigaa: LiigaPloki
21. klo 9?15
Jukolassa, Kirkkotie 2.
Lisätietoja
Tapio 040-737 0656
Kinnulan Erämiehet ry
kutsuu seuralle maansa vuokranneet, seuran jäsenet
perheineen sekä naapuriseurojen edustajat
HIRVIPEIJAISIIN
pe 6.11.2015 klo 18.00 Eräkoluun. päivänä lokakuuta 2015.
. 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. Osaamiskeskus Bitti, Keskustie 49
Pihtiputaalla klo 13.00?14.30. 0100 876 50
Pihtiputaan
TAKSIASEMA
ympärivuorokautinen päivystys
p. Katsastustarkastukset ja näyttö . Kirjailijavierailu
Pihtiputaan
KIRJASTOSSA TAPAHTUU
Kirjailijavierailu
AURAUSTARJOUSPYYNTÖ
Kinnulan seurakunta pyytää tuntityönä tarjousta talvikausille 2015-2016
Myytävänä
Pihtiputaalla rivitalossa
MTK-Kinnulan yhdistyksen
Pihtiputaan kunta ja Viitasaaren kaupunki, on käynnissä
seuraava hankinta:
Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetukset
Wiitaunionin toimipaikoista Pihtiputaan
pesulaan ja takaisin, tarjousten jättöaika
4.11.2015 klo 15.00 mennessä.
Kaikkien hankintojen tarjouspyyntömateriaalit löytyvät www.
hankintailmoitukset.fi sekä Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren
kaupungin kotisivuilta.
Lisätietoja hankinnoista antaa ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Sari Wilkman, 044 459 6748, sari.wilkman@viitasaari.fi.
Työttömyys
väheni
Kinnulassa
Kinnulassa oli syyskuun lopussa 116 työtöntä, mikä on
kahdeksan vähemmän kuin
kuukautta aiemmin. Kinnulan työttömyysprosentti oli
syyskuun lopussa 16,9.
Pihtiputaalla oli syyskuun lopussa 287 työtöntä,
eli viisi enemmän kuin elokuun lopussa. 040-659 3599 tai ilkka.paananen@pp5.inet.fi
Kirjailijavierailu . 050-349 5355
Torilla
Tarjousten perusteella
remontoitavaksi, v. Pihtiputaalla 20. 03-475 5519 tai
0400-723 315
rt-päätyhuoneisto,
58 m2 + autotalli.
Tied. 459 6842,
040-574 2599
. Vikakoodinluku ja vianmääritykset
Pihtiputaan Kiviteos Oy
Laurilantie 73, 44800 Pihtipudas
kiviteos@kiviteos.fi
Puh. myös tilausajot
. Tervetuloa!
Kokouskutsu
Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina
26.10.2015 klo 18.00.
1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. Pöytäkirjantarkastajien valinta
3. Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava /KAAVAN
HYVÄKSYMINEN
4. Kirkonkylän perusopetuksen tilatarve
5. Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen Pihtiputaalla
6. Sydän-Suomen jätelautakunnan sopimuksen ja joh tosäännön hyväksyminen sekä jäsenten ja varajäse ten valinta lautakuntaan
7. Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa
rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon
kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiössä.
8. Tiedoksi menevät asiat
9. Muut esille tulevat asiat
Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 30. klo 16.45.
Kahvitarjoilu!??. 014-459 6800
Juoksuvoittoja
Kivijärveltä
Pihtiputaalaiset ja kinnulalaiset toivat voittoja kotiin
Hannunkivi-juoksusta, joka
järjestettiin Kivijärvellä 10.
lokakuuta.
M 35, 9 km: 1) Marko Kivelä Vihtavuoren Pamaus
35.05... 0400-547 457
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut.. Tarkemmat tiedot myytävästä
kohteesta p. Varatuomari Tuula Kiili
Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. P. Avoinna klo 9-15.
Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto)
Ajanvaraus p. Tervetuloa!
KORPELAN
PALVIAUTO
Pe 23.10. lokakuuta 2015
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Pekka Sutinen
PIHTIPUTAAN KUNTA
Keskustie 9, 44800 Pihtipudas
Puh. 050-520 0978
045-632 7004
Vuokrattavana
RT-KOLMIO
Pihtiputaan keskustasta.
P. Nelipyöräsuuntaukset . 014-106 469
TAKSIPALVELU
Lasse Hakkarainen
040-580 8361
. P. klo 8-17
Pihtiputaan tori.
Erä kaalikääryleitä.
Pihtiputaan kunta kilpailuttaa
pesulan pyykkikuljetukset
Torstaina 29.10.
Kinnulassa klo 10.00?11.30. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
www.haapa-line.com
Lounaskahvila
EVÄSREPPU
(Kunnantalolla).
Avoinna: ma-pe 8-14.30.
Lounas: 11-13.
Tarvittaessa kuljetus
kotiin ja työpaikalle.
P. 3) Tapio Pekkarinen
Kimmot 38.43.
P 15, 1,4 km: 1) Heikki
Marin Tuisku 5.11.
