Liukasta laskiaista! Ensimmäinen vauva Lumiset kirkonmenot Pihtipudas-salissa järjestettiin kunnon show, kun abit pääsivät viettämään penkkareita ilman koronarajoituksia. Ilo irti penkkareissa! 8 5 12 IR TO N U M ER O 2, 00 € 6 JUHA KIVINEN PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 22.2.2023 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 8 ILMESTYNYT VUODESTA 1960. Abit panivat ykköset näyttämään tanssitaitojaan
Eikä ollut huonosti pidetty, ei kohdeltu kaltoin, saati muutenkaan pitänyt olla oloissaan valittamista. Ilmoituksessa Tuttava pyysi kertomaan kommentteina mahdollisista havainnoista tai ottamaan yhteyttä yksityisviestillä. Uskoi saavansa tietoa, missä papparainen mouruaa. No ei ollut ei. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Kirkkoherran haussa ollaan totisen paikan edessä L iekö kukaan olisi uskonut, ettei Pihtiputaan ja Kinnulan yhteisen kirkkoherran virassa olisi vakituista viranhaltijaa vielä kahden vuoden päästäkään, kun kirkkoherra Arja Huuskonen lähti kirkkoherraksi Mikkeli tuomiokirkkoseurakuntaan helmikuussa 2021. Rovasti Jukka Kemppainen on auttanut ansiokkaasti viransijaisena kirkkoherran viran hoidossa eläkepäivillään, mutta nyt alkaisi olla viimeinen hetki löytää asiaan pysyvä ratkaisu. Kommentteja oli kymmeniä. ASIAKASPALVELU Anne Viander Puh. Hetkellisesti herännyt toivo romahti alas, eikä yksikään löytymisen toivotus enää tuntunut miltään. Se kun näytti olevan niissä tapana. Edessä voi olla seurakuntayhtymän rakentaminen tai peräti seurakuntien liittäminen yhteen pohjoisessa Keski-Suomessa. Sivullinen Sivullinen 22.2.2023 2 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. Tuttava arveli, josko olisi mokomalle tullut tyttökissojen olemassaolo mieleen. Oli ollut kolmatta kymmentä viestiä, joissa kaikissa toivottiin kissan löytyvän ja sydämen kuvia perässä. TILAUKSET 1.1.2023 Kestotilaus 79,90 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 83,90 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 116,90 € / vuosi Hinnat sis. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. S iitäpä oitis laittamaan paikalliseen naamakirjaryhmään etsintäkuulutusta. Pohjoinen Keski-Suomi ei näytä olevan kovin houkuttelevaa seutua hakijoille, ja isona ongelma on usein se, ettei hakijan puolisolle tahdo löytyä töitä paikkakunnalta. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää Puh. Toivottavasti T uttavalta oli kadonnut kissa. Ja sitten tulee pettymys. N iin ymmärsin häntä. Virka on ollut avoinna jo kolmesti, mutta tulosta ei ole tullut, vaikka pari hakijaa onkin ilmaantunut. Seuraavana aamuna Tuttava sanoi avanneensa naamakirjan ja innostuneensa. Ja sitten uudelleen ulos houkutusjahtiin erilaisin hajuin ja kotoisin äänin. He ovat lopulta vetäneet paperinsa pois. Oli niin kiukkuinen vielä tullessaan siitä kertomaan. Kommentteja saattaa olla kymmeniä ja kymmeniä, eikä mitään muuta kerrottavaa kuin toivottavasti löytyy. Sellainen vähän höpsähtänyt harmaaturkkinen vanha herra oli lähtenyt omille teilleen, livahtanut avoimesta oviraosta ja hävinnyt pimeään yöhön. Juha Kivinen Viikon kuva Pihtiputaan riistanhoitoyhdistys kannustaa metsästäjiä pienpetojen ja vieraslajien metsästykseen. Minä ihmettelemään, etteikö havaintoja sitten ollutkaan. Saattoi pannahinen lähteä niitä vanhuuden houreissaan etsimään. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2023 Tekstisivu 1 € / pmm Tekstin jälkeen 0,94 € / pmm Kiitosilmoitukset 20,16 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 %. Vuosikokouksessaan riistanhoitoyhdistys palkitsi parhaita ja viime vuoden pienpetojahdin ahkerimman Kimmo Hakalan (vas.). Melkeinpä enemmän oli ruokapuolellakin ollut ylitarjontaa olemuksestaan päätellen. Siis vain nykyistä huonompia vaihtoehtoja. Luki viestit ja miltei suuttumuksen vettä silmistään tiristellen paiskasi puhelimensa pöydälle. Pihtiputaan kirkkovaltuusto päätti viime viikolla yrittää vielä kerran viran avaamista hakijoille, ja olisi valtava yllätys, jos Kinnulan kirkkovaltuusto ei tekisi tänään samanlaista päätöstä. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen Puh. Varsinkin ihmiskadonneen kohdalla jokainen uusi kommentti antaa varmasti uutta toivoa. Parin päivän päästä Tuttavan vanha herra oli palannut kotiin hieman nälkäisenä ja väsyneenä. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. Vaan kuinkas kävi. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 Puh. Onneksi ei ollut pakkasta tiedossa, joten pitäisi sen pärjätä, mutta hätä oli silti melkoinen. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET Puh. Toki ihmisen kohdalla asiat ovat hieman monimutkaisempi, monisyisempiä ja vakavampia, mutta sama periaate naamakirjassa käyttäytymisessä. 020 793 1620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen Puh. Näin ollen hiippakunnan tuomiokapituli laittaa mitä ilmeisimmin viran haettavaksi kuukauden päästä. Naaman maireasta ilmeestä Tuttava sanoi päätelleensä yhtä sun toista. Kunniakirjan ja lahjakortin luovutti Antero Turpeinen. Pihtiputaan kirkkovaltuustossa oltiin jo huolissaan siitä, mitä sitten tapahtuu, jos nytkään ei tärppää. Oli kuulemma joskus ennenkin käynyt neitojen ikkunoiden alla mouruamassa. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Joskus katsellut itsekin vastaavia ilmoituksia, olipa sitten kyseessä kissa, koira tai ihminen, aina sama juttu. alv 10 % #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT Pääkirjoitus KARI PARKKONEN. Kahden seurakunnan yhteisen kirkkoherran viran vaativuus yhden seurakunnan virkaan verrattuna voi myös karkottaa hakijoita. Tietysti yksi tai kaksi toivotusta tutuvat hyvältä, tietää, että ilmoitus on huomattu ja ihmiset ovat hengessä mukana, mutta tarvitseeko sitä toistaa ja toistaa ja toistaa aina uudelleen
Lyhyet MIKA NUORVA 3 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 too hankkeen rakennuttajana ja hankekehittäjänä toimivan Winda Energyn sähkötekninen johtaja Marko Reinikainen. Kinnulan kirkkovaltuusto käsittelee viran auki julistamista tänään keskiviikkona. Jos Kinnulassakin päädytään samaan ratkaisuun kuin Pihtiputaalla, Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli julistaa kirkkoherran viran haettavaksi 22. Tuulipuiston omistaja on BlackRock Real Assets. Pihtiputaan seurakunta haluaa vielä yrittää kirkkoherran valintaa – Kinnulan päätös tänään Pihtiputaan ja Kinnulan yhteisen kirkkoherran virkaan ei ole saatu ketään, vaikka virka on ollut avoinna jo kolme kertaa. Tauno Mattola korosti, että pihtiputaalaiset haluavat säilyttää viimeiseen asti itsenäisen seurakunnan. Jämsén arvioi, että nykyiset kolme pappia kahdessa seurakunnassa on liian paljon, mutta kaksi olisi taas liian vähän. Reijo Jämsén ei nähnyt seurakuntaliitoksilla olevan merkitystä, vaan muut yhteistyökuviot ovat tärkeämpiä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikki turbiinit saadaan sähköistettyä helmikuun aikana. Hän näki Pihtiputaalla olevan hyvät lähtökohdat neuvotteluihin, sillä seurakunnan talous on hyvin hoidettu, viranhaltijat ovat vakituisia ja rakennukset kunnossa. Kirkkovaltuusto päätti, että kirkkoherran palkan alarajaa nostetaan vielä kerran 4 250 eurosta 4 500 euroon, jotta virasta tulisi houkuttelevampi. Virallisesti Kinnulan Hautakankaan tuulivoimapuisto voidaan avata näillä näkymin kesällä. Yhteistyötä on tällä hetkellä myös nuorisotyössä ja kanttorien viranhoidossa. Pentti Hytönen näki, että seurakuntayhtymä veisi identiteetin seurakuntatyöstä, jos budjetin laatiminen vietäisiin yhtymän käsiin. Vt. Kirkkovaltuusto pitää välillistä vaalia nopeampana kuin vaalia, jossa seurakuntalaiset äänestäisivät kirkkoherrasta. Pihtiputaan kirkkovaltuusto päätti torstaina yrittää vielä kerran. Loppujen sähköistykset valmistuvat