11. Joukkueen kilpailijat vasemmalta: Topi Jauhiainen, Meiju Hakkarainen ja Sanna Häkkinen. 0207 931 620 n:o 47 • 56. Sivu 6 Sivu 7 Sivu 11 Pekka Juntunen on sovittanut valtaosan joulukonsertin kappaleista. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Leif Lindeman hurmasi joululauluillaan Biotuotetehdas auttaa pohjoista Keski-Suomeakin Kinnulan MLL:n pitkää taivalta juhlittiin TÄLLÄ VIIKOLLA: Emilia (takana) ja Emmiina Kuivaniemi pipareita koristelemassa. 2016 puh. Metsä Group järjesti hakkuunäytöksen ja kertoi Äänekosken tehtaasta. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 23. Kilpailusta lisää keskiaukeamalla.. irtonumero 1,80 e Taitaja 9 -kilpailua laajennettiin kaikille yläkoululuokille Kinnula 3 -joukkue sitoo kuormaa Taitaja 9 -paikalliskilpailussa POKE:n Viitasaaren yksikössä
marraskuuta 2016 ” Pihtiputaan Mummo on ollut heinäkuusta lähtien kunnan omistama tavaramerkki, jota voi voidaan käyttää kuntamarkkinoinnissa, mutta kunnan luvalla myös paikkakunnilla myynnissä olevien paikallisten tuotteiden myynninedistämisessä. Se on niin maailmanlaajuinen amerikkalaisen elämänmuodon tavaramerkki, että juomaa uskallettiin mainostaa Suomessakin asti alkuperäiskielellä. Englanti oli selvästi hallitsevin kieli, mutta ruotsiakin osasi kaksi kolmesta ja kaikkein yllättävimmin saksaa joka kolmas suomalainen. Mekin alamme huomata, ettei kielen ääntämistä vähän sinnepäin tarvitse hävetä. Kunnan päättäjät ja konsultit myhäilivät Pihtiputaan Mummolle aiemminkin, mutta kuntakuvan rakentamisessa hahmo koettiin hieman kiusalliseksi. — Tämä on mukava kylä, metsästyksestä ja kalastuksesta nauttiva Perjola sanoo. Ja varovasti niiden kynttilöiden kanssa. Kunnanhallitus myönsi maanantain kokouksessaan Kukka-Pibealle oikeuden käyttää mummon tavaramerkkiä kukkakimpun nimenä. Ajateltiin, että mummo kuntamarkkinoinnin etujoukoissa sisältää riskin, että Pihtipudas näyttäytyy vähemmän dynaamisena. Juha Kivinen Pääkirjoitus 23. Suomessahan Shell oli tullut tässä lajissa kuuluisaksi, kun miehen basso hallitsi mainoksia ja mörähti lopulta: ”Shellistä!” Siitä tuli yhtä tunnettu juttu kuin Esson mainoslauseesta ”Pane tiikeri tankkiin!” Huomatkaapa muuten, että siinäkään tiikeriä ei laitettu eikä pistetty tankkiin! E nää ei kukaan ihmettele, vaikka mainoksissa ei kuulla lainkaan suomea, koska kielitaitomme on parantunut. En löytänyt Tilastokeskuksesta tuoreempaa tutkimusta, mutta aika hyvä tilanne oli jo vuonna 2006, jolloin noin 85 prosenttia työikäisistä suomalaisista kertoi osaavansa vähintään yhtä vierasta kieltä. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 23. Muiden kielten kuin englannin opiskelun suosio on laskenut rajusti. Oulussa syntynyt Hannu Perjola teki työvuotensa Etelä-Suomessa ja muutti eläkepäivillään Muurasjärvelle. Juha Akkanen Helsingin Sanomat Muurasjärven kylätaideprojekti etenee. Kielitunneilla on kai onneksi herätty opettamaan oppilaille myös keskustelemista. Entä jos syrjäseuduilla elävät ovatkin saaneet tarpeekseen ”suvaitsevaiston” hegemoniasta julkisuudessa ja haluavat näyttää, että hekin ovat olemassa ja heidänkin mielipiteensä ovat yhtä oikeutettuja kuin kaupunkilaisten. Pian kukkakaupasta saa Pihtiputaan Mummon kukkakimpun. Kukin pitäköön mielikuvansa, yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei tähän löytynyt. Pihtiputaan Mummo kelpaa kuntakuvan kiillottajaksi Itsekkyyttä, oman kylän, kunnan tai seutukunnan edun ajamista on pidetty jossain määrin takapajuisena. Suomen lipun värien on arveltu symboloivan sinistä taivasta ja valkoista hankea. Nyt on kuitenkin jouduttu huolestumaan siitä, että suomalaisten kielitaito muuttuu yhä yksipuolisemmaksi. Linnunlaulupuiden kiinnittämisen ajankohtaa mietitään vielä. Monia kuvioja värivaihtoehtojakin oli ollut esillä, punakeltaista, sinipunavalkoista ja sinivalkoista eri kokoonpanoin. Ehdittiin kahdeksanteen Pihtiputaan Mummoon, ennen kuin kunta huomasi, että laajasti tunnettua ja myönteisiä tunteita herättävää mummobrändiä kannattaa käyttää Pihtiputaan ja pihtiputaalaisuuden markkinoinnissa. Englanti on ainoa, joka minulta sujuu, ja niin se on aika monella muullakin. Tekijöinä on ahertanut nelisenkymmentä kyläläistä, ikäeroa heillä on enimmillään 90 vuotta. Jo ennen nykyistä lippua omasta kansallislipusta oli keskusteltu 1860-luvulta asti. Englantia kuulee yllättävän monessa mainoksessa. Kieliasioita jäin miettimään itsekin television mainostauolla. Harjulinnan päätyseinään kiinnitettäväksi keväällä suunniteltuja Linnunlaulupuita maalattiin ja koottiin Vehkalan verstaassa. Aluksi oli käytössä dubbauksia, joista on hassuja muistoja, kun suun liikkeet eivät osuneet kohdilleen. Pääasia, että se siellä on. T yttäremme Jonna kysyi päivähoitoikäisenä telkkaria katsellessaan tuon otsikon kysymyksen. Mutta hyvä, että edes jotain puhutaan. Kuvassa vasemmalta Kaija Aikioniemi, Paula Kivinen, Kirsti Pulkkinen, Kyllikki Varha, Anneli Aaltonen ja Virpi Paananen.. Ainakin vaaleista tulee entistä arvaamattomampia. Maksua se ei tavaramerkistään peri. Oikein Jonna arveli, ”eeklantia” siellä puhuttiin. Toisen mielestä ne kertovat valkoisesta taivaasta ja sinisistä järvistä. lukija luonnollisesti itsestäänselvyyksiä arvaan, mutta mieluusti kuitenkin löytöni jaan. Taitavat ja ajassa kiinni olevat Pihtiputaan Mummot todistavat ihan jotain muuta. päivänä 1918. Sivullinen Puhutaanko eeklantia. Aikoinaan lapsuudenkodissa ja vielä tovin omassanikin lipun nostaminen oli arvokas hetki. Joulukuun kuudentena nostetaan myös siniristiliput hulmuamaan taivasta vasten tai vaihtoehtoisesti roikkumaan litimärkinä tummuneen tangon ympärille, mutta kuitenkin. Annetaan palokunnillekin juhlarauha. Vähitellen alkoi tulla miehisiä artikkeleita, kuten autoja ja partavesiä, joita voitiin kehua matalalla miesäänellä englanniksi. Toivottavasti myös osaa eikä vain kerro niin. Nykyisessä muodossaan siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi toukokuun 29. Seuraavaksi kotien ikkunoille sytytetään kaksi valkoista tai sinivalkoista kynttilää joulukuun kuudentena. Hyvää itsenäisyyspäivää. marraskuuta 2016 Päästä vedettyä Viikon kuva Pihtiputaan Mummon titteliä kantava Aune Turunen kahvitti edeltäjänsä. Suomen lipun värit ja mittasuhteet ovat tarkkaan määritetyt. Toisaalta ehkä hyväkin. Puissa istua kököttävät eskareiden, ykkösluokkalaisten ja senioireiden valmistamat savilinnut. Teille, arv. Kynttilät vaativat kuitenkin vartiointia ja monet viettävät itsenäisyyspäivän iltaa riennoissa poissa kotoaan. Siniristilippu E nsimmäiset adventtikynttilät ovat palaneet etumatkansa. Ajat ja asenteet ovat tässäkin asiassa muuttuneet. Suomalaiset ovat pärjänneet yllättävän kivasti tv-ohjelmassa Ummikot ulkomailla, eivätkä ummikoiksi mainitut olekaan ihan sellaisia. Vastausta siihen miksi, ei ahkerasta kuukkeloinnista huolimatta löytynyt, mutta jonkinlaista tietoa ja historiaa tietokoneen uumenista löytyi. Suomalaisten kielitaito ei ollut vielä sillä tasolla, että ihmisiä olisi viitsitty kiusata ulkomaan kielellä ilman tekstitystä. Edistystä on ollut kansainvälisyys, kaupungistuminen ja liberaali ajattelutapa. Toisessa lähteessä mainitaan päivämäärä 28. Coca-Colalla oli ensimmäisiä täysin englanninkielisiä mainoksia. Myös lipun käsittelystä ja liputuspäivistä on omat määräyksensä. Harmittavasti tämä hieno vanha perinne on jäämässä tai jo kokonaan jäänyt unholaan. toukokuuta. Luontainen asioiden kyseenalaistaminen on iän myötä pahentunut siinä määrin, että muuan päivänä mieleen pyörähti ajatus, miksi. Ja näkeehän noita vieläkin joskus. Nyttemmin sen hoitaa kiinteistöhuolto, eikä lippu välttämättä näy kaikkiin ikkunoihin. K oulussahan ei saanut kunnon eväitä luontevaan keskusteluun vierailla kielillä. Täällä on voinut jo ostaa Pihtiputaan Mummon ruisleipää ja syödä Pihtiputaan Mummon pitsaa. Lipun muoto on pohjoismainen ristilippu, jossa lipun ristin kerrotaan symboloivan kristinuskoa. S ellainen ei olisi toiminut lapsuudessani 70-luvulla. Luvan Pihtiputaan Mummon nimen käyttämiselle tuotteiden tai palvelujen yhteydessä myöntää kunta. Kansainväliset mainospätkät on otettu meille alkuperäisinä ilman, että niitä olisi suomalaistettu tai edes dubattu eli jälkiäänitetty suomeksi. Kyllä ne ymmärtävät vähemmälläkin. S iniristilippu on aina ollut siniristilippu ilman sen suurempia pohdintoja. Ei miksi ihan vain huvikseen, vaan miksi siniristilippu on juuri siniristilippu eikä jotain muuta. Yksi tekijöistä oli Muurasjärvelle kotiutunut Hannu Perjola. On minullakin saksasta laudatur, mutta en osaa sitä puhua
Pihtiputaan kunnanhallitus suostui kukkakauppa Kukka-Pibean pyyntöön, jossa yritys pyytää lupaa ottaa pysyvästi valikoimiinsa ”Pihtiputaan mummo” -kukkakimppu. — Näin ilmoituksen Facebookissa ja yksi ystäväni sanoi, että Pirjo, sinä varmasti innostut tuosta. Tämän vuoden alussa veteraaneja oli elossa vielä 21 838, mutta määrä on jo kolmisentuhatta pienempi. Maija Kolehmainen sanoi höpsähtäneensä ensin Facebookiin ja sitä kautta sukkarinkiin. Vielä ei ole kuitenkaan päätetty, miten sukkien jako Pihtiputaalla toteutetaan ja milloin. Mairella oli menossa jo kolmannet sukat. Yritys on myös suunnitellut kimppuun liittyvän kyselyn järjestämistä liikkeessään sekä Facebooksivullaan. Maire Arkilahti lähti mukaan hämeenlinnalaisen ystävänsä innostamana. — Ihan hyvältä näyttää. Kunta ei peri maksua tavaramerkin käyttöoikeudesta. Ensimmäisen parin jälkeen tuli toinen ja sitten kolmas. Ostopalvelujen kasvuun vaikuttivat hammashoidon ulkoistuksesta tulleet kustannukset, jotka ovat 120 000 euroa isommat kuin tänä vuonna, sekä 100 000 euron satsaus kunnan elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Se olisi jo kahdeksas peräkkäinen vuosi, jolloin Pihtipudas tekisi ylijäämäisen tilinpäätöksen. Nyt näitä tulisi vaikka kuinka paljon. Talousarvion laadintaperiaatteita noudattaen myös ensi vuoden tilikauden tulos menisi plussalle. Suurin alijäämään vaikuttava tekijä on ostopalveluiden talousarvioraamia suurempi kasvu. Ostopalveluista alijäämää talousarvioon Pihtiputaan kunnan talousarvio oli kunnanhallituksen käsittelyssä Vaikka kunnan toimintakate paranee ja se on lähes tavoitellun mukainen, tulee kunnan ensi vuoden talousarviossa olemaan tilikauden alijäämää 289 816 euroa. Ritva Katajisto kutoo kahta sukkaa samoilla puikoilla. Vuonna 1904 syntynyt isäni kävi sodat. — Siksi olisi hyvä, että sukat saataisiin jaettua mahdollisimman nopeasti, Pihtiputaan sukkaryhmän kirjastoon tuonut Piipe Onninen-Kokko sanoo. Mummosta kunnan oma tavaramerkki Pihtiputaan kunta on rekisteröinyt ”Pihtiputaan mummo” -tavaramerkin omiin nimiinsä ja Patenttija rekisterihallitus on antanut asiasta myönteisen päätöksen heinäkuussa. Naiset ovat päättäneet tehdä sukkia niin paljon kuin ranteet kestavät, ryhmään kuuluva Pirjo Auranen sanoo. Ilmeet ovat iloisia, koska Pihtiputaan sotaveteraaneille ja entisille lotille on jo villasukat varmistettu. — Tähänkin löytyi ohje FB:n ihmeellisestä maailmasta. Edellisen kerran Pihtiputaan mummon rekisteröi tavaramerkiksi Mummonmökkitie ry vuosituhannen vaihteen tienoilla. Ensi vuodelle ei tarvita talouden tasapainottamistoimia. Tieosuudella on 80 kilometrin nopeusrajoitus. Kukka-Pibea aikoo käyttää apuna kimpun suunnittelussa nykyisen Pihtiputaan mummon Aune Turusen näkemyksiä. Niin kävi. Jos oletukset toteutuvat, Pihtiputaan kunnan tämänvuotisen tilikauden tulos tulee olemaan ylijäämäinen noin 250 000 euroa. 