PIHTIPUDAS kotiseutumme Pihtipudas-Seura ry Toimitustyössä ovat olleet mukana Virpi Pihlaja, Kirsti Pulkkinen, Simo Puranen, Pia Urpi ja Pirkko Vartiainen Taitto: Kotiseudun Sanomat /Anne Viander Etuja takakansi: Matias Pasanen Painopaikka: Oy Fram Ab, Vaasa Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnea alkavalle vuodelle toivottaa:
Esineen ja siitä kertovan tarinan avulla voi kertoa jotakin olennaista omasta paikkakunnasta ja kotiseudusta. vanhoihin valokuviin ja karttoihin, Sukuseurojen Keskusliittoon, Suomen Sukuhistorialliseen yhdistykseen, Suomen Sukututkimusseuraan ja moniin pihtiputaalaisiin sukuseuroihin. Kannustan osallistumaan Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen joko tapahtumajärjestäjänä tai osallistumalla ahkerasti muiden järjestämiin tapahtumiin. Sukututkimuspäivien aikana on tutustuttu mm. Sukututkijat tekevät arvokasta työtä selvittämällä omalta osaltaan paikkakunnan henkilöhistoriaa. Juhlavuoden teemana on ”Yhdessä”, ja eri toimijoiden toivotaan järjestävän elävää ohjelmaa koko vuodeksi. Tunnelmallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta! Pia Urpi Pihtipudas-Seuran sihteeri. Ohjelmaa suunnitellaan eri tahojen kanssa koko vuodeksi ja juhlavuosi huipentuu juhlaan, johon kutsutaan kaikki Pihtiputaan kunnan asukkaat. Pihtiputaan ja sen historian tuntemusta voi lisätä kotiseutumuseovierailun lisäksi osallistumalla seuran järjestämiin tapahtumiin. Teemaan liittyen ohjelmilta odotetaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämän mietelauseen näin syksyllä erään kotiseutumuseon seinällä: Joka ei vanhaa tunne, ei hän voi uuttakaan ymmärtää. Pihtiputaan kunta on perustanut työryhmän, joka organisoi Pihtiputaalla järjestettäviä tapahtumia. Pihtiputaan Joulu 3 Itsenäisen Suomen juhlavuosi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuotta vietetään vuonna 2017 ja valmistelut ovat jo täydessä vauhdissa. Pihtiputaalla on runsaasti sukututkimusta innokkaasti harrastavia henkilöitä ja heidän toiveestaan on Wanhassa Pappilassa järjestetty kolmena syksynä sukututkimuspäivä. Suomen Kotiseutuliitto julkaisee kaikki tarinat ja esinekuvat verkossa juhlavuoden 2017 aikana. Suomen Kotiseutuliitto haastaa maamme kotiseutumuseot kertomaan itsenäisen Suomen tarinaa yhden esineen kautta. Tältä talvelta museo on jo sulkenut ovensa, mutta ensi kesänä voi käydä taas tutustumassa museon esineistöön. Paras kiitos tapahtumien järjestäjille on runsas yleisömäärä. Yhdessä voimme valita esineen, joka kuvaa parhaiten paikkakunnan historiaa tai jotakin sen merkittävää tapahtumaa. Liiallista virallisuutta pyritään välttämään. Pihtipudas-Seuran ylläpitämässä kotiseutumuseossa on esillä noin 900 esinettä, jotka kertovat Pihtiputaan historiasta. Ohjelma voi olla tapahtuma, tilaisuus, näyttely tai teos. Ehdotuksia esineestä tarinoineen otetaan vastaan ensi vuoden aikana
Nyt näistä tapahtumista tulee minulle toivottavasti jatkossa perinne, josta voin luoda sellaisen muistijäljen, jonka vielä vanhempanakin voin jakaa lapsieni ja lastenlasten kanssa. Näin on myös tulevana jouluna itselläni. Lapsuuteni joulut ovat säilyneet edelleen lämpimänä ja hyvänä muistona mielessäni. Papin työhön kuuluu oleellisesti hartaustilaisuuksien ja messujen pitäminen. Kaiken turhan tiedon lähteessä wikipediassa sana traditio määritellään seuraavasti: ”Perinne eli traditio on peritty tapa, käytänne tai käsitys. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli kerrottu ja paimenet palasivat takaisin kedolle ylistäen ja kiittäen Jumalaan. 4 Pihtiputaan Joulu Joulun traditio Muistan vielä hyvin omat lapsuuteni joulut. Tämän jälkeen näistä paimenista ei enää kerrota mitään lisää. Olen ollut siinä mielessä onnellinen, että isovanhempani ovat olleet lähellä, joten pääkaupunkiseudulta ei ole tarvinnut matkustaa minnekään kauemmas joulun viettoon tai muutenkaan muuttaa totuttuja tapoja. Erityisesti perinne viittaa kansanperinteeseen, kansan muistitiedon varassa säilyttämään henkiseen kulttuuriin.” Kristinuskossa traditio on hyvin keskeisessä asemassa. Näin traditio, tärkeä tapahtuma, on säilynyt muistitietona aina meidän päiviimme saakka. Viimeisinä vuosina on meillä ollut tapana käydä jouluyön messussa ja nauttia sen jälkeen rauhallisesti Vapahtajamme syntymäpäivästä. Aattoon liittyi käynti Hietaniemen hautausmaalla ja sitten loppuilta mummin ja vaarin luona sukulaisten kanssa. Niihin on aina liittynyt voimakas perinteen, tradition kunnioitus. Aattona on kaksi hartaustilaisuutta kirkossa kello 13.00 ja 17.00 (kirkkoherra Arja Huuskonen pitää hartauden kello 15.00 Muurasjärven kirkossa) ja joulupäivänä aamulla juhlamessu kello 8.00. Oikea Herran enkeli olisi seissyt edessäni kirkkaudessaan ja kertonut suuren ilosanoman, evankeliumin Vapahtajan syntymästä. Joulupäivänä käytiin äidin vanhempien luona. Tapahtumat, kuten pukin vierailu, tapahtuivat joka vuosi miltei samaan aikaan. Mutta jos ajattelen tällaista kokemusta omalle kohdalleni, olen varma, että siitä riittäisi kertomista ja puhumista aivan elämäni loppuun asti. Traditiolla on tässä hyvin suuri merkitys. Kaikki ne sadat kynttilät, jotka näkyivät kotimme ikkunasta haudoilla palamassa loivat aivan ainutlaatuisen tunnelman. Kauneimpia joululauluja pääsee laulamaan useamman kerran ennen joulua erilaisissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa. Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi kaksi tuhatta vuotta sitten Betlehemissä, Juudeassa Daavidin kaupungissa. Perunaja lanttulaatikot tehdään mummon vanhan reseptin mukaisesti. Hartauksissa ja messuissa ovat ovet kutsuvasti auki kaikille. Nämä paimenet menivät katsomaan sitä, mitä enkeli oli heille ilmoittanut. Tutussa Luukkaan jouluevankeliumissa kerrotaan, kuinka enkeli ilmestyi yöllä paimenille ja kertoi heille suuren ilosanoman Vapahtajamme syntymästä. Tätä kertomusta on varmasti kerrottu paimenten suvussa eteenpäin lapsille ja lapsenlapsille. Olemme muuttaneet vaimoni kanssa tänä keväänä tänne Pihtiputaalle ja minä olen saanut helluntaina pappisvihkimyksen Lapuan tuomiokirkossa. Joulupöydän ruokien tulee olla samoja vuodesta toiseen. Toivottavasti myös sinulla on joku tärkeä perinne, joka liittyy kiinteästi jouluun. Asuimme Espoossa aivan tuomiokirkon vieressä hautausmaan reunassa. Voimme edelleen yhtyä enkelien sanoihin: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Oikein rauhallista ja siunattua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa teille kaikille! Erkki Lavanti Pihtiputaan seurakunnan pastori. Jouluna toimittiin aina lähes saman kaavan mukaisesti. Luulen, että tällainen joulun vietto hyvin vakiintunein menoin on hyvin tyypillistä meille suomalaisille. Nyt tuosta traditiosta täytyy luopua ja saada uusi tapa viettää joulua täällä Pihtiputaalla
Omatoimisesta jatkamisesta on oltu rauhallisen päättäväisesti yksituumaisia, eikä kuntarakenteen muutoskeskustelu ole saanut merkittävää jalansijaa. Yksi valtakunnan päävaltateistä kulkee meille strategisesti oikeassa paikassa ja sen tuomiin mahdollisuuksiin on tartuttava kaksin käsin. Teemme runsaasti toimia, jotka mahdollistavat nyt tai jo aiemmin lähteneiden paluun ja tietysti aivan uusien asukkaiden saamisen kuntaan. Päinvastoin on kehitetty omaa toimintaja ajattelutapaa, jossa meillä on halu näyttää entistä aktiivisempaa otetta ja suhtautumista tulevaisuuteen. Monet pienetkin impulssit tahtotilasta ja yhteisestä päämäärästä eivät voi olla heijastumatta, luoden taas uusia toimenpiteitä. Se tarkoittaa rohkeita ja ennakkoluulottomia avauksia ja toimenpiteitä monilla eri osa-alueilla. Hyvä näin. Pihtiputaan kunnassa ei ole jääty voivottelemaan heitä, joiden omien tavoitteidensa mukaisesti on ollut välttämätöntä muuttaa pois. Vaikka pieni muuttovirta etelään jatkuisikin, uskon, että kuntamme halki kulkeva E75-tie tulee pitämään Pihtiputaan elinvoimaisena niin pitkään kuin ajatus kantaa. Se tarkoittaa joustavaa ja riittävää palvelurakennetta, koulutoimen ajanmukaisuutta niin laadullisesti kuin koulurakennusten ajanmukaisuudenkin osalta, terveyspalveluiden turvaamista riittävän kattavasti, teknisen toimen positiivista ja palvelualtista Pihtipudas-henkeä sekä laadukkaita asumismahdollisuuksia. Se on luonut positiivista asennetta, jonka uskomme toimivan lumipallon tavoin. Erilaisista lähtökohdista olevat ihmiset ja ajattelutavat kannustavat toisiaan ja moniin asioihin saadaan hyvin monipuolinen näkökulma. Pihtipudas ei ole toiminut omissa toimissaan ja päätöksissään joo-miehenä, vaan paremminkin kyllä-miehenä. Uskon, että menneiden vuosikymmenten ja varsinkin asutustoiminnan tuloksena Pihtiputaan alueesta muodostui tänne muuttaneiden uusien asukkaiden myötä juuri tällainen aktiivinen ja omatoiminen yhteisö. Koska tämä kirjoitus julkaistaan Pihtipudas-Seuran joululehdessä, on mielestäni erinomaisen sopivaa vilkaista myös historiaan, jonka uskon olevan yksi syy edellä mainittuihin aktiivisiin toimiin. Eikä yksin pohjoiseen tai etelään matkaajat ole Pihtiputaan ainoa elinkeinosuunta, vaan alueen yleinen tunnettavuus, hyvä sijainti hyvien kulkuyhteyksien lisäksi antavat voimatekijöitä, joihin on tartuttava kuntamme vireänä pitämiseksi. On hienoa todeta, että Pihtipudas toimii jatkossakin samoilla periaatteilla toivottaen kaikki tekijät ja ideoijat tervetulleeksi kuntaamme. Siltoja ei ole poltettu muuttajiin. Lukuisat ovat ne viimeaikojen päätökset, joilla on edistetty työpaikkojen säilymistä ja uusien luomista. Ne takaavat mahdollisuuden kehittää niin terveyspalveluita, koulutoimea kuin myös vapaa-aikaan liittyviä panostuksia. Usko siihen supisuomalaiseen periaatteeseen, että teot ratkaisevat eikä sanat, uskotaan ja sen mukaisesti myös toimitaan. Erilaiset ajatukset ja ihmiset monipuolistavat toimintakulttuuriamme ja ovat vahvuutemme. Pihtiputaan Joulu 5 Itsenäinen ja innokas Pihtipudas Ilman sen suurempaa meteliä on Pihtipudas koko kuntauudistuskeskustelun ajan ollut hyvin selkeä ja yksituumainen kunnan jatkavan itsenäisenä, omista asioistaan päättävänä kuntana. Hyvää Joulua toivottaa Kari Parkkonen, kunnanhallituksen vpj. Tehtyjen toimenpiteiden lista on pitkä ja uusia avauksia on tulossa jatkossakin. Kaikille täällä asuville ja tänne haluaville on kunnan tarjottava parhaat mahdolliset edellytykset viihtyisään ja elinvoimaiseen kuntaan. Vaikka keskustelut valtakunnassa ovat velloneet monitahoisesti, ei siitä meidän kuntapäättäjien eikä kuntalaisten keskuudessa ole tehty suurta numeroa. Maahan ei ole jäätykään makaamaan, vaan kaikki alueella asuvat yksittäiset henkilöt, yhdistykset, yritykset ja myös kunta ovat asennoituneet oman toimintansa kehittämiseen hyvinkin positiivisesti ja suurella ahkeruudella. Loistavaa, sillä työpaikat ovat kaiken perusta vireälle kunnalle. Hartiavoimin on kuntahallinnossa ja päättäjien taholta panostettu kunnan yritystoiminnan monipuolistamiseen ja kehittämiseen. Tulevaisuus näyttää kuinka näissä olemme onnistuneet, mutta sen voi nyt jo tietää, että jos emme tee tai yritä lopputulos on silloin ainakin tiedossa
Ensimmäinen yritys urheiluseuran perustamiselle tehtiin jo 1900-luvun alussa, mutta silloinen nimismies Petterson esitti saatekirjelmässään kenraalikuvernöörille lausuntonaan ”etteivät pihtiputaalaiset tarvitse mitään urheilua, heillä on urheilemista tarpeeksi omissa töissään”. Nimikysymys ratkesi, kun Tauno Forström tuli kokouspaikalle ja pudisteli lakistaan lunta sanoen: ”Onpa siellä kova tuisku”. yhdistettyä, mäkihyppyä ja laskettelua. Silloin elettiin Venäjän vallan alla ja pihtiputaalainen liikunta nosti voimakkaasti päätään. Urheilua harrastavien määrä jatkoi kasvuaan 1910-luvun puolivälissä ja seuran perustaminen sai uutta Niemenharjun hyppyrimäki.. Jos palataan ajassa taaksepäin, on seurassa harrastettu talvilajeista mm. Tällöin urheiluseuran nimeksi olisi tullut Visa. Miehistä 13 kirjoitti nimensä jäsenkirjaan ja näin päätettiin perustaa urheiluseura Pihtiputaalle. Pihtiputaan Tuisku on monta urheilulajia taitava seura. Toinen kokous pidettiin kuukautta myöhemmin ja silloin hyväksyttiin säännöt sekä nimi seuralle. Hiihdolla on edelleen vankka asema Pihtiputaan Tuiskun seuratoiminnassa ja sitä tukee hyvin Pihtiputaan Timo Kemppainen Pihtiputaan Tuisku ry:n puheenjohtaja Pihtiputaan Tuiskun juuret ulottuvat jo 1800-luvun loppuun. Ensimmäiset hiihtokilpailut pidettiin vuonna 1895 ja Tahko Pihkala oli luonnollisesti jo kuvioissa mukana. 6 Pihtiputaan Joulu Voimisteluja Urheiluseura Pihtiputaan Tuisku ry 100 vuotta puhtia, vaikka yhteiskunnalliset olot olivat epävakaat, koska olihan ensimmäinen maailmansota syttynyt ja toisaalta kuntalaisten vastustus urheilua kohtaan oli suhteellisen kova. Paikkakunnan 20 urheilusta kiinnostunutta miestä kokoontui 18.1.1915 työväentalon Julius Purasen asuntoon
Seurassa on ollut myös vahva tekemisen maku jalka-, pesäja lentopallossa. Hyvää ja liikunnantäyteistä joulunaikaa! Tahko Pihkala lähettäjänä yleisurheilukisoissa. Nyt nämä lajit ovat hiipuneet Tuiskun toiminnasta jalkapalloa lukuun ottamatta. Pitkä jännitteinen työ lasten ja nuorten monipuolisen liikunnan ja urheilun hyväksi kasvattaa hyvää pohjaa myös aikuisja huippu-urheilulle. Keihäänheitolla on pitkät perinteet seurassamme ja kesällä vietimme yhteistä juhlaa Keihäskarnevaalit ry:n kanssa, joka taasen täytti 45 vuotta. Yleisurheilu on seuramme toiminnassa voimakkaasti mukana. Seuramme toiminnan painopiste on ja tulee olemaan nuorisourheilussa. Pihtiputaan Joulu 7 lukion hiihtolinja. Talvella ja kesällä seura järjestää lapsille ja nuorille urheilukouluja sekä lajikohtaisia harjoituspäiviä. Veteraanien SM-hiihdot helmikuussa 2015 Pihtiputaalla.. Seuran virallisen nimenkin mukaan voimistelulla on ollut merkittävä rooli Tuiskun historiassa. Liikunta ja urheilu antavat lapsille ja nuorille hyvät eväät henkiseen ja fyysiseen kasvamiseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa
Hyvveä Joulun aekoa Ritva Valta. Lattoan kännykkätä valamiiks, jos vaekka sähköt männöö myrskytessä. Ilimoja ootellessa ei paljon tarvihe ihteesä muutenkaa rasittoa. Kyllä minä sitte ootan sitä talavea. pitäsköhä sytytteä kynttilä. mutta kotkoera se meijän sesse onnii. 8 Pihtiputaan Joulu Voe ku oes talavi, saes värjötellä voatteihisa keskellä pakkasessa iha reilusti. Oes lokosata istua ihtesä vieressä, kahtoo telekkaria, kuunnella musiikkia, sytytteä tuli takkaan ja tuikkuihi. Siinähän puhaltelemalla, kynsja keittiösaksilla homman sitten hoetelimme. onneks laetoen lapaset kättee... Hämäryyttä ja pimmeyttä, joihin kietoutua. Moaluu-ilimoja ootellessa kättee osu äetiltä soatu Kotlies, mite ollakkaa, joulunen numero. Ku on kesän alaku parraimmillaa, kukat kukkii, lehti on puissa, linnut laoloa luikuttavat, iha hävettää ihtesä ruikutus ilimojen märkyyvestä ja kylymyyvestä. Välillä voe vanaha-aekasesti vilikasta akkunasta, minkälaene keli ulukona on. Lenkin jäläkee nipistellöö poskia... Voes siinä raukeuvessa sitten suunnitella ens kesseä ja ootella uusia ilimoja ihmeteltäväks. Pesen kuitennii akkunat. Ei tarvihtis leikata nurmikkoa, kitkee kukkapenkkiä, moalata mökkiä. Voan jospa oes talavi, saes rauhassa katella, ku lumi tupruttaa tienoot valakoseks. Piparkakkutalojen rakennusohjeita, torttujen uuvenlaesta muotoilua, kinkun paestamista, tonttujen teko-ohjeita ja vaekka mitä lehti pullollaa... Hyppeä voan konneella vähän väliä kahtomassa, sattaako vae paestaako. Laetan terassia kesäkuntoon. Surkeeta on pukkee koeralenkille samat kamppeet ku talavellakkii. Satteen alakaessa kiikutan sommitelmiani turvaan. Tulos ee justiisa iha näyttelykeleponen... Koeran turkin rimmaus osu justiisa sähkökatkoksen aekaan
Monta kertaa isä on myöskin pyyhkinyt kengistä lunta ja pölyä luudalla tai harjalla. Kaikki on niin paikoillaan. Hautajaisten jälkeen en ole käynyt synnyinkodissani. Miten monta kertaa isä on lähtenyt noilta rappusilta. Portaat ovat kinoksen peitossa. Kurkkua kuristaa ja en saa henkeä vedetyksi. Pysähdyn portaalle ja katselen ympäröivää maisemaa. Minne kaikki ovat lähteneet. Tuulen häivää ei ole. Seinäkello on pysähtynyt. Liikaa muistoja nousee mieleen. Pysähdyn hetkeksi levähtääkseni. Viimeisiin vuosiin sisältyi paljon sairautta ja avuttomuutta. Kävelen lattian poikki järven puoleisen ikkunan luokse. Vielä viimeisinä vuosinaan isä jaksoi pitää porraspielen siistinä. Sukset uppoavat hankeen ja taival on vaivalloista. Sängynpeitto on huolellisesti vedetty vuoteelle. Luuta nököttää tutulla paikallaan. Tuntuu kuin isä koskettaisi olkapäätä ja kertoisi, että kaikki on hyvin. Muistelen kuinka vaikeina hetkinä lohdutin itseäni aina sanomalla, että aika tekee ratkaisut. Muistelen miten paljon isä ja äiti ovat kokeneet näiden seinien sisällä. On kulunut nelisen kuukautta isän kuolemasta. Astun isän ja äidin kamariin. Nyt täytyy tehdä tämä matka isän ja äidin asioitten hoitamisen takia. Suljen synnyinkodin oven. Istahdan tuolille oven suuhun. Haluan imeä sieluuni tämän kauniin sykähdyttävän näyn. Matot järjestyksessä lattialla. Ympärillä vallitsee hiljaisuus. Otan kohmeisilla käsillä avaimen taskusta ja yritän saada lukkoa auki. Astun hiljaiseen tupaan. Saavun pihalle. Puut suojelevat kotia niin kuin ne ovat suojelleet vuosien saatossa. Luonto on myös pysähtyneessä tilassa. Jätän tyhjän kodin, mutta painan kokemani sieluuni voimaksi matkani varrelle.. Eteisessä on isän kengät hyvässä järjestyksessä. Omasta kodista lähteminen on varmaan niitä vaikeimpia asioita. Kodin ahkera uurastaja on lähtenyt pois. Kunpa isä tulisi takaisin ja panisi nuo kengät jalkaan. Tartun luutaan ja yritän saada kulkuväylää puhtaaksi lumesta. Pihtiputaan Joulu 9 Isä on lähtenyt Sirkka Lehtomäki (o.s. Lumea on kinostanut tielle ja joka puolella on hohtavat hanget. Isä on lähtenyt lopullisesti. Suuri pelko oli myös kotoa pois joutuminen. Turpeinen) Hiihtelen pitkin hankia synnyinkotia kohti. Ainoastaan jäniksen ja hiiren jäljet ovat kuvioina piirtyneet hangelle. Aurinko kirkkaudellaan värittää hanget hohtaviksi. Avaan oven. Isä on lähtenyt matkalle. Kaikki tuntuu niin jähmettyneeltä. Isän ja äidin kuva seinällä. On vaikea tajuta, että tämä tupa on ollut täynnä elämää. Pyrskähdän itkuun, sillä tiedän, ettei isä tule takaisin
