Kylän yhteinen nikkarointipäivä tuotti kymmeniä uusia linnunpönttöjä. Kojolassa rakennettiin koteja pienille linnuille 12 3 8 IR TO N U M ER O 2, 00 € 6 HANNA KANKAANPÄÄ PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 23.3.2022 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 12 ILMESTYNYT VUODESTA 1960.. Ambulansseja Ukrainaan Pekka tarjosi haastekahvit Sata MuSa-hiihtäjää Hertta ja Martta Lokkila keskittyivät rakentamisen jälkeen koristeluun
Vuosi sitten maan rajat olivat kiinni, nyt ne ovat päinvastoin enemmän auki kuin pitkiin aikoihin. Alkoi siinä ääneenkin pähkäillä ja nosti hämmentyneen katseensa tiskin takana istuvaan naisihmiseen. Siinä se kaikkein suurin häpeä iskikin. Mikä lie laittanut pysähtymään ja vilkaisemaan kelloa. Se aika, jossa saa itse valita kenen kanssa kokoontuu ja missä, on hiljalleen palannut rajoitusten poistuttua. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 Puh. Hyvä että laittoi, hän totesi olevansa kaksi tuntia etuajassa. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2022 Tekstisivu 1 € / pmm Tekstin jälkeen 0,94 € / pmm Kiitosilmoitukset 20,16 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 %. Maksuvärkki kyseli pin-koodia. Ei sentään. Oli siinä sitten tullut vastaan hyvä tuttavansa, jonka kanssa kudontauutisia päivittäessään huomasi ajan kuluvan ja loppumatka piti kiirehtiä puolijuoksua. Pihtiputaallekin on muutettu euroopan halki matkatavaroina passi ja syntymätodistus. Kyllä, pilkun. Äkisti hän ei tiennytkään, miten hän saa laitettua pilkun. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Vasta tämän ilmeestä hän tajusi, mitä oli tekemässä. Kipaisi sitten takaisin kotiinsa tarkistamaan kellonaikaa ja katsoi ensin vahingossa väärää päivää ja ihmetteli, josko on aivan väärässä kuukaudessakin. Se vaatii jokaiselta sopeutumista. Vihdoin naapurin täti oli lääkärin lavitsalla ja hartiahaava kursittiin kokoon. Todettiin kaiken olevan kunnossa ja siirtyi kassaosastolle maksamaan. Mullistuksilta ei silti vältytty, se tuttu ja tavallinen ei koskaan palannut. Energian ja raaka-aineiden kallistuminen aiheuttaa yrityksille jopa kestämättömiä seurauksia. Lopulta maksaminen onnistui. Käyttämällä ja ostamalla kotimaista, lähellä tuotettua. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen Puh. Moni on edelleen varovainen, ja tietysti syytä onkin. Epäilyjen hälventämiseksi todettakoon, ettei kyseisellä naisihmisellä ole muistisairautta tai muutakaan vanhuuteen liittyvää hortoilemisoiretta, sattui vain huono päivä. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET Puh. P uhelin piippasi ilmoittautumisohjeita. Naisihminen toimi ohjeen mukaan ja kiipesi silti väärään kerrokseen. Korona ei ole kadonnut, vaikka se onkin jäänyt uutisvirran taustalle. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Erikoistietäjälle kalliiseen tietäjätaloon oli menossa. Ravintolassa saa istua aamuyöhön asti ja mukaan voi ottaa yli 25 lähintä ystävää niin halutessaan. Meidän leveyksillämme ei ole vaihtoehtoa, jossa kaikkia noita välttämättömiä hyödykkeitä ei käytettäisi päivittäin. alv 10 % #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT Pääkirjoitus ALPO-PETTERI KOKKONEN. Puudutteesta puolisekaisin selvitteli hetken päätään ja kuunteli jatko-ohjeet. 020 793 1620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen Puh. TILAUKSET 1.1.2022 Kestotilaus 75 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 79 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 112 € / vuosi Hinnat sis. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. K otimatkalle otti vielä pirssin ja eikö pirssikuljettaja ollut joutunutkin huomauttamaan, josko rouva ottaisi nuo hansikkaansa mukaan. Eihän sitä kutsua alkanut kuulua, joten lähti tarkistamaan kerrosnumeroa ja silloin sytytti, että pitäisi vilauttaa vielä tietojaan automaatille, joka ystävällisesti pyysi siirtymään eri kerrokseen. Niin oli täti puunannut itsensä ja lähtenyt tohkeissaan kiitämään lähimmälle bussipysäkille, koska huomasi olevansa jo myöhässä, joten jalkapatikassa oli turha yrittää. Ei mennyt putkeen N iitä on sellaisia päiviä, ettei kannattaisi kömpiä peiton alta ollenkaan, vaan aamun valjetessa vetää vilttiä kuontalon yli ja kääntää kylkeä. On hyvä nähdä, että taas puhalletaan kaikin voimin yhteen hiileen. Koronapandemia jyristeli yhteiskunnan perusteita rajoittaen tavallista sosiaalista kanssakäymistä. Eurooppalaisen sodan myötä kallistuneet polttoaine, ruoka ja sähkö kurittaa jokaisen kukkaroa. Tomerana naapuri naputteli numeroita, mutta sitten tuli tenkkapoo. Jos korona repikin läheisyyteen pitkäaikaisen railon, näen sen kuluneiden viikkojen aikana kaventuneen olemattomiin. Viikon kuva Aurinkoa Alvajärven hiihtoladuilla – sinivalkoista sielunhoitoa Pihtiputaalla! Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Naapurin Matleenalla oli eilen sellainen. Miten voit auttaa. Päätti sitten lähteä kävellä käpyttelemään liukkauden uhallakin, koska aikaa vielä oli ja kuitenkin samalla kylällä asui. ASIAKASPALVELU Anne Viander Puh. Kalenterissaankin tarkka merkintä. Tarinan opetus: pin-koodiksi ei käy maksettava summa! Sivullinen Sivullinen 23.3.2022 2 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää Puh. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Kummallinen arki on sitä uutta tavallista A rki on muuttunut pysyvästi tavalla, jota ei moni osannut muutama vuosi sitten edes kuvitella. H änellä oli kellonlyömälleen sovittu meno. Myös kylien yhteiset tapahtumat ovat palanneet
Kaikkien kunnan kiinteistöjen valoja ei sammuteta turvallisuussyistä. Autot ovat hyväkuntoisia, huollettuja ja pääsääntöisesti täysin varusteltuja. Apu pitää saada perille mahdollisimman pian, sillä sodan keskellä olevilla ei ole aikaa odotella. – Suomessa ne ovat olleet työkaluja, ja niitä on huollettu sen mukaisesti. – Pieni virolainen paja hoitaa tätä asiaa. Hän haluaa kiittää myös autoja myyneitä tahoja, sillä hinnoista ei ole tarvinnut käydä vääntöä. Rintamalle tarvitaan täysin erilaiset laitteet kuin esimerkiksi lasten ja synnyttävien naisten kuljettamiseen tarkoitettuun autoon, Kotkas muistuttaa. Kinnulassa ollaan erityisen ylpeitä kuntalaisten äänestysaktiivisuudesta. Viitasaaren paloasemaryhmän aluepalomestari Henri Vänni kertoo, ettei pohjoinen Keski-Suomi ole sellaista kohdepommitusaluetta, jonne olisi velvollisuutta rakentaa yleisiä väestönsuojia. Niistä 25 on jo toimitettu perille. Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen ympäristötapahtuma, jossa näytetään yhdessä valomerkki luonnon ja ilmaston puolesta. – Siinä tilanteessa laitettiin pillit pussiin ja etsittiin muita töitä. Luolaa on käytetty hiekkavarastona. Autoista luopuminen tuntuu toisaalta hieman haikealta, sillä se on yhden ajanjakson loppu. Kinnulan torilla tarjotaan paikan päällä paistettavia lettuja kello 14-17. Lyhyet 3 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 Kinsakun ambulanssit lähtivät Ukrainaan Ensihoidon siirryttyä pelastuslaitosten järje stettäväksi viime marraskuussa jäi Kinsakun talliin seisomaan kaksi ambulanssia. Kilpailun voitti Keski-Suomen hyvinvointialue 47,5 prosentilla. Esimerkiksi terveysasemat pysyvät valaistuna. Kahdessa viikossa on tapahtunut paljon, sillä Ukrainassa on jo toiminnassa 25 ambulanssia, ja vielä kuudesta on sovittu. Muutamaa tuntia myöhemmin sopiva auto löytyi. – Sodan sytyttyä tuli pyyntö ambulansseista, eikä omaa päätöstämme tarvinnut pitkään miettiä. Rahoitus oli kasassa kolme varttia myöhemmin, Kotkas kertoo projektin nopeasta alusta. Rakennusmääräysten mukaan niitä pitää olla yli 1 200 neliömetrin rakennuksissa. – Kinnulassa on aktiivisia, asioista kiinnostuneita ja yhteisöllisiä kuntalaisia. Samalla reissulla miesten mukaan lähtee ambulanssi myös Soinista. Siinä yksityinen toimija on valtiollista nopeampi. Kinnulasta viikonloppuna haetut autot ovat lähtivät maanantaina kohti määränpäätä. – Projektimme alkoi pienestä ja on paisunut kuin pullataikina, Kotkas kertoo. Autot huolletaan tarpeen mukaan ja pakataan täyteen lahjoitettuja varusteita, Kotkas kertoo. Silloin juhlitaan kinnulalaisten saavuttamaa aluevaalihaasteen voittoa. – Nyt ne menevät käyttöön ja suureen tarpeeseen. HANNA KANKAANPÄÄ Lettukahvit kaikille Kinnulassa aluevaalien äänestysvoiton ansiosta Kaikki keskisuomalaiset saavat huomenna torstaina ilmaiset lettukahvit Kinnulan torilla. – Lapset vähän ihmettelivät, kun loma jäi lyhyeksi. Viitasaari ja Pihtipudas kannustavat myös kuntalaisia, yrityksiä ja muita tahoja osallistumaan tapahtumaan sammuttamalla valonsa tempauksen ajaksi. Varovasti ilmoittelin, ja muutamassa tunnissa autot olivat täynnä, Harju-Paananen ihmettelee. Pihtiputaalla Ritovuoren alle louhittua luolaa on luultu väestönsuojaksi, mutta se ei ole sellainen. Autolle on aina määränpää tiedossa, kun se lähetetään matkaan. Tässä jälleen konkretisoituu yhteistyön voima. Kolmen kaverin kanssa päätimme, että tämä ostetaan. – Paikalliset ovat lisävarustaneet autoja omalla kustannuksellaan, sillä kaikki haluavat tehdä parhaanKinnulalaiset yritykset osallistuivat hankkeeseen keräämällä lähtevät autot täyteen kohteeseen tarvittavia tarvikkeita. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että tämä on nyt tehtävä, hän toteaa. Yhdessä olemme enemmän kuin kukaan meistä yksin. HEINI Harju-Paananen on samaa mieltä. Silti päätös myynnistä syntyi nopeasti. Yrittäjille nopea muutos tuli järkytyksenä. Autolla on tietysti aina joku arvo, ja sairaanhoidolliset varusteet ovat lisäksi kymmenien tuhansien eurojen arvoisia. Yksittäisiin kiinteistöihin eli käytännössä kerros-ja rivitaloihin on rakennettu väestönsuojia talon asukkaille. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset sa. Kotkas on kerännyt yhteistyössä suomalaisen ja virolaisen rotary-yhdistyksen kanssa tähän mennessä jo yli kolmekymmentä täysin varusteltua ambulanssia auttamaan Ukrainan sotaan. Viikonlopun aikana niistä poistettiin yrittäjän ja sairaanhoitopiirin tunnukset. Omalta osaltamme laitoimme mukaan vielä työvaatteita ja sairaanhoidollisia tarvikkeita, joita meille on jäänyt. Virolainen Rotary-yhdistys on yhteistyössä suomalaisten kanssa kerännyt jo 31 ambulanssia avuksi Ukrainaan. Earth Hour sammuttaa valot Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta osallistuvat kansainväliseen Earth Hour -tapahtumaan ensi lauantaina. Myös osa kaupungin ja kunnan katuvaloista jää päälle ohjausteknisistä syistä. Aluevaalihaasteessa luvattiin, että kolme muuta hyvinvointialuetta tarjoavat lettukahvit voittaneen hyvinvointialueen korkeimman äänestysprosentin saavuttaneessa kunnassa, ja se oli Kinnula 59,4 prosentilla. Rotary-yhdistyksen kautta käynnistetty keräys on saanut niin yksityiset henkilöt kuin yrityksetkin löysäämään kukkaronnyörejään. Olimme juuri lähdössä perheemme kanssa lomalle, kun ajomatkalla etsimme vaimoni kanssa myytävää ambulanssia netistä. KAIDO Kotkas kertoo, että ihmisten auttamisenhalu on ollut valtava. Sana käytöstä poistetuista ambulansseista kiiri kristiinaisen ortopedin, Kaido Kotkaksen, korviin. Se tuntuu oikealta ja hyvältä päätökseltä menneelle. Yhteistyöstä on tullut myös kansainvälistä. Nyt autot ovat jo matkalla rintamalle. Kiinteistöjen valaistus ja katuvalot sammutetaan keskustaajamissa tunniksi kello 20.30 alkaen. Olemme pitkien välimatkojen päässä isommista kunnista, joten lähipalvelut mietityttävät kuntalaisia, kommentoi perusturvajohtaja Jenni Laiho Kinnulan kunnasta. Täällä ei ole esimerkiksi rautateiden risteysalueita eikä isompia kaupunkeja. Kaikki ovat kuitenkin olleet samaa mieltä, että käyttöarvo ja tarve on nyt vielä suurempi, Kotkas toteaa. Keski-Suomen, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson hyvinvointialueet kilvoittelivat keskenään korkeimmasta äänestysprosentista tammikuussa järjestetyissä aluevaaleissa. Siten varusteet ovat käyttötarkoituksen mukaiset. Pohjoisessa KeskiSuomessa ei ole massoille rakennettuja väestönsuojia Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut esille kysymyksen suomalaisten mahdollisuuksista hakeutua suojaan sodan syttyessä. HEINI HARJU-PAANASEN KOTIALBUMI. On pakko olla kiitollinen siitä, miten kaikki puhaltavat yhteen hiileen. – Kinnulalaiset keräsivät autot täyteen tarvikkeita. Autot jätettiin odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, yrittäjä Heini Harju-Paananen kertoo. Pajalla käydessäni ihmettelin mitä laseihin laitetaan – se oli ballistista kalvoa, joka suojaa luodeilta ja sirpaleilta. Kinnulasta Heini Harju-Paananen (keskellä), Risto Paananen ja Esa Lehto lähettivät autot hyvillä mielin matkaan. Pohjoisessa Keski-Suomessa ei ole suurille massoille rakennettuja väestönsuojia
Ensimmäinen tykkää kyttyrää kun pieni lehmän kakka kikkare putoaa tielle ja toinen, jos hiihtolatu menee vähän aikaa talvesta hänen mökkinsä ohitse! Pienet on murheet! Eiköhän ois aika kääntää mielen sopukat vähän positiivisuuden puolelle!!! KUURANKUKKA. Äitillä ol vessapaperrulla, ja se alako kiertämään paperia poejan ranteen ympärille. Ei huono, mutta kyllä siitä testistä on monet naurut naurettu ja vitsit väännetty. Ota kantaa tekstiviestillä. Sitten päätin, että minusta tulee pankinjohtaja, kuvittelin itseni istumassa suuren pöydän takana rahakirstun päällä. Ku käs ol kapaloitu, lähtivät äiti ja poeka Volovolla, ja isä jäi työntämään mopetia kotia kohti. ”Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Puhelun jäläkeen se aukas satulan ja otti laukusta kypäräsä. Myöhemmässä vaiheessa, tietokoneaikana, ihan huvin vuoksi tuli tehtyä erilaisia testejä sopivista ammateista. Siinä voes olla kaks sarjoa, keuliminen iliman kännykkeä ja kännykän kans. Eipä ollut riemulla rajoja, kun sain testituloksen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti”. Minä säikähin mahottomasti, nyt käv poejalle pahasti. Minulle ehdotettiin ykkösvaihtoehdoksi vesiliukumäen testaajan paikkaa Keski-Euroopasta. Koulussa uskontotunnit olivat mielenkiintoisia suurine kuvatauluineen ja kertomuksineen. Olihan siellä kotikylällä Urpilassa kaikenlaisia ammatin harjoittajia, sepästä suutariin, mutta ne eivät pientä tyttöä kiinnostaneet. Sittempä alako semmoset hommat, että poeka rupes hakkoamaan sitä kypäreä asvalttiin. Luettuaan tekstini, opettaja sanoi, ”Hui kauheaa”. Banaanit ja muut hedelmät kasvaisivat puissa ja niitä saisi syödä kyllikseen, eikä tarvitsisi tehdä mitään. No minä siinä tuumin, etteipä tuossa tainna käyvä pahastikkaan, ja jatkon menopelini vahhoamista, kuitennii siinä tarkkaillen samalla poejan touhuja. Mietin erilaisia vaihtoehtoja, ja tarkastuskarjakon eli assistentin työ näytti mielenkiintoiselta. Hohhoijaa!! Kylläpäs näitä mielensäpahoittajia on joka #meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 Että semmosta... Ruksasin ammatinvalintakysymyskaavakkeen, ja suurella mielenkiinnolla jäin odottelemaan konevastausta. Ajattelin, että eihän se olisi työtä ollenkaan, saisi vain laskea rahoja ja joka päivä pukea ylleen pyhävaatteet ja pikkukengät. Lapsen mieli muuttuu. Poejilla on nii kovat peät, ettei ne tartte kypäröitä. Siihen loppui minun unelmani dekkarikirjailijasta, vaikka näin jälkikäteen ajatellen se ei ehkä olisikaan ollut huono vaihtoehto, koska kirjoitukseni silloin herätti kauhua, ja sehän kai oli tarkoituksenikin. Otin muutaman askelleen lähteäksen auttammaan, josko sillä on asiat kovastikin pahalla mallilla. Se ku ei ollunna koatuessa peässä. TIENMAKSAJA Huoleton on se, jonka postilaatikon eteen ei ole työnnetty jäistä lumikinosta... Herman Cain. Kysymykset 28.3.2022 mennessä ja tarjousten jättö sähköisesti liitteineen 3.4.2022 mennessä. Miksi pitää tuoda koira kakalle toisen piha-alueelle portinpieleen, postilaatikolle ja toisten maksamille yksityisteille. Se kuitennii kömpi ojasta pystyyn, ja ensimmäisenä alako nostelemmaan housujjaan, ne kun ol siinä rytäkässä valunu nilikkoihin. http://tarjova.fi/kilpailutus/pienhankinnat viitasaari.fi/yhteystiedot-ja-aukioloajat/neuvonta-ja-asiointi/tarjouspyynnot/ pihtipudas.fi/kunta-ja-hallinto/talous-ja-hankinnat/ hankinnat-ja-tarjouspyynnot/ PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Alakoululaisena, paljon koulun lainastoa käyttävänä ajattelin ryhtyä kirjailijaksi. Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Tuota keulimisen ongelmata pohtiessa synty uus itea. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Akseli TORSTAI Gabriel, Kaapo, Kaapro, Kaappo PERJANTAI Aija LAUANTAI Earth Hour, Manu, Manne, Immanuel, Immo SUNNUNTAI Sauli, Saul MAANANTAI Armas TIISTAI Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni Tekstarit Kenpä tietäis sen Lapsena on vilkas, rajaton mielikuvitus ja kyky unelmoida erilaisista ja paremmista asioista niukkuudenkin aikoina. Yks kaks se suoralla kavulla koatua romahti pitkin pittuuttaan, ja luistel ainaki 30 metriä, ennenku pysähty risteävän kavun vastapenkkaan. Tekstiviesteissä voit käyttää nimimerkkiä. Minä siinä pohtimaa, että mitäkähän varten, eihän se ollu kypärän syy, että tul semmonen mahalasku, lie paremminnii kännykän syy. Sitä lajia suomalaiset on harjotellu jo niin paljo, että varmasti kultamitaleita tulis roppakaupalla. Siihen aikaan ei naispapeista ollut tietoakaan, mutta minä ajattelin, että kyllä se papin virka olisi mukava, silloin ei tarvitsisi tehdä töitä kuin sunnuntaisin, häissä ja hautajaisissa saisi aina syödä täytekakkua. Toini Hämäläinen, Saarensalmi Mielipiteesi julkaistaan lukijan sivuilla! Ota rohkeasti kantaa, muistele, runoile ja lähetä meille kuvia! Lyhennämme tekstejä tarvittaessa. Nyt RYHTILIIKETTÄ hyvät ihmiset! Talvi väistyy,lumet sulaa, karmea totuus ympäristöstä taas paljastuu! Koirankakkaa joka paikka täynnä. Olin tuossa talon nurkalla autooni vahhoamassa, ku viereistä katua peästel mopopoeka pakoputkettomalla mopetilla koasu pohjassa. Siinä ol hyvin nykykasvatettu poeka, pitihän sitä vanahemmille näytteä, että turvavälineitä on käytetty, ja ehkäpä vakkuutusyhtiöki voatii jonninlaisia tojisteita onnettomuuvesta, ennen ku lateloo korvausrahat pöytään. Tein muutama vuosi sitten uuden ammatinvalintatestin ihan vain nähdäkseni, olisiko siipikarjanhoitajan ammatti vaihtunut. Pienen pohtimise jäläkeen se valakeni. Tuolla kavunpätkällä on muutenki aeka ajjoin kova liikenne, se kun kulukoo peruskoulun vierestä. Minua alkoi kiinnostaa papin ammatti. Olen todella harmistunut ja kiukkuinen! Missä käytöstavat. Sieltä nous ilimeisesti poejan vanahemmat. Kun suomalaisilla tuo olumpiamenestys on melekosesti lässähtänyt Eänekosken pikkujättiläisen ja Pielaveen Antin jäläkeen, niin ehotettaan perustettavaks uus olumpialaji, mopetilla keuliminen. No siinähä poeka alako sitte kahtelemmaan kännykkeänsä, ja tovin peästä se löytykin. Siihen aikaan, kun olin lapsi, ei ollut ammatinvalinnan ohjaajia eikä testejä opastamaan urapolulle. Hetken peästä risteykseen tul varmari Volovo. Varmasti pankinjohtajalla olisi niin paljon rahaa, että voisi matkustaa maailman ympäri, mikä oli suurin haaveeni, ja nähdä ehkä sen Satumaan. Poeka istu ojanpenkalle ja alako näpyttelemmään jonkun puhelinnumeroa. Kyllähän minulla oli naurussa pitelemistä, kun sain vastausliuskan, ja siinä oli minulle ehdotettu ensimmäisenä vaihtoehtona siipikarjan hoitajan ammattia. Kerroin yhdelle serkulleni haaveistani, mutta hän pudotti minut maanpinnalle, kun hän kertoi, että päästäkseen papiksi on kynnettävä kivistä peltoa kymmenen vuotta ilman voimasanoja. Tuo keuliminenha muun liikenteen seassa on tosi voarallista, siinähän voi kuolla syyttömiä sivullisiaki, mutta eipähän se kunnon mopopoikia hethauta, mitäs ovat tielle tulleet. Olin tutustunut pienenä tyttönä Karkkilassa asuvan siskoni työpaikalla suureen karjatilaan ja tarkkailukarjakon työhön, mikä oli mielestäni todella monipuolista ja mukavaa työtä erilaisten purkkien, purnukoiden ja laatikoiden parissa. Kivijärvessä koiraa polskiessa kuvittelin, että jos suuri valas nappaisi minut mahaansa ja sylkisi minut Naurusaarille, niin siellä olisi varmasti aina lämmintä ja mukavaa. Eipä sillä, kyllä tämä ongelma on valkoisella hangellakin. Tuhersin ruutuvihkoon jännitys-kummituskirjan tekstiä, minkä sitten näytin opettajalle. Lähetä viestisi numeroon 0400 741 747. Nyt OIKEASTI korjaamaan siihen pussiin ne kakat, kait se RYHTI vielä tähän korjausliikkeeseen taipuu. Onnellisuus on avain menestymiseen. 