alkuvuoden aikana. Hautakankaan alueelle on rakennettu kahdeksan tuuliturbiinia. Jos virkaan ei sittenkään löydy ketään, kirkkoherran virkoja voisi yrittää kokeilla täyttää kummankin seurakunnan omana, mutta sitä Mattola piti epätodennäköisenä. Kaikki kahdeksan tuuliturbiinia ovat kohonneet jo maisemaan, ja seuraavaksi puiston rakentamisessa siirrytään turbiinien testauksiin. Pihtiputaan kirkkovaltuusto ilmoitti yksimielisesti halunsa täyttää kirkkoherran virka, joka on ollut avoinna siitä lähtien, kun Arja Huuskonen lähti kirkkoherraksi Mikkeliin kaksi vuotta sitten. Tuomiokapituli ilmoittaa virkaa hakeneet 26. Hytösen mielestä silloin oltaisiin lainehtivassa laivassa. Siten saataisiin myös aikaan säästöjä ja valtuutetut voisivat paneutua valintaan paremmin tasapuolisilla haastatteluilla. Mikäli sähköistys etenee suunnitelmien mukaan, turbiinien koekäytöt ja toimintatestit alkavat maaliskuussa. Tuulipuiston neljä turbiinia kahdeksasta on nyt myös sähköistetty. PIHTIPUTAAN kirkkovaltuusto haluaa, että kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla, jolloin valinnan tekevät Pihtiputaan ja Kinnulan kirkkovaltuustot yhteisessä kokouksessaan. huhtikuuta, ja kirkkovaltuustot voisivat päästä valitsemaan kirkkoherraa kesäkuun puolivälin jälkeen. Tammikuun puolivälissä on tuotettu ensimmäiset kilowatit sähköä verkkoon käyttöönottotestin yhteydessä. maaliskuuta. Suojasään aikaan tuulisella kelillä jäät ovat kuitenkin irronneet siivistä ja käyttöönottotestit ovat pääsemässä nyt hyvin vauhtiin, selvittää Marko Reinikainen. Tauno Mattola perusteli kirkkovaltuustossa yhteisen kirkkoherran viran auki julistamista sillä, että tuntuisi oudolta katkaista pitkä yhteistyö Kinnulan seurakunnan kanssa. JUHA KIVINEN. Seurakuntayhtymässä taloudenpito olisi seurakuntien yhteistä toimintaa, mutta seurakunnat säilyisivät muuten itsenäisinä. Tauno Mattola kertoi hiippakunnan näkemyksen olevan se, että kokeillaan vielä kerran viran auki julistamista. Tuulipuiston rakennuttajana toimii Winda Energy Oy ja rakentajana Nordex. JUHA KIVINEN Tuuliturbiinien tornien paloja tuotiin Hautakankaan tuulivoimapuistoon viime syyskuussa. – Käyttöönottoa on haitannut jäänmuodostuminen sähköistettyjen turbiinien siipiin pakkasella. Mekaaninen asennus on saatu valmiiksi tuulipuiston kaikille kahdeksalle tuuliturbiinille. kirkkoherra Jukka Kemppainen kertoi, että eteläisessä Keski-Suomessa on käynnissä seitsemän seurakunnan seurakuntarakenteen selvitys ja hän arveli, että sellainen voisi olla edessä maakunnan pohjoisosissakin. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset – Rakentaminen etenee tuulipuistossa hyvällä vauhdilla tällä hetkellä ja pääsemme näillä näkymin avaamaan Hautakankaalle nousevan puiston toimintaan tulevana kesänä. MATTOLA arveli, että haun epäonnistuessa pitää aloittaa neuvottelut hiippakunnan johdolla joko seurakuntayhtymän perustamisesta pohjoiseen Keski-Suomeen tai jopa seurakuntien yhdistämisistä. Alarajaa oli nostettu jo viime keväänä 613 eurolla. Hän myönsi, että henkilöstökulut ovat suuria ennen kaikkea pappispuolella. Turbiinien pystytykset ovat sujuneet hyvin ja nyt olemme siirtyneet testausten pariin, kerTuulipuistohanke edistyy vauhdilla Kinnulassa Kinnulaan Hyrkönpurontien varrelle nousevan tuulivoimapuiston rakentaminen on edennyt pääosin suunnitellusti
VÄHÄVARAINEN Koirista valittaneelle hiihtäjälle tiedoksi, että Louhurannan Kinnulan kunnanhallitus valitsi kunnan sivistysjohtaja-rehtorin virkaan kasvatustieteen maisteri Niko Aihion Toholammilta heinäkuun alusta alkaen. Kritiikkiä on syytä kuulla. Ei todellakaan nykyisten hintojen mukaan voi veloittaa kulutuksen mukaan. . Näitä hyvinvointialue on lähtenyt ratkomaan maakunnallisesti yli kuntarajojen. Se ei ole aina helppoa. Onnistuakseen neuvottelijalla on oltava luotettavaa tietoa, rakentava lähestymistapa ja kuuntelemisen taito. Pihtiputaan työttömyysprosentti oli kuun lopussa tasan 11 ja Kinnulan työttömyysprosentti 12,6. Tätä on jatkunut useamman päivän ja sunnuntainakin kun aukaisi hanan, niin kävi kova ”rätke”niin kuin jostakin pääsisi ilmaa mukaan. Hyvä päätöksenteko perustuu monipuoliseen tietoon ja ymmärrykseen. Ne vaikeutuvat entisestään, ja arjen kuormat kasvavat. Outo maku estää veden käytön juomavetenä. Hyvä ja kovasti ajankohtainen kannanotto Hannu Aholta. Koronan siivittämät vuodet eivät ole helpottaneet tilannetta, vaan jonot työntekijöiden joustavuudesta huolimatta ovat kasvaneet. Tarvitaan yhdessä tekemistä ja toimimista, jotta palveluverkosta saadaan kestävästi toimiva niin digitaalisesti, mobiilisti kuin paikallaan pysyvästikin. Syitä on näiden vuosien mittaan kertynyt varmasti monia, mutta huomionarvoista Keski-Suomessa ovat muuttunut ikärakenne, sosiaalija terveysalan hiljentynyt vetovoima, perusturvan nykyisten palveluketjujen toimivuus kunnallisesti ja maakunnallisesti sekä pitkät välimatkat palveluiden piiriin alueellisesti. Hyvinvointialueet tarvitsevat palvelun tarvetta vastaavan riittävän rahoituksen, toimivan johtamisjärjestelmän sekä hyvinvoivan ja motivoituneen henkilöstön tuottamaan näitä palveluita ihmislähtöisesti, jotta me takaamme palveluiden oikea-aikaisuuden, saatavuuden ja saavutettavuuden jokaiselle keskisuomalaiselle asuinpaikkakunnasta riippumatta. Heistä pääsivät haastatteluun asti Aihion lisäksi Sanna Honkonen, Marko Kallio ja Leila Qvist-Pettersson. Tie tähän tilanteeseen on ollut pitkä, ja tie ulos tästä sumasta ei löydy hetkessä, mutta syyskuussa kahteen viikkoon tiukkeneva perusterveydenhuollon hoitotakuu on yksi oleellinen ja oikea askel oikeaan suuntaan. Jokainen meistä on arvokas, nyt on aika toimia. RAIMO Ei kai Kinnulan kunta aio laskuttaa täysillä keskustan alueella mustasta vedestä täyttä maksua. Kansalaiset, älkää antako tuhota elinympäristöänne myllysaasteella. Olisiko sinusta ystäväksi. Tekstiviesteissä voit käyttää nimimerkkiä. Poliisin ja muiden turvaajiemme määrää on lisättävä. Koeaikaan luetaan myös mahdollinen viransijaisuudessa toimimisaika. Virkaa haki seitsemän henkilöä. Vuotta aiemmin Pihtiputaalla oli 173 ja Kinnulassa 69 työtöntä työnhakijaa.. Ruokavesi on jouduttu ostamaan kaupasta. Myllyille löytyy varmasti paikkoja sen verran kaukana asutuksesta, että ihmiset eivät joudu kärsimään. HUOLESTUNUT Työttömyysluvut ennallaan Työttömyys pysyi ennallaan Pihtiputaalla ja Kinnulassa tammikuun aikana. Eduskuntavaaleissa valta on äänestävillä suomalaisilla, sinulla ja meillä jokaisella. Luodaan yhdessä ihmislähtöisempi Keski-Suomi, jokaiselle meistä. Puolueiden väliset ristiriidat eivät toki ole uutta, eivätkä yksinomaan huono asia. Viime vuonna hyväksyttiin strategia ja tänä vuonna käynnistyvässä strategian toimeenpano-ohjelmassa keskitytään ihmislähtöiseen Keski-Suomeen ja Hoitotakuulla säästöjä ja hyvinvointia kaikille Tekstarit Pystyvätkö päättäjät turvaamaan huomisen. Sairaanhoitaja Hilma Vepsäläinen Viitasaarelta, aluevaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (sd.) määriä ennen kuin se on muuttunut edes sameaksi. Pysähdy ja pohdi, mitä äänelläsi haluat edistää. Näen, että Keskustalla on mahdollisuus nousta tässä pelinrakentajaksi, kuten sen arvokas rooli historiassa on usein ollutkin. Ne pakottavat ajattelemaan ja siten kehittävät demokratiaa. Vettä on pitänyt juoksuttaa useampaan otteeseen tolkuttomia #meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Että semmosta... Hanasta tuleva vesi muistuttaa lähinnä lonkeroa ja maistuu lipeältä tai soodalta. . Taakse jäävällä hallituskaudella Keskusta on taipunut kritiikin mukaan liikaa vasemmalle, sitä edellisellä oikealle. (kesk.) eduskuntavaaliehdokas luodaan palveluverkko alueemme palveluista. Muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. – On! On verkot järvessä: matikkakeitto passaa vanhoille karjalaisille, hauki kissoille, kuha herroille ja vihreä tee ystäville! En ole yksin, ystäviä on paljon! Kiitos! Onko LiigaPlokin tarina päättymässä tähän kauteen??. Maataloustuottajien jaksamisesta ja ruokatuotantoketjun reilusta tulonjaosta on pidettävä huolta. Rannila haki virkavapaata tultuaan valituksi Kaustisen sivistysjohtajaksi. Ja ulkoliikuntasivustolla on maininta, että myös Suvannonlahden jääladulle ovat lenkkeilijät ja koirat tervetulleita, kunhan eivät sotke perinteisen latua. Työn tulokset eivät heti näy. Elämme demokratiassa, jossa hyvä päätöksenteko edellyttää vuorovaikutusta ja vaihtoehtojen etsimistä myös niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä. Suomalaiset tarvitsevat nyt kipeästi turvaa, joka syntyy vain toimivan päätöksenteon tuloksena. Jos aika ja poliittiset voimat kulutetaan keskinäiseen kalisteluun, kutistuu neljän vuoden päätöksentekokausi entisestään ja vakavat ongelmat jäävät ratkaisematta. Tekeviä käsiä on koulutettava ja palkattava lisää. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Mummo ja Pappa Mika ja Elisa tiukemmin kiusaamiseen, lapsille ja opettajille on turvattava työrauha. Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Pihtiputaalla kirjattiin tammikuun lopussa 177 ja Kinnulassa 74 työtöntä työnhakijaa. Jari Halttunen Äänekosken kaupunginvaltuuston pj. Tämä mahdollistuu vain, kun erilaisia näkökulmia käsitellään rakentavassa hengessä. Yhtä aikaa Suomessa on todellisia, nopeaa puuttumista vaativia ongelmia. Niko Aihio hoitaa tehtävää viransijaisuutena kesäkuun loppuun saakka. Minusta me tarvitsemme maamme yhteisten asioiden hoidossa rakentavampaa ja toista kuuntelevaa otetta, mutta se ei kuitenkaan tarkoita omista arvoista tinkimistä. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Tuuli, Hilda, Tuulikki, Tuulia TORSTAI Aslak PERJANTAI Matti, Matias LAUANTAI Tuija, Tuire, Vanessa SUNNUNTAI Nestori MAANANTAI Torsti TIISTAI Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä, Onni, Sisu Palveluiden piiriin hakeutuminen ja kynnys hoitoon pääsyä lähteä odottamaan on noussut pitkittyneiden hoitojonojen vuoksi. Sivistysjohtaja-rehtorin viran tehtäväkohtainen palkka on 5 500 euroa kuukaudessa. Niko Aihio Kinnulan sivistysjohtajaksi metsäautotielle tehdylle latuuralle saa ottaa koiran mukaan. Juhlapäivänä Paljon Onnea! iloiselle ja reippaalle 6-vuotiaalle Iidalle 21.2.2023 T. Se ei voi rakentua sanellun ideologian varaan, vaan edellyttää vastavuoroista keskustelua. Tarvitaan myös jämäkkyyttä ja rohkeutta viedä määrätietoisesti eteenpäin asioita, joita on luvannut edustaa. Miksi sitten olemme tässä tilanteessa. Keskustan paikka on rakentavasti keskellä. Näiden keskeisten ongelmien ratkaisemiseksi politiikassa on tehtävä yhteistyötä ideologisen jyräämisen sijaan. Vanhempi ikäpolvi rakensi meille tämän yhteiskunnan – on häpeä, että kaikille ei mahdollisteta arvokasta vanhuutta. Yhtä lailla nuorten mielenterveystyöhön on panostettava, työssäjaksamista on tuettava ja suomalaisten terveysturvallisuus on varmistettava kaikissa oloissa. Valintapäätös on ehdollinen ja tulee voimaan, mikäli nykyinen viranhaltija Minerva Rannila ei palaa virkavapaalta. Suomen on vahvistettava varautumistaan: turvallisuustoimijoiden resursseista on huolehdittava, jokaiselle suomalaiselle on riitettävä kotimaassa tuotettua ruokaa ja kotimaista energiantuotantoa on lisättävä. Arkiturvaa on parannettava: kaduilla on oltava turvallista, kouluissa on puututtava Mielipiteesi julkaistaan lukijan sivuilla! Ota rohkeasti kantaa, muistele, runoile ja lähetä meille kuvia! Lyhennämme tekstejä tarvittaessa. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Se on harvoin toista kunnioittavaa tai kehittävää. Uudella hyvinvointialueella on käsissään tärkeä tehtävä luodakseen palveluketjuista saumattomampia, lisätä matalankynnyksenja ennaltaehkäisevien palveluiden mahdollisuuksia sekä lisätä alan ammattilaisten työhyvinvointia ja kasvattaa henkilöstön vetoja pitovoimatekijöitä koko Keski-Suomen alueella. Työ tuon kaiken tavoitteen saavuttamiseksi ei taatusti ole helppo, mutta saavutettavissa. Yksi Suomen suurimmista poliittisista haasteista on vasemmistoja oikeistoideologioiden lisääntyvä polarisoituminen, johon liittyy strateginen populistisen retoriikan käyttö
Toivomme, että he kävisivät päivittämässä ajotaitoaan, koska voi olla surullinen kohtalo, jos ajokorttia ei pysty enää uusimaan. JUHA KIVINEN 5 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 JUHA KIVINEN Kolme kuukautta sitten Pihtiputaalla aloittaneella KirppisAsemalla vietettiin lauantaina laskiaista iloisissa tunnelmissa. Laskiaispullat maistuivat lapsille. Yhdistys ajaa ikääntyneiden autoilijoiden asiaa. – Tämä on vielä niin vieras asia, vaikka ajotaito on tärkeää varsinkin sivukylien vanhuksille. klo 11 alkaen pe 24.2. Tätä oli odotettu, kertoi KirppisAseman yrittäjä Kirsi Leppänen. Ihmisiä on käynyt kivasti ja tavarakin on vaihtanut hienosti omistajaa. klo 11 alkaen TARJOLLA: varraspossua • kahvia 0400 644 500 Alpo 044 540 8267 Toni 040 911 2996 Ari 040 521 1978 Antti • PATINPAIKKA • KORJAAMO Tervetuloa!. Helka Lohtander oli mukana Ajotaito mukanasi -yhdistyksen makkaranmyynnissä. KirppisAsema on avoinna tiistaista lauantaihin. Myös lähiseudulta on käynyt pöydänvuokraajia. Kirsi Leppänen miettii, että ehkä lähempänä kesää myös maanantai otetaan aukiolopäiväksi. KirppisAsema antoi pöydät käyttöön ilmaiseksi lukion abiturienteille, jotka keräsivät varoja abiristeilyä varten, sekä lukion partioja lentopallolinjan oppilaille, jotka ovat lähdössä reissuun toukokuussa. Asiakkailta on tullut KirppisAsema hyvässä vauhdissa JUHA KIVINEN paljon positiivista palautetta. Täältä tullaan! TALVENTYHJENNYS! Kaikki talvituotteet -50 % Tarjoukset voimassa 5.3.2023 saakka. Putaanportintie 11 B 44800 Pihtipudas. Osalla on pöydästä pitempiaikainen vuokrasopimus ja jotkut ovat ottaneet pätkän ja saattaneet tulla uudestaankin vuokraamaan pöytää. Tavara kuin tavara – kun ostaja sattuu kohdalle, se menee. Kuvassa myös Kirsi Leppänen (vas.) ja Helka Lohtander. – Olen yllättynyt, miten hyvin on lähtenyt käyntiin. HaltiOutlet_Putaanportti_Kotiseudunsanomat_125x175mm.indd 1 HaltiOutlet_Putaanportti_Kotiseudunsanomat_125x175mm.indd 1 17.2.2023 14.47.11 17.2.2023 14.47.11 AVAJAISET AVAJAISET pe 24.2. – Moni on kysynyt, mikä menee kaupaksi, mutta en ole päässyt kärryille. Myös muut kuin lukiolaiset ovat tuoneet lahjoituksia pöytiin. En voi sanoa, mikä on myyvin juttu. Sitten ollaan hukassa, jos jäädään taksien varaan
Antibiootit kuitenkin auttoivat, joten muutaman päivän ylimääräisen sairaalajakson jälkeen Joonas ja Elli ajoivat Jyväskylään hakemaan äitiä ja nuorimmaista perheenjäsentä kotiin. Joonas, Inka, Elli, Iida ja Henna yhdessä perheen pienimmäisen kanssa. Omaa nimeä ei perheen nuorimmaisella vielä ole, joten toistaiseksi vauvaa kutsutaan syntymäpäivän mukaan Nuutiksi. Ja koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, Joonas kutsuu pientä isän oikeudella Hobitiksi. Vauva on kiltti ja keskittyy syömään, nukkumaan ja kasvamaan, eikä juuri turhia kitise. Perheeseen kuuluvat myös 11-vuotias Inka, 9-vuotias Iida ja 4-vuotias Elli, sekä Joonaksen tyttäret Emma, 12, ja Jonna, 10, jotka kuuluvat perheen ruokavahvuuteen säännöllisen epäsäännöllisesti. – Jokainen raskaus on ollut erilainen. Joskus mahanpurut harmittavat, mutta pääasiassa vauva syö, nukkuu ja kasvaa. Luonnistuihan se, ja sisarussarjan silmäteränä onkin turvallista pienen kasvaa. Elliä odottaessa tuntui, että virtaa on paljon ja ihan loppumetreille asti pystyi esimerkiksi pyöräilemään ja lenkkeilemään. Keskustelusta oli apua, ja lisäksi asioiden avaaminen ja suunnitelmat erilaisten tilanteiden varalle auttoivat