Hän käveli kuin magneetin vetämänä näyteikkunaa kohti. Myyjä tiedusteli vielä tytöltä, että jätetäänkö uudet kengät jalkaan. Myyjä meni ikkunaan ja nosti kengät varovasti näyteikkunasta ja toi ne tytön eteen. "Nuo valkoiset kengät tuolla ikkunassa, onko kokoa tälle tytölle?", kysyi mummi myyjältä, osoittaen kenkiä ikkunassa. Muutama auto ajoi kylätiellä, sitten oli taas hiljaista. Hän sai vain nyökätyksi innokkaasti, sillä hän pelkäsi, että ne olisivat kuitenkin liian kalliit. Tytön sydän oli pakahtua: ehkä sittenkin! Hetken kuluttua myyjä palasi ja sanoi: "Nämä kengät ovat olleet todella kysyttyjä. Myyjä katseli tyttöä hetken arvioiden ja sanoi: "Luulisin, että löytyy, hetkinen." Myyjä katosi takahuoneeseen ja he jäivät odottamaan. Tyttö oli ikionnellinen! Kunhan muutkin näkisivät! Heidän astuttuaan ulos kaupasta tyttö huomasi, että oli jo tullut pimeä. He olivat tulleet vieraalle kirkonkylälle ostamaan hänelle uudet talvikengät, mummi ja hän. Paljonko nämä tekevät?", sanoi mummi viimein ja etsi kukkaroaan käsilaukustaan. Mummi seisoskeli mietteissään vieressä. "Taitaa olla turha kokeilla muita kenkiä. Kaupan ovessa oli kello, joka kilahti iloisesti heidän astuessaan sisään. Ne olivat valkoiset, varret pitkästi yli nilkan ulottuen, vuoratut valkoisella turkiksella niin, että se kääntyi kenkien suissa mukavasti varren yli. "Laitan nuo vanhat kengät teille pussiin", sanoi myyjä ja antoi pussin mummille. "On niille tilaa!", kiirehti tyttö sanomaan. Kaupassa ei ollut tuolla hetkellä muita asiakkaita, joten myyjä kiiruhti heti heidän luokseen. Hän käveli pitkin myymälän lattiaa kuin unessa ja hymyili, voimatta irrottaa katsettaan kengistä. Tyttö seisoi ja katseli kenkiä, jotka nököttivät valkoisina ja odottavina hänen edessään lattialla. Kauniit kuin ensilumi. Tyttö vastasi myyjälle hennosti: "Haluaisin minä...". "Pidätkö niistä?", kysyi mummi huomatessaan, että hän oli pysähtynyt ikkunan luo katselemaan valkoisia kenkiä. Kaupan ikkunassa, kauniisti joulukoristeiden lomaan aseteltuina. "Onkos varpaille tarpeeksi tilaa?", kysyi hän ja kumartui kokeilemaan. Mummi nyökkäsi ja hymyili rohkaisevasti. "No," sanoi mummi viimein. Haluatko kokeilla?", kysyi hän lettipäiseltä tytöltä, joka puolestaan katsoi toiveikkaana mummiaan. Tyttö seisoi kaupan ulkoportailla ja katseli hetken. Näyttää siltä, että ainoat, jotka tulisivat kysymykseen, ovat nuo tuolla ikkunassa. Ne olivat kauneimmat hänen koskaan näkemänsä kengät. Kengät olivat kuin tehdyt hänelle, eikä hän olisi halunnut riisua niitä ollenkaan. 10 Pihtiputaan Joulu Kengät Tiina Kuivaniemi Siinä ne olivat. Valkoiset nauhat, nyöritettyinä valkoisten, pyöreän muotoisten hakasten lomitse kuin luistimissa ikään, alhaalta ylös asti. Tyttö nyökkäsi ja oli jo menossa ulko-ovelle. Myyjä toi jakkaran ja niin tyttö pääsi sovittamaan kenkiä, jotka olivat niin kauniit. "Odotapa hetki, tuon sinulle jakkaran!", sanoi hän kadoten taas jonnekin hyllyjen taakse. Suuria, valkoisia lumihiutaleita leijui hiljalleen maahan. Kylä kylpi jouluvalaistuksessa ja viistosti oikealle jäävän kirkon pihavalaistus teki lumisesta maisemasta taianomaisen. Myyjää hymyilytti ja hän kääntyi hetkeksi katsomaan muualle. Mummi vinkkasi kenkäkaupan myyjälle, joka seisoi odottavana tiskin takana
Se näytti hieman surulliselta: sen portaille oli kasautunut kinos lunta eikä sen ikkunoista näkynyt valoa. "Tulehan nyt, muut odottavat meitä jo!", huuteli mummi etäämmältä. Hän ei vielä voinut aavistaa, että tuo näkymä ja hetki olivat juuri piirtyneet hänen mieleensä hänen lapsuusaikansa kauneimmaksi ja koskettavimmaksi muistoksi, joka vuosien varrella aina silloin tällöin palaisi hänen luokseen kuin vanha, uskollinen ystävä. Puurakenteinen, vanha vaalea talo, jossa kenkäkauppa oli ollut, oli edelleen paikallaan. Siinä Hän on. Kaarina Leppänen. Isän lähettämänä. Tunteena, suojelijana. Hän on ajatus, unelma, hyvyys. Lasten, aikuisten, sairaiden, terveitten, kaikkien. Vaistomaisesti katsahdin jalkoihini istuessani autossa ja hymyilintietämättä oikeastaan, miksi. Lapsen usko – aikuisen usko. Kyyneleet kuivattiin ja leikki jatkui. Olimme palaamassa tuttaviemme luota kotiimme ilta-aikaan aivan joulun alla ja päätimme poiketa eräässä kirkonkylässä kaupassa. Ne on meihin piirretty kultaisin langoin. Vaikea on kuvailla tunnetta, joka minut valtasi ajaessamme pienen kirkonkylän läpi. Ne kädet siunasivat, lohduttivat. Kun lapsena sai luottaa – unelmoida, olla lapsi. Nyt voisi joulu tulla! Reilut 40 vuotta myöhemmin löysin viimein tuon lapsuuteni kenkäkaupan. Koko aikuisikäni olin etsinyt tuota pientä kenkäkauppaa, joka aina silloin tällöin palasi mieleeni valkoisine kenkineen ja kauniine muistoineen. Katseli uusia kenkiään, katseli lumihiutaleiden äänetöntä putoamista. Muutama auto ajoi kylän raitilla, muuten oli hiljaista. Tunnistin hetkessä kauniisti valaistun kirkon sekä sitä ympäröivän tienoon jouluvaloineen. Kun leikin jälkeen tuli itku, paha mieli, äiti otti lapsen syliin. Nyt saisi joulu tulla! Enkeli – Hän on jotain niin kaunista. Hän on läsnä. Oli juuri tullut pimeä, suuria lumihiutaleita putoili hiljalleen ja kirkon pihavalaistus teki lumisesta maisemasta taianomaisen. Tyttö juoksi uusissa valkoisissa kengissään alas kaupan portaita. Enkeli, annathan hyvyyden paketin tänä jouluna meille, että kipeinkin tuska sulaisi sydämissä rakkauden kasvumaaksi meissä ihmisissä. Pihtiputaan Joulu 11 näkymää. Kun lapsena luottaa ja kun äiti iltarukouksen jälkeen peittelee hellin käsin, antaa iltasuukon
Puiden lehdet loistavat sadoissa väreissä”, Pikkupupu huomautti. ”Minä tulkitsisin asian niin, että kun on joulu, valkoinen joulu, kaikki muu ympärillä hiljentyy. ”Niin?” se kysyi. Pikkupupu odotti kyltymättömänä äiti pupun vastausta. Se käänteli päätään puolelta toiselle ja odotti vastausta. Kaduilta ihmiset menevät koteihinsa odottamaan joulua, vastaanottamaan joulua. ”Se tarkoittaa sitä, että kun ollaan yhdessä, koko perhe, läheiset, ystävät, kaikki ovat yhdessä niin silloin tuntee rinnassaan jotain suurta tunnetta, se tunne on joulu.” ”Hmm…” Pikkupupu sanoi ja pomppi pois. Syksyllä on yleensä sateista, ja luonto menettää kaiken kukkeuden ja kylmä alkaa valtaamaan maan.” ”Mutta syksyllähän on värikästä. ”Mistä sinä tuollaista olet kuullut?” ”Radiossa joku mies lauloi noin.” ”Hmm…” isä pupu mietti. Pikkupupu oli taas kerran osannut yllättää äiti pupun hankalalla kysymyksellä. ”Niin Pikkupupu?” ”Mitä tarkoittaa kun lauletaan, että niityllä on lunta, kadut on hiljaisia ja taakse on jäänyt syksyn lohduttomuus?” Isä pupu laski lehden kädestään ja oli pitkän aikaa hiljaa, se katsoi keittiön oviaukolle ja haki katseellaan siinä seisovaa äiti pupua avukseen. Pikkupupu istuutui isä pupun syliin ja laittoi tassunsa isä pupun tassujen päälle. ”Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jäänyt on syksyn lohduttomuus.” ”Isi, isi!!!” Pikkupupu huusi lujalla äänellä. ”Niin, mutta se on väliaikaista ja kun kaikki värit ovat kadonneet tulee pian lumi maahan ja peittää kaiken…niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jäänyt on syksyn lohduttomuus. Yleensä kysymystä seurasi jatkokysymys, ja sitä jatkui niin kauan kunnes Pikkupupu itse väsyi kyselyyn. Joulun sanoma Juha Mäntylä ”Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.” ”Äiti, äiti!!!” Pikkupupu huusi lujalla äänellä. Äiti pupu huokaisi hiljaa helpotuksesta, että pääsikö hän näin pienellä kysymystulvalla. Kun on joulu niin voi unohtaa syksyn. Äiti pupu naurahti hiljaa ja jatkoi omia askariaan. ”Hmm…” ”Mitä mietit?” 12 Pihtiputaan Joulu. Muistojen virta, lapsuuden sadut”, isä pupu jatkoi laulaen. ”Niin?” ”Mitä tarkoittaa, että joulu on luonamme?” ”Mitä sinä tarkoitat pikkupupuseni?” ”Kuulin äsken joululaulun, jossa laulettiin niin.” Äiti pupu oli hetken aikaa hiljaa
”Tulkoon juhla todellinen… Tulkoon rakkaus silloin joulu luonamme on.” ”Oletko sinä miettinyt mitä haluat joululta?” Pikkupupu kysyi oravalta. ”Mitä tark…” Pikkupupu ehti aloittaa kysymyksen, mutta isä pupu sai Pikkupupun lauseen keskeytymään. Se näki taivaalta leijailevat lumihiutaleet ja kuuli jostain metsän siimeksestä kantautuvan musiikin. ”Shh…nyt odotetaan, ollaan hetki hiljaa.” ”Hyvää joulua”, Pikkupupu kuiskasi ja jäi katsomaan kuinka takkatuli hiljaa lepatti ja toi lämpöä sen tassuihin. ”…hiljaisuutta, yhdessäoloa, perheen kesken”, se jatkoi. ”On kaunista”, Pikkupupu sanoi oravalle. ”Minulla on jo kaikki mitä tarvitsen, teidät ja ystäväni, minulla on koko Pupulaakso ympärilläni, se on minun taikalaaksoni”, Pikkupupu naurahti. Pihtiputaan Joulu 13. Kun jouluaattoilta koitti, palasivat kaikki omiin koteihinsa. ”Muistojen virta on sellainen paikka, jossa on kaikki sinun hyvät muistot tallennettu ja voit aina mennä sinne ja muistella niitä.” ”Missä se on?” ”Mikä?” ”Muistojen virta.” ”Hmm…se voi olla vaikka sinun sydämessäsi. Oravaperhe nauttivat uudesta perheenjäsenestä, ja ensimmäisestä joulusta pienen oravavauvan kanssa. Pikkupupu, isä pupu ja äiti pupu istuutuivat takkatulen ääreen, odottamaan sitä odotettua joulun taikaa, Joulupukkia. Se voi olla sinun ajatuksissasi. ”Tätä minä haluan”, orava vastasi hiljaa. Jouluna voi tapahtua vaikka mitä, kaikkea mitä vähiten odottaa, ja kun se tapahtuu se on sitä taikaa”, isä pupu sanoi ja halasi Pikkupupua. Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.” ”Lapsi?” Pikkupupu hämmästeli. Sellaisessa paikassa, josta löydät aina muistot kun haluat.” Myöhemmin illalla Pikkupupu seisoi ulkona ja katsoi lumihiutaleiden hiljaista leijumista maahan. ”Joulun taikaa”, äiti pupu sanoi ja kiiruhti onnittelemaan oravaa. Se näki kuinka valkoinen lumi peitti alleen kaiken luoden ympärille harmonisen, rauhallisen maiseman. ”Nyt voi tulla juhla”, orava sanoi. Pikkupupu oli riemuissaan, se oli niin odottanut Pupulaaksoon uusia asukkaita, ja vielä onnellisempi se oli kun lapsi syntyi oravaperheeseen. Orava istahti Pikkupupun vierelle ja katsoi ympärilleen. ”Onneksi olkoon!” Pikkupupu huudahti ja halasi oravaa. Se juoksi heti takaisin pesäkololleen ja kertoi uutisen vanhemmilleen. ”Mikä on muistojen virta?” Isä pupu huomasi, että oli antanut vain Pikkupupulle lisää kysymisen aihetta ja se tiesi, ettei tulisi helpolla pääsemään. Siilit sytyttivät kynttilät pesänsä edustalle ja jäivät odottamaan ystäviään. Kettuperhe kietoutui pesäkoloonsa viettämään rauhallista yhdessä oloa. ”Mikä on joulun taika?” ”Sitä on kaikkialla. ”Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Se näki ympärillään oman perheensä, parhaimmat ystävänsä, Pupulaakson kaikessa kauneudessa ja rauhallisuudessa. Myös muita Pupulaakson asukkaita oli kerääntynyt ihastelemaan valkoista luontoa. ”Meille syntyi lapsi, uusi perheenjäsen”, orava sanoi
Kesäsunnuntaisin oli melkein pakko lähteä Auhjärvelle saareen luonnonhelmaan, jotta edes yhtenä päivänä viikossa olisi voinut pitää kaupan ovet kiinni. Aikaansa edellä ollut opettaja toteutti jo tuolloin kokonaisopetusta. Meri-äidin uuden avioliiton myötä perheeseen saatiin neljä uutta lasta. Lumisade tauonnut, tähtien kaukainen palo. Samaan aikaan hän teki pitkän elämantyön myös maatalon emäntänä. Pirkko odotti talvisodankin joulua niin kuin lapsi joulua voi vain odottaa. Joulu. Meri-äiti alkoi jo hermostua. Oman koulupolkunsa Pirkko aloitti Nikkaroisten kansakoulussa Liisa Peltosen opissa. Pirkko opiskeli vuosina 1951-1952 Keski-Suomen Opistossa Suolahdessa ja vuosina 1953-1956 Opettajaseminaarissa Torniossa. 17-vuotiaana Pirkko aloitti koulunpidon Taimoniemessä. Pirkko kävi oppikoulun Viitasaarella, Terttu ja Erkki aloittelivat jo itsenäistä elämää. Pirkko intti äidilleen, että isä tulee varmasti kotiin. Kaukainen valon kajastus, pysähtyvä auto, harmaa mantteli. Samassa rytinässä oli kaatunut paljon muitakin sysmäläisiä. Tänään, yli 70 vuotta myöhemmin, puhutaan ilmiöpohjaisesta oppimisesta. Mistään lomista ei ollut tietoakaan. Hän aloitti työt seminaarista vastavalmistuneena kansakoulunopettajana syksyllä 1956 Liitonjoen koululla ja jäi eläkkeelle luokanopettajana keväällä 1992 Peningin koulusta. Taimoniemestä löytyi paikka myymälänhoitajana ja perhe aloitti elämän uusissa maisemissa. Perheen elämä muuttui yhtäkkiä, kun tieto Suloisän kaatumisesta saapui kesäkuussa 1941. Monesta opiskelutoverista tuli elinikäisiä sydänystäviä. Muistokirjat ovat täynnä ihania kuvia, runoja, muisteluita ja toivomuksia. puhelimenkin, jolla kuuli leikkimökistä kuistille. Nuori perhe muutti pian Sysmään, jossa vanhemmat toimivat myymälänhoitajina Nikkaroisten kylässä. 1950-luvun alussa syntyi vielä kaikille yhteinen pikkuveli Seppo. Sota oli alkanut. Veli rakensi mm. 14 Pihtiputaan Joulu Otteita äitini Pirkko Pakkalan elämänpolulta Kirjoitus: Vuokko Pakkala-Kinnunen Runot: Pirkko Pakkala Äitini Pirkko Pakkala opetti pihtiputaalaisia lapsia viidellä vuosikymmenellä. Jo hyvin nuorena alkanut runojen kirjoitus sai lisää vauhtia.. Leskeksi jäänyt Meri-äiti muutti 1940-luvun lopulla lastensa kanssa ensin Heinolaan ja sieltä Viitasaarelle. Äiti muisteli usein ihania kesän ja talven leikkejä Terttu-siskon ja Erkki-veljen kanssa. Radio rätisi outoja uutisia. Kulkuset kilisevät . Paperiset pimennysverhot ikkunoissa, isä siellä jossakin. Lukeminen ja uskonto olivat pikkuoppilaalle mieluisia aineita. Äitini muisteli kuitenkin, että varsinaista ihanaa nuoruutta hän eli kansankorkeakoulussa ja seminaarissa. Pirkko-äitini syntyi elokuun 13. Kulttuuririentoja oli paljon lausuntaja musiikkiesityksineen. Mutta sitten se alkoi: Raskaat aavistukset kuin harmaat pilvet. . Vastaus lapsen kaipuuseen, rukoukseen. Kukaan ei halunnut uskoa, kaikki pelkäsivät. Se on, se on tuttu syli, tuttu ääni, isä. päivä 1932 Joroisissa Meri ja Sulo Matilaisen nuorimmaiseksi. Eikä joulu olisi tuntunut yhtään oikealta, ellei isä olisi ollut kotona. Lasten kanssa pelattiin ja tehtiin arkiaskareita
Juttelimme kauan. Tuoreen avioparin kuherruskuukausi alkoi kuitenkin pakkasen merkeissä, sillä seuraavana yönä vieraillut halla vei kaiken viljan. Hellien hoivaa tyttö runoaan, nimetöntä. Siksi sitä leipää aina riitti minullekin. Ja vapisee sielukin, ensimmäisen on saanut se haavan arastavan. Pihtiputaan Joulu 15 Pikku Pirkko 2-vuotiaana äidin sylissä jouluna 1934. Jo tuona hetkenä ”tuli tunne, että hän se on”. Saihan hän avioliiton myötä kolme, melkein aikuista tytärtä. Elämä ei ollut helppoa kenelläkään, mutta yhteisöllisyys ja hyvä tahto kantoivat pahimman yli. Tulit koululle, puhdas ruutuesiliina edessä, kudin kassissa, ja tuliaisena se leipä, voipaperissa, tuoksuvana, rukiinkylläisenä. Nuori opettajatar asui koululla ja sai uusia nuoria ja vähän vanhempiakin ystäviä. Pirkon ja Niilon sukujen yhdistymistä vahvisti hauskasti se, että Pirkon Erkki-veli ja Niilon Aino-serkku löysivät toisensa. Oppilaita oli paljon kylällä, jonne oli muuttanut rintamamiehiä perheineen 23 eri pitäjästä raivaamaan viljelystiloja ja uutta elämää itselleen sodan jälkeen. Heidät vihki kirkkoherra Kemppainen Liitonjoen koululla. Vastavalmistunut Pirkko-opettaja sai paikan Liitonjoen kansakoulusta, jossa työt alkoivat syksyllä 1956. Äitini Pirkko ja isäni Niilo avioituivat kesäkuun 29. Toukokuussa 1961 synnyin minä ja kevään lapselleen. Kirjoittaa tyttö runonsa ensimmäisen, käsin nöyrin ja vapisevin. Värähtää sininen ilta. Sukulaiset ja kyläläiset olivat häävieraina. Pirkko oli onnellinen, vaikkakin hieman hämmentynyt. Mutta taikinan ylle olit ristin painanut. päivä 1959. Liitonjoen koulun johtokunnan kokouksessa Pirkko tapasi ensimmäisen kerran Niilo Pakkalan, joka oli muuttanut kylälle perheineen Laihialta. Ruisleivän tuoksu oli kaikkialla. Odotin niitä iltoja. Pirkolla ja Tertulla on sylissään tyypilliset 30-luvun Marttanuket. Suuren taikinan olit leiponut, kaiken muun ohella, lasten, miehen, karjan. Niilo oli jäänyt leskeksi, kun Hilkan, Salmen ja Raijan Anni-äiti oli kuollut vaikeaan sairauteen. Rakkauden yksinkertaisuus! Leivän jakamisen ihme! Äitini muisteli, kuinka kantokasat savusivat vielä usein 50-luvun lopulla