23. Juhlavuosisukat ovat kaikki samanlaisia. marraskuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Veteraaneille villasukat ja lämpimiä ajatuksia HEIKKI JÄMSÉN Suomen lähestyvän satavuotisjuhlavuotta ennakoiviin tapahtumiin kuuluu yhdenmukaisten villasukkien neulominen kaikille sotaveteraaneille ja rintamapalveluksen omaaville naisille. Erikoissairaanhoidon ostopalveluihin on budjetoitu 100 000 euroa enemmän kuin kuluvana vuotena. Reipasta ylinopeutta Poliisipartio mittasi Nelostiellä viime keskiviikkoiltana 45-vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton keskinopeudeksi 125 kilometriä tunnissa. Jokainen veteraani saa sukat, veteraanien yhdyshenkilö Taina Toikkanen iloitsee. Kunnan verotulot eivät kasva kuluvaan vuoteen verrattuna ja valtionosuudet vähenevät 275 000 euroa. Maijalle neulominen on niin luonteva osa elämää, että villasukkia ei ole tarvinnut koskaan ostaa. Tavaramerkin rekisteröinti on voimassa kymmenen vuotta kerrallaan.. Kuvassa vasemmalta Maija Kolehmainen, Taina Toikkanen, Ritva Katajisto, Eila Tähtinen, Pirjo Auranen ja Maire Arkilahti. Kesäkuussa lukkoon lyödyn mallin mukaan yleisväritys on harmaa, mutta sukan vartta koristavat sinivalkoiset raidat. Tavaramerkin rekisteröinti antaa haltijalleen oikeuden kieltää muita käyttämästä samaa tai sekoitettavissa olevaa merkkiä samankaltaisten tavaroiden tai palveluiden myynnissä ja markkinoinnissa. He ovat kotoisin Sortavalan Maalaiskunnan Pellotsalon saaresta, jossa olen käynyt. Talousarvion mukaan ensi vuoden tilikauden toimintakate paranee 93 000 euroa. — Tämä on enemmän kuin vain sukan tekemistä. Jokainen veteraani ja rintamapalvelutunnuksen omaava nainen saa jalkaansa villasukat Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Pihtiputaan kutova naisryhmä kokoontuu torstaiiltaisin kirjastossa. Pihtiputaalla veteraaneja on elossa viisi ja lottana palvelleita naisia kuusi. Sukkia syntyy Facebookryhmän innoittamana sellaisella vauhdilla, että niitä riittää tarpeen tullen jaettavaksi muillekin kuin viidelle pihtiputaalaisveteraanille ja kuudelle rintamapalvelutunnuksen saaneelle entiselle lotalle. Edessä istuu Piipe Onninen-Kokko. Puikot helisevät monessa kunnassa. Mietin kutoessa omien siirtokarjalaisten vanhempieni tarinaa. Joka sukassa ja melkein joka silmukassa ajattelen omien vanhempieni tarinaa, Pirjo Auranen kertoo
Alueen kansanedustajat, Mauri Pekkarinen erityisesti, ovat hyvin hoitaneet leiviskäänsä tässä asiassa. Pihtiputaan lukio, urheiluseurat Tuisku, Murto ja kolme paikallista yritystä esittävät kunnalle keinolumetukseen tarvittavan pumppaamon ja vesijohdon rakentamista Kolimasta Ritovuoren latuverkon läheisyyteen. Ajatellen Ihmisen kuolema on enemmänkin jälkeenjäävien ongelma. Muhola on aina ollut aktiivinen kylä ahkeroiden kyläseuran toimijoiden ansiosta. Uskon, että ihmiset mielellään rauhoittuisivat pienessä ”tsasounassa” Muholassa. delle kunnanjohtajalle ja päättäjille. Jos kuntaa johdettaisiin esitetyillä tiedoilla, niin metsään menisi. Saatavia voidaan kuvata monella tavalla. Keskusteluihin liitettiin Pihtipudas, koska konkurssi vaikutti myös heidän työllisyyteensä. marraskuuta 2016 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Uutta on sekin, että tapahtumaan peritään pääsymaksu. Konsertin tuotot menevät Pihtiputaan lukion stipendirahastoon ja Partioja johtajalinjan opintomatkarahastoon. Kyllä kinnuset tietävät miten kuralle asiat Urpilaisen aikaan hoidettiin. toimintaan ja sijaitsee hyvällä, keskeisellä paikalla. Mielestäni suhteemme pohjanmaalaisiin ja myös ministeri Lintilään ovat hyvällä tolalla. Virnettä viikkoon — Laihialla sai kunnanjohtaja potkut tuhlaavaisuuden takia. Pekka Kanervio kunnanjohtaja Sibeliuslukio tulee taas Pihtiputaan lukion Partioja johtajalinjan hoitaa Sibelius-lukion joulukonsertin järjestelyt. Todettakoon samalla, että erikoissairaanhoidon menot eivät ole ylittymässä kirjoittajan mainitsemalla summalla. Maksetulla työttömyysrahalla työllistäisi Kinnulan kunnassa kolme ihmistä täysiaikaisesti. ”Pikku Kokkola” sopii jo arkkitehtuuriltaan hyvin ko. Tästä on selvitys 21.11.2016 kunnanhallituksen kokouksessa. Joten jos kioski muutettaisiin rukousja hiljentymispaikaksi, uskoisin siellä oven käyvän nykyistä useammin. Tulokset on esitelty 21.11.2016 hallituksen kokouksessa. Kirjoittajan väitteistä huolimatta Kinnulan kunta tekee hyvää yhteistyötä myös rajan yli. Jokainen mielipiteensä sanonut toivoi kirkosta nykyistä värikkäämpää. Muholassa pyörii bingo joka keskiviikko, kesäteatteri on ollut jo muutamana kesänä viihdyttämässä lähiseutujen asukkaita. Osana tätä hyvinvointia on kirjoittajan mainitsema lukio, joka juhli 30-vuotista taivaltaan, ja jatkaa toimintaansa varmasti vielä tulevaisuudessakin. Suunnitelmien mukaan Keski-Suomeen jäisi neljä veropiiriä. On totta, että kunnan pitää näköjään selkeyttää viestintäänsä, kun yhdellä kuntalaisella on niin paljon vääriä käsityksiä kunnasta ja sen toiminnasta. Vaikka voisi olettaa kyseisellä henkilöllä olevan vankan kunta-alan kokemuksen, se ei näytä auttavan. Talouden tilasta kertoo enemmän se, että Kinnulaan on rakennettu 1,2 miljoonan päiväkoti kassavaroilla. Vaikka kirjoittajan mielestä kuntalaisilla ei ole käsitystä SOTEn tulevista vaikutuksista, niin ei syytä huoleen, ei näytä olevan sitä valtakunnan tasolla valmistelevillakaan. Muholahan valittiin yhdeksi Keski-Suomen ”Sykettä kylässä” -hankkeen kylistä ja sen tiimoilta kylässä on erilaisia tapahtumia. Pohjoisin niistä olisi Äänekoski, johon Pihtiputaan ja Viitasaaren veropiirit aiotaan liittää. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. 25 vuoden takaa KELTAISEN SÄVYT SAIVAT KANNATUSTA Pihtiputaan kirkon ulkoväriksi ovat vahvimmin ehdolla keltaisen eri sävyt. Thomas Mann ENTINEN kunnanjohtaja kirjoittelee ja vertaa nykyisyyttä menneisiin ”toilailuvuosiin”. Värisuunnitelmia esiteltiin seurakuntalaisille. Suuren suosion vuoksi paikaksi vaihdettiin Putaanvirran salin sijasta Pihtipudas-sali. Konserttiin on mahdollista varata lippuja etukäteen sähköpostin välityksellä osoitteesta partiolinja@ gmail.com tai lähettämällä tekstiviesti numeroon 045 872 1299 (Samueli Aho). Tsemppiä uuKeskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Pikku Kokkolan ”tsasouna” Näyttää vahvasti siltä, että kouluopetus ollaan siirtämässä pois Muholasta. adventtisunnuntai, Hilkka, maanantaina Heini, Kaisla, tiistaina Aimo. — Oli erehtynyt sanomaan juhlavieraille illan päätteeksi, että tuhannet kiitokset käynnistänne. Se ei kuitenkaan ole sakko, vaan sovittu jako työttömyydestä johtuvista kuluista. Tieto on helposti tarkistettavissa kunnan kotisivuilla olevista pöytäkirjoistakin. Tätä on varmasti syytä tarkastella uudessa tilanteessa ja tehdä sitten päätökset todellisen tiedon pohjalta, eikä vain satunnaisena heittona. Keskusteluissa on myös jatkuvasti erilaiset yhteistyömuodot pohjanmaan alueen kuntien kanssa, joten ei tässä ole mitään suuntaa unohdettu. Kuntaan on kyllä jäämässä huomattavasti suurempi työntekijöiden määrä kuin kirjoituksessa esitetty jo pelkästään sivistystoimeen. joulukuuta. Kappeli olisi matalan kynnyksen paikka, jonne kaikki hiljaisuutta ja sielunhoitoa haluavat matkailijat ja paikalliset voisivat poiketa. Tulevaisuuden henkilöstön määrä olisi ollut helppo tarkistaa, jotta arvio olisi oltu edes lähellä todellisuutta. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 23. Juha Urpilaisen olettaa, että tulevaisuuden kunnassa ei ole tarpeeksi tehtävää kunnan ylimmälle johdolle. Vaikka niihin liittyykin riski, kaikki tuo on kuitenkin edelleen saatavaa. Silti emme ole unohtaneet sitäkään, että olemme Kunta on muuttunut ja valmistautunut tulevaisuuteen osa Keski-Suomea ja siksi vahvasti kehittämässä sen tulevaa maakuntahallintoa. Samalla olemme onnistuneet lyhentämään myös velkoja kassavaroilla 0,8 Me. Samalla linjan opiskelijat saavat kokemusta projektin johtamisesta. Tukialuepäätös tulee kansanedustaja Mauri Pekkarisen ministerin salkun puuttumisesta huolimatta. Rakentamispäätös ensilumenladusta tehdään erikseen.. Se ei juurikaan vaikuttaisi työttömyyteen tai siitä johtuviin maksuihin. Tämä olisi ollut hyvä muistaa myös vanhoina hyvinä aikoina ja niihin olisikin tullut tarttua isännän kädellä. Tanssejakin Muholan uudistetussa monitoimitalossa on järjestetty, mutta tanssikansa ei ole vielä löytänyt Muholaan. Heitänkin nyt pallon Kinnulan kunnalle, seurakunnalle ja Muholan kylätoimikunnalle ”Pikku Kokkolan” kioskin muuttamiseksi kappeliksi, ”tsasounaksi”. Kassavarat kertovat hyvästä rahan sisään virtaamisesta, vaikka saatavia olisikin. Kyllähän se niin on, että kylä ilman koulua on kuin ”talo ilman aitanpolulla astelevaa emäntää”. Vakuutan samalla kirjoittajalle, että Kinnulan laivaa pyritään viemään läpi karikoiden mahdollisimman turvallisesti. Jos keskustelu lukiokentän muuttamisesta avataan jonain päivänä uudestaan, niin jo käytyihin keskusteluihin voidaan aina palata. Aivan samalla tavalla kunta maksaa sovitusti osan työttömyyskuluista, kyseessä ei ole sakko. Onnea! Keskiviikkona Ismo, torstaina Lempi, Sivi, Lemmikki, perjantaina Katja, Kati, Katri, Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija, Kaarina, lauantaina Sisko, sunnuntaina 1. Tällaiselle paikalle olisi tilaus tänä hektisenä aikana. VEROTOIMISTOA UHKAA LAKKAUTTAMINEN Pihtiputaan verotoimistoa uhkaa lakkauttaminen. Jokainen suomalainen maksaa veroluonteista työttömyysturvamaksua tuloistaan. ”Tsasouna” olisi lisäksi yksi Kinnulan nähtävyyksistä, jossa voitaisiin järjestää pienimuotoisia hengellisiä ja muita tilaisuuksia. Vaikka välillä tulisikin pieniä pohjakosketuksia, niin matka jatkuu silti eteenpäin. Se, että tukialue oli epäedullinen meille, käytiin läpi kunnan poliittisen johdon ja kunnanjohtajan sekä silloisen ministeri Ihalaisen kanssa myöhemmin ministeriössä käydyssä keskustelussa. Viimeinen Juha Urpilaisen kirjoitus sisälsi kuitenkin niin paljon virheitä, kuten edellinenkin, että ainakin osa niistä on korjattava. Itse työllistämiseen käytämme isomman summan ja niillä rahoilla myös työllistämme merkittävän osan pitkäaikaistyöttömistä. Elinvoimaisuus ja hyvinvointi ovat toivottavasti niitä alueita, joita voimme vahvistaa kunnan toiminnassa jopa hyvinvointihenkilöstön lisäyksenä. Toisen asteen koulutuksen yhdistämisestä taannoin keskusteltiin ja siinäkin kunta oli aktiivisesti etsimässä ratkaisua lukion jatkumiselle. Mitään tyhjiä tuoleja ei siinä keskustelussa ollut, sillä Kinnulaa ei kutsuttu keskusteluihin, koska konkurssi ei vaikuttanut Kinnulaan. Kannattaa aina olla yhteydessä kuntaan ja tarkistaa ovatko käsitykset oikeita. Taloudellisista riskeistä suurimmat liittyvät aikaisempiin kunnan antamiin lainoihin ja takauksiin, kaiken