P 13, 1,4 km: 1) Eetu Marin Tuisku 5.31, 2) Topi Jauhiainen Kimmot 6.52.
P 9, 1,4 km: 1) Niilopekka Muhonen Kivijärven
Kivekkäät 6.20, 2) Henri
Hiironen Tuisku 7.00.
P 7, 1,4 km: 1) Eerik Ruu-
ti Lempäälän Kisa 6.34, 2)
Akseli Marin Tuisku 8.19.
N 35, 6,6 km: 1) Tarja Marin Tuisku 30.39, 2) Sanna
Honkonen Kyyjärven Kyky
32.41.
T 15, 1,4 km: 1) Kiia Jauhiainen Kinnula 5.39.
T 11, 1,4 km: 1) Roosa
MarinTuisku 6.03, 2) Alisa
Marin Tuisku 6.24, 3) Jenna
Manninen KivijKi 6.46.
T 9, 1,4 km 1) Helmi
Jauhiainen Kinnula 7.20,
2) Oona Manninen KivijKi
7.54.
T 7, 1,4 km: 1) Emma Hiironen Tuisku 7.31, 2) Anniina Marin Tuisku 7.35, 3) Iida
Manninen KivijKi 7.53.
Kuntosarja 6,6 km: 1)
Kari Herrala Vimpelin
Hiihtoseura 27.23... Pielaveden kala
syyskokous ma 26.10.2015 klo 13.00 Kinnulan Kartanossa.
?Tervetuloa!
Pohjanpolku 15. 014-574 3014
Ky
sy
040 580 8361 Lasse
0400-644 631 Kimmo
tar
jou
s!
&
TILAUSAJOT
Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu
Viitasaaren toimipaikka . inva- ja
paarivarustus
. 0400-644 631
2H+K
Asematiellä
siisti, vähän käytetty
KAKSIO
lähellä palveluja.
Tied. 13
TILAA
KESKISUOMALAINEN
Erkki Jämsén
Puh. 50+1TURISTIBUSSI
. 040-590 4610
kiinteistöjen talvikunnossapidosta, johon sisältyy auraus ja hiekoitus
sekä mahdollinen lumenajo. Jukolan urheilutalo, Kirkkotie 2
Torstaina 29.10. 16+1 LUXUSBUSSI
. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. 7) Ari
Jauhiainen ja Veli Tuikkanen Kinnula 40.31.
Keski-Suomen Oikeusaputoimisto
KELATAKSIT
Pihtiputaan
alueelta
p. ja 3. KOTISEUDUN SANOMAT. Tiistaisin Pihtiputaan torilla. lokakuuta 2015. Pihtiputaan
työttömyysprosentti oli tasan 16.
Normaaliaika
palaa taas
Normaaliaikaan palataan
jälleen ensi lauantain ja
sunnuntain välisenä yönä.
Kelloja käännetään tunnilla
taaksepäin kello 4.
TAPANI BAGGE
kertoo työstään ja tuotannostaan
ti 27.10. (014) 573 575
- kivituotteet - pihasuunnitelmat
www.kiviteos.fi
Asematie 11, PIHTIPUDAS . P. Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. 1956
rakennettu, 144 m2
MUIKKUJA
OK-TALO
Pihtiputaalla, osoitteessa
Voilla paistettuna, tuoreena (perattuna), filekalaa, kalakukkoja,
lohituotteita. 24 h
. Tarjoukset 6.11.2015 mennessä osoitteeseen Kinnulan seurakunta, Jääjoentie 2, 43900 Kinnula tai kinnulan.
seurakunta@evl.fi.
EU-RUOKA-AVUN
JAKO
Työttömille ja vähävaraisille tiistaina 3.11. Määräaikaishuollot ja korjaukset
. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. tilataksi 1+8
. HENKILÖTAKSI
. 029 566 0880.
Parturikampaamo
Marjaana Kinnunen
Kolimantie 32
Pihtipudas
0400 225 278
Parturi- ja kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet
Tilitoimisto V. ei kenellekään nuorelle jää paha maku
suuhun! Tule mukaan Nyt kävi munkki! -tapahtumaan!
Ota mukaan siis itsesi ja unelmasi ja tule paikalle laittamaan suu
makeaksi! Mikäli haluat päivässä avustusta TE-toimiston verkkopalvelujen käyttöön, ota mukaan myös pankkitunnuksesi!
Lämpimästi tervetuloa! Nähdään munkeilla!
Keski-Suomen TE-toimisto ja OPS-oppisopimuksella töihin!