Myöhemmin meillä oli kotona Pakkalassa monia ihania nuoria kotiapulaisia, koska äiti oli töissä koulussa ja isä pellolla tai metsässä. ”Oravalapsi ei oppinut laskemaan ja toiset kiusasivat sitä ja orava-ville pelkäsi laskutuntia”. Tärkeitä henkilöitä kouluväen ruokahuollossa, niin kuin koulun ulkopuolellakin olivat, mm. 16 Pihtiputaan Joulu Pirkko-äiti halusi antaa nimen Vuokko. Luovalle työlle, esim. Pirkko-äitini mielestä pieni ihminen pysyi aina samanlaisena. (Kuva: Kuvasuunta) Sinä kirjoitit aineen: Oravalapsen koulupäivä. Peningissä opetusvuosia ehti kertyä 19 ennen eläkkeelle jäämistä. Äitiysloma oli tuolloin vain kolme kuukautta, joten syksyn tullen minua hoidettiin koulun opettaja-asunnossa. Vilkkaat oppilaat olivat hänen mielestään luokan suola. käsitöille ja kuvaamataidolle olisi pitänyt olla enemmän aikaa. Touhusin nukkien kanssa, keittelin niille puuroa ja huolehdin isänkin syömisistä: ”Montako perunaa Niilo syö?” Pirkko-äitini toimi opettajana Liitonjoella 17 vuotta. Aili Marjoniemi (aloitti työt myös v. Me uskomme kuin lapsi satuun.” Pirkko oli opettaja, joka piti mielessään seminaarin yliopettajan ohjeen olla aina ”varjorinteen kukkien” puolella. Auttaako se, että kirjoitan vihkoosi: Kyllä orava = Ville varmasti oppii laskemaan! Pirkko opetti 1.-2. 1960-luvulla opetustyötä sai Pirkon mielestä tehdä rauhassa, kun taas 70-luvun uudet tuulet toivat monia muutoksia opetukseen. Voi, pieni oppilaani! Voi, vaikea matematiikankirja! Voi, minua, opettajaa, joka liikaa lukuja ja kertotaulua arvostan. Äitini tosin totesi usein, että juuri näinhän sitä jo seminaarissakin opetettiin. Aloitin itsekin koulutaipaleeni äitini oppilaana ja olin huolissani kysynyt: ”Saanko kotona sanoa sinua äidiksi?” Pirkko toteutti kutsumustaan opettajana. En huomannut puuttuvia pisteitä, en villen pientä alkukirjainta. Opettajakollegoita olivat Liitonjoella Urpo Aaltonen ja Peningin koululla Raimo Heinonen, Hillevi Kupari, Maija Torvikoski ja Lea Siekkinen. ”Lipta” ja Airi ovat jääneet erityisesti minulle mieleen. Toisaalta hän myös piti vapaammista opetusmenetelmistä. Minulle tuli paha olo. Kun koulu lakkautettiin, hän siirtyi oppilaineen Peningin koululle. -luokkalaisia suurin piirtein puolet opettajavuosistaan ja loppuajan 3.-4. Luonto ja oppilaiden. Pirkko ja Niilo kesällä 1996 kotipihassa. Seminaarin todistuksen kansilehdellä luki: ”Unohtakoon muut ensimmäisen rakkautensa. Pyörää ei siis joka mullistuksessa keksitty uudestaan. 1956 Liitonjoella), Raija Kemppainen ja Aune Tenhunen. -luokkalaisia yhdysluokkina
Pirkon opettajavuosien aikana kouluilla järjestettiin monenlaisia juhlia: joulujuhlia, äitienpäiväjuhlia ja tietenkin kevätjuhlia. Ohjelmaa piti olla ja kaikkien oppilaiden piti saada osallistua. Ja jalaksilla usein joku naapurinkin koululainen. Vuonna 1986 vietettiin häitämme, ja kaksi vuotta myöhemmin Pirkko-äidistäni tuli mummo, kun esikoisemme JussiPekka syntyi poikkeuksellisen lämpimään kesään. 1980-luku toi tullessaan monia iloisia asioita Kun Kotiseudun Sanomien silloinen päätoimittaja Aulis Urpilainen tuli haastattelemaan minua ylioppilaskeväänä 1980, hän hämmästyi kohdatessaan Pakkalassa tutun kinnulalaisen nuoren miehen, Kasalan Pekan. Hän hoivasi niitä pienestä vasikasta lypsäväksi lehmäksi ja keksi hauskoja nimiä tarkkailukarjan kulloisellakin kirjainalulla. Ei ihme, että oman kodin juhlajärjestelyt jäivät viime tippaan. Hevonen sentään vielä jäi. Joulupäivänä Raijan perhe tuli kyläilemään ja Tapaninpäivänä oli vuorossa Hilkan perhe tai sitten me menimme Jatkolaan. Me Oulun ja Jyväskylän väliä reissaavat nuoret toimme kotiin kuulumisia opiskelijaelämästä. Aisakello vain kilkkasi ja lumi pöllysi, kun Maikkihevonen kiiti kohti koulua. 1992, löytyi aikaa yhä enemmän kirjoittamiselle. Jouluevankeliumi luettiin aina vanhasta isosta Raamatusta ja jouluvirsi laulettiin. Äiti ei suostunut menemään koskaan autokouluun. Hän opiskeli kirjoittamista tamperelaisessa Luovan viestinnän seminaarissa. Suuret yhteiskunnan muutosvirrat veivät myös asukkaita Liitonjoelta. heinäpellolla. Silloin unohtaa mielellään, etteivät piparkakut ja tortut ole valmiit – komeroista puhumattakaan. Äitini oli hyvin kiintynyt kotikyläänsä. Aamulla sydän pelkoa täynnä navettapolulla. Moni talo tyhjeni 1970-luvulla, mutta onneksi uusia sukupolvia saapui tilalle. Lehmät ja vasikat olivat Pirkko-äidin sydäntä lähellä. On tullut joulu. Monena kouluaamuna jännitin Liitonjoen koulun mäellä kuinka äiti ehtii polkupyörällään kouluun. Ero karjasta tuntui hyvin haikealta. Kun Pirkko jäi eläkkeelle luokanopettajan työstään v. Meillä kotona vietettiin jouluja hyvin hillitysti. Joulupukkikin kävi tai äiti esitti joulupukkia (kunnes koiramme tunnisti hänet). Yhä viivyin navetassa. Pihtiputaan Joulu 17 arkikokemukset olivat tärkeitä opetuksessa. Vuodet vierivät töitä tehden… Koulutyön ohella Pirkko osallistui kaikkiin maatalon emännän töihin. Monta toivioretkeä ullakoille, viimeinenkin tonttulakki löytynyt, pulpetista, istuimeksi laitetusta. Syksyllä 1995 ilmestyi Sanasaton julkaisemana runoteos ”Iltatuuli veteen kirjoittaa”, joka on voimakas mutta herkkä runomuistojen sarja. Lastukorut kimaltavat ikkunoissa, ovissa ja kuusessa, valot sammuvat, kynttilät syttyvät, ja seimi on, ah, niin oikean näköinen. Hänellä olisi ollut monia Jouluiltana polvistuin navetan sementtilattialle: – Herra, Sinä, joka ihmistä ja eläintä autat, älä anna luomakuntasi viattoman olennon kärsiä! Iho väristen, sairaana, makasi Yppärä, suurisarvinen, kosteasilmäinen lehmä, samettiturpaisesta vasikasta asti hoitamani. Mutta kun lehmä sairastui, oli huoli suuri ja ajatukset täyttävä. Runojen innoituksen lähteenä toimivat koulu, elämä maatalon emäntänä, viljelijän ilot ja murheet, rakkaus luomakuntaan ja elämään, Monet runojen aiheet olivat itse elettyjä ja siksi niiden julkaiseminen tuntui hieman vaikealta. Opiskelu tapahtui etänä ja sisälsi monenlaisia harjoituksia, niin runoja kuin suorasanaista tekstiäkin. Tässä muistelmakirjoituksessa esiintyvät runot ovat suurimmaksi osaksi kyseisestä runokirjasta. Varsinkin lastenlapset antoivat sytykkeitä runoihin.. Lypsykarjan pidosta kotonamme luovuttiin vasta, kun äidillä oli enää vuosi opettajan eläkeikään ja isä oli täyttänyt 75 vuotta. Koulumatka huonoilla keleillä helpotti 1970-luvun alkupuolella, kun isä ajoi ajokortin ja osti auton. Viikkojen aherrus unohtuu lasten silmien ihmeeseen. On vain tämä ilta ja Enkeli Taivaan. Alkuvuosina oli lauantaisinkin koulua. Kovina pakkaspäivinä saimme kyydin isän hevosreellä. Moni asia muuttui, kun 1970-luvun lopun suuret murheet – Hilkan ja Pirkon Erkki-veljen järkyttävät kuolemat – koskettivat meitä kaikkia. Joulun ihme kultaisilla oljilla: Lehmäni märehti. Viimeinenkin enkeli on saanut siipensä (eivät kai ne hakaneulat vain petä?), paimenet viittansa ja sauvansa, prinssi ja prinsessa ihanat vaatteensa. Aamut ja illat kuluivat navettaaskareissa, kesät mm. Tyttären tekemä ikikukkainen seppele ikkunassa. Pakkanen kiristyi hopeisiksi kiteiksi kylmään ruutuun. Sisällä tuvassa loisti joulukuusi. aiheita runoihin ankarasta, mutta antoisasta elämästä. Salmen perheelle Tampereelle lähetimme aina joululahjoja, kuten monille muillekin sukulaisille. Seminaarin tuotosten arvostelijana toiminut tamperelainen Erkki Kiviniemi rohkaisi julkaisemaan runokirjan. Melkein kaikki kyläläiset saapuivat juhliin
Äitini ja isäni ehtivät olla naimisissa 40 vuotta, joista lähes 20 vuotta he elivät kahdestaan. .. Lastenlapsia kertyikin iso joukko Hilkalla, Salmella ja Raijalla oli yhteensä 13 lasta ja minullakin viisi lasta. Lasten silmäin kynttilöiden takaa itse Joulun lapsi, nöyrä, hymyää: Tämä riittää, tässä joulu on: Ilon läikkä, kipu läheisin, suru, riemu, tieto ihmisen: Rakkaus – se kaiken yllä on! Koko pitkän päivän se lauloi se lehtokerttunen. Silmät sädehtien: -Punaisia! – Olivatko läksyt vaikeita. Olit lähellä, lähellä niin . Kauniina keväisenä toukokuun iltana kultainen sydän sammui. Äitini ainoana lapsena olin toivonut suurta perhettä. Aluksi matka kulki Lappeenrantaan Jussi-Pekkaa ja Sini-Kaisua katsomaan ja myöhemmin Keravalle Janne-Mattia, Ville-Mikkoa ja Sallamaria ihastelemaan. Omat sairaudet alkoivat vaivata yhä enemmän. Kun Niilo kuoli 1.7.1999, oli suru lohdutonta. Mutta se lehtokerttunen lauloi. 18 Pihtiputaan Joulu Sanoit: Menen tekemään läksyjä. Äitini halusi kuitenkin asua omassa rakkaassa kodissaan Liitonjoella. He olivat tärkeimmät ihmiset toisilleen. Naapurit ja ystävät auttoivat. Äidilläni oli aikanaan Pihtiputaan kirjaston kirjastokortti nro 1. Kun Pirkko-äitini jäi yksin, täyttyivät päivät pikkuhiljaa kirjoittamisella, lukemisella ja puhelinsoitoilla ystäville ja sukulaisille. Seuraavan runon äitini kirjoitti isäni kuolinpäivänä. . Olin yksin jäänyt, yksin, Sinä lähtenyt Kaikkeuteen. Mitä siitä, jos mummon siivet jo laahaavatkin. Lukeminen oli ollut hänen tärkeimpiä harrastuksiaan jo lapsesta lähtien ja eläkepäivinä lukuinto vain kasvoi. Joulun kirkas satu luona tumman, syvän joulupuun. Me puolestamme yritimme käydä mahdollisimman usein Pirkko-mummoa ja samalla Kinnulan isovanhempia katsomassa. Silmäin hehku, posken puna, tontun hiippa, enkelsiiven utu – lumihiutaleita särkyy ikkunaan. . Teissä on tulevaisuus. Maan raskas paino minuun oli jäänyt kipeään. Löysin ruusupensaasta leijan. Maaliskuussa 2011 äiti joutui sairaalahoitoon. Varmasti ikävä ja haikeus täyttivät ajatukset usein. Pieni, kaksi ja puoli -vuotias. Mieli herkistyy. Isäni kunnon heikentyessä1990luvun lopulla äitini oli hänelle tärkeä tuki ja turva. – Ei Ollenkaan! Ja olit menossa mättämään lunta mummon vanhaan kahvipannuun. Teissä on Toivo! Joulu tuo monia muistoja meille jokaiselle omasta elämästä vuosien takaa. Äitini oli hyvin kiinnostunut kaikkien 18 lastenlasten kuulumisista ja oli myös hyvin perillä, mitä kullekin kuului. Syksyllä 2010 alkoi sairauksien kierre ja elämänilo alkoi hiipua. Tulit ja kysyin: Mitä läksyjä teit. Kevätjuhlapäivinä piti tietenkin aina soittaa, millaisia todistuksia oli tullut. Sen pitkän, pimeän päivän se lehtokerttunen. Matkatavaroita ei sinulla ollut, mutta tuliaisia kyllä: Helmisimpukat varpaissasi, suukkosormet käsissäsi pieni tukanalku. Joulun sanoma koskettaa eikä äidin kaipaus katoa. Sen siipiin oli huolellisesti tekstattu: Lennä kauas, lennä korkealle! Sädehtivä toive: Te varmaan lennätte joskus kauaskin ja korkealle. Aito joulun tunnelma syttyy koulun kuusijuhlassa. Peruspositiivisen luonteensa ansiosta äiti selvisi arjen haasteista. Te olitte lähteneet lapsenlapseni. Tosin aurinko poutaa paistoi, mutta pimeä, pimeä niin. . Hiljainen, lempeä rauha ympärilläsi säteilevä hymy. Olit sulanut auringon kultaan . Syöpäkin tuli vieraaksi, mutta onneksi vain väliaikaisesti. Taivaskin repesi hillittömään itkusateeseen isän hautajaispäivänä helteisen kesän jälkeen. Vaikka polvien paha nivelrikko alkoi rajoittaa liikkumista yhä enemmän, tuli Pirkko-mummo uudella vuosituhannella nuorimman lapsenlapsensa kastejuhlaan, vanhempien lasten rippijuhliin ja ylioppilasjuhliin. Räntäinen huhtikuun päivä muuttui aurinkoiseksi, kun sinä, pieni matkamies, tulit. Kun perheenlisämme syntyivät, Pirkko-mummo saapui heti uutta tulokasta katsomaan. Hän muisti nimija syntymäpäivät
Pientä kehittelyä ja viilausta tarvitsee aina tehdä, mutta eläinmäärää emme ole lisäämässä. Nyt tämän vuoden kesäkuun alussa tuli 21 vuotta tuosta aloittamisen hetkestä. Seuraava isompi muutos kotitilani elämässä tapahtui 1992 vuoden keväällä huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Enimmillään pienten laajennusten jälkeen oli 6-7 lehmää ja nuori karja. Ainoastaan kyntöjä kävi traktorimiehet tekemässä syksyisin. Suurimmillaan pääluku on kaikkien karitsoiden ollessa tilalla noin 400 kappaletta. Kaikkea ei voi, eikä kannata edes yrittää tehdä itse. Minullekin on suotu tätä elämää jo viisitoista vuotta ja muutamia kouluvuosia ainakin vielä, ennen kuin opiskeluiden vuoksi on muutettava väliaikaisesti muualle. Se johti siihen, että kuumeisesti etsittiin verkostoja jalostuspuolelle. Koti kuitenkin tulee aina olemaan Kotilassa, Autionjoen rannalla.. Se oli kova muutos ja tottuminen karjattomuuteen vei oman aikansa. Iän karttuessa olen ollut aina vain enemmän mukana töissä ja auttamassa. Syyspuolella hakkuilta, lumikelien tullessa hevosajoista ja vielä keväällä istutustöistä. Kuulemani mukaan noihin vuosiin on mahtunut paljon tekemistä ennen minuakin. Isän aika kului lehmiä lypsäen ja peltoja viljellen 15 vuotta. Myös mummun kunto alkoi vaatia sairaalahoitoa. Siitä hetkestä katsotaan Lammastila Kotilan syntyneen. Eihän sitä koskaan tiedä, mistä sitä itsensä sitten jatkossa löytää. Ja vuoden kuluttua hänkin joutui jäämään pysyvästi sairaalaan. Mutta koko ajan he kehittivät jotakin aluetta. Tuon ajan työt olivat suurimmaksi osaksi käsityötä. Lampaat muistan niin kauas, kuin muisti kantaa. Kaikki tuotanto myydään suoramyyntinä aittapuodista ja sopivilta osin torilla ja markkinoilla. Pienestä lähtien olen seurannut lammastilan elämää, vaunuikäisenä päivähoitopaikka oli lampolan käytävä ja ensimmäinen sana ”bää”. Näköpiirissä ei ole isoja muutoksia tällä hetkellä. Peltoa on viljelyksessä noin 38 hehtaaria, joista 26 omia ja loput vuokralla. Sen aikainen, alkujaan kolmen lehmän navetta on rakennettu 1957 vuoden kesällä, jolloin tilalle ovat muuttanut Autiosta isäni vanhemmat esikoisensa ja isoisoisäni kanssa. Maltillista kehittämistä alettiin tehdä 70-luvun lopulla isäni päästyä peruskoulusta. Metsäyhtiöiden tarjoamat työt olivat tärkeitä pienen maataloustulon täydentäjiä. Karjaton maatalous oli kestänyt reilu kaksi vuotta. Isän allergia ja isovanhempien kunnon heikkeneminen pakottivat luopumaan nautaeläimistä kokonaan. Kun eläinten määrä on moninkertaistunut alkuajoista, niin keskittyminen perustyöhön vie ajan aika tarkkaan. Samana keväänä 1994 tilalle muutti äitini ja kesäkuun seitsemäs päivä hankittiin ensimmäiset kuusi uuhikaritsaa. Ensimmäinen traktori harmaa Ferguson hankittiin ennen joulua 1973. Monet asiat ovat tulleet tutuksi käytännön kautta vanhempien kanssa. Tasan vuoden kuluttua tuosta, keväällä 1993 pappa siirtyi ajasta ikuisuuteen. Alkuvuosina äiti ja isä hakivat oppia kursseilta ja oppivat ”kantapään” kauttakin. Siihen aikaan tilat olivat aika pieniä ja talviaikana lisätienestiä haettiin metsätöistä. Täytyy olla nöyrän kiitollinen, että asiakkaita on riittänyt. Pihtiputaan Joulu 19 Kotilan tila Arttu Jääskeläinen Kotilan tila on aika tyypillinen 50-luvulla perustettu pientila. Siinä on jo työtä kohtalaisesti ja eläinten hoitotyötäkin esimerkiksi karitsointien aikana ihan riittävästi. Tila on lohkottu Aution kantatilasta ja rakentaminen on aloitettu vuonna 1955. Pienin askelin, varovasti, lampaista alettiin saada tuloakin. Myös puhdasrotuisten suomenlampaiden myyminen toisille lammastiloille on joinakin vuosina merkittävää. Nykyisin uuhia, eli ”äitilampaita” on vähän vaihdellen 120-140 kappaletta ja niiden karitsat lisäksi. Hyvin pian aloittamisen jälkeen Osuusteurastamo Karjaportti lopetti Jyväskylän teurastamonsa, jonka jälkeen on teurastettu eri pienteurastamoissa. Siihen asti iso osa töistä on tehty hevostyönä. Välillä on tullut takapakkia oikein olan takaa, mutta on tullut kirkkaita onnistumisiakin, kuten elämässä yleensä. Karjaa oli hoidettu Kotilassa 35 vuotta siihen mennessä. Voi sanoa, että on siinä ollut onneakin. Rakennustyylinä on hieman sovellettu rintamamiestalo. He hankkivat lisäpeltoa ostamalla, raivaamalla ja vuokraamalla, lisäsivät eläimiä ja pikkuhiljaa päivittivät rakennuksia ja koneita. Samoihin aikoihin tilalta kysyttiin jatkuvasti enemmän suoraan niin lihaa kuin villaakin. He löysivät hyvät, pitkäaikaiset yhteistyökumppanit, joista on ollut paljon apua
Niin sain lahjan, uuden koulurepun, alottaisinhan syksyllä koulun ensimmäisellä luokalla.. Karhulankaa oli sedän taskussa, siitä syntyi siima. Siellä ne säilyivät lähtöön asti, jolloin ne pujoteltiin vitsan haaraan poisvientiä varten. Myöhemmin syksyllä pulpetteja tuli lisää. Halusin, vaikka en tiennyt mitä onkiminen on. Kouluun, kouluun Epätasainen joukko lähestyy kotimme risteystä Turusen suunnasta. Ahtauduimme Muurasjärven koulun keittolaan, pulpetteja oli vähän, moneen kahden oppilaan pulpettiin sijoitettiin kolmas oppilas keskelle. Jukka pystytti koivut, lähti kohta kävelemään Rajapellon suuntaan, jatkoi siitä Kokkilaa kohti. Hän kertoi palattuamme Rajahoikan tupaan, että oli matkustanut lentokoneessa, samassa koneessa hän oli nähnyt joulupukin. Syksyn aikana opimme tavaamista, mutta myös muuta toimintaa koulun pihassa. Kuulosti kuin lauma suuria sääskiä olisi vallannut pihan, joka suunnalta kuului Kalervo Kantola Isä vei minut Rajahoikkaan muutamaksi päiväksi. Meille oli tulossa uusi lapsi, eikä äiti jaksanut kävellä koululle. Kävelin muiden mukana koululle. Pukki oli harmitellut, että oli yksi lahja unohtunut antaa minulle jouluna. Tarvittiin vielä vapa, kelvollinen ohut runko kasvoi tien lähellä. Kiipesin toisten mukana yläkertaan ilman saattajaa, Terttu meni omaan luokkaansa. Tien vierestä, männyn paksusta kaarnasta setä leikkasi ja muotoili puukolla kohon. Hän oli pyytänyt Turusen Terttua oppaakseni, syntymäaikani ja muut tiedot oli äiti kirjoittanut paperille, jonka Terttu sai opettajalle vietäväksi. Niin pääsimme Kokkilan rantaan, ensin Jukka pujotti madon oman onkensa koukkuun ja heitti ongen pyydystämään. Kävellessämme Jukka kysyi, halusinko onkia. Kummitätini mies, Juho Valkama (Soinin Jukka), kysyi, halusinko lähteä juhannuskoivuja hakemaan, minä halusin. 20 Pihtiputaan Joulu Ensimmäinen onkeni, ja mitä siitä seurasi. Vaikka siinä lie ollut ahdasta, saattoi keskelle sijoitettu olla tyytyväinen siksi, ettei opettajalle vastatessaan tarvinnut nousta seisomaan, kuten yleinen vaatimus oli siihen aikaan. Jukka oli luvannut toimittaa lahjan perille, olihan hän kummitätini mies. Samalla setä opetti tekemään rannan pehmeään sammaleeseen pienen altaan, sumpun ongituille kaloille. Opettajana meillä toimi ylioppilastyttö naapurikunnan, Reisjärven, puolelta. Luokkamme takanurkassa oli suuri hella muistona keittolan ajalta, sen taakse mahtui kaksi pulpettia ja neljä oppilasta. Vielä oli Jukalla yksi asia. Muutamat onnelliset pääsivät istumaan niihin, kauniisti lakattuihin uusiin pulpetteihin. Silloin oli vanhempien tehtävä opastaa ja ilmoittaa syksyllä opettajalle ensimmäistä luokkaa aloittavat ja minä olin yksi heistä. Kun kello soi ajallaan, opasti Terttu minut samaan jonoon ensiluokkalaisten kanssa. Oli se riemua kun sain ensimmäisen kalan, useitakin, vaikka Jukka sai enemmän, ei se minua häirinnyt. Ne olivat elämäni ensimmäiset juhannuskoivut, en ollut aiemmin sellaisista kuullutkaan. Jukka löysi taskustaan hakaneulan, taivutti siitä koukun. Nyt oli aika minunkin oppia, miten mato pujotetaan, miten onki heitetään veteen ja mistä tietää, että kala syö ja milloin onki nostetaan järvestä. Enin osa koululaisista oli menossa toiselle tai ylemmälle luokalle, mutta muutama äiti opasti pieniään ensimmäiseen koulupäivään. Rinteessä oli hernepensasaita, josta pojat, ehkä muutamat tytötkin, poimivat palkoja ja tekivät pillejä. Haimme koivut, minäkin kannoin pienen koivun. Melkein kaikilla oli äiti mukana, jollakin saattoi olla isäkin