kaikkiaan noin 3 Me:n€ edestä. Tukialueen keskustelu käytiin lähinnä Viitasaaren toimesta Fenestran konkurssin aiheuttamasta työttömyyden noususta johtuen. Vanhakaan kuntalaki ei sallinut kunnan taloudellista toimintakykyä uhkaavia taloudellisia toimia (KL § 65). Yksi aikakausi Muholan historiassa päättyy, mitä tilalle. Kunnan poliittinen johto ja viranhaltijat osallistuvat kuitenkin SOTEn valmisteluun aitiopaikoilta ja heti kun alkaa olla todellista tietoa, siitä kerrotaan myös kuntalaisille. Terveydenja sosiaalihuollon menojen seuraaminen on ollut erittäin intensiivistä ja keinoja menojen leikkaamiseksi on aktiivisesti etsitty niin virkamiestyönä kuin myös asetetussa talouden tasapainotusja kehittämistyöryhmässä. Maineikkaan Sibeliuslukion esiintyminen Pihtiputaalla joulun alla on jo monivuotinen perinne. Tapasimme Mika Lintilän vain päiviä ennen hänen ministerinimitystään Toholammilla. Kioski on ollut osan ajastaan tyhjänpanttina, viime kesänä siellä oli pientä kioskitoimintaa ja kirpputori, mutta kuulemani mukaan toiminta ei oikein ottanut tulta alleen. Kylä kuihtuu, kun nuorempi sukupolvi pakenee parempien palvelujen äärelle. Vaikka SOTEtoimialueella tuleva ylitys on huomattava, ei koko ylityskään ole tuota luokkaa. Kunnanhallitus esittää talousarvion investointiosaan 70 500 euron määrärahaa lumetusjärjestelmään liittyvän vesihuollon järjestämiseen. Kunnan taloudellinen tila on koko ajan pidetty avoimesti esillä ja samalla on myös lähdetty etsimään keinoja tilanteen korjaamiseksi. SOTEn alkamisen jälkeistä aikaa on todellakin mietitty. Kun saataviin laitetaan nekin, jotka ovat menossa vasta laskutukseen seuraavan 30 päivän aikana tai jotka on juuri laskutettu ja eräpäivä on vielä edessä, niin saadaanhan summa isoiksi. Järjestelemättömiä saatavia oli kirjoittajan valitsemalla tarkasteluhetkellä noin 100 000 euroa. Veronmaksaja KYLLÄ kunnalla on varaa rakentaa kaikenlaisia tekojääratoja ja muita hössötyksiä, mutta kevyen liikenteen väylää Niittytielle ei saada aikaiseksi! Vaara Tykkilumella jatkoa hiihtokauteen. Myös eri toimenkuvia on tarkasteltu jo parin vuoden ajan suhteessa tulevaisuuden kuntaan. Jotta Muhola edelleen säilyisi vireänä ja houkuttelevana kylänä, ehdotan ”Pikku Kokkolan” uusiokäyttöä. Toini Hämäläinen Saarensalmi Olen katsonut, ettei kunnan kannata lähteä juupaseipäs -keskusteluun yleisönosaston palstalla ja siksi välttänyt kannanottoja. Joulushow pidetään Pihtipudas-salissa lauantaina 17. Lainojen vakuudet eivät kata kuin murto-osan mahdollisista menetyksistä. Tilaisuus alkaa kello 19
Heikki Dahlbackan mukaan nyt on perinneyhdistyksen aika, koska yksittäisten sotaveteraaniyhdistysten toiminta on päätetty lakkauttaa vuonna 2018. — Tätä asiaa on valmisteltu pitkään. Pihtiputaan kirkossa joulukonsertti pidetään maanantaina 19. Konserttiin saa lippuja Pihtiputaan R-Kioskilta, nettiosoitteesta lippu.fi sekä ovelta. 3,95 Miesten PIPO Norway Poikien TOPPATAKKI 120-160cm 11 95 Lasten TOPPAHOUSUT 36 95. Sattui huonoja ja hyviä asioita. Tänä vuonna Pete esiintyy joulukiertueella neljässä kirkossa vocal folk hop -yhtye Tuulettaren kanssa. Perinneyhdistykset vastaavat jatkossa esimerkiksi sodan muistomerkeistä, sotiin liittyvän perinteen ja -esineistön vaalimisesta ja tallentamisesta sekä isänmaallisissa tilaisuuksissa avustamisesta. 17,65 DEFA-SOPIVAT LOHKOLÄMMITIMEN JOHDOT 5m 2m ROCO TOOLS ULKOAJASTIN 24H 3500W/16A 3 95 norm. Perinneyhdistykset jatkamaan veteraanityötä HEIKKI JÄMSÉN Kinnulan Sotaveteraanien pitkäaikainen puheenjohtaja Heikki Dahlbacka valittiin Viitasaarella jäseneksi toimikuntaan, joka valmistelee yhden laajan sotaveteraanien perinneyhdistyksen perustamista pohjoiseen Keski-Suomeen. 044 785 2737 KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi Tarjoukset voimassa KE–TI 23.-29.11. Kotipihassa asuva Martti Puranen odottelee sadan vuoden täyttymistä iloisella mielellä. 9–18, LA 9-16, SU 12–16 p. Kinnunen. Lottina palvelleitakaan ei ole enää kuin kaksi: Eeva Kinnunen ja Maire Salonen. Ei muuta kuin piehtaroi ja antaa päivien kulua. Finaalissa Petellä on kilpakumppanina Johanna Försti. Peten uusi sinkku ”Kohta sataa” julkaistiin pari viikkoa sitten. Saarijärvi tarkkailee tilannetta. KLO 12-16, TERVETULOA! SERLA SIIVOUSPAPERI 2RL/PKT PUOLEEN HINTAAN! 99 ORAL-B HAMMASTAHNA 50ML Pro Expert Professional Protection 19,80/L 4 99 2 PL BIO LUVIL 1L 2,50/L Tintti TALIPALLO 6 KPL/PKT 1 50 2 KPL norm. 23. Ennakkosuosikeihin lukeutunut Pete Parkkonen pääsi sunnuntaina finaaliin musikaaliaiheisesta välierästä Tähdet Tähdet -kilpailussa MTV3 -kanavalla. — Siellä tapahtui niin paljon, että kaiken kertomiseen ei aika riitä. Sodan muistot tulevat silti vieläkin usein mieleen. Tuuletar on riemukas vocal folk hop -yhtye. 3,95 19 95 Miesten TOPPAHOUSUT 2 95 norm. Kinnulassa on jäljellä enää kaksi sodan kokenutta miestä, 99-vuotias Martti Puranen ja häntä neljä vuotta nuorempi Arvo E. Sitä ennen Pete ja Tuuletar konsertoivat Kiuruveden, Pyhäjärven ja Sievin kirkoissa. joulukuuta kello 19. Kinnulan Sotaveteraaneja pitkään johtanut Heikki Dahlbacka kävi jututtamassa Kinnulan vanhinta asukasta, 99-vuotiasta sotaveteraania Martti Purasta. Mitään hankaluutta ei ole, Martti Puranen myhäilee. joulukuuta. PIHTIPUDAS, ARK. Pete Parkkosen ”Mitä mä teen” -single ylitti platinarajan tänä syksynä. Peten joulukonsertti kirkossa Pete Parkkonen ja Tuuletar-yhtye esiintyvät Pihtiputaan kirkossa 19. 0,99/pkt norm. Pohjoisen Keski-Suomen perinneyhdistykseen ovat lähdössä Kinnulan lisäksi toimintansa yhteen niitannut Pihtiputaan ja Viitasaaren sotaveteraanit, Kivijärvi, Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Äänekoski, Suolahti ja Sumiainen. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää PALVELEMME SUNNUNTAINA 27.11. Tämä on kuin kukkopojan elämää. 12,95 6 95 norm.8,95 SÄÄSTÄ YLI 60% 6 90 norm. Voittaja selviää ensi sunnuntaina kello 19.30 alkavassa lähetyksessä. Selvisimme itsenäisinä, jo talvisodassakin mukana ollut Martti Puranen sanoo. Ohjelmisto koostuu perinteisistä joululauluista uudelleen sovitettuina ja mielenkiintoisina versioina, mutta mukana on myös muun muassa äskettäin kuolleen Leonard Cohenin tunnetuimpiin lauluihin kuuluva ”Hallelujah”. Ilmeisesti Saarijärvellä mietitään sitä, asettuako oman yhdistyksen vai koko maakunnan kattavan perinneyhdistyksen kannalle. Veteraanien perinnetyön jatkajiksi on aika löytää nuorempia tekijöitä, koska aika ajaa armotta nykyisen veteraanisukupolven ohi. Hyviin muistoihin kuuluu se, että teimme sodassa työmme hyvin ja voitimme, jollain lailla. Ensin oli ajatus, että Keski-Suomen tulisi yhdeksän perinneyhdistystä, Heikki Dahlbacka kertoo. 4,95 1 95 norm. marraskuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Pete Parkkonen piti vuosi sitten ensimmäiset joulukonserttinsa kotikylänsä Elämäjärven Mäntypirtillä ja Sievin kirkossa. 3,50/kpl Carman auton SISÄTILANLÄMMITIN 1000W 9 95 norm. Monitaitoiset laulajat luovat pelkillä äänillään sointirikkaan musiikillisen maailman. — Kaikki on hyvin. Nyt määrä näyttäisi jäävän neljään tai viiteen
Metsä Groupin metsäasiantuntijat Markku Paananen (vas.) ja Mika Marin kutsuivat nokipannukahville Hiekkaan. Titteliä muutettiin, kun metsänhoitopuolen markkinointi tuli vahvasti mukaan työnkuvaan. Ei suinkaan mikään auringonlaskun ala Biotuotetehtaan tuotannon käynnistyttyä työllistävä vaikutus koko arvoketjussa Suomessa on yli 2 500 työpaikkaa, joista uusia on noin 1 500. — Tehtaan kautta kasvavat puumäärät varmistavat sen, että nykyinen puunkorjuuja kuljetuskalusto saa tehdä kunnolla töitä. Vielä tänä talvena katkottua kuitupuuta ei voida varastoida isoja määriä, sillä metsätuholaki kieltää talvella kaadetun havupuun varastoimisen metsässä. — Hankintapuun kyÄänekosken tehdas poikii lisää työtä myös pohjoiseen Keski-Suomeen Metsä Groupin biotuotetehtaan puunhankintaa aloitellaan jo vähitellen syntä kasvanee ensi syksystä lähtien. — Metsänomistajilla on aivan selvästi halukkuutta myydä puuta. Mika Marin muutti Pihtiputaalle vuonna 1999. Markku Paananen uskoo lisääntyvän puunhankinnan vaikuttavan lähikuntien työllisyyteen. — Puunhankintaan liittyvästä työvoiman tarpeesta on suurin osa maakunnissa: metsureita, koneja automiehiä ja metsäpomojakin. Mika Marin aloitti toukokuussa Metsä Groupin metsäasiantuntijana Pihtiputaalla Eino Variksen jälkeen. Myös Pihtiputaalla saatiin hetken ihmetellä hankkeen mittaluokan suuruutta, kun jättimäisiä valkaisutornin osia vietiin syksyllä tehdastyömaalle erikoiskuljetuksessa Nelostietä pitkin. Paananen korosti tehtaan olevan hyvä signaali koko Suomelle. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 23. Sen vaikutus ulottuu myös koko maahan, koska puuvirrat menevät uusiksi. Tehdas tuo vireyttä puukauppaan Metsäasiantuntija Mika Marin arvioi biotuotetehtaan tuovan huomattavasti lisää vireyttä puukauppaan. Metsä Group sijoittaa Äänekosken tehtaaseen 1,2 miljardia euroa, joka on suurin investointisumma Suomen metsäteollisuuden historiassa. Kuljetuspuolellakin voidaan ajatella asioita uudelleen tehtaan valmistuessa. Aikataulu pitää, ensi vuonna valmis Markku Paananen kertoi, että tehdas alkaa olla rakennettu 70-prosenttisesti. Markku Paananen muistutti, että puuta jalostamalla voidaan tehdä nykyään melkein mitä vain kynistä ja vaatteista alkaen. Nythän on ollut pitkiäkin seisokkeja, Markku Paananen totesi. Talviharvennusten ostomäärää mitoittavat korjuukaluston kapasiteetti ja sekä laitosten puutarpeet. Koneiden käyttöasteet nousevat, ja kuskeja tarvitaan. Tehtaan olisi tarkoitus käynnistyä ensi vuoden kolmannella neljänneksellä, jolloin kesäkorjuuleimikoita tarvitaan koneiden työohjelmille. Metsä Group aloittelee hiljalleen puunhankintaa. Kunnan maalla on tehty harvennusta sekä siemenpuuhakkuita.. Konginkankaalla asuva Metsä Groupin metsäasiantuntija Markku Paananen naurahti, että hänkin joutui viettämään aikaa kynttilänvalossa, kun sähköt katkaistiin kuljetuksen takia. marraskuuta 2016 JUHA KIVINEN Pihtiputaalaiset saivat kuulla, mitä hyvää Äänekoskelle valmistuva biotuotetehdas tuo muualle maakuntaan ja kauemmaskin, kun Metsä Group järjesti metsäpäivän Hiekan raviradan vieressä. — Asun Liimattalassa parikymmentä kilometriä uudesta piipusta pohjoiseen, joten onhan se upeaa nähdä sitä tohinaa, ja että kaikki on pysynyt oikeasti budjetissa ja aikataulussa. Talvija kesäkorjuun päätehakkuut sekä kesäharvennukset ovat nyt ostoslistan kärjessä. Keväästä lähtien puukauppa on käynyt vilkkaana Pihtiputaalla. Haluamme ostaa lisäpuut Metsä Groupin omistajajäseniltä, Marin korosti. Metsä Group järjesti metsäpäivän aikana hakkuunäytöksen Hiekan raviradalle menevän Tarhantien varressa. Biotuotetehdas tulee käyttämään 6,5 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa. Merkittävimpiä työllistämisvaikutuksia odotetaan metsätalouteen ja kuljetuksiin. — Metsäteollisuutta pidettiin auringonlaskun alana, mutta kun katsotaan ympärille, metsät voivat hyvin, niitä on hoidettu entistä paremmin ja pitkäjänteisesti ja ne tuottavat, joten metsänomistaja kaipaa lopputuotteelleen myös kysyntää. — Ensi kesän harvennusja kuituleimikoita ostetaan mielellään, mutta niitä ei korjata vielä tämän talven aikana. Hän työskenteli kahdeksan vuotta metsänhoitoyhdistyksellä ja sen jälkeen Metsäliitolla Kivijärven ja Kinnulan alueella. Metsäasiantuntijat ovat entisiä ostoesimiehiä. — Talvilaani voidaan tyhjentää kerralla terminaaliin ja ajaa siitä keskitetysti. Tehtaan puunkäyttö on 240 rekka-autoa pyöreää puuta ja 70 hakeautoa vuorokaudessa sekä junat päälle