myöhemmissä synnytyksissä. Tällä kertaa ei jännittänyt, vaan kaikki sujui kuin oppikirjan mukaan. Loppuajasta olo alkoi kuitenkin olla sen verran tukala, että synnytyksen käynnistäminen vauvan painokontrollin yhteydessä tuntui helpotukselta. ” Nuutinpäivänä Henna ja Joonas Rannon perheeseen syntyi pieni poika täsmällisesti täysiaikaisena. Ehkä erilaisuus johtuukin nimenomaan siitä, että tyttöjä on talossa jo pitkä liuta. Isosiskoista nuorimman, 4-vuotiaan Ellin mielestä vauvaa voisi yhtä hyvin kutsua Tuttikasvattajaksi, joskin hän hieman empii, josko kuitenkin säästäisi hyvää nimeä tulevaisuuden varalle omiin tarpeisiin. KUN Inkan ja Iidan jälkeen syntyi Elli, oli Henna jo varma, ettei poikaa tule ollenkaan. Pienten tyttöjen värit saivat väistyä, kun viimeisin tulokas olikin yllättäen poika. Äidin näkökulmasta katsoen vauva on kiltti, eikä turhia kitise. Yksin ei tarvitse olla hetkeäkään, sillä ihanaa pikkuveljä käyvat tarkkailemassa ja silittelemässä siskot vuorotellen. Henna kertoo, että hän on kerran aiemmin turvautunut synnytyksen jälkeiseen pelkokeskusteluun vaikean synnytyksen jälkeen. Pientä kateutta taisi olla ilmassa, sillä Elli pohti jo ennen kotipihaan saapumista, että voisikohan vauvan kuitenkin vielä palauttaa sairaalaan. SYNTYESSÄÄN Nuutti painoi 4130 grammaa ja oli tasan 50 senttimetriä pitkä. Kaikki oli vaaleanpunaista. Odotusaikana oli mukava puuhastella, joten Henna innostui värjääPihtiputaan ensimmäinen vauva syntyi Nuutinpäivänä Pieni poika nukkuu makoisia nokosia unipesässä. Hiuksista ei tällä pojalla ole puutetta. Tällä kertaa olin aika kipeä ja joka suunnasta kiristi ja ahdisti. HANNA KANKAANPÄÄ HANNA KANKAANPÄÄ mään tyttöjen vaatteita ja tarvikkeita pojalle sopivaksi. Muitakin vaihtoehtoja on, vaikka niistä hieman onkin leikkimielistä erimielisyyttä. – Silloin laitoin prinsessajutut viimeisen päälle, ajattelin, että ei kai ole mahdollistakaan, että poikaa tulisi. Innokkaita hoitajia on talon täydeltä, eikä hiljaista hetkeäkään taida ihan heti syntyä. ISÄN mielestä poika tuntuu omalla tavallaan erilaiselta, vaikka onkin vauva samalla tavalla kuin muutkin aikanaan. Pienen pojan alku ei ollut aivan mutkaton, sillä pian syntymän jälkeen tulehdusarvot nousivat ja muutama päivä kului lasten teho-osastolla. Ensimmäiset viikot kotona ovat menneet palautuessa ja uuteen perheenjäseneen tutustuessa.. Kaikki oli vaaleanpunaista. Hyväntahtoista naljailuakin on ollut ilmassa ja perhepiiristä on kyselty, että jokohan nyt luonnistuisi pojan tekeminen. Synnytys sujui kuitenkin oikein hyvin, Henna kertoo. 6 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 – Silloin laitoin prinsessajutut viimeisen päälle, ajattelin, että ei kai ole mahdollistakaan, että poikaa tulisi
Jose Kinnunen s. Vanhemmat: Hilla ja Reima Tast, Pihtipudas. 16.1. 9.7. 7 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Alvari Auhtola s. Toivo Turpeinen s. 10.1. 15.8. Vanhemmat: Satu ja Onni Mäkinen, Alvajärvi. Inka Emilia Soisalo s. 24.9. 9.1. Vanhemmat: Annamari Paldanius ja Jarno Soisalo, Oulu. Vanhemmat: Mirka Ranto ja Ossi Savolainen, Iisalmi. 29.3. Aatos Veijo Mikael Eteläaho s. 20.3. Vanhemmat: Elina ja Eetu Nikkilä, Lahti. Aamos Ranto Savolainen s. Vanhemmat: Jenna ja Konsta Mäkinen, Elämäjärvi. Lilja Eeva Aurora Riitamo s. Vanhemmat: Henna Sallanko ja Kalle Autio, Jyväskylä. Vanhemmat: Sändi Otsing ja Tero Pelto-Arvo, Jyväskylä. Rosa Finnilä s. 4.7. Vanhemmat: Justiina Kolehmainen ja Markus Finnilä, Lapua. Aata Annikki Sallanko s. 7.6. 5.9. 4.12. Vanhemmat: Suvi-Tuuli ja Jarkko Huikari, Pihtipudas. 15.8. 29.5. Vanhemmat: Roosa Siekkinen ja Ville Autio, Vaasa. 17.3. Vanhemmat: Sonja Kananen ja Jussi Turpeinen, Alvajärvi Matias Petäys s. Vanhemmat: Marjut Kemppainen ja Miika Petäys, Laihia. Artturi Eino Aapeli Mäkinen s. Elmo Autio s. Olavi Alvar Tast s. Vanhemmat: Heidi ja Teemu Teerimäki, Liitonjoki. Emil August Nikkilä s. Ke 1.3 julkaisemme kuka näistä hellyttävistä vauvoista VOITTAA arvonnassa 100 €:n LAHJAKORTIN paikalliseen yritykseen.. 3.10. Nelli Vanamo Mäkinen s. Vanhemmat: Pia Grönvall ja Antti Auhtola, Kouvola. Helmi Teerimäki s. Alina Huikari s. Vanhemmat: Erika ja Petri Kinnunen, Kinnula. Poika Pärnänen s. 18.12. Vanhemmat: Minna ja Ossi Pärnänen, Alvajärvi. Lauri Pelto-Arvo s. 21.4. 16.2. Vanhemmat: Anna ja Jesse Eteläaho, Rusko. Vanhemmat: Anna-Stina ja Joni Riitamo, Pihtipudas
Yläasteen oppilaita ja myös perheenjäseniä oli tullut seuraamaan tuttuja ohjelmanumeroita, kuten tittelien jakoja ja abien vauvakuvia. Penkkarien ohjelmaa oli käyty läpi neljässä abikokouksessa. Jakajina Daltonin veljekset Riina Ylälehto (vas.), Alma Höykinpuro ja Niina Hakonen. Kyllä Pihtiputaalla kolme ja puoli vuotta pärjää oikein hyvin. – Saadaan heittää heille karkkiakin, kun sitä ei ole viime vuosina pystytty tekemään. Vanhojen tanssit yhdistivät meitä tosi paljon. – Lukio on mennyt oikein hyvin, vaikka aina ei jaksa kokeita ja pitkän matikan kanssa on ollut venkslaamista. Kahtena edellisenä talvena penkkareihin ei päästetty yleisöä lukion ulkopuolelta koronaviruksen takia. Partiolinja on vastannut odotuksia, Rantanen kehui.. Ettäs sitten tiedätte! mutta ohjelma oli kuitenkin samanlainen. Partioja johtajalinjalla opiskeleva Saara Rantanen Espoosta iloitsi, että abit pääsivät toteuttamaan kaikkea ohjelmaa ja nuoremmat pääsivät vihdoin heitä katsomaan. Titteleiksi keksittiin muun muassa Vuoden Online-ostaja, Vuoden Pää kainalossa, Vuoden Rahaa palaa ja Vuoden Rapala-hattu. Sen jälkeen on ollut hyvä tehdä porukassa kaikenlaista. 8 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Pihtiputaan lukiossa pidettiin todella hauskaa viime torstaina, kun abiturientit pääsivät järjestämään penkinpainajaiset ilman rajoituksia. Esikoululaiset olivat jo valmiina odottamassa abien karkinjakoa Putaanvirran koulun ruokasalin aulassa. – Tittelien keksiminen tuotti pieniä haasteita, ja sitä mietittiin, miten saadaan nuoremmat heittäytymään heidän kyykytyksiinsä. Mutta oikein hyvin meni kaikki. Hän on kirjoittamassa ylioppilaaksi vasta jouluna. Saara Rantanen toivoi pääsevänsä opiskelemaan psykologiaa tai erityispedagokiikkaa. Abit yhtyivät lopulta itsekin tanssiesitykseen, jonka he olivat järjestäneet ykkösille. Kakkoset joutuivat suoriutumaan lauluesityksistä. Abeja on tänä keväänä iso joukko Pihtiputaalla – kaikkiaan 32. Abeilla on ollut hyvä ryhmähenki. Penkkarit pidettiin tässä välillä vain lukion oman väen kesken, Hiiteen korona, nyt pidetään kunnon penkkarit! JUHA KIVINEN Lukion rehtori Markku Piippo sai Vuoden huippumalli haussa -tittelin. Neljäs Dalton Anni Takari seuraa tilannetta penkillä
Hiiteen korona, nyt pidetään kunnon penkkarit! JUHA KIVINEN Esikoululaiset olivat jo valmiina odottamassa abien karkinjakoa Putaanvirran koulun ruokasalin aulassa.. JUHA KIVINEN JUHA KIVINEN Ella Sneck, Veeti Hämäläinen, Joonatan Kinnunen ja Henri Lindholm matonkääntötehtävässä. Perinteinen video jäi sen takia välistä. Joonatan on menossa ensin veljensä yritykseen metsäpuolen hommiin ja sitten opiskelemaan. Meitä aloitti kahdeksan aloitti syksyllä 2020, mutta neljä jätti kesken, Joonatan Kinnunen kertoi. Yleisö pääsi itsekin osallistumaan, sillä jatkavat pyysivät abeja siirtymään salin nurkkiin ja muu koulun väki sai siirtyä sen abin luo, jonka kostyymi miellytti eniten. Ella Sneck odottaa potkaisua pihalle jatkavien tietokilpailutentissä. 9 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Kinnulassa pidettiin penkkarit ja potkiaiset vain neljälle abiturientille, mutta perinteisistä muodoista pidettiin silti kiinni lähes entiseen malliin. – Eiköhän tuota käydä vielä yhdessä kahvilla joskus myöhemminkin tällä porukalla. Veeti Hämäläinen tuumasi, että ainakin he ovat saaneet yksilöllistä opetusta. – On niin vähän abeja, joten se vaikeutti penkkariohjelman suunnittelua Joonatan Kinnunen laskee, kuinka moni potkiaisyleisöstä tuli äänestämään hänen norsupukuaan parhaaksi Kinnulan penkkariasuksi. Penkkarit ja potkiaiset päästiin järjestämään kahden vuoden koronatauon jälkeen sisällä salissa. Valkolakkia lähtevät tavoittelemaan Veeti Hämäläinen, Joonatan Kinnunen, Henri Lindholm ja Ella Sneck. Voittohan siitä napsahti Joonatanille. Pieni, mutta tehokas abijoukko Kinnulassa ja keksimistä. Suosituin oli Joonatan Kinnusen norsupuku. Joonatan kehui pienen abiporukan ryhmähenkeä on tiiviiksi. Veeti suuntaa lukion jälkeen asepalvelukseen ja aikoo pyrkiä opiskelemaan tradenomiksi, sillä kaupallinen ala kiinnostaa häntä