Vuorotahtia he hyppivät, alas pudonnut tyttö antoi vauhdin lankun toiseen päähän niin, että kaverinsa sai hypätä korkealle. Vaikka reitti ei matkaa nopeuttanut, saattoi sitä kulkien välttää kärrytien rapakot. Koulun seinien vierustat olivat myös tyttöjen vallassa, erilaiset pallottelut heidän ajanvietteinään. Usein oikaisin Junganjärven rantapolun kautta. Syksyllä aloitti insinööripiiri Junganjärventien rakentamisen, kuten monen muunkin syrjäkolkan tien teon. Lopulta opettaja Hyvärinen kielsi pillien teon. Isä hoiti ja lypsi lehmämme. Pensasaidan takana oli vanhasta, palaneesta koulusta jäänyt uuni ja savupiippu. Talven kylmää paossa Veljeni Pekka oli pieni ja asumamme mökki kylmä, siksi äiti päätti lähteä talven kylmimmäksi ajaksi lapsuuden kotiinsa Kivijärvelle. Joululoma alkoi mukavassa pakkassäässä. Hiekkapihaan monet tekivät ruutuja, pelasivat niissä erilaisia hyppyja kinkkausleikkejä. Ihmettelin taitavaa sidosta, jolla manillanaru oli kiedottu ja solmittu kahden tai kolmen litran purkin kaulan ympärille. Koulumatkoilla seurasimme ojien kaivun edistymistä. Isot pojat olivat löytäneet pitkän lankun, sijoittaneet sen uunin päälle ja tehneet ison kiikun. Isäni sai urakan kaivaa iso veto-oja omien peltojemme keskelle. Tapaninpäivänä alkoi suojakeli ja vesisade niin ankara, että mäen rinteessä perunakuoppaamme alkoi nousta vesikerros. Vuorollaan hän pääsi yläilmoihin, kun kaverinsa laskeutui alas. Koulumatkoja kävellessä näimme tienteon vähittäistä edistymistä, lähinnä ojanpätkien vähittäistä valmistumista. Eteläiseltä haaralta kulkivat kanssani samassa luokassa ainakin Seija Kainulainen, Viljo Hyppönen ja Turusen takaa mökistä Kaarlo Kokki. En tiedä narun koskaan irronneen tai katkenneen enkä lasipurkin särkyneen. Vanhemmillani oli iso työ heitellä sangoilla vettä, ettei se noussut perunoihin. Lopulta isä sai aukaistuksi jäätyneen viemärin ja perunat pelastuivat. Pihtiputaan Joulu 21 pillien vinguntaa. Kun se valmistui, jatkoi isä kaivamista kodin kohdalla, tien toisella puolella. Tytöt tyytyivät laudan hyppäämiseen, siinä reilun parin metrin lankku oli asetettu keinuksi matalan alustan päälle. Hiihdin mutkaisen ladun, jota kiersimme naapurin Matin kanssa niin, että latu vahvistui. En tiedä olivatko opettajat kyllästyneet kuulemaan yksitoikkoisia pillejä, vai oliko kiellon syynä pihan roskaantuminen hylätyistä pilleistä. Usein sattui samaan ryhmään useita koululaisia, varsinkin iltapäivän kotimatkoilla saman luokan oppilaat osuivat omiin ryhmiinsä. Savikon purosta pääsi varovasti ajaen yli hevosella. Peltojemme kohdalla olivat tilamme edellisten omistajien kaivama murahauta, alemman nevan kohdalla lirisi kesälläkin vesi tien ylitse ojattomasta suosta. Jäin kotiin, kuljin koulussa. Junganperäntie Koulua aloittaessani meille johti savipintainen kärrytie, joka soiden kohdilla oli sateilla vaikeasti kuljettava. Luokallani oli useita oppilaita Junganperältä ja lisää tuli syksyn aikana, kun asutustilalliset löysivät uusia koteja. Korkealle nousi poika lankun päässä, kun toinen poika oli maan rajassa. Eteläisen ja pohjoisen haarojen välillä asui Orvokki Koskela, joka veljensä Erkin kanssa kulki usein eteläisen haaran kautta. Kahden viemäriojan yli rakennetut sillat olivat hajalla niin, että koulumatkoilla hypimme kelluvalta puun pätkältä toiselle tai kiersimme pellon kautta. Niissä puuhissa kuluivat lyhyet välitunnit nopeasti. Päiväksi isä ajoi Lentohevosella lähelle lapsuutensa kotia yhtiön puiden ajoon Aili Aarnion luokka.. Niin saatiin työtä työttömille ja maaseudun tieolot alkoivat kohentua. Orvokki ja Erkki kantoivat koulumatkoilla lasipurkkia, aamuisin tyhjänä erääseen Lehtoperän taloon ja kotimatkalla maidolla täytettynä
Meitä harmitti, että Junganjärven yli jäällä ajaneet kuorma-automiehet olivat kaataneet ja pilkkoneet yhden kolmesta pihapuistamme, mäen töyräällä kukoistaneen nuorehkon männyn. Appelsiiniin tutustuin seuraavan tai sitä seuraavan joulun aikana. Samassa tuvassa asui Nevalaisen perhe, pariskunta ja heidän kolme lastaan. Siltä leikattiin pyrstösulat poikki, että kana tunnettaisiin Rajahoikan lukuisista kanoista eroon. Kevään lämmettyä sai isä ajourakkansa päätökseen. Nykyisin Varisperä tunnetaan nimellä Kumiseva. Kymmenen kilometrin ajomatka työmaalle kahdesti päivässä vei aikaa, joka olisi parempi käyttää puiden ajoon, josta sentään sai rahapalkan. Sain sentään palkinnon ja uuden, puhtaan kirjoitusvihkon. Isä talutti lehmän Rajahoikkan navettaan, samaan navettaan hän vei ainoan kanamme. Ihmeekseni minut kuitenkin ohjattiin samaan yläkerran keittolaan, jossa olin ollut ensimmäisellä luokalla. Veljeni pitivät sitkeästi kiinni oppimastaan, kunnes kilpaleikki vähitellen unohtui. Pojat alkoivat kilvan hokea, että maista, se on hyvää, se on appelsiinia. Palasimme kotiin, jonne kotiutuivat äitikin ja velipojat Kivijärveltä. Sodan aikana ei niitä eikä muitakaan hedelmiä tuotu Suomeen, ja kun niitä alettiin tuoda, niitä riitti Pihtiputaallekin. Aino opetti ensimmäistä luokkaa, Onni oli kauppias Kaitalassa.. Opettelin kaunokirjoitusta ja kuuntelin miten kaverit opettelivat lukemista. Vänni ei myöntänyt tehneensä, ei Amikaan, mutta heidän tuotoksekseen sen päättelin. Keittolasta oli muodostettu oikea luokka kun oli purettu suuri hella Lamminmäen Aino-äiti ja Onni-isä sekä lapsiaan. Koulu jatkui Syksyllä oletin pääseväni Aino Mielityisen luokkaan, joka opiskeli miesopettajan kamarissa. Ilmeisesti heillä oli ollut vaikeuksia ajaa mäen päälle ja se muodostui pihamäntymme kohtaloksi. Veljet kertoivat serkusten kisailleen Aution tuvassa omia urheiluitaan, joita jatkoivat kahdestaan vielä kotona. Tunsin toki ravan, jota oli lentänyt vanhan navetan kivijalkaan. Eräänä kevään lämpimänä päivänä yrittivät Nevalaisen pojat juksata minua. Isä teki minulle pienet parireet, joita vedin eri puolilla Rajahoikan peltoja. Pian isä huomasi tilanteen mahdottomuuden, navettatyöt veivät aikansa aamuin illoin. Vanhempi Nevalaisen pojista, Väinö eli Vänni, kulki isänsä mukana metsässä. 22 Pihtiputaan Joulu palatakseen illalla kotiin, jossa odotti nälkäinen poika ja lehmä, joka piti lypsääkin. Lopulta toinen pojista myönsi ravan tuotoksekseen. Kana ja minä saimme kyydin hevosen reessä, minulta keskeytyi koulunkäynti talveksi. Rajahoikassa oli useita hakkuumiehiä öisin, päiviksi he vetäytyivät metsätyöpalstoilleen. Minun ei tarvinnut lähteä isän mukaan, sain kuluttaa aikaani sisällä tai ulkona hiihtäen. Lapsista nuorin, Armas eli Ami, oli ikätoverini. Välillä Armas kävi Haapajärvellä Varisperän koululla opettajan tentittävänä. Palasin Muurasjärven kouluun, jossa oli heti ensiluokkalaisten hiihtokilpailu ja otin mittaa kavereista huonolla menestyksellä. Kysyin pojilta, kumpi teistä teki tuon, Vännikö. Vaikka en silloin appelsiinia tuntenut, olin aivan varma, ettei se sellaista rapaa ole. Lisäksi piti valmistaa ruoka itselleen ja pojalle. Minua hiukan ärsytti heidän komentonsa: ”Valmiilla, paikoillaan, HEP!” Minua ärsytti sana valmiilla, mielestäni sen piti olla valmiina. Häntä opetti isosiskonsa, seurasin opetusta sivusta ja opin nopeasti suoran lukemisen taidon. Kohta sai Amikin saman kaltaiset reet, en tiedä Vännikö vai isänsäkö ne teki
Kevään helteillä piti opiskella senkin jälkeen, kun kaikki muut nauttivat lämpimästä kesälomasta. Kolmannen luokan alkaessa tuli pettymys, meille ei tullut opettajaa. Kahtena päivänä palasimme kotiin tyhjin toimin, samoin kolmantena, ja meille kerrottiin, että saamme olla kotona, koulumme alkamisesta ilmoitetaan aikanaan. Runsasvetinen kaivo oli ilmeisesti välillä kuivanut, koska lähisuolle oli kaivettu monttu, josta lappoletku valutti kaivoon lisävettä. Pihtiputaan Joulu 23 takanurkasta. Saimme silloin tuntumaa pitkästä kevätlukukaudesta, jollaista muutamat ideanikkarit kaavailevat vieläkin silloin tällöin. Tyhjistä vormuista isot pojat kasasivat suuren majan pihan reunalle. Koulun pihalta oli purettu siellä edellisenä talvena poikien kiikkualustana toiminut palaneen koulun uuni. Kaitalan puoleisen notkelman kaivosta oli vedetty vesiputki. Kävimme vaivihkaa tutkimassa isojen poikien salaisuuksia, mutta mitään salaamisen arvoista emme löytäneet. Uusi opettaja tuli Rautalammilta, Kirsti Kankimäki. Uutta koulua varten oli lyöty paljon sementtitiiliä. Meillä pienillä ei ollut asiaa mennä sen linnan sisälle silloin, kun pojat sitä hallitsivat. Jungantien pohjoiselta haaralta kulki yksi luokkakaverini, kun Immosten jälkeen heidän paikalleen muutti Kannonmaan perhe. Esko oli luokan edellä ja Paavo luokan jäljessä, mutta usein heidän kotimatkansa osuivat samaan aikaan. Kun Variksen lapset suuntasivat askeleensa Särkiharjun koululle, ei meillä ollut lainkaan yhteistä koulumatkaa. Sieltä kone pumpasi vettä uuden rakennuksen tarpeisiin. Viitalan lapset olivat minusta vanhempia tai nuorempia, Jonnisen ja Variksen lapset nuorempia. Sen sijaan Susipuron kaksi poikaa, Esko ja Paavo osuivat joskus kotimatkoilla kanssani samaan porukkaan. Sille kohdalle oli rakenteilla toinen koulurakennus. Viivästynyt syyslukukauden aloitus vaikutti talven ajan, oli vähemmän lomapäiviä. Hän kertoili kiinnostavia juttuja, kerrankin Variksen Untosta, kuinka tämä vitsaili sukunimellään. Emäntä katsoi ihmetellen ylös ja kysyi: ”Mikä se siellä?” Vastauksena kuului puusta Unton ääni: ”Vanaha ihminen eikä varista tunne!” Olen kuullut Unton vastanneen samaan tapaan muillekin Toisen luokan luokkakuva.. Heillä oli ikäiseni Heikki niminen poika. Normaalin kolmannen luokan opiskelun lisäksi saimme tietoja vanhasta emäseurakunnastamme. Sen talven koulunkäynnistä ei ole jäänyt juuri mitään mieleeni. Tiilet kovettuivat puisissa vormuissa, jotka olivat syksyn tultua jääneet joutilaiksi. Meidän koulumme loppui tuntia tai kahta aiemmin ja silloin oli tilaisuutemme. Kivilahden emäntä souti silloin tällöin järven takaa meille. Emäntä kertoi kävelleensä metsätiellä, kun pään päältä kuului rapinaa
Gustafin poika, Gustaf Gustafsson Lindblad siirtyi papiksi vihkimisensä jälkeen Juuan kappalaiseksi. Se, mitä Pihtiputaalla 1860-luvulla vaikuttaneesta paikkakunnan ensimmäisestä maakauppiaasta Pihtipudas-kirjassa kirjoitettiin, on melkoisen masentavaa luettavaa. Heidän kertomansa perusteella isoisäni isoisä, Karl Ludvig Lindblad, oli ollut laihansitkeä ukonkäppänä, jolla oli tapana kävellä nopeasti, eteenpäin nojautuen, toista kättä vatsansa päällä pitäen, toista kättä kuin kelloheiluria sivullaan viskoen. Paljon on vielä tutkimatta. Erityisesti toivoisin saavani selville Adolfina Lindbladin kuolinilmoituksessa mainitun kasvattityttären nimen, se kun ei kirkonkirjoista ilmi tule. Gustaf Gustafssonin poika, Johan Lindblad taasen oli värikäs hahmo, jonka elämän taitekohdasta kertovan runon Elias Lönnrot keräsi talteen. Seuraavana sunnuntaina väki ei tyytynyt jättämään Johania kirkon ovelle. Lähteinä olen käyttänyt pääasiassa internetin julkisia digitaaliarkistoja, kuten digitoituja, yli sata vuotta vanhoja sanomalehtiä, kirkonkirjoja sekä Jyväskylän ja Pihtiputaan historiankirjoja. En antanut tämän kuitenkaan itseäni lannistaa. Olen pyrkinyt selvittämään viiden nuorimmaisen vaiheita. Kun Johan nousi ensimmäisen kerran kanttorina kirkossa laulamaan, nousivat kilpailevan lukkarin kannattajat seisomaan kirkkoväen seasta ja kantoivat Johanin kirkon ovesta ulos. En innostunut kuitenkaan jahtaamaan utuun katoavia oletuksia uljaista kruunupäistä vaan tutkimaan sukuni lähihistorian vähemmän kartoitettua aikaa, Lindbladien noin viisikymmentä vuotta kestänyttä Pihtiputaan kautta. Sukumme juuret johtavat kuitenkin länsirannikolle, Poriin ja Kyläsaareen. Niissä liikuttiin Jyväskylässä tai sen välittömässä läheisyydessä. Jälkipolvien tutkimuskin oli availlut ovia vallan muihin suuntiin. Vuonna 1833 syntyneen Karl Ludvigin sanotaan vain ilmaantuneen eräänä päivänä paljasjaloin tuohikontti selässään F F F F F. Tiedettiin myös hänen tehneen erään maakunnan suurimmista konkursseista. Johanin kuoltua vuonna 1837 joutuivat nuoremmat lapset kantamaan vastuun itsestään jo varhain. Isoisäni ja tämän sisaret puhuivat toisinaan arvostavaan sävyyn isänsä isästä, Apteekkarista, kuten he häntä kutsuivat. Väinön leski, jyväskyläläisenä kauppiaana kunnostautunut Ida Niinikangas, ei paljoakaan miehestään saati tämän juurista pukahtanut. Siksipä toivonkin, parhaat Kotiseutulehden lukijat, että jos joltain Teiltä löytyy aiheeseen liittyviä tiedonmurusia, niin jakaisitte ne kanssani. Hiljalleen koko ajanjakso vain koteloitui. Ikäero vanhimman ja nuorimman välillä oli yli 30 vuotta. Heidän mukaansa Apteekkari oli ollut oppinut mies. Suvun varhaisimpana kantaisänä tunnetaan Paavali Mikonpoika Sticku, joka oli Yyterin kartanon lampuoti eli vuokraviljelijä 1586–1600. Aika oli jäänyt paitsioon, kun isoisäni isä, vuonna 1880 Pihtiputaalla syntynyt Väinö menehtyi 37-vuotiaana sisällissodan kuohuissa Lahdessa keväällä 1918. Paavalin poika viljeli Yyterin kartanon maita isänsä jälkeen, mutta tämän jälkeen Stickut siirtyivät Porin kaupungin puolelle, kauppiaiksi. Juuri muuta ei hänestä sitten tiedettykään. Mahdollisesti sukulaisten tukemina kaikki pojat saivat käydä opin tielle. Hän karisti Porin tomut jaloistaan ja opiskeli Turun yliopistossa, vihittiin papiksi 1731 ja eteni urallaan Sulkavan kirkkoherraksi. Kolmesti naimisissa olleella Johanilla oli kymmenen lasta. Muistan, kuinka isäni ja tämän isä kertoilivat tarinoita sukumme vaiheista. Vähitellen erilaisista lähteistä kasattu kuva alkoi kertoa vallan toisenlaista tarinaa kuin vanhan hassun ukon tekemien narupallojen myynnistä ovelta ovelle. Vuonna 1709 syntynyt Gustaf Stickelius otti nimekseen Lindblad, mahdollisesti kunnioittaakseen äitinsä uutta puolisoa, tykkijunkkari Lars Lindiä, tarkoittaahan lind suomeksi lehmusta ja lindblad vastaavasti lehmuksen lehteä. Sain käsityksen, että Niinikankaat ovat kuuluneet Jyväskylään jo ammoisista ajoista. Hänet nakattiin vielä kiviaidankin yli, pois kirkkomaalta. Isoisäni vanhimmat sisarukset olivat ehtineet oman isoisänsä tavatakin. 24 Pihtiputaan Joulu Niinikankaan Lindbladit Kalle Niinikangas Moni alkaa tutkia juuriaan keski-ikäisenä, ja lopulta niin kävi minullekin. Tämä Lindblad toimi Juuan koulumestarina ja kanttorina. Johan ei tästä lannistunut, vaan palasi sitkeästi kirkkoon ja toimi kanttorina Juuassa melkein 30 vuotta
Lindbladien ensimmäisistä vuosista Pihtiputaalla muodostuu tasainen kuva. Lindbladien vanhimmat tyttäret Alma Sofia ja Josefiina muistelivat 1920-luvulla, kuinka he noukkivat pihalta hevosenkakkaroita, käärivät niitä paperiin ja kuvittelivat niiden olevan suuria herkkuja. Karlström Ristiinan kaupungista, makasiininhoitaja S.J. Maconi Jyväskylästä, kappalainen Tallgren Lohtajalta, lautamies Neljemarkka Alahärmästä, maanviljelijä U. Vuonna 1826 syntynyt Georg Henrik -veli muutti Juuasta ensin Loviisaan, josta Kuopion ja Pielisjärven kautta Jyväskylään vuonna 1846. Voisi ajatella, että jos vuokralaisella on nimeen ollut vaikuttamista, olisi hän ottanut omaa nimeään muistuttavan etuliitteen, kutsutaanhan metsälehmusta usein niinipuuksi. Adolfinan isä, Efraim Sjöblom, oli kotoisin Vehmaalta. Niitä olivat esimerkiksi kotimaiset ja venäläiset tavarat ja käsityötuotteet. Suomen Suuriruhtinas Aleksanteri II uudisti Suomea voimakkaalla kädellä 1800-luvun puolivälistä eteenpäin. Karlin takaajina maakauppahakemuksessa olivat jyväskyläläiset liikemiehet ja kauppiaat, Karlin nuorempi veli Clas Alexander ja Georg Henrikin naapuri J.F. Sukuni kannalta tärkeimmät uudistukset koskivat maakauppaa ja kunnallishallintoa. Vuonna 1865 seurakunta hyväksyy Karl Ludvigin uusimaan Pihtiputaan kirkon ikkunat 20 markan hintaan. Maakauppiaaksi hakeville asetettiin niin ankaria ehtoja, että oikeuksien hakemista pidettiin juonikkaana ja monimutkaisena. Nälkävuodet koettelivat Vaasan lääniä rajusti, Pihtiputaallakin se koettiin. Asetuksessa määriteltiin, että maakauppojen piti sijaita vähintään 50 virstan päässä lähimmästä kaupungista tai kauppalasta. Wigelius Alahärmästä ja kirkonmies Matti Latari Isostakyröstä. Adolfina Lindblad, os. Karl Ludvig Lindblad täytti nämä ehdot täydellisesti. Ulkomaisista tuotteista hyväksyttiin vain tiettyjä, tullattuja tuotteita. Otaksuttavaa on, että Karl Ludvig ja Adolfina ovat pyrkineet hyödyntämään omia taitojaan myös liikkeessä, Karl Ludvig apteekkarin oppejaan, Adolfina värjärintaitojaan. Pihtiputaan vaivaishoitokunta valitsi Karl Ludvigin F F F F F F F F F F. Sjöblom, oli värjärin tytär Rautalammilta. Vuonna 1860 Jyväskylässä juhlittiin sekä Karl Ludvigin ja Adolfinan että pikkuveli Claes Alexanderin häitä. Hedman Vaasasta, lehtori S.J. Anna Catherinen äiti, Ulrika oli omaa sukua Nordlund. Vaatimuksissa todettiin, että maakauppiaan piti olla ”itsensä ja omaisuutensa hallitseva, luku-, kirjoitus-, ja laskutaitoinen sekä kirjanpitoa taitava”. Schauman Pietarsaaresta, varakonsuli R.E. Maakaupan lisäksi Lindbladit saivat myös Pihtiputaan kestikievarioikeudet. Kauppias Karl Ludvig Lindblad perheineen muutti Niinikankaan taloon vuonna 1861. Otaksuttavaa on, että ainakin osa rakennuksista rakennettiin Pihtiputaan ensimmäistä kauppaliikettä varten. Efraim oli ollut värjärinkisällinä Mynämäellä, Turussa, Porissa ja Jyväskylän maalaiskunnan Mattilan talossa ennen Rautalammille päätymistään. Muut tämän kuvernöörin koolle kutsuman komitean jäsenet olivat apteekkari B. Hän oli vain 27-vuotias saadessaan maakauppiaan oikeudet Pihtiputaalle. Uusi lapsi syntyi aina muutaman vuoden välein, ja Karl Ludvigin nimi piirtyy selkeällä käsialalla Pihtiputaan seurakunnan tilikirjoihin tilintarkastajana. Vuonna 1867 Karl Ludvig valittiin Vaasan läänin suostuntaveron tarkastuskomiteaan. Maakauppa päätettiin vapauttaa joulukuussa 1859 annetussa asetuksessa. Niinikankaan talo oli vuokrattu Kankaan tilalta ja vuokratilat oli nimetty -kangas päätteisesti. Malmgrénin opissa. Asetuksissa määriteltiin tarkasti, mitä maakaupoissa sai myydä. Georg Henrikin talossa asui tällöin henkikirjojen mukaan myös Rautalammilta Jyväskylään muuttanut piikanen Adolfina Efraimintytär Sjöblom. Samaan sukuun kuului myös Pihtiputaan elämään suuresti vaikuttanut ruustinna Alma Gummerus. von Schantz Kauhajoelta, nimikirkkoherra A. Dahlström. Lienevät herrat toisensa siellä tavanneetkin. Karlin isästä kertovan runon talteen poiminut Elias Lönnrot toimi tuolloin kaupunginlääkärinä. Naimisiin Efraim oli mennyt Porissa, karvari Karl Björkrothin tyttären, Anna Catherinen kanssa. rakennutti useita taloja Kauppakadun varteen, harjoitti ravintolaja kauppatoimintaa, perusti saippuatehtaan, hankki Jyväskylän ensimmäisen höyrylaivan ja vuokrasi hetken jopa itse Jyväskylän Harjua laidunmaaksi lampailleen. Nuoremmat veljet saapuivat Jyväskylään mahdollisesti Georg Henrikin houkuttelemana, Karl Ludvig vuonna 1855, Georg Henrikin kirjanpitäjäksi ja nuorin, 1836 syntynyt Clas Alexander vielä 1850-luvulla. Jo ennen liikkeen avaamista kerrotaan Kuopiossa ilmestyneessä Tapio-lehdessä kuinka kauppamiehet Lindblad ja Walda Pihtiputaalta ovat majoittuneet tukkurina tunnetun Staffan Tolosen talossa. Ennen Keski-Suomeen muuttamistaan Karl Ludvig vietti neljä vuotta Kajaanissa apteekkari A.J. Minulla ei ole tietoa Niinikankaan talon rakentamisvuodesta. Pihtiputaan Joulu 25 Kuopion triviaalikouluun. Näitä olivat muun muassa puuvilla, puuvillateokset, pellava ja hamppu, kala ja kalanpyydykset, hedelmä, siemenet, värit ja väriaineet, rauta, teräs ja muut metallit sekä niistä tehdyt tuotteet, nahka, neulat, suola, vilja, mausteet ja siirtomaatavarat, ompelu-, kudonta-, silkki-, kirjoitusja piirustustarvikkeet, tupakka, nuuska ja öljyt, saippua ja hajuvedet. Georg Henrik oli moniin suuntiin tarmonsa suunnannut liikemies, joka kehitti Jyväskylää suuresti, mm