040-962 5067. Paketteihin ei saa panna rahaa eikä tietoja lahjanantajasta. — Monikaan järjestö Kinnulassa ei taida olla toiminut näin pitkään, mietti Piispanen. Valtakunnallinen järjestö perustettiin vuonna 1920, ja Kinnulan paikallisyhdistys kuusi vuotta myöhemmin. Ennen juhliin menoa piti valita joko pinkki tai sininen passi. Niinpä MLL:n väki toivoo, että ihmiset ilmoittaisivat jälleen itse, jos omat tai vieraat lapset tarvitsevat lahjan Joulupuusta. — Tänä syksynä järjestetään tuttuun tapaan joulupuu yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Sen jälkeen ostetaan lahja ja palautetaan se kirjastoon perjantaihin 16. Kaikki tiedot käsitellään luottamuksellisesti. Jokaisesta toiminnasta sai merkinnän passiin, ja lopuksi jaettiin Suffelit passia vastaan. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pihtiputaan yhdistys pystytti kirjaston lehtienlukusaliin Joulupuun vähävaraisten perheiden auttamiseksi yhdeksännen kerran. — Pienellä paikkakunnalla tapahtumia ei ole, jos ei niitä itse tee. Jokainen Joulupuusta lapun ottava on myös velvollinen ostamaan lahjan. Joulupuu toimii kuten aiempinakin vuosina. MLL:n väki hoitaa lahjat tiedoksi saatuihin perheisiin jouluun mennessä. Tätä hommaa on kyllä mukava tehdä, kun on niin kiva porukka, Piispanen kertoi. Lisäksi temmellettiin suuren suosion saaneella temppuradalla, jonka suunnittelussa ja rakentamisessa olivat olleet apuna 12-vuotiaat Tuomas ja Aleksi. — On mukava, kun Kinnulassa tapahtumiin osallistutaan niin aktiivisesti! Mio Piispanen sai kasvomaalauksen Marika Pasaselta. Eräässä laulussa puhuttiin hiiristä ja viiksistä. Kuusenoksalta valitaan lappu, jossa kerrotaan lahjansaajan ikä, sukupuoli ja vaatekoko. marraskuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 7 Pihtiputaan MLL:n Joulupuu kerää taas lahjoja vähävaraisille Juhlat täynnä laulua ja leikkiä Lastenkutsut olivat Kinnulan MLL:n paikallisyhdistyksen 90-vuotisjuhlien teemana KRISTA HERRANEN Sunnuntaina Keskuskoululla oltiin juhlatunnelmissa, kun vietettiin Kinnulan MLL:n 90-vuotissyntymäpäiviä. Yhteyttä voi ottaa Laura Puurulaan, p. Satujumpassa leikittiin Minni Hiiren (Janika Voutila) johdolla. Myös yritykset voivat ilmoittaa lahjoituksistaan samaan numeroon. Puusta otettu lappu pyydetään teippaamaan paketin päälle. Nykyään paikallisyhdistyksen toiminta koostuu viikottaisesta perhekahvilasta, rotinakassien jakamisesta vastasyntyneiden perheille, Nalle-neuvolasta Kinnula-päivillä sekä muista tapahtumista. Uusiakin on saatu mukaan. Me hoidamme puun pystyttämisen ja tiedottamisen, Piispanen kertoi. Voutila haluaa osallistua jatkossa vielä enemmän tapahtumien järjestämiseen. Nyt on kolmas vuosi, jolloin MLL joutuu huolehtimaan Joulupuusta yksin ilman kunnan sosiaalitoimiston apua. joulukuuta mennessä. 23. Tällä hetkellä aktiivisia jäseniä on 10-15. Olen vetänyt satutanssia ja touhujumppaa. Alva (vas.) ja Aurora Puurula ihastelivat MLL:n Joulupuuta kirjastossa.. — Koska teemme työtä lasten hyväksi, halusimme järjestää lapsille kivan juhlan, kolmatta vuotta puheenjohtajana toimiva Sanna Piispanen kertoi. Yksi heistä on Janika Voutila. Ohjeita kertoi Jenni Forsén. Juhlat olivat menestys, paikalla oli miltei kahdeksankymmentä lasta. Aktiivista osallistumista Juhlissa lapset kiersivät eri pisteillä askartelemassa, koristelemassa pipareita, onkimassa, ottamassa kasvomaalauksia ja osallistumassa satujumppaan. — Muutin noin vuosi sitten takaisin Kinnulaan ja siitä lähtien olen ollut mukana. Yhdessä muiden järjestöjen kanssa MLL Kinnula huolehtii nuokkarin valvonnasta ja pyöräilykypärien jakamisesta ekaluokkalaisille
Viitasaarella oppilasmäärä on ollut parhaimmillaan yli kahden ja puolensadan, mutta nyt Talousnäkymien parantuminen lisää ammattikoulutuksen suosiota Putaanvirran koulun joukkue Perunat eli Jere Salojärvi (vas.), Laura Savela ja Jussa Paananen logistiikkapuolen kuormansidontatehtävässä. Kolme-vuotista hanketta vetää kuvanveistäjä Jaana Bombin. — Taitaja 9 on meille yksi markkinointitapahtuma. Seisoo harmaat päivät ikkunan edessä ja odottaa lasta, joka ei palaa. Logistiikkaopiskelijoita on POKE:lla liki sata, jos lasketaan mukaan myös Äänekoski ja Tarvaala. marraskuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT JUHA KIVINEN Koulutusjohtaja Hannu Pönkä Pohjoisen KeskiSuomen ammattiopistosta katseli tyytyväisenä peruskoululaisten Taitaja 9 -paikalliskilpailua POKE:n Viitasaaren yksikössä. Puuristit lahoavat ja ruosteesta huolimatta rauta ristit ovat kuin kauniita koruja. Saapasjalkainen musiikkidraama esitetään sunnuntaina kello 18 Putaanvirran salissa.. Hauskaa tekemistä, jossa monesti ratkaisee se, miten tehtävä onnistuu tiimityönä. Täällä voin ajatuksin matkata kauaksi,ihailla karua kauneutta ja antaa kuvitelmieni tutustua. Logistiikassa on eniten opiskelijoita. Tarinapuu on toteutettu suomenlampaan villasta neulahuovuttamalla ja sen sijoituspaikka on Silkkilinnan päiväkodin lasten yhteisen leikkitilan seinä. Mikä aine kuuluu mihinkin ruokaan. Musiikkidraamassa kulJoutsenlaulu tunnelmoi Saapasjalkaa jetaan elämänmittainen matka talkoolaisten elämää nuoruudesta keski-ikään. Logistiikkapuolella on jo nyt enemmän tulijoita kuin voidaan ottaa sekä aikuisopiskelijoiden että nuorten puolella, Pönkä kertoi. Vain kuu öisin valollaan lohduttaa, kun hautakivet kallistuen surevat menetettyjä tekstejään. Tänään pidettyjen Kinnulan uuden päiväkodin avointen ovien päivän yhteydessä paljastettiin Tarinapuu-yhteisötaideteos. — Ehkä lukio on vetänyt nyt paremmin, kun on ollut valtakunnallisesti taantumaa. Viitasaarella on kaksi aloittavaa ryhmää, kakkoset ja kolmoset sekä aikuisryhmä. se koskettaa, mutta emme voi muuta kuin kunnioittaa ja esittää osanottomme. Opinto-ohjaaja Sari Paananen kertoi, että koulutukselle on myös tarvetta, sillä esimerkiksi Wiitaunionin työtehtäviin tarvittaisiin lisää kokkeja. Ja hän tietää: tämän kivun kanssa on tultava toimeen, se on ystävänä lopun matkaa. Lukio antaa ehkä enemmän aikaa miettiä, mikä se ala voisi olla. Joskus pysähdyn kuuntelemaan tuon maan hiljaisuutta, surullisuutta. Mutta kun pääsemme taantumasta irti, se näkyy välittömästi meilläkin. Hautausmaa Vieraillessani vanhalla hautausmaalla minulle tulee aina niin tyyni olo. Vanhojen kuusien syvään kumartaneet oksat ovat nöyrinä pukeutuneet naavaan. Kierrellessäni askeleeni tuntevat paksun sammaleen pehmeyden. Sinne tuskin auringon säteet yltävät paikka on vaipunut hämärän syliin. Joutsenlaulu sai ensiesityksensä kesällä Saapasjalka Tribuutissa Kumpulan lavalla. Tarinapuu paljastuu Silkkilinnassa Tammikuussa 2016 aloitetun ja syksyllä valmiiksi saatetun teoksen ideointiin ja toteuttamiseen on osallistunut yhteensä noin viisitoista kinnulalaista naista sekä yksi mies. 8 23. Myös yhdistettyjä kokin ja siivoojien pestejä olisi tiedossa. Hannu Pönkä sanoi, että ammatillinen koulutus elää aika lailla suhdanteiden mukaan. (Annika Koivukangas) Lapseni, sinua niin valtavasti ikävöiden Äitisi Lukijalta Pihtiputaalaisten nuorten esittämässä musiikkidraamassa muistellaan ja fiilistellään Saapasjalkarockin alkuaikoja. Jos vain yksi tekee ja muut katsovat, se ei toimi. Silloin jokin tuntematon saavuttaa sisimpäni ja aivan kuin kuulisin haurauden hiljaa huokailevan jokaisesta haudan kummusta, kertoakseen menneitä, haudattuja tarinoita. Matkailuja ravitsemispuolellakin on ennätyksellisen iso luokka. Hautausmaa on unohtumassa omaan rauhaansa. Festivaaleilla esiintyneiden bändien musiikki kuljettaa tarinaa ja nostaa näkyväksi muistoja, joihin on niin nuorten kuin vanhempienkin helppo samaistua. Teos on osa pohjoisen Keski-Suomen neljän kunnan alueella toteutettua Taiteen Wirtapiiri -yhteisötaidehanketta. Vuokko Suominen Hän kuuntelee etsii muiden joukosta askelia, jotka ovat jo lähteneet. Pulaa on sekä työntekijöistä että sijaisista. Äänekoskelle valmistuva biotuotetehdas ryöpsäytti opiskelijamäärän nousuun, ja yksi luokka lisättiin sen takia. POKE:n Viitasaaren yksikössä suoritetaan tutkintoja logistiikassa, rakennusalalla, koneja metallialalla, hotelli-, ravintolaja catering-alalla sekä kotityöja puhdistuspalveluissa. Aikanaan valtakunnallisestikin merkittävä festivaali oli iso juttu pienelle paikkakunnalle. Teoksen valmiiksi saattamiseksi osallistujilla on mennyt yhteensä noin 400 tuntia. Ammattikoulussa on toisaalta väistämättä näkynyt väestöpohjan pieneneminen pohjoisessa Keski-Suomessa
Muutama joukkue tosin jäi pois viime hetkellä. Hannu Pönkä kertoi, että pudotus on jatkunut tasaisesti neljän-viiden vuoden ajan. Kinnulan voittajajoukkueen pojat myönsivät, että tehtävät olivat aika haasteellisia, ja vaikein oli juuri ensimmäinen ruokarasti. Viitasaaren paikalliskisaan oli ilmoittautunut 29 joukkuetta, joista kahdeksan Pihtiputaalta ja yhdeksän Kinnulasta. Asialla Putaanvirran koulun Team YP eli Roalbin Reyes (vas.), Joonatan Kemppainen ja Viola Saari.. Täytyy pitää Kinnulan mainetta yllä. Vain kuusi joukkuetta sai loppuajan eli pääsi maaliin, eikä moni joukkue yltänyt edes viimeiselle metallisen palapelin rastille asti. toukokuuta. Kärkikolmikko jatkaa aluekilpailuun Äänekoskelle 19. Taitaja-kisan voitto Kinnulaan Viidennentoista kerran järjestettyä Taitaja 9 -kilpailua muutettiin tälle lukuvuodelle. Rakennuspuolen rastilla piti irrottaa ruuvit oikeilla välineillä. Talousnäkymien parantuminen lisää ammattikoulutuksen suosiota Putaanvirran koulun joukkue Perunat eli Jere Salojärvi (vas.), Laura Savela ja Jussa Paananen logistiikkapuolen kuormansidontatehtävässä. Viitasaarella vei voiton Kinnulan ykkösjoukkue Viivi Syrjä, Joni Häkkinen ja Onni Mäntylä. Totta kai lähdetään voitto mielessä Äänekoskelle ja yritetään loppukilpailuun. Nyt mukaan pääsivät ensi kertaa yhdeksäsluokkalaisten lisäksi myös seitsemännen ja kahdeksannen luokan oppilaat. — Ei oltu harjoiteltu, se on yliarvostettua. Viitasaarella oli yllättävän hankalia tehtäviä. He naurahtivat, etteivät ole mitään ruoanlaittajia. Nyt Pihtiputaalle ei tullut menestystä. Viime vuonna neljän parhaan joukossa ei ollutkaan muita kuin Putaanvirran koulun joukkueita. Kinnulan voittajajoukkueen jäsenet Viivi Syrjä, Onni Mäntylä ja Joni Häkkinen saivat palkinnoksi reput. tammikuuta. 23. Oppilaat oikealta: Laura Paananen, Elli Varis ja Elmeri Varis. Tuntiopettaja Lauri Kaikkonen seuraa, kuinka Putaanvirran koulun joukkue Talipallo selviää ruoka-ainetehtävästä. Jotkut juuttuivat jopa ensimmäiseen tehtävään, jossa piti arvioida, mihin ruokalajeihin eri ruoka-aineet liittyivät. marraskuuta 2016 9 KOTISEUDUN SANOMAT ollaan 160-170:n hujakoilla. Toiseksi tuli Pienet pinkit pyöreät pingviinipojat Viitasaarelta ja kolmanneksi Kaupunkilaiset Kannonkoskelta. Kun luokka-asteita tuli lisää, myös osallistujien määrä kasvoi. Näppituntumalla mentiin. Sieltä pääsee kolme parasta keskisuomalaista joukkuetta Taitaja 9 -finaaliin Helsinkiin 16. Pihtiputaalaiset ovat yleensä jyränneet vahvasti paikalliskisassa