SEURAT Su 26.2. klo 18 Gospeltanssi Putaanvirran koulun salissa. 044 509 0598. Pihtiputaalla asuu neljätoista sotaveteraanin leskeä, joista kymmenen asuu kotona. keräyksen tuotosta 20 % jää omaan kuntaan. klo 12 Rukoushuoneella. Diakoniatyö Maarit Vesterinen 040 7652453. 26.2. Veteraanien leskien tukemisesta koituu kunnalle tänä vuonna 20 000 euron lasku. 040 842 493. Ei Perhekaffilaa Yhteisvastuulla 2023 sovitellaan ja ratkaistaan nuorten väkivaltaa ja konflikteja. klo 17 Vauhtivarpaat, Putaanvirran koulun sali. Hartaudet: klo 12.30 Kotipiha, 13.15 Pihlajakoti ja 14 Eevakoti Huom! 2.3. Pääkirkosta soitetaan rauhankelloja Ukrainan sodan syttymisen vuosipäivänä perjantaina 24.2.2023 kello 12. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 7844422, seurakuntapastori Tuomas Hurme 0400 931986, kanttori Janne Peltokorpi 040 5203388. Kaikki tervetulleita! Ti 28.2. Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta. En kuule enää loisketta rantahiekkaan, aurinko vaan paistaa Pöhlönrannan hiekkaan. Otamme vastaan tavaroita myyntiin. Päivystys ma klo 9-12 virastossa, muina aikoin ajanvarauksella 23.2. 25.1.1936 Pihtipudas k. Kunnanvaltuuston päätöksessä huomautetaan, että jatkossa kunnalle ei voi siirtää hyvinvointialueelle kuuluvaa toimintaa, koska hyvinvointipalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueelle. Asta vain vapaaehtoisena Viime lehdessä olleessa jutussa SPR:n ystäväpalvelusta on väärinkäsitys. Kinnunen toivoi, ettei hyvinvointialueelta tule enää jatkossa samanlaista tehtävien takaisinvirtausta. Messu klo 10 pääkirkossa ja klo 13 Muurasjärven kirkossa, Hurme, Peltokorpi. Kuten Mooses muinoin Siinain vuorella ja Jeesus itse autiomaassa paastosivat, meitäkin kutsutaan nelikymmenpäiväiseen paastoon Kristuksen ylösnousemisen juhlaan valmistautuessamme. RUKOUSHUONEEN VUOKRAUS puh. Outona astelen mä koivutietä pitkin, nyt en enää jaksa karjaa ajaa suojaan sieltä metsän polkutieltä. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040 669 1996, vt. Vapaaehtoistyötä tehdessään hänestä tuli paikallisyhdistyksen HANNA KANKAANPÄÄ hallituksen jäsen, joka vastaa ystävävälityksestä. Niin monta askelta on jäänyt kotipihan santaan. Diakoni Minna Ventilä 040 352 7757. Niin tutut olivat Saanijärven rannat Maijalle kuin hänen äidilleenkin. Kuinka voisin osoittaa huolenpitoa ihmisille ympärilläni. Siksi Nykänen halusi, että kunnan on kovennettava luonnettaan hyvinvointialueen suuntaan ja tämän on jäätävä poikkeustapaukseksi. KESKUSTELUPUHELIN 040 549 7683. Ystäväpalvelun molemmat puolet hän on nähnyt toimiessaan ystävävälittäjänä, sillä ystäväpalvelu on salaista, ja vain välittäjä tietää ketä ovat ystäviä etsivät ja kuka heidän vapaaehtoiseksi ystäväkseen valitaan. On jääneet lapsilleni vielä vaskikellot kauniit, jotka isä antoi perinnöksi lapsillensa. klo 18 rukouskokous. Jorma Luomala Muistokirjoitus PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA 10 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Vt. Mä istun ja mietin mi taakseni on jäänyt, kuljen ajatuksissa pitkin Saanin rantaa. 28.2. MUSIIKKI To 23.2. Siihen kuuluu elämäntavan ja ruokavalion yksinkertaistaminen, mutta ennen kaikkea huomion suuntaaminen sielua hyödyttäviin asioihin, kuten rukoukseen, jumalanpalvelukseen ja lähimmäisenrakkauteen. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9–12, 044 7844421. Hiihtolomalla ei ole päiväkerhoja eikä varkkakerhoja. Seurakunnat Seurakunnan kotisivut: www. P aasto on hengellinen matka sielumme sisimpään ja siten myös askel kohti Jumalan valtakuntaa, joka Herran mukaan on ”sisäisesti meissä”. LAPSET JA NUORET To 23.2. Rakkaamme Jouko Johannes PASANEN s. Puh. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. 21.1.2023 Pihtipudas Me lähdemme tästä elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. klo 17.30 Gospeltanssi Muurasjärven koulun Antinhallissa. KUOLLUT Jouko Johannes Pasanen 86 v. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala 044 7844420. Paasto nähdään Kirkossa katumuksen ja mielenmuutoksen aikana. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa; Piirola ja Hertteli, klo 18.30 Seurat Ry:llä. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. 6:17–18) N äinä päivinä kristityt ympäri maailman laskeutuvat paaston aikaan. Markku Kananen (kesk.) harmitteli kunnalle tulevaa ylimääräistä laskua, mutta hän piti selvänä, että kunta hoitaa asian kunniavelkana veteraaneille ja heidän leskilleen. Seurakunnan viite 307224 = lahjoitus kohdistuu Kinnulaan, tili nro OP FI14 5000 0120 2362 28. klo 17 Kirkkokuoro, Sallila. Sinne jäivät omenapuuni armaat – syksyllä kävin tervehtimässä. (Martti Lindqvist) Syvästi rakkaudella kaivaten Maija Unna, Joonas, Edvin, Ralf, Millie ja Frans Jyrki, Minna, Viola ja Jalo Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. KIRPPUTORI avoinna ti, ke, ja pe klo 10-16. Niin monen monta muistoa on sieltä, kun mietin Karjalassa täällä, Niin kyynel silmänurkkaan pyörähtää täällä. Su 26.2. Pihtiputaan kunta jatkaa veteraanien leskien tukemista. Kokouksen aikana pyhäkoulu yläkerrassa. Lapsityö Katja Kokkonen 040 8415626. Seurakuntamestari 0400 915398. ERI RYHMIEN TOIMINTAA To 23.2. Pihtiputaan Parhaaksi -ryhmän Onni Nykänen pelkäsi, että niitä saattaa tulla vielä lisääkin, kun hyvinvointialue harmonisoi toimintojaan. Muistoissamme Sunnuntaiksi Paaston tielle ” Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Pihtiputaan kunnanvaltuusto päätti jatkaa tänä vuonna pihtiputaalaisten sotaveteraanien leskien kotisiivouksen ja hierontapalvelujen tukemista, vaikka tuen jakamisen olisi käytännössä pitänyt siirtyä uudelle Keski-Suomen hyvinvointialueelle. Paaston tielle kutsuen toivon teille valoisaa ja Jumalan siunaamaa pääsiäisen odotusta! Kaarlo Saarento kirkkoherra Jyväskylän ortodoksinen seurakunta Kumpuniemen kellot Tammikuussa edesmenneen Maija Kumpulaisen äiti Tilma Argillander/ Kananen on kirjoittanut 79-vuotiaana talvella 1975 Savonrannassa runon Kumpuniemen kellot, joka on kuin Maijan itsensä kirjoittama. Oikein ymmärrettynä paasto ei merkitsekään meille ulkokultaista sääntöjen noudattamista, vaan todellista mahdollisuutta muutokseen ja elämämme suunnan tarkistamiseen. Lepatellen lehdet mulle lausui: Hyvästi nyt ystävämme armaat, en palvella voi teitä enää koskaan. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. Kotona asuvat lesket saavat kotisiivousta kahdesti kuukaudessa enintään kaksi tuntia kerralla. Apusi on tärkeää. Kaikki, mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisee toisten teitä. Hierontapalveluja kunta tukee 350 euroon saakka. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60. Poliisihallinnon pienkeräysnro RA/2022/1796. Nuorisotyö Maria Pirttinen 044 7844425. Voimat kun on mennyt, karja myyty sieltä, ei kuulu Naapan kellon kilke. Herranen otti yhteyttä ystävävälittäjään nimenomaan vapaaehtoistyöntekijän roolissa auttaakseen yksinäisiä. Paaston viikot haastavat meistä jokaista pohtimaan ja ottamaan käytännön askeleita parannuksen tiellä. 1.3. yhteisvastuu.fi KINNULAN SEURAKUNTA PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Järjestöllä mm. arabiankielinen TV-kanava (evankeliumia ympäri vuorokauden). klo 9 aamupuuro ja klo 10 Neulontapiiri srk-kodissa. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 10-12. klo 18 Iltamusiikki kirkossa, Christian Ahlskog oppilaidensa kanssa sekä seurakuntakuoro. JUMALANPALVELUKSET Su 26.2. vapaus.fi Sähköposti: vanhemmisto@ vapaus.fi Ukraina-keräys käynnissä ajalla 1.1.2023-31.3.2023. KUNNANJOHTAJA Ari Kinnunen kertoi, että kunta neuvottelee hyvinvointialueen kanssa siitä, voitaisiinko hyvinvointialueelta saada kuntaan jotain korvausta siitä, että kunta jatkaa leskien tukemista. Ma 27.2. Miten voisin antaa arjessani aikaa myös Jumalan palvelemiselle. klo 14 Tauno ja Marja Toukola medialähetysjärjestö Avainmedian kokouksessa. Jutussa kirjoitettiin virheellisesti, että Asta Herranen olisi etsinyt ystävää itselleen. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 784 4422, seurakuntapastori Johanna Piirola 040 734 0088, kanttori Martti Hertteli 040 352 5524. Mikä elämässäni on tarpeetonta ja luopumisen arvoista