Ehtona on, että lainarahat käytetään, ei helposti kaupaksi menevien tuotteiden kuten voin ja lihan, vaan sellaisten kuten käsitöiden ja pihkan, hartsin, tärpätin, tuhkan ja potaskan, jouhien ynnä muiden ostamiseen. Juhon kertomaa on myös epätoivoinen tarina siitä, kuinka liikkeeseen tuotiin tavaroita Kuopiosta kevättalvella jäitä pitkin. Kirkonkirjojen mukaan Clas Lindblad perheineen ei koskaan asunut Pihtiputaalla ja vuonna 1876 hän muuttaa perheineen Viipuriin saatuaan Juustilan kestikievarin oikeudet. Vielä vuonna 1891 Viipuriin muuttaneen, 1871 syntyneen Anton Alexanderin ammatiksi Pihtiputaan rippikirjaan on merkitty ”kauppapalvelija”. Neljän vilkkaan lapsen isänä saatan toisinaan kuvitella lapsettoman nimismiehen mietteet yhdeksänlapsisen kauppiasperheen mellastaessa seinän toisella puolen. Kirkonkirjojen mukaan nimismies asui Lindbladien naapurissa, Niinikankaan talon toisessa päässä. Vuonna 1874 hän julkaisi ilmoituksen: Huomatkaa! Kuin allamainitussa kirkonkylässä on suuri puute kunnollisesta Sepästä ja Suutarista, niin täten kehoitetaan näitä ammattinsa oppiajan läpikäyneitä hakemaan tänne. Miten on mahdollista, että konkurssiin mennyt kauppias on kyennyt kouluttamaan lapsensa, yhden aina yliopistoon saakka. Anton on saattanut myös olla töissä jonkun toisen puodissa. Tai ehkä en sittenkään, kuri lienee tuolloin ollut kovempaa ja lasten kasvatus ankarampaa kuin nykyinen vapaamielisyys. Mahtoiko Karl Ludvigin liiketoimien alamäki johtua alkoholismista. Vuonna 1876 syntyneen Juhon ( Johan) pojantytär, Seija Peltomaa, on muistellut isoisänsä kertoneen tarinoita markkinamatkoista ja kauppiasperheen niukasta elannosta. Joka tapauksessa vuonna 1875 ei Pihtiputaan seurakunnan tilejä tarkastanut enää maakauppias Karl Ludvig Lindblad, vaan Kaarle Lindblad, maanviljelijä. Pihtiputaan kirkonkirjoihin on merkitty tuona aikana erityisen paljon alkoholiin liittyviä tuomioita, joten mahdollista on, että nimismies on ollut raittiusmies, jota on ärsyttänyt saman talon kievarin humalaisina toikkaroivat asiakkaat. Tämän on täytynyt tapahtua 1880-luvun loppupuolella, todennäköisemmin 1890-luvulla. Pihtiputaalla on saattanut saada sakkoa luvattomasta maanviljelyksestä, jos karja karkasi omasta aitauksesta toisen laitumelle. Clas lienee myös ollut osakkaana nahkatehtaassa, joka mainitaan myös Karl Ludvigin konkurssin yhteydessä vuonna 1876. Dahlströmin kuoltua tai mentyä konkurssiin. Kievareissa on ollut sallittua myydä vain matkustajille. Kuinka maaseudulla on tuohon aikaan noudatettu maakauppaa koskevia aikarajoituksia. Sakotusperusteet ovat tuolloin olleet myös toisenlaiset kuin nykyään. Nahkatehdaskin vaihtoi omistajaa vasta 1880-luvulla, jolloin ”vanha pariskunta” myi sen Matti Mustoselle. Ajomiehet, Juho heidän joukossaan, selviytyivät vaivoin. Kirjoihin ei ole kirjattu Karl Ludvigin töitä kaupallisen toiminnan hiivuttua. Pihtipudas-kirjassa mainitaan Karl Ludvigin anoneen ja saaneen lupia kaupan pitämiseen Niinikankaan kaupan jälkeenkin, mutta suurempaa tulosta ne eivät näyttäneet tuottavan. Sirén ja varaesimieheksi kauppias Lindblad mahdollisesti tämän hyvän kirjoitustaidon ja säännöllisen käsialan takia. 26 Pihtiputaan Joulu tuottamaan seurakuntaan jauhoja ja eloja ja niitä vaihtamaan taikka myös ostamaan paikkakunnan kansan valmistamia kaupaksi meneviä käsiteoksia. Nykyäänkin tuntuu pienillä paikkakunnilla olevan tapana, että kauppiaan ovea voi käydä kolkuttelemassa iltamyöhällä. Itse olen otaksunut, että Karl Ludvigin liiketoimet kaatuivat mahdollisten lainoittajien, kuten Georg Henrikin ja J.F. Samalla Karl Ludvigille anotaan ja hän saa senaatilta korottoman lainan aina tuhanteen markkaan asti. Miten todennetaan, että pöydässä ei kolpakkonsa kanssa istukaan tuntematon oman pitäjän syrjäkyliltä. Vuoden 1868 helmikuussa valittiin Pihtiputaalle ensimmäinen kunnallislautakunta. Lisäksi toiminnan laajentaminen maatalouteen ja nahkatehtailuun on saattanut yksinkertaisesti olla liikaa eikä YT-menettelyjä tuolloin tunnettu ja konkurssissa velallisen piti antaa koko omaisuutensa velkojilleen. Puheenjohtajaksi valittiin K.G. Pihtiputaalla helmikuun 23:pnä 1874. Konkurssimassassa on mukana myös Rowasti-niminen tila, johon Lindbladit olivat muuttaneet Niinikankaan talosta 1870-luvun puolivälissä. Sakkojen määrä on ollut tuntuva. – Tässä on yksi tuleva tutkimusaihe, johon voisi saada lisävaloa Vaasan maakunta-arkistosta. Välejä nimismieheen ei varmastikaan ole parantanut myöskään se, että sekä Karl Ludvig että Adolfina ovat saaneet sekä 1870että 1880-luvuilla useita kirkonkirjoihin merkittyjä sakkoja muun muassa ”Kaupanteosta sapatinaikaan”, ”Luvattomasta viinanmyynnistä”, ”Luvattomasta oluenmyynnistä” ja ”Luvattomasta maakaupasta”. Kaarle Lindblad (Keski-Suomi, 7.3.1874, nro 10, sivu 4) Pihtipudas-kirjan mukaan Karl Ludvig menetti kievarioikeudet ajauduttuaan riitoihin nimismiehen kanssa. F F F F F F F F F F. Virtauksien ohentama jää petti äkisti ja pinnan alle katosivat myyntiin tarkoitetut tavarat ja kaksi hevosta rekineen. Lehti-ilmoitusten ja pikku-uutisten perusteella Karl Ludvig oli tulevaisuuteen uskova mies, jolla oli halu ja into kehittää Pihtipudasta. Samana vuonna piirtyy Pihtiputaan maakaupan pitäjien listaan myös vallan uusi nimi: Clas Alexander Lindblad. Konkurssista huolimatta Lindbladien kotina toimi Rowasti ainakin vuoteen 1880 asti. En tiedä, ainakaan tästä ei ole mainintoja ja onkin todettava, että yhtään tuomiota ei heille ole annettu juopumuksesta
Lindblad rauhallisesti nukkui kuolon uneen Pihtiputaalla 18 p. 1970-luvulla isäni pikkuserkku, Vesa Niinikangas, kirjoitti Tahko Pihkalalle kysyen, olisiko tällä muistikuvaa Lindbladeista. Pihtiputaan rippikirjassa on hänen kohdallaan iloiselta kuulostava merkintä: ”On täällä!” Uusi Savo -lehden mukaan Hjalmar toimi jonkin aikaa kansakoulun opettajana Muurasjärvellä 1890-luvulla: ”Pihtiputaan Muurasjärven kansakouluun on nyt vasta saatu w.t. ilmoitetaan. Keski-Suomalaisessa julkaistiin seuraava ilmoitus: ”Surulla ilmoitamme että rakas isämme entinen maakauppias Kalle Ludv. Erään vastauksen sain vuoden 1897 Keski-Suomalaisesta, jossa Karl Ludvig ilmoittaa ottavansa vastaan ”maamme molemmilla kielillä puhtaaksi kirjoituksia, olkoot ne mistä laadusta tahansa. Torpista ja mäkituvista on taatusti löytynyt riuskempia nuorukaisia suopeltojen ojittamiseen tai tukinajoon. Rauha saapui jälkeen taiston Ruumis vaipui Lepohon.” (Keski-Suomi, 14.11.1908, no 132, sivu 1) Noin 40-vuotiaana sukututkijana huomaan joutuneeni suureen jatkumoon. Vaikka sukumme vuosikymmenistä Pihtiputaalla ei juuri muistoja jäänyt, osallistui Karl Ludvig paikkakunnan kehittämiseen aktiivisesti ja tarmokkaasti vuosikymmenten ajan. Lapset. Karl Ludv. Lindblad.” Karl Ludvigin lapsista ainoana Pihtiputaalle palaa aikuisiällä pappispoika Hjalmar Fredrik. opettajaksi yliopp. Tunnetuimmaksi Niinikankaan nimeä teki kuitenkin Väinön leski, Ida. Kuolinilmoituksessa hänen nimensä oli muuttunut Kalleksi. Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen sitoo tiettyyn paikkaan yhteys maahan, sen viljely. Pihtiputaan Joulu 27 Pihtipudas-kirjan mukaan Karl Ludvigilla on ollut polte kauppiaaksi, ja tämä on varmasti totta. Ja näin hän teki, otaksuttavasti suurimman kunniansa päivänä. Tämän jyväskyläläiseen liikeimperiumiin kuului 1950-luvulle saakka kauppoja, leipomo ja kahvila. F F F F F F F F F F Adolfina Lindblad kuoli vuonna 1901, Karl Ludvig vuonna 1908. 1908, 75 vuotiaana. Huom! Asuntoni on Rantakadulla, pastorska Schönemanin talossa. Mietin syytä tälle, varsinkin kun perheellä oli asunto myös Jyväskylässä. Otaksun, että runossa on aikanaan ollut useampikin rivi, joita Tahko ei ole enää muistanut tai on muista syistä jättänyt pois. Isäni, tämän veljet, serkut ja pikkuserkut ovat jatkaneet harrastusta. Vuonna 1906 kolme Lindbladien lapsista, Alma Sofia, Onni Ludvig ja Väinö Alfred suomensivat nimensä lapsuutensa kotitalon mukaan Niinikankaaksi. Meille ei jäänyt Putaalle sukutilaa, kesämökkiä, ei edes hautakiveä, jolla surra menneitä. 1 p:nä.” (Uusi Savo, 6.11.1894, no 130, sivu 3) Karl Ludvigin kaupallisia mielihaluja jatkoi lapsista kolme: Almalla ja Väinöllä oli kaupat Jyväskylässä, Antonilla liike Kalvolan Iittalassa. Karl Ludvigista ja Adolfinastakin hän muisti vain riiminpätkän: ”Limpan rouva lihava, Limppa itse laiha”. Kaipauksella häntä muistelevat lapset ja lapsenlapset y.m. Niiden poistaminen irrottaa meidät tästä yhteydestä, kuten melkein kaikki muut Niinikankaat, Lindbladit, Stickeliukset ja Stickut viimeisen neljänsadan vuoden ajalta, jättäen jälkeen vain yhden merkinnän Pihtiputaan kirkonkirjoihin 1860-luvulla: seurakunnan tilit tarkasti maanviljelijä Kaarle Lindblad. Tahkolla ei juuri ollut, hän ei muistanut näiden lapsiakaan. Karl Fridolf, Hjalmar Fredrik, Anton Alexander ja Helmi Maria elivät elämänsä loppuun Lindbladeina, Josefiinan nimi muuttui naimakaupan myötä. Vuoden kierron seuraaminen oman saran päässä, maan muokkaaminen, kyntäminen, kylväminen, kasvun seuraaminen ja sadonkorjuu, kaikki nämä luovat ihmisille juuria asumaansa alueeseen. Isoisäni koetti selvittää vanhojen valokuvien kasvoja 1960-luvulla, mutta joutui tuskastuneena luovuttamaan ja paiskoi albumit roskiin. Sukulaiset, joka ainoastaan täten kaukana oleville sukulaisille Georg Henrik Lindblad hoiti kaupankäyntiä pihtiputaalaisten kanssa ennen maakaupan vapauttamista.. Marrask. Meille jäi olennaisempaa, jotain, mikä kulkee mukanamme alati: nimi. Mahdollisesti oman tiensä kulkija Johankin tuumaili Pihtipudasta nimeään suomentaessaan. Hänestä tuli näes Korpimaa. Runoilijana riimipari tuntuu suussani hivenen keskeneräiseltä. Lasten hajaannuttua maailmalle jäivät Adolfina ja Karl Ludvig Pihtiputaalle. Todennäköistä on se, että Karl Ludvig Lindbladilla on ollut kaupanteon, kirjanpidon, puhtaaksi kirjoittamisen ja yleisen innovoimisen lisäksi vähänlaisesti maaseudulla tuolloin tarvittavia avuja. Hjalmar Lindblad ja lienee koulu alkanut toimintansa t.k
Uuden vuoden puolella ennen loppiaista olimme siskoni kanssa taas kauppa-asioilla. Ompeleet piti ratkoa auki tarkasti, sillä valkoiselle kangassäkille olisi käyttöä. Sota-aikana ja vielä vuosia sen jälkeen joululahjat olivat kovin vähäisiä. Joulun jälkeen paketista ei juurikaan enää puhuttu, sillä kaikki olivat sen verran pettyneitä. Paketissa olisi kahvia ja muuta ruokatavaraa sekä vaatetta. Joulukuussa alkoi tietenkin odottaminen, että koska se paketti tulee. Kannoimme vuorotellen pakettia aina jonkin matkaa ja sitten vaihdoimme pakettia ja ostosreppua. Sellaista iloa ja riemua näistä seuraavista paketeista ei enää ollut kuin tästä ensimmäisestä Amerikan paketista. Äiti rupesi heti avaamaan pakettia. Elettiin jo jouluviikkoa, ja niinpä kävimme postissa jokaisena päivänä, jolloin oli postin tulopäivä. Siitä tulikin varsinainen paketin tulojuhla. Elämäjärvelle posti tuotiin tuohon aikaan kolme kertaa viikossa. Kun äiti ryhtyi avaimella avaamaan kahvipurkkia, siitä tuli mukava suhiseva ääni, ja tupaan levisi ihana kahvin tuoksu. Iltaruokailun jälkeen tietenkin keitettiin oikeat kahvit. Kun menimme kauppaan sisälle, tuttu myyjä ilmoitti meille heti, että nyt se teidän Amerikan paketti tuli. Syksyllä 1946 tuli äidin tädiltä kirje Amerikasta. Useimmiten saatiin villasukkia ja lapasia sekä vehnäpulla jokaiselle lapselle. Joulukuu oli puolessa välissä, eikä pakettia vain kuulunut. Kotimatka ei sujunut kovin nopeasti, sillä paketti oli aika painava. Toivottiin, että paketissa olisi lahjoja koko perheelle. Kun viimein pääsimme kotiin, oli äidin ja meidän lasten ilo yhteinen. Oli monenlaisia lastenvaatteita, oli kolme purkkia Amerikan kahvia, oli riisiryynejä, luumuja ja rusinoita. Mikko Siekkinen Kun sota vuonna 1945 loppui, alkoi elämä vähitellen palautua normaaliksi, vaikka pula-aika jatkuikin. Tämän ensimmäisen paketin jälkeen täti lähetti kaksi pakettia joka vuosi, keväällä ja syksyllä joulupaketin aina neljäkymmentäluvun lopulle saakka. Kahvi oli pakattu yhden paunan painepurkkiin. 28 Pihtiputaan Joulu Amerikan paketti ja kaikki saumat oli ommeltu tiukasti kiinni. Joulu meni ja lahjat olivat yhtä vaatimattomia kuin aikaisemminkin. Me luulimme, että kahvi on niin voimakasta, että siitä lähtee kahvikaasua ilmaan. Ja kahvi maistui. Kun säkki saatiin auki, ruvettiin purkamaan paketin sisältöä. Kaikki tietenkin kehuivat miten hyvää se tuo Amerikan kahvi onkaan. Kun isä ja vanhin veljemme tulivat iltahämärissä kotiin tukinajosta, minä juoksin ulos ilmoittamaan heille tämän ilouutisen. Äiti oli myös kovasti harmissaan ja arveli, että saksalaisten sotalaivat ovat varmaan upottaneet koko Amerikan laivan, jossa se meidän paketti oli. Me lapset totesimme, että meille tuli toinen joulu kahden viikon sisällä. Jouluruokaa meillä toki oli, siitä äiti ja isä pitivät aina huolen. Siinä täti kirjoitti, että hän on lähettänyt meille paketin jouluksi. Äiti keitti monta pannullista illan aikana, ja juttu tietenkin luisti, kun mukana oli myös Lännen Jussi, Jussi Paananen, joka oli ollut yli kaksikymmentä vuotta Amerikassa. Mutta pakettia ei kuulunut. Äiti ja isä sanoivat, että loppiaispyhien aikaan pitää naapurit kutsua maistamaan Amerikan kahvia. Kävimme siskoni kanssa ainakin kaksi kertaa viikossa osuuskaupalla, missä Elämäjärven posti toimi. Oli monta purkkia säilykelihaa. Teimme kiireesti ne vähäiset ostokset, saimme paketin ja läksimme kotiin. Oli tietenkin iloinen yllätys, että saadaan jouluksi monenlaista tavaraa. Seuraavana päivänä äiti leipoi pullaa, oli sen verran vehnäjauhoja. Isä kyllä koitti vakuuttaa, että sota loppui jo toista vuotta sitten, joten ei siellä Atlantilla enää sodita. Meillä oli usein vesikelkka mukana, sillä arvelimme että paketti olisi kuitenkin niin helpompi kuljettaa. Se oli pakattu valkoiseen kangassäkkiin,
Kuinka se sattuu – maailman pahuus. Kunpa meistä jokainen saisi joulun lahjaksi rakkauden, rukouksen lahjan. Pyhyyden lapsi, syntyi köyhyyteen, valoksi pimeyteen. Rakkauden jouluyö. Kodittomuus, riisto. Joulun lapsena, tähtikirkkaana yönä. Joulunaika on ilon aikaa. Tähtikirkas yö. Kaarina Leppänen. Lapsi, kyyneleettömin silmin katsoo ja hyvyys on hänelle sydämeen annettu. Joulun sävel kaikuu sydämissämme ”Enkelparven tie, kohta luokse vie, rakkautta suurinta katsomaan”. Pihtiputaan Joulu 29 Tähtikirkas yö. Hiljaisuus ja seimen lapsi. Valkoisen pehmeän lumen, joulun – kauneus, puhtaus. Isätön, äiditön. Nöyrän sydämen. Sydämellään sinä ja minä, jokainen ihminen. Lapsi – jossain näkee nälkää. Joulunaika. Äitinään Maria
Yleisten rantasaunojen en soisi Koliman rannalta häviävän, olkoonpa vanhan leirintäalueen käyttö mikä tahansa.. Harmaa Simca 1000 oli lastattu täpötäyteen. Ehkäpä takapenkkiläisillä oli pientä kinaa. Vanhaa matkakuvaa katsoessani huomasin, että olin tänä syksynä sattumalta ottanut kuvan saman saunan samalta nurkalta. Matka oli siis vasta alussa, mutta silti isä poikkesi Niemenharjun leirintäalueelle. Paikka ja sen eläväinen ja mukava tunnelma on jäänyt mieleeni. Oli äiti ja isä, täti sekä pikkuveljeni ja minä. Olimme lähteneet matkaan mökiltämme Kymönkoskelta. Vuosi oli 1965. Oli teltta, petivaatteita, hyttysmyrkkyä, lämmintä päälle, evästä – kaikkea, mitä pohjoisen reissulla tarvittiin. Muistan, kuinka lämpimästi aurinko paistoi, kuinka pehmeää rantahiekka oli varpaiden alla, kuinka sininen oli järvenselkä, kuinka mukava veden liplatus ja kuinka ihana leirintäalueen rantasaunan tuoksu. Takapenkkiläiset rauhoittuivat ja niin matka pohjoiseen jatkui. Niin nautimme jäätelöstä Minun Pihtiputaani kuvakulmia ja kesästä, maisemista. 30 Pihtiputaan Joulu Teksti: Helena Raatikainen Kuvat: Helena Raatikainen, Martti Raatikainen Niemenharju Niemenharjun leirintäalue oli ensimmäinen pysähdyspaikkamme matkalla Norjaan. Näenkin Niemenharjussa, harjun molemmin puolin aitoja kehittämisen aineksia