-hanke (Pihtipudas & Kinnula)
Ilkka Paananen, OPS! -hanke
p
Jukka Tikanmäki
. e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . Puh. 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. LAKIASIAPALVELUT . Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
0400-405 652
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
. LVI-tarvikkeiden myynti . 014-571 456,
0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
040 -702 6777
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
Vuokrataan rakennuskoneita . 14. Laillistettu kiinteistönR O N E N O Y välitys . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. öljypoltinhuollot
RSNOTARIAATTI
NÖ
INTI PA LV
. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. Rakennusurakointia
LVI-ASIOISSA
AUTOPELTI HÄKKINEN
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Puh. Lainhuudonhakemiset . putkiasennustyöt ja huollot . Arvioinnit . automaalaus
. pesu ja vahaus
. lokakuuta 2015
Kukkia, sidontaa
Interflora välitys
Lahjatavaraa
. KOTISEUDUN SANOMAT. Puh. 21. vahinkotarkastukset
. Isännöinti . kolarikorjaus
. 0400-647 010
Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI
Puh. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . ruostesuojaus
. 0400-777 757
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. Kokous- ja
saunatilan vuokraus
A
LKV
KU
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
U
ÄN
L
IS
ym. nopea haku ja maksu
. kotiompelukoneet
. Lymfaterapia . Luontaistuotteet . kylpyhuonekalusteet
. Lounasravintola ma-pe 11-13
. Jukka
040 580 8274
Keittiökalusteita
Esankuja 18, Elämäjärvi
. yksityiset - ja yrityssiivoukset . 0400 534 406 / Tero
HINAUSPALVELU 24h p. lomasi ajaksi
. remontointi . 014-571 254
0400-640 938
Anne Heikkilä
/Uranetti Oy
044 525 6428
Risto Korpi, Lauri Kinnunen . SAUMURIT
040-843 6853
p.
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 25 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. rakentaminen . renkaat . kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. 040-557 3644,
Timo Back . 040 700 0090
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
S
Hierontaa ja hemmoittelua
juuri Sinulle!
Ollintie 25, Pyhäsalmi
HAMMASPROTEESIT
YÖT EL-Point
ÖT
ÄHK
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
Jääjoentie 5 C, KINNULA
. ÖSTBERG
Viitasaari,
puh. Verkkokauppa
0400-597 043 www.kuntositi.fi
- hieronta
puh. Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus
. metsätyöt . arvometallit
. 040-725 7702
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet,
tarvikkeet, työkoneet
ja varaosat
0400-581 315
Fysioterapia, hieronta, akupunktio,
erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä.
Asematie 5, Pihtipudas . Kosteusmittaukset
p. Jarkko Muhonen 044-5962 025
Oy
Koulutettu hieroja
ja jäsenkorijaaja
P. Viitasaari
Puh. pihatyöt . . P. sirpa.huikari@gmail.com
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
Sähköasennukset ja tarvikemyynti
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi
www.uranetti.fi
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
www.teamprog.fi . puu- ja rakennustavaraa
Hiirenniemi 5, Pihtipudas ?
040-503 6174
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . pieniin tilaisuuksiin
. Pihtipudas . Juhla- ja kokouspalvelut
Keskustie 42, 43900 KINNULA
044-517 2506 (ravintola) . akut . 0400 687 364
PURKAAMO AUTO-OSIX OY
Pihtipudas . maatalousromut ym. Elina 0400 570 553 . pienkaivinkonepalvelut
. asennus
ja remonttipalvelut
. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. Marko 0400 578 370
www.tasmahoito.?
JALKATERAPEUTTI KAISA KANTANEN p. Kivijärvi . saumurit
040-843 6853 Jukka
Esankuja 18, Elämäjärvi
Niemenharjun RAKENNUS
Luomalanrannantie 207, Pihtipudas . ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
Mikon Maanrakennus Tmi
. lauteet
. rekisteristä poistot MAKSUTTA
Metalliromun keräys p. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. Ateriapalvelut . 040 551 5063
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
Kinnulan Kartano Oy
Kahvila ma-pe 9-13 . 040-745 0964
Kone- ja
perävaunukuljetukset
Maanrakennus- ja
kaivurityöt
Hyötyjäteasema
Tarvikemyynti
SEULOTUT SORAT
www.jatehuolto.net
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
040-727 6781
0400-645 653
Rupontie 2
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
SVT Talouspalvelut
040-161 5139
Putikontie 19, Pihtipudas (käynti Ohtolantieltä)
Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
045-201 8104, www.aulisloukusa.fi
Seudullinen Kehittämisyhtiö
www.witas.fi
Kinnula . tilapäiseksi asunnoksi
Lisätiedot ja varaukset:
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
045 871 5880
www.mokkihaku.fi/ID14785
Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja
. Klassinen hieronta . liukuovet
ja komerot
HUOLLAN
JA
KORJAAN
. KOTIOMPELUKONEET
. 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
050 461 7630 ?www.khkrakennus.?
Satamatie 5, Viitasaari
. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. myyntilaskutus ja reskontra
. 0500-900 207 (toimisto)
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
. 050-461 6055
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . . Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
OSUUSKUNTA OK-TEAM
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemärihuolto ja -kuvaukset
Nosturi- ja vaihtopalvelut
Nostokori ja
nostotyöt
Putaanportintie 13, 44800 Pihtipudas . romuautot . keittiökalusteet
. piikkaukset
0400-226 495
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. www.auto-osix.fi
040 484 9255 / varaosat. 014-5776 200 (vaihde)
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
ATK-PALVELUA
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
HAMMASPROTEESIT
erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala
B. p. 0400-371 356
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . 0440 128 944
HUOLLAN JA
KORJAAN