irtonumero 2,00 e Abien karkkeja saalistettiin taas tungokseen saakka Putaanvirran koulun käytävät pullistelivat tuttuun tapaan, kun Pihtiputaan lukion abiturientit jakoivat karkkeja oppilaille. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 21. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Vanhat tanssivat vauhdilla Lentopallon kasvatuspolku ei saisi rämettyä Suvannonlahti halutaan pitää virkistyskäytössä TÄLLÄ VIIKOLLA: Suvannonlahden leirikeskusta kunnostetaan kolmen vuoden aikana. 2018 puh. Lisää penkkareista keskiaukeamalla.. 2. 0207 931 620 n:o 8 • 58. Sivu 5 Sivu 3 Keskiaukeama Pihtiputaalla vanhat tanssivat, mutta Kinnulassa perinne jäi väliin. Mitalikahveille halutaan lisää omia kasvatteja takavuosien tapaan
M enossa olevan soteuudistuksen vuoksi terveydenhoitojärjestelmä on ison muutoksen edessä. Kerroin vaivat ja sain käskyn tulla välittömästi tarkastukseen. Lajien vastakkainasettelua pitää kuitenkin välttää viimeiseen asti. Lupasi keskustella asiasta kirurgin kanssa. Nivala-lehti Tajua Mut! toimintamallista Kinnulan lukion abiturientit kokoontuivat penkinpainajaiskuvaan. Joukkueita kun ei voi koota ilman ohjaajia. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 21. Tosin terveellisen piikkimaton, koska kyseisiä värkkejä myydään myös terveyskaupoissa terveyskauppojen hinnoilla. Lentopallojuniorien kato voi selittyä osittain sillä, että esimerkiksi Pudiksen vahva työ jääkiekon parissa on vetänyt nuoria puoleensa. Se verran kannattaa havahtua, että jossain vaiheessa siirtää maton pois, mutta unta piisaa senkin jälkeen. Laskeuduin paastonaikaan nauttimalla kolme lusikallisella kaurapuuroa ja puoli lasillista vettä. Maanantaina vatsa oli hellä eikä ruoka maistunut. Piikkimaton päällä maataan ja nautiskellaan. Päivystävä lääkäri tutki ja arveli oireiden viittaavan umpilisäkkeeseen. helmikuuta 2018 ” Lentopalloa harrastavien juniorien määrä on pudonnut huolestuttavasti Pihtiputaalla, ja vetäjät tuntuvat kadonneen lähes tyystin. Nyt avauskuusikossa on ainoastaan yksi pihtiputaalaissyntyinen, libero Anniina Matalamäki. Vilutti, joten mittasin kuumeen. Jälkimmäinen mahdollisuus tuntui äkkiseltään aika kaukaiselta, jos kohta ensimmäinenkin. Makuukamarin ikkunasta näkyvät naapureiden pimeät ikkunat, joissa korkeintaan verho hennosti heiluu kuorsauksen voimasta ovat raivostuttavia. Oksentelu alkoi illalla ja loppui vasta aamuyöllä. Olisi siinä se hyvä puoli, jos nimittäin sattuisi olemaan julkkis, niin paparazzit saisivat hyviä kuvia jätelehtiin naurettavaksi. Plokissa nähdään, että aivan ensimmäiseksi olisi löydettävä lisää vetäjiä, jotta lapsia voidaan innostaa mukaan joukkueisiin. Hyvien suomalaiskehitelmien joukkoon oli kelpuutettu päivähoito, vanhempainvapaat ja ilmainen peruskoulutus, mutta myös terveyskeskukset. Sain määräyksen jäädä sairaalaan. Nyt sisäisen fakiirin löydyttyä kunnolla piikkimatolle on iltaisin helppo nukahtaa. Jos kurituksen kautta piti pääsemän autuuteen, tehdään se sitten kunnolla. Paljon kuulee sairauskertomuksia, joissa suunniteltu hoitopolku on mutkitellut. Omakohtaistapa hyvinkin. Lentopallojuniorien ja vetäjien kato huolestuttaa Keskeinen ajatus on, että eri alojen toimijat voivat ilmoittaa kohtaamiensa nuorten haasteista, mikäli he sellaisiin törmäävät. Aamulla edessä oli vatsan alueen tietokonekuvaus, jonka jälkeen tehtiin päätös jatkosta. P ieni rentoutuksen itsesuggestio ja kas, olo alkoi tuntua siedettävältä ja tuotapikaa hyvältä. Ensin olisi saattanut luulla kyseessä olevan jonkinlainen kosto, onhan asemani luokkaa ”äiti laissa”, mutta pidemmän päälle huomasin, että pelkkää hyvää tarkoitti. Lentopalloväki on havahtunut etsimään tosissaan keinoja juniorituotannon pelastamiseksi. Se ei ole ollenkaan mukavaa. Aikaa kului, mutta jossain vaiheessa pääsin leikkaavan lääkärin huoneeseen. Mitä sitä hyviä paitoja rei’ille repimään. Heikki Jämsén Pääkirjoitus 21. Jos luulette omakohtaisuutta olevan tässä vuodatuksessa, ette poikkeuksellisesti luulekaan väärin. Tarkoitus on saada netin kautta toimiva järjestelmä kaikille nuoria kohtaaville toimijoille, esimerkiksi hammaslääkäreille, kirjastonhoitajille ja fysioterapeuteille. Vaan ei ole enää. Kaikki tekevät parhaansa omasta puolestaan. Muutama päivä sitten brittilehti The Guardian aloitti myönteisten uutisten sarjan. K un taksista ei ollut puhetta, ajoin Jyväskylään. — Kyllä sinä tästä paranet, lääkäri lupasi. Sieltä vastattiin heti. Päättäjät saavat olla tarkkana, että eivät pilaa hyvin toimivaa terveydenhoitoamme. Jos enimmäkseen ei nuku, joutuu aamuisin lähtemään ihmisten ilmoille sikarumana ilmestyskirjan petona, naama turvonneena, silmät roikkuen poskilla yhtä punaisina kuin nenäpieli. S e, ettei nuku, ei ole mukavaa. Pihtiputaan lippulaiva LiigaPloki menestyy toki naisten mestaruusliigassa, mutta liigajoukkueeseenkin kaivattaisiin oman paikkakunnan pelaajia, jotta yleisö tuntisi joukkueen paremmin omakseen. Heittäydyin mainetta niittäneen suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän käsiin. Lämpöä oli ikäihmiselle riittävästi. Ilta oli ehtinyt pitkälle, eikä lähipäivystykseen enää päässyt. Päänuppi kuumeni ihmetyksestä veren alkaessa hölskyä aivosuonistoon ja happi virtasi iloisesti veren mukana. Eikä se ole vähän. M uuan lähielämän lajitoveri kyllästyi ainaisiin niskaja hartiajumeihini ja toimitti töistä tullessaan piikkimaton. Ihan oikean piikkimaton. Otettiin kokeita, kyseltiin lääkkeistä ja sairauksista. Välillä ei nuku. Fakiiri I hminen nukkuu öisin. Omat kokemukseni Keski-Suomen keskussairaalan toiminnasta ovat hyvät. Tiistai-iltana kipu paikallistui oikealle alavatsaan. Sain kaverikseni metallihäkkyrän, jonka kanssa kävelin vihdoin kolmelta aamuyöllä valmiiksi laitettuun huoneeseen. Nukutti yllättävän hyvin. Vaikka hän madalsi ääntään, potilaat kuulivat koko suomalaisen kirosanojen kirjon. Soitin keskussairaalaan. Kilpailu tuntuu olevan Pihtiputaalla rehtiä ja reilua. Tulehdus rauhoitetaan lääkkeillä ja umpilisäke napsaistaan keväämmällä pois. Ja jos nätisti olette, saatan kertoa syynkin. Piikit tuntuivat varovastikin koetellen inhottavan teräviltä. Umpilisäke oli puhjennut, mutta sisältö pysynyt lääkärin mukaan ”pesässään”, joten leikkausta ei tehdä vielä. Ainoa miinus tuli päivystyksen osastosihteerin kotipuhelusta, jossa hän esitti miehelleen tyytymättömyytensä asioiden kulusta. Minulla oli kuulemma klassiset tulehtuneen umpilisäkkeen oireet. Avausjutussaan se käsitteli Suomen muutosta köyhästä takapajulasta vauraaksi ja menestyneeksi maaksi. Pudotus on huima, kun ajatellaan, että Plokilla oli parhaimmillaan tyttöja poikajoukkueet sarjapeleissä kaikissa ikäluokissa A:sta F:ään, mutta nyt sarjoissa pelaavat vain A-, Bja D-tytöt. helmikuuta 2018 Päästä vedettyä Viikon kuva Vuonna 2013 SM-hopeaa voittaneessa Plokin A-tyttöjen joukkueessa oli vielä neljä pihtiputaalaista Plokin omaa kasvattia.. Ajankulukseen voi toivoa suolaisia painajaisia niiden uniin, möyriviä vatsoja ja pullistelevia virtsarakkoja, jotka ajavat edes kerran yössä jalkeille. Sivullinen Kunhan sote ei sotkisi terveyspalveluja S ain toissa sunnuntaina vatsanväänteitä. Lapsiaan lentopalloharjoituksiin jättävät vanhemmat voisivat miettiä, olisiko heillä mahdollisuus jäädä salille vähän pitemmäksi aikaa ja olla mukana harrastuksessa. Hoitaja otti verikokeita ja aloitti atibioottilääkityksen. Ensimmäinen kerta piikeille laskeutuessa oli melkoista silmissä säkenöivää tähtisadetta ja suustakin purkautui ei niin pyhäkouluun soveltuvia sanoja. Käyttöohjeessa (sellainenkin siihen tarvitaan) kerrottiin ettei heti tarvitse paljaalla selällä piikeille asettautua, vaan esimerkiksi ohut paita päällä