014-459 6800 lähtöön... Melekosta keulimista siinä on tullu nähtyä. Tarjouspyyntöaineistot löytyvät kuntien verkkosivuilta sekä tarjova.fi pienhankintasivustolta. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Tositteeks Lautaperä Perälauvan pärinöitä TEKNINEN TOIMI PYYTÄÄ TARJOUKSIA Avoimena ovat tarjouskilpailut koskien Pihtiputaan sekä Viitasaaren maaja kiviaineksia
Jatkuvasti lisääntyvä etätyö yli valtiorajojen sekä Suomen työvoiman saatavuuden haasteet tulevaisuudessa ovat seikkoja, jotka ajavat meitä pohtimaan kansainvälisyyttä, tulevaisuuden työvoimaa ja keinoja elinvoimaisen Kinnulan edistämiseksi. Mahdollisuus uusia kokeita vähentää myös kirjoituksista aiheutuvaa stressiä. M aaltamuutto ja toteutettu lukiouudistus lisäävät pienten lukioiden haasteita yleisesti. – Tuntuu kuin olisin ylisuorittanut kirjoituksiin valmistautumisessa, hän tunnustaa. Tällä hetkellä lukiomarkkinointia kohdennetaan Vietnamiin ja Uzbekistaniin. Tiedän kuitenkin, että tavoitteeni ovat todella kovat. 014 562 663 Tervetuloa! wikligroup.fi Toholampi • Kiuruvesi • Huittinen • Helsinki • Juva Karvia • Kärsämäki • Seinäjoki • Tampere • Vesanto Kirjanpidot • Investointilaskelmat Budjetoinnit • Yhtiöittämiset Kiinteistövälitys • Arviokirjat Kauppakirjat • Lahjakirjat Perukirjat • Testamentit Edunvalvontavaltuutus Osakassopimukset Viljelysuunnittelu • Tukihaut Investointituet Neuvo2020 Sukupolvenvaihdokset Miikka Kinnunen nuorempi asiantuntija Kinnula 050 413 6602 miikka.kinnunen@wikli.fi Raimo Ahokas talousasiantuntija kaupanvahvistaja, LKV 050 597 7957 raimo.ahokas@wikli.fi Silja Martikainen lakiasiantuntija kaupanvahvistaja 040 489 5813 silja.martikainen@wikli.fi WIKLI GROUP Vieraskynä Kinnulassa nähdään kansainvälisyys mahdollisuutena K innulan lukio on tällä hetkellä Keski-Suomen pienin lukio, jossa opiskelee parhaillaan 24 opiskelijaa. Pienen lukion on tarkasteltava omaa tehtäväänsä ja kehittymismahdollisuuksiaan laajasti. K innula on lähtenyt rohkeasti liikkeelle, ja on avannut yhteyshaun aasialaisille nuorille meneillään olevassa yhteishaussa. Lähdimme yhteistyöhön Finest Future Oy:n kanssa, joka tekee Aasia-yhteistyötä. – Pitkien lasku-urakoiden jälkeen on mukava laittaa aivot naulaan ja katsoa komediasarjoja. Talon nakkikeitto (M,G) Maanantai 28.3. Aada Närhi kertoo, että korona on tuonut opiskeluaikaan vaikeuksia. 040 552 2701 Torstai 24.3. – ENITEN kevään kirjoitettavista aineista jännitän matematiikkaa, koska viime vuosina kokeet ovat olleet vaativia, kertoo Pihtiputaan lukion peruslinjaa kolmatta vuotta käyvä Aada Närhi. HANNA KANKAANPÄÄ. Minerva Rannila Kirjoittaja toimii Kinnulan kunnan sivistysjohtajana ja rehtorina. Valitsin aineet, koska ne kiinnostivat minua, Närhi kertoo. Y hteishaku on parhaillaan käynnissä ja tavoitteena meillä tässä ensimmäisessä toteutettavassa haussa on saada kanava auki. Torstai 24.3. Tykkään myös pelata, ja viimeaikoina olen nollannut ajatuksiani varsinkin GTA V -pelin parissa. Lukulomalla harjoittelin joka päivä kello 9-12 matematiikkaa ja sen jälkeen kolmeen asti fysiikkaa, hän kertoo. Koskenlaskijan kalakeitto (L,G) Joka päivä salaattipuffa. Viikonloput Närhi pyhitti rentoutumiselle. Nyt keväällä hän kirjoittaa matematiikan, fysiikan ja äidinkielen, sekä uusii syksyllä kirjoitetun englannin. Nakkikeitto (L,G) Maanantai 28.3. Torstaina kirjoitettiin vieraan kielen lyhyt oppimäärä ja perjantaina äidinkieli jatkui kirjoitustaidon kokeella. Janssoninkiusaus/ kinkkukiusaus (L) Perjantai 25.3. Abiturienttien keväturakka alkoi Lukion ylioppilaskirjoitukset alkoivat viime viikon tiistaina äidinkielen lukutaidon kokeella. Paikoilleen ei voida jäädä, eikä kyllä Kinnulassa halutakaan! Kinnulan lukiolla on merkittävä rooli, ollen kunnan ainoa toisen asteen oppilaitos. Palaute jo Suomeen sijoittuneiden opiskelijoiden kokemuksista on tärkeää, jotta pystymme valmistautumaan mahdollisiin kipukohtiin. Opiskelijat ovat nostavat vahvuudeksemme laadukkaan ja yksilöllisen opetuksen, ja tämä näkyy konkreettisesti vuosittain hyvinä tuloksina STT:n tekemän pienten lukioiden vertailussa. – Kirjoitusten aikaan ja muutenkin lukioaikana perheeni on ollut minulle tärkeä. Suomessa lukiokoulutus on rakennettu siten, että jokaisella ylioppilaalla, lukiosta riippumatta, on yhdenvertaiset mahdollisuudet ponnistaa eteenpäin. Kirjoitusten uudistumisella ei ole vaikutusta Närhen suoritukseen, koska muutos koskee vasta tänä keväänä kirjoittamisen aloittavia lukiolaisia. Aada Närhellä on tähtäimessä todistus, jolla pääsee suoraan yliopistoon. M iksi ihmeessä Kinnulaan. – Toivonkin siis, että vaikka korona on varjostanut melkein koko lukiossa viettämääni aikaa, sekä minä että kaikki muut kirjoittajat pystymme antamaan kokeissa parhaamme. K innulassa on yhä mahdollisuus ilmoittautua kansainvälisten opiskelijoiden isäntäja tukiperheiksi. Spagetti bolognese (L) Tiistai 29.3. Kävin myös läpi vanhoja kokeitani ja yritin oppia virheistäni, vaikka se joskus tuntuikin ärsyttävältä, Närhi kertoo. Kasleri (L,G) Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Herkkupöytä arkisin klo 11-17.30 pe-su klo 11-18.30 Ryhmäruokailut, kokoukset ja juhlat tilauksesta 8(9)-23 Rupontie 1 • p. Englannin kirjoituksiin harjoittelin vanhojen ylioppilaskokeiden avulla sekä kuuntelemalla ja lukemalla. Purjo-perunasosekeitto (L,G) Tiistai 29.3. Äidinkielen kirjoituksiin harjoittelin vain koulun kertauskursseilla. – Minulle oli jo lukion ensimmäiseltä luokalta asti selvää, mitkä aineet kirjoitan. Ensi vuonna lukiossa arvioidaan aloittavan noin 10 paikkakuntalaista ja lähialueen nuorta. Siksi olenkin valmis uusimaan kokeet niin monta kertaa kuin tarvitsee, Närhi kertoo ja toteaa, että sen takia on hyvä, että nykyään uusimassa saa käydä niin monta kertaa kuin haluaa. NÄRHEN kevään urakka alkoi äidinkielen lukutaidon kokeella. Niiden avulla hän kertasi näppärästi sekä teoriaa, että laskemista. Nachovuoka ja lisuke (L) Keskiviikko 30.3. Virkojen täydet opetustunnit lisäävät luonnollisesti opettajien sitoutumista kuntaan. – Fysiikkaa ja matematiikkaa varten paras ”lukutekniikka” on ollut laskeminen. 040 574 2599 Asematie 11 • p. 5 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 Kunnanvirasto, Keskustie 9 p. – Syksyllä koulunkäynnin ohessa kertailin kuitenkin vain hieman, koska emme olleet käyneet edes kaikkia kursseja vielä läpi tässä vaiheessa. LUKION jälkeen haaveena on lääketieteen opiskelu yliopistossa. Heiltä olen saanut kannustusta ja apua, mistä olen kiitollinen, hän kertoo. Tuntuu, että tietoihini on jäänyt etäjaksolta paljon enemmän aukkoja kuin normaalisti lähiopetuksessa jää, hän kertoo. Närhi aloitti kirjoitusurakkansa viime syksynä kirjoittamalla englannin, kemian ja biologian. Ylioppilaskirjoitusten uudistus vaatii kokelaita nyt kirjoittamaan viisi ainetta aiemman neljän aineen sijaan. Tulosten odottaminen on kuitenkin todella jännittävää, koska äidinkielen kokeissa ei ole yhtä selkeästi oikeita vastauksia kuin esimerkiksi matematiikassa, hän kertoo. Valtakunnallisesti vastaavaa yhteistyötä tekee noin kymmenkunta lukiota ja ensimmäiset pilottikokeilut aloitettiin Suomessa syksyllä 2021. – Koe jännitti hieman, mutta uskon sen menneen ihan hyvin. Sivistystoimessa näemme kansainväliset opiskelijat Kinnulaa ja lähialuetta rikastuttavana tekijänä ja voimavarana. Olemme valmiita ottamaan ensi syksynä paikkakunnan ja lähialueen opiskelijoiden lisäksi 1-10 kansainvälistä opiskelijaa. –Pihtiputaalla tällä ei kuitenkaan ole ollut mainittavaa merkitystä, sillä opiskelijat ovat pääsääntöisesti kirjoittaneet jo aiemminkin vähintään viisi ainetta, lukion rehtori Markku Piippo kertoo. Punajuurisosekeitto (L,G) Perjantai 25.3. Marokkolainen jauhelihakeitto (M,G) Keskiviikko 30.3. K unnassa panostetaan yrittäjyyskasvatuksen lisäksi kansainvälisyyteen. Netflix on ollut kovassa käytössä. AADA Närhi aloitti kevään kirjoituksiin valmistautumisen jo syksyn kirjoitusten jälkeen. Maanantaina kokelaat kirjoittivat vieraan kielen pitkän oppimäärän ja tänään keskiviikkona on vuorossa pitkä ja lyhyt matematiikka. Tämän tarkoituksena on tehdä entistä näkyvämmäksi tekemäämme työtä myös oppilaitoksesta ulospäin. Kansainväliset opiskelijat hakeutuvat yhteishaun kautta suomalaiseen lukiokoulutukseen omien oppilaidemme tapaan. – Vaikka itse pidin etäopiskelusta, se ei loppujen lopuksi sopinut minulle kovin hyvin. – Tavoitteenani on saada mahdollisimman hyvä todistus, koska pyrin lääketieteelliseen todistusvalinnalla. Lukion säilyminen paikkakunnalla heijastuu suoraan myös perusopetuksen laatuun, koska oppiaineissa olisi muutoin haastetta taata täydet opetustunnit opettajille. Opiskelu tapahtuu suomen kielellä. Yhdessä opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa olemme uudistaneet lukion brändiä ja sanoittaneet vahvuuksiamme. Närhellä ei ollut erillistä lukusuunnitelmaa, mutta hän käytti apuna Mafynetin kertauskursseja. Elämme globaalissa maailmassa, joka tulisi nähdä mahdollisuutena myös maaseutumaisissa kunnissa, kaukana julkisen liikenteen tuomista mahdollisuuksista