Yyterin läheisyydessä on muuten siisti kotieläinten uimaranta, jossa porskuttivat sulassa sovussa hevoset, koirat ja niiden omistajatkin. Pihtiputaan rannoista ensimmäisenä tulee mieleeni harvinaisen kauniit uimarannat: Hiekka ja Saparoniemi. Uimarannat voivat olla osa koko taajaman kattavaa virkistysja liikuntapaikkojen sekä –reittien ja liikuntatilojen verkostoa. Siitä huolimatta vesistöä ei näy juuri muualta kuin Heinäjoen kauniilta museosillalta. Näiden toteutuksessa ja yleensäkin reittien ympäristön ja viheralueiden hoidossa voisi olla laajan yhteistyön paikka kunnalle, yrityksille, yhdistyksille, porukoille tai yksittäisille ihmisille. Siksi onkin tärkeää huolehtia sekä kaavallisesti että maisemanhoidollisin toimenpitein jäljellä olevien vapaiden rantojen säilymisestä yleisessä käytössä. Pihtiputaan keskusta on vesistöjen ympäröimää monelta laidalta. Pihtiputaan Joulu 31 Rantojen merkitys Rannoilla on ihmisille tärkeä merkitys. Puuttuvia rantareittien osia tulisi rakentaa ja olemassa olevia hoitaa ammattitaidolla toisaalta maisemaa raivaamalla ja avaamalla, toisaalta uusia puita istuttamalla. Taidanpa heittää haasteen.. Kosken rannalla saan asua nytkin. Itse olen saanut viettää lapsuuteni kesät mökillä Kymöjärven rannalla. Niiden vaalea hiekka, liikkuvat särkät, mäntykankaat muinaisrantoineen ja kaartuilevine hiekkateineen ovat aivan omaa luokkaansa. Paikoitellen leveänäkin virtaava Heinäjoki / Putaanvirta kulkee aivan keskustan läpi. Rantaja liikuntareittien sekä yleensä kevyenliikenteen reittien varsille pitäisi lisätä penkkejä, nojailukaiteita ja kuntoiluvälineitä. Ne voivat olla hyvin hoidettuna ja tarvittavilta osin täydennettynä kokonaisuutena osa hyvän elämän palikoita. Luonnollisesti tätä tilannetta ei voi enää lähteä muuttamaan. Voisiko vastaavaa olla Pihtiputaalla. Paikoitellen pitkät rakennusmassat peittävät osaltaan jokinäkymää. Ensi vuosi on, kuin tilauksesta, valtakunnallinen vihervuosi. Hiekan uimaranta on kuin legendaarinen Porin Yyteri. Siitä kokonaisuudesta voisi hyvin käyttää nimitystä Pihtiputaan hyvinvointikeskusta. Haluaisitko vaikka sponsoroida nimikkopenkin johonkin. Suunnittelussa, hankinnassa ja hoidossa voisi jakaa vastuuta. Rannat ovat suurelta osin rantaan ulottuvien tai rannan läheisten tonttien käytössä
Asematien alkupää on portti taajamaan. Vilkasta keskustelua kirvoitti muutama vuosi sitten uuden seurakuntatalon, Sallilan, suunnittelu ja rakentaminen Sallilanpuistoon. Suunnittelijana oli raumalainen arkkitehti Jukka Koivula ja rakennusta esiteltiin laajasti Arkkitehti-lehdessä. Aika muuttuu ja rakennuksetkin sen myötä. Ennakkoluulotonta ja modernia Kirjoituksessani viimeisin, vaan ei vähäisin on Sopukka, jonka on suunnitellut arkkitehti Heikki Kukkonen. Putaanportin alueen ilme on omanlaisensa ja rakentuu pulpettikattoihin ja liuskekiven mielenkiintoiseen käyttöön ja koivikkoon. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat myös nykyisin museona toimiva vanha viljamakasiini 1800-luvun lopulta sekä työväentalo ja hiukan etäämmällä Jukola. Rakennetulla ympäristöllä on tutkitusti vaikutusta ihmisiin ja ainakin se luo raamit elämälle ja toiminnalle. Kirkon ympäristö ja Sallila Minulle tärkein rakennettu ympäristö Pihtiputaalla on maakunnallisesti arvokas kirkonseutu. Se on ollut aikanaan edistyksellinen ja rohkea ratkaisu. Myös Asematien varren punatiiliset ja liuskekivipintaiset liikerakennukset isoine räystäineen muodostavat kokonaisuuden, vaikka suunnittelijat ovatkin vaihdelleet. Minulle Keskustie on pienimittakaavainen historian ja viipyilyn katuympäristö, joka liittyy kulttuuriin. Asematiehen oleellisena osana kuuluu myös koivukuja, jota on aika ruveta uudistamaan asianmukaisella tavalla. Välttämättä keskustassa liikkuessaan ei tule kiinnittäneeksi huomiota koko asiaan. Uusi rakennus on asettunut ympäristöönsä ja minun silmissäni se täydentää hienolla tavalla kirkonseutua. Materiaalit liittyvät kirkon ympäristöön ja tunnelmallisesta seurakuntasalista avautuu levollisia näkymiä tapulin suuntaan ja puistoon. Sen vanhimmat rakennukset ovat kaunis hirsikirkko 1700-luvun lopulta ja sen kellotapuli. Katu kaartelee niin, että katunäkymät ovat lyhyitä, ikään kuin katkelmina. Asematie on uudempi liike-elämän ja liikenteen ympäristö. Pihtiputaalaista arkkitehtuuria Pihtiputaalaista arkkitehtuuria on kartoitettu modernin rakennusperinnön inventoinnissa, joka tehtiin Keski-Suomen museon toimesta koko maakunnan alueella. Siihen kuuluu vahvasti vanhempi rakennettu kulttuuriympäristö, toriaukiot ja poikkeuksellisen komeat vanhat petäjät, joita pitää varjella kuin silmäterää. Siinä uusi ja vanha kohtaavat toisensa, kun kadun vastakkaisilla puolilla ovat Putaan Krouvi ja K-Market. Minun Pihtiputaani Siniset vedet, hiekkarannat, mäntykankaat, muinaisrannat, kaartuvat hiekkatiet, tuoksuvat rantasaunat, ikioma pihtiputaalainen arkkitehtuuri, vanhat petäjät – niin, ja ihmiset, joiden kanssa on helppo tarinoida. Se tuo siihen ajallista perspektiiviä. Se on minun Pihtiputaani.. 32 Pihtiputaan Joulu Erilaiset katuympäristöt Historiallinen Keskustie ja uudempi Asematie muodostavat mielenkiintoisen liikenteellisen kaksoisakselin. Rakennettaessa pitää aina pyrkiä parantamaan ympäristöä. Sellaisena sen soisin kehittyvän jatkossakin. Minulle sitä edustaa tietysti arkkitehti Kaj Michaelin suunnittelema kunnantalo, joka tietyssä valossa tuo mieleeni kiinalaiset tai japanilaiset temppelit. Minun silmissäni Pihtiputaan keskustan liikerakennukset ja muut julkiset rakennukset muodostavat jollakin tavalla yhtenäisiä kokonaisuuksia. Silti rakennus on minusta sympaattinen ja jos rakennus ratkaisisi, voisin kuvitella vanhana asuvani Sopukassa. Puhuisin mielelläni pihtiputaalaisesta arkkitehtuurista. Minun silmissäni alueessa on jotain, mikä tuo mieleen Lapin. Asematien parantaminen ja Tahkonaukion rakentaminen teki katuympäristöstä viihtyisämmän ihmisten ympäristön. Ruukintien ympäristö museosiltoineen ja vanhoine rakennuksineen muodostaa omanlaisensa hienon kokonaisuuden, jossa näkyy myös virta. Putaanportin alueen tärkeä osa on Kumpulan piha esiintymislavoineen ja rantaraitti, jossa matkailijakin voi levähtää. Siinä on mielestäni kotoisan ja yhteisöllisen elämän elementtejä – rakennuskokonaisuus tuo mieleeni pienen kylän. Salissa on myös loistava akustiikka. Toki samaan hengenvetoon joutuu toteamaan, että asiakkaiden terveydentila ei tänä päivänä varmaan vastaa sitä, mitä suunnitteluajankohtana ajateltiin ja siksi rakennuksen kaikkia hyviä tilaratkaisuja ja ominaispiirteitä ei täysimittaisesti ole voitu hyödyntää. Suunnittelijana on ollut arkkitehti Mauri Mäki-Marttunen. Minulle se on vilkkaampi, toivottavasti dynaaminen ja mittakaavaltaan suurempi
Pihtiputaan Joulu 33 Kirkko ja Seurakuntakeskus Sallila. Pihtiputaan keskustaa. Kunnantalo.. Kumpulan piha ja Kaakkurin lava. Asematie. Sopukka
Huutokauppoja päätettiin kuitenkin jatkaa. Näin markkinat saatiin lopulta loppumaan osan tyydytykseksi ja osan pettymykseksi. Tivolissa oli leijona, joka hyppäsi palavan renkaan läpi ja käärme, jonka kanssa nuori neito teki temppuja. Markkinapaikkana oli kennäs Nurmelan talon maalla Variskylällä. Vuonna 1923 nimismies huomautti, ettei kunta ollut. Saa ostaa ja myydä. Eläinmarkkinoita perustettaessa tavoitteena oli saada nostetuksi karjan myyntihintoja, mutta kävikin päinvastoin, minkä takia talolliset olivat halukkaita lopettamaan markkinat. Markkinoilla ei saanut aloittaa myyntiä ennen kuin vallesmanni ja poliisit olivat kävelleet markkina-alueen halki. Pihtiputaan Hevosystäväinseura järjesti hevoshuutokauppatapahtuman 13.12.1948 kirkonkylällä. Vuonna 1909 Maatalousseura yritti saada lakkautetuksi suurta taloudellista vahinkoa tuottavat ja siveellistä rappeutumista kehittävät syysmarkkinat siinä kuitenkaan onnistumatta. Tästä hevoshuutokaupasta kehittyi Pihtiputaan markkinat ja hevosmyyntipäivät. Karja tuotiin markkinoille suurissa laumoissa, joita paimenet pitivät koossa. Mattila oli markkina-alueen keskellä ja sen omistaja Varisniemen Ville myi omalle tontilleen myyntipaikkoja omaan lukuunsa ja useammalle myyjälle samoja paikkoja. Poliisilla riitti töitä ja putka oli kovassa käytössä. Vallitsevan kireän rahatilanteen takia hevosia huudettiin vähän. Järjestystä valvomaan palkattiin poliisin lisäksi viisi kunnollista ja rotevaa miestä. Ostajia ja myyjiä tuli aina Kokkolasta ja Oulusta saakka ja hevoset, naudat ym. Heitä sanottiin allakantekijöiksi. Osa liikkuvan poliiseista oli siviiliasussa ja he ottivat kiinni viinanmyyjiä ja peräänkuulutettuja, jotka kulkivat markkinamyyjien mukana. Yleisöä ja kauppiaita oli paljon. He tarkkailivat taivaanrantaa pitkillä putkillaan. Markkinoilla oli markkinamyyjiä, helppoheikkejä, surmanajoesityksiä, mustalaisia, hevoskauppiaita, vedenneitoja, pelitelttoja jne. Lupa saatiin ja ensimmäiset eläinmarkkinat olivat syksyllä 1890. Putka oli Ottolan talon pihassa, jossa oli kuusi putkakoppia ja vartijana Lauri Myllynen. Markkinat Variskylällä olivat suuri tapahtuma kyläläisille. Huutokauppaan ilmoitettiin runsaasti hevosia ja sisäänkirjoitusmaksu oli 200 mk hevoselta. 34 Pihtiputaan Joulu Markkinahistoriaa Pihtiputaalta ajalta 1889-1979 laittanut markkinapaikkaa lain vaatimaan kuntoon. Markkinoilla oli myös hevosja lehmänäyttelyjä. Syksyisin eläinmarkkinat vilkastuttivat muutaman päivän ajaksi kirkonkylän arkielämää. He löivät rumpuja ja ilmoittivat: ”Nyt alkavat Pihtiputaan markkinat. eläimet vaihtoivat omistajaa. Nimismies esitti koko eläinmarkkinoiden lopettamista. Markkinapaikka oli Pihtiputaan keskustassa matkustajakoti-kahvila Mattilan, kirkon ja työväentalon välisellä alueella sekä Keskitiellä ja Rasilan riihen ympäristössä. Markkinoilla vieraili mm. Muilta paikkakunnilta saapuvien kauppiaiden oli maksettava kaksi markkaa erityiseen markkinakassaan ennen kaupankäynnin aloittamista. Varsovan laulu ja pontikka tekivät kauppansa, väkeä oli paljon ja viinakaupat yli 100 km päässä. Ijällä saa pettää, mutta vialla ei.” Se partio oli komea näky komeissa virkapuvuissaan. Kunta katsoi, ettei eläinmarkkinoista ollut hyötyä, vaan niihin kerääntyi kaikenlaisia keinottelijoita, korttihuijareita, viinakauppiaita jne. Hevoskauppoja tehtiin markkina-alueen reuna-alueilla Jukolan pihassa, viljamakasiinin ympäristössä ja RasiMarkku Niemelä Vuonna 1889 Pihtiputaan kuntakokous pohti pitäisikö Pihtiputaalle hakea omia eläinmarkkinoita. Ville oli hakenut pistoolin ja sanonut: ”Mitä minulle valitatte, sopikaa keskenään välinne.” Ampumatta tästäkin selvittiin. tivoli, jossa oli eläinesityksiä. Lisäksi erikoisuutena oli kolme herraa monta päivää teltassaan. Markkinamiesten ja Villen välille tuli rähinä. Poliisit kaatoivat pidätettyjen laittomat viinat ja pontikat maahan putkan nurkalle ja putkan ympärys haisi pontikalle monta päivää vielä markkinoiden jälkeenkin
Kuva: Pihtipudas-Seuran arkisto.. Markkinat ovat vielä nykyäänkin merkittävä tapahtuma Pihtiputaalla. Pihtiputaan Hevosystäväinseura sai Kauppaja teollisuusministeriöltä luvan järjestää hevosmyyntija toripäivät Hiekankankaalla ravirata-alueeksi hankitulla maa-alueella 4.3.1953. Hevosia oli markkinoilla myynnissä 1970-luvulle asti, kunnes traktori syrjäytti hevoset pelloilta ja metsistä. Markkinat kiinnostivat ihmisiä. Vuosina 1950-1970 kunnan työntekijät tekivät tunteja sisään, että pääsivät porukalla markkinoille. Markkinat toivat paikkakunnalle myös levottomuutta, juopottelua ja rikollisuutta. Markkinat jatkuivat kuitenkin samanlaisina muilta osin. Vuonna 1959 oli tehty markkinoista valitus samoin kuin 1920-luvullakin ja pyritty lopettamaan markkinat, koska ne toivat paikkakunnalle irtolaisia ja mustalaisia, joiden liiketoimet olivat epämääräisiä. Pihtiputaan väkilukukin lähes kaksinkertaistui vuosien 1945-1955 välisenä aikana, kun Pihtiputaalle muutti karjalaisia ja rintamamiehiä perheineen. Ostettiin omenoita ja muuta markkinatavaraa. Samoin koululaiset saivat vapaata, että oppilaat ja opettajat pääsivät markkinoille. Pihtiputaan Joulu 35 lan riihen ympärillä. Kuuluttaja huusi megafooniin: ”Tulkaa katsomaan kauniita naisia pikku pikku pikineissä ja läpinäkyvissä lastingeissa.” Markkinatanssit pidettiin Jukolassa. Näin hevoskauppa päättyi markkinoilla. Oli markkinamyyjät, helppoheikit, ilmapalloja lapsille, kahvitelttoja jne. Pihtiputaan markkinoilla kävi väkeä useita tuhansia. Markkinatanssit olivat Jukolassa. Tämän artikkelin aineisto on koottu Pihtipudas-kirjasta, lehtiartikkeleista, Pihtiputaan HYS:n pöytäkirjoista sekä Liisa Kinnusen ja Esko Myllysen haastatteluista. Näin markkinapaikka siirtyi nykyiselle ravirata-alueelle ja ensimmäiset markkinat siellä pidettiin 3.-4.10.1953. Kauppaja teollisuusministeriöltä tuli vastaus, ettei kunta, nimismies eikä lääninhallitus voi kieltää ministeriön myöntämiä markkinoita. Kauppa kävi hyvin, elettiin sodanjälkeistä aikaa ja tavarasta oli puutetta
Hän kävi myöhemmin vetämässä reen avannosta toisella hevosella. Emäntä päätti pelastaa hevosen ja hyppäsi avantoon. Emäntä pääsi kuin pääsikin kotiin ja sanoi naapurin isännälle, joka oli vielä pihassa: ”Tule tuonne tallin lämpimään ja auta minua riisumaan nämä jäätyneet vaatteet pois päältä.” Niin saatiin huopikkaat jalasta ja turkishaalari päältä. 36 Pihtiputaan Joulu Siirtolan emännän joulupäivän valmennusreissu Markku Niemelä Talon emäntä lähti joulupäivänä vuonna 1996 valmennuslenkille rekipelillä. Vaikka Siirtolan tila on Elämäjärven rannalla, lähdettiin kiertämään maantien kautta Peninginrannan valmennuslenkille. Hän riisui hevosen vedessä, heitti valjaat jäälle ja ryhtyi luokilla särkemään jäätä hevosen edestä. Hevonen oli tamma Vanilja. Naapurin isäntä huomasi talon pihassa märän hevosen, jolla oli häntäkin jääpuikkoina. Emäntä lähti tapaninpäivän aamuna pimeässä ennen kello viittä ja haki kelkalla valjaat jäältä. Jää kuitenkin petti ja hevonen rekineen sekä emäntä putosivat jäihin. Vettä oli onneksi vain 1-1,5 metriä. Emäntä sanoi naapurille, että tästä jäihin putoamisesta ei sitten Siirtolan isännälle mainita mitään. Hän ihmetteli, mutta vei hevosen talliin. Lenkillä kaikki meni hyvin, mutta paluumatkalla emäntä päätti oikaista Kallioniemen rannan kautta Elämäjärven jäätä lahden poikki kotiin. Sillä aikaa emäntä taisteli kotiin pääsemiseksi, kun turkishaalari ja huopikkaat jäätyivät tönköksi ja käveleminen oli tosi vaikeaa. Emäntä pääsi myös ryömimään jäälle ja hätisti tamman lähtemään. Hevonen laukkasi täyttä kiitoa kotiin. Siirtolan isäntä ei eläissään saanut tietää tästä valmennusreissusta mitään.. Pakkasta oli 20 astetta ja emäntä uskoi jään kestävän. Emäntä pääsi hyppäämään jäälle, mutta hevonen ei yrityksistään huolimatta päässyt avannosta pois reki perässään. Hän putosi kotimatkalla pelto-ojaankin, josta oli täysi työ päästä pois. Viimein hevonen sai etujalkansa kestävälle jäälle ja loikkasi pois avannosta
Sisaruksilla on vuorotellen kuukauden hoitojaksot ja meneillään on vuoronvaihto. Kyselen vanhoista asioista, välillä kuulo tekee tepposen eikä kysymys mene perille. Hanna kertoo elämästä Peuralaidalla. Hauraan vanhuksen silmät ovat kirkkaat ja ääni selkeä. Riitta on hoitanut äitiään vuodesta 1996 ja Lea tuli kokopäiväisesti mukaan 2014. Kättelen. Ihmettelee ketä olivat kaksi miestä: Ville ja Simo. Riitta ja Lea Logrén toimivat äitinsä Hanna Logrénin omaishoitajina. Edessä ovat Hanna ja Erja Logrén.. Istumme Keskisen tuvassa. Istun lähelle ja yritän puhua kuuluvasti. Kertoo Pekkarilan nuottamiehistä, jotka kävivät myymässä kalaa. Hanna kysyy kuka olen, päivittelee hetken, kuten joka kerta tavatessamme. Saan myöntävän vastauksen, kerron Hannalle kyseessä olleen vaarini ja hänen isänsä. ”Niin ne asiat seleviöö”, totesi Hanna yhdeksänkymmenen vuoden takaisesta asiasta. Hanna tapailee huuliharpulla sävelmää Hanna Logrénin 50-vuotispäivän kuvassa vuodelta 1966 ovat vasemmalta lukien: Eino, Lea, Laura, Riitta, Onni sekä Osmo ja Anja Logrén. Hanna-äiti tiedustelee tomeralla äänellä kammarista kellon ja ruuanlaiton tilannetta. Syönnin jälkeen Lea tuo puolisonsa kanssa Hannan tupaan. Välillä tiedustellaan onko vieras saanut kahvia ja tarina jatkuu. Pyydän soittonäytettä ja Lea käskytetään hakemaan huuliharppua. Kysyn oliko Simo vanhempi mies. Pihtiputaan Joulu 37 Keskisen Logrénit muurasjärveläinen musiikkisuku Simo Puranen ”Ei muuta osaa eikä muuta ole”, siinä Riitta ja Lea Logrénin tiivistys musiikin suhteesta heidän elämäänsä