Kunnanjohtaja Ari Kinnunen myönsi, että hinta-laatusuhteesta on tullut palautetta. Ukonniemen kalasatamaan Ilosjoelle on suunnitelmissa uusi jäähilekone, lämpötilan seurantajärjestelmä, lattian kaatokorjauksia ja pukukoppeja.. Suihku oli kastellut lattian pahemman kerran. Rotaryklubin Vuoden Ratas harmonikkataiteilija Erkki Ihalaiselle JUHA KIVINEN Pihtiputaalainen harmonikkataiteilija Erkki Ihalainen sai Pihtiputaan Rotaryklubin Vuoden Ratas -palkinnon. Kuntalaisilta haluttiin evästystä Suvannonlahden kehittämissuunnitelman laatijoille. Kunnantalon valtuustosali tuli lähes täyteen, kun kunta järjesti keskustelutilaisuuden leirikeskuksen kunnostamistarpeista. Hinta-laatusuhde aiheutti keskustelua Tuulia Mikkosen mielestä leirikeskuksen hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan, ja moni muu oli samaa mieltä. Yleisö alkoi kallistua sille kannalle, että sauna olisi parempi purkaa ja rakentaa tilalle uusi. Saunassa kantovesi vai vesijohto. Erkki Ihalaisen soitto-oppilaat Ilpo Kaleva, Tero Päivärinta, Janne Puttonen ja Mikko Suihkola ovat voittaneet Kultaisen ja Hopeisen harmonikan kilpailuja. Hän kaipasi sinne kuntotarkastusta. Ritva Haverinen ihmetteli, kuinka Suvannonlahdessa viikko maksaa 930 euroa, kun Saariselällä saa kolmen huoneen ja tupakeittiön majoituksen 600 eurolla. Sauna on rakennettu aika pian sotien jälkeen. Kirkonkylän liikuntapuiston tekojääkaukaloon sekä keinolumetukseen tarvittavaan putkitukseen ja pumppaamoon saatiin 224 682 euroa ja kalasataman kehittämiseen 26 537 euroa. EU-rahoitusta tekojäähän ja kalasatamaan Pihtiputaan kunta sai Keski-Suomen Ely-keskukselta myönteiset päätökset kahteen EU-hankkeeseen. 21. Ihalainen sanoi kiitospuheessaan olevansa mielissään siitä, että on saanut tehdä työtä, joka on kiinnostanut ja jota on saanut tehdä kotiseudulla asuen. Eino Lajusen ja Esko Könösen opissa nuorena ollut Erkki Ihalainen ansaitsi leipänsä 42 vuoden ajan harmonikansoiton opettajana Viitasaaren alueen musiikkiopistossa ja lisäksi sivutoimena useissa muissakin musiikkija kansalaisopistoissa. Kunnan talousarviossa on varattu Suvannonlahden remonttiin 35 000 euroa tälle vuodelle, 30 000 euroa ensi vuodelle ja 25 000 euroa vuodelle 2020. Suunnitelman pitää olla valmiina toukokuussa ja syksyllä on tarkoitus aloittaa ensimmäiset kunnostustyöt. JUHA KIVINEN Kunnan omistaman Suvannonlahden leirikeskuksen kohtalo kiinnostaa pihtiputaalaisia. Tekojääkaukalo on tarkoitus rakentaa ensi kesänä nykyisen kaukalon paikalle. Päärakennuksessa oli ollut vesivahinko, kun Suvannonlahti oli viitasaarelaisella yrityksellä vuokralla vuosina 2012-14. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Suvannonlahteen ehkä uusi sauna ja pientä laittoa Kuntalaiset osallistuivat innokkaasti keskusteluiltaan Suvannonlahden leirikeskuksen saunan päivät alkavat olla luetut. Ekoajattelua kannattaneen Ulla Kahilaisen mielestä kantovedellä voidaan edelleenkin jatkaa, kun taas Raimo Pärnänen piti erikoisena, jos uudessa saunarakennuksessa vesi ei tulisi eikä menisi. Erkki Ihalainen on julkaissut lukuisia harmonikkalevyjä, jotka soivat edelleen radiossa. Raimo Pärnäsen mielestä hinta on kohdallaan sesonkiaikana paikan varustelutasoon nähden. Mielipiteet jakautuivat siitä, pitääkö uudessa saunassa jatkaa samaan malliin vai tarvitaanko siellä juoksevaa vettä. Huonot kokemukset Suvannonlahden vuokraamisesta kokonaan ulkopuoliselle johtivat siihen, ettei kukaan ollut innostunut kokeilemaan sitä uudestaan. Tauno Mattola oli huolissaan siitä, onko kaikki vieläkään kunnossa, vaikka päärakennuksen keittiöpuolella oli tehty remontti vesivahingon jälkeen. Erkki Ihalainen on kahdeskymmenes Vuoden Ratas. Tuulia Mikkonen oli samaa mieltä, ja hän oli huolissaan myös vaarallisista rantakivistä, joissa voi helposti loukata itsensä. Myynti ei myöskään tule kyseeseen. — Ei se veden kantaminen ole kauhean hauskaa, Pärnänen tuumasi. Kinnunen kertoi, että hintaa oli nostettu, kun leirikeskus oli alkanut tuottaa tappiota. Etualalla näkyvä vanha majoitusrakennus voi joutua purkutuomion alle. Hän on voittanut Suomen harmonikkamestaruuden vuonna 1971 ja ensimmäisen Viljo Vesterisen harmonikkakilpailun 1978 sekä tullut kolmanneksi Pohjoismaisissa harmonikkamestaruuskisoissa 1971. Väki oli yhtä mieltä siitä, että lähimpänä maantietä sijaitseva vanha majoitusrakennus joutaa purettavaksi. Erkki Ihalainen sai Vuoden Rattaan palkinnon Pihtiputaan Rotaryklubin presidentiltä Pentti Hytöseltä. Siellä on mennyt jo jalka lattiasta läpi, joten korjaamisen todettiin olevan liian kallista talousarvioon varatuilla rahoilla. Markku Kananen myönsi, että vanha ja huonokuntoinen sauna on Suvannonlahden heikoin lenkki. Rotaryklubin ammattipalvelukomitea on valinnut ammatillisen tunnustuspalkinnon saajan vuodesta 1989 lähtien, ei kuitenkaan aivan joka vuosi. Eniten keskustelua herätti aikansa elänyt sauna. Saunaan pitää nykyisin kantaa vesi Alvajärvestä
Ainoa hyötyjä on taho, joka kerää toiminnasta rahat. Kun tuuli lauhemmaksi muuttuu, sen pehmeys hyväilee meitä, sulattaa poskilta talven kyyneleitä. Vastaan tuli konttia kuljettava kuorma-auto, johon tuuli otti peltoaukeaman kohdalla, niin että koko paketti liukui nopeammin sivuttain kuin eteen päin. Hankkeessa selvitetään riistanhoitoyhdistysten halukkuus yhdistymisiin ja tuetaan yhdistymisestä kiinnostuneita yhdistyksiä. Tiesivätkö Kinnulan päättäjät ollenkaan, mihin ryhtyivät, kun yksityistämisvimmassaan tekivät hätiköidyn päätöksen. Nämä radiosta kuulemani kaksi tolkun neuvoa mielessäni yritin luistella kotia kohti. Nyt ei ole lääkäriä eikä hammaslääkäriä. Paikallisten palveluiden puolesta Valokuvia etsitään Vuonna 1995 ilmestyi Pihtiputaan ja Viitasaaren miehistä kokoonpannun Jääkäripataljoona 7:n historiakirja (1941–1942). En jaksa enää. Kysyy Laitisen Kikka EI se kyläkauppa pysy pystyssä pelkästään sillä, että puhutaan ja mahdollisesti kerätään adresseja sen tarpeellisuudesta, vaan sitä kauppaa pitää oikeasti käyttää, eikä pitää sitä vain kirkolta unohtuneen maidon ja hiivapalan ostoon. Pidetään vielä talvivaatteet visusti päällä. Kaikki tieto on tervetullutta! Työryhmämme pyytää ottamaan yhteyttä Vesa Kumpulaiseen (kumpulainenvesa@gmail.com, puhelin 050 523 3035) tai Mikko Strangiin (mikko.strang@ gmail.com, puhelin 050 539 9507). Pian se menee — sydäntalvi, pakkaset lauhtuvat. Ne hoitavat lukuisan joukon metsästäjille ja muulle yhteiskunnalle välttämättömiä tehtäviä kuten ampumakokeiden järjestämisen ja suurriistavirka-avun. Väkeä kävi molemmissa runsaasti. Esimerkiksi valtion laitosten yksityistäminen on alasta riippumatta johtanut palvelun laadun ja tason huononemiseen ja maksujen kohoamiseen asiakkaan näkökulmasta katsottuna. KINNULAAN VAIN YKSI KOULUPIIRI Kinnulan torstaina kokoontuva kunnanvaltuusto saa käsiteltäväkseen esityksen kunnan koulupiirijaon muuttamisesta. Tie oli peilijäässä, ja jään päällä hiekan sijasta vesi. Saapuu tuuli ja kevätsävelen soittaa. Kotipihan henkilökunnan mukaan nimeä ei ole pakko laittaa paperiin, mutta uudistus vähentää heidän työtään, kun lääkkeet tulevat Jyväskylästä valmiiksi asukaskohtaisesti annosteltuna ja pussitettuna. Pistetäänkö ja porataanko itse. Kaikille aineistoa lainanneille annamme kirjan vapaakappaleen. Hän oli saanut kuningatarajatuksen: jos kaikki ajaisivat turvavälit kiinni, niin olisimme joka iikka perillä nopeammin. Luonto periksi antaa. Kunta haluaisi lisäaikaa, jotta se voisi neuvotella Saarijärven kanssa uusista järjestelyistä. Se huutaa, joka pelkää! Tässä tapauksessa se oli minä, joka huusi ja peruutti lisää turvaväliä ja reilusti. Miten Kinnulan päättäjät aikovat turvata apteekkipalvelujen säilymisen paikkakunnalla. Jo melkein kyllästynyt LÖIVÄTKÖ Kinnulan päättäjät päänsä mäntyyn, kun kiireissään tekivät sopimuksen Terveystalon kanssa. Korotuksen perusteena on mm. Sitten kun Kinnulan sivuapteekki laittaa lapun luukulle kannattamattomana, kunnanisät ihmettelevät, että kuinkas tässä näin kävi. Terveystaloa kun kiinnostaa ensisijaisesti raha, eikä kunnan asukkaiden palvelut tai hyvinvointi. Onko kellään tullut mieleen, että tämä on omiaan vaarantamaan paikalliset apteekkipalvelut. Viime vuosien kuntaliitosten jälkeen on syntynyt tilanteita, joissa kunnan alueella toimii jopa kuusi riistanhoitoyhdistystä. Metsästäjäkunnan ikääntyminen ja arvioitu metsästäjämäärän väheneminen Riistanhoitoyhdistyksissä varaudutaan tulevaan luovat haasteita riistahallinnolle. Kyse on siis todella mittavasta rahasummasta, joka nyt siirtyy paikallisen apteekin liikevaihdosta Yliopiston apteekille. Vanha kirja taitetaan uudelleen lukijaystävällisempään muotoon. Hän antoi meille kuningasneuvon: jos ei uskalla ajaa, niin pitää jäädä kotiin. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Puhelu Kotipihaan varmisti epäilykseni siitä, että asia liittyy Kinnulan terveyspalveluiden nykyiseen tuottajaan Terveystaloon, joka kaiketi on tehnyt sopimuksen lääkkeiden hankkimisesta Yliopiston apteekista. Lumivalkea — pakkasen jäätämä. Onnea! Keskiviikkona Keijo, torstaina Tuuli, tuulia, Hilda, Tuulikki, perjantaina Aslak, lauantaina Matti, Matias, sunnuntaina Tuija, Tuire, Vanessa, maanantaina Nestori, tiistaina Torsti. Kunnanhallituksen Kinnulassa riittäisi alaasteen osalta vain yksi koulupiiri. Kaikkien riistanhoitoyhdistysten kannattaa nyt pohtia, onko omassa yhdistyksessä tarvetta ja edellytyksiä vapaaehtoiseen yhdistymiseen. Mutta niin täytyykin, ovathan vastassa kevään hanget. Toistui melkein Nurmo-ottelu, 17 syöttövirhettä, nyt 16. Vedä sukkahousut päähän ja juo! 25 vuoden takaa OPPILAITOKSEN JATKOA EI PUOLLETA Keski-Suomen lääninhallituksessa ei puolleta Pihtiputaan maatalousoppilaitoksen lakkauttamisen lykkäämistä vuodella. Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Suomessa toimii 295 riistanhoitoyhdistystä. Muuten alkaa rivit harventua lehterillä. Oliskohan syytä syöttöjä vieläkin harjoitella. Kokenut, useita joukkoosastohistorioita tehnyt työryhmä tekee vuoden 1995 kirjan, Seiskan sotatie, pohjalta uusteoksen. Samalla etsimme teoksen värikuvaliitteeseen otoksia, jotka esittävät pataljoonan vanhoja taistelupaikkoja Venäjän puolella. Kotipihan käytävillä kiirivien epävirallisten huhujen mukaan Terveystalo voi tämän ansiosta vähentää Kotipihan henkilökuntaa. Jukka Kangasvieri Espanja, Torreveija Talvenselkä Kaunis ja armoton on talvi. Ajatellen Tunnen loppuni lähestyvän. Riistanhoitoyhdistysten toimintaa rahoitetaan metsästäjiltä kerättävällä riistanhoitomaksulla, mutta toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Kinnulan terveyspalvelujen yksityistäminen tulee todennäköisesti johtamaan työpaikkojen ja mahdollisesti myös apteekkipalvelujen menetykseen, kun apteekin toimintaedellytyksiä murennetaan ohjaamalla taloudellisesti merkittävä asiakasryhmä muualle oikein kirjallisilla sopimuksilla. Tämä lääkeasia on vain alkusoittoa, kun Terveystalo pääsee vauhtiin. Kaikki lainattu materiaali palautetaan. Nyt nämä puute yritetään korjata. Kuuntelin ajaessa tieliikenneradio-ohjelmaa. Mutta juuri siksi en viitsi valehdella enää, en edes olla pikantti tai intresantti. Niistä hiihtäjä riemuitsee ja lapset innoissaan tekevät talvileikkejään. Kuningatarajatuksella pääsisin siis kotiin nopeasti ja kuningasajatuksella pysyisin kotona. Kinnulan vanhainkoti Kotipihassa on viime aikoina kiikutettu asukkaiden allekirjoitettavaksi sopimuksia, joilla he sitoutuvat ostamaan kaikki säännölliseen lääkitykseensä tarvitsemansa lääkkeet Yliopiston apteekista. Suvannonlahden kyläseura tarjosi pientä korvausta vastaan makoisan keiton ja kahvit lisukkeineen. Kukahan herättäisi nämä tapahtumat henkiin. Niin olemme matkalla kevääseen. On valkoiset hohtavat rinteet. Korjattu sydän. Suomen riistakeskus käynnisti Virtaa vapaaehtoiseen yhdistymiseen -hankkeen tammikuussa 2018. Mikko Strang Oli kesä ja pyhäpäivän paluuliikenneruuhka. On tärkeää nostaa kehittämistarpeet keskusteluun ja miettiä miten toiminta voidaan taata tulevina vuosikymmeninä. Uusteos julkaistaan kuluvan vuoden lopulla tai vuoden 2019 alkupuolella, kun ennen julkaisematonta kuva-aineistoa ynnä muuta tietoa kertyy. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 21. Riistahallintolaissa riistanhoitoyhdistysten toiminta-alue on määritelty yhden tai useamman kunnan kokoiseksi. Kohta muuttolinnut jo pesiään rakentelevat ja armaansa valitsevat. Olen vanha mesikämmen Eino Leino HIIHTELIN tänään sunnuntaina Suvannonlahteen. Samaan aikaan radiosta tulivat uutiset, jossa ELYkeskuksen erästä johtajaa haastateltiin. Samanlainen lappu on viety myös kotihoidon asiakkaille allekirjoitettavaksi. Sekoita kupissa kuuma vesi ja porot. yhdistysten toiminnan kehittäminen. Tuli mieleen entisajan kansanhiihtosunnuntai kevättalvella ja pyöräilypäivä alkusyksystä. Miten olis kunnan liikuntavastaava ja kyläseura. Yksi osa tätä ovat tarkoituksenmukaiset toiminta-alueet. Virnettä viikkoon Niksi-Pirkan ystävä hämmentyi seuraavasta vihjeestä: Jos kahvin suodatinpaperi loppuu, ota avuksi sukkahousut. Tuo oiva ajatus tuli mieKuningatarajatus ja kuningasajatus leeni tammikuussa, kun luistelin autolla Halsualta kohti kuuluisaa valtatie kolmeatoista ja Espanjaa. Tuolloin aivan liian suppean aikataulun (kuusi kuukautta) takia teokseen ei voitu kerätä kaikkia mahdollisia pataljoonan sotatietä koskevia valokuvia eikä veteraanimuistelmia (äänitteitä, päiväkirjoja tms.). Lisäksi kirja painetaan kelvolliselle paperille. Katseet riista-alalla suunnataan nyt vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen. Kokemusta on PLOKIN KULTAISET TYTÖT! Onnitteluni Orpon voitosta, mutta lauantai-illan Kangasalapelissä moni meistä oli jo kyllästynyt syöttövirheisiin. Ainakin joillekin asukkaille on jäänyt asiasta sellainen kuva, että vaihtoehtoja ei ole. R i i s t a n h o i t o m a k s u a korotettiin vuonna 2018. Kirjoittelen pelkkiä testamentteja. Työntekijän kannalta yksityistämisen jälkeen tehdään entistä enemmän töitä entistä pienemmällä porukalla ja entistä huonommilla ehdoilla. Riistanhoitoyhdistysten osalta toimintaa on tarpeen kehittää, jotta paikallistason palvelut säilyvät. Arveluttavaa asiassa on se, että samalla ohjataan yksityiset asiakkaat tekemään lääkehankintansa samasta paikasta. Eräs nainen soitti ohjelmaan. helmikuuta 2018 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Petri Vartiainen, projektipäällikkö Suomen riistakeskus Näkevätkö Kinnulan päättäjät nenäänsä pidemmälle
tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää. Nyt myös Plokin Aja B-tyttöjoukkueet ovat ulkopaikkakuntalaisten lukiolaisten varassa. 89 PILKKITOUKAT Tarjoukset voimassa KE-TI 21.-27.2. — Elämme ulkopaikkakuntalaisten varassa, eikä se ole kestävä pohja pidemmälle ajateltuna. Tiikerikerho on jouduttu lopettamaan. Syksyllä linjalla ei aloittanut yhtään omaa opiskelijaa, mutta vuodenvaihteen jälkeen saatiin sentään yksi paikkakuntalainen mukaan. Lentopallolinjan päävalmentaja Tuire Koljonen kertoo, että Plokilla on juuri nyt on vaadittavat kolme joukkuetta: D-, Bja A-tytöt. 12,95 9 95 2 00 KUKKIEN, VIHANNESTEN JA JUURIKASVIEN SIEMENPUSSIT Yksittäin 0,55/pss BIOLAN MUSTA MULTA 10 L (0,30/l) 2 95 3 95 4 95 14 95 4LIVING ISTUINTYYNY 38x38 CM 4 KPL/PKT Pinkki, sininen tai turkoosi SÄÄSTÄ 20 % 4LIVING MANDALA PUSSILAKANASETTI 150x210 + 55x60 cm Harmaa tai sininen 100% puuvillaa Norm. — Olisi ehdottoman tärkeää, että liigajoukkueessa on myös paikallisia pelaajia. Viime aikoina on alkanut kuitenkin näkyä huolestuttavia merkkejä, ja siksi lentopalloväki on päättänyt ryhtyä totisiin korjaustoimiin. Junioritoiminta on välttämätöntä myös siksi, että liigaseuralla pitää olla tietty määrä juniorijoukkueita, Pärnänen korostaa. Sepponen huomauttaa, että on aika ainutlaatuista, kuinka Pihtiputaan kaltaisella paikkakunnalla on mahdollista järjestää pelaajalle polku kaikkien pienimpien Tiikerikerhosta mestaruusliigaan asti. Tähän on nyt herätty, lukion lentopallolinjan opettaja Kirsi Sepponen kertoo. Muistot ja valokuvat voivat koskea esimerkiksi keskisuomalaisia ravintoloita, hotelleja, baareja, yökerhoja, tanssipaikkoja, huoltamoita, kioskeja ja kahviloita. Mukaan kutsutaan kaikkia lentopallon kehittämisestä kiinnostuneita. Vanhempia toivottaisiinkin kovasti lisää mukaan vetäjäpuolelle. Keski-Suomen museo avaa uudistuneena ovensa jälleen ensi vuonna. Tavoitteena on luoda kunnollinen lentopallon strategia Plokin, LiigaPlokin ja lukion lentopallolinjan yhteistyöllä. 5,90 BIOLAN LUONNONRAVINNEPUIKKO 60 KPL (0,07/kpl) N orm. Lentopallo kaipaa junnuja ja vetäjiä Pihtiputaalaisilla on varmasti monia muistoja Niemenharjun tanssilavalta. LiigaPlokin puheenjohtaja Raimo Pärnänen, liikunnanopettaja Kirsi Sepponen ja lukion lentopallolinjan päävalmentaja Tuire Koljonen ovat rakentamassa uutta strategiaa pihtiputaalaiseen lentopalloiluun. Plokin puolella on paha valmentajapula. 19,95 Suome n lipun väreiss ä 12 00 2 kerää 7 VELJESTÄ MAAMME -RAITALANKA 150 G (40,00/kg) 5 kpl Yksittäin 7,50 9 95 KevätU utta! SÄÄSTÄ 25 %. JUHA KIVINEN Pihtiputaan lentopalloilun menestystarina on jatkunut parikymmentä vuotta. Lukion linjalta eivät kaikki nouse liigaan, joten sieltäkin voi erikoistua tuomarointiin tai hallintoon. Valmentajina ovat Tuire Koljosen lisäksi vain Mika Siekkinen ja D-junnuja vetävä LiigaPlokin pelaaja Anastasia Boricheva. Lukiosta nousi vuosien ajan liigaan useita paikallisia pelaajia, mutta nyt liigasta on tullut pelaajia lukion lentopallolinjalle. LiigaPlokin puheenjohtaja Raimo Pärnänen pitää tärkeänä, että tekijöiden roolit saadaan selkiytettyä. Pihtiputaalla muistellaan haikeina takavuosia, jolloin Plokilla oli tyttöja poikajoukkueet kaikissa ikäluokissa F-junioreista alkaen. — Ne, jotka ovat hyviä tekemään salilla, eivät joudu puuhaamaan talousasioiden tai seuran hallinnon kanssa. Museon uudessa perusnäyttelyssä etsitään keskisuomalaisuutta aina kivikaudelta 2000-luvulle. Pärnänen harmittelee sitä, että pelaajavirta on kääntynyt väärään suuntaan. 21. Sen polun halutaan säilyvän ja vahvistuvan. D-tytöissä saattoi olla kaksikin joukkuetta. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Viihdemuistoja kerätään Keski-Suomen museoon Keski-Suomen museo kerää muistoja ja valokuvia keskisuomalaisten syömisen, juomisen, yhteisen ilonpidon ja kohtaamisen paikkoihin liittyen Puoli vuosisataa viihteellä Keski-Suomessa -kyselyllä. PIHTIPUDAS ark. Keruulla kartoitetaan maakunnan arkea ja juhlaa seurantaloilta lähiöpubeihin ja tanssilavoihin. Keruu kestää vapunaattoon asti osoitteessa www.restopedia.fi/ravintolamuistot. 4,95 SINI TED PYYKINKUIVAUSTELINE N orm. Lajikoulutusta on saatavissa seuran puolesta, joten osaamiseen homma ei kaadu. Selviämme ehkä aina sen yhden vuoden, mutta pitäisi katsoa pitemmälle. On tutkittu, että yksi paikallinen pelaaja sitoo kaksisataa ihmistä joukkueen mukaan. 044 785 2737 facebook.com/ AleMakasiini BIOLAN LUONNONRAVINNENESTE 600 ML (8,25/l) N orm. Ongelmana on emoseura Plokin vetäjäja pelaajapula sekä pihtiputaalaisten oppilaiden vähentyminen lukion lentopallolinjalta. 9-18 la 9-16 P. Aloituspalaveriin osallistui lentopalloliiton aluepäällikkö Pertti Kulluvaara. Kysely toteutetaan yhteistyössä Hotellija ravintolamuseon kanssa Restopedia -tietopankin kautta. Seurat järjestävät uuden palaverin jo tänään keskiviikkona kello 18 lukiolla
helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT Tanssien kohti abivuotta JUHA KIVINEN Syksyllä 50-vuotisjuhliaan viettäneellä Pihtiputaan lukiolla ei mene hassummin. Ei lukio ole ollut liian raskas loppujen lopuksi. Kirjotuksissa jotkut Alakoululaiset olivat aivan innoissaan abeista ja varmaan vielä enemmän karkeista. Heidän jorauksensa lehmäpuvuissa oli ratkiriemukasta katsottavaa. Pihtiputaalta tulee ensimmäiselle luokalle 20 opiskelijaa ja loput ovat tulossa muilta paikkakunnilta. Penkinpainajaisten näyttävimmän sisääntulon teki viiden lehmän kopla Krista Autio, Wilma Heikkinen, Venla Höykinpuro, Siiri Huntus ja Emma Jauhiainen. Wilma Heikkinen kertoi, että lukiovuodet ovat sujuneet ihan hyvin. Lehmävoimaa!. — Aika on mennyt tosi nopeasti, välillä on ollut enemmän koulujuttuja, mutta kyllä niistä on aina selvinnyt. 6 21. Oona Hannula pani kakkoset leikkimään ”Peppua vasten” -leikkiä. Kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuu 36 abiturienttia, joista osa on tosin neljäsluokkalaisia, eli he ovat riehuneet penkkareissa jo aiemmin. Lukion penkinpainajaisia saatiin viettää isoimmalla porukalla moniin vuosiin. Rehtori Pentti Räisänen uskoi, että lukio selviää kovasta haasteesta, eli 36 poistuvaa opiskelijaa voidaan korvata yhtä monella ellei useammallakin lukion aloittajalla ensi lukuvuonna. Varsinaisia penkinpainajaisiin osallistuneita abeja oli torstaina Iso ikäluokka piti hauskaa penkkareissa liikenteessä noin kolmekymmentä
Markku Mäkelä piti sijoituksensa, samoin Pihtiputaan ankkuri Markus Mattola. — Maalialueella oli ehkä satakunta joukkueisiin kuulumatonta kannustajaa. Joukossa olivat muun muassa Minna Salminen (Vuoden joustavimmat deadlinet), Outi Viskari (Vuoden brittiaksentti), Pentti Räisänen (Vuoden ”Eihän kaikki olleetkaan älliä!”), Tuire Koljonen (Vuoden lifesaver), Taina Asikainen (Vuoden hashtag), Kimmo Kinnunen (Vuoden hiipuva koripallotähti), Virpi Ylälehto (Vuoden dilledong) ja Antti Lappalainen (Vuoden ”Pistetään tästä kohtaa poikki”). Janne Uusitalo aloitti terävästi ja toi joukkueensa vaihtoon viidentenä heti Jyväskylän, Saarijärven, Laukaan ja Jämsän jälkeen. Pyeongchangin olympialaisten naisten viesti verotti väkeä. Nita Rasi ei voinut mitään vahvemmille isompien kuntien joukkueille, vaan hiihti maaliin yhdentenätoista. Odotin vähän enemmän, koska Pohjanmaan nurkilla hiidettiin. Janne Uusitalo aloitti Pihtiputaan viestin upeasti ja saattoi Henri Hiirosen matkaan viidentenä. Ella Paananen viiletti niin vauhdikkaasti, että Roosa Marin pääsi ladulle kuudentena, mutta joutui antamaan periksi Muuramelle. Sheriffi pommitti yleisöä namuilla. 21. Joukkuetta johtanut Martti Kuha on ollut mukana hiihtäjänä tai huoltajana 48 kertaa. Abiturientit jakoivat perinteiseen tapaan palkintoruusukkeita opettajille. Markus on osallistunut maakuntaviestiin viisitoista kertaa ja hänet palkittiin viestin muistomitalilla. — Olisihan se kivempi, jos kaikki olisi jo kirjoitettu tietokoneella, äidinkieli varsinkin, Wilma mietti. Viesti sujui ennakkoodotusten mukaan. Nämä abit ovat viimeinen ikäluokka, jolla on vielä käsin kirjoitettavia aineita ylioppilaskirjoituksissa. — Nuorten osuuksilla pysyimme hyvin vauhdissa, mutta naisia ja aikuisia miehiä on vaikea saada ladulle, Mara harmitteli. Lehmävoimaa! HEIKKI JÄMSÉN Pihtipudas pysyi pitkään hyvin isompien vauhdissa Keski-Suomen maakuntaviestissä Kyyjärvellä. helmikuuta 2018 7 KOTISEUDUN SANOMAT Terävästi alkanut viesti hyytyi matkan edetessä Iso ikäluokka piti hauskaa penkkareissa aineet menevät paremmin ja jotkut vähän heikommin. Kuva: Markku Mäkelä Ella Paananen lähetti matkaan Roosa Marinin. Pihtipudas oli tässä vaiheessa viestiä kuudentena. Kuva: Markku Mäkelä. Henri Hiironen jäi kakkososuudella vain yhden pykälän, kun Jyväskylän kakkosjoukkue kiilasi ohi. Englanti ainakin menee paremmin, muista en oikein tiedä, Wilma jutteli. Kalle Siekkinen piti hyvällä hiihdolla sijoituksensa, mutta Leevi Mäkelä joutui päästämään edelleen Viitasaaren ja Äänekosken joukkueet