– Jotakin on pitänyt hinkata enemmänkin, omalta kannaltani tangoa ja valssia, Essi Salmi tuumasi. – Siellä sattui olemaan just presiis minun kokoiseni. – Oli vaikeaa, monesti vaihdettiin pukua ja mietittiin. – Ei tätä tule varmaan pidettyä. Pihtiputaan lukion vanhojen tansseissa rokattiin Elvis Presleyn Jailhouse Rockin tahtiin. Jyväskyläläisestä mekkoliikkeestä se lopulta löytyi. VIIVI AARREKANGAS naurahti, että oli aika homma hankkia puku. 11 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Kinnulassa vanhoja vahvistivat tansseissa ysiluokkalainen Pyry Leppänen sekä pari lukioon tullutta kansainvälistä opiskelijaa. Essi Salmi iloitsi paluusta normaalioloihin. Se oli mallista kiinni, kun oli liian avonaisia. Kohtuus kaikessa. En halunnutkaan maksaa liikaa, kun kerran tulee käytettyä. Kinnulan ja Pihtiputaan lukioiden kakkoset säteilivät juhlakostyymeissään kuin vanhaan hyvään aikaan ennen viruspirulaista. Tanssityyliä Kinnulan malliin. Puku maksoi jotain kahden ja kolmensadan euron väliltä. On muutakin rahanmenoa, niin pitää käyttää rahaa viisaasti. Pari vuotta sitten piti tanssijoilla olla maskit ja he joutuivat harjoituksissa tanssimaan erilleen. Kinnulan päivänäytöksessä pääsi myös yleisö valssaamaan abien kanssa vanhojen tanssien jälkeen.. JUHA KIVINEN nosti, sillä hän on harrastanut tanssia myös koulun ulkopuolella. Essi Salmi hankki tummansinisen pukunsa Jyväskylän Juhla-asusta. Viime vuonna ei ollut ollenkaan tansseja. Tanssien opettelu oli Viivin mielestä vaikeaa, mutta loppua kohden helpottui. Abiturientit ovat harjoitelleet koko ohjelmaa parin-kolmen kuukauden ajan vanhojentanssikurssilla. Viivi Aarrekangas myönsi, että tuntui hassulta ostaa iltapuku vain vanhojen tansseja varten. Essiltä tanssi kävi hieVanhat saivat vihdoin unohtaa maskit MINNA MEIKÄLÄINEN Koronarajoituksista luopumisesta voitiin riemuita myös Vanhojen tansseissa. – Onhan tämä nyt ollut hienoa, kun ollaan saatu tehdä kaikki ilman mitään rajoituksia. – En osannut yhtään tanssia ennestään
Laskiaisen perhekirkkoon tuli mukavasti väkeä kelkkojen ja pulkkien kanssa. Lyhty Viitasaaren avajaisia vietetään perjantaina 24.2. Tervetuloa! Lyhty Viitasaari ja kahvila-ravintola Lyhty Haapasaarentie 5, Viitasaari avataan Ly hty – yhdessä Nyt Kahvila-ravintola Lyhty avajaisviikonloppu 24.–26.2. 12 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Perhekirkossa kuljettiin lenkkiä Ritovuoren päällä ja pysähdyttiin välillä kuulemaan Jumalan sanaa seurakuntapastori Tuomas Hurmeen johdattamana. Perhekirkon jumalanpalveluksessa liikuttiin paikasta toiseen.. Ritovuoren Hiihtomaan laskiaismäessä oli hyvä ukrainalaisedustus. – Tarjotaan tapahtuJumalanpalvelus yhdistettiin laskiaismäkeen Pihtiputaan seurakunnan sunnuntain jumalanpalvelus vietiin ensi kertaa talvisten ulkoilmarientojen äärelle. ma–to 10–20 I la 10–24 pe 10–22 I su 10–18 4 Keskusta LYHTY mia vähän kaikille ikäryhmille ja kaikentyyppisille ihmisille ja katsotaan, mihin he lähtevät. Lopuksi kirkkokansa pääsi laskemaan mäkeä, kokeilemaan tandemhiihtoa sekä nauttimaan laskiaispullista ja makkaroista. alkaen klo 10 Avajaisissa mukana Lyhdyn sisustuksen suunnitellut sisustusarkkitehti Marko Paananen ja Viitasaaren kaupungin edustajia. JUHA KIVINEN Tandemhiihto sujui tasatahdissa. Perhekirkkoa olivat ideoineet seurakunnan nuorisotyöntekijä Maria Pirttinen ja diakonissa Maarit Vesterinen. JUHA KIVINEN Uudistuneen 115-vuotiaan Viitasaaren vanhan yhteiskoulun ovet avataan uudelle toiminnalle ja elämyksille. Päivän järjestelyihin osallistuivat myös JHL:n ja MLL:n paikallisosastot sekä Pihtiputaan kunta. Ikään kuin tilasimme tällaisen, seurakunnan puuhanaiset tuumasivat. Sääkään ei ollut niin huono, kun ensin lupasivat vesisadetta ja eilen oli se kamala lumipyry
Järj. Kinnulan Musiikkiyhdistys. Kansalaisopistot KINNULA Ikis-luentoja voi seurata omalla tietokoneella tai kännykällä keskiviikkoisin klo 14. Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). esitys ensimmäisestä avustusmatkasta Ukrainaan. Myllykylän kyläyhdistys. Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa. Muuttolinnut palaavat – mutta yhä pienempinä parvina. Kouluruokailu PIHTIPUDAS. Arkiliikunta, apuvälineet ja ravinto. Turengissa on kokeiltu kännykkäkieltoa oppitunneilla. Ke 5.4. Professori, yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala. PUDIS. Ke 29.3. Laulua ja tanssia Kalevin karaoken sekä Kinnulan Musiikkiyhdistyksen tahtiin. Tämän työn voisivat hoitaa myös muut tahot kuin kunnan omat työntekijät.. Arvonnassa het hyvät palkinnot. Muistisairaan hyvä ja laadukas elämä. Ke 1.3. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa ma-pe klo 8.30-14.30. asti Tiina Tainion luontoaiheisia maalauksia esillä Kahvissa & Kupissa. Ke 3.5. Paikalla puhvetti. KINNULA La 25.2. AVANTOUIMARIT. Riistakolmioiden laskennat helmikuun loppuun mennessä. Tutkija emeritus Heikki Kuutti, Jyväskylän yliopisto. Jääratamoottoripyörien SMosakilpailu Hiekan uimarannalla klo 12. La 11.3. Aloitteessa huomautetaan, että oppimistulokset ovat laskussa ympäri Suomen ja osasyitä ovat oppitunneilla esiintyvät häiriöt sekä se, ettei opetukseen malteta keskittyä. klo 18 Takkatuvalla. To 6.4. Perussuomalaiset haluaa älypuhelimille käyttökiellon peruskoulun oppitunneilla Pihtiputaan yhtenäiskoulussa. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – LP-Vampula Pihtipudas-salissa klo 18.30. Ma 27.2. Katoskahviosta mehua, kahvia ja makkaraa. LC PIHTIPUDAS EMMIT. MUISTIYHDISTYS. Kerho työväentalolla maanantaisin klo 12. Muutokset mahdollisia, säävaraus. Verenpaine koholla – haaste yksilölle ja kansanterveydelle. Ke 8.3. (mukana Sini Sanaslahti K-S Muistiyhdistyksestä), 16.3., 30.3., 13.4., 27.4., 11.5. Linkin saa opistolta, p. La 4.3. RIISTANHOITOYHDISTYS. Kirppari avoinna pe klo 10-15 ja la klo 10-14 Asematie 11. klo 17 Pihtipudas, Kahvi&Kuppi, Asematie 11 Kahvitarjoilua jo klo 16 alkaen! Mikä on Euroopan vastaus. PIHTIPUDAS To 23.2. Tallentakaa tulokset os. Kumpulan talviuintipaikan avain kunnantalon neuvonnasta. Makkarakioski. La 4.3. Vauhdikas ulkoiluja hiihtotapahtuma Myllykylän kodalla klo 12-14. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20.30 (ajanvaraus 040 568 0344), perjantaisin klo 16-20 (ajanvaraus 040 417 4472) ja sunnuntaisin klo 13-18 (ajanvaraus Pudiksen somen kautta). Su 12.3. Järj. Menot Fysioterapeutti Hillevi Kanervio. Lentopallon naisten 2-sarjaa: Pihtiputaan lukio/ Ploki – Arctic Volley 2 (Rovaniemi) Pihtipudas-salissa klo 13 ja klo 17. Näkövammaisten ja läheisten kokoontuminen Hubteekissa klo 12. Dokumentaristi Raimo Salon Sotalotta-dokumentti Alvajärven maamiesseurantalolla klo 18. Kommenttipuheenvuoro toimittaja Eila Tiainen. Eräs keskeisimmistä keskittymisvaikeuksia aiheuttavia asioita on puhelimien räplääminen Perussuomalaisilta kaksi valtuustoaloitetta oppitunneilla. Perjantai: pinaattikeitto, keitetyt kananmunat, rieskat, hedelmät. Ma 13.3. Professori, sisätautien erikoislääkäri Teemu Niiranen, Turun yliopisto, Turun yliopistollinen sairaala ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos . www. Taiteesta ja totuudesta. Hallituksen kokous to 2.3. KINNULA MUISTIYHDISTYS. Vapaa pääsy. La 4.3. ELÄKKEENSAAJAT. mennessä Orvokki 0400 867 857 tai Kaija 0400 927 693. Kokeilusta ovat pitäneet oppilaat ja opettajat. Varaa käteistä. 13 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e Seuratoiminta PIHTIPUDAS ELÄKELIITTO. Pe 24.2. 7€) Otteluisäntä: Pihtipudas KESKUSTAN VAALITAPAHTUMA Kinnulan torilla la 25.2. Yleisön etu vai median etu. ELÄKELÄISET. Tarinatuokio Alvajärven eläketalolla klo 13. Ahvenanmaan asema Suomen historiassa. Pihtiputaan Moottorikelkkailijat. Hyvä ravitsemus iäkkään hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukipilarina. Pe 24.2. Vanhoja valokuvia voi tuoda katseltavaksi. Ke 15.3. FL, ornitologi Pertti Koskimies Valokuvaaja Jussi Murtosaari. ja 25.5. Yleisurheilukoulu torstaisin klo 15.15-16.15 Pihtipudas-salissa. Ke 22.3. ja 22.5. klo 18 Takkatuvalla. Julkisella puolella turhia menoeriä aiheuttaa korjauskustannuksien lisäksi myös korjauksiin käytettävä työaika. Tapahtumakalenteri BINGO sunnuntaisin klo 18 Muurasjärven Harjulinnassa Voitot lahjakortteina. Salibandya pelataan Pihtipudas-salissa maanantaisin 0-3-lk klo 18-19.15, 4-lk ja vanhemmat klo 19.15. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – LP Kangasala Pihtipudas-salissa klo 18.30. Puheenjohtaja, arkkitehti Henna Helander, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. LIIGAPLOKI. näytökseen. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Pölkky Kuusamo Pyhäjoen liikuntahallissa klo 16. Tarjolla makkaraa ja kahvia! TAVATAAN! PETRI HONKONEN kansanedustaja, tiedeja kulttuuriministeri M ak sa ja : P yl kö lt ä p ar la m en tt iin ry Perjantai 24.2. Ke 12.4. Urheiluseurat TUISKU. Putaan Auton ja Varaosan avajaiset ja Paanasen yrittäjäperheen 40-vuotistapahtuma Patin Paikan pihassa klo 11. klo 10-14 Tule tapaamaan Keskustan eduskuntavaaliehdokkaita. klo 13-15. Priorisointi terveydenhuollossa. Aloitteen mukaan laillista estettä kännykkäkiellolle ei ole, koska perusopetuslain mukaan häiritsevät esineet saa takavarikoida oppitunnin ajaksi. Jäsenmaksuja kerätään kerhossa helmikuussa. klo 10 kirjastossa. Tenure track -professori, puheenjohtaja Jenni Kulmala, Tampereen yliopisto ja Muistiliitto. Tervehdys pääsihteeri Arja Lyytikäinen, Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Sotaisa Venäjä ja energia. Tanssit Seurojentalolla 19-23. Se on tuonut työrauhaa ja parantanut oppimistuloksia. Pihtiputaan reserviläiset yhteistyökumppaneineen. Muurasjärven Urheilutalosäätiö LENTOPALLON MESTARUUSLIIGAA PE 24.2.2023 KLO 18.30 LIIGAPLOKI – LP-Vampula Pihtipudas-sali Liput: aikuiset 15€, (12-15v. riistakolmiot.fi. Nykyarkkitehtuurin trendejä, suunnanmuutos ja katsaus menneisyyteen. Perhekahvila avoinna Kotiseudun Sanomien talossa tiistaisin klo 10-13. FT, dosentti Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto. Tämä kaikki joudutaan maksamaan verorahoista. 044 459 6261 tai sp: kopisto@kinnula.fi Ke 22.2. Käteismaksu. Tämä näkyy arvosanoissa ja huonontaa mahdollisuuksia päästä jatko-opintoihin peruskoulun jälkeen. Dosentti, tutkimusjohtaja Christer Kuvaja, Svenska litteratursällskapet i Finland. Kamu-kahvila to 23.2. Kepissä on kaksi päätä. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, Kansallisteatteri. Sitovat ilmoittautumiset su 26.2. Järj. Kausimaksu 25 euroa. Perjantai: italianpata, ketsuppi, kiinankaali-kurkku-persikkasalaatti. Professori Veli-Pekka Tynkkynen, Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto. Klubitapaaminen to 9.3. Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä. Aloitteessa todetaan, että ilkivalta aiheuttaa turhia kustannuksia sen kohteiksi joutuneille tahoille. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. Torstai: broileripyörykät, -pihvit tai -nugetit, riisi, currykastike, jäävuorisalaatti-kurkku-hunajamelonisalaatti. Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti kaksi aloitetta Pihtiputaan kunnanvaltuustossa. Toisessa aloitteessaan Perussuomalaiset haluaa, että nuorten työpaja siivoaa ja korjaa julkisen puolen ilkivallan kohteeksi joutuneita kohteita. KINNULA. klo 14-16. Varrasporsasja kahvitarjoilu. Ke 8.3. Järj. Muistikahvila Elämäjärvellä Mäntypirtillä maanantaisin 13.3., 24.4. Voiko mediaan luottaa. Teatterimatka Kiuruvedelle Gabriel tule takaisin -näytelmään su 5.3. Torstai: järvikalapyörykät, perunamuusi, remouladekastike, vihersalaatti. asti Sirpa Kemppaisen näyttely ”Kylässä” Koto Hotellissa. Kaikille avoin muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella torstaisin 2.3. Makkarat, mehut, kahvit, pullat ja moottorikelkkakyydit. Ti 28.2. Rekiajelutuspäivä Hiilingin harjoitusradalla (Kinnulan keskustasta n 4,5km Kivijärven suuntaan) klo 12-14. Aloitteessa huomautetaan, että kunnan työntekijöillä olisi tähdellisempääkin tekemistä kuin laittaa kuntoon tahallaan rikottuja tai sotkettuja kohteita. Ke 26.4. Lapsille yllätyksiä. Pe 24.2. MLL. Ke 19.4
Kalajokista Lylyn perunaa Pihtipudas tori 11.30-13, Muurasjärvi 13.30-14. Lähtöhinta 155 000 € Tarj. Ohjeita seuraamalla sekin on helppoa. Tarvittaessa kotiinkuljetus. Kinnulan torilla klo 10-14.00 Pihtiputaalla Tahkon aukiolla klo 15-16.30 HIIHTÄJÄN HERKUT! JÄTTIpullakassitarjous Tuoreet leivät LEIPÄKASSI EXTRANA • hiihtäjän sämpylät • hiihtäjän leipä • tuoreet hillopossut • lihapasteijat • karjalanpiirakat 1,-/kpl IRTOMYYNNISSÄ SUUSSASULAVAT • kinuskiwiener • kermawiener IRTOMYYNNISSÄ 25,/satsi /satsi 10,Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! Lue Kotsaria verkosta joka päivä! OTA TUNNUKSET KÄYTTÖÖN! Paperilehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöömme verkossa. Ilosjoen kyläseuran hallitus Nuora-Hoikan Erä ry:n sääntömääräinen kevätkokous pe 3.3.2023 klo 18 Perälässä (Kojolantie 305, Muurasjärvi). klo 9–12 Ilosvuoren Eränkävijät ry:n vuosikokous Tahkontuvalla su 5.3.2023 klo 15. P. 040 512 1687 Yrittäjien aamukahville! Ilmainen kahvihetki kaikille yrittäjille Simon Autossa to 2.3. Tilaus p. ?Tervetuloa???????????Johtokunta Jussi Miekkavaara puh. Käsitellään sääntöjen määrämät asiat. Johtokunta kokoontuu klo 14.15. 9.3. TORSTAINA 23.2. Myös näköislehti on luettavanasi jo tiistaisin! Uudella sivustolla digitaalisen lehtiarkiston selaaminen on entistä helpompaa. Siikli, Annabelle, Afra, Gala, Puikula. Johtokunta Markkinapaikka TORILLA OSTETAAN Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. Pihtiputaan Yrittäjät Simon Auto Kotiseudun Sanomat Tervetuloa Seuraava aamukahvi to 6.4. 14 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 MYYDÄÄN KOKOUKSET Ilosjoen kyläseuran kevätkokous pidetään Tahkontuvalla su 5.3.2023 klo 18. klo 15 mennessä. Kotiseudun Sanomissa HANNULAN HANNULAN PERUNA PERUNA P. Harvennushakkuuta ja hoitoa kaipaava metsätila. klo 7-8 Järj. Osa jutuista näkyy myös kirjautuneille käyttäjille. Tunnus kannattaa tehdä, vaikka et vielä olisikaan tilaaja. LEHDEN TILAAMINEN VERKOSSA käy helposti, kuten ostokset missä tahansa kotimaisessa verkkokaupassa. 0400 345 212 Katso lisää kohteita verkosta! www.metsatilat.fi Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Keskustie 20 C, 40100 Jyväskylä Pihtipudas, Liitonmäki 33,1 ha Puusto 3900 m 3 . TUNNUKSEN LUOMINEN Klikkaa sivuston (www.kotiseudunsanomat.fi) yläpalkista linkkiä ”Luo tunnus”, ja seuraa näytön ohjeita. Täytä omat tietosi vaadittuihin kenttiin ja klikkaa ”Luo tunnus”. 050 307 5439 Torilla pe 24.2. Esillä sääntömääräiset asiat. Sivusto (www.kotiseudunsanomat.fi) opastaa askel kerrallaan eteenpäin. ?Tervetuloa!??????????. Lajikkeet mm. Tunnuksen vahvistaminen vaatii vielä pyörähdyksen omassa sähköpostissasi, jonne vahvistuslinkki lähetetään. 040 509 8785 Irene Partasen KUKOT JA PIIRAKAT Kuopiosta Tahkon aukiolla PE 13-15. 040 569 4255 Koutajärvi, Keitele PERUNAA ja porkkanaa porkkanaa Tahkon Aukiolla (Pihtipudas) LA 25.2. Maksunvälittäjä on paljon käytetty, luotettava ja turvallinen Paytrail. Vahvistamisen jälkeen olet valmis lukemaan paikallisuutisia. www.kotiseudunsanomat.fi