Kaivaten Elsa Ilmi sisarien ja veljien lapset perheineen Esko ja Hilkka perheineen Kaisu ja Jussi perheineen Kirsti ja Hannu perheineen sukulaiset, naapurit ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus on Kinnulan kirkossa lauantaina 3.12.2016 klo 13.00 ja muistotilaisuus siunauksen jälkeen seurakuntakodissa. klo 9.30 perhekerho seurakuntakeskuksen päiväkerho tiloissa, tervetuloa aamupuurolle Sallilan saliin jo klo 8.30-9.30 josta voi siirtyä perhekerhoon. Klo 13.15 hartaushetki Terveyskeskuksessa. Myynnissä laatikoita, käsitöitä ja eril. Sama uudestaan aloittamisen riemu valtaa kuitenkin aina seurakunnan, kun se saa evankeliumitekstiin liittyen laulaa Jeesuksen Jerusalemiin tervetulleeksi toivottaneen ihmisjoukon tavoin: ”Hoosianna. Hakkarainen s. La 26.11. Avustusta haetaan kunnanhallitukselta ja hakemukseen tulee liittää perustelujen lisäksi seuran tai yhdistyksen toimintasuunnitelma sille vuodelle, jolle avustusta haetaan. Avustuksen saaneen kohteen tulee vuoden sisällä avustuksen saamisesta raportoida kunnanhallitukselle kirjallisesti siitä, miten ja mihin avustus on käytetty.. Ti 29.11. Tenoriääntä soitti velipoika käyrätorvella. Avustusten hakuaika on vuosittain elokuussa. muut sukulaiset Tunsit metsät, tunsit veet, soi sulle luonnon kanteleet. klo 11 13 EUruoka-avun jako. E. Kiittäen ja kaivaten Heikki Leena Ritva, Risto ja Santtu Samu, Sanna ja Ilona Satu ja Juha perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattelemana. Arpajaisia ja kahvio. Erityiset tilaisuudet To 24.11. Klo 17.30 kokkikerho seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa. sisarten lapset perh. Lavanti, L. klo 9.30 lasten adventtihartaus pääkirkossa. klo 13 pyhäkoulu (ry) Lahtisella, Kärväsjärventie 36. Siunattua adventin aikaa 2016. Liisavaimollani on yhä joka vuosi tapana kuunnella kasetille äänitetty vuoden 1984 vesper. 11. Puurolounaan hinta 5 €. Yksittäiselle taholle myönnetään avustusta korkeintaan 1 000 euroa. Lavanti, L. Avustus voidaan myöntää kylillä hyvinvointia edistäville seuroille ja yhdistyksille. To 1.12. Ja tuskin se onnistuu sittenkään, sillä läsnäolevassa seurakunnassa ja jumalanpalvelustehtävissä toimivissa on tapahtunut muutoksia. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Sunnuntaiksi Pihtiputaan seurakunta Hoosianna Otsikko on Vanhan Testamentin Psalmin 118 jakeesta 25 ”Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!” Useimmille sana hoosianna on tullut tutuksi Voglerin säveltämästä Hoosiannahymnistä, jota laulettiin nuoruudessani adventin alkaessa koulun yhteisesssä aamuhartaudessa. Kappale oli siis hyvin tuttu, kun 1970-luvun lopulla sain muutaman kerran toimia liturgina adventtivesperissä Pihtiputaan kirkossa. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10 – 16. 1980-luvun virsikirjauudistuksessa hymni otettiin virsikirjaan seurakunnan laulettavaksi virreksi. Siellä ehdin toimittaa vesperin kanttori Martti Murtoperän toimiessa kuoron johtajana useina vuosian ennen siirtymistäni uudelle paikkakunnalle. klo 15.30 lapsikuoron harjoitukset Sallilassa. -luokkalaisille Pihtipudas-salissa. 2016 Kinnulassa On ikävää, jota ei voi ilmaista, on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta. Surren ilmoitamme Teuvo Ensio KINNUNEN s. 8. Tuota vesperiä toimittaessani tiesin sen jäävän virka-aikani viimeiseksi. klo 15.15 sählykerho 2-4. Kunnanhallitus tekee päätöksen hakemusten ja toimintasuunnitelmien pohjalta. Sen myötä palaavat mieleen monet ihanat muistot adventtikirkoista ja vespereistä vuosikymmenten varrelta. Päiväkerho Ma 28.11. Ihan samanlaista jumalanpalvelusta ei siis ole edes teoriassa mahdollista toimittaa kuin joka kolmas vuosi. Näit sinitaivaan ja pilvet siellä, pihapiirissä, rannalla, kotitiellä. 6. Jumalanpalvelukset Su 27.11. Olin jo silloin päättänyt jäädä vuorotteluvapaalle ja sen jälkeen eläkkeelle. Kaikkein juhlavimpana vesperinä on jäänyt mieleen vuoden 1984 adventtivesper, joka toteutettiin samaisena päivänä vihityssä Haapaveden seurakunnan uudessa kirkossa. Kirkkoherranvirasto suljettu, klo 18 Siioninvirsiseurat Aila Kinnusella, Mikonkuja 5, aluesihteeri Hanna Tuura sekä Erkki ja Sanna Lavanti Su 27.11. 014-562 196 • Hieronta • Kotikäynnit • Lääk.voim. Haudattu: Teuvo Ensio Kinnunen 84 v To 24.11. Viimeksi sain olla liturgina vesperissä adventtina 2014 hoitessani Toholammin seurakunnan kirkkoherran virkaa. Tervetuloa jouluntunnelmiin. 044 509 0598. klo 8.30–9.30 kaiken kansan aamupuuro Sallilassa. Tervetuloa! K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Ke 30.11. joululahjaideoita. klo 10 messu pääkirkossa. 2. 7. Kumppanuus, Eläkeläiset ry, Kirkkokuoro, Muistiyhdistys, Ploki, Elämäjärven Maaja Kotitalousnaiset, seurakunnan lähetysja diakonia sekä yksityisiä myyjiä. Keijo Paavola Rakkaamme Tyyne Elisabet UNTAMO o.s. Messun jälkeen kirkkokahvit. klo 9 alkaen Tahkoniemessä laatikkotalkoot. Kanttorina oli seurakunnan nuori kanttori Lauriina Hurtig ja kuorona seurakunnan oma kirkkokuoro. Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille, jotka olette tuoneet Touhupiirille lankoja tai muistaneet rahalahjoituksin. Ma 28.11. ei tilaisuutta. klo 11–13 Pihtiputaan helluntaisrk:ssa. klo 10 ensimmäisen adventtisunnuntain Perhemessu kirkossa, Lähetystyö tarjoaa kirkkokahvit Ti 29.11. Tervetuloa! Eri ryhmien toimintaa Ke 23.11. La 26.11. To 24.11. 3. Ihmisjoukot katkoivat palmunoksia ja levittivät niiden kera vaatteitaan ratsastajan tien koristeeksi ja huusivat: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!” Monta muistoa Hoosianna-hymnistä on varmaan mielessä tämänkin tekstin lukijalla. Ensimmäisellä kerralla kuoroa johti kanttori Terho Taipalinen ja hänen jälkeensä kanttori Onni Pääkkönen, jonka vaimo Paula toimi seurakunnan virassa olevan kanttorin ominaisuudessa urkurina. Lippuja voi ostaa Mantasta tai diakoniatoimistolta. -luokkalaisille Pihtipudassalissa. klo 12 Seurakuntakerho seurakuntakodissa, R.y:n hartaudet: klo 11.45 Pappilanranta, klo 12.30 Kotipiha ja klo 13.15 Pihlajakoti Avustusrahaa kyläkunnille Pihtiputaan kunnanhallitus esittää valtuustolle Vasemmistoliiton aloitteen pohjalta, että kunnanhallitus ryhtyy jakamaan avustusta sivukylille vuosittain. Myymässä mm. Ma 28.11. Jumalanpalveluksissa luettavat lukuja evankeliumitekstit noudattavat kolmen vuoden mittaista kiertoa. 11. Rakas puoliso, äiti, mummu ja isomummu Aune Maria KINNUNEN o.s. klo 18.30 lauluseurat (ry) Moisiolla, Karmalantie 79. Puh. Lämmin kiitos Kinnulan Kartanon ja Kotipihan henkilökunnalle Teuvon hyvästä hoidosta. Samalla se sai paikan virsikirjamme ensimmäisenä virtenä. klo 9.30 lasten adventtihartaus Muurasjärven kirkossa. Klo 16.15 sählykerho 5-6. 9. Oma niin sanottu stemmani on vetopasuunalla soitettava bassolle laulettavaksi tarkoitettu. Tuotto käytetään pihtiputaalaisten vähävaraisten jouluavustuksiin diakoniatyön kautta. Musiikki Ke 23.11. Itsellä varhaisimmat liittyvät kouluaikoihin sekä soittamiseen Kulosaaren seurakunnan puhallinorkesterissa. Musiikki: Pia Pasanen, puhe: Kirsi Sepponen. 7. Nuoret Ti 29.11. Kahvit lähetyksen hyväksi. 2016 Kinnula Kaipaamaan jäivät Raimo Erkki Niilo, Helena ja Seija perh. Pekkarinen s. Klo 17.00 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa. Tervetuloa. Ma 5.12. Kahvitarjoilu Tervetuloa! To 24.11. E. Ti 29.11. klo 12–16 Sallilassa joulutori. Muistotilaisuuteen osallistumisesta pyydetään ilmoittamaan sunnuntaihin 27.11.2016 mennessä puhelimeen 040 749 0488 Vaula Leppänen. Klo 15 messu Muurasjärven kirkossa. Tervetuloa! Su 27.11. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 23. Tämä riemuun viittava merkitys korostuu adventtisunnuntain evankeliumiteksteissä, joissa kerrotaan Jeesuksen ratsastamisesta Messiaana aasinvarsan selässä pyhään Jerusalemin kaupunkiin. Avalon kuoro. Ke 30.11. Kun orkesterissa ei tuossa vaiheessa ollut vielä bassoa, jäi muuten tenorikorkeutta soittavalle pasunistille tehtävä soittaa alinta ääntä. 3. Jälleen voidaan jakaa hyvää mieltä erilaisten käsitöiden kautta. 2016 Kinnula On ikävää, jota ei voi ilmaista, on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää, ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta. Siunattu olkoon Hän!” Siihen joukkoon on jokainen tervetullut – vastaanottamaan Vapahtajan, joka uudenkin kirkkovuoden aikana tulee seurakuntansa keskelle tarjoten elämän ja autuuden Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. klo 9.30 lasten adventtihartaus Muurasjärven kirkossa. marraskuuta 2016 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA • Fysik.hoidot • Lääkinnälliset tuet • Puh. 1928 Kivijärvellä k. Klo 18.30 lauletaan uusia virsiä Sallilassa. Klo 18 Muksukuoro Sallilassa. 1932 Kinnula k. Lill. klo 18 isoiskoulutusilta ja jatkoisoiskoulutusilta (jiso) seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa. Kiitos myös äitiä hoitaneille. Seurat Pe 25.11. Hoosiannahymniä soitettiin sitten paitsi ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksessa, myös jossain seurakunnan joulujuhlassa. Lämmin kiitos osanotosta ja meitä surussa muistaneita. klo 12.30 hartaushetki Sopukassa. Messun jälkeen puuroja kahvitarjoilu Sallilassa kanttori Liina Lillin läksiäisten merkeissä. 13. 1932 Kinnula k. Toinen hymnin käyttötilanne on Armas Maasalon säveltämä adventtivesper, johon Voglerin Hoosianna sekakuorolle sovitettuna sisältyy. klo 18.30 lähetysilta. Muurasjärven päiväkerhot (molemmat ryhmät) tulevat kerhoon jo klo 9.30. Siunaus toimitettu 19.11.2016 läheisten läsnä ollessa. Kirkkokuoro ja palveluryhmänä Lapsikuoro. Vaikka sanan alkuperäinen merkitys onkin lähinnä rukous ja anomus avusta ja menestyksestä, on siihen liittynyt aikojen myötä myös ajatus ilosta ja kiitollisesta riemusta. 11. Ensimmäisestä adventista alkaa paitsi jouluun valmistautumisen aika, myös uusi kirkkovuosi. Aimo ja Marja-Leena Kakriainen kertovat kuvin ja sanoin Afrikan-lähetystyönsä ensimmäisestä kaudesta. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Ke 23.11. Su 27.11. Per-Olof Moberg, rovasti EU-RUOKA-AVUN JAKO huomenna to 24.11. Lill. klo 17 Kirkkoneuvoston kokous seurakuntakodissa Ke 30.11. Avustuksiin varataan 10 000 euroa. klo 17 Muskari Sallilassa. klo 18 ylistysilta. klo 12 Touhupiiri Sallilassa. klo 11–13.30 Kahvila-Ravintola Mantassa jälleen puurolounas