1927 Urjalassa k. 2018 Pihtiputaalla Väsyneenä silmät suljit, siihen hiljaa nukahdit. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Auta, että osaisimme rakkaudella auttaa niitä lähimpiä, joilla on elämässään vaikeaa. Suomalaisten menestymistä jokainen toivoo ja media seuraa hetki hetkeltä kuinka urheilijamme toimivat. 5. nuorisotyönohaaja Päivi Kananen 040 524 6664. To 22.2. helmikuuta 2018 Sisaremme ja tätimme Terttu Unelma Matilda KORHONEN o.s. klo 15.30 lapsikuoro Sallilassa. 014-579 1131. Kiitämme Palvelukoti Kasken henkilökuntaa hyvästä hoidosta, lämmöstä ja läheisyydestä Tertun viimeisinä vuosina. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Lavanti, Altti Inkeroinen. Puh. Fax 014-562 631. Mutta tuolla Koreassakin suurin osa kilpailijoista on häviäjiä valtavasta omaan lajiinsa panostuksesta huolimatta. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ti-to klo 9–12 , talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Voimme oppia rakastamaan heikkoakin lähimmäistä. Varaa aikasi numerosta 0400 459991 KE 28.2. klo 13 Varttuneen väen kerho Sallilassa. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. Vt. Hänen varauksettoman tukensa saivat epäonnistuneet, vääriä valintoja elämässään tehneet, sairaat ja rakkautta kaipaavat. Jeesuksen tuoma uusi ihmisarvo ei ole siinä mitä me olemme tai mitä me saavutamme. Kun kilpailuja seuraa, niin tuntuu, että kuudenneksi tai kymmenenneksi sijoittuneelta urheilijalta vaaditaan selvitystä, miksi meni näin heikosti. Messun jälkeen kirkkokahvit Sallilassa. 3. Jumalanpalvelukset Su 25.2. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 21. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. 2. Käynti päätyovesta. ei kokousta (talviloma). Vuokraus ja näyttö Kotiseudun Sanomat p. Vapaapäivät ma ja ti. 8. Sen voiman ja taidon saamme lahjana Häneltä. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Outi Hertteli 040-352 7757. Meidän tulee oppia rakastamaan ja tukemaan epäonnistunutta. 13. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Hänen rakkautensa avulla mekin voimme olla lähimmäisemme auttaja ja hävinneen nostaja. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Merja Koskela 040-765 2453. 2018 Pihtipudas Muistoista aika rakentaa lohdutuksen. Kuvat ja onnittelutekstit sähköpostilla: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi tai ne voi tuoda toimitukseemme. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Päiville. Muistaen Raili Markku Toni Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Pihtiputaan kirkossa lauantaina 3.3.2018 klo 10.00 ja sen jälkeen muistotilaisuus Seurakuntakeskus Sallilassa. klo 9 puuro srkkodissa, ry:n hartaudet: 11.45 pappilanranta, 12.30 Kotipiha ja 13.15 Pihlajakoti. Aikoinaan Vapahtajamme Jeesus antoi meille oikean ja hyvän esimerkin tässä asiassa. Tauno Mattola Kastettu: Eetu Heikki Petter Kröger ja Eero Väinö Jalmari Piispanen. Unionin tulevaisuutta mietitään maaliskuussa Kokkolassa pidettävässä valtuustoseminaarissa.. Lähes lajissa kuin lajissa on paikalle saapunut kunkin lajin 50-100 parasta urheilijaa. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi Wanha Pappila Pihtipudas-Seura ry vuokraa Wanhaa Pappilaa • perhejuhliin • kokouksiin ym. Kun on aika kiitoksen... Virastopappi 014-562 622. Nuorisotyö: Sanna Ollikainen 044-784 4425. Hän oli aina ahdistetun ja sorretun puolustaja. Kilpailu mitaleista on kivikovaa ja kolmen parhaan joukkoon päässeet mitalistit saavat valtavan huomion ainakin kotimaassaan. 27. He ovat tehneet kaikkensa mutta lopputulos ei median mielestä ole kelvollinen. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Ke 21.2. Kolmen parhaan joukkoon päässeillä on selkään taputtajia ja ystäviä. Hän loi kokonaan uuden ihmisarvon perustuksen. Päiväkerho Hiihtoloma viikolla eli vk 9 ei ole päiväkerhoja. PALJON ONNEA 1-vuotiaalle IIDALLE 21.2.! Toivottaa Mummo, pappa ja Mika-eno Pihtiputaan terveysaseman RÖNTGEN SULJETTU MA 26.2. Sen mittoja eivät olleet menestys ja vaikutusvalta. Su 25.2. Kotiseudun Sanomat p. Tässä on meillä jokaisella oppimisen paikka. 044 509 0598. 400.000 suomalaisella on osteoporoosi, useimmilla tietämättään. Siunaus suoritettu. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Eri ryhmien toimintaa To 22.2. Ke 28.2. Musiikki To 22.2. Palveluryhmänä Eläkeliitto. Ole heidän tukenaan ja lisää meille rakkautta. Pihtipudas, kunnantalo Suomen Luustonkunto järjestää luustontiheysmittauksen Su 25.2. klo 9.30 perhekerho päiväkerhotiloissa. Hävinneen puolella Kun voittoja ja menestystä ei tule, kaipaa ihminen eniten tukea. 0207 931 621 www.pihtipudas-seura.fi Seurakunnan kotisivut: www. Kuollut: Ritva Maria Pärnänen 67 v. Jokainen heistä on tehnyt valtavan määrän työtä, harjoittelua ja uhrauksia urheilu-uransa eteen vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Emmehän tiedä, milloin juuri minä olen tuen tarpeessa. Viimeinen ilmoittautumispäivä 21.2. • www.luustonkunto.fi • Hinta 45€, sisältäen myös henkilökohtaisen neuvonnan. Kiitokset osanotosta ja hoivaosaston henkilökunnalle siskon hyvästä hoidosta. Ti 27.2. klo 12 seurat Rukoushuoneella. 2. Voittajan ja mitalistin on helppo olla. lapsien onnitteluun. Hävinneellä ei ole ystäviä, tämän on urheilijoiden lisäksi lähes jokainen meistä kokenut todeksi. Hiihtolomaviikolla ei varkkarikerhoja. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Suurin osa näistä kunkin maan parhaista urheilijoista ei kuitenkaan koskaan voita olympialaisissa tai MM-kilpailuissa. Maanantaina pidetyssä kolmen kunnanhallituksen yhteiskokouksessa Kinnulalle tarjottiin yhteislautakuntiin yhtä monta paikkaa kuin muillekin kunnille, mutta Kinnula haluaisi myös jotain hallinnoitavaa. Kerhot jatkuvat normaalisti ma 5.3. Jokainen meistä epäonnistuu välillä, epäonni ja vastoinkäymiset ovat tuttuja seuralaisia. Pihtiputaan seurakunta Synttärisankari Synttärisankari-palsta on tarkoitettu alle 10 v. Asetamme urheilijoille monesti suunnattomia menestyspaineita ja unohdamme pienen ihmisen sen urheilijakuoren takana. Näillä näkymin Wiitaunioni jatkaa kahden yhteislautakunnan mallilla, mutta yksityiskohdissa riittää vielä hiomista. 1950 Pihtipudas k. He ovat onnistuneet. Pirkko ja Unto Seurakunnan kotisivut: www. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi JUHLAT TULOSSA! Kutsu väki juhlimaan kanssasi ILMOITUKSELLA Kotiseudun Sanomissa! Unionia mietitään Kokkolassa Sosiaalija terveydenhuollon uudistus pakottaa Pihtiputaan ja Wiitasaaren sekä perusturvan osalta Wiitaunionissa mukana olevan Kinnulan miettimään yhteistyön jatkamisen muotoa. N. 1. Voittajat suoraan sanoen piiritetään ja seuraavat viikot ovat heidän elämässään yhtä jatkuvaa pyöritystä. Luuston kunto selviää vain mittaamalla ja siihen voidaan vaikuttaa ikään katsomatta ravinnolla ja ravinteilla. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Hiihtoloma viikolla lasten ja varhaisnuorten leiripäivillä vielä paikkoja vapaina. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Vapahtajamme, Sinä annoit meille esikuvan olla auttamassa vastoinkäymisissä. LÄMMIN KIITOS Muurasjärven Senioritanssiryhmälle ikimuistoisesta yllätyksestä 50-vuotishääpäivänämme. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Yli rajan silloin kuljit rauhan rannan saavutit. Klo 17 kirkkokuoro Sallilassa. klo 13 messu pääkirkossa. Elämä voi tuntua suurelta vaatimukselta. Palsta on ilmainen. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Seurat Su 25.2. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Johanna Kinnunen 040-520 3388. Juuri silloin, kun ihminen eniten kaipaa tukea ja apua lähimmäisten taholta, hän ei sitä saakaan. Nuoret Ke 21.2. Hän on saavuttanut jotakin. klo 19 Miestenilta Muholan mt-talossa; vieraana Tuula Mäntylä. E. Useimmat meistä ovat viime viikon ja kuluvan viikon aikana seuranneet EteläKoreassa käytäviä talviolympialaisia. Hjelmeroos s. Ossi, Paavo ja Tuula Tätiämme muistaen Vesa, Pentti, Mervi, Päivi, Hanna-Maija ja Heli perheineen sekä Leena ja Annamaija perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siskomme Ritva Maria PÄRNÄNEN s. Tarvitaan analyysia suorituksesta ja miksi ei lopputulos ollut tätä parempi. klo 18.30 isoskoulutus Sallilan nuorisotiloissa
Ulkoilupäivä Sopukassa klo 13. opistopalvelut.fi/suomenselka/ tai p. 860 Pr. Naisten kuntoiluvuoro salissa tiistaisin klo 19-21, kuntojumppaa ja pelailua. Mökin Tähti rattaillaan Teemu Okkolin kruunasi suomalaisten päivän sijoittuen kolmanneksi. Muista suomalaisista Pireus taipui johtavan rinnalta ja Virin Eko pilasi laukkaan. Perjantai: jauhelihakastike, spagetti, porkkana-ananassalaatti. klo 18.30. Maksu 50 e. LC Pihtipudas Emmit. Alkeista liikkeelle. klo 18 Sallilassa. 044-4596 261. Vain metallijätettä. 40 e + oma tai kimppakyyti. (s. Kinnula MLL. (s. Toimitsijat paikalle klo 18. neljänneseräpeli Ploki-Kalevan Lentopallo. Kimppakyydit Pihtiputaalta Hilkka p. Ti 27.2. Tapaaminen ti 27.2. Suksenvoiteluilta ke 21.2. NEURORYHMÄ. Sunnuntaina juostun kilpailun vei nimiinsä pihtiputaalaisen Antti Ojanperän tallin Josveis. Järj. Aiempaa kokemusta ei vaadita. Kerho Työväentalolla maanantaisin klo 12. Kouluruokailu Pihtipudas Torstai: broilerikastike, vihannesriisi tai perunat, hedelmäinen vihersalaatti, mustaherukkahillo. Lauletaan Sopukassa. Simmarin uimaopettaja ohjaa. Lähtö aamulla, paluu illalla. Maksu 10 e. MURTO Hiihtokoulu sunnuntaisin klo 14-15 pururadalla. ELÄKKEENSAAJAT. Latu kiertää järvenrantaja jokimaisemissa. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20. 3 viikkoa samassa perheessä ja ajankohdan voit valita itse. Alkavat kurssit Viitasaarella: Piristystä kevääseen 16.–17.3, ilm. Kinnula Ilmoittautumiset joko netin kautta https://www. Vaihtari (15-25 v. Rakukeramiikka 10.–24.3. 2009-2011) klo 16.30-17.30 ja 9-15-v. Chilin kasvatus keskiviikkoisin 28.2.-14.3. klo 12 osuuspankin kokoustiloissa. 040-734 1882/ Asta. Monitoimitalolla tarjolla makkaraa, mehua ja kahvia. Voitelusta vastaavat Kinnulan KinuSkiTeamin voitelijat. KESÄTÖITÄ PIHTIPUTAAN KOTISEUTUMUSEOLLA Pihtipudas-Seura hakee kahta pihtiputaalaista kielitaitoista nuorta museonhoitajaksi kesäksi 2018. väh. 45 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. PUDIS Sählyä Pihtipudas-salissa maanantaisin, 4-lk ja nuoremmat klo 19-20, 5-9-luokkalaiset klo 20-21. Samalla pidämme Emmien oman kirppiksen. Järj. Urheilukoulut Pihtipudas-salissa maanantaisin 6-9-v. To 22.2. klo 15 naisten 2-sarjan 1. 0400-583 225. Urheiluseurat PLOKI Harjoitukset. Kuntolaatikot pururadalla, Särkiharjun koulun risteyksessä ja Untisperällä Lepistön kohdalla. 0400 691 003 tai sihteeri Terttu Paananen p. Su 4.3. To 1.3. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. Viitasaaren alueen musiikkiopisto. Tasapainoja kuntotestejä Alvajärven eläketalolla klo 12. RYHTI Lasten liikuntakerho keskiviikkoisin 18.15-19.15 Maamiesseurantalolla. Kuutamohiihto Muholan perinteisellä ladulla klo 19-23. keskiviikkoisin klo 17.30. Perjantai: kirjolohikiusaus, porkkananainen salaatti. AVANTOUIMARIT. nuori) on yleensä n. TUISKU Hiihtokoulut urheilukentällä. Perhekahvila keskiviikkoisin klo 10-12 entisen Pikkukarhun tiloissa. Kumpulan talviuintipaikan avaimen saa kunnantalon infosta. Muhola-Seura ja vapaa-aikatoimen tiimi. Ilm. Suomenhevoset esiintyvät tällä viikolla Pariisissa Vincennesin raviradalla kaksi kertaa kylmäveristen näytöslähdöissä. lounas 11-13 • 19-24 (02) LA 24.2. Polkupyörän hoitoja huoltokurssi, kevät, 22.3.–26.4. Kouluttajina tanssinopettajat Pirjo ja Tommi Koivula. KINNULA Pe 2.3. Päivystys puh. Josveis voitti Vincennesissä Keskustie 46, Kinnula P. Kirjalliset hakemukset viimeistään pe 16.3.2018: Pihtipudas-Seura ry / Hallitus, Keskustie 8, 44800 PIHTIPUDAS tai terttua.paananen@gmail.com Tiedustelut: Puheenjohtaja Juhani Krook p. Kansalaisopistot Pihtipudas Alkavat kurssit maalis–huhtikuusa, Pihtipudas: Pisankamunien maalauskurssi 10.3., ilm. SYDÄNYHDISTYS. Kerho to 1.3. Sunnuntaina -12 ja nuoremmat sekä G/F-junnut klo 13-14. 2008 ja aiemmin) klo 17.30. 2.3. Garage After Ski Arvolantien hallissa. Torstaina C-junnut klo 19-20.30. Tied. ELÄKELÄISET. To 1.3. Perjantaina D-junnut klo 17-18.30, Ejunnut klo 18.30-19.30, miehet klo 19.30-21. Naisten kuntonyrkkeily Tuiskun kuntosalilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. Ennakkoliput M-Mainoksella. 9.3. Vaihtori auki klo 10-15 kunnantalon alakerrassa. Mosaiikkia pihaan ja puutarhaan 2.–23.5., ilm. Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia pe 23.2. Hiihdon Op-cupin osakilpailu Alvajärvellä valoladulla ke 21.2. Jatta ja Kari Parkkonen laulavat ja laulattavat klo 13. Ma 26.2. Perustietoa chileistä ja kasvatuksesta. La 3.3. klo 11-11.45 ja 9-12-v. fusku, foksi, bugg ja tango. Talvitapahtuma Niemenharjun Matkailukeskuksessa klo 12-15. ja lisätiedot 040-778 8644. mennessä opistolle. klo 18-22 ja la 21.4. 19–02 • JiiPeen karaoke Tervetuloa!. Loppu maksetaan itse. Lajikkeiden erot ja ominaisuudet. Hinta 25 e, sis. tiistaisin klo 17, sukset mukaan! Yli 9-v. Liikutaan ulkona ja sisällä. Pe 23.2. klo 10 -17.30 Seurojentalolla. Finlanders-yhtyeen konsertti Elämäjärven Mäntypirtillä klo 19. D I A B E T E S Y H D I S TYS maksaa jäsenelleen 20 euroa Outin järjestämästä Ikean kyydistä la 24.3. Ke 21.2. klo 14 valtuustosalissa. Jäsenmaksut kerhossa helmikuun aikana. alv. Vapaa pääsy. 040-705 2434. Mosaiikkikurssi 6.4–19.5., ilm. klo 10-10.45, 6-8-v. Kinnula Torstai: mannapuuro ja vadelmakeitto, tuore leipä, leikkele. LIIGAPLOKI Metalliromun keräyslaSeurat ja yhdistykset va vanhan TVH:n pihalla ja Kojolassa Hännisen pajan tontilla. 040 554 9007. Ilmoittautumiset Outille p. Lisätietoja 040 734 1882/ Asta O R T O D O K S I N E N TIISTAISEURA. Huoltopisteet avoinna klo 9-15. 0400-772 712. 27.4. 4H. MLL. IKIS-luento: Mitä geenitestit kertovat. Urheilukerhot 6-12-vuotiaille tiistaisin klo 17-18 Muurasjärven koululla. Vesijumppa Simmarissa maanantaisin klo 13-13.30 ja perjantaisin klo 13-13.45. Pelailemme ja askartelemme. E-ja D-junnut 3-6 lk ti klo 15.30-17 ja ke klo 15-16.15. Vincennesin toinen kylmäverilähtö juostaan huomenna torstaina. Mukana lähdöissä neljä ravuria Ruotsista, neljä Suomesta ja neljä Norjasta. Ei osanottomaksua. klo 12-12.45. Tuo valmiiksi hinnoitellut tavarat mukanasi. Buffetti, arvontaa. ELÄKELIITTO. Mm. Josveisin omistaa Paul Lindgren Nurmijärveltä, mutta hevonen on ollut koko ajan Ojanperän tallin valmennuksessa. B-tytöt ti klo 17.15-18.45, ke klo 15.45-17.15 ja pe klo 19.1520.45. Muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella parillisten viikkojen torstaisin klo 1416. 