– He huomasivat, että tässähän onkin kyse yhtä isoista asioista kuin kansanedustajien vaaleissa. – Hallituksessa oli aika yhdenmukaiset ajatukset. Kuntien tehtävänä on edelleenkin edistää kuntalaisten hyvinvointia. – Ennustukseni oli kolme, eli yksi aluevaltuutettu jokaisesta kunnasta. Lääkärit pystyvät liikkumaan paremmin Jyväskylästä tänne, kun he ovat samalla työnantajalla. On oltava hyvin tarkkana, etteivät kunnat tipu kelkasta ja tunne itseään sivulliseksi. Silloin on hyvä tuoda esille alueen tarpeita ja niitä asioita, mistä ei pidä luopua, Aula korosti. Kahvihaaste lähti siitä, kun Pekka Salminen koki aluevaalien tiedottamisen olleen pitkään sellaista, että ei kannata äänestää eikä ketään kiinnosta. KARI PARKKONEN huomasi vaalien viimeisinä päivinä ja vaalien jälkeen, kuinka ihmiset alkoivat arvostaa aluevaaleja. Siellä pantiin Keski-Suomen hyvinvointialueen strategiatyö liikkeelle. – Pienessä kunnassa on ollut enemmän kädestä suuhun -toimintaa, jotta palvelut on saatu hoidettua. Se oli hyvä merkki, kun Facebookiin rupesi tulemaan päivityksiä, että olen äänestänyt. – Tärkeänä tavoitteena on eriarvoisuuden vähentäminen. Paikalla olivat Maria Kaisa Aula ja Hilma Vepsäläinen Viitasaarelta sekä Kari Parkkonen Pihtiputaalta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. – Olin yhteydessä Seututerveyskeskuksen johtajaan Jari Raudasojaan, ja hän kertoi, että he ovat kehittäneet paljon muistisairaiden tutkimista. Se tuo hyvinvointialuetta lähemmäs ihmisiä. Vanhusten ei tarvitse lähteä testeihin Jyväskylään, vaan geriatri on tullut jo pitkään Laukaaseen. JUHA KIVINEN JUHA KIVINEN. Ihmisja asiakaslähtöisyyttä painotettiin. Kari Parkkonen piti tärkeänä huolehtia siitä, ettei aluevaltuusto erkane kauas eikä ainakaan eri puolelle aitaa, vaan yhteys kunnan päättäjiin pitää säilyä. – Keskustelu kääntyikin juuri ennen vaaleja. Asiakas voi mennä terveyskeskukseen, josta otetaan yhteys erikoislääkäriin. Hyvinvointialueen aluehallitus haluaa painottaa ihmisläheisyyttä Pekka Salminen (toinen vas.) tarjosi kahvit pihtiputaalaisessa Kahvi & Kuppi -ravintolassa Kari Parkkoselle, Maria Kaisa Aulalle ja Hilma Vepsäläiselle. – Monta säätöä siinä tietenkin on, ja työntekijöille saattaa tulla paineita siitä, tapahtuuko heille jotakin, kun tulee muutoksia. Maria Kaisa Aula arvioi, että tämä vuosi mennään vielä aika lailla vanhoilla konsepteilla. Kun palveluja yhtenäistetään, siinä on paljon tekemistä, miltä kantilta sitä tehdään, Aula huomautti. Mahdollisuuksia on ollut vähemmän laittaa ihmisiä pohtimaan kokoaikaisesti, mitä voitaisiin tehdä paremmin, Aula vertaili. Parkkonen uskoi, että hyvinvointialue lähtee lopulta toimimaan. Maria Kaisa Aula piti tärkeänä kuntalaisten yhteyksiä aluevaltuutettuihin. – Tietysti on hyvä, että täältä seudulta on enemmän aluevaltuutettuja. Aluekierroskin on tulossa varmasti myös pohjoiseen Keski-Suomeen. Jos kokeet on otettu, lääkärin tapaaminen voi riittää sitä kautta. – Varmaan tulee myös uudenlaista lähipalvelua verkon kautta heille, jotka sitä tykkäävät käyttää, tai liikkuvaa palvelua. – Tavoitteena on, että ikäihmisillä olisi mahdollisimman paljon terveitä vuosia ja toimintakykyä. HYVINVOINTIALUEET aloittavat toimintansa ensi vuoden alussa, ja siihen mennessä aluehallitusten ja -valtuustojen olisi saatava uudet kuviot pyörimään. Aluehallitus on jo pitänyt avauskokouksensa. – Lääkäripalveluja voidaan järjestää videoyhteyden kautta. Vaikka paketti on iso, siellä on ammattilaisia huolehtimassa, jotta kaikki olisi kunnossa 1.1.2023. MARIA KAISA AULA totesi, että jo vaalien aikana käytiin palvelukeskustelua, ja monilla puolueilla oli sama kanta – lähipalvelut ovat tärkeitä. Siihen voivat vaikuttaa vaikka kansalaisopiston jumppa, eläkeläisten kerhot tai seurakunnan piirit. Silloin tiesin, että homma pyörii. – Kunnanvaltuutetut tietävät kunnan tahdon. Hän heitti haasteen Facebookissa ja Kotiseudun Sanomissa kannustaakseen väkeä vaaliuurnille. Turvallisen hengen luominen ja palvelualttius ovat tärkeitä, Parkkonen korosti. – Organisaatio, johto ja budjetit pannaan kuntoon, ja sitten aletaan uudistaa tarpeita, joita vuoden aikana löytyy. Aluevaltuustoon valituista pihtiputaalainen Jani Ylälehto ei päässyt Salmisen kahveille. Nyt meni sitten niin hyvin, että läpi päässeitä oli neljä, joista kolme on aluehallituksessa ja Kari Parkkonen vielä varajäsenenä. – Väliaikainen toimielin on tehnyt etukäteistyötä, ja sillä on merkittävä rooli siirtymäajan sujuvuudessa. Jossakin Jyväskylän lähiössä tai meidän kylillämme voi olla asioita, joihin täytyy puuttua. Jos kunta vähentää teiden hiekotusta, voi tulla luunmurtumia, Maria Kaisa Aula huomautti. – Lähdetään katsomaan, missä on korjaustarpeita tai mikä toimii hyvin, eikä sitä tarvitse muuttaa. Ja kun hallituksen nuijakin on Maria Kaisa Aulalla, niin tämä meni hyvin, Salminen iloitsi. Sujuvan siirtymän turvaaminen on iso asia, kun palvelut, henkilöstö ja sopimukset siirtyvät kunnilta hyvinvointialueelle. Silloin on helpompi välittää asiakkaiden ruusuja ja risuja. KUNNILLE jää yhä iso rooli, vaikka sosiaalija terveyspalvelut siirtyvät maakunnalliseen hoitoon. Aula nosti ison organisaation eduksi myös sen, että sillä on enemmän paukkuja kehittää toimintoja ja tietotekniikkaa. 6 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 Pihtiputaalainen opettaja Pekka Salminen lunasti lupauksensa tarjota kahvit kaikille Pihtiputaan, Viitasaaren ja Kinnulan ehdokkaille, jotka pääsevät läpi aluevaaleissa. Olen ollut pitkään kunnanvaltuustossa ja ihmiset soittavat monista asioista, mutta aluevaalien jälkeen on tullut enemmän puheluja kuin vuosiin. Pohjoiseen Keski-Suomeenkin voi tulla erikoissairaanhoidon palvelua. Pitää ajatella ihmisten eikä hallinto-organisaation kannalta. On paljon oppimistakin, että tiedämme oman kunnan palveluista, mutta näemme korjattavia asioita myös koko Keski-Suomessa
Turvallisuus. Kinnula voi ylpeillä poikkeuksellisen rikkaalla tarinakerronnan perinteellä, jota höystetään ihmisille annettavilla költtieli liikanimillä. Käynti venähti ja nyt hän on kunnansihteeri, kansalaisopiston rehtori ja hetken aikaa vielä myös vt. MARJA LEHTONEN sai heti nähdä, mistä puusta kinnulalaiset oli veistetty. Siihen olisi mahdollista saada rahoitusta maakuntaliiton avulla. Känsälän mielestä hankkeen kautta voidaan tarjota myös eväitä kunnan kulttuuriohjelman laatimiseen. Se mutka sai heti uuden nimen ja yltä päältä kananmunasotkuun tahriintuneesta Elmasta tuli Muna-Elma. Kinnulan hersyvä tarinaperinne – ehtiikö sitä saada vielä talteen. – Jokin ihmeellinen henki koukutti ja pakotti jäämään. Marja Lehtonen naurahti, että häntä saatetaan vieläkin välillä testata kinnulalaisella huumorilla ja kokeilla ”milloin se Lehtonen älyää”. Hankkeessa ei voi rahoittaa olemassaolevaa toimintaa, mutta kaikki uusi voi tulla kyseeseen, oli se sitten vaikka yhteisötai tanssitaiteilijan teoksen tilaamista paikkakunnalle, teatteriesityksiä tai lastenkulttuuria. 7 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 Terveys. kunnanjohtaja. Hän kannusti kinnulalaisia tekemään tapahtumaehdotuksia hankkeen toimijoille, jotka esittelevät niitä maakuntaliiton ohjausryhmälle. JUHA KIVINEN JUHA KIVINEN. En ole törmännyt missään muualla samanlaiseen tarinalliseen perinteeseen. – Ihmisethän eivät liiku pelkästään työpaikan perässä, vaan tärkeää on myös se, mitä voi tehdä vapaa-ajalla. Marja Hakkarainen joutui kuitenkin myöntämään, ettei Kinnulasta löydy koulutettua väkeä eikä muitakaan voimavaroja sellaiseen urakkaan. Tarinoihin päästiin kiinni jo Marja Lehtosen avauspuheenvuorossa. Lehtonen tuli Kinnulaan koulutoimenjohtajaksi vuonna 1988 ja ajatteli vain käväisevänsä paikkakunnalla. Huolenaiheena on se, kuinka kinnulalaisten velmut jutut saataisiin tallennettua tuleville sukupolville. Useamman kunnan yhteistyöllä saataisiin aikaan isompia tapahtumia ja esityksiä. Omaa kotia oli alettu vasta touhuta Hiilingille, kun naapuri tuli jo kyselemään, milloin voisi tulla valutalkoisiin. Kinnulan kunta Käyntiosoite: Postiosoite: Puhelin: Sähköposti: Keskustie 45 PL 1 (014) 4292 11 etunimi.sukunimi@kinnula.fi 43900 Kinnula 43901 Kinnula Fax. Kinnulaan voisi saada kulttuuritapahtumia Kumahan kautta Vajaan 200 000 euron rahoituksella pyörivän Kulttuurimaakunta-hankkeen projektipäällikkö Kai-Eerik Känsälä kertoi, että hankkeeseen on varattu iso summa kunnissa järjestettäviin kulttuuripuolen pilottitapahtumiin. Tarinaperinne nousi päällimmäisenä esille, kun Kinnulassa järjestettiin Keski-Pohjanmaan Kulttuurimaakunta-hankkeen eli Kumahan kuntalaisfoorumi. Se on