putaalle Lindemania katsomaan tullut Anna-Liisa Märsylä. Yleisöstä löytyi suuria Lindemanin faneja. Pieni odottaja sai herkistymään, minkä jälkeen pompattiin vauhdikkaaseen sovellukseen Rekiretki -kappaleesta. Lisätietoja / ilmoittautuminen 044-577 6390 Elina Mäkinen Lahjaksi Pihtiputaan Kirja II Kotiseudun Sanomista Pihtipudas-Seura ry www.pihtipudas-seura.. Paikka: Terassiravintola Tupa, Kivijärvi Kahvitarjoilu. Tervetuloa jouluisille ostoksille! Jeti nastakengät 29,29,79 ,90 79 ,90 Tarjous Tarjous Tapahtumamatkailun kehittämishanke Eventti järjestää! TYÖPAJA KINNULAN JA KIVIJÄRVEN TAPAHTUMAJÄRJESTÄJILLE Aihe: Uusia ideoita yhteistyöllä Aika: TO 8.12.2016 klo 17.30 alk. sirpa.huikari@gmail.com Luomalanrannantie 207 Pihtipudas Leif Lindeman toi joulutunnelman Pihtiputaalle Apteq verenpainemittari Synomax Nivelgeeli 100 ml Synomax Nivelgeeli lievittää kipua, tulehdusta ja turvotusta nivelissä. • p. Sunnuntaina oli hänen merkkipäivänsä, ja Lindeman lauloi onnittelulaulun. Ei ihme, että mies on kerännyt itselleen niin uskollisen fanijoukon. Konsertin yllätyksenä oli Mirella-tyttären esiintyminen. Yksi innokkaimmista faneista oli Vaasasta PihtiLeif Lindeman tarjoili tunteita laidasta laitaan tulkinnoillaan perinteisistä ja uudemmista joulukappaleista. PUDASPORT OY Puh. Ylioppilaat saavat valkolakkinsa Pihtiputaan lukion ylioppilasja itsenäisyysjuhlassa, joka järjestetään Putaanvirran koulun salissa maanantaina 5. Reilu puolitoistatuntinen oli todellista tunteiden vuoristorataa. Sen jälkeen taas hiljennyttiin kuulemaan Konstan joululaulua . Perinteisten joululaulujen lisäksi kuultiin myös uudempia kappaleita. — Kuulin Leifin esiintyvän ensimmäisen kerran vuonna 2013 Tangoristeilyllä. marraskuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Pihtiputaalla Jukolassa keskiviikkona 30.11. Lahjoituskohteena on nuorten hyvinvointi ja syrjäytymisen ehkäisy. Harva esiintyjä tekee niin. Kappaleiden välillä liikuttiin tunnelmista toiseen. klo 12 alkaen • Joulupuuro ja torttukahvit • Yhteislaulua • Arvontaa • Joulupukin vierailu • Lopuksi tanssit ELÄKELÄISTEN PUUROJUHLA ELÄKELÄISTEN PUUROJUHLA Sydämellisesti tervetuloa! 0400-597 043 • hierontaan 35 € / 1 t • lymfaterapiaan 38 € / t • jäsenkorjaukseen 65 € / 2 t • HCA-ravintoaineiden mittaukseen 60 €/120 € • ESI Erbaven -väsyneille turvonneille, suonikohju -jaloille NYT 35,90 € (norm.46 €) www.kuntositi.. Onnen kyyneleiltä ei vältytty. Innokkaita faneja Konsertin tuotto menee lyhentämättömänä Punainen sulka -keräykseen. (014) 561 081 PIHTIPUDAS Tarjoushinnoin Tarjoushinnoin Neuleita naisille ja miehille Toppahousuja aikuisille ja lapsille Catmandoo Doris naisten 79,tyttöjen 59,Viking lasten goretex 79,Coast tehokas otsavalaisin alk. 23. 0207 931 621. (norm. Se oli menoa. Konsertin päätteeksi hän kun meni ovelle ja halasi jokaista konserttivierasta. Sydän suli viimeistään siinä vaiheessa, kun Lindemanin Mirella-tytär esitti laulun Tähti tähdistä kirkkain . joulukuuta kello 19. 94,50 €) 85,00 € (norm. Syksyn uudet ylioppilaat Pihtiputaalla Pihtiputaan lukiossa ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi Hanna Paananen (Äänekoski), Tiia-Riitta Paananen, Emmi Paukku ja Heli Siekkinen. Pihtiputaallakin hän on vieraillut aiemmin. Lindeman aloitti Rakkaimmat joululaulut -konserttinsa kappaleella Sydämeeni joulun teen . Tarjoukset voimassa 31.12.2016 asti. Tämä on 180. Penkeissä puhuttiin Facebookin ryhmästä Leifin enkelit -fanijoukko. Konsertin järjestäjinä toimivat Pihtiputaan Lions Club ja Emmit. Sukulaiset ja tuttavat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Jos omia ja muun yleisön tuntemuksia on uskominen, ei Lindeman jouluyhtyeineen todellakaan saapunut turhaan. Keikoille lähdetään aina kun vain ehtii. Yksi hauskimmista esityksistä oli suomenkielinen versio Lumiukko-piirretyn Walking in the Air -kappaleesta. 15,80 €) 13,00 € KRISTA HERRANEN — Jos saan jonkun teistä hymyilemään, kyynelehtimään tai jopa hersymään naurusta, emme tulleet tänne turhaan, puhui Leif Lindeman Pihtiputaan kirkossa viime sunnuntaina. keikka, jossa olen ollut, Märsylä kertoi. — Niemenharjulla katsomassa Leifiä, Märsylä nauroi
Maarit Piispanen ja Marja Lehtonen rohkaisevat kuntalaisia tulemaan rohkeasti asioineen kunnanvirastolla toimivaan yhteispalvelupisteeseen. — Tarvittaessa yhteispalvelupisteestä voidaan ottaa raaliaikainen yhteys Kelaan. — Kaikkiin eteen tuleviin arjen asioihin saa apua ja ohjausta yhteispalvelupisteestä. Kinnulassa asiaa valmistellut kunnansihteeri Marja Lehtonen arvioi muutoksen sujuvan ongelmitta. marraskuuta 2016 Perustoimeentulotuen käsittely siirtyy Kelaan Apua saa tarpeen tullen yhteispalvelupisteiden koulutetuilta työntekijöiltä HEIKKI JÄMSÉN Perustoimeentuloa haetaan joulukuun alusta alkaen Kelasta. LiigaPlokin alavire lentopallon naisten mestaruusliigassa sai jatkoa lauantaina Kangasalan Pitkäjärvellä, kun kotijoukkue vei täyden pistepotin tylyin numeroin 3-0 (25-14, 25-18, 25-19). Kunnilta siirtyvät Kelalle vain perustoimeentulotukeen liittyvät asiat. Ploki palaa mestaruusliigan peleihin vasta joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Nyt onkin LiigaPlokilla kova työmaa edessä, sillä joukkueen peli on saatava vähintään sille tasolle kuin se oli sarjan alun peleissä. Tukea voi hakea Kelan nettisivuilta tai Kelan palvelupisteistä saatavalla lomakkeella. — Meille on tullut yhteispalvelupisteesta erittäin hyvää palautetta. Kela on hoitanut perehdyttämisen hyvin, Marja Lehtonen kertoo. Pisteessä hoituu moni asia valmiiksi asti.. LP Kangasalan voittoa helpotti Plokin valtava virhemäärä, yhteensä 39! Pahiten paleli vastaanotto, jossa suoria virheitä tuli 14. Tuolloin myös liitteet voi toimittaa Kelaan verkossa. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 23. Kinnulassa yhteispalvelupistettä käytetään moneen muuhun kuntaan verrattuna vilkkaasti, yhteispalvelupisteessä työskentelevä Maarit Piispanen sanoo. Marja Lehtonen arvioi muutoksen helpottavan perheja sosiaalityöntekijöiden painetta, joten työtä voidaan suunnata enemmän varsinaiseen sosiaalityöhön asiakkaan kanssa. Kunnan sosiaalitoimi on mukana edelleen tilanteissa, joissa perustukea ei voida jostain syystä myöntää, mutta kysymykseen tulevat esimerkiksi täydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki. Kunta on jatkossakin täydentävän toimeentulotuen harkitsija ja myöntäjä. Liitteeksi käy kännykällä asiakirjasta otettu kuva. Kuvaavaa illan pelille oli, Marraskuinen iltapäivä Kangasalla LiigaPloki on ajautunut kolmen ottelun tappiokierteeseen että kolmannen erän viidestä viimeisestä pisteestä LiigaPloki lahjoitti LP Kangasalalle neljä omilla suorilla virheillään. Perustoimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi 1. Perustoimeentuella katetaan yksittäisen henkilön tai perheen perusmenoja. Tämän päivän virhemäärällä ei lentopalloottelua yksinkertaisesti pysty voittamaan. Silloin joukkue kohtaa vieraskentillä ensin Hämeenlinnan Pallokerhon ja sitten LP Vampulan. tammikuuta. Nyt moni ajaa turhaan Pihtiputaalle, Viitasaarelle tai kauemmaksi ja huomaa jälkeenpäin, että asiansa olisi voinut hoitaa Kinnulassa. Lehtonen muistuttaa, että uudistus koskee vain perustoimeentulotukihakemuksia. Työntekijöitä on koulutettu monta kuukautta ja asioita on käyty läpi vaihe vaiheelta. Toisena koulutettuna työntekijänä pisteessä on Raili Kinnunen. Ottelu alkoi Kangasalan komennossa, eivätkä pihtiputaalaiset päässeet ensimmäisessä erässä kunnolla pelijuoneen kiinni. LP Viesti 6 2 19-9 18 OrPo 4 1 1 1 17-9 15 Kuusamo 2 3 1 15-10 12 HPK 4 12-0 12 WoVo 1 2 3 3 15-22 10 Kangasala 2 1 1 3 12-14 9 LiigaPloki 1 2 1 4 13-20 8 Vampula 2 1 2 8-10 7 P-mäki 2 5 6-21 2 LiigaPlokilla on edessä totisen mietinnän paikka. Siellä paneudutaan todella ihmisten kysymyksiin ja autetetaan heitä saamaan asiansa hoidettua, Marja Lehtonen sanoo. Johto oli parhaimmillaan jo 11-16, mutta sen jälkeen Kangasala hivuttautui pikkuhiljaa rinnalle ja ohi vieden erän selvästi. Sitä voidaan myöntää esimerkiksi ruokaja vaatemenoihin, terveysdenhoidon kuluihin ja asumiskustannuksiin. Tilastolllisesti vain torjunta oli Plokilla vahvempi (5/2). Lehtonen arvioi, että alussa palvelupisteen työmäärä lisääntyy. Iida Etelän syöttövuorolla LiigaPloki kuitenkin nousi johtolukemiin 8-10. Toimeentulotuen verkkoasiointi avataan 12. joulukuuta (www. Toinen erä ei alkanut sen paremmin, kun LP Kangasala karkasi 6-1 -johtoon. Maarit Piispanen rohkaisee asiakkaita käymään yhteispalvelupisteessä. Esimerkiksi perustoimeentulohakemukseen mukaan tulevia liitteitä varten on hankittu skanneri. Vaihdos sujunee ongelmitta Perustoimeentulotuki on niin sanottu viimesijainen tuki, jolla katetaan elämän perusmenoja. Yhteispalvelupisteessä on valmistauduttu muutokseen myös kalustohankinnoilla. Kaukana oli Pirkanmaan maakuntalaulussa mainittu ”Kesäpäivä Kangasalla” ainakin LiigaPlokin mielestä. Ennen sen hakemista pitää selvittää, voiko asiakas saada muita tuloja tai etuuksia, esimerkiksi työttömyysturvaa ja asumistukea. Vaihdos kunnilta Kelalle ei vaikuta perustoimeentulon sisältöön, sitä saa samoihin menoihin kuin ennenkin. Otsikkoa mukaellen, iltapäivä Kangasalla oli marraskuisen harmaa. kela.fi/asiointi). Kolmannessa erässä oltiin vielä tasatilanteessa 18-18, mutta sen jälkeen Plokin pistesaldoon saatiin vain yksi lisää, ja erä päättyi 25-19
Kaisa Mustoselle 0400-344 392 pe 25.11. Joulumyyjäiset Muurasjärven Harjulinnassa klo 12-15. Susanna, 044-293 0088. Jouluruokailu ke 7.12. PUDIS Jalkapalloa pelataan Pihtipudas-salissa parillisen viikon maanantaisin klo 18-19 (3.-luokkalaiset ja nuoremmat) ja klo 19-20 (4.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat). Tarjolla puuron ja kahvin lisäksi muttia. Kokoontuminen kaukalolla, sateella maamiesseurantalolla. MUISTIYHDISTYS. klo 15. Ilmoittaudu joko netin kautta tai p. Järj. klo 10. Ilm. PoPi ry. klo 12 Röllilässä Korpisentie 336, Keitelepohja. Pikkujoulut Niemenharjun matkailukeskuksessa to 24.11. Turvallisesti liikkeelle Kaitalassa Muurasjärvellä. MAAJA KOTITALOUSNAISET. Vapaa pääsy. Ilm. Jäsen, ilmoita ilvesjahtiin osallistumisesi tekstiviestillä nimi/puhelinnumero numeroon 040-837 5742. Tied. Pöytävuokra 5 e. Pikkujoulut Niemenharjun matkailukeskuksessa to 24.11. Pe 25.11. Ma 28.11. JHL-487. Kauneimmat joululaulut ja myyjäiset Alvajärven Maamiesseurantalolla klo 13. Viitasaaren alueen musiikkiopisto. marraskuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 13 Menoja ja tapahtumia Menot 1 x 170 • 1 x 200 • 6 x KINKKU muut voitot yht. opistosta. sekä 7.12. Sitovat ilm. VAPAAT ELÄKELÄISET. Keskiviikko: uunikala, perunasose, porkkanaraaste. Maanantai: jauhelihakastike, pasta, kaali-ananassalaatti. Kerho Kuvapirtillä maanantaisin klo 12. Vesijumpat Simmarissa maanantaisin klo 13-13.30 ja perjantaisin klo 13-13.45. Kurssi on suunnattu aikuisille, kouluikäinen lapsi voi osallistua vanhemman mukana. Omakustanteinen jouluruoka (hinta osallistujamäärän mukaan, kerätään paikan päällä), yllätysohjelmaa sekä mahdollisuus savusaunaan. Lentopallon naisten mestaruusliigaa LiigaPloki – Kuusamo Pihtipudas-salissa klo 16. Su 27.11. ELÄKELÄISET. Muistikahvila parittoman viikon to klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella. puh. Kamu-kahvila kirjastossa to 8.12. MLL. Ti 29.11. 