0400 632 563 Antti Ojanperän unelma toteutui, kun hänen ohjastamansa Josveis vei voiton Ranskan ravipyhätössä. Tanssikurssi pe 20.4. paloasemalla kello 16-20. C-tytöt 7-8 lk ti klo 17.1518.45, to klo 16-17.30 ja pe klo 15.45-17.15. klo 9.30-11 (ke klo 11-13). MUISTIYHDISTYS. Vanhoja perinteitä Mäntypirtillä klo 13. To 15.3 menemme Viitasaaren Karoliinojen vieraaksi. Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. Koiravaljakkoajelua Alaskan huskyilla, maksuttomat nappulahiihdot Muurasjärven Murron kanssa, pulkkamäki, arvontaa ym. Järj. TULIKIRVES. viim. liikuntatoimi, Tuisku, Ryhti, Murto ja Ruokolahti. Vihkoon päivä, nimi ja kuntoilulaji. Kahvio paikalla. Alle 9-v. 0400 479 685 PE 23.2. Ilmoittautumiset puh. Antti ohjasti Josveisin johtavan takana, sai tilaa ja kiri lopussa ohi norjalaisen ykkössuosikin. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot 2 x 100 • 2 x 170 muut voitot yht. klo 18-19.30 keskuskoululla. klo 12 seurakuntatalolla. Perhekahvila auki tiistaisin klo 9-12.30 Kotiseudun Sanomien talossa. Oppilaskonsertti Putaanvirran koulun salissa klo 18. klo 17 Viitasaaren kaupungintalolla. MJK Maanantai, fysiikkatreenit 3-9-luokkalaisille klo 1617.30. asti kansainvälisyydestä ja vieraista kulttuureista kiinnostuneet perheet, samalla saa ilmaisen kielikurssin. Kari p. Nukkekotikokoisten esineiden valmistaminen C 14.–15.4., ilm. Osanotto 5 e, perhe 10 e. Pe 2.3. Laturetki Suks’ Eemin Siwakointi reitillä Pihtipudas – Alvajärvi – Muurasjärvi. viim. F-junnut 0-2 lk to klo 15.15-16.45. Kuutamohiihto klo 18. 11.4. klo 17 hallitus, klo 18 klubikokous Eväsrepussa. Shaukat Anjamin kirjan esittely. To 15.3. riviltä 800,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 kahvitarjoilu PIHTIPUDAS Helmi-maaliskuussa Mikko Salmelinin valokuvanäyttely terveyskeskuksen galleriassa. yhteislaulua. Sadon säilöminen. ELÄKELIITTO. klo 14 valtuustosalissa. viim. Alakoululaisten DJ-disco klo 17-19, Nuorison UV-bileet klo 19-21 ja Vesterinen yhtyeineen klo 21. 11.4. Sauvat mukaan. 040571 0143 ke 28.2 mennessä. Naisten kuntosalivuoro sunnuntaisin klo 18.30-20. 30.3. ma 19.3. Lisätiedot Merja p. Lentopalloa la 24.2. Lähtö Elämäjärven Mäntypirtiltä. Atyttöjen välieräturnaus klo 11 ja su 25.2. viim. 21. viim. Isäntäperheeksi voi hakea 28.2. F-D-nuoret Putaanvirran salissa, Cja B-nuoret Pihtipudas-salissa. Ma 26.2. Ladulla nuotiopaikkoja. Sitovat ilm. 14. ilm. klo 14 valtuustosalissa. La-su 24.-25.2. Uimakoulu uimataidottomille talvilomalla Simmarissa ma-pe 26.2.-2.3. Kerho ke 21.2. Nykytanssin ja luovan liikunnan viikonloppukurssi lapsille Sopukan liikuntasalissa, 2-5-v. IKIS-luento: Home ja terveys — uusinta tietoa hometutkimuksista 28.3. viim. Kevään luennot, Viitasaari: IKIS-luento: Äkilliset aivoverenkiertohäiriöt (TIA), 14.3. Ota halutessasi pieni määrä omia villalangan pätkiä mukaan. 19.3. Rientoja ja tilaisuuksia Pihtipudas EA-RYHMÄ
Pienellä vinkillä pystyt tekemään naapuriisi lähtemättömän vaikutuksen: tarkista ennen ulkooven avaamista uutiset kännykälläsi. 040 621 2666 jaanika.pent@luxdent.fi • www. Tervetuloa Johtokunta Pihtiputaan Eläkkeensaajat ry:n kevätkokous Työväentalolla maanantaina 5.3.2018 kello 12. Hiilingin Jahti ry Vuosikokous su 4.3.2018 klo 13.00 Tervapesällä. Tilaajatunnuksen saat toimituksestamme p. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 Keskustie 42, 43900 KINNULA 045-232 9120 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kinnulan Kartano Oy Lounasravintola ti-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Jyväskyläntie 4, 69950 Perho • puh. ja su 25.2. 044 325 6420. 0400 644 500 tai 040 911 2996 Saanin Eränkävijät ry Sääntömääräinen vuosikokous la 3.3.2018 klo 17.00 Takkatuvalla. 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. Haastella muutama sananen maailman menosta. Pihtiputaan Yrittäjät ry:n kevätkokous pe 9.3.2017 klo 18 alkaen Rajalan Riihessä. Ilmoittautumiset ke 7.3. Kahvitarjoilu Tervetuloa Hallitus Metsästysseurue Vihtapuron vuosikokous Koivulassa lauantaina 3.3.2018 klo 12.00 ja hirvikeitto klo 15.00 alkaen maanomistajille, jäsenille ja kyläläisille. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. helmikuuta 2018 Keskustan Kinnulan paikallisyhdistyksen ylimääräinen yleinen kokous su 4.3.2018 klo 13.00 valtuustosalissa. P. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. Johtokunta klo 16. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 21. Lounas: 11-13. Näin pääset laukomaan totuuksia asioista, joista naapurisi vasta spekuloi. Tervetuloa Hallitus KESTOTILAAJILLA ON MAKSUTON LUKUOIKEUS Kotiseudun Sanomien näköislehteen. Tervetuloa! Myydään/vuokrataan Kinnulassa saunallinen RT–OSAKE P. luxdent.fi • tarkastukset • paikkaukset • juurihoidot • hampaiden poistot • proteesit • lapset -25% TILAA KESKISUOMALAINEN Erkki Jämsén Puh. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Johtokunta LEHDEN OMA LOGO Pakkohan sitä naapuria on tervehtiä törmätessään. ILMOITA vapaista työpaikoista Kotiseudun Sanomissa! ETSITKÖ TYÖLLE TEKIJÄÄ?. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 050-520 0978 045-632 7004 Kuljettajat HUOMIO! DIREKTIIVIPÄIVÄT PIHTIPUTAALLA la 24.2. Sanomalehti on fiksu juttu – myös kännykässä. 040 722 8471 Airi Jämbeck Myytävänä Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). mennessä Rajalan Riiheen p. Ilm. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Asia: maakuntavaaliehdokasasettelu. Alexandria Pankkiiriliike tarjoaa ruokailun ja saunan. Tervetuloa Johtokunta MTK-Kinnulan yhdistyksen kevätkokous pe 2.3.2018 klo 19.00 Kinnulan kunnan valuustosalissa. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.. Rakennusliiton osasto 334:n kevätkokous to 1.3.2018 klo 18.00, Rikantie 19
JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT VIEMÄRIEN TYHJENNYKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 www.lassila-tikanoja.fi/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ KESTÄVÄÄ TYÖTÄ.. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen Joni-Pekka Puranen • Jari Pekkanen Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • astianpesukoneet • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 0400-777 757 Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset 045-273 3765 (to-pe) 040 502 9452 (ma-ke) • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 029 566 0880. Julkinen kaupanvahvistaja. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Keskustie 14, Pihtipudas p. 0400 547 257 Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 OSOITTEENMUUTOS! Kun osoitteesi muuttuu ILMOITA se myös meille p. YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas • PERUKIRJOITUKSET • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • AVIOEROT • PERINTÖASIAT • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RSNotariaatti RAIMO SILTANEN p. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. • arvometallit • akut • renkaat • vaihtolavapalvelu metalliromulle • rekisteristä poistot MAKSUTTA Metalliromun keräys p. 0207 931 620 Kotiseudun Sanomat Näin varmistat lehden perilletulon! Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. Avoinna klo 9-15. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari • romuautot • maatalousromut ym. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. . 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as • w w w .t as m ah o it o. 0400 687 364 OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA PURKAAMO AUTO-OSIX OY Pihtipudas • www.auto-osix.fi 040 484 9255 / varaosat Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Puh. 0400 534 406 / Tero HINAUSPALVELU 24h p. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke. 040 580 8274 p. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Koulutettu hieroja ja jäsenkorijaaja T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • majoitusta lomaan ym. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. 21. Ammattitaidolla ja luottamuksella. • myös kotija laitoskäynnit! • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Henna Mönttinen 0400 578 370 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset
Aloitteessa todetaan, että kunnassa on hyvät varhaiskasvatuspalvelut alle kouluikäisille lapsille. Hän tulkitsi ottelun tuomareiden ottaneen ison roolin pelissä. He ottivat pääroolin pelaajien sijasta. Runkosarjan sijoitus ei ole tärkein, tärkeämpi on se, että pelaajat ovat kunnossa pudotuspeleissä. — Tämä oli hyvää harjoitusta voittamisesta pudotuspelejä varten. RMH Mixell -apevaunuja! Päivän aikana huoltopaketeista -25%! Valtra-voiteluaineet -15%! OTA YHTEYTTÄ, AGCO SUOMI OY: Konemyynti: Pekka Oja, 0400541236 Huolto ja varaosat: Pertti Kuusikko, 0400199177 Osoite: Satamakuja 4, 44500 Viitasaari LiigaPloki päätti lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan viimeisen kotipelinsä iloisin ilmein. Joukkueen vastaanotto toimi hyvin. Teknisellä LiigaPloki oli jo siirtynyt 14-13-johtoon pitäen sen loppuun saakka. TERVETULOA! Ensiesittelyssä uusi A4-sarja! Ajettavissa myös Fendt 724 Profi Plus, Valtra T254V SmartTouch ja N174D SmartTouch! Hernekeittotarjoilu 200 ensimmäiselle klo 10 alkaen! Mukana myös Kesla! Paikalla SR-Harvestingilta Matti Pesonen esittelemässä mm. Kahden ottelun viikonloppu päättyi hienoon voittoon LiigaPloki kaatoi Oriveden Kolmas erä oli jo monen mielestä jo pelattu LiigaPlokille. Avoimen päiväkodin palveluja halutaan laajentaa Keski-Suomessa esimerkiksi Äänekoski järjestää avointa päiväkotitoimintaa. Lauantaina LP Kangasala voitti kotijoukkueen niukasti 2-3 (23-25, 25-19, 25-27, 25-22, 9-15). Ryhmän mielestä avointa päiväkotitoimintaa voisi tarjota yhdessä kunnallisen päivähoidon ja muiden lapsiperheiden palveluja tuottavien tahojen kanssa. Keskustan valtuustoryhmä jätti maanantain kokouksessa aloitteen päiväkotitoiminnan tarjoamiseksi kotihoidossa oleville lapsille. Eräpallotilanteissa kotijoukkue sortui tekemään peräkkäisiä virheitä aloituksissa ja hyökkäyksissä. Aloitteen mukaan avoimen päiväkotitoiminnan tavoitteena ovat lasten ja perheiden hyvinvoinnin sekä lapsen iän mukaisen kokonaisvaltaisen kasvun edistäminen, vanhemmuuden tukeminen ja vahvistaminen, vertaistuen mahdollistaminen sekä perheiden osallisuuden edistäminen. Kangasala kevätkunnossa Ottelussa Kangasalaa vastaan LiigaPloki johti ensimmäistä erää jo 21-17, mutta kovaan kevätkuntoon päässyt Kangasala tuli takaa ohi. KLO 9-16. Neljännessä erässä oli jo pudotuspelitunnelmaa. Teknisellä aikalisällä Orivesi johti enää 14-13. Muuramessa kunnallinen lasten avoin kerhotoiminta täydentää Muuramen seurakunnan lastenja perhekerhotoimintaa sekä MLL:n perhekahvilatoimintaa. Tilaushinnat 1.1.2018 Kestotilaus 66 /vuosi Määräaikainen 12 kk 70 Pohjoismaat 12 kk 103 Hinnat sis. Toisessa erässä molempien joukkueiden hyökkäyspeli toimi ja peli eteni tasoissa tilanteeseen 16-16, jonka jälkeen Plokin Nette Tuomisen aloitusvuorolla Alex Reidin johdolla LiigaPloki takoi selvän erävoiton 25-19. — Canace Finley oli tänään liekeissä ja Emilia Käännän onnistuminen antaa uusi mahdollisuuksia jatkoa ajatellen, Koskinen summasi. Reilu 21-14-johto kuihtui kuitenkin kasaan. Jukka Koskinen oli tyytyväinen pelin tulokseen. Oriveden pelaajien onnentuuletukset ja omat näkemykset tuomareiden toiminnasta aiheuttivat punaiset kortit Reetta Väisäselle ja Olga Vergidoulle. — LP Kangasala pelasi hyvin, vaikka tilastojen mukaan peli oli tasainen. Molemmat joukkueet pelasivat jo hyvää pudotuspelejä valmistavaa peliä. Sarjakolmonen lähti lopulta kotimatkalle tappion kärsineenä. Toisessa erän loppu sössittiin, mutta kolmanteen erään tulimme hyvällä asenteella mukaan. Sen sijaan avoimen varhaiskasvatuksen palveluita kunta ei tarjoa. Oriveden pakomatka katkesi Avauserässä OrPo karkasi jo 9-4-johtoon, mutta karkumatka lopahti LiigaPlokin löydettyä oman tasonsa. Kotijoukkue sortui tekemään erän lopussa runsaasti hyökkäysvirheitä, joiden turvin LP nousi 25-23-erävoittoon. Kunnanhallitus vuokraa yritykselle kaksi erillistä toimistotilaa osaamiskeskus Bitistä. LP ykköstykki kanadalainen Danielle Brisebois ( 30/+13) sai kaivattua apuvoimaa erävoiton saamisessa. Päävalmentaja Kai Stenius otti aluksi vaihtopenkiltä Jutta Riikosen, jonka aloituksilla LP siirsi vieraat 6-3-johtoon. helmikuuta 2018 Urheilu Puh. Toisessa erässä OrPon hakkuri Franncyle Lemos jäi vaihtopenkille hoidattamaan kättänsä. — Onnittelut voitosta LiigaPlokille, meillä oli hyvä taistelu, mutta tuomarit epäonnistuivat neljännessä erässä. Näiltä näkymin vastustajaksi tulee sarjanelonen, joko Orivesi tai Kuusamo, jotka ovat tasapistein sijoilla kolme ja neljä. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Toimittaja Juha Kivinen 0400-345 852 Ilmoitukset ja tilaukset: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander 0207 931 620 Reija Kärkkäinen 0207 931 621 Ilmoitushinnat 1.1.2018 Tekstisivu 0,98 /pmm Tekstin jälkeen 0,92 /pmm Takasivu 1,01 /pmm Kuolinilmoitukset 0,98 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. Puhelinvastaajaan eikä tekstiviestillä voi jättää maksullisia ilmoituksia. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 21. Jessican tehokas hyökkäyspeli (9/+7) käänsi erän lopun OrPolle 27-25. Tilalle tullut Jessica Kosonen piristi joukkueen peliä. Erän lopussa Taija Tikka onnistui tekemään kolme peräkkäistä aloitusässää. Alkupelissä vaisusti pelannut Kangasalan keskari Jessica Wagner heräsi hyökkäämään ja torjumaan. Sunnuntaina LiigaPloki voitti upeasti sarjataulukossa kolmantena olevan Oriveden Ponnistuksen erin 3-1 (25-22, 25-27, 25-15, 25-23). Martti Karjalainen Suzanne Horner ja Meredith Hardy juonivat nopeaa hyökkäystä, jolla Orivedeltä napataan piste. Kolmanteen erään tuli sisuuntunut LiigaPloki. Ottelu oli ajoittain yleisöön menevää lentopalloa. Varsinkin Emilia Käännän tasaisen varma vastaanotto peli auttoi passari Suzanne Horneria jakelemaan passeja monipuolisen tehokkaasti. Joukkue sijoittuu runkosarjassa viidenneksi. LiigaPlokin päävalmentaja Jukka Koskinen löysi tappion syyt syöttöpelistä ja takeltelusta hävittyjien erien lopussa. Viidennessä erässä Kangasala onnistui pelaajavaihdoissaan. Ne on tarkoitettu kotihoidossa oleville lapsille ja heidän perheilleen. Kuva: Jari Kotka SydänSuomen taloushallinta Kinnulaan Pihtiputaalainen SydänSuomen Taloushallinta Oy laajentaa toimintaansa Kinnulaan. Erän alku oli Oriveden juhlaa, se johti jo 6-2, mutta Ploki tuli takaa ohi. LiigaPlokilla on vielä kolme vierasottelua ennen maaliskuussa alkavia pudotuspelejä. OrPon päävalmentaja Apostolos Oikonomou harmitteli joukkueensa neljännen erän menetystä. Kotijoukkue joutui taipumaan 9-15. Kotijoukkue vähensi virheitä Neljännessä erässä kotijoukkue pelasi vähemmillä virheillä voittaen erän 2522. LP Kangasala tuli erän lopussa vahvasti haastamaan, mutta Plokin Alex Reid hurjat pelitehot 8/+8 käänsivät sen LiigaPlokille. Tänään pallo ei pomppinut meille. Lopussa kotijoukkue oli terävämpi Canace Finleyn ja Meredith Hardyn vahvoilla hyökkäyksillä. LiigaPloki voitti erän 25-15. alv 10 % Kokonaislevikki 4 470 Tarkastettu 2.3.2017 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki KONEPÄIVÄT VIITASAARELLA 23.2. Ryhmä esittää, että avoimen päiväkotitoiminnan järjestäminen selvitetään.. Hakkuri Finley hoiti kolmen metrin hyökkäykset Oriveden kenttään kovilla tehoilla