0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rakennustuotteet ovet ja ikkunat kattopellit puutavara lämpöelementit rakoliiterit Autohuolto huollot ja korjaukset renkaat Monipuolisesta valikoimastamme Teollisuustie 16 Viitasaari ma-pe 8-16 0400 911 981 myllynmies.fi ovikauppa.com Puun osto energiapuu kuitupuu tukit Metsästystuotteet Tracker-koiratutkat Genzoradiopuhelimet SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA Oy VISUAALINEN OHJEISTO LOGO Logo valkoisena, yrityksen päävärin (sininen) taustalla: Käännetty logoväritys tilanteisiin, joissa pohjaväri on valkoinen, tällöin logo on sininen: VÄRIPALETTI TYPOGRAFIA Logofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä otsikkofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä leipätekstin fontti on: garamond Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. Puhelun hinta matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. Viitasaaren toimipaikka Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 040 7299 360 info@taloushallinta.com 040 7299 367 Vuokko Runtti Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 040 7299 361 www.taloushallinta.com Auktorisoitu tilitoimisto Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut Upea juhlahuoneisto moneen tilaisuuteen: • kastetilaisuudet • häät, pikkujoulut • syntymäpäivät Wanha Pappila Wanha Pappila Os. Avoinna klo 9-15. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 029 566 0830. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Matias Toivonen Ajanvaraus 08-782 100 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. Laurilantie 20, Pihtipudas Vuokraus ja näyttö p. Laurilantie 20, Pihtipudas Os. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 HAMMASPROTEESIT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi 040 700 0090 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. P. Julkinen kaupanvahvistaja. 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. 0207 931 621 • muistotilaisuudet • kokoukset Niemenharjun RAKENNUS OY Hiirenniemi 5 050 461 7280 • www.nhr.fi • rakentaminen • remontointi • puutavara • lauteet Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu • kaikki kodin juhlat, niin pienet kuin suuretkin • tilausleivontaa • tilausruokaa, myös kotiin toimitettuna Maija Tervonen 040 574 2599 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi • maksulliset ilmoitukset tilaukset@kotiseudunsanomat.fi • tilauksiin liittyvät asiat toimitus@kotiseudunsanomat.fi • jutut, seurapalstat, menot ja vinkit P. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi LVI-ASIOISSA Puh. 15 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. Turvallinen kumppani yrityksellesi. Jonotus on maksullista Ajanvaraus24/7 numerosta 030 6000*. SARIN PALVELUTAKSI KELA-taksi tilaukset 0800 02183 Sari 0400 188 333 ( auto F 8868) Juha 040 197 2499 ( auto F 4988) Kunnon Syke on nyt Terveystalo! *Avoinna 24/7. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili
Aiemmin aktiivisesti kilpaa ajanutta Eetu Ihalaista on houkuteltu järjestelyihin jo aiemmin, mutta vasta kelkkailijoiden lupautuessa järjestelyvastuuseen saatiin Pihtiputaan kilpailut toden teolla työn alle. Merkittävä lupaus on vasta 17-vuotias Ossi Rantala, joka voitti Seinäjoen kilpailussa kaikki erät, joihin osallistui. maaliskuuta. HANNA KANKAANPÄÄ HANNA KANKAANPÄÄ Hyvä jäätilanne mahdollisti lähes kaksi kilometriä pitkän radan auraamisen. Järjestäjät toivovat, ettei jäähän tehdä reikiä tai radalla ajella omin luvin, jotta rata pysyy hyvässä kunnossa kilpailuihin asti. Kimmo Järvelin, Mika Kumpulainen, sekä Tuomas ja Eetu Ihalainen poseeraavat radan lähtösuoralla. Kilpailut striimataan YouTubessa. Nuorimmat kisaajat ajavat junioreissa, mutta kuljettajien luokat määritellään moottoripyörien kuutioiden mukaan 125-, 250ja 450-kuutioisten luokkiin. Kisaajia ja huoltojoukkoja odotetaan paikalle noin 350 henkilön verran, ja lisäksi järjestäjien talkooväkeä tarvitaan lähes satahenkinen joukko. Hän on aloittanut kilpailu-uransa tänä talvena 85-kuutioisella pyörällä junior-luokassa. Molemmissa kilpailuissa, Seinäjoella ja Pihtiputaalla, kilpailijat ajavat kaksi lähtöä. MIKA KUMPULAINEN. Varoitusaika on lyhyt, sillä järjestämispäätöksestä kilpailupäivään ehtii kulua vain kuusi viikkoa. 9-vuotias Tuomas Ihalainen on koko kilpailun nuorin kuljettaja. Järjestelyistä ovat päävastuussa Mika Kumpulainen, Eetu Ihalainen ja Kimmo Järvelin. Paikalle tulee myös jäärata-ajon kovia nimiä. Se puolestaan pehmentää jään pintaa ja vaikeuttaa kilpailun järjestämistä. – Ei siis yhtään jännitä, ainakaan vielä. Järjestäjät toivovat, ettei jäälle mentäisi omin luvin ajelemaan, eikä lähialueille kairattaisi myöskään pilkkireikiä. Jäärata-ajon suomenmestaruuskilpailut ajetaan Alvajärven jäällä 11. Yhteensä neljän suorituksen perusteella parhaan kokonaistuloksen tehnyt voittaa suomenmestaruuden. Kyseessä on nopeuskilpailu motocross-pyörillä, joissa on yhdeksän millimetrin piikeillä varustetut nastarenkaat. mahdollista tehdä rata. Jäälle kertyvä paino, plussakelit ja mahdollinen lumisade voisivat aiheuttaa veden kertymisen jäälle. Suoraa riittää, sillä Alvajärven jäälle aurattu rata on vajaat kaksi kilometriä pitkä. Kyseessä on nopeuskilpailu motocross-pyörillä, joissa on yhdeksän millimetrin piikeillä varustetut nastarenkaat. Tuomas Ihalainen on kilpailun ainoa pihtiputaalaisosallistuja ja samalla kilpailun nuorin kuljettaja. Jäätä oli viimeisimmässä mittauksessa lähes puoli metriä. Masters-luokka on yli 45-vuotiaille kuljettajille. Kahdesta viimeisimmästä jaetaan sarja vielä aja b-luokkiin. maaliskuuta. SM-osakilpailuja on kaksi, joista toinen on jo ajettu Seinäjoella. Suoraa riittää, sillä Alvajärven jäälle aurattu rata on 1,8 kilometriä pitkä. KILPAILUJEN järjestäminen tuli Pihtiputaan Moottorikelkkailijat ry:n vastuulle lyhyellä varoitusajalla, kun Orivedellä perinteisesti ajettu kisa jouduttiin perumaan huonon jäätilanteen vuoksi. Rahoitus kilpailulle järjestyi, kun kilpailun pääsponsoriksi suostui Abo Wind. Meneillään on harjoittelukausi, ja vaikka kaikki on vielä uutta, on Tuomas Ihalainen todellinen viilipytty. Nopeus saattaa kiihtyä jopa 160 kilometriin tunnissa. SARJOJA kilpailussa on kaikille nuorista uraansa aloittelevista kuljettajista jo reippaasti iäkkäämpiin. Radalla nähdään myös moottoripyöräilyn flat track-luokan kaksinkertainen maailmanmestari Lasse Kurvinen. Yleisöllä on kisoihin poikkeuksellisesti vapaa pääsy, sillä paikkakuntalaisille uutta lajia toivotaan katsomaan mahdollisimman paljon väkeä. TUURISSAAN oli sekin, että uimarannalle raviradan kupeeseen oli 16 Kotiseudun Sanomat 22.2.2023 Jäärata-ajon suomenmestaruudet ratkotaan Alvajärven jäällä Jäärata-ajon suomenmestaruuskilpailut ajetaan Alvajärven jäällä 11. Jos innostusta riittää, saattaa Pihtiputaan osakilpailu saada jatkoa myös tulevina vuosina. Nopeus saattaa kiihtyä jopa 160 kilometriin tunnissa. Vähäluminen alkutalvi oli järjestäjien puolella, ja hyvä jäätilanne sinetöi päätöksen. PAIKALLISIA on mukana tällä kertaa vain yksi