51 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Jäsenille ilmainen, ei-jäsenet 30 e. klo 9-15. Uimaan ja jouluruokailuun FinnSpringille pe 9.12. Järj. Perjantai: pikkujouluaterialla riisipuuro, sekahedelmäkiisseli, pehmeä leipä, glögi ja pipari. Talkoolaisten ja jäsenten jouluateria ma 5.12. RYHTI Muista kokous to 8.12. Päivystys puh. luonnosta, asetelmista ja muotokuvista, myös omia aiheita voi käyttää. Kumpulan talviuintipaikan avain on kunnantalon infossa. Lentopallon naisten mestaruusliigaa LiigaPloki – Pieksämäki Volley Pihtipudas-salissa klo 18.30. Päiväkoti Silkkilinnan kuntalaisille avoin avajaistapahtuma klo 9.30. NEURORYHMÄ. ELÄKKEENSAAJAT. MJK MJK:n kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pe 25.11. viimeistään ma 28.11. Sibelius-lukion joulukonsertti Pihtipudas-salissa klo 19. (ilmoittaudu). Kinnulan joulunavaus keskuskoulun piha-alueella klo 18. alkaen kello 12. Sykettä kylässä -hanke. aika! Ken lahjan antaa, hän lahjan saa. klo 11. klo 12. Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä. Lapsille jaossa yllätyksiä. Saapasjalkainen musiikkidraama Joutsenlaulu Putaanvirran salissa klo 18-19.30. Ilmoittautumiset Lasselle, puh. Su 18.12. La 26.11. 040-555 3520. Kerho ke klo 10 Valorinteellä. pe 2.12. D I A B E T E S Y H D I S TYS. Järj. Puuroja soppatarjoilu alkaa klo 18.15. ELÄKELIITTO. Kokoontuminen ja pikkujoulut su 27.11. Järjestäjinä Tuikkasen porukka ja Aila. Su 18.12. La 26.11. TUISKU Alle 9-vuotiaiden urheilukoulu maanantaisin klo 16-17 ja yli 9-vuotiaiden urheilukoulu maanantaisin klo 16.30-18 Pihtipudassalissa. Pihtiputaan Yrittäjät. Kinnula KENNELKERHO. mennessä p. 044 459 6261 viim. Riitalle, 040-860 0799. Kurssimaksu 15 euroa. Asiaa jouluruokailusta ym. Jäsenmaksu 2016 tilille FI2547530010012483.Aikuisjäsen 10 e, nuorisojäsen 5 e ja ainaisjäsen 100 e. mennessä, soita tai tekstaa. Tilaisuudessa julkistetaan Tarinapuu-yhteisötaideteos. Tervetuloa! Järj. Järj. seurakunta ja alvajärviset. Tervetuloa!. Omavastuu 5 euroa. Mukana Antero Tupamäki. LIIGAPLOKI Urheiluseurat Kirppari on auki entisen K-Raudan tiloissa pe 25.11. MURTO Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. Pyhäjärven PohtI Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS To 24.11. Pöytäpaikkojen varaus ma 21. Vesijumppa ja uinti Pyhäjärven uimahallissa to 24.11. hilkka. klo 19! Syksyn liikuntakerho kokoontuu vielä kaksi kertaa: ke 23.11. Arvontaa. hilkka. Ei ennakkoilmoittautumista. klo 17.15-20.15 Nurmelan koululla. Pihtiputaan joulunavaus Tahkon aukiolla klo 15. SYDÄNYHDISTYS. 040-592 2505 tekstiviestinä. Myös arkilounas mahdollinen. Naurispuuroa ja kahvit klo 11. Maanantai: kirjolohikiusaus, punajuurilohkot. klo 12. Kevään kerhoista ilmoitellaan myöhemmin. Pihtiputaan Rhy:n erämiesilta Saanin metsästäjien kodalla klo 15. Kuukausitapaaminen Sallilassa to 1.12. Järj. 014579 1121, klo 9-12 tai p. Ti 29.11. KINNULA Ke 23.11. Aihepiirejä mm. SOTIEMME VETERAANIT, PUOLISOT, LESKET JA ORVOT. Adventtimyyjäiset Sallilassa klo 12-16. IKIS-verkkoluento ”Aivot ja musiikki” valtuustosalissa ke 23.11. Vaihtori avoinna ma-pe klo 10-14 kunnantalon alakerrassa. Naisten kuntosalivuoro sunnuntaisin klo 18.30-20. klo 18 Muholan vanhalla koululla (Häähkäniementie 20). Ma 12.12. Piirin Itsenäisyyden juhla la 3.12. 18-21 yksityistilaisuus 21-02 Karaokeilta LA 26.11. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20. 040843 1844 tai kerholla. Lauri Tähkän konsertti Pihtipudas-salissa klo 19-21. klo 19. 040-765 2453. mennessä. Vapaa pääsy. Ilmoittautumiset pe 25.11. millään joukkueella. ma 28.11. Omaishoitajien joulupuuro klo 12 ja Muurasjärven Kylälaulajat klo 13 Sopukassa. menn. Kerho Monitoimitalolla to 24.11. Vapaa pääsy. Hallituksen kokous ke 7.12. Käsikirjoitus ja ohjaus Sirpa Masalin, musiikin ohjaus Elina Koljonen. mennessä 0400-927 693 / Kaija. Yhteyshenkilö Susanna, p. Su 4.12. klo 14. Myyjäiset laulujen jälkeen. Hiihtokoulu tiistaisin klo 17.30, kokoontuminen pallokentällä. Ke 30.11. Liput www.lipputoimisto.fi, R-Kioski ja MuurasMarket. Ilm. Jäsenet 10 e, muut 25 e. Joulumyyjäiset työväentalolla su 4.12. Muurasjärven Kylälaulajien joulukonsertti Muurasjärven kirkossa klo 19. Kausimaksu 25 e. klo 18.30. 040-716 5645. Varaa joulukuusesi meiltä: Onni 040-575 6397, Seppo 0400-387 135 tai Arto 040-548 7522. Kuntonyrkkeily Tuiskun kuntosalilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. 23. Tomi Rossi Liikenneturvasta esitelmöi klo 12. Järj. NEURORYHMÄ. Joulukonsertti Seurakuntakeskus Sallilassa klo 18. Päivä paloasemalla klo 10-14. Järj. La 10.12. Tyyli vapaa. Järj. Pöytävuokra 5 euroa. Kaikenikäisille tarkoitettu, maksuton ja avoin sukupolvien kohtaamispaikka. La 26.11. Pihtiputaan lukion syksyn ylioppilasja itsenäisyysjuhla Putaanvirran salissa klo 19. 044-293 0088. HYS. ELÄKELIITTO. Vaihtoehtona joululounas pe 16.12 ja 21.12. EA-RYHMÄ. kahvit. Pete Parkkonen & Tuuletar – Kaunis joulu. Sählyä pelataan PihtipuKouluruoka Pihtipudas Torstai: sei-lohikeitto, maksamakkara, tuore vihannes, pehmeä leipä. To 8.12. Nuoret fiilistelevät Saapasjalkarockin alkua. klo 17.15 ja klubi-ilta klo 18 Rajalan Riihessä. Järj. Kurssilla tutustutaan kuvan tekemisen eri tekniikoihin. 8.12. Sauna 5 e/ kerta. KIMMOT Pelireissu otteluun JypKärpät la 10.12. Tiistai: kasvissosekeitto, tuore vihannes, makkaratai lihaleikkele, pehmeä leipä. Päivä paloasemalla klo 10-14. jamsen@gmail.com tai Sanni, p. Konsertti kirkossa klo 19. MLL. klo 15. kerhossa myytävänä puuroa ja soppaa. Joulupuurotarjoilu alkaa klo 12.30. seurakunnan diakoniaja lähetystyö. klo 12. Ma 28.11. 040-753 0361. Tunnelmoidaan jouluisten puuhien parissa. Pikkujoulut pe 9.12. Kinnulan Yrittäjät. Tiistai: kasvispyörykät, perunat, kastike, kinkku-pastasalaatti. ja to 8.12. Lähtö matkahuollosta kimppakyydeillä klo 17.30. Pöytä 10 euroa. 040-860 0767, opistopalvelut.fi/viitaseutu. Kerho to 24.11. Ilmoittautumiset su 4.12. Ilm 30.11. Pitkopullan letitys -kertausharjoitukset Mäntypirtillä klo 13. Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi muistelemme sota-aikaa. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Järj. VETERAANIKERHO Korsulla ti 29.11. Arjalle puh. 040515 6759. Ma 5.12. Ke 30.11. MUISTIYHDISTYS. jamsen@gmail.com tai Sanni, p. Uintilipun hinta 4 e. Perjantai: suikalepaisti, riisi, hedelmäinen vihersalaatti. Kinnula Kuvan monet mahdollisuudet to 1.12., ke 7.12. Seurat ja yhdistykset Pihtipudas AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa. 040-716 5844. Muista kokous to 24.11. Aiheena perinneruoat. P U T TA A L A I S T E N MIESTEN ILTA. Kurssilla käytetään omia välineitä. Liput ennakkoon 21 e (lippu.fi tai Pihtiputaan R-Kioski), ovelta 24 e. Joulumyyjäiset työväentalolla. Kaikille yhteiset Muholan Pikkujoulut vanhalla koululla klo 18-21. Terhokerho Muholan monitoimitalolla la 10.12. Puttaalaisten miesten ilta Rajalan Riihessä klo 19. Lähtö matkahuollosta kimppakyydeillä klo 17.30, Katin ohjaama vesijumppa klo 18.15-19.00. Ke 14.12. Opistot Pihtipudas P. Liput 5 e, sis. klo 13 Sopukassa, huom. LC Pihtipudas, Dexteatteri Oy ja DexViihde Oy. Su 4.12. AVANTOUIMARIT. 11. 1010 Pr. Ti 13.12. Ma 19.12. Puttaalaisten miesten ilta. Pikkujoulu Mantassa pe 2.12 klo 18. Keskiviikko: lihamureke, perunamuusi, puolukkahillo, sateenkaari-salaatti. Kuntosalin avaimen saa tarvittaessa Muurasmarketista. 040-753 0361. Muholan aamupuuro monitoimitalolla klo 10-12. 040-705 2434. Kinnula Torstai: pinaattiohukaiset, porkkana-appelsiinisalaatti, perunasalaatti, puolukkahillo. väh. Pe 2.12. Opastus Kuljunperätieltä. Joulukonsertti seurakuntasalissa klo 18. 0400 479 685 PE 25.11. 2x100e, 2x160e ja 4xKINKKU. Op. Pe 9.12. Kurssi soveltuu aloittelijoille sekä konkareille. klo 12 Anne ja Simo Skantzilla, Ristonpolku 4. Avoimet ovet ja joulumyyjäiset Metsäkaaren työkeskuksessa klo 9-15. Maria Markkio. Pöytävaraukset Paulalta, puh. La 17.12. Lähtö S-marketin edestä klo 11.30 yhteiskyydein. klo 19 Sompatalolla. menn. Ilm. Metalliromun keräyslava vanhan tielaitoksen pihassa. mennessä Mairelle, p. To 1.12. 19-02 Discoilua! Lounas arkisin klo 11–13 Molempina iltoina kinkkuarvonta. SPR, 4H, MAATIAISMARTAT JA MUHOLA-SEURA. Myös MJK:n kauden päättäjäiset. Vesijumppa ja uinti Pyhäjärven hallissa. Su 27.11. Keskustie 46, Kinnula P. riviltä 980,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 KINKKUBINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 27.11. klo 12-14. klo 18.30 Hurpakassa. Yhdistyksen 45-vuotisjuhlaa vietetään Työväentalolla ma 12.12. klo 18.00 Palkinnot mm. Huom! Salitreenejä ei ole kirkonkylällä pe 25.11. Akatemiaprofessori Petri Toiviainen Jyväskylän ylidas-salissa parittoman viikon maanantaisin klo 18-19 (3.-luokkalaiset ja nuoremmat) ja klo 19-20 (4.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat). Viitasaaren alueen musiikkiopisto. SOPEN METSÄSTÄJÄT. Irtolehti 1090e pr 50. Ruokailun vuoksi ilm. mennessä p
050-520 0978 045-632 7004 G LASSAFETYX Lasit ja lasitukset • tavalliset float-lasit • lämpölasit • lankalasit • laminoidut lasit • peilit • pleksit “Se Putaan lasimies” p. Elina 0400 570 553 • Enna 0400 578 370 Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Asematie 5, Pihtipudas • 045-273 3765 • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. 050-560 2622 Tavattavissa Viitasaarella. Vetoauton keulaan tuli vaurioita, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Pihtiputaalla 22.marraskuuta 2016 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sutinen Jäteaseman talviaukioloaika astuu voimaan joulukuun alusta Kinnulan jäteasema on joulu – helmikuussa auki vain viikoilla 51, 2 ja 6 normaalina aukioloaikana. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Pekka Hylkilä, puh. Esillä sääntömääräiset asiat. 08-8833 880 Kinnula, Keskustie 41, Puh. vs. Rekka ajoi kohti pohjoista, kun se törmäsi hirveen noin 11 kilometriä ennen Pihtipudasta. Tervetuloa Johtokunta Pihtiputaan Metsä ja Puu ry syyskokous su 27.11.2016 klo 18.00 Matkailukeskus Niemenharjulla. 014-459 6800 Myytävänä Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. 0207 931 620 LOPPUVUODEN LEHDET KAUPAN PÄÄLLE LOPPUVUODEN LEHDET KAUPAN PÄÄLLE (2016) (2016) Kaikille uusille kestotilaajille Kaikille uusille kestotilaajille Kaikille uusille kestotilaajille Kunnansihteeri jatkaa Kesäkuussa Pihtiputaan kunnansihteerinä aloittaneen Helena Vuopionperän kuuden kuukauden koeaika päättyy viikon päästä ja hän jatkaa toistaiseksi voimassa olevassa virassa. Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. klo 10. 040-4871 830 Tavattavissa Kinnulassa ja Reisjärvellä. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 2. LEHTI ILMESTYY TO 8.12. Tervetuloa! Kokouskutsu Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 28.11.2016 klo 18.00. 044-344 8922 Karkausmäen Eräpojat ry kutsuu seuralle maansa vuokranneet, seuran jäsenet perheineen ja naapuriseurojen edustajat HIRVIKEITOLLE seurakuntakodille su 27.11. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi p. (toimisto suljettu). Jäteasema viikosta 10/2017 auki jälleen viikoittain. Vasemmistoliiton valtuusoryhmän valtuustoaloite sivukylien kyläseurojen ottamiseksi avustusten piiriin 6. 14 KOTISEUDUN SANOMAT 23. Sääntöjen määräämät asiat. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Iina Huttu, puh. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Itsenäisyyspäivää vietämme ti 6.12. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.. Asematie 5, Pihtipudas • www.tasmahoito.. Viransijaisuus muuttui viraksi kunnansihteeri Mauri Joupin jäätyä eläkkeelle 1.10.. Tervetuloa Toimikunta Elämäjärven kyläseura ry Yleinen syyskokous to 1.12.2016 klo 19.00 Mäntypirtillä. Tervetuloa Hoitokunta Pihtipudas-Seura ry:n syyskokous pidetään ma 12.12.2016 klo 18.00 Kotiseudun Sanomissa, osoitteessa Keskustie 8. 014-4178 800 Viitasaari, Rantatie 6A, Puh. 24,00 www.takkatupa.fi Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas TILAA KESKISUOMALAINEN Erkki Jämsén Puh. Tervetuloa Johtokunta Kokouskutsu Virkamäen Kivipalstan jakokunnan osakasten vuosikokous ke 7.12.2016 klo 10.00 Pihtiputaan kunnantalolla kunnanhallituksen huoneessa. päivänä joulukuuta 2016. klo 18. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. Hyvä hallintoja johtamistapa Pihtiputaan kuntakonsernissa 5. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT TILAUSAJOT 040 580 8361 Lasse 0400-644 631 Kimmo Ky sy tar jou s! & & • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset Reisjärvi, Kirkkotie 8A, Puh. SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kunnanhallituksen toimenpiteistä hyvinvointipalveluiden vahvistamiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi 4. marraskuuta 2016 Pihlajakosken yksityistien vuosikokous Tervapesällä lauantaina 3.12.2016 klo 13.00. p. 050-4653 746 Lakiasioissa kannattaa luottaa asiantuntijaan. Kinnula, Muholan vanha kaatopaikka: keskiviikko klo 14–17 Jäteaseman ollessa suljettuna teitä palvelevat seuraavat toimipisteet: Karstula, Lampisuontie: ma ja to klo 14–17 Saarijärven Jätekeskus, Kannonkoskentie 1134: ma-ke ja pe klo 8–15.45, to klo 10–18 Ainesto lehteen viimeistään ma 5.12. Kahvitarjoilu Tervetuloa Hallitus PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Hirvi jäi rekan alle Nelostiellä Raskas ajoneuvoyhdistelmä törmäsi hirveen Nelostiellä Pihtiputaalla viime keskiviikkoiltana kello 23.35. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokoukselle kuuluvat asiat. • myös kotija laitoskäynnit! Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com ateriahinnat alk. Valtuustoaloite ensiaputaitojen opettamisesta 9. luokan oppilaille 7. 1. Hoitokunta Alvajärven Ryhti ry:n syyskokous to 8.12.2016 klo 19.00 entisellä kaupalla. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä
0400 687 364 OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA PURKAAMO AUTO-OSIX OY Pihtipudas • www.auto-osix.fi 040 484 9255 / varaosat Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Koulutettu hieroja ja jäsenkorijaaja T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • Notkon Pirtit/savusauna ID14918 • majoitusta lomaan ym. YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 5 Pihtipudas • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Jätekuljetukset Likakaivojen tyhjennykset Viemärihuolto ja -kuvaukset Nosturija vaihtopalvelut Nostokori ja nostotyöt www.jatehuolto.net Koneja perävaunukuljetukset Maanrakennusja kaivurityöt Hyötyjäteasema Tarvikemyynti 040-727 6781 0400-645 653 ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Pihtiputaan Jätehuolto Oy Pihtiputaan Jätehuolto Oy Reisjärventie 215 • 040-727 6781, 0400-645 653 Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Meiltä saat • hiekat • sorat • soraja kalliomurskeet • maanajot • kaivinkonetyöt Myynti: 040-504 8275 • romuautot • maatalousromut ym. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. 0400-647 010 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen • Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat • Lainhuudonhakemiset • Laillistettu kiinteistönvälitys • Arvioinnit • Isännöinti • Kokousja saunatilan vuokraus Keskustie 14, PIHTIPUDAS • Puh. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen Anne Kivivuori • Jari Pekkanen • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöasennukset 040-664 7787 • kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3 Pihtipudas Keskustie 42, 43900 KINNULA 045-232 9120 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kahvila ma-pe 9-13 • Lounasravintola ma-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Kinnulan Kartano Oy Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). 040 580 8274 p. • arvometallit • akut • renkaat • vaihtolavapalvelu metalliromulle • rekisteristä poistot MAKSUTTA Metalliromun keräys p. 23. Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. 0400 547 257 Pihtiputaan Kiviteos Oy Laurilantie 73, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos.fi Puh. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. Julkinen kaupanvahvistaja. marraskuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 15 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Lounas: 11-13. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. Puh. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 0400-581 315 Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. 0400-777 757 • PERUKIRJOITUKSET • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • AVIOEROT • PERINTÖASIAT • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RSNotariaatti RAIMO SILTANEN p. 029 566 0880. MJKSÄHKÖAPU • Sähköasennukset • Valvontakamerat • Fidelix kiinteistöautomaatio Marko Kinnunen • marko_kinnunen@outlook.com 045 136 7830. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 0400 534 406 / Tero HINAUSPALVELU 24h p. Ammattitaidolla ja luottamuksella. Keskustie 14, Pihtipudas p. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. (014) 573 575 www.kiviteos.fi kivituotteet pihasuunnitelmat Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. P. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Avoinna klo 9-15
0207 931 621 www.pihtipudas-seura.. 014 4178 800 LP-MATTO 140 x 200 Oiva VISKOELASTINEN TYYNY PIHTIPUDAS, Viitasaarentie 213 Puh. Radat rapistuvat ja tiet kuormittuvat Maakuntavaltuusto huomauttaa, että rautateillä kuljetetaan suurimmaksi osaksi metsäteollisuuden kuljetuksia, vaikka niiden osuus onkin vähentynyt. Maakuntavaltuusto haluaa kehittää Haapajärven-rataa Keski-Suomen maakuntavaltuusto vaatii kannanotossaan Keski-Suomen ratojen kuormauspaikkojen ja Saarijärvi-Haapajärvi -rautatien kehittämistä. POP Pankki Reisjärven Osuuspankki Kinnulan konttori Keskustie 41, 43900 Kinnula puh. OMISTA SE ENSIMMÄISENÄ. Erikokoiset divaanit voi tilata kummalle puolelle tahansa. NYT ENNAKKOMYYNNISSÄ. mukavaa SU 27.11. Pihtipudas-Seura ry p. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Tervetuloa su 27.11. Erityisen tärkeänä maakuntavaltuusto pitää sitä, että Äänekoski-Haapajärvi -radan parantamishanke saatetaan loppuun. Maakuntavaltuusto pitää mahdollisena, että rautateiden tavaraliikenteen lisääntyvä kilpailu tuo vaihtoehtoja VR-Yhtymän nykyiselle toimintamallille, mikä perustuu erityisesti pitkiin kokojuniin ja sähköistettyjen ratojen varrella sijaitseviin puuterminaaleihin. Lisääntyvän kilpailun ohella myös uusi tekniikka, esimerkiksi hybridiveturit, antaa mahdollisuuksia sähköistämättömien vähäliikenteisten ratojen parempaan hyödyntämiseen. 16 KOTISEUDUN SANOMAT 23. klo 12-16 torttukahveille! • moderni ja siro lepotuoli keinonahkaverhoilulla • musta • monipuoliset säädöt • keinonahkaa Meri-jenkkisänkypaketti sisältää: • huippuluokan kotimaisen jenkkisängyn 160x200 • yhtenäisen, 50 mm paksun sijauspatjan • Royal-jalat • verhoillun sängynpäädyn, lev. Sellainen kehitys rasittaisi jo nykyisinkin raskaasti kuormitettua tieverkkoa entisestään. Maakuntavaltuuston mielestä yhteiskunnan kokonaisedun nimissä kuljetuskysymyksiä tulisi tarkastella yhtenäisenä kokonaisuutena siten, että myös aluetaloudelliset näkökulmat otetaan huomioon. www.toyota.?/chr C-HR-mallin EU-yhdistetty kulutus alkaen 3,8-6,3 l/100 km, CO2-päästöt alkaen 86-144 g/km. C-HR 1.2 T AWD Active Multidrive S: kokonaishinta sis. 12–16 Ste mm a -ka up pia alt a pa rha at tar jou kse t KO DIN JUH LIIN Kaikki BONO-MODUULISOHVAT VÄHINTÄÄN -30% JA JOPA -50% 699,(1385,-) BONO MMODUULISOHVA alkaen tummanharmaalla Inarikankaalla 699,(1385,-) Muut värit 799,(1385,-) Leveys 276 cm, divaaniosien syvyydet 210 cm ja 152 cm. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta /350.000 km. Kannanotossa arvioidaan, että uudet toimintatavat muuttuvassa kilpailutilanteessa avaavat edellytyksiä Suomen koko rataverkon ja raakapuun terminaali-, kuormausja varastointipaikkojen tehokkaammalle käytölle. Tilaushinnat 1.1.2016 Kestotilaus 59 /vuosi Määräaikainen 12 kk 63 Pohjoismaat 12 kk 96 Hinnat sis. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. Laskeva suunta tullee edelleen jatkumaan, jos puutavaran terminaalija kuormauspaikkaverkkoa supistetaan nykyisestä ja vähäliikenteisen rataverkon annetaan rapistua. 160 cm • 2 kpl Stemma Plus -peitto/tyynysettejä Rajoitettu erä! Rajoitettu erä! 4,39,99,39,149,499,PELITUOLI Dana RECLINER Tripoli VUODESOHVA Martta SENIORITUOLI MERI JENKKI ”All inclusive” jenkkisänkypaketti (398,-) (183,-) (1299,-) su 27.11. klo 15 alkaen Tahkon aukiolla Järjestää: LiigaPloki ja Pihtiputaan Yrittäjät Järjestää: LiigaPloki ja Pihtiputaan Yrittäjät Ukontie 24, Viitasaari (014) 5771 135 autoliikekoskinen. Vain su 27.11. 299,(859,-) (99,-) (465,-) Erä! TYYNY Vain su 27.11. marraskuuta 2016 Puh. (014) 561 790 kalustetalo@co.inet.fi ma-pe 10–17, la 10–13 Kysy meiltä joustavaa rahoitusta . Kannanotossa todetaan, että Saarijärven pohjoispuolisen osuuden parantaminen mahdollistaa radan täysimääräisen hyödyntämisen tilanteessa, missä suunnitteilla olevat metsäteollisuuden tuotantolaitokset muuttavat raakapuun hankinta-alueita ja logistiikkaa. klo 15 alkaen Tahkon aukiolla SU 27.11. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Toimittaja Juha Kivinen 0400-345 852 Ilmoitushinnat 1.1.2016 Tekstisivu 0,93 /pmm Tekstin jälkeen 0,87 /pmm Takasivu 0,96 /pmm Kuolinilmoitukset 0,87 /pmm Kiitosilmoitukset 19,36 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10 mennessä. Erä! 849,Etusi -50% Arvomm e pelituoli n! stemma.fi Joulunavaus Joulunavaus Kotiseutulehti Pihtiputaan Joulu 2016 Kotiseutulehti Pihtiputaan Joulu 2016 Myynnissä Kotiseudun Sanomissa ja paikallisissa kauppaliikkeissä. alv 10 % Kokonaislevikki 4 637 Tarkastettu 22.2.2016 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Suuri joulun avaus Suuri joulun avaus Pihtiputaan Pihtiputaan • Marttiskan Joulushow • Joulupukki • Makkaraa ja joulupuuroa • Kinkkuarpajaiset • ym. C-HR 1.8 Hybrid Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut 31 375,22 €. Ilmoitukset ja tilaukset: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander 0207 931 620 Pia Urpi 0207 931 621 Puhelinvastaajaan ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. toim.kulut 35 023,25 €. Vielä kunnostamattomalla Saarijärvi-Haapajärvi -osuudella voi olla huomattava merkitys metsäteollisuuden kuljetusyhteytenä niin Äänekosken biotuotetehtaalle kuin muillekin laitoksille. C-HR 1.2 T Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut 27 908,26 €