hurttia, mutta lämmintä huumoria, joka ei satuta ketään. Känsälä toivoi jatkohanketta, jossa voitaisiin laajentaa kuntien välistä kulttuuriyhteistyöverkostoa. Yhteisöllisyys ja tiedonhaluisuus positiivisessa mielessä ihastuttivat häntä. Ilpo Leppänen harmitteli sitä, ettei enää ole elossakaan kovin monta ihmistä, joilta vanhoja tarinoita voisi kerätä. Keskustiellä kauppaa pitänyt Elma Tuikkanen oli ajamassa munalastia kanalastaan, kun hän lipsautti autonsa ojaan juuri, kun Pekkariset olivat tekemässä sokkelia uuteen taloonsa. Kinnunen. Säveltäjä on Paavo Pekkarinen ja sanoittaja Arvo E. Költtinimet ovat olennainen osa ystävällistä leukailua. Kumaha-foorumissa laulanut Seppo Pekkarinen muisteli, kuinka hänestä tuli Munamutkan Seppo. Marja Hakkarainen toivoi, että joku kokoaisi yhteen kinnulalaista tarinaperinnettä, költtinimiä, kaskuja, sanontoja ja myös yllättävän runsasta videomateriaalia, jota Arja Rekonen on alkanut jakaa YouTubeen. Mutta elävätkö verrattomat tarinat enää sukupolvelta toiselle. Siitä kumpuaa myös kaikki tekeminen kinnulalaisen kultturin aloilla, Lehtonen sanoi. Internet: (014) 4292 292 www.kinnula.fi Seppo Pekkarinen, Niina Jauhiainen ja Kirsti Ahola esittivät Kumaha-foorumissa muun muassa ”Kesämuistoja”-valssin, joka on aitoa kinnulalaista kulttuuriperintöä. Kulttuuri ei ole vain rahanreikä, Kai-Eerik Känsälä huomautti. Hyvinvointi. Kinnula on päässyt hankkeeseen mukaan Keski-Pohjanmaan liiton osajäsenkuntana
Luoksesi taivaaseen perille vie.” Kanttori Martti Hertteli. Myöhemmin olen päässyt ymmärtämään, että kyseessä ei ole mikään haamu, vaan ave tarkoittaa tervehdystä: Terve Maria. Vietämme Rakkaan isäni Olavi Muhosen muistolle Suru-uutisen tavoitettua meidät kokoonnuimme sisarusteni Askon, Paulan, Heikin ja Elinan kanssa äiti -Aunen luona Kinnulassa ja muistelimme isä-Olavia ja hänen pitkän elämänsä vaiheita. Samoihin aikoihin tien valmistumisen kanssa taloon hankittiin ensimmäisen auto, joka oli keltainen C-mallin Opel Kadett. Yksin en pystyisi taistelemaan. klo 10 Sanajumalanpalvelus pääkirkossa, Piirola, Peltokorpi. Ymmärrettävä näkökulma sillä hetkellä Vienolta, mutta myöhemmin hänkin varmasti huomasi auton tarpeellisuuden. Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen! Valaista täällä jo voit sydämen. Hänellä ja Vienolla oli mm. klo 17-18 Vauhtivarpaat Tahkoniemessä. Puh. Niinä hetkinä ei ollut kenelläkään kiirettä mihinkään ja vieraat lähtivät vasta, kun kaikki jutut oli varmasti kerrottu ja kahvia juotu ainakin pariin kertaan. Kannuksen Kitinkannuksessa. Varsin hyviä ohjeita tänäkin päivänä. Antakoon nämä sanat uskoa, toivoa ja luottamusta Jumalan voimaan vaikean ajan keskellä: ”Viisauden lähde, vie viisauteen. Itsenäinen isänmaa, työnteon kunnioittaminen, usko maanviljelyksen tulevaisuuteen ja ihmisten välisen yhteistyön vaaliminen olivat isän suuresti arvostamia asioita. Maitotonkat laskettiin kesäisin lypsyn jälkeen kaivoon, jotta maito saatiin viilennettyä ja sitten tonkat vietiin miesten toimesta joka päivä järven yli meijeriin vietäväksi. Puolitoista vuotta sitten isä menetti puhekykynsä ja oli hoidossa mm. adventtisunnuntain aihe, kun ensi sunnuntaina vietämme paastonajan keskellä merkittävää juhlapäivää. Noin kymmenen vuoden ikäisenä toisen vanhemman kuoltua kävi niin, että isä jäi Alma-mummun huollettavaksi. Karjan lisäksi tilalla oli kaksi hevosta Ilo ja Hely, jotka olivat isän vaalimia, oikein hyvävetoisia ja kulkevia hevosia. Veli Veikko oli onneksi sillä kertaa ollut ajossa mukana ja kovalla ponnistuksella saanut kammettua tukin pois jalan päältä. klo 18.30 Viikkomessu kirkossa; Kemppainen ja Komulainen. Se on mukava teos myös laulettavaksi, jos ei ole vieraat kielet kovin hyvin hallinnassa. Isä piti kovasti lapsista ja lastenlapset ja lastenlastenlapset olivatkin aina mieluisia ja odotettuja vieraita. Kiitos lahjoituksestasi! Su 27.3. Puhe ei hänelle sairastumisen jälkeen kunnolla palautunut ja siihen oli vain pakko sopeutua. To 24.3. Kokkikerho (3.–6. Toinen isän ajatelma kuului: aina pitää olla kotivara, vierasvara ja pahan päivän vara. Ravihevosten sukupuut hän tiesi kohtuullisen hyvin. Seurakunnat 25.3. Lahjoitat rauhan ja tuot sovinnon. Silloin ei ollut ollenkaan harvinaista, että vieraat tulivat kylään vielä navettatöiden jälkeen illalla ja tarinointia riitti pitkälle yöhön asti. Hän varmaan tiesi, että Jeesuksen täytyi kulkea tuskien tie loppuun asti. Rivitalossa asuessa isästä tuli myös monen naapurin lapsen varapappa. Kinnulalaisten sukupuut hän muisti tarkasti ja tunsi varsinkin oman ikäluokkansa ihmiset Kinnulassa erityisen hyvin. Työn seurauksena ystäväpiiri laajeni entisestään ja uusia vieraita kävi kyläilemässä myös Kotipellolla ihailemassa järvimaisemaa. Tässä laulussa nimittäin on vain kolme sanaa, jotka tarvitsee osata: ave, Maria ja amen. Muistokirjoitus PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA 8 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 KUOLLUT Erkki Juhani Vaittinen 74 v. adventtina ja palmusunnuntaina on sama aihe, samoin 3. Heikkojen auttaja voittamaton, ainoa toivoni sinussa on. KIRPPUTORI avoinna ti, ke ja pe klo 10 16. Ke 30.3. Silmäni aukaise, osoita tie. KESKUSTELUPUHELIN 040 549 7683. klo 12 Rukoushuoneella. Voisin ajatella niin, että vaikka ihminen ei harrastaisi juurikaan klassista musiikkia, suurin osa meistä tuntee kappaleen Ave Maria, siis jonkun niistä. Nyt meitä tulee lähelle 4. Erityisen suuri merkitys Marialla on katolisen kirkon perinteessä. Olikin sitten aika uskomatonta, miten mies, joka ei voinut puhua oli vielä silloinkin niin elämänmyönteinen ja ystävällinen kaikkia kohtaan. KINNULAN SEURAKUNTA PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Noudatamme edelleen koronavarovaisuutta. Tuo neljäs säkeistö menee näin: ”Herran äiti Maria suurta tuskaa kantaa, itkien hän poikansa ristinpuuhun antaa.” Maria tunsi valtavaa tuskaa oman lapsensa takia. Työtä maalaistalossa riitti nuoresta alkaen, mutta muutakin sisältöä elämässä toki oli. Voiman ja viisauden sinulta saan. adventtisunnuntaina ja juhannuksena. hartaudet: klo 13 Marjankoti ja klo 14 Kinnulan kartano. MUUT TILAISUUDET Ti 29.3. Isä oli rauhallinen, asiallinen ja keskustelunhaluinen, mutta tarvittaessa piti kyllä kiinni omasta mielipiteestään hyvinkin tiukasti. Isä syntyi Kotkatniemellä 3.8.1932. MUSIIKKI Ke 23.3. Pihtiputaan kirkon torstaiaukiolot klo 15–17 jatkuvat maaliskuun loppuun! Tule hiljentymään yksin, tai jos haluat jutella, diakonissa Maarit on paikalla. To 24.3. klo 18 nuortenilta Sallilan alakerrassa. klo 18 virsi-ilta, PERUTTU. Perinnön taivaassa sinulta saan. Marialla on myös meille evankelisluterilaisen kirkon jäsenille suuri merkitys, onhan hänet sisällytetty meidän toiseen uskonkappaleeseen: syntyi neitsyt Mariasta… M ariasta on tehty paljon musiikkia vuosisatojen aikana. Toisinaan Kotkatniemellä hevonen oli kuitenkin viisaana eläimenä osannut myös omat temppunsa ja pudottanut isän alas selästään, kun sitä ei ollut moinen leikki sillä kertaa innostanut. Mummu oli sitten välillä tietenkin pelännyt, miten Olavi poikasena järveltä takaisin selviää. Isä kertoi hänen lapsuutensa hupina olleen myös hevosella ratsastaminen. Luottaa voin Isäni rakkauteen. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista kaksi on jo edesmenneitä. RUKOUSHUONEEN VUOKRAUS 040 842 4936. Se tieto ei kumminkaan poistanut äidin tunteita omaa lastaan kohtaan. Naapurin emäntä Vieno oli tosin taitavana talousihmisenä tuolloin asiaan sanonut, että lehmä olisi ollut maataloon parempi hankinta. Isä ja äiti avioituivat vuonna 1955, äiti oli silloin 18 ja isä 23 vuoden ikäinen. Raamatussa kerrotaan Mariasta oikeastaan kolmessa vaiheessa: hän oli Joosefin puoliso ja Jeesuksen äiti, hän oli mukana Jeesuksen viimeisissä vaiheissa ja toimi alkukirkon aikana. Vakavan sairastumisen jälkeen isä kuntoutti itseään sitkeästi ja ulkoilmaihmisenä piti huolta kunnostaan lukuisilla kävelylenkeillä ihan viimeisiin vuosiin asti. Olen viime päivinä palannut usein virren 923 sanoihin. Isä viljeli välillä huumoria, joka ilmeni esimerkiksi niin, että hän saattoi vuolaasti kehua Opel-autoaan nuoremmille automiehille, vaikka hyvin tiesikin heidän kannattavan muita automerkkejä. klo 14 sunnuntaikokous sisarten järjestämänä, tervetuloa! Ti 29.3. Useita maatalouden töitä tehtiin kuitenkin koneaikakaudellakin yhteispelissä ja tuosta naapureiden, sekä kyläläisten yhteistyöstä isä oli aina hyvällä mielellä. Isojen kuormien kanssa oli kuitenkin kerran käydä huonosti, kun reen kaatuessa kohvajäällä oli jäänyt jalka tukin alle. Olavi-isä jätti meille jälkipolville paljon hyviä muistoja ja viisaita elämänohjeita. VARHAISNUORET Puuhakerho (1.–4. Ehkä tunnetuin niistä on Schubertin säveltämä. klo 18 rukouskokous. Otamme vastaan tavaraa myyntiin. Isä ei kuitenkaan vaatimattomana miehenä autolla pröystäillyt, kolmella eri Opelilla hän ajoi elämänsä aikana yhteensä noin 50 vuotta. ERI RYHMIEN TOIMINTAA To 24.3. Muistelen omasta lapsuudestani Ave Marian olleen hiukan mystinen laulu. klo 9 aamupuuro srk-kodissa. Äiti kertoi, että hänet oli nuorena emäntänä otettu hyvin talossa vastaan. Isä halusi myös olla mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja teki työtä Kinnulan kunnallispolitiikassa 30 vuoden ajan. Ensimmäinen lapsi Asko syntyi vuonna 1956 vielä Kotkatniemellä asuessa. 70-luvun lopulla isä aloitti maanviljelyksen ohella työt eläinten ostoasiamiehenä Poutulla Kinnulan ja Viitasaaren alueella. Voit halutessasi sytyttää kynttilän hiljaisen rukouksen taustaksi. 