Hanna olisi ollut tinausmatkoilla junasoittajana ja samalla tienannut pariskunnalle. Käyttämättömäksi soitin ei jäänyt vaan Simo Kautto opetteli harmoonilla soittajaksi, toimien Pihtiputaalla kanttorin sijaisuuksissa useita vuosikymmeniä. Eino soitti haitaria ja Onni harmoonia. Hän ei enää soittanut tai laulanut yhdessä lapsiensa kanssa. Helppo ei Onnin opetusmetodi ollut; Eino muisteli ensimmäisen virren oppimiseen kuluneen viikon. Selkäsaunaa ei tullut, mutta ihmettelyä lapsen soittotaidosta sitäkin enemmän. Töihin lähtiessään veljet nostivat haitarin korkealla olevaan naulaan ja penskoja kiellettiin selkäsaunan uhalla koskemasta soittimeen. Matissa oli sitä soittajan vikkaa”. 38 Pihtiputaan Joulu ja laulaa lopuksi katkelman surullisesta rakkaustarinasta, joka päättyy tyhjään veneen perään: ”Yks suudelma, yks loiskahdus, yks laineen liplatus”. Herätys ei ollut vaikeaa, vaikka iltajuoksujen jälkeen kävi joskus, ettei nukkumista ehtinyt mallatakkaan ennen ylösnousua. Sodan jälkeen Onni hankki Sievistä taffelipianon, jolla hän soitteli mielellään sotilasmarsseja. Vaimon soittomatkat aiheuttivat Onnissa tyytymättömyyttä. Jatkosodan aikana syntyivät Osmo ja Riitta, sodan jälkeen syntyivät Eino, kaksoset Lea ja Laura sekä Erja. 28.12.1916) jättämään veljensä kolmerivistä haitaria rauhaan. Perintöosuudeksi Hilma sai Sipilän tilan, Sipilään meni myös Keskisen harmooni. Hannan soittokeikat sodanjälkeisessä maatalousyhteisössä loppuivat ja omaa rahaakin jäi Hannalle niukemmin. Soitin oli kovassa käytössä ja lypsytyöt saivat usein vauhtia, kun Lea kiiruhti pianon koskettimille. Hannan isä Daniel Skantz kuoli 1919 Hannan ollessa kolmevuotias. Nuorena Hanna Skantz oli töissä Porvoossa ja Särkijärvellä. Onni Logrén kuunteli radiosta Heikki Klemetin musiikkitunteja opettaen ja opiskellen äänenmuodostusta Klemetin opeilla. Hilma-äiti ei kuitenkaan päästänyt Hannaa tinurien mukaan. Hannan vastustelusta huolimatta Onni möi veljensä haitarin ostaen rahoilla kahden hevosen niittokoneen. Tinuripariskunta, joka kierteli pitkin Suomea houkutteli Hannaa mukaansa. Satapäisen lypsykarjan hoito alkoi jo kolmelta aamuyöstä. Kaikista ei ole soittajiksi, tietää Hanna: ”Sen näkköö het alun, joka pystyy soittamaan, se seleviöö äkkiä. Basistina Onni musisoi yhdessä Sipilän Simon, Haapalan Reijon ja Mäenpään Kaikun kanssa aina kuolemaansa saakka vuoteen 1980.. Kun Onnin äiti Hilma lähti Wetterhoffin käsityökouluun, jäi Onni veljensä Einon kanssa mummonsa Johannan ja Lydia Kahilaisen hoitoon. ”Minä vihaan tuota niittokonetta, siinä ei ole näppäimiä”, tilitti Hanna tapahtumaa. Soittimen menettäminen jätti Hannaan pysyvän jäljen. ”Isoveli Matti oli kaikista paras, siltä lähti kaikki. Kaksitoistavuotias Hanna jäi asumaan kahden pikkuveljensä Einon ja Aarnen kanssa Peuralaidalle veljensä Matti Skantzin luokse. Haitari vaihtui niittokoneeseen Hanna Skantz palasi Muurasjärvelle Keskiseen ja avioitui Onni Logrénin kanssa. Onni oli rakentanut sota-aikaan kontrabasson, mutta basson soittoon Onni pääsi todenteolla vasta viisikymmentä vuotta täytettyään, kun hän sai lapsiltaan syntymäpäivälahjaksi kontrabasson. Onnin äiti Hilma avioitui myöhemmin Adiel Kauton kanssa eikä enää palannut Keskiseen. Se oli mielityötä se soittaminen”. Vaikka Hanna-äiti ei musisoinut yhdessä lastensa ja Onnin kanssa, oli Onnilla selkeä tuki lasten musiikkiharrastukselle. Kolmirivinen Peuralaidan tuvan seinällä Selkäsaunan pelko ei saanut Hanna Skantzia (s. Onni lauloi kirkkokuorossa ja Matteus-passio soikin joka kiirastorstai Keskisen tuvassa. Hanna ajatteli, että nytpä tuli semmoinen mölläys, että tulee selkäsauna. Peuralaidan lapset eivät kuitenkaan uskoneet, vaan työnsivät pöydän seinän viereen ja soittopeli saatiin lasten käyttöön. Pianonkielien taakse merkittiin liimapaperille nuotit sekä niiden sijainti nuottiviivastolla. Äiti avioitui uudelleen 1928 Petteri Sevonin kanssa ja muutti Kuuselaan asumaan. Eino Logrén haavoittui 27.8.1941 Enjan tunturissa ja kuoli seuraavana päivänä. Elettiin 1920-luvun alkua, kun Hanna aloitti ”rättyyttämmään” haitaria. Soittoharjoittelu paljastui, kun Hannan äiti Hilma, kyllästyi aikuisten soittoharjoitteluun tokaisten: ”Annappas Hannalle se haitari, Hanna ossaa”. Myös Onni oli puoliorpo. Hanna opetti myös nuorempia veljiään Einoa ja Aarnea soittamaan. Einon äiti Hilma vaati poikansa perintöosuuden Keskisestä. Haitarinsoitto kuului Peuralaidalla kiinteästi Hannan elämään ja soittoa kuultiin niin aitan rappusilta kuin veneestäkin. Hannan musikaalisuus on synnynnäistä, nuotin vierestä soitto otti Hannan korvaan: ”Toiset tökkivät bassoa miten sattui ja se otti minulla korvaan”. Hanna soitti lähipitäjien tansseissa Haapajärvellä, Sievissä sekä Alvajärvellä. Hanna ja Onni Logrénin perhe kasvoi. Onnin haitarinsoittotaidosta Hannan arvio oli varsin tyly: ”Niin kuin olis kattoon syleskelly, sellainen tupsutus vain kuului, ei sitä kuunnellu kukkaan”. Minkäännäköstä oppia ei minulla ollut. Eino oli Hannan mielestä taitava haitarinsoittaja, mutta Onni ei Hannan mukaan oppinut soittamaan haitaria. Onnin isä Jalmari Logrén kuoli 1920, kun Onni oli nelivuotias. Onnin veljen Einon haitari jäi Hannan käyttöön ja sodan jälkeen soittokeikkoja riitti. Onni ja Eino Logrén harrastivat musiikkia
Viime vuonna Tuomakselta ilmestyi ensilevy: ”Yövesi”. Muistotilaisuuksien soittomahdollisuuksia olikin Helsingissä runsaasti, kun sana levisi työteliäästä kanttorista. Riitta Logrén jatkoi opiskelua SibeliusAkatemiassa laulu pääaineena. Sisarukset asuivat yhdessä välillä jopa kesämökissä, joka lämpisi klapihellalla veden jäätyessä välillä keittiön pöydällä. Johanna on suorittanut musiikkiopiston viulu soittimenaan. Riitan poika Teemu on musiikinopettaja. Lauludiplomin hän suoritti Sibelius-Akatemian juhlasalissa, tämänhetkisessä eduskunnan istuntosalissa 1975. Monitaiteellinen Miro on kitaransoiton lisäksi voittanut tanssin SMkisoissa kaksi hopeaa poikien junioreiden soolosta ja kaksi pronssia miesten sooloista. He ovat käyttömusiikin soittajia soittaen sujuvasti korvakuulolta ilman nuotteja. Tuomas on opettajana Sibelius-Akatemiassa. Oriveden kansankorkeakoulussa Riitta Logrén halusi antaa laulunäytteen musiikinopettajalleen, joka ei aluksi lämmennyt ajatukselle. R. ”Kokkolalaiseen” Lea nousi Muurasjärvellä kello 5.30 ja suuntasi isän paistamat kananmunat eväinään Kälviälle. Tytär on taustalaulaja. Levyllä Tuomas soitti banjoa, kitaraa, mandoliinia, dobroa, viulua, huuliharppua, lyömäsoittimia ja parissa kappaleessa hän myös laulaa. Tätä virkaa Lea hoiti kuukautta vaille neljäkymmentäkaksi vuotta. Opistokierrosten jälkeen sisaruksien Osmon, Einon, Lean ja Riitan tiet kohtasivat Kuopiossa vuodenvaihteessa 1966. Lauran tytär Mia on Göteborgin musiikkikorkeakoulusta valmistunut pianonsoiton opettaja. Eljas Logrén on Privet Linen perustajia ja Hanna Logrén debytoi nuorena cembalo-solistina Jyväskylän sinfoniaorkesterin kanssa viime keväänä. Osmon lapsista kaikki neljä ovat musisoineet. Laulunäytteen kuultuaan musiikinopettaja kysyi, kuka oli opettanut Riitalle laulua ja hämmentyi kuulleessaan, kun laulunopettaja ei ollut ammattimuusikko vaan maanviljelijä. Soittaminen on periytynyt voimakkaasti. Lea Logrén valittiin 1970 Helsingin seurakuntayhtymän kappeli-urkurin virkaan, toimipaikkana Malmin hautausmaa. Jean Sibeliuksen kaksi tytärtä olivat Akatemian kansliassa töissä ja opintosuoritukset kirjattiin käsin. Maitoakin oli mukana riittävästi, koska linja-auton keskikäytävällä matkasi maitotonkkia Toholammille meijeriin. Frigg. Keskisen soittokunta ”Keskisen soittokunta lähtee”, totesivat naapurit, kun Keskisestä lähdettiin soittamaan. Hanna ja Onni Logrénin lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsista lähes kaikki ovat harrastaneet ja opiskelleet musiikkia. Keskisen lapsista Laura sekä perheen kuopus Erja eivät opiskelleet ammattimuusikoiksi. Nykyisin Tiina on musiikkiryhmien vetäjä. Värttinän riveissä Lassi oli mukana The Lord of Rings -musikaalin sävellystyössä. Hänen poikansa on suorittanut Vantaan musiikkiopistossa kaikkien aikojen nuorimpana tasokurssin lyömäsoittimissa. Kanttoriksi valmistuttuaan Lea Logrén jatkoi kirkkomuusikin jatko-opiskeluja Taneli Kuusiston johtamassa Sibelius-Akatemiassa. Seitsenvuotiaana hän lauloi New Yorkin Metropolitan Oopperassa ”Punaisen Viivan” lapsisolistin osuuden Riitan laulaessa samassa esityksessä oopperan kuorossa. Einon lapset Johanna, Lassi ja Tuomas aloittivat Värttinässä. Osmo, Eino ja Lea olivat SibeliusAkatemian Kuopion kirkkomusiikkiosastolla opiskelemassa kanttoreiksi, kun Riitta tuli opiskelemaan laulua Sibelius-Akatemian Kuopion yleiselle osastolle. Opiskelua Lea rahoitti säestämällä tanhuja ja soittamalla siunaustilaisuuksissa. Eino opiskeli Kälviän kansanopistossa, jossa myös Lea kävi viikoittain musiikkitunneilla. Värttinä sävelsi musiikin yhdessä intialaisen A. Opiston johtajana oli tuolloin Aaro Kentala, Kaustisten Kansanmusiikkijuhlien perustaja. Samana vuonna Riitta Logrén sai kiinnityksen Suomen Kansallisoopperaan, josta eläköityi 1996. TLR-musikaalia pidetään maailman kalleimpana musikaalina, ensi-iltansa se sai Torontossa maaliskuussa 2006. Erjan kolmesta lapsesta kaksi opiskelee musiikkiopistossa viulua, kitaraa ja rumpuja. Rahmanin kanssa. Opiskeluaika mukaan lukien on Lea Logrén saattanut soitollaan hautaan 45.000 ihmistä. Peuralaidan penskojen tottelemattomuudella on ollut kauaskantoiset seuraukset.. Pihtiputaan Joulu 39 Kolme kanttoria ja yksi laulaja Lapsista Osmo ja Riitta opiskelivat Oriveden kansanopistossa. Lean hautaussoittojen määrä on varma Suomen ennätys, mahdollisesti myös maailmanennätys. Lean tytär ja poika ovat opiskelleet musiikkiopistossa viulua ja kitaraa. Onni-isän vierailun jälkeen lapsille hankittiin rivitalohuoneisto Kuopiosta. Kymmenvuotiaana Värttinässä aloittanut multiinstrumentalisti Tuomas on soittanut ja soittaa useissa kokoonpanoissa mm. Riitan tytär, Tiina oli kolmevuotiaana näyttelemässä Suomen Kansallisoopperan kiertueella Euroopassa ja Neuvostoliitossa. Osmo, Eino ja Lea Logrén valmistuivat kanttoreiksi Kuopiosta. Keskisen soittokunnassa on soittajia jo kolmessa polvessa – puolikkaan sinfoniaorkesterin verran. Sibelius-Akatemia oli 1960-luvulla aito Sibelius-Akatemia
Kullattu talkoolapio maksoi 8 mk, ja se oli jo erikoisen työn kunniamerkki, joka juhlallisesti annettiin syksyllä järjestetyssä nuorten työn juhlassa. Ahertamiseen kannustettiin myös rintamerkeillä. Suomen Aseveljien liitto oli ensimmäisenä nimiluettelossa. Rautaisen talkoolapion (rintamerkin) sai v. Sen perusti yhteisesti lähes 50 järjestöä. keräämällä kumiromua, jätepaperia, pulloja, lumppuja, apurehuja, marjoja, sieniä, pihkaa, käpyjä, risuja polttopuiksi, syksyisin pellolle varisseita tähkäpäitä ja perunoita pellolta. Jokaiseen pitäjään perustettiin talkootoimikunta, ja pidettiin tärkeänä, että siihen saadaan mukaan kaikki pitäjän koulupiirit ja pitäjässä toimivat eri ajatussuuntia edustavat järjestöt ja yhdistykset. Jokaisen lapsen heti jalkeille päästyään täytyi oppia vähitellen auttamaan äitiä kotiaskareissa, lähinnä tupatöissä. Säästömuurahaismerkin sai jokaisesta 20 markan erästä, jonka talletti tililleen paikalliseen pankkiin. Tämä kampanjointi aloitettiin v. 40 Pihtiputaan Joulu Lapsuus sodan varjossa Salme Korhonen 1930-luvulla syntyneet ovat täältä ajasta vähitellen katoava ikäryhmä, jonka lapsuutta ja nuoruutta varjosti sota-aika ja sotakorvausten aiheuttama pula-aika. Paimentyttöjä ja -poikia oli varmaan joka talossa. Muurahaismerkin sai mm. Kouluille toimitettiin koululaisille jaettavaksi ”Talkootyökirja”, johon päivittäin merkittiin tehdyt työt ja määrät. Nuorten talkootöihin kuului monenlaisia puuhia. Muistojen äärelle hiljentyneenä kerron, mitä minulla on omakohtaisesti talletettuna muistoiksi lapsuusajoilta. Kehotettiin erilaisiin puhdetöihin kuten kehräämiseen, neulomiseen, luuNuorten talkootyökirja vuodelta 1945.. Lähimmäisen auttaminen oli talkookirjan mukaan kauneinta talkootyötä. Iän karttuessa puuhaa löytyi myös kasvimaalta ja marjan poiminnasta. 1941. Viime vuonna tuli kuluneeksi 70 vuotta sodan päättymisestä ja nyt haluan kertoa siitä, miten autettiin ahdinkoon joutunutta kotirintamaa valtakunnallisesti ”Suomi terveeksi talkoilla”, vapaaehtoisen työavun, talkootoiminnan kautta. Hopeisen merkin sai aikanaan maksamalla 4 mk. 1943 heti, kun oli suorittanut siihen tarvittavan määrän työtä ja maksanut lapion hinnan 3 mk. Kielteisessä merkityksessä sanaa ”lapsityövoiman hyväksikäyttö” ei ollut silloin olemassakaan. Huoltajan varmennuksella varustettuna ne ilmoitettiin opettajalle, ja opettaja antoi paperisen muurahaismerkin työkirjaan liimattavaksi, kun tietty määrä talkootöitä tuli suoritetuksi. Karjalle apurehuksi piti keväisin riipiä risukosta tuoreita koivun ja pajun lehtiä sekä urpia. Peukalosta sanottiin, että se ei saa olla keskellä kämmentä. Muurahaismerkin sai, kun auttoi lähistöllä asuvia vanhuksia. Suomen nuorisoa varten oli Kouluhallituksen hyväksymänä perustettu oma ”NUORTEN TALKOOT” –kampanja
Kysymyksiin piti vastata paperille ”kyllä” tai ”ei”. Talkoolaisten laulu oli Aatto A. Minun hyväkseni luettiin paimentyttönä palvelu Hilda-tädin luona. 1943 työkirja). On monia muitakin asioita, joihin saimme kipinän lapsuuden talkootyöstä. Minä tein lampaille lehtikerppuja, joita olikin sitten kuivamassa pitkin latojen sisäseinämiä. Vielä viime vuosikymmeninä olemme antaneet esimerkin ja välittäneet näitä asenteita uusille vapaaehtoistyöntekijöille. Pihtiputaan Joulu 41 tien ja vastojen tekoon. Hopeinen muurahaismerkki. 1945 vielä ”suuret kohteliaisuustalkoot”. Tytöt, niiaatko kauniisti. Metsämarjojen poiminta on ainakin lapsuudesta periytynyt tapa. Talkootyöt tehtiin hartaalla mielellä muistaen, että ahkeruus kovan onnen voittaa. Kaiken tämän ohella lapsille ja nuorille järjestettiin v. Lasten rauta-, hopeaja kultalapiot. Läpi vuoden kehotettiin suorittamaan aamuvoimistelu. Kehotettiin leikkimään, urheilemaan ja uimaan. Olen ajatellut sitäkin, miten nämä ajat ovat vaikuttaneet elämääni jälkeenpäin, vuosien vieriessä. Kävelyn tuli olla suoraryhtistä. Joka pojan ja tytön tavoitteena oli tietenkin saada 12 kyllä-vastausta, sillä kauniit ja miellyttävät käytöstavat ovat yksi tärkeä menestyksen ehto tässä elämässä. Aikuisten mottikirves. Nuorten talkootyökirjasta vuodelta 1945.. Lasten ja nuorten terveyttä ja kuntoakin vaalittiin. Pääasiana oli saada ruumis reippaaksi ulkoilulla ja urheilulla, sillä terve ruumis takaa terveen sielun. Yläkoululaiset niistä saivatkin muurahaismerkkejä. Minä olin vielä niin nuori, etten osannut kehrätä enkä keskittyä isompiin neuleisiin. Sanotko aina kiitos, kun joku antaa sinulle jotakin tai tekee sinulle jonkun palveluksen. Mielestäni sen aikaiset opettajat ansaitsevat lukemattomat kiitokset ja kunnioituksen siitä, että he isänmaallisina ihmisinä opetuksensa ohessa hoitivat talkoohengen luomisen lasten ja nuorten vapaaehtoistoiminnaksi yli Suomen. Käyttäydytkö niin, että olet hyvänä esimerkkinä toisille. Meistä useista kehittyi vapaaehtoistyöntekijöitä vammaisja veteraanijärjestöihin. Katsotko suoraan silmiin henkilöä, jonka kanssa keskustelet. Kysymysten ja vastausten varjolla opetettiin hyviä käytöstapoja. Tervehditkö tuttuja vastaantulijoita. Tässä muistojen äärellä mietin, mikä oli se voima, joka sai meidät lapset kaiken puutteen ja masennuksen keskellä sota-aikana niin täysin innostumaan talkootoimintaan. Tytöt, oletko huomannut, että on rumaa ja ikävää puhua pahaa toveristaan. Pojat, oletko huomannut, miten rumaa on, kun kuljet kädet taskussa. Maatalousnuorille oli lisäksi omat erilliset työohjeensa, joihin oli Kerttu Vuorela selostanut kaikki maaja karjataloustyöt yksityiskohtaisesti (v. Marjoja tulee joka vuosi kerättyä runsaasti yli oman tarpeen. Annatko täpötäydessä kulkuneuvossa paikkasi vanhemmalle henkilölle, joka joutuu seisomaan. Jos istut, niin nousetko seisomaan, jos aikuinen henkilö puhuttelee sinua. Pojat, kumarratko ja nostatko lakkia tervehtiessäsi. Osaatko pitää vaatteesi siistinä ja kätesi ja kyntesi puhtaina. Lummen kansalaismarssi: ”Työ Suomen hyväks uhratkaamme, kaikki työhön, taistohon! Siinä miss on onni maamme, siinä meidän onni on...”
Työ on ollut äärimmäisen raskasta ja yksitoikkoista, mutta kuitenkin elämisen kannalta välttämätöntä. Asia ratkesi yleensä uittorännien rakentamisella, ne olivat kuitenkin työläitä rakentaa ja suhteellisen lyhytikäisiä. Isommissa jokiuomissa keväisin asialla olivat myös uittomiehet. Porukan ns. 42 Pihtiputaan Joulu Alvajärven ja Muurasjärven perinnemyllyt Usko Paananen Vesija tuulimyllyjen taustoista Käsin pyöritettävillä jauhinkivillä tai huhmareilla käsin survoen on jauhettu viljaa vuosisatojen ajan. Tuulimyllyjä (yli 20) rakennettiin lähes jokaiseen isompaan taloon. Innostuksen voi kuvitella valtavaksi. Pian huomattiin, että jauhinkivien pyörittäjän käsien avuksi on saatavissa konevoimaa. Muun muassa Hollannissa tuulimyllyjen avulla on vallattu mereltä maata, jauhettu viljat ja sahattu laivalankkuja maailman purjehtijoille. Tosin Turun seudulla tiedetään olleen vesimylly jo 1500-luvulla. Ne olivat kruunun valvomia tullimyllyjä. Pitäjässä oli myös pari myllyä, joissa kuka tahansa saattoi jauhattaa. Höyrymyllyt tulevat Vesija tuulimyllyjen rakentamisen ja käytön aika jäi Käsin pyöritettävä jauhinkivi. Myllyjen historia Euroopassa on pitkä, ulottuen 1100-luvulle. Tänne pohjolan perukoille, kyliin ja yksityistalouksiin, myllyt tulivat myöhään, noin 150-200 vuotta sitten. Ristiriitatilanteita syntyi ja yleensä myllynrakentajat jäivät häviölle. Tarve myllyille syntyi maanviljelyksen kehittymisen myötä. Aluksi puroihin ja hieman isompiin jokiin sijoitettiin vesirattaita, jotka pyörittivät myllykoneistoa, pärehöyliä ja sirkkeleitä. Vesivoiman kausiluonteesta johtuen tarvittiin lisävoimaa. Vesimyllyt toimivat hyvin kevättulvien aikana ja vaihtelevasti syksyisin. lahkomyllyjä ei tänne syntynyt. Jauhatus tapahtui maksua vastaan. Pihtiputaan kunnan alueelle rakennettiin noin 30 vesija tuulimyllyä. Pyörittäjä on saanut päivässä jauhoja parhaimmillaan vain leipomuksen verran. Näissä yksityisomisteisissa myllyissä jauhettiin naapureiden jyviä. Muurasjärvelle toistakymmentä ja Alvajärvelle puolenkymmentä. Jämsin tuulimylly.
Koko maassa niitä oli enimmillään 6000. Lokomobiilit olivat isoja ja raskaita noin 5 tonnin painoisia. 1926. Myllyssä jauhettiin viljat, sahattiin rakennustarpeet, Tukinuittoa Kortteisen jokisuulla. Mikko Raatikainen piirtänyt isänsä tarkkojen ohjeiden mukaan. Sota-aikana toimi maassa kansanhuollon valvonta ja säännöstely. Noin puolet tämän alueen myllyistä sijoittuivat vesistöjen rannoille, joten toimintaan liittyi läheisesti myös sahaus, pärehöyläys ja puutavaran uitto. Virtaavien koskipaikkojen kohdille rakennettiin uittorännejä, jotta puun uitto onnistui. Aluksi koneet tulivat Eskilstunasta (Munktells) ja myöhemmin valmistettiin Suomessa. Mutta myös epäonnistumisen riskit olivat aina mukana. Pihtiputaan Joulu 43 suhteellisen lyhyeksi, noin sadan vuoden mittaiseksi. Alvajärvellä lauttoja hinattiin hevosponttoonilla ja mieskeluveneellä viimeisen kerran v. Sadat miehet ja taloudet valmistautuivat huhtikuulla alkavaan kolmen kuukauden rupeamaan. Vuoden 1930 lauttaussäännön mukaan uitot alettiin suorittaa yhteisuittona, jonka takia puut piti merkata ja lajitella. Elintarvikkeista ainoastaan peruna oli vapautettu säännöstelystä. Oikealla kahvintuoja, Koskelan Tilla. Seppälän Heikki (Heikki Närhi) palveli kyläläisiä yli 30 vuotta. Koivutukkien hukkuminen huolestutti, siksi tukkien päitä kolitervattiin. Ilmeisesti muurasjärviset myllysahurit käyttivät sitä sahapuiden hankinnassa. Uittotoiminta jatkui usean sukupolven ajan. Kilpailu valmistajien kesken oli kovaa, malleja kopioitiin surutta. Muurasjärvellä kuljetettiin tukkilauttoja hevospontoonien avulla. sähkön tuottamiseen talouksiin sekä valtakunnan verkkoon. Kuluttajat alkoivat vaatia valkoisia vehnäjauhoja ja erilaisia ryynejä. Alettiin puhua ihmisten ja eläinten jauhoista. Pihtiputaalla oli toistakymmentä lokomobiiliä. Monissa maissa käytettiin höyrykoneita paljon pidempään mm. Talvella se oli telakoituna Jämsin rannassa.. Sen jälkeen hinauksia jatkoi urakoitsija Väinö Kauppinen Alvanimisellä hinaajalla. Alvajärvellä Selänrannan puolella Honka-ahon Kanasilla oli pieni laiva, jolla kuljetti matkustajia ja tavaraa 1910-luvulla. Kymmenet työvaiheet olivat käytännössä opittuja. Kaupoista ryhdyttiin ostamaan jauhoja tai niitä vaihdettiin jyvillä. Kevyet sähköja polttomoottorit, traktorit ja kotitarvemyllyt yleistyivät. Sittemmin varppialus Alva (kuvassa) veti usean vuosikymmenen ajan puutavaralauttoja Alvajärvellä. Perinteisten pienmyllyjen aika päättyi 1920-luvulla. Jälkikäteen arvioiden koneiden elinkaaret jäivät liian lyhyiksi. Sen jälkeen rakennettiin isoja myllyjä moniin pitäjiin kun tiestö ja kuljetusolot paranivat. Tähän ajanjaksoon sisältyy myös vaikeat sotavuodet. Uittoporukat nauttivat arvostusta, uittopomot nousivat suoranaisiksi mahtimiehiksi. Lokomobiilit tulivat 1800-luvun lopulla ja yleistyivät kyliin ja taloihin 1910-20 luvuilla. Näiden käyttö jäi vain noin 25 vuoden pituiseksi. Samaan aikaan järvellä saattoi olla töissä 2-4 ponttoonia. Kukin tiesi tehtävänsä ja muisti edellisvuosien kokemukset. Osattiinko luonnon merkit lukea oikein, kuten tulvahuiput purouitossa, tuulen suunnat lauttauitossa, pysyvätkö lautat ehjinä myrskyissä ja miten kapeikoista selvitään. Hinaaja romutettiin 1950-luvun puolivälin jälkeen. Vuoden 1935 jälkeen lauttakuljetukset suoritettiin keluveneillä ja miesvoimin. Muun muassa Jokelanjoen niskalla oli lajittelupaikka. Polttopuilla toimivat koneet olivat toimintavarmoja ja pitkäikäisiä. Uittotoiminta kokonaisuudessaan oli hämmästyttävän kehittynyttä. Majaniemen mylly Majaniemen mylly on ollut alvajärveläisille arjen pyörittämisessä keskeinen paikka. Töitä painettiin pyhät ja arjet, tarvittaessa yötä päivää, joka kuitenkin huomioitiin palkoissa
Kylän miehet kiiruhtivat sammuttamaan, Heikki tuli myös hätään ja varoitti älkää kastelko myllynkiviä. Heikki oli monessa mukana, Majaniemessä hänellä oli Kalle Herranen sijaisenaan. Kone oli susi. Lokomo ja muut koneet siirtyivät Herralan ja Seppälän pihoihin. Toinen Heikin vakiokysymys jauhattajalle oli: ”Tulikohan niitä jauhoja kupongin edestä”. Kotiseudun Sanomat uutisoi lokomon käynnistystilaisuuden 10.8.2011. 44 Pihtiputaan Joulu höylättiin päreet ja ladattiin radion akut. Mylly on ollut Majaniemen mylly elinkaarensa päässä. Hän mm. Periksi ei annettu, vaan Ruotsista Eskilstunasta tilattiin uusi 12 hv Munktellslokomobiili. Kone tuotiin laivalla Kokkolaan ja sieltä junalla Haapajärvelle. Lokomo sai uuden elämän Saarijärven Mahlun maamoottorimuseossa, missä kansalaisopiston konepiiri kunnosti ”vanhuksen”. Matti Kokkonen Muurasjärveltä lienee ollut ensimmäinen opinsaanut terän takoja. 1960-luvulle tultaessa Majaniemen mylly oli tehtävänsä tehnyt, rakennus oli ränsistynyt ja tonttikin siirtyi muuhun tarkoitukseen. Palaute etusivun kuvista ja kirjoituksista nostivat vahvasti Majaniemen muistot esiin. Joskus 50-luvun lopulla opittiin takomaan teriin jännite, mikä poisti vapinan. Tämä oli kovaa aikaa Heikille, jonka jokainen solu oli kiinni Majaniemen myllyssä ja siellä olevissa laitteissa. Heikki Närhi Alvajärven Seppäl ästä osti Majaniemen myllyn koneineen. Kerran myllyn katto syttyi palamaan. Kuparijohtoihin ei ollut varaa. Tuolloin vallitsi maailman laajuinen lama ja saman kohtalon koki moni muukin vastaava laitos, kuten Muurasjärven Sähkö Oy. Kyläläiset pääsivät kuuluvien radioiden välityksellä mukaan ulkomaailman tapahtumiin, kuten metsäradio, Pekka Tiilikaisen selostamat urheilukilpailut, lauantain toivotut jne. kuuden kilometrin päähän. Myllyja Sahaosuuskunta teki myöhemmin konkurssin. Keskustelua käytiin joskus siitä kumpi heistä on parempi sirkkelisahuri. Sähköjohto vedettiin viiteen taloon: Puurulaan, Aittomäelle, Kiikkumäelle, Huitilaan ja Pellonpäähän. Yhteistä palautekirjoituksissa ja keskusteluissa on se, että Majaniemi opetti hahmottamaan ja ymmärtämään maailmaa omaa kotipiiriä laajemmin. Vesitse ja talviteitä pitkin tänne tultiin kylän kaikilta suunnilta. Tutut myllymiehet Heikki, Junnu ja Kalle tekivät ihmeellisillä koneilla jauhoja, päreitä, lautoja, sähköä koteihin sekä radioakkuihin virtaa. Video lokomon käynnistystilaisuudesta on katsottavissa verkko-osoitteessa: https://youtu.be/YoGXu4goKgE Kojolan myllyt Kojolan ainoa tuulimylly sijaitsi nykyisen Kojolan koulun vieressä (noin 60 m etelään Sivulan pihapellon keskellä, lähellä nykyistä maantietä). Majaniemeen kone tuotiin neljän hevosen vetämänä, kaksi hevosta toimi hyvillä mäkivöillä jarruna. Alvajärvellä perustettiin 1920-luvulla Myllyja Sahaosuuskunta, joka osti ensimmäisen hö yrykoneensa Elämäjärveltä. Heikillä oli tarkoitus vetää sähköt myös kotitaloonsa Seppälään n. Ongelmana pitkään oli sirkkelin terän vapina, jälki ei ollut kyllin siisti. Majaniemen höyrylokomo (1920-luvulta) Mahlun maamoottorimuseossa.. mietti voisiko sirkkelin terää jäähdyttää jäillä. Hapot valuivat penkille ja lattialle. Ladattaviksi tuoduista akuista osa oli huonokuntoisia ja niitä hän yritti korjata kennoja vaihtamalla. Asemalaituri petti, kone painoi viitisen tonnia. Heikki oli innokas uuden kehittelijä. Rautalankajohdot (katiskan kaidelanka) vastustivat sähkön siirtoa liiaksi ja hankkeesta piti luopua. Hyisen selän ylittäneille lämmin myllytupa oli enemmän kuin kodin lämpö
Samanaikaisesti yläpuoliselle alueelle rakennettiin noin neljän hehtaarin säännöstelyallas. Muita työntekiSiirretty myllytupa.. Päivän mittaan saattoi käydä jopa 25 hevosta myllyn pihassa. Maantien alitusrumpu oli uittajille vaikea, siinä oli suman paikka, muistelee Vesa Varonen. Rimmin joen vesimäärä pieneni ja myllytoiminta jouduttiin lakkauttamaan. Samaan aikaan toimi tehokkaasti myös Kojolan vesimylly, mutta sen toiminta hiipui sodan jälkeisen asutustoiminnan myötä vesitalouden muuttuessa. 70 metriä itään, nykyisen uimarannan paikalle, jossa muistona savupiipun perustus. Osakeyhtiön perustaminen ja lakkauttaminen ovat pöytäkirjojen mukaan olleet ”tuskastuttavia”. Varavoimaksi hankittiin 2-sylinterinen Wikström maamoottori. Työllistävä vaikutus oli niin ikään merkittävä, olihan siellä toistakymmentä henkeä työssä. Sähköä tuotettiin myllyn omaan tarpeeseen. Sodan jälkeisen asutustoiminnan myötä alueen vesitalous muuttui. Veden juoksutuksen hoito vaati ammattitaitoa. Salmen mylly sekä Alvajärven Majaniemen mylly toimivat 1930-50-luvuilla eli samaan aikaan, jolloin oli yleinen talouslama ja sotavuodet. Tehokkuuden puolesta mylly oli muihin perinnemyllyihin verrattuna ylivoimainen. Toiminnan vireiltä vuosilta 1947-53 autenttisia muistikuvia on Reino ja Kauko Mielityisellä sekä Taina Paanasella. Myös Jokelan joen kautta tapahtui puun uittamista. Salmen mylly on vanhemmalla väellä hyvin muistissa. Virallisten koskivoimaosuuksien puuttuessa omistajat eivät saaneet menetetystä myllytoiminnasta mitään korvausta. Mm. Omistajat perustivat Muurasjärven Mylly ja Saha Oy:n. Puhdistuslaitteet mahdollistivat jyvien kuorien poiston ja näin ryynien tekemisen. kivet uusittiin, sahan raami ja puiden nostokoneisto rakennettiin. Se oli yksityisomisteinen ja palveli Kojolan tilasta muodostuneita perintötiloja ja myös kylän muita talouksia. Näiden myllyjen merkitys korostuu toiminnan sitkeydessä vaikeana aikana, johon liittyi myös kansanhuollon valvonta kuponkeineen. Mylly on ollut pienehkö, tavanomainen ja puurakenteinen. Työtä oli johtamassa myllymestari Leppänen Reisjärveltä. Sahan työntekijöistä mainitaan pöytäja tilikirjoissa mm. Rakentamisen suorittivat Adam ja Vilho Mielityinen sekä palaneen Rannan myllyn omistaja Ville Kokkonen. Kojolan mylly oli hyvin suosittu oman paikkakunnan lisäksi Haapajärvellä ja Pyhäsalmella. Ilmeisesti rakentaminen epäonnistui alkujaan perustusten osalta, koska myllyä siirrettiin n. Rakennettuja perinnemyllyjä kyllä oli, mutta ne eivät olleet enää käyttökelpoisia. Myllyrakennus siirrettiin vanhan koulun läheisyyteen, missä se seisoo edelleenkin. Muurasjärven Mylly ja Saha Oy Salmen höyrymyllyn tarina Tilalla toimi 1800-1900-lukujen vaihteessa tuulimylly, josta oma selvitys. Rakennuksen jäänteitä oli vielä jäljellä 1940-luvun puolella. Alpo Toivonen toteaa lopuksi, että myllyn pito oli ekologisesti kestävällä pohjalla, koska sen hoitoon kului vain 3-4 kg vaseliinia/vuosi isojen rasvakuppien täyttämiseen. Vesiturbiinista välittyi voima kahdelle jauhinkiviparille, pärehöylälle ja sirkkelille. Myllyllä oli kaksi vakituista mylläriä Verne ja Väinö Sevon. Höyrylokomobiili korvasi tuulimyllyn 1910-20-luvuilla. Sodan häiriövuosien jälkeen v. Toiminta on ollut kannattavaa 1940-luvun lopulta 1950-luvun alkuun, noin viiden vuoden ajan. Mylly toimi samalla sosiaalisena kohtaamispaikkana. Reino Turpeinen (Louhula) muistelee kuinka Mia Mielityinen toi sanaa milloin on jauhatuspäivä. Pöytäkirjoissa on merkintöjä, että etsitään uutta paikkaa myllylle ison tien varresta. Konehuoneessa ladattiin myös akkuja kyläläisille. Veden huolellisella juoksutuksella vettä riitti ympärivuotisesti. Lauri Pellikka monitoimimiehenä. Sahalle tuotiin puutavaraa uittamalla Muurasjärveä pitkin. Rakentaminen tapahtui 30-luvulla. Sen jälkeen pöytäkirjoissa puhutaan koneiston uusimisen ja sähköistämisen tarpeesta, jotka kuitenkin todetaan kannattamattomiksi syrjäisen sijainnin ja huonon tieyhteyden vuoksi. Pihtiputaan Joulu 45 käytössä 1880-1930 välisen ajan. Mylly ja saha palvelivat paikkakunnan tarpeita. Naapurikyliin on ollut pitkät matkat ja huonot tiet, se näkyy myös myllykulttuurin kehittymisessä, kuten kaikessa muussakin arkipäivän elämässä. Investointeihin tarvittiin varoja. Kalle Kautiainen, Kiviahosta, muutti Haapajärvelle ja toi sieltä samalla kertaa useiden talojen jyviä, myös pieniä eriä, kuorma-autolla säännöllisesti jauhatettavaksi. 1943 myllyä uudistettiin, mm. Kun vanha mylly oli tehtävänsä tehnyt, Kojolan miehet Taavi ja Tuomas Toivonen päättivät rakentaa uuden vesimyllyn läheiseen Rimmin jokeen
Laitoksen höyrykone siirrettiin 1950-luvulla Mattilan pihaan, jossa se pyöritti puimakonetta ja mahdollisesti myös sirkkeliä. Asiaan on kuitenkin aina liittynyt kaksi reunaehtoa; veden riittävyys ja puutavaran uitto. Omistajana mukana oli myös Eemil Ojala tai hänen poikansa. Puutavaran vesikuljetus oli lähes ainoa keino saada puuta maailmalle. Jo parin vuoden päästä v. Myllärinä toimi myös Adam Mielityinen. 6 km (aina Untiseen saakka), lamppujen määrä 325. Sittemmin raamisaha laitteineen siirtyi kaupalla kärsämäkeläiselle P. Pekolalle. Vanhemmat myllyt ovat olleet joko vesivoimalla käyviä ratasja jalkamyllyjä tai tuulimyllyjä. Lehdon isäntä jatkoi yritystä v. Samaisen tulvan aikaan piti saada myös myllyt pyörimään. Höyrymyllyt toimivat vuodenajasta ja säästä riippumatta, joten ne nopeasti syrjäyttivät vanhemmat kotitarvemyllyt. 46 Pihtiputaan Joulu jöitä oli Pentti Mielityinen, Kauko Kananen, Niilo Paananen. Muurasjärven Mylly ja Saha Oy. Timo Mielityinen). Koska vesivarannot olivat pienet ja vaihtelevat, niin yläpuoliselle alueelle rakennettiin vesiallas/säännöstelyallas, jonka avulla saatiin laajempi vesivarasto ja virtaaman putouskorkeuden lisäys. Koskelan myllyynkin rakennettiin erillinen ränni puiden uittoa varten. Teknisinä yksityiskohtina mainitaan mm. että sähkön synnyttämiseen käytetyn voiman laatu on höyryvoima 11,6 hv, sähkövirta on tasavirtaa 2/220 volttista, kuparisten kaukojohtojen pituus n. Kauppahinta oli 7500 mk, joka piti maksaa loppuun 31.5.1936 mennessä. 1912 aluksi pelkällä vesivoimalla. Myllylaitoksen omisti Ville ja Hannes Sevon. (Om. Nykykielellä voitaisiin puhua ohituskaistasta. Sahatavaran toimittajat joutuivat joskus vaikeuksiin maksujen saannissa. Höyrymyllyjenkään kukoistusaika ei jatkunut juuri 1920-lukua pitemmälle, vaan myllyteollisuuden kehittyessä pienet myllyt jäivät pois käytöstä. 1919 omistajiksi on merkitty Hannes Suni ja Jaakko Heinonen. Muurasjärven Mylly ja Saha Oy:n toiminnasta on säilynyt tallella pöytäja tilikirjoja. 1927. Teollisuustilastossa v. Melko pian rinnalle hankittiin höyrylokomobiili (Eskilstunassa valmistettu Munktell). Koskelan vesija höyrymylly Kelkkämäjoen Koskelassa sijaitsi myllylaitos, joka otettiin käyttöön v. Se on vanhin voimankäyttömuoto. 1921 omistajana on Muurasjärven Sähkö Oy, jonka alaisuudessa sähkön tuotanto kohta loppui. 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tulivat ensimmäiset höyrykoneet Pihtiputaalle, ja sen jälkeen höyrymyllyt yleistyivät usealla kylällä. Koskelan mylly Muurasjärvellä 1920-luvulla. Virallinen sähkölaitoksen katsastus suoritettiin 14.7.1923, jonka mukaan omistajiksi on merkitty Matti Turpeinen, Taneli Turpeinen ja Kalle Paananen. Vesivoiman käyttö on aina kiinnostanut myllyjen rakentajia. Isännöitsijän/kirjallisia tehtäviä hoiti pääsääntöisesti Vilho Mielityinen. Tämä Ahon laitos käsitti kaksi jauhinkiviparia ja raamisahan ja hieman myöhemmin sähkön tuotantoa
Myös leuto, hentoinen tuulenvire, kuin odotus onnesta, lempeästä elämästä. On aurinkoa, tyyntä, sadetta ja säätä myrskyävää. On ihmisen elo, kuin keväinen sää. Taas myrsky laantuu ja lintujen laulu soi, ei elämä ihanampaa olla vois. Vaan taasen, kuin pyyhkäistäis onni pois, kun myrsky ja sade nurkissa soi. Vielä, kun aurinko järvelle hohdettaan tuo, niin tiedän, miksi on myrskyiset päivät nuo. Tuula Kaihlamäki Pihtiputaan Joulu 47
Ohjeita löytyy esimerkiksi jouluruokien valmisteluun 65 vuotta sitten. Liotus: 2-3 kg kuivattua kalaa (turskaa tai haukea) 3-4 l seulottua koivutuhkaa n. 48 Pihtiputaan Joulu Kirsti Pulkkinen Tämä keittokirja syntyi suureen tarpeeseen pula-ajan jälkeen syksyllä 1949 ja kaksi painosta loppui nopeasti. Lipeäkala ja sen valmistus kotona kuuluivat jo silloin jouluperinteisiin. Kun kalanpalat ovat kylliksi paisuneet, nostetaan ne puhtaaseen kylmään veteen. Olen ottanut muutamia ohjeita esimerkiksi siitä miten tarkasti ohjeet on kirjoitettu. Kirjassa on neuvottu ruoka-aineiden käsittely, kypsymisajat ja paljon muuta. ¼ l kalkkia (sammutettua) 10-15 l vettä Seulottu koivuntuhka sidotaan karkeaan tiiviiseen kangaspussiin. Maija keittää. Tässä keittokirjassa on otettu huomioon pula-ajankin vaatimukset. Sitä muutetaan päivittäin n. Palasia on hyvä liikutella silloin tällöin, jotta ne lipeytyisivät tasaisesti. Kalat laitetaan kylmään veteen viikoksi. Kirjassa on mainittu tarkkaan ruuanvalmistelut myös eri vuodenaikoina. Vielä on myös meitä Pihtiputaan ”tyttöjä”, jotka saimme opiskella kuuden viikon pikakurssilla opettaja Esteri Sarsan hyvässä ohjauksessa Maija keittää -kirjasta. Päälle pannaan paino, esim. vanha kasarin kansi. Palasia nuijitaan huolellisesti puunuijalla, minkä jälkeen nahka nyljetään käsin tai veitsellä. 3-5 vrk. Tämän kirjan ovat tehneet Jyväskylän korkeakoulun kotitalouden lehtori Alli Oksanen ja Jyväskylän yhteislyseon kotitalouden opettaja Liisi Harmio. Vettä on välillä vaihdettava. Jäähdytetään ja kaadetaan kylmänä kalapaloille. Saa seistä n. 1/2 tuntia). Leipomisja ruuanvalmistustaidot olivat siihen aikaan suuriarvoisia jokaiselle nuorelle tytölle. Lipeäkalan valmistus Kesällä kuivattu kala paloitellaan 15-20 cm:n pituisiin palasiin lihakirveellä puupölkyllä. Kirjan tehtävänä on ollut toimia oppikirjana kotitalouden kokonaisvaltaisessa opetuksessa ja oppaana tuleville nuorille perheenemännille. Siitä löytyi hyvät ja tarkat ohjeet. Keitetään vahvaksi lipeäksi (n. Muuripadan pohjalle pannaan n.1015 l vettä, johon lisätään kalkki ja tuhkapussi. Tässä kirjassa on paljon sellaista tietoa, jota ei ole tavallisissa keittokirjoissa. Tuhkalipeässä valmistus sopii maalaisoloissa parhaiten ja on halpa tapa. viikon ajan, jonka jälkeen kala on valmista. Meitä on paljon naisia ympäri Suomea useilta vuosikymmeniltä, jotka pääsimme kirjan myötä tutustumaan aivan uuteen ruokakulttuuriin eri oppilaitoksissa. Kirjasta löytyy vanhan ajan ruuanvalmistusohjeita
Korppujauhoja ripotetaan pinnalle ja lanttumunkit paistetaan hyvässä uuninlämmössä kullanruskeiksi. ”Kahvinporot” keitetään uudelleen, saadaan ns. Tavallisesti lasketaan 1-1½ tl jauhettua kahvia 1 kkp. 8 kkp. Silloin tällöin on pannussa keitettävä tuhka-, pesusoodatai lipeäliuosta. Kuparipannu on yleisin. Kaakku paistetaan tasaisessa ja kohtalaisessa uuninlämmössä. Se irrottaa pannusta likaisen karstakerroksen. Hienonnetut mausteet ja seulotut vehnäjauhot soodan kera sekoitetaan joukkoon. Sumpin keitto säästää kahvijauhoja.. Tarjotaan lisäruokana tai sinänsä perunoiden ja ruskean kastikkeen kera. Jauhe pannaan kiehuvaan veteen ja keitetään 2-3 minuuttia kannen alla. Sen jälkeen pannu huuhdellaan huolellisesti usealla kiehuvalla vedellä. Seosta levitetään kullekin viipaleelle. 1 litrasta kahvia tulee n. Niistä otetaan muotilla pyöreitä kakkuja, jotka ladotaan rasvattuun uunipannuun. Sen tinauksen on oltava moitteeton. Kaakkuseos kaadetaan kunnostettuun vuokaan ja pinta tasoitetaan. Pannu on pestävä joka käytön jälkeen. appels. • Kahvin keittäminen. Lanttumunkit 2-3 lanttua vettä suolaa 2-3 rkl korpput. Ne kuoritaan paksusti ja leikataan viipaleiksi, jotka keitetään vedessä kannen alla. Ylijääneet reunat hienonnetaan. Porot heitetään päivittäin pois. Kahvin hyvyyteen vaikuttavat seuraavat seikat: • Kahvipannun metalli. vehnäj. • Kahvipannun puhtaus on ensiarvoisen tärkeä. Se voidellaan suolattomalla voilla ja korppujauhotetaan. Kypsät lanttuviipaleet nostetaan reikäkauhalla vadille. Usein se kuitenkin tarjotaan huonosti keitettynä. Voi pestään (kesälämpimällä) vedellä kulhossa puulusikalla. Survokseen lisätään kermamaidossa turvotetut korppujauhot, mausteet, vatkattu muna ja käristetyt silavakuutiot. Sitä voidaan käyttää seuraavassa kahvinkeitossa. kuori 200 g karkeita vehnäjauhoja 1 tl soodaa Valitaan paksu pitkänomainen vuoka. Voi hierotaan vaahdoksi 50 g fariinisokerin kera. Käyttämätön pannu pidetään kumollaan. Kypsyyttä kokeillaan varvulla. Saa selvitä. vettä kohti. Kahvi Kahvi on suomalaisten suosituin juoma. Hapan, paksu kerma vatkataan nopeasti vaahdoksi kulhossa hyvällä vatkaimella. sumppia. Kestävimmät pannut ovat ruostumatonta terästä, tinattua kuparia tai panssaripohjainen emaljipannu. 1 tl sokeria 2-3 rkl kermaa 1 muna suolaa 50 g silavakuutioita Pannuun: rasvaa Pinnalle: korppujauhoja Lantut pestään yksitellen juurisutilla. Vesi valutetaan pois. Muna vatkataan ensiksi sinänsä, sitten 100g fariinisokerin kera kulhossa hyvällä vatkaimella. Pihtiputaan Joulu 49 Maijan 1 munan maustekaakku Vuokaan: suolatonta voita seulottuja korppujauhoja Kaakkuun: 50 g voita 50 g fariinisokeria 1 ½ dl hapanta paksua kerma 1 muna 100 g fariinisokeria Mausteita: 25 g hakattua mantelia kuorineen ½ tl hienonnettua kanelia ½ tl hienonnettua inkivääriä ½ tl hienonnettua neilikkaa 1 hienonn. Voivaahtoon lisätään ensin kerma-, sitten munaseos voimakkaasti puulusikalla vatkaten
50 Pihtiputaan Joulu Itsenäisen Suomen juhlavuosi, Pia Urpi ......................................................3 Joulun traditio, Erkki Lavanti ......................................................................4 Itsenäinen ja innokas Pihtipudas, Kari Parkkonen .......................................5 Voimisteluja Urheiluseura Pihtiputaan Tuisku ry 100 vuotta, Timo Kemppainen ...................................6 Voe ku oes talavi, Ritva Valta .....................................................................8 Isä on lähtenyt, Sirkka Lehtomäki ...............................................................9 Kengät, Tiina Kuivaniemi ......................................................................... 11 Joulun sanoma, Juha Mäntylä .................................................................12 Otteita äitini Pirkko Pakkalan elämänpolulta, Vuokko Pakkala-Kinnunen ...14 Kotilan tila, Arttu Jääskeläinen .................................................................19 Ensimmäinen onkeni, ja mitä siitä seurasi?, Kalervo Kantola .....................20 Niinikankaan Lindbladit, Kalle Niinikangas ..............................................24 Amerikan paketti, Mikko Siekkinen ...........................................................28 Joulun rakkauden lahja, Kaarina Leppänen ..............................................29 Minun Pihtiputaani – kuvakulmia, Helena Raatikainen .............................30 Markkinahistoriaa Pihtiputaalta ajalta 1889-1979, Markku Niemelä ..........34 Siirtolan emännän joulupäivän valmennusreissu, Markku Niemelä ...........36 Keskisen Logrénit – muurasjärveläinen musiikkisuku, Simo Puranen ..........37 Lapsuus sodan varjossa, Salme Korhonen .................................................40 Alvajärven ja Muurasjärven perinnemyllyt, Usko Paananen.......................42 Ihmisen elo, Tuula Kaihlamäki .................................................................47 Maija keittää, Kirsti Pulkkinen ..................................................................48 Sisällysluettelo ......................................................................................... 50 Sisällysluettelo. 10 Enkeli, Kaarina Leppänen .......................................................................
014 573 575 Simon Auto V I I H T Y I S Ä Ä S I S U S T A M I S T A Viitasaarentie 213, Pihtipudas • Puh.014-561 790 Hyvää Joulua toivottavat Hyvää Joulua toivottavat Hyvää Joulua toivottavat puh. 014 561 154 014 561 790 040 754 8470 040 484 9255 puh. puh. 0400 976 868 AD-autokorjaamo Trailermyynti ja -vuokraus puh. 020 728 9600 Pihtiputaan Kiviteos Oy p. 040 702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN TMI Pihtipudas Puh.(014) 561 071 Bobcat URAKOINTI Kari Leppänen 0400-839 370 SÄHKÖSUNECO 040 170 2333 TAKSILIIKENNE Lohtander PURKAAMO AUTO-OSIX 0440 128 944 040 727 6781 0400 647 010 014 562 666
Rauhaisaa Joulua ja Uutta Vuotta! Rauhaisaa Joulua ja Uutta Vuotta! Rauhaisaa Joulua ja Uutta Vuotta! Hinta 6 e sis.alv 24%