30.3. klo 16.30 lapsikuoron harjoitukset, PERUTTU. lk.) tiistaisin klo 16.30–18 Muurasjärven kirkolla. PÄIVÄKERHO To 24.3. lk.) keskiviikkoisin klo 15.30–18 Sallilan alakerrassa. Vuonna 1969 rakennettiin tie, joka helpotti elämää Kotipellolla ja antoi vapautta kulkemiseen. Juhlan kohteena on Jeesuksen synnyttäjä, Herran palvelijatar, Maria. klo 13 hartaus Attendo Variskylässä. klo 17 kirkkokuoron harjoitukset, PERUTTU. 27.3. yhdessä sovitut lypsyja siivousvuorot. NUORET Pe 25.3. Lisätienestiä haettiin talvisin metsätyöstä, jossa isä oli Ilon kanssa vahva ja aikaansaava työpari. Aarteeni kallein nyt luonasi on. 29.3. Vierailulla käydessä hoitajat kertoivat hieman yllätykseksi isän olevan paikan ilopilleri. Isä oli tuttu näky Kinnulassa järjestetyissä jääraveissa ja kävi toisinaan kuninkuusraveissakin. S aamme uskoa sen, että Jumalan voima on pahuuden voimaa suurempi. Antti Muhonen poika Marian ilmestyspäivää. SEURAT Su 27.3. Tietäni ohjaa, kun matkaani teen. Aluksi asuttiin Kotkatniemellä samassa talossa isän sedän Onnin, vaimonsa Vienon ja tyttärensä Sirkka-Liisan kanssa. Jotakin samaa tuskaa voimme ajatella olevan sodan keskellä äitien rinnassa, kun joutuvat päästämään poikiaan ja lastensa isiä sodan taisteluihin. klo 11.30 Taikinaiset Sallilassa. Laulettuna nimittäin tuo ”ave” muuttui minun korvassani aaveeksi. Kirkkotekstiilien väri muuttuu violetista valkoiseen ja alttarille laitetaan kuusi kynttilää. Isä oli ikuinen hevosmies, mutta seurasi ajan tuomaa kehitystä, joten 60-luvun puolivälissä hevosesta luovuttiin Kotipellollakin ja siirryttiin traktoriaikakauteen. Valta ja suosio jää päälle maan. Vieraanvaraisuus oli aina isälle itsestäänselvyys. 044 509 0598. Alma-mummu oli kertonut äidilleni Aunelle, että lapsena isä usein souti Kivijärven yli toiselle rannalle Saarenkylälle tapaamaan ikätovereitaan. Sunnuntaiksi Ave Maria K irkkovuodessa on joitakin asioita ja henkilöitä, jotka tulevat esille kahden kirkkovuoden sunnuntain aiheissa. Lisäksi hän toimi kirkkovaltuustossa, sekä maaseutulautakunnassa Ihmissuhteiden vaaliminen oli isälle tärkeää ja hän halusikin olla kaikkien kanssa ystävällisissä väleissä, oli kyse sitten vaikkapa kunnanjohtajasta, kansanedustajasta tai hieman vähempiosaisesta kadunmiehestä. Luukkaan evankeliumissa enkeli sanoi Marialle: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Marianpäivän virren 53 neljäs säkeistö herättää ajatuksia mielessäni, kun olemme seuranneet viime viikkojen hirvittäviä tapahtumia Euroopassa. JUMALANPALVELUKSET Su 27.3. 26.3. Hevoset olivat isälle tärkeitä ja hän olikin taitava hevosten käsittelijä jo nuoresta alkaen. Ti 29.3. Kohteliaisuus ei maksa mitään, mutta merkitsee paljon, tapasi isä sanoa. Kesäisin matka taittui veneellä ja talvella hevosella jäätä pitkin. Muistatte varmaan, että 1. Kätkeydyn suojaasi turvalliseen. Hartaudet: klo 12.30 Kotipiha, 13.15 Pihlajakoti ja 14 Eevakoti. Vuonna 1957 rakennettiin muutaman sadan metrin päähän oma talo, jonka nimeksi tuli Kotipelto. Jalka oli murtunut ja piti kipsata mutta vamma parani. Lapsuudessaan hän näki sota-ajan epävarmuuden, sekä pulan ja puutteen. Vesterinen. Voin kyllä suositella opeteltavaksi myös Caccinin säveltämää teosta Ave Maria. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa; Kemppainen ja Mehtälä, seurat kirkossa klo 13; Mehtälä, Poikkimäki ja klo 18.30; Kinnunen. Korona-ajan keräyksemme jatkuu: Pihtiputaan helluntaisrk/keräys, FI29 5345 0820 0479 60. Tuon samanlaisen ajan, josta on taas tullut ajankohtaista yhdelle kansakunnalle. klo 12.30 hartaus Sopukassa. Vesterinen. lk.) maanantaisin klo 17–18 Sallilan alakerrassa. Hän on katolilaisten pyhimys ja monen muunkin yhteisön suojelupyhimys. klo 18 gospeltanssi Putaanvirran koulun ruokalan aulassa. Junnuklubi (5.–6
Urheiluseurat TUISKU. Tiistai: kinkkukiusaus, vihreä salaatti, punajuuri. Kakkuja kevään juhliin 2.-10.4. Kirjastokummi päivätoiminnan vieraana Ilosjoen Tahkontuvalla klo 14. Saarenkylän Pienviljelijäyhdistys. MLL. Kurssimaksu 10 euroa. Villiinny villiyrteistä la-su 11.12.6. Ilmoittautumiset viimeistään ke 30.3. Kokoontumiskertoja on neljä. Kurssilla saa perustietoa metsänomistajan oikeuksista ja velvollisuuksista, metsän ja metsäluonnon hoidosta sekä puukaupasta. La 26.3. Kouluruokailu PIHTIPUDAS. Loman hakeminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Luennoitsijana FT, MBA Marja Pirttivaara, Sitra. Ilmoittautumiset viimeistään pe 13.5. Koronaan liittyvät rajoitustoimet ovat vaikuttaneet kielteisesti kivijalkakauppaan ja -palveluihin. Muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella joka toinen torstai, pariton viikko klo 14. Ennakkoilm. Ota mukaan jumppa-alusta, viltti, tyyny, vesipullo, muistiinpanovälineet sekä rento ja lämmin vaatetus. klo 19 Kyläseurantalolla. Muuten valmennus on ilmainen. 9 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e Menot Seuratoiminta PIHTIPUDAS ELÄKELÄISET. Toisessa kerroksessa on aula, toimistoja varastotiloja, wc-tiloja ja pieni keittiötila. asti Marilyn Monroe kissed Me@44800 -esinenäyttely Kahvissa & Kupissa. Sarjat 4-14. Ilmaisia liikuntatunteja 19.-29.4. Jäsenmaksuja kerätään kerhossa maaliskuun aikana. Kurssimaksu 5 euroa. Onkikilpailut Saarensalmella satama-alueen läheisyydessä Kivijärven jäällä klo 10-13. Kurssilla perehdytään metsänhoitoon metsän kehityksen eri vaiheissa. Kylien kuoro ja lapsikuoro esiintyvät bändin säestämänä. tuettu loma, joka toteutetaan yhteistyössä Hyvinvointilomat ry:n kanssa sosiaalija terveysministeriön veikkausvoittovaroista myöntämällä avustuksella. To 24.3. Ensimmäisellä kerralla sovitaan osallistujien kanssa muut kokoontumiskerrat, jotta löydetään kaikille paras ajankohta rentoutumiseen. ja 12.5. La 26.3. klo 10. saakka. Torikahvit – aluevaalihaasteen voittotapahtuma torilla klo 14-17. Muista kokous su 27.3. ja to 21.4. klo 18.30. IKIS-luento ”Yksilöllinen syövän ehkäisy ja hoito sekä täsmälääketieteen menetelmät” ke 13.4. Lattiamateriaalina on käytetty pääosin muovimattoa ja seinät ovat maalattuja. klo 18-20. Toimintamenojen alittuminen selittyy kaikkien merkittävimpien kululajien suunniteltua pienemmällä käytöllä. La 9.4. Opettajana Paula Tiala. klo 11 Kinnula-talossa. Kesätreeni tiistaisin 3.5.-28.6. Ilm. Virastotalo huutokaupassa euroa. Käden taitojen avoimet ovet Putaanvirran koulun ja Haapaniemen koulun luokissa pe-su 22.-24.4. ELÄKKEENSAAJAT. Kesän soittomuskari n. Ilmoittautumiset viimeistään ke 8.6. Torstai: järvikalapyörykät, perunamuusi, remouladekastike, vihersalaatti. Op. Ilmoittautumiset viim. Salibandya pelataan Pihtipudas-salissa maanantaisin. Lainakanta oli vuodenvaihteessa 22,1 miljoonaa Niemenharjun velkasaneeraus vei Pihtiputaan budjetin miinukselle Vuonna 1990 valmistunut valtion virastotalo on pantu myyntiin Pihtiputaalla Huutokaupat.com -nettisivustolla. KINNULA To 24.3. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa ma-pe klo 8.30-14.30. Ilmoittautumiset viimeistään ke 23.3. klo 14 kunnantalolla. Tiistai: lohimurekepihvit, perunamuusi, kermaviilikastike, salaattibuffa (salaatti, tomaatti, punajuuri, raejuusto). Myös ohjaajalta voi ostaa tarvikkeita. Kiinteistön pinta-ala on 4 470 neliömetriä, josta on vuokrattuna 131 neliömetriä. klo 14. Järj. La 26.3. Järj. Lomaa voi hakea loman alkamisajankohdan, lomakohteen, lomateeman mukaan tai yhdistyksen nimellä. Muurasjärven kesätreeni torstaisin 5.5.-30.6. Viime vuoden talousarvioon nähden alijäämä on 513 898 euroa talousarviota pienempi. saakka! VAPAAT ELÄKELÄISET. Teatterimatkalle lähtö su 27.3. Kaiken kalan kisa. Järj. Ilmoittautumiset viimeistään to 24.3. Kinnulassa työttömien määrä väheni helmikuun aikana 69:stä 64:ään. To 24.3. Keski-Suomen muistiyhdistyksen Kinnulan ala-osasto ja Kirjastotoimi. Muista kokous Hubteekissa su 27.3. Kansalaisopistot PIHTIPUDAS Rakuja savukeramiikka lauantaisin 26.3.-16.4. Vapaa pääsy IKIS-luento ”Dna-sukututkimus” ke 4.5. Tapahtumaviikot viikoilla 16-18. Lähipalveluhenkilö Ella Paananen (p. viim. KENNELKERHO. klo 14 kunnantalolla. Huutokauppa päättyy aprillipäivänä 1. Jäsenmaksut vuonna 2022: 8 e/v, 4 e alle 18-vuotiailta, 60 e/10v. Vuoden 2021 tilikausi on satunnaisten kulujen(-2,05 miljoonaa euroa) ja poistoeron vähennyksen (74 691 euroa)) jälkeen 455 094 euroa alijäämäinen. Laulattajana Helena Lehmuskero. Neuleillat Meijän tilassa ke 23.3., 6.4. Ilmoittautuminen alkaa satama-alueella klo 8.30. KINUSKI TEAM. Toimintamenojen netto alittui 739 492 euroa talousarvioon nähden ja käyttöaste oli 98,0 prosenttia. Tiedustelut ja Ilmoittautumiset Jennille 0400 610 971. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna työttömien määrä väheni Pihtiputaalla 43:lla ja Kinnulassa 26:lla.. Valokuvauskurssi lauantaisin 23.4.-14.5. Muista kokous työväentalolla ma 28.3. Muista kokous ti 29.3. 0440 351 466. Rakennuksessa on kolme kerrosta ja ullakko. klo 18-20.15. Korona-ajasta on selvitty tuotannollisissa yrityksissä kohtuullisen hyvin ja niillä näyttäisi olevan melko paljon investointisuunnitelmia. Kurssi alkaa su 3.4. Hulavanteesta on moneksi keskiviikkoisin 18.5.-6.7. pe 29.4. Yhteislaulua Muurasjärven Harjulinnassa klo 13. Paperisia hakulomakkeita saa Meeri Jauhiaiselta p. DEMARIT. Opiston musiikinopiskelijoiden konsertti Sallilassa ke 4.5. Kirppari avoinna pe klo 10-15 ja la klo 10-14. Su 27.3. Kahvitarjoilu. Uuden yrityksen perustamista ja entisen laajentamista rajoittaa osaavan työvoiman saaminen. Järj. Ensimmäisessä kerroksessa on aula, toimistoja varastotiloja, pieni keittiötila, wc-tiloja, pesuhuone, sauna ja sosiaalitiloja, putkatilat, väestönsuoja, autotalli sekä pieni taukotila. Ilm. Pihtiputaan Urheilukalastajien avoimet seuranmestaruuspilkit Hiekan uimarannalla Alvajärvessä. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. Suositellaan maskia. 044 553 3220. Torstai: broilerikastike, riisi, kiinankaalisalaatti, mustaherukkahillo. asti Tiina Tainion öljyväritöitä myyntinäyttelyssä Koto Hotelli Pihtiputaassa. PUDIS. Järj. kunta. Kerhon kokoontuminen Mantassa to 24.3. DIABETESYHDISTYS. Kouluikäisten yleisurheilukerhossa juostaan, hypitään Pihtipudas-salissa perjantaisin klo 16.45-18. 044 459 6261. mennessä p. Vapaa pääsy. Rakennus on pääosin alkuperäisessä kunnossa. Ilmoittaudu viimeistään pe 25.3. Kamu-kahvila kirjastossa klo 10. Kahvitarjoilu. Maanantai: pinaattiohukaiset, porkkanasalaatti, perunasalaatti, puolukkahillo, hedelmät. Järj. Osallistumismaksu 10 e. Valtion virastotalossa ei ole ollut valtion virastoja enää vuosiin. Katsotaan vanhoja filmejä Arja Rekosen johdolla hänen arkistoistaan. Kerho to 24.3. KINNULA. SRVA-henkilöiden koulututilaisuus Takkatuvalla to 24.3. klo 16 Wiitatuvalla, Kokkolantie 16, Viitasaari. Työttömyysprosentti laski Pihtiputaalla 10,7:stä 10,5:een ja Kinnulassa 11,6:sta 10,9:ään. Pienin ja suurin kala palkitaan. Konsertti elokuva-ja musikaalisävelmistä Muurasjärven Harjulinnassa klo 13. Keski-Suomen pelastuslaitos, Auttavat kylät ja Muurasjärven kyläseura. Viitaseudun opisto. RIISTANHOITOYHDISTYS. Riitta Päivätoiminnasta ja fysioterapeutti Aino. ke 20.4. to 2.6. Kolmannessa kerroksessa on aula, käräjäsali, toimistotiloja ja teknistä tilaa. Jäsenmaksut tilille FI44 5345 0850 0755 92. Perjantai: nakkikastike, perunat, salaatti. Järjestäjinä Kerholaiset. Hakulinkki ryhmäloman sähköiseen hakuun: https://lotu.lomajarjestot. Auttajavalmennus Muurasjärven, Kojolan, Alvajärven, Elämäjärven, Korppisen ja Seläntauksen sydäniskuriryhmille sekä naapuriapuryhmille Muurasjärven Harjulinnassa klo 9-15. VIITASEUDUN KUULO. Sarjat yleinen, veteraani sekä 15-v ja alle. Noora Nyberg. Ideariihessä suunnitellaan kevään toimintaa. To 31.3. Hotellimajoitus ja kuljetus kuuluvat hintaan. Ilmaiset lettukahvit tarjotaan kaikille. Muista kokous to 31.3. Pihtiputaalla oli helmikuun lopussa 170 työtöntä, kun heitä oli kuukautta aiemmin kolme enemmän. viim. Pihtiputaan kunnan viime vuoden tilikaudesta tuli alijäämäinen Kiinteistö Oy Niemenharjun velkasaneerauksen johdosta tehtyjen alaskirjausten takia. klo 12! Suunnitellaan myös kesän Suvannonlahti-päivää ja elokuun kesäretkeä. Sisältöön otetaan asioita osallistujien toiveiden mukaan. Ilmoittautumisaikaa jatkettu to 31.3. 0-3-lk klo 18-19.15, 4-lk ja sitä vanhemmat klo 19.15-20.30. Naisten 2-sarjan lentopalloa Pihtiputaan lukio/ Ploki – Oriveden lukio/ OrPo Pihtipudas-salissa klo 13. klo 18. To 24.3. Keskiviikko: broileri-pastavuoka, salaattibuffa (valkokaali, kurkku, omenasuikale, ananas). Kuninkuusravimatka Forssaan pe-su 29.-31.7. Ullakolla on IV-konehuone. viim. Välähdyksiä menneiltä vuosikymmeniltä Kinnulasta, esittäjänä Arja Rekonen. Senaatti-kiinteistöt myy kohteen tarjousten perusteella. huhtikuuta. klo 18–21 Meijän tilassa. Pe 25.3. Ota mukaan mukavat ja joustavat, säänmukaiset vaatteet, joita ei pieni savunhaju haittaa sekä käteistä Muurasjärven kyläseuran lounasta ja kahvia varten (8 €). Kylätoiminta SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Keskiviikko: kasvissosekeitto, tuore vihannes, makkaratai lihaleikkele, karjalanpiirakka. Ilmoittautuessa kysytään myös lounaan tarve ja ruokarajoitteet. Työttömyys pienessä laskussa Työttömyysluvut tulivat hieman alaspäin helmikuussa. Lisätiedot p. fi/calendar/HYVINVOINT/. klo 18! KINNULA MUISTIYHDISTYS. Vuosikate oli positiivinen 3,25 miljoonaa euroa, mikä on 2,38 miljoonaa euroa talousarviossa ennakoitua parempi. Kamu-kahvila kirjastossa to 24.3. Hiihtokilpailuja torstaisin klo 18 maaliskuun ajan. Naisten kuntonyrkkeily Jukolan salilla keskiviikkosin klo 18. 044 491 4457. 040 417 6682 ja Raija Haapaniemeltä p. Vertaisohjaajien ja Ulkoiluystävien sekä muiden vapaaehtoisten kokoontuminen Hubteekissa klo 12. Sarjat: yleinen ja lapset alle 12-v. HENGITYSYHDISTYS. LIIGAPLOKI. Valmennus on maksuton ja tarjolla muillekin, joiden elvytysja sammutustaidot kaipaavat kertaamista. Pääsymaksu 5 euroa, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. klo 18. SYÖPÄYHDISTYS. Metsäkoulutusta järjestetään yhteistyössä JEDU:n Haapajärven yksikön kanssa. Välähdyksiä Kinnulan menneiltä vuosikymmeniltä. Valmistaudu pääsiäiseen kaunilla kevätkranssilla! Ota mukaan pitkää suoraa pajua pohjaa varten, pajurisuja (kissanoksia), leppää, koivua, tuijan oksia (noin 10 cm pitkänä), sidontarautalankaa, haluamaasi nauhaa ja koristeita. HEVOSYSTÄVÄINSEURA. Perjantai: pinaattikeitto, keitetyt kananmunat, rieskat, hedelmät. p. Päivät 31.3., 14.4., 28.4. Ota kutimesi ja tule mukavaan seuraan jatkamaan keskeneräistä työtäsi tai aloittamaan ihan uusi. Maanantai: jauhelihapihvi, perunamuusi, vihreä salaatti. Ota mukaan lankaa ja siihen sopivat puikot. 6-7-vuotiaille 7.-16.6. Kurssimaksu 15 euroa. klo 11.45 työväentalolta. Tähän asti korkein tarjous on 8 000 euroa. bit.ly/3CXcWis tai p. Ilm. 040 745 0303) pitää lähipalvelua Valorinteellä ma 2.5. Paineluelvytystä, sydäniskurin käyttöä sekä alkusammutusta sammutuspeitteellä ja sammuttimella. Rentoutuminen ja stressinhallinta – tie hyvään oloon -kurssi Lestijärven Vanhassa pappilassa. Uusi os. Haettavana Lomakeskus Huhmariin ma-la 8.-13.8. ma 2.5. Ilmoittautuminen klo 17.30 hiihtokopilla. Hakuaikaa ti 10.5. Ma 18.4. Kurssilla autetaan lukemaan ohjeita ja annetaan hyödyllisiä vinkkejä, olipa työsi yksinkertainen tai vähän haastavampi. Tapahtumakalenteri PIHTIPUDAS To 24.3. 044 459 6261. Verotulot ylittivät budjetoidun määrän 915 674 eurolla ja valtionosuudet alittivat budjetoidun määrän 32 187 eurolla. Tapahtumajärjestäjien ilta kunnantalon valtuustosalissa klo 18. Pitkäaikaisten lainojen määrä kasvoi 740 000 eurolla ja taseen edellisten tilikausien ylijäämää on jäljellä 6,8 miljoonaa euroa. Siwa). Kilpailuaika klo 10-14, siirtymät puoli tuntia. Osallistumismaksu 20 euroa, nuoret 10 euroa. Asematie 11 (ent. MUISTIYHDISTYS. Katso tarkempi ohjelma www.pihtipudas.fi/kansalaisopisto KINNULA Kranssikurssi ke 30.3. Talon ylläpitokulut olivat viime vuonna noin 49 060 euroa. REUMAYHDISTYS
maaliskuuta 2022 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ari Saastamoinen Pihtiputaan Demarit ry Kevätkokous su 27.3.2022 klo 18.00 Pihtiputaan Työväentalolla. Lukion tai muun oppilaitoksen kuluvana keväänä päättävien nuorten osalta työllistämisaika on 2.5-16.9.2022. ennakkoon viimeistään 28.3.2022 mennessä Arja Piilo puh. Esillä sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat sekä sääntömuutos. Paikalla tilaisuudessa on ABO Wind Oy:n, melumittauksen suorittavan yrityksen, kunnan sekä Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen edustajia. Kesätyöllistämistuki on haettava 22.4.2022 klo 15.00 mennessä. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 10 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 MYYDÄÄN TORILLA OSTETAAN KOKOUKSET Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 1. 0400 829 226 Siisti, saunallinen RT-KAKSIO Pihtiputaalta. Kinnulan torilla klo 10-14 Pihtiputaalla Tahkon aukiolla klo 15-17 Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! • Hiihtäjän viineri • Banaanikääretorttu EXTRAT JÄTTIpullakassitarjous Tuoreet leivät LEIPÄKASSI • tuoreet hillopossut • lihapasteijat • karjalanpiirakat • lihapiirakat Nyt uutuutena! Gluteeniton mustikkapiiras 2 kpl/pkt IRTOMYYNNISSÄ 25,/satsi /satsi 10,Toimitus avoinna ma-ke 8.30-16. 2. 1. Kokoukseen voi osallistua myös valtakirjan välityksellä ilmoittamalla siitä. Esillä sääntömääräiset asiat sekä keittiön ja pesuhuoneen muutostöiden esittely. 040-173 6803. Työstä maksettavan palkan tulee olla työehtosopimuksen mukainen. Jos maksettava palkka on alle 500€/ kk, maksettava tuki on ½ palkasta. ?Kahvitarjoilu ???Tervetuloa!??. Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. p. Lajikkeet mm. Tuki myönnetään työnantajalle, jonka tulee olla Pihtiputaalla toimiva yritystai yhdistys. 0207 931 620 • toimitus@kotiseudunsanomat.fi • ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi. Hallitus JHL-487 Kinnula Kevätkokous keskiviikkona 30.3 klo 16.45 Parlamentissa! Esillä sääntömäärästä asiat. Keskustie 51, Kinnula. ?Tervetuloa! ????????????????????????????????????????????????????????Johtokunta Pihtiputaan Sydänyhdistys ry:n kevätkokous Hubtekissa keskiviikkona 6.4.2022 kello 18. Pihtiputaalla 23. Tarvittaessa kotiinkuljetus. Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi Ilosjoen kyläseuran kevätkokous pidetään Tahkontuvalla su 3.4. Hallitus Irene Partasen kukot ja piirakat Kuopiosta Tahkon aukiolla pe klo 13-15. Lisätietoja saa www.pihtipudas.fi / kuulutukset tai Sari Pasanen p. 040 509 8785 NUORTEN KESÄTYÖLLISTÄMISTUKI 2022 HAETTAVANA 1. Vuonna 2021 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 8. Vuonna 2020 tehdyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 6. päivänä huhtikuuta 2022. Siikli, Annabelle, Afra, Gala, Puikula. 040 512 1687 ILOSJOEN TUULIPUISTON MELUMITTAUSTA KOSKEVA TIEDOTUSJA KESKUSTELUTILAISUUS Tuulipuisto Pihtipudas Oy:n tuulivoimaloiden melumittausta koskeva tiedotusja keskustelutilaisuus järjestetään asianosaisille Pihtiputaan kunnanviraston valtuustosalissa 29.3.2022 klo 18 alkaen. Myös yritykset ja yhdistykset voivat hakea työllistämistukea kahden viikon mittaiseen työsuhteeseen. Tilaus p. Tilaisuudessa esitellään mittaussuunnitelma ja kuullaan tuulipuiston vaikutuspiirissä olevien kiinteistöjen omistajia ja asukkaita. P. Yritysten ja yhdistysten kohdalla tukea maksetaan 250 €/nuori. klo 18. Määrärahasta 2.500 euroa varataan kunnan omien toimielinten paikkoihin pesula, puhtauspalvelut, nuorten työpaja, tilapalvelu sekä Hubteekki. Hallitus Eläkeliiton Pihtiputaan yhdistyksen vuosikokous Suvannonlahdessa ke 6.4.2022 klo 14.00 ?Tervetuloa??????????. Hakulomakkeita saa kunnan neuvonnasta tai nettisivuilta kohdasta ajankohtaista. Tuki maksetaan täysimääräisenä kunnan kesätyöpaikkojen osalta 500 euroa / nuori / kaksi viikkoa. 3. Tukea voi hakea myös Pihtiputaan lukiossa opiskeleva nuori, vaikkei hän olisi Pihtiputaan kunnan asukas. Henkilöstöraportti vuodelta 2021 4. 5. 014-459 6800 Markkinapaikka KOKOUSKUTSU Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 28.3.2022 klo 18.00. Tuki myönnetään samalle nuorelle vain yhteen työpaikkaan. 040 777 6586 Torilla Kalajokista Lylyn perunaa PE 25.3. 0500 779 534. ?Kahvitarjoilu???Tervetuloa!????Hallitus VUOKRATTAVANA Vuokrataan/myydään OK-TALO Pihtiputaan keskustasta. Vuonna 2019 tehdyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 5. Pihtipudas tori 11.30-13, Muurasjärvi 13.3014. Esillä sääntömääräiset asiat. Vuonna 2021 tehdyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 7. Ilosjoen kyläseuran hallitus Eläkeliiton Kinnulan yhdistys ry:n Sääntömääräinen kevätkokous to 31.3.2022 klo 12.00 Voimautuksen tiloissa (ent.Kukkakauppa), os. Tuen hakee nuori itse vapaavalintaisella hakemuksella ja toimittaa hakemuksen keskustoimiston toimistosihteerille 22.4.2022 klo 15.00 mennessä. P. Tied. Tuen hakee työnantaja joka palkkaa nuoren/nuoret. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. 050 307 5439 PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. 4. Tuki voidaan myöntää työsuhteen alkaessa 15-vuotta täyttäneen, mutta alle 20-vuotiaan pihtiputaalla kirjoilla olevan nuoren työllistämiseen vähintään kahden viikon ajaksi ajalle 16.5.-16.9.2022. Pihtipudas 23.3.2022 Pihtiputaan kunnanhallitus TORSTAINA 24.3. TO-PE työskentelemme etänä, jolloin tavoitat puhelimitse tai sähköpostilla. 6
Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 040 149 4005 Janne Niskakangas OMT-FYS. Turvallinen kumppani yrityksellesi. 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pitipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 HAMMASPROTEESIT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi 040 700 0090 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Lounas: 11-13. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Meillä myös sähköauton latauspiste 11 Kw. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Meiltä MAJOITUSTA lomaan, työhön ja yöhön. 050-461 6055 fysikaalinen hoito hieronta 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi LVI-ASIOISSA Puh. Seuraa tarkemmin aiheita FB-sivuiltamme. P. SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA Oy VISUAALINEN OHJEISTO LOGO Logo valkoisena, yrityksen päävärin (sininen) taustalla: Käännetty logoväritys tilanteisiin, joissa pohjaväri on valkoinen, tällöin logo on sininen: VÄRIPALETTI TYPOGRAFIA Logofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä otsikkofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä leipätekstin fontti on: garamond Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 11 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi OSTAMME KUNTTAA / METSÄPOHJAA Suomen Kunttamestarit Oy Hyvä tuotto metsälle, ennen päätehakkuuta. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen Kirkkotie 5, KINNULA FYSIKAALINEN HOITOLAITOS puh. 020 728 9600 info@taloushallinta.com Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Auktorisoitu tilitoimisto Avoinna ma-pe klo 8.30-10.30 Kinnulassa TEEMA-aamukahveja. • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. 029 566 0880. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Matias Toivonen Ajanvaraus 08-782 100 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. Kuntannosto: männikkökankailta • mieluiten 2-3 vuotta ennen päätehakkuuta 0400 387 888 Lestijärvi Rakennustuotteet ovet ja ikkunat kattopellit puutavara lämpöelementit rakoliiterit Autohuolto huollot ja korjaukset renkaat Monipuolisesta valikoimastamme Teollisuustie 16 Viitasaari ma-pe 8-16 0400 911 981 myllynmies.fi ovikauppa.com Puun osto energiapuu kuitupuu tukit Metsästystuotteet Tracker-koiratutkat Genzoradiopuhelimet Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. P. Uranetti Oy /Anne Heikkilä 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen FYS. Julkinen kaupanvahvistaja. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili. Keskustie 14 Pihtipudas p. Avoinna klo 9-15. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 040 158 9850 Pauliina Koivisto ravintoneuvoja 040 134 1878. Viitasaaren toimipaikka Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella
Pönttöpäivästä pikkulinnuille pesät Kyläläisten toiveesta järjestetty pönttöpäivä innosti tekemään itse. Hyvillä ohjeilla linnun pesäkolo onnistui aloittelevaltakin nikkarilta. Muutama tuuletusreikä varmistaa, että pesä pysyy kuivana. Pöntön pitää olla pesijän tarpeisiin sopiva. – Tämä on ollut oikein mukava päivä. 4-vuotiasta Mauno Kautiaista jännitti ruuvaaminen, mutta yhteistuumin syntyi valmista. – Tähän ei tarvita erikoisia työkaluja. Mukava yhteinen tekeminen sai väen liikkeelle, ja itsetehdyn linnunpöntön sai lunastaa kotiin materiaalien hinnalla. Tapahtuma jatkui iltamassa vielä perinteisillä kuutamohiihdoilla. Valmiita, Aaro Kautiaisen etukäteen kokoamia pönttöjä oli myynnissä kymmenittäin, mutta helppo ja hyödyllinen nikkarointi kannattaa jokaisen opetella. Tarkoitus on jatkossakin tehdä puutöitä, koska niitä on kylällä toivottu. Kivisaaren autiotuvalla oli aamupäivällä ruuhkaa.. – Tein viime vuonna omiin tarpeisiin muutaman pöntön, siitä tämä malli, Kautiainen kertoo. Ensikertalaisille neuvoja jaettiin kädestäpitäen. Riittävä reiän halkaisija useimmille pikkulinnoille on vajaat kolme senttimetriä. Kojolassa koristelupisteellä syntyikin persoonallisia pönttöjä sekä sapluunoilla, että vapaasti maalaten. Pesät olisi hyvä puhdistaa vuosittain pakkasten tultua, etteivät lintujen loiset vaivaa uusia pesijöitä. Tärkeimmät mitat ovat pöntön sisäosan ja suuaukon koot. Isosta suuaukosta pesään pääsevät pedot, kuten isommat linnut ja oravat. Ulkoasun voi suunnitella mieleisekseen. Tapahtumaan osallistui noin sata ulkoilijaa, hiihtäen ja potkukelkkaillen. Peltisellä vahvikkeella pesää suojataan tikan koputtelulta. Kinnulan kunta MuSa-laturetkellä kävi satakunta ulkoilijaa Aurinkoinen ilma ja liukkaat ladut houkuttelivat liikkeelle. Kivisaaren autiotuvalla järjestetyssä arvonnassa voittivat Aatu Paananen, Esko Pelkonen, Heikki Muhonen, Jussi Kinnunen, Marko Salojärvi, Markku Ruuska, Tuula Sääksjärvi, Merja Kinnunen, Tauno Leppänen, Marjut Niinijärvi, Jalmari Muhonen, Susanna Kinnunen, Marko Muhonen ja Matleena Paananen. Liian isossa pöntössä emolle on paljon työtä pesänrakennuksessa, ja liian pienessä puolestaan pesän vahvimmat poikaset helposti tallovat pienemmät alleen. 12 Kotiseudun Sanomat 23.3.2022 HANNA KANKAANPÄÄ HANNA KANKAANPÄÄ 1.1.2022 ALKAEN 1.1.2022 ALKAEN 1.1.2022 ALKAEN PIHTIPUTAALLA puh.nro autonro Jouko Kinnunen 045 783 46207 (F2718) Aimo Lohtander 040 754 8470 (F1528) Sarin Palvelutaksi (esteetön) 0400 188 333 (F4988) OsPeksi Oy 050 331 7005 (F2448) KINNULASSA Kinnulan Konekulma Oy 0400 601 858 (F8038) Mikko Vedenpään ja Outi Männistön mökille matkasi pönttöpäivästä peräti kahdeksan linnunpönttöä. VALMIIKSI sahatuista kappaleista kokoaminen kävi sukkelasti. Käytännöllinen malli on helppo huoltaa Muhola-Seura ja Saaren kyläseura järjestivät yhteistyössä MuSa-laturetkipäivän viime lauantaina. Esimerkiksi Birdlife-sivustolta voi tarkistaa useimpien lintulajien vaatimukset sopivasta pesäpöntöstä. Komeassa auringonpaisteessa kelpasi hiihdellä. Aaro Kautiaisen perusteellisessa opastuksessa valmistui pikkulinnuille uusia koteja kuin liukuhihnalta. – Sinitiainen, talitintti, hömötintti ja kirjosieppo, Aaro Kautiainen luettelee valmistuvaan linnunpöntön sopivia vuokralaisia Kojolassa järjestetyssä pönttöpäivässä. Perusasioilla pärjää, Kautiainen muistuttaa. – Alunperin hiihtopäivä oli tarkoitus järjestää jo kuukausi sitten, mutta silloin jäällä oli lumipyryn seurauksena niin paljon vettä, että päätimme siirtää tapahtumaa, Saaren kyläseuran puheenjohtaja Arto Hämäläinen kertoo. Seuraavaksi nikkaroidaan ötökkähotelleja, sitten vähän keväämmällä, Aaro Kautiainen kertoo. Saarenkylän sataman kupeesta Kivisaareen pääsi myös aurattua väylää potkutellen. HANNA KANKAANPÄÄ Suksia ja potkureita. – Tärkeintä on, että mitat ovat oikein. ja tyhjentää, sillä sen pohja ja etuseinä aukeavat kokonaan. – Yhteistyössä Muhola-seuran kanssa saatiin mukava yhteinen tapahtuma ja väkeä liikkeelle, hän kertoo. Muholan kylän, Muholan Kylätalon ja Kivisaaren ympäri kiertäneet ladut olivat yöpakkasten jälkeen erinomaisessa kunnossa. 5-vuotias Emil Paananen näytti, miten suksi luistaa! sponsoroi huoltopisteille lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa. Västäräkille pöntön pitäisi olla tätä